3/2013 - YHYRES-kehittämisyhdistys ry

SISÄLTÖ:
Toiminnanjohtajan terveiset 1
Pohjanmaan hankegaala
2
TOUHU-koordinointihanke3
Sadonkorjuumarkkinat3
Kylien kuulumisia
4
Uutiskirje 3/2013
TOIMINNANJOHTAJAN TERVEISET
Viimeisiä viedään
Elämme Euroopan Unionin ohjelmakauden 2007–2013 viimeisiä kuukausia. Kun kautta katsoo taaksepäin, huomaa ajan kuluneen nopeasti. Lähes samaa vauhtia on kulunut YHYRES-kehittämisyhdis­
tyksen Kyrönmaan elinvoiman vahvistamiseen tarkoitettu rahoituskiintiö, jolla on tuettu kehittämishankkeita ja yritystukia.
Niin ohjelmakaudesta kuin hankerahoituksesta on kuitenkin vielä häntiä jäljellä. Jos sinulla tai yhdistykselläsi/yritykselläsi on idea investoinnista tai kehittämisestä, ota yhteyttä meihin. Toimi nopeasti,
sillä hakemusten tulee olla YHYRES-kehittämisyhdistyksessä viimeistään 11.11.2013, jotta ne saadaan
ELY-keskuksen lopullisesti päätettäväksi ennen vuoden loppua. Hankkeita on aikaa toteuttaa vielä koko
ensi vuosi.
Kehittämistoiminta ei suinkaan lopu tähän vuoteen. YHYRES ry on jättänyt paikallisen strategian
alueensa kehittämiseen ohjelmakaudelle 2014–2020 saadakseen uuden rahoituskiintiön käyttöön. On
vielä kuitenkin epäselvää, voidaanko heti kauden alusta ruveta myöntämään hanke- ja yritystukia. Mikäli
vanhat merkit pitävät paikkansa, saattaa myönnössä tulla muutaman kuukauden tauko. Jos siis ideasi on
kiireellinen, toimi nopeasti ja hae rahoitusta vielä tällä ohjelmakaudella.
Laulua mukaillen: ”Vielä on rahaa jäljellä, vielä tulee hyviä hankkeita…”
Matti Jaskari
toiminnanjohtaja
1
AJANKOHTAISTA ASIAA
Pohjanmaan hankegaala nostaa esille hyviä esimerkkejä
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman
ohjelmakausi on loppusuoralla. Pohjanmaalla tätä
ohjelmaa ovat toteuttaneet YHYRES-kehittämisyh­
distyksen lisäksi Rannikko-Pohjanmaalla toimiva
Aktion Österbotten r.f. j­a Pohjanmaan ELY-keskus.
Nostaakseen esille ohjelmakauden hyviä esimerkkejä ja lisätäkseen yhä hankerahoituksen ja sillä
tehdyn maaseudun kehittämistyön tunnettavuutta,
järjestävät nämä kolme toimijaa yhteisen Pohjanmaan hankegaalan 25.10.2013. Gaala järjestetään
Vaasan kaupungintalolla, ja kaupunginjohtaja Tomas Häyry tulee avaamaan tilaisuuden.
Gaalan finalisteiksi on valittu kultakin toi­
mijalta ohjelmakauden parhaat kehittämis- ja
investointihank­keet sekä yritystuensaajat. Toimintaryhmät ja Pohjanmaan ELY-keskus ovat
suorittaneet esikarsinnan ja valinneet hankkeistaan
omat finalistinsa. Tuomaristo, johon kuuluvat alue­
tieteen professori Hannu Katajamäki, maakuntajohtaja Olav Jern, kansanedustajat Miapetra Kumpula-Natri ja Ulla-Maj Wideroos, päätoimittajat
Kalle Heiskanen ja Camilla Berggren, Maaseutuviraston ylitarkastaja Marjo Yli-Kiikka sekä maaseutuprofessori Kjell Andersson, valitsee voittajat.
