mukaan
Tennariministeri Alexander Stubb • Varaudu eläkepäiviisi, opiskelija! • Paljon melua Aaltoesista • Tervetuloa maksamaan Aaltoon! aallon Ylioppilaslehti #3/2010 Hilla Rudanko ja muut Aallon toivot eivät odota keski-ikäisten heittävän palloa nuorille. He ovat ottaneet sen jo. Neljättä kertaa. Arkea huippusuoritusten tekijöille. Jos haluat työn, jonka monet mahdollisuudet ja haasteet antavat sinulle tilaisuuden tehdä merkityksellisiä asioita joka päivä, tule Accenturelle. Kehität kykyjäsi ja kasvat ammatillisesti työskentelemällä yhdessä lahjakkaiden kollegojen kanssa. Opit vertaistaan vailla olevasta kokemuksesta samalla kun autat asiakkaitamme huippusuoriutujiksi. Työskentelet yrityksessä, joka on valittu Suomen parhaaksi työpaikaksi neljänä vuonna peräkkäin. Jos haluat tämän olevan arkeasi, Accenture on paikkasi. Hae nyt accenture.fi/tyopaikat © 2010 Accenture. All rights reserved. Accenture on Suomen paras työpaikka. sisällys / #3/2010 — 3 #3/2010 5 pääkirjoitus 6—7 aallonharja Yläluokan kettupoika Anton Hinkonen suunnittelee vaatteita turkiksesta, koska se on kaunista. 8—13 helmenkalastus Tänä keväänä osoitetaan mieltä. Sorbusmimmi riemuitsee: vihdoinkin actionia edarissa! Ulkkariopiskelijat joutuvat maksamaan, varsinkin Aallossa. KY:n arkisto puhututtaa. Aallon viestintä ei vastaa. 14—16 Aaltoes ulkopuolisen silmin Ensikertalainen löysi startup-talkoista paljon myyntipuhetta ja idealismin siemenen. 42—43 kotisatama Charlotta Liukas paljastaa tärkeimmät kirjat. 17 koukussa Kaiken takana on sihteeri: Harriet Jehkonen, Tuulan tuki ja turva. 44 sarjis ja runotyttö 18—21 Köyhänä kiikkutuoliin 45 opiskelu Kyllä, 25-vuotiaana on juuri hyvä aika alkaa säästää eläkepäivien varalle. Mihin kirjat kannattaa laskea? 22—26 Tennariministeri Perässälaahaajat alkaa. 46—47 kulttuuri Amatöörit valtaavat ammattilaisten tontin. Alexander Stubbin ei kuuluisi olla poliitikko. Miten tässä näin kävi? 28—35 melukylästä kajahtaa Tulevaisuuden tekijät tietävät olevansa hyviä. 36—39 naisasia = kainalokarvat Jokaisen naisen pitäisi olla feministi, kirjoittaa Tiina-Mari Haka. 49 gallup Turhauttaako? 50—51 in english The truth about Finnish violence… and boozing. 53 messages in a bottle Power of power 40—41 huhtikuu 54—55 iltasatu Mitä tapahtuu? Aurinko? Jenni laskee opintoputkessa, sen pituinen se. 36 28 22 4 — #3/2010 / MIEHISTÖ 1 Tom Engström ”Opiskelen tietotekniikkaa n:ttä vuotta ja paiskin töitä siinä sivussa. Tykkään kavereistani, sarjakuvista, chiptunes-musasta, Tuomas-grillin pienistä ransuista ja nostalgiasta. Huhtikuussa aion käydä katsastamassa Escherin näyttelyn Amos Andersonissa.” 2 art director Mirka Suikkanen toimittaja Tuuti Piippo Tom piirtää Ainon uutta Perässälaahaajatsarjakuvaa. Lue sivulta 44! kirjoittajat Erna Bodström, Tiina-Mari Haka, Tuukka Hetemäki, Katri Järvinen, Heidi Kähkönen, Reetta Nurmo, Antti J. Peltonen, Kaisa Pohjonen, Sanna Räty, Ida Valpas Mari Mäkiö kuvaajat ja kuvittajat Matti Ahlgren, Maija Astikainen, Tom Engström, Aukusti Heinonen, Timo Idänheimo, Anna-Leena Kilpeläinen, Joonas Lehtimäki, Veera Lipasti, Noomi Ljungdell, Minna Mäkipää, Maija Savolainen, Jaakko Suomalainen, Yichen Wu ”Opiskelen valokuvausta kolmatta vuotta. Tykkään tällä hetkellä aika paljon auringosta, joka osuu silmiin aamulla kun herään. Suosittelen kaikille lämpimästi lentoharjoituksia. Ekologista ja hauskaa. Suunta kohti aurinkoa!” Mari kuvasi vaatesuunnittelija Anton Hinkosen Aallonharjalla, sivu 6. 3 päätoimittaja Anna Munsterhjelm Reetta Nurmo ”Olen 24-vuotias, toivottavasti kohta valmistunut toimittaja. Nautin hyvästä ruuasta, viineistä, mieltä avartavista keskusteluista, älykkäästä huumorista, kesäisestä puistoilusta, kissan kehräyksestä, kynttiläilloista, sykäyttävistä keikoista ja matkustelusta. Viimeisen vuoden aikana olen haksahtanut itänaapurimme kieleen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Huhtikuussa suosittelen seuraamaan aurinkoa. Mene ulos ja moikkaa sitä kun se tulee esiin! Aina on aikaa kävellä lähikorttelin ympäri.” Reetta kirjoitti sivulta 18 alkavan jutun eläkeiän kauhuskenaarioista. muut tekijät Johanna Kouva (käännökset) KUSTANTAJA Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) Toimitusneuvosto Hanne Haapoja, Tuomas Jääskeläinen, Aku-Ville Lehtimäki, Juhani Mykkänen, Jouni Mölsä, Tuomas Niskakangas (pj), Antti Oksanen, Maija Töyry Ilmoitusmyynti: RC-kustannus Oy, 044 5000450 Valtakunnalliset kampanjat: Pirunnyrkki Oy, 020 7969582 Mediakortti: www.ainolehti.fi/media Paino Art Print Oy Painos 8 000 Sisäsivujen paperi: Dito 100g/m2 Kannen paperi: Galerie Art Gloss 250g/m2 ylioppilaslehti aino Lämpömiehenkuja 3 02150 Espoo [email protected] 050 5209447 www.ainolehti.fi ISSN-L 1798-4394 ISSN 1798-4394 Kannen kuva Maija Astikainen Emil Bertell PÄÄKIRJOITUS / #3/2010 — 5 Lopeta yliopisto, liity partioon Töiden saaminen suhteilla on niin väärin ja ällöttävää. Vihaan niitä käyntikorttipellejä, jotka kulkevat tapahtumasta toiseen käsi ojossa ja VERKOSTOITUVAT, tilittää nettikeskustelija. Jos saat itsesi kiinni samanlaisesta mussutuksesta, lopeta heti. Töitä saadaan suhteilla eikä ilman verkostoja pärjää kukaan – se on fakta. Ja vielä tärkeämpää: se on ihan oikein. Tänä keväänä olen kuullut jo useamman työnantajan kertovan, kuinka vaivalloista valtavan kesätyöhakemuspinkan läpikäyminen on. Siksi he ottavat puhelimen käteen ja soittavat suoraan luottotyypeilleen. Suhteilla hankitut työntekijäthän ovat useimmiten niitä parhaita. Silloin työnantaja ei osta sikaa säkissä tai nättiä naamaa ansioluettelon yläkulmassa, vaan taattua laatua. Ja silloin myös työntekijällä on enemmän paineita osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen. Aino kyseli maaliskuussa, keitä ovat Aallon toivot. Siis ne supertyypit, joiden olisi tarkoitus tulevaisuudessa pelastaa vähintään kansantalous ja Suomi-brändi. Haastateltuamme heistä muutamia (sivu 28) kävi selväksi, etteivät he ole supertyyppejä ainakaan yliopiston ansiosta: useimmat nimittäin pitivät järjestötoiminnan ja harrastusten antamia eväitä huomattavasti tukevampina kuin koulutusta. Kympintyttökin valitsisi mieluummin kiltatoiminnan kuin opinnot. Opiskelija-aktiivi kun oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, ottamaan vastuuta, tarttumaan toimeen ja argumentoimaan uskottavasti. Siinä sivussa hän tutustuu kymmeniin samanhenkisiin ihmisiin. Korkeakoulujärjestelmä on vääristänyt ajattelumme. Kun kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet opiskella, ajatellaan opinnoissaan parhaiten menestyvien pääsevän myös työelämän parhaille paikoille. Oikeasti työhönoton perusteet ovat pysyneet aivan samoina jo satoja vuosia, koulutuksesta riippumatta. Kun ihminen tiedetään hyväksi työntekijäksi, hänet halutaan töihin. Niin kävi Koskelan Akselille Pohjantähdessä ja niin kävi Stubbin Alexille (sivu 22 ) kaksi vuotta sitten. Hyväksi työntekijäksi tietäminen edellyttää tietysti sitä, että hänen taitonsa tunnetaan jo valmiiksi. Onhan Jorma Ollilalla ja Lauri Kiviselläkin Nokian lisäksi toinen yhteinen CV-merkintä: partiolippukunta Vaasan Metsäveikot. Anna Munsterhjelm päätoimittaja 6 — #3/2010 / Aallonharja Yläluokan kettupoika Tekoturkis on rumaa ja epäekologista, sanoo Anton Hinkonen. Turkista työstävä vaatesuunnittelun opiskelija on jo saanut ulkomaiset muotitalot raottamaan oviaan. Teksti: Ida Valpas Kuva: Mari Mäkiö Se on muhkea, punainen ja A-linjainen. Anton Hinkosen suunnittelema minkkiturkki sai Turkistuottajien liiton kilpailussa paljon kiitosta ja poiki yhteistyösopimuksen, joka on jatkunut jo pari vuotta. Parhaillaan Hinkonen tekee näyttötyönä miestenvaatemallistoa, jossa hän käyttää liiton sponsoroimia turkiksia. Viidettä vuotta vaatesuunnittelua TaiKissa opiskelevalla Hinkosella ei ole koskaan ollut ennakkoluuloja aitoja karvoja kohtaan. – Turkis on kaunista. Sitä voi leikata miten vaan ja sillä voi tehdä paljon juttuja, johon kangas ei pysty. Nykytekniikalla turkiksesta saa kevyen ja sen värimaailmasta fantastisen. Luonnonkuituja suosiva Hinkonen ihmettelee tekoturkisten suosiota, sillä keinomateriaali on hänestä epäekologinen ja ruma vaihtoehto. Hän uskoo, että turkisten symboloima statusarvo on monelle suurempi ongelma kuin itse materiaali. – Turkis on luksusta ja kallis materiaali, mihin sen vastustuskin mielestäni perustuu. Sitä pidetään yläluokan juttuna. Taikkilaiset – turkistarhausta paheksuvat kasvissyöjät – eivät taida lämmetä Hinkosen suosikkimateriaalille? Hinkonen tyrmää yleistykset ja kertoo, ettei ole koskaan saanut huonoa palautetta koululta tai lähipiiriltä. Kettutytöt spraymaaleineenkaan eivät ole aiheuttaneet ongelmia. – Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ei meiltä kysytä myöskään, miksi käytämme silkkiä. En näe mitään eroa silkin ja turkiksen välillä. Viime aikoina kohua herättäneet turkistarhavideot saavat kuitenkin suunnittelijan tunteet kuumenemaan. – Televisiossa näytetyt videot vääristävät totuutta. Niissä näkyy muun muassa stereotyyppistä käyttäytymistä, jossa kettu kier- tää kehää tai hyppii sekopäisenä. Tällaista kuvaa on helppo saada mistä tahansa, jos menee yllättäen keskellä yötä valonheittimien kanssa paikalle. Hinkonen käyttää itse ainoastaan kotimaista turkista, koska hän tietää, miten se on tuotettu. – Mietin nykyään eettisiä asioita, mutta se on vähän kaksinaismoralistista. Turkisten ja ylipäätään muodin kohdalla ei voi puhua eettisyydestä, koska kaikki materiaalin ja vaatteiden tuotanto on epäeettistä. Esimerkiksi kankaiden värjäys, painatus ja logistiikka aiheuttavat päästöjä. Hinkosen modernit turkisvaatteet ovat herättäneet kiinnostusta myös suurissa ulkomaisissa muotitaloissa. Esimerkiksi Gianfranco Ferré tarjosi muutama vuosi sitten hänelle työharjoittelupaikkaa. Ainakaan vielä Hinkonen ei kuitenkaan aio karata saapasmaahan. • Aallonharja / #3/2010 — 7 8 — #3/2010 / HELMENKALASTUS Kevät toi miekkarin Praha 1968, Peking 1989, Helsinki 2010. Hyvinä keväinä harrastetaan romansseja, huonompina mielenosoituksia. Alkuvuoden uhkailut opiskelun tehostamisesta, lukukausimaksuista ja työurien pidentämisestä on jäädyttänyt opiskelijoiden ja opetusministeriön välit kylmemmiksi kuin koskaan. Ministeriön työryhmät julkaisevat esityksiään ja opiskelijajärjestöt suoltavat vastaukseksi kannanoton viikossa, muutaman parhaassa. Maaliskuun 18. päivä Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset organisoivat ensimmäisen maksullista koulutusta vastustavan mielenosoituksen. Senaatintorilla banderolleja heilutteli vain kolmisensataa opiskelijaa – ja tietysti Tuomioja, vanha Vanhan-valtaaja. Kuukautta myöhemmin aiotaan rähistä näyttävämmin: SYLin ja SAMOKin valtakunnallisen mielenosoituksen olisi tarkoitus tuoda Helsinkiin tuhansia opiskelijoita. Kun proletariaatti pari sataa vuotta sitten osoitti mieltään tosissaan, tutisivat kuninkaat ja senaattorit pitsipöksyissään. Nälkäinen kansa kun saattoi vimmoissaan vaikka tuikata linnan tuleen tai viskata vallanpitäjät giljotiiniin. Mitä pelättävää on nykykansanedustajilla? Huhtikuun mielenosoituksessakin aiotaan vain ”tuoda maksuttomuuden hyviä puolia esille iloisessa hengessä”. Hyvä varaslähtö vappuun, siis. • AM Valtakunnallinen opiskelijamielenosoitus maksuttoman koulutuksen puolesta järjestetään 21.4. Helsingissä. Vieraissa / HELMENKALASTUS / #3/2010 — 9 Sarjassa esitellään Aallon koulutusohjelmia pinnan alta. Aino laulaa kansainvälistä! Pitäisikö kaikki opetus tarjota englanniksi? Voisiko vaihdosta tehdä opiskelijoille pakollisen? Mikä ulkkariopiskelijoissa ärsyttää? Toukokuun Ainossa nostetaan kansainvälisyys tapetille. Osallistu lehdentekoon vastaamalla kyselyyn osoitteessa www.ainolehti.fi. Kysely on auki 9.–20.4.. Näpertelyn ammattilaiset taikkilaisen lukukausimaksu laskee, kylterin nousee Niin epäaaltolaiselta kuin kuvisopettaja kuulostaakin, taidekasvatuksessa aloittaa joka vuosi enemmän opiskelijoita kuin missään muussa taideteollisen korkeakoulun ohjelmassa. Edustajisto päätti maaliskuun kokouksessaan olla nostamatta ylioppilaskunnan jäsenmaksua kevään 2011 osalta. Hallitus esitti maksuun kahden ja puolen euron korotusta budjetin alijäämäisyyteen vedoten. Esitys hylättiin äänin 29–11. Lukuvuonna 2010–2011 Aallon perustutkinto-opiskelijat saavat siis pulittaa jäsenmaksua 92 euron verran. Summaan sisältyy 42 euron YTHS-maksu. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:n jäsenyys vie maksusta viitisen euroa. Kolmessa entisessä ylioppilaskunnassa jäsenmaksut ovat riippuneet pitkälti niiden varallisuudesta. Kuluvana lukuvuonna 2009–2010 ylioppilaskunnan jäsenmaksu on taikkilaisille 94 euroa, teekkareille 91,50 euroa ja kyltereille 78 euroa. Eriarvoisuus johtuu siitä, että viime syksyn osalta jäsenmaksut päätti kukin ylioppilaskunta itse. Kaikkiin kolmeen summaan on sisältynyt YTHS:n osuus 40 euroa.• AM Opiskelijat: Puuhelmiä ja taiteilijakaapuja, oh yes. Taidekasvattajia pidetään keskimääräistä aktiivisempina taikkilaisina ja eniten taiteilijoina. Kuusi kymmenestä TOKYO ry:n hallituslaisesta opiskelee kuvisopeksi. Moni tekee sivutyökseen tai harrastuksekseen sarjakuvaa, graafista suunnittelua tai vaikka koruja. Koulun työtiloista löytyy pysäyttäviä maalauksia, jotka ovat taidekasvattajien käsialaa. Syvän budjettikuopan reunalla hoippuvassa ylioppilaskunnassa on väläytelty jo Suomen ylioppilaskuntien liitosta eroamista. Keskustelun avaajina toimi joukko teekkariedustajia. Eroa ajavat nostivat esille SYL-jäsenyyden hintavuuden ja sen, pystyykö valtakunnallinen organisaatio edistämään juuri aaltolaisten asiaa. Vajaan 140 000 opiskelijan kokoisessa liitossa kun joudutaan väistämättä tekemään kompromisseja. AYY:n SYL-jäsenmaksu on suuruusluokaltaan 80 000 euroa vuodessa eli noin kahden henkilötyövuoden verran. Esitys nostatti arvattavasti myös voimakasta vastustusta. Jäsenyyden puolustajat arvioivat kansallisen edunvalvonnan ja kansainvälisten yhteyksien heikkenevän huomattavasti, jos liitosta erotaan. Samalla luovuttaisiin sylliläisestä osaamisesta ja liiton ”yhteiskunnallisesti tunnustetusta asemasta”. Oikeus esimerkiksi YTHS:n palveluihin ja julkisen liikenteen opiskelija-alennuksiin ei ole SYL:n jäsenyydestä riippuvaista. • AM Opiskelu:Muotoilua, arkkitehtuuria, kuvataidetta, visuaalista mediaa, uudenlaisia oppimisympäristöjä… Kaikkien pääaine on visuaalinen kulttuurikasvatus, joten kaikki opiskelevat vähän kaikkea. Opetustavat vaihtelevat romutyöpajasta teorialuentoihin (Oodista löytyy muun muassa kurssi Aistisuus, keho ja liha). Aallon ainoa opettajankoulutusohjelma. Tulevaisuus: Kuvataiteen aineenopettajaksi tullaan maisterin tutkinnolla. Peruskoulujen ja lukioiden lisäksi taidekasvattajia tarvitaan myös museoissa sekä muissa kulttuurilaitoksissa ja -organisaatioissa. Kuvitus: Mirka Suikkanen Kuva: Yichen Wu AYY <3 syl: pannaanko poikki? Ulkopuolisille: Arabian kampuksen kuudennen kerroksen Galleria Elintilassa voi ihailla taidekasvattajien taidetta. Monet opiskelijat myyvät tuotoksiaan joulumyyjäisissä ja design marketeissa – lähes kaikkea löytyy sarjakuvakirjoista pikkuhousuihin. Muutamalle kurssille voi päästä vuosittain avoimen yliopiston kautta.