LAURI AHONEN - Ylioppilaslehti Aino
A A L LO N Y L I O P P I L A S L E H T I N r o . 7/ 2 0 1 0 ELÄMYSTAIKURI LAURI AHONEN NAURAA JA LUO 10 TAPAA REISSATA RAHATTA MATKA TULEVAISUUTEEN EKA KERTA METSÄSSÄ 2 Nro.7/2010 N r o . 7 /2 0 1 0 M E N E E A A L LO N P I N N A N A L L E 26 34 MATTI KUKKAROSSA, MIELI MAAILMALLA? Kymmenen tapaa reissata rahatta sivu 14 KUKA VUOKRAA BILEITÄÄN VARTEN SAAREN JA LAIVAN? Lauri Ahonen on luova häkkyrä kylteriksi sivu 20 14 OLETKO SINÄKIN HUONO SUOMALAINEN? Toimittaja nukkui ensimmäisen kerran metsässä sivu 34 * HELMENKALASTUS 6 Taiteen terminaalivaihe 9 Pelkkää juhlaa ja ensimmäinen metro 10 Anonyymit eläimet 13 Koukussa Susanna Kemppinen SYVISSÄ VESISSÄ 14 Kymmenen tapaa matkustaa opiskelijabudjetilla 20 Mielikuvitusjohtaja Lauri Ahonen 26 Matkustetaanko tulevaisuudessa vain virtuaalisesti? 34 Matkakertomus metsästä MATO-ONGELLA 38 Sukeltaminen on Sofian vastapaino 40 Gallupissa väsyneitä aaltolaisia 42 Kulttuurikokemus jumpassa ja riparilla 44 Hankalana opiskelukaverina lukihäiriö 46 Iltasatu 6 Nro.7/2010 Ei it seään voi l öytää. Tero Ikäheimosen näkökulma matkailuun, sivu 26. miehistö PÄÄTOIMITTAJA Anna Munsterhjelm ULKOASU Jaakko Suomalainen TOIMITTAJA Johanna Mitjonen KIRJOITTAJAT Linda Finell, Tuukka Hetemäki, Tero Ikäheimonen, Jenni Jusslin, Ilmari Jokinen, Kerttu Partanen, Tuuti Piippo, Anu Pynnönen, Satu Rämö, Sanna Räty, Laura Saarikoski, Niclas Storås, Sofia Ziessler KUVAAJAT JA KUVITTAJAT Tom Engström, Safa Hovinen, Joonas Lehtimäki, Kira Leskinen, Iiro Lindfors, Veera Lipasti, Minna Mäkipää, Eero Sakari Ainon naamakirja näytille Valokuvaustaidetta opiskeleva Veera Lipasti on tallentanut vuoden 2010 Ainojen gallup-sivuille 54 Aallon opiskelijaa ja syyskuun numeroon neljä opettajaa. Kuvilla on vastattu kysymyksiin muun muassa turhautumisesta, supersankaruudesta ja 2010-luvun sisusta. Visuaalisen gallupin ideana on ollut osoittaa, että pelkällä ilmeelläkin voi ottaa kantaa tai kertoa tarinaa. Samalla kuvaaja on päässyt kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja välineitä. Joulukuussa Veeran ottamat gallup-kuvat ripustetaan esille Ainon toimitukseen Otaniemeen ja tammikuussa kampuksille. Saa käydä tervehtimässä. Tähän numeroon Veera kuvasi väsyneen kaamosgallupin (sivu 40) lisäksi henkilöjutun Lauri Ahosesta (sivu 20). KUSTANTAJA Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) TOIMITUSNEUVOSTO Hanne Haapoja, Tuomas Jääskeläinen, Aku-Ville Lehtimäki, Juhani Mykkänen, Antti Oksanen, Jussi Rosendahl, Teija Sutinen, Maija Töyry (pj) ILMOITUSMYYNTI: Timo Herttua, 040 4827080 MEDIAKORTTI: www.ainolehti.fi/media PAINO Art Print Oy PAINOS 8 000 SISÄSIVUJEN PAPERI: Dito 100g/m2 KANNEN PAPERI: Galerie Art Gloss 250g/m2 YLIOPPILASLEHTI AINO PL 69 02150 Espoo Käyntiosoite: Lämpömiehenkuja 2 02150 Espoo etunimi. [email protected] 050 5209447 www.ainolehti.fi ISSN-L 1798-4394 ISSN 1798-4394 KANNEN KUVA Veera Lipasti Nro.7/2010 5 pääkirjoitus Ole se, jota pilkataan uka muistaa vielä Heikki Sorsan? Sen Salt Lake Cityn talviolympialaisissa kahdeksan vuotta sitten vilahtaneen lautailijan, jolla oli sitten huomiota herättävä kisakampaus jo kauan ennen Tommi Evilää. Irokeesi heiluen ja pleksilasit kiiltäen Sorsa veti laskujensa jälkeen leikisti käteen, virnisteli ja hehkutti hyvää meininkiä. Eikä hän ollut lähelläkään mitalisijaa. Sorsan häpeämätön hyväntuulisuus loukkasi perinteisiä urheiluihmisiä ja -toimittajia. Ei hemmetti. Voitto tai tappio, sporttikarpaasin poskella pitää valua räkä ja itku! Näitä Sorsan-teurastajia voisi kutsua vaikka olijoiksi. Olija tyytyy siihen, mikä on aina ollut ja kavahtaa muutosta – itsessään ja muissa. Jos olija lähtee automatkalle, se tarkistaa reitin ajoissa, varaa ylimääräisen kanisterin bensaa ja sepittää jo etukäteen selityksen, miksi ajoi siitäkin tienhaarasta harhaan. Olijasta seuraava on puhuja. Toisin kuin olija, puhuja rakastaa kaikkea uutta. Tai ainakin siitä puhumista. Puhuja analysoi yhteiskunnan kehitystä ja nurkuu sen vanhanaikaisuutta, mutta ei itse elä muutosta todeksi. Puhuja pitää älykkäistä mielipiteistä, jotka myötäilevät hänen omia näkemyksiään. Autoon asti puhuja ei koskaan pääse, koska se keskustelee niin kiivaasti yksityisautoilun oikeutuksesta. Tällä välin tekijät, kolmas laji, ovat ehtineet kaasuttaa jo kauas. Tekijät ovat niitä, jotka pysyvät liikkeessä eivätkä märehdi menneitä tai murehdi tulevaa. Tekijät keksivät idean ja ryhtyvät saman tien toteuttamaan sitä – viis keskeneräisyydestä, epävarmuudesta ja epäonnistumisen riskistä. Varaosia ja lisää polttoainetta saa matkan varreltakin. Tekijän huoleton meininki panee olijan ja puhujan kyräilemään. Ne sirottelevat nastoja tekijän tielle. Ne pilkkaavat muotopuolta kulkupeliä: sehän on ihan vääränlainen! Ne nyökyttelevät, kun tekijän autosta pamahtaa rengas puhki. Mitäs minä sanoin! Vuoden aikana me Ainon tekijät olemme tavanneet monta aaltolaista tekijää eli heikkisorsaa, viimeisimpänä tässä lehdessä haastatellun Lauri Ahosen (sivu 20). Heidän jälkeensä on toimittajakin niin täynnä inspiraatiota ja innostusta, että voisi saman tien perustaa firman, muuttaa Mongoliaan tai opetella leikkaamaan leffoja. Joskus eteen osuu myös henkisesti veltto olija tai ylikriittinen puhuja. Heitä kuunnellessaan alkaa itsekin epäillä Aallon ja AYY:n onnistumista. Ei siksi, että olija tai puhuja olisi oikeassa, vaan siksi, että hän ylipäätään on. Kuinka koskaan voidaan päästä huipulle, jos jäädään jatkuvasti tähyilemään taakse, epäilemään itseään tai lannistamaan muita? No, tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää. Anna Munsterhjelm Kira Leskinen 6 Nro.7/2010 Nro.7/2010 7 helmenkalastus / aallonharjalla TAIDE LÄHTI LENTOON Taideteos voi tarjota oivalluksen ja pysäyttää arkisen ihmisvirran julkisessa tilassa. Siksi kuvataiteilijat toivat maalauksensa lentoasemalle. Suurkiitos sille, joka keksi tuoda nämä teokset lentokentälle! lukee Artport-näyttelyn vieraskirjassa. Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalissa esiteltyjen teosten takana on Taikin maalauskurssilla alkunsa saanut taiteilijaporukka, joka on aktiivisesti vienyt taidetta näytteille julkisiin tiloihin. Saman ryhmän maalauksiin on ennen lentokenttää voinut törmätä muun muassa Helsingin rautatieasemalla ja Ruoholahden metroasemalla. Nyt esillä olleet yli 80 maalausta toivat terminaaliin uudenlaista eloa ja vetivät katsojia puoleensa. Teosten kuva-aiheet rajautuivat väljästi lentämisen ja matkustamisen ympärille: lentokoneiden yksityiskohtia, ihmisten kohtaamisia ja suomalaista luontoa. Joukossa on myös erikoisempia teemoja, sillä etsiessään innoitusta töihinsä taiteilijat pääsivät tutustumaan yleisöltä suljettuihin lentokenttätiloihin, kuten lentokoneiden huolto- ja paloasemalle. Yksi ryhmäläisistä on taidekasvatuksen osastolla opintojaan viimeistelevä Carolina von Schantz. Hänestä lentokenttä tai muu julkinen tila voi olla hyvä vaihtoehto taiteen perinteisille esittelypaikoille, sillä taide tavoittaa julkisessa tilassa enemmän ihmisiä ja sellaisiakin, jotka eivät gallerioihin astuisi. “Galleriat ja museot ovat paikkoja, jonne pääsy edellyttää tiettyjä asioita kuten pääsymaksuja, tietoa aukioloajoista ja tietynlaista käyttäytymistä. Museot ovat myös valikoivia siitä, mitä niiden tiloissa esitetään”, von Schantz pohtii. Artport-ryhmänäyttelyn lisäksi hänellä pystytti tänä syksynä oman, herkullisia värejä pursuavan Hedelmälihaa-näyttelyn perinteiseen galleriaan. ”Galleriatila oli ripustuksen kannalta ongelmattomampi, kun seinät ovat valmiiksi pystyssä.” Kirkkaasti valaistussa näyttelytilassa jättikokoon suurennettujen eksoottisten hedelmien mehevät värit pääsevät hehkumaan puhtaanvalkoisia seiniä vasten. Siellä katsoja voi melkein kuulla hedelmälihan tirisevän mehuksi. ”Galleriassa maalaukset pääsevät paremmin oikeuksiinsa kuin julkisessa tilassa, missä ne helposti jäävät ympäristön muiden visuaalisten ärsykkeiden ja äänimaailman jalkoihin”, Carolina von Schantz jatkaa ”oikean” näyttelytilan hyvistä puolista. Ripustuspaikkaa tärkeämpänä hän pitää kuitenkin sitä, että teokset saisivat näkyvyyttä ja arvostusta sekä vaikuttaisivat katsojaan. ”Toivoisin voivani välittää maalauksilla tunteita, joita ei voi sanoin kuvata. Olisi hienoa voida pysäyttää katsoja ja saada hänen mielessään aikaan oivalluksia tai jopa pohdintaa elämän tärkeistä teemoista”. Oivallus voi olla erityisen suuri silloin, kun taide tulee odottamatta vastaan – niin kuin nyt vaikka lentokentällä matkalle lähtiessä. Anu Pynnönen 8 Nro.7/2010 Iiro Lindfors helmenkalastus POIS ALTA, METRO TULLOO! Minuutti lähtöön. Kuljettajat asettelevat suojalaseja silmilleen ja jännittävät ajolihaksensa. Paalupaikat on ratkottu aika-ajoissa, joissa testattiin nopeuden lisäksi uuden biopolttoaineen – valkosipulinkynsien ja vissyn – tankkaamiskykyä. Ruutulippu heilahtaa, autot syöksyvät matkaan! Vauhti ei taida ylittää yleistä nopeusrajoitusta, mutta kulkupelien kirjavuus panee kokeneenkin formulafanin pään sekaisin. Erään auton runkona on lastenvaunut, toisen ostoskärryt ja kolmannen fillari. Koneinsinöörikillan nimikkokaara on tietysti vaaleanpunaisella kuplamuovilla topattu. Syyskuun lopussa Lakinlaskijaispäivänä ensimmäistä kertaa järjestettyjen Otatarhan ajojen odotetuin osallistuja oli Vapaateekkareiden tallin Länsimetro: viiden polkupyörän voimalla kulkenut oranssi laatikko. Raideliikenteeseen tottunut metro ei ollut tiukoissa kurveissa parhaimmillaan, joten se jäi kisan jumboksi. Päästäkseen Otaniemestä raiteita pitkin vaikkapa Kampin kampukselle täytyy metron prototyypin odottaa vielä viisi vuotta. AYY:n keskustoimistonkin alapuolella kulkevan tunnelin louhinnat on jo aloitettu. AM Nro.7/2010 9 helmenkalastus / pelkkää juhlaa aaltolaiset menevät, tulevat ja raportoivat ainolle. Lokakuisena aamupäivänä töihin harppovat kansanedustajat kohtasivat erikoisen mielenosoituksen: kymmeniä Aallon taidekasvatuksen opiskelijoita oli kokoontunut eduskuntatalon eteen lahjomaan kansanedustajia taiteella. Täysistunnossa käsiteltiin samana päivänä peruskoulun tuntijaon uudistamista ja taito- ja taideaineiden muuttamista entistä valinnaisemmiksi. Suunnitelmista huolestuneet tulevat kuvisopet halusivat vaikuttaa päätöksentekoon ”maan tavalla”. ”Noin 70 maalausta, piirustusta ja grafiikantyötä vaihtoi