Marino Mustang
19 6 6 - 2 0 0 6 Esittelee Ari Inkinen Marino Mustang Vuodet vierivät ja veneet muuttuvat. Marino Mustangin kaltaiset puolikannelliset veneet ovat jääneet laiturien kuriositeeteiksi. On kuitenkin hitaasti kasvava joukko veneilijöitä, joka arvostaa ja kunnostaa vanhoja veneitä, jotka eivät ole varsinaisia klassikkoja, mutta muuten hauskoja ja käyttökelpoisia. Kuten Marino Mustang. Marino Mustang ”Mukava pikku retkeilyvene”, kirjoitti venetestaaja Kari Pirhonen Marino Mustangista Venelehdessä 2/71 kuuden veneen vertailussa. Kouluarvosanoin ilmaistussa loppuarvostelussa Mustang oli kolmas arvosanalla 7,6 edellään Artekno Sport (8,3) ja Finnspeed 430 K (7,8). Tosin venettä ajettuaan Pirhonen jäi kaipaamaan uljaan villihevosen rajua menoa ja totesi testattavansa pikemminkin kesyksi työhevoseksi. Siinä suhteessa mikään ei ole muuttunut. Vuodet ovat vieneet terän vähäiseltäkin villiydeltä ja nyt Marino Mustang on pienehkö tuulilasivene, joka kulkee leppoisaan ja rauhalliseen tapaan aalloissa hieman tömähdellen. Koeajoimme Clas Krausen vanhaa Marino Mustangia viime 48 VENE 12/06 kesänä lievän nostalgian tunnelmissa. Juuri tällaisia veneet olivat, kun tämän kirjoittaja oli otollisessa iässä. Krause on kunnostanut veneensä käyttökuntoon, mutta ei entistänyt sitä, kuten tällaisille veneille sopiikin. Ne eivät ole näyttelyesineitä, vaan tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön. Koeajamamme vene ei ole aivan alkupään Mustangeja, vaan vasta vuodelta 1975. Alunperin Mustangeissa oli pitkittäiset penkit ja kuljettajalla ja apukuljettajalla selkänojat. Krausen vene on ns. S-malli, jota ryhdyttiin tekemään myöhemmin, kun haluttiin hieman edullisempi versio. Vene on rakennettu yksinkertaisemmin vähemmistä osista. Alkuperäisestä sen erottaa poikittaisista istuimista. Oy Mari- Mukava no Ab:n Ben Fagerströmin mukaan Mustang S:ää myytiin erityisesti sisävesille. Clas Krausen veneen numero on 223/895. Clas Krause kertoo ajelevansa veneellä lähinnä kesän aikana ja enemmänkin sunnuntaisin katselemassa Porkkalanniemen elämää kuin esimerkiksi heittelemässä uistinta tai kokemassa verkkoja. Veneessä on moottorina vanha Scottin 40-hevosvoimainen perämoottori, joka lähtee käyntiin lähes ensimmäisellä vedolla, toisinaan. Kuin mikä tahansa vene Koeajoimme veneen loppukesän aurinkoisena päivänä Porkkalassa. Aallokkoa ei ollut kuin nimeksi, mutta sen verran kuitenkin, että ns. syvä-v-runko pääsi oikeuksiinsa. Samaa runkoa käytetään muuten Marino Swingissä, joka on otettu jälleen tuotantoon. Emme mittailleet nopeutta saati kulutusta, sillä sellaisilla seikoilla ei tällaisen veneen yhteydessä ole merkitystä, ei ainakaan veneen omistajalle. – Kuluttaa minkä kuluttaa ja aina on perille ehtinyt, kuittaa Clas Krause asian. Veneeseen astuessa huomaa, että se on nykyveneisiin verrattuna kapearunkoinen: vene reagoi herkästi painon siirtymiseen ja kaksi henkeä samalla laidalla kallistaa sitä voimakkaasti. Vuosikymmenten takaa peräisin olevan Scottin hevosvoimat eivät ehkä ole aivan samanlaisia kuin tämän päivän pollet, mutta liukkaasti Mustang nousee kahden hengen kuormalla liukuun. Jos huippunopeutta arvioi, niin se on pikemminkin 20 solmun