• TP 10 — #3/2010 / sorbusmimmi / Pakinoitsija tarkkailee AYY-politiikkaa pöydän alta. Pikkusormi moralisointia ja masinointia tissibaarissa Jäsenistön kiinnostus ylioppilaskuntaa kohtaa näyttää olevan korkeammalla kuin koskaan, eikä se muuten johdu BB-sosiaalipornon laadusta tai tavallista järkevämmistä päätöksistä. AYY kuohuttaa, koska se ainakin yrittää vaikuttaa jäsenistönsä elämänlaatuun. Oo! Talouskriisiin partaalle ajettu ylioppilaskunta yrittää räpistellä kuiville irtautumalla riippakivistään, joista ruminta ei tarvitse kauan etsiä. SYL on kuin entinen mäkikotka: takavuosina pokkailtiin prenikoita, nyt tapellaan lähibaarin tiskillä. Mitalia ei irtoa ainakaan ”Sitten ette saa opiskelijakortteja tai YTHS:ää”-itkupotkuraivarista tai SYL:n pääsihteeri Viskarin ruusunpunaisista puolustuspuheista. Yrittäkää nyt edes – AYY on kalsarit päässäkin uskottavampi. Otetaan ero, saatana! Tätä uskottavuutta tarvittiinkin taas budjettipöydässä. Siellä edari spekuloi hallituksen kännykkämalleista – siis ”taloudellisista väärinkäytöksistä” – samalla, kun TaiKurit yrittivät 25 000 euron härskiä vempautusta. Savun hälvettyä teekkariedaattoreilta alkoi kuulemma kadota Facebook-kavereita. Ja aivan erityisesti Mimmiä ilahdutti Thaimaan pusikoista palanneen edaattorin kiihkeä tarve etsiä omia tuulimyllyjään – aplodeja Antille, Don Kronqvistin tyhjiksi jättämät saappaat odottavat! Taloudesta puheen ollen: BB-viihteelle ei näy vieläkään loppua. KY:n arkisto ja joulukuun rahalimbo eivät oikein innosta liputtamaan vastuuvapauden puolesta. Lisää arkistopapereita jatkuvasti tivaaville teekkareille ja taikkilaisille kerrotaan aina kysyttäessä, että NYT on ihan jokainen liite liitteineen toimitettu. Kummasti jotain kuitenkin aina löytyy pääsihteerin (ilmeisesti äärettömän) pöydän kulmalta. Huomio iltapäivälehdet: Pohjoiselta Rautatiekadulta kannattaisi tiedustella myös Tiitisen listaa. Puheenjohtaja Kannisen posket hehkuivat sorbuksenpunaisina, kun arkistonhoitaja suoritti edarin kokouksessa AYY:n lyhyen historian parhaan suolauksen. Mimmi tyynnyttelee kohua: on ihan ymmärrettävää järkyttyä, kun oman äidin ikäinen täti nappaa kiinni suorassa lähetyksessä valehtelusta ja tylyttää täyslaidallisen. Melko röyhkeää toimintaa, tähän astihan hiekkalaatikolla on saanut leikkiä aivan rauhassa! Kuulemma KY:n tilintarkastuskin on jo tehty. Sen arvosta voi olla montaa mieltä, ellei paikalle ole tilattu meedioapua kadonneita papereita varten. Tämä taisi huolestuttaa Jussiakin siinä määrin, että piti oikein tilata vaatekaupasta ponsi erityistilintarkastuksesta. Ja kas: tyylipuhtaasti edarin kokous muuttuikin farssista hallituksen taidokkaasti masinoimaksi nukketeatteriksi. Hallituksen moralisointi jäsenmaksun nostamiseksi sujui kehnommin kuin sen virkistysmatka etelänaapurin naiskauneuden äärelle. Ehkä tissibaareissa jokin sentään nousi? Niemen fasistitkin pääsivät nauttimaan, kun pyhän Peltosen pataljoona ryhmittyi aina suorastaan hellyttävästi uusien muutosesitysten taakse. Erityisesti Liedes näyttäisi kannattavan ihan kaikkea, mitä herätysliike pöytään mäjäyttää. Toista on Gandalfin kulkueessa, jossa tsunameista, ritareista ja Museovirastosta sujuvasti julistava työn sankari heiluttaa miekkaa punalipun puolesta. Mike taitaa pian olla edarin profiiliin yhtä sopimaton kuin kebabilta tuoksuva tietoteekkari. Onneksi aurinko paistaa AYY:llekin: jatkukoon rakkauden kevät! Sorbusmimmi mustavalkoinen ja pölyinen strippari Edellisessä numerossa julistettu drinkkikilpailu on ilmeisesti otettu innolla vastaan ainakin ruudukkaissa piireissä (sorbusjallu on namia), mutta vielä ehtii osallistua! Kisa päättyy 20. huhtikuuta. Aalto-yliopisto edustaa opetusministeriön asetuspaperissa vaikuttavasti: yhteensä 130 lukukausimaksukokeiluun valitusta koulutusohjelmasta 46 löytyy Aallosta. Paperi antaa yliopistolle mahdollisuuden kerätä lukukausimaksuja näihin koulutusohjelmiin EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta maisteriopiskelijoilta vuoteen 2014 saakka. Vararehtori Martti Raevaaran mukaan lista kasvaa vielä. – Ministeriöstä pyydettiin lähtökohtaisesti kaikkien englanninkielisten maisteriohjelmien nimet, jotta yliopistot voivat itse valita, mistä keräävät maksuja. OPM tulee pyytämään listaan vielä täydennystä. Lukukausimaksuja kerätäkseen yliopiston täytyy ensin kehittää toimiva stipendijärjestelmä. Opetusministeriön kokeilun idea on muuttaa lukukausimaksut laadukkaammaksi opetukseksi byrokratiatanssin keinoin: raha kiertää valtiolta yliopistoille, niiden kassasta stipendien muodossa opiskelijoille ja heiltä takaisin yliopistoille. – Ajatus on, että maksuista jäisi korkeakoululaitokselle tuloja, joilla vieraskielisen opetuksen tasoa voitaisiin parantaa, sanoo opetusneuvos Birgitta Vuorinen. Martti Raevaara suhtautuu ajatukseen varauksella, vaikka kokeilua kannattaakin. – Olen pikkuisen pessimistinen opiskelijamäärien suhteen varsinkin alkuvaiheessa. Jos 25:sta opiskelijasta viisi maksaa, syntyy jännite: pitäisikö ohjelman opetus järjestää paremmin, koska maksavat opiskelijat ehkä niin odottavat? Ylioppilaskunnan kansainvälisten asioiden vastaavilta löytyy heti kymmeniä syitä tuomita kokeilu. AYY:n hallituksen kv-vastaava Jarno Lappalainen ja kv-sihteeri Hanna Sauli pitävät kummallisena erityisesti sitä, että opetuksen parantamiseen täytyy kerätä maksuja – loogisempaa olisi, että jo valmiiksi laadukas koulutus maksaisi. – Todennäköisesti kv-opiskelijoiden määrä romahtaa kuten Tanskassa kävi. Samalla suomalaistenkin opiskelijoiden opiskeluympäristö kuihtuu. Kansainvälistymisstrategian mukaan ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä pitäisi tuplata vuoteen 2015 mennessä, mutta samalla tutkinnoille lätkäistään maksut, Lappalainen ihmettelee. Vararehtori Raevaaraa kansainvälisten opiskelijoiden väheneminen ei huoleta, päinvastoin. Raevaaran kotikentällä Taideteollises- HELMENKALASTUS / #3/2010 — 11 maksulliselle koulutukselle Kun lukukausimaksukokeilu panee hintalapun kansainvälisille maisteriohjelmille, uhkaavat opiskelijavirrat EU:n ulkopuolelta tyrehtyä. Aalto ja opetusministeriö kiistävät porttiteorian, mutta lupaavat samalla pidentää maksukokeiluun osallistuvien koulutusohjelmien listaa. Teksti: Tuuti Piippo Kuvitus: Anna-Leena Kilpeläinen sa korkeakoulussa 65 prosenttia hakijoista tulee ulkomailta. – Intressi olisi saada enemmän suomalaisia opiskelijoita maisteriohjelmiin, mutta he eivät pärjää ulkomaisille hakijoille hakutilanteessa. Minusta on rohkeaa, että lukukausimaksuja kokeillaan. Muuten keskustelu pysyy edelleen periaatetasolla, Raevaara sanoo. Opetusneuvos Vuorisen mielestä Suomen kilpailuvaltiksi kuuluisi nostaa koulutuksen laatu, ei maksuttomuus. AYY:n Hanna Sauli korostaa, että tällä hetkellä maksuttomuus kuitenkin on yksi suurimmista houkuttimista suurimmalle osalle Suomen valitsevista opiskelijoista. Moni ulkomaalainen opiskelija sanoo, että olisi tuskin tullut Suomeen, jos koulutuksesta olisi pitänyt maksaa. Sekä opetusministeriöstä että Aallosta vakuutetaan, ettei kokeilua motivoi raha, vaan tiedon kerääminen. Aallossa sekä maksullisten ohjelmien valinta että maksujen suuruus ovat vielä kysymysmerkkejä. Myös apurahajärjestelmän ja seurannan suunnittelu alkavat vasta nyt. AYY:n edustaja tulee osallistumaan suunnitteluun tiiviisti. Raevaaran mukaan ensimmäiset maksulliset ohjelmat voivat alkaa aikaisintaan syksyllä 2011. Poliitikot ovat kiirehtineet vakuuttelemaan, ettei suomalaisesta koulutuksesta ole tulossa maksullista, vaikka kansainvälisten opiskelijoiden maksuja kokeillaankin. Raevaaran mielestä lukukausimaksukokeiluun ei voi soveltaa porttiteoriaa, koska siinä liikutaan niin pienessä skaalassa. AYY:n Lappalainen taas varoittelee, että pienestä kokeilusta voi huomaamatta kasvaa laajempi ilmiö. - Kyllä tämän voi nähdä sellaisena Annetaan pahalle pikkusormi –tyylisenä asiana. Esimerkiksi Saksassa maksullisuus levisi moneen kandiohjelmaan ja myös Suomessa valitettavan monelta vaikutusvaltaiselta taholta löytyy intoa lukukausimaksujen yleiseen käyttöönottoon. Opiskelijoiden kannattaa olla tarkkana. • ”Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä pitäisi tuplata vuoteen 2015 mennessä, mutta samalla tutkinnoille lätkäistään maksut.” 12 — #3/2010 / HELMENKALASTUS Arkistosodassa julistettiin välirauha Kiista entisen KY:n asiakirja-arkistosta on kuumentanut talven mittaan erityisesti teekkari- ja kylteriaktiivien tunteita. Vielä ylioppilaskuntana ollessaan KY lahjoitti arkistonsa kauppatieteen opiskelijoiden etuja valvomaan perustetulle KY ry:lle. AYY on pitänyt päätöstä laittomana, sillä arkistosta vastaaminen ja sen asianmukainen hoitaminen on lain ylioppilaskunnalle sanelema velvollisuus ja AYY jatkaa ylioppilaskuntana KY:n työtä. KY ry taas katsoo arkiston olevan yhdistykselle aatteellisesti tärkeää omaisuutta. Alkuperäiskappaleita ei siksi haluttu luovuttaa ylioppilaskunnalle, mutta sen jäsenille luvattiin kopiointi- ja vierailumahdollisuus Kampissa sijaitsevaan arkistoon. Ratkaisun saamiseksi AYY konsultoi Kansallisarkistoa, jonka pääjohtaja Jussi Nuorteva vahvisti lausunnossaan ylioppilaskunnan näkemyksen oikeaksi. Vastavetona KY ry pyysi selvitystä asianajotoimistoltaan, joka nokkelasti yrittikin kumota viranomaisten antamaa lausuntoa. Samaan aikaan AYY päätyi pyytämään virka-apua poliisilta. Pohjoiselle Rautatiekadulle suuntautuvan rynnäkön sijasta hallitusten välistä keskustelua päätettiin kuitenkin jatkaa. Julkisuuslain nojalla ylioppilaskunnan asiakirjat ovat julkisia. Taikkilais- ja teekkariedaattorit pyysivätkin helmi-maaliskuun aikana useita KY:n hallituksen ja edustajiston pöytäkirjoja nähtäväkseen, mutta osaa niistä ei kyetty toimittamaan tai ne toimitettiin huomattavalla viiveellä. Huhtikuisessa edustajiston kokouksessa AYY:n arkistonhoitaja Tiina Metso jysäytti pöytään pommin ja ilmoitti, että KY-talolla sijaitseva arkisto on puutteellinen. Kaikkia papereita ei löytynyt ja joistakin yhteen nidotuista materiaaleista oli poistettu salaisiksi julistettuja osia. KY ry:n puheenjohtaja Tiina Kannisen mukaan Metson ilmoitus tuli hänelle yllätyksenä. – KY:llä ja TKY:llä on ollut hyvin erilaiset käytännöt arkistoinnin suhteen: esimerkiksi puhtaasti valmisteluun liittyviä muistioita ei laiteta pöytäkirjojen liitteiksi. Arkistonhoitajalla on kuitenkin avaimet kaikkiin niihin tiloihin, joissa arkistoa säilytetään. Pidän hänen reaktio- taan todella erikoisena. Sekä Kanninen että AYY:n puheenjohtaja Jussi Valtonen toivovat, että arkistofarssista päästäisiin nopeasti yli. – Yksinkertainen asia on saavuttanut tolkuttomat mittasuhteet. Tilanne, jossa ylioppilaskunta ei pysty vastaamaan lain sille asettamiin velvollisuuksiin on kuitenkin kestämätön, Valtonen kommentoi. KY ry:n hallitus on sittemmin taipunut siirtämään arkiston Otaniemeen uuden ylioppilaskunnan yhteiseen arkistoon. Esittäessään asiaa edustajistolleen KY ry:n hallitus ei tosin puuttunut arkiston omistajuuskysymykseen, ainoastaan sen säilytyspaikkaan. KY ry:n edustajisto ei Ainon painoon lähtiessä ollut vielä sinetöinyt päätöstä • AM Ai mikä säätiöinti, pakkoliitos, pimittämissyytökset? Oletko jo tipahtanut ylioppilaskuntapolitiikan rattailta? Toukokuun Aino kertoo, kuinka kovaa peliä AYY:n alkumetrit ovatkaan olleet. Pääsykoekuponki päästäisi teekkarin kahden kokeen loukusta Joonas Lehtimäki Anonyymit eläimet Jos hallitus saa nuijittua tahtonsa läpi, luovutaan yliopistojen pääsykokeista osittain jo ensi vuonna. Silloin hakija täyttäisi yhteen nettilomakkeeseen ylioppilasarvosanansa ja pistäisi veikkauksen vetämään. Lottokupongin perusteella opiskelija ohjataan siihen kouluun, jonka pääsyvaatimukset hän täyttää. Opetusministeri Virkkunen muistutti, että yliopistot saavat päättää valintamenettelystään itse. Hän uskoi silti, että koulut kallistuvat pääsykokeista luopumisen kannalle. Teknillisessä korkeakoulussa hallituksen esitys osui hyvään saumaan. Hakutiimin päällikkö Milla Vaisto-Oinonen kertoo, että opiskelijavalinnasta ei ole ollut aiemmin sisäistä keskus- telua ja useamman vuoden ajan on vain menty vanhalla kaavalla. – Johtava dekaani on jo pitkään ollut sitä mieltä, että todistusvalinnalla sisään otettavien määrää pitäisi kasvattaa. Nyt 15 prosenttia teekkarifukseista on tullut Otaniemeen papereiden perusteella. Maksimimäärä olisi 40 prosenttia, minkä muut teknilliset yliopistot ovat jo saavuttaneet. AYY:n puheenjohtaja Jussi Valtonen ja koulutuspolitiikasta vastaava hallituksen jäsen Janne Peltola jättäisivät TaiKin opiskelijavalinnan entiselleen, lisäisivät kauppikseen hakeville soveltuvuushaastattelun ja päästäisivät teekkarit kahden kokeen loukusta. – On aivan älytöntä kirjoittaa ensin matematiikka ja fysiikka ylppäreissä ja heti sen jälkeen uudestaan pääsykokeissa, Valtonen sanoo. Peltola vaatii myös, että Aallon koulujen, erityisesti TKK:n, markkinointia pitää petrata. Nyt mainonta on kohdistettu niille, jotka eivät ole TKK:sta lähtökohtaisesti kiinnostuneita. – Siksi moni teknillisesti lahjakkaimmista valitsee Tampereen teknillisen yliopiston. Etenkin jos mielenkiinnon kohteena on esimerkiksi konetekniikka tai maanmittaus – niihin TKK:n viestintäkärjet eivät pure. • AM Sarjassa otetaan selvää siitä, onko Aallossa kaikki paremmin. Tällä kertaa tarkastelussa viestintä. / HELMENKALASTUS / #3/2010 — 13 Hyvistä ideoista tulee käytännön floppeja Jos yksi asia olisi kannattanut uudessa yliopistossa hoitaa valmiiksi, niin viestintä ja erityisesti tietojärjestelmät. Niin ei tehty – ja nyt opiskelijoita kiukuttaa. Teksti: Tuuti Piippo Kuvitus: Mirka Suikkanen – Aallosta on ollut tähän asti vaan harmia, kirosi kauppislainen keskellä tenttiviikkoa. Toinen valitti Facebookissa, ettei pääse ilmoittautumaan tentteihin. WebOodiin ei pystynyt kirjautumaan, ja ne jotka pääsivät, eivät löytäneet sieltä enää omia opintosuorituksiaan. Vastauksen sai, kun sitä jaksoi tarpeeksi monesti Oodin ylläpidolta kysyä. Kaikkien käyttäjätunnukset olivat vaihtuneet kolmen Oodin yhdistyessä yhteiseen tietokantaan, mutta opiskelijoiden mukaan siitä ei tiedotettu etukäteen. Aallon opintopalvelujen päällikön Anneli Lappalaisen mukaan kauppiksen päässä sattui tietokatkos. – Tavallisesti tietohallinnon työntekijöillä on työparina opintopalvelujen työntekijä. Jossain tiimissä tieto ei kulkenut perille asti, eikä HSE:lla osattu varautua muutokseen. Kerrottiinko opiskelijoille, että heidän tietonsa katosivat? – Ennen kaikkea ongelmaan on puututtu ja sitä on pyritty korjaamaan, Lappalainen kiertelee. Suurin floppi Lappalaisen mielestä oli kuitenkin Joopas-järjestelmän toiminnan lakkaaminen väärinkäsityksen vuoksi. Opiskelijat eivät enää vuodenvaihteen jälkeen päässeet toisten Aallon koulujen kursseille JOO-opintojen kautta, koska järjestelmä oli ympännyt koulut yhdeksi yliopistoksi – ja joku Aallossa oli unohtanut varautua siihen. Ylioppilaskunta tarttui asiaan netissä leviävän mielipidekirjoituksen nähtyään. Aalto-yliopiston viestintä sekä korkeakoulujen viestintäpalvelut auttavat tiedon ja asiantuntijoiden etsimisessä, lukee yliopiston sivuilla. Alla on kolmen viestintäpäällikön ja tiedottajan yhteystiedot. Kukaan ei vastaa puhelimeen. Täytyy kirjoittaa nimet Googleen saadakseen selville, kuka tekee mitäkin. Kun saa yhden kiinni, hän ei vastaakaan näistä sisäisistä asioista. Google oli väärässä. Oikea henkilö on lomalla. AYY:n hallituksessa viestinnästä vastaava Lassi Hämäläinen sanoo, että yliopiston viestintätiimillä riittää ideoita, mutta se kaipaa niitä eteenpäin vievää ja päätöksiä tekevää johtajaa. Tiimi on kuitenkin vahvistumassa henkilöllä, joka vastaa opiskelijoille suunnatusta viestinnästä. Sitä koskevan suunnitelman pitäisi valmistua syksyyn mennessä. Tiedotuspäällikkö Lotta Knuutisen mukaan sisäiseen palveluun, Aalto Insideen, tulee sisältöä opiskelijoille ”ehkä syksyllä”. Vuonna 2015 Aalto-yliopisto on viiden parhaan Euroopan yliopiston joukossa tieto- ja viestintätekniikan käyttäjänä, Aallon visiossa maalaillaan. Alku ei ainakaan lupaa paljoa. • 14 — #3/2010 AaltoES on tunnetumpi kuin AYY. Kasvuyrittäjyysyhdistys kurkottaa kohti mainetta, menestystä ja uusia kykyjä – eikä sen sisäpiireihin johtava kynnys näytä ulkopuolisen silmissä kovin matalalta. Ensikertalainen löysi hypetyksen ytimestä pisaran piristävää idealismia. Teksti: Sanna Räty Kuvitus: Mirka Suikkanen #3/2010 — 15 Punatiilinen Design Factory uinuu lauantain aamuauringossa. Täällä VTT:n vanhassa laboratoriohallissa, nyt värikkään sisustuksen keskellä, toimii