kertomus 2013.pdf - Vaasan Setlementtiyhdistys RY

Vaasan Setlementtiyhdistys r.y.
Toimintakertomus 2013
Suomen Setlementtiliiton jäsen
Vuosi 2013
Yhä pahemmaksi käyvä taloustilanne Suomessa on pakottanut kunnat ja valtion etsimään rakenteellisia uudistuksia ja säästöjä vähän joka sektorilla, eniten juuri sosiaali- ja terveysmenojen kohdalla. Myös Vaasan kaupunki käynnisti 2 % taloustalkoot kaikkien hallintokuntien kanssa vuoden 2013 menoista. Kuntatalouden vaikeudet heijastuivat myös Setlementtimme arkeen ja yhdessä eri yksiköiden kanssa mietimme tarkasti, mistä voitaisiin säästää laadun, sopimusten ja kriteerien vaarantumatta. Ihailtavalla tavalla kaikki osallistuivat talkoisiin ja tuloksiakin saatiin aikaan. Mitään merkittäviä supistuksia
ei osaksemme tullut ja loppuvuosi sujui rauhallisissa, luottavaisissa tunnelmissa.
Ilonaiheitakin oli. Siivet-projektin 11-vuotta jatkunutta toimintaa ei ollut mahdollista enää samanmuotoisena jatkaa 31.10.2013 jälkeen. Projektin tuloksista voimme olla ylpeitä, saihan noin 1500 henkilöä projektin avulla joko määräaikaisen, tai pysyvän työsuhteen. Syksyn aikana todettiin yhteistyökumppaneiden kanssa, että työttömyyden jälleen kasvaessa setlementin työllisyystoimintaa tarvitaan jatkossakin. Haimme ja saimme Vaasan kaupungilta
3 kuukauden jatkorahoituksen uuden projektin suunnittelua varten.
Myös perhetyön resurssien lisäämiseksi teimme Raha- automaattiyhdistykselle selvityksen toimintamme kasvaneesta tarpeesta ja syksyllä haimme sitten
lisärahoitusta Arkipaja-toimintaan yhden henkilön palkkakulujen verran. Uskomme, että Setlementin perhetyön kaltaisen ennaltaehkäisevän työn merkitys kasvaa varsinkin vaikeina aikoina. Taloudellisesti huonot ajat tuovat järjestötoimijoille uusia mahdollisuuksia kehittää omaa toimintaansa ja tehdä se
yhdessä muiden kanssa. Kaupungin ja järjestöjen yhteinen Perhekeskushanke on ankkuroitunut vuoden aikana vahvasti Ristinummen alueelle ja tämän
yhteistyön ansiosta myös Kyläkeskuksemme toiminta on vilkastunut. Eri toimijoiden välistä tiiviimpää yhteistyötä on tehnyt myös Setlementtiliiton Uusi
Paikallisuus- hanke Palosaarella.
Vaikeina aikoina Setlementtityöllä on erityinen tehtävä tukea niitä, jotka kärsivät eniten. Menetelmä on yksinkertainen, koota ihmiset yhteen saamaan
voimaa toisiltaan ja pala palalta avata yhdessä polkuja elämässä eteenpäin. Olen Setlementin toiminnanjohtajana yli 37 vuoden aikana nähnyt monenlaisia yhteiskunnallisia kriisejä ja vaikeita aikoja. Setlementille on kaikkina aikoina löytynyt oma paikkansa ja tehtävänsä. Tämä työ on ollut hieno näköalapaikka ihmisiin ja yhteiskuntaan. Olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana. Parasta työssä ovat olleet ihmiset, eri-ikäiset ja erilaiset, mutta kuitenkin
me kaikki, niin samanlaisia.
2
Oma aktiivinen työurani päättyy ja uuden toiminnanjohtajan haku käynnistettiin elokuussa. Oli ilo havaita, että ilmeisesti Setlementti on vakiinnuttanut
paikkansa ja työ tunnetaan. Hakijoita oli 43 ja kaikki olivat joko hyviä tai erinomaisia. Valituksi tuli Kirsi Ikäheimonen. Hän saa johdettavakseen vakavaraisen, hyvässä kunnossa olevan yhdistyksen, jonka palveluksessa on upea joukko sitoutuneita ammattilaisia ja aikaansa antavia vapaaehtoisia. Toivotan
Kirsille onnea työn jatkajana.
Lämmin kiitos Setlementin omalle väelle ja hallitukselle tuesta ja luottamuksesta kaikkina työvuosinani. Vaasan Setlementtiyhdistyksen kasvu yhden
palkatun työntekijän yhdistyksestä nykyiseen mittaansa ei olisi ilman omien tukea ollut mahdollista. Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta nyt kuitenkin
tuntuu, että on aika antaa tilaa uudelle innolle ja tuoreille voimille.
