TALLIN TERVEYSOHJELMA: OHJE E.
Rehunäytteiden otto ja rehuanalyysin tulkinta
Rehuanalyysin merkitys
Rehunäytteitä otetaan hevosen ruokinnan suunnittelua varten. Tasapainoisen ruokinnan edellytys on, että hevosen
väki- ja lisärehuruokinta pohjautuu tallilla käytettävän karkearehun ravitsemukselliseen laatuun. Karkearehun ravintoarvoa ei ole mahdollista päätellä rehun ulkonäöstä, minkä lisäksi ravintoainepitoisuudet vaihtelevat huomattavasti satovuosien ja eri rehuerien välillä. Tästä johtuen rehuanalyysi on ainoa luotettava menetelmä saada selville rehun
laatu. Yhtä tärkeää on myös osata tulkita ja soveltaa rehuanalyysituloksia käytännön ruokinnassa. Mitä rehuanalyysissa selvitetään?
Rehuanalyysejä teetetään yleisimmin kuivaheinästä, säilörehusta, säilöheinästä ja viljoista. Rehuanalyysillä voidaan
selvittää rehun kuiva-aine-, kuitu- ja sokeripitoisuus, rehuarvot, kivennäis- ja hivenainepitoisuudet sekä mikrobiologinen laatu (kokonaisbakteerit, hiivat ja homeet). Säilörehusta voidaan lisäksi määrittää säilönnällinen laatu (pH,
ammoniakkityppi, maitohappo, haihtuvat rasvahapot, liukoinen typpi, laatuarvosana), kun rehun kuiva-ainepitoisuus on alle 45 %.
Haluttu analyysikokonaisuus voidaan valita näytekohtaisesti. Analyysipaketit vaihtelevat myös laboratorioittain. Joillakin laboratorioilla on olemassa esim. erillisiä analyysipaketteja hevosten ruokinnassa käytettäville rehuille, joissa
analysoidaan erikseen valitsematta tärkeimmät hevosten ruokinnansuunnitteluun vaikuttavat ravintoaineet.
Rehunäytteen otto
Rehunäytteen tulisi edustaa koko sitä rehuerää, jonka syötön ajalle ruokintasuunnitelma tehdään. Tämän varmistamiseksi otetaan 5-8 osanäytettä. Näytteet kerätään puhtaaseen astiaan käsin, rehulapiolla tai kairalla, ja sekoitetaan
huolellisesti keskenään. Tästä massasta otetaan muovipussiin noin kilon erä laboratorioon lähetettäväksi. Kuivaheinästä kerätään näytteitä varaston eri puolilta. Paalisäilörehusta otetaan näyte kairalla poraamalla tai keräämällä
avausvaiheessa eri puolilta paalia. Edustavaan näytteeseen on otettava myös pintarehua, koska paalista suuri osa
on sitä. Kairauksesta syntyneet reiät suljetaan välittömästi teipillä. Viljoista kerätään ”kourallisia” puhtaaseen sankoon, sekoitetaan ja otetaan näyte lohko- tai viljaeräkohtaisesti.
Lähetettävän näytteen koko eri rehuilla:
• Viljat ja väkirehut: 2 litraa
• Heinät ja oljet: 0,3 kg
• Säilörehu- ja heinä: 1 kg
Näyte pakataan huolellisesti suljettuun muovipussiin, jotta rehun kosteuspitoisuus säilyy muuttumattomana analysointihetkeen saakka. Näytepusseja saa esim. maatalouskaupoista tai maitoautosta, mutta siksi käy myös kaupan
muovikassi tai muu vastaava. Näytteen mukaan täytetään ja liitetään saatekortti, joka saadaan tulostettua rehuanalyysejä tekevien laboratorioiden verkkosivuilta. Lomakkeeseen tulee merkitä asiakastiedot, näytteiden numerot
ja halutut analyysit, sekä mille eläinryhmälle rehua syötetään. Kun saatteeseen merkitään että kyseessä on hevosrehu, määritetään rehulle myös sulavan raakavalkuaisen pitoisuus.
Näytteet on hyvä lähettää alkuviikosta, jotta ne eivät juutu postiin viikonlopuksi. Tulokset valmistuvat noin 1-3 viikossa.
Rehuanalyysejä tekevät mm. • Viljavuuspalvelu Oy (www.viljavuuspalvelu.fi), • Valio Oy:n rehulaboratorio (https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/Artturi/Rehuanalyysi), • Suomen Ympäristöpalvelu Oy (www.suomenymparistopalvelu.fi/),
• Eurofins Scientific Finland Oy (www.eurofins.fi/) • Novalab Oy (www.novalab.fi). Suomen Hevostietokeskus ry | www.hevostietokeskus.fi
Rehuanalyysin tulkinta
D-arvo (%/kg ka) ilmaisee sulavan orgaanisen aineksen osuutta karkearehujen kuiva-aineessa, ts. sitä ravintoaineiden osuutta, joka imeytyy hevosen ruuansulatuskanavasta.
