JTO - Shetlanninlammaskoira
SHETLANNINLAMMASKOIRAT – SHETLAND SHEEPDOGS RY JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA 2011 – 2015 Hyväksytty rotujärjestön yleiskokouksessa 18.3.2012 Hyväksytty Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n jalostustieteellisessä toimikunnassa xx.xx.2012 -1- 1. YHTEENVETO 3 2. RODUN TAUSTA 4 3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA 6 4. RODUN NYKYTILANNE 8 4.1 4.1.1 4.1.2 4.1.3 4.1.4 POPULAATION RAKENNE JA JALOSTUSPOHJA Populaation rakenne ja sukusiitos Jalostuspohja Rodun populaatiot muissa maissa Yhteenveto populaation rakenteesta ja jalostuspohjasta 4.2 4.2.1 4.2.2 4.2.3 4.2.4 4.2.5 4.2.6 4.2.7 LUONNE JA KÄYTTÄYTYMINEN SEKÄ KÄYTTÖOMINAISUUDET 22 Rotumääritelmän maininnat luonteesta ja käyttäytymisestä sekä rodun käyttötarkoituksesta Jakautuminen näyttely- / käyttö- / tms. linjoihin 22 PEVISA-ohjelmaan sisällytetty luonteen ja käyttäytymisen ja / tai käyttöominaisuuksien testaus ja / tai kuvaus 22 Luonne ja käyttäytyminen päivittäistilanteissa 22 Käyttö- ja koeominaisuudet 29 Käyttäytyminen kotona sekä lisääntymiskäyttäytyminen 30 Yhteenveto rodun käyttäytymisen ja luonteen keskeisimmistä ongelmakohdista 31 4.3 4.3.1 4.3.2 4.3.3 4.3.4 4.3.5 4.3.6 TERVEYS JA LISÄÄNTYMINEN PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet Muut rodulla todetut merkittävät sairaudet Yleisimmät kuolinsyyt Lisääntyminen Sairauksille ja lisääntymisongelmille altistavat anatomiset piirteet Yhteenveto rodun keskeisimmistä ongelmista terveydessä ja lisääntymisessä 31 31 37 44 45 46 46 4.4 4.4.1 4.4.2 4.4.3 4.4.4 ULKOMUOTO Rotumääritelmä Näyttelyt ja jalostustarkastukset Ulkomuoto ja rodun käyttötarkoitus Yhteenveto rodun keskeisimmistä ulkomuoto- ja rakenneongelmista 47 47 51 56 56 5. YHTEENVETO AIEMMAN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN TOTEUTUMISESTA 5.1. 5.2. Käytetyimpien jalostuskoirien taso Aiemman jalostuksen tavoiteohjelman toteutuminen 6. JALOSTUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS 6.1. 6.2. 6.3. 6.4. 6.5. 8 9 11 19 20 57 57 59 60 Jalostuksen tavoitteet Suositukset jalostuskoirille ja yhdistelmille Rotujärjestön toimenpiteet Uhat ja mahdollisuudet sekä varautuminen ongelmiin Toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelman seuranta 60 62 63 64 67 7. LÄHTEET 67 8. LIITTEET 67 -2- 1. YHTEENVETO Shetlanninlammaskoira on kaikilta osiltaan tasapainoinen, sopusuhtainen ja liioittelematon, mutta silti erittäin kaunis, suloinen ja täynnä eleganssia. Shetlanninlammaskoiran uskollisuus ja kuuliaisuus sekä miellyttämisenhalu omistajaansa kohtaan ovat piirteitä, jotka tekevät siitä yhdessä valppauden, älykkyyden, sitkeyden ja aktiivisuuden kanssa erinomaisen seura- ja harrastuskoiran. Shetlanninlammaskoira on vuodesta toiseen sijoittunut rekisteröintimäärien perusteella viidentoista suosituimman rodun joukkoon. Rodun suosio perustuu sen monipuolisuuteen. Suosituimpia harrastuksia ovat koiranäyttelyt ja agility, mutta shetlanninlammaskoiria näkee myös tottelevaisuus- ja paimennuskokeissa sekä koiratanssin parissa. Shetlanninlammaskoira täyttää myös toiveet uskollisesta perheenjäsenestä tai aktiivisesta lenkkikaverista. Rodun suosio on johtanut tilanteeseen, jossa pentujen kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Kasvattajille tilanne on hyvin haastava – kysynnästä huolimatta jalostukseen tulisi käyttää vain rodun keskitasoa parempia yksilöitä. Shetlanninlammaskoiran historia Suomessa alkaa vuodesta 1951, kun Regina Broman toi ensimmäisen yksilön Ruotsista Suomeen. Varsinainen kasvatustyö pääsi käyntiin ja 1950-luvulla rekisteröitiin 131 shelanninlammaskoiraa. Tästä rekisteröintimäärät lähtivät nopeaan kasvuun. Viimeisen kymmenenvuotisjakson (2001 – 2010) aikana rekisteröitiin 7 647 shetlanninlammaskoiraa. Rekisteröintejä vuodesta 1951 vuoteen 2010 on yhteensä 22 570 kappaletta. Aluksi shetlanninlammaskoiria tuotiin vain Iso-Britanniasta ja Ruotsista, mutta 1990-luvulla koiria alettiin tuoda myös Virosta. Tänä päivänä shetlanninlammaskoiria tuodaan Suomeen useiden Euroopan maiden lisäksi Yhdysvalloista, Kanadasta ja jopa Australiasta. Tuontikoiria on rekisteröity yhteensä 734 kappaletta. Tuontikoirien käyttö jalostuksessa onkin ollut hyvin runsasta. Viimeisellä kymmenvuotisjaksolla joka toinen jalostukseen käytetty uros ja joka viides narttu oli tuontikoira. Shetlanninlammaskoirapopulaatio on Suomessa hyvin runsas, mutta jalostuspohja kuitenkin melko kapea. Jalostukseen on käytetty vain murto-osaa rodun yksilöistä ja samalla on menetetty suuri määrä erilaisia geeniversioita. Myös jalostuskoirien epätasaiset jälkeläismäärät ja matadoriurosten käyttö ovat köyhdyttäneet rodun perinnöllistä monimuotoisuutta. Jalostukseen vähemmän käytettyjen sukulinjojen sekä mahdollisimman monipuolisen, tehokkaan ja tasaisen urosten jalostuskäytön keinoin rodun perinnöllinen monimuotoisuus on kuitenkin vielä elvytettävissä. Shetlanninlammaskoiran alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia lammaspaimenena ja hälyttävänä pihavahtina. Paimentaminen vaati valppautta, älykkyyttä, sitkeyttä ja aktiivisuutta. Näitä piirteitä löytyy nykypäivän shetlanninlammaskoiraltakin. Luonteen arviointi perustuu kuitenkin suureksi osaksi koiran omistajan omiin tulkintoihin, koska luonnetestissä viimeisen kymmenvuotisjakson aikana kävi vain kaksi shetlanninlammaskoiraa sadasta. Keskimääräinen shetlanninlammaskoira on luoksepäästävä, hyväntahtoinen ja avoin, mutta hieman rauhaton. Shetlanninlammaskoiralla on vilkas tempperamentti sekä kohtuullinen toimintakyky ja taisteluhalu. Shetlanninlammaskoira on pitkäikäinen ja perusterve. Rodussa on kuitenkin yleistymässä perinnöllisiä vikoja ja sairauksia, joiden vastustamiseksi shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelmaan on sisällytetty silmäsairaudet CEA (vuonna 1993) sekä PRA (vuonna 2007) ja vuoden 2010 alusta lonkkaniveldysplasia. Ohjelman mukaan jalostukseen käytettävällä koiralla tulee olla voimassaoleva silmätarkastuslausunto sekä lonkkakuvaustulos. Ylimääräiset ripset ja hammaspuutokset ovat myös shetlanninlammaskoiralle tyypillisiä vikoja. -3- Lisääntymisongelmista yleisimmät ovat heikko sukupuolivietti ja polttoheikkoudet. Rotumääritelmän mukainen shetlanninlammaskoira on erittäin kaunisilmeinen, runsaskarvainen ja kaikilta osiltaan sopusuhtainen paimenkoira, jolla on terve rakenne ja vaivattomat liikkeet. Suurimpia ongelmia shetlanninlammaskoiran ulkomuodon jalostuksessa ovat epäyhtenäinen rotutyyppi ja liian suuri koko. Rodunomaisen, hienopiirteisen pään ja suloisen ilmeen tavoittelu on myös erittäin haastavaa. Rakenteen puutteet voidaan korjata järkevillä jalostusvalinnoilla. Käytetyimpien jalostuskoirien tasoa voidaan tällä hetkellä konkreettisesti mitata lähinnä BLUP-indeksien avulla. Indeksi on arvio yksilön perintötekijöistä tietyssä ominaisuudessa. Shetlanninlammaskoiralle indeksejä lasketaan toistaiseksi vain lonkkien osalta. Jotta perinnöllinen edistyminen olisi mahdollista, tulisi jalostusvalintoja tehtäessä valita yhdistelmä, jonka indeksien keskiarvo on rodun keskiarvoa (100) parempi. Käytetyimpien shetlanninlammaskoiraurosten keskimääräinen lonkkaindeksi oli 98 ja arvosteluvarmuus 81 % (tilanne tammikuu 2012). ¨ Shetlanninlammaskoiran aiemman JTO:n (2006 – 2010) tavoitteista toteutui lähinnä rodun myönteisen imagon ja rotumääritelmän mukaisen luonteen säilyttäminen. Tavoitteet ulkomuodon, rakenteen ja lisääntymiskyvyn parantamisesta eivät toteutuneet, mutta ominaisuudet eivät myöskään huonontuneet. Heikoimmin toteutui pyrkimys laajentaa rodun jalostuspohjaa. Yksilöiden liikakäyttöä esiintyi edelleen. Suuri edistysaskel rodun terveyden saralla oli jalostuskoirien lonkkakuvauspakon sisällyttäminen rodun PEVISA-ohjelmaan. Shetlanninlammaskoirat ry:n Jalostusohje määrittelee jalostusyksilön vähimmäisvaatimukset terveyden, luonteen ja ulkomuodon osalta sekä antaa suosituksia yhdistelmille. Jalostusohje käsittelee myös jalostuksesta poissulkevat tekijät. Jalostustavoitteena on ensisijaisesti koira, joka ei kärsi kipua tuottavista tai elämänlaatua heikentävistä fyysisistä tai psyykkisistä vioista tai sairauksista. Muita tärkeitä tavoitteita ovat rodun geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen, rotumääritelmän mukaisen luonteen säilyttäminen ja rotutyypillisen ulkomuodon vaaliminen. Rotujärjestön ensisijainen keino tukea kasvattajaa pääsemään asetettuihin jalostustavoitteisiin on tehokas tiedottaminen. Kasvattajille tarjotaan myös neuvontaa ja koulutusta kasvattajapäivillä. Ulkomuototuomareille järjestetään rodun erikoiskoulutusta. Suurimmat uhat shetlanninlammaskoirajalostuksessa ovat perinnöllisten sairauksien yleistyminen ja uusien sairauksien ilmaantuminen. Mikäli rotujärjestön tiedottaminen ja jalostuksen ohjaus ei tavoita kasvattajia, on uhkana rodun geneettisen monimuotoisuuden köyhtyminen entisestään, rodun terveydellisen tilanteen ja ulkomuodon heikkeneminen sekä yhteiskuntakelpoisen luonteen menettäminen. 2. RODUN TAUSTA Shetlanninlammaskoira on kotoisin karuilta Shetlannin saarilta. Ei ole täydellä varmuudella kyetty selvittämään, mitkä rodut ovat vaikuttaneet shetlanninlammaskoiran kehittymiseen nykyiseen muotoonsa. Hyvin todennäköisesti saarilla vierailleilla, Skandinaviasta ja Skotlannista kotoisin olevilla kalastaja-aluksilla oli mukana koiria, jotka pariutuivat saarten alkuperäisten, niin sanottujen toonie-koirien kanssa. Myös -4- islantilaisten valaanpyytäjien yakkie-koirat ovat vaikuttaneet shetlanninlammaskoiran kehitykseen. Pystykorvan vaikutus näkyy tämän päivän shetlanninlammaskoirissa selän tai selkälinja päällä kannetuissa hännissä (katsotaan virheeksi rotumääritelmässä) sekä eteenpäin suuntautuvissa korvissa. Shetlanninlammaskoiran korvien taipumus nousta pystykorvamaisesti pystyyn (katsotaan virheeksi rotumääritelmässä) on yhä edelleen melko yleistä. Kingcharlesinspanielin vaikutus shelanninlammaskoiran väriin on ollut melko tärkeä. Suurin osa koirista, jotka mainittiin ensimmäisessä shetlanninlammaskoirakerhon rotukirjassa, olivat väriltään mustia punaruskein merkein. Tämä väri on sittemmin shetlanninlammaskoirapopulaatiosta hävinnyt. 1800-luvun lopulla Shetlannin saarten maatilat keskittyivät lähinnä lampaiden kasvatukseen. Pienet, sitkeät ja säänkestävät shetlanninlammaskoirat toimivat tiloilla lammaspaimenina sekä pihavahteina. Shetlanninlammaskoiran paimennusominaisuuksia pyrittiin parantamaan risteyttämällä rotuun pitkäkarvaisia collieita. Risteytysten ansiosta shetlanninlammaskoirasta tuli valpas, kestävä ja rohkea, mutta myös kookkaampi. Koon odotettiin pienenevän itsestään rankkojen elinolosuhteiden myötä. Vuonna 1908 perustettiin Shetland Collie Club ja määriteltiin ensimmäiset rotua koskevat kriteerit. Vuotta myöhemmin perustettiin Scottish Shetland Sheepdog Club. Tällöin turkista sallittiin kaksi muunnosta – pitkäkarvainen ja lyhytkarvainen. Englannin Kennelklubi ei hyväksynyt kerhoja, eikä itse rotuakaan, minkä seurauksena Scottish Shetland Sheepdog Club aloitti oman rotukirjan pitämisen. Kun English Shetland Sheepdog Club vuonna 1914 perustettiin, rotumääritelmän sanamuotoa muutettiin hieman ja lyhytkarvainen shetlanninlammaskoira kiellettiin. Joulukuussa 1914 Englannin Kennelklubi hyväksyi shetlanninlammaskoiran rotumääritelmän, mutta nimeä Shetland Collie se ei hyväksynyt. Shetlanninlammaskoira sai tuolloin nimen Shetland Sheepdog, jolla se tunnetaan tänäkin päivänä. Vuonna 1923 English Shetland Sheepdog Club muutti rotumääritelmän säkäkorkeudeksi 30 – 38 cm. Hieman myöhemmin Scottish Shetland Sheepdog Club hyväksyi säkäkorkeudeksi 34 cm, jolloin koosta oltiin ensimmäisen kerran yksimielisiä. Vuonna 1948 Englannin Kennelklubi julkisti rotumääritelmän, jonka kaikki hyväksyivät. 1950-luvulla saavutettiin yhtenäisempi koko, mutta vielä tänäkin päivänä rodun yksilöissä esiintyy valtavia kokoeroja. Nykyinen rotumääritelmä on hyväksytty FCI:ssä (Fédération Cynologique Internationale) 3.6.2009 ja Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n käännös 1.12.2010. Rodun hyvin alkanut kehitys koki monien muiden rotujen tavoin kovan takaiskun ensimmäisen maailmansodan aikana. Tällöin näyttelyt lakkautettiin ja jalostuskin oli luvanvaraista. Ensimmäinen shetlanninlammaskoira saavutti valionarvon vuonna 1917. Sen emä oli pienikokoinen collie. Muutamat kasvattajat käyttivät collieristeytyksiä, mikä yhtenäisti suuresti shetlanninlammaskoirarodun tyyppiä. Regina Broman (kennel Ra-Cebo) toi ensimmäisen shetlanninlammaskoiran Suomeen Ruotsista vuonna 1951. Koira oli narttu Stormkappans Tallyho. Samana vuonna kyseiselle nartulle syntyi pentue. 1950-luvun alussa Irma ja Veikko Niskanen (kennel Karion) toivat Ruotsista uroksen, Pukedals Jonny. Suomen 1950-luvun alussa kasvatettu kanta perustui Ruotsista tuotuihin koiriin. Ruotsiin ensimmäinen shetlanninlammaskoira oli tullut Englannista jo vuonna 1931. Valitettavasti monet 1950-luvun shetlanninlammaskoirat hankittiin ainoastaan lemmikeiksi perheisiin, joita eivät näyttelyt tai rodunjalostus kiinnostaneet. 1950-luvun lopulla Ulla-Carita Ylivakkuri (kennel Ajukkamaan) ja 1960-luvun puolella Mikko E. Mattila (kennel Saala) aloittivat kasvatustyön. -5- Merkittävä ajanjakso suomalaisessa shetlanninlammaskoirakasvatuksessa voidaan laskea alkaneen vuonna 1957, kun Karion kenneliin tuotiin Englannista astutettu narttu, Hallinwood Zindah Of Ladypark. Karion kenneliin tuotiin jatkuvasti huippusukuisia englantilaisia jalostuskoiria, joiden merkitys rodun kehitykselle Suomessa on ollut hyvin merkittävä. 1960-luvulla usean kasvattajan kasvatustyö perustui juuri Karion kennelin koiriin. Aluksi Suomeen tuotiin koiria pääasiassa Englannista ja Ruotsista, myöhemmin myös muualta. Tänä päivänä suosituimmat tuontimaat ovat Ruotsi ja Viro. Shetlanninlammaskoirien rekisteröintimäärät ovat kasvaneet nopeasti. Kun 1950-luvulla rekisteröitiin 131 shetlanninlammaskoiraa, rekisteröitiin viimeisen kymmenen vuoden (2001 – 2010) aikana yhteensä 7 647 koiraa. Rekisteröintien huippuvuosi oli 2009, jolloin ensimmäisen kerran rekisteröitiin yli 1 000 (1 006) shetlanninlammaskoiraa. Vuodesta 1951 vuoteen 2010 shetlanninlammaskoiria on rekisteröity yhteensä 22 570 kappaletta. (Vuosittaiset rekisteröintimäärät 1951 – 2010 on esitetty kohdassa 4.1.1 Populaation rakenne ja sukusiitos.) Nimensä mukaan shetlanninlammaskoiran alkuperäinen käyttötarkoitus oli lampaiden paimentaminen. Shetlanninlammaskoira hoiti maatiloilla myös pihavahdin virkaa. Tänä päivänä shetlanninlammaskoiran paimennustaipumusta hyödynnetään lähinnä harrastusmielessä paimennuskokeissa. Rotumääritelmän mukaan shetlanninlammaskoiran tulee olla omistajaansa kiintynyt ja kuuliainen sekä ystävällinen, valpas älykäs, sitkeä ja aktiivinen. Nämä piirteet tekevät shetlanninlammaskoirasta ihanteellisen seura- ja harrastuskoiran, joka niin rodun kotimaassa kuin muuallakin maailmassa on tänä päivänä shetlanninlammaskoiran pääasiallinen käyttötarkoitus. Suosituimpia harrastuksia ovat koiranäyttelyt, agility ja tottelevaisuuskoulutus. 3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA 1960-luvulla Suomessa toimi kaksi erillistä shetlanninlammaskoirarotua harrastavaa yhdistystä – Helsingissä 1966 perustettu Suomen Shetlanninlammaskoira – Finska Shetland Sheepdog ry, jonka johtohenkilönä toimi pitkään Aune Rapia ja Porissa vuonna 1967 perustettu Suomen Shelttiyhdistys ry, jota johtivat Irma ja Veikko Niskanen. Rotujärjestöoikeuksia molemmat yhdistykset anoivat jo 1970-luvun alussa, mutta Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry eväsi anomukset ja kehotti näitä kahta erillistä rotua harrastavaa yhdistystä yhdentymään. Yhdentymisneuvotteluja käytiinkin useaan otteeseen, mutta tuloksetta. Vuonna 1975 Suomen Kennelliitto ilmoitti myöntävänsä rotujärjestöoikeudet jommallekummalle yhdistykselle, elleivät yhdentymisneuvottelut tuota tulosta. Toinen yhdistys jäisi rotua harrastavaksi yhdistykseksi. Lähes kymmenen vuoden neuvottelujen tuloksena Matti Kalvian (Suomen Shetlanninlammaskoira – Finska Shetland Sheepdog ry) ja Raija Perälän (Suomen Shelttiyhdistys ry) puheenjohtajakaudella päästiin molempia yhdistyksiä tyydyttävään ratkaisuun ja nykyinen yhdistys, Shetlanninlammaskoirat – Shetland Sheepdogs ry, perustettiin Turussa 25.8.1984. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Kalvia ja sihteeriksi Raija Perälä. Yhdistyksen kotipaikaksi päätettiin Tampere. Jo samana syksynä Suomen Kennelliitto myönsi uudelle yhdistykselle rotujärjestöoikeudet. Vanhat yhdistykset jäivät rotujärjestön alaosastoiksi. Nykyisin Helsingissä toimii Etelä-Suomen Sheltit ry, Porissa Lännen Shelttiyhdistys ry ja Tampereella Hämeen Sheltit ry. Kuopiossa toimii myöhemmin perustettu Savo-Karjalan Sheltit ry ja Oulussa Pohjois-Suomen Sheltit ry (entinen Pohjois-Suomen Shelttikerho), joka aloitti toimintansa alaosastona vuonna 2011. Lisäksi toimii kaksi paikallista kerhoa, Lahden Shelttipiiri ja Turun Shelttikerho. -6- Kaikki vanhat jäsenet siirtyivät automaattisesti uuden yhdistyksen jäseniksi. ”Helsingin yhdistyksestä” siirtyi 552 ja ”Porin yhdistyksestä” 289 jäsentä. SHETLANNINLAMMASKOIRAT - SHETLAND SHEEPDOGS RY:n JÄSENMÄÄRÄN KEHITYS 1984 841 1990 1 521 1995 1 952 2000 1 575 2004 1 638 2010 2 070 Yhdistymisen jälkeen jäsenmäärä kasvoi vauhdilla. Yhdistyksen 11. toimintavuosi – 1995 – oli jäsenmäärältään huippuvuosi, jonka jälkeen 2000-luvun alkupuolella jäsenmäärä lähti laskuun. Vuodesta 2005 jäsenmäärä alkoi jälleen kasvaa ja ensimmäisen kerran jäsenmäärä ylitti 2 000 (2 040) vuonna 2009. JÄSENLAJIEN KEHITYS 2005 - 2010 Jäseniä yhteensä Varsinaisia jäseniä Nuorisojäseniä Perhejäseniä Ainaisjäseniä Kunniajäseniä 2005 2006 2007 2008 2009 2010 1 683 1 301 245 106 31 1 744 1 369 233 110 32 1 798 1 397 241 126 32 2 1 869 1 512 191 131 33 2 2 040 1 662 173 162 41 2 2 070 1 719 143 160 46 2 Aikavälillä 2005 – 2010 varsinaisten- ja perhejäsenten määrä on kasvanut tasaisesti. Nuorisojäsenten määrä sen sijaan on pudonnut lähes puoleen. Ainaisjäseneksi on liittynyt 15 uutta jäsentä. Kunniajäseneksi on kutsuttu kaksi jäsentä. Näiden laskelmien ulkopuolelle on jätetty yhdistyksen ulkopuoliset, äänettömät tuomarijäsenet. Tuomarijäseniä ovat shetlanninlammaskoiran arvosteluoikeudet omaavat ulkomuototuomarit. Shetlanninlammaskoirakasvattajille on tarjottu mahdollisuus liittää pennunostajat yhdistyksen jäseniksi alennettuun hintaan. Moni kasvattaja onkin tarjonnut pennunostajille ensimmäisen jäsenyysvuoden. Yhdistyksen alaisuudessa toimii jalostustoimikunta. Molemmilla vanhoilla yhdistyksillä toimi omat jalostustoimikuntansa, mutta yhdentymisen tapahduttua perustettiin yksi uusi jalostustoimikunta. Puheenjohtajaksi valittiin Raija Perälä ja sihteeriksi Mirva Pajunen. Tällöin laadittiin myös ensimmäinen jalostuksen tavoiteohjelma ja jalostusohjesääntö. Yhdistyksen hallitus vahvistaa jalostustoimikunnan kokoonpanon. Toimikunta koostuu puheenjohtajasta ja sihteeristä (joka voi olla myös toimikunnan ulkopuolinen) sekä viidestä jäsenestä. Lisäksi jalostustoimikunnalla on käytettävissään ulkomuototuomarijäsen sekä konsultoitava eläinlääkäri. Jalostustoimikunnan tehtävä on edistää fyysisesti ja psyykkisesti terveiden sekä rotumääritelmän mukaisten shetlanninlammaskoirien jalostusta ja kasvatusta. Jalostustoimikunnalla on itsenäinen päätäntä- ja toimeenpanovalta useimmissa jalostusta koskevissa asioissa. Toimikunta on jokaisen yhdistyksen jäsenen käytettävissä. Jalostustoimikunta kerää tietoa muun muassa shetlanninlammaskoirien rekisteröinneistä, terveystutkimuksista sekä näyttely- ja luonnetestituloksista. Näitä tietoja analysoimalla määritetään shetlanninlammaskoirien yleistaso niin terveyden, luonteen kuin ulkomuodonkin suhteen. Listaukset, tilastot ja taulukot sekä näyttelyarvostelut julkaistaan vuosittain ilmestyvissä Vuosikirjoissa. Jalostustoimikunta -7- julkaisee myös Sheltit –lehdessä ja yhdistyksen ylläpitämällä internet -sivustolla ajankohtaisia jalostukseen liittyviä artikkeleja. Jalostustoimikunta järjestää jalostustarkastuksia, ylläpitää jalostusuroslistaa ja pentuvälitystä sekä järjestää ulkomuototuomarikoulutusta ja arvostelukokeita tuomarikokelaille. Entisen ”Helsingin yhdistyksen” jäsenlehti Sheltie ja entisen ”Porin yhdistyksen” Sheltti Pähkinänkuoressa yhdistettiin lehdeksi Sheltit. Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli Eila Kannisto. Sheltit –lehti ilmestyy neljästi vuodessa. 4. RODUN NYKYTILANNE Shetlanninlammaskoira on sijoittunut korkealle suosituimpien rotujen listalla vuosittaisten rekisteröintien perusteella. Aikavälillä 2003 – 2010 shetlanninlammaskoira on korkeimmillaan yltänyt sijalle 8 vuonna 2009. Vuonna 2007 shetlanninlammaskoiran sijoitus oli ajanjakson alhaisin, kun se rekisteröintimäärien perusteella oli 15. Shetlanninlammaskoiran suosio perustuu sen monipuolisuuteen. Sen lisäksi, että rotu soveltuu moniin erilaisiin harrastuksiin (esimerkiksi näyttelyt, agility, tottelevaisuuskoulutus, paimennus ja koiratanssi), on se myös uskollinen ja tottelevainen perheenjäsen ja lenkkikaveri. Shetlanninlammaskoira on erittäin kaunis ja sen suloinen ilme on hyvin puhutteleva. Shetlanninlammaskoira on myös helppohoitoinen pitkästä, runsaasta ja kaksinkertaisesta karvapeitteestä huolimatta. Rodun suosio on johtanut tilanteeseen, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Kun kysyntä ylittää tarjonnan, on uhkana rodun terveydellisen tilanteen ja ulkomuodon heikkeneminen. Tämän aiheuttaa se, että jalostukseen käytetään myös rodun keskitasoa heikompia yksilöitä. Myös rekisteröimättömien pentueiden määrä kasvaa. On mahdoton sanoa, paljonko tällaisia pentueita vuosittain on. 4.1 POPULAATION RAKENNE JA JALOSTUSPOHJA Rodun perinnöllinen monimuotoisuus tarkoittaa sen geeniversioiden runsautta. Puhutaan myös jalostuspohjan laajuudesta. Mitä monimuotoisempi rotu on, sitä useampia erilaisia versioita sillä on olemassa samasta geenistä (perintötekijästä). Tämä mahdollistaa rodun yksilöiden geenipareihin heterotsygotiaa eli eriperintäisyyttä. Heterotsygotia lisää yleistä elinvoimaa ja suojaa monien perinnöllisten vikojen ja sairauksien puhkeamiselta. Monimuotoisuus on tärkeää myös yksilön immuunijärjestelmälle. Geenikirjon kapeneminen voi johtaa esimerkiksi allergioihin, autoimmuuni- ja tulehdussairauksiin. Suurilukuinenkin koirarotu on monimuotoisuudeltaan suppea, jos vain pientä osaa rodun yksilöistä tai sukulinjoista on käytetty jalostukseen tai rodussa on koiria, joilla on rodun yksilömäärään nähden liian suuret jälkeläismäärät. Tällaiset yksilöt levittävät geeniversionsa vähitellen koko rotuun. Lopulta on vaikea löytää jalostukseen koiria, joilla ei tätä geeniversiota ole. Lisääntyvän sukulaisuuden vuoksi kaikkien suljettujen kantojen sukusiitosaste nousee sukupolvi toisensa jälkeen. Mitä nopeampaa nousu on, sitä nopeampaa on myös geneettinen köyhtyminen. Kaikki koirarodut ovat geneettisesti pieniä kantoja. Kun mennään rodun historiassa tarpeeksi kauas taaksepäin, löytyy kaikkien koirien taustalta samat esi-isät. Useimmat rodut ovat syntyneet vain muutamista kantakoirista. (Lähde: Katariina Mäki, www.kennelliitto.fi) -8- 4.1.1 Populaation rakenne ja sukusiitos Vuodesta 1951 vuoteen 2010 shetlanninlammaskoiria on rekisteröity yhteensä 22 570 kappaletta. Eniten rekisteröintejä on ollut vuonna 2009, jolloin ensimmäisen kerran rekisteröitiin yli 1 000 (1 006) shetlanninlammaskoiraa. Muita rekisteröinnin huippuvuosia ovat olleet vuodet 1992 (913 rekisteröintiä) ja 2008 (901 rekisteröintiä). Pienimmillään rekisteröintimäärät kahdenkymmenen viimeisen vuoden (1991 – 2010) aikana ovat olleet vuosina 1999 (554 rekisteröintiä), 2000 (577 rekisteröintiä) ja 1988 (595 rekisteröintiä). Alla olevassa taulukossa on esitetty kannan kasvua kymmenen vuoden jaksoissa. Kasvu on ollut nopeaa vuoteen 1990 saakka, mutta kahden viimeisen tarkastelujakson aikana kasvu on tasoittunut. KOKONAISREKISTERÖINNIT 1951 – 2010 1951 4 1961 54 1971 165 1981 336 1991 792 2001 610 1952 0 1962 25 1972 149 1982 364 1992 913 2002 665 1953 7 1963 37 1973 190 1983 337 1993 784 2003 703 1954 15 1964 24 1974 208 1984 446 1994 818 2004 704 1955 19 1965 36 1975 245 1985 470 1995 695 2005 714 1956 19 1966 66 1976 207 1986 511 1996 756 2006 728 1957 26 1967 50 1977 248 1987 474 1997 633 2007 753 1958 23 1968 91 1978 216 1988 579 1998 590 2008 901 1959 18 1969 106 1979 249 1989 670 1999 554 2009 1 006 1960 30 1970 145 1980 229 1990 724 2000 576 2010 863 1951 - 1960 = 161 kpl 1961 - 1970 = 634 kpl 1971 - 1980 = 2 106 kpl 1981 - 1990 = 4 911 kpl 1991 - 2000 = 7 111 kpl 2001 - 2010 = 7 647 kpl 1951 - 2010 = 22 570 kpl (Lähde: Shetlanninlammaskoirat ry:n vuosi- ja käsikirjat, KoiraNet) Suomessa on vuoteen 2010 mennessä rekisteröity yhteensä 734 tuontikoiraa. Näistä uroksia on ollut 330 ja narttuja 402. Kahden tuontikoiran sukupuoli ei ole tiedossa. Alla esitetyssä taulukossa on esitetty tuontikoirien rekisteröintimäärien kasvua kymmenen vuoden jaksoissa. 