Maija Nyystilä,
toiminnanjohtaja
3
Yleistä
Vaasan Setlementtiyhdistys on perustettu vuonna 1948. Sen toiminta-alueena on Vaasan kaupunki ja lähiympäristö. Yhdistyksen toiminta on kaksikielistä. Toiminnan perusajatuksena on Suomen Setlementtiliitto r.y:n jäsenenä sen periaatteiden mukaisesti ja yhteistoiminnassa sen kanssa edistää lasten,
nuorten, aikuisten ja vanhusten sivistys- ja sosiaalisten tarpeiden tyydyttämistä ja heidän elämänsä rikastuttamista sekä aikaansaada henkilökohtaista kosketusta ja keskinäistä luottamusta ihmisten kesken.
Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa kehittämällä Vaasan kaupungin ja sen lähiympäristön asukkaiden tarpeita vastaavaa sosiaali- kulttuuri- ja virkistystoimintaa sekä hankkimalla ja ylläpitämällä sosiaali- ja harrastuskeskusta varten tarpeellisia kiinteistöjä tai vuokrahuoneistoja.
Toiminnan päämäärän toteuttamiseksi yhdistys on ylläpitänyt vuonna 2013 seuraavia harrastus-, virkistys- ja sosiaalikeskuksia, joita ovat:
1)
2)
3)
Setlementtikeskus (Palosaari)
Vestis (Gerby)
Kyläkeskus Kultanummi (Ristinummi)
Näiden keskusten toiminnan tavoitteena on:
1)
2)
3)
4)
5)
ihmisten osallisuuden lisääminen ja elämänlaadun parantaminen
luottamuksen rakentaminen eri ihmisten välille
sosiaalisen pääoman kartuttaminen ja yhteisöjen vahvistaminen
oman lähiympäristön kehittäminen
syrjäytymisen ehkäisy
Näiden keskusten toiminta perustuu suurelta osin vapaaehtoistyöhön eli ihmiset itse toimijoita. Vapaaehtoisia oli näiden keskusten toiminnassa mukana
vuonna 2013 64 henkilöä. Yhdistyksen palkattujen henkilöiden lukumäärä v. 2013 oli 86 henkilöä.
Setlementtiyhdistyksen palvelutuotanto:
-
Hoivakoti Hopearanta, dementoituneille
Kyläkeskus Kultanummi, mielenterveyskuntoutujille
4
Setlementin lastensuojelu- ja perhetyö:
-
Arkipaja
Taimitarha
Tyttötyö
Perhekahvila ja muut äiti-lapsiryhmät
Projektit:
-
Siivet-projekti
Uusi Paikallisuus, Suomen Setlementtiliiton hallinnoima hanke (1 pilottialue Palosaari)
Setlementin asuntotuotanto
-
Kiinteistö Oy Setlementti Messi, nuorten asunnot, 11 asuntoa
Kiinteistö Oy Setlementti Hopea, 16 asuntoa
Kyläkeskus Kultanummi, 5 hengen ryhmäkoti, 10 yksiöitä, 10 kaksiota = 25 asuntoa
KOY Vaasan Mäntyhovi, kaupunki & Setlementti, kaupunki 70 %, Setlementti 30 %
52 asuntoa
Muut asunnot:
-
Hovioikeudenpuistikko 3 Ba 25
Hovioikeudenpuistikko 3 Ba 7
Kauppapuistikko 32 B 29
Kauppapuistikko 32 B 19
Vöyrinkatu 18 B 14
Kasarminkatu 21 A 23
Onkilahdenkatu 6 A
Kauppapuistikko 27 B 32
8 asuntoa
Yhteensä 60 asuntoa
Toiminnastamme löytyy tietoa myös www.vaasansetlementti.net sivuilta.
5
Kiitokset tukijoille ja lahjoittajille
Vaasan Setlementtiyhdistys r.y. kiittää kaikkia työnsä tukijoita ja luottamushenkilöitä sekä vapaaehtoisia ja vakinaisia työntekijöitä arvokkaasta työstä
yhdistyksessä vuonna 2013. Taloudellista tukea ovat antaneet: Vaasan kaupunki, Raha-automaattiyhdistys, Vaasan seurakuntayhtymä, Pohjanmaan Elykeskus, TE-toimisto, Evald ja Hilda Nissin säätiö, Mary, Bernhard ja Lilly Hahlin rahasto, Irja ja Paavo Holopaisen rahasto, Anna-Liisa ja Orvo J. Rintasen rahasto, Johanna Haapalan rahasto, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne, Aktiastiftelse i Vasa, Viktor Ollqvists stiftelse, William Thurings stiftelse
ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Yhdistys kiittää taloudellisesta tuesta ja luottamuksesta.
