Kulttuurpalveluiden tila ja prosessit Lappeenrannassa
KULTTUURIPALVELUIDEN TILA JA PROSESSIT LAPPEENRANNASSA Selvitys ja strategia Maija Väätämöinen Etelä-Karjala-instituutti Raportti 14 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Julkaisija www.lut.fi/eki Lappeenrannan teknillinen yliopisto © Maija Väätämöinen ja Etelä-Karjala-instituutti Toimitus ja taitto Tanja Karppinen ISBN 978-952-214-918-3 ISBN 978-952-214-919-0 (PDF) ISSN 1795-2867 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Digipaino 2010 JOHDANTO 1 1. KULTTUURIPOLITIIKKA. NYT. 5 Kulttuuripolitiikka käsitteenä 5 Kulttuuripolitiikka ja kunta 7 Kulttuuripalvelut kunnallisena kehitystekijänä 14 Kulttuurinen kestävä kehitys 17 Kulttuuripolitiikan etiikka 21 2. LAPPEENRANTA KULTTUURIPOLIITTISELLA AGENDALLA 25 Kulttuuripoliittisesta tutkimuksesta ja strategiatyöstä 27 Kulttuuri osana muuta kunnallispolitiikkaa 31 3. KUNNALLISET KULTTUURILAITOKSET 37 Lappeenrannan museotoimi 42 Lappeenrannan kaupunginteatteri 47 Lappeenrannan kaupunginorkesteri 51 Lappeenrannan maakuntakirjasto 54 Yleinen kulttuuritoimi 58 4. TAITEEN PERUSOPETUS JA LASTENKULTTUURI 61 Kuvataidekoulu 67 Musiikkiopisto 69 Taidekoulu Estradi 71 Taito Etelä-Karjala ry:n Taito-käsityökoulu 73 Tanssiopisto Sonja Tammela 76 5. KOLMAS SEKTORI 79 ”Kaiken takana on yhdistys” 81 Taiteilijasubjekti yhdistyskentällä 83 Toimijoiden kirjo 86 Tapahtumatuotanto ja aluekehitystyö 90 POHDINTA 93 KULTTUURIPALVELUSTRATEGIA 112 JOHDANTO Tämä selvitystyö on pohjana Lappeenrannan kaupungin kulttuuripalvelustrategialle, jonka tarkoituksena on toimia julkisen palvelutuotannon ohjausjärjestelmänä vuosina 2009–2016. Selvitystyön tavoitteena on ollut tutkia alueen kulttuuripalveluiden nykytilannetta: palveluiden kohdentuvuutta ja vaikuttavuutta niin asukkaisiin, kulttuuri- ja taideyhteisöihin kuin keskeisiin avainryhmiin. Lisäksi tavoitteena on ollut edelleen linjata kulttuuripoliittisia painopistealueita sekä kartoittaa mahdollisia uusia toimintamalleja. Prosessissa on pyritty toimintaympäristön muutosten huomioimiseen, toimijoiden roolin hahmottamiseen sekä kokonaisuuden ymmärtämiseen. Kulttuuripoliittinen päätöksenteko vaatii tarkkaa harkintaa – poliittisille valinnoille vaaditaan perusteita, miksi jotain tuetaan ja miksi ei. Kulttuurin ja taiteen kentän toimijoiden väliset neuvottelut ja sopimukset ovat avainasemassa mielekkäiden tulosten saavuttamiseksi. Kulttuuripalvelustrategia jatkaa siitä, mihin Etelä-Karjalan kulttuuristrategia, Luovuus sitoo sirpaleita (2007), jäi. Nyt tarkastelussa ovat erityisesti Lappeenrannan kulttuuripalvelut ja kulttuuripoliittinen kenttä. Kysyn, mihin kulttuurille kohdennettuja resursseja käytetään, millaisista palveluista, toimijoista ja käyttäjäryhmistä kulttuurikenttä koostuu sekä mitä tulee ottaa huomioon palveluiden edelleen kehittämisessä. Selvitystä varten on haastateltu kunnallisten kulttuuripalveluiden tuottajia, paikallisten instituutioiden edustajia sekä taiteilijayhdistysten äänenkantajia ja luovien toimialojen yrittäjiä. Kerätty aineisto yhdessä jo linjattujen maakunnallisten tavoitteiden kanssa luo perustan visioiden, ongelmakohtien ja toimijoiden välisen yhteistyön tarkastelulle. Strategiatyöllä pyritään ohjaamaan asennemuutosta ja tekemään kulttuuria näkyväksi. Toteutuakseen se tarvitsee sitoutumista, tahtoa löytää yhteinen tavoitetila tulevalle. Kirjoittamishetkellä suomalainen yhteiskunta elää muun maailman rinnalla aikakautta, jossa maailmanlaajuiset taloudelliset ongelmat 1 purevat syvältä myös paikallisia toimintaympäristöjä. Muutos koskettaa yhtälailla vahvaa teollista perimää, joka Suomessa, Etelä-Karjalassa ja Lappeenrannassa on muodostanut yhteiskunnan kivijalan. Kuinka valmiita olemme muutokseen? Tätä kysymystä on pohtinut muun muassa Sitran Muutoksen Suomi -työryhmä Ilkka Niiniluodon johdolla1. Työryhmä kehottaakin miettimään hitaampia työprosesseja, luovan työn ja säästämisen tärkeyttä. Ehkä jatkuvalla tehokkuudellakin on rajansa ja aika alkaisi olla kypsä kääntämään katseet yhteiskunnan hiljaisiin vaikuttajiin, kuten taiteilijoihin, maahanmuuttajiin, keneen tahansa meistä. Instituutioiden uudistumisprosessi tarvitsee kanavan lähelle kansalaista tukien ja kannustaen, vastuuseen rohkaisten. Vahvojen instituutioiden sijaan yhteiskuntien voima ja vastuu piilee itse ihmisyydessä, toiveissa tulla kuulluksi ja halussa toimia. Raportissa nostetaan esille taide ja kulttuuri, ja niiden merkitsevyys ihmisten tulevaisuusorientaatiolle. Taiteelle tavanomaisen hitauden, avoimuuden, epävarmuuden sietokyvyn, kokeilun ja epäonnistumisen mahdollisuuden puolesta ansaintalogiikan ja markkinatalouden rinnalla on puhunut myös Helena Sederholm2. Tulevaisuudessa eri vähemmistöryhmien, kuten venäjänkielisten, ymmärtäminen lappeenrantalaisina – ei vain matkalaisina tai ostosturisteina – on tärkeää, ja heidät on otettava yhä paremmin huomioon palvelujärjestelmissä. Historiallisella raja-alueella on aina ollut ja tulee aina olemaan paikat ohittavaa, mutta myös paikkoihin pysähtyvää liikettä. Slaavilainen perinne on osa lappeenrantalaista kulttuurimiljöötä, osa paikallishistoriaa: Linnoituksen rakennustaide, Suomen vanhin ortodoksinen kirkko, kauppiassukujen talot Kauppakadun varrella ja Lappeenrannan vanhan aseman ”keisarilliset” kattomaalaukset kertovat kukin omaa tarinaansa. Saimaan kanava ja rajat ylittävät vesireitit virtaavat yli kulttuuristen ja valtiollisten rajojen. Eri kulttuuritaustaisten ihmisten kohtaaminen tulisikin nähdä ennemmin voimavarana kuin uhkana. Kulttuuri-instituutioissa tulisi miettiä, mistä toiseuden pelko on peräisin ja kuinka sitä voitaisiin lievittää. Suvaitsevaisuus tarkoittaa yhtälailla omien kulttuuristen rajojen ylittämistä ja muutoksen ymmärtämistä osana suomalaisuutta. Integraatio on joustavuutta myös 2 vastaanottavan kulttuurin puolelta. Muutos ei ole koskaan vain yhdensuuntainen prosessi3. Strategiaprosessissa on pohdittu myös kunnan roolia yhteiskunnassa. Millaiseksi toimijaksi kunta haluaa palvelujärjestelmällään profiloitua ja millaista kehitystä se haluaa alueellaan tukea? Entä mihin kunnan vastuu palveluiden tuottamisessa ulottuu? Näiden kysymysten tarkoituksena on yhtä lailla rajata kuin selventää eri toimijoiden vastuita ja velvollisuuksia. Samalla kunnan strateginen toimialue tarkentuu. Vahva kulttuuripoliittinen argumentti joka tapauksessa on, että kulttuuripalvelut ovat alueen elinvoimaisuuden ylläpitäjä, suunnannäyttäjä ja mielekkään elinympäristön lähde. Seuraavilla sivuilla esittelen kulttuuripalveluiden nykytilaa Lappeenrannassa ja tarkastelen kulttuuripoliittista kehitystä myös laajemmassa viitekehyksessä. Sivuilla on nähtävissä ne tiedon palaset, jotka kokosin yhteen kulttuuripalvelustrategian kokonaisuuden hahmottamiseksi. Yhdessä ne muodostavat palojen pelin, kasvavat vehreäksi puuksi, joksi strategiaa nimitän. Palat voidaan kuitenkin sekoittaa tulevaisuudessa uudestaan, niitä voidaan muokata ja asetella, niistä voidaan tehdä kokonaan toisenlaisia. Se on myös hyvin toivottavaa. Olennaista on, että prosessit nostetaan esille, paljastetaan niiden tila ja pohditaan, että mitä seuraavaksi. Kuluneen talven aikana olen tavannut joukon mielenkiintoisia Lappeenrannan kulttuurielämässä vaikuttavia henkilöitä, jotka ovat jakaneet kanssani arvokasta aikaansa ja havainnollistaneet kulttuurin monisäikeistä kenttää. Sydämellinen kiitos teille kaikille! Erityisesti kiitän Lappeenrannan kaupungin kulttuurin johtoryhmää: Heikki Timosta, Jorma Kalliota, Päivi M. Partasta, Päivi Parviaista, Jari Juutista, Raija Tokkolaa ja Milko Vesalaista asiantuntevasta ja kannustavasta ohjauksesta. Suuri apu, innostus ja inspiraatio tälle työlle on löytynyt myös Etelä-Karjala-instituutin työyhteisöstä. Skinnarilan käytävillä on vallinnut lämmin, luottamuksellinen ja sopivasti hersyvä henki. 3 Toivon tämän selvitystyön kirkastavan kulttuuripolitiikan kenttää, osoittavan sen moninaiset ulottuvuudet ja mahdollisuudet. Toivon sen myös tukevan strategian sanomaa sekä herättävän innostusta tutkia ja syventyä aiheeseen tuorein näkökulmin, uusin silmin. Luoville ja energisille kulttuuritoimijoille todettakoon: ”Antaa männä, tie on auk taivasta myöte!” Vehreässä Lappeenrannassa kesäkuussa 2009 Maija Väätämöinen 4 1. KULTTUURIPOLITIIKKA. NYT. Kulttuuripolitiikka käsitteenä Kulttuuripoliittisessa keskustelussa se, mitä kulttuurilla ja kulttuuripolitiikalla ymmärretään, on aina suhteessa elettyyn aikaan ja toimintaympäristöön. Pelkistetysti kulttuuripolitiikalla tarkoitetaan taiteen ja kulttuurin julkista tukea ja ohjailua sekä sen välineinä käytettyjä rahoitus-, säädös- ja hallintojärjestelmiä4. Käsitteen sisältö kattaa ne rajaukset, joista itse kulttuurin käsite muodostuu. Perinteisesti on käytetty jakoa kahteen: esteettiseen, humanistiseen kulttuurikäsitykseen sekä antropologiseen, kulttuurin elämäntapana ja arvojärjestelmänä näkevään käsitykseen. Esteettinen, kapeampi kulttuurikäsitys pohjautuu itsenäisyyden alkuajoilta, jolloin kulttuuripoliittista tukijärjestelmää rakennettiin Suomeen. Tässä humanistisiin arvoihin perustuvassa kulttuurikäsityksessä edustavan taiteen eri muotoja ovat audiovisuaalinen taide, säveltaide, kirjallisuus, kuvataiteet, muotoilu ja arkkitehtuuri sekä teatteri- ja tanssitaide. Käsite on selkeästi rajatumpi ja konkreettisempi kuin lavea, antropologinen näkemys, joka viittaa kulttuuriin elämäntapana ja yhteisenä arvojärjestelmänä. Esa Pirnes5 esittää, että lavean kulttuuriymmärryksen mukaisesti jokainen meistä on oman kulttuurinsa toimija. Meillä ei ole ainoastaan oikeus kulttuuriseen itseilmaisuun vaan jokaisella on ”oma kulttuurinsa”. Kulttuuripolitiikka on näin myös identiteettipolitiikkaa kulttuurisen moninaisuuden kentillä. Kunnallista kulttuuripolitiikkaa tarkasteltaessa esteettinen ja antropologinen näkökulma voidaan nähdä myös toisiaan täydentävinä osapuolina. Keskiössä on tässä perinteinen taidepolitiikka, joka tarkoittaa esteettisen kulttuurikäsityksen mukaista jaottelua edustaviin taideinstansseihin, sektorikohtaista tarkastelua ja konkreettisia toimijoita, joiden toimintaa kuitenkin läpileikkaa antropologisen näkemyksen mukaisesti arvokeskustelu, kulttuuriset tavat, perinteet ja koko inhimillinen elämysmaailma. Lisäksi antropologinen 5 näkökulma tulee esille erityisesti taide- ja kulttuuripalveluissa, joissa tulee ottaa huomioon eri käyttäjäryhmät, toimintaympäristön kansainvälistyminen ja suomalaisen yhteiskunnan monimuotoistumiseen liittyvät näkökulmat. Kulttuuripolitiikan kehitystä on tarkasteltu esimerkiksi sykleinä, linjoina ja kehitysvaiheina.6 Suomessa ensimmäinen vaihe nimetään usein kansallisvaltioideologian mukaisesti, jolloin ajatus oli sivistyksellisessä työssä ja kansallisissa intresseissä. Taiteella oli symbolinen tehtävä yhteisten arvojen, tarinoiden sekä yhtenäisyyden välittäjänä ja tavoitteena oli saada koko kansa korkeakulttuurisen vaikutuksen piiriin. Taide oli tieteen tapaan instrumentti, ja sen autonomiaperiaatetta kunnioitettiin. Kulttuurihallintoa tarkastellessa lähinnä taidehallintoon keskittyvä kulttuuripolitiikka kehittyi rakentamaan kansallista identiteettiä. Julkiselle sektorille rakennettiin taiteita joko suoranaisesti tukeva järjestelmä (apurahat) tai sitä tuettiin välillisesti instituutioiden, koulutuksen, laitosten ja järjestöjen kautta.7 1970-luku toi kulttuurin uudella tavalla esille sosiaalisena käsitteenä, kulttuuridemokratiana, jossa ihmisillä tulisi olla vapaus olla mukana vaikuttamassa kulttuuripoliittiseen sisältöön julkisella sektorilla. Humanistinen, taiteen itseisarvollinen määritelmä sai rinnalleen sosiaalisen, tasa-arvon ulottuvuuden. Taidepolitiikasta tuli osa yhteiskuntapolitiikkaa ja lääneihin alettiin suunnitella taidetoimikuntia, kuntien kulttuurilautakuntia ja taideopetusjärjestelmiä. Perustettiin kulttuuritoimenjohtajan, kulttuurisihteerin ja kulttuuriohjaajien virkoja. Kulttuuripoliittisessa merkityksessä ajanjakso loi kulttuurihallinnon ja modernit tukijärjestelmät, joiden keskiössä taas olivat kulttuurin ja taiteen laadun määrittely korkea- ja matalataiteeseen, korkeaan taiteeseen ja populaarikulttuuriin, korkeaan taiteeseen ja kansataiteeseen, eikaupalliseen ja kaupalliseen taiteeseen/kulttuuriin jne. Lisäksi taideharrastusten ja perinnetoiminnan mukaan tulo laajensi käsitteellisesti taidepolitiikan kulttuuripolitiikaksi.8 Voimakkaalta julkishallinnolliselta sektoriajalta oltiin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa siirtymässä kohti uutta ajanjaksoa, johon voidaan ehkä parhaiten viitata sanalla kilpailu sekä kulttuurin ja taiteen hyödyntäminen. 6 Aikakausi viittaa pitkälti liberalistiseen ajatusmalliin: yksilö riippumattomana subjektina, valtion suoran valvonnan purkaminen, tehokkuuden, taloudellisuuden ja markkinastrategioiden lisääminen. Taide ja kulttuuri nähdään työllistäjänä sekä kaupunkien imagon ja kilpailukyvyn kannalta elintärkeinä tekijöinä, matkailun ja viennin edistäjinä. Kulttuuri on keskeisimpiä kehitystekijöitä, mikä näkyy luovuuden edistämisenä, kulttuurisen osallistuvuuden lisäämisenä erityisesti erityisryhmien, kuten nuorten ja maahanmuuttajien osalta, kulttuurisen moninaisuuden edistämisenä ja kulttuuriperinnön suojaamisena ja jalostamisena. Ajatusmalli on instrumentaalinen ja markkinaorientoitunut. Tila on ennemmin paikallinen ja globaali kuin kansallinen.9 Nämä kehityskaaret vaikuttavat niihin toimintaedellytyksiin, joiden varassa taiteilijat ja kulttuuri-instituutiot toimivat. Siirtyminen kulttuuri(politiikasta) (kulttuuri)politiikkaan10 on jättänyt taka-alalle taiteen autonomisen arvon välineellisten instanssien korostuessa. Epäsuhta näkyy esimerkiksi apurahojen määrässä suhteessa koulutettujen taiteilijoiden määrään. Toisaalta taas näkökulmia ei tulisi nähdä puhtaan vastakkaisinakaan, vaan toisiaan tukevina. Tähän otetaan kantaa myös Taide- ja taiteilijapoliittisessa11 ohjelmassa, jossa taide nähdään ihmisen itseilmaisun ja taitelijoiden luovan työn lisäksi yhteiskunnallisena ja taloudellisena resurssina, sekä perustuslaissa kirjattuna mahdollisuutena itsensä kehittämiseen sivistyksellisenä perusoikeutena. Kulttuuripolitiikka ja kunta Kulttuuripolitiikan tila muodostuu monisyisistä, kansalliset, alueelliset ja paikalliset rajat ylittävistä suhdeverkoista. Poliittiset säädökset ohjaavat toimintaa tasolta toiselle, määrittävät vastuut ja velvollisuudet. Yhtäaikaisesti kulttuuri elää ja muuttaa muotoaan instituutioiden kehyksissä. Aikakauden arvomaailma heijastuu poliittisissa papereissa ja (kunnallisten) palveluiden saavutettavuudessa. Mitä kunnallisilta kulttuuripalveluilta odotetaan? Puntarissa ovat 7 kulttuuripalveluiden resurssit ja koordinointi paikallisella tasolla, mutta kuitenkin kansallisen ja EU-lainsäädännön luomassa viitekehyksessä. Tässä kappaleessa on tarkoitus selvittää, millaisista lähtökohdista kunnallisen kulttuuripolitiikan on mahdollista ponnistaa ja mitkä ovat ne tahot, jotka päätöksiin ja mahdollisuuksiin vaikuttavat. Taiteen autonomiaperiaatteen ja kansallisvaltioideologian pohjalta syntynyt taidepoliittinen järjestelmä, hyvinvointivaltiomalliin perustuva aktivoiva politiikka ja myöhemmin taiteen taloudellinen hyöty muodostavat kaikki yhdessä historiallisen kehyksen, jonka palasista muodostuu nykypäivän kulttuuripolitiikka. Suomen kytkeytyminen osaksi laajempaa kansainvälistä yhteistyötä ja hallinnan mekanismeja on tuonut kansalliseen kulttuuripolitiikkaan myös ”harmonisoivia” elementtejä. Niin Unesco, Euroopan neuvosto kuin Euroopan unioni ovat osaltaan vaikuttaneet suomalaisen kulttuuripolitiikan sisältöihin.12 Rakennerahastoista haettavat projektirahoitukset ovat kenties näistä tutuimpia. Tämä on tarkoittanut esimerkiksi yhdistysten, säätiöiden ja yritysten kasvun lisääntymistä projektien hallinnoinnissa taidelaitoksien rinnalla (tai sijasta)13. Aluetasolla lääninhallituksilla on kunnalliseen kulttuuripolitiikkaan vaikuttavia vastuualueita. Lääninhallitukset toimivat Opetusministeriön alaisuudessa ja osallistuvat Opetusministeriön toiminta-alaan kuuluvien toimintaalueiden aluekehittämistyöhön ja myöntävät rahoitusta rakennerahastohankkeisiin. Lisäksi lääninhallitus osallistuu kansainväliseen ja lähialueyhteistyöhön. Lääninhallituksen tulee ”seurata sivistyspalveluiden toteuttamista kunnissa”, mutta tämän tarkemmin ei vastuualuetta määritellä. Kirjastotoiminnan ohjaamiseen ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä tosin mainitaan erikseen.14 Alueelliset taidetoimikunnat puolestaan vastaavat taide-elämän edistämisestä alueillaan. Taidetoimikunnat ovat myös Opetusministeriön alaisuudessa. Taidetoimikuntien jäsenet nimittää lääninhallitus henkilöistä, joita alueelliset taiteen ja kulttuurin sekä kulttuuripolitiikan järjestöt ja laitokset ovat ehdottaneet. 8 “Taidetoimikuntien tehtävänä on alueellaan seurata ja edistää taiteen kehitystä muun muassa edistämällä taiteen harjoittamista ja harrastamista sekä yhteistyötä taide-elämän toimijoiden kesken sekä antamalla lausuntoja ja selvityksiä taidetta koskevissa kysymyksissä. Taidetoimikunnat jakavat opetusministeriön toimikunnille osoittamat taiteenedistämisvarat taitelija-apurahoina ja avustuksina sekä voivat edistää taide- ja kulttuurielämää palkkaamalla ohjaavia läänintaiteilijoita”.15 Lappeenrannan alueella vaikuttaa Kaakkois-Suomen taidetoimikunta, joka on yksi kolmesta Etelä-Suomen läänin alueellisesta taidetoimikunnasta. Sen toimialue kattaa Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat. Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan päättäjiin kuuluu yhdeksän eri taiteenalojen asiantuntijaa, jotka on nimitetty kolmivuotiskaudeksi.16 Edellisten lisäksi maakuntaliitot ovat merkittäviä viranomaisia aluetasolla. Luottamushenkilöt liittojen päätöksentekoon valitaan jäsenkuntien poliittisista vaikuttajista. Maakuntien vastuu ja merkitys on noussut uudelle tasolle Suomen Euroopan unioniin liittymisen myötä. Alueellisen kehittämistyön ohjenuorana ovat määräaikaiset tavoiteohjelmat, jotka määräytyvät aluekehittämisohjelmien kautta. Aluekehittämisohjelmissa kulttuuri on osa alueen kehittämisstrategiaa, jolloin yksittäiset hankkeet perustellaan erityisesti taloudellisten ja elinkeinopoliittisten vaikutusten kautta. Liitot ovat EU:n läheisyysperiaatteen mukaisesti vastuussa rakennerahastojen kautta saatavasta hankerahoituksesta ja sen seurannasta. Rahastot ovat vaikuttaneet huomattavasti kulttuurin alueellisten rahoitusmahdollisuuksien lisääntymiseen ja lisänneet liittojen vaikuttavuutta alueellisessa kulttuuripolitiikassa. Kulttuurihankkeita voidaan käynnistää myös alueellisten työvoima- ja elinkeinokeskusten ja ympäristökeskusten kautta. Edelleen on mainittava yksi keskeinen tekijä, MYR (maakunnan yhteistyöryhmä), joka päättää rakennerahastoohjelmassa olevien hankkeiden valintakriteerien alueellisesta soveltamisesta.17 Kulttuurin näkyvyys alueellisessa kehittämistyössä on jo suhteellisen laajaa ja se nivoutuu osaksi alueen muita kehitystekijöitä. Kulttuuri nähdään osana hyvinvointia, luovuutta, alueellista omaleimaisuutta, innovaatioita, 9 teknologista ja elinkeinopoliittista kehitystä. Lisäksi on syntynyt kulttuurin osaamiskeskuksia, joissa pyritään edelleen kehittämään kansainvälistä osaamiskeskittymää. Nämä kulttuurialan osaamiskeskukset ovat käytännössä osa muita osaamiskeskuksia. Alueiden välille on syntynyt myös selvää kilpailua ja jakautumista kasvukeskuksiin ja väestötappiollisiin, hiljeneviin maakuntaalueisiin. Tämä näkyy myös kulttuuripalveluissa ja niiden keskittymisessä. Maakunnallisen koordinaation lisääntymisestä huolimatta kunnilla on yhä keskeinen rooli julkisten kulttuuripalveluiden rahoittamisessa ja tuottamisessa. Kuntien velvollisuuksista ja vastuusta määrätään sekä perustuslaissa (731/1999) että kuntalaissa (365/1995), myös kuntien valtionosuuslaissa (1147/1996), opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusta koskevassa laissa (635/1998) ja sitä koskevassa asetuksessa (806/1998) sekä laissa (728/1992) kuntien kulttuuritoiminnasta. Lisäksi sektorikohtaisia, eri taidelaitoksia koskevia lakeja ovat museolaki (729/1992) ja valtioneuvoston asetus museoista (1192/2005), teatteri- ja orkesterilaki (730/1992) sekä laki taiteen perusopetuksesta (633/1998).18 Kuntalaisilla ei kuitenkaan ole subjektiivista oikeutta tiettyihin kulttuuripalveluihin, ja ainoastaan kirjaston ja yleisen kulttuuritoimen palveluiden järjestäminen on laissa määrätty. Toisaalta yleisten kulttuuripalveluiden sisältökysymys on jätetty avoimeksi. Näin kunnat saavat aika pitkälti päättää itsenäisesti, millaisia palveluja tarjoavat. Kunnat rahoittavat kulttuuritoimintaa verotulojen, valtionosuusjärjestelmän ja toimintatulojen kautta. Vuoden 1995 kuntalain myötä kuntien valta päättää omista hallinnollisista rakenteistaan sekä valtionosuuksien käytöstä lisääntyi merkittävästi. Näin myös kunnan oma taloudellinen tilanne, arvot ja intressit vaikuttavat kulttuuripolitiikan resursseihin alueella. Kulttuuri kamppailee samoista resursseista monien muiden poliittisten osaalueiden kanssa. Valtionosuudet muodostuvat hieman eritavoin taideinstituutiosta riippuen. Taiteen perusopetuksen osuus määräytyy kuntien asukasmäärän ja opetustuntia kohden määrätyn yksikköhinnan perusteella, kirjastojen ja yleisen kulttuuritoimen saama osuus muodostuu myös asukasmäärän sekä 10 asukasta kohden lasketun yksikköhinnan perusteella ja teattereiden sekä orkestereiden kohdalla laskennallisten henkilötyövuosien määrän ja tälle määrätyn yksikköhinnan perusteella.19 Kulttuuripolitiikan kannalta merkittäviä päätöksentekoon osallistuvia toimijoita ovat kunnanvaltuusto, kunnanhallitus ja kulttuurilautakunta. Kunnanvaltuusto käyttää tässä ylintä päätösvaltaa ja kunnanhallitus vastaa hallinnosta ja taloudenhoidosta, valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuusvalvonnasta. Lautakunnat vastaavat toimialansa toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä. Ne myös asettavat tavoitteita ja arvioivat toiminnan tuloksia. Lautakuntien tehtävänä on lisäksi valvoa, että kulttuuritoimea johdetaan tehokkaasti, taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.20 Kulttuuripalveluiden kehitysodotusten rinnalla kuntaorganisaatio painii yhtäaikaisesti huoltosuhteen heikkenemisen kanssa. Kuntien erilaistumiskehitys on myös huomattavaa. Kuntien tulevaisuusbarometrin mukaan ongelmiin vastataan esimerkiksi supistamalla niitä palveluja, jotka eivät ole kunnalle lakisääteisiä. Näin myös kulttuuripalvelut tarvitsevat entistä vankemmat perustelut legitimiteetilleen ja ovat toisaalta entistä merkittävämpi tekijä kuntien välisessä kilpailussa. Kattaviin kulttuuripalveluihin tulee todennäköisesti olemaan varaa vain menestyvimmillä kunnilla. 21 Kunnallishallinnon uudistukset ovat tuoneet uudenlaisia palvelutuotantojärjestelmiä perinteisen hierarkkisen, kunnallisiin laitoksiin perustuvan tuotantojärjestelmän rinnalle. Puhutaan esimerkiksi sopimusohjausjärjestelmästä, jossa keskeinen ajatus on, että hierarkkis-byrokraattisia käytäntöjä korvataan markkinalähtöisillä neuvotteluja ja yhteisymmärrystä korostavilla malleilla. Näin on mahdollista saada taloudellisuutta, tuottavuutta ja laatua palveluohjelmaan. Paljon on kuitenkin kiinni siitä, kuinka toimijoiden tai yksiköiden väliset suhteet pystytään järjestämään. Olennaista on määrittää, mitä palveluilta halutaan – mikä on oikea laatu, hinta, sisältö. 11 Opetusministeriön tekemän selvityksen22 mukaan sopimusohjausjärjestelmässä päähuomio palveluiden mittaamisessa tilaajan ja tuottajan välillä tulee numeraalisen tuottavuuden ja tehokkuuden mittaamisen sijaan olla palveluiden vaikuttavuudessa. Tuottavuutta mitattaessa tulisi ennemminkin kiinnittää huomiota instituutioiden ydintehtäviin ja niiden toteutumiseen. Esimerkiksi kirjastoissa huomion kiinnittäminen pelkkiin lainauslukuihin voi jättää huomiotta sivistystyön ja halutut yhteiskunnalliset vaikutukset, kuten syrjäytymisen ehkäisemisen tai tasa-arvon lisäämisen.23 Sopimusohjausjärjestelmän lisäksi on puhuttu tilaaja- tuottajamallista. Tässä, kuten yllämainitussa, kunta muuttuu palvelun tuottajasta palvelun ostajaksi. Toimintatapaan siirtymisellä on pyritty tehostamaan palvelutuotantoa, lisäämään asiakassuuntautumista ja vaikuttavuutta, erottamaan tuotanto viranomaistoiminnasta sekä korvaamaan tai täydentämään kunnan omaa palvelutuotantoa kunnan ulkopuolisten toimijoiden palveluilla.24 Tilaaja-tuottajamalliin yhdistetään usein myös kilpailutus. Mallin soveltaminen tulisi kuitenkin olla mahdollista myös ns. näennäismarkkinoiden kautta, jolloin malli tarkoittaa ennemminkin kustannustehokkuutta tai ainakin pyrkimystä eri toimijoiden tietoisuuteen kustannusten jakautumisesta. Kysyä voi, kuinka kilpailutus ylipäänsä sopii kulttuuripalveluihin – mitä on kustannustehokkain kulttuuri? Kuka määrittelee laadun? Entä hinnan? Kuntaliiton teettämässä selvityksessä pohditaan kunnallispoliitikkojen ja heitä avustavien viranomaisten asemaa tulevaisuuden kuntaorganisaatiossa. Onko heidän roolinsa tuottajayksikön säätelyn ja kontrollin sijaan palvelutarpeiden määrittelyssä, tuottajien kilpailuttamisessa, sopimusten laatimisessa ja tuotettujen palveluiden valvonnassa? Tämä vaatii uudenlaisia kompetensseja ja pelisääntöjä. Tärkeää on, että kunnanvaltuusto määrittää kilpailutuksen periaatteet, määrittelykriteerinä kuntalaisten etu. Kunnanhallituksen tehtävänä on puolestaan varmistaa, että valtuuston tahto toteutuu sekä valtuuttaa kilpailutuksen läpivieminen ja palvelutarjoajien valinta lautakunnille. Kunnallisten luottamushenkilöiden tulisi seurata myös asiakastyytyväisyyttä, palveluiden laatua ja kuntalaisten yhdenvertaisuuden 12 toteutumista palveluiden käyttäjinä sekä luoda edellytyksiä toimivalle käyttäjädemokratialle.25 Yksi tilaaja-tuottajamallia puolustava argumentti liittyykin juuri kunnallisdemokratian paranemiseen. Tilaajan on tässä kuitenkin huolehdittava mielipiteiden todellisesta kuulemisesta, ei vain niiden huomioimisesta. Mahdolliset asiakasneuvostot, käyttäjäpaneelit, paikalliset toimijaryhmät sekä median ja tietoverkkojen kautta kommunikoivat ryhmät voivat toimia entistä aktiivisimpina välineinä demokratian lisäämiseksi. Tuottajapuolelle, tässä yhteydessä taideinstituutioille, mallissa toimiminen voi tuoda lisävapauksia mutta se kaipaa myös jatkuvuutta ja takeita kunnallisen tuen ja yhteistyön säilymisestä tappiollisinakin vuosina. Yhteistyön ollessa läpinäkyvää ymmärretään myös kustannusten syyt ja palveluiden legitimiteetti on mahdollista vahvistaa muiden vaikuttavuuden mittareiden, kuin määrällisen tuloksellisuuden kautta. Lähtökohtana tulee olla, että palvelut ovat mahdollisimman helposti ja tasapuolisesti kuntalaisten saavutettavissa. Tilaaja-tuottajamallin myötä tilaajan vastuu siis kuntaorganisaatiossa korostuu. Kulttuuripalveluiden osalta tilaajana toimii esimerkiksi kulttuurilautakunta. Tämä vaatii luottamushenkilöiltä paljon: markkinoiden, substanssin ja asiakkaiden tarpeiden tuntemista. Lisäksi tilaajalla tulisi olla riittävä tilaamisosaaminen. Olennaista on pystyä katsomaan myös kokonaisuutta ja pystyä varmistamaan, että tilaukset ovat strategisten tavoitteiden mukaisia. ”Vaarana roolien muuttumisessa on se, että päättäjät unohtavat palveluiden tuottamisen perimmäisen tarkoituksen, eli kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtimisen, ja yrittävät toteuttaa palvelut karsitulla laadulla ja minimimäärällä perustellen tätä säästöjen välttämättömyydellä. Tällaisessa tilanteessa palvelutuotannon määrittelijöiksi nousevat ainoastaan määrälliset kriteerit.”26 Kulttuuripalveluiden osalta tulee lisäksi huomioida taiteellisen vapauden ja autonomian asema niin kolmannen sektorin osalta kuin taideinstituutioissa. Kuntalaisten mielipiteiden kuuleminen kulttuuripalveluiden tarjonnassa 13 ei saisi unohtaa taiteen yhteiskunnallista, kantaaottavaa, vastuullista tehtävää. Tilaajalla on tässä valta ostaa haluamiansa palveluita, määrittää ”hyvä ja hyödyllinen” taide, ja laadukas kulttuuripalvelu. Asetelma kaipaa pohdintaa taiteen sisältökysymyksistä sekä ennen kaikkea vallasta päättää, mikä on tarpeellista, laadukasta taidetta, millaista taidetta tai kulttuuripalveluita kunnan tulee rahoittaa. Kulttuuripalvelut kunnallisena kehitystekijänä Kulttuuri mainitaan usein tärkeänä osana yhteiskuntaa, tarkemmin kuitenkaan määrittelemättä, mitä kulttuurilla oikeastaan tarkoitetaan. Resurssien ollessa rajalliset piilee tässä vaara, että kulttuuri voi olla oikeastaan mitä vain tai ei yhtään mitään. Käsitteen epämääräisyydestä voi johtua myös, että kulttuuripoliittisia visioita on ollut vaikea saavuttaa ja että kulttuuriin ei ole kohdennettu resursseja tavoitteiden mukaisesti.27 Liian lavea ja epämääräinen kulttuurin määritelmä voi tuottaa kliseitä ja tautologisia fraaseja28. Kulttuuripolitiikka joutuu pääsääntöisesti toimimaan yhtä aikaa konkreettisten ja kuviteltujen ilmiöiden parissa. Kulttuuristen vaikutusten purkaminen auki ja kulttuurin käsitteen selkeä operationaalinen kohdentaminen ovat edellytyksiä kulttuuripolitiikkaan liittyvien motiivien perustelemiselle.29 Näiden motiivien muutos kertoo myös kulttuuripoliittisesta muutoksesta yleensä. Valtion harjoittamassa kulttuuripolitiikassa kyse on pitkälti sisäänja ulossulkemisen rajoista, jotka asettavat raamit poliittisten intressien mukaisille tukitoimille. Laatu- ja sisältökysymykset punnitaan arvioitavuuden kautta, mikä tänä päivänä on nähtävissä itseisarvon lisäksi vahvana instrumentaalisuutena. Miten tämä sitten vaikuttaa ihmisiin ja ympäristöön, tulisi olla yksi arvioitavuuden lähtökohta.30 Simo Häyrynen on tutkinut kulttuuristen vaikutusten arviointiin liittyvää problematiikkaa vuonna 2004 ilmestyneessä Kulttuuripoliittisen tutkimuskeskuksen (Cupore) julkaisussa. Tutkimuksen mukaan arviointien 14 painopistettä tulisi tiukkojen laskennallisten indikaattoreiden sijaan siirtää osittain yksilöiden kulttuurisen kokemuksellisuuden ja epämuodollisten kulttuuriyhteyksin kautta ilmenevien kulttuuristen vaikutusten suuntaan. Lisäksi hallintosektoreiden raja-aitojen madaltaminen on tärkeää hallintoviranomaisten näkemysten laajentamiseksi kulttuurin kokonaisvaltaisuudesta. Eri politiikan alueet, kuten työvoima-, elinkeino-, sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpolitiikka sisältävät kaikki myös kulttuurisia ulottuvuuksia, ja päinvastoin. Sekä oman että muiden ”tontin” laajempi ymmärtäminen on joustavamman yhteistyön edellytys.31 Samalla alueellisten taide- ja kulttuuritoimijoiden asiantuntemus ja sen arviointi korostuu alueellisessa kehittämistyössä32. Kulttuuripalveluiden kehittämisen kannalta olennainen tekijä on luovuuden ja kulttuuritoimintojen tehokas kytkeminen alueelliseen ympäristöön, kulttuurimiljööseen. Miljöö viittaa kulttuurin kytkeytymiseen alueen tai paikkakunnan muihin kehitystekijöihin ja niihin tapoihin, joilla sen mahdollinen käyttö kehitystekijänä mielletään. Jos kaupunkia tai aluetta halutaan kulttuurisesti kehittää, edellyttää se ”taide- ja kulttuuritoimintojen kytkemis- tä mukaan kaupunkirakenteen, erityisesti kaikkiin sen asuntorakentamisen, liikenteen ja viestintäjärjestelmien uudistushankkeisiin, jotka voivat ratkaisevasti muuttaa kaupungin kulttuurimiljöötä”.33 Toisaalta sama näkyy taloudellisen toiminnan perustelemisessa kulttuurisin keinoin – mikäli yhtymäkohtia ei toimintaympäristöön löydy, voidaan toiminnan kulttuurista autenttisuutta epäillä, jolloin toiminta voi olla luovuuteen tai itseilmaisuun kannustavaa, mutta kontekstualisoimatonta ja historiatonta34. Alueellisten instituutioiden35 ylläpitämissä ja edistämissä kulttuuripoliittisissa prosesseissa on tärkeää, että nostetaan esiin ns. vanhoja peruskysymyksiä siitä, mikä on alueellisen kulttuurielämän ja luovuuden tila. ”Luovuuden saarekkeet” voivat muotoutua olemassa olevien järjestelmien sisäja ulkopuolelle. Luovan työn ollessa kumuloituvaa on yhtenä alueellisen kilpailukyvyn mittarina luovia toimintaympäristöjä etsittäessä taiteilijoiden työskentelyolosuhteet. Kulttuuri ja taide ovat itseymmärryksen merkityksellinen tekijä yhtä lailla alueellisella, paikallisella kuin kansallisellakin tasolla. Tässä 15 on kysymys, ei vain materialistista arvoista, vaan ennen kaikkea luovuudesta sekä henkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.36 Rakennettu ympäristö ja kulttuurielämä ovat kvaliteetteja, jotka vaikuttavat siihen, kuinka houkuttelevana ihmiset kaupungin kokevat. Ruotsissa Maria Wikhall37 on tutkinut kulttuuripalveluiden vaikuttavuutta korkeakoulutettujen muuttopäätöksiin, ja tehty tutkimus osoitti, että hyvin rakennetulla kulttuuri-infrastruktuurilla on vaikutusta asuinpaikan valinnassa – 7–20 prosentilla vastaajista kulttuuripalvelut olivat vaikuttaneet muuttopäätökseen. Tärkeänä pidettiin myös hyviä asuntoja, kaunista luontoa, hyviä liikenneyhteyksiä, turvallisuutta sekä tietyillä ryhmillä myös positiivisia uranäkymiä. Toisaalta taide- ja kulttuuripalvelut voivat hyvin kehittyneinä vaikuttaa myös viimeksi mainittuihin, erilaiset yhteisötaideprojektit luovat asuinalueille turvallisuutta ja luovat toimialat työmahdollisuuksia. Kaunis arkkitehtuuri on yhtälailla taidetta ja osa esteettistä ympäristöä. Puhdas ympäristö ja kulttuuripalvelut edustavat arvoja, jotka houkuttelevat asukkaiden lisäksi myös elinkeinoelämää seudulle38. Vaikka alueen kulttuuripääoma ei sellaisenaan muodostaisikaan vetovoimatekijää yrityksille, on se kuitenkin nähtävissä vahvana imagollisena täydentäjänä kovien, materiaalisten tekijöiden rinnalla, ja tiedostettu elämänlaatua lisäävä elementti. On arvioitu, että erityisesti alueellisesti vähemmän sidottujen yritysten ja osaavan työvoiman sijoittumisessa tulevat tulevaisuudessa entistä enemmän korostumaan pehmeät arvot. Lisäksi kulttuuripääomalla voidaan pehmentää alueiden teknologiapainotteista imagoa, mikä on tullut esiin esimerkiksi Oulun ja Jyväskylän kohdalla. Tulevaisuudessa kehittämistyö pyörii todennäköisesti yhä enemmän kaupunkia luovana, suvaitsevana ja moniarvoisena pohtivien kysymysten ympärillä.39 Alue- ja paikallistasolla merkittävää on voimavarojen yhdistäminen, kulttuuripalveluiden koordinointi ja hallinta niin, että on mahdollista yhdistää esteettinen ja antropologinen kulttuurikäsitys, ja tarjota mahdollisuuksia kulttuuristen oikeuksien toteuttamiseen ja toteutumiseen niin 16 ammattitaiteen, harrastajien kuin arkikulttuurin osalta. Systemaattisempi kulttuurisuunnittelu (kulturplanering)40 voi rakentaa siltoja julkisen ja yksityisen sektorin, ammattitaiteen ja amatöörien, tekijöiden ja yleisön välille. Myös poliittisesti erillään olevien hallinnollisten yksiköiden, kuten eri kuntien rajojen läpäisevyyttä tulisi parantaa. Kulttuurin ymmärtäminen kehitystekijänä vaatii selkeää tavoiteasettelua ja toimijoiden näkyväksi tekemistä, kulttuuristen mahdollisuuksien osoittamista eri poliittisilla sektoreilla ja lisätutkimusta kulttuurin suhteesta kaupunkitilaan ja sen identiteettiin. Kulttuurinen kestävä kehitys Kulttuurin näkeminen kehitystekijänä vaatii pohdintaa kehityksen kestävyydestä. Ympäristön, materiaalisten resurssien ja taloudellisen kestävyyden rinnalla tarkastellaan henkistä kehitystä, inhimillistä kasvua41, joka voidaan liittää kulttuuriseen kestävyyteen. Kestävän kehityksen yleisin määrittely nojaa vuoden 1987 Bruntlantin raporttiin: ”…kestävä kehitys tarkoittaa ih- miskunnan nykyisten tarpeiden tyydyttämistä niin, että tulevilta sukupolvilta ei viedä mahdollisuutta tyydyttää omia tarpeitaan”.42 Kulttuuripolitiikassa kulttuurisesti kestävää kehitystä on pohdittu Euroopan neuvoston Syrjästä esiin -raportissa, joka perustuu laajaan kulttuurin määritelmään ja pyrkii tuomaan kulttuurin hallinnon reuna-alueilta päätöksenteon keskiöön, sekä pohtii kuinka yhteiskunnan huono-osaisia voitaisiin tuoda syrjästä esiin ja vahvistaa heidän osallisuuttaan elinympäristössä. Tavoitteiksi määritellään luovuuden edistäminen, kulttuuri-identiteetin vahvistaminen, kulttuurisen monimuotoisuuden ja tasavertaisen osallistumisen edistäminen. Heiskanen43 on listannut kulttuuripolitiikkaa ja kestävää kehitystä ohjaavat linjavedot Syrjästä esiin -raportista: 17 1. 