Joensuu - Reim Group

ISÄNNÖINTISANOMAT – 1
ISÄNNÖINTISANOMAT
Hyvä luottokelpoisuus
©Soliditet
26. vuosikerta • 2013–2014
Joensuu
2013
REIM Joensuu Oy
Niskakatu 4
80100 Joensuu
p. 0207 438 460
www.reimgroup.com/joensuu
ISÄNNÖINTISANOMAT – 2
Taloyhtiön hallituksen rooli
Omakotitalo, rivitalo ja kerrostalo
K
aikissa eri asumisen muodoissa hyvän ja viihtyisän asumisen
perustana on asuntokantamme
hyvä hoitaminen ja huoltaminen.
Omakotitaloasumisessa korostuu talon
omistajan itse suorittamat hoitotoimet ja
suunnitelmallisuus kun taas asunto-osakeyhtiömuotoisessa asumisessa rivitaloissa ja
kerrostaloissa asunnon omistajan rooli on
erilainen. Asunnon omistaja ei yksin voi tehdä
päätöksiä taloyhtiöön liittyvissä kysymyksissä ja omaan huoneistoonkin liittyvä käyttö,
huolto ja korjaaminen täytyy suunnitella eri
lähtökohdista kuin omakotitalossa.
Taloyhtiön hallinnoiminen kuuluukin pääasiallisesti yhtiökokouksen valitsemalle
hallitukselle. Taloyhtiön hallituksen rooli on
korostunut entisestään johtuen rakennuskantamme iän karttumisesta. Taloyhtiön
hallituksen pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat
strategiset päätökset, kokonaisuuksien hallinta ja tulevaisuuden suunnittelu, isännöitsijän valitseminen, tukeminen, valvominen
ja ohjeistaminen, omistajien edunvalvonta,
yhtiön taloudesta vastaaminen sekä monet
muut lakisääteiset tehtävät jotka lähinnä
johtuvat asunto-osakeyhtiölaista sekä osakeyhtiölaista.
Hyvä hallinto taloyhtiössä onkin monimuotoinen tehtäväkenttä. Yleensä taloyhtiössä arvostetaan sitä että asunto säilyttää
arvonsa ja että asunnosta maksettu hinta ja
laatu ovat tasapainossa. Myös se että asunto
i
Uusi katto va
?
täsmäkorjaus
Puhelut kiinteästä verkosta 8,35 sent/puhelu, + 7,02 sent/min.
Matkapuhelimesta 8,35 sent/puhelu + 17,17 sent/min.
vastaa omistajan tai asukkaan senhetkisiä
asumistarpeita koetaan tärkeäksi, asuminen
tulisi olla turvallista ja terveellistä. Huoneistosta maksettava hoitovastike pitäisi vastata
sitä palvelua mikä on tarjolla. Osakkaan tulisi
pystyä vaikuttamaan taloyhtiön asioihin ja
samaan näistä riittävästi tietoa. Yhtiön hallitus onkin keskeisessä asemassa taloyhtiön
arjessa. Taloyhtiön hyvä hallinta tarkoittaa
hyviä ja eettisiä menettelytapoja yhtiön hallinnossa. Menettelytavat merkitsevät osakkaiden kannalta läpinäkyvyyttä, ennustettavuutta ja jatkuvuutta. Hyvä hallitus on aidosti
kiinnostunut hallinnoimastaan yhtiöstä sen
historiasta, asiakirjoista, taloudesta ja tule-
Vesikaton peruskorjaus on osa
kiinteistön kunnossapitoa. Riittävän ajoissa havaitut ongelmat
korjaantuvat täsmäkorjauksilla.
Hoidamme myös koko vesikaton
uusimiset ammattitaidolla
peltisepäntyönä!
Meiltä myös kattot
kattoturvaturva
tuotteet, kysy tarjous!
010 680 4070
vaisuudesta. Tärkeää on myös hallituksen
yhteistyökyky asukkaiden, omistajien sekä
isännöitsijän kanssa. Taloyhtiön hallitus ajaa
taloyhtiön kokonaisetua loukkaamatta yksittäisen osakkaan yhdenvertaisuutta.
Tänä päivänä vastuukysymykset monine
lain koukeroineen lisäävät hallituksen jäsenen kouluttautumistarvetta sekä selonottoa. Rakennuksen elinkaaressa tulee myös
tilanteita jolloin taloyhtiön sisältä ei löydy
riittävää asiantuntemusta jolloin asiantuntuja-apua on tarvittaessa haettava yhtiön ulkopuolelta ostopalveluna. On helppo verrata
asunto osakeyhtiötä liikeyritykseen jossa yrityksen omistajat perustavat hallituksen joka
luo tavoitteet yhtiön toiminnalle ja ohjeistavat yhtiöön palkattua henkilökuntaa suorittamaan sitä visiota mitä omistajille yhtiön
toiminnasta ja tulevaisuudesta on. Hallitustyöskentelyssä on erinomaisen tärkeätä että
hallitus toimii yhdessä operatiivisen johdon
kanssa niiden tavoitteiden saavuttamiseksi
mitkä omistajat ovat asettaneet yhtiön toiminnalle. Asunto-osakeyhtiössä tavoitteet
ovat useasti kestävä, turvallinen ja laadukas
asuminen rakennuksen koko elinkaaren aikana.
Ulla Hiltunen
toimitusjohtaja
REIM Joensuu Oy
[email protected]
Jukolankatu 18 D, 80160 JOENSUU
puh. (013) 871 023 • fax. (013) 871 024
joensuu@a-kuivaus.fi
www.a-kuivaus.fi
Kokonaisvaltaista Vahinkopalvelua!
ISÄNNÖINTISANOMAT – 3
REIM Joensuun henkilöstö
Toimistollamme Teitä palvelevat, kirjanpito Elisa Vaittinen, asiakaspalvelu ja kirjanpito Anni Krohns, isännöinti Ulla Hiltunen ja Vesa Marttinen
kuvasta puuttuu isännöitsijä Ella Saviranta.
VUOKRATTAVANA
TOIMITILAA
KAUPPAKESKUS
METROPOL
36 m2-228 m2.
p.
www.vuokraatoimitilaa.fi
Hyödynnä
kotitalousvähennys!
REMONTTITYÖT
- sisämaalaukset ja tapetoinnit - kaakeloinnit
- kalusteasennukset - parketin hionnat
- pienimuotoiset timpurin työt
Pekka 0400 679 722, velipekka.muje@telemail.fi
Nyt myös kosteusmittaukset ja kuivaukset
Juha 040 556 8450, juha-petri.muje@telemail.fi
Maalaus- ja Remonttipalvelu
Muje Oy
Iivanantie 4, 83750 Sotkuma
-teollisuushallit
-hallityyppiset liiketilat
-rivi- ja paritalot
-autokatokset
-parvekekatokset
ANRES KY
RAKENNUSLIIKE
ANTTI SORSA
-tasakattojen
muutostyöt
-erilaiset saneeraukset
-konesaumakatot
-rakennuspeltityöt
URAKALLA TAI
LASKUTUSTYÖNÄ
HELATIE 23,
80100 JOENSUU
P. (013) 740 300, auto 0500 674 220, fax (013) 740 307
KAP-TEK Oy Lylykoskentie 19, 89139 Joensuu
Puh. 050 407 9242
ZZZNDSR\¿
ISÄNNÖINTISANOMAT – 4
Pinnoittaminen voi olla sukittamista,
massaamista tai ruiskuttamista
M
itä tarkempi tarjouspyyntö, sitä
tarkemmat tarjoukset. Joensuun
keskustassa oleva kerrostalo
sai viemärinsä pinnoitettua
sujuvasti hyvässä yhteistyön
hengessä.
Muutamassa asunnossa
ilmenneestä viemärin tukkeumasta se alkoi. Pikaisesti
tehty kartoitus kertoi, mitä
pitää tehdä. Viemärit olivat
sen ikäisiä ja siinä kunnossa,
että pinnoittaminen tuli kyseeseen. Viemäreiden kokonaan
uusimista ei edes harkittu
vaihtoehtona.
Remontille löytyi helposti
yksimielisyys. Taloyhtiö olisi
vastuullisena kirjaimellisesti
liemessä, jos jätevedet pursuilisivat vääriin paikkoihin.
Näin lähtötilannetta kuvailee Ari Heikura, joka toimii Joensuun keskustassa
Ketjulla puhtaaksi ajettu valurautaviemäri.
Porakoneen päässä on ketju, jolla ajetaan viemärinpinta saostumista
puhtaaksi.
huippupaikalla sijaitsevassa
asuinkerrostalossa hallituksen
puheenjohtajana. Osoitteessa
Torikatu 8 sijaitsevaa kiinteistöä isännöi REIM Joensuu.
Noin 120.000 euron loppusummaan asettuvaa asuin- ja
sadevesiviemäreiden pinnoittamista edelsi tarjouskilpailu.
Saimme tarjouksen kolmelta firmalta. Niiden välinen hintaero oli yllättävän iso.
tarjousta auttaa Katajamäen mukaan pääsemään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tiedon, kuten
pystyviemäreiden määrän ja
viemäriliityntöjen saaminen
on joskus työlästä.
Suurin haaste ovat kuvat,
ylipäänsä onko niitä ja ovatko
ne ajan tasalla. Täsmäävätkö
kuvat siihen, mitä on todellisuudessa tehty.
Tarkkana
terminologiassa
Yhteiseloa sulassa
sovussa
Urakan saaneen New Tuben
Sakari Katajamäki löytää hintaeroon selkeän perusteen.
Hinta riippuu tuotteesta,
mitä vanhan viemärin sisään
laitetaan. Pinnoitus kattaa
terminä kaiken sen, paitsi ei
uusia putkia.
Massaaminen, sukittaminen ja ruiskuttaminen ovat Katajamäen mukaan yleisimmät
tavat pinnoittaa vanhat putket.
Menetelmät ovat eri hintaisia,
sukittaminen on näistä kolmesta kallein tapa pinnoittaa.
Joensuun kohteessa työtä
valvonut ja tarjouspyynnöt
laatinut Mikko Jukarainen oli
määritellyt pohja- ja sadevesiviemäreihin toteutustavaksi
sukittamisen. Pystyviemäreissä urakoitsija sai valita
menetelmän, New Tube valitsi
niihin massaamisen.
Katajamäki korostaa tarjouspyynnön merkitystä onnistuneessa kokonaisurakassa.
Mitä selkeämmin ja paremmin yksilöity tarjouspyyntö,
sitä parempia ja vertailukelpoisempia tarjouksia saa.
Urakkasopimuksen solmimisen jälkeen asukkaille pidetään asukasilta, missä kerrotaan projektin etenemisestä ja
asumishaitoista. Vessanpyttyjen ja lavuaarien irrottaminen
aiheuttaa väistämättä järjestelyjä.
Tarjoamme tilalle kemiallisia WC-istuimia ja jäteastioita, jotta asumine helpottuu
remontin aikana.
Urakkaa ei pyritä viemään
läpi täydellä tohinalla, vaan
kaikessa rauhassa asukkaiden
tahtoa ja toiveita kuunnellen.
Lähtökohta on, ettei kenenkään tarvitse muuttaa remontin ajaksi pois kotoaan.
Kun työmenetelmät ovat
lähes pölyttömiä, ei senkään
vuoksi tarvitse pois lähteä.
Kuvat kertovat, jos
löytyvät
Puh. 050 5904 2020 • Aspitie 35, 80100 Joensuu
New Tube aloittaa kohteeseen tutustumisen kiertämällä jokaisen huoneiston. Siinä
yhteydessä selviää muun muassa viemäreiden päällä olevat
kalusteet. Vaikka viemärit on
kartoitettu ennen pinnoitusta, selviää esimerkiksi pohjaviemäreiden todellinen kunto
vasta puhdistusvaiheessa.
Mahdollisimman tarkka ja
kattava lähtötieto jo ennen
Sama kohta massattuna.
Heikura on ollut tyytyväinen urakan etenemiseen. Tärkeä uudistus saadaan tehtyä
sujuvasti asukkaiden etua
ajatellen. Katajamäki lupaa
projektin jälkeen vielä tyytyväisyyskyselyn siitä, miten puheet toteutuivat käytännössä
New Tuben asentajat Jouni Mononen ja Jarkko Heinonen
As Oy Torikatu 8, Joensuu
Valmistumisvuosi 1963
39 asuinhuoneistoa, 3 autotallia
Asuinala
7.000 m3, 1.556 m2
Tehdyt remontit Ikkunat
Julkisivu + lisäeristys
Lämmitysverkosto
Viemärien pinnoitus
Näytämme tien
energiatehokkuuteen
Joensuun toimisto ON
MUUTTANUT. Uusi virallinen
osoite on:
Kauppakaari 1,
80100 JOENSUU
Puhelinnumeromme on
010 4466 955
ISÄNNÖINTISANOMAT – 5
Isännöintisanomat ajan hermolla!
aas on se aika vuodesta, jolloin REIM Groupin
toimittama Isännöintisanomat-lehti tipahtaa postiluukusta muutamaan
sataantuhanteen kotiin 11 eri
paikkakunnalla. Se lienee jakelumäärältään suurin isännöintialan
julkaisu maassamme, kokonaispainos on noin 322 000 kpl.
Lehden tarkoituksena on esitellä niin REIM Groupin yhtiöiden
kuin kiinteistöalalla toimivien yritysten toimintaa sekä alan uusinta teknologiaa ja käytännön
sovellutuksia ajankohtaisista
aiheista mahdollisimman monipuolisesti.
Ajankohtaisia aiheita tällä hetkellä ovat niin energiatehokkuus
kuin e-laskutus, putki- ja kylppäriremontteja unohtamattakaan.
REIM Groupin osalta suurin
muutos kuluneena vuonna on
ainakin meidän toimistojemme
kautta asiantuntevan ja koulutetun henkilöstömme ammattitaitoisella avustuksella.
Näistä kaikista lehtemme kertoo ja monista muistakin asumiseen liittyvistä aiheista, olit sitten
asunnon omistaja tai vuokralainen.
Toivomme, että viihdyt lehtemme parissa ja että se antaisi
uusia ideoita ja ajatuksia oman
kotisi paremman asumisen ja
elämisen puolesta.
T
Syysterveisin
yritysilmeemme selkeyttäminen
ja logomme uusiminen, se jo kertokoon osaltaan että paikalleen
ei saa jäädä junnaamaan vaan
kehityksen kärjessä toimiminen
vaatii myös oman toiminnan
jatkuvaa kehittämistä ja paran-
tamista. Sähköisten palveluiden
johdonmukainen lisääntyminen
yhteiskunnassamme tulee ottaa huomioon ja käyttöön myös
isännöintiyrityksissä, jotta asiakkaamme saavat laadukkaimman
ja nykyaikaisimman palvelun
Jari Vahviala
Isännöintisanomien päätoimittaja
REIM Group Oy,
markkinointipäällikkö,
MBA, LKV
[email protected]
PAPERINKERÄYS
PITÄÄ LUPAUKSENSA
Taloyhtiö voi saada 5 m3:n Molok®in asennuksineen, tyhjennyksineen ja huoltoineen Paperinkeräyksen piikkiin, mikäli taloyhtiössä on vähintään 40 asuntoa.
Tai mikäli yhtiössä on asuntoja tuota vähemmän, 660 litran ilmaisen,
”itsestään” tyhjentyvän keräyssäiliön. Ainoa ehto on, että säiliöt pyhitetään
keräyspaperille.
Helpota taloyhtiösi elämää, pienennä samalla sekajätteen määrää ja kerää
vielä hyvä mieli!
Ota yhteyttä: www.paperinkerays.fi
asiakaspalvelu@paperinkerays.fi
Viiden kuution Molok® kaipaa
tyhjennystä harvoin.
Myös 660 litran
keräysastia tyhjenee
”itsestään”.
Puuttuuko talostasi hissi?
Hissin jälkiasentaminen helpottaa asukkaiden arkea ja mahdollistaa
ikääntyvien ihmisten asumisen kodissaan pidempään. KONE tarjoaa
hissittömiin taloihin erilaisia hissiratkaisuja, joista taloyhtiö voi valita
tarpeisiin sopivan hissin.
Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus ARAlta on saatavissa
hissihankkeisiin tukea 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.
www.kone.fi/hissittomat-talot
VASTUULLISUUS OHJAA MEITÄ JA MATERIAALEJA. SIKSI PAPERINKERÄYS.
ISÄNNÖINTISANOMAT – 6
REIM Group – historia ja nykypäivä
Parhaillaan kirjoitetaan REIM Groupin
historiaa, jonka on tarkoitus ilmestyä vuonna
2014. Silloin on kulunut tasan neljäkymmentä
vuotta siitä kun REIM Groupin esijalanjäljet
ilmestyivät kartalle. Tämä merkitsi isäni
perustamaa Tili- ja Isännöitsijätoimisto
Pekka Multanen & kumpp. nimistä yritystä
joka oli avoin yhtiö. REIM Group itsenäisenä
konsernin emoyhtiönä puolestaan perustettiin
vuonna 1988. Tätäkin historiaa on yli
neljännesvuosisata.
T
oimittaja Jyrki Nuottimäen toteuttaessa
historiamme kansiin
saattamista olen itsekin joutunut ja päässyt
useiden muiden henkilöiden
tapaan eri yhteyksissä vastaamaan kysymyksiin, kaivamaan
dokumentteja, tarkastamaan
tietoja. Tämä kaikki on laittanut miettimään asioita. Olen
myös vahvasti sitä mieltä että
kaikessa elämän inhimillisessä (ja valitettavasti myös epäinhimillisessä) toiminnassa on
hyvä tuntea historia. Ilman
sen tuntemusta emme voi ymmärtää nykypäivää, saati yrittää ymmärtää tai suunnitella
tulevaisuutta.
