Porvoo - Reim Group

ISÄNNÖINTISANOMAT – 1
ISÄNNÖINTISANOMAT
Hyvä luottokelpoisuus
©Soliditet
26. vuosikerta • 2013–2014
Porvoo
2013
REIM Porvoo Oy
Mannerheiminkatu 7
06100 Porvoo
p. 0207 438 380
www.reimgroup.com/porvoo
ISÄNNÖINTISANOMAT – 2
Taloyhtiön hallituksen rooli
Omakotitalo, rivitalo ja kerrostalo
K
aikissa eri asumisen muodoissa hyvän
ja viihtyisän asumisen perustana on
asuntokantamme hyvä hoitaminen ja
huoltaminen. Omakotitaloasumisessa
korostuu talon omistajan itse suorittamat hoitotoimet ja suunnitelmallisuus kun taas asuntoosakeyhtiömuotoisessa asumisessa rivitaloissa ja kerrostaloissa asunnon omistajan rooli on
erilainen. Asunnon omistaja ei yksin voi tehdä
päätöksiä taloyhtiöön liittyvissä kysymyksissä ja
omaan huoneistoonkin liittyvä käyttö, huolto ja
korjaaminen täytyy suunnitella eri lähtökohdista
kuin omakotitalossa.
Taloyhtiön hallinnoiminen kuuluukin pääasiallisesti yhtiökokouksen valitsemalle hallitukselle. Taloyhtiön hallituksen rooli on korostunut
entisestään johtuen rakennuskantamme iän
karttumisesta. Taloyhtiön hallituksen pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat strategiset päätökset,
kokonaisuuksien hallinta ja tulevaisuuden suunnittelu, isännöitsijän valitseminen, tukeminen,
valvominen ja ohjeistaminen, omistajien edunvalvonta, yhtiön taloudesta vastaaminen sekä
monet muut lakisääteiset tehtävät jotka lähinnä
johtuvat asunto-osakeyhtiölaista sekä osakeyhtiölaista.
Hyvä hallinto taloyhtiössä onkin monimuotoinen tehtäväkenttä. Yleensä taloyhtiössä arvostetaan sitä että asunto säilyttää arvonsa ja että
asunnosta maksettu hinta ja laatu ovat tasapainossa. Myös se että asunto vastaa omistajan tai
asukkaan senhetkisiä asumistarpeita koetaan
tärkeäksi, asuminen tulisi olla turvallista ja terveellistä. Huoneistosta maksettava hoitovastike pitäisi vastata sitä palvelua mikä on tarjolla.
Osakkaan tulisi pystyä vaikuttamaan taloyhtiön
asioihin ja samaan näistä riittävästi tietoa. Yhtiön
hallitus onkin keskeisessä asemassa taloyhtiön
arjessa. Taloyhtiön hyvä hallinta tarkoittaa hyviä
ja eettisiä menettelytapoja yhtiön hallinnossa.
Menettelytavat merkitsevät osakkaiden kannalta läpinäkyvyyttä, ennustettavuutta ja jatkuvuutta. Hyvä hallitus on aidosti kiinnostunut
hallinnoimastaan yhtiöstä sen historiasta, asia-
kirjoista, taloudesta ja tulevaisuudesta. Tärkeää
on myös hallituksen yhteistyökyky asukkaiden,
omistajien sekä isännöitsijän kanssa. Taloyhtiön
hallitus ajaa taloyhtiön kokonaisetua loukkaamatta yksittäisen osakkaan yhdenvertaisuutta.
Tänä päivänä vastuukysymykset monine lain
koukeroineen lisäävät hallituksen jäsenen kouluttautumistarvetta sekä selonottoa. Rakennuksen elinkaaressa tulee myös tilanteita jolloin
taloyhtiön sisältä ei löydy riittävää asiantuntemusta jolloin asiantuntuja-apua on tarvittaessa
haettava yhtiön ulkopuolelta ostopalveluna. On
helppo verrata asunto osakeyhtiötä liikeyritykseen jossa yrityksen omistajat perustavat hallituksen joka luo tavoitteet yhtiön toiminnalle
ja ohjeistavat yhtiöön palkattua henkilökuntaa
suorittamaan sitä visiota mitä omistajille yhtiön
toiminnasta ja tulevaisuudesta on. Hallitustyöskentelyssä on erinomaisen tärkeätä että hallitus
toimii yhdessä operatiivisen johdon kanssa niiden tavoitteiden saavuttamiseksi mitkä omistajat ovat asettaneet yhtiön toiminnalle. Asuntoosakeyhtiössä tavoitteet ovat useasti kestävä,
turvallinen ja laadukas asuminen rakennuksen
koko elinkaaren aikana.
Frank Wendelin
REIM Porvoo Oy, toimitusjohtaja
[email protected]
Styrelsens roll i husbolaget
Egnahem, radhus och vånings hus
B
asen för en god boendemiljö oberoende av boendeform är en god omsorg
samt underhåll av vår byggnadsstam.
I egnahemsboende framhävs ägarens
omsorg och egna åtgärder i underhållet och renoveringen. Ägarens roll i ett hus bolag är dock annorlunda. Den som äger bostaden kan inte ensam
göra beslut om hur hus bolaget underhålls eller
renoveras utan en styrelse bör enligt lag tillsättas av bolagsstämman. En sakkunnig styrelse
har blivit allt viktigare i.o.m att byggnadernas
ålder har stigit och kräver sakkunnig skötsel. Till
styrelsen hör att strategiskt planera framtiden
i bolaget, att väl kunna se helheterna samt att
välja en disponent, rådslå och samarbeta med
denna, känna till det ekonomiska läget i bolaget
samt att se efter ägarnas intressen. Viktigt är
också att styrelsen uppdaterar sitt kunnande i
bostadsaktie lagen samt aktie lagen.
Gott ledarskap i hus bolaget är en mångsidig
uppgift. Ofta värderas det högt att bostaden håller sitt värde och det pris man betalt för bostaden är i relation till kvaliteten av bostaden och
bolaget. Också det att bostaden motsvarar de
boendebehov ägaren för tillfället har är av stor
betydelse. Det vederlag som betalas borde vara
i relation till de tjänster man får av bolaget. Aktionären torde ha en möjlighet att inverka i bolagets skötsel samt få till räklig information om
de inre angelägenheterna. Bolagets styrelse har
en central roll i hus bolagets vardag. Att styra ett
hus bolag kräver god skötsel med hög etik. God
styrelse etik betyder för aktionärerna transparent, förutspåbar samt kontinuerlig verksamhet. En god styrelse är ärligt intresserad av hus
bolaget, dess förflutna samt framtid, dokument
och ekonomi. Viktigt är också hur styrelsen kan
kommunicera med de som bor i huset, ägare
samt disponent. Styrelsen bör hålla efter hus
bolagets helhetsintressen utan att inkräkta på
den enskilda aktionärens intressen.
I dagens samhälle med allt oftare uppdaterade
lag skrifter är det av stor betydelse att styrelsen uppdaterar sina kunskaper. Under byggnadsstammens livstid kommer också allt flere
tillfällen då styrelsen måste anlita utomstående
specialister. Det är lätt att dra paralleller mellan
ett hus bolag och ett affärsföretag där ägarna
uppgör det strategiska mål och visioner bolaget
bör styras enligt. Det är av största vikt att styrelsen samarbetar med den operativa ledningen
för de gemensamma mål ägarna ställt för verksamheten. I hus bolaget är målet ofta ett gott och
kvalitativt boende under byggnadens hela livstid.
Frank Wendelin,
REIM Porvoo Oy, verkställande direktör.
ISÄNNÖINTISANOMAT – 3
Isännöintisanomat ajan hermolla!
aas on se aika vuodesta, jolloin REIM Groupin
toimittama Isännöintisanomat-lehti tipahtaa postiluukusta muutamaan
sataantuhanteen kotiin 11 eri
paikkakunnalla. Se lienee jakelumäärältään suurin isännöintialan
julkaisu maassamme, kokonaispainos on noin 322 000 kpl.
Lehden tarkoituksena on esitellä niin REIM Groupin yhtiöiden
kuin kiinteistöalalla toimivien yritysten toimintaa sekä alan uusinta teknologiaa ja käytännön
sovellutuksia ajankohtaisista
aiheista mahdollisimman monipuolisesti.
Ajankohtaisia aiheita tällä hetkellä ovat niin energiatehokkuus
kuin e-laskutus, putki- ja kylppäriremontteja unohtamattakaan.
REIM Groupin osalta suurin
muutos kuluneena vuonna on
ainakin meidän toimistojemme
kautta asiantuntevan ja koulutetun henkilöstömme ammattitaitoisella avustuksella.
Näistä kaikista lehtemme kertoo ja monista muistakin asumiseen liittyvistä aiheista, olit sitten
asunnon omistaja tai vuokralainen.
Toivomme, että viihdyt lehtemme parissa ja että se antaisi
uusia ideoita ja ajatuksia oman
kotisi paremman asumisen ja
elämisen puolesta.
T
Syysterveisin
yritysilmeemme selkeyttäminen
ja logomme uusiminen, se jo kertokoon osaltaan että paikalleen
ei saa jäädä junnaamaan vaan
kehityksen kärjessä toimiminen
vaatii myös oman toiminnan
jatkuvaa kehittämistä ja paran-
tamista. Sähköisten palveluiden
johdonmukainen lisääntyminen
yhteiskunnassamme tulee ottaa huomioon ja käyttöön myös
isännöintiyrityksissä, jotta asiakkaamme saavat laadukkaimman
ja nykyaikaisimman palvelun
Jari Vahviala
Isännöintisanomien päätoimittaja
REIM Group Oy,
markkinointipäällikkö,
MBA, LKV
[email protected]
PAPERINKERÄYS
PITÄÄ LUPAUKSENSA
Taloyhtiö voi saada 5 m3:n Molok®in asennuksineen, tyhjennyksineen ja huoltoineen Paperinkeräyksen piikkiin, mikäli taloyhtiössä on vähintään 40 asuntoa.
Tai mikäli yhtiössä on asuntoja tuota vähemmän, 660 litran ilmaisen,
”itsestään” tyhjentyvän keräyssäiliön. Ainoa ehto on, että säiliöt pyhitetään
keräyspaperille.
Helpota taloyhtiösi elämää, pienennä samalla sekajätteen määrää ja kerää
vielä hyvä mieli!
Ota yhteyttä: www.paperinkerays.fi
asiakaspalvelu@paperinkerays.fi
Viiden kuution Molok® kaipaa
tyhjennystä harvoin.
Myös 660 litran
keräysastia tyhjenee
”itsestään”.
Puuttuuko talostasi hissi?
Hissin jälkiasentaminen helpottaa asukkaiden arkea ja mahdollistaa
ikääntyvien ihmisten asumisen kodissaan pidempään. KONE tarjoaa
hissittömiin taloihin erilaisia hissiratkaisuja, joista taloyhtiö voi valita
tarpeisiin sopivan hissin.
Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus ARAlta on saatavissa
hissihankkeisiin tukea 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.
www.kone.fi/hissittomat-talot
VASTUULLISUUS OHJAA MEITÄ JA MATERIAALEJA. SIKSI PAPERINKERÄYS.
ISÄNNÖINTISANOMAT – 4
REIM Group – historia ja nykypäivä
Parhaillaan kirjoitetaan REIM Groupin
historiaa, jonka on tarkoitus ilmestyä vuonna
2014. Silloin on kulunut tasan neljäkymmentä
vuotta siitä kun REIM Groupin esijalanjäljet
ilmestyivät kartalle. Tämä merkitsi isäni
perustamaa Tili- ja Isännöitsijätoimisto
Pekka Multanen & kumpp. nimistä yritystä
joka oli avoin yhtiö. REIM Group itsenäisenä
konsernin emoyhtiönä puolestaan perustettiin
vuonna 1988. Tätäkin historiaa on yli
neljännesvuosisata.
T
oimittaja Jyrki Nuottimäen toteuttaessa
historiamme kansiin
saattamista olen itsekin joutunut ja päässyt
useiden muiden henkilöiden
tapaan eri yhteyksissä vastaamaan kysymyksiin, kaivamaan
dokumentteja, tarkastamaan
tietoja. Tämä kaikki on laittanut miettimään asioita. Olen
myös vahvasti sitä mieltä että
kaikessa elämän inhimillisessä (ja valitettavasti myös epäinhimillisessä) toiminnassa on
hyvä tuntea historia. Ilman
sen tuntemusta emme voi ymmärtää nykypäivää, saati yrittää ymmärtää tai suunnitella
tulevaisuutta.
Miettiessäni REIM Groupin
toimintahistoriaa mieleeni tu-
lee usein se tosiasia että Suomessa ensimmäinen säädetty
asunto-osakeyhtiölaki astui
voimaan vuonna 1926. Tämä
historiallinen päätös oli monessa mielessä uraa uurtava ja
kauaskantoinen. Se mahdollisti tavallisille ihmisille asunnon hankinnan, niin sanotun
kansan kapitalismin. Edelleen
se merkitsi köyhän kansakunnan taloudessa säästämistä,
johon liittyen presidentti
Kekkosen kirjan nimi ”Onko
maallamme malttia vaurastua?” sopii hyvin asiantilaa
ilmaisemaan. Kolmanneksi
synnytettiin myös toimiva ja
demokraattinen hallintomalli
asunto-osakeyhtiöille. Se on
hyvin poikkeava niin eurooppalaisessa kuin laajemmassa-
kin kansainvälisessä tarkastelussa. Mutta toimiva, mikä on
tärkeintä.
Itse aloitin kiinteistöalalla
1970-luvun loppupuoliskolla.