1980-luvulle saakka tuonti on ollut vähäistä – vain muutamia koiria vuodessa. Vasta 2000-luvulla tuontimäärät ovat vuosittain ylittäneet kahdenkymmenen koiran rajan. Tuontien huippuvuosi on ollut 2008, jolloin rekisteröitiin yhteensä 73 tuontikoiraa. TUONTIKOIRAT 1959 - 2010 1961 1 1971 4 1981 6 1991 17 2001 24 1962 1 1972 0 1982 8 1992 21 2002 28 1963 1 1973 1 1983 12 1993 16 2003 39 1964 1 1974 4 1984 12 1994 16 2004 25 1965 1 1975 4 1985 12 1995 11 2005 31 1966 4 1976 1 1986 11 1996 9 2006 36 1967 4 1977 7 1987 13 1997 19 2007 37 1968 4 1978 0 1988 7 1998 18 2008 73 1959 1 1969 1 1979 3 1989 18 1999 14 2009 56 1960 0 1970 5 1980 4 1990 17 2000 12 2010 61 1959 - 1960 = 1 kpl 1961 - 1970 = 23 kpl 1971 - 1980 = 28 kpl 1981 - 1990 = 116 kpl 1991 - 2000 = 156 kpl 2001 - 2010 = 410 kpl 1959 - 2010 = 734 kpl (Lähde: Shetlanninlammaskoirat ry:n vuosi- ja käsikirjat, KoiraNet) -9- Aluksi shetlanninlammaskoiria tuotiin vain Iso-Britanniasta ja Ruotsista. 1990-luvun alussa alkoivat tuonnit myös Virosta. Aikavälillä 2008 – 2010 Viro on tuonneissa kivunnut jo kärkipaikalle yhdessä Ruotsin kanssa. Kummastakin maasta on kyseisellä ajanjaksolla tuotu 51 koiraa. Kolmannella sijalla on Unkari, josta on tuotu 19 koiraa. Neljäntenä on Venäjä (15 tuontia) ja viidentenä Yhdysvallat (11). Rodun kotimaa, Iso-Britannia, sijoittuu ajanjakson tuonneissa vasta kuudenneksi kymmenellä tuonnillaan. Muutamia koiria on tuotu myös Norjasta, Tanskasta, Tsekeistä, Liettuasta ja Kanadasta, yksittäisiä koiria Saksasta, Ranskasta, Puolasta, Latviasta, Alankomaista ja jopa Australiasta. Keskimääräistä jalostukseenkäyttöikää voidaan pitää arviona rodun keskimääräisestä sukupolven pituudesta. Tilastointiaikana 1995 – 2010 shetlanninlammaskoirien keskimääräinen jalostukseenkäyttöikä vaihteli uroksilla 3 vuoden 1 kuukauden (vuonna 1999) ja 4 vuoden 9 kuukauden (vuosina 1998 ja 2003) välillä ja nartuilla 3 vuoden 7 kuukauden ja 4 vuoden 4 kuukauden välillä. Tilastointiaikana 1995 – 2010 jalostukseen käytetty uros oli keskimäärin 4 vuotta 5 kuukautta ja narttu 3 vuotta 11 kuukautta vanha. UROSTEN JA NARTTUJEN KESKIMÄÄRÄINEN JALOSTUKSEENKÄYTTÖIKÄ TILASTOINTIAIKANA 1995 - 2010 UROKSET 2001 4 v 6 kk 2002 4 v 8 kk 2003 4 v 9 kk 2004 4 v 8 kk 1995 3 v 10 kk 2005 4 v 8 kk 1996 4 v 0 kk 2006 4 v 7 kk 1997 4 v 3 kk 2007 4 v 5 kk 1998 4 v 9 kk 2008 4 v 0 kk 1999 4 v 6 kk 2009 3 v 11 kk 2000 4 v 8 kk 2010 3 v 11 kk 2004 3 v 10 kk 1995 3 v 9 kk 2005 3 v 11 kk 1996 3 v 8 kk 2006 3 v 10 kk 1997 4 v 1 kk 2007 3 v 7 kk 1998 3 v 10 kk 2008 3 v 8 kk 1999 4 v 1 kk 2009 3 v 8 kk 2000 4 v 4 kk 2010 3 v 9 kk NARTUT 2001 4 v 2 kk 2002 4 v 0 kk 2003 4 v 2 kk (Lähde: KoiraNet) Koirarotuja muodostettaessa on käytetty runsaasti sukusiitosta. Sukusiitos tarkoittaa, että pentueen isä ja emä ovat toisilleen lähempää sukua kuin serkukset. Yksilön sukusiitosaste on puolet sen vanhempien välisestä sukulaissuhteesta. Esimerkiksi isä – tytär parituksessa jälkeläisten sukusiitosaste on 25 %, puolisisarparituksessa 12,5 % ja serkusparituksessa 6,25 %. Sukusiitoksella on pyritty tuottamaan tasalaatuisia yksilöitä. Sukusiitosaste- tai prosentti on todennäköisyys sille, että satunnaisesti valittu geenipari sisältää kaksi samaa versiota (alleelia) samasta geenistä, jotka molemmat ovat peräisin samalta esivanhemmalta. Saman esivanhemman tietty geeniversio on siis tullut koiralle sekä isän että emän kautta. Tällainen geenipari on homotsygoottinen (samanperintäinen) ja identtinen. Ilman sukusiitosta suurin osa yksilöiden geenipareista on heterotsygoottisia. Jokainen yksilö kantaa perimässään useita haitallisia geeniversioita, joiden todennäköisyys tulla esiin jälkeläisissä kasvaa sukusiitoksen myötä. Turvallista sukusiitosyhdistelmää ei ole. Sukusiitos vähentää heterotsygoottisten geeniparien osuutta jokaisessa sukupolvessa sukusiitosasteen verran. Esimerkiksi puolisisarparituksessa, jonka sukusiitosprosentti on 12,5 %, vähenee jälkeläisten heterotsygotia 12,5 %. Myös todennäköisyys resessiivisesti (väistyvästi) periytyvien vikojen ja sairauksien esiintymiseen on 12,5 %. Sukusiitosasteen suuruus riippuu laskennassa mukana olevien sukupolvien määrästä. Vain sellaisia sukusiitosasteita voi verrata keskenään, jotka on laskettu juuri saman taustatiedon perusteella. Neljän tai viiden sukupolven perusteella laskettu sukusiitosprosentti ei suositusten mukaan saisi olla korkeampi kuin 6,25 %. Tutkimuksissa on todettu sukusiitoksen haittavaikutusten alkavan näkyä sukusiitosasteen ylittäessä 10 %. Tällöin todennäköisyys hedelmällisyyden ja elinvoiman heikkenemiseen kasvaa. Lisääntymisvaikeudet, - 10 - pentukuolleisuus ja pentujen epämuodostumat sekä vastustuskyvyn heikkeneminen ja allergia-alttius lisääntyvät. Tätä ilmiötä kutsutaan sukusiitostaantumaksi. Jos sukusiitosaste kasvaa hitaasti monen sukupolven aikana, haitat ovat pienemmät kuin nopeassa sukusiitoksessa. Rodun monimuotoisuuden kannalta sukusiitosasteen kasvunopeus on tärkeämpi kuin yksittäisten sukusiitosyhdistelmien vaikutus. Yksittäiset sukusiitetyt pentueet eivät nosta rodun sukusiitosastetta pitkällä tähtäimellä niin paljon kuin koko rodun sukulaistuminen harvojen koirien jalostuskäytön ja yksittäisten jalostusyksilöiden ylikäytön seurauksena. Toki todennäköisyys lähisukulaisyhdistelmästä syntyneiden pentujen erilaisille kasvuun ja immuniteettiin liittyville ongelmille on suurempi kuin vähemmän sukua toisilleen olevien koirien pennuille. (Lähde: Katariina Mäki, www.kennelliitto.fi) Tilastointiaikana 1988 – 2010 shetlanninlammaskoiran vuosittainen sukusiitosprosentti on vaihdellut välillä 5,24 % (vuonna 1998) ja 1,38 % (vuonna 2010). Ajanjakson keskiarvo oli 3,48 %. Viimeisen kymmenen vuoden ajan sukusiitosprosentit ovat olleet laskusuunnassa. Syynä suuntaukseen on jalostuskoirien lisääntynyt tuonti, ulkomaisten urosten käyttö sekä kasvattajien lisääntynyt valveutuneisuus. Jalostustietojärjestelmä KoiraNet helpottaa kasvattajien tiedonsaantia jalostusyksilöiden sukulaisuussuhteista. SUKUSIITOSPROSENTIN KESKIARVO TILASTOINTIAIKANA 1988 - 2010 1991 4,71 % 2001 2,86 % 1992 4,17 % 2002 2,92 % 1993 4,57 % 2003 3,70 % 1994 4,08 % 2004 3,45 % 1995 3,88 % 2005 2,38 % 1996 4,71 % 2006 2,04 % 1997 4,13 % 2007 1,61 % 1988 3,62 % 1998 5,24 % 2008 1,66 % 1989 3,64 % 1999 3,73 % 2009 1,74 % 1990 4,12 % 2000 3,43 % 2010 1,38 % 1988 - 1990 3,79 % 1991 - 2000 4,27 % 2001 - 2010 2,37 % 1988 - 2010 3,48 % (Lähde: KoiraNet) 4.1.2 Jalostuspohja Kaikkien alla esitettyjen taulukoiden luvut on laskettu nelivuotisjaksoilta. (Kunkin vuoden kohdalla näkyvään lukuun sisältyy kyseinen vuosi sekä kolme edellistä. Esimerkiksi vuoden 2010 luvut on laskettu vuosien 2007 – 2010.) JALOSTUKSEEN KÄYTETTYJEN UROSTEN JA NARTTUJEN SUKUPOLVITTAINEN LUKUMÄÄRÄ TILASTOINTIAIKANA 1988 - 2010 UROKSET 1991 101 2001 169 1992 110 2002 175 1993 126 2003 169 1994 129 2004 173 1995 148 2005 180 1996 158 2006 184 1997 165 2007 192 1988 94 1998 162 2008 192 1989 104 1999 170 2009 205 1990 107 2000 163 2010 195 1997 525 2007 536 1988 355 1998 506 2008 559 1989 400 1999 482 2009 606 1990 435 2000 437 2010 615 NARTUT 1991 477 2001 418 1992 524 2002 418 1993 543 2003 431 1994 571 2004 466 1995 566 2005 488 1996 551 2006 522 - 11 - ERI ISIEN JA EMIEN LUKUMÄÄRÄN SUHDE SUKUPOLVITTAIN TILASTOINTIAIKANA 1988 - 2010 1988 1989 1990 0,26 0,26 0,25 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 0,21 0,21 0,23 0,23 0,26 0,29 0,31 0,32 0,35 0,37 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 0,40 0,42 0,39 0,37 0,37 0,35 0,36 0,34 0,34 0,32 JALOSTUKSEEN KÄYTETTYJEN UROSTEN JA NARTTUJEN OSUUS SYNTYNEISTÄ SUKUPOLVITTAIN TILASTOINTIAIKANA 1988 - 2010 UROKSET 1991 5% 2001 8% 1992 5% 2002 8% 1993 6% 2003 7% 1994 6% 2004 7% 1995 6% 2005 7% 1996 6% 2006 7% 1997 6% 2007 8% 1988 7% 1998 6% 2008 8% 1989 7% 1999 7% 2009 7% 1990 5% 2000 7% 2010 5% 1988 - 1990 6,33 % 1991 - 2000 6,00 % 2001 - 2010 7,20 % 1988 - 2010 6,57 % NARTUT 1991 26 % 2001 22 % 1992 24 % 2002 25 % 1993 23 % 2003 26 % 1994 22 % 2004 26 % 1995 22 % 2005 27 % 1996 21 % 2006 28 % 1997 20 % 2007 28 % 1988 32 % 1998 21 % 2008 28 % 1989 32 % 1999 21 % 2009 24 % 1990 30 % 2000 21 % 2010 17 % 1988 - 1990 31,33 % 1991 - 2000 22,10 % 2001 - 2010 25,10 % 1988 - 2010 24,61 % (Lähde: KoiraNet) Tehollinen populaatiokoko on laskennallinen arvio rodun perinnöllisestä monimuotoisuudesta ja jalostuspohjan laajuudesta. Mitä pienempi tehollinen populaatiokoko on, sitä nopeammin rodusta häviää erilaisia geeniversioita. Tehollinen koko on suorassa yhteydessä sukusiitosasteen kasvunopeuteen. Mitä pienempi tehollinen koko on, sitä nopeammin rodun keskinäinen sukulaisuus lisääntyy ja sukusiitosaste kasvaa. Sama pätee myös toisin päin. Nє = 1 / (2 ∆F) ja ∆F = 1 / (2 Nє) ∆F = sukusiitosasteen kasvunopeus sukupolvea kohden Sukusiitokseen perustuva laskentakaava antaa melko totuudenmukaisia tuloksia, mutta se toimii vain aineistolle, jossa on tarpeeksi sukupolvia tuomaan esiin suljetun kannan ominaisuuden – nousevan sukusiitosasteen. - 12 - SUKUPOLVITTAINEN TEHOLLINEN POPULAATIOKOKO JA SEN OSUUS MAKSIMISTA TILASTOINTIAIKANA 1988 - 2010 TEHOLLINEN POPULAATIOKOKO 1991 284 2001 374 1992 310 2002 381 1993 344 2003 379 1994 355 2004 397 1995 389 2005 414 1996 402 2006 432 1997 405 2007 447 1988 246 1998 395 2008 455 1989 274 1999 399 2009 489 1990 287 2000 373 2010 477 1988 - 1990 ka. 269,0 1991 - 2000 ka. 365,6 2001 - 2010 ka. 424,5 1988 - 2010 ka. 378,6 TEHOLLISEN POPULAATIOKOON OSUUS MAKSIMISTA 1991 18 % 2001 27 % 1992 17 % 2002 27 % 1993 19 % 2003 26 % 1994 19 % 2004 26 % 1995 21 % 2005 26 % 1996 23 % 2006 26 % 1997 24 % 2007 26 % 1988 21 % 1998 25 % 2008 26 % 1989 22 % 1999 26 % 2009 26 % 1990 21 % 2000 27 % 2010 24 % 1988 - 1990 21,33 % 1991 - 2000 21,90 % 2001 - 2010 26,00 % 1988 - 2010 23,61 % (Lähde: KoiraNet) Tehollinen populaatiokoko voidaan arvioida myös jalostuskoirien lukumääristä. Tämä antaa kuitenkin tehollisesta koosta yliarvion, koska käytettävä laskentakaava olettaa, etteivät jalostuskoirat ole toisilleen sukua ja että niillä on tasaiset jälkeläismäärät. 4 * Nm * Nf / (Nm + Nf) Nm = jalostukseen käytetyt urokset Nf = jalostukseen käytetyt nartut Tällä laskukaavalla laskettuna shetlanninlammaskoiran tehollinen populaatiokoko vuonna 2010 oli 252. (Jalostukseen käytettiin yhteensä 89 eri urosta ja 217 narttua.) Tehollisen populaatiokoon viiden vuoden (2006 – 2010) keskiarvo oli 253. Tämä laskentatapa on siis vain suuntaa-antava ja antaa tehollisesta populaatiokoosta liian optimistisen kuvan. Ihannetilanteessa jalostukseen käytettäisiin se osuus rodun koirista, joka saadaan jakamalla luku 2 rodun keskimääräisellä pentuekoolla. Shetlanninlammaskoiran kohdalla tämä tarkoittaa, että jalostukseen tulisi käyttää 57,63 % rodun koirista. (Vuonna 2010 keskimääräinen pentuekoko oli 3,47 pentua / pentue.) Monimuotoisuutta turvaava rajoitus yksittäisen koiran elinikäiselle jälkeläismäärälle on 2-3 % suhteessa rodun neljän vuoden rekisteröinteihin. Shetlanninlammaskoiran kohdalla tämä tarkoittaa 70-106 jälkeläistä / koira. (Rekisteröintejä vuosina 2007 – 2010 oli yhteensä 3 523 kappaletta.) Yhdessäkään rodussa yhdellä yksilöllä ei saisi olla enempää kuin 100 jälkeläistä. Toisen polven jälkeläisiä koiralla saisi olla korkeintaan 4-6 % suhteessa neljän vuoden rekisteröinteihin. Shetlanninlammaskoiran kohdalla tämä tarkoittaa 141-211 toisen polven jälkeläistä / koira. (Rekisteröintejä vuosina 2007 – 2010 oli yhteensä 3 523 kappaletta.) (Lähde: Katariina Mäki, www.kennelliitto.fi, KoiraNet) - 13 - Aikavälillä 2001 – 2010 jalostukseen käytettiin yhteensä 358 eri urosta. Näistä 55 eli 15,36 % tarvittiin tuottamaan puolet (50 %) kaikista ajanjakson pennuista. Yksi kymmenestä (10 %) syntyneestä pennusta oli viiden käytetyimmän uroksen jälkeläinen. Alla esitetystä taulukosta käy ilmi (tässä järjestyksessä) ajanjakson 2001 – 2010 kaksikymmentä (21) käytetyintä urosta, uroksen vanhemmat, uroksen syntymävuosi, pentue- ja pentumäärät, toisen polven pentue- ja pentuemäärät (tilanne 16.2.2012) sekä aikaväli, jolla uroksella on ollut jälkeläisiä. Jälkeläismäärät on laskettu koiran koko jalostusuran ajalta. Kokonaisjälkeläismäärä määrää uroksen sijoituksen taulukossa. 1. Bermarks William * 1993 63 225 91 281 1994 - 2004 * 1992 59 218 164 551 1993 - 2005 * 1992 73 212 94 292 1993 - 2004 * 2004 54 176 101 350 2005 - 2009 * 2003 48 159 30 80 2004 - 2011 * 1999 44 145 89 256 2001 - 2009 * 2004 44 139 13 49 2009 - 2011 * 2006 38 130 15 45 2007 - 2011 * 2001 43 128 24 64 2002 - 2010 * 1990 37 123 52 166 1991 - 2002 * 2003 35 115 54 202 2005 - 2011 * 1999 32 114 17 45 2001 - 2011 * 1998 33 112 42 154 1999 - 2003 * 2005 34 109 46 145 2007 - 2011 * 1992 36 107 40 116 1994 - 2003 * 1995 35 105 38 122 1997 - 2005 * 1995 29 103 54 155 2005 - 2006 * 1988 35 101 35 103 1990 - 2001 * 2001 32 97 17 42 2003 - 2011 * 2006 25 95 4 15 2008 - 2011 * 2007 25 95 1 4 2008 - 2011 (Bermarks Rock´N´Roll - Tegwell Wild Affair) 2. Riishill´s Marco Polo (Nightwind Moonshiner - Shezadun Jaffay Shaaron) 3. Puksin Reipas (Westpark Flying Irishman - Puksin Viivi) 4. Grandgables A Showy Fellow (Grandgables It´s Show Time - Grandgables Foxy Lady) 5. Chandling Champain Charlie (Blenmerrow Barnaby - Chelmarsh Wild Crystal With Chandli) 6. Shelgate Midnight Magic (Eastflash Andy Pandy - Shelgate Magic Touch) 7. Mainland´s Powerpoint (Edglonian The Real Maccoy - Moorwood Sweet Sensation) 8. Golden Rose Play With Fire (Sheldon Space Joker - Silimen Hymyn Tähtisade) 9. Sefair Nemo Neumann (Schandarms Sky Of Fame - Sefair Haizana Hamanda) 10. Cadinan Rondo (Bridemoor´s Such A Superman - Pienen Pilven Cadillac) 11. Blenmerrow Lambada Lets Boogie (Blenmerrow Barnaby - Blenmerrow Muscadet At Lambada) 12. Bridemoor´s Sunny Boy (Eastdale Spotlight Dream - Bridemoor´s This Is My Song) 13. Bermarks Kelvin Kline (Rockaround Night Ranger - Bermarks Utopia) 14. Moorwood Caribbean Blue Lover (Grandgables Say It Again Sam - Moorwood Caribbean Blue Heather) 15. Peltsun Rami-Stop (Riishill´s Riis-Ramial - Peltsun Dissy) 16. Sagodalens Charlie Brown (Lundecock´s Touch My Soul - Eastdale Perchance To Dream) 17. Faradale Frisbee For Grandgables (Ruscombe Play The Piper - Faradale Fadette) 18. Karion Lonely Rider (Karion Pirkka-Pekka - Karion Stardust) 19. Lundecock´s At Dot Com (Seavall Tipple - Hanburyhill Blue Thistle) 20. Pirtelön Duplo-Duffe (Pirtelön Benjamin - Pirtelön Viktoria) 20. Marvitholl Favorit (Lundecock´s Skip´n Go Naked - Marvitholl Sirina (Lähde: KoiraNet) Tuontikoirat on merkitty kursiivilla. - 14 - Taulukossa esiintyvien urosten lähisukulaisuudet: Chandling Champain Charlie ja Blenmerrow Lambada Lets Boogie ovat velipuolia. Kummankin isä on Blenmerrow Barnaby. Taulukossa esitettyjen jalostusurosten ensimmäisen polven jälkeläismäärään perustuva, monimuotoisuutta turvaava 106 jälkeläisen raja ylittyy viidentoista uroksen kohdalla. Yli sata jälkeläistä on kahdeksallatoista uroksella. Rodun monimuotoisuutta turvaava toisen polven maksimijälkeläismäärä (eli 211 jälkeläistä) ylittyy viidellä uroksella. Näiden laskelmien mukaan tarkastelujaksolla 2001 – 2010 shetlanninlammaskoiran jalostuksessa niin kutsuttujen matadoriurosten käyttö on ollut hyvin yleistä. Rodun tulevaisuutta ajatellen yksittäisten urosten jälkeläismääriin tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Ihannetilanteessa käytettävissä olevien urosten jalostuskäyttö olisi mahdollisimman tasaista niin, ettei yhdelläkään uroksella olisi poikkeavan paljon jälkeläisiä muihin nähden. Yllä esitetyssä taulukossa on mukana suhteellisen nuoria uroksia, joilla jo nyt on rodun monimuotoisuutta ajatellen liikaa jälkeläisiä. Suositeltavaa olisi jakaa uroksen jalostuskäyttö useammalle vuodelle. (Yllä esitetyn taulukon uroksista kahdeksan on tuottanut jälkeläisensä 2 – 5 vuoden aikana.) Myös jalostukseen käytettävien urosten sukulaisuussuhteisiin (vähintään muutama polvi taaksepäin) tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Taulukon uroksista kaksitoista on tuontiuroksia eli tuontiurosten osuus oli 57,14 %. Kotimaisia uroksia on yhdeksän eli 42,86 %. Sama suuntaus näkyy myös pentuemäärissä (tuontiurosten pentueita 476 = 55,74 % / kotimaisten urosten pentueita 378 = 44,26 %) ja kokonaisjälkeläismäärissä (tuontiurosten pentuja 1 580 = 56,27 % / kotimaisten urosten pentuja 1 228 = 43,73 %). Kotimaisten urosten pentueisiin syntyi keskimäärin 3,25 pentua / pentue. Tuontiurosten keskimääräinen pentuekoko oli 3,32. Näiden lukujen valossa tuontiurosten käyttö shetlanninlammaskoiran jalostuksessa on aikavälillä 2001 – 2010 ollut erittäin runsasta. Useampi kuin joka toinen jalostukseen käytetty uros on ollut tuontikoira. Aikavälillä 1991 – 2010 jalostukseen käytettiin yhteensä 568 eri urosta. Näistä 74 eli 13,03 % tarvittiin tuottamaan puolet (50 %) kaikista ajanjakson pennuista. Yksi kymmenestä (10 %) syntyneestä pennusta oli seitsemän käytetyimmän uroksen jälkeläinen. Alla esitetystä taulukosta käy ilmi (tässä järjestyksessä) ajanjakson 1991 – 2010 kaksikymmentä (21) käytetyintä urosta, uroksen vanhemmat, uroksen syntymävuosi, pentue- ja pentumäärät, toisen polven pentue- ja pentuemäärät (tilanne 16.2.2012) sekä aikaväli, jolla uroksella on ollut jälkeläisiä. Jälkeläismäärät on laskettu koiran koko jalostusuran ajalta. Kokonaisjälkeläismäärä määrää uroksen sijoituksen taulukossa. 1. Mistelin Musket Soldier * 1985 86 305 135 440 1987 - 1997 * 1980 72 263 143 423 1982 - 1992 * 1986 73 255 102 365 1987 - 1994 * 1993 63 225 91 281 1994 - 2004 * 1983 60 221 189 570 1984 - 1996 * 1992 59 218 164 551 1993 - 2005 * 1992 73 212 94 292 1993 - 2004 (Shelfrect Stroller - Francehill Megastar) 2. Puksin Aamuruska (Backängens Salomon - Puksin Suvi) 3. Glensanda Gadabout (Haytimer Of Hanburyhill At Hartmere - Glensanda Unique Gem) 4. Bermarks William (Bermarks Rock´N´Roll - Tegwell Wild Affair) 5. Forestland Nutcracker (Paramali Rustler - Forestland Mink) 6. Riishill´s Marco Polo (Nightwind Moonshiner - Shezadun Jaffay Shaaron) 7. Puksin Reipas - 15 - (Westpark Flying Irishman - Puksin Viivi) 8. Pirtelön Waikiki * 1986 58 190 114 417 1987 - 1997 * 2004 54 176 101 350 2005 - 2009 * 1989 39 160 21 80 1991 - 2000 * 2003 48 159 30 80 2004 - 2011 * 1986 50 149 226 748 1987 - 1996 * 1990 39 145 64 206 1991 - 2000 * 1988 44 145 25 90 1989 - 1996 * 1999 44 145 89 256 2001 - 2009 * 2004 44 139 13 49 2009 - 2011 * 1982 40 138 22 83 1983 - 1992 * 1990 38 131 81 332 1991 - 1999 * 2006 38 130 15 45 2007 - 2011 * 1984 39 128 101 319 1987 - 1994 * 2001 43 128 24 64 2002 - 2010 (Doing The Treasure - Pirtelön Serena) 9. Grandgables A Showy Fellow (Grandgables It´s Show Time - Grandgables Foxy Lady) 10. Pirtelön Legenda (Karion Pirkka-Pekka - Pirtelön Tryffeli) 11. Chandling Champain Charlie (Blenmerrow Barnaby - Chelmarsh Wild Crystal With Chandli) 12. Karion Pirkka-Pekka (Kamajakin Iron-Bilott - Karion Love Me True) 13. Rockaround Night Duty (Rockaround Night Hawk - Rockaround Crystal Charm) 14. Pirtelön Fantasia (Karion Pirkka-Pekka - Pirtelön Black Lady) 15. Shelgate Midnight Magic (Eastflash Andy Pandy - Shelgate Magic Touch) 16. Mainland´s Powerpoint (Edglonian The Real Maccoy - Moorwood Sweet Sensation) 17. Karion Väinämöinen (Old Lady Captain Kid - Karion Lonely) 18. Shezadun Delech Hamelech (Doing Little Bylittle - Westpark Golden Cherie) 19. Golden Rose Play With Fire (Sheldon Space Joker - Silimen Hymyn Tähtisade) 20. Bit Of A Mischief At Beckwith (Herriot Of Heros - Beckwith Be My Dream At Clintann) 20. Sefair Nemo Neumann (Schandarms Sky Of Fame - Sefair Haizana Hamanda) (Lähde: KoiraNet) Tuontikoirat on merkitty kursiivilla. Taulukossa esiintyvien urosten lähisukulaisuudet: Pirtelön Legenda ja Pirtelön Fantasia ovat velipuolia. Kummankin isä on Karion Pirkka-Pekka. Rodun monimuotoisuutta turvaava maksimijälkeläismäärä (106 jälkeläistä) ylittyy jokaisen tässä taulukossa esitetyn uroksen kohdalla. Toisen polven maksimijälkeläismäärä (211 jälkeläistä) ylittyy kolmellatoista uroksella. Näiden laskelmien mukaan on shetlanninlammaskoiran jalostuksessa käytetty runsaasti matadoriuroksia myös tarkastelujaksolla 1991 – 2010. Taulukon uroksista yhdeksän on tuontiuroksia eli tuontiurosten osuus oli 42,86 %. Kotimaisia uroksia on kaksitoista eli 57,14 %. Sama suuntaus näkyy myös pentuemäärissä (tuontiurosten pentueita 464 = 42,03 % / kotimaisten urosten pentueita 640 = 57,97 %) ja kokonaisjälkeläismäärissä (tuontiurosten pentuja 1 593 = 42,34 % / kotimaisten urosten pentuja 2 169 = 57,66 %). Kotimaisten urosten pentueisiin syntyi keskimäärin 3,39 pentua / pentue. Tuontiurosten keskimääräinen pentuekoko oli 3,43. Näiden lukujen valossa tuontiurosten käyttö shetlanninlammaskoiran jalostuksessa on ollut erittäin merkittävää jo tarkastelujaksolla 1991 – 2010. - 16 - Aikavälillä 2001 – 2010 jalostukseen käytettiin yhteensä 1 079 eri narttua. Alla esitetystä taulukosta käy ilmi (tässä järjestyksessä) ajanjakson 2001 – 2010 kaksikymmentä (21) käytetyintä narttua, nartun vanhemmat, nartun syntymävuosi, pentue- ja pentumäärät, toisen polven pentue- ja pentuemäärät (tilanne 16.2.2012) sekä aikaväli, jolla nartulla on ollut jälkeläisiä. Jälkeläismäärät on laskettu koiran koko jalostusuran ajalta. Kokonaisjälkeläismäärä määrää nartun sijoituksen taulukossa. 1. Golden Rose Orchidea * 1993 8 43 27 118 1994 - 2002 * 2002 5 34 5 21 2004 - 2009 * 2003 5 31 18 62 2005 - 2011 * 2000 6 30 6 16 2001 - 2008 * 1996 6 30 11 27 1997 - 2004 * 1997 5 29 10 44 1999 - 2006 * 1998 6 29 10 48 1999 - 2006 * 1993 7 29 8 25 1995 - 2002 * 2002 4 28 3 14 2004 - 2007 * 1996 5 28 13 40 1998 - 2005 * 1993 6 28 20 67 1995 - 2001 * 2002 6 28 5 15 2003 - 2008 * 2005 5 27 7 30 2006 - 2011 * 2001 5 27 3 11 2003 - 2008 * 2003 5 27 2 10 2004 - 2009 * 1998 8 27 26 93 2000 - 2007 * 2002 5 26 1 3 2004 - 2010 * 1995 7 26 33 107 1997 - 2004 * 1993 7 26 19 80 1995 - 2003 * 2000 7 26 18 69 2001 - 2007 (Shezadun Delech Hamelech - Tuliketun Florence) 2. Cronys Velvet Dawn (Snabswood Schnapps - Cronys Velvet Gold) 3. Lundecock´s Last Dance (Myriehewe A Touch Of Class - Romlingen´s Naughty But Nice) 4. Golden Rose Fata Morgana (Bermarks Kelvin Kline - Golden Rose Orchidea) 5. Karion Beatrice (Satulinnan Bon´s Black Boy - Karion Blue Isis) 6. Scandyline Blue Butterfly (Scandyline Little Xplosion - Scandyline Little Windsong) 7. Hilary (Sunsweet Wild Look - Cadinan Optima Forma) 8. Lemmikkipolun Peppi Pirtsakka (Chiroskas English Style - Lemmikkipolun Tarutuuli) 9. Golden Rose Rain Dance (Lundecock´s Loudmouth - Golden Rose Orchidea) 10. Pirtelön Brown Baby (Taikarannan Love Boy - Pirtelön Lollipop) 11. Mistelin Heart Herb (Gwenda Chance To Go - Willownut´s Key To My Heart) 12. Taikarannan Caramia (Taikarannan Black Tornado - Taikarannan Gabriel) 13. Bernoban Mustamaija (White Coastal Little Blacky - White Coastal Little All In Blue) 14. Bridemoor´s Sun Of Baltica (Brilyn Leading Ways - White Coastal Little GB Star) 15. Taikarannan Fatima (Taikarannan Black Tornado - Pirtelön Emma-Elizabeth) 16. Cadinan Nymph (Karion Merle Mascot - Cadinan Nada Nastassia) 17. Foxitar Joy´s Pride (Helskon Winston Jr - Rawannah Joyous Illusion) 18. Lundecock´s Rash Line (Reubicia Blue Flame At Ruscombe - Maribell´s Your´s Sincerely) 19. Pirtelön Emma-Elizabeth (Taikarannan Fantastico - Pirtelön Banana Split) 20. Taikarannan Gabriel (Pirtelön Benjamin - Pirtelön Emma-Elizabeth) (Lähde: KoiraNet) Tuontikoirat on merkitty kursiivilla. Taulukossa esiintyvien narttujen lähisukulaisuudet: Golden Rose Fata Morgana ja Golden Rose Rain Dance ovat sisarpuolia. Kummankin emä on Golden Rose Orchidea. Taikarannan Caramia ja Taikarannan Fatima ovat myös sisarpuolia. Kummankin isä on Taikarannan - 17 - Black Tornado. Taikarannan Caramia on Taikarannan Gabrielin tytär. Taikarannan Gabriel ja Taikarannan Fatima ovat sisarpuolia, koska kummankin emä on Pirtelön Emma-Elizabeth. Vaikka yksittäisten narttujen jälkeläismäärät eivät ensimmäisessä tai toisessa polvessa ylitäkään rodun monimuotoisuutta turvaavia rajoja, tulisi narttujen sukulaisuussuhteisiin (vähintään muutama polvi taaksepäin) tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota. Taulukon nartuista neljä on tuontinarttuja eli tuontinarttujen osuus oli 20,00 %. Kotimaisia narttuja on 16 eli 80,00 %. Sama suuntaus näkyy myös pentuemäärissä (tuontinarttujen pentueita 22 = 18,64 % / kotimaisten narttujen pentueita 96 = 81,36 %) ja kokonaisjälkeläismäärissä (tuontinarttujen pentuja 120 = 20,73 % / kotimaisten narttujen pentuja 459 = 79,27 %). Kotimaisten narttujen pentueisiin syntyi keskimäärin 4,78 pentua / pentue. Tuontinarttujen keskimääräinen pentuekoko oli 5,45. Tämän otannan mukaan joka viides ajanjaksolla 2001 – 201 syntynyt pentu oli tuontinartun jälkeläinen. Aikavälillä 1991 – 2010 jalostukseen käytettiin yhteensä 1 899 eri narttua. Alla esitetystä taulukosta käy ilmi (tässä järjestyksessä) ajanjakson 1991 – 2010 kaksikymmentä (21) käytetyintä narttua ja nartun vanhemmat, nartun syntymävuosi, pentue- ja pentumäärät sekä toisen polven pentue- ja pentuemäärät (tilanne 16.2.2012) ja aikaväli, jolla nartulla on ollut jälkeläisiä. Jälkeläismäärät on laskettu koiran koko jalostusuran ajalta. Kokonaisjälkeläismäärä määrää nartun sijoituksen taulukossa. 