Hallinto
Vaasan Setlementtiyhdistys r.y:n toiminnasta vastaa yhdeksän jäseninen hallitus, jonka yhdistyksen kokous valitsee. Hallituksen kokouksia on toimintakaudella pidetty 7 ja niissä on käsitelty 57 asiaa. Hallituksen kokoonpano:
Pj. virastonjohtaja Harry Swanljung
Varapj. valtiot.maist. Tor Wik
professori Pirkko Vartiainen
rovasti Jouko Saraste
yliopistonopettaja Katri Viitasalo
professori Hannu Katajamäki
henkilöstöjohtaja Ville Rintamäki
erikoislääkäri Hellevi Lohva
pankinjohtaja Juha Knuuttila
Sihteerinä hallituksen kokouksissa on toiminut toiminnanjohtaja Maija Nyystilä.
Hallitukselle asioita valmistelevaan taloustoimikuntaan ovat kuuluneet Harry Swanljung, Tor Wik ja toiminnanjohtaja Maija Nyystilä.
6
Yhteistyö
Setlementtiyhdistyksen toimintafilosofiaan kuuluu oleellisesti yhteistyö eri tahojen kanssa. Tärkein yhteistyökumppani paikallisesti on Vaasan kaupunki,
jonka kanssa solmitut sopimukset muodostavat setlementtityön perustan. Valtakunnallisesti tärkein yhteistyökumppani on Raha-automaattiyhdistys, jonka rahoituksen turvin erilaiset sosiaalialan kokeilu- ja kehittämishankkeet sekä investoinnit ovat olleet mahdollisia.
Vuonna 2013 yhteistyötä on eri toimintamuodoissa tehty seuraavien tahojen kanssa:
 Vaasan kaupunki
 Sosiaali- ja Terveysturvan Keskusliitto
 Vaasan seurakuntayhtymä
 Folkhälsan
 Ely-keskus
 Marttaliitto
 Vaasan sosiaalipsykiatrinen yhdistys
 Pikipruukki
 Pohjanmaan Ely-keskus
 Odd Fellow
 Ammattikorkeakoulu
 Poliisi
 Ammattiopisto
 Lions Clubit
 Yrkesakademi
 Sosiaalialan osaamiskeskus Sonet Botnia
 Aikuiskoulutuskeskus
 Kela
 Ensi- ja Turvakoti
 Jupiter-säätiö. Setlementti on työhönvalmennuskeskus Jupiterin pe Mannerheimin Lastensuojeluliitto
rustajajäsen. Muita ovat Vaasan kaupunki, seurakuntayhtymä, Vaasan
 Suomen Punainen Risti
Invalidit, sos.psyk.yhdistys ja Mustasaaren kunta.
 Terveyden ja hyvinvoinninlaitos
 Rikosuhripäivystys on Suomen Setlementtiliiton koordinoimaa toimintaa rikosten uhrien tukemiseksi yhteistyössä SPR:n, ensi- ja tur Vaasan yliopisto
vakodin, MLL:n, seurakuntayhtymän ja Setlementin kesken.
 Pohjanmaan liitto

Suomen Setlementtiliiton Uusi Paikallisuus-projekti
 Rikosseuraamuslaitos
 Vaasan sairaanhoitopiiri
 Vaasan seudun Dementiayhdistys ry
 Seinäjoen ammattikorkeakoulu
7
Jäsenet
Yhdistyksen toiminnassa mukana oleminen ei edellytä jäsenyyttä. Kannatusjäseneksi on voinut liittyä maksamalla kannatusjäsenmaksun jonka suuruus
vuonna 2013 on ollut vähintään 7 €. Kannatusjäseniä yhdistyksellä oli vuonna 2013 99 kpl.
Työterveyshuolto
Henkilökunnan työterveyshuollosta on vastannut Promedi, jonka kanssa loppuvuonna on solmittu varhaisen puuttumisen malli työntekijöiden terveyden
edistämiseksi ja työssä jaksamisen parantamiseksi. Lisäksi työntekijöille on järjestetty työnohjausta.
Talous
Tilikauden tuloslaskelma ja tase ovat toimintakertomuksen liitteenä
Kokonaistuotot ja kulut
Kokonaistuotot
2.497.450,49
Kokonaiskulut
2.425.117,55
Poistot
38.145,88
Tilikauden ylijäämä
34.187,06
==========
Henkilöstökulut
Palkat
1.317.241,87
Eläkekulut
231.512,66
Muut hlösivukulut
54.359,72
Yhteensä
1.603.114,25
TASE
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Omakatt. rahast. varat
Vaihtuvat vastaavat
Vastattavaa
Oma pääoma
Vieras pääoma
1.202.194,92
2.353.720,09
535.465,13
4.091.380,14
==========
2.807.593,56
1.283.786,58
4.091.380,14
==========
8
Pääosa toiminnan tulorahoituksesta muodostuu eristä, joiden käytöstä yhdistys on velvollinen tekemään tarkan tilityksen tuen antajalle.
