Lataa kirja pdf-muodossa tästä
Jaakko Ylitalo Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen Kemihaara 35 vuotta kiistan kohteena 1 Jaakko Ylitalo [email protected] Rovaniemi 2012 2 Saatesanat Vuotos-alue eli Kemihaaran suot-alue on monin eri tavoin erityislaatuinen. Sen eläimistö, kasvisto ja luontotyypit, on tutkittu tarkemmin kuin minkään muun vastaavalla leveysasteella sijaitsevan suon tai suoalueen. Yksistään Kemijoki Oy on teettänyt yli sata selvitystä tai tieteellistä tutkimusta sen kasvistosta ja eläimistöstä . Lapin yliopistossa on tehty väitöskirja alueen käytöstä käydystä kamppailusta ja sen merkityksistä alueen ihmisille. Alueesta on tehty myös pro gradu-tutkielmia eri yliopistoissa. Alue on innoittanut toimittajia ja taitelijoita. TV 2 on tehnyt luontodokumentin alueesta. Tosin ehkä dokumentin parhaat luontokuvat oli otettu aivan muualla kuin Vuotos-alueella. Alueelta on tehty kuvateoksia ja järjestetty näyttelyitä sen luontokohteista ja ihmisistä. Nyt intomielisimmät Vuotoksen vastustajat puuhaavat alueelle Kemihaaran kansallispuistoa, ja samanaikaisesti Rovaniemen kaupungin aloitteesta Lapin liitto selvityttää alueen käyttöä Kemijoen tulvatuhojen estämiseen. Rovaniemen alue on yksi Suomen merkittävimmistä tulvariskialueista ellei merkittävin. Kemihaaran alueen käytöstä on pyritty saamaan kansainvälinen kiistakysymys. Vuotoksen vastustajat ovat yhteistyössä Ruotsin ympäristöjärjestöjen kanssa pelotelleet koko Perämeren saastumisella, jos alueelle rakennetaan tekojärvi. Myös Euroopan Unionin arvovaltaa on käytetty hyvin kyseenalaisella tavalla kiistan ratkaisemiseen. Kirjassa käsitellään yksityiskohtaisemmin oikeuskansleri Paavo Nikulan toimintaa Kemihaaran Naturaan liittämisprosessissa. Näin sen takia, että jos tuohon tapahtumaketjuun tutustuu tarkemmin, niin ei voi välttyä kysymykseltä, onko Suomi sittenkään oikeusvaltio, ja muuttuisiko tilanne paremmaksi, jos Suomessa olisi perustuslakituomioistuin? Ja onko Suomen nykyisessä oikeusjärjestelmässä ylimpien laillisuusvalvojien toiminnan laillisuuden valvonta täysin tuuliajolla? Tämän yhteenvedon tarkoitus on kuvata Kemihaaran alueen käyttöön liittyvän kiistan kulkua viimeisten 35 vuoden ajalta. Pääasiasiallisina lähteinä on käytetty Lapin maakuntaliiton toimintakertomuksia 1972-1993. Vuodesta 1993 alkaen toimintakertomusten luonne muuttuu, ja tapahtumien kulkua pitää seurata viranomaisten kirjeenvaihdon ja Lapin liiton muistioiden sekä muun arkistoaineiston perusteella. Maakunnan liitto on koonnut mm Vuotosta koskevia lehtileikkeitä 1980-luvulla kiitettävästi. Niistä saa hyvän kuvan tapahtumien kulusta. Kemihaaran alueen käyttö on edelleen avoin kysymys. Alue on liitetty Suomen Natura-ohjelmaan, mutta Naturaalueiden käyttöä voidaan muuttaa kansallisesti merkittävien syiden perusteella. Vuonna 2010 eduskunta on vahvistanut lain tulvariskien hallinnasta, jolla pannaan täytäntöön Euroopan Unionin tulvadirektiivi Suomessa. Tulvariskien hallintalaki edellyttää, että kaikkiin vesistöihin, joissa on yksikin merkittävä tulvariskialue, on valmisteltava tulvariskien hallintasuunnitelma. Suunnitelman valmistelua ohjaa vesistökohtainen tulvaryhmä, josta tekee esityksen maakunnan liitto ja jonka asettaa maa- ja metsätalousministeriö. Tulvariskien hallintasuunnitelmassa tulee EU-direktiivin ja Suomen tulvariskien hallintalain mukaan ottaa huomioon esitettyjen toimenpiteiden kustannukset ja hyödyt. Näin ollen myös Kemijoe tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelussa joudutaan punnitsemaan eri vaihtoehtojen kustannuksia ja hyötyjä. Tässä tarkastelussa nousee mitä suurimmalla todennäköisyydellä parhaaksi vaihtoehdoksi sulamisvesien kiinniotto Kemijoen pääuomassa Pelkosenniemen yläpuolella. Muualla Kemijoessa vastaavien vesimassojen kiinniotto ei ole mahdollista. Lapin liitto on jättänyt voimassa olevassa Itä-Lapin maakuntakaavassa Kemihaaran alueen suunnittelualueeksi, jonka lopullinen käyttö ratkaistaan viimeistään Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelun yhteydessä. Unarissa 10.3.2012 Jaakko Ylitalo 3 Sisällys Saatesanat 3 Kemijoki Oy:n perustaminen 6 Suunnitelma koko vesistön rakentamisesta 6 Kemijoki Oy:n yhtiösopimus 7 Maakunta herää puolustamaan etujaan 9 Maakuntaliitto muuttuu poliittiseksi etujärjestöksi 1972 9 Täystyrmäys Kemihaaran suuraltaalle 1974 9 Allasalueen kuntien yhteinen kanta Vuotos-altaaseen 9 Maa- ja metsätalousministeriön ehdotus oli pettymys 13 ”Ollilan paketti” 13 Valtioneuvoston iltakoulun 15.9.1982 yllättävä päätös 14 Vuotos ja ympäristöministeriön perustaminen 14 Iltakoulupäätöksen toimeenpanoon ryhdyttiin ripeästi 15 Kemijoen kanavointisuunnitelma 16 Iltakoulupäätös ei lopettanut keskustelua Vuotoksesta 19 Vuotos-hanke maakuntapäivillä 1987 19 Vuotos - arvovaltakysymys ja politiikan tunnus 19 Kemijoen irtouiton lopettaminen ja kalatien rakentaminen Isohaaraan 20 Vuotos nousee yhä uudelleen maakuntapäivien asiaksi 21 Lokasta tuli Suomen paras kalajärvi 23 Kalastuksesta tuli Lokan uusi pysyvä elinkeino 25 Lapin liitto ja Paavo Lipposen hallitus aloittivat 1995 27 Natura-2000 ohjelman valmistelu käynnistyy hätiköiden 27 Ruokahalu kasvaa syödessä 28 Suomen lettosuot 28 Lapin ympäristökeskus ei esittänyt Kemihaaraa Naturaan 29 Rakentaminen vai naturointi – kilpajuoksu käynnistyy 31 Brysselin kortti kansallisen politiikan käytössä 31 Allasalueen kunnat ja maakunnalliset päättäjät yksimielisiä 32 Heidi Hautalan kantelu 33 Selvityspyyntö Brysselistä tulee nopeasti 33 Ympäristöministeriö vastaa EU-ympäristöpääosastolle 34 4 Natura-ohjelmaan liittämistä ja rakennuslupaa valmistellaan samanaikaisesti 35 Rakennuslupa myönnetään ja kumotaan 35 Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen suo 38 Vaasan hallinto-oikeus ja tuomioistuimen tehtävä 38 Natura-politikointi, Korkein hallinto-oikeus ja Vuotoksen rakennuslupa-asia 38 Pelkosenniemen suot ja Natura 2000- ohjelman valmistelu 38 Ympäristöministeriö – kaksikasvoinen Janus 39 Suomen tulkinta Natura-alueiden valintamenetelmästä 40 EU-komission järjestämä arviointiseminaari Kolilla 2003 41 Ympäristöministeriö rahoitti Vapaa Vuotos-liikkeen toimintaa 42 Valtion talouden tarkastusvirasto vaati takaisin perintää 43 Ympäristöministeriön hämmästyttävä esitys valtioneuvostolle 44 Tapaus Nikula 44 Oikeuskansleri pelotteli 15.1. 2004 EY-tuomioistuimella valtioneuvostoa 45 Valtioneuvoston istunto 22.1.2004 ja Naturan täydennyspäätös 46 Valtioneuvoston harhauttaminen 47 EU-komission kantelu Euroopan yhteisön tuomioistuimelle 47 EY-tuomioistuimen tuomio 6.3.2003 48 Kantelu oikeuskansleri Nikulan toiminnasta 48 Oikeuskansleri Nikula sai eduskunnalta voimakkaat moitteet 50 Kemijoki ja Euroopan unionin direktiivit 51 Vesipolitiikan puitedirektiivi joustaa 51 Euroopan Unionin direktiivi tulvariskien hallinnasta 52 Lapissa tulvariskien hallintasuunnittelu käynnistyi jo 2005 52 Laki tulvariskien hallinnasta 53 Loppumietteitä 54 ”Tarkoitus pyhittää keinot” on vaarallinen filosofia 54 Liitteet 56 LÄHTEISTÄ 66 5 Kemijoki Oy:n perustaminen Suunnitelma koko vesistön rakentamisesta Syksyllä 1944 sota oli kääntynyt kohti loppunäytöstä. Välirauha, Karjalan menetys, Lapin sota, Kemijoen siltojen räjäytys, liikenneyhteydet kuntoon, jälleenrakennus, Isohaaran pato ja voimalaitos 1948. Suomi oli menettänyt 30 % sähköntuotannostaan. Maa tarvitsi uutta teollisuutta ja uutta energiaa. Pohjolan Voima sai sodanaikaisen poikkeuslain perusteella luvan voimalaitoksen rakentamiseen Isohaaraan. Pian sen jälkeen käynnistyi keskustelu koko Kemijoen rakentamisesta sähköntuotantoon. Kauppa- ja teollisuusministeriö katsoi välttämättömäksi perustaa valtioenemmistöinen yhtiö huolehtimaan mahdollisimman nopeasta koko Kemijoen rakentamisesta. Pääministeriksi tultuaan Urho Kekkonen ryhtyi ajamaan voimakkaasti valtioenemmistöisen Kemijoki Oy:n perustamista. Lakiesitys yhtiöstä tuli eduskuntaan 1952. Pääministeri esitteli eduskunnassa yhtiön perustamista. ”Nyt tarvitaan keskitetty, suuria pääomia hallitseva yritys, joka voi pitkällä tähtäimellä toimien ja riittävän laajaa ohjelmaa noudattaen suoriutua niin suuresta jättiläistehtävästä, joka sitä odottaa. Osoituksena siitä, että yksityisillä ei ole edellytyksiä toteuttaa Kemijoen vesistön voimataloussuunnitelmaa, on syytä mainita, että suunnitelmaan sisältyy niin suurien keinotekoisten säännöstelyaltaiden rakentaminen, että niiden kokonaispinta-ala lähenee Oulujärven mittoja. Kun suuri osa tästä veden alle laskettavasta metsäalueesta on valtion omistuksessa, käynee selville, että valtion on tultava apuun. Muutoin Pohjois-Suomen rakentaminen jää hurskaaksi unelmaksi, jonka ylistämiseksi jatkuvasti tuhlataan sanoja sen sijaan, että vaikkapa tavanomaisesta poiketen hankittaisiin varat tätä kansallista suurtehtävää varten.” Puheesta käy ilmi, Kemijoen rakennussuunnitelmaan kuului alusta alkaen suurten tekojärvien rakentaminen .Liite 1 Kemijoki Oy:n perustamisesta syntyi kuitenkin eduskunnassa suuri periaatteellinen riita. Valtiovarainvaliokunta ei yhtynytkään mietinnössään 40/1952 ajatukseen, että Kemijoki olisi rakennettava Isohaaran jälkeen yksinomaan valtionenemmistöisen Kemijoki Oy:n toimesta. Valiokunnan mielestä ei ollut oikeudenmukaista, että rakentaminen annetaan yhden yhtiön yksinoikeudeksi ja estettäisiin muu yritteliäisyys kyseisten koskivoimien hyväksikäytössä. Valiokunnan mielestä olisi eduksi, että rakentajia on useita, jotta rakentamisessa sitä tietä saataisiin kilpailua aikaan. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana toimi Väinö Tanner, ja päätöksentekoon otti osaa 18 varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä. Puheenjohtaja Tanner hävisi äänestyksen valiokunnassa. Hän jätti viiden muun valiokunnanjäsenen kanssa vastalauseen valiokunnan enemmistön päätökseen. Tämän jälkeen Kemijoki-yhtiön perustamisesta käytiin eduskunnan valiokunnissa ja suuressa salissa useita kiivaita puolesta ja vastaan keskusteluja. Pääministeri Kekkonen osallistui eduskunnassa käytäviin keskusteluihin aktiivisesti. Hän totesi muun muassa että yksityinen pääoma ei ole edes kiinnostunut sijoittamaan pääomaa niin pitkäjänteiseen hankkeeseen kuin mitä vesivoiman rakentaminen on. Kekkonen vetosi puheessaan yksityisen pääoman niukkuuden lisäksi Ruotsin ja Norjan malleihin. Näissä maissa valtio oli käynnistänyt suuria vesivoimanrakennushankkeita koko kansantalouden elvyttämiseksi. Hän totesi mm, että ”minun täytyy sanoa, että minulle on ollut mysteerio se laaja vastustus, joka Kemijoen yhtenäiseen rakentamiseen on syntynyt, enkä minä ymmärrä, mikä tuohon kannanottoon todellakin on ollut syypää. Olisikohan selitys siinä, että joku oikeiston yhteiskuntatieteilijä on sattunut lukemaan Leninin sanat, että kommunismi on yhtä kuin Neuvostoliiton sähköistäminen. Ja tällaisestahan tietysti terävä yhteiskunnallinen ajattelija helposti päättelee, että maan sähköistäminen vie kommunismiin (hilpeyttä salissa)”. Lakiesityksen vastustaminen eduskunnassa jatkui käsittelyn loppuun saakka. Viimeisessä sisältöä koskevassa käsittelyssä olivat vastakkain suuressa salissa valtiovarainvaliokunnan ja edustaja Kekkosen esitys. Äänestyksessä valiokunnan esitys oli ”jaa” ja Kekkosen esitys ”ei”. Äänestyksessä annettiin 58 jaa- ja 124 ei-ääntä, 5 tyhjää, poissa 12. Näin eduskunta hyväksyi edustaja Kekkosen ehdotuksen laiksi valtion tai valtioenemmistöisten yhtiöiden omistamien koskiosuuksien luovuttamisesta perustettavalle Kemijoki Oy:lle. 6 Kiistely Kemijoki Oy:n perustamisesta ei päättynyt vielä tähän. Yhtiön perustava kokous pidettiin 1953. Johtokunnan ryhtyessä laatimaan luovutusasiakirjoja eri virastojen hallussa olevan vesivoiman luovuttamiseksi, kävi ilmi, että termi ”vesivoimaoikeuksia” johti tulkintavaikeuksiin. Näin ollen valtion hallussa olevaa vesivoimaa ei saatukaan vielä siirretyksi perustettavalle Kemijoki- yhtiölle. Niinpä asiaa selventämään asetettiin komitea. Näin Kemijoki-laki tuli uudelleen eduskuntaan 1954 ja eduskunnan hyväksyttyä muutosesityksen presidentti vahvisti lopullisesti Kemijoki-lain 16.7.1954. Kemijoki Oy:n yhtiösopimus Yhtiösopimus valmisteltiin ylijohtaja Uolevi Raatteen johdolla, mutta yhtiösopimuksen tekstin sorvaamiseen ottivat osaa myös pääministeri Kekkonen ja kansanedustaja Martti Miettunen. Miettunen oli jo tuolloin Kekkosen hyvä ”väärti”. Hän oli useita kertoja ottanut esille vaatimuksen ”Lapin parhaimpien peltojen ja niittyjen veden alle joutumisen korvaamisesta Kemijoen sähköntuotantoon liittyvillä eduilla”. Niinpä yhtiösopimukseen tuli useaan eri kohtaan maininta, jossa Lapin sähkönkuluttajat rinnastettiin yhtiön osakkeenomistajiin sähkön saantiin ja hintaan liittyvissä kysymyksissä. Yhtiösopimuksen 1. kohdan mukaan Kemijoki Oy varaa voimalaitoksiensa kehittämästä sähkövoimasta kulloinkin tarpeellisen määrän Lapin läänin voimantarpeen järkiperäiseen tyydyttämiseen. Sopimuksen 3. kohdan mukaan yhtiö myy sen sähkövoiman, joka ei mene osakkaiden osuussähköksi, Imatran Voima Oy:lle, joka puolestaan sitoutuu sen ostamaan kohtuulliseen käypään hintaan siirrettäväksi yleiseen kulutukseen huomioon ottaen Lapin läänin ja Kemijoki Oy:n osakkaiden suosituimmuusaseman tämän voiman saantiin nähden. Yhtiösopimuksessa todettiin myös, että Lapin läänin voimantarpeen järkiperäiseen tyydyttämiseen tarkoitetun voiman hinnoittelussa pyritään ottamaan huomioon läänin erikoisolosuhteet asettamatta kuitenkaan yhtiön osakkaita keskenään erilaiseen asemaan ja suosimatta niiden kanssa kilpailevia laitoksia ja yrityksiä Yhtiösopimuksen käytäntöön vieminen ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertainen asia, vaikka Lapin erityisasema Kemijoki Oy:n tuottamaan energiaan oli yhtiösopimuksen mukaan kiistaton. Sopivaa ratkaisua asian käytännön hoitamiseksi jouduttiin etsimään lukuisissa neuvotteluissa. Valtakunnassa oli tuolloin yhtenäinen sähkön tukkuhinta, joka koski koko maassa tapahtuvaa sähkön myyntiä jakelulaitoksille. Yhtiöjärjestyksen käytännön toteuttamismalliksi sovittiin, että Lapin laitoksille, joiden katsottiin ostavan sähkönsä voimalaitoksen seinästä, annetaan valtakunnallisesta tukkuhinnasta 15 % alennus. Julkisuudessa Lapin sähkönkuluttajien saamaa etua perusteltiin sillä, että lappilaisten ei tarvitse osallistua Kemijoen voimalaitoksilta etelään rakennettavien suurten siirtoverkostojen kustannuksiin. Rovaniemen kaupunki luovutti myös koskiosuuksiaan Raudanjoesta perustettavalle yhtiölle ja sai luovutuksesta korvauksena 17 % alennuksen Kemijoki-yhtiön tuottaman sähkön tukkuhinnasta. Rovaniemen kaupunki yritti saada tämän 17 % alennuksen lisäksi vielä Lapin kaikille laitoksille myönnetyn 15 % alennuksen, mutta epäonnistui tässä yrityksessään. Lapin alennus (15%) kaikille valtakunnan verkosta sähköä ostaville jakelulaitoksille oli voimassa aina vuoteen 1972 saakka, jolloin se pienennettiin 12% prosentiksi. Tästä käynnistyikin sitten uusi vuosikymmeniä kestänyt taistelu Lapin erityisasemasta Kemijoki Oy:n tuottamaan energiaan. Tähän saakka myös Kemijoen rakentaminen oli sujunut suuremmitta ongelmitta Uolevi Raatteen johdolla aikanaan laaditun suunnitelman mukaisesti. Rakentamiseen kohdistunut kritiikki koski pääasiassa vain kalakorvauksiin liittyviä erimielisyyksiä ja korvausten viipymistä. 7 Kuva 1. Etualalla kaksi korkeaotsaista valtiomiestä, presidentti Urho Kekkonen ja pääministeri Martti Miettunen. He olivat Kemijoen voimalaitosrakentamisen keskeiset henkilöt Kemijoki-yhtiön perustamisesta alkaen. Presidentti Kekkonen käytti usein valtiovieraitaan Lapissa. Kemijoella Pirttikosken tunnelivoimalaitos oli eräs presidentin suosikkipaikkoja. Kuvassa presidentti Kekkosen vieraana on Jugoslavian presidentti Josiph Broz Tito. (Kuva: Tauno Stenroth) 8 Maakunta herää puolustamaan etujaan Maakuntaliitto muuttuu poliittiseksi etujärjestöksi 1972 Vuotos-alue eli Kemihaaran suot-alue on monin eri tavoin erityislaatuinen. Sen eläimistö, kasvisto ja luontotyypit, on tutkittu tarkemmin kuin minkään muun vastaavalla leveysasteella sijaitsevan suon tai suoalueen. Yksistään Kemijoki Oy on teettänyt yli sata selvitystä tai tieteellistä tutkimusta sen kasvistosta ja eläimistöstä. Lapin yliopistossa on tehty väitöskirja alueen käytöstä käydystä kamppailusta ja sen merkityksistä alueen ihmisille. Alueesta on tehty myös pro gradu-tutkielmia eri yliopistoissa. Alue on innoittanut toimittajia ja taitelijoita. TV 2 on tehnyt luontodokumentin alueesta. Tosin ehkä dokumentin parhaat luontokuvat oli otettu aivan muualla kuin Vuotos-alueella. Alueelta on tehty kuvateoksia ja järjestetty näyttelyitä sen luontokohteista ja ihmisistä. Nyt intomielisimmät Vuotoksen vastustajat puuhaavat alueelle Kemihaaran kansallispuistoa, ja samanaikaisesti Rovaniemen kaupungin aloitteesta Lapin liitto selvityttää alueen käyttöä Kemijoen tulvatuhojen estämiseen. Rovaniemen alue on yksi Suomen merkittävimmistä tulvariskialueista ellei merkittävin. Kemihaaran alueen käytöstä on pyritty saamaan kansainvälinen kiistakysymys. Vuotoksen vastustajat ovat yhteistyössä Ruotsin ympäristöjärjestöjen kanssa pelotelleet koko Perämeren saastumisella, jos alueelle rakennetaan tekojärvi. Myös Euroopan Unionin arvovaltaa on käytetty hyvin kyseenalaisella tavalla kiistan ratkaisemiseen. Kirjassa käsitellään yksityiskohtaisemmin oikeuskansleri Paavo Nikulan toimintaa Kemihaaran Naturaan liittämisprosessissa. Näin sen takia, että jos tuohon tapahtumaketjuun tutustuu tarkemmin, niin ei voi välttyä kysymykseltä, onko Suomi sittenkään oikeusvaltio, ja muuttuisiko tilanne paremmaksi, jos Suomessa olisi perustuslakituomioistuin? Ja onko Suomen nykyisessä oikeusjärjestelmässä ylimpien laillisuusvalvojien toiminnan laillisuuden valvonta täysin tuuliajolla? Tämän yhteenvedon tarkoitus on kuvata Kemihaaran alueen käyttöön liittyvän kiistan kulkua viimeisten 35 vuoden ajalta. Pääasiasiallisina lähteinä on käytetty Lapin maakuntaliiton toimintakertomuksia 1972-1993. Vuodesta 1993 alkaen toimintakertomusten luonne muuttuu, ja tapahtumien kulkua pitää seurata viranomaisten kirjeenvaihdon ja Lapin liiton muistioiden sekä muun arkistoaineiston perusteella. Maakunnan liitto on koonnut mm Vuotosta koskevia lehtileikkeitä 1980-luvulla kiitettävästi. Niistä saa hyvän kuvan tapahtumien kulusta. Kemihaaran alueen käyttö on edelleen avoin kysymys. Alue on liitetty Suomen Natura-ohjelmaan, mutta Natura-alueiden käyttöä voidaan muuttaa kansallisesti merkittävien syiden perusteella. Vuonna 2010 eduskunta on vahvistanut lain tulvariskien hallinnasta, jolla pannaan täytäntöön Euroopan Unionin tulvadirektiivi Suomessa. Tulvariskien hallintalaki edellyttää, että kaikkiin vesistöihin, joissa on yksikin merkittävä tulvariskialue, on valmisteltava tulvariskien hallintasuunnitelma. Suunnitelman valmistelua ohjaa vesistökohtainen tulvaryhmä, josta tekee esityksen maakunnan liitto ja jonka asettaa maa- ja metsätalousministeriö. Tulvariskien hallintasuunnitelmassa tulee EU-direktiivin ja Suomen tulvariskien hallintalain mukaan ottaa huomioon esitettyjen toimenpiteiden kustannukset ja hyödyt. Näin ollen myös Kemijoe tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelussa joudutaan punnitsemaan eri vaihtoehtojen kustannuksia ja hyötyjä. Tässä tarkastelussa nousee mitä suurimmalla todennäköisyydellä parhaaksi vaihtoehdoksi sulamisvesien kiinniotto Kemijoen pääuomassa Pelkosenniemen yläpuolella. Muualla Kemijoessa vastaavien vesimassojen kiinniotto ei ole mahdollista. Lapin liitto on jättänyt voimassa olevassa Itä-Lapin maakuntakaavassa Kemihaaran alueen suunnittelualueeksi, jonka lopullinen käyttö ratkaistaan viimeistään Kemijoen tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelun yhteydessä. Täystyrmäys Kemihaaran suuraltaalle 1974 Uusi poliittinen maakuntaliitto joutui heti ottamaan kantaa myös Kemijoen jatkorakentamiseen. Vesihallituksen asettama työryhmä julkisti yhdessä Kemijoki Oy:n kanssa valmistellun suunnitelman suuresta Kemi- ja Luirojokien yhtymäkohtaan suunnitellusta Kemihaaran 9 Kemihaaran suurallassuunnitelma Vuotossuunitelma Vielä 1970-luvun alkupuolella Kemijoen vesistön voimalaitosrakentamisen suunnittelua jatkettiin alkuperäisen 1950-luvulla laaditun yleissuunnitelman mukaisesti. Pääsuunnittelija ja rakennusluvanhakija oli Vesihallitus. Toisena suunnittelijana oli Kemijoki Oy. Kemihaaran suurallas tyrmättiin yksimielisesti maakunnan ja alueen kuntien toimesta. 