kesäesite 2013 - Avustajakeskus

Kesätoimintaa
ikäihmisille
2013
AVOIMIA OVIA TURUSSA – TULE HYVÄLLÄ TUULELLA
Hei!
Kädessäsi on esite, johon on koottu Turun alueen kesätapahtumia ikäihmisille.
Esitteessä on Avoimet Ovet -hankkeen yhteistyökumppaneiden tapahtumia.
Muistakaa seurata myös esim. Turun Sanomien menovinkit –palstaa. Syksyksi on
suunnitteilla päivitetty ja ehkä kattavampikin esite.
Jos haluatte oman tapahtumanne syksyllä ilmestyvään esitteeseen, jättäkää
tarvittavat tiedot osoitteeseen [email protected] 16.8. mennessä.
Lähde rohkeasti tutustumaan uusiin kohteisiin tai tule mukaan jo tutun paikan
toimintaan. Jos et yksin kykene syystä tai toisesta lähtemään haluamaasi
toimintaan, voit soittaa ja varata vapaaehtoisen Kulttuuriystävän seuraksesi.
Yhteystiedot löydät sivulta 22. Toivottavasti tästä esitteestä on sinulle paljon iloa.
Tervetuloa toiminnan pariin!
Yhteistyöterveisin,
Järvenpää Satu, Avoimet Ovet
-hankkeen projektisuunnittelija
Kannisto Sirkka, Ruusukorttelin
hyvinvointikeskuksen palveluesimies
Koskinen Sirkku, Wilenin (Ukkokoti)
toiminnanjohtaja
Toppinen Auli, Lehmusvalkaman
hyvinvointikeskuksen palveluesimies
2
Seuraavilla sivuilla on kootusti monen järjestäjän ilmoittamia
tapahtumia. Ajankohdat ja muut tiedot kannattaa aina varmistaa
myös järjestäjien omista tiedotuksista tai lehtien menopalstoilta.
Sisällysluettelo:
Esipuhe 2
ALLA MUUTAMIA
Vinkkejä 3
MENOVINKKEJÄ:
Turun Kaupunginkirjasto 4
Lehmusvalkama 5
TOUKO-KESÄKUU:
Apteekki- & Biologinen museo 6
23.5. SuperSeniorit Ruusukortteli, s 4
Kuralan kylämäki 7
To 6.6. 13-15
Luostarinmäki 8 Pe 31.5. 13-15
Pihajuhlat/KotiSenioripysäkki,
Turun Linna 9
kunnaassa, s. 13
kesä-salonki, s. 11
Aurala 10
Turun Kaupunkilähetys 11 KE 12.6. klo 12-15 AVOIMET OVET,
Turun Seudun Vanhustuki, ks. Sivu 14
Palvelutalo Wilen/Ukkokoti 11
Ruusukortteli 12
Forum Marinum 12
La 6.7.Runon & Suven päivä,
Kaarina-Teatteri 13
Kaarina-Teatteri, s. 13
Kotikunnas 13 Ke 10.7. klo 14-16
La 13.7. Kuralan
Turun Seudun Vanhustuki 14 Laulumaraton
Kylämäen 25-v
Muistojen koti / Daisy Eläkeläiset 15 Vaakahuoneella, s. 21
iltamat, s. 7
Turun Seudun Omaishoitokeskus 16
Poiju - Vanhusten kohtaamispaikka 17
Runosmäen Vanhuskeskus 17
Turun Taidemuseo 18
To 15.8. Turun Taiteiden
Yö, tapahtumia jo iltaUlkoliikuntaa, -vinkkejä 19
päivällä: s. 5,11-13,16,18…
Liikuntatapahtumia, Saattajakortti 20
Laulu-Maratonit Vaakahuoneella 21 Ma 19.8. SPR:n Pidä huolta itsestäsi
SPR ystäväpalvelu 21 –liikuntaryhmä palaa lomilta, s.21
Liiku Kulttuuriystävän kanssa ! 22
Ti 27.8. klo 11-15 perinteiset,
Sinustako vapaaehtoistyön tekijä? 22
kaikille avoimet AURALAN
Kartta, Aurajoen rannat 23
SENIORIPÄIVÄT! sivu 10
Tule mukaan! Osallistu arvontaan! 24
To 22.8. klo 14-15 Avoimen toiminnan
suunnittelu -päivä, Kotikunnas, s 13
3
SUPERSENIORI - PÄIVÄ
Liikuntatapahtuma – ilo liikkua
kunnosta riippumatta!
TORSTAINA 23.5.2013 klo 10.00 – 14.00
2 LENKKIÄ JOISTA VALITA / ”PUISTOPUBI” JA ”VIELÄ VIRTAA” /
SUPERSENIORIT-PAITA OMAKSI / KÄYTÖSSÄSI ULKOKUNTOILULAITTEET /
IMITAATTORI-LIIKUTTAJA MARTTI KOIVISTO ! / SAUNA JA
ALLASOSASTO / GRILLIKAHVILA / KUUBALAINEN SALSATANSSIJA REIN
KAIKKI TÄMÄ VAIN HINTAAN
10€ /
Osallistuja
ILMOITTAUTUMISET 20.5. MENNESSÄ, PAIKKOJA RAJOITETUSTI!
POIKKEA SISÄÄN JA ILMOITTAUDU MUKAAN!
tai pirauta numeroon 02-262 6000/neuvonta
Ohjelman aikatauluineen löydät Ruusukorttelin Tietotorilta
TURUN KAUPUNGINKIRJASTO
Turun puhallinmusiikkijuhlat 27.5.–2.6.2013 jo seitsemättä kertaa!
Turun konservatorion ja kaupunginkirjaston järjestämä ilmaisfestivaali kokoaa yhteen
Turun seudulla toimivia puhallinmusiikkikokoonpanoja. Konserttipaikkoina toimivat
merellinen Forum Marinum sekä viihtyisä ja akustisesti mainio Turun pääkirjaston
sisäpiha. Turun puhallinmusiikkijuhlilla halutaan elvyttää puhallinmusiikin
pitkäaikaista, mutta harvinaiseksi käynyttä kesäisten ulkoilmakonserttien perinnettä.
Konsertit Kirjastopihalla: 27.–31.5. klo 18–19.45.
Turku ja Pietari 60 vuotta ystävyyskaupunkeina -näyttely Turun pääkirjaston
aulassa 20.6.–31.7. Esillä lehtiartikkeleita, valokuvia ja kaupunginkirjaston eri vuosina
saamia lahjakirjoja Leningradista ja Pietarista.
Turku kirjailijan askelin, Tutustu runoilijoiden, tietokirjailijoiden ja prosaistien
Turkuun. Lähde jaloittelemaan kirjallisuusaiheiselle kävelyretkelle kesäisen
Aurajoen rannoille! Kävelykierrokset vetää turkulaistaustainen lausuntataiteilija Iiro
Kajas, joten luvassa on hersyviä anekdootteja ja intomielistä ääneen luentaa.
