Paikkatietomenetelmä tulvariskien alustavaan arviointiin
AALTO-YLIOPISTON TEKNILLINEN KORKEAKOULU Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta PAIKKATIETOMENETELMÄ TULVARISKIEN ALUSTAVAAN ARVIOINTIIN Mikko Sane Diplomityö, joka on jätetty opinnäytetyönä tarkastettavaksi Espoossa 3.6.2010 Työn valvoja: professori Harri Koivusalo Työn ohjaaja: DI Mikko Huokuna AALTO-YLIOPISTON TEKNILLINEN KORKEAKOULU Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta DIPLOMITYÖN TIIVISTELMÄ Tekijä: Mikko Sane Diplomityö: Paikkatietomenetelmä tulvariskien alustavaan arviointiin Päivämäärä: 3.6.2010 Sivumäärä: 101 Professuuri: Vesitalous ja vesirakennus Koodi: Yhd-12 Valvoja: professori Harri Koivusalo Ohjaaja: DI Mikko Huokuna, Suomen ympäristökeskus Avainsanat: tulvat, riskit, mallintaminen, paikkatietojärjestelmät, GIS, topografia Tulvadirektiivi (2007/60/EY) ja sen täytäntöönpanoa varten ehdotettu lainsäädäntö (HE 30/2010 vp) pitää sisällään tulvariskien alustavan arvioinnin, tulvakartoituksen ja tulvariskien hallinnan suunnittelun. Tulvariskien alustavan arvioinnin (TURINA) perusteella tunnistetaan mahdolliset merkittävät tulvariskialueet koko jäsenvaltion alueelta. Tämä tulvadirektiivin ensimmäinen vaihe on opastettu tässä työssä. Arviointi perustuu olemassa olevaan tai suoraan johdettavissa olevaan tietoon, kuten kokemusperäisen tulvatiedon, hydrologisten havaintojen ja erilaisten paikkatietoaineistojen hyödyntämiseen. Tunnistetuille mahdollisille merkittäville tulvariskialueille laaditaan tulvavaara- ja tulvariskikartat. Tulvavaarakartalla esitetään tulvan laajuus ja vesisyvyys karttapohjalla tietyllä todennäköisyydellä. Tulvariskikartalla kuvataan puolestaan tietyn suuruisen tulvan aiheuttama vahinkopotentiaali, mm. seurauksista kärsivien asukkaiden määrä ja ympäristölle haitalliset kohteet. Tulvariskien hallintasuunnitelmissa esitetään toimenpiteet tulvariskien vähentämiseksi. Vesistötulvien osalta hallintasuunnitelmat laaditaan vesistöalueille, joilla on yksi tai useampi mahdollinen merkittävä tulvariskialue. Tulvariskien alustava arviointi luo näin ollen tärkeän pohjan tulvariskien hallintaan. Tulvariskien alustavan arvioinnin apuna käytetään Suomessa tässä työssä kehitettyä TURINA-paikkatietoanalyysiä. Analyysissä määritetään korkeusmallin avulla alavat, mahdollisesti tulville alttiit alueet. Vesistöalueittain suoritettava laskenta perustuu yläpuoliseen valuma-alueeseen, järvisyyteen ja uoman kaltevuuteen. Malli kalibroidaan arvioitujen suurtulvavirtaamien ja -vedenkorkeuksien avulla. Määritetty alava alue voidaan yhdistää maankäyttöä kuvaavien paikkatietoaineistojen kanssa. Rakennus- ja huoneistorekisterin asukasmäärän ja kerrosalan perusteella lasketaan ns. tulvariskiruudut ja tulvariskialueet. Tuotettu paikkatietoaineisto ja lasketut tunnusluvut tarjoavat apuvälineen mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tai toisaalta tulvariskien kannalta merkityksettömien alueiden tunnistamiseen. AALTO UNIVERSITY SCHOOL OF SCIENCE AND TECHNOLOGY Faculty of Engineering and Architecture ABSTRACT OF THE MASTER’S THESIS Author: Mikko Sane Thesis: GIS-Method for Preliminary Flood Risk Assessment Date: 3 June 2010 Number of pages: 101 Professorship: Water Resources Engineering Code: Yhd-12 Supervisor: Professor Harri Koivusalo Instructor: Mikko Huokuna, M.Sc. (Tech.), Finnish Environment Institute Key Words: Floods, risks, modelling, geographic information systems, GIS, topography The Floods Directive (2007/60/EC) and the national legislation (HE 30/2010 vp) proposed for its implementation include preliminary flood risk assessment, flood mapping and flood risk management planning. Areas of potential significant flood risk (APSFRs) are identified from the whole member state on the grounds of preliminary flood risk assessment (PFRA). This first step of the directive is handled in this study. The assessment is based on existing information, or data that can be derived from it, such as experiential flood information, hydrological records and different kinds of geographic data (GI-data). Flood hazard maps and flood risk maps are prepared for the areas of potential significant flood risk. The flood hazard map illustrates inundation and water depth with certain likelihood. The flood risk map presents the potential adverse consequences associated with floods with certain likelihood e.g. in terms of the indicative number of inhabitants potentially affected and the installations which might cause accidental pollution in the case of flooding. The flood risk management plan (FRMP) shall include measures for the prevention and mitigation of floods. The FRMP of fluvial floods should be established for those river basins that include at least one APSFR. Thus, preliminary flood risk assessment forms an important basis for flood risk management. The GIS-Method for PFRA presented in this study is used as a tool for PFRA in Finland. Low-lying, potential flood prone areas are defined with the help of a digital elevation model. Calculations are carried out for each watershed. They are based on upper drainage area, lake percentage and river gradient. The model is calibrated using the estimated discharges and water levels of the major flood. The defined flood prone areas can be overlaid with GI-data of the land use. Based on the number of people living in the apartment and building floor area, as recorded in the building and apartment database, so-called flood risk squares and flood risk areas can be calculated. The GI-data produced and the key figures calculated provide a tool for identifying both APSFRs and, on the other hand, those areas with no flood risk. ALKUSANAT Tämä diplomityö on tehty opinnäytetyöksi Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun vesitalouden ja vesirakentamisen laboratorioon. Kiitokset Harri Koivusalolle työn valvomisesta ja rakentavista kommenteista. Kiitokset myös Pertti Vakkilaiselle idearikkaasta keskustelusta. Työ on toteutettu Suomen ympäristökeskuksen vesivarayksikössä Mikko Huokunan ohjauksessa. Kiitos pitkäjänteisestä tuesta! Rahoittajina ovat olleet Maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Kiitos SYKEn ja ELYjen väelle – jatketaan hyvällä TURINAlla. Kiitos kannustuksesta kaikille diplomityön syntyyn myötävaikuttaneille, kavereille, vanhemmille ja erityisesti Hannalle. Helsingissä, 3. kesäkuuta 2010 Mikko Sane SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ.......................................................................................................................................... 2 ABSTRACT ............................................................................................................................................... 3 ALKUSANAT ........................................................................................................................................... 4 SISÄLLYSLUETTELO ........................................................................................................................... 5 KESKEISTÄ TERMINOLOGIAA ...................................................................................................... 6 1 JOHDANTO .................................................................................................................................... 7 1.1 Työn tavoitteet, rajaus ja sisältö ...................................................................................... 7 1.2 Tulvariskien hallinta ......................................................................................................... 8 1.3 EU:n tulvayhteistyö ja tulvadirektiivi ............................................................................. 9 1.4 Lakiehdotus tulvariskien hallinnasta ............................................................................ 10 1.5 Vesipuitedirektiivi ja vesien hoidon suunnittelu ........................................................ 13 1.6 Tulvien luonteen muuttuminen Suomessa ................................................................. 14 1.7 Tulvakartoitus Suomessa ............................................................................................... 16 1.7.1 Tulvavaarakartat ..................................................................................................... 17 1.7.2 Tulvariskikartat ....................................................................................................... 20 1.7.3 Tulvatietojärjestelmä .............................................................................................. 23 2 TULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN LAATIMINEN .................................... 26 2.1 Määräajat ja siirtymäsäännökset .................................................................................... 26 2.2 Lähtötiedot ...................................................................................................................... 27 2.3 Maantieteellinen kattavuus ............................................................................................ 29 2.4 Käsiteltävät tulvatyypit ................................................................................................... 30 2.5 Tulvariskien alustavan arvioinnin työn kulku ............................................................. 31 2.6 Tulvariskien alustavan arvioinnin sisältö ja raportointi ............................................. 34 2.6.1 Kartat ja taulukot .................................................................................................... 35 2.6.2 Esiintyneet tulvat .................................................................................................... 37 2.6.3 Tulevaisuuden tulvat .............................................................................................. 39 2.7 Mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistaminen ................................... 40 3 PAIKKATIETOMENETELMÄ TULVARISKIEN ALUSTAVAAN ARVIOINTIIN .. 50 3.1 Muiden maiden vastaavia menetelmiä ......................................................................... 50 3.2 Menetelmän lähtötiedot ................................................................................................. 52 3.2.1 Korkeusmallit .......................................................................................................... 53 3.2.2 Vesistö-paikkatietoaineistot .................................................................................. 55 3.2.3 Hydrologiset aineistot ja menetelmän kalibrointi .............................................. 56 3.3 Menetelmän kuvaus ........................................................................................................ 58 3.3.1 Alavien alueiden tunnistaminen ........................................................................... 60 3.3.2 Vahinkopotentiaalitarkastelu ................................................................................ 68 3.3.3 Menetelmän lopputuotteet .................................................................................... 72 4 JATKOTOIMENPITEET JA SUOSITUKSET ...................................................................... 73 4.1 Kevyempi tarkastelu ja merkittävän tulvariskin raja .................................................. 73 4.2 TURINA-analyysin virhetarkastelua ja kehitysideoita ............................................... 75 4.3 Liikenneverkon tulvariskitarkastelu ............................................................................. 79 4.4 Tulvariskiruutujen ja tunnuslukujen muodostaminen ............................................... 82 5 JOHTOPÄÄTÖKSET .................................................................................................................. 84 6 LÄHDELUETTELO .................................................................................................................... 85 7 LIITELUETTELO ........................................................................................................................ 91 KESKEISTÄ TERMINOLOGIAA Tulvalla tarkoitetaan vesistön vedenpinnan noususta, merenpinnan noususta tai hulevesien kertymisestä aiheutuvaa maan tilapäistä peittymistä vedellä. Hulevedellä tarkoitetaan puolestaan taajaan rakennetulla alueella maan pinnalle tai muille vastaaville pinnoille kertyvää sade- tai sulamisvettä. (HE 30/2010 vp1, 2 §). Toistuvuusaika tarkoittaa sen ajanjakson pituutta, mikä keskimäärin kuluu, ennen kuin tietyn suuruinen tai sitä suurempi tulva esiintyy uudelleen. Todellisuudessa tulvat eivät kuitenkaan esiinny säännöllisesti. Esimerkiksi kahdensadanviidenkymmenen toistuvuusajalla kuvattu tulva (1/250a) tarkoittaa, että tulva koetaan todennäköisesti neljä kertaa tuhannen vuoden aikana. Todennäköisyys tämän suuruisen tulvan esiintymiselle jonakin valittuna vuonna on 0,4 %. Tulvariskien hallinnan asetusluonnoksessa on käytetty ensisijaisesti tulvan vuotuista todennäköisyyttä, koska se mm. kuvaa toistuvuutta yleistajuisemmin tulvien esiintymiseen liittyviä epävarmuuksia (Maa- ja metsätalousministeriö 2009). Riski määritellään yleisesti seuraavasti: Riski » Todennäköisyys x Seuraukset. Seuraukset määritellään edelleen matemaattisesti kaavalla: Seuraukset » Vaara x Haavoittuvuus. Haavoittuvuus kuvaa kohteen eli reseptorin herkkyyttä/alttiutta vahingoille. Tulvariskillä tarkoitetaan tulvan esiintymisen todennäköisyyden ja tulvasta mahdollisesti aiheutuvien vahingollisten seurausten yhdistelmää (2007/60/EY2). Tulvariskien hallinnan lakiluonnoksessa (HE 30/2010 vp, 2 §) vahingolliset seuraukset on jaettu kuuteen reseptoriryhmään: ihmisten terveydelle, turvallisuudelle, ympäristölle, infrastruktuurille, taloudelliselle toiminnalle ja kulttuuriperinnölle aiheutuviin vahingollisiin seurauksiin. Seuraukset voivat olla määrällisiä (kvantitatiivinen, esim. raha-arvo) tai laadullisia (kvalitatiivinen, vaikeammin määriteltäviä). Toisaalta seuraukset voivat olla joko välittömiä eli suoria (esim. hukkuminen ja kodin menetys) tai välillisiä eli epäsuoria (esim. tuotantohäiriöt, sosiaaliset vaikutukset ja ympäristöterveysriskit talousveden saastumisen takia). Epäsuorat vaikutukset ovat vaikeammin arvioitavissa ja tunnetaan huonommin kuin suorat vaikutukset, mutta toisaalta ne voivat olla yhteiskunnallisessa mielessä tärkeämpiä kuin suorat (Raivio 2009). Vahingollisten seurauksien määrää ja laatua kuvaavat indikaattorit (Office of Public Works 2008). Korkea tulvariski syntyy silloin, kun tulvan todennäköisyys ja vaaran aste (esim. vesisyvyys) ovat suuria ja tulva-alueella on paljon tulvahaavoittuvia kohteita, indikaattorina esim. asuinrakennuksien lukumäärä. Raivion (2009) mukaan nettomääräinen koettu tulvariski tietyllä alueella ja ajanhetkellä koostuu tulvan todennäköisyyden ja seurauksien lisäksi myös tulvariskin kokemiseen vaikuttavista tekijöistä, riskin merkittävyydestä riskin kokijan kannalta sekä olemassa olevista riskienhallintatoimista ja niiden toteuttamisen organisoinnista. Ympäristöhallinnolla tarkoitetaan tässä työssä ympäristöministeriötä, Suomen ympäristökeskusta sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) ympäristövastuualueita (entiset alueelliset ympäristökeskukset). HE 30/2010 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tulvariskien hallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiat/he+30/2010, http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100030 2 2007/60/EY. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta. 1 http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:32007L0060:FI:NOT 6 1 JOHDANTO Suomi on säästynyt viime vuosikymmeninä suurtulvilta. Ollila et al. (2000, s. 8) määrittelee suurtulvan tilastollisesti kerran 250 vuodessa toistuvaksi tai harvinaisemmaksi tulvaksi. Edellinen tämän suuruusluokan tulva koettiin Suomen järvialueella vuonna 1899. Tämä sai nimen ’valapaton tulva’ Venäjän keisarin ja Suomen suurruhtinaan samana vuonna antamasta Suomen autonomiaa kaventaneesta helmikuun manifestista. ”Tietoja varhaisemmista tulvista Suomessa on vaikea saada sen johdosta, että niistä ei ole tehty riittävän luotettavia muistiinpanoja. Muistitiedot ovat epäluotettavia ja havainnot, joista ei ole tehty tarkkaa merkintää, ovat usein harhaanjohtavia”, todetaan tulvakomitean mietinnössä (Renqvist et al. 1939). Valapaton tulvan jälkeen asetettu komitea keräsi tietoja esiintyneistä tulvista (Lindberg et al. 1903). Hajanaisia tulvatietoja löytyi vuodesta 1741 alkaen. Valapaton tulvasta komitea dokumentoi tulvakorkeuksia, tulva-alueiden pinta-aloja ja tulvavahinkoja maankäyttömuodoittain. Vahingoiksi arvioitiin bruttokansantuotteeseen suhteutettuna nykyrahassa yli miljardi euroa. Luotettavaa ja kattavaa kokemusperäistä tulvatietoa suurtulvista on kuitenkin saatavilla vain vähän. Tämän takia tulvadirektiivin (2007/60/EY) edellyttämä mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistaminen pelkkien esiintyneiden tulvien perusteella (luku 2.6.2) ei välttämättä riitä. Onkin nähty tarpeelliseksi kehittää menetelmä, jolla voidaan mallintaa karkealla tasolla tulevaisuudessa mahdollisesti esiintyvien suurtulvien peittävyyksiä (luku 2.6.3). 1.1 Työn tavoitteet, rajaus ja sisältö Työn ensisijaisena tavoitteena on tehdä edelleen kehitystä, virhetarkastelua ja jatkosuunnitelmia Sanen (2007b) laatimasta paikkatietomenetelmästä, jolla voidaan tunnistaa alavalla alueella sijaitseva rakennettu ympäristö (vahinkopotentiaali) ja tämän pohjalta mahdollinen tulvariski (Sane & Huokuna 2008). Tuloksien avulla voidaan laskea erilaisia tunnuslukuja tulvariskistä. Tunnuslukuja käyttäen voidaan edelleen yhtenäistää valtakunnallisesti mahdollisen merkittävän tulvariskialueen -kriteeriä. Paikkatietomenetelmällä ja tunnusluvuilla pystyään toisaalta myös perustelemaan käänteisesti, miksi jokin alue ei ole merkittävä (negatiivinen raportointi). Komissio nimittäin edellyttää raportoinnissa kriteerejä mahdollisen merkittävän tulvariskialueen valinnalle tai valitsematta jättämiselle (Euroopan komissio 2009e, s. 19). Paikkatietomenetelmä tulvariskien alustavaan arviointiin on esitelty luvussa 3. Työssä laadittuja jatkotoimenpiteitä ja suosituksia TURINA-paikkatietoanalyysin kehittämiseen ja soveltamiseen on esitetty luvussa 4. Työn toisena tavoitteena on laatia kirjallisuustutkimus ja samalla opastus ELY-keskuksille tulvadirektiivin (2007/60/EY) ja sen täytäntöönpanoa varten ehdotetun lainsäädännön (HE 30/2010 vp) edellyttämän tulvariskien alustavan arvioinnin (TURINA) laatimisesta. ELYt vastaavat TURINA:sta vesistöalueiden ja merenrannikon osalta. Kuntien vastuulla oleva taajamien rankkasateista aiheutuvien hulevesitulvariskien arviointi on rajattu työn ulkopuolelle. Tulvariskien hallintasuunnitelmia on käsitelty vain pintapuolisesti. Aiheesta on valmistunut opinnäytetyö (Parjanne 2010). Tulvariskien alustavan arvioinnin laatimista on opastettu luvussa 2. Tulvadirektiivi taustoineen sekä lakiehdotus tulvariskien hallinnasta esitellään lyhyesti johdannossa (luku 1). Lisäksi johdannossa (luku 1.7) selostetaan ns. tulvavaarakartoitus-oppaan (Sane et al. 2006) ja tulvariskikartoitusoppaan (Alho et al. 2008) keskeinen sisältö, annetaan lisätietoja teemoista sekä luodaan katsaus tulvakartoituksen tilaan vuoden 2010 alussa. 7 Työssä esitellään vain keskeisimmät menetelmät. Ympäristöhallinnon intranet3 ja siellä oleva erillinen tekninen osio (Suomen ympäristökeskus 2010a) sisältävät yksityiskohtaista ja jatkuvasti päivittyvää tietoa tulvariskien alustavan arvioinnin toteuttamisesta, mm. TURINA-paikkatietoanalyysistä ja tunnusluvuista. 1.2 Tulvariskien hallinta Tulvat ovat luonnonilmiöitä, joita ei voida estää. Jotkut ihmisten toimet, kuten kasvava asutus tulvatasanteilla ja intensiivisestä maankäytöstä aiheutuva veden luonnollisen viipymän väheneminen, lisäävät kuitenkin osaltaan tulvien todennäköisyyttä ja vahingollisia seurauksia. Tulvat voivat aiheuttaa kuolemantapauksia, ihmiset voivat menettää tulvien takia kotinsa ja ympäristö saattaa pilaantua. Taloudelliset menetykset voivat olla merkittäviä. Tulvariskiä on kuitenkin mahdollistaa pienentää. Riskien vähentämistoimet olisi sovitettava yhteen mahdollisimman hyvin koko valuma-alueella, jotta ne olisivat tehokkaita. (2007/60/EY). Huomioon on otettava myös muut vesistöalueen yhteen sovitetun hoidon tavoitteet (mm. maa- ja metsätalous, vesienhoito, vesivarojen käyttö ja alueiden käyttö) (Keskisarja 2007). Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) asettama tulvariskityöryhmä (Tulvariskityöryhmän raportti 2009) määritteli, että tulvasuojelulla tarkoitetaan rakenteita ja toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää tai vähentää tulvista aiheutuvia vahinkoja (esim. penkereet ja ruoppaus). Työryhmä ehdotti luopumista jossain määrin epäselväksi osoittautuneesta käsitteestä tulvantorjunta. MMM:n suurtulvatyöryhmä (Suurtulvatyöryhmän loppuraportti 2003) määritteli tulvantorjunnan käsittämään ennen tulvaa ja sen aikana suoritettavien toimenpiteiden (pois lukien pysyvien tulva-suojelurakenteiden suunnittelu ja rakentaminen) suunnittelun, ennakolta varautumisen ja toiminnan tulvatilanteessa. Tulvariskien hallinnan käsite ei sisälly nykyiseen lainsäädäntöön. Se on sisällöltään tulvasuojelua ja tulvantorjuntaa laajempi termi. Sillä tarkoitetaan sellaisten toimenpiteiden kokonaisuutta, joiden tavoitteena on arvioida ja vähentää tulvien esiintymisen todennäköisyyttä ja/tai tulvien vahingollisia seurauksia (Tulvariskityöryhmän raportti 2009) (kuva 1). Ympäristöhallinnon intranet-sivusto: Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus Tietoja tulvakartoittajille internetissä: www.ymparisto.fi > Vesivarojen käyttö > Tulvat > Tulvakartoitus 3 8 vesistöjen säännöstely ennustus- ja varoitusjärjestelmät tulvasuojelurakenteet ja -toimenpiteet tulvariskeistä tiedottaminen tilapäiset tulvasuojelurakenteet alueiden käytön ja rakentamisen suunnittelu poikkeusjuoksutukset tulvavesien pidättäminen patoturvallisuudesta huolehtiminen tulvakartoitus hyyde- ja jääpatojen torjunta kriisitiedotus Varautuminen Reagointi tulvariskien hallinnan suunnittelu varoitukset pelastustoiminta vahingontorjunta evakuointi kriisihoito Toipuminen pysyvä infrastruktuuri sietokyvyn parantaminen rahoitus tilapäinen infrastruktuuri korvaukset / rahoitus jatkohoito Kuva 1. Tulvariskien hallinta Keskisarjaa (2007) mukaillen. 1.3 EU:n tulvayhteistyö ja tulvadirektiivi Vuosien 1998-2002 aikana Euroopassa kärsittiin yli sadasta suuria vahinkoja aiheuttaneesta tulvasta. Tuhoisimmat tulvat koettiin Tonavalla ja Elbellä kesällä 2002. Nämä tulvat vaativat noin 700 kuolonuhria. Lisäksi puoli miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa. Vakuutusten kattamat taloudelliset vahingot olivat ainakin 25 miljardia euroa. (Euroopan komissio 2009c). EU:n vesijohtajat sopivat Euroopan vuoden 2002 tuhoisien tulvien jälkeen tulvantorjunnan, tulvasuojelun ja vahinkojen lieventämisen parhaiden käytäntöjen kokoamisesta. Työn tuloksena valmistui opas “Best Practice on Flood Prevention, Protection and Mitigation” (Euroopan komissio 2003). Kesällä 2004 komissio esitteli tiedonantonsa tulvariskien hallinnasta ja ehdotuksen toimintaohjelmaksi tulvien ehkäisemiseksi, torjumiseksi ja lieventämiseksi (Euroopan komissio 2004). Toimintaohjelman tukipilareiksi tulivat tulvadirektiivin lisäksi tulvatietoisuuden ja tiedonvaihdon lisääminen sekä tutkimus- ja rahoitusinstrumentit. Marraskuun lopussa 2007 voimaan astuneen ”direktiivin tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta” (2007/60/EY) tavoitteena on vähentää ja hallita tulvista ihmisten terveydelle, ympäristölle, kulttuuriperinnölle, taloudelliselle toiminnalle ja infrastruktuurille aiheutuvia riskejä (Euroopan komissio 2009a). Direktiivi pitää sisällään tulvariskien alustavan arvioinnin, tulvakartoituksen ja tulvariskien hallinnan suunnittelun (kuva 2). Direktiivin soveltamisalana ovat kaikki vesistöt, niiden osat ja rannikkoalueet. Tarkastelussa ovat myös kaikki tulvatyypit lukuun ottamatta viemäreistä nousevia tulvia. Tulvasuojelun tasot ja tulvariskien hallinnan keinot ovat jäsenmaiden päätettävissä. 9 Tulvariskien alustava arviointi Selvitetään alueet, joilla tulvariski on merkittävä. Käytetään saatavilla olevaa tai suoraan johdettavaa tietoa. Ilmastonmuutos on otettava huomioon. Tulvakartoitus tunnistetuille mahdollisille merkittäville tulvariskialueille Tulvavaarakartoitus (ainakin vähäinen ja keskisuuri tulvan todennäköisyys (≥ 1/100a), tulvan laajuus ja vesisyvyys) …2011 mennessä Tulvariskikartoitus (mahdolliset vahingolliset seuraukset: asukkaat, taloudellinen toiminta ja ympäristö) …2013 mennessä Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskien hallintatavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Käsiteltävä kaikkia tulvariskien hallinnan näkökohtia. Keskitytään tulvien ehkäisyyn, suojeluun ja valmiustoimiin. …2015 mennessä Kuva 2. Tulvadirektiivin sisältämä kolmivaiheinen työjärjestys tulvien hallinnan kehittämiseksi vuoteen 2015 mennessä. Täytäntöönpano on sovitettu yhteen vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisten menettelyiden kanssa. Jatkossa uudelleentarkastelu tehdään 6 vuoden välein. Vesijohtajat perustivat toimintaohjelmaa tukemaan Euroopan laajuisia tiedonvaihtoverkostoja. Ensimmäisenä kokoontui tulvien ennustamisen työryhmä EXCIFF (European exchange circle on flood forecasting). Se julkaisi oppaan hyvistä käytännöistä tulvatiedon välittämisestä kansalaisille (Martini & De Roo 2007). Toisena tiedonvaihtoryhmänä käynnistettiin EXCIMAP (European exchange circle on flood mapping). Sen päätavoitteena oli koota yhteen tiedot Euroopan maiden tulvakartoitus-menetelmistä sekä kirjoittaa niiden pohjalta tulvakartoituksen opas ”handbook of good practices for flood mapping”. Opas valmistui vuoden 2007 lopussa (Martini & Loat 2008). Sen liitteenä julkaistiin tulvakartoitus-atlas (Van Alphen & Passchier 2008), jossa esiteltiin tulvakarttoja 19 Euroopan maasta sekä Yhdysvalloista ja Japanista. Verkosto kokoontui kolme kertaa: Bernissä (6/2006), Turussa (9/2006) ja Haagissa (12/2006). Uusimpana tiedonvaihtoryhmänä perustettiin tulvien ja maankäytön -ryhmä. EXCIMAP-tiedonvaihtoryhmään kuului 40 asiantuntijaa 27 Euroopan maasta. Tulvadirektiivin toimeenpanoa ja yhteensovittamista VPD:n kanssa edistetään nyttemmin EU:n vesijohtajien perustamassa Working Group F:ssä (EU:n tulvatyöryhmä), jonka puitteissa mm. järjestetään teema-työpajoja parhaiden käytäntöjen vaihtamiseksi. Työpajoissa pidettyjen esityksien, keskustelun ja työryhmätyöskentelyn pohjalta laaditaan päätelmiä ja ehdotuksia direktiiviin toimeenpanoon liittyen. Ensimmäisessä workshopissa Dublinissa syyskuussa 2008 teemana oli tulvakartoitus. Brnossa toukokuussa 2009 keskityttiin tulvariskien alustavaan arviointiin ja merkittävän tulvariskien määrittelyyn. Karlstadin workshopissa syyskuussa 2009 käsiteltiin ilmastonmuutosta ja Maastrichtissa tammikuussa 2010 tulvariskien hallintasuunnitelmia. (Euroopan komissio 2010) 1.4 Lakiehdotus tulvariskien hallinnasta Maa- ja metsätalousministeriö asetti joulukuussa 2007 tulvariskityöryhmän valmistelemaan tulvadirektiivin toimeenpanoa ja tulvariskien hallintaa koskevia säädöksiä Suomessa. Työryhmä luovutti maaliskuun 2009 lopussa raporttinsa maa- ja metsätalousministerille (Tulvariskityöryhmän raportti 2009). Siinä ehdotettiin lakia tulvariskien hallinnasta, jonka avulla pantaisiin täytäntöön EU:n tulvadirektiivi Suomessa. Luonnos tulvariskien hallinnasta annettavaksi laiksi valmistui tulvariskityöryhmän raportin ja siitä tehtyjen huomautuksien pohjalta elokuussa 2009. Tulva-asetustyöryhmä luovutti edelleen luonnoksen valtioneuvoston asetukseksi tulvariskien hallinnasta maa- ja metsätalousministeriölle syyskuun lopussa 2009 (Maa- ja metsätalousministeriö 2009). Laki- ja asetusluonnoksesta annettiin kaikkiaan lähes 170 lausuntoa (Valtiovarainministeriö 2009). Hallituksen esitys laiksi tulvariskien hallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annettiin eduskunnalle 30.3.2010 (HE 30/2010 10 vp). Eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen muuttumattomana 1.6.2010. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian, ja asetuksen samanaikaisesti lain kanssa. Lain tarkoituksena on vähentää tulvariskejä, ehkäistä ja lieventää tulvista aiheutuvia vahingollisia seurauksia ja edistää varautumista tulviin. Lain tarkoituksena on myös sovittaa yhteen tulvariskien hallinta ja vesistöalueen muu hoito (luku 1.5) ottaen huomioon vesivarojen kestävän käytön sekä suojelun tarpeet. Vesitaloudellisten keinojen ohella kiinnitettäisiin huomiota erityisesti alueiden käytön suunnitteluun ja rakentamisen ohjaukseen sekä pelastustoimintaan. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on lakiehdotuksen mukaan vähentää vahingollisia seurauksia ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle. Vesistöalueen kokonaisvahingot on pyrittävä lisäksi minimoimaan. Tulvariskien hallintaan kuuluisivat tulvariskien arviointi, mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatiminen sekä toimenpiteiden selvittäminen. Tulvariskit arvioitaisiin ja tulvariskien hallinta suunniteltaisiin koko maassa nykyistä kokonaisvaltaisemmin ja järjestelmällisemmin sekä valtakunnallisesti yhdenmukaisin perustein. Laki koskisi niin vesistötulvia, meritulvia kuin hulevesitulvia. Kansalaisille ja etutahoille turvattaisiin mahdollisuus osallistua suunnitteluprosessiin; tavoitteena on saavuttaa yksimielisyys siitä, miten tulvariskien hallinta voidaan parhaiten järjestää. Ehdotuksen mukaan vesistöalueiden ja merenrannikon tulvariskien hallinnan suunnittelusta huolehtisi valtion aluehallintoviranomaisena elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus (ELY). Maa- ja metsätalousministeriön määräämä tulvariskien hallintasuunnitelman valmistelusta huolehtiva ELY kokoaisi toimialueittain tehdyt arvioinnit yhteen koko vesistöalueen kattavaa suunnittelua varten. Jokainen ELY, jonka toimialueeseen kuuluisi merenrannikkoa, arvioisi meritulvista aiheutuva tulvariskit oman toimialueensa osalta. Maakunnan liitto johtaisi viranomaisten yhteistyötä suunnitelmien laatimisessa. Maa- ja metsätalousministeriö päättäisi merkittävistä tulvariskialueista, asettaisi yhteistyöryhmät ja hyväksyisi tulvariskien hallintasuunnitelmat. Hulevesitulvariskein hallinnan suunnittelu kuuluisi sen sijaan kunnan tehtäviin, koska hulevesitulvien syntytapa, vaikutukset ja hallintatoimet ovat luonteeltaan paikallisia. Kunnat hoitaisivat omalta alueeltaan hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin, mahdollisten merkittävien hulevesitulvariskialueiden nimeämisen, hulevesitulvakarttojen ja hulevesitulvariskien hallintasuunnitelmien laatimisen nimetyille alueille sekä hallintasuunnitelmien hyväksymisen. ELYjen tehtävänä olisi avustaa kuntia toimialueellaan. Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos tuottaisivat toimialoillaan tarvittavia asiantuntijapalveluja. Asetusluonnoksen (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) mukaan tulvavaarakartat laaditaan tulville, joiden vuotuinen todennäköisyys on 2 % (toistuvuusaika 1/50a), 1 % (1/100a) ja 0,4 % (1/250a) sekä tarpeen mukaan vielä harvinaisemmalle tulvalle. Asetusluonnoksen perusteluissa täsmennetään, että viimeksi mainitun harvinaisen tulvan todennäköisyys voisi olla 0,1 % tai 0,2 %. Tämä tulva voisi olla myös mahdollinen erityisissä olosuhteissa, esimerkiksi patosortumatilanteessa tai jäiden takia. Nämä vastaavat Suomessa laadittujen tulvavaarakarttojen toistuvuuksia (luku 1.7.1). Kartoissa esitettäisiin jo laadittujen tulvavaarakarttojen tavoin vesisyvyydet ja vedenkorkeudet sekä tarpeen mukaan myös virtaama ja virtausnopeudet. Hulevesitulvavaarakartoissa noudatettaisiin edellä mainittuja soveltuvin osin sekä otettaisiin huomioon paikalliset olosuhteet ja tarkoituksenmukaiset sateiden todennäköisyydet. 11 Tulvariskikartoissa tulisi esittää asetusluonnoksen mukaan: 1. asukkaiden arvioitu määrä 2. erityiskohteet, kuten sairaalat, oppilaitokset ja päiväkodit 3. infrastruktuuri kuten tiet, energiaverkot, tietoliikenneverkot ja vesihuoltolaitokset 4. yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen kannalta merkittävä taloudellinen toiminta 5. ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi annetun neuvoston direktiivin 2008/1/EY4 liitteessä I tarkoitetut laitokset, joiden toiminnasta voi tulvatilanteessa aiheutua ympäristön äkillistä pilaantumista sekä vesienhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (2006/10405) 4 §:ssä tarkoitetut erityiset alueet, joilla pilaantumisesta voi aiheutua vahinkoa: - alue, josta otetaan tai on tarkoitus ottaa vettä talousvesikäyttöön enemmän kuin keskimäärin 10 m3 vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin yhteisön lainsäädännön perusteella uimavedeksi määritelty alue Natura 2000 -verkostoon kuuluva alue, jolla veden tilan ylläpito tai parantaminen on tärkeää elinympäristön tai lajin suojelun kannalta 6. lain nojalla suojellut taikka kaavassa suojelluksi määrätyt kulttuuriperintökohteet; sekä 7. muut tarpeelliset tiedot, kuten alueet, joilla tulva voi aiheuttaa jäiden tai muun kiinteän aineksen haitallista kulkeutumista, maaperän merkittävää eroosiota tai sortumavaaraa taikka merkittävää ympäristön pilaantumisen vaaraa. Hulevesitulvavaarakartoissa näitä noudatettaisiin soveltuvin osin. Edellä esitetyt tiedot on pääosin sisällytetty aikaisemmin suunniteltuun tulvariskikartan tietosisältöön (luku 1.7.2). Käytettävissä olevia paikkatietoaineistoja on esitelty liitteessä 1. Tulvariskien hallintasuunnitelma laaditaan vesistöalueelle, jolle on nimetty yksi tai useampi mahdollinen merkittävä tulvariskialue, sekä merenrannikon mahdolliselle merkittävälle tulvariskialueelle. Jos vesistön tulvimisesta ja merenpinnan noususta aiheutuva tulvariski kohdistuu samalle alueelle, molempia koskevat tulvariskien hallintasuunnitelmat voidaan laatia yhtenä suunnitelmana. Maa- ja metsätalousministeriö perustaa tulvariskien hallintasuunnitelman laatimista varten tulvaryhmän, jonka muodostavat asianomaisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, maakunnan liittojen, kuntien ja alueiden pelastustoimien edustajat. Kunta laatii hallintasuunnitelman nimeämälleen mahdolliselle merkittävälle hulevesitulvariskialueelle noudattaen seuraavia vaatimuksia soveltuvin osin. Hallintasuunnitelmassa esitetään tulvariskien hallinnan tavoitteet kullekin em. alueelle ja toimenpiteet, joilla tavoitteet pyritään saavuttamaan. Alueelliset ja paikalliset olosuhteet tulee ottaa huomioon, esim. vesistöjen tulvariskien hallinnassa otettaisiin huomioon toimenpiteet sekä paikallisesti että koko vesistöalueella. Toimenpiteille tulee tehdä kustannushöyty-tarkastelu ja priorisointi. Mikäli tarkoituksenmukaista, on pyrittävä vähentämään tulvien todennäköisyyttä sekä käyttämään muita kuin tulvasuojelurakenteisiin perustuvia tulvariskien hallinnan keinoja (esim. tulvavesien pidättäminen/viivyttäminen valuma-alueella). Tulvariskien hallintasuunnitelmilla ei ratkaistaisi sitovasti, mitä toimenpiteitä riskien vähentämiseksi olisi toteutettava. Viranomaisten olisi kuitenkin otettava suunnitelmat huomioon toiminnassaan. 2008/1/EY. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi (IPPC-direktiivi, Integrated Pollution Prevention and Control). http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:32008L0001:FI:NOT 5 2006/1040. Valtioneuvoston asetus vesienhoidon järjestämisestä. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20061040. Tulvadirektiivin tulvariskikarttoja käsittelevän 6 artiklan kohdassa 5c viitataan näihin VPD:n (luku 1.5) liitteen IV kohdissa i, iii ja v määriteltyihin seurauksista mahdollisesti kärsiviin suojelualueisiin: (i) vedenottopaikat, (iii) uima-vedet ja (v) VPD-Natura-alueet 4 12 Lainsäädännön toimenpanoa varten ollaan asettamassa MMM:n työryhmä. Sen tehtävänä on tulvariskien hallinnasta annettavien lain ja asetuksen toimeenpanon ohjaus. Tähän kuuluisivat alustavasti Hanskin (2010) mukaan: suunnitella, seurata ja aikatauluttaa eri vaiheiden toteuttaminen määritellä tarkemmin merkittävän tulvariskin kriteerit (luku 2.7) laatia periaatteet tulvariskien hallinnan tavoitteiden määrittämiselle laatia opastus tulvariskien hallintasuunnitelmien laatimiseksi ohjata tulvatietojärjestelmän kehitystyötä (luku 1.7.3) Ryhmä koostuisi alustavasti maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Suomen ympäristökeskuksen, Ilmatieteenlaitoksen sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten edustajista. 