2. 3. 4. Julkisen kulttuuripolitiikan tulisi toimenpiteiden ja rahoituksen tärkeysjärjestyksiä harkittaessa asettaa etualalle taiteellisen luovuuden ydinalueet; Kun eri sektoreiden välistä yhteistä suunnittelua koordinoidaan ja lujitetaan, tämä on tehtävä niin, että kulttuuriset vaikutukset otetaan huomioon ja kulttuurista moninaisuutta suojellaan ja edistetään; Kulttuuripolitiikan tulee edistää taiteilijoiden, taideyhteisöjen ja yksityisten kansalaisten itsenäistä ja omakohtaiseen harkintaan perustuvaa toimintaa ja yhteistyötä elävän kulttuuriympäristön puolustamiseksi ja kehittämiseksi; Kulttuuripolitiikan tulee edistää sellaisen näkökulman omaksumista, jossa fyysinen ja kulttuurinen ympäristö mielletään yhtenä ja samana luovuuden ja kulttuuritoiminnan lähteenä. Tukholmassa vuonna 1998 pidetty Unescon hallitustenvälisessä kulttuuripolitiikkaa ja kehitystä käsittelevä konferenssi toi kulttuuripolitiikan esille yhtenä edellytyksenä kestävälle kehitykselle. Keskeinen päätelmä oli, että kestävä kehitys ja kulttuurin kukoistus ovat toisistaan riippuvaisia. Kulttuuripolitiikkaa tulisi tehdä vuorovaikutuksessa muiden politiikan lohkojen kanssa, sekä näiden rinnalla. Konferenssissa hyväksyttiin Kulttuuripolitiikan ja kehityksen toimenpidesuunnitelma44, jonka viisi päätoimenpidetavoitetta olivat: 1. 2. 3. 4. 5. Kulttuuripolitiikan ottaminen yhdeksi kehitysstrategian avaintekijäksi. Luovuuden ja kulttuurielämään osallistumisen edistäminen. Niiden periaatteiden ja käytäntöjen vahvistaminen, joilla voidaan turvata ja kartuttaa kulttuuriperintöä, aineellista ja henkistä, irtainta ja kiinteää, sekä edistää kulttuuriteollisuutta. Kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden edistäminen tietoyhteiskunnassa ja tietoyhteiskuntaa varten. Kulttuuriseen kehitykseen käytettävissä olevien inhimillisten ja taloudellisten voimavarojen lisääminen. Yleisesti ottaen kansainväliset raportit korostavat paikallisen kulttuurin huomioimista, ja erityisesti ihmisten ja yhteisöjen omaa aktiivisuutta ja luovia ratkaisumalleja ja toimintaa hyvinvoinnin rakentamisessa. Ihmisyhteisöjen 18 arvot, traditiot, identiteetti, maailmankuva, moraali, suhde luontoon ja pyhiin asioihin voidaan nähdä kehityksen keskeisenä lähtökohtana. 45 Kulttuurin kestävä kehitys yhdistetään usein vastuunkantoon kulttuuriperinnön, esteettisen perintöarvon siirtämisestä ja säilyttämisestä tuleville sukupolville. Kehitys on ohjannut kulttuuripolitiikkaa suuntaan, missä taiteellinen työ tasapainoilee autonomisen, oman sisäisen luovuuden ja dynamiikan sekä laajemman yhteiskunnallisen vaikuttamisen, innovaatioiden tuottamisen ja henkisen pääoman kasvun välillä. Samalla taiteesta pyritään tekemään vapaa tuotantotekijä, jolloin taiteen ja kulttuurin arvo määräytyy sen suoraan mitattavan (taloudellisen) hyödyn perusteella. Kaikki kulttuurinen kehitys ei kuitenkaan ole ohjailtavissa. Paljon tapahtuu ns. ”harmailla alueilla”, ylempien poliittisten kehysten ulkopuolella, alimmilla tuotannon tasoilla46. Tämä voi olla lähellä ihmisten arkikulttuuria, missä omaehtoiset luovuuden saarekkeet ja kestävän kehityksen käytännön työ yhdistyy. Marja Järvelä47 puhuu ekososiaalisista arjen animaatioista, kulttuurityöstä, joka voisi osua profaaniin arkeen ja joissa kulutuskeskeisen ja privatisoituneen elämäntavan rinnalle astuu uusi ”luontosopimuksellinen oppositio”, nuukuuden subjektius. ”Takapihoilla ja puutarhoissa” tapahtuvat taide- ja kulttuuriprojektit; arjen karnevalisointi graffitien, katuteatterin ja yhteisötaidepajojen kautta – aktiviteetein, joihin kuka tahansa voi osallistua eikä vain etsiytyä yleisöksi korkeakulttuurisille teoksille, voidaan nähdä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisena, ”globaalisti ajattelevana ja paikallisesti toimivana” kulttuurityönä. Tähän on yhdistettävissä myös sosiaalinen ulottuvuus, missä on pohjimmiltaan kyse kulttuurisen identiteetin ja turvallisuuden kysymyksistä. Kulttuuri ja taideprojektit voivat yhteisöllisenä ilmaisunmuotona lisätä esimerkiksi asuinalueiden turvallisuutta ja ihmisten sosiaalista pääomaa kulttuurisen rinnalla.48 Kestävän kehityksen juju kulttuuripolitiikan kannalta voidaankin nähdä kulttuurisen moninaisuuden ja monitasoisuuden ujuttamisessa muille politiikan osa-alueille. Ihmisten arkikulttuuri ja siellä tapahtuvat muutokset ovat tärkeä osa kestävän kehityksen ideologiaa. Asukaslähtöisyyttä ja 19 vuorovaikutteisuutta kaivataan myös elinympäristöä ja kaupunkitilaa koskevassa suunnittelussa. Kulttuuri niin laajassa kuin suppeassa merkityksessä on olennainen osa kartoitettaessa luovan työn prosesseja ja elämisen laadun vaikuttavuustekijöitä eri alueilla. Vaikka tässä selvitystyössä erotan kulttuurisen kestävän kehityksen ekologisesta kestävästä kehityksestä, elävät käsitteet kuitenkin todellisuudessa rintarinnan. Toimiminen omassa ympäristössä kulttuurisesti kestävällä tavalla tarkoittaa usein myös ekologista vastuunkantoa. Esimerkiksi Opetusministeriön Alueiden vahvuudeksi raportissa49 tuodaan esille ympäristön ja luonnon kestävä kehitys keskeisenä lähtökohtana ja arvona kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osa-alueilla. Luovuus tulisi nähdä osana arkielämää ja elämänhallintaa. Luovuus, tasapainoinen tunne-elämä sekä empatiakyky ovat terveen yksilöllisen ja yhteisöllisen identiteetin pohjana. Ne antavat tilaa erilaisuudelle ja suvaitsevaisuudelle, mitä kautta myönteiset kehityskulut voivat vahvistua ja alueellinen kilpailukyky parantua. Ihminen on osa suurempaa kokonaisuutta, yksi ympäristönsä toimija ja voi hyvin eri elementtien ollessa sopusoinnussa keskenään. Yksi Lappeenrannan kulttuuripalvelustrategiatyön tavoitteista on kulttuurin vaikuttavuuden lisääminen ja näkyväksi tuominen alueen strategisessa kehittämistyössä. Samalla kulttuuri on mahdollista nähdä osana kestävää kehitystä, mikä tarkoittaa kulttuurisesti kestävien periaatteiden huomioimista niin kulttuuripalveluiden osalta kuin laajemmin yhteiskunnassa. Kulttuurinen kestävä kehitys perustuu kansalaisten omaehtoisuudelle, aktiivisuudelle ja osallisuudelle – arjen innovaatioille, joille kulttuuripalveluilla on mahdollisuus luoda avoimuuden ja luovuuden tiloja kulttuurilaitosten puitteissa sekä tukemalla vapaan taidekentän toimijoita. Kunta nähdään tässä toteuttamassa ydintehtäväänsä, kuntalaisten hyvinvointia, taide- ja kulttuuritoiminnan kehyksissä. Kulttuurinen kestävyys tulee näkyviin myös perinnetyössä, sitoutumisessa kulttuurimiljööseen ja alueen kulttuuriseen muistiin sekä paikalliseen identiteettiin. 20 Kulttuuripolitiikan etiikka Kulttuuripolitiikan etiikan ja kulttuurisen yhdenvertaisuuden lähtökohtana voidaan nähdä YK:n vuoden 1948 yleismaailmallinen julistusta ihmisoikeuksista, jonka 27. artiklassa todetaan, että jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista. Kulttuurinen yhdenvertaisuus liittyy käsitykseen kulttuurisista oikeuksista, jotka ovat ”yksi ihmisoikeuksien kategoria kansalaisoikeuksien, poliittisten ja taloudellisten oikeuksien ohella ja ne ovat yksi sivistyksellisten oikeuksien alakategoria. Kulttuuriset oikeudet ovat keskeisiä kansojen identiteetin, yhtenäisyyden, itsemääräämisoikeuden ja omanarvontunnon kannalta. Kulttuuri laajasti ymmärrettynä liittyy kaikkiin ihmistoiminnan alueisiin.”50 Lähellä kulttuurista yhdenvertaisuutta on myös käsitys tasaarvosta sekä hyvinvoinnin edistämisestä, joihin viitataan Opetusministeriön strategiassa vuodelle 201551. Tässä julkinen sektori nähdään päävastuullisena toimijana, jonka haasteena on henkisen kasvun, oppimisen ja hyvinvoinnin edellytysten turvaaminen. Myös osallisuutta korostetaan demokraattisen yhteiskunnan kulmakivenä. Sivistyksen perustana nähdään tieteen, taiteen ja kulttuuriperinnön arvostus. Tasa-arvoisuuden ja osallisuuden ideologiaa onkin pidetty suomalaisen kulttuuripolitiikan kivijalkana 1970-luvulta lähtien, ja tänä aikana on rakennettu pitkälti myös kunnalliset kulttuuripalvelut. Kulttuurin demokratisoinnin avulla pyrittiin kansalaisten omaehtoiseen harrastamiseen kulttuurin saralla, jolloin palvelujen esteellisyyttä pyrittiin poistamaan ja palvelut tuli turvata eri sosiaaliryhmille, myös aluepoliittisesti. Tämän rinnalla kulttuuridemokratialla viitattiin paitsi ihmisten oikeuteen määritellä mikä on kulttuuria, myös eri kulttuurien väliseen tasa-arvoon. Tämä on olennainen keskustelunalue maahanmuuton kautta lisääntyneen 21 kulttuurisen moninaisuudenkin kannalta. Jokaisella tulisi olla oikeus omaan kulttuuriseen identiteettiin ja kulttuurisiin ilmaisutapoihin. Opetusministeriön Reilu kulttuuri raportissa52 on tuotu yhteiskunnalliseen keskusteluun ajatuksia kulttuuri-politiikan eettisistä ulottuvuuksista ja kulttuurisista oikeuksista. Kulttuuripolitiikan yhteiskunnallista merkityksellisyyttä ja perusteluja tarkastellaan raportissa kahden pilarin kautta, jotka ovat demokratia ja diversiteetti sekä vastuueetos ja vapauseetos. Demokratia nähdään pyrkimyksenä kulttuuriperinnön, taiteen ja kulttuurin tasa-arvoiseen saavutettavuuteen, saatavuuteen ja osallisuuteen paikallisessa tai globaalissa yhteisössä. Diversiteetti puolestaan viittaa kulttuurisen moninaisuuden ja luovuuden kunnioittamiseen, ja vuorovaikutuksen edistämiseen niin kulttuurin sisällä kuin suhteessa muihin kulttuureihin. Luovuuden nähdään olevan lähellä vapauseetosta, itseilmaisua ja taiteen autonomiaa. Vastuueetoksessa puolestaan korostuvat kulttuuriperintö, yhteisöllisyys ja kulttuuripalveluiden tasa-arvoinen saavutettavuus. 22 Kulttuuripolitiikan eettiset lähtökohdat53 yksilö yhteisö Luova ilmaisu Diversiteetti Itseilmaisu Monikulttuurisuus Taiteen autonomia Kulttuuri-identiteetti Kulttuuri-identiteetti Kulttuuriperintö Osallisuus Infrastruktuuri Osallistuvuus Saatavuus vapauseetos vastuueetos Saavutettavuus Kulttuuripolitiikan eettisten lähtökohtien myötä tehdään myös eettiset valinnat, jotka muotoutuvat sen mukaan tehdäänkö ne hyve-etiikan, velvollisuusetiikan vai seurausetiikan periaatteita noudattaen. Valinnoissa heijastuvat eri arvot ja aikakaudet, seuraten tässä pitkälti sitä syklisyyttä ja aikajanaa, jonka esittelin jo aiemmin kulttuuripolitiikan historiallista kontekstia käsitellessäni. Kulttuuripolitiikan eettiset valinnat54 Hyve-etiikka ”vapauseetos” Velvollisuusetiikka ”oikeuseetos” Seurausetiikka; ”hyötyeetos” *Itse-ilmaisu *Luovan yksilön identiteetti *Taiteen autonomia *Luovuus itseisarvona *Taide päämääränä *Yhteisön kulttuurinen identiteetti *Kulttuuritraditio n ylläpito *Kulttuuristen oikeuksien toteutuminen *Luovuus välineenä *Taiteen ja kulttuurin soveltaminen *Kulttuuripolitiikk a sosiaali- ja talouspolitiikan osana *Henkisen omaisuuden suoja *Luovien taitojen kehittäminen *Luovuuden edellytyksistä huolehtiminen *Taiteen tukeminen *Infrastruktuuri *Kulttuuripalvelut *Saatavuus *Saavutettavuus *Osallistuminen *Osallisuus *Taide ja kulttuuri hyvinvoinnin edistäjinä *Taiteen tuotteistaminen *Kulttuuritoimialojen talous *Kulttuurivienti (valtio) (kunta) (alueelliset toimijat) Eettisiä lähtökohtia ja valintoja pohdittaessa voidaan niiden painopisteitä myös jakaa eri toimijoiden kesken. Huomioitava toki on, etteivät painotukset ole toisiaan poissulkevia vaan täydentäviä ja että eri aika vaatii puheille eri diskurssit. Realiteettien nojatessa kuitenkin rajallisiin resursseihin, voidaan painopisteitä jakaa esimerkiksi valtion taidehallinnon ja säätiöiden, 23 alueellisten ja maakunnallisten toimijatahojen sekä kunnan kulttuurihallinnon kesken. Kunnan ollessa päävastuullinen palveluiden tuottamisessa, näkisin kunnan tässä kehyksessä toteuttavan eniten keskimmäistä, oikeuseetokseen pohjaavaa velvollisuusetiikkaa. Kunnan tulee osaltaan vaikuttaa kulttuuristen oikeuksien toteutumiseen, paikallisen kulttuuritradition ylläpitämiseen ja yhteisön kulttuurisen identiteetin vahvistamiseen. Kunta on lähinnä kansalaisia oleva hallinnollinen toimija ja sillä on omien toimenpiteiden kautta merkittävä vaikutus kansalaisten elinympäristöön. Kuntalaisten hyvinvointiin voidaan vaikuttaa tukemalla kulttuuripalveluiden saavutettavuutta, huolehtimalla toimivasta infrastruktuurista sekä kehittämällä osallisuuden55 mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Lisäksi kuntalaisia tulisi kannustaa aktiiviseen, osallistuvaan elämäntapaan. Tämä edellyttää vuorovaikutteisuutta kuntalaisten ja päättäjien välillä, kanavia kommunikaation mahdollistamiseksi. Kulttuuripolitiikan eettisen toteutuksen kohderyhmiä ja yleisöä ajatellen esteettömyys ja saavutettavuus pitävät sisällään fyysisen, kommunikatiivisen, taloudellisen, kulttuurisen ja sosiaalisen ulottuvuuden. Infrastruktuurin osalta pitäisi kiinnittää huomiota alueellisin, tiedollisiin, teknologisiin, viestinnällisiin sekä kulttuurisiin näkökulmiin. Toimijoiden ja tekijöiden osalta osallistuminen vaatii verkostoja, yhteisöjä ja vuorovaikutusta; osallisuus luovuuspanosta, taitoja ja tietoja, sekä merkityksellisyyttä, merkityksenantoa tehdylle työlle.56 Kulttuurin ja taiteen eettisen yhdenvertaisuuden ulottuvuudet seuraavat pitkälti Opetusministeriön Taide tarjolle, kulttuuri kaikille toimenpideohjelmaa, jossa määritellään saavutettavuuden ulottuvuudet ja käytännön toimet, joilla näihin on mahdollista päästä. Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden lähtökohta on, että erilaiset yhteisöt voivat käyttää ja osallistua kulttuuritarjontaan mahdollisimman helposti ja esteettömästi. Jokaisella on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja syrjimättömyyteen, mikä voi vähemmistö- ja erityisryhmien kohdalla edellyttää positiivista erityiskohtelua. Saavutettavuuden huomioiminen kuntien päätöksenteossa ja 24 kulttuurilaitosten toiminnassa vaatii asioiden nostamista esille ja niiden parempaa tiedostamista. Tämä onkin ensimmäinen askel kohti saavutettavampia kunnallisia kulttuuripalveluja. Lisäksi kentän toimijoiden tulisi jokaisen henkilökohtaisesti miettiä, kuinka he voisivat parantaa saavutettavuutta omassa toimintaympäristössään. Lopuksi haluaisin vielä kohdistaa huomion taiteen ja kulttuurin sosiaaliseen ja kulttuuriseen saavutettavuuteen, joka tarkastelee vähemmistöjä valtakulttuurin rinnalla, ja kyseenalaistaa näin myös instituutioiden edustaman kokemusmaailman ja historian kuvan. Saavutettavuudella on aina kiinnekohta myös rasisminvastaiseen työhön. Vaihtoehtoinen historiankirjoitus tulisi huomioida yleisen rinnalla. Saavutettavuuden parantamisen yleisten linjojen tarkastelu vaatii tuekseen yksikkökohtaista tarkastelua ja selvitystyötä, ja esitetyt näkökulmat tulisi jokaisen kulttuuripalveluita tuottavan yksikön huomioida myös Lappeenrannassa. Apuna saavutettavuuden kehittämisessä voi käyttää esimerkiksi Opetusministeriön koordinoimaa Kulttuuria kaikille -palvelua.57 Keskusteluun kaivataan nyt ennen kaikkea kuntalaisia, jolloin saadaan tarkennuttua tietoa kulttuuripalveluiden kohdentuvuudesta ja vaikuttavuudesta. Toivottavaa olisi lisäksi, että keskustelu käytäisiin vuorovaikutuksessa kulttuuritoimijoihin ja päättäjiin, jolloin aktiivinen osallisuus voisi käynnistää uusia luovuuden prosesseja, hyvinvointia ja kriittistä keskustelua ympäristön tilasta ja elämän arvoista. Erilaiset foorumit voisivat myös selventää eri toimijoiden tehtävänjakoa kulttuuripalveluiden koordinoinnissa paikallisten, kunnallisten, maakunnallisten ja valtiollisten toimijoiden sekä horisontaalisesti taiteilijoiden, instituutioiden, yhdistysten ja yleisön välillä. 2. LAPPEENRANTA KULTTUURIPOLIITTISELLA AGENDALLA Vuonna 2007 Lappeenrannan väkiluku oli 59 286. Vieraskielisten osuus väestöstä oli 3,9 prosenttia ja ulkomaan kansalaisten 2,9 prosenttia. Ikärakenne 25 jakautui niin, että 67,6 prosenttia oli 15–64-vuotiaita, 15,1 prosenttia 0–14vuotiaita ja 17,4 prosenttia yli 64-vuotiaita. Vähintään alimman korkea-asteen tutkinnon suorittaneita oli 25,4 prosenttia väestöstä. Kulttuuripoliittisen tutkimussäätiön ja Suomen Kuntaliiton tekemän tutkimuksen58 mukaan vuonna 2007 kulttuuritoimintaan käytettiin Lappeenrannassa 3,4 prosenttia verotuloista ja käyttötalouden valtionosuuksista. Vertailuksi luvut eri kaupunkien välillä vaihtelivat 2,2 ja 5,2 prosentin välillä. Vuodelta 2006 sama suhdeluku ilman kirjastopalveluja oli 2,0 prosenttia, kun vaihteluväli eri kaupunkien välillä oli 1,3–3,7 prosenttia.59 Taloudellisesti tarkasteltuna osuus kuntien budjeteissa on siis koko maassa varsin pieni. Kulttuuripalvelut ovat peruspalveluita, mutta kuntalaisilla ei ole niihin kirjastopalveluja lukuun ottamatta lainsäädännöllistä oikeutta. Lähes 90 prosenttia Lappeenrannan kulttuuripalveluiden nettokäyttökustannuksista ohjautuu kunnalliseen palvelutuotantoon, ja yksityisille toimijoille jaettavat avustukset ovat vähäiset. Kulttuurin nettokäyttökustannukset60 asukasta kohtaan olivat Lappeenrannassa 146,5 euroa, kaksikielisen Vaasan yllettyä 229,7 euroon ja vastaavasti Vantaan 100,5 euroon. Tässä on huomioitava, että Lappeenrannan kaupunki ei itse tuota taiteen perusopetuksen palveluita vaan jakaa yksityisille oppilaitoksille avustuksia, toisin kuin esimerkiksi Vaasa, missä kaupunki tuottaa suuren osan palveluista itse. Luvuissa näkyy vain Lappeenrannan kaupungin panostama osuus, ei oppilaitosten valtionosuudet eikä käyttäjämaksuista kertyneet kulttuuripalveluihin käytettävät tuotot. Vaasassa kaksikielisyys nostaa henkilötyövuosien määrää, mutta lisäksi kunta on viime vuosina myös erityisesti panostanut taideinstituutioihin.61 Yleisesti ottaen kunnan koolla on väliä kulttuuripalveluiden järjestämisessä62. Suuremmissa kaupungeissa usein myös panostetaan enemmän kulttuuripalveluihin, mikä voi johtua esimerkiksi mittakaavaeduista. Suuremmissa yksiköissä on helpompi tuottaa enemmän ja monipuolisempia palveluita pienemmillä yksikkökustannuksilla. Koulutustasolla on myös vaikutus kulttuuripalveluihin osallistumiseen: korkeammin koulutetut hyödyntävät 26 palveluita enemmän, vaikka aktiivisuutta kyllä löytyy jokaiselta koulutusasteelta. Kulttuuripoliittisesta tutkimuksesta ja strategiatyöstä alueella Kunnallista kulttuuripoliittista tutkimusta on Suomessa tehty vähän. Tällä hetkellä Kulttuuripoliittisen tutkimuskeskuksen edistämissäätiöllä (Cupore) on meneillään laaja kuntien kulttuuripolitiikkaan keskittyvä tutkimushanke, josta on ilmestynyt kaksi raporttia kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista vuosilta 2006 ja 2007, sekä raportti tiedonkeruun pilottihankkeen toteutuksesta, siitä saaduista kokemuksista ja toiminnan kehittämismahdollisuuksista.63 Lisäksi keväällä 2009 samassa tutkimushankkeessa ilmestyi selvityksille pohjautuva kattavampi erillistutkimus paikallisen kulttuuripolitiikan tilasta ja tulevaisuudesta. Lappeenranta on yksi mukana olevista kaupungeista, joita vuoden 2006 tutkimuksessa oli mukana neljätoista, ja vuoden 2007 tutkimuksessa kaksikymmentäkolme. Lappeenrannan kulttuurilautakunta yhdessä kulttuuritoimen kanssa on tehnyt 1980-luvun alussa kattavan Kulttuurisuunnitelman perusselvitysosan sekä 1985 ilmestyneen Kulttuurisuunnitelman tavoite- ja toimenpideosan (1985–1995) 64. Selvityksessä ja suunnitelmassa painottuivat kulttuuri- ja taidepalveluiden tasa-arvoisuus, taiteen henkisten ja aineellisten edellytysten turvaaminen, taiteen elämisen laatuun vaikuttavat ominaisuudet, harrastajaryhmien toimintaedellytysten kehittäminen sekä kulttuuriperinteen säilyttäminen. Toiveet liittyvät paljolti tiloihin, taidekasvatuksen parantamiseen sekä kulttuurihallinnon selkeyttämiseen. Kehittämisvälineinä nähtiin kulttuurihallinto, kulttuurin tutkimus ja taidekasvatus. Selvitysosassa linjattiin Suomen Kaupunkiliiton kulttuuritoimikuntaa mukaillen paikallistason kulttuurisuunnittelua ohjaavat sosiaalista orientoitumista, yhteiskunnallista osallistumista ja persoonallisuutta edistävät tavoitteet. Kuntalaisia haluttiin aktivoida taide- ja kulttuuripalvelujen 27 käyttöön ja heidän vaikutusmahdollisuuksiaan haluttiin lisätä kulttuuripoliittisessa suunnittelussa, aloitteellisuudessa, päätöksenteossa ja toteuttamisessa. Jos vertaa tekstiä nykypäivän kulttuuristrategioihin näkee diskursiivisen eron tasa-arvo- ja hyvinvointipuheesta kilpailukykyyn ja alueiden vetovoimaisuuteen. Kulttuuri ei vielä 1980-luvulla hae olemassaololleen perusteita elinkeinorakenteen ja työllisyyden vahvistajana eikä kulttuuristen vaikutusten arviointi yllä muille poliittisille osa-alueille. Painopiste on ihmisten elinvoimaisuudessa, oman kulttuurisen perinteen tuntemisessa ja yhtäläisissä mahdollisuuksissa kulttuurikentällä. Kulttuurista kestävää kehitystä ajatellen suunnitelmassa nostetaan esille kulttuuriympäristön suojeleminen ja kehittäminen sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaaliminen ja kehittäminen. Kulttuuritoimijoiden mielipide toivotaan huomioitavan (kulttuuri)ympäristön suojeluun ja kehittämiseen liittyvissä hankkeissa. Yhteistyötä halutaan lisätä kaavoitusvirastoon, teknisen toimeen ja kaupunkikuvatyöryhmään. Lisäksi toivotaan taideostoja, prosenttiperiaatteen noudattamista julkisissa hankinnoissa. Toiminta pyrkii lähelle ihmistä – kaupungilta toivotaan tukea kotiseutu- ja asukasyhdistyksille, talkootyönä tehtyyn työhön fyysisen ympäristön kohentamiseksi. Perinteitä ja valmiuksia tulisi luoda omaehtoisten kulttuuriharrastusten ja palvelujen järjestämiseksi. Kulttuuriperinteen vaalimiseen kehotetaan perustettavaksi karjalaisen kulttuurin neuvottelukunta, joka koordinoisi karjalaisen kulttuurin alueellista ja maakunnallista vaalimista, kehittämistä ja tutkimista. Maakunnallinen, Etelä-Karjalan kulttuuripoliittinen toimenpideohjelma, ilmestyi vuonna 199065. Ohjelma keskittyi pitkälti eri taidealojen (elokuvataide, kirjallisuus, kuvataide, musiikki, teatteri, tanssi, taideteollisuus, valokuvaus, rakennustaide, kulttuurihallinto) konkreettisiin ongelmiin ja tavoitteisiin. Kulttuuripoliittisen kehittämistyön kannalta pidettiin tärkeänä jatkossa edelleen pohtia maakunnallisen kulttuurityön sisältöjä ja suuntaviivoja. Ja yleisesti, kulttuuritoimijoiden yhteishengen ja maakunnallisen identiteetin toivottiin 28 vahvistuvan. Toimenpideohjelman taidealakeskeisyys rajaa puheen pitkälti alueen taide-instituutioiden ja taiteilijoiden, sekä harrastustoiminnan olosuhteiden turvaamiseen ja parantamiseen. Taide nähdään pitkälti itseisarvoisena, ja eri aloilla tärkeänä pidetään esimerkiksi tasa-arvoa, tavoitteellista harrastustoimintaa ja asenteiden moniarvoistumista. 1990-luvun loppupuolella julkaistiin puolestaan Matti Heiliön66 kokoama Etelä-Karjalan osaamis- ja kulttuuristrategia. Strategian punaisena lankana oli elinkeinoelämän ja osaavan avainhenkilöstön houkutteleminen alueelle kulttuuri- ja koulutuspalveluiden luoman myönteisen, innovaatioystävällisen, kilpailukykyisen ja tuottavan ilmapiirin myötä. Kulttuurihankkeet nähtiin työllistävyyden lisäksi luomassa kaupallista kysyntää ja tilaisuuksia pienyritystoiminnalle. Kulttuurin sijaan pääpaino oli kuitenkin koulutuksen kehityshankkeissa ja sivistystyössä maakunnan identiteetin vahvistajana sekä vetovoimatekijänä. Strategia ei suuntaa huomiota niinkään ammattitaiteilijoiden ja yleensä luovan työn ongelmakohtiin mutta korostaa järjestörakenteen merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa ja nuoriin painottuvan työn merkityksellisyyttä. Heiliön strategiassa käsitellään jo selvästi laajemmin kulttuurin heijastusvaikutuksia ympäröivään yhteiskuntaan. Lisäksi kaivataan keskustelua ja vuorovaikutusta, toivotaan eheyttävää sosiaalista kehitystä. Maaseutu on herättämässä arvokeskustelua kestävän kehityksen ja ekologisten kysymysten myötä. Kulttuuri- ja sivistystyössä tunnetaan selvästi haitaksi maakunnallisen koordinaation ja verkostotyön riittämättömyys. Kulttuurin kentän ja elinkeinoelämän kohtaamisfoorumiksi ehdotetaan vapaamuotoista neuvottelukuntaa, arvoseminaaria ja toivotaan esimerkiksi muotoiluosaamisen parempaa hyödyntämistä.67 Taiteen ulottuvuuden liittäminen elinkeinoelämään voisi myös kehittää luovia ongelmanratkaisu taitoja, edistää ihmisten henkistä kehitystä ja inhimillisyyttä organisaatiokulttuureissa. Seuraava maakunnallinen kulttuuristrategia, Luovuus sitoo sirpaleita68, valmistui kymmenen vuotta myöhemmin Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutissa. Strategia sai alkukipinän Etelä-Karjalan 29 liiton kulttuurityöryhmässä, jossa koettiin tärkeäksi tehdä kulttuurisektorille oma strategia, ja tuoda kulttuuri näkyväksi, omaksi kokonaisuudekseen maakuntaohjelmassa. Strategiassa nähtiin kulttuuri itseisarvollisena mutta myös laajasti ympäröivässä yhteiskunnassa vaikuttavana, hyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta luovana, vuoropuhelua ja identiteettiä vahvistavana voimana. Maakunnalliseksi kulttuurivisioksi määriteltiin: Etelä-Karjala tunnetaan kulttuurimaineisena maakuntana, jossa kulttuuri on alueellisesti monimuotoista ja elinvoimaista, kansainvälistä ja korkeatasoista. Luovat toimialat ja kulttuuriyrittäjyys kukoistavat ja monipuolistavat elinkeinoelämää ja kilpailukykyä ja luovat uusia työpaikkoja. Luovuus, iloinen yhdessä tekeminen, taiteiden ja kulttuurin itseisarvon tunnustaminen ja monimuotoinen arvostaminen ovat vahva osa eteläkarjalaisuutta. Ja maakunnallisiksi tavoitteiksi listattiin: Lasten ja nuorten kulttuuri kukoistaa: luovuus, kulttuuriaktiivisuus ja myönteisyys lisääntyvät. Kulttuuri ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä; luovuus lisää positiivista asennetta ja sitä kautta myös alueen elinvoimaisuutta. Luova talous ja kulttuuriyrittäjyys luovat uusia työpaikkoja sekä innovaatioja synenergiailmapiiriä ja edistävät alueen taloutta. Kulttuurista tasa-arvoa pidetään maakunnassa tärkeänä, alueellisen yhteistyön lisääminen luo sosiaalista pääomaa. Omaleimainen eteläkarjalainen henki kannustaa huolehtimaan kulttuuriperinnöstä ja -ympäristöstä ja motivoi kulttuurimatkailun kehittämistä. Maakunnassa edistetään vuoropuhelua eri kulttuureista tulleiden ihmisten välillä ja hyväksytään aidosti moniarvoinen ja -kulttuurinen eteläkarjalaisuus. Nämä suuntaviivat kulkevat edelleen mukana tässä selvitystyössä. Lappeenranta on yhtälailla Etelä-Karjalaa, kunta osa maakuntaa ja näin strategioidenkin on hyvä puhaltaa yhteen hiileen. Kulttuuripalvelustrategiassa keskiössä on kuitenkin kunnan kehyksissä tuotetut kulttuuripalvelut ja näkökulma 30 on selkeästi rajatumpi. Strategiassa tuotiin esille myös tarve yksityiskohtaisemmalle selvitystyölle, mihin tämä kulttuuripalvelustrategian selvitysosa pyrkii puolestaan Lappeenrannan osalta vastaamaan ja toisaalta edelleen ohjaamaan eri toimijoita jatkotutkimuksen tekemiseen. Kulttuuri osana muuta kunnallispolitiikkaa Kilpailu asukkaista ja yrityksistä on nykypäivän kunnallispolitiikkaa. Pohditaan, kuinka houkutella veronmaksajia alueelle, kuinka kuunnella eri ikäryhmien ja eri sosioekonomisessa asemassa olevien ihmisten tarpeita ja toiveita. Entä kuinka vastataan maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyviin kysyviin? Ja kuntatalous, kuinka se pidetään kunnossa huoltosuhteen heiketessä ja erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluista kertyvien kustannusten kasvaessa? Kuntien välistä yhteistyötä halutaan tiivistää ja hakea synenergiaetuja eri toimintoja yhdistämällä ja kustannuksia jakamalla. Ideaalitilanteessa veroprosentti pidetään alhaisena ja palvelut tuotetaan kustannustehokkaasti. Lappeenranta 2008-strategiassa69 kaupungin odotetaan edelleen kasvavan kaakkoisen Suomen maakunnallisena keskuksena. Kaupungin tavoitteena on olla uusia asukkaita ja yrityksiä positiivisella ilmapiirillä houkutteleva kaupunki. Toimintaympäristön muutokseen halutaan varautua erityisesti terve kuntatalous, hyvät palvelut ja kilpailukyky turvaten. Kaupunkivisio näkee Lappeenrannan viihtyisänä, vetovoimaisena ja turvallisena asukkaiden kaupunkina, sekä lisäksi kilpailukykyisenä ja kansainvälisenä yliopistokaupunkina. Entä mikä on kulttuurin paikka näissä linjavedoissa? Hyvien, asukkaiden tarpeista lähtevien palveluiden sekä kansainvälistymiseen liittyvien tavoitekohtien alla puhutaan Lasten ja nuorten kulttuurikaupungista sekä maahanmuuttajille, kansainvälisille opiskelijoille ja paikallisille asukkaille luotavista kanssakäymisen mahdollistavista tiloista – näillä viitataan 31 edelleen järjestö- ja urheiluseuratoimintaan sekä Sammontoriin. Kaikilla toimialoilla tulisi hyödyntää tilaaja-tuottajatoimintamallin etuja, sekä edesauttaa toimivien palvelumarkkinoiden syntyä ja olemassa oloa. Toimialakohtaisessa tarkastelussa kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden visio vuosille 2005–2008 määritellään seuraavasti: ”KULTTUURI ON KIINTEÄ OSA KAUPUNGIN ELINKEINOSTRATEGIAA. Lappeenranta tunnetaan omaleimaisena ja kulttuuriltaan vetovoimaisena maakuntakeskuksena. Kulttuuri tukee alueen talouselämän kehitystä tarjoamalla kaupungin vetovoimaa lisääviä palveluja, edistämällä luovan talouden työpaikkamäärien kasvua sekä antamalla oman lisänsä eurooppalaisen ja kansainvälisen kaupunki-ilmapiirin rakentumiselle. Kulttuuripalveluja tuotetaan yhteistyössä kaupungin taidelaitosten, ammattitaiteilijoiden, kulttuurijärjestöjen ja -yhteisöjen kanssa alueen asukkaille, turisteille, taiteen harrastajille ja -opiskelijoille sekä ammattitaiteilijoille.” 