Miettiessäni REIM Groupin
toimintahistoriaa mieleeni tu-
lee usein se tosiasia että Suomessa ensimmäinen säädetty
asunto-osakeyhtiölaki astui
voimaan vuonna 1926. Tämä
historiallinen päätös oli monessa mielessä uraa uurtava ja
kauaskantoinen. Se mahdollisti tavallisille ihmisille asunnon hankinnan, niin sanotun
kansan kapitalismin. Edelleen
se merkitsi köyhän kansakunnan taloudessa säästämistä,
johon liittyen presidentti
Kekkosen kirjan nimi ”Onko
maallamme malttia vaurastua?” sopii hyvin asiantilaa
ilmaisemaan. Kolmanneksi
synnytettiin myös toimiva ja
demokraattinen hallintomalli
asunto-osakeyhtiöille. Se on
hyvin poikkeava niin eurooppalaisessa kuin laajemmassa-
kin kansainvälisessä tarkastelussa. Mutta toimiva, mikä on
tärkeintä.
Itse aloitin kiinteistöalalla
1970-luvun loppupuoliskolla.
Vasta tuolloin käynnistyi sivutoimisten isännöitsijöiden
siirtyminen sivuun ammattimaisen isännöinnin vallatessa
alaa. Lainsäädännön vaateet
lisääntyivät ja monimutkaistuivat, samoin asumiseen ja
elämiseen liittyvät tarpeet.
Seuraava vaihe tuli myöhemmin kun isännöinti alkoi muuttua ammattiharjoittajista kohti
liiketoiminnallisia merkittäviä
yksikköjä. Tämä prosessi on
edelleen kesken. Tietojärjestelmät, osaamisen eri alueet
taloudesta tekniikkaan ja peruskorjauksiin, edellyttävät
moninaisia ammattiosaamisen
taitoja alan yhtiöiltä, isännöitsijätoimistoilta.
Kun otamme asioihin
tarpeeksi perspektiiviä huomaamme muutosten aikatrendien olevan varsin pitkiä,
ja toisaalta vääjäämättömiä.
Tätä kautta ymmärrämme
ehkä myös että sivutoimisten isännöitsijöiden lähes
”ilmaisesta” ajasta muutos
asialliseen korvaukseen ammattiosaamisesta tapahtuu
niinkin hitaasti kuin asiaintila
tänä päivänä on. Mutta se tapahtuu ja tulee tapahtumaan.
suutta hoidetaan. Valittaessa
yritykseen toimitusjohtajaa ei
valintakriteeri ole halvimmalla palkalla saatava henkilö,
vaan se joka on ammattilainen ja osaa viedä yrityksen
menestykseen. Aivan sama
on tilanne myös isännöitsijää
eli isännöitsijätoimistoa valittaessa. Osaamisen kautta
saatava tulos on tärkein.
Muutos kohti tätä kuitenkin etenee, mutta todella
hitaasti, kuten tiedämme.
Meidän alalla toimivien velvollisuus on myös vauhdittaa
osaltamme tätä kehitystä. Asiakkaidemme ja potentiaalisten asiakkaidemme parhaaksi,
sekä samalla koko kansantaloutemme parhaaksi.
REIM Groupin historiaa
ajatellen, nykyistä johtoamme
ja henkilöstöämme, joka on
sisäistänyt arvomme ja strategiamme jokaisella kymmenellä nykyisellä toimintapaikkakunnallamme, olen varma
että meillä REIM Groupissa on
hyvä tulevaisuus edessä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa.
Taustalla on myös se tosiasia
ei vieläkään ei ole kovin kaukana muutos omavaraistalouteen pitkälti perustuneesta
maatalousvaltaisesta maastamme teknologian osaajaksi,
nykyaikaiseksi palveluyhteiskunnaksi.
Kun kiinteistöissä on
maamme suurin kansallisvarallisuus, ei ole samantekevää kuka ja miten tuota omai-
Timo Multanen, AIT MBA, on REIM
Groupin konsernihallituksen päätoiminen puheenjohtaja. Multanen on
toiminut European Council of Real Estate Professions (CEPI) puheenjohtajana (President) vuosina 2009–2011.
CEPI:n alajärjestöjä ovat European
Confederation of Property Managers
(CEAB) ja European Property Agents
Group (EPAG). CEPI edustaa yli
Timo Multanen
REIM Group Oy Ltd, Hallituksen
puheenjohtaja, AIT MBA
[email protected]
250.000 eurooppalaista kiinteistöalan
ammattilaista ja näiden kansallisia järjestöjä 27 maassa. Suomesta jäseninä
ovat Suomen Isännöintiliitto ja Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto.
Lisäksi Multanen on valittu vuonna
1986 Suomessa Vuoden Isännöitsijäksi.
Hän on toiminut lisäksi Suomen Kiinteistölehden vakituisena kolumnistina
vuodesta 2006.
REIM Groupin konsernihallitus esittäytyy
Turvaa tarpeen mukaan
Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluiden tuottaja ja alan
valtakunnallinen yhteistyökumppani. Tarjoamme kattavat ja laadukkaat
turvallisuusratkaisut vartioinnista teknisiin turvallisuuspalveluihin.
Puhelin 020 4911
i[Ykh_jWi$ƀ
Vahvaa osaamista (oikealta vasemmalle): DI Antero Junttila (konsernihallituksen varapuheenjohtaja),
DI Kari Metsäkallio, AIT Saija Toivonen ja AIT MBA Timo Multanen (konsernihallituksen puheenjohtaja).
ISÄNNÖINTISANOMAT – 7
Kolme kirjainta
takaavat laadun
ISA on isännöinnin auktorisointijärjestelmä, joka antaa
asiakkaalle tietoisuuden ja turvan siitä, että isännöitsijä
toimii määrätyllä tavalla. REIM Groupin kaikki toimipaikat
ovat ISA-auktorisoituja.
ISA
-tunnus ei
ole kiinteistöalalla niin tunnettu kuin LKV eli laillistettu
kiinteistövälittäjä, joka on
henkilökohtainen ja perustuu
hyväksytysti suoritettuun tenttiin. ISA tarkoittaa isännöinnin
auktorisointijärjestelmää, joka
oli aiemmin myös henkilökohtainen.
Nyt se on yrityskohtainen
ja kattaa meidän kaikki toimipaikkamme. Suomessa ISAn
piiriin kuuluu 195 isännöintiyritysten toimipaikkaa.
Näin tuota osin mystistä
kirjainyhdistelmää valottaa
REIM Groupin Porvoon toimiston toimitusjohtaja Frank
Wendelin. Hän kertoo, että
Isännöinnin Auktorisointi ry
on perustettu vuonna 1987
ja sen taustalla ovat Suomen
Kiinteistöliito ry ja Suomen
Isännöinti ry.
– Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
isännöinnin auktorisointijärjestelmää.
Vaativa ja
velvoittava
Jotta saa käyttää ISA-tunnusta, on täytettävä järjestelmän
laatuvaatimukset. Ne liittyvät
muun muassa henkilöstön
koulutukseen, asiakirjojen dokumentointiin, avainhallintaan
ja toimistoturvallisuuteen. ISA
on verrattavissa muilla toimialoilla käytössä olevaan ISO
-kriteeriin.
– Toimimme määrätyn
valvonnan alla olevien sääntöjen puitteissa. ISA valvoo,
tarkistaa ja auditoi toimintaa
säännöllisesti.
Käytännössä auditoinnit
hoitaa Norske Veritas, joka
on kansainvälisesti arvostettu
ja luotettu kumppani. REIMin
osalta se tarkoittaa, että joka
vuosi tarkistetaan jotkut toimistot. Niiden lisäksi tehdään
sisäisiä auditointeja vuosittain.
– Saamme auditoinnin
myötä varmuuden siitä, että
toimintatapamme, resurssimme, taloutemme, osaamisemme ja olosuhteemme ovat
vaaditussa kunnossa.
Mikäli asiat eivät ole kunnossa, tulee korjauskehotus,
joka edellyttää toimenpiteitä.
ISA ei ole mikään automaattisesti aina voimassa oleva
kerran saatu oikeus, vaan se
vaatii ja velvoittaa jatkuvaan
toiminnan tarkasteluun. Niin
että sovitut kriteerit täyttyvät
ja toimivat.
vakuuttava sti
T U N N E T KO
TA L O Y H T I Ö S I
RISKIT?
Asiakkaan parhaaksi
REIM on mukana ISA-järjestelmässä siksi, että heidän
asiakkaansa saavat luotettavaa isännöintipalvelua.
– Asiakkaillamme on tietoisuus ja tietynlainen turva
siitä, että toimimme määrätyllä ja laadukkaalla tavalla.
ISA tuo myös REIMin sisäiseen työskentelyyn tasaista
laatua valtakunnallisesti jokaiselle alueelle.
Wendelin muistuttaa, että
heidän perustehtävänsä on
huolehtia ja hoitaa ihmisten
omaisuutta. Työtehtävät laajenevat sekä ala ja ympäristö
muuttuvat, mikä tietää jatkuvaa oppimisprosessia.
– Sitoudumme alan koulutuksiin, sillä uutta oppimista
tulee koko ajan. Uusia lakeja
ja määräyksiä tulee vuosittain.
ISA ei siis ole salatiedettä, vaan paljon konkreettista
päivittäistä tekemistä niin,
että isännöinti sujuu sovitulla
tavalla alan määräysten mukaisesti. Läheskään kaikilla
isännöitsijöillä ei ole ISAauktorisointia. REIMillä on
ja tulee olemaan, asiakkaan
parhaaksi.
COLEMONTIN
ASIAKAS
T I E TÄ Ä
va r m a st i
a s i a n t u n te va st i
U S KO T KO
VA K U U T U S T E N
O L E VA N K U N N O S S A ?
O N KO VA K U U T U S T E N
H I N TATA S O
KO H D A L L A A N ?
KO R VAT T I I N KO
VA H I N KO
OIKEIN?
Frank Wendelin
REIM Porvoo Oy
frank.wendelin@reimgroup.
com
V A K U U T TA V A A PA LV E L U A
ää
Kysy lis
l tä s i !
ä
j
i
s
t
i
ö
isänn
www.colemont.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 8
Vihreää väriä tuoreessa kuosissa
REIM Groupin uudistettu ilme viestii
teknisestä osaamisesta sekä asiantuntijan
ja edelläkävijän roolista. Tunnistettavuus ja
yhteys perinteeseen on tallella.
I
lmeestään yritys tunnetaan.
Tämä pätee myös REIM
Groupiin, jonka yritysilme
sai päivitetyn tuoreen asun
alkusyksystä. Ilmettä suunnitelleen hämeenlinnalaisen
mainostoimisto Mediatavastin Rami Aaltonen korostaa
jatkuvuuden merkitystä.
Värimaailma ja R-kirjaimen
muoto ovat linkki vanhaan.
Kolmiot viestivät dynaamisuudesta ja siitä, että on yksi
REIM, joka koostuu useasta
paikallisesta toimijasta.
Uudistettua ilmettä työstänyt Mikko Mänttäri löytää
siitä REIM Groupin vahvuudet.
Muodot ja typografian pehmeys viestivät asiantuntijasta
ja edelläkävijästä. Vihreä on
ollut aina REIMin väri ja visuaalisessa ilmeessä on jatkuvuutta.
Yhdenmukaisesti
esillä
Yritysilmeen päivittämisen
tarve tämän päivän tasolle oli
REIM Groupin Hämeenlinnan
Tunnetta sopivasti
mukana
toimipisteen johtajan Marko
Hellevaaran mielestä tiedostettu yrityksessä vahvasti.
Graafinen ohjeistomme oli
vanhentunut ja käytännöt sen
suhteen erilaisia. Kaipasimme selkeästi yhdenmukaista
materiaalia ja toimintamallia
viestintäämme.
Taustalla on REIM Groupin laajentuminen yritysostojen kautta, jolloin viestintä on
hajautunut liikaa paikallisen
toiminnan myötä. Hellevaara
korostaa, että paikallisuus on
heille voimavara, nyt se näkyy
huomattavasti selkeämmin ja
yhtenäisemmin.
Olemme tunnettu toimija
valtakunnallisesti ja paikallisesti. Uusi ilme ja malli helpottaa prosesseja ja vie niitä
yksinkertaisempaan suuntaan.
Uudesta REIM-tunnuksesta
on tehty neljä versiota: Group,
isännöinti, välitys ja talous. Ne
viestivät REIMin toiminnasta
toimialoittain. Hellevaaran
mukaan ilmeen päivittämisen
yhteydessä viestintälinjaa tarkistettiin ja nyt se painottuu
”REIM Groupin toimitusjohtaja Saija Toivonen vastaanottaa Mediatavastin Rami Aaltoselta ja Mikko Mänttäriltä REIMin uuden graafisen ohjeistuksen materiaalin. Kuvassa oikealla REIM Groupin ICT-asiantuntija
Vesa Koskinen.”
toimiryhmäkohtaiseen viestintään.
Toimiva työkalu
Järjestelmäasiantuntija Vesa
Koskinen toteaa, että uuden
ilmeen mukaisia työkaluja on
helppo käyttää, eikä käsittelijän tarvitse olla graafisen alan
ammattilainen.
Se on tärkeää arkiviestinnän kannalta. Täsmällinen ja
tiivis aineisto auttaa henkilöstöä viestinnän käytännön
työssä.
Tämä näkyy myös vastaanottajapäässä, laadukas ja toimiva aineisto on saman tien
käsiteltävissä ilman lisätöitä
ja jälkiselvityksiä.
Toimiva työkalu tekee ulkoisesta ja sisäisestä viestin-
nästä yhdenmukaista, mikä
tukee tehokkaasti yrityskuvaamme.
Kun asiakirja- ja esityspohjat ovat kaikkien käytössä
uuden ilmeen mukaisesti, on
niiden käyttäminen vaivatonta ja päivittäminen tehokasta.
Koskinen onkin enemmän
kuin tyytyväinen tehtyyn uudistukseen.
Niin Mediatavastin kuin
REIMin väki on mielissään
lopputuloksesta, mikä on
Hellevaaran mukaan näkynyt
myös saaduissa kommenteissa.
Kumppanimme pitävät
ilmettämme oikein hyvänä.
Oma väkemme on ottanut sen
positiivisesti vastaan.
Media- ja toimintaympäristön muuttuminen edellyttää
Hellevaaran mielestä reagointia ja ulkopuolisen kumppanin
tuelle on tarvetta. Yhteistyö ja
vuoropuhelu Mediatavastin
kanssa on ollut tiivistä ja antoisaa. Työ eteni analyyttisesti
ja johdonmukaisesti kohti tavoitetta.
Aaltonen kertoo, että he
ovat kulkeneet isossa kuvassa
REIMin kanssa samaan suuntaan jo jonkin aikaa. Tuloksekas nettisivutoteutus sai nyt
arvoistansa jatkoa.
Tavattoman mielenkiintoinen projekti, missä oli paljon
positiivista tunnetta ja innostusta mukana.
Kun tuloksena on yhdennäköinen, yhdenmukainen ja
virtaviivaistunut REIM Group,
ei se voi olla näkymättä asiakkaille.
REIM Groupin operatiivinen
johtoryhmä
!MMATTILAISILLEJAISËNNÚINTIALALLEAIKOVILLE
Aina voit
!
ä
ä
s
i
l
a
i
p
op
+IINTEISTÚALAN+OULUTUSKESKUS/Ys+IINTEISTÚALAN+OULUTUSSËËTIÚ
APUA VIEMÄRIPULMIIN.
JOKA PÄIVÄ. KELLON YMPÄRI.
Pääkaupunkiseutu:
Espoo (09) 8553 0450
Länsi-Uusimaa:
Lohja (019) 3310 02
Hanko (019) 2486 713
Itä-Uusimaa:
Porvoo (019) 5752 777
Mäntsälä (019) 6434 08
Varsinais-Suomi:
Kaarina (02) 2433 666
Pirkanmaa-Häme:
Tervakoski (019) 7666 22
Ylöjärvi (03) 3142 5900
Lahti (03) 8757 215
Keski-Suomi:
Jyväskylä (014) 6758 88
Pohjois-Savo:
Leppävirta 040 1239 944
Etelä-Savo:
Mikkeli 0440 1720 00
Pohjanmaa:
Seinäjoki (06) 4144 088
Vaasa (06) 3178 090
Etelä-Karjala:
Lappeenranta 050 4007 531
Pohjois-Suomi
Rovaniemi 050 343 0230
“Mikään hätä ei ole liian suuri,
eikä liian pieni - Eerolan hoidettavaksi.”
REIM Groupin operatiivinen johtoryhmä kuvassa, vasemmalta ylhäältä Frank Wendelin (REIM Porvoon tj.),
Saija Toivonen (REIM Groupin tj.), Jari Vahviala (REIM Groupin markkinointipäällikkö),
alhaalta vas. Jukka Mäkinen (REIM Tampereen tj.), ja Marko Hellevaara (REIM Hämeenlinnan tj.).
REIM Groupin operatiivisen johtoryhmän tehtävänä on koordinoida ryhmän operatiivista toimintaa eli
käytännössä luoda ja kehittää toimintamalleja paikallisten yhtiöiden käyttöön sekä löytää parhaita
toimintatapoja ja jalostaa niistä entistä parempia.
ISÄNNÖINTISANOMAT – 9
82 % suomalaisista pitää tärkeimpinä
välineinä kotona viihtymiseen
tietokonetta, nettiä ja televisiota.
Sonera kiinteistölaajakaistan valokuituyhteys
on oikotie salamannopeaan surffailuun, monipuoliseen tv-kanavavalikoimaan ja asukkaille
edullisiin hintoihin.