1.5 Vesipuitedirektiivi ja vesien hoidon suunnittelu Vuonna 2000 annettu Euroopan unionin vesipolitiikan puitedirektiivi VPD (2000/60/EY6) yhtenäistää EU:n vesiensuojelua. Direktiivin toteutuksesta Suomessa säätää vuonna 2004 vahvistettu laki vesienhoidon järjestämisestä (2004/12997). Laki koskee sekä pohjavesiä että pintavesiä. Sen yleisenä tavoitteena on suojella, parantaa ja ennallistaa vesiä niin, ettei niiden tila heikkene ja että vesistöjen tila on hyvä tai erinomainen vuonna 2015. Poikkeuksena aikaisempaan, huomioon otetaan koko vesiekosysteemin tila eikä ainoastaan veden käyttökelpoisuus ihmisen kannalta (Ympäristöhallinto 2010b). Vesienhoitoa suunnitellaan (VHS) vesienhoitoalueittain (direktiivissä käsite vesipiiri). Vesienhoitoalue muodostuu yhdestä tai useammasta vesistöalueesta. Manner-Suomi on jaettu viiteen vesienhoitoalueeseen. Vesipolitiikan puitedirektiivissä edellytetään, että jokaiselle vesienhoitoalueelle laaditaan vesienhoitosuunnitelma. Suunnitelma sisältää mm. tiedot ihmisten vesistöön aiheuttamista vaikutuksista. Vesienhoitosuunnitelman osana laaditaan toimenpideohjelmia, joissa esitetään keinot hyvän ekologisen ja kemiallisen tilan saavuttamiseksi. Vaikka tulvariskien hallinta ei kuulukaan VPD:n päätavoitteisiin, toimenpideohjelmien kautta voidaan myös edistää tulvien vaikutuksien lieventämistä. Toisaalta tulvariskien hallintasuunnitelmissa esitettyjen toimenpiteiden tulee olla sovitettu yhteen toimenpideohjelmien ympäristötavoitteiden kanssa. Vesienhoitosuunnitelmat ja tulvariskien hallintasuunnitelmat ovat vesistöalueen yhteen sovitetun hoidon osatekijöitä. Jäsenvaltioiden tuleekin parantaa tehokkuutta ja tietojen vaihtoa sekä saavuttaa yhteisiä synergioita ja etuja sovittamalla direktiivien mukaiset toimenpiteet mahdollisuuksien mukaan yhteen. Tulvakarttojen sisältämien tietojen tulee olla yhdenmukaisia (eivät saa olla ristiriidassa) VPD:n mukaisesti esitettyjen vastaavien tietojen kanssa. Myös tulvariskien hallinnan määräajat on yhdenmukaistettu VPD:n kanssa. Ensimmäisten tulvariskien hallintasuunnitelmien laatiminen ja niiden myöhemmät uudelleentarkastelut tehdään samassa syklissä vesienhoitosuunnitelmien uudelleentarkastelun kanssa kuuden vuoden välein vuodesta 2015 alkaen. Tarkastelut voidaan näin yhdistää toisiinsa. Kaikkien osapuolten aktiivinen osallistuminen ja tiedottaminen on myös yhteen sovitettava VPD:n kanssa. 2000/60/EY. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi yhteisön vesipolitiikan puitteista. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:32000L0060:FI:NOT 7 2004/1299. Laki vesienhoidon järjestämisestä. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20041299 6 13 1.6 Tulvien luonteen muuttuminen Suomessa Suomessa on koettu viimeaikoina useita erityyppisiä tulvia. Kesällä 2004 kasvoivat virtaamat esimerkiksi Vantaajoen vesistöalueen uomissa jatkuvien rankkasateiden seurauksena ajankohtaan nähden ennätyksellisen suuriksi. Tulvavahinkoja korvattiin valtion varoista noin 900 000 euroa (Suhonen & Rantakokko 2006). Loppiaisena 2005 puolestaan merivesi nousi Suomenlahdella ennätyslukemiin ja silloinen merentutkimuslaitos (nykyinen Ilmatieteenlaitos) antoi historiansa ensimmäisen tulvavaroituksen. Tulvantorjunta onnistui Helsingissä varsin hyvin, mm. paperipaaleista rakennettiin tulvaseinämä Kauppatorille (Kihl 2006). Saman vuoden toukokuun lopussa olivat lumen sulamisesta aiheutuneet Lapin tulvat poikkeuksellisen rajuja. Tulvavahingot olivat Kittilän keskustan ja Ylä-Ounasjoen alueella 4,7 milj. euroa (Porsanger 2005). Porissa puolestaan aiheutti paikallinen rankkasade 16.8.2007 noin 16 milj. euron vahingot. Kolmen tunnin aikana satoi pahimmillaan 20 % vuotuisesta sadannasta (Kotiniemi 2007). Jäiden lähtö Uskelanjoesta aiheutti jääpadon Salon keskustan kohdalle 4.4.2010, jolloin vesi tulvi kellareihin viemäreiden kautta. Pelastuslaitoksella oli toistakymmentä pumppaustehtävää (Sisäasiainministeriö 2010). Lämpötilan arvioidaan nousevan 3-7 ºC ja sadannan lisääntyvän 13-26 % ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Suomessa vuosisadan loppuun mennessä (Ruosteenoja & Jylhä 2007; IPCC 2007). Ilmastonmuutos lisää myös oletettavasti rankkasateita. Mallituloksen osoittavat, että kesällä rankkasateet voimistuvat enemmän kuin keskimääräinen sademäärän kasvu. Näin ollen myös rankkasateista aiheutuvien tulvariskien voidaan arvioida kasvavan etenkin taajamissa ja pienehköissä vesistöissä, joissa ei ole virtaamia tasaavia järviä. (Aaltonen et al. 2008) Lämpötilojen noustessa lumi sulaa pitkin talvea ja vettä sataa nykyistä enemmän myös talvikuukausina. Näin ollen virtaamien vuodenaikaisvaihtelu muuttuu; vesistöjen pinnat nousevat talvella nykyistä ylemmäksi ja etenkin Etelä-Suomessa kevättulvat aikaistuvat ja pienenevät lumipeitteen vähenemisen vuoksi. (Carter 2007) Sään ääri-ilmiöiden lisääntymisen myötä myrskyt voivat nostaa rajusti merivedenpintaa (Ruosteenoja et al. 2005) ja aiheuttaa tulvavahinkoja rannikkoalueella. Jokien talvivirtaamien kasvun ja vajavaisen jääkannen muodostumisen myötä myös hyydeeli suppopatojen aiheuttamien tulvien riski kasvaa. Hyydepatoja saattaa syntyä, kun sää pakastuu nopeasti virtaamien ollessa korkeita. Suuren virtaaman takia joen pinnalle ei pääse muodostumaan suojaavaa jääkantta. Vesi voi kylmän sään vaikutuksesta alijäähtyä ja vedessä alkaa muodostua ns. suppojäätä. Suppojää voi tarttua jokea paikoin peittävän jääkannen alle, vesirakenteisiin tai uoman pohjaan muodostaen joen virtausta estäviä ja äkillisiäkin tulvia aiheuttavia hyydepatoja. Huokuna et al. (2009a) ovat laatineet Kokemäenjoelle ns. hyyderiskipäivämallin. Sen mukaan hyyteen muodostumiselle otollisten päivien määrä kasvaa merkittävästi ilmastonmuutoksen myötä. Vertailujaksolla (1971-2007) oli yhteensä 9 hyydetalvea, joissa oli yhteensä 30 hyyderiskipäivää. Jaksolla 2040-2069 oli skenaariosta riippuen 15-22 hyydetalvea, joissa oli yhteensä 102-230 hyyderiskipäivää. Veijalainen et al. (2009) on arvioinut ilmastonmuutoksen vaikutusta vesistötulviin 67 kohteelle eri puolille Suomea. Hydrologisessa mallinnuksessa käytettiin Suomen ympäristökeskuksen Vesistömallia8, jolla simuloitiin päivittäisiä virtaamia 30 vuoden ajan jaksoille 20102039 ja 2070-2099 käyttäen 20 skenaariota globaaleista ja alueellisista ilmastomalleista. Lasketulle aikasarjalle tehtiin toistuvuusanalyysi Gumbelin jakaumalla. Tuloksien mukaan 20702099 mennessä 1/100a-tulvat pysyvät nykyisellään tai pienevät Pohjois-Suomessa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä pienillä ja keskikokoisilla vesistöillä Pohjanmaalla ja Keskija Itä-Suomessa (kuva 3). 2070-2099 mennessä 1/100a-tulvat puolestaan kasvavat suurilla keskusjärvillä ja niiden laskujoissa (Vuoksi, Kokemäenjoki, Kymijoki) sekä joillain skenaa8 www.ymparisto.fi/vesistoennusteet 14 rioilla etelän pienissä. Ilmastonmuutokseen liittyvät epävarmuudet ovat kuitenkin suuria, joten vaihteluvälikin oli suuri. Tulvadirektiivin mukaan ilmastonmuutos tulisi huomioida tulvariskiä arvioitaessa. Edellä esitetty tutkimus tarjoaa tähän lähtötietoja alueellisesti. Myös Euroopan komissio (2009g) on julkaissut oppaan, joka sisältää johtavia periaatteita, toimenpide-ehdotuksia ja esimerkkejä siitä, miten ilmastollinen vaihtelu ja ilmastonmuutos tulisi huomioida vesipuitedirektiivin ja tulvadirektiivin toimeenpanossa. Kuva 3. Alustava mallinnus 1/100a-tulvien muuttumisesta 2010-2039 ja 2070-2099 mennessä referenssijaksoon 1971-2000 verrattuna. Kuvissa on esitetty 20 skenaarion keskiarvo. (Veijalainen et al. 2009). 15 1.7 Tulvakartoitus Suomessa Tulvakartat muodostavat perustan tehokkaalle tulvariskien hallinnalle. Karttapohjainen tieto tulvavaarasta, -haavoittuvuudesta ja -riskistä on välttämätöntä tulvariskien hallintatoimissa. Tulvavaarakartoilla lisätään viranomaisten ja kansalaisten tietoisuutta tulvavaaraalueista. Tulvakarttoja voidaan käyttää apuna mm. alueiden käytön suunnittelussa, pelastustoiminnassa ja tiedottamisessa. Vuonna 2006 valmistuneessa oppaassa yleispiirteisen tulvavaarakartoituksen laatimiseen (Sane et al. 2006) esitellään menetelmät erisuuruisten tulvien peittävyyden ja syvyyden mallintamiseen sekä esittämiseen tulvavaarakarttana. Samana vuonna otettiin käyttöön myös ympäristöhallinnon tulvatietojärjestelmä. Oppaan ja tietojärjestelmän valmistumisen myötä käynnistyi järjestelmällisen tulvavaarakartoitustyö Suomessa. Tulvatietojärjestelmään on tallennettu toukokuuhun 2010 mennessä 75 tulvavaarakarttaa eri puolilta Suomea niin joki-, järvi- kuin merialueilta (kuva 4). Kartoista 64 kpl on yleispiirteisiä tulvavaarakarttoja ja 11 kpl yksityiskohtaisia tulvavaarakarttoja. Tulvavaarakartat julkaistaan myös ympäristöhallinnon verkkopalvelussa9. Ympäristöhallinnon lisäksi myös jotkut kunnat ovat laatineet omia tulvavaarakarttojaan. Nämä on laadittu lähinnä meritulville. Kuva 4. Entiset alueelliset ympäristökeskukset tekivät merkittävistä tulvariskialueista selvitykset suurtulvaselvitykseen (Ollila et al. 2000) ja suurtulvatyöryhmän loppuraporttiin (2003). Merkittäviä tulvariskialueita listattiin tällöin loppuraporttiin noin 60 (punaiset pisteet kartalla). Toukokuuhun 2010 mennessä oli tulvavaarakarttoja laadittu 75 alueelta (siniset alueet kartalla). Yhteensä kartoitettua aluetta on n. 7 000 km2, jossa tilastollisesti kerran 250 vuodessa toistuvalla tulvalla tulvan peittämänä on n. 780 km2. Asukkaita asuu tällä alueella n. 35 000 (n. 23 000 rakennusta) – yksittäisenä alueena mainittakoon Suomen merkittävin tulvariskialue Pori, jossa tulva uhkaa n. 15 000 asukasta (n. 6 000 rakennusta). 9 www.ymparisto.fi/tulvakartat 16 Vuonna 2008 julkaistussa ”Tulvariskien kartoittaminen” -ohjeessa (Alho et al. 2008) kuvataan puolestaan tulvariskikartoituksen keskeisimmät menetelmät sekä kartoituksen toteuttamisen pääperiaatteet ympäristöhallinnossa ja annetaan esimerkkejä tulvariskikarttojen visualisoinnista. Molemmista edellä mainituista oppaista on saatavilla erilliset tekniset osiot10, jotka sisältävät yksityiskohtaista ja päivittyvää tietoa kartoituksen käytännön tekniikoista. Tulvakartoituksien laatimisesta vastaavat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa. Suomen ympäristökeskus (SYKE) järjestää aiheesta koulutusta ja antaa käyttötukea. 1.7.1 Tulvavaarakartat Tulvavaarakartalla esitetään tulvan laajuus ja vaaran aste karttapohjalla tietyllä todennäköisyydellä (Sane et al. 2006). Vaaran asteena voidaan käyttää vesisyvyyttä, virtausnopeutta tai edellisten yhdistelmää, tulvan leviämisnopeutta tai tulvan kestoa. Suomi on topografialtaan melko tasainen ja järvet tasoittavat virtaamia, joten veden virtausnopeus tulva-alueella uoman ulkopuolella nousee vesistötulvassa harvoin tulvavaaran kannalta merkittäväksi (yli 1 m/s). Poikkeuksena ovat äkilliset jäistä aiheutuvat tulvat sekä padon tai penkereen murtumasta aiheutuvat tulvat. Vesistötulvien kohdalla tulvavaarakarttojen vaaran asteena onkin käytetty Suomessa vesisyvyyttä. Patojen vahingonvaaraselvityksien tulvavaarakartoissa on esitetty vaaran astetta myös muilla edellä mainituilla suureilla. Tyypillisesti tulvavaarakartat laaditaan Suomessa toistuvuusajoille kerran 20, 50, 100, 250 ja 1000 vuodessa. Kullekin toistuvuudelle on oma karttatasonsa. Kullakin tulvakartoitetulla alueella on mallinnettu tulvia yhdellä tai useammalla eri toistuvuusajalla, kaikilta alueilla on mallinnettu 1/250a tulva. Lähes puolet (33 kpl) kartoitetuista alueista on mallinnettu kaikilla viidellä toistuvuudella. Pääosin tulvakarttoja on laadittu vesistötulville, mutta joukossa on myös joitakin meritulvakarttoja (esim. Turku). Joiltakin alueilta (esim. Saimaa) on laadittu myös ilmastonmuutosskenaariota kuvaavat tulvakartat. Patomurtuma-tulvavaarakartat ovat lisäksi omana aineistonaan (esim. Seinäjoen Kyrkösjärvi). SYKEssä on tuotettu yleispiirteinen meritulvavaarakartoitus koko Suomen rannikkoalueelle (luku 3.3.1). Myös jää- ja hyydepadoista sekä siltojen tukkeutumisesta aiheutuvia tulvia voidaan kartoittaa (esim. Salon jääpatotulvavaarakartat) – mallinnuksen epävarmuudet ovat tosin suuria. Nykyaikaiset paikkatietoaineistot ja menetelmät ovat merkittävässä roolissa tulvakartoituksien toteuttamisessa. Tulvamallinnuksen haasteena on harvinaisten, suurten tulvien vedenkorkeuksien määrittäminen. Niiden arvioimiseen sisältyy monia epävarmuustekijöitä, koska luotettavia hydrologisia havaintoja on vain lyhyeltä ajalta. Virtaamat ja vedenkorkeudet voidaan määrittää käyttäen todennäköisyysjakaumiin perustuvia tilastollisia menetelmiä tai hydrologisen kierron mallintamista (Runoff models), esim. SYKEn Vesistömallijärjestelmää. Jokikohteissa käytetään yleensä virtausmalleja, joissa vedenkorkeudet mallinnetaan uoman geometrian ja virtaamatietojen avulla käyttäen yksi- tai kaksiulotteisia virtausmalleja. Kaksiulotteisia virtausmalleja käytetään monimutkaisissa virtaustilanteissa. Tulvamallinnusta varten tarvitaan vedenkorkeustietojen lisäksi myös maanpinnan korkeusmalli (digital elevation model, DEM) tarkasteltavalta alueelta. Korkeusmalli kuvaa alueen topografian (avaruuskoordinaatistoon sijoitettujen pisteiden muodostama verkko) ja sen tarkkuus vaikuttaa oleellisesti tulvavaarakartoituksen tarkkuuteen. Tarkka korkeusmalli voidaan tuottaa esim. laserkeilauksella tai fotogrammetrialla ilmakuvista. Molemmat menetelmät 10Ympäristöhallinnon intranet-sivusto: Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus 17 ovat olleet tähän saakka melko kalliita. Suomessa onkin laadittu pääosin yleispiirteisiä tulvavaarakarttoja, jotka perustuvat olemassa olevaan korkeusaineistoihin, esim. kuntien kantakarttoihin ja Maanmittauslaitoksen (MML) maastotietokannan korkeuskäyriin. Kantakarttojen tarkkuus vaihtelee, aineisto on myös usein epähomogeenista. Tiestö, penkereet ja merkittävät tulvariskikohteet on pyritty kuitenkin kuvaamaan korkeusmallissa tarkasti, tarvittaessa tehdään myös maastomittauksia. Taustakartta on yleistetty – yksittäiset rakennukset eivät erotu kartalta. Yksityiskohtaiset tulvavaarakartat mahdollistavat yleispiirteisistä tulvavaarakartoista poiketen myös rakennuskohtaisen tarkastelun, taustakarttana voidaan käyttää myös peruskarttaa. Jatkossa yksityiskohtaisten tulvavaarakarttojen osuus tulee kasvamaan. Maanmittauslaitos aloitti nimittäin keväällä 2008 uuden, valtakunnallisen korkeusmallin tuotannon laserkeilausta käyttämällä (luku 3.2.1). Jo laadittuja tulvavaarakarttoja voidaan helposti päivittää hyödyntämään uutta tarkempaa korkeusmallia käyttäen SYKEssä ArcGIS:iin laadittua työkalua (Suomen ympäristökeskus 2010c). Määritettyjä vedenkorkeuksia ja korkeusmallia käyttäen saadaan mallinnettua tulva-alue numeerisesti syvyystietoineen vähentämällä vedenpinnan korkeusmallista maanpinnan korkeusmalli (kuva 5). Tulva-alueen visualisointi tehdään paikkatietojärjestelmän avulla. Tulvavaarakartalla esitetään toistuvuudeltaan tietyn suuruisen tulvan vesisyvyydet vyöhykkeittäin eri sinisävyjä käyttäen (0…0,5 m, 0,5…1 m, 1…2 m, 2…3 m ja yli 3 m). Vaalein sininen kuvaa matalinta tulva-aluetta ja tummin sininen syvintä tulva-aluetta. Vesistö on luokiteltu erikseen. Lisäksi kartalla esitetään mallinnettua tulvatilannetta vastaavat vedenkorkeudet poikkiviivoina (infoviivat), kartoitetun alueen rajaus ja kuvaustiedot (metatiedot) (kuva 6). Vedenpinta Maanpinta Tulva-alue, vesisyvyys Kuva 5. Tulva-alue ja vesisyvyys saadaan määritettyä vähentämällä vedenpinnan korkeusmallista maanpinnan korkeusmalli, esim. vedenpinta 95,30 m - maanpinta 93,60 m = vesisyvyys 1,70 m. 18 Kuva 6. Yläkuvassa Kittilän keskustaa tulvan peittämänä pari päivää ennen Ounasjoen virtaamahuippua toukokuun lopussa 2005 (kuva: Sauli Koski, Studio Tunturi-Lappi Oy). Alakuvassa tulvahuipun aikainen tulvavaarakartta, vasemmalla peruskarttapohjalla (© Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/10) ja oikealla yleispiirteisellä taustakartalla (www.ymparisto.fi/tulvakartat > Lappi). 19 1.7.2 Tulvariskikartat Tulvavaarakarttoja käyttäen voidaan suunnitella maankäyttöä järkevästi ja ohjata rakentamista tulvavaara-alueiden ulkopuolelle. Paikkatietojärjestelmissä tulvavaarakartat voidaan yhdistää vahinkoalttiutta (haavoittuvuutta) kuvaavien aineistojen kanssa, esim. rakennukset, maankäyttö ja ympäristö (kuva 7). Näin saadaan esitettyä tietyn suuruisen tulvan aiheuttama vahinkopotentiaali: seurauksista kärsivien asukkaiden viitteellinen määrä, alueella harjoitettavan taloudellisen toiminnan tyyppi, ympäristölle haitalliset kohteet sekä seurauksista kärsivät suojelualueet. (Alho et al. 2008) Tulvavaarakartta Alttius vahingoille (haavoittuvuus) Tulvariskikartta Kuva 7. Tulvariskikartan lähtötiedot. Tulvavaarakartat muodostavat tulvariskikartoituksen perustan (kuva 8). Tulvariskikartat voidaan laatia vain niille toistuvuuksille, joilta on saatavilla tulvavaarakartat. Muina lähtötietoina tulvariskikartoituksessa käytetään sekä valtakunnallisia että paikallisia aineistoja. Valtakunnallisista aineistoista mainittakoon rakennus- ja huoneistorekisteri (RHR), alueiden käytön luokitus (SLICES) ja valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä (VAHTI). Osaa aineistoista joudutaan muokkaamaan erityisesti tulvariskikarttoja varten. Tulvariskikartoissa on tärkeä esittää myös vaikeasti evakuoitavat kohteet kuten sairaalat, vanhainkodit, päiväkodit ja koulut. Toisaalta tulva-alueen ulkopuolella olevat koulut voivat toimia evakuointipaikkoina. Muita tulvahaavoittuvia kohteita ovat mm. vaarallisia aineita käsittelevät ja varastoivat laitokset, muuntamot, tietoliikenteen ja vesihuollon rakennukset sekä pilaantuneet maa-alueet. Valtakunnallisia tulvahaavoittuvuutta kuvaavia paikkatietoaineistoja käytetään myös tulvariskien alustavassa arvioinnissa – aineistot on esitelty liitteessä 1. Aineistoja on visualisoitu kuvaan 9 sekä mm. posteriin Sane et al. (2008) ja artikkeliin Huokuna et al. (2008). Tulvariskikarttojen on tuotettava yhdessä tulvavaarakarttojen kanssa tarpeelliset lähtötiedot tulvariskien hallintasuunnitelmia varten. Paikallisten aineistojen tarkistaminen ja kerääminen on tämän takia hyvin tärkeätä. Tulvariskikartoitus tullaan toteuttamaan ympäristöhallinnon paikkatietojärjestelmiä käyttäen. Merkittävässä roolissa toteuttamistyössä on tulvatietojärjestelmä (luku 1.7.3). Useita tulvariskikartassa esitettäviä paikkatietoaineistoja löytyy valmiina ympäristöhallinnon paikkatietojärjestelmistä (liite 1). Aineistoja on tuotettu mm. vesienhoidon suunnittelun (VHS) yhteydessä (luku 1.3). Osa tulvariskikartan aineistoista tuotetaan keskitetysti SYKEssä samalla kun tulvavaarakartat tallennetaan tulvatietojärjestelmään (kuva 10). ELY-keskukset voivat tämän jälkeen korjata ja tarkentaa aineistoja. Tulvatietojärjestelmän avulla käyttäjä voi koota aineistoista tarpeisiinsa parhaiten sopivat tulvariskikartat karttakerroksina GIS-ympäristössä. Ensimmäisessä vaiheessa on tärkeintä kerätä aineisto (reseptorit) paikkatietokantaan. Euroopan komissio antaa ohjeita tulvakarttojen kartografiasta viimeistään vuonna 2011 valmistuvan raportointiohjeistuksen yhteydessä (2007/60/EY, 11 artikla, kohta 1). Lopullinen visualisointi voidaan muokata tämän jälkeen ja tuottaa tarvittaessa erilaisia PDF- ja paperikarttoja. Paikkatietokantaa voidaan hyödyntää monessa, mm. tilastojen/tunnuslukujen laskennassa, tulvariski-indeksikarttojen tuot- 20 tamisessa (tulvariskin aste) (Alho et al. 2008, s. 62) ja tulvavahinkoanalyyseissä (vahinkofunktiot) (Michelsson & Saari 2009, s. 32-40; Lehtiö 2009, s. 20-23). Määritetty tulva-alue 1/20a Määritetty tulva-alue 1/50a Määritetty tulva-alue 1/100a Määritetty tulva-alue 1/250a Määritetty tulva-alue 1/1000a SLICES-maankäyttö (taloudellisen toiminnan tyyppi) Rakennus- ja huoneistorekisteri (RHR) (asukkaiden viitteellinen määrä, haavoittuvat kohteet) Valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä (VAHTI) (ympäristön pilaantumista aiheuttavat kohteet) Tulvariskikartta Vesihuoltolaitos-tietojärjestelmä (VELVET) (vedenottamot) VPD-Natura-alueet -paikkatietoaineisto (suojelualueet) Muut valtakunnalliset paikkatietoaineistot… Paikalliset tulvahaavoittuvuuskohteet Kuva 8. Tulvariskikartan rakenne. Tulvadirektiivin raportointiin on ehdotettu taloudellisen toiminnan kuvaamiseen NACE-toimialaluokitusta (2006/1893/EY11) (Euroopan komissio 2009b). Tämän pohjalta laaditun kansallisen toimialaluokituksen 12 ja rakennus- ja huoneistorekisterissä (liite 1) käytetyn rakennusten käyttötarkoituksen mukaisen rakennusluokituksen 13 välillä voidaan katsoa olevan yleisluonteinen yhteys muiden kuin asuin- ja vapaa-ajan rakennusten osalta. Virallisesti yhteyttä ei ole kuitenkaan muodostettu, kuten ei myöskään suomalaisesta luokituksesta jossain määrin poikkeavan eurooppalaisen rakennusluokitusstandardin14 ja NACE:n välille. Eurostatissa on ollut tästä puhetta, mutta jäsenmaat eivät ole toistaiseksi pitäneet tätä kiireellisenä tehtävänä (Poukka 2010). Riittävä yhteys voitaisiin muodostaa siten, etsittäisiin kutakin alimman tason rakennusluokkaa vastaava luokka toimialaluokituksen ylimmältä tasolta (päätaso). 1893/2006/EY. Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetus tilastollisen toimialaluokituksen NACE Rev. 2 vahvistamisesta. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:32006R1893:FI:NOT 12 Toimialaluokitus 2008. http://www.stat.fi/meta/luokitukset/toimiala/910-2008 13 Rakennusluokitus 1994. http://www.stat.fi/meta/luokitukset/rakennus/001-1994 14 Rakennusluokitus (CC 1998). http://ec.europa.eu/eurostat/ramon/nomenclatures/index.cfm?TargetUrl=LST_NOM&StrLanguageCode=FI 11 21 Kuva 9. Tulvariskikartan karttakerroksia. Luokitukset perustuvat ”Tulvariskien kartoittaminen” ohjeeseen (Alho et al. 2008, s. 36 ja 40). Aineistoista on saatavilla valtakunnalliset ArcGIS-karttatasot (Suomen ympäristökeskus 2010b). Vastaavia aineistoja voidaan hyödyntää myös TURINA:ssa, esim. asukkaiden viitteellistä määrää voidaan kuvata tulvariskikarttojen tavoin liitteen 4 mukaisilla ”asukasluku-palloilla”. Vedenottamoiden paikkatieto ei ole julkista, joten niitä ei ole esitetty kartalla. 1. Valmiit käyttöliittymissä olevat paikkatietoaineistot (esim. VHS:ssa tuotetut) MML nimistö, DIGIROAD tiestö ja MML MTK rautatiet VELVET vedenottamot VPD-Natura-alueet POVET pohjavesialueet MATTI pilaantuneet maa-alueet EU-uimarannat Kaatopaikat Kulttuuriympäristö 2. Valmis paikkatietoaineisto, uudelleen luokittelu ja uusi kuvaustekniikka SLICES maankäyttö 3. Automaattinen prosessointi SYKEssä RHR Uudet ja päivitetyt määritetyt tulvaalueet (2 kertaa vuodessa, tammikuussa ja kesäkuussa) Määritetyt tulva-alueet ASUKASMÄÄRÄ KERROSALA VESISYVYYS Tunnusluvut tietokantaan syvyysvyöhykkeittäin kultakin alueelta kultakin tulvaskenaariolta: • pinta-alat (ha) maankäyttöluokittain • asukkaiden määrä • kerrosala yhteensä • rakennuksien lukumäärä käyttötarkoitusluokittain Uusi aineisto: Tulvariskiruudut ja -alueet kultakin tulvaskenaariolta: VESISYVYYDET ELYssä: 4. Tietokannan tietojen tarkistus ja kohteiden valinta VAHTI-erityiskohteet RHR-erityiskohteet Maastotietokannan erityiskohteet 5. Uusi aineisto valitaan kohteet tarkistetaan koordinaatit syötetään lisätietoja ArcGIS:ssä/Hertassa päivitetään myös alkuperäisiin tietokantoihin sis. ruudun asukasmäärän ja kerrosalan yhteensä, maksimivesisyvyyden rakennuksen kohdalla, riskiluokat sekä rakennusten lukumäärät käyttötarkoituksittain ja yhteensä Paikalliset tulvahaavoittuvuuskohteet (sähkönjakelu, tietoliikenne yms.) Kuva 10. Alho et. al. (2008, s. 56) mukainen suunnitelma tulvariskikartoituksen toteuttamisesta ympäristöhallinnossa osittain päivitettynä. Kohdan 1 aineistot löytyvät valmiina ympäristöhallinnon GEO-käyttöliittymästä ArcGIS-paikkatieto-ohjelmasta. SYKEssä tuotetaan automaattisesti tulvavaarakarttojen päivityksen yhteydessä kohtien 2 ja 3 uudelleenluokittelut aineistot ja tunnusluvut. Nämä vastaavat TURINA-paikkatietoanalyysissä tuotettavia vahinkopotentiaali-aineistoja (luku 3.3.2). Kohdan 4 aineistojen irrottamiseksi on tehty työkalut ELY-keskuksille. ELYt voivat lisätä, poistaa tai siirtää kohteita. Lisäksi ELYillä on käytössään ns. oma karttataso (kohta 5), johon ne voivat merkitä uusia paikallisia tulvahaavoittuvuuskohteita. Vastaavia tulvaan liittyviä ominaisuustietoja (esim. merkittävyys tulvan kannalta, kohteen kuvaus ja korkeusasema sekä vaarassa oleva henkilömäärä) voidaan merkitä myös kohdan 4 aineistoihin. Kohdissa 4 ja 5 voidaan käyttää myös konsultteja. 22 1.7.3 Tulvatietojärjestelmä Vuonna 2006 käyttöönotettu ympäristöhallinnon tulvatietojärjestelmä kokoaa tulvatiedot tietokantaan ja paikkatietotietojärjestelmään. Järjestelmään voidaan tallentaa monenlaista tulvatietoa. Tallennettavat aineistot voivat olla niin tulvan aikana mitattuja vedenkorkeuksia kuin malleilla laskettuja tulvavirtaamia ja kiinteistöille määritettyjä alimpia rakentamiskorkeuksia (taulukko 1). Tulvatietojärjestelmän tavoitteena on koota tulvatiedot valtakunnalliseen ja yhtenäiseen muotoon samalla varmistaen tiedon ja osaamisen siirtyminen tuleville käyttäjäpolville. Tavoitteena on tehostaa näin tulvariskien hallintaa sekä tiivistää viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyötä tehokkaamman tulvatiedon välittämisen kautta. Tulvatietojärjestelmä on toistaiseksi pääosin vain ympäristöhallinnon sisäisessä käytössä. Internetissä avattiin kuitenkin vuoden 2009 alussa ympäristöhallinnon ylläpitämä maksuton ja avoin, ensisijaisesti asiantuntijoille suunnattu ympäristö- ja paikkatietopalvelu Oiva15. Se sisältää merkittävän osan ympäristöhallinnon ylläpitämiin tietojärjestelmiin tallennetuista tiedoista. Näiden joukossa ovat myös tulvavaarakartat ja havaitut tulva-alueet. (Dubrovin et al. 2006; Sane 2007a) Taulukko 1. Tulvatietojärjestelmään voidaan tallentaa monenlaista tulvatietoa. Aineisto Lisätietoja ja esimerkkejä havaitut tulvavedenkorkeudet ja tulvavirtaamat (piste) havaitut tulva-alueet (alue) varta vasten tulvan takia mitatut yksittäiset ja hetkelliset havainnot esim. ilma- tai satelliittikuvilta laaditut toteutuneiden tulvien rajaukset määritetty tietyille toistuvuusajoille (tulvan todennäköisyyksille, esim. HQ 1/250) pistemuotoisena esim. kiinteistölle tai joen paaluluvulle, aluemuotoisena järvelle tulvavaarakartat (vesistötulvat ja patomurtumat, muut tulvatyypit tulossa tuotantoon myöhemmin), sis. myös vedenpinnan korkeutta kuvaavat korkeusviivat (infoviivat eli poikkiviivat, sis. myös virtaamatiedon) määritetyt (mallinnetut) tulvavedenkorkeudet ja tulvavirtaamat (piste) määritetyt alimmat suositeltavat rakentamiskorkeudet (piste/alue) määritetyt (mallinnetut) tulva-alueet (alue ja viiva) Tulvatietojärjestelmä rakentuu erilaisista käyttöliittymistä ja aineistoista. Hertta-sovellus mahdollistaa tulvatiedon selaamisen, tallentamisen ja raportoinnin. Karttapalvelussa on mahdollista tarkastella tulvatietoja karttanäkymässä sekä laskea pinta-aloja ja tulostaa karttoja (kuva 11). Paikkatietoanalyysit voidaan toteuttaa ArcGIS-paikkatieto-ohjelmistolla. Internetissä16 tarjotaan PDF-muotoiset tulvakartat metatietoineen yleispiirteisellä taustakartalla. ELY-keskusten tuottamat määritetyt ja havaitut tulva-alueet, jotka ovat aluemuotoisia, tallennetaan järjestelmään keskitetysti SYKEssä ArcSDE-paikkatietokantaan. Samalla SYKE tuottaa tulvakartat PDF-versioina yhtenäisellä ulkoasulla, ja tallentaa ne internet-palveluun. ELYt syöttävät muut aineistot tietojärjestelmään Herttaan ohjelmoidulla tallennussovelluksella. Piste- ja aluemuotoisen aineiston ominaisuustietoja varten on käytössä Hydrotulvatietokanta (Sane 2006). Tulvadirektiivin raportointi Euroopan komissiolle tulee tapahtumaan pääasiassa tulvatietojärjestelmän kautta. Lakiehdotuksessa tulvariskien hallinnasta (HE 30/2010 vp, 26 §) määritellään, että SYKE vastaisi tulvariskien hallintaa palvelevan tietojärjestelmän teknisestä ylläpidosta ja kehittämisestä sekä tietojen hallinnan valtakunnallisesta koordinoinnista. ELY15 16 www.ymparisto.fi/oiva www.ymparisto.fi/tulvakartat 23 keskus puolestaan vastaisi toimialueensa tietojen tallentamisesta ja ylläpidosta. Lakiehdotuksen mukaan tarkoituksena on, että järjestelmä olisi yhteensopiva ja avoin ja että siinä hyödynnettäisiin myös muita viranomaisten tietojärjestelmiä. Asetusluonnoksessa (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) edelleen tarkennetaan, että tietojärjestelmä sisältäisi nykyisen tietosisällön lisäksi mm. tulvariskien alustavien arviointien tulokset ja tiedot merkittäviksi nimetyistä tulvariskialueista, tulvariskikartat, tulvariskien hallintasuunnitelmat sekä tarvittavat tiedot sademääristä. Maaliskuussa 2010 käynnistetyssä tulvatietojärjestelmän kehitysprojektin vaiheessa 2 (TULVATJ2) mm. luodaan valmiudet tulvadirektiivin raportointia varten (luku 2.6) sekä laajennetaan järjestelmän tietosisältöä (Sane & Huokuna 2009). Järjestelmän kehitystyössä otetaan myös huomioon liikenneviranomaisten (luku 4.3) ja pelastustoimen tarpeet. Tarkoituksena on tarjota jatkossa pelastuslaitoksille paikkatietoaineistot ns. latauspalvelun kautta (Sisäasiainministeriö 2009). Pelastustoimelle räätälöityä karttapalvelua pilotoidaan GIFLOOD-projektissa (Raitalampi 2010). Tausta-aineistona projektille on selvitys eri maiden tulvakarttapalveluista (Orell 2009). Selvityksessä on tarkasteltu myös palvelujen käytettävyyttä ja karttojen tulkintanäkökulmia. Yhteenvedossa todetaan, että saattaisi olla aiheellista tuottaa erilliset karttapalvelut asiantuntijoille ja kansalaisille, joissa toiminnot ja aineistot olisi suunniteltu käyttäjäryhmäkohtaisesti. Tämä voisi olla tarpeellista myös eri aineistojen julkisuus- ja tietosuojanäkökulmien takia. Vertailussa todetaan, että internetin karttapalvelulla ja staattisilla PDF-kartoilla on kummallakin omat etunsa. Karttapalvelu tarjoaa monipuolisia toimintoja (esim. zoomaus) ja aineistot ovat helposti päivitettävissä – myös tärkeäksi nähdyt eri kieliversiot voidaan toteuttaa yksinkertaisesti. PDF-karttojen käyttö ei puolestaan vaadi verkkoyhteyttä ja ne ovat helposti tulostettavissa metatietoineen. Myös SYKEssä on käynnissä karttapalvelun kehitysprojekti. INSPIRE-direktiivi (2007/2/EY17) nimittäin edellyttää, että julkisen hallinnon paikkatietoaineistojen tulee olla helposti kaikkien käytettävissä. Internetissä tulee tarjota metatiedot sekä katselu- ja latauspalvelut (Paikkatietoikkuna 2010). Aineistot harmonisoidaan myöhemmin paikkatietoryhmittäin samaan muotoon kaikissa EU-maissa, esim. tulvakartat kuuluvat direktiivin liitteen III luonnonriskialueiden ryhmään (INSPIRE Forum 2009). 2007/2/EY. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi Euroopan yhteisön paikkatietoinfrastruktuurin (INSPIRE) perustamisesta http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:32007L0002:FI:NOT 17 24 Kuva 11. Tulvatietojärjestelmän käyttöliittymä. Tulvatietoa voidaan selata, tallentaa ja raportoida Hertta-järjestelmässä. Järjestelmän karttapalvelussa on mahdollista tarkastella tulvatietoja karttanäkymässä sekä laskea pinta-aloja ja tulostaa karttoja. 25 2 TULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN LAATIMINEN Mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen (luku 2.7) tapahtuu tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella (kuva 13). Tulvadirektiivissä (2007/60/EY) on määrätty asioita, joita tulvariskien alustavan arvioinnin tulee pitää sisällään. Näitä ovat muun muassa tiedot esiintyneistä haitallisista tulvista sekä tiedot maankäytöstä ja topografiasta. Direktiivissä ei määrätä, miten mahdollinen merkittävä tulvariskialue määritetään. Tämä on jätetty jäsenmaan päätettäväksi. Huomioon on kuitenkin otettava vahingolliset seuraukset ihmisten terveydelle, ympäristölle, kulttuuriperinnölle ja taloudelliselle toiminnalle. Tulvariskien alustava arviointi tuli direktiiviin lähinnä pohjoismaiden ehdotuksesta. Direktiivin valmistelun alussa toimeenpanon ensimmäiseksi vaiheeksi suunniteltiin tulvakarttojen laatimista kaikille vesistöille. Harvaan asutut pohjoisen maat eivät pitäneet järkevänä tulvakarttojen laatimista koko maan kattavasti, kuten on käytäntönä tiivisti asutussa KeskiEuroopassa. Pohjoismaat tekivätkin aloitteen työvaiheesta, jossa tunnistetaan alueet, joilla tulvimisesta on todellista haittaa. Tulvariskistä puhuttaessa on huomioitava riskin määritelmä. Sana tulvariski pitää sisällään myös tulvasta aiheutuvan vahingollisen seurauksen. Mikäli tulvimisesta ei ole vahinkoja, myöskään tulvariskiä ei ole. Toteutuneiden tulvien ja aiheutuneiden tulvavahinkojen perusteella on muodostunut käsitys siitä, missä tulvat aiheuttavat vahinkoja. Suurtulvaselvityksessä (Ollila et al. 2000) ja suurtulvatyöryhmän loppuraportissa (2003) on nimetty noin 60 tulvaherkkää aluetta (kuva 4). Tämä ei kuitenkaan riitä tulvariskien alustavaksi arvioinniksi. Nimeäminen tapahtui alueellisissa ympäristökeskuksissa (nykyiset ELYt), ja kriteerit eripuolilla Suomea eivät olleet kaikilta osin kovin yhtenäisiä. Kaikki alueet eivät välttämättä ole tulvadirektiivin tarkoittamia merkittäviä tulvariskialueita ja osa merkittävistä alueista saattaa puuttua. SYKEssä onkin kehitetty tulvariskien alustavaa arviointia varten paikkatietomenetelmää mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tai toisaalta tulvariskin kannalta merkityksettömien alueiden tunnistamiseksi. Menetelmä perustuu korkeusmallin avulla luodun ”alavan alueen” ja maankäyttöä kuvaavan paikkatiedon yhdistämiseen sekä näiden avulla laskettuihin tunnuslukuihin. Tunnuslukujen avulla voidaan verrata eri tulvariskialueita keskenään ja arvioida tulvan aiheuttamia vahingollisia seurauksia. Menetelmä mahdollistaakin valtakunnallisesti yhtenäisten kriteerien soveltamisen mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistamisessa. Sitä voidaan käyttää apuvälineenä Euroopan komissiolle tehtävässä raportoinnissa. Tuloksia voidaan hyödyntää lisäksi maakuntakaavatason alueiden käytön suunnittelussa pienimittakaavaisten yleispiirteisten tulvavaarakarttojen tavoin (Sane et al. 2006, s. 24-31). 2.1 Määräajat ja siirtymäsäännökset Tulvadirektiivi sisältää kolmivaiheisen työjärjestyksen tulvariskien hallinnan kehittämiseksi (kuva 2). Jäsenvaltioiden on suoritettava koko maan kattava tulvariskien alustava arviointi 22.12.2011 mennessä ja tunnistettava ne alueet, joilla tulvimisen riski on mahdollisesti merkittävä. Tulvadirektiivissä mahdollisten tulvariskialueiden nimeämiselle ei ole säädetty määräaikaa. Käytännössä alueet on nimettävä tulvariskien alustavan arvioinnin jälkeen, mutta hyvissä ajoin ennen tulvakarttojen laatimiselle asetettua määräaikaa. Nimeämispäätökselle on asetettu kuitenkin asetusluonnoksessa määräaika 31.5.2012 (Maa- ja metsätalousministeriö 2009). Nimetyille mahdollisille merkittäville tulvariskialueille tulee laatia tulvavaara- ja tulvariskikartat 22.12.2013 mennessä. Tulvariskien hallintasuunnitelmat tulee laatia 22.12.2015 mennessä. 26 Tulvadirektiivin 13. artiklaan pohjautuen tulvariskien alustava arviointi voidaan jättää tekemättä niissä vesistöalueiden ja merenrannikon osissa, joille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättäisi 22.12.2010 mennessä laatia tulvakartat sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat. Alueiden nimeämisestä mahdollisiksi merkittäviksi tulvariskialueiksi päättäisi kuitenkin maa- ja metsätalousministeriö. Hulevesitulvariskien alustava arviointi voitaisiin jättää tekemättä alueilla, jotka kunta em. päivään mennessä nimeäisi mahdollisiksi merkittäviksi hulevesitulvariskialueiksi. Tulvariskien alustavaa arviointia on tarkasteltava uudelleen ja se on tarvittaessa saatettava ajan tasalle vuonna 2018 ja sen jälkeen joka kuudes vuosi (14 artikla). Jos alue nimetään mahdolliseksi merkittäväksi tulvariskialueeksi ja siten tulvakartoitetaan, tulee alue aina käsitellä myös tulvariskien hallintasuunnitelmassa, vaikka tulvakartoituksen perusteella päädyttäisiinkin siihen, että merkittävää tulvariskiä ei ole. Alue voidaan jättää kuitenkin pois uudelleentarkastelussa. 2.2 Lähtötiedot Tulvadirektiivin 4. artiklan kohdan 2 mukaan: …tulvariskien alustava arviointi tehdään saatavissa olevien tai suoraan johdettavissa olevien tietojen, kuten asiaa koskevien rekistereiden … perusteella, jotta saadaan arvio mahdollisista riskeistä. Lisäksi direktiivin johdannon 18 kohdassa todetaan, että: Jäsenvaltioiden olisi perustettava arviointinsa, karttansa ja suunnitelmansa sellaisiin parhaisiin käytäntöihin ja käytettävissä oleviin teknologioihin, jotka eivät kohtuuttomasti lisää tulvariskien hallinnan kustannuksia. Tulvariskien alustavan arvioinnin yhteydessä ei ole siis tarkoitus laatia laajoja uusia selvityksiä vaan lähinnä koota olemassa oleva tieto yhteen. Arvioinnissa voidaankin hyödyntää monia aikojen kuluessa laadittuja valtakunnallisia, alueellisia ja paikallisia selvityksiä. Näitä on esitelty seuraavassa. Useissa EU:n jäsenmaissa saatavissa olevalla tai suoraan johdettavissa olevalla tiedolla on ymmärretty valmiiksi digitaalisessa muodossa oleva aineisto, esim. digitaalisia georeferoituja havaittuja tulva-aluetietoja on jäsenmaissa yleisesti huonosti saatavilla (WG F 2009, s. 44). Tulvariskien alustavassa arvioinnissa voidaan hyödyntää vastaavia valtakunnallisia paikkatietoaineistoja ja -tietojärjestelmiä kuin tulvavaara- ja tulvariskikartoituksessa (Sane et al. 2006; Alho et al. 2008, s. 24). Nämä on esitetty tiivistettynä, täydennettynä ja päivitettynä liitteenä olevassa taulukossa (liite 1). Tulvariskikartoituksesta poiketen tarkastelu tehdään kuitenkin valuma-aluetasolla. Aineistojen muokkaus tulvariskikarttojen tuottamisen tapaan tai paikallisten aineistojen hyödyntäminen ei ole tarkoituksenmukaista. Riittää, että TURINAraporttiin on laadittu luvussa 2.6.1 mainitut kartat. Vastaavasti mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistamisessa riittää vain olennaisimpien paikkatietoaineistojen hyödyntäminen (taulukko 7). Lakiehdotuksen HE 30/2010 vp 24 §:n mukaan viranomaisten on annettava ELYkeskukselle maksutta hallussaan olevia tulvariskien hallinnan suunnittelua varten tarpeellisia tietoja. Luovutusvelvollisuus koskisi myös tahoja, joilla on lain mukaan velvollisuus varautua toiminnassaan häiriö- ja erityistilanteisiin. Tietoja luovuttaessa huomioidaan julkisuutta ja tietosuojaa koskevat säädökset. 