yli Alkuperäinen valmistajanmerkki on edelleen paikallaan. pikku retkeilyvene 49 쐌쐌쐌 nyt, palataan laituriin. Ilman suuria eleitä tai vaivaa. Iltapäivän ajelu Porkkalassa Marino Mustangilla oli kuin retki nuoruuteen. Eihän meillä tuollaista venettä ollut, me ajelimme puufiskarilla, mutta kaverin perheellä oli. Ja sitä ihailtiin. Tosin kone oli Chrysler. Kehityksen huippu Scott käynnistyy helposti, yleensä... Tämän yksinkertaisemmaksi ei perämoottori tule. Suomen vene- ja moottoriyhdistyksen alkuperäinen kilpi vuodelta 1975. Scott-McCullochin kaukohallintalaite palvelee edelleen moitteettomasti. Clas Krausen ajelu Mustangilla on leppoisaa sunnuntaikruisailua. kuin ali. Moottorin melutaso ei, yllättävää kyllä, ole kuurouttava, vaan keskustelu sujuu ainakin leppoisalla matkanopeudella. Aallokossa Mustang pyrkii hieman töksähtelemään. Sivuaallokossa se kallistelee voimakkaasti kapean vesilinjansa vuoksi, mutta ei ole levoton. Kaiken kaikkiaan vene on hyvin johdonmukainen liikkeissään. Kulku keulakannella vaatii veneen herkkäliikkeisyyden takia varovaisuutta, mutta tuulilasin yli veneeseen on hyvä astua, sillä jalansija löytyy ohjauspulpetilta. Tosin tuulilasin kehyksestä ei mielellään ota kiinni. Marino Mustangilla veneily on yksinkertaista. Ajellaan tutuilla vesillä, katsellaan luontoa ja ympäristöä ja kun mieli on virkisty- 50 VENE 12/06 Kun vertaa Marino Mustangia nykyisiin veneisiin, ei uskoisi, että se oli yhden kehityskaaren huipentuma. Veneen tarina alkaa oikeastaan Marinon mallista Sport 14. Se oli tasapohjainen tuulilasivene, jonka valmistus alkoi 1963, ja jota myytiin Helsingin venenäyttelyssä tarjoushinnalla 1 999 markkaa. Sitä seurasi vuonna –67 Sport V14, jossa otettiin käyttöön ns. syvä-v-pohja, joka siihen aikaan vielä tarkoitti jotain muuta, kuin mitä sillä nyt ymmärretään. Kaksi vuotta myöhemmin esiteltiin Marino Mustang V15. Mustangin runko oli koeajettu jo lukemattomissa nopeuskilpailuissa, sillä Marinon omistajaperheen kilpaveneilyharrastus oli kiihkeää. Mustang myös menestyi kisoissa, kunnes vähitellen entistä kapeammat rungot ja syvemmät v-pohjat valloittivat turistiluokkien palkintosijat. Mutta runko oli osoittautunut merikelpoiseksi. Marino päätti rakentaa siitä ylellisen, pienen tuulilasiveneen. Ei Mustang tosin omana aikanaan ollut erityisen pieni, mutta nykymittapuun mukaan ehkä. Lopulta samalle rungolle rakennettiin kokonainen veneperhe, muun muassa Marino Swing ja Marino Fishing. Ehkä kaikkein erikoisin vene ryhmässä oli kuitenkin Marino Jet. Se oli sisämoottorilla ja vesisuihkuvetolaitteella varustettu vene, jolla saattoi kulkea omia väyliään. Aluksi Berkleyn pumppuun asennettiin Piaggion 35-hevosvoimainen moottori ja yhdistelmä osoittautuikin toimivaksi. Mutta kun samaan pumppuun asennettiin Piaggion 50-hevosvoimainen moottori, ei kokonaisuus toimittaja Kari Valtaojan (Vene 4/77) näkemyksen mukaan ollut enää toimiva. Ben Fagerströmin mukaan koko jettiajattelu oli tuolloin vuosikymmeniä edellä aikaansa. 