Kuiva-aine (Ka %) ilmaisee, kuinka paljon rehussa on suhteellisesti kuiva-ainetta, toisin sanoen, kuinka paljon rehusta jää jäljelle, kun rehun sisältämä vesi on poistettu. Esikuivatun säilörehun kuiva-ainepitoisuus on 25–45 %, säilöheinän 45–85 % ja kuivan heinän yli 85 %. Ravintoaineiden määrät ilmoitetaan rehuanalyysissa pitoisuutena kuiva-aineessa, jolloin kuiva-ainepitoisuudeltaan erilaisia rehuja voidaan verrata toisiinsa.
Muuntokelpoinen energia (ME, MJ/kg ka) kuvaa rehun energiapitoisuutta ja sen yksikkönä on megajoule. Muuntokelpoinen energia on se osuus rehun sisältämästä energiasta, joka jää eläimen käytettäväksi ylläpitoon ja tuotantoon. Osa rehun sisältämästä energiasta menetetään mm. sonnan, virtsan ja suolistokaasujen mukana.
NDF-kuitu (neutral detergent fibre, %/ka) kuvaa rehun huonosti sulavan solunseinäkuidun määrää (selluloosa,
hemiselluloosa ja ligniini). Kuitupitoisuuden noustessa rehun sulavuus heikkenee, jolloin hevoselle käyttökelpoisten
ravinteiden määrä vähenee. Kuitupitoisuus lisääntyy kasvin vanhetessa.
Tavoiteltava pH-arvo riippuu rehun kuiva-ainepitoisuudesta. Mitä kuivempaa rehu on, sitä korkeampi pH saa olla,
koska rehun käyminen on vähäisempää. Esim. kuiva-ainepitoisuuden ollessa 30 %, korkein sallittu pH on 4,3, kuivaainepitoisuudella 40 % 4,7 ja kuiva-ainepitoisuudella 45 % 4,9.
Raakarasva (Rr, %/ka) kuvaa rehun kokonaisrasvapitoisuutta. Rasvapitoisuus vaikuttaa suuresti rehun energia-arvoon.
Raakavalkuainen (Rv, %/ka) kuvaa valkuaisen osuutta rehun kuiva-aineesta. Pitoisuuteen vaikuttavat mm. nurmen
typpilannoitus, korjuuaste ja kasvilaji, joista typpilannoituksen lisääminen ja korjuun aikaistaminen nostavat raakavalkuaispitoisuutta. Raakavalkuaispitoisuus laskee, kun kasvi vanhenee, jolloin myös sulavuus heikkenee.
Sokeripitoisuus (g/kg ka) vaikuttaa rehujen maittavuuteen ja energia-arvoon. Normaalina sokeripitoisuutena pidetään 50–150 g/kg ka. Fruktaani sisältyy kokonaissokerimääritykseen. Jos rehussa on korkea sokeripitoisuus, on
myös fruktaanin määrä suuri.
Sulava raakavalkuainen (Srv, g/kg ka) kuvaa hevoselle käyttökelpoisen valkuaisen määrää rehussa, eli sitä osaa
valkuaisesta joka sulaa/imeytyy ruuansulatuskanavassa. Raakavalkuaisen sulavuus riippuu mm. rehutyypistä, esim.
väkirehujen valkuainen on yleensä paremmin hyödynnettävissä kuin karkearehujen.
Tuhkapitoisuus (TU, g/kg ka) kuvaa rehun kivennäispitoisuutta, siitä käytetään myös nimitystä hehkutusjäännös.
Mitä suurempi tuhkapitoisuus, sitä enemmän rehussa on kivennäis- ja hivenaineita. Rehun kivennäispitoisuus riippuu maaperästä ja lannoituksesta.
Taulukko. Kuivan heinän ja esikuivatun säilörehun tavoitteellinen (keskimääräinen) koostumus ja rehuarvot hevosten
ruokinnassa (Artturi® -verkkopalvelu, 2013).
ME, MJ/kg ka
Raakavalkuainen, g/kg ka
Srv, g/kg ka
D-arvo, g/kg ka
Kuitu, g/kg ka
2)
1)
Kuiva heinä
Esikuivattu säilörehu
>9,0
>10,0
110–130
120–150
80–90
90–100
600–620
660–680
500–650
500–600
Raakavalkuaissuositukset eri hevostyypeille: harrastehevoset 80–100 g/kg ka, valmennettavat hevoset 100–120 g/kg ka,
imettävät tammat 120–150 g/kg ka.
2)
Kuivan heinän ja säilöheinän D-arvosuositus yli 600 g/kg ka, mieluiten 620–650 g/kg ka ja varsoilla ja siitostammoilla vielä tätä korkeampi.
1)
Suomen Hevostietokeskus ry | www.hevostietokeskus.fi