Pyydä heti
edullisempi tarjous:
AT T
O
RI ·
www.sonera.fi/kiinteistosopimus
0200 11611 (mpm/pvm) ma-pe 8-20, la 9-16.30
·
O
PE
RA
139
200
SU
OM
EN
LU O T
ETUIN IN
TE
RN
ET
Valokuitu on kirkkaasti paras internetyhteys myös kiinteistöille:
1
2
Laajakaista
1. Suomen luotetuin, jopa 1 000 Mbit/s laajakaistayhteys
2. Valtava kanavavalikoima kaapeli-tv:n kautta
3. Asukkaille yksilöllisesti valittavat tv:n lisäpalvelut, kuten videovuokraamo, ohjelmakirjastot ja tallennuspalvelut.
3
Kaapeli-tv
Viihdepalvelut
televisioon
Taloyhtiösi voi valita Soneran laajakaista- ja
tv-palvelut tai halutessaan vain jommankumman.
Pyydä taloyhtiöllesi sopivinta tarjousta jo tänään!
ISÄNNÖINTISANOMAT – 10
Pala lahtelaista ravintolahistoriaa vaihtoi omistajaa
Tirra, Monttu ja Torvi olivat Niilo Valtarin elämäntyö, jonka hän peri isältään
K
un on kyse Lahdesta,
ei voi olkaa kohauttamalla ohittaa paikkaa
osoitteessa Loviisankatu 8. Rautatieaseman likellä
sijaitseva kiinteistö on nähnyt
ravintolaelämää monessa kerroksessa ja polvessa.
Isäni Luukas Valtari perusti
vuonna 1957 Tirra -ravintolan
ja siitä se sitten lähti.
Näin kuvailee starttia Niilo
Valtari, joka pyöritti ravintolabisnestä 45 vuotta. Tämän
vuoden syksyllä hän luopui siitä ja kiinteistöstä yhtiökumppaninsa Keijo Holstin kanssa.
Uusien voimien on aika astua
esiin.
Ei ainakaan vielä ole haikea olo, myynnistä on niin
vähän aikaa. Olihan siinä elämäntyötä kerrakseen.
Raput ylös ja alas
Tirra sai nimensä teatteriravintolasta, joka oli aikoinaan
osa kokonaisuutta, kun Lahden kaupunginteatteri toimi
samassa kiinteistössä. Teatteriravintola kun on kansan
suussa tirra. Luukas Valtari
osti nimenomaan aikoinaan
teatteriravintolan.
Tirra oli alunperin ja on
edelleen kansankuppila. Aikoinaan siihen kuuluivat valkoiset liinat, tarjoilijat, hovija vahtimestarit, ruokaa ja
juomaa.
1963 kiinteistön alakertaan
avautui Monttu -baari. Kun Tirraan mentiin raput ylös, Monttuun lampsittiin totta kai portaat alas. 1969 oli merkkivuosi
Montulle.
Kun keskiolut vapautui,
Monttu aukesi jo kello kuusi
REIM Lahti Oy:n isännöitsijä Juuso Toivonen kohdekäynnillä Tirrassa.
KAIKKI OVIYMPÄRISTÖN JA TURVATEKNIIKAN
RATKAISUT SAMAN KATON ALTA
aamulla. Varhainen kurkku
kaljan nappasi.
Monttua kutsuttiin myös
satulabaariksi, sillä sen baarijakkarat olivat satulan muotoiset. Ajan hengen mukaisesti
juomaa ei tohtinut nauttia ilman ruokaa. Voileipä ja kolme
kaljaa olikin suosittu satsi.
Fiini musiikkimesta
Muutama vuosi Montun jälkeen oli Torven vuoro. Kaupungin hienoin paikka oli sisustukseltaan arkkitehti Jussi
Peipon käsialaa ja huonekalut
olivat Askon designia, perilahtelainen paikka siis. Valaisimina toimivat torvet, nimensä
mukaisesti.
Torvi oli alkujaan ruokapaikka, joka oli avoinna vain
päiväsaikaan. Myöhemmin
musiikki tuli mukaan, nuoriso
löysi paikan ja aukiolo venyi
yömyöhään. Paikat myös kuluivat, mutta mitään ei oikein
saanut rempata.
Maailmalla suositut ravintolat ovat pitkään samassa
kuosissa. Täällä Suomessa pitää uusia lookkia 3–5 vuoden
välein, ihan turhaan.
1970-luvun lopulta asti Torvessa on kuultu elävää musiikkia ja sen estradilla on nähty
Suomen huippuartisteja. Myös
Tirra ja Torvi on pala lahtelaista ravintolahistoriaa.
monet kellaribändit ovat ponnahtaneet Torvesta pinnalle.
Ajan hengessä
eteenpäin
Matkan varrella on mukana
ollut myös kebab-grillikioski
ja Punainen Kahvila, joka
muuttui kreikkalaiseksi ravintolaksi. Se myytiin pois
reilut 10 vuotta sitten. Monttu
5
yhdistyi Torveen 1990-luvun
loppupuolella.
Tirra ja Torvi jatkavat lahtelaista ravintolaperinnettä
uusien omistajien voimin. He
uudistavat ja terävöittävät
toimintaa ajan hengessä perinteitä kunnioittaen. REIM
Lahden isännöimä kiinteistö
on edelleen osa lahtelaista
ravintolakulttuuria. Kuinka
pitkään, aika näyttä
järkisyytä valita
vedenkäsittely
1. Lisää putkiston käyttöikää
ideot /
Katso v sista
k
Lue tulo
me
m
m
sivuilta
r-wt.co
aue
www.b
2. Suojaa putkistojärjestelmää
3. Vähentää energiankulutusta
4. Varmistaa erinomaisen vedenlaadun
5. Tuo merkittävää kustannussäästöä
KULJE HUOLETTA
HELSINKI
KUOPIO
PORI
TURKU
ALAJÄRVI
LAHTI
ROVANIEMI
JYVÄSKYLÄ
LAPPEENRANTA
SEINÄJOKI
KEMI
OULU
TAMPERE
ĂƐŝĂŬĂƐƉĂůǀĞůƵΛŇĞdžŝŵ͘ĮƉƵŚ͘ϬϭϬϳϬϬϳϬϭǁǁǁ͘ŇĞdžŝŵ͘Į
Bauer Watertechnology Oy
Jaakonkatu 2, 01620 Vantaa
puh. (09) 276 99 556
www.bauer-wt.com
email: [email protected]
ISÄNNÖINTISANOMAT – 11
Suoraveloitus
päättyy,
tilalle tulee e-lasku
tai suoramaksu
REIM Group on REM-partner (kiinteistöalan luotettavat kumppanit, Real Estate Members, on kiinteistöalalla toimivien huippuosaajien muodostama verkosto, joka tekee alaa hyödyttävää
yhteistyötä ja kehittää kumppanuusajattelua)., lisätietoja löydät
osoitteesta www.rem.fi.
Suomalainen suoraveloitus päättyy EU-asetuksen
mukaisesti 31.1.2014.
Syksyn aikana suoraveloitettavat asiakkaamme
ovat saaneet kirjeen laskutustavan muutoksesta.
Muutos toteutetaan loppuvuoden 2013 aikana. Suoraveloituksen korvaa joko e-lasku tai suoramaksu.
Huoneistokohtainen mittariluentajärjestelmä
Veden ja energian huoneistokohtaisen mittaamisen
avulla asukkaalla on mahdollisuus hallita kulutustaan
ja siten säästää koko taloyhtiön menoissa.
e-lasku
Verkkopankkia käyttävien asiakkaiden suoraveloitus muuttuu e-laskuksi, jolloin lasku näkyy automaattisesti verkkopankissa.
M-Bus-mittariluentajärjestelmä on suunniteltu vastaamaan kustannustehokkaasti niin suurten kuin pienten
taloyhtiöiden tarpeisiin. Järjestelmää on asennettu jo
yli 700 taloon ja 23000 asuntoon ympäri Suomen.
suoramaksu
Jos käytössänne ei ole verkkopankkia, suoraveloituksenne muuttuu suoramaksuksi, joka veloitetaan
suoraveloituksen kaltaisesti tililtä eräpäivänä.
Mikäli olette tähän asti saaneet taloyhtiöltä laskun paperilaskuna, voitte muuttaa paperilaskun
e-laskuksi verkkopankissanne.
Lisätietoja suoraveloituksen päättymisestä ja
sen korvaavista vaihtoehdoista saatte pankistanne.
Lisäksi tietoa e-laskusta ja suoramaksusta löydätte
myös Finanssialan Keskusliiton sivuilta www.fkl.fi
Edullinen ja räätälöitävä järjestelmä mukautuu ja laajenee erilaisiin käyttökohteisiin joustavasti.
Kysy lisää mittaustekniikan asiantuntijaltamme
puh. 0207 424 611.
Saint-Gobain Pipe Systems Oy
Nuijamiestentie 3 A, 00400 HELSINKI • Merstolantie 16, 29200 HARJAVALTA
Puh. 0207 424 600 • sgps.fi[email protected] • www.sgps.fi
MAKING MODERN LIVING POSSIBLE
Aika vaihtaa lämmönjakokeskus
Oiva ratkaisu kaukolämpöön
DSA 2 MAXI (Oiva) -lämmönjakokeskus on tarkoitettu suurten asuinrakennusten, liiketilojen ja teollisuuskiinteistöjen kaukolämpöön. Luotettava toimittaja, energiaa säästävät
ratkaisut ja pitkä takuuaika on houkutteleva kokonaisuus. DSA 2 MAXI tarjoaa optimaalista suorituskykyä ja energiatehokkuutta.
+
+
Irrotettavat
liittimet
helpottavat
asennusta
Putkilähdöt ovat ylöspäin
ja vakiomittojen ansiosta
putkiliitännät voi
suunnitella jo etukäteen
5 vuoden
takuu
Danfoss automatiikalla kaukolämpökäytössä Suomessa.
+
Monipuoliset
säätömahdollisuudet
+
Energiaa säästäviä ratkaisuja
+
Kotelointi pitää
keskuksen
puhtaana ja lisää
käyttöturvallisuutta
+
Tukevat säätöjalat
+
Monipuoliset
lisävarusteet
+
Uutta kaukolämpötekniikkaa
A
energialuokan pumput
Useita energiaa säästäviä
ratkaisuja, kuten A-energialuokan kiertovesipumput
Oy Danfoss Abt1-t-FQQÊWJSUB
[email protected]
lampo.danfoss.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 12
Lämmönjakokeskuksen saneerauksella riskit
ja kustannukset hallintaan
J
oka toinen suomalainen
koti lämpiää kaukolämmöllä. Lämmitykseen puolestaan kuluu noin puolet
suomalaisen kotitalouden
käyttämästä energiasta. Kaukolämpö on taajamissa paitsi
energiatehokkain ja ympäristövaikutuksiltaan vastuullisin valinta, myös ylläpidon
kannalta huolettomin, kun
laitteiston elinkaari on otettu
huomioon.
Kaukolämmön tuotannosta ja jakelusta vastaavat
energiayhtiöt osaavine ammattilaisineen, mutta kaukotai aluelämpöverkon ja kiinteistön verkostojen välissä
on lämmönjakokeskus, jonka
avulla patteriverkoston vesi
ja lämmin käyttövesi lämmitetään. Kiinteistöjen oma
LVI-tekniikka on asumismuodosta riippuen asukkaiden
tai kiinteistöammattilaisten
vastuulla.
Kaukolämmityksen ja kiinteistöjen LVI-tekniikan laatu
on tärkeä tekijä paitsi asumismukavuudelle ja ympäristölle
myös taloudellisesti. Lämmitystekniikan vanhenemiseen
liittyvien riskien hallinta on
myös kustannusten hallintaa.
Oikea-aikaisella saneerauk-
sella voidaan parantaa energiatehokkuutta ja toimintavarmuutta.
Lämmönjakokeskuksen tekninen
käyttöikä 20–25 vuotta
Käytännössä lämmönjakokeskuksen kriittinen ikä on
20–25 vuotta. Kokemuksesta
tiedetään, että vanhasta lämmönjakokeskuksesta rikkoutuu ensin pumppu, säätölaite
tai lämmönsiirrin. Syynä on
tyypillisesti lämmönsiirtimien
syöpyminen tai likaantuminen. Kun keskuksen käyttöikä on lähellä kahtakymmentä vuotta, on kannattavampaa
uusia samalla koko lämmönjakokeskus kuin korjata yksittäisiä komponentteja.
Danfossin energiatehokkaalla nykytekniikalla voidaan
saavuttaa säästöjä tinkimättä
asumisen mukavuudesta ja
ylläpidon käyttövarmuudesta.
Uudella tekniikalla on kiistattomat etunsa esimerkiksi kiertovesipumppujen ja keskusten
energiatehokkuudessa sekä
säätötarkkuudessa ja etävalvonnan mahdollisuuksissa.
Kiinteistön lämmitysenergian kulutukseen vaikuttavat
kiinteistön vaipan lämpöhä-
viöt, verkostojen virtausten
säätö ja luonnollisesti myös
asumistottumukset, kuten
lämpimän veden käyttö. Nykyaikaisen lämmönjakokeskuksen ominaisuuksilla ja samanaikaisesti suoritettavalla
patteriverkoston tasapainotuksella voidaan yleensä vähentää kiinteistön energiankulutusta. Tekniset arvot on
syytä päivittää mitattuihin tai
laskettuihin nykyarvoihin, sillä tilausvesivirran muutoksella voi pienentää kustannuksia.
Uuden lämmönjakokeskuksen äänitaso on entistä alhaisempi. Myös tilaa vapautuu
samalla kun päästään eroon
mahdollisesti asbestia sisältävistä vanhoista eristeistä.
Saneeraus on
mahdollista talvellakin
Lämmönjakokeskuksen saneeraus nostaa kiinteistön arvoa ja antaa käyttövarmuutta
vuosiksi eteenpäin. Uuden
lämmönjakokeskuksen hankinta takaa käyttövarmuuden
vuosiksi eteenpäin kovimmillakin talvipakkasilla.
Taloyhtiön tehtyä päätöksensä apua lämmönjakokeskuksen tekniseen mitoitukseen saa Danfossin asiantunti-
Me olemme
siellä missä
asiakkaammekin.
Kaikki LähiTapiola Kaakkois-Suomen 80 ammaƫlaista
valmiina auƩamaan sinua kaikissa vakuutus-,
pankki- ja sijoitusasioissa. Löydät meidät läheltäsi
– silloin kun meitä tarvitset.
Danfossin valikoimista löytyy myös pien- ja rivitaloihin soveltuvat
lämmönjakokeskukset. Kuvassa myyntipäällikkö Kim Niemelän esittelemä malli on AkvaLux VX II.
joilta. LVI-suunnitelman tekee
LVI-suunnittelija.
Urakka on järkevintä teettää kokonaisurakkana, jotta
kaikki laitteet saadaan kerralla yhteen sopivina, ja tarjous
kannattaa pyytää useammalta
urakoitsijalta. Hyväksytyistä
urakointiliikkeistä saa tiedot
omalta energiatoimittajalta.
Ajoissa kannattaa selvittää
myös rahoitus ja mahdolliset
avustukset. Lämmönjakokes-
kuksen saneeraus on vaivatonta, kun se toteutetaan hyvin suunniteltuna eikä pakon
edessä hätätyönä.
Hyvä ajankohta saneeraukselle on kesällä, mutta
saneerauksen voi ajoittaa
myös talvikaudelle. Nykyisten tehdasvalmisteisten Danfoss -lämmönjakokeskusten
asentaminen sujuu osaavalta
urakoitsijalta hyvin suunniteltuna nopeasti. Saneeraus voi
viedä muutaman päivän, mutta vedenjakelun ja lämmityksen katkos kestää vain päivän
ja voi parhaimmillaan jäädä
muutamiin tunteihin.
Lämmönjakokeskuksen
toimitusaika on pari, kolme
viikkoa. Kaukolämpötekniikan edelläkävijänä tunnetun
Danfossin lämmönjakokeskus sisältää lämmönsiirtimien
lisäksi verkostojen kiertopumput, säätölaitteet ja tarvittavat
sulkuventtiilit. Kehittyneimpien kiertovesipumppujen kierrosluku ja samalla virtaama
säätyvät automaattisesti ja
sähköenergian kulutus on pienempi. ECL310 -säätölaite voidaan kytkeä internetin kautta.
Danfoss antaa Suomessa
viiden vuoden takuun lämmönjakokeskuksille, joissa on
Danfoss komponentit. Danfossilla on Suomessa myös koko
maan kattava huolto- ja varaosapalvelu.
Lisätietoja takuusta ja lämmönjakokeskuksista:
Kim Niemelä
Oy Danfoss Ab
Myyntipäällikkö
[email protected]
040 3092 270
www.lampo.danfoss.fi
Luotettava kumppani
linjasaneeraukseen!
Meiltä saat asuntorakentamiseen
kylpyhuonemalliston, jonka
tuotteissa yhdistyvät laatu,
edullinen hinta ja hyvä saatavuus.
Tarjoamme yksilöllisen muutostyöpalvelun sekä toimivan logistiikan.