10 altaasta. Altaan alle olisi jäänyt sodan tuhoilta säästynyt Luiron kylä ja jo tuolloin eurooppalaiseen kosteikkojen suojeluohjelmaan nimetyt ns. Luiron suot. Maakuntaliitto ja allasalueen kunnat; Pelkosenniemi, Savukoski, Salla ja Kemijärvi, ottivat suunnitelmaan jyrkän kielteisen kannan. Myös paikallinen väestö vastusti jyrkästi suunnitellun suuraltaan rakentamista. Maakunnan vastustuksesta johtuen Kemijoki Oy luopui suuraltaasta ja ryhtyi valmistelemaan suunnitelmaa pienemmästä ns. Vuotos-altaasta, joka rajoittuisi kokonaan Pelkosenniemi- Savukoski tien eteläpuolelle, Jänkäläisen aavan ja Kokonaavan alueille. Nämä suoalueet olivat heikkotuottoista joutomaata eivätkä kuuluneet kosteikkojen suojelemiseksi nimettyihin ns. Luiron soihin. Tähän pienempään allasvaihtoehtoon allasalueen kunnat suhtautuivatkin 1976 myönteisesti asettaen kuitenkin tiettyjä ehtoja rakentamiselle. Pelkosenniemen, Savukosken ja Sallan kunnat katsoivat, että altaasta tulisi olla pysyvää hyötyä alueelle ja työllisyyssyistä sekä ympäristöhaittojen vähentämiseksi allasalueen pohja tulisi raivata ja puhdistaa perusteellisesti. Kemijärvi suhtautui myös myönteisesti pienempään allashankkeeseen, mutta edellytti Kemijärven monikäytön ja vedenlaadun huomioonottamista suunnittelussa siten, että altaan ja Kemijärven säännöstelykorkeuksia tarkistetaan ja altaaseen rakennetaan vähintään kaksi pohjapatoa, Pahkakummun ja Perälän pohjapadot. Allasalueen kuntien yhteinen kanta Vuotos-altaaseen KTM totesi 1976 Vuotos-altaan rakentamisen erittäin kannattavaksi. Altaan tuottaman energian arvo oli KTM:n laskelman mukaan n. 100 miljoonaa markkaa vuodessa. Rakennuskohteen kokonaisinvestoinniksi oli arvioitu 450 miljoonaa markkaa . Kauppa- ja teollisuusministeriö esitti, että allas tulisi rakentaa vuoteen 1990 mennessä. Kemijoki Oy:n laatimien rakennussuunnitelmien mukaan rakentaminen kestäisi noin kymmenen vuotta. Rakennusaikana työvoiman tarve olisi keskimäärin 300 henkilöä/vuosi. Maakuntaliitto päätti 27.3.1980 kiirehtiä lopullisen ratkaisun aikaan saamista altaan rakentamisessa. Maakuntaliiton hallitus totesi, että mikäli päätös rakentamiselle on myönteinen, altaan pohjan ja rantojen raivaustyöt tarjoavat runsaasti työtilaisuuksia useiksi vuosiksi eteenpäin. Mahdollisen rakentamisen yhteydessä maakuntaliitto piti altaan pohjan perusteellista puhdistustyötä välttämättömänä haittavaikutusten vähentämiseksi. Samoihin aikoihin käynnistyi Lapin vesien käytön kokonaissuunnitteluun liittyen laajempi maakunnallinen keskustelu Lapin ympäristö-, energia- ja luonnonvarakysymyksistä. Tämän keskustelun seurauksena allasalueen kunnat ryhtyivät tarkistamaan ja täsmentämään kannanottojaan Vuotos-altaaseen. Kauppa- ja teollisuusministeri Ulf Sundqvist huolestui tilanteesta ja totesi maakuntaliiton edustajille, että Kuva 2. Koillis-Lapin ja maakuntaliiton edustajat luovuttavat esityksensä Vuotos-altaan rakentamisesta ministeri Taisto Tähkämaalle. Esityksen luovuttajat vasemmalta oikealle: Jaakko Ylitalo, Benjam Hampinen, Rafael Nyqvist, Mauno Piipari, Johannes Ylitalo, Lasse Näsi, Martti Hautala, Pauli Laurila. (Kuva: LK/arkisto) 11 allas-alueen kuntien eriävät kannanotot ovat muodostumassa esteeksi altaan rakentamiselle. Sallan kuntaa lukuun ottamatta muut alueen kunnat olivat ottaneet joko kielteisen kannan tai hyvin paljon erilaisia ehtoja sisältävän kannan altaan rakentamiselle. Tämän johdosta maakuntaliitto päätti 18.9.1980 kutsua allasalueen kunnat yhteiseen neuvonpitoon altaan rakentamisehdoista. Allasalueen kuntien ja maakuntaliiton neuvottelussa Kemijärvellä 9.10.1980 sovittiin yhteisen Vuotos-työryhmän asettamisesta. Itä-Lapin kuntien edustajiksi työryhmään nimettiin: Martti Lahtela ja Pekka Koskenranta Kemijärveltä, Johannes Ylitalo ja Martti Hautala Sallasta, Eino Tervonen ja Mauno Piipari Savukoskelta sekä Aimo Oinas ja Annikki Tolppanen Pelkosenniemeltä. Työryhmään nimettiin lisäksi Timo Hannula ja Jaakko Ylitalo Lapin maakunnanliitosta ja Heikki Annanpalo Lapin lääninhallituksesta. Koillis-Lapin Vuotos-työryhmä sai työnsä valmiiksi marraskuussa 1980. Lapin syysmaakuntapäivillä Sallassa 8.12.1980 Lapin kuntien edustajat hyväksyivät yksimielisesti työryhmän valmisteleman kannanoton Vuotos-altaan rakentamisen ehdoista, ja kannanotto luovutettiin maakuntapäivillä ministeri Taisto Tähkämaalle. Maa- ja metsätalousministeri Taisto Tähkämaa lupasi toimia niin, että ratkaisu altaan rakentamisesta saadaan mahdollisimman pian valtioneuvostolta. Koillis-Lapin Vuotostyöryhmän yksimieliset ehdot 1980 olivat: 1. Pysyvä hyöty maakunnalle ja altaan vaikutusalueen väestölle - Valtion tai Kemijoki Oy:n tulee varata yhtiösopimuksen mukaisesti Vuotoksen altaan tuottoa vastaava energiahyöty (10 %) osakkaan eduin Lapille”. 2. Säännöstelyrajojen tarkistaminen ja pohjapadot Vuotos-altaaseen ja Kemijärveen - metrin tarkistus Vuotos-altaan säännöstelyyn sekä Pahkakummun ja Perälän pohjapadot - Kemijärven vanhojen pohjapatojen korotukset ja kaksi uutta pohjapatoa Kemijärveen 3. Altaan pohjan täydellinen raivaus ja turpeen poisto turvesoilta - ”Pohjan täydellinen raivaus merkitsee hakkuutähteiden ja pienpuuston poistamista ja hakettamista lämpöenergian tuottamista varten”. - Riittävä rahoitus turpeen hyödyntämismahdollisuuksien selvittämiseen ja jalostusmahdollisuuksien lähempää tutkimista varten tulisi osoittaa heti” 4. Altaan alle jäävien maiden korvaaminen ja luopumiseläke’ - Vaihtomaat tai 1 ½ -kertainen korvaus maa-alueiden luovuttajille sekä luopumiseläke mahdolliseksi niille, jotka luopuvat elinkeinonsa harjoittamisesta 5. Ilmainen oikeusapu - Erillinen määräraha, jolla turvataan ilmainen oikeusapu allasalueen ihmisille. Näiden rakentamisehtojen lisäksi allaskuntien ja maakuntaliiton Vuotos-työryhmä listasi kymmenkunta asiaa, jotka tuli ratkaista vesioikeudellisen rakennusluvan myöntämisen yhteydessä. Rakentamisehtoihin liittyi myös Vuotos-työryhmän yksimieliset vaatimukset, mikäli allasasiassa ei saada ratkaisua aikaan tai päätös tulee kielteisenä. Työryhmä esitti, että siinä tapauksessa valtioneuvoston tulisi päättää: 1. Allasalueen metsien kunnostaminen 100 % valtion kustannuksella (6,7 mmk) 2. Maatilakiinteistöjen kunnostusavustuksista (7,5 mmk) 3. Viitarannan kylän sähköistyksestä (1 mmk) 4. Kuntien veromenetysten kompensoimisesta (3 mmk) 5. Metsänhoitotöistä ja metsien tuoton menetysten korvauksista (10,7 mmk) 12 Maa- ja metsätalousministeriön ehdotus oli pettymys Maa- ja metsätalousministeriö valmisteli luonnoksen valtioneuvoston päätökseksi Vuotoksen allashankkeesta. Päätösehdotus tuli lausuntoa varten allaskuntiin ja maakuntaliittoon. Luonnoksessa katsottiin, että valtioneuvosto voi eräiltä osin yhtyä Koillis-Lapin ja Lapin maakuntaliiton rakentamisehtoihin. Kuitenkaan luonnoksessa ei otettu kantaa rakentamisesta maakunnalle tulevaan pysyvään hyötyyn. Päätösesityksessä todettiin, että ”sähkönhintakompensaatiota ei voida ratkaista laajemmin erilliskysymyksenä, vaan asiaa selvittämään on asetettava erillinen toimikunta”. Myös altaan alarajan nostoon sekä Perälän ja Kemijärven pohjapatoihin ja altaan pohjan täydelliseen raivaukseen valtioneuvoston päätösluonnoksen kanta oli kielteinen. Maakuntaliitto oli suoraan yhteydessä myös Kemijoki Oy:n silloisen johtoon kuntien asettamista Vuotos-altaan rakentamisehdoista. Ministeriön kanta pohjapatoihin vastasi yhtiön johdon näkemystä. Yhtiön johdon mielestä pohjapadot olivat niin suuri investointi, että niiden rakentaminen altaaseen ja Kemijärveen ei ollut sähkön hintataso huomioon ottaen taloudellisesti mahdollista. Maakuntaliitto totesi 29.9.1981, että valtioneuvoston esitysluonnos ei täytä maakuntaliiton ja Koillis-Lapin kuntien asettamia ehtoja, joten Vuotoksen rakentamispäätöstä ei voida tehdä nyt esitetyn suunnitelman mukaisesti. Suurimpana puutteena maakuntaliitto piti sitä, että maa- ja metsätalousministeriö ei esittänyt mitään menettelyä altaan ja koko Kemijoen voimataloushyödyn ohjaamisesta Lapin väestölle. Maakuntaliitto esitti kuitenkin, että ministeriö jatkaisi neuvotteluja Lapin maakunnallisten elinten kanssa Vuotoksen rakentamiseen liittyvistä ehdoista. ”Ollilan paketti” Entinen Lapin maakuntaliiton puheenjohtaja Esko Ollila nousi Kehitysaluerahasto Oy:n toimitusjohtajan paikalta Vuotos-keskustelun aikana pääministeri Mauno Koiviston toisen hallituksen kauppa- ja teollisuusministeriksi. Ollilla oli erittäin hyvin perillä Lapin asioista ja erityisesti Kemijoen rakentamista koskevista suunnitelmista. Aivan ensitöikseen uusi kauppa- ja teollisuusministeri Kuva 3. Keski-Lapin yli Kolarin Teuravuomalta Sallan Kelloselkään voi kävellä koko matkan suota nousematta kertaakaan kuivalle maalle. Kuvassa tähän suovyöhykkeeseen kuuluva Kokonaapa eli Vuotos-alue lintuperspektiivistä nähtynä. ( Kuva: Kemijoki/arkisto) päätti ratkaista Lappia jo pitkään riivanneet Kemijoen voimatalous- ja suojelukysymykset. Poliittiseksi avustajakseen Ollilla kutsui Lapin lääninhallituksesta silloisen suunnittelupäällikkö Seppo Maulan. Tämän tekstin kirjoittaja oli samanaikaisesti Arvo Aallon kutsumana työministeri Jouko Kajanojan poliittinen sihteeri. Näin Ollilan paketin valmistelun seuraaminen valtioneuvostossa kuului työhöni. Vuotos ei vielä tässä vaiheessa ollut suuri suojelukysymys. Ympäristöministeriön perustaminen oli tosin jo suunnitteilla, mutta luonnonvarojen käyttö ja siihen liittyvät ympäristöasiat olivat edelleen maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston asioita. Vuotosaltaan vastustajia oli, mutta suurin huomio kohdistui kuitenkin Ounasjoen suojeluun. Kansanedustajistamme Esko Juhani Tennilän lisäksi Mikko Jokela ja Hannele Pokka vaativat Ounasjoen suojelua. Ounasjoen suojelemiseksi oli syntynyt jopa kansanliike, jonka johdossa olivat kittiläläiset valtuutetut Tauno Iivonen (SKDL) ja Uuno Ylitalo (Kesk). Maakuntaliitto ei ottanut kantaa rakentamisen puolesta tai sitä vastaan, mutta vaati joka tapauksessa erillislailla kompensaatiota jokialueen kun- 13 nille siinä tapauksessa, että Ounasjokea ei rakenneta. Tässä tilanteessa ministeri Ollila käynnisti valtioneuvoston periaatepäätöksen valmistelun. Periaatepäätökseen piti tulla mukaan kaikki silloin vireillä olleet suuret Kemijoen rakentamista, monikäyttöä ja suojelua koskevat kysymykset. Pakettia valmisteltiin kauppa- ja teollisuusministeriössä ministerin henkilökohtaisesti ohjaamana virkatyönä. Ministeri Ollila informoi valmistelusta keskeisiä hallituksen ministereitä mm työministeriä, joksi oli Arvo Aallon erottua valtioneuvoston jäsenyydestä nimitetty Jouko Kajanoja. Valtioneuvoston iltakoulun 15.9.1982 yllättävä päätös Ollilan paketti valmistui syyskuun alkuun 1982. Paketti sisälsi periaatepäätöksen suurimpiin Kemijoen vesistöä koskeviin ja vireillä oleviin kysymyksiin. Ministeri Ollilan Kemijoki-paketti: Valtioneuvosto tekee periaatepäätöksen Vuotos-tekojärven toteuttamisesta siten kuin Lapin maakuntaliitto ja allasalueen kunnat sekä Kemijoki Oy sopivat. Ounasjoen suojelemisesta voimalaitosrakentamiselta Kemijoki Oy:n yhtiösopimuksen mukaisen Lapin erityiskohtelun palauttamisesta 15 %:ksi tukkusähkön hinnoissa Lapin jakelulaitoksille kaikkien sähkön hintakomponenttien osalta. Kemijoen pääuoman kanavointimahdollisuuksien selvittäminen Rovaniemeltä Perämerelle. Ollilan pakettia oli valmisteltu huolella ja neuvotellen eri tahojen kanssa. Missään vaiheessa työministeriöön ei tullut tietoa, että Ollilan paketti olisi vastatuulessa. Päinvastoin useista ministeriöistä tuli viestiä, että pakettia pidettiin hyvänä kompromissina Kemijoen suojelun ja rakentamisen kesken. Lapin soidensuojeluohjelma oli valmistunut 1980. Ohjelmaan oli sisällytetty ns. Luiron suot, johon kuuluivat mm Sokanaapa, Sudenvaaranaapa, Sakkala-aapa ja Kairanaapa. Kokonaapa ja Jänkäläisen aapa jätettiin ohjelman ulkopuolelle. Lapin ympäristöpiiri ei katsonut Kokonaavan ja Jänkäkäisen aavan sisältävän riittävästi ympäristöarvoja suojelua varten. Kilpiaapa jäi ohjelman ulkopuolelle, koska se oli pääasiassa yksityisten omistamaa maata, ja koska Pelkosenniemeltä oli jo mukana poikkeuksellisen paljon soita suojeluohjelmassa. Luonnonsuojeluväki erityisesti pääkaupunkiseudulla oli kuitenkin herättelemässä väkeään vesirakentamista vastaan, ja Kuusamossa oli käynnissä kiivas koskisota Oulankajoen koskien suojelemisesta. Ympäristöministeriön perustaminen oli vielä eduskunnan siunausta vailla. Nämä yhdessä Lokan tekojärven saaman arvostelun myötä antoivat aavistaa, että Ollilan paketti ei sittenkään ole läpihuutojuttu valtioneuvostossa. Ministerin poliittisena avustajana yritin parhaani mukaan selvittää muiden valtioneuvoston jäsenten kantaa ennen iltakoulua. Yleiskuvaa valtioneuvoston jäsenten suhtautumisesta ei kuitenkaan ollut mahdollista saada. Edes oma ministeriryhmämme; Kalevi Kivistö, Jouko Kajanoja ja Jarmo Wahlström ei ollut yksimielinen. Kajanoja suhtautui pakettiin myönteisesti, Wahlströmillä ei ollut kantaa tai kanta oli epäselvä ja Kivistö vastusti myönteistä suhtautumista Vuotoksen rakentamiseen. Iltakoulupäätös 15.9.1982 oli yllätys. Valtioneuvosto päätti yksimielisesti luopua Vuotos-tekojärven toteuttamisesta. Sitä vastoin muut Ollilan paketin osat hyväksyttiin. Lapin alennus päätettiin palauttaa sen alkuperäiselle tasolle eli 15 %. Ounasjoki päätettiin suojella voimalaitosrakentamiselta ja Kemijoen pääuoman kanavointi päätettiin selvittää. Ympäristöministeriön perustamisesta parhaillaan käynnissä ollut kädenvääntö vaikutti yllätyspäätökseen. Vuotos ja ympäristöministeriön perustaminen Ympäristöministeriön perustaminen oli ajankohdan suuri, poliittisia intohimoja herättävä kysymys. Perustamisen puolesta puhuivat monet seikat. Kiistanalaiselle uudistukselle haluttiin kuitenkin varmistaa eduskunnalta mahdollisimman laaja tuki. Suurista puolueista Keskustapuolue ja Kokoomus vastustivat uuden ministeriön luomista ja vasemmistopuolueet SDP ja SKDL vaativat ympäristöministeriön perustamista. Hallituksen sisällä oli syntynyt poliittinen pattitilanne. Jostakin piti saada lisänäyttöä ympäristöministeriön tarpeellisuudesta. Koijärvellä ympäristöaktivistit kytkivät itsensä kaivinkoneisiin. Koijärven tapahtumat saivat suurta julkisuutta ja osoittivat, että TV-julkisuudella on suuri vaikutus valtio- 14 neuvoston päätöksen tekoon. Ympäristöministeriön perustamista ajanut pääkaupunkiseudun luontoväki arvosteli myös Vuotos-suunnitelmaa kovin sanoin , ja tähän tuli kuin ”tilauksesta” tekojärvien petokalojen elohopeamittausten tulokset. Petokalojen elohopeapitoisuuksia mitattiin vasta nyt 1982 ensimmäisen kerran Lokan ja Porttipahdan altailla. Aiemmin vastaavia mittauksia ei ollut tehty lainkaan. Tuloksista saatiin kohu-uutinen. Elohopeapitoisuudet olivat yli 0,50 mikrogrammaa ( yksi mikrogramma on sadasosa grammaa), mikä merkitsi, että Lokan ja Porttipahdan petokalojen käytölle ihmisravintona asetettiin rajoituksia. Suosituksen mukaan joka päivä ei saanut syödä altailta pyydettyä madetta ja haukea. Merkkejä elohopean siirtymisestä ravintoketjun mukana ihmisiin tutkittiin ihmisten hiuksista. Eräiden vanhojen lokkalaisten hiuksista löytyikin näyttöä elohopeasta. Tästä syntyi mojova uutinen. TV:n pääuutisissa, syksyllä 1982, ennen valtioneuvoston Vuotos-asiaa koskevaa iltakoulua näytettiin lähikuvassa Lokan kylästä vanhaa poromiestä, jolla oli hopeanharmaa vankka pystytukka. Kuvaus tehtiin hyvin läheltä, jolloin kasvokuva teki vahvan vaikutelman elohopean jäykistämistä hiuksista. Kuvan tehoa täydensi lähikuvauksen johdosta poikkeuksellisesti pyöristyneet ja pelokkaat silmät. Toimittaja kertoi samalla, että tekojärvet irrottavat maa-aineksesta raskasmetalleja, kuten elohopeaa, joka kulkeutuu ravinto- ketjussa petokalojen kautta ihmisiin, ja että elohopea on äärimmäisen myrkyllinen aine joutuessaan ihmiskehoon. Tämän uutislähetyksen jälkeen 15.9.1982 valtioneuvosto teki iltakoulussa yksimielisen päätöksen luopua Vuotoksen tekojärven rakentamisesta. Vuotos-hankkeen näyttävällä kaatamisella saatiin samalla vastaansanomaton näyttö ympäristöministeriön tarpeellisuudesta. Demonstraatio ympäristöministeriön tarpeellisuudesta oli onnistunut ja media oli näyttänyt mahtinsa. Tosin jo seuraavana vuonna eli 1983 mitattiin petokalojen elohopeapitoisuuksia Lapin luonnonjärvissä. Tällöin todettiin, että esim. Unarissa, joka on täysin luonnontilainen järvi, petokalojen elohopeapitoisuudet olivat 0,49 mikrogrammaa eli niukasti pienemmät kuin Lokalla. Johtopäätökseksi mittauksista jäi, että Lapin luonnontilaisten järvien ja tekojärvien petokalojen elohopeapitoisuudet eivät poikkea merkittävästi toisistaan. Valtioneuvoston iltakoulupäätös oli kuitenkin tehty ja altaan vastustajat olivat median avulla tavoitteensa saavuttaneet. Iltakoulupäätöksen toimeenpanoon ryhdyttiin ripeästi Iltakoulun päätöksistä vastuunalaiset ministeriöt käynnistivät saamansa tehtävät viivyttelemättä. Altaan suunnittelun johdosta Kokonaavan ja Jänkäläisen aavan alueella metsähoitotyöt oli jäädytetty. Nyt maa- ja metsätalousministeriö myönsi alueelle korvamerkittyä rahaa metsänhoitotöihin ja metsäautotieverkoston rakentamiseen 16 mmk. Näin käynnistyivät kaikki tehometsätalouteen liittyvät työt, kuten soiden reunaan saakka yltäneet paksuturpeisen maan syväauraukset sekä metsien raivaus- ja istutustyöt. Alueelle rakennettiin tiheä ja kattava tieverkosto. Suurin yksittäinen kohde alueella oli Viitarannan sillan rakentaminen. Kokonaavan ja Jänkäläisen aavan raskaan maankäsittelyn lisäksi Lapin maatalouspiiri valmisteli alueelle myös elinkeinojen ja tilojen elvytysohjelman. Ohjelman toteuttaminen tuotti kuitenkin silloiselle Kuva 4. Hallituksen iltakoulupäätöksen jälkeen Lapin maatalouspiiri teki Vuotos-alueen elvytysohjelman, jossa metsänparannustöihin osoitettiin 16 mmk. Tällä rahalla alue käsiteltiin kaikin tehometsätalouden menetelmin. Kuvassa Kokonaavaan ympäristön syväaurausta. (Kuva: Tauno Stenroth). 15 Kuva 5. Vuonna 1980 Annikki Tolppanen hyväksyi Vuotoksen rakentamisen, mikäli se tehdään kuntien ehdoilla. Sen jälkeen, kun pääkaupungin luontojärjestöt olivat tehneet Vuotoksesta luonnon suojelun ”tunnuksen”, vastustaminen heräsi myös Pelkosenniemellä ja Annikki Tolppasesta tuli vastustajien paikallinen johtohenkilö. Kuvassa Pelkosenniemen valtuuston puheenjohtaja Juhani Jaakkola samassa pöydässä Annikki Tolppasen kanssa. (Kuva: Jorma Särkelä) kansanedustajalle Hannele Pokalle (Kesk) pettymyksen. Pokka kertoo maaliskuussa 1987 Voimalehden haastattelussa, että mielipiteiden vaihtelut allaskunnissa hämmentävät. - ”Ensin vaadittiin elvytystä. Kun sitten viimein lähdin alueelle kertomaan, että nyt pistetään metsät kuntoon ja elvytysvaroja alkaa tulla, halut olivat jo muuttuneet. He tahtoivatkin altaan ja rahat käteen.” vat altaan rakentamista. Aimo Ajo totesi Voimalehden (3/1987) haastattelussa että - ” Elvytystoimet allasalueella eivät ikävä kyllä onnistuneet ja olen ollut innokas elvytyksen kannattaja, olen ollut hommaamassa Viitarannan siltaa. Ikävä kyllä nuoret eivät ole halunneet sinne vaikeuksien keskelle muuttaa.” Kemijoen kanavointisuunnitelma Pokka ilmoittaa haastattelussa kannattavansa Vuotosaltaan rakentamista, vaikka ei ole sitä aina kannattanut. Muutoksen aiheutti asukkaiden mielipiteiden vaihtuminen altaan vastustajista sitä haluaviin. Lapin silloisista kansanedustajista Aimo Ajo (SDP), Niilo Koskenniemi (SKDL) ja Lauri Impiö (Kok) pitivät allasalueen elvytystoimia epäonnistuneina ja kannatti- Maa- ja metsätalousministeriö sai iltakoulupäätöksellä tehtäväkseen valmistella yhdessä muiden asianosaisten ministeriöiden kanssa esityksen Kemijoen monikäytöstä, jossa tärkeintä oli Kemijoen irtouiton lopettaminen. Rovaniemellä Kemijoki oli aina heinäkuulle saakka pelkästään uiton käytössä, ja senkin jälkeen uppopuut vaikeuttivat 16 veneilyä joella. Keminmaassa Isohaaran yläpuolinen vesialue oli lähes koko sulavesikauden uiton käytössä. Parhaimpana ratkaisuna pidettiin nippu-uittoon siirtymistä, mikä olisi mahdollista, jos Kemijoen pääuoman voimalaitokset kierrettäisiin kanavilla Rovaniemeltä jokisuulle. Maa- ja metsätalousministeriö osoitti varat selvitystyötä varten. Maakuntaliitto kilpailutti konsultit ja toimi selvitystyön valvojana. Konsultin laatimien suunnitelmien mukaan kaikkien pääuoman voimalaitosten kiertäminen kanavilla olisi maksanut n. 1 miljardi markkaa. Valtionvarainministeriö asetti kanavointityön toteuttamisen ehdoksi kanavointiin sijoitetulle pääomalla vähintään 6 % sisäisen koron. Lopputulos oli, että korko olisi ollut yli 5 %, mutta jäi alle 6 %:n, joten valtiovarainministeriö ryhtyi vastustamaan kanavointia kannattamattomana. Maakuntaliitto puolestaan vaati ponnekkaasti kanavointia ja nippu-uittoon siirtymistä Kemijoella. Kanavointihankkeen vauhdittamiseksi liitto kutsui mm. ympäristöministeri Matti Ahteen Rovaniemelle. Neuvottelut käytiin ja ministerin paluu Helsinkiin piti tapahtua aamukoneella. Finnairilla oli kuitenkin ongelmia henkilökuntansa kanssa ja lakko pysäytti koneet kentille. Rovaniemen lentoaseman henkilökunta järjesti kuitenkin niin, että ministeri, maaherra ja maakuntaliiton edustaja voivat nousta Helsinkiin palavaan pienkoneeseen, jolla kuljetettiin postia. Näin pääsin herrojen mukana kolmantena koneeseen. Koneessa maaherra Asko Oinas tavanomaiseen tapaansa antoi ministerille reippaasti palautetta Vuotoshankeen kaatamisesta. Ympäristöministeri Ahde, joka suhtautui myönteisesti Kemijoen kanavointisuunnitelmaan, puolustautui urhoollisesti toteamalla, että ”On täysin mahdotonta, että Lapille annettaisiin samanaikaisesti kolme miljardiluokan hanketta; Sokli, Vuotos ja Kemijoen kanavointi. Pitäähän se joku tolkku olla.” Sähkön hintakysymyksessä Lappi sai sen mitä oli tavoitellut ja vähän enemmänkin. Valtioneuvosto päätti palauttaa Lapin alennuksen 15 %:iin sekä oikeuttaa Lapin sähkönjakelulaitokset saamaan Kemijoki Oy:n osakkuussähköä kohtuulliseen käypään hintaan puolet valtion osuudesta. 