Vasta tuolloin käynnistyi sivutoimisten isännöitsijöiden
siirtyminen sivuun ammattimaisen isännöinnin vallatessa
alaa. Lainsäädännön vaateet
lisääntyivät ja monimutkaistuivat, samoin asumiseen ja
elämiseen liittyvät tarpeet.
Seuraava vaihe tuli myöhemmin kun isännöinti alkoi muuttua ammattiharjoittajista kohti
liiketoiminnallisia merkittäviä
yksikköjä. Tämä prosessi on
edelleen kesken. Tietojärjestelmät, osaamisen eri alueet
taloudesta tekniikkaan ja peruskorjauksiin, edellyttävät
moninaisia ammattiosaamisen
taitoja alan yhtiöiltä, isännöitsijätoimistoilta.
Kun otamme asioihin
tarpeeksi perspektiiviä huomaamme muutosten aikatrendien olevan varsin pitkiä,
ja toisaalta vääjäämättömiä.
Tätä kautta ymmärrämme
ehkä myös että sivutoimisten isännöitsijöiden lähes
”ilmaisesta” ajasta muutos
asialliseen korvaukseen ammattiosaamisesta tapahtuu
niinkin hitaasti kuin asiaintila
tänä päivänä on. Mutta se tapahtuu ja tulee tapahtumaan.
suutta hoidetaan. Valittaessa
yritykseen toimitusjohtajaa ei
valintakriteeri ole halvimmalla palkalla saatava henkilö,
vaan se joka on ammattilainen ja osaa viedä yrityksen
menestykseen. Aivan sama
on tilanne myös isännöitsijää
eli isännöitsijätoimistoa valittaessa. Osaamisen kautta
saatava tulos on tärkein.
Muutos kohti tätä kuitenkin etenee, mutta todella
hitaasti, kuten tiedämme.
Meidän alalla toimivien velvollisuus on myös vauhdittaa
osaltamme tätä kehitystä. Asiakkaidemme ja potentiaalisten asiakkaidemme parhaaksi,
sekä samalla koko kansantaloutemme parhaaksi.
REIM Groupin historiaa
ajatellen, nykyistä johtoamme
ja henkilöstöämme, joka on
sisäistänyt arvomme ja strategiamme jokaisella kymmenellä nykyisellä toimintapaikkakunnallamme, olen varma
että meillä REIM Groupissa on
hyvä tulevaisuus edessä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa.
Taustalla on myös se tosiasia
ei vieläkään ei ole kovin kaukana muutos omavaraistalouteen pitkälti perustuneesta
maatalousvaltaisesta maastamme teknologian osaajaksi,
nykyaikaiseksi palveluyhteiskunnaksi.
Kun kiinteistöissä on
maamme suurin kansallisvarallisuus, ei ole samantekevää kuka ja miten tuota omai-
Timo Multanen, AIT MBA, on REIM
Groupin konsernihallituksen päätoiminen puheenjohtaja. Multanen on
toiminut European Council of Real Estate Professions (CEPI) puheenjohtajana (President) vuosina 2009–2011.
CEPI:n alajärjestöjä ovat European
Confederation of Property Managers
(CEAB) ja European Property Agents
Group (EPAG). CEPI edustaa yli
Timo Multanen
REIM Group Oy Ltd, Hallituksen
puheenjohtaja, AIT MBA
[email protected]
250.000 eurooppalaista kiinteistöalan
ammattilaista ja näiden kansallisia järjestöjä 27 maassa. Suomesta jäseninä
ovat Suomen Isännöintiliitto ja Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto.
Lisäksi Multanen on valittu vuonna
1986 Suomessa Vuoden Isännöitsijäksi.
Hän on toiminut lisäksi Suomen Kiinteistölehden vakituisena kolumnistina
vuodesta 2006.
REIM Groupin konsernihallitus esittäytyy
Turvaa tarpeen mukaan
Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluiden tuottaja ja alan
valtakunnallinen yhteistyökumppani. Tarjoamme kattavat ja laadukkaat
turvallisuusratkaisut vartioinnista teknisiin turvallisuuspalveluihin.
Puhelin 020 4911
i[Ykh_jWi$ƀ
Vahvaa osaamista (oikealta vasemmalle): DI Antero Junttila (konsernihallituksen varapuheenjohtaja),
DI Kari Metsäkallio, AIT Saija Toivonen ja AIT MBA Timo Multanen (konsernihallituksen puheenjohtaja).
ISÄNNÖINTISANOMAT – 5
Kolme kirjainta
takaavat laadun
ISA on isännöinnin auktorisointijärjestelmä, joka antaa
asiakkaalle tietoisuuden ja turvan siitä, että isännöitsijä
toimii määrätyllä tavalla. REIM Groupin kaikki toimipaikat
ovat ISA-auktorisoituja.
ISA
-tunnus ei
ole kiinteistöalalla niin tunnettu kuin LKV eli laillistettu
kiinteistövälittäjä, joka on
henkilökohtainen ja perustuu
hyväksytysti suoritettuun tenttiin. ISA tarkoittaa isännöinnin
auktorisointijärjestelmää, joka
oli aiemmin myös henkilökohtainen.
Nyt se on yrityskohtainen
ja kattaa meidän kaikki toimipaikkamme. Suomessa ISAn
piiriin kuuluu 195 isännöintiyritysten toimipaikkaa.
Näin tuota osin mystistä
kirjainyhdistelmää valottaa
REIM Groupin Porvoon toimiston toimitusjohtaja Frank
Wendelin. Hän kertoo, että
Isännöinnin Auktorisointi ry
on perustettu vuonna 1987
ja sen taustalla ovat Suomen
Kiinteistöliito ry ja Suomen
Isännöinti ry.
– Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
isännöinnin auktorisointijärjestelmää.
Vaativa ja
velvoittava
Jotta saa käyttää ISA-tunnusta, on täytettävä järjestelmän
laatuvaatimukset. Ne liittyvät
muun muassa henkilöstön
koulutukseen, asiakirjojen dokumentointiin, avainhallintaan
ja toimistoturvallisuuteen. ISA
on verrattavissa muilla toimialoilla käytössä olevaan ISO
-kriteeriin.
– Toimimme määrätyn
valvonnan alla olevien sääntöjen puitteissa. ISA valvoo,
tarkistaa ja auditoi toimintaa
säännöllisesti.
Käytännössä auditoinnit
hoitaa Norske Veritas, joka
on kansainvälisesti arvostettu
ja luotettu kumppani. REIMin
osalta se tarkoittaa, että joka
vuosi tarkistetaan jotkut toimistot. Niiden lisäksi tehdään
sisäisiä auditointeja vuosittain.
– Saamme auditoinnin
myötä varmuuden siitä, että
toimintatapamme, resurssimme, taloutemme, osaamisemme ja olosuhteemme ovat
vaaditussa kunnossa.
Mikäli asiat eivät ole kunnossa, tulee korjauskehotus,
joka edellyttää toimenpiteitä.
ISA ei ole mikään automaattisesti aina voimassa oleva
kerran saatu oikeus, vaan se
vaatii ja velvoittaa jatkuvaan
toiminnan tarkasteluun. Niin
että sovitut kriteerit täyttyvät
ja toimivat.
vakuuttava sti
T U N N E T KO
TA L O Y H T I Ö S I
RISKIT?
Asiakkaan parhaaksi
REIM on mukana ISA-järjestelmässä siksi, että heidän
asiakkaansa saavat luotettavaa isännöintipalvelua.
– Asiakkaillamme on tietoisuus ja tietynlainen turva
siitä, että toimimme määrätyllä ja laadukkaalla tavalla.
ISA tuo myös REIMin sisäiseen työskentelyyn tasaista
laatua valtakunnallisesti jokaiselle alueelle.
Wendelin muistuttaa, että
heidän perustehtävänsä on
huolehtia ja hoitaa ihmisten
omaisuutta. Työtehtävät laajenevat sekä ala ja ympäristö
muuttuvat, mikä tietää jatkuvaa oppimisprosessia.
– Sitoudumme alan koulutuksiin, sillä uutta oppimista
tulee koko ajan. Uusia lakeja
ja määräyksiä tulee vuosittain.
ISA ei siis ole salatiedettä, vaan paljon konkreettista
päivittäistä tekemistä niin,
että isännöinti sujuu sovitulla
tavalla alan määräysten mukaisesti. Läheskään kaikilla
isännöitsijöillä ei ole ISAauktorisointia. REIMillä on
ja tulee olemaan, asiakkaan
parhaaksi.
COLEMONTIN
ASIAKAS
T I E TÄ Ä
va r m a st i
a s i a n t u n te va st i
U S KO T KO
VA K U U T U S T E N
O L E VA N K U N N O S S A ?
O N KO VA K U U T U S T E N
H I N TATA S O
KO H D A L L A A N ?
KO R VAT T I I N KO
VA H I N KO
OIKEIN?
Frank Wendelin
REIM Porvoo Oy
frank.wendelin@reimgroup.
com
V A K U U T TA V A A PA LV E L U A
ää
Kysy lis
l tä s i !
ä
j
i
s
t
i
ö
isänn
www.colemont.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 6
Vihreää väriä tuoreessa kuosissa
REIM Groupin uudistettu ilme viestii
teknisestä osaamisesta sekä asiantuntijan
ja edelläkävijän roolista. Tunnistettavuus ja
yhteys perinteeseen on tallella.
I
lmeestään yritys tunnetaan.
Tämä pätee myös REIM
Groupiin, jonka yritysilme
sai päivitetyn tuoreen asun
alkusyksystä. Ilmettä suunnitelleen hämeenlinnalaisen
mainostoimisto Mediatavastin Rami Aaltonen korostaa
jatkuvuuden merkitystä.
Värimaailma ja R-kirjaimen
muoto ovat linkki vanhaan.
Kolmiot viestivät dynaamisuudesta ja siitä, että on yksi
REIM, joka koostuu useasta
paikallisesta toimijasta.
Uudistettua ilmettä työstänyt Mikko Mänttäri löytää
siitä REIM Groupin vahvuudet.
Muodot ja typografian pehmeys viestivät asiantuntijasta
ja edelläkävijästä. Vihreä on
ollut aina REIMin väri ja visuaalisessa ilmeessä on jatkuvuutta.
Yhdenmukaisesti
esillä
Yritysilmeen päivittämisen
tarve tämän päivän tasolle oli
REIM Groupin Hämeenlinnan
Tunnetta sopivasti
mukana
toimipisteen johtajan Marko
Hellevaaran mielestä tiedostettu yrityksessä vahvasti.
Graafinen ohjeistomme oli
vanhentunut ja käytännöt sen
suhteen erilaisia. Kaipasimme selkeästi yhdenmukaista
materiaalia ja toimintamallia
viestintäämme.
Taustalla on REIM Groupin laajentuminen yritysostojen kautta, jolloin viestintä on
hajautunut liikaa paikallisen
toiminnan myötä. Hellevaara
korostaa, että paikallisuus on
heille voimavara, nyt se näkyy
huomattavasti selkeämmin ja
yhtenäisemmin.
Olemme tunnettu toimija
valtakunnallisesti ja paikallisesti. Uusi ilme ja malli helpottaa prosesseja ja vie niitä
yksinkertaisempaan suuntaan.
Uudesta REIM-tunnuksesta
on tehty neljä versiota: Group,
isännöinti, välitys ja talous. Ne
viestivät REIMin toiminnasta
toimialoittain. Hellevaaran
mukaan ilmeen päivittämisen
yhteydessä viestintälinjaa tarkistettiin ja nyt se painottuu
”REIM Groupin toimitusjohtaja Saija Toivonen vastaanottaa Mediatavastin Rami Aaltoselta ja Mikko Mänttäriltä REIMin uuden graafisen ohjeistuksen materiaalin. Kuvassa oikealla REIM Groupin ICT-asiantuntija
Vesa Koskinen.”
toimiryhmäkohtaiseen viestintään.
Toimiva työkalu
Järjestelmäasiantuntija Vesa
Koskinen toteaa, että uuden
ilmeen mukaisia työkaluja on
helppo käyttää, eikä käsittelijän tarvitse olla graafisen alan
ammattilainen.
Se on tärkeää arkiviestinnän kannalta. Täsmällinen ja
tiivis aineisto auttaa henkilöstöä viestinnän käytännön
työssä.
Tämä näkyy myös vastaanottajapäässä, laadukas ja toimiva aineisto on saman tien
käsiteltävissä ilman lisätöitä
ja jälkiselvityksiä.
Toimiva työkalu tekee ulkoisesta ja sisäisestä viestin-
nästä yhdenmukaista, mikä
tukee tehokkaasti yrityskuvaamme.
Kun asiakirja- ja esityspohjat ovat kaikkien käytössä
uuden ilmeen mukaisesti, on
niiden käyttäminen vaivatonta ja päivittäminen tehokasta.
Koskinen onkin enemmän
kuin tyytyväinen tehtyyn uudistukseen.
Niin Mediatavastin kuin
REIMin väki on mielissään
lopputuloksesta, mikä on
Hellevaaran mukaan näkynyt
myös saaduissa kommenteissa.
Kumppanimme pitävät
ilmettämme oikein hyvänä.
Oma väkemme on ottanut sen
positiivisesti vastaan.
Media- ja toimintaympäristön muuttuminen edellyttää
Hellevaaran mielestä reagointia ja ulkopuolisen kumppanin
tuelle on tarvetta. Yhteistyö ja
vuoropuhelu Mediatavastin
kanssa on ollut tiivistä ja antoisaa. Työ eteni analyyttisesti
ja johdonmukaisesti kohti tavoitetta.