Espoo I Hyvinkää I Hämeenlinna I Joensuu I Jyväskylä I Kouvola
Kuopio I Lahti I Lappeenranta I Mikkeli I Oulu I Pori I Porvoo
Rauma I Rovaniemi I Seinäjoki I Tampere I Turku I Vaasa I Vantaa
laattapiste.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 13
Kolumni
Reim Group isännöinnin kehityksen kärkeen
len toiminut runsaat kaksi vuotta REIM Groupin
toimitusjohtajana. Tätä
ennen kahdeksan haastavaa, mielenkiintoista, työntäyteistä vuotta REIM Lahden palveluksessa. Ennen tätä jo jonkin
verran alan kokemusta hieman
toisesta näkövinkkelistä. Vuoteni
sisältävät käytännön työtä etulinjasta takamaastoon, uuden oppimista, kouluttautumista, opiskelua. Ammatti-isännöitsijätutkinto (AIT) oli sekin työhaasteiden
ohessa oma punnerruksensa. Tämän päivän näköperspektiivistä
kaikki on kuitenkin kannattanut.
Ja REIM Groupissa minua ovat
esimieheni aina kannustaneet
uusiin saavutuksiin, jos itsestäni
vain siltä on tuntunut.
Koen että johtamisessa, mikä
on olennainen osa tämän päivän
tehtävääni, on erittäin tärkeätä
tuntea oma alansa. Erityisesti
kun kyse on asiantuntijaorganisaatiosta, kuten REIM Groupin
kohdalla. Jos en kokisi tuntevani
puolisentoista sataa osaavaa asiantuntijaa käsittävää organisaatiotamme ja ihmisiä läpikotaisin,
samoin kuin toimialaamme ja sen
nyansseja, näkisin toimintamme
O
kehittämisen asiakkaidemme,
henkilöstömme ja liiketoiminnallisen tuloksenteon kokonaiskentässä ongelmalliseksi. Suoraan
sanottuna en usko että suoraan
isännöintialan ulkopuolelta tuleva johtaja menestyy tällä alalla.
Isännöintialan
muutos viimeisten
kymmenen vuoden
aikana on ollut valtaisa. Ja muutos
tulee jatkumaan.
Minulla on ollut
usein mahdollisuus
konsernihallituksemme puheenjohtajan kanssa pohtia tätä muutosta,
alamme historiaa,
nykypäivää ja kehitystä, samalla
huomioiden yhteiskuntamme kehitys
ja kansainvälisyys.
Ala on muutosprosessissa ammatinharjoittamisesta
liiketoiminnaksi,
jossa taasen asiakaslähtöisyys tulee
pitää kunniassaan,
mutta ymmärtää
uudella tavalla.
REIM Groupin toimiessa valtakunnallisesti ”ryhmänä” (joka
minusta on parempi sana kuin
”ketjuna”) tämä on meille selkeä
vahvuus ja voimavara. Samalla
tavoin kuin arvostamamme ja
VARMAT SÄÄSTÖT
TALOYHTIÖLLE JA
ILMAINEN
ENERGIATODISTUS
sadalle ensimmäiselle Säästö-FLEX-palvelun ostajalle.
Säästö-FLEX on taloyhtiön oma tehokas energiavahti,
joka tuo säästöä energiakuluissa keskimäärin 13 % vuodessa.
• optimoi kiinteistön energiakustannukset
• ei alkuinvestointeja – säästöt alkavat heti
• räätälöitävä palvelupaketti alk. vain 67 €/kk
LUE LISÄÄ: www.skapatenergia.fi
ASIAKASPALVELU
Skapat Energia, Turuntie 2, 13100 Hämeenlinna
puhelin 020 741 4110 • faksi 020 741 4118
[email protected]
Skapat Energia on puolueeton ja luotettava kumppani yritysten, kiinteistöjen ja kotitalouksien energia-asioissa.
Tutkimuksen mukaan asiakkaistamme 96 % on tyytyväisiä ja voisi suositella palveluitamme myös muille.
kunnioittamamme paikallisuus.
Jokaisessa kaupungissa meillä on
omat ”kasvot” toimitusjohtajiemme itsekin tehdessä myös ”oikeata” isännöintityötä. Tätä kautta
myös he tietävät mistä on kyse ja
pystyvät osaavan henkilöstönsä
kanssa kehittämään ja viemään
asioita jatkuvasti oikeaan suuntaan. Kun tämä yhdistetään paikalliselta tasolta alueelliselle ja
valtakunnalliselle tasolle syntyy
todella vahvaa synergiaa. Siitä
hyötyvät myös yksittäiset asiakkaamme, mikä on meille tärkeätä.
Me olemme yksityinen yritys,
tässä mittakaavassa harvoja sellaisia. Emme ole kasvottoman
rahan, pääomasijoittajien, julkisvallan tai onnenonkijoiden
omistaja yritys. Sekin on jo arvo
sinänsä. Myös henkilöstöllemme
ja asiakkaillemme.
Olen ylpeä toimitusjohtajakaudellani luomastamme REIM
Groupin operatiivisesta johtoryhmästä. Siitä on tullut aktiivinen
kehittymisemme sydän sisältäen
ryhmänä aivan erinomaista osaamista, tietoa ja taitoa, näkemystä ja kokemusta, koostuen useammasta kaupungista tulevista
avainpelaajista. Olemme saaneet
paljon aikaiseksi tiiminä ja olen
varma että tulemme myös saamaan luoden uusia edellä käyviä
latuja isännöintialalle. Vastikään
käyttöön ottamamme uusi logomme ja yritysilmemme ovat lähtölaukaus tulevalle.
Oltuani vasta muutaman vuoden koko REIM Groupin johdossa
voin todeta hyvillä mielin, mutta nöyränä, että suuntamme on
oikea ja olemme menossa kovaa
vauhtia eteenpäin. Hukkasimme
aikaisemmin muutamia vuosia,
mutta nyt otamme tuon menetyksen kiinni ja menemme siitä
ohitse. Toimintamme peruspilarit ja rakentamamme strategia
ovat kohdallaan, ja kun meillä
on vahva oma väki mukana täydestä sydämestä, silloin syntyy
varmasti tulosta. Sitä varten me
teemme tätä positiivisesti haastavaa työtämme, sydämestämme.
Saija Toivonen
REIM Groupin toimitusjohtaja
www.reimgroup.com
[email protected]
ISÄNNÖINTISANOMAT – 14
Laattapiste mukana putkiremontissa
O
nko taloyhtiössäsi
suunnitteilla putkiremontti? Arveluttaako urakan laajuus
ja kustannukset? Taloyhtiölle
putkiremontti on usein välttämätön paha. Asiakkaan huolena on usein paitsi laatu, myös
aikataulun viivästyminen.
Valtakunnallisesti Laattapiste
suunnittelee yli 30 000 kylpyhuonetta vuosittain ja haluaa
tuoda vankan kokemuksensa
taloyhtiöiden käyttöön. Laat-
tapiste ei toimi projektissa
pelkästään tavarantoimittajana vaan tarjoaa apuvälineet
putkiremontin jokaiseen vaiheeseen hankesuunnittelusta
toteutukseen. Tästä hyötyvät
niin suunnittelijat, rakennusurakoitsijat, isännöitsijät kuin
taloyhtiön osakkaatkin.
Laattapiste toimittaa maksuttomat räätälöidyt kohdekohtaiset esitteet tuotetiedoilla ja 3D-kuvilla 3D kuvat
jo ensimmäiseen urakkaan liit-
Toimitamme kohdekohtaiset mallitaulut taloyhtiön kokouksiin ja
työmaille.
tyvään kokoukseen. Materiaalit valitaan on helppo valita
esimerkiksi putkiremontteja
varten kootusta Rakentajan
kylpyhuonemallistosta. Mallistosta löytyvät niin hinnaltaan, saatavuudeltaan ja
visuaalisuudeltaan parhaat
tuotteet. Laattapisteen edustaja on tukena projektissa
ensimmäisestä kokouksesta
viimeiseen käyttöönottokatselmukseen saakka. Mikäli
asukas haluaa toteuttaa oman
unelmiensa kylpyhuoneen,
niin Laattapisteen muutostyöpalvelu palvelee asukasta
yksilöllisesti, veloituksetta.
Huoneistoeritellyt toimitukset
helpottavat rakennusliikkeen
työtä sekä nopeuttavat urakan
etenemistä. Laattapiste on laadukkaaksi koettu brändi, joka
nostaa asunnon arvoa myös
rahallisesti.
Hyödyt :
-
-
-
Lopputuloksena unelmien kylpyhuone, jossa kaikki on kohdallaan.
Räätälöimme kohdekohtaiset
esitteet todellisilla mitoilla ja ratkaisuilla. Kohde-esite kannattaa
tehdä toteutussuunnittelu- vaiheessa.
-
Informaatio kulkee heti
urakan alkuvaiheista lähtien.
Räätälöidyt kohdekohtaiset esitteet ja mallitaulut
tuotetiedoilla sekä 3D-kuvilla.
Mahdollisuus taloyhtiön
infotilaisuuden järjestämiseen paikallisessa Laattapiste-myymälässä.
Yksilöllinen muutostyöpalvelu.
Yksilöllinen muutostyöpalvelu tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti.
-
Yksi yhteyshenkilö.
Kaikki tuotteet kerralla työmaalle huoneistoeriteltynä.
Kaikki kylpyhuoneeseen;
monipuoliset tuotteet ja
ratkaisut kattavat kaiken
kylpyhuoneeseen aina pohjavalusta kokonaisuuden
viimeisteleviin lisätarvikkeisiin asti.
-
Brändi joka nostaa asunnon arvoa.
Jos taloyhtiössänne on
suunnitteilla putkiremontti, ole yhteydessä paikalliseen Laattapiste myymälään ja tulemme kertomaan
asiasta lisää.
Isännöinti on tavoitteellista yhteistyötä
K
ruunuasunnot pitää
isännöintitoimijat virkeänä sopivalla kilpailutilanteella. Oikein
onnistuneista tuloksista palkitaan.
Valtakunnallisesti toimiva
Kruunuasunnot hallinnoi tällä hetkellä reilua 2.700 asuntoa. Puolustusvoimilta reilut
kymmenet vuotta sitten ”peritty” asuntokanta on matkan
varrella puolittunut. On sille
tapahtunut paljon muutakin,
toimitusjohtaja Reijo Savolaisen sanoin:
Kolme neljäsosaa kannasta
on laajamittaisesti perusparannettu. Korjausvelka on siis
suurelta osin maksettu.
Rahaa kehittämiseen on
käytetty 220 miljoonaa euroa,
josta osa on mennyt uustuotantoon. Nyt asuntokanta
alkaa olla pääosin kilpailukykyisessä kunnossa. Se näkyy
myös isännöinnille asetettavissa vaatimuksissa.
Asuntokannasta on reilut
60 prosenttia vuokrattu puo-
lustusvoimille, mutta myös
markkinoille vuokraus on tärkeä osa toimintaa.
Toimintaa asukkaan
hyödyksi
Savolainen korostaa, että niin
heidän kuin isännöitsijän työ
tähtää yhteen maaliin.
Tämä kaikki tapahtuu asiakkaan hyödyksi niin, että
asumisviihtyvyys toteutuu.
Toiminta on tavoitteellista ja tapahtuu tiiviissä yhteistyössä. Kruunuasunnot
käyttää muutamaa isompaa
isännöintitoimijaa, joiden toimintaverkko kattaa hyvin heidän asuntokantansa. Mikään
manulle illallinen -pesti ei ole
kyseessä.
Kilpailutilanne pitää kaikki
toimijat virkeänä. Vertailemme, keräämme kokemuksia
ja opimme toisiltamme.
Kruunuasuntojen tapana
on istuttaa kaikki isännöitsijät kerran vuodessa saman
pöydän ääreen. Jokainen esittelee asioitaan ja hyvistä käytännöistä sekä suorituksista
palkitaan.
Palkitsemme tilaisuudessa
vuoden isännöitsijän. Se on
omiaan lisäämään motivaatiota.
Tulospalkkiota
tavoitteiden
ylittämisestä
Henkilökohtaisen palkitsemisen lisäksi Kruunuasunnot
tarjoaa myös rahallista hyötyä. Lisäpalkkioon normaalin
isännöintipalkkion ohella on
mahdollisuus päästä oikein
onnistuneilla toimilla. Tänä
vuonna siihen voi yltää energiankulutuksen saralla.
Mikäli päästään budjetoituituja parempiin energian
kulutuslukuihin, tuo se sääs-
töjä. Osan niistä annamme
tulospalkkiona isännöitsijälle.
Muutaman vuoden käytössä ollut systeemi on koettu Savolaisen mukaan mielekkääksi ja onnistuneeksi.
Kilpailumentaliteetti pistää
yrittämään, mutta ei silti hinnalla millä hyvänsä eli ei esimerkiksi asumisviihtyvyyden
kustannuksella..
Haemme toimivia ratkaisuja, emme aina halvimpia. Laskemme pitkässä juoksussa,
mikä on talolle parasta.
Työtä riittää monella
suunnalla
Vaikka pääosa Kruunuasuntojen kannasta on jo peruskorjattu, tekemistä riittää. Esimerkiksi REIMin isännöimässä Mikkelin Karkialammen
kohteessa on iso muutostyö
käynnissä. Iso osa asunnoista
muutetaan yksiöiksi ja solutyyppisiksi asunnoiksi.
Myös Kouvolassa Vekaranjärven varuskunnassa piisaa haasteita vielä runsaasti.
Lahden keskustassa on käynnistymässä mielenkiintoinen
kerrostalon perusparannus,
joka saa jatkoa lähivuosina
naapuritalossa.
Lähes 20 vuotta Helsingin
Isännöitsijäyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Savolainen tietää, mistä puhuu.
Isännöinti on tavoitteellista
yhteistyötä yhdessä kiinteistönomistajan kanssa asukkaiden parhaaksi.
ISÄNNÖINTISANOMAT – 15
Solmi virallisen edustajan kanssa
paperinkeräyssopimus
V
altakunnallisesti toimiva Paperinkeräys
Oy edustaa maamme
toista virallista tuottajayhteisöä, jonka lakimääräisenä tehtävänä on kerätä
Suomen markkinoilla oleva
paperi takaisin kiertoon.
Tämä tarkoittaa, että Paperinkeräyksen velvoite on kerätä veloituksetta taloyhtiöistä
paperi uudelleen paperitehtaiden raaka-aineeksi.
Paperinkeräys Oy:n aluetiimipäällikkö Tatu Savolainen
kertoo, että Paperinkeräys Oy
työllistää myös paikallisia kuljetusyhtiöitä. Se ei itse omista
keräysautoja, vaan on solminut sopimuksia paikallisten
kuljetusyhtiöiden kanssa paperin keräämisestä kiinteistöiltä.
”Markkinoilla on liikkeellä
myös niin sanottuja harmaan
talouden pelureita. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että
kiinteistöt solmivat paperinkeräyssopimuksen tuottajayhteisön tai sen kumppanikerääjän kanssa. Näin kiinteistö
voi varmistua siitä, että silloin
toimitaan lakien ja velvoitteiden mukaisesti ja paperi päätyy Suomessa raaka-aineeksi”,
sanoo Savolainen.
Kiinteistöille tapauskohtaisesti optimoidut
keräysastiat
Kun kiinteistö sopii paperinkeräyspalvelusta Paperinkeräys Oy:n kanssa, Paperinkeräys
tekee kiinteistöissä kartoituksen toimivan palvelun järjestämistä.
”Tällöin selvitämme kuinka
monta huoneistoa kiinteistössä on, millaiset astiat vievät
pihalla vähiten tilaa, mihin ne
kannattaisi sijoittaa, jotta keräysautot eivät häiritsisi asukkaita sekä optimoimme mikä
on astioiden paras tyhjennysväli”, kertoo Savolainen.
Paperinkeräys tarjoaa
isommille asunto-osakeyhtiöille, joissa on yli 40 huoneistoa, ilmaisen viiden kuution
Molok-paperinkeräyssäiliön
vanhojen 600 litraisten säiliöiden tilalle.
KUMPPANISI IKKUNAJA OVIRATKAISUISSA.
”Uuden, isomman säiliön etuna on sen harvempi
tyhjennysväli, joka tuo keräyksen järjestäjälle säästöä
kuljetuskustannuksissa ja
on ekologisempaa. Isompi
paperinkeräysastia voidaan
upottaa maahan, jolloin se on
maisemallisestikin siisti.”
Savolainen huomauttaa,
että isomman keräysastian
voivat ottaa käyttöön yhdessä myös kaksi pienempää taloyhtiötä.
”Hyvä, vanha muistisääntö
on, että kaikki mikä postiluukusta tipahtaa niin kelpaa paperinkeräysastiaan”, muistuttaa Savolainen vielä lopuksi.