AaltoES – Aalto Entrepreneurship Society – jonka toimintaa promotaan ja hypetetään vimmatusti niin Facebookissa, yliopiston ilmotustauluilla kuin mediassakin. Tehokkaan mainostamisen myötä seura on saanut nimeä – jopa niin paljon, että opiskelijoiden korvissa se kuulostaa uutta ylioppilaskuntaa tutummalta. Poikkitieteellinen yhdistys on päässyt paistattelemaan kolmen koulun yhdistämisen parrasvaloissa mallioppilaana, tiedotusvälineiden ja rehtorin suosikkina. Moni aaltolainen on siis tietoinen yhdistyksestä ja kiinnostunut sen toiminnasta — silti vain harvat ovat mukana. Tuntuu, että tapahtumissa pyörii vain sisäpiiri: ne myyntihenkiset tulevaisuuteen tähtääjät, jotka haluavat luoda merkittävän suhdeverkoston jo opiskeluaikana. He järjestävät tapahtumia ja ekskursioita, joissa puhutaan bisneskieltä ja käyttäydytään kuin pienet sarasvuot. Voiko tavallinen aaltolainen osallistua, vaikkei tunne kasvuyritystoimintaa, ei hallitse markkinointislangia tai pukeudu pukuun kuin häissä ja hautajaisissa? Haluan ottaa siitä selvää. Talkooaamuna paikalla istuu noin 50 aamuvirkkua, vapaita tuoleja olisi toiselle mokomalle. Heti avaussanoista lähtien kaikki solkataan sujuvasti englanniksi. AaltoES:n puheenjohtaja Jens Sørensen esittelee yrittäjä Marko Parkkisen, joka tempaa kuulijat mukaansa ker- tomalla värikkäitä tarinoita kasvuyritysmaailmasta. Parkkinen on nokkela, hauska ja rento. Osa kuulijoista tekee muistiinpanoja. Nostatuksen jälkeen perehdytään viikonlopun talkooaskareisiin. Powerpointit vaihtuvat ja Sørensen huutelee tiimejä lavalle. Esitykset ovat muutaman minuutin mittaisia pitchejä, houkuttelevia myyntipuheita, joiden tarkoitus on selkeyttää aihe kuulijoille ja myöhemmässä myyntivaiheessa vakuuttaa sijoittajat puolelleen. Osa pitcheistä menee täysin ohi ja piirtelen paperiini kysymysmerkkejä. Mietin, olisiko kielimuuri ymmärryksen esteenä. Vaikka valtaosa jäsenistä on täysin suomenkielisiä, käytetään kaikessa viestinnässä ehdottomasti englantia. – Muuten ei oltaisi uskottavia maailmalla, perustelee Sørensen, jonka oma englanti taipuu kiitettävästi. Sitten levittäydytään Design Factoryn sokkeloihin. Täällä talkootyö tarkoittaa kiertelyä tiimien esittelypisteissä, yritysideoiden kehittämistä yhdessä ja palautteen antamista. Kukin auttaa parhaansa mukaan: minutkin kaapataan testaamaan Shobble.comia. Eteeni avataan nettisivu, joka listaa verkkokauppoja, niiden toimituskäytäntöjä sekä maksutapamahdollisuuksia. Pääsen latelemaan mielipiteitä käytettävyydestä, kehitysmahdollisuuksista ja aiemmista verkkokauppakokemuksistani. Viereisessä loosissa sykähtelee jo isommin. Team Hankenin Olli Gunstin ja Rudi Skogmanin pitch on tehonnut täydellisesti: talkoisiin pyörimään jäänyt Marko Parkkinen on myyty mies. Paikalla on lähinnä AaltoES:n hallitus lähipiireineen. Missä ovat muut ensikertalaiset? Tai taikkilaiset? 16 — #3/2010 Ja mies, joka haluaa sijoittaa rahaa. Parkkinen uskoo hankenlaisten ideaan kehittää friendfeed-tyyppinen ohjelmisto yrityksen sisäiseen verkkoon. Hän tahtoo sopia liiketapaamisen heti seuraavalle arkipäivälle. Gunst ja Skogman jäävät hämmästelemään. Toki he olivat odottaneet ja toivoneet AaltoES:n tapahtumalta paljon, mutta lähinnä idean jalostamiseen liittyviä vinkkejä. Lupaus sijoittamisesta saa adrenaliinin liikkeelle ja kielenkannat laulamaan. – Uskomaton juttu, leijutaan omissa pilvissä! Gunst ja Skogman hehkuttavat. Tästä siis on kyse. Esitellään ideoita, joista parhaat nousevat siivilleen ja lopulta kaikki hyötyvät, niin ideoijat kuin sijoittajat. Koulutyöstä lähtenyt ajatus poikii parhaimmillaan vapaan tulevaisuuden yrittäjänä. Oikeastaan olen himpun verran kateellinen näille idealisteille, joista välittyy palava halu tehdä itse ja vaikuttaa samalla yhteiskuntaan. He myös tukevat toisiaan yrittäjyyden alkutaipaleella, ilman pelkoa epäonnistumisesta. – Yksi konkurssi sinne tänne, letkauttavat hankenlaisetkin. AaltoESillakin on omat ongelmansa. Mukaan tarvittaisiin enemmän tutkijoita ja muita huippuosaajia, joilla menestyksen edellytykset ovat riviopiskelijoita paremmat. Kaikkein kirkkaimmat kultamunat kun houkuttelevat lisää sijoittajia, sparraajia ja muita isokenkäisiä mukaan. Tutkijat ovat haluttuja, koska heidän vahva teoriapohjansa auttaa yritysmahdollisuuksien hahmottamisessa. Niinpä: Japanissa viisi vuotta kuvantunnistusta opiskellut Iulian Florea suorastaan pulppuaa oman tutkimusalansa ideoita. Lennokkaat visiot havain- Eikö tätä todellakaan ole keksitty missään aiemmin? Ideahan on yksinkertaisen nerokas! nollistamistekniikan uudistuksista saavat vielä odottaa, sillä talkoissa Florea esittelee Marian Bicăn kanssa Luentia. Sovelluksen idea kypsyi japanin kielen kursseilla, missä länsimaiseen kirjoitukseen tottuneelle koko kirjoitusmerkkien kirjon opettelu tuntui turhauttavalta. Käännettävissä teksteissä oli aina joku merkki, jota Florea ei muistanut. Silloin koko lauseen merkitys saattoi jäädä hämäräksi. Luentin käyttö on yksinkertaista: kännykällä napataan kuva tuntemattomasta kirjoitusmerkistä ja puhelin näyttää käännöksen. Pääsen kokeilemaan ja ihmettelen, eikö tätä todellakaan ole keksitty missään aiemmin. Ideahan on yksinkertaisen nerokas! Niin nerokas, että rahoitusta on jo luvattu. En ylläty, kun talkoiden päättyessä voittajaksi julistetaan juuri Luenti. AaltoES:n ensi vuoden tavoite on kasvattaa toimintaansa. Tarkat keinot ovat vielä miettimättä, mutta ainakin uudet opiskelijat aiotaan imaista mukaan heti lukukauden alussa. Jäsentyytyväisyyttä ylläpidetään muihin opiskelijatapahtumiin nähden runsailla tarjoiluilla: pitkän talkoopäivän aikana väki ruokitaan aamiaisella, kevyellä lounaalla sekä talkoomakkaroilla. – AaltoES:n voima on ihmisissä, toistelevat Sørensen ja perustajajäsen Kristo Ovaska illalla talkoojuomien äärellä. Varmasti, mutta ainakin tämä talkooväki vaikuttaa kovin homogeeniselta. Paikalla on lähinnä AaltoES:n hallitus lähipiireineen, ulkopuolisia asiantuntijoita ja muista yliopistoista tulleita seuraajia. Missä ovat muut ensikertalaiset? Tai taikkilaiset? Talkoohenkeä kuitenkin piisaa, tamperelaisten vieraiden mielestä jopa hurmokseen saakka. Vastaavaa kasvuyrittäjyystoimintaa ollaankin potkimassa käyntiin Mansen lisäksi Helsingissä ja Turussa. Oma panokseni jää hääppöiseksi. En kykene sparraamaan tiimejä, en ymmärrä riittävästi ansaintamalleista saati osaa koodata. Toimin lähinnä koekaniinina ja jakelen autenttisen testihenkilön mielipiteitä niitä kaipaaville. Kokeneemman sparraajan saapuessa paikalle jään heti kakkoseksi. Katson vierestä, kun tiimien ryhti kohenee ja puhekieli muuttuu. Alkaa keskustelu, jossa yritysten nimiä ja kauppatieteen termejä pudotellaan puolin ja toisin. Lähden Design Factorylta hämmentyneenä. Toisaalta innostus oli tarttuvaa, toisaalta en saanut toiminnasta juuri mitään itselleni. Tarvitsisin oman idean. Ja ehkä suomi-myyntimies-suomi-sanakirjan. Seuraavalla viikolla törmään arkiseen ongelmaan, mikä kaipaa ratkaisua: kadotan muistitikkuni. Huolestumisen sijaan alan haistella markkinaraon mahdollisuuksia. • #3/2010 — 17 Kaiken takana on sihteeri Mitä assistentti oikeastaan tekee? Tarkoitukseni on helpottaa Tuulan työtä. Tavoitteeni on olla aina pari askelta Tuulaa edellä: mitä papereita hän tarvitsee kokoukseen, pitääkö hänen ehtiä tutustua johonkin materiaaliin, mitkä sähköpostit tarvitsevat hänen henkilökohtaista huomiotaan ja niin edelleen. Monen käsitys henkilökohtaisen assistentin työstä taitaa olla peräisin kirjasta ja elokuvasta Paholainen pukeutuu Pradaan? Kävimme assistenttiporukalla aikanaan katsomassa tuon elokuvan. Se oli todella hauska mutta ei kuvaa tosielämää lainkaan. Vaikka kuinka mietin, en keksi yhtäkään omituista tehtävää omassa työssäni. Teen ihan tavallista, mutta arvokasta toimistotyötä. Onko sinulla valtaa? Työni sisältö määräytyy hyvin pitkälti Tuulan toiveiden mukaan, mutta tietysti saan käyttää valtaa toteuttaessani asioita. Esimerkiksi jos minulla on hyviä kokemuksia jostain paikasta, on helppo järjestää tapahtuma siellä. Vastaavasti huono palvelu takaa sen, etten harkitse paikkaa enää toista kertaa. Onko Aalto huippupaikka hallintotyöläiselle? Ainakin oma työni on huippumielenkiintoista. Tapaan ihmisiä yhtä lailla opetusministeriöstä, yrityselämästä kuin akateemisesta maailmastakin. Juuri vähän aikaa sitten vierailulla kävi ensimmäisen vuoden kemian opiskelijoita. Fukseiksihan heitä kutsutaan? En koe olevani hallintotyöläinen, koska yliopiston johto on oma yksikkönsä. Uuden yliopiston perustaminen on haastavaa, ja välillä asioiden keskeneräisyys harmittaa meitäkin. Ylioppilaskunta muuttaa yliopiston johdon kanssa samaan rakennukseen piakkoin. Mitä toivot ja odotat yhteiselolta? Odotan sitä innolla! On ihanaa saada taloon lisää elämää. Vaikka kummallakin taholla on omat toiminta-alueensa, yhteishenki kehittyy, kun voi käydä yhdessä lounaalla tai kahvilla. Olet vapaa-ajallasikin melkoinen organisointiihme. Anna vinkki kaaoksesta kärsivälle opiskelijalle. Kannattaa luoda toimivat rutiinit elämän organisointiin. Itse hyödynnän paljon sähköpostiohjelman tehtävälistaa; sinne voi laittaa muistiin asioita, jotka pitää tehdä vaikka vasta parin kuukauden päästä. Lisäksi kirjaan asioita mukana kulkevaan muistikirjaan. Kaiken takana on sihteeri tai Matin ja Tepon mukaan tunnetusti nainen. Kuka on naissihteerin takana? Perhe, ystävät ja harrastukset. Ideoita ja sparrausta saan niiltä ystäviltäni, jotka ovat itsekin assistentteja. Energiaa saa myös siitä, kun ei viikonloppuisin tai lomalla ajattele töitä ollenkaan. • Tuula Teerin henkilökohtainen assistentti Harriet Jehkonen on rehtorin tuki ja turva. Yritysmaailmassa toimineelle yo-merkonomille akateeminen ympäristö on uusi tuttavuus. Teksti: Kaisa Pohjonen Kuva: Timo Idänheimo 18 — #3/2010 Kun minä jään eläkkeelle työelämä ei ole vielä edes alkanut, mutta eläkevuosista pitäisi huolehtia jo nyt. Aino selvitti, miltä pankkitilisi saldo näyttää 40 vuoden päästä. Teksti: Reetta Nurmo Kuvitus: Jaakko Suomalainen T Kylteri asettaa eläketavoitteekseen 6 000 euroa kuukaudessa. Sori, sanoo laskuri ja näpäyttää ennusteeksi yli puolet pienemmän luvun. iedätkö, kuinka paljon eläkettä isovanhempiesi tilille kilahtaa? Aika vähän, on pikagallupin arvio. Viime vuonna eläkettä napsahti keskivertosuomalaiselle 1 344 euroa kuukaudessa: miehille 1 530 euroa ja naisille 1 196 euroa kuukaudessa. Suurin osa eläkeläisistä saa 800–999 euroa kuukaudessa. Arviona ”aika vähän” osuu siis nappiin. Ensimmäisen vuoden kylteri Antti Melander, 23, ja keramiikka- ja lasitaidetta opiskeleva Mari Kekkonen, 28, eivät osaa kumpikaan arvioida tulevia eläkkeitään. Melander toivoo ansaitsevansa viimeisinä työvuosina noin 8 000 euroa kuukaudessa. – 6 000 euroa kuukaudessa eläkepäivinä on tavoite, laskentaekonomiksi tähtäävä Melander maalailee. Hän toivoo, että rahaa on sen verran, ettei sen käyttöä tarvitse miettiä. Ajatus elintason laskemisesta eläkepäivinä ei tunnu mieluisalta. Karkean arvion mukaan työeläke on noin 50 prosenttia viimeisestä palkasta vanhuseläkkeelle siirryttäessä. Nousujohteista urakiitäjää järjestelmä kuitenkin rankaisee: Melanderille eläkettä kertyy annetuin ehdoin vain 2 680 euroa kuukaudessa. Kekkonen on haaveissaan vaatimattomampi. Hän haluaa taidekäsityöläiseksi ja yrittäjäksi, ja realistinen palkkatoive on noin 1 600 euroa kuukaudessa. Yrittäjä huolehtii itse, että eläkekassaan tulee maksettua riittävästi rahaa vuosittain. Jos Kekkonen hoitaa maksut asianmukaisesti, eläkettä karttuisi 1 240 euroa kuukaudessa. Virallinen vanhuseläkeikä on toistaiseksi 63 vuotta, mutta sekä Melander että Kekkonen uskovat työskentelevänsä 65-vuotiaaksi. Ja valtiovalta tuulettaa: nuoria aikuisia, jotka haluavat tehdä pitkän työuran! Ongelmia tulevissa eläkkeissämme on nimittäin kaksi. Ensinnäkin elinaika pitenee jatkuvasti. Nykyisistä kolmikymppisistä naisista joka viides ja miehistä joka kymmenes juhlii vielä satavuotispäiväänsä, arvioi tutkija Mikko Myrskylä Helsingin Sanomissa helmikuussa. Vuonna 2025 suomalaisten elinikä on lähes neljä vuotta pidempi kuin nyt. Ongelma numero kaksi ovat ne paljon parjatut suuret ikäluokat, babyboomerit. Sotien jälkeen syntyneet kuusikymppiset pamahtavat eläkkeelle lähivuosina. Silloin Suomen huoltosuhde heittää häränpyllyä. Huoltosuhteella tarkoitetaan karkeasti työssä- #3/2010 — 19 20 — #3/2010 Antti Melander, synt. 1987 Opiskelu: Opiskelee ensimmäistä vuotta kauppakorkeakoulussa, suuntautuu laskentatoimeen Tähän asti kertynyt eläke: 22 e/kk Urahaaveet: Nousujohteinen ura työntekijästä johtotasolle Toivepalkka: Alkupalkka 3 200 e/kk, kokemusvuosien myötä 8 000 e/kk Tuleva perhe: Kaksi lasta, molempien kohdalla isyysvapaa Tauot työelämässä: Vuosi vuorotteluvapaalla Eläkkeelle: 65-vuotiaana Tuleva eläke v.2010 rahassa: 2 680 euroa/kk Mari Kekkonen, synt. 1982 Opiskelu: Opiskelee kolmatta vuotta keramiikka- ja lasitaidetta Tähän asti kertynyt eläke: 66 e/kk Urahaaveet: Taidekäsityöläinen ja yrittäjä Toivepalkka: 1600 euroa palkkatuloon rinnastettavaa tuloa Tuleva perhe: Ei lapsia Tauot työelämässä: Yksi sapattivuosi jossain vaiheessa Eläkkeelle: 65-vuotiaana Tuleva eläke v.2010 rahassa: 1 240 euroa/kk. Eläkettä karttuu: • 18–25-vuotiaana 1,5 % palkasta • 53–63-vuotiaana 1,9 % palkasta • 63-vuotiaasta eteenpäin 4,5 % palkasta Opintojen ajalta karttuu työeläkettä. Ehtona on, että opinnot päättyvät tutkinnon suorittamiseen. Eläkettä kertyy ylemmästä korkeakoulututkinnosta enintään viideltä vuodelta, ikään kuin opiskelija saisi reilun 644 (v. 2010) euron kuukausipalkkaa. Elinaikakerroin sivaltaa eläkkeistä osan. Se on eläkejärjestelmän tapa varautua elinajan pitenemiseen. Kerroin määritellään erikseen kullekin ikäluokalle 62 vuoden iässä käyttäen viiden edellisen vuoden kuolevuustilastoja. • Laskelmat: Juha Knuuti, Eläketurvakeskus Lisätietoa ja laskureita: www.tyoelake.fi, www.etk.fi #3/2010 — 21 – Oletko miettinyt eläkepäiviä? – Öö, en ole. Mä olen 25-vuotias. – Mutta just nyt sun on paras aika aloittaa säästäminen! Säästötilille vai sukanvarteen? Pitkäaikainen säästötili (ps-tili) Olen kiinnostunut sijoittamisesta, haluan itse vaikuttaa säästöihini ja rakentaa sopivan kokonaisuuden erilaisista vaihtoehdoista. Hyväksyn, että rahani on sidottu eläkeikään asti. Minulle on tärkeä tietää, mitä palvelusta maksan. Eläkevakuutus En halua leikkiä rahoillani, ei kiinnosta eikä huvita. Säästäminen on fiksua ja annan rahani mieluusti osaaviin käsiin. Hyväksyn, että rahani on sidottu eläkeikään asti. Jonkun verran hupenee kaikenlaisiin kuluihin, mutta tiedän saavani eläkkeellä vähintään sen, mitä olen säästänyt. Osakkeet Olen sijoittajaguru tai minulla on loistava salkunhoitaja ja siedän sekä olen valmis ottamaan riskejä. Minulle on tärkeää, että voin muuttaa sijoitukset rahaksi tarpeen niin vaatiessa. Asunto Haluan vakaata, hyvää tuottoa. Minulle on tärkeää, että voin muuttaa sijoitukset rahaksi tarpeen niin vaatiessa. Siedän kuitenkin riskejä, sillä en voi koskaan tietää millaisia hulttioita saan vuokralaisiksi. Olen varautunut myös huolehtimaan omaisuudestani. Sukanvarsi En luota kehenkään, vaan tungen säästöt patjan alle tai hilloan ne tavalliselle tilille. Inflaatio tosin rokottaa säästöjäni koko ajan armotta ja riihikuivalle käy köpelösti, jos asuntoni vaikka palaa. Olen oman elämäni herra. • käyvän (eli verotuloja kartuttavan) väestön osuutta suhteessa muihin ryhmiin eli esimerkiksi lapsiin ja eläkeläisiin. Kataiset, vanhaset ja kumppanit tutisevat pöksyissään: millä taataan suomalaisille nykyisen eläkejärjestelmän mukaiset eläkkeet, kun nuoret uskovat eläköityvänsä keskimäärin 59,4-vuotiaina ja eläkkeitä on maksettavana enemmän kuin koskaan? Kun pääministeri Vanhanen väläytti alkuvuonna 2009 Rukan hangilla keksimänsä ajatuksen eläkeiän korottamisesta, nousi hulabaloo. Nuoret alkoivat kiukutella ja kirjoittivat banderolliin ”Epistä!”