Lehti 2013/1 - viipurinpitaja.net.
VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN Viipurin pitäjäseura ry:n lehti 1 / 2 013 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 SISÄLLYS Pääkirjoitus3 Kalevi Sassi in memoriam4 Mirjam Sassia muistellen5 Sirkustemppuja ja Pro Monrepos´n kuulumisia Puurojuhlassa 6 Hallitus tutuksi; Maria Heiskanen8 Toimintakertomus9 Toimintasuunnitelma11 Kevätkokouskutsu11 Elojuhla-mainos11 Pro Monrepos uutisia12 Elämää Suikarien talossa Tali-Repolassa 1930-luvulla 13 Vuoksen vanha uoma ja Perojoki tulvitettiin 1939-1940 hätäesteeksi 18 Lumottu tie - taistelujen tie kirjailijoiden kertomana 20 Täsmennyksiä 2/2012 lehteen26 Aikamiehet kansakoulussa27 Retki Äijälään - mainos28 Kotiseutumatka 201329 Karjalaiset kesäjuhlat Porissa30 Vuoden karjalainen ruoka ja leivonnainen 32 Karjalan Liiton vuoden kirjat33 Hallituksen yhteystiedot 2012 35 Toimitus vastaava päätoimittaja toimitussihteeri taitto painosmäärä painopaikka kannet sisus kannen kuva Marja-Leena Evinen Anne Uotinen Jari Stirkkinen 340 kpl Karkkilan Painopalvelu Oy 120 g offset-paperi 80 g offset-paperi Sininen hetki talvisessa Monrepos´sa. Kuva: Jari Stirkkinen 2012 Haluatko kirjoittaa omaan pitäjälehteemme? Toimi näin: Toimita teksti ja kuvia toimitussihteerinä toimivalle Anne Uotiselle joko - kirjeitse osoitteeseen Anne Uotinen, Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki - sähköpostitse osoitteeseen [email protected] Laita kuvien taakse tieto kuvienottajasta sekä kuvien palautusosoite. Laita myös kaikkeen muuhun palautettavaksi haluttavaan materiaaliin palautusosoite. Kirjoitukset ja muu aineisto vuoden 2013 toista lehteä varten tulee toimittaa 31.8.2013 mennessä. Kiitos kaikille tähän lehteen kirjoittaneille ja kuvia toimittaneille! Terveisin lehden toimitus. 2 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Hyvät pitäjäseuramme jäsenet Seuramme jäsenkunta koostuu edelleen pääosin uskollisista entisistä Viipurin pitäjäläisistä. Useimmat muistavat synnyinpitäjänsä ensimmäisiltä kouluvuosilta, varhaislapsuudesta tai ovat syntyneet evakkoaikana joten Karjalassa oloaika on näin jäänyt ehkä lyhyeksi. Aikaa on kulunut paljon ja voi olla että nuorempien meistä on vaikea erottaa omia muistikuvia vanhempien tai isovanhempien kertomuksista. Olivatpa muistot sitten omakohtaisesti koettuja tai vanhemman polven kertomia, ovat ne yhtä tosia. Kokemukset toistuvat samanlaisina niin menetetyn Karjalan kaupungeissa kuin maalaiskunnissakin. Tämän olen saanut havaita, vierailtuani karjalaisseurojen, nuorisoseurojen sekä suku- ja eri pitäjäseurojen tilaisuuksissa. Ovatpa siteesi sitten mistä Karjalan kolkasta tahansa, yhteinen kokemus ja menneisyys yhdistää. Karjalassa syntyneet ikäluokat ovat kiinnostuneita juuri siitä omasta synnyinseudusta ja -kylästä. Sotien jälkeisille polville on taas kiinnostavaa kuulla, kokea ja ymmärtää tuota kaikkien karjalaisten suurta kertomusta. Yhteiset kokemukset antavat hyvän pohjan myös seurojen yhteistoiminnalle. Karjalaiset ymmärtävät toisiaan. Helmikuun alussa kokoontuivat viipurilaisseurat yhteiseen neuvonpitoon, ideoimaan yhteistyömahdollisuuksia. Koollekutsujana toimi veljesseuramme Wiipuri- Yhdistys. Paikalla olivat oman Viipurin Pitäjäseuramme ohella mm Viipuri-keskus, Wiipurin Arkistoyhdistys ja Viipurin Linnan Ritarit. Yhteistoimintaa ideoitiin ja päätettiin käynnistää jäsenlehtiyhteistyö jo mahdollisesti tulevana syksynä. Viipurilaisseuroista vain Viipurin Pitäjäseuralla on säännöllisesti julkaistava oma jäsenlehtensä. Viipurin pitäjäläinen on perinteikäs ja nimenäkin arvokas julkaisu. Lehden nimi on syytä säilyttää, niinpä pitääkin miettiä miten kumppaniseuramme saavat oman profiilinsa näkyviin yhteisessä lehdessä. Seuramme hallituksessa esitinkin jo ajatuksen ns. kaksoislehdestä. Kun tarttuu Viipurin pitäjäläinen lehteen ja kääntää sen takakannen näkyviin ja ympäri, voisi ehkä lukea Viipurin kaupunkilehteä. Voisi ajatella myös Viipurin pitäjäläisen yhteydessä julkaistavaa erillistä Viipuri-liitettä. Tässä pari ideaa, ja (pois) tapoja eri seurojen mukanaololle voi löytyä muitakin. Yhteisen pitäjälehden painos voisi näin kohota n. 1000:en kappaleeseen. Nykypainos on 340 kappaletta. Isompi painosmäärä antaisi pitäjälehdellemme kosolti lisää lukijoita, näkyvyyttä ja eri seurojen tapahtumiin lisää yleisöä. Viipurilaisseurat tiivistävät myös tapahtuma- ja retkiyhteistyötä. Vuoden 2014 alkuun kaavailtiin mm. Viipurilaisseurojen yhteistä kokousmatkaa. Allegro- junalla voitaisiin matkata vaivattomasti Viipuriin ja yhteen sovittamalla saada seurojemme tapahtumakalenterit paremmin tukemaan toisiaan. Viipurilaisseurojen hallitukset miettivät nyt jatkoa ja suunnittelevat käytännön toimenpiteitä. Asioita on hyvä käsitellä myös seurojen jäsenkokouksissa. Viipurin pitäjäseuralaisilla on hyvä tilaisuus lausua seuraavan kerran mielipiteitä kevätkokouksessa lauantaina 20.4.2013. Kädessäsi on uusin Viipurin pitäjäläinen. Seuramme lehti, joka on tärkeä viestinviejä ja maalaiskuntalaisten yhdysside. Jäsenlehtemme on aina odotettu ja sitä luetaan varmasti taas tarkasti. Seuraa myös nettisivujamme www.viipurinpitaja.net. Jos et itse pääse tai osaa vielä näitä nettiasioita, pyydä nuoremmilta apua. Samalla vaikkapa lapsenlapsesi saa perustiedot isiensä ja äitiensä entisestä kotiseudusta. Timo Lindroos puheenjohtaja 3 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Kunniajäsen Kalevi Sassi in memoriam 9.10.1926 - 22.11.2012 Kalevi Sassi syntyi 9.10.1926 Viipurin mlk:n Yläsommeessa. Hänen isänsä oli kylän pitkäaikainen kansakoulun opettaja Otto Sassi ja äitinsä Kerttu Elina o.s. Leino. toiminnassa. Hän toimi myös Viipurin Pitäjäseurassa ja Viipurin Pitäjäsäätiössä ja erityisesti Yläsommeen asioiden henkiinherättämisessä. Niiden hoitaminen nykyisessä Suomessa oli hänen aktiivisen huolenpitonsa kohteena. Kalevi aloitti oppikoulun Viipurin Kaksoislyseossa vuonna 1938 ja jatkoi koulua Kajaanissa ja Keravalla. Keravalla hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1946. Hän suoritti ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon 1952 ja sai varatuomarin arvon 1962. Kalevin virkaura eteni monipuolisesti ja kokemusrikkaasti sodanjälkeisen kiivaan kehityksen aikana. Hän työskenteli ensin maatalousministeriön asutusasiain osastolla eli ASO:ssa, sitten ARAVA:ssa ja tämän jälkeen lähemmäs kymmenen vuotta yksityisenä asianajajana. Asuntohallituksen rahoitusjohtajaksi hän tuli vuonna 1969. Rakennushallituksen pääjohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 1978 ja sitä tointa hän hoiti seuraavat kuusi vuotta. Hänen kokemuksensa ja ideansa ovat antaneet lähtökohdan monille yhteisille hankkeille, erityisesti kotikylän elämää käsitteleville kirjallisille julkaisuille. Kalevi on ratkaisevalla tavalla ollut vaikuttamassa myös Saimaan kanavan historian julkaisemiseen vuonna 2002. Kalevi oli naimisissa Mirja o.s. Homin kanssa, heille syntyi tytär Miisa Sassi. Kalevi Sassi eli eläkepäivinäänkin aktiivista osallistuvaa elämää seuraten rakennusalan kehitystä, kulttuurielämää ja politiikan tapahtumia. Kalevilla oli monia yhteiskunnallisia luottamustehtäviä ja hän oli myös aktiivinen alansa kansainvälisissä asioissa. Virkamiehenä toimiessaan hän oli lukuisten komiteoiden ja toimikuntien puheenjohtajana, jäsenenä ja sihteerinä. Asuntotuotanto ja sen laatutason parantaminen olivat keskeisiä asioita, joiden parissa Kalevi työskenteli. Erityisen merkittävä Kalevin panos oli Osuuskunta Asuntomessujen perustamisessa. teksti: Reino Uronen Kuva: pitäjäseuran arkistot Teksti perustuu Reino Urosen kirjoittamaan artikkeliin Kalevi Sassista, joka ilmestyi vuonna 2007 julkaistussa Kotikylien perintö-kirjassa. Reino Uronen oli vuosikymmenet maatalousministeriön kansliapäällikkönä. Reino on pitäjäseuran jäsen vuodesta 1999, syntyi Yläsommeessa 1936. Viipurin asioiden kuntoon saaminen oli Kalevin toiminnan ytimenä viimeiset parikymmentä vuotta. Hän teki vuonna 1990 aloitteen Pro Monrepos ry:n perustamisesta ja oli aktiivisesti mukana yhdistyksen 4 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Mirjam Sassia muistellen sananparsien kokoaminen ja paikannimien kerääminen. Hän oli vuosikymmeniä Viipurin pitäjäseuran, Lohjan Karjalaseuran sekä Pärssisen ja Sassin sukuseurojen aktiivinen jäsen. Viipurin maalaiskunnan Porlammin kylässä syntyi 1.3.1923 Maria Sofia (o.s. Ruti) ja Joonas Pärssiselle napakka esikoistyttö Mirjam. Hän sai erinomaisen geeniperimän lisäksi myös harvinaisen hyvän karjalaisen naiskasvatuksen, jota vielä kansanopisto ja lottakurssit täydensivät. Mirjam oli jäsenenä ja kirjoittajana useissa kotiseutukirjojen toimikunnissa: Muistojen Porlampi 1988, Juuremme Yläsommeessa ja Porlammissa 1997, Porlammista maailmalle 2000, Yläsommeen ja Porlammin veteraanikirja 2003, Kotikylien perintö 2007. Porlammin sananparsikoosteen hän teki itse 100-sivuisen monistevihon muotoon 2002. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto on palkinnut Mirjamin perinne-elämäaiheisista kirjoituksistaan ainakin vuosina 1984, 1986 ja 1997, Kalevala-Seura 2004, Karjalan Liitto ”Karjalaiset elämäkerrat”-kilpailussa pääpalkinnolla 2005. Mirjam toimi talvisodan evakkoaikana paikallisten lottien apuna. Pärssisten evakkotie päätyi 1946 Lohjan Lehmijärvelle. Siellä naapuritilaa viljeli Porlammin poika Pauli Sassi. Nuoret löysivät toisensa, avioituivat 1949 ja heille syntyi neljä lasta, joista ensimmäinen eli vain päivän. Mirjam oli hyväätekevän taitava kirjoittaja. Lukija saapi luottavaisesti nauttia osuvasta, konstailemattomasta tekstistä. Viisas sielu hauraassa naisessa. Mirjamin maallinen elämä päättyi Lohjalla 1.11.2012. Aulis Juvonen, ihailija Porlammin Tussamäestä kuvat teoksista: Kylät sodassa. Yläsommeen ja Porlammin miehet ja naiset sodassa vuonna 1939-1945. Karprint ky, Huhmari 2003. Porlammista maailmalle. Pärssisen suku. Karprint ky, Huhmari 2000. Pauli, Mirjam ja Marja-Leena Sassi Lohjan kallioilla 1954. Maalaistalon emännän ja perheenäidin tehtävien ohella Mirjam osallistui innokkaasti nuorisoseuran, Marttojen ja seurakunnan toimintoihin usean vuosikymmenen ajan, mm. pyhäkoulun opettajana vielä yli 80-vuotiaana. Lisäksi häntä tuntuivat kiinnostavan kansanperinteeseen liittyvät asiat, kuten Porlammin murteen tallentaminen, Porlammin vanhojen 5 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Sirkustemppuja ja Pro Monrepos’n kuulumisia Puurojuhlassa Ensimmäisenä adventtina 2.12. järjestetty Puurojuhla kiinnosti pitäjäeuralaisia, vaikka muutamaa päivää aiemmin ollut Antin päivän lumimyräkkä näkyi vielä teillä ja jalkakäytävillä. Meitä saapui paikalle yli 60. Puheenjohtajamme Timo Lindroosin tervehdyssanojen jälkeen puurojuhlan ohjelman aloittivat Vihdin 4H-kerhon sirkuskoululaiset (Pilvi ja Sini Pirttikangas, Sofia Frosterus, Rita Krigsholm, Fiona Lindfors ja Aida Cederqvist). Yhdeksän kaksitoistavuotiaat tytöt esittivät ensin tasapainolauta-numeron. Sen jälkeen olivat vuorossa diabololla, powerstickillä, lentävillä huiveilla, palloilla ja lautasilla taiturointi kukin sopivan musiikin säestämänä. Lopuksi tytöt muodostivat vielä ihmispyramidin. Esityksen päätyttyä vain nykyinen ja entinen puheenjohtaja rohkenivat kokeilla sirkustemppuja lautasilla. Se ei ollutkaan niin helppoa, miltä se oli näyttänyt. .. ja sitten vuorossa olivat diabolo, powestick ja huivit. Lautasten pyörittäminen ei ole ihan helppoa. Sirkuslaisten jälkeen saimme jälleen Korvatunturin valkoparran kylään. Hän oli ottanut jopa veistämänsä Joulumuorin patsaan mukaan, ettei pitkällä etelän matkalla unohtaisi rouvaansa. Joulupukki tuntui tehneen tulomatkan varrella tarkastuskäynnin Ylläsjärven tunturihotellille ja kehui kovasti kunnostettua hotellia. Pukki testasi myös läsnäolijoiden muistia ja kyseli kuinka vanha pukki on nykyisin. Kaikki tiesivät Pukin olevan varsin iäkäs, mutta täsmällistä ikää, 367 vuotta, ei muistanut kukaan. Korkeasta iästään huolimatta Pukki muisti kaikkia juhlassa olleita lapsia ja muutamia vanhempiakin pienillä paketeilla. Pukin käynnin jälkeen olikin kaikilla jo hirmuinen nälkä. Onneksi paikalla Ensin taituroitiin tasapainolaudalla… 6 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Joulupukilla oli muassaan muorin patsas. Porot oli jätetty ulos. Puheenjohtajamme Timo pääsi sinuiksi lautasen kanssa .. ja kunniapuheenjohtajalta onnistui kolmen pallon pitäminen ilmassa yhtä aikaa. Satu Stirkkinen johtaa Pro Monrepos ry:tä 7 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Hallitus tutuksi - eli kuka on kukin pitäjäseuran hallituksessa Jatkamme viime lehdissä ollutta hallituksen jäsenten esittelyä. Vuorossa on hallituksen uusin jäsen Maria Heiskanen. Kuva: Heimo Kemppi Sopraano Maria Heiskaselta luonnistuu yhteislaulujen johtaminen Kuka olet? Maria Tellervo Heiskanen oli kotiseutuneuvos Aira Viitaniemi puuropatoineen. Riisipuuro tykötarpeineen teki kauppansa ja se sai kovasti kehuja. Puuron jälkeen tarjoiltiin kahvit ja teet ja joulutortut ja keskityttiin kuuntelemaan Pro Monrepos’n puheenjohtajan Satu Stirkkisen terveisiä Monrepos’sta. Satu oli koonnut kuvia kartanon rakennuksista sisältä ja ulkoa. Kesällä päärakennuksen ja kirjaston väliltä oli löytynyt vanhan rakennuksen perustuksia. Nyt selvitellään niiden alkuperää. Satu kertoi puistoa hallinnoivan venäläisen Park Monrepon saaneen suuren summan rahaa alueen ja rakennusten kunnostukseen. Kunnostussuunnitelmat ovat vielä kesken. Juhlaväen esittämiin kysymyksiin vastasi Sadun lisäksi kunniapuheenjohtajamme Eero Kunttu, joka on ollut alusta lähtien mukana Monrepos’n kunnostustöissä. Milloin ja missä olet syntynyt? Jyväskylässä maaliskuussa 1977 Missä asut? Espoossa mäen päällä, ylimmässä kerroksessa. Keitä kuuluu perheeseesi? Avopuoliso Antti. Mitä teet työksesi? Olen vesihuoltoinsinööri - konsulttina verkkotietojärjestelmän parissa. Missä ovat juuresi Karjalassa? Viipurin pitäjässä Alasommeessa ja Nuoraalla sekä toiselta puolelta Käkisalmessa. Mitä karjalaisuus sinulle merkitsee? Juuria, kulttuuria, perinteitä. Kunnon joulujuhla ei ole mitään ilman joululauluja. Juhlan aikana laulettiin mm. Joulupukille ja siitä ”no onkos tullut kesä”. Laulua johti uusi hallituksen jäsen Maria Heiskanen. Juhlat huipentuivat perinteiseen tapaan arpajaisiin. Päävoittona olleen herkkukorin voitti Liisa Munsterhjelm. Mitä asioita haluat edistää Pitäjäseuran hallituksen jäsenenä? Jäsentensä näköistä sopivan vireää toimintaa, joka houkuttelee myös uusia jäseniä juurille. Mitä muuta harrastat? Laulua, lukemista, käsitöitä ja liikuntaa. Teksti: Anne Uotinen Kuvat: Paula Vakkilainen 8 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Toimintakertomus vuodesta 2012 Riitta Stirkkinen (5/9), Anne Uotinen, lehden toimitussihteeri (8/9). Jäsenet Pitäjäseuran kunniapuheenjohtaja on Eero Kunttu, kunniajäseniä Mauno Kemppi, Teuvo Kuparinen, Olavi A. Mannonen, Jouko Narinen ja Kalevi Sassi. Toiminnantarkastajina ovat toimineet Kaija Keiriö ja Kaija Kukkaro, varalla Pentti Hämäläinen ja Sirkka Kemppi. Kevät- ja syyskokoukset Kevätkokous pidettiin lauantaina 14.4.2012 Karjalatalon Wiipurisalissa. Osallistujia oli 33 ja puhetta johti kunniapuheenjohtajamme Eero Kunttu. Tarjoilusta vastasi Kaarina Manni sisarineen. Kokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2011 sekä myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 278, josta em. kunniahenkilöitä 4, ainaisjäseniä 64, vapaajäseniä (90 v täyttäneitä) 13 ja vuosijäseniä 197. Jäsenmaksu oli 18 € + Karjalan Liiton osuus 10 €. Liitolle maksettiin 237 jäsenestä eli 2370 €. Vuoden aikana kuoli 11 jäsentämme: Erkki Hakkarainen (Karhusuo), Ilmari Hyppänen (Karppila), Aleksanteri Jääskeläinen (101 v, Lyykylä), Hilkka Kiesi, Sakari Moisio (Pihkala), Esko Muhonen (Perojoki), Jorma Muurinen (Kuolemajärvi), Kalevi Sassi (Yläsommee), Mirjam Sassi (Porlampi), Timo Tikka (Samola) ja Laura Virolainen (Yläsommee). Kokouksen yhteydessä kutsuttiin uusiksi kunniajäseniksi Mauno Kemppi ja Teuvo Kuparinen. Kokouksen jälkeen Heikki Reijonen piti esitelmän ”Evakuointi Viipurin seuduilta talvisodassa”. Edelleen kokousväelle mainostettiin kesän kotiseutumatkaa 26.28.6.2012. Seurasta erosi 5 jäsentä. Syyskokous kokoontui lauantaina 10.11.2012 Karjalatalon Sortavala-salissa. Kokousväkeä oli 11 henkilöä ja puhetta johti Raimo Matikainen. Tarjoilusta vastasi Kaarina Manni sisarineen. Pitäjäseuran jäsenmaksuksi vuodelle 2013 kokous päätti 30 €, josta pitäjäseuran osuus on 18 € ja Karjalan Liiton osuus 12 €. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Lindroos ja varapuheenjohtajaksi Marja-Leena Evinen. Erovuorossa olleista hallituksen jäsenistä valittiin uudelleen Liisa Munsterhjelm ja Riitta Stirkkinen . Erovuorossa olleen Raimo Matikaisen tilalle uutena hallitukseen valittiin Maria Heiskanen. Uusia jäseniä ilmoittautui 16: Marita Ahlroth (Viipuri), Leena Eskola (Näätälä), Anneli Hiltunen (Karisalmi), Petri Hiltunen (Säiniö), Ulla Husa (Näätälä), Liisa Laine (Kilpeenjoki), Marja Liikanen (Karisalmi), Lina Munsterhjelm (Perojoki), Toivomäen perhe: Konsta 11 v, äiti Päivi, o.s. Nikkola, isä Tomi (Yläsommee), Yrjö Toropainen (Säiniö), Pertti Vakkilainen (Ylivesi), Lauri Vanhanen (Lyykylä), Anne Vartiovaara (Kilpeenjoki/ Pyörä), Sirkka Liisa Virkkala (Samola/Nuoraa). Uusien jäsenten keski-ikä on 55 v, koko jäsenistön noin 70 v. Toiminnantarkastajiksi valittiin Raimo Matikainen ja Kaija Keiriö sekä varatoiminnantarkastajiksi Sirkka Kemppi ja Pentti Hämäläinen. Hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat Hallitus piti vuoden aikana yhdeksän kokousta: Timo Lindroos, puheenjohtaja (9/9), MarjaLeena Evinen, varapuheenjohtaja (5/9), Aulis Juvonen, jäsensihteeri (9/9), Heimo Kemppi (5/9), Kaarina Manni, pääemäntä (7/9), Raimo Matikainen (6/9), Liisa Munsterhjelm, tiedottaja (7/9), Päivi Salo, taloudenhoito (5/9), Päivi Putkonen-Hegazi, sihteeri (7/9), Kokouksen jälkeen seuran Anne Uotinen näytti kuvia kesän kotiseutumatkasta. Vuoden virvottava Pitäjäseura jatkoi vuonna 2010 aloitettua 9 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 sisarineen tarjosi maukkaan piirakkatarjoilun juhlaväelle. Tarjoilun erikoisuutena oli harvoin tarjolla olevaa karjalaista maksapiirakkaa. Juhlassa olivat myös arpajaiset sekä aulatilassa seuran tuotteiden myyntipöytä. Kahvituksen aikana valkokankaalla oli nähtävillä kesän kotiseutumatkan kuvia. perinnettä vuoden virvottavasta. Vuoden 2012 virvottavaksi valittiin lahtelainen musiikkineuvos Anneli Kuparinen ja Teuvo virvottiin siinä ohella. Virpomassa kävivät 31.3.2012 Timo Lindroos, Marja-Leena Evinen, Liisa Munsterhjelm ja Aulis Juvonen. Karjalaiset kesäjuhlat Karjalaisia kesäjuhlia vietettiin Lahdessa 15. – 17.6.2012 viehättävässä, mutta niin sateisessa Lahdessa. Seuran lipunkantajana juhlakulkueessa oli Timo Lindroos ja airueina Aila Lindroos ja Liisa Munsterhjelm, kyltinkantajana Jaakko Ahokas. Pitäjäseuran myyntipöydästä karjalaisella torilla huolehti Aulis Juvonen. Kotiseutumatka Kotiseutumatkan johtajana toimi Timo Lindroos. Kääntymään, Näätälään, Karisalmelle ja Heinjoelle suuntautuneella matkalla paikallisopastuksesta huolehtivat mm. Raimo Matikainen, Anne Uotinen ja Kyllikki Honkaniemi (Rajaharju). Heinjoen osalta opastuksesta huolehti Heinjokisäätiön hallituksen jäsen Marja Paakki. Kotiseutumatkailijoita oli täysi bussilastillinen, 49 henkilöä. Kesäretki Hyrsylän Mutkaan Kesän loppupuolella seura teki kesäretken Hyrsylän Mutkaan 18.8.2012 Aira Samulin vieraaksi. Retkeilijöitä oli kaikkiaan 15 ja varatut kahvit nautittiin ruusukupeista Airan malliin. Matkanjärjestäjänä Heimo Kemppi. Elojuhla Elojuhla 16.9.2012 kokosi yli 70 osallistujaa Karjalatalon Juhlasaliin. Juhlaesitelmän piti dosentti Kyllikki Tiensuu aiheenaan ”Keisarin asialla” Piispa Alopeaus valmistelemassa Vanhan Suomen liittämistä, tarkastusmatkalla Karjalassa 1812. Teuvo Moisio esitteli juuri julkaisemansa Pitäjäsäätiön historian ja seura sai lahjoituksena kappaleen kyseistä teosta. Tervehdyksen Viipuri-Yhdistyksestä toi Matti Lepistö. Kultturellista ohjelmasta vastasi lisäksi Viisveisaa-lauluyhtye ja juhlaväki sai myös laulaa yhteislauluja Maria Heiskasen johdolla. Pitäjäseuran pääemäntä Kaarina Manni 10 Puurojuhla Adventtina 2.11.2012 vietimme puurojuhlaa Karjalatalon Wiipuri-salissa. Emäntä Aira Viitaniemen maukasta puuroa maisteli 64 seuran jäsentä. Ohjelmassa Satu Stirkkinen esitteli Pro Monrepos ry:n toimintaa ja vihtiläisten lasten sirkusryhmä esiintyi. Joululaulut sujuivat reippaasti Maria Heiskasen johdolla - joulupukkikin kerkesi kiireiltään puurojuhlaamme. Arpajaisvoittoja arvottiin runsain mitoin. Puurojuhlassa myytiin myös uutta vuoden 2013 kalenteria. Tiedotustoiminta Viipurin Pitäjäläinen ilmestyi kahtena numerona. Lehti on vastannut hyvin tarkoitustaan jäsenten ja pitäjäseuran välisessä yhteydenpidossa. Pitäjäseuralla on myös internetsivut osoitteessa: www.viipurinpitaja.net. Osallistumisia ja edustuksia Pitäjäseura on ollut jäsenenä Karjalan Liitossa, Karjalaisten pitäjäyhdistysten liitossa, Pro Monrepos’ssa, Wiipurin arkistoyhdistyksessä ja Viipuri-keskuksessa. Seura on kannatusjäsenenä myös Karjalaisessa Nuorisoliitossa. Viipuri-keskuksen hallituksessa seuraa edusti vuosikokoukseen saakka Eero Kunttu ja sen jälkeen Liisa Munsterhjelm. Kunniapuheenjohtaja Eero Kunttu ja puheenjohtaja Timo Lindroos osallistuivat Karjalan Liiton liittoseminaariin 21.4.2012. Puheenjohtaja Timo Lindroos on edustanut pitäjäseuraa Karjalaisten pitäjäyhdistysten liiton hallituksessa, toimien samalla liiton varapuheenjohtajana. Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2013 Viipurin pitäjäseura ry:n KEVÄTKOKOUS Karjalatalon Sortavala-salissa lauantaina 20.4.2011 klo 13.00 - Järjestetään kevätkokous maalishuhtikuussa - Järjestetään matka Kangasalle Kulttuurikeskus Äijälään - Osallistutaan Karjalaisille Kesäjuhlille Porissa 14.–16.6.2013 - Järjestetään kotiseutumatka viikolla 26 Viipurin mlk:n. - Järjestetään seuran Elojuhla sunnuntaina 15.9. Karjalatalossa seuran 65-vuotisjuhlien merkeissä. - Pidetään syyskokous lokakuussa Karjalatalossa - Järjestetään Puurojuhla marras-joulukuun vaihteessa Karjalatalossa - Julkaistaan ”Viipurin pitäjäläinen” – jäsenlehdestä kaksi numeroa : yksi keväällä ja toinen syksyllä - Ylläpidetään pitäjäseuran verkkosivuja www.viipurinpitaja.net - Kehitetään verkkosivuja ja liitetään sinne uutta aineistoa mm Viipurin mlk: eri kylistä - Markkinoidaan Saimaan kanavan ja pitäjän historiankirjoja sekä pitäjäkarttaa - Markkinoidaan Viipurin pitäjäseura ry:n seinäkalenteria 2013 - Tiivistetään yhteistyötä Wiipuri-Yhdistys ry:n kanssa - Pidetään yhteyttä toimiviin ent. Viipurin mlk:n kylä-, maamies-, nuoriso-, kulttuurija sukuseuroihin ja tarjotaan heille nettinäkyvyyttä pitäjäseuran sivustolla - Osallistutaan Karjalan Liiton ja muiden karjalaisyhteisöjen järjestämiin tapahtumiin. Kevätkokouksessa käsitellään seuran toimintakertomus ja tilinpäätös sekä muut sääntöjen §:ssä 10 mainitut asiat. Kahvitarjoilu klo 12.00 alkaen. Kokouksen jälkeen toiminnanjohtaja Galina Pronin esittelee Viipuri-keskuksen toimintaa sekä palveluja mm. kotiseutumatkailijoille. Tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään. Hallitus Merkitse jo kalenteriisi: Perinteinen Elojuhla sunnuntaina 15.9.2013 Helsingin Karjalatalossa. Juhlia vietetään seuran 65-vuotispäivien merkeissä. Seuraa ilmoittelua Karjalalehdessä ja internetsivuillamme. Tervetuloa! 11 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Pro Monrepos´n parakki lahjana puistolle Viime vuonna Viipurin Pitäjälehdessä kerrottiinkin jo, että International Bank for Reconstruction and Development (IBRD) on loppuvuodesta 2011 osoittanut 35 miljoonaa dollaria Monrepos´n puiston rakennusten ja ympäristön korjaamiseen. Vuosi 2012 meni hiljaisissa merkeissä, vain venäläisen kroketin pelikenttä rakennettiin puiston päärakennuksen päätyyn. Parakin käytöstähän on päätetty aikoinaan niin, että jonkun hallituksen jäsenistä on aina oltava paikalla, kun parakissa asutaan tai yövytään. Joskus on ollut hankalaa sovittaa valvontavuoroja kalentereihin eikä Viipuriin matkustaminen ole myöskään ilmaista. Yhdistys ei kuitenkaan ole voinut korvata aina matkakuluja. Helpointa on luovuttaa parakki jo tässä vaiheessa puistolle, varsinkin, kun sitä venäläiset nyt toden teolla tarvitsevat. Uutinen kerrottiin puiston johdolle neuvottelussa 2.3.2013. Johtaja Trufanov lupasi, että yhdistykselle nimetään kaksi majoitushuonetta mahdollista yöpymistarvetta varten. Loppuvuodesta Park Monrepon johtaja Evgenij Trufanov kutsui Pro Monrepos´n puheenjohtajan Satu Stirkkisen neuvotteluihin Viipuriin. Kyseessä oli palaver, jossa puiston johto halusi varmistaa suomalaisen osapuolen saamisen restaurointihankkeeseen mukaan. Lähinnä suomalaisilta toivottiin tulkin sanojen mukaan kuitenkin vain henkistä apua ja tukea. Yhteistyö Pro Monrepos´n ja Park Monrepon välillä jatkuu muissa muodoissa. Erityisesti venäläinen osapuoli tarvitsee nyt asiantuntijaapua, jotta kirjaston ja päärakennuksen restaurointi tapahtuu oikein. Hupaisa yksityiskohta keskusteluissa on ollut myös se, että Suomesta pitäisi saada oikeanlaisia ruusuntaimia puiston palauttamiseksi entiseen loistoonsa. Muutamien yhteydenottojen jälkeen tammikuussa 2013 tuli yllättäen sähköpostilla puiston johdolta aiesopimusluonnos, jossa Pro Monrepos´lta pyydettiin parakkia toimisto- ja majoituskäyttöön. Puiston toimistorakennus näet menee remonttiin ja kirjaston ja päärakennuksen korjausurakka alkaa. Hankkeen päättyessä vuonna 2015 Pro Monrepos´n pitäisi vastata parakin siirrosta pois puistosta, koska silloin se ei enää sovellu korjattuun ympäristöön. Parakin luovuttaminen tapahtuu lauantaina 10.5.2013 klo 12.00 (Moskovan aikaa). Tervetuloa puistoon silloin kaikki asiasta kiinnostuneet! Tämähän on toki aivan ymmärrettävää. Mutta mutta…Yhdistyksen hallitus kokoontui 27.2.2013 pohtimaan veli venäläisen ehdotusta. Kovin kuulosti kalliilta vaihtoehdolta yrittää siirtää parakkia minnekään yhdistyksen voimin. Ehkä sen joku ostaisi, mutta siitähän ei voi olla varma; kaupanteko Venäjällä ei kuulu yhdistyksen hallituksen erityisosaamisalueeseen. Teksti: Hannele Inkinen Kuva: JariStirkkinen Parempi ennemmin kuin myöhemmin Koska parakista joka tapauksessa jouduttaisiin luopumaan parin vuoden kuluessa, päätti hallitus lahjoittaa sen saman tien Park Monrepolle. Puiston hallinto saa jo nyt käyttää sitä parhaaksi katsomallaan tavalla ja hallituksen harteilta on yksi huoli poissa. Kartanon päärakennus joulukuussa 2012 12 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Elämää Suikkarien talossa Tali-Repolassa 1930 –luvulla Alkusanat Tila Tilalla oli peltoa 19 hehtaaria ja metsää kolmisenkymmentä hehtaaria. Metsästä osa sijaitsi kauempana radan toisella puolella. Ilmeisesti kun ihminen tulee keski-ikään, häntä alkaa kiinnostaa omat juurensa. Varsinaisen sukututkimuksen sijasta minua on alkanut kiinnostaa, millaista se elämä oikein oli ennen vanhaan Karjalassa. Tämä juttu on kirjoitettu äitini Anna-Liisa Kahilan ja enoni Erkki Suikkarin haastatteluiden ja muistelmien pohjalta. Ei voi kuin ihmetellä ja ihastella kuinka kirkkaasti haastatteluhetkellä (talvi 2010 ) 84- ja 86-vuotiaiden ikäihmisten muisti pelaa. Tilalta oli Talin kylän keskustaan ja kaupoille matkaa kilometrin verran, Repolan seisakkeelle puolisen kilometriä ja kansakoululle puolisentoista kilometriä linnuntietä mitaten. Nykymittapuunkin mukaan tila sijaitsi hyvällä paikalla palveluiden lähellä. Tilan koko oli niin suuri, että se pystyi antamaan perheelle pääasiallisen toimeentulon. Tilalla oli keskimäärin kymmenen lypsävää lehmää ja vasikat päälle. Hevosiakin oli useampia, muistin lokerikosta löytyivät ainakin ori Humu ja tammat Vilska ja Virna. Tilalla oli myös lampaita, sikoja ja kanoja. Ja kukko tietysti. Maatöitä oli sen verran paljon, että tilalla työskenteli renki Albin Kemppi, joka oli Inkerin pakolaisia. Myöhemmin 1930-luvulla tilalle palkattiin karjanhoitokoulun käynyt karjakko. Reumatismi vaivasi vanhaa isäntää eli vaijaa, joten tilan ylläpitovastuu siirtyi varsin pian Pekka Suikkarille ja myöhemin myös omistusoikeus. ”Vaija köpötteli huoneestaan ruokapöytään. Yleensä hän istuskeli halkolaatikon päällä, kesällä usein ulkosalla.” Pietari Tuomaanpoika Suikkari osti Talin/ Repolan kylästä Ahola-nimisen tilan vuonna 1920. Kirkon kirjoihin muutto merkittiin 25.4.1921. Pietarin ja Anni-vaimon mukana muuttivat poika Pietari (Pekka) tuoreen vaimonsa Anna Katrin kanssa sekä 8-vuotias tytär Anna. Pekan ja Anna-Katrin kaikki kuusi lasta syntyivät Tali-Repolassa. Mennään Erkin ja Anna-Liisan mukana 1930 – luvulle kurkistamaan miten sujui Suikkareiden elämä Aholan tilalla. ”Tytöt osallistuivat keittiötöihin ja navettahommiin. Puutarhan hoidossa riitti paljon puuhaa. Vanhemmat lapset katsoivat nuorempien perään kun vanhemmat olivat omissa askareissaan. Niin ja heinätöihin osallistuivat kaikki Mistä elanto saatiin? Entisaikojen maatiloilla ei erikoistuttu johonkin tiettyyn asiaan, vaan elanto hankittiin monesta eri työstä ja lähteestä. ”Äiti meni aamulla ensimmäiseksi navettaan lehmät lypsämään. Minutkin opetettiin jo pienenä lypsämään ja välillä tuurasin äitiä kun hän oli kipeänä. Kummitätini kerran sanoikin, että ”voi kun pistätte pienen lapsen lypsämään kun ei sitä lehmän takaa edes erota.”Maito säilytettiin sellaisessa jääkuutiovedessa. Jäät 13 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 selälle käyvää työtä ja jatkuvat selkäkivut ovat varmaan osittain sitä perua.” 30 hehtaarin metsästä riitti hyvin puuta myytäväksi. Metsätyöt olivat luontevaa talvityötä kun muita töitä ei talvella liiemmin ollut ja maan ollessa roudassa metsässä pääsi liikkumaan hevosen ja reen kanssa. Puut kaadettiin, karsittiin ja sahattiin tukeiksi metsässä ja vietiin hevosella Talin asemalle, josta ne edelleen vietiin paperitehtaille. Lihanmyynnistä saatiin muutaman kerran vuodessa tuloja. ”Isä teurasti. Oli se hurjaa katseltavaa. Veret otettiin talteen.” Aholan metsät olivat kivikkoisia. Kivi oli laadultaan sellaista, että sen todettiin sopivan rakennus- ja kivetyskiveksi. Kivet hakattiin lekalla tai räjäyttämällä ja vietiin Viipuriin kaduntekoon. Naapurien kanssa voitiin tehdä vaihtokauppaa vaikka siten, että Suikkarin pojat kävivät tyhjentämässä kauppiaiden huusit ja veivät saaliin omalle pellolle lannoitteeksi. Hyöty oli molemminpuolinen. Kuvassa vanhimmat lapset Anna-Liisa, Erkki ja Martti talon kuistin edustalla 1920-luvun lopulla säilyivät sahajauhoissa jäisinä kesän yli. Suurin osa maidosta vietiin sitten meijeriin. Loput separoitiin ja siitä saatiin sitten kermaa ja kurria. Kermasta kirnuttiin voita.” Alkuun maidot vietiin Talin asemalle, josta ne kuljetettiin Viipurin meijeriin. Vuonna 1934 Taliin perustettiin oma maidonmyyntiosuuskunta, johon talilaiset tilat maitotonkkansa toimittivat. Melko isona tilana Aholaan oli hankittu naapureita enemmän maatalouskoneita ja –työkaluja, mm. puimakone, kotitarvemylly, pärehöylä ja sirkkeli. Koneilla tehtiin naapureille töitä tai vuokrattiin niitä ja siitä saatiin aina tarpellista lisätienestiä. Viljoista viljeltiin yleisimpiä suomalaisia lajikkeita eli ruista, ohraa, vehnää ja kauraa. Peltotöihin oli apuna hevosella vedettäviä koneita: maan möyhentämiseen äes, kylvöön oma koneensa ja viljanleikkuuseen niittokone. Viljat puitiin riihessä, aluksi riuskoilla