1. Golden Rose Orchidea * 1993 8 43 27 118 1994 - 2002 * 1987 7 35 25 106 1989 - 1995 * 2002 5 34 5 21 2004 - 2009 * 1987 7 33 5 15 1989 - 1996 * 1990 5 32 6 18 1992 - 1997 * 1989 7 32 17 81 1990 - 1997 * 2003 5 31 18 62 2005 - 2011 * 1990 7 31 47 165 1992 - 1999 * 1988 5 30 5 21 1990 - 1995 * 2000 6 30 6 16 2001 - 2008 * 1996 6 30 11 27 1997 - 2004 * 1992 6 30 7 17 1993 - 2000 * 1990 6 30 40 155 1991 - 1997 * 1997 5 29 10 44 1999 - 2006 * 1998 6 29 10 48 1999 - 2006 * 1986 6 29 28 97 1988 - 1994 (Shezadun Delech Hamelech - Tuliketun Florence) 2. Tuliketun Florence (Moorwood Copper Lustre - Willownut´s Midnight Angel) 3. Cronys Velvet Dawn (Snabswood Schnapps - Cronys Velvet Gold) 4. Cadinan Lulubelle (Doing Little Bylittle - Pienen Pilven Cadillac) 5. Springrotin Dominique (Poulsgaards Hurrican In Gold - Poulsgaards Be My Joy) 6. Poulsgaards Be My Joy (Poulsgaards Elton John - Poulsgaards Don´t Forget Me) 7. Lundecock´s Last Dance (Myriehewe A Touch Of Class - Romlingen´s Naughty But Nice) 8. Riishill´s Special Shape (Shezadun Bene Elia Berac - Riishill´s Celeste) 9. Teeripuiston Kelly (Westpark Oliver - Riishill´s Minttu) 10. Golden Rose Fata Morgana (Bermarks Kelvin Kline - Golden Rose Orchidea) 11. Karion Beatrice (Satulinnan Bon´s Black Boy - Karion Blue Isis) 12. Riishill´s Riis-Rosii (Rockaround Night Duty - Riishill´s Special Shape) 13. Yazina´s Blue Jewel (Shezadun Bene Elia Berac - Karion Blue Kohinoor) 14. Scandyline Blue Butterfly (Scandyline Little Xplosion - Scandyline Little Windsong) 15. Hilary (Sunsweet Wild Look - Cadinan Optima Forma) 16. Pirtelön Banana Split (Doing The Treasure - Pirtelön Serena) - 18 - 17. Camicats Fröken * 1991 7 29 13 37 1993 - 2000 * 1993 7 29 8 25 1995 - 2002 * 1991 7 29 12 42 1992 - 2000 * 1988 7 29 0 0 1989 - 1997 * 1983 8 29 8 25 1985 - 1992 (Mistelin Musket Soldier - Puksin Pepita) 18. Lemmikkipolun Peppi Pirtsakka (Chiroskas English Style - Lemmikkipolun Tarutuuli) 19. Pirtelön Jessica (Pirtelön Fantasia - Pirtelön Banana Split) 20. Tuliketun Lebih (Moorwood Wild Reward - Willownut´s Midnight Angel) 20. Fomarin Malla (Old Lady Captain Kid - Fona) (Lähde: KoiraNet) Tuontikoirat on merkitty kursiivilla. Taulukossa esiintyvien narttujen lähisukulaisuudet: Tuliketun Florence ja Tuliketun Lebih ovat sisarpuolia. Kummankin emä on Willownut´s Midnight Angel. Tuliketun Florence on myös Golden Rose Orchidean emä, joka taas on Golden Rose Fata Morganan emä. Springrotin Dominique on Poulsgaard Be My Joyn tytär. Riishill´s Special Shape ja Yazina´s Blue Jewel ovat sisarpuolia. Kummankin isä on Shezadun Bene Elia Berac. Riishill´s Special Shape on myös Riishill´s Riis-Rosiin emä. Pirtelön Banana Split on Pirtelön Jessican emä. Taulukon nartuista neljä on tuontinarttuja eli tuontinarttujen osuus oli 19,05 %. Kotimaisia narttuja on 17 eli 80,95 %. Sama suuntaus näkyy myös pentuemäärissä (tuontinarttujen pentueita 22 = 16,54 % / kotimaisten narttujen pentueita 111 = 83,46 %) ja kokonaisjälkeläismäärissä (tuontinarttujen pentuja 126 = 19,30 % / kotimaisten narttujen pentuja 527 = 80,70 %). Kotimaisten narttujen pentueisiin syntyi keskimäärin 4,75 pentua / pentue. Tuontinarttujen keskimääräinen pentuekoko oli 5,73. Myös tämän otannan mukaan joka viides ajanjaksolla 2001 – 2010 syntynyt pentu oli tuontinartun jälkeläinen. Kennelliiton hallituksen hyväksymän Koirarekisteriohje 2012:n määräykset astuivat voimaan 1.1.2012. Määräysten voimaan tulon jälkeen nartulla voidaan teettää enintään viisi (5) pentuetta. 4.1.3 Rodun populaatiot muissa maissa Shetlanninlammaskoirapopulaation kokoa maailmanlaajuisesti on mahdoton arvioida. Vastaavia jalostustietojärjestelmiä kuin Suomessa ja Ruotsissa ei muilla mailla ole. Alla esitetyssä taulukossa vertaillaan Suomen ja Ruotsin kokonaisrekisteröintimääriä ajanjaksolla 1991 – 2010. KOKONAISREKISTERÖINNIT SUOMESSA JA RUOTSISSA VUOSINA 1991 - 2010 SUOMI RUOTSI SUOMI RUOTSI 1991 792 836 2001 610 899 1992 913 868 2002 665 840 1993 784 801 2003 703 914 1994 818 862 2004 704 858 1995 695 788 2005 714 993 1996 756 955 2006 728 949 (Lähde: KoiraNet, Svenska Kennelklubben Avelsdata) - 19 - 1997 633 828 2007 753 1 007 1998 590 846 2008 901 1 035 1999 554 892 2009 1 006 1 011 2000 576 867 2010 863 955 YHTEENSÄ = 7 111 kpl = 8 543 kpl YHTEENSÄ = 7 647 kpl = 9 461 kpl Suomen tavoin myös Ruotsissa shetlanninlammaskoira on erittäin suosittu rotu. Rekisteröintimäärien perusteella shetlanninlammaskoira on pysynyt viidentoista suosituimman rodun joukossa myös Ruotsissa. Rodun kotimaassa Iso-Britanniassa shetlanninlammaskoira ei sen sijaan yllä kahdenkymmenen suosituimman rodun joukkoon. Alla esitetyssä taulukossa vertaillaan muutamien muiden maiden rekisteröintilukuja. (Tiedot ovat hajanaisia.) Muissa pohjoismaissa shetlanninlammaskoira on myös suosittu rotu. Norjassa ja Tanskassa rotu sijoittuu rekisteröintimäärien mukaan kahdenkymmenen suosituimman rodun joukkoon. Kanadassa shetlanninlammaskoira on sijoittunut jopa viidenneksi (vuonna 2005). Yhdysvalloissa shetlanninlammaskoiran rekisteröintimäärät ovat suuria – vuosittain rekisteröidään jopa 15 000 shetlanninlammaskoiraa. Shetlanninlammaskoira kuuluu Yhdysvalloissa kahdenkymmenen suosituimman rodun joukkoon. ISO-BRITANNIA RUOTSI NORJA TANSKA VIRO ALANKOMAAT RANSKA YHDYSVALLAT KANADA 2000 2 103 852 2001 1 673 887 2002 1 500 822 2003 1 684 900 415 432 822 15 686 2 520 2004 1 638 842 389 483 838 15 608 2 864 2005 1 596 993 532 288 49 534 2006 2007 2008 2009 949 1 007 1 035 1 011 263 45 297 52 378 69 301 53 14 278 2 847 Alla esitetyssä taulukossa vertaillaan Suomeen ja Ruotsiin tuotujen koirien määrää aikavälillä 2004 – 2010. TUONTIKOIRAT SUOMESSA JA RUOTSISSA 2004 - 2010 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 YHTEENSÄ SUOMI 25 31 36 37 73 56 61 = 319 kpl RUOTSI 15 20 15 18 23 33 29 = 153 kpl (Lähde: KoiraNet, Svenska Kennelklubben Avelsdata) Kyseisellä ajanjaksolla Ruotsissa rekisteröitiin yhteensä 6 808 shetlanninlammaskoiraa, joista tuontikoiria oli 153 eli 2,25 %. Suomessa rekisteröitiin yhteensä 5 669 koiraa, joista tuontikoiria oli 319 eli 5,63 %. Suomeen tuodaan siis huomattavasti enemmän koiria kuin Ruotsiin. 4.1.4 Yhteenveto populaation rakenteesta ja jalostuspohjasta Shetlanninlammaskoira on Suomessa hyvin suosittu harrastus- ja seurakoira. Rodun suosio on johtanut tilanteeseen, että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Rodun rekisteröintimäärien kasvu oli nopeaa vuodesta 1951 (ensimmäiset rekisteröinnit Suomessa) vuoteen 1990 saakka, jonka jälkeen kasvu on tasoittunut. Viimeisimmän tarkastelujakson (2001 – 2010) vuosittainen rekisteröintimäärä oli keskimäärin 765 koiraa vuodessa. Vuosi 2009 oli huippuvuosi, jolloin rekisteröitiin 1 006 shetlanninlammaskoiraa. Vuodesta 1951 vuoteen 2010 shetlanninlammaskoiria on rekisteröity yhteensä 22 570. Vuoteen 2010 mennessä Suomeen on tuotu yhteensä 734 shetlanninlammaskoiraa. Vuosi 2008 oli huippuvuosi, jolloin rekisteröitiin yhteensä 73 tuontikoiraa. Tuontikoirien käyttö shetlanninlammaskoiran jalostuksessa on hyvin runsasta. Viimeisimmän tarkastelujakson (2001 – 2010) aikana jalostukseen käytetyistä uroksista tuontikoiria oli 57,14 % ja nartuista 20,00 %. - 20 - Tuontikoirien käytön kautta rotuun saadaan uutta verta. Urosten kohdalla ongelmaksi on kuitenkin noussut se, että monet kasvattajat haluavat käyttävät samaa urosta tai sen jälkeläistä. Suomeen on myös tuotu toisilleen hyvin läheistä sukua olevia koiria (esimerkiksi isä ja poika). Jatkossa tuonteja harkittaessa tulisi pyrkiä löytämään koiria, joiden lähisukulaisia ei Suomessa vielä ole. Rodun hyvin alkanut kehitys koki kovan takaiskun ensimmäisen maailmansodan aikana. Tällöin jalostus oli luvanvaraista ja se johti rodun jalostuspohjan kapenemiseen. Samat koirat siis toistuvat sukutauluissa, kun sukutauluja tarkastellaan riittävän monta polvea taaksepäin. Viimeisimmän tarkastelujakson (2001 – 2010) aikana urosten keskimääräinen jalostukseenkäyttöikä on ollut laskussa (4 vuotta 6 kuukautta -> 3 vuotta 11 kuukautta). Myös narttujen jalostukseenkäyttöikä on laskenut hieman (4 vuotta 2 kuukautta -> 3 vuotta 9 kuukautta). Rodun keskimääräinen sukupolven pituus on siis ollut laskusuunnassa. Näiden lukujen perusteella urosten ja narttujen jalostukseen käytön keski-ikä ei juuri poikkea toisistaan. Rodun sukusiitosaste on viimeisimmän tarkastelujakson (2001 – 2010) ajan ollut laskusuunnassa (2,86 % -> 1,38 %). Syynä suuntaukseen on jalostuskoirien lisääntynyt tuonti, ulkomaisten urosten käyttö sekä kasvattajien lisääntynyt valveutuneisuus. Sukusiitosasteet on kuitenkin laskettu osittain puutteellisten (esimerkiksi tuontikoirien) sukupolvitietojen mukaan, joten tässä esitetyt sukusiitosasteet ovat aliarvioita todellisesta tilanteesta. Rodun sukusiitosasteen kehittymissuunta on kuitenkin nähtävissä. Shetlanninlammaskoiran kohdalla sukusiitosaste on näiden tietojen pohjalta varsin hyvä. Tehollinen populaatiokoko on laskennallinen arvio rodun perinnöllisestä monimuotoisuudesta ja jalostuspohjan laajuudesta. Tehollinen koko on suorassa yhteydessä sukusiitosasteen kasvunopeuteen. Mitä pienempi tehollinen koko on, sitä nopeammin rodun keskinäinen sukulaisuus lisääntyy ja sukusiitosaste kasvaa. Alla esitetyt luvut on laskettu jalostuskoirien lukumääriin perustuen. Käytetyssä laskentakaavassa ei pystytä huomioimaan jalostuskoirien epätasaisia jälkeläismääriä eikä keskinäisiä sukulaisuuksia. Tämä antaa tehollisesta koosta jopa kymmenkertaisen yliarvion. Tarkastelujaksolla 2001 – 2010 shetlanninlammaskoiran vuosittainen tehollinen populaatiokoko on vaihdellut välillä 307 (vuonna 2009) ja 229 (vuonna 2001). Kymmenen vuoden keskiarvo oli 253. Jaettuna kahteen viiden vuoden tarkastelujaksoon (2001 – 2005 ja 2006 – 2010) on tehollisen populaatiokoon kehityssuunta havaittavissa. Ajanjaksolla 2001 – 2005 tehollisen koon keskiarvo oli 261 ja ajanjakson 2006 – 2010 keskiarvo 244. Rodun tehollinen populaatiokoko on siis laskussa. Tehollisen populaatiokoon nostamisen edellytyksenä on, että nykyistä useampia koiria käytetään jalostukseen. Jalostuskoirilla tulisi myös olla tasaiset jälkeläismäärät. Rodun potentiaalisesta sukupolvittaisesta tehollisesta populaatiokoosta on viimeisimmän tarkastelujakson (2001 – 2010) aikana ollut käytössä keskimäärin 26 %. Määrä on pysytellyt tasaisena viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jalostukseen käytettyjen urosten ja narttujen suhde on viimeisimmän tarkastelujakson (2001 – 2010) ajan ollut laskussa. Sukupolvittainen isät / emät -suhde on vaihdellut lukujen 0,42 (vuonna 2002) ja 0,32 (vuonna 2010) välillä. Viimeisen sukupolven aikana jalostukseen käytettiin 615 eri narttua. Narttuja kohden käytettiin 195 eri urosta. Ihannetilanteessa uroksia ja narttuja käytettäisiin yhtä paljon. Viimeisimmän tarkastelujakson (2001 – 2010) aikana rodun uroksista jalostukseen käytettiin keskimäärin 7,20 % ja nartuista 25,10 %. Alhaisimmillaan urosten osuus oli 5 % ja narttujen 17 % vuonna 2010. Varsinkin liian moni uros jää käyttämättä, jolloin suurin osa eri geeniyhdistelmiä menee hukkaan. Koirakantaa tulisi hyödyntää huomattavasti tehokkaammin ja tasaisemmin. Rodun historiassa samoja yhdistelmiä on toistettu jonkin verran – joitakin yhdistelmiä useampaankin kertaan. Suuntaus erilaisten yhdistelmien käyttöön on kuitenkin yleistynyt ja yhdistelmien uusiminen on tämän päivän shetlanninlammaskoiran jalostuksessa vähäistä. - 21 - Monimuotoisuutta turvaava rajoitus yksittäisen koiran elinikäiselle jälkeläismäärälle on 2-3 % suhteessa rodun neljän vuoden rekisteröinteihin. Shetlanninlammaskoiran kohdalla tämä tarkoittaa 70 – 106 jälkeläistä / koira. Käytetyimmän uroksen osuus ajanjaksolla syntyneistä pennuista oli 3,81 %. Yhteensä seitsemän uroksen osuus pennuista oli yli 2 %. Toisen polven jälkeläisiä koiralla saisi olla korkeintaan 4-6 % suhteessa neljän vuoden rekisteröinteihin. Shetlanninlammaskoiran kohdalla tämä tarkoittaa 141-211 toisen polven jälkeläistä / koira. Kahdella uroksella on enemmän kuin 211 toisen polven jälkeläistä ja yhteensä viidellä koiralla yli 141 toisen polven jälkeläistä. Rodun PEVISA-ohjelmaan ei ole sisällytetty rajoitusta jalostuskoirien jälkeläismääristä. Viimeisimmän tarkastelujakson (2001 – 2010) aikana jalostukseen eniten käytettyjen urosten ja narttujen joukossa on useampia koiria, joilla on sukutauluissaan samoja vanhempia ja muita sukulaisia – hieman eri järjestyksessä. Myös tämä kaventaa rodun jalostuspohjaa. Yhteenvetona voidaan todeta, että shetlanninlammaskoirayksilöiden runsaudesta huolimatta rodun jalostuspohja on melko kapea. Monien jalostuskoirien sukutauluissa esiintyy samoja koiria, kun tarkastellaan riittävän monta sukupolvea taaksepäin. Jalostuskoirien jälkeläismäärät ovat epätasaisia ja joukossa on myös niin kutsuttuja matadoriuroksia. Jalostukseen käytetään vain murto-osaa rodun uroksista ja nartuista. 4.2 LUONNE JA KÄYTTÄYTYMINEN SEKÄ KÄYTTÖOMINAISUUDET 4.2.1 Rotumääritelmän maininnat luonteesta ja käyttäytymisestä sekä rodun käyttötarkoituksesta Rotumääritelmän mukaan shetlanninlammaskoira on valpas, ystävällinen, älykäs, sitkeä ja aktiivinen. Se on omistajaansa kiintynyt ja kuuliainen, vieraita kohtaan pidättyväinen, muttei koskaan hermostunut. Alun perin shetlanninlammaskoira työskenteli lammaskoirana, mutta nykypäivänä rodun ensisijainen käyttötarkoitus on toimia harrastus- ja seurakoirana. 4.2.2 Jakautuminen näyttely- / käyttö- / tms. linjoihin Shetlanninlammaskoira ei ole jakautunut erillisiin linjoihin käyttöominaisuuksien perusteella. 4.2.3 PEVISA-ohjelmaan sisällytetty luonteen ja käyttäytymisen ja / tai käyttöominaisuuksien testaus ja / tai kuvaus Shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelmaan ei ole sisällytetty vaatimuksia luonne- tai käyttöominaisuuksien osalta. 4.2.4 Luonne ja käyttäytyminen päivittäistilanteissa Shetlanninlammaskoiran luonteen arviointiin on perehdytty varsin niukasti rodun suosioon nähden. Luonteen määrittely perustuu suurimmaksi osaksi koirien omistajien ja kasvattajien henkilökohtaisiin tulkintoihin. Toisaalta rodun käyttötarkoituksen kannalta tärkein arviointimenetelmä onkin juuri omistajien kokemus ja näkemys. Rodun luonnetta voidaan kuitenkin määritellä myös luonnetesteillä, MH-luonnekuvauksilla ja jalostustarkastuksilla. Näistä luotettavimpia ovat luonnetesti ja MH-luonnekuvaus. Luonnetestin tarkoitus on arvioida koiran käyttäytymistä tilanteissa, joissa sen hermosto joutuu rasitetuksi. Vaikka luonnetesti on alun perin kehitetty palveluskoiria varten, on se nykyään käyttökelpoinen myös seurakoirien luonneominaisuuksien arviointiin. Testitulosta voidaan hyödyntää koiran luonnekuvan määrittämiseen ja koulutuskelpoisuuden arviointiin. Testitulos antaa myös viitteitä koiran - 22 - jalostuskelpoisuudesta. Aikavälillä 1990 – 2000 testattiin luonnetestattiin 50 koiraa eli keskimäärin alle viisi koiraa vuosittain. Rodun rekisteröintimääriin suhteutettuna luonnetestattujen koirien osuus oli 0,64 % (1990 – 2000 rekisteröitiin 7 835 shetlanninlammaskoiraa). Luonnetestien suosio on kuitenkin ollut nousussa, sillä aikavälillä 2000 – 2010 testattiin yhteensä 197 eli noin 18 koiraa vuosittain. Rodun rekisteröintimääriin suhteutettuna luonnetestattujen koirien osuus oli 2,40 % (2000 – 2010 rekisteröitiin 8 223 shetlanninlammaskoiraa). Otanta on silti kovin pieni. Luonnetesteihin ei myöskään tuoda omistajansa arvion mukaan luonteeltaan kovin epätyypillisiä koiria. Tämä saattaa vääristää arviota rodun todellisesta luonteesta. Shetlanninlammaskoirat ry:n vuosikirjoissa on julkaistu 123 koiran luonnetestitulokset. Luonnetestatut koirat ovat saaneet testistä keskimäärin 108 pistettä. Vaikka luonnetestin lopputulos on pisteytetty, on huomattavasti tärkeämpää se, millaisen arvion koira on saanut mistäkin osa-alueesta. Shetlanninlammaskoiralle on tärkeää, että se on tasapainoinen ominaisuuksiltaan. Tasapainoinen, pienellä määrällä kaikkia ominaisuuksia omaava shetlanninlammaskoira vastaa luonteeltaan rotumääritelmää. Tällaiset ominaisuudet omaava koira saa luonnetestistä yli 75 pistettä. Testatuista koirista 95 eli 77,24 % on saavuttanut vähintään 75 pistettä. (Luonnetesti uudistui vuonna 2007, mutta testitulokset ovat vertailukelpoisia myös vanhempiin tuloksiin.) Alla esitetyissä kaavioissa tarkastellaan luonnetestattujen koirien saamia arvosteluja eri osa-alueittain. TOIMINTAKYKY Toimintakyky on yksi testin tärkeimmistä osa-alueista. Toimintakyky vaikuttaa koiran koulutettavuuteen merkittävästi. Toimintakyky kuvaa koiran kykyä tehdä ratkaisuja sille uusissa tilanteissa. Myös puolustautuminen ja pakeneminen ovat osoitus toimintakyvystä. Toimintakyvyttömyyttä on koiran pyrkimys mitätöidä eteen tullut tilanne tai jähmettyminen paikalleen. Toimintakyvyttömyys tekee seurakoirankin elämän haasteelliseksi. 47% testatuista koirista oli toimintakyvyltään kohtuullisia (+ 1). Toimintakyvyltään pieniä (- 1) oli 46 %, hyviä (+ 2) 5 % ja riittämättömiä (- 2) 2 % testatuista koirista. Rotumääritelmän mukaan shetlanninlammaskoiran toimintakyvyn toivotaan olevan suuri, hyvä tai kohtuullinen. Suuri + 3 Hyvä + 2 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Kohtuullinen + 1 Pieni - 1 Riittämätön - 2 Toimintakyvytön - 3 TERÄVYYS 70 % testatuista koirista oli terävyydeltään pieniä, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (+ 1). Kohtuullisen teräviä, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (+ 3) oli 30 % koirista. - 23 - Rotumääritelmän tulkinnan mukaan shetlanninlammaskoiralle tyypillisiä tuloksia ovat kohtuullinen, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua ja pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua. Suuri, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua + 3 Kohtuullinen, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua + 2 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Pieni, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua + 1 Pieni, jäljelle jäävin hyökkäyshaluin - 1 Kohtuullinen, jäljelle jäävin hyökkäyshaluin - 2 Suuri, jäljelle jäävin hyökkäyshaluin - 3 PUOLUSTUSHALU Puolustushalu kuvaa koiran perinnöllistä halua puolustaa laumaansa. Rotumääritelmän mukaan shetlanninlammaskoira on omistajaansa kiintynyt ja näin ollen sen tulisi haluta puolustaa omistajaansa. 50 % testatuista koirista oli puolustushalultaan pieniä (+ 1). Puolustushalultaan kohtuullisia, hillittyjä (+ 3) oli 36 %, ja haluttomia (- 1) 13 %. 1 % testatuista koirista sai puolustushalusta arvion suuri, hillitty (+ 2). Ihanteellisin luonnetestitulos shetlanninlammaskoiralle kohtuullinen, hillitty. Kohtuullinen, hillitty + 3 Suuri, hillitty + 2 0 20 40 60 80 100 Pieni + 1 Haluton - 1 Erittäin suuri - 2 Hillitsemätön - 3 TAISTELUHALU Taisteluhalu on koiran perinnöllinen halu käyttää ruumistaan leikkimieliseen taisteluun saavuttaakseen haluamansa päämäärän. Tämä ilmenee useimmiten leikkimishaluna. Taisteluhalukkuus on harrastuskoiralle välttämätön ominaisuus. Väsyessään fyysisesti koira jatkaa toimintaa nimenomaan taisteluhalunsa avulla, kun taisteluhaluton yksilö jo luovuttaa. 44 % testatuista koirista oli taisteluhalultaan pieniä (- 1). Taisteluhalultaan kohtuullisia (+ 2) oli 40 % koirista. Riittämätön (- 2) taisteluhalu oli 9 % koirista. Taisteluhalultaan suuria (+ 3) oli 5 % ja haluttomia (- 3) 1 % testatuista koirista. Rotumääritelmä kuvaa shetlanninlammaskoiraa sitkeäksi ja aktiiviseksi koiraksi. Tällaisen koiran tulee haluta taistella. Shetlanninlammaskoiran tulisi siis olla taisteluhalultaan suuri tai erittäin suuri. - 24 - 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 Haluton - 3 Riittämätön - 2 Pieni - 1 Erittäin suuri + 1 Kohtuullinen + 2 Suuri + 3 100 HERMORAKENNE Hermorakenne on tärkeimpiä koiran jokapäiväiseen elämään vaikuttavia tekijöitä. Hermostunut koira stressaantuu pienistäkin asioista, eikä se kykene selviytymään monista arkielämänkään asioista. Sen sijaan hermorakenteeltaan tasapainoisen koiran kanssa eläminen on helppoa ja miellyttävää sekä koiralle itselleen että omistajalleen. 94 % testatuista koirista oli hermorakenteeltaan hieman rauhattomia (+ 1). Vähän hermostuneita oli 6 % koirista. Rotumääritelmän tulkinnan mukaan shetlanninlammaskoiralle toivottavin luonnetestitulos hermorakenteen osalta on tasapainoinen. Suurin osa testatuista koirista sai kuitenkin tuloksen hieman rauhaton. Hermostunut shetlanninlammaskoira ei koskaan saisi olla. Vaikka luonne on perimän ja ympäristön yhteissumma, on hermorakenne yksi voimakkaimmin periytyvistä luonneominaisuuksista. Jotta shetlanninlammaskoira kehittyisi tasapainoisempaan suuntaan, on hermorakenteeseen kiinnitettävä erityistä huomiota jalostusvalintoja tehtäessä. Tasapainoinen ja varma + 3 Tasapainoinen + 2 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Hieman rauhaton + 1 Vähän hermostunut - 1 Hermostunut - 2 Erittäin hermostunut - 3 TEMPERAMENTTI 49 % testatuista koirista oli temperamentiltaan vilkkaita (+ 3). Kohtuullisen vilkkaita (+ 2) oli 38 % ja erittäin vilkkaita (+ 1) 13 % testatuista koirista. Rotumääritelmän mukaan shetlanninlammaskoiran tulee olla vilkas tai erittäin vilkas. - 25 - Vilkas + 3 Kohtuullisen vilkas + 2 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Erittäin vilkas + 1 Häiritsevän vilkas - 1 Väliinpitämätön - 2 Apaattinen - 3 KOVUUS 73 % testatuista koirista oli hieman pehmeitä (+ 1). Pehmeitä (- 2) oli 26 % ja kohtuullisen kovia (+ 3) 1 % testatuista koirista. Rotumääritelmän tulkinnan mukaan shetlanninlammaskoiran tulisi olla hieman pehmeä. Shetlanninlammaskoiralle toivottavin luonnetestitulos on siis hieman pehmeä. Jalostuksessa on kuitenkin huomioitava, ettei käytetä liian pehmeitä koiria, sillä shetlanninlammaskoiran tulee säilyä kovuudeltaan hieman pehmeänä. Kohtuullisen kova + 3 Kova + 2 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Hieman pehmeä + 1 Erittäin kova - 1 Pehmeä - 2 Erittäin pehmeä - 3 LUOKSEPÄÄSTÄVYYS 50 % testatuista koirista oli hyväntahtoisia, luoksepäästäviä ja avoimia (+ 3). Luoksepäästäviä, pidättyväisiä (+ 2) oli 46 % ja selvästi pidättyväisiä (- 1) 3 % testatuista koirista. Rotumääritelmän mukaan shetlanninlammaskoiran tulee olla hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin tai luoksepäästävä, mutta pidättyväinen. Rotumääritelmän mukaan shetlanninlammaskoira on vieraita kohtaan pidättyväinen. Merkille pantavaa on, että luonnetestatuista koirista valtaosa on ollut luoksepäästäviä, hyväntahtoisia ja avoimia. Tällaisen arvioinnin voi saada koira, joka ei tutustu ihmisiin oma-aloitteisesti, mutta sallii tutustuttaa itsensä heihin. Ihanteellinen shetlanninlammaskoira saa luoksepäästävyydestä siis arvostelun luoksepäästävä, hyväntahtoinen, avoin tai luoksepäästävä, aavistuksen tai hieman pidättyväinen. - 26 - Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin +3 Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen + 2 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 Mielistelevä + 1 100 Selvästi pidättyväinen - 1 Hyökkäävä - 2 Salakavala - 3 LAUKAUSPELOTTOMUUS Laukauspelottomuuden suhteen luonnetestituloksissa on puutteita vuosien 2000 ja 2005 osalta. Käytettävissä on 99 koiran tulokset. 