27 Tulvadirektiivin toimeenpano tulee olemaan läheisessä yhteydessä vesipuitedirektiivin toimeenpanon kanssa (luku 1.4). TURINA:ssa tuleekin hyödyntää vesienhoidon suunnittelussa tuotettuja aineistoja ja apuvälineitä. Näitä on kehitetty vesienhoidon suunnittelun välinekehityksessä (VHS-Tiva). Tulvantorjunnan toimintasuunnitelmia on laadittu parinkymmenen vuoden ajan suurille tai tulvariskin kannalta muuten merkittäville vesistöalueille18. Näihin suunnitelmiin on koottu yhteen vesistöalueen tulvien torjuntaa koskevat lähtötiedot, kuten tiedot aikaisemmista tulvista, niiden torjunnasta ja tulvavahingoista sekä hydrologiset ja meteorologiset tiedot. Myös nykyiset säännöstelyluvat, voimalaitokset, kanavat ja padot on esitelty. Suunnitelmissa on tutkittu toimintamahdollisuuksia tulvien alentamiseksi, kuten tehty laskelmia siitä, miten poikkeusjuoksutuksilla voitaisiin pienentää tulvavahinkoja suurtulvatilanteessa ja mitä pysyviä tulvasuojeluratkaisuja voitaisiin toteuttaa. Myös suurten tulvien aiheuttamien vahinkojen rajoittamisen yleissuunnitelmia voidaan hyödyntää tulvariskien alustavassa arvioinnissa (Sane et al. 2006, s. 17). Ne käsittävät kuitenkin vain suppeat alueet19. Yleissuunnitelmissa on kuvattu valuma-alue ja esitelty tausta-aineisto, mm. hydrologiset tiedot, padottavat rakenteet, säännöstelyrajat ja kaavatilanne sekä aikaisemmat tulvat. Yleissuunnitelmien laatiminen edellyttää tulva-alueiden kartoittamista ja riskikohteiden tunnistamista (Suurtulvatyöryhmän loppuraportti 2003). Yleissuunnitelmissa kerrotaan tulviin varautumisesta, laadituista suunnitelmista sekä suoritetuista tulvantorjuntaja tulvasuojelutöistä. Niissä on arvioitu suurtulvan vahinkoja ja vertailtu keinoja, etenkin niiden kustannuksia, vahinkojen pienentämiseksi. Suurtulvaselvityksen (Ollila et al. 2000) yhteydessä on määritetty toistuvuusanalyysiä ja Vesistömallia käyttäen kerran 100 ja kerran 250 vuodessa toistuvien tulvien virtaamia ja vedenkorkeuksia sekä arvioitu, millaisia vahinkoja nämä aiheuttaisivat Suomessa. Arvioitu tilanne pyrittiin saamaan mahdollisimman realistiseksi ottamalla huomioon, millä tavalla vesistön säännöstelyt ja vesilain mukaiset ns. poikkeusjuoksutukset vaikuttaisivat tulviin. Alueelliset ympäristökeskukset tekivät vahinkoarviot ja muut selvitykset omilla alueillaan. Tietojen laatu ja kattavuus vaihtelee ympäristökeskuksittain. Suurtulvaselvityksestä on esitetty myös toistuvuusaikoja 20, 50, 100 ja 250 vuotta vastaavien ylivirtaamien ja keskiylivirtaamien suhteet sekä ylivirtaamien suhdeluvut. Ne on luokiteltu viiteen luokaan valumaalueen pinta-alan ja havaintojakson pituuden perusteella. Suurtulvatyöryhmän loppuraportissa (Suurtulvatyöryhmän loppuraportti 2003) on esitetty toimenpiteitä suurista tulvista aiheutuvien vahinkojen vähentämiseksi. Ylimmät vedenkorkeudet ja sortumariskit ranta-alueille rakennettaessa -ympäristöoppaassa (Ollila 1999) on esitetty suositus alimman tulvien kannalta hyväksyttävän rakentamiskorkeuden määrittämisestä sisävesien ja Itämeren rannoille sekä listattu joidenkin vesistöjen ylivedenkorkeuksia. Tulvariskien alustavassa arvioinnissa voidaan hyödyntää myös patojen vahingonvaaraselvityksiä, vesistöhankkeiden suunnitelma-asiakirjoja sekä säännöstelyjen kehittämissuunnitelmia. Padon vahingonvaaraselvitys on selvitys patomurtuman vaaran aiheuttamasta riskistä padon alapuolelle. Siihen kuuluu olennaisena osana tulvavaara- ja tulvariskikartoitus. VaTulvantorjunnan toimintasuunnitelmia on laadittu ainakin seuraaville vesistöille: Kemijoki (1988), Iijoki (1989, tarkistus 2004), Saimaa (1997 ja 2009), Mäntyharjun reitti (1999), Kokemäenjoki (1999), Kymijoki (1999), Siikajoki (2005), Närpiönjoki (2005), Vantaanjoki (2006), Kyrönjoki (2007), Lapuanjoki (2007), Ähtävänjoki (2008), Kalajoki (2008) ja Pyhäjoki (2009). 19 Suurten tulvien aiheuttamien vahinkojen rajoittamisen yleissuunnitelmia on laadittu ainakin seuraaville alueille: Jämsänkoski, Mikkeli, Ristiina, Savonlinna, Suolahti, Varkaus sekä Jyväskylän Lutakko ja jätevedenpuhdistamo. 18 28 hingonvaaraselvitys laaditaan ainakin padoille, jotka aiheuttavat ilmeisen riskin ihmiselle, ympäristölle tai omaisuudelle (1. luokan padot eli P-padot) (2009/49420). Säännöstelyjen kehittämissuunnitelmissa on esitetty toimenpiteitä, joilla säännöstelyjä parannetaan siten, että ne taloudellisilta, ekologisilta ja sosiaalisilta vaikutuksiltaan vastaisivat paremmin yhteiskunnan nykyisiä tarpeita ja odotuksia. Tulvasuojelu on yleensä yhtenä keskeisenä tavoitteena kaikissa säännöstelyissä. Päämääränä on eri käyttäjäryhmien risti-riitaisten tavoitteiden yhteen sovittaminen. Säännöstelyn kehittämissuunnitelmia on tehty noin 20, ja ne kohdistuvat kaikkiin merkittävimpiin vesistöihin. 2.3 Maantieteellinen kattavuus Tulvadirektiivin johdannossa (kohta 11) sanotaan seuraavasti: Voidaan katsoa, etteivät tulvariskit ole merkittäviä tietyillä yhteisön alueilla, kuten harvaan asutuilla tai asumattomilla alueilla taikka alueilla, joiden taloudellinen arvo on pieni tai ekologinen arvo vähäinen. Tulvariskit ja lisätoimien, kuten tulvien lieventämismahdollisuuksien arvioinnin, tarve olisi arvioitava jokaisen vesipiirin tai hallintayksikön osalta. Tulvariskien alustavaa arviointia tulee siis soveltaa koko maassa. Käsittelyn taso voi kuitenkin vaihdella. Esimerkiksi rannikon pieniä valuma-alueita ja joitakin esim. Lapin lähes asumattomia valuma-alueita voitaneen tarkastella koko valuma-alueelle laskettujen tunnuslukujen avulla ilman TURINA-tulva-alueen tuottamista. Tunnuslukuja voidaan vertailla jo tunnistettujen mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnuslukuihin. Jos tarkastellulla valuma-alueella ei ole ylipäätänsäkään tulvahaavoittuvia alueita/kohteita, ei ole myöskään tulvariskiä vaikka olisikin tulvavaara. Tunnuslukutarkastelun pohjalta voidaan päättää mahdollisesta tarkemmasta tarkastelusta, esim. TURINA-paikkatietoanalyysin laatimisesta. Saatavilla olevia tunnuslukuja on esitelty luvussa 2.6.1. Kevyemmän tarkastelun vaihtoehtoja on käsitelty tarkemmin luvussa 4.1. Lisäksi tulvadirektiivin 4. artiklan 1. kohdassa sanotaan tulvariskien alustavan arvioinnin laatimisen laajuudesta seuraavaa: Jäsenvaltioiden on … suoritettava tulvariskien alustava arviointi kunkin vesipiirin tai … hallintayksikön tai niiden alueella sijaitsevan kansainvälisen vesipiirin osalta. Suomessa vesienhoitoalue muodostaa tulvariskien hallintayksikön ja kansainvälinen vesienhoitoalue kansainvälisen tulvariskien hallintayksikön (HE 30/2010 vp, 28 §). Raportointi komissiolle tapahtuu vesienhoitoalueittain. Vesistötulvista aiheutuvien tulvariskien alustava arviointi tehdään kuitenkin vesistöalueittain. Merenpinnan noususta aiheutuvien tulvariskien alustava arviointi laaditaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimialueittain. Kunnat huolehtivat hulevesitulvariskien alustavasta arvioinnista omalta alueeltaan. Tulvariskien hallinnan suunnittelun edellyttämä yhteistyö rajavesistöalueilla järjestetään lakiehdotuksen mukaan siten kuin niistä erikseen Suomen solmimissa kansainvälisissä sopimuksissa määrätään (HE 30/2010 vp, 14 §). Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus huolehtisi asetusluonnoksen mukaan yhteistyöstä Ruotsin ja Norjan kanssa muodostetuissa tulvariskien kansainvälisissä hallintayksiköissä (Maa- ja metsätalousministeriö 2009). Kuten tulvadirektiivikin (artikla 4, kohta 3) edellyttää tietojen vaihto maiden välillä on olennaista, myös mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen on sovitettava yhteen (artikla 5, kohta 2). Valtioiden väliset erot mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeämisessä rajajoella saattaa aiheuttaa sekaannusta, joten on suositeltavaa määritellä mahdollinen 20 2009/494. Patoturvallisuuslaki. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090494 29 merkittävä tulvariski yhtenäisesti (WG F 2009, s. 44-45). Tavoitteena on yksi yhteinen tulvariskien hallintasuunnitelma tai hallintasuunnitelmat, jotka on sovitettu yhteen vesistöaluetasolla (artikla 8, kohta 2). Suomi ja Norja ovat perustaneet tulvadirektiivin toimeenpanoa varten ns. koordinaatioryhmän, johon kuuluu edustajia Lapin ELYstä ja SYKEstä sekä Norjan vastaavista organisaatioista. Ryhmän ensimmäisessä kokouksessa mm. verrattiin Tenojoen osalta Suomen ja Norjan paikkatietomenetelmiä tulvavaara-alueiden tunnistamisessa. Vaikka menetelmät ovat erilaisia, tulokset ovat rohkaisevia, osoittavat samoja alueita, joissa saattaa olla tulvavaara (Huokuna et al. 2009b; Peereboom 2009b). Tenojoen TURINA-raportti tehdään ensin molemmissa maissa englanniksi, tällöin tietojen yhdistäminen on helpompaa. Tämän jälkeen tehdään käännökset suomeksi ja norjaksi. 2.4 Käsiteltävät tulvatyypit Tulvadirektiivissä on määritelty tulva seuraavasti (2. artikla): ...direktiivissä tarkoitetaan: 'tulvalla' maan, joka ei ole tavallisesti veden peittämä, tilapäistä peittymistä vedellä. Tähän sisältyvät jokien ja vuoristopurojen aiheuttamat tulvat, Välimeren alueen ajoittaisvirrat sekä merenpinnan nousu rannikkoalueilla; sen ulkopuolelle voivat jäädä viemäritulvat; Tulvadirektiivin raportointiryhmä on luonnostellut tulvatyypit seuraavasti (Euroopan komissio 2009b). Maa voi tulvia: vesistöstä (sis. mm. joesta/järvestä nousevat tulvat, jää- ja hyydepadot, pato/pengersortumat) rankkasateesta (suoraan sateesta aiheutuva, ei nouse vesistöstä) merestä (sis. mm. myrskyt, aallot sekä tuuli ja matala ilmanpaine, vrt. Itämeri) pohjavedestä infrastruktuurista (tulva leviää esim. viemärin, vesijohdon tai pumppaamon kautta) Vain viimeksi mainittu voidaan siis jättää direktiivin toimeenpanossa käsittelyn ulkopuolelle. Muut tulvatyypit tulee käsitellä, jos niiden esiintymistä ei voida sulkea pois. Lisäksi direktiivin johdannossa sanotaan seuraavasti (kohta 10): Yhteisön alueella esiintyy erilaisia tulvia, kuten vesistötulvia, rankkasadetulvia, taajamatulvia ja merenpinnan nousua rannikkoalueilla. Myös tulvien aiheuttamat vahingot voivat vaihdella yhteisön eri maissa ja alueilla. Näin ollen jäsenvaltioiden olisi itse määriteltävä tulvariskien hallinnan tavoitteet, joiden olisi perustuttava paikallisiin ja alueellisiin olosuhteisiin. Brnossa (WG F 2009, s. 45-46) keskusteltiin siitä, voidaanko tietty tulvatyyppi jättää käsittelyn ulkopuolelle sen perusteella, että sitä ei ole esiintynyt maassa ja riittääkö tämän todentamiseen historiallinen tulvatieto. Keskustelua myös herätti se, onko rankkasateessa aiheutuva hulevesitulva yleisesti ottaen merkittävä ja voisiko sen tarkastelun tehdä vasta direktiivin seuraavalla tarkastelukierroksella. Workshopissa todettiin, että tärkeätä olisi keskittyä nyt ensimmäisellä kierroksella tulvariskin kannalta merkittävimpiin tulvatyyppeihin. Koska vesistö- ja meritulvariskit poikkeavat Suomessa mittasuhteiltaan merkittävästi hulevesitulvariskeistä, noudatettaisiin hulevesitulvariskien arvioinnissa vain soveltuvin osin vesistö- ja meritulvariskien alustavalle arvioinnille asetettuja vaatimuksia (HE 30/2010 vp, 19 §). Tarkoituksena on, että standardimuotoisen kyselyn ja siihen liittyvän tausta-aineiston (esim. PRONTO-tietokanta, liite 1) avulla kunnat voivat tunnistaa kohteet, joissa on ryhdyttävä hulevesitulvariskien hallinnan jatkotoimiin, taikka vastaavasti perustellusti todeta, ettei merkittäviä hulevesitulvariskejä ole (Rotko & Parjanne 2010). Taajamien rankkasade30 tulville alttiita alueita voidaan tunnistaa tarkasta korkeusmallista painanteita ja virtausreittejä mallintamalla (esim. kuva 12). Myös pato-onnettomuudet voivat aiheuttaa vesistötulvia. Pato voi sortua poikkeuksellisessa tulvatilanteessa, mutta myös normaalissa vesitilanteessa esim. padossa olevan vian vuoksi. Mahdollisen merkittävän tulvariskialueen tunnistamisessa onkin otettava huomioon myös jäännösriski. Tulvasuojeltuja alueita ei saa jättää tarkastelematta (WG F 2009, s. 46). Patosortumiin ja niistä aiheutuviin tulviin liittyvästä patojen turvallisuuden varmistamisesta on säädetty patoturvallisuuslaissa (26.6.2009/494). Tulvadirektiivin toimeenpanossa voidaan viitata lain puitteissa tehtyyn työhön. Kuva 12. Tarkasta laserkeilauksella tuotetusta KM2-korkeusmallista tunnistetut painanteet Porista. Painanteita muodostuu etenkin alikulkuihin, mutta myös teiden reunoille. Mikäli alikulun kuivatus esim. pumppaamalla ei toimi tai tierumpu/hulevesikaivo menee tukkoon, täyttyy ko. painanne rankalla sateella ja syntyy paikallinen hulevesitulva. Aaltonen (2008, s. 55-58) on selvittänyt korkeusmallien hyödyntämistä hulevesitulvien arvioinnissa. Arvioinnissa voidaan käyttää painanteiden lisäksi mm. virtausreittejä, valunnan kertymistä ja maaston kaltevuutta. Falconer et. al (2008) on kokeillut ja validoinut vastaavaa menetelmää ja todennut sen olevan tehokas työkalu laajojen alueiden hulevesitulvariskien alustavaan arviointiin. 2.5 Tulvariskien alustavan arvioinnin työn kulku Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELYt) vastaavat alueellaan vesistö- ja meritulvien osalta tulvariskien alustavan arvioinnin (TURINA) laatimisesta ja ehdotuksien valmistelusta merkittäviksi tulvariskialueiksi (HE 30/2010 vp, 4 §). Suomen ympäristökeskus (SYKE) avustaa ELYjä ja maa- ja metsätalousministeriötä tulvariskien hallinnasta annetun 31 lain mukaisten tehtävien hoitamisessa ja niissä tarvittavien menetelmien kehittämisessä, opastuksen laatimisessa ja tiedottamisessa (Maa- ja metsätalousministeriö 2009). ELYt ovat priorisoineet TURINA:n laatimisjärjestyksen, esim. Etelä-Pohjanmaan ELYssä arviointien laatiminen aloitettiin harjoitusmielessä tutuimmista vesistöistä. TURINApaikkatietoanalyysi onnistuu sitä paremmin, mitä tarkempaa korkeusaineistoa valumaalueelta on käytettävissä (luku 3.2.1). KM10-korkeusmalli on valmistunut keväällä 2010 koko Suomesta, mutta siinä on havaittu laatupoikkeamia. Korjausprosessin takia koko Suomen aineiston asiakastoimitukset siirtyvät aikaisintaan vuoden 2011 alkuun. Yksittäisiä karttalehtiä on kuitenkin mahdollista saada jo tätä ennen (Lahtinen 2010). Käytännössä jouduttaneen kuitenkin tyytymään nykyiseen SYKEn järjestelmissä olevaan kattavuuteen (76 %). Sen sijaan Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistoja vuosilta 2008-2009 saadaan jo hyödynnettyä TURINA-analyyseissä. Vuoden 2010 keilausaineistoja saatetaan ehtiä käyttämään vuoden 2010 loppupuolella tehtävissä viimeisissä analyyseissä. TURINA-analyysit pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2010 aikana ELYjen valitsemilta vesistöalueilta, joille kevyempi tarkastelu ei olisi riittävä (luku 2.3). Tämän jälkeen – viimeistään direktiivin uudelleentarkastelua varten – päivitettäisiin vanhoja analyysejä uutta korkeusaineistoa käyttäen. Samassa yhteydessä voitaisiin myös tarkentaa liikenneverkon korkeudet korkeusmalliin (luku 4.3). Havaittu tulvatieto EU WISE Määritetyt virtaamat ja vedenkorkeudet Määritetyt TURINApaikkatietoanalyysin laatiminen Kokemusperäinen tieto Aikaisemmat selvitykset Ympäristöhallinnon paikkatietoaineistot ja tietojärjestelmät TURINAanalyysi tulvavaara ja -riskikartat Tulvatietojärjestelmä Tulvakartoitettavien alueiden rajaukset Tulvariskien alustava arviointi Raportin sisältö (tausta-asiakirja): 1. Taustaa 2. Vesistön kuvaus 3. Esiintyneet tulvat ja tulvavahingot 4. Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit 5. Tulvariskialueet Metatiedot Havaitut Mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden rajaukset (polygon) Mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistaminen Mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen ELYn ehdotus merkittävien tulvariskialueiden nimeämiseksi (valmisteluasiakirja) MMM:n päätös nimeämisestä Kartat 1. Vesistön yleiskartta 2. Korkeussuhteet 3. Nykyinen maankäyttö 4. Suunniteltu maankäyttö Kuva 13. Tulvariskien alustavan arvioinnin ja mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen toteuttaminen sekä työvaiheisiin liittyviä lähtötietoja ja tuloksia, mm. TURINA-raportin minimivaatimukset, mukaillen Sanea & Huokunaa (2008, s. 3). Tulvatietojärjestelmä on tärkeässä roolissa TURINA-prosessissa. Järjestelmään tallennetaan paikkaan sidottu tulvatieto, joka on edelleen käytettävissä tulvariskien alustavaa arviointia laadittaessa. Arvioinnin tulokset tallennetaan edelleen järjestelmään samoin kuin maa- ja metsätalousministeriön nimeämät mahdolliset merkittävät tulvariskialueet. Nämä raportoidaan Euroopan komissiolla järjestelmän kautta. TURINApaikkatietoanalyysi kalibroidaan järjestelmään syötettyjä virtaamia ja vedenkorkeuksia käyttäen (luku 3.2.3). 32 Seuraavassa on esitetty ELYjen ja SYKEn suunniteltua työnjakoa TURINA:ssa ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisessä. Aikataulu perustuu Hanskin esitykseen (2010). Työvaiheita on havainnollistettu kuvaan 13. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELYt): 1. tulvatiedon kerääminen (havainnot, määritykset, selvitykset, ilmastonmuutoksen vaikutus, maankäyttö, kulttuuriperintö, suojelualueet, käytössä olevat tulvariskien hallintakeinot yms.) 2. TURINA-paikkatietoanalyysin tulva-alueen kalibrointiaineiston ja muun tulvatiedon syöttäminen tulvatietojärjestelmään. TURINA-analyysi voidaan tehdä vasta sitten, kun kalibrointiaineisto on syötetty tulvatietojärjestelmään. Meritulvasta on saatavilla valmiina koko rannikkoalueen TURINA-paikkatietoanalyysi 3. TURINA-raportin kirjoittamisen aloittaminen (sis. karttojen laatiminen, apuna templatet ja SYKEn tuottamat valmiit paikkatietoaineistot valmiine kuvaustekniikoineen). Yhteistyötä niin ELYn ympäristö- ja luonnonvaravastuualueen sisällä (alueiden käyttö, luonnonsuojelu ja ympäristönsuojelu) kuin liikenne- ja infrastruktuurivastuualueen kanssa. Raportit valmiiksi vuoden 2010 loppuun mennessä (ELYjen tulostavoite). Käännöstyölle on myös varattava aikaa: raportti käännetään, jos vesistöalueella on yksi tai useampi kaksikielinen kunta 4. kun TURINA-paikkatietoanalyysi on valmistunut (saatavilla SYKEn verkkolevyltä), TURINA-raportin täydentäminen tarvittaessa tältä osin sekä ehdotuksien valmistelu ja rajaaminen mahdollisiksi merkittäviksi tulvariskialueiksi tulvakarttojen, TURINApaikkatietoanalyysin sekä muiden tietojen avulla. Ehdotukset kannattaa löydä lukkoon vasta, kun eri vesistöalueiden tunnuslukuja on käytettävissä riittävästi merkittävyyden vertailua varten. Ensin kannattaa tehdä ELYn sisäistä vertailua ja tämän jälkeen toimittaa rajaukset SYKEen; niiltä osin kuin rajauksia on valmiina, voi niitä toimittaa SYKEen syyskuuhun 2010 menneessä ensimmäistä valtakunnallista tunnuslukuvertailua varten. Kommenttien pyytäminen ELYn sisältä. Ehdotukset valmiiksi maaliskuuhun 2011 mennessä 5. kuuleminen (huhtikuu-kesäkuu 2011). ELY julkaisee kuulutuksen merkittävien tulvariskialueiden ehdotusten nähtävillä pitämisestä alueen kuntien ilmoitustauluilla. Ehdotukset ja niiden tausta-asiakirjat (TURINA-raportit) pidetään tarpeellisilta osin nähtävillä alueen kunnissa ja julkaistaan internetissä (HE 30/2010 vp, 17 §). Yleisö voisi esittää mielipiteensä asetusluonnoksen (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) mukaan kolmen kuukauden ajan. ELY pyytäisi samassa määräajassa myös viranomaisten lausunnot ehdotuksesta (mm. tulvaryhmässä edustettuina olevat tahot sekä aluehallintovirastot). ELY tekee tarvittavat muutokset ja toimittaa ne maa- ja metsätalousministeriöön syyskuuhun 2011 mennessä 6. ELY syöttää EU-raportointia varten tarvittavat tiedot tulvatietojärjestelmään (2011) Suomen ympäristökeskus (SYKE): asiantuntijapalvelujen tuottaminen (HE 30/2010 vp, 6 §), ELYjen ja MMM:n avustaminen (menetelmäkehitys, tukipalvelut ja koulutus) (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) TURINA-paikkatietoanalyysien laatiminen (karkeat tulva-alueet ja tulvariskiaineistot). Laaditaan tärkeimmiltä vesistöalueilta vuoden 2010 loppuun mennessä tulvariskien alustavassa arvioinnissa tarvittavien paikkatietoaineistojen ja -tietokantojen ylläpitäminen, mm. tulvatietojärjestelmän tekninen ylläpito ja kehittäminen sekä tietosisällön valtakunnallinen koordinointi (HE 30/2010 vp, 26 §) valtakunnallisien tunnuslukujen laskeminen ehdotetuista mahdollisista merkittävistä tulvariskialueista maa- ja metsätalousministeriön päätöksenteon tueksi. Näitä voidaan käyttää apuna vertaillessa, onko alueita valittu yhtenäisin kriteerein eri vesistöalueilla raportointi Euroopan komissiolle viimeistään 22.3.2012 (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) ja huolehtiminen, että tiedot merkittävien tulvariskialueiden nimeämisestä ovat internetissä yleisön saatavilla (HE 30/2010 vp, 27 §) 33 2.6 Tulvariskien alustavan arvioinnin sisältö ja raportointi Tulvariskien alustavassa arvioinnissa tuotettavia aineistoja on suunniteltu ja testattu useista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista koostuvassa pilottiryhmässä vuoden 2008 alusta alkaen. TURINA-raportin laatimista pilotoitiin ensimmäisen kerran Kiiminkijoen osalta vuonna 2008. Se toimii tausta-asiakirjana ja tekee asian ymmärrettäväksi direktiivin mukaisessa kuulemisessa (10 artikla). Raportin tulee olla tiivis ja selkeä kokonaisuus. Sen laatiminen ei saa viedä kohtuuttomasti resursseja. Kiiminkijoen ensimmäisessä luonnoksessa oli parikymmentä sivua, sen laatiminen karttoineen vei arviolta yhden henkilötyökuukauden. Yleensä pilottivaiheissa on käytettävissä enemmän työaikaa kuin niiden jälkeisissä ”tuotantovaiheissa”. Tässäkin tilanteessa pilottiraportti laajentui ja tarkentui huomattavasti seuraavassa esitettyjä minimivaatimuksia kattavammaksi (Isid 2009). Riittää, että TURINA-raportissa on selostettu tulvadirektiivin ja esitetyn kansallisen lainsäädännön edellyttämät asiat. Ensin kannattaa kirjoittaa minimivaatimuksien (Sane 2010a) mukainen teksti jokaiselta vesistöalueelta. Minimivaatimukset on tiivistetty kuvaan 13. Jos tämän jälkeen jää aikaa, voi tekstiä laajentaa. Luvun 1 taustatekstiä voidaan käyttää kaikissa raporteissa lähes sellaisenaan. Toisessa luvussa kuvataan vesistöalue (hydrologia, maankäyttö, kulttuuriperintö, suojelualueet ja käytössä olevat tulvariskien hallintakeinot). Tulvariskien kannalta olennaisiin asioihin keskittyminen riittää, esim. sellaisia luonnonsuojelualueita ei tarvitse kuvata, jotka eivät ole mitenkään tulvahaavoittuvia (ts. tulvat eivät aiheuta vahingollisia seurauksia). Tarkoituksena on tehdä vain karkea valuma-aluetasoinen tarkastelu – ei siis saman tarkkuustason tarkastelua kuin tulvariskikartoissa (luku 1.7.2). Vesistöalueen tiedot TURINA-raporttiin kokoamalla tulee jäsenneltyä niin raportin laatijalle kuin muidenkin luettavaksi se paikallistuntemus, joka useimmilla raportin kirjoittajilla on ja joka auttaa hahmottamaan sitä, missä merkittäviä tulvariskejä yleensä voi olla tai olla olematta (Miettinen 2010). Tämän tarkastelun perusteella pystytään yleensä jo aika hyvin toteamaan mahdollinen tulvariski. Kun on etukäteen tiedossa, että tulvariskejä tuskin on, voidaan ko. vesistöalueella tai osavaluma-alueella harkita TURINA-paikkatietoanalyysin laatimisen sijasta vastaavanlaista kevyempää lähestymistapaa kuin on suunniteltu käytettävän rannikon pienillä valuma-alueilla (luku 2.3). Kevyempi tarkastelu säästäisi resursseja. Raporttiin liitetään myös kartat (luku 2.6.1). Kolmannessa luvussa kuvataan esiintyneet tulvat vahinkotietoineen (luku 2.6.2) ja neljännessä luvussa mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit (luku 2.6.3). Patojen vahingonvaaraselvityksiin on tärkeätä viitata. Tässä esitellään myös TURINA-paikkatietoanalyysi – yleistekstiä voi käyttää sellaisenaan kaikissa raporteissa. Viidennessä luvussa kuvataan, mitä tietoja, menetelmiä ja kriteerejä on käytetty tulvariskialueiden tunnistamisessa sekä esitetään tunnistetut alueet perusteluineen. Tässä luvussa ei tarvitse ottaa kantaa siihen, onko alue komissiolle raportoiva mahdollinen merkittävä tulvariskialue – tarkastella voidaan myös kansallisella tasolla merkittäviä alueita, jotka saattavat vaatia tarkempaa kartoitusta. Edellä kuvattu raportti muodostaisi tulvariskien alustavan arvioinnin. Se toimisi ELYkeskuksien tekemien mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden ehdotuksien taustaasiakirjana (kuva 13). Raportti voitaisiin tarvittaessa kääntää jo ennen ehdotuksien lyömistä lukkoon. Ehdotukset tai ehdotus, että mahdollisia merkittäviä tulvariskialueita ei esitettäisi, voitaisiin kirjata ELYittäin/vesienhoitoalueittain tiiviiseen valmisteluasiakirjaan, jonka tausta-asiakirjoina siis raportit toimisivat. Raportissa voitaisiin esittää myös ehdotuksia tulvariskien vähentämiseksi vesistöalueella. Tämä voisi olla tarkoituksenmukainen etenkin silloin, 34 kun vesistöalueelta ei tunnisteta mahdollisia merkittäviä tulvariskialueita ja siten tulvariskien hallintasuunnitelmaa ei laadittaisi. Tausta-asiakirjoina toimivat TURINA-raportit olisivat valmisteluasiakirjojen (ehdotukset mahdollisiksi merkittäviksi tulvariskialueiksi) tavoin julkisia asiakirjoja, ellei niihin sisältyisi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/199921) mukaan salassa pidettävä tietoja (HE 30/2010 vp, 17 §). Lähtökohtaisesti asiakirjat olisi hyvä laatia siten, että ne eivät sisältäsi tällaisia tietoja. Julkaistaviin karttoihin ei saisi sisältyä esimerkiksi patoturvallisuuden taikka vesihuollon turvaamisen vuoksi salassa pidettäviä tietoja. (HE 30/2010 vp, 27 §). Asiakirjoihin ei saisi myöskään sisältyä henkilötietolaissa (523/199922) tarkoitettuja henkilötietoja (HE 30/2010 vp, 26 §). Raportointi Euroopan komission WISE-järjestelmään23 (kuva 13) tehdään ELYjen tulvatietojärjestelmään syöttämistä tiedoista ja valtakunnalliset vertailut suoraan paikkatietoaineistoja käyttäen. Raportointia varten tarvittavat tiedot, joita ei löydy tietojärjestelmistä valmiina, syötetään tulvatietojärjestelmään ELYissä. WISE-järjestelmän kautta esitetään myös tietoja yleisölle. Karttojen suurimpana mittakaavana on järjestelmässä 1:250 000. Järjestelmästä tulee olemaan edelleen linkit kansallisiin, tarkempiin karttoihin sekä oheismateriaaliin (dokumentoinnit menetelmistä, ulkoiset tietolähteet jne.). Karttoihin ei tarvitse laatia englanninkielisiä selitteitä. Sanasto niiden yhteydessä on riittävä (Euroopan komissio 2009d, s. 17). Kaksikielisillä alueilla kannattaa laatia karttojen selitteet suoraan kaksikielisiksi. Teknisesti raportointi tapahtuisi XML-dokumentteja (eXtensible Markup Language) käyttäen Euroopan komission toimittaman XML-skeeman (XML Schema) mukaisesti. Paikkatietoaineistojen raportoinnissa noudatetaan Euroopan vesipolitiikan GIS-opasta (Euroopan komissio 2009h) sekä INSPIRE-direktiivin myötä myöhemmin tehtäviä määrittelyjä (luku 1.7.3). Kansallisia paikkatietoaineistoja tulee harmonisoida määrittelyiden mukaisesti sekä yleistää WISE-järjestelmässä esittämistä varten. VPD:n GIS-raportoinnin pohjana ovat olleet toistaiseksi ESRI shape file templatet. Jatkossa käytettäneen sovellusriippumattomia GML-skeemoja (Geography Markup Language) (Euroopan komissio 2009h, s. 68). Tulvatietojärjestelmän kehitysprojektissa (Sane & Huokuna 2009) luodaan mm. valmiudet raportointia varten (luku 1.7.3). Sane (2010b) on kääntänyt komission julkaiseman TURINAraportointiohjeistuksen (Euroopan komissio 2009e), hahmotellut raportoinnin vaatimia muutoksia tulvatietojärjestelmään sekä luonnostellut tulvatiedon käsitemallia. Raportoitavia asioita on tarkasteltu seuraavissa alaluvuissa. Komissiolle on ehdotettu laadittavaksi raportointia varten valmiita tiivistelmäesimerkkejä/runkoja (WG F 2009, s. 48). 2.6.1 Kartat ja taulukot Tulvadirektiivin 4. artiklan kohdan 2a) mukaan tulvariskien alustavassa arvioinnissa on oltava: a) asianmukaisessa mittakaavassa olevat vesipiirin kartat, joissa on kuvattu myös vesistöalueiden, vesistöalueiden osien ja mahdollisten rannikkoalueiden rajat ja joista käy ilmi alueen topografia ja maan käyttö; 1999/621. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621 22 1999/523. Henkilötietolaki. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523 23 http://water.europa.eu, http://www.eea.europa.eu/themes/water/mapviewers/advanced-wise-viewer 21 35 Tulvariskiasetusluonnoksessa (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) mainitaan erikseen sekä toteutunut että suunniteltu maankäyttö. Lisäksi kartoissa esitetään tämän mukaan myös muut tulvariskien arvioinnin kannalta tarpeelliset tiedot. Tällainen tieto voisi koskea mm. maaperän laatua, jonka pohjalta voidaan arvioida tulvanaikaista eroosio- tai sortumaherkkyyttä. Aineistot edellä esitettyjen karttojen laatimiseen ovat valmiina ympäristöhallinnon paikkatietokannoissa (luku 3.2). Kartat saadaan siten laadittua kohtuullisen helposti ArcGIS:llä. Tulvariskien alustavaan arviointiin liitettäisiin siis vähintään seuraavat kartat: 1. Yleiskartta, josta selviää sen alueen rajat, jolle tulvariskien alustava arviointi on laadittu sekä valuma-alueet osavaluma-alueittain. 2. Kartta, josta ilmenevät korkeussuhteet. Voidaan laatia esim. KM25-korkeusmallia käyttäen alueelle soveltuvalla korkeusasteikolla (luku 3.2.1). 3. Kartta nykyisestä maankäytöstä. Tässä kartassa kannattanee käyttää yleiseurooppalaista CORINE-aineistoa. Se antaa tulvariskikartoissa käytettävään kansalliseen SLICESaineistoon verrattuna paremman kokonaiskuvan valuma-alueesta, esim. sisältää myös suoalueet. CORINE on saatavilla samantasoisena kaikista jäsenmaista, joten sitä voidaan käyttää myös vertailussa (liite 1). 4. Kartta suunnitellusta maankäytöstä. Kaavoitetut alueet löytyvät ArcGIS:in GEOkäyttöliittymän kautta. Valmisteilla olevat kaavat voidaan hakea puolestaan kartalle käyttäen ArcGIS:in GISALU-käyttöliitymää (liite 1). Direktiivin edellyttämät edellä esitetyt paikkatietoaineistot (1-3) löytyvät jo pääosin valmiina raportoinnissa käytettävästä EU:n WISE-järjestelmästä. Lisäksi karttamateriaaliin voidaan liittää myös kartta tulvatietojärjestelmään syötetyistä esiintyneistä tulvista (luku 2.6.2) sekä tulvavaarakarttojen ja TURINA-paikkatietoanalyysin avulla laadittu kartta tulevaisuuden tulvista (luku 2.6.3). Merkittäviä tulvariskialueita voidaan esittää myös kartalla (luku 2.7). Ylimääräisiä karttoja kannattaa tehdä vain, jos ne ovat tarpeellisia havainnollisuuden kannalta. Sellaista karttaa ei kannata tehdä, jolla ei ole informaatioarvoa tulvariskin kannalta, esim. niitä luonnonsuojelualueita ei tarvitse kuvata kartalla, jotka eivät ole mitenkään tulvahaavoittuvia. Karttojen tulee olla yksinkertaisia ja selkeitä. Ne laaditaan tarkoituksenmukaisessa mittakaavassa. Tämä tarkoittaa sitä, että mittakaavan tulee olla riittävän suuri, jotta kartan elementit erottuvat selkeästi. Mikäli kartassa on liikaa yksityiskohtia, hämärtyy esitettävä asia usein vaikeasti luettavaksi (Huhtinen et al. 2003). Fuchs et al. (2008) on tutkinut eri käyttäjäryhmien kartanlukumenetelmiä ja kartan ymmärtämistä. Tutkimuksen perusteella hän on laatinut layoutin tehokkaasti informaatiota välittävästä kartasta. Informatiivisen elementin (esim. tulvariski) tulee erottua selkeästi taustakartasta. Tämä onnistuu käyttämällä elementissä voimakasta väriä ja kontrastia taustakarttaan verrattuna. Jos tietyn kartan laatimiseen on perusteita, sitä ei saa jättää laatimatta sillä perustelulla, että siihen tulisi liian paljon tietoa (ts. ei karttoja vain alueista, joilla on riittävän vähän tietoa kartalle). Ratkaisuna on tiedon jakaminen usealle eri kartalle, sopivan mittakaavan valitseminen sekä yleistäminen: olennaisen valitseminen, tietojen yhdistäminen jne. (Niemelä 1997). Etenkin suurilla vesistöalueilla yksi asia voidaan esittää usealla karttalehdellä, esim. osavaluma-alueittain. Kartat voivat olla myös raportin liitteenä. Kartoissa kannattaa käyttää mittakaavatekstin sijasta mittakaavajanaa, jolloin mittasuhteiden muuttuminen taitossa ei haittaa. Karttamerkkien selite (legend) on olennainen osa kartan tietosisältöä. Fuchs et al. (2008) mukaan se tulisi sijoittaa riittävän suurella kartan informatiivisten elementtien oikealla puolelle sisältäen vain olennaisimman tiedon. Toisaalta selitet- 36 tä hyödyntävät Fuchsin mukaan vain lähinnä asiantuntijat. Kansalaisille suunnattujen karttojen tulisikin olla tulkittavissa ilman selitettä (esim. tulva-alueet sinisävyillä ja karttamerkkien valinta haavoittuvia kohteita kuvaavasti, vrt. kuvan 9 RHR-erityiskohteet) (Orell 2009). Käytettävissä on valmiita kuvaustekniikoita ja karttapohjia karttojen laatimista tehostamaan ja tuomaan yhtenäisyyttä (Suomen ympäristökeskus 2010a). Etenkin kuvaustekniikoiden olisi tärkeätä olla yhtenäisiä; sama karttamerkki tarkoittaisi näin kaikissa TURINA-kartoissa samaa asiaa. Raportin tekstissä mainitut paikat olisi hyvä esittää kartalla. Karttaan liitetään myös tieto käyttöoikeudesta/lähteestä (copyright). Tulvavaarakartoitus-oppaassa (Sane et al. 2006) on opastettu lisää karttojen laatimisessa. Tietoa voidaan esittää myös taulukoissa; esim. koko valuma-alueen, osavaluma-alueen tai vesistöreitin osalta esitetyt asukasmäärät sekä pinta-alat maankäyttöluokittain kertovat hyvin alueen tulvahaavoittuvuudesta yleisesti. Saatavilla on valmiiksi laskettuja tilastoja/tunnuslukuja pää- ja osavaluma-alueittain maankäytöstä (CORINE ja SLICES, liite 1), asukasmääristä ja kerrosaloista tulvariskikartan rakennusluokittain sekä muista tulvahaavoittuvista kohteista/alueista (Suomen ympäristökeskus 2010a). Taulukoissa voidaan myös esittää TURINA-paikkatietoanalyysissä laskettuja alavien alueiden tunnuslukuja – ne kertovat edellä kuvatuista koko valuma-alueen tunnusluvuista poiketen paremmin tulvavahinkopotentiaalista (luku 3.3.2). Lisäksi voidaan taulukoida mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden rajauksille laskettuja tunnuslukuja (luku 2.7). 2.6.2 Esiintyneet tulvat Direktiivin 4. artiklan kohtien 2b) ja 2c) mukaan tulvariskien alustavassa arvioinnissa on oltava: b) kuvaus tulvista, joita on esiintynyt alueella aikaisemmin ja joilla on ollut huomattavia vahingollisia vaikutuksia ihmisten terveydelle, ympäristölle, kulttuuriperinnölle ja taloudelliselle toiminnalle ja joiden kaltaisten tapahtumien toistumista voidaan edelleen pitää todennäköisenä, mukaan lukien tulvan laajuus, tulvareitit ja arvio tulvien vahingollisista vaikutuksista; c) kuvaus aikaisemmin esiintyneistä merkittävistä tulvista, jos samanlaisten tulvien toistumisella saattaisi olla huomattavia vahingollisia seurauksia Tulvariskiasetusluonnoksen perustelujen (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) mukaan edellytyksenä olisi se, että samankaltaista tulvaa ja siitä aiheutuvia huomattavia vahingollisia seurauksia voitaisiin edelleen pitää mahdollisina. Tällaista mahdollisuutta ei katsottaisi olevan esimerkiksi silloin, kun alue olisi myöhemmin riittävästi suojattu tulvilta tai jos alueella ei olisi enää haavoittuvia kohteita esim. maankäytön muutoksen myötä. Lisäksi olisi kuvattava sellaiset aiemmin esiintyneet tulvat, joista ei ole aiheutunut huomattavaa vahinkoa, mutta joista tällainen vahinko voisi nykytilanteessa aiheutua esimerkiksi alueiden muuttuneen maankäytön vuoksi. Komission raportointiohjeistuksen (Euroopan komissio 2009e) mukaan esiintyneet tulvat voidaan esittää esim. koordinaattipisteenä, alueena, hallinnollisena tai luonnonmaantieteellisenä alueena (kunta tai valuma-alue). Tämän lisäksi raportoidaan seuraava em. paikkaan ja tulvatapahtumaan liittyvä tieto: tulvan alkamispäivä ja kesto tulvatyyppi, valitaan yksi tai useampi, luku 2.4. Mahdollisesti valittavissa myös alatyyppejä (Euroopan komissio 2009b) tulvan laajuus (pinta-ala tai tulvivan uoman/rannikon pituus) 37 tulvan toistuvuusaika vahingolliset seuraukset, valitaan yksi tai useampi: ihmisten terveys, ympäristö, kulttuuriperintö tai taloudellinen toiminta. Mahdollisesti valittavissa myös alatyyppejä (Euroopan komissio 2009b). Tulvariskiasetusluonnoksen mukaan tulee kuvata mahdolliset vahingolliset seuraukset ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle muu relevantti tieto ELYt ovat syöttäneet havaittua tietoa tulvatietojärjestelmään (luku 1.7.3). Havaitun tulvatiedon kerääminen, digitointi ja georeferointi kannattaa aloittaa tärkeimmiltä vesistöiltä (WG F 2009, s. 44). Järjestelmän tietosisältöä kehitetään siten, että syötettyjä tietoja voidaan täydentää em. komissiolle raportointia varten tarvittavilla tiedoilla (Sane 2010b). Toistaiseksi tietoja voidaan kerätä TURINA-raporttiin ja syöttää raportointia varten myöhemmin tulvatietojärjestelmään. Havaitun tulvatiedon relevanttiuteen tulee kiinnittää huomiota (esim. maankäytön muutokset). Toisaalta tiedot ovat sitä luotettavampia mitä pitemmältä ajanjaksolta niitä on. Tulvavaara konkretisoituu kansalaisille parhaiten havaitun tulvatiedon kautta, joten sitä on tärkeä esittää edes jonkin verran (WG F 2009, s. 44). Sekin on tärkeä tieto, jos vesistössä ei ole ollut huomattavia tulvavahinkoja tai merkittäviä tulvia, jotka voisivat aiheuttaa huomattavia vahinkoja nykytilanteessa. Jos edellä mainittuja tietoja ennen 22.12.2011 esiintyneistä tulvista ei ole saatavilla tai suoraan johdettavissa, laaditaan kustakin tulvasta ja sen haitallisista tai mahdollisista haitallisista seurauksista tiivistelmäteksti sisältäen vastaavat tiedot (< 5000 merkkiä). Tiivistelmät laaditaan hallintayksiköittäin (vesienhoitoalue). Ne ovat varsin lyhyitä. Esiintyneistä tulvista raportoidaan tiivistelmänä esim. seuraavaa: millä perusteella on valittu raportoitavaksi esiintyneet huomattavia vahinkoja aiheuttaneet tulvat, jotka voivat toistua nykytilanteessa (< 5000 merkkiä) millä perusteella on valittu raportoitavaksi esiintyneet merkittävät tulvat, joista ei ole aiheutunut huomattavaa vahinkoa, mutta joista tällainen vahinko voisi nykytilanteessa aiheutua (< 5000 merkkiä) Tässä kuuluisi siis mm. määritellä, mitä pidetään ”huomattavana vahinkona”. Toisaalta ensimmäisessä kohdassa otettaisiin myös tarvittaessa kantaa siihen, miksi tulvariskiä ei olisi enää nykytilanteessa. Luvussa 2.2 mainittujen lähteiden ja hydrologian ja vesivarojen käytön tietojärjestelmän (luku 3.2.2) lisäksi saattaa tulviin liittyvää tietoa löytyä myös ELY-keskuksen ja kunnan arkistosta sekä vesistösuunnittelutehtävissä työskenteleviltä. Tietoihin on suhtauduttava kuitenkin kriittisesti, esimerkiksi käytettyjen koordinaatistojen, asteikkojen ja korkeusjärjestelmien kanssa on oltava tarkkana (Sane et al. 2006, s. 40). Tulvatieto kannattaa syöttää tulvatietojärjestelmään (luku 1.7.3), josta se on sitten jatkossa suoraan käytettävissä vastaavia töitä tehtäessä. Hyödynnettäviä valtakunnallisia paikkatietoaineistoja tulvavahingoista on esitelty liitteenä (liite 1). Näistä mainittakoon pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto PRONTO, maa- ja metsätalousministeriön tulvavahinkotietokanta ja liikenneviraston tietokanta liikennehäiriöistä. Myös muita viranomaisjärjestelmiä sekä vakuutusyhtiöiden korvaustietoja voitaisiin mahdollisesti hyödyntää. Finanssialan keskusliitto kerää vuoden 2010 aikana tulvavahinkokorvaustietoa vakuutusyhtiöiltä (Rotko 2010). 