Toimintakertomus 2012.pdf - Kesälahti

Kesälahti-Martat ry
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
YLEISTÄ
Vuoden 2012 valtakunnallisena teemana oli ”Hidastamalla hyvinvointiin”.
Yhdistyksemme toiminta toteutui suunnitellun mukaisesti. Toimintamme perustuu marttojen arvoihin, suomalaisuus, kotien hyvinvointi, inhimillisyys ja
avoimuus sekä luottamus. Yhdistyksessämme on mukana eri-ikäisiä naisia,
jotka yhdessä haluamme verkostoitua, oppia uutta, hallita arkea ja edistää lähiympäristön asukkaiden arjen taitoja ja hyvinvointia. Marttojen kaikille avoin
kotitalousneuvonta tarjoaa tietoa terveyttä edistävästä tasapainoisesta ravitsemuksesta, arjen ruokavalinnoista ja raha-asioiden hallinnasta sekä opastaa
viihtyisän kodin ja pihapiirin rakentamisessa ja hoidossa. Yhdessä tekemällä
kaikki perheenjäsenet oppivat ottamaan vastuuta kodin yhteisistä asioista.
TOIMINTA
Varsinaisia marttailtoja pidimme 5 kertaa eri aiheilla (luettelo päivämääristä ja
aiheista on liitteenä) ja niihin osallistui 55 marttaa. Seniorimartat/marttojen
päiväkerho kokoontui 3 kertaa, kokoontumisissa oli yhteensä 38 marttaa. Pikkukokit kokoontuivat 14 kertaa, mukana oli yhteensä 224 pikkumarttaa. Pikkukokkiohjaajat osallistuivat piirin pikkukokkikoulutukseen Joensuussa.
Perinteiset teatteriretket teimme tammikuussa Lappeenrantaan yhdessä Kiteen marttojen kanssa ja kesäkuussa Heinävedelle tutustuen samalla Valamon ja Lintulan luostareihin, mukana oli yhteensä 58 henkilöä. Helmikuussa
järjestimme yhdessä Eläkeliiton Kesälahden yhdistyksen kanssa ”Muistiiltapäivän”, tilaisuudessa oli 50 kuulijaa. Kansainvälisen naistenpäivän runoiltaan osallistui 60 henkilöä. Osallistuimme ProKesälahden järjestämään Wapputappaukseen, tilaisuudessa kävi noin 100 henkilöä.
Kesälahti messuille osallistuimme ”Reilun kaupan teemalla”, omalla osastolla, kesäkuun lopussa olimme perinteisesti Kesälahden Muikkumarkkinoilla
esittelemässä toimintaamme ja myymässä arpoja.
Piirin järjestämiä kursseja oli 1, muita kursseja pidettiin 2, osallistujia yhteensä
33 henkilöä. Ravintoon ja hyvinvointiin liittyviä luentoja toteutimme kesänaikana 2 kertaa, osallistujia 40 henkilöä.
Toukokuussa kylvimme auringonkukansiemeniä ”Pappilan pellolle”, kukat
ilahduttivat syyskesällä kesälahtelaisia kukinnallaan.
Piirin piirakkatalkoisiin piirakkapajalla osallistuimme kaksi kertaa, talkoolaisia
yhteensä 10. Muita talkootapahtumia oli 6, talkoolaisia tapahtumissa yhteensä
78 marttaa. Piirin kevät- ja syyskokoukseen osallistui yhdistyksestämme 14
marttaa. Martanpäivän rantakalan järjestivät Rajavaaran Martat, yhdistyksestämme osallistui tilaisuuteen 11 marttaa. Heinäkuussa osallistuimme Navettajengin Karsinaorkesterin lapsille tarkoitettuun konserttiin, paikalla oli noin 100
lasta vanhempineen.
Heinäkuussa saimme omat kokoontumistilat ”Marttakammarin” Sovintolatalosta, joka on vuonna 1898 rakennettu kansakoulu. Sovintolatalo on eri yhdistysten käytössä oleva monipuolinen toimitila.
Valtakunnallisena ”Avoimet puutarhat-päivänä” järjestimme sieninäyttelyn ja
samalla vierailla oli mahdollisuus tutustua Marttakammariin, tilaisuutta käytti
hyväkseen 64 henkilöä.
Lokakuussa osallistuimme MLL:n toteuttamaan ”Naisten voimapäivään” käsityöpajalla, tilaisuudessa kävi noin sata henkilöä.
Marraskuun lopussa kävimme kertomassa Kesla Oy:n työntekijöille oikeaoppisesta ravinnosta, paikalla oli 60 kuulijaa.
Opintokerhon ”Hidastamalla hyvinvointiin” puitteissa järjestimme piirakanpaistotalkoot vanhusten palvelutalo ”Elinkaaren ” asukkaille ja kävimme paistamassa
joulupipareita Annala-hoitokodissa. Vuoden aikana pidimme useita kirpputoreja.
Rajavaaran marttojen järjestämälle joululounaalle osallistui 12 henkilöä. Toimintavuoden päätimme perinteisesti yhteisellä joulupuurolla Myllytuvalla, paikalla oli 58 marttaa ja pikkumarttaa.
Opintokerhossa opiskeli 8 marttaa.
Erilaisia tapahtumia vuoden aikana oli yhteensä 77, osallistujia yhteensä 2045
henkilöä (mukana yleisötapahtumat, jotka järjestettiin yhdessä muiden järjestöjen kanssa).