. Työmarkkinajärjestöt jylähtivät, etteivät niele moista. Valtioneuvosto ja Vanhanen perääntyivät. Työmarkkinajärjestöjen kanssa paiskattiin kättä ja yhdessä sovittiin, että vuoteen 2025 mennessä pyritään eläkkeelle siirtyvien keski-ikää nostamaan kolmella vuodella. Jokainen eläkeikää nostava vuosi toisi valtion pussiin kolme prosenttia lisää verotuloja vuosittain. Työrukkasiksi perustettiin kaksi työryhmää, alkuvuoden uutisista tutuiksi tulleet Ahtela ja Rantala. Kissanpäivät, mainostaa Sampo Pankki. Mitä aikaisemmin aloitat, sen pienemmillä kuukausisäästöillä saat eläketavoitteesi täyteen, vinkkaa Osuuspankki. Valtion pussista tuleva eläke ei siis riitä tyydyttämään esimerkiksi Antti Melanderin rahankaipuuta eläkepäivinä. Mutta eipä huolta: pankit ovat soittaneet varmasti sinullekin. – Oletko miettinyt eläkepäiviä? – Öö, en ole. Mä olen 25-vuotias. – Mutta just nyt sun on paras aika aloittaa säästäminen! Esimerkkiparistamme kumpikaan ei tunnustaudu eläkesäästäjäksi. Melander uskoo aloittavansa säästämisen jossain vaiheessa, Kekkosesta ajatus tuntuu vastenmieliseltä. – Elän mieluummin päivän kerrallaan. En suunnittele hirveästi, Kekkonen toteaa. Pankit ja vakuutusyhtiöt kaupittelevat eläkesäästämiseen eläkevakuutuksia ja huhtikuun alusta myös pitkäaikaisia säästötilejä. Eläkevakuutuksen ottaja maksaa kuukausittain tietyn summan, jonka pankki sijoittaa. Kun lakisääteinen vanhuseläkeikä 63 vuotta tulee täyteen, voi pottia alkaa nostaa. Vakuutus-sana tulee siitä, että lopullinen potti on ainakin sen verran, kun siihen on laittanut rahaa. Ps-tili puolestaan tarjoaa mahdollisuuden suurempiin voittoihin ja tappioihin. Sijoittamansa potin voi hajauttaa laajemmin ja sijoittaa esimerkiksi osakkeisiin. Kuten eläkevakuutuksen, myös pstilin säästöjä pääsee mälläämään vasta virallisen eläkeiän myötä. Mitäpä jos laittaisi eläkevakuutukseen 50 euroa kuukausittain 24-vuotiaasta alkaen 63-vuotiaaksi? Osuuspankki ja Nordea lupaavat minulle 270 euroa lisätuloja kuukaudessa 12 vuoden ajan. Kokonaispottia kertyisi noin 40 000 euroa. Nordea ilmoittaa myös kohteliaasti, että tänä aikana he ovat leikanneet säästöistäni vajaan 5 000 euron suuruisen siivun kuluihin. Mutta hetkinen – säästöthän riittävät vain 12 vuodeksi. Silloin ikää olisi vasta 75 vuotta. Ennusteiden mukaan vuonna 2050 suomalaiset naiset elävät jo keskimäärin 85-vuotiaiksi ja elinikä pitenee jatkuvasti. Entä jos lusikka lentääkin nurkkaan ennen eläkkeelle jäämistä tai kaikkien säästöjen rellestämistä? Harmi, toteavat pankit. Sillä jollei vainaja ole tajunnut hankkia erillistä vakuutusta kuoleman varalle, jäävät säästöt pankin holviin eikä omaisilla ole mitään oikeutta pottiin. Kultainen nuoruus ei siis jääne unholaan vanhainkodissakaan, vaan opiskeluajan opettamaa pihistelyä pääsee soveltamaan sielläkin. Kannattaa säästää ne nuudelireseptit! • 22 — #3/2010 Se lenkkeilee, sillä on terävä pää. Se puhuu englantia yhtä sujuvasti kuin suomea. Sille bloggaaminen ja tennarit ovat tutumpia kuin talvisota. Se ei tiedä, mitä tarkoittaa maan tapa. Kuulostaako tutulta? Vähän niinku mä Teksti: anna munsterhjelm & Tuuti Piippo Kuvat: Matti Ahlgren Kun siltä kysyy, saako sinutella, se sanoo tottakai, hemmetti sentään ja kiskoo kravatin kaulasta. Kun se menee entiseen yliopistoonsa, kunnialliseen London School of Economicsiin puhumaan, se laittaa otsikoksi Who says World Politics is boring? Kun se tekee harvinaisen avointa politiikkaa ja julkaisee diplomaattien Venäjä-analyysejä Hesarissa, ärähtävät eläkeikäiset Paasio ja Väyrynen: eihän näin saa tehdä! Ihan hyvin on pärjätty ilmankin. Kun se haluaa brändätä kotimaansa ja valjastaa kansakunnan menestyneimmän miehen tehtävää suorittamaan, älähtävät kollegat varpaille astumisesta ja naiskiintiöistä. Ja kun poliitikko valitaan vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi, jonkun on pakko olla pielessä. 30 on uusi 50! Iskulauseella tarkoitetaan 30-vuotisjuhlien paisumista valtavaksi merkkipäivävastaanotoksi, mutta ironisesti se sopii isompaankin kuvaan. Työelämässä, erityisesti politiikassa, johtavaan asemaan nostettu kolmekymppinen kun yleensä vaihtaa farkut prässihousuihin, suoran puheen diplomatiaan ja naurun otsakurttuihin. Oma persoona valetaan siihen muottiin, joka oletetaan ainoaksi oikeaksi ja toimivaksi. (Nimiä ei tässä tarvitse mainita, vain verkkosukkahousut.) Kaikki eivät sentään ole suostuneet opettelemaan käytöstään YouTuben Kekkos-videoista. On ainakin yksi, joka vetää niskaansa teinipojille suunnitellun toppatakin, lykkää nenälleen oranssit aurinkolasit ja puhuu samalla eurooppalaista ulkopolitiikkaa. #3/2010 — 23 24 — #3/2010 #3/2010 — 25 – Kaikki lähtee siitä, että mä haluan olla oma itseni. Tiedostan sen ja pelkään, että muutun. Kyynisyys on asia, jota vastaan taistelen jatkuvasti. Olisi hirveän helppo muuttua kyyniseksi, kun kuitenkin joka aamu herää jonkinlaiseen kriisiin ja sotatilanteeseen. Näin puhuu Suomen ulkoministeri mallia 2010, merkkiä Alexander Stubb. Ehkä ulkoministerinkin kannattaisi opetella kuuluisa muotibloggariposeeraus? Kädenpuristus on napakampi kuin pääministeri Vanhasella. Kun Stubb astuu huoneeseen, hän skannaa sitä muutaman sekunnin ja ottaa tilanteen haltuun. Stubbia tuntemattomillekin tulee varmasti selväksi, kuka on johtaja. Hänet kuitenkin tunnetaan, koska vastapäätä ei istu pelkkä ulkoministeri, vaan brändi nimeltä Alex Stubb: hampaat ja kaikki. Ja brändi melkein tuohtuu, kun häneltä kysyy brändistä: – Mun mielestä brändiä ei voi rakentaa. Ihminen ei voi olla mainostoimisto tai kiiltokuva. Sä oot just sellainen kuin olet, ja se on sitten sun brändi. On pakko tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuu hyvältä, ja kun sä teet niitä, siitä muodostuu jonkinnäköinen kuva. Mä tulen kaksikielisestä taustasta, mun nimessä on yksi x ja kaksi b:tä, olen asunut 18 vuotta ulkomailla, eikä sillä ole mitään tekemistä mun brändin rakentamisen kanssa. Se vaan on minä. Silti: Stubb toistelee haastattelussa asioita, joita on selittänyt yhä uudelleen ensimmäisestä ulkoministeripäivästään lähtien. Hän ei suostu poseeraamaan ”lavastetuissa kuvissa”, vaikka omilla nettisivuilla sellaisia tarjotaan pressikuviksi enemmän kuin tarpeeksi. Jos IRC-galleria olisi ollut olemassa Stubbin teiniaikana, Alexxx68:n kuvassa olisi todennäköisesti virnuillut lippispäinen lökapöksy, valkoiset Lacoste-tossut hohtaen ja golfmailaan tai iskän bemariin nojaillen. Käyttiköhän se koskaan hammasrautoja? Maailman mahtavimman valtion ulkoministeri vieressä ja kansainväliset kamerat kahden metrin päässä. Kovempaakin tyyppiä jännittäisi, mutta ei Alexander Stubbia. Hän vääntää vitsiä. Kun Hillary Clinton on kehunut Stubbin ja Stubb vastannut kohteliaasti, hän lisää leveällä etelävaltioiden aksentilla: If the negotiations get tough, I’ll put on my southern drawl and we’ll get everything through, no problem. Sitten nauretaan. Silloinkin varmasti nauratti, kun ekaluokkalainen pikku-Alex tunki banaanin opettajansa auton pakoputkeen. Sen ja monta muuta tarinaa voi lukea ulkoministerin omilta nettisivuilta. Hauskojen juttujensa lisäksi Stubb esittelee sivuilla garderobiaan: löytyy fillaritrikoota, Suomi-verkkaria, slimmiä pukua ja rentoa tennaria. Lukijamäärissä www.alexstubb.comilla tosin riittää vielä kirittävää. Esimerkiksi Blogilistan suosituimmalla muotiblogilla No Fashion Victims on yli 2200 tilaajaa. Stubbin suomenkielisiä päivityksiä seuraa listan kautta vain 130 henkilöä. Ehkä ulkoministerinkin kannattaisi massoja vetääkseen opetella kuuluisa muotibloggariposeeraus: jalkaterät sisäänpäin ja katse söpösti maahan? Postaustensa kommentoijat Stubb kyllä huomioi yhtä hyvin kuin aktiivisinkin tyylibloggari. Ensimmäisestä ulkoministerivuodesta kertova kirja Ei, herra ministeri viittaa hänen blogissaan käytävään keskusteluun, joka ei aina hivele itsetuntoa. Silti sitä käydään avoimesti ja sensuroimatta. – Mä olen vahvasti sitä mieltä, että ulkopolitiikka on ihan samaa kuin kunnallispolitiikka tai mikä tahansa: siitä pitää voida keskustella avoimesti, Stubb sanoo. Hän ei myönnä möläyttelevänsä tahallaan tai ajattelevansa, suuttuuko joku. Yleensä suuttuu. Viimeksi hän menetti faneja kutsuessaan suomalaista maahanmuuttokeskustelua ”pölhöpopulismiksi” Hesarissa maaliskuussa. Tämän hän on sanonut ennenkin, mutta nauraa itse samalle litanialle yhä: – Mä olen omasta mielestäni liian avoin, mä olen mielestäni liian innokas, liian iloinen ja liian urheiluhullu, mutta sille mä en voi mitään. Sanon joskus asioita liian jyrkästi ja olen aika huono sordinon kanssa. Jos ihan järkeviä ollaan, niin eihän mun ikinä pitäisi olla politiikassa. Valokuvaaja ja taustalla heiluvat pukumiehet hihittävät myös. Kunnes pomo vakavoituu. – Mutta keskustelun herättämisessä mun pitäisi olla vielä avoimempi ja rohkeampi. Kun olin europarlamentaarikko, pystyin 26 — #3/2010 ”Musta arkeologeista voi yhtä hyvin tulla pankkiireja ja filosofeista taloustieteilijöitä. Kannattaa opiskella sellaisia asioita, joista saa kiksejä.” tuulettamaan ajatuksia vapaammin. Mepillä oli niin sanotusti valtaa, mutta loppujen lopuksi vain vähän vastuuta – paitsi tietysti äänestäjille. Ulkoministerillä on paljon valtaa, mutta myös vastuuta hallitukselle ja eduskunnalle. Siksi olen varmasti ollut hirmuisen avoin ulkoministeriksi, mutta omasta mielestäni mulla on edelleen sordino päällä. Olen hirveän varovainen. Enks mä oo? Lehdistöavustaja Sanni Grahn-Laasonen vastaa: – No juu, tosi. 80-luvulla syntyneiden vanhemmat ovat opiskelleet yhden ammatin, hankkineet mukavan työpaikan ja istuvat siellä, kunnes leimaavat itsensä viimeisen kerran ulos ja eläkkeelle. 80-luvulla syntyneet pitävät välivuosia, seilaavat koulutusalalta toiselle ja horisevat downshiftingistä. 80-luvulla opiskellut Alexander Stubb opiskeli ensin urheilua, tyttöjä ja keskiolutta, sen jälkeen taloutta sekä kansainvälistä politiikkaa ja on sittemmin tehnyt töitä tutkijana ja poliitikkona. Melkein puolet elämästään hän on viettänyt ulkomailla, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Jos kasin keskiarvolla ja M:n papereilla pääsee ulkoministeriksi, kannattaako edes pingottaa? – Kannattaa opiskella sellaisia asioita, joista saa kiksejä. Mun mielestä Suomessa ollaan liian kaavamaisia opiskelussa: diplomi-insinööreistä voi muka tulla vaan diplomi-insinöörejä ja arkeologeista arkeologeja. Mä olen ihan eri mieltä. Musta arkeologeista voi yhtä hyvin tulla pankkiireja ja filosofeista taloustieteilijöitä. Omaa uraansakaan Stubb ei ole vielä luonut valmiiksi. Hallituskausi päättyy keväällä 2011. – Nautitaan nyt tästä vielä tämä vuosi ja katsotaan sitten, missä mennään. Mun mielestä pitää aina olla unelma-ammatissa. Toistaiseksi mulla on aina käynyt säkä: kun mä olin tutkijana ulkoministeriössä, se oli mun unelma-ammatti. Kun mä olin Prodin neuvonantajana, se oli mun unelma-ammatti. Meppi oli mun unelma-ammatti ja nyt mä olen ulkoministeri. Tää todellakin on mun unelma-ammatti. Jos on 42 vuotta ja Suomen ulkoministeri, ei ole tietä kuin alaspäin, Stubb nauraa. Coolit tyypit eivät rentoudu lepäämällä, vaan joogaamalla, juoksemalla tai purjehtimalla. Kukapa ei lisäisi liikunta & ulkoilua ansioluetteloonsa? Tunti liikuntaa päivässä antaa kaksi tuntia lisää energiaa, toistelee Stubbkin kirjoituksissaan. Urheiluhulluus näkyy ulkomuodossa, mielentilassa ja julkisuuskuvassa: suorituksia ei kannata pitää omana tietonaan, vaan olennaisena osana ulkoministerin elämää. Terveysintoilu on Stubbin kaudella levinnyt koko ulkoministeriöön, mikä ei sekään miellytä kaikkia. Pitkän linjan merikasarmilainen ja historioitsija Juhani Suomi pilkkasi helmikuussa ilmestyneessä elämäkerrassaan ulkoministerin urheiluharrastuksen korostamista ja suosiohakuisina lenkillä perässä puuskuttavia työntekijöitä. Stubb sanoi: En jaksa nyt kommentoida tuollaisia väitteitä. Ja toivotti Suomelle arvokkaita eläkepäiviä. Eläkepäiviä Stubb toivottaisi ehkä useammallekin ulkoministeriön työntekijälle, jos vain voisi. Ennen Katajanokalla elettiin systeemissä, jossa lähettiläspaikat jaettiin virkaiältään vanhimmille ja kokeneimmille, mutta Stubb on kieräyttänyt ruletin uuteen asentoon: nyt vaativimpia pestejä annetaan nuorille ja innostuneille. Hyllylle unohdetut konkarit ovat arvattavan katkeria. Stubb tunnistaa itsestään uuden ajan johtajan. – Mä olen aina uskonut hirveän epähierarkkiseen järjestelmään, koska olen nähnyt Ranskassa ja Brysselissä hierarkkisen mallin läheltä. Mä uskon yksilön vastuuseen ja siihen, että jokainen mun 2 700 työntekijästä tuntee, että saa tehdä itsenäisesti päätöksiä ja että häntä ei käskytetä. – Mun filosofia lähtee omasta esimerkistä: siitä että on itse avoin, positiivinen, että kannustaa ja antaa vastuuta. Kun mä luen hyvän maailmalta tulleen raportin, kirjoitan marginaaliin kiitos, ja me lähetetään viesti sen tekijälle. Toivottavasti se sitten motivoi sitä tyyppiä Addis Abebassa tai jossain tekemään lisää hyvää duunia. Harva vanhan koulun ministeri kertoo rakastavansa johtamaansa taloa. Stubb kehuu väkeään estoitta niin haastatteluissa kuin blogissaankin, mutta ei mielestään pysty arvioimaan, miten ulkoministeriö on työpaikkana muuttunut hänen aikanaan. Audienssi on lopussa. Ulkoministeri Stubb kiittää kohteliaasti. kääntyy avustajansa puoleen ja kysyy loppupäivän agendasta. Seuraavaksi se menee tapaamaan ministerikollegaa ja paria muuta poliitikkokaveria, päivittää blogiinsa päivän kuulumiset ja lähtee lenkille. Tapiolan rantaraitilla on jo melkein kevät. Kuraisilla poluilla juoksee moni muukin nuori mies tai nainen, näppäillen iPodinsa soittolistoja ja tyhjentäen päätään työasioista. Läheisen ostarin sisäpihalla seisoo ehkä puolueen telttakatos, jonka luona tarjat, pirjot ja erkit tarjoilevat lippalakeissaan mariannekarkkeja. Kukin omiensa parissa. Alexander Stubb taisi vain syntyä kaksikymmentä vuotta liian aikaisin. • Do you speak design? can you segment fashion? can you draw profit? IDBM One to Watch: can you engineer an identity? International Design Business Management-sivuaineohjelma on Aaltoyliopiston kolmen korkeakoulun yhteinen sivuaine, jonka tavoitteena on yhdistää tekniikan, kaupallisen alan ja muotoilun osaajat esimerkiksi uusien tuotteiden ja liiketoimintakonseptien kehityksessä ja painottaa designin tärkeyttä kilpailutekijänä. Ohjelmaan valitaan vuosittain noin kymmenen opiskelijaa jokaisesta korkeakoulusta. World’s Best Design Programs Business Week, Oct 2009 IDBM-sivuaineohjelman kesto on 1-2 vuotta ja se sisältää: » Kursseja kahdessa muussa Aalto-yliopiston korkeakoulussa, kummassakin 9-12 op » 3-5 opiskelijan ryhmässä tehtävä, lukuvuoden kestävä teollisuusprojekti, 6-15 op » Yhteensä noin 24-40 op, yritysprojektin sijoituksesta riippuen. IDBM-ohjelmassa on myös mahdollisuus lopputyön tekemiseen. LISÄTIETOJA http://idbm.aalto.fi Hae nyt! Pääsyvaatimukset ohjelmaan: 150 op tai kandi suoritettu. Hakuaika päättyy 15.4.2010 Lähetä vapaamuotoinen hakemus (liitteenä CV ja opintosuoritusote) osoitteeseen: IDBM-ohjelma/ Anna-Mari Saari Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu PO Box 21230 FI-00076 AALTO Anna-Mari Saari IDBM koordinaattori tel. 040 353 8333 [email protected] Markku Salimäki IDBM-ohjelman johtaja tel. 09-4313 8505 [email protected] Sinä aaltolainen valokuvaaja, toimittaja, kuvittaja, lavastaja, kolumnisti, sarjakuvapiirtäjä, stailaaja, sadunkirjoittaja, kriitikko, graafikko, gallupintekijä, lehtinainen tai -mies – liity Ainon avustajaporukkaan! Ammattilainen ei tarvitse olla, tärkeintä on innostus ja kiinnostus tulla tekemään Ainosta Aalto-opiskelijoiden näköinen, oloinen ja makuinen ylioppilaskuntalehti. Kerran kuussa järjestämme yhteisen avustajatapaamisen ja juttuja suunnitellaan ja käsitellään yhdessä toimituksen kanssa. Aino on aikakauslehti, johon mahtuu monenlaista juttu- ja kuvatyyppiä: kerro siis, mitä mieluiten tekisit. Myös juttu/kuvausideat ovat erittäin tervetulleita. Maksamme avustajille pienen palkkion. Ilmoittaudu päätoimittajalle: anna.munsterhjelm(a)ayy.fi tai tule käymään Ainon toimituksessa: Lämpömiehenkuja 3, Otaniemi. Tervetuloa! 