YHYRES-kehittämisyhdistyksen Pohjanmaan
hankegaalan finalisteja ovat:
Kehittämishankkeet:
Jätevesitieto toiminnaksi -hanke, Isonkyrön kunta
Kyrönmaa Action! - Vaasan ammattikorkeakoulu
Nuukuuren viikko - Laihian kunta
Investointihankkeet:
Kolmen kylän golf - Valtaalan kyläyhdistys
Leikin aika - Tuuralan kyläyhdistys
Merikaarron urheilukenttäalueen kehittämishanke - Merikaarron Urheilukentän
Kannatusyhdistys ry
Yrityshankkeet:
Ylimartimoiden juustola, Vähäkyrö
LK-elementit, Isokyrö
2
AJANKOHTAISTA ASIAA
TOUHUlla tukea harrastustoimintaan ja yhteisöllisyyden lisäämiseen
Vielä ehtii saada rahoitusta pienille investoinneille
YHYRES-kehittämisyhdistyksen tämän ohjelmakauden viimeiset tuet ovat jaossa nyt. Yhdistyksen viides koordinointihanke, TOUHU starttaa ensimmäinen lokakuuta ja se on tarkoitettu
yhteisöllisyyttä lisääviin ja toimintaa tukeviin
investointeihin. Tukea voivat hakea kyrönmaalaiset
yleishyödylliset yhteisöt ja yhdistykset, myös tuettavan kohteen täytyy sijaita Kyrönmaalla. Tukea voi
saada kylien ja muiden asuinalueiden asukkaiden
toimintaan ja aktivoimiseen, kuten erilaisiin kerhoihin, kyläyhdistysten toimintaan ja liikuntaharrastuksiin.
hankintoja, jotka ovat liian pieniä itsenäiseen investointihankkeeseen. Touhussa voidaan toteuttaa 1000
-­­ 20 000 euron suuruisia hankintoja. Niistä tukea voi
saada 65 prosenttia. Hakuaika on 1.10.-8.11.2013,
hakulomakkeita saa yhdistyksen toimistolta, osoitteesta Loukontie 6, Tervajoki ja nettisivuilta www.
yhyres.fi.
Kaivataanko kylälläsi tai yhdistyksessäsi tukea
harrastustoiminnan ja yhteisöllisyyden lisäämiseen?
Tervetuloa
Touhu-koordinointihankkeen infoon
2.10.2013
- Tavoitteena on parantaa harrastusmahdollisuuksia, aktivoida asukkaita ja lisätä kaikenlaista yhteistoimintaa. Kun mahdollistetaan ajanmukaisten
ajanvietto- ja harrastusvälineiden hankinta, toivo­
taan kylä- ja muiden yhdistysten jäsenten sitoutumista ja aktivoitumista sekä houkutellaan mukaan
myös uutta väkeä, muistuttaa kyläasiamies ja vt.
kehittämis­päällikkö Maija Rintamäki.
YHYRES-kehittämisyhdistyksen toimistolle, (Loukontie 6, Tervajoki) kello 18.
Koordinointihankkeessa voidaan toteuttaa
1 000-20 000 euron investointeja, joista
tukea voidaan myöntää enimmillään 65%.
Hakuaika on 1.10.-8.11.2013,tukea
voivat hakea kyrönmaalaiset yhdistykset,
yhteisöt ja seurat.
Lisätietoja:
Koordinointihankkeet on todettu yhdistyksessä toi­
miviksi, sillä niissä hakija voi toteuttaa sellaisia­kin
Kyläasiamies/vt. kehittämispäällikkö
Maija Rintamäki
(puh. 050 5867 884/[email protected])
www.yhyres.fi
Sadonkorjuumarkkinat Vähässäkyrössä
Vaasan Vähänkyrön Savilahti-talossa ja sen pihaalueella järjestetään lauantaina 28.9.2013 sadonkorjuumarkkinat. Markkinat ovat lähinnä ruoka- ja
käsityöpainotteiset, mutta maksuton tapahtuma on
avoinna kaikille paikallisille ja lähialueiden yrityksille, yhdistyksille sekä yhteisöille. Tapahtumaa
ovat järjestämässä Vähäkyrö-seura, YHYRESkehittämisyhdistys, VASEK ja Vaasan Vähänkyrön
aluelautakunta.
- Idea tuli kansalaisaloitteena, toivottiin jotain
toimintaa, joka toisi elämää ja ihmisiä Vähänkyrön
keskustaan, kertoo kyläasiamies Maija Rintamäki.