Yhdistyksen maksuvalmius on ollut kunnossa ja talous vakaalla pohjalla.
Yhdistyksen tilintarkastajina v. 2013 ovat toimineet HTM Markku Lehto ja KHT Markku Koivumäki.
Työntekijät
Toiminnanjohtaja
Toimistosihteeri
Setlementtikeskuksen
emäntä
Perhetyöntekijät
Siivet-projekti
Toiminnanohjaajat
Vastaava ip-ohjaaja
Ip-ohjaajat
Ip- ja kerho-ohjaaja
Kerho-ohjaajat
Vastaava hoitaja,
Hopearanta
Nyystilä Maija
Kyrönlahti-Granberg Pauliina
Sinelmaa Kaisa
Kalliokoski Salme
Pohjonen Anne
Myllyniemi Sirpa
Juntikka Katja
Björs Heidi
Bergkulla Sarah
Tengman Carl
Mäki Linda
Sjöberg Erik
Hakola Tanja
Henkilökunta:
Hopearanta vakinaiset hoitajat:
Ekström Sirpa
Ikonen Eija
Pitkäaikaiset sijaiset
Lax Terhi
Ekström Joni
Trygge Lea
Perttula Seppo
Ruutikainen Marjut
Jokela Mirjaana
Hänninen Elina
Ekberg Camilla
Koitto Jaana
Soinila Jaana
Puronaho Hanna
Vauto Päivi
Kettunen Katarina
Niemelä Suvi
Nordblad Nico
Granvik Johanna
Kant-Anttila Arja
Kvist Sinikka
Kristo-Lassila Katja
Kalliovaara Heidi
Tamminen Aino-Maija
Seppo Elina
Tyynismaa Marjut
Saarimaa Kirsti
Hautamäki Minna
Salomaa Minna
Katajamäki Jonna
Järvinen Marita
Jaakkola Janika
Voutilainen Tiina
Cygnel Inger
Potoinen Hillevi
9
Kultanummen asumispalvelu
Vastaava ohjaaja
Hocksell Eeva
Vakinaiset ohjaajat
Pälvimaa Elisabet
Vähämäki Anna
Sijaiset
Huhtanen Laura
Vaskivuori Maija
Lyytikäinen Jutta
Kultanummen emäntä
Pitkänen Mari
Mäkinen Pauliina
Rintamäki Katja
Kuusela Katri
Liikkanen Auroora
Perälä Hanna
Rintala Birgitta
Rintala Emmi (äitiyslomalla)
Pihlaja Johanna
Savola Sari
Ylinen Miia
Loppi Saara
Nguyen Thi
Westerback Yvonne
Sui Anne-Maria
Palkanlaskenta/kirjanpito Tilitoimisto Wasa Tilit Oy
Määräaikaiset
Setlementti Vestis
Haavisto Ari
Louko Jani
Setlementtikeskus
Tyvijärvi Maarit
Wik Marjo
Kyläkeskus Kultanummi Laine Kirsti
Kulmala Sari
Praski Sauli
Valkama Marjo-Leena
Perhetyö
Bajraktari Ajsel
Vainionpää Hanna
Ahmadi Tanja
Ojala Tiina
Alrubyai Sana
Hopearanta
Haapiniemi Sari
Kolehmainen Arja
Hautala Päivi
Mäenpää Tuula
Kennedy Samuel
Yhdistyksen palkkalistoilla on vuonna 2012 ollut 86 henkilöä.
10
Vapaaehtoistoiminta Setlementin eri toimipisteissä
Setlementtityön toimipisteet ovat Setlementtikeskus, Kyläkeskus Kultanummi, Setlementti Vestis, Hoivakoti Hopearanta, Arkipaja Asemakatu 38 ja perhetyö Kauppapuistikko 32.