56 % testatuista koirista oli laukausvarmoja (+++), 33 % laukauskokemattomia (++) ja 11 % laukausalttiita (-). Rotumääritelmän tulkinnan mukaan shetlanninlammaskoiran tulee olla laukausvarma. Myös laukauskokematon on hyväksyttävä tulos. Laukausvarma + 3 Laukauskokematon + 2 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Paukkuärtyisä + 1 Laukausaltis - 1 Laukausarka - 2 - Tämän aineiston perusteella keskimääräinen shetlanninlammaskoira on toimintakyvyltään kohtuullinen tai pieni, terävyydeltään pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, puolustushalultaan pieni ja taisteluhalultaan pieni tai kohtuullinen. Hermorakenteeltaan shetlanninlammaskoira on keskimäärin hieman rauhaton, temperamentiltaan vilkas tai kohtuullisen vilkas ja kovuudeltaan hieman pehmeä. Keskimääräinen shetlanninlammaskoira on myös luoksepäästävä, hyväntahtoinen, avoin sekä laukausvarma. Luonnetestistä shetlanninlammaskoira saa keskimäärin 108 pistettä. ROTUMÄÄRITELMÄN MUKAAN SHETLANNINLAMMASKOIRALLE TYYPILLISET OMINAISUUDET: TOIMINTAKYKY Suuri Hyvä Kohtuullinen +3 +2 +1 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +3 +2 TERÄVYYS - 27 - Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +1 Kohtuullinen, hillitty +3 Suuri Erittäin suuri +3 +1 Tasapainoinen Hieman rauhaton +2 +1 Vilkas Erittäin vilkas +3 +1 Hieman pehmeä +1 PUOLUSTUSHALU TAISTELUHALU HERMORAKENNE TEMPPERAMENTTI KOVUUS LUOKSEPÄÄSTÄVYYS Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen +3 +2a +2b LAUKAUSPELOTTOMUUS Laukausvarma Laukauskokematon +++ ++ (Lähde: Sheltit 3 / 2000 –lehti) Vertailtaessa testattujen koirien tuloksia shetlanninlammaskoiralle toivottuihin ominaisuuksiin löytyvät suurimmat eroavaisuudet taisteluhalun (toivottuja tuloksia 5 %), puolustushalun (toivottuja tuloksia 36 %), ja toimintakyvyn (toivottuja tuloksia 52 %) osa-alueilta. Edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi huomiota tulee kiinnittää myös hermorakenteeseen, luoksepäästävyyteen ja temperamenttiin. Näiden ominaisuuksien ajatellaan olevan voimakkaimmin periytyviä. Nämä ominaisuudet ovat myös koiran pidon kannalta erittäin tärkeitä ominaisuuksia. Vaikka luonnetesti ei olekaan seurakoiran luonnekuvaukseen kehitetty testi, on se tänä päivänä paras mahdollinen keino kerätä luotettavaa aineistoa rodun luonteesta. Luonnetestiä ei tule arvioida yhteispisteiden perusteella vaan tärkeämpää on koiran saavuttamat tulokset eri osa-alueista. Erityisen tärkeää on kiinnittää huomiota hermorakenteeseen ja toimintakykyyn. Tasapainoinen hermorakenne ja kohtuullinen toimintakyky tekevät shetlanninlammaskoirasta ihanteellisen seura- ja harrastuskoiran. Myös MH-luonnekuvaus soveltuu shetlanninlammaskoiran luonteen arvioimiseen. Testausmuotona se on kuitenkin varsin tuore ja kuvauksia on tehty vuoteen 2010 mennessä vasta viidelle shetlanninlammaskoiralle. MH-luonnekuvaus on kuitenkin kasvattamassa suosiotaan, joten ehkä niiden tuloksia voidaan hyödyntää seuraavaa JTO:ta valmisteltaessa. Shetlanninlammaskoirien jalostustarkastukset on suoritettu nykymuotoisena vuodesta 2008 alkaen. Käytettävissä on 51 jalostustarkastuslausuntoa vuosilta 2008 – 2010. Vuosittain on tarkastettu keskimäärin 17 shetlanninlammaskoiraa. Rodun rekisteröintimääriin suhteutettuna jalostustarkastettujen koirien osuus oli 1,84 % (2008 – 2010 rekisteröitiin 2 770 shetlanninlammaskoiraa). Otanta on siis kovin pieni. Tämä saattaa vääristää arviota rodun todellisesta luonteesta. Shetlanninlammaskoiran jalostustarkastuksessa koiran luonnetta arvioidaan melko suppeasti verrattuna esimerkiksi palveluskoirarotuihin. Tarkastus keskittyy suuremmilta osin koiran ulkomuotoon. Huomioitavaa on myös se, ettei jalostustarkastustilanteessa ole mukana koiran käyttäytymisen asiantuntijoita. Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustarkastuskaavakkeessa luonnetta kuvaillaan seuraavin käsittein: luoksepäästävä, avoin, hieman pidättyväinen, arka / liian varautunut, ystävällinen, itsevarma, ujo, - 28 - aggressiivinen, vilkas ja flegmaattinen. Kaikilla jalostustarkastetuilla koirilla luonnetta kuvailtiin käsittein luoksepäästävä, avoin tai hieman pidättyväinen, ystävällinen ja erityismainintana rodunomainen luonne. Jalostustarkastuslausuntojen perusteella shetlanninlammaskoirat ovat siis erittäin hyväluonteisia, seurakoiriksi sopivia koiria. Shetlanninlammaskoirien luonteissa ei todistettavasti ole eroja eri sukulinjojen välillä. Keskustelua on käyty jonkin verran englantilaisen tyypin ja amerikkalaisen tyypin eroista, mutta todisteita tälle väittämälle ei ole. Arviointia on vaikea toteuttaa puutteellisen aineiston vuoksi. 4.2.5 Käyttö- ja koeominaisuudet Shetlanninlammaskoiran alkuperäinen käyttötarkoitus oli toimia Shetlannin saarten lammastiloilla hälyttävänä pihavahtina sekä lammaspaimenena. Shetlanninlammaskoiran paimennusominaisuuksia pyrittiin parantamaan risteyttämällä rotuun pitkäkarvaisia collieita. Collien alkuperäinen käyttötarkoitus oli lampaiden paimennus Skotlannin karuilla ylängöillä. Collien perimä näkyy shetlanninlammaskoiran luonteessa nykypäivänäkin. Tänä päivänä shetlanninlammaskoiran ensisijainen käyttötarkoitus on toimia seurakoirana. Rotumääritelmän mukaan shetlanninlammaskoira on luonteeltaan valpas, ystävällinen, älykäs, sitkeä ja aktiivinen. Näiden ominaisuuksien ja hyvän koulutettavuuden ansiosta shetlanninlammaskoirasta saa myös mainion harrastuskoiran, jonka kanssa voi harrastaa monipuolisesti eri koiraurheilulajeja. Alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa rotua ei tänä päivänä enää jalosteta, mutta monet shetlanninlammaskoirat ovat harrastusmielessä kokeilleet paimentamista. Muutamat ovat suorittaneet jopa paimennuskokeita. Shetlanninlammaskoira on saavuttanut valtavan suosion agilityharrastajien keskuudessa. Tarkastelujaksolla 2008 – 2010 shetlanninlammaskoirille kirjattiin yhteensä 22 012 virallista agilitytulosta. Agilitystartit ovat tarkastelujaksolla olleet tasaisessa kasvussa. Vuonna 2008 agilitytuloksia kirjattiin 6 529 kappaletta, vuonna 2009 jo 7 362 ja vuonna 2010 ennätykselliset 8 121 – eikä lajin suosio ole ainakaan hiipumassa. Tarkastelujaksolla 2008 – 2010 agilityvalion (AVA) arvon saavutti yhteensä 33 shetlanninlammaskoiraa. Vuodesta 2010 alkaen koiran on ollut mahdollista saavuttaa myös erillinen hyppyvalion (AVA-H) arvo. Vuonna 2010 hyppyvalion arvoja vahvistettiin 22 koiralle. Kaiken kaikkiaan vuoteen 2010 mennessä agilityvalion arvon on saavuttanut 149 shetlanninlammaskoiraa. Shetlanninlammaskoira on tuttu näky myös agilityn arvokilpailujen kärkisijoilla. Tottelevaisuuskokeisiin shetlanninlammaskoiran kanssa osallistutaan harvemmin. Tarkastelujaksolla 2008 – 2010 shetlanninlammaskoirille kirjattiin yhteensä 505 virallista tottelevaisuuskoetulosta. Jonkin verran vaihtelua (suuntaan ja toiseen) vuosittaisten tulosten määrissä on ollut. Tarkastelujaksolla vähiten tuloksia kirjattiin vuonna 2010, kun tuloksia oli 141 kappaletta ja eniten vuotta aikaisemmin (2009), kun tuloksia oli 193 kappaletta. Tulokset jakautuivat seuraavasti: alokasluokan (ALO) tuloksia kirjattiin 271, avoimen luokan (AVO) tuloksia 121, voittajaluokan (VOI) tuloksia 71 ja erikoisvoittajaluokan (EVL) tuloksia 42. Tarkastelujaksolla 2008 – 2010 tottelevaisuusvalion (TVA) arvon saavutti kaksi shetlanninlammaskoiraa. Kaiken kaikkiaan vuoteen 2010 mennessä tottelevaisuusvalion arvon on saavuttanut 18 shetlanninlammaskoiraa. Vuosittain muutamat shetlanninlammaskoirat suorittavat palveluskoirien käyttäytymiskokeen ja yksi shetlanninlammaskoira kilpailee jopa metsästyskoirien jäljestämiskokeen voittajaluokassa. Shetlanninlammaskoiria tavataan koiratanssin ja flyballin parissa sekä kuulo- ja avustajakoirina. Rotu on harrastuskoirana siis hyvin monipuolinen ja toimiva. - 29 - 4.2.6 Käyttäytyminen kotona sekä lisääntymiskäyttäytyminen Shetlanninlammaskoira on aktiivinen ja osallistuva koira. Shetlanninlammaskoira viihtyy parhaiten siellä, missä perheen ihmiset ovat. Ne joko tarkkailevat tai osallistuvat jollakin tavoin toimintaan. Shetlanninlammaskoira saattaa leimautua voimakkaimmin johonkuhun perheenjäseneen, jota se erityisesti seuraa ja kunnioittaa ja jonka seuraa se kaipaa. Vaikka shetlanninlammaskoira viihtyy parhaiten ihmisten seurassa, eroahdistus ei ole kovin yleinen ongelma. Vieraita ihmisiä kohtaan shetlanninlammaskoira voi ja saa olla pidättyväinen, joskin erittäin sosiaalisia, heti vieraan ihmisen seuraan hakeutuvia ja jopa mielisteleviä yksilöitä tavataan enenevissä määrin. Yleensä myös pidättyväiset ja varautuneet yksilöt hyväksyvät vieraan ihmisen, kunhan ovat saaneet rauhassa muodostaa käsityksensä ihmisestä ja kokevat tämän turvalliseksi. Shetlanninlammaskoiralle on tyypillistä leimautua voimakkaammin tiettyyn sukupuoleen tai tietyn ikäisiin ihmisiin. Mikäli shetlanninlammaskoira ei kasvuikäisenä ole tekemisissä esimerkiksi miesten tai lasten kanssa, voi se aikuisena olla epävarma näiden suhteen. Shetlanninlammaskoirat viihtyvät yleensä suurenakin laumana muiden – myös vieraiden – shetlanninlammaskoirien kanssa. Toisen tyyppisten koirien kanssa samassa laumassa shetlanninlammaskoira harvemmin viihtyy. Tarpeetonta aggressiivisuutta shetlanninlammaskoirilla esiintyy harvoin. Toisinaan urokset saattavat olla aggressiivisia toisia uroksia kohtaan. Autojen, polkupyörien ja muiden liikennevälineiden sekä lenkkeilijöiden jahtaamista esiintyy shetlanninlammaskoirilla jonkin verran. Se, kertooko tämä uinuvien paimenkoiran viettien heräämisestä vai jostakin ihan muusta, on herättänyt rodun harrastajien keskuudessa keskustelua. Pihapiirin vahtiminen ja haukunnalla hälyttäminen on kuulunut rodun alkuperäisiin tehtäviin lammastiloilla ja sitä myös esiintyy yleisesti vieläkin. Rotu tunnetaan haukkuherkkänä. Shetlanninlammaskoira on valpas ja tarkkaavainen koira – joskus jopa ääniherkkä. Ääniherkkä koira reagoi voimakkaasti ympäristöstä kuuluviin koviin ääniin ja stressaantuu niistä. Pelkoreaktio voi laueta äänien lisäksi esimerkiksi epämiellyttävän tapahtuman seurauksena. Pelko ei mene ohi, vaan muuttuu epänormaalin voimakkaaksi. Ääniherkän ja pelokkaan koiran kanssa arki on raskasta niin koiralle kuin sen omistajallekin. Ukonilmat, laukaukset ja ilotulitukset voivat ääniherkälle ja laukausaralle koiralle aiheuttaa jopa paniikin, jolloin se on valmis pakenemaan tai puolustautumaan ja voi käyttäytyä jopa aggressiivisesti. Ääniherkkyys saattaa valitettavasti kasvaa iän myötä, joten nuorempana varma koira saattaa vanhempana olla ääniherkkä. Suurin osa shetlanninlammaskoirista on kuitenkin riittävän hyvällä hermorakenteella varustettuja ja elämä niiden kanssa on helppoa ja miellyttävää. Hyvähermoisella koiralla pelkoreaktio menee ohi, kun sen aiheuttaja on todettu vaarattomaksi tai pelottava asia on loppunut tai poistunut. Luonnetestitulosten mukaan shetlanninlammaskoirista 11 % oli laukausalttiita, 33 % laukauskokemattomia ja 56 % laukausvarmoja. Nämä luvut ovat kuitenkin vain suuntaa antavia, koska luonteeltaan ääripään yksilöitä ja kovin epätyypillisiä shetlanninlammaskoiria harvemmin viedään luonnetesteihin. Shetlanninlammaskoiranarttu aloittaa ensimmäiset juoksunsa yleensä 6 – 12 kuukauden iässä. Juoksuaikojen välit vaihtelevat tyypillisimmin kuuden ja kahdentoista kuukauden välillä. Rodussa tavataan myös narttulinjoja, joilla juoksut voivat olla jopa neljän kuukauden välein. Tämä on kuitenkin harvinaista. Shetlanninlammaskoirien kohdalla käytetään yleensä luonnollista astumista, mikäli se vain on mahdollista. Ongelmia astutustilanteessa voi aiheuttaa muun muassa uros, joka on haluton astumaan tai narttu, joka ei syystä tai toisesta anna astua. Kyseessä saattaa olla väärä astutusajankohta, uroksen kokemattomuus tai heikko sukupuolivietti ja sukupuolielinten rakenteelliset viat. Näissä tilanteissä keinohedelmöitys ei ole suotavaa. Useimmiten shetlanninlammaskoiranartut omaavat erinomaisen hoivavietin. Emät hoitavat pentunsa - 30 - itsenäisesti ja imettävät pentuja mielellään lähes luovutusikään saakka. Shetlanninlammaskoirarodussa ei ole rakenteellisia tai terveydellisiä seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Tilastotietoa shetlanninlammaskoiran käyttäytymisestä kotona, eroahdistuksen yleisyydestä, sosiaalisesta käyttäytymisestä, peloista ja ääniherkkyydestä tai lisääntymiskäyttäytymisestä ei ole, joten yllä kuvatut käyttäytymismallit ovat rodun kasvattajien ja harrastajien esille tuomia ominaisuuksia. 4.2.7 Yhteenveto rodun käyttäytymisen ja luonteen keskeisimmistä ongelmakohdista Faktatieto shetlanninlammaskoiran luonneominaisuuksista perustuu ainoastaan luonnetestien tuloksiin. Luonnetestissä arvioidaan koiran käyttäytymistä tilanteissa, joissa sen hermosto joutuu rasitetuksi. Seurakoira ei ehkä koskaan elämänsä aikana joudu tällaisiin tilanteisiin. Luonnetestituloksia on saatavilla vähän, joten otanta on hyvin pieni populaatioon nähden. Hermorakenne on koiran ehkä tärkein luonneominaisuus. Shetlanninlammaskoiran hermorakenteen tulisi olla tasapainoinen. Valtaosa luonnetestatuista koirista oli kuitenkin hieman rauhattomia, pieni osa jopa vähän hermostuneita. Hermorakenne on voimakkaasti periytyvä luonneominaisuus, joten sen huomioiminen jalostusvalintoja tehtäessä on erityisen tärkeää. Toimintakyvyltään vähintäänkin kohtuullisen koiran kanssa arki on miellyttävää. Koira on esimerkiksi helposti koulutettavissa. Mikäli koiralla on riittämätön toimintakyky, eikä se kykene tekemään ratkaisuja sille uusissa tilanteissa, voi elämä sen kanssa olla hyvinkin haasteellista. Lähes puolet luonnetestatuista shetlanninlammaskoirista oli toimintakyvyltään pieniä ja riittämättömiä. Tämäkin luonneominaisuus vaatii huomiota, kun jalostusvalintoja tehdään. Shetlanninlammaskoiran tulee olla sitkeä ja aktiivinen. Näitä ominaisuuksia mitataan luonnetestin taisteluhalu osiossa. Harrastuskoiralle välttämätöntä taisteluhalua puuttui noin joka toiselta luonnetestatulta koiralta. 4.3 TERVEYS JA LISÄÄNTYMINEN 4.3.1 PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet Perityvien vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman (PEVISA) tavoitteena on ennaltaehkäistä tai vähentää sellaisten rodulla esiintyvien vikojen ja sairauksien leviämistä, jotka alentavat koiran elinkykyä tai elintoimintoja tai aiheuttavat koiralle kipua alentaen sen elämänlaatua. CEA Shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelma CEA:n vastustamiseksi aloitettiin vuonna 1993. Ohjelman mukaan jalostukseen käytettävällä yksilöllä tulee olla silmätarkastuslausunto ennen kuin pentue voidaan rekisteröidä. Rodun jalostuspohja ei PEVISA-ohjelman seurauksena kapene, koska tarkastustulos ei vaikuta pentujen rekisteröintiin. Rotujärjestön suositus kuitenkin on, ettei astutettaisi keskenään kahta koiraa, joilla molemmilla on todettu CRD tai CH. Yksilöitä, joilla on todettu coloboma, ablaatio tai silmänsisäinen verenvuoto, ei suositella käytettäväksi jalostukseen lainkaan. Shetlanninlammaskoiran yleisin perinnöllinen sairaus niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin on CEA (Collie Eye Anomaly), joka tarkoittaa silmän kovakalvon, suonikalvon, verkkokalvon ja / tai silmän näköhermon kehityshäiriötä. CEA:sta on useampia eri asteita, joista lievimmät muodot ovat CRD (Chorioretinal Dysplasia) ja CH (Chorioidal Hypoplasia). CRD / CH tarkoittaa pientä suonikalvon vajaakehitysaluetta näköhermon vieressä. - 31 - CEA:n lievimmät muodot ovat yleensä täysin oireettomia eivätkä ne myöskään etene. CRD tai CH ei millään tavoin vaikuta koiran näkökykyyn eikä rajoita sen käyttämistä käyttötarkoitukseensa. CRD ja CH muutokset ovat primäärisiä, synnynnäisiä ja periytyvät todennäköisesti usean perintötekijän yhteisvaikutuksesta. Muutoksia esiintyy usein molemmissa silmissä. CEA on diagnosoitavissa silmätarkastuksessa jo 6 – 8 viikon iässä. Pennuille suositellaankin silmätarkastusta jo ennen luovutusikää, sillä lievä CRD tai CH voi näennäisesti peittyä muutaman kuukauden iässä silmän pigmentoitumisen seurauksena. Tämän jälkeen muutokset eivät ole enää silmäeläinlääkärin havaittavissa. Yhdysvalloissa on kehitetty geenitesti CEA:n toteamiseksi veri- tai poskisolunäytteestä. Geenitesti on lisännyt suosiotaan myös Suomessa. Vuodesta 2005 lähtien on tutkittu jo 68 yksilöä. Tutkituista koirista geneettisesti silmäterveitä CEA:n osalta oli 48 koiraa eli 70,59 % ja CEA-kantajia 20 koiraa eli 29,41 %. CEA:n vaikeammat asteet coloboma (laajoja muutoksia kova- ja verkkokalvolla, kuoppa näköhermon päässä tai sen vieressä) ja retinan ablaatio (verkkokalvon osittainen tai laaja irtaantuminen) ovat sekundäärisiä, myöhemmin syntyviä CEA:n muotoja. Lievimmät tapaukset voivat rajoittaa koiran näkökenttää, mutta coloboman kehittyessä ablaatioksi tai silmän sisäiseksi verenvuodoksi koiran näkökyky heikkenee merkittäväksi ja johtaa yleensä koiran sokeutumiseen. Sairaus vaikeuttaa koiran jokapäiväistä elämää, heikentää koiran elämänlaatua ja rajoittaa sen käyttämistä käyttötarkoitukseensa. Koska coloboma saatetaan havaita vasta aikuiselta koiralta, tulisi shetlanninlammaskoiran silmät tarkastaa niin pentuna kuin aikuisenakin. CEA:an sairastuneelle ei ole olemassa hoitoa, joka ennaltaehkäisisi, hidastaisi tai parantaisi sairauden. Tutkimuksissa on todettu, että colobomaa sairastavien vanhempien (joko toinen tai molemmat) pentueet ovat merkittävästi pienempiä kuin terveiden tai CRD / CH –diagnosoitujen pentueet. (Lähde: ELL Sari Jalomäki, www.kennelliitto.fi) VUOSINA 1993 - 2010 SILMÄTARKASTETUT CEA:n OSALTA Ei perinnöllisiä silmäsairauksia CEA ei todettu CRD / CH todettu COLOBOMA todettu ABLAATIO todettu 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 11 19 42 35 39 32 29 77 94 192 169 276 321 436 599 774 959 884 258 193 209 183 193 150 176 200 174 184 221 271 350 553 714 187 82 44 40 26 35 24 24 27 40 37 51 61 68 71 84 116 146 150 24 15 8 11 6 7 7 6 12 19 14 18 22 10 18 29 25 29 3 1 0 1 0 1 1 0 0 0 1 2 2 3 0 2 2 1 YHTEENSÄ 4988 4216 1126 280 20 (Lähde KoiraNet) - 32 - Yllä esitetyssä taulukossa vertaillaan silmätarkastustuloksia vuodesta 1993 alkaen, jolloin shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelma CEA:n vastustamiseksi aloitettiin. Täysin luotettavia tietoja CEA terveiden määrästä ei ole saatavilla, koska silmätarkastuseläinlääkäreiden merkitsemistapa on vuosien varrella vaihdellut. Osa CEA:n osalta terveiksi diagnosoiduista saattaa esiintyä myös sarakkeessa ”ei perinnöllisiä silmäsairauksia”. CRD / CH, coloboma ja ablaatio diagnoosit kuitenkin pitävät paikkansa. CRD / CH ja coloboma ovat tarkastelujaksolla 2001 – 2010 olleet yleistymässä. CRD / CH –diagnoosi kirjattiin 37 koiralle vuonna 2002, kun vastaava luku vuodelta 2010 oli 150 koiraa. Coloboma –diagnooseja kirjattiin 10 vuonna 2006 ja 29 vuosina 2008 ja 2010. Ablaatio –diagnoosin on saanut vuosittain muutama koira. PRA Vuonna 2007 shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelmaan sisällytettiin PRA. Ohjelman mukaan pentueen vanhemmilla tulee olla astutushetkellä voimassaoleva silmätarkastuslausunto, joka ei saa olla 24 kuukautta vanhempi. PRA:ta sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. PRA (Progressive Retinal Atrophy) tarkoittaa verkkokalvon etenevää surkastumista, joka tuhoaa silmän valoa aistivia soluja. PRA johtaa lähes aina sokeutumiseen. PRA voi esiintyä jo hyvin nuorella koiralla, jolloin PRA liittyy vääränlaiseen näköhermosolujen kehitykseen (dysplasia). Monesti PRA havaitaan vasta keski-iässä ja jopa myöhemmin. Tällaisessa tapauksessa koiran näköhermosolut ovat kehittyneet normaalisti, mutta alkavat rappeutua (degeneraatio). Yleensä sokeutuminen on sitä nopeampaa mitä nuorempana oireita havaitaan. Sairastuneelle yksilölle ei ole hoitoa, joka voisi estää, hidastaa tai parantaa oireita. PRA:n seurauksena koiran silmissä voidaan todeta sekundääristä kataraktaa. Oireet alkavat tavallisimmin hämäräsokeutena (silmien verkkokalvoilla matalia valomääriä aistivat sauvasolut rappeutuvat ensin). Hämärässä koira saattaa olla huomattavan varovainen tai levoton, erityisesti vieraassa ympäristössä. Sairauden edetessä koiran näkökyky myös valossa heikentyy, koska kirkkaassa valossa toimivat tappisolut alkavat rappeutua. Lopulta koira sokeutuu kokonaan. PRA ei aiheuta koiralle kipuja, ja se saattaa sopeutua sokeuteen hyvinkin, jos se saa elää vanhassa, tutussa ympäristössä. PRA kuitenkin haittaa ja rajoittaa merkittävästi koiran käyttämistä käyttötarkoitukseensa (esimerkiksi agility). PRA:ta sairastavaa koiraa ei myöskään saa käyttää jalostukseen. PRA:n periytyminen noudattaa resessiivistä (väistyvää) periytymistapaa. Jotta koira sairastuisi PRA:han, on sen saatava sairas geeni kummaltakin vanhemmalta. Vanhemmat itse voivat olla ilmiasultaan terveitä eli vain PRAgeenin kantajia. Jos molemmat vanhemmat ovat kantajia, jälkeläisistä 25 % on PRA-sairaita, 50 % PRA-geenin kantajia ja 25 % terveitä. Ilmiasultaan PRA-sairaiden vanhempien kaikki jälkeläiset ovat sairaita. PRA-kantajien tunnistaminen on nykyään joidenkin rotujen kohdalla mahdollista geenitestien avulla. Shetlanninlammaskoiralle tällaista testiä ei vielä ole kehitetty. Norsk Shetland Sheepdog Klubb aloitti lokakuussa 2002 PRA-projektin, jonka tarkoituksena on löytää shetlanninlammaskoiran PRA-geeni. Kun geeni löydetään, voidaan verinäytteestä todeta, onko koira geneettisesti terve vai PRA-geenin kantaja. Tämä olisi shetlanninlammaskoiran jalostuksessa merkittävä asia – kantajat voitaisiin sulkea pois jalostuksesta ja terveitä käyttää jalostukseen. Shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelma ei kiellä PRA-kantajien käyttämistä jalostukseen. Rotujärjestön suositus kuitenkin on, ettei astutettaisi keskenään kahta koiraa, joilla molemmilla on vähintään kolmen (mielellään viiden) sukupolven sukutaulussa PRA-kantaja tai kantajia. Shetlanninlammaskoirille on tehty jonkin verran verkkokalvon sähköisiä tutkimuksia eli ERG-tutkimuksia (elektroretinografia). Tutkimuksia on tehty lähinnä pohjoismaissa. ERG-tutkimuksessa voidaan havaita muutokset näköhermosoluissa jo ennen perinteisessä silmätarkastuksessa nähtäviä selviä verkkokalvon rappeumamuutoksia. ERG-tutkimukset tehdään koiran ollessa täydessä narkoosissa. Tutkimus on tänä päivänä vielä harvinaista ja kallista. Toistaiseksi merkittävin keino PRA:n toteamiseksi on säännölliset silmätarkastukset – myös koiran vanhemmalla iällä. - 33 - Ensimmäinen virallinen PRA-diagnoosi Suomessa tehtiin 1993. Tähän mennessä PRA-diagnooseja on tehty yhteensä 16 kappaletta. Diagnooseista kaksi on epävirallisia, koska tutkitulta koiralta on puuttunut tunnistusmerkintä. PRA-epäilyttäviä on löytynyt lisäksi yksitoista. Rotujärjestö kannustaa PRA- ja PRAepäilyttävä –diagnoosin saaneita uusintatarkastuksiin. PRA:ta esiintyy shetlanninlammaskoirilla maailmanlaajuisesti, mutta luotettavaa tietoa on saatavilla llähinnä Pohjoismaista. Pohjoismaista PRA-sairaita on löytynyt viitisenkymmentä. Muutaman alun perin PRAdiagnoosin saaneen koiran myöhemmin suoritetussa ERG-tutkimuksessa on todettu retinopatia (Suomessa kaksi koiraa). Retinopatia on yleiskäsite, joka tarkoittaa verkkokalvon sairautta. Verkkokalvossa saattaa esiintyä PRA:ta muistuttavia tiloja. PRA:n katsotaankin olevan yksi retinopatian muoto, jolla on omat erityiset oireensa ja siksi se on saanut oman nimen. Retinopatiasta on kuitenkin toistaiseksi saatavilla hyvin vähän tietoa. Sairaus johtaa PRA:n lailla koiran sokeutumiseen, joten sairasta koiraa ei tule käyttää jalostukseen. (Shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelma ei tätä kiellä.) LONKKANIVELDYSPLASIA ELI LONKKANIVELEN KEHITYSHÄIRIÖ Vuoden 2010 alusta shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelmaan liitettiin vaatimus jalostuskoirien lonkkakuvauksesta. Ohjelman mukaan pentujen vanhemmista tulee astutushetkellä olla lonkkakuvauslausunto ja voimassaoleva silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 24 kuukautta