Kirjaston 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmaan kuuluvat kävelyt ovat yksittäisille
osallistujille maksuttomia. Ryhmävarauksen hinta on 100 euroa. Mukaan mahtuu 15
ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Kävely kestää noin puolitoista tuntia ja reitti sisältää
portaita ja mäkiä. Kävelyajankohdat: 12.6. ja 13.6. (vain kulttuurikorttilaisille) / 26. ja
27.6. / 10. ja 11.7. / 17. ja 18.7. / 24. ja 25.7. / 14. ja 15.8. Lähtö aina klo 15 pääkirjaston
leijonasuihkulähteeltä. Sitovat ennakkoilmoittautumiset: [email protected] tai
p. 044 907 2821 viimeistään kolme arkipäivää ennen kävelyä. www.turku.fi/kirjasto
www.kulttuuriaturussa.fi
4
Lehmusvalkaman Hyvinvointikeskuksessa
Karviaiskatu 7, 20720 Turku
Bussit 9, 12, 99 & P1 -palvelulinja
KOKO KESÄN AVOINTA TOIMINTAA JOKA ARKIPÄIVÄ ; TERVETULOA!
Viikkotiedote netissä ja terveysasemilla Viikoittain vaihtuvaa ohjelmaa sekä
Kädentaitopajoja, sauna- & allasosasto auki –kylvettäjä apuna
ESIMERKKEJÄ TOIMINNASTA
to 23.5 Kevätjuhlat , ohjelmalliset tanssit klo 18-21, vapaapääsy
ti 28.5 Karaoke klo 14-16.30
ke 29.5 tanssiryhmä Pietarista klo 10.30-11.30
4.6 ti musiikkia rokista humppaan klo 12-13
6.6 to grillijuhlat klo 13- 15
12.6 tietotori- tietoa kesän toiminnoista klo 12-13
14.6 pe Ms –yhdistyksen Avain teatteri esitys 1319.6 ke Juhannusiltamat, ohjelmaa+tanssit ,vapaa pääsy klo 18-21
25.6 ke grillijuhlat klo 13-15
3.7 ke klo 12-13 tietotori , kesän toiminnoista
15.8 to grillijuhla taiteiden yön hangessä klo 13-15
22.8 to klo 18- elokuun iltamat
VIIKOTTAISET
Ma 12-14 Petrelius, Tähkäpuisto pihapelit (ajalla 13.5-18.8)
Ti kuntosali klo 9-14 Lehmusvalkaman Hyvinvointikeskuksessa
Ti klo 10-12 pihapelit Varissuolla, Pelttarinkenttä (ajalla 11.6-18.6)
Ti 13.30-15.30 pihapelit Vasaramäessä Karviaiskatu 7, takapihalla
Ti, klo 9-14 kuntosali, Lehmusvalkaman Hyvinvointikeskuksessa
Ke Liiku vedessä–ryhmä, Lehmusv., Karv.katu 7, klo 12 / 4€ kerta
Keskiviikkona pihapelit Nummen srk talon pihapiirissä Papinkatu 2 klo
13-15, kahvittelu mahd. (ajalla . 12.6-18.8 2013)
Pe, Ohjattu kuntosali auki klo 9- 14, Lehm.valkaman Hyvinv.keskus
----------------------------------------------------------------------------------------Lehmusvalkamassa ateriointimahdollisuus:
aamupala joka aamu klo 8-9 (1.50€)
lounas arkisin klo 11-13 ja viikonloppuisin 11-12.30
Kevytlounas 4€ ja lounas 5€
5
APTEEKKIMUSEO JA QWENSELIN TALO
Tapahtumat
9.6. Lemmennostatusta Virittäydy kesän aistikkaaseen tunnelmaan ja kuule vanhoista
lemmenlääkkeistä
ja -uskomuksista. Voit istuttaa oman lemmenyrtin ja nauttia kahvilassa lemmenjuomaa vaikkapa
juuri Hänen kanssaan.
14.7. Seurustelun tapakulttuuria Tule tutustumaan valistuksen ajan seurustelutapoihin, mm.
viuhkan kielen saloista ja käsityötaidon merkityksestä.
4.8. Tirkistys salaiseen Seksuaalisuus kuului vain aviovuoteeseen, vai kuuluiko? Kurkista kahden
sadan vuoden takaisiin säätyläisten salaisuuksiin.
15.8 Taiteiden yö Cafe Qwensel auki iltamyöhään. Museo auki klo 18 asti.
Teatteriesitys Jano Qwenselin talon sisäpihan vaunuvajassa
Jano on kertomus parantavasta vedestä, lemmenrohdoista ja niiden himosta sekä rakkauden
oikukkaista leikeistä Fortuna-korttelissa. Käsikirjoitus: Nunu Ahtiainen. Ohjaus: Tarja Sahlstedt.
Rooleissa: Oskari Ellilä, Riitta Lindroos, Veera Turunen. Kesto n. 1h. Suositusikäraja 15 v. Liput 12
€ / 6 €. Lisätiedot ja lippuvaraukset [email protected].
Esitykset ke 15.5. klo 17 (ensi-ilta), pe 17.5. klo 17, la 18.5. klo 14 ja 16, su 19.5. klo 14 ja 16, pe
24.5. klo 17, su 26.5. klo 14, pe 31.5. klo 17, pe 14.6. klo 17, la 15.6. klo 17, pe 12.7. klo 17, la
13.7. klo 17, su 14.7. klo 14, la 20.7. klo 17, la 27.7. klo 17, su 4.8. klo 16, la 10.8. klo 17, to 15.8
klo 19
Opastukset Museoviikolla 15.5., 17.5., 18.5. ja 19.5. tuntia ennen esitystä sisäänpääsyn hinnalla.
Cafe Qwensel on idyllinen museon sisäpihalla sijaitseva kahvila, jossa tarjoillaan lisäaineettomia
kotileivonnaisia 1700-luvun tyyliin.
Museo avoinna ti–su 10–18, to 20.6. klo 10–15, suljettu 21.–23.6. Pääsymaksut aikuiset 4,50 €,
lapset 3 €, perhelippu 9,50 €, alle 7-vuotiaat veloituksetta.
Yhteystiedot Läntinen Rantakatu 13, 20100 Turku, puh. (02) 262 0280,
[email protected]
BIOLOGINEN MUSEO
Näyttely: Muumiolla menee lujaa Eläinmuumioita, luurankoja ja raadonsyöjiä
omassa elementissään!
Museo avoinna ti–su 9–17, to 20.6. klo 9–15, suljettu 21.–23.6.
Pääsymaksut aikuiset 4,50 €, lapset 3 €, perhelippu 9,50 €, alle 7-vuotiaat
veloituksetta. Yhteystiedot Neitsytpolku 1, 20800 Turku, puh. (02) 262 0340
6
KURALAN KYLÄMÄKI
Iso-Kohmon talon emäntä puuhaa 1950-luvun kotiaskareissa päivittäin.
Teema-askareet keskiviikkoisin klo 12–16
8.5. Kombineesi ja kalsongit – alusasut piilosta päivänvaloon
15.5. Amerikkalainen tyynyliina, kuupeloitu lakana Vuodevaatteet tuuletetaan
22.5. Par avion ja poste restante? Hoidetaan kirjeenvaihtoa!
29.5. Gaudeamus igitur! Valmistellaan ylioppilasjuhlaa
5.6. Raparperiherkkuja
12.6. Nästyykit narulle Nenäliinapyykkiä
19.6. Jussia odotellessa Koristellaan kotia ja emäntä leipoo kakun
26.6. Ruusun sulle antaisin - ihaillaan muistokirjoja
3.7. Pakataan rantakassi
10.7. Kesäiset asusteet takaavat tyylin helteelläkin
17.7. Kesäkeitto ja näkkileipä
24.7. Mustikkapiirakka tuoksuu
31.7. Mehumaija höyryää
7.8. Hillotaan marjoja
14.8. Leikataan matonkuteita
21.8. Matto ilman kangaspuita
28.8. Asiallinen koulupuku
4.9. Leivotaan ruisleipää
18.–19.5. Kuralan Kyläjuhlat klo 10–18 Vintageputiikkeja, 50-luvun muotinäytös,
musiikkia ja tanssia, työpajoja, vanhoja autoja ja opastettuja kierroksia. Lauantaina 18.5.
iltamat ja sunnuntaina 19.5. Laila Kinnunen show.