17 Kuva 6. Vuotos-seurantaryhmä Vuotos-joen sillalla. Vasemmalta työryhmän sihteeri Jouni Filppa Lapin maatalouspiiristä, Kalervo Koivukangas metsänparannuspiiristä, Eero Nordberg maatilahallituksesta, seurantaryhmän puheenjohtaja Lauri Jaatinen Lapin maatalouspiiristä (leikkaamassa nauhaa poikki), Juhani Talvensaari, Veijo Kesäläinen ja Tommi Lohi Koillis-Suomen piirimetsälautakunnasta sekä Väinö Vainio maa- ja metsätalousministeriöstä ja Martti Hautala Sallasta. (Kuva: LK/arkisto) Kuva 7. Kuva Vuotos-alueelta elvytystöiden jälkeen. Elvytys epäonnistui kansanedustajien mielestä. Väestö ei palannut alueelle. Kaikki Lapin kansanedustajat kannattivat altaan rakentamista E- J Tennilää lukuun ottamatta.(Kuva: LK/arkisto) 18 Vuotos - arvovaltakysymys ja politiikan tunnus Iltakoulupäätös ei lopettanut keskustelua Vuotoksesta Iltakoulupäätöksen jälkeen Vuotos-keskustelu suuntautui hetkeksi elvytykseen. Rakentamispuheet jatkuivat kuitenkin elvytystöiden rinnalla. Kuntien kannanotot hankkeeseen olivat muuttuneet useita kertoja ennen iltakoulupäätöstä ja muuttuivat vielä iltakoulupäätöksen jälkeenkin. Savukosken kunta oli muuttanut kantaansa vuodesta 1976 vuoteen 1982 kolmesti; 1976 myönteinen, 1980 kielteinen ja jälleen 1981 myönteinen. Myös Pelkosenniemi muutti lähes valtuustokausittain kantaansa 1970-80-luvuilla. Vain Sallan kunnalla oli selkeä muuttumaton päätös rakentamisen puolesta. Kemijärvi kannatti myös altaan rakentamista, mutta ehdot olivat Kemijoki Oy:n mielestä kohtuuttomat. 1980-luvun alkupuolen muuttovoitto Lappiin kääntyi vuosikymmen puolivälin jälkeen selvästi muuttotappioksi. Poismuutto oli suurta varsinkin Itä-Lapista, ja työllisyystilanne heikkeni. Niinpä Koillis-Lapin kuntain keskustoimikunta puheenjohtajansa Juhani Jaakkolan johdolla käynnisti keskustelut Kemijoki Oy:n kanssa uudesta Vuotos-suunnitelmasta, jossa otettaisiin aikaisempaa suunnitelmaa paremmin huomioon allasalueen kuntien toivomukset. Uuden suunnitelman valmistelu lähti käyntiin hyvässä yhteistyössä osapuolten kesken, ja keväällä 1986 näkemykset Vuotos-altaan ja Kemijärven säännöstelyrajojen tarkistuksista, altaan pohjapadoista, pohjan täydellisestä raivauksesta, maakunnallisen yhtiön Vuotos Oy:n perustamisesta sekä säännöstelymaksujen suorittamisesta olivat hyvin lähellä toisiaan. Lapin maakuntaliitto ei osallistunut neuvotteluihin, mutta oli hyvin perillä neuvottelujen kulusta. Esko Ollila oli nyt pääministeri Kalevi Sorsan toisen hallituksen valtiovarainministeri. Hän tuli asiassa julkisuuteen toivoen uuden keskustelun käynnistämistä Vuotoksesta. Ollila totesi Voimalehden haastattelussa 3/1987 vuoden 1982 kielteisessä iltakoulupäätöksestä, että ”kysymyksessä oli neuvottelun tulos, jossa todettiin, että Vuotos ei ollut vielä kypsä päätettäväksi, koska osa alueen väestöstä tunsi levottomuutta. Neuvottelutuloksella Kuva 8. Ministeri Esko Ollila tutustumiskäynnillä Vuotosalueella 1982. (Kuva: LK/arkisto) puhallettiin vain pelitilanne poikki. Nyt aika on tehnyt työtä hankkeen puolesta, ja Vuotos-alueen asukkaidenkin mielipide on kallistunut myötämielisemmäksi altaan rakentamiselle”. Ollila toivoi, että seuraava hallitus voisi ottaa Vuotosasian ratkaistavakseen. Vuotos-hanke maakuntapäivillä 1987 Koillis-Lapin kuntien keskustoimikunnan ja Kemijoki Oy:n neuvottelut uudesta suunnitelmasta olivat vuoden aikana edenneet niin pitkälle, että asia nousi esille 1987 kevätmaakuntapäivillä. Kevätmaakuntapäivät, jotka kokoontuivat Rovaniemellä, päättivät yksimielisesti, että Vuotos-asiasta annetaan yksityiskohtainen tilanneselvitys seuraavilla syysmaakuntapäivillä, jonne kutsutaan myös uusi kauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suominen. Syysmaakuntapäivät pidettiin Kittilän Sirkassa HotelliLevitunturissa 14.-15.12. 1987. Sääntömääräisten asioiden lisäksi päivillä käsiteltiin uutta Vuotos-suunnitelmaa, jota koskeva Lapin maakuntaliiton päätösesitys oli toimitettu ennakkoon kauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suomiselle ja kaikille maakuntapäiväedustajille. Päätösesityksessä todettiin, että Lapin syysmaakuntapäivät 1987 edellyttävät kauppa- ja teollisuusministeriön ryhtyvän välittömästi toi- 19 menpiteisiin ratkaisun aikaansaamiseksi Vuotoksen altaan rakentamisesta. Maakuntahallituksen esityksestä jouduttiin äänestämään. Maakuntapäivät hyväksyivät esityksen äänin 39 – 5. Kemijoen irtouiton lopettaminen ja kalatien rakentaminen Isohaaraan Irtouiton lopettaminen, vaelluskalojen palauttaminen vesistöön ja Kemijoen vesistön jatkorakentaminen kytkettiin jo 1980-luvulla yhteen. Irtouiton haitoista oli tehty lukuisia valituksia, jotka etenivät aina Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) saakka. KHO antoi päätöksensä valituksista vuoden 1989 lopussa. Päätös mahdollisti irtouiton jatkumisen Kemijoella vuoden 1994 loppuun saakka. Kuitenkin asianomaisten irtouittoa ylläpitävien tahojen oli vuoden 1990 loppuun mennessä toimitettava vesioikeudelle hakemus uittosäännön muuttamiseksi ja liitettävä siihen irtouiton haittojen vähentämistä koskeva yksityiskohtainen suunnitelma. Irtouiton lopettamiskysymys ja kala-asiat olivat jatkuvasti esillä Kemijoki-alueen kuntien edustajien tapaamisissa. Niinpä kuntien toivomuksesta maakuntaliitto järjesti 25.6.1990 Rovaniemellä neuvottelutilaisuuden, jonka tarkoituksena oli tarkastella Kemijoen kalanistutusvelvoitteiden tuloksia ja onnistuneisuutta. Neuvottelun tuloksena asetettiin työryhmä, jonka tehtäväksi tuli laatia esitykset velvoiteistutuksissa käytettävien kalalajien keskinäisten suhteiden muuttamisesta. Tämän lisäksi kokous päätti, että maakuntaliiton ja Kemijoen kalastuskuntainliiton tuli yhdessä ryhtyä selvittämään kalaportaiden rakentamismahdollisuuksia Isohaaraan suunniteltuun uuteen voimalaitokseen. Voimalaitos oli tarkoitus rakentaa Vallitun saaren puolelle Kemijokea. Kalatien rakentaminen aina Ounasjoelle saakka oli kalastuskuntainliiton kokouksissa usein esillä. Uuteen voimalaitokseen rakennettavan kalatien ajateltiinkin olevan päänavaus kalateiden jatkorakentamiselle. Pohjolan Voima totesi, että se ei vastusta kalatien rakentamista uuteen laitokseen, mikäli rakentaja ottaa kaiken vastuun rakentamisesta ja kalatien hoidosta, ja mikäli rakentaminen tapahtuu neuvotellen yhtiön kanssa. Kunnilta ja kalastuskuntainliitolta saamansa tehtävän mukaisesti maakuntaliitto neuvotteli kalatiesuunnitelmasta MMM:n kala- ja riistaosaston kanssa. Kala- ja riistaosasto suhtautui suurin varauksin hankkeeseen. Vapaa-ajan kalastuksesta silloin vastaava ylitarkastaja Harri Dahlström vastusti kalatien rakentamista perustellen kantaansa sillä, että pitkä taistelu Kemijoen velvoitteista oli saatu juuri päätökseen. Nyt kalatiehankkeella ei saa avata uudelleen keskustelua Kemijoen kalaston hoitoa koskevista velvoitteista. Maakuntaliitto tapasi kalatieasian johdosta opetusministeri Ole Norrbackin, joka vastasi ministerinä Kuva 9. Kemijoen kalatie Ounasjoelle saakka on ollut maakuntaliiton tavoitteena jo 1980-luvulta alkaen. Niinpä maakuntaliitto ryhtyi 1990 ajamaan kalatien rakentamista uuteen Isohaaran voimalaitokseen. Kuvassa Yakima-joen kalatien Washingtonin osavaltiossa USA:ssa. Yakima on Kolumbia-joen sivujoki, joka on padottu kasteluveden varmistamiseksi vehnäviljelykselle. (Kuva: Jaakko Ylitalo) 20 Kuva 10. Ministeri Ilkka Suominen sai maakuntapäivien hyväksymän Vuotos-kannanoton puheenjohtaja Lasse Näsiltä ja toiminnanjohtaja Timo Hannulalta syysmaakuntapäivillä Kittilässä 1987(Kuva: LK/arkisto) kalastusasioista. Liiton edustajat tapasivat myös maa- ja metsätalousministeri Martti Puran, ympäristöministeri Sirpa Pietikäisen ja työministeri Liisa Jaakonsaaren. Ministerit lupasivat tukea hanketta. Työvoimaministeri Liisa Jaakonsaari suhtautui kaikkein myönteisimmin kalatiehankkeeseen. Jaakonsaari lupasi antaa työllisyysvaroista rahoitusta jopa 50% kalatien toteuttamiseen. Lopullinen päätös kuihtui kuitenkin vain 30 %:ksi. Ministeritapaamiset olivat tuottaneet tulosta ja maakuntaliiton esityksestä Keminmaan kunta varasi määrärahat kalatiehankkeen suunnittelua varten vuoden 1991 talousarvioonsa, ja syksyllä 1991 maa- ja metsätalousministeriö teki myönteisen periaatepäätöksen Isohaaran kalatien rakentamiselle. Näin kalatiet ja Kemijoen jatkorakentaminen ”koplattiin” ensimmäisen kerran yhteen. Keskustelu näiden asioiden koplaamisesta jatkuu nyt Kemijoen vesienhoitosuunnitelman toteuttamisen merkeissä. Vuotos nousee yhä uudelleen maakuntapäivien asiaksi Pääministeri Esko Ahon hallitus aloitti keväällä 1991. Lapin kevätmaakuntapäivät vetosivat jälleen valtiovaltaan ja nyt yksimielisesti. Maakunnan ja erityisesti KoillisLapin työllisyysnäkymät huomioon ottaen Vuotoksen rakentamiseen tulisi nyt ryhtyä kiireellisesti. Saman vuoden syksyllä syysmaakuntapäivät tote- sivat kannanotossaan yksimielisesti, että Vuotos-altaan toteuttamismahdollisuuksia on selvitetty jo yli 30 vuotta. Nykyisistä altaista, Lokasta ja Porttipahdasta, on käytettävissä riittävästi luotettavaa tutkimustietoa. Tästä syystä ei tarvita enää lisää yleisselvityksiä, vaan valtioneuvoston tulee viivyttelemättä tehdä Vuotoksen rakentamisesta periaatepäätös. Vuotos oli esillä myös seuraavan vuoden 1992 kevätmaakuntapäivillä. Nyt maakuntapäivät vetosivat pääministeri Esko A hon hallitusohjelmaan todeten, että ”hallitusohjelman tavoitteeksi on asetettu tasaisen ja korkean työllisyyden saavuttaminen. Hallituksen toimenpiteet työttömyyden torjumiseksi ovat olleet kuitenkin riittämättömät. Nyt tarvitaan kipeästi toimenpiteitä taloudellisesti perusteltujen työkohteiden käynnistämiseksi. Vuotos on tällainen työkohde Lapissa. Sen toteuttaminen on perusteltua niin energiapoliittisesti kuin ympäristönäkökohdatkin huomioon ottaen. Hallituksen tulee tehdä viivyttelemättä periaatepäätös Vuotos-altaan rakentamisesta. Allashanketta ei tule kytkeä ydinvoimapäätökseen, koska säätötehoa tarvitaan aina riippumatta siitä millä tavoin perusvoimaa tuotetaan”. 21 Syysmaakuntapäivillä 1992 oli esillä myös Lapin alennuksen ja Kejo-sähkön osto-oikeuden pysyvyyden varmistaminen. Maakuntapäivät totesivat yksimielisesti kannanotossaan, että Lappi on antanut luonnonvaransa voimatalouden käyttöön. Lapin alennus ja Kejo-sähkön osto-oikeus ovat korvauksia tästä. Niillä on pystytty alentamaan Lapin kotitalouksien sähkön hinta maan keskimääräiselle tasolle. Lapin ihmiset edellyttävät, että oikeudenmukainen kohtelu sähkön hinnoittelussa jatkuu, ja että valtioneuvosto päättää viivyttelemättä jatkaa Lapin alennusta ja Kejo-sähkön osto-oikeutta kymmenen vuotta kaikilta osin muuttumattomana”. Maakuntaliitto neuvotteli Vuotos-altaan rakentamisesta vuoden 1992 aikana useita kertoja valtioneuvoston jäsenten kanssa ja järjesti yhdessä SAK:n Lapin piirin kanssa myönteisen periaatepäätöksen vauhdittamiseksi 12.5.1992 noin sadan hengen vahvuisen lähetystön Hel- sinkiin. Lähetystö edusti Lapin kuntia, Lapin yrittäjiä, Lapin kauppakamaria, Ammattiautoilijoiden Lapin lääninyhdistystä sekä Maarakentajien Lapin piiriyhdistystä. Lähetystö tapasi Helsingin rautatieasemalla VR:n kongressisalissa kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalon sekä ministerit Ilkka Kanervan, Ole Norrbackin ja ministeri Toimi Kankaanniemen erityisavustajan. Kaikki läsnä olleet valtioneuvoston edustajat suhtautuivat Vuotos-altaan rakentamiseen myönteisesti ja ministeri Juhantalo lupasi viedä Vuotos-asian viivyttelemättä valtioneuvoston päätettäväksi. Lähetystökäynnin jälkeen valtioneuvoston painostus Vuotos-päätöksen aikaansaamisesta jatkui hellittämättä. Puolueiden Lapin piirijärjestöt vetosivat yksimielisesti 25.5.1992 valtioneuvoston jäseniin kiirehtien Vuotos-periaatepäätöksen tekemistä. Myönteinen päätös hankkeen käynnistämisestä saatiin vihdoin 17.6.1992, jonka jälkeen kauppa- ja teollisuusministeriö velvoitti Kemijoki Oy:n ryhtymään toimenpiteisiin rakennusluvan hankkimiseksi. Kuva 11. SAK:n Lapin piirin järjesti yhdessä maakuntaliiton kanssa 100 hengen lähetystön 12.5.1992 tapaamaan valtioneuvoston jäseniä Vuotos-altaan rakentamisen kiirehtimiseksi. Kuva samanaikaisesti Rovaniemellä järjestetystä mielenosoituksesta. Kuvan keskellä sivuttain RSAP:n puheenjohtaja Kalevi Tiilikainen ja hänestä oikealle ammattiyhdistysaktiivit Paavo Kapraali ja Erkki Kuusela. (Kuva: LK/arkisto) 22 Lokasta tuli Suomen paras kalajärvi Lokan tekojärven suunnitteluvaiheessa kala-asiantuntijat arvioivat, että altaaseen jäävän biomassan hajoaminen kuluttaa järvestä hapen ja hapettomasta järvestä ei tule kalajärveä. Niinpä altaan pohjaa ei raivattu lainkaan. Puusto jätettiin lähes kokonaisuudessaan altaan pohjalle arvokkaimpia tukkipuita lukuun ottamatta. Kala-asiatuntijat olivat väärässä. Vesi nostettiin altaaseen 1967. Veden noston jälkeen alueen luontaiset kalakannat lisääntyivät lähes räjähdysmäisesti. Alkuvuo- sina erityisesti säynävä- ja haukikannat olivat poikkeuksellisen suuria. Alun perin kalastusoikeus altailla oli vain sodankyläläisillä, mutta sen jälkeen kun ”niemiläiset” eli Pelkosenniemen asukkaat olivat anoneet ja saanet kalastusluvan Lokalle, ammattimaisesti kalastavia ja kotitarvekalastajia saapui tekojärvelle ympäri Lappia. Suurimmillaan Lokan ja Porttipahdan kalastus oli 1980-luvun alkupuolella, jolloin ammattimaisesti kalastavia oli parhaimmillaan yli seitsemänkymmentä henkilöä, ja vuosisaalis yli 500.000 kg. Tärkeimpiä saaliskaloja olivat siika, ahven, hauki ja keväällä made. Kalaa tuli ihan mukavasti Lokalla ammattikalastajana vuosina 1983 – 87 toiminut Kari Kaarrekoski kertoo: Kalaa tuli ihan mukavasti, sitä sumputettiin ja pari kertaa viikossa sumput tyhjennettiin ja kalat vietiin Lokkaan Sompion Kalan ja Marjan vastaanottoon. Siihen aikaan tuli ahventa kun vain huitaisi katiskaresun johonkin turvelautan reunaan. Parhaiten ahventa sai Korvasojan ympäristöstä Oli se varmaan hyvää hommaa, kun pankkivirkailijatkin tulivat katiskoineen ahvenen pyyntiin. Yksikin sai viikonlopun aikana 700 kg ahventa. Hyvä lisä konttoristille No, olihan sitä vastoinkäymistäkin. Lokka kun on matala ja kalan pyynti verkoilla on pintapyyntiä. Myrsky teki tämän tästä verkoista entisiä tai vei ne kokonaan mennessään. Siinä siten aprikoit, miten tästä eteenpäin. Ei muuta kuin velaksi vain kerjäämään uusia verkkoja. Oli se hommaa. Lokakuun alussa järvi jäätyi ja silloin laitoin verkkoja siian menoksi. Nekin verkot laitettiin pintapyyntiin lyhyillä kalastajalankaa sidotuilla styrox-kohoilla. Parhaat saaliit olivat noin 10 kg/verkko vuorokaudessa. Siis aivan mahtava saalis. No sitten tuli vuoroon mateen pyynti. Kahden kuukauden aikana madetta tuli Lokalta myyntiin yli 100 000 kg. Mateita pyydettiin vain kutuaikana. Mateiden mäti myyntiin erikseen. Mateen mädistä maksettiin 70 mk/kg. Tärkeimmät kalanostajat olivat Sompion Kala- ja Marja k.y sekä Kiveliön Kala Oy. Mateita pyydettiin rysällä. Parhaat alueet olivat Kopsus- ja Pihtijoessa. Myös itse Lokan altaalla oli Kuukkelin ja Rieston kumpujen välissä hyvät apajat. Made oli vain järvessä hyvin pientä ja hyöty oli mäti. Itse kala meni minkki- ja kettutarhojen käyttöön. Mateista osa nyljettiin ja niistä sai muutaman markan kilohinnan. Vuonna 1985 keväällä kalastin erään opettajan kanssa. Hän on erään Lapin kylän perustajan jälkeläinen. Laitoimme pyyntiin 67 rysää pitkin länsi- ja luoteisrantaa. Kalaa tuli parhaimpina päivinä 1200 kg, pääasiassa haukea ja ahventa. Lisäksi saimme siikaa verkoilla. Ei sillä siiallakaan rikastunut. Lajitellusta siiasta ja niistä erotetusta mädistä sai yhteensä vain noin 11 mk/ kg ja hauen hinta oli se iän ikuinen 5 mk/kilo. Vuosi 1986 oli katastrofi. Talvi tuli vähälumiseen maahan, jäälläkään ei ollut suojaa lumesta, joten vesi oli varmaan tosi kylmää. Kala meni siksi aivan pohjaan, missä oli huono happitilanne. Kokeilin asiaa. Laskin verkot pohjapyyntiin. Kalat olivat henkitoreissaan ja liman peitossa, mikä osoitti, että happikato oli tosiasia. Vuonna 1987 lähdin suurin toivein Lokalle kalan pyyntiin. Alkutalvesta ei tullut edes madetta, ja kevään mittaan siian ja hauen tulo oli huonoa. Syynä kenties oli edellisten vuosien ylikalastus ja kylmä kevät. Asustelin keskikesällä järven pohjoispuolella Puljusaarilla. Heinäkuussa heräsin parina yönä, kun myrskytuuli vei laavun mennessään kuusikkoon. Se olikin sitten viimeinen niitti päätökselleni lähteä ihmisten ilmoille siitä rahasammosta. Möin verkot ja rysät järveen, mistä ostajat hakivat ne kartan mukaan pois. Lopuksi sanon, että kalastaminen tekojärvellä ei ole köyhän hommaa. Sen ainakin opin. 23 Kuva 12. Lokan altaan suunnitteluvaiheessa kala-asiantuntijat arvioivat, että altaaseen jäävän biomassan hajoaminen kuluttaa järvestä hapen ja hapettomasta järvestä ei tule kalajärveä. Asiantuntijat olivat väärässä. Lokasta tuli Suomen paras sisävesien kalajärvi.(Kuva: LK/arkisto) Kuva 13. Lokan ja Porttipahdan tekojärvien työllistävä vaikutus on alueelle ollut merkittävä. Lokan tekojärvi on työllistänyt ympäri vuoden kymmeniä ammatti- kotitarve- ja harrastajakalastajia. Lokan kalasatamassa on ollut töitä tasapuolisesti niin naisille kuin miehillekin. ( Kuva: LK/arkisto ) Kuva 14. Tekojärveen istutettiin siperialaista peled-siikaa, joka menestyi järvessä hyvin. Lokan siikaa, ahventa ja haukea on viety jo yli kolme vuosikymmentä suurten kauppakeskusten kalatiskeihin ympäri Suomea. ( Kuva: LK/arkisto) 24 Kalastuksesta tuli Lokan uusi pysyvä elinkeino Lokka sai nykyaikaisen kalasataman 1987. Kalan markkinointia ja kauppaa hoitamaan perustettiin Lokan luonnonvaraosuuskunta. Luonnonvaraosuuskunta järjesti halukkaille kalastusmatkoja tekojärvelle, vuokrasi mökkejä lomalaisille sekä huolehti kyläkoulusta Sodankylän kunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Osuuskunnassa oli kaksikymmentä jäsentä, jotka työllistyivät joko kokonaan tai osa-aikaisesti kalastuksesta. Luonnonvaraosuuskunnan perustamisen jälkeen vakiintui siian ja ahvenen markkinointi n. 150.000 kg/ vuosi- tasolle. Viime vuosina kalakannat ovat kärsineet ylitiheistä kannoista ja sen seurauksena kalojen sairauksista. Tekojärvet vaatisivat juuri nyt tehokasta kalamassan vähentämistä, mitä kuitenkin vaikeuttaa mm altaiden pohjien raivaamattomuus. Lokan ja Porttipahdan tekojärvien jälkeen Kitiseen rakennettiin useita voimalaitoksia. Voimalaitosten yläaltaissa on toteutettu täydellinen pohjan raivaus. Myös uudessa 1992 käynnistyneessä Vuotos-tekojärven suunnittelussa otettiin nyt huomioon alusta alkaen kalastuskeinon kehittäminen järvellä, minkä johdosta suunnitelmaan kuului altaan täydellinen raivaaminen, kalasatama ja useita kalastajien tukikohta-alueita eripuolilla järveä. Muistoja Vuotoksen maisemista ja Lokan haukisiioista Geologi Eelis Pulkkinen on työnsä vuoksi tarponut Vuotos-alueen maisemissa ja työn ohessa kalastellut myös Sompion haukia. Näin kertoo geologi Pulkkinen kokemuksistaan Vuoden 1972 kevätkesällä olin valvomassa Rautaruukki Oy:n malminetsinnän kairausta Vuotoksen alueella. Asuin Sääskinivan yläpuolella olevaan saareen pystytetyssä puolijoukkueen teltassa. Siinä sai makeat unet, kun kuunteli uittopuomien säännöllistä kolketta saaren rannassa. Saaren ja manteren välissä oli vajaan kymmenen metrin levyinen virta. Sen yli meloin illoin ja aamuin. Kairaus tapahtui Jänkäläisen kosken kohdalla olevassa kumpareessa, jonka kallioperässä on kerrosrautamuodostuma. Eräänä aamuna oli tihkusateinen ja sumuinen sää. Aamupalan jälkeen suuntasin saappaat kairauspaikkaa kohden. Karttalaukku kompasseineen oli saaressa. En viitsinyt hakea niitä, vaan panin muistikirjan taskuuni ja piipun palamaan. Ajattelin kuulevani Jänkäläisen kosken kumun puolikilometriä kuljettuani. Kuljin matalassa männikössä ja upottavassa sammalikossa ainakin puolisen tuntia, kunnes aloin ihmetellä matkan pituutta. Jatkoin kuitenkin taivallusta. Sitten huomasin jalanjäljet sammalikossa. ”Kuka piru tässä on tarponut”, mietiskelin. Sitten kokeilin saapastani jälkiin. Ja kas kummaa, nehän olivat omat jälkeni. Olin tehnyt kierrokseen, ja nyt alkoi olla tosi kysymyksessä. Maasto oli alavaa rämeikköä ja puut olivat aivan liian pieniä miestä kestämään. Löysin viimein vantteramman koivun ja kiipesin ylemmäksi katsomaan, että missä sitä nyt mennään. Sieltähän näkyi Reposelässä kasvava iso koivu, siitä tiesin sijaintini. Otin oikean suunnan, ja sieltä kairakone sitten löytyi. Tein Vuotoksen ja Ahvenselän alueelta pro gradu-työni Turun yliopisto maaperägeologian laitokselle. Siinä tutkin kallioperän ja maaperän keskinäistä suhdetta. Samassa hommassa olin sitten syksyllä 1974 Sodankylän Vuotsossa. Olin töissä geologian tutkimuskeskuksen hankkeessa, joka tutki moreenin kulkeutumismatkaa. Sen avulla malmilohkareen löytöpaikalta voitiin arvioida sen kulkeutumismatka lähdealueeltaan. Siellä oli marraskuussa hirmuinen kasa kiviä. Minä ja apulaiseni Sakari Siitonen tutkimme kivilajit, ja raportoimme tulokset. Samaan aikaa oli meneillään koekalastus Sompiojärvessä. Sieltä tuli verkkoihin kalaa kuin metrisiä halkoja. Kalat olivat Sompion haukea. Kala oli runsaasta särkipitoisuudesta johtuen hyvin syönyttä ja nopeakasvuista. Sitä tuli todella runsaasti, ja minäkin osallistuin niiden perkaamiseen. Tein niistä siistit fileet siten, että en ottanut mukaan niskaa enkä pyrstöä. Ne maistuvat hauissa liian rautaisilta. Suolausresepti oli seuraava: kaksi ruokalusikallista karkeaa merisuolaa ja yksi ruokalusikallinen hienoa sokeria kiloa kohti. Sain hommani tehdyksi, ja lähdin kotiin Turkuun. Mukanani auton peräkontissa oli sangollinen suolahaukea. Meillä kotona ei suolakalaa syöneet muut kuin minä, mutta tarjosin niitä vieraille arvuutellen, mitä kalaa olivat syöneet. Kaikki arvelivat syöneensä siikafileetä, enkä minä raatsinut oikaista. Ne tekivät niin hyvin kauppansa, että joulukala piti ostaa kauppahallista. 