vanhempi. PRA:ta sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. Ulkomaisille uroksille myönnettiin pysyvä poikkeuslupa – niitä ei tarvitse lonkkakuvata. Poikkeuslupa koskee kuitenkin vain ulkomailla tapahtuvista astutuksista tai tuontispermalla tapahtuvista siemennyksistä syntyvien pentujen rekisteröintiä. Lonkkaniveldysplasia eli lonkkanivelen kehityshäiriö (HD eli Hip Dysplasia) on koirien yleisin luuston ja nivelten kasvuhäiriö. Häiriön perimmäistä syytä ei tunneta, mutta tämän hetkisen tutkimustiedon mukaan häiriön syntyyn vaikuttaa useita eri geenejä. Perimän vaikutuksen on arvioitu olevan 20 % - 60 %. Syntymähetkellä pennun lonkat ovat makroskooppisesti normaalit, mutta muutokset alkavat jo pennun ensimmäisten elinviikkojen aikana. Myös ruokinnalla ja liikunnalla pennun kasvuaikana on osuutta lonkkanivelen kasvuhäiriöön. Tutkimuksissa on todettu liian runsaan ravinnonsaannin olevan yhteydessä kasvuhäiriöön. Ruokinta ei sinänsä aiheuta dysplasiaa, mutta geneettisesti dysplasia-alttiiden yksilöiden kohdalla se tuo vian esiin. Tämä pätee myös toisinpäin – optimaalinen ruokinta ei tuo vikaa esiin tai se esiintyy lievempänä. Liian raju tai pakkotahtinen liikunta pennun kasvuaika voi myös pahentaa dysplasiamuutoksia. Lonkkaniveldysplasian kehittymisessä tyypillistä on lonkkanivel epänormaali löysyys. Lonkkanivelen löysyys johtaa reisiluun pään ja lonkkamaljan riittämättömään kontaktiin. Tällöin sekä reisiluun pään että lonkkamaljan muotoutuminen oikean muotoiseksi häiriintyy. Lonkkamalja jää matalaksi ja reisiluun pää ei kehity pyöreäksi. Nivel voi olla jopa niin löysä, että reisiluun päät ovat suurimman osan aikaa poissa kuopistaan. Tästä käytetään nimitystä subluksaatio (osittinen sijoiltaanmeno). Lonkkanivelen löysyys, lonkkanivelen muovautumisen häiriöt ja nivelrikkomuutokset ovat tyypillisiä lonkkaniveldysplasiaan liittyviä, röntgenkuvauksella havaittavia muutoksia. Koiralla, jolla on lonkkaniveldysplasia, on suurempi riski saada myös lonkkanivelten nivelrikko, jopa hyvin nuorella iällä. Koska lonkan pallonivel ei ole muovautunut oikein, on se altis epänormaalille kulumiselle. Nivelrikon oireita ovat muun muassa ontuminen ja jäykkyys liikkeessä, liikkumishaluttomuus ja ylösnousemisvaikeudet levon jälkeen. Lonkkanivelen kasvuhäiriön ja siitä johtuvan nivelrikon hoidossa on ruokinnalla keskeinen merkitys. Ylipaino pahentaa oireita ja pelkkä painonpudotus voi helpottaa koiran oloa. Kipulääkkeitä sekä nivelnesteen ja nivelruston koostumusta parantavia aineita käytetään yleisesti. Sopiva liikunta pitää lihaksiston kunnossa ja nivelet liikkuvina. Shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelmaan sisällytetty vaatimus jalostuskoirien lonkkakuvauksesta ei pidä sisällään raja-arvoja, joten vanhempien lonkkakuvaustulos ei vaikuta pentujen rekisteröintiin. Rodun jalostuspohja ei vaatimuksen seurauksena siis kapene. Hyviin tuloksiin olisi mahdollista päästä kuitenkin vain, jos jalostuksesta systemaattisesti karsittaisiin pois röntgenkuvien perusteella sairaiksi todetut yksilöt. - 34 - Rotujärjestön suositus on, ettei astutettaisi keskenään kahta koiraa, joiden on todettu sairastavan lievää lonkkadysplasiaa (röntgenlausunto C). Yksilöitä, joiden on todettu sairastavan keskivaikeaa (D) tai vaikeaa (E) lonkkaniveldysplasiaa, ei rotujärjestön kannan mukaan saisi lainkaan käyttää jalostukseen. Perimä vaikuttaa dysplasian syntyyn on arviolta 20 % - 60 %. Koiria jalostettaessa tulisi muistaa, ettei koiran oma lonkkastatus kerro kaikkea, vaan merkitystä on myös lähisuvun lonkkatuloksilla. Jalostusarvoindeksien (BLUB-indeksit) avulla jalostusvalintavalinta olisi vielä tehokkaampaa. Indeksissä otetaan huomioon koiran kaikkien tutkittujen sukulaisten taso ja poistetaan röntgentuloksiin vaikuttavien ympäristötekijöiden vaikutus. (Lähde: ELL Anu Lappalainen, ELL Esa Eskelinen) Vaikea-asteisena lonkkaniveldysplasia ja sen aiheuttama nivelrikko rajoittaa koiran normaalia liikkumista ja aiheuttaa koiralle kipua. Koiran elämänlaatu kärsii ja estää sen käyttöä käyttötarkoitukseensa seura- ja harrastuskoirana. FCI:n kansainvälisen arvosteluasteikon mukaan koiran lonkat arvostellaan asteikolla A – E, jossa A tarkoittaa täysin tervettä niveltä, B tarkoittaa rajatapausta, C on lievästi dysplastinen, D on keskivaikea ja E vaikeasti dysplastinen. Alla esitetyissä taulukoissa tarkastellaan lonkkakuvattujen shetlanninlammaskoirien määriä ja lonkkakuvaustuloksia kymmenvuotisjaksoilla 1991 – 2000 sekä 2001 – 2010. Aikavälillä 1991 – 2000 lonkkakuvattiin yhteensä 807 shetlanninlammaskoiraa. Kokonaisrekisteröinteihin suhteutettuna kuvattujen koirien osuus oli 11,35 %. Terveitä (lonkkakuvaustulos A tai B) tukituista oli 91,33 %. Eriasteista lonkkaniveldysplastiaa (lonkkakuvaustulos C – E) sairasti 8,68 % tutkituista koirista. VUOSI TUTKITTUJA A B C D E 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 15 101 89 110 108 83 90 61 71 79 14 85 63 85 86 69 54 34 47 44 0 9 13 18 16 9 28 18 16 29 0 2 8 6 5 4 5 8 5 5 0 3 5 0 1 1 2 1 2 0 1 2 0 1 0 0 1 0 1 1 YHTEENSÄ 807 581 156 48 15 7 (Lähde: KoiraNet) Lonkkakuvaukset ovat yleistyneet vuoden 1991 pohjalukemista – 15 koirasta, vuoden 2010 huippulukemiin – 486 koiraan. Vaatimus jalostukseen käytettävien yksilöiden lonkkakuvauksesta sisällytettiin shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelmaan tosin juuri vuonna 2010. Aikavälillä 2001 – 2010 lonkkakuvattiin yhteensä 1 853 shetlanninlammaskoiraa. Kokonaisrekisteröinteihin suhteutettuna kuvattujen koirien osuus oli 24,23 %. Terveitä (lonkkakuvaustulos A tai B) tukituista oli 80,19 %. Huomioitavaa kuitenkin on, että A-lonkkaisten osuus on vähentynyt ja B-lonkkaisten lisääntynyt. Eriasteista lonkkaniveldysplastiaa (lonkkakuvaustulos C – E) sairasti 19,82 % eli joka viides tutkituista koirista. - 35 - VUOSI TUTKITTUJA A B C D E 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 81 77 93 92 170 149 199 234 272 486 41 35 56 38 84 77 92 98 134 235 25 32 20 42 46 49 59 91 85 147 11 7 13 7 30 16 31 36 36 79 4 2 4 4 7 6 15 9 15 21 0 1 0 1 3 1 2 0 2 4 YHTEENSÄ 1853 890 596 266 87 14 (Lähde: KoiraNet) Alla esitetyssä taulukossa tarkastellaan Ruotsissa lonkkakuvattujen shetlanninlammaskoirien määriä ja lonkkakuvaustuloksia kymmenvuotisjaksolla 2001 – 2010. RUOTSISSA VUOSINA 2001 - 2010 LONKKAKUVATUT VUOSI TUTKITTUJA A B C D E 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 67 54 63 57 90 63 67 98 62 38 36 32 34 33 54 37 34 55 35 26 18 18 19 14 19 18 20 25 14 7 5 2 4 9 9 6 8 12 9 4 4 2 2 0 5 1 3 5 3 1 4 0 4 1 3 1 2 1 1 0 YHTEENSÄ 659 376 = 57,06 % 172 = 26,10 % 68 = 10,32 % 26 = 3,95 % 17 = 2,58 % (Lähde: Svenska Kennelklubben Avelsdata) Ruotsissa lonkkakuvataan huomattavasti vähemmän koiria kuin Suomessa. Aikavälillä 2001 – 2010 Ruotsissa lonkkakuvattiin yhteensä 659 shetlanninlammaskoiraa. Kokonaisrekisteröinteihin suhteutettuna kuvattujen koirien osuus oli 6,97 %. Terveitä (lonkkakuvaustulos A tai B) tukituista oli 83,16 %. Eriasteista lonkkaniveldysplastiaa (lonkkakuvaustulos C – E) sairasti 16,85 % tutkituista koirista. Ruotsista saadut tulokset eivät huomattavasti poikkea Suomen tuloksista. Norjasta on saatavilla tietoja vain muutamalta vuodelta. Lonkkakuvausmäärät ovat myös hyvin vähäisiä. Suomeen ja Ruotsiin verrattuna terveiden suhde sairaisiin on kuitenkin samansuuntainen. Terveiden (lonkkakuvaustulos A tai B) osuus tukituista oli 80,37 %. Eriasteista lonkkaniveldysplasiaa (lonkkakuvaustulos C – E) sairasti 19,63 % tutkituista koirista. - 36 - NORJASSA VUOSINA 2000 - 2003 LONKKAKUVATUT VUOSI 2000 2001 2002 2003 YHTEENSÄ TUTKITTUJA A B C D E 24 34 45 60 16 28 23 36 3 3 7 15 0 1 8 2 0 1 5 5 5 1 2 2 163 103 = 63,19 % 28 = 17,18 % 11 = 6,75 % 11 = 6,75 % 10 = 6,13 % (Lähde: Shetlanninlammaskoirat ry:n JTO 2006 – 2010) Rodun kotimaassa Iso-Britanniassa koiran omistaja voi itse niin halutessaan julkaista koiransa lonkkakuvaustuloksen. The English Shetland Sheepdog Club julkaisee Nutshell –lehteä, jossa tähän mennessä kaikkien julkaistujen koirien lonkkastatus on ollut terve. Muiden maiden lonkkakuvaustuloksia ei ole käytettävissä. 4.3.2 Muut rodulla todetut merkittävät sairaudet Rotujärjestö järjesti jäsenilleen shetlanninlammaskoiria koskevan terveyskyselyn vuonna 2005. Vastauksia kyselyyn saatiin 289 kappaletta. Kyselyn perusteella yleisimpiä perinnöllisiä ongelmia shetlanninlammaskoirille olivat ylimääräiset ripset, hammaspuutokset, kivesvikaisuus ja niin sanottu kinnervika (akillesjänteen repeämä / varpaan koukistajajänteen luksaatio. (Vuonna 2012 shetlanninlammaskoirille järjestetään uusi terveyskysely, jonka tulokset ovat käytettävissä seuraavaa JTO:ta valmisteltaessa.) YLIMÄÄRÄISET RIPSET (distichiasis, ektooppinen cilia, cilia aberranta, caruncular trichiasis ja muut määrittelemättömät) Distichiasis ja ektooppinen cilia (Kennelliitto kirjasi aiemmin nämä yhteisellä nimikkeellä cilia aberranta) tarkoittavat ylimääräisiä ripsiä, jotka kasvavat silmäluomessa joko normaalin ripsirivin sisäpuolelta, luomen reunasta (distichiasis) tai luomen sisäpinnalta (ektooppinen cilia). Nämä pehmeät ripset eivät yleensä aiheuta koiralle oireita. Ripset voidaan poistaa nyppimällä, mutta usein ripset kasvavat takaisin. Trichiasis tarkoittaa silmän sisänurkan karvoja, jotka kääntyvät sarveiskalvon sisänurkan päälle. Luomen reunasta kasvavat ripset voivat kaartua ulospäin normaalien ripsien tavoin tai ne kääntyvät sisäänpäin kohti sarveiskalvoa. Suoraan sarveiskalvoa vasten kasvava ripsi voi aiheuttaa sarveiskalvon ärtymistä ja vaurioitumista. Oireita voivat olla silmän siristely, ylimääräinen kyynelvuoto ja silmätulehdukset. Ylimääräisten ripsien nyppimisen ohella hoitomuotoina käytetään vaikeammissa tapauksissa leikkaus- tai jäädytyshoitoa tai polttamista. Alla esitetyssä taulukossa verrataan ylimääräisten ripsien määriä tarkastelujaksolla 2001 – 2010. Ylimääräiset ripset ovat yleistyneet nopeasti ja vaiva koskettaa jo joka neljättä shetlanninlammaskoiraa. Eläinlääkärit ovat kiinnittävät vaivaan yhä enemmän huomiota ja merkitsevät löydöksensä silmätarkastuskaavakkeeseen. Vaiva jaetaan kolmeen vaikeusasteeseen; lieviin, kohtalaisiin ja vaikeisiin. - 37 - Tutkittuja yhteensä 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 YHTEENSÄ Distichiasis / Trichiasis / Määrittelemättömiä Ektooppinen cilia Caruncular trichiasis ylimääräisiä ripsiä 299 376 386 489 592 699 866 1050 1297 1305 0 0 0 0 0 0 0 148 200 301 0 0 0 0 0 0 19 6 14 13 14 17 21 48 48 79 135 46 0 0 7359 649 52 408 Sairaita yhteensä 4,68 % 4,52 % 5,44 % 9,82 % 8,11 % 11,30 % 17,78 % 19,05 % 16,50 % 24,06 % (Lähde: KoiraNet) Ylimääräiset ripset ovat selvästi periytyvä vaiva, mutta periytymistapaa ei tunneta. Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostusohje suosittaa, ettei astutettaisi keskenään kahta koiraa, joilla on todettu ylimääräisiä ripsiä. Vaivan yleisyyden vuoksi diagnoosi distichiasis hyväksytään, mikäli ripsiä on vähän, eivätkä ne haittaa koiran jokapäiväistä elämää. HAMMASPUUTOKSET, PURENTAVIRHEET JA VIRHEASENTOISET KULMAHAMPAAT Shetlanninlammaskoiralla tulisi olla tasainen, täydellinen, säännöllinen ja leikkaava purenta. Leikkaava purenta tarkoittaa sitä, että yläleuan etuhampaat peittävät tiiviisti alaleuan etuhampaat. Alaleuan tulisi olla hyvin kehittynyt. Joissain tapauksissa koiran alaleuka on huomattavasti lyhyempi kuin yläleuka. Tämän seurauksena koiralle kehittyy yläpurenta ja alaleuan kulmahampaat voivat vaurioittaa kitalakea. Pikkupennulla tulisi olla 28 maitohammasta ja aikuisella 42 pysyvää hammasta. Aikuisen koiran yläleuan kummassakin puoliskossa tulee olla kolme etuhammasta (insisiivit), yksi kulmahammas (caninus), neljä välihammasta (premolaarit) ja kaksi poskihammasta (molaarit). Alaleuan kummassakin puoliskossa on yllämainittujen lisäksi yksi ylimääräinen poskihammas. Shetlanninlammaskoirilla yleisimpiä hammaspuutoksia ovat pienten välihampaiden (premolaarien) puutokset. Parin välihampaan puuttumisesta ei ole koiralle terveydellistä haittaa. Shetlanninlammaskoiralla on esiintynyt myös etuhammaspuutoksia, jotka ovat johtuneet liian kapeasta alaleuasta. - 38 - Shetlanninlammaskoirille tyypillinen vika on eteenpäin suuntautuvat kulmahampaat (niin kutsutut peitsikulmahampaat). Vika on usein toispuoleinen, mutta myös molemminpuolisia tapauksia on tavattu. Väärin asettuneet kulmahampaat voivat asennostaan riippuen vaurioittaa ikeniä ja kitalakea. Hampaiden asennon korjaamista on yritetty vaihtelevin tuloksin. Hampaan poisto on varmin keino estää ienten tai kitalaen vaurioituminen. Niin hammaspuutokset, virheasentoiset kulmahampaat kuin purentavirheetkin ovat perinnöllisiä vikoja. Niiden periytymismekanismi ei kuitenkaan ole tiedossa. Shetlanninlammaskoirat ry suosittaa, ettei kahta hammaspuutoksista kärsivää koiraa astutettaisi keskenään. Myöskään koiraa, jolta puuttuu enemmän kuin kaksi hammasta, ei tulisi käyttää jalostukseen. Koiraa, jolla on virheasentoiset kulmahampaat ja muu purentavirhe, ei saisi käyttää jalostukseen lainkaan. KIVESVIKA / PIILOKIVEKSET Kivesvikaisen koiran toinen tai molemmat kivekset ovat jääneet laskeutumatta kivespusseihin. Normaalisti kivesten tulisi olla laskeutuneet jo ennen pennun luovutusikää – noin kuuden viikon iässä, mutta joskus laskeutuminen saattaa tapahtua vasta myöhemmällä pentuiällä. Ensimmäisten elinkuukausin aikana kives saattaa pienestä koostaan johtuen seilata nivusten ja kivespussin välillä. Tällaisia kiveksiä kutsutaan hissikiveksiksi. Jonkinasteisena kivesvikana voidaan pitää huomattavan myöhään laskeutunutta kivestä. Jos kives ei laskeudu, se jää yleensä nivuskanavaan tai jopa vatsaonteloon. Tällöin kyseessä on piilokives. Toisinaan kivesten laskeutumattomuuteen on syynä se, ettei toista tai kumpaakaan kivestä ole lainkaan olemassa. Kivesvikaa pidetään perinnöllisenä. Varmuutta vian periytymismekanismista sen sijaan ei ole. On todennäköistä, että vika periytyy resessiivisesti ja periytyvyyteen vaikuttaa useampi geeni. Kivesvikaa ilmenee luonnollisestikin vain uroksilla, mutta myös narttu voi kantaa kivesvikaa perimässään ja periyttää vikaa jälkeläisilleen. Ja ilmiasultaan terveet urokset voivat olla kivesvikaisuutta aiheuttavan geenin kantajia. Ainoa tapa yrittää vastustaa kivesvian esiintymistä rodussa, on olla toistamatta samaa yhdistelmää, jossa kivesvikaa on esiintynyt. Molemmin puolin kivesvikainen koira on steriili, mutta toispuolisesti kivesvikainen voi saada jälkeläisiä. Tutkimusten mukaan toispuoleisesti kivesvikaisilla on kuitenkin alentunut fertiliteetti. Sukupuolivietti on myös heikommin kehittynyt, samoin siemennesteen tilavuus on pienempi sekä elävien siittiöiden tiheys, liikkuvuus ja prosentuaalinen osuus alhaisempi kuin normaaleilla uroksilla. Kivesvikaista koiraa ei kuitenkaan saa käyttää jalostukseen (eikä sen jälkeläisiä rekisteröidä). Kivesvika ei yleensä haittaa koiran jokapäiväistä, normaalia elämää. Piilokivesten poistamista kirurgisesti kuitenkin suositellaan, koska laskeutumaton kives saattaa normaalia herkemmin kehittää kasvaimia. Kivesten kasvaimet ovat usein pahanlaatuisia. Kivesvikainen (tai kastroitu) koira ei voi osallistua koiranäyttelyihin. Agilitykilpailuihin, tottelevaisuuskokeisiin ja muihin harrastuksiin koira sitä vastoin saa ottaa osaa. Agility- tai tottelevaisuusvalioksi koira ei tosin voi tulla puuttuvan näyttelytuloksen vuoksi. Vuonna 2005 suoritettuun terveyskyselyyn vastanneiden uroksista 18 % oli kivesvikaisia. AKILLESJÄNTEEN REPEÄMÄ / VARPAAN KOUKISTAJAJÄNTEEN LUKSAATIO Niin kutsuttu kinnervika johtuu akillesjänteen sivusiteen repeytymisestä, jolloin akillesjänne pääsee liukumaan pois paikoiltaan, luksoitumaan. Tutkimuksissa ei ole havaittu vedenpitävää näyttöä luksaation perinnöllisyydestä, mutta sukulaisuusyhteyksiä luksaatiokoirien välillä löytyy paljonkin. Uskotaan, että alttius ja rakenneheikkous periytyvät. Periytyvyyteen vaikuttaa todennäköisesti useampi geeni. Shetlanninlammaskoirille on kehitteillä geenitesti, jolla verinäytteestä voitaisiin todeta, onko koiralla itsellään riski sairastua, onko se sairaan geenin kantaja vai onko se geneettisesti terve. Testin valmistumisen aikataulusta ei ole tietoa. - 39 - Luksaatio ilmenee yleensä noin vuoden iässä. Hoitomuotoina ovat tukiside ja lepo sekä leikkaushoito. Jos vaiva on täysin parantunut ja jänne päässyt arpeutumaan taas hyvin paikoilleen, sairaus harvemmin vaivaa enää myöhemmin. Vuonna 2005 suoritettuun terveyskyselyyn vastanneiden koirista 9 % oli jossain elämänsä vaiheessa kärsinyt niin kutsutusta kinnerviasta. Kinnervika rajoittaa voimakkaasti koiran normaalia liikkumista ja aiheuttaa koiralle kipua ainakin toipumisaikana, joka vaihtelee muutamasta viikosta muutamiin kuukausiin. Koiran elämänlaatu kärsii eikä koira toipumisaikanaan sovellu käyttötarkoitukseensa seura- tai harrastuskoirana. Joissakin tapauksissa koira voi ontua ja kärsiä arkuudesta pitkänkin aikaa ja esimerkiksi agility-harrastus on jätettävä kokonaan pois. Sairastuneita yksilöitä ei myöskään saisi käyttää jalostukseen lainkaan. Shetlanninlammaskoirat ry on vuoden 2010 alusta ryhtynyt keräämään tietoja akillesjänteen repeämään ja varpaan koukistajajänteen luksaatioon sairastuneista koirista. Kyselyyn on tällä hetkellä (helmikuu 2012) saatu 35 vastausta. Ilmoituksia otetaan vastaan edelleen. KYYNÄRNIVELDYSPLASIA ELI KYYNÄRNIVELEN KEHITYSHÄIRIÖ Kyynärniveldysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö (ED eli Elbow Dysplasia) on koirien yleisin etujalkojen nivelkivun ja ontumisen aiheuttaja. Kyynärnivelen kasvuhäiriön periytymisen mekanismit ovat lonkkanivelen kasvuhäiriön tavoin epäselvät. Periytyminen on kvantitatiivista eli häiriön syntyyn vaikuttaa useita eri geenejä. Nykykäsityksen mukaan perinnöllisillä tekijöillä on suurin osuus kyynärnivelen kasvuhäiriön synnyssä, mutta ympäristötekijöillä on osuutensa sen ilmenemisessä. Kuten lonkkanivelenkin kasvuhäiriön kohdalla, voidaan optimaalisella ruokinnalla mahdollisesti estää kyynärnivelen kasvuhäiriön kehittyminen yksilöillä, joilla siihen on perinnöllinen taipumus. Kyynärniveldysplasian tyypillisiä, röntgenkuvauksella havaittavia muutoksia ovat nivelrikkomuutokset. Kyynärnivelkuvien arviointi perustuu sekundäärisiin nivelrikon merkkeihin. Nivelrikon tyypillisin oire on ontuminen, joka voi pahentua rasituksessa tai olla voimakkainta levon jälkeen. Kyynärnivelen nivelrikko invalidisoi koiraa yleensä pahemmin kuin lonkkanivelen nivelrikko, koska koira kantaan noin 60 % painostaan etuosallaan. Kyynärniveldysplasian aiheuttama nivelrikko rajoittaa koiran normaalia liikkumista ja aiheuttaa koiralle kipua. Koiran elämänlaatu kärsii ja estää sen käyttöä käyttötarkoitukseensa seura- ja harrastuskoirana. Kyynärnivelen kasvuhäiriön ja siitä johtuvan nivelrikon hoidossa ruokinnalla on keskeinen merkitys. Ylipaino pahentaa oireita ja pelkkä painonpudotus voi helpottaa koiran oloa. Kipulääkkeitä sekä nivelnesteen ja nivelruston koostumusta parantavia aineita käytetään yleisesti. (Lähde: ELL Anu Lappalainen, www.kennelliitto.fi) Shetlanninlammaskoirien kyynärkuvaukset ovat yleistyneet 2000 –luvulla. Rotujärjestö on asettanut toivomuksen, että jalostukseen käytettävien koirien kyynärät kuvattaisiin lonkkakuvauksen yhteydessä. Kymmenvuotisjaksolla 2001 – 2010 kyynärkuvattiin 908 shetlanninlammaskoiraa. Kokonaisrekisteröinteihin suhteutettuna kuvattujen koirien osuus oli 24,23 %. Terveitä (kyynärkuvaustulos 0) tukituista oli 93,72 %. Eriasteista kyynärniveldysplasiaa (kyynärkuvaustulos 1 – 3) sairasti 6,28 % tutkituista koirista. VUOSINA 2001 - 2010 KYYNÄRKUVATUT VUOSI 2001 2002 2003 2004 2005 TUTKITTUJA 0 1 2 3 3 5 5 19 66 2 5 4 18 66 1 0 1 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 - 40 - 2006 2007 2008 2009 2010 YHTEENSÄ 73 101 135 179 322 68 95 127 171 295 1 6 5 7 17 3 0 3 0 9 1 0 0 1 1 908 851 = 93,72 % 39 = 4,30 % 15 = 1,65 % 3 = 0,33 % (Lähde: KoiraNet) Tutkimustulosten valossa shetlanninlammaskoiran kyynärniveltilanne on varsin hyvä. Jalostuksessa tulisi kuitenkin muistaa, ettei koiran oma kyynärstatus kerro kaikkea, vaan merkitystä on myös lähisuvun kyynärtuloksilla. Suomessa Shetlanninlammaskoiralle ei toistaiseksi lasketa jalostusarvoindeksejä (BLUBindeksit) kyynärien kohdalla. Jalostusarvoindeksissä otetaan huomioon koiran kaikkien tutkittujen sukulaisten taso ja poistetaan röntgentuloksiin vaikuttavien ympäristötekijöiden vaikutus. Alla esitetyssä taulukossa tarkastellaan Ruotsissa kyynärkuvattujen shetlanninlammaskoirien määriä ja kyynärkuvaustuloksia tarkastelujaksolla 2003 – 2010. RUOTSISSA VUOSINA 2003 - 2010 KYYNÄRKUVATUT VUOSI 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 YHTEENSÄ TUTKITTUJA 0 1 2 3 16 16 31 24 35 52 30 25 10 16 30 24 32 47 28 25 3 0 1 0 2 4 1 0 2 0 0 0 1 0 1 0 1 0 0 0 1 0 0 0 229 212 = 92,58 % 11 = 4,80 % 4 = 1,75 % 2 = 0,87 % (Lähde: Svenska Kennelklubben Avelsdata) Ruotsissa kyynärkuvataan huomattavasti vähemmän koiria kuin Suomessa. Tarkastelujaksolla 2003 – 2010 Ruotsissa kyynärkuvattiin yhteensä 229 shetlanninlammaskoiraa. Kokonaisrekisteröinteihin suhteutettuna kuvattujen koirien osuus oli 2,97 %. Terveitä (kyynärkuvaustulos 0) tukituista oli 92,58 %. Eriasteista kyynärniveldysplastiaa (kyynärkyvaustulos 1 – 3) sairasti 7,42 % tutkituista koirista. Ruotsista saadut tulokset eivät huomattavasti poikkea Suomen tuloksista. Muiden maiden kyynärkuvaustuloksia ei ole käytettävissä. PATELLALUKSAATIO / POLVILUMPION SIJOILTAANMENO Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno on perinnöllinen sairaus, jossa koiran toinen tai molemmat polvilumpiot menevät sijoiltaan normaalissa liikkeessä. Vika on synnynnäinen. Tutkimuksissa on havaittu polvilumpion sijoiltaanmenon olevan resessiivisesti periytyvä ominaisuus, mutta sen periytyvyyteen oletetaan vaikuttavan useampi kuin vain yksi resessiivinen geenipari. Polvilumpion sijoiltaanmenoon vaikuttavat reisi- ja sääriluun rakenne, telauran mataluus sekä nivelsiteiden löysyys. Normaalisti polvilumpio liikkuu reisiluun telaurassa ja nivelen koukistuessa se painautuu telauraa vasten. Normaaliasennossa (takaa katsottuna) reisi- ja sääriluu ovat suorassa linjassa ja polvilumpio kulkee - 41 - telaurassa nivelsiteiden pitäessä sitä oikealla paikallaan. Jos koiralla on normaalit polvikulmaukset, sijaitsee polvilumpio telauran keskivaiheilla, joka on syvä. Mikäli koiralla on suorat polvikulmaukset, sijaitsee lumpio telauran yläosassa, joka on luonnollisesti matala. Pienikin sivuttaisvoima saattaa aiheuttaa polvilumpion sijoiltaanmenon. Patellaluksaatio jaetaan vian vakavuuden perusteella neljään vaikeusasteeseen. (Eläinlääkäri tutkii polvet tunnustelemalla.) 