ZZZIHQHVWUDî LQIR#IHQHVWUDî
Teksti:
Mirka Huhtala
ǁǁǁ͘ĚŽǀŝĂ͘Ĩŝ
WƵƵĂůĂŶĞƌŝŬŽŝƐŽƐĂĂŵŝƐƚĂũŽLJůŝϮϬǀƵŽƚƚĂ͊
KǀĞƚũĂŝŬŬƵŶĂƚ
<ŽƚŝŵĂŝƐĞƚ͕ůĂĂĚƵŬŬĂŝƐƚĂŵĂƚĞƌŝĂĂůĞŝƐƚĂŽŵĂƐƐĂƚĞŚƚĂĂƐƐĂŵŵĞEĂƐƚŽůĂƐƐĂ
ǀĂůŵŝƐƚĞƚƵƚŽǀŝĂĞƐŝŐŶͲŽǀŝƚƵŽƚƚĞĞƚǀŝŝŵĞŝƐƚĞůĞǀćƚǀĂĂƚŝǀĂŶŬŝŶŬŽŚƚĞĞŶ͘
ͲĞƌŝŬŽŝƐŵĂƐƐŝŝǀŝƉƵƵŽǀĞƚũĂͲŝŬŬƵŶĂƚĞƐŝŵ͘ůŝŝŬĞƚŝůŽŝŚŝŶũĂŬŝŝŶƚĞŝƐƚƂŝŚŝŶ
ͲƉŽƌƌĂƐƚĂƐŽͲŽǀĞƚŚƵŽŶĞŝƐƚŽŝŚŝŶũĂŬŝŝŶƚĞŝƐƚƂŶƚŝůŽŝŚŝŶ
ͲććŶŝĞƌŝƐƚLJƐͲũĂƉƵƵƉĂůŽͲŽǀĞƚ;sddͲŚLJǀćŬƐLJƚƚLJ/ϯϬͬĚϯϬůƵŽŬŝƚƵƐͿ
ͲůĂƐŝƐĞŝŶćŬŬĞĞƚũĂĞƌŝŬŽŝƐƌĂŬĞŶƚĞŝƐĞƚůŝƵŬƵŽǀŝƌĂƚŬĂŝƐƵƚ
ͲƉĂƌǀĞŬĞŽǀĞƚƐŝƐććŶƚĂŝƵůŽƐĂƵŬĞĂǀŝŶĂ͕ϭͲůĞŚƚŝƐĞŶćƚĂŝƉĂƌŝŽǀĞŶĂ
DĞŝůƚćƐĂĂƚƚĞŵLJƂƐĞƌŝŬŽŝƐͲũĂŵŝƚƚĂƚŝůĂƵƐŽǀĞƚũŽŬŽǀĂŶŚĂŶŵĂůůŝŶŵƵŬĂĂŶ
ƚĂŝĂƌŬŬŝƚĞŚĚŝŶƐƵƵŶŶŝƚĞůŵĂĂŶŽƵĚĂƚƚĂĞŶ͘
WŝƚŬćĂŝŬĂŝƐĞůůĂŬŽŬĞŵƵŬƐĞůůĂůĂĂĚƵŬŬĂĂƚ
ĞƌŝŬŽŝƐŽǀŝƌĂƚŬĂŝƐƵƚǀĂĂƚŝǀŝŝŶŬŝŶŬŽŚƚĞŝƐŝŝŶ͘
,ĂůůŝƚƐĞŵŵĞŵLJƂƐĞƌŝŬŽŝƐŵĂƚĞƌŝĂĂůŝƚũĂŶŝŝĚĞŶ
LJŚĚŝƐƚćŵŝƐĞŶƉƵƵƌĂŬĞŶƚĞŝƐŝŝŶŽǀŝͲũĂŝŬŬƵŶĂͲ
ƚƵŽƚƚĞŝƐŝŝŵŵĞ͘
ƐĞŶŶƵŬƐĞƚǀĂŶŬĂůůĂĂŵŵĂƚƚŝƚĂŝĚŽůůĂ͊
ůƵŵŝŝŶŝƚƵŽƚƚĞĞƚ
ůƵŵŝŝŶŝƌĂŬĞŶƚĞŝƐĞƚŽǀŝͲũĂŝŬŬƵŶĂƚƵŽƚƚĞĞƚƐŽǀĞůƚƵǀĂƚ
ƵƵĚŝƐͲũĂŬŽƌũĂƵƐƌĂŬĞŶƚĂŵŝƐĞĞŶũĂƚĂƌũŽĂǀĂƚŬĞƐƚćǀćŶ
ũĂǀŝŝŵĞŝƐƚĞůůLJŶůŽƉƉƵƚƵůŽŬƐĞŶ͘
dŽƚĞƵƚĂŵŵĞůŝŝŬĞƚŝůŽũĞŶŽǀĞƚũĂŝŬŬƵŶĂƚ͕ƚƵƵůŝŬĂĂƉŝƚ
ũĂĞƌŝůĂŝƐĞƚůĂƐŝƌĂŬĞŶƚĞŝƐĞƚũƵůŬŝƐŝǀƵƚĂůƵŵŝŝŶŝƌĂŬĞŶƚĞŝŶͲ
ůĂĂĚƵŬŬĂĂƐƚŝũĂŶŽƉĞĂƐƚŝ͘
sĂŶŬŬĂ͕ŚƵŽůŝƚĞůƚƵũĂƚƵƌǀĂůůŝŶĞŶŬćLJƚƂƐƐć͕ŚLJǀćhͲĂƌǀŽ
ƚĂŬĂĂƚŝŝǀŝŝŶƌĂŬĞŶƚĞĞŶũŽŬĂŬĞƐƚććƉŝƚŬććŶͲŵLJƂƐ
ǀĂĂƚŝǀŝƐƐĂŝůŵĂƐƚŽͲŽůŽƐƵŚƚĞŝƐƐĂ͘
ŝĚĂƚũĂƉŽƌƚŝƚ
zůŝϱϬĞƌŝůĂŝƐƚĂĂŝƚĂͲũĂƉŽƌƚƚŝŵĂůůŝĂŵŵĞƚĂŬĂĂǀĂƚƚLJLJůŝŬŬććŶ
ĂŝƚĂƌĂƚŬĂŝƐƵŶŬĂŝŬŬŝŝŶŬŽŚƚĞŝƐŝŝŶ͘
,hKD͊<ĂƚƐŽŵLJƂƐ
ŝŶƚĞƌŶĞƚƐŝǀƵƐƚŽŵŵĞ
ǁǁǁ͘ĚŽǀŝĂ͘Ĩŝ͊͊
^ƵƵŶŶŝƚƚĞůĞŵŵĞũƵƵƌŝdĞŝůůĞƐŽƉŝǀĂŶŬŽŬŽŶĂŝƐƵƵĚĞŶũĂƚŽƚĞƵƚĂŵŵĞ
ƐĞŶůĂĂĚƵŬŬĂŝůůĂ͕ŽŵĂŶŵĂĂŚĂŶƚƵŽŶƚŝǀĂůŝŬŽŝŵĂŶƚƵŽƚƚĞŝůůĂŵŵĞ͘
Paperinkeräys Oy toimii valtakunnallisesti.
>ĞŚƚŝͲũĂůŝƵŬƵƉŽƌƚŝƚ͕ŬćLJŶƚŝƉŽƌƚŝƚũĂĂŝƚĂŬŽŬŽŶĂŝƐƵƵĚĞƚǀĂŬŝŽͲ
ŵŝƚƚĂŝƐĞŶĂƚĂŝŵććƌćŵŝƚƚĂĂŶƚŽƚĞƵƚĞƚƚƵŶĂ͘
EŽƐƚŽͲŽǀĞƚ
ŽǀŝĂĞƐŝŐŶͲŶŽƐƚŽͲŽǀŝƌĂƚŬĂŝƐƵƚƚĂƌũŽĂǀĂƚŚĞůƉƉŽƵƚƚĂũĂ
ŶćLJƚƚćǀLJLJƚƚćũŽŬĂǀŝŝŵĞŝƐƚĞůĞĞĂƵƚŽƚĂůůŝŶ͕ǀĂƌĂƐƚŽŚĂůůŝŶƚĂŝ
ŵƵƵŶƐćŝůLJƚLJƐƚŝůĂŶƵƉĞĂŬƐŝŬŽŬŽŶĂŝƐƵƵĚĞŬƐŝ͘
>ĂĂũĂŽǀŝƉĂŶĞĞůŝŵĂůůŝƐƚŽͲŽǀŝũŽŬĂŬŽŚƚĞĞƐĞĞŶ͊
DĞŝůƚćŵLJƂƐůĂĂĚƵŬŬĂĂƚ^ŽŵŵĞƌͲĂƵƚŽŵĂƚŝŝŬĂƚ
ŶŽƐƚŽͲŽǀĞĞŶũĂƉŽƌƚƚŝƌĂƚŬĂŝƐƵŝŚŝŶ͊
DzzEd/͗ŽǀŝĂKLJͲ>,d/
DzzEd/͗ŽǀŝĂKLJͲ>,d/
>ĂŚĚĞŶŬĂƚƵϰϳ͕ϭϱϮϭϬ>,d/͕ƚĞů͗ϬϰϬϬͲϭϵϭϮϵϮ
DzzEd/͗ŽǀŝĂKLJͲ,>^/E</
DzzEd/͗ŽǀŝĂKLJͲ,>^/E</
^ƵǀŝůĂŚĚĞŶŬĂƚƵϭϬ͕ϬϬϱϬϬ,>^/E</͕ƚĞů͗ϬϰϬϬͲϭϵϭϮϵϮ
^ƵǀŝůĂŚĚĞŶŬĂƚƵϭϬ͕ϬϬϱϬϬ,>^/E</͕ƚĞů͗ϬϰϬϬͲϭϵϭϮϵϮ
ISÄNNÖINTISANOMAT – 16
Kauanko olet suihkussa?
K
errostaloasunnoissa
suomalainen kuluttaa
vettä keskimäärin155
litraa vuorokaudessa.
Tästä reilut 40 % on lämmintä
vettä. Vaihtelu vedenkulutuksessa on melkoista: 90–270 litraa, riippuen siitä, missä asutaan. Omakotitaloissa, joissa
vettä kuluu noin 120 litraa päivässä, pärjätään vähemmällä.
Erot johtuvat pitkälti käyttötottumuksista ja vesikalusteista. Kulutuksen suuruuteen
vaikuttaa olennaisesti se, miten hyvin voi omaa kulutustaan tarkkailla ja millä tavalla
osallistuu vesimaksun maksamiseen.
Omat käyttötottumukset ratkaisevia
Teemme joka päivä valintoja
ja ratkaisuja, jotka vaikuttavat
veden ja energian käyttöön
niin töissä, kotona kuin vapaaajallakin. Omat käyttötapamme, mieltymyksemme ja asenteemme vaikuttavat taustalla
yllättävän paljon. Jokainen voi
itse vaikuttaa veden- ja ener-
giakulutukseen muuttamalla
omia tottumuksiaan, sellaisia,
joita ei välttämättä ole tullut
edes ajatelleeksi.
Pienet valinnat voivat tuottaa isoja säästöjä. Esimerkkejä on useita: hana kannatta
sulkea aina, kun esimerkiksi
vaahdotat hiuksiasi suihkussa. Juokseva vesi on allasta
tuhlaavampi vaihtoehto, olipa
kyse käsien, pikkupyykin tai
astioiden pesusta. Suihku on
kuitenkin energiataloudellisempi valinta kuin amme
– ammeen käyttö yleensä
tuplaa vedenkulutuksen.
Hampaiden pesussa kannattaa
käyttää hammasmukia sen sijaan, että antaa hanan valua
hammaspesun ajan. Kolmen
minuutin hampaiden harjaus
hana auki voi viedä jopa 30
litraa vettä!
Nykytekniikka apuun
Vesikalusteilla on erittäin merkittävä rooli energiansäästössä. Nykytekniikka antaa monta keinoa veden kulutuksen
pienentämiseen. Suihku on
kotitalouksien vedenkäytössä
se kohde, jossa on suurimmat
veden-, energian ja rahansäästömahdollisuudet. Siksi
moderni suihku, jossa vettä
kuluu vain puolet entisestä
määrästä, maksaa itsensä jo
lyhyessä ajassa takaisin. Myös
wc-laitteiden vedenkulutusta
voi vähentää: vanhat kalusteet
käyttävät huuhteluun huomattavasti enemmän kuin uudet
mallit.
It’s Time.
Oraksen laajasta vesikalustevalikoimasta on helppo
valita vettä säästävät mallit.
Esimerkiksi Oras Eterna sopii mainiosti kotitalouksiin,
joissa on pieniä lapsia tai
vanhuksia. Hana on samalla
vettä säästävä ja älykäs, sillä
se osaa kertoa sinulle vihreällä
valolla ihanteellisen suihkun
kestoajan. Oras Vegassa on
ekonappi: kun hana avataan,
se antaa vettä aina ensin säästövirtaamalla. Vasta nappia
painamalla ja vipua samalla
nostamalla saa isomman virtaaman. Vaihtoehtoja on runsaasti.
Tutustu Oras-valikoimaan:
www.oras.com ja aloita veden
säästäminen nyt!
Oras Eterna.
Aina oikea aika nauttia
vedestä. Ja säästää sitä.
Katso lisää www.oras.com
www.oras.com
Pitävä ja pätevä.
Kattoremontit
Pihakansisaneeraukset
Kattohuollot
Valitse KerabitPro, kun tarvitset kattoja vedeneristysrakentamisen osaajaa
KerabitProlta saat kaikki katto- ja vedeneristysrakentamisen
palvelut niin uudis- kuin korjausrakentamiseenkin. Rakennamme,
korjaamme ja huollamme bitumi-, pelti- ja tiilikatot.
Meillä on sadan vuoden kokemus ja ammattitaito. Jälki on sen
mukaista, pitävää ja pätevää.
KerabitPro Oy | Väinö Tannerin tie 3, 01510 Vantaa | Puh. 010 851 1000 | www.kerabit.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 17
Selkeät pelisäännöt auttavat autopaikkojen jaossa
T
aloyhtiöissä on autopaikkoja yleensä
aina liian vähän. Kuka
sellaisen saa ja missä
järjestyksessä, asia on syytä
kirjata paperille.
Autopaikat aiheuttavat taloyhtiöissä paljon keskustelua, erityisesti niiden vähyys
ja jakoperusteet. Joskus keskustelu ryöstäytyy riidaksi
asti, riita voitaisiin kuitenkin
välttää hyvällä ennakkotyöllä.
Isännöintiliiton lakiasiantuntija Marina Furuhjelm tunnistaa ongelman läpikotaisin.
Käytännön toteuttamisessa
on haasteensa ja soveltamista
tarvitaan. Jokaisen taloyhtiön
tulee miettiä asia omista lähtökohdistaan.
Furuhjelm on ottanut asiaan kantaa blogi -kirjoituksissaan ja hän on heittänyt
syötiksi yhden esimerkin jakomallista. Hän varoo kuitenkin
yleistämästä esimerkkiä, sillä
jokainen taloyhtiö on oma tapauksensa. Yhden mallin kopioiminen on liian helppoa, eikä
siitä tule välttämättä lainkaan
toimiva kaikille.
Jokaisen taloyhtiön pitää
laatia autopaikoilleen omat
pelisäännöt siitä, miten toimitaan missäkin tilanteessa.
Yhtiökokous tai hallitus vahvistaa autopaikkasäännöt.
Yhdenvertaisuuden
pohjalta
Vuonna 2010 muuttunut laki
on tuonut asiaan enemmän
keskustelua ja vivahteita. Vettä myllyyn on lisännyt yksityinen pysäköinnin valvonta.
Furuhjelm muistuttaa kuitenkin taustalla vaikuttavasta
ohjeistosta.
Asunto-osakeyhtiölaki ja
yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat asian käsittelyä.
Autopaikkoja on kahta
tyyppiä, asuntoyhtiön hallussa
olevat sekä osakkeenomistajien omat autopaikat. Jälkimmäisten suhteen ei ole yleensä
ongelmia.
Lakimuutos nosti aiemmin
huonompaa kohtelua osak-
Se ei ole tasavertainen tapaus. Vakituisessa käytössä
oleva auto ajaa näiden ohi.
Furuhjelm tähdentää, että
arpa ei saa olla ikuinen ratkaisu. Autopaikat eivät saa olla
aina samat, vaan kiertoa pitää
löytyä. Jos autopaikoissa ei
ole vaihtuvuutta, yhdenvertaisuusperiaate ei toteudu.
Rohkeasti
miettimään
Furuhjelm kannustaa taloyhtiöitä miettimän rohkeitakin
ratkaisuja autopaikkaongelmiin. Yksi malli toimii yhdessä
ja toinen toisessa. Tärkeintä
on vastata myönteisesti kysymykseen: Toimiiko tämä
meillä. Silloin on hyvä pohja
noudattaa toimivia yhdessä
sovittuja pelisääntöjä.
Yhdenvertaisuuden kannalta oleellista on kierrättää autopaikkoja
yhtiökokouksen tai hallituksen päätöksellä säännöllisin väliajoin,
esimerkiksi kolmen vuoden välein, jos kiertoa ei muuten ole, sanoo
Isännöintiliiton lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm. – Kuva OlliPekka Latvala
seen saaneet vuokralaiset
parempaan asemaan. Tämä
tiesi autopaikoille enemmän
kysyntää ja ottajia. Furuhjelm
korostaa ennen sääntöjen
perinpohjaista tulkintaa yhtä
perusseikkaa.
Aina on hyvä lähteä tarpeesta liikkeelle eli kuka tarvitsee autopaikkaa.
Arpa on heitetty
– ei silti ikuisesti
Arpa ratkaisee tyypillisesti
autopaikat, kun ne jaetaan
ensimmäistä kertaa. Ilman
paikkaa jäävät ovat sen jälkeen jonotuslistalla. Entä jos
asunnossa, missä osakas ei
itse asu, vaihtuu vuokralainen.
Uusi vuokralainen menee
tällaisessa tilanteessa jonon
päähän.
Tilanteessa, missä taloudessa on useampi kuin yksi
auto, kakkosautolle on paikka
tarjolla vasta, kun kaikki ovat
saneet ensimmäisen paikan.
Mitäpä jos ei ole autoa säännöllisessä käytössä lainkaan,
mutta vieraille tai esimerkiksi
omaishoitajille autopaikalle
olisi tarvetta.
Huomioi
nämä!
• Tasapuolinen
kohtelu niin
paikkojen jaossa kuin jonossakin
• Selkeät säännöt helpottaa
kaikkia
• Vuokrattu autopaikka ei siirry
asuntokaupan
mukana
• Taloyhtiö päättää säännöistä taloyhtiön
lähtökohdista
®
Asuminen taloyhtiössä -opas auttaa asukasta ymmärtämään asumiseen ja taloyhtiön arkeen liittyviä käytäntöjä. Se kertoo muun
muassa, saako yöllä käydä suihkussa ja miten häiriköivän naapurin
kanssa kannattaa toimia.