25 Kuva 15. Lokaan altaan alle jäi kaksi kylää kokonaan, Korvanen ja Riesto. Kolmas kylä, Mutenia, jäi osittain. Näiden lisäksi altaan alle jäi muutamia taloryhmiä ja yksittäisiä taloja. Kuvassa Mutenia altaan rakentamisen jälkeen. (Kuva: Kemijoki/arkisto) Kuva 16. Rieston kylää ennen altaan rakentamista. Useat kylän talot olivat jo 1962 autiona. Uittomiehet majailivat ohi mennessään kuvan oikeassa reunassa olevan talon pirtissä. Tämän 26kirjan tekijä oli yhtenä heistä muiden uittomiesten joukossa. (Kuva: Kemijoki Oy/arkisto) Lapin liitto ja Paavo Lipposen hallitus aloittivat 1995 Natura-2000 ohjelman valmistelu käynnistyy hätiköiden Esko Ahon hallitus valmisteli vuonna 1993 lain alueiden kehittämisestä. Aluekehityslaki edellytti maakuntaliittojen ja seutukaavaliittojen yhdistämistä maakuntien liitoiksi. Lapissa ensimmäinen yritys lain edellyttämän uuden maakunnallisen liiton, Lapin liiton, perustamiseksi epäonnistui. Puolueiden väliset kiistat uuden liiton johtopaikoista johtivat valituskierteeseen, ja niinpä Lapin liiton perustaminen siirtyi aina vuoteen 1995 saakka, jolloin uusi liitto sai täysin uuden luottamus- ja virkamiesjohdon entiseen maakuntaliittoon nähden. Vuosi 1995 oli monin tavoin merkittävä myös Vuotos-hankkeen kannalta. Pääministeri Paavo Lipposen ensimmäinen hallitus aloitti työnsä huhtikuussa 1995. Hallituksesta tuli historiallinen siksi, että Suomessa Vihreänliiton edustajat pääsivät ensimmäisenä vihreänä puolueena koko maailmassa minkään maan hallitukseen. Monet seikat osoittivat heti hallituksen alkufanfaareista alkaen, että vihreät olivat hallituksessa pääministerin ”erityisessä suojeluksessa” ja Vihreäliitto oli syystäkin voimansa tunnossa. Suomen ensimmäinen vihreä ympäristöministeri oli Pekka Haavisto. Vihreiden lisäksi Lipposen sateenkaarihallituksessa olivat mukana Kokoomus ja Vasemmistoliitto. Suomen ensimmäiset Euroopan parlamentin jäsenet valitsi Eduskunta keväällä 1995. Vihreille vesivoiman rakentamisen vastustaminen oli jo 1980-luvulla muodostunut poliittiseksi periaatekysymykseksi. Nyt tämän heille poliittisesti tärkeän asian ajamiseen tarjoutui erinomainen tilaisuus niin Helsingissä kuin Brysselissäkin. Niinpä Vihreä liitto r.p:n mandaatilla EU-parlamenttiin valittu Heidi Hautala aloitti parlamenttityönsä käynnistämällä kampanjan uuden Vuotos-hankkeen kaatamiseksi. Hautala jätti EU-komissiolle syksyllä 1995 kantelun sen johdosta, että Suomi on suunnittelemassa tekojärveä luontoarvoiltaan ainutlaatuiselle lintualueelle Lapissa. Kantelu jätettiin tilanteessa, jossa Suomen Natura 2000-ohjelman valmistelu oli vielä lähtökuopissa Suomen Natura 2000 – ohjelman valmistelut oli käynnistänyt pääministeri Esko Ahon hallituksen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen vuoden 1995 alussa. Ympäristöministeri Pekka Haavisto aloitti työnsä huhtikuussa. Hän tarttui ripeästi ohjelman valmisteluun. Lapin ympäristökeskuksen mukaan valmistelun eri vaiheiden aikataulut muuttuivat tiuhaan. Ministeriö ohjasi valmistelua uudella välineellä – sähköpostilla. Ohjelman valmistelulle annettiin aikaa niukasti ja resursseja ei juuri ollenkaan. Ensimmäinen tavoite oli, että Natura 2000– ohjelman pitää olla valmis jo vuoden 1995 kesäkuun loppuun mennessä.. Natura-ohjelman käytännön valmistelusta vastasi aluksi pääasiassa metsähallitus. Natura-ohjelma ei valmistunut vuoden 1995 kesäkuun loppuun, eikä vielä edes kahden seuraavankaan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Ensimmäinen versio Suomen Natura 2000-ohjelmaksi oli valmis vasta 1998. Tosin jo syksyllä 1995 oli ympäristöministeriössäkin todettu, että valmistelu tarvitsee aikaa ja resursseja. Niinpä Pekka Haavisto siirsi Naturan valmistelutehtävät kokonaisuudessaan ympäristöhallinnolle antaen kuitenkin ohjelman valmisteluun lisäresursseja vain yhden henkilötyövuoden verran. Ministeri Haaviston päätökseen Natura-ohjelman nopeasta valmistelusta vaikutti kenties se, että hän ei ollut ehtinyt perehtyä lainkaan direktiivien yksityiskohtaisiin määräyksiin alueiden valintamenetelystä, eikä ministeriön luonnonsuojeluyksikkö ehtinyt tai viitsinyt vaivata ministeriä yksityiskohdilla alueiden valintaprosessista. Näin siitä huolimatta, että luontodirektiivin liitteessä III todetaan hyvin tarkasti, miten valinta pitää tapahtua. Liite 2 27 Luontodirektiivin liitteen III mukaan aivan ensiksi kaikki maan rajojen sisällä sijaitsevat suojeltavaa luontotyyppiä edustavat kohteet on inventoitava – siis kaikki, eikä vain ne, joita jo on erilaisissa suojeluohjelmissa. Tämän jälkeen kohteet arvioidaan ja asetetaan niiden edustavuuden perusteella paremmuusjärjestykseen. Näin tehtyä pohjatyötä ja perusaineistoa voi hyvällä syyllä nimittää ”työluetteloksi”. Tästä työluettelosta valitaan parhaimmat ja edustavimmat kohteet Natura 2000- ohjelmaan ja nimenomaan siten, että kohteet jakaantuvat myös alueellisesti edustavasti koko maan alueelle mukaan luettuna myös Ahvenanmaa. Tämä koko maata koskeva ja kaikki alueet, joilla suojeltavaa luontotyyppiä ja lajeja esiintyy, kattava perusaineisto, pitää toimittaa EU-komissiolle aivan samoin kuin varsinainen ehdotus kansalliseksi Natura 2000-ohjelmaksi. Suomessa oli tehty jo 1980-luvulla koko maan kattava soiden ja kosteikkojen suojeluohjelma ja tärkeitä lintualueita oli nimetty erikseen suojelukohteiksi. Tämän lisäksi erityisesti Lapissa oli laaja kansallis- ja luonnonpuistojen verkosto, joten yleinen näkemys oli, että jo olemassa olevat suojelualueet riittävät turvaamaan direktiiveissä mainittujen lajien ja luontotyyppien suotuisan suojelun tason Suomen alueella. Täydennystä pidettiin tarpeellisena lähinnä vain Etelä-Suomen ja Ahvenanmaan osalta. Toinen syy ripeään valmisteluaikatauluun oli mitä ilmeisemmin puoluepoliittinen. Nopealla valmistelulla oli tarkoitus ajaa ”mutkat suoriksi”, ja täydentää Euroopan Unionin arvovallalla olemassa olevia suojelualueita eräillä vihreille poliittisesti tärkeillä Etelä-Suomen yksityismaakohteilla, joista tärkein oli Nuuksion kansallispuiston laajentaminen, sekä eräillä vihreille poliittisesti tärkeillä Lapin alueilla, kuten Kemihaara ja Kevitsa. Vihreiden poliittiset tavoitteet ajoivat näin ainakin Lapissa ja Nuuksiossa alusta alkaen yli ja ohi asiallisen Natura-valmistelun. Ruokahalu kasvaa syödessä Vihreät olivat vastustaneet Lapissa niin vesivoiman rakentamista kuin kaivostenkin avaamista jo ennen kuin Suomen Natura-verkoston valmistelusta oli mitään tietoa. Tilaisuus tekee varkaan. Niinpä nyt kun tarjoutui mahdollisuus käynnistettiin toimenpiteet Lapin vesivoima- ja kaivoskohteiden estämiseksi ajamalla alueet Naturaalueiksi. Heidi Hautalan kantelu marraskuussa 1995 johti Suomen ja EU-komission väliseen kirjeenvaihtoon ja yhteydenottoihin, jotka eivät heti johtaneet konkreettisiin toimiin, mutta joilla luotiin mielikuvaa Suomessa ja Brysselissä Kemihaaran alueesta maailmanlaajuisesti ainutlaatuisena lintualueena ja luonnonsuojelun kohteena. Ympäristöhallinnon henkilöstö kasvoi 1990-luvulla nopeammin kuin valtion minkään muun hallinnonalan henkilökunta ja Natura-tavoitteet kasvoivat myös yhä suuremmiksi. Suomen ympäristöhallinnolle ei riittänyt yleisesti EU:n jäsenmaissa noudatettu tapa eli se, että Naturaalueiksi ehdotetaan vain direktiivien tavoitteiden toteuttamiseksi tarvittava vähimmäismäärä alueita. Ruotsin Natura-2000 ohjelman valmistelussa tämä oli itsestään selvä lähtökohta. Näin menetellen myös Suomessa olemassa oleva suojelualueiden verkosto olisi riittänyt hyvin pitkälle Suomen Natura-2000 ehdotukseksi. Maksimaalisen suojelutavoitteen lisäksi Suomen ympäristöministeriö omaksui Pekka Haaviston ministerikaudella Natura-alueiden valintamenetelmän, joka tarjosi mahdollisuuden vihreille eräiden alueiden käyttöä koskevien tavoitteiden toteuttamiseen, mutta joka oli ja on ristiriidassa luontodirektiivin ja EY-tuomioistuimen vakiintuneen käytännön kanssa. Ympäristöministeriön tulkinta luontodirektiivistä oli ja on yhä edelleen, että alue voidaan liittää Natura-ohjelmaan pelkästään sen perusteella, että alueella esiintyy direktiivissä mainittuja luontotyyppejä tai lajeja. Näin ei saisi olla, mutta näin kävi. Suomessa ei missään vaiheessa inventoitu koko maan rajojen sisällä tiedossa olevia suojeltavien luontotyyppien esiintymisalueita niin kuin luontodirektiivi selkeästi vaatii. Tämä koskee erityisesti lettoja. Suomen lettosuot Geologian tutkimuskeskus (GTK) ja Metsätutkimuslaitos (METLA) tekivät olemassa olevan aineiston perusteella selvityksen kevään ja kesän 2004 aikana Suomen lettosoiden määrästä ja levinneisyydestä. Selvitys perustui GTK:n suo- ja turvetiedostoihin ja METLAn valtionmetsien 9. investoinnin tiedostoihin. Tämän selvitystyön mukaan lettojen kokonaismäärä voi olla Suomessa noin 200.000 -250.000 hehtaaria. Länsi- ja Etelä-Lapissa lettojen laskennallinen määrä on noin 130.000 ha. METLAn valtion metsien inventointiaineistossa Koillismaalla on lettoja n. 13.000, Itä-Lapissa 28 37.000 ha ja Pohjois-Lapissa 34.000 ha. Oulun läänissä GTK:n aineistossa lettoja on laskennan perusteella noin 10.000 ha. Suomen lettoisimmassa kunnassa Kittilässä on maastossa havaittu lettoala 10 926 ha, ja toiseksi lettoisimmassa kunnassa Kolarissa maastossa tunnistettu lettoala on 3 155 ha. Ahvenanmaalla on suota yli 700 hehtaaria. Suokuviot ovat pienempiä kuin mannermaalla, mutta letot ovatkin tunnetusti yleisempiä pienillä suokuviolla. Ahvenanmaalta ei ole yhtään lettoa Suomen Natura 2000-ohjelmassa, vaikka asiantuntijoiden mukaan Ahvenanmaalta olisi löytynyt useita edustavia lettokohteita. Ohjelman valmistelun aikana ympäristöministerinä toimi Jan-Erik Enestam. Edellä todetut GTK:n ja METLAn tiedostot olisivat olleet käytettävissä myös Natura-ohjelman valmistelun aikana. Kuitenkin ympäristöministeriön koko valmistelun perusaineistona ensimmäisessä vaiheessa on ollut mukana vain noin 60.000 ha suota, vaikka Euroopan Unionin luontodirektiivi ja EY-tuomioistuimen vakiintunut käytäntö edellyttävät yksiselitteisen selvästi, että ensimmäisessä vaiheessa pitää olla kaikki maan rajojen sisällä sijaitsevat ja tiedossa olevat suojeltavaa luontotyyppiä edustavat alueet mukana. Letot ■ Letto-luontotyyppiä Suomessa n. 200 000 - 250 000 ha ■ Natura-ohjelman valmistelussa mukana n. 60 000 ha ■ Suomen Natura-ohjelmassa lettoja n. 20 000 ha ■ Lapista lettoja Natura-ohjelmassa n. 14 000 ha ■ Ahvenanmaalta ei yhtään lettoa Natura-ohjelmassa ■ Kemihaaran suot eli Kokonaapa ja Jänkäläisen aapa on esitetty lettojen suojelualueena Naturaohjelmaan, vaikka tietokantakortissa todetaan 0% lettoja. Lettoisuutta esiintyy vain pisteittäin. Lapin ympäristökeskus ei esittänyt Kemihaaraa Naturaan Lapin ympäristökeskus vastasi Lapissa Naturaohjelman valmistelusta. Se ei vielä Natura-valmistelun alkuvaiheessa ollut niin tiukassa ympäristöministeriön ohjauksessa kuin myöhemmin. Niinpä Lapin ympäristökeskus ei omassa valmistelussaan esittänyt Kemihaaran suot-aluetta eli Kokonaapa-Jänkäläisen aapaa Suomen Natura-ohjelmaan. Lapin ympäristökeskuksen mielestä alueella ei ollut riittäviä ympäristöarvoja. Alue oli metsätalousaluetta, joka oli Vuotos-elvytyksen yhteydessä kymmenen vuotta aikaisemmin käsitelty kaikin tehometsätalouden menetelmin, ja alueelle oli rakennettu tiheä metsäautotieverkosto. Tämän lisäksi lähes kaikki Pelkosenniemen suot Kemihaaran ympäristössä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olivat jo suojeluohjelmissa ja ns. Luiron suot jopa kansainvälisessä kosteikkojen suojeluohjelmassa. Lapin ympäristökeskuksen kanta oli hyvin perusteltu. Syväauratun, ojitetun ja talousmetsäksi kunnostetun Vuotos-alueen ympärillä oli laajoja, luonnontilaisia ja koskemattomia lettosoita, jotka olivat jo erilaisissa suojeluohjelmissa. Nämä suot oli luontevaa sijoittaa Natura-ohjelmaan, ja jättää juuri äsken metsätalousalueeksi kunnostettu alue sen ulkopuolelle. Lapin pinta-alasta on yli 30 % Natura-alueina. (Kuva: Tauno Stenroth) 29 Kuva 17. Lokan tekojärven rannoilta löytyvät Lapin parhaat hillajängät. Ehkä suuri tekojärvi on muuttanut pienilmastoa hillalle suotuisaan suuntaan, koska parhaat hillapounut ja –kaarteet alkavat heti järven rannasta ja hillamättäille pääsee suoraan veneellä. Myös merikotka on löytänyt Lokan ja Porttipahdan suuret erämaajärvet. Linnusto on alueella tekojärven johdosta monipuolistunut (Jokimäki & Kaisanlahti – Jokimäki, 2001). Kuvassa hillanpoimija Lokan altaan rantapounuilla. ( Kuva: Asko Koivuaho) 30 Brysselin kortti kansallisen politiikan käytössä Rakentaminen vai naturointi – kilpajuoksu käynnistyy Paineita Kemihaaran alueen käytön suhteen tuli myös maakunnasta. Lapin liitto jatkoi Lapin maakuntaliiton linjalla ja vaati tekojärven rakentamista. Niinpä liitto sai Pääministeri Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen ohjelmaan maininnan, että ”hallitus tutkii Vuotoksen allashankkeen edellytykset uusimpien ympäristötutkimusten valossa”. Ympäristöministeriö ehti ensimmäisenä asialle hallitusohjelman toteuttamiseksi ja asetti 23.5.1995 pelkästään ympäristöhallinnon henkilöistä koostuvan Vuotos-työryhmän puheenjohtajanaan Ulla-Riitta Soveri valmistelemaan kannanottoa Vuotos-hankkeeseen. Ympäristöministeriön työryhmä teki työnsä nopeasti ja luovutti yksimielisen mietintönsä ympäristöministeri Pekka Haavistolle 25.10.1995. Ympäristöministeriön työryhmän arvio viimeisempien tutkimusten tuloksista oli odotusten mukainen ja johtopäätösten lista pitkä. Rakentamisen kannalta arvio murskaava: ”Altaan rakentaminen merkitsisi suurta Suomen luonnon yksipuolistumista ja monien elinympäristöjen ja lajien määrä vähenisi.” Ympäristöministeriön työryhmän johtopäätökset ■ altaan rakentaminen merkitsisi suurta luontomme yksipuolistumista ja monien elinympäristöjen ja lajien esiintymien määrä vähenisi. ■ suotuisan suojelun tason vaarantuminen on ilmeistä monien lajien kohdalla. ■ altaan rakentaminen on biodiversiteettisopimuksen vastainen ja EU:n luonnonsuojeludirektiivin vastainen. ■ Vuotoksen alueella on kiistattomia maisemallisia arvoja. Ongelmina pidetyt ilmiöt erityisesti metsäluonnon osalta ( metsänhakkuut) ovat metsien kehityksen myötä korjaantuvia. Altaan rakentaminen aiheuttaa kuitenkin niin pahoja maisemaongelmia, erityisesti altaan eteläosassa, että rakentamisen voidaan katsoa aiheuttavan peruuttamattomia ja laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia. ■ tekoallasmaisemia Lapissa on muuallakin, joten rakentamista ei voida perustella syntyvän altaan maisemallisilla arvoilla. ■ altaan rakentaminen merkitsee huomattavia haittoja veden laadulle ja käyttökelpoisuudelle. ■ Vuotoksen altaan lisäkuormitus on 1/3 Kemijoen pistekuormituksesta ja 5 % Suomen puolta tulevasta kokonaiskuormituksesta Perämereen. ■ elohopean ja muiden raskasmetallien mahdollista kertymistä maaekosysteemeihin ei ole selvitetty. ■ allas aiheuttaisi pohjavesien pilaantumista ja Kupittajaharjun vedenotto käy mahdottomaksi. ■ altaan alle jäävät pohjavesialueet muuttuisivat käyttökelvottomiksi. ■ ilmastopolitiikkaa ei voi käyttää hankkeen perusteluna. Allasalueen kasvihuonepäästöjen lisäys/vähennys on Suomen vähennystarpeiden kannalta vähämerkityksellinen. ■ altaan rakentaminen merkitsisi maariistalle n. 240 km2 täydellistä tyhjiötä ■ altaan rakentaminen merkitsisi marjastuksen ja sienestyksen loppumista altaan alueella. ■ lisäksi altaan rakentaminen aiheuttaa paineita jäljelle jäävälle marjastus- ja sienestysalueelle. ■ arvokas vaellussiikakanta tuhoutuu ja vähäarvoisesta kalasta aiheutuu haittoja altaan yläpuoliselle kalastolle ja kalastukselle. ■ voimakkaasta säännöstelystä ja veden laatuongelmista johtuen on epätodennäköistä, että altaalla tulisi olemaan kalataloudellista merkitystä. ■ allasalueen käytössä sen nykyisessä tilassa ja nykyisissä käyttömuodoissa on kehittämismahdollisuuksia. ■ altaan rakentaminen aiheuttaisi poronhoidolle n. 800 poron vähentämistarpeen, mikä aiheuttaisi 10 poromiehelle elinkeinon menetyksen. ■ allas hävittäisi vuosituhantisen asutushistorian ja kulttuurimaiseman. ■ vuosikymmeniä jatkunut epävarmuus on aiheuttanut sosiaalisia ongelmia ja autioittanut allasalueen. ■ yhteiskuntataloudellisten selvitysten perusteella ei voida tehdä kokoavia johtopäätöksiä hankkeen yhteiskuntataloudellisesta merkityksestä. ■ aiempien selvitysten ( VATT, 1992) mukaan hanke ei ole yhteiskuntataloudellisesti kannattava. ■ syntyvät työpaikat ovat tilapäisiä ja ympäristöhaitat pitäisi ottaa huomioon arvioitaessa hankkeen merkitystä 31 paikalliselta kannalta. Kauppa- ja teollisuusministeriö (KTM) asetti pari viikkoa ympäristöministeriön jälkeen 8.6.1995 oman Vuotos-työryhmän, jonka tehtävä oli käytännössä sama kuin mitä ympäristöministeriön työryhmälle oli annettu eli valmistella yhteenveto uusimpien Vuotoksen allashakkeeseen liittyvien selvitysten tuloksista. Erona ympäristöministeriön työryhmään oli se, että kauppa- ja teolli- suusministeriön asettama työryhmä oli poikkeuksellisen laaja. Siihen kuului edustajia kaikista keskeisimmistä ministeriöistä, ympäristöhallinnosta, yliopistoista, kunnista sekä maakunnallisista ja valtakunnallisista etu- ja ympäristöjärjestöistä. Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä sai työnsä päätöksen 13.10.1995. KTM:n työryhmän keskeiset johtopäätökset viimeisimpien tutkimusten tuloksista olivat: ■ Vuotos-hankkeen energiataloudellinen merkitys on edelleen olemassa, koska kotimaisen energian tuotantokapasiteetin – myös säätöön soveltuvan kapasiteetin- tarve on kasvussa. ■ Hanke ei aiheuttaisi kohtalokasta vähenemistä minkään kasvi- tai eläinlajin esiintymiselle Suomessa, mutta vähentäisi joidenkin uhanalaisten kasvien kasvupaikkoja sekä eräiden uhanalaisten lintulajien elinpaikkoja. Siten se rajoittaisi osaltaan luonnon monimuotoisuutta ja alueen monikäyttömahdollisuuksia. ■ Hanke aiheuttaisi veden laadun heikkenemistä alapuolisessa vesistön osassa ensimmäisten vuosien aikana. ■ Hanke on työllisyyden kannalta merkittävä, sillä se vähentäisi rakennusaikanaan työttömyyttä 2 -8 % – yksiköllä kunnasta riippuen alueella ja loisi mahdollisuudet työpaikkojen syntymiseen myös pitemmällä aikavälillä. ■ Työryhmä katsoo, että asiantuntijoiden arviot hankkeen hyöty- ja haittavaikutusten painavuudesta poikkeavat toisistaan ja , että hankkeen laajaan tutkimus- ja selvitysaineistoon sisältyvien tulosten kokonaisarviointi tulee parhaiten suoritetuksi vesioikeuskäsittelyssä Allasalueen kunnat ja maakunnalliset päättäjät yksimielisiä Lipposen hallituksen selvitykset eivät tuoneet mitään uutta Vuotos-keskusteluun. Aiemmat kannanotot tulivat vain kirjatuksi uusiin kansiin, ja ympäristöministeriö linnoittautui entistäkin tiukemmin Vihreänliiton jo runsas vuosikymmen aiemmin vesivoiman rakentamista vastustaviin poliittisiin tavoitteisiin. Allasalueen kunnat olivat tarkentaneet kannanottojaan. Kemijärven valtuuston kanta 23.8.1993 oli äänin 20 – 14 rakentamisen puolesta ja Pelkosenniemen valtuuston 25.10.1993 äänin 10 – 7 rakentamisen puolesta. Savukosken kunta käsitteli rakentamista 24.2.1994 ottaen myönteisen kannan rakentamiseen äänin 14 – 3. Viimeisenä kuntana Salla käsitteli Vuotoksen rakentamista. Sallan valtuusto oli 21.6.1995 yksimielinen rakentamisen puolesta. Allasalueen kunnissa ja koko maakunnassa vallitsi laaja yksimielisyys altaan rakentamisesta. Lapin maakuntaliitto oli useita kertoja käsitellyt Vuotos-hanketta, ja maakuntapäivät olivat joka kerta ottaneet selkeän myönteisen kannan altaan rakentamisen puolesta. Lapin seutukaavaliitolla ylikunnallisen maankäytön suunnittelijalla oli myös yksimielinen päätös altaan rakentamisesta. Eikä Lapin ympäristökeskus esittänyt, kuten jo aiemmin on todettu, ns. Kemihaaran alueelta mitään alueita Suomen Natura-2000 ohjelmaan. Tämän totesi myös ympäristöministeri Pekka Haavisto Heidi Hautalan kantelua koskevassa vastauskirjeessään EU-komission ympäristöpääosastolle 5.12.1996. Kirjeessä todetaan: ”- Lapin alueellinen ympäristöviranomainen Lapin ympäristökeskus on 11.10.1996 saanut valmiiksi ehdotuksensa Lapin alueella sijaitseviksi Natura-2000 alueiksi. Ehdotukseen sisältyy 145 suojelukohdetta yhteiseltä pinta-alaltaan 26 580 neliökilometriä, mikä on 26 % Lapin pinta-alasta ja n. 8 % Suomen pinta-alasta. Ehdotukseen ei sisälly suojelualueita Vuotoksen suunnitellulta allasalueelta. Tämän aineiston ja tarvittaessa Lapin ympäristökeskukselta hankittavien lisäselvitysten perusteella ympäristöministeriö valmistelee esityksensä valtioneuvostolle.” 