Iloa, lämpöä ja rohkeutta! Uuden puheenjohtaja tervehdys

HÄMEENLINNAN
SETLEMENTTI RY
ARVOT

Lähimmäisyys

Yhteisöllisyys

Erilaisuus

Tasa-arvoisuus

Luottamus

Kunnioitus
TÄSSÄ
OSASSA:
Elämää Eteläisissä
2
Kuntouttava
työtoiminta
2
Joulujuhla ja
synttärit
3
Tulevaa toimintaa
3
Yhteystiedot 4
KuulumiSet
Hämeenlinnan setlementtilehti
7 . 3 . 2 0 1 3
1/2 013
Iloa, lämpöä ja rohkeutta!
Kiitos luottamuksesta, jonka
sain syyskokouksessa. On ilo ja
kunnia toimia Hämeenlinnan
setlementin puheenjohtajana.
Vuosi uudessa roolissa on
käynnistynyt vauhdilla paneutuen ja opiskellen setlementin
asioita. Ilolla olen saanut huomata kuinka laaja ja monipuolinen pohja setlementillä on ja
kuinka suuresti tämä pohja
arvoineen on juuri sitä mitä
haluaa olla mukana edistämässä
ja viemässä eteenpäin.
Ilo on ollut huomata jo aiemminkin setlementin hallituksessa toimiessaan kuinka innostunutta ja asialleen omistautuvaa
väkeä on mukana yhdistyksen
työssä, niin palkattuina kuin
vapaaehtoisina toimijoina. Näiden ihmisten ansiosta sekä
kaikkien toimintaan osallistuvien, voi todeta, että Hämeenlin-
nan setlementti on lujasti kiinni arjessa - tässä päivässä.
Keväinen aurinko alkaa hiljalleen lämmittämään sekä mieltä että kehoa. Mieltä lämmittää myös setlementin kevät ja
koko vuosi. Monet toivotut
asiat ovat menneet eteenpäin
kuten Kumppanuustalohanke.
Lisäksi monta uutta projektia
alkaa setelementissä tämän
vuoden aikana. Näistä mainittakoon mm. työvalmennuspalvelut sekä Setlementtiliiton
hanke ”Yhdessä mukana omin
voimin ja omin ehdoin—
ikääntyneen yhteisöllinen ja
turvallinen elinympäristö vertaistuen ja paikallisyhteisöjen
avulla”. ”Vanhat” hankkeet ja
toimintamuodot saavat siis
rinnalleen uutta ja tämä, jos
mikä avaa ovia uusille tuulille
ja mahdollisuuksille.
Uuden puheenjohtaja tervehdys
Tulevaan pitää katsoa rohkeasti. Siksi jatkamme tänä
vuonna yhdistyksen toiminnan kehittämistä ja monipuolistamista. Yhtenä keskeisenä
ajatuksena on ”arkistaa” setlementin toimintaa. Toiminnan tulee olla mahdollisimman laajaa ja monipuolista
sekä kaikkia osallistavaa oli
sitten vanha tai nuori, vaalea
tai tumma, syntyjään suomalainen tai maahanmuuttaja.
Rohkeasti seisomme tulevan
edessä. Rohkeasti ja ylpeästi
seisomme yhdistyksemme
takana.
Anssi Lepistö
Hämeenlinnan
puheenjohtaja
setlementin
Kevätvuosikokous
Hämeenlinnan setlementti ry:n sääntömääräinen kevätvuosikokous
pidetään torstaina 4.4. klo 17.30
Keinukamarin monitoimitilassa, Pikkujärventie 6, 13200 Hämeenlinna.
Vuosikokouksessa käsitellään
sääntömääräiset asiat ja hyväksytään sääntöjen muutos.
TERVETULOA!
Ilmoittautumiset kahvitarjoilun vuoksi ti 2.4. mennessä Maija Jokiselle,
[email protected]
tai 050-512 6087
SIVU
2
Rusettiluistelua
Elämää Eteläisissä 12.2.2013
Elämää Eteläisissä – tapahtuma kokosi, sekä kylän väkeä,
että vierailijoita mukaan
koko kylän yhteiseen laskiaistapahtumaan. Päivä aloitettiin ruokailulla päiväkodin
tiloissa, josta siirryttiin koulun puolelle. Koululla oli yht e i s e n
päivänavauksen jälkeen mahdollisuus
tutustua
opetukseen
eri
luokissa.
Eniten
kiinnostusta herätti älytaulu,
joka tuo uusia työskentelytapoja oppimiseen. Iltapäivällä työväentalolla ja pulkkamäessä riitti kivasti vils-
kettä. Työväentalolla oli tarjolla