Aaltonen kertoo, että he
ovat kulkeneet isossa kuvassa
REIMin kanssa samaan suuntaan jo jonkin aikaa. Tuloksekas nettisivutoteutus sai nyt
arvoistansa jatkoa.
Tavattoman mielenkiintoinen projekti, missä oli paljon
positiivista tunnetta ja innostusta mukana.
Kun tuloksena on yhdennäköinen, yhdenmukainen ja
virtaviivaistunut REIM Group,
ei se voi olla näkymättä asiakkaille.
REIM Groupin operatiivinen
johtoryhmä
!MMATTILAISILLEJAISËNNÚINTIALALLEAIKOVILLE
Aina voit
!
ä
ä
s
i
l
a
i
p
op
+IINTEISTÚALAN+OULUTUSKESKUS/Ys+IINTEISTÚALAN+OULUTUSSËËTIÚ
APUA VIEMÄRIPULMIIN.
JOKA PÄIVÄ. KELLON YMPÄRI.
Pääkaupunkiseutu:
Espoo (09) 8553 0450
Länsi-Uusimaa:
Lohja (019) 3310 02
Hanko (019) 2486 713
Itä-Uusimaa:
Porvoo (019) 5752 777
Mäntsälä (019) 6434 08
Varsinais-Suomi:
Kaarina (02) 2433 666
Pirkanmaa-Häme:
Tervakoski (019) 7666 22
Ylöjärvi (03) 3142 5900
Lahti (03) 8757 215
Keski-Suomi:
Jyväskylä (014) 6758 88
Pohjois-Savo:
Leppävirta 040 1239 944
Etelä-Savo:
Mikkeli 0440 1720 00
Pohjanmaa:
Seinäjoki (06) 4144 088
Vaasa (06) 3178 090
Etelä-Karjala:
Lappeenranta 050 4007 531
Pohjois-Suomi
Rovaniemi 050 343 0230
“Mikään hätä ei ole liian suuri,
eikä liian pieni - Eerolan hoidettavaksi.”
REIM Groupin operatiivinen johtoryhmä kuvassa, vasemmalta ylhäältä Frank Wendelin (REIM Porvoon tj.),
Saija Toivonen (REIM Groupin tj.), Jari Vahviala (REIM Groupin markkinointipäällikkö),
alhaalta vas. Jukka Mäkinen (REIM Tampereen tj.), ja Marko Hellevaara (REIM Hämeenlinnan tj.).
REIM Groupin operatiivisen johtoryhmän tehtävänä on koordinoida ryhmän operatiivista toimintaa eli
käytännössä luoda ja kehittää toimintamalleja paikallisten yhtiöiden käyttöön sekä löytää parhaita
toimintatapoja ja jalostaa niistä entistä parempia.
ISÄNNÖINTISANOMAT – 7
82 % suomalaisista pitää tärkeimpinä
välineinä kotona viihtymiseen
tietokonetta, nettiä ja televisiota.
Sonera kiinteistölaajakaistan valokuituyhteys
on oikotie salamannopeaan surffailuun, monipuoliseen tv-kanavavalikoimaan ja asukkaille
edullisiin hintoihin.
Pyydä heti
edullisempi tarjous:
AT T
O
RI ·
www.sonera.fi/kiinteistosopimus
0200 11611 (mpm/pvm) ma-pe 8-20, la 9-16.30
·
O
PE
RA
139
200
SU
OM
EN
LU O T
ETUIN IN
TE
RN
ET
Valokuitu on kirkkaasti paras internetyhteys myös kiinteistöille:
1
2
Laajakaista
1. Suomen luotetuin, jopa 1 000 Mbit/s laajakaistayhteys
2. Valtava kanavavalikoima kaapeli-tv:n kautta
3. Asukkaille yksilöllisesti valittavat tv:n lisäpalvelut, kuten videovuokraamo, ohjelmakirjastot ja tallennuspalvelut.
3
Kaapeli-tv
Viihdepalvelut
televisioon
Taloyhtiösi voi valita Soneran laajakaista- ja
tv-palvelut tai halutessaan vain jommankumman.
Pyydä taloyhtiöllesi sopivinta tarjousta jo tänään!
ISÄNNÖINTISANOMAT – 8
Pala lahtelaista ravintolahistoriaa vaihtoi omistajaa
Tirra, Monttu ja Torvi olivat Niilo Valtarin elämäntyö, jonka hän peri isältään
K
un on kyse Lahdesta,
ei voi olkaa kohauttamalla ohittaa paikkaa
osoitteessa Loviisankatu 8. Rautatieaseman likellä
sijaitseva kiinteistö on nähnyt
ravintolaelämää monessa kerroksessa ja polvessa.
Isäni Luukas Valtari perusti
vuonna 1957 Tirra -ravintolan
ja siitä se sitten lähti.
Näin kuvailee starttia Niilo
Valtari, joka pyöritti ravintolabisnestä 45 vuotta. Tämän
vuoden syksyllä hän luopui siitä ja kiinteistöstä yhtiökumppaninsa Keijo Holstin kanssa.
Uusien voimien on aika astua
esiin.
Ei ainakaan vielä ole haikea olo, myynnistä on niin
vähän aikaa. Olihan siinä elämäntyötä kerrakseen.
Raput ylös ja alas
Tirra sai nimensä teatteriravintolasta, joka oli aikoinaan
osa kokonaisuutta, kun Lahden kaupunginteatteri toimi
samassa kiinteistössä. Teatteriravintola kun on kansan
suussa tirra. Luukas Valtari
osti nimenomaan aikoinaan
teatteriravintolan.
Tirra oli alunperin ja on
edelleen kansankuppila. Aikoinaan siihen kuuluivat valkoiset liinat, tarjoilijat, hovija vahtimestarit, ruokaa ja
juomaa.
1963 kiinteistön alakertaan
avautui Monttu -baari. Kun Tirraan mentiin raput ylös, Monttuun lampsittiin totta kai portaat alas. 1969 oli merkkivuosi
Montulle.
Kun keskiolut vapautui,
Monttu aukesi jo kello kuusi
REIM Lahti Oy:n isännöitsijä Juuso Toivonen kohdekäynnillä Tirrassa.
KAIKKI OVIYMPÄRISTÖN JA TURVATEKNIIKAN
RATKAISUT SAMAN KATON ALTA
aamulla. Varhainen kurkku
kaljan nappasi.
Monttua kutsuttiin myös
satulabaariksi, sillä sen baarijakkarat olivat satulan muotoiset. Ajan hengen mukaisesti
juomaa ei tohtinut nauttia ilman ruokaa. Voileipä ja kolme
kaljaa olikin suosittu satsi.
Fiini musiikkimesta
Muutama vuosi Montun jälkeen oli Torven vuoro. Kaupungin hienoin paikka oli sisustukseltaan arkkitehti Jussi
Peipon käsialaa ja huonekalut
olivat Askon designia, perilahtelainen paikka siis. Valaisimina toimivat torvet, nimensä
mukaisesti.
Torvi oli alkujaan ruokapaikka, joka oli avoinna vain
päiväsaikaan. Myöhemmin
musiikki tuli mukaan, nuoriso
löysi paikan ja aukiolo venyi
yömyöhään. Paikat myös kuluivat, mutta mitään ei oikein
saanut rempata.
Maailmalla suositut ravintolat ovat pitkään samassa
kuosissa. Täällä Suomessa pitää uusia lookkia 3–5 vuoden
välein, ihan turhaan.
1970-luvun lopulta asti Torvessa on kuultu elävää musiikkia ja sen estradilla on nähty
Suomen huippuartisteja. Myös
Tirra ja Torvi on pala lahtelaista ravintolahistoriaa.
monet kellaribändit ovat ponnahtaneet Torvesta pinnalle.
Ajan hengessä
eteenpäin
Matkan varrella on mukana
ollut myös kebab-grillikioski
ja Punainen Kahvila, joka
muuttui kreikkalaiseksi ravintolaksi. Se myytiin pois
reilut 10 vuotta sitten. Monttu
5
yhdistyi Torveen 1990-luvun
loppupuolella.
Tirra ja Torvi jatkavat lahtelaista ravintolaperinnettä
uusien omistajien voimin. He
uudistavat ja terävöittävät
toimintaa ajan hengessä perinteitä kunnioittaen. REIM
Lahden isännöimä kiinteistö
on edelleen osa lahtelaista
ravintolakulttuuria. Kuinka
pitkään, aika näyttä
järkisyytä valita
vedenkäsittely
1. Lisää putkiston käyttöikää
ideot /
Katso v sista
k
Lue tulo
me
m
m
sivuilta
r-wt.co
aue
www.b
2. Suojaa putkistojärjestelmää
3. Vähentää energiankulutusta
4. Varmistaa erinomaisen vedenlaadun
5. Tuo merkittävää kustannussäästöä
KULJE HUOLETTA
HELSINKI
KUOPIO
PORI
TURKU
ALAJÄRVI
LAHTI
ROVANIEMI
JYVÄSKYLÄ
LAPPEENRANTA
SEINÄJOKI
KEMI
OULU
TAMPERE
ĂƐŝĂŬĂƐƉĂůǀĞůƵΛŇĞdžŝŵ͘ĮƉƵŚ͘ϬϭϬϳϬϬϳϬϭǁǁǁ͘ŇĞdžŝŵ͘Į
Bauer Watertechnology Oy
Jaakonkatu 2, 01620 Vantaa
puh. (09) 276 99 556
www.bauer-wt.com
email: [email protected]
ISÄNNÖINTISANOMAT – 9
Suoraveloitus
päättyy,
tilalle tulee e-lasku
tai suoramaksu
REIM Group on REM-partner (kiinteistöalan luotettavat kumppanit, Real Estate Members, on kiinteistöalalla toimivien huippuosaajien muodostama verkosto, joka tekee alaa hyödyttävää
yhteistyötä ja kehittää kumppanuusajattelua)., lisätietoja löydät
osoitteesta www.rem.fi.
Suomalainen suoraveloitus päättyy EU-asetuksen
mukaisesti 31.1.2014.
Syksyn aikana suoraveloitettavat asiakkaamme
ovat saaneet kirjeen laskutustavan muutoksesta.
Muutos toteutetaan loppuvuoden 2013 aikana. Suoraveloituksen korvaa joko e-lasku tai suoramaksu.
Huoneistokohtainen mittariluentajärjestelmä
Veden ja energian huoneistokohtaisen mittaamisen
avulla asukkaalla on mahdollisuus hallita kulutustaan
ja siten säästää koko taloyhtiön menoissa.
e-lasku
Verkkopankkia käyttävien asiakkaiden suoraveloitus muuttuu e-laskuksi, jolloin lasku näkyy automaattisesti verkkopankissa.
M-Bus-mittariluentajärjestelmä on suunniteltu vastaamaan kustannustehokkaasti niin suurten kuin pienten
taloyhtiöiden tarpeisiin. Järjestelmää on asennettu jo
yli 700 taloon ja 23000 asuntoon ympäri Suomen.
suoramaksu
Jos käytössänne ei ole verkkopankkia, suoraveloituksenne muuttuu suoramaksuksi, joka veloitetaan
suoraveloituksen kaltaisesti tililtä eräpäivänä.
Mikäli olette tähän asti saaneet taloyhtiöltä laskun paperilaskuna, voitte muuttaa paperilaskun
e-laskuksi verkkopankissanne.
Lisätietoja suoraveloituksen päättymisestä ja
sen korvaavista vaihtoehdoista saatte pankistanne.
Lisäksi tietoa e-laskusta ja suoramaksusta löydätte
myös Finanssialan Keskusliiton sivuilta www.fkl.fi
Edullinen ja räätälöitävä järjestelmä mukautuu ja laajenee erilaisiin käyttökohteisiin joustavasti.
Kysy lisää mittaustekniikan asiantuntijaltamme
puh. 0207 424 611.
Saint-Gobain Pipe Systems Oy
Nuijamiestentie 3 A, 00400 HELSINKI • Merstolantie 16, 29200 HARJAVALTA
Puh. 0207 424 600 • sgps.fi[email protected] • www.sgps.fi
MAKING MODERN LIVING POSSIBLE
Aika vaihtaa lämmönjakokeskus
Oiva ratkaisu kaukolämpöön
DSA 2 MAXI (Oiva) -lämmönjakokeskus on tarkoitettu suurten asuinrakennusten, liiketilojen ja teollisuuskiinteistöjen kaukolämpöön. Luotettava toimittaja, energiaa säästävät
ratkaisut ja pitkä takuuaika on houkutteleva kokonaisuus. DSA 2 MAXI tarjoaa optimaalista suorituskykyä ja energiatehokkuutta.
+
+
Irrotettavat
liittimet
helpottavat
asennusta
Putkilähdöt ovat ylöspäin
ja vakiomittojen ansiosta
putkiliitännät voi
suunnitella jo etukäteen
5 vuoden
takuu
Danfoss automatiikalla kaukolämpökäytössä Suomessa.
+
Monipuoliset
säätömahdollisuudet
+
Energiaa säästäviä ratkaisuja
+
Kotelointi pitää
keskuksen
puhtaana ja lisää
käyttöturvallisuutta
+
Tukevat säätöjalat
+
Monipuoliset
lisävarusteet
+
Uutta kaukolämpötekniikkaa
A
energialuokan pumput
Useita energiaa säästäviä
ratkaisuja, kuten A-energialuokan kiertovesipumput
Oy Danfoss Abt1-t-FQQÊWJSUB
[email protected]
lampo.danfoss.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 10
Lämmönjakokeskuksen saneerauksella riskit
ja kustannukset hallintaan
J
oka toinen suomalainen
koti lämpiää kaukolämmöllä. Lämmitykseen puolestaan kuluu noin puolet
suomalaisen kotitalouden
käyttämästä energiasta. Kaukolämpö on taajamissa paitsi
energiatehokkain ja ympäristövaikutuksiltaan vastuullisin valinta, myös ylläpidon
kannalta huolettomin, kun
laitteiston elinkaari on otettu
huomioon.