32 Kirjeen lopussa kuitenkin annetaan ymmärtää, että Vuotos-tekojärven alue voidaan vielä liittää Suomen Natura-2000 ehdotukseen. Kirjeen lopussa todetaan, - ”koska direktiivin mukaisia alueita koskevien arvioiden laatiminen on vielä kesken, niin tässä vaiheessa on mahdotonta arvioida, tuleeko valtioneuvosto sisällyttämään Vuotoksen tekojärven alueella olevia alueita Suomen Natura-2000 ohjelmaan”. Heidi Hautalan kantelu Europarlamentaarikko Heidi Hautalan 21.11.1995 kantelun mukaan Suomen hallitus on antanut luvan hakea rakennuslupaa Kemijoen vesistössä altaalle, joka sijaitsee alueella, jossa on” ainutlaatuisia suojeltavia kohteita”. Hautala siteeraa perusteluissaan ympäristöministeriössä vajaa kuukausi aiemmin valmistunutta selvitystä. Hautalan kantelussa saavat kulttuuriympäristöön ja -muistomerkkeihin sekä perinteisiin luontoon liittyviin elinkeinoihin kohdistuvat tuhot ja menetykset suuren merkityksen. … reservoir would: destroy the use of area for purposes of local economies such as berry and mushroom picking and hunting. It would make more difficult other traditional economies based on reindeer keeping, forestry and fishing. destroy very valuable cultural heritage including some archeologically important sites. ...tekojärvi: - tuhoaisi alueen käytön sellaisilta paikallistalouden käytöltä kuin marjastus, sienien keräily ja metsästys. Se vaikeuttaisi myös muiden perinteiseen poronhoitoon, metsätalouteen ja kalastukseen perustuvien elinkeinojen harjoittamista. - tuhoaisi hyvin arvokasta kulttuuriperintöä mukaan luettuna muutamia arkeologisesti arvokkaita alueita. kin koko Keski-Lapin soiden lintupari- ja lajimääristä. Hautala ei kerro myöskään millaisiin selvityksiin alueen hyvin arvokas kulttuuriperintö ja erityinen arkeologinen ”tärkeys” perustuu. Selvityspyyntö Brysselistä tulee nopeasti EU-komission ympäristöpääosaston selvityspyyntö (Kantelu P 5000/95) tulee alkuvuodesta 1996 Suomen viranomaisille osoitteeseen Arvoisa Herra Pysyvä Edustaja Antti Satuli Bryssel. Selvityspyynnössä todetaan: ”Komissio on saanut seuraavia tietoja: Vuotosalueella on poikkeuksellisen rikas ja monimuotoinen eläin- ja kasvikunta verrattuna muihin Pohjois-Suomen alueisiin. Vuotoksen alueen suot eroavat pohjoisemmista soista korkeamman ravinnepitoisuuden ja eteläisemmän kasvillisuuden ja eläinlajiston johdosta. Erityisesti eteläja länsiosissa Lappia laajoja suoalueita on ojitettu tai ne ovat jääneet tekoaltaiden alle. Koska tämän lisäksi Lapin etelä- ja pohjoisosat sekä itä- ja länsiosat eroavat toisistaan perustavanlaatuisesti, on mahdotonta löytää vastaavanlaisia Vuotos-aluetta korvaavia elinympäristöjä.” Kantelun ja EU-komission väitteet ovat hämmästyttäviä, koska mitään vertailukelpoista tietoa Keski-Lapin tai koko Lapin soiden linnustojen laji- ja parimääristä ei Brysselissä sen enempää kuin Helsingissäkään ole ollut käytettävissä. Kokonaapa ja Jänkäläisen aapa ovat silti voineet Brysselissä vaikuttaa ihan aidosti ”maailmanlaajuisesti ainutlaatuiselta lintuparatiisilta”, koska selvityspyynnössä annetaan ymmärtää, että näillä kahdella pienellä suoalueella; Kokonaapa ja Jänkäläisen aapa, pesii peräti 125 lintulajia, joiden parimäärä on 53.000 paria. Kantelussa todetaan, että alueella, mihin allasta suunnitellaan pesii 53.000 lintuparia 125 lajista. Kaksikymmentäkaksi näistä lajeista kuuluu lintudirektiivin liitteessä mainittuihin suojeltaviin lajeihin. Hautala ei kuitenkaan kerro, poikkeaako allasalueen lintulaji- ja parimäärät mitenkään ympäristön soiden ja laajemmin- 33 Kirjeessä kiinnitetään Suomen viranomaisten huomiota siihen, että direktiiveissä mainittuja luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä suojeleva kansallinen esitys tulee laatia luontodirektiivin liitteessä III tarkoitettujen perusteiden mukaisesti. Liitteen III menetelmä koskee myös lintualueiden valintaa.Tämän johdosta komissio pyytää Suomen viranomaisia vastaamaan kantelijan väitteisiin sekä toimittamaan seuraavat tiedot: 1. missä päätöksentekovaiheessa hanke on tällä hetkellä; 2. viimeaikaiset aluekohtaiset lintukantoja koskevat tiedot sekä niitä havainnollistavat kartat, jotka koskevat direktiivin 79/409/ETY liitteessä mainittuja lajeja sekä säännöllisesti esiintyviä muuttavia lajeja; 3. näiden tietojen pohjalta arviointia siitä, onko Vuotos-alueella sellaisia direktiivin 79/409/ETY 4 artiklan mukaisia alueita, joista tulisi muodostaa, kokonaan tai osittain, erityisiä suojelualueita; 4. viimeaikaiset, aluekohtaiset tiedot niitä havainnollistavine karttoineen direktiivin 92/43/ETY liitteen I mukaisista elinympäristöistä sekä liitteen II mukaisista eläin- ja kasvilajeista sekä; laadittiinko direktiivin 92/43/ ETY 4 (1) artiklan mukaiset kansalliset luettelot direktiivin liitteessä III tarkoitettujen perusteiden mukaisesti? Mikäli näitä perusteita sovellettiin, mihin lopputulokseen päädyttiin? Mikäli näitä perusteita ei sovellettu, mistä tämä johtui, ottaen huomioon viimeaikaiset tiedot alueen ekologisesta arvosta? Tämän lisäksi komissio pyytää Suomen ympäristöviranomaisia arvioimaan Vuotos-hankkeen ympäristövaikutuksia alueen luonnonsuojeluarvoihin nähden. Komissio pyytää vastaamaan tähän kirjeeseen kahden kuukauden kuluessa. Ympäristöministeriö vastaa EU-ympäristöpääosastolle Ympäristöministeriön vastauksessa EU-komissiolle 26.6.1996 kerrotaan Kemijoen voimalaitos- ja allasrakentamisen historiaa, Suomen hallituksen aiemmat päätökset Vuotos-hankkeesta sekä vesirakentamiseen liittyvää lupamenettely ja vesilain säädöksien antamat mahdollisuudet kieltää rakennushanke. Kantelijan esittämiin alueen linnustoa koskeviin väitteisiin vastaus on hyvin lyhyt ja pyöreä. Tiedot kuitataan toteamalla, että ”kantelun tiedot ovat oikeita ja, että lintudirektiivin liitteen 1. lajeja alueella esiintyy 22 ja Euroopan komission kirjeessä mainitut lajit esiintyvät alueella”. Komission kirjeen maininnasta, että allasalueella pesii 53.000 paria, jotka edustavat peräti 125 lajia ei vastauksessa mainita mitään. Ympäristöministeriö kuittaa Vuotos-alueen lintulajien määrää koskevan selvän liioittelun ja harhaanjohtamisen vaikenemalla. Liitteen III soveltamista alueiden valinnassa ei vastauksessa kommentoida, ja viimeaikaisia aluekohtaisia lintukantoja koskevaan kysymykseen ympäristöministeriön vastauksessa todetaan, että lintudirektiivissä mainituista ja alueella esiintyvästä 22 lajista kolme on uhanalaista: ■ kuikka, alueella 2 paria, jotka ovat Suomen kannasta alle 1 % ■ ampuhaukka, alueella 11 paria, jotka ovat Suomen kannasta alle 1 % ■ muuttohaukka, alueella 4 paria. jotka ovat Suomen kannasta 3-4 % Ympäristöministeriö kuitenkin toteaa vastauksesaan, että lintudirektiivin 4 artiklan edellyttämää kokonaistarkastelua lukumäärältään ja kooltaan sopivien alueiden osoittamiseksi ei Suomessa ole vielä saatettu loppuun. Koska koko maata koskeva arvokkaiden lintualueiden tarkastelu on kesken, eikä näiden alueiden asemaa suhteessa muihin koko maan ja Keski-Lapin suojeltaviin alueisiin nähden voida varmuudella määritellä. EU-komission ympäristöpääosasto pyysi vielä 15.10.1996 lisätietoja Suomen Natura-2000 ohjelman valmistelusta ja samalla kiirehti Suomen Natura-2000 ohjelman valmistelua. Lisätietoihin ja kiirehtimiseen antamassa vastauksessaan 5.12.1996 ympäristöministeriö totesi, että Suomen hallituksen esitys luonnonsuojelulain uudistamisesta siten, että siinä on mukana Natura-ohjelman valmistelu, on hyväksytty eduskunnassa 3.12.1996 ja se tulee voimaan 1.1.1997, jonka jälkeen vasta kansallisen luettelon valmistaminen suojeltavista alueista maanomistajien kuulemisineen on mahdollista. Näin ollen valtioneuvostolle on mahdollista tehdä esitys Suomen kansallisesta suojelualueiden luettelosta vasta keväällä 1997. 34 Ympäristöministeriö totesi lisäksi, että arvio Vuotos-alueen sisällyttämisestä Natura -2000 ohjelmaan oli mukana kauppa- ja teollisuusministeriön asettaman työryhmän muistiossa, jossa todettiin, että Vuotos-hanke ei aiheuta kohtalokasta vähenemistä minkään kasvi- tai eläinlajin esiintymiselle Suomessa. Samalla ympäristöministeriö painottaa vastauskirjeessään, että kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmän muistioon liittyy ympäristöministeriön eriävä mielipide. Muuttohaukka Vuoden 1998 jälkeen muuttohaukkakannan kehitys on ollut erittäin hyvä. Koko Suomessa 1970-luvulla muuttohaukkapareja oli vain n. 30, mutta vuonna 1998 jo 100 kpl ja nyt viimeisimmän arvion mukaan vuonna 2010 parimääräksi saatiin 250 paria. Muuttohaukkakannan kehitys on voimakkaasti kasvava. Aiemmin muuttohaukka oli ”erittäin uhanalainen” , mutta uusimman arvioinnin eli vuoden 2010-arvion mukaan enää vain ”vaarantunut”. (www.ymparisto.fi/uhanalaiset) Natura-ohjelmaan liittämistä ja rakennuslupaa valmistellaan samanaikaisesti Pääministeri Paavo Lipposen ensimmäinen hallitus valmisteli Suomen Natura-2000 ohjelmaa kovan ristipaineen alla. Vuotos-hankkeen vastustamisesta oli ehtinyt muodostua luonnonsuojelun tunnus ja ”vuotoksenvastustaja ”sanasta synonyymi sanalle luonnonsuojelija. Helsingin Sanomien tilaaman mielipidekyselyn tulos osoitti, että hankkeen vastustus oli kaikkein suurinta Ahvenanmaalla, missä se oli yli 90 % ja toiseksi suurinta Uudellamaalla. Mittaus oli tehty maakunnittain ja niinpä vastustus heikkeni pohjoista kohti ja Lapissa selkeä enemmistö haastatelluista oli rakentamisen kannalla. Vuotos-hankkeen rakennuslupahakemus eteni Pohjois-Suomen vesioikeudessa omaa tahtiaan vesioikeuden lupamenettelyn mukaisesti. Ympäristöministeriö valmisteli pitkään ja nyt hitaasti esitystä Suomen Natura-ohjelmaksi. Pääministeri Paavo Lipposen toinen hallitus jatkoi Natura-ohjelman valmistelua sekavissa tunnelmissa. Hallituksen sisäistä tilannetta kuvannee se, että Valtioneu- voston EU-komissiolle 7.11.2000 lähettämässä arviossa Kemihaaran luontoarvoista ja alueen liitämismahdollisuudesta Natura-2000 ohjelmaan jätetään Lipposen ensimmäisen hallituksen laaja-alaisen Vuotos-työryhmän arvio vaille mitään huomiota, vaikka tämä hyvin laajapohjainen KTM:n asettama työryhmä selkeästi totesi, että ”Vuotoksen altaan rakentaminen ei ratkaisevalla tavalla heikennä allasalueella esiintyvien uhanalaisten elinympäristöjen ja niistä riippuvaisten uhanalaisten eliölajien suojelun tasoa ….. ja altaan rakentamiselle luvan myöntäminen ja hankkeen toteuttaminen eivät vaaranna direktiivien tavoitteita ja niiden toteuttamista”. Tämän EU-komissiolle lähetetyn ja hieman oudon sisältöisen kirjeen allekirjoittaja olisi pitänyt olla ulkoministeri Erkki Tuomioja. Kirjeen allekirjoittaja oli kuitenkin pääministeri Paavo Lipponen. Rakennuslupa myönnetään ja kumotaan Toimitusmiehet olivat 1996 esittäneet yksimielisesti rakennusluvan myöntämistä Vuotos-hankkeelle. PohjoisSuomen vesioikeus antoi toimitusmiesten valmisteluun ja hankkeen hyötyjen ja haittojen vertailuun perustuen 29.2.2000 Kemijoki Oy:lle Vuotoksen tekojärven ja voimalaitoksen rakentamisluvan hakemukseen liitetyn suunnitelman mukaisesti ja päätökseen liitettyjä ehtoja noudattaen. Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksestä valitettiin Vaasan hallinto-oikeuteen. Vaasan hallinto-oikeus kumosi Pohjois-Suomen vesioikeuden päätöksen 15.1.2001 perustellen päätöstään yhteiskunnallisten arvojen muuttumisella. Vaasan hallinto-oikeuden päätös sai ristiriitaisen vastaanoton. Professori OTT Aulis Aarnio otti kantaa päätökseen 9.8.2001 antamassaan lausunnossa, jossa hän totesi mm, että ”Vaikeasti ratkaistavissa oleva mutta syvälle demokraattisen järjestelmän perusteisiin käyvä kysymys on, missä laajuudessa tuomioistuimella itsellään on valta tehdä arvovalintoja. Vaikeus johtuu Suomessa niin kuin monissa muissa Euroopan maissa omaksutusta valtiovallan kolmijako-opista. Sen mukaan lainsäädäntövalta, tuomio- ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Tuomioistuimen tehtävä on ratkaista yksittäisiä oikeusriitoja (tai rikoksia), ei antaa yleisiä normeja. . . . Yhteis- 35 kunnallisesti vaaralliseksi muodostuu sellainen kehitys, luvan toimivallan ja ottanut kantaa sellaisiin perustaviin jossa tuomioistuimille siirtyy valtaa määrittää myös yhteiskunnallisiin arvo- ja ideologiavalintoihin, jotka yhteiskunnan kannalta perustavanlaatuiset arvot”. eivät perustuslain ja toimivaltasäännösten mukaan kuulu lainkäyttöelimen ratkaistaviin. Tässä katsannossa VaaLausuntonsa yhteenvedossaan prof. Aarnio totesi san hallinto-oikeuden ratkaisu on oikeusjärjestyksemme vielä’, että perusteiden vastainen. Yleistyessään hallinto-oikeuden edustama käytäntö on omiaan vaarantamaan ne perusteet, ” Vaasan hallinto-oikeus on vesilain 2 luvun 5 joille suomalainen oikeusvaltio viime kädessä rakentuu.” §:ää soveltaessaan ylittänyt sille tuomioistuimena kuu- Kuva 18. Ounaskoski Jätkänkyntilän alapuolelta katsottuna ennen Kemijoen voimalaitosrakentamista. Kemijoen vesistö on ollut luonnontilaisena poikkeuksellisen vähäjärvinen ja kesällä vähävetinen. (Kuva: Kemijoki Oy/arkisto) Kuva 19. Ounaskoski Valajaskosken rakentamisen ja irtouiton päättymisen jälkeen Jätkänkynttilän alapuolelta ja uimarannan puolelta nähtynä. Irtouitto päättyi Kemijoella 1991. (Kuva: Kemijoki Oy/arkisto) 36 Pelkosenniemen Natura-2000 ohjelman suoalueet Kuva 20. Pelkosenniemen Natura 2000-ohjelman suoalueet Kemihaaran suot-alueen eli Kokonaavan ( 3) ja Jänkäläisen aavan ( 4 ) lintututkimuksia on tehty useita. Prof. Paavo Ruuhijärvi 1970-luvulla, Oulun yliopiston biologian laitos 1990-luvulla, prof. Esa Huhta ja Lasse J. Laine vuonna 2002 ja Lapin yliopisto,Arktinen keskus , Jokimäki & Kaisanlahti-Jokimäki, 2004. Tehtyjen selvitysten perusteella Kokonaapa37 suoalueita paremmaksi tai ainutlaatuiseksi lintualueeksi Jänkäläisen aapa ei poikkea millään erityisellä tavalla muita Pelkosenniemen alueella. (Kuva: Lapin liitto/arkisto) Pelkosenniemen suot ja Natura 2000- ohjelman valmistelu Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen suo Kemihaaran ensimmäisen allassuunnitelman valmistelun aikana 1970-luvulla alueen soiden luontoarvoja koskevat tieteelliset tutkimukset käynnisti professori Rauno Ruuhijärvi. Hän toimi pitkään myös Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajana. Professori Ruuhijärven tutkimusten tuloksena todettiin, että Pelkosenniemi–Savukoski tien pohjoispuolella sijaitsevat suuret lettosuoalueet ovat luonnontilaisuutensa, lettojensa ja linnuston lajirikkautensa vuoksi arvokas suoalueiden kokonaisuus. Nämä ns. Luiron suot, Sokanaapa, Sakkalaaapa, Kairanaapa ja Lämsänaapa nimettiin jo tuolloin eurooppalaiseen arvokkaiden kosteikkojen verkostoon. Sitä vastoin Pelkosenniemi- Savukoski tien eteläpuoleiset suot, Jänkäläisen aapa ja Kokonaapa, joista käytetään nyt nimeä Kemihaaran suot-alue, eivät olleet Ruuhijärven selvitysten mukaan yhtä arvokkaita. Edellä todetut ns. Luiron suot olivat jäämässä suuren allassuunnitelman alle. Suunnitelma kuitenkin kaatui. Uusi pienempi allassuunnitelma, Vuotos, käynnisti uudelleen alueen luontoselvitykset. Nyt selvityksistä vastasi Oulun yliopiston biologian laitoksen tutkijaryhmä Jorma Pessa,Toni Eskelin, Arvo Ohtonen ja Jouko Siira. Nämä selvitykset tehtiin aikana, jolloin jo sähköinen tiedonsiirto oli tullut tukijapiirien käyttöön, niinpä lintukartoituksen tulokset levisivät nopeasti alan harrastajille Suomessa ja ehkä laajemminkin maailmalle. Ainutlaatuista näissä selvityksissä oli varmuudella se, että vastaavalla tarkkuudella ja perusteellisuudella tehtyjä linnustoselvityksiä ei siihen mennessä ollut miltään muulta samalla leveysasteella sijaitsevalta pohjoiselta suoalueelta Suomesta. Näin Kokonaavasta ja Jänkäläisen aavasta tuli tutkijoille ja alan harrastajille ainutlaatuinen pohjoinen suoalue, joista poliitikot myöhemmin tekivät omien tavoitteidensa ajamista varten ”maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen” suoalueen. Vaasan hallinto-oikeus ja tuomioistuimen tehtävä Kuten edellä on todettu Vaasan hallinto-oikeus kumosi Pohjois-Suomen vesioikeuden rakentamisluvan ilman hyötyjen ja haittojen vertailua vesilain 2 luvun 5 §:n perusteella. Tähän pykälään on kirjoitettu ehdottomat luvan hylkäämisperusteet. Lupaa ei saa myöntää, jos rakentaminen vaarantaa yleistä terveydentilaa , aiheuttaa huomattavia ja laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonolosuhteissa taikka suuresti huonontaa paikkakunnan asutus- ja elinkeino-oloja. Hallinto-oikeuden ratkaisuun liittyy erikoisuuksia. Vesilakia oli viimeksi uudistettu ja tarkistettu 1987 mm ehdottomien luvan epäämispykälien osalta. Tällöin lainsäätäjä eli eduskunta oli todennut nimenomaan, että ehdottomia luvan myöntämisen esteitä ei tiukenneta. Lainsäätäjä katsoi tarkistuksen yhteydessä lisäksi, että Lokan ja Porttipahdan rakentamispäätökset olisi voitu antaa uudistetun vesilain eli vuoden 1987 lain mukaan ilman erillislain säätämistäkin. Vaasan hallinto-oikeus teki kuitenkin oman tulkintansa lain soveltamisesta. Hallinto-oikeus perusteli ratkaisuaan yhteiskunnallisten arvojen muutoksella, vaikka eduskunnan edellä todetuista arvioista ei ollut kulunut vielä edes 15 vuotta. Vaasan hallinto-oikeuden päätös hämmästytti asiantuntijoita. Mikä on tuomioistuimen tehtävä ja rooli? Tuleeko tuomioistuimen tehdä ratkaisunsa säädetyn lain ja sen valmistelussa käytettyjen perustelujen mukaan vai yhteiskunnallisten arvojen muutoksien perusteella? Natura-politikointi, Korkein hallintooikeus ja Vuotoksen rakennuslupa-asia Luonnonsuojelujärjestöt ja eräät yksityiset henkilöt olivat valittaneet KHO:lle valtioneuvoston Naturapäätöksestä. Samoin eräät Lapin kunnat olivat tyytymättömiä valtioneuvoston Natura-päätökseen. Lapin liitto valmisteli kuntien valituksiin liittyviä selvityksiä ja seurasi asioiden valmistelua KHO:ssa. Myös Kemijoki Oy valitti Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen Näin Suomen Natura 2000-ohjelman valitusten käsittely ja Vuotoksen rakennuslupa-asia olivat peräjälkeen ja miltei yhtä aikaa Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Tuomioistuin käytännön mukaan sama valmistelija ei voi olla ”samassa” asiassa useampaa kertaa ratkaisijana. Vuotokseen liittyvien asioiden paljous sekä asioiden käsittelyn samanaikaisuus on voinut vaikuttaa niin, että kaikkein viimeksi taloon tulleet ja ehkä vähi- 38 ten tuomioistuinkokemustakin omanneet ovat joutuneet ratkaisijan paikalle. .Pitkään jatkuneen valmistelun jälkeen valtioneuvosto oli saanut vihdoin tehtyä ympäristöministeriön esittelystä 20.8.1998 päätöksensä Suomen Natura 2000-ohjelmasta. Ympäristöministeriön valmistelemaan esitykseen Suomen Natura 2000-ohjelmaksi ei sisältynyt Kemihaaran suot-alue, kuten ei monia muitakaan alueita, jotka jossakin valmistelun vaiheessa olisivat voineet olla esillä tai olivat olleet esillä. Valtioneuvoston päätös oli kaiken lisäksi yksimielinen. Valtioneuvosto ei äänestänyt, eikä poistanut Kemihaaran suot-aluetta Suomen Natura 2000-ohjelmasta eli valtioneuvosto ei tehnyt mitään päätöstä Kemihaaran suot-alueesta sen paremmin kuin monista muistakaan suoalueista, joita se ei ehdottanut sisällytettäväksi Suomen Natura 2000-ohjelmaan. Edellä sanotusta huolimatta Korkein hallinto-oikeus katsoi 14.6.2000 olevansa oikeutettu kumoamaan Suomen luonnonsuojeluliiton ja BirdLife Suomen ( lintuharrastajien järjestö) valitusten johdosta valtioneuvoston päätöksen, koska Kemihaaran suot-alue ei ollut mukana Suomen Natura-ohjelmassa. KHO:n ratkaisussa ei painanut mitään se, että Lapin ympäristökeskus, sen enempää kuin ympäristöministeriökään, ei ollut esittänyt Kemihaaran suot-aluetta Suomen Natura-ohjelmaan, eikä se näin ollen ollut mukana myöskään valtioneuvoston päätöksessä. Kumosiko tuomioistuin valtioneuvoston päätöksenä sellaisen päätöksen, jota se ei ollut koskaan tehnytkään? Euroopan Unionin parlamentin ja neuvoston luontodirektiivillä ja Suomen lainsäädännöllä Natura 2000-ohjelman kohteiden valinta on annettu poliittista valtaa käyttävälle kansalliselle elimelle, valtioneuvostolle, ei kansalliselle tuomioistuimelle. Korkeimman hallintooikeuden tehtävä on tutkia, että valtioneuvoston päätös on syntynyt Suomen lainsäädännön, EU:n direktiivien ja Euroopan Yhteisön tuomioistuimen vakiintuneen käytännön mukaisesti. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle ei sen sijaan ole annettu toimivaltaa tutkia valtioneuvoston päätöksen tarkoituksenmukaisuutta. Ympäristöjärjestöiltä saamiensa viestien perusteella tuomioistuin on tässä tapauksessa astunut kohteiden valitsijan rooliin. Kyse on mitä ilmeisemmin tilanteesta, jossa tuomioistuin on ylittänyt toimivaltansa ja ryhtynyt samalla käyttämään poliittista valtaa yli valtioneuvoston. On yllättävää, että Korkeimman hallinto-oikeuden päätös ei ole herättä- nyt oikeusoppineiden keskuudessa ainakaan toistaiseksi mitään laajempaa kritiikkiä. Ennen rakennuslupapäätöstään KHO teki tutustumismatkan Vuotos-alueelle, jonka aikana se kuuli altaan rakennuslupa-asian osapuolia. Lapin liitto ei päässyt tapaamaan matkan aikana KHO:n jäseniä liiton toivomuksista huolimatta, vaikka liitto oli ollut kuntien edustajana toimiva osapuoli niin Natura- kuin Vuotoksen rakentamisasiassakin. KHO ratkaisi rakennuslupa-asian 18.12.2002 pysyttäen Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisun voimassa poiketen kuitenkin perusteluissaan Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä. KHO ei perustellut ratkaisuaan yhteiskunnallisten arvojen muutoksella niin kuin Vaasan hallinto-oikeus, vaan valmisteli päätökselleen omat perustelunsa. KHO ei ollut rakennuslupaa koskevassa ratkaisussaan yksimielinen. KHO:n ympäristöasioiden asiantuntijajäsen olisi kumonnut Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen. KHO äänesti ratkaisusta. Ympäristöasiantuntija hävisi äänestyksen 6 -1. Hän jätti päätökseen eriävän mielipiteensä. Näin Vuotoksen rakennuslupa-asia oli käsitelty kolmessa eri oikeusasteessa ja tehty kolme eri ratkaisua. Ympäristöministeriö – kaksikasvoinen Janus Lapin liiton mielestä Kokonaavan ja Jänkäläisen aavan linnustollista arvoa ja muitakin luontoarvoja oli Heidi Hautalan kantelussa EU:lle suuresti liioiteltu ja liioittelua oli ympäristöministeriön ja luontojärjestöjen taholta tuettu. Niinpä liitto esitti KHO:n Natura-ohjelmaa koskevan palautuspäätöksen jälkeen vielä uuden erityisselvityksen tekemistä, jossa verrataan Kokonaavan ja Jänkäläisen aavan linnustollista arvoa ympäristön soiden linnustolliseen arvoon. Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Sirkka Hautojärvi piti myös Kemihaaran suot-alueen linnuston ja sen ympäristön soita koskevan vertailevan selvityksen tekoa perusteltuna ja nimesi tutkimuksen ohjausryhmään ympäristöministeriön edustajan. Selvityksen toteuttamisesta vastasivat prof. Esa Huhta Turun yliopistosta ja ornitologi FM Lasse J. Laine. Selvitys valmistui elokuussa 2002 ja osoitti, että Kokonaapa ja Jänkäläisen aapa eivät olleet millään lailla linnustollisesti erilaisia ympäristön suoalueisiin nähden, puhumattakaan, että ne olisivat peräti ”maailmanlaajui- 39 sesti ainutlaatuisia”, kuten Suomen luonnonsuojeluliitto oli väittänyt. Näiden soiden linnustollinen arvo ei poikennut ympäristön soiden linnustollisesta arvosta. Tutkimustulosten johdosta kansliapäällikkö Hautojärvi esitti, että ”annetaan nyt Kokonaavan ja Jänkäläisen aavan mennä Natura 2000-ohjelmaan ja alue voidaan vaihtaa myöhemmin tarvittaessa Kilpiaapaan”. Kansliapäällikkö tunsi “väkensä” ja heidän asenteet ja yhteydet Brysseliin EU-komission pääosastolle. Niinpä hän pitikin helpompana saada Vuotos-alue pois Naturaohjelmasta, siten että se vaihdetaan myöhemmin, jos yhteiskunnallisesti merkittävät syyt vaativat, Kilpiaapaan. Kansliapäällikkö kertoi esimerkkejä muista EU-maista, joissa merkittävästä yhteiskunnallisesta syystä Naturaalueita oli vaihdettu toisiin alueisiin. Lapin liitto piti kuitenkin kansliapäällikön esittämää mallia liian monivaiheisena, ja päätti jatkaa toimintaansa Jänkäläisen aavan ja Kokonaavan Natura-ohjelmaan liittämistä vastaan. Suomen tulkinta Natura-alueiden valintamenetelmästä Kuten edellä on jo todettu Natura-alueiden valinta tapahtuu vaiheittain niin, että ensin inventoidaan, arvioidaan ja luokitellaan suojeltavaa luontotyyppiä olevat alueet koko maan alueelta, ja toisessa vaiheessa valitaan alueet, jotka ehdotetaan otettavaksi Natura-ohjelmaan. EU-luontodirektiivi ja Ey-tuomioistuimen vakiintunut käytäntö edellyttävät Natura-ohjelman kansallisen vaiheen valmistelulta kaikkia jäsenmaita sitovaa ja yhtäläistä suojelualueiden valintamenetelmää, jolla varmistetaan eri luontotyyppien ja lajien suhteellisen suojelun tason säilyttäminen tai palauttaminen Euroopan Unionin alueella. Menetelmän toteuttamisessa edellytetään tieteellistä lähestymistapaa ja kohteita on otettava mukaan edustavasti koko maan alueelta. Edellä sanotusta huolimatta Suomen ympäristöministeriö otti käyttöönsä oman ”tieteellisen menetelmän”, jossa valinnan perusteeksi riittää, että suojeltavaa luontotyyppiä tai lajeja oli ”tieteellisesti” todettu esiintyvän jollakin alueella. Tämä on EY-tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön vastainen menetelmä, joka mahdollistaa mielivaltaiset ratkaisut Natura-alueiden valinnassa. EYtuomioistuimen päätösten mukaan valintaperusteeksi ei riitä se, että alueella esiintyy suojeltavaa luontotyyppiä tai lajeja. Toisaalta kaikkia niitä alueita, joilla esiintyy suojeltavaa luototyyppiä tai lajeja ei tarvitse esittää Natura-alueeksi. Kuva 21. Vuotoksen vastustajat ovat järjestäneet vuosittain Keminsaarten niittotalkoot. Niittotalkoot voivat jatkua. Saaret jäävät monitoimialtaan ulkopuolella. Juhannuskuva vuodelta 1991. (Kuva: LK/arkisto 40 Sitä vastoin ehdoton vaatimus on, että kaikki alueet, joilla esiintyy suojeltavaa luontotyyppiä tai lajeja on arvioitava ja luokiteltava sekä asetettava paremmuusjärjestykseen. Näin syntyy tyhjentävä ”työluettelo” koko maan alueista. Tyhjentävä-sana on EU-kieltä ja tarkoittaa ”kaikki alueet sisältävä”. Työluettelon lisäksi on selvitettävä kunkin luontotyypin ja lajin suojelun taso ja senhetkinen tilanne. Lopuksi näiden selvitysten perusteella valitaan ”työluettelosta” ne alueet, jotka merkittävästi edistävät ja varmistavat suojeltavan luontotyypin tai lajin suotuisan suojelun tason säilyttämistä ja esitetään Natura 2000-alueiksi. Loput tyhjentävän työluettelon alueista jäävät reservialueiksi sen varalta, että kansallisesti merkittävästä syystä tai luonnon muutosten johdosta jonkin Natura-alueen käyttöä joudutaan muuttamaan ja ottamaan tilalle korvaava alue. Jos tyhjentävät työluettelot olisi tehty direktiivin edellyttämällä tavalla ja toimitettu asianmukaisesti myös EU-komissiolle, Natura-alueiden käytön muuttuminen ei olisi ongelmallista. Alueen käytön tai luonnon olosuhteiden muuttumisen johdosta otettaisiin seuraavaksi paras alue tai parhaat alueet ja näin suotuisan suojelun taso säilyisi ennallaan. Suomen Natura-alueiden valintaan liittyvän salailun johdosta on epäselvää, onko tyhjentäviä luetteloita Suomesta koskaan tehtykään, ja mitä asiakirjoja Suomesta on lähetetty EU-komissiolle? Kun Korkein hallinto-oikeus antoi siunauksensa ympäristöministeriön virheelliselle tulkinnalle Natura-alueiden valinnassa, niin samalla siitä tuli vakiintuneesta EY-oikeuskäytännöstä poikkeava Suomen oma Natura-alueiden valintamenetelmä. Menetelmät direktiivien mukaisten suojelutavoitteiden saavuttamiseksi on vahvistettu luontodirektiivin osalta EY-tuomioistuimen päätöksillä C-371/98 ja C-67/99, C-71/99, C-220/99 ja C-117/03. Kemihaaran tapaus osoittaa konkreettisesti, millaiseen poliittiseen peliin EU-direktiiveistä ja EY-tuomioistuimen päätöksistä poikkeava käytäntö voi johtaa ja on jo johtanut Suomessa. EU-komission järjestämä arviointiseminaari Kolilla 2003 minaarien tehtävänä on arvioida jäsenvaltion ehdotuksen edustavuus ja riittävyys ja korkealaatuisuus, jotta kunkin luontotyypin ja lajien suotuisan suojelun taso voidaan varmistaa koko sillä EU:n alueella, jolla niitä esiintyy. EU-komission ympäristöpääosasto järjesti direktiivin edellyttämän Suomen Natura-ohjelman arviointiseminaarin maaliskuussa 2003 Kolilla. Seminaarin tehtävänä oli valmistella johtopäätökset EU-komissiolle Suomen ehdottamien alueiden riittävyydestä EU:n luontodirektiivin tavoitteiden saavuttamiseksi.Lintualueiden osalta ei ole erillistä tieteellistä arviointia. Jäsenvaltio vain ilmoittaa ne alueet ohjelmaan, joita se pitää linnustollisesti arvokkaina ilman EU-komission järjestämää arviointia. Tämän Kolilla maaliskuussa 2003 kokoontuneen tieteellisen arviointiseminaarin päätöksinä Suomen Natura 2000 ohjelmasta todettiin Lapin aluetta ja Pohjois-Suomea koskien vain kaksi huomautusta: ■ Lisää alueita tarvitaan ( IN MOD GEO) jokihelmisimpukkavesien suojeluun Lounais-Lapista ( SW Lappland). Muita Lappiin suunnattuja lisäysesityksiä ei tullut (kirjoittajan huomautus) ■ Pohjoisesta (North) esitetään lisättäväksi lettoja. Pohjoinen on käsitettävä Pohjois-Suomeksi, ei siis Lapiksi, (kirjoittajan huomautus) Pian Kolilla pidetyn seminaarin jälkeen tulikin Suomen Natura-ohjelmaan lisää lettoja. Pohjois-Pohjanmaalta Kuusamon suunnalta tuli aivan uusi lettosuo; TeerisuoHanhiharju (FI 1101602) pinta-ala 463 hehtaaria. Alueen tietokantakortissa todetaan: alueen aapasuokokonaisuus on luonnontilainen ja lettoja on laajalti etenkin Hanhiharjua reunustavilla alueilla. Lapista tuli lisää uusia lettoja vähän myöhemmin, kun Pyhä-Luosto kansallispuistoon kuuluvat letot liitettiin Suomen Natura-ohjelmaan. Kolin arviointiseminaarin ja edellä mainittujen uusien lettosoiden Natura-alueisiin liittämisen jälkeen, Jänkäläisen aavan ja Kokonaavan liittämisellä Naturaohjelmaan ei ollut enää mitään EU-luontodirektiiviin toteuttamiseen liittyvää asiallista perustetta. Kokonaapa ja Jänkäläisen aapa eli Kemihaaran suot-alue lisättiin Suomen Natura 2000-ohjelmaan vuonna 2004 pääministeri Matti Vanhasen hallituksen aikana puhtaasti puoluepoliittisista syistä. Jäsenvaltioiden esitykset Natura 2000-ohjelmaan ehdotettavista alueista tutkitaan tieteellisissä seminaareissa, jotka komissio kutsuu koolle. Näiden asiantuntijase- 41 Suomen Natura 2000-ohjelma ■ ■ ■ ■ ■ Koko ohjelma milj. 4,8 milj. ha Lapin Natura-alueet 2,97 Milj. ha Suomen pinta-alasta Natura-ohjelmassa 12,3 % Lapissa koko Suomen Natura-ohjelmasta 60% Lapin pinta-alasta Natura-ohjelmassa yli 30% Ympäristöministeriö rahoitti Vapaa Vuotos-liikkeen toimintaa Rekisteröimätön Vapaa Vuotos-liike haki 100.000 markan avustusta 25.11.1995 ympäristöministeriöltä Vuotos-hankkeen etenemisen estämiseksi. Kirjeestä päätellen kansalaisliikettä oli ideoitu ministeriössä, koskapa ympäristöministeriölle osoittamassaan kirjeessään Helena Tiihonen toteaa, että ” yleisen edun valvontaa varten perustetun ympäristöministeriön työryhmän virkamiehet voinevat valottaa kansalaisliikkeen merkitystä Vuotoshankkeen etenemisen estämisessä ja alueen luontoarvojen tuhoamisen estämisessä.” Ympäristöministeriö avusti taloudellisesti Vapaa Vuotos-liikettä vuosina 1996 – 2002 seuraavasti: 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 Yhteensä 3.363,70 euroa 5.045,64 euroa 5.045,64 euroa 5.045,64 euroa 10.091,28 euroa 10.091,28 euroa 13.000 euroa 51.683,22 euroa Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia koskevaksi yleismääräykseksi (490/1965) edellyttää, että avustettavan järjestön varojen käytössä noudatetaan rekisteröidyn yhdistyksen varojen käytön valvontaa. Yhdistyksellä tulee olla sääntöjen mukaisesti hyväksytty toimintasuunnitelma ja toimintakertomus ja yhdistyksen toiminnan ja tilit tulee tarkastaa sääntöjen mukaisesti vuosikokouksessa valitut tilintarkastajat. Mitään näistä ehdoista ei Vapaa Vuotos-liike täyttänyt. Ennen vuotta 2002 avustusten käytön valvonta tapahtui vain jälkikäteen toimitettujen selvitysten perusteella. Vuonna 2001 astui voimaan uusi valtionavustuslaki. Vasta tämän jälkeen ja ennen vuoden 2002 avustuspäätöksen tekemistä ministeriö lähetti liikkeen puolesta toimineelle Helena Tiihoselle kirjeen, jossa todettiin, että ”vuoden 2002 avustusta ei voida asettaa liikkeen käytettäväksi ennen kuin Vapaa Vuotos toimittaa ministeriölle vuoden 2001 avustuspäätöksessä edellytetyn kyseisen vuoden toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon sekä vuoden 2002 toimintasuunnitelman ja talousarvion”. Pyynnöstä huolimatta Vapaa Vuotos ei toimittanut mitään edellä mainituista asiakirjoista ympäristöministeriöön. Siitä huolimatta ministeriö myönsi Vapaa Vuotos liikkeelle 13.000 euron avustuksen. Reijo Kuokkanen Sodankylästä kanteli ympäristöministeriön harjoittamasta normaalista poikkeavasta valtionavustusten myöntämiskäytännöstä oikeuskansleri Paavo Nikulalle. Oikeuskansleri Nikula ei nähnyt ympäristöministeriön avustuskäytännössä moitittavaa. Oikeuskansleri totesi ratkaisussaan, että ympäristöministeriö ei ole kaikilta osiltaan ottanut huomioon valtioneuvoston yleismääräyspäätöksen (490/1965) säännöksiä, mutta menettely ei ole ollut sen laatuista, että avustusasioista vastaavat virkamiehet olisivat menetelleet virkavelvollisuutensa vastaisesti. Oikeuskansleri antoi ratkaisunsa tiedoksi ympäristöministeriölle ja kehotti noudattamaan jatkossa paremmin valtionavustuksista annettuja säädöksiä. Valtion talouden tarkastusvirasto vaati takaisin perintää Valtion talouden tarkastusvirasto teki selvityksen ympäristöministeriön avustuskäytännöstä Vapaa Vuotos- liikkeelle. Tarkastusvirasto totesi selvityksessään (Tarkastuskertomus 135/2006), että ympäristöministeriö on laiminlyönyt Vapaa Vuotos-liikkeen valtionavustusten 42 käytön valvonnan. Ministeriö ei valvonut asettamiaan avustuspäätösehtoja. Tarkastusvirasto toteaa, että Vapaa Vuotos-liike rikkoi toistuvasti päätösehtoja laiminlyömällä kirjanpitovelvollisuutensa ja jättämällä päätösehdoissa mainitut asiakirjat toimittamatta. Näin ollen takaisin perinnän edellytykset ovat olemassa vuosina 1996-2001 myönnettyjen valtionavustusten osalta. Tarkastusvirasto katsoo myös, että ympäristöministeriön on harkittava takaisin perintää vuosien 1996-2001 osalta ja tehtävä asiasta kirjallinen päätös. Mikäli takasin perintään ei ryhdytä, on tätä koskevasta päätöksestä käytävä ilmi ne erityiset syyt, joiden perusteella Vapaa Vuotos-liike vapautetaan avustusten palautusvelvollisuudesta. Vuoden 2002 avustuspäätöksestä Valtiontalouden tarkastusvirasto oli tiukkana. Tarkastusvirasto katsoi , että vuoden 2002 avustuksen maksatuksessa oli ylitetty ministeriön päätöksen mukainen avustus, ja tältä osin tarkastusvirasto vaatii, että liikaa maksettu avustus on perittävä korkoineen takaisin Vapaa Vuotos-liikkeeltä ja takaisin perinnästä on tehtävä kirjallinen päätös. Tätä kirjoittaessa kirjoittajalla ei ole tiedossa, onko ympäristöministeriö ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin edes vuoden 2002 avustuksen takaisin perimiseksi. Jos ei ole ryhtynyt, niin nykyisten istuvien kansanedustajien tulisi sopivalla tavalla puuttua asiaan. 43 Tapaus Nikula Ympäristöministeriön hämmästyttävä esitys valtioneuvostolle Vaikka mikään viranomaistaho ei ollut esittänyt Kemihaaran aluetta Natura-ohjelmaan, niin siitä huolimatta Korkein hallinto-oikeus palautti valtioneuvoston yksimielisen Natura-esityksen uuteen käsittelyyn pyytäen valtioneuvostolta lisäselvityksiä sen arvioimiseksi, oliko Kemihaaran alueen poisjättäminen tapahtunut laillisesti. Näin Korkein hallinto-oikeus otti luontodirektiivin ja EY-tuomioistuimen vakiintuneen käytännön vastaisesti Natura-alueiden valitsijan roolin. Satu Hassin johtama ympäristöministeriö ei tehnyt valtioneuvostolle mitään KHO:n pyytämiä lisäselvityksiä. Selvitysten sijasta ministeriö käytti hallituksen vaihdoksesta avautuvaa tilaisuutta hyväksi. Pääministeri Paavo Lipposen toinen hallitus oli käytännössä enää vain toimitusministeriö, kun ympäristöministeri Satu Hassi esitti 9.4.2003 Kemihaaran suot-alueen liittämistä Natura- verkostoon. Anneli Jääteenmäen hallitus aloitti 17.4.2003. Nyt kun ympäristöministeriö oli saanut politiikalleen KHO:n tuen, niin enää ei riittänyt edes Kemihaara. Nyt ympäristöministeriö esitti Kemijoen länsipuolelta aivan uuden ja täysin erillisen, yli kahdenkymmenen kilometrin päässä Kemihaaran suot-alueesta sijaitsevan alueen, Kilpiaavan, liittämistä Kemihaaran suot-alueeseen ja samalla Naturaan. Kilpiaapa sijaitsee kokonaan toisessa kairassa kuin Kemihaaran suot-alue. Kemihaara on Kemijoen ja Pelkosenniemen kirkonkylän itäpuolella ja Kilpiaapa Kemijoen ja Pelkosenniemen kirkonkylän länsipuolella Näin mielivaltaista ministeriön luonnonsuojeluyksikön toimintaa ei voi ymmärtää muutoin, kuin että luonnonsuojeluyksikkö on katsonut olevansa täysin suojatussa tilassa. Ei voi välttyä ajatukselta, että ympäristöministeriön ja Korkeimman hallinto-oikeuden ylin johto sekä oikeuskansleri ovat antaneet ymmärtää, että ne antavat tukensa ministeriön luonnonsuojeluyksikölle liittää kaikki Pelkosenniemen suot Natura-ohjelmaan ja estää näin altaan rakentaminen Kemihaaran alueelle. Muuten näin selkeästi hyvän hallinnon tavoista piittaamaton ja jopa ylimielinen toiminta ei olisi ollut mahdollista. Suomi on pieni maa, ja ylimmät päättäjät pienessä maassa ovat perhetuttuja keskenään. Pienen maan pienistä ympyröistä kertoo mm se seikka, että Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallbergin puoliso Taru Hallberg toimi tuolloin ympäristöministeriön aluehallinnon tulosryhmän päällikkönä tehtävänään Suomen ympäristökeskuksen ja alueellisten ympäristökeskusten hallinto ja ohjaus. Tällä seikalla ei sinänsä välttämättä ole yhteyttä KHO:n ja ympäristöministeriön yhteiseen näkemykseen Natura-alueiden valinnoista. Kuitenkin käytännössä näkemys oli sama. Kuva 22. KHO palautti 14.6.2000 valtioneuvoston päätöksen Suomen Natura 2000-ohjelmasta uuteen käsittelyyn 48 kohdetta. Kemihaaran suot-alueesta KHO pyysi selvityksiä Suomen luonnonsuojeluliiton kantelun johdoista. Liiton mielestä Kemihaaran suot-alue on ”maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen” suo, joka on ehdottomasti suojeltava. Lapin liitto pyysi asiasta Oulun yliopiston biologian laitoksen mielipiteen. Biologian laitos totesi, että ” niin ei voida sanoa, koska vastaavantasoista ja -laajuista selvitystä ei ole tehty miltään muulta suoalueelta Lapista”. (Kuva: Kemijoki Oy/arkisto) 44 Oikeuskansleri pelotteli 15.1. 2004 EYtuomioistuimella valtioneuvostoa Pääministeri Matti Vanhasen hallitus asetti ministerityöryhmän valmistelemaan ja varmistamaan, että ympäristöministeriön uusintaesitys Kemihaara-ratkaisusta menee mahdollisimman kivuttomasti seuraavassa valtioneuvoston käsittelyssä läpi. Ministeriryhmään kuuluivat ministerit Jan-Erik Enestam, Tarja Filatov ja Juha Korkeaoja.Tilanne oli selvä heti työryhmän kokoonpanon perusteella. Enestam oli ympäristöministeri ja koneistonsa kuuliainen myötäilijä. Enestamille riitti, että Ahvenanmaan lettosoita ei oteta edes keskusteluun. Tarja Filatov halusi lehtijuttujen perusteella profiloitua luonnonsuojelijana ja Korkeaojalle Lapin asiat olivat etäiset. Kun ympäristöministeriön esitys Natura-alueiden täydentämisestä tuli pääministeri Matti Vanhasen johtamaan valtioneuvostoon 15.1.2004, oikeuskansleri Paavo Nikula oli valmistellut istuntoa varten pitkän ja sekavan lausunnon. Pääsisältönä muistiossa oli, että jos Kemihaaraa ei liitetä Naturaan, niin KHO palauttaa sen vielä uudelleen takaisin valtioneuvostoon ja ” tällainen ratkaisu sisältää myös riskin oikeudellisiin – mahdollisesti myös taloudellisiin seuraamuksiin johtaviin reaktioihin EY-tuomioistuimen taholta”. Muistio 12.1.2004, liite 3 Oikeuskansleri pelotteli valtioneuvostoa EY-tuomioistuimen puuttumisella asiaan. Mihin oikeuskanslerin aloittama pelottelu perustui, siihen palaamme tarkemmin kappaleessa ”EY-tuomioistuimen päätös 6.3.2003”. Ministeri Hannes Manninen pyysi nyt 15.1.2004 istunnossa asiakirjat haltuunsa ja asia jäi pöydälle. Ministerit sopivat istunnon aikana, että Enestam, Manninen ja Korkeaoja katsovat yhdessä, voidaanko Kemihaara-asiasta löytää ratkaisu ennen seuraavaa valtioneuvoston käsittelyä. Kuva 23. Kemijoki polveilee Kemijärven ja Rovaniemen välillä vaarojen välissä. Joen molemmin puolin on vanhoja kyliä ja asutusta. Suurten vesimassojen pysäyttäminen tälle alueelle ei ole mahdollista. Ainoa sopiva paikka 1000 m3/s virtaaman pysäyttämiseksi löytyy Pelkosenniemen pohjoispuolelta ns. Kemihaaran alueelta. Tällaisen virtaaman kiinniotto Kemihaarassa alentaisi tulvahuippua Rovaniemen kohdalla 1,5 metriä. (Kuva: Tauno Stenroth) 45 Ympäristöministeriön virkamiehiltä ei saatu kuitenkaan mitään asian käsittelyä edistävää aineistoa. Niinpä järjestettiin epävirallinen neuvottelu, jossa ministerit saivat esittää kysymyksiä ympäristöministeriön esittelijälle Heikki Korpelaiselle. Tässä neuvottelussa ministeri Manninen kysyi oikeuskansleri Nikulalta, että onko minkään lain vastaista, jos Kemihaaran suot-alue irrotetaan nyt käsittelyssä olevasta ympäristöminiteriön täydennysesityksestä ja tiettyyn aikaan mennessä selvitetään, vaativatko luonto- ja lintudirektiivit Kemihaaran liittämistä Naturaan tai voidaanko Kemihaara korvata yhtä hyvällä tai paremmalla toisella alueella? Tähän oikeuskansleri Nikula oli vastannut, että ” ei ole lainvastaista ja näin voidaan menetellä”. Tältä pohjalta mentiin seuraavaan valtioneuvoston istuntoon, josta tulikin poikkeuksellisen värikäs. Valtioneuvoston istunto 22.1.2004 ja Naturan täydennyspäätös Valtioneuvoston istunto 22.1.2004 alkoi dramaattisesti. Oikeuskansleri oli saanut tietää ennakkoon, että valtioneuvoston jäsenten matkakiireiden vuoksi Keskustapuolueen ministereillä on enemmistö siinä kokouksessa, jossa oli tarkoitus ottaa uudelleen Natura-täydennys päätettäväksi. Nyt oikeuskansleri ryhtyi ennenkuulumattomaan operaatioon. Hän kirjoitti ja toimitti ministereille valtioneuvoston istuntoa edeltävänä päivänä eriävän mielipiteensä Natura-täydennyspäätökseen siinä tapauksessa, että Kemihaaran suot-alue irrotetaan tarkempaa selvittelyä ja myöhempää päätöstä varten ympäristöministeriön valmistelemasta esityksestä. Oikeuskanslerin ministereille jakamasta eriävästä mielipiteestä tämän tekstin kirjoittaja sai tiedon heti aamulla 22.1.2004. Soitin ministeri Leena Luhtasen (SDP) erityisavustajalle, joka oli juuri menossa ministeriryhmänsä kokoukseen. Hän totesi lyhyesti, että ”asialle ei voi enää mitään, sillä jos oikeuskansleri katsoo, että joku asia on lainvastainen, niin ministerit eivät voi tehdä sellaisesta asiasta päätöstä”. Kun valtioneuvoston istunnossa myöhemmin päivällä alkoi Natura-asian käsittely ministeri Manninen teki edellisellä viikolla oikeuskanslerin kanssa sopimansa esityksen, joka kului seuraavasti : ■ Valtioneuvosto asettaa työryhmän, jonka tehtävänä on käytettävissä olevien tieteellisten arviointien pohjalta ■ arvioida Kemihaaran ja mahdollisten muiden alueiden tärkeys ja suhteellinen merkitys luontotyyppien ja lajien suojelua koskevien tavoitteiden kannalta ja ■ arvioida Suomen lintualueluettelon riittävyys ottaen huomioon Euroopan yhteisön tuomioistuimen Suomelle 6.3. 