32 Tavoitteita, joita vuodelle on asetettu: Kirjastopalvelujen tehostaminen Kulttuuripalvelujen seudullista yhteistyötä lisätään Kulttuuripalvelu- ja tapahtumastrategia vuoteen 2008 mennessä Teatterin peruskorjaus ohjelmakauden lopulla Vanhojen rakennusten saneeraus kulttuurikäyttöön Toimenpiteitä, joilla näihin vastataan: suunnitelmat ja keskustelut seudullisen yhteistyön lisäämisestä laaditaan kulttuuripalvelu- ja tapahtumastrategia esitys Saimaa Sinfoniettan perustamisesta teatterin peruskorjauksen valmistelu palvelutarjonnan sopeuttaminen annettuihin talousraameihin Visio myötäilee selkeästi elinkeinoelämää ja kulttuuri nähdään taloudellista kasvua, kilpailukykyä ja vetovoimaa tuovana tukitoimintona. Raja-alue ei visiossa näy, vaan ennemmin halu profiloitua eurooppalaiseksi ja kansainväliseksi kaupungiksi. Kulttuuri nähdään vahvasti imagollisena tekijänä. Pyrkimys olla mukana varteenotettavana toimijana kaupungin elinkeinoelämässä kuvaa hyvin sitä diskursiivista muutosta, jota poliittisen legitimiteetin saavuttamiseksi nykypäivänä tarvitaan. Ollakseen uskottava toimija, on osoitettava toiminnasta saavutettava välillinen ja välitön taloudellinen hyöty. Kunnat esiintyvät ennemmin liikelaitoksina, ja tämä tulee huomioida myös kulttuuripalvelujen tarpeellisuutta perusteltaessa. Muutos puhetavoissa on mielenkiintoinen. Kulttuurisia vaikutuksia on kuitenkin mahdollista nähdä myös muilla kuntapolitiikan sektoreilla, niin paikalliset kuin seudullisetkin rajat läpäisevänä. Muilla hallintokunnilla, kuten kunnanhallituksella voi olla merkittävä asema esimerkiksi sen jakamien avustusten suhteen. Lappeenrannassa vuonna 2007 kaupunginhallitus jakoi 220 000 euroa avustuksia kulttuuritoimijoille kulttuuri-lautakunnan jakamien avustusten lisäksi, ja nuorisotoimen kautta kanavoitui 8000 euroa kulttuuritoimintaan. Kaupunginhallituksen avustukset käsittävät tosin kulttuurin käsitteen hyvin laajasti, ja pääosa avustuksista menee muuhun kuin itse taiteellisen työn tukemiseen. Vuoden 2007 kustannuksiin sisältyivät ainakin Sataman tapahtumat: Hiekkalinna ja Huvisatama (70 000€), Lappeen pitäjän ja Nuijamaan kunnan historioiden kirjoittaminen (39 384 €), Valtakunnalliset laulukilpailut (28 410 €), Linnoituksen Yö (25 000 €) ja Lasten Kalenat (7 900 €).70 Lisäksi vuosittain avustetaan urheilutapahtumia, asukas- ja kyläyhdistystoimintaa, tila-avustuksia, erilaisia työllisyys- ja sosiaalisia projekteja, sekä sivistysliittoja ja -opistoja. Lappeenrannan nuorisotoimi organisoi myös kulttuuritoimintaa, jota varten on oma kulttuurituottaja. Esimerkiksi keväällä 2009 paikkakunnalla järjestettiin valtakunnallinen Nuori kulttuuri -tapahtuma, Teatris. Tapahtuma kokoaa yhteen nuoria teatterinharrastajia ympäri Suomen. Yhteistyökumppaneina ovat Suomen teatteriharrastajaliitto, Työväen näyttämöidenliitto, 33 Nuorisoseurojen liitto sekä Kaakkois-Suomen taidetoimikunta. Tapahtuma liittyy Opetusministeriön koordinoimiin Nuori kulttuuri -tapahtumiin, joita järjestetään vuosittain nuorille taiteen harjoittajille. Ideana on, että nuoret saavat mahdollisuuden esittää omia taitojaan ja kohdata muita taiteen harrastajia. Valtakunnallisten tapahtumisen lisäksi verkostossa järjestetään aluetapahtumia, joissa kunnat tekevät yhteistyötä lääninhallitusten kanssa. Lisäksi opetus- ja kasvatuspuolella järjestetään kulttuuritoimintaa yhteistyössä kulttuuritoimen kanssa. Koululaisten iltapäiväkerhotoiminta sekä Kulttuuripolku-projekti, jotka esittelen tekstissä myöhemmin, kuuluvat tähän kategoriaan. Muiden kunnan palvelusektoreiden yhteistyöstä ja vaikutuksesta kulttuurisektoriin tulee mainita vielä tekninen toimi, joka huolehtii kaupungin veistosten ja muistomerkkien kunnosta sekä kulttuurilaitosten tiloista. Lappeenrannan strategiaohjelmaan merkityistä toimenpiteistä kulttuuripalveluiden vaikutukset voitaisiin edelleen huomioida esimerkiksi väestön ikääntymisestä aiheutuvissa tarpeissa. Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksella (Socom) on ollut Terveyttä ja hyvinvointia kulttuurista senioreille -hanke, jossa tutkittiin taiteen sekä kulttuurisen osallistumisen merkityksiä ja mahdollisuuksia ennaltaehkäisevässä ja kuntouttavassa vanhustyössä. Tavoitteena on ikäihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi, kulttuurinen tasa-arvo – ikäihmisten näkeminen taide-elämysten vastaanottamisen lisäksi myös taiteen tekijöinä. Yksi hankkeen helmistä oli edelleen Lappeenrannan palvelukeskussäätiön Kauppakadun yksikössä toimiva kulttuurikahvila, jossa ikääntyneet voivat tuoda esille omaa osaamistaan esimerkiksi taidenäyttelyissä ja runoilloissa, tai osallistua vaikkapa taidepienryhmiin. Kahvila toimii myös oivana vertaistukiverkkona ja tiedonvälittäjänä, sosiaalisena tukimuotona ja vuorovaikutteisena kohtauspaikkana ikääntyneille. Lisäksi toiminta on jatkunut Taikinamäen yksikössä vaihtuvien taidenäyttelyiden muodossa. Toimintaan osallistuneilta ikäihmisiltä kerätty palaute oli kokonaisuudessaan todella hyvää, mikä on osoitus siitä, että kulttuuri- ja taidepalveluille on sekä tarvetta että kysyntää. 71 Sosiaali- ja terveyspuolella 34 strategiaohjelmaan listatuista tavoitteista sosiokulttuurisia toimintamenetelmiä voitaisiin hyödyntää lisäksi mm. ongelmaperheiden selviytymistä tukevissa toimissa. Kaupunki elinympäristönä sisältää kulttuurisen ulottuvuuden. Jos asukkaiden viihtyvyyteen halutaan vaikuttaa, tulee se tehdä yhteydessä paikalliseen kulttuurimiljööseen. Taide- ja kulttuuritoimintojen huomiointi niin asuntorakentamisessa, kuin liikenne- ja viestintäjärjestelmien uudistushankkeissa tarjoaisi uudenlaisia näkökulmia. Lappeenrannassa on tehty Asukkaille hyvä Lappeenranta 2012 kehittämissuunnitelma, jossa perusajatuksena on asukkaiden omaehtoisen osallisuuden ja vaikuttavuuden lisääminen kaupungin kehittämisessä. Kehittämistyössä ovat mukana kaupunkiraadin alaisena viisi alueraatia ja asukasyhdistykset sekä maaseututiimi ja kylätoimikunnat. Lisäksi on perustettu lähiötoimikunta, joka toimii kaupunkiraadin kanssa viestinvälittäjänä kaupunginkansliaan. Kaupunginjohtaja, kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus sekä tulevaisuusjaosto ovat vuorovaikutuksessa aluetoimijoihin kaupungin suunnittelu- ja kehittämisyhteistyössä. Kulttuuripalveluiden kannalta mielenkiintoisena Alueiden kehittämissuunnitelmassa esiintyy Lauritsalassa sijaitsevan Saimaan Osuusauton hallin (Osula) hyödyntäminen taiteiden ja kulttuuriharrastusten käyttöön. Rakennus edustaa kulttuurihistoriallisesti vanhaa Lauritsalaa, joten sen toivotaan säästyvän, mutta käyttötarkoitusta toivottaisiin siirrettävän yritystoimijoilta kulttuuritoimijoille. Taide nähdään miljööseen hyvin sopivana, positiivisen imagon tuojana, ja myös Saimaan kanavan ja Lauritsalan kartanon matkailullisia tavoitteita tukevana. Matkailuun liittyen kiinnostavaa on, että esimerkiksi Tali-Ihantala -museo on täysin Selman, Lappeenrannan seudun elinkeino ja matkailu Oy:n alla. Mikä on kulttuurin mitta tässä hankkeessa? Entä mikä on tavoiteltu imago, ja kuinka se kiinnittyy kulttuurimiljööseen? Paikalliskulttuuria tuotteistettaessa matkailu-elinkeinoksi tai hyödynnettäessä matkailun markkinoinnissa, tulisi ensisijaisesti miettiä, mitä elävä paikalliskulttuuri oikeastaan on ja mikä siinä on ”aitoa ja autenttista”72. 35 Paikalliskulttuurin, historian ja nykypäivän kohtaamiseen ottaa kantaa myös vuonna 2007 julkaistu Lappeenrannan arkkitehtuuriohjelma73. Rakennetulle ympäristölle kohdennetuissa tavoitteissa ja toimenpiteissä korostetaan kaupungin kerroksellisuutta ja kaupungin identiteetin suhdetta elettyyn tilaan ja rakennettuun ympäristöön. Rakennusperintö heijastaa kaupungin historiaa, arvoja ja elintapoja. Erilaisia muutos- ja kasvupaineita pyritään hallitsemaan kestävän kehityksen ehdoilla heikentämättä palveluja tai ympäristön laatua. Rakennussuojelun osalta tavoitteena on etsiä vanhoille rakennuksille uusia ympäristöön soveltuvia ja toimintaa rikastuttavia käyttömuotoja. Lisäksi eri-ikäisille kaupunkilaisille pyritään luomaan kohtaamispaikkoja ydinkeskustaan ja aluekeskuksiin alueiden erityispiirteitä noudattaen. Mainitun Lauritsalan Osulan hyödyntäminen kulttuuritoimijoille noudattaisi ohjelman linjaa ja olisi selkeä huomionosoitus vuorovaikutteisemman kaupunkikuvan puolesta. Kulttuuripalveluita ajatellen arkkitehtuuriohjelman toimenpiteisiin on sisällytetty myös kaupunkikulttuuriselvityksen tekeminen, mikä tarkoittaisi nykyisten kulttuuri- ja liikuntatapahtumien kartoitusta ja erityispiirteiden arviointia sekä esitystä lisätarpeista. Kulttuuripuolelta tähän on ainakin osittain vastannut Humanistisen ammattikorkeakoulun tapahtumatuotannon tilaa ja kehittämismahdollisuuksia selvittänyt hanke.74 Kaupunkiympäristön lisäksi kulttuuristen vaikutusten huomioiminen on saanut jalansijaa myös maaseudun nykytilaa, menneisyyttä ja tulevaisuutta tarkasteltaessa. Maaseudun kehittämisessä kulttuuri nähdään laajan määritelmän valossa edistämässä yhteisöjen omia luovia ratkaisuja ja toimintana oman hyvinvoinnin rakentamisessa. Maaseutu on yhtälailla kohdannut uusia elämäntapoja ja kulttuurisia arvoja, vaikuttaen eri sukupolvien ja sosiaalisten ryhmien välisiin suhteisiin ja elinympäristöön. Kulttuuri on huomioitu myös maaseudun kehittämisohjelmissa, joissa sen nähdään tukevan työllisyyttä ja yrittäjyyttä, sekä ylläpitävän asukkaiden elämänlaatua ja hyvinvointia. 75 Jyväskylän yliopistossa on meneillään Kulttuurinen kestävyys maaseudulla -tutkijakoulu, jonka tavoitteena on tuottaa monitieteisesti perusteltua 36 tietoa perustuotannon ja palvelujen vaikutuksesta maaseudun kulttuuriseen kestävyyteen. Kestävyyden kannalta oleellista on, kuinka paikallisten ihmisten arvot tulevat huomioiduiksi maaseutua kehitettäessä sekä mikä on muutoksen tahti ja kenen ehdoilla se tapahtuu.76 Kulttuurisesti kiinnostavana esiintyvät esimerkiksi kylämarkkinat kulttuurisiin perinteisiin ja miljööseen kiinnittyvänä tapahtumana. Markkinat tuovat esille paikallista osaamista ja kokoavat ihmiset yhteen linkittäen nykypäivän historiaan merkittävänä kauppatapahtumana. Myös maaseutu-matkailuun liitetään usein kulttuurisia piirteitä ja haetaan kosketusta aitoon maalaisympäristöön, alkuperäiseen elämäntapaan. Lappeenrannan maaseutuohjelmassa 2007–201377 viitataan maaseudun kylä- ja asukastoimintaan yhteistoiminnan kulttuurina, jota tukemalla kaupungin on mahdollista vahvistaa myös asukkaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia alueella. Kulttuuripalveluista mainitaan erikseen kirjastopalvelut, jotka kirjastoauton ja kahden maaseutualueen kirjaston, Nuijamaan ja Vainikkalan, voimin palvelevat seudun ihmisiä. Lisäksi Lappeenrannassa pyörii vuoden 2011 kesäkuun lopulle asti Kylät kaupungissa -hanke. Hanketyössä on mukana maaseutukylän asukkaita ja yrittäjiä, kylä- ja asukasyhdistyksiä, järjestöjä sekä kaupungin ja hallintokuntien päätöksentekijöitä. Tavoitteena on jalkautua kyliin ja kartoittaa palvelutarpeita sekä edelleen vahvistaa toimijoiden verkostoitumista ja omaehtoista kylätoimintaa. Lisääntyneen vuorovaikutteisuuden nähdään myös lisäävän sosiaalista pääomaa ja vähentävän ennakkoluuloja maaseudun ja kaupungin välillä.78 3. KUNNALLISET KULTTUURILAITOKSET Lappeenrannan kulttuuripalvelustrategiaa varten olen perehtynyt niin kunnallisten kuin kunnan tukemien taidelaitosten toimintaan. Tässä kappaleessa esiintyvät tiedot perustuvat pääosin tekemiini haastatteluihin kunnallisissa kulttuurilaitoksissa. Lisäksi olen tutustunut toimintaan instituutioiden 37 toimintakertomusten ja valtakunnallisten taiteen keskusjärjestöjen tietopalveluiden ja aiheeseen liittyvien julkaisujen kautta. Lappeenrannassa kunnallisia kulttuurilaitoksia ovat Lappeenrannan museotoimi, Lappeenrannan kaupunginteatteri, Lappeenrannan kaupunginorkesteri ja Lappeenrannan maakuntakirjasto. Lisäksi kaupungissa toimii yleinen kulttuuritoimi, joka yhdessä Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran kanssa ylläpitää Galleria Pihattoa. Museoilla ja kirjastolla on myös alueellisia ja maakunnallisia vastuutehtäviä. Kunnallisina laitoksina yksiköt ovat kulttuurilautakunnan alaisuudessa. Kunta on toiminnan päärahoittaja ja tämä tuo tiettyä turvallisuutta toiminnan jatkuvuudesta. Laskematta mukaan kirjastopalveluja, asukasmäärään suhteutettuna kaupungin tuki taide- ja kulttuurilaitoksille oli vuonna 2007 noin 81 euroa, kokonaisuudessaan noin 4,8 miljoonaa euroa. Henkilötyövuosia oli 109. Jos kustannusten jakaantumista tarkastellaan museoiden, teatterin ja orkesterin kesken huomataan, että teatterin osuus on 49 prosenttia, museoiden 27 ja orkesterin 23.79 Ja kun mukaan luetaan kirjastopalvelut ja yleinen kulttuuritoimi, jakautuvat nettokäyttökustannukset asukasmäärään suhteutettuna seuraavasti (euroa/asukas): Kirjastopalvelut 44,1 Teatteri 40 Museot 22,3 Orkesteri 19,1 Yleinen kulttuuritoimi 5,7 Kokonaisnettokäyttökustannuksista kirjastopalveluiden osuus vuonna 2007 oli 30,1 prosenttia, ja vastaavasti taide- ja kulttuurilaitosten (teatteri, orkesteri, museot) 55,5 prosenttia, taiteen perusopetuksen 7,9, yleisen kulttuuritoimen 3,9 prosenttia, sekä muiden hallintokuntien osuus 2,6 prosenttia. Kulttuuripoliittisesti tarkasteltuna painotukset ovat selvästi kirjastopalveluissa sekä teatterissa. Yleisen kulttuuritoimen asema on valtakunnallisestikin suhteellisen pieni verrattuna vahvemmin institutionalisoituihin taide- ja kulttuurilaitoksiin. Yleisen kulttuuritoimen alle mahtuu 38 usein kuitenkin hyvin monimuotoista toimintaa ja sen kautta jaetaan avustuksia yksittäisille taiteilijoille sekä taide- ja kulttuuriyhdistyksille. Lappeenrannassa yleisen kulttuuritoimen budjetista menee lisäksi suurin osa kunnalliseen toimintaan, jolloin yksityisille toimijoille jaettavat avustukset jäävät minimaalisiksi. Erityisesti yleisen kulttuuritoimen osalta ero muihin Suomen kuntiin on suuri: Lappeenrannassa asukasta kohti jaetaan 5,7 euroa, kustannusten vaihteluvälin ollessa koko maassa viidestä 26,2 euroon.80 Useissa Suomen kunnissa osa taide- ja kulttuurilaitoksista toimii yksityisinä toimijoina, mutta Lappeenrannassa kaikki ovat vielä kunnallisia. Kunnallinen päätöksentekokoneisto ja päätöksentekoprosessi koetaan kuitenkin ajoittain liian hitaaksi ja raskassoutuiseksi. Itsenäisempänä organisaationa toimiminen lisäisi liikkumatilaa ja vapautta, ja mahdollistaisi valtionosuuksien siirtymisen suoraan itse toimijoille, mikä ei ole ollut Lappeenrannassa itsestäänselvyys – kunnalla on oikeus siirtää kohdennetut osuudet yleiskatteeseen. Lisääntyneeseen itsenäisyyteen, tapahtui se sitten esimerkiksi yhtiöittämisen kautta, liittyy riski heikoista tuotantovuosista. Taiteen kentällä vuodet eivät toista itseään, menestyksekkään kauden jälkeen voi seurata laskusuhdanne. Erilaisia vaihtoehtoja mahdollisten budjettialijäämien korjaamiseksi tulisi miettiä. Kunnallisen laitoksen ei ole mahdollista kerätä puskurirahastoa huonojen vuosien varalle, mutta mahdollistuisiko tämä itsenäisemmän yhtiömuodon kautta? Toinen vaihtoehto voisi olla vuosittaisten sopimusten ja tulostavoitteiden pidentäminen viisivuotisiksi, jolloin toiminnalle jäisi enemmän liikkumatilaa. Vapauden lisäksi toiminnassa korostuu vastuu – yksiköiden pitää pystyä perustelemaan toimintansa tarpeellisuus myös huonoina vuosina, jotta kunnan tuki toiminnalle säilyy. Kulttuurilaitosten budjettien vähäinen liikkumavara koskettaa kaikkia kunnallisia kulttuuripalveluita. Sairastumisista johtuva menonlisäys voi saada budjetin natisemaan liitoksistaan. Jos resursseja lisättäessä nostetaan samalla tulotavoitetta, eivät resurssit vapaudu niinkään toiminnan laadulliseen kehittämiseen vaan toiminnalle haetaan määrällistä lisäystä. Kävijämäärien ja rahallisten tuottojen tuijottamisen sijaan tulisi huomioida myös 39 muita instituutioiden yhteiskunnallisia tehtäviä. Kuratoinnin ja lehtoroinnin kautta on mahdollista kohdentaa palveluita myös sellaisiin ryhmiin, jotka eivät palveluja jostain syystä tunne omakseen. Museoissa myös tutkimustyöllä on oma tärkeä asemansa. Lisäksi erilainen työpajatoiminta aktivoi kaupunkilaisia ja sitä on mahdollista tehdä räätälöidysti eri kohderyhmille. Tätä kautta laitokset avautuvat ulospäin ja havainnollistavat niissä tehtävää työtä. Ennen toiveita kasvavista kävijämääristä tulisi pitää huoli siitä, että instituutiot voivat toteuttaa laadukkaasti perustoimintojaan. Tätä kautta myös kaupunkilaisten kokemusta kulttuuripalveluiden vaikuttavuudesta on mahdollista lisätä. Eri asiakasryhmät on pyritty ottamaan huomioon taidelaitosten toiminnassa. Suurimpana haasteena on keski-ikäisten ja erityisesti miesten tavoittaminen palveluiden äärelle. Mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi lapsille, nuorille, maahanmuuttajille ja ikääntyneillekin järjestetään työpajatoimintaa. Teatterin ja orkesterin ohjelmistossa yleisön toiveet otetaan huomioon ja esitysten ajankohtia pyritään järjestämään kohderyhmät huomioiden. Tilakysymys koskettaa jollakin tasolla suurinta osaa palvelun tarjoajia. Orkesteri tarvitsee toimivamman konserttisalin ja teatterin toiveena on uusi teatteritalo. Lisäksi kulttuuritoimi puhuu uuden kulttuuritalon puolesta. Esitystilalla on suuri merkitys esitysten toimivuuden kannalta. Erityyppiset esitykset vaativat erilaisia tiloja, sekä pieniä että suuria. Esittävän taiteen ydin on yleisön ja esiintyjien välisessä vuorovaikutuksessa. Myös esteettömyys on hyvin tärkeä osa kulttuuripalvelujen saavutettavuutta. Kulttuuripalveluiden vaikuttavuuden lisäämiseksi myös tietoisuutta kulttuuripalveluista tulisi lisätä. Tämä edellyttää toiminnan laadun ja mahdollisuuksien tunnistamista ja arvostamista päättäjien taholta. Kulttuuripalveluiden nostaminen selkeämmin esille kaupungin profiilissa voisi edelleen lisätä kaupunkilaisten ymmärrystä paikkakunnan laadukkaista palveluista. Kulttuuripalvelut tulee kohdentaa ensisijaisesti paikallisille kulttuurin kuluttajille. Hyvinvoiva kaupunki näyttäytyy elinvoimaisena myös ulospäin ja 40 houkuttelee ihmisiä tutustumaan aktiiviseen kaupunkikuvaan. Arvostus omaa elinympäristöä kohtaan voi syntyä osallisuuden kokemuksista ja vaikuttamisen mahdollisuuksista. Lisätutkimusta tarvitaan kulttuuripalveluiden kohdentuvuudesta. Museolla ilmestyi kevään 2009 aikana saavutettavuuskartoitus ja toiminnassa on mukana eri asiakasryhmistä koostuva kävijäraati, jonka kanssa museon kehittämistoimintaan saadaan vuorovaikutteisuutta. Tätä voisi soveltaa myös muiden palveluntarjoajien keskuudessa. Taiteen tehtävä on herättää ajatuksia ja keskustelua. Taiteen avulla on mahdollisuus ottaa kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin ja yksilöitä koskettaviin ilmiöihin. Avoimuutta ja vuorovaikutteisuutta instituutioiden ja kaupunkilaisten kanssa kaivattaisiin lisää. Kulttuurilaitokset ovat olemassa kaikkia lappeenrantalaisia varten ja ne voivat edelleen kehittää ihmisten aktiivisuutta, voimaantumista ja vastuun kantamista omasta elämästään ja elinympäristöstään. Raja-alueen ja Venäjä-yhteyksien hyödyntäminen on koettu myös tärkeäksi. Erityisesti venäjänkielisten lappeenrantalaisten ja venäläisten matkailijoiden tavoittaminen palveluiden äärelle koettiin haasteeksi, mutta myös ennen kaikkea mahdollisuudeksi. Jo tehdyt avaukset esimerkiksi teatterin puolelta toimivat hyödyllisenä esimerkkinä muillekin. Eri toimintamallien jakamisen lisäksi toimijoiden välistä yhteistyötä voisi syventää myös markkinoinnissa. Tiukkaan puristettu taloudellinen tilanne voi synnyttää kilpailuasetelmia kulttuuritoimijoiden välille, jolloin yhteistyön sijaan aletaan ennemminkin puolustaa omaa kenttää, omia investointeja ja osuutta resursseista. Haaste piilee yhteisen tavoitetilan ja yhteistyön kanavien saavuttamisessa. Tämä vaatii pyöreänpöydän neuvotteluja ja priorisointia esimerkiksi hankesuunnittelussa. Lisäksi henkilöstön hyvinvoinnista ja työmotivaatiosta huolehtiminen on koko sektorin menestymisen ehdoton edellytys. Sisäinen innostus ja työn merkityksellisyyden kokeminen on ensisijaisesti henkilökohtaista, ja sitten yhteisöllistä. Innostunut ja motivoitunut työyhteisö näkyy myös ulospäin, ja tämä on koko kulttuuripalveluiden strategisen suunnittelun lähtökohta. 41 Ensisijaisesti tulee voimistaa sektorin sisäistä hyvinvointia, jonka jälkeen voidaan edistää kulttuuripalveluiden vaikuttavuutta muilla kunnallisilla palvelusektoreilla, ja integroituna osana aluekehitystyötä. Lappeenrannan museotoimi Museoiden toiminnan tavoitteena on ylläpitää ja lisätä kansalaisten tietoisuutta kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään. Museoiden tulee myös harjoittaa ja edistää alan tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä tallentamalla, tutkimalla, säilyttämällä ja asettamalla näytteille esineitä ja muuta aineistoa ihmisestä ja hänen ympäristöstään.81 Maakunnallisena museona EteläKarjalan museo ohjaa ja edistää alueellista museotoimintaa sekä koordinoi paikallismuseoiden yhteistyötä. Myös nykykulttuurin tallentaminen ja suhteuttaminen menneeseen on museolaitoksen tärkeimpiä asiantuntijatehtäviä.82 Lappeenrannan museotoimen piiriin kuuluu Etelä-Karjalan museon ja Etelä-Karjalan taidemuseon lisäksi Ratsuväkimuseo, Wolkoffin talomuseo, Joutsenon pitäjänmuseo sekä Tasihinin talon Galleria Laura, jossa on jatkuva virtuaalinäyttely käsityöneuvos Laura Korpikaivo-Tammisesta sekä kerran vuodessa museon oma näyttely. Muutoin tila on vuokrattu Taito Etelä-Karjala ry:lle. Yksityisiä museoita alueella ovat Kanavamuseo, Etelä-Karjalan Lottamuseo, Nuijamaan pitäjänmuseo, Karjalan ilmailumuseo, Kaukaan tehdasmuseo, Etelä-Karjalan automuseo, Joutsenon pitäjäntupa ja Joutsenon salotupa. Museon perusrahoitus tulee kunnalta, jonka kautta museo kunnallisena laitoksena saa myös valtionrahoitusta. Lappeenrannassa on ollut ongelmia saada valtion kohdistamia tukia suoraan kunnan hallinnoimille kulttuurilaitoksille. Nyt kun rahat kohdennetaan suoraan museolle, on vastapainoksi museon tulotavoitetta budjetissa kasvatettu niin, että jos museo pyrkii ne saavuttamaan, on tilanne +/- nolla. Työn laadullinen kehittäminen sivuutetaan tässä määrällisillä tavoitteilla. Perusrahoituksen riittämättömyys näkyy tutkimustoiminnan näivettymisenä, joka nykypäivänä tarkoittaa lähinnä 42 tietopalvelua asiakkaille. Museon rakennustutkija tekee tutkimustyötä mutta sekin on paljon esimerkiksi lausuntojen antamista kaavoittajille. Amanuenssit vastaavat aluetyöstä, näyttelyistä ja kokoelmahankinnoista. Toiminnan rahoitus palvelee kädestä suuhun mentaliteetilla ja markkinoinnissa on säästetty paljon. Tämä vaikuttaa näkyvyyteen, joka on kuitenkin edellytys jos esimerkiksi sponsorirahoitusta aiotaan tulevaisuudessa havitella lisää. Perusrahoituksen lisäksi museolla on käytettävissään hanke- ja projektirahoitusta. Rahoitusta haetaan määräajaksi ja se kohdistuu lähinnä näyttelytoimintaan, jonka yhteydessä voi olla esimerkiksi ekskursioita ja seminaareja. Projekteihin on haettavissa erillisrahoitusta museoliitolta, museovirastolta, Opetusministeriöltä, lääninhallitukselta ja eri säätiöiltä83. Isoissa näyttelyprojekteissa on paljon EU-rahoitusta. Projekteilla on kuitenkin aina alku ja loppu, ja ne nivoutuvat jonkun tietyn teeman ympärille. Museotyön pitkäjänteiseen ja jatkuvaan toimintaan tarvittavaa perusrahoitusta se ei saisi korvata. Esimerkkejä erityyppisistä projektirahoituksella toteutuneista hankkeista ovat Lappeenrannan rakennusperintöä kartoittava Rakennettu Lappeenranta -hanke; EU-rahoitteinen, verkostoja Venäjälle tavoitteleva The Northern Renaissance – New Dialogue of Cultures (Pohjoinen Renessanssi – uusi kulttuurien välinen vuoropuhelu) -hanke sekä lapsille ja nuorille Museoviraston harkinnanvaraisella avustuksella toteutettu Hei Hoplaa! -nettisivuhanke84. Museo on palveleva, julkinen laitos. Tuloja museo saa pääsylipuista, museokaupan tuotteista ja kiinteistövuokrista. Koko toimintatuloista pääsylippujen osuus on noin 5 prosenttia, joten museo voisi tulotavoitteiden laskiessa toimia myös ilman pääsymaksuja. 85 Ilmaisen sisäänpääsyn myötä museolla olisi asiakasmäärien noustessa mahdollisuus parantaa vaikuttavuuttaan ja saavutettavuuttaan alueella. Ilmainen sisäänpääsy kuukauden ensimmäisenä perjantaina on vilkastuttanut selvästi museoissa käyntiä. Näyttelytoiminnan lisäksi museo järjestää kulttuuriperintökasvatusta erilaisten seminaarien ja työpajojen yhteydessä. Museon pedagoginen puoli tulee hyvin esiin esimerkiksi vuonna 2005 ensimmäistä kertaa järjestetyn 43 Vauvat maalaa -työpajan yhteydessä sekä keväällä 2009 yhteistyössä Lappeenrannan kylpylaitoksen kanssa järjestetyssä omaishoitajien ja hoidettavien museovierailujen pilottiprojektissa. Pilotti on myös hyvä esimerkki taide- ja kulttuuripalveluiden käytöstä osana sosiaali- ja terveyspalveluita. Lehtorointiin olisi enemmänkin kävijöitä ja tulijoita, mutta se vaatii lisäresursseja. Työpajojen organisoinnissa käytetään apuna harjoittelijoita mahdollisuuksien mukaan. Pääosa museon henkilökunnasta osallistuu kuitenkin näyttelytoiminnan pyörittämiseen. Museon toimintaa ohjaa tarkoitus huomioida eri kohderyhmiä. Taidemuseolla on edustettuna esimerkiksi taiteen eri aikakausia ja alueellista taidetta. Lapsille suunnattua tapahtumatoimintaa on myös järjestetty ja Etelä-Karjalan museon perusnäyttelyssä on lapsille suunnattu oma kierros, jossa on asetettu ”lastenkorkeudelle” opastuksia, mietelauseita ja esitetty kysymyksiä auttamaan opastuksessa. Lisäksi on paikallista perinnettä kunnioittaen leikkilotja. Vuonna 2008 miesten kiinnostuksen kohteet on otettu huomioon puukkonäyttelyn ja asehistoriallisen seuran näyttelyn merkeissä. Tällä on pyritty tavoittamaan 30–50-vuotiaita lappeenrantalaisia miehiä, joiden edustettavuus museoissa on ikä- ja sukupuolijakauman huomioon ottaen heikointa. Tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota tullaan kiinnittämään asiakastyöhön ja vuorovaikutukseen yleisön kanssa. Vuoden 2009 aikana museolla on tehty palveluiden saavutettavuuden parantamiseen tähtäävä saavutettavuuskartoitus. Prosessin aikana kerättiin eri asiakasryhmien edustajista koostuva kävijäraati, jossa oli mahdollista keskustella ja vaihtaa mielipiteitä. Asiakasraati toimii edelleen. Museolle on lisäksi tulossa kartoituksen pohjalta tehty laajempi saavutettavuussuunnitelma. Myös koulujen kanssa tehdään säännöllistä yhteistyötä, opettajia tiedotetaan tulevista näyttelyistä ja oppilasryhmille järjestetään vierailuja. Lönnrotin koulun oppilaita hyödynnettiin Hei Hoplaa! -nettisivujen käytettävyyden testaamisessa. Saavutettavuudessa otetaan huomioon vammais-, vanhus- ja maahanmuuttajaryhmiä ja esteettömästä käynnistä museoihin halutaan huolehtia. Museoliiton tekemän kyselytutkimuksen perusteella Etelä-Karjalan museossa on esimerkiksi madallettu 44 kynnyksiä ja näin tehty tiloista esteettömämpiä86. Toisaalta joissakin kohteissa, kuten Wolkoffin talomuseossa tämä ei olisi mahdollista. Museossa työskentelee museonjohtajan lisäksi 18 päätoimista henkilöä. Lisäksi on tukityöllistettyjä sekä mahdollisuuksien mukaan projektityöntekijöitä ja harjoittelijoita, jolloin työskentelevien määrä voi nousta 25 työntekijään. Yksi tulevaisuuden uhkakuva on asiantuntijuuden valuminen pois museoista, jos virkoja ei täytetä ja jos museo ei pysty houkuttelemaan tai säästösyistä palkkaamaan koulutettua, ammattitaitoista väkeä. Lappeenrannan museotoimella moni on jäämässä eläkkeelle vuoteen 2013 mennessä ja heidän työnsä on pitkälti museon substanssityötä. Jos näitä virkoja jätetään täyttämättä, museon toiminta supistuu. Myöskään uusien ihmisten rekrytoiminen museoalalle ei ole itsestään selvää ja tähän voi vaikuttaa esimerkiksi työn pienipalkkaisuus. Henkilöstönvaihdoksissa tulisi huomioida erityisesti siirtymään tarvittava aika ja hiljaisen tiedon välittyminen. Henkilöstön jaksaminen on iso asia, ja jatkuva säästäminen vie voimia. Epätietoisuus kuluttaa ja turhauttaa. Museolla tehtävä työ on pitkälti luovaa työtä, johon tarvitsee sisäisen innostuksen. Kipinän ylläpitäminen ja säilyttäminen tarvitsee sille suotuisat olosuhteet. Kiristyvä työtahti voi kääntyä itseään vastaan ja näkyä motivaation laskuna, kyynistymisenä työtilanteeseen. Ideaalitilanteessa museoilla olisi muutama työntekijä lisää ja mielekkään työympäristön säilyttämiseksi tarvitaan kunnossa olevat tilat, varastot huomioon ottaen. Tunne ja luottamus rahoituksen jatkuvuudesta on tärkeää. Kulttuurityön vaikutusta hyvinvointiin tulisi entisestään korostaa. Kulttuuripalvelut ovat myös merkittävä osa kaupunkikuvaa. Jokainen voi pohtia kohdallaan mitä olisi kaupunki tilana ja kokemuksena ilman taidetta ja kulttuuria. Lappeenrannan museotoimen tavoitteena on oppia tunnistamaan ja hyödyntämään rajaseudun tuomat mahdollisuudet paremmin. Venäläisten matkailijoiden ja venäjänkielisten lappeenrantalaisten houkutteleminen museoon nostaa tarvetta myös venäjänkielisen henkilöstön rekrytoimiselle. Kansallista kulttuuriperintöä ja taidetta laajasti esittelevä tuotanto esittää omat 45 haasteensa muissa kulttuureissa kasvaneille ihmisille. Voimme pohtia, kuinka suomalaisuus ja paikallisuus avautuvat ”toisin” silmin. Saavutettavuus koskee yhtä lailla sisällöllistä antia ja sen tulkinnan monimuotoisuutta. Museot ovat muistiperinnön kantajina tässä avainasemassa. Rajat ylittävää yhteistyötä on venäläisten museoiden kanssa ja siihen halutaan jatkossakin todella panostaa. Ongelmia ovat aiheuttaneet maiden väliset byrokraattiset suhteet. Teosten vieminen rajan yli voi olla hidas ja aikaa vievä prosessi. Epäonniseksi osoittautui esimerkiksi Aleksanteri I -näyttely kesällä 2008. Pienten yksittäisten museoiden on vaikea lähteä hoitamaan valtiotason selvitystyötä, kun Opetusministeriön virkamiehenkin näkökulmasta asia on vaikea. Ministeriötasolta näistä kuitenkin tulisi jatkossa neuvotella ja korostaa taiteen ja kulttuurin merkitystä osana julkisuusdiplomatiaa ja maiden välisiä suhteita. Museon tavoitteena on pitää yllä maakunnallista vaikuttavuutta. Olennaista on kokemus halutusta, arvostetusta, vaikutusvaltaisesta kumppanista. Aseman säilyttäminen valtakunnallisessa verkossa on myös hyvin tärkeää. Tätä ei voida saavuttaa niinkään näyttävyydellä vaan omalla asiantuntemuksella. Valtakunnallisesti pelkona on museoiden jakautuminen kahteen kastiin, eli isoihin ja hyvin toimeentuleviin yksiköihin sekä pieniin, näivettyviin maakuntamuseoihin. Erisuuruisten ja -tyylisten museoiden ongelmakohdat eivät vastaa toisiaan ja tämä voi aiheuttaa eriytymistä. Museon merkittävyyden tunnustaminen ja arvostuksen ylläpitäminen maakunnallisella tasolla on alueiden elinvoimaisuuden ja suomalaisen kulttuuriperinteen jatkuvuuden kannalta hyvin tärkeää. Taide ja kulttuuri voidaan nähdä kollektiivisena muistina ja tilana, jonka kautta muistikuvia työstetään ja muovataan sekä vaikutetaan siihen, millaisia muistikuvia tulevaisuudessa on87. Museot keräävät parhaillaan tulevaisuuden muistia ja ajankuvia, perintöä tästä ajasta. Museoiden hyödynnettävyys kulttuurimatkailun ”sisältötuotantona” vaatii pohdintaa. Tarvitaan ideoita, jonka ympärille toimintaa rakennetaan ja toimijoita, jotka vastaavat eri sektorirajat ylittävien palveluiden koordinoinnista ja manageroinnista. 46 Lappeenrannan kaupunginteatteri Teatteri on yksi kaupungin peili, joka kertoo mitä ympäröivässä todellisuudessa tapahtuu. Peilinä olemisen lisäksi teatterilla on mahdollisuus vaikuttaa, toimia kaupunkilaisten olohuoneena ja vahvistaa olemassa olevia impulsseja. Lappeenrannan kaupunginteatteri on toiminut kunnallisena teatterina vuodesta 1949 lähtien. Tavoitteena oli alusta asti perustaa elinvoimainen, korkeatasoinen ja ennen kaikkea kaikkien kaupunkilaisten yhteinen teatteri. Teatteri työllisti vuonna 2007 yhteensä 109 henkilöä, joista vakansseilla oli 51 88. Talvikauden lisäksi Lappeenrannan kaupunginteatteri on laajentanut toimintaansa Linnoituksen kesäteatteriin, missä kesästä 2009 lähtien näytellään ammattilaisten voimin. Kesäestradi antaa mahdollisuuden uusille näyttelijäkasvoille, koska kaupunginteatterin työntekijät eivät voi työskennellä kesälomalla varsinaiselle työnantajalle. Talvikauden kuusipäiväinen työviikko oikeuttaa pitkään, kolmen kuukauden kesälomaan. Tässä on puolensa työntekijöiden suojelua ajatellen mutta työintoa puhkuville nuorille näyttelijöille se on usein myös harmi. Aiemmin harrastajien voimin toiminut kesäteatteri saa ammattimaisuuden kautta eri volyymin ja tavoitteetkin ovat pitkälti muussa kuin itsensä kehittämisessä. Tämä ei tarkoita harrastajatoiminnan väheksymistä tai syrjäyttämistä, yhteistyötä on tarkoitus tehdä jatkossakin. Ammattimaisuus näkyy ennemminkin mahdollisuudessa keskittyä näyttelemiseen täysipäiväisesti. Kunnallisena laitoksena teatteriin ja teatterinjohtajaan kohdistuvat tietyt odotukset ja vastuu toiminnan laadusta ja kehittämisestä. Lappeenrannan kaupungilta on saatu tappiotakuu toiminnalle, sillä kesäteatterin tekemiseen liittyy aina tietyt riskit. Jos sää ei suosi, näkyvät vaikutukset myös lipunmyynnissä. Tätä pyritään helpottamaan kesäteatterin uudella, katetulla katsomolla. 