Toukokuu 2013 Juraguan kylä - Reina Lehtolan luontaishoitola

LEHDISTÖTIEDOTE
Julkaisuvapaa 7.5.2013
JURAGUAN KYLÄ – PUHTAAMMAN YMPÄRISTÖN PUOLESTA
Reina Lehtola-Cervantes syntyi kuubalaisessa pienessä Juraguan kylässä 1960-luvun alkupuolella ja
vuonna 1979 hän muutti silloiseen Neuvostoliittoon opiskelemaan. Kohtalo puuttui peliin ja Reina
tapasi tulevan suomalaisen aviomiehensä. He muuttivat pysyvästi Suomeen vuonna 1984. Siteet
kuubalaisiin kotikylän sukulaisiin ja ystäviin ovat pysyneet läheisinä ja Reina on avustanut kyläläisiä
mitä erilaisimmin tavoin vuosittaisten Kuuban-vierailujensa yhteydessä. Tärkeimmäksi ja
haastavimmaksi avustusprojektiksi tähän mennessä muodostui suomalaisten Biolankuivakäymälöiden hankinta ja toimittaminen kyläläisten hygienia-olojen parantamiseksi. Toteuksesta
”unelmasta todeksi” vastasi projektijohtaja Kerttu Puhakka-Lappalainen. Hanke toteutettiin
hyväntekeväisyysprojektina ja pitkälti yksityisten lahjoittajien toimesta. Helmikuun lopussa 2013
yhteensä 105 Biolan-kuivakäymälää olivat saapuneet kuubalaiseen Juraguan kylään.
Huhtikuussa 2012 järjestetyn varainkeruu-tilaisuuden tuotolla ja yksityisten lahjoittajien tukimaksuilla
mahdollistettiin 105 kuivakäymälän tilaus suomalaisvalmistajalta. Ensimmäisessä erässä lähetettiin 3
käymälää ja loput 102 käymälää saapuivat Juraguan kylään 28.2.2013. Käymälöitä oli vastaanottamassa,
Reinan lisäksi, myös kaksi Biolan-asiantuntijaa Suomesta. Matka Havannasta Juraguan kylään kesti 24
tuntia ja lasti oli huolellisesti pakattu ja vartioitu. Kyläläisten koulutus kesti 4 päivää, mikä oli erittäin
tärkeää onnistuneen lopputuloksen saamiseksi. Kylässä on myös koulutettu 10 henkilöä, jotka vastaavat
käymälöiden kunnosta ja kompostoinnin oikeaoppisista prosesseista. Yksi kyläläinen vastaa keskitetysti
kuivikkeiden teosta, tällä varmistetaan että kuivike on aina samanlaatuinen. Käymälöiden ympärille
rakennetut rakennukset ovat myös laadukkaasti ja oikeaoppisesti rakennettu, mikä tuo lisää viihtyvyyttä
kylän ilmeeseen.
Noin 450 asukkaan Juraguan kylän pääelinkeino on maatalous ja kylässä toimii pieni kyläkauppa.
Kyläläisten keski-ansio on 12 euroa kuukaudessa. Kylässä on myös ala-aste, missä opiskelee 41 pientä
koululaista, ilman saniteettitiloja. Kuivakäymälät tulevat lisäämään koulun viihtyisyyttä ja ennenkaikkea
hygienia-oloja. Kaikki Juraguan kylän asukkaat kiittävät.
Lisätietoja Reina Cervantes gsm 050-376 58 47 - Kuuba-Manzanillo/Juragua Ystävyys ry.
Lupa 2020/2012/584
@tuula.nuckols valokuvat:Biolan