Marino Mustang

19 6 6 - 2 0 0 6
Esittelee
Ari Inkinen
Marino Mustang
Vuodet vierivät ja veneet muuttuvat.
Marino Mustangin kaltaiset puolikannelliset
veneet ovat jääneet laiturien kuriositeeteiksi. On
kuitenkin hitaasti kasvava joukko veneilijöitä, joka
arvostaa ja kunnostaa vanhoja veneitä, jotka eivät ole
varsinaisia klassikkoja, mutta muuten hauskoja
ja käyttökelpoisia. Kuten Marino Mustang.
Marino
Mustang
”Mukava pikku
retkeilyvene”,
kirjoitti venetestaaja Kari Pirhonen Marino Mustangista Venelehdessä 2/71 kuuden veneen
vertailussa. Kouluarvosanoin ilmaistussa
loppuarvostelussa
Mustang oli kolmas arvosanalla
7,6 edellään Artekno Sport (8,3)
ja Finnspeed 430 K (7,8). Tosin
venettä ajettuaan Pirhonen jäi
kaipaamaan uljaan villihevosen
rajua menoa ja totesi testattavansa pikemminkin kesyksi työhevoseksi.
Siinä suhteessa mikään ei ole
muuttunut. Vuodet ovat vieneet
terän vähäiseltäkin villiydeltä ja
nyt Marino Mustang on pienehkö tuulilasivene, joka kulkee leppoisaan ja rauhalliseen tapaan
aalloissa hieman tömähdellen.
Koeajoimme Clas Krausen
vanhaa Marino Mustangia viime
48
VENE 12/06
kesänä lievän nostalgian tunnelmissa. Juuri tällaisia veneet olivat, kun tämän kirjoittaja oli otollisessa iässä. Krause on kunnostanut veneensä käyttökuntoon,
mutta ei entistänyt sitä, kuten
tällaisille veneille sopiikin. Ne eivät ole näyttelyesineitä, vaan tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön.
Koeajamamme vene ei ole aivan alkupään Mustangeja, vaan
vasta vuodelta 1975. Alunperin
Mustangeissa oli pitkittäiset
penkit ja kuljettajalla ja apukuljettajalla selkänojat. Krausen vene on ns. S-malli, jota ryhdyttiin
tekemään myöhemmin, kun haluttiin hieman edullisempi versio. Vene on rakennettu yksinkertaisemmin vähemmistä osista. Alkuperäisestä sen erottaa
poikittaisista istuimista. Oy Mari-
Mukava
no Ab:n Ben Fagerströmin mukaan Mustang S:ää myytiin erityisesti sisävesille. Clas Krausen veneen numero on 223/895.
Clas Krause kertoo ajelevansa
veneellä lähinnä kesän aikana ja
enemmänkin sunnuntaisin katselemassa Porkkalanniemen elämää kuin esimerkiksi heittelemässä uistinta tai kokemassa
verkkoja. Veneessä on moottorina vanha Scottin 40-hevosvoimainen perämoottori, joka lähtee käyntiin lähes ensimmäisellä
vedolla, toisinaan.
Kuin mikä tahansa vene
Koeajoimme veneen loppukesän aurinkoisena päivänä Porkkalassa. Aallokkoa ei ollut kuin
nimeksi, mutta sen verran kuitenkin, että ns. syvä-v-runko
pääsi oikeuksiinsa. Samaa runkoa käytetään muuten Marino
Swingissä, joka on otettu jälleen
tuotantoon.
Emme mittailleet nopeutta
saati kulutusta, sillä sellaisilla seikoilla ei tällaisen veneen yhteydessä ole merkitystä, ei ainakaan
veneen omistajalle.
– Kuluttaa minkä kuluttaa ja
aina on perille ehtinyt, kuittaa
Clas Krause asian.
Veneeseen astuessa huomaa,
että se on nykyveneisiin verrattuna kapearunkoinen: vene reagoi herkästi painon siirtymiseen
ja kaksi henkeä samalla laidalla
kallistaa sitä voimakkaasti.
Vuosikymmenten takaa peräisin olevan Scottin hevosvoimat
eivät ehkä ole aivan samanlaisia
kuin tämän päivän pollet, mutta
liukkaasti Mustang nousee kahden hengen kuormalla liukuun.