13.7. Kuralan 25-vuotisiltamat klo 19–22 50-luvun musiikkia, tanssia, esityksiä,
arpajaiset ja puhvetti.
24.–25.8. Lasten viikonloppu ”Sanoista tarinoiksi” Nukketeatteriesitys Alastalon
salissa, Eevastiina ja lokinpoika la klo 14 ja 16, su klo 15 (TEHDAS Teatteri). Esityksen
liput 2,50 €. Ohjelmassa myös nukketeatterityöpaja, kirjanvaihtotori ja satutäti.
27.8.–1.9. Muinaistekniikan viikko – 25 vuotta kokeellista arkeologiaa Viikonlopun
teemana Esihistorian selviytyjät – ruokaa ja taistelutaitoja. Työpajoja, luentoja, opastettuja
kierroksia ja työnäytöksiä.
13.–15.9. Syyspäivät – Omenaa ja pellavaa
Näyttely
Ei tippa tapa – kotona poltettua ja muualta salakuljetettua Yli kymmenen vuotta
kestäneen kieltolain aikana, pirtuaikanikin tunnettuna aikajaksona, salakuljetettiin ja
poltettiin kotona ennennäkemätön määrä viinaa.
Museo avoinna ti–su 10–18, to 20.6. klo 10–15, suljettu 21.–23.6. Vapaa pääsy!
Yhteystiedot Jaanintie 45, 20540 Turku, puh. (02) 262 0420, [email protected]
7
LUOSTARINMÄEN KÄSITYÖLÄISMUSEO
Kesän 2013 teemana morsiusaika
Näyttely 2.5.–15.9. Miehelään mieli Näyttely riiuuajasta ja avioliittoon valmistautumisesta.
Tekijän torstait 6.6.–29.8.
6.6. Tuohikihlat Aina ei ollut varaa hankkia kallista kihlasormusta vaan sellainen piti joko lainata tai tehdä
itse halvasta materiaalista. Mutta kestävätkö tuohikihlat vai väännätkö sormuksen varmuuden vuoksi
rautalangasta? Tule kokeilemaan!
20.6. Ette te mittä hääkutsui tarttis? Luostarinmäen kirjapainossa painetaan tilauksesta vihkikutsuja.
27.6. Sukkanauhat sulhaselle Viitelöintitekniikka tutuksi.
11.7. Kruunaa hääsi Tule seuraamaan, miten nyplätään morsiuskruunu.
25.7. Vanttuut vastalahjaksi Kosija toi mielitietylleen kihlalahjan ja mikäli poika oli tytölle mieleen, sai hän
tältä vastalahjaksi vaikkapa vanttuut. Luostarinmäellä näet, miten neulotaan kinnasneulalla.
8.8. Pienestä pitäen Kehräys ja karstaus olivat ensimmäisiä naisten töitä, joita pikkutytöt alkoivat
harjoitella.
29.8. Vaimon tunnus Tykkimyssyn valmistusta ja historiaa.
Viikonvaihteet 6.6.–29.8.
1.–2.6. Vispilänkauppaa Ennen vanhaan tytöt ja pojat kokoontuivat keväisin metsään sitomaan varvuista
vispilöitä. Työn lomassa käytiin pientä ”vispilänkauppaa”, joka toisinaan johti riiusteluun. Tule
kokeilemaan, taipuuko myös rautalanka vispiläksi.
15.–16.6. Sokerileipurin opissa Lauantaina näytetään mallia ja sunnuntaina pääsee itsekin kokeilemaan
miten marsipaani muotoutuu hääkakun koristeiksi.
6.–7.7. Hääkonvehdit Turun Konvehtimatamit näyttävät, miten kauneimmat hääkonvehdit valmistuvat.
Samalla saat tietoa perinteestä.
20.–21.7. Nimen kirjaas kirjoitan Sidotaan vieraskirja hääjuhlia varten.
3.–4.8. Kipaise kihlakuvaan Museoon saapuu vanhanajan valokuvaaja, joka ottaa potrettikuvia sata
vuotta vanhalla kamerallaan. Maksua vastaan voit ikuistaa itsesi ja armaasi vaikkapa leikkimieliseen
kihlakuvaan.
17.–18.8. Helmin kirjottu Vinkkejä hääasusteiden koristeluun.
Tapahtumat 11.5.–25.8.
10.8. Lastenlauantai Osallistu opastukselle ja selvitä vihjeiden avulla kadonneen esineen omistaja.
Opastukset klo 11, 13 ja 15. Opastusmaksu 2,50 €. Lisäksi pääset kokeilemaan miten voit muovailla
savesta ja huovuttaa lampaanvillasta vaikka mitä.
11.8. Muotinäytös Museomuotia kahden vuosisadan takaa.
21.–25.8. Käsityötaidonpäivät Kultaisen Omenan Killan kisällit ja mestarit kokoontuvat Luostarinmäelle
esittelemään ammattejaan ja taitojaan.
Opastukset päivittäin ajalla 4.6.–1.9. Opastusmaksu 2,50 € / hlö + pääsymaksu.
Museokauppa Hantvärkissä myydään mm. laadukkaita käsityötuotteita, julkaisuja ja postikortteja.
Kahvila Kisälli sijaitsee vuonna 1851 rakennetussa talossa, aivan museon vieressä.
Museo avoinna ti–su 10–18, to 20.6. klo 10–15, suljettu 21.–23.6. Pääsymaksut aikuiset 6 €, lapset 4 €,
perhelippu 15,50 €, alle 7-vuotiaat veloituksetta.
Yhteystiedot Vartiovuorenkatu 2, 20700 Turku, puh. 02 262 0350, [email protected]
8
TURUN LINNA
Näyttelyt:
11.5.–27.10. Saara Ekström – Hortus Saara Ekströmin kauniin lyyriset ja meditatiiviset
videoinstallaatiot käsittelevät kukkasymboliikan kautta kysymyksiä naiseudesta ja identiteetistä.
29.6. Aikamoinen Aikajana! -näyttely avautuu
29.6. Uusi näyttely linnan historiasta avautuu
27.6.–30.6. Keskiaikaa kaiken aikaa Opastettuja kierroksia lapsille ja aikuisille. (Normaalihinnat to,
pe, su)
29.6. Turun linnan keskiaikapäivä klo 10–22. Linnan historiasta kertova näyttely avautuu!
Opastettuja kierroksia, tanssia ja tarinoita. Lasten linnan Ritarisalissa pukeudutaan linnanneidoksi
tai ritariksi ja ahkeroidaan Linnan Pajassa. Päivä huipentuu keskiaikaiseen iltaan. Hinta lauantaina
aik.10 €, lapset 5 €, perhelippu 26 €.
Opastukset Keskiaikakierroksia ja pikkuritarikierroksia päivittäin ajalla 1.6. - 26.8.