38 2.6.3 Tulevaisuuden tulvat Tulvadirektiivin 4. artiklan kohdan 2d) mukaan tulvariskien alustavassa arvioinnissa on jäsenvaltioiden erityistarpeista riippuen oltava: d) arvio tulevien tulvien mahdollisista vahingollisista seurauksista ihmisten terveydelle, ympäristölle, kulttuuriperinnölle ja taloudelliselle toiminnalle; arviossa on otettava mahdollisuuksien mukaan huomioon sellaiset tekijät kuin alueen topografia, vesistöjen sijainti ja niiden yleiset hydrologiset ja geomorfologiset ominaisuudet, mukaan lukien tulvatasanteet luonnonmukaisina pidättämisalueina, nykyisten ihmisen rakentamien tulvasuojelurakenteiden tehokkuus, asuttujen alueiden ja taloudelliseen toimintaan käytettyjen alueiden sijainti sekä pitkän aikavälin kehitys mukaan lukien ilmastonmuutoksen vaikutukset tulvien esiintymiseen. Tulvariskiasetusluonnoksen perustelujen (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) mukaan tässä tarkasteltaisiin huomattavia vahinkoja aiheuttavia tulvia, joita ei tiedetä esiintyneen, mutta joihin tulisi varautua. Arvio tehdään asetusluonnoksen mukaan korkeusmalli- ja paikkatietoaineistojen avulla ottaen huomioon vesistöjen sijainti ja niiden hydrologiset ja geomorfologiset ominaisuudet, säännöstely- ja tulvasuojelurakenteiden sekä muiden käytettävissä olevien tulvariskien hallintakeinojen tehokkuus sekä olosuhteiden pitkän aikavälin kehitys mukaan lukien ilmaston muutoksen vaikutukset tulvien esiintymiseen. Tulevaisuuden tulvien peittävyys- ja vahinkopotentiaalitietoja saadaan tulvakartoista (luku 1.7) ja korkeusmallin avulla tehtävästä TURINA-paikkatietoanalyysistä (luku 3). Tarkempi korvaa epätarkemman eli ensisijaisesti hyödynnetään tulvavaarakarttoja alueilta, joilta niitä on saatavilla. TURINA-paikkatietoanalyysin tuloksiin on suhtauduttava kriittisesti. Harvinaisten tulvien virtaamien ja vedenkorkeuksien määrittäminen on opastettu tulvavaarakartoitus-oppaassa (Sane et al. 2006, s. 32-44). Tämä ns. määritetty tulvatieto on myös tärkeä syöttää tulvatietojärjestelmään (luku 1.7.3) samoin kuin havaittu tulvatietokin (luku 2.6.2). TURINA-paikkatietoanalyysin kalibrointia varten määritetään tilastollisesti kerran 1000 vuodessa toistuvia virtaamia ja vedenkorkeuksia (3.2.3). Tulevaisuuden tulvien virtaamia ja vedenkorkeuksia on saatavilla myös joistain luvussa 2.2 mainituista lähteistä. Huomioon otettaisiin myös säännöstely. Tulvasuojelurakenteiden tehokkuuden tarkasteluun sisältyisi paitsi rakenteiden vaikutus tulvavahinkojen estämiseksi ja vähentämiseksi myös sen arviointi, voitaisiinko tulvariskien hallintaa mahdollisesti parantaa esimerkiksi poistamalla merkitykseltään vähentyneitä tulvapenkereitä ja mahdollistamalla näin tulvavesien leviäminen ja viipyminen laajemmalla alueella. Arvio hyödyttäisi myös tulvariskien hallintasuunnitelmien laadintaa (Maa- ja metsätalousministeriö 2009). Tulvasuojelurakenteet tulisi olla tallennettuna vesistötöiden tietojärjestelmään (liite 1). Painanteiden ja tulvatasanteiden (mahdollisten pidätysalueiden) sijaintitietoja saadaan myös TURINApaikkatietoanalyysin tuloksena. Tulvadirektiivin 4. artiklan toisessa kohdassa todetaan pitkän aikavälin kehityksestä myös seuraavaa: … tulvariskien alustava arviointi tehdään … pitkän aikavälin kehityksestä, erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksesta tulvien esiintymiseen, tehtyjen tutkimusten perusteella, jotta saadaan arvio mahdollisista riskeistä. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta tulviin on kerrottu luvussa 1.6. Niille vesistöille, joille ei ole vielä laadittu laskelmia, voidaan hyödyntää vastaavien muiden vesistöjen tietoja (vertailuvesistö-periaate). Erityisesti alueilla, missä ilmastonmuutoksen ennakoidaan pahentavan 39 vesistö- ja meritulvia, muutos tulisi ottaa huomioon käyttämällä arvioinnin perustana mallilaskelmia tai hyvin harvinaisia, esimerkiksi kerran 500-1000 vuodessa toistuvia tulvia (Maaja metsätalousministeriö 2009). 1/1000a-tulvalle mallinnettuja tulvavaarakarttoja löytyy 52 kpl eri puolilta Suomea (tilanne 5/2010). TURINA-paikkatietoanalyysin karkea tulva-alue on kalibroitu 1/1000a-tulvalle. Myös tuleva maankäyttö on tärkeä huomioida pitkän aikavälin kehitystä tarkasteltaessa. Vaikka tulvavaara-alueella ei olisi tarkasteluhetkellä tulvahaavoittuvia kohteita eikä siten myöskään tulvariskiä, saattaa alueelle muodostua tulvariski rakentamisen myötä. Huomiota tuleekin kiinnittää nykyisen rakennuskannan lisäksi myös kaavoitus- ja rakennuspaineisiin, esim. tulvavaara-alueella sijaitseviin valmisteilla oleviin kaavoihin (luku 2.6.1). Toisaalta uutta rakentamista ei tulisi sijoittaa tulvavaara-alueelle, joten tulvariskiä ei pitäisi päästä muodostumaan. Tulvavaarakarttoja voidaan toki myös jatkossa laatia muualta kuin mahdollisiksi merkittäviksi tulvariskialueiksi nimetyiltä alueilta, esim. Lahden kaupunki on teettänyt tulvavaarakarttoja kaavoituksen tueksi. Yleensäkin, kaavoittajan olisi tärkeä olla mukana TURINA-prosessissa. Tulevaisuuden tulvat raportoidaan Euroopan komissiolle samoin periaattein kuin esiintyneet tulvat (luku 2.6.2). Tulvan alkamispäivä ja kesto jää kuitenkin luonnollisesti pois. Raportoinnissa voidaan hyödyntää TURINA-paikkatietoanalyysiä ja tulvavaarakarttoja (tulvariskiruudut ja tunnusluvut). Komission raportointiohjeistuksen mukaan laaditaan seuraavat tiivistelmät hallintayksiköittäin (vesienhoitoalue): kuvaus siitä, millä perusteella on valittu raportoitavaksi mahdolliset tulevaisuuden merkittävät tulvat ja niiden mahdolliset vahingot (< 5000 merkkiä) kuvaus pitkän aikavälin kehityksen, etenkin ilmastonmuutoksen, huomioonottamisesta tulvariskin tarkastelussa (menetelmät, tiedot, tutkimukset yms.) (< 5000 merkkiä) kuvaus menetelmineen siitä, miten kutakin artiklassa 4(2)(d) mainittua kohtaa on käsitelty tulevaisuuden tulvien vahingollisten seurauksien tarkastelun tukemiseksi (< 5000 merkkiä) ja tarvittaessa perustelut, miksi jotakin em. kohtaa ei ole tarkasteltu (< 5000 merkkiä) kuvaus muista TURINA:ssa käytetyistä tiedoista (< 5000 merkkiä) 2.7 Mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistaminen Tulvadirektiivin 5. artiklan kohdan 1 mukaan: Jäsenvaltioiden on … alustavan arvion perusteella nimettävä … alueet, joiden kohdalta ne ovat todenneet, että mahdollinen merkittävä tulvariski on olemassa tai että sellaisen voidaan olettaa esiintyvän. Alue, jolla luvussa 2.6 esitetyn tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella todetaan mahdollinen merkittävä tulvariski tai jolla sellaisen riskin voidaan olettaa ilmenevän, nimetään merkittäväksi tulvariskialueeksi (HE 30/2010 vp, 8 §). Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon lakiehdotuksen mukaan tulvan todennäköisyys sekä alle taulukoidut tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset, esim. yksittäiseen vahinkokohteeseen liittyvien omaisuusarvojen suuruus tai vähäisyys ei olisi arvioinnissa ratkaisevaa. Kunkin vahingollisen seurauksen alle on poimittu esimerkkejä lähinnä lakiehdotuksen yksityiskohtaisista perusteluista sekä esitetty taulukossa mahdollisia indikaattoreita ja hyödynnettäviä paikkatietoaineistoja (liite 1). Olennaisimmat paikkatietoaineistot on tiivistetty luvun viimeiseen taulukkoon (taulukko 7). On tärkeätä huomioida, että tulvariskien alustavassa arvioinnissa ei ole tarkoituksena tehdä tarkkoja riskianalyysejä – niiden vuoro on vasta tulvariskikartoituksessa (luku 1.7.2). Arviointi perustuu olemassa olevaan tietoon (luku 2.2). 40 1. vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle Suurempi tulvalle altistuva väestömäärä tarkoittaisi yleensä myös yleiseltä kannalta merkittävämpää tulvariskiä. Yleiseltä kannalta katsoen vahingollisena seurauksena ihmisten turvallisuudelle voitaisiin pitää esimerkiksi tilannetta, jossa suurehko ihmisjoukko joutuisi muuttamaan tilapäisesti pois tulvaveden vahingoittamista asunnoista. Huomioon on otettava myös tulvan vahingollisten seurausten kohteena olevien ihmisryhmien kuten vanhusten tai sairaalan potilaiden erityinen haavoittuvuus (HE 30/2010 vp, 8 §:n perustelut). Vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle voisi olla altistuminen tulvan seurauksena leviäville mikrobiologisille taudinaiheuttajille. Vedenottamoon päässeestä tulvavedestä aiheutuneen veden laadun pilaantumisen seuraukset voivat olla jopa hengenvaarallisia (Vikman & Arosilta 2006, s. 23 ja 37). Vastaavasti merkittävää terveydellistä haittaa saattaa aiheutua, jos jätevedet tulvivat kaivon kansien tai muiden viemäröintipisteiden kautta kiinteistöön, pihalle tai kadulle. Sade- ja tulvavedet aiheuttavat tulvimista erityisesti sekaviemäreissä. Tulviminen voi aiheutua myös viemärin tukkeutumisesta, esim. jos WC:eitä ei päästä kunnolla huuhtelemaan vedenjakelun keskeytymisen vuoksi (Vikman & Arosilta 2006, s. 39). Tulvista voi aiheutua myös välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle esimerkiksi tulvavesien nopean nousun ja voimakkaiden virtausten vuoksi. Katurakenteet saattavat vaurioitua ja viemärikaivojen kannet voivat siirtyä paikoiltaan. Tämä voi edelleen aiheuttaa liikenneonnettomuuksia sekä vaaraa jalankulkijoille ja kevyelle liikenteelle (Vikman & Arosilta 2006, s. 39). Tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää tämän ensimmäisen reseptoriryhmän haitallisia seurauksia (luku 1.4). Taulukko 2. Reseptoriryhmän ”ihmisten terveys ja turvallisuus” mahdollisia tärkeimpiä indikaattoreita, vaikutuksia ja indikoinnissa käytettävissä olevia paikkatietoaineistoja. reseptoriryhmä indikaattorit vaikutus paikkatietoaineisto ihmisten turvallisuus tulva-alueella asuvien ihmisten määrä evakuointi, muutto korjaustöiden ajaksi vaikeasti evakuoitavien kohteiden määrä tulvaalueella evakuointi, potilasturvallisuuden vaarantuminen, potilaskuljetuksien riskit, väistötila korjaustöiden ajaksi talousveden pilaantuminen rakennus- ja huoneistorekisteri (RHR) tulvariskiruudut RHR-erityiskohteista (kuva 9) terveydenhuoltorakennukset ja huoltolaitosrakennukset ihmisten terveys tulva-alueella sijaitsevien vedenottamoiden määrä24 Vesihuoltolaitostietojärjestelmä (VELVET) vahingollisia seurauksia kuvaisi paremmin asukasmäärä, joka saa talousvetensä tulva-alueella sijaitsevasta vedenottamosta tai vedenottokaivosta. TURINA:ssa ei liene kuitenkaan tarkoituksenmukaista toteuttaa tarkastelua tällä tarkkuustasolla 24 41 2. välttämättömyyspalvelun kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vastaavan toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen Tällaisiin ihmisten ja yhdyskuntien perustoiminnoille välttämättömiin palveluihin (elintärkeät toiminnot) kuuluvat muun muassa vesihuolto eli talousveden toimittaminen ja jätevesien johtaminen ja käsittely, kaukolämmön tai sähkön tuotanto ja jakelu, tietoliikenneyhteydet sekä tie- ja muu liikenneinfrastruktuuri (HE 30/2010 vp, 8 §:n perustelut). Yhden vesilähteen ollessa poissa käytöstä varavesilähteinä voivat olla laitoksen omat pohja- tai pintavesivarat ja toiselta vesihuoltolaitokselta saatava vesi (Vikman & Arosilta 2006, s. 71). Jos keskeytys jatkuu useita tunteja tai jopa vuorokausia, voivat seuraukset olla vakavia, ellei veden jakelua saada järjestetyksi vaihtoehtoisella tavalla (esim. väliaikaiset jakelupisteet). Kotitalouksien lisäksi on myös muita veden käyttäjiä, joille veden saannin keskeytys useaksi tunniksi voi olla kohtalokasta. Kriittisiä kohteita ovat esim. sairaalat ja suuret lypsykarjatilat (Vikman & Arosilta 2006, s. 36). Tulvien aiheuttamat vahingolliset seuraukset voimalaitoksille ja sähköverkolle ovat harvinaisia. Vesivoimalaitoksissa tulvavaara on otettu huomioon. Lämpövoimaloiden jäähdytysvedenotto voi vaikeutua veden noustessa korkealle, jolloin tuotanto joudutaan ajamaan alas. Suurjännitteinen kantaverkko (110-400 kV) kestää rajujakin tulvia – sen sijaan jakeluverkon (≤110 kV) sähköpylväät saattavat olla tulvahaavoittuvia. Huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti maanpinnalle rakennettuihin sähköasemiin, jotka voivat jakaa ja muuntaa sähköä laajallekin alueelle. Edelleen käyttäjille sähkön muuntavat jakelumuuntamot on yleensä sijoitettu pylväisiin. Kantaverkko on rakenteeltaan silmukkamainen ja siten varayhteyksien ansiosta toimintavarma. Jakeluverkko on sen sijaan yleensä säteittäinen, jolloin kuhunkin kohteeseen tulee vain yksi johto. (Energiateollisuus 2010) Matkapuhelinverkon tukiasemat sijaitsevat yleensä suojassa tulvilta, mutta ongelmia saattaa ilmetä sähkön jakelun keskeytyksestä tukiasemalle. Puhelin- ja tietoliikenneverkot toimivat sähkökatkon aikana varavoiman turvin vähintään kolme tuntia, niiden keskeiset osat useita päiviä. Taajamissa on paljon tukiasemia, ja puhelut voivat käyttää lähellä olevia, vielä toimivia tukiasemia. Viranomaisten käyttämä valtakunnallinen radiopuhelinverkko VIRVE on suunniteltu toimimaan autoantennia käytettäessä aina. (Puolustusministeriö 2009, s. 41-44) Liikennöinti voi vaikeutua tai estyä viemäreiden, ojien ja alikulkujen täyttyessä sekä teiden ja katujen peittyessä tulvavedellä. Tie- ja rautatiepenkereet, luiskat ja rummut saattavat vaurioitua eroosiosta vedenpaineen kasvaessa. Tulvan takia katkennut liikenneyhteys saattaa estää esim. mahdollisen evakuoinnin toteuttamisen tai ambulanssin pääsyn apua tarvitsevan luo maateitse. Vaikka kiertotie löytyisikin, kiireellistä hoitoa vaativan potilaan tavoittaminen saattaa viivästyä kohtaloikkain seurauksin. Lisätietoja liikenneverkon tulvariskitarkastelusta on kerrottu luvussa 4.3. Tulvasta voi aiheutua haittaa myös vesiliikenteelle, jos satamien ja kanavien käyttö estyy. 42 Taulukko 3. Reseptoriryhmän ”välttämättömyyspalvelut” mahdollisia tärkeimpiä indikaattoreita, vaikutuksia ja indikoinnissa käytettävissä olevia paikkatietoaineistoja. Vahingollisia seurauksia indikoisi alla esitettyjä indikaattoreita paremmin arvioitu henkilömäärä, jolta ko. välttämättömyyspalvelu katkeaisi. TURINA:ssa ei liene kuitenkaan tarkoituksenmukaista toteuttaa tarkastelua tällä tarkkuustasolla. On myös huomioitava, että välttämättömyyspalvelun keskeytymisen/katkeamisen tulee olla lakiehdotuksen mukana pitkäaikainen, jotta se olisi merkittävä. reseptoriryhmä indikaattorit vaikutus paikkatietoaineisto välttämättömyyspalvelut talousveden toimittamisen keskeytyminen sähkön tai lämmönjakelun keskeytyminen Vesihuoltolaitostietojärjestelmä (VELVET) RHR-erityiskohteista energiantuotanto- ja siirtorakennukset25 sekä maastotietokannasta muuntoasemat (kuva 9) RHR-erityiskohteista tietoliikennerakennukset (kuva 9) alavalle alueelle sijoittuvat yleiset tiet (Digiroad, luku 3.3.3) sekä rautatiet maastotietokannasta tulva-alueella sijaitsevien vedenottamoiden määrä tulva-alueella sijaitsevien voimalaitoksien ja muuntoasemien määrä tulva-alueella sijaitsevien tietoliikenteen rakennuksien määrä26 tulvan seurauksesta katkeavien yleisten teiden27 ja rautateiden määrä puhelin- ja tietoliikenneyhteyksien katkeaminen liikenneyhteyksien katkeaminen 3. yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen Tällä tarkoitettaisiin sellaista omaisuutta ja elinkeinotoimintaa, jonka toimivuus tulisi varmistaa kaikissa olosuhteissa. Lakiehdotuksen HE 30/2010 vp 8 §:n perusteluissa annetaan esimerkkinä elintarvike- ja lääketeollisuus. Suomalaisen lääketeollisuuden markkinaosuus on kuitenkin laskenut jo pitkään. Kotimaassa valmistettujen lääkkeiden osuus kulutuksesta on rahassa mitattuna enää vajaat 13 % (HE 151/2008 vp28). Myös elintarvikkeita tuodaan Suomeen entistä enemmän – toisaalta elintarviketeollisuuden toiminta Suomessa on suunniteltu siten, että nykyinen ravintoenergian taso voidaan ylläpitää myös erilaisissa kriisitilanteissa. Tämän reseptoriryhmän vahingolliset seuraukset korostuvatkin tilanteessa, jossa mahdollisuus tuottaa tai hankkia ulkomailta huoltovarmuuden29 kannalta kriittisiä tavaroita ja palveluja vaikeutuu tai estyy kokonaan. (Puolustusvoimat 2006) luokka 611 voimalaitosrakennukset (http://www.stat.fi/meta/luokitukset/rakennus/001-1994/611.html) esim. tukiaseman laiterakennus 27 merkittävyyteen vaikuttavat tulvan todennäköisyys (TURINA-tulva-alueen viitteellinen vesisyvyys), liikennemäärä, kierrettävyys ja korjattavuus sekä se, toimiiko tieosuus tärkeänä pelastusajoneuvojen ajoreittinä ja johtaako se kohteille, joille liikenteen estyminen aiheuttaisi vahingollisia seurauksia (Piispanen 2010) 28 HE 151/2008 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lääkkeiden velvoitevarastoinnista. http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiat/he+151/2008 > Yleisperustelut > 2.2 29 http://www.huoltovarmuus.fi/tietoa-huoltovarmuudesta 25 26 43 Taulukko 4. Reseptoriryhmän ”elintärkeitä toimintoja turvaava taloudellinen toiminta” mahdollisia tärkeimpiä indikaattoreita, vaikutuksia ja indikoinnissa käytettävissä olevia paikkatietoaineistoja. Kuten edellä, merkittävyys aiheutuisi toiminnan pitkäaikaisesta keskeytymisestä. reseptoriryhmä indikaattorit vaikutus paikkatietoaineisto elintärkeitä toimintoja turvaava taloudellinen toiminta huoltovarmuuden heikkeneminen VAHTI-erityiskohteista tapauskohtaisesti esim. teollisuus-lajista elintarviketeollisuus ja kemian teollisuus (kuva 9) tulva-alueella sijaitsevien huoltovarmuuden kannalta oleellisten teollisuus-kohteiden määrä 4. pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle Ympäristöluvanvaraisen tuotantolaitoksen toiminta saattaa häiriintyä tulvan seurauksena ja tästä voi edelleen aiheutua vaaraa aiheuttavien aineiden pääsyä ympäristöön (HE 30/2010 vp, 8 §:n perustelut). Esimerkiksi yhdyskunnan tai teollisuuden viemäriverkostoon kuuluvassa jätevedenpumppaamossa tai -puhdistamossa tulva voi aiheuttaa ylikuormittumisen tai pysäyttää toiminnan kokonaan. Tämä voi johtua joko veden korkeustasosta tai välillisesti esimerkiksi sähköjen katkeamisesta. Seurauksena käsittelemättömiä jätevesiä voi päätyä vesistöihin ja aiheuttaa vesistön pilaantumista. (Vikman & Arosilta 2006, s. 23) Tietyille elinympäristöille tulvat ovat lähes välttämättömiä. Näitä ovat tulvaiset ja luhtaiset ympäristöt (Alho et al. 2008, s. 27). Toisaalta vesiekosysteemi voi häiriintyä tulvien myötä leviävistä haitallisista aineista. Tulviminen voi myös häiritä esim. saimaannorpan pesintää. Tulvadirektiivissä ei ole mainittu suojelualueita tulvariskien alustavan arvioinnin yhteydessä. Raportoitavaksi on kuitenkin esitetty VPD-Naturaalueita vastaavasti kuin tulvariskikarttojen kohdalla (Euroopan komissio 2009b). Tulvariskiasetusluonnoksen mukaan tulvariskien hallintasuunnitelmissa tulee ottaa huomioon luonnonsuojelulain (1996/109630) mukaisesti suojellut tai luonnonsuojelutarkoitukseen varatut alueet. Asetusluonnoksen perusteluissa (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) sanotaan, että suunnitelmassa olisi huomioitava tulvasta välillisesti aiheutuvan ympäristön pilaantumisen vaara sekä tulvariskien hallinnan toimenpiteiden mahdolliset vahingolliset seuraukset suojelualueille. Luonnoksessa sen sijaan todetaan, että tällaisille alueille itse tulvista mahdollisesti aiheutuvat vahingolliset seuraukset eivät aiheuttaisi tulvariskien hallinnasta annetun lain mukaista tulvariskiä. Tästä huolimatta VPD:n suojelualuerekisteriin kuuluvien Naturaalueiden tarkastelu voisi olla tarkoituksenmukaista TURINA:ssa. 30 1996/1096. Luonnonsuojelulaki. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961096 44 Taulukko 5. Reseptoriryhmän ”vahingollinen seuraus ympäristölle” mahdollisia tärkeimpiä indikaattoreita, vaikutuksia ja indikoinnissa käytettävissä olevia paikkatietoaineistoja. Merkittävyys aiheutuisi pitkäkestoisesta ja/tai laaja-alaisesta seurauksesta. reseptoriryhmä indikaattorit vaikutus paikkatietoaineisto vahingollinen seuraus ympäristölle ympäristön pilaantuminen VAHTI-erityiskohteet31 (kuva 9) vesiekosysteemin tilan ja alueen suojeluarvon heikkeneminen VPD-Natura-alueetpaikkatietoaineisto (liite 1) tulva-alueella sijaitsevien ympäristölupavelvollisten kohteiden määrä tulvan leviäminen tulvahaavoittuvalle suojelualueelle, kun alueen yläpuolella on laitoksia, jotka voivat aiheuttaa tulvatilanteessa vesistön äkillistä pilaantumista 5. korjaamaton vahingollinen seuraus kulttuuriperinnölle Tulvahaavoittuvaan kulttuuriperintöön sisältyisivät esimerkiksi muinaismuistolain (1963/29532) mukaiset kiinteät muinaisjäännökset ja rakennussuojelulain (1985/6033) perusteella taikka kaavoituksessa suojeltaviksi määrätyt kohteet. Kulttuuriperintöön sisältyisivät myös arvokkaat arkisto- ja kokoelmatilat sekä kirjastot. (HE 30/2010 vp, 2 §:n perustelut). Monet muinaisjäännökset sijaitsevat säännösteltyjen vesistöjen rannoilla ja ovat jo nykyisin osittain sortuneet rannan myötä veteen. Tulvat saattavat tuoda myös mukanaan irtainta maata, mikä voi peittää muinaisjäännöksen. Myös vanhat vesivoimalat ja patorakenteet voivat olla koetuksella suurilla virtaamilla (esim. Teijon padot 1600-luvulta). (Berghäll & Pesu 2008; Pesu & Sane 2009) Taulukko 6. Reseptoriryhmän ”kulttuuriperintö” mahdollisia tärkeimpiä indikaattoreita, vaikutuksia ja indikoinnissa käytettävissä olevia paikkatietoaineistoja. Merkittävyys aiheutuisi vahingollisesta seurauksesta, jota ei pystyttäisi korjaamaan. Kulttuuriperintö on jo luonteeltaan korvaamatonta (Pesu 2010). Tulvan jälkeinen kuivatusvaihe on vanhoissa rakennuksissa erityisen työläs ja kallis. reseptoriryhmä indikaattorit vaikutus paikkatietoaineisto kulttuuriperintö muinaisjäännöksien vahingoittuminen Muinaisjäännösrekisteri (liite 1) tulva-alueella sijaitsevien kiinteiden muinaisjäännöksien määrä tulva-alueella sijaitsevien kulttuuriympäristöjen ja suojeltujen rakennuksien määrät tulva-alueella sijaitsevien kirjastojen, arkistojen, museoiden ja taidegallerioiden määrä kulttuuriympäristöjen/suojeltujen rakennuksien vahingoittuminen Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt ja suojellut rakennukset (liite 1) Kirjallisuuden, taide- RHR-erityiskohteista teoksien, museoesi- kirjastot, museot ja neiden yms. vahintaidegalleriat34 (kuva 9) goittuminen jätevedenpuhdistamot lienevät tärkeimpiä. Useilla kohteilla on varauduttu tulvaan, esim. polttoaineen jakeluasemien säiliöiden tulee olla tiiviitä (säädös 415/1998 http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/19980415) 32 1963/295. Muinaismuistolaki. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1963/19630295 33 1985/60. Rakennussuojelulaki. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1985/19850060 34 luokka 322 kirjastot ja arkistot ja luokka 323 museot ja taidegalleriat (http://www.stat.fi/meta/luokitukset/rakennus/001-1994/32.html) 31 45 Tulvariskiruudut RHR-erityiskohteet VELVET Muuntoasemat (maastotietokanta) Alavat yleiset tiet / Digiroad Rautatiet (maastotietokanta) VAHTI-erityiskohteet VPD-Natura-alueet Muinaisjäännösrekisteri Rakennetut kulttuuriympäristöt Suojellut rakennukset x x x x x x x x kulttuuriperintö vahingollinen seuraus ympäristölle elintärkeitä toimintoja turvaava taloudellinen toiminta välttämättömyyspalvelut ihmisten terveys ja turvallisuus paikkatietoaineisto: reseptoriryhmä: Taulukko 7. Mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistamisessa käytettävissä olevia paikkatietoaineistoja koostettuna kunkin reseptoriryhmän osalta. x x x x x x x Harvinainenkin tulva voisi aiheuttaa suuren tulvariskin, jos tulvasta aiheutuvien vahinkojen määrä olisi riittävän suuri. Vastaavasti useinkaan toistuva tulva ei välttämättä merkitsisi kovin suurta tulvariskiä, jos vahinkojen voitaisiin arvioida jäävän vähäisiksi. Käytännössä yhdyskuntien suojaamiseksi varaudutaan nykyisin vähintään sellaisiin vesistötulviin, joiden vuotuinen todennäköisyys on 1 prosentti (1/100a) (HE 30/2010 vp, 8 §:n perustelut). TURINA-paikkatietoanalyysi on tuotettu toistaiseksi työajan säästämiseksi vain hyvin harvinaiselle 0,1 % tulvalle. Tulvariskiruutujen vesisyvyystiedon mukaan voidaan kuitenkin arvioida karkeasti vahinkopotentiaalia myös pienemmillä tulvilla; mitä syvempää ruudussa on 0,1 % tulvalla, sitä useammin tulvan voidaan olettaa esiintyvän ruudussa. Tämä on kuitenkin luonnollisesti vain suuntaa-antavaa; esim. tulvavaarakartoitettujen alueiden (1/2009) vedenkorkeuksien infoviivojen 0,1 % ja 1 % tulvan vedenkorkeuksien erotus vaihteli välillä 0,081,07 m keskiarvon ollessa 0,45 m. Toisaalta 84 % erotuksista oli välillä 0,2-0,8 m, joten voisi karkeasti yleistää, että 1 % tulvaa kuvaisi 0,1 % tulva 0,5 m syvyysvyöhykkeestä alkaen, kun huomioon otetaan myös mallinnusmenetelmän ja korkeusmallin epätarkkuudet (luku 3.3.1). On myös huomioitava, että harvinaisten tulvien vedenkorkeudet virherajoineen eivät välttämättä poikkea toisistaan tilastollisesti merkittävästi (Sane et al. 2006, s. 37-42). Tämän takia kannattaa riskiluokittelu tehdä riittävästi toisistaan poikkeavilla toistuvuuksilla (Raivio 2009). Kuvassa 14 on esimerkki hyväksyttävästä riskitasosta liittyen vahingollisiin seurauksiin ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle. Ihmishenkien suojelun tulee olla WG F:n (2009, s. 46) mukaan korkeimmalla prioriteetilla, ja tulvalle altistuneiden ihmisten lukumäärä suositellaan olevan pääindikaattorina. Suomessa tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää haitallisia seurauksia ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle (luku 1.4). Muita EU:n jäsenmaiden esittämiä indikaattoreita olivat mm. rakennuksien määrä, erityiskohteet (sairaalat jne.), päästölähteet ja IPPC-kohteet (liite 1). Useat indikaattorit tulevat olemaan jäsenvaltioissa samoja, mutta niiden painotus ja raja-arvot vaihtelevat. Indikaattoreiden luominen etenkin kvalitatiivista suureista on haastavaa. Raivion (2009) mukaan erilaiset reseptorit (ihminen, ympäristö, kulttuuri, talous ja infrastuktuuri) voitaisiin periaatteessa yhteismitallistaa, mutta viisaampana pidetään riskien erillistä käsittelyä. Taloudellinen arviointi on toisaalta sosiaalisen arvioinnin ohella tärkeä työkalu etenkin tulvadirektiivin toimeenpanon myöhemmissä vai46 Tulvan esiintyminen (todennäköisyys) heissa (kustannus-hyötytarkastelu) (WG F 2009, s. 46). Lisätietoja eri EU-maiden käyttämistä TURINA-menetelmistä on esitetty luvussa 3.1. sairaala Erittäin harvoin (esim. 0,1 %) vanhainkoti vedenottamo jätevedenpuhdistamo Harvoin (esim. 1 %) Joskus (esim. 2 %) vakituinen asunto rantasauna vapaa-ajan asunto Ohimenevä vaikutus muutamiin ihmisiin Ihmishenkien menetys Tulvan seuraukset Kuva 14. Esimerkki hyväksyttävästä riskitasosta (vihreällä) liittyen vahingollisiin seurauksiin ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle mukaillen Raiviota (2009). Esimerkin perusteella voitaisiin hyväksyä vapaa-ajan asunnon kastuminen 2 % tulvalla, kun taas vakituisen asunnon kastuminen hyväksyttäisiin vasta 1 % tulvalla. Oikeastaan seuraukset syntyvät vaarasta ja haavoittuvuudesta – eli jos vaara (esim. vesisyvyys) olisi pieni, tulvariskikin olisi pienempi. Tässä esimerkissä ei ole kuitenkaan tarkasteltu vaaran astetta vaan pelkkää haavoittuvuutta (alttius vahingoille). Mahdollisen merkittävän tulvariskialueen määrittely on pitkälti poliittinen kysymys. Se on kansallinen päätös ja voi vaihdella tulvatyypeittäin (WG F 2009, s. 45). Peereboom (2009a) toteaa, että tulvariskikartta on ikään kuin prioriteettikartta – mitä suurempi riski sitä tärkeämpää on aloittaa yksityiskohtainen tulvariskien hallinta ko. alueella. Mahdollinen merkittävä tulvariskialue -nimitykseen saattaa liittyä lakisääteisiä rajoituksia sekä erilaisia vaikutuksia (esim. vakuutuksien nousu ja kiinteistöjen arvon lasku). Tämä saattaa aiheuttaa riskiriitoja, jos alueet julkaistaan kuten tulvakartoissa. Rajaustapaan pitääkin kiinnittää huomiota; ”visuaalisen tarkastelun” perusteella tehty rajaus sisältää myös alueita, joilla ei ole tulvavaaraa. (WG F 2009) Raivion (2009) mukaan merkittäväksi tulvariskialueeksi nimeäminen voidaan ymmärtää yhdeksi riskienhallintakeinoksi muiden joukossa. Hän määrittelee merkittävän tulvariskialueen seuraavasti: "Alue, jolla tulvan todennäköisyys ja vaikutukset ovat (erikseen määriteltävää) hyväksyttävää tasoa suuremmat ja jolla tulvadirektiivin mukaiset merkittävän tulvariskialueen riskienhallintakeinot ovat tarkoituksenmukainen tai kustannustehokas riskienhallintatoimi". Tulvariskejä hallittaneen jatkossa kuitenkin muuallakin muin merkittävillä tulvariskialueilla. Raivion mukaan tunnusomaista merkittävälle tulvariskialueelle olisivat esim. ihmishenkien tai terveyden menettämisen uhka myös harvinaisilla tulvilla suuri yksittäisten vahinkokohteiden lukumäärä yhteiskunnan toimintojen lamaantuminen tulvan seurauksena yhteiskunnallisesti merkittävät tulonmenetykset kansallisesti merkittävät ympäristö- ja kulttuuriarvot, joita ei voida suojella kohdekohtaisesti selkeät hyödyt tulvariskien hallintasuunnitelmasta 47 Tulvariskin merkittävyyden arvioinnissa on huomioitava yleisten, valtakunnallisesti sovellettavien kriteerien lisäksi myös alueelliset ja paikalliset tekijät (HE 30/2010 vp, 8 §), esim. taloudellisten vahinkojen perusteella samansuuruiseksi arvioidun tulvariskin vaikutus voi olla erilainen eri alueilla. 50 tulvalle altistunutta ihmistä 100 ihmisen kylässä haavoittaa paljon enemmän kuin 50 altistunutta 100 000 ihmisen kaupungissa. Edellisen perusteella mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden rajauksia ei voida tehdä täysin tiettyjä yhtenäisiä kriteereitä noudattaen. Tulvariskin kannalta vähemmän merkittävillä vesistöalueilla tulee nostettua esille valtakunnan tasolla vähemmän merkittäviä tulvariskialueita. Valtakunnallista vertailua voidaan tehdä rajauksille laskettujen tunnuslukujen avulla. Parjanne (2009) on vertaillut Euroopan maissa käytettyjä tunnusluku ja laskenut niitä paikkatietoaineistoja käyttäen erilaisille indikaattoreille tulvavaarakarttojen ja TURINA-tulva-alueiden perusteella (Suomen ympäristökeskus 2010a). Tunnuslukujen perusteella voidaan haarukoida yleiset, valtakunnalliset raja-arvot kustakin reseptoriryhmästä valituille indikaattoreille. Jälleen on myös huomioitava aineistojen epätarkkuudet, esim. VAHTI-osioista (liite 1) 50 % on ilman koordinaatteja tai koordinaatit ovat puutteelliset. Tämä vaikuttaa luonnollisesti tunnuslukujen laatuun. Tulvariskien alustavaa arviointia varten ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista korjata virheellisiä tietoja (luku 2.2). Komission raportointiohjeistuksen (Euroopan komissio 2009e) mukaan mahdollinen merkittävä tulvariskialue voitaisiin esittää uomana, rannikkoalueena, valuma-alueena tai sen osana tai muuna alueena (polygon), esim. riskiruutuihin perustavana rajauksena. Aluerajauksena voisi olla myös hallinnollinen alue (kunta) tai hallinnollisluonnontieteellinen alue (esim. taajaman/postinumeron ja osavaluma-alueen leikkaus). Tällöin se voitaisiin selittää myös sanallisesti eikä tehdyn paikkatietoaineiston rajauksen epätarkkuudet vaikuttaisi. Toisaalta koko nimetty alue tulisi tulvakartoittaa. Suomen olosuhteissa mahdollinen merkittävä tulvariskialue on todennäköisesti vain hyvin pieni osa valuma-aluetta. Rajauksen lisäksi raportoidaan seuraavat tiedot: tulvatyyppi, valitaan yksi tai useampi, luku 2.4. Esim. jos merkittävä tulvariskialue on rajattu 1/1000a-vesistötulvan perusteella, sen voidaan katsoa sisältävän myös jääpadoista aiheutuvan tulvan, koska jäät eivät yleensä pysy joessa 1/1000a-tulvalla vahingolliset seuraukset, valitaan yksi tai useampi: ihmisten terveys, ympäristö, kulttuuriperintö, taloudellinen toiminta Lisäksi laaditaan seuraavat tiivistelmät hallintayksiköittäin (vesienhoitoalue): kuvaus mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden valintamenetelmästä sisältäen merkittävän tulvariskin määritelmän, perustelut alueiden nimeämisestä tai nimeämättä jättämisestä (negatiivinen raportointi) sekä tiedon, kuinka seurauksia ihmisten terveydelle, taloudelliselle toiminnalle, ympäristölle ja kulttuuriperinnölle on tarkastelu (< 20 000 merkkiä) kuvaus kansainvälisestä koordinoinnista jäsenvaltioiden välillä kansainvälisillä hallintayksiköillä (< 5000 merkkiä) TURINA-paikkatietoanalyysin rooli korostuu juuri negatiivisessa raportoinnissa. Sen avulla voidaan perustella, miksi vesistö- ja meritulvariskiä ei ole jollakin alueella. Mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistamisessa hyödynnetään tulvariskien alustavan arvioinnin tuloksia (luku 2.6). Mahdollinen merkittävä tulvariskialue rajataan kartalle paikkatieto-ohjelmassa (esim. ArcGIS) tulvavaarakartoitus-oppaan mukaisesti (Sane et al. 2006, s. 22-23). Rajauksen voi tehdä ihan vain visuaalisen tarkastelun perusteella kokemusperäistä tietoa ja olennaisimpia paikkatietoaineistoja hyödyntäen (taulukko 7). Tulvariskiruuduista ensisijaisesti hyödynnetään 1/1000a-tulvavaarakartoitetuilta alueilta laskettuja tulvariskiruutuja (Suomen ympäristökeskus 2010b) ja toissijaisesti epätarkempia TURINA48 paikkatietoanalyysissä tuotettuja tulvariskiruutuja (luku 3.3.2). Tunnuslukuja voi laskea jo rajausta valmisteltaessa tulvariskiruutujen (kuva 20) ja muun paikkatietoaineiston avulla tai käyttäen tunnuslukulaskuria (Suomen ympäristökeskus 2010a). Rajaus tehdään riittävän laajaksi, yksittäiset pienet alueet kannattaa yhdistää toisiinsa. Tavoitteena on, että rajaus toimisi suoraan tulvakartoitettavan alueen rajauksena. Rajaus toimitetaan aluemuotoisena (polygon) SYKEen valtakunnallisia vertailuja varten ja tulvatietojärjestelmään lisättäväksi. Paikkatietoaineiston ominaisuustietoina tulee olla vesistöalueen numero. Alueet voidaan numeroida merkittävyysjärjestykseen (1. vesistöalueen merkittävän, 2. toiseksi merkittävin jne.). Numeroinnit auttaisivat esim. tulvariskien hallintatoimenpiteiden priorisoinnissa. Alueisiin liittyen syötetään myöhemmin tulvatietojärjestelmään ainakin edellä esitetyt komissiolle raportoitavat tiedot (tulvatyyppi ja vahingollisten seurauksien tyyppi). Myös kansallisella tasolla mahdolliset merkittävät tulvariskialueet, joita ei raportoida komissiolle, voidaan rajata. Nämä olisivat hyvää vertailuaineistoa. Joku toinen ELY on saattanut pitää vastaavat tunnusluvut omaavaa aluetta merkittävänä. Näille alueille saattaa olla myös tarpeellista laatia tulvakartat. Myös rakennuspainealueet (joilla ei ole vielä tulvariskiä) voisivat lukeutua näiden kansallisesti tarkasteltavien alueiden joukkoon. Niille laadittavat tulvavaarakartat palvelisivat alueiden käytön suunnittelua. 49 3 PAIKKATIETOMENETELMÄ TULVARISKIEN ALUSTAVAAN ARVIOINTIIN TURINA-paikkatietoanalyysiä voidaan käyttää työkaluna TUlvaRIskieN Alustavassa arvioinnissa (TURINA) alavien, mahdollisesti tulville alttiiden alueiden määrittämisessä. TURINA-tulva-alueen (ns. generoitu tulva-alue) laskenta perustuu yläpuoliseen valumaalueeseen, järvisyyteen ja uoman kaltevuuteen. Paikkatietoanalyysi laaditaan vesistöaluittain, koko vesistöalue mallinnetaan. Malli kalibroidaan keskimäärin kerran 1000 vuodessa toistuvalle tulvalle (0,1 % tulva) määritettyjä virtaamia ja vedenkorkeuksia käyttäen. Paikkatietoanalyysin pohjalta määritetyt alavat alueet yhdistetään maankäyttöä kuvaavien paikkatietoaineistojen kanssa. Näin saadaan määritettyä karkealla tasolla mahdolliset tulvariskialueet. Menetelmän avulla voidaan lisäksi arvioida ilmastonmuutoksen vaikutuksia tulvan peittämiin alueisiin (2007/60/EY, 2. artikla), tunnistaa tulvatasanteita (4. artiklan kohta d) sekä paikantaa mahdollisia tulvavesien pidättämis/viivyttämisalueita (luku 4.2). Rakennus- ja huoneistorekisterin asukasmäärän ja kerrosalan perusteella lasketaan tulvavahinkopotentiaali eli ns. tulvariskiruudut (250 x 250 m) ja -riskialueet. Tuotettu paikkatietoaineisto, ns. valuma-aluetasoinen alustava tulvariskikartta, tarjoaa apuvälineen mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistamiseen. Kartan tarkkuus vastaa korkeintaan pienimittakaavaista (1:100 000…1:250 000) yleispiirteistä tulvavaarakarttaa (Sane et al. 2006, s. 24-31). Käytetty mittakaava kuvaa yleisellä tasolla mallinnuksen tarkkuutta. Tarkkuus vaihtelee kuitenkin huomattavasti alueittain käytetyn korkeusaineiston mukaan. TURINA-paikkatietoanalyysin suurimpana virhelähteenä onkin korkeusaineiston heikko tarkkuus – laserkeilauksella tuotettujen korkeusmallien myötä tarkkuus on kuitenkin parantunut. Jos alueelta löytyy tulvavaarakartta, se luonnollisesti tarkempana korvaa TURINA-analyysin. Tärkeänä tavoitteena kehitystyössä on ollut kustannustehokkuus: menetelmän tuli perustua vain saatavilla olevaan tietoon eikä se saanut kohtuuttomasti lisätä tulvariskien hallinnan kustannuksia (luku 2.2). Esim. virtausmallien laatiminen ei tullut kyseeseen kustannus- ja aikasyistä. 