47 Teatterin ongelmat liittyvät resurssien vähyyteen. Jos budjettiraameissa pysytään sen ansiosta, että ihmiset sairastavat tai että skenografit ”taikovat tyhjästä”, käyttäen lavasteita uudestaan ja uudestaan, on jotain pielessä. Kaikella säästäväisyydellä on rajansa. Jos näyttelijät alkavat sairastua tarkoittaa se esityskertojen harvenemista ja tulojen laskua. Toiminta alkaa syödä itseään. Vertailua on tehty esimerkiksi Kuopion kaupunginteatterin kanssa, jossa suunnilleen saman verran esityksiä ja samankokoisia näyttämöjä pyörittävässä teatterissa on kymmenkunta henkilöä enemmän töissä89. Kunnilla on itsemääräämisoikeus valtion tuista, vaikka tuki olisikin suunnattu teatterille. Vuonna 2009 valtionosuudet tulivat kuitenkin täysimääräisinä teatterille. Teatterin tulo muodostuu kaupungin myöntämästä avustuksesta, josta osuus on valtionavustusta sekä vuokra- ja lipputuloista. Kaupungin tulostavoitteet ovat myös teatterille liian kovat: katsojatavoite on 45 000 ihmistä, lipun keskihinta on 12€ ja tulotavoite 550 000€. Tämä yhtälö ei toimi Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa. Tulotavoite on vielä suurempi kuin katsojatavoite ja molemmat ovat saavuttamattomia. Vastineeksi teatteri onkin asettanut oman tavoitteensa, joka tarkoittaa katsojissa 30 000 ihmistä +/- 10 %. Tätä kautta on mahdollista yltää realistisempaan 400 000€ tavoitteeseen. Teatterin toiminnan mielekkyyttä kunnallisena laitoksena on myös kyseenalaistettu. Yhtenä ratkaisuna ongelmaan on tarjottu yhtiöittämistä. Kunnan toimintalogiikka on osoittautunut hitaaksi teatterin tapaiselle dynaamiselle organisaatiolle ja on ollut esimerkiksi tilanteita, joissa teatteri on säästänyt rahat, jolla se pystyisi palkkaamaan uuden ihmisen mutta kaupungin rekrytointikiellon ollessa päällä se ei ole mahdollista. Tämä tarkoittaa luparumbaa. Monet asiat tarvitsevat päätökset heti ja kaupungin organisaatiossa prosessit vievät oman aikansa. Oma budjetti mahdollistaisi omannäköiset päätökset, vaikka uhkana on huonojen tuotantovuosien ja rahoituksen välinen suhde. Yhtiöittämisessä tulisi käyttää puskurirahastotyyppistä käytäntöä, jonne hyvinä vuosina rahastoitaisiin voittoja ja josta voisi huonoina vuosina 48 helpottaa alijäämäistä katetta. Toinen vaihtoehto voisi olla irtautuminen vuoden mittaisista sopimuksista ja kasvattaa sopimusaikaa yhdestä viiteen vuoteen. Kiinnostus teatteria kohtaan tuntuu olevan taas nousussa ja teatterille on haettu uutta näkyvyyttä viemällä teatteri kadulle tavallisten ihmisten pariin. Esimerkiksi Woyzeck-näytelmä alkoi kulkueella Lappeenrannan kirkkopuistosta. Olemalla koko kaupungin teatteri tarkoitetaan eri katsojaryhmien huomioimista. Vanhat, nuoret, maahanmuuttajat ovat kaikki yhtä lailla lappeenrantalaisia. Mainitussa Woyzeck-näytelmässä venäjänkielinen väestönosa otettiin huomioon julisteiden teksteissä ja näytelmässä oli simultaanitulkkausta osin graafisena taustalla. Teos toimi päänavauksena vaikka ei tavoittanutkaan venäjänkielistä väestöä toivotulla tavalla. Teatterin suosiota tarkasteltaessa ei tulisi kuitenkaan kiinnittää liikaa huomiota salien käyttöasteeseen. Vaikka Woyzeckin keskimääräinen käyttöaste jäi 45 prosenttiin, näytelmä tavoitti kuitenkin katsomoihin kaivatut nuoret. Rohkeilla sovituksilla virkistetään teatteria ja siellä käyneitä katsojia, myös niitä, jotka ovat pitäneet teatteria pystyssä huonoina aikoina. Katsomisesta jää muistijälki, joka saa todennäköisesti palaamaan elämyksen äärelle. Katsojan ja kohderyhmien huomioiminen sekä arvostaminen ei tarkoita, että näytetään sitä mitä toivelistalla milloinkin lukee. Katsojan toiveita kysyttäessä vastaus on usein jotain sellaista, mitä katsoja on jo nähnyt. Katsoja ei ole katsomisen ammattilainen toisin kuin teatterissa työskentelevä on teatterin ammattilainen. Se, mitä teatterissa halutaan tehdä ja mihin sitä halutaan suunnata, on tultava ennen kaikkea teatterin sisältä. Maakunnallisena teatterina Lappeenrannan kaupunginteatterilla on vastuulla kehittää teatteritaidetta myös alueellisesti. Esitystoiminta on teatterin ydintoimintaa ja sen saavutettavuuteen eri kohderyhmille pyritään vaikuttamaan esimerkiksi esitysajoilla. Resurssien vähäisyys on kuitenkin vaikuttanut ohjelmistoon niin, että perjantaiiltana ja lauantai-päivänä on esitettävä samaa ohjelmaa, sillä näyttämötyöntekijöitä ei pystytä pitämään töissä vaihtamassa lavasteita. Esitysaika palvelee kuitenkin erilaista yleisöä. ”Entisille nuorille” suunnattu Rakastettu 49 Johansson ei vedä yleisöä perjantai-iltaisin, eikä pikkujouluyleisölle kohdennettu Salarakas rajan takaa lauantai-päivisin. Tämä on henkilökuntamenoissa tehdyistä säästöistä huolimatta tulonmenetystä teatterille. Tilalla ja sijainnilla on suuri merkitys myös teatterin kannalta. Keskustelu uudesta teatteritalosta on herännyt Lappeenrannassa. Nykyinen tila ei enää vastaa turvallisuuden ja käytettävyyden kannalta tarkoitustaan. Uusi teatteri, jossa olisi erikokoisia saleja ja suuren näyttämön kokoinen harjoittelutila mahdollistaisi myös harjoittelun lavasteissa. Suurta näyttämöä olisi näin mahdollista käyttää enemmän vieraileville esityksille ja teatteritarjonta monipuolistuisi. Teatteritalon sijoittaminen keskeiselle paikalle, kuten City-kortteliin, keräisi uteliaan eteläkarjalaisen väen teatterin ympärille, toisi elämää kaupungin keskustaan ja tasapainottaisi kaupallista ilmettä. Elävä keskusta on ennen kaikkea ihmisten keskusta ja uudella teatteritalolla olisi mahdollisuus tuoda valoa, iloa ja lämpöä kaupunkiin. Teatterin tarkoitus on olla avoin, suvaitsevainen vaikuttaja ja keskustelun herättäjä. Teatteriravintola pitäisi ovet auki ja kokoaisi ihmiset yhteen muulloinkin kuin näytöspäivinä. Liike teatteritalon ympärillä tekisi siitä dynaamisen tilan ja eheyttäisi kaupunki-ilmettä. Teatterin päämääränä on nostaa tasoa jatkuvasti. Substanssitasolla jokaisen esityksen tulee olla parempi kuin edellinen. Huipulle pääsemiseen tarvitaan kuitenkin rahaa ja esimerkiksi valtion indeksikorotukset, jotka jaettiin kolmelle vuodelle, tulee saada täysimääräisinä takaisin. Lappeenrannassa raha jäi vuonna 2008 saamatta. Ideaalina on, että resurssit ovat sopusoinnussa vaatimustason kanssa. Jos tavoitteena on korkea taiteellinen taso, niin joka osa-alueella pitää tehdä hyvää työtä ja se vaatii koulutettua väkeä, joka maksaa. Teatteri on valojen, äänien, näyttelijöiden, ohjaajien, lavastuksen ja puvustuksen kokonaisuus, joka tarvitsee resursseja ollakseen huipulla. 50 Lappeenrannan kaupunginorkesteri Lappeenrannan kaupunginorkesterin juuret ovat ulottuvat sadan vuoden taakse, vuoteen 1909, jolloin perustettiin Lappeenrannan Musiikinystäväin yhdistys, Bravissimo. Yhdistyksen rooli on vaihtunut ”rahan keruusta viidakkorumpuna olemiseen”, sekä linkiksi konserteissa käyvien ihmisten välillä.90 Sekä Bravissimo että Lappeenrannan kaupunginorkesteri juhlivat siis vuonna 2009 satavuotista taivaltaan. Orkesteri julkaisee ensimmäisen levytyksen ja konsertoi ensimmäistä kertaa Helsingissä. Lisääntynyt avautuminen ulospäin ja vierailut kotimaan ja ulkomaan kentillä onkin yksi lähitulevaisuuden tavoitteista. Tähänastiset vierailut ovat keskittyneet lähinnä Saimaata ympäröiviin kaupunkeihin ja pienempiin paikkakuntiin. Paikkakuntien kokoa tärkeämpää on kuitenkin laatu ja se että yleensä kierretään. Orkesteri haluaa lisätä tunnettavuuttaan myös paikallisen yleisön keskuudessa. Tarkoitus on jalkautua erilaisiin yhteisöihin ja julkisiin tiloihin91. Orkesteri soittaa ennen kaikkea eteläkarjalaiselle yleisölle, ei itselleen. Paikallisen väestön ymmärryksen lisääminen jo olemassa olevasta osaamisesta ja paikallisten elämysten hyödyntäminen nousee esille myös orkesterin tavoitteissa. Yleisen kiinnostuksen herättäminen kaupungin kulttuuripalveluita kohtaan on edelleen yksi Lappeenrannan haasteista. Erityisesti tulisi miettiä, kuinka houkutella keski-ikäisiä ja perheellisiä ihmisiä konsertteihin. Myös maahanmuuttajat ovat kasvava ja tärkeä kohderyhmä. Ikääntyneempien lisäksi nuoret ovat alkaneet löytää ilahduttavasti konsertteihin. Tarvitaan kannustimia ja konkreettisia tukitoimia. Hyvät konsertit laittavat sanan kiertämään. Innostunut, eläytynyt ihminen haluaa varmasti jakaa kokemuksensa jatkossakin. Tärkeää toiminnan kehittymisen ja jatkuvuuden takaamiseksi on, että orkesterille kohdennettu valtionosuus tulee orkesterin käyttöön. Rahat ovat kuitenkin verrattain pieni summa kunnan kokonaisbudjetissa ja kulttuurin sijoittaessa tulisi huomioida, että rahat jäävät paikkakunnalle ja voivat tulla moninkertaisina takaisin. Lisäksi avautuminen ulospäin ja kansainvälisesti 51 vaatii lisärahoitusta matkakuluihin ja päivärahoihin. Opetushallitus on myöntänyt valtionavun piirissä oleville orkestereille korotuksia seuraaville viidelle vuodelle ja ne tulisi Lappeenrannassakin kohdistaa suoraan orkesterin toimintaan. Jos näin ei tehdä, siitä myös rangaistaan ja korotus voi jäädä seuraavina vuosina saamatta. Orkesterin taloudellisena vastuunkantajana ja johtajana toimii intendentti. Lisäksi on taiteellinen johtaja, 21 muusikkoa ja toimistohenkilökuntaa. Henkilötyövuosia92 on noin 30. Orkesterin pitkäaikaisena tavoitteena on ollut nykyisen orkesterin laajentaminen 34 soittajan Saimaa Sinfoniettaksi. Tämä olisi merkittävä tunnustus alueen jo vahvalle musiikkiosaamiselle. Toistaiseksi Saimaa Sinfoniettaa on toteutettu yhdessä Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa. Sinfonietta on kuitenkin nimenä ja tavaramerkkinä rekisteröity Lappeenrannan kaupunginorkesterille. Sinfonietta tarjoaa mahdollisuuksia paikallisten ihmisten entistä laadukkaammille elämyksille musiikin parissa ja on yhtä lailla viesti ulospäin niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti omintakeisesta, merkittävästä panostuksesta säveltaiteelle. Sinfoniettan mahdollisuudet ovat alueen vetovoimaisuuden lisäämisessä ja myös yritysten kanssa tehtävässä yhteistyössä. 93 Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Lahden kaupunginorkesterin ja lahtelaisten yritysten tekemä yhteistyö94. Skeptisyys kääntyi nöyryydeksi, kun ymmärrettiin taiteen ja kulttuurin vaikutus kansainvälisessä yritysyhteistyössä. Suomalainen orkesteri- ja festivaalitoiminta on kansainvälisesti hyvin arvostettua ja klassisen musiikin tuntemus huippua. Tätä voitaisiin entistä paremmin hyödyntää taloudellisen osaamisen rinnalla. Sponsorointiraha on Lappeenrannassa vielä pientä. Kunnan rahoitus muodostaa edelleenkin pääosan tuloista, noin 60 prosenttia ja valtionosuus on lähemmäs 30 prosenttia. Jäljelle jäävä muu rahoitus koostuu esimerkiksi säätiöiltä, lääninhallitukselta ja Opetusministeriöltä saaduista harkinnanvaraisista tuista. Toimintatuloja Lappeenrannan kaupunginorkesterille kertyi vuonna 2007 yhteensä 84 050€, josta pääosa oli lipputuloja.95 Ongelmana orkesterilla on muiden kunnallisten kulttuurilaitosten ohella, että budjetissa 52 ei ole huomioitu mahdollisia työntekijöiden sairastumisia. Muusikoiden tehtäviä ei voida ”jakaa” muiden orkesterissa olevien kesken vaan siihen on palkattava uusi henkilö. Äkilliset menot aiheuttavat helposti notkahduksen budjetissa ja tilikausi jää alijäämäiseksi. Jonkinlaista puskurirahastoa kaivattaisiin pahojen päivien varalle. Eri kohderyhmät pyritään ottamaan huomioon ohjelmistossa. Orkesterin taiteellinen johtaja suunnittelee kausiohjelmat yhdessä ohjelmatoimikunnan kanssa. Ohjelmistossa huomioidaan niin soittajien, kapellimestarin kuin yleisön toiveet. Rajoitettu kokoonpano asettaa kuitenkin omat rajoituksensa soitettavalle ohjelmistolle. Orkesterilla on ammatillisena instituutiona oma vastuunsa ohjelmistotarjonnassa. Laadukas repertuaari sisältää niin perinteisiä, klassisia numeroita kuin viihdettä ja nykymusiikkia. Vaikka viihdettä toivotaan paljon yleisön puolelta, on hyvä muistaa, että orkesteri on kuitenkin omanlainen instituutio omine traditioineen ja sillä on vastuu taidemusiikin tuottamisesta alueella. Esiintymisiä orkesterilla oli vuonna 2007 43, joista tilausesityksiä oli kolme. Paikallista yhteistyötä kaupunginorkesteri on tehnyt paikallisten kuorojen kanssa ja musiikkiopiston kanssa. Lappeenrannassa järjestettävät laulukilpailut ovat valtakunnallisesti hyvin merkittävä ja arvostettu tapahtuma, josta voidaan olla ylpeitä. Lisäksi jo mainittu yhteistyö Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa Saimaa Sinfonietta-kokeiluna on saanut positiivisen vastaanoton Opetusministeriössä ja Suomen Kulttuurirahastossa. Molemmilta tahoilta on saatu lisäresursseja toiminnan edelleen kehittämiseen. Toiminnan laadullisen kehittymisen näkyvyys vaatii arvoisensa puitteet. Uusi konserttisali olisi tälle ehdoton edellytys. Lappeenranta-sali on liian suuri moniin orkesterin tapahtumiin. Lisäksi akustiikassa on vakavia puutteita. Orkesteri kaipaa monen muun esittävän taiteen kokoonpanojen tavoin toimivia tiloja kaupunkiin. Lappeenrannan kaupunginorkesteri törmää muiden kulttuurilaitosten kanssa samaan problematiikkaan: yleisen tahtotilan ja motivaation puutteeseen. Tyypillistä suomalaisessa kulttuurikentässä on, että valvotaan 53 vain omaa aluetta. Sektorirajojen ylittäminen ja yhteistyö niin kulttuuripalveluiden sisällä kuin niiden ylikin on välttämätöntä toiminnan uudistumiseksi ja yhteisten tavoitetilan, kaupunkilaisten hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Visio tulisi olla vaalikautta pidemmällä, vuosien päässä. Virkamiesten ja poliitikkojen yhteistyötä tulisi syventää kulttuurisektorilla. Kulttuuri on kuitenkin kaikille kuuluva, yhteinen asia. Tavoitetilan saavuttamiseksi markkinointi niin kaupungin sisällä kuin ulkopuolella on tärkeää mielenkiinnon herättämiseksi ja säilyttämiseksi. Kaupungilta osoitettu tunnustus voisi näkyä esimerkiksi niin, että kausikortteja ja lippuja ostettaisiin yrityksille ja kaupunkilaisten käyttöön. Kauppasopimuksia kirjoitettaessa kaupunginorkesterin ja -teatterin kausikortit voisivat olla osa kauppaa. Tämä toisi kaivattua näkyvyyttä ja havahtumista siihen, millaisia kulttuuripalveluja on tarjolla. Kulttuuripalvelut ovat kuitenkin vahva imagollinen tekijä ja syy, jonka takia ihmisiä kaupunkeihin muuttaa. Kansainvälistä yhteistyötä on tehty etenkin Venäjän suuntaan, mutta toimintatavoissa kaivattaisiin enemmän vastavuoroisuutta. Kansainvälisyys tarkoittaa esiintymisiä puolin ja toisin. Esimerkiksi Pietarin kanssa tehdyssä yhteistyössä toivoisi näkyvämpää arvostusta myös suomalaista paikallista osaamista kohtaan pietarilaisten puitteiden rinnalla. Pienempien kaupunkien, kuten Petroskoin kanssa yhteistyö on tasapuolisempaa, mutta rahoituksessa on ongelmia. Yhteistyö on harmittavan usein tarkoittanut sitä, että laskut ovat jääneet Suomen puolelle. Mahdollisuudet ovat kuitenkin olemassa ja kiinnostusta rajat ylittävälle kanssakäymiselle löytyy. Lappeenrannan maakuntakirjasto Kirjastotoimen vuoden 2009 toimintasuunnitelmaan ja tuottavuusohjelmaan on kirjattu kirjastopalvelustrategian laatiminen tulevaksi viisivuotiskaudeksi 2009–2013. Kuntaliitoksen myötä Joutsenon kirjastotoimi tulee osaksi 54 Lappeenrannan maakuntakirjastoa, näin kirjastoauto alkaa vuoden 2009 alusta palvella myös joutsenolaisia ja tietyt lasten kirjastopalvelut laajenevat Joutsenoon. Lähinnä yhdentyminen tarkoittaa sisäisten tehtävänjakojen uudelleen järjestelyä ja päällekkäisyyksien poistamista – palvelut pyritään pitämään lähellä ihmistä ja lähikirjastojen asema turvataan. Kirjaston arvoista tärkeimpiä on asiakaslähtöisyys. Lähtökohtana on tasa-arvoinen ja laadukas palvelu kaikille. Uudessa strategiassa kirjaston palvelukuva tullaan päivittämään ajan tasalle. Kirjaston tarjoamat peruspalvelut ovat lakisääteisesti maksuttomia ja maksuja käyttäjille voi kertyä ainoastaan myöhästymismaksuista, varausmaksuista ja kaukopalvelumaksuista. Kirjastolla on myös tutkijanhuoneita, joita saa varata maksua vastaan. Palvelumaksuissa tavoitteena ei ole voitto, vaan että kustannuksia saadaan katettua. Kuntaliitoksen myötä kaukopalvelumaksut poistuvat Lappeenrannan ja Joutsenon väliltä. Kirjastopalvelut ovat lakisääteisiä ja jokaisen kunnan tulee huolehtia palveluiden järjestämisestä. Kuntalaisilla on siis subjektiivinen oikeus kirjastopalveluihin. Rahoitus muodostuu kaupungilta ja valtionosuuksien kautta niin, että kunnan rahoitusosuudeksi jää 43 prosenttia opetustoimen ja kirjaston yhteenlasketuista laskennallisista käyttökustannuksista. Kirjastojen tehtävänä on huolehtia väestön yhtäläisistä mahdollisuuksista sivistykseen, kirjallisuuteen ja taiteen harrastamiseen. Myös elinikäinen oppiminen, kansainvälistyminen ja jatkuva tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittäminen kuuluu kirjastopalvelujen vastuualueeseen. Ajan tavoitteena on, että edistetään virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen sekä niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.96 Lainaustoiminta on kirjaston ydintoimintaa. Lisäksi kirjasto tarjoaa tietopalvelua, kirjastonkäytön opetusta ja lapsille kirjaleikkejä, satutuokioita, elokuvaesityksiä, ym. toimintaa. Kirjastopalvelut on tarkoitettu kaikille ja asiakaskuntaa on vauvasta vaariin. Vuonna 2007 selkeästi suurin osa lainaajista oli odotetusti yli 15-vuotiaita naisia (12 066). 97 Keinoja nuorten kiinnostuksen herättämiseksi kirjastopalveluita kohtaan pyritään löytämään. 55 Koulujen kanssa on tehty yhteistyötä esimerkiksi kirjavinkkaustoiminnan kautta ja verkkopalveluita kehitetään koko ajan. Vuonna 2010 on tulossa alueellinen kirjastojärjestelmä, josta pyritään tekemään uuden sukupolven vuorovaikutteinen Web 2.0 järjestelmä. Uudessa järjestelmässä asiakkailla on mahdollisuus kirjaston lisäksi syöttää portaaliin tietoja ja tuottaa sinne erilaisia sisältöjä. Valtakunnallisella tasolla on käynnissä pilottiprojekteja aiheeseen liittyen. Vakituista henkilöstöä on vuoden 2009 alussa 53 ihmistä, jotka jakautuvat Lappeenrannan maakuntakirjaston (45) ja Joutsenon (8) kesken. Lisäksi on työvoimatoimiston kautta tulevia tukityöllistettyjä, joista on apua mutta heidän varassaan ei kuitenkaan voida toimintaa itsessään pyörittää. Samalla kun koulutettua väkeä on jäämässä kirjastosta lähitulevaisuudessa eläkkeelle, kaupunki pyrkii vähentämään henkilöstöään, jolloin jokainen täytettävä virka tai toimi on harkinnanvarainen. Huolena on, ettei ammattitaitoista henkilökuntaa voida rekrytoida lisää. Palveluiden monipuolistuessa ja velvoitteiden lisääntyessä tarve ammattitaitoisen henkilökunnan rekrytoinnille on kuitenkin suuri. Lisäksi kyseessä on maakuntakirjasto, johon liittyy alueellisia vastuutehtäviä – kirjaston tulisi olla koko alueen edelläkävijä ja kehittäjä. Kirjastopalvelut ovat Suomessa erittäin laadukkaita ja kansainvälisesti katsottuna huippuluokkaa. Kirjaston käytön tulee olla lain mukaan ilmaista. Asiat ovat tällä hetkellä erittäin hyvin mutta tulevaisuuteen pitää aina varautua ja ongelmakohtia pyrkiä tunnistamaan. Maakuntakirjastolle on myönnetty vuosittain98 lisärahoitusta euro asukasta kohden aineistohankintoihin. Uusi alueellinen tietoverkkojärjestelmä pyritään saamaan yhteiseksi vuonna 2010. Mukaan on kaavailtu kaikkia Etelä-Karjalan kuntia, Luumäkeä ja Suomenniemeä lukuun ottamatta. Uudistus helpottaisi edelleen aineistojen liikkuvuutta ja asukkailla olisi mahdollisuus käyttää samaa kirjastokorttia kaikissa kunnissa. Yksi maakuntakirjaston haaste on seudullisen yhteistyön kehittäminen. Vuonna 2009 on tarkoitus teettää seutukirjastoselvitys, jossa katsotaan 56 olisiko Etelä-Karjalan alueella mahdollista syventää jo olemassa olevaa yhteistyötä. Lisäksi pyritään kehittämään ikääntyvien palveluita ja lasten ja nuorten palveluita, sillä he ovat tulevaisuuden kirjastopalveluiden käyttäjiä. Yhteiskunnan monikulttuuristumiseen ja maahanmuuttajien asemaan halutaan vaikuttaa positiivisesti. Esimerkiksi maahanmuuttajalapsille on pidetty venäjänkielisiä satutuokioita ja venäjänkielinen kirjallisuus on kirjastossa lisääntynyt. Kirjastolla on tarjolla kotipalvelu, jonka kautta tavoitetaan asiakkaat, jotka eivät itse pääse asioimaan kirjastossa sekä myös Armilan sairaalan pitkäaikaispotilaat. Asiakkaiden luona käydään kerran kuussa ja palvelu on ilmainen. Kotipalvelupuolella palvelutarve tulee varmasti tulevaisuudessa lisääntymään ja siihen on tarkoitus edelleen panostaa. Palvelu voi olla usealle asiakkaalle todellinen henkireikä elämässä. Sosiaali- ja terveyspuolen kotipalvelun kanssa tehdään yhteistyötä, jotta he voisivat lisätä tietoisuutta ja ohjata lisää asiakkaita kirjaston palveluiden käyttäjiksi. Yhteistyötä tehdään myös muiden kulttuurilaitosten kanssa ja esimerkiksi museon kanssa on järjestetty yhteisiä näyttelyitä. Kirjasto tarjoaa tilojaan eri taide- ja kulttuuritoimijoille näyttelyitä ja muuta oheistoimintaa varten. Lastenosastolla on saatu nauttia nukketeatterista, kirjastossa on järjestetty runoiltoja ja luentoja naapurihuumorista Agricolaan. Vuonna 2007 ja 2008 lähialueyhteistyötä tehtiin Viipurin Aalto-kirjaston kanssa Northern Dimension Cross Border City -hankkeen puitteissa. Teemana oli lasten lukemaan innostaminen ja kirjastonkäytön opetus. Hankkeen yhteydessä pidettiin myös Astrid Lindgren 100 vuotta -yhteisnäyttely lappeenrantalaisten ja viipurilaisten lasten Lindgren-aiheisista piirustuksista molemmissa kirjastoissa. Lisäksi vuonna 2007 virolaisia kirjastonhoitajia kävi tutustumassa Lappeenrannan maakuntakirjaston toimintaan ja yhteistyöhön Viipurin Aaltokirjaston kanssa. Myös venäläisiä ja Venäjän ympärysvaltioiden kirjastonjohtajia vieraili kaupungissa heinäkuussa 2007 tutustumassa niin Lappeenrannan teknillisen yliopiston kirjaston kuin maakuntakirjaston toimintaan. 57 Kirjastojen aineistot ovat monipuolistuneet vuosien mittaan. 70luvulla mukaan tuli musiikki, sen jälkeen vähitellen audiovisuaaliset aineistot – videot, dvd- ja cd-rom-aineistot. Nyt myös aineistojen tuottajat, kaunokirjallisuus mukaan lukien, ovat suuntaamassa koko ajan enemmän verkkoon. Musiikkiosastolla on ostettu lisenssit Naxos-palveluun, jonka kautta asiakkaat voivat omalla koneellaan kuunnella musiikkia kirjaston tunnuksilla. Lisäksi on olemassa PressDisplay-palvelu, joka tarjoaa 300 sanomalehteä yli 60 eri maasta asiakkaiden luettavaksi. Tietotekninen kehitys on hyvin nopeaa ja kirjastojen haasteena onkin pysyä mukana kehityksessä. Toisaalta voidaan nähdä, että aineiston liikkuvuus helpottuu ja aineistot ovat virtuaalisesti yhä paremmin asiakkaiden saavutettavissa. Käyttäjien aktiivisuudesta kuitenkin riippuu, kuinka paljon he osaavat palveluita hyödyntää. Kirjastolla on melkein miljoona lainaa vuodessa. Tavoitteena on vielä löytää ne henkilöt, jotka eivät ole palveluita jostain syystä hyödyntäneet. Yleinen kulttuuritoimi Kunnan tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kunnan tehtävänä on myös järjestää asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalveluiden tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä.99 Yleinen kulttuuritoimi vastaa Lappeenrannassa osaltaan näihin tehtäviin. Kulttuuritoimen tarkoituksena on edistää harrastelijoiden ja ammattitaiteilijoiden asemaa jakamalla avustuksia sekä varaamalla tiloja ja välineitä toiminnan harjoittamiseen. Lisäksi erilaisten kulttuuritilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen sekä tiedotustyö kuuluvat olennaisena osana kulttuuritoimen tehtäviin. Tärkeä osa yleisen kulttuuritoimen tehtävänkuvaa ovat olleet kunnallisten kulttuuri-instituutioiden ulkopuolella olevien kulttuuritoimijoiden 58 avustaminen. Kulttuuriavustukset ovat perinteisesti jakautuneet toiminta-, kohde- ja työskentelyapurahoihin. Lappeenrannassa toiminta-avustuksia on jaettu vielä 80-luvulla mutta 90-luvun alusta lähtien avustustoiminta on keskittynyt lähinnä kohdeavustuksiin. Ainoastaan Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran toimintaan, eli Galleria Pihaton ja taidelainaamon ylläpitoon, Lappeenrannan kaupunki myöntää toiminta-avustusta. Yleisen kulttuuritoimen tavoitteena on kuitenkin kasvattaa avustusmäärärahoja, jolloin olisi mahdollista edelleen kehittää paikallista vapaan kentän kulttuurityötä. Toimintaavustuksilla vaikutetaan määrätietoisemmin ja pitkäjänteisemmin merkittävimpien yhteistyökumppaneiden toimintaan, sekä kehitetään taide- ja yleisökasvatusta, tapahtumatuotantoa ja tuetaan harrastajaryhmiä systemaattisemmin. Kohdeavustukset keskittyvät puolestaan yksittäisiin hankkeisiin. Näiden lisäksi tarvitaan taideapuraha, jolla tuettaisiin yksittäisiä taiteilijoita ja taideopiskelijoita. Vuonna 2007 kulttuuriavustuksia jaettiin Lappeenrannassa 71 000 eurolla100. Paikkakunta tarvitsee luovan työn arvostuksen henkeä, signaaleja, joilla osoittaa, että taiteellista työtä ja taiteilijoiden työpanosta alueiden kehittämistyössä kunnioitetaan. Kulttuuriavustusten lisäksi taideostot sekä julkisten hankintojen yhteydessä käytetty prosenttiperiaate olisivat positiivinen ele ja työllistäisivät myös alueella asuvia taiteilijoita. Toinen positiivinen ele sekä kulttuurin ja taiteen arvostamisen symboli olisi kulttuuritalon rakentaminen kaupunkiin. Tarve uusista tiloista on etenkin esittävän taiteen osalta suuri ja kulttuuritalo antaisi estradin paikallisille harrastaja- ja ammattiryhmille tuoda paremmin esille korkeatasoista osaamistaan. Tämä edistäisi myös kulttuuritoimintojen koordinointia alueella ja antaisi konkreettisen tilan kulttuuripalvelutuotannon edelleen kehittämiseksi. Kulttuuritoimi pyrkii osaltaan vastaamaan siitä, että kulttuuri nähtäisiin palvelutuotteena, ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteita edistävänä elementtinä, jonka kehittämisestä ovat vastuussa muutkin kunnallishallinnon sektorit, kuten kasvatus- ja opetustoimi, sosiaali- ja terveystoimi, nuorisotoimi, tekninen toimi jne. Näin kulttuuri on mahdollista nähdä laajempana 59 kokonaisuutena, ei vain kulttuurilautakunnan alaisuudessa olevana. Kokonaisuutta ei tule tarkastella hallintokuntien tekemisten kautta vaan kääntää huomio siihen mitä palvelut ovat tavallisen ihmisen kannalta tarkasteltuna. Ihmisten arjen ja kokemusmaailman ymmärtämistä kunnallisissa instituutioissa halutaan korostaa. Yleisen kulttuuritoimen tavoitteena on myös saada kytkettyä kulttuuripalvelut tehokkaammin muihin kunnallisiin palveluorganisaatioihin. Kasvatus- ja opetustoimen sekä nuorisotoimen kanssa yhteistyö on alkanut jo tuottaa hedelmää ja Lappeenrannassa on tehty Lasten ja nuorten kulttuurikaupunki -ohjelma vuodelle 2009. Lisäksi Kulttuuripolku-projekti käynnistyy osana koulujen opetussuunnitelmaa. Lasten kulttuuritoimintaan panostetaan myös Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku -hankkeen sekä valtakunnallisen Myrsky-projektin kautta. Yleinen kulttuuritoimi vastaan näiden projektien koordinoinnista Lappeenrannasta. Hankkeet esitellään tarkemmin Taiteen perusopetus- ja lastenkulttuuri -luvussa. Kunnallisessa palvelutuotannossa olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää paremmin kunnallisten kulttuuripalveluiden ammattimaisuus. Päällekkäisiä toimintoja tulisi purkaa ja muissa palveluyksiköissä olevia kulttuurin tuottamisen työtehtäviä voisi tehdä suoraan kulttuuripalveluiden kautta. Näin palveluita olisi mahdollista keskittää ja varmistaa yhdenmukainen linja palvelutuotannossa. Nyt yleisen kulttuuritoimen osuus on vain viisi prosenttia kulttuurilautakunnan talousarviosta. Tämä on valtakunnallisesti todella vähän. Yleinen kulttuuritoimi ei ole yhtälailla valtakunnallisesti verkottunut kuin muut taidelaitokset ovat. Yhteistä etua ajavaa järjestöä ei ole. Kulttuuritoimi on keskeinen toimija Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku -hankkeessa. Lisäksi tapahtumatuotannon kehittämisohjelman, Tatun, käynnistäminen ja integroiminen osaksi kaupungin ja koko Etelä-Karjalan kulttuuripalveluita antaisi mahdollisuuden kulttuurin ja taideelämän sekä elinkeinoelämän yhteistyön syventämiseen ja toisi pieniä paikallisia toimijoita paremmin näkyväksi kaupunkikuvassa. Näiden hankkeiden ylle on suunniteltu eteläkarjalaisen taide- ja kulttuurielämän yhteen kokoavaa, 60 hankeosaamiseen ja koordinointiin keskittyvää Etelä-Karjalan kulttuuri ja taide ry:n (tai oy:n) sateenvarjo-organisaatiota. Tämän kautta olisi mahdollista hakea rahoitusta niin julkiselta kuin yksityiseltä sektorilta ja luoda selkeä profiili alueen kulttuurielämälle, sekä koordinoida sektorien rajat ylittävää toimintaa ja palvelumuotojen hyödyntämistä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin tapaan. Yleinen kulttuuritoimi erottuu ehkä selkeimmin muista kunnallisista kulttuuri-instituutioista sen välittäjäroolin myötä. Sektorista heijastuu laajempi kulttuurikäsitys, taiteen sosiokulttuurinen ulottuvuus sekä taiteen ja kulttuurin popularisoiminen. Yleinen kulttuuritoimi nojaa ajatukseen kulttuuridemokratiasta – kuntalaisten oikeudesta osallistua taide- ja kulttuurielämään ammatti-instituutioiden rinnalla. Sittemmin yleisellä kulttuuritoimella on ollut tärkeä asema yksittäisten, vapaan kentän taiteilijoiden toiminnan rahoittamisessa ja taiteen itseisarvollisen aseman kehittämisessä. Eri tasot ja toimintatavat yhdistävänä instanssina kulttuuritoimi on yksi keskeisistä luovuuden perustan ylläpitäjistä ja eteenpäin viejistä kunnissa. 4. TAITEEN PERUSOPETUS JA LASTENKULTTUURI Taiteen perusopetuksen juuret ovat harrastus- ja järjestötoiminnassa sekä koululaitoksessa. Erityisesti musiikin osalta historia on pitkä – musiikkioppilaitosjärjestelmä sai oman lainsäädäntönsä ja sen vahvistamana omat hallinnolliset ja rahoituskuvionsa jo vuonna 1968. Yhä edelleen musiikin osuus verrattuna muihin taiteen perusopetuksen parissa oleviin taideaineisiin on vahva, vaikka kaikki kuuluvat yhtäläisen lain piiriin101. Taiteen perusopetus on jaettavissa yleiseen sekä laajaan oppimäärään. Näistä yleisen opetussuunnitelman mukaista opetusta on mahdollista saada musiikissa, sanataiteessa, tanssissa, esittävissä taiteissa (sirkustaide ja teatteritaide) ja visuaalisissa taiteissa (arkkitehtuuri, audiovisuaalinen taide, kuvataide ja käsityö). Laaja oppimäärä mahdollistuu lisäksi kaikilla muilla taiteen aloilla paitsi sanataiteessa. 61 Lappeenrannassa taiteen perusopetus on järjestetty yksityisten oppilaitosten toimesta, joita ylläpitävät yhdistykset. Lappeenrannan lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Lappeenrannan musiikkiopisto, Tanssiopisto Sonja Tammela, Taito Etelä-Karjala ry ja Taidekoulu Estradi noudattavat taiteen perusopetuksen mukaista opetussuunnitelmaa. Valtion rahoituksen saaminen edellyttää ammattimaisuutta ja taloudellisia resursseja. Suorien valtionosuuksien lisäksi kunnat rahoittavat toimintaa, ja lukukausimaksut muodostavat osan tuloista. Vuonna 2007 Lappeenrannan kaupunki rahoitti taiteen perusopetusta 687 000 eurolla, joka on 70,2 prosenttia kaikista kaupungin jakamista kulttuuriavustuksista. Taiteen perusopetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää toimintaa, joka on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Eri taiteenalojen kautta luodaan perustaa lasten ja nuorten emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle. Taideopetus antaa valmiuksia ilmaista itseään ja luo pohjaa elinikäiseen taiteiden harrastamiseen ja oppimiseen. Samalla luodaan valmiudet hakeutua taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen. Taiteen perusopetuksen tehtävänä on myös jatkaa kansallista muistia ja kulttuuria sekä antaa lapsille valmiuksia kohdata muita kulttuureita ja toimia monikulttuurisessa ympäristössä. 