Katso tarkemmat tiedot www.turunmuseokeskus.fi
Linnan Paja, Historian tuoksuja, tunnelmaa, tarinoita ja toimintaa. Linnan Pajassa opitaan kesällä
erilaisista linnaan ja historiaan liittyvistä aihepiireistä teemaviikkojen kautta. Paja on avoinna 3.6.–
26.7. ti–pe klo 12–15.
Vko 23 Neitsyt Maarian ruumisheinästä rautalehteen Kolottaako? Kurkistetaan entisaikain
yrttilääkintään.
Vko 24 Oh là là! Muoti ja pukeutuminen keskiajalta renessanssiin.
Vko 25 Hui, noitia! Opitaan alkemiasta ja noituudesta. Tehdään juhannustaikoja!
Vko 26 Rakkautta ilmassa! Mitä tarkoittaa Nemo nisi mors? Kuullaan linnan unohtumattomia
rakkaustarinoita ja valmistetaan rakkaudenkukkia.
Vko 27 Tähkäpäästä Katariinaan Kuullaan prinsessasatuja puolen tunnin välein ja opitaan linnassa
asuneesta ihan oikeasta prinsessasta, Katariinasta.
Vko 28 Hyppysellinen suolaa! Tutustutaan keskiaikaiseen ruoanlaittoon.
Vko 29 Soitantaa ja shakinpeluuta Miten keskiajalla vietettiin vapaa-aikaa? Tutustutaan keskiajan
peleihin, leikkeihin ja musiikkiin.
Vko 30 Kuka kukin oli? Opitaan linnan tärkeitä henkilöitä heistä kertovien esineiden kautta.
Museo on avoinna ti–su klo 10–18, to 20.6. klo 9–15, suljettu 21.–23.6. Pääsymaksut aikuiset 8 €,
lapset 4,50 €, perhelippu 17,50 €, alle 7-vuotiaat veloituksetta
Yhteystiedot Linnankatu 80, 20100 Turku, puh. (02) 262 0300, lippukassa, [email protected]
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
9
Auralan kesäohjelma ikäihmisille
Auralassa toimiva IKARE-hanke (Ray tukee) järjestää maksutonta toimintaa eläkeikäisille (65+)
Turun pohjoisissa kaupunginosissa. Kesätoiminnat järjestetään 1.6. - 31.8. ja toiminta jatkuu ja
laajenee syksyllä. Ohjelmat löytyvät myös osoitteesta www.aurala.fi/ikare. Lisätietoja ja
ilmoittautumiset Outi 050 31 677 15 tai Sirje 050 31 677 12.
NÄTTINUMMI
Rollaattorikävely Maanantaisin klo 10 - 11, lähtö Nättinummen uimahallin
edestä, Kreetankatu 4. Rollaattorikävelyllä kuljetaan helppokulkuista reittiä, hitaasti edeten, ja
matkaa kertyy tunnissa noin kaksi kilometriä. Matkan varrella voimme levähtää hetken myös
penkeillä. Mukaan voi tulla rollaattorin tai vastaavan apuvälineen kanssa; pyörätuolia käyttäviä
mahtuu jokaiseen kävelyyn yksi tai kaksi, vetäjien määrästä riippuen. Ulkopelit Torstaisin klo 10 12, paikkana Martanpolun varrella, leikkikenttää vastapäätä oleva lentopallokenttä. Peleinä mm.
petankkia, mölkkyä ja krokettia. Vempainkerho Kesäkuukausien viimeisinä keskiviikkoina ja
perjantaina klo 10 - 12, Nättinummen uimahallin kerhohuoneessa. Kerhopäivät siis 26.6. ja 28.6.,
24.7. ja 26.7., 28.8. ja 30.8. Kerho on tarkoitettu ihmisille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta
tietokoneiden käytöstä tai joilla on sitä vain vähän. Käytämme kerhossa vetäjien iPad:ejä, ja
opettelemme mm. maksamaan laskun netissä, käyttämään Skype-puhelinta ja varaamaan
TYKSlabin netissä. Kerhoon mahtuu korkeintaan kahdeksan osallistujaa. Toiminta jatkuu syksyllä
uusilla aiheilla.
PANSIO-PERNO
Rollaattorikävely Tiistaisin klo 10 - 11, lähtö Paakarlan srk.talon edestä,
Laivateollisuudenkatu 28. Rollaattorikävelyllä kuljetaan helppokulkuista reittiä, hitaasti edeten, ja
matkaa kertyy tunnissa noin kaksi kilometriä. Matkan varrella voimme levähtää hetken myös
penkeillä. Mukaan voi tulla rollaattorin tai vastaavan apuvälineen kanssa; pyörätuolia käyttäviä
mahtuu jokaiseen kävelyyn yksi tai kaksi, vetäjien määrästä riippuen. Sauvakävely Tiistaisin klo 12
- 13, lähtö aina Hövelin edestä, Hyrköistentie 26 - 28. Kävellään reippaahkosti, viikottain vaihtuvia
reittejä, tunnin ajan. Matka-arvio viidestä kuuteen kilometriä.
RAUNISTULA-POHJOLA
Pihaparlamentti Maanantaisin klo 13.30 - 15, Yrjänän puistossa,
osoite Yrjänän aukio, tai sateen sattuessa Auralan Aurorasalissa, Satakunnantie 10. Kerhossa
keskustellaan ajankohtaisista uutisaiheista lyhyen alustuksen jälkeen. Vapaaehtoinen kahvi tai
virvoke, 1 €. Ulkopelit Keskiviikkoisin klo 13 - 14.30, paikkana Yrjänän puisto, osoite Yrjänän
aukio. Pelataan petankkia ja muita ulkopelejä. Vapaaehtoinen kahvi tai virvoke, 1 €.
Digikameraopastus ja –kävely Elokuun kolmena keskiviikkona ja torstaina klo 10 - 12, eli 7.8. ja
8.8., 14. ja 15.8. ja 21. ja 22.8. Keskiviikkoisin on kaksi tuntia digikameran käytön opetusta Auralan
opistorakennuksessa, Satakunnantie 10. Paikkana on luokka 10, toinen kerros. Osallistujilla pitää
olla oma, digitaalinen pokkarikamera mukanaan. Torstaisin kuljemme yhdessä ulkona ottamassa
kuvia, joita käytämme kurssimateriaalina.
Auralan senioripäivät ti 27.8.2013 klo 11 - 15 Auralassa, Satakunnantie 10. Ohjelmassa
mm. luento 1950-luvun terveydenhuollosta, muotinäytöksiä, yhteislaulua ja verenpainemittausta.
Mahdollisuus kysyä opiston kurssitarjonnasta ja ostaa sotaveteraanien hernekeittoa. Tervetuloa!
10
TURUN KAUPUNKILÄHETYS RY:
Kesäsalonki to 6.6. klo 13-15.00, Senioripysäkki, Puistokatu 1, Turku
(liikehuoneisto katutasossa)
Kesäsalonki to 13.6. klo 13-15.00, Senioripysäkki, Puistokatu 1
Kesäsalonki to 20.6. klo 13-15.00, Senioripysäkki, Puistokatu 1
Kesäsalonki to 27.6. klo 13-15.00, Senioripysäkki, Puistokatu 1
Kesäsalonki to 4.7. klo 13-15.00, Senioripysäkki, Puistokatu 1
Kesäsalonki to 11.7. klo 13-15.00, Senioripysäkki, Puistokatu 1, (Yhteislaulua 13-14)
Taiteiden yö 15.8.2013 klo 13-15.00
Tilaisuuksiin ovat Tervetulleita 60 + eläkeikäiset (ei ilmoittautumista).