3.1 Muiden maiden vastaavia menetelmiä Monet EU:n jäsenvaltiot (Irlanti, Itävalta, Norja, Saksa ja Sveitsi sekä Englanti&Wales) ovat käyttämässä tulvariskien alustavassa arvioinnissa vastaavaa tulva-alueen vahinkopotentiaalitarkastelua kuin on suunniteltu käytettävän Suomessa. Tämä perustuu tulvahaavoittuvuutta kuvaavista reseptoreista (kohteista) valittuihin indikaattoreihin (mittareihin/tunnuslukuihin). Useilla mailla on kuitenkin käytössään Suomesta poiketen suuren osan maasta kattavat tulvan peittävyyskartat. Kun näiden kattavuus on riittävän hyvä, tässä työssä esitetylle suuntaa-antavalle tulvakartoitukselle ei ole tarvetta. Esimerkiksi Itävallassa tulvakartat kattavat 70 % maasta. Niitä voidaan suoraan hyödyntää vahinkopotentiaalitarkastelussa. Norjassa ja Irlannissa oli tarkoitus Suomen tavoin tuottaa tulvariskien alustavaa arviointia varten suuntaa-antava tulvakartta (indicative flood map). Norjalaiset Kristensen & Peereboom (2008) ovat kokeilleet kahta vaihtoehtoa: (1) geomorfologista menetelmää, jossa generoidun tulva-alueen laajuus riippuu uomaverkon gradientista (2) hydrologista menetelmää, jossa tulva-alue generoidaan korkeusmallia käyttäen hydrologisella analyysillä lasketun tulvan korkeudelle. Ensiksi mainitussa yksinkertaisessa menetelmässä oletettiin kaikki uomaverkkoon yhteydessä olevat kaltevuudeltaan alle 3 prosentin alueet tulvaherkiksi. Toiseksi mainittu menetelmä on melko samanlainen kuin tässä työssä esitetty. Siinä on muodostettu regressioyhtälöt havaintoasemien ja tulvavaarakarttojen 1/500a-tulvan vedenpinnannousulle parametreina yläpuolinen valuma-alue, järvisyys ja valunta (l/s/km2). Korrelaatio oli kes- 50 kimääräinen (R2 = 0,3…0,5, jäännösvirhe (residuaali) 2…4 m valuma-alueen koosta riippuen). Alla on esitetty esimerkkinä yhtälöt 1-500 km2 ja yli 500 km2 valuma-alueille (Berg 2008): 1-500 km2: dH = 2,83 + 0,00027 A + 0,0009 R – 0,15 P + 0,64 ln (A) (1) > 500 km2: dH = 6,83 + 0,00027 A + 0,0009 R – 0,15 P, (2) missä dH [m] vedenkorkeuden nousu, A [km2] on tarkastelukohdan yläpuolinen valumaalue, R [l/s/km2] on valuma ja P [%] on järvisyys. Peereboom (2009b) mallintaa tulvaalueen ArcGIS:illä käyttäen straight line distance -tyyppistä ratkaisua - vastaavaa menetelmää kokeiltiin myös TURINA-tulva-alueiden mallintamisen kehitystyössä (luku 3.3.1). Hän kuitenkin laskee kunkin uoman erikseen ja yhdistää uomien tulva-alueet päällekkäisiltä alueilta suurinta laskettua vesisyvyyttä käyttäen. Tällöin vältetään virheelliset vesisyvyydet uomien risteysalueilla. Vedenjakajista johtuvat virheet ovat kuitenkin edelleen ongelmana. Peereboom (2009a) on kehittänyt menetelmää edelleen siten, että järville lasketaan vedenkorkeudet hydraulisista parametreista (valuma-alueen koko, virtaama jne.). Samoin meriveden vaikutusta alapuolisena reunaehtona on parannettu. Johtuen karkeasta korkeusmallista (korkeustarkkuus nyt 4…5 m luokkaa, tulossa 2…3 m korkeustarkkuus parin vuoden kuluttua) kehitystyön ei kuitenkaan uskota tuovan suuria muutoksia lopputulokseen. Norjalaiset ovat myös kokeilleet kartoitusta (small scale debris flow mapping) tieverkon sortuma-riskikohteiden tunnistamiseen (Peereboom 2009b). Irlantilaisten menetelmässä asetetaan tulvan korkeus esim. 1 m tyypillisen korkeusmallista määritetyn penkereen korkeustason yläpuolelle. Näin määritetty tulvan pituusprofiili ekstrapoloidaan edelleen jokilaaksoon (Adamson 2007). Menetelmän (Broad Scale Lowcost Mapping tai DTM-based indicative floodplain mapping) hinnaksi on laskettu 0,10 € per jokikilometri. Menetelmää on kokeiltu ensimmäisen kerran valtakunnallisesti. Kuten oletettiin, tarkkuudessa oli huomattavia eroja verrattuna referenssiaineistoon (tulvavaarakartat ja historiatulvakartat). Tämän arveltiin johtuvan karkeasta korkeusmallista (RMSE35 2-3 m) ja vakiona pidetystä tulvakorkeudesta. Kartoituksessa ei ole käytetty hydrologisia lähtötietoja. Uuden valtakunnallisen korkeusmallin tuotantoprojektia on alkamassa (RMSE 0,5 m). Tämän odotetaan tarkentavan tuloksia. Myös empiiristä relaatiota tulvakorkeuden, todennäköisyyden ja tulva-alueen välillä on ruvettu tutkimaan. (Adamson 2009b) Ruotsissa on tarkoitus karsia ensin pois alueet, jotka eivät ole merkittävästi tulvahaavoittuvia (jos ei ole tulvahaavoittuvuutta, ei ole myöskään tulvariskiä). Vain jäljelle jääneiden alueiden osalta tarkasteltaisiin tulvavaaran mahdollisuutta (jos ei ole tulvavaaraa, ei ole myöskään tulvariskiä). Vastaavaa negatiivista raportointia on kokeiltu Suomessa esim. rannikkoalueen pienillä valuma-alueilla (luku 4.1). De Roo et al. (2007) ja Lavalle et al. (2005) ovat laatineet tulvavaara- ja tulvariskikartoitusta koko Euroopan mittakaavassa. Ensimmäisessä lähestymistavassa äärimmäiset vedenkorkeudet on arvioitu käyttäen yksinkertaista yläpuolisen valuma-alueen kokoon (km2) perustuvaa funktiota: W = min[10, 3 log10 (A)], (3) missä W [m] on kriittinen vedenpinnan korkeus ja A [km2] on tarkastelukohdan yläpuolinen valuma-alue. Vaihtoehtoisena vieläkin yksinkertaisempana menetelmänä on luokiteltu kor35 root mean square error (RMSE) = keskineliövirheen neliöjuuri 51 keusmallin solut tulvavaaraluokkiin tarkastellun solun ja lähimmän uomaverkon solun korkeusasemien erotuksen perusteella valuma-aluejakoa kunnioittaen. Edellä kuvatun tulvavaaramallinnuksen ja CORINE-maankäyttötiedon perusteella on tuotettu analyysi tulvavahinkopotentiaalista (flood damage potential). Suomen osalta se antaa hyvin kuvaa tulvariskialueiden sijoittumisesta, mutta mahdolliset vahingot ovat valtavat (1/100a tulva: koko Suomi: 31 miljardia €). Mallissa ei ole huomioitu järviä. (Barredo et al. 2008) Sveitsissä on tarkoitus käyttää tulva-alueen vahinkopotentiaalitarkastelussa 1/100a-tulvaa tai suurinta havaittua tulvaa tulvakarttojen saatavuudesta riippuen. Itävallassa analyysi perustuu 1/200a-tulvaan. Englannissa ja Walesissa käytetään 1/100a- tai 1/1000a-tulva-alueita. Tsekeissä on tarkoitus käyttää useita toistuvuuksia (1/5a, 1/20a ja 1/100a). (Euroopan komissio 2009f). Norjassa ja Irlannissa tulvan toistuvuutta ei edes yritetä määrittää johtuen käytetyn menetelmän karkeudesta. Irlantilaiset (Adamson 2009a) tosin tulevat mahdollisesti käyttämään kvalitatiivisia todennäköisyyksiä (pieni, keskisuuri, suuri). Vahinkopotentiaalia usein toistuvien tulvien alueella painotetaan enemmän kuin alueilla, joilla esiintyy tulvia vain harvoin. Todennäköisyyden lisäksi painotuksien määrittämisessä hyödynnetään Irlannissa tulvan syvyyttä ja tulva-alueen leveyttä. Irlannin tulvatietojärjestelmässä löytyy tietoja 5000 havaitusta tulvasta – vahinkotietoja on kuitenkin vain hyvin vähän (< 1 %). Jos tietyllä paikalla on useita tulvatapauksia, kertoo tämä todennäköisesti korkeammasta riskistä. Edellä kuvattu suuntaa-antava tulva-alue ja tulvahavainnot yhdistetään reseptoreihin tulvariskitarkastelua varten. Käytettävät reseptorit ja niiden indikaattorit on valittu sekä jaettu neljään ryhmään (ihmiset, ympäristö, talous ja kulttuuriympäristö) (Adamson 2009a; Office of Public Works 2008). Merkittävä tulvariski esiintyy silloin, kun mikä tahansa valituista indikaattoreista ylittää raja-arvon. Tuloksia ei tulla kuitenkaan käyttämään suoraan merkittävien tulvariskialueiden nimeämisessä. Myös paikallistietoutta hyödynnetään. Merkittävää tulvariskiä kuvaavien indikaattoreiden rajaarvoja ei ollut vielä päätetty keväällä 2009, kuten ei vielä muissakaan jäsenvaltioissa. Merkittävyyden luokkia on kuitenkin Irlannissa neljä: merkittävä, todennäköisesti merkittävä, mahdollisesti merkittävä ja ei merkittävä. (Adamson 2009a). Vastaavaa ”riskiruututarkastelua” kuin Suomessa ollaan käyttämässä esim. Sveitsissä ja Itävallassa (vahinkopotentiaali per pinta-alayksikkö). Tulva-alueita tarkastellaan Itävallassa yhdessä asukaslukua kuvaavan ruutuaineiston kanssa (125 m pikselikoko). Tulokset jaetaan muutamaan riskiluokkaan. Myös sosiaalinen haavoittuvuus (esim. työttömät) on tarkoitus ottaa huomioon (Pleschko 2009). Norjassa on tarkoitus pitää tulvariskitarkastelu riittävän yksinkertaisena. Myös tässä käytettävien menetelmien on tarkoitus olla karkeita johtuen edellä kuvattujen suuntaa-antavien tulva-alueiden suuresta epävarmuudesta. Myös Peereboomin (2009a) tarkoituksena on soveltaa riskiruutumenetelmää, painotukset ovat kuitenkin erilaisia kuin Suomessa. Norjassa on laadittu yksityiskohtaisia tulvavaarakarttoja 150 alueelle, joita on pidetty tulvariskin kannalta merkittävinä. Merkittävää tulvariskiä yritetään ”kalibroida” näiden ja suuntaa antavien tulva-alueiden avulla. 3.2 Menetelmän lähtötiedot Seuraavissa alaluvuissa on esitelty TURINA-paikkatietoanalyysissä käytettäviä korkeusmalleja (luku 3.2.1) sekä vesistö-paikkatietoaineistoja (luku 3.2.2). Luvussa 3.2.3 on ohjeistettu TURINA-paikkatietoanalyysin kalibrointiaineiston syöttäminen tulvatietojärjestelmään – tämä on ainoa ELY-keskuksilta toivottava työvaihe TURINA-paikkatietoanalyysin laatimisessa. Tulvahaavoittuvuutta kuvaavista paikkatietoaineistoista (liite 1) menetelmässä hyödynnetään SLICES-maankäyttöä, rakennus- ja huoneistorekisteriä (RHR) ja Digiroadia. Kaikki seuraavissa esitellyt paikkatietoaineistot ja tietojärjestelmät ovat ympäristöhallinnon 52 sekä ELYjen ympäristövastuualueiden käytettävissä (Suomen ympäristökeskus 2009; Ympäristöhallinto 2010a). 3.2.1 Korkeusmallit Korkeusmallin tarkkuus vaikuttaa merkittävästi tulvamallinnuksen tarkkuuteen ja sitä kautta koko tulvariskien hallintaan. TURINA-paikkatietoanalyysissä hyödynnettävät korkeusaineistot ja terminologia on esitelty em. tulvavaarakartoitus-oppaan luvuissa 2 ja 9 (Sane et al. 2006). Tulvariskien alustavassa arvioinnissa pyritään käyttämään vain valmiita korkeusmalleja. Seuraavassa esiteltyjen Maanmittauslaitoksen korkeusaineistojen lisäksi voidaan toki hyödyntää myös esim. kuntien aineistoja, jos niiden ottaminen käyttöön ei vaadi ylimääräistä työaikaa. SYKEstä on saatavilla indeksikartat paikkatietoaineistona MML:n korkeusmallien kattavuudesta. Maanmittauslaitos on tuottanut vuonna 1995 valtakunnallisesti kattavan digitaalisen ruutukorkeusmallin KM25:n. Korkeusmalli on laskettu digitoiduista, pääosin fotogrammetrisin menetelmin tuotetuista, peruskartan korkeuskäyristä (5 m), osassa maata on ollut käytettävissä myös apukäyrät (2,5 m). Lapin alueelta käytettävissä oli Puolustusvoimien aineisto, jossa korkeuskäyräväli oli 10 metriä. Jyrkänteitä ja muita taiteviivoja ei ole käytetty laskennassa. Korkeuskäyristä muodostettiin epäsäännöllinen kolmioverkko (TIN), josta interpoloitiin 25 metrin säännöllinen ruutumalli. KM25:sta ei ole päivitetty vuoden 1995 jälkeen. SYKE on ympäristöhallinnon käyttöä varten korjannut myöhemmin selkeimpiä korkeusmallin virheitä, kuten virheellisiä 0-arvoja ja painaumia (jopa yli 200 m syviä kuoppia) ja ylikorkeita korkeusarvoja (jopa yli 6 km korkuisia tolppia). Verrattaessa KM25:n aineistoa valtakunnalliseen korkeuskiintopisteistöön (62 876 kpl), on mallin keskivirheeksi saatu 1,76 metriä. Tosin on huomioitava, että korkeuskiintopisteet sijaitsevat teiden varsilla avoimilla paikoilla, joista fotogrammetrisesti saadaan tarkkoja korkeushavaintoja. (Vertanen et al. 2006, s. 8). Korkeuskäyrien valtakunnallinen laadunparannustyö alkoi vuonna 2001. Maastotietotuotannon prosessissa ryhdyttiin laskemaan uutta 10 metrin ruutukoon korkeusmallia (KM10). Laskenta tapahtuu fotogrammetrisesti – interpolointimenetelmää on parannettu ja 2,5 metrin apukäyrästö on otettu käyttöön. Geodeettinen Laitos on tutkinut Nummi-Pusulan alueella KM10-mallin ominaisuuksia, laatua ja verrannut sen tarkkuutta tarkalla laserkeilauksella tuotettuun referenssikorkeusmalliin. Korkeuspoikkeaman keskihajonnaksi todettiin 1,08 metriä (Vertanen et al. 2006, s. 9). Koska korkeusmallia tehtiin muun maastotietokantatuotannon yhteydessä, sitä valmistui samanaikaisesti eri puolilta Suomea, mutta laajoja yhtenäisiä alueita syntyi vähitellen. Vuoden 2009 alussa 10 m:n korkeusmalli kattoi reilut 70 % Suomen pinta-alasta. KM10-korkeusmalli tehdään valmiiksi laskennollisella menetelmällä, jolla saavutettava laatu ei aivan vastaa aiemmin tuotettua KM10-korkeusmallia, mutta näin saavutetaan kuitenkin valtakunnallinen kattavuus (Vilhomaa 2009). Koko Suomen aineiston toimittaminen alkanee vuoden 2011 alussa (Lahtinen 2010). Maanmittauslaitos on aloittanut keväällä 2008 uuden, valtakunnallisen korkeusmallin tuotannon laserkeilausta käyttämällä (Maanmittauslaitos 2010). Laserkeilaus perustuu ilmaaluksesta lähetettyihin laserpulsseihin, jotka maanpintaan osuessaan heijastuvat takaisin. Laserpulssin matka-ajasta lasketaan etäisyys. Kun tiedetään lisäksi GPS- ja inertialaitteen avulla keilaimen tarkka sijainti ja asento, saadaan paikannettua pulssiosuman saaneen koh- 53 teen sijainti ja korkeus (kuva 15). Muodostetusta pistepilvestä36 voidaan tuottaa monenlaisia kolmiulotteisia paikkatietotuotteita – korkeusmalli on niistä yksi. Kuva 15. Laserkeilauksen periaate. Ilma-aluksesta lähetetyt laserpulssit heijastuvat maanpintaan osuessaan takaisin. Laserpulssin matka-ajasta lasketaan etäisyys (3). Kun tiedetään lisäksi keilaimen tarkka sijainti (1) ja asento (2), saadaan paikannettua pulssiosuman saaneen kohteen sijainti ja korkeus. Taustakartta: © Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/10 Vuonna 2008 laserkeilattiin n. 21 000 km2 ja vuonna 2009 n. 32 000 km2. Vuodeksi 2010 oli suunniteltu keilauksia n. 32 500 km2. (Laaksonen 2010). Keilauksien painopisteinä ovat olleet tulvaherkät alueet. Ensimmäisten tuotantoalueiden joukossa oli mm. Kokemäenjoen alaosa. Tavoitteena on toteuttaa uuden korkeusmallin tuotanto siten, että se tukee tulvadirektiivin täytäntöönpanoa. Näin ollen korkeusmalli olisi tuotettu tulvaherkiltä alueilta vuoteen 2013 mennessä ja koko Suomesta vuoteen 2020 mennessä (Vertanen et al. 2006, s. 56). Keilauksien rahoitukseen ovat osallistuneet maa- ja metsätalousministeriön lisäksi myös mm. kunnat ja lentokenttäoperaattori Finavia. Keskusteluissa on ollut myös yhteiskeilaus metsäkeskusten kanssa (Vilhomaa 2009). Tutkimuksen perusteella kevätlaseraineisto näyttäisi soveltuvan hyvin myös metsävarojen inventointiin (Laaksonen 2010). Tuotetun pistepilven pistetiheys maanpinnalla on noin 0,5 pistettä neliömetrillä. Pisteiden tarkkuus on tasossa vähintään 60 cm ja korkeudessa vähintään 15 cm (RMSE). Georeferoidulle pistepilvelle tehdään laaduntarkastus ja automaattinen maanpintaluokittelu Maanmittauslaitoksen ilmakuvakeskuksessa. Tavoitteena on sen valmistuminen keilauskevään jälkeiseen syksyyn mennessä. Tämän jälkeen tehtävä vuorovaikutteinen luokittelu tehdään Kolmiulotteinen pistejoukko, joka kuvaa kaikkia niitä kohteita, joista saadaan kutakin lähtenyttä laserpulssia vastaavasti yksi tai useampia paluupulsseja (Maanmittauslaitos 2008) 36 54 paikallisissa maanmittaustoimistoissa ilmakuvastereomallien avulla. Pistepilvestä luokitellaan erikseen maanpinta, vakavedet, virtavedet ja sillat – tarvittaessa lisätään pisteitä harvoihin paikkoihin. Siltapisteet voidaan lisätä myöhemmin korkeusmalliin tulvavaarakartoitusta varten, jolloin nähdään peittyykö silta tulvalla. Padot, penkereet ja rumpujen yläpuoli luokitellaan maanpinta-luokkaan. Vakavesialueet maskataan maastotietokannan rantaviivojen mukaan keilaushetken mukaiseen veden korkeuteen. (Maanmittauslaitos 2008; Laaksonen 2010). Vuorovaikutteisesti luokitellusta pistepilvestä tuotetun rasterimuotoisen korkeusmallin KM2:n (ruutuverkkokorkeusmalli) spatiaalinen resoluutio (pikselikoko) on 2 m, jonka korkeustarkkuus on 30 cm (RMSE) (Maanmittauslaitos 2008). Maanmittauslaitoksen tavoitteena on saada edellisen vuoden tuotantoalueiden vuorovaikutteisesti luokitellut pistepilvet ja korkeusmallit valmiiksi ennen seuraavan vuoden laserkeilauksien aloittamista. KM2 on kuitenkin valmistunut suunniteltua hitaammin, mikä on aiheuttanut käyttäjille lisätyötä, kun on jouduttu tuottamaan itse korkeusmalli käsiteltäväksi raskaasta pistepilvestä (Vilhomaa 2009). TURINA-paikkatietoanalyysiä varten yhdistetään valuma-alueelta saatavilla oleva Maanmittauslaitoksen korkeusaineisto siten, että hyödynnetään kultakin alueelta parasta mahdollista saatavilla olevaa korkeusaineistoa (hybridimalli). Ensisijaisesti käytetään valmista rasterimuotoista KM2-korkeusmallia, joka yleistetään TURINA-analyysissä tällä hetkellä käytettävään 25 m ruutukokoon (25 m ruudun korkeudeksi 2 m ruutujen korkeuksien keskiarvo). Jos KM2 ei ole vielä valmistunut, tuotetaan korkeusmalli automaattiluokitellusta laserpistepilvestä. Pistepilvestä voidaan tuottaa korkeusmalli haluttuun ruutukokoon esim. avoimeen lähdekoodiin pohjautuvia lastools-työkaluja hyödyntäen (Isenburg & Shewchuk 2010). Yleistystyökalu lasthin toimii varman päälle: kustakin ruudusta tulee valituksi matalin piste (varovaisuusperiaate). Koordinaatisto- ja korkeusjärjestelmämuunnoksien (tällä hetkellä ETRS-TM35-FINYKJ ja N2000N60) jälkeen tuotetaan harvennetusta pistepilvestä kolmioverkko käyttäen ArcGIS:in Terrain-tietotyyppiä. Kolmioverkko muutetaan edelleen ruutukorkeusmalliksi TURINA-paikkatietoanalyysiä varten. Jos laserkeilauksella tuotettua korkeusmallia ei ole saatavilla, käytetään KM10korkeusmallia, joka muutetaan 25 m ruutukokoon (ruutujen keskiarvo). Jos sitäkään ei ole vielä tuotettu ko. alueelta, hyödynnetään koko Suomesta saatavilla olevaa KM25korkeusmallia. Maastotietokannan korkeuskäyrien käyttäminen olisi liian työlästä (Sane et al. 2006, s. 47). Vesistöalueella joudutaan siis tyypillisesti käyttämään useita eri korkeusaineistoja – korkeusmallin tarkkuus vaihtelee siis alueittain. Tulvavaarakartoituksen tapaan käytetyt korkeusaineistot rajataan omaksi karttatasokseen (Sane et al. 2006, s. 61-62), josta nähdään, mitä aineistoa on käytetty milläkin alueella. 3.2.2 Vesistö-paikkatietoaineistot Rantaviiva- eli vesistöpaikkatietoaineistoa käytetään tarvittaessa TURINA-paikkatietoanalyysin korkeusmallin esikäsittelyssä, jos uomaverkko ei mallinnu korkeusmalliin kartassa olevan uomaverkon mukaisesti. Korkeusmalliin ”poltetaan” tällöin joet, niitä koskettavat järvet sekä tarvittaessa myös meri (luku 3.3.1). Ympäristöhallinnolla on käytössään kolme eri paikkatietoaineistoa vesistöstä. Näistä uusin aineisto, ranta10, sisältää VesiGIShankkeessa tuotetut SYKEssä uudelleen luokitellut ja topologialtaan tarkastetut Maanmittauslaitoksen maastotietokannan viivamaiset ja aluemaiset vedet. Aineistoon on luotu SYKEssä viivamainen, topologisesti yhtenäinen uomaverkosto sekä lisätty järvi- ja uomatunnukset. Uomaverkosto kattaa kaikki vähintään yli 10 km2 yläpuolisen valuma-alueen järvet 55 ja joet sekä sisältää myös virtaussuunnan. Uomille on lisäksi laskettu paikantavia ja fysiograafisia tietoja. Ranta10 oli saatavilla vuoden 2010 alussa koko maasta pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta. (Suomen ympäristökeskus 2009). Ympäristöhallinnolla on käytössään myös ranta10:n laatimisen pohjana käytetty Maanmittauslaitoksen maastotietokannan rantaviiva-aineisto vuodelta 2003. Se kattaa myös ranta10:n uomaverkkoa pienemmät viivamaiset 2…5 metriä leveät uomat. Paikkatietokannasta löytyy myös vanha peruskartan rantaviiva 1:20 000, joka on vektoroitu painetun peruskartan vesistöistä. Ranta10 ja maastotietokannan rantaviiva ovat kuitenkin tätä tarkempia. Maastotietokannassa on luokiteltu ranta10- ja ranta20-aineistojen tavoin järvet, virtavedet ja meret erikseen. Maastotietokannan rantaviivassa ei ole kuitenkaan luokiteltu saaria eikä siinä ole eroteltu säännösteltyjä vesistöjä. Siitä puuttuvat myös rakennetut altaat (luokka 44300, esim. jätevedenpuhdistamoiden altaat, tätä käytetään kuitenkin laserpisteiden luokittelussa). Sekä ranta20:ssä että maastotietokannassa on uomien epäjatkumia. Ranta10:ssä nämä on korjattu. Maastotietokannan rantaviiva-paikkatietoaineisto sisältää myös korkeustiedon (KM10:stä, jos saatavilla, muuten paikoin KM25:stä). (Sirkiä 2008). Ympäristöhallinnon käytössä olevassa aineistossa korkeustietoa ei kuitenkaan ole. Jos ranta10 on valmistunut alueelta, käytetään TURINA-paikkatietoanalyysissä sen uomaverkostoa (route-aineisto) ja tarvittaessa meren osalta myös polygon-aineistoa. Jos ranta10 ei ole vielä valmistunut, voidaan käyttää maastotietokannan rantaviivan polygon-aineistoa. Aineiston polyline-luokka on tähän tarkoitukseen liian yksityiskohtainen (uoman leveys 2-5 m). 3.2.3 Hydrologiset aineistot ja menetelmän kalibrointi TURINA-paikkatietoanalyysin kalibrointia varten tarvitaan nykytilanteen ~ 1/1000a toistuvuudelle määritettyjä virtaamia ja vedenkorkeuksia tarkasteltavalta vesistöalueelta. Kaikkien tulisi edustaa samaa tulvaskenaariota (toistuvuutta). Toistuvuus on riittävän harvinainen, jotta myös ilmastonmuutoksen mahdollinen vaikutus tulee huomioitua. Huomioitavaa on, että TURINA-paikkatietoanalyysin tavoitteena on määrittää vain alavat alueet ja näiden sekä maankäyttöä kuvaavien paikkatietoaineistojen avulla edelleen merkittävät tulvariskialueet. TURINA-tulva-alue kuvaa aluetta, jolla saattaa olla tulvavaara. Kyseessä on vain karkea analyysi, epävarmuustekijöitä on runsaasti. Tämän takia kalibrointiaineiston ei tarvitse olla samaa tarkkuustasoa kuin tulvavaarakarttojen lähtötietojen. Työaikaa kalibrointiaineiston syöttäminen ei saa viedä kohtuuttomasti. Koska tarkoituksena on määrittää vain alavat alueet, tulvaskenaarion ei tarvitse edustaa koko vesistöalueella samaa tulvatyyppiä (esim. kevättulva ja kesätulva) – kultakin osa-alueelta valitaan siis tarvittaessa suurimman tulvan aiheuttama tulvatyyppi. Seuraavassa on opastettu kalibrointiaineiston syöttäminen yleisellä tasolla Sanen (2010c) laatimaan opastuksen pohjalta. Suurtulvavirtaamien ja -vedenkorkeuksien määrittämisessä, mikä on opastettu tulvavaarakartoitusoppaan luvussa 8 (Sane et al. 2006), hyödynnetään hydrologian ja vesivarojen käytön tietojärjestelmää (HYDRO). Se sisältää tietoa Suomen vesistöjen hydrologiasta, järvistä ja vesivarojen käytöstä. Hertan Vesivarat -kokonaisuus sisältää lähinnä hydrologiseen havainnointiin ja järviin liittyvää aineistoa, vesistömallijärjestelmän laskemia tietoja sekä operatiiviseen vesistöjen käyttötoimintaan liittyviä palveluita. (Ympäristöhallinto 2010a). Myös tulvatietojärjestelmä kuuluu tähän kokonaisuuteen (luku 1.7.3). Tulvatietojärjestelmän sisältämiä tulva-aluetietoja voidaan hyödyntää TURINAtulva-alueiden validoinnissa. 56 TURINA-tulva-alueen kalibroinnissa käytettävät paikat nimetään tulvatietojärjestelmässä tulvakohteeksi, jonka nimessä esiintyy sana ”TURINA”. Kalibrointiaineiston (määritetyt virtaamat ja vedenkorkeudet) syöttämistä varten ei tarvitse perustaa uusia paikkoja; tulvakohde-merkintä voidaan lisätä olemassa oleviin paikkoihin, joiden tietoja halutaan käyttää kalibroinnissa. Pienin yläpuolisen valuma-alueen pinta-ala, jolle mallinnus tehdään, on oletuksena 20 km2. Liitteessä 2 on esitetty Vantaanjoen vesistöalueen TURINApaikkatietoanalyysissä käytetyt kalibrointipisteet. Virtaama syötetään tulvatietojärjestelmään vähintään yhdeltä virtaama-havaintoasemalta – suositeltavaa on syöttää se muutamasta paikasta eri puolilta vesistöaluetta. Syötettyjen virtaamien avulla kalibroidaan koko mallinnetulle uomaverkolle laskettavat virtaamat. Laskennassa sovelletaan Kaiteran nomogrammia, lähtötietoina ovat yläpuolinen valuma-alue ja järvisyys (luku 3.3.1). Virtaama voidaan määrittää toistuvuusanalyysillä HYD-Valikkosovellusta käyttäen (Sane et al. 2006, s. 39). Toistuvuusanalyysissä voidaan käyttää joko (1) mahdollisimman pitkää virtaamahavainto-aikasarjaa HYDRO-asemalta tai (2) Vesistömallin simuloimaa aikasarjaa 3. jakovaiheen purkupisteeltä. Virtaaman määritys voidaan tehdä myös mitoitussadantaa käyttäen SYKEssä Vesistömallilla. Tämä on kuitenkin työlästä ja aikaa vievää. Vesistömalli on suositeltava etenkin säännöstellyillä vesistöillä. Toisaalta säännöstelyn vaikutus suurtulviin jäänee vähäiseksi: ”Joskus tulee niin iso ja monimutkainen/vaikeasti ennakoitava tulva ettei sitä voida säännöstelyllä torjua” (Veijalainen 2009, s. 5). Myös ilmastonmuutoksen vaikutus voidaan huomioida Vesistömallia käytettäessä (luku 1.6). Skenaarion tulisi kuitenkin vastata pääpiirteittäin nykytilanteen 1/1000a-toistuvuutta, jotta riskitaso olisi yhteneväinen koko Suomessa, esim. Saimaalla ilmastonmuutos-HW 1/250 vastaa nyky-HW 1/1000:aa (Veijalainen 2006; Rajala 2009). Vedenkorkeuksia (~1/1000a) olisi hyvä olla vähintään muutamasta pisteestä uoman varrelta (kymmenisen paikkaa on jo aivan riittävä määrä) mahdollisuuksien mukaan eri puolilta vesistöaluetta. Vedenkorkeuksien ei tarvitse olla samoilta paikoilta kuin virtaamien – ne voivat kuitenkin olla myös HYDRO-asemille määritettyjä vedenkorkeuksia. Jos vesistöalueelta on laadittu tulvavaarakartoitus, voidaan kartoituksen vedenkorkeusviivoista (infoviivat) poimia pari edustavaa vedenkorkeutta, esim. riskialueiden kohdilta. Syötettyjen vedenkorkeuksien avulla kalibroidaan koko mallinnetulle uomaverkolle laskettavat vedenkorkeudet. Laskennassa käytetään edellä laskettuja virtaamia ja uoman kaltevuutta. Kalibrointiparametri on koko vesistöalueelle sama (vrt. Manningin kerroin) (luku 3.3.1). Mitä enemmän kalibrointipisteitä on, sitä paremmin nähdään mallin käyttäytyminen. Jotta tarkka kalibrointi onnistuisi, tulisi pisteiden olla mahdollisuuksien mukaan KM10:n tai tarkemman korkeusmallin alueella – mieluiten ei kuitenkaan gradientin muutoskohdista, padoilta, eikä isojen siltojen välittömästä läheisyydestä. Tulvatietojärjestelmään syötettyjä vedenkorkeuksia käytetään järvien osalta suoraan tulvaalueen määrittämisessä. Järvien vedenkorkeuksia ei käytetä vedenkorkeus-laskennan kalibroinnissa. Jos järvelle on syötetty vedenkorkeus (Sane 2006, s. 76), TURINA-analyysi vastaa järven osalta yleispiirteistä tulvavaarakarttaa. Järven vedenkorkeus kannattaa syöttää, (1) jos järvelle pystytään määrittämään 1/1000a-vedenkorkeus (esim. vedenkorkeushavaintoasema, jota käyttäen voidaan tehdä toistuvuusanalyysi) ja (2) jos järven rannalla on tulvahaavoittuvia kohteita/alueita (esim. jos pelkää metsää eikä rakennuspaineita, ei ole tulvariskiä). Järville, joille ei ole syötetty määritettyä vedenkorkeutta, lasketaan vedenkorkeus kuten jokikohteille – tulvaveden syvyys on kuitenkin enintään 2 m keskivedenkorkeudesta. 57 Säännöstelyillä järvillä ja patoaltaissa voidaan käyttää vedenkorkeutena hätä-HW:tä (Maijala 2007, s. 3). P-patojen alapuolinen alue tulee huomioiduksi tulvariskien alustavassa arvioinnissa patojen vahingonvaaraselvityksien kautta. Jos pato/penger on kuvattu korkeusmallissa ja mitoitettu tarkastellulle tulvalle, ei tulvavesi leviä mallinnuksessa tulvasuojellulle alueelle. Tulvasuojellun alueen vesisyvyydet eivät toistaiseksi pidä tuloksissa paikkansa. Tulvasuojeltuja alueita tuleekin tarkastella aina erikseen. Tarkastellulla hyvin harvinaisella tulvalla mahdollisesti muodostuneet jääpadot eivät pysy paikallaan joessa, joten jäiden vaikutusta ei tarvitse huomioida. Tiedossa olevat jääpatoriskipaikat on kuitenkin tärkeätä kerätä ja syöttää tulvatietojärjestelmään tulvariskien alustavaa arviointia varten. Niillä esiintyy useammin tulvia kuin paikoilla, joilla ei ole jääpatotulvavaaraa. Jääpatojen aiheuttamat tulvat voivat olla hyvin korkeita, mutta niiden aiheuttamat tulva-alueet ovat yleensä vain paikallisia. 3.3 Menetelmän kuvaus Paikkatietomenetelmässä käytetään ArcGIS-paikkatieto-ohjelmistoa [1], osassa työvaiheista ArcGIS:in Spatial Analyst -laajennosta [2] sekä Visual Basicilla Exceliin ohjelmoitua sovellusta [3]. Lähtötietoina tarvitaan korkeusmalli (luku 3.2.1), vesistöä kuvaava paikkatietoaineisto (luku 3.2.2), kalibrointiaineisto (3.2.3) sekä SLICES-maankäyttöaineisto, rakennus- ja huoneistorekisteri (RHR) ja Digiroad-aineisto (liite 1). Jäljempänä on esitetty TURINApaikkatietoanalyysin tärkeimmät työvaiheet sekä esimerkki tuotetusta valuma-aluetasoisesta alustavasta tulvariskikartasta (kuva 16). Liitteissä 2…6 on esimerkkikarttoja Vantaanjoen TURINA-paikkatietoanalyysistä. Työvaiheita on jo pitkälti automatisoitu käyttäen ArcGIS:in model builder -työkalua ja skriptejä. TURINA-paikkatietoanalyysin työvaiheet 1. korkeusmallin esikäsittely (tarvittaessa eri korkeusmallien yhdistäminen, painanteiden tasoittaminen sekä uomaverkon, järvien ja siltapaikkojen kovertaminen) [1 ja 2] 2. virtausreitin, valuma-alueiden, järvisyyden ja painanteiden [1 ja 2] sekä kaltevuuksien [3] mallintaminen korkeusmallista 3. virtaama-laskennan kalibrointi ELY-keskusten tulvatietojärjestelmään syöttämän kalibrointiaineiston pohjalta (luku 3.2.3) (toistuvuusanalyysi Hydro-asemille, tulvatietojärjestelmä) [3] 4. virtaama-laskenta Kaiteran nomogrammia soveltaen [3] 5. vedenkorkeus-laskennan kalibrointi ELY-keskusten tulvatietojärjestelmään syöttämän kalibrointiaineiston pohjalta (luku 3.2.3) (toistuvuusanalyysi Hydro-asemille, tulvatietojärjestelmä) [3] 6. vedenkorkeus-laskenta Bernoullin ja Manningin yhtälöitä soveltaen [3] 7. alavien alueiden (TURINA-tulva-alue) mallintaminen perustuen path distance algoritmiin [3] sekä paikkatietoaineiston tuottaminen [1] 8. päällekkäisanalyysi TURINA-tulva-alueella sekä RHR:llä, SLICESmaankäyttöaineistolla ja Digiroadilla, tulvariskiruutujen- ja alueiden laskenta, paikkatietoaineiston tuottaminen [1 ja 2] 9. visualisointi ja vesistöaluekohtaisten tunnuslukujen laskeminen (TURINA-tulvaalueen pinta-ala syvyysvyöhykkeittäin, maankäyttö sekä asukkaat, kerrosala ja rakennukset rakennustyypeittäin) [1 ja 2] 58 Mallinnettu vedenkorkeus (~HW 1/250, N60) Kuva 16. TURINA-paikkatietoanalyysillä tuotettu ns. valuma-aluetasoinen alustava tulvariskikartta Kyrönjoen vesistöalueelta. Kartassa on kuvattu punaisella TURINA-tulva-alueen ja CORINEmaankäyttöaineiston rakennetun ympäristön päällekkäisanalyysi. Korkeusaineistona on käytetty MML:n KM25-korkeusmallia. Taustakartta: © SYKE, EEA. 59 3.3.1 Alavien alueiden tunnistaminen Sane (2007b) rupesi kehittämään TURINA-paikkatietoanalyysiä SYKEssä vuonna 2006. Ensimmäisenä tavoitteena oli kehittää menetelmä alavien alueiden tunnistamiseen. Kehitystyössä käytettiin ArcGIS-paikkatieto-ohjelmistoa Spatial Analyst -laajennoksella. Tämä laajennos on tarkoitettu rasterimuotoisten paikkatietoaineistojen käsittelyyn ja analysointiin (ESRI n.d.). Menetelmän ensimmäisessä versiossa CORINE-maanpeiteaineiston vesistö-luokkaan kopioitiin korkeustieto MML:n valtakunnallisesta 25 m pikselikoon ruutukorkeusmallista (KM25, luku 3.2.1). MML:n KM25- ja KM10-korkeusmalleihin on maskattu vesistön kohdalle keskivedenkorkeus, joten tuloksena oli likimain keskivedenkorkeutta kuvaava vesistöaineisto. Käyttäen straight line distance -algoritmia (Euclidean algoritmi) (ESRI 2010a) ”levitettiin” vesistö kohtisuorasti kattamaan koko alue. Syntyi vesistöä kuvaava korkeuspinta. Tämän jälkeen laskettiin maanpinnan korkeusmallin ja vesistön korkeuspinnan erotus. Soveltaen ESRI:ä (2005) erotuksesta valittiin alueet, joilla korkeusarvo on pienempi tai yhtä suuri kuin valittu tulvan mitoitussyvyys 3 m. Edellä kuvatussa menetelmän ensimmäisessä versiossa oli kuitenkin useita puutteita. Tulvan mitoitussyvyys luonnollisesti vaihtelee alueittain. Menetelmä ei myöskään huomioinut vedenjakajia/valuma-alueita (kuva 17, kohta 1). Valuma-alueiden huomioimiseksi kokeiltiin seuraavaksi ArcGIS:in path distance -algoritmia (ESRI 2010c). Tarkoitus oli ”levittää” tulvaaluetta mitoitussyvyyden verran vedenjakajalle saakka. Algoritmi ei kuitenkaan toiminut dokumentoidulla tavalla (ESRI 2007), joten tämän takia ohjelmoitiin oma Excel & Visual Basic for Application -sovellus (VBA). Menetelmää kokeiltiin ja edelleen kehitettiin Kyrönjoen vesistöalueella. Menetelmän jatkokehityksessä kiinnitettiin huomiota korkeusmallin laatuun. Mahdolliset painanteet tasoitettiin ennen tulva-alueen ”levittämistä” (kuva 17, kohta 2). Painanne määritellään soluksi, josta ei tapahdu veden virtausta sisään eikä ulos, ts. viereiset solut ovat sitä korkeammalla. Karkeissa korkeusmalleissa painanteet yleensä johtuvat korkeusmallin virheistä – todellisia painanteita on esim. alikulkujen (kuva 12) ja laskettujen järvien kohdilla (kuva 24). Painanteiden tasoittaminen on välttämätöntä uomaverkon mallintamista varten. Tämä edellyttää korkeusmallia, jossa vesi virtaa jokaisesta korkeusmallin solusta kohti valuma-alueen purkupistettä (depressionless DEM). Tällöin voitiin laskea jokaiselle korkeusmallin solulle yläpuolisen valuma-alueen pinta-ala. Edelleen voitiin muodostaa uomaverkko valitsemalla kaikki solut, joiden yläpuolinen valuma-alue oli esim. suurempi kuin 20 km2. Käyttämällä painotettua uomaverkkomallinnusta voitiin myös laskea järvikertymä-rasteri ja edelleen kunkin korkeusmallin solun yläpuolisen valuma-alueen järvisyysprosentti (ESRI 2009). Vantaanjoelle mallinnettu uomaverkko ja vertailuksi ranta10-uomaverkko (luku 3.2.2) on esitetty liitteessä 2. Tulvan levittäminen voitiin näin aloittaa mallinnetusta uomaverkosta, jossa uoma kulki aina korkeusmallin ”paikallisessa minimissä”. Paikallisen minimin käyttäminen on olennaista, koska kehitetty algoritmi ei ”levitä” tulva-aluetta korkeusmallia ”alamäkeen”. Karkeaa KM25-korkeusmallia käytettäessä minimi ei aina ollut edes samassa kohtaa kuin uomaverkkoa kuvaava paikkatietoaineisto. Paikoin karkea korkeusmalli oli tasainen uoman kohdalta valuma-alueen reunalle saakka, jolloin uoma ”eksyi” uomaverkkomallinnuksessa valumaalueen ulkopuolelle. Tämä virhe korjattiin ja uomaverkkomallinnus tehtiin ylipäätänsä mahdolliseksi polttamalla (stream burning) eli kovertamalla korkeusmalliin 20 cm ura vesistö- 60 paikkatietoaineiston kohdalle ja tasoittamalla painanteet uudelleen tämän jälkeen. Mallinnetuksi Kyrönjoen valuma-alueen kooksi saatiin 4 371 km2 KM25-korkeusmallia käyttäen. Kun vastaava mallinnus tehtiin vuonna 2010 laserkeilauksella tuotettua korkeusmallia hyödyntäen, saatiin pinta-alaksi 4 735 km2. Valuma-aluerajojen mukainen pinta-ala on 4 923 km2. Korkeusaineiston tarkkuus vaikuttaa siis merkittävästi mallinnuksen tarkkuuteen. Toisaalta myös nykyisissä valuma-aluerajoissa saattaa olla virheitä – ne on rajattu 20 vuotta sitten manuaalisesti 1:50 000 paperikartoille ja digitoitu niistä myöhemmin (Joukola 2007). 1. 2. Kuva 17. Kuvassa on esitetty vaalean sinisellä uoma ja turkoosilla viivoituksella Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen historiatiedon pohjalta arvioima 1/1000a tulvan peittävyys. Tämä vastaa likipitäen vuoden 1899 valapaton tulvan peittävyyttä. Tumman sinisellä viivoituksella on puolestaan esitetty straight line distance -algoritmia käyttäen mallinnettu tulva-alue. Menetelmässä havaittuja ongelmia on ympäröity ja numeroitu: (1) vedenjakajia/valuma-alueita ei ole huomioitu: uoman alaosalla kulkeva uoma on lähempänä kuin uoman yläosalla kulkeva uoma, joten tulva-aluetta ei muodostu, (2) korkeusmallissa olevia painanteita ei ole tasoitettu, joten tulva-alue muodostuu liian pieneksi. Tulva-alue muodostuu myös liian suureksi jyrkillä rannoilla, joissa CORINE:n vesistöpaikkatietoaineistoon kopioituu korkeusmallista keskivedenkorkeuden sijasta rannan korkeustietoa johtuen 25 m pikselikoosta. Taustakartta: © Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L4659. Korkeusmallin laatua pyrittiin edelleen parantamaan tässä työssä liittämällä tuotantoprosessiin järvien ja niiden lasku-uomien kovertamisen keskivedenkorkeuden tasolle sekä korkeusmalliin mahdollisesti jääneiden siltojen poistamisen. Ensin mainitulla koverretaan järvi ja sen lasku-uoma ranta10-aineiston avulla peruskarttaan merkitylle korkeustasolle, mikä yleensä vastaa likipitäen keskivedenkorkeutta. Usein pienipiirteinen lasku-uoma ei nimittäin 61 erotu korkeusmallissa, jolloin järvi tasoittuu korkeusmallin painanteiden tasoitusvaiheessa virheellisesti joskus jopa useita metrejä liian korkealle. Tämä taas aiheuttaa epärealistisen laajan TURINA-tulva-alueen. Siltakorjauksella puolestaan poistetaan laserpistepilvestä tuotettuun korkeusmalliin mahdollisesti jääneet sillat. Siltojenhan pitäisi olla luokiteltu rakenteiksi, mutta paikoin MML:n automaattiluokittelu on jättänyt niitä maanpintapisteiksi. Virheet korjataan vuorovaikutteisessa vaiheessa tuotettaessa KM2-korkeusmallituotetta. TURINA-analyyseissä on kuitenkin jouduttu käyttämään automaattiluokiteltua pistepilveä, koska vuorovaikutteisesti luokiteltua pistepilveä ja KM2:sta ei ollut vielä saatavilla. Siltakorjaus tehdään kovertamalla tiestön (Digiroad) ja uoman (Ranta10) leikkauskohtaan syvä ”kuoppa”. Painanteiden tasoitusvaiheessa ”kuoppa” täyttyy uoman korkeustasolle, jolloin silta häviää korkeusmallista. Uusimmissa TURINA-analyyseissä on käytetty siltakorjauksessa aikaisemman 100 metrin sijasta 50 metriä (yksityisteillä ja kevyenliikenteenväylillä 25 m). Tällä vältetään korkeusmalliin syntynyt epärealistisen syvä uoma – tällä on vaikutusta etenkin peräkkäisten siltojen tapauksessa (esim. Riihimäellä tulva-alue jää tästä johtuen liian pieneksi). Korkeusmallin manuaalinen korjaus kovertamalla on paikoin tarpeellista leveiden siltojen ja rannoiltaan jyrkkien uomien kohdilla sekä eri korkeusmallien raja-alueilla. Korjaustarve havaitaan seuraavassa esitellystä painanne-rasterista. Edellä kuvatulla tavalla tuotetun lopullisen korkeusmallin ja alkuperäisen korkeusmallin erotuksesta eli malliin jääneistä painanteista tuotetaan rasteri-muotoinen paikkatietoaineisto. Sitä voidaan hyödyntää virhetarkastelussa. Visualisoimalla rasteri nähdään esim. alueita, joilla edellä kuvatut korjaustoimet eivät ole auttaneet, korkeusmalli on tasoittunut liian korkealla ja siten TURINA-tulva-alue on liian laaja. Tällaisia virheellisiä alueita syntyy mm. eri korkeusaineistojen raja-alueille, jos korkeudet eivät ole yhtenäisiä. Tarkempien korkeusmallien kohdalla painanne-rasteria voidaan myös hyödyntää tulvan pidättämis/viivyttämisalueiden 4.2 ja hulevesitulville alttiiden alueiden tunnistamisessa (luku 2.4). Menetelmän kehitystyössä ilmeni varsin pian, että käytetty vakioitu 3 m tulvan mitoitussyvyys oli liian korkea etenkin valuma-alueen yläosalla. Tämän takia kokeiltiin matalampien syvyyksien käyttämistä pienemmille uomille ja järville (yli 20 m leveät joet 3 m, 5-20 m leveät joet 2,5 m ja järvet 2 m). Haasteena olivat edelleen jyrkät uomaosuudet, joiden kohdilla vesisyvyydet muodostuivat epärealistisen korkeiksi. Menetelmää kehitettiinkin edelleen. Mallinnetun uomaverkon jokaiselle solulle voitiin laskea valuma ja edelleen virtaama edellä laskettujen yläpuolisten valuma-alueiden, järvisyyden ja lumen vesiarvon keskimääräisen vuosimaksimin perusteella soveltaen Kaiteran nomogrammin (Kaitera 1949) sähköistä versiota (Jaakonaho 2006). Kaitera kehitti empiirisen, laajasti käytetty nomogrammin kevään keskiylivaluman määrittämistä varten (kuva 18). 