omistajaa ennen täysistunnon alkua”, kertoo KOOMA-ainejärjestön Reetta Nisonen. Moni kansanedustaja jäi jutustelemaan mielenosoittajien kanssa. Opiskelijoiden tekemät taideteokset herättivät Nisosen mukaan paljon ihailua. ”Vain yksi kansanedustaja kieltäytyi taideteoksesta, mutta hänkin lopulta otti sen, kun sanoin, että muutkin ovat ottaneet.” Teoksia taiteiltiin Taikissa viikkoa aiemmin. Lisäksi jaossa oli opiskelijoiden lahjoittamia vanhoja harjoitustöitä. Kolme tuntia kestänyt tempaus päättyi täysistuntoon, jossa opiskelijat täyttivät istuntosalin lehterit yhdessä kuvataideopettajien kanssa. Lahjonta tuntui vakuuttaneen ainakin osan kansanedustajista: ”Tuntui siltä, että saimme aikaan jotain konkreettista, kun yksi kansanedustajista luki teosten takana olleen saatekirjeen istunnossa ääneen.” Viininmaistelua ja savenvalantaa Kulttuuri täyttää Aallon, kun käyntiin pärähtää marraskuinen Art goes Aalto-viikko. Silloin aaltolaiset pääsevät osallistumaan taiteen tekemiseen kampuksilla pidettävissä työpajoissa. Ohjelmassa on muun muassa viininmaistelua, saven muovaamista sekä näytelmä- ja tanssi-improvisaatiota. “Kulttuuriin pääsee tutustumaan myös muualla pääkaupunkiseudulla alennettuun hintaan”, lupaa järjestelyistä vastaava Sini Kinnunen. Viisipäiväinen taideilakointi tarjoaa järjestäjien mukaan jokaiselle jotakin: kullakin päivällä on oma teemansa, jonka mukaan työpajojen sisällöt on suunniteltu. Nyt ensimmäistä kertaa järjestettävässä tapahtumassa työpajojen teemoja ovat kansainvälisyys ja ruoka, näytelmätaide, lehdet ja kirjoittaminen, musiikki sekä kuvataide. Art goes Aalto-viikon järjestäjät haluavat tarjota opiskelijoille uudenlaisen vaihtoehdon perinteisen kulttuuritarjonnan rinnalle. Muutaman tunnin mittaiset, koulupäivän jälkeen alkavat työpajat ovat aaltolaisten omaa käsialaa. “Työpajoissa luodut asiat asetetaan näytille viikon lopulla”, Kinnunen kertoo. “Toivoisin ihmisten lähtevän messiin avoimin mielin. Valmiiksi ei tarvitse osata mitään, riittää kun ilmestyy paikalle.” Art goes Aalto Workshop week Töölön, Otaniemen ja Arabian kampuksilla 15.–19.11.2010. Linda Finell Eero Sakari Taidelahjuksia kansanedustajille EPÄYHTÄLÖITÄ Vain joka kolmas perustutkinto-opiskelija ehtii suorittaa vähintään 45 opintopistettä lukuvuodessa. Ensi vuoden syksystä lähtien opintotukeen vaadittava pisteraja on saman verran. Alle 40 prosenttia uusista ylioppilaista pääsee korkeakouluun, vaikka 75 prosenttia hakee. Keskivertofuksi on 21-vuotias, vaikka sen ikäisellä voisi olla jo kandipaperit taskussa. Suomalaiset siirtyvät työelämään keskimäärin 28-vuotiaina. Työuran ihanteellinen pituus on 40 vuotta. Kolmannes nykyisistä 45-vuotiaista ei suostuisi tekemään töitä yli 63-vuotiaana mistään hinnasta. Opiskelijat pitää saada aiemmin sisään ja nopeammin ulos. Siksi opetusministeriössä on valmisteltu opiskelijavalintojen ja hakujärjestelmän uudistusta pian kaksi vuotta. Jos kaikki menee putkeen, yhteinen sähköinen systeemi otetaan käyttöön syksyllä 2013. Työn alla ovat myös opintoohjauksen kehittäminen ja opintojen nopeuttaminen sekä korkeakoulutettujen työurien pidentäminen. 10 Nro.7/2010 helmenkalastus / vieraissa sarjassa esitellään aallon koulutusohjelmia pinnan alta. KANSIS, EDUSKUNNAN ETEINEN Poliittisesta vaikuttamisesta kiinnostuneen aaltolaisen löytää useimmiten kansantaloustieteen laitokselta. OPISKELIJAT: Moni valitsee Economicumissa sijaitsevan kansiksen laitoksen, koska janoaa isona Arkadiankadun toiseen päähän töihin. Opiskelijoiden joukosta löytyykin aktiivisia ylioppilaskuntavaikuttajia. Nopea käytävägallup kertoo, että kansantaloustieteilijät ovat keskustelevia, teräviä ja “sellaisia, jotka salaa kaipaavat valtsikkaan, mutta pitävät sitä kuitenkin liian pysähtyneenä paikkana”. Eero Sakari OPISKELU: Kovempiin kauppisaineisiin verrattuna kansantaloustiede on hippien hommaa: ainevalikoimasta löytyy niin kehitysmaa- kuin ympäristötaloutta. Käytännössä koulutusohjelma on kuin lukion kansantalouden kurssi potenssiin sata – teemat ovat ummikollekin tuttuja, mutta nyt niitä pääsee kaivelemaan perusteellisesti. TULEVAISUUS: Kansiksesta valmistuneiden alumnien on helppo bongailla entisiä koulukavereita sanomalehdistä ja telkkarista: he joko tekevät talouspolitiikkaa tai kommentoivat sitä asiantuntijan roolissa. Samassa kortteerissa sijaitseva Valtion taloudellinen tutkimuslaitos VATTkin vetää. ULKOPUOLISILLE: JOO-oikeudella muutkin pääsevät uppoutumaan mikro- ja makrotalouden syvempiin syövereihin. Kerttu Partanen ANONYYMIT ELÄIMET JOONAS LEHTIMÄKI Nro.7/2010 11 rehtorin rupinat / helmenkalastus pakinoitsija tarkkailee ayy-politiikkaa pöydän päältä. pakinoitsijan nimi ei ala t-kirjaimella. AYY:n jäsentä maksoi SYL:n kehitysyhteistyömaksun lukuvuonna 2010-2011 TOKYOn jäsentä maksoi SYL:n kehitysyhteistyömaksun lukuvuonna 2008-2009 Ylioppilaskuntien jäsenillä on ollut mahdollisuus avustaa jäsenmaksunsa yhteydessä SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita noin viiden euron vapaaehtoisella maksulla. Tällä hetkellä SYL:lla on kehy-hankkeet Guatemalassa, Mongoliassa ja Sambiassa. Sano muikku, kardinaali Juhani! Hiljaista on. Konklaavi on sulkeutunut kotkanpesäänsä neuvottelemaan. Kansa seisoo kadulla ja tähyilee Etelärannan katolle. Nouseeko sieltä jo valkoista savua? Ovatko kardinaali Juhanin johtamat neuvottelijat vihdoin pääsemässä yksimielisyyteen? Tästä saattaa vielä tulla historiallista! Onhan viestintäpuoli varmasti ajan tasalla? On syytä suunnitella Suuri Hetki huolella. Itse olen aina pitänyt piirroksesta, jossa komearyhtinen Aleksanteri I kättelee Napoleonia Tilsitillä. Jos modernimpaa esitystapaa haetaan, myös Gorbatsovista ja Reaganista on olemassa oikein mukavia ja raikkaita yhteiskuvia. Rauhanjuhlan dramatisoinnin voisi myös tilata Pohjola-filmiltä. Jussi, Tessa ja Tiina olisivat edukseen esimerkiksi pohjoisten heimopäälliköiden asuissa. Puvustajan kannattaa käydä tonkimassa Korjaamon roskiksia voodoo-bileiden jäljiltä. Kaiken kruunaisi edustajisto, joka karauttaisi paikalle torvifanfaarin saattelemana ja olkinukeilla ratsastaen. Eräs mahdollisuus olisi myös amerikkalaistyylinen vihkivalan uudistaminen. Pian kaksi vuotta sittenhän KY:n ja TKY:n puheenjohtajat menivät vuosijuhlahuumassa keskenään naimisiin. Ratkaisua odotellessa puuhaa toki riittää. Nyt Rehtori on paneutunut abiturientti-ikäisen pojanpoikansa opintojen ohjaukseen. Aaltoon tietysti, mutta mihin siellä? TKK:n pilkkominen neljäksi korkeakouluksi on helpottanut kovasti. Jos nappula ei löydä mieluista alaa, lähetän hakupaperinsa Perustieteiden korkeakouluun. Samasta syystähän lukioonkin mennään. Vai eletäänkö tässä sittenkin vain tyyntä myrskyn edellä? Vara ei venettä kaada: mikäli ennustukset vuosituhannen kylmimmästä talvesta pitävät paikkansa, tarvitsee ylioppilaskunnan pian valittava uusi hallitus erittäin paksut untuvatakit. Käykääpä kysymässä arkistosta. Rehtori Jälkikirjoitus. Kollegani Tuula valittiin Imagessa Suomen parhaaksi rexiksi. Lämmin onnittelutervehdykseni sen johdosta! Ottakaapa muutkin mallia: nuorisolehteen päästäkseen ei tarvitse käyttää jalkojen verenkierron salpaavia pillifarmareita tai silmillä roikkuvaa otsatukkaa. Sellaisia taisi tosin Tuulakin käyttää kipitellessään 1970-luvun Munkkiniemessä. Olisiko törmännyt Riihitiellä itseensä Alvariin? Akateemikko muuten kuoli samana keväänä, kun Tuula sai valkolakkinsa. Elämä on. YhdEssä mAksuTTomAn sivisTYsYliopisTon puolEsTA Vasemmisto kutsuu nyt kaikki mukaan näyttämään, että parempi koulutuspolitiikka on mahdollista! Tule keskustelemaan koulutuspolitiikasta Aalto-yliopistolle maanantaina 15.11. - klo 9.30-11.00 Teknillisen korkeakoulun päärakennus, E-sali - klo 13.00-14.30 Taideteollisen korkeakoulun luentosali 6087 Mukana Vasemmistoliiton puheenjohtaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Paavo Arhinmäki. Taika tekee ihmeitä arjellesi kansanedustaja Paavo Arhinmäki Miksi et taikoisi kotiisi uutta ilmettä? Sävytettävät, peittävät Taika Helmiäismaalit ja kuultavat Taika Helmiäislasyyrit luovat mihin tahansa tilaan hohdokkaan tunnelman valon ja varjon vaihtelussa. Aloita ihmeidenteko maali-myymälästä. Etsi tarvittaessa lisätietoa netistä www.tikkurila.fi Kuvassa käytetyt värit: Harmony Sisustusmaali K392, oksakuvio Harmony F485 sekä Taika Helmiäismaali 2073. Tarkista väri aina värikartasta. vasemmisto.fi kasi ! k i a yöp a 2011 t a om kirjast ä d Löy rin työ ka k e e T TEEKKARIN TYÖKIRJA ILMESTYY ENSI VIIKOLLA, POIMI OMA KAMPUKSELTASI! Kira Leskinen Nro.7/2010 13 KUINKA UMPISOLMU AVATAAN, SUSANNA KEMPPINEN? Omaisuuskiistan sovittelun jälkeen KY ry:n pääsihteeri menee metsään tai merelle tuulettamaan päätään. Mitä ensimmäisen yhdistysmuotoisen KY:n pääsihteeri tekee? Oma rooli hakee tietenkin vielä paikkaansa. Työ on yhdistelmä toiminnanjohtajaa, talousjohtajaa ja tällä hetkellä valitettavasti myös juristia. Pääsihteeriä tarvitaan kylterikulttuurin pyörittämiseen: bileiden, urheilutapahtumien ja muiden järjestämiseen. Meillä on 3100 jäsentä ja puolen miljoonan vuosibudjetti – jonkun on koordinoitava niitä. AYY ja KY sovittelivat omaisuuskiistaa lokakuussa Juhani Saloniuksen johdolla. Miten umpisolmu saadaan aukaistua? Pitäisi muistaa, että ihmisillä voi olla eri mielipiteitä asioista, toimintatavoista, tehdystä ja tekemättömästä – ja että erilaiset mielipiteet ovat rikkaus. Harvoin on edes tarvetta täydelliseen konsensukseen. Eri mielipide ei tarkoita, että se olisi väärä tai laiton. Tai että se, jolla on eri mielipide olisi oikeutettu arvioimaan, onko joku toiminut lain mukaan tai moraalisesti oikein. Millaisia tunteita neuvottelutilanteet herättävät? Neuvottelut ovat olleet tervetullut, freesi avaus. Riitatilanne on kestämätön eikä siinä ole mitään järkeä. Hienoa, että kaikki nykytoimijat on saatu saman pöydän ääreen. Pystytään puhumaankin asioista, kun on yh- teiset lähtökohdat ja tavoite. Tavoitteena on tietenkin paras mahdollinen Aalto-yhteisö, jonka sisällä kaikki voisivat toimia ja voida hyvin. Olisiko ollut helpompi neuvotella trooppisella saarella drinkki kädessä? Jos jotain olisi voitu tehdä toisin, niin panostaa Aaltohankkeen alussa siihen, että yliopistolakiin olisi tullut mahdollisuus osakuntamalliseen ylioppilaskuntaan. Silloin jäi pohtimatta, mikä on kolmen vahvan korkeakoulukulttuurin rooli hallinnollisen ylioppilaskunnan alla. Aurinko kyllä helpottaa aina, ja neuvotteluissa kannattaa pitää verensokeri korkealla. Jos KY ry olisi hedelmä, mikä se olisi? Oltaisiin joku sopivan pröystäilevä, hieman tyylikkäämpi kuin muut. Oltaisiin ehkä tuore ja kokonainen ananas: se on näyttävä, sisältä mehukas ja makea ja niin iso, että siitä riittää kaikille jaettavaa. Kuinka pääsihteeri tuulettaa päätään? Kaikki ulkoilma-asiat ovat lähellä sydäntä. Olen ollut koko pienen elämäni partiossa ja purjehtinut. Vähintään kerran viikossa pitää päästä metsään tai merelle. Jenni Jusslin 14 Nro.7/2010 10 TAPAA REISSATA RAHATTA Teksti: Satu Rämö Kuvitus: Eero Sakari Mieli huutaa maailmalle, mutta tilin saldo itkee miinuksen puolella. Aino poimi opiskelijan kukkarolle sopivimmat matkaniksit. 