Kesäsalongissa vietetään viihtyisää iltapäivää vaihtuvin teemoin
(vapaaehtoinen kahvimaksu )
Lisätietoja puh. 040 529 1354
PALVELUTALO WILEN, ”UKKOKOTI”
Multavierunkatu 5, www.ukkokoti.fi
Avoimet Ovet, ke 29.5 klo 13:00-15:30/ Öppet Hus den 29 Maj kl.13-15.30
John Vikström 13.00 Jugend - sali
”Hyvän elämän rakennuspilareita””Grundpelarna för ett gott liv”
TERVETULOA!
Ohjelmaa pihapuistossamme:
To 13.6 Kesäinen musiikki- ja yhteislaulutuokio klo 14-15 Pia-Maria Björkman
T0 25.7 Tule pelaamaan pihapelejä ja nauttimaan pihapuiston ilmapiiristä klo 14-15
Ke 31.7 VG-Brass. Puhallinmusiikkia ja laulua pihapuistossa klo 14-15
8.8 Kesäinen musiikki- ja yhteislaulutuokio pihapuistossa klo 14-15 Pia-Maria
Björkman
11
RUUSUKORTTELI:
Puistokatu 11, Turku, Puh. 02 262 6000
Ovelle Palvelulinja -bussilla!
Kesäohjelma 1.6-18.8
•
•
•
•
Maanantaisin ja perjantaisin ulkopelejä (mölkky, boccia ym.) klo 12:30 alkaen
Keskiviikkoisin kimppakävely. Lähtö Ruusukorttelista klo 12:30. Kävelysauvoja
saatavilla. Kävellään Aurajoen rannalle, kauppahallille ym.
Kesäkahvila tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 12 – 14.30 ulkosalla.
Makkaranpaistoa yms. Säävaraus. Hyvinvointineuvoja paikalla Ruusukorttelin
pihakahvilassa 6.6., 27.6., 18.7., 1.8. KLO 12-13
Ti ja to ulkokuntosalilaitteiden ohjausta klo 10-11.
Hyvinvointineuvojien VASTAANOTTO ilman ajanvarausta: 21.5.- 4.6.tiistaisin klo 914, kesäaikana 11.6.-20.8. tiistaisin klo 9-11. Voit tulla esimerkiksi verenpaineen mittaukseen,
muistitestiin, diabetestestiin, tai keskustelemaan ja kyselemään hyvinvointiisi liittyvistä asioista.
Voit aina myös varata ajan tapaamiseen p. 0406739885/ 0401627247
Ruusukorttelin ruokasali on avoinna 24.6.-11.8.2013 välisenä aikana
arkipäivisin ma - pe 7.30-9.00 aamiais- ja 11.00-13.00 lounasaikaan.
Muina kesälauantaina ruokasali on avoinna kuten arkipäivinä.
Aterialippujen osto on 8.00-13.00 välisenä aikana.
FORUM MARINUM
www.forum-marinum.fi
TAPAHTUMA: Matkustajajäänmurtaja SAMPO vierailee 17. -31.5. Turussa, yleisöllä
mahdollisuus vierailla aluksella Forum Marinumin pääsylipulla
TAPAHTUMA: Saaristomeriaukion vuosipäivä 19.5 (esitelmiä, tietoiskuja ym. )
NÄYTTELY: Suomalainen Oskar von Kraemer Venäjän keisarillisessa laivastossa 27.5. -1.9.
NÄYTTELY: Kruununmakasiinin perusnäyttelyä täydennetään turkulaisen
merenkulun opetusta esittävällä osiolla 18.5. alkaen.
NÄYTTELY: Kruununmakasiinin aulassa: Valokuvanäyttely ”Pohjakosketus”
31.5. -29.9(tuottaja:Pidä Saaristo siistinä ry)
NÄYTTELY: Suomen Joutsen välikansi: Valokuvanäyttely ”Hiljaiset rannat” 24.6.-1.9.
(tuottaja:Kari Westerholm)
TAPAHTUMA: 1.-2.6. Sukelluksen päivät
TAPAHTUMA: 8.-9.6. Höyrylaivatapahtuma
TAPAHTUMA: Taiteiden yö 15.8. -Merikirjallisuuden yö Forum Marinumissa
TAPAHTUMA: Miljazz-konsertti 24.8.
TAPAHTUMA: Turun uiva venenäyttely ja veneilytapahtuma 6.-8.6. Turun
Vierasvenesatamassa
12
KAARINA-TEATTERI:
Runon ja suven ilta Eino Leinon päivänä 6.7. klo 17.00.
Eino Leinon, Saima Harmajan ja Reino Helismaan tekstejä
sekä laulettuna että lausuttuna. Vapaa pääsy.
Viipurintie 118, Kaarina
KOTIKUNNAS Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry, www.kotikunnas.fi
Luolavuorentie 4, Puhelin (02) 2820 200
P1 –palvelulinja-bussilla pääset ovelle, P3 –linja kulkee läheltä
31.5 Pihajuhlat Kotikunnaassa klo 13-15. Musiikkia yms. Menossa mukana mm.
Turun ensi- ja turvakoti ry ja A-klinikkasäätiön Turun katkaisuhoitoasema.
11.6 Kesäkauden avajaiset Pertti Palmin mustalaismusiikin tahdissa klo 13-14
Sään salliessa ulkotapahtuma, muuten sisällä.
18.6 Klo 13-14.30. Boccian peluuta pihalla. Mahdollisuus henk.koht.
liikuntaneuvontaan.
24.7 KLO 13-14 yhteislaulua, T Pöyhönen. Sään salliessa ulkotapahtuma,
muuten sisällä.
15.8 Taiteiden yö. Ohjelmaa ikääntyneille Kotikunnaan tiloissa klo 13-16.
22.8 suunnittelupäivä klo 14-15. Tervetuloa suunnittelemaan mitä toimintaa
toivoisitte Kotikunnaassa olevan. Erityisen tervetulleita ovat lähialueen
ikääntyvät asukkaat!
Kotikunnaan ruokala avoinna ark. 11.30-13.30 viikonloppuisin ja
pyhäpäivinä 11.30-13 ruokalista osoitteessa: www.kotikunnas.fi
13
Turun Seudun Vanhustuki ry
Touko– ja kesäkuu 2013
KE 15.5. klo 17 Ruusukorttelin hyvinvointikeskus, Puistokatu 11, Turku
LAULAEN KESÄÄN Tilaisuuden avaajana Erja Armio. Laulattajina
Kainot Pojat. Arpajaiset. Ei pääsymaksua. Yhteistyössä Ruusukorttelin
hyvinvointikeskuksen kanssa.
TI 21.5. klo 13 Turun Seudun Vanhustuen toimisto, Läntinen Pitkäkatu 33, Turku
JUTTUTUOKIO Yhdistyksen toimistolla. Elämänmakuista yhdessäoloa keskustellen.
Johdattelijoina keskusteluun Riitta Vasenkari ja Irja Tiikkainen. Tilaisuus on avoin
kaikille. Kahvitarjoilu. Vapaaehtoinen kahvimaksu.