Kerho
Kerhonjohtajat
Ystäväkerho
Posliinimaalaus, päivä, ilta
Askartelu
Silkkimaalaus
Istumatanssi
Lukupiiri
Perhekahvila
Teatteri
Matkailu
Pelikerho
Viriilit huru-ukot
Sjögreniläiset
Öljyvärimaalaus
Akvarellimaalaus
Hyvän olon seniorit
Iltamammat
Raskausryhmä
Keittiötoiminnan vapaaehtoiset
Arkipajan vapaaehtoiset
Vapaaehtoinen kerhonvetäjä
Maija Nyystilä
Ritva Kaukonen
Elsa Katajamäki
Pirkko Kesäläinen
Sirkka-Liisa Suvanto-Airistola
Maija-Liisa Luopajärvi
Elsa Katajamäki
Leena Saarenpää
Hannele Helinko MLL
Pauliina Kyrönlahti-Granberg
Elsa Katajamäki
Sirkka-Liisa Suvanto-Airistola
Härmä Matti
Liisa Yli-Kokko
Raija Siren
Raija Siren
Silja Joki
Minna Heinonen
Jaana Kivelä
Laura Rönkkö
Oili Viskari
Sanna Ala-Hallila
Hanna Huhtakangas
Jenni-Maria Palomäki
Camilla Ekberg
Ritva Kaukonen
Timo Kuusisto
Kaarina Fränti
Jessica Peltola
Setlementtikeskus
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
Setlementti Vestis
”
”
”
”
”
”
”
Huvilakatu 1
”
Arkipaja
”
11
Tyttötyön vapaaehtoiset
Asukkaiden ulkoiluttaminen
Virkistystilaisuuksien järjestäminen
Posliininmaalaus
Hartiaseudun hieronta
Yleis-apumies
Naistenpiiri
Miesten ryhmä
Pelit
Käsityökerho
Askartelukerho
Kävelypiiri
Sudanilaiset miehiä
Somalikoulu
Pirjo Kippola
Tiia Koitto
Jessica Peltola
Tuula Ketelä
Rolf Fahler
SPR:n ystäväpalveluhenkilö
Lions Club
Halibernit
Kaverikoirat
Keittiötoiminnan vapaaehtoiset
EKL-eläkkeensaajat, Vaasan Senoritanssijat
Vaasan Kampraattiystävät
Kotirannan päiväkodin lapsiryhmä
Vamkin puutarhaopiskelijat
Esko Ylimys ja Ikinuoret
Pirjo Sundman
Lisbeth Leuthold-Mäkinen
Ilmo Henriksson
Heli Riitiainen
Veikko Rintamäki
Veikko Rintamäki
Lasse Hietala
Heli Ruutiainen
Marjo-Leena Valkama
Lea Porko
Stefanus Kalifa
Peter Kenvibe
Omar Hussen
”
Tyttötyö
”
Hopearanta
“
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
Kyläkeskus
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
”
Yhteensä 50
Kerhotoiminnan lisäksi Setlementtiyhdistyksen avoimissa toimipisteissä on järjestetty luentoja, alustuksia, esittelyitä, näyttelyitä, musiikkituokioita, runohetkiä, myyjäisiä, tempauksia, matkailua ja retkeilyä. Setlementti on avoin kohtauspaikka ja tarvittaessa kokouspaikka.
12
Uusi Paikallisuus-hanke, Vaasan Palosaaren osahanke
Setlementtikeskus
Huvilakatu 1
Tapahtumia:
- keskustelupaneeli yliopistolla lähidemokratian keinoista tammikuussa, 6 panelistia (valtuutettuja + kansanedustaja) ja 30 muuta osallistujaa
- Järjestöfoorumi perustettiin up-hankkeen aloitteesta, mukana edustajia 10 palosaarelaisesta yhdistyksestä / järjestöstä
- Järjestöfoorumi kokoontui 7 kertaa ja tuotti syyskuussa Palosaarella tapahtuu –esitteen ja järjesti marraskuussa kirjastoon valokuvanäyttelyn järjestötoiminnan historiasta Palosaarella ja torilla joulutorin
- valokuvanäyttelyn avajaisissa oli 15 henkeä, näyttely auki 31.1.2014 asti
- joulutorilla n. 50-80 kävijää huonosta säästä huolimatta
- keskustelutilaisuus yliopistolla yhteistyössä aluetieteilijöiden kanssa, kahdeksan osallistujaa
- kansalaisraatityöpaja setlementtipäivillä huhtikuussa
- kansalaisraadin vuosikokous toukokuussa, paikalla 3 viranhaltijaa ja 4 raatilaista
- turvallisuuskävely toukokuussa yhteistyössä asukasyhdistyksen, Liikenneturvan ja turvallisuuskoordinaattorin kanssa, edustajia poliisista ja 9
osallistujaa
- tietokonekurssi eläkeläisille, 3 x 2 tuntia, osallistujia 3-6 / kerta
- muistelukävelyjä 2 keväällä ja 6 syksyllä, yhteensä 35 osallistujaa
- Mansikkasaaren kehittämiskävely kesäkuussa, mukana 7 valtuutettua ja 35 kansalaista
- kulttuurikävelyllä 7 osallistujaa
- työnhakijoille suunnattu tapahtuma Järjestötalolla yhteistyössä Siivet –projektin kanssa
- marraskuussa sosionomiopiskelijat kävivät muisteluttamassa Setlementin kävijöitä 9 eri ryhmässä ja tekivät oppilastyönä digitaaliset tarinat,
muistelemassa mukana oli n. 35 ihmistä
- ohjausryhmä kokoontui 6 kertaa
13
1. Setlementtikeskuksen toiminta 1) Setlementtikeskus/toiminta
2013
”Ihmisten keskellä, ihmisten kesken”
- Setlementtikeskus toimii eriikäisten ihmisten kohtauspaikkana
aamuvarhaisesta iltamyöhään.