ja 1930-luvun loppupuolella puimakoneella. Viljat vietiin myllyyn jauhettavaksi. Suurin osa viljasta myytiin ja loput jätettiin omiin tarpeisiin. Puutarhassa peruna vei isoimman pinta-alan. Taliin oli valmistunut vuonna 1929 Suomen ensimmäinen perunajauhotehdas. Tämä johti lähitilojen perunanviljelyn laajentamiseen. Suikkarien tilaltakin vietiin syksyisin kaikki ylimääräinen peruna Talin omaan perunajauhotehtaaseen. Puutarhassa kasvatettiin myös kurkkua, porkkanaa, punajuurta ja sokerijuurikasta. ”Rikkaruohojen kitkentä puutarhassa oli Höyryjuna saapumassa Viipurista Talin asemalle 14 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Yleensä tuotteet ja tavarat myytiin Viipuriin. Pienemmät tavaraerät vietiin junalla ja jos oli enemmän kuljetettavaa, lähdettiin hevosella. Anna-Katri kävi Viipurin torilla myymässä kananmunia. Niistä rahoista hän taisi ostaa lapsilaumalleen makusteltavaa, koska vanhemmat sisarukset muistavat Pentin kysymyksen äidin tullessa takaisin: ”Äiti, toit tie mittää, toit tie mittää?” Talin koulussa ei ollut järjestettyä ruokailua. Äiti pakkasi aamulla reppuihin eväät, yleensä maitopullon ja voileipiä. Viipurin kouluissa oli yleensä jonkinlainen järjestetty ruokailu. Anna-Liisalla mieleen jäänyttä: ”Minä häpesin huonoa lauluääntäni, enkä suostunut laulamaan. Jäin siitä jälki-istuntoon ja pojat nauroivat. Leteistäni ne pojat välillä vetelivät. Toini Keinänen oli oikein mukava opettaja. Tuomas Jantunen oli tiukan näköinen, joten sitä minä hieman pelkäsinkin.” Aamulla Mihinkäs aikaan sitä aamulla oikein herättiin ? ”Maalaistalossa kun elettiin, niin aikaisin sitä piti herätä, eiköhän se ollut kuuden maissa. Kai me pikkulapsina saatiin vähän myöhempään nukkua, mutta sitten vanhempana piti lähteä kouluun tai talon töihin. Ja heinäaikaan piti nousta vieläkin aikaisemmin.” Millä maha täytettiin ”Päivisin syötiin usein perunaa ja läskisoosia eli hienommin sianlihakastiketta. Toinen perusruoka oli lihasoppa. Leipää oli aina tarjolla, joko ruisleipää tai hiivaleipää. Riisi- tai perunapiirakkaa oli myös ja lanttukukkoa. Lauantaisin äiti leipoi ja silloin tuntui, että jo matkalla tuntui se tuoreen leivän ja kirnuvoin tuoksu. Oheisruoaksi saattoi olla rusinasoppaa tai uunipuuroa. Juomaksi oli joko kurria tai mehua. Sunnuntaisin oli usein karjalanpaistia, joka oli haudutettu uunissa.” Mitäs te aamupalaksi söitte ? ”Kaurapuuroa ja voileipää oli useimmiten aamupalaksi. Kaurapuurossa saattoi olla mukana akanoita ja se ei ollut ollenkaan mukavaa. Isä oli sairas ja kahvi tai korvike ei ollut hänelle hyväksi ja niinpä juomana oli teetä tai kurria (kuorittua maitoa). Ei sitä kurria sen takia juotu, että se olisi terveellistä, vaan siksi, että kurri oli halvempaa tuotetta kuin maito, eikä sitä kannattanut myydä.” Lounas syötiin puolen päivän aikaan. ”Meillä pojilla ja miehillä oli tapana ottaa nokoset lounaan jälkeen, kesäaikaan pihamaalla.” Iltapäivällä juotiin kahvit ja klo 17–18 maissa syötiin iltaruoka, joka sekin oli kunnon tuhti ateria. ”Ruumiillista työtä kun tehtiin, niin kulutus oli sen mukainen.” Koulussa Mannikkalan kansakoulu sijaitsi n. puolentoista kilometrin päässä kotoa. Pekan ja Anna Katrin lapsista muut paitsi Pentti ehtivät ainakin aloittamaan koulunkäyntinsä Mannikkalassa. Talvisin kouluun mentiin hiihtäen kun oikaisu järven yli lyhensi matkaa. Opettajina toimivat pitkään Tuomas Jantunen ja Toini Keinänen. Toini Keinäsen ansiota oli, että Erkki ja AnnaLiisa jatkoivat koulunkäyntiään Viipurissa. Toini oli huomannut, että näillä oli lukupäätä, ja suositteli vanhemmille lasten oppikouluun menoa. Siihen aikaan koulun jatkaminen kansakoulun jälkeen ei suinkaan ollut itsestään selvyys, monet pitivät sitä jonnin joutavana hommana, joka esti lapsia osallistumasta talon töihin ja laiskisti nämä. ”Nälkää ei meidän talossa varsinaisesti nähty, mutta 1930-luvun alun lama-aikoina meilläkin kävi nuoria miehiä kerjäämässä ruokaa kun ei ollut töitä eikä rahaa. Ja silloin oli enemmän liikkeellä niitä reissumiehiä, jotka kiersivät talosta taloon ruokapalkalla.” Vapaa-aika Lapsina leikittiin sen ajan suosittuja lasten leikkejä: hippasta, kuningaspalloa, piilosilla oloa, narulla hyppelyä ja kittilää (ruutuhyppelyä). ”Usein leikittiin naapurien lasten kanssa yhdessä, vuorotellen käytiin naapureissa. Parhaiden ystävien vihkoihin kirjoitimme muistovärssyjä, vaikkapa ”Enkeli lentää liihottaa, ja onnea sulle toivottaa”. Heinäladossa 15 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 ”Talvella me hiihdimme usein ja Eerikäisen sorakuopalla laskettiin mäkeä. Kerran minä kaaduin ja pää osui kiveen ja pökerryin vähäksi aikaa. Kesällä juostiin pihalla kilpaa. Vaijalla, jolla oli paha reumatismi, oli tapana sanoa ”Sitte ens kesänä ku mie paranen, juostaan kilpaa”.” hyppeleminen oli mukavaa. Kerran erehdyin hyppäämään heinäseipään päälle ja silloin tuli siihen leikkiin tauko.” Suikkarien vanhemmat olivat hyvin uskonnollistä väkeä ja se näkyi vapaa-ajan vietossa ja siinä mikä oli sallittua ja mikä ei. ”Meillä oli kyllä radio, taisi olla 1937 kun se hommatiin, mutta siitä kuunneltiin vain aamuhartaus, jumalanpalvelus ja uutiset. Riikosille oli radio tullut aiemin ja siellä kävimme sitä ihmettelemässä. Kortinpeluu ja tanssiminen oli suurta syntiä. Ei tullut kuuloonkaan, että olisi lähdetty Viipuriin tanssiaisiin tai muuhunkaan vapaa-ajan viettoon. Joskus välirauhan aikaan kävimme salaa tansseissa.” Kiireimpien aikojen ulkopuolella myös vanhemmille jäi vapaa-aikaa. Pekka Suikkari oli innokas hevosurheilumies ja osallistui Repolanjärven jäällä pidettyihin ravikilpailuihin. Verna -tamma astutettiin sen ajan huippuravureihin kuuluneisiin ori Eri-Aaronilla. Polkupyöriä talossa oli pari kappaletta. Pyörät olivat isoja miesten pyöriä, koska sekä Erkillä että Anna-Liisalla on jäänyt mieleen, että niitä piti polkea sivusta kun jalat eivät yltäneet rungon päältä polkimille. ”Sunnuntaisin pukeuduttiin vähän parempiin vaatteisiin. Kirkossa käytiin usein, mutta ei ihan joka viikonloppu. Kun ei käyty kirkossa, niin sitten veisattiin virsiä kotona. Lapset kävivät pyhäkoulua. Se vuorotteli kylän eri taloissa.” Kuvassa ei ole Suikkarin tyttöjä, mutta tällaisissa asuissa hekin varmaan hiihtivät, hame ja villapusero päällä ja kengät remmeillä kiinni suksissa Kansakoulukuva Repola-järven rannalta. Anna-Liisa on pitkine letteineen alarivissä 3. vasemmalta. Manikkalan koulussa oli kaksi luokka aina yhdessä, 1-2, 3-4 ja 5-6. 16 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Juhlapyhiä ja tapoja LÄHDEAINEISTO ”Joulupukki kävi meillä aattoiltana niinkuin lapsiperheissä nykyäänkin. Isällä sattui aina silloin olemaan asiaa talliin. Useimmat joululahjat olivat vaatteita, saattoi olla karkkiakin. Kovia paketteja ei pukin kontista juurikaan löytynyt. Joulukirkossa me kävimme reellä. Aivan kaikki eivät mahtuneet kyytiin. Nuoremmat lapset olivat aikuisten jaloissa.” Haastattelut Anna-Liisa Kahila 28.10.2009 Erkki Suikkari ja Anna-Liisa Kahila 10.1.2010, 13.3.2010 Painetut lähteet Tali – muistorikas kotikylämme. Toim Veikko Keltanen. 1992 Entistä Viipurin maalaiskuntaa sanoin ja kuvin / toim. Vilho Ellonen, Juho Laine, J. O. Rauhala. 1947 Juuret Karjalassa, Karjalan liitto ry. 1999 © Les Editions Albert Rene / Goscinny - Uderzo Rotinat kuuluivat karjalaisiin perinteisiin. Naapurit veivät vastasyntyneen taloon erilaisia leivonnaisia, yleisimmin rotinarinkelin. ”Mekin paistoimme hyville naapureille melkein niin ison rinkelipullan kuin uuniin mahtui. Sen sisusta täytettiin vielä piparkakuilla.” Valokuvat Painetut lähteet Anna-Liisa Kahilan kuva-arkisto Erkki Suikkarin kuva-arkisto Hannu Kahila, Tarja Lax ”Palmusunnuntaina me tytöt kävimme virpomassa. Palkan sai käydä hakemassa vasta Pääsiäisenä. Pääsiäisenä isä rakensi kujalle keinun.” Muu lähdeaineisto Erkki Suikkarin omat muistelmat Teksti ja kuvat: Hannu Kahila Laajempi kirjoitus löytyy pitäjäseuran internet-sivuiilta kohdasta www.viipurinpitaja.net Pyhäkoulupotretti Riikosilta. Martti on alarivissä 4. vasemmalta ja Anna-Liisa alarvivissä 4. oikealta. Pyhäkoulun yhtenä opettajana toimi Pekan pikkusisko Anna Suikkari (sittemmin Heiskanen), kuvassa keskirivissä kolmas oikealta. 17 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Vuoksen vanha uoma ja Perojoki tulvitettiin 1939–40 hätäesteeksi Pioneereilla oli jo marraskuussa 1939 selvästi tiedossaan, että Saimaan kanavan vedellä jouduttaisiin yrittämään estää neuvostojoukkojen eteneminen Viipurin itäpuolella. Heti Juustilanselän eteläpuolella Kivikosken niskassa aloitettiin mittava patotyö. Pituutta sille tuli 380 metriä, korkeutta Suomenvedepohjan pinnasta 5,5 metriä ja leveyttäkin oli yläpinnassa parikymmentä metriä. Maapato olikin valmis helmikuun 20. päivänä 1940 ja veden nosto valuttamalla Saimaan kanavasta vettä alkoi maaliskuun alussa. Valutusta kiihdytettiin muutaman päivän kuluttua kun joukot olivat vetäytyneet pääpuolustuslinjalta tulevan vesiesteen pohjoispuolelle. Kun vedenpinta oli noussut 3,3 metriä alkoivat vesi ja jää jo haitata omien joukkojen huoltoa. Vesi hidasti neuvostojoukkojen etenemistä pari päivää. Harald Öhqvist päiväkirjassaan ”Talvisota minun näkökulmasta” totesi vihollisen kahlanneen kahdessa päivässä sinnikkäästi Perojoen vesi- ja jääesteen yli yhä lähemmäksi Portinhoikkaa. Tulva-alue oli vanhaa Vuoksen uomaa, sehän laski aikanaan Suomenvedenpohjaan ja Viipurin linnasaaren kahta puolta Viipurinlahteen. Maan nousema jääkauden jälkeen siirsi veden ja joenuoman laskemaan sittemmin Laatokkaan. Vielä 1930-luvulla pääsi kanootilla sitä aina kannaksilla kantamalla Pullilan selältä Viipuriin. Toinen suuri tulvitussuunnitelma oli Luumäen tasalla Salpalinjaa talvisodan jälkeen tehtäessä. Suuren Kivijärven vesi valmistauduttiin laskemaan Salpausselän lävitse alaville maille sen eteläpuolella. Tätä keinoa ei jouduttu 1944 käyttämään, rintama jäi idemmäksi. 18 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Kartassa näkyy selvästi tulva-alueen laajuus. Melko kapea Perojoki oli levinnyt kilometrejä leveäksi. Lyykylän-, Repolan- ja Leitimonjärvet olivat yhtä vesi- ja jääkenttää rintamalinjan edessä. Kartan katkoviiva osoittaa vihollisen olleen jo Murokalliolla, ehkä muutaman sadan metrin päässä Portinhoikasta sekä tiellä sen ja Kärstilänjärven välillä. Viipurissa rintama oli Ristimäen hautausmaalla sodan päättyessä 13.3.1940. Tiedot ja kartta ovat harvoin siteeratusta Herman Parlandin artikkelista Suomen museo 1955 -teoksessa. ”Viipurin ja sen ympäristön vesiväylien muutokset geologian ja historian valossa” -luvussa on tarkkaa tietoa mm. Kannaksen maan nousemasta, vesistöistä ja vaikkapa Vuoksen kylän todella lukuisista muutoksista. teksti: Antti Pullinen Kirjoittaja on vuonna 1935 Viipurin maalaiskunnassa syntynyt tietokirjailija. 