Toimintatilastosta selviää tarkemmin eri tapahtumien luonne ja kunkin tapahtuman tarkat osallistuja määrät.
TALOUS
Yhdistyksen tulot muodostuivat jäsenmaksupalautuksista sekä myyjäis- ja kahvitustuotoista sekä kirpputoreista. Suurin yksittäinen tuotto saatiin Muikkumarkkinoiden pika-arvoista ja kranssien myynnistä.
Hallituksen jäsenille ei maksettu kokouspalkkioita.
JÄSENET JA JÄSENHANKINTA
Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 138. Heistä kunniajäseniä 2, perheenjäseniä 3, seniorijäseniä 7, nuorisojäseniä 30 ja opiskelijajäseniä 1. Yhdistykseen liittyi 10 uutta jäsentä, ja yhdistyksestä erosi 7 jäsentä. Jäsenhankinta oli toiminnan painopisteenä koko vuoden. Eri tapahtumissa kerrottiin
yhdistyksen toiminnasta sekä jaettiin toimintakalenteria.
YHDISTYKSEN TOIMINTARYMÄT
Yhdistyksellä oli yksi toimintaryhmä: Kousan-Varmon toimintaryhmä, jonka vetäjänä toimii Jaana Haverinen. Toiminta on keskittynyt pääasiallisesti marttailtoihin eli ompeluiltoihin. Vuoden aikana ompeluiltoja on pidetty 9 kertaa. Kerholaiset ovat kokoontuneet vuorotellen eri jäsenten luokse istumaan iltaa.
Kerhoillat ovat sujuneet rattoisasti rupatellen ja käsitöitä tehden. Talon tarjoaman kahvin ja kahvileivän äärellä on keskusteltu erilaisista aiheista ja suunniteltu muun muassa tulevia tapahtumia sekä muuta toimintaa. Muita tapahtimia
on vuoden aikana ollut 4. Eri tilaisuuksiin vuoden aikana on osallistunut yhteensä 212 henkilöä.
VERTAISMARTTA
Vuoden alussa valittiin vertaismartaksi Kaija Halttunen toimimaan Kesälahden/Kiteen marttayhdistysten alueella. Vertaismartta on yhdistysten vapaaehtoinen tukihenkilö, toimien yhteyshenkilönä piirin ja yhdistysten välillä.
Vuoden aikana yhdistyksiin vierailuja oli neljä, piirin hallituksen jäsenen Päivi
Leinosen kanssa vierailimme uusien jäsenten illoissa kahdesti ja Säyneenkylän yhdistyksen 80-vuotisjuhlassa, sekä lisäksi pyydettiin Sepänniemen toimintaryhmään kertomaan vertaismartan roolista.
HALLINTO JA TOIMIHENKILÖT
Puheenjohtajana toimi Marjaleena Malinen ja varapuheenjohtajana Sisko Nousiainen. Hallitukseen kuuluivat Arja Lemiläinen, Kikka Kosonen, Kaija Puhakka, Kirsti Kärnä, Tiina Tolvanen, Marjatta Pöllänen ja Pirjo Ketolainen KousanVarmon toimintaryhmästä. Hallitus kokoontui 6 kertaa. Kaija Halttunen toimi
sihteerinä ja rahastonhoitajana. Tilintarkastajina toimivat Anneli Saukkonen ja
Marjatta Pennanen. Varatilintarkastajina olivat Ritva Jännetyinen ja Annikki
Tötterman. Piirin kevätkokoukseen 26.04.2012 ja syyskokoukseen 17.11.2012
osallistuivat Marjaleena Malinen ja Kaija Halttunen.
TIEDOTUS
Toimintakalenteri lähetettiin vuosikokouksen jälkeen kaikille jäsenille. Puruvesilehdessä ilmoitettiin tulevista tapahtumista sekä yhdistyksen kotisivuilla.
(www.kesalahden.marttayhdistys.fi)
Paikallislehdissä KotiKarjalassa ja Puruvesilehdessä oli useita artikkeleita yhdistyksen järjestämistä tapahtumista ja kursseista.
MUISTAMISET JA HUOMIONOSOITUKSET
Yhdistyksemme marttojen merkkipäiviä muistettiin perinteiseen tapaan tervehdyskäynnillä tai onnitteluadressilla.
Yhdistyksen kunniamartan, Tyyne Tammisen omaisille toimitettiin surunvalitteluadressi.
ARVIO TULEVASTA TOIMINNASTAJäsenhankintaan panostetaan. Tehostetaan yhteistyötä ja kumppanuutta eri järjestöjen kanssa etsimällä aktiivisesti
sopivia toimintamuotoja. Tiedotetaan aktiivisesti jäsenistölle sekä myös muille
järjestöille yhdistyksen tapahtumista. Pyritään kokoamaan ja luomaan mahdollisimman kattava sähköpostiosoitteisto jäsenistöstä tiedottamisen helpottamiseksi. Panostetaan nykyisten varainhankintakeinojen tehostamiseen. Hyödynnetään erilaiset avustusmahdollisuudet. Kehitetään uusia varainhankintakeinoja taloudellisen tilan vakiinnuttamiseksi.Toiminnassa ei ole havaittavissa
suuria muutoksia. Jäsenmäärä on kehittynyt suotuisasti, ja se takaa osaltaan
taloutta tulevina vuosina ja sillä saadaan myös lisää toimijoita.