Jos huippunopeutta arvioi, niin
se on pikemminkin 20 solmun yli
Alkuperäinen valmistajanmerkki on edelleen paikallaan.
pikku retkeilyvene
49
쐌쐌쐌
nyt, palataan laituriin. Ilman suuria eleitä tai vaivaa.
Iltapäivän ajelu Porkkalassa
Marino Mustangilla oli kuin retki
nuoruuteen. Eihän meillä tuollaista venettä ollut, me ajelimme
puufiskarilla, mutta kaverin perheellä oli. Ja sitä ihailtiin. Tosin
kone oli Chrysler.
Kehityksen huippu
Scott käynnistyy
helposti, yleensä...
Tämän yksinkertaisemmaksi ei
perämoottori tule.
Suomen vene- ja
moottoriyhdistyksen alkuperäinen
kilpi vuodelta 1975.
Scott-McCullochin
kaukohallintalaite
palvelee edelleen
moitteettomasti.
Clas Krausen ajelu
Mustangilla on leppoisaa sunnuntaikruisailua.
kuin ali. Moottorin melutaso ei,
yllättävää kyllä, ole kuurouttava,
vaan keskustelu sujuu ainakin
leppoisalla matkanopeudella.
Aallokossa Mustang pyrkii hieman töksähtelemään. Sivuaallokossa se kallistelee voimakkaasti
kapean vesilinjansa vuoksi, mutta ei ole levoton. Kaiken kaikkiaan vene on hyvin johdonmukainen liikkeissään.
Kulku keulakannella vaatii veneen herkkäliikkeisyyden takia
varovaisuutta, mutta tuulilasin
yli veneeseen on hyvä astua, sillä
jalansija löytyy ohjauspulpetilta.
Tosin tuulilasin kehyksestä ei
mielellään ota kiinni.
Marino Mustangilla veneily on
yksinkertaista. Ajellaan tutuilla
vesillä, katsellaan luontoa ja ympäristöä ja kun mieli on virkisty-
50
VENE 12/06
Kun vertaa Marino Mustangia
nykyisiin veneisiin, ei uskoisi, että se oli yhden kehityskaaren
huipentuma. Veneen tarina alkaa oikeastaan Marinon mallista
Sport 14. Se oli tasapohjainen
tuulilasivene, jonka valmistus alkoi 1963, ja jota myytiin Helsingin venenäyttelyssä tarjoushinnalla 1 999 markkaa.
Sitä seurasi vuonna –67 Sport
V14, jossa otettiin käyttöön ns.
syvä-v-pohja, joka siihen aikaan
vielä tarkoitti jotain muuta, kuin
mitä sillä nyt ymmärretään. Kaksi
vuotta myöhemmin esiteltiin
Marino Mustang V15.
Mustangin runko oli koeajettu
jo lukemattomissa nopeuskilpailuissa, sillä Marinon omistajaperheen kilpaveneilyharrastus oli
kiihkeää. Mustang myös menestyi kisoissa, kunnes vähitellen
entistä kapeammat rungot ja syvemmät v-pohjat valloittivat turistiluokkien palkintosijat. Mutta
runko oli osoittautunut merikelpoiseksi.
Marino päätti rakentaa siitä
ylellisen, pienen tuulilasiveneen.
Ei Mustang tosin omana aikanaan ollut erityisen pieni, mutta
nykymittapuun mukaan ehkä.
Lopulta samalle rungolle rakennettiin kokonainen veneperhe,
muun muassa Marino Swing ja
Marino Fishing.
Ehkä kaikkein erikoisin vene
ryhmässä oli kuitenkin Marino
Jet. Se oli sisämoottorilla ja vesisuihkuvetolaitteella varustettu vene, jolla saattoi kulkea
omia väyliään. Aluksi Berkleyn
pumppuun asennettiin Piaggion 35-hevosvoimainen moottori ja yhdistelmä osoittautuikin toimivaksi. Mutta kun samaan pumppuun asennettiin
Piaggion 50-hevosvoimainen
moottori, ei kokonaisuus toimittaja Kari Valtaojan (Vene
4/77) näkemyksen mukaan ollut enää toimiva.
Ben Fagerströmin mukaan koko jettiajattelu oli tuolloin vuosikymmeniä edellä aikaansa.
1960–70-lukujen värimaailma
veneissä oli persoonallinen.
V15/S-mallia valmistettiin leijonankeltaisena sekä punarunkoisena, jolloin kansi oli helmiäisharmaa. V15/GT-mallia puolestaan valmistettiin ”viehättävän
saharankeltaisena”.