102 Lappeenrantalaiset taiteen perusopetuksen oppilaitokset ovat vakavaraisia yksiköitä, joiden toiminta on verkostoitunutta niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Opetustarjonta on laajaa ja monipuolista. Oppilaitosten hallinnolliset kulut on pystytty pitämään matalalla, jolloin on myös mahdollista tehdä nopeita päätöksiä ja toiminta on joustavaa. Oppilaitoksilla on käytettävissä pääosin hyvät ja jopa erinomaiset tilat. Ainoastaan Estradin kohdalla ongelmana on tilavuokran kohtuuton osuus kokonaisbudjetista, vaikka tilat sinänsä palvelevat taideaineiden opetusta hyvin ja ovat helposti saavutettavissa. Estradin tilat on vuokrattu yksityiseltä yritykseltä, muiden oppilaitosten ollessa kaupungilta vuokratuissa tiloissa. Niin kaupunki kuin taideoppilaitokset hyötyvät luottamuksellisesta suhteesta – kaupunki saa 62 osan antamastaan tuesta takaisin tilavuokrina ja sillä on kiinteistöissään vakavaraiset vuokralaiset, jotka tuottavat kulttuuripalveluja kaupunkilaisille. Yhteistyö oppilaitoksien välillä näkyy esimerkiksi yhteisesitysten muodossa ja siihen kannustetaan myös Opetushallituksen linjauksessa103. Pienen paikkakunnan etu on, että opettajat tuntevat hyvin toisensa ja kanssakäyminen on luonnollista. Ideat syntyvät persoonista ja pienin askelin, ja yhteistyö on suurilta osin myös ”näkymätöntä”. Suuremmat, valtakunnallisetkin hankkeet tarvitsevat tuekseen kunnan tai vastaavan koordinoivan tahon. Hankkeisiin liittyy valtava määrä hallinnollista työtä, palavereja ja raportointia, mikä voi olla kuluttavaa pienille organisaatioille. On huomioitava, että hankkeet suoritetaan muun päivätyön ohella. Vaikka ideat uusista projekteista ovat usein hyviä ja niihin lähdetään mielellään mukaan, toivottaisiin niiltä myös jatkuvuutta ja istuvuutta muuhun toiminnalliseen kehykseen. Aika projektin jälkeen tulisi huomioida ja kartoittaa lisärahoituksen mahdollisuudet. Lapset ja nuoret kaipaavat toiminnalta jatkuvaa kanssakäymistä ja pitkäjänteisyyttä. 63 Taiteen perusopetuksen oppilaitokset kokevat olevansa melko hyvin kuntalaisten tietoisuudessa. Yleistä näkyvyyttä on ja lapset löytävät oppilaitoksiin puskaradion, kavereiden ja näytöksien kautta. Lehti-ilmoitukset tavoittavat myös lasten vanhemmat, jotka usein myös tuovat lapsensa uuden harrastuksen pariin. Uusilla hankkeilla104 pyritään tavoittamaan myös niitä lapsia, joiden elämään taide ei syystä tai toisesta ulotu. Lasten kasvattajilla, niin vanhemmilla kuin opettajilla, on vastuu tarjota lapselle mahdollisuuksia kokea ja rikastuttaa elämää eri taidemuotojen kautta. Lapsi ei itse osaa pyytää tai vaatia sellaista, mihin hänellä ei ole ollut kosketusta. Tietoisuutta ja tunnustamista paikkakunnan osaamistasosta toivottaisiin myös päättäjiltä. Heiltä odotetaan aikaa ja arvostusta käydä oppilaitosten esityksissä ja tutustumassa kaupungissa harjoitettavaan toimintaan. Lappeenrantalainen taiteen perusopetus on valtakunnallisesti hyvässä maineessa, ja tuo positiivista näkyvyyttä kaupungille. Kaupungilla olisi tässä mahdollisuus profiloitua ja tuoda kaupunkitarinaa kerrottaessa esille tämä paikkakunnan helmi. Esimerkiksi yhteinen esite taiteen perusopetuksesta, jota jaettaisiin myös kaupungin puolelta, toisi varmasti positiivista näkyvyyttä myös paikkakunnan ulkopuolella. Samalla se lisäisi lappeenrantalaisten tietoisuutta ja arvostusta jo olemassa olevista taiteen muodoista. Vaikka taiteen perusopetuksen oppilaitokset ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana Lappeenrannan kulttuuritarjontaa, tulevat laajemmat yhteiskunnalliset ongelmat koskettamaan niitä yhtä lailla. Taloudelliset laskusuhdanteet voivat vaikuttaa vanhempien maksukykyyn. Huolimatta siitä, että lukukausimaksuja on reilusti subventoitu, on kyse kuitenkin vuositasolla sadoista euroista. Vapaaoppilaspaikkoja on joillakin oppilaitoksilla, mutta kyse on vain muutamasta paikasta vuosittain. Lukukausimaksujen osuus rahoituspohjassa vaihtelee 15 ja 55 prosentin välillä. Oppilasmäärät voivat pienentyä myös ikäluokkien pienenemisen myötä. Lapsiperheiden määrän laskiessa toiminnan näivettymisen ehkäiseminen vaatii kunnallisen tai valtiollisen rahoituksen lisäämistä tai lukukausimaksujen nostamista. Tasa-arvoinen ja mahdollisimman monien saavutettavissa oleva taideopetus toteutuu kuitenkin vain kohtuullisten lukukausimaksujen myötä. Lasten ja nuorten taidekasvatukseen panostava kunta vie positiivista viestiä myös nuorille pariskunnille asuinpaikkakuntaa valittaessa. Pienempien kuntien mahdollisuudet laajan toiminnan pyörittämiseen ovat heikommat, joten taideoppilaitokset ovat tehneet sopimuksia myös ympäryskuntien kanssa. Musiikkiopistolla oppilaita ei edes oteta sellaisista kunnista, joiden kanssa sopimusta ei ole tehty. Kunnan jäädessä sopimuksen ulkopuolelle joutuu oppilas maksamaan ulkopaikkakuntalisän, joka voi nousta jopa puoleen lappeenrantalaisten lukukausimaksuista. Tässä mielessä kuntarajat lisäävät eriarvoisuutta. Kauempaa tulevat maksavat jo matkoissaankin enemmän. Taide- ja taitoaineiden voima ja arvo piilee niiden inhimillisyydessä. Kaiken suorittamisen lisäksi lapsi tarvitsee myös vapautta toteuttaa itseään juuri sellaisena kuin on. Ja tämä tulisi muistaa taiteen perusopetuksessa, ettei siitä aiheutuisi lapsille lisästressiä pitkien koulupäivien jälkeen. Tavoitteellisuus on hyvä asia ja sitä lapset myös tarvitsevat kehittyäkseen, 64 mutta jotta lapsuus olisi vielä lapsuutta, on silläkin rajansa. Yksilöllisesti ja yhteisöllisesti kasvattavan toiminnan tulee tapahtua lasten ehdoilla. Oman luovuuden kautta liikutaan henkisellä tasolla, kasvetaan perinteisiin ja inspiroidutaan uudesta. Lapsi voi olla turvallisesti osa ryhmää, joka sallii erilaisuuden ja tukee lapsen henkilökohtaista kasvua ja tapaa jäsentää ympäröivää todellisuutta. Osalle lapsista riittää tunti kerran viikossa, osa haluaa kehittää taitojaan pidemmälle. Suurin osa ei hakeudu ammattiin harrastuksensa pohjalta mutta jatkaa sitä ehkä jossain muodossa läpi elämän. Taideopetus valmentaa oppilaista myös tulevaisuuden kulttuuripalvelujen kuluttajia. Vuonna 2009 on Lappeenrannassa panostettu erityisesti lapsiin ja nuoriin, ja heille on oma Lasten ja nuorten kulttuurikaupunki -toimenpideohjelma. Resursseja ohjataan eritoten peruskoulujen opetussuunnitelmiin kohdistuvan Kulttuuripolku-hankkeen toteuttamiseen. Kulttuuripolun ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan 1.–3. luokkalaisten vuosiluokalta toiselle etenevät työpajakokonaisuudet taidelaitoksiin sekä taiteen perusopetusta antaviin oppilaitoksiin. Jokaisella lapsella on näin mahdollisuus tutustua kaupungin kulttuurielämään. Muita ohjelmallisesti ensisijaisia kohtia ovat lasten ja nuorten kuorotoiminnan elvyttäminen, lasten kulttuuritapahtuman tuottaminen sekä lastenkulttuurin aseman ja arvostuksen vahvistaminen kaikissa kaupungin strategisissa linjauksissa. Toteutus aloitetaan uuden lukuvuoden alkaessa, syksyllä 2009.105 Lastenkulttuurikeskus Metkun myötä Etelä-Karjala on päässyt yhteistyössä Kotkan Lasten kulttuurikeskuksen, Lakun, kanssa Opetusministeriön valtakunnalliseen kulttuurikeskusten Taikalamppu-verkostoon, jonka tavoitteena on kehittää lasten- ja nuorten kulttuuripalveluita koko Suomessa. Keskukset muodostavat yhdessä Kaakon lasten ja nuorten kulttuuriverkoston, mutta käytännön toiminta tapahtuu itsenäisissä, maakunnallisissa yksiköissä. Taikalamppuverkoston avulla pyritään tukemaan jo olemassa olevien kulttuurikeskusten toimintaa ja edistämään saavutettavuutta myös niillä paikkakunnilla, joita palvelut eivät ole riittävästi tavoittaneet. 65 Paikallisen ja alueellisen lastenkulttuurin kehittämistyön lisäksi Metku toimii yhteistyössä valtakunnallisesti eri kaupunkien kanssa esimerkiksi lastenkulttuurifestivaaliverkostoa kehittäen, ja lisäten kaupunkien välistä yhteistyötä erilaisissa seminaareissa ja tapahtumissa sekä luoden monikulttuurisia, vuoropuheluun pyrkiviä toimintamalleja. Tavoitteena on myös kehittää lapsille ja nuorille suunnattua kulttuuriperintökasvatusta. Lisäksi yhteydet muihin sektoreihin, kuten opetustoimeen, ovat olennaisia taidekasvatuksen arvostuksen lisäämiselle ja eteenpäin viemiselle kouluympäristössä. Lappeenranta on mukana Suomen kulttuurirahaston valtakunnallisessa Myrsky-hankkeessa, jonka puitteissa toteutetaan kolmivuotinen JÄLJET 28º -hanke. Kyseessä on sosiokulttuurinen projekti, jolla pyritään tavoittamaan syrjäytymisvaarassa olevat 13–18-vuotiaat nuoret. Nämä nuoret voivat olla sosiaalisesti vetäytyviä, arkoja tai koulukiusattuja, tai heidän lähipiirissä voi olla päihde- tai mielenterveysongelmia, väkivaltaisuutta tai rikollisuutta. Kulttuurin ja taiteen tekemisen ja kokemisen kautta vaikutetaan nuorten hyvinvointiin, henkiseen ja sosiaaliseen kasvuun sekä yhteisöllisyyden kokemiseen. Tavoitteena on jättää jälkiä ja näin tulla nähdyksi ja kuulluksi osana ympäröivää yhteiskuntaa. Nuorten tavoittamiseksi avainasemassa ovat nuorten kanssa työskentelevät aikuiset kuten opettajat, nuorisotyöntekijät ja viranomaiset. Yhteistyössä paikallisten kulttuuripalveluiden tuottajien kanssa heillä on mahdollisuus löytää parhaat mahdolliset toimintatavat nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi alueella. Tarkoitus on, että eripuolilla syntyvät hankkeet juurtuvat alueella pitkäjänteiseksi toimintamalliksi.106 Lappeenrannassa on kehitetty myös koulujen kerhotoimintaa. Kerhot ovat tarkoitettu 3.–9. luokkalaisille lappeenrantalaisille. Mukana on esimerkiksi draamaa, 4H-yhdistyksen monitoimikerhoja ja Bändikoulu Estradin bändikerho. Joihinkin yhdistysten ylläpitämiin kerhoihin voi olla pieni osallistumismaksu, mutta sen suuruus ei saa olla este osallistumiselle. Yhdistysten ylläpitämiin kerhoihin saadaan rahoitusta lääninhallitukselta. Koulujen opetussuunnitelmien mukaisia kerhoja puolestaan rahoitetaan opetushallituksen puolesta. Opetushallituksen kerhot ovat maksuttomia. Niitä luotsaavat 66 eteenpäin koulut ja ne toteutetaan koulujen opetussuunnitelmien mukaisesti.107 Lasten ja nuorten iltapäiväkerhotoimintaan on kiinnitetty huomiota jo vuoden 2003 Taide- ja taiteilijapolitiikka -ohjelmassa. Tärkeää olisi myös lisätä yhteistyötä eri lastenkulttuurin toimijoiden: koulujen, taiteen perusopetusta antavien yksikköjen, taide- ja kulttuurilaitosten välillä.108 Näiden eri projektien kautta myös eri hallinnollisilla sektoreilla on mahdollisuus lähestyä toisiaan. Metku, Kulttuuripolku ja Jäljet 28º ovat hyviä esimerkkejä toiminnasta, joilla voidaan purkaa kulttuuri-, sosiaali- ja terveystoimen sekä kasvatus- ja opetustoimen välisiä raja-aitoja sekä kehittää toimintaa monipuolisesti ja moniulotteisesti. Hallinnollisten kustannusten pitäminen mahdollisimman matalina on toiminnassa olennaista, jotta resurssit voidaan ohjata mahdollisimman tehokkaasti itse toimintaan ja hankkeiden ydintavoite, lasten ja nuorten osallistuminen, toteutuisi. Uusien verkostojen avulla luodaan mahdollisuuksia myös kouluissa tapahtuvan perusopetuksen ja taiteen perusopetuksen ulkopuolelle, katvealueille, joihin taide- ja kulttuuripalvelut eivät vielä ylety. On hyvä pitää mielessä, että vaikka suomalainen taiteen perusopetuksen järjestelmä on ainutlaatuinen koko maailmassa, on sen myös arvioitu kasvattavan lapsia eriarvoisella tavalla kulttuuriharrastuksiin ja suuri enemmistö lapsista jää etenkin syrjäseuduilla palveluiden ulkopuolelle109. Kuvataidekoulu Lappeenrannan kuvataidekoulu on aloittanut toimintansa syksyllä 1980. Kuvataidekoulun toiminnasta, taloudesta ja ylläpidosta vastaa Lappeenrannan Taideyhdistys ry:n hallitus. Oppilaitoksessa annetaan laajan oppimäärän mukaista kuvataiteen perusopetusta. Rahoitus koostuu tuntiperusteisesta valtionosuudesta, kunnallisesta tuesta ja lukukausimaksuista. Lisäksi kurssitoiminnan tuotoilla, kuntaosuuksilla ja vuokratuloilla on pieni osa omarahoituksessa. Kolmen kunnan kanssa on tehty sopimukset oppilasmaksuista. Opetushenkilöstöä 67 on noin kymmenen ja tässä näkyy lievää vaihtelua. Työsopimukset tehdään aina uudestaan tarpeen mukaan, riippuu hyvin paljon oppilaista, paljonko ryhmiä tulee. Tällä hetkellä kaikki halukkaat pääsevät toimintaan mukaan. Kuvataidekoululla oppilaita on noin 300. Toiminnassa on mukana varhaiskasvatuksen ryhmiä, joista lapsi-vanhempi -ryhmään pääsevät mukaan nuorimmat, 3–4-vuotiaat. Taiteen perusopetus alkaa 7 ikävuodesta ja jatkuu usein yhtä pitkään kuin oppilaan muu koulutus. Yksikössä opitaan monipuolisesti kuvallisen ilmaisun eri puolia. Tunneilla käydään läpi työskentelytekniikoita, niiden ilmaisullisia ulottuvuuksia, värioppia, taidehistoriaa ja mediakasvatusta sekä tarkastellaan taiteen ilmiöitä. Historiallisen perinteen seuratessa mukana myös kuvallisen ilmaisun muodot muuttuvat ajan mukana. Tavoitteena on, että opetus tukee oppilaan kasvua ja kehittymistä arvostelukykyiseksi, ajattelevaksi ja levollisesti asioita prosessoivaksi ihmiseksi, joka ymmärtää esteettisyyden ja etiikan merkityksen elämässään ja ympäristössään.110 Koululla on näyttelytoimintaa ja tilaa vuokrataan kesäaikaan myös ulkopuolisille. Yhdistyksen ylläpitämänä yksityisenä kouluna kuvataidekoulu maksaa vuokraa kaupungille, ja tämä on käytännössä lähes sama summa, jonka oppilaitos saa ensin avustuksena kaupungilta. Oppilaitos sijaitsee vuonna 1884 rakennetussa entisessä vankilan sauna- ja pesulatuvassa. Talossa on toiminut vankila-ajan jälkeen mm. kaakaopapupaahtimo. Kuvataidekoulu pääsi muuttamaan tiloihin vuoden 2000 joulukuussa. Tilat ovat erinomaisessa kunnossa ja palvelevat hyvin tarkoitustaan. Kuvataidekoulu asettuu loistavasti ympäröivään kulttuurihistorialliseen miljööseen ja yhdessä alueen museoiden, oppilaitosten ja taiteilijoiden kanssa linkittää oppilaat paikallisuuteen ja sen historiaan. Esteettinen ympäristö on jo sinänsä merkityksellinen inspiraation lähde, maalauksellisia maisemia ei tarvitse lähteä kaukaa hakemaan. Koulujen kanssa yhteistyötä on esimerkiksi ostopalveluiden muodossa, jolloin koululaiset tulevat oppitunneille kuvataidekoululle. Lisäksi kaupungin kulttuuritoimen puolesta on järjestetty kuvataiteen teemaviikko. 68 Tämä on myös hyvä tapa levittää tietoisuutta kuvataidekoulun olemassaolosta ja oppilaitoksessa tarjottavasta opetuksesta. Yhteistyötä on tehty eri taiteen perusopetuksen oppilaitosten kanssa järjestämällä yhteisiä esityksiä ja lisäksi Venäjän puolella, Novgorodin kuvataidekoulun kanssa yhteistyötä on tarkoitus syventää. Musiikkiopisto Musiikkioppilaitosjärjestelmä sai oman lainsäädäntönsä, ja sen vahvistamana omat hallinnolliset ja rahoituskuviot jo vuonna 1968. Lappeenrannassa musiikkiopisto on toiminut vuodesta 1959 ja vuonna 2009 vietetään opiston 50vuotisjuhlavuotta. Musiikkiopisto on ainoa lakisääteinen taiteen perusopetusta antava musiikkioppilaitos Lappeenrannassa. Musiikkiopistoa ylläpitää Lappeenrannan Musiikkiopiston Kannatusyhdistys ry, jonka hallitus toimii myös opiston johtokuntana. Vuosittainen oppilasmäärä on noin 800, joka jakautuu instrumenttioppilaisiin (n.500) ja varhaisiän musiikkikasvatukseen osallistuviin, muskarilaisiin (n.300). Soitinopetukseen oppilaat valitaan vuosittain valintakokeiden perusteella, ja noin puolet kaikista hakijoista tulee valituksi. Pääosin opetusta järjestetään vuonna 1989 valmistuneen opistorakennuksen tiloissa ja Joutsenon toimipisteessä, mutta muskaritoimintaa on myös Sammonlahden liikekeskuksessa. Lisäksi musiikkiopiston piharakennusta on hyödynnetty opetuskäytössä. Rakennus tosin kaipaa pikaista kunnostamista ja sen huolellinen saneeraus vapauttaisi lisätilaa musiikkiopiston käyttöön. Opisto kärsii tila-ahtaudesta ja asiakaskunnan toiveena olisi Sammonlahden muskarin siirtäminen keskustan tiloihin. Muskaritiloja on ollut myös Lauritsalassa, mutta keskustatilat tuntuvat palvelevan asiakaskuntaa paremmin. Joutsenossa tilaa on kohtuullisesti, ja tilat ovat kunnossa, ainoastaan sisäilmaongelmia esiintyy ja ilmastointiremonttiin kaivataan rahoitusta. 69 Henkilökuntaa opistolla on noin 50, joista päätoimisia opettajia on noin 30 ja tuntiopettajia 20. Hallinnossa on viisi ihmistä. Opetusta annetaan vuosittain suunnilleen 25 000 tuntia. Opistolla on pitkät perinteet sopimuksista opetuksen antamisesta Lemin, Luumäen, Miehikkälän, Savitaipaleen, Taipalsaaren ja Ylämaan kuntien kanssa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kunnat ovat sitoutuneet maksamaan oppilasmaksuista tietyn osuuden niin, että oppilaiden maksama osuus on samansuuruinen lappeenrantalaisten kanssa. Musiikkiopetus on pitkälti yksityisopetusta eikä se ole kustannuksiltaan verrattavissa ryhmäopetukseen. Yhden oppilaan opiskeluaika on noin kymmenen vuotta, kouluvuosien mittainen aika. Vuosikustannukset kohoavat noin 3000€ vuodessa. Oppilaista 1–3 prosenttia suuntautuu jatkoopintoihin. Musiikkiopisto tekee tiivistä yhteistyötä erityisesti Alakylän ja Armilan musiikkiluokkien kanssa. Valinnat musiikkiluokkien oppilaista tehdään musiikkiopistolla ja he tulevat samalla musiikkiopiston oppilaiksi, jos haluavat. Lisäksi Lappeenrannan kaupunki kustantaa viiden vuoden ajalta musiikkiluokkalaisten oppilasmaksut musiikkiopistossa. Järjestelmä on rakennettu jo 1970-luvulla ja on ainutlaatuinen koko maassa. Lappeenrannan musiikkiopisto tekee yhteistyötä kaupunginorkesterin ja taideoppilaitosten kanssa. Nuorten solistien konsertteja järjestetään lähes vuosittain ja opiston oppilaita on ollut soittamassa kaupungin orkesterin konserteissa. Orkesterin soittajia toimii musiikkiopistolla myös opettajina. Yhteistyötä muiden taideoppilaitosten kanssa on toteutettu erilaisin produktioin, joihin on ollut mahdollista saada opetushallituksen tukea. Erillisrahoitusta on mahdollista hakea myös oppilasryhmien konserttimatkoihin. Musiikkiopisto on vakiinnuttanut paikkansa lappeenrantalaisessa kulttuurielämässä. Yhteistyö eri toimijoiden välillä toimii ja opetuspaikat musiikkiopistossa ovat haluttuja. Lähitulevaisuudessa tärkeimpiä toimintaan vaikuttavia tekijöitä on piharakennuksen saneeraaminen. Rakennuksella on kulttuurihistoriallista arvoa ja musiikkiopisto tarvitsee lisätilaa opetuskäyttöön. Oppilaitoksen haasteena on monipuolisuuden turvaaminen opetuksessa 70 ja ohjelmistokuvassa, sekä siirtyminen yhteisöllisempään opetuskäytäntöön. Tästä erilaiset projektit ovat yksi hyvä esimerkki. Yhteistyö antaa lisävoimaa ja talon innostunut henki tuottaa uusia ideoita. Kansainvälisellä kentällä yhteistyötä on tehty Eurooppaan, Pohjoismaihin, Yhdysvaltoihin ja Venäjälle. Oppilasryhmien konserttimatkoista on haluttu pitää kiinni ja Musiikkioppilaitosten liitto toimii tässä merkittävänä tiedottavana ja yhdistävänä tekijänä niin kansainvälisessä kuin kansallisessa toimintaympäristössä. Valtakunnallisella tasolla ongelmana on kuoronjohtajien asema. Kiinteää toimintaa on hankala saada, jos ei pystytä maksamaan kuoronjohtajille kunnon palkkaa. Kuorot ovat merkittävä osa kulttuuriympäristöä ja ammattitaitoisten kuoronjohtajien saaminen paikkakunnalle olisi hyvin tärkeää. Kuorot toimivat yhdistyspohjaisesti ja kärsivät niin resurssien kuin harjoitustilojenkin puutteesta. Lisäksi säveltapailuopetukseen sekä kevyen ja kansanmusiikin opetukseen on vaikea saada opettajia pääkaupunkiseudun ulkopuolella. 71 Taidekoulu Estradi Taidekoulu Estradi on aloittanut toimintansa vuonna 2005, kun Lappeenrannan Nuorisosirkus ry, Lappeenrannan teatterikerho ry ja yksityisenä yrityksenä toiminut bändikoulu yhdistyivät esittävän taiteen yhdistyksen, EteläKarjalan Estradi ry kattojärjestön alle. Bändikoulun ”edustavaksi jäseneksi” yhdistykseen tuli Lappeenrannan Populaari- ja perinnemusiikin ystävät – RIFFI ry. Estradi muodostuu näin kolmesta eri osa-alueesta: sirkus Tuikusta, nuorisoteatterista ja bändikoulusta, joissa annetaan taiteen perusopetusta sirkustaiteessa, teatteritaiteessa ja rytmimusiikissa. Vuonna 2008 teatteri ja sirkus pääsivät valtionosuuden piiriin, mikä tarkoittaa noin 20 prosentin osuutta vuosirahoituksesta. Oppilasmaksuissa bändikoulun hintahaarukka on 200–280 euroa, teatterin ja sirkuksen jäädessä 125–200 euron välille. Hintoihin vaikuttavat bändikoulun tausta yksityisenä oppilaitoksena sekä osaltaan myös valtionosuuden vaikutus. Kaupunki maksaa kuluista noin 20 prosenttia ja oppilasmaksuista tuloja kertyy noin puolet. Lisäksi on omaa varainhankintaa – esiintymisiä, pääsylipputuloja, kahvila- ja arpajaismyyntiä – jonka osuus on noin 10 prosenttia. Ulkopaikkakuntalaisten oppilasmaksuihin lisätään 37,50 euroa/lukukausi, jos kunnalla ei ole erillistä sopimusta taidekoulun kanssa. Tällä hetkellä ainoastaan Taipalsaaren kunta on tehnyt sopimuksen sirkustaiteen osalta. Esittävän taiteen kouluna oppilaita pyritään luonnollisesti kannustamaan esiintymään. Vuoden 2007 lukuisiin esityksiin osallistui yhteensä 6500 katsojaa. Oppilaita oli 560, kun taidekoulun ideaalina voidaan pitää noin 600 oppilasta. Taidekoulun suurin yksikkö on bändikoulu 250 oppilaalla, sirkukseen tulijoita olisi enemmän kuin on itse asiassa mahdollista ottaa ja teatteriin mahtuisi oppilaita enemmänkin. Tässä on tosin huomioitava se, että teatteritaiteessa harrastustoimintaa on muuallakin. Sirkuskoululaiset aloittavat usein nuorimpina, aina neljävuotiaasta lähtien, jolloin aloite harrastuksen aloittamiseen tulee yleensä vanhemmilta. Bändikoululaiset löytävät tiensä opetuksen pariin usein kavereiden kautta peruskoulun ensimmäisillä luokilla, samoin kuin teatterilaiset. Bändikoulun ja teatterin voi periaatteessa myös aloittaa myöhemmällä iällä verrattuna sirkuskouluun. Bändikoulu perustuu paljon soitinopetukseen, joka on yksilöopetusta ja kun teatteri puolestaan ei ole niin tekninen laji, mukaan voi mennä myöhemminkin. Maahanmuuttajataustaisia, lähinnä Venäjältä tulleita oppilaita, on mukana jonkin verran etenkin sirkuspuolella, jossa on myös venäläinen opettaja. Tämä tuo opetukseen moniarvoisuutta ja erilaisia traditioita. Koulun arvoja ovat yksilöllisyys ja yhteisöllisyys; ihminen nähdään ainutkertaisena, vuorovaikutteisena persoonana.111 Kaiken kaikkiaan töissä on noin 40 henkilöä, joista TE-keskus projektissa 12 ihmistä. Opettajia on vajaa 30. Jokaisen linjan vastuuopettaja työskentelee koululla täysipäiväisenä. Lisäksi on apuopettajia, osa opettajista on jollain prosentilla töissä, osa kuukausipalkalla tai tuntiopettajana. Toimistossa työskentelee kolme henkilöä. 72 Suurin tulevaisuuteen liittyvä kysymys on tila ja siihen liittyvät kustannuspaineet. Estradi on vuokralla yksityisellä yrittäjällä, ja tähän luonnollisesti liittyy riskejä yhteistyön jatkuvuudesta sekä korkeasta hinnasta. Tällä hetkellä vuokraan kuluu 100 000 euroa 400 000 euron vuosibudjetista, joka on kaikki pois muusta kehittämisestä. Ideaalina olisi kaupungin tila, jolloin riskit pienenisivät ja kaupunki saisi myös taidekoulusta varman vuokralaisen. Estradilla esitettävistä taidelajeista esimerkiksi sirkus vaatii korkeutta ja toimivia, soveltuvia tiloja on vaikeaa löytää. Myös muunneltavuus on tärkeä ominaisuus esittävän taiteen tiloja ajatellen. Tarvitaan sekä isoja että pieniä tiloja, tiloja erilaisilla pintamateriaaleilla ja akustiikalla. Tällä hetkellä Estradin tiloista on mahdollista muodostaa iso, 300 henkilöä kattava näyttämö ja pienempiä, 40–50 henkilön esitystiloja. Tämä on ehdottomasti positiivista nykyisissä tiloissa. Esteettömyyttä ajatellen tilat tosin kaipaisivat parantamista sillä korkeat kynnykset vaikeuttavat liikuntaesteisten liikkumista. Yhteistyö taiteen perusopetuksen eri osapuolien kanssa on saanut tuulta purjeisiin ja tulee varmasti kehittymään jatkossa lisää. Ennen yhteistyökumppaneiden etsimistä muualta on kuitenkin ensin keskitytty mahdollisuuksiin ja toimintatapoihin oman talon sisällä. Taidekoulu Estradin lähellä on kaksi suurta koulukeskusta, Kesämäen koulu ja Itä-Suomen koulu, joihin on viety konsertteja ja kouluilta on käyty katsomassa Estradilla esityksiä. Koulutoiminnan kautta saavutetaan näkyvyyttä kouluilla ja sitä kautta mahdollisia uusia oppilaita. Esitykset ovat periaatteessa myös osa opetustoimintaa ja niitä on helppo lähteä toteuttamaan. Taito Etelä-Karjala ry:n Taito-käsityökoulu Taito Etelä-Karjala tarjoaa käsityötaiteen perusopetusta Lappeenrannassa Tasihinin talossa ja Joutsenossa käsityökeskuksessa. Opetukseen osallistuu noin 70 lasta ja nuorta, nelivuotiaasta yläkouluikäisiin. Käsityökoulussa noudatetaan yleisen oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa, mikä tarkoittaa 73 vuodessa 60 opetustuntia 7–11-vuotiaille ja 90 tuntia yli 12-vuotiaille. Yhteensä lasten opetusryhmiä on yhdeksän. Kaupunki tukee käsityötaiteen perusopetusta noin 7700 eurolla vuodessa. Lukukausimaksut ovat 110 euroa 30 opetustunnilta ja 165 euroa 45 opetustunnilta lukukaudessa. Vuodesta 2006 lähtien ulkopaikkakuntalaisilla on ollut kaksinkertainen lukukausimaksu ja se on vaikuttanut muista kunnista tulleiden kävijöiden määrään, vaikka jonkin verran heitä toiminnassa mukana vielä onkin. Seudullisen tasa-arvoisuuden puolesta lähialueiden kuntia tulisi enenevässä määrin kannustaa tukemaan kuntalaisia oppilasmaksuissa. Käsityötaiteen perusopetuksen idea on tavoitteellisuudessa ja sen tulee olla tasolta toiselle etenevää. Opetussuunnitelman uudistus on ollut voimassa vuodesta 2006 lähtien, mikä merkitsi opetustuntien porrastamista niin, että yli 12-vuotiaille tarjotaan enemmän opetusta. Opetussuunnitelma myös määrittää pitkälti mitä opiskellaan ja millä materiaalein. Suuntautumisvaihtoehtoja ovat esinesuunnittelu ja esineiden valmistus, tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelu ja valmistus, sekä ympäristön suunnittelu ja rakentaminen. Näitä käsitellään eri teemojen kautta ja edustettuina ovat niin kovat kuin pehmeät materiaalit112. Tärkeä arvo opetuksessa on myös ekologisuus. Kierrätysmateriaalien käyttöön kannustetaan ja materiaalien uudelleen käyttö ei enää madalla tuotteiden arvoa, päinvastoin. Käsityöilmaisu perustuu kulttuuriperintöön, taiteidenvälisyyteen ja luonnontuntemukseen. Opetuksen tarkoituksena on, että oppilas oppii arvostamaan käden taitoja ja ymmärtää käsityön kulttuurisia merkityksiä.113 Paikallisuus on tärkeä osa toimintaa: kimpiastiat, lotjat ja paikalliset kirjontatavat seuraavat opetuksessa mukana. Taito-käsityökoulussa työskenteli kirjoitushetkellä kaksi täysipäiväistä opettajaa, tuntiopettajia sekä ”keikkaihmisiä”. Jonkin verran on maahanmuuttajaoppilaita. Oppilasmäärän ollessa pieni myös ryhmäkoot onnistutaan pitämään pieninä – maksimi ryhmäkoko on 12 ja pienemmillä 8–9. Tämä mahdollistaa henkilökohtaisen ja läsnä olevan opetuksen. Myös kontaktit oppilaisiin ovat näin tiiviimmät. Tunnit alkavat yleensä iltapäivisin ja 74 kestävät kahdeksaan illalla. Pääasiassa opetus järjestetään Kauppakadulla, Tasihinin talon tiloissa. Yhteistyö muiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten kanssa on enemmän vielä henkisellä tasolla. Taito-käsityökoulu tulisi ottaa tiiviimmin mukaan oppilaitosten yhteisiin projekteihin. Näin eri alojen välinen synergia lisääntyisi ja käsityö saisi näkyvyyttä muiden oppilaitosten rinnalla. Koulujen kanssa yhteistyö on lisääntymässä esimerkiksi työpajatoimintana ja opettajille suunnattuina virkistyspäivinä. Toimintaa olisi mahdollista edelleen kehittää vaikkapa esiintymisinä ja osallistumisena yhteisiin tapahtumiin, kuten Kaamospuhallukseen. Näyttelytoimintaa pyritään järjestämään vähintään kaksi kertaa vuodessa ja oppilaitos on ilahduttavasti päässyt käyttämään lappeenrantalaisten yritysten näyteikkunatiloja, mikä on tuonut arvokasta näkyvyyttä vastavuoroisesti niin kädentaitajille kuin yrityksillekin kulttuurimyönteisenä ja kannustavana asenteena. Lisäksi kirjaston tiloja on voitu hyödyntää. Kaupungissa olevaan ”tyhjään tilaan” on näin mahdollista saada elävyyttä, tuoda esiin kaupunkilaisten ääni ja osaaminen. Näkyvällä paikalla toimiminen ei kuitenkaan riitä – verkostoja ja jalkautumista ihmisten pariin tarvitaan. Nykypäivän hektisessä toimintaympäristössä tieto pitää ennemmin viedä ihmisten luo, sillä aikaa ja voimia ei välttämättä ole sitä erikseen hakea. Toiminnasta tiedottamiseen ja ulospäin avautumiseen kaivataan lisäresursseja. Lasten ja nuorten lisäksi Taito Etelä-Karjala ry saavuttaa myös aikuiset tarjoamalla viikoittaista opetusta ryhmissä sekä lyhytkursseja. Tällä hetkellä aikuisryhmiä on neljä. Toiminta on enemmän harrastamista, eikä niin tavoitteellista, tai ainakin tavoitteet ovat toisenlaiset. Aikuisten perusopetusta kehittämässä on ollut erillinen Aiku-hanke, jossa myös Taito EteläKarjala on ollut mukana. 75 Tanssiopisto Sonja Tammela Tanssiopisto on toiminut Lappeenrannassa vuodesta 1969 Sonja Tammelan muuttaessa kaupunkiin. Koulun oppilasmäärät ovat kasvaneet pikkuhiljaa ja henkilöstömäärä sen mukana. Vuonna 1982 tanssiopisto muutti nykyisiin tiloihinsa, osoitteessa Suvorovinkuja 3 sijaitsevaan rakennukseen Linnoituksessa. Vuonna 1997 tapahtui sukupolvenvaihdos ja Sonja Tammela myi kommandiittiyhtiönä toimineen yrityksen uudelle rekisteröidylle Lappeenrannan Tanssiopiston Kannatusyhdistykselle. Kaupunki maksoi osan kauppahinnasta. Vuosituhannen vaihteessa kuvataidekoulun kanssa jaettu tila vapautui kokonaan tanssiopiston käyttöön, mikä tarkoitti lisääntyneiden tanssitilojen lisäksi asianmukaisia toimisto- ja fasiliteettitiloja henkilökunnalle. Syksyllä 2008 tanssiopiston oppilasmäärä oli 758. Määrä vaihtelee hieman vuosittain, mutta pääsääntöisesti suhdanne on ollut nousujohtoinen. Klassinen baletti on ollut ja on edelleen koulun kivijalka, mutta luonnollisesti myös tanssillinen ilmaisu seuraa aikaa ja liikekieli saa uusia muotoja. Nykytanssin asema on edelleen voimistunut ja tavoittelee lastentanssin ja klassisen baletin oppilasmääriä. Tanssien asemaa pyritään tasavertaisesti kehittämään. Tanssiopistolla on tarjontaa ikäryhmittäin kolmevuotiaiden lapsi-vanhempi -ryhmästä eteenpäin aina aikuisiin asti. Jo mainittujen tanssimuotojen lisäksi opetustarjontaa on hip-hop- ja breakdance-tansseissa, jazztanssissa, showjazzissa ja flamencossa. Aikuisille tarjontaa on nykytanssissa, flamencossa ja baletissa. Lisäksi on pojille omat Willipojat- ja Willimiesryhmä. Uusien tanssimuotojen kautta tanssin saavutettavuus on kohentunut erityisesti eri oppilasryhmiä ajatellen ja myös pojat ovat löytäneet tanssin omakseen ja aikuisten ryhmät jatkavat suosiotaan. Kaikki halukkaat pääsevät yleensä mukaan ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ei pääsykokeiden 76 kautta. Maahanmuuttajataustaisia, lähinnä Venäjältä tulleita oppilaita, on jonkin verran. Vuodesta 1995 lähtien tanssiopisto on saanut tukea Lappeenrannan kaupungilta. Rekisteröityneeksi yhdistykseksi muuttumisen jälkeen tuen hakeminen myös helpottui – yksityiselle yritykselle tuen hakeminen oli vaikeampaa. Valtiontuen piirissä tanssiopisto on ollut vuodesta 2000 lähtien ja se oli ensimmäisiä muille kuin musiikkioppilaitoksille myönnettävän tuen saajista. Suurin tulonlähde ovat kuitenkin lukukausimaksut (n. 55 %). Loput tuloista kertyy valtion ja kaupungin tuesta. Apurahoja on saatu Tanssin keskustoimikunnalta ja Kaakkois-Suomen taidetoimikunnalta sekä eri Kulttuurirahastoilta. Myös yritykset ovat tukeneet toimintaa pienimuotoisesti esimerkiksi näytösten yhteydessä. Nämä ovat kuitenkin lähinnä projektikohtaisia rahoituksia, joilla ei perustoimintaa pystytä rahoittamaan. Toimintaa on ollut jo 30 vuotta myös Puumalassa ja kymmenisen vuotta Luumäellä. Lisäksi Taipalsaaren ja Lemin kuntien kanssa on olemassa yhteistyösopimukset kuntaosuuden maksamisesta tietylle oppilasmäärälle. Muualta tulleille oppilaille on ulkopaikkakuntalisä. Tanssin perusopetuksen asema maakunnassa on vahva ja oppilaitos on niittänyt mainetta myös valtakunnallisella tasolla. Tärkeää on, että tanssille osoitettu tuki säilyisi ennallaan, inflaatiokorotukset huomioiden. Opistolla on kunnia olla kaupungin omistamassa arvokiinteistössä, mutta talon tanssillinen hyödyntäminen tarvitsee kunnossapitoa ja tarkoituksellisia materiaaliratkaisuja. Tanssijat kaipaisivat myös parempia esiintymistiloja, joiden kustannukset eivät nousisi liian korkeiksi. Lappeenranta-salin lattia on tanssijoille liian kova, jolloin vaarana on esimerkiksi marssimurtumat. Lisäksi kulissitilat ja valot ovat puutteelliset, esiintymistilan tulisi olla enemmän näyttämön kaltainen. Teatterin kanssa tanssiopisto on tehnyt yhteistyötä, mutta teatteri on tilana liian kallis. Henkilökunnan palkkaaminen ja tilavuokrat ovat liian korkeat, etenkin kun näytöspäivät ajoittuvat usein viikonlopulle. Jos loppuunmyytyjen esitysten jälkeen tehdään silti tappiota, ei toiminta yksinkertaisesti kannata. Olisiko mahdollista, että kaupunki tukisi esimerkiksi 77 tilavuokrissa enemmän? Yksi ratkaisu olisi kulttuuritalo, jossa kunnan subventoimana esittävä taide saisi enemmän esiintymismahdollisuuksia. Jos oppilasmäärä jatkaa kasvuaan tulevaisuudessa, tanssisaleja tullaan kaipaamaan lisää. Tässä kulttuuritalo ajaisi myös asemaansa. Opetuksen laadun ja tason ylläpitäminen sekä jo olemassa olevien tanssilajien mukana pysyminen opetusohjelmassa kuuluu myös tavoitteisiin. Henkilökuntaa koulutetaan ja liikkuvuutta pidetään yllä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Enemmistö tanssiopiston opettajista on kuukausipalkalla, toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella. Näin pyritään turvaamaan opetuksen laatu ja opettajien pysyminen paikkakunnalla. Tämä lisää myös molemminpuolista sitoutumista. Erityisesti kehä kolmosen ulkopuolella tanssinopettajista on pulaa, ja pätevien tanssinopettajien houkutteleminen maakuntiin voi olla haasteellista. Tanssiopisto tekee yhteistyötä muun muassa Imatran kaupungin, Lappeenrannan kaupunginteatterin ja muiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten kanssa. Yhteistyö tuntuu myös koko ajan lisääntyvän. Lisäksi Oulun Ammattikorkeakoulun kanssa on suunniteltu avoimen AMK:n tanssikurssien järjestämistä Lappeenrannassa. Tämä tarjoaisi mahdollisuuksia opintopisteiden suorittamiseen esimerkiksi tanssiammattiin hakeutuville nuorille. Lisäksi suosittua kesäkurssitoimintaa olisi tarkoitus syventää myös tanssin ammattilaisille, jolloin toiminta saisi lisää valtakunnallista ja kansainvälistä näkyvyyttä ja statusarvoa. Ala-asteiden ja päiväkotien kanssa on Lasten kulttuurikeskus Metku -projektin kautta järjestetty Tanssikylpyjä kouluihin. Kyseessä on oppitunnin mittainen tanssinopettajan johtama ”kylvetys” tanssiin. Vuonna 2007 kylvetettiin 60 ryhmää ja noin 1000 oppilasta. Tästä innostuneina esimerkiksi Lönnrotin koulun opettajat tilasivat tanssinopettajan opetusta tanssin liittämiseksi osaksi oppitunteja. Toiminnassa on mukana myös kasvatuksellinen tavoite – hektisyyden välttäminen ja pitkäjänteinen toiminta. Tanssi parantaa koordinaatiota ja tasapainoa, siinä yhdistyy muutkin taiteenalat, kuten musiikki, ja se antaa kiintopisteen elämässä sekä sosiaalisen ympäristön, jossa toteuttaa itseään. 