0 on normaali eli terve. Ensimmäisen asteen luksaatio (1) saattaa vielä olla oireeton eikä tarvitse hoitoa. Toisen ja kolmannen asteen (2 ja 3) luksaatiossa koiralla havaitaan jo selviä liikkumisvaikeuksia. Koira saattaa kieltäytyä kulkemasta portaita tai on haluton varaamaan painoa luksoituvalle jalalle. Koiran hyppelehtiminen tai askelten väliin jättäminen on myös merkkejä patellaluksaatiosta. Neljännen asteen (4) luksaatiossa polvilumpio on pysyvästi pois paikaltaan. Patellaluksaation hoitokeinoina käytetään lievissä tapauksissa lepoa ja kipulääkitystä. Vaikeimmissa tapauksissa ainoa hoitokeino on leikkaushoito, jossa telauria syvennetään ja nivelsiteitä kiristetään. Leikkaushoitokaan ei välttämättä paranna koiraa täysin. Leikkaushoidon jälkeen tulisi saada polvea tukevat lihakset kuntoon. Polvivaivoista kärsineen koiran raaja on jäänyt heikommalle fyysiselle rasitukselle, joten sen lihaskuntokin on heikompi. Toisinaan hoito vaatii useampia leikkauksia ja ennuste on huono. Patellaluksaatio rajoittaa voimakkaasti koiran normaalia liikkumista ja aiheuttaa koiralle kipua. Koiran elämänlaatu kärsii ja estää sen käyttöä käyttötarkoitukseensa seura- ja harrastuskoirana. Shetlanninlammaskoirien polvitutkimukset ovat yleistyneet 2000 –luvulla. Rotujärjestö pitää jalostusyksilön vähimmäisvaatimuksena virallista polvitarkastuslausuntoa. Yksilöitä, joilla on todettu patellaluksaation aste 2, 3 tai 4, ei rotujärjestön kannan mukaan saisi lainkaan käyttää jalostukseen. VUOSINA 2001 - 2010 POLVITUTKITUT VUOSI TUTKITTUJA 0 1 2 3 4 51 48 56 62 109 110 114 166 171 297 49 48 54 62 108 109 114 164 170 294 1 0 2 0 0 1 0 1 1 3 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1184 1172 = 98,99 % 9 = 0,76 % 1 = 0,08 % 2 = 0,17 % 0 = 0,00 % 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 YHTEENSÄ (Lähde: KoiraNet) Kymmenvuotisjaksolla 2001 – 2010 polvitutkittiin 1 184 shetlanninlammaskoiraa. Kokonaisrekisteröinteihin suhteutettuna tutkittujen koirien osuus oli 15,48 %. Terveitä (tutkimustulos 0) tukituista oli 98,99 %. Eriasteisesta patellaluksaatiosta (tutkimustulos 1 – 3) kärsi 1,01 % tutkituista koirista. Ruotsissa shetlanninlammaskoiria tutkitaan patellaluksaation varalta hyvin vähän. Ajanjaksolla 2003 – 2010 tutkittuja koiria oli vain 20, jotka kaikki olivat terveitä. EPILEPSIA Epilepsia on toistuvia kohtauksia aiheuttava aivojen sähköisen toiminnan häiriö. Epilepsia on yleisin koiran neurologinen sairaus. Kohtausten luonne vaihtelee riippuen purkauksen lähtöpaikasta aivoissa ja sen - 42 - leviämisestä. Koiralla voi esiintyä muun muassa tajunnan, motoriikan, aistitoiminnan, tahdosta riippumattoman hermoston ja käyttäytymisen häiriöitä. Kohtauksen aikana koira voi olla tajuissaan tai tajuton. Jos koko koira kouristelee, puhutaan yleistyneestä kohtauksesta. Kohtaus voi esiintyä myös paikallisena, jolloin vain yksi lihasryhmä, esimerkiksi koiran raaja tai raajat kouristelevat. Koira saa ensimmäisen epilepsiakohtauksensa useimmiten nuorena, noin puolentoista vuoden iässä. Tosin perinnöllinen epilepsia voi alkaa missä iässä hyvänsä. Koirilla epilepsiaa pidetään siis periytyvänä sairautena. Tarkasti ei kuitenkaan tiedetä, kuinka se periytyy. Epilepsiaa sairastavaa koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Myös epilepsiaa jättäneet koirat tulisi sulkea pois jalostuksesta. Epilepsiatyyppisiä kohtauksia voivat aiheuttaa myös muut sairaudet. Epilepsiadiagnoosi pohjautuu muiden sairauksien poissulkemiseen. Koirasta otetaan niin veri- kuin virtsanäytteitäkin ja koiralle tehdään neurologinen tutkimus. Mikäli oireille ei löydy muuta selittävää tekijää, sairastaa koira epilepsiaa. Epilepsiaa ei voida parantaa. Koira tarvitsee lääkitystä koko loppuelämänsä ajan. Lääkityksen avulla epilepsiakohtausten esiintymistiheyttä voidaan harventaa, kohtauksia lieventää ja niiden kestoa lyhentää. Ihannetapauksessa kohtaukset eivät enää uusiudu. Epilepsia rajoittaa koiran jokapäiväistä, normaalia elämää riippuen siitä, kuinka usein kohtauksia esiintyy ja kuinka rajuja ne ovat. Mikäli kohtaukset pysyvät lääkityksellä kurissa, on koiran mahdollista elää melko normaalia seura- ja harrastuskoiran elämää. (Lähde: ELL Nina Menna, www.kennelliitto.fi) Vuonna 2005 suoritettuun terveyskyselyyn vastanneiden koirista 1 % sairasti epilepsiaa. KILPIRAUHASEN VAJAATOIMINTA Kilpirauhasen vajaatoiminta on autoimmuunisairaus, jossa koiran elimistön oma puolustusjärjestelmä tuhoaa sen omaa kilpirauhaskudosta. Shetlanninlammaskoirilla kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy enemmän kuin muilla roduilla keskimäärin. Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavan koiran tyypillisimpiä oireita ovat väsymys, lihominen, huono karvapeite, kylmänsietokyvyn heikkeneminen sekä hermostoon ja lihaksistoon liittyvät heikkoudet. Kilpirauhasen vajaatoiminta kehittyy vähitellen ja oireita saatetaan havaita vasta, kun noin 75 % kilpirauhasesta on jo tuhoutunut. Kilpirauhasen vajaatoimintaa voidaan hoitaa lääkityksellä, mutta lääkitys on elinikäinen. Vuonna 2005 suoritettuun terveyskyselyyn vastanneiden koirista 1 % sairasti kilpirauhasen vajaatoimintaa. SYDÄNSAIRAUDET JA SYDÄMEN VAJAATOIMINTA PDA Avoin valtimotiehyt on sikiökaudella tärkeä verisuoniyhteys keuhkovaltimosta aorttaan. Normaalisti valtimotiehyt sulkeutuu pian syntymän jälkeen. Avoimeksi jäänyt valtimotiehyt eli PDA (Patentti Ductus Arteriosus) on siis synnynnäinen, rakenteellinen vika. PDA aiheuttaa jatkuvan sivuäänen ja se voidaan todeta jo luovutusikäisellä pennulla. Virheellinen verisuonitus kuormittaa keuhkovaltimoa ja sydäntä. PDA voi silti olla hyvin vähäoireinen. Avoin valtimotiehyt voidaan sulkea leikkauksella. Ideaalitapauksessa leikkaus suoritetaan pennun ollessa 12 – 16 viikon ikäinen, jolloin koira voi elää normaalin elinkaaren oireettomana. Mikäli PDA:ta ei hoideta tai havaita ajoissa ja pysyviä vaurioita on ehtinyt syntyä, koiran elinikäennuste laskee. Hoitamattomassa PDA:ssa sydämen lyöntitiheys nousee, verisuonet supistuvat, sydän suurenee ja sen - 43 - toimintakyky heikkenee. Muutamassa vuodessa kehittyy sydämen vajaatoiminta, kun sydän ei enää jaksa pumpata riittävästi verta kudosten normaalia toimintaa varten. Vajaatoiminnan oireita ovat muun muassa yskä, hengenahdistus, tiheä hengitys, alentunut rasituksensietokyky ja nesteen kertyminen vatsaonteloon. LÄPPÄVIKA ELI ENDOKARDIOOSI Shetlanninlammaskoirien yleisin sydänsairaus on läppävika. Läppävika ilmenee useimmiten keski-ikäisillä ja vanhoilla koirilla. Muutokset (rappeuma, paksuuntuminen, repeileminen) sijaitsevat sydämen eteisen ja kammion välisissä läpissä aiheuttaen sen, ettei läppä sulkeudu kunnolla vaan alkaa vuotaa, jolloin verta pääsee virtaamaan väärään suuntaan eli kammiosta takaisin eteiseen. Tällöin sydämen eteisen kuormitus lisääntyy ja eteinen laajenee. Tilanteen edetessä laajenee myös sydämen kammio. Läppävika voidaan todeta sydänkuuntelulla (läppävika aiheuttaa helposti kuultavan sivuäänen). Mutta läppien rakenteesta ja toiminnasta sekä sydämen eteisten ja kammioiden koosta paras kuva saadaan ultraäänitutkimuksella. Röntgentutkimuksessa voidaan sairauden edetessä todeta sydämen laajentuminen sekä nesteen kertyminen keuhkoihin. Lievä tai oireeton läppävika ei välttämättä tarvitse hoitoa. Koiran yleiskunnosta on kuitenkin pidettävä erityisen hyvää huolta ja ylipainoinen koira tulee laihduttaa normaalipainoon. Ravinnon vähäsuolaisuus ja maltillinen liikunta ovat lievääkin läppävikaa sairastavalle koiralle hyväksi. Keskivaikeaa läppävikaa, joka jo aiheuttaa oireita lievässä rasituksessa, voidaan tapauskohtaisesti hoitaa esimerkiksi verisuonia laajentavalla lääkityksellä. Vaikean läppävian hoidossa käytetään useiden eri lääkkeiden yhdistelmiä. Nesteen kertymistä keuhkoihin voidaan vähentää nesteenpoistolääkityksellä. Lisäksi voidaan käyttää sydänlihaksen supistumista lisääviä lääkkeitä. SYDÄMEN VAJAATOIMINTA Suurin osa koirien sydänsairauksista (muun muassa yllä mainitut) johtaa hoitamattomana sydämen vajaatoimintaan. Useimmat koiran sydänsairaudet kehittyvät ja etenevät kuitenkin varsin hitaasti ja oireet saattavat ovat piileviä. Varsinaisten vajaatoimintaoireiden ilmaantuessa sairaus on yleensä jo varsin pitkällä. Sydämen vajaatoiminta on siis tila, jossa sydän ei jaksa ylläpitää tehokasta verenkiertoa elimistössä. Valtimovirtauksen heikentyminen vaikeuttaa elimistön hapensaantia ja laskimovirtauksen hidastuminen nesteiden kertymistä kudoksiin (esimerkiksi keuhkoihin ja vatsaonteloon). Tavallisimpia sydämen vajaatoiminnan oireita ovat yskä, hengenahdistus, alentunut rasituksensietokyky, yöllinen levottomuus ja lihaskato. Toisinaan koira myös laihtuu ja on ruokahaluton. Alkuvaiheessa oireita esiintyy lähinnä rasituksessa tai levon jälkeen. Vajaatoiminnan edetessä oireet lisääntyvät ja voimistuvat. Vajaatoiminnan oireita pystytään lievittämään lääkkeillä melko tehokkaasti, mutta itse sairautta ei pystytä parantamaan eikä sen etenemistä pysäyttämään. Mikäli vajaatoimintaa ei hoideta, johtaa se lopulta koiran menehtymiseen. Shetlanninlammaskoirille on tehty virallisia sydäntutkimuksia vasta vuodesta 2006 alkaen. Vuoteen 2010 mennessä sydänkuunteluita on suoritettu yhteensä 232 kappaletta. Tutkituista koirista 225 eli 96,98 % oli terveitä. Sivuääni kuului kuudella (2,59 %) koiralla ja yhden (0,43 %) koiran tutkimustulos oli epävarma. 4.3.3 Yleisimmät kuolinsyyt Shetlanninlammaskoira on tunnettu perusterveenä ja pitkäikäisenä rotuna. Tätä väittämää tukee vuosilta 1996 – 2010 kerätty kuolinsyytilasto. Shetlanninlammaskoiran ylivoimaisesti yleisin kuolinsyy oli vanhuus – joko luonnollinen kuolema tai lopetus – keskimäärin 13 vuoden ja 1 kuukauden iässä. Ilmoitetuista kuolinsyistä vanhuuteen kuoli lähes kolmannes (31,87 %) koirista. Toiseksi yleisin kuolinsyy oli erilaiset syöpäja kasvainsairaudet, joihin menehtyy 10,89 % koirista keskimäärin 11 vuoden ja 1 kuukauden iässä. - 44 - Shetlanninlammaskoira on energisyytensä ja vilkkautensa puolesta melko tapaturma-altis rotu. Tästä kertoo myös se, että ilmoitetuista kuolinsyistä kolmanneksi eniten shetlanninlammaskoiria kuolee tapaturmissa ja liikennevahingoissa. Tapaturmassa menehtyneitä koiria oli otannassa 8,78 % ja keskimääräinen kuolinikä näillä oli 5 vuotta 5 kuukautta. YLEISIMMÄT KUOLINSYYT 1996 - 2010 KUOLINSYY 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 22. 20. 21. 23. Yhteensä Keskimääräinen elinikä Vanhuus (luonnollinen tai lopetus) Kasvainsairaudet Tapaturma tai liikennevahinko Sydänsairaudet Maksan tai ruoansulatuskanavan sairaus Virtsatie- ja lisääntymiselinten sairaus Luusto- tai nivelsairaus Hermostollinen sairaus Sisäeriterauhasten sairaus Pennun synnynnäinen vika tai epämuodostuma Lopetettu käytös- tai käyttäytymishäiriön vuoksi Immunologinen sairaus Iho- tai korvasairaudet Kadonnut Silmäsairaus Synnytysvaikeus Selkäsairaus Hengitystiesairaus Petovahinko Muu sairaus Kuollut ilman diagnoosia Lopetettu ilman diagnoosia Kuolinsyytä ei ilmoitettu 196 67 54 37 14 13 8 8 6 4 4 4 4 2 2 1 1 1 1 38 14 23 113 31,87 % 10,89 % 8,78 % 6,02 % 2,28 % 2,11 % 1,30 % 1,30 % 0,98 % 0,65 % 0,65 % 0,65 % 0,65 % 0,33 % 0,33 % 0,16 % 0,16 % 0,16 % 0,16 % 6,18 % 2,28 % 3,74 % 18,37 % 13 vuotta 1 kuukausi 11 vuotta 1 kuukausi 5 vuotta 5 kuukautta 10 vuotta 7 kuukautta 8 vuotta 9 kuukautta 9 vuotta 5 kuukautta 8 vuotta 8 kuukautta 8 vuotta 4 kuukautta 9 vuotta 1 kuukausi 0 vuotta 7 kuukautta 6 vuotta 7 kuukautta 9 vuotta 1 kuukausi 5 vuotta 11 kuukautta 9 vuotta 2 kuukautta 4 vuotta 10 kuukautta 1 vuosi 10 kuukautta 11 vuotta 8 kuukautta 12 vuotta 4 kuukautta 11 vuotta 10 kuukautta 8 vuotta 0 kuukautta 9 vuotta 6 kuukautta 11 vuotta 1 kuukausi 10 vuotta 5 kuukautta KAIKKI YHTEENSÄ 615 100,00 % 10 vuotta 5 kuukautta (Lähde: KoiraNet) 4.3.4 Lisääntyminen Shetlanninlammaskoiran keskimääräinen pentuekoko on pysytellyt melko tasaisena tarkastelujakson 1996 – 2010 aikana. Pienimmillään pentuekoot olivat vuonna 1998, jolloin pentueisiin syntyi keskimäärin 3,1 pentua. Kymmenen vuotta aiemmin (1988) keskimääräinen pentuekoko oli historian suurin – silloin pentueisiin syntyi keskimäärin 3,6 pentua. KESKIMÄÄRÄINEN PENTUEKOKO 1996 - 2010 2001 3,3 2002 3,3 2003 3,4 2004 3,2 2005 3,3 1996 3,3 2006 3,3 1997 3,2 2007 3,3 1998 3,1 2008 3,3 1999 3,3 2009 3,4 2000 3,4 2010 3,4 1996 - 2000 3,26 2001 - 2010 3,32 1996 - 2010 3,29 (Lähde: KoiraNet) - 45 - Muiden rotujen tavoin myös shetlanninlammaskoiralla esiintyy lisääntymisongelmia. Ylivoimaisesti suurin syy astutuksen epäonnistumiseen on väärä astutusajankohta. Uros saattaa astua nartun, mutta narttu ei tiinehdy. Uroksen sperma voi myös olla laadultaan huonoa. Heikkoa sukupuoliviettiä tavataan sekä uroksilla että nartuilla – uros ei tahdo astua tai narttu ei anna astua. Shetlanninlammaskoiralla yleisin syy nartun synnytysvaikeuksiin on polttoheikkous eli kohdun supistusten puuttuminen. Polttoheikkouden taustalla voi olla useita syitä. Esimerkiksi pennun virheasento tai liian suuri koko suhteessa emän lantioon, voi johtaa tilanteeseen, jossa kohtu väsyy ja poltot heikkenevät. Mikäli kohdun supistuksia ei saada lääkityksellä (kalsium tai oksitosiini) lisättyä, on keisarinleikkaus usein ainoa vaihtoehto emän ja pentujen hengen pelastamiseksi. Alkioiden varhaiskuolemia, sikiökuolemia ja abortoitumisia esiintyy myös. Pentuja syntyy kuolleena tai ne kuolevat pian synnytyksen jälkeen. Toisinaan pennuilla tavataan synnynnäisiä vikoja tai epämuodostumia. Napatyrät, hännän nikamaviat, kitalaki- ja huulihalkiot ja sydämen sivuääni ovat yleisimpiä synnynnäisiä vikoja. Shetlanninlammaskoiranartut omaavat useimmiten hyvän hoivavietin. Nartut hoitavat pentunsa itsenäisesti ja mielellään hyvinkin pitkään. Joskus ensikertalaisia narttuja on opastettava hoivaamisen alkuun. Tilastotietoa shetlanninlammaskoiran lisääntymiskäyttäytymisestä ei kuitenkaan ole, jotta edellä mainituista ongelmista voitaisiin esittää lukuja. Vuodesta 2012 alkaen tietoja ryhdytään keräämään systemaattisesti kaikille kasvattajille suunnatulla pentuekyselyllä. Tulokset ovat käytettävissä seuraavaa JTO:ta valmisteltaessa. 4.3.5 Sairauksille ja lisääntymisongelmille altistavat anatomiset piirteet Rotumääritelmän mukaisella shetlanninlammaskoiralla ei ole sairauksille tai lisääntymisongelmille altistavia anatomisia piirteitä. 4.3.6 Yhteenveto rodun keskeisimmistä ongelmista terveydessä ja lisääntymisessä PRA:ta pidetään shetlanninlammaskirilla vielä melko harvinaisena silmäsairautena, mutta sen vastustaminen vaikuttaa jalostusvalintoihin merkittävästi. PRA ei aiheuta koiralle kipuja, mutta sokeus rajoittaa koiran käyttämistä käyttötarkoitukseensa. PRA:han ei ole hoitoa, joka estäisi tai hidastaisi oireiden pahenemista tai parantaisi sairauden. PRA:han ei ole myöskään geenitestiä. PRA on sisällytetty shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelmaan. Ylimääräiset ripset ovat hyvin yleinen ongelma shetlanninlammaskoirapopulaatiossa. Pahimmissa tapauksissa luomen reunasta kasvavat ripset kääntyvät suoraan sarveiskalvoa vasten, jolloin sarveiskalvo ärtyy ja vaurioituu. Oireita voivat olla silmän siristely, ylimääräinen kyynelvuoto ja silmätulehdukset. Ylimääräisiä ripsiä voidaan nyppiä pois, mutta usein ne kasvavat takaisin. Vaikeimmissa tapauksissa hoitomuotoina käytetään leikkaus- tai jäädytyshoitoa tai polttamista. Lonkkaniveldysplasia on shetlanninlammaskoirien yleisin luuston ja nivelten kasvuhäiriö. Lonkkanivelen löysyys ja sen muovautumisen häiriöt sekä lonkkamaljan mataluus ovat tyypillisiä tekijöitä dysplasian ja nivelrikon kehittymisessä. Ontuminen ja jäykkyys sekä liikkumishaluttomuus voivat olla nivelrikon oireita. Vaikea-asteisena nivelrikko rajoittaa koiran normaalia elämää ja liikkumista sekä aiheuttaa koiralle kipua. Koiran elämänlaatu kärsii ja estää sen käyttämisen käyttötarkoitukseensa. Vuoden 2010 alusta shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelmaan sisällytettiin jalostuskorien lonkkanivelten kuvauspakko. Akillesjänteen sivusiteen repeytyminen aiheuttaa akillesjänteen liukumisen pois paikoiltaan eli luksoitumisen. Mikäli tukiside ja lepo eivät riitä vamman hoidoksi, on vaihtoehtona leikkaushoito. Toipilasaikana tämä niin sanottu kinnervika rajoittaa koiran normaalia liikkumista ja aiheuttaa koiralle kipua. Koiran elämänlaatu kärsii, eikä koira sovellu käyttötarkoitukseensa. Jos vamma paranee täydellisesti ja jänne arpeutuu hyvin paikoilleen, - 46 - vamma harvemmin uusiutuu. Toisinaan koira voi kärsiä vamman seurauksista pitkäänkin tai menettää käyttötarkoitukseensa vaadittavat ominaisuudet pysyvästi. Shetlanninlammaskoirilla tavataan vastaavia lisääntymisongelmia kuin muillakin roduilla. Heikkoa sukupuoliviettiä esiintyy – niin uroksilla kuin nartuillakin – jonkin verran. Synnytysvaikeuksista huomattavasti yleisin on polttoheikkous, jonka taustalla voi olla hyvin useita syitä. 4.4 ULKOMUOTO 4.4.1 Rotumääritelmä Shetlanninlammaskoiran nykyinen rotumääritelmä hyväksyttiin FCI:ssä 3.6.2009. Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry hyväksyi rotumääritelmän 1.12.2010. (Rotumääritelmä liitteenä.) YLEISVAIKUTELMA Shetlanninlammaskoira on pieni, erittäin kaunis, ääriviivoiltaan tasapainoinen ja kaikilta osiltaan sopusuhtainen paimenkoira. Shetlanninlammaskoira ei koskaan saa olla kömpelö eikä karkea. Koiran liike on vaivatonta, tasapainoista ja sulavaa. Mittasuhteiltaan oikea shetlanninlammaskoira on hieman korkeuttaan pidempi. Sukupuolileima erottuu selkeästi. Koiran pitkä, kaksinkertainen karvapeite on runsasta erityisesti kauluksessa. Kaunismuotoinen pää ja suloinen, puhutteleva ilme ovat myös ihanteellisen shetlanninlammaskoiran piirteitä. LUONNE JA KÄYTTÄYTYMINEN Lampaiden paimentaminen on vaatinut shetlanninlammaskoiralta valppautta, sitkeyttä ja älykkyyttä. Nämä piirteet ovat toivottuja myös tämän päivän shetlanninlammaskoiralle. Shetlanninlammaskoira on myös ystävällinen, luoksepäästävä ja avoin, omistajaansa kiintynyt ja kuuliainen. Vieraita kohtaan shetlanninlammaskoira saa olla pidättyväinen. Koskaan shetlanninlammaskoira ei saa olla hermostunut. PÄÄ JA ILME SEKÄ PURENTA JA HAMPAAT Rotumääritelmä kuvailee shetlanninlammaskoiran pään hyvin yksityiskohtaisesti. Pää onkin yksi rodun tärkeimmistä erityispiirteistä. Pää on hienopiirteinen ja tyylikäs, mutta liioittelematon. Pään koko on sopusoinnussa koiran koon kanssa. Yleisilmeeseen oleellisimmin vaikuttava piirre on pään kiila. Kiilan tulee olla niin ylhäältä kuin sivustakin katsottuna korvista kirsuun kapeneva, pitkä ja tylppä. Shetlanninlammaskoiran kallo on litteä ja korvien välissä myös kohtalaisen leveä. Niskakyhmy ei erotu. Kallo ja kuono-osa ovat yhtä pitkät silmän sisänurkasta mitattuna. Posket ovat litteät. Puhdaspiirteiseen pään kiilaan kallo, posket ja kuono-osa liittyvät täydellisesti – ilman mitään ylimääräistä tai puuttuvaa. Ihanteellisella shetlanninlammaskoiralla kallon ja kuonon ylälinjat ovat yhdensuuntaiset. Otsapenger on vähäinen, mutta selvästi erottuva. Oikein sijoittunut otsapenger sijaitsee silmän sisänurkan kohdalla. Shetlanninlammaskoiran leuat ovat suorat ja voimakkaat. Myös alaleuan tulee olla selväpiirteinen, mutta se ei saa olla liioitellun syvä tai voimakas. Huulilinja on yhdensuuntainen alaleuan kanssa. Huulet ovat tiiviit ja huulipigmentti musta ja täydellinen. Shetlanninlammaskoiran suuhun kuuluu terve ja täydellinen 42 hampaan hampaisto sekä tasainen, - 47 - säännöllinen ja leikkaava purenta. Kuva: Sirpa Saari Tärkein shetlanninlammaskoiran ilmeeseen vaikuttava yksityiskohta on silmät. Kaunisilmeisen shetlanninlammaskoiran silmät ovat keskikokoiset, mantelinmuotoiset, vinoasentoiset ja sopivalla etäisyydellä toisistaan. Silmät ovat tummanruskeat, paitsi blue merle –värisillä yksilöillä, joilla toinen tai molemmat silmät saavat olla siniset tai sinitäplikkäät. Silmänympäryspigmentti on aina musta ja täydellinen. Rotumääritelmän mukaiset korvat viimeistelevät kaunisilmeisen shetlanninlammaskoiran pään. Korvat ovat pienet, mutta tyvestä kohtalaisen leveät. Korvat kiinnittyvät korkealle ja melko lähekkäin. Valpas koira kääntää korvansa eteenpäin ja kantaa ne puolipystyssä asennossa. Kolmannes (⅓) korvien kärjistä taittuu eteenpäin. Levossa ja koiran ollessa rauhallinen, se voi vetää korvansa sivulle tai taakse. Shetlanninlammaskoiran rodunomainen ilme muodostuu siis useasta tekijästä. Pään kiila (kallo, posket ja kuono-osa), silmät (koko, muoto, asento, sijainti ja väri) ja korvat (koko, sijainti, asento ja taite) vaikuttavat koiran ilmeeseen. Ihanteellisen shetlanninlammaskoiran ilme on suloinen ja puhutteleva. Kuva: Kaija Raudoja RUNKO Shetlanninlammaskoira on hieman korkeuttaan pidempi. Säkäkorkeuden suhde pituuteen on 9:10 mitattuna lavan etukärjestä istuinluun kärkeen. Ääriviivat ovat pitkiä ja pehmeitä. Ylälinja alkaa lihaksikkaasta, kauniisti kaartuvasta kaulasta, joka on myös riittävän pitkä kantamaan päätä ylväästi. Keskipitkä, kiinteä ja suora selkä, sulavasti kaartuva lanneosa sekä loivasti laskeva lantio päättävät sulavan ylälinjan. Rotutyypillisen shetlanninlammaskoiran rintakehä on hyvin kehittynyt ja syvä – ulottuen ainakin kyynärpäihin. - 48 - Kylkiluut ovat hyvin kaareutuneet. Rintakehän alaosa kapenee ja antaa tilaa eturaajojen liikkeille. Eturinta on hyvin kehittynyt ja lihaksikas. RAAJAT Shetlanninlammaskoiran raajojen tulee olla lihaksikkaat ja vahvaluustoiset. Luusto ei kuitenkaan saa olla raskas. Eturaajat ovat suorat edestä katsottuna ja kyynärpäät tiiviit. Kyynärpäiden etäisyys maahan on noin puolet koiran säkäkorkeudesta. Välikämmenet ovat vahvat, kevyesti kulmautuneet ja joustavat. Shetlanninlammaskoiran lavat ovat hyvin viistot ja taakse sijoittuneet. Ihanteellisen shetlanninlammaskoiran lapakulmaus on noin 45 ⁰ vaakatasolinjaan nähden. Lapojen kärjet ovat suhteellisen lähellä toisiaan, mutta lapaluiden kaltevuus antaa tilaa kaareutuneille kylkiluille. Olkavarsi on lapaluun kanssa yhtä pitkä ja viisto. Kuvat: Sirpa Saari Shetlanninlammaskoira on myös takaosaltaan hyvin kulmautunut. Ihanteellinen shetlanninlammaskoiran lantio on loivasti laskeva ja muodostaa noin 30 ⁰ kulman vaakatasolinjan alapuolelle. Reisiluu kiinnittyy lantioon suorassa kulmassa. Reisi on leveä ja lihaksikas sekä samanpituinen säären kanssa. Kintereet ovat matalat, tiiviit, vahvaluustoiset ja hyvin kulmautuneet sekä takaapäin katsottuna suorat. Käpälät ovat soikeat, päkiät vahvat ja varpaat kaareutuneet ja tiiviit. Terverakenteinen ja tasapainoinen shetlanninlammaskoira rakentuu oikeasta lapaluun ja olkavarren pituudesta ja asennosta sekä lantion asennosta ja pituudesta, reisi- ja sääriluun mittasuhteista ja kulmauksista. LIIKKEET Shetlanninlammaskoiran liikkuminen on tasapainoista, vaivatonta ja viehättävää. Paimenkoiran tavoin pää laskee rungon jatkeeksi liikkeessä. Selkälinja pysyy vakaana. Ihanteellinen shetlanninlammaskoira liikkuu vetävällä ja maatavoittavalla askeleella. Etuaskel on pitkä ja takaraajojen työntö voimakas. Etu- ja takaraajat liikkuvat samassa linjassa ja liikkeet ovat vakaat. Shetlanninlammaskoira ei saa peitsata tai astua ristiin. Myös rullaavat, jäykät ja lyhyet liikkeet sekä korkea etuaskel katsotaan vakaviksi virheiksi. - 49 - HÄNTÄ Shetlanninlammaskoiran häntä on runsaskarvainen, matalalle kiinnittynyt ja pitkä – ulottuen vähintäänkin kintereeseen. Hännänpää voi olla hieman ylöspäin taipunut (niin kutsuttu paimenkoukku). Nikamavikoja hännässä ei saa olla. Koiran tulee kantaa häntänsä alhaalla, mutta liikkeessä häntä saa nousta hieman – ei kuitenkaan koskaan selkälinjan yläpuolelle. KARVAPEITE Shetlanninlammaskoiralla on kaksinkertainen, säänkestävä karvapeite. Peitinkarva on pitkää, suoraa ja laadultaan karheaa. Pohjavilla on lyhyttä, pehmeää ja tiivistä. Yhtenä shetlanninlammaskoiran erityispiirteenä on erittäin runsas kaulus (varsinkin uroksilla). Nartuilla vastaavasti koristekarvoitusta on erityisen paljon reisien takaosassa (niin kutsutut housut). Shetlanninlammaskoiran karvapeitteen tulee laskeutua ja myötäillä rungon muotoja hallitsematta tai häiritsemättä sen ääriviivoja. Lyhyt, sileä karvapeite katsotaan vakavaksi virheeksi. VÄRI Shetlanninlammaskoiran rotumääritelmässä mainitsee hyväksytyiksi väreiksi soopelin, tricolourin, blue merlen, mustavalkoisen ja mustan punaruskein merkein. Mustia punaruskein merkein ei tiettävästi enää esiinny. Sen sijaan shetlanninlammaskoirakannassa esiintyy blue merlejä, joilta puuttuu punaruskeat merkit. Näitä yksilöitä kutsutaan bi merleiksi. Soopeli on shetlanninlammaskoiran yleisin väri. Soopeleiksi luetaan kaikki sävyt vaaleasta kullasta syvään mahonginväriin. Väri voi olla erivivahteinen, mutta sen tulee olla syvä. Sudenharmaa väri katsotaan virheeksi. Valkoiset merkit ovat toivottuja, mutta soopelilla valkoisten merkkien puuttumista ei katsota virheeksi. Tricolour (kolmivärinen) on rungoltaan syvän musta. Syvät, punaruskeat merkit, joita esiintyy usein päässä, rinnassa ja raajoissa, kuuluvat tricolourin väritykseen. Valkoiset merkit ovat pakollisia. Niiden määrästä ei kuitenkaan ole esitetty vaatimusta. Valkoisia merkkejä voi esiintyä otsapiirtona, kauluksessa, rinnassa, raajoissa ja hännän päässä. Ihanteellinen blue merle (sinimarmoroitu) yksilö on puhdas hopeansininen, jossa on mustia laikkuja ja mustaa marmorointia. Syvät, punaruskeat merkit ovat blue merlelle toivottuja, mutta niiden puuttumista ei katsota virheeksi (bi merle). Valkoisia merkkejä tulee esiintyä esimerkiksi otsapiirtona, kauluksessa, rinnassa, raajoissa ja hännän päässä. Suuret mustat läiskät, liuskekiven tai ruosteen sävy peitin- tai aluskarvassa katsotaan vakavaksi virheeksi. Blue merle värisen koiran yleissävyn tulee olla sininen. Mustavalkoisen koiran väri tulee olla syvän musta. Valkoiset merkit ovat mustavalkoisella pakollisia. Niiden määrästä ei kuitenkaan ole esitetty vaatimusta. Valkoisia merkkejä voi esiintyä otsapiirtona, kauluksessa, rinnassa, raajoissa ja hännän päässä. Minkään värin kohdalla valkoisia merkkejä ei sallita muualla kuin edellä mainituissa kohdissa. Esimerkiksi rungossa ei saa olla valkoisia läiskiä. KOKO Shetlanninlammaskoirauroksen ihanteellinen säkäkorkeus on 37,0 cm ja nartun 36,0 cm. Mikäli koiran säkäkorkeus poikkeaa ihanteesta suuntaan tai toiseen enemmän kuin 2,5 cm, katsotaan se vakavaksi virheeksi. - 50 - VIRHEET Edellä on esitetty ihanteellisen shetlanninlammaskoiran piirteet ja ominaisuudet. Kaikki edellä esitetystä poikkeava katsotaan virheeksi. Virhe suhteutetaan kuitenkin sen vakavuuteen ja vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin. Selkeästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen ovat hylkääviä virheitä. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin. (Lähteet: Shetlanninlammaskoiran rotumääritelmä, Shetlanninlammaskoirat ry:n rotumääritelmän tulkinta) Shetlanninlammaskoirien taso Suomessa on melko kirjava. Suurin yksittäinen ongelma (jopa maailman laajuisesti) lienee epäyhtenäinen koko. Vaikka jalostukseen käytettäisiin vain ihannekokoisia vanhempia, voi jälkeläisistä tulla liian isoja tai liian pieniä. Suomessa liian iso koko on näistä suurempi ongelma. Shetlanninlammaskoiran pään vakavimmat virheet liittyvät pään kiilaan. Kiila ei ole puhdas (kuin yhdestä palasta rakentunut). Kuono-osa on usein liian kapea suhteessa kallon leveyteen, jolloin kiila rakentuu ikään kuin kahdesta erillisestä palasta. Pään linjat (kuono ja kallo sekä alaleuka ja huulet) eivät ole yhdensuuntaiset, mikä tekee kallo-osasta syvän. Hyvin yleisesti shetlanninlammaskoiralla on myös virheellinen otsapenger. Otsapengertä on joko liikaa tai liian vähän. Yleistä on myös otsapenkereen väärä sijainti. Oikein sijoittunut otsapenger sijaitsee silmän sisänurkan kohdalla. Otsapenkereet ovat shetlanninlammaskoirilla hyvin usein pitkiä ja loivia, jolloin varsinaista keskikohtaa on mahdoton arvioida. Pään kiilan lisäksi shetlanninlammaskoiran rotutyypillisen ilmeen pilaa usein liian pyöreät, vaaleat tai suora-asentoiset silmät tai pystyt, raskaat, suuret ja haja-asentoiset korvat. Hammaspuutokset ovat shetlanninlammaskoirilla hyvin yleisiä. Useimmiten puuttuu pieniä välihampaita (premolaareja). Yksi shetlanninlammaskoiran heikoimmista kohdista on etuosat. Lavat ovat usein kovin etuasentoisia ja olkavarret lyhyitä ja suoria, jolloin etukulmaukset jäävät liian avoimiksi. Shetlanninlammaskoirat ovat usein paremmin kulmautuneita takaa kuin edestä. Jos koiran kulmaukset eivät ole tasapainossa, on liikkeenkin mahdotonta olla tasapainoista ja rodunomaista. Shetlanninlammaskoirilla esiintyy runsaasti selkälinjan yläpuolella, selän päällä ja jopa pystykorvamaisesti kippuralla kannettuja häntiä. Liian korkealla kannetut hännät pilaavat koiran ääriviivat ja yleisvaikutelman. Shetlanninlammaskoiran rotumääritelmään ei sisälly ulkomuodollisia ominaisuuksia, jotka altistaisivat koiran hyvinvointiongelmille. 4.4.2 Näyttelyt ja jalostustarkastukset Näyttelyt kasvattavat jatkuvasti suosiotaan shetlanninlammaskoiraharrastajien keskuudessa. Näyttelyt ovatkin heti seuraavaksi suosituin harrastemuoto agilityn jälkeen. Tarkastelujaksolla 2006 – 2010 järjestettiin yhteensä 323 virallista näyttelyä, joihin shetlanninlammaskoiralla oli osallistumisoikeus. Näyttelyistä 109 (33,75 %) oli kansainvälisiä näyttelyjä, 107 (33,13 %) kaikkien rotujen näyttelyjä ja 97 (30,03 %) ryhmänäyttelyjä. Lisäksi järjestettiin 10 (3,10 %) erikoisnäyttelyä. Erikoisnäyttelyjä pidetään vuosittain pääsääntöisesti kaksi. Keväisin järjestetään niin sanottu pääerikoisnäyttely, jossa vanhojen sääntöjen mukaan oli mahdollisuus osallistujamäärän mukaisiin lisäserteihin (sääntö ei ole enää voimassa). Sivuerikoisnäyttely järjestetään syksyllä tai kesällä. Osallistujamäärältään historian toistaiseksi suurin erikoisnäyttely järjestettiin huhtikuussa 2009 Tuusulassa. Näyttelyn virallisissa luokissa esitettiin yhteensä 179 koiraa. Lisäksi esitettiin 40 pentua pentuluokissa 5-7 kuukautta ja 7-9 kuukautta. Kasvattajaluokkia esitettiin viisi ja jälkeläisluokkia seitsemän. - 51 - NÄYTTELYKÄYNNIT VUOSINA 2006 - 2010 Vuosi Näyttelyjä 2006 2007 2008 2009 2010 65 61 63 66 68 Näyttelykäyntejä Uroksia Narttuja 2 248 2 257 2 271 2 763 3 134 909 855 861 1 080 1 161 1 339 1 402 1 410 1 683 1 973 ERI EH H T HYL EVA 1 040 1 156 1 182 1 390 1 591 800 702 744 939 1 069 354 324 288 368 415 30 49 40 43 43 15 22 11 16 11 9 4 6 7 5 (Lähde: KoiraNet) Tarkastelujaksolla 2006 – 2010 virallisissa näyttelyissä ja virallisissa luokissa (JUN, NUO, AVO, VAL, VET) esitettiin yhteensä 12 673 shetlanninlammaskoiraa. Näyttelykäyntien määrä pysyi melko tasaisena vuosina 2006, 2007 ja 2008 (keskimäärin 2 258 näyttelykäyntiä vuosittain), mutta vuonna 2009 lisäystä tuli noin 500 näyttelykäynnin verran. Kasvua tapahtui myös vuonna 2010, jolloin näyttelykäyntejä kirjattiin 371 edellisvuotta enemmän. Näyttelyjen suosion kasvusta kertoo myös keskimääräiset osallistujamäärät per näyttely. Vuonna 2006 kussakin näyttelyssä esitettiin keskimäärin 35 shetlanninlammaskoiraa. Vuonna 2010 vastaava määrä oli 46 koiraa. Esitetyistä shetlanninlammaskoirista keskimäärin neljä kymmenestä (38,40 %) oli uroksia ja kuusi kymmenestä (61,60 %) narttuja. Tämä suuntaus on pysynyt samana tarkastelujakson aikana. (Enimmillään uroksia esitettiin näyttelyissä vuonna 2006, jolloin urosten osuus oli 40,44 %.) Hieman yli puolet (50,18 %) näyttelyissä esitetyistä shetlanninlammaskoirista palkittiin laatuarvosanalla ERI (erinomainen). Laatuarvosanalla EH (erittäin hyvä) palkittiin 33,57 % esitetyistä koirista ja arvosanalla H (hyvä) 13,80 %. Esitetyistä koirista 1,62 % sai laatuarvosanan T (tyydyttävä) ja 0,59 % HYL (hylätty). Selvästi suurin hylkäämisen syy shetlanninlammaskoirilla on liian suuri koko. Hylätty voidaan antaa myös koiralle, joka ei rakenteeltaan tai käytökseltään vastaa rotumääritelmää tai poikkeaa siitä liikaa. 0,24 % esitetyistä koirista ei voitu arvostella (EVA). Tämän maininnan saa esimerkiksi koira, jonka liikkeitä on mahdoton ontumisen tai muun syyn vuoksi arvostella tai koira, joka välttelee tuomaria eikä anna tutkia itseään. Laatuarvosana ERI oli vaikein saavuttaa vuonna 2006, jolloin kyseisellä laatuarvosanalla palkittiin 46,26 % esitetyistä koirista. Helpoimmin ERI:n saavutti vuonna 2008, jolloin 52,05 % koirista palkittiin tällä arvosanalla. Laatuarvosana EH:n määrät vaihtelivat välillä 31,10 % (vuonna 2007) ja 35,59 % (vuonna 2006) ja laatuarvosana H:n määrät 12,68 % (vuonna 2008) ja 15,75 % (vuonna 2006) välillä. Näitä heikommalla laatuarvosanalla palkittiin (tai ei voitu arvostella) eniten koiria vuonna 2007, kun laatuarvosanojen T, HYL ja EVA osuus näyttelyissä esitetyistä shetlanninlammaskoirista oli 3,32 %. Vähimmillään heikkoja arvosanoja jaettiin vuonna 2010, kun niiden osuus oli 1,88 %. Uusia kotimaisia muotovalion arvoja (FIN MVA tai FI MVA) vahvistettiin vuonna 2008 yhteensä 29 koiralle. Vuonna 2009 yhteensä 22 koiraa saavutti muotovalion arvon ja vuonna 2010 uusia muotovalioita saatiin 32. Näyttelyissä esitettyjen yksilöiden laatu ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen niiden saamiin laatuarvosanoihin. Koirien arvosteluun vaikuttaa rotumääritelmän tulkinnan lisäksi tuomarien omat mieltymykset (jopa tuomarin kotimaa) ja trendit. Kotimaisten tuomareiden ja kasvattajatuomareiden jakamiin laatuarvosanoihin luotetaan yleisesti eniten ja niiden arvostus on korkea. Shetlanninlammaskoirien taso ei siis ole niin erinomainen kuin näyttelyissä jaetut laatuarvosanat antavat ymmärtää. Alla olevassa taulukossa esitetään kuinka suuri osuus kunakin vuonna (tarkastelujaksolla 2006 – 2010) syntyneistä shetlanninlammaskoirista on esitetty virallisessa näyttelyssä, virallisessa luokassa vähintään kerran. Otannassa ei ole mukana tuonti- tai ulkomaisia koiria. Taulukosta käy myös ilmi, minkälaisia laatumainintoja koirat ovat saaneet. Otannassa on mukana vain kunkin koiran paras tulos (tilanne 12.4.2012). Mahdolliset HYL ja EVA laatumaininnat eivät ole tilastossa mukana. - 52 - * PentuNäyttelyOsuus vuosi rekisteröintejä käyntejä syntyneistä 2006 2007 2008 2009 2010 732 678 836 1012 754 250 210 259 332 214 34,15 % 30,97 % 30,98 % 32,81 % 28,38 % U N 88 66 96 115 81 162 144 163 217 133 C.I.B 4 4 1 0 0 FI MVA CACIB SERT VARASERT 18 10 15 11 0 2 4 3 4 1 13 11 18 21 19 9 15 17 26 13 ERI (SA) 94 70 88 137 103 EH 69 62 66 95 56 H T 35 31 39 32 17 6 3 12 6 5 (Lähde: KoiraNet) Vuosina 2006 – 2010 syntyneistä, näyttelyssä esitetyistä shetlanninlammaskoirista uroksia oli keskimäärin 35,26 %. Narttuja esitettiin siis lähes 30 % uroksia enemmän. Suurimmillaan urosten osuus oli vuonna 2010 syntyneiden kohdalla – uroksia esitettiin 37,85 %. Vuorostaan vuonna 2007 syntyneiden kohdalla narttujen osuus oli suurimmillaan, kun esitetyistä koirista narttuja oli 68,57 %. Yhdeksälle vuosina 2006 – 2010 syntyneelle shetlanninlammaskoiralle on ehditty vahvistaa kansainvälisen muotovalion (C.I.B) arvo. Suomen muotovalioita (FIN tai FI MVA) on valmistunut 54. CACIB on annettu 14 eri koiralle, SERT 82 koiralle ja VARA-SERT 80 koiralle. Laatuarvosanalla ERI (+SA) palkittiin 38,89 % esitetyistä koirista. Laatuarvosanalla EH palkittiin 27,51 % koirista ja arvosanalla H 12,17 %. Arvosanan T sai 2,53 % koirista. Shetlanninlammaskoirien jalostustarkastukset on suoritettu nykymuotoisena vuodesta 2008 alkaen. Tarkastuksessa koira käydään ulkomuodollisesti läpi hyvin tarkkaan. Tarkastukset on tarkoitettu ensisijaisesti koirille, joita on käytetty tai aiotaan käyttää jalostukseen. Tarkastuksen suorittaa yhdessä jalostustoimikunnan kanssa rodun arvosteluoikeudet omaava ulkomuototuomari. Vuosina 2008 – 2010 jalostustarkastettiin yhteensä 51 koiraa. Näistä 34 tarkastusraportti on mukana tässä syntymävuosittain tarkastellussa otannassa. Otannassa ei ole mukana tuonti- tai ulkomaisia koiria. Alla esitetystä taulukosta käy ilmi, paljonko ajanjaksolla 2006 – 2010 on ollut pentuerekisteröintejä, kuinka suuri osuus kunakin vuonna syntyneistä shetlanninlammaskoirista on käynyt jalostustarkastuksessa sekä tarkastettujen sukupuolijakauma. JALOSTUSTARKASTETUT SYNTYMÄVUOSITTAIN 2006 - 2010 * vuosi Penturekisteröintejä Jalostustarkastettuja Osuus rekisteröidyistä 2006 2007 2008 2009 2010 732 678 836 1 012 754 6 7 14 7 0 0,82 % 1,03 % 1,67 % 0,69 % 0,00 % Uroksia Narttuja 2 4 5 1 0 4 3 9 6 0 Syntymävuosittain laskettuna jalostustarkastettujen koirien osuus pentuerekisteröinneistä oli vain 0,85 %. Otanta on siis kovin pieni, mikä saattaa vääristää arviota rodun todellisesta tasosta. Alla on esitetty joitakin helposti verrattavissa olevia ominaisuuksia. TERVEYSTARKASTUKSET Tarkastushetkellä lonkkakuvattuja koiria oli 22 (64,71 %), samoin polvitarkastettuja. Kyynärkuvattuja oli 21 - 53 - (61,74 %). Sydänkuuntelu oli suoritettu kahdeksalle (23,53 %) koiralle. NÄYTTELYTULOKSET Tarkastushetkellä 26 koiraa eli 76,47 % oli esitetty vähintään yhdessä näyttelyssä. Näyttelytulos puuttui kahdeksalta (23,53 %) koiralta. Kahden koiran paras saavutus oli CACIB, kahdeksalle koiralle oli annettu SERT ja neljälle VARA-SERT. Laatumaininnalla ERI oli palkittu kuusi koiraa. Kolmelle koiralle oli annettu EH sekä kolmelle H. JÄLKELÄISET Neljällä jalostustarkastetulla koiralla oli tarkastushetkellä jo jälkeläisiä. Jälkeläisiä oli kahdella uroksella ja kahdella nartulla. Pentueita oli yhteensä yhdeksän, joissa pentuja oli yhteensä 32. SUKUPUOLIJAKAUMA Jalostustarkastetuista koirista uroksia oli 35,29 % ja narttuja 64,71 %. Jalostustarkastettujen ja näyttelyissä esitettyjen koirien sukupuolijakauma on siis täysin sama. VÄRIJAKAUMA Soopeleita jalostustarkastetuista oli 67,65 %, tricoloureja 11,76 % ja blue merlejä 20,59 %. YLEISVAIKUTELMA, MITTASUHTEET, SUKUPUOLILEIMA JA YLEISKUNTO Valtaosa jalostustarkastetuista koirista oli yleisvaikutelmaltaan sopusuhtaisia ja tasapainoisia. Suurimmalla osalla koirista oli oikeat rungon mittasuhteet, joskin joukossa oli myös pitkälinjaisia, korkearaajaisia ja ilmavia sekä kevyen tai raskaan vaikutelman antavia koiria. Sukupuolileimaltaan selviä oli 85,29 % koirista. Puutteellinen tai epäselvä sukupuolileima oli 14,71 % koirista. Huolellisesti hoidettuja ja hyvässä lihaskunnossa olevia oli 26,47 % tarkastetuista koirista. Yleiskunnoltaan normaaleja oli 44,12 %, turhan hoikkia 5,88 %, lihavia ja heikossa lihaskunnossa olevia 23,53 % tarkastetuista koirista. KOKO Urosten keskimääräinen säkäkorkeus oli 38,92 cm (vaihteluväli 35,0 cm – 45,0 cm). Yhdeksän urosta mahtui rotumääritelmän salliman kokovaihtelun (+ / - 2,5 cm) välille. Kolme urosta oli selkeästi liian suuria. Narttujen keskimääräinen säkäkorkeus oli 36,99 cm (vaihteluväli 32,0 cm – 43,0 cm). 16 narttua mahtui rotumääritelmän salliman kokovaihtelun välille. Neljä narttua oli selkeästi liian suuria ja kaksi selkeästi liian pieniä. PURENTA JA HAMPAAT Kaikilla tarkastetuilla koirilla oli leikkaava purenta, mutta muutamalla koiralla todettiin yksittäisten hampaiden virheasentoja ja epätasaisia hammasrivejä. Täysi hampaisto oli 70,59 % koirista eli lähes joka kolmannella (29,41 %) koiralla todettiin yhden tai useamman hampaan puutos. - 54 - KORVAT Rotumääritelmän mukaiset, pienet ja tyvestä kohtalaisen leveät sekä korkealle ja melko lähekkäin asettuneet sekä kärjistään ⅓ eteenpäin taittuvat korvat, oli vain neljällä (11,76 %) jalostustarkastetulla koiralla. Keskikokoiset korvat oli kolmellatoista (38,24) ja kookkaat seitsemällätoista (50,00 %) koiralla. Raskaat korvat oli noin neljällä koiralla kymmenestä. Lähes saman verran oli oikein taittuvia korvia. Kevyitä, epävakaita ja eriparia olevia korvia oli muutamalla koiralla. Yksi tai molemmat korvat oli pystyt kahdella koiralla ja viidellä oli korvapainot tai merkkejä korvapainoista. ILME Shetlanninlammaskoiran ilme muodostuu useasta tekijästä. Muun muassa pään kiila, silmien muoto, sijainti ja väri sekä korvien sijainti ja asento vaikuttavat ilmeeseen. Joka toisella jalostustarkastetulla koiralla oli rodunomainen, suloinen ja puhutteleva ilme. Muita mainintoja ilmeestä oli muun muassa: hämmästynyt, pistävä ja colliemainen. RAAJAT, KULMAUKSET JA LIIKUNTA Raajaluustoltaan keskivahvoja oli valtaosa (22 koiraa eli 64,71 %) jalostustarkastetuista shetlanninlammaskoirista. Voimakas- ja raskasluustoisia oli kolme eli 8,82 %. Turhan hento- ja kevytluustoisia koiria sekä koiria, joille toivottiin hieman vahvempaa luustoa, oli yhdeksän eli 26,47 %. Suurimmat rakenteen ja kulmausten virheet jalostustarkastetuilla koirilla oli samansuuntaisia kuin kohdassa 4.4.1 mainitut virheet. Huonot etuosat – etuasentoiset ja pystyt lavat sekä lyhyet ja pystyt olkavarret – oli ongelmana puolella (50,00 %) tarkastetuista koirista. Kohtalaisia etuosia oli kymmenellä (29,41 %). Hyvä etuosa oli ainoastaan seitsemällä eli joka viidennellä (20,59 %) jalostustarkastetulla koiralla. Takaosat ovat shetlanninlammaskoirilla huomattavasti parempia kuin etuosat. Lähes joka toisella jalostustarkastuksessa käyneellä koiralla oli sopivan pituinen ja laskeva lantio sekä hyvät takakulmaukset. Lähes yhtä paljon oli takaa kohtalaisesti kulmautuneita. Vain viisi koiraa oli takaa huonosti tai puutteellisesti kulmautuneita. Lyhyitä, tasaisia tai jyrkkiä lantioita esiintyi noin joka kolmannella koiralla. Yllä olevien laskelmien perusteella voidaan päätellä, että jalostustarkastetuista koirista valtaosa oli epätasapainoisesti kulmautuneita. Tasapainoisesti (joko hyvin tai huonosti) kulmautuneita oli vain vajaa kolmannes. Kulmausten epätasapaino on suurin syy liikkeiden epätasapainoon. Rotutyypillisen viehättävät, tasapainoiset, vakaat ja vaivattomat liikkeet oli noin neljällä koiralla kymmenestä. Kuudella koiralla kymmenestä oli rodulle epätyypilliset, epätasapainoiset, raskaat tai epävakaat liikkeet. HÄNTÄ Rotumääritelmän mukainen, matala hännänkiinnitys oli joka toisella (50,00 %) jalostustarkastetulla koiralla. Pitkä häntä oli kuudella (17,65 %) koiralla, kintereeseen ulottuva kuudellatoista (47,06 %) ja lyhyt häntä kahdellatoista (35,29 %) koiralla. Liikkeessä noin kuusi koiraa kymmenestä kantoi häntänsä selkälinjan alapuolella tai sen jatkeena. Korkealla kannettuja häntiä esiintyi noin neljällä koiralla kymmenestä. Selän päälle kiertyvä, pystykorvamaisesti kannettu häntä oli viidellä (14,71 %) jalostustarkastetulla koiralla. KÄYTTÄYTYMINEN JA LUONNE Shetlanninlammaskoiran luonnetta ja käyttäytymistä jalostustarkastustilanteessa arvioidaan melko suppeasti. Suurin osa koirista oli luonteeltaan ystävällisiä ja luoksepäästäviä. Avoimia tai hieman varautuneita oli yli 70 % - 55 - koirista. Selvästi varautuneita ja liiallisen varautuneita, mutta käsiteltävissä olevia koiria oli muutamia. Muita mainintoja luonteesta ja käyttäytymisestä oli muun muassa: itsevarma ja oman arvonsa tunteva, yhteistyökykyinen ja kärsivällinen, mielistelevä, vilkas ja iloinen. Lausuntojen perusteella shetlanninlammaskoira on luonteeltaan ja käyttäytymiseltään erinomaisen mukava seurakoira. 4.4.3 Ulkomuoto ja rodun käyttötarkoitus Shetlanninlammaskoiran nykyinen käyttötarkoitus on toimia seura- ja harrastuskoirana. Rotumääritelmän mukaisen shetlanninlammaskoiran tasapainoinen rakenne mahdollistaa rodun käyttämisen nykyiseen käyttötarkoitukseensa. Lukujen valossa shetlanninlammaskoiran kanssa harrastetaan nykypäivänä jo enemmän agilityä kuin näyttelyitä. Agility vaatii koiralta nopeutta, ketteryyttä ja ennen kaikkea tasapainoista rakennetta. Rakenteen epätasapaino – ja varsinkin puutteellisesti rakentunut etuosa – altistaa koiran ylimääräiselle rasitukselle, joka voi ajan mittaan johtaa lihasvammoihin, nivelkipuihin ja jopa nivelrikkoon. Tasapainoinen rakenne on siis agility-koiran perusedellytys. Myös aktiivisen lenkkeilijän kaverina paremmin toimii hyvärakenteinen koira. Seurakoirana ja näyttelyissä usein pärjää rakenteeltaan heikompikin yksilö. Tosin rakenteen arviointiin tulisi näyttelyissäkin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Koiran rakenteen tärkeys tulisi näkyä myös jalostusvalinnoissa. 4.4.4 Yhteenveto rodun keskeisimmistä ulkomuoto- ja rakenneongelmista EPÄYHTENÄINEN ROTUTYYPPI Shetlanninlammaskoirapopulaatio on hyvin runsas, mutta rotutyyppi melko epäyhtenäinen. Shetlanninlammaskoiralla on vain yksi virallinen rotumääritelmä, jossa mitään ominaisuutta ei liioitella. Joissakin maissa rotumääritelmää saatetaan tulkita toisin ja tuontikoirien myötä rotuun pesiytyy vieraita piirteitä. Jalostusta saattaa ohjata myös kasvattajien omat mieltymykset. KOKO Suuri ulkomuodollinen ongelma shetlanninlammaskoiralla on liian suuri koko. Ongelman syy juontanee juurensa kauas rodun historiaan, jolloin pitkäkarvaisia collieita risteytettiin shetlanninlammaskoiran kanssa (tarkoituksena oli parantaa rodun paimennusominaisuuksia). Ihannekokoisten vanhempien jälkeläisten koosta ei nykypäivän jalostuksessa ole minkäänlaisia takeita. PÄÄ JA ILME Jalostuksessa rodunomaisen pään ja ilmeen tavoittelu on erittäin haastavaa, koska oikea ilme saavutetaan ainoastaan täydellisellä pään kiilan, silmien ja korvien harmonialla. PURENTA JA HAMPAAT Shetlanninlammaskoirapopulaatiossa esiintyy perinnöllisiä purentavirheitä ja hampaiden virheasentoja. Koiran terveyden kannalta vakavimpia purentavirheitä ovat esimerkiksi liian lyhyistä ja / tai kapeista alaleuoista johtuva alakulmahampaiden painuminen kitalakeen. Shetlanninlammaskoirilla esiintyy myös eteenpäin suuntautuvia kulmahampaita (niin sanottuja peitsikulmahampaita). Purentavirheitä huomattavasti yleisempiä ovat kuitenkin hammaspuutokset. Parin pienen välihampaan (premolaarin) puuttumisesta ei ole koiralle terveydellistä haittaa. Hammaspuutokset periytyvät ja yleistyvät - 56 - kuitenkin herkästi, joten kasvattajien tulisi jalostusvalinnoissaan huomioida, etteivät astuta keskenään kahta hammaspuutoksista kärsivää koiraa. KULMAUKSET JA LIIKUNTA Shetlanninlammaskoiran rakenteen parantamiseen tulisi panostaa erityisesti. Hyvin suuri osa populaatiosta on epätasapainoisesti rakentuneita (esimerkiksi huonosti kulmautunut etuosa ja hyvin kulmautunut takaosa). Rakenteen epätasapaino näkyy koiran liikkeissä. Rodunomainen, tasapainoinen ja vaivaton liikunta on mahdotonta väärin rakentuneelle yksilölle. HÄNTÄ Pystykorvan risteyttäminen shetlanninlammaskoiran kanssa (rodun historiassa) näkyy nykypäivänä selän päällä ja kippuralla kannetuissa hännissä. Shetlanninlammaskoiran yleisvaikutelma pienestä paimenkoirasta kärsii väärin kannettujen häntien vuoksi. 5. YHTEENVETO AIEMMAN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN TOTEUTUMISESTA 5.1 Käytetyimpien jalostuskoirien taso Ennustetta yksilön perinnöllisestä arvosta (genotyypistä) kuvaa niin sanottu BLUP-indeksi (Best Linear Unbiased Prediction). Indeksi ei kuvaa yksilön omaa tilaa (fenotyyppiä) samoin kuin esimerkiksi lonkkaröntgenkuva. Indeksi on tietyn aineiston perusteella laskettu arvio siitä, millaiset yksilön perintötekijät ovat eli mikä yksilön arvo jalostusyksilönä on tietyssä ominaisuudessa. BLUP-indeksi on vain arvio, mutta tällä hetkellä paras tunnettu arviointikeino. Indeksiin vaikuttavat yksilön oman tuloksen ohella kaikkien sen sukulaisten tulokset. Indeksiä laskettaessa otetaan huomioon jokaisen yksilön tulokseen vaikuttaneita ympäristötekijöitä. Ympäristötekijöitä ovat muun muassa kasvattajien väliset erot, syntymävuosi, kuvausikä (esimerkiksi lonkat) ja sukupuoli sekä pentue, johon yksilö kuuluu. Rodun indeksien keskiarvo on 100 eli rotuun nähden genotyypiltään keskiarvoinen yksilö saa tuloksen 100. Mitä suurempi indeksi on, sitä parempi yksilö on genotyypiltään. Indeksin yhteydessä ilmoitetaan arvosteluvarmuus. Arvosteluvarmuus kuvaa, kuinka luotettavasti indeksi arvioi yksilön jalostusarvoa. Korkein mahdollinen arvosteluvarmuus on 100. Laskennassa painotetaan vanhempien, sisarusten ja jälkeläisten tuloksia. Mitä enemmän koiralla on tutkittuja lähisukulaisia, sitä varmempi indeksi on. Hyvänkin indeksin omaava yksilö voi saada heikkotasoisempia jälkeläisiä, koska jokainen yksilö siirtää vain puolet jalostusarvostaan jälkeläisilleen. Loput geenit tulevat toisen vanhemman puolelta. (Lähde: Katariina Mäki) Shetlanninlammaskoirille lasketaan BLUP-indeksejä toistaiseksi vain lonkkanivelten osalta. Alla olevassa taulukossa on esitetty ajanjakson 2006 – 2010 kolmenkymmenen käytetyimmän uroksen oma lonkkakuvaustulos, kokonaisjälkeläismäärä, tutkittujen jälkeläisten määrä ja niiden lonkkakuvaustulokset sekä uroksen BLUP-indeksi ja sen arvosteluvarmuus. Kokonaisjälkeläismäärät on huomioitu maaliskuuhun 2012 saakka. BLUP-indeksi ja arvosteluvarmuus ovat tammikuulta 2012. Tutkittujen jälkeläisten laskennassa on huomioitu ainoastaan yksilöt, jotka ikänsä puolesta on voitu tutkia lonkkanivelten osalta (lonkkakuvauksen alaikäraja on 12 kuukautta). - 57 - Uros / vanhemmat 1. Grandgables A Showy Fellow (Grandgables It´s Show Time - Grandgables Foxy Lady) 2. Golden Rose Play With Fire (Sheldon Space Joker - Silimen Hymyn Tähtisade) 3. Shelgate Midnight Magic (Eastflash Andy Pandy - Shelgate Magic Touch) 4. Chandling Champain Charlie (Blenmerrow Barnaby - Chelmarsh Wild Crystal With Chandli) 5. Pirtelön Duplo-Duffe (Pirtelön Benjamin - Pirtelön Viktoria) 6. Moorwood Caribbean Blue Lover (Grandgables Say It Again Sam - Moorwood Caribbean Blue Heather) 7. Blenmerrow Lambada Lets Boogie (Blenmerrow Barnaby - Blenmerrow Muscadet At Lambada) 8. Tachnamadra The Designer (Japaro By Design - Tachnamadra Time Will Tell) 9. Windcrest Flying Scotsman (Moorwood Jackaroo At Heart - Windcrest Scottish Passion) 10. Lundecock´s At Dot Com (Seavall Tipple - Hanburyhill Blue Thistle) 11. Blenmoon Black King (Sherkarl Ice Wizard - Mistelin Tinette Mare) 12. Sherkarl Ice Wizard (Jontygray Black Magic - Sherkarl What A Delight 13. Agree Diamond Helskon Kaleva - Agree Sweet Girl) 14. Bridemoor´s Sergeant Pepper (Sheldon Space Joker - Deep Illusion´s Glimmering Star) 15. Faradale Frisbee For Grandgables (Ruscombe Play The Piper - Faradale Fadette) 16. Marvitholl Favorit (Lundecock´s Skip´n Go Naked - Marvitholl Sirina 17. Bumtsi Bum Ananas Coctail (Snowglow´s Zorro - Black Indira´s Fiiny Fiona) 18. Cimillan Batman (Moorwood Caribbean Blue Lover - Golden Rose Jazz Dancer) 19. Mainland´s Powerpoint (Edglonian The Real Mccoy - Moorwood Sweet Sensation) 20. Bernoban Mustamatti (White Coastal Little Blacky - White Coastal Little All In Blue) 21. Riishill´s Stravinski (Gwenda Pecos Bill - Riishill´s Riis-Pupuriis 22. Sefair Oziriz Ozzie (Eastdale Space Of Time - Sefair Emmylou Emily) 23. Lundecock´s Happy Talk (Edglonian Strolling Nomad Of Lochkaren - Lundecock´s Waterlily) 24. Helskon Kaleva (Marnham Montanner - Willowtarn Taffeta) 25. Quipus Rudolph Valentino Shon Tonga (Quipus Lord Of The Dance Nion´ba - Quipus Kallisto Mi Wacon) 26. Peltsun Diz-Rambo (Puksin Reipas - Peltsun Rami-Disbaby) 27. Ultimate Rivers Ghost Of Blue Tails (Xyro Of The Golden Fir - Malomvölgyi-Parkerdösi Blue Mist) 28. Deep Illusion´s George Clooney (Helskon Reagan - Bridemoor´s Romance Story) 29. Silimen Hymyn Tähtisumu (Shelgate Midnight Magic - Silimen Helmi Hymy) 30. Cathance Music Maker A B C D E C 176 40,91 % 29,17 % 38,89 % 23,61 % 6,94 % 1,39 % 84 / 93 % B 130 28,46 % 32,43 % 37,84 % 27,03 % 0,00 % 2,70 % 84 / 88 % - 145 33,10 % 35,42 % 43,75 % 16,67 % 4,17 % 0,00 % 101 / 90 % C 159 10,69 % 52,94 % 29,41 % 11,76 % 5,88 % 0,00 % 97 / 84 % A 95 14,29 % 69,23 % 23,08 % 7,69 % 0,00 % 0,00 % 116 / 79 % A 109 38,78 % 84,21 % 13,16 % 2,63 % 0,00 % 0,00 % 121 / 89 % B 115 28,83 % 68,75 % 25,00 % 6,25 % 0,00 % 0,00 % 110 / 88 % - 86 25,58 % 13,64 % 45,45 % 27,27 % 9,09 % 4,55 % 74 / 80 % B 71 22,54 % 31,25 % 43,75 % 12,50 % 12,50 % 0,00 % 90 / 82 % A 97 21,25 % 47,06 % 11,76 % 35,29 % 5,88 % 0,00 % 94 / 82 % A 91 34,67 % 57,69 % 30,77 % 11,54 % 0,00 % 0,00 % 106 / 85 % A 69 36,23 % 44,00 % 48,00 % 4,00 % 4,00 % 0,00 % 98 / 85 % A 66 24,07 % 38,46 % 38,46 % 23,08 % 0,00 % 0,00 % 97 / 82 % B 53 43,86 % 32,00 % 36,00 % 16,00 % 12,00 % 4,00 % 90 / 85 % - 103 40,78 % 40,48 % 47,62 % 11,90 % 0,00 % 0,00 % 96 / 88 % B 95 19,67 % 25,00 % 33,33 % 33,33 % 8,33 % 0,00 % 86 / 77 % A 49 38,78 % 57,89 % 42,11 % 0,00 % 0,00 % 0,00 % 116 / 83 % A 61 45,10 % 34,78 % 47,83 % 8,70 % 8,70 % 0,00 % 103 / 85 % - 139 21,92 % 37,50 % 43,75 % 12,50 % 6,25 % 0,00 % 81 / 74 % B 65 17,78 % 37,50 % 37,50 % 25,00 % 0,00 % 0,00 % 100 / 74 % A 64 23,73 % 35,71 % 42,86 % 21,43 % 0,00 % 0,00 % 103 / 83 % B 52 34,62 % 50,00 % 44,44 % 5,56 % 0,00 % 0,00 % 110 / 84 % - 91 10,26 % 25,00 % 25,00 % 37,50 % 12,50 % 0,00 % 78 / 65 % B 65 57,63 % 58,82 % 26,47 % 11,76 % 0,00 % 2,94 % 102 / 88 % - 40 15,00 % 66,67 % 33,34 % 0,00 % 0,00 % 0,00 % 118 / 59 % B 71 27,94 % 15,79 % 52,63 % 15,79 % 15,79 % 0,00 % 85 / 85 % A 43 26,32 % 50,00 % 20,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % 96 / 77 % B 37 16,22 % 16,67 % 66,67 % 16,67 % 0,00 % 0,00 % 102 / 74 % A 50 22,00 % 18,18 % 72,73 % 9,09 % 0,00 % 0,00 % 101 / 82 % - 38 51,28 % 40,00 % 45,00 % 15,00 % 0,00 % 0,00 % 104 / 80 % 2525 29,08 % 41,54 % 38,22 % 15,65 % 4,07 % 0,52 % 98 / 81 % (Dury Voe Wintergreen - Carmylie Theme Song) - 58 - Kolmenkymmenen käytetyimmän uroksen jälkeläisistä lonkkakuvattuja oli keskimäärin 29,08 % eli vain vajaa kolmannes. Terveitä (lonkkatulos A tai B) tutkituista jälkeläisistä oli 79,76 %. Eriasteista lonkkaniveldysplasiaa jälkeläisistä sairasti 20,24 %. Urosten keskimääräinen lonkkaindeksi oli 98 ja arvosteluvarmuus 81 %. Jalostukseen käytettävät koirat on Shetlanninlammaskoiran PEVISA-ohjelman mukaan lonkkakuvattava. Toivottavaa olisi, että myös jälkeläisiä kuvattaisiin mahdollisimman paljon. Tämä lisäisi jalostuskoirien indeksien arvosteluvarmuutta. Jotta perinnöllinen edistyminen olisi mahdollista, tulisi jalostusvalintoja tehtäessä valita yhdistelmä, jonka indeksien keskiarvo on rodun keskiarvoa (100) parempi. 