Kaukolämmön tuotannosta ja jakelusta vastaavat
energiayhtiöt osaavine ammattilaisineen, mutta kaukotai aluelämpöverkon ja kiinteistön verkostojen välissä
on lämmönjakokeskus, jonka
avulla patteriverkoston vesi
ja lämmin käyttövesi lämmitetään. Kiinteistöjen oma
LVI-tekniikka on asumismuodosta riippuen asukkaiden
tai kiinteistöammattilaisten
vastuulla.
Kaukolämmityksen ja kiinteistöjen LVI-tekniikan laatu
on tärkeä tekijä paitsi asumismukavuudelle ja ympäristölle
myös taloudellisesti. Lämmitystekniikan vanhenemiseen
liittyvien riskien hallinta on
myös kustannusten hallintaa.
Oikea-aikaisella saneerauk-
sella voidaan parantaa energiatehokkuutta ja toimintavarmuutta.
Lämmönjakokeskuksen tekninen
käyttöikä 20–25 vuotta
Käytännössä lämmönjakokeskuksen kriittinen ikä on
20–25 vuotta. Kokemuksesta
tiedetään, että vanhasta lämmönjakokeskuksesta rikkoutuu ensin pumppu, säätölaite
tai lämmönsiirrin. Syynä on
tyypillisesti lämmönsiirtimien
syöpyminen tai likaantuminen. Kun keskuksen käyttöikä on lähellä kahtakymmentä vuotta, on kannattavampaa
uusia samalla koko lämmönjakokeskus kuin korjata yksittäisiä komponentteja.
Danfossin energiatehokkaalla nykytekniikalla voidaan
saavuttaa säästöjä tinkimättä
asumisen mukavuudesta ja
ylläpidon käyttövarmuudesta.
Uudella tekniikalla on kiistattomat etunsa esimerkiksi kiertovesipumppujen ja keskusten
energiatehokkuudessa sekä
säätötarkkuudessa ja etävalvonnan mahdollisuuksissa.
Kiinteistön lämmitysenergian kulutukseen vaikuttavat
kiinteistön vaipan lämpöhä-
viöt, verkostojen virtausten
säätö ja luonnollisesti myös
asumistottumukset, kuten
lämpimän veden käyttö. Nykyaikaisen lämmönjakokeskuksen ominaisuuksilla ja samanaikaisesti suoritettavalla
patteriverkoston tasapainotuksella voidaan yleensä vähentää kiinteistön energiankulutusta. Tekniset arvot on
syytä päivittää mitattuihin tai
laskettuihin nykyarvoihin, sillä tilausvesivirran muutoksella voi pienentää kustannuksia.
Uuden lämmönjakokeskuksen äänitaso on entistä alhaisempi. Myös tilaa vapautuu
samalla kun päästään eroon
mahdollisesti asbestia sisältävistä vanhoista eristeistä.
Saneeraus on
mahdollista talvellakin
Lämmönjakokeskuksen saneeraus nostaa kiinteistön arvoa ja antaa käyttövarmuutta
vuosiksi eteenpäin. Uuden
lämmönjakokeskuksen hankinta takaa käyttövarmuuden
vuosiksi eteenpäin kovimmillakin talvipakkasilla.
Taloyhtiön tehtyä päätöksensä apua lämmönjakokeskuksen tekniseen mitoitukseen saa Danfossin asiantunti-
Me olemme
siellä missä
asiakkaammekin.
Kaikki LähiTapiola Kaakkois-Suomen 80 ammaƫlaista
valmiina auƩamaan sinua kaikissa vakuutus-,
pankki- ja sijoitusasioissa. Löydät meidät läheltäsi
– silloin kun meitä tarvitset.
Danfossin valikoimista löytyy myös pien- ja rivitaloihin soveltuvat
lämmönjakokeskukset. Kuvassa myyntipäällikkö Kim Niemelän esittelemä malli on AkvaLux VX II.
joilta. LVI-suunnitelman tekee
LVI-suunnittelija.
Urakka on järkevintä teettää kokonaisurakkana, jotta
kaikki laitteet saadaan kerralla yhteen sopivina, ja tarjous
kannattaa pyytää useammalta
urakoitsijalta. Hyväksytyistä
urakointiliikkeistä saa tiedot
omalta energiatoimittajalta.
Ajoissa kannattaa selvittää
myös rahoitus ja mahdolliset
avustukset. Lämmönjakokes-
kuksen saneeraus on vaivatonta, kun se toteutetaan hyvin suunniteltuna eikä pakon
edessä hätätyönä.
Hyvä ajankohta saneeraukselle on kesällä, mutta
saneerauksen voi ajoittaa
myös talvikaudelle. Nykyisten tehdasvalmisteisten Danfoss -lämmönjakokeskusten
asentaminen sujuu osaavalta
urakoitsijalta hyvin suunniteltuna nopeasti. Saneeraus voi
viedä muutaman päivän, mutta vedenjakelun ja lämmityksen katkos kestää vain päivän
ja voi parhaimmillaan jäädä
muutamiin tunteihin.
Lämmönjakokeskuksen
toimitusaika on pari, kolme
viikkoa. Kaukolämpötekniikan edelläkävijänä tunnetun
Danfossin lämmönjakokeskus sisältää lämmönsiirtimien
lisäksi verkostojen kiertopumput, säätölaitteet ja tarvittavat
sulkuventtiilit. Kehittyneimpien kiertovesipumppujen kierrosluku ja samalla virtaama
säätyvät automaattisesti ja
sähköenergian kulutus on pienempi. ECL310 -säätölaite voidaan kytkeä internetin kautta.
Danfoss antaa Suomessa
viiden vuoden takuun lämmönjakokeskuksille, joissa on
Danfoss komponentit. Danfossilla on Suomessa myös koko
maan kattava huolto- ja varaosapalvelu.
Lisätietoja takuusta ja lämmönjakokeskuksista:
Kim Niemelä
Oy Danfoss Ab
Myyntipäällikkö
[email protected]
040 3092 270
www.lampo.danfoss.fi
Luotettava kumppani
linjasaneeraukseen!
Meiltä saat asuntorakentamiseen
kylpyhuonemalliston, jonka
tuotteissa yhdistyvät laatu,
edullinen hinta ja hyvä saatavuus.
Tarjoamme yksilöllisen muutostyöpalvelun sekä toimivan logistiikan.
Espoo I Hyvinkää I Hämeenlinna I Joensuu I Jyväskylä I Kouvola
Kuopio I Lahti I Lappeenranta I Mikkeli I Oulu I Pori I Porvoo
Rauma I Rovaniemi I Seinäjoki I Tampere I Turku I Vaasa I Vantaa
laattapiste.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 11
Kolumni
Reim Group isännöinnin kehityksen kärkeen
len toiminut runsaat kaksi vuotta REIM Groupin
toimitusjohtajana. Tätä
ennen kahdeksan haastavaa, mielenkiintoista, työntäyteistä vuotta REIM Lahden palveluksessa. Ennen tätä jo jonkin
verran alan kokemusta hieman
toisesta näkövinkkelistä. Vuoteni
sisältävät käytännön työtä etulinjasta takamaastoon, uuden oppimista, kouluttautumista, opiskelua. Ammatti-isännöitsijätutkinto (AIT) oli sekin työhaasteiden
ohessa oma punnerruksensa. Tämän päivän näköperspektiivistä
kaikki on kuitenkin kannattanut.
Ja REIM Groupissa minua ovat
esimieheni aina kannustaneet
uusiin saavutuksiin, jos itsestäni
vain siltä on tuntunut.
Koen että johtamisessa, mikä
on olennainen osa tämän päivän
tehtävääni, on erittäin tärkeätä
tuntea oma alansa. Erityisesti
kun kyse on asiantuntijaorganisaatiosta, kuten REIM Groupin
kohdalla. Jos en kokisi tuntevani
puolisentoista sataa osaavaa asiantuntijaa käsittävää organisaatiotamme ja ihmisiä läpikotaisin,
samoin kuin toimialaamme ja sen
nyansseja, näkisin toimintamme
O
kehittämisen asiakkaidemme,
henkilöstömme ja liiketoiminnallisen tuloksenteon kokonaiskentässä ongelmalliseksi. Suoraan
sanottuna en usko että suoraan
isännöintialan ulkopuolelta tuleva johtaja menestyy tällä alalla.
Isännöintialan
muutos viimeisten
kymmenen vuoden
aikana on ollut valtaisa. Ja muutos
tulee jatkumaan.
Minulla on ollut
usein mahdollisuus
konsernihallituksemme puheenjohtajan kanssa pohtia tätä muutosta,
alamme historiaa,
nykypäivää ja kehitystä, samalla
huomioiden yhteiskuntamme kehitys
ja kansainvälisyys.
Ala on muutosprosessissa ammatinharjoittamisesta
liiketoiminnaksi,
jossa taasen asiakaslähtöisyys tulee
pitää kunniassaan,
mutta ymmärtää
uudella tavalla.
REIM Groupin toimiessa valtakunnallisesti ”ryhmänä” (joka
minusta on parempi sana kuin
”ketjuna”) tämä on meille selkeä
vahvuus ja voimavara. Samalla
tavoin kuin arvostamamme ja
VARMAT SÄÄSTÖT
TALOYHTIÖLLE JA
ILMAINEN
ENERGIATODISTUS
sadalle ensimmäiselle Säästö-FLEX-palvelun ostajalle.
Säästö-FLEX on taloyhtiön oma tehokas energiavahti,
joka tuo säästöä energiakuluissa keskimäärin 13 % vuodessa.
• optimoi kiinteistön energiakustannukset
• ei alkuinvestointeja – säästöt alkavat heti
• räätälöitävä palvelupaketti alk. vain 67 €/kk
LUE LISÄÄ: www.skapatenergia.fi
ASIAKASPALVELU
Skapat Energia, Turuntie 2, 13100 Hämeenlinna
puhelin 020 741 4110 • faksi 020 741 4118
[email protected]
Skapat Energia on puolueeton ja luotettava kumppani yritysten, kiinteistöjen ja kotitalouksien energia-asioissa.
Tutkimuksen mukaan asiakkaistamme 96 % on tyytyväisiä ja voisi suositella palveluitamme myös muille.
kunnioittamamme paikallisuus.
Jokaisessa kaupungissa meillä on
omat ”kasvot” toimitusjohtajiemme itsekin tehdessä myös ”oikeata” isännöintityötä. Tätä kautta
myös he tietävät mistä on kyse ja
pystyvät osaavan henkilöstönsä
kanssa kehittämään ja viemään
asioita jatkuvasti oikeaan suuntaan. Kun tämä yhdistetään paikalliselta tasolta alueelliselle ja
valtakunnalliselle tasolle syntyy
todella vahvaa synergiaa. Siitä
hyötyvät myös yksittäiset asiakkaamme, mikä on meille tärkeätä.
Me olemme yksityinen yritys,
tässä mittakaavassa harvoja sellaisia. Emme ole kasvottoman
rahan, pääomasijoittajien, julkisvallan tai onnenonkijoiden
omistaja yritys. Sekin on jo arvo
sinänsä. Myös henkilöstöllemme
ja asiakkaillemme.
Olen ylpeä toimitusjohtajakaudellani luomastamme REIM
Groupin operatiivisesta johtoryhmästä. Siitä on tullut aktiivinen
kehittymisemme sydän sisältäen
ryhmänä aivan erinomaista osaamista, tietoa ja taitoa, näkemystä ja kokemusta, koostuen useammasta kaupungista tulevista
avainpelaajista. Olemme saaneet
paljon aikaiseksi tiiminä ja olen
varma että tulemme myös saamaan luoden uusia edellä käyviä
latuja isännöintialalle. Vastikään
käyttöön ottamamme uusi logomme ja yritysilmemme ovat lähtölaukaus tulevalle.
Oltuani vasta muutaman vuoden koko REIM Groupin johdossa
voin todeta hyvillä mielin, mutta nöyränä, että suuntamme on
oikea ja olemme menossa kovaa
vauhtia eteenpäin. Hukkasimme
aikaisemmin muutamia vuosia,
mutta nyt otamme tuon menetyksen kiinni ja menemme siitä
ohitse. Toimintamme peruspilarit ja rakentamamme strategia
ovat kohdallaan, ja kun meillä
on vahva oma väki mukana täydestä sydämestä, silloin syntyy
varmasti tulosta. Sitä varten me
teemme tätä positiivisesti haastavaa työtämme, sydämestämme.
Saija Toivonen
REIM Groupin toimitusjohtaja
www.reimgroup.com
[email protected]
ISÄNNÖINTISANOMAT – 12
Laattapiste mukana putkiremontissa
O
nko taloyhtiössäsi
suunnitteilla putkiremontti? Arveluttaako urakan laajuus
ja kustannukset? Taloyhtiölle
putkiremontti on usein välttämätön paha. Asiakkaan huolena on usein paitsi laatu, myös
aikataulun viivästyminen.
Valtakunnallisesti Laattapiste
suunnittelee yli 30 000 kylpyhuonetta vuosittain ja haluaa
tuoda vankan kokemuksensa
taloyhtiöiden käyttöön. Laat-
tapiste ei toimi projektissa
pelkästään tavarantoimittajana vaan tarjoaa apuvälineet
putkiremontin jokaiseen vaiheeseen hankesuunnittelusta
toteutukseen. Tästä hyötyvät
niin suunnittelijat, rakennusurakoitsijat, isännöitsijät kuin
taloyhtiön osakkaatkin.