TO 23.5. klo 13 Ruusukorttelin hyvinvointi-keskus, Talvipuutarha, Puistokatu 11
RITUN RIIMIT—LUONTO Ruusukorttelin Talvipuutarhassa Ritva Aron esittämänä
runoja, kaskuja, laulua, arvoituksia ja mukavaa yhdessäoloa. Avoin kaikille. Vapaa
pääsy.
KE 8.5. ja 22.5. klo 13-15 Turun Seudun Vanhustuen toimisto, Läntinen Pitkäkatu 33
KÄSITYÖKERHO VAKKA Parittomien viikkojen keskiviikkoisin. Ohjaajana Terttu
Raitanen. Uudet tekijät ja uudet ideat ovat tervetulleita! Yhdistys hankkii
materiaalit. Askarrellaan yhdistyksen hyväksi. Tilaisuus on kaikille avoin.
Kahvitarjoilu.
Toukokuussa TO klo 13, 23.5. asti, Ruusukorttelin Liikuntasali, Puistokatu 11, Turku
TUOLIJUMPPA Toiminta on maksuton ja mukaan voi tulla muutkin kuin
yhdistyksemme jäsenet. Jumpataan omalla vastuulla. Tervetuloa iloiseen
liikunnalliseen joukkoomme!
KE 12.6. klo 12-15 Turun Seudun Vanhustuen toimisto, Läntinen Pitkäkatu 33, Turku
AVOIMET OVET Tule tutustumaan yhdistyksen toimintaan sekä rupattelemaan
kahvikupposen äärellä. Voit myös jo saada tiedon syksyn ohjelmista. Myynnissä
Käsityökerhon tuotteita.
Turun Seudun Vanhustuki ry
Toimisto avoinna ma-ke 9-12, to 12-16, pe suljettu Läntinen Pitkäkatu 33, 4.krs.,
Turku. Puh 044 536 7741, [email protected], http://www.vanhustuki.fi
14
Muistojen koti
-hankkeen tarkoituksena on perustaa uudenlainen yhteinen
kohtaamispaikka Suomeen muuttaneille ikääntyneille naisille ja
kantaväestöön kuuluville naisille.
Keskeistä on toimijuus ja yhdessä tekeminen.
Muistojen koti toimii Kotikunnaassa ja yhdessä luomme uutta
kohtaamispaikkamallia.
TIISTAISIN (ei heinäkuussa) VESIJUMPPAA IKÄÄNTYNEILLE
MAAHANMUUTTAJILLE klo 9:30 – 11:30.
MAANANTAI-PERJANTAI (ei heinäkuussa) klo 12-15 käsitöiden
tekemistä. Tule tekemään käsitöitä lasten hyväksi.
Kaikki ovat tervetulleita!
PERJANTAISIN (ei heinäkuussa) klo 13-15 Afternoon Tea Taika Puodissa.
Sairaanhoitajan vastaanotto joka toinen viikko–kysy tarkemmat ajat
TAIKA PUOTI -KAHVIO AVOINNA MA-PE KLO 10-15 (ei heinäkuussa).
Daisy Eläkeläisten ry:n tapahtumat sekä Taika Puoti –kahvio sijaitsevat
Kotikunnaassa, Luolavuorentie 4, 20810 TURKU.
Lisätietoja: Daisy Eläkeläiset ry
Hülya "Hissu" Kytö puh. 050 555 8781
www.daisyladies.org
15
TURUN SEUDUN OMAISHOITOKESKUS
Turun Seudun Omaishoitokeskus järjestää päivätoimintaa omaishoidettaville sekä
yksin asuville ikäihmisille. Keskus on auki arkipäivisin klo 9 – 15. Päivätoiminnan hinta
on 14€ /päivä, sisältäen aamupalan, lounaan, päiväkahvin ja päivän ohjelman. Olemme
auki myös kesällä. Ota yhteyttä ja sovi tutustumiskäynnistä, mikäli Sinä tai omaisesi on
kiinnostunut päivätoiminnasta kesäaikana.
Tapahtumia:
To 16.5. klo 13.00 – 15.00 Kevätkonsertti Omaishoitokeskuksessa. Konsertissa
esiintyvät Jenni ja Seppo Mäkikalli oppilaineen. Kahvitarjoilu, vapaaehtoinen
kahvimaksu.
To 13.6.klo 13.00- 15.30 Kesäjuhla Omaishoitokeskuksessa. Makkaran syönnin
lomassa viihteellistä ohjelmaa. Tarjoilu 5€ /hlö. Ilmoittautuminen ma 10.6. klo
15.00 mennessä p.02- 231 0244.
To 15.8. klo 13.00 - 15.00 Taiteiden yön iltapäivä Omaishoitokeskuksessa
Mukavaa yhdessäoloa, kulttuuriohjelmaa, yhteislaulua ja arvontaa.
Kahvitarjoilu. Ryhmien toivotaan ilmoittautuvan etukäteen p. 02- 231 0244.
Tapahtumiimme ovat lämpimästi tervetulleita myös muut kuin yhdistyksemme
jäsenet!
Turun Seudun Omaishoitokeskus
bussit 2, 2A, 99 & Palvelulinja P2
Vanha Hämeentie 105, 20540 Turku
p. 02-231 0244
www.omaishoitokeskus.fi
16
Poiju - Vanhusten tuki- ja kohtaamispaikka, Humalistonk. 7b, p.02 262 5669
ma-pe klo 10-15, to klo 10-18, (kahvio 10-15) Heinäkuun suljettu.
•
•
•
•
•
•
ma 20.5. klo 13 Senioriapu VarPu oy, yrityksen esittely sairaanhoitaja Taina Laru
ke 22.5. klo 13 Leikkimielinen tietokilpailu, Leena Saarvola
to 23.5. klo 13 Kirjavinkkejä, Tarja Nikander, informaatikko kaupunginkirjasto
kesälukemista verkkokeinuun ja laiturille (kaunokirjallisuutta)
pe 24.5. klo 13 Naisten Pankki, kehitysaputyötä, jolla pyritään auttamaan naisten
asemaa Raija Haavisto
to 30.5. klo 13 Kuukauden sketsi, Meeri Krikke
to 6.6. klo 11 Yhteislaulua, Teijo Pöyhönen
www.kirkkoauttaaturussa.fi
RUNOSMÄEN VANHUSKESKUS
Osoite: Signalistinkatu 2, tarjoaa kaikille alueen ikäihmisille yhteistä oloa ja eloa!
Tule mukaan viettämään yhteistä aikaa, tekemään kaunista käsillä, kuuntelemaan,
laulamaan ja vaikka tanssimaan!
Ti 21.5. Käsillä kaunista –käsityöpaja. Voit valita itsellesi ajallisesti paremmin
sopivamman ryhmän. Ryhmä 1 klo 12.00-13.30 ja Ryhmä 2 klo 13.30.-15.00. Tule mukaan,
vaikka et olisikaan tottunut käsitöiden tekijä!
Elävän musiikin iltapäivät, joissa voi halutessaan tanssia, torstaisin 23.5., 20.6., 18.7. ja
22.8. Turun Soitannollinen kerho soittaa ja tanssittaa joka kuun neljäs torstai klo 14 15.30. Tule mukaan nauttimaan musiikista tai taivu samalla myös tanssiin!
Karaokea kaikille -iltapäivät 12.6., 10.7. ja 14.8. Turun Karaokeklubi laulaa ja laulattaa joka
kuun toinen keskiviikko klo 14 -16. Tule laulamaan mielilaulujasi tai vaan kuuntelemaan.
