Toimintakertomus vuodelle 2011

TOIMINTAKERTOMUS
1 .1 .2 0 1 1 – 3 1 .1 2 .2 0 1 1
IITIN LATU RY
TOIMINTAKERTOMUS
1.1.2011 - 31.12.2011
1. YLEISTÄ
Vuosi 2011 oli yhdistyksen 24. toimintavuosi. Kyseisenä vuonna harrastimme ja ennen
kaikkea liikutimme kuntalaisia monipuolisesti järjestämällä tapahtumia kaikenikäisille.
Talvella järjestettiin Muumihiihtokoulu sekä keväällä ja syksyllä Metsämörrikoulu.
Kerran kuussa Ravilinnasta hiihdeltiin tai käveltiin kuutamossa nokipannukahville
Pukkikankaalle lukuun ottamatta viikkopyöräilykautta. Viikkopyöräilyt keväästä
syksyyn saivat mukavasti porukkaa pyöräilemään Iitin lähiseudulle. Perhe- ja
lumikenkäretkille riitti myös innokkaita osallistujia..
Otimme osaa valtakunnalliseen Suomen Ladun ja ET-lehden markkinoimaan
sauvakävelyletkatapahtumaan, jonka järjestimme yhdessä kunnan vapaaaikapalveluiden ja Benjamin Maatilatorin kanssa. Voitimme valtakunnallisen
sauvakävelyletkaennätyksen ja saimme Suomen Ladun ja Trekki-kaupan lahjakortin.
Talviuinnin harrastusta markkinoimme yhdessä kunnan vapaa-aikapalveluiden kanssa
järjestämällä helmikuussa Ystävänpäivän talviuintitapahtuman ja lokakuussa
Kansallisen Talviuintikauden avajaiset. Jäsenistöltä tulleen toiveen ja ehdotuksen
pohjalta järjestettiin myös 24 h-talviuintitapahtuma.
Talkooväki on ollut edelleen ahkerana. Saukkoreiteillä riitti raivausta runsaslumisen
talven ansiosta. Pukkikankaalla ja Veteraanimajan alueella oli mm. polttopuiden tekoa,
haravointia, laiturin huoltoa ja parannusta avannon pintavedenpyörittäjän
toimivuudeksi.
2(11)
2. YHDISTYSTOIMINTA
2.1.
Jäsenistö
Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 367. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana.
Uusia todella aktiivisia jäseniä on tullut mukaan toimintaan. Joitakin on jäänyt pois tai
siirtynyt paikkakunnan vaihdoksen myötä toiseen Latuyhdistykseen.
2.2.
Hallitus ja toimihenkilöt
Puheenjohtaja
Varapuheenjohtaja, jäsen
Sihteeri
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Varajäsen
Varajäsen
Taloudenhoitaja
Toiminnantarkastajat
Varatoiminnantarkastajat
Kirjanpito
2.2.1
Seppo Arola
Aija Lehtinen
Tuula Forström
Eila Kiili
Harri Forsgren
Johanna Kälviä
Pertti Kaarnakoski
Niina Malassu
Taina Vauli
Marja Kausalainen
Erkki Haapalahti
Merja Särkkä ja Tapio Mamia
Petri Kärkelä ja Juha Laitinen
Kausalan Laskenta Oy
Hallituksen tukena toimineet jaokset
Avantouintijaoksen vetäjinä olivat Pertti Kaarnakoski ja Auvo Vepsä.
Retkeilyjaoksen vetäjänä oli Pekka Ahokas ja pyöräilyssä Harri Forsgren.
2.3.
Kokoukset
Yhdistyksen sääntömääräisiä yleisiä kokouksia oli kaksi kertaa.
- Kevätkokous 22.3. Kahvituvalla. Paikalla oli 18 yhdistyksen jäsentä.
- Syyskokous 8.11.Harjunmajalla. Paikalla oli 24 yhdistyksen jäsentä.
Yhdistyksen hallitus kokoontui 11 kertaa. Kokoukset olivat aina päätösvaltaisia.
Hallituksen kokouksista yksi pidettiin Erkki Haapalahden kotona ja toinen Seppo
Arolan kesäpaikalla, muut kokoukset pidettiin kololla.
