Tytti Pantsar

Omaehtoiset opinnot näkyviksi
Suunnitteluprosessien ja
todistuskäytänteiden kehittämisestä
kansanopistoissa
Lähtökohtia ja merkityksiä
Kansanopistojen koulutukset toimivat:
 liimana, joka sitoo menneisyyden ja tulevan
 ihmisen työuran eheyttäjinä ja sitojina
 aiemmin opittua vahvistavina ja paikkaavina opintoina,
yksilöllisin opetuksen järjestelyin
 kulttuurien välisenä tulkkina
 osaamisen täydentäjänä, oman osaamisen uudistajana
 uudenlaisen elämänalun luomisena
Lähtökohtia
Asetus opiskelijaksi ottamisen perusteista
ammatillisessa peruskoulutuksessa
OKM:n asetus 04/2013
9§ mukaan kansanopiston lukuvuoden mittaisen linjan
suorittamisesta saa ammatilliseen peruskoulutukseen
hakeutuessa kuusi (6) lisäpistettä
Käytössä syksyn 2013 yhteishausta alkaen
Kansanopiston lukuvuoden mittaisen
linjan suorittaminen
 Opiskelija on suorittanut vähintään 28
opiskelijaviikon laajuisen kansanopistolinjan sen opetussuunnitelman
mukaisesti ja saanut siitä todistuksen.
Opitun validoinnin lähestyminen
OPS-työn kautta
- Yhteisten käytäntöjen luomisen tavoitteena on
kansanopistolinjojen tuottama osaaminen ja opinnot
tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin nykyistä paremmin.
- Koulutuksien läpinäkyvyys on tärkeä edellytys opitun
tunnistamiselle ja tunnustamiselle.
- Kansanopistojen tehtävä eri koulutustasojen tai vaiheiden nivelenä onnistuu, mikäli opiskelijat saavat
sellaista osaamista, josta on hyötyä jatko-opinnoissa,
työelämässä tai ylipäätään erilaisissa
elämäntilanteissa.
Nivelvaiheiden koulutus
-ohjausryhmä
 Kansanopistolinjojen OPS-suositus
 Kansanopistotodistusmalli
Tarkoituksena:
 Vahvistaa kansanopistolinjojen profiilia
 Tukea opistojen omaa kehittämistyötä
 Yhteinen ja kunkin oma erityisosaaminen esiin
OPS-suositus ja todistus
http://bit.ly/1sVz6VP
Sisällysluettelo:
1. Kansanopiston arvoperusta ja tehtäväkenttä
2. Yhteisiä tavoitteita kansanopistolinjoille
3. Yhteisiä elementtejä kansanopistojen
pedagogiikalle - sivistyspedagogiikka
4. Oppimisen arviointi sekä opitun tunnistaminen ja tunnistaminen
5. Oppimisympäristö
6. Opintojen ohjaus ja oppimisen tukipalvelut
7. Opetussuunnitelmaprosessi
8. Kansanopistotodistus
9. Lähteet
Opiskelijan valmiudet ja tavoitteet
Suositus 2:
 Kansanopisto-opintojen tavoitteiden määrittelyssä on tärkeää
ottaa lähtökohdaksi kukin opiskelija ja hänen henkilökohtaiset
tavoitteensa ja osaamisensa.
 Tavoitteet tulisi asettaa yhdessä opiskelijan kanssa ja niitä tulisi
seurata henkilökohtaisen oppimissuunnitelman avulla.
 Kansanopistojen opetussuunnitelmissa tulisi henkilökohtaisten
sekä sisällöllisten tavoitteiden lisäksi huomioida
opiskeluvalmiuksien edistäminen sekä aktiivisena kansalaisena
kasvaminen.
Avainosaaminen OECD:n mukaan:

1. Välineiden vuorovaikutteinen käyttö
 Kyky vuorovaikutuksessa käyttää kieltä, symboleita ja tekstiä
 Kyky ihmisten välisessä kanssakäymisessä käyttää tietoa ja informaatiota
 Kyky käyttää teknologiaa
2. Vuorovaikutus heterogeenisissa ryhmissä
 Kyky olla hyvissä suhteissa toisiin
 Kyky tehdä yhteistyötä
 Kyky hoitaa ja ratkaista ristiriitoja
3. Autonominen toiminta
 Kyky muodostaa asioista kokonaiskuva ja toimia sen mukaan
 Kyky muodostaa ja toteuttaa elämänsuunnitelmaa ja henkilökohtaisia
projekteja
 Kyky puolustaa oikeuksia, pyrkimyksiä, rajoituksia ja tarpeita
Avainkompetenssit/OPH
1) Minuus ja elämänhallinta, kyky itsenäiseen toimintaan
2) Erilaisuuden kohtaaminen ja yhteistyötaidot
3) Perusosaaminen, taito käyttää välineitä
vuorovaikutteisesti
4) Kyky pohtia ja toimia vastuullisesti, kestävää
tulevaisuutta rakentava elämäntapa ja sivistys
Avainkompetenssien soveltaminen
 Opiskelutavoitteiden asettaminen ja osaamisen
(itse)arviointi
 Opiskelija tulee tietoiseksi tulevaisuudessa vaadittavista
avaintaidoista (yleisiä työelämävalmiuksia että elinikäisen
oppimisen perusta)
 Avainkompetenssien arviointi yhdessä opiskelijan kanssa
opintojen aluksi, keskellä ja lopuksi.
 Esimerkki: Otavan Opisto, Avainkompetenssien arviointi
Bändilinjalla
 http://www.ebarometri.fi/tag/futura/
 https://edelfoi.fi/avainkompetenssit
Oppimisen arviointi ja
kansanopistotodistus
Oppimisen arviointi
 Arvioinnin tavoitteita kansanopisto-opinnoissa ovat mm.:
 Arvioinnin kohde: opiskelijan edistyminen suhteessa hänen
itsensä asettamiin tavoitteisiin sekä opetussuunnitelman
tavoitteisiin
 Opiskelijan itsearviointitaitojen kehittyminen
 Opiskelija oppii tiedostamaan oppimiseensa vaikuttavia tekijöitä,
asettamaan omia tavoitteita ja säätelemään oppimisprosessiaan
 Aiemmin opitun tunnistaminen ja tunnustaminen
 Opitun näkyväksi tekeminen tulevaa tunnistamista ja
tunnustamista varten sekä opiskelijan itsetuntemuksen
kasvattamiseksi
Kansanopistotodistus
 Yhteisen kansanopistotodistuksen sisältö on pyritty
pitämään yleisenä, jotta se sopisi kaikille kansanopistojen
vapaan sivistystyön koulutuksille.
 Kansanopistotodistus voidaan myöntää vain, mikäli
ehdot laajuudesta ja opetussuunnitelmasta täyttyvät
(vrt. asetus 4/2013 edellä). Muutoin käytetään
oppilaitoksen muuta todistusmallia.
Kansanopistotodistus




Oppilaitoksen nimi
Opiskelijan nimi ja syntymäaika/henkilötunnus
Koulutuksen/opintokokonaisuuden nimi sekä opintoaika
Koulutuksen laajuus määritellään todistukseen
opetussuunnitelman mukaisesti
 Mikäli käytössä numeraalinen arviointimenettely, tulee
arviointiasteikko kuvata todistuksessa
 Todistus päivätään ja sen allekirjoittaa oppilaitoksen rehtori
 Liite: Opintokortti, opintorekisteriote, opintojen kuvaus,
muut todistukset