1. YÖVY VIERAALLA SOHVALLA Älä maksa majoituksesta, vaan kanna reppusi tuntemattoman olohuoneeseen. Vapaita sohvanreunoja ja patjoja lattioilta löytyy Hospitality Clubin (www.hospitalityclub.org) ja Couch Surfingin (www.couchsurfing.org) kautta. Idea perustuu paikallisten ihmisten vieraanvaraisuuteen. Homma toimii totta kai toiseenkin suuntaan: on kohteliasta ottaa Suomessa vierailevia sohvasurffareita omaan kotiin. 2. NUKU LENTOKENTÄLLÄ Lentokentälläkin voi yöpyä. Nettisivusto www.sleepinginairports.com kertoo, millä kentällä on parhaat nukkumapaikat – tai minne ei ainakaan kannata jäädä. Singapore Changi paljastuu lentokenttien eliitiksi: My first experience at the Singapore airport was amazing - better then my house - free internet, video games... what else could a lone 19 yr old american girl traveler ask for? ”Mitä vähemmän, sen parempi” pätee Pariisin Charles de Gaullella. The SAS-people at CDG told us 'You are lucky, you can leave. We have to work here every day.' Lentokenttäyöpyjät ovat jakaneet sivustolla kokemuksiaan jo vuodesta 1996. Ranking-listojen lisäksi lentokenttäyöpyjät antavat toisilleen käytännön selviytymisvinkkejä: Pukeudu kerroksittain. Älä jätä matkatavaroitasi ilman valvontaa. Ole kohtelias vartijoille. Ole huomaavainen muita lentokenttänukkujia kohtaan ja käytä deodoranttia. 3. LÄHDE PAKSULLE LOMALLE Naapurikorttelista voi löytyä ilmainen unelmaloma, joka rentouttaa, naurattaa ja hämmästyttää. Matkusta lähelle ja nauti paikallisesta luksuksesta. Eli paksusta. Netissä toimiva matkatoimisto Nopsa paketoi paksu-palvelut 1–3 päivän retkipaketeiksi. Nopsa neuvoo, miten viettää lähiympäristössä design-iltapäivä tai toteuttaa kolmipäiväinen musiikkiloma. “Nopsan reitit rakentuvat tietyn teeman ympärille. Kysymys on siis erilaisten näkökulmien löytämisestä lähiympäristöön”, kertoo Nopsan toinen perustaja Ulla-Maaria Engeström. Retkiehdotuksia löytyy myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Voittoa tavoittelemattoman Nopsa-matkatoimiston käyttö netissä ei maksa mitään. ”Kuluja ei tule välttämättä ollenkaan, sillä esimerkiksi Outi Ampujan Hiljaisuus-retkelle Helsinkiin pääsee HSL:n lipun hinnalla”, sanoo Nopsa-tiimin toinen jäsen, Liisa Jokinen. Nopsa on myös sosiaalinen matkatoimisto: verkkopalvelussa voi kommentoida ja ehdottaa uusia Nopsa-retkiä ja -kohteita. Nro.7/2010 15 500 korkeakouluopiskelijaa lähtee vuosittain korkeakouluharjoitteluun ulkomaille CIMOn kautta. 16 Nro.7/2010 PAKSU = paikallinen luksus Nro.7/2010 17 4. MYY MATKAJUTTU Kirjoita matkaltasi lehtijuttu. Jos osaat kirjoittaa ja sinulla on hyvä jutunaihe terävällä näkökulmalla, saatat saada ideasi kaupaksi. Juttupalkkio tosin harvoin kattaa edes matkan kustannuksia, joten ole luova. Lyöttäydy yhteen suosikkimaasi turistiviranomaisen kanssa ja kinua lennot majoituksineen. Tai hanki matkallesi sponsoreita. Jutun myyntityö vaatii kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Matkailulehti Mondoon saapuu kymmeniä juttuideoita viikossa. Helsingin Sanomien Matka-sivut taas eivät julkaise juttua, jos toimittaja on saanut jotain ilmaiseksi matkanjärjestäjältä tai paikalliselta turistiviranomaiselta. Kauppaa ideaasi myös paikallis- ja harrastelehtiin – hekin ostavat matkajuttuja. Matkatoimittajan työ ei ole lomailua, mutta toimisto on välillä mukava siirtää ahtaan yksiön nurkasta allasbaariin. 5. RYHDY TAKAPENKIN KUSKIKSI Roadtrip! Jos sinulla ei ole kiire, matkusta autolla. Liftaamista turvallisempi vaihtoehto on etsiä kyyti etukäteen. Matkaseuraa hakevat kuskit ja autokyytiä kaipaavat matkalaiset löytävät toisensa netissä. Matkustaja ja kuljettaja sopivat yksityiskohdista kuten bensakulujen jakamisesta keskenään. Automatkalaiset kohtaavat täällä: www.ekoroad.com, www. roadsharing.com ja www.facebook.com/carpooleurope. 6. HYPPÄÄ FILLARIN SATULAAN Toimittaja Matti Rämö on pyöräillyt Itä-Pakilasta Saharan reunalle ja takaisin. Pyöränkumia on kulutettu myös Intiassa, Vietnamissa ja Jäämeren seudulla. Fillarin selästä näkee paljon. “Matka on myös pieni ’Korkea veisu’ polkupyörälle, joka on hämmästyttävän hieno ja ympäristöystävällinen liikkumisväline. Pyöräily tekee hyvää sielulle ja keholle. Stressi kaikkoaa satulassa, mieli sulautuu osaksi maisemaa”, Matti Rämö kertoo pyörämatkailusta kertovassa blogissaan Ylen sivuilla. 7. HARJOITTELE ULKOMAILLA Korkeakouluharjoittelupaikka on ovi eksoottiseen maahan – vaikkapa Ruotsiin. Harjoittelu ei ole lomailua, mutta se on mahdollisuus asua ulkomailla ja tehdä viikonloppumatkoja kohdemaasta riippuen joko viidakkoon tai Södermalmille. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO välittää harjoittelijoita suomalaisorganisaatioihin, esimerkiksi Finpron toimipisteisiin. IAESTE-ohjelman kautta välitetään tekniikan alan paikkoja. Nämä paikat tulevat hakuun korkeakoulujen kautta. Maaohjelmien kautta pääsee harjoitteluun EU:n ulkopuoliseen maailmaan. CIMOsta voi saada myös pientä apurahaa YK:n ja EU:n organisaatioista itse hankittua harjoittelupaikkaa varten. “Lontoossa sijaitsevat harjoittelupaikat ovat kestosuosikkeja. Kiina on kiinnostanut viime aikoina paljon”, kertoo CIMOn harjoittelu ja jatko-opinnot -yksikön päällikkö Marjaana Kopperi. Maailmalle lähtee CIMOn kautta vuosittain noin 500 korkeakouluopiskelijaa. Suosituimpiin paikkoihin tulee kymmeniä hakemuksia, vähemmän haluttuihin alle viisi. “Maaohjelmien paikkoihin on yleensä helpompi päästä”, Kopperi vinkkaa. 18 Nro.7/2010 Ohjeita lentokentällä yöpyjälle: Pukeudu kerroksittain. Älä jätä matkatavaroitasi ilman valvontaa. Ole kohtelias vartijoille. Ole huomaavainen muita lentokenttänukkujia kohtaan ja käytä deodoranttia. www.sleepinginairports.com 8. MATKUSTA BUSSILLA Bussilla reissaaminen on halpaa. Matka Malmöstä Madridiin kestää puolitoista päivää ja maksaa 175 euroa. Lontoosta Prahaan pääsee 22 tunnissa ja 40 eurolla. Junaa ahtaammassa bussissa tutustuu väkisinkin vierustoveriin. Eurolinesin 175 euroa maksavalla bussipassilla alle 26-vuotiaat saavat suhata 15 päivää ympäri Eurooppaa. Vastaava Interrail-lippu on satasen kalliimpi. Eurolinesin kyytiin päästäkseen suomalaisen on matkustettava ensin Viroon tai Ruotsiin. Nro.7/2010 19 9. TEE GRADU, JOKA VAATII MATKUSTAMISTA ULKOMAILLE Valitse graduaiheesi siten, että ”joudut” tekemään matkan tai pari ulkomaille. Työntäyteisen tutkimuspäivien jälkeen voi hyvällä omallatunnolla jäädä pariksi päiväksi rentoutumaan. Gradututkimuksen rahoitusmahdollisuuksiin voit tutustua muun muassa osoitteessa www.saatiopalvelu.fi. 10. LÄHDE VAIHTO-OPISKELIJAKSI Malesia on hyvä paikka lomailla suorittaa opiskelijavaihto. Lähde opiskelijavaihtoon edulliseen maahan, jossa opintotuella elää hyvin. Käy kuitenkin tekemässä edes tentit. Jos opintopisteitä ei kerry tarpeeksi, joudut maksamaan tuet takaisin – ja rahaa matkailuun jää entistä vähemmän.* 20 Nro.7/2010 Nro.7/2010 21 ELÄMYSTAIKURI Teksti: Anna Munsterhjelm Kuvat: Veera Lipasti Ensin oli tupakka. Sitä eräs kuudesluokkalainen Lauri kokeili kaverinsa, vähän kovemman pojan, innostamana. Puolen tunnin yskimisen jälkeen Lauri meni äitinsä luo ja vannoi, ettei enää koskaan polta. Sittemmin markkinoinnin opiskelija, Bolder Helsingin suunnittelija ja digitaiteilija Lauri Ahonen on luopunut innostuksen kohteistaan vain lääkärin määräyksestä. Juuri nyt Ahonen luo uutta ilmiötä, joka sisältää ennen kaikkea saippuakuplia ja naurua. 22 Nro.7/2010 ” Voin päättää, ettei joku asia häiritse mua. Joku on sanonut, että jos neljän miljoonan omistaja häviää niistä yhden, se voi valita, jääkö harmittelemaan menetystä vai iloitseeko niistä kolmesta jäljellejääneestä. ” Tiedättehän Bolder Helsingin? Se on se trendikkäiden kauppispoikien muutama vuosi sitten perustama markkinointiputiikki, josta Aino ja Kylteri ovat kirjoittaneet harva se numero. Kun keltanokka-Bolder kurvasi vauhdilla nettiin, graafikoiden Pingstatefoorumilla kommentoitiin happamasti: Kovat puheet ja jos vain totta puhutaan niin duunit eivät "ihan" ole puheiden tasolla. Enkä montaa ihmistä tiedä jotka uskaltaisivat noin suvereenisti itseään kehua, ja monella heistä on portfolio vuosikymmentenkin mittainen. Ja: Senkin huomaa että tekijät ovat tosi innoissaan uudesta firmasta, joka myöskin herättää sellaista aloittelufiilistä. Yksi Bolderin perustajista, suunnittelija Lauri Ahonen otti näpäytykset vastaan rennosti, hymiöitä heitellen. Hän kiitteli kriitikoita, selitteli tekijöiden valintoja ja lupasi panna parannusehdotukset muistiin. Ei siis esimerkiksi pottuillut takaisin, kuten meillä muilla on toisinaan tapana tehdä. Ehkä se tosiaan oli sellaista aloittelufiilistä. Mutta kolme vuotta myö- hemmin Ahonen on edelleen innoissaan. Hän puhuu onnellisuudesta, tekemisen palosta ja intohimosta niin, että kirjoitettuna se kuulostaa pelkästään kornilta. Tämä juttu pitäisikin kuvata videolle: 26-vuotias markkinoinnin opiskelija keikkuu tuolillaan, heiluttelee käsiään ja nauraa remakasti. Itselleen, muistoilleen, kysymyksille. Niin tarttuvasti, että pienen kahvilan muidenkin asiakkaiden poskiin kovertuu hymykuoppia ja tarjoilija pysähtyy ovensuuhun kuuntelemaan. Lauri Ahosella ei ole koskaan tylsää töissä. Ei ole ikäviä duuneja, on vain mahtavia ja vähän arkisempia. Kaikesta löytää kyllä jotain innostavaa, jos itse siihen uskoo. ”Ihmiset miettii ihan liikaa sitä, miksei joku juttu onnistu. Pitäisi miettiä, miten sen saisi onnistumaan. Asiat eivät ole vaikeita, ihmiset vaan tekevät niistä sellaisia.” Ja tehdäkseen elämästä vielä mahtavampaa Ahonen on viime