Kouvolan alueen latuyhdistysten tapaamiseen Anjalaan osallistuivat 5.2. Seppo Arola,
Aija Lehtinen ja Harri Forsgren.
Suomen Ladun kevätliittokokoukseen Hyvinkäälle 15.-17.4. osallistuivat Seppo
Arola, Eila Kiili ja Aija Lehtinen.
Kymi-Vuoksen Latualueen aluekokoukseen 8.10. Karhulaan osallistuivat Seppo
Arola, Eila Kiili ja Harri Forsgren.
3(11)
10.10. Veteraanimajan katselmuspalaverissa Irina Barkmanin kanssa olivat Seppo
Arola ja Pertti Kaarnakoski.
Suomen Ladun syysliittokokoukseen Vaasaan 21.-23.10 osallistuivat Seppo Arola,
Eila Kiili ja Aija Lehtinen
28.11. Palaveriin vapaa-aikatoimen kanssa vuoden 2012 alustavista tapahtumista ja
mm. lasten kulttuuriviikkojen tapahtumista, mukana kokouksessa oli Seppo Arola ja
Aija Lehtinen
3. VARSINAINEN TOIMINTA
Lasten Muumihiihtokoulussa oli 24 lasta ja 10 ohjaajaa.
Muumien hiihtokoulun aikana harjoiteltiin ja opittiin seuraavat hiihtotekniikat:
askelkäännös kantojen ympäri, lapinkäännös, sauvoitta hiihto, vuorohiihto,
kaatuminen ja ylösnousu, sivuttaisnousu, mäenlasku, tasatyöntö ja haaranousu.
Lapset opettelivat innolla hiihtoa vaikka välillä pakkanen hipoi -20 °C.
Lämmin mehu maistui tunnin hiihtotemppujen harjoittelun jälkeen. Vanhemmat olivat
mukana yhtenä iltana, kun Muumikoululaiset hiihtivät metsään makkaratulille.
Yllätysvieraana paikalla piipahti myös Muumi.
Keväällä Metsämörrikoulussa oli 17 lasta, 5 ohjaajaa ja Metsämörri. Lapset tutustuivat
liikunnan ja leikin avulla luontoon kevään aikana kuusi kertaa.
Syksyllä Metsämörrikoulussa oli 15 lasta, 3-4 ohjaajaa ja Metsämörri.
Metsämörrikoulua oli syksyllä kuusi kertaa.
Liikuimme luonnossa kuunnellen, katsellen ja oppien samalla kunnioittamaan
luontoa. Lapsille metsä on mielenkiintoinen seikkailupaikka, missä aika kuluu
nopeasti ja aina oppii jotain uutta. Mörrikoulussa on eri päiville jokin teema tai aihe.
Puhumme mm. roskaamisesta ja jokamiehenoikeuksista, jotka kuuluvat kaikille
metsässä liikkujille. Myös Metsämörri kävi kertomassa lapsille miten luonnossa
liikutaan ja mitä siellä voi tehdä.
******************************************
Suluissa tapahtumissa talkoihin osallistujien määrä
Tammikuu:
9.1. Lumikenkäretki Lyöttilään,. 14 osallistui.
Räntä- ja lumisade siivitti alkumatkaa. Saimme
piilotettua reissussa yhden geokätkönkin
Pirunpesälle.
4(11)
20.1. Nuorten Kylät- projektin mukana alakoululla aarrejahtia = lasten geokätköilyä
ennakkoon suunnitteli ja toteutti koululla (2)
