4. kyläterveiset

Kyläterveiset kesäkuu 2013
Suupohjan lähimatkailua kehitetään Seikkaile Suupohjassa-löytöretkiä lähelle palvelun avulla
Suupohjan lähiretkikohteet reittiohjeineen löytyvät nyt Seikkaile Suupohjassa facebook-ryhmästä ja
blogista. Retkeilyn helpoksi tekevä palvelu on osa Suupohjan Kehittämisyhdistyksen Kyläköörissä on itua –
kylien kehittämishanketta. Yksi hankkeen teemoista on tuoda esiin alueen ympäristö-, luonto- ja
kulttuurimaisemaa muun muassa kehittämällä alueen lähimatkailua sekä järjestämällä esimerkiksi
kyläretkiä, opintomatkoja, luontomuskareita ja erilaisia luontoaiheisia tempauksia.
Seikkaile Suupohjassa – palvelu on tarkoitettu kaikille luonnosta ja lähimatkailusta kiinnostuneille.
Kantavana ajatuksena on jatkuva inspiroituminen kotiseudusta ja löytöretket lähelle. Retkikohteet tarjoavat
elämyksiä Isojoen, Karijoen, Kauhajoen, Kurikan ja Teuvan alueilla. Ne ovat muun muassa kylien
luontopolkuja, laavuja, näkötorneja ja uimarantoja. Kohteet ovat myös sesongin mukaisia: talvella vinkki
hyvästä pulkkamäestä, keväällä komea tulva tai kesällä kaunis maisema, jonka kohdalla kannattaa
pysähtyä.
– Seikkaile Suupohjassa -projekti sai alkunsa, kun ahkerasta nettisurffailusta huolimatta en löytänyt uusia
retkikohteita. Matkailusivuilta löytyivät ainoastaan jo yleisessä tiedossa olevat nähtävyydet. Kaipasin
paikkaa, jonne kaikki hauskat, kaikille avoimet retkikohteet olisivat koottuina reittiohjeiden kera. Tätä
tarvetta täyttämään Seikkaile Suupohjassa – löytöretkiä lähelle – projekti syntyi, Facebook-ryhmää ja
blogia ylläpitävä hahmo Seppo Seikkailija toteaa.
Kyläköörissä on itua-hanke järjestää Seikkaile Suupohjassa – löytöretkiä lähelle -palvelun avajaiset Sepon
nimipäivänä 10.6.2013 klo 17–20 Kauhajoella Nummijärvellä. Juhlapaikkana on ihmeellinen Kammikylä,
jossa kaikki on toisin kuin muualla: missä mikään ei sovi raameihin ja suorat kulmat loistavat poissaolollaan.
Luvassa on koko perheelle sopivaa ohjelmaa, muun muassa värikylpyä/luontomuskaria
luonnonmateriaalein, Seppo Seikkailija-hahmo, Jeeromin tarinoita, posetiivimusiikkia, 4H-yhdistyksen ja
partion toimintapisteet, kilpailuja ja makkaranpaistoa. Tilaisuudessa avataan myös Kultainen Seppo –
kilpailu, jossa etsitään kultaisia Seppo-hahmoja alueen lähiretkikohteista.
Kammikylä löytyy osoitteesta Jokelantie, 61910 Nummijärvi. Jokelantieltä on opasteet Kammikylään.
Ajo-ohjeet löytyvät myös www.seikkailesuupohjassa.fi ja googlemaps-kartalta KLIK. Ohje: loitonna linkistä
avautuvaa karttaa sen verran, että näet Jokelantien. Kammikylän kyltti on Jokelantiellä Nummijärventien
(tie nro 6700) puoleisessa päässä, n. 500m. Nummijärventieltä Jokelantietä pitkin. Auton voi parkkeerata
Kammikylän viitan viereen. Siitä matka jatkuu kävellen n. 500m. Pyörätuolilla tai lastenvaunuilla ei pääse
kovin hyvin liikkumaan alueella, sillä Kammikylässä liikutaan pääasiassa pitkospuita pitkin, kuivalla kelillä
pääsee myös vaunuilla pitkospuiden viertä.
Lähiretkeilyteeman puitteissa järjestetään tapahtumia kesän mittaan myös muilla paikkakunnilla. Seuraa
ilmoittelua, facebook-ryhmää ja blogia!