2003 antama tuomio sekä EY-tuomioistuimen päätöksen perusteena olleisiin lintualueisiin tehdyt lisäykset. Kun Manninen oli huolella valmistellun ja valtioneuvoston jäsenille jakamansa esityksensä tehnyt, oikeuskansleri Paavo Nikula oli todennut, että ” Mannisen esitys ei käy. Se on lain vastainen”. Mannisen jatkoi keskustelua kysymällä, ” miten tämä näin meni, vaikka esityksestä oli Nikulan läsnä ollessa toisin sovittu?”. Tähän oikeuskansleri Nikula oli vastannut, että ” keskusteltuani asiasta ympäristöministeriön esittelijän (Heikki Korpelainen) kanssa, minä olen muuttanut kantaani.” Manninen pyysi tämän jälkeen neuvottelutauon. Keskustan ministeriryhmässä Manninen joutui toteamaan, että valtioneuvosto ei voi tehdä tietoisesti lainvastaisia päätöksiä, ja jos oikeuskansleri ilmoittaa, että päätös on lainvastainen, niin silloin sitä ei voida tehdä. Näin ollen hän joutuu vetämään takaisin Kemihaaraa koskeva esityksensä. Kuva 24. Kuusitoista kansanedustajaa vaati Lapin liiton esityksestä perustuslakivaliokunnalta oikeuskansleri Paavo Nikulan toiminnan laillisuuden tutkimista. Oikeuskansleri sai Naturan täydennyspäätökseen vaikuttamisesta 22.1.2004 eduskunnalta Kimmo Sasin sanoin ”voimakkaat moitteet”. (Kuva: LK/arkisto) 46 Oikeuskanslerin eriävässä mielipiteessä oli vielä epäsuora uhkaus. Oikeuskansleri totesi, että OIKEUSKANSLERI ”koska valtioneuvoston päätökseen voidaan hakea muutosta KHO:lta, niin minulla ei ole välitöntä tarvetta ryhtyä muuhun toimenpiteeseen asiassa”. Kannanotto pöytäkirjaan perustuslain 112 §:n mukaisesti siinä tapauksessa, että Natura-2000 verkostoon esitetty Kemihaaran soiden alue kokonaan tai osaksi jätetään Naturan ulkopuolelle ( viittaan myös muistioon 12.1.2004, joka on valtioneuvoston kanslian toimesta saatettu ministereille). Tämä lause sisälsi ministeri Mannisen mielestä uhkauksen oikeustoimenpiteistä ministeriä kohtaan. Keskustapuolueen ministeriryhmän neuvottelussa kävi Manniselle ilmi myös se, että pääministeri toivoo oikeuskansleri Nikulan tahtoon tyytymistä. Manninen joutui perääntymään valtioneuvoston istunnossa esityksestään, ja näin oikeuskansleri Nikula teki tosiasiassa päätöksen Kemihaaran alueen liittämisestä Kilpiaavalla täydennettynä Suomen Natura 2000-ohjelmaan Keskustapuolueen ministereiden ollessa enemmistönä valtioneuvostossa. Valtioneuvoston päätös alueista, joiden osalta korkein hallinto-oikeus on palauttanut valtioneuvoston 20.8.1998 tekemän päätöksen Euroopan yhteisön Natura 2000-verkoston Suomen ehdotuksen uudelleen käsiteltäväksi; YM Korpelaisen lista 22.01.2004: Kun mitään selvitystä, joka kumoaisi tai edes heikentäisi esittelevän ministeriön johtopäätöstä Kemihaaran soiden liitämisperusteista Natura 2000-verkostoon ei ole esitetty, pidän päätöstä, jolla tämä alue/osa tästä alueesta jätettiin verkoston ulkopuolelle oikeudellisesti kestämättömänä sekä – EY-tuomioistuimen ratkaisut huomioon ottaen – taloudellisesti riskialtiinakin. Valtioneuvoston harhauttaminen Oikeuskansleri tekee nelisivuisessa lausunnossaan 12.1.2004 useita harhautuksia, joissa annetaan mm. KHO:n palautuspäätökselle tulkinta: ”KHO vaatii Kemihaaran liittämistä Naturaan,” liite 3. Tätä tulkintaa ei voi lukea KHO:n palautuspäätöksestä. KHO palautti Kemihaaran pyytäen lisäselvityksiä valtioneuvoston päätöksen lainmukaisuuden arvioimista varten. Oikeuskansleri antaa ymmärtää myös, että Suomi on saanut Euroopan Yhteisön tuomioistuimesta langettavan päätöksen koskien nimenomaan sitä seikkaa, että Kemihaaran suot-aluetta ei ole esitetty Suomen Natura 2000-ohjelmaan.Oikeuskansleri valvoo presidentin ja valtioneuvoston päätösten ja toimenpiteiden lainmukaisuutta Tämä lienee Suomessa suurin harhautus, minkä korkein laillisuuden valvoja tai ylipäänsä oikeusviranomainen on virantoimituksessaan milloinkaan tehnyt. Oikeudellinen kestämättömyys tarkoittaa lainvastaisuutta. Ministereillä ei ole mitään mahdollisuutta tarkistaa oikeuskanslerin ohjeen perusteluja tai laillisuutta valtioneuvoston istunnossa tai, jos oikeuskansleri on antanut lausuntonsa vain vähän ennen istuntoa. Oikeuskanslerin antama lausunto päätöksen lainvastaisuudesta on ministereille ohje, jota on noudatettava. Oikeuskanslerin eriävä mielipide 22.1.2004 kuuluu seuraavasti: Ottaen huomioon, että valtioneuvoston päätökseen voidaan hakea muutosta korkeimmalta hallintooikeudelta, minulla ei ole välitöntä tarvetta ryhtyä muuhun toimenpiteeseen asiassa.” Paavo Nikula EU-komission kantelu Euroopan yhteisön tuomioistuimelle Suomi liittyessään Euroopan Unionin jäseneksi ilmoitti heti liittymisensä jälkeen ( 1996) EU-komissiolle 15 arvokasta lintujen suojelualuetta, jotka olivat yhteensä noin 100.000 hehtaaria. Europarlamentaarikko Heidi Hautalan kantelulla EU-komissiolle syksyllä 1995 Suomen aikeista rakentaa tekojärvi Kemihaaran alueelle käynnistettiin Brysselistä Suomen ahdistelu lintujen suojelualueiden lisäämiseksi. Suomi sai EU-komissiolta10.7.1998 ns.” EU:n virallisen huomautuksen” lintualueiden riittämättömyydestä ja verkoston keskeneräisyydestä, ja ahdistelu jatkui protokollaa noudattaen 17.12.1998 EU-komission ns. ” Perustellun lausunnon” muodossa, jossa todetaan, että lintualueita ei ole riittävästi. 47 Suomi reagoi nopeasti ja täydensi 23.12.1998 esitystään 439 lintualueella, yhteensä 2,81 miljoonalla hehtaarilla ilmoittaen, että näitä alueita kohdellaan ikään kuin ne olisivat jo lainvoimaisesti esitetty Suomen Natura 2000-ohjelmaan. Täydennysesityksestä tehtiin kuitenkin KHO:lle lukuisia kanteluja, joten Suomen oli lakiensa mukaisesti ilmoitettava, että lainvoimainen esitys tulee myöhemmin. Suomen esitys lintualueista sai lopullisesti ja virallisesti lainvoiman vasta 14.6.2000, kun KHO oli valitukset käsitellyt. Yhteydet Helsingistä Brysseliin olivat nopeat, kun tieto KHO:n päätöksestä lintualueita koskeviin valituksiin saatiin ympäristöministeriöön 14.6.2000, niin jo seuraavana päivänä 15.6.2000 EU-komission ympäristöpääosastolta lähti kantelu EY-tuomioistuimelle, että Suomi on ilmoittanut määräaikaan mennessä eli 17.2.1999 vain 15 lintualuetta. Kantelua ei olisi enää päivääkään myöhemmin voinut tehdä, koska silloin Suomen lainvoimainen täydennys (2,81 miljoonaa hehtaaria) olisi ollut jo Brysselissä. EU-komission käyttäytymistä voi nimittää hyvällä syyllä lähes pelleilyksi, koska Suomi oli ilmoittanut jo ennen määräajan umpeutumista eli 23.12.1998 yhteensä 2,81 miljoonaa hehtaaria lintujen suojelualueiksi ja todennut samalla, että alueita käsitellään jo nyt aivan kuin päätöksillä olisi lainvoima. EU-komissio kantelussa EY-tuomioistuimelle oli mukana erillisenä kantelun syynä Kemihaaran suot alueen puuttuminen Suomen lintujen suojelualueluettelosta. Kantelussa todettiin, että alue puuttuu luettelosta ”vaikka Suomen BirdLife-ehdotuksessa alue on luokiteltu kansainvälisesti merkittäväksi lintualueeksi.” BirdLife- yhdistys on vapaaehtoinen lintuharrastajien kansalaisjärjestö, jolla ei ole mitään virallista asemaa Euroopan yhteisössä tai edes jäsenmaiden tasolla. Monissa Etelä-Euroopan maissa se on kuitenkin ainoa organisaatio, joka kokoaa tietoja linnuista. EU-komissiolle jo kolme vuotta ennen kuin EY-tuomioistuin sai kantelun ratkaistua. Komissio olisi voinut peruuttaa kanteen jo seuraavana päivänä, kun kanne oli jätetty saatuaan Suomesta lainvoimisen täydennyspäätöksen. Sitä komissio ei tehnyt, koska Suomen ympäristöministeriö, joka oli varsinainen kanteen valmistelija, toivoi saavansa EY-tuomioistuimelta Kemihaaraa koskevan langettavan tuomion sen johdosta, että Kemihaaraa ei ollut liitetty Suomen Natura-ohjelmaan. Unioni työllistää tuhansia virkahenkilöitä ja byrokratia jauhaa asioita omaa tahtiaan. Niin se on. EU-yhteisön ”papiston” toimintaa tuntemattomasta tuomio antaminen jo kauan sitten tapahtuneesta ja ajat sitten vanhentuneesta asiasta tuntuu oudolta. Merkittävin asia tuomioistuimen päätöksessä oli kuitenkin se, että Kemihaaraa koskevaa erillistä kannetta EYtuomioistuin ei ottanut edes käsiteltäväksi. EY-tuomioistuin totesi, että EY-tuomioistuimen tuomio 6.3.2003 Perustuslakivaliokunta valvoo oikeuskanslerin toimien lainmukaisuutta, ja kymmenen kansanedustajaa voi vaatia oikeuskanslerin toimien lainmukaisuuden tutkimista. Lapin liitto kääntyi perustuslakivaliokunnan sekä 35 kansanedustajan puoleen 16.2.2004 esittäen, että ”koska oikeuskanslerin toimintaan valtioneuvostossa koskien esitystä Natura-alueiksi 22.1.2004 liittyy oikeuskanslerin EY-tuomioistuin käsitteli EU-komission kantelun ja antoi Suomelle tuomion 6.3.2003 (C-240/00) siitä, että Suomi oli ilmoittanut lopullisesti ja lainvoimaisesti määräaikaan mennessä eli 17.7.1999 vain 15 lintualuetta. Ey- tuomioistuimen harkintaa ei häirinnyt se, että Suomi oli lopullisesti ja lainvoimaisesti ilmoittanut 439 lintualuetta ”kanneperustetta ei ole syytä tutkia siltä osin kuin se perustuu siihen seikkaan, että valtioneuvoston päätöksessä oleva luettelo erityissuojelualueista ei ole riittävä siitä syystä, että siinä ei osoiteta erityissuojelualueiksi kaikkia niitä alueita, joita BirdLife-ehdotuksessa on katsottu ansaitsevan tulla tällä tavoin osoitetuksi.” Kemihaara kuului BirdLifen luettelossa niihin alueisiin, jotka olisi BirdLifen mielestä pitänyt nimetä lintujen erityissuojelualueeksi. Suomi sai näin vapauttavan tuomion kanteesta siltä osin kuin se koski Kemihaaran puuttumista Suomen Naturaohjelmasta eli tasan päinvastoin kuin oikeuskansleri Nikula lausunnossaan 12.1.2004 antoi valtioneuvoston ymmärtää. Liite 4 Kantelu oikeuskansleri Nikulan toiminnasta 48 tehtävään sopimattomia ja jopa harhaanjohtavia lausuntoja sekä oikeuskanslerille sopimatonta valtioneuvoston jäsenten painostamista ja päätöksen sisältöön vaikuttamista, niin perustuslakivaliokunnan tulisi ryhtyä perustuslain mukaisiin toimiin oikeuskanslerin virkatoimien lainmukaisuuden selvittämiseksi.” Lapin liiton vetoomukseen vastasi myöntävästi kuusitoista kansanedustajaa, jotka allekirjoittivat yhteisen kantelun oikeuskanslerin toiminnan lainmukaisuuden tutkimisesta. Yksikään Lapin kansanedustajista ei uskaltanut yhtyä Lapin liiton aloitteesta tehtyyn kanteluun oikeuskanslerin virkatoimien tutkimisesta Natura-täydennyspäätöksen yhteydessä. Perustuslakivaliokunta kuuli kymmentä asiantuntijaa, joista kolme ei nähnyt mitään huomautettavaa Nikulan käyttäytymisessä valtioneuvoston päätöksen teossa 22.1.2004. Kolme puhui yleisemmin Natura-verkoston valmistelusta, mutta ei ottanut mitään kantaa oikeuskanslerin esiintymiseen valtioneuvostossa. Kolme katsoi, että Nikula oli ottanut liian voimakkaasti kantaa, mutta ei ollut rikkonut lakia. Vain yksi asiantuntija toteaa, että oikeuskansleri on toiminut lainvastaisesti tuodessaan esille lausunnoissaan EY-tuomioistuimen uhkasakon langettamismahdollisuuden Suomelle, jota hän, Matti V. Repo, perustelee, että ” Suomella ei ole edes ensimmäistä EY-tuomioistuimen tuomiota, jonka perusteella Kemihaaran suot olisi liitettävä osaksi Natura 2000-verkostoa, joten oikeuskanslerin Nikulan huomautus ei ole oikeudellisesti kestävä.” Uhkasakon tuomitseminen vaatii kaksi tuomiota samasta laiminlyönnistä. Vasta sen jälkeen EY-tuomioistuin voi harkita uhkasakon langettamista jäsenvaltiolle niskuroinnista EY-tuomioistuinta vastaan. Oikeuskanslerin lausunto, että uhkasakko on mahdollinen 12.1. ja 22.1.2004 Kemihaaran suot-alueen puuttumisen tai päätöksen lykkäämisen johdosta on selvää valtioneuvoston harhautusta. Perustuslakivaliokunta kuuli asiassa myös pääministeri Matti Vanhasta, joka lausunnossaan antoi ymmärtää, että hän ei muista tuon päätöksen teon yksityiskohtia juuri lainkaan. Ministeri Manninen myönsi omassa lausunnossaan, että oikeuskansleri vaikutti ratkaisevasti hänen käyttäytymiseen, kun hän joutui vetämään pois esityksensä Kemihaaran suot-alueen siirtämisestä myöhempään ajankohtaan valtioneuvoston päätöstä varten. Kuva 25. Jätkänkynttilän kohta vuodelta 1973. Suuret tekojärvet, Kitisen rakentaminen, Kemijärven ja eräiden pienempien järvien säännöstely ovat tasoittaneet tulvahuippuja Kemijoessa. Ne eivät kuitenkaan riitä estämään suurtulvien tuhoja Rovaniemellä.( Kuva: Kemijoki/arkisto) 49 Oikeuskansleri Nikula sai eduskunnalta voimakkaat moitteet Mikäli perustuslakivaliokunta olisi yhtynyt Matti V. Revon näkemykseen oikeuskanslerin toimien lainmukaisuudesta, oikeuskansleri olisi joutunut heti eroamaan tai sitten hän olisi joutunut valtakunnan oikeuteen. Perustuslakivaliokunta on poliittinen elin, jonka kannanotoissa politiikka on aina mukana. Vaikka oikeuskansleri olisi rikkonut lakia virkatoimen hoitamisessa, kuten Repo asiantuntijana totesi ( Suomella ei ollut edes ensimmäistä EY-tuomioistuimen tuomiota j.n.e) niin valiokunta voi harkita toisin ja tällä kertaa harkitsi toisin. Oikeuskanslerin joutuminen Valtakunnan oikeuteen katsottiin niin raskaaksi asiaksi, että valtioneuvoston pakottaminen hyväksymään allasalueen liittäminen Natura-verkostoon oli valiokunnan enemmistölle pienempi paha. Perustuslakivaliokunta tyytyi mietinnössään vain moittimaan oikeuskansleri Paavo Nikulaa aiheettoman vahvasta ja pitkälle menevästä lausunnosta hallituksen käsitellessä 22.1.2004 Kemihaaran soiden jättämistä pois Naturasta. Kuitenkin valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi esitellessään valiokunnan päätöstä koko eduskunnalle suuressa salissa käytti voimakkaampia sanoja. Hän totesi, että valiokunta antaa päätöksessään ” voimakkaat moitteet oikeuskansleri Paavo Nikulalle” toiminnastaan valtioneuvostossa 22.1.2004. Lapin liitto järjesti myöhemmin eduskunnassa kansanedustajille suunnatun seminaarin ”Kansanedustaja ja laillisuusvalvonta”. Seminaarin antina nousi esille näkemys, että oikeuskanslerin toimien lainmukaisuuden valvonta ei Suomessa nykyjärjestelmän puitteissa toimi. Eräs puhuja tiivisti syyn toteamalla, että ”perustuslakivaliokunnan jäsenistä puolet on entisiä ministereitä ja toinen puoli on odottamassa ministeripestin aukeamista, ja kun oikeuskansleri on ministereiden toimien lainmukaisuuden valvoja, niin toinen puoli on kiitollisuuden velassa ja toinen puoli pitää varmuuden vuoksi suhteet kunnossa oikeuskansleriin. ” Tapaus Nikulan käsittely päättyi eduskunnan hyväksyessä 17.2.2006 Kimmo Sasin esittelystä perustuslakivaliokunnan mietinnön ja ” voimakkaat moitteet” kuitenkin niin, että oikeuskansleri ei ollut toiminut lainvastaisesti. Suomen Natura 2000-verkoston valmistelusta on tehty useita kanteluita EY-tuomioistuimeen ja kyselyjä EU-komissiolle. On todennäköistä, että Natura-alueista käytävän keskustelu jatkuu Suomen eduskunnassa ja Natura-alueiden vaihtojen sekä muutosten seurauksena mielikuva Natura-verkostosta vähitellen muuttuu kaiken yläpuolella olevasta, mystisestä ja murskaavasta Euroopan Unionin vallan käytöstä käytännölliseksi suojelualueiden verkostoksi. Juuri sellaiseksi kuin Natura-verkosto on alun perin EU:n lintu- ja luontodirektiiveissä tarkoitettu ja jota ylläpidetään asiallisin perustein luonnonsuojelun järjellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kuva 26. Suomen ympäristökeskuksen johtavan hydrologin Bertil Vehviläisen mukaan lumen sadanta lisääntyy Lapissa vielä ainakin seuraavat 70 vuotta, mikä lisää myös keväisten suurtulvien mahdollisuutta. (Kuva: LK/arkisto) 50 Kemijoki ja Euroopan unionin direktiivit Euroopan Unioni on antanut kaksi vesienkäytön suunnitteluun liittyvää direktiiviä. Vesipolitiikan puitedirektiivin vuonna 2000 ja tulvariskien hallintadirektiivin vuonna 2007. Ensin mainittu direktiivi sisällytettiin Suomen lainsäädäntöön vuonna 2004 ”Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä” (30.12.2004/1299) ja tulvariskien hallintadirektiivi 2010 ”Laki tulvariskien hallinnasta” (620/2010). Euroopan Unionin tavoitteena on, että vesistöjen hoito ja käyttö sovitetaan yhteen ja suunnitellaan vesistökohtaisesti yhtenä kokonaisuutena. Niinpä tulvadirektiiviin onkin sisällytetty määräys, jonka mukaan kahden eri direktiivin keskeiset tavoitteet tulee ottaa suunnittelussa huomioon ja sovittaa yhteen tulvariskien hallintasuunnittelun valmistelun yhteydessä. Vesipolitiikan puitedirektiivi joustaa Vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteena on hyvä pinta- ja pohjavesien kemiallinen ja ekologinen tila vuoteen 2015 mennessä, ja tulvadirektiivin tavoitteena on vesistökohtaisesti asetettujen tavoitteiden mukaiset tulvariskien hallintasuunnitelmat vuoteen 2015 mennessä. Vesipolitiikan puitedirektiivissä on kuitenkin tärkeä joustonvara, joka mahdollistaa vesien hoidon tavoitteiden sovittamisen yhteen esim. tulvariskien hallintaan liittyvän mahdollisen rakentamisen kanssa. Vesipolitiikan tavoitteiden määräaikaa voidaan pidentää perustellusta syystä, kuten säännöstelyn muuttamiseen liittyvän rakentamisen tai kalatien rakentamisen johdosta. Valtioneuvosto on vahvistanut Kemijoen vesistön hoitosuunnitelman joulukuussa 2009. Vahvistetun suunnitelman mukaan vesistön kemiallinen tila on hyvä. Sitä vastoin ekologisen hyvän tilan saavuttaminen edellyttää kalatien rakentamista merestä Ounasjoelle. Näin siksi, että Ounasjoki on noin 300 km pitkä ja vaelluskalojen lisääntymisalueeksi erittäin sopiva joki. Tämän lisäksi eräät Ounasjoen sivujoet, kuten Meltausjoki ja Molkojoki, ovat olleet meritaimenen lisääntymisjokia. Vaelluskaloilta puuttuu kuitenkin toistaiseksi mahdollisuus liikkua lisääntymis- ja syönnösalueiden eli Ounasjoen vesistön ja meren välillä. Kuten edellä on todettu, vesistön ekologinen tila on valtioneuvoston vahvistaman suunnitelman mukaan hyvä vasta, kun on tehty kaikki tarvittavat tekniset toimenpiteet vaelluskalojen luontaisen lisääntymisen aikaansaamiseksi vesistössä. Näin valtioneuvosto on Kemijoen hoitosuunnitelman hyväksymisen yhteydessä ottanut periaatteellisen kannan kalateiden rakentamisen puolesta. Kalatie Ounasjoelle saakka on oleellinen osa Kemijoen vesistön hoitosuunnitelmaa. Vesistöjen hoitosuunnitelmien johdosta maa- ja metsätalousministeriö on valmistellut valtakunnallisen kalatiestrategian, jossa arvioidaan kalateiden rahoitustarpeet ja priorisoidaan kohteita. Kalateiden toteuttamiseen on ollut tähän saakka mahdollista käyttää osa maa- ja metsätalousministeriön (mom. 50.30.25) n. 900.000 euron määrärahasta. Alustavasti on arvioitu, että valtioneuvoston vahvistamat suunnitelmat edellyttävät vähintään valtion rahoituksen kaksinkertaistamista lähivuosina. Toisaalta vesistöjen hoitosuunnitelmat ovat lisänneet paineitta Kuva 27. Lapin ympäristökeskuksen ( 2008) arvion mukaan tulvatuhojen raja Rovaniemen kohdalla on 4000 m3/s virtaama. Vuonna 1993 pääuoman virtaama Kemijärven suunnalta oli n. 3000 m3/s ja vuonna 2005 Ounasjoen virtaama oli 1.400 m3/s. Jos nämä virtaamat sattuvat Rovaniemelle samanaikaisesti, niin tulvatuhot voivat nousta jopa 20 milj. euron luokkaan. (Kuva: Kemijoki/arkisto) 51 muuttaa, ainakin osittain, kalastonhoitovelvoitteita velvoitteeksi osallistua kalateiden toteuttamiseen rakennetuissa vesistöissä. Tätä on jo ryhdytty selvittämään myös Kemijoella. Euroopan Unionin direktiivi tulvariskien hallinnasta Tulvariskien hallintadirektiivin syntyhistoria liittyy Keski-Euroopan suuriin vesistötulviin 2000-luvun alkuvuosina, jolloin Praha ja useat Saksan kaupungit Elbe-joen varrella kärsivät miljardien eurojen tuhot. Tulvadirektiivi velvoittaa jäsenmaat valmistelemaan vesistökohtaiset tulvariskien hallintasuunnitelmat kaikkiin niihin vesistöihin, joissa on yksikin merkittävä tulvariskialue. Tulvariskien hallintasuunnitelmat pitää olla valmiit jäsenmaissa vuoden 2015 loppuun mennessä. Suomessa vesistöjen tulvavaara-alueet on kartoitettu ja merkittävät tulvariskialueetkin ovat olleet jo pitkän aikaa ympäristökeskusten tiedossa. EU:n tulvadirektiivi ei sano mitään tulvariskien hallintasuunnitelmien toimeenpanosta. Lähtökohtana on, että tulvatuhojen ennalta ehkäiseminen ja niin myös suunnitelmien toimeenpano on ennen muuta alueen kuntien ja alueellisten viranomaisten ensisijainen intressi. Ehkä Kuva 28. Tulvavedet työntävät jäitä Kemijoen törmälle Lainaan rannalla 1973. (Kuva: Tauno Stenroth) juuri tästä syystä EU:n tulvadirektiivi edellyttää suunnitelmien kustannus- ja hyötytarkastelua. Kustannus-hyötynäkökohtien huomioon ottaminen on sisällytetty myös Suomen omaan lainsäädäntöön tulvariskien hallinnasta. Suomessa valtionvarainministeriö ilmoitti heti tulvariskilain valmistelun käynnistyessä, että valtio ei tule osallistumaan rahoittajana tulvariskien hallintasuunnitelmien toteuttamiseen. Näin ollen pääasiallisiksi mahdollisen rakentamisen rahoittajaksi joutuvat alueen kunnat ja tulvariskialueiden väestö. Tästä syystä tulvariskien hallintasuunnitelmien valmistelua ohjaavat maakuntien liittojen esityksistä asetetut vesistökohtaiset tulvaryhmät, joissa kunnilla on vahva edustus. Lapissa tulvariskien hallintasuunnittelu käynnistyi jo 2005 Ounasjoen suurtulvan 2005 tuhot Kittilässä olivat noin 6 miljoonaa euroa. Saarenkylä oli 1993 veden vallassa, mutta tuhoilta säästyttiin, koska Ounasjoen virtaama tuolloin oli huomattavasti pienempi kuin vuonna 2005. Jos Ounasjoen virtaama olisi ollut 1993 sama kuin 2005, niin tuhot Rovaniemen alueella olisivat voineet olla jopa kymmeniä miljoonia euroja. Kuva 29. Arktikum oli joutua veden valtaan 1993. Tulvavesien tunkeutuminen sisätiloihin saatiin estettyä Ounasjoen puoleiseen päähän rakennetulla vallilla. Kemihaaran monikäyttöaltaan rakentaminen olisi ratkaisu suurtulvien aikana Rovaniemen tulvariskien hallintaan. (Kuva: LK/arkisto) 52 Ounasjoen suurtulva käynnisti niin Rovaniemellä kuin Kittilässäkin tulvien hallintasuunnitelmien valmistelut yhdessä Lapin ympäristökeskuksen kanssa. Tulvadirektiivi edellytti kuitenkin suunnitelmien vesistökohtaista valmistelua ja ylikunnallista alueiden käytön suunnittelua, niinpä Rovaniemi esitti Lapin liitolle koko KemiOunasjoen vesistön tulvariskien hallinnan ja vesistön monikäytön suunnittelun käynnistämistä. Suunnittelussa tulisi olla mukana tulvariskien hallinnan ohella vesistön hoitosuunnitelmaan ja muuhun monikäyttöön liittyvät tavoitteet. Rovaniemen aloitteen pohjalta Lapin liitto on tehnyt tulvariskien hallintaan ja monikäyttöön liittyviä selvityksiä. Vuoden 2008 aikana valmistui väliraportti, jossa tulvariskien hallinnan päävaihtoehdot Rovaniemen kohdalla ovat: 1. 