62 Kuva 18. Nomogrammi lumen sulamisesta aiheutuvan keskiylivaluman (MHq) määrittämiseen (Kaitera 1949). Muuttujina ovat järvisyys (L), valuma-alueen pinta-ala (F) ja lumen vesiarvon keskimääräinen vuosimaksimi (MWmax). Virtaama saadaan edelleen laskettua valumasta kaavalla: Q = F q, (4) missä Q [m3/s] on virtaama, F [km2] on tarkastelukohdan yläpuolinen valuma-alue ja q [l/s/km2] on valuma. Malli kalibroitiin esimerkiksi Vantaanjoella Uudenmaan ELY-keskuksen 10 havaintoasemalle (liite 2) toistuvuusanalyysillä (Gumbel-jakauma) määrittämien HQ 1/1000 virtaamien avulla minimoimalla erotuksien neliösumma muuttamalla keskiylivirtaaman (MHQ) ja HQ 1/1000:n suhdetta. Lumen keskimääräisenä maksimina käytetään koko vesistöaluetta edustavaa vakiota. Vantaanjoella käytettiin arvoa 90 mm. Niinivaaran (1961) mukaan ylivaluman ja keskiylivaluman suhde riippuu paitsi toistuvuusajasta myös järvisyydestä. Hän määritti näiden riippuvuuden, Hyvärinen (1985) myöhemmin uudella aineistolla. Hyvärisen mukaan esim. Hq 1/100 = ~1,9 * MHq. Kalibroinnin tuloksena Vantaanjoelle saatiin HQ 1/1000 = 3,8 * MHQ (taulukko 8). 63 Taulukko 8. Virtaaman kalibrointi Vantaanjoelle. Neljässä ensimmäisessä sarakkeessa on esitetty mallinnetun uomaverkon pinta-alan (F) ja järvisyyden (P) vertailu Hertasta (luku 3.2.3) poimittuihin kirjallisuusarvoihin. Kahdessa viimeisessä sarakkeessa on puolestaan vertailtu kalibroinnissa käytettyjä ELYn toistuvuusanalyysillä määrittämiä virtaamia ja mallin laskemia virtaamia, kun HQ 1/1000 = 3,8 * MHQ. Keskihajonnaksi saatiin 4,5 m3/s. Korrelaatio oli erittäin hyvä (R2 = 0,998). Hertta/ HYDRO F [km2] Paikka (liite 2) Ylä-Suolijärvi - luusua, 2100120 Paloheimo, 2100210 Sandbacka, 2100946 Keravanjoen yläosan a, 21.093 Ridasjärven va, 2100300 Tuusulanjärvi - luusua, 2101310 Kytäjärvi - luusua, 2100130 Hanala, 2101520 Ylikylä 2101500 Myllymäki 2101220 Oulunkylä 2101700 P [%] 58 4,5 % 92 8,2 % 313 531 1 230 1 680 1,9 % 3,2 % 2,6 % 2,5 % Uomaverkkomallinnus HQ 1/1000 [m3/s] F [km2] P [%] Mallinnettu (Kaitera) Määritetty (ELY) 46 50 59 76 87 89 132 298 521 1 213 1 643 15,9 % 2,5 % 4,5 % 1,2 % 5,7 % 8,2 % 7,8 % 2,0 % 2,9 % 2,7 % 2,4 % 4,2 16,4 14,8 27,0 18,3 14,6 20,1 85,5 118,9 250,8 343,7 4,4 14,4 16,4 32,9 13,4 12,3 25,8 76,0 119,0 249,0 347,0 Irlantilaisen insinöörin Robert Manningin vuonna 1889 esittämä kaava voidaan esittää muodossa: (5) missä Q [m3/s] on virtaama, n on Manningin kerroin, A [m2] on poikkileikkausala, R [m] on hydraulinen säde ja I [m/m] on kaltevuus. Hydraulinen säde lasketaan edelleen kaavalla: , (6) missä p [m] on märkäpiiri. Uoman oletetaan olevan puolisuunnikkaan muotoinen luiskien kaltevuudella 1:2, jolloin saadaan märkäpiiriksi: , (7) missä d [m] on vesisyvyys ja b [m] on uoman pohjan leveys, ja poikkileikkausalaksi: . (8) Vesisyvyydet laskettiin mallinnetulle uomaverkolle ratkaisemalla ja iteroimalla edellä esitetystä Manningin kaavasta vesisyvyys. On tärkeätä huomioida, että uoman geometria on tuntematon, joten todellista hydraulista sädettä ei voida laskea. Uoman kaltevuus ei myöskään kuvaa uoman pohjan kaltevuutta vaan maanpinnan gradienttia uoman kohdalla. Se lasketaan korkeusmallin perusteella jokaiselle uomaverkon solulle käyttäen Excel-VBAsovellusta. Sovelluksen versiosta 7.161 alkaen kaltevuudelle on käytetty kalibroitua vesistöaluekohtaista minimiarvoa (n. 0,2…0,5 m / 1000 m välillä). Laskennassa ei ole siis käytetty todellista uoman leveyttä. Sen automaattinen laskenta paikkatietoaineiston pohjalta todettiin haastavaksi etenkin meanderoivien ja palmikoivien uomien tapauksessa. Nykyisessä versiossa uoman leveys on määritetty käyttäen relaatiota: , (9) 64 missä Q [m3/s] on virtaama ja b [m] on uoman leveys, g ja h ovat vakioita, joita muuttamalla tehdään kalibrointi virtaamahavaintoasemien keskivirtaamien (MQ) ja peruskartalta mitattuja uoman leveyksiä käyttäen. (Wharton et al. 1989; Wharton 1992). Alla olevassa kuvassa on esitetty tuloksia eri vesistöalueilta (kuva 19). Kokemäenjoen pistejoukolle on sovitettu potenssitrendiviiva (g = 0,012 ja h = 1,917). Korrelaatioksi saatiin R2 = 0,987. Kokemäenjoen arvoja on käytetty myöhemmin suoraan myös muita vesistöjä mallinnettaessa. 250 KOKEMÄENJOKI LAIHIANJOKI Keskivirtaama MQ [m3/s] 200 KIIMINKIJOKI KYRÖNJOKI TENOJOKI 150 SIIKAJOKI SIMOJOKI KOKEMÄENJOKI MQ = 0.0123b1.9172 R² = 0.9868 VANTAANJOKI 100 50 0 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 Uoman leveys b [m] Kuva 19. Keskivirtaaman ja uoman leveyden relaatio eri vesistöalueilta, jonne on laadittu TURINApaikkatietoanalyysi. Kokemäenjoen sarjalle on sovitettu potenssimuotoinen kuvaaja. Tätä on käytetty myöhemmin suoraan myös muita vesistöjä mallinnettaessa. Tulvan syvyys kalibroidaan määritettyjen vedenkorkeuksien avulla muuttamalla koko vesistöalueella vakiona pidettävää parametria n (kaava 5). Tätä ei voida kuitenkaan suoraan verrata Manningin kertoimeen edellä todettujen erilaisten yleistyksien ja epätarkkuuksien takia. Vantaanjoella käytettiin kalibroinnissa Uudenmaan ELYn tulvatietojärjestelmään syöttämiä HW 1/1000 -vedenkorkeuksia 14 paikasta (liite 2). Näistä kymmenkunta oli poimittu aikaisempaa tulvavaarakartoitusta varten tehdyn virtausmallinnuksen tuloksista, loput oli määritetty toistuvuusanalyysillä (Gumbel-jakauma). erotuksien neliösumman minimi saavutettiin Vantaanjoella arvolla n = 0,064. Mallilla laskettujen ja ELYn määrittämien vedenkorkeuksien erotuksen keskihajonta oli 0,26 m (R2 = 0,87). Vesisyvyydet vaihtelivat välillä 1…3 m (taulukko 9); mitä suurempi yläpuolinen valuma-alue, pienempi järvisyys ja pienempi gradientti, sitä suurempi vedenkorkeus. Kalibrointi pyritään tekemään varovaisuusperiaatteen mukaisesti painottaen korkeampia vedenkorkeuksia. Lasketut vedenkorkeudet korjataan siten, että maanpinnan korkeusmallin ja vesisyvyyden summa on aina sama tai suurempi, kun siirrytään valuma-aluetta ylöspäin. Näin saadaan muodostettua uomaverkko-rasteri, jossa solun arvona on karkea arvio vesisyvyydestä perustuen virtaamaan ja uoman kaltevuuteen. Vedenkorkeudet lasketaan mallinnetulle uomaverkolle summaamalla edellä esitetyllä tavalla laskettu vesisyvyys sekä ko. solun korkeusmallin korkeus (yleensä saman kuin keskivedenkorkeus). Koko Vantaanjoen vesistöalueelta oli käytettävissä laserkeilauksella tuotettu korkeusmalli (luku 3.2.1), joten 65 tulokset ovat kuitenkin luotettavampia kuin alueilla, jolla mallinnus on jouduttu tekemään epätarkempia korkeusmalleja käyttäen. Taulukko 9. Vedenkorkeuden kalibrointi Vantaanjoelle. Kolmessa ensimmäisessä sarakkeessa on esitetty lähtötiedot: Kaiteran nomogrammia soveltaen mallinnettu HQ 1/1000, I (minimikaltevuutena käytetty 0,4 m / km) ja z (korkeusmallin arvo N60-korkeusjärjestelmässä mallinnetun uomaverkon kohdalla eli ~MW). Neljännessä sarakkeessa on esitetty mallilla laskettu korjaamaton vesisyvyys (d). Laskenta on epäonnistunut Myllykosken alapuolella, koska korkeusmallin (z) arvo on ko. paikassa suurempi kuin ELYn määrittämä vedenkorkeus. Kahdessa viimeisessä sarakkeessa on vertailtu kalibroinnissa käytettyjä ja mallin laskemia vedenkorkeuksia. Paikka (liite 2) Jokikylä Sandbacka, 2100940 Kulomäki Hanala, 2101520 Nukarinkoski ylä Nukarinkoski ala Myllykoski ylä Myllykoski ala Ylikylä 2101500 Myllymäki 2101220 Vantaankoski ala Pitkäkoski ylä Ruutinkoski ala Oulunkylä 2101700 HQ 1/1000 I z 3 [m /s] [m/km] [m, N60] 14 15 41 85 104 104 117 117 119 251 251 252 253 344 0,4 0,5 0,4 0,4 0,4 2,7 0,4 0,4 0,4 0,4 0,9 0,7 0,4 0,4 87,24 38,79 81,42 22,82 73,99 48,59 42,86 31,98 31,44 24,72 17,58 16,96 6,94 6,51 HW 1/1000 [m, N60] d [m] Mallinnettu Määritetty (”Manning”) (ELY) 1,07 1,06 1,50 1,86 1,98 1,14 2,06 88,31 39,85 82,92 24,68 75,97 49,74 44,92 2,07 2,59 2,07 2,26 2,60 2,85 33,50 27,31 19,64 19,22 9,53 9,36 88,61 39,37 82,75 24,42 75,85 49,85 44,85 31,15 33,15 27,38 19,85 19,20 10,00 9,40 Ennen varsinaista TURINA-tulva-alueen mallintamista korvataan uomaverkko-rasterille järvien kohdille lasketut vesisyvyydet ranta10:n järvi-polygonista tuotetulla järvi-rasterilla. Järvirasterille on laskettu vesisyvyys tulvatietojärjestelmään järvelle syötetystä määritetystä vedenkorkeudesta korkeusmallia käyttäen. Jos järvelle ei ole syötetty vedenkorkeutta, käytetään vesisyvyytenä järven alueella kulkevan uomaverkon suurinta laskettua vesisyvyyttä – korkeintaan kuitenkin 2 metriä keskivedenkorkeudesta (luku 3.2.3). Järvirekisterin järviä, joilla on sama MW ja jotka ovat kiinni toisissansa (ei esim. jokea välissä), käsitellään yhtenä järvenä paitsi, jos ko. järviketjun järville on syötetty tulvatietojärjestelmään erillisiä vedenkorkeuksia. Tämän jälkeen tehdään TURINA-tulva-alueen mallintaminen. Tulvaa ”levitetään” jokaisesta uomaverkon ja järven solusta lähtien rekursiivisesti kaikkiin suuntiin kunnes: naapurisolu on uomaverkon solu tai valuma-alueen ulkopuolella naapurisoluun on jo olemassa lyhyempi reitti jostakin toisesta uomaverkoston solusta (ensisijaisesti tulvaa levitetään siis kohtisuorasti vesistöstä) naapurisolun maanpinnan korkeus on sama kuin lasketun vedenpinnan korkeus (tulvaalueen reuna) naapurisolun maanpinnan korkeus on pienempi kuin nykyisen solun maanpinnan korkeus. . Tulva ”leviää” siis vain tasaista maata pitkin tai ylämäkeen. Kohdista joissa mallinnus ”päättyy alamäkeen” tuotetaan oma viiva-muotoinen mallinnus lopetettu -paikkatietoaineisto. Tätä voidaan hyödyntää virhetarkastelussa. Tarkkaa korkeusmallia käytettäessä viivat voivat kuvata myös tulvan pidättämisallasta varten tarvittavaa patoa Excel-VBA-sovelluksella laskettu tulva-alue-rasteri luokitellaan tulvavaarakartoissa käytettyihin vesisyvyysluokkiin (luku 1.7.1). Uusimmissa analyyseissä on tehty tämän jälkeen yleis- 66 tys yhdistämällä yksittäisiä rasterin soluja toisiinsa (Niemelä 1997): jos tarkasteltavan solun naapurisoluista vähintään puolet on keskenään samaa syvyysluokkaa, korvataan tarkasteltava solu tällä syvyysluokalla (ESRI 2010b). Yleistyksellä saadaan poistettua epäolennaista ja kevennettyä paikkatietoaineistoa, jolloin aineisto vie vähemmän levytilaa ja päivittyy kartalle nopeammin. Vuoden 2010 alusta alkaen on rasteriin lisätty vesistö-luokka SLICES2005maankäyttöaineistoa käyttäen (liite 1). Lopuksi rasteri muutetaan vektorimuotoiseksi polygon-aineistoksi. Samalla yleistetään tulva-alueen reunoja yksinkertaistamalla (simplify polygon). Alavan alueen lisäksi tuotetaan edellä mallinnetuista aineistosta vektorimuotoinen infopistekarttataso. Se sisältää laskennan lähtötiedot ja tulokset kustakin uomaverkon solusta (yli 20 km2 yläpuolinen valuma-alue). Tällä hetkellä attribuutteina ovat alkuperäisen ja lopullisen korkeusmallin korkeuslukemat sekä virtaama, vedenkorkeus, vesisyvyys, yläpuolisen valuma-alueen pinta-ala, järvisyys-prosentti ja kaltevuus. Infopiste-aineisto on hyödyllinen virhetarkastelussa. Sen avulla voidaan myös lisätä kartalle esim. vedenkorkeuslukemat (labeling). Saatavilla on myös koko valuma-alueen kattavat valuma-alue- ja järvisyysrasterit. Näiden avulla saadaan selvitettyä mielivaltaisen pisteen (esim. pienen uoman rummun kohdalta) yläpuolinen valuma-alue ja järvisyys. Infopisteitä käyttäen voidaan myös arvioida, onko tietty virtaama ylipäätänsä hallittavissa. Kohdat, joille virtaama- tai vedenkorkeuslaskenta on epäonnistunut, on merkitty erilliseen lokitiedostoon. Ensimmäisessä pilotissa Kyrönjoella käytettiin pelkkää KM25-korkeusmalla (luku 3.2.1), kalibrointi tehtiin 1/250a-tulvalle. Seuraavana alueena vuonna 2008 mallinnettiin Kiiminkijoki, jonka myötä siirryttiin käyttämään kalibroinnissa 1/1000a-tulvaa. Kiiminkijoella päästiin myös hyödyntämään KM10-korkeusmallia. Vertailuksi mallinnettiin myös vuoden 2000 tulva kalibroiden malli tulvahavaintoja käyttäen. MML:n laserpistepilvestä tuotettua korkeusmallia käytettiin ensimmäisen kerran vuoden 2009 alussa mallinnetulla Kokemäenjoen alaosalla. Tämän työn yhteydessä syksyllä 2009 mallinnettu Vantaanjoki oli ensimmäinen alue, jolla oli käytettävissä koko vesistöalueen kattavasti laserpistepilvestä tuotettu korkeusmalli. Algoritmia ja prosessia on kehitetty edelleen tuotannon edetessä. Laskentaoptioita on lisätty, tehokkuutta on parannettu ja havaittuja virheitä on korjattu. Kehitystyö ja automatisointi jatkuvat edelleen tuotannon edetessä (luku 4.2). TURINA-tulva-alue kuvaa alavaa aluetta, jolla saattaa olla tulvavaara. Kyseessä on vain karkea analyysi, epävarmuustekijöitä on runsaasti. Korkeusmallin korkeustarkkuus on yleensä vain 1…2 metrin luokka ja sijaintitarkkuus 25 m. Tuloksiin onkin suhtauduttava kriittisesti. ELY:t arvioivat, onko kyseessä todellinen tulvavaara-alue vai esimerkiksi puutteellisen korkeustiedon aiheuttama virhe. Tässä kannattaa hyödyntää em. korkeusaineisto-indeksiä, painanne-rasteria ja infopisteitä. Selkeästi virheelliset alueet voidaan poistaa aineistosta tai ne voidaan todeta virheellisiksi tekstissä. Tulvavaarakartat korvaavat tarkempina TURINAtulva-alueet. 1/1000a-tulvavaarakartat kannattaakin esittää TURINA-tulva-alueiden sijasta niiltä alueilta, joilta ne ovat saatavilla. Meritulvasta on laadittu koko Suomen rannikkoalueen kattava TURINA-paikkatietoanalyysi (Sane 2009). Käytetyt vedenkorkeudet, jotka on esitetty viivamuotoisena paikkatietoaineistona (infoviivat), perustuvat entisen merentutkimuslaitoksen määrittämiin alimpiin suositeltaviin rakentamiskorkeuksiin (sis. minimiaaltoiluvara), joihin on lisätty tässä vielä 20 cm (Kahma et al. 1998). Nämä vastaavat vuodelle 2200 ennustettujen maksimien vedenkorkeus-taajuus -kuvaajien 95 % luottamusrajojen karkeaa ekstrapolointia todennäköisyyteen 0,1 % (toistuvuusaika ~ 1/1000a). Kullakin alueella on käytetty parasta mahdollista saatavilla olevaa Maanmittauslaitoksen korkeusaineistoa seuraavassa järjestyksessä: (1) KM2, (2) automaattisesti luokiteltu laserpistepilvi,(3) KM10 ja (4) KM25. Saatavilla on korkeusaineis- 67 toindeksi. Kuten vesistöalueiden TURINA-paikkatietoanalyyseissä mallinnus on tehty 25 m ruutukoossa. Korkeutena on käytetty ruudun keskiarvoa paitsi laserpistepilven kohdalla ruudun minimiä. Pienipiirteiset maastonmuodot, esim. tiepenkereet, eivät siis yleensä erotu mallista. Tulva-alueesta on poistettu vesialueet käyttäen SLICES2005-aineistoa. Reunat on yleistetty. Saatavilla on myös merentutkimuslaitoksen määrittämistä keskimäärin kerran seuraavan 200 vuoden aikana saavutettavista vedenkorkeuksista mallinnetut tulva-alueet riskiaineistoineen. Korkeus esim. Haminassa on N60+2,65 m ja Vaasassa N60+1,19 m (Kahma et al. 1998). Ero johtuu lähinnä maanpinnan kohoamisesta, mutta myös veden liikkeistä. Haminassa maa kohoaa 1,7 mm vuodessa ja Vaasassa 7,7 mm vuodessa. Maa kohoaa siis kahdessa sadassa vuodessa Merenkurkun kohdalla n. 1,5 m eli suunnilleen edellä esitettyjen ennusteiden mukaisen eron verran. Edellä kuvastusta ~1/1000 TURINA-tulva-alueesta poiketen mallintamisessa on käytetty pelkkää KM25-korkeusmallia. Puhtaaksileikkaus on tehty CORINE 25 m rasterin vesialueella. 3.3.2 Vahinkopotentiaalitarkastelu Aluemainen tulvatieto, niin historia-tulvakartat (kokemusperäiset tulva-alueet), tulvavaarakartat kuin edellisen luvun mukaisesti tunnistetut alavat alueet eli TURINA-tulva-alueet, voidaan yhdistää tulvahaavoittuvuutta kuvaavien paikkatietoaineistojen kanssa (liite 1). Näin saadaan kuvattua ko. tulvan tulvariski/vahinkopotentiaali. Päällekkäisanalyysiä voidaan käyttää apuna tunnistettaessa vesistöalueelta mahdollisia merkittäviä tulvariskialueita. Visuaalisen tarkastelun helpottamiseksi voidaan edelleen laatia ns. tulvariskiruudut soveltaen vastaavanlaista menetelmää kuin pelastustoimella. Seuraavaksi on ensin esitelty pelastustoimen riskiruudut ja tämän jälkeen vaihtoehtoja niiden soveltamiseksi tulvariskien hallinnassa. Sisäasiainministeriö on tuottanut pelastustoimen riskiruutu-aineiston yhdessä tilastokeskuksen kanssa onnettomuusuhkien arvioinnin helpottamiseksi ja yhtenäistämiseksi. Riskiruutuja voidaan käyttää suunnittelun apuvälineenä määrittäessä pelastustoimen riskialueita valtakunnallisesti. Sisäasiainministeriö (2003) ohjeistaa lisäksi tunnistamaan riskiruuduista/alueista riippumattomia yksittäisiä riskikohteita, joissa onnettomuusriskin hallinta edellyttää erityisiä toimenpiteitä (esim. lentokentät, suuret teollisuuslaitokset ja satamat). Riskiruutujen lähtökohtana on tutkimuksissa todetta syy-yhteys rakennetun kerrosalan ja asukkaiden määrän sekä rakennuspalojen määrän välillä. Tilastojen mukaan pelastuslaitoksella on yhtä rakennuspaloa kohden noin yhdeksän muuta kiireelliseksi luokiteltavaa tehtävää (esim. luonnononnettomuus). Riskiluokka 250 x 250 m kokoiselle riskiruudulle muodostuu, kun määrätty asukasluvun tai kerrosalan raja-arvo ruudulla täyttyy (taulukko 10). Ruudut, joissa on suurin riski, merkitään riskiluokkaan I ja ruudut, joissa on pienin riski, merkitään riskiluokkaan IV. Tieliikenteen osalta tarkastellaan onnettomuustodennäköisyyttä vuotta kohden kilometrin mittaisella tieosuudella. Riskialue puolestaan muodostuu, kun vähintään kymmenen samaan tai sitä korkeampaan riskiluokkaan kuuluvaa riskiruutua ovat yhteydessä toisiinsa. Riskialueen muodostamista tulee myös harkita, jos yhtenäisellä kahden neliökilometrin alueella on vähintään kymmenen samaan tai korkeampaan riskiluokkaan kuuluvaa ruutua, jotka eivät ole kosketuksissa toisiinsa. 68 Taulukko 10. Pelastustoimen riskiruutujen raja-arvot (Sisäasiainministeriö 2003). Näiden lisäksi pelastustoimella on riskiruutujen muodostamiskriteerinä tilastojen mukaiset onnettomuudet per tiekm per vuosi. I-luokka: > 1 kpl/tie-km/vuosi, II-luokka: 0,5-1, III-luokka: 0,1-0,5 ja IV-luokka < 0,1. Onnettomuustodennäköisyyttä ei ole sovellettu tulvariskiruutujen muodostamisessa. Riskiluokka I II III IV Asukkaita / riskiruutu > 250 asukasta 61 – 250 asukasta 10 – 60 asukasta < 10 asukasta Kerrosala / riskiruutu tai tai tai ja > 10 000 m2 2 501 – 10 000 m2 250 – 2 500 m2 < 250 m2 Edellä esiteltyä pelastustoimen riskiruutu-menetelmää soveltamalla voidaan määrittää tulvaalueelle (esim. tulvavaarakartat tai TURINA-tulva-alueet) ns. tulvariskiruudut. Tulvariskiruudut lasketaan tulva-alueella sijaitsevien rakennus- ja huoneistorekisterin (RHR, liite 1) rakennuspisteiden perusteella tietyn suuruiselle tulvalle. Nämä rakennukset ovat vaarassa kastua. Vektorimuotoisen tulvariskiruutu-karttatason ominaisuustietoihin sisältyy ruudun asukasmäärä ja kerrosala yhteensä, maksimivesisyvyys rakennuksen kohdalla, riskiluokat sekä rakennusten lukumäärät käyttötarkoituksittain ja yhteensä (kuva 20). IVtulvariskiluokassa arvot ovat suurempia kuin nolla, muuten on noudatettu edellä esitettyä pelastustoimen luokitusta. Tulvariskialueet voidaan laskea tulvariskiruutujen perusteella suoraan edellä esitettyjä pelastustoimen muodostamiskriteereitä käyttäen (kuva 20). Myös kahden riskiruudun kulman koskettaminen toisiansa on tulkittu ruutujen yhteydeksi. Yhtenäisellä 2 km2 alueella mahdollisesti olevia ruutuja (vähintään 10 kpl), jotka eivät ole kosketuksissa toisiinsa, ei ole kuitenkaan vielä pystytty huomioimaan automaattisessa analyysissä. Tulvariskialue-karttataso auttaa erityisesti pienimittakaavaisessa koko vesistöalueen ”tulvariski-hotspot”-tarkastelussa; esim. Kokemäenjoen alaosan ja Loimijoen osavaluma-alueille muodostui TURINAanalyysissä II- ja III-luokan riskialueita Poriin, Huittisiin, Äetsään ja Vammalaan sekä kuivatetulle Leistilänjärvelle Nakkilaan. I-luokan riskialueita ei muodostunut edes Poriin, jota voidaan pitää Suomen merkittävimpänä tulvariskialueena (kuva 4). Koska alueelliset ja paikalliset olosuhteet tulee huomioida, mitään yhtenäisiä raja-arvoja riskiruutuihin liittyen ei tässä esitetä. Ne on tarkoitettu lähinnä visuaalista tarkastelua helpottamaan. Tulvariskiruutujen ja -alueiden lisäksi tulee mahdollisia merkittäviä tulvariskialueita tunnistettaessa tarkastella myös yksittäisiä tulvahaavoittuvia kohteita/alueita, jotka eivät välttämättä näy riskiruuduissa/alueissa. Olennaisimmat tällaiset kohteet/alueet on pyritty kokoamaan reseptoriryhmittäin lukuun 2.7. Tarkastellulta vesistöalueelta tuotetaan TURINApaikkatietoanalyysin yhteydessä alla listatut suuntaa-antavat yksinkertaiset tunnusluvut/tilastot (kuva 21). Jälkikäteen on laskettu myös yksityiskohtaisia tunnuslukuja (Suomen ympäristökeskus 2010a). tulva-alueen pinta-ala viitteellisin syvyysvyöhykkeittäin rakennuksien lukumäärä ja yhteiskerrosala käyttötarkoituksittain ja viitteellisin syvyysvyöhykkeittäin tulva-alueen pinta-ala SLICES-maankäyttöluokittain ja viitteellisin syvyysvyöhykkeittäin tulva-alueen asukasmäärät viitteellisin syvyysvyöhykkeittäin (vakituiset asukkaat) Edellisten lisäksi kokeiltiin tunnuslukujen laskemista CORINE-maankäyttö ja -maanpeiteluokittain. Tämä antaa SLICES-maankäyttöaineistoa paremman kuvan rakentamattomista alueista (esim. suoalueet tulvavesien pidättämiseen). Kyrönjoelta laskettiin lisäksi tulvaalueen pinta-ala ja viitteelliset vesisyvyydet peltolohkorekisterin peltokasveittain (liite 1). Tätä voidaan hyödyntää satovahinkojen arvioinnissa. Vertailutietona edellä mainituille TU- 69 RINA-tulva-alueiden tunnusluvuille on saatavilla koko vesistöalueen kattavat tunnusluvut (luku 2.6.1). Kaikista olennaisimmat tunnusluvut liittyvät kuitenkin mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden rajauksiin (luku 2.7). Näitä voidaan laskea rajausta valmisteltaessa vektorimuotoisten tulvariskiruutujen (kuva 20) ja muun paikkatietoaineiston avulla tai käyttäen tunnuslukulaskuria (Suomen ympäristökeskus 2010a). Edellisen luvun lopussa (luku 3.3.1) esitellyistä meritulva-aineistoista on saatavilla sekä yksinkertaiset että yksityiskohtaiset kuntakohtaiset tunnusluvut (Suomen ympäristökeskus 2010a). Rannikon TURINA-tulva-alueelle (~ 1/1000a) muodostui tulvariskialueita seuraavasti: I-luokka: vain Helsinkiin, II-luokka: Helsingin lisäksi Espooseen, Haminaan, Kotkaan, Poriin, Raumalle ja Turkuun, III-luokka: edellisten lisäksi 15 rannikkokunnan alueelle37. Epävarmuutta analyysiin tuo epähomogeeninen korkeusaineisto. Kuva 20. Tulvariskiruudut (vas.) ja näiden lisäksi myös tulvariskialueet (oik.). Tulvariskiruudut on laskettu Riihimäen 1/250a-tulvavaara-alueella sijaitsevien RHR-pisteiden perusteella. Alueelle muodostuu suurimmillaan III-luokan tulvariskialue. Kuvassa on myös esimerkki vektorimuotoisen ruutuaineiston (esim. liitteet 4 ja 5) attribuuttitaulusta (yksi rivi per ruutu). Taulukosta voidaan tehdä erilaisia valintoja (kyselyjä), esim. valita ruudut, joissa on terveydenhuoltorakennuksia, joiden kerrosala > 1000 m2. Näiden ruutujen tiedot voidaan edelleen summata (luku 4.4). Vastaavasti voidaan valita ruudut vain tietyltä alueelta (tietyn polygonin sisältä) ja laskea esim. asukasmäärän keskiarvo per tulvariskiruutu (Suomen ympäristökeskus 2010a). Esimerkki Vantaanjoelle lasketuista tulvariskiruuduista ja tulvariskialuista on esitetty liitteessä 6. Haukipudas, Kalajoki, Kemi, Loviisa, Luoto, Länsi-Turunmaa, Oulu, Oulunsalo, Pyhtää, Porvoo, Raahe, Raasepori, Salo, Uusikaupunki ja Vaasa 37 70 Kuva 21. Tunnuslukujen tarkastelussa voidaan hyödyntää Excelin PIVOT-taulukko-ominaisuutta (Suomen ympäristökeskus 2010a), esimerkkinä yllä Porin 1/250a-tulvavaarakartan rakennuksien tunnusluvut. 71 3.3.3 Menetelmän lopputuotteet Seuraavassa on esitetty vielä tiivistettynä edellä kuvatussa prosessissa ELYjen käyttöön tällä hetkellä tuotettavat paikkatietoaineistot ja muut prosessin lopputuotteet38. Tuotantoprosessi on kehittynyt jatkuvasti – piloteista ja muista vanhimmista TURINA-analyyseistä ei ole välttämättä saatavilla kaikkia tässä työssä suunniteltuja alle listattuja aineistoja. TURINA-paikkatietoanalyysin lopputuotteet alava alue (viitteellinen vesisyvyys vyöhykkeittäin) (vektori, liite 3) painanteet (liukuluku-rasteri) käytettyjen korkeusaineistojen rajaukset (vektori). Sekä alkuperäinen että lopullinen (korjattu) korkeusmalli on myös saatavilla rasteriaineistoina mallinnettu uomaverkko raja-arvoa (tällä hetkellä 20 km2) suuremmalta valuma-alueelta (rasteri. liite 2). Tämän lisäksi on saatavilla koko vesistöalueelta mielivaltaisen pisteen yläpuolinen valuma-alue ja järvisyys (rasterit) infopisteet (vektori), sis. seuraavat parametrit attribuuttitaulussa mallinnetulta uomaverkolta (> 20 km2) 25 m välein: alkuperäisen ja lopullisen korkeusmallin korkeuslukema, mallinnettu vedenkorkeus (N60), vesisyvyys ja virtaama, yläpuolinen valuma-alue ja järvisyys sekä kaltevuus. Oletuksena infopisteistä näytetään vain noin joka kymmenes (definition query). Virtaama ja vedenkorkeus tulevat näkyviin (label), kun mittakaava on ≥ 1:35 000 kalibrointitieto (virtaamat ja vedenkorkeudet) sekä järvien vedenkorkeudet tulvatietojärjestelmästä (vektori) kalibrointitaulukko (Excel), sis. sovelluksen mallinnus lopetettu -viivat (vektori) riskiaineistot (vastaavat kuin tulvariskikartoissa): riskiruudut rasteriaineistona (liite 6), riskiruudut pisteinä (vektori, liitteet 4 ja 5) attribuutteineen (sis. ruudun asukasmäärä ja kerrosala yhteensä, maksimivesisyvyys rakennuksen kohdalla, riskiluokat sekä rakennusten lukumäärät käyttötarkoituksittain ja yhteensä) sekä riskialueet (vektori, liite 6) riskiaineistojen laskennassa käytetyt alavalle alueelle sijoittuvat rakennus- ja huoneistorekisterin (RHR) pisteet (vektori), sisältää seuraavat kentät: rakennustunnus (voidaan yhdistää tämän avulla takaisin RHR:ään), käyttötarkoitus, kerrosala, kerrosluku, kellariala ja rakennuksen asuntojen lukumäärä sekä vakituiset ja tilapäiset asukkaat alavalle alueelle sijoittuvat (katkeamisvaarassa olevat) yleiset tiet (Digiroadista) (vektori, liite 6). Tarkastelu on rajattu tässä vaiheessa yleisiin teihin. Yksityisteillä on yleensä merkitystä vain yksittäisille asukkaille. Osa yksityisteistä saattaa kuitenkin olla osana kiertotiejärjestyjä (luku 4.3), näitä voidaan tutkia tarvittaessa yksittäistapauksina. Kaupungin katuverkon tarkastelu ei liene tarkoituksenmukaista valuma-aluetasolla – etäisyydet ovat lyhyitä ja kiertoteitä yleensä löytyy tunnusluvut/tilastot, mm. alavan alueen pinta-alat maankäyttöluokittain ja viitteellisin vesisyvyyksittäin sekä alavan alueen rakennukset ja asukkaat tämä lisäksi on käytettävissä valtakunnalliset tulvahaavoittuvuus- ja riskipaikkatietoaineistot ja -näkymät (Suomen ympäristökeskus 2010b) (liite 1) 38 Aineistot palvelimella: \\kkg43\gispro\projekti\Tulva\Turina 72 4 JATKOTOIMENPITEET JA SUOSITUKSET TURINA-paikkatietoanalyysin laatimisen tavoitteena oli alun perin tunnistaa vain karkeasti vesistöalueella sijaitsevia alavia alueita. Tämän takia analyysi on tuotettu vain hyvin harvinaiselle 0,1 % tulvalle. Tämä sisältänee myös sopivan ilmastonmuutosvaran (pitkän aikavälin kehityksen huomioiminen). Tarvittaessa analyysi voidaan laatia myös yleisemmin toistuville tulville. Mallinnusmenetelmä on kuitenkin hyvin karkea, joten eri toistuvuuksien mallintamisen hyöty-panossuhdetta tulee pohtia. Analyysin laatiminen yhdelle toistuvuudelle vie työaikaa pari päivää vesistöaluetta39 kohti. Luvussa 2.7 kuvattu syvyysvyöhykkeiden käyttäminen voisikin olla riittävä tapa erisuuruisten tulvien vahinkopotentiaalitarkasteluun. Tarkastelun helpottamiseksi voidaan tuottaa jälkikäsittelynä tiheämmät syvyysvyöhykkeet, esim. puolen metrin välein. Hallituksen esitys eduskunnalle vesilainsäädännön uudistamiseksi (HE 277/2009 vp40) sisältää vesistön määritelmän. Sen mukaan vesistöllä tarkoitetaan järveä, lampea, jokea, puroa ja muuta luonnollista vesialuetta sekä tekojärveä, kanavaa ja muuta vastaavaa keinotekoista vesialuetta; vesistönä ei kuitenkaan pidetä noroa, ojaa ja lähdettä. Joella tarkoitetaan virtaavan veden vesistöä, jonka valuma-alue on vähintään 100 km2. Purolla tarkoitetaan jokea pienempää virtaavan veden vesistöä. Norolla tarkoitetaan sellaista puroa pienempää vesiuomaa, jonka valuma-alue on vähemmän kuin 10 km2 ja, jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalankulku ole merkittävässä määrin mahdollista. Edellisten määritelmien perusteella saattaisikin olla tarkoituksenmukaista käyttää vesistötulville laadittavan TURINApaikkatietoanalyysin alarajana nykyisen 20 km2 sijasta 10 km2 yläpuolista valuma-aluetta. Tätä pienemmillä valuma-alueilla sovellettaisiin vain hulevesitulvariskien alustavaa arviointia. Seuraavissa alaluvuissa on tarkastelu kevyempiä menetelmiä TURINA-analyysille, pohdittu merkittävän tulvariskin rajan vetämistä, tehty TURINA-analyysin virhetarkastelua sekä esitetty siihen liittyviä kehitys- ja soveltamisnäkymiä. ELYjen liikenne-vastuualueilla ollaan aloittamassa tieverkon tulvariskeihin liittyvää kartoitusta. Tähän liittyviä kehitysideoita käsitellään luvussa 4.3. 4.1 Kevyempi tarkastelu ja merkittävän tulvariskin raja Kuten luvussa 2.3 todettiin, tulvariskien alustavaa arviointia tulee soveltaa koko maassa, mutta käsittelyn taso voi kuitenkin vaihdella. Etenkin rannikon pienillä valuma-alueilla ja harvaan asutuilla vesistöalueilla voitaisiin tehdä TURINA-paikkatietoanalyysin laatimisen sijasta, ainakin nyt ensi alkuun, kevyempi tarkastelu. TURINA-analyysi voitaisiin toki laatia myöhemmin näillekin alueille – esimerkiksi direktiivin toimeenpanon toista kierrosta varten, jolloin myös työkalut ja aineistot olisivat edelleen kehittyneet. Nyt kun aikaa on vähän, on tärkeätä priorisoida tuotantojärjestys (luku 2.5): vähemmän tärkeät vesistöalueet voidaan jättää viimeiseksi. Jos vesistöalueelta on saatavilla paljon havaintoja ja tulvavaarakarttoja, voitaneen raportointi toteuttaa pitkälti näitä käyttäen. Kevyempi tarkastelu voisi tapahtua esimerkiksi seuraavilla tavoilla perustelemalla, miksi alue ei ole merkittävä (negatiivinen raportointi): 1. Koko valuma-alueen tunnuslukujen tarkastelu (ilman TURINA-tulva-aluetta). Negatiiviseen raportointiin riittäisi se, että jollakin valuma-alueella on pelkän tunnuslukutarkas- yhdellä kertaa voidaan tehdä analyysi max. 16 000 km2 alueelle suorakaiteena mitattuna HE 277/2009 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle vesilainsäädännön uudistamiseksi. http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiat/he+277/2009 39 40 73 telun perusteella kokonaisuudessaan vähemmän haavoittuvia kohteita, esim. asukkaita (hlö) tai rakennettua ympäristöä (ha) kuin on ”merkittävän” raja-arvo. 2. Jos valuma-alueelta on laadittu tulvavaarakarttoja, muun kuin tulvavaarakartoitetun alueen negatiiviseen raportointiin riittäisi myös se, että tunnuslukutarkastelun perusteella valuma-alueen merkittävät tulvariskit sijoittuvat jo tulvavaarakartoitetulle alueelle, ts. vähennettäessä koko valuma-alueen tunnusluvuista tulvavaarakartoitettujen alueiden tunnusluvut saadaan vähemmän haavoittuvia kohteita kuin ”merkittävän” raja-arvo. 3. Valuma-alueen negatiivinen raportointi voisi perustua myös muunlaiseen tarkasteluun, jossa todettaisiin tulvariskin jäävän alle ”merkittävän” raja-arvon. Tarkastelu voi pohjautua arvioihin järvien vedenkorkeuksista ja peruskartan korkeuskäyrien karkeaan tarkasteluun (Isid 2010). Vesistöstä seuraavaa tai sitä seuraavaa korkeuskäyrää (käyräväli 5 m) käyttäen voidaan muodostaa ns. "varman päälle alava-alue" ja laskea tälle karkealle rajaukselle tunnusluvut. Tämän perusteella voidaan todeta, että tulvahaavoittuvat alueet/kohteet eivät ole vesistöjen rannoilla vaan kauempana (ja korkeammalla) sisämaassa. Kaakkois-Suomen ELYssä on käytetty tällaista kevyempää menetelmää harvaanasutuille vesistöille, mm. Virojoelle, Summajoelle ja Vaalimaanjoelle (Höytämö 2010). Rajaus voidaan tehdä myös tulvavaarakartoitus-työkalulla KM25-korkeusmallia käyttäen (Suomen ympäristökeskus 2010c). Mikä olisi sitten edellä mainittu ”merkittävän” raja-arvo? Muun muassa tämän määrittäminen on asetettu tulvariskilainsäädännön toimeenpanon työryhmän tehtäväksi (luku 1.4). Vähemmän tärkeät, kevyemmän tarkastelun vesistöalueet kannattaakin jättää viimeiseksi odottamaan merkittävän tulvariskin kriteerin määrittymistä. Vertailuja voidaan toki jo tehdä ELYissä esim. TURINA-paikkatietoanalyysien ja tulvavaarakarttojen riskiruutuja käyttäen. Esimerkiksi jos joltakin vesistöalueelta jätettiin valitsematta tietty tulvariskialue merkittäväksi, voisi ajatella, että valuma-alueen, jolla on vastaavat tai pienemmät tunnusluvut, voisi jättää myös valitsematta merkittäväksi. Esim. 70 %:lla rannikon pienistä valuma-alueista (179 kpl) on vakituisia asukkaita kokonaisuudessaan vähemmän kuin Lapuan taajaman 1/1000atulvavaara-alueella (570 hlö). Alueelliset ja paikalliset olosuhteet tulee kuitenkin huomioida (luku 1.4). Voisi myös ajatella, että merkittävyys vaatisi taustalle aina myös kokemusperäistä tulvatietoa, ts. tulvien tiedetään myös joskus esiintyneen alueella ja samanlaisten tulvien toistumisella olisi huomattavia vahingollisia seurauksia myös nykytilanteessa. Maa- ja metsätalousministeriön (Hanski 2010) mukaan komissiolle raportoitavien merkittävien tulvariskialueiden määrä ei tule olemaan Suomessa satoja. Rima tulee olemaan kohtalaisen korkealla – ”eurooppalaisella tasolla”. Tulvariskien merkittävyydessä tarkastellaan yleistä etua, esim. pelkät yksityiset omaisuusvahingot eivät olisi merkittävässä roolissa (luku 1.4: tulvariskien hallinnan tavoitteet). Huomioitava on, että ELYjen tehtävänä on vesistötulvariskien hallintaa palveleva suunnittelu myös muilla kuin tulvadirektiivin mukaisilla ja siten komissiolle raportoitavilla mahdollisilla merkittävillä tulvariskialueilla (HE 30/2010 vp, 4 §). Koko valtakunnan alue sijoitettaisiinkin kolmeen ”koriin” tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella: 1. komissiolle raportoivat merkittävät tulvariskialueet 2. kansallisen tason tulvariskialueet. Näille saattaisi olla myös tarpeellista laatia tulvavaarakartat (luku 2.7) 3. muut alueet Edellä kerrotun pohjalta voidaankin kysyä, voisivatko komissiolle raportoivat merkittävät tulvariskialueet, tai ainakin suurin osa niistä, olla vesistötulvien osalta nykyisten 70 tulvavaa- 74 rakartoitetun alueen (luku 1.7.1) joukossa. Pääosa kartoista on kuitenkin laadittu etukäteen tiedossa oleville tulvaherkille alueille. Kysymykseen voidaan hakea vastausta vertailemalla tulvavaarakartoitetuille alueille laskettuja tunnuslukuja ”merkittävän raja-arvoon” (luku 1.7.2). Olennaista on kuitenkin pystyä myös todentamaan, että mahdollista merkittävää tulvariskiä ei ole muualla Suomessa kuin raportoitavilla tulvariskialueilla (negatiivien raportointi). Juuri tässä korostuu TURINA-paikkatietoanalyysin ja edellä kuvatun kevyemmän tarkastelun rooli. 4.2 TURINA-analyysin virhetarkastelua ja kehitysideoita Kuten edellä todettiin, TURINA-paikkatietoanalyysi lähtötietoineen sisältää useita virhelähteitä. Näitä ovat mm. korkeusmallin epätarkkuus, harvinaisten tulvien määrittämisen epätarkkuus, mallinnusmenetelmän epätarkkuus ja haavoittuvuutta kuvaavien paikkatietoaineistojen epätarkkuus. Virheet edelleen kumuloituvat (kuva 22). Tulokset ovat kuitenkin suuntaa antavia ja tulvariskien alustavan arvioinnin hengen mukaisia; ne perustuvat saatavilla tai suoraan johdettavissa olevaan tietoon. Visualisointi Tulvariskianalyysi, esim. päällekkäisanalyysi RHR:n kanssa Alavien alueiden (TURINA-tulvaalueiden) mallintaminen TURINApaikkatietoanalyysin kalibrointi 1/1000a-virtaamien ja -vedenkorkeuksien määrittäminen Virtausreittimallinnus Korkeusmallin laatiminen Laserkeilaus Kuva 22. Epävarmuuden kumuloituminen mukaillen Oksasta (2006, s. 6). Kunkin TURINApaikkatietoanalyysin työvaiheen lopputuote sisältää tiettyä epävarmuutta. Tämä epävarmuus siirtyy edelleen seuraavan työvaiheen lähtötiedoksi. Näin epävarmuus kumuloituu prosessin aikana. Kiiminkijoelle tehty herkkyystarkastelu vahvisti olettamuksen, että korkeusmallin tarkkuus vaikuttaa huomattavasti TURINA-vedenkorkeuksien laskentatarkkuuteen ja tätä kautta TURINA-tulva-alueen laajuuteen (kuva 23). Valuma-alueen koon ei havaittu vaikuttavan virheen suuruuteen; virheet saattavat kuitenkin olla suhteessa suurempia pienillä valumaalueilla. Herkkyystarkastelun perusteella voidaan todeta, että kalibrointipisteiden tulisi sijaita samanlaatuisen – mieluiten tarkemman – korkeusaineiston alueella. KM25-mallin alueella on korkeusmallissa yleensä laajoja tasaisia alueita, jonka jälkeen korkeus vaihtuu jyrkkänä ”portaana”. Tällöin gradientista tulee virheellisesti hyvin loiva ja vesisyvyydet saattavat muodostua tästä johtuen suhteessa korkeammiksi kuin tarkemman korkeusmallin alueella, 75 missä uoman korkeus muuttuu korkeusmallissa tasaisemmin eikä gradientista näin pääse muodostumaan liian loivaa. KM25-mallin vedenkorkeudet ovat tällöin kuitenkin lähes poikkeuksetta suurempia eli varovaisuusperiaatetta tulee noudatettua (esim. Ähtävänjoki). Vaihtoehtona olisi käyttää kummankin korkeusmallin alueella omia parametreja. Käytetty epätasalaatuinen hybridi-korkeusmalli asettaa muitakin haasteita; uomia saatetaan joutua kovertamaan eri korkeusmallien raja-alueilla, jotta vältytään virheellisiltä painanteilta ja saadaan uomaverkon osalta saumaton kokonaisuus (esim. Eurajoki). 