Tilaisuudet järjestää Runosmäen vanhuskeskus, Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuusyhdistys
ry, Turun Soitannollinen kerho ry, Turun Karaokeklubi ry ja Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala.
17
Turun taidemuseon kesä 2013
Aukioloajat
ti - pe 11–19
la - su 11–17
maanantaisin suljettu
Liput
Aikuiset 8 €
Opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät 5 €
Yli kymmenen hengen ryhmät 5 €/henk.
Koululaiset alle 16 v. maksutta
Turun taidemuseo
Turun taidemuseo
Yleisöopastukset
Suomenkielinen yleisöopastus näyttelyihin tiistaisin klo 17.30 sekä sunnuntaisin klo 13 ja klo 15.
Ruotsinkielinen yleisöopastus kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina klo 14.
Opastus kestää noin tunnin. Opastus on pääsääntöisesti museon vaihtuviin näyttelyihin,
oppaat voivat kuitenkin ottaa erityistilanteissa myös yleisön toiveita vastaan.
Kaikille avoimet yleisöopastukset eivät vaadi ennakkovarausta ja niille voi osallistua ostamalla
pääsylipun näyttelyyn. Ryhmät eivät voi osallistua yleisöopastuksiin, sillä teosten
turvallisuuden takia ryhmän koko on rajoitettu 25 henkilöön.
OHJELMAA
Max Walter Svanberg -erikoisopastukset
25.5. klo 14 Punainen lanka -kuraattorikierros
31.8. klo 14 John Richardson: Surrealismista neosurrealismiin
Muuta ohjelmaa
18.5. Kansainvälisenä museopäivänä keskusteluoppaat paikalla klo 14–16.
10.7. Kuvataiteen päivänä Max Walter Svanberg -kollaasityöpaja klo 11–19.
15.8. Taiteiden yö klo 17–22, liput 5 e. Ismo Kajander & Kootut teokset klo 17, surrealistisissa
iltamissa runoja ja luovaa toimintaa klo19-22.
13.–17.8. klo/kl./at 12.30 Turun musiikkijuhlat: lounasajan konsertteja / Åbo musikfestspel:
lunchtidskonserter / Turku Music Festival: Lunch time concerts
Lisätietoja :
www.turuntaidemuseo.fi
-------------------------------------------------------------------------------------------------Kesän taidebrunssit 26.5.–8.9. klo 11–13
Café Victor tarjoilee kevyen kuohuviinibrunssin kahdeksana kesäsunnuntaina: 26.5.; 9.6.; 30.6.;
14.7.; 28.7.; 11.8.; 25.8. ja 8.9. klo 11-13. Brunssin hinta on 15 e (sis. buffet ja museon pääsylippu).
18
LIIKUNTA-VINKKEJÄ:
HYVINVOINTIA KULTTUURILENKKIEN AVULLA.
Tutustutaan Turkuun ja sen patsaisiin, portaisiin,
arkkitehtuuriin ja romantiikkaan. Ota halutessasi
mukaan kaffe/ bussiraha ja mahdollisesti kamera.
Lähtö aina klo 12.30 Ruusukorttelin neuvonnan
edestä, Puistokatu 11.
Reitit:
11.6. Patsastelua Samppalinnan lähettyvillä arviolta 23 kilometriä. 18.6. Porrastelua Yliopiston mäellä noin
3-4 kilometriä. 16.7. Kaupunkitarinoita Turun linnalta
Tuomiokirkolle noin 3-4 km 23.7 Seikkailua Turun
linnalta keskustaan arviolta 3-4 km 6.8.
Arkkitehtuuria keskustan liepeillä noin 4 km
20.8. Romanttinen Turku arviolta 5 km.
Ulko-kuntosaleja Turussa:
• Halinen, Frantsin kenttä • Hirvensalo,
Moikoinen, Pajutie • Hirvensalo, Wäinö
Aaltosen koulu, kuntorata • Härkämäki,
pallokenttä • Ilpoinen, koulu, kuntorata •
Keskusta, Ruusukortteli, Puistokatu 11
• Keskusta, Urheilupuisto, Karikon lenkki
(yläkentän vieressä) • Koivula, Munstenpolun
ja Moreenikadun välinen ulkoilureitti •
Koroinen, Viruskuja • Kupittaa, urheilukeskus,
rullaluistelurata • Lauste, Ketunkatu, kuntorata
• Länsikeskus, Teräsrautelan kenttä • Pansio,
Kisapuisto • Ruissalo, Rantapromenadin ja
Hevoskarintien risteys • Runosmäki,
Signalistinkatu (koira-aitauksen vieressä) •
Satava, Ekvallan uimaranta •Varissuo, kuntorata
Sijainnit ja ohjeita ulkokuntoilulaitteiden
käyttöön: www.turku.fi » turku.fi » Liikunta ja
ulkoilu » Liikuntapaikat » Kuntosalit
Yhdistysten kesäliikuntaa:
Boccia
maanantaisin klo 10, Piiparinpuiston kenttä,
Pohjoisen Turun Eläkkeensaajat, Ilmi
Kuparinen p. 040 749 6220
tiistaisin klo 11, Saarnikenttä, Ikinuoret
Eläkkeensaajat ry. Raimo Rahunen p. 040
7184879
tiistaisin klo 11, Tilhenkadun kenttä, Itä-Turun
Eläkkeensaajat ry. Rauni Laine p. 050
19
5904970
KUVAA KÄVELLEN MAAILMASI KAUNIIKSI- ryhmä
Ruusukorttelissa, hyvinvointineuvojien kanssa
aloittaa 17.7. klo 10->, mikäli ilmoittautuneita
vähintään kahdeksan 28.6. mennessä.
Seuraavat kerrat 24.7., 31.7., 7.8. ja 21.8. Yksi kerta
kestää noin 1.5- 2 tuntia.
Ryhmä aloitetaan tutustumalla jokaisen tärkeisiin
valokuviin, jonka jälkeen kuvataan Aurajoen
rannalla, Ruissalon puutarhassa, museoissa ym.
kohteissa, jotka kiinnostavat ryhmäläisiä.
Katsotaan otettuja valokuvia yhdessä, jonka
jälkeen valitaan tärkeimpiä valokuvia, jotka
kootaan näyttelyksi. Valokuvanäyttelyn avajaiset
26.9. klo 13.
Kohteet, valokuvien teettäminen omakustanteisesti. Oma kamera toivottava !
Ilmoittautumiset p. 0406739885/ 0401627247
HYVINVOINTINEUVOJAT SATU JA JOHANNA
Pidätetään oikeudet muutoksiin !
Tasapainoryhmä ulkona maanantaisin
6.5–24.6. Kokoontuminen Kupittaan
urheiluhallilla, Tahkonkuja 5
(Uudenmaankadun puoleinen pääty).
Osallistuminen Seniorikortilla tai
kertamaksu 3 €. Lisätiedot p. 050 554
6224, [email protected]
------------------------------------------------------------------
Maauimalat:
Samppalinnan maauimala, Volter
Kilven katu 2.