Tervetuloa retkeilemään Suupohjaan!
www.seikkailesuupohjassa.fi, www.facebook.com/groups/seikkailesuupohjassa
Kyläkööri kiertueella -kampanja on mukana kylien tapahtumissa
Kyläköörissä on itua -hanke on mukana kylien ja yhdistysten järjestämissä tapahtumissa. Tapahtumissa
innostetaan väkeä osallistumaan toimintaan oman kylän hyödyksi ja iloksi sekä tuodaan esille erilaisia
teemoja, kuten kylien palvelut tai turvallisuus, maalla asumisen vaihtoehdot tai nuorten aktivointi.
Tavoitteena on se, että kylillä olisi viihtyisää asua ja elää. Voimme olla apuna tapahtumanne järjestämisessä
ja markkinoinnissa. Ehdota ja vinkkaa siis tapahtumianne kiertueelle!
Kampanjan aikana tapahtumissa voi osallistua myös Paras Kylä -kyselyyn ja ehdottaa mielestään parasta
kylää omalla seutukunnalla. Kyselyyn voi vastata myös netissä, ohjeet ja kyselylomake löytyvät Suupohjan
Kehittämisyhdistyksen nettisivuilta, www.suupohjankehittamisyhdistys.fi -> Kylät -> Paras Kylä-kysely,
suora linkki: http://www.suupohjankehittamisyhdistys.fi/site?node_id=532.
Kyselyn päätteeksi tulokset julkistetaan ja parhaat kylät palkitaan Suupohjan, Seinäjoen seudun ja
Kyrönmaan kylien yhteisissä kyläjuhlissa, Kekrikemuissa 1.11.2013 Mietaan Nuorisoseuralla sekä
Kyläkööri-lehdessä 2/2013 vuoden lopulla.
Kyläkööri osallistuu kesän aikana mm. seuraaviin tapahtumiin:
10.6 klo 17 Seikkaile Suupohjassa – löytöretkiä lähelle, avajaistapahtuma, Jokelantie, Nummijärvi
Avajaiset ihmeellisessä Kammikylässä, ohjelmassa mm. löytöretkeilyä, Seppo Seikkailija-hahmo, Jeeromin tarinoita,
värikylpyä/luontomuskaria, 4H, partiolaiset, kilpailuja, makkaraa. Lisätiedot:
www.seikkailesuupohjassa.fi, www.facebook.com/groups/seikkailesuupohjassa.
24.7 Lauhan Spelit, Lauhanvuorentie (Metsäpolku 4), Isojoki. Lauhan Spelit soivat heinäkuussa Isojoella Lauhan
Tahdissa, esiintyjinä mm. Antti Railio, B-Jeaves, Hoilarit, Porin pelimannit, Ronuuttajat, Bändikoulu.
www.lauha.fi ja www.lauhanmaankylaseura.info
27.7 klo 12 Jurvalainen kesäjuhla, Koskenkorvantie 50, Jurva. Jurvan Kyläyhdistys järjestää jurvalalaisen kesäjuhlan
Koskimäen koululla. Vanhanajan pelejä, leikkejä sekä tarjoilua. www.jurva.net
29.7.-2.8 Teuvan ELOLYSTIT Erilaisia tapahtumia kaikenikäisille koko viikon ajan (näyttelyt, konsertit, kilpailut,
markkinat ym.). Lisätiedot 050-3864607 ja www.teuva.fi.
29.7. klo 19 Paul Norrbacka-harmonikkakonsertti, Myrkyn nuorisoseura, Myrkky. Jo perinteeksi muodostunut
Norrback-harmonikkakonsertti toteutetaan kylän nuorisoseuran talolla, www.myrkky.fi.
VIRE-rahalla vireyttä ja virikettä kylille!
Olisiko intoa järjestää kerhotoimintaa tai tapahtuma, tehdä kylälehti tai opintomatka, tehdä yhteinen hankinta tai
kunnostusprojekti? Hae rahoitusta projektille uudesta VIRE-rahasta! Tukea voivat hakea
nuorten ryhmät ja yhdistykset, jotka ovat Suupohjan Kehittämisyhdistyksen jäseniä.
VIRE-rahan osuus projektista on maksimissaan 80 % kustannuksista, mutta kuitenkin enintään
800 euroa.
VIRE-rahan haku on jatkuva ja tarkemmat ohjeet ja lomakkeet löydät nettisivuiltamme
http://www.suupohjankehittamisyhdistys.fi/ -> Rahoitus -> VIRE-raha
Aurinkoisia kesäpäiviä ja kesäretkiä toivottaa Tuija ja Seppo Seikkailija!