Hyvässä mallissa kaikkien,
niin osakkeenomistajien kuin
vuokralaisten, tarpeet on otettu tasavertaisesti huomioon.
ehtii myös
Huo m! Vielä
!
syyshuo lto
vesikaton
Tee
s
Lumenpudotu
-sopimus
ennakkoon!
1
2
3
4
Lumi ei tipu päälle.
Seuraamme lumitilannetta ja
pudotamme lumet turvallisesti.
Katto säilyy ehjänä.
Oikeanlaiset työtavat ja
työvälineet eivät riko kattoa.
Takuuhinta.
Sopimushinta koko talveksi
- myös lumimyrskyn jälkeen!
Hommat hoidetaan.
Teemme työmme ja olemme
yhteiskuntavastuullinen yritys.
Soita 010 680 4030!
Puhelut kiinteästä verkosta 8,35 sent/puhelu, + 7,02 sent/min.
Matkapuhelimesta 8,35 sent/puhelu + 17,17 sent/min.
ISÄNNÖINTISANOMAT – 18
Kylppäriremontti kahdessa viikossa, ihan totta!
V
itsiltä kuulostava todellisuus säästää rahaa, aikaa ja vaivaa.
Hyvin suunniteltu ja
teollisesti tuotettu elementtiratkaisu on kaikilta osin toimiva sekä kaunis katsella.
Likaa, pölyä, melskettä ja
elämänrytmin sekaantumista.
Siinä monen meidän mielikuva kylpyhuoneremontista.
Consti Talotekniikka Oy on
nyt tuomassa tähän pieneen
painajaiseen helpotusta, jota
myyntijohtaja Karl Jensen
kuvailee seuraavasti:
Minuakin olisi aiemmin
naurattanut, jos joku olisi väittänyt, että täydellisen putki- ja
kylpyhuoneremontin voi tehdä kahdessa viikossa. Nyt tiedän, että se on tutkitusti totta.
Rakenteen tuuletuksen korvausilma kynnys- tai seinäventtiilin kautta...
Taustalla on ruotsalainen,
yli 20 vuotta käytössä ollut
keksintö, jolla on remontoi-
tu noin 40.000 kylpyhuonetta
länsinaapurissa. Uusissa rakennuskohteissa tällaisia moduulikylpyhuoneita on tehty
paljon esimerkiksi hotelleihin,
myös Suomessa. Mistä siis on
oikeasti kyse?
Huone, jossa on putkimoduuli sisällä. Se on tehty
pitkälti valmiiksi muualla.
Moduuli sisältää kaiken tarvittavan talotekniikan, myös
tuuletuksen.
Viimeisen päälle
mietittyä
Putkimodulin tarkastus- ja huoltoluukku.
Myyntipäällikkö Antti Stirkkinen kertoo, että märkätilan
remontti käynnistyy perinteisen suunnittelun mukaan. Mikäli päädytään toteuttamaan
a
s
s
o
t
Ka
!
ä
k
i
E
?
ä
k
i
e
r
ntti!
o
m
e
r
o
t
t
a
ukas k
d
a
a
l
a
j
a
e
Teetä nop
Meillä on jo 20 vuoden ja yli
yli 6 000 kattoremontin kokemus. Huole
Huolehdimme
ehdimme
kaikesta ”avaimet käteen”
käteen”,”, joten
hanke on yhtiöllenne ja as
asukkaille
sukkaille
mahdollisimman vaivaton
vaivaton.
n.
> Pitävä aikataulu, kiinteä hinta ja yksi
ykksi lasku
työn valmistuttua
> Omat ammattimiehet ja rakennusko
rakennuskoneet
oneet
> Asennustyölle 5 vuoden takuu, teräs
teräskatteille
skatteille
materiaalitakuut
30 ja tiilikatoille 45 vuoden materiaa
alitakuut
> AAA-luokan luotettavuutta, oma remonttien
rem
monttien
rahoitus ilman etumaksuja tai osalaskuja
osalaskkuja
> RALA-pätevyys
– vastuullinen kumppani
Ideal-tuotenimeä kantava remonttimalli, tarvittava muutossuunnittelu sisältyy kokonaisuuteen.
Ideal-ratkaisussa uusi kylpyhuone rakennetaan vanhan
sisälle, jolloin rakenteita ei
tarvitse purkaa. Niiden kosteusominaisuudet toki tarkistetaan.
Ratkaisu säästää aikaa, vaivaa ja pölyä. Purettavat kalusteet ja esineet kierrätämme.
Teollisesti tuotetut valmiit
elementit tuodaan pihalle kontissa asennusjärjestyksessä,
huoneistokohtaisesti.
Kaikki on valmiiksi mitoitettu, jokainen kylppäri millilleen. Yksittäinen elementti
painaa maksimissaan 50 kiloa,
joten kaksi henkilöä voi sitä
siirrellä.
Lattia ei toimitukseen sisälly, sillä se on helpompi
tehdä paikan päällä. Samalla
voidaan tehdä lattialämmitys,
jota suositellaan sähköisenä.
Stirkkinen korostaa, että
ilma kiertää vanhan ja uuden
huoneen välissä. Hän suosittelee koneellisen poiston asentamista samassa yhteydessä,
jos sellaista ei vielä ole.
Useita isoja
etuja
Remontti pystymään viemään
läpi Ideal-ratkaisulla kahdessa
viikossa, siististi ja joustavasti.
Se on iso etu asukkaalle, mikä
näkyy muun muassa siinä, ettei hänen tarvitsee välttämättä
muuttaa remontin ajaksi pois.
Rakennuttajalle lyhyt aika
merkitsee lyhyttä ja selkeää
valvontaprosessia.
Teollisesti toteutetut elementit ovat hyvin eristävää
rakennetta ja tasalaatuisia.
Käytettävissä olevat kalusteja sisustusmateriaalit tunnettuja laadukkaita tuotteita. Jensen nostaa esille aina tärkeän
rahan.
Ideal-ratkaisulla tehty remontti on 10–20 prosenttia
edullisempi kuin perinteisesti
toteutettu.
Kun elementit tulevat
vanhan rakenteen päälle, tila
pienenee muutamalla sentillä. Stirkkinen ei näe tätä
...mahdollistaa osakaskohtaisen sisustuksen.
ongelmalliseksi, sillä tyypillisesti kylpyhuoneet ovat meillä
hyvän kokoisia. Tarvittaessa
ovien vaihdolla tilan käyttöä
saadaan tehostettua.
VTT-sertifioitu konsepti
soveltuu parhaiten kerrostaloihin, missä kylpyhuoneet
sijaitsevat päällekkäin. Korkeat ikkunat ja runsaat kulmat
voivat rajoittaa soveltuvuutta.
Näin se sujuu
` Kohdekatselmus, mittaukset huoneistoittain
` Vanhojen kalusteiden purku, läpiviennit uusille
vesijohdoille ja viemäreille, sähkösyötön
asennus ja huoneen puhdistus
` Patolevyn asennus lattiaan ja ilmanpoistoputken
asennus
` Tukirakenteiden asennus
` Kaakeloidut vesieriste-/seinäelementit profiilien päälle
` Talotekniikkaelementti
` Lattian valu + mahd. lattialämmitys
` Kaakelointi + silikonit
` Ilmanvaihdon asennus
` Viemäreiden ja vesijohtojen asennus
` Kalusteiden asentaminen
` Alakaton asentaminen, valot, venttiilit
KAIKKI KORJAUSRAKENTAMISEN CONSTIT
CONSTI YHTIÖT ON SUOMEN JOHTAVA
KORJAUSRAKENTAMISEEN KESKITTYNYT YRITYS.
Toimialueet: Helsinki tTampere tTurku ttOulu
Oulu
Tarjoamme palvelukseesi parhaat korjausurakoinnin, talotekniikan, linjasaneerauksen, julkisivusaneerauksen sekä pihojen ja ympäristöjen rakentajat. Uudistamme asunto-, teollisuus-,
kauppa-, hotelli- ja toimistokiinteistöjä sekä julkisen sektorin kohteita.
www.laaturemontti.fi
LUE LISÄÄ: CONSTI.FI
Kattoluuri 010 470 3700
ISÄNNÖINTISANOMAT – 19
Turvallinen hissi pelaa niin kuin pitää
H
issi on iso osa kiinteistön varallisuutta,
jota tulee huoltaa
ohjelman mukaan.
Laajempi peruskorjaus pitää
laittaa johonkin kohtaa suunnitelmaa, ettei se tule yllättäen
esiin.
Reijo Salmen työura on
kulkenut hississä jo lähes 40
vuotta. Huollossa, suunnittelussa, työnjohdossa ja myynnissä toiminut Salmi on nykyään KONE Hissit Oy:n myyntipäällikkö. Hän jos kuka tietää,
mitä hisseille kuuluu.
– Hissi on laitteistokokonaisuus ja arvokas osa rakennusta. Siitä tulee pitää hyvää
huolta.
Hissin huolto-ohjelmaan
vaikuttaa sen ikä, käyttömäärä ja tyyppi. Aiemmin tiukasti säännelty huolto vapautui
vuonna 1996, tyypillinen
huoltomäärä on neljä kertaa
vuodessa. Haltija eli käytännössä kiinteistön hallitus vastaa siitä, että hissiä huolletaan
suunnitelman mukaisesti.
Turvallisuutta ja
käyttövarmuutta
Peruskorjauksen
paikka
Hissi on kuin sähkö, sen olemassa olon huomaa vasta, kun
se ei ole käytössä. Salmi tunnistaa liiankin hyvin huudahdukset ”Onkos meidän hissi
taas rikki?”, kun huoltoauto
on pihassa ja huolto käynnissä.
Salmi korostaa, että ykkösasia hissin huollossa on
turvallisuus.
– Hissillä ajavat kaikki
lapsista vanhuksiin, jokaisen
pitää voida luottaa hissin turvalliseen toimintaan.
Hissien teknologia on kehittynyt isoin harppauksin koneistuksen, sähköistyksen ja
automaation osalta. Runsas
elektroniikka ja tietojärjestelmät opettavat nykyisin hissin
ajoa ja nostokoneistot ovat
vaihteettomia suoravetoisia
moottoreita.
Hissin teknis-taloudellinen
käyttöikä on Salmen mukaan
25 vuotta. Siihen asti normaali kunnossapito riittää turvaamaan hissin toimintakyvyn.
Sen jälkeen on isomman peruskorjauksen paikka.
– Usein on järkevämpää
ja taloudellisempaa vaihtaa
kokonaan uusi hissi. Tekniikka on kehittynyt niin, että ne
sopivat pieniin kuiluihin.
1960- ja 1970-luvuilla rakennettiin paljon lähiöitä ja
niihin on kertynyt paljon korjaamisvelkaa. Salmi suosittelee, että johonkin kohtaan
saneerausohjelmaa merkitään
myös hissin peruskorjaus.
– Siirtämällä asia ei helpotu. Silloin se tulee yllättäen
esiin ja se ei ole hyvä juttu kenenkään kannalta.
Hissin tulee myös pelata,
niin kuin on tarkoitettu. Mikäli
havaitsee hissin toiminnassa
ongelmia, on syytä ilmoittaa
niistä viipymättä huoltoon,
eikä vain manailla tapahtunutta.
– Pääsemme siten nopeammin kiinni vikoihin ja sitä
kautta säästyy kustannuksia.
Kilpailtua toimintaa
Hissien huoltaminen on vapaan kilpailun piirissä ja
KONE Hissit huoltaa myös
paljon muiden valmistamia
hissejä. Avainasia nopeassa ja
laadukkaassa palvelussa on
toimiva varaosapuoli.
Autoissamme on mukana
tavanomaiset varaosat. Paikallis- ja Helsingin varastosta
saamme varaosat nopeasti,
Saksan varastosta 24 tunnin
sisällä.
Salmi vertaa hissin huoltoa auton vastaavaan. Kyse
on luottamuksesta huollon
suorittajaan.
– Meillä isännöitsijä näkee
vikahistorian ja vasteajat kattavasti. Hissin huolto on läpinäkyvää ja avointa toimintaa.
Hissin käyttäjiä Salmi opastaa käyttämään hissiä, kuten
mitä tahansa laitetta. Sillä
hetkellä harmillisilta tuntuvat
huoltokäynnit ovat aina käyttäjien parhaaksi.
Ovet käyvät tiheään
Mikko Uusi-Kyyny pysäköi
huoltoautonsa lähikadulle ja
suuntaa lahtelaisen kerrostaloon ohjelman mukaiselle
huoltokäynnille. Ensi töikseen hän vie joka kerrokseen
tarrat ”Laitetta huolletaan”,
jotta asukkaat tietävät hissin
käyttökatkoksesta.
Kenttäpäätteeseen UusiKyyny laittaa merkinnän
huollosta, näin asiakaspalvelu
osaa suoralta kädeltä vastata
mahdollisiin häiriösoittoihin.
Huoltokäyntiin sisältyy paljon näköhavaintoja ja yleistä kunnon tarkistusta, jotka
Uusi-Kyyny tekee tottuneesti
huollon edetessä.
– Kun ovet eivät yhdessä
niistä toimi, tulee helposti
mielikuva, että hissi on aina
rikki.
KONEen vuotta 1996
julkaisema keksintö konehuoneettomasta hissistä oli
mullistava asia alalla. Tilaa
säästävä keksintö paljastuu
ylimmästä kerroksesta, missä
kuilusta löytyy enimmäkseen
elektroniikkaa. Mukana oleva
huoltopäällikkö Mikko Maasilta kertoo, että hissin ikä näkyy
huollossa.
– Vanhemmissa on enemmän mekaniikkaa, säätöä,
merkkilamppujen vaihtoa
ynnä muuta sellaista. Uudet
ovat paljon elektronisempia
ja automatisoituja.
Reijo Salmen lähes neljänkymmenen vuoden työura hissien parissa auttaa sopivan hissiratkaisun
etsimisessä asiakkaan tarpeisiin.
– Tarkistan kerroksittain
pysähdystasot, ovien sulkeutumiset ja niiden pysäytysvoiman.
Viimeksi mainittu varmistaa, ettei kukaan jää puristuksiin ovien väliin.
Kymmeniä tuhansia
startteja
Hissin viat rajoittuvat pitkälti
juuri oviin, sillä ne liikkuvat
selvästi eniten, joka startissa
kahdesti avautuen ja sulkeutuen. Tässä kerrostalossa hissille tulee laskurin mukaan
noin 60.000 starttia vuodessa.
Vaijereiden varassa
Uusi-Kyyny tutkii neljää vaijeria, joista yksikin riittää
kannattelemaan hissiä. Hän
tekee myös jarrutestin, joka
varmistaa, että hissi pysähtyy
yhdelläkin jarrulla ja pysyy
paikallaan.
Hälytyksen pitää toimia ilman sähköäkin akun varassa
ja näin myös tapahtuu. Pellin
alta löytyvä vikahistoriatieto
paljastaa, mitä hissin elämässä
on tapahtunut.
Ammattimaisesti tapahtuva
huoltokäynti päättyy tarrojen
poistamiseen ja huoltopäiväkirjan täyttämiseen. Vuonna
2006 rakennetussa talossa
seuraava huoltokäynti on noin
neljän kuukauden päästä.
KONEen kunnossapitoasentaja Mikko Uusi-Kyyny varmistaa että hissi
on turvallinen käyttää ja ettei yllättäviä vikoja pääse ilmaantumaan.
lappeenrannanenergia.fi
Simolantie 18 t 53600 Lappeenranta t Asiakaspalvelu 020 690 505
ISÄNNÖINTISANOMAT – 20
REIM-ryhmän vuoden reimiläinen
Toimipaikkamme:
Sinikka Kuitusalo-Lotta
S
inikka KuitusaloLotta valittiin 2013
vuoden REIMiläiseksi
ryhmän XXIII henkilöstöpäivillä. Perustelut olivat
seuraavat: Hän on pitkän linja
ammattilainen, tehnyt taloyhtiöiden kirjanpitotehtäviä lähes 10 v REIMillä (29.3.2014 10
v täynnä). Hänen asenteensa
on positiivinen ja auttavainen,
ammattitaito ja pedanttisuus
on Sinikalla ihan omaa luokkaansa. Hän on aina asettanut
oman rimansa työtehtävissä
erittäin korkealle!
Sinikka on koulutukseltaan yo-merkonomi, ja tehnyt
erilaisia kirjanpitotehtäviä jo
kolmisenkymmentä vuotta.
Kirjanpitäjäksi ”joutuminen”
aikaan oli lähes sattumaa,
mutta kirjanpitotöistä muodostui Sinikalle mielenkiintoinen ja haastava työkenttä.
Hänellä on erittäin vaativia
kohteita hoidossaan Lahdessa.
Harrastuksena hänellä on
liikunta erilaisissa muodoissa,
kesällä sauvakävely ja talvella
hiihtäminen. Lento- ja sulkapallo ovat myös lajeja jonka
parissa Sinikkaa on Lahdessa
nähty.
Sinikka-Kuitusalo Lotta (vas.) vastaanottaa REIM Groupin XXIII henkilöstöpäivillä vuoden reimiläinen 2013
tunnustuksenosoituksen REIM Groupin toimitusjohtaja Saija Toivoselta.
REIM Groupin XXIII henkilöstöpäivä
Kyyhkylän Kartano, Mikkeli
REIM Group Oy (Real
Estate Investment and
Management) Ltd
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 438 420
REIM Hämeenlinna Oy, ISA
Hallituskatu 17 A
13100 Hämeenlinna
p. 0207 441 720
Haasteelliset ja mielenkiintoiset asiat saivat hymyilemään.