tietoa eri yhdistysten ja seurakunnan toiminnasta, sekä vanhempain yhdistyksen järjestämät suositut arpajaiset. Reumayhdistyksen taukojumppaan
osallistuivat kirjaimellisesti kaikki vauvasta vaariin. Yhdessä
mietittiin myös hetki sitä, mistä
onnellisuus oikein syntyy. Sää
suosi laskiaistapahtumaa ja illan
hämärtyessä Eteläisten koulun
kentällä soi musiikki rusettiluistelun pyörteissä pyörähteleville.
Ilta päättyi työväentalolla järjestettävään alakoululaisten discoon.
Elämää Eteläisissä –tapahtuma
oli loistava käynnistys ja hieno
yhdessä rakennettu tapahtuma.
Kaikki mukana olleet tahot
olivat sitä mieltä, että vastaava
tapahtuma järjestetään myös
ensi vuonna. Samalla on hyvä
miettiä myös laajemmin käytännön mahdollisuuksia linkittää
järjestötoimintaa osaksi kylän
toimintaa.
Lämpimät kiitokset Yhdessä Lähemmäksi –hankkeen puolesta
kaikille järjestäville tahoille: Eteläisten ala-aste, Eteläisten päiväkoti, Eteläisten koulun vanhempain yhdistys, Hauhon seurakunta, Eteläisten kyläyhdistys, Hämeenlinnan Reumayhdistys, Kanta-Hämeen Osteoporoosiyhdistys, Kanta-Hämeen Erilaiset Oppijat, Omaiset mielenterveystyön
tukena Kanta-Häme ja KantaHämeen Muistiyhdistys.
Aurinkoisista talvipäivistä nauttien,
Katja ja Hanna
Yhdessä Lähemmäksi–hanke
Kuntouttava työtoiminta on arjen tukemista
Turkkilainen kanakeitto ja
uunituore afganistanilainen
leipä tarjoavat makujen
matkan monikulttuurisuuteen, sekä sopivat hyvin
samalle aterialle. On ihan
tavallinen kuntouttavan
työtoiminnan
päivä, joka tällä
kertaa mahdollistaa ruokakulttuureista oppimisen
koko
Setlementin
t y öy h t e is öl le .
Mielenkiintoista
ja herkullista!
Turkkilainen kanakeitto ja
afganistanilainen leipä
Setlementin
järjestämään työ
- ja toimintakykyä edistävään kuntouttavaan työtoimintaan osallistuu tällä hetkellä kuusi henkilöä, jotka tulevat Suomesta, Turkista, Somaliasta,
Burmasta ja Afganistanista.
Toimintasisältö toteutetaan
asiakaslähtöisesti henkilö-
kohtaisten aktivointisuunnitelmien pohjalta jokaisen omaa
osaamista hyödyntäen. Tavoitteellisen ja ohjatun toiminnan
tavoite on tukea arjen hallintaa,
ylläpitää osaamista ja ehkäistä
syrjäytymistä.
Monipuolisen toiminnan sisältöjä ovat esimerkiksi toimisto-,
siivous- ruoanlaitto- ja kädentaidontyöt, jotka osallistavat
isompaakin yhteisöä monikulttuuriseen vuorovaikutukseen.
Kuntouttava työtoiminta tarjoaa muun muassa ompelupalvelua Hämeenlinnan asukkaille.
Verhojen ompelu, housujen
lyhennykset tai vetoketjujen
vaihdot ovat olleet yleisimpiä
tarpeita. Lisäksi valmistetaan käsin tehtyjä
ekologisia hyötytarvikkeita. Esimerkiksi monen kokoisia kauppakasseja ommellaan
teollisuuden ylijäämäkankaista, joita saamme
lahjoituksena. Kierrä-
tyksen avulla yhteisöllistämme
lähiympäristön toimijoita ja
luomme uuden käyttötarkoituksen tarpeettomalle materiaalille.
Kuntouttavaan työtoimintaan
osallistujien vahvuudet mahdollistavat monipuolisen tekemisen ja mukavan yhdessäolon. Omien työtehtävien
lisäksi osallistutaan yhteiseen
tekemiseen, käydään retkillä ja
puuhastellaan mukavia. Yhdessä toimimisen kautta voi harjoitella suomen kieltä, tutustua
kulttuureihin ja oppia uutta.
Maarika Hoppula, ohjaaja
1/2013
SIVU
3
15-v synttärit ja joulujuhla 11.12.2012
Hämeenlinnan setlementin 15vuotista taivalta juhlittiin monikulttuurisen joulujuhlan merkeissä Palokunnan talolla 11.12.2012.
