Plagenin uimaranta ja kioski

Plagen
Hangon kaupunki tarjoaa yrittäjän vuokrattavaksi ja ylläpidettäväksi:
Plagenin uimaranta ja kioski
”Plagenin rannan keskeinen sijainti Hangossa, suotuisat luonnon
olosuhteet, alueen valtakunnallisestikin merkittävä historia sekä uimarannan tunnettavuus tekevät alueesta houkuttelevan matkailu- ja
virkistysaluekohteen. Edellä mainitut lähtökohdat ovat alueen kehittämisen pohjana.”
Plagenin uimaranta on Hangon monista hiekkarannoista tunnetuin. Plagen sijaitsee lähellä Hangon keskustaa, rautatieasemalta rantaan on
matkaa noin kilometri, Hangon Casinolta noin 300 metriä. Tuulilta suojaisa Plagen on pitkälle matalaa hiekkarantaa, ja siksi se on varsinkin
lapsiperheiden suosiossa.
Plagen on osa Hangon historiallista Kylpyläpuistoa, jonka rakennettiin
1800-luvun loppupuolella, kaupungin perustamisen jälkeen. Ranta-alueen yläpuolella kulkee Appelgrenintie, jonka varteen rakennettiin Kylpyläpuiston puuhuviloita. Plagenin rannalla on myös kulttuurihistoriallista
merkitystä, sillä rannalla on kuvattu Suomi-filmien rantakohtauksia. Plagen, osa Kylpyläpuistoa ja Hangon eteläiset ranta-alueet kuuluvat Hangon kansallisen kaupunkipuiston alueeseen.
Plagenin rannalla on Hangon perinteisten uimakoppien rivistö ja lasten
suuri suosikki: Pohjoismaiden ainoa vesikaruselli. Alueella on myös kioskirakennus. Nykyisellä toiminnanharjoittajalla on alueella minigolf- sekä
pienoisjuna ja –autoradat. Rannalla on leikkivälineitä, liukurata sekä kaksi rantalentopallokenttää. Plagenin ranta-alueen läheisyydessä sijaitsee
tenniskeskus.