4,00 KM25-korkeusmalli korkeusHWmääritetty mallin pinta (z) MW uoman pohja 3,00 KM10-korkeusmalli 2,00 Wmallinnettu – Wmääritetty [m] HWmääritetty MW 1,00 Wmääritetty < z 0,00 -1,00 -2,00 -3,00 -4,00 0 500 1 000 1 500 2 000 2 500 3 000 3 500 Valuma-alue F [km 2] Kuva 23. Kiiminkijoen TURINA-paikkatietoanalyysin vedenkorkeuden kalibrointivirheet valumaalueen koon funktiona. Punaisella kolmiolla merkityillä pisteillä (6 kpl) korkeusmalli on uoman kohdalla korkeammalla kuin kalibroinnissa käytetty ELYn määrittämä HW 1/1000. Yhtä pistettä lukuun ottamatta kaikki em. tavalla virheelliset pisteet ovat epätarkan KM25-korkeusmallin alueella, jonka alueella uoma ei yleensä erotu korkeusmallissa (vrt. poikkileikkauskuva). Muiden KM10korkeusmallin alueella olevien pisteiden virhe on negatiivinen, ts. mallinnettu vedenkorkeus jää liian pieneksi. Kuvan perusteella voidaan todeta, että kalibrointipisteiden tulisi sijaita tarkkuudeltaan homogeenisen korkeusmallin alueella. Tässä esimerkissä KM25-korkeusmallin alueella sijaitsevia tai ainakaan virheellisiä (punaiset kolmiot) pisteitä - ei tulisi käyttää kalibroinnissa. TURINA-paikkatietoanalyysi kehitettiin alun perin vanhalle, epätarkalle KM25korkeusmallille (luku 3.2.1), josta uudemmista, tarkemmista korkeusmalleista poiketen ei yleensä erotu uoma (kuva 23). Vaatimukset TURINA-tulva-alueen tarkkuudelle ovat kasvaneet. Pelkkä alavien alueiden tunnistaminen ei enää riitä. Nyt tarvittaisiin myös parempaa vastaavuutta 1/1000a-tulvatilanteen kanssa. Tämän takia mallissa käytetyt parametrit ja niiden vaikutukset tulisikin ottaa uudelleentarkasteluun. Tällä hetkellä malli kalibroidaan vesistöaluekohtaisesti – kalibrointiparametrien arvot siis vaihtelevat vesistöalueittain ELYissä määritettyjen vedenkorkeuksien perusteella. Voidaankin kysyä, kuinka yhtenäisiä tuloksia saadaan. Tavoitteena voisi olla mallin parametrien vakiointi, jolloin analyysi voitaisiin laskea tehokkaasti koko Suomeen. Uoman virtaama-leveys -relaatiossa on käytetty vuoden 2010 alusta alkaen edellisten analyysien perusteella valittuja vakioarvoja (kuva 19). Seuraavaksi tulisi valita uoman kaltevuuden minimi-arvolle sopiva vakio, nyt se vaihtelee kalibroinnin perusteella vesistöalueittain n. 0,25…0,45 m / 1000 m välillä. Olennaista on säilyttää malli riittävän yksinkertaisena. Parametrien määrää ei tulisi ainakaan kasvattaa. Vantaanjoella kokeiltiin vertailuksi regressioyhtälön muodostamista vesisyvyydelle pelkän virtaaman perus- 76 teella ilman uoman kaltevuutta (taulukko 9). Yhtälöksi saatiin seuraava (R² = 0,743 ja keskihajonta 0,36 m): , (10) missä d [m] on vesisyvyys ja Q [m3/s] on virtaama. Tarkemman herkkyystarkastelun (parametrien vaikutukset) lisäksi TURINA-analyysiä tulisi validoida kattavammin 1/1000a-tulvavaarakarttoihin. Toisaalta tulvavaarakartoitetun alueen kohdalla TURINA-tulva-alue voitaisiin korvata suoraan tulvavaarakartan syvyysvyöhykkeillä – tällöin kuitenkin katoaisi mallin validointimahdollisuus. Tällä hetkellä on ohjeistettu tarkastelemaan aina ensisijaisesti tulvavaarakarttaa ja sen riskiaineistoja, toissijaisesti TURINA-paikkatietoanalyysiä. Lähes jokaisen laaditun TURINA-paikkatietoanalyysin yhteydessä on löytynyt jotakin korjattavaa tai kehitettävää. Kehitystyötä on tehty tuotannon edetessä. Seuraavat TURINAanalyysissä havaitut ongelmat ovat vielä ratkaisematta: Virtausreittimallinnus ei huomioi rinnakkaisia uomia tai tulvan aikaisia uusi virtausreittejä. Lestijoen TURINA-analyysin yhteydessä kokeiltiin rinnakkaisen uoman (Tomujoki) lisäämistä jälkeenpäin manuaalisesti uomaverkkoon ELYn arvioiman tulvan virtaamajakauman mukaisesti. Järvien tulo- ja lasku-uomien kohdilla saattaa olla suurtakin virhettä vedenkorkeuksissa, koska järven vaikutus ei ulotu riittävän pitkälle. Tähän on mietitty ratkaisuksi korjausalgoritmia, jota testataan Vuoksella. Jos tulvasuojellun alueen penger erottuu korkeusmallissa eikä tulva pääse sen yli, ei tulvasuojellulle alueelle muodostu TURINA-tulva-aluetta. Tulvasuojeltu alue näkyy kuitenkin painanne-rasterissa. Jos tulva pääsee penkereen yli, saataisiin laskettua realistisempi vesisyvyys lisäämällä TURINA-tulva-alueen vesisyvyyteen painanteen syvyys. Jotta tulva saataisiin leviämään myös tulvasuojellulle alueelle, tulee penger puhkaista korkeusmalliin alueen alavirran puolelta (esim. Pori). Alapuolista reunaehtoa (merivedenkorkeus) ei pystytä tällä hetkellä asettamaan. Nyt merivedenkorkeus saattaa olla epärealistisen korkea. Tulvan seurauksiin vaikuttaa olennaisesti myös tulvan pituus. Useissa reseptoriryhmissä on mainittu merkittävyyden perusteena tulvan pitkäkestoinen/pitkäaikainen vaikutus (luku 2.7). TURINA-analyysissä ei ole otettu tähän tällä hetkellä kantaa. Mallia voitaisiin kuitenkin kehittää siten, että laskettaisiin analyysin yhteydessä myös tulvan kesto. Tämä voitaisiin esittää infopisteiden yhtenä attribuuttina (luku 3.3.3). Myös valittujen ajanhetkien TURINA-tulva-alueet olisi mahdollista mallintaa. Kirjallisuudesta löytyy kuvaajia tulvan suuruudesta ajan funktiona pinta-alaltaan ja järvisyydeltään erilaisilta vesistöalueilta. Näiden, havaintojen ja virtausmallinnuksien perusteella voitaisiin kokeilla regressioyhtälön muodostamista valmiiksi laskettuja yläpuolista valuma-aluetta ja järvisyyttä käyttäen. Toisena kehitystoimenpiteenä voitaisiin kokeilla uoman leveyden arvioimisessa menetelmää, jossa piirrettäisiin kohtisuoraan uoman keskiviivalle tietyn pituiset poikkiviivat, edelleen kopioitaisiin viivaan korkeusmallin korkeustieto ja laskettaisiin viivan suurimman ja pienimmän arvon erotus. Tässä voitaisiin hyödyntää ArcGIS:iin saatavilla olevasta ET GeoWizards -laajennoksesta (SpatialTechniques 2009) seuraavia työkaluja: Create Station Lines, Features to 3D ja PolylineZ Characteristics. Tämä kuvaisi uoman ja tulva-alueen leveyttä. Kun erotus on suuri, on maasto jyrkkää ja siten uoma ja tulva-alue näin ollen kapea. Vastaavasti kun erotus on pieni, on maasto laakea ja siten uoma ja tulva-alue leveä. 77 Kolmas kehitysidea liittyy lopputuotteisiin (luku 3.3.3). Mallinnetusta uomaverkosta voitaisiin laatia jatkossa kevyempi route-aineisto VesiGIS-uomanverkon (3.2.2) tavoin ja infopisteiden tiedot voitaisiin esittää tähän liittyen (dynaaminen segmentointi, event layerin käyttö). Tämän lisäksi lopputuotteena voitaisiin tarjota alavat rautatiet. Alavalle alueelle sijoittuviin RHR-pisteisiin voitaisiin lisätä maanpinnan korkeus (alkuperäinen ja korjattu), vesisyvyys, syvyysvyöhyke sekä vedenkorkeus. Lisäksi kehitystyössä on tärkeätä huomioida, että valuma-aluejaon uudistamisen yhteydessä saatetaan jatkossa tuottaa suoraan TURINA-analyysin virtausreittimallinnuksessa hyödynnettävissä olevia aineistoja (esim. virtaussuuntarasteri) (Suomen ympäristökeskus 2007). Näiden käyttäminen säästäisi työaikaa. Myös SYKEn Vesistömallin hyödyntämistä TURINA-analyysissä on syytä selvittää. TURINA-paikkatietoanalyysissä voidaan tunnistaa tulvatasanteita sekä paikantaa mahdollisia tulvavesien pidättämis/viivyttämisalueita. Jälkimmäiset (esim. kuivatetut ja lasketut järvet) näkyvät painanne-rasterissa (kuva 24). Uomaverkon sijasta vettä voidaan nostaa uomalta vain mahdollisen padon kohdalta. Mallinnus lopetettu -viiva-aineisto (luku 3.3.1) kertoo mahdollisen padon muodon. Silander (2009) on kokeillut keinotekoisen padon luomista mallinnetulle uomaverkolle. Tällöin ko. padon yläpuolelle muodostuu allas. Altaan pinta-ala ja varastotilavuus saadaan laskettua täyttämällä painanteet. Yläpuolisen valuma-alueen suuruus selviää mallinnetusta uomaverkosta. Tässä voidaan käyttää TURINApaikkatietoanalyysissä mallinnettua uomaverkkoa – toisaalta nyt kuitenkin keskitytään pienempiin uomiin. Haasteena on löytää paikkatietoanalyysin keinoin hyviä paikkoja pidättämisalueiden padoille. Kriteerejä voisivat olla jyrkät rannat (mahdollisimman lyhyt pato), yläpuolella suota (hapettomia alueita) ja rakentamatonta maata (ei tulvariskiä). Lupaprosessin kannalta helpointa olisi, jos kyseessä olisi lisäksi valtionmaata (Pajula 2010). Tulvavesien pidättämis/viivyttämisalueiden automaattinen tunnistaminen voitaisiin liittää jatkossa TURINA-paikkatietoanalyysin tuotantoprosessiin. Tärkeätä olisi myös mallintaa, kuinka paljon alueilla pystyttäisiin leikkaamaan tulvaa alapuolisella tulvariskialueella. TURINA-paikkatietoanalyysissä käytetyt Visual Basic -työvaiheet (luku 3.3.1) ovat hyvin muisti-intensiivisiä. Laskenta-ajan nopeuttamiseksi vaiheet suoritetaan keskusmuistissa. Mitä enemmän muistia työasemassa on, sitä suurempia alueita pystytään kerralla mallintamaan. Yli 16 000 km2 valuma-alueet (suorakaiteena mitattuna) jouduttiin jakamaan osaalueisiin laskentaa varten, kun käytössä oli 32-bittinen Vista-käyttöjärjestelmä (käytettävissä 3 GB muistia), esim. Kokemäenjoen vesistöalue (27 000 km2) laskettiin neljässä osassa. Osa-alueiden reunoilla saattaa olla osa-aluejaosta johtuvia virheitä. Ohjelmakoodia on tarkoitus optimoida edelleen muistin säästämiseksi ja laskenta-ajan nopeuttamiseksi. Samoin tavoitteena on automatisoida edelleen työvaiheita aktiivisten työajan säästämiseksi. 78 Kuva 24. Vantaanjoen vesistön Nurmijärvi kuivatettiin 1920-luvulla. Järvi erottuu korkeusmallista painanteena (punainen viivoitus kartalla). TURINA-paikkatietoanalyysin alava alue (~0,1 % tulva) on esitetty sinisävyllä. Mallinnetulta uomaverkolta voidaan määrittää mielivaltaisesta pisteestä mm. yläpuolinen valuma-alue, virtaama ja vedenkorkeus (esitetty kaksi infopistettä). 4.3 Liikenneverkon tulvariskitarkastelu Maanmittauslaitoksen KM10- ja KM25-korkeusmalleissa eivät erotu yleensä pienipiirteiset maastonmuodot kuten tiepenkereet (luku 3.2.1). Kun KM2-korkeusmalli yleistetään tai kun korkeusmalli tuotetaan laserpistepilvestä alimman pisteen mukaan TURINA-analyysissä käytettävään 25 m ruutukokoon, hävitetään yleensä pienipiirteisten maastonmuotojen korkeudet. ELYjen liikenne-vastuualueet ovat aloittamassa liikenneviraston teettämän esiselvityksen (Mattila et al. 2009) pohjalta tieverkon tulvariskikohteiden kartoittamisen. Jotta TURINA-paikkatietoanalyysit palvelisivat myös tätä tehtävää, olisi niissä käytettyihin korkeusmalleihin hyvä lisätä jatkossa myös liikenneverkon korkeustiedot. Tämä voitaisiin toteuttaa seuraavasti: 1. Kun tieverkolta on käytettävissä Liikenneviraston RDA-järjestelmään41 tallennettuja palvelutasomittauksen (PTM) korkeustietoja, voidaan nämä liittää TURINAkorkeusmalliin. Vuoden 2007 loppuun saakka korkeustieto on ollut epätarkkaa (metritarkkuus). Vuosina 2008-2009 on mitattu tarkasti (n. 20 cm korkeustarkkuus, pisteitä 10 m välein), mutta tarkkaa korkeustietoa ei ole viety RDA-järjestelmään. Tämä tehtäneen jälkitilauksena vuoden 2010 alussa. Jatkossa mitattu tarkka korkeustieto olisi hyödyllistä liittää myös Digiroad-paikkatietoaineistoon. (Mattila et al. 2009, s. 50). Rautateiden osalta on saatavilla jarrupainojärjestelmän korkeusviivan taitepistetietoa (Koskinen 2010). Tämän käyttämistä vastaavasti korkeusmallia tarkentamaan on kokeiltu Kalajoella. 2. Kun alueelta on käytettävissä KM2-korkeusmallia, voidaan sen korkeustieto kopioida Digiroad- ja rautatie-paikkatietoaineistoihin (liite 1). Näin saatu liikenneverkon tarkkaa 41 Road Doctor for Administration 79 korkeutta kuvaava viiva-aineisto voidaan edelleen liittää TURINA-analyysissä käytettävään korkeusmallin. 3. Kun alueelta on käytettävissä laserpistepilveä, voidaan valita tien tai rautatien kohdalta ruudun alimman pisteen sijasta ruudun ylin piste. Laserpistepilven tuonnissa voidaan käyttää esim. 3D-Win-ohjelmaa42. Menetelmää on kokeiltu Huittisissa ja Torniossa (kuva 25). Kuva 25. Liikenneverkko-korjaamaton korkeusmalli vasemmalla (nykyinen tuotantomenetelmä) ja liikenneverkko-korjattu korkeusmalli oikealla (kehitystyössä oleva tuotantomenetelmä) Torniosta. Liikenneverkko-korjatun korkeusmallin (oik.) 25 m ruudun arvoksi on otettu yleisten teiden kohdalla ylimmän laserpisteen arvo, muualla alimman laserpisteen arvo. Näin saadaan kuvattua korkeusmallissa tiepenger. Jos korjaus tehtäisiin yleisten teiden lisäksi myös muulle liikenneverkolle, saattaisi korkeusmalli vääristyä. Taustakartta: © Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/10. Kun TURINA-paikkatietoanalyysissä käytetyssä korkeusmallissa ei ole tehty edellä kuvatulla tavalla liikenneverkon tarkennusta, voidaan tieverkon tulvariskejä selvittää kuitenkin myös jälkikäsittelynä. Paikkatietoanalyysin yhteydessä tuotetun alavat yleiset tiet -karttatason (luku 3.3.3) perusteella voidaan valita tarkastettavat alavat tien kohdat. Karttatasoa voitaisiin kehittää siten, että siihen siirrettäisiin tien kohdalle TURINA-analyysillä mallinnettu vedenkorkeus sen jo sisältävän vesisyvyysluokan lisäksi. Vedenkorkeutta voitaisiin verrata edellä mainittuihin tarkempiin liikenneverkon korkeustietoihin esim. tulvavaarakartoituksen keinoin (kuva 5) ja tutkia näin tarkemmin tulvavaaraa. Huomioitava on, että eroosio- ja sortumariski saattaa olla olemassa, vaikka tulvavesi ei nousisikaan itse tielle saakka. 42 http://www.3d-system.fi 80 Tie 213 välillä Ypäjä - Säkylä. Sijainti: Ypäjä. Tarkempi paikka: Paikasta Palikkala 3,0 km suuntaan Kurjenmäki. Levän notko. Tie on suljettu liikenteeltä. Tulva. Kiertotie: Tapahtumapaikalla on käytössä kiertotie. Jyvämäentie, no. 13550 ja Leväntie, no. 13547. Kesto: 4.4.2010 klo 09:54 toistaiseksi. Arvioitu kesto: Yli 6 tuntia. Päivitetty 5.4.2010 klo 8:51 Kuva 26. Liikennehäiriötieto Levän notkosta Loimijoelta kevättulvalta 2010. Kartalla on esitetty TURINA-tulva-alue ja häiriöpaikan osoittava alavat yleiset tiet -karttataso. Myös liikennehäiriötiedot ovat ELYjen käytettävissä (liite 1). Taustakartta © Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L4659. Tulvariskiasetusluonnoksen (Maa- ja metsätalousministeriö 2009) perusteluissa todetaan, että tulvariskien alustavassa arvioinnissa esitettävissä kartoissa saattaisi olla tarpeellista esittää tietoja maaperän laadusta. Tämän pohjalta voitaisiin arvioida tulvanaikaista eroosio- tai sortumaherkkyyttä. Alavien tulvaherkkien alueiden maaperä on yleensä hienorakeista, lujuudeltaan heikkoa ja siten ominaisuuksiltaan eroosiolle altista. Sortumia voi silti tapahtua myös karkearakeisissa ja hyvin kantavissa maaperäolosuhteissa esim. kovan vedenpaineen vaikutuksesta. Liikennekeskuksen tietoon tulleista tiesortumista vuosina 2002-2009 suurin osa tapahtui alemmalla tieverkolla johtuen mm. tierakenteiden ja kuivatuksen heikommasta kunnosta (Mattila et al. 2009, s. 46). Mattila et al (2009, s. 48-49) listaa mm. seuraavia sortumille alttiita kohteita: Tiet, joiden penger on silttiä tai joilla on ohut tierakenne ja maapohja on silttiä. Meren rannan lähellä olevat tiet, joiden maapohja on savea tai silttiä. Vesistöjen, erityisesti jokien, alavat ranta-alueet eroosioherkissä maalajeissa (esim. savi ja siltti). Rantaeroosio heikentää esim. vesistön läheisyydessä olevan tien vakavuutta. Matalat tiepenkereet alavissa maastonkohdissa, joiden ylärinteen puolella on tulva-alue, erityisesti kun penkereessä on ahdas silta- tai rumpuaukko (kuva 27). Tiepenkereet, jotka sijaitsevat pehmeällä savikolla jyrkästi viettävän kallion päällä. Edellä mainittuja sortumille alttiita kohteita voitaisiin tunnistaa TURINA-analyysissä tuotetun uomaverkon (infopisteet, luku 3.3.3), alavan alueen ja maaperää kuvaavien paikkatietoaineistojen (liite 1) päällekkäisanalyysillä. Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset tieliikenteen pitkäaikaiselle keskeytymiselle (luku 2.7). Vaikka tulva katkaisisi suurenkin tien, ei tämä välttämättä aiheuta edellä mainittuja seurauksia, jos varareitti on olemassa eikä se jää tulvan alle. Liikenneviranomaiset ovat laatineet valmiita varareittisuunnitelmia yhteensä 32 kpl (Airaksinen & Pöllänen 2009). Näistä osa sisältää useita tiejaksoja. Varareitti ei kuitenkaan auta, jos esim. sen kantavuus ei ole riittävä raskaalle liikenteelle. Paikkatieto-ohjelmistolla on mahdollista analysoida tulvaaluetta ja Digiroadia käyttäen mahdollisia tulvan seurauksesta eristyksiin jääviä alueita. Tämä on olennaista tietoa pelastusviranomaisille. Aineistoja käyttäen voidaan jopa laskea, kuinka 81 kauan pitempään esim. sairaankuljetusyksikön saapuminen kohteeseen kestää hätätilanteessa tulvan takia (route analysis). Vastaavasti voitaisiin myös selvittää sähkökatkon vaikutuksia. Liikenneverkon huomioimiseksi tulvadirektiivin toimeenpanossa parhaalla mahdollisella tavalla ja synergiaetujen saavuttamiseksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että ELYjen ympäristöja liikennevastuualueet tekisivät tulvariskien hallinnassa tiivistä yhteistyötä. Yhteistyö tehostaisi toimintaa (ei tehtäisi päällekkäistä työtä ja käytettäisiin parhaita käytäntöjä) ja varmistaisi molemminpuolisen asiantuntemuksen hyödyntämisen (tulva-asiantuntemusta tiepuolelle ja toisinpäin). ELYjen liikenne-vastuualueissa aloitettava tieverkon tulvariskikohteiden kartoittaminen kannattaisikin integroida jollakin tavalla tulvariskien alustavaan arviointiin. Kuva 27. Vasemmalla Vyörijoen tulvaa vuonna 2004 tiellä 725 Vöyrissä. Oikealla kuva tien sortumasta Kimojoelta tieltä 8 Oravaisista vuodelta 2004. Kuvat: Unto Tapio, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus. 4.4 Tulvariskiruutujen ja tunnuslukujen muodostaminen Tällä hetkellä tulvariskiruudut vastaavat pelastustoimen riskiruutuja – erona on niiden laskeminen pelkästään tulva-alueelle sijoittuvien rakennuksien perusteella sekä liikenneverkon huomioitta jättäminen. Luokituksia (taulukko 10) on kuitenkin mahdollista muuttaa. Toisaalta tulvariskiruudut voisi säilyttää vertailukelpoisina pelastustoimen riskiruutujen kanssa. Tällöin vältyttäisiin sekaannuksilta. Sen sijaan tulvariskialueiden muodostamiskriteereiden kehittäminen saattaisi helpottaa mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistamista. Seuraavassa on esitetty joitakin kehittämisvaihtoehtoja: Pelastustoimen riskialue-määritelmän mukaisesti tulee olla toisiinsa yhteydessä vähintään 10 riskiruutua, jotta muodostuisi riskialue. Esimerkiksi jokivarren alavan alueen nauhamainen asutus ei muodosta tulvariskialuetta, jos välistä puuttuu yksi tai useampi tulvariskiruutu. Yhtenäisen 2 km2 alueen muodostamiskriteeri tulisikin pystyä huomioimaan (luku 3.3.2). Liikenneverkkoa voitaisiin myös käyttää riskiruutulaskennassa. Olennaiset tiet ja rautatiet voisivat nostaa riskiruudun luokkaa, jos kiertotie ei ole käytettävissä. Tulvariskialueet voitaisiin laskea painotusta käyttäen, jolloin myös yksittäiset korkean riskiluokan ruudut tulisivat huomioiduiksi, mm. seuraavia painotuksia on kokeiltu (a) Iluokan ruutu vastaa 3 ruutua, II-luokan ruutu vastaa 2 ruutua, III-luokan ruutu vastaa 1 ruutua (b) I-luokan ruutu vastaa 4 ruutua, II-luokan ruutu 2 ruutua ja III-luokan ruutu 1 ruutua. Esimerkiksi pienialaisen Jyväskylän Lutakon kohdalle tulee muodostettua tulvariskialue jälkimmäistä painostusta käyttäen. I-luokan ruudun painoarvo voitaisiin nostaa 10 ruuduksi, jolloin yksittäinenkin I-luokan ruutu tulisi aina tulvariskialueeksi. Tulvariskialueiden muodostumisrajaa voitaisiin toisaalta laskea alle 10 ruuduksi. Patojen vahingonvaara-alueilla olevia riskiruutuja voitaisiin painottaa enemmän. 82 RHR-, VAHTI- yms. erityiskohteet voisivat aina muodostaa tietyn luokan riskiruudun merkittävyyden perusteella. Tällä hetkellä on ohjeistettu tarkastelemaan näitä erikseen mahdollisia merkittäviä tulvariskialueita tunnistettaessa (luku 3.3.2). Tunnuslukuja käyttäen voidaan vertailla mahdollisia merkittäviä tulvariskialueita keskenään (luku 2.7). Haastavinta on valita tarkasteltavat vaikutukset (indikaattorit) sekä niiden arvottaminen ja raja-arvot (Parjanne 2009). Valinta tehdään luvussa 2.7 mainittujen reseptoreiden perusteella. Huomioitava on, että tarkastelussa rajoitutaan yleiseltä kannalta vahingollisiin seurauksiin. Mahdollisille merkittäville tulvariskialueille voidaan laskea sekä absoluuttisia että suhteellisia tunnuslukuja. Jos tulva-alueelle jää yksikin sairaalarakennus (absoluuttinen määrä), saattaisi merkittävän tulvariskin kynnys ylittyä. Toisaalta tietyn asukasmäärän tai kerrosalan ylittyminen tulva-alueen pinta-alaa kohden (esim. asukasta per tulva-ha) voisi tarkoittaa merkittävää tulvariskiä. Tarkastelu prosentuaalinen määrä ottaisi lisäksi huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet (esim. tulvavaara-alueen asukkaiden osuus (%) taajaman asukkaista). Tunnuslukuihin vaikuttaa myös luonnollisesti se, millä tavalla mahdollinen merkittävä tulvariskialue on rajattu, esim. mitä enemmän rajaukseen sisältyy tulva-aluetta, jossa ei ole haavoittuvia kohteita, sitä pienempiä suhteelliset tunnusluvut ovat. Tehdyn rajauksen vaikutusta voidaan vähentää tarkastelemalla esim. määrää keskimäärin per tulvariskiruutu. Tällöin ei huomioida tulva-aluetta, jolla ei ole vahinkopotentiaalia ts. ei minkään luokan riskiruutuja. Kun huomioidaan tunnuslukujen laskennassa vain riskiruudut, ei rajauksen digitointitarkkuudella ole niin paljon merkitystä. Tulvariskiruudut voidaan muodostaa tarvittaessa myös useammalle tulvatilanteelle. Vaihtoehtona useiden toistuvuuksien laskemiselle voidaan hyödyntää vaaran astetta. Jokaisesta riskiruudusta on siis saatavilla tieto suurimmasta vesisyvyydestä rakennuksen kohdalla. Jos syvyyttä on paljon esim. 1/1000a-tulvalla, tarkoittaa se sitä, että rakennus on myös vaarassa useammin toistuvalla pienemmällä tulvalla (luku 2.7). Yleisemmin toistuvien tulvien tunnuslukuja saadaan siis jättämällä pois matalampia syvyysluokkia. Voitaisiin esimerkiksi ajatella, että 1. luokan riskiruutu on aina olennainen, kun se osuu TURINA-tulva-alueelle, 2. luokan riskiruutu voisi olla olennainen vasta kun vesisyvyys on suurempi kuin 0,5 m. 83 5 JOHTOPÄÄTÖKSET TURINA-paikkatietoanalyysi on tehty helpottamaan mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistamista. Toisaalta menetelmän avulla voidaan perustella, miksi jotkut alueet ovat merkityksettömiä. Kyseessä on kuitenkin vain yksi apuväline. Menetelmän lopputuotteena syntyy aineisto, jota käyttäen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELYt) voivat tarkastella objektiivisesti tulvariskiä alueensa vesistöalueilla ja rannikolla – tärkeämmässä roolissa ovat kuitenkin ELYjen asiantuntemus, kokemusperäinen tulvatieto ja tulvavaarakartat. TURINA-tulva-alue kuvaa alavaa aluetta, jolla saattaa olla tulvavaara. Kyseessä on vain karkea analyysi, epävarmuustekijöitä on runsaasti. Korkeusmallin korkeustarkkuus on yleensä vain 1…2 metrin luokkaa ja sijaintitarkkuus 25 m – haasteena on ollut erityisesti korkeusmallin epähomogeenisuus. Tuloksiin onkin suhtauduttava kriittisesti. Jatkossa tulee tehdä tarkempaa herkkyystarkastelua ja validointia. Muistettava on, että nykyisen analyysin tavoitteena oli tunnistaa vain alavia alueita. Testatut menetelmät ja laaditut työkalut luovat kuitenkin hyvän pohjan tarkemman mallin jatkokehitykselle esim. tulvadirektiivin seuraavia kierroksia silmällä pitäen. Maanmittauslaitoksen aloittaman uuden valtakunnallisen laserkeilauksella tuotetun korkeusmallin tuotanto tulee myös jatkossa tarkentamaan TURINAanalyysejä. TURINA-paikkatietoanalyysin avulla pystytään yhtenäistämään mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden valintaa valtakunnallisesti. Tämän onnistumiseksi analyysi tulisi laatia kattavasti tulvariskin kannalta tärkeimmille vesitöille. Jotta tämä olisi mahdollista tulvadirektiivin edellyttämässä aikataulussa, tarvitaan riittävästi resursseja. Harvaanasutuille vesistöille voidaan kuitenkin TURINA-paikkatietoanalyysin laatimisen sijasta tehdä kevyempi vahinkopotentiaalitarkastelu, jolla pystytään perustelemaan, että mahdollista merkittävää tulvariskiä ei ole. Tässä työssä toteutettu TURINA-analyysin jatkokehittäminen ja automatisointi on jouduttu tekemään jo tuotannon edetessä – tämä on vaatinut arvioitua enemmän työaikaa. Kaikkea suunniteltua kehitystyötä ei saatu tehtyä tämän työn puitteissa. Visiona on työkalun saaminen jatkossa suoraan ELYjen käyttöön. TURINA-paikkatietoanalyysin tuloksia voidaan hyödyntää tulvariskien alustavan arvioinnin lisäksi myös tulvadirektiivin seuraavissa vaiheissa sekä maakuntakaavatason alueiden käytön suunnittelussa. Jatkossa prosessiin voidaan liittää muun muassa tulvariski-indeksikarttojen tuottaminen (tulvariskin aste), tulvavahinkolaskelmat (euromääräiset vahinkofunktiot), tulvan pidätysalueiden tunnistaminen sekä mahdollisesti myös tulvan keston arviointi. Huomioitava on, että TURINA-paikkatietoanalyysi ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi hydrauliseen mallinnukseen pohjautuvia tulvavaarakarttoja. Se mahdollistaa vain yleispiirteisen tarkastelutason. Saatavilla on lukuisia paikkatietoaineistoja, joita voidaan hyödyntää mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistamisessa. Tässä työssä on valittu aineistoista olennaisimmat perustuen tulvariskien hallinnan lakiesitykseen. Tulvariskien alustava arviointi perustuu olemassa olevaan tietoon. Riittää, että arvioinnissa on esitetty tässä työssä esitetyt kansallisen lainsäädännön edellyttämät ja tulvadirektiivin mukaan raportoivat asiat. Tarkoituksena on tehdä vain karkea valuma-aluetasoinen tarkastelu – tarkkojen riskianalyysien vuoro on vasta tulvariskikartoituksessa. Tarkastelussa otetaan huomioon vain yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset. Tavoitteena on pyrkiä perustelemaan, miksi jollakin alueella on mahdollinen merkittävä tulvariski tai miksi jollakin alueella ei sitä ole. 84 6 LÄHDELUETTELO Aaltonen, J., Hohti, H., Jylhä, K., Karvonen, T., Kilpeläinen, T., Koistinen, J., Kotro, J., Kuitunen, T., Ollila, M., Parvio, A., Pulkkinen, S., Silander, J., Tiihonen, T., Tuomenvirta, H. & Vajda, A. 2008. Rankkasateet ja taajamatulvat (RATU). Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 31/2008. Helsinki. 123 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=304648. Adamson, M. 2007. Office of Public Works, Irlanti. Specification of the DTM-based flood mapping. Sähköposti. 12.10.2007. Adamson, M. 2009a. Determining Areas of Potentially Significant Risk in Ireland. Preliminary Flood Risk Assessment Workshop. Brno, Tšekki. 25.-26.5.2009. EU, Working Group F. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/preliminary_25-2652009. Adamson, M. 2009b. Office of Public Works, Irlanti. GIS-analysis. Sähköposti. 9.1.2009. Airaksinen, N. & Pöllänen, L. 2009. Varareittisuunnitelmien nykytila. Tiehallinto. Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 20/2009. Helsinki. 32 s. Saatavissa: http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf2/4000695-v-varareittisuunnitelmien_nykytila.pdf. Alho, P., Sane, M., Huokuna, M., Käyhkö, J., Lotsari, E. & Lehtiö, L. 2008. Tulvariskien kartoittaminen. Suomen ympäristökeskus. Ympäristöhallinnon ohjeita 2/2008. Helsinki. 99 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=297621. Barredo, J.I., Salamon, P., Feyen, L., Dankers, R., Bodis, K. & De Roo, A. 2008. Flood damage potential in Europe. Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus. Catalogue number LB-30-08-670-EN-C. 2 s. Saatavissa: http://natural-hazards.jrc.ec.europa.eu/activities_flood_riskmapping.html. Berg, H. 2008. Methods of mapping to deliver the PFRA - Indicative fluvial mapping. Thematic Workshop on Flood Mapping. Dublin, Irlanti. 17.-19.9.2008. EU, Working Group F. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/workshop_17-1992008/presentations. Berghäll, J. & Pesu, M. 2008. Ilmastonmuutos ja kulttuuriympäristö. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 44/2008. Helsinki. 34 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=303971. Carter, T. (toim.) 2007. Suomen kyky sopeutua ilmastonmuutokseen: FINADAPT Assessing the adaptive capacity of the Finnish environment and society under a changing climate. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 1/2007. Helsinki. 76 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=227530. De Roo, A., Barredo, J.I., Lavalle, C., Bodis, K. & Bonk, R. 2007. Potential Flood Hazard and Risk Mapping at PanEuropean Scale. Springer Berlin Heidelberg. Lecture Notes in Geoinformation and Cartography, Digital Terrain Modelling. s. 183-202. Dubrovin, T., Keskisarja, V., Sane, M. & Silander, J. 2006. Flood Management in Finland - Introduction of a New Information System. 7th International Conference on Hydroinformatics (HIC). Nizza, Ranska. 4.-8.9.2006. Saatavissa: http://www.environment.fi/floodmapping. Konferenssijulkaisu, osa 1. s. 139-146. Energiateollisuus. 2010 [viitattu 2.5.2010]. Sähköverkko [Internet-sivusto]. Energiateollisuus ry. Saatavissa: http://www.energia.fi/fi/sahko/sahkoverkko. Alasivut: Rakenne ja sähkön laatu ja keskeytykset. ESRI. 2005 [viitattu 16.5.2010]. ArcView 3.x Users Discussion Forums - "buffer by rise" [Internet-sivusto]. Päivitetty: 8.6.2005. Saatavissa: http://forums.esri.com/Thread.asp?c=3&f=40&t=125298. ESRI. 2007 [viitattu 16.5.2010]. ArcGIS Desktop Discussion Forums - Systematic Error in the Path Distance Tool (v9.1) [Internet-sivusto]. Päivitetty: 8.3.2007. Saatavissa: http://forums.esri.com/Thread.asp?c=93&f=995&t=215627#651914. ESRI. 2009 [viitattu 16.5.2010]. Deriving runoff characteristics [Internet-sivusto]. Päivitetty: 24.4.2009. Saatavissa: http://webhelp.esri.com/arcgisdesktop/9.3/index.cfm?TopicName=Deriving_runoff_characteristics. Kehitystyössä käytettiin versiota 9.1. ESRI. 2010a [viitattu 16.5.2010]. ArcGIS Desktop Help - Euclidean Allocation [Internet-sivusto]. Päivitetty: 8.2.2010. Versio 9.3. Saatavissa: http://webhelp.esri.com/arcgisdesktop/9.3/index.cfm?TopicName=euclidean_allocation. Kehitystyössä käytettiin versiota 9.1. ESRI. 2010b [viitattu 18.5.2010]. ArcGIS Desktop Help - Majority Filter [Internet-sivusto]. Päivitetty: 8.2.2010. Versio 9.3. Saatavissa: http://webhelp.esri.com/arcgisdesktop/9.3/index.cfm?TopicName=Majority_Filter. Kehitystyössä käytettiin versiota 9.1. ESRI. 2010c [viitattu 16.5.2010]. ArcGIS Desktop Help - Path Distance Allocation [Internet-sivusto]. Päivitetty: 8.2.2010. Versio 9.3. Saatavissa: http://webhelp.esri.com/arcgisdesktop/9.3/index.cfm?TopicName=path_distance_allocation. Kehitystyössä käytettiin versiota 9.1. ESRI. n.d. [viitattu 10.1.2010]. ArcGIS Spatial Analyst - Overview [Internet-sivusto]. Saatavissa: http://www.esri.com/software/arcgis/extensions/spatialanalyst. Euroopan komissio 2003. Best practices on flood prevention, protection and mitigation. 25.9.2003. 29 s. Saatavissa: http://ec.europa.eu/environment/water/flood_risk/pdf/flooding_bestpractice.pdf. Euroopan komissio 2004. Komission tiedonanto tulviin liittyvästä riskienhallinnasta. 12.7.2004. Saatavissa: http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:52004DC0472:EN:NOT. Euroopan komissio. 2009a [viitattu 27.4.2010]. A new EU Floods Directive [Internet-sivusto]. Päivitetty: 6.11.2009. Saatavissa: http://ec.europa.eu/environment/water/flood_risk. Euroopan komissio 2009b. Draft List of flood types and list of consequences. Versio 1. 12/2009. 10 s. Euroopan komissio 2009c. Ehdotus: Euroopan parlamentin ja Neuvoston direktiivi tulvien arvioinnista ja hallinnasta. 18.1.2006. Saatavissa: http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:52006PC0015:EN:NOT. 85 Euroopan komissio. 2009d [viitattu 1.5.2010]. Floods Directive (2007/60/EC): Concept paper on reporting and compliance checking [CIRCA-internet-sivusto]. Päivitetty: 30.11.2009. Lopullinen. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/directive_repor ting. Vesijohtajien hyväksymä. Euroopan komissio. 2009e [viitattu 26.4.2010]. Floods Directive (2007/60/EC): Reporting sheets [CIRCA-internetsivusto]. Päivitetty: 30.11.2009. Lopullinen. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/directive_repor ting. Vesijohtajien hyväksymä: toimivaltaiset viranomaiset, hallintayksiköt ja tulvariskien alustava arviointi. Euroopan komissio. 2009f [viitattu 15.5.2010]. Preliminary Flood Risk Assessment Workshop, Brno, Tšekki [CIRCAinternet-sivusto]. EU, Working Group F. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/preliminary_25-2652009. Euroopan komissio 2009g. River Basin Management in a Changing Climate. Common Implementation Strategy for the Water Framework Directive (2000/60/EC) Guidance document No. 24. 135 s. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/guidance_documents. Euroopan komissio 2009h. Updated Guidance on Implementing the Geographical Information System (GIS) Elements of the EU Water policy. Common Implementation Strategy for the Water Framework Directive (2000/60/EC) Guidance document No. 22. 158 s. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/guidance_documents. Euroopan komissio. 2010 [viitattu 2.4.2010]. CIRCA. Communication & Information Resource Centre Administrator. Floods Action Programme library. Results of information exchange [Internet-sivusto]. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information. Falconer, R., Cobby, D. & Smyth, P. 2008. Recent Examples of Pluvial Flood Risk Mapping in Ireland and the UK Using the PEEPs Approach. Thematic Workshop on Flood Mapping. Dublin, Irlanti. 17.-19.9.2008. EU, Working Group F. 8 s. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/workshop_17-1992008. Fuchs, S., Spachinger, K., Dorner, W., Rochman, J. & Serrhini, K. 2008. Improving the perception of risk maps by experimental graphic semiology. Thematic Workshop on Flood Mapping. Dublin, Irlanti. 17.-19.9.2008. EU, Working Group F. 13 s. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/workshop_17-1992008. Hanski, M. 2010. Ajankohtaista tulvariskien hallinnassa. Tulvariskien alustavan arvioinnin (TURINA) kokous. Helsinki. 16.3.2010. Suomen ympäristökeskus. Esitys saatavissa ympäristöhallinnon intranetissä: Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvariskien alustava arviointi > Pilottikokous_2010-03. Huhtinen, M., Riikonen, T., Trast, I. & Viitala, R. 2003 [viitattu 1.5.2010]. Paikkatiedon visualisointi [Virtuaali-AMK WWW-opintomateriaali]. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Saatavissa: http://www.ncp.fi/koulutusohjelmat/metsa/PaikkatietoWWW/perusteet/visualisointi.htm. Huokuna, M., Aaltonen, J. & Veijalainen, N. 2009a. Frazil ice problems in changing climate conditions. CGU HS Committee on River Ice Processes and the Environment. 15th Workshop on River Ice. St. John’s, Newfoundland ja Labrador, Kanada. 15-17.6.2009. Saatavissa: http://cripe.civil.ualberta.ca/Downloads/15th_Workshop/Huokuna-et-al-2009.pdf. Konferenssijulkaisu. s. 118126. Huokuna, M., Sane, M., Alho, P., Käyhkö, J., Lotsari, E. & Lehtiö, L. 2008. A GIS-based Approach for Flood Risk Mapping in Finland. Thematic Workshop on Flood Mapping. Dublin, Irlanti. 17.-19.9.2008. EU, Working Group F. 8 s. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/workshop_17-1992008. Huokuna, M., Sane, M., Peereboom, I. & Karjalainen, N. 2009b. Cross-Border Small Scale Flood Mapping for PFRA of the Tana River in Norway and Finland. Thematic Workshop on Implementation of the Directive 2007/60/EC. Brno, Tšekki. 25.-26.5.2009. EU, Working Group F. 9 s. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/preliminary_25-2652009. Hyvärinen, V. 1985. River discharge in Finland. Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 59. s. 3-21. Höytämö, J. 2010. Kaakkois-Suomen ELY_keskus. Vaihtoehto TURINA-paikkatietoanalyysille. Sähköposti. 20.5.2010. INSPIRE Forum. 2009 [viitattu 29.4.2010]. INSPIRE Data Specifications Special Interest Group - Natural risk zones [Internet-sivusto]. Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus. Päivitetty: 14.11.2009. Saatavissa: http://inspire-forum.jrc.ec.europa.eu/pg/pages/view/1768. IPCC 2007. Climate Change 2007. The Physical Science Basis. Summary for Policymakers. Contribution of Working Group I to the Fourth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Saatavissa: http://www.ipcc.ch/pdf/assessment-report/ar4/wg1/ar4-wg1-spm.pdf. Isenburg, M. & Shewchuk, J. 2010 [viitattu 15.5.2010]. LAStools: converting, viewing, and compressing LIDAR data in LAS format [Internet-sivusto]. Pohjois-Carolinan yliopisto Chapel Hillissä. Päivitetty: 28.1.2010. Saatavissa: http://www.cs.unc.edu/~isenburg/lastools. Isid, D. 2009 [viitattu 2.7.2009]. Tulvariskien alustava arviointi Kiiminkijoella [POP-ELYn ryhmälevy]. PohjoisPohjanmaan ELY-keskus. Päivitetty: 2.7.2009. Luonnos. Saatavissa: \\olu13\ryhma\lvvo\tulvaryhmä\tulvariskien_hallinta\60_Kiiminkijoki\PILOTTI_Alustava_tulvariskien_arvioi nti. 86 Isid, D. 2010 [viitattu 3.3.2010]. Tulvariskien alustava arviointi Koutajoen ja Vienan Kemin latvavesistöissä [POP-ELYn ryhmälevy]. Pohjois-Pohjamaan ELY-keskus. Päivitetty: 2.3.2010. Luonnos. Saatavissa: \\olu13\ryhma\lvvo\tulvaryhmä\tulvariskien_hallinta\7374_itään_laskevat_turina. Jaakonaho, O. 2006 [viitattu 16.5.2010]. Sähköinen Kaiteran nomogrammi (Excel-VBA-sovellus) [Ympäristöhallinnon intranet-sivusto]. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 2/2005. Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Suunnittelun ja mittauksen tukipalvelut > Suunnittelutyökalut ja apuohjelmat (YHAn omat). Joukola, M. (toim.). 2007 [viitattu 16.5.2010]. Esiselvitys valuma-aluejaon uudistamisesta [Ympäristöhallinnon intranetsivusto]. Suomen ympäristökeskus, VesiGIS. Päivitetty: 5.9.2007. Luonnos. Tiedon hallinta > Tiedon hallinnan ryhmät > Ympäristöhallinnon tiedon hallinnan yhteistyöryhmä (TIHY) > 2007 > Kokous 2007/4 (24.10.2007). Kahma, K., Pettersson, H., Boman, H. & Seina, A. 1998. Merentutkimuslaitos. Alimmat suositeltavat rakennuskorkeudet Pohjanlahden, Saaristomeren ja Suomenlahden rannikoilla. Helsinki. 26 s. Saatavissa: \\kkg43\gispro\projekti\Tulva\Meritulva_koko_Suomi. Ympäristöhallinnon verkossa. Tiivistelmänä: Ollila 1999. Kaitera, P. 1949. On the melting of snow and its influence on the discharge maximum in streams and rivers in Finland. TKK:n tutk. n:o 1. Helsinki. Keskisarja, V. 2007. Tulvasuojelun merkitys Suomen olosuhteissa. Tulvasuojelun ja peruskuivatuksen neuvottelupäivät. Oulu. 2.3.10.2007. Suomen ympäristökeskus. Kihl, M. 2006. Helsingissä varaudutaan tulviin. Ympäristö ja Terveys-lehti 3:2006. Koskinen, K. 2010. Liikennevirasto. Radan korkeusviiva. Sähköposti. 