2. 3. Sulamisvesien kiinniotto Pelkosenniemen yläpuolella ( ei kustannuksia kunnille, ei tulvariskialueiden asukkaille, eikä valtiolle). Saarenkylän ja eräiden muiden alueiden pengerrys sekä Kemijoen ruoppaus kaupungin alueella alustava arvio kustannuksista noin 60 milj.euroa (kustannusvastuu vain kunnilla ja tulvariskialueiden asukkailla). Edellisten yhdistelmä Laki tulvariskien hallinnasta Tulvadirektiivi on viety Suomen lainsäädäntöön erillislailla (620/2010). Laissa säädetään tulvariskien hallintasuunnitelmien valmistelusta. Kunnilla keskeinen asema suunnittelussa. Valmistelua ohjaavat vesistökohtaiset tulvaryhmät, joissa ovat mukana kunnat, maakunnan liitto, pelastusviranomainen ja ELY- keskus. Tulvaryhmät asettaa maa- ja metsätalousministeriö maakunnan liiton ehdotuksesta. Kemijoen vesistölle asetetaan yksi tulvaryhmä, josta ehdotuksen valmistelee Lapin liitto. Suunnitelmassa sovitetaan eli ”koplataan” yhteen kahden edellä todetun direktiivin keskeiset tavoitteet sekä maakunnalliset alueiden käyttösuunnitelmat. Kemijoen vesistön hoitosuunnitelmassa ekologisen hyvän tilan saavuttamisen edellytys on vaelluskalojen mahdollisuus liikkua syönnös- ja lisääntymisalueiden välillä, mikä tarkoittaa kalateiden rakentamista Kemijoen pääuomaan meren ja Ounasjoen välille. Toisaalta tulvadirektiivi velvoittaa suunnittelemaan toimenpiteet, joilla estetään tul- vavahinkojen syntyminen ottaen huomioon mm ilmaston muutoksen vaikutukset tulviin. Lapissa sadanta lumena tulee Suomen ympäristökeskuksen mukaan lisääntymään ainakin seuraavat 70 vuotta. Etelässä sadanta tulee enemmän vetenä. Suurissa vesistöissä, kuten Kemijoen vesistö, on perusteltua varautua kerran 250 vuodessa tapahtuvien suurtulvien estämiseen. Riittävän tavoitteen asettaminen tulvariskien hallintaan vaikuttaa ratkaisevalla tavalla keinovalikoimaan ja siten myös turvallisuuteen tulvariskialueilla. Tulvariskien hallinnan tavoitteista päättävät käytännössä kuntien edustajat, joten kunnilla on ratkaisevan tärkeä rooli turvallisen elinympäristön luomisessa alueensa ihmisille. Saulin tulva Rovaniemellä on kerran 250 vuodessa toistuva tulva. Liite 5 Tavoitteiden asettamisen lisäksi tulvaryhmä hyväksyy toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Näin kunnat ovat viime kädessä kokonaisvastuussa tulvariskien hallintasuunnitelmien hyvästä valmistelusta. Suunnittelun lakisääteisenä ja luonnollisena pyrkimyksenä on saada suunnitelmalle ja sen toteuttamiselle mahdollisimman laaja kansalaisten ja poliittisten päättäjien tuki. Tästä syystä on tärkeää, että tulvariskien hallinnasta käynnistyy kansalaiskeskustelu hyvissä ajoin valmisteluvaiheen aikana. Näin erityisesti siksi, että suunnitelman valmistelussa joudutaan tekemään arvovalintoja, joilla on suuri alueellinen, maakunnallinen ja jopa valtakunnallinen merkitys. Asetus antaa suunnitelman valmistelulle tietyt takarajat aina vuoteen 2015 saakka. Mikään ei kuitenkaan estä nopeampaakaan valmistelua, mikä olisi kuntien ja tulvariskialueiden asukkaiden kannalta toivottavaa. Suunnitelmien toteuttaminen vaatii yleissuunnitelman lisäksi yksityiskohtaista suunnittelua ja pitkiä lupaprosesseja ennen toteuttamista, joten kaikki syyt puoltavat sitä, että suunnitelmat tehdään mahdollisimman nopeasti ja ilman tarpeetonta viivyttelyä. EU-direktiivien antama pitkä valmisteluaika on ajateltu useiden maiden alueella virtaavien Keski-Euroopan suurten jokien tulvariskien hallintasuunnitelmien valmistelua varten. Lapin vesistöjen tulvariskien hallintasuunnitelmat voidaan tehdä huomattavasti nopeammin kuin esim. Tonavan tai Elben suunnitelmat. 53 Loppumietteitä Kemijoen rakentaminen käynnistyi poikkeusolosuhteissa ja poikkeuslailla. Poikkeukselliseksi muodostui itse Kemijoki yhtiönkin perustaminen. Erittäin poikkeuksellinen oli myös rakentamisen jälkiselvittely kalakorvauksista. Pääosassa perustamisprosessissa oli pääministeri Urho Kaleva Kekkonen. Lapin kansanedustajista aktiivisin oli Martti Miettunen, joka oli Kekkosen tukimies ja kannatti Kekkosen mallia Kemijoen voimatalousrakentamisessa. Aktiivinen oli myös Martti Lahtela Kemijärveltä, maalaisliiton kansanedustaja hänkin. Lahtela vastusti loppuun saakka Kemijoki-yhtiön perustamista. Muut Lapin kansanedustajat olivat pääministerin esityksen takana ja tukena. Kemijoen rakentaminen voimatalouskäyttöön oli sodan jälkitilanteessa välttämätöntä. Lapin ihmiset palasivat poltettuihin kyliinsä. Rahaa ja työtä tarvittiin. Kemijoen rakentaminen tarjosi kumpaakin. Rakentamisessa tehtiin virheitä. Niistä suurin oli Kemijoen vaelluskalakantojen tuhoaminen aikana, jolloin jo kalateiden rakentaminen osattiin ja Suomen lainsäädäntö velvoitti kalatien rakentamiseen. Toimivia kalateitä oli rakennettu Skotlannissa jo lähes sata vuotta aiemmin, ja lähempänä Suomea, Ala-Tuloman voimalaitoksella, oli 1930-luvulla rakennettu erittäin hyvin toimiva kalatie. Vaelluskala-asia ohitettiin Kemijoella. Rakentamisella oli kiire, ja ministeriön virkamies piirsi kalahissin, josta ei koskaan tullut toimivaa. Kalakorvauksista syntyi 30-vuotinen sota, joka päättyi vasta kun ”karvalakkimiehet” valtasivat oikeusministeriön. Myös suurten tekojärvien rakentamisessa tehtiin virheitä. Asiantuntijat luulivat, että tekojärvistä tulee hapettomia, ja niistä ei tule kalajärviä, vaan pelkästään vesivarastoja. Niinpä rämeikköjen metsät jätettiin lahoamaan ja vain arvopuut poistettiin vesivarastojen alta. Myöhemmin osoittautui, että luulo ei ole tiedon väärti. Tekojärvistä tuli Suomen parhaat sisävesien kalajärvet. Ympäristökysymykset ja Kemihaara-keskustelu käynnistyivät 1970-luvun alkupuolella. Samanaikaisesti päättyi myös maakunnan henkinen jälleenrakennus ja maakunnan omanarvontunto heräsi kuin horroksesta. Siihen vaikuttivat ajanhenki ja yleinen poliittinen herääminen, mutta omalla panoksellaan myös maakunnan omat taiteilijat ja kirjailijat kuten Reidar Särestöniemi, Timo K. Mukka, Jorma Etto, Oiva Arvola ja Annikki Kariniemi. Politiikkaan tuli uusi ulottuvuus – maakuntapolitiikka. Nyt nähtiin, että maakunnan pitää nousta ”yhtenä miehenä ja naisena” puolustamaan maakuntaa ja sen ihmisiä, ja siksi on tärkeää, että maakunnalla on poliittinen johto, joka edustaa maakuntaa ja sen poliittisia voimia. Muutoin Lapin osaksi jää siirtomaan osa, työvoiman ja raakaaineiden tuottajan osa. Kemihaara-keskustelu osoitti heti alusta alkaen, että Helsingin näkökulma on eri kuin Lapin ja lappilaisten näkökulma. Ensin Lappi jyräsi Helsingin herrat ja virkamiehet maahan Kemihaaran suurallassuunnitelmassa. Sitten Helsingin ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöt jyräsivät Lapin poliittisten päättäjien yli puolet pienemmässä Vuotos-altaassa. Seuraavalla vuosikymmenellä Kemihaara-keskustelusta tuli hyvä esimerkki siitä, miten hyvä asia voi pyhittää huonojen ja jopa likaisten keinojen ja temppujen käytön politiikassa. ”Tarkoitus pyhittää keinot” on vaarallinen filosofia Ingnatius Loyola perusti 1500- luvulla Jesuiittaveljeskunnan uskonpuhdistuksen pysäyttämiseksi. Veljeskunta toimi suoraan paavin alaisena ja käytti omaperäisiä keinoja vääräuskoisia ja pakanoita kohtaan. Veljeskunnan tavoitteena oli paavin maailmanherruuden saavuttaminen. Järjestön perustajan suuhun on sijoitettu sen toimintaa kuvaava viisaus ” tarkoitus pyhittää keinot”. Jesuiittojen menetelmien ja moraalin takia paavin oli pakko lakkauttaa veljeskunta. Se perustettiin kuitenkin myöhemmin uudelleen. Eräät historiantutkijat ovat katsoneet, että Hitler perusti SS-järjestön jesuiittojen mallin mukaisesti. Tarkoituksena Hitlerillä oli uuden korkeamman maailmanjärjestyksen luominen. Tarkoitus pyhittää keinot - filosofia oikeutti myös Stalinin hirmuteot Venäjällä luokkavihollisten eliminoimiseksi. Kautta historian hyvä tarkoitus on pyhittänyt niin pienemmät kuin suuremmat vallitsevista normeista ja moraalista poikkeamiset. 54 Suomessa elettiin 1970-luvulla ns. taistolaisstalinistien aikaa. Stalinistien vetovoima nuorison silmissä himmeni ympäristöliikkeen nousun myötä, ja osa sinipaidoista siirtyi nousevaan vihreään liikkeeseen. Nyt maailman pelastaminen oli yhtä kuin luonnonsuojelu. Kahtena seuraavana vuosikymmenenä ympäristöhallinto kasvoi yhdeksi valtion hallinnon mahtitekijöistä, ja luonnonsuojelu ”pyhitti” monenlaista harhautusta, kuten tekojärvien elohopeahysterian, ”maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen” lintualueen esittelyn maailmalle, EU-komission harhauttamisen perusteettoman kantelun tekijäksi ja kaiken huippuna valtioneuvoston harhaanjohtamisen valheellisilla argumenteilla, jotka koskivat Euroopan Yhteisön tuomioistuimen tuomiota Suomelle, koska Suomi ei ollut ottanut Natura-ohjelmaansa maailmanlaajuisesti ainutlaatuista lintualuetta? Jo jesuiitat tiesivät, että yksinkertainen kansa tarvitsee yksinkertaiset uskon tunnukset oikean ja väärän erottamiseksi. Ympäristöaktivistit tekivät eräästä KeskiLapin tavallisesta suoalueesta eli Kokonaavasta ja Jänkäläisen aavasta poliittisen tunnuksen ”Vuotos”, jonka perusteella jopa Ahvenanmaalla pystyy tunnistamaan kuka on luonnonsuojelija ja oikeauskoinen ja kuka raiskaaja ja vääräuskoinen. Ääriliikkeillä on edelleen kysyntää maailmalla ja voi olla, että kysyntä on kasvussa. ”Tarkoitus pyhittää keinot” on vaarallinen filosofia. Se pitää kitkeä juurineen heti pois, missä se tuleekin vastaan. Keskustelu Kemihaarasta on rauhoittumassa. Tulvadirektiivin ja Suomen tulvariskien hallintalain toteuttaminen etenee aikataulun mukaan. Suunnitelma pitää olla valmis vuoden 2015 loppuun mennessä. Kemihaaran alueen käyttö on tämän suunnittelun keskeinen asia. Tulvariskien hallintasuunnitelmassa on direktiivin ja Suomen tulvariskien hallintalain mukaan otettava huomioon toimenpiteiden kustannukset ja hyödyt sekä vesien hoito- ja käyttösuunnitelmat. Kemijoen vesien hoito- ja käyttösuunnitelma edellyttää kalatien rakentamista ainakin Ounasjoelle saakka. Uusin tekniikka saattaa tehdä kalateiden rakentamisen mahdolliseksi myös muihin pääuoman voimalaitoksiin aina Kemijoen vesistön latvoille saakka. Tulvadirektiivin ja vesipolitiikan puitedirektiivin keskeisten tavoitteiden toteuttaminen Kemijoen vesistössä on mahdollista. Se edellyttää asiallista, tosiasioihin perustuvaa ja rakentavaa keskustelua. Tästä syystä on hyvä tuntea myös tähänastinen tapahtumain kulku ja historia. Kuva 30. Saarenkylän tulva 1973. (Kuva: Lapin Ely-keskus) 55 Liitteet 1. Kemijoen vesistön voimalaitokset 2. Luontodirektiivin liite III 3. Lapin suojelualueet 4. Oikeuskansleri Paavo Nikulan muistio 12.9.2004 5. Harhauttiko OK valtioneuvostoa 22.1.2004 6. Saulin tulva 7. Tulva 1993 - todelliset ja simuloidut pintakorkeudet Lainaalla 56 Liite 1, Kemijoen vesistön voimalaitokset 57 Liite 2, Luontodirektiivin liite III 58 Liite 3, Lapin suojelualueet 59 Liite 4, Oikeuskansleri Paavo Nikulan muistio 12.9.2004 60 61 62 Liite 5, Harhauttiko OK valtioneuvostoa 22.1.2004 63 Liite 6, Saulin tulva 1859 Saulin tulva 1859 Pöykkölän Kivijalan korkomerkki N 43 +77,94 m = Kirkonjyrhämän pinta Edellisestä arvioitu - Lainaan pinta +79,30 m - Saarenkylän pinta +79,80 m - Nivankylän pinta +79,80 m - Valajakosken virtaama 5800 m³/s 64 Liite 7, Todelliset ja simuloidut pintakorkeudet Lainaalla 1993 65 LÄHTEISTÄ Tämän Kemihaaran suot- aluetta koskevan yhteenvedon tarkoitus on kuvata alueen käyttöön liittyvän kiistan kulkua Lapin maakuntaliiton ja Lapin liiton näkökulmasta. Kuvauksessa on tukeuduttu mahdollisimman paljon ensikäden lähteisiin; Lapin maakuntaliiton ja Lapin liiton toimintakertomuksiin, pöytäkirjoihin ja kirjeenvaihtoon mukaan lukien myös ympäristöministeriön, muiden ministeriöiden ja valtioneuvoston kirjeenvaihto Euroopan Unionin komission ja komission ympäristöpääosaston kanssa. Useita keskeisiä kirjallisia dokumentteja seuraa yhteenvedon liitteinä. Tapahtumien kulkua on täydennetty mukana olleiden henkilöiden haastatteluilla tai heidän viesteillään kirjoittajalle. Lapin maakuntaliiton lehtileikkeet 1986- 94 havainnollistavat tapahtumien kulkua ja antavat hyvän kuvan argumenttien käytöstä ja mielialojen vaihteluista puolesta tai sitä vastaan hankkeen eri vaiheissa. Lähdeaineistosta on koottu kappalekohtainen esittely dokumenteista, joita eri kappaleissa on käytetty tekstin pohjana tai joita on suoraan lainattu. Esittelyn perusteella lukija voi halutessaan etsiä aineiston käsiinsä. Lapin maakuntaliiton ja Lapin liiton toimintakertomuksia säilytetään Lapin liiton arkistossa. Muut kappalekohtaisessa lähdeaineiston esittelyssä mainitut dokumentit löytyvät Lapin liiton Vuotosta koskevasta dokumenttikokoelmasta, joka myös löytyy Lapin liiton arkistosta. Kokoelmassa on mukana tässä yhteenvedossa käytetyn aineiston lisäksi Kemihaaraan liittyvää muutakin aineistoa, kuten karttoja, muistioita, kirjelmiä ja lehtileikkeitä. I KEMIJOKI OY:N PERUSTAMINEN - Hallituksen esitys n:o 22 ( 1952 vp.) laiksi valtioneuvoston oikeudesta luovuttaa perustettavalle Kemijoki Oynimiselle osakeyhtiölle valtion Kemijoessa ja sen lisäjoissa omistamat vesivoimaoikeudet, ilmoitetaan Edk:lle 700. L. Vv:aan 736. Vvm. n:o 40. Pp. 1600. 1. K. 1616, 1703.Suurvm.n:o 100. 2.K. 1888, 1989, 2032. Suurvm. n:o 100a. Jatk.2.K. 2069, 2088. 3.K. 2124, 2143. Eduskunnan vastaus. A. I. - Laki valtioneuvoston oikeudesta luovuttaa perustettavalle Kemijoki Oy nimiselle osakeyhtiölle valtion Kemijoessa ja sen lisäjoissa omistamia vesivoimaoikeuksia annetun lain (458/52) muuttamisesta/ 14.4.1954. - Kemijoki Oy:n yhtiösopimus ja yhtiöjärjestys. Vahvistettu Kauppa- ja teollisuusministeriössä 15.10.1954 - Energianeuvos Pertti Kivisen esittämä Kemijoki Oy:n historiikki yhtiön 50-vuotisjuhlassa 15.10.2004. Kemijoki Oy arkisto - Lapin energiapoliittinen ohjelma, 1974, Lapin maakuntaliitto r.y. Oulun maakunta-arkisto II MAAKUNTA HERÄÄ PUOLUSTAMAAN ETUJAAN - Lapin maakuntaliiton toimintakertomukset 1972 – 1993. Lapin liiton arkisto Lapin maakuntaliiton kirje valtioneuvostolle 8.12.1980. Lapin liiton arkisto. Lapin maakuntaliiton lausunto liitteineen MMM:n esityksestä Vuotos-päätökseksi 29.9.1981 Kemijoki Oy:n kanta Vuotoksen rakentamiseen. Kirje SKP:n Korkalovaaran osastolle 27.10.1986 Lapin liiton Vuotos-aluetta koskevat lehtileikkeet 1986 – 94. Lapin yliopiston arkisto.. 66 III VUOTOS - ARVOVALTAKYSYMYS JA POLITIIKAN TUNNUS - Lapin maakuntaliiton toimintakertomukset 1980 – 1993. Lapin liiton arkisto. Lapin maakuntapäivien pöytäkirjat 1987, 1991 ja 1992. Lapin liiton arkisto. Koillis-Lapin kuntain keskustoimikunnan ja Kemijoki Oy:n Vuotos-paketti 16.11.1987 KTM:n Vuotos-työryhmän raportti 18.10.1991 Suuren maakunnallisen Vuotos-lähetystön 12.5.1992 asiakirjat liitteineen Lapin Natura-ohjelman valmistelusta vastanneen ylitarkastaja Ykä Karjalaisen haastattelu, helmikuu 2012. IV BRYSSELIN KORTTI KANSALLISEN POLITIIKAN KÄYTÖSSÄ - Lapin liiton muistio KTM:lle Vuotos-alueen vaihtoehtoisista kehittämismahdollisuuksista 15.8.1995 Ympäristöministeriön Vuotos-työryhmän muistio 25.10.1995 KTM Vuotos-tarkistustyöryhmän muistio 25/1995 Heidi Hautalan kantelu 21.11.1995 EU-komissiolle ( Kantelu no P 5000/95) Lapin ympäristökeskuksen lausunto Vuotos- hankkeen katselmusasiassa 1995 Ympäristöministeriön vastaus EU-komission selvityspyyntöön Hautalan kantelun johdosta 26.6.1996 Ympäristöministeriön lisäselvitykset EU-komissiolle Hautalan kantelun johdosta 5.12.1996 Pohjois-Suomen vesioikeuden päätös Vuotos-tekojärven rakennusluvasta 29.2.2000 Vaasan hallinto-oikeuden päätös Vuotos-tekojärven rakennuslupaa koskevista kanteluista 15.1.2001 Professori OTT Aulis Aarnion lausunto Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 9.8.2001 V PELKOSENNIEMEN SUOT JA NATURA-OHJELMAN VALMISTELU - Vuotoksella esiintyvien direktiivissä 79/409/ETY ( lintudirektiivi), lueteltujen lajien levinneisyys Suomessa. Kirjasta ”Muuttuva pesimälinnustomme”, Otava 1998 ( ISBN 951-1-12663-6) yhteenvedon koonnut Olli Nenonen. - Korkein hallinto-oikeus, tiedote 14.6.2000. Ratkaisut Suomen Natura 2000-ehdotusta koskeviin valituksiin. - Korkein hallinto-oikeus, Vuotoksen tekoallaspäätös, KHO:2002:86 - Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio ( kuudes jaosto) 6.3.2003. Asiassa C-240/00. EU-komissio vastaan Suomen valtio. Asia: Lintudirektiivin täytäntöönpano. Mukana Kemihaara, jota koskeva kiista oli käynnistynyt Hautalan kantelun johdosta. - Euroopan Unionin tieteellisen arviointiseminaarin päätökset Suomen Natura 2000-ohjelmasta. Seminaari pidettiin Kolilla maaliskuussa 2003. Doc.Bor/C/final 2 April 2003. - Suomen turvevarat 2000, Tutkimusraportti 156, Geologian tutkimuskeskus, Espoo 2003 - Ympäristöministeriön tiedote 10.11.2003. Kemihaaran soiden liittäminen Natura 2000-verkostoon. - Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki: Joutsenaavan, Kokonaavan, Silmävuoman, Viiankiaavan ja Teuravuoman suolinnustoselvitys 2004. Arktinen keskus/ Lapin yliopisto 2004 - Valtioneuvoston pöytäkirja 22.1.2004 liitteineen 4/2004 - Valtiontalouden tarkastusviraston selvitys ympäristöministeriön avustuksista Vapaa Vuotos-liikkeelle. Tarkastuskertomus 135/2006 67 VI TAPAUS NIKULA - Lapin liiton kirje 16.2.2004 eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsenille ja 15.11. 2004 - Kuudentoista kansanedustajan allekirjoittama muistutus oikeuskansleri Paavo Nikulan virkatointen lainmukaisuuden tutkimisesta ( Hannu Hoskonen / kesk ym.) M 2/2004 vp - Perustuslakivaliokunnan asiantuntijoiden ( Pertti Eilavaara, Mika Ilveskero, Ari Ekroos, Mikael Hilden, Raimo Lahti, Olli Mäenpää, Tapio Määttä, Juha Raitio, Matti v. Repo ja Ilkka Saraviita) kirjalliset lausunnot oikeuskansleri Paavo Nikulan virkatoimien lainmukaisuudesta Suomen Natura 2000-ohjelma valmistelussa. - Pääministeri Matti Vanhasen sekä alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen lausunnot heidän ollessaan perustuslakivaliokunnan kuultavana. PeV 18.10.2005 - Perustuslakivaliokunnan mietintö 9/2005. Muistutus oikeuskansleri Paavo Nikulan virkatointen lainmukaisuuden tutkimisesta (M 2/2004 vp) VII KEMIJOKI JA EUROOPAN UNIONIN DIREKTIIVIT - Euroopan Unionin parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY yhteisön vesipolitiikan puitteista Laki vesien hoidon järjestämisestä HE 120/2004 vp Euroopan parlamentin ja unionin direktiivi 2007/60/EY tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta Laki tulvariskien hallinnasta 620/2010 Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma ( VN 10.12.2009 ) 68 69 70
© Copyright 2024