Laattapiste toimittaa maksuttomat räätälöidyt kohdekohtaiset esitteet tuotetiedoilla ja 3D-kuvilla 3D kuvat
jo ensimmäiseen urakkaan liit-
Toimitamme kohdekohtaiset mallitaulut taloyhtiön kokouksiin ja
työmaille.
tyvään kokoukseen. Materiaalit valitaan on helppo valita
esimerkiksi putkiremontteja
varten kootusta Rakentajan
kylpyhuonemallistosta. Mallistosta löytyvät niin hinnaltaan, saatavuudeltaan ja
visuaalisuudeltaan parhaat
tuotteet. Laattapisteen edustaja on tukena projektissa
ensimmäisestä kokouksesta
viimeiseen käyttöönottokatselmukseen saakka. Mikäli
asukas haluaa toteuttaa oman
unelmiensa kylpyhuoneen,
niin Laattapisteen muutostyöpalvelu palvelee asukasta
yksilöllisesti, veloituksetta.
Huoneistoeritellyt toimitukset
helpottavat rakennusliikkeen
työtä sekä nopeuttavat urakan
etenemistä. Laattapiste on laadukkaaksi koettu brändi, joka
nostaa asunnon arvoa myös
rahallisesti.
Hyödyt :
-
-
-
Lopputuloksena unelmien kylpyhuone, jossa kaikki on kohdallaan.
Räätälöimme kohdekohtaiset
esitteet todellisilla mitoilla ja ratkaisuilla. Kohde-esite kannattaa
tehdä toteutussuunnittelu- vaiheessa.
-
Informaatio kulkee heti
urakan alkuvaiheista lähtien.
Räätälöidyt kohdekohtaiset esitteet ja mallitaulut
tuotetiedoilla sekä 3D-kuvilla.
Mahdollisuus taloyhtiön
infotilaisuuden järjestämiseen paikallisessa Laattapiste-myymälässä.
Yksilöllinen muutostyöpalvelu.
Yksilöllinen muutostyöpalvelu tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti.
-
Yksi yhteyshenkilö.
Kaikki tuotteet kerralla työmaalle huoneistoeriteltynä.
Kaikki kylpyhuoneeseen;
monipuoliset tuotteet ja
ratkaisut kattavat kaiken
kylpyhuoneeseen aina pohjavalusta kokonaisuuden
viimeisteleviin lisätarvikkeisiin asti.
-
Brändi joka nostaa asunnon arvoa.
Jos taloyhtiössänne on
suunnitteilla putkiremontti, ole yhteydessä paikalliseen Laattapiste myymälään ja tulemme kertomaan
asiasta lisää.
Isännöinti on tavoitteellista yhteistyötä
K
ruunuasunnot pitää
isännöintitoimijat virkeänä sopivalla kilpailutilanteella. Oikein
onnistuneista tuloksista palkitaan.
Valtakunnallisesti toimiva
Kruunuasunnot hallinnoi tällä hetkellä reilua 2.700 asuntoa. Puolustusvoimilta reilut
kymmenet vuotta sitten ”peritty” asuntokanta on matkan
varrella puolittunut. On sille
tapahtunut paljon muutakin,
toimitusjohtaja Reijo Savolaisen sanoin:
Kolme neljäsosaa kannasta
on laajamittaisesti perusparannettu. Korjausvelka on siis
suurelta osin maksettu.
Rahaa kehittämiseen on
käytetty 220 miljoonaa euroa,
josta osa on mennyt uustuotantoon. Nyt asuntokanta
alkaa olla pääosin kilpailukykyisessä kunnossa. Se näkyy
myös isännöinnille asetettavissa vaatimuksissa.
Asuntokannasta on reilut
60 prosenttia vuokrattu puo-
lustusvoimille, mutta myös
markkinoille vuokraus on tärkeä osa toimintaa.
Toimintaa asukkaan
hyödyksi
Savolainen korostaa, että niin
heidän kuin isännöitsijän työ
tähtää yhteen maaliin.
Tämä kaikki tapahtuu asiakkaan hyödyksi niin, että
asumisviihtyvyys toteutuu.
Toiminta on tavoitteellista ja tapahtuu tiiviissä yhteistyössä. Kruunuasunnot
käyttää muutamaa isompaa
isännöintitoimijaa, joiden toimintaverkko kattaa hyvin heidän asuntokantansa. Mikään
manulle illallinen -pesti ei ole
kyseessä.
Kilpailutilanne pitää kaikki
toimijat virkeänä. Vertailemme, keräämme kokemuksia
ja opimme toisiltamme.
Kruunuasuntojen tapana
on istuttaa kaikki isännöitsijät kerran vuodessa saman
pöydän ääreen. Jokainen esittelee asioitaan ja hyvistä käytännöistä sekä suorituksista
palkitaan.
Palkitsemme tilaisuudessa
vuoden isännöitsijän. Se on
omiaan lisäämään motivaatiota.
Tulospalkkiota
tavoitteiden
ylittämisestä
Henkilökohtaisen palkitsemisen lisäksi Kruunuasunnot
tarjoaa myös rahallista hyötyä. Lisäpalkkioon normaalin
isännöintipalkkion ohella on
mahdollisuus päästä oikein
onnistuneilla toimilla. Tänä
vuonna siihen voi yltää energiankulutuksen saralla.
Mikäli päästään budjetoituituja parempiin energian
kulutuslukuihin, tuo se sääs-
töjä. Osan niistä annamme
tulospalkkiona isännöitsijälle.
Muutaman vuoden käytössä ollut systeemi on koettu Savolaisen mukaan mielekkääksi ja onnistuneeksi.
Kilpailumentaliteetti pistää
yrittämään, mutta ei silti hinnalla millä hyvänsä eli ei esimerkiksi asumisviihtyvyyden
kustannuksella..
Haemme toimivia ratkaisuja, emme aina halvimpia. Laskemme pitkässä juoksussa,
mikä on talolle parasta.
Työtä riittää monella
suunnalla
Vaikka pääosa Kruunuasuntojen kannasta on jo peruskorjattu, tekemistä riittää. Esimerkiksi REIMin isännöimässä Mikkelin Karkialammen
kohteessa on iso muutostyö
käynnissä. Iso osa asunnoista
muutetaan yksiöiksi ja solutyyppisiksi asunnoiksi.
Myös Kouvolassa Vekaranjärven varuskunnassa piisaa haasteita vielä runsaasti.
Lahden keskustassa on käynnistymässä mielenkiintoinen
kerrostalon perusparannus,
joka saa jatkoa lähivuosina
naapuritalossa.
Lähes 20 vuotta Helsingin
Isännöitsijäyhdistyksen puheenjohtajana toiminut Savolainen tietää, mistä puhuu.
Isännöinti on tavoitteellista
yhteistyötä yhdessä kiinteistönomistajan kanssa asukkaiden parhaaksi.
ISÄNNÖINTISANOMAT – 13
Solmi virallisen edustajan kanssa
paperinkeräyssopimus
V
altakunnallisesti toimiva Paperinkeräys
Oy edustaa maamme
toista virallista tuottajayhteisöä, jonka lakimääräisenä tehtävänä on kerätä
Suomen markkinoilla oleva
paperi takaisin kiertoon.
Tämä tarkoittaa, että Paperinkeräyksen velvoite on kerätä veloituksetta taloyhtiöistä
paperi uudelleen paperitehtaiden raaka-aineeksi.
Paperinkeräys Oy:n aluetiimipäällikkö Tatu Savolainen
kertoo, että Paperinkeräys Oy
työllistää myös paikallisia kuljetusyhtiöitä. Se ei itse omista
keräysautoja, vaan on solminut sopimuksia paikallisten
kuljetusyhtiöiden kanssa paperin keräämisestä kiinteistöiltä.
”Markkinoilla on liikkeellä
myös niin sanottuja harmaan
talouden pelureita. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että
kiinteistöt solmivat paperinkeräyssopimuksen tuottajayhteisön tai sen kumppanikerääjän kanssa. Näin kiinteistö
voi varmistua siitä, että silloin
toimitaan lakien ja velvoitteiden mukaisesti ja paperi päätyy Suomessa raaka-aineeksi”,
sanoo Savolainen.
Kiinteistöille tapauskohtaisesti optimoidut
keräysastiat
Kun kiinteistö sopii paperinkeräyspalvelusta Paperinkeräys Oy:n kanssa, Paperinkeräys
tekee kiinteistöissä kartoituksen toimivan palvelun järjestämistä.
”Tällöin selvitämme kuinka
monta huoneistoa kiinteistössä on, millaiset astiat vievät
pihalla vähiten tilaa, mihin ne
kannattaisi sijoittaa, jotta keräysautot eivät häiritsisi asukkaita sekä optimoimme mikä
on astioiden paras tyhjennysväli”, kertoo Savolainen.
Paperinkeräys tarjoaa
isommille asunto-osakeyhtiöille, joissa on yli 40 huoneistoa, ilmaisen viiden kuution
Molok-paperinkeräyssäiliön
vanhojen 600 litraisten säiliöiden tilalle.
KUMPPANISI IKKUNAJA OVIRATKAISUISSA.
”Uuden, isomman säiliön etuna on sen harvempi
tyhjennysväli, joka tuo keräyksen järjestäjälle säästöä
kuljetuskustannuksissa ja
on ekologisempaa. Isompi
paperinkeräysastia voidaan
upottaa maahan, jolloin se on
maisemallisestikin siisti.”
Savolainen huomauttaa,
että isomman keräysastian
voivat ottaa käyttöön yhdessä myös kaksi pienempää taloyhtiötä.
”Hyvä, vanha muistisääntö
on, että kaikki mikä postiluukusta tipahtaa niin kelpaa paperinkeräysastiaan”, muistuttaa Savolainen vielä lopuksi.
ZZZIHQHVWUDî LQIR#IHQHVWUDî
Teksti:
Mirka Huhtala
ǁǁǁ͘ĚŽǀŝĂ͘Ĩŝ
WƵƵĂůĂŶĞƌŝŬŽŝƐŽƐĂĂŵŝƐƚĂũŽLJůŝϮϬǀƵŽƚƚĂ͊
KǀĞƚũĂŝŬŬƵŶĂƚ
<ŽƚŝŵĂŝƐĞƚ͕ůĂĂĚƵŬŬĂŝƐƚĂŵĂƚĞƌŝĂĂůĞŝƐƚĂŽŵĂƐƐĂƚĞŚƚĂĂƐƐĂŵŵĞEĂƐƚŽůĂƐƐĂ
ǀĂůŵŝƐƚĞƚƵƚŽǀŝĂĞƐŝŐŶͲŽǀŝƚƵŽƚƚĞĞƚǀŝŝŵĞŝƐƚĞůĞǀćƚǀĂĂƚŝǀĂŶŬŝŶŬŽŚƚĞĞŶ͘
ͲĞƌŝŬŽŝƐŵĂƐƐŝŝǀŝƉƵƵŽǀĞƚũĂͲŝŬŬƵŶĂƚĞƐŝŵ͘ůŝŝŬĞƚŝůŽŝŚŝŶũĂŬŝŝŶƚĞŝƐƚƂŝŚŝŶ
ͲƉŽƌƌĂƐƚĂƐŽͲŽǀĞƚŚƵŽŶĞŝƐƚŽŝŚŝŶũĂŬŝŝŶƚĞŝƐƚƂŶƚŝůŽŝŚŝŶ
ͲććŶŝĞƌŝƐƚLJƐͲũĂƉƵƵƉĂůŽͲŽǀĞƚ;sddͲŚLJǀćŬƐLJƚƚLJ/ϯϬͬĚϯϬůƵŽŬŝƚƵƐͿ
ͲůĂƐŝƐĞŝŶćŬŬĞĞƚũĂĞƌŝŬŽŝƐƌĂŬĞŶƚĞŝƐĞƚůŝƵŬƵŽǀŝƌĂƚŬĂŝƐƵƚ
ͲƉĂƌǀĞŬĞŽǀĞƚƐŝƐććŶƚĂŝƵůŽƐĂƵŬĞĂǀŝŶĂ͕ϭͲůĞŚƚŝƐĞŶćƚĂŝƉĂƌŝŽǀĞŶĂ
DĞŝůƚćƐĂĂƚƚĞŵLJƂƐĞƌŝŬŽŝƐͲũĂŵŝƚƚĂƚŝůĂƵƐŽǀĞƚũŽŬŽǀĂŶŚĂŶŵĂůůŝŶŵƵŬĂĂŶ
ƚĂŝĂƌŬŬŝƚĞŚĚŝŶƐƵƵŶŶŝƚĞůŵĂĂŶŽƵĚĂƚƚĂĞŶ͘
WŝƚŬćĂŝŬĂŝƐĞůůĂŬŽŬĞŵƵŬƐĞůůĂůĂĂĚƵŬŬĂĂƚ
ĞƌŝŬŽŝƐŽǀŝƌĂƚŬĂŝƐƵƚǀĂĂƚŝǀŝŝŶŬŝŶŬŽŚƚĞŝƐŝŝŶ͘
,ĂůůŝƚƐĞŵŵĞŵLJƂƐĞƌŝŬŽŝƐŵĂƚĞƌŝĂĂůŝƚũĂŶŝŝĚĞŶ
LJŚĚŝƐƚćŵŝƐĞŶƉƵƵƌĂŬĞŶƚĞŝƐŝŝŶŽǀŝͲũĂŝŬŬƵŶĂͲ
ƚƵŽƚƚĞŝƐŝŝŵŵĞ͘
ƐĞŶŶƵŬƐĞƚǀĂŶŬĂůůĂĂŵŵĂƚƚŝƚĂŝĚŽůůĂ͊
ůƵŵŝŝŶŝƚƵŽƚƚĞĞƚ
ůƵŵŝŝŶŝƌĂŬĞŶƚĞŝƐĞƚŽǀŝͲũĂŝŬŬƵŶĂƚƵŽƚƚĞĞƚƐŽǀĞůƚƵǀĂƚ
ƵƵĚŝƐͲũĂŬŽƌũĂƵƐƌĂŬĞŶƚĂŵŝƐĞĞŶũĂƚĂƌũŽĂǀĂƚŬĞƐƚćǀćŶ
ũĂǀŝŝŵĞŝƐƚĞůůLJŶůŽƉƉƵƚƵůŽŬƐĞŶ͘
dŽƚĞƵƚĂŵŵĞůŝŝŬĞƚŝůŽũĞŶŽǀĞƚũĂŝŬŬƵŶĂƚ͕ƚƵƵůŝŬĂĂƉŝƚ
ũĂĞƌŝůĂŝƐĞƚůĂƐŝƌĂŬĞŶƚĞŝƐĞƚũƵůŬŝƐŝǀƵƚĂůƵŵŝŝŶŝƌĂŬĞŶƚĞŝŶͲ
ůĂĂĚƵŬŬĂĂƐƚŝũĂŶŽƉĞĂƐƚŝ͘
sĂŶŬŬĂ͕ŚƵŽůŝƚĞůƚƵũĂƚƵƌǀĂůůŝŶĞŶŬćLJƚƂƐƐć͕ŚLJǀćhͲĂƌǀŽ
ƚĂŬĂĂƚŝŝǀŝŝŶƌĂŬĞŶƚĞĞŶũŽŬĂŬĞƐƚććƉŝƚŬććŶͲŵLJƂƐ
ǀĂĂƚŝǀŝƐƐĂŝůŵĂƐƚŽͲŽůŽƐƵŚƚĞŝƐƐĂ͘
ŝĚĂƚũĂƉŽƌƚŝƚ
zůŝϱϬĞƌŝůĂŝƐƚĂĂŝƚĂͲũĂƉŽƌƚƚŝŵĂůůŝĂŵŵĞƚĂŬĂĂǀĂƚƚLJLJůŝŬŬććŶ
ĂŝƚĂƌĂƚŬĂŝƐƵŶŬĂŝŬŬŝŝŶŬŽŚƚĞŝƐŝŝŶ͘
,hKD͊<ĂƚƐŽŵLJƂƐ
ŝŶƚĞƌŶĞƚƐŝǀƵƐƚŽŵŵĞ
ǁǁǁ͘ĚŽǀŝĂ͘Ĩŝ͊͊
^ƵƵŶŶŝƚƚĞůĞŵŵĞũƵƵƌŝdĞŝůůĞƐŽƉŝǀĂŶŬŽŬŽŶĂŝƐƵƵĚĞŶũĂƚŽƚĞƵƚĂŵŵĞ
ƐĞŶůĂĂĚƵŬŬĂŝůůĂ͕ŽŵĂŶŵĂĂŚĂŶƚƵŽŶƚŝǀĂůŝŬŽŝŵĂŶƚƵŽƚƚĞŝůůĂŵŵĞ͘
Paperinkeräys Oy toimii valtakunnallisesti.