19 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Juustila - Portinhoikka - Tali Lumottu tie - taistelujen tie kesällä 1944 Kirjailijoiden kertomaa ”Vuoren laki on aivan paljas, metsäpalo on tehnyt siellä tuhoaan. Kivenlohkareen takana väläh- tää aivan kuin meitä tuijottaisi hehkuva pahansuopa silmä. Vuorenselkää reunustaa joukko mustia hirviöitä, jotka ovat vääntyneet jähmettyneisiin asentoihin - kaikki tukehtuneet tuleen yrittäessään päästä pakenemaan. Täällä kävi arkkienkeli Mikael kamppailunsa Saatanaa vastaan.” Näin kuvailee Oscar Parland kirjassaan Lumottu tie viisivuotiaana näkemiään Kilpeenjoen laakson vuoria 12 kilometriä Viipurista Imatralle päin. ”Kukkarovuori näyttää tummalta ja synkältä. Mutta sen mustien uumenien kätkössä on äärettömät aarteet: kokonainen vuori kupari-, hopea- ja kultarahoja, ametisteja, safiireja. Vuoren takana kohottaa kyttyräänsä Sankt Hubertussvuori, sen kyttyrästä kohoaa yksinäinen torninhuippu ja sen loistava risti.” Niin, aivan oikein. Hyöperin, Högbergin eli Kyöpelin vuorellahan oli kolmiomittauksen torni risteineen. Kyllä Yliveden ja Juustilan asukkaat sen muistavat. ”Vielä synkempi on Karhuvuori.” Kartta Juustilankangas - Portinhoikka - Leitimojärvi - Tali. ”Emme perääntyneet” Karhumäki oli on tykistön tulenjohtajan Benedict Zilliacuksen Karhuvuori vuonna 1944. ”Ehdimme mukaan niihin vaihteleviin hyökkäysten ja vastahyökkäysten aaltoihin, jotka huuhtoivat Portinhoikan tienristin maastoa. Olin saanut käskyn perustaa tulenjohtopaikan vastapäätä Karhumäkeä, johon rintama sitten lopullisesti juuttui. Neuvostopanssarit puskivat tämän tästä (Portinhoikasta) Juustilan sululle vievää tietä eteenpäin. Jokaöisiä jalkaväkihyökkäyksiä edelsi alinomaa käsittämättömän kiivas tykistötulitus. 20 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Kaksi kertaa (oma) jalkaväki poistui ilman käskyä tai väärinymmärryksen seurauksena - ja havaitsin olevani yksin vastuussa komppanian lohkosta. Toisella kerralla minulla oli kolme miestä ja toisella heitä oli seitsemän. Jouduimme saarroksiin, murtauduimme vaivoin läpi ja vastaiskun jälkeen pääsimme asettumaan taas uupuneina vanhoihin kuoppiimme. Kaatuneiden vihollisten ei-toivottu seura edessä ja ympärillä lisääntyi päivä päivältä ja löyhkä alkoi olla yhä lämpenevässä kesäsäässä tukalaa. Me emme enää perääntyneet.” Mustat karhut ”Samoin kuin tulilinja oli nyt pureutunut Juustilankankaan kiviseen nummeen, se myös pureutui mieleeni ihan visuaalisestikin. Karhumäen kuva on yhä piirtynyt lähes valokuvan tavoin jonnekin aivojen uumeniin”, Bez eli Benedict Zilliacus kirjoittaa kirjassaan Vuoren varjo. ”Myöhemmin matkustin Saimaan kanavaa ja olin erottavinani Karhumäen ääriviivat uudelleen kasvaneen metsän peitosta. Voisin kuvitella, että vuoren mustat karhut olisivat häipyneet muualle, ehkä ne olivat siirtyneet Afganistaniin.” Hänkin siteeraa Oscar Parlandia: ”Kukkarovuorta synkempi on Karhuvuori. Siellä asuu lauma mustia karhuja, jotka repivät kappaleiksi jokaisen, joka uskaltautuu vuorelle.” Kissa frakissa Parland palasi vuonna 1941 nuorena vänrikkinä polkupyörällä Tikkalan kartanon pihalle Kilpeenjoen suuhun Ventelän selän rannalle. ”Yhtäkkiä kivenlohkareella istui musta frakkiniekka kissa - valkea rinta ja valkeat tassut. Se oli sangen laiha ja surkea kissa, mutta siitä huolimatta se näytti arvokkaalta ja ylhäiseltä. Se muistutti noita vanhoja deekikselle joutuneita herroja, jotka nuokkuvat puiston penkillä, mutta käyttävät knallia ja vaaleita hansikkaita.Se räpytti mielistellen silmiään, pani korvat luimuun ja naukui niin, että koko pieni kita loisti ruusunpunaisena. Minne astuinkin, oli kissa jaloissa. Se puski saappaitani vastaan ja puski rakastuneesti pölyiseen nahkaan aivan kuin sitä kiillottaakseen”. Yliveden koski esillä jo Pähkinäsaaressa Kilpeenjoessa on kolmen neljän metrin korkuinen koski maan nouseman jo rauhoittamana. Mahtava Vuoksi - virtaama jotain 700 kuutiometriä sekunnissa - laski aikanaan Viipurinlahteen linnan kahta puolta. Se oli ollut mainio lohikoski. Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Novgorod säilytti nautintaoikeuden ”toiseen puoleen Ylivedessä, Kokonkalliossa, Vatikivessä, Suomenveessä, Ykspäässä ja Urpalanlahdessa, ja kuudenneksen majavanpyyntiin Kelohauassa ja Kuunnustaisessa.” Mainittakoon, että se rauha tehtiin ”ikuisiksi ajoiksi”, se vahvistettiin Pyhää Ristiä suutelemalla ja rauhateon todisti silloinen Euroopan Unioni, Hansaliitto. Ei se rauha kestänyt ja niin yksi rauha, 1537, tehtiin valtioviisaasti vain 60 vuodeksi. Ei sekään kestänyt. Voimaltaan nyt 35 hevosvoimainen koski ja sen saha ja mylly olivat Ylähovin ja Alahovin välissä, noin kilometrin päässä Kilpeenjoen suusta. Hovit osti kolmen liikemiehen ryhmä maailmansodan syttyessä vuonna 1914 venäläiseltä luutnantilta. Heistä tilanhoitajien avulla viljelyksiä hoitanut maanviljelysneuvos Erkki Pullinen osti Ylähovin kokonaan toiseksi tilakseen ja hänen jälkeen sen peri hänen poikansa agronomi Lauri Pullinen, tämän kirjoittajan isä. Kilpeenjoen ja Portinhoikan välillä olivat pellot, noin70 ha, ja metsä ulottui itään Talin Leitimonjärven tuntumaan. 21 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Ylähovin kartano Viktor Svaetichinin ikuistamana vuonna 1914. Mikkolan raskaat panssarit puhuvat Ylähovin pellolla käytiin raivoisa panssaritaistelu kesäkuun 25. päivänä 1944 alkaen kello 15.15. Juustilasta tullut majuri H. Mikkolan raskas panssarikomppania löi osin jo Juustilankankaalle ennättäneen neuvostoliittolaisen panssarikärjen numeroin 7 - 0. Taistelun romua näkyy vieläkin Kukkarovuoren tuntumassa. Kannaksen taisteluissa vimmastuneet suomalaiset panssarimiehet hakkasivat tykeillään modernit punatähtiset Sotkat ja Klimin niitä nopeammalla tulenavauksella. Ylähovin isännän serkku, eversti R. Inkinen piti taisteluesikuntaansa vankan kivinavetan suojassa ja sen toisessa päässä opetettiin hänen JR 6:n ryhmälle panssarinyrkkien käyttöä. Venäläisten piiskatykkien kodikkaasti hakatessa Konkkalan vuorilta puolitoistametriseen kiviseinään. Eversti muisteli myöhemmin hakeneensa päärakennuksesta sinne unohtuneen taulun, joka oli määrä palauttaa talon isännälle. Mikkolan ja venäläisten panssarit Ylähovin pellolla. Panssarimuseon kartta:Venäläisten panssarikiilan kärki oli ennättänyt 25.6.1944 jo Juustilan kankaalle, kun majuri H. Mikkolan viisi raskasta panssarivaunua Panssariprikaatista lähetettiin vastaiskuun. Rivistöjen pääosien kohdatessa kello 15.15 suomalaiset saivat yliotteen paremman ampumataitonsa ja tulinopeutensa johdosta. Venäläisten kalusto oli modernimpaa, mutta siitä huolimatta tunnin ja neljänneksen kuluttua oli kuusi T-34/85 ja yksi SU 152 rynnäkkötykki pois pelistä ilman suomalaisten vaunutappioita. Venäläisten vaunujen tykit olivat 85-millisiä, suomalaisten 76-millisiä. Erittäin paksukilpisen SUrynnäkkötykin putki oli 152-millinen. Vaunu voitettiin sokaisemalla savurasialla . 22 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Taistelun velloessa tykistön tulenjohtaja, vänrikki C. E. Carlson, sittemmin mm. Sitran yliasiamies, kulki ryhmineen Ylähovin ohi vanhaa tietä Portinhoikan kautta 28.6. tulenjohtoon torjumaan venäläisiä Talin tien suunnassa.”Vanha tie yhtyi täällä uuteen ja tässä kohdassa oli pysäytetty venäläinen hyökkäyskiila. Näky muistutti Danten Helvetin kuvitusta. Tiellä ja pellolla makasi sikin sokin rikkinäisiä ajoneuvoja, hylättyjä tykkejä ja tuhottuja panssarivaunuja. Kaatuneita vihollisia lojui vaunujen välissä vääntyneissä asennoissa, osittain palaneina. Hevosten raajat sojottivat jalat pystyssä. Harmaapukuiset suomalaiset puolustajat oli koottu suureksi röykkiöksi tien poskeen. Kitkerä savu sekoittui aamu-usvaan. Telaketjut katkenneina, tykinputket vääntyneinä ja tornit osittain irronneina hyökkäysvaunut muistuttivat jättiläisten tallaamia suuria kovakuoriaisia.” Näin kuvaa paikan C.E.Carlson kirjassaan Nuoren miehen sota. Komentajakasautuma Ylä- ja Alahovin kiviset ja betoniset rakennukset vetivät puoleensa komentopaikkoja. Alahovin sementtinavetan ja varsinkin tosivankan, vieläkin ajan hammasta kestävän suuren betonikellarin ja Ylähovin vanhan kivinavetan suojissa oli samaan aikaan PsD:n komentaja, Jääkäriprikaatin komentaja, JR 50:n komentaja, II/KTR 19:n komentaja ja Rask.Psto 17:n komentaja jaloissaan 14 puhelinlinjaa ja ympärillä yhtymien radioasemat. Pianhan vihollinen ne suunti ja pommituslaivue rysäytti lastinsa sekaan. Tästä kirjoittaa M. Uukuniemi kirjassaan Tykistö taistelussa. Kaksi majuria kaatuu, miehiä menee, kirjoittajan hyvä ystävä viestikorpraali, sittemmin panssarieversti L. Makkonen haavoittuu. Jääkärit nyt tulessa Seuraavaksi Juustila - Portinhoikka - Tali -tietä purkautuu Rokkalanjoen taistelusta irrotetut, Viipurin ja Juustilan kautta kiertäneet Jääkäriprikaatin nuoret asevelvolliset jääkäripataljoonat polkupyörillään. Neljä pataljoonaa Konkkalan vuorten, Leitimonjärven, Talinmyllyn ja Murokallion neliöön, jonne on matkalla ratkaisuun pyrkivä venäläinen ryhmittymä.Tästä yhteentörmäyksestä on kirjoitettu paljon. Jääkäripataljoonat menettivät runkonsa, JP 3:sta oli jäljellä yksi viestiupseeri, muutama aliupseeri ja satakunta miestä raahaamassa muutamaa polkupyörää. Kilpeenjoen taakse maaston tuntevan patterinpäällikön, kapteeni Lauri A. Jäntin vetämänä.Tuttuja nimiä tulevina vuosina, jos elävinä säilyivät. Kapteeni, sittemmin työnantajien keskusliittojohtaja Päiviö Hetemäki pelastaa parabelluminsa laukauksella JP 3:n majuri Jouko U. Hynnisen, joka pian kuitenkin haavoittuu. Luutnantti Stig H. Hästö, sittemmin teollisuuden keskusliittojohtaja, haavoittuu kahdesti, hänen viereensä kaatuu kansanedustaja Erichin poika. Hästö sidotaan ensimmäisellä kerralla Hyöperin vuoren, toisen kerran Ylähovin navetan JSP:n suojassa ja hän herää aikanaan Länsi-Suomessa sairaalassa. Koiviston kruununnimismies, sittemmin työnantajaliitoin toimitusjohtaja Eino Aranto määrätään upseerinsa menettäneen jääkäripataljoonan komentajaksi. Rauhan ensimmäisenä päivänä alikersantti Niilo Hämäläinen hakee vangiksi otetun kapteeni Hetemäen. Nämä kaikki kirjoittajan työtovereita rauhan vuosina. Tykistön tulenjohtajan karua kertomaa Salmista 1.7. saapunut Er.R.Psto ajaa asemiin Hanhijoelle ja liitetään Tykistöryhmä Iivaan, jonka ryhmäkeskus on Juustilassa. Vänrikki Esko V. Vappula komennetaan tulenjohtajaksi tj-paikka Eeroon Juustilankankaalle. Rintamalinja on jo Alahovin pellolla. ”Vihollinen liikehtii koko aamuyön 3.7. Portinhoikasta Yliveden kylän suuntaan. Ammutin häirintää ryhmitysalueelle. Noin kello 6 vihollinen aloitti kiivaan tulivalmistelun, joka siirtyy etulinjasta Saimaan kanavalle saakka. Rumputuli jyräsi Juustilankankaan metsän täysin pirstaleiksi ja tulenjohto oli vain Telefunken-radioni varassa. 