Mustang valmiina Atlantin ylitykseen. Perässä olevissa torpedoissa on polttoainetta.
Ne aiheuttivat kuitenkin hankaluuksia aiheuttaen perään melkoisen nosteen,
jolloin keula sukelsi veden alle.
Mustangilla
yli Atlantin
Marino Mustang V15/GT oli aikanaan,
ja on edelleen, selkeälinjainen ja käytännöllinen vene, jossa pitkittäissohvien alla on hyvät säilytystilat. Penkkien välissä peräseinään saranoituna
on pöytä. Polttoainesäiliölle on tila
moottorikaivon alla.
Joku voi muistella nähneensä
saman veneen myös vatorinkeltaisena ja on oikeassa. Marino
osti myymiinsä veneisiin Vatorilta Mercury-perämoottoreita ja
myi vastavuoroisesti Vatorille
Mustangeja, joiden väri oli Vatorveneistä tuttu keltainen.
Marino Mustang oli 4,3 metriä
pitkä ja 1,70 m leveä. Vene painoi valmistajan mukaan noin
210 kg ja sen moottorisuositus
oli 15–55 hv.
Marino Mustang V15/GT ja
V15/S oli aikakautensa luomus ja
vähitellen kehitys kulki toiseen
suuntaan. Vuonna 1971 sen hinta ilman moottoria oli 3 870
markkaa – 650 euroa. Nyt se on
lähellä klassikon leimaa.
쐍
Liekö väri
leijonankeltainen...
Mustang liikkui jo pienelläkin moottorilla kohtuullisesti. Kuvassa Marinon nykyisistä vetäjistä kaksoset Jan
ja Ben Fagerström.
Mustang kelluu vedellä täytettynä,
tosin arvostelua herätti 70-luvun alun
testissä muovisäkkiin pakattujen styroks-kappaleiden kestävyys ja pysyminen paikallaan.
MARINO MUSTANGIIN liittyy yksi huimapäinen seikkailu, jollaiseen ei ole ryhdytty aivan millä tahansa veneellä. Mustangilla on nimittäin ylitetty Atlantin valtameri. Moottori oli Archimedes Penta
360, jossa tehoa oli 36 hevosvoimaa.
Seppo Muraja ja Arto Kulmala olivat huimapäät, jotka veivät Mustangin PohjoisAfrikan Dakarista Etelä-Amerikkaan, Brittiläiseen Guyanaan vuonna 1970. Alun
perin tarkoitus ei ollut ajaa sinne, vaan
suunta oli lyhintä reittiä Brasiliaan, eli
kohti Etelä-Amerikan koilliskärkeä. Matkaa oli noin 1 500 meripeninkulmaa. Vene kuitenkin meni ympäri matkan aikana
ja kaksikko menetti käytännössä kaikki
varusteensa. Paikalle sattunut norjalainen rahtilaiva poimi matkalaiset kyytiin
veneineen. Vähän ajan päästä kuitenkin
matkaa päätettiin jatkaa, mutta ei enää
aivan alkuperäiseen suuntaan.
Miehet varustivat Mustangin monin tavoin matkaa varten. Veneen keulakansi
suljettiin ohjaamoon ja kanteen rakennettiin luukku. Vesitiivis osasto palveli
säilytystilan ohella myös kelluttavana ilmatankkina. Myös peräosaan rakennettiin tiivis osasto, johon sijoitettiin melkoinen osa mukana kulkevasta polttoaineesta. Tämän lisäksi veneen kummallakin
puolella perässä oli torpedomaiset, tynnyreistä tehdyt polttoainesäiliöt. Bensiinihän on vettä kevyempää ja kelluu.
Veneessä oli myös masto, johon viriteltiin
apupurje, sillä polttoainetta ei ollut koko
ajomatkaa varten. Kaikkiaan ajotunteja
kertyi 1 128, eli kuten tuolloin mainostettiin ”tavallisen veneilijän 22 vuoden
ajotunnit”.
Marino lupasi retkeläisille uuden veneen,
jos he onnistuvat yrityksessään. Sen he
saivat. Sen sijaan yhtiö ei enää antanut
Marino Mustangia yritykseen kiertää
maapallo. Atlantin ylittänyt Mustang on
edelleen Marinon varastossa Sipoon
Söderkullassa odottamassa päivää
parempaa.
51