28 — #3/2010 #3/2010 — 29 Tulevaisuuden ykkösnimet tekevät nyt sitä, mistä eniten pitävät. He eivät halua samoja asioita kuin heidän vanhempansa haluavat. He tietävät olevansa hyviä – ja osaavat pitää itsestään meteliä. Aino onki selville, keitä he ovat. Teksti: anna munsterhjelm & tuuti piippo kuvat: maija astikainen kuvitus: mirka suikkanen Keitä ovat Aallon toivot, kysyi Aino maaliskuussa. Tarkoituksena oli löytää nipullinen tulevaisuuden nimiä tieteen ja tutkimuksen, bisneksen, taiteen, tuotekehityksen, politiikan ja kansalaisvaikuttamisen aloilta. Oman arvionsa antoi yhteensä 310 Aalto-yliopiston opiskelijaa, henkilökunnan ja työelämän edustajaa. Lisäksi pyysimme kommentteja eri alojen asiantuntijoilta. 30 — #3/2010 Jukan metku numero 325 » Jukka Liukkonen (1983), taiteen maisteri Media Labista ja gradua vaille valmis graafisesta suunnittelusta. Hakeutumassa tohtoriopintoihin tutkimaan taidetta ja tulevaisuutta. Opintoja myös Helsingin yliopistossa, Kuvataideakatemiassa, SibeliusAkatemiassa ja Tulevaisuudentutkimuksen verkostoakatemiassa. AYY:n edustajiston jäsen. Päätoimittanut Torso-lehteä, istunut TaiKin sekä ylioppilaskunta TOKYOn hallituksessa ja ollut arvioimassa monia yliopistoja maailmalla. European University Associationin ja European Students’ Unionin asiantuntijaryhmien jäsen. Edustanut opiskelijoita useissa Aallon valmistelutyöryhmissä ja paljon muuta. Eräänä helmikuisena iltapäivänä Jukka Liukkonen perustaa Facebookiin ryhmän nimeltä Vastustan Kokoomuksen suunnitelmia muuttaa opiskelu maksulliseksi! Seuraavaan iltaan mennessä ryhmään liittyy yli 20 000 ihmistä. Nyt ryhmässä on yli 37 000 jäsentä ja satoja, ehkä tuhansia kommentteja. Ryhmää käsitellään eduskunnassa. Puolueet rientävät vakuuttamaan olevansa maksuttomuuden puolella. Maksullisuuden puolesta puhuneet työryhmät korjailevat lausuntojaan. Liukkosen nimi pomppasi Ainon kyselyssä esiin niin tulevaisuuden poliitikkona, taiteilijalupauksena kuin kansalaisaktivistinakin. Liukkosesta itsestään taide tuntuu eniten omalta kutsumukselta – se vetää puoleensa sekä tutkijana että tekijänä. Moni tuntee karhulaukkumiehen kuitenkin opiskelija-aktiivina ja vahvojen poliittisten mielipiteiden lausujana. Into opiskelija-aktivismiin syntyi vasta yliopistossa ja silloin, kun TaiK uhattiin ensin pilkkoa ja sittemmin liittää Aaltoon. Taide sen sijaan on kuulunut Liukkosen elämään melkein alusta asti, vaikkei ala kuljekaan suvussa. Lahtelaisperheen äiti työskenteli maistraatissa ja isä ajoi omaa taksia. Jukka Liukkonen pääsi suoraan lukiosta sekä TaiKiin opiskelemaan graafista suunnittelua että Lapin yliopistoon parhailla pisteillä. Lukiolaisella ei ollut selvää kuvaa yliopistojen opetuksesta, mutta TaiK kuulosti parhaalta. Liukkonen valmistui joulukuussa Media Labista taiteen maisteriksi ja pohtii nyt jatko-opiskelupaikkaa. Tulevaisuudentutkimus ja taide kiinnostavat, joko ulkomailla tai Suomessa. Maisteriopintojensa lopputyössä hän loi skenaarioita taiteesta vuonna 2060. – Mä olen tosi huono miettimään askeleita. Toimin aika kaoottisesti. Mulla on monia mahdollisuuksia tulevaisuudelle, mutta en laskelmoi, että tästä seuraa tuota, kuten jotkut kauppislaiset ja teekkarit tuntuvat tekevän. Asiat vaan jotenkin tapahtuu, ja löydän itseni luonnollisesti mitä ihmeellisimmistä paikoista. Ehkä siksi, että olen äärettömän utelias. Mielekäs elämä voisi Liukkoselle olla sitä, että muuttaa maasta toiseen vuoden tai parin välein, tekee taidetta, työskentelee yliopistoissa, kirjoittaa ja opettaa. Moni asia viehättää, eikä hän halua keskittyä vain yhteen. Liukkoselle ei oikeastaan ole olemassa maiden välisiä rajoja: hän näkee kaiken yhtenä ympäristönä, ihmiset ja eläimet tasa-arvoisina, ja toivoo että maapalloa ajateltaisiin ekologisena kokonaisuutena laajemminkin. Ei yllätä, että näin puhuu kasvissyöjä. Liukkonen haluaa edistää omien arvojensa mukaista maailmaa kaikella toiminnallaan, muttei keskity yksilön tekoihin. – Jos voisin yksin pelastaa maailman, olisin jo tehnyt sen. • TP Järjestötoiminta: Ylioppilaskunta TOKYOn hallituksen varapuheenjohtajana 2009 ja hallituksen jäsenenä 2008 ja 2007, aktiivinen kansainvälisessä toiminnassa, 30-40 luottamustehtävää viimeisen kolmen vuoden aikana. AYY:n edustajistossa Punavihreiden ryhmässä. Koulumenestys: Peruskoulun keskiarvo 8,4 lukematta koskaan kokeisiin, lukiossa vähän vähemmän. Yliopistossa annettujen arvosanojen keskiarvo noin 4/5. TaiKissa ei anneta pääsääntöisesti arvosanoja. Perhe: Vanhemmilla ei korkeakoulututkintoa. Sisko opiskelee valtiotieteitä. Sosiaalinen media: Aktiivinen netissä, erityisesti Facebookissa. Kirjoittaa neljää blogia, muttei pidä niitä olennaisina. ”Ne menee siinä sivussa.” Kaveripiiri: Kavereita ympäri maailmaa, tapaa satoja uusia ihmisiä vuosittain Suomessa ja ulkomailla. Useimmat aktiivista yliopisto- ja taideväkeä tai vaikuttajia. 663 Facebook-kaveria. » Aino listasi kyselyssä eniten ääniä saavuttaneet aaltolaiset. Nimet ovat aakkosjärjestyksessä. TAIDE Anni Leppälä (1981) Valokuvauksen opiskelija, valittu vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2010. ”Tekee omaa juttuaan, ei juokse trendien perässä. Nykyään aika harvinaista.” • Oskari Sipola (1984) Opiskelee elokuvaohjaajaksi. ”Pysäyttämätön mies. Avoin ja aktiivinen vaikuttaja, joka rakentaa yhteistyötä joka suuntaan.” #3/2010 — 31 32 — #3/2010 Henri muuttaa pois kotoa » Henri Weijo (1982), markkinoinnin KTM, tekee digitaaliseen markkinointiin liittyvää väitöskirjaansa HSE:n markkinoinnin laitoksella, lähtee elokuussa tutkijavaihtoon Kanadaan. Ollut töissä mainostoimistossa ja tutkijana Aalto-yliopiston Media Factoryssa. ”Ei todellakaan mikään perinteinen tutkija – mikä laskettakoon vain eduksi. Hiton fiksu.” Ihan perverssiä! oli Henri Weijon reaktio Ainon kyselyn tuloksiin. Markkinoinnin laitoksella tutkijana ja opettajana työskentelevä Weijo laski meriittejään: nolla julkaisua, ei juurikaan kansainvälistä kokemusta, ei vielä väitöskirjaakaan. Weijo edustaa kuitenkin uutta tutkijapolvea. Hän menee sanomaan tuntemattomalle, muiden pelkäämälle huippuproffalle terve, terve. Hän saa opiskelijoiltaan treffipyyntöjä Facebookin kautta eikä istu aiheensa päällä vaan pohtii tutkimusaiheitaan myös julkisesti sosiaalisissa medioissa. – Hyvä paperi julkaisee itse itsensä, väitetään. Ei julkaise. Tutkijankin pitää osata verkostoitua, markkinoida ja myydä itsensä. Kammiotutkija on kuoleva ilmiö, Weijo linjaa. Kuulostaa aika amerikkalaiselta, siis epäpätevältä. Tutkimuksen laatu on kuitenkin Weijolle kaikkein tärkeintä. – Meidän laitoksella on otettu Henrikki Tikkasen johdolla se asenne, että nyt ollaan oikeasti huippuyliopistossa. Se tarkoittaa, että tehdään huippulaatua. Tutkijoiden pitää julkaista tekstejään huippulehdissä ja asettaa rimansa todella korkealle. Tämä ajattelu on alkanut juurtua nuoriin tutkijoihin. Oma vaikutuksensa on varmasti silläkin, että markkinoinnin laitoksella keski-ikä on Weijon mukaan himpun verran yli kolmekymmentä. Järjestötoiminta: Ollut aktiivinen KY:llä ja urheiluseuroissa. Koulumenestys: ”Kun motivoiduin, olin hyvä”. Muuten pänttäämistä riitti minimimäärä ja vähän päälle. Perhe: Kaikki ekonomeja. ”En edes harkinnut muuta kuin yliopistoon menemistä.” Sosiaalinen media: Bloggaa, facebookkaa, twiittaa. Kaveripiiri: KY:ltä saatu vahva verkosto. 719 Facebook-kaveria. Menestyvän tutkijan ominaisuuksiin kuuluu myös kansainvälisyys: siksi Weijokin lähtee syksyksi tutkijavaihtoon Yorkin yliopistoon Torontoon. Myöhemmin hän saattaa jatkaa uraansa osittain tai vaikka kokonaankin ulkomailla. Mainostoimistossa vietetty vuosi opetti, että alalla nopeasti edetäkseen olisi pitänyt panostaa enemmän käsien heilutteluun ja uskottavaan ulosantiin kuin asioiden ymmärtämiseen. Weijo alkoi kaivata graduvaiheen tutkijaelämää: sitä, että sai miettiä ja tonkia pohjaa myöten. Akateemisiin piireihin ei kuulu myöskään hierarkkinen lokerointi. – Bisnesmaailmassa markkinointiassarin ja -johtajan välillä on ihan mieletön kuilu. Tohtorikoulutettavat ja konkaritutkijat taas kilpailevat samalla kentällä. • AM #3/2010 — 33 Iiris osaa mitä vaan » Iiris Kolu (1986), keväällä valmistuva tuotantotalouden diplomi-insinööri. Ollut töissä konsulttifirmoissa ja yliopistolla. Menestynyt useissa matematiikka-, fysiikka- ja kemiakilpailuissa. ”Isona on varmasti sähäkkä, tehokas ja voittoa takova pomo isossa kansainvälisessä konsulttiyrityksessä.” Olarin lukiosta Otaniemeen on kulkenut aika monen nykyteekkarin tie. Niin myös Iiris Kolun, jonka tuotantotalouden diplomi-insinöörin tutkintotodistus on enää yliopiston leimaa ja diplomityön viimeistelyä vailla. Sen lisäksi todistuskansiota täyttävät monista matemaattisen alan kilpailuista saadut palkinnot. Kolu kuulostaa siis aivan kympin tytön malliesimerkiltä. Mutta: – Jos pitäisi valita opintojen ja opiskelijatoiminnan välillä, valitsisin jälkimmäisen. Järjestötoiminta on ollut todella tärkeä osa TKK-aikaani ja myös lempiharrastukseni. Olen oppinut ihmisten kanssa toimimista, vastuunottoa ja esiintymistaitoa. Edustajistossa olen myös oivaltanut, mitä politiikka on käytännössä ja alkanut kiinnostua siitä isommassakin mittakaavassa. 1980-luvulla syntyneiden otsaan väkisin painetun uuskonservatiivi-leiman Kolu kiistää kokonaan. – Emme todellakaan halua palata 50-luvulle. Muutenkin mediassa annetaan Kolun mielestä väärä kuva nuorten haluista ja arvoista. – Jopa pätkätöissä on paljon hyvää, jos vain sosiaaliturva hoidetaan kuntoon. En usko, että ikäpolvemme tulee tekemään elämänmittaista uraa yhdessä tai kahdessa yrityksessä. Lähtökohtana pitäisi olla vapaus siirtyä aina uusiin ja kiinnostaviin tehtäviin. Valmistumisen jälkeen Iiris Kolun to do -listalla on töiden aloittaminen Boston Consulting Groupissa. – Yritysstrategiat ja johdon konsultointi on juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä ja mikä eniten kiinnostaa. Sen tiesin jo yläasteella. • AM Järjestötoiminta: Aktiivinen killassaan Prodekossa. TKY:n ja AYY:n edustajistojen jäsen. Lukioaikana Euroopan nuorten parlamentissa (EYP). Koulumenestys: Ollut aina erinomainen koulussa. Voittanut sekä bisnes- että luonnontieteellisten aineiden kilpailuja. Perhe: Akateemisesti koulutetut vanhemmat. ”Päätin jo yläasteella hakea tutalle opiskelemaan, mutta kotona ei painostettu korkeakouluun.” Sosiaalinen media: Tavallinen Facebook-käyttäjä. ”Työelämässä sosiaalisten medioiden käyttö on kasvavassa määrin tärkeää.” Kaveripiiri: Lähes kaikki kaverit ovat akateemisia. ”Arvomaailmat voivat silti olla erilaisia.” 421 Facebook-kaveria. TIEDE & TUTKIMUS Katri Karjalainen (1982) Vuosi sitten HSE:n historian nuorimmaksi naistohtoriksi, logistiikka. Yliassistenttina Manchester Business Schoolissa. • Tapani Alasaarela (1987) Tohtorikoulutettava TKK:lla, sähköfysiikka. Maisteri Lontoon Imperial Collegesta. Aalto Entrepreneurship Societyn hallituksen jäsen. • Jaakko Aspara (1981) Loppututkinto kaikista Aallon kouluista. Liiketaloustieteen dosentti HSE:llä. • Elia Liitiäinen (1984) Tutkijana TKK:lla, väitöskirja koneoppimisesta. ”Kuulemma proffatkin kunnioittaa.” • ”Ihan mahdoton sanoa, kun akateemisesti taitavia opiskelijoita ei oikein tuoda mitenkään esiin.” bisnes Otto Hilska (1985) Tietoteekkari, yrittäjä, AYY:n edustajiston varapuheenjohtaja. ”Oma firma, jota ei voi enää kutsua start-upiksi”. • Elli Leppisaari (1986) Kansantaloustieteen kandi, AYY:n hallituksen jäsen. ”Inhimillinen, mutta tiukka ote.” • Kristo Ovaska (1983) Kylteri, AaltoESin perustajajäsen ja puheenjohtaja 2009. ”Saanut vuodessa enemmän aikaan kuin kymmenet Shokin, ELY:t, YES-keskukset ja EU-ohjelmat vuosikausina.” • Matti Sivunen (1985) Rakentamistalouden opiskelija, yrittäjä. ”Pystyynkuolevan rakennusalan todellinen uudistaja.” • Petri Vilén (1987) Kylteri, markkinointitoimisto Bolder Helsingin perustajia ja entinen toimitusjohtaja. ”Suomen seuraava Sarasvuo”. 34 — #3/2010 Mestarietsivä Lasse Männistö » Lasse Männistö (1982), rahoituksen KTM, helsinkiläinen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu, Mediverkko Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö. Ehdolla eduskuntaan 2011. ”Männistö osaa tuoda julki hyvässä valossa ne asiat, joita hänen kannattajansa arvostavat ja jättää negatiiviset asiat piiloon.” Jokainen tahtoo tietysti tehdä sitä, missä tuntee olevansa hyvä. Otetaan esimerkiksi vaikka Lasse Männistö, joka huomasi olevansa aikamoisen pätevä yhteisten asioiden hoitamisessa ja päätti sen takia lähteä aktiivisesti mukaan politiikkaan. – Päätös lähteä kunnallisvaaliehdokkaaksi muovautui kesän 2008 aikana. Sitä ennen en ollut edes minkään puolueen jäsen. Pitkän puolueuran puuttumista Männistö pystyi kuitenkin kompensoimaan mukavalla tukulla järjestökokemusta. Kun sekoittaa yhteen SYL:n, KY:n, oppilaskunnat ja nuorisovaltuustot (kaikkia paljon), syntyy keitos, jonka voimalla pärjää vaikka valtakunnanpolitiikassa. Perinteisesti poliitikot paitsi tulevat puolueen nuorisojärjestöistä, myös hankkivat koulutuksensa valtio- tai yhteiskuntatieteiden alalta. Siinä porukassa kauppatieteilijä Männistö on outolintu. – Politiikka on mitä suurimmassa määrin rahan jakamista. Kauppis on antanut mulle valtavan edun ajatella sitä rationaalisesti ja analyyttisesti. Mikkoalataloja ja tonyhalmeitakaan Lasse Männistö ei tuomitse. – Politiikkaan voi ja pitää voida tulla millä kokemuksella hyvänsä. Vain ne edustajat ärsyttävät, jotka eivät mandaattinsa saamisen jälkeen viitsi enää nähdä vaivaa eivätkä tee tosissaan töitä. • AM Järjestötoiminta: Opiskelijajärjestöissä tehnyt kaikkea mahdollista ala-asteen oppilasneuvostosta SYL:n puheenjohtajuuteen asti. Vanha partiolainen ja nuorisovaltuustolainen. Koulumenestys: Hyvä koulussa. ”HSE:ssä menestyin paremmin kuin ala-asteella.” Perhe: Akateemisesti koulutetut vanhemmat. Kihlattu KY:n pääsihteeri Jenni Laakso. ”Korkeakoulun jälkeen perhetaustalla ei ole enää merkitystä. Eteenpäin mennään itse – jos mennään.” Sosiaalinen media: Facebook, Twitter ja blogi aktiivisessa käytössä. ”Täytyy kuitenkin muistaa, että Facebookissa on vain tosi pieni prosentti esimerkiksi helsinkiläisistä.” ”Käytän Facebookia ihan normaalisti: en ajattele, että päivitänpä tässä nyt statustani ja rakennan samalla henkilökohtaista brändiäni.” Kaveripiiri: Suurin osa akateemisia, kaksi-kolmekymppisiä pääkaupunkiseutulaisia. 