Pääasiassa toiminta muodostuu
vapaaehtoisten vetämistä ryhmistä
ja harrastuspiireistä. Palosaaren
väestöpohjasta johtuen eläkeläisten ryhmiä on paljon, mutta myös
pienten lasten vanhemmille on
monia toimintamuotoja. Setlementin äiti-lapsiryhmien lisäksi Setlementtikeskuksessa toteutetaan
yhdessä MLL:n kanssa perhekahvilatoimintaa.
Kerhot/toimintamuodot
Ateriapalvelut
eläkeläisille ja työttömille
Kerhonvetäjät
Akvarellikerho, maanantai
Askartelu+ silkkimaalaus, torstai
Akvarellikerho, keskiviikko
Istumatanssi
Fortuna
Ystäväkerho
Lukupiiri
Päiväposliini
Iltaposliini
Viriilit huru-ukot
Siltapelimannit
Hyvänolon seniorit
Männynkolon kerhotoiminta
Perhekahvila
Pelirajaton, läheisten ryhmä
Kokoontumiset
190
3
33
27
20
18
25
28
30
30
31
32
33
17
14
41
10
Kävijät
16.500
12
344
217
52
138
147
343
163
215
345
386
137
146
168
589
20
Siivet asiakaskäynnit
Muut käynnit, muut
tilaisuudet
Hallitus
7
300
47
Yhteensä
589
20.519
Henkilöresurssit
Määrä
Vakinaiset työntekijät
3
Määräaikaiset + sijaiset
Palkkatuella
3
Työkokeilussa
2
Kuntouttavassa työtoiminnassa
Opiskelijoita harjoittelussa
Oppisopimuskoulutuksessa
Yhdyskuntapalvelussa
Vapaaehtoiset (sis. hallitus)
23
250
31
14
Vestis
2) Vestiksen toiminta
Kokoontumiset
Kävijät
Setlementti Vestis on GerbyVästervik-Pukinjärvi-Isolahti alueen
yhteinen olohuone, jossa on monipuolista toimintaa alueen asukkaille.
Pienten lasten perheet
- perhepäivähoitajat ja lapset
- äiti-lapsiryhmä
- mamma-barngrupp
- perhekahvila
- siä-lapsijumppa
- iltamammat
- raskausryhmä
33
39
38
34
26
20
13
688
323
307
238
579
148
47
Koululaiset
- iltapäiväkerho
- kerhotoiminta 3 kerhoa
187
23
3420
177
Nuoriso
- Avoin talo 5-6 lk (kevät)
- Toimintakerho 5-6 lk (syksy)
2
10
11
57
Iltatapahtumat
Kokouksia, juhlia
4
18
891
114
Yhteensä
447
7.000
Henkilöresurssit
Määrä
Määräaikaiset + sijaiset
6
Palkkatuella
3
Kuntouttavassa työtoiminnassa
Opiskelijoita harjoittelussa
8
Vapaaehtoiset
7
24
15
Kyläkeskus Kultanummi
(valm. –00)
- kyläkeskustoiminta on Ristinummen asukkaille järjestettyä harrastus- ja virkistystoimintaa
- Kyläkeskus on päivittäin auki klo
10-16 ja myös tilauksesta iltaisin
sisältäen erilaista toimintaa kyläkeskuksen kävijöille
3) Kyläkeskuksen toiminta
Kokoontumiset
Kävijät
Henkilöresurssit
Määrä
Ruokala
Kyläkeskuksen kahvila(ma-pe)
Miestenryhmä (ma) Huru-ukot
Posliinimaalaus (ma)
Naistenryhmä (ti)
Korttipelit (ti ja to)
”Lätkä” (ke)
Niskahieronta parillinen vko (to)
Käsityöpiiri (to)
Boccia (to)
Kroketti (ma-to)
Bingo (pe)
Sudanilaiset Miehet (pe)
Somalikoulu (la-su)
Lauluryhmä
Äiti/tyttöilta
Minigolf
Lean lenkki
Ristikka
Voimaneidot
Trobiglania
Uumaja 15.2.
Boccia kisat (11.2, 21.10)
Keskinen 11.6.
Käsityöreissu 31.7.
Ristinummipäivä 17.8.
Ulkoilutapahtuma 29.8.
Olympialaiset 5.9.
Äijäpäivä 9.11.