21.1 Kuutamohiihto Pukkikankaalle, 26 osallistujaa
25.1. Seuratuki-infoon yhdistyksille, Ravilinnaan osallistui 2
25.1. Lasten Muumihiihtokoulu alkoi.
Helmikuu:
9.2. Nuorisotyöryhmän palaveri 4 aktiivia mukana
11.2. Kymenlaakson Liikunta ry:n palkitsemistilaisuus Kotka: Vuoden 2010 Iitin
Liikuttaja palkinto, kolme oli palkintoa hakemassa
14.2. Ystävänpäivän talviuintitapahtuma. (4 talkoissa) n. 70 osallistujaa
18.-20.2. Avantouinnin SM-kilpailut Joensuussa kaksi osallistujaa
18.2. Koko perheen kuutamohiihto Radansuu (4) Pakkasta -24 °C. Osallistui yhdeksän
urheaa hiihtäjää, kera talkoolaisten
20.2. Ulkoiluta Pipoa-tapahtuma (6) n. 30 osallistujaa
25.2. Seuratuki-info Ravilinnassa yhdistyksille. (2)
27.2. Iitin Laturetki (7). n. 80 osallistujaa
Maaliskuu:
8.3. Peltohiiren päiväkodin laskiaistapahtumassa avustamassa oli (2) talkoolaista
8.3. Yhdistysten ja kunnan yhteinen Naistenpäivän hiihto ja laskiaistapahtuma
hiihtomajalla (4) n. 30 osallistujaa
11.-12.3. Ensimmäinen 24h talviuintimaraton Veteraanimajalla 45 osallistujaa.
Kunnanvaltuutettu Suhonen tuli tapahtuman päätteeksi kehumaan Talviuimareita
laajasta huomiosta mediassa ja Iitin nostamisesta otsikoihin positiivisella ja terveyttä
edistävällä tavalla.
5(11)
12.3. Repoveden Elämyspäivillä, oli yhdeksän osallistujaa
18.3. Kuutamohiihto Veittostensuolle 18 osallistujaa
22.3. Iitin Ladun kevätkokous Kahvituvalla
25.3. Peltohiiren päiväkodin 10v juhliin oli kutsuttu kaksi edustajaa
26.3. Suomen Ladun Toimihenkilökoulutukseen osallistui yksi hallituksen uusi jäsen
26.3. Kansanedustajaehdokas Laukkanen tarjosi talviuimareille Veteraanimajan
saunalla makkarat ja munkkikahvit (4)
27.3. Lumikenkäretki Heisanharjulle Jaalaan yhdessä Jaalan Jaloisten kanssa, 13
mukana lumikengillä
28.3. Veteraanimajan alueen suunnittelupalaveri (3)
28.3. Syöpäyhdistyksen tapahtumassa Veteraanimajalla oli avustamassa (2)
Huhtikuu:
6.4. Sauvakävelypalaveri yhteistyötahojen kanssa (2)
9.4. Kymi-Vuoksen aluekoulutus Karhulassa (3+sihteeri)
15.-17.4. Suomen Ladun kevätliittokokous Hyvinkäällä (3)
17.4. Trullivaellus Kyöpelivuorelle (Pukkikankaalle) (3) 12 osallistujaa. Suosio ei
tänäkään vuonna ottanut” tuulta purjeisiin, joten ensivuonna Trullit ei vaella
Pukkikankaalle. ”
30.4.-1.5. Kouvolan alueen latuyhdistysten talvikauden päättäjäiset Orilammen
majalla, vieraiksi saimme latulaisia Ähtäristä ja Keuruulta asti, 28 osallistujaa
Toukokuu:
1.5. Geokätköilijöiden miitti Veteraanimajalla (4) Paikalle kerääntyi toistasataa
innokasta kätköilijää
5.5. Kevään ensimmäinen viikkopyöräily suuntautui Harjunmajalle Mankalaan 21
osallistujaa.
6.5. Ryhmäperhepäiväkoti Kanttarellin retkellä Vieterinpuistossa makkaranpaistossa
oli yksi talkoolainen
10.5. Lasten Metsämörrikoulu alkoi.
7.5. Tornien Taisto tapahtumassa Lyöttilän lintutornilla, 2 henkilöä
8.5. Äitienpäivän kulttuuri-ja liikuntatapahtuma torilla n. 40 osallistujaa
12.5. Viikkopyöräily Radansuun laavulle 11 pyöräilijä
6(11)
14.5. Valtakunnallinen Liiku terveemmäksi päivä. Sauvakävelyletkaennätys keräsi
mukaan 80 osallistujaa. (5)
Olimme panostaneet tähän tapahtumaan ja laittaneet kaikille järjestöille, yhdistyksille
ja yrityksille joko sähköpostilla tai kirjeitse kutsun. Mainostimme tätä kunnan,
Benjamin Maatilatorin ja Iitin Ladun tapahtumana. Saimme letkaennätyksen pienenä
latuyhdistyksenä ja kuntana. Voitimme Trekki-kaupan lahjakortin, jolla ostimme Iitin
Ladulle kaksi vuokrattavaa rinkkaa.