1960–70-lukujen värimaailma veneissä oli persoonallinen. V15/S-mallia valmistettiin leijonankeltaisena sekä punarunkoisena, jolloin kansi oli helmiäisharmaa. V15/GT-mallia puolestaan valmistettiin ”viehättävän saharankeltaisena”. Mustang valmiina Atlantin ylitykseen. Perässä olevissa torpedoissa on polttoainetta. Ne aiheuttivat kuitenkin hankaluuksia aiheuttaen perään melkoisen nosteen, jolloin keula sukelsi veden alle. Mustangilla yli Atlantin Marino Mustang V15/GT oli aikanaan, ja on edelleen, selkeälinjainen ja käytännöllinen vene, jossa pitkittäissohvien alla on hyvät säilytystilat. Penkkien välissä peräseinään saranoituna on pöytä. Polttoainesäiliölle on tila moottorikaivon alla. Joku voi muistella nähneensä saman veneen myös vatorinkeltaisena ja on oikeassa. Marino osti myymiinsä veneisiin Vatorilta Mercury-perämoottoreita ja myi vastavuoroisesti Vatorille Mustangeja, joiden väri oli Vatorveneistä tuttu keltainen. Marino Mustang oli 4,3 metriä pitkä ja 1,70 m leveä. Vene painoi valmistajan mukaan noin 210 kg ja sen moottorisuositus oli 15–55 hv. Marino Mustang V15/GT ja V15/S oli aikakautensa luomus ja vähitellen kehitys kulki toiseen suuntaan. Vuonna 1971 sen hinta ilman moottoria oli 3 870 markkaa – 650 euroa. Nyt se on lähellä klassikon leimaa. 쐍 Liekö väri leijonankeltainen... Mustang liikkui jo pienelläkin moottorilla kohtuullisesti. Kuvassa Marinon nykyisistä vetäjistä kaksoset Jan ja Ben Fagerström. Mustang kelluu vedellä täytettynä, tosin arvostelua herätti 70-luvun alun testissä muovisäkkiin pakattujen styroks-kappaleiden kestävyys ja pysyminen paikallaan. MARINO MUSTANGIIN liittyy yksi huimapäinen seikkailu, jollaiseen ei ole ryhdytty aivan millä tahansa veneellä. Mustangilla on nimittäin ylitetty Atlantin valtameri. Moottori oli Archimedes Penta 360, jossa tehoa oli 36 hevosvoimaa. Seppo Muraja ja Arto Kulmala olivat huimapäät, jotka veivät Mustangin PohjoisAfrikan Dakarista Etelä-Amerikkaan, Brittiläiseen Guyanaan vuonna 1970. Alun perin tarkoitus ei ollut ajaa sinne, vaan suunta oli lyhintä reittiä Brasiliaan, eli kohti Etelä-Amerikan koilliskärkeä. Matkaa oli noin 1 500 meripeninkulmaa. Vene kuitenkin meni ympäri matkan aikana ja kaksikko menetti käytännössä kaikki varusteensa. Paikalle sattunut norjalainen rahtilaiva poimi matkalaiset kyytiin veneineen. Vähän ajan päästä kuitenkin matkaa päätettiin jatkaa, mutta ei enää aivan alkuperäiseen suuntaan. Miehet varustivat Mustangin monin tavoin matkaa varten. Veneen keulakansi suljettiin ohjaamoon ja kanteen rakennettiin luukku. Vesitiivis osasto palveli säilytystilan ohella myös kelluttavana ilmatankkina. Myös peräosaan rakennettiin tiivis osasto, johon sijoitettiin melkoinen osa mukana kulkevasta polttoaineesta. Tämän lisäksi veneen kummallakin puolella perässä oli torpedomaiset, tynnyreistä tehdyt polttoainesäiliöt. Bensiinihän on vettä kevyempää ja kelluu. Veneessä oli myös masto, johon viriteltiin apupurje, sillä polttoainetta ei ollut koko ajomatkaa varten. Kaikkiaan ajotunteja kertyi 1 128, eli kuten tuolloin mainostettiin ”tavallisen veneilijän 22 vuoden ajotunnit”. Marino lupasi retkeläisille uuden veneen, jos he onnistuvat yrityksessään. Sen he saivat. Sen sijaan yhtiö ei enää antanut Marino Mustangia yritykseen kiertää maapallo. Atlantin ylittänyt Mustang on edelleen Marinon varastossa Sipoon Söderkullassa odottamassa päivää parempaa. 51
© Copyright 2024