>ĞŚƚŝͲũĂůŝƵŬƵƉŽƌƚŝƚ͕ŬćLJŶƚŝƉŽƌƚŝƚũĂĂŝƚĂŬŽŬŽŶĂŝƐƵƵĚĞƚǀĂŬŝŽͲ
ŵŝƚƚĂŝƐĞŶĂƚĂŝŵććƌćŵŝƚƚĂĂŶƚŽƚĞƵƚĞƚƚƵŶĂ͘
EŽƐƚŽͲŽǀĞƚ
ŽǀŝĂĞƐŝŐŶͲŶŽƐƚŽͲŽǀŝƌĂƚŬĂŝƐƵƚƚĂƌũŽĂǀĂƚŚĞůƉƉŽƵƚƚĂũĂ
ŶćLJƚƚćǀLJLJƚƚćũŽŬĂǀŝŝŵĞŝƐƚĞůĞĞĂƵƚŽƚĂůůŝŶ͕ǀĂƌĂƐƚŽŚĂůůŝŶƚĂŝ
ŵƵƵŶƐćŝůLJƚLJƐƚŝůĂŶƵƉĞĂŬƐŝŬŽŬŽŶĂŝƐƵƵĚĞŬƐŝ͘
>ĂĂũĂŽǀŝƉĂŶĞĞůŝŵĂůůŝƐƚŽͲŽǀŝũŽŬĂŬŽŚƚĞĞƐĞĞŶ͊
DĞŝůƚćŵLJƂƐůĂĂĚƵŬŬĂĂƚ^ŽŵŵĞƌͲĂƵƚŽŵĂƚŝŝŬĂƚ
ŶŽƐƚŽͲŽǀĞĞŶũĂƉŽƌƚƚŝƌĂƚŬĂŝƐƵŝŚŝŶ͊
DzzEd/͗ŽǀŝĂKLJͲ>,d/
DzzEd/͗ŽǀŝĂKLJͲ>,d/
>ĂŚĚĞŶŬĂƚƵϰϳ͕ϭϱϮϭϬ>,d/͕ƚĞů͗ϬϰϬϬͲϭϵϭϮϵϮ
DzzEd/͗ŽǀŝĂKLJͲ,>^/E</
DzzEd/͗ŽǀŝĂKLJͲ,>^/E</
^ƵǀŝůĂŚĚĞŶŬĂƚƵϭϬ͕ϬϬϱϬϬ,>^/E</͕ƚĞů͗ϬϰϬϬͲϭϵϭϮϵϮ
^ƵǀŝůĂŚĚĞŶŬĂƚƵϭϬ͕ϬϬϱϬϬ,>^/E</͕ƚĞů͗ϬϰϬϬͲϭϵϭϮϵϮ
ISÄNNÖINTISANOMAT – 14
Kauanko olet suihkussa?
K
errostaloasunnoissa
suomalainen kuluttaa
vettä keskimäärin155
litraa vuorokaudessa.
Tästä reilut 40 % on lämmintä
vettä. Vaihtelu vedenkulutuksessa on melkoista: 90–270 litraa, riippuen siitä, missä asutaan. Omakotitaloissa, joissa
vettä kuluu noin 120 litraa päivässä, pärjätään vähemmällä.
Erot johtuvat pitkälti käyttötottumuksista ja vesikalusteista. Kulutuksen suuruuteen
vaikuttaa olennaisesti se, miten hyvin voi omaa kulutustaan tarkkailla ja millä tavalla
osallistuu vesimaksun maksamiseen.
Omat käyttötottumukset ratkaisevia
Teemme joka päivä valintoja
ja ratkaisuja, jotka vaikuttavat
veden ja energian käyttöön
niin töissä, kotona kuin vapaaajallakin. Omat käyttötapamme, mieltymyksemme ja asenteemme vaikuttavat taustalla
yllättävän paljon. Jokainen voi
itse vaikuttaa veden- ja ener-
giakulutukseen muuttamalla
omia tottumuksiaan, sellaisia,
joita ei välttämättä ole tullut
edes ajatelleeksi.
Pienet valinnat voivat tuottaa isoja säästöjä. Esimerkkejä on useita: hana kannatta
sulkea aina, kun esimerkiksi
vaahdotat hiuksiasi suihkussa. Juokseva vesi on allasta
tuhlaavampi vaihtoehto, olipa
kyse käsien, pikkupyykin tai
astioiden pesusta. Suihku on
kuitenkin energiataloudellisempi valinta kuin amme
– ammeen käyttö yleensä
tuplaa vedenkulutuksen.
Hampaiden pesussa kannattaa
käyttää hammasmukia sen sijaan, että antaa hanan valua
hammaspesun ajan. Kolmen
minuutin hampaiden harjaus
hana auki voi viedä jopa 30
litraa vettä!
Nykytekniikka apuun
Vesikalusteilla on erittäin merkittävä rooli energiansäästössä. Nykytekniikka antaa monta keinoa veden kulutuksen
pienentämiseen. Suihku on
kotitalouksien vedenkäytössä
se kohde, jossa on suurimmat
veden-, energian ja rahansäästömahdollisuudet. Siksi
moderni suihku, jossa vettä
kuluu vain puolet entisestä
määrästä, maksaa itsensä jo
lyhyessä ajassa takaisin. Myös
wc-laitteiden vedenkulutusta
voi vähentää: vanhat kalusteet
käyttävät huuhteluun huomattavasti enemmän kuin uudet
mallit.
It’s Time.
Oraksen laajasta vesikalustevalikoimasta on helppo
valita vettä säästävät mallit.
Esimerkiksi Oras Eterna sopii mainiosti kotitalouksiin,
joissa on pieniä lapsia tai
vanhuksia. Hana on samalla
vettä säästävä ja älykäs, sillä
se osaa kertoa sinulle vihreällä
valolla ihanteellisen suihkun
kestoajan. Oras Vegassa on
ekonappi: kun hana avataan,
se antaa vettä aina ensin säästövirtaamalla. Vasta nappia
painamalla ja vipua samalla
nostamalla saa isomman virtaaman. Vaihtoehtoja on runsaasti.
Tutustu Oras-valikoimaan:
www.oras.com ja aloita veden
säästäminen nyt!
Oras Eterna.
Aina oikea aika nauttia
vedestä. Ja säästää sitä.
Katso lisää www.oras.com
www.oras.com
Pitävä ja pätevä.
Kattoremontit
Pihakansisaneeraukset
Kattohuollot
Valitse KerabitPro, kun tarvitset kattoja vedeneristysrakentamisen osaajaa
KerabitProlta saat kaikki katto- ja vedeneristysrakentamisen
palvelut niin uudis- kuin korjausrakentamiseenkin. Rakennamme,
korjaamme ja huollamme bitumi-, pelti- ja tiilikatot.
Meillä on sadan vuoden kokemus ja ammattitaito. Jälki on sen
mukaista, pitävää ja pätevää.
KerabitPro Oy | Väinö Tannerin tie 3, 01510 Vantaa | Puh. 010 851 1000 | www.kerabit.fi
ISÄNNÖINTISANOMAT – 15
Selkeät pelisäännöt auttavat autopaikkojen jaossa
T
aloyhtiöissä on autopaikkoja yleensä
aina liian vähän. Kuka
sellaisen saa ja missä
järjestyksessä, asia on syytä
kirjata paperille.
Autopaikat aiheuttavat taloyhtiöissä paljon keskustelua, erityisesti niiden vähyys
ja jakoperusteet. Joskus keskustelu ryöstäytyy riidaksi
asti, riita voitaisiin kuitenkin
välttää hyvällä ennakkotyöllä.
Isännöintiliiton lakiasiantuntija Marina Furuhjelm tunnistaa ongelman läpikotaisin.
Käytännön toteuttamisessa
on haasteensa ja soveltamista
tarvitaan. Jokaisen taloyhtiön
tulee miettiä asia omista lähtökohdistaan.
Furuhjelm on ottanut asiaan kantaa blogi -kirjoituksissaan ja hän on heittänyt
syötiksi yhden esimerkin jakomallista. Hän varoo kuitenkin
yleistämästä esimerkkiä, sillä
jokainen taloyhtiö on oma tapauksensa. Yhden mallin kopioiminen on liian helppoa, eikä
siitä tule välttämättä lainkaan
toimiva kaikille.
Jokaisen taloyhtiön pitää
laatia autopaikoilleen omat
pelisäännöt siitä, miten toimitaan missäkin tilanteessa.
Yhtiökokous tai hallitus vahvistaa autopaikkasäännöt.
Yhdenvertaisuuden
pohjalta
Vuonna 2010 muuttunut laki
on tuonut asiaan enemmän
keskustelua ja vivahteita. Vettä myllyyn on lisännyt yksityinen pysäköinnin valvonta.
Furuhjelm muistuttaa kuitenkin taustalla vaikuttavasta
ohjeistosta.
Asunto-osakeyhtiölaki ja
yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat asian käsittelyä.
Autopaikkoja on kahta
tyyppiä, asuntoyhtiön hallussa
olevat sekä osakkeenomistajien omat autopaikat. Jälkimmäisten suhteen ei ole yleensä
ongelmia.
Lakimuutos nosti aiemmin
huonompaa kohtelua osak-
Se ei ole tasavertainen tapaus. Vakituisessa käytössä
oleva auto ajaa näiden ohi.
Furuhjelm tähdentää, että
arpa ei saa olla ikuinen ratkaisu. Autopaikat eivät saa olla
aina samat, vaan kiertoa pitää
löytyä. Jos autopaikoissa ei
ole vaihtuvuutta, yhdenvertaisuusperiaate ei toteudu.
Rohkeasti
miettimään
Furuhjelm kannustaa taloyhtiöitä miettimän rohkeitakin
ratkaisuja autopaikkaongelmiin. Yksi malli toimii yhdessä
ja toinen toisessa. Tärkeintä
on vastata myönteisesti kysymykseen: Toimiiko tämä
meillä. Silloin on hyvä pohja
noudattaa toimivia yhdessä
sovittuja pelisääntöjä.