Vähäkyrö-seura on järjestänyt aikaisemmin sadonkorjuujuhlan Savilahti-talossa, joten tänä vuonna
seuran juhla ja markkinat päätettiin yhdistää.
- Savilahti-talossa on keittolounas syksyn sadosta ja
pieni ohjelmatuokio. Tänä vuonna meillä on muun
muassa vihanneskilpailu. Osallistua voi tuomalla
paikalle suurimman, kauneimman tai vaikka vain
erikoisimman kasvattamansa vihanneksen, kertovat Reino Paloniemi ja Annikki Rautamäki
Vähäkyrö-seurasta.
Markkinat ovat herättäneet mukavasti kiinnostusta,
liha- ja kala-auto ovat tulossa paikalle, myös muun
muassa juustoja, hunajaa, leipomotuotteita, tyrniä
ja makkaraa on myynnissä sekä paikallisia käsitöitä.
Lapsille on talutusratsastusta. Markkinat alkavat
kello 10 ja päättyvät kello 15, keittolounasta on
tarjolla kello 11-13.30, jonka jälkeen alkaa ohjelma
Savilahti-talon tiloissa.
3
KYLIEN KUULUMISIA
Uusia ideoita kylien toimintaan Ruotsista
Kyläköörissä on itua - ja Kyrönmaan monipuolistuva
maaseutu -hankkeet järjestävät yhdessä tutustumismatkan Uumajaan ja sen lähialueille 10.–12.10.2013.
Matkalla tutustutaan lähipalveluiden, -ruoan ja
-energian tuottamistapoihin ja tavataan näillä aloilla
toimivia yrittäjiä. Tarkoituksena on saada matkalta
ideoita kotiin tuotavaksi ja jopa toteutettavaksi asti.
Jos olet kiinnostunut uusista kylien ja maaseudun
mahdollisuuksista, ilmoittaudu mukaan!
Ohjelmassa on muun muassa tutustuminen malliin,
jossa kylän omistama yritys tuottaa terveyspalvelut ja viljelijöiden omistamaan lähiruokakauppaan,
johon he itse toimittavat ja kehittävät tuotteita.
Uumajassa tutustutaan kolmeen erityyppiseen
lähipalveluita tuottavaan sosiaaliseen yritykseen,
muun muassa entiseen vankilaan, jossa toimii nykyisin hotelli. Lisäksi tutustutaan erilaisiin lähienergiantuotantotapoihin.
Matkaan lähdetään laivalla Vaasasta Uumajaan tors­
taina 10.10. aamulla ja paluu on lauantaina 12.10.
iltalaivalla.
Ilmoittautumiset 1.10. mennessä kyläasiamies Maija
Rintamäelle tai projektipäällikkö Anja Uhlgrénille
sähköpostitse [email protected] tai [email protected] tai puhelimitse Maija 050 586 7884 ja
Anja 040 868 0178. Matkan hinta ilman ruokailuita
on 200 euroa.
Paras kylä palkitaan Kekrikemuissa
Kyläköörissä on itua -hankkeen kolme seutukuntaa,
Seinäjoki, Suupohja ja Kyrönmaa järjestävät yhdessä hauskan illanvieton alueen kyläläisille perjantaina 1.11.2013 Mietaan Nuorisoseuralla kello
19 - 24.
Illassa palkitaan Paras kylä -kyselyn voittajakylät
kaikilta kolmelta alueelta.
Tapahtuman tarkoituksena on viettää hauska ilta
sketsinäytelmien sekä elävän musiikin tahdissa.
Tanssimusiikista vastaa coverbändi Jassoo, joka
soittaa musiikkia Beatlesista Agentseihin.
Nuorisoseuran alakerrassa on grilli sekä baari,
jossa on B-oikeudet. Matka on kyrönmaalaisille
ilmainen, vain alakerrasta ostetut ruoat ja juomat
maksavat.
Kyrönmaalta järjestetään yhteiskuljetus, jonka
vuoksi sitovat ilmoittautumiset 22.10.2013 mennessä.
Palkittavia kyliä informoidaan etukäteen.
Tervetuloa kaikki mukaan viettämään hauskaa iltaa
yhdessä!
Maija Rintamäki
Kyläasiamies
050 5867 884 / [email protected]
4