Avoinna 13.5. alkaen ma–to klo 6–20,
pe klo 6–19 ja la–su klo 8–19
Kupittaan maauimala, Kupittaankatu
10. Avoinna 1.6.–30.8. ma–su klo 10–19
LIIKUNTA-VINKKEJÄ:
Tapahtumia:
Kepein askelin kesään
Raisiossa Kerttulassa to
16.5. klo 11–14
Ma 27.5 klo 12–16
Senioritapahtumapäivä
Maaria-Jäkärlässä,
Agricolankatu 1
Unelmien kannaksen
avajaiset to 30.5 klo 10–
12 Urheilupuistossa
(lähin katuosoite
Betaniankatu 12 a)
TVJ:n kesäpäivä to 6.6
Unelmien kannaksella
Liikuntatreffit:
Varissuon kuntosalilla perjantaisin klo 10 pe
14.6 asti niille, jotka kaipaavat saliharjoitteluun
ryhmän tukea. Sisäänkäynti pysäköintihallin
kautta (Tiirikkalankatu 2) ja kokoontuminen
jäähallin kahviossa. Lisätiedot p. 050 5546 229
tai 050 5546 224
Unelmien kannaksella (lähin katuosoite
Betaniankatu 12a) torstaisin klo 12 6.6 alkaen.
Ulkokuntoiluvälineet vapaasti käytettävissä.
Tervetuloa kaikki joiden mielestä ryhmässä
liikkuminen on mukavampaa kuin yksin!
Lisätiedot p. 050 5947 207 tai 050 5546 224
Liikuntavälineitä maksutta käyttöön (2 h)
Paavon kontista Urheilupuiston välikentältä
arkisin 3.6.–12.8. klo 12–20. Lisätiedot p. 050
5947 207 ja 050 5546 227
SENIORIRANNEKE JA – KORTTI, 65 vuotta täyttäneet turkulaiset voivat ostaa
Seniorirannekkeen, jolla pääsee Turun kaupungin liikuntapaikkoihin (mm. kuntosalit,
maauimalat ja uimahallit) sekä tiettyihin kulttuuripalveluihin.
Puolen vuoden lataus maksaa 20 euroa. Ensimmäisellä kerralla ostetaan Senioriranneke,
joka maksaa 7 euroa. Lisäksi saat näyttökortin, jolla pääset paikkoihin, joissa ei ole
sähköistä lukijalaitetta.
Myynti mm. Turun kaupungin liikuntapalvelukeskus, Blomberginaukio 4, arkisin klo
8.15–16 ja Samppalinnan maauimala, Volter Kilven katu 2 sekä uimahallit.
Lisätietoja: www.turku.fi/senioriranneke tai Pauliina Tienari p. 050 554 6224
SEUDULLINEN SAATTAJAKORTTI on voimassa 1.4.2013 alkaen.
Saattajakortilla avustaja maksutta mukaan monille liikuntapaikoille ja
kulttuurin pariin. Lisätietoa: www.turku.fi/saattajakortti Saattajakorttia
haetaan Turussa Liikuntapalvelukeskukselta, os. Blomberginaukio 4
20
Laulu-Maraton – noin 42,2 yhteislaulua ja esitystä klo 14-16
Aurajoen rannalla, Ravintola
Vaakahuoneella iltapäivä -show,
jossa saa laulaa, tanssia, soittaa ja
esittää toivelauluja! Klo 14-16 neljänä
keskiviikkona: 19.6. / 10.7. / 31.7. & 21.8.
Voit tuoda käsikynkässä kaverin tai
soittopelin (huuliharppu, kitara..)
Yhteismusisointia Laulun sankarit –
sointuvihkojen avulla sekä mahdollisuus
sooloesityksiin. Lisätietoa 040 512 2112.
Vietämme iltapäivää yhdessä musisoiden ja
vaihdamme kesän kuulumisia. Mitä olet jo
tehnyt, mihin seuraavaksi? Evääksi voit
saada iloa ja tuoreita menovinkkejä!
Vaakahuoneen palvelut avoinna!
Tule ja viivy niin pitkään kuin ehdit tai vietä koko 2 tuntia musiikin parissa!
Lisätietoa ja sooloesitysten varaukset Laulu-Maratonille: Teijo Pöyhönen, 040 512 2112,
[email protected]
SPR
Ystävä- ja saattajavälitys päivystää ma-pe klo 10.00 – 14.00.
* päivystys on suljettu 21.6. – 31.7.
Terveyspiste, Kauppiaskatu 12 A, 2krs. on avoinna perjantaisin
klo 9.00 – 12.00, suljettu 15.6. – 1.8.
Kulttuuriystävät päivystävät koko kesän,
yhteystiedot vastaajassa, puh 02 232 2063
- Pidä huolta itsestäsi – liikuntaryhmä on kesän tauolla, aloittaa
toimintansa elokuussa. Ryhmä on tarkoitettu
kunnonkohotusryhmäksi juuri eläkkeelle jääville. Lisätietoja
elokuussa SPR Turun osaston ystävävälityksestä, puh. 02 232 2063.
21
Tarvitsetko seuraa ja turvaa
lähteäksesi tässä esitteessä
ilmoitettuihin tapahtumiin?
Turussa ja Kaarinassa toimiva
Kulttuuriystävä-palvelu välittää
ikäihmisille seuraksi ja turvaksi
koulutettuja vapaaehtoisia!
Kulttuuriystäviä voit varata
arkisin klo 10-14 SPR Turun
osasto, puh. 02 232 2063
Kulttuuriystävän kanssa liikkuessasi
maksat vain oman
sisäänpääsymaksusi kohteeseen
sekä yhteiset matkakulunne kotisi ja
retkikohteen välillä.
Tulisitko luomaan ikäihmisille mukavaa tekemistä ?
Voit perustaa vaikka kuoron johonkin vanhuskeskukseen tai olla saattoapuna
heille, jotka ilman apua eivät toiminnan pariin pääsisi. Mahdollisuuksia on
monia. Mikä olisi sinun juttusi? Turussa järjestetään vapaaehtoistoiminnan
koulutuksia. Jos sinulla on energiaa ja voimia ja olet kiinnostunut
vapaaehtoistoiminnasta, ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.
Tule mukaan jo toimiviin yhteisöihin tai tule luomaan jotain aivan uutta!
Terveisin,
Liisa Kaisti, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
[email protected] / puh. 040 5966 502
Satu Järvenpää, Avoimet Ovet -hankkeen projektisuunnittelija
[email protected] / puh. 045 7750 0068 .
22
Ikäihmisille tarkoitettuja kesätapahtumia on esimerkiksi alla olevaan
karttaan merkityissä kohteissa. Missä näistä olet jo käynyt?
Kartassa on myös paikkoja, joista Aurajoen voi ylittää kuivin jaloin.
Laske tänä kesänä käyttämäsi reitit – saatko yhteisluvuksi 8 ?
23
Kaupunki kutsuu kesällä – tule mukaan!
Jos matkat näihin tapahtumiin tuntuvat pitkiltä – kannattaa selvittää, kulkevatko
palvelulinja-bussit 1-3 haluamaasi kohteeseen. Kenties pääset bussilla ovelle asti!
Lisätietoa joukkoliikenne-toimistosta (Aurakatu 5) Puh. 02 262 4811, www.turku.fi/bussit
Tarvitsetko saattajan tai rohkaisevaa seuraa lähtemiseen? Alueellinen saattajakortti
tai Kulttuuriystävä voisivat olla ratkaisu juuri Sinulle! Lisätietoja sivuilla 20 & 22
KESÄKILPAILU - voita laulukirja-paketti! Valitse paras kokemasi kesätapahtuma tästä
esitteestä ja osallistu ”Avoimet ovet” -arvontaan 27.8. Auralan Senioripäivässä (s.10)
24