19.5. Kevätlaulajaiset viikkopyöräillen Kalmusaareen. Mukana 16 osallistujaa
26.5. Viikkopyöräily. Sampola – Rieska – Jokue, 14 osallistujaa
Kesäkuu:
2.6. Urajärvi-pyöräilyyn lähti Ravilinnasta 41 osallistujaa 2+4 talkoolaista
8.6. Seurakunta Pukkikankaalla 20 osallistujaa ja kolme talkoolaista
9.6. Viikkopyöräily Lyöttilän linnoituksille, jossa isäntäpari esitteli linnoitukset 13
osallistujaa
16.6. Viikkopyöräily Järvenmäenlammelle 15 pyöräilijää
17.-18.6. Perheretki Päijänteen kansallispuistoon Kelventeen saarelle, mukana oli 16
retkeilijää. Matka koostui laiva- patikointi- ja telttaretkestä kauniille saarelle.
Retkikertomus kotisivuillamme.
30.6. viikkopyöräily Hiisiö, Myllylä, Perheniemi 9 osallistujaa
7(11)
30.6-3.7. Suomen Ladun leiripäiville Vantaalle Iitistä matkasi fillareilla kaksi
osallistujaa ja yksi kuljetti huoltoautoa. Koskenkylässä kohtasimme muut KymiVuoksen ”Kimppa Kyytiläiset” ja matka jatkui pyöräillen kohti Porvoota. Aamulla
jatkoimme pyörillä koti Vantaata ja leiripäivien ohjelmia. Lisää tarinaa
leiripäivämatkastamme kotisivullamme.
Heinäkuu:
7.7. Viikkopyöräily Perolahteen 10 mukana
14.7. Viikkopyöräily Sääskjärven ympäri ja käynti Isohiiden veljesten surmapaikalla
ja haudalla, 16 pyöräilijää
16.7. Päivän pyöräretki Verlaan 85 km. 9 pyöräilijää ja huoltoautolla perässä Erkki
21.7. Viikkopyöräily Lapinkulman reittiä 7 mukana
28.7. Viikkopyöräily Karralaan, 10 osallistujaa
Elokuu:
4.8. Viikkopyöräily Lyöttilään Kylänmäelle, 12 osallistujaa
6.8. Melontaretki Vuolenkoskelta Tapolaan 9 melojaa, retkikertomus kotisivuilla
8.8. Talkoot Pukkikankaalla (8)
11.8. Viikkopyöräily Hiisiö, Perheniemi – Kuninkaantietä 11 pyöräilijää
12.-14.8. Geocaching Mega Event Tampereelle Härmälään osallistui Iitin Ladusta 10
18.8. Viikkopyöräily Saaranen, Rajamaa, 15 mukana pyöräilemässä
20. -21.8. Patikointi- ja telttaretki Repoveden kansallispuistoon 17 patikoimassa ja 6
jäi telttailemaan, patikoiden vielä seuraavankin päivänä rinkat selässään.
25.8. Viikkopyöräily Sorronniemeen 18 osallistujaa
27.8. Iitti Esillä Tapahtuma Ravilinnassa (8) Esittelimme pihalla toimintaamme.
Paikalla oli kanootteja, teltta, rinkka, trangia, polkupyörä, kävelysauvat ym.
27.- 28.8. Karhulan Ladun kutsumana Geomiittiin osallistui ja viikonloppua heidän
mökillä viettämässä oli 4 Iitin Latulaista
31.8. Metsämörritalkoot (4)
Syyskuu:
1.9. Viikkopyöräily Kalmusaareen 20 pyöräilijää
6.9. Metsämörrikoulu alkoi. Lasten Metsämörrikoulussa syksyllä oli 15 lasta, 3-4
ohjaajaa ja Metsämörri. Metsämörrikoulua oli syksyllä kuusi kertaa.