Yhdenvertaisuuden kannalta oleellista on kierrättää autopaikkoja
yhtiökokouksen tai hallituksen päätöksellä säännöllisin väliajoin,
esimerkiksi kolmen vuoden välein, jos kiertoa ei muuten ole, sanoo
Isännöintiliiton lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm. – Kuva OlliPekka Latvala
seen saaneet vuokralaiset
parempaan asemaan. Tämä
tiesi autopaikoille enemmän
kysyntää ja ottajia. Furuhjelm
korostaa ennen sääntöjen
perinpohjaista tulkintaa yhtä
perusseikkaa.
Aina on hyvä lähteä tarpeesta liikkeelle eli kuka tarvitsee autopaikkaa.
Arpa on heitetty
– ei silti ikuisesti
Arpa ratkaisee tyypillisesti
autopaikat, kun ne jaetaan
ensimmäistä kertaa. Ilman
paikkaa jäävät ovat sen jälkeen jonotuslistalla. Entä jos
asunnossa, missä osakas ei
itse asu, vaihtuu vuokralainen.
Uusi vuokralainen menee
tällaisessa tilanteessa jonon
päähän.
Tilanteessa, missä taloudessa on useampi kuin yksi
auto, kakkosautolle on paikka
tarjolla vasta, kun kaikki ovat
saneet ensimmäisen paikan.
Mitäpä jos ei ole autoa säännöllisessä käytössä lainkaan,
mutta vieraille tai esimerkiksi
omaishoitajille autopaikalle
olisi tarvetta.
Huomioi
nämä!
• Tasapuolinen
kohtelu niin
paikkojen jaossa kuin jonossakin
• Selkeät säännöt helpottaa
kaikkia
• Vuokrattu autopaikka ei siirry
asuntokaupan
mukana
• Taloyhtiö päättää säännöistä taloyhtiön
lähtökohdista
®
Asuminen taloyhtiössä -opas auttaa asukasta ymmärtämään asumiseen ja taloyhtiön arkeen liittyviä käytäntöjä. Se kertoo muun
muassa, saako yöllä käydä suihkussa ja miten häiriköivän naapurin
kanssa kannattaa toimia.
Hyvässä mallissa kaikkien,
niin osakkeenomistajien kuin
vuokralaisten, tarpeet on otettu tasavertaisesti huomioon.
ehtii myös
Huo m! Vielä
!
syyshuo lto
vesikaton
Tee
s
Lumenpudotu
-sopimus
ennakkoon!
1
2
3
4
Lumi ei tipu päälle.
Seuraamme lumitilannetta ja
pudotamme lumet turvallisesti.
Katto säilyy ehjänä.
Oikeanlaiset työtavat ja
työvälineet eivät riko kattoa.
Takuuhinta.
Sopimushinta koko talveksi
- myös lumimyrskyn jälkeen!
Hommat hoidetaan.
Teemme työmme ja olemme
yhteiskuntavastuullinen yritys.
Soita 010 680 4030!
Puhelut kiinteästä verkosta 8,35 sent/puhelu, + 7,02 sent/min.
Matkapuhelimesta 8,35 sent/puhelu + 17,17 sent/min.
ISÄNNÖINTISANOMAT – 16
Kylppäriremontti kahdessa viikossa, ihan totta!
V
itsiltä kuulostava todellisuus säästää rahaa, aikaa ja vaivaa.
Hyvin suunniteltu ja
teollisesti tuotettu elementtiratkaisu on kaikilta osin toimiva sekä kaunis katsella.
Likaa, pölyä, melskettä ja
elämänrytmin sekaantumista.
Siinä monen meidän mielikuva kylpyhuoneremontista.
Consti Talotekniikka Oy on
nyt tuomassa tähän pieneen
painajaiseen helpotusta, jota
myyntijohtaja Karl Jensen
kuvailee seuraavasti:
Minuakin olisi aiemmin
naurattanut, jos joku olisi väittänyt, että täydellisen putki- ja
kylpyhuoneremontin voi tehdä kahdessa viikossa. Nyt tiedän, että se on tutkitusti totta.
Rakenteen tuuletuksen korvausilma kynnys- tai seinäventtiilin kautta...
Taustalla on ruotsalainen,
yli 20 vuotta käytössä ollut
keksintö, jolla on remontoi-
tu noin 40.000 kylpyhuonetta
länsinaapurissa. Uusissa rakennuskohteissa tällaisia moduulikylpyhuoneita on tehty
paljon esimerkiksi hotelleihin,
myös Suomessa. Mistä siis on
oikeasti kyse?
Huone, jossa on putkimoduuli sisällä. Se on tehty
pitkälti valmiiksi muualla.
Moduuli sisältää kaiken tarvittavan talotekniikan, myös
tuuletuksen.
Viimeisen päälle
mietittyä
Putkimodulin tarkastus- ja huoltoluukku.
Myyntipäällikkö Antti Stirkkinen kertoo, että märkätilan
remontti käynnistyy perinteisen suunnittelun mukaan. Mikäli päädytään toteuttamaan
a
s
s
o
t
Ka
!
ä
k
i
E
?
ä
k
i
e
r
ntti!
o
m
e
r
o
t
t
a
ukas k
d
a
a
l
a
j
a
e
Teetä nop
Meillä on jo 20 vuoden ja yli
yli 6 000 kattoremontin kokemus. Huole
Huolehdimme
ehdimme
kaikesta ”avaimet käteen”
käteen”,”, joten
hanke on yhtiöllenne ja as
asukkaille
sukkaille
mahdollisimman vaivaton
vaivaton.
n.
> Pitävä aikataulu, kiinteä hinta ja yksi
ykksi lasku
työn valmistuttua
> Omat ammattimiehet ja rakennusko
rakennuskoneet
oneet
> Asennustyölle 5 vuoden takuu, teräs
teräskatteille
skatteille
materiaalitakuut
30 ja tiilikatoille 45 vuoden materiaa
alitakuut
> AAA-luokan luotettavuutta, oma remonttien
rem
monttien
rahoitus ilman etumaksuja tai osalaskuja
osalaskkuja
> RALA-pätevyys
– vastuullinen kumppani
Ideal-tuotenimeä kantava remonttimalli, tarvittava muutossuunnittelu sisältyy kokonaisuuteen.
Ideal-ratkaisussa uusi kylpyhuone rakennetaan vanhan
sisälle, jolloin rakenteita ei
tarvitse purkaa. Niiden kosteusominaisuudet toki tarkistetaan.
Ratkaisu säästää aikaa, vaivaa ja pölyä. Purettavat kalusteet ja esineet kierrätämme.
Teollisesti tuotetut valmiit
elementit tuodaan pihalle kontissa asennusjärjestyksessä,
huoneistokohtaisesti.
Kaikki on valmiiksi mitoitettu, jokainen kylppäri millilleen. Yksittäinen elementti
painaa maksimissaan 50 kiloa,
joten kaksi henkilöä voi sitä
siirrellä.
Lattia ei toimitukseen sisälly, sillä se on helpompi
tehdä paikan päällä. Samalla
voidaan tehdä lattialämmitys,
jota suositellaan sähköisenä.
Stirkkinen korostaa, että
ilma kiertää vanhan ja uuden
huoneen välissä. Hän suosittelee koneellisen poiston asentamista samassa yhteydessä,
jos sellaista ei vielä ole.
Useita isoja
etuja
Remontti pystymään viemään
läpi Ideal-ratkaisulla kahdessa
viikossa, siististi ja joustavasti.
Se on iso etu asukkaalle, mikä
näkyy muun muassa siinä, ettei hänen tarvitsee välttämättä
muuttaa remontin ajaksi pois.
Rakennuttajalle lyhyt aika
merkitsee lyhyttä ja selkeää
valvontaprosessia.
Teollisesti toteutetut elementit ovat hyvin eristävää
rakennetta ja tasalaatuisia.
Käytettävissä olevat kalusteja sisustusmateriaalit tunnettuja laadukkaita tuotteita. Jensen nostaa esille aina tärkeän
rahan.
Ideal-ratkaisulla tehty remontti on 10–20 prosenttia
edullisempi kuin perinteisesti
toteutettu.
Kun elementit tulevat
vanhan rakenteen päälle, tila
pienenee muutamalla sentillä. Stirkkinen ei näe tätä
...mahdollistaa osakaskohtaisen sisustuksen.
ongelmalliseksi, sillä tyypillisesti kylpyhuoneet ovat meillä
hyvän kokoisia. Tarvittaessa
ovien vaihdolla tilan käyttöä
saadaan tehostettua.
VTT-sertifioitu konsepti
soveltuu parhaiten kerrostaloihin, missä kylpyhuoneet
sijaitsevat päällekkäin. Korkeat ikkunat ja runsaat kulmat
voivat rajoittaa soveltuvuutta.
Näin se sujuu
` Kohdekatselmus, mittaukset huoneistoittain
` Vanhojen kalusteiden purku, läpiviennit uusille
vesijohdoille ja viemäreille, sähkösyötön
asennus ja huoneen puhdistus
` Patolevyn asennus lattiaan ja ilmanpoistoputken
asennus
` Tukirakenteiden asennus
` Kaakeloidut vesieriste-/seinäelementit profiilien päälle
` Talotekniikkaelementti
` Lattian valu + mahd. lattialämmitys
` Kaakelointi + silikonit
` Ilmanvaihdon asennus
` Viemäreiden ja vesijohtojen asennus
` Kalusteiden asentaminen
` Alakaton asentaminen, valot, venttiilit
KAIKKI KORJAUSRAKENTAMISEN CONSTIT
CONSTI YHTIÖT ON SUOMEN JOHTAVA
KORJAUSRAKENTAMISEEN KESKITTYNYT YRITYS.
Toimialueet: Helsinki tTampere tTurku ttOulu
Oulu
Tarjoamme palvelukseesi parhaat korjausurakoinnin, talotekniikan, linjasaneerauksen, julkisivusaneerauksen sekä pihojen ja ympäristöjen rakentajat. Uudistamme asunto-, teollisuus-,
kauppa-, hotelli- ja toimistokiinteistöjä sekä julkisen sektorin kohteita.
www.laaturemontti.fi
LUE LISÄÄ: CONSTI.FI
Kattoluuri 010 470 3700
ISÄNNÖINTISANOMAT – 17
Turvallinen hissi pelaa niin kuin pitää
H
issi on iso osa kiinteistön varallisuutta,
jota tulee huoltaa
ohjelman mukaan.
Laajempi peruskorjaus pitää
laittaa johonkin kohtaa suunnitelmaa, ettei se tule yllättäen
esiin.
Reijo Salmen työura on
kulkenut hississä jo lähes 40
vuotta. Huollossa, suunnittelussa, työnjohdossa ja myynnissä toiminut Salmi on nykyään KONE Hissit Oy:n myyntipäällikkö. Hän jos kuka tietää,
mitä hisseille kuuluu.
– Hissi on laitteistokokonaisuus ja arvokas osa rakennusta. Siitä tulee pitää hyvää
huolta.
Hissin huolto-ohjelmaan
vaikuttaa sen ikä, käyttömäärä ja tyyppi. Aiemmin tiukasti säännelty huolto vapautui
vuonna 1996, tyypillinen
huoltomäärä on neljä kertaa
vuodessa. Haltija eli käytännössä kiinteistön hallitus vastaa siitä, että hissiä huolletaan
suunnitelman mukaisesti.
Turvallisuutta ja
käyttövarmuutta
Peruskorjauksen
paikka
Hissi on kuin sähkö, sen olemassa olon huomaa vasta, kun
se ei ole käytössä. Salmi tunnistaa liiankin hyvin huudahdukset ”Onkos meidän hissi
taas rikki?”, kun huoltoauto
on pihassa ja huolto käynnissä.
Salmi korostaa, että ykkösasia hissin huollossa on
turvallisuus.
– Hissillä ajavat kaikki
lapsista vanhuksiin, jokaisen
pitää voida luottaa hissin turvalliseen toimintaan.
Hissien teknologia on kehittynyt isoin harppauksin koneistuksen, sähköistyksen ja
automaation osalta. Runsas
elektroniikka ja tietojärjestelmät opettavat nykyisin hissin
ajoa ja nostokoneistot ovat
vaihteettomia suoravetoisia
moottoreita.
Hissin teknis-taloudellinen
käyttöikä on Salmen mukaan
25 vuotta. Siihen asti normaali kunnossapito riittää turvaamaan hissin toimintakyvyn.
Sen jälkeen on isomman peruskorjauksen paikka.
– Usein on järkevämpää
ja taloudellisempaa vaihtaa
kokonaan uusi hissi. Tekniikka on kehittynyt niin, että ne
sopivat pieniin kuiluihin.
1960- ja 1970-luvuilla rakennettiin paljon lähiöitä ja
niihin on kertynyt paljon korjaamisvelkaa. Salmi suosittelee, että johonkin kohtaan
saneerausohjelmaa merkitään
myös hissin peruskorjaus.
– Siirtämällä asia ei helpotu. Silloin se tulee yllättäen
esiin ja se ei ole hyvä juttu kenenkään kannalta.
Hissin tulee myös pelata,
niin kuin on tarkoitettu. Mikäli
havaitsee hissin toiminnassa
ongelmia, on syytä ilmoittaa
niistä viipymättä huoltoon,
eikä vain manailla tapahtunutta.
– Pääsemme siten nopeammin kiinni vikoihin ja sitä
kautta säästyy kustannuksia.
Kilpailtua toimintaa
Hissien huoltaminen on vapaan kilpailun piirissä ja
KONE Hissit huoltaa myös
paljon muiden valmistamia
hissejä. Avainasia nopeassa ja
laadukkaassa palvelussa on
toimiva varaosapuoli.
Autoissamme on mukana
tavanomaiset varaosat. Paikallis- ja Helsingin varastosta
saamme varaosat nopeasti,
Saksan varastosta 24 tunnin
sisällä.