78 5. KOLMAS SEKTORI Taiteen ja kulttuurin järjestö- ja yhdistyskenttä, johon viitataan myös termillä kolmas sektori, on suomalaisen kulttuurielämän kivijalka, jonka järjestäytymisen ja kehityksen kautta myös nykyiset kunnalliset ja valtiolliset kulttuurija taidelaitokset ovat vakiinnuttaneet paikkansa. Kolmas sektori on käsitteenä hyvin laaja ja laajasti viljelty, jolloin on syytä tarkentaa, millainen on sen rooli, toimijaverkko ja asema kulttuuripoliittisella kentällä. Tässä selvityksessä kolmas sektori kattaa alleen erityyppisten yhdistysten lisäksi seurakuntien taide- ja kulttuuritoiminnan sekä taiteilijat, jotka työskentelevät toiminimellä tai muuten vapaina ammatinharjoittajina. Kolmas sektori on perinteisesti nähty vapaaehtoisena, omaaloitteisena ja yhteiskuntaa palvelevana toimijana. Puhutaan alhaalta ylöspäin suuntautuvasta ruohonjuuritason toiminnasta, jolla on merkityksensä myös päätöksenteossa: järjestöt ovat olleet aktiivisia toimijoita eri taiteen alojen kehittämisessä ja asiantuntijuuden parantamisessa, tiiviissä vuorovaikutuksessa valtion kanssa. Vapaaehtoisuuden lisäksi toiminta voi olla myös ammattimaisesti järjestäytynyttä, voittoa tavoittelematonta toimintaa sekä yritystoimintaa. Rahoitusta haetaan niin julkiselta kuin yksityiseltä sektorilta.114 Kolmannen sektorin toimijuus muodostuu aina tapauskohtaisesti, erilaisine toiminnan rationaliteetteineen. Toimijoiden väliset rajapinnat tekevät kentästä elävän ja monisyisen.115 Kolmannella sektorilla on huomattava taloudellinen merkitys, vaikka sen osuus Suomessa verrattuna muihin Euroopan maihin on suhteellisen pieni. Toimintavolyymi on kuitenkin kasvanut 90-luvulta lähtien yhtälailla koko Euroopassa sekä palkkatyön että vapaaehtoistyön tuottajana, samalla kun sen asema yhteiskunnallisena toimijana on vahvistunut.116 Kulttuurin ja taiteen soveltava käyttö laajentaa taiteen kenttää esimerkiksi erilaisten yhteisötaidetyöpajojen ja projektien kautta yhteiskunnallisiin kehitystehtäviin, 79 kuten lasten ja nuorten taidekasvatukseen, vanhusten virkistämiseen ja sairaalaympäristön elävöittämiseen. Samalla erilaisten festivaalien, tapahtuma- ja elämysmatkailun kautta taidetta ja kulttuuripalveluita yhdistetään elinkeinoelämän harjoittamiseen. Mediaekspertit, taide- ja kulttuurimanagerit sekä tapahtumatuottajat taas näkyvät aluekehityksessä ja kaupunkisuunnittelussa.117 Tehtävänkuvien kautta pyritään vastaamaan myös esillä olevaan hyötykysymykseen ja perustelemaan taiteen paikka yhteiskuntapoliittisella kentällä. Kulttuuriteollisuus, sisältötuotanto ja mediakulttuuri laajentavat spektriä ja heijastavat mahdollisuuksien kirjoa, mutta myös himmentävät rajoja suhteessa perinteisiin taidealoihin ja kyseenalaistavat määritelmät taiteesta ja luovista aloista. Lueteltujen mahdollisuuksien toteuttaminen on tapahtunut pitkälti erillään tai ulkoistettuna vakiintuneista taide- ja kulttuuri- instituutioista. Toimintaa ei nähdä niinkään instituutioiden perustoimintona, vaan projektiluonteisena, johon rahoitus haetaan aina erikseen. Työllistyvät ovat usein osa ”uutta kolmatta sektoria”, mutta kilpailevat yhtälailla kunnallisesta ja valtiollisesta avustusrahasta. Poliittisessa keskustelussa julkisen sektorin vastuuta on yhä enenevässä määrin jaettu myös yrityselämän ja kolmannen sektorin toimijoiden kesken. Palvelutuotannossa on perinteisten kunnallisten taidelaitosten ohella hyödynnetty tilaaja-tuottajamallia ja kohdennettu rahoitusta suoraan tapahtumatuotantoon. Tätä kutsutaan myös yhteishallinnaksi, joka on jatkoa valtiojohtoiselle järjestelmälle, ja joka alkoi purkautua 1980-luvun puolivälissä alkaneiden julkishallinnon uudistusten seurauksena. Markkinoiden ja kolmannen sektorin mukaantulon tarkoituksena on ollut keventää normiperusteista ohjausta ja purkaa moniportaisia hallintorakenteita. Samalla, kun valta on keskittynyt enenevässä määrin valtiovarainministeriölle sektoriministeriöiden sijaan, myös virasto- ja laitoshallinnon ja niiden päällikkötason itsenäistä valtaa on lujitettu ja kansalaisten pääsy vaikuttamaan poliittisiin linjauksiin on ollut suhteellisen vaatimatonta. Uusia rahoituslähteitä ei taidepolitiikalle ja laitospolitiikalle ole myöskään 80 odotetussa määrin löytynyt, ja ne ovat jääneet niiden toimintaa vakauttamaan säädettyjen lakien vangeiksi.118 Prosessissa on jäänyt huomioimatta kanavien puuttuminen taiteilijoiden ja mahdollisten taiteen rahoittajien välillä. Luovuutta, sisältötuotantoa ja kulttuurista vetovoimaisuutta uhkuvat strategiat ovat jääneet vaille kosketuspintaa taidemaailman todellisuuden ja toimijoiden kanssa. Seuraavissa luvuissa jatkan valtiollisen ja kunnallisen viranomaistason sekä kolmannen sektorin välisten suhteiden pohtimista. Tuon myös esille lappeenrantalaisen toimijakentän käytäntöjen moninaisuuden kulttuuri- ja taidekentällä. Problematiikka liittyy usein eri toimijoiden harteille laskettujen odotusten ja käytännön resursoinnin välille. Tiedonkulkuun ja toimijoiden väliseen verkottumiseen tulisi edelleen merkittävästi panostaa. Yhteinen tavoite tulisi nähdä niin taide- ja kulttuurikentän kuin koko yhteiskunnan hyvinvointina ja parantuneina toimintamahdollisuuksina. Esittelen ensin yleisiä piirteitä yhdistyskentästä, jonka jälkeen keskityn taiteilijoiden asemaan sekä harrastaja- ja ammattiyhdistysten väliseen asetteluun kentällä. Lopuksi kerron vielä erilaisista toimintamuodoista liittyen taiteen sekä kulttuurin soveltavaan käyttöön ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. ”Kaiken takana on yhdistys” Suomalaiselle yhdistyskentälle ominainen piirre on rekisteröityjen yhdistysten huomattava määrä. Suomessa on koko yhdistyslaitoksen kattava virallinen rekisteri, tiettävästi ainoana maailmassa. Taidealan yhdistyksiä kaikista yhdistyksistä on huomattava osa, ja näistä erityisesti teatteriyhdistykset, kuorot ja kevyen musiikin yhdistykset ovat olleet suosittuja. Yhdistyskentän on todettu olevan muuntautumiskykyinen: uuden yhdistyslain voimaan tullessa119 rekisteristä siivottiin 2300 ”kuollutta” taide- ja kulttuuriyhdistystä, mutta tämän jälkeen tilalle on tullut yli 7000 uutta yhdistystä. Rekisteröityjä taideja kulttuuriyhdistyksiä120 oli Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimen 81 yhdistysrekisterin mukaan vuoden 2009 alussa 88. Lisäksi on runsaslukuinen joukko reserviläis-, eläkeläis-, martta-, perinne-, kotiseutu- ja kyläyhdistyksiä sekä ystävyysseuroja, jotka ovat nekin luettavissa kulttuuriyhdistyksiksi. Yhdistyksen perustaminen tuo legitimiteetin taiteen ja kulttuurin toimijoille kulttuuripoliittisella kentällä. Yhdistykset voivat hakea rahoitusta, hoitaa edustuksellisia tehtäviä, antaa lausuntoja sekä tehdä ostopalvelusopimuksia esimerkiksi kuntien kanssa.121 Anita Kankaan122 mukaan kulttuurilautakuntien ja taidetoimikuntien toiminnan vakiintuessa ja rahoitusmahdollisuuksien parantuessa 1990-luvulla myös yhdistysten organisoimalle taide- ja kulttuuripolitiikalle oli enemmän tilausta, jolloin se on voinut olla osasyynä yhdistysten määrän kasvulle. Yhdistykset ovat usein festivaalien, paikallisten tapahtumien, mutta myös aluekehityshankkeiden takana. Euroopan unionin läheisyysperiaatteen mukaan toiminnan on tapahduttava mahdollisimman lähellä kansalaisia, jolloin yhdistykset nähdään oivana tarttumapintana kansalaislähtöisemmän politiikan tavoittelussa. Yhdistystoiminnan kannatuksen säilyminen kertoo myös kansalaisaktiivisuudesta, halusta määritellä ja toteuttaa omia intressejään. Vaikka yhteiskunnallisessa muutoksessa mukana pysyminen voi muuntaa ja muokata yhdistystoimintaa, tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota muutoksen vaikuttavuuteen toiminnan omaehtoisuudessa. Yhteisöllisyydestä kertyvä sosiaalinen pääoma syntyy ennen kaikkea kansalaisten keskinäisessä, omaehtoisessa vuorovaikutuksessa eikä niinkään ylhäältä alaspäin ohjailtuna, yhteiskunnan hallinnan keskiöissä. Kysymys on pitkälti siitä, kuka toiminnan pelisäännöt määrittää. Onko yhdistyskenttä todella kansalaisten toiminnan alue vai päätöksentekijöiden ja markkinoiden pelikenttä?123 Huomiota tulisi kiinnittää siihen, mitkä ryhmät kunnissa edesauttavat sosiaalisten verkostojen rakentumista ja vireyttävät paikalliskulttuuria, toisin sanoen toimivat sosiokulttuurisen animaatiotyön toteuttajina124. Kulttuuriyhdistysten ongelmana ja toisaalta myös mahdollisuutena voidaan pitää olemista usein ei-institutionalisoidussa välitilassa, ”ei välttämättä missään, mutta tarpeen tullen aina jossain”. Järjestöt hakevat 82 jatkuvasti rahoitusta ja aiempi vapaaehtoisuus on osittain väistymässä ammatillisemman toiminnan tieltä. Yhtäaikaisesti kolmas sektori esitellään vaihtoehtoisena palveluidentuottajana, joustavana yhteiskunnallisena toimijana. Sekä ammattimaisen että vapaaehtoisen yhdistystoiminnan sulautuminen kolmannen sektorin käsitteen alle voi aiheuttaa hämmennystä esiteltäessä kolmannen sektorin toimijoille asetettuja toiveita mahdollisista uusista toiminnanmuodoista esimerkiksi erilaisissa taide- ja kulttuurihankkeissa. Vapaaehtoisen ja ammattimaisen osallisuuden raja voi olla joskus vaikea vetää, ja erityisesti taide- ja kulttuurialoilla, missä työ on usein kutsumusammatti ja taide yhtälailla elämäntapa kuin leipätyökin. On aika miettiä kuntien, yhdistysten ja yksittäisten taiteilijoiden välisiä kosketuspintoja ja niitä muotoja ja mahdollisuuksia, joita taiteen ja kulttuurin toimijoilla odotetaan olevan suhteessa elinympäristöön, siinä vaikuttamiseen ja mukana olemiseen. Taiteilijasubjekti yhdistyskentällä Yhdistykset ovat jaettavissa myös taiteen harrastajien ja ammattitaiteilijoiden yhdistyksiin. Harrastajayhdistysten toimintaa voidaan edelleen jakaa amatööritaiteilijoiden, taiteen harrastajien ja vapaaehtoistyöntekijöiden kesken.125 Ehkä olennaisin ero suhteessa ammattitaiteilijoiden yhdistyksiin on, että taiteen harrastajien yhdistyksissä jäsenten elinkeino ei ole taiteilijuus. Toiminta ei tähtää ammatillisen aseman parantamiseen, eikä yhdistys ole jäsentensä etujärjestö. Etujärjestönä voidaan pitää Etelä-Karjalan Taiteilijaseuraa, jonka jäsenkriteerinä on ammattitaiteilijuus ja jäsenet valitaan yhdistykseen. Taiteilijan tulonmuodostus on kuitenkin monisyinen, ja se voi aiheuttaa määrittelyongelmia puhuttaessa esimerkiksi päätoimisesta kuvataiteilijuudesta. Samalla tavalla Kaakkois-Suomen Taidekäsityöläiset ry on ammattijärjestö, joka pyrkii parantamaan jäsentensä ammatillista asemaa, luomaan ja ylläpitämään yhteyksiä sidosryhmiin, jakamaan tietoa sekä järjestämään näyttelyitä126. 83 Monen yhdistyksen toiminta voi myös olla lähellä yritystoimintaa. Yhdistyksellä voi olla useita palkattuja työntekijöitä ja he voivat tuottaa kiinteitä palveluja asiakkaille. Tässä kyse ei ole enää talkootyöstä, vaan ollaan lähempänä ammattimaisuutta. Yhdistysmuodon vaade, yleishyödyllisyys, edellyttää kuitenkin toiminnalle laadittujen sääntöjen noudattamista. Toiminta ei voi olla voittoa tuottavaa, tai tuotto tulee käyttää kokonaisuudessaan toiminnan kehittämiseen. Taito Etelä-Karjala ry on esimerkki monipuolisesta käsityöhön liittyvästä organisaatiosta, jossa toimintaan kuuluu mm. käsityöyrittäjien neuvonta- ja koulutuspalveluita, taiteen perusopetusta tarjoava Taito käsityökoulu sekä aikuisille suunnattu Taito käsityöklubi. Lisäksi yhdistys ylläpitää käsityömyymälää ja Galleria Laura -näyttelytilaa. Erona esimerkiksi Kaakkois-Suomen Taidekäsityöläisiin on, että jäseniä ei ”juryteta” eli kuka vain käsityön harrastaja, ammatikseen käsitöitä tekevä tai ihan vain aatteen vuoksi toimintaan mukaan haluava voi liittyä jäseneksi. Myymälään valittavilla tuotteilla on kuitenkin valintakriteerit. Yhdistysten jakaminen ammattilais- ja harrastajayhdistyksiin voidaan tehdä myös taiteilijasubjektin kautta. Siinä, missä harrastajataiteilijoille taide on usein se ”toinen elämä”, on taiteen merkitys ammattitaiteilijoille ”itse elämä”, jolloin taide merkitsee usein kokoaikaista taiteeseen liittyvien asioiden ajattelemista ja itse teoksen toteuttaminen voi olla vain pieni osa taiteilijan työtä. Lisäksi ammattitaiteilijuudessa teos asetetaan esille yleisölle, kun taas harrastajille keskeisintä voi olla tekeminen prosessina, terapeuttisena hetkenä, irtiottona arjesta.127 Esimerkiksi lappeenrantalaisen Skinnarilan kuvataidekerhon jäsenet kokevat taiteen tekemisen rinnalla sosiaalisen yhdessäolon yhtä lailla tärkeäksi. Yhteen kokoontuminen on tutustuttanut naapureita toisiinsa, antanut taiteen kautta ”pakomatkan erilaisista vaivoista” ja tuonut arvokasta kuulumisen tunnetta, jota työelämän jäädessä taka-alalle voi jäädä kaipaamaan. Kerho on hyvä esimerkki toiminnasta, joka on lähtenyt aidosta paikallisesta innostuksesta ja aktivoitumisesta, yksittäisen henkilön aloitteellisuudesta. Mutta vaikka tekeminen on puhtaasti harrastamista, on kerholaisilla yhtälailla halu tuoda taiteensa esille ja yleisön nähtäväksi. Viesti 84 kulttuurilautakunnalle kuuluu, että näyttelytiloja kaivataan myös harrastajapuolelle enemmän.128 Erilaiset hankkeet ovat tuoneet työtä monille taiteilijoille vaikka ne pitävätkin yllä työn luonteen epäjatkuvuutta. Taiteilijan tulo muodostuu useista eri tekijöistä, ja esimerkiksi lappeenrantalainen nukketaiteilija Emma Jussila-Scherman kertoo esityksistä saatujen tulojen olevan vielä pieni osa erilaisten esittävän taiteen kurssien, opetustehtävien ja koulutusten rinnalla. Taiteilijoiden työ on nykypäivänä usein monimuotoista ja se on saanut uusia muotoja soveltavan taiteen kautta, jossa ideana on taiteen hyödyntäminen muilla yhteiskunnallisilla sektoreilla. Työnkuvaan liitetään myös ”epätaiteellisia ominaisuuksia”, kuten markkinointi, järjestelmällisyys, verbaalinen ilmaisukyky ja yhteistyökyky. Lisäksi taiteellinen työ on yhä useammin perinteiset taiderajat ylittävää ja syntyy poikkitaiteellisesti, useampien taiteilijoiden yhteistyönä.129 Henrik Otto Donner130 kuvaakin taiteilijuutta pysyvän epävarmuuden olotilaksi, ja antautumisena koko elämän kestävälle oppimisen tielle. 85 Taideinstituutioiden ulkopuolella työskentelevän taiteilijan tu- lonlähteet voivat olla moninaiset. Kunnilta on usein mahdollista hakea kohdeapurahoja erilaisiin projekteihin sekä toiminta- ja työskentelyapurahoja131. Muut kunnalliset palveluyksiköt, kuten päiväkodit, koulut ja kirjasto voivat myös tilata esityksiä tai taiteilijan ohjaamia työryhmiä, jolloin tuki on yhtälailla kaupungin, mutta ”välillistä” tukea. Lisäksi apurahoja voi hakea eri säätiöiltä ja rahastoilta, kuten Suomen Kulttuurirahastolta ja Opetusministeriön hallinnoimilta Taiteen keskustoimikunnalta sekä aluetaidetoimikunnalta (Kaakkois-Suomen taidetoimikunta). Esimerkiksi kuvataiteilijan leipä tulee usein opetustehtävistä ja apurahoista, joskin kuvataiteilijoiden työskentelyapurahoja on vähän suuren hakijamäärään suhteutettuna. Taiteen tekemistä rahoitetaan paljon myös muulla työllä. Teosmyynnit kartuttavat taiteilijoiden kassaa, vaikka tässäkin tulee ottaa huomioon, että kaikki kuvataide, esimerkiksi grafiikka ja tilataide, eivät myy samalla tavalla.132 Mainittakoon tässä vielä, että Etelä-Karjalan Taiteilijaseura ylläpitää Taidelainaamoa, jonka yhtenä perusajatuksena on madaltaa kynnystä taideostoille ja tuoda näkyvyyttä eteläkarjalaiselle kuvataiteelle. Sieltä voi sekä vuokrata että ostaa teoksia. Taidelainaamo on perustettu vuonna 2004 EU-rahoituksella yhteistyössä Etelä-Karjalan liiton, Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran ja Lappeenrannan kaupungin kanssa. Toimijoiden kirjo Taide- ja kulttuurikentälle on tyypillistä myös erilaisten kannatus- ja tukiyhdistysten suuri määrä. Lappeenrannassa esimerkiksi taiteen perusopetuksen oppilaitokset ovat yhdistysten ylläpitämiä yksityisiä oppilaitoksia. Oppilaitosten asema on vakiintunut kaupungin suoran tuen ja tunnustamisen myötä. Toiminnalla on jatkuvuutta ja suoraa tukea saadaan myös valtiolta, sillä suurin osa toiminnasta kuuluu taiteen perusopetuksen valtionosuuden piiriin. Yhdistysten rooli on ylläpitää toimintaa ja huolehtia, että se vastaa sille asetettuja tavoitteita. Etelä-Karjalan kansalaisopisto on myös yksityinen opisto, mutta sitä ylläpitää säätiö. Opisto tavoittaa suuren määrän lappeenrantalaisyleisöä ja tarjoaa opetusta kädentaito- ja taide-aineissa, musiikissa, sekä lisäksi yleissivistäviä, usein paikallishistoriaan kiinnittyviä kursseja ja luentoja. Opetustarjonta mahdollistaa ihmisten inhimillisen kasvun ja kehittymisen eri ikäryhmissä ja erityisryhmissä, kuten toimintarajoitteisille ja maahanmuuttajille suunnatussa opetuksessa. Taideopetusta on myös venäjänkielellä. Opiston toiminta perustuu helppoon saavutettavuuteen: hinnat pyritään pitämään alhaisina, tarjolla on ilmaisia luentosarjoja ja lisäksi monilla kursseilla eläkeläiset, työttömät ja maahanmuuttajat voivat saada opintosetelityyppisen 20 euron avustuksen. Kansalaisopistojen asema on merkittävä suomalaisella kulttuuripoliittisella kentällä. Kansalaisopistot vastaavat alueellisiin ja paikallisiin 86 sivistystarpeisiin. Ne tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle. Kansalaisopistoja on Suomessa yli 200 ja ne tavoittavat yli 800 000 opiskelijaa ympäri maan133. Jo pelkästään Lappeenrannassa opiston oppilasmäärät yltävät 10 000 opiskelijaan vuosittain. Yksityisen opiston etuudet korostuvat mahdollisuuksina reagoida nopeasti muutoksiin ja kehittää toimintaa hyvinkin vapaasti. Taiteen opetuksessa halutaan jatkossa panostaa erityisesti tiloihin. Pohjolankadun kansalaisopiston tiloihin on tarkoitus tehdä aloitetun peruskorjauksen myötä Taide- ja taitotalo. Musiikin opetuksessa halutaan edelleen painottaa aikuisopiskelijoille annettavan opetuksen monipuolistamista ja täydentää musiikkiopiston ulkopuolelle jäävien asiakasryhmien palveluita. Kansalaisopisto on myös merkittävä kuorojen tukija alueella ja he tukevat kehitysvammaisten orkesterin, Rytmi-Norppien toimintaa. Johtavana ajatuksena toiminnassa on, että minkä tahansa taiteen harrastamisen voi aloittaa myös vanhemmalla iällä. Lisäksi teknologian kehitystä on hyödynnetty opetuksessa: Maire Pyykön kuvataideopetukseen voi osallistua myös virtuaalisesti ja talvella 2008–2009 yksi kurssi järjestettiin Aurinkorannikolla, Fuengirolassa asuville suomalaisille taiteen harrastajille. Ystävyysseuroja, jotka ovat myös luettavissa kulttuuriyhdistyksiksi, on Lappeenrannassa Suomi-Espanja seura ry, Eesti selts ry, Lappeenrannan Suomi-Saksa yhdistys ry, Suomi-Venäjä seuran Lappeenrannan osasto sekä Suomi-Afrikka seura ry. Perinneyhdistyksistä voidaan mainita Lappeenrannan Kilta, joka edistää kaupungin omaleimaisuutta, perinteitä ja historiallisia arvoja sekä kaupungin viihtyvyyttä134. Lisäksi Lappeenrannan seurakuntayhtymällä on kulttuurityöryhmä, jonka yhtenä tehtävänä on lisätä vuorovaikutusta taiteilijoiden ja taideorganisaatioiden sekä seurakuntatyön välillä. Seurakunnat tarjoavat esimerkiksi tiloja, joita voidaan käyttää taideesityksiin ja näyttelyihin. Taiteilijat ja taideorganisaatiot voivat puolestaan järjestää esityksiä ja näyttelyitä seurakunnan tilaisuuksiin. Kirkkohistoria on merkittävä osa kulttuurihistoriaa, ja Lappeenrannassa tämä on nähtävissä 87 esimerkiksi kirkkoarkkitehtuurissa – kuusi eri kirkkoa edustaa mielenkiintoisella tavalla eri aikakausia kaupungissa135. Asukastoimintaa ja kaupunkialueiden elinvoimaisuutta tukee yhdistyspuolella puolestaan Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys (Ekta) ry, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja edistää eri kaupunginosien asukkaiden työmarkkinavalmiuksia. Ektan palveluihin sisältyy maahanmuuttajien kotouttamiseen tähtäävää toimintaa, ja he järjestävät kulttuuritapahtumia, kuten konsertteja ja näyttelyitä.136 Ekta ry:n toiminta voidaan nähdä hyvänä esimerkkinä valtion ja kuntien yhdistyksille siirtämästä toiminnasta kotouttamistyössä, työllisyys- ja kaupunkipolitiikassa. Asukkaiden osallisuutta halutaan lisätä, vuorovaikutus jalkautetaan lähelle kuntalaisia, mutta koordinaatio säilytetään yhä ylemmällä taholla. Lappeenrannassa tästä vastaa tulevaisuusjaosto, joka koostuu kaupunginhallituksen jäsenistä137. Kaakkois–Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa (Socom) on perehdytty kulttuuri- ja taideprojektien mahdollisuuksiin maahanmuuttajien kotouttamistyössä. Socom toteutti osana koko Etelä-Suomen kattavaa Monikulttuurista hyvinvointia vanhustyöhön -hanketta KUTSU – kohtaamisia taiteen äärellä -osahankkeen. Tarkoituksena oli tavoittaa syrjäytymisvaarassa olevat ikääntyneet maahanmuuttajat ja kehittää taidelähtöisiä toimintamalleja tukemaan maahanmuuttajien kotoutumista ja tehdä maahanmuuttajien tarinoita näkyväksi taiteen avulla. Hankkeella pyrittiin lisäksi integroimaan hyväksi havaitut käytänteet osaksi sosiaali-, terveys- ja kulttuurialan ammatillista koulutusta ja työkäytäntöjä. Taidepienryhmissä toteutettiin kuvataidetta, valokuvaa, draamaa, nukketeatteria ja muistorasioiden tekemistä. Ryhmissä yhdistyivät taiteellinen, luovan työn prosessi ja sosiaalinen, ihmisten välinen kohtaaminen. Näyttelyiden kautta taide tuo maahanmuuttajia positiivisella tavalla näkyväksi, ja sitä kautta kuuluvaksi ympäröivään yhteiskuntaan. Osallisuuden kokemus voi löytyä yhdessä tekemisen ja muilta saadun arvostuksen kautta.138 88 Oman lisänsä maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuustyöhön tuo Etelä-Karjalassa vielä palvelukeskus Momentti, joka on Lappeenrannan kaupungin, Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy:n ja Laptuote-säätiön yhteishanke. Hankkeen pääasiallisena tehtävänä on edistää maahanmuuttajien työllistymistä, mutta yhtä lailla sen kautta halutaan tukea kouluttautumista ja kotoutumista. Momentissa toimii vapaaehtoisvoimin Multicultural Club, joka järjestää esimerkiksi musiikki-iltoja. Lisäksi on Laptuote-säätiön kieliiltoja ja monikulttuurinen käsityöklubi. Toiminnassa tärkeää on sen omaehtoisuus, joka tukee maahanmuuttajatyön käytäntöjen monikulttuurisuutta, jolloin yksilöt nähdään itse aktiivisina, aloitteellisina toimijoina. Maahanmuuttajien edelleen järjestäytyminen esimerkiksi yhdistysten kautta voidaan nähdä positiivisena signaalina kotouttamistyössä. Jos tilaa ja resursseja yhdistystoiminnan kasvulle annetaan riittävästi, voi se tukea maahanmuuttajien omaehtoista työllistymistä ja integraatioprosessia, joka perustuu vastavuoroiseen ja vieraanvaraiseen kumppanuuteen, ja tukee myös maahanmuuttajien oman kulttuurisen identiteetin vahvistamista139. Tarve monikulttuurisuuden paikan hahmottamiselle ja maahanmuuttajien yhdistyksille syntyy ihmisvirtojen liikkuessa ja kulttuuristen piirteiden kohdatessa. Suomessa maahanmuuttajayhdistykset alkoivat lisääntyä 1990-luvun puolivälin jälkeen, osaltaan myös suomalaisten viranomaisten kannustuksen myötä. Monikulttuurisuusyhdistyksissä on nähtävissä potentiaalia myös kantasuomalaisten integroitumiseen yhteiskunnassa tapahtuvaan kulttuuriseen muutokseen.140 Lopuksi haluan nostaa vielä esille Laptuote-säätiön puitteissa talvella 2008–2009 toteutetun Suhe-näytelmän. Kehitysvammaisten työtoiminnan141 Karjalan Romeot ja Juliat -näytelmäryhmä aloitti Suhe-projektin ilmaisutaitoharjoituksilla, kirjoittamalla runoja ja maalaamalla aiheesta. Näiden pohjalta ohjaaja Maria Fomin kokosi kasaan näytelmän, jossa näyttelijät saivat itse osallistua roolihahmojensa ideoimiseen ja valintaan. Vuorosanoja ei tarvinnut muistaa ulkoa, vaan dialogi muodostettiin aina esityskohtaisesti. Mukana olivat myös Rytmi-Norpat, joka on lappeenrantalainen kehitysvammaisten 89 orkesteri. Projektin mahdollistajana toimi Kehitysvammaisten äidit -tukiryhmä. Näytelmä on oiva esimerkki kehitysvammaisten kaltaisten ”erityisryhmien” huomioimisesta taiteen tekijöinä pelkän vastaanottamisen sijaan. Vaikka ilmaisutaidolliset prosessit ryhmän kesken on varmasti ollut monille omia rajoja rikkova kokemus, voidaan esiintyminen ja ryhmän noteeraaminen paikallismediassa142 nähdä positiivisena näkyvyytenä, joka voi parhaimmillaan tuoda näyttelijöille uudenlaista yhteiskunnallista, sosiaalista ja kulttuurista arvostusta. Tässä kappaleessa esille tuodut esimerkit kuvaavat sitä monisäikeisyyttä, joka Lappeenrannassa on nähtävissä kolmannen sektorin toimintana kulttuuri- ja taidekentällä. Painotus voidaan näissä projekteissa ja prosesseissa nähdä erityisesti sosiokulttuuriseen toimintalogiikkaan nojautuvissa yhteiskunnallisissa kehitystehtävissä. Seuraavassa kappaleessa siirrän painotuksen elinkeinoelämän harjoittamisen ja aluekehityksen puolelle. Keskiössä ovat kulttuuritapahtumat ja niiden alueellinen vaikuttavuus. Havainnollistan aihepiiriä muutamin esimerkein ja alueella jo tehtyä selvitystyötä apuna käyttäen. Tapahtumatuotanto ja aluekehitystyö Kulttuurifestivaalien aluetaloudellisia merkityksiä tutkinut Kimmo Kainulainen143 näkee kulttuurin yhtenä strategisena imagonhallinnan välineenä ja erottautumisen keinona kuntien välillä. Kaupunkien kulttuuri-imagot on nostettu kokonaisvaltaisen kehityspolitiikan osa-alueeksi ja niillä nähdään olevan välillinen yhteys alueen tunnettavuuteen ja vetovoimaan. Erityisesti maaseutukunnissa yksittäisten kulttuurifestivaalien merkitys paikkakunnille korostuu, koska profiloitumisen valinnan mahdollisuudet ovat rajallisemmat. Erilaiset tapahtumat ja festivaalit kiinnittyvät kulttuuripääoman kasvamiseen ja tutkimuksessa niiden nähdään juurtuneen alueille sekä relationaalisesti että rationaalisesti, jolloin ne esiintyvät niin ihmisten kulttuurisessa 90 arvomaailmassa ja asenteissa, kuin myös uusina organisoitumisen muotoina kulttuurin kentällä. Humanistisen ammattikorkeakoulun Joutsenon kampus selvitti vuonna 2007 tapahtumatuotannon tilaa ja kehittämismahdollisuuksia Lappeenranta-Imatra -kaupunkiseudulla. Tapahtuma rajattiin selvityksessä koskemaan kulttuurilaitosten normaalituotannon ulkopuolella olevia, säännöllisesti toteutettavia tapahtumia, joita löytyi alueelta noin 30–40 kappaletta. Kävijöitä tapahtumissa virtaa vuosittain 150 000–200 000 ja liikevaihto kipuaa noin kahdeksi miljoonaksi euroksi.144 Selvityksessä kävi kuitenkin ilmi, ettei Etelä-Karjala ole profiloitunut merkittävänä tapahtumamaakuntana. Tunnettuus on valtakunnallisesti pientä ja Opetusministeriön myöntämästä valtionavusta, joita vuonna 2008 myönnettiin kaiken kaikkiaan 150 tapahtumalle, sai Etelä-Karjalassa osansa vain kaksi: Imatra Big Band Festival (25 000 euroa) ja Mustan ja valkoisen (nukketeatteri)festivaali (5000 euroa). Myös kuntien myöntämät avustukset tapahtumatuotanto-toimintaan ovat olleet heikkoja. Vertauksesta käy, että kun pieni Kaustinen sijoittaa toimintaan 11 euroa/asukas, Kuhmo 8 euroa/asukas ja Helsinki 3 euroa/asukas, yltää edes viimeksi mainitun tasolle Etelä-Karjalassa vain Imatran kaupunki. Toiminnan pitkäjänteiseen tukemiseen kunnan tuki olisi kuitenkin elintärkeä, sillä ministeriöstä tulevat rahoitukset edellyttävät myös kuntatason sitoutumista toimintaan. Maakunnassa on kuitenkin paljon potentiaalia ja kasvuvoimaa. Tapahtumatuotannon kehittämisessä tarkoitus on lähteä jo olemassa olevista vahvuuksista, paikallista osaamista ja perinteitä kunnioittaen. Alueen kulttuurihistoriaan ja -ympäristöön aidosti kiinnittyviä tapahtumia toivottiin lisää. Rajaseudun mahdollisuudet ovat tässä valtavat ja eri aikakausien tarinoita ja perinteitä olisi mahdollista tuotteistaa ohjelmapalveluiksi ja tapahtumiksi huomattavasti nykyistä tehokkaammin. Yhteistyö matkailuyhtiön, kuntien, järjestöjen, yritysten ja oppilaitosten kanssa koettiin merkittäväksi. Tärkeä toiminnan kehittymisvaatimus on myös luottamus resurssien jatkuvuuteen, sillä rahoituspäätösten viipyminen ja epävarmuus määristä 91 vaikeuttavat pitkäjänteistä suunnittelua, joka on kaiken kehittämistyön edellytys. Myös markkinointia ja tiedonkulkua tulee parantaa. Selvitystyön pohjalta listattiin toimenpide-ehdotuksiksi Etelä-Karjalan tapahtumien osaamisverkoston ja ”sparrausringin” luominen, tapahtumatuottamisen ympärivuotinen palvelutuottaminen, yhteisten materiaalisten resurssien (toimistotila, tapahtumateltta ja -areena, pienimuotoinen kalusto), Etelä-Karjalan tapahtumien yhteismarkkinointi sekä kuntien tapahtumarahoituksen vakiinnuttaminen.145 Lisäksi tapahtumatuotannon toimenpideohjelman jatkeena käynnistyi elokuussa 2008 Lappeenranta-Imatra -kaupunkiseudun Tapahtumaosaajat -hanke, jonka tarkoituksena on luoda yhteistyön kanavia alueen tapahtumatoimijoiden välille, etsiä ratkaisuja yhteisiin haasteisiin ja tarjota esimerkiksi koulutusta. Hankkeen aikana nousi esille tarve tapahtumaosaajien verkostoa koordinoivalle taholle, joka ajaisi tapahtumien asioita, järjestäisi koulutuksia sekä koordinoisi verkoston toimintaa myös hankkeen päätyttyä. Myös yhteisistä investoinneista tulisi huolehtia. 92 Kulttuuritapahtumat eivät usein ole ainoastaan julkisen rahoituksen varassa toimivia, vaan yhteistyötä tehdään huomattavissa määrin myös yrityselämän kanssa. Tapahtumissa taiteelliseen toiminnan edistämiseen yhdistyvät kaupungin markkinointi, elinympäristön laadun parantaminen ja taloudellisen toiminnan vireyttäminen146. Juha Iso-Ahon teesien mukaisesti, tapahtumat: 1. ovat merkittäviä alueellisen kulttuuri- ja urheilu tarjonnan monipuolistajia ja kansainvälistäjinä, 2. vahvistavat paikallisyhteisöä ja sen identiteettiä, 3. ovat kunnille ja kaupungeille aluetaloudellisesti järkeviä investointeja ja samalla kustannustehokas tapa tuottaa kulttuuripalveluja, 4. ovat merkittävä osa matkailun ohjelmapalvelutarjontaa ja matkailijan saamaa kokonaiselämystä, parhaimmillaan jopa syy matkustaa paikkakunnalle.147 Hyvien tapahtumakonseptien laajemmassa markkinoinnissa ja resurssien etsinnässä näitä voitaisiin edelleen painottaa, ja tässä voisi apuna olla maakunnallinen taide- ja kulttuuritoimintaa koordinoiva organisaatio, jonka alle myös tapahtumatoiminnan verkostokoordinointi asettuisi.148 Lappeenrantalaisia tapahtumia Linnoituksen Yö Lappeenrannan Laulukilpailut Laulava Lappeenranta Lasten Kalenat Ja Kitara Soi K’ keramiikkatapahtumat Kantri ja urbaani Linnoituksen joulumarkkinat, adventti Muikku ja pottu Kaamospuhallus Sataman valot Stand up-festivaali Night of Living Pictures Pietarin markkinat Lappeenranta Hard Core -festivaali Joutsenon Taidekesä Popka Joutseno-päivä POHDINTA Tulevaisuuden trendi kuntasektorilla näyttäisi suuntaavan ennemmin palveluiden karsimiseen kuin niiden laajentamiseen. Julkisen sektorin muutosprosessi, jossa kunnallisen palvelutuotantojärjestelmän rinnalla halutaan lisätä yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa, kertoo siirtymisestä hallinnosta hallintaan, normiohjauksesta tulosohjaukseen. Kulttuuritoimijoiden kesken on tehty tilaaja-tuottajasopimuksia ja yhtiöittämällä toimintojaan kunta voi tuottaa palveluita markkinoille myös itse. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan muutosten vaikuttavuudesta kulttuuripalveluihin, ja siitä, kuinka muutoksista haetut hyödyt, kuten kustannussäästöt, korkeampi laatu, palvelujen asiakaslähtöisyys ja yleinen saavutettavuus, todellisuudessa parantuvat toimintatavan muuttumisen myötä149. Tämä on hyvin tärkeää myös Lappeenrannassa, jos palvelumallia halutaan radikaalisti muuttaa. Kunta koordinoi ja rahoittaa suurimman osan kuntalaisten palveluista. Taide- ja kulttuuripalvelut ovat saaneet kiitosta kuntalaisilta, ja erityisesti kirjastopalveluita hyödynnetään paljon. Eri taide- ja kulttuurilaitosten tulisi kuitenkin edelleen kiinnittää huomiota saavutettavuuden ulottuvuuksien kehittämiseen ja pyrkiä madaltamaan palveluihin osallistumisen kynnykset mahdollisimman mataliksi. Kulttuuripalveluiden rooli kunnallisella sektorilla 93 voidaan nähdä myös sosiaalisen ja taloudellisen kentän välillä, ihmisten elämänlaatuun ja hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä, jolla on toimintakykyä ja omakohtaista aktiivisuutta vahvistava vaikutus. Yhtä lailla taiteen ja kulttuurin harrastaminen kuin ammattitaiteesta nauttiminen ovat ihmisten perusoikeuksia, joita kunta on velvollinen järjestämään asukkailleen. Oikeuseetokseen ja velvollisuusetiikkaan perustuvan kuntasektorin pitää huolehtia palveluiden turvaamisesta myös toimintaympäristön muuttuessa, jolloin kulttuuripolitiikan onnistuminen edellyttää kulttuurin entistä selvempää kytkeytymistä muihin yhteiskunnallisiin kehitystekijöihin ja niissä tapahtuviin muutoksiin. Lasten ja nuorten kulttuuripalveluiden ohella aikuisväestö, ikääntyneet ja erityisryhmät, kuten toimintarajoitteiset ja maahanmuuttajat, tulee huomioida palvelunkäyttäjinä. Tulevaisuudessa toimintaympäristölle haasteita asettavat lisäksi yhteiskunnan monikulttuuristuminen ja rakennemuutos sekä tieto- ja viestintäteknologinen kehitys. Ihmisten osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuuksiin tulisi kiinnittää yhä enemmän huomiota, ja entistä asiakaslähtöisempien palvelumallien kautta myös luoda tähän mahdollisuudet. Tämän selvityksen ja siihen liitettävän strategian puitteissa on ollut olennaista keskittyä kunnan rooliin kulttuuripalveluiden tuottamisessa, ja rajata näkökulma myös sen mukaiseksi. Kunta on tulevaisuudessa mahdollista nähdä kulttuuritoiminnan kehysorganisaationa, rahoittajana ja infrastruktuurista vastuullisena toimijana. Samalla sisältö tulisi olla yhä enemmän itsenäisempien taideinstituutioiden toteutettavissa, jolloin taiteen vapaus korostuisi suhteessa taiteen poliittisuuteen. Vapauden myötä kasvaisi myös vastuu, ja se voisi edelleen motivoida instituution strategiseen kehittämiseen aktiivisena ja omatoimisena organisaationa. Näihin tavoitteisiin viitattiin jo Kulttuurin tulevaisuus Etelä-Karjalassa seminaarissa 2005, jonka muistiossa toimenpiteinä ehdotettiin, että taide- ja kulttuurilaitokset tulisi saada substanssivetoisiksi ja autonomisiksi laitoksiksi niin, että ne voisivat päättää itsenäisesti sekä ohjelmistostaan että taloudestaan. 94 Kunnan rahoitus on kuitenkin välttämätöntä palveluiden tasaarvoisen saavutettavuuden kannalta. Rahoituksen suhteen voisi miettiä budjettikauden venyttämistä, jolloin toimintaa olisi mahdollista kehittää pidemmällä tähtäimellä ja keskittyä määrällisten sijaan laadullisiin tavoitteisiin. Kulttuuripalveluiden arvioitavuuden mittareita tulisi edelleen kehittää niin, että ne vastaisivat instituutioiden pääasiallisia tehtäviä, eivätkä vain numeraalista tuottavuutta ja tehokkuutta. Kolmannen sektorin toimijoiden rooli tulee vahvistumaan niin palveluiden tuottajina kuin myös kuntalaisten omaehtoisen toiminnan ja yhdistymisvapauden mahdollistajana. Olennaista on, että näille yhteisöille ja yksittäisille toimijoille annetaan (henkistä ja fyysistä) tilaa ja resursseja kasvaa ja kehittyä. Tärkeää on myös, että kolmas sektori huomioidaan yhdenvertaisena kulttuurisektorin toimijana kaupungissa. Toimijat kaipaavat arvostusta, mikä liittyy yleisemmin taiteen arvostuksen lisäämiseen alueella. Kyse ei ole aina pelkästään rahallisista panostuksista. Kunnan rooli taiteilijoiden toimeentuloa ajatellen painottuu apurahapolitiikan sijaan ennemmin kohtuuhintaisten tilojen ja työskentelyolosuhteiden turvaamisessa. Lisäksi taiteen arvostaminen näkyy taiteilijoiden huomioimisena yhdyskuntasuunnittelussa ja julkisten tilojen taidehankinnoissa. Taiteellisten toimintaedellytysten turvaamiseksi ja kulttuurin imagollisten ja elinkeinopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi kunta voisi sitoutua edes maltilliseen korotukseen kulttuuribudjetissa. Prosentinkin vuosittainen korotus olisi positiivinen ele kulttuuritoimijoita kohtaan. Ehdottoman tärkeää lisäksi on, ettei jo olemassa olevia resursseja lähdetä leikkaamaan. Kunnan kulttuuripoliittisen vaikuttavuuden rajoittuessa enemmän olosuhteiden, infrastruktuurin, saatavuuden ja saavutettavuuden turvaamiseen, painottuu vapaus- ja hyötyeetokseen liittyvät taiteen ja kulttuurin osa-alueet selvemmin valtion, säätiöiden ja maakunnallisten toimijoiden vastuulle. Vapauseetos liittyy siis taiteen itseisarvolliseen asemaan ja taiteen tukemiseen (valtio, säätiöt) ja hyötyeetos taiteen välineelliseen asemaan hyvinvoinnin edistäjänä, esimerkiksi osana sosiaali- ja talouspolitiikkaa 95 (maakunta, alueet). Tällainen jako täsmentää toimijoiden välistä roolijakoa ja sitä kautta keskittyminen tiettyihin vastuualueisiin helpottuu. EteläKarjalassa tilausta olisi Sosiaali- ja terveyspiirin kaltaiselle taiteen ja kulttuurin koordinoivalle taholle, joka parantaisi tiedonkulkua toimijoiden välillä, selkeyttäisi taiteen ja kulttuurin osuutta aluekehityksessä ja kehittäisi kulttuuripalveluiden hyödyntämistä muilla yhteiskunnan osa-alueilla. Kulttuurin kokonaisvaltaisempaan ymmärtämiseen liittyy myös kestävä kehitys, jonka huomioiminen eri poliittisilla alueilla tulee olemaan tulevaisuudessa yhä keskeisempää. Kulttuurinen kestävä kehitys painottaa erityisesti kansalaisten omaehtoista osallistumista kulttuuritoimintaan, kulttuuriympäristön ja -perinteen tuntemista ja kunnioitusta sekä aktivoitumista omassa elämässä. Kulttuuriseen kestävään kehitykseen pyrkiminen yhdistää kulttuuripalvelut myös muihin poliittisiin osa-alueisiin. Tavoitteena on, että kulttuurin merkitys tiedostetaan aluekehittämisen kannalta, ja nostetaan teknisten ja taloudellisten kvaliteettien rinnalle strategisessa päätöksenteossa. 96 Kulttuuripalveluiden tilaa ja prosesseja ajatellen kulttuurilauta- kunnan roolia tulisi edelleen kehittää keskustelunavaajana ja kulttuurin puolestapuhujana alueella. Toiminnan laadullinen valvonta, arviointi ja kehittäminen kaipaa panostusta entistä enemmän. Vapauttamalla voimavaroja päätöksentekoprosessista, voisi lautakunnan roolia kirkastaa vuorovaikutteisena kanavana kuntalaisten ja päätöksentekijöiden välillä. Luottamusmiesten arvio asukkaiden vaikuttavuudesta kunnallisessa päätöksenteossa oli valtuustokaudella 2005–2008 heikko, ja tähän tulisi lautakunnassakin reagoida. Asemansa parantamiseksi kunnallisella sektorilla tulisi kulttuuripalveluiden ennen kaikkea puhaltaa yhteen hiileen. Kaiken lähtökohtana on kulttuurisektorin sisäinen hyvinvointi ja henkinen jaksaminen. Yhteiset arvot tekevät toiminnasta mielekästä ja saavat toimimaan yhteisten tavoitteiden puolesta. Tiedonkulkua, toiminnan läpinäkyvyyttä ja avoimuutta olisi parannettava, ja yhteyksiä taidelaitosten, kolmannen sektorin ja taiteen perusopetuksen oppilaitosten toimijoiden välillä lisätä. Kulttuuripalveluiden tulee panostaa palveluiden saavutettavuuteen. Saavutettavuus-kartoitusten tekeminen on toiminnan kehittymisen kannalta tärkeää, sillä tätä kautta päästään tarkastelemaan kunnallisen toiminnan perusajatusta, palveluiden vaikuttavuutta kuntalaisten näkökulmasta. Mahdollisimman helpon saavutettavuuden kautta kuntalaisten osallisuus ja osallistuminen kasvaa, mikä lisää kuntalaisten arvostusta kulttuuripalveluita kohtaan ja lisää koko alueen hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Kun kulttuuripalveluiden merkityksellisyys ja arvostus on tiedostettu kuntalaisten osalta ja sektori puhaltaa yhteen hiileen, näkyy se myös päätöksenteossa, jolloin kulttuuripalvelut nähdään yhtenä strategisena kehitystekijänä teknillisten ja taloudellisten arvojen rinnalla. Tämä kuitenkin edellyttää perustavanlaatuista arvokeskustelua, näkyvyyttä paikallismediassa, valtuustosaleissa, turuilla ja toreilla. Kiinnittyneinä paikalliseen kulttuurimiljööseen, kulttuuripalvelut ovat myös vahva identiteetin rakentaja ja yhtenäisyyden luoja. Kaupunkikuva rakentuu historialle, mutta suuntaa tulevaan. Kaupunkikuva on moniarvoinen ja suvaitsevainen. Kaupungissa puhaltaa aito eteläkarjalainen henki. Lopuksi Hannele Koivusta150 lainatakseni haluan korostaa, että kulttuuri voidaan nähdä suurten yhteiskunnallisten valintojen säätelijänä, ei pelkästään yhteiskunnan kermavaahtona. Mahdollisuus, joka kulttuurilla tässä ajassa on, piilee juuri arvokeskustelijan roolissa, yhteisöllisyyttä tukevana voimana, kittinä kuntalaisten välillä. Pienuuden ekonomiaan ja verkostoihin keskittyvä kulttuuripolitiikka löytää todennäköisesti varmemmin luovuuden lähteille, ja kunta voi tässä löytää roolinsa entistä vahvemmin toiminnan mahdollistajana ja näkyväksi tekijänä, säätelyn ja toiminnan ohjailun sijaan. 97 Hautamäki 2009. Sederholm 2007. 3 Esim. Lehtonen 2004, 263. 4 Heiskanen, Kangas, Mitchell 2002. 5 Pirnes 2002, 21. 6 Kangas 2002:2. 7 Kangas 2002:1. 8 Emt., Kangas 2002:2. 9 Kangas 2002:1, Johannisson 2006. 10 Johannisson 2006. 11 OPM 2003:20. 12 Esim. Euroopan yhteisön perustamissopimus, (Kulttuuri)artikla 151; Yleissopimus kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemisesta ja edistämisestä, 2005; Julistus kulttuuridiversiteetistä. Heiskanen, Kangas, Mitchell 2002. 13 Kangas 2001, 26–29. 14 Etelä-Suomen lääninhallitus. Sivistysosasto. 15 Heiskanen, Kangas, Mitchell 2002, 48. 16 Kaakkois-Suomen taidetoimikunta. 17 Heiskanen, Kangas, Mitchell 2002, 50. 18 Emt. 19 Emt., 64. 20 Emt., 53–54; Lappeenrannan kulttuurilautakunnan johtosääntö 21 von Bruun 2005. 22 Saarelainen & Saarinen 2006, 4. 23 Emt., 8. 24 Kuopila et al., 2007, 18. 25 Saarelainen & Saarinen 2006. 26 Emt. 27 vrt. esim. Johannisson 2006. 28 Heiskanen 1999, 123. 29 Häyrynen 2006. 30 Häyrynen 2004. 31 Häyrynen 2004. 32 Kangas 2002, 37. 33 Heiskanen, Kangas, Mitchell 2002, 337. Katso myös Kainulainen 2005, Ilmonen 1998. 34 Heiskanen, Kangas, Mitchell 2002, 82. 35 Maakuntien liitot ja keskukset niiden lähellä/sisällä, kulttuurialan osaamiskeskukset, alueelliset taidetoimikunnat, alueelliset taide- ja kulttuuriorganisaatiot, Suomen kulttuurirahaston maakuntarahastot, eri ministeriöiden alueelliset toimintakeskukset (TE-keskukset, ympäristökeskukset), lääninhallitukset. 36 Kangas 2002, 36-37. 37 Wikhall 2003. 38 Johannisson 2003, 46. 39 Kainulainen 2005. 40 Emt. 41 Heiskanen 1999, 128. 1 2 98 Brundtlandin raportti: Our Common Future. Report of the World Commission on Environment and Development. 43 Heiskanen 1999, 137–138. 44 OPM 2006. 45 Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos: Kulttuuripolitiikka. 46 Heiskanen 1999, 135. 47 Järvelä 1999. 48 Emt., 111–115. 49 OPM 2003. 50 OPM 2006:50, 30. 51 OPM 2003:11. 52 OPM 2006:50. 53 Emt. 54 OPM 2006:50. (Suluissa olevat tekstit lisätty.) 55 Toisin sanoen yksilön itsensä asettaminen toimijan asemaan. 56 OPM 2006:50, OPM 2006:6. 57 OPM 2006:6, OPM 2004:2, Valtion taidemuseo. 58 Ruusuvirta et. al. 2008:1. 59 Ruusuvirta et. al. 2008:2. 60 Summasta on vähennetty kulttuuritoiminnan laskennalliset valtionosuudet ja kulttuuritoiminnan käyttötuotot. 61 Ruusuvirta et. al. 2008:1. 62 Emt. 63 Cupore. 64 Lappeenranta 1985:1, Lappeenranta 1985:2. 65 Etelä-Karjalan Seutukaavaliitto 1990. 66 Heiliö 1997. 67 Emt. 68 Niinisalo 2007. 69 Lappeenrannan kaupunki 2005. 70 Kaupungin arkisto, pöytäkirjat. 71 Taipale 2008. 72 Zimmerbauer 2001. 73 Lappeenrannan kaupunki 2007. 74 Iso-Aho 2008. 75 Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos: Kulttuuripolitiikka. 76 Emt. 77 Lappeenrannan kaupunki 2007. 78 Kivinen 2008. 79 Ruusuvirta et. al. 2008:1, 49–50. 80 Emt. 81 Finlex. Museolaki 1. luku, Tehtävät ja valtionosuus, 1 §. 82 Koski et al., 2000. 83 Kulttuurirahastolta on saatu yhdessä läänintaiteilija Heli Kaukiaisen kanssa 10 000€ palkinto Taidereppu Saavutettavuus-näyttelyyn. Näyttely on tilattavissa 42 99 kouluihin, päiväkoteihin ja laitoksiin koko Kaakkois-Suomen alueella. Apuraha mahdollistaa taiteilijoita pitämään työpajoja mm. maalaamisesta, grafiikasta, muovailusta tai kuvanveistosta. Näyttelyyn liittyvässä julkaisussa taiteilijat kertovat miten heistä tuli taiteilijoita. Tekstit ovat paitsi suomeksi, myös selkokielellä, venäjäksi ja englanniksi. Siten näyttely soveltuu myös esimerkiksi maahanmuuttajille ja erityisryhmille. Apuraha mahdollistaa projektin pyörittämisen kahdeksi vuodeksi. Eiskonen & Kela 2008. 84 Lappeenrannan kaupungin museot. 85 Kellokumpu & Partanen 2008. 86 Museoliiton esteettömyyskriteerit. 87 Sederholm, 2007. 88 Lappeenrannan kaupunginteatteri 2007. 89 Kuopion kaupunginteatteri. 90 Etelä-Saimaa 29.1.2009. 91 Esim. Venäjä-klubi, Kansalliset seniorit, EeKoo, Kulttuurikunto kampanja. 92 Laskennallinen kaava: kunnan panostus näkyy valtiolta saaduissa avustuksissa. 93 Lappeenrannan kaupunginorkesteri 2007. 94 Lahden polttimo Oy, Aho 2007. 95 Suomen Sinfoniaorkesterit ry. 2008. 96 Finlex. Kirjastolaki 1998/904. 97 Lappeenrannan maakuntakirjasto. Toimintakertomus 2007. 98 Vuodet 2006–2009. 99 Finlex. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 728/1992. 100 Ruusuvirta 2008:1. 101 Heiskanen, Kangas, Mitchell 2002. Finlex. Laki taiteen perusopetuksesta 1998/633. 102 Finlex. Laki taiteen perusopetuksesta 1998/633. 103 Opetushallitus 2005. 104 Kulttuuripolku, Myrsky. 105 Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku 2008. 106 Myrsky-hanke. 107 Etelä-Saimaa 21.10.2008. 108 OPM 2003:20. 109 OPM 2006:25, 12. 110 Lappeenrannan kuvataidekoulu. 111 Etelä-Karjalan Estradi ry. 2007. 112 Pehmeillä materiaaleilla tarkoitetaan kudontaa, tekstiilejä ja kovilla esimerkiksi puuta, kiveä ja metallia. 113 Relander & Valkonen 2007. 114 Heiskanen 2005, 63. 115 Kangas 2003. 116 Kolmas sektori. 117 Heiskanen 2005, 64–65. 118 Heiskanen, Kangas, Mitchell 2002, 23. 119 Finlex. Yhdistyslaki 1989/503. 120 Säveltaide, visuaaliset taiteet, esittävät taiteet, käsityötaide & taideteollisuus. 100 Kangas 2003. Emt. 123 Siisiäinen 2002, 290–300. 124 Kangas 2003, 43. 125 Stebbins 2002. 126 Kaakkois-Suomen Taidekäsityöläiset ry. 127 Sederholm 2002, 42. 128 Etelä-Saimaa 7.3.2009. 129 Donner 2002, 46–48; Sederholm 2002, 39–44. 130 Donner 2002. 131 Lappeenrannassa ainoastaan kohdeapurahoja/ avustuksia. 132 Esimerkiksi Imatralla kuvataiteen suuntautumisvaihtoehtoja ovat taidegrafiikka ja piirustus, maalaus, korutaide, valokuvataide, muu taide (taiteen uudet ilmaisumuodot kuten video, digitaalinen kuva, tila-aikateokset), kuvanveisto ja ympäristötaide. Saimaan Ammattikorkeakoulu. 133 Kansalaisopistojen liitto. 134 Lappeenrannan Kilta. 135 Vuorinen 2001. 136 Ekta ry. 137 Lappeenrannan kaupunginhallituksen tulevaisuusjaosto. 138 Socom, Väätämöinen 2008. 139 Pyykkönen 2003, 116. 140 Emt. 141 Työtoiminta sisältää pakkaus- ja kokoonpanotöitä, kudontaa, tekstiilituotteiden valmistusta sekä kiinteistön- ja ympäristönhoitotehtäviä. Työtoimintaan on mahdollista osallistua 1-5 päivänä viikossa. 142 Etelä-Saimaa 25.2.2009. 143 Kainulainen 2005. 144 Iso-Aho 2008. 145 Emt. 146 Kainulainen 2005. 147 Iso-Aho 2008. 148 Emt. 149 Saukkonen 2008. 150 Helsingin Sanomat 18.2.2009 121 122 Kirjallisuus ja lähteet Aho, K. (2007) Kulttuurin sponsorointi. Puheenvuoro Rovaniemen orkesteripäivillä 17.3.2007. http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/index.php?trg=blog&id=1&ofs=0 (katsottu 10.1.2009) 101 Cupore. Kuntien kulttuuritoimintaa koskeva julkaisu-toiminta. http://www.cupore.fi/kuntatutkimusjulkaisut.php (katsottu 20.5.2009) Donner, H.O. (2002) Pikakuvia taiteilijan elämästä. Teoksessa: OPM. Taiteen mahdollisuuksista enemmän. Taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelmaehdotuksen oheisjulkaisu. Salpausselän kirjapaino. Eiskonen, K. & Kela, S. (toim.) (2008) MuseoOn. Lappeenrannan museotoimi. Ekta ry. http://www.ekta.fi/index.html (katsottu 10.2.2009) Etelä-Karjalan Estradi ry. (2008) Toimintakertomus 2007. Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku (2008) Toimintasuunnitelma. Etelä-Karjalan Seutukaavaliitto (1990) Etelä-Karjalan kulttuuripoliittinen toimenpideohjelma. Etelä-Saimaa 21.10.2008, 25.2.2009, 7.3.2009. Etelä-Suomen lääninhallitus. Sivistysosasto. http://www.laaninhallitus.fi/lh/etela/siv/home.nsf (katsottu 15.4.2009) Finlex. Kirjastolaki 1998/904. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980904 (katsottu 2.2.2009) Finlex. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 728/1992. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920728 (katsottu 2.2.2009) 102 Finlex. Laki taiteen perusopetuksesta 633/1998. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980633 (katsottu 2.2.2009) Finlex. Museolaki 1992/729. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920729 (katsottu 2.2.2009) Finlex. Yhdistyslaki 1989/503. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890503 (katsottu 2.2.2009) Hautamäki, A. (toim.) (2009) Muutoksen Suomi. Ihmiset muutoksen tekijöinä, instituutiot ihmisten tukijoina. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Lönnberg painot 2008. Helsinki. Heiliö, M. (1997) Etelä-Karjalan osaamis- ja kulttuuristrategia. Etelä-Karjalan liitto. Lappeenranta. Heiskanen, I. (1999) Kun taiteet ja kulttuuri kohtasivat kestävän kehityksen. Teoksessa: Kangas, A. & Virkki, J. (toim.) Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet. SoPhi 23. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylän yliopistopaino. Jyväskylä. Heiskanen, I., Kangas, A., Mitchell, R. (2002) Taiteen ja kulttuurin kentät. Perusrakenteet, hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet. Gummerus. Jyväskylä. Heiskanen, I., Ahonen, P., Oulasvirta, L. (2005) Taiteen ja kulttuurin rahoitus ja ohjaus : kipupisteet ja kehitysvaihtoehdot. Cupore. Helsinki. Helsingin Sanomat 18.2.2009. 103 Hirvonen, J. (2003) Kulttuurihanketoiminta osallistumisen muotona. Teoksessa: Siisiäinen (toim.) Mitä yhdistykset välittävät? Tutkimuskohteena kolmas sektori. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. Häyrynen, S. (2006) Suomalaisen yhteiskunnan kulttuuripolitiikka. Kopijyvä Oy. Jyväskylä. Häyrynen, S. (2004) Kulttuuristen vaikutusten arviointi kulttuuripolitiikan toimenkuvana: lähtökohtia. Cuporen julkaisuja 1. Yliopistopaino. Helsinki. Ilmonen, K. (1998) Kulttuuri alueen käyttövarana: kulttuuripolitiikan hallitsevat ja marginaaliset diskurssit Etelä-Pohjanmaalla. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja n:o 32. Joensuun yliopisto. Iso-Aho, J. (2008) Kyllä tapahtuu! Tapahtumatuotannon toimenpideohjelma. Lappeenranta-Imatra -kaupunkiseudun aluekeskusjulkaisuja 2008:1. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Joutseno. Johannisson, J. (2003) Att sätta kulturpolitiken på plats – kulturplaneringens roll i Göteborg. Teoksessa: Egeland, H., Johannisson, J. (toim.) Kultur, plats, identitet. Det lokalas betydelse i en globaliserad värld. Nya Doxa. Nora. Sverige. Johannisson, J. (2006) Det loka möter världen. Kulturpolitisk förändringsarbete i 1990-talets Göteborg. VALFRID. Göteborgs Universitet. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos: Kulttuuripolitiikka. Kulkema – tutkijakoulutusohjelman kuvaus http://www.jyu.fi/ytk/laitokset/yfi/tutkimus/projekteja/kulkema/kuvaus (katsottu 20.4.2009) 104 Järvelä, M. (1999) Kestävä kehitys ja kulttuurityö. Teoksessa: Kangas, A. & Virkki, J. (toim.) Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet. SoPhi 23. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylän yliopistopaino. Jyväskylä. Kaakkois-Suomen Taidekäsityöläiset ry. http://www.ta-ky.net/pages/yhdistyksesta.htm (katsottu 10.2.2009) Kaakkois-Suomen taidetoimikunta. http://www.hanatkaakkoon.net/index.php (katsottu 10.2.2009) Kainulainen, K. (2005) Kunta ja kulttuurin talous. Tulkintoja kulttuuripääoman ja festivaalien aluetaloudellisista merkityksistä. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopistopaino. Tampere. 105 Kangas, A. (2002:1) Alueellisen taidepolitiikan syklit. Teoksessa: Taiteen mahdollisuuksista enemmän. Taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelmaehdotuksen oheisjulkaisu. OPM. Salpausselän kirjapaino 2002. Kangas, A. (2002:2) Uusi kulttuuripolitiikka? Luento Oulussa syksyllä 2002. http://www.jyu.fi/ytk/laitokset/yfi/oppiaineet/kup/tekstit/artikkelit/uusi (katsottu 10.5.2009) Kangas, A. (2003) Kolmas sektori ja kulttuuripolitiikka. Teoksessa: Hänninen, S., Kangas, A., Siisiäinen, M. (toim.) Mitä yhdistykset välittävät. Tutkimuskohteena kolmas sektori. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. Kansalaisopistojen liitto. http://www.ktol.fi/web/alue.5.html (katsottu 25.5.2009) Kellokumpu, M. & Partanen, P. (toim.) (2008) Toimintakertomus 2007. Lappeenrannan kaupungin museot. Kivinen, T. (2008) Kylät kaupungissa -hanke-esittely. Lappeenrannan kaupunki. Kolmas sektori. http://www.kolmassektori.net/kolmas.htm (katsottu 20.3.2009) Koski, H. et. al. (2000) Museo 2000 – museopoliittinen ohjelma. Komiteanmietintö. Opetusministeriö. Kuopila, A. et al. (2007) Tilaaja-tuottajatoimintatapa. Ideasta käytäntöön. Näin me sen teimme: Jyväskylä, Oulu, Raisio, Rovaniemi. Suomen Kuntaliitto. Hakapaino Oy. Helsinki. 106 Kuopion kaupunginteatteri http://teatteri.kuopio.fi/fi/ (katsottu 25.3.2009) Lappeenrannan kaupunginhallituksen tulevaisuusjaosto. http://www.lappeenranta.fi/?deptid=13545 (katsottu 10.2.2009) Lappeenrannan kaupunginorkesteri (2007) Saimaa Sinfoniettan kehittämissuunnitelma 2008–2015. Lappeenrannan kaupunginteatteri (2008) Toimintakertomus 2007. Lappeenrannan kaupunki (2007) Hyvä paikka asua ja yrittää, Lappeenrannan kaupungin maaseutuohjelma vuosille 2007–2013. Lappeenrannan Kilta. http://yhdistykset.etela-karjala.fi/kilta/ (katsottu 15.4.2009) Lappeenrannan kulttuurilautakunnan johtosääntö. http://www.lappeenranta.fi/?deptid=17416 (katsottu 6.5.2009) Lappeenrannan kuvataidekoulu. Toiminta-ajatus. http://koulut.etela-karjala.fi/lprkuvataidekoulu/toiminta_ajatus.htm (katsottu 1.4.2009) Lappeenrannan kaupungin museot (2008) Hei Hoplaa!–sivusto http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/heihoplaa/index.html (katsottu 30.3.2009) Lappeenrannan kaupunki (2007) Lappeenrannan arkkitehtuuriohjelma. 29.10.2007. http://www.apoli.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/apoli/embeds/11378_A poli-Lappeenranta-FI.pdf (katsottu 3.3.2009) Lappeenrannan kaupunki (2005) Lappeenranta 2008. Lappeenrannan kaupunkistrategia. Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2005:4. Lappeenranta (1985:1) Kulttuurisuunnitelma. Perusselvitysosa 1982. Lappeenrannan kulttuurilautakunta. Lappeenranta (1985:2) Kulttuurisuunnitelma. Tavoite- ja toimenpideosa 1985– 1995. Lappeenrannan kulttuurilautakunta. Lehtonen, M. (2004) Vieraus ja viisaus. Teoksessa Lehtonen, M., Löytty, O., Ruuska, P. Suomi toisin sanoen. Vastapaino. Tampere. Museoliiton esteettömyyskriteerit. 107 http://www.museot.fi/index.php?k=9765&hakustr=esteett%F6myys#a_9765 (katsottu 5.5.2009) Myrsky-hanke. http://www.myrsky.info/ (katsottu 20.5.2009) Opetushallitus (2005) Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteet 2005. http://www.edu.fi/julkaisut/maaraykset/ops/taideyl_ops.pdf (katsottu 1.2.2009) OPM (2002) Taide on mahdollisuuksia. Ehdotus valtioneuvoston taide- ja taiteilijapoliittiseksi ohjelmaksi. Taide- ja taiteilijapoliittinen toimikunta TAO. Opetusministeriön julkaisuja 2002:13. Helsinki. OPM (2003:20) Valtioneuvoston periaatepäätös taide- ja taiteilijapolitiikasta. Opetusministeriön julkaisuja 2003:20. Helsinki. OPM (2003:22) Alueiden vahvuudeksi. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan aluekehittämisen toimenpideohjelma – linjauksia ja painopisteitä vuosille 2003 – 2013. Opetusministeriön julkaisuja 2003:22. Helsinki. OPM (2003:24) Kulttuuriperintö tietoyhteiskunnassa. Strategiset tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset. Opetusministeriön julkaisuja 2003:24. Taide- ja kulttuuriperintöyksikkö, Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto. Helsinki. OPM (2006:6) Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus. Opetusministeriön toimenpideohjelma 2006–2010. Opetusministeriön julkaisuja 2006:6. Helsinki. OPM (2006:25) Taikalamppujen valossa. Lastenkulttuurikeskusten arviointi. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2006:25. Helsinki. 108 OPM (2006:50) Reilu kulttuuri? Kulttuuripolitiikan eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet. Opetusministeriön julkaisuja 2006:50. Helsinki. Our Common Future (1987) Oxford University Press. Oxford. Pirnes, E. (2002) Taidepolitiikka muuttuvassa kulttuuripolitiikassa. Teoksessa: Taiteen mahdollisuuksista enemmän. Taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelmaehdotuksen oheisjulkaisu. Opetusministeriö. Salpausselän Kirjapaino 2002. Pyykkönen, M. (2003) Integraatio ja maahanmuuttajien yhdistystoiminta. Teoksessa: Hänninen, S., Kangas, A., Siisiäinen, M. (toim.) Mitä yhdistykset välittävät. Tutkimuskohteena kolmas sektori. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. Relander, P. & Valkonen, M. (2007) Käsityö. Opetushallitus 7.3.2007. http://www.edu.fi/page.asp?path=498,4016,49910 (katsottu 2.4.2009) Rutherford, J. (1990) A Place Called Home: Identity and the Cultural Politics of Difference. Teoksessa: Rutherford, J. (toim.) Identity. Community, Culture, Difference. Lawrence & Whishart. London. Ruusuvirta, M., Saukkonen, P., Selkee, J., Winqvist, D. (2008:1) Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa. Kulttuuritoiminnan kustannukset 23 kaupungissa vuonna 2007. Cupore ja Suomen Kuntaliitto. Ruusuvirta, M., Saukkonen, P., Selkee, J. ja Winqvist, D. (2008:2) Kulttuuritoiminnan kustannukset 14 kaupungissa vuonna 2006. Raportti tiedonkeruun pilottihankkeen tuloksista. Cupore ja Suomen Kuntaliitto. 109 Saarelainen, T. & Saarinen, H. (2006) Kuka ostaisi sivistystä. Raportti kirjastopalveluiden määrittelystä sopimusohjausjärjestelmässä. Opetusministeriön julkaisuja 2006:3. Yliopistopaino. Helsingin yliopisto. Saimaan Ammattikorkeakoulu. Kuvataiteen koulutusohjelma Imatralla. http://www.scp.fi/fi-FI/kuvataide (katsottu 15.3.2009) Saukkonen, P. (2008) Luotettavat mittarit kulttuurin tilasta tarpeen. Kuntalehti 5/2008. Sederholm, H. (2002) Taiteilijuus murroksessa. Teoksessa: OPM. Taiteen mahdollisuuksista enemmän. Taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelmaehdotuksen oheisjulkaisu. Salpausselän kirjapaino. Sederholm, H. (2007) Taidekasvatus – samassa rytmissä elämän kanssa. Teoksessa: Bardy, M; Haapalainen, R; Isotalo, M; Korhonen, P. (toim.) Taide keskellä elämää. Nykytaiteen museon Kiasman julkaisuja 106/ 2007. Siisiäinen, M. (2003) Kulttuuriyhdistykset kolmannen sektorin toimijoina Suomessa. Teoksessa: Hänninen, S., Kangas, A., Siisiäinen, M. (toim.) Mitä yhdistykset välittävät. Tutkimuskohteena kolmas sektori. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. Socom. Päättyneet hankkeet - KUTSU - kohtaamisia taiteen äärellä -hanke. http://www.socom.fi/paattyneet_hankkeet_kutsu.html (katsottu 12.2.2009) Stebbins, A.R. (2002) The Organizational Basis of Leisure Participation. A Motivational Exploration. Venture Publications. Suomen Sinfoniaorkesterit ry. (2008) Toimintakertomus 2007. 110 Taipale, M. (2008) Terveyttä ja hyvinvointia kulttuurista senioreille -hankkeen loppuraportti ja hankearviointi. Socom. Lappeenranta. http://www.socom.fi/dokumentit/Julkaisut/THKS_loppuraportti_ja_hankearvio inti.pdf (katsottu 10.3.2009) Valtion taidemuseo. Kulttuuria kaikille -palvelu. http://www.kulttuuriakaikille.fi/ (katsottu 10.3.2009) von Bruun, S. (2005) Kuntien tulevaisuus: Kuntajohdon ja asiantuntijoiden näkemyksiä kuntien tulevaisuudesta. Kunta-alan tulevaisuusbarometri. Suomen Kuntaliitto. Helsinki. Vuorinen, A. (2001) Lappeenrannan kirkot. Entisten ja nykyisten kirkkojen vaiheita Kauskilasta Sammonlahteen. Lappeenrannan Killan julkaisuja. Lappeenrannan kirjapaino. Lappeenranta. Väätämöinen, M. (2007) Kutsu kuvataideryhmään. Teoksessa Katsomosta estradille : ikäihmiset kulttuurin tuottajina. Kaakkois-Suomen sosiaalialan julkaisuja 2007:4. Socom. Lappeenranta. Wikhall, M. (2003) Kultur och regional attraktivitet – migrationsbelut bland högskoleutbildade i Sverige. Teoksessa: Egeland, H. Johanisson, J. (ed) Kultur, plats, identitet. Det lokalas betydelse I en globaliserad värld. Bokförlaget nya doxa. Nora. Sweden. Zimmerbauer, K. (2001) Kulttuurimatkailu mielikuvayhteiskunnassa. Teoksessa: Riukulehto, S. (toim.) Perinnettä vai bisnestä? Kulttuurin paikalliset ulottuvuudet. Atena Kustannus Oy. Jyväskylä. 111 Lappeenrannan kulttuuripalvelustrategia 2009–2016 Kulttuurin kutsuhuuto Visio 2016 I Kulttuuripalvelustrategian lähtökohdat Kulttuuripalvelujen kehys Kulttuuri ja kulttuuripolitiikka Kulttuuriset oikeudet Kulttuuripolitiikan etiikka Kulttuuripalvelujen juuret Strategian arvot Kulttuurinen kestävä kehitys Kulttuurimiljöö II Kulttuuripalvelustrategian tavoitteet Kulttuuripalvelujen vankka runko Toiminnan laatu ja resurssit Infrastruktuuri Viestintä ja vuorovaikutus Kulttuuripalvelujen vehreät oksat ”Viedään kulttuuripalvelut lähelle kuntalaisia” ”Madalletaan kynnykset” ”Välitetään kuntalaisista välittämällä kulttuuripalveluita” ”Luodaan moniarvoinen ja suvaitsevainen palvelukulttuuri” Kulttuuripalvelujen uudet vesat Kulttuuripalvelut osana muuta palvelutuotantoa Kulttuuri strategisena kehitystekijänä 112 Kulttuurin kutsuhuuto Käsissänne oleva kulttuuripalvelustrategia ohjaa Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimea kohti yhteistä päämäärää ja unelmaa kulttuurikaupungista vuonna 2016. Strategiassa esille nostetut tavoitteet perustuvat ajatukseen jokaisen ihmisen kulttuurisista oikeuksista ja keskittyvät erityisesti kunnan rooliin palveluprosessissa. Kunnalle asetetut velvollisuudet rajaavat mutta myös konkretisoivat vastuun jakoa eri toimijoiden kesken. Tarkoitus on olla realisti mutta optimisti, tunnistaa historia mutta suunnata tulevaan. Kulttuuripalvelustrategian juuret kiinnittyvät sille asetettuihin arvoihin. Yksi näistä on kulttuurinen kestävä kehitys, strategian läpileikkaava punainen lanka. Tässä kontekstissa se tarkoittaa kulttuurin tuomista reuna-alueilta kunnallisen päätöksenteon keskiöön, kulttuurisen moninaisuuden kunnioittamista ja aktiivisen, omaehtoisen kuntalaisuuden tukemista. Tähän kiinnittyy myös kulttuuripalveluiden näkeminen osana paikallista kulttuurimiljöötä. Alueella oleva osaaminen ja luovuuden saarekkeet luovat pohjan innovaatioille ja mahdollisille uusille toimintatavoille. Tulevaisuudessa kulttuuri tuleekin nähdä yhä keskeisempänä osana strategista päätöksentekoa, sektorirajat läpäisevänä hyvinvoinnin lähteenä, taloudellista ja teknologista kehityspolkua tasapainottavana voimavarana. Lappeenranta on tunnettu lehmusten kaupunkina ja siitä perinteestä ammentaa voimansa tämäkin kulttuuripalvelustrategia, jonka tavoitteet ja toiminta-ajatus seuraavat puun symbolista rakennetta. Vahvoista juurista kasvaa komeakaarnainen, vankka ja elinvoimainen runko, ja rungosta vehreät oksat, joissa tavoitteet ulottuvat korkealle ilmaan ja antavat palkinnoksi kauniit kukinnot. Lopulta uuden mahdollisuuden alku löytyy liki puuta versovissa vesoissa, jotka kurkottavat kohti uusia ulottuvuuksia. Syvälle maaperään juurtuneet puut elävät mukana arjen ja juhlan kohtaamisissa, antavat tilaa tunteille ja tarinoille eilisestä, tästä hetkestä ja huomisesta. Ne ovat myös kaupunkilaisten identiteetin perusta, jotain johon kiinnittyä ja jonka ympärille kietoa kätensä. Vehreydellään ne tekevät tästä kaupungista elinvoimaisen, vetovoimaisen, antavat happea ja puhdistavat ilmaa. Voimme kukin tahollamme pohtia, mitä olisivat nämä kadut, tämä kaupunki ilman sydänlehtisiä lehmuksiamme – ilman kulttuuria ja kulttuuripalveluita. Uudenlainen tapa nähdä 113 voi vaikuttaa tapaamme kokea maailma ja nauttia sen monimuotoisuudesta. Strategia kehottaakin lukijaa avaamaan aistinsa, tutustumaan Lappeenrannan kulttuuritarjontaan: osallistumaan, kokemaan ja näkemään sen laadukas ja monipuolinen tarjonta ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin. Visio 2016 Vuonna 2016 Lappeenranta profiloituu kulttuurikaupunkina. Kulttuuri on strateginen osa kaupungin kehittämistyötä ja kulttuuripalvelut ovat elinvoimainen, tunnustettu ja näkyvä osa Lappeenrannan kaupunkikuvaa. Kulttuuripalvelut tukevat luovuutta ja aktiivisen kuntalaisen käsitettä. Kulttuuripalvelut ovat olennainen osa muita hyvinvointipalveluita ja aluekehitystä. I Kulttuuripalvelustrategian lähtökohdat 114 Kulttuuripalvelustrategian tarkoituksena on suunnata toimijoita kohti tulevaa. Yhteinen visio rajaa ja tarkentaa asetettuja tavoitteita ja saa ponnistelemaan yhteisten asioiden puolesta. Kulttuuri elää ihmisten välisissä vuorovaikutusverkostoissa, paikalliset ja kansalliset rajat ylittäen, mutta se kiinnittyy aina myös johonkin konkreettiseen, kuntaan, kaupunkiin, kylään. Ihmisten arkikulttuurin voidessa hyvin, voivat heijastusvaikutukset ulottua pitkällekin. Kulttuuripalvelut ovat kuntalaisia varten, kuntalaisten hyvinvointia edistämässä mutta myös vakavasti otettava seudullinen vetovoimatekijä. Tämä kulttuuripalvelustrategia määrittää ennen kaikkea kunnan roolia palvelutuotannossa ja vetoaa kuntalaisten kulttuurisiin oikeuksiin. Kunnan vastuut ja velvollisuudet perustuvat kulttuuripolitiikan eettisille valinnoille, jotka jakavat vastuualueita kunnan, valtion ja alueellisten toimijoiden kesken. Kehykset rajaavat lähtökohdat yleisellä tasolla ja juuret kiinnittävät strategian paikalliseen perinteeseen arvojen, kulttuurisen kestävän kehityksen ja kulttuurimiljöön kautta. KULTTUURIPALVELUJEN KEHYS Kulttuuri ja kulttuuripolitiikka Kulttuurin käsite on perinteisesti jaettu kahteen: esteettiseen, taidepainotteiseen kulttuurikäsitykseen sekä antropologiseen, kulttuurin elämäntapana ja arvojärjestelmänä ymmärtävään käsitykseen. Kulttuuripolitiikalla tarkoitetaan puolestaan pelkistetysti taiteen ja kulttuurin julkista tukea ja ohjailua sekä sen välineinä käytettyjä rahoitus-, säädös- ja hallintojärjestelmiä. Esteettinen, kapeampi kulttuurikäsitys pohjautuu itsenäisyyden alkuajoilta, jolloin kulttuuripoliittista tukijärjestelmää rakennettiin Suomeen. Tässä humanistisiin arvoihin perustuvassa kulttuurikäsityksessä edustavan taiteen eri muotoja ovat audiovisuaalinen taide, säveltaide, kirjallisuus, kuvataiteet, muotoilu ja arkkitehtuuri sekä teatteri- ja tanssitaide. Käsite on selkeästi rajatumpi ja konkreettisempi kuin lavea, antropologinen näkemys, joka viittaa kulttuuriin elämäntapana ja yhteisenä arvojärjestelmänä, ja jonka viitekehys on sosiologinen. 