1193 Facebook-kaveria. POLITIIKKA TUOTESUUNNITTELU & INNOVAATIOT Lauri Ahonen (1982) Visuaalisuuteen ja viestintään erikoistunut kylteri. Taiteilija, Bolder Helsingin perustajia. • Sebastian Jansson (1986) Kansainvälisesti menestynyt muotoilija TaiKista. ”Suunnittelijana hyvä, itsensä markkinoijana vielä parempi.” • Tuuli Utriainen (1985) Informaatioverkostojen opiskelija, Design Factoryn vakiokalustoa. • ”Ei oo näkynyt ketään joka tähän pystyisi Aallossa. Liian jämähtänyttä ja konservatiivista menoa.” JOKERIT Mikko Ikola (1986) Aalto on tracksin, AaltoES:n ja monen muun puuhamies. ”Aktiivinen ja aikaansaava tyyppi, johon luotetaan. Toteuttaja vai johtaja?” • Tuomas Kronqvist (1985) Kansantaloustiede, AYY-edaattori. ”Vaikea luokitella mihinkään sektoriin, pärjää kaikessa mihin ryhtyy.” • Erik Mashkilleyson (1982) ”KYkulttuurin henkilöitymä, josta kuullaan aivan varmasti.” Aallon toivot kuvattiin Hakaniemen leikkiluolassa. Henri Lönn (1986) Koneteekkari, AYY:n johtoryhmän puheenjohtaja 2009. ”Henkkaa ei ehkä kiinnosta, mutta kansaa kiinnostaisi.” • Mike Pohjola (1978) Elokuvakäsikirjoittamisen opiskelija, kirjailija, AYY:n edustajiston jäsen. Ollut Vasemmistoliiton ehdokkaana. ”Taiteilijapoliitikko, joka on kotonaan molemmissa maailmoissa.” • Miikka Putto (1985) Teekkari, AYY:n edustajiston jäsen, Varusmiesliiton puheenjohtaja 2008. • Joonas Turunen (1985) Kansantaloustieteen opiskelija, AYY:n edustajiston puheenjohtaja. Kokoomus. ”Kaikki hyvän poliittisen broilerin ominaisuudet täyttyvät.” #3/2010 — 35 Hilla, maailman vahvin tyttö » Hilla Rudanko (1987), arkkitehtiopiskelija. Ollut vaihdossa Sveitsissä ja töissä New Yorkissa. Tehnyt töitä arkkitehtitoimistoissa, tutkijana ja suunnittelijana, perustanut oman työhuonekollektiivin ja tuonut Public School -konseptin Suomeen. Osallistunut moneen ja voittanut muutaman ideakilpailun. ”Jatkuvasti uusia ideoita ja aloitteita, koko ajan monta jännää projektia käynnissä”. Aika hyvä idea! Ja onpa tyhmää, jollei kukaan sitä toteuta, ajattelee Hilla Rudanko usein ja tarttuu itse toimeen. Viimeisen vuoden arkkitehtiopiskelija on oman alansa lisäksi ehtinyt kokeilla vähän kaikkea: kaupunkisuunnittelua ja -tutkimusta, lehdentekoa, huonekalusuunnittelua, yhteisöllisen työtilan perustamista… Viimeisimpänä Rudanko on tuonut Helsinkiin Public Schoolin, kansainvälisen oppimis- ja opettamiskonseptin. Kevään aikana on tarkoitus järjestää yleisön netissä ehdottamia opetustapahtumia mitä erilaisimmista aiheista. Eikö virta koskaan lopu? – Innostavatkin asiat muuttuvat ajan myötä arjeksi. Arkkitehdin projektit saattavat kestää helposti kymmenen vuotta, ei siinä olla koko ajan sataprosenttisen innoissaan. Muutenkin mun innostukseni on aina niin ylitsepursuavaa, ettei se voi kestää loputtomiin. Moniin hauskoihin juttuihin kuuluu myös niitä ikävämpiä hommia: esimerkiksi apuraha-anomusten kirjoittamista. Jatkuva uudessa eläminen on yleensä niin kivaa, ettei Rudanko edes ajattele tekevänsä työtä, vaan ”puuhastelevansa”. – Meidän sukupolvella on vaikeuksia olla tavallisessa päivätyössä, ajatuskin kahdeksasta viiteen -rytmistä ahdistaa. Työn pitää olla vapaasti määriteltävissä. Ystävät kuvailevat Hilla Rudankoa luovaksi supertytöksi, jonka kanssa ”kaikki haluaisivat tehdä töitä”. Supertyttö itse ei tulisi toimeen ilman laumaansa. – Yhdessä tehdyt projektit ovat niitä parhaita ja opettavaisimpia. Olen tehnyt kaikenlaista esimerkiksi poikakaverini kanssa, koska hänen vahvuutensa täydentävät omiani. Ja hyvä uutinen itseään ideattomina kuivapalloina pitäville: Rudangon mukaan luovuus on asenne ja innostumistakin voi opetella. – Pitää vaan uskaltaa sanoa keskeneräisiä ja hölmöjä ajatuksia ääneen ja jatkaa niiden kehittämistä. Ajattelen itse niin, että miksen kirjoittaisi näitäkin ideoita paperille ja lähettäisi niitä johonkin kilpailuun. Eihän siinä häviä mitään. • AM Järjestötoiminta: Mukana kansalaisjärjestö Public Schoolissa ja ammattiliitto SAFAssa. Partiossa ja killassa ei enää aktiivisesti. Lukioaikanaan Suomen Lukiolaisten Liitossa. Koulumenestys: Ei mikään tunnollinen pänttääjä, mutta hoitaa tehtävät nopeasti – ja hyvin. Perhe: Juristivanhemmat, poikaystävä arkkitehtiopiskelija. Sosiaalinen media: Profiili Facebookissa ja LinkedInissa. Ei superaktiivinen, käyttää Facebookia yhteydenpitoon. Kaveripiiri: Nykyisin lähinnä työ- ja opiskelukavereita Suomesta ja ulkomailta. Kaikki korkeakoulussa tai -koulutettuja. 518 Facebookkaveria. 36 — #3/2010 #3/2010 — 37 Se tylsempi sukupuoli Nainen ei saa olla hauskempi kuin mies. Tytöt eivät tykkää autoista. Tehtävästään luopuvan naisen pitää selittää, että päätös oli hänen omansa eikä miehen. Ja feminismi on turhaa hapatusta? Teksti: Tiina-Mari Haka Kuvitus: Maija Savolainen Olen Viettänyt reilut kaksi vuotta elämästäni avoliitossa miehen kanssa. Siinä ajassa pääsee vaiheeseen, jossa ei enää tarvitse olla kohtelias. Sainkin kerran – jonkun turhahkon priorisointikinastelun päätteeksi – kuulla olevani epänaisellinen ja että feministinen maailmankatsomukseni on aikamoinen turn-off. Se oli kuin viikoiksi tiskialtaaseen unohtunut märkä rätti suoraan kasvoille. Häpesin. Idiootti, ajattelin – määrittelemättä sen tarkemmin, kummalle meistä sanan kohdistan. Miksi olin muuttanut yhteen sellaisen ihmisen kanssa, jolle sukupuoli on kaksinapainen muotti ja kaikki siihen mahtumaton epäviehättävää? Odottaako se minun hankkivan silikonit ja alkavan pukeutua pitsitoppeihin? Parin päivän kuluttua tajusin, mistä raivoni johtui. Avopuolisoni kommentti oli ärsyttävä oikeastaan lähinnä siksi, että siihen sisältyi niin vahvasti oletus halustani olla ilman muuta jotain, minkä hän määrittelee naiselliseksi. Ja epäonnistumisesta on tietysti hyvä huomauttaa. Isäni väittää, että minut on kasvatettu sukupuolineutraalisti. Paskan marjat, sanon minä, vaikka en kai ennen teini-iässä herännyttä viehkeysmaniaa ollutkaan erityisen tyttömäinen tai söpö. Tämä ulkoisten attribuuttien neutraalius lienee syy isäni näkemykseen, mutta hän ei näekään asiasta kuin lopputuloksen, joka on kuulemma seurausta omista, vapaista valinnoistani. Isä ei suostu myöntämään rohkaisseensa – joskin varmasti tiedostamattaan – veljiäni pojille sopivien harrastusten pariin, kun taas minun vapaa valintani tarkoitti lupaa vaihtaa baletista taitoluisteluun. Jos minä möykkäsin rattaista auton nähdessäni, tulkittiin se todennäköisesti tavalliseksi tyttöreippaudeksi, mutta veljieni kohdalla vastaava toiminta oli tietenkin osoitus luontaisesta kiinnostuksesta äänekkäitä menopelejä kohtaan. Nainen pääsee helpommalla, kun täyttää mukisematta vallitsevat tyttöyden odotukset eikä älähdä tyttöspesifistä kohtelusta kotona ja koulussa. Yhtälailla pojilta odotetaan tietynlaista käyttäytymistä. Sukupuoliroolithan ovat niin itsestään selvä asia, ettei niitä Tämän päivän feminismi on suunnilleen yhtä radikaalia kuin tämän päivän vasemmistolaisuus. kuulu kyseenalaistaa! Sehän olisi luonnonvastaista, sanovat tieteen nimiin vannovat. Raamattunsa taakse rationaalista keskustelua pakenevat taas vaientavat esitykset salonkikelvottomien sukupuoliroolien olemassaolosta Jumala loi miehen ja naisen - mantrallaan. Se, joka toista väittää, leimataan vähintäänkin feministiksi. F-sanalla paiskaaminen taas vastaa suurin piirtein inkvisition aikaista noidaksi julistamista. Joten, jalkapuun uhallakin: olen feministi. Uskoni aatteen mielekkyyteen on tosin ollut monesti koetuksella. Nykyinen feminismi on suunnilleen yhtä radikaalia kuin tämän päivän vasemmistolaisuus, mutta toisin oli ennen. Feminismistä tuli kirosana 1960-luvun lopulla, jolloin kaikki muutkin poliittiset liikkeet liekehtivät. (Hassua, että esimerkiksi opiskelijaliike ei kuitenkaan kärsi vastaavasta uskottavuus- ja ärsyttävyysongelmasta – tai 38 — #3/2010 #3/2010 — 39 Kainalokarvaja kaulinvitsejä lauotaan melkein aina, kun kerron poliittiseen portfoliooni kuuluvasta sukupuolikriittisestä ajattelusta. jos kärsii, ei se johdu ainakaan hullujen vuosien radikalismista.) 1960-luvulla kukoistaneen, vasenta laitaa myötäilleen radikaalifeminismin jälkeen naisasialiikkeelle kävi sama, mikä oli tapahtunut jo aikaisemmin mustien vapautusrintamalle ja tapahtui myöhemmin gay-liikkeelle: se valtavirtaistui ja keskiluokkaistui. Rintaliivirovioiden sammuttua konservatiiviset äänet pääsivät kuuluviin. Tunnustettiin, että naisten – myös feministien – välillä on eroja eikä koko liike aja yhtä agendaa. Vapaus valita ei tarkoita, että kaikkien naisten tulee haluta työelämään miesten paikoille. Silti femmari ja femakko toimivat edelleen negatiivissävytteisenä synonyymina miesvihaajalle, eikä monikaan feministisiä arvoja kannattava nainen uskalla vielä kutsua itseään feministiksi. Kainalokarva- ja kaulinvitsejä lauotaan melkein aina, kun kerron poliittiseen portfoliooni kuuluvasta sukupuolikriittisestä ajattelusta. Useimpien määritelmien mukaan minut luokiteltaneen naiseksi. Se itsessään on jo riittävä peruste olla tuudittautumatta tasa-arvoilluusioon, sillä yhä edelleen puhutaan kategorisesti “naisen asemasta” niin yksityiselämässä kuin julkisuudessakin. Sari Sarkomaan eroaminen ministerin tehtävästään ja Paula Lehtomäen vetäytyminen puoluejohtajakisasta perhesyiden vuoksi ovat siitä tuoreita esimerkkejä. Kaappikonservatiivisen yhteiskuntamme tasa-arvokäsitystähän kuvaa osuvasti se, kuinka mediassa oli tarpeen korostaa, että päätös oli vahvasti naisten oma, eikä heidän puolisoidensa. Edistyksellistä. Ei tarvitse olla kovin poliittinen havaitakseen sukupuolitettua eriarvoisuutta. Itseäni häiritsee kovasti esimerkiksi hauskan naisen problematiikka. Ei ole mitään järkiperäistä syytä sille, miksi hauska nainen on tyypillisesti jollain tapaa sukupuoleton tai vähintäänkin epäseksuaalinen. Ylioppilaslehden takavuosina julkaisemas- sa Empiirisen erotiikan laitos -kolumnissa kirjoittaja pohtii seksin ja naurun yhtälöä ja päätyy siihen, että ne kuuluvat erottamattomasti yhteen – tosin sillä reunahuomautuksella, että nainen on se miehen jutuille naura, reagoiva osapuoli. Tämä on kuin eräänlainen esileikki, johon nainen hauskana subjektina ei sovi. Ovatko kaikki hauskat naiset sitten pakotettuja sinkkuuteen tai lesbosuhteeseen? Kolumni oli tietenkin tahallisen kärjistävä, mutta totuuden siemen siinä silti on. Kun mietin tuntemiani heteropareja, huomaan, että nainen on poikkeuksetta silmienpyörittelijän tai kikattelijan roolissa miehen täyttäessä omille vitseilleen hörähtelevän naistennaurattajan saappaat. Samat silmienpyörittelijät ja kikattajat saattavat kuitenkin parisuhteen ulkoisessa kontekstissa olla maailman hauskimpia. Kyse on vain aikojen saatossa parkkiintuneista käsityksistä siitä, mikä on sopivaa aluetta miehille ja naisille. Enkä väitä, että miehen osa olisi tässä jaossa sen ruusuisempi – tiedättehän ne itsensä turhan vakavasti ottavien pikkuvaimojen keskenään vaihtamat merkitsevät katseet: ai teilläkin asuu tuollainen juntti, pojat on aina poikia, hohhoijaa. Miksi kaikista identiteetin osa-alueista juuri sukupuolella pitäisi olla erityisen paljon merkitystä? Judith Butler esitteli teoksessaan Hankala sukupuoli näkemyksen performatiivisesta sukupuolesta. Ajatus biologisesta ja sosiaalisesta sukupuolesta ei liene enää 2000-luvulla kovin radikaali, mutta Butlerin mukaan koko sukupuoli on lähtökohtaisesti tyhjä taulu, joka täyttyy ympäröivän kulttuurin sukupuoliesityksistä. Tällainen ajattelu on jo sitä extreme-osastoa, joka saa yleisön tuohtumaan. Eikä mikään ihme: kukapa haluaisi myöntää olevansa aivopesty? Oikeasti olemme kuitenkin kaikki osa valtavaa sukupuolikoneistoa, joka sylkee sisuksistaan tarkasti normitettua sukupuolta, tyttöjä ja poikia. Avopuolisoni raivostuttavan kommentin jälkeen aloin itsekin kyseenalaistaa postmoderneja sukupuolikäsityksiäni. Pääsisinhän paljon helpommalla, jos vain sulkisin silmäni ja täyttäisin naisen default-roolin heteronormatiivisessa ydinperheinstituutiossa. Tajuan aikaisempienkin riitojemme johtuneen lähes poikkeuksetta typerästä, feministisestä rimpuilustani. Olen politisoinut rakkauselämäni, ikään kuin se olisi yhtä mikrotason taistoa patriarkaattia vastaan. Olenko mennyt liian pitkälle? Pitäisikö minunkin Sarkomaata seuraillen asettaa perhe politiikan edelle, kun feministiset prinsiippini saavat aikaan vain riitoja? Ajatus alistumisesta ja luovuttamisesta kalvavat mieltäni. Näen unia, joissa Simone de Beauvoir siteeraa itseään ja aikansa muita liberaalifemmareita: yksityinen on poliittista. Ei. Miten kukaan voisi niellä rakkauden nimissä sellaista, mitä isommassa mittakaavassa pitäisi sortona? Jos feminismini on ongelma, niin olkoon sitten jonkun muun kuin minun. • 40 — #3/2010 / KUUKAUDEN KUVA keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu? 9.4. Loiskis! Mene uuden Ainon kanssa sänkyyn tai kylpyyn. Liput liehuvat muuten Suomen kielelle. 10.4. Kiinnostaako kalja? Helsinki Beer Festival tarjoaa sitä Kaapelitehtaalla. 11.4. Tee sunnuntaikävely metsään ja bongaile heräileviä otuksia. Mikä voisi olla jännempää kuin pöllöjen kiimainen huhuilu tai sammakoiden kuteminen? Linnutkin palaavat etelästä. 14.4. Viimeinen tilaisuus haalia kokoon joukkue ja osallistua teekkarikulttuurin vaalimiseen jäynäkilpailun kautta. Vain puolikkaan joukkueesta tarvitsee olla teekkari. Pääsisikö tänne siis myös teekkariäidin tai -isän lapsi? 15.4. Poikkitieteellinen Hukkaputki suhauttaa metrolla itään ja baarikierroksen kautta takaisin. Mahdollisuus bilettää KY-talolla auringonnousuun asti! 23.4. Jos kaupunkiseikkailu kiehtoo, syöksy KY City Challengeen suunnistamaan ja melomaan läpi yön. 24.4. Joko sima kehittyy? Kiehuvatko tippaleivät jo padassa? 28.4. Aika hankkia serpentiinit ja vappukukat! 30.4. Nyt saa juoda sitä simaa. Valkolakkikin kannattaa kaivaa naftaliinista ennen kuutta, teekkareiden tapauksessa ennen puoltayötä. Tehdäänkö treffit kuudeksi Mantalle, siihen ratikkapysäkin luo? 1.5. Eväät koriin ja Ullikselle! Lukemiseksi yksi Julkku, kiitos. 3.5. Jos naapurin ekaluokkalaiselta ostettu Kevätpörriäinen on vielä tallessa, sen parissa voi olla nyt armollista toipua. 16.4. Festarikevät aukeaa Funky Elephantin tahtiin. Pyllyt heilumaan! 9.5. Laula äidille ja leivo kakku. Onnittele myös mummia. Ja Eurooppaa! 17.4. Coccare, en huisig fest, långa jatkon… Teknologorkestern Humpsvakar ger ut sin tolfte skiva på Urdsgjallar. 10.5. Juhli Ainon päivää uuden Ainon kanssa Ainon kevätjuhlassa! • 22.4. Naura vatsa kipeäksi vuoden parhaiden jäynien esittelyssä. Nauti sen jälkeen teekkaripalokuntaorkesteri Retuperän WBK:n konsertista Tapiolasalissa. KUUKAUDEN KUVA / #3/2010 — 41 Timo Idänheimo kuvasi lumiukkoja jäällä. ”Valokuvaajana tulee aina suunniteltua uusia kuvakulmia ja valotuksia. Tähtitaivas, lumiukot, pitkä valotusaika ja yksi salama. Muuta ei tarvitse.” 