23 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Kahdeksan tienoilla aloittivat vihollispanssarit etenemisen jalkaväen seuratessa. Annoin tulikomennon Tykistöryhmä Iivalle. Se ampui sulkija Ylähovin - Hepolammin välille ja Portinhoikan risteykseen. Olin ainoa tulenjohtaja alueella, jolla oli toimiva viestiyhteys. Käytössäni oli kolmentoista patteriston eli 156 tykin tuli. Kykenin pitämään tulen alla Ylähovin - Kyöpelinvuoren - Portinhoikan alueen. Sulkutulen läpi pääsi vain yhteensä komppanian verran vihollisosastoja. Jalkaväki tuhosi ne. Erityisen tehokkaasti taisteli tulenjohtopaikkani läheisyydessä ollut konekivääriryhmä. Heinäkuun 5. päivänä suoritin tarkistusammuntoja, joiden maalina oli Ylähovin (uusi) viljankuivaamo. Sen jälkeen tuhosin suorasuuntaustykin, joka sijaitsi Ylähovin kivinavetassa.” Näin kertoi Vuoksenlaaksossa sittemmin teollisuudessa tuotantoryhmän päällikkönä toiminut Esko V. Vappula Matti Koskimaan kirjassa Torjuntavoitto Viipurinlahdella. Panssarimuseon kartta. Kirjoittaja Antti Pullinen osoittaa syntymäkotinsa paikkaa. Kartalla savuavat modernit seitsemän neuvostopanssaria. Kainalossa Portinhoikan tienristi, josta kääntyvät Talin suuntaan loput venäläiset vaunut. Rauhanvaltuuskuntaa piti tietysti nöyryyttää Syyskuun alkupäiviin tultaessa oli taistelut taisteltu ja aselepo voimassa. 7.9.1944 Suomen hallituksen neuvotteluvaltuuskunta odotteli Juustilan - Portinhoikan tiellä rintamalinjalla matkallaan Moskovaan. Pääministeri Antti Hackzell, viipurilainen juristi ja senaikainen STK:n toimitusjohtaja veti hiljaista ryhmää. Iältään vanhaa neuvottelukuntaa kävelytettiin kilometrikaupalla, jota oli hävitty. Paikalla oli L. A. Puntila, silloinen kapteeni ja IV armeijakunnan valistusupseeri. Kirjassaan Kenttäpostia 1944 hän kirjoittaa vaimolleen. ”Muuttumisestaan huolimatta maisema oli jollain tavoin tutunnäköinen ja silmäys karttaan osoitti oltavan Yliveden peltoaukean länsilaidassa. Olin käynyt siellä aikaisemmin. Jos muistat, kuten tietenkin teet, agr. Lauri Pullisen. Yliveden tila kuuluu hänelle, (en uhallakaan käytä mennyttä aikamuotoa), ja olen käynyt siellä pari kolme kertaa.Nyt kaikki on runneltua. Aukean takaa ei erottanut rakennuksia, mutta pikku joen, joka kulkee aukeaman halki, erotti, samoin kaksi tietä on kunnossa. Toinen on vanha ja mutkikas, joka kulki tilan kautta, toinen suora, joka lävisti peltoaukeaman. Siinä oli siis tuon ylioppilasaikaisen toverini maatila, ankarien taistelujen tanner. Kaunis vehnä lainehti siinä, tosin suurten kranaattija pommikuoppien rikkomana sekin, mutta siinä se oli kellanruskeana pilvien takaa kuumottavan auringon valaisemana. Tämäkin viljava lakeus, jonka toverini askel, toivorikkaana ja väkevänä ja tahtoa uhkuvana, on viime keväänä kulkenut kylvettäessä siemen odottamaan kasvua ja ylösnousemusta, tämäkin on nyt pelissä.” 24 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Vanhukset asialla ”Kun katseli (pääministeri) Hackzellia hänen katsellessaan vihollisen puolelle, niin sääliksi kävi miestä. Sanoin muutaman sanan tunnustukseksi nopeudesta, jolla oli toimittu. Armeijan taistelutahtoa ei uusin rauhantouhu ollut päässyt jäytämään.Nämä väsyneet ja jo vanhat miehet laahasivat hirvittävän vastuun taakkaa, jota vielä tietämättömyys oli lisäämässä. Ei näistä ollut, Hackzellia kenties mukaan lukematta, taistelijoiksi neuvottelupöydän ääressä. He astelivat kumaraisina tietä pitkin väistellen sinne tänne kasaantuneita vesilätäköitä.”Näin päätti kenttäpostissa lähetetyn kirjeensä vaimolleen L. A. Puntila, tuleva poliittisen historian professori. Rauhanneuvottelujen aikana Hackzell halvaantui ja kuoli pian. Rauha saatiin aikaan ja se vahvistettiin Pariisissa. Rakennusten kohtalo Myös neljä ja puoli vuotta aikaisemmin eli talvisodan päättyessä 13.3.1940 oli rintamalinja ollut lähellä vain kahden, kolmen kilometrin päässä Murokalliolla Talin suoralla. Viipurin maalaiskunnan valtuuston viimeinen kokous oli talvella pidetty Ylähovin salissa. Viipuri oli ollut liian levoton paikka tulipalojen ja aavetykin kranaattien räjähdysten takia. Alahovin suuri päärakennus oli talvisodassa sairaalana ja paloi pakkasten aikaan. Ylähovin päärakennus tuhoutui jatkosodassa kesä - heinäkuun taistelujen aikana. Taistelukenttä tänään Hiljaa virtaa Kilpeenjoki edelleen laaksossaan. Vain huhtikuu saa sen kuohumaan iloissaan - kevät tulee. Kuten jo tuhansien vuosien aikana - ja taas ensi vuonna. Mahtaako Novgorodin poika nostaa lohta Yliveden koskesta, ennen sotia niitä kuuluu saadun. Pula-aikana 1920-30 -luvulla oikaistut maantiet ovat saaneet vaatimattoman päällysteen. Vanhan Imatra - Rouhiala - Viipuri -sähkölinjan maalausta osoittavat terästolpat nostavat päätään pusikoituneiden peltojen yllä. Koivu alkaa voittaa pajun. Ennen Neuvostoliiton sortumista pelloilla vaelsi Saarelan sovhoosin nuori karja paimenukkojen valvonnassa. Tästä on muistona karjan yötarhan betoninen pohja. Kellareiden betonikehikoiden päälle on noussut valmiiksi tilapäisen näköisiä hytyröitä kesämökeiksi ja Alahovin pihassa on jopa kaksikerroksisen mökin ja karjaläävän kauhistus sekä monivuotinen lantapatteri. Alahovin perunakellari palvelee ainoana suorakulmaisena rakenteena nyt kesämökkiläisten kurkkupurkkien tosivahvana turvana. Kirjoittaja Antti Pullinen Alahovin betonikellarissa. Se saattaa olla venäläisten 1912-17 rakentaman Viipurin ympyrälinnoituksen perua. 25 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Ylähovin rakennuksista näkyy rakennusten kivijalkoja ja 40 lehmän pian satavuotinen kivinavetan vanha pää. Kilpeenjoen vanhan tien betonisillassa on edelleen kranaatin tekemä reikä pian seitsemänkymmenen vuoden takaa. Kyrillisillä kirjaimilla tehtyjä varoituspeltejä roikkuu sillan rakenteissa varottaen tuosta reiästä. Kyöpelin vuoren kanjonissa näkyy tien penkoissa kenttämakasiinien autopaikkoja. Venäläisten välirauhan aikana pystyttämien panssariesteiden kivet ovat edelleen paikallaan. Luonto alkaa voittaa, käki kukkuu siellä, kun kevät on. Ja suorastaan raivoisasti. Utelias orava katselee hiljaista kivellä istujaa. Olisikohan talvisodan syttyessä Antin päivänä 1939 oravanpyörästään ja kehästään vapautetun orkunpojan ties monennen polven jälkeläinen. Murisevatko Karhuvuoren mustat karhut, onko Kukkarovuoren aarre tallella? Teksti: Antti Pullinen Kuva-aineisto: Antti Pullisen arkistot Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri ja tietokirjailija, joka syntyi 1935 Viipurin mlk:n Ylivedellä. Ensimmäinen evakko alkoi joulukuun alussa 1939 ja toinen kesäkuussa 1944, Hän on toiminut Helsingin Sanomain ja Yleisradion eduskuntatoimittajana 1960-71 ja kaksi vuosikymmentä Suomen Työnantajain Keskusliiton STK:n tiedotuspäällikkönä, viimeksi Teollisuusviikko - Industriveckan -lehden toimituspäällikkönä. Tuotanto www.tekijahakemisto.fi tai www.kopiosto.fi/tekijahakemisto Lainatut teokset: Oscar Parland: Lumottu tie. WSOY 1992. Benedickt Zilliacus: Vuoren varjo. Kirjayhtymä 1967. C. E. Carlson: Nuoren miehen sota. Gummerus 1993. Martti Uukuniemi: Tykistö taistelussa. WSOY 1952. Matti Koskimaa: Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944. WSOY n. 2000. L. A. Puntila. Kenttäpostia 1944. Tammi 1972. Täsmennys 2/2012 -lehdessä olleeseen vuoden 2012 kotiseutumatkakertomukseen: ”Venäläiset eivät valloittaneet Talvisodassa Talia ja Repolaa, jotka selvisivät varsin pienin vaurioin välirauhan ansiosta. Viime hetkellä ennen rauhaa suomalaiset ehtivät polttaa Rapukosken rakennukset. Jatkosodassa raskaat Tali-Ihantalan taistelut tuhosivat sitten täysin Talin ja Repolan kylät.” Terveisin Raimo Matikainen Lisäyksiä insinööri Heikki Reijosen Karjalan kannaksen evakuointia talvisodassa koskevaan juttuun. Insinööri Reijonen on toimittanut täydennetyn kirjoituksen viime keväänä pitämäänsä esitelmään. Täydennetty versio on luettavissa pitäjäseuran internet-sivuilta osoitteesta www. viipurinpitaja.net. 26 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Aikamiehet kansakoulussa Pahinta varmasti, mitä sota-aikana siirtokarjalaisille nuorille saattoi tapahtua, oli koulutodistusten menettäminen. Seuraavassa Pekka Turtia muistelee, miten saatiin aidoille todistuksille korvikkeet. Vuodet kuluivat työelämässä, olin jo mennyt naimisiinkin. Tuli ajatus, että lähtisin opiskelemaan teknilliseen kouluun, mutta eihän minulla ollut kansakoulun päästötodistusta, joka oli vähimmäisvaatimus. Veljeni Veikko oli samanlaisissa aatoksissa opiskelumielessä. Hänen kansakulun päästötodistuksensa oli jäänyt talvisodan melskeissä kotiin Karjalaan, eikä mistään arkistoistakaan löytynyt siitä todisteita. ”Aloitin koulunkäynnin Viipurin maalaiskunnan Suur-Merjoella. Vuonna 1938 muutimme naapurikylään Rasalahteen, siellä ei ollut omaa koulua. Kävimme Kiiskilän koulussa, jonne oli matkaa noin 4,5 km. Kiiskilän koulu tuhoutui sodissa ja jatkosodan aikana koulunkäynti jatkui taas naapurikylässä Merijoella. Niinpä vuonna 1952 menimme Valkjärven koulun opettajan Jussi Viidan pakeille, joka totesi, että tulkaa pojat kouluun. No, mikäs siinä. Pyöräilimme sovittuna iltana koululle, jollekin vastaan tulleelle kyläläiselle tuli kerrottua, että minulta jäi tuo kansakoulu vähän rempalleen ja Vekan todistus jäi Karjalaan eikä meillä kummallakaan ole päästötodistusta, joten olemme menossa Viidan Jussille kouluun sitä hankkimaan. Tuli kyläläisille puheenaihetta, että Turtian aikamiespojat käyvät vielä kansakoulua! Sodat sotkivat koulukäyntiäni monin tavoin. Lukukausia jäi kesken, yksi lukukausi kokonaan käymättä. Vaikka kouluhallitus oli määrännyt oppilaita siirrettäväksi luokalta toiselle, minun kohdallani niin ei käynyt ja jouduin käymään yläkansakoulun toisen luokan osittain tuplaten. Tämä taas johti siiten, että päästötodistus jäi saamatta neljännen luokan jälkeen. Sitten määräykset taas muuttuivat niin, että päästötodistus saatiin vasta kaksivuotisen jatkokoulun jälkeen. Sota sotki taas asian. Karjalasta tuli jälleen lähtö ja toinen jatkovuosi jäi käymättä, kun menin töihin. Kansakoulun päästötodistus jäi kokonaan saamatta. Jussi kyseli aikaisempia koulunkäyntejämme. Minullahan oli dokumentteja eri kouluista jatkokoulun ensimmäisen luokan todistusta myöten. Vekalla ei ollut mitään. Kävimme koululla parina iltana, se riitti. Jussi tenttaili vähän maantietoa ja historiaakin ja pisti meidät laskemaan muutamia matematiikan tehtäviä. Yhden muistan ulkoa vieläkin, kerrottakoon se anekdoottina tässä: ”KalaSameli sai ihmeellisen kalan, pään pituus oli 9 cm, pyrstö oli yhtä pitkä kuin pää ja puolet ruumiista ja ruumis oli yhtä pitkä kuin pää ja pyrstö yhteensä. Kuinka pitkä oli kala?! Tässäpä mietittävää mahdolliselle lukijallekin. Pyysi Jussi meitä laulamaankin; minä lauloin, mutta Veka ei ollut laulanut aikaisemminkaan koulussa, eikä laulanut nytkään. Jussi kuitenkin väitti kuulleensa, että Veka olisi jotain hyräillyt istuessaan halkokuorman päällä hevosella ohi ajaessaan, joten laulustakin voisi vähäisen arvosanan antaa. Tällaisissa merkeissä sujui nopeutettu koulunkäynti. Mutta ei se kuitenkaan Pekka Turtia ongella Valkjärvellä 27 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Lähde sinäkin kesämatkalle Kangasalan Äijälään 18.8.2013 vielä riittänyt, vaan asetuksen nojalla piti vielä käydä kansakouluntarkastajan luona mahdollisessa tentissä ja kuultavana. Niinpä matkustimme opettajan kanssa yhdessä Helsinkiin Karkkilan piirin kansakouluntarkastajan August Kärävän pakeille. Ei tämä enää kuulustelut, kyseli vain, mihin pojat säästökirjaa tarvitsevat ja taisi vastata itse, että jatko-opiskeluun tietenkin. Minä kerroin aikeestani hakea teknilliseen kouluun ja Veka taisi mainita metsäkoulusta ja myös teknillisestä. Kärävä taisi tarjota tupakatkin; minä en polttanut, mutta Jussille ja Vekalle kelpasi! Karjalainen kulttuurikeskus Äijälä Kangasalla on maanlaajuisesti merkittävä karjalaisen ja erityisesti siirtokarjalaisen kulttuurin esittelypaikka, jonka kokoelmat on koottu siirtoväen lahjoituksina. Kulttuurihistoriallisessa museossa on esillä esim. perinne-esineitä, käsitöitä, valokuvia, maalaustaidetta, 1000 niteen kirjasto ja historiallisia dokumentteja. Näyttelytilat sijaitsevat Äijälän kartanotyyppisen päärakennuksen vintillä ja pihan aitoissa. Äijälästä voi myös ostaa karjalaisia tuotteita: mm. kirjoja, adresseja, kortteja ja cd-levyjä. Näin saimme allekirjoitukset opettajan ennakkoon kirjoittamaan kansakoulun päästökirjaan, joka on annettu tutkinnan perusteella yksityisesti opiskelleelle. Minun todistuksessani oli muiden huomautusten kohdassa: ”Käynyt kuusi luokkaa kansakoulua ja yhden vuoden jatkokoulua. Opinnot keskeytyneet muuton ja työesteen takia.” Pitäjäseura tekee Äijälään bussiretken sunnuntaina 18.8. Lähtö Helsingistä Kiasman pysäkiltä klo 9.00. Osallistujia poimitaan mukaan matkan varrelta ainakin Klaukkalasta, Hyvinkäältä ja Riihimäeltä. Takaisin Helsinkiin saavutaan klo 18 - 19. Kotimatkan varrella pysähdytään Iittalan lasikylässä, jossa on mahdollisuus omakustanteiseen päiväkahviin. Retken hinta on enintään 50 euroa, johon sisältyy matkat ja lounas sekä pääsymaksu Äijälään. Olen kiitollinen opettaja Viidalle asian näin järjestymisestä. Jussi ja Anna Viidan muutettua eläkepäivikseen Tampereelle kävin vuosia myöhemmin vielä heitä siellä tervehtimässä. Pyrin ja pääsin sitten heti syksyllä 1952 Helsingin teknilliseen kouluun, ja sen jälkeen muutaman työvuoden kuluttua kävin vielä ammattikoulujen opettajaopiston ja toimin opettajana yli 30 vuotta. Nyt olen ollut jo yli 20 vuotta eläkkeellä. Veka aloitti saman teknillisen koulun minua vuotta myöhemmin ja teki elämäntyönsä rakennusmestarina Helsingissä. Lisätietoja ja sitovat ilmoittautumiset 31.6. mennessä Heimo Kempille puhelimitse p. 040 700 4185 tai sähkö-postitse osoitteeseen [email protected] Lopuksi voi tässäkin todeta, että ”ei oppi ojaan kaada, eikä tieto tieltä työnnä”. Teksti: Pekka Turtia Teksti ja kuva julkaistu aiemmin Nurmijärvellä vuonna 2009 julkaistussa kyläkirjassa: Valkjärven kylä - tietoa ja tarinaa. Äijälän osoite on Liuksialankuja 33, 36200 Kangasala. Äijälä Internetissä osoitteessa: www.karjalanliitto.fi/kangasalankarjalaseura 28 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Viipurin pitäjäseuran perinteinen kotiseutumatka Viipurin maalaiskuntaan 25. - 27.6.2013 Kesän matkakohteina Viipurin lisäksi ovat entisen Viipurin mlk:n eteläiset kylät. Ajamme Viipurinlahden itäpuolen rantatietä ja tiestön kunnosta riippuen reitillä mm Nuoraa, Alasommee, Sommee, Yläsommee ja Porlampi. Pistäydymme myös Uuraan saaessa sekä Uuraan satamassa jos sinne pääsee. Ajamme mahdollisesti edelleen maalaiskunnan rajan yli Johannekseen ja tutustumme Koiviston kirkkoon. Alustava matkaohjelma Tiistai 25.6. • lähtö Lohjan Kirkkokentältä klo · 07.00, Nummelan linjaportti n. klo 07.30, • ajo Turunväylää pitkin Ikean pysäkin · kautta Kiasman pysäkille n. klo 08.15 • ajo edelleen Porvoonväylää pitkin · Loviisan, Karhulan, Kotkan kautta Vaalimaalle. • ennen rajanylitystä omakustanteinen · lounas Rajahovissa, jossa valuutanvaihtomahdollisuus • rajan jälkeen matkalaisten valinnan · mukaan ostoksilla käynti Viipurin Veikoissa, Sorvalin valinnassa tai Carusell-marketissa • pysähdys Sorvalin hautausmaan · muistomerkillä. • majoittuminen Druzhba hotelliin · • päivällinen klo 19. · Torstaina 28.6 · • hotellihuoneiden luovutus n. klo 11 · • ostoskierros Viipurissa · • kotiinpaluu Vaalimaan kautta, ajoreitti on sama kuin menomatkalla päätyen Lohjalle Matkanhinta on pitäjäseuran jäsenille 345 euroa + 5 euron toimituskulut kahden (2) hengen huoneessa ja 395 euroa + 5 euron toimituskulut yhden (1) hengen huoneessa. Ei pitäjäseuran jäsenille, ovat vastaavat hinnat 375 euroa/ 425 euroa + 5 euron toimituskulut. Omasta viisumista saa alennusta 40 euroa. Matkan lopullinen hinta riippuu vielä vahvistamattomista viranomaismaksuista ja hotellihinnoista. Matkanhinta sisältää bussikuljetukset, majoitukset, hotelliaamiaiset, ryhmäviisumin, retkikahvit (suolainen ja makea kahvileipä) kotiseutukierroksella sekä päivälliset Viipuriin tuloiltana ja kotiseutupäivän iltana Pyöreässä tornissa. Mukaan ilmoittautuneiden toiveita pyritään ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. Matkan toteutuminen edellyttää vähintään 36 osallistujaa. Lisätietoja antaa ja matkailmoittautumisia vastaanottaan ryhmänjohtajana toimiva puheenjohtajamme Timo Lindroos, p. 0503555471 tai sähköposti timo.lindroos@ luksia.fi Keskiviikkona 26.6 • kukkatervehdys maaseurakunnan · sankarimuistomerkillä Viipurissa • kotiseutukierros: Nuoraa, Alasom· mee, Sommee, Uuras, Johannes, Koivisto, Yläsommee kierroksen aikana nautitaan eväskahvit • päivällinen ravintola Pyöreässä tor· nissa klo 20. Sitovat ilmoittautumiset osoite ja puhelin / s- posti yhteystietoineen matkanjohtajalle 15.4.2013 mennessä, jonka jälkeen matkatoimistomme lähettää ilmoittautuneille ryhmäviisumi asiakirjat ja matkalaskun. Muista ilmoittautumisen yhteydessä kertoa mahdolliset ruoka-aineallergiat. Ne koetetaan ottaa huomioon mahdollisuuksien mukaan. Tuuha sie mukkaa mukaval reissul! 29 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Karjalaiset kesäjuhlat Porissa 14.–16.6. ja myös kaipauksen tuntein sekä duurissa että mollissa. Jopa jatsia on tarjolla, Porissa kun ollaan. Musiikin tiedetään yhdistävän ihmisiä ja tähän yhteyteen sopii hyvin myös kesäjuhlien yhteisöllisyyttä korostava slogan ”Sie, mie, myö yhes”. Kesäjuhlien keskeinen tapahtuma-alue on Porin Urheilukeskus, jossa sijaitsevaan urheiluhalliin, Karhuhalliin (Urheilutie 1), on keskitetty pääosa juhlien palvelupisteistä ja -tapahtumista. Hallissa tulevat sijaitsemaan kesäjuhlien kanslia ja infopiste, Karjalan Liiton esittely- ja toimintapiste, seuraavan kesäjuhlajärjestäjän (Etelä-Karjalan Karjalaisseurojen piiri ry) esittelypiste, Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liiton esittelyja toimintapiste, Karjalaisten sukuyhteisöjen liiton esittely- ja toimintapiste, karjalainen tori, kansallispukunäyttely, nuorten työpajoja, ruokala, kahvio ja olutravintola. Karhuhallissa järjestetään myös piirakkakilpailu VIPtapahtumineen ja lauantain juhlatanssit. Ja vielä tämän lisäksi halliin rakennetaan esiintymislava, josta tapahtumia juonnetaan ja jolla esitetään viihteellistä ohjelmaa muiden tapahtumien ohella. Karhuhallin läheisyydessä, sisääntulotien varrella, sijaitsee kyykän kilpailupaikka, jossa ratkaistaan lauantaina Karjalaseurojen Satakunnan piiri yhdessä Karjalan Liiton ja Karjalaisen Nuorisoliiton kanssa järjestää 65. Karjalaiset kesäjuhlat Porissa viikkoa ennen yöttömän yön juhlaa 14. – 16.6.2013. Kesäjuhlat eivät ole karjalaisten yksinoikeus, vaan järjestäjät toivottavat kaikki karjalaisten ystävien ja karjalaisuudesta kiinnostuneiden henkilöiden tulevan mukaan yhteiseen tapahtumaan. Edellisen kerran kesäjuhlille on kokoonnuttu Poriin vuonna 2002 ja sitä ennen vuonna 1976. Tässä välissä kesäjuhlat on järjestetty Satakunnassa Raumalla vuonna 1988. Juhlien valmistelut Porissa ovat meneillään ja tahti tiivistyy vielä ennen H-hetkeä. Järjestelyorganisaatiota johtaa Karjalaseurojen Satakunnan piirin puheenjohtaja Jouko Hämäläinen. Kesäjuhlien teemana on Karjalan Liiton vuositeeman mukaisesti musiikki, jolla on tärkeä asema eri osatapahtumissa. Musiikkia esitetään eri tavoin yksittäin ja yhdessä, niin kevyttä kuin harrasta, ilon 30 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 15.6. miesjoukkueiden ja naisparien kyykän Suomen mestarit. Vastaavasti kyykkäkenttien läheisyydessä sijaitsee Karjalan Maratonin ja Nuorten Mailin lähtö- ja maalialue, jolta juoksureitit suuntautuvat Isomäen virkistys- ja kuntoilureiteille. Kesäjuhlien urheilutapahtumiin kuuluu myös golf, Karjala Open, joka järjestetään niin ikään lauantaina 15.6. Yyterissä golf-seura Yyteri Golfin toimesta. 16.30-17.30 Noita Nytenenä ja Vinkuintiaanit, majoituskoulu 17-18 Muistojen iltakirkko, Keski-Porin kirkko 18- Ortodoksinen vigilia, Johannes Teologin kirkko 18-19.30 Kansantanssikonsertti, Promenadikeskus 20-21.30 ”Kun on tunteet”-teatteriesitys, Porin teatteri - musiikkiesitys - Teatteri Piironki 21-23 Bändi-ilta (nuoret), kulttuuritalo Annis 20-00.30 Juhlatanssit/pelimannitanssit, Karhuhalli 22-24 Klubi-ilta, Hotelli Vaakuna Karjalaseurojen Satakunnan piiri toivottaa kaikki sekä karjalaiset että muiden heimojen edustajat tervetulleiksi vuoden 2013 Karjalaisille kesäjuhlille Poriin! Sunnuntai 15.6.2013 Alustava ohjelma, johon muutokset ovat mahdollisia Perjantai 14.6.2013 12-17 Seminaari, Promenadikeskus 18-19.30 Yhteislaulutilaisuus”Maakuntalaulut”, Promenadikeskus 19-21 ”Säveliä joella”-risteily, Kokemäenjoki 19-21 Vesidisco kansantanssin tahtiin, Maauimala/Urheilukeskus (nuoret) 21-24 Karjala-jazz, Cafe Jazz 22- Klubi-ilta, Yyterin Kylpylä Lauantai 15.6.2013 09- Karjala Open (golf), Yyterin golfkenttä 10- Karjalan Maraton ja Nuorten Maili, Urheilukeskus 10- Kyykkä: Miesten SM-joukkue- ja naisten SM-parikilpailu Lasten kyykkä: tutustuminen lajiin 10-18 Karjalainen tori, Karhuhalli 10-15 Karjalaisten Pitäjäseurojen Liiton sekä Karjalaisten sukuyhteisöjen liiton näyttely, Karhuhalli 10-13 Karjalaista ohjelmaa, Karhuhallin lava 10- VIP-piirakkakilpailu, Karhuhalli 10.30- Aikuisten piirakkakilpailu, Karhuhalli 11- Lasten piirakkakilpailu, Karhuhalli 12-13 Lasten ja nuorten piirakkapaja, Karhuhalli 10-13 Karjalaista ohjelmaa, Eetun aukio 11-14 Lasten ja nuorten työpajat, Karhuhalli 11-13 Kuorokavalkadi, Promenadikeskus 11-15.30 Ruokailu, Karhuhalli 14.30-16 Avajaisjuhla, jäähalli 31 09- Ortodoksinen liturgia, Johannes Teologin kirkko 09-15 Karjalainen tori, Karhuhalli 09-15 Karjalaisten Pitäjäseurojen Liiton sekä Karjalaisten sukuyhteisöjen liiton näyttely, Karhuhalli 09.45- Kunniakäynnit Karjalaan jääneiden vainajien ja sankarivainajien muistomerkeillä, Keski-Porin kirkon kirkkopuisto 10- Karjalainen messu, Keski-Porin kirkko 11.30-12 Juhlakulkueen järjestäytyminen, Kauppatori 12.00 Juhlakulkueen lähtö Kauppatorilta Urheilukeskukseen 11-15 Ruokailu, Karhuhalli 15-17 Pääjuhla, jäähalli/yleisurheilustadion Karjala-kortilla alennusta Karjalan Liiton jäsenenä ja Karjala-kortin haltijana saat alennuksen lähes kaikkien kesäjuhlatapahtumien pääsymaksuista. Alennuksen voit saada vain omalla jäsenkortillasi esittämällä kortin pääsylipun ostamisen yhteydessä. Muista itse ja muistuta läheisiäsi ottamaan Karjala-kortti mukaan kesäjuhlamatkalle. Pääsylippujen hintatiedot julkistetaan viimeistään huhtikuussa. Lähde: Karjalaseurojen Satakunnan piirin internetsivut Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Karjalan Liiton Vuoden ruoka ja leivonnainen Sakkolan täytetyt porsaat ja mustikkapullat ovat Karjalan Liiton vuoden ruoka ja leivonnainen Vuoden ruoan ja leivonnaisen valinnan perusteina on tänä vuonna mm. se, että ruoka soveltuu hyvin tarjottavaksi isollekin ruokailijajoukolle. Se sopii vaikkapa seurojen tilaisuuksiin ja pitäjäjuhliin. Mutta Sakkolan täytetyistä porsaista saa myös maistuvan aterian kotoiseen ruokapöytään. Mustikkapulla on helppo tarjottava monenlaisiin kahvituksiin. Maizena-suuruste mustapippuria mustaherukkahyytelöä karpalohyytelöä Hienonna sipulit ja kuullota kattilassa kuumennetussa öljyssä. Lisää punaviini, lihalientä ja keitä lientä hetken aikaa kokoon. Lisää mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää Maizena-suuruste hyvin sekoittaen. Kiehauta kastike, tarkasta maku ja lisää karpalo- ja mustaherukkahyytelö. Karjalan Liiton naistoimikunta tekee valinnan vuosittain. Valinnalla halutaan tuoda esille karjalaista ruokaperinnettä ja kannustaa tämän päivän kotikokkeja tutustumaan karjalaisen keittiön monipuolisuuteen. Mustikkapullat, n. 24 kpl 5 dl vettä 50 g hiivaa 1 muna 1 ½ dl sokeria 1 tl suolaa 1 tl kardemummaa 175 g laktoositonta margariinia n. 16–18 dl vehnäjauhoa Sakkolan täytetyt porsaat 600 g porsaan ulkofileetä suolaa, pippuria, rosmariinia ja timjamia omenalohkoja ja luumua lihalientä Leikkaa porsaanfileestä tai paistista pieniä pihvejä. Nuiji ne muovin välissä. Mausta ja täytä ne. Kierrä rullalle ja sulje hammastikulla. Ruskista pannulla ja kypsennä uunissa. Ennen tarjolla laittamista poista hammastikut. Tee liemestä kastiketta. Päälle: 300 g mustikoita (pakaste) 1 ½ dl hillosokeria 5 rkl perunajauhoa 1 kananmuna voiteluun Sakkolan porsaspihvien kanssa maistuu punaviinikarpalokastike. Sen valmistat mustaherukka- ja karpalohyytelöstä. Lisää haaleaan veteen hiiva ja sulatettu margariini, kananmuna ja mausteet. Alusta vehnäjauhoilla taikinaksi. Anna taikinan nousta pyyhkeen alla kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta 24 pyöreää pullaa pellille. Anna nousta. Sekoita sillä aikaa täytteen aineet. Painele lasin pohjalla pullan keskelle syvennys. Voitele pullan reunat munalla ja jaa täyte syvennyksiin. Paista pullat 225 asteessa, uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Punaviinikarpalokastike 2 salottisipulia 1 rkl öljyä 2 dl punaviiniä 2 dl lihalientä 1 rkl tuoreita rosmariinin lehtiä silputtuna ja timjamia 1 rkl sinappia Lisätietoja Karjalan Liitosta: p. (09) 7288 170, [email protected] 32 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Kirjauutisia Suojärven pitäjähistoria Karjalan Liiton vuoden pitäjäkirjaksi Suojärven pitäjän historiaa esittelevä Omal mual – vierahan mual III-IV -teos on valittu Karjalan Liiton tämän vuoden pitäjäkirjaksi. Kirjat on toimittanut FT Tapio Hämynen, julkaisija on Suojärven Pitäjäseura ry. Teos on kaikkia elämän alueita käsittelevä esitys, ja siinä on tulkintaa siitä, miten Suojärvestä vuosisatojen aikana kehittyi omaleimainen alue, jonka kansankulttuuri poikkesi vielä talvisodan alla merkittävästi muusta Suomesta. Valinnan teki Karjalan Liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström. Valinnan perusteena on, että molemmat teokset ovat asiantuntevia ja yksityiskohtaista tietoa antavaa, mutta myös helposti luettavaa. Sisältö tuo esille suojärveläisen ja rajakarjalaisten elämäntavan ja erityispiirteet ja Laatokan Karjalan historiaa laajemmastikin. Teos on tietokirja, jonka eri kappaleet sopivat myös erikseen luettavaksi. Kirja on oiva tietokirja ja palvelee esimerkiksi niitä, jotka ovat kiinnostuneet Suojärvestä, rajalla asumisen uhkista ja mahdollisuuksista, ortodoksisesta kulttuurista ja karjalan kielestä. Historian viimeisessä, neljännessä osassa on uusi näkökulma luovutetun Karjalan historiantutkimukseen. Siinä kerrotaan suojärveläisten vaiheista sodanjälkeisessä Suomessa sekä siitä, miten suojärveläisistä tyhjentynyt Suojärven alue talvisodan ja jatkosodan jälkeen asutettiin, miten kolhoosit ja sovhoosit rakennettiin ja millainen toimeentulo uudella ”suojärveläisellä” maataviljelevällä väestöllä oli. Pitäjäkirjakisaan osallistui tänä vuonna kahdeksan Karjalan pitäjiin liittyvää teosta. Vuoden pitäjäkirjavalinnalla Karjalan Liitto haluaa tuoda esille runsasta ja laadukasta Karjalaan liittyvää julkaisutoimintaa. Teollisuus pohjautui alueen entisten teollisuuslaitosten varaan. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen elämä Suojärvellä oli rakennettava jälleen uudelleen. Kolhoosit lopetettiin ja vähitellen myös sovhoosien kannattavuus heikkeni. Jäljelle jäivät teollisuus ja metsänhakkuut ja nyt niidenkin tulevaisuudennäkymät ovat heikot. Kirjassa kerrotaan myös, miten suojärveläiset asutettiin maanhankintalailla Suomeen ja mikä tilanne asutusalueilla tällä hetkellä on ja miten ortodoksiseen uskoon ja karjalan kieleen perustuva identiteetti on muuttunut. Vuoden karjalainen pitäjäkirja on kaksiosainen Suojärven pitäjähistoria, Omal mual – vierahal mual (III) ja Vierahal mual – omal mual (IV). Suojärven Pitäjäseura aloitti vuonna 2007 innovatiivisen ja suuren pitäjähistorian kirjoittamishankkeen jatkoksi aiemmille historiateoksille, Suojärven historia I ja II, jotka oli julkaistu jo 1960-luvulla. Vuoden karjalaiseksi pitäjäkirjaksi valittu kaksiosainen Oma mual, vierahal mual/ Vierahal mual, omal mual -teos on kahdenkymmenen asiantuntijan yhteistuotos. Asiantuntijat ovat tutkineet muun muassa rajaprobelmatiikkaa, ortodoksista ja kalevalaista kulttuuria, karjalan kieltä, suojärveläisiä sukuja, nimiä ja rakennuksia. Molemmissa osissa on myös kerrottu, mikä merkitys on ollut luonnonvarojen, kuten metsän ja järvimalmin hyödyntämisen muutoksista sekä rajalla asumisesta vuosisatojen kuluessa. Miten luonnonvarat ja raja ovat muovanneet suojärveläisten elämää ja kulttuuria. 33 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 Suojärven historiassa tulee esille myös se, että karjalan kielen opetus aloitettiin ItäSuomen yliopistossa ja kieli sai valtiovallan myöntämän vähemmistökielen aseman vuonna 2009. Omal mual – vierahal mual (Suojärven historia III) ja Vierahal mual – omal mual (Suojärven historia IV) auttavat ymmärtämään, miksi karjalan kieli ei koskaan noussut kirjakieleksi, vaikka esimerkiksi Suojärvellä sitä puhuttiin pääkielenä talvisotaan saakka. Omal mual – vierahal mual (Suojärven historia III) Vierahal mual – omal mual (Suojärven historia IV) Toimituskunta Reino Kononen (pj.), Sulo Naakka (siht.), Tapio Hämynen (toimittaja), Kirsti Kuutti, Heikki Makkonen, Senni Timonen Lisätietoja : Karjalan Liitto / Mervi Piipponen, p.( 09) 7288 1714, [email protected], Saija Pelvas, p. (09) 7288 1715, [email protected] 34 Viipurin pitäjäläinen 1/2013 H A L LI TUK SEN YHT E YST IE DOT 2013 Timo Lindroos Peräläntie 115, 03220 Tervalampi puh. (09) 222 4823, 050 355 5471 [email protected] puheenjohtaja Päivi Putkonen-Hegazi Koulunummentie 101 03790 VIHTIJÄRVI puh. 040 593 5923 [email protected] Maria Heiskanen Kirstinmäki 17 E 96, 02760 Espoo puh. 0500 850 049 [email protected] Riitta Stirkkinen Steniuksentie 39 B 16 00320 Helsinki puh. 050 560 2567 [email protected] tai riitta. [email protected] Marja-Leena Evinen Korsontie 22 A 7, 01450 Vantaa puh. (09) 851 3882, 050 492 7337 [email protected] varapuheenjohtaja Päivi Salo Graniittitie 10, 01840 Klaukkala puh. 040 848 6897 [email protected] taloudenhoitaja Aulis Juvonen Klaukkalantie 59, 01800 Klaukkala puh. 050 595 4814 [email protected] jäsensihteeri Anne Uotinen Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki puh. 050 540 2245 [email protected] sihteeri Heimo Kemppi Uudenmaankatu 557 C 19, 05830 Hyvinkää puh. 040 700 4185 [email protected] Muutokset jäsentietoihin: Kaarina Manni Saukkolantie 432, 08500 Lohja puh. (019)) 333 375, 040 754 6891 pääemäntä Jos o osoitteesi muuttuu o haluat liittyä jäseneksi tai o päättää jäsenyytesi seurassamme ole hyvä ja ota yhteyttä jäsensihteeri Aulis Juvoseen. Liisa Munsterhjelm Friisiläntie 49, 02240 Espoo puh. 040 840 0152 [email protected] tiedottaja Auliksen tavoitat numerosta 050 595 4814 tai sähköpostitse [email protected] 35
© Copyright 2024