1 Esa Pirnes 2 esittää, että lavean kulttuuriymmärryksen mukaisesti jokainen meistä on oman kulttuurinsa toimija. Meillä ei ole ainoastaan oikeus kulttuuriseen itseilmaisuun vaan jokaisella on ”oma kulttuurinsa”. Kulttuuripolitiikka on näin myös identiteettipolitiikkaa kulttuurisen moninaisuuden kentillä. Kunnallista kulttuuripolitiikkaa tarkasteltaessa esteettinen ja antropologinen näkökulma voidaan nähdä toisiaan täydentävinä osapuolina. Keskiössä on perinteinen taidepolitiikka, joka tarkoittaa esteettisen kulttuurikäsityksen mukaista jaottelua edustaviin taideinstansseihin ja taiteen sektorikohtaista tarkastelua. Molempia kuitenkin läpileikkaa antropologisen näkemyksen mukaisesti arvokeskustelu, kulttuuriset tavat, perinteet ja koko inhimillinen elämysmaailma. Lisäksi antropologinen näkökulma tulee erityisesti esille kulttuuripalveluissa, joissa tulee ottaa huomioon eri käyttäjäryhmät, toimintaympäristön kansainvälistyminen ja suomalaisen yhteiskunnan monimuotoistumiseen liittyvät näkökulmat. 115 Strategia keskittyy erityisesti kunnan tuottamiin kulttuuripalveluihin, vaikka se sivuaa myös kolmannen sektorin toimijoita, esittäen argumentteja yhteistyön parantamisen ja syventämisen puolesta. Kolmas sektori sisältää taide- ja kulttuuriyhdistykset, -yritykset ja opistot sekä yksittäiset taiteilijat. Kunnan kulttuuripalvelut kattavat taide- ja kulttuurilaitokset: teatteri, museot, orkesteri ja kirjasto, sekä taiteen perusopetuksen oppilaitokset, joissa ovat edustettuina tanssi, kuvataide, musiikki, sirkus, teatteri ja käsityöt. Lisäksi kulttuuripalveluihin kuuluu yleinen kulttuuritoimi, joka jakaa avustuksia kulttuuritoimijoille ja yhdistää kolmannen sektorin toimijat konkreettisemmin osaksi kunnallista kulttuuripolitiikkaa. Kulttuuriset oikeudet Kulttuuripalvelustrategia pohjautuu ajatukseen jokaisen ihmisen kulttuurisista oikeuksista – oikeudesta kulttuuriin ja oikeudesta osallistua kulttuurielämään. YK:n vuoden 1948 julistuksessa ihmisoikeuksista3 viitataan myös kulttuurisiin oikeuksiin: 27. artiklassa todetaan, että jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään, nauttia taiteista sekä päästä osalliseksi tieteen edistyksen mukanaan tuomista eduista. Oikeudet kiteytyvät ajatukseen ihmisarvon kunnioituksesta, vapaudesta, tasa-arvosta, yhteisvastuusta ja oikeudenmukaisuudesta.4 Kunnan velvollisuuksiin kuuluu turvata kulttuuripalvelut alueellaan, mikä tarkoittaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Kuntalaisilla on laissa määrätty oikeus kirjastopalveluihin ja yleisen kulttuuritoimen palveluihin. 5 Muutoin kunta voi vapaasti järjestää kulttuuritoimintaa alueellaan. Vapaus tarkoittaa tässä myös vastuuta, sillä resurssien, palveluiden laadun ja monimuotoisuuden kautta kunta heijastaa arvojaan, päämääriään ja toimiaan kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Kuntalaisen kannalta keskeiset kulttuuriset oikeudet ovat6 Oikeus kulttuuripalveluihin Oikeus kulttuurin ja taiteen vapaaseen harjoittamiseen Oikeus osallistua kulttuuripolitiikan suunnitteluun ja toteuttamiseen 116 Kulttuuripalveluiden tulevaisuus piilee kulttuuristen oikeuksien kunnioittamisessa, ja näitä kunnan tulisi miettiä palvelutuotannossaan. Kulttuuristen oikeuksien periaatteet korostavat kulttuurisen moninaisuuden hyväksymistä, taiteen ja kulttuurin autonomian arvostamista sekä yksilönvapautta valita ”kulttuurinsa”. Yksilöiden lisäksi kulttuuriset oikeudet koskettava yhteisöjä ja ovat keskeisiä identiteetin, yhtenäisyyden, itsemääräämisoikeuden ja omanarvontunnon kannalta. Oikeuksiksi voidaan lukea myös kulttuuristen ulottuvuuksien tarkastelu osana aluekehitystä. Kulttuuripolitiikan etiikka Kulttuuripolitiikan eettiset valinnat nojaavat yhteiskunnan arvomaailmaan ja perustelevat ne päätökset, jotka kulttuuripolitiikkaa ohjaavat. Etiikka auttaa hahmottamaan eri toimijoiden vastuita ja velvollisuuksia, jotka tässä kontekstissa jakautuvat valtion, kunnan ja alueellisten toimijoiden kesken. Eettisiä lähtökohtia pohdittaessa on kuitenkin huomioitava, etteivät painotukset ole toisiaan poissulkevia tai kilpaile keskenään, vaan ne voidaan nähdä rinnakkaisina ja toisiaan täydentävinä osapuolina. Kulttuuripolitiikan valintoja perustellaan hyve-etiikan, velvollisuusetiikan ja seurausetiikan kautta, riippuen siitä painotetaanko ”vapauseetosta”, ”oikeuseetosta” vai ”hyötyeetosta”.7 Kunta on päävastuullinen palveluiden tuottaja, jolloin kunnan toiminta perustuu oikeuseetokseen pohjautuvaan velvollisuusetiikkaan. Hyve-etiikka, joka kattaa alleen lähinnä taiteen autonomisen aseman ja luovuuden itseisarvona, on pääsääntöisesti valtion vastuun alla. Taiteen hyötynäkökulman, eli taiteen soveltavan käytön koordinoinnissa tarkoitus on hyödyntää yhä enemmän alueellisia toimijoita, jolloin resursseja vapautuu itse toimintaan ja turhilta päällekkäisyyksiltä vältytään. Kunta vaikuttaa osaltaan kulttuuristen oikeuksien toteuttamiseen, ylläpitää paikallisia kulttuuritraditioita ja vahvistaa yhteisön kulttuurista identiteettiä. Kunta on lähinnä kansalaisia oleva hallinnollinen toimija ja sillä merkittävä vaikutus ihmisten elinympäristöön. Kuntalaisten hyvinvointiin panostetaan tukemalla kulttuuripalveluiden saavutettavuutta, huolehtimalla toimivasta infrastruktuurista sekä kehittämällä osallisuuden mahdollisuuksia 117 yhteiskunnassa. Lisäksi kuntalaisia kannustetaan aktiiviseen, osallistuvaan elämäntapaan. Tämä edellyttää vuorovaikutteisuutta kuntalaisten ja päättäjien välillä, kanavia kommunikaation mahdollistamiseksi. Vaikka kunnan roolissa painottuu palveluiden turvaaminen ja velvollisuudet, suuntaa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääntyminen toiminnan perusteluja kohti hyötyeetosta. Tämä liittää sektorin tiiviimmin osaksi muita politiikan osa-alueita, jolloin kuntalainen voi olla kulttuuripalveluiden asiakas myös ”välillisesti”, osana muuta palvelutuotantoa. Taideja kulttuurilaitoksilla on kuitenkin edelleen taiteen autonomiaan liittyviä vastuita, kuten korkean laadun ja osaamistason ylläpitäminen. Kulttuuritoimijoiden haasteet piirtyvät tulevaisuudessa yhä enemmän näiden kahden eetoksen ympärille: kuinka yhdistää rajallisin resurssein yhteiskunnan asettamat vaatimukset ja korkea taiteellinen taso. Jos tässä maltetaan kuunnella itse taiteen tekijöitä ja tarkastella kriittisesti luovuuden tilaa yhteiskunnassa, voi hyöty koitua lopulta myös taiteen itseisarvollisen aseman hyväksi ja hyötyjänä olla koko kulttuurisektori. Alla oleva taulukko antaa eri toimijoille eväitä pohtia omaa positiotaan, omia periaatteitaan ja vaikuttavuutta kulttuuripoliittisia valintoja tehdessä. Se voi olla apuna myös vastuita ja velvollisuuksia määriteltäessä, sekä suuntaamassa kulkua haluttuun suuntaan. 118 Kuvio 1. Kulttuuripolitiikan eettiset valinnat 8 Hyve-etiikka ”vapauseetos” Velvollisuusetiikka ”oikeuseetos” Seurausetiikka ”hyötyeetos” *Itse-ilmaisu *Luovan yksilön identiteetti *Taiteen autonomia *Luovuus itseisarvona *Taide päämääränä *Yhteisön kulttuurinen identiteetti *Kulttuuritradition ylläpito *Kulttuuristen oikeuksien toteutuminen *Luovuus välineenä *Taiteen ja kulttuurin soveltaminen *Kulttuuripolitiikka sosiaali- ja talouspolitiikan osana *Henkisen omaisuuden suoja *Luovien taitojen kehittäminen *Luovuuden edellytyksistä huolehtiminen *Taiteen tukeminen *Infrastruktuuri *Kulttuuripalvelut *Saatavuus *Saavutettavuus *Osallistuminen *Osallisuus *Taide ja kulttuuri hyvinvoinnin edistäjinä *Taiteen tuotteistaminen *Kulttuuritoimialojen talous *Kulttuurivienti (valtio) (kunta) (alueelliset toimijat) KULTTUURIPALVELUJEN JUURET Kulttuuripalvelujen juuret kiinnittävät toiminnan paikalliseen kulttuurimiljööseen ja arvomaailmaan. Arvot ohjaavat kaikkea toimintaamme ja ovat strategian kannalta keskeisessä asemassa. Kulttuuripalvelustrategia ottaa kantaa keskusteluun yhteiskunnan tilasta ja sen kehityksestä. Strategia tuo lisäksi esiin aktiivisen kuntalaisen käsitteen paikallisessa kulttuurimiljöössä, jokaisella on oikeus ja velvollisuus kantaa vastuunsa osallisuudesta elinympäristössään. 119 Miljöö antaa strategialle profiilin, tuttuuden maaperän ja mullan tuoksun. Lappeenranta sijaitsee raja-alueella, joka on yhtä aikaa konkreettinen ja kuvitteellinen, sekoittaen elementtejä toisiinsa ja luoden kohtaamisen tiloja. Raja-alue voidaan nähdä periferiana mutta myös jännitteisenä tilana, missä on mahdollisuus luoda jotain uutta, ennennäkemätöntä ja ennenkokematonta. Raja-alue on oiva pohja innovaatioille, mutta se vaatii rinnalleen luovuutta, vapautta ajatella toisin ja uskallusta sanoa se ääneen. Strategian arvot Tämä strategia nojaa niin kulttuurisiin kuin kulttuuripalveluille asetettuihin arvoihin. Kulttuurin arvot kuvaavat taiteen ja kulttuurin itseisarvollista asemaa yhteiskunnassa, kulttuuripalvelut suhdetta palveluiden käyttäjiin. Nämä yhdessä vaikuttavat kulttuurin ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen ja kulttuurin yhteiskunnalliseen merkittävyyteen. Kulttuurin arvot Kulttuuripalvelujen arvot Luovuus Suvaitsevaisuus Kokeilevuus Läpinäkyvyys Monimuotoisuus Kulttuurinen kestävä kehitys Kriittisyys Oikeudenmukaisuus Kulttuurinen kestävä kehitys Kulttuurinen kestävä kehitys tuo kulttuurin päätöksenteon keskiöön ja yhdistää kulttuurisen moninaisuuden ja monitasoisuuden muille politiikan osa-alueille. Se perustuu kansalaisten omaehtoisuuteen, aktiivisuuteen ja osallisuuteen. Kulttuuripalveluilla on mahdollisuus luoda avoimuuden ja luovuuden tiloja kulttuurilaitosten puitteissa ja tukea vapaan taidekentän toimijoita. Kulttuurinen kestävä kehitys tulee näkyviin myös perinnetyössä, sitoutumisessa paikalliseen kulttuurimiljööseen sekä identiteettiin. Kulttuurinen kestävä kehitys on pitkäjänteistä, tavoitteellista toimintaa, joka kehottaa meitä toimimaan tulevien sukupolvien hyväksi tavalla, joka kestää katseita vuosienkin päästä.9 120 Kulttuurimiljöö Kulttuuripalveluiden kehittämisen kannalta olennainen tekijä on luovuuden ja kulttuuritoimintojen tehokas kytkeminen alueelliseen ympäristöön, kulttuurimiljööseen. Miljöö viittaa kulttuuriin osana alueen tai paikkakunnan muita kehitystekijöitä ja niitä tapoja, joilla sen mahdollinen käyttö kehitystekijänä mielletään. Jos kaupunkia tai aluetta halutaan kulttuurisesti kehittää, edellyttää se kulttuuripalvelujen huomioimista kaupunkirakenteen suunnittelussa ja ottamista mukaan muihin alueen kehittämisprosesseihin. 10 Tässä strategiassa kulttuurimiljöö nähdään myös kulttuuripalvelujen kiinnittymisenä paikalliseen historiaan ja kulttuuriperinteeseen. Lappeenrannan sijainti historiallisella rajaalueella tekee paikkakunnasta omaleimaisen. Kaupungin kylpylä-, rakuuna- ja teollisuusperinne ovat osa yhteistä tarinaamme. Kaupunkikuvassa luterilainen länsi on kohdannut ortodoksisen idän ja slaavilaisuuden. Kauppiassuvut ja teollisuuspatruunat ovat puhaltaneet kaduille kansainvälisiä tuulia. Kaupungin tekee eläväksi juuri sen kerroksellisuus ja ihmisten hetkistä luodut todellisuudet. Taide ja kulttuuri ovat niin yksilöiden kuin yhteisöjen, paikkojen ja kansallisuuksien itseymmärryksen merkityksellinen tekijä, ja tässä on kysymys, ei vain materialistista arvoista, vaan ennen kaikkea luovuudesta sekä henkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.11 II Kulttuuripalvelustrategian tavoitteet Kulttuuripalvelustrategian tavoitteet jakautuvat kolmeen eri kokonaisuuteen. Ensimmäinen taso, kulttuuripalvelujen vankka runko, on kaiken lähtökohta. Rungossa kulttuurin itseisarvollinen asema on vahvimmillaan, ja se ohjaa kentän sisäistä toimintaa ja elinvoimaisuutta. Toinen taso, kulttuuripalvelujen vehreät oksat, kohdentaa huomion kulttuuripalvelujen ja asiakkaiden väliseen suhteeseen. Toiminnalla tehdään kulttuuripalvelut saavutettavimmiksi ja pyritään vaikuttamaan kulttuuripalvelujen kiinnostavuuteen ja tunnettavuuteen. Kolmas taso, kulttuuripalvelujen uudet vesat, kiinnittää kulttuuripalvelut tiiviimmin ympäröivään yhteiskuntaan, kasvattaa kulttuurin yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja tuo kulttuurin strategiseksi kehitystekijäksi. 121 Vastuu tavoitteiden toteutumisesta on toimenpidekohtaisesti joko kulttuuritoimen alaisilla instituutioilla, kulttuurilautakunnalla tai kunnan valtuustolla. Kulttuuri- ja taidelaitokset vastaavat ensisijaisesti toimialan sisäisestä kehityksestä ja suhteesta kuntalaisiin, kunnan valtuusto huolehtii resurssien riittävyydestä ja kulttuuristen ulottuvuuksien huomioimisesta osana muuta kunnallispolitiikkaa ja kulttuurilautakunta seuraa strategiatyötä sekä pyrkii kannanotoillaan tuomaan kulttuurisektoria näkyväksi ja korostamaan sen merkitystä. KULTTUURIPALVELUJEN VANKKA RUNKO Kulttuuripalvelujen vankka runko on kaiken kulttuuritoiminnan edellytys. Kulttuuripalveluja tuottavan kentän sisäinen hyvinvointi, tiedonkulku ja toimiva infrastruktuuri auttavat ponnistamaan kohti uusia ulottuvuuksia ja kasvattamaan sektorirajat ylittäviä uusia alkuja. Perustehtävillään kulttuuripalvelut välittävät kuntalaisille kirjallisia, visuaalisia ja esittävän taiteen tulkintoja, sekä edistävät eri taiteen lajien, kulttuurihistorian ja tiedonvälityksen asemaa yhteiskunnassa. Kun asiat lutviutuvat ja yhteishenki on hyvä, huokuu se myös ulospäin ja mahdollistaa uudenlaisia toiminnan prosesseja. Toiminnan laatu ja resurssit Kulttuuritoiminnan lähtökohtana on palveluiden korkea laatu, jonka tavoittamiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan riittävä määrä resursseja. Hyvinvoiva ja ammattitaitoinen henkilökunta on tässä avainasemassa. Kunnan rajallista budjettikehystä tasapainottaa lisääntynyt vapaus; kulttuurilaitokset ovat substanssivetoisia. Laitoksille kohdennetut tulostavoitteet ovat realistiset ja palvelevat erityisesti näiden perustehtäviä. Huolehditaan henkilökunnan hyvinvoinnista ja työssä jaksamisesta. Jo olemassa olevia tukia ei leikata ja indeksikorotuksista pidetään kiinni myös kunnan jakamissa avustuksissa. Kunnallisille laitoksille tarkoitetut valtionosuudet ohjataan suoraan itse toimijoille. Asetetaan prosentin vuosittainen korotus kulttuurisektorin budjettiin. 122 Kehitetään mittareita palveluiden vaikuttavuuden arviointiin ja palvelujen laadun käsitettä tarkastellaan yksikkökohtaisesti. Kartoitetaan vaihtoehtoisia organisaatiomalleja. Infrastruktuuri Kunta on ennen kaikkea kehysorganisaatio, joka huolehtii puitteista ja vapauttaa tilaa itse toimijoille. Konkreettisten tilojen lisäksi tarvitaan tiedollisia ja teknologisia välineitä. Huomio kiinnitetään erityisesti yhteiskunnan tieto- ja viestintäteknologiseen kehitykseen. Infrastruktuuri tarkoittaa myös kulttuuripalvelujen saatavuutta, sitä että kulttuuripalveluja on ylipäänsä tarjolla. Monet kulttuuripalvelut tuotetaan kunnan omistamissa arvokiinteistöissä, jotka ovat osa kaupungin arkkitehtuuriperintöä. Kulttuuritoimijat kiinnittyvät myös fyysisen toimintaympäristön kautta osaksi kaupungin kulttuuriympäristöä. Yksittäisten taiteilijoiden asemaa kunta parantaa työskentelyolosuhteista huolehtimalla. Erityishuomio kohdennetaan nuoriin taiteilijoihin. Toimijaverkon yhteydenpidosta huolehditaan; tekniset välineet ja tietoverkot viestien perille viemiseksi ovat kunnossa. Luodaan vuorovaikutteisia virtuaalisia ja fyysisiä tiloja toimijoiden välille. Uudisrakennuksissa käytetään harkinnanvaraisuutta ja priorisoidaan hankkeiden kiireellisyyttä. Rakennusten kunnossapidosta huolehditaan. Kunta tukee taiteilijoita tarjoamalla edullisia näyttely- ja työtiloja omistamissaan kiinteistöissä, tai subventoi osan vuokrahinnasta. Kaupungissa oleviin tyhjiin liikehuoneistoihin tuodaan elämää järjestämällä väliaikaisia näyttely- tai työskentelytiloja taiteilijoille, taiteen harrastajille tai taideopiskelijoille. Taiteilijoiden liikkuvuuden ja kansainvälistymisen tukemiseksi perustetaan alueelle taiteilijaresidenssi. Viestintä ja vuorovaikutus Kentän sisäinen viestintä on olennaista yhteishengen luomisessa. Siinä missä infrastruktuuri pitää huolta fyysisistä edellytyksistä ja rakenteista, painottuu viestinnässä ja vuorovaikutuksessa toimijoiden tietotaito ja kommunikaatio. Erilaisten ilmiöiden ja intressien esiin tuominen ja niistä neuvotteleminen tekee tilaa uusille tulkinnan ja toiminnan tavoille sekä lisää kulttuurista aktiivisuutta. Toiminnan tulee olla avointa, läpinäkyvää ja vuorovaikutteista, 123 hyvään yhteishenkeen pohjautuen. Suvaitseva kulttuurisektori sietää ristiriitoja ja keskustelee, sinne mahtuvat niin amatöörit kuin ammattilaiset. Sisäisen hengennostatuksen lisäksi avautuminen ulospäin on menestymisen edellytys. Erilaisten hankkeiden tulee seurata yhteistä vision kaarta niin, että päällekkäisyyksiltä vältytään, toiminta on toinen toistaan tukevaa ja hakee yhteistä profiilia kaupungille. Tämä ei tarkoita yhdenmukaisuutta mutta kiinnittymistä kontekstiin, paikalliseen kulttuurimiljööseen. Pitkäjänteinen, pitkäntähtäimen suunnitelmallisuus tukee kehityksen kulttuurista kestävyyttä. Yhteinen visio vie kohti yhteistä päämäärää. Kiinnitetään huomiota tiedotukseen ja informaation kulkuun kunnallisten laitosten sisällä ja niiden välillä, suhteessa kolmanteen sektoriin ja taiteen perusopetuksen oppilaitoksiin. Huolehditaan tiedotuksesta ja markkinoinnista myös ulospäin. Pidetään hyvät yhteydet mediaan. Tiedotetaan palvelujen ja tapahtumien ajankohtien ja aukioloaikojen lisäksi niiden kulttuurisisällöistä. Selvitetään edelleen sähköisten tietoverkkojen hyötyjä palvelutuotannossa ja huolehditaan tarvittaessa henkilökunnan lisäkoulutuksesta. 124 KULTTUURIPALVELUJEN VEHREÄT OKSAT Kulttuuripalvelujen vehreät oksat saavat värinsä ja voimansa terveistä juurista ja vahvasta rungosta. Kulttuuripalvelujen korkea laatu ja hyvä sisäinen vire antavat mahdollisuuden kääntää huomion nyt kohti palvelujen saavutettavuutta, tunnettavuutta ja osuutta kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Vehreät oksat viittaavat taiteeseen ja kulttuuriin erityisesti palveluina, jotka on tarkoitettu kuntalaisille yksin ja yhdessä nautittavaksi, elettäväksi ja koettavaksi. Ne kuvaavat sitä toimintaa, jonka kautta kulttuuripalvelut tavoitetaan ja toisaalta myös sitä prosessia, joka synnyttää uusia vesoja. ”Viedään kulttuuripalvelut lähelle kuntalaisia” Laskeutuminen norsunluutorneista ympäröivään yhteiskuntaan, yhtä lailla arkeen kuin juhlaan tuo palvelut lähelle kuntalaisia. Näin voidaan saavuttaa ihmisiä, joille kulttuuripalvelut eivät ole entuudestaan tuttuja. Lisäksi mahdollistetaan vuorovaikutus kulttuurikentän toimijoiden ja kuntalaisten välillä. Kulttuuripalvelut ovat olemassa kuntalaisia varten, heidän käytettävissään ja saatavilla vain, jos ne tiedetään ja tunnetaan. Vuorovaikutteisuus perustuu vastavuoroisuuteen ja kunnioitukseen, molemmat antavat jotain ja saavat jotain. Ei ole kulttuuripalveluita ilman yleisöä, eikä yleisöä ilman palveluita. Passiivisten vastaanottajien sijaan kuntalaiset nähdään aktiivisina, omanelämän vastuullisina toimijoina. Osallisuus yhteiskunnassa edellyttää osallistumista. Liikettä kaupunkitilaan luodaan lisäksi erilaisilla tapahtumilla, joissa olennaista on kiinnittyminen paikallisiin traditioihin ja olemassa olevaan osaamiseen. Samalla tehdään paikallisia kulttuuritoimijoita tunnetuksi. Jalkaudutaan kuntalaisille tuttuihin tiloihin. Luodaan vuorovaikutteisia tiloja kulttuuritoimijoiden ja kuntalaisten välille. Annetaan mahdollisuus palautteelle. Etsitään prosesseja, joissa kuntalaiset saavat äänensä kuuluviin ja tehdään näistä osa instituutioiden toimintakulttuuria. Tuodaan näkyväksi lähellä kuntalaisia toimivia, omaehtoisia ja aktiivisia ruohonjuuritason ryhmiä. Ohjataan resursseja paikkakunnan kulttuurimiljööseen kiinnittyvään tapahtumatuotantoon. ”Madalletaan kynnykset” Matalilla kynnyksillä viitataan palveluiden helppoon fyysiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen saavutettavuuteen. Erilaisten kohderyhmien huomioiminen on tässä oleellista. Fyysinen saavutettavuus tarkoittaa esimerkiksi matalia kynnyksiä ja hissillisiä tiloja liikuntaesteisille. Tiloissa tulee olla mielekästä ja turvallista liikkua huolimatta omaa liikkuvuutta rajoittavista tekijöistä. Fyysinen saavutettavuus tarkoittaa myös sijainnillisesti edullista saavutettavuutta, luokse pääsemistä. Taloudellinen saavutettavuus takaa yksinkertaisesti kohtuulliset pääsymaksut kulttuuripalveluihin osallistumiselle. Oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon perustuvan kulttuuripolitiikan tavoitteena on, että mahdollisimman moni voi osallistua kulttuuripalveluihin, ja ettei osallistumisen este ole taloudellinen. Ilmainen sisäänpääsy ennalta ilmoitettuna ajankohtana voi tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muuten palveluita käyttäisi. Positiivinen kokemus saa todennäköisesti hakeutumaan palveluiden äärelle uudestaan ja houkuttelemaan mukaan myös muita. Sosiaalisella saavutettavuudella poistetaan erilaisiin sosiaalisiin koodeihin liittyviä esteitä. Vähemmistöjä tarkastellaan valtakulttuurin 125 rinnalla, instituutioiden edustama kokemusmaailma ja historiankuva kyseenalaistetaan. Lisäksi murretaan taiteen korkeakulttuuriseen asemaan liittyviä myyttejä. Tehdään saavutettavuuskartoitukset. Huolehditaan hyvistä kulkuyhteyksistä ja/ tai pyritään keskeiseen sijaintiin. Pidetään pääsylippujen hinnat kohtuullisina ja järjestetään ilmaistapahtumia. Annetaan alennuksia erityisryhmille. Huomioidaan vaihtoehtoinen historiankirjoitus ja kokemusmaailma. Tarkastellaan palveluita eri käyttäjäryhmien, kuten lasten ja nuorten, ikääntyneiden, naisten ja miesten, homoseksuaalien, toimintarajoitteisten näkökulmasta. ”Välitetään kuntalaisista välittämällä kulttuuripalveluita” Kulttuuritilaisuuksiin osallistuminen ja kulttuurin harrastaminen lisää ihmisten hyvinvointia, sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Välittämällä kulttuuripalveluita kunta osoittaa samalla välittävänsä kuntalaisista. Yhteisöllisen ulottuvuuden lisäksi taide ja kulttuuri ovat merkityksellisiä yksilön henkisen kasvun ja kehittymisen kannalta. Taide tukee lasten ja nuorten emotionaalista, esteettistä ja eettistä kasvua, ja tämä kaikki on mahdollista myös vanhemmalla iällä. Hyvinvointi on monitasoinen kokonaisuus ja Erik Allardtin hyvinvointimallia 12 – having, loving, being - mukaillen ymmärrämme, että elintason ja sosiaalisten suhteiden lisäksi ihmiselle on tärkeää pystyä toteuttamaan ja ilmaisemaan itseään. Kulttuuripalvelut tukevat kuntalaisten omakohtaista aktiivisuutta ja toimintakykyä omassa elinympäristössään. Lisätään tietoisuutta kulttuurin ja hyvinvoinnin välisistä yhteyksistä. Selvitetään toimintatapoja, joissa kuntalaisilla on mahdollisuus olla taiteen vastaanottajien lisäksi taiteen tekijöitä. Panostetaan sosiokulttuurisiin toimintamenetelmiin ja lehtorointiin. Räätälöidään palveluja erityisryhmille. Korostetaan kulttuuripalvelujen ennaltaehkäiseviä vaikutuksia erilaisissa terveydellisissä ja sosiaalisissa ongelmissa. 126 ”Luodaan moniarvoinen ja suvaitsevainen palveluympäristö” Yhteiskunnan kulttuurinen muutos ei ole koskaan yhdensuuntainen prosessi. Ihmisten liikkuvuuden lisääntyessä edellytetään valmiutta kohdata muutos myös omassa kulttuurissa. Kuva asiakkuudesta monimuotoistuu. Kulttuuripalvelujen mahdollisuuksia hyödynnetään suvaitsevaisuuskasvatuksessa. Suvaitsevaisuus on erilaisuuden sietämistä, kykyä katsoa asioita toisesta perspektiivistä ja ymmärtää myös muita tapoja toimia ja ajatella. Ei ole yhtä oikeaa tai väärää, on vain useita tulkintoja. Yhteisymmärrys voidaan saavuttaa keskustelemalla ja kohtaamalla, ei tuomitsemalla ja eristäytymällä. Taiteen kieli on usein myös universaali kieli. Tämä antaa mahdollisuuden eri kulttuuritaustaisten ihmisten lähentymiselle ja itseilmaisun kautta kulttuurien väliselle kohtaamiselle. Taide voi olla yhdistävänä tekijänä eri-ikäisten ja eri sosiaalisiin ja kulttuurisiin ryhmiin kuuluvien välillä. Kulttuuripalvelujen ideaan liittyy myös inhimillisen tiedon ja sivistyksen lisääminen. Otetaan eri kulttuuritaustaiset ihmiset huomioon kulttuuripalveluissa, poistetaan mahdollisia syrjiviä käytäntöjä. Tuotetaan monimuotoisia kulttuuripalveluita. Kannustetaan ihmisiä ilmaisemaan itseään ja vahvistamaan omaa kulttuurista identiteettiään. Herätetään keskustelua eri kulttuureista ja suvaitsevaisuudesta. Panostetaan rasisminvastaiseen työhön. KULTTUURIPALVELUJEN UUDET VESAT Viimeinen tavoitteiden taso, uusien vesojen alku, tuo kulttuuripalvelut kunnallisen päätöksenteon keskiöön. Kulttuuripalvelujen kiinnittyminen muuhun palvelutuotantoon tukee ajatusta yhteiskunnan näkemisestä holistisena kokonaisuutena, jossa kulttuurinen on yhtä lailla relevantti taloudellisen ja tieteellisen maailmankatsomuksen rinnalla. Näitä ulottuvuuksia ei tule nähdä toisistaan erillisinä, vaan toisiaan tukevina ja toisiinsa linkittyvinä. Kulttuurin lisääntynyt yhteiskunnallinen vaikuttavuus lisää myös kulttuurilaitosten velvoitteita. 127 Kulttuuripalvelut kiinnittyneinä muuhun palvelutuotantoon Kulttuuripalveluiden mahdollisuudet osana muuta kunnallista palvelutuotantoa on huomioitava entistä paremmin. Tämä avaa uusia tulonlähteen mahdollisuuksia kulttuuripalveluille. Kulttuuri on olennainen osa aluekehitystä ja matkailua, terveyden- ja hyvinvoinnin edistämistä, lapsi- ja nuorisopolitiikkaa, kotouttamistyötä ja suvaitsevaisuuskasvatusta. Kulttuuripalveluilla on esteettinen ulottuvuus ja ne tuovat vaihtoehtoisuutta totuttuihin palvelumalleihin. Lisäksi ne kiinnittävät palvelut selkeämmin osaksi kulttuurimiljöötä. Esimerkiksi kulttuuritapahtumissa hyötyjänä ei ole vain taide- ja kulttuurisektori vaan myös muut paikalliset palveluntuottajat. Ja kun paikallinen väki saadaan liikkeelle, houkuttavat tapahtumat kävijöitä kauempaakin. Tapahtumilla ei ainoastaan nostateta kaupunkilaisten omanarvontunnetta vaan luodaan positiivista kuvaa myös ulospäin. Palvelutuotannossa huomioidaan yksityisen sektorin avaamat mahdollisuudet. Koordinaatiossa tavoitellaan maakunnallista yhteistyötä. 128 Kulttuuripoliittisia painopisteitä huomioidaan osana yhdyskuntasuunnittelua, asumis-, liikenne- ja viestintäjärjestelmiä. Kannustetaan työyhteisöjä hyödyntämään kulttuuripalveluja hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen edistämisessä. Hyödynnetään paikallista taiteellista osaamista kaupunkikuvan elävöittämisessä. Noudatetaan prosenttiperiaatteen käyttöä julkisissa hankinnoissa. Sektorirajat läpäisevissä teemoissa kehitetään tiiviimpiä yhteistyön malleja osana maakunnallista palveluverkostoa. Etsitään mahdollisuuksia yksityisen sektorin ja kulttuuritoimijoiden yhteistyön lisäämiseksi. Kulttuuri strategisena kehitystekijänä Rakennettu ympäristö ja kulttuurielämä ovat kvaliteetteja, jotka vaikuttavat siihen, kuinka houkuttelevana ihmiset kaupungin kokevat. Kulttuuri ja taide muodostavat olennaisen osan kaupunkikuvaa, antavat sille sisällön. Kulttuuri on yksi strateginen imagonhallinnan väline ja erottautumisen keino kuntien välillä. Kaupunkien vetovoimaisuuden lisäksi kulttuuripalvelut kehittävät alueen itseymmärrystä ja ovat ihmisten henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin osatekijöitä. Kaupungin markkinoinnissa ja imagonrakennuksessa kulttuuritoimijoita hyödynnetään huomattavasti nykyistä enemmän. Kulttuuritoimijat toivovatkin suurempaa näkyvyyttä ja huomioiduksi tulemista. Profiloituminen kulttuurikaupungiksi edellyttää kulttuurin vaikuttavuuden ymmärtämistä kaupungin ylimmän johdon linjauksissa. Kulttuuri nähdään yhteiskunnan suurien linjojen säätelijänä. Kulttuuriset ulottuvuudet huomioidaan kaupungin kaikessa strategisessa suunnittelussa. Kaupungin ylin johto tunnustaa kulttuurin merkityksen ja nostaa sen esille linjauksissaan. Kaupunki profiloituu suvaitsevaisena kulttuurikaupunkina, kulttuuripalvelut ja paikallinen kulttuurimiljöö tuodaan selkeästi esille kaupungin imagonrakentamisessa. 129 1 Kangas 1999, Johannisson 2006. Pirnes 2002. 3 http://www.un.org/Overview/rights.html 4 Arajärvi 2006. 5 Heiskanen et. al. 2002, 63–65. 6 Kts. esim. OPM 2006:50, s. 29–36. 7 OPM 2006:50. 8 OPM 2006:50. (alla olevat sulkeissa olevat tekstit lisätty) 9 Kts. esim. Siivonen (toim.) 2006, Järvelä 1999, Heiskanen 1999. 10 Heiskanen et. al. 2002, 337. 11 Kangas 2002, 36–37. 12 Allardt 1976. 2 Kirjallisuus ja lähteet Allardt, E. (1976) Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. WSOY. Porvoo. Arajärvi, P. (2006) Sivistykselliset oikeudet ja velvollisuudet. Joensuun yliopiston oikeustieteellisiä julkaisuja 16. Joensuun yliopistopaino. Joensuu. 130 Heiskanen, I. (1999) Kun taiteet ja kulttuuri kohtasivat kestävän kehityksen. Teoksessa: Kangas, A. & Virkki, J. (toim.) Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet. SoPhi 23. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän yliopisto. Heiskanen, I., Kangas, A., Mitchell, R. (2002) Taiteen ja kulttuurin kentät. Perusrakenteet, hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet. Gummerus. Jyväskylä. Johannisson, J. (2006) Det lokala möter världen. Kulturpolitiskt förändringsarbete i 1990talets Göteborg. VALFRID. Göteborgs Universitet. Järvelä, M. (1999) Kestävä kehitys ja kulttuurityö. Teoksessa: Kangas, A. & Virkki, J. (toim.) Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet. SoPhi 23. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän yliopisto. Kangas, A. (1999) Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet. Teoksessa: Kangas, A. & Virkki, J. (toim.) Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet. SoPhi 23. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän yliopisto. Kangas, A. (2002) Alueellisen taidepolitiikan syklit. Teoksessa: Taiteen mahdollisuuksista enemmän. Taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelmaehdotuksen oheisjulkaisu. OPM. Salpausselän kirjapaino 2002. OPM (2006:50) Reilu kulttuuri? Kulttuuripolitiikan eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet. Opetusministeriön julkaisuja 2006:50. Helsinki. Pirnes, E. (2002) Taidepolitiikka muuttuvassa kulttuuripolitiikassa. Teoksessa: Taiteen mahdollisuuksista enemmän. Taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelmaehdotuksen oheisjulkaisu. Opetusministeriö. Salpausselän Kirjapaino. Siivonen, K. (toim.) (2006) Kulttuurista kestävyyttä. Ethnos ry. Gummerus Kirjapaino Oy. Vaajakoski. United Nations. The Universal Declaration of Human Rights. http://www.un.org/Overview/rights.html (katsottu 15.5.2009) 131
© Copyright 2024