Ilta sisälsi puheita, esityksiä, yhteislaulua ja tietysti synttärikakkukahvit.
Hämeenlinnan setlementin vs.
toiminnanjohtaja Maija Jokinen
avasi tilaisuuden, jonka jälkeen
kuultiin puheet Setlementtiliiton
pääsihteeriltä Pentti Lemetyiseltä,
sekä Hämeenlinnan setlementin
perustaja jäseneltä, Leena Teinilältä. Puheiden jälkeen jaettiin
yksi hopeinen ja yhdeksän kultaista ansiomerkkiä.
Hopeisen ansiomerkin saaja: Sirpa Mäkinen
Kultaisten ansiomerkkien saajat: Leena Teinilä. Pirjo Virtanen, Risto
Jokinen, Marja Lilja, Sirpa Ylikerälä, Anna-Liisa Jarkko, Abdulla Jailan, Jaana
Terävä, Davorka Komsi.
Lisäksi tilaisuudessa nautittiin kakkukahvit, kuultiin ja nähtiin afrikkalaista rummutusta ja laulua sekä nähtiin Hämeenlinnan setlementin
oman sirkusryhmän sirkus Hassulan esitys ja Hämeenlinnan voimisteluseuran rytmistä voimistelua. Ainakin lasten illan kruunasi hieman ennen kello yhdeksää saapunut joulupukki.
Kiitos kaikille mukana olleille!
Tulevaa toimintaa
www.hmlsetlementti.net
Pe 19.4.2013 klo 12-15.30 Hyvinvoinnin tulevaisuus. Kolmannen sektorin haasteet ja tulevaisuuden tekijät.
Sosiaali– ja terveysalan järjestöfoorumi.
Rasismin vastaisella viikolla ti 19.3. klo 1719 Monikulttuurinen tapahtuma Virvelinrannassa, Ansarikuja 1, 13100 Hämeenlinna.
Paikka: HAMK, Lahdensivun kampus, Metsola, Kalevalasali, Korkeakoulunkatu 6, 13100 Hämeenlinna.
- Mukavaa koko perheen toimintaa, muun muassa sirkusvälineiden testausta
Tilaisuuden järjestää sosiaali- ja terveysalan yhdistysten
vaikuttamisryhmä yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa.
Tapahtuman lisätiedot: Jarna Sinijärvi tai Vilma
Arvola, katso yhteystiedot takakannesta.
Ilmoittautumiset pe 12.4. mennessä Sara Löyttyjärvelle,
katso yhteystiedot takakannesta.
Hämeenlinnan setlementti ry on maahanmuuttajien ja suomalaisten vuonna 1997 perustama seudullinen monialajärjestö, jonka tehtävänä on osallisuuden tukeminen, toimintamahdollisuuksien luomi-
Hämeenlinnan setlementti ry
nen, sekä yhteiskuntaan vaikuttaminen. Hämeenlinnan setlementin tehtävän toteuttamisessa näkyy
monikulttuurinen työote, vapaaehtoistoiminta ja
kansalaistoiminnan kehittäminen.
Arvi Kariston katu 9 lh 3
Hämeenlinnan setlementin toimialat ovat matalan
13100 Hämeenlinna
kynnyksen kohtaamispaikka ja toimintakeskus, monikulttuurinen perhetyö, työllistymistä ja kotoutu-
www.hmlsetlementti.net
mista edistävä toiminta, lapsi- ja nuorisotyö, ikään-
Blogi KohtaamiSet
tyvien toiminta, kansalaistoiminta ja järjestöyhteis-
http://hmlsetlementti.blogspot.fi
työ sekä tavoittamistyö.
Ihmisten keskellä, ihmisten kesken
Yhteystiedot
TOIMINNANJOHTAJA
Maija Jokinen p. 050-5126087
KUNTOUTTAVA
TYÖTOIMINTA
Ohjaaja Maarika Hoppula,
p. 050-4421044
JÄRJESTÖYHTEISTYÖN
KOORDINOINTI, TIEDOTUS
Sara Löyttyjärvi p. 050-5645991
TUKIVERKKO-PROJEKTI
Vastaava ohjaaja Jarna Sinijärvi,
p. 050-5439865
Ohjaaja Vilma Arvola, p. 050-5169138
KAARISILTA-KESKUS,
Ohjaaja Annika Arpo p. 050-3269146
TAITOTEEKKI2 -HANKE
YHDESSÄ LÄHEMMÄKSI –
HANKE
Vastaava ohjaaja Hanna Nyholm,
p. 050-4116476
Vastaava ohjaaja Maija Pigg
p. 050-4633432
Ohjaaja Katja Maetoloa, p. 050-3037944
Ohjaaja Riina Laakso p. 050-5116188
NUORISOTYÖ
Ohjaaja Eeva-Stiina Blomqvist,
p. 050-4314076
VAHTIMESTARIPALVELU
Virvelinrannan vahtimestari Ahmadshah
Bayat, p. 041-5019786
Sähköpostimme ovat muotoa:
[email protected]