kuukausina keskittynyt projektiin, johon liittyy pal- jon saippuakuplia, ilotulituksia ja kuohuvia juomia. Ja yllätyksiä! Piipahdetaan kuitenkin en- sin 1990-luvun Vantaalla. Siellä tavallisen keskiluokkaisen perheen poika on ryhtynyt tupakkakokeilunsa jälkeen potkimaan footbagia. Hän käy kisoissa ”Jotain siistiä ja hauskaa” on tähän mennessä tarkoittanut esimerkiksi Suvilahdella järjestettyjä venekekkereitä Flow-viikonloppuna tai kansainvälistä design-kilpailua. nittelee kuitenkin vielä muutaman vuoden: järjestää bileitä esimerkiksi saarella, luolassa ja tehdashalleissa. Lopulta oli pakko luovuttaa. Kuulon vaurioituminen on ollut yksi harvoista vastoinkäymisistä, jotka ovat pysäyttäneet Ahosen. Tulevaisuus musiikkialalla meni siinä. Oli keksittävä jotain muuta. Tapahtumajärjestäjänä Ahonen oli tarvinnut mainoksia, ja ryhtynyt taiteilemaan niitä itse. Pian julisteita pyysivät kaveritkin. Siinä se oli: graafinen suunnittelu ja design, Ahosen seuraava intohimo. Viitisen vuotta sitten elämä oli vielä enemmän ruisleipää kuin samppanjaa ja hattaraa. Ahonen haki opiskelemaan Lahden Muotoiluinstituuttiin ja Taikkiin, muttei päässyt sisään. Pääsykokeissa olisi pitänyt osata piirtää käsin paremmin kuin tietokoneeseen tottunut Ahonen. Kolmannen epäonnistumisen jälkeen sekä pyrkijä että tukena olleet vanhemmat alkoivat epäillä, oliko ala sittenkään oikea. ”Turhautti niin paljon, että päätin mennä kauppikseen sen sijaan. Markkinointi oli aina kiinnostanut mua.” Kevään 2006 Ahonen istui Fazeja treenaa kuusi kertaa viikossa, kunrin leipätehtaalla kuulosuojaimet pääsnes ura kaatuu selkävammaan ja puoli sä, vahti konetta ja luki pääsykoekirvuotta kestävään fysioterapiaan. joja. Illat kuluivat valmennuskurssilla. Urheilun paikan vie konemusiikki, enSeuraavana syksynä hän tutustui kaupsin harrastuksena ja sitten työnä. Laupiksessa tuleviin yhtiökumppaneihinri ostaa rippilahja- ja kesätyörahoilla sa, jotka olivat juuri päättäneet perusdj-kamat, vaikkei hänellä ole aavistustaa oman firman. takaan koko hommasta. Koulukaverit”Täydensin porukkaa sopivasti, olen kin nauravat. tällainen luova häkkyrä.” ”Jostain syystä vain olin tosi innosAluksi Ahonen pyöritteli Bolderissa lätunut ajatuksesta. Myöhemmin lupasin hinnä Photoshopia, mutta nyt skaala on lainata naapurilleni soittimiani bileisiin. venynyt esimerkiksi markkinointiin, videLöysinkin sitten itseni järjestämästä oiden ohjaamiseen ja editointiin. Ja toisin heidän kanssaan reivejä Vihdintien alla kuin urheilussa ja musiikissa, visuaalisella kulkevaan alikulkutunneliin.” alalla Ahosen fysiikka ei ole vielä pettänyt ”Siinä ympäristössä kasvoin. Kävin – ellei pientä silmäkremppaa lasketa. keikoilla ja järjestin bileitä pari vuotta. ”Voin elää sen kanssa. Voin päättää, Se oli kaikkein tapahtumarikkainta aiettei joku asia häiritse mua. Joku on sakaa elämässäni.” nonut, että jos neljän miljoonan omisSitten tulee se Hype Clubin keikka, taja häviää niistä yhden, se voi valijoka soi lukioikäisen Lauri Ahosen korta, jääkö harmittelemaan menetystä vai vissa vielä seuraavana päivänäkin. Tiniloitseeko niistä kolmesta jäljellejäänitus, diagnosoi lääkäri. Ahonen sinneestä. Vastoinkäymisten jälkeen arvos- 24 Nro.7/2010 tan vain enemmän sitä, mitä mulla on”, Ahonen sanoo. Ja nauraa taas. ”Nuorempana halusin aina voittaa. Nyt sillä ei ole väliä.” Isommat vastoinkäymiset taisivat kuitenkin loppua silloin, kun Ahonen pääsi kauppikseen. Sen jälkeen itseoppinut graafikko ja digitaiteilija on muun muassa kerännyt kunniamainintoja Young Lions Finland -mainoskilpailussa. Nyt niihin yllätyksiin. Katso taivaalle: kaupungin yllä leijailee värikkäitä palloja, saippuakuplia ja ilotulituksia. Seurataan niitä meren äärelle. Siellä hyvännäköiset pari-kolmekymppiset tanssivat kesävaatteissa rantahiekalla tai laivan kannella, nauravat ja pussailevat. Pullonkorkit poksahtelevat ja baarimikko sekoittaa drinkkejä. Dj notkuu pöytänsä takana. Rikkaiden amerikkalaisteinien grillibileet? Ei, vaan ilmiö nimeltä UU Theory – making the unimaginable. Se on Lauri Ahosen ja Bolder-kavereiden uusin innostuksen kohde. Tarkoitus on päinvastainen kuin suomalaisella melankolialla ratsastavalla Kasino A4 -tyylilehdellä: UU Theory tahtoo tehdä pimeän ja kylmän Pohjolan elämästä värikkäämpää ja hauskempaa. ”Haluttiin tehdä jotain siistiä ja hauskaa, päästä toteuttamaan itseämme.” ”Jotain siistiä ja hauskaa” on tähän mennessä tarkoittanut esimerkiksi Suvilahdella järjestettyjä venekekkereitä Flow-viikonloppuna tai kansainvälistä design-kilpailua. Periaatteessa konseptin alla voisi tehdä mitä tahansa, Ahonen sanoo. Ja ideat – ne vain tulevat. Esimerkiksi UU Island: ”Tajusin että hei, Uunisaaressahan on kaksi uuta. Siellä oli järjestetty en- nenkin, vuosia sitten, dj-klubeja. Otettiin selvää, milloin saari olisi vapaana, ja Taiteiden yönä se oli. Ja vieressähän on Kaivari, sieltä olisi mahtava katsella ilotulituksia. Sitten ruvettiin vain hankkimaan yhteistyökumppaneita ja kutsumaan ihmisiä.” Tuloksena oli viidensadan hengen juhlat, joita ylistettiin jälkeenpäin Facebookissa sydämillä, huutomerkeillä ja kiitoksilla. Vain yksi juttu jäi harmittamaan järjestäjää: ”Ensi kerralla pitää valita vähän lämpimämpi ajankohta.” ” Meni neljä vuotta, ettei mun töitä vain haukuttu design-piireissä. ” Lämpimämpää voisi olla nyt- kin. Lokakuun lopun koleus kohmettaa Ahosen sormet, kun hän poseeraa valokuvaajalle keskellä Kalevankatua. Poseerata on tosin liian staattinen verbi: oikeasti Ahonen loikkii, pyörähtelee, pomppii ja vääntyilee niin, että kuvaajaltakin karkaa lopulta kirosana. ”Anteeksi! Nyt mä pysyn paikoillani!”, Ahonen lupaa ja pysyykin – puolikkaan sekunnin. Paikallaan pysymistä hän on miettinyt isommassakin mittakaavassa. Mieli tekisi ulkomaille asumaan, mutta Suomessakin työpöytä on jatkuvasti täynnä kiinnostavia projekteja. ”Oon miettinyt, kuinka sidottu olen johonkin paikkaan. Enemmänkin on kyse siitä, etten halua tehdä yksin, vaan tarvitsen yhteisön. Parhaat ideat eivät synny yksinään.” Ulkomaille Ahonen ei menisi välttämättä töitä tekemään, vaan vain elämään. ”Lomalla sitä on aina niin turistina. Tosin kun menen lomalle vaikka Hongkongiin, istun kuitenkin heti illalla hotellin aulassa tekemässä töitä. Enkä missään nimessä koe sitä taakaksi.” Palataan vielä alkuun, Bolderin polleista nettisivuista nousseeseen keskusteluun. Pingstaten tuomiosta huolimatta Ahonen jatkoi samalla linjalla ja teki myöhemmin henkilökohtaisista sivuistaan vielä överimmät. Lauriahonen.fi kertoo ”nykyajan tarinankertojasta”, jolla on ”maailmanluokan Photoshop-taidot” ja kaksi syytä menestykseensä: pelottomuus ja usko omaan itseensä. ”Portfolio edustaa sellaista jenkkityyliä, mitä Suomessa ei juuri näe. Täällä ollaan niin anteeksipyyteleviä. Jenkeissä ollaan paljon kannustavampia. Suomen design-piireissä kesti neljä vuotta, ettei mun töitä enää vain haukuttu.” Kuulostaisi katkeralta, ellei Ahonen nytkin nauraisi. Arvattavasti hän hekottelisi myös menettäessään miljoonan, hajottaessaan housunsa tai kadottaessaan lompakkonsa. Oikeastaan on hyvä, ettei Suomessa olla vielä kovin tottuneita näin positiiviseen ja häpeämättömään asenteeseen. Sillä eihän mihinkään valmiiseen muottiin voisi tunkea tyyppiä, joka on tehty värikkäistä ilmapalloista, saippuakuplista, aamuun asti jatkuvista bileistä ja ihan valtavasta naurusta.* REPORTAASIA HENKILÖKUVAA GONZOA BLOGIA PAKINAA PIIRROSTA STUDIOKUVAA SARJAKUVAA RUNOA UUTISIA ILMIÖJUTTUJA Haluaisitko päästä tekemään juttuja tai kuvia AYY:n omaan Aino-ylioppilaslehteen? Tule avustajatapaamiseen keskiviikkona 15.12. klo 17 Ainon toimitukseen, Otakaari 11! Luvassa ideointityöpaja ja kuplajuomaa. Ilmoittaudu mukaan lähettämällä meiliä [email protected]. Tervetuloa kaikki lehdenteosta kiinnostuneet! Koska aina ei mene putkeen. Tapiolan UNDO-vakuutus korvaa lääkärikuluja, rikkoutuneita tavaroita sun muita takaiskuja. Kotona sekä reissussa. Tilaa suoraan netistä alkaen 6 € / kk. TapiolaUNDO.fi Koska aina ei mene putkeen. Palveluntarjoaja: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola 26 Nro.7/2010 KUN TÄ N Ä Ä N LÄHDEN Teksti: Tero Ikäheimonen, Anna Munsterhjelm, Kerttu Partanen Kuvat: Jaakko Suomalainen, Safa Hovinen Nro.7/2010 27 28 Nro.7/2010 Lomapäiviä on pantattu puoli vuotta. Marraskuu on raivattu tenteistä vapaaksi ja reissua varten nostetut opintolainat vaihdettu dongeiksi ja bhateiksi. Kaakkois-Aasian Lonely Planet on hankittu, rokotukset otettu ja sisko pakotettu kissavahdiksi. Viimeiset matkaa edeltävät illat venyvät aamuun, kun pöytä on saatava puhtaaksi rästitehtävistä. Aamulla taksi Helsinki-Vantaalle, rinkka hihnalle, kahdentoista tunnin päästä ollaan jo lempirannalla. Kuulostaako tutulta? Niin meistäkin. Matkailusta on tullut niin ennalta-arvattavaa. Siksi kurkistimme sen tulevaisuuteen. Nro.7/2010 29 Nukahdin hallien varjoon 1. ”Luopuisin mieluummin vaikka opiskelupaikastani tai asunnostani kuin matkustamisesta. Jollei koskaan mene oman kuplansa ulkopuolelle, jää henkisesti tyngäksi. Tajusin tämän lopullisesti neljä vuotta sitten, kun matkustin junalla Aasiassa. Sen ahtauden, hajun ja metelin jälkeen osaan asettua VR:n myöhästelyn yläpuolelle.” Maria, 26 2. ”En ole juuri matkustellut, Ruotsin-risteilyjä ja lapsuuden Kanarian-reissuja lukuun ottamatta. Haluaisin kyllä mennä enemmän. Voi olla, että esimerkiksi lentämisen kustannusten noustessa hurjasti lopetan matkustamisen kokonaan.” Jukka, 22 Nettitsekkauksen ansiosta Helsinki-Vantaalle ei tarvitse enää kiiruhtaa kolmea tuntia ennen lennon lähtöä. Se onkin ainoa parannus, mitä siipimatkailun mukavuuteen tulee. Nöyryyttäviin turvatarkastuksiin on jonotettava kuin keskitysleirille eikä halpalennoilla saa enää kahviakaan. Jalkatilat ovat aina liian ahtaat, mutta ei kannata valittaa: Ryanair aloittaa seisomapaikkojen turvatestaukset jo ensi vuonna. Lentoyhtiöt ovat tarponeet kriisisuossaan jo vuosia. Jos eivät lennonjohtajat, perämiehet tai kenttähenkilöstö satu olemaan lakossa, peittää tuhkapilvi taivaan tai terroristi tiputtaa koneen. Pidemmällä tähtäimellä polttoaineen saatavuus ja hinnannousu ovat kuitenkin kohtalokkaampia kysymyksiä. Ne, joilla on varaa hankkia uutta ja energiatehokasta kalustoa, menestyvät. Lentokoneiden energiatehokkuus petraantuukin koko ajan: nykyään noin prosentin verran vuodessa ja yhteensä 70 prosenttia viimeisen 40 vuoden aikana. Koska realistista vaihtoehtoa nykyisille polttoaineille ei ole ihan heti näköpiirissä, voidaan päästöjä pienentää parhaiten teknologiaa ja lennonjohtoa kehittämällä sekä päästörajoitteilla. Nyt kaikkien Suomesta lähtevien ja tänne saapuvien lentojen hiilidioksidipäästöt tekevät noin kaksi miljoonaa tonnia, kun maan koko talouden päästöt ovat yli 80 miljoonaa tonnia. Päästöistä voidaan päästä kokonaankin eroon, jos moottoreiden työntövoima korvattaisiin esimerkiksi ilmakehän voimakenttien avulla. Sillä lentokonehan on liikkumismuotona äärimmäisen ekologinen, kirjoittaa ympäristömuutoksen professori Atte Korhola Viisi visiota lentomatkailuun -kirjassa. ”Se tapahtuu ilmassa, ei vie maa-alaa, ei heikennä luonnon monimuotoisuutta eikä turmele arvokkaita maisemakokonaisuuksia.” Tulevaisuudessa avaruuteen pääsevät muutkin kuin Richard Bransonin kaverit. Tulevaisuudentutkimuksen professori Sirkka Heinonen on povannut, että kuulennot ja valtamerten syvyysmatkailu nousevat vielä perinteisten reissujen rinnalle. 