R
EIM Groupin XXIII
henkilöstöpäivät pidettiin kuluvana vuonna 30.–31.8. Kyyhkylän Kartanossa Mikkelissä.
Paikalla oli satakunta reimiläistä. Perinteiseen tapaan
aamupäivä oli täyttä koulutusasiaa. Iltapäivällä siirryttiin liikunnallisiin tehtäviin.
Illallisen jälkeen sitten Disco
Inferno räjäytti potin Kyyhkylän Kartanon ladossa. Se vei
porukan mennessään discon
maailmaan ja muisteluihin.
ISÄNNÖINTISANOMAT
2013–2014
REIM-ryhmän julkaisu
26. vuosikerta
JULKAISIJA:
REIM Group Oy
TOIMITUSNEUVOSTO:
Marko Hellevaara
Saija Toivonen
Frank Wendelin
PÄÄTOIMITTAJA
Jari Vahviala
Yhteistoimintayhtiöt:
EL-Express Oy Ltd
Kipparinkatu 7
53100 Lappeenranta
p. 0207 333 399
REIM Kymi Oy, ISA
Lehtomäenkatu 12
45160 Kouvola
p. 0207 438 500
REIM Kiinteistövälitys Oy
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 438 411
Keskusaukio 1
45700 Kuusankoski
P. 0207 438 510
TOIMITUSSIHTEERI
Kari Hämäläinen
SIVUNVALMISTUS:
Ladontapalvelu
Osmo Jurvanen Ky
Lappeenranta
REIM Lappeenranta Oy, ISA
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 438 420
PAINOSMÄÄRÄ:
n. 322 000 kpl
REIM Porvoo Oy, ISA
Mannerheiminkatu 7
06100 Porvoo
p. 0207 438 380
REIM Tampere Oy, ISA
Hatanpään valtatie 24 B
33100 Tampere
p. 0207 438 600
REIM Joensuu Oy, ISA
Niskakatu 4
80100 Joensuu
p. 0207 438 460
REIM Lahti Oy, ISA
Aleksanterinkatu 7, 2. krs
15110 Lahti
p. 0207 438 570
PAINOPAIKKA:
Saimaan Lehtipaino Oy,
Lappeenranta, 2013
Mikkelin vahva ja mainion tapahtuman valmistellut tiimi.
REIM Imatra Oy, ISA
Lappeentie 17
55100 Imatra
p. 0207 438 630
REIM Oulu Oy, ISA
Hallituskatu 29 A,
90100 Oulu
p. 0207 441 700
REIM Mikkeli Oy, ISA
Nuijamiestenkatu 4
50100 Mikkeli
p. 0207 438 560
Tilikarelia Oy
auktorisoitu tilitoimisto
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 497 340
Kansainvälinen
toiminta
REIM International
Oy Ltd
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 438 400
ISÄNNÖINTISANOMAT – 21
Muuttaja ja osakkeenomistaja –
muista ilmoittaa osoitteesi isännöitsijätoimistoon!
O
n yleinen harhaluulo siitä, että isännöitsijä saa automaattisesti postista, maistraatista tai muulta
viranomaiselta muuttajan
osoitetiedot. Näin on joskus kauan sitten ollut, mutta ei enää pitkään aikaan.
Moni käyttää sanaa ”talonkirja”, jolla on tarkoitettu
tuota isännöitsijän aikaisemmin saamaa listaa asukkaista. Vaikka termi on vieläkin yleisesti arkikielessä,
niin isännöitsijätoimiston
tiedot perustuvat vain sinne erikseen asukkaiden ja
osakkaiden henkilökohtaisesti ilmoittamiin tietoihin.
Uuden osakkaan on ilmoitettava tietonsa isännöitsijän
vastuulla olevaan osakeluet-
teloon. Nämä tiedot saadaan
kauppakirjoista, testamentista
tai muista asiakirjoista, jotka
on esitettävä isännöitsijätoimistossa. Asiakirjoista ei kuitenkaan käy välttämättä ilmi
sitä, että aikooko osakkeenostaja, perijä tai perikunnan joku
osakas itse muuttaa asuntoon.
Tämä asukkaan tieto on syytä
mainita erikseen.
Osakeluetteloon tehdään
osoitemuutokset vain osakkeenomistajan ilmoituksesta.
Koska kyse on mm. viralliseen
postiin liittyvästä osoitteesta,
niin isännöitsijä ei ryhdy tekemään johtopäätöksiä oikeasta osoitteesta. Se kirjataan
vain siten kuin laki sanoo eli
”osakkeenomistajan ilmoittama osoite”.
Voidaan sanoa, että osakkaiden tiedot ovat isännöitsi-
jällä yleensä hyvin tiedossa.
Epäselvyyksiä on toisinaan
perikuntien tai muiden yhteisomistajien postiosoitteissa.
Sen sijaan talossa asuvien
vuokralaisten, osakkaiden tai
muiden tahojen osalta osoiteja nimitieto voi olla hyvinkin
puutteellinen tai sitä ei ollenkaan ole tiedossa. Puuttuvista
osoite- ja nimitiedoista aiheutuu sekaannuksia maksujen
kohdistamiselle ja tällaisella
”nimettömällä” asukkaalla voi
olla vaikeuksia saada taloyhtiön autopaikkaa tai saunavuoroa käyttöönsä.
Toisaalta laista ei löydy
kohtaa, joka pakottaisi ketään edes ilmoittamaan osoitettaan isännöitsijätoimistoon
tai yleensäkään taloyhtiölle
pelkän asumisen perusteella.
Lisäksi on asukkaita, joilla on
jokin syy sille, että he eivät
edes halua nimensä näkymistä ovessa tai ovipuhelimessa.
Siten näitäkään nimitietoja ei
yleensä lisätä automaattisesti,
jollei sitä pyydetä isännöitsijältä tai huoltoliikkeeltä.
”Näkymättömänä” asukkaana
asumisessa on omat hankaluutensa, mutta jos ne sietää, niin
kukaan ei voi myöskään pakottaa nimen ilmoittamiseen.
Lisäksi on paljon asuntoja,
joissa kukaan ei asu vakituisesti. Asunto voi olla osakkaan
tai hänen lähipiirinsä kesäasuntona. Tällaisia kerros- ja
rivitaloissa ylläpidettäviä kesäasuntoja on Lappeenrannassakin jonkin verran. Lisäksi eräät
yritykset tai muut sijoittajat
omistavat asuntoja tarkoituksenaan lyhytaikainen vuokraus
esim. ”keikkatyöntekijöille”.
Näissä asuvien henkilöiden
pysyvä kotiosoite on yleensä
jossain muualla Suomessa tai
ulkomailla.
Eräissä taloyhtiöissä on
otettu yhtiöjärjestykseen tai
järjestysmääräyksiin maininta siitä, että asukkaiden nimet
on ilmoitettava vähintään isännöitsijäntoimistolle eli käytännössä hallituksen tietoon. Erityisesti järjestysmääräyksissä
vaatimuksen sitovuus on aika
huono, koska keinoja pakottaa
määräyksen noudattamiseen
ei todellisuudessa ole.
Laissa ainoa pakottava
ehto on ilmoittaa asukkaiden
henkilölukumäärä niissä taloissa, joissa henkilöluku on
vesimaksun perusteena.
Isännöitsijä voi kuitenkin
varmistaa epäselvät tiedot
asukkaista Väestörekisteristä.
Sen kertoo tiedot siitä ruokakunnasta, joka kyseiseen asuntoon on osoitteena maistraattiin ilmoittanut.
Käytännössä isännöitsijäntoimiston tiedot kattavat lähes
täydellisesti niin osakkaat kuin
asukkaat. Asukasvaihtojen ja
omistusvaihtojen yhteydessä
on kuitenkin ajoittain epäselvyyksiä maksuista tai muista
arkisista asioista, joiden selvittämisen yhteydessä yleensä
selviää asukkaankin tiedot
Ilmoittamalla asukkaiden,
osakkaiden tai muutoin maksuista vastuullisten yhteystiedot isännöitsijälle asuminen
talossa käynnistyy joustavasti
ja asukas pääsee osallisiksi
niistä palveluista, joita kukin
taloyhtiö asukkailleen voi tarjota.
%.-88)093,.))8ìRì %%6%00-2)2ì.”8)
Vaarallinen jäte
Lääkejäte
Sähkölaitteet
Paristot ja pienakut
Jätehuoltoyhtiön järjestämiin vastaanottopisteisiin kotitalouksista veloituksetta
Apteekkeihin kotitalouksista
veloituksetta
Myyntipisteisiin kotitalouksista
veloituksetta
eì 3:)8891%8831%8ì1%%0-OAì0--1%Oì
ì .%ì0%//%.”88))8
eì -9388-1)8ì/98)2ì8”64”88-Aì8-22)6-ì
ì .%ì%7)832eì 9()2ì:93()2ì8-2%8
eì =¥/32)-()2ì.%ì%.32)9:3.)2ì%/98Aì
ì 0)(O0%1498
eì ”=8)8=8ì¥0.=8Aì¥0.=-7)8ì.”88))8ì
ì I)7-1@ì86%77)0-Jì.%ì¥0.=2793(%88-1)8
eì %7:-2793.)09Oì.%ì836.928%O%-2))8ì
ì 7)/”ì2--()2ì4%//%9/7)8
eì 992793.%Oì.%ì/=00”78=7%-2))8
eì =6/=8ì.%ì()7-2æ3-28-%-2))8
eì %&0)8-8ì31-77%ì0-97/3-77%%2ì
ì 8%-ì-66%00-7-2%ì0”4-2”/=:”77”ìì ì
ì 4977-77%
eì 3(-%ì7-7”08”:”8ì0””//))8ì7)/”ìì
ì 73097%04%%.%8ì31-77%ì
ì 4%//%9/7-77%%2
eì )78)1”-7)8ì0””//))8Aì:3-8))8ì
ì .%ì79-,/)490038ì31-77%ì
ì 4%//%9/7-77%%2
eì 03,34)%/991)1-88%6-8ì
ì 4%/%889-2%
eì )90%8ì.%ì4--/-8ì4%/%889-2%
Myyntipisteisiin uuden laitteen
oston yhteydessä tai jätekeskukseen, jäteasemalle sekä muihin
tuottajayhteisöjen hyväksymiin
vastaanottopaikkoihin kotitalouksista veloituksetta
Lisätietoa kierrätyksestä ja jätehuollosta
osoitteessa www.puhas.fi
Huomioi jätteen vaarallisuus
Puhas Oy – kunnallinen jätehuoltoyhtiö
Puhas Oy on järjestänyt jokaiseen osakaskuntaan käytössä olevat koti- ja
maatalouksien vaarallisten jätteiden vastaanottopaikat. Vaaralliset jätteet
sisältävät aineita, jotka jo pieninä määrinä voivat olla haitallisia tai vaarallisia
ihmisille ja ympäristölle. Jätteiden hyödyntämisen ja turvallisen loppusijoituksen tärkein edellytys on, että vaaralliset jätteet lajitellaan pois muiden jätteiden joukosta ja toimitetaan vaarallisten jätteiden vastaanottopaikkoihin.
Puhas Oy on viiden kunnan (Joensuu, Kontiolahti, Liperi,
Polvijärvi, Ilomantsi) omistama jäteyhtiö, joka aiemmin tunnettiin
nimellä Joensuun Seudun Jätehuolto Oy. Yhtiö on toiminut osana
pohjoiskarjalaista jätehuoltoa vuodesta 1997 lähtien. Yhtiön
tehtävänä on tuottaa kunnille lakisääteisesti kuuluvat jätehuollon
palvelutehtävät osakaskuntiensa puolesta.
PIHAPUUN KAADOT
•
•
•
•
eì %-//-ì:)6//3:-66%00%Aì%/900%ì8%-ì
ì 4%6-78300%ì83-1-:%8ì0%-88))8
eì ””/%%4-8Aì4%/%78-1)8
eì B8Aì8-)83/32))8
eì ¥0=2-196-8Aì/%,:-2/)-88-1)8Aì
ì 49,)0-1)8Aì6%(-38
eì 3-78)498/)8Aì)2)6+-%27””78¥O
ì 0%1498Aì0)(O0%1498
eì )-44%%ì:-68%2%:%8ì4--0332ìì
ì 2%44-4%6-783-78%ì7)/”ì19-78%
ìì 0-8-914%6-783-78%ì.%ìO%/9-78%Aì
ì .38/%ì8922-78%8ì-O%0/9-7)78%ìì ì
ì 1)6/-22”78”@
eì 977-8%ì:938%2))8ì4%6-7838@
Pihapuiden kaadot
Puiden hoitoleikkaukset
Puiden kuntotutkimus
Kantojyrsintä
Metsätyö T. Koponen
p. 050-372 7483 e-mail: posti@metsatyokoponen.fi
www.metsatyokoponen.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 22
Taloyhtiön remontti ei raunioita
osakkaiden taloutta
edullisemmalla marginaalilla, pidemmällä laina-ajalla ja
ehdoilla kuin mitä taloyhtiöt
saavat. Oman pankkilainan ehtoja on neuvottelemalla myös
helpompi muuttaa kuin taloyhtiön lainaehtoja.
Tuhansissa taloyhtiöissä on lähivuosina
edessä mittavat putki- ja julkisivuremontit,
joten remonttirahoituksen järjestäminen
koskettaa satojatuhansia suomalaisia tällä
vuosikymmenellä. Taloyhtiön iso korjaushanke
pistää usein tiukoille sekä taloyhtiön että
osakkeenomistajien talouden. Taloyhtiön
iso remontti nielee yksittäiseltä osakkaalta
rahaa jopa kymmeniä tuhansia euroja.
Rakennusten ikääntyessä korjaaminen
on kuitenkin väistämätöntä ja rahoitus
remonttiin pitää järjestää tavalla tai toisella.
Taloyhtiöissä tulee korjaushankkeen teknisen
suunnittelun ohessa tehdä myös taloudellinen
hankesuunnittelu eli selvittää, kuinka omassa
talossa remontti voidaan parhaiten rahoittaa
niin taloyhtiön kuin osakkaiden kannalta.
T
aloyhtiön ja sen osakkaiden taloudenpito
kytkeytyvät toisiinsa
tiiviisti, mikä korostuu
mittavien korjaushankkeiden
yhteydessä. Useimmilla taloyhtiöillä osakkeenomistajien
kukkaro on ainoa tulonlähde,
joten remontin kustannukset
tulevat osakkaiden maksettavaksi enemmin tai myöhemmin. Hyvin tehty taloudellinen hankesuunnittelu koituu
taloyhtiön osakkaiden eduksi
ja pienentää remontista koituvaa maksurasitusta.
Remonttirahoituksen
monet keinot
Osakkaat maksavat osuutensa
taloyhtiön korjaushankkeen
kustannuksista yhtiöjärjestyksen vastikeperusteen mukaisesti. Yhtiökokouksessa taloyhtiön osakkaat itse päättävät,
miten hanke rahoitetaan. Tyypillisimmät rahoitusvaihtoehdot ovat olleet pankkilaina,
osakkaiden maksamat hankeosuussuoritukset, taloyhtiön
omaisuuden myynti, lisä- tai
täydennysrakentaminen sekä
ARAn ja kuntien myöntämät
korjausavustukset.
Taloyhtiön luotollinen tili
eli niin sanottu luottolimiitti
on tullut yhä useammin keinoksi korjaushankkeiden rahoittamisessa. Tällöin korjaushankkeen kulut maksetaan
luotolliselta tililtä sitä mukaa,
kun niitä syntyy ja korkoa
maksetaan vain nostetusta
summasta. Tili säästää myös
aikaa, sillä lainan eriä nostettaessa ei tarvita paperisotaa,
vaan laskut maksetaan tililtä
luottokortin tapaan.
Korjaushankkeen valmistuttua selviävät toteutuneet
kulut. Silloin pankki muuttaa
tilin varsinaiseksi taloyhtiön
remonttilainaksi. Näin taloyhtiön tilille ei jää ylimääräistä,
nostettua lainaa. ”Korjaushankkeen aikainen luotollinen tili joustavoittaa laskujen
maksamista ja taloyhtiö säästää korkomenoissa”, toteaa
Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Kristel Pynnönen.
Taloudellisen hankesuunnittelun osana käydään läpi
erilaiset mahdollisuudet
korjaushankkeen rahoittamiseksi ja selvitetään, mitkä ovat omassa taloyhtiössä käyttökelpoisia keinoja.
Taloyhtiöt voivat rahoittaa
Avustukset
kannattaa hyödyntää
korjaushankkeita myymällä
talonmiehen asunnon, tonttimaata tai rakennusoikeutta
taikka muuttamalla sopivia
tiloja asunnoiksi. Näin saadut
tulot käytetään korjaushankkeeseen, jolloin osakkaiden
maksuosuudet pienenevät.
Osakkaan oma remonttilaina katsotaan asuntolainaksi,
joten sen koroista saa alijäämähyvityksenä 30 prosentin
verohyödyn (vuonna 2013
koroista voi vähentää 80 prosenttia).
Henkilökohtainen pankkilaina on yhtiölainaa joustavampi, ja pankkilainan
laina-aika on yleensä pidempi
kuin yhtiölainan, jolloin kuukausierät jäävät pienemmiksi. Usein oman pankkilainan
voi saada neuvoteltua myös
Pankkilaina
taloyhtiölle vai
osakkaille?
Remonttiin otettava pankkilaina voi olla joko taloyhtiön ottamaa tai sitten kunkin osakkaan omaa lainaa, jolla osakas
maksaa pois osuutensa korjaushankkeen kustannuksista.
”Laina kannattaa kilpailuttaa
ottaapa lainan sitten taloyhtiö
tai osakas”, muistuttaa Pynnönen Kiinteistöliitosta.