Avoimet ovat 19.11.
Joulun avaus 11.12.
Vaeltavat vanhemmat
Yhteensä
358
216
7
34
34
72
15
16
40
37
125
41
22
24
7
2
5
8
5
17
5
1
2
1
1
1
1
1
1
1
1
1
1.102
13.338
1.728
108
142
272
288
163
64
210
409
750
492
550
792
35
12
30
32
65
136
12
10
12
16
10
112
25
32
109
89
72
15
20.041
Vakinaiset työntekijät
Määräaikaiset + sijaiset
Palkkatuella
Työkokeilussa
Työelämänvalmennuksessa
Kuntouttavassa työtoiminnassa
Opiskelijoita harjoittelussa
Oppisopimuskoulutuksessa
Yhdyskuntapalvelussa
Somalikoulun opettajia
2
Vapaaehtoiset
12
5
1
1
1
1
3
21
16
Kyläkeskus Kultanummi
- Kyläkeskus Kultanummessa on
mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikkö
- 20 itsenäistä asuntoa, 5 hengen
ryhmäkoti
Kokoontumiset
Tavoitteena on asukkaan laadukas elämä ja itsenäinen selviytyminen arjessa. Henkilökunta tu- Hoitopäiviä
kee ja ohjaa asukkaita jokapäiväisissä asioissa sekä yhteisessä toiminnassa, niin arjessa kuin juhlassakin.
Kävijät
8988
Tarjoamme asukkaillemme palvelua klo 7-22. Yksilöllisen palvelun suunnittelussa huomioidaan
asukkaittemme tarpeet, odotukset
ja voimavarat.
Henkilöresurssit
Määrä
Vakinaiset työntekijät
(vaihtuvuus 2)
Sijaiset
Palkkatuella
Opiskelijat harjoittelussa
Asukkaita (vaihtuvuus 1)
8
10
5
26
Vapaaehtoiset
Asukastoimintaa:
Musiikki-ilta
Bingo
Jumppa
Musiikkimaalaus
Tee- ja korppuryhmä
Retket ja virkistyskäynnit
Puuropiiri
Raamattupiiri
Peli-iltapäivä
39
30
20
38
32
42
85
30
20
195
180
60
152
192
200
510
120
60
Yhteensä
336
10.657
49
17
2. Setlementtiyhdistyksen muu
palvelutuotanto:
Hoivakoti Hopearannan toiminnan tavoitteena on
Kävijät
Henkilöresurssit
Määrä
Hoivakoti Hopearanta. 640 m2
- dementiakoti (valm. –95) 16 pysyväispaikkaa
- tarjoaa tehostettua palveluasumista päihteidenkäytön johdosta dementoituneille asukkaille
Hoivatyö pohjautuu korkeatasoi- hoitopäiviä
seen tietotaitoon ja erityisosaamiseen sekä eettisistä periaatteista
nousevaan toimintafilosofiaan.
Kaikessa toiminnassa ja kanssakäymisessä pyritään päihdetaustaisten dementia-asukkaiden elämän laadun sekä oman elämän
hallinnan tukemiseen.
Hoivakodissa pyritään yksilöllisten tarpeiden huomioonottamiseen sekä turvallisen ja lämpimän
ilmapiirin luomiseen. Erilaiset
viriketoiminnat kuuluvat jokapäiväiseen toimintaan.
Toiminnan tavoitteena myöskin
antaa mahdollisuus alan opiskelijoille saada käytännön kokemusta
tulevaan ammattiin.
6539
Vakinaiset työntekijät
Määräaikaiset + sijaiset
Palkkatuella
Työelämävalmennuksessa
Opiskelijoita harjoittelussa
Oppisopimuskoulutuksessa
Yhdyskuntapalvelussa
TET-opiskelijat
9
18
5
1
11
1
2
4
Vapaaehtoiset
14
Yhteensä
6.539
Kokoontumiset
65
18
Siivet-työllisyysprojekti
(rahoitus Ely-keskus ja Vaasan kaupunki, vuodesta 2002 – 31.10.13)
Tehtävät:
1) pitkäaikaistyöttömien työllistäminen vaasalaisiin yrityksiin ja
yhdistyksiin
2) työnantajan ja -hakijan kohtaamisen helpottaminen
3) tiedotus- ja neuvontapalvelu
palkkatukeen liittyvissä asioissa.
Alkaneet työsuhteet vuonna 2013
(10 kk)
Yrityksissä
Työllistyneet
Henkilöresurssit
Määrä
3
Projektipäällikkö 1.1.31.10.2013
Projektityöntekijä 1.1.21.8.2013 (äitiyslomalla
29.5.13-)
1
Yhdistyksissä
39
Eri tukimuodot:
Palkkatuki yli 500 päivää
Palkkatuki
Oppisopimus
Työelämänvalmennus/
Työharjoittelu
1
Työnetsijähanke, jossa tehdään yksilöllisesti tuettua työn etsintää, työvalmennusta ja avustetaan rekrytoinnissa.