Salmi vertaa hissin huoltoa auton vastaavaan. Kyse
on luottamuksesta huollon
suorittajaan.
– Meillä isännöitsijä näkee
vikahistorian ja vasteajat kattavasti. Hissin huolto on läpinäkyvää ja avointa toimintaa.
Hissin käyttäjiä Salmi opastaa käyttämään hissiä, kuten
mitä tahansa laitetta. Sillä
hetkellä harmillisilta tuntuvat
huoltokäynnit ovat aina käyttäjien parhaaksi.
Ovet käyvät tiheään
Mikko Uusi-Kyyny pysäköi
huoltoautonsa lähikadulle ja
suuntaa lahtelaisen kerrostaloon ohjelman mukaiselle
huoltokäynnille. Ensi töikseen hän vie joka kerrokseen
tarrat ”Laitetta huolletaan”,
jotta asukkaat tietävät hissin
käyttökatkoksesta.
Kenttäpäätteeseen UusiKyyny laittaa merkinnän
huollosta, näin asiakaspalvelu
osaa suoralta kädeltä vastata
mahdollisiin häiriösoittoihin.
Huoltokäyntiin sisältyy paljon näköhavaintoja ja yleistä kunnon tarkistusta, jotka
Uusi-Kyyny tekee tottuneesti
huollon edetessä.
– Kun ovet eivät yhdessä
niistä toimi, tulee helposti
mielikuva, että hissi on aina
rikki.
KONEen vuotta 1996
julkaisema keksintö konehuoneettomasta hissistä oli
mullistava asia alalla. Tilaa
säästävä keksintö paljastuu
ylimmästä kerroksesta, missä
kuilusta löytyy enimmäkseen
elektroniikkaa. Mukana oleva
huoltopäällikkö Mikko Maasilta kertoo, että hissin ikä näkyy
huollossa.
– Vanhemmissa on enemmän mekaniikkaa, säätöä,
merkkilamppujen vaihtoa
ynnä muuta sellaista. Uudet
ovat paljon elektronisempia
ja automatisoituja.
Reijo Salmen lähes neljänkymmenen vuoden työura hissien parissa auttaa sopivan hissiratkaisun
etsimisessä asiakkaan tarpeisiin.
– Tarkistan kerroksittain
pysähdystasot, ovien sulkeutumiset ja niiden pysäytysvoiman.
Viimeksi mainittu varmistaa, ettei kukaan jää puristuksiin ovien väliin.
Kymmeniä tuhansia
startteja
Hissin viat rajoittuvat pitkälti
juuri oviin, sillä ne liikkuvat
selvästi eniten, joka startissa
kahdesti avautuen ja sulkeutuen. Tässä kerrostalossa hissille tulee laskurin mukaan
noin 60.000 starttia vuodessa.
Vaijereiden varassa
Uusi-Kyyny tutkii neljää vaijeria, joista yksikin riittää
kannattelemaan hissiä. Hän
tekee myös jarrutestin, joka
varmistaa, että hissi pysähtyy
yhdelläkin jarrulla ja pysyy
paikallaan.
Hälytyksen pitää toimia ilman sähköäkin akun varassa
ja näin myös tapahtuu. Pellin
alta löytyvä vikahistoriatieto
paljastaa, mitä hissin elämässä
on tapahtunut.
Ammattimaisesti tapahtuva
huoltokäynti päättyy tarrojen
poistamiseen ja huoltopäiväkirjan täyttämiseen. Vuonna
2006 rakennetussa talossa
seuraava huoltokäynti on noin
neljän kuukauden päästä.
KONEen kunnossapitoasentaja Mikko Uusi-Kyyny varmistaa että hissi
on turvallinen käyttää ja ettei yllättäviä vikoja pääse ilmaantumaan.
lappeenrannanenergia.fi
Simolantie 18 t 53600 Lappeenranta t Asiakaspalvelu 020 690 505
ISÄNNÖINTISANOMAT – 18
REIM-ryhmän vuoden reimiläinen
Toimipaikkamme:
Sinikka Kuitusalo-Lotta
S
inikka KuitusaloLotta valittiin 2013
vuoden REIMiläiseksi
ryhmän XXIII henkilöstöpäivillä. Perustelut olivat
seuraavat: Hän on pitkän linja
ammattilainen, tehnyt taloyhtiöiden kirjanpitotehtäviä lähes 10 v REIMillä (29.3.2014 10
v täynnä). Hänen asenteensa
on positiivinen ja auttavainen,
ammattitaito ja pedanttisuus
on Sinikalla ihan omaa luokkaansa. Hän on aina asettanut
oman rimansa työtehtävissä
erittäin korkealle!
Sinikka on koulutukseltaan yo-merkonomi, ja tehnyt
erilaisia kirjanpitotehtäviä jo
kolmisenkymmentä vuotta.
Kirjanpitäjäksi ”joutuminen”
aikaan oli lähes sattumaa,
mutta kirjanpitotöistä muodostui Sinikalle mielenkiintoinen ja haastava työkenttä.
Hänellä on erittäin vaativia
kohteita hoidossaan Lahdessa.
Harrastuksena hänellä on
liikunta erilaisissa muodoissa,
kesällä sauvakävely ja talvella
hiihtäminen. Lento- ja sulkapallo ovat myös lajeja jonka
parissa Sinikkaa on Lahdessa
nähty.
Sinikka-Kuitusalo Lotta (vas.) vastaanottaa REIM Groupin XXIII henkilöstöpäivillä vuoden reimiläinen 2013
tunnustuksenosoituksen REIM Groupin toimitusjohtaja Saija Toivoselta.
REIM Groupin XXIII henkilöstöpäivä
Kyyhkylän Kartano, Mikkeli
REIM Group Oy (Real
Estate Investment and
Management) Ltd
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 438 420
REIM Hämeenlinna Oy, ISA
Hallituskatu 17 A
13100 Hämeenlinna
p. 0207 441 720
Haasteelliset ja mielenkiintoiset asiat saivat hymyilemään.
R
EIM Groupin XXIII
henkilöstöpäivät pidettiin kuluvana vuonna 30.–31.8. Kyyhkylän Kartanossa Mikkelissä.
Paikalla oli satakunta reimiläistä. Perinteiseen tapaan
aamupäivä oli täyttä koulutusasiaa. Iltapäivällä siirryttiin liikunnallisiin tehtäviin.
Illallisen jälkeen sitten Disco
Inferno räjäytti potin Kyyhkylän Kartanon ladossa. Se vei
porukan mennessään discon
maailmaan ja muisteluihin.
ISÄNNÖINTISANOMAT
2013–2014
REIM-ryhmän julkaisu
26. vuosikerta
JULKAISIJA:
REIM Group Oy
TOIMITUSNEUVOSTO:
Marko Hellevaara
Saija Toivonen
Frank Wendelin
PÄÄTOIMITTAJA
Jari Vahviala
Yhteistoimintayhtiöt:
EL-Express Oy Ltd
Kipparinkatu 7
53100 Lappeenranta
p. 0207 333 399
REIM Kymi Oy, ISA
Lehtomäenkatu 12
45160 Kouvola
p. 0207 438 500
REIM Kiinteistövälitys Oy
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 438 411
Keskusaukio 1
45700 Kuusankoski
P. 0207 438 510
TOIMITUSSIHTEERI
Kari Hämäläinen
SIVUNVALMISTUS:
Ladontapalvelu
Osmo Jurvanen Ky
Lappeenranta
REIM Lappeenranta Oy, ISA
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 438 420
PAINOSMÄÄRÄ:
n. 322 000 kpl
REIM Porvoo Oy, ISA
Mannerheiminkatu 7
06100 Porvoo
p. 0207 438 380
REIM Tampere Oy, ISA
Hatanpään valtatie 24 B
33100 Tampere
p. 0207 438 600
REIM Joensuu Oy, ISA
Niskakatu 4
80100 Joensuu
p. 0207 438 460
REIM Lahti Oy, ISA
Aleksanterinkatu 7, 2. krs
15110 Lahti
p. 0207 438 570
PAINOPAIKKA:
Saimaan Lehtipaino Oy,
Lappeenranta, 2013
Mikkelin vahva ja mainion tapahtuman valmistellut tiimi.
REIM Imatra Oy, ISA
Lappeentie 17
55100 Imatra
p. 0207 438 630
REIM Oulu Oy, ISA
Hallituskatu 29 A,
90100 Oulu
p. 0207 441 700
REIM Mikkeli Oy, ISA
Nuijamiestenkatu 4
50100 Mikkeli
p. 0207 438 560
Tilikarelia Oy
auktorisoitu tilitoimisto
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 497 340
Kansainvälinen
toiminta
REIM International
Oy Ltd
Väinö Valveen katu 2
53900 Lappeenranta
p. 0207 438 400
ISÄNNÖINTISANOMAT – 19
Hienoon taloon arvoisensa katto
A
s Oy Porvoon Jokikatu 33 katon saneeraus
valmistui lokakuun
vaihteessa. Yhtiö
päätti uusia jo yli 60 vuotta
vanhan peltikaton ja päätyi
yli satavuotiaan talon henkeen
sopivaan kuparikattoon. Talon
uusi katto kestänee seuraavat
sata vuotta Jokikadulla.
REIM isännöinnin tekninen
päällikkö Anders Tallberg ja
taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Antero Lindell kävivät
tutustumassa haasteelliseen
katon uusimistyöhön ja totesivat peltiseppien tehneen
hienoa jälkeä.
Valmistuessa kuparikatto
on todella kiiltävä mutta muuttaa jo väriään ruskeaksi yhden
talven aikana.
Asunto Oy Porvoon Jokikatu 33
sai uuden katon syksyn sateiden
suojaksi.
Kattokatselmuksessa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Antero
Lindell, REIM isännöin tekninen päällikkö Anders Tallberg, valvoja
Arto Souranmaa sekä kattoruakoitsija Vaskiseppien työnjohtaja Peter
Loorits.
Mannerheiminkatu 3, PORVOO
Puh. (019) 577 040 • Fax (019) 577 360
ISÄNNÖINTISANOMAT – 20
REIM isännöinnin
koulutustilaisuus Porvoossa
T
aloyhtiöiden hallitukset kokoontuivat jälleen mielenkiintoisten
aiheiden pariin REIM
isännöinnin tiloihin kuulemaan ajankohtaisia kiinteistöalan uutisia.
Luennoitsijoina oli tänä
syksynä Kiinteistöliiton lakimies Kristel Pynnönen.
Pynnönen opasti taloyhtiöitä
tulevissa lakimuutoksissa ja
kertoi niistä uusista haasteista
jotka uudet asetukset tuovat
mukanaan. Taloyhtiön hallituksen vakuutusturvan osalta Colemont Finland Oy:stä
Antero Miikki kertoi mitkä
mahdollisuudet taloyhtiön
hallituksella on turvata omaa
toimintaansa, vakuutusturva
aiheutti runsaasti keskustelua
kuulijoiden keskuudessa.
Kari Hiltunen REIM
isännöinnistä piti valaisevan
oppitunnin tilinpäätöksen tul-
kitsemisesta ja niistä tärkeistä asioista joihin taloyhtiön
hallituksen tulisi erityisesti
kiinnittää huomioita tilinpäätöksen lukemisessa. Osallistujia oli runsaasti, kaikkiaan
yli 50 taloyhtiön hallituksen
jäsentä osallistui REIM isännöinnin koulutusiltaan. Uusia
mielenkiintoisia aihe alueita
tullaan kuulemaan ensi syksynä jälleen.
Taloyhtiöiden hallituksien edustajia REIM isännöin tiloissa kuuntelemassa ajankohtaisia kiinteistöalan
asioita.
PUTKIREMONTTI VAIVATTOMASTI!
Luotettavasti ja laadukkaasti
Newliner on luotettava, nopea,
vaivaton ja ekologinen vaihtoehto
perinteiselle putkiremontille.
Tekniikassamme yhdistyvät
kehittynyt teknologia ja
huolellisesti testatut materiaalit.
Lisäksi oma
erikoiskoulutuksemme takaa
vahvan ammattitaidon sekä
ruiskuvalumenetelmälle että
sukitukselle.
Tarjoamme nyt myös laajempaa
viemärisukitusta sekä uutuutena
muoviviemärien saneeraus
ruiskuvalulla! Ota yhteyttä niin
kerromme lisää!
Vesivahinko?
Alan parhainta asiakaspalvelua
TT
TU
EX
PERT SERVICE
S
O
Y
V
Huolehdimme tiedottamisesta projektin joka vaiheessa. Näin ollen remontti
sujuu helposti ja vaivattomasti niin asukkaalle kuin kiinteistön omistajalle.
Tavoitteenamme on 100% asiakastyytyväisyys!
VTT-C-6460-11
OT
ESERTIFIK A A
TT
I
Jos sinulla on kosteuden aiheuttamia ongelmia,
löytyvät ratkaisut meiltä.
Erikoisalaamme ovat vesivahinkojen kartoitukset, kuivaukset sekä purku- ja
korjaustyöt. Lisäksi olemme erikoistuneet tulipalojen jälkivahinkojen torjuntaan ja palosaneeraukseen sekä tilapäisiin kuivaus- ja lämmityspalveluihin.
Olemme auktorisoitu vahinkoalan urakoitsija. Toimitamme asiakaslähtöisesti
luotettavia ratkaisuja yli 35 vuoden kokemuksella.
Polygon Finland Oy
Porvoo 020 7484 260 – 24 H 0400 439 964
Se. Kotimainen. Luotettava.
www.polygongroup.fi
[email protected]
www.newliner.fi
020 790 2000