Remonttirahoituksen
muistilista:
• varaudu remonttikuluihin etukäteen
niin osakkaana kuin taloyhtiönä
469,50
Taloyhtiöiden korjaushankkeisiin on saatavissa myös julkista rahaa avustuksina. ARA
myöntää peruskorjausten
käynnistysavustuksia yhteensä 115 miljoonaa euroa vuosina 2013-2014 ja nämä rahat
ovat nyt haettavana. Avustusta
voi käyttää esimerkiksi putkiremontin, ikkunoiden ja ulkoovien uusimiseen, yläpohjan
ja katon sekä parvekkeiden
uusimiseen.
Avustusta myönnetään
myös ilmanvaihtojärjestelmän
ja lämmitysjärjestelmän uusimiseen. ”Taloyhtiön kannattaa selvittää saatavissa olevat
avustukset, sillä ilmaista rahaa
ei kannata jättää käyttämättä”,
sanoo Pynnönen.
Suomen Kiinteistöliitto,
tiedotus
www.taloyhtio.net
a*= 1+2
3
3
TOTEUTAMME HUOLELLISESTI
JA AMMATTITAIDOLLA
Katto- ja ulkoverhoukset
Kylpyhuone- ja saunaremontit
Sisustusremontit
• käy läpi korjaushankkeen rahoituksen eri keinot
ja mahdollisuudet taloyhtiössä, esim. selvitä
lisä- ja täydennysrakentamista rahoituskeinona
• huomioi taloyhtiön osakkaiden erilaiset
mahdollisuudet remontin rahoittamiseen
• tarkista yhtiöjärjestyksestä, millaisia vastikeperusteita taloyhtiössä käytetään eri tarkoituksiin
• pyydä lainatarjous useasta pankista
• hae ARAn avustusta korjaushankkeeseen
y
2 Kytsusta!
rahoi
5,0 m X 2,7 m
2
Hyödynnä myös
kotitalousvähennys!
SuoraSauma Oy
Jukka 040 7055 297
Perttu 0400 376 039
www.suorasauma.fi
info@suorasauma.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 23
Talvi tulee – oletko valmis?
V
aikka vielä hetki sitten saattoi laulun sanoin todeta, että vielä
on kesää jäljellä niin
kalenteria katsomalla voi todeta, että syksy on jo pitkällä.
Ennakoinnin nimissä onkin jo
ihan ajankohtaista suunnata
katsetta tulevaan talveen. Tämän jutun tarkoituksena on
herätellä kysymysten avulla
mieleen mitä asioita olikaan
syytä muistaa.
Jokainen meistä suhtautuu omalla tavallaan viime
vuosien reipaslumisiin talviin.
Lapset ovat saaneet riemuita
lumilinnoista ja pulkkamäistä,
hiihdon ystävät ovat päässeet
nauttimaan valkoisista laduista eteläisessä Suomessakin
ja laskettelukeskukset ovat
voineet iloita pitkistä sesongeista. Toki hangilla ja nietoksilla on ollut kääntöpuolensa,
kuten asioilla yleensä. Moni
meistä on saattanut sadatella
kaivaessaan autoa kinoksesta
tai pihatiellä liukastellessaan.
Kiinteistöhuoltoyhtiöissä on
etenkin viime vuosina käyty
taistelua siitä, miten saadaan
kalusto ja henkilökunta riittämään samaan aikaan joka
paikkaan. Kiinteistön omistajat, etupäässä taloyhtiöiden
hallitukset ja isännöitsijät
miettivät kuumeisesti kuinka
kiinteistön kunnon ja turvallisuuden valvonta saadaan
järjestettyä niin, että yöt voi
nukkua rauhassa tietäen että
huolellisuusvelvoite on omalta
osalta todistettavasti hoidossa.
Tuleva talvi on meille vielä
mysteeri. Ottamatta kantaa
ilmatieteilijöiden ja kylänmiesten ennustuksiin varmana voidaan kai sanoa - niin
koomista kuin se onkin - että
taas se nurkan takana oleva
vuodenaika meidät suomalaiset pääse yllättämään. Pelti
kolisee ja putket jäätyy.
Alkuun lyhyesti kiinteistönhoito- ja ylläpitopalveluiden ostamisesta. Palvelua
hankittaessa tulisi lähtökohtana olla suunnitelmallisuus ja
etukäteen asetetut tavoitteet.
Ilman suunnitelmaa ja tavoitteita ostamisesta tulee helposti linjatonta. Tarjouspyyntöä
laadittaessa pitäisi siis ensin
itse tietää mitä ollaan hankki-
Kiinteistöliitto Kaakkois-Suomen toiminnanjohtaja Sami Tammisto.
massa. Kaiken kiinteistönpidon taustalla tulisi olla määritelty tahtotila siitä, millä tavalla hoito- ja ylläpitopalvelut
saadaan vastaamaan käyttäjien, eli asukkaiden tarpeita.
Tämä tahtotila, kutsutaan sitä
vaikka kiinteistöstrategiaksi,
olisi hyvä olla yhtiökokouksen
vahvistama. Kiinteistöstrategia on hallitukselle olennaisen
tärkeä työkalu kun palveluita
lähdetään hankkimaan. Yhtä
lailla selkeästi ilmaistu tahtotila auttaa palveluntarjoajaa
hahmottamaan mitä heiltä
odotetaan.
Taloyhtiön ja huoltoyhtiön
välistä sopimusta on hyvä palautella mieleen vaikkapa seuraavien kysymysten kautta.
Tunnetko taloyhtiönne ja
huoltoyhtiön välisen sopimuksen sisällön? Mitä olette tilanneet ja mistä teitä veloitetaan?
Onko sopimuksessa kirjallisesti sovittu esim. kattolumien ja jäiden tarkkailusta
ja valvonnasta? Entä toimenpiteistä riskin havaitsemisen
jälkeen (esim. riskialueiden
riittävästä eristämisestä esim.
puomein) ?
Onko teidän taloyhtiössänne havaittu selkeitä riskipaikkoja ja alueita, joita tulee
tarkkailla erityisesti esim.
lumimyräkän jälkeen? Onko
tämä tieto välitetty myös
isännöitsijälle ja huoltoyhtiön
edustajalle? Kyse on lopulta
riskienhallinnasta. Jotta riskejä voi hallita, ne tulee ensin
tiedostaa.
Onko katolla käynnit osa
huoltosopimusta? Entä pääseekö katolle turvallisesti ja
onko siellä mahdollista liikkua
turvallisesti? Runsaslumisena talvena esim. ilmanvaihtoaukot ja niiden ympärys on
toimiakseen oltava esiin kaivettuja. Samoin tulisi tarkistaa, ettei lunta ole niin paljon
että se vedeksi muuttuessaan
pääsee hallitsemattomasti rakenteisiin. Välttämättä tämä ei
tarkoita koko katon kolaamista puhtaaksi lumesta, vaan ainoastaan kriittisten paikkojen
puhdistamista.
Huoltoyhtiön kanssa voi
ja pitääkin neuvotella näistä asioista ja huolehtia siitä,
että sovitut vastuunjaot tulee sopimukseen myös kir-
jattua. Perinteinen Kuka,
mitä, missä, milloin, miksi
kysymyspatteristo voi toimia
apuna kun mietitään tekemistä ihan käytännön tasolla.
Esim. mistä katon lumi- ja
jäätilanne on mahdollista todentaa/tarkastaa? Riittääkö
katselu alhaalta ja milloin katolle pitää todellakin mennä.
Lopuksi muutama tärppi,
jotka on hyvä tarkistaa hyvissä ajoin ennen lumien tuloa.
Varmista ajoissa, että taloyhtiöllänne on voimassa oleva
kiinteistön täysarvovakuutus.
Hallituksen ja isännöitsijän
tulee varmistua tietävät mitä
se pitää sisällään.
Sopimukset ulkopuolisten
yritysten (mm. huoltoyhtiöt,
isännöitsijä) kanssa on määritelty niin tarkasti, ettei vastuunjaosta tule myöhemmin
epäselvyyttä. mikäli sopimuksen sisältöä pitää tarkentaa, huolehdi erityisesti siitä,
että määrittely todella päätyy
kirjalliseen sopimukseen asti.
Suusanallisesti sopimisen
todistelu jälkikäteen voi olla
hankalaa.
Taloyhtiöltä löytyy tarvittavat välineet riskialueiden tilapäiseristykseen, ne ovat riittävät ja kunnossa sekä löytyvät
sovitusta paikasta. Esim. jos
ja kun huoltoyhtiön kanssa on
sovittu kattolumitilanteen ja
jään muodostumisen tarkkailusta, vaaratilanteen havaittuaan huoltomies tietää mistä
löytää puomit ja lippusiimat
ja voi välittömästi puomittaa
vaara-alueen kunnes lumet/
jäät saadaan tiputettua.
Huoltoyhtiön edustaja,
yleensä huoltomies, tietää
kenelle hän ilmoittaa havaitsemastaan vaarasta, jotta taloyhtiö voi ryhtyä tarvittaviin
toimiin se poistamiseksi, esim.
tilaamalla lumen ja jään tiputuksen. Yleensä ilmoitus annetaan isännöitsijälle.myös talon
asukkaat tietävät miten toimia
jos havaitsevat vaaratilanteen.
Kuka tahansa vaaratilanteen
huomatessaan on velvollinen
ilmoittamaan asiasta. Taloyhtiön ilmoitustaululle voi laittaa
ohjeet siitä miten toimitaan
jos huomaa vaaratilanteen.
Etenkin se, kenelle ilmoitetaan. ulkopuolisten yritysten
kanssa sopimuksia tehtäes-
sä taloyhtiö varmistaa, että
tilaajavastuulain mukaiset
selvitykset on hankittu ennen
sopimuksen allekirjoittamista. Kiinteistöliiton suositus
tilaajavastuulain selvitysvelvoitteista löytyy taloyhtio.net
osoitteesta.
Lumenpudotusfirmojen
osalta on myös syytä varmistua siitä, että yhtiöllä on voimassa oleva vastuuvakuutus
ja että se myös kattaa lumenpudotustyöt.
Toivotan kaikille lukijoille
pirteää loppusyksyä!
Suomen Kiinteistöliitto
tuottaa tietoa jäsenkiinteistöilleen sekä palvelee jäsentaloyhtiöitään, jotta asioiden
hoito taloyhtiöissä sujuisi
mahdollisimman hyvin.
Kiinteistöyhdistyksen jäsentaloyhtiöt saavat käyttöönsä alan tuoreimman tiedon ja
kiinteistöalan asiantuntijoiden
palvelut
Palvelumme ovat suunnatut jäsenkiinteistöille, koska
jäsenpalvelut tuotetaan jäsenmaksuvaroin.
Lisätietoja palveluistamme ja jäsenyydestä osoitteessa www.kiinteistoliitto.fi/
kaakkois-suomi
Kirjoittaja on kiinteistöliitto
Kaakkois-Suomen
toiminnanjohtaja.
Pohjois-Kymen Kiinteistöyhdistys on yksi neljästä yhdistyksestä, jotka toimivat yhdessä
Kiinteistöliitto Kaakkois-Suomen palvelukeskuksessa.
Vahvaa turva- ja
lukitusalan osaamista
• Tuotteet ja tarvikkeet
• Asennus ja huolto
• Suunnittelu ja konsultointi
• Voimatie 12, Joensuu • Puh. 042 4468 250 •
• Helsinki • Imatra • Joensuu • Kuopio • Lappeenranta • Mikkeli • Savonlinna •
www.blcturva.fi
Nopeaa ja luotettavaa
sähkö- ja telepalvelua
- ASENNUKSET
- KORJAUKSET
- SISÄVERKOT
- KUITUVERKOT
- ANTENNIVERKOT
- UKKOSSUOJAT
HUOLLOT
- ESAB
- WALLIUS
- TENNANT
- VALLOX
24 h päivystys puh. 010 424 1300
Teollisuuskatu 21, Joensuu puh. 010 424 1300
Vesivahinko?
Kartoitukset • Kuivaukset • Korjaukset
Asiantunteva kokonaispalvelu! Yli 35 vuoden kokemus!
Polygon Finland Oy
Joensuu 020 7484 550
Päivystys 24 h 0400 439 964
www.polygongroup.fi
MEILTÄ KAIKKI LUKITUKSEEN
WAHLFORSSINKATU 6
80100 JOENSUU
puh. 010 421 8000
www.lukituspiste.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 24
Polygon – kokenut kiinteistövahinkojen korjaaja
P
olygon Finland Oy on
kokenut kiinteistövahinkojen korjaaja.
Kokemusta on yli 37
vuoden ajalta. Kouvolan toimipaikka sijaitsee osoitteessa
Tehontie 16.
Vetovastuu toiminnasta kokonaisuutena on toimipaikan
päällikkö Jukka Mäkisellä,
jonka vastuulla ovat suoraan
myös vahinkokartoitukset ja
kuivaustyöt. Vesivahinkoihin
liittyvistä purku- ja rakennustöistä vastaa työnjohtaja Ismo
Teräväinen ja palovahinkosaneerauksista työnjohtaja Jouni Vainio.
Kaakkois-Suomessa Polygon tekee myös sisäilmatutkimuksia ja niihin liittyviä korjauksia sekä lämpökuvauksia
ja tiiviysmittauksia. Näistä
palveluista vastaa työnjohtaja
Kai Kylliäinen.
Polygon tutkii ja korjaa
sisäilmaongelmakohteita
laidasta laitaan, olivatpa ne
lähtökohdiltaan vielä tunnistamattomia epäilyjä tai jo esiin
tulleita ongelmia. Korjaustoimenpiteiden onnistuminen
edellyttää perusteellisia ja
kokonaisvaltaisia tutkimuksia,
jotka voivat sisältää myös sisäilma- ja materiaalinäytteitä.
Jukka Mäkinen kertoo,
että Polygon tunnetaan ennen kaikkea vesivahinkojen
kartoitus, kuivaus ja korjaus -palvelustaan, joka onkin
yrityksen suurin toimiala.
”Kosteuskartoittajamme ovat
pohjakoulutukseltaan rakennuspuolen insinöörejä ja
lisäksi he suorittavat VTT:n
kosteudenmittaajan sertifioinnin”, lisää Mäkinen. Reim Kyminkin kanssa tehdään eniten
Astianpesukoneen liittäminen on tehtävä huolella, muuten vesivaurio uhkaa.
Pintakosteusmittarilla saadaan nopeasti mitattua kosteusarvot.
yhteistyötä juuri vesivahinkoihin liittyen. Asukas saattaa huomata vesivahinkoon
viittaavia merkkejä huoneistossa. Tällöin hänen kuuluu
ilmoittaa heti havainnoistaan
isännöitsijätoimistoon.
Tyypillisiä vuotopaikkoja
ovat pesuhuoneet, lattiakaivot, vesijohtojen liitokset,
astianpesukoneet ja WC-kalusteet. Isännöitsijä Johanna
Arola arvostaa Polygonin
kartoitusraportteja, joiden
pohjalta on helppo lähteä tekemään korjaustöitä vahin-
gon korjaamiseksi. Samalla
asunto-osakeyhtiön ja asukkaan vastuulle kuuluvien korjaustoimenpiteiden rajapinta
tulee selväksi. Märkätilojen
korjaustöissä noudatetaan
aina voimassaolevia rakennusmääräyksiä (Rakennusmääräyskokoelma C2).
Jälkivahinkojen torjuntatoimiin Polygonilla on valmius
lähteä heti, sillä jatkuva 24/7
päivystys toimii numerossa
0400 439 964. Lisäksi yritys
tarjoaa kosteusmittaus-, kuivaus- ja lämmityspalveluja
tilapäisiin tarpeisiin mm. rakennustyömailla.
Polygon Finland Oy on
Suomen Isännöintiliiton, Suomen Kiinteistöliiton, Suomen
Paloinsinööriyhdistyksen,
Suomen Palopäällystöliiton,
Vakuutusalan Teknisten Tarkastajien, Finanssialan Keskusliitto ry:n sekä Suomen
JVT- ja Kuivausliikkeiden
Liiton edustajista koostuvan
Vahinkoalan Auktorisointiryhmän hyväksymä Vahinkoalan
Urakoitsija.
Yritys on myös Luotettava
Kumppani eli tilaajavastuulain edellyttämät tiedot ovat
kunnossa ja tarkistettavissa
ilmaiseksi tilaajavastuu.fi -palvelusta.
Polygonilla on alan kattavin toimipaikkaverkosto, jonka kautta palvelut ovat saata-
vana koko maassa. Yrityksen
palveluksessa on yli 350 ammattilaista.
www.polygongroup.fi
WP-Putki Oy
Vältä
vesivahinko Uponorkomposiittijärjestelmällä
Teemme käyttövesi- ja patteriverkoston saneeraukset
laadukkaalla ja luotettavalla Uponor-komposiittijärjestelmällä. Kunnostusiässä ovat erityisesti 1980-luvulla
ja sitä ennen rakennettujen talojen putkistot.
Uponor-komposiittiputki yhdistää metalli- ja muoviputken parhaat ominaisuudet.
NOPEA
Rakenteiden päälle asennettavalla komposiittiputkella remontti sujuu nopeasti.
SIISTI JA TURVALLINEN
Rakenteita ei rikota eikä asennuksessa
tarvita tulitöitä.
LUOTETTAVA
Käytössä jo tuhansissa saneerauskohteissa.
KESTÄVÄ
Uudet putket turvaavat vesivahingolta vuosikymmeniksi.
Virtausputki ei altistu korroosiolle.
Jokiväri Oy, Raatekankaantie 24, 80100 Joensuu, Puh. 010 470 1350