Tärkein kohderyhmä on vähintään
500 päivää työttömänä olleet työnhakijat.
Toiminta-alueena Vaasan työssäkäyntialue.
19
Setlementin lastensuojelu- ja per- Toiminta
hetyö:
Arkipaja, äiti-lapsi-projekti
(rahoitus RAY, kaupunki)
Ryhmissä on sekä suomalaisia että
maahanmuuttajia.
Projektin tavoitteena vahvistaa äidin
itsetuntoa ja kehittää äidin ja lapsen
varhaista vuorovaikutusta.
Tärkeää toimivan ammatillisen tukiverkoston kehittäminen hankkeen
ympärille.
Välineenä toiminnalliset menetelmät vertaisryhmässä verkoston tuella.
Kokoontumiset
Kävijät
Henkilöresurssit
Määrä
Äiti-lapsi-ryhmä I+II
1201
62
Äitien voimaantumisryhmä, ei
lapsia.
32
9
Vakinaiset työntekijät
Palkkatuella
Työkokeilu
Työelämävalmennuksessa
Opiskelijoita harjoittelussa
2
5
1
Vapaaehtoiset
3
Yhteensä
20
Arkipajan ryhmiä yhteensä 5
Yhteensä
1.233
71
9
Äitien voimaantumisryhmä kerran
viikossa: omaa aikaa ilman lasta.
Lastenhoito järjestetty Arkipajalla
ellei äidillä ole muuta mahdollisuutta.
20
Setlementin lastensuojelu- ja per- Toiminta
hetyö:
Taimitarha
- äidit 16-22 v. ja kootaan ohjattuihin vertaisryhmiin äitiyden vahvistamiseksi
Ryhmät Vestiksessä ma ja to
Ryhmä Ristinummella
Ryhmät Setlementtikeskuksessa
Perhevalmennus
Nuoret Äidit
Tapahtumat 16 kpl yhteensä
Kokoontumiset
Kävijät
Henkilöresurssit
Määrä
1030
491
346
183
47
78
Vakinaiset työntekijät
Opiskelijoita harjoittelussa
2
Vapaaehtoiset
1
Yhteensä
3
78
73
444
78
27
444
2462
857
Taimitarhan ryhmiä tai tapahtumia yhteensä 38
Yhteensä
21
Setlementin lastensuojelu- ja per- Toiminta
hetyö:
Tyttötyö
- Kymppikerho 10-13 v. tytöille
(rahoitus Nissin Säätiö) 2006 ->
- Ilona-kerho yläkoulun 7. luokkalaisille. Tytöt entisiä Kymppikerholaisia
Kokoontumiset
Kävijät
Ennakoida murrosiässä tapahtuvia muutoksia, auttaa naiseksi
kasvamisessa
Nummen+Vanha Vaasa 4. lk
Nummen+Vanha Vaasa 5 lk
Nummen+Vanha Vaasa 6 lk.
Tyttis 7. lk tytöt
Tyttiksen teemapäivät
743
503
219
21
215
54
45
25
14
218
Yhteensä
1.701
356
Vuonna 2013 yhdistyksen toiminnoissa on ollut yhteensä
7.870
59.483
Yhdistyksen palvelutuotannossa
hoitopäivät yhteensä
15.527
Henkilöresurssit
Määrä
Vakinaiset työntekijät
Opiskelijoita harjoittelussa
2
Vapaaehtoiset
4
6
Tyttötyön ryhmiä tai tapahtumia yhteensä 17
Perhetyö yhteensä 60 ryhmää,
kävijöitä 1.284, kokoontumiset
yhteensä 5.396 kertaa
22
Muuta:
Toiminta
Jupiter säätiö. Vaasan Setlementtiyhdistys on yksi perustajäsenistä
säätiössä
Jupiter-säätiön työvalmennuskeskuksen palvelut tukevat työllistymistä ja kouluttautumista
- ohjattua työtä
- yksilö- ja ryhmävalmennusta
Rikosuhripäivystys (pysyvä rahoitus 1) Rikoksen uhrien aseman parantaminen
RAY)
2)
vapaaehtoisten
tukihenkilöYhteistyössä SPR:n, MLL:n, Ensitoiminnan
välittäminen
ja Turvakodin sekä seurakunta3) turvallisuuden lisäämisen edisyhtymän kanssa.
täminen
4) todistajan tuki
5) nettipalvelu
Perhekeskushanke
Verkostoyhteistyötä kaupunki &
järjestöt
Suomen Setlementtiliiton Uusi Paikallisuus-projekti
23