8.9. Veteraanit Veteraanimajalla (4) 21 osallistujaa
9.9. Kuutamokävely Pukkikankaalle 16 kävelijää
14.9. Kymenlaakson Syöpäyhdistys Iitin osasto Pukkikankaalla (2) osallistui 17
15.9. Veteraanimajan rannan siivousta ja polttopuutalkoita (16)
25.9. Juustopolku Heinola, n. 10 osallistujaa
8(11)
Lokakuu:
1.10. Hyväseura seminaari (3)
1.10. Ruskamelonta Arrajärveltä Tapolaan 7 melojaa
2.10. Iitin kunnan ruskaretki (4) 70 osallistujaa
6.10. Valtakunnallinen iäkkäiden ulkoilupäivä (4) n. 50 osallistui
8.10. Kymi-Vuoksen aluekokous Leikarissa (3+sihteeri)
14.10. Kuutamokävely Pukkikankaalle 31 osallistujaa
15.10. Kansalliset Talviuintikauden avajaiset Veteraanimajalla, 48 osallistujaa
21.- 23.10. Suomen Ladun syysliittokokous Vaasa (3)
22.10. Myllykosken Ladun 60v- juhlissa 2 henkilöä
29.10. Heli-yhdistyksen liikuntapäivän nokipannukahvien keitossa oli (2)
30.10. Jaalan Jaloisten 20-vuotisjuhlassa mukana oli (3)
Marraskuu:
8.11. Iitin Ladun syyskokous KkV:n Harjun majalla
11.11. Marraskuun kuutamohiihto/kävelyllä, 23 osallistujaa
16.11. Aktiivien palkitseminen ruokailulla Matkakeitaalla n. 20 mukana
20.11. Salpapolulla oli vaeltamassa ja tutustumassa 16. Retkestä on kuvitettu
kertomus kotisivuillamme.
25.11. Joulukausalan avajaiset Kausalan torilla (3)
26.11. Kulttuuriretki jäsenille Lahden kaupungin teatteriin Pesärikkoa katsomassa oli
33 jäsentä.
28.11. Palaveri vapaa-aikapalveluiden kanssa tulevan vuoden yhteisistä tapahtumista
Joulukuu:
9.12. Kuutamokävely/-hiihto Pukkikankaalle. Lunta oli juuri sen verran satanut, että
ensimmäiset innokkaimmat tulivat hiihtäen. Glögi- ja makkaratarjoilu 11 osallistujaa
31.12. Uusi Vuosi vaihtui Veteraanimajalla saunoen, tinaa valaen ja makkaraa
paistellen. Nokipannukahvin lomassa turinoitiin ja tietysti paukkuja paukuteltiin
myös. Uutta Vuotta vastaanottamaan saapui 28 latulaista.
9(11)
3.2.
TALKOOTOIMINTA
Alkuvuodesta lumetettiin hiihtoreittejä sekä sahattiin lumen painamia
oksia hiihtäjien tieltä. Kesällä Saukko-reitille tehtiin vuosittainen
kasvuston poistoraivaus.
Saukkoreitille käytettiin vuoden aikana yhteensä noin 55 talkootyötuntia, joista saatiin
Iitin kunnalta yhteistyösopimuksen mukainen ”avustus”.
Keväällä Pukkikankaan huoltotöihin kuuluivat muutamana päivänä polttopuutalkoot.
Puuvajan ulkoseinustalla talvehtineet polttopuut siirrettiin sisään.
Veteraanimajan avannolla syyskesästä laiturin niveltä parannettiin lämpömaton
suorana pysymiseksi ja siirrettiin sähköjohdotus laiturikannen alle. Syksyllä
asennettiin varoitusliput avantopaikan ympärille. Talkootunteja Veteraanimajan
saunalla oli vuoden aikana yhteensä yli 125 tuntia, joista osasta saatiin kunnalta
Saukkosopimukseen verrattava talkootyöavustus. Yleiset pihatalkoot menivät
uimareiden hyötyliikunnan / puhtaan talkootyön ”piikkiin”, niistä ahkeroijat palkittiin
makkaroilla ja nokipannukahvilla.
Päiväkodeilla ja koululla käytiin avustamassa mm. makkaranpaistossa,
tutustuttamassa lapsia lumikengillä kävelyyn ja aarteenetsintää organisoimassa.
4. KOULUTUS
25.1. Seuratuki-infoon yhdistyksille, Ravilinnaan osallistui Erkki Haapalahti ja Aija
Lehtinen
26.3. Toimihenkilökoulutus Helsinki, osallistui Harri Forsgren
9.4. Kymi-Vuoksen Latualueen aluekoulutukseen. Karhulaan osallistuivat, Seppo
Arola, Harri Forsgren, Aija Lehtinen ja Tuula Forström.