5.2 Aiemman jalostuksen tavoiteohjelman toteutuminen TAVOITE TOIMENPIDE TULOS Terve koira, joka ei kärsi sairauksista, jotka heikentävät sen elämänlaatua tai tuottavat sille kipua. Rotujärjestön jalostusohje suosittaa, ettei tiettyjä vikoja ja sairauksia sairastavaa koiraa tulisi käyttää jalostukseen. Suuri osa kasvattajista noudattaa jalostusohjeen suosituksia jalostuskoirien terveyden osalta. Terverakenteinen koira, joka ei kärsi fyysistä kipua, joka huonontaa sen elämänlaatua. Rodun PEVISA-ohjelmaan liitettiin vuoden 2010 alusta vaatimus jalostusyksilön lonkkakuvauksesta. Jalostukseen käytettävät koirat tutkitaan vähintään silmien ja lonkkien osalta. Rodun jalostuspohjan laajentaminen Jalostukseen käytetään useampia uroksia mahdollisimman tasaisesti. Hyödynnetään tuontikoiria. Jalostukseen käytetään vain pientä osaa rodun uroksista. Yksilöiden liikakäyttöä esiintyy edelleen. Rodun jalostuspohjan laajentaminen Rotujärjestön jalostusohjeessa kerrotaan yksilön liikakäytön seurauksista. Rodun keskimääräinen sukusiitosprosentti on pienentynyt. Heikon lisääntymiskyvyn omaavat yksilöt tulee karsia jalostuksesta. Kasvattajia kannustetaan palauttamaan pentuepalautelomake jalostustoimikunnalle jokaisesta pentueesta. Lomakkeita palautetaan hyvin vähän. Lisääntymisongelmista ei saada luotettavaa kuvaa vähäisten palautteiden vuoksi. Rotumääritelmän mukainen seura- ja harrastuskoiran luonne tulee säilyttää. Kasvattajille ja harrastajille painotetaan luonteen merkitystä jalostuksessa. Jalostukseen käytetään vain hyväluonteisia ja yhteiskuntakelpoisia koiria. Luonteisiin on kiinnitetty enemmän huomiota. Rotu soveltuu moniin harrastuksiin ja seurakoiraksi. Rotumääritelmän mukainen ulkomuoto tulee säilyttää. Rotujärjestön jalostusohje pitää jalostusyksilön vähimmäisvaatimuksena kahta EH-tulosta näyttelyistä. Suurin osa kasvattajista noudattaa jalostusohjeen vähimmäisvaatimusta ulkomuodon osalta. Rodun suosio ihanteellisena seura- ja harrastuskoirana tulee säilyttää. Rodusta jaetaan tietoa rotujärjestön internet-sivustolla, erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä Sheltit -lehdessä. Rodulla on myönteinen imago. Rotu on säilyttänyt suosionsa yhtenä suosituimmista seura- ja harrastuskoirista. Shetlanninlammaskoiran aiemman JTO:n (2006 – 2010) tavoitteista toteutui lähinnä rodun myönteisen imagon ja rotumääritelmän mukaisen luonteen säilyttäminen. Tavoitteet ulkomuodon, rakenteen ja lisääntymiskyvyn parantamisesta eivät toteutuneet, mutta ominaisuudet eivät myöskään huonontuneet. Heikoimmin toteutui pyrkimys laajentaa rodun jalostuspohjaa. Yksilöiden liikakäyttöä esiintyi edelleen. - 59 - 6. JALOSTUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS 6.1 Jalostuksen tavoitteet Rodunjalostuksen tärkein tavoite on kasvattaa yksilöitä, jotka eivät kärsi kipua tuottavista tai elämänlaatua heikentävistä fyysisistä tai psyykkisistä vioista tai sairauksista. Muita tärkeitä tavoitteita ovat rodun perinnöllisen monimuotoisuuden turvaaminen, rodunomaisen ja yhteiskuntakelpoisen luonteen säilyttäminen sekä rotutyypillisen ulkomuodon vaaliminen. Shetlanninlammaskoira on tänä päivänä hyvin monipuolinen harrastus- ja seurakoira. Rodun käyttö eri harrastuksiin vaatii myös jalostustavoitteiden asettamista monelle eri osa-alueelle. Vilkkaan, aktiivisen ja liikunnallisen koiran tulee olla kestävä ja terverakenteinen. Harrastuksesta riippumatta koiran hermorakenteen tulee olla tasapainoinen ja luonteen ystävällinen ja luoksepäästävä. Näyttelykoiralta vaaditaan rodunomaista ulkomuotoa ja eleganssia. JALOSTUKSESSA SÄILYTETTÄVIÄ HYVIÄ OMINAISUUKSIA JALOSTUSPOHJA Koirien lisääntynyt tuonti ja tuontikoirien jalostuskäyttö ovat pääsääntöisesti rodun jalostuspohjaa rikastuttavia tekijöitä – edellyttäen, että koirat ovat vieraista sukulinjoista ja niitä käytetään tasaisesti ja maltillisesti. LUONNE Rodun maine helposti koulutettavissa olevasta, yhteiskuntakelpoisesta ja erittäin monipuolisesta ja toimivasta seura- ja harrastuskoirasta on myös rodun suosion takana. TERVEYS Shetlanninlammaskoira tunnetaan perusterveenä ja pitkäikäisenä rotuna. Oikeilla jalostusvalinnoilla nämä ominaisuudet voidaan säilyttää. LISÄÄNTYMINEN Shetlanninlammaskoiranartuilla on useimmiten erittäin hyvä hoivavietti. Nartut hoitavat pentunsa itsenäisesti ja mielellään hyvinkin pitkään. JALOSTUSVALINNOISSA HUOMIOITAVIA ONGELMAKOHTIA JALOSTUSPOHJA Shetlanninlammaskoirapopulaation runsaudesta huolimatta rodun perinnöllinen monimuotoisuus on köyhtymässä. Koska jalostukseen on käytetty vain pientä osaa rodun yksilöistä (vuonna 2010 uroksista 5 % ja nartuista 17 %) ja sukulinjoista, on menetetty suuri määrä erilaisia perintötekijöitä. Rodun monimuotoisuutta ovat köyhdyttäneet myös urokset, joilla on rodun yksilömäärään nähden liikaa jälkeläisiä. - 60 - Rodun perinnöllistä monimuotoisuutta pyritään elvyttämään jalostukseen vähemmän käytettyjen sukulinjojen sekä mahdollisimman monipuolisen, tehokkaan ja tasaisen urosten jalostuskäytön keinoin. LUONNE JA KÄYTTÄYTYMINEN Verrattaessa shetlanninlammaskoirien luonnetestituloksia rodulle ihanteellisiin ominaisuuksiin löytyvät suurimmat puutteet hermorakenteen, toimintakyvyn ja taisteluhalun osa-alueilta. Harrastuskoiralle välttämättömät ominaisuudet ovat heikentyneet jalostettaessa seurakoiralle sopivaa luonnetta. Hermorakenne, toimintakyky ja taisteluhalu pyritään palauttamaan rotuun oikeilla jalostusvalinnoilla. Ominaisuudet ovat herkästi periytyviä. TERVEYS Periytyvistä luuston ja nivelten sairauksista yleisin, eniten kipua tuottava ja jokapäiväistä elämää haittaava vika on lonkkaniveldysplasia ja sen aiheuttama nivelrikko. Ylimääräiset ripset ovat kiusallinen ja pahimmillaan leikkaus- tai jäädytyshoitoa vaativa ongelma, joka on yleistynyt shetlanninlammaskoirapopulaatiossa. Lonkkaniveldysplasian lisääntyminen rodussa pyritään pysäyttämään käyttämällä jalostukseen vain tervelonkkaisia yksilöitä. Vakavimpien sairauksien varalle pyritään saamaan geenitestit. LISÄÄNTYMINEN Shetlanninlammaskoirilla – sekä uroksilla että nartuilla – tavataan heikkoa sukupuoliviettiä. Synnytysongelmista yleisin on polttoheikkous eli kohdun supistusten puuttuminen. Heikon lisääntymiskyvyn omaavat yksilöt pyritään karsimaan jalostuksesta. ULKOMUOTO Shetlanninlammaskoirapopulaation runsaus, tuontikoirien vieraat piirteet, ominaisuuksien liioittelu ja kasvattajien omat mieltymykset ovat muovanneet rotutyypistä epäyhtenäisen. Jalostuksessa rodunomaisen pään ja ilmeen tavoittelu on erittäin haastavaa, koska oikea ilme saavutetaan ainoastaan täydellisellä pään kiilan, silmien ja korvien harmonialla. Rodun nykyinen käyttömuoto asettaa vaatimuksia myös tasapainoisen ja riittävän kestävän rakenteen tavoittelussa. Shetlanninlammaskoira ei kuitenkaan saa koskaan olla kömpelö tai karkea. Suuri osa tämän päivän populaatiosta on epätasapainoisesti rakentuneita. Rodunomainen, tasapainoinen ja vaivaton liikunta on mahdotonta väärin rakentuneelle yksilölle. Ulkomuodon jalostuksessa tulee ensisijaisesti keskittyä tasapainoisen ja kestävän rakenteen tavoitteluun. Rotumääritelmän tuntemus ja sisäistäminen on ulkomuotojalostuksen tärkein vaatimus. TAVOITTEIDEN SEURANTA Jalostuspohjan laajuutta, sukusiitosprosentin ja tehollisen populaatiokoon kehittymissuuntaa seurataan käyttämällä hyväksi Suomen Kennelliiton Jalostustietojärjestelmästä saatavia lukuja. Luonnetestitulosten avulla seurataan luonteiden kehittymistä. - 61 - Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä saatavien terveystulosten avulla seurataan lonkka- ja kyynärniveldysplasian, patellaluksaation ja silmäsairauksien esiintymistä ja yleistymistä rodussa. Vuonna 2012 järjestetään laajamittainen terveyskysely, jonka tuloksia analysoimalla pyritään kartoittamaan shetlanninlammaskoirien yleistä terveydentilaa. Tietoja erilaisista lisääntymisongelmista ryhdytään keräämään (vuonna 2012) systemaattisesti kaikille kasvattajille suunnatulla pentuekyselyllä. Rodun ulkomuodon kehittymistä on tällä hetkellä mahdoton konkreettisin keinoin mitata. 6.2 Suositukset jalostuskoirille ja yhdistelmille Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostusohje määrittelee jalostusyksilön vähimmäisvaatimukset terveyden, luonteen ja ulkomuodon osalta sekä antaa suosituksia yhdistelmille. Jalostusohje käsittelee myös jalostuksesta poissulkevat tekijät. JALOSTUSYKSILÖN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Jalostukseen käytettävän shetlanninlammaskoiran on luonnollisestikin täytettävä rodun PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt vaatimukset eli sillä on oltava virallinen lonkkakuvauslausunto ja silmätarkastuslausunto, joka ei saa olla 24 kuukautta vanhempi. Rotujärjestö toivoo, että lonkkakuvauksen yhteydessä kuvattaisiin myös kyynärät. Jalostusyksilöllä tulee olla myös virallinen polvitarkastuslausunto ja 1.1.2011 jälkeen syntyneillä myös pentuna suoritettu virallinen silmätarkastuslausunto. Jalostusyksilön on oltava hyväluonteinen, terve ja hyväkuntoinen, eikä se saa sairastaa mitään vakavaa sairautta tai olla sellaisen tunnettu kantaja. Nartun on oltava astutushetkellä vähintään 18 kuukauden ikäinen. Urokselle ei ole asetettu alarajaa, mutta virallisen lonkkakuvauslausunnon voi saada vasta vuoden iässä. Jalostusyksilöltä ei saa puuttua enempää kuin kaksi hammasta. Jalostusyksilön tulee virallisista näyttelyistä Suomessa saada vähintään kaksi EH-tulosta eri tuomareilta. Jalostustarkastuksella voi korvata toisen näyttelytuloksista. SUOSITUKSET YHDISTELMILLE Rotujärjestö ei suosittele astutettavaksi keskenään kahta koiraa, joilla kummallakin on vähintään kolmen sukupolven sukutaulussa tunnettu PRA-kantaja. Kasvattajan tulisi kuitenkin pyrkiä siihen, ettei PRA-kantajia esiintyisi viiden sukupolven sukutaulussa. Koiria, joiden kummankin on todettu sairastavan lievää (C) lonkkaniveldysplasiaa, ei suositella astutettavaksi keskenään. Mikäli kummallakin jalostukseen aiotulla koiralla on joko pentuna tai aikuisena todettu jokin CEA:n aste, ei niitä suositella astutettavaksi keskenään. Myöskään koiria, joilla on todettu ylimääräisiä ripsiä, ei tulisi yhdistää. Diagnoosi distichiasis kuitenkin hyväksytään, mikäli ripsiä on vähän, eivätkä ne haittaa koiran jokapäiväistä elämää. Kahta koiraa, joilla kummallakin on hammaspuutoksia, ei suositella astutettavaksi keskenään. Myöskään kahta koiraa, joilla on tai on ollut (hoidettu) napatyrä ei tulisi yhdistää. JALOSTUKSESTA POISSULKEVAT TEKIJÄT Koiraa, joka sairastaa PRA:ta ei saa käyttää jalostukseen. (Rodun PEVISA-ohjelman mukaan PRA:ta sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä.) Myöskään tunnettua PRA-kantajaa ei saa käyttää jalostukseen. Perinnöllinen harmaakaihi (HC) on jalostuksesta poissulkeva silmäsairaus myös. Mikäli koiran on todettu sairastavan keskivaikeaa (D) tai vaikeaa (E) lonkkaniveldysplasiaa, tulee se sulkea pois jalostuksesta. Akillesjänteen repeämää tai varpaan koukistajajänteen luksaatiota (niin kutsuttua kinnervikaa) tai patellaluksaation (polvilumpion sijoiltaanmenon) asteita 2-4 sairastavaa koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Jalostuksesta on suljettava pois myös epilepsiaa tai jotakin (muuta kuin edellä mainittua) vakavaa perinnöllistä sairautta sairastava koira. Mikäli koiralla on ylä- tai alapurenta tai virheasentoiset kulmahampaat sitä ei saa käyttää - 62 - jalostukseen. Jalostuksesta poissulkevia tekijöitä ovat myös häntämutka, väri- ja pigmenttivirheet (esimerkiksi lihan värinen kirsu) sekä kivesvika. Liian arkaa tai aggressiivista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Suomen Kennelliitto kieltää lisäksi blue merle – blue merle yhdistelmät sekä blue merle – soopeli yhdistelmät. SUOSITUKSET UROKSEN OMISTAJALLE Uroksen omistajalta edellytetään, että uros täyttää jalostusyksilön vähimmäisvaatimukset. Hän myös antaa urostaan vain nartuille, jotka myös täyttävät jalostusyksilön vähimmäisvaatimukset. Mikäli uroksella todetaan jokin vakava sairaus, se todetaan jonkin vakavan sairauden kantajaksi tai sen todetaan periyttävän jotakin sairautta tai virhettä erityisen paljon, uroksen omistajan tulee poistaa uros jalostuksesta välittömästi. Rotujärjestön suositus on, että uroksella olisi korkeintaan kaksikymmentä pentuetta kahden vuoden periodin aikana. Varsinaista jälkeläismäärärajoitusta ei ole. 6.3 Rotujärjestön toimenpiteet Rotujärjestö pyrkii elvyttämään rodun perinnöllistä monimuotoisuutta seuraavin keinoin: Narttujen omistajille suunnatuilla kasvattajapäivillä luennoidaan yksilön liikakäytön seurauksista. Rodun perinnöllisen monimuotoisuuden turvaaminen vaatii kasvattajalta valveutuneisuutta ja kompromissien tekemistä. Kannustetaan kasvattajia omatoimiseen tiedonkeruuseen jalostuskoirien sukulinjoista. Runsaasti käytettyjen urosten omistajia muistutetaan rotujärjestön suosittamasta enimmäispentuemäärästä (kaksikymmentä pentuetta kahden vuoden periodin aikana). Urosten omistajilta odotetaan suositusten noudattamista. Perinnöllisen monimuotoisuuden köyhtyessä edelleen, määritellään yksittäiselle urokselle suurin sallittu jälkeläismäärä. Rajoitus jälkeläismäärästä anotaan liitettäväksi rodun PEVISA-ohjelmaan. Rotujärjestö pyrkii palauttamaan rodulle tyypilliset luonneominaisuudet seuraavin keinoin: Luonteen merkitystä jalostusvalinnoissa painotetaan kasvattajille suunnatuilla luennoilla ja rotujärjestön julkaisuissa (lehti ja internet-sivusto). Rotujärjestön asettamissa jalostusyksilön vähimmäisvaatimuksissa täsmennetään, mitä tarkoittaa hyväluonteinen koira. Rotujärjestö pyrkii parantamaan rodun terveydellistä tilannetta ja seuraavin keinoin: Kasvattajia ja uroksen omistajia muistutetaan rotujärjestön Jalostusohjeesta ja sen asettamista suosituksista jalostusyksilöille ja yhdistelmille. Kasvattajia muistutetaan kasvattajan vastuusta. Kasvattajilta odotetaan rehellisyyttä ja avoimuutta. Lisätään kasvattajien ja harrastajien tietoisuutta lonkkaniveldysplasiasta ja nivelrikosta sekä niiden oireista julkaisemalla artikkeleja rotujärjestön julkaisuissa (lehti ja internet-sivusto). Kannustetaan omistajia tutkituttamaan koiransa – ei ainoastaan jalostusyksilöitä – lonkkaniveldysplasian varalta. Samalla rodun tilasta saadaan kattavampaa tietoa. Päivitetään rotujärjestön asettamat suositukset yhdistelmille. Suositetaan, että pentueen vanhempien BLUP-indeksien keskiarvo on vähintään sata (100). Päivitetään rotujärjestön asettamat suositukset yhdistelmille. Jatkossa suositetaan C-lonkkaisten jättämistä jalostuksen ulkopuolelle, mikäli C-lonkkaisen käytölle ei ole erittäin painavaa syytä. Hyväksyttävät syyt kirjataan myös jalostusohjeeseen. - 63 - Mikäli lonkkaniveldysplasia lisääntyy rodussa huomattavasti, määritellään lonkkaniveldysplasialle rajaarvo, joka anotaan liitettäväksi rodun PEVISA-ohjelmaan. Kasvattajapäivillä esitetään yhteenveto terveys- ja pentuekyselyyn saapuneista vastauksista. Rotujärjestö pyrkii parantamaan rodun ulkomuodollisia ja rakenteellisia ominaisuuksia seuraavin keinoin: Kasvattajille ja harrastajille suunnatuilla kasvattajapäivillä käydään läpi shetlanninlammaskoiran rotumääritelmää ja sen tulkintaa. Samalla voidaan järjestää myös käytännön opetusta. Jalostustarkastusten määrää pyritään lisäämään. Tulokset julkaistaan mahdollisuuksien mukaan yhdistyksen internet-sivustolla. Jalostustarkastukseen kutsutaan uroksia, joilla on kysyntää ja jo useampia pentueita. Kannustetaan kasvattajia ja uroksen omistajia esittämään jälkeläisluokkia rodun erikoisnäyttelyissä. Ulkomuototuomareille järjestetään rodun erikoiskoulutusta. Ulkomuototuomareita ohjeistetaan rodun epäterveistä tai epätyypillisistä piirteistä. Kaikki näyttelytulokset julkaistaan vuosittain Vuosikirjassa. 6.4 Uhat ja mahdollisuudet sekä varautuminen ongelmiin Suurimmat uhat shetlanninlammaskoirajalostuksessa ovat perinnöllisten sairauksien yleistyminen ja uusien sairauksien ilmaantuminen. Mikäli rotujärjestön tiedottaminen tai jalostuksen ohjaus ei tavoita kasvattajia, ovat suuria uhkia myös rodun geneettisen monimuotoisuuden köyhtyminen entisestään sekä rodun terveydellisen tilanteen ja luonteen heikkeneminen. Vieraat rotutyypit saattavat saada yhä enemmän jalansijaa ja rotutyypillinen ulkomuoto vääristyy. Pentujen kysynnän ylittäessä tarjonnan jalostukseen saatetaan käyttää rodun keskitasoa heikompia yksilöitä. Myös rekisteröimättömien pentueiden määrä kasvaa. VAHVUUDET HEIKKOUDET ROTU ROTU Kohtalaisen runsas populaatio Epäyhtenäinen rotutyyppi Ystävällinen ja helppo luonne Liiallinen arkuus Käyttöominaisuuksiltaan ihanteellinen seura- ja harrastuskoira Haukkuherkkyys Terve ja pitkäikäinen Perinnölliset silmäsairaudet, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet Kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Jalostukseen käytetään rodun keskitasoa heikompia yksilöitä. Rodun terveydellinen tilanne ja ulkomuoto heikkenevät. ROTUJÄRJESTÖ ROTUJÄRJESTÖ Jalostuksen ohjaus Jalostuksen ohjaus ei tavoita kasvattajia. Jalostuksen seuranta Keinot jalostuksen seurantaan puuttuvat. Jalostustarkastukset Jalostustarkastuksia suoritetaan vähän. - 64 - Tiedotustoiminta Suuri osa tiedosta on vain yhdistyksen internet-sivustolla. Sheltit -lehti tavoittaa vain yhdistyksen jäsenet. Yhdistyksen alaosastojen järjestämä aluetoiminta Erikoisnäyttelyt MAHDOLLISUUDET UHAT ROTU ROTU Rotutyyppi säilyy englantilaisen rotumääritelmän mukaisena. Vieraat rotutyypit tai mieltymykset ohjaavat rodun ulkomuotoa epätyypilliseen suuntaan. Rodun terveydellinen tilanne paranee kasvattajien lisääntyneen valveutuneisuuden myötä. Ilmaantuu uusia perinnöllisiä sairauksia. Geenitestien kehittäminen perinnöllisille sairauksille Luonteiden kehittyminen entistä parempaan suuntaan Rodun leimaaminen araksi ja ääniherkäksi Käyttöominaisuuksiltaan ihanteellinen seura- ja harrastuskoira Rodun harrastajat vaativat koiraltaan liikaa. Koiran ensisijainen tehtävä seurakoirana unohtuu. Pennuille on kysyntää ja ne menevät kaupaksi. Kysyntä ylittää tarjonnan. Tuotetaan rekisteröimättömiä pentueita. Jalostukseen käytetään rodun keskitasoa heikompia yksilöitä. Rodun terveydellinen tilanne ja ulkomuoto heikkenevät. ROTUJÄRJESTÖ ROTUJÄRJESTÖ Kasvattajien ohjeistus ja opastus Kasvattajat eivät kehitä tietojaan tai taitojaan tarjotusta opastuksesta huolimatta. Tuomarikoulutukset Jalostus- ja kasvattajapäivät Kansainvälinen yhteistyö Rotujärjestön sisäiset mielipide-erot - 65 - - 66 - 6.5 Toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelman seuranta Rotujärjestö pyrkii saavuttamaan vuosille 2011 – 2015 asetetut jalostustavoitteet seuraavin keinoin: Jatkuvalla tehokkaalla tiedottamisella ja kaikin käytettävissä olevin keinoin (lehti, internet-sivusto, vuosikirja, käsikirja) pyritään antamaan kasvattajille ja rodun harrastajille mahdollisimman kattavaa tietoa rodun terveydellisestä ja ulkomuodollisesta tilanteesta, luonteiden kehittymisestä, jalostustavoitteista ja -suosituksista. Jalostukseen eniten käytettyjen urosten pentuetilastot ja tilastot käytetyistä yhdistelmistä julkaistaan vuosittain / mahdollisuuksien mukaan useammin (vuosikirja / internet-sivusto / lehti). Jalostusuroslista on kasvattajien käytettävissä jatkuvasti (internet-sivusto). Luonnetestitulokset julkaistaan vuosittain / mahdollisuuksien mukaan useammin (vuosikirja / internet-sivusto). Ulkomuototuomareille järjestetään rodun erikoiskoulutusta vuosittain. Ulkomuototuomareille järjestetään rodun arvostelukoe vuosittain tai tarvittaessa. Näyttelytulokset julkaistaan jokaisen näyttelyn jälkeen (internet-sivusto). Näyttelyarvostelut julkaistaan vuosittain (vuosikirja). Jalostustarkastuksia järjestetään vähintään kahdesti vuodessa (seuraava 16.9.2012) Jalostustarkastuslausunnot julkaistaan vuosittain / mahdollisuuksien mukaan useammin (vuosikirja / internet-sivusto). Kasvattajapäiviä järjestetään vuosittain (seuraava 15.9.2012). Terveystutkimustuloksia seurataan jatkuvasti (reagoidaan tarvittaessa). Terveysseuranta aloitetaan vuonna 2012 jatkuvana kyselynä. Pentueseuranta aloitetaan vuonna 2012 jatkuvana kyselynä. Jalostustoimikunta on jokaisen jäsenen käytettävissä. 7. LÄHTEET Esa Eskelinen, ELL, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Sari Jalomäki, ELL, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, silmätarkastuseläinlääkäri Anu Lappalainen, ELL Nina Menna, ELL Katariina Mäki, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, jalostusagronomi Shetlanninlammaskoiran rotumääritelmä Shetlanninlammaskoirat – Shetland Sheepdogs ry:n rotumääritelmän tulkinta Shetlanninlammaskoirat – Shetland Sheepdogs ry:n JTO 2006 - 2010 Shetlanninlammaskoirat – Shetland Sheepdogs ry:n käsi- ja vuosikirjat sekä muut julkaisut Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n jalostustietojärjestelmä KoiraNet Svenska Kennelklubben Avelsdata (jalostustietojärjestelmä) 8. LIITTEET Shetlanninlammaskoiran rotumääritelmä Rotujärjestön jalostusohje - 67 -
© Copyright 2024