11.2.2010. Viestiketjussa kirjoittajina myös Laura Aitolehti ja Teijo Taimela VR:ltä. Kotiniemi, J. 2007. Porin kaupunkitulva elokuussa 2007, tilanne ja tilanteen jälkeen. Tulva- ja patopäivät. Helsinki. 23.24.10.2007. Suomen ympäristökeskus. Kristensen, S.E. & Peereboom, I.O. 2008. Identification of Areas Exposed to Flooding in Norway at a National Level. XXV Nordic Hydrological Conference. Reykjavik, Islanti. 11.-13.8.2008. NHP report no. 50. s. 363–372. Laaksonen, H. 2010. Maanmittauslaitoksen uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla. Lasertekniikka luonnonvaratiedon keruussa ja hyödyntämisessä. Evo. Huhtikuu 2010. Hämeen ammattikorkeakoulu. Lahtinen, P. 2010. Maanmittauslaitos. MML:n päivitettyjen aineistojen toimituksista. Sähköposti 2 kpl. 15.5.2010. Lavalle, C., Barredo, J.I., De Roo, A., Niemeyer, S., San Miguel-Ayanz, J., Hiederer, R., Genovese, E. & Camia, A. 2005. Towards an European integrated map of risk from weather driven events A contribution to the evaluation of territorial cohesion in Europe. Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus. Technical Report EUR 22116 EN. 40 s. Saatavissa: http://moland.jrc.it/documents/EUR_22116_2005_Lavalle_et_al.pdf. Lehtiö, L. 2009. Suomen vesistötulvavahinkojen yleiset piirteet ja rakennusten tulvavahinkojen mallintaminen. Maantieteen pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto. Maantieteenlaitos. 102 s. Saatavissa: \\kkg43\gispro\projekti\Tulva\Tulvavahingot\. Ympäristöhallinnon verkossa. Lindberg, W., Palmén, J.A., Homén, T., Biese, E. & Skogström, E.W. 1903. Überschwemmungen in Finland in den Jahren 1898-1899. Fennia 19. Helsinki. 93 s. Maa- ja metsätalousministeriö 2009. Ehdotus tulvariskien hallinnasta annettavaksi valtioneuvoston asetukseksi (sis. myös perustelut). 30.9.2009. Saatavissa: http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/vesivarat/tulvien_torjunta.html. Uudempi versio lakiehdotuksen HE 30/2010 vp:n liitteenä, ei kuitenkaan sisällä perusteluja. Maanmittauslaitos. 2008 [viitattu 15.5.2010]. Määrittelyt Maanmittauslaitoksen maastotietojärjestelmän osana olevalle korkeuspisteaineistolle ja korkeusmallituotteelle sekä niiden laadulle ja metatiedoille [Internet-sivusto]. Päivitetty: 28.11.2008. Saatavissa: http://www.maanmittauslaitos.fi/Tietoa_maasta/Ilmakuvaus/Laserkeilaus_maarittelyt. Maanmittauslaitos. 2010 [viitattu 15.5.2010]. Uusi valtakunnallinen korkeusmalli laserkeilaamalla [Internet-sivusto]. Päivitetty: 14.5.2010. Saatavissa: http://www.maanmittauslaitos.fi/Tietoa_maasta/Ilmakuvaus/Uusi_valtakunnallinen_korkeusmalli_laserkeilaama lla. Maijala, T. 2007. Valtion P-patojen tulvajuoksutuskapasiteettien riittävyydestä. Tulva- ja patopäivät. Helsinki. 23.24.10.2007. Suomen ympäristökeskus. Esitys saatavissa ympäristöhallinnon intranetissä: Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvariskien alustava arviointi > Pilottikokous_2009-03. Martini, F. & De Roo, A. (toim.) 2007. Good Practice for Delivering Flood-Related Information to the General Public. Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus. Italia. 168 s. Saatavissa: http://exciff.jrc.it/downloads/exciffrelated-documents/EXCIFF_guide.pdf. Martini, F. & Loat, R. (toim.) 2008. Handbook on good practices for flood mapping in Europe. Ministry of Transport, Public Works and Water Management. Alankomaat. 57 s. Saatavissa: http://ec.europa.eu/environment/water/flood_risk/flood_atlas/pdf/handbook_goodpractice.pdf. Mattila, K., Koskela, V.-P. & Noukka, J. 2009. Tieverkon tulvariskikohteiden määrittelyssä käytettävät tiedot. Tiehallinto. Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 52/2009. Helsinki. 68 s. Saatavissa: http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf2/4000727-v-tulvarisk_maarittel_kaytett_tiedot.pdf. Michelsson, R. & Saari, A. 2009. Tulvavahinkojen korjauskustannukset. Teknillinen korkeakoulu. TKK Rakenne- ja rakennustuotantotekniikan laitoksen julkaisuja B:14. Espoo. 82 s. Miettinen, T. 2010. Pohjois-Savon ELY-keskus. TURINA-periaatteita keskusteluun. Sähköposti. 29.1.2010. Niemelä, O. 1997. Kartografinen yleistys, lähinnä maastokarttojen kannalta. Suomen kartografisen seuran 40-vuotisjuhla. 7.2.1997. Suomen kartografinen seura ry. Saatavissa: http://www.kartogra.fi/niemela-yleistys.htm. Niinivaara, K. 1961. Ylivalumien todennäköisestä vaihtelusta Suomessa päävesistöjen alueilla. Tekn. Aikak. 1. Helsinki. Office of Public Works 2008. Flood Risk Assessment Indicators, Methods and Datasets - Scoping Study. Loppuraportti. Irlanti. 9/2008. Saatavilla myös tiivistelmäsivu. Oksanen, J. 2006. Digital elevation model error in terrain analysis. Helsingin yliopisto. Maantieteen laitos. Väitöskirja. Suomen Geodeettisen laitoksen julkaisuja 134. Kirkkonummi. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:952-10-33509. 87 Ollila, M. (toim.) 1999. Ylimmät vedenkorkeudet ja sortumariskit ranta-alueille rakennettaessa: suositus alimmista rakentamiskorkeuksista. Suomen ympäristökeskus. Ympäristöopas 52. Helsinki. 54 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=62959. Ollila, M., Virta, H. & Hyvärinen, V. 2000. Suurtulvaselvitys. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristö 441. Helsinki. 138 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=137415. Orell, I. 2009. Turun yliopisto. Internet tulvatietouden lisäämisen väylänä. Turku. 23.12.2009. 45 s. Paikkatietoikkuna. 2010 [viitattu 29.4.2010]. INSPIRE pikaopas [Internet-sivusto]. Maanmittauslaitos. Päivitetty: 15.3.2010. Versio 1.0. Saatavissa: http://www.paikkatietoikkuna.fi/web/guest/inspire-pikaopas. Pajula, H. (toim.) 2010. Suomen ympäristökeskus. Selvitys tulvavesien pidättämishankkeista. Luonnos. 6.5.2010. Parjanne, A. 2009. Suomen ympäristökeskus. Selvitys tulvariskialueiden tunnistamiseksi käytettävistä tunnusluvuista. Luonnos 17.9.2009. 39 s. Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvariskien alustava arviointi. Parjanne, A. 2010. Tulvavahinkojen estäminen: tulvantorjuntasuunnitelmista tulvariskien hallintasuunnitelmiin. Diplomityö. Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu. Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos. Saatavissa: http://civil.tkk.fi/fi/tutkimus/vesitalous/opinnaytteet/diplomityot. Peereboom, I.O. 2009a. Norges vassdrags- og energidirektorat (NVE). PFRA, GIS-analysis. Sähköpostit. 9.1.2009 ja 23.1.2009. Peereboom, I.O. 2009b. Small Scale Flood Mapping for PFRA, Comparing Methods between Norway and Finland of the Tana River, Small Scale Debris Flow Mapping. Norjan ja Suomen yhteistyöpalaveri tulvadirektiivin toimeenpanoon liittyen. Rovaniemi. 10.-11.2.2009. Lapin ympäristökeskus. (PFRA-norway.ppt ja TANAComparing methods PFRA.ppt). Pelastusopisto. 2007 [viitattu 10.1.2010]. PRONTOn dynaaminen koulutuskansio - Onnettomuustietojen ohjeet Luonnononnettomuus [Internet-sivusto]. Pelastusopisto. Kuopio. Päivitetty: 22.11.2007. Saatavissa: http://www.pelastusopisto.fi/pelastus/home.nsf/pages/3664FABD2546C4F4C225739B003B0C1C. http://www.pelastusopisto.fi > Tutkimus > Tilastot (PRONTO) > Dynaaminen koulutuskansio > Onnettomuustiedot > Luonnononnettomuus. Pesu, M. 2010. Museovirasto. TURINA: kulttuuriympäristökohteet. Sähköpostit (2 kpl). 26.3.2010. Pesu, M. & Sane, M. 2009. Flood Risk and Cultural Heritage in Finland. Konferanse om klima og kulturarv. Oslo, Norja. 12.11.2009. Pohjoismaiden ministerineuvosto. Saatavissa: http://www.environment.fi/floodmapping. Posteri. Piispanen, M. 2010. Liikennevirasto. Tulvaherkkien kohteiden kartoitus ja kirjaaminen. Esitys. Tulvatietojärjestelmän kehittäminen, vaihe 2 (TULVATJ2) - aloituskokous SYKEssä. 25.3.2010. Pleschko, D. 2009. Adopting an Approach for PFRA in Austria. Preliminary Flood Risk Assessment Workshop. Brno, Tšekki. 25.-26.5.2009. EU, Working Group F. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/preliminary_25-2652009. Porsanger, K. 2005. Lapin tulvantorjunnan kokemuksia keväällä 2005. Tulvantorjunta- ja patoturvallisuuspäivä. Helsinki. 25.10.2005. Suomen ympäristökeskus. Poukka, R. 2010. Tilastokeskus. Rakennusluokituksen ja NACE-luokituksen relaatio. Sähköposti. 13.4.2010. Puolustusministeriö. 2009 [viitattu 5.2.2010]. Pitkä sähkökatko ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen [Internet-sivusto]. Helsinki. Saatavissa: http://www.defmin.fi/index.phtml?s=465. Puolustusvoimat. 2006 [viitattu 9.5.2010]. Tietoja Suomen kokonaismaanpuolustuksesta 2006. Yhteiskunnan perustoimintojen turvaaminen [Internet-sivusto]. Saatavissa: http://www.mil.fi/perustietoa/julkaisut/kokonaismaanpuolustus/7/7_3.html. Raitalampi, E. 2010. Tulvakarttapalvelu pelastusviranomaiskäyttöön ja kansalaisille: tapaustutkimus Porin kaupunki. Pro Gradu- tutkimussuunnitelma 10.2.2010. Turun yliopisto. Maantieteen laitos. 12 s. Raivio, T. 2009. Tulvariskien hallinnan riskianalyyttinen taustoitus. Tulvakartoitukset ja tulvariskien alustava arviointi koulutus. Helsinki. 21.-22.9.2009. Suomen ympäristökeskus. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=330161&lan=fi. Rajala, V. 2009. Etelä-Savon ympäristökeskus. TURINA - Saimaa. Sähköposti. 27.3.2009. Renqvist, H., Cautón, A.J., Gylling, R. & Kaitera, P. 1939. Tulvakomitean mietintö. Komiteanmietintö 14. Helsinki. 306 s. Rotko, P. 2010. Hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin mitoitussadanta ja kysely. Kokousmuistio. Suomen ympäristökeskus. 4.2.2010. Rotko, P. & Parjanne, A. 2010 [viitattu 29.4.2010]. Tulvariskien alustavaa arviointia varten tehtävä kysely kunnille [Ympäristöhallinnon intranet-sivusto]. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 8.4.2010. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=25586&lan=fi. Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvariskien alustava arviointi > Hulevesitulvakysely kunnille. Ruosteenoja, K. & Jylhä, K. 2007. Temperature and precipitation projections for Finland based on climate models employed in the IPCC 4th Assessment Report. Third International Conference on Climate and Water. Helsinki. 3.-6.9.2007. Konferenssijulkaisu. s. 404-406. Ruosteenoja, K., Jylhä, K. & Tuomenvirta, H. 2005. Climate scenarios for FINADAPT studies of climate change adaptation. FINADAPT Working Paper 15. Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskuksen moniste 345. Helsinki. 38 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=165356&lan=en. Sane, M. (toim.). 2006 [viitattu 10.1.2010]. Tulvatietojärjestelmän käyttöopas [Ympäristöhallinnon intranet-sivusto]. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 26.7.2007. Versio 4.01. Ympäristöhallinnon intranetissä: hertta.vyh.fi > Vesivarat > Tulvat. Sane, M. (toim.). 2007a [viitattu 28.4.2010]. Loppuraportti: tulvatietojärjestelmän kehittäminen [Ympäristöhallinnon intranet-sivusto]. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 26.7.2007. Versio 1.0. Ympäristöhallinnon intranet: Tiedon hallinta > Tiedon hallinnan hankkeet > Päättyneet hankkeet > Tulvatietojärjestelmä. 88 Sane, M. 2007b. Suomen ympäristökeskus. Procedure for Identifying Automatically Possible Flood Risk Areas. Dokumentointi. 19.4.2007. Sane, M. 2009 [viitattu 19.5.2010]. Meri-TURINA-paikkatietoanalyysi [Ympäristöhallinnon tulvariskien hallinta keskusteluryhmä, intranet]. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 23.12.2009. Saatavissa: http://live.vyh.fi/live/livelink.exe?func=ll&objId=7256431&objAction=view&show=0. Sane, M. 2010a [viitattu 30.4.2010]. Ajatuksia TURINA-raportin "minimivaatimuksista" [Ympäristöhallinnon intranetsivusto]. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 30.3.2010. Luonnos. Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvariskien alustava arviointi. Sane, M. 2010b [viitattu 1.5.2010]. TURINA-raportointi [Ympäristöhallinnon intranet-sivusto]. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 19.1.2010. Versio 2.01, luonnos. Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvadirektiivi ja lainsäädäntö. Sane, M. 2010c [viitattu 15.5.2010]. TURINA-tulva-alueen kalibrointiaineiston syöttäminen [Ympäristöhallinnon intranetsivusto]. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 15.5.2010. Versio 2.8. Saatavissa: Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvariskien alustava arviointi. Sane, M., Alho, P., Huokuna, M., Käyhkö, J. & Selin, M. 2006. Opas yleispiirteisen tulvavaarakartoituksen laatimiseen. Suomen ympäristökeskus. Ympäristöopas 128. Helsinki. 73 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=175706. Sane, M., Dubrovin, T. & Huokuna, M. 2008. A GIS based approach for flood risk mapping. 4th International Symposium on Flood Defence (ISFD4). Toronto, Kanada. 6.-8.5.2008. Saatavissa: http://www.environment.fi/floodmapping. Posteri. Sane, M. & Huokuna, M. 2008. Procedure for Identifying Automatically Possible Flood Risk Areas. Thematic Workshop on Flood Mapping. Dublin, Irlanti. 17.-19.9.2008. EU, Working Group F. 10 s. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/workshop_17-1992008. Sane, M. & Huokuna, M. (toim.). 2009 [viitattu 28.4.2010]. Tulvatietojärjestelmän kehittäminen, vaihe 2 (TULVATJ2) projektisuunnitelma [Ympäristöhallinnon intranet-sivusto]. Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 17.8.2009. Ympäristöhallinnon intranet: Tiedon hallinta > Tiedon hallinnan hankkeet > Tulvatietojärjestelmä. Silander, J. 2009. Suomen ympäristökeskus. Veden pidättäminen valuma-alueella – alueiden tunnistaminen ja veden varastotilavuuksien arvioiminen. Julkaisematon raportti. Sirkiä, O. 2008. Maanmittauslaitos. Puhelinkeskustelu. Muistio. 21.1.2008. Sisäasiainministeriö 2003. Toimintavalmiusohje. Sisäasiainministeriön pelastusosasto. Sisäasiainministeriön pelastusosaston julkaisuja A:71. 12 s. Saatavissa: http://www.finlex.fi/pdf/normit/15851toimintavalmiusohje.pdf. Sisäasiainministeriö. 2009 [viitattu 28.4.2010]. Pelastuslaitoksien käyttöön uudistettua karttamateriaalia [Internet-sivusto]. Sisäasiainministeriön pelastusosasto. Päivitetty: 29.7.2009. Saatavissa: http://www.pelastustoimi.fi/uutiset/4597. Sisäasiainministeriö. 2010 [viitattu 27.4.2010]. Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto PRONTO [Tietojärjestelmä]. Saatavissa: http://prontonet.fi/. SpatialTechniques. 2009 [viitattu 20.5.2010]. ET GeoWizards - Online User Guide [Internet-sivusto]. Päivitetty: 31.5.2009. Versio 9.9. Saatavissa: http://www.ian-ko.com. Kehitystyössä käytettiin versiota 9.7. Suhonen, V. & Rantakokko, K. 2006. Vantaanjoen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma. Uudenmaan ympäristökeskus. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 1/2006. Helsinki. 115 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=197494. Suomen ympäristökeskus. 2007 [viitattu 20.5.2010]. Rahoitusesitys - Valuma-aluejaon uudistaminen -pilotti [Ympäristöhallinnon intranet-sivusto]. Päivitetty: 24.8.2007. Tiedon hallinta > Tiedon hallinnan hankkeet. Suomen ympäristökeskus. 2009 [viitattu 2.4.2010]. Paikkatieto [Ympäristöhallinnon intranet-sivusto]. Päivitetty: 8.3.2010. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/tietojarjestelmat. Internetissä vain julkiset aineistokuvaukset, kaikki aineistokuvaukset intranetissä: Tiedon hallinta > Tietojärjestelmät ja sähköiset palvelut > Paikkatieto ja kaukokartoitus. Suomen ympäristökeskus. 2010a [viitattu 2.4.2010]. Tulvariskien alustava arviointi - tekninen osio [Ympäristöhallinnon intranet-sivusto]. Päivitetty: 15.3.2010. Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvariskien alustava arviointi. Suomen ympäristökeskus. 2010b [viitattu 28.4.2010]. Tulvariskikartoitus - tekninen osio [Ympäristöhallinnon intranetsivusto]. Päivitetty: 24.3.2010. v. 4.72. Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvariskien alustava arviointi. Suomen ympäristökeskus. 2010c [viitattu 18.4.2010]. Tulvavaarakartoitus - tekninen osio [Ympäristöhallinnon intranetsivusto]. Päivitetty: 25.3.2010. Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvavaarakartoitus - tekninen osio. Suurtulvatyöryhmän loppuraportti 2003. Timonen, R., Ruuska, R., Suihkonen, K., Taipale, P., Ollila, M., Kouvalainen, S., Savea-Nukala, T., Maunula, M., Vähäsöyrinki, E. & Hanski, M. Maa- ja metsätalousministeriö. Työryhmämuistio MMM 2003:6. Helsinki. 126 s. Saatavissa: http://wwwb.mmm.fi/julkaisut/tyoryhmamuistiot/2003/tr2003_6.pdf. Tulvariskityöryhmän raportti 2009. Kaatra, K., Hanski, M., Hurmeranta, U., Madekivi, O., Nyroos, H., Paunila, J., RouttiHietala, N., Ruuska, R., Salila, J., Savea-Nukala, T., Tynkkynen, A., Ylitalo, J., Kemppainen, P. & Rotko, P. Maaja metsätalousministeriö. Työryhmämuistio MMM 2009:5. Helsinki. 77 s. Saatavissa: http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/vesivarat/tulvien_torjunta.html. Valtiovarainministeriö. 2009 [viitattu 24.11.2009]. EU:n tulvadirektiivin toimeenpanoa ja tulvariskien hallintaa koskevien säädösten valmistelu [Valtioneuvoston hankerekisteri]. Saatavissa: http://www.hare.vn.fi/mHankePerusSelaus.asp?h_iID=13151. 89 Van Alphen, J. & Passchier, R. (toim.) 2008. Atlas of Flood Maps. Examples from 19 European countries, USA and Japan. Ministry of Transport, Public Works and Water Management. Alankomaat. 198 s. Saatavissa: http://ec.europa.eu/environment/water/flood_risk/flood_atlas/index.htm. Veijalainen, N. 2006. Vuoksen vesistön tulvalaskenta ilmastonmuutostilanteessa. Tulvantorjunta- ja patoturvallisuuspäivä. Helsinki. 17.10.2006. Suomen ympäristökeskus. Veijalainen, N. 2009. Ilmastonmuutoksen vaikutus hydrologiaan ja säännöstelyihin Kokemäenjoella. Kokemäenjoen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma -kokous. Tampere. 13.2.2009. Pirkanmaan ympäristökeskus. Esitys saatavissa ympäristöhallinnon intranetissä: Palvelut ja työkalut > Vesivarapalvelut > Tulvat > Tulvakartoitus > Tulvariskien alustava arviointi > Pilottikokous_2009-03. Veijalainen, N., Jakkila, J., Vehviläinen, B., Marttunen, M., Nurmi, T., Parjanne, A., Aaltonen, J., Dubrovin, T. & Suomalainen, M. 2009. WaterAdapt: Suomen vesivarat ja ilmastonmuutos - vaikutukset ja muutoksiin sopeutuminen. Julkaisematon väliraportti. 26.10.2009. Vertanen, A., Saarikoski, A., Hyyppä, J., Jarva, J., Tomppo, E., Vermeer, M., Joukola, M., Rasimus, R., Kvarnström, H., Tujunen, M., Mustaniemi, R. & Vilhomaa, J. 2006. Valtakunnallisen korkeusmallin uudistamistarpeet ja vaihtoehdot. Maa- ja metsätalousministeriö. Työryhmämuistio MMM 2006:14. Helsinki. 76 s. Saatavissa: http://wwwb.mmm.fi/julkaisut/tyoryhmamuistiot/2006/trm2006_14.pdf. WG F 2009. Workshop Report. Preliminary Flood Risk Assessment Workshop. Brno, Tšekki. 25.-26.5.2009. EU, Working Group F. 56 s. Saatavissa: http://circa.europa.eu/Public/irc/env/wfd/library?l=/framework_directive/floods_programme/information_e xchange/documents_information/preliminary_25-2652009. Luonnos. Wharton, G. 1992. Flood-estimation from channel size: guidelines for using the channel-geometry method. Applied Geography 12. s. 339-359. Wharton, G., Arnell, N.W., Gregory, K.J. & Gurnell, A.M. 1989. River Discharge Estimated from Channel Dimensions. Journal of Hydrology Vol. 106. s. 365-376. Vikman, H. & Arosilta, A. (toim.) 2006. Vesihuollon erityistilanteet ja niihin varautuminen. Maa- ja metsätalousministeriö, Huoltovarmuuskeskus ja Suomen ympäristökeskus. Ympäristöopas 128. Helsinki. 118 s. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=183377. Vilhomaa, J. 2009. Maanmittauslaitos. Korkeustieto-yhteistyöryhmän kokous. Muistio. Helsinki. 27.10.2009. Ympäristöhallinto. 2010a [viitattu 9.1.2010]. Tietojärjestelmien ja -aineistojen kuvaukset [Ympäristöhallinnon intranetsivusto]. Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus. Päivitetty: 5.1.2010. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/tietojarjestelmat. Internetissä vain julkiset tietotuoteselosteet, kaikki tietotuoteselosteet intranetissä: Tiedon hallinta > Tietojärjestelmät ja sähköiset palvelut > Tietojärjestelmien ja -aineistojen kuvaukset. Ympäristöhallinto. 2010b [viitattu 27.4.2010]. Vesienhoidon suunnittelu ja yhteistyö [Ympäristöhallinto Internet-sivusto]. Ympäristöministeriö. Päivitetty: 20.4.2010. Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/vesienhoito. 90 7 LIITELUETTELO Liite 1. Tulvariskien hallinnassa käytettävissä olevia paikkatietoaineistoja ja -tietojärjestelmiä Liite 2. Vantaanjoen vesistöalueen TURINA-paikkatietoanalyysi – kalibrointiaineisto sekä mallinnettu uomaverkko ja ranta10-uomaverkko Liite 3. Vantaanjoen vesistöalueen TURINA-paikkatietoanalyysi – TURINA-tulva-alueet, 1/250a-tulvavaarakartat ja vuoden 1966 havaittu tulva (3.5.1966, ~ 1/250a) Liite 4. Vantaanjoen vesistöalueen TURINA-paikkatietoanalyysi – TURINA-tulva-alueet ja tulvariskiruutujen asukkaat Liite 5. Vantaanjoen vesistöalueen TURINA-paikkatietoanalyysi – TURINA-tulva-alueet ja tulvariskiruutujen kerrosalat Liite 6. Vantaanjoen vesistöalueen TURINA-paikkatietoanalyysi – TURINA-tulva-alueet, tulvariskiruudut, tulvariskialueet ja alavat yleiset tiet 91 LIITE 1 – TULVARISKIEN HALLINNASSA KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIA PAIKKATIETOAINEISTOJA JA -TIETOJÄRJESTELMIÄ Korkeusmallit, vesistö-paikkatietoaineistot sekä hydrologian ja vesivarojen käytön tietojärjestelmä (HYDRO) on esitelty luvussa 3.2. Tulvariskikartoituksessa käytettävät aineistot esitellään tarkemmin tulvariskikartoitus-ohjeessa (Alho et al. 2008). Kaikki esitellyt paikkatietoaineistot ja tietojärjestelmät ovat ympäristöhallinnon sekä ELYjen ympäristövastuualueiden käytettävissä ja useimmat myös ArcGIS:iin SYKEn räätälöimän GEO-käyttöliittymän kautta haettavissa – osa aineistoista oli kuitenkin tätä kirjoitettaessa (5/2010) vasta testikäytössä (Suomen ympäristökeskus 2009; Ympäristöhallinto 2010a). Aineistojen käyttöä on opastettu tulvariskien alustavan arvioinnin ja tulvariskikartoituksen teknisissä osioissa (Suomen ympäristökeskus 2010a; Suomen ympäristökeskus 2010b). Paikkatietoaineisto ja Kuvaus lähde TURINA-tulva-alueet ja -tulvariskiruudut ELYt, SYKE Määritetyt tulva-alueet (tulvavaarakartat), vesistö ja meritulvat, tulvariskiruudut ELYt, SYKE Tulvatietojärjestelmä ELYt, SYKE Tulvavahinkotietokanta Maaseutuvirasto (MAVI), MMM:n tietopalvelukeskus (TIKE) Karkean tason tulvan peittävyys ja viitteelliset syvyysvyöhykkeet ~toistuvuudelle 1/1000a (0,1 %). Laskettu koko vesistö-alueelle (valmiina 5/2010 15 aluetta). Näiden sekä rakennus- ja huoneistorekisterin (RHR) avulla on laskettu tulvariskiruudut (tulva-alueelle sijoittuva asukasmäärä ja kerrosala 250 m ruuduittain) sekä vesistöaluekohtaiset tunnusluvut. Tulvan peittävyys, syvyysvyöhykkeet, tulvan korkeusviivat ja tulvakartoitetun alueen rajaus. Määritetty tähän mennessä (5/2010) 75:ltä lähinnä tulvaherkältä alueelta. Todennäköisyydet vaihtelevat alueittain: 1/20a (5 %), 1/50a (2 %), 1/100a (1 %), 1/250a (0,4 %, tämä kaikilta alueilta) ja 1/1000a (0,1 %). Rannikkoalueelta määritetty meritulva ~1/200a (0,5 %) MML:n KM25-korkeusmallia käyttäen ja MTL:n määrittämiin alimpiin suositeltaviin rakennuskorkeuksiin perustuva ns. meri-TURINA-tulva-alue (~0,1 %) parasta saatavilla olevaa MML:n korkeusaineistoa käyttäen. Myös määritetyistä tulvaalueista on laskettu tulvariskiruudut tunnuslukuineen. Sisältää määritettyjen tulva-alueiden (tulvavaarakartat) lisäksi havaittuja (toteutuneita) ja määritettyjä (skenaarioita) yksittäisiä tulvavedenkorkeuksia ja -virtaamia, havaittuja tulva-alueita sekä suosituksia alimmista rakentamiskorkeuksista. Havaintoaikasarjat havaintoasemilta HYDRO-tietokannassa (hertta.vyh.fi, myös internetin Oivapalvelussa: www.ymparisto.fi/oiva). Rakentuu erilaisista käyttöliittymistä ja aineistoista: Hertta, paikkatietoaineistot (tilaus SYKEstä: tulvakartoitus(at)ymparisto.fi), karttapalvelu (myös Oiva-palvelussa) ja PDF-tulvavaarakartat (www.ymparisto.fi/tulvakartat). Sisältää tietoja poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta säädetyn lain (1983/28443) mukaisista korvauksista vuodesta 1995 alkaen. Vuodesta 2004 lähtien tietokantaan on kirjattu enemmän tietoja, mm. tieto vahinkokohteesta. Sisältää osoitetiedon ja kiinteistönumeron, mutta ei koordinaatteja (Lehtiö 2009, s. 46 alk.). Tietokanta kattaa vain vesistötulvat. 1983/284. Laki poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1983/19830284 43 92 Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto PRONTO ja riskialueet Sisäasiainministeriö, pelastusopisto Liikennehäiriöt Liikennevirasto, liikennekeskus Rakennus- ja huoneistorekisteri (RHR) Väestörekisterikeskus Oppilaitokset Tilastokeskus Ruututietokanta (YKR) Tilastokeskus Valtakunnallinen järjestelmä pelastustoimen seurantaa ja kehittämistä sekä onnettomuuden selvittämistä varten. Aineisto muodostuu aluepelastuslaitosten ylläpitämistä toimenpide- ja resurssirekistereistä. Järjestelmään liittyy pelastustoimen riskialueet. Tietoja on vuodesta 1996 lähtien, koordinaatteja kattavasti vuodesta 2002 alkaen. Voidaan hakea mm. luonnononnettomuuksiin (luonnonilmiöstä tai sen seurauksena aiheutunut) kuuluvat tulvista aiheutuneet tehtävät. Muita luonnononnettomuus-tyyppejä ovat: myrskystä aiheutunut tehtävä, sortumasta tai maanvieremästä aiheutunut tehtävä, pakkasesta aiheutunut tehtävä sekä muusta luonnononnettomuudesta aiheutunut tehtävä (sis. mm. lumesta ja sateesta aiheutuneet tehtävät). Selkeistä määritelmistä huolimatta kirjaamista on tehty vaihtelevasti ja osa tulvista aiheutuneista tehtävistä saattaa olla kirjattuna virheellisesti vahingontorjuntatehtäviksi. Tehtävät sisältävät mm. seuraavat kentät: kuolleet, loukkaantuneet, pelastetut, evakuoidut ja omaisuusvahingot. (Pelastusopisto 2007). Tietoa liikennehäiriöistä mm. poliisilta, urakoitsijoilta, hätäkeskuksilta, tiepalvelulta ja tienkäyttäjiltä. Esim. seuraavat luokat saatavilla: tulva, vettä tiellä, tie sortunut. Sisältää tieosoitetiedon (tarkkuus vaihtelee), jonka perusteella voidaan esittää kartalla (dynaaminen segmentointi). Poiminta väestötietojärjestelmän (VTJ) valmiiden rakennusten tiedoista, luparakennusten tiedoista sekä väestötiedoista. Sisältää tietoa kaikkien rakennusluvan vaatineiden rakennusten sijainnista, käyttötarkoituksesta, pinta-alasta, varustustasosta, asukasmäärästä (vakituiset ja 2008 aineistosta lähtien myös tilapäiset), asukkaiden iästä, sukupuolesta, kielestä jne. Aineistoa käyttäen voidaan esittää tulvadirektiivin edellyttämällä tavalla tulvariskikartoilla seurauksista mahdollisesti kärsivien asukkaiden viitteellinen määrä (6 artikla, kohta 5a). Myös erityiskohteet, kuten sairaalat ja päiväkodit, voidaan esittää aineistoa käyttäen (kuva 9) Kartoilla, joilla esitetään henkilöä koskevia tietoja, tulee olla vähintään neljänneskilometrin ruudut ja harvemmin asuttujen ruutujen luokitteluvälin tulee olla 1-10 hlö. Huomaa myös Tilastokeskuksen oppilaitokset-aineisto (alla). RHR:n yleissivistäviin oppilaitoksiin saattaa olla jäänyt esim. lopetettuja kyläkouluja. Sekä sijainti- että ominaisuustiedot ovat paikoin myös muuten virheellisiä. Tietoja oppilaitosrekisteristä vuosilta 2000-2008. Perustuu lomakekyselyyn. Aineistossa on mukana peruskoulut, peruskouluasteen erityiskoulut, lukiot ja perus- ja lukioasteen koulut sekä näiden oppilasmäärät. Työpaikkojen määrä sekä sosiaalinen haavoittuvuuden arvioinnissa mahdollisesti käytettäviä muuttujia 250 m ruuduittain: mm. ikä, tulotaso, koulutus, työllisyys ja autojen määrä. Ruudut halutuilla attribuuteilla voidaan muodostaa ArcGIS:ssä ympäristöhallinnon YKRkäyttöliittymällä. 93 SLICES-maankäyttö Yhteistyöorganisaatioina MMM, YM, MML, SYKE, Metla ja VRK CORINE-maankäyttö ja maanpeite kansallinen rasteri: SYKE (osittain Metla, MMM, MML, VRK) vektorit: SYKE, EEA Maaperä Geologian tutkimuskeskus (GTK) Valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä (VAHTI) Ympäristöhallinto Maaperän tilan tietojärjestelmä (MATTI) ja kaatopaikat -paikkatietoaineisto ELYt, SYKE Kahdeksan päämaankäyttöluokkaa, jotka on jaettu 44 maankäyttötyyppiin. Ympäristöhallinnon käytössä on SLICES-aineiston 25 m pikselikoon Maankäyttö4-tuote, joka ei sisällä metsätalousmaiden maapohjan kuvausta. Sisältää CORINE-aineistoa enemmän rakennetun ympäristön luokkia voidaan käyttää tulvariskikartoissa esittämään taloudellisen toiminnan tyyppiä (6 artikla, kohta 5b). Muita eroja CORINE:en: ei sisällä suoalueita, mutta sisältää tiedon järvien säännöstelystä. Uusi versio vastaa vuoden 2005 tilannetta. Kuvaa Suomen maankäyttöä ja maanpeitettä vuonna 2006. Edellinen versio vuodelta 2000. Aineisto sisältää rasterimuotoisen (25 m x 25 m) ja yleistetyn vektorimuotoisen (väh. 25 ha, kapeimmillaan 100 m) paikkatietokannan. Kolmitasoinen luokitus, 44 alaluokkaa. Sisältää SLICES-aineistosta poiketen myös maanpeitteisyyttä kuvaavia luokkia mm. useita metsä-luokkia voidaan käyttää tulvavesien pidättämisalueiden tunnistamisessa (esim. suoalueet). Saatavilla myös aineistot maanpeitteen muutoksista 2000-2006. Koko Suomen kattava maaperäkartta 1:1 000 000 (pikselikoko 200 m) vuodelta 1984 sekä vain osan Etelä-Suomea kattava 1:100 000 (25 m pikselikoko) maaperäkartta 1990-luvun alusta. Voidaan käyttää mm. tien ja rannan eroosion/sortumariskin arviointiin tulvariskiasetusluonnoksen 3 §:n kohdan 7 mukaisesti (luvut 1.4 ja 4.3). Tietoja mm. ympäristölupavelvollisten luvista ja päästöistä vesiin ja ilmaan sekä jätteistä. Käytetään mm. ympäristölupien valvontaan. Voidaan poimia laitokset, jotka voivat aiheuttaa tulvatilanteessa ympäristön äkillistä pilaantumista. Kansallinen laji-luokitus ja vain suuret laitokset sisältävä IPPC-luokitus (2008/1/EY4). Jälkimmäiseen luokitukseen sisältyvät kohteet tulee tulvadirektiivin (6 artikla, kohta 5c) mukaan esittää tulvariskikartoissa. Tietokannan kohteet koostuvat osioista (esim. jätevedenpuhdistamo) ja pisteistä (esim. puhdistamon purkuputki vesistöön). Koordinaattitiedoissa on puutteita ja virheitä, esim. 50 % osioista ja 70 % pisteistä on ilman koordinaatteja tai koordinaatit ovat virheelliset (tilanne 5/2010). MATTI sisältää tietoja maa-alueista, joilla maaperään on voinut päästä haitallisia aineita sekä alueista, jotka on tutkittu tai kunnostettu. MATTI- ja VAHTI-tietojärjestelmästä on poimittu ja tarkastettu tiedot kaatopaikoista, jätealtaista yms. jätteensijoituspaikoista ja muodostettu edelleen kaatopaikat-paikkatietoaineisto, joka vastaa loppukeväällä 2009 vallinnutta tilannetta. Aineistoja voidaan hyödyntää esitettäessä tulvariskikartalla tulvadirektiivin 6 artiklan kohdassa 5d mainittuja muita tietoja44. tulvadirektiivin 6 artiklan kohdan 5d mukaan tulvariskikartoilla esitetään myös muut tiedot, jotka jäsenvaltio katsoo hyödyllisiksi, kuten sellaisten alueiden nimeäminen, joilla saattaa esiintyä tulvia, joiden mukana kulkeutuu paljon kiinteää ainesta, ja tiedot muista merkittävistä pilaantumista aiheuttavista lähteistä. 44 94 Luonnonsuojelualueet mm. - VPD-Natura-alueet ja - suojelualueiden kuviotieto -paikkatietoaineistot Ympäristöhallinto, Metsähallitus Vesihuoltolaitostietojärjestelmä (VELVET) Ympäristöhallinto Pohjavesitietojärjestelmä (POVET) ELYt, SYKE EU-uimarannatpaikkatietoaineisto Kansanterveyslaitos (KTL), SYKE Digiroad Liikennevirasto Maastotietokanta Maanmittauslaitos Vesistötyöt – tietojärjestelmä (VESTY) ELYt, SYKE Tulvariskikartoissa tulee esittää tulvadirektiivin (6 artikla, kohta 5c5) mukaan VPD:n (luku 1.5) suojelualuerekisteriin kuuluvat Natura-alueet. Näitä ovat sellaiset luontodirektiivin (92/43/ETY45) ja lintudirektiivin (79/409/ETY46) nojalla määritellyt keskeiset Natura-alueet, joilla veden tilan ylläpidolla tai parantamisella on suuri luonnonsuojelullinen merkitys suoraan vedestä riippuvaisten elinympäristöjen tai lajien suojelun kannalta. Suojelualueiden kuviotieto sisältää metsätalouden ja luonnonsuojelualueiden luontotyypit, esim. tulvaiset ja luhtaiset ympäristöt, joiden tilan ylläpito edellyttää toistuvia tulvia. Tulvariskikartoissa tulee esittää tulvadirektiivin (6 artikla, kohta 5c5) mukaan VPD:n (luku 1.5) 7 artiklan nojalla nimetyt ihmisten käyttöön tarkoitetun vedenottopaikat. Näitä ovat kaikki vesimuodostumat, joista otetaan tai on tarkoitus ottaa vettä talousvesikäyttöön enemmän kuin keskimäärin 10 m3 vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin. VELVET sisältää tiedot vesihuoltolaitoksista, joita käyttää vähintään 50 henkeä tai joihin on liittynyt enemmän kuin 10 taloutta (vedenkulutus >10 m3/vrk). Esim. pohjavesialuerajat sekä vedenottokaivot ja -hanat. Vedenottamoihin kuuluu yleensä useita vedenottokaivoja ja ne voivat sijaita etäälläkin vedenottamo-rakennuksesta (VELVET-piste), joten myös pohjavesitietojärjestelmästä löytyviä vedenottokaivoja olisi syytä tarkastella tulvariskikartoituksessa. Tulvariskikartoissa tulee esittää tulvadirektiivin (6 artikla, kohta 5c5) mukaan virkistyskäyttöön tarkoitetut vesimuodostumat, mukaan lukien direktiivin 76/160/ETY47 nojalla uimavesiksi määritellyt alueet. Direktiivissä tarkoitetaan ”uimavedellä” kaikkia virtaavia tai seisovia makeita vesiä tai niiden osia ja merivettä, joissa uimisen kunkin jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset nimenomaisesti sallivat tai joissa uiminen ei ole kiellettyä ja huomattava määrä uimareita ui siellä säännöllisesti. EU-uimarannat-paikkatietoaineisto sisältää EU:n asettamat kävijämääräkriteerit ylittävät uimarannat (vuodet 2006-2008). Digiroad-paikkatietoaineisto sisältää tie- ja katuverkon sijaintitiedot ja tärkeimmät ominaisuustiedot (mm. väylätyyppi, toiminnallinen luokka, keskimääräinen vuorokausiliikenne sekä tien numero ja nimi). Ei sisällä ainakaan toistaiseksi rautateitä (tilanne 30.3.2010). Nämä on saatavilla maastotietokannasta. Maastotietokanta sisältää myös johtoyhteydet (esim. muuntajat ja sähkölinjat). Infrastruktuurin tulvahaavoittuvuudesta on kerrottu luvussa 2.7 ja liikenneverkon tulvariskitarkastelusta luvussa 4.3. Vesistörakenteet ja -toimenpiteet sekä vesistöhankkeet (esim. padot, penkereet, pumppaamot ja tekojärvet). Runsaasti tyyppikohtaisia ominaisuustietoja. Tietojen syöttäminen käynnissä ELYissä, kattavuus vaihtelee alueittain. Voidaan hyödyntää tulvasuojelurakenteiden tehokkuuden tarkastelussa (4. artikla, kohta 2d). 92/43/ETY. Neuvoston direktiivi luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:31992L0043:FI:NOT 46 79/409/ETY. Neuvoston direktiivi luonnonvaraisten lintujen suojelusta. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:31979L0409:FI:NOT 47 76/160/ETY. Neuvoston direktiivi uimaveden laadusta. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:31976L0160:FI:NOT 45 95 Kulttuuriympäristön paikkatietoaineistot - Muinaisjäännösrekisteri (alueet ja pisteet) (GEO-käyttöliittymä) - Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) (GEO-käyttöliittymä) - Rakennussuojelulain nojalla suojellut kohteet (alueet ja pisteet) (GISALU-käyttöliittymä) - Suojellut rakennukset (alueet ja pisteet) (GEO-käyttöliittymä)48 Maankäyttö- ja rakennuslain (1999/13249) nojalla eritasoisissa kaavoissa suojellut kohteet ovat paikkatietoina hankalammin saatavilla, mutta kohdekohtaisessa tarkastelussa (tulvariskikartoitus) tarpeen (Pesu 2010). Tulvariskikartoituksessa tulisi myös huomioida maakunnalliset ja paikalliset aineistot (esim. maakuntamuseoilta). Museovirasto Kaavoitus SYKE, ELYt, maakuntien liitot Peltolohkorekisteri Maaseutuvirasto (MAVI), MMM:n tietopalvelukeskus (TIKE) Nimistörekisteri Maanmittauslaitos RKY-alueet toimivat alueiden käytön suunnittelun lähtökohtana eritoten maakuntakaavoituksessa. Kyseessä on sopivan tarkastelutason aineisto myös mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden tunnistamiseen (2.7). Kaikki ns. erityislaeilla suojellut kohteet eivät kuitenkaan sisälly RKY-alueisiin, joten niitä tulisi tarkastella erikseen. Kulttuuriperintökohteen pienialaisuus ei välttämättä korreloi sen merkityksen tai arvon kanssa, joten sekä aluemaiset että pistemäiset kohteet tulisi huomioida (Pesu 2010). Asemakaavoitettu alue: sisältää asemakaavoitetun alueen ulkorajauksen edellisen vuoden lopussa. Ei sisällä ranta-asemakaavoja. Yleiskaavoitettu alue: Sisältää MRL:n mukaiset, v. 2001–2007 aikana hyväksytyt yleiskaavat. Vanhan rakennuslain mukaisesti vahvistetut yleiskaavat ovat erillisenä aineistona. Maakuntakaavoitettu alue: vektoritietokanta sisältää kaikki edellisen vuoden loppuun mennessä vahvistetut maakuntakaavat (esim. aluevaraukset ja kohdemerkinnät). Rasteritietokanta sisältää näiden lisäksi myös liittovaltuuston hyväksymät kaavat. Seutukaavoista erillinen aineisto (vuoden 2003 tilanne, osa kumoutunut maakuntakaavojen voimaantulon takia). Valmisteilla olevat kaavat voidaan hakea ArcGIS:iin ympäristöhallinnossa GISALU-käyttöliitymää käyttäen. Käytössä oleva maatalousmaa luokiteltuna peltokasveittain sekä tiedot erityistukialueista (esim. suojavyöhykkeet ja kosteikot). Voidaan käyttää satovahinkojen arviointiin eri ajankohtina tapahtuvilla tulvilla, esim. kesätulvat aiheuttavat tämän lisäksi myös vesien pilaantumista. MML:n maastotietokannassa ylläpidettävä peruskartan paikannimistö. Käytetään karttojen laatimisessa. Toisaalta rekisterin avulla voidaan hakea esim. tulvavesien pidättämisalueiden tunnistamiseen liittyen kuivatettuja järviä (järvi-sana, jonka kohdalla ei ole vesistöpaikkatietoaineistoa). tulossa käyttöliittymään yhdistettynä aineistona, sis. suojellut kirkot, asetuksella suojellut kohteet ja VR:n suojellut kohteet (Pesu 2010) 49 1999/132. Maankäyttö- ja rakennuslaki. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132 48 96
© Copyright 2024