30 Nro.7/2010 3. ”Joka kerta lentäessäni käyn keskustelua – okei, taistelua – itseni kanssa siitä, onko tämä matka oikeasti tarpeellinen. Olen kuitenkin todennut, että jos matkustamien ja vieraiden kulttuurien näkeminen pitää nuppini kunnossa, sitä kannattaa harrastaa.” Marjut, 25 4. ”Odotan hirveän kiinnostuneena uusia teknologioita esimerkiksi virtuaaliseen matkustamiseen liittyen. Haluan ehdottomasti kokeilla, mutta epäilen, ettei niillä voi korvata oikeaa matkailua.” Suvi, 21 5. ”Luultavasti tulen tekemään valmistuttuani työtä, joka edellyttää matkustamista. Vapaa-ajan matkoista, etenkin kaukomaille, voisin kyllä luopua. Euroopassakin riittää nähtävää.” Jon, 22 näkökulma Pysähtyminen kielletty Kun istuu varpaat hiekassa intialaisella rannalla ja katselee punaisena liekehtivää merta, on aikaa ajatella. Olisi aikaa tehdä muutakin, mutta ajattelu tuntuu parhaalta tavalta kuluttaa tunteja. Jos on kyllästynyt ajattelemaan, montako olutta aikoo juoda illallisen kanssa, voi esimerkiksi ajatella sitä, minkä helvetin takia on taas tuhlannut kaikki rahansa ja matkustanut kymmeniä tunteja lentokoneissa, junissa ja linja-autoissa päästäkseen kökkimään tälle hiekkarannalle. Vastauksen löytäminen voi olla vaikeampaa kuin aluksi uskoi. Etsintä kannattaa aloittaa katselemalla ympärilleen: miettimällä, miksi muut matkustavat. Matkoillaan nimittäin törmää koko spektriin syitä, joilla ihmiset perustelevat matkailunsa itselleen. Rehellisimpiä ovat ne välivuotta viettävät länsimaalaiset opiskelijat, jotka kertovat, etteivät keksineet mitään muutakaan tapaa viettää vapaita kuukausia. Kaveritkin pakottivat. Kiinnostavimpia ovat ne levottomilla jaloilla siunatut viidakon vaeltavat aaveet, jotka eivät itsekään tiedä, miksi rinnassa hakkaa pakottava tarve liikkua pitkin maapallon pintaa. Ryppyiseen ihoon hakatut alkeelliset tatuoinnit kertovat tari- noita, joita ei kukaan voisi keksiä. Pahimpia ovat ne, jotka yrittävät perustella matkustelua korkeammalla hyvällä. Erityisesti reppureissaajien parissa erilaiset kevytvasemmistolaiset suuntaukset sekoittuvat iloisesti hippiaatteen kuoleviin kaikuihin. Halutaan olla muuta kuin osa sortokoneistoa, tukea paikallisia lähellä heidän kotejaan, kaatua samaan sänkyyn Marxin ja Äiti Maan kanssa. Yleensä parhaaksi keinoksi tähän nähdään konemusiikin kuuntelu ja paikallisten yrttien hengittäminen. Maailmanparantaja etsii halvimman lennon Kaukoitään, vaikka joutuukin siksi kiertämään neljän eurooppalaisen suurkaupungin kautta lentopetrolia otsonikerrokseen piikittäen. Maailmanparantajan on sen jälkeen turhaa piipahtaa lyömään naula nepalilaisen kyläkoulun kattoon ja kuvitella, että synnit on anteeksiannettu. Pahin virhe on kuitenkin lähteä etsimään itseään. Ei itseään voi löytää. Voit joko tuntea itsesi – tai sitten et. Jos joudut matkustamaan vieraaseen maahan löytääksesi itsesi, olet tuomittu kadottamaan aarteen samalla sekunnilla, kun Airbusin renkaat iskeytyvät Helsinki-Vantaan aa- mupakkasesta kiiltävään kiitorataan. Tämän kun ymmärtää, näyttää nyt jo mustana vellova meri taas hieman kauniimmalta. Silloin voi hyväksyä myös sen, mistä matkailussa on kyse. Siinä on kyse hedonismista, nautinnon tavoittelusta. Matkan pituus saattaa vaihdella mummolaviikonlopusta vuosien vaelteluun maailman turuilla, mutta tarkoitus säilyy samana: irtautuminen arjen pakotteista, uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustuminen, elämästä nauttiminen. Kaikki varsin päteviä syitä. Tero Ikäheimonen Kirjoittaja on lähdössä tammikuussa linja-autolla Helsingistä Bangkokiin täysin itsekkäistä syistä. Nro.7/2010 31 6. ”Mehän ollaan kuitenkin töissä 90-vuotiaaksi, tehdään 30-tuntista työpäivää ja maksetaan älyttömästi veroja – missä välissä ja millä rahalla sitä muka ehtisikään reissaamaan?” Hannu, 19 7. ”Olen nolon inspiroitunut lehtijutuista, joissa ihmiset matkustavat junalla Italiaan tai pyöräilevät Ahvenanmaalla. Niin minäkin tahtoisin tehdä, mutta loppujen lopuksi lennän kuitenkin halpisyhtiön koneella Berliiniin viikonlopuksi. Ei mene ihan niin kuin Strömsössä. Voisin kyllä teoriassa luopua ainakin lentämisestä, mutta se on nyt niin helppoa, että itsekuri ei taitaisi riittää.” Merike, 27 8. ”Tää on taas tätä, että ihmiset sanovat silmät kirkkaina katuvansa lentämistään ja maksavansa kompensaatioita ja voivoi kun maailma tuhoutuu. Kyllä mä ainakin matkustan ihan rehellisesti sillä perusteella, että saan mahdollisimman halvalla matkan mahdollisimman kauas täältä loskan keskeltä. Jos polttoaineverotus jonain päivänä sanelee, että se paikka on Pietari, niin mikäs siinä. Eiköhän sieltäkin tekemistä löydy.” Juho, 21s Viimeinen motelli Säät voivat vaihtua, ruokalistatkin joskus. Mutta hotellit ja hostellit pysyvät aina samanlaisina. Tiedäthän: hammasmukit löytyvät aina tarkalleen samasta paikasta, siitä neljänkymmenenviiden asteen kulmaan asetellun palasaippuan vierestä. Pyjamat taitellaan aina yhtä hassunhauskalla tavalla sängyn päälle joutseniksi tai viuhkoiksi. Ja halpa hostelli on halpa hostelli, sijaitsipa se sitten Kiovassa tai Pariisissa. Kerrossängyt natisevat, yhteiskeittiön pöytää peittää rasvakerros ja seiniä sadat flyerit. Hotelli Haagasta löytyy vaihtoehto. Siellä on kaksi Tekesin tukemaan Huomisen hotelli -hankkeeseen kuuluvaa huonetta, joita kehitetään sekä asiakastutkimusten että uusien teknologioiden avulla. Tarkoitus on tehdä neutraalista, ”tyhmästä” huoneesta älykäs ja yksilöllinen tila. Asukas saa siis räätälöidä huoneen kokonaan omien mieltymysten mukaiseksi. Valaistuksen sävyn voi valita kaikista spektrin väreistä, moottoroidun sängyn säätää sopivalle lämmölle ja hieromaan. Äänetkin voi suunnata tasoääniteknologian avulla niin, että samassa huoneessa voisi teoriassa pitää bileet ja nukkua. Ja jos yöllä yllättää pissahätä, liiketunnistimen laukaisema valopolku lattiassa johdattaa vessaan. Jossa on muuten lasiovi! Mutta sekin tummuu heti sulkeuduttuaan. Vielä ilouutinen sähköpiheille: hankkeen vetäjät visioivat, että tulevaisuudessa hotelliasukkaat maksaisivat kuluttamansa energian mukaan. Jos lojut puoli päivää suihkussa ja saunassa, se näkyy laskussa. 32 Nro.7/2010 9. ”Matkustaminen ei ole mitenkään olennaista elämässäni. Jatkuva vouhkaaminen vieraista kulttuureista ja maailmankuvan avartamisesta on ärsyttävää. Kaikki ei ole ihan kunnossa, jos täytyy matkustaa johonkin Intiaan tai Brasiliaan toljottamaan köyhiä ihmisiä ja niiden kurjia elinoloja. Näkisinpä vaan samat tyypit käymässä ItäHelsingin romanileirissä.” Inka, 19 10. ”Jos kaikki nettikaupat toimittaisivat tilauksia Suomeen, voisin luopua ulkomailla matkustamisesta.” Paula, 20 11. ”Minun matkailuni on vaeltamista kansallispuistoissa ja melomista. Siitä luopuminen ei hyödyttäisi kuin äitiäni, jonka ei tarvitsisi enää pelätä, etttä hukun tai karhu syö.” Nyt loppuu todellisuus 12. ”Matkustaminen on intohimoni ja oikeastaan ainoa harrastukseni. Totta kai tiedän sen varjopuolet ja olen niistä pahoillani. Kiitos vaan muistutuksesta. Silti en koskaan luopuisi reissaamisesta. Voisin myös harkita muuttoa vaikka Keski-Eurooppaan tai Kaakkois-Aasiaan ja matkustella sieltä käsin.” Tatu, 27 Entä jos ei matkustettaisi ollenkaan? Lentomatkailun hinta voi pompsahtaa pian pilviin, ja esimerkiksi työnteon kulttuuri on muuttumassa siihen suuntaan, ettei muutaman viikon kesälomia enää pidetä. Arjesta ja vapaa-ajasta tulee toisiinsa sekoittuvaa silppua – josta yhä useampi tekee vaikka sapattivuoden mittaisen irtioton. Matkalle pitäisi siis voida lähteä spontaanisti ja päättää sen aloitus- ja lopetushetkistä joustavasti. Miten olisi kahvitunti Kiinassa tai aamulenkki Atlantin rannalla? Aallossa arkkitehtuuria opiskeleva Hilla Rudanko voitti syksyllä 2007 koulun ideakilpailun ehdotuksellaan Travelling Without Moving. Se poiki opiskelijaprojektin, jossa kehitettiin keinoja matkustaa virtuaalisesti. Siis niin, että lomailija voisi lekotella kotonaan, mutta kokea silti matkakohteensa mahdollisimman elävästi. Samankaltaisia hankkeita on viritelty muuallakin. Mitä virtuaalimatkailu voisi olla käytännössä? Karkeimmillaan eri puolilla maailmaa olevia näyttöjä, joiden välityksellä ihmiset pääsisivät kommunikoimaan. Pidemmälle vietynä kolmiulotteisia maisemia, rakennuksia, jopa ihmisiä. Voitaisiin rakentaa kokonaisia virtuaalihuoneita, käyttää 3Dlaseja kuten leffassa ja vetää virtuaalihanskat ja -sukat ylle. Kuulostaako liian tavalliselta? Ei hätää. Virtuaalituristin tie voisi viedä aurinkorannan tai kaupunkiloman sijasta vaikka tulivuoren sisään tai aivojen uumeniin. Ja mikä parasta: vihdoin matkustusmuoto, joka sopii kaikille pariskunnille ja kaveriporukoille! Sohvapotun ei tarvitse nähdä lähtemisen vaivaa, ja seikkailunhaluisempi osapuoli pääsee silti kiipeilemään tai sukeltamaan henkensä kaupalla. Vaikka käsi kädessä. * Nro.7/2010 33 TEE MAAILMA VALMIIKSI! AYY:N REKRY ON AUKI AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA AALTO-UNIVERSITETETS STUDENTKÅR AALTO UNIVERSITY STUDENT UNION Aalto-yliopiston ylioppilaskunta tarvitsee sinua! HAE AYY:N HALLITUKSEEN 2011. Vuodelle 2011 on jaossa nakkeja aina hallituksen puheenjohtajasta kulttuuri- ja järjestöasioiden kautta kansainvälisiin asioihin ja edunvalvontaan. Hallitushaku 13.10. alkaen. HAE AYY:N TOIMIKUNTIIN VUODELLE 2011. Tule tekemään ylioppilaskuntaa hauskemmaksi. Vuodelle 2011 jaossa paikkoja erilaisiin jaostoihin ja toimikuntiin tekemään hommia kulttuuritapahtumistaja uusien opiskelijoiden vastaanotosta kansainvälisiin asioihin ja yrityssuhdetoimintaan. Noin muutamia mainitaksemme. Ota selvää! Haku vapaaehtoispesteihin 29.10. alkaen. HAE AYY:N HALLOPEDIKSI VUODELLE 2011. Mättääkö yliopisto? Tule hallinnon opiskelijaedustajaksi kertomaan, miten. Hallinnon opiskelijaedustajat (hallopedit) toimivat yliopiston eri työryhmissä ja toimielimissä opiskelijoiden äänenä ja osallistuvat päätöksentekoon täysivaltaisina jäseninä. Vuodelle 2011 on jaossa pestejä hallopedvastaavan kautta lukuisiin eri koulutusohjelmia käsitteleviin ryhmiin. Vuoden aikana pääset vaikuttamaan konkreettisesti siihen, mitä yliopistossa tapahtuu. Haku hallopediksi 5.11. alkaen. Lisätietoja, hakuohjeet ja yleistä sälää rekry.ayy.fi AYY:N YHTEYSTIEDOT AYY:llä on palvelupisteet Arabianrannassa, Kampissa ja Otaniemessä. AYY:n keskustoimisto toimii väliaikaisissa tiloissa Otaniemessä osoitteessa Lämpömiehenkuja 2. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät myös AYY:n internetsivuilta www.ayy.fi/yhteystiedot. AYY:n postiosoite PL 69 02151 Espoo Keskustoimisto Lämpömiehenkuja 2 02150 Espoo [email protected] Arabianranta Hämeentie 135 C 00560 Helsinki [email protected] 09 756 30431 Avoinna ma–pe klo 11.30–14 Palvelupiste kauppakorkeakoululla Kauppakorkeakoulun päärakennus, pohjakerroksen A-siipi 040 353 8275 tai 040 353 8272 Avoinna ma–to 10.30–16.00, pe suljettu Asuntosihteeri päivystää ma 14–16, ti 10–12, ke 14–16, to 9-11 Otaniemi Otakaari 11 02150 Espoo [email protected] 050 520 9400 tai 050 520 9401 Avoinna ma–pe klo 9–16. Asuntotoimisto on avoinna arkisin klo 12–16 sekä jokaisen kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä klo 9–16. 3 4 Nro.7/2010 Teksti: Ilmari Jokinen Kuvat: Anna Munsterhjelm / Ilmari Jokinen Joka kymmenes suomalaisnuori ei käy koskaan metsässä. Toimittaja meni sinne elämänsä ensimmäistä kertaa. Tyttöystävä pilkkaa. Vaa- ri häpeää. Kaverit luulevat vitsiksi ja metsästystä harrastava pomo lahtaisi, jos tietäisi. Itse yritän suhtautua asiaan välinpitämättömästi ja vähätellen. Mutta totta se on: olen 23-vuotias suomalaismies enkä ole koskaan ollut yötä metsässä. Itse asiassa en ole koskaan edes käynyt metsässä, ellei juhannusreissuja tuttujen mökeille tai merkittyjen rinteiden ulkopuolella laskettelua oteta lukuun. En ole hakenut mustikoita pakasteallasta kauempaa, en ole sytyttänyt nuotiota, en ole tarponut sammalmättäillä tai uponnut hetteikköön. Linnuista tunnistan pulun ja lokin, kasveista voikukan ja ruusun. Kun olin Jenkeissä vaihdossa, mainostin aina kotimaan luontoa, vaikka suurin osa tietämyksestäni perustuikin valokuviin ja televisio-ohjelmiin. Olen huono suomalainen. Mehän olemme metsäkansaa. ” Lainasaappaat, risat farkut ja goretex-takki saavat minut näyttämään Nuuskamuikkusen ja murrosikäisen maalaispojan risteytykseltä. ” Salokorpien sissejä, jotka vuolevat pettunsa männyn kyljestä mojovalla leukulla, jyrsivät poteronsa paljain käsin ja voimaantuvat aution aapasuon tuijottelusta. Kun kuikan huuto kajahtaa kuutamoisella lammella, hulahtaa stressi saman tien veteen ja liukenee pois. Taustalla humisee honka ja havisee haapa. Eikä kiinteä suhde metsään ei ole vain sadan vuoden takaista kansalliskiihkoa. Luonto on yksi Jorma Ollilan vetämän maabrändivaltuuskunnan esiin nostamia teemoja. Kun Financial Times tai New York Times kirjoittavat puolivuosittaisen Suomi-artikkelinsa, mainitsevat ne aina ihmeellisen luonnon, joka innoittaa niin muotoilijoita, toimitusjohtajia kuin itsemurhaajia. Ykkösrivin poliitikot Kekkosesta lähtien ovat tajunneet hankkia itselleen metsäisen harrastuksen, joka vetoaa heidän äänestäjäkuntaansa: Mari Kiviniemi hiihtää, 36 Nro.7/2010 ” Puhelin on ainoa todiste siitä, että maailmassa on vielä muutakin elävää kuin minä itse. En ole koskaan tuntenut itseäni näin yksinäiseksi. ” Jyrki Katainen metsästää, Anni Sinnemäki puhuu eläinten oikeuksista. (Paavo Arhinmäki on poikkeus: hän on vain ajanut ruohonleikkuria kaupungin viherosastolla. Mutta Arhinmäki onkin oppositiossa.) Lasten ja nuorten suhtautumista metsään kartoittava uusin Metsäbarometri kuitenkin kertoo, että kymmenesosa meistä ei käy metsässä kesäisinkään. Talvella sinne uskaltautuu vain kolme neljästä. Minä kuulun siis noiden nynnyjen joukkoon. Mutta en kauan! Olen päättänyt hankkia itselleni tuon suomalaisuudestani puuttuvan palasen, korpikokemuksen. Aion mennä metsään ja aion olla siellä yötä, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ensin täytyy vain ottaa selvää siitä, mitä ne säännöt ovat. Retkeily on ennen muu- ta mielentila. Retkeilyssä yhdistyy liikkumisesta aiheutuva fyysinen rasitus ja ympäröivän luonnon havainnoinnin tarjoama henkinen virkistys. Lyhytkin retki on virkistävä ja täynnä nähtävää ja koettavaa, kun vain lähtee avoimin mielin liikkeelle. Olen googlannut hakusanoilla metsä+retki+aloittelija ja päätynyt Metsähallituksen, Suomen Ladun ja Suomen Partiolaisten rakentamille Retkeilyn ABC -sivuille. Siellä annetaan neuvoja valmistautumisesta, varusteista ja reiteistä. Osa vinkeistä on suorastaan typeriä: Yöpymisretkelle kertyy paljon enemmän tavaroita kuin päiväretkelle. Tai: Peseydy siten, ettei saippuaa tai sampoota pääse valumaan suoraan vesistöön. No ihanko totta. Normaalilla järjenjuoksulla varustettu ihminen osaa kyllä pakata yhden metsäyön tarvikkeet ilman opaskirjasiakin, paasaan tyttöystävälle ja työnnän reppuun vaatteita, ruokaa ja makuupussin. Vastaukseksi saan käskyn ottaa mukaan villasukat ja pipon, jättää MP3-soittimen kotiin ja kääriä makuupussin jätesäkkiin. Illallinenkin oli- Nro.7/2010 37 si kuulemma tyylikkäämpää valmistaa itse nuotiolla eikä nappailla valmiita eväsleipiä kelmusta. Hyvä on. Uskon entistä sudenpentua. Lienee myös parempi, etten paljasta pienen hetken päässäni muhinutta ajatusta kannettavan tietokoneen mukaan ottamisesta. Tätä juttua olisi ollut mukava naputella unta odotellessa. Katson itseäni eteisen peilistä. Lainakumisaappaat, risat farkut ja vihreä, lukioaikainen goretex-takki saavat minut näyttämään Nuuskamuikkusen ja murrosikäisen maalaispojan risteytykseltä. Heitän täyteen ahdetun repun olalle ja suuntaan kohti suurta tuntematonta. KLO 16.07 Terveisiä Espoon ase- malta. Maahanmuuttajien jengit kyttäävät orpoa minua, joka seison hiukan huolestuneena bussipysäkillä. Olen seissyt pian puoli tuntia. Ne, jotka natkuttavat keskustan surkeasta julkisesta liikenteestä, eivät ole koskaan yrittäneet päästä Nuuksioon. Lopulta bussi 85 kaartaa eteeni. Matkustajia on lisäkseni vain muutama. Arki-ilta, puhelias kuljettaja selittää. Viikonloppuisin linjat ovat kuulemma tupaten täynnä partiolaisia ja näin syksyisin myös sienestäjiä. Suurin osa retkeilijöistä kulkee silti perisuomalaiseen tapaan omilla autoillaan. KLO 17.15 Olen kolmenkymmenen kilometrin päässä pääkaupungista enkä näe yhtään ihmistä. Siellä täällä Kattilantien varressa on taloja, mutta ne seisovat paikoillaan hiljaisen torjuvina. Kävelen kohti pohjoista ja kuulen vain omien askelteni raapaisut asvalttia vasten. Aurinko laskee. Jos osaisin laulaa ja tietäisin yhdenkin marssilaulun, kajauttaisin sellaisen ilmoille. Olo on kuin pienellä pioneerilla. KLO 18.00 Kaverin vinkistä olen päättänyt majoittua tien päässä olevan Kaitlammen rannalle, korkeiden kallioiden päälle. Niiden juurelle saapuessani tajuan jättäneeni hyvissä ajoin hankkimani kartan kotiin. Sitten välähtää: onhan minulla puhelin ja siinä GPS! Mutta ruudulla näkyy vain vaaleanvihreitä ja -sinisiä länttejä. KLO 18.22 Okei, leiripaikkani ei varsinaisesti ole mitään erämaata, jos karttaa katsoo. Olen kuitenkin kävellyt bussipysäkiltä viitisen kilometriä ja viimeiseltä asuinrakennukselta noin kilometrin. Riittäköön. Levitän makuupussin ja solumuovisen patjan kuivaan paikkaan männyn alle. Istun jyrkänteen reunalle kuuntelemaan metsää. Ensin ei mitään. Sitten hennosti puita suhisuttava tuuli ja jossain kauempana matalasti kohiseva moottoritie. Toisiaan vasten rapisevat kuivat lehdet. Linnuille taitaa olla jo liian myöhäistä. Laskeudun selälläni. Kallion pinta on viileä ja rosoinen, männynneulasia täyn- nä. Hengitän nenän kautta syvään, niin syvään, että voin melkein maistaa metsän. Olenko nyt yhtä luonnon kanssa? Ainakin olen märkä. Kal- lion kova pinta on huijausta, sillä se on säilönyt itseensä kylmää syysvettä kuin pesusieni. Suunnilleen puolet siitä vedestä on nyt imeytynyt farkkuihini. Lämmetäkseni kävelen pitkin poikin kallioita. Aurinko katoaa. Väritkin ovat ehtyneet, taskulampun valossa näkyy vain eriasteisia harmaita. Puolen tunnin jälkeen olen jo lopen kyllästynyt. Mitä metsässä voi tehdä? Lähetän kysymyksen tekstarilla kolmelle kaverille, joista kaksi on partiossa ja kolmas muuten vain aktiivinen ulkoilija. ”Järjestetään kilpailuja ja ohjelmaa, esim. rastiratoja tai suunnistusta. Ruoanlaittoonkin menee hyvin aikaa, kun kokataan trangialla tai notskilla. Ja puiden tekemiseen, teltan pystytykseen ym. perushommiin. Joskus rakennetaan jotain isompaa, lautta tai telttasauna. Riippuu siitä, millä porukalla on liikenteessä. Aikuisten kesken parasta on vaan istua illalla tulen ääressä ja jutella. Lapsille järkätään kunnon iltashow’t leikkeineen ja sketseineen”, vastaa ensimmäinen partiolainen. ”Menen aina metsään tekemään jotain, en koskaan vain olemaan. Sieneen tai marjaan tai iltarasteille. Muutaman kerran ollaan menty porukalla kävelemään ja paistamaan makkaraa. Älä jää paikoillesi!”, neuvoo ulkoilijakaveri. Toinen tuntemistani partiolaisista ei vastaa. Myöhemmin selviää, että hän on ollut itsekin metsässä ja laittanut kännykän pois päältä. Itse en voisi tehdä sitä. Puhelin on ainoa todiste siitä, että maailmassa on vielä muutakin elävää kuin minä. Pakotan itseni lopettamaan Facebookin selailun vain siksi, ettei akku loppuisi. En ole koskaan tuntenut itseäni näin yksinäiseksi. KLO 20.40 Otan partiolaisen neuvosta vaarin ja järjestän itselleni rastiradan. Iltapalaksi kahvia termarista ja kolme ruispalaa – täydet pisteet. Hampaiden harjaus – nolla pistettä, sillä unohdin tahnan kotiin. Makuupussiin asettautuminen – puolikas piste, koska vetoketju jää jumiin. Pienen hetken olen jumalattoman tyytyväinen: jos ainoa lämmin varusteeni olisikin lopullisesti hajalla, minulla olisi oikeus karata kesken kotiin. Taksi Nuuksiosta Pasilaan olisi tosin puolikkaan opintotuen arvoinen. KLO 21.16 Olen mennyt iltayhdeksältä nukkumaan edellisen kerran kai päiväkodissa. KLO 22.00 Uni ei tule. Yön myötä metsä tuoksuu vahvemmin: kostealta maalta, tuoreelta puulta ja havunneulasilta. Hiukan makealta, muttei tunkkaiselta. Jos Juha Mieto käyttäisi haju- vettä, se olisi juuri tämä tuoksu. KLO 22.08 Laskeskelen, milloin olisin kotona, jos nyt lähtisin kävelemään. En kuitenkaan uskaltaudu kymmentä metriä kauemmas makuupussistani. Muistan kotona selailemani tilastot: yhä useampi suomalainen eksyy metsään. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu etsii vuosittain noin neljääsataa metsäturistia. Suurin osa eksyjistä on vanhuksia, mutta on myös meitä uusavuttomia, jotka luotamme liikaa GPSpaikantimiimme. En halua yhdeksi niistä viidestäsadasta, jotka viimeisen vuosisadan puolikkaan aikana ovat jääneet löytymättä. KLO 22.11 Toisaalta: kaksi vuotta sitten eksyneet sienestäjät löydettiin Sipoonkorvesta kännykän näytön avulla. Nokialainen voisi pelastaa henkeni. KLO 22.40 Saan itseni kiinni treenaamasta ensi viikon tenttiin. Kun kynää ja paperia, saati tietokonetta, ei ole, joudun irroittamaan asiakokonaisuudet toisistaan vain mielessäni, siirtelemään kuvitteellisia bullet pointteja paikasta toiseen ja alleviivaamaan tärkeimmät kohdat näkymättömällä kynällä. (Tästä tentistä saan muuten viitosen. Kun ryhdyn keväällä tekemään lopputyötäni, aion mennä metsään.) GRRRÄÄÄH! Säpsähdän hereille, kun valtava karhu heilauttaa käpälänsä minua kohti. Sitä ennen olen käynyt ainakin Bodomjärven murhapaikalla, tullut kuopatuksi Kyllikki Saaren sijasta suohautaan ja kyhjöttänyt itärajalla panssareiden vyöryessä ylitseni. Puistattaa. Öisessä metsässä on liikaa tilaa mielikuvitukselle. Tähdet valaisevat maaston ääriviivat, mutta kaikki muu on mustaa massaa. Sen seassa voi olla mitä tai kuka tahansa. ”Hei”, sanon kokeeksi pimeään. Ei kaikukaan vastaa. Aamu on hieno. Niin hieno, että istun vain mäntyyn nojaten enkä ajattele mitään. Paluumatkalla junassa hais- telen salaa takkiani. Olisiko metsä tarttunut minuun? Huomaavatkohan muut matkustajat, että viime yönä minusta on tullut kunnollinen suomalainen? Tyttöystävä on asemalla vastassa. Etukäteen arvelin pulppuavani puhetta, mutta olenkin huonoa seuraa: vastailen yksisanaisesti ja tuijottelen otsa kurtussa horisonttiin. Mikä oli kivointa? Pelottiko sua? Näitkö eläimiä? Satoiko yhtään? Ärsyttää. Muistan kyllä elävästi auringonsäteen hämähäkinseitissä, hiljaisuuden, joka on täynnä ääniä, kallion kostean koleuden ja ylämäkien tunnun pohkeissa, mutta en halua puhua niistä. Ne ovat minun ja metsän yksityisasioita. Menkää itse hankkimaan omanne.* 38 Nro.7/2010 mato-ongella / vastapaino aaltolaiset irrottautuvat opiskelusta HENGITTÄEN JA NAUTTIEN “Olin aivan paniikissa laitesukeltaessani ensimmäisen kerran pari vuotta sitten Brasiliassa. Vapisin yhtä aikaa kylmästä ja kammotuksesta miettiessäni, mitä kaikkea voisi tapahtua jos varusteet pettäisivät tai imaisisin vahingossa keuhkot täyteen vettä kymmenien metrien syvyydessä. Olen niitä tyyppejä, jotka luottavat kaikkiin muihin paitsi itseensä ja siihen, että kaikki menee hyvin. Kävin viime kesänä sukelluskurssit Indonesiassa siksi, että halusin aloittaa tutkimusretkeilyn kalojen mystiseen maailmaan. Mutta vähintään yhtä tärkeä syy oli, että halusin aloittaa elämää häiritsevistä peloista ja huonosta itseluottamuksesta irrottautumisen. Voin ylpeänä sanoa, että ensimmäisen sukellusteoriatunnin ahdistuskohtauksesta on päästy pitkälle. On taianomaista, miten rauhalliseksi muutun heti päästyäni pinnan alle. Olen oppinut, mitä ruumiissani ja varusteissani tapahtuu veden alla ja osaan hallita kelluvuuttani siten, etten ole jatkuvasti uppoamassa pohjaan tai syöksymässä pintaan. Nautin siitä, että saan hiljakseen lipua korallien ja kalojen keskellä ja keskittyä hengittämiseen. Tulen pintaan euforisena, hymyilyttää. On niin kaunista.” Sofia Ziessler Sofia Ziessler opiskelee informaatioverkostojen koulutusohjelmassa TKK:lla. Nro.7/2010 39 40 Nro.7/2010 mato-ongella / gallup TALVIUNILLE Aaltolaiset kertovat, miksi kaamos on hyvä. Ilona, tekstiilitaide Voi istua kotona kavereiden kanssa katsomassa leffaa kun ulkona sataa. Sandra, tekstiilitaide Hyvä syy viettää iltaa kavereiden kanssa. Nro.7/2010 41 Teksti ja kuvat: Veera Lipasti Emma, markkinointi Saa hyvällä omallatunnolla hengailla rauhallisesti kotona kynttilänvalossa. Kairit, lasi- ja keramiikkataide Voi tehdä asioita sisällä, kun ulosmeno ei houkuttele. Reima, tietojenkäsittelytiede Lohduttaa, kun tietää että kaamos on joskus ohi. Emma Matthieu, computer science Voi viettää koko päivän tietokoneen edessä haaskaamatta päivänvaloa. Kairit Anu, yhteiskunta- ja ympäristötekniikka Pitkään nukkumisen voi pistää pimeyden piikkiin. Kuisma, mursu Aurinko ei paista aamulla silmiin. Ilari, information service management Pidän pimeydestä. Reima Anu Matthieu Kuisma Ilari 42 Nro.7/2010 mato-ongella / kulttuurikokemus JUMPPAA TAIKKA KUOLE Ryhmäliikunta on karsea sana. Se vie mieleni yläasteen jumppatunneille, tamburiinia läiskineeseen opettajaan, joka pisti meidät pomppimaan kuviossa viikosta toiseen. Kilttinä tyttönä menin muiden mukana, vaikken ymmärtänyt yhteisheilumisen ideaa: v-askelissa kun ei voi voittaa tai rikkoa omaa ennätystään. Haikailin väliseinän taakse poikien pallopeleihin. Kouluvuosien jälkeen olen pysynyt poissa jumpista. Nykyiset harrastukseni ovat äijälajeja: pelaan salibandya, käyn puntilla ja joskus harvoin lenkillä. Viihdyn mainiosti kolkoissa pukuhuoneissa, lököttävissä t-paidoissa sekä etenkin hikisenä. Hihittelen tytöille, jotka tulevat sählykentille pitkät trikoohousut yllään ja pyyhkivät pyyhkeellä kasvojaan kuiviksi. Nyt astuessani kuntokeskuksen ovesta sisään pelkään eniten, että erotun joukosta ja joku naureskelee vastaavasti minulle. Olen valmistautunut etukäteen hankkimalla uudet jumppahousut, jotka peittävät kätevästi salibandysta saadut pallomustelmat. Kuntokeskuksen ohjelmistosta valitsen yksinkertaiselta kuulostavan ylävartalojumpan. Sulautumis- ja seuraamistaktiikalla löydän oikealle tunnille ja siellä turvalliseen takariviin. Sali on lähes täynnä kaikenikäisiä ja -kokoisia naisia, jotka seisovat omilla reviireillään, valmiina seuraamaan ohjaajaa. Seinänkokoiset peilit häiritsevät. Olen korostuneen tietoinen itsestäni, vaikka ulkoisesti sovin joukkoon mainiosti. Paita-arvonta osui nappiin: täällä suositaan hihattomia. Ohjaaja laittaa diskojumputuksen soimaan ja eturivi aloittaa rytmikkään marssimisen. Nostelen kirkuvanpunaisia sisäpelikenkiäni musiikin tahtiin. Sekoilen liikkeissä, joita ohjaaja kutsuu helpoiksi lämmittelysarjoiksi. Vieressäni viuhtova keski-ikäinen nainen on ihanasti vielä enemmän hukassa kuin minä. Askeleet, kurkotukset ja näpäytykset vaativat keskittymistä. Lämmön noustessa alan hiljalleen sopeutua tilanteeseen, jolloin itsetarkkailu vähenee, samoin vertailu muihin liikkujiin. Mietin mieluummin pääni asentoa ja keskityn pyöristämään selkäni oikein. Takaseinän teline tyhjenee käsipainoista. Moni nappaa kahdet, niin minäkin. En uskalla ottaa kovin raskaita, sillä painojen vähentäminen kesken sarjan tuntuisi luovuttamiselta. Siirtelen värikkäitä punttejani ohjaajan tavoin. Enää kaksi nostoa, yksi hidas ja sitten seuraava sarja heti perään. Painoni ovat kuitenkin liian kevyet, en rasitu tarpeeksi. On aika käydä matolle. Heti vatsalihassarjan alkuvaiheessa tajuan, että nyt ollaan tämän tunnin ytimessä. Käsipainot on siirretty syrjään, kaikki tempovat omaa kroppaansa vastaan ja sarjat ovat tuskaisen pitkiä. Lihakseni protestoivat tärisemällä. Haluan vaihtopenkille. Joudun helpottamaan monia liikkeitä, kun taas eturivi tikkaa väsymättä ylösalas. Luotettava vierustoverini sentään ähisee tuskastuneena. Tunti loppuu taputuksiin. En ole ehtinyt keksiä käyttöä treenipyyhkeelleni tai edes hörpätä juomapullosta. Seuraavana aamuna nousen sängystä selkä edellä. ” Sekoilen liikkeissä, joita ohjaaja kutsuu helpoiksi lämmittelysarjoiksi. ” Sanna Räty Eero Sakari Äijälajien ystävä kävi voimistelemassa. PALUU VEISUKIRJAN ÄÄREEN Kirkko tarjoaa aikuisille vain tylsää ohjelmaa, tajusivat pastorit. Siksi he järjestivät opiskelijoille uuden rippileirin. Aalto-yliopiston oppilaitospastori Minna Tuominen jutteli viime keväänä AYY:n hallituksen ja sihteeristön kanssa ja huomasi, että moni muisteli rippileiriä lämmöllä, vaikka yhteys seurakuntaan oli katkennut. Tuominen alkoi ideoida yhdessä työkaverinsa Laura Mäntylän kanssa riparinostalgialla leikkivää hauskaa tapahtumaa nuorille aikuisille. Tuomisen mukaan rippileireiltä tutut leikit, laulut ja sketsit uppoavat sekä teineihin että vähän vanhempiin. ”Aikuisille tehdään usein vain tylsää ohjelmaa”, Tuominen harmittelee. Riparin kertausharjoituksiksi nimetty tapahtuma täyttyi nopeasti: varsinaista kampanjointia ei ehditty edes aloittaa. Ja tässä me nyt olemme, matkalla Mus- Nro.7/2010 43 mato-ongella / kolumni Rakastuin mä kiireeseen Neljä vuotta sitten muutin maalta Helsinkiin opiskelemaan. Omaksuin urbaanin, aikaa tuhlailemattoman elämäntavan nopeasti. Jo parin kuukauden jälkeen harpoin juoksuaskelia pitkillä jaloillani aina, kun astuin kadulle raitiovaunusta, rappukäytävästä tai koulun ovesta. Olin kuin Forrest Gump. Ja jos jalkani eivät juosseet, niin vähintäänkin ajatukseni hölkkäsivät. Eikä maratonini ole vieläkään loppunut. Eilen istuin koulun tietokoneluokassa aamukymmenestä yöviiteen. Sunnuntaina. Sekin kiire johtui pohjimmiltaan täysin itsekkäistä syistä. Haluan olla hyvä asioissa, joita teen. Samalla voin näyttää muille, saada arvostusta, ihailua ja kunniaa. Haluan pärjätä opiskelussa ja työssä. Kiire on ahneutta menestyä. Kroonisesta aikapulasta kärsiville kiire on huono selitys ihan kaikkeen. On tyhmää kieltäytyä näkemästä rakkaita ystäviä, koska kalenterissa ei ole tilaa. Sehän tarkoittaa, että kiireellinen asia on ystäviä tärkeämpi. Saman tien voisi sanoa, että minulla on parempaa tekemistä kuin sinun näkemisesi. Mutta vielä hullumpaa on erota kiireen vuoksi. Pannessani taannoisen tyttöystäväni kanssa poikki vetosin aikapulaan: ”Nyt on kaikenlaista: paljon töitä, koulua ja pitäisi hakea uuteen opiskelupaikkaankin.” Se oli nopein ja helpoin eroni. Aikaa kului kaksikymmentä minuuttia, molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä. Jos siis haluatte päästä jostain eroon, nopeuttakaa elämäänne. Ahmikaa tekemistä, niin saatte itsestänne kirjaimellisesti kaiken irti. Puolitoista vuotta sitten lupasin itselleni, että hidastan elämäni tahtia. Päätin tehdä asioita aiempaa vähemmän ja hitaammin. Elämäni on ehkä hiukan hidastunut, mutta huomaan edelleen kiirehtiväni entiseen tapaan aivan turhaan. Esimerkiksi koulun jälkeen bussipysäkillä tarkistan aikataulut, vaikka minnekään ei olisi hoppu. Onhan sangen tarpeellista tietää, saapuuko 102 tai 103 kolmen vai seitsemän minuutin päästä! Silloin osaan varata luppoajan oikeanpituisille ajatuksille. Mutta jos kiire katoaisi tyystin, mitä sen tilalle tulisi? Ehkä ostaisin television. Kanavia on tosin niin monta, ettei niitä kaikkia mitenkään ennätä katsoa. Voisin ostaa myös tallentavan digiboksin, jonne kaiken ohikiitävän säilöisin. Kenties katson ohjelmat sitten vanhainkodissa, jos joudan. ” Se oli nopein ja helpoin eroni. Aikaa kului kaksikymmentä minuuttia ja molemmat olivat tyytyväisiä. tasaaren leirikeskukseen kymmenen vuotta konfirmaatiomme jälkeen. Opiskelijoilla lastattu alus keinuu aalloilla. Yksi puhuu kännykkäänsä, toinen supisee kaverin korvaan. Osa osallistujista on aktiivisia seurakuntalaisia, osa ei ole koskenut Raamattuun konfirmaatiopäivän jälkeen. Kaikki eivät ole edes käyneet rippikoulua. Moni on tullut etsimään samanhenkisten ihmisten yhteisöä. Viikonlopun aikana tutustuminen etenee nopeasti small talkia syvemmälle tasolle. Ilmapiiri on luottavainen ja ennakkoluuloton. Puolituntemattomien kanssa on luontevaa puhua uskosta ja rakkaudesta, vaikka kaupungin humussa se olisi tuntunut mahdottomalta. Ja jälleennäkeminen Punaisen veisukirjan kanssa on juuri niin nostalginen kuin odotinkin. Tutut sävelet saavat ihon kananlihalle, ja hetkeksi unohdan, etten osaa laulaa. Jotain on kuitenkin kymmenessä vuodessa muuttunut. Ripariromansseja ei viikonlopun aikana roihahda eikä yöjuoksuihin riitä intoa, kun papit eivät viitsi vahtia nukkumaanmenoaikojamme. Paluumatkalla istumme aluksen kannella vieri vieressä kikatellen ja karkkia mutustellen. Rannalla kiitokset ja hyvästit sanotaan haliringissä – ihan niin kuin riparilla. Laura Saarikoski ” Niclas Storås Kolumnisti on arkkitehtiopiskelija, joka suosittelee kaikille aikapulasta kärsiville Carl Honorén Slow – Elä hitaammin! -kirjan lukemista. Itse hän ei ole ehtinyt vielä lukea sitä, mutta sen pitäisi olla hyvä. 44 Nro.7/2010 mato-ongella / hankala opiskelukaveri mitäpä jos sairastutkin syöpään? ”LUKIHÄIRIÖISEEN LYÖDÄÄN TYHMÄN LEIMA” ”Olen aika tyypillinen tapaus. Lukihäiriöni on keskivaikea. Olin koulussa kiitettävän tason oppilas, olin kehittänyt hyvät kompensointikeinot. Lukiossa kielten tunneilla ilmeni kuitenkin ongelmia. Sanastot kasvoivat suuriksi ja vaikka tein hurjasti töitä, tulokset olivat masentavia. Saksan ja ruotsin opettajani huomasi ongelmani, ja kaksi kuukautta ennen yo-kirjoituksia hän ehdotti minulle tutkimuksia. Silloinen testi oli lähinnä kieliopillisia taitoja testaava, joten sen perusteella en saanut kahta lisäpistettä huonoimmin menneeseen aineeseen, kuten lukihäiriöiset kirjoituksissa saavat. Olihan se melko hävettävää, että parikymppinen ei osaa kirjoittaa helppoja sanoja oikein. Lukihäiriöiseen lyödään tyhmän leima, mutta itse ajattelin etten ole tyhmä. Pääsin yliopistoon opiskelemaan, kuten muutkin. Minun piti selvittää asiaa itselleni. Kun menin myöhemmin lukitestiin, selvisi ongelmaksi lyhytkestoinen muisti. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” on kohdallani totta. Aloinkin hakea systemaattisesti omaa tapaani oppia. Eräässä työpaikassa kollega kutsui minua lippulappujen kuningattareksi. Hän oli huomannut, että käytän valtavasti erivärisiä post-it-lappuja. Se on yksi tavoistani hahmottaa asioita. Toinen tärkeä tapa on puhumalla oppiminen – näin olen saanut englannista itselleni työkielen. Kerran tentissä jouduin paikkaan, jossa oli sivuääniä, jotka häiritsevät minua valtavasti. Selän takaa kuuluva kahina ja rahina vaivasi tavattomasti, enkä voinut kirjoittaa vastauksia. Eräällä sadan hengen yleisluontosarjalla päätin kokeilla keskustelemalla oppimista. Tein luennoitsijalle johdattelevia lisäkysymyksiä, joihin pari muutakin opiskelijaa lähti aktiivisesti mukaan. Kun oli kertauskerta, luennoitsija kehui keskustelevuutta. Se oli puhdasta häiriköintiä, mutta muuten en olisi pystynyt luentosarjaa seuraamaan. Kun ajattelee olevansa tyhmä, luovuttaa. Itseluottamukseni on kasvanut. Lukihäiriöinen tarvitsee tiedon, että on jossain asiassa hyvä. Pitää olla itselleen armollinen, eikä vaatia täydellisyyttä. Jos pitää kirjoittaa virheetöntä tekstiä, voi pyytää oikolukuapua. Jotkut korkeakoulujen opettajista saattavat edelleen ajatella, että opiskelija yrittää päästä lukitodistuksella helpommalla. Oppimishäiriöinen joutuu tekemään kuitenkin tuplasti, ehkä triplastikin, töitä verrattuna opiskelijaan, jonka lukunopeus on normaali. Lehtoreilla ja proffilla on aiheesta aika paljon tietoa. Pitää olla itse aktiivinen, kysyä tentteihin lisää aikaa tai jos tenteissä kirjoittaminen on ongelma, pyytää suullista kuulustelua. Jos ei ehdi kirjoittaa, voi kysyä, voiko nauhoittaa luentoja. Pienillä jutuilla voi saada oman oppimisen sujumaan.” J.M. ” Jotkut korkeakoulujen opettajat saattavat edelleen ajatella, että opiskelija yrittää päästä lukitodistuksella helpommalla. ” Eero Sakari HELI EI OSAA KIRJOITTAA IHAN KAIKKEA OIKEIN, MUTTA VALMISTUI SILTI MAISTERIKSI. SIIHEN TARVITTIIN POST-IT-LAPPUJA, LUENNOLLA HÄIRIKÖIMISTÄ JA NAUHURI. Syyskuusta 2011 alkaen Aallon ja Helsingin yliopiston opiskelijat hikoilevat virallisesti yhteisissä saleissa. Puntteja pääsee silloin nostelemaan keskustassa, Kumpulassa, Meilahdessa, Viikissä, Töölössä tai Otaniemessä. Palveluja varten perustetaan erillinen UniSport-laitos Helsingin yliopiston yhteyteen. Yliopistoliikuntaan on jo nyt liian iso tunku. Jumppavarausta pitää kärkkyä netissä kuin stadionkeikan lippuja konsanaan. Pukuhuoneesta ei löydy aina vapaata kaappia. Laitteille jonottaessa ehtii lukea vaikka päivän lehden. vaaditaan UniSportia hankkimaan lisää tiloja. Tai ostetaan Motivuksen kausikortti, jos halutaan päästä helpommalla ja 460 euroa kalliimmalla. Nro.7/2010 45 viisasten kerho entiset opiskelijat antavat neuvoja nykyisille. mato-ongella / kolumni KOVA ELÄMÄ KASVATTAA 30 on hyvä ikä kuolla Melko huvittuneena seuraan tätä nykyistä keskustelua opintorahoista. Kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan, sain mukaani säkin porkkanoita ja lakanat. Asuin alivuokralaisena sukulaisen alkovissa. Kesätöissä kävin kotitilalla, palkatta. Aluksi sain enoltani lainaa ja lopuksi otin sitä myös pankista. Kymmenen ensimmäistä työvuotta meni äärimmäisen niukasti, kun makselin niitä rahoja takaisin. Eero, 86, opiskeli rakennustekniikkaa 1950-luvulla. Opiskeluaikojen kovuus kasvattaa. Eräs kurssikaverini oli sen verran köyhistä oloista, että teki töitä kolmessa eri perheessä. Hän hoiti lapsia, siivosi ja pyykkäsi. Pahimpina aikoina hän pääsi kotiinsa vasta puolenyön jälkeen ja alkoi silloin lukea seuraavan päivän tenttiin. Joskus laittoi kuulemma lumipallon niskaansa sulamaan, että pysyisi hereillä. Myöhemmin hänestä tuli oikein arvostettu professori. Aija, 72, opiskeli kieliä 1960-luvulla A.M. Täytän pian 25. Havahduin neljännesvuosisataani tuijottaessani auton ikkunasta San Franciscon mäkimaisemaa, yhtä pitkäaikaisista unelmistani. En tiedä, mitä tämän iän pitäisi tarkoittaa. Sen tiedän, että olen haaveillut Kaliforniasta 12-vuotiaasta asti ja olen voinut aina luottaa siihen, että pääsen sinne joskus. Meidän sukupolvemme maailma toimii näin. Nyt katselen Golden Gatea. Tiedän myös, että tässä iässä moni ystäväni on vajonnut johonkin mystiseen ikäkriisiin ja alkanut puhua vauvoista. Täällä auton radiossa soi usein Notorious B.I.G., newyorkilainen rap-artisti, joka ammuttiin Los Angelesissa 24-vuotiaana. Ennen kuolemaansa Biggie ehti äänittää kappaleita, joiden ansiosta hän nousi huumediileristä yhdeksi maailman taitavimpina pidetyistä räppäreistä. 24 vuodessa. Kaliforniasta minut sai alun perin haaveilemaan Biggien vihollinen Tupac Shakur, joka onnistui sanoituksillaan maalaamaan USA:n länsirannikosta maagisen kuvan tietämättömän esiteinitytön päähän. Hänet ammuttiin 25-vuotiaana Las Vegasissa. Perinnöksi jälkipolville jäi onneksi paksu kasa levyjä, joiden vaikutuksia tutkitaan nykyään yliopistoissa – esimerkiksi täällä lähellä, UC Berkeleyssä. Tunnustan: selaan Wikipedian listaa tunnetuista 25-vuotiaista ja vertaan saavutuksiani heidän aikaansaannoksiinsa. Sitten märehdin alemmuuskompleksissani ja mietin, kannattaako näin vanhana edes yrittää aloittaa mitään siistiä. Keira Knightleylla on Pirates of the Caribbean Johnny Deppin kanssa. Lily Allen on porannut itsensä MySpace-historiaan. Pääsen Antti Autista Cristiano Ronaldoon, enkä halua vilkaistakaan vielä nuorempien listoja. Neljännesvuosisata on klassinen hetki pysähtyä miettimään. Mitä onkaan tullut tehtyä, mihin vuotensa on käyttänyt ja mihin on menossa. Ja varsinkin miksi. Omat deadlineni ovat siirtyneet usein iän mukana: kun täytän 17, olen elämäni kunnossa. No, ehkä sitten kun täytän 19. Tai kyllähän se riittää, jos kolmeenkymppiin mennessä… Kunnes yhtäkkiä se viimeinen etappi ei olekaan enää jossain kaukana, koska 25-vuotiaana tietää jo, miten nopeasti vuodet hurahtavat ohi. Usein tuntuu, että sukupolveni – mitä ikinä se tarkoittaakin – saavuttaa suuret unelmansa ja tavoitteensa liian nuorena. Ei ole mitenkään tavatonta, että kolmekymppisellä on oma koti, perhe, tohtorintutkinto, johtava asema ja matka maailman ympäri varattuna. Kenties siksi niin moni löytää downshiftingistä luonnollisen seuraavan askeleen. Olisi parempi, jos meille annettaisiin vain 30 vuotta elinaikaa. Elämästä tulisi lyhyt, mutta täysi. Ei ehtisi miettiä, mitä tekisi – ehtisi vain tehdä. Eikä varsinkaan tarvitsisi huolehtia siitä, kuka meitä hoitaa sitten kun pystymme vain makaamaan ja nielemään lääkkeitä. Tuuti Piippo Kirjoittaja opiskelee Creative Business Management -ohjelmassa Porissa.
© Copyright 2024