1.10. Hyväseura seminaariin Ravilinnassa osallistui Erkki Haapalahti, Seppo Arola ja
Harri Forsgren
8.-9.10. Liikuntaleikkikoulunohjaaja koulutukseen osallistui Aija Lehtinen
5. TIEDOTUSTOIMINTA
Jäsentiedote Kipinä ilmestyi kaksi kertaa: talvella ja syksyllä.
Sääntömääräisistä kevät- ja syyskokouksista ilmoitettiin Iitinseutu-lehdessä.
Kunnan ja yhdistysten kanssa yhteistyössä toteutetuista tapahtumista ilmoittelimme tai
kirjoitimme juttua etukäteen paikallislehteen, mm. Ystävänpäivän
Talviuintitapahtuma, Ulkoiluta Pipoa-tapahtuma, Naistenpäivän hiihto- ja
laskiaistapahtuma, Äitienpäivän Kulttuuri- ja liikuntatapahtuma, Valtakunnallinen
Liiku Terveemmäksi sauvakävelyletkatapahtuma, Valtakunnallinen iäkkäiden
ulkoilutapahtuma ja Kansallisen Talviuintikauden avajais-tapahtuma.
Muumihiihto- ja Metsämörrikouluista ilmoitettiin Iitinseutu-lehdessä.
10(11)
Iitin Ladun tapahtumista ilmoitettiin Iitinseudun seurapalstalla, ja seinäilmoituksia oli
mm. päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien, kirjaston, Ravilinnan, Pukkikankaan ja
kauppaliikkeiden ilmoitustaululla.
Iitin Ladun kotisivuja päivitettiin ahkerasti. Tulevista tapahtumista ja retkistä
kerrottiin etusivulla. Jäsenten lähettämiä retkikertomuksia ja valokuvia lisättiin
sivuille. Uusien kotisivujen muokkaaminen oli työn alla.
6. TALOUS
Yhdistyksen tulos vuodelta 2011 on + 703,94. Talous on vakaa. Tasearvo ja säästöt
vuoden lopussa olivat 10837,71 euroa omaa pääomaa, lyhytaikaiset kirjanpidolliset
siirtovelat olivat 121,28 euroa. Tuloslaskelma ja tase ovat liitteinä.
Suurin yksittäinen yhdistyksen taloutta tukenut kirjanpidon ulkopuolinen sponsorointi
on vuoden aikana ollut jäsentiedotteiden tulostus/painatus. Tuen tarkkaa euromäärää ei
voida arvioida.
Jäsenmaksut ovat olleet vuonna 2011 seuraavat: 1. jäsen 19 €, perhejäsenyys 27 €,
nuoriso- ja rinnakkaisjäsen 11 €.
Maksaneita jäseniä oli 334 kappaletta 12.12.2011 jäsenluettelon mukaan.
7. YHTEENVETO
Yhteistyö on ollut vuoden aikana vilkasta ja antoisaa kunnan vapaa-aikatoimen ja
muiden paikallisten yhdistysten kanssa.
Veteraanimajan alueen ja päärakennuksen jatkokehittäminen sekä saneeraus etenee
hiljalleen.
Yhteistyötä on ollut myös Kymi-Vuoksen latualueen latuyhdistysten kanssa.
Esimerkiksi yhteiset kimppakyydit toteutuivat hienosti Leiripäiville ja SL:n
liittokokoukseen Vaasaan missä oli mukana kolme Iitin Ladun jäsentä. Yhteisiä retkiä
järjestettiin myös Jaalan Jaloisten ja Kuusaan Ladun kanssa.
Osuuskauppa Ympäristön paikallinen S-market tuki Muumihiihtokoulua tänäkin
vuonna tuotelahjoituksilla.
Kiitämme kunnan vapaa-aikapalveluita, yhdistyksemme ahkeria vapaaehtoisia ja muita
toimintaamme tukeneita yhteistyökumppaneita onnistuneista tapahtumista. Kiitämme
myös jäseniämme sekä kuntalaisia osallistumisestanne tapahtumiimme.
Liitteet:
Tilinpäätös, tuloslaskelma ja tase.
Hallitus
11(11)