42 — #3/2010 / Kotisatama / Palstalla seurataan opiskelijaa alusta nykyhetkeen. ”Sovittiin, että luetaan Kadonnutta aikaa etsimässä jollei päästä opiskelemaan. Kirja on vieläkin lukematta.” Tarinoiden etsijä Charlotta Liukas on saanut nimensä Astrid Lindgrenin Pikku Lotta -hahmolta. Tärkeimpiin kirjoihin kansainvälisen liiketoiminnan opiskelija palaa aina uudestaan ja uudestaan. Teksti: Heidi Kähkönen Kuva: Noomi Ljungdell ”Minulla on lukihäiriö ja opin lukemaan hirveän myöhään. Ekaluokkalaisena luin joka ilta äidin kanssa Peppi Pitkätossua itkien, koska se oli niin vaikeaa. Kuuntelin lapsena kirjoja kasetilta. Olen kuunnellut Ronja Ryövärintyttären varmaan 60 kertaa läpi. Se on ollut tosi tärkeä kirja. En omista paljon kirjoja. Isoäitini oli kirjastonhoitaja, ja meidät on sisarusten kanssa opetettu käymään kirjastossa pienestä asti. Kolmannella luokalla lukeminen helpottui tosi paljon. Luin ala-asteella Roald Dahlin Matildaa. Matilda oli suuri idolini. Matilda on lapsinero, jolla on tosi hankala perhe. Matilda alkoi lukea 5-vuotiaana Charles Dickensin Loistavaa tulevaisuutta. Matildan innoittamana luin Dickensiä ja kerroin siitä opettajalle hirveän tärkeänä. Olin vähän pikkuvanha, enkä tiedä, ymmärsinkö kirjasta hirveästi. Victor Hugon Kurjat luin 11-vuotiaana. Luin sitä ja itkin ihan hysteerisesti. Äiti kielsi lukemasta kirjaa pariin viikkoon, että rauhoittuisin. Se oli järkyttävä teos lapselle. Äiti on silti antanut minun ja sisareni lukea tosi ennakkoluulottomasti. Luen monia kirjoja uudelleen. Kaarina Helakisan Annan seitsemän elämää luin en- simmäisen kerran ala-asteella. Anna päättää, että elämä on niin hirveän pientä ja yksitoikkoista, että hän haluaa monta elämää. Anna käy monissa paikoissa ja elää erilaisia elämiä. Nuorempana ihailin Annaa, mutta yläasteella kirjaa uudelleen lukiessani tajusin, kuinka julma se on. Tarina loppuu aina niin, että Anna hylkää kaiken: hän perustaa juuret johonkin ja lähtee sitten pois. Sovin kaverini Mariannen kanssa, että jos me ei päästä lukion jälkeen opiskelemaan, me luetaan Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Me molemmat päästiin, joten se on vieläkin lukematta. Mikkelissä kulttuurienvälisen johtamisen kurssilla opettaja antoi luettavaksi kiinalaisamerikkalaisen Maxine Hong Kingstonin The Woman Warriorin. Kirjan jälkeen tunsin, mitä on olla ulkopuolinen. Kun luen hyvää kirjaa, luen sen kerralla, aina. Se on aika kokonaisvaltaista. Saatan helposti aloittaa jonkun kirjan ja vielä helpommin jättää sen kesken. En lue paljoakaan runoja. En niinkään ajattele tekstin kauneutta tai lue kirjoja sanojen tai lauseiden takia, vaan haen kirjoista tarinoita. Ja samastumiskohteita, esikuvia ja roolimalleja. Olen kiinnostunut ihmisistä tosielämässäkin.” • KOTISATAMA / #3/2010 — 43 44 — #3/2010 Opiskelijatyttö etsii tähteään. pilvilinna joka suli Kolmannen vuoden keväällä linnut heräilivät ja lumet humpsahtelivat katolta maahan. En enää tanssinut jatkoilla, tanssin pääni sisällä. Olin löytänyt jotain. Löysin jotain lisää joka päivä ja jokainen päivä tuntui viikon mittaiselta, koska päässäni heilui niin monia tanssijoita, niin monia erilaisia tansseja, käsiä ja jalkoja, pumppaavia lantioita. Kun kurssi alkoi, olin valmis. Ne aiheet minä tunsin ja minusta piti tulla myrskyn Zeus, puhua muut pyörryksiin innostuksellani, saada ne tuijottamaan suut auki. Olin löytänyt oman aiheeni ja vihdoin sain olla siitä varma. Siitä voisi tulla ihan mitä vain. Se oli minun. Viikkokaudet olin pyöritellyt ensimmäistä kurssitapaamista päässäni ja miettinyt, mistä kulmasta lähtisin asiantuntemustani purkamaan. Tai innostustani, koska en ollut varma, kumpi niistä oli suurempi. Tai olennaisempi. Olin suunnitellut repliikkini valmiiksi ja nostanut leukani pystyyn. Tiesin, että tänään minua katsotaan ylöspäin. Kun kävelin tilaan, minua vastaan ei hyökynytkään muutosten myrskyävä meri, vaan luentosalillinen zeuksia. Muut olivat löytäneet saman kuin minä. Myrsky pyyhkäisi minut takariviin ennen kuin ehdin sytyttää loisteeni. Opiskelija toisensa jälkeen avasi suunsa lausuakseen sen timanttisen ajatuksen, jonka piti olla minun, MINUN! Ajatuksen, jota minä olin syöttänyt ja kasvattanut tuijottaen ensimmäisen yksiöni ikkunasta katolta putoavaa märkää lunta. Märkä lumi putosi niskaani, valui pitkin selkärankaa. Nämä tyypit varastivat pilvilinnani enkä ollut enää mitään. Tunnin aikana muutuin kirkkaasta mainostaulusta harmaaksi hiilipiirrokseksi. Olin yksi muista. Yksi muiden joukossa enkä edes eturivissä. Viimeisen rivin hiljaisuudesta on pitkä matka jumalaksi. Silja Proosa Sukellus parempaan oppimiseen / OPISKELU / #3/2010 — 45 Jokapaikan opiskelija Yksi pänttää mieluiten kotisohvalla lojuen, toinen tarvitsee koulun järjestäytynyttä ympäristöä. Entä sitten, kun et voikaan opiskella mielipaikassasi? Teksti: erna bodström Kuva: aukusti heinonen rento kotikoulu: • Omalta koneelta löydät kaikki tarpeelliset tiedostot, eikä muistitikun hukkaamista tarvitse pelätä. • Voit lueskella myös mukavasti sohvalla tai kylpyammeessa. • Kahvin keität helposti ja edullisesti. • Koti tarjoaa rajattomasti houkutuksia. Yksi jää nyhjöttämään telkkarin ääreen, toinen haltioituu Facebookista. Näin viet kodikkuuden kouluun: Omalla läppärillä on helppo työskennellä koulussakin ja edulliset juomat kulkevat mukana termarissa. Hakeudu lukusaliin hiljaisuuteen tai varaa mp3soittimeen lempimusiikkia rauhoittamaan opiskeluympäristöä. Kartoita myös kampuksesi sohvat ja nojatuolit. jämpti lukusali: • Kun koulun rajattuun ympäristöön tulee varta vasten opiskelemaan, on suunnitelmista helppo pitää kiinni. • Rauhallinen nurkkaus ja vapaa tietokone ovat usein kiven alla. • Koulun kuhinassa opiskelu voi jäädä seurustelun jalkoihin. Näin viet koulukurin kotiin: Pidä opiskelualue järjestyksessä ja orientoidu opiskelemaan jo kaivaessasi koulutarvikkeita esille. Laita puhelin hälyttämään, kun on aika aloittaa, niin et jämähdä internetin ihmeelliseen maailmaan. Pidä kahvitaukoja kuten kirjastossakin, mutta lopeta ne ajoissa. Kaatuvatko seinät silti päälle? • Valmistaudu loppukevään tentteihin puistossa linnunlaulu seuranasi. Raitis ilma ja aurinko virkistävät ja antavat uutta virtaa opiskeluun. • Uppoudu tenttikirjaan käydessäsi kampaajalla. Saat kauniin kampauksen lisäksi paljon aikaan, kun aloillaan pysyminen on pakollista. • Älä hukkaa aikaa kassajonossa, suihkussa tai lenkillä, vaan käy mielessäsi läpi edellisen luennon sisältöä ja yritä keksiä, miten sen yhdistäisi oikeaan elämään. • Cyclomania-leffassa Lauri Nurkse luki ihastuksensa pääsykoekirjat nauhalle, jota sopi sitten kuunnella korvalapuista non-stoppina. Vinkkaa elämäsi naiselle tai miehelle samanlaisesta lemmenteosta! • 46 — #1/2010 #3/2010 / KULTTUURIKOKEMUS 44 / Pianisti kuunteli katusoittajaa. pahempi kuin feissari Katu täyttyy askelista ja – jos todella huono tsägä käy – sävelistä myös. Syytän Murphya siitä, että nuo nuotin vierestä loilottajat, kitaraansa rämppäävät puolijuopot ja muut musiikin raiskaajat tuntuvat osuvan aina juuri minun tielleni. Narinkkatorilla parveilevista tekorempseistä feissareista katumuusikot ovat vielä piirun verran pahuuteen päin: heitä ei voi ohittaa kerralla. Naukuminenhan ulottuu vähintään parinkymmenen metrin säteelle! Jos kannettava cd-soitin on ostettu jostain muualta kuin Clas Ohlsonilta, niin vieläkin pidemmälle. En todellakaan tiedä, kumpuaako katumuusikon motivaatio hillittömästä esiintymishalusta vai kiinnostaako homma vain ansaintakeinona. Jos kyse on jälkimmäisestä, ehdotan perustettavaksi Katumusikanttien kummit ry:tä, joka pitäisi nuokin kurjat pois kaduilta ja pahanteosta. Lahjoittajaksi lupautuu ainakin allekirjoittanut. Maksan erittäin mielelläni muutaman roposen siitä hyvästä, että saan kulkea töihin ja yliopistolle rauhassa. Aloitan kuuntelukokeiluni Kaisaniemen metroasemalta Kluuviin kulkevassa tunnelissa. Puoleenväliin betoniputkea on leirinsä pystyttänyt kolmekymppinen farkkutakkimies, jonka esiintymistapa on suunnilleen yhtä rasvainen kuin hänen kappalevalintansakin. E viva España ei istu Helsingin harmaaseen maaliskuuhun tai kitaristin löysään ääneen. Musikaalisuutensa puutetta hän ei onnistu peittelemään sen paremmin kuin ohimokaljujaan. Olen päättänyt jököttää paikoillani vähintään vartin. Kukaan muu ei pysähdy. Viidentoista minuutin aikana yksi teinityttö käy heittämässä kitaralaukkuun kaksikymmensenttisen. Olen jo luisumassa säälin puolelle. Mietin, pitäisikö minun hakea trubaduurille kahvia ihan ihmisoikeuksien nimissä. Ha! Setä menetti juuri kahvinsa, sillä hän erehtyi vinkkaamaan minulle silmää. Aleksanterinkadulla kuulen heti katumuusikkovihani ehdottoman ykköskohteen. Numero uno on tietysti nauhurista tulvivan musiikin päälle kiekuva tyyppi. Halloo hei, Helsingissä riittää kyllä karaokebaarejakin, ei tarvitse tulla julkisille paikoille joikaamaan. Etenkään Aida-oopperan aarioita, joita ei vedetä ihan peruskoulun musatuntien pohjalta. Tätä tyyppiä en kestä edes varttia, mutta aasialaisturistit kestävät. He piirittävät pienen Pavarottin ja näppäilevät sormet tulessa kuvia. Kolmen sepän patsaalta kuuluu bongorumpujen paukuttelua, mutta mittani vuotaa jo yli. Pistelen puolijuoksua torin toiselle puolella, kirkon taakse turvaan. Siellä ratikka kirskuu, ihmiset puhuvat toisilleen ja kännyköilleen, auto tööttää. Ah, musiikkia korville! Katri Järvinen Katumuusikoita tavattavissa Helsingin keskustassa päivittäin, myös huonolla säällä. Kirjoittaja harkitsee siksi yksityisautoilun aloittamista. Luovan alan ammattilaisen työpaikkaa ei uhkaa maahanmuuttaja vaan harrastelija: bloggaaja korvaa toimittajan ja sunnuntaitaittaja graafikon. Röyhkeimmät amatöörit valtaavat ylikilpailtua elokuva-alaa. Teksti & kuvat: Tuuti Piippo Amatööri Tästä piti tulla särmikäs ja tulinen keskustelu kahden täysin erilaisen elokuvaohjaajan välillä. Lähtökohdat lupailevat dramatiikkaa: Oskari Sipola, 26, opiskelee neljättä vuotta Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän on tehnyt lyhytelokuvia koko ikänsä ja tullut alalle 17-vuotiaana Salattujen Elämien valomiehenä ja työskentelemällä myöhemmin Aku Louhimiehen assistenttina Käskyn kuvauksissa. Miika Ullakko, 22, opiskeli arkkitehdiksi, kunnes päätti tehdä kokopitkän elokuvan ilman alan opintoja ja ammattilaisten apua. Ullakko ohjasi, käsikirjoitti, näytteli, leikkasi ja osittain tuotti elokuvan Mitä meistä tuli, joka pääsi Finnkinon levitykseen ja useille kansainvälisille filmifestivaaleille. Kauppalehti Optio ja moni muu nimesi Ullakon yhdeksi Suomen nuorista tulevaisuuden elokuvavaikuttajista. Myös Ullakko on tehnyt leffoja pienestä asti. Käsikirjoituksen mukaan Ullakon piti siis astella polleana yhteiseen tapaamiseen ja Sipolan korvista piti nousta savua. Toisin kävi. Nuoret ohjaajat istuvat pöydän ääressä, juovat rauhassa kokista, ovat enimmäkseen samaa mieltä ja vaikuttavat innostuvan toisistaan koko ajan enemmän. Sipola nojaa tuolissaan taakse ja pudottelee harvakseltaan harkitun oloisia ajatuksia rauhallisen matalalla äänellä. Ullakko taas puhuu käsillään: selostaa fiiliksiään ja kokemuksiaan nopeasti suuremmin miettimättä. Vaaleat kikkarat heiluvat silloinkin, kun Ullakko selittää, miksi päätyi opiskelemaan jotain ihan muuta kuin elokuvaa: – Jos olisin ollut tosi rock’n’roll, olisin lopettanut jo yläasteen kesken ja alkanut tehdä vaan leffoja. Lukion jälkeenkään en ollut. Leffojen tekeminen tuntui leikiltä, ei työltä. Elävään kuvaan liittyviä projekteja on tarjoiltu lautaselle siihen malliin, ettei hän ehdi eikä halua tällä hetkellä opiskella. Kuka tahansa voi siis nykyteknologian ansiosta päättää olevansa suuri elokuvaohjaaja, kun taas toiset hikoilevat verta elokuvataiteen laitoksen pääsykokeiden vuoksi useampana vuonna. Eikö se ärsytä? – Alalla on niitäkin, joiden mielestä Mitä meistä tuli halventaa suomalaista elokuvaa. Musta se on päinvastoin, Sipola sanoo. Hänen mielestään Finnkino voisi ottaa teattereihin enemmänkin valtavirrasta poikke- KULTTUURI / #3/2010 — 47 ien vallankaappaus 1 1. Miika Ullakko teki elokuvan kymppitonnilla, mutta jäi sadoille kavereille palveluksen velkaa. 2. Oskari Sipola tarvitsisi kokoillan leffaan miljoona euroa, koska ammattilaisille maksetaan palkkaa. avia leffoja, erityisesti lyhytelokuvia. Sipolan omat lyhärit keskittyvät hahmoihin ja ihmisten välisiin suhteisiin – kuten perinteiset kokoillan draamaleffatkin tekevät. Ullakko ja Sipola eivät ajattele tulleensa alalle kovin erilaisia polkuja pitkin, sillä amatööreistä tulee usein ammattilaisia ennemmin tai myöhemmin. Yhdestä asiasta he voisivat olla eri mieltä. Sipola uskoo vahvasti, että lyhytelokuvia tekemällä oppii tehokkaimmin, sillä ohjaaja näkee työnsä tuloksen kunnolla vasta valmiissa elokuvassa. Ullakko tunnustautuu pitkän elokuvan faniksi ja haluaa mennä projektiin päistikkaa, miettimättä oppimista sen tarkemmin. – Intohimo edellä. Siinä ei ole mitään vikaa, Sipola hymyilee isällisesti. Harrastelijataustaan verrattuna TaiKin tuomasta statuksesta paljastuu monenlaisia hyötyjä: alan opiskelija tutustuu oman sukupolven tekijöihin jo koulussa, saattaa saada harjoitusprojekteihin ammattinäyttelijöitä ilmaiseksi ja saa helpommin tukea Elokuvasäätiöltä. Suurimmaksi eduksi Sipola ilmoittaa epäröimättä sen, että saa viettää kaiken aikansa elokuvan parissa. Ullakko myöntää, ettei yrittäisi toista kertaa yhdistää opiskelua ja leffantekoa. Kuvausten aikana tuli mietittyä, oliko tässä mitään järkeä. Mutta: ei järjellä olekaan mitään tekemistä elokuva-alan valitsemisen kanssa. Siitäkin ohjaajat ovat jo valmiiksi yhtä mieltä. – Fakta on se, että tällä alalla on Suomessa tilaa tosi pienelle määrälle ammattilaisia, Sipola myöntää. Ullakko nyökkäilee ja hymyilee vuorostaan: – Siksi mä myrkytin sun kokiksen. • 2 ”Joidenkin mielestä Mitä meistä tuli halventaa suomalaista elokuvaa. Musta se on päinvastoin.” GALLUP / #3/2010 — 49 Lasista läpi milloin tunsit turhautumista systeemiin? TEKSTI & KUVAT: VEERA LIPASTI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1. ilmari, taidekasvatus: AYY:n edustajiston kokouksissa. 2. mikko, automaatio- ja systeemitekniikka: Kun kurssien valinta ei sujukaan kuten luulin. 3. miska, konetekniikka: Kun jonossa yritetään kiilata. 4. Annika, kansantaloustiede: Kun tenttiin ilmoittautuminen ei suju kuten pitäisi. 5. topi, konetekniikka: Kun maksuvälineeni ei kelpaa. 6. karina, valokuvaus: Kun aivot eivät toimi. 7. antti, kansantaloustiede: Kun printterit eivät kertakaikkiaan toimi, eikä valittaminenkaan auta 8. anna, tekstiilitaide: Eilen, kun kuulin TaiKin kampusta kaavailtavan Otaniemeen. 9. jussi, mursu: Viime viikolla tulostinten pettäessä, ja kun tietokoneet eivät riitä. 50 — #3/2010 / IN ENGLISH / Busting the Finnish myths. Violent criminals at the bus stop FINNS ARE VIOLENT PEOPLE, SCHOLARS say. The stabbing seems to happen wherever the booze has taken over. text: erna bodström Illustration: mirka suikkanen “So where are all the violent people?” asked a Chilean guy walking in the Helsinki city center. The Finn, to whom this question was addressed, felt puzzled. Most Finns feel that Finland is quite a safe place to live. Still, Finland is home to a time-honoured culture of violence, Professor Emeritus of Criminal Law Eero Backman writes in the largest newspaper of Finland, Helsingin Sanomat. A common belief is that because Finns keep silent about their feelings, the problems are solved with fists. That’s why you see fighting students all over the school, right? No doubt the limitations in verbal communication contribute to the violence rates in Finland, but so does Kuningas Alkoholi, the ’King Alcohol’. In Finland, alcohol has always been a drink for special occasions rather than something to be consumed every day, argues British anthropologist Edward Dutton in HS. In the old days, alcohol was seen as a gateway from the humdrum everyday life to a sacred world. Letting yourself go took you closer to god. In Finland today, the function of alcohol is often still to get you drunk as fast as possible. Drinking enables letting the ego go and entering a sacred world of smalltalk, laughter and friendly intimacy, which the “normal” society might object. Getting drunk on a regular basis could almost be seen as a ritual most young Finns go through. However, most people move on becoming regular, civilized people who choose a pint of beer or a glass of wine over a bottle of vodka. Unfortunately, not everybody get over it. For some, drinking becomes a lifestyle, like for the legendary ski-jumping champion Matti Nykänen. Since his glorious days he has become the favourite antihero of the Finnish yellow press. Ultimately, he seems to be just a guy who opted to stay in the sacred world permanently. A few years ago, Matti Nykänen served the media in the role of typical violence criminal, as he was convicted for the typically Finnish violence crime. That is, take two unemployed, middle-aged buddies. Put them in a private apartment, give them vodka and wait. After hours of heavy drinking, an argument is likely to arise. Probably, the argument ends with one of the men stabbing the other. The closest you’ll probably ever come to the “time-honoured culture of violence” is meeting a “typical violent criminal” at the bus stop asking for a euro to get home to some notso-nice neighbourhood in Eastern Helsinki. For you, he is hardly dangerous – at most, a bit awkward. • IN ENGLISH / #3/2010 — 51 Giving an inch to tuition fees Aalto University is impressively represented in the decree paper of the Ministry of Education: from the 130 degree programmes selected for the tuition fee trial, 46 programmes are available in Aalto. The paper gives the university the opportunity to collect tuition fees in these programmes for the master’s students coming from outside the EU/ EEA countries until 2014. According to Vice President Martti Raevaara, the list is still expanding. – The Ministry basically asked the names of all the English-language master’s programmes, so that the universities could choose the programmes in which they collect the fees. The Ministry of Education still wants to complement the list. In order to collect the tuition fees, the university must first create a functioning scholarship scheme. The idea of the trial of the Ministry of Education is to transform the tuition fees into better quality teaching through bureaucracy: money is circulated from the state to the universities, from their treasury to students in the form of scholarships, and from students back to the universities. Martti Raevaara considers this idea with caution, even though he supports the trial. – I am slightly pessimistic about the numbers of students at an early stage, in particular. If five students out of 25 pay, there will be tension: should the teaching of the programme be organised better because the paying students might expect that? AYY Board Member in charge of international affairs Jarno Lappalainen and Secretary for International Affairs Hanna Sauli consider it particularly odd that the fees have to be collected to improve teaching – it would be more logical if students paid for the education which is already of a high quality. – Most likely the number of international students will collapse as happened in Denmark. At the same time, the study environment of Finnish students will shrink. According to the internationalisation strategy, the number of international students should be doubled by 2015 but at the same time the tuition fees are being introduced, Lappalainen wonders. – This is like giving an inch on tuition fees. In Germany, for example, tuition fees spread to most Bachelor’s Programmes. Students should pay attention to this. • TP ”The number of international students should be doubled by 2015 but at the same time the tuition fees are being introduced.” Read more at www.ainolehti.fi A lot to juggle Why Helsinki? Finland has been on my map since I was young – it was where my father’s family came from before moving to America. I visited TaiK on a trip to Helsinki and I chose the Masters’ Programme in Environmental Art since it seemed a step towards figuring out how to naturally combine studies from my former degree in Geography and Fine Arts. Helsinki struck me as a city where I could see myself living for a longer period of time, and I had encouragement from others to apply. You’ve been very active in student life. How has it been? I was looking for a way to extend beyond myself and my comfort zone. The TOKYO staff has been extremely supportive in making my participation possible, among others – even when I was unsure if it made any sense, for example when I did not understand a word of Finnish… But I ran as a student council representative and was elected. I really felt clueless in the beginning, so set out to learn more, especially with the advent of Aalto and other changes in the system here. I’ve been writing articles for TOKYO’s Torso magazine and I was also the student rep on the Equality Committee at TaiK, asking for translations constantly. Now I understand way more Finnish than before and I’m on our student association board with an amazing group of inclusive people. It is an unexpected and positive part of my life. Albeit between this and my studies there is a lot to juggle, and I always have the feeling that there is more I could do, for example getting others involved. What’s your favourite place in Finland? Since last winter I have been contented with being out in the middle of frozen snow-covered waters – not a familiar place for me – first in rural eastern Finland, and lately while crosscountry skiing in Helsinki. There is something about being surrounded by a vast white expanse, far-off landscape and long-distance sounds, knowing that you are still in an urban environment with plenty of people nearby. Your dreams? Falling madly in love, building a little house in a small community in a big city, being able to support myself doing what I enjoy… In general being a part of the shift towards a system that recognises the value of resources and all living things, including humans – where art is integral to life and not apart. • For Sarah Alden, 25, the student council and a seat on TOKYO ry board are ways of extending her comfort zone. The active Canadian still feels she could do more. text & photo: tuuti piippo AALTO PEOPLE AALTOLAISET WAPPU VAPPU LÄHESTYY WAPPU WAPPU VAPPUWAPPU! IS NEAR PYSY KUULOLLA STAY TUNED www.wappu.fi Everything you need to know about 22.4.-1.5. Do ur o nt ey s a forg et to purch Th o tt e k tic e Wappu Party 30.4 i l o p .! Di On stage: THE CAPITAL BEAT PUHURI DJ Diglet etc. Stats: 8/10€ K-18 klo 21-02 messages in a bottle / #3/2010 — 53 Power of Power I hate Guns ‘N Bullets. In fact, I hate them guns and bullets more than I hate the new incarnation of Guns ‘N Roses. And that, folks, is some Sweet Child ‘O Mine -kind of hate. Enough to start a Civil War really. Still. The guy who invented the concept of power should be shot. The guy who invented the concept of money should be shot twice. And then they both should be forced to listen to 148-year old W. Axl Rose singing Chinese Democracy just to make sure that the guys suffer greatly. Okay. Let’s get serious for a while, because I have yet to met a rich (or/and powerful) person with a sense of humor. Relaaaaaaax don’t do it. That one right there was a joke. What I meant to say was that personally I have never met a powerful (and/or rich) person with a true sense of self-irony. Therefore, let’s ask a 12-word question. What good have power (and/or money) ever brought to this world? Well, in the year zero Jesus Christ the superstar, apparently the son of God, was killed. Around the same time The Roman Empire raped the world. Then came along the crusades and again people, mostly women and children, suffered. A little bit later the great Incas and Aztecs (along with half a dozen civilizations around the globe) were destroyed. In North America, the land of free, the Indians were killed or tortured for the sake of land (and land is never free, folks, but it equals both money and power). In 1789-1799 the French were famously fighting so that we all could be free. (And in the middle of all this, even though no one actually cared, the Swedes and the Russians ruled our very own Finland until we gained independence and naturally started to kill each other, because killing, folks, is power and power brings money and money brings power). Then began the WW I, the WW II, the conflicts in the Middle East, in Korea, in Iran, in Cuba, in Bolivia, in Vietnam, in the Balkans, in Indonesia, in Iraq… and in the Summer of 2010 the newly born GNR will perform live here in Helsinki. Got the point? Not everyone gets the point. There are people who believe that money should run the world. Politically those people are usually on the right. Humanly they are wrong. Granted, the world could not function without a certain kind of economical system based on free markets, stocks, Wall Streets, JP Morgan’s, Fed’s and all that pathetic crap. Granted, sometimes money does create opportunities and jobs and brings true happiness even to ordinary people. But way too often the green or whatever color of money simply corrupts the societies, makes the rich happily richer and the poor sadly poorer. How can that be good? In fact, the only thing more harmful to this planet than money is the power. It is amazing how often even the tiniest of promotions changes a man or a woman towards Satan herself. The superiors usually claim that it is their position that alienates them from workers they used to drink beer with on Friday nights. It is not the position that alienates superiors from anyone but the way the use their power. Power of power. Power of being an idiot. Power of being a boss. Power of being someone who decides alone and listens to no one. Power of being someone who wants more power and more money. And the bigger the promotion, the bigger the power of power. Just think about the politics, even here in Funland. We have a president who just cannot stand the idea that she would need to give up her power. We have a milk fighting prime minister who somehow has managed to stay in power despite the fact the he believes that his power has given him legal and moral rights to do whatever he feels like despite how illegal or immoral his actions may be. Not to mention the fact that for 25 odd and sad years we had a President who was basically a dictator pretending to lead a democratic nation. More than any other person in the history of Finland, it was Kekkonen himself who fell in love with the power of power. I admit it. This entire column, each and every word of it, is naive as the concept of peace, love and understanding, pure milk and a warm November Rain. Still, do you dare to disagree? ANTTI J. PELTONEN The columnist is a Helsinki-based freelance journalist and Editor-At-Large for Kasino A4 magazine 54 — #3/2010 / ILTASATU ILTASATU / #3/2010 — 55 Kuvitus: Minna Mäkipää Jenni ja opintoputki Jenni piirsi kuution lävistäjän. Taustalla narskuvat kymmenet lyijykynät kertoivat, että muut auditoriossa istuvat 14-vuotiaat olivat myös tasokokeen kimpussa. Kynien synnyttämä äänimatto tuntui painostavalta, kymmenet muut kilpailivat samoista paikoista. Tasokoe oli tärkeä, sen perusteella jaettiin paikat lukioihin ja yliopistoihin. Viisi vuotta sitten läpi nuijittu uudistus oli muokannut lukio-opintoja: kokeen perusteella oppilaat sijoitettiin toisen asteen valmistaville linjoille, kuten kauppatieteelliseen tai luonnontieteelliseen lukio-ohjelmaan. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen ohjelmista siirryttiin automaattisesti yliopistoon. Uudistus oli saanut laajalti kiitosta. Tehottomat välivuodet oli saatu karsittua ja yliopisto-opintojen suoritusaika rajattua kolmeen ja puoleen vuoteen, peruskurssit kun käytiin nyt jo lukiossa. Kriitikot tosin väittivät, että varhaisteinit eivät vielä olleet riittävän kypsiä päättämään elämänsä suuntaa. Mikä olikin ihan totta, siksipä päätäntävalta jätettiin kokeet tarkastavalle lautakunnalle, joka osoitti oppilaat niihin ohjelmiin, joihin he kokeen perusteella soveltuivat. Nuoren mielen tehoton epäröinti oli vihdoin saatu sysättyä kansantuotteen kasvu-uran tieltä! Jenni palautti kokeen ja lähti pyöräilemään kotia kohti. Matemaattiset yhtälöt tuntuivat jääneen tarakalle, koe pyöri edelleen mielessä. 24-vuotias isoveli Markus oli jo kotona ja teki graduaan keittiön pöydän ääressä. Markus asui vielä kotona. Opintojen aikana työskenteleminen oli äskettäin kielletty, eivätkä opintotuki ja laina lukukausimaksun jälkeen tahtoneet riittää vuokraan. Opiskelijoiden verotiedot tarkastettiin säännöllisesti – pienetkin tulot johtivat merkintään luottotiedoissa. Uudistuksen oli todettu jouduttavan tehokkaasti valmistumista. Markuksen piti muutenkin opiskella ahkerasti, sillä reputettuaan pari tenttiä hän oli maaliskuussa joutunut opetusministeriön julkaisemalle Listalle. Ministeriö seurasi opiskelijoiden edistymistä neljännesvuosittain. Jos riittävää määrää opintopisteitä ei kertynyt, nimi julkaistiin ministeriön verkkosivuilla. Työnantajat seurasivat Listaa tarkasti ja useampi Lista-merkintä olisi työllistymisen kannalta tuhoisaa. Tämän oli todettu kannustavan opiskeluihin keskittymiseen. Jenni katsoi ahdistuneen näköistä isoveljeä. Syynkin hän tiesi: ensimmäisen vuoden jälkeen Markus oli huomannut, etteivät kauppatieteet sopineet hänelle. Valitettavasti alan vaihto oli hankalaa. Oppilaitoksen paikoista viisi prosenttia varattiin muille kuin uusille ylioppilaille, joten kilpailu alanvaihtajien kesken oli kova. Uudistuksen oli todettu hillitsevän alan vaihtoa tehokkaasti. Mutta onneksi olivat vapaat opinnot! Uuden säädöksen myötä opiskelijat saivat valita kuusi opintopistettä oman ohjelmansa ulkopuolelta. Aiemman tiukan moduulirakenteen jälkeen tämä oli Markukselle yhtä ekstaattista kuin siivu jallua vanhalle opiskelijajuopolle. Liian vapaavalintaisuuden oli kuitenkin todettu johtavan rattaisiin ilman ajuria. Parhaimmallakin OOPS:illa (Ohjelmakohtainen Opintosuunnitelma) suitsitut opinnot suistuivat liian usein melkoiseen kelirikkoon. Tästä syystä sivuaineet valitsi nykyään jokaisen korkeakoulun opintotoimisto. Järjestelmän oli todettu tehokkaasti lisäävän elinkeinoelämän toivomia aineyhdistelmiä. Markus selaili tilinpäätösstandardeja käsittelevää perusteosta sillä samalla lämmöllä, jolla Parnasson toimituksessa lehteillään Seiskaa. Jenni istahti veljen viereen ja ryhtyi arvailemaan ääneen, mille valmistavalle linjalle päätyisi. Sisarukset totesivat olevansa onnekkaita, kun saivat opiskella. • Tuukka Hetemäki Kirjoittajan ’voimalaulu’ on nyt Tommi Läntisen Kevät ja minä. Suunnittele AYY:n kalenterin kansi! Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) jӓrjestӓӓ 29.3. - 3.5.2010 kalenterin kannen suunnittelukilpailun. AYY julkaisee syksyllӓ 2010 ensimmӓisen aaltoajan opiskelijakalenterin. Kalenteri on jaossa kaikille AYY:n jӓsenille, eli kannen suunnittelijan teos pӓӓtyy monien tuhansien aaltolaisten kӓsiin! Suunnittelukilpailu on avoin kaikille AYY:n jӓsenille. Suunnitelmat tulee toimittaa viimeistӓӓn 3.5.2010 painovalmiina pdf-tiedostoina sӓhkӧpostilla osoitteeseen [email protected] (maksimikoko 10 mb). Suunnitelmatiedosto tulee nimetӓ niin, ettӓ siitӓ kӓy ilmi suunnitelman numero sekӓ suunnittelijan nimi (esim. 1_AEsimerkki.pdf). Maineen ja kunnian lisӓksi parhaan kannen suunnitellut saa palkinnoksi 100 euron lahjakortin Stockmannille. Kilpailua koskevat tekijӓnoikeuskysymykset: Tekijӓt sӓilyttӓvӓt suunnitelmiensa tekijӓnoikeudet. Voittajatyӧn tekijӓ sitoutuu antamaan ylioppilaskunnalle valtuudet kӓyttӓӓ suunnitelmaansa ylioppilaskunnan kalenterissa sekӓ mahdollisiin omiin ei-kaupallisiin tarkoituksiin ilman erillistӓ anomusta. Valokuvaajalla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen. Kuvaaja vastaa, ettӓ kuvassa mahdollisesti esiintyvӓt henkilӧt tai muut oikeudenhaltijat ovat antaneet suostumuksensa kuvan julkaisemiseen. Ylioppilaskunta ei kysy lupaa erikseen, ja mahdolliset valitukset tulevat tekijӓn vastuulle. Jӓrjestӓjillӓ on oikeus julkaista palkittu suunnitelma kilpailun tulosten julkistamisen ja muun kilpailusta tiedottamisen yhteydessӓ sekӓ verkkosivuillaan. Kilpailutyӧt: Kansi voi olla kuvitettu tai valokuva. Kansi on vӓrillinen (4/4). Pakollisina elementteinӓ suunnitelmissa on oltava teksti: ”Kalenteri 2010-2011” sekӓ AYY:n logo. AYY:n logon saa vektori- ja jpeg -muodossa verkkosivuilta osoitteesta www.ayy.fi/ viestintӓ. Kukin suunnittelija voi osallistua enintӓӓn kolmella (3) kansisuunnitelmalla. Kannen koko on 90 mm x 167mm. Lisӓksi wire-sidonnalle on varattava vasemmasta reunasta 10 mm ja oikealle on jӓtettӓvӓ 10 mm kӓӓntӧvaraa. AYY:n yhteystiedot AYY:llä on palvelupisteet kaikilla kampuksilla: Arabianrannassa, Kampissa ja Otaniemessä. AYY:n keskustoimisto toimii väliaikaisissa tiloissa Otaniemessä osoitteessa Lämpömiehenkuja 3. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät myös AYY:n internet-sivuilta http://www.ayy.fi: AYY > Yhteystiedot. Keskustoimisto Lämpömiehenkuja 3 02150 Espoo [email protected] Arabianranta Hämeentie 135 C 00560 Helsinki [email protected] 09 756 30431 Avoinna: ma–pe klo 11.30–14 Kamppi KY-talo Pohjoinen Rautatiekatu 21B 00100 Helsinki [email protected] 040 353 8283 Avoinna: ma–to 10–16, pe 12–14 KY-Palvelupiste HSE:n päärakennus, pohjakerroksen A-siipi 040 353 8275 tai 040 353 8272 Otaniemi Otakaari 11 02150 Espoo [email protected] 09-4681 Avoinna: ma–to 10.30–14.30, pe suljettu Avoinna: ma–pe klo 9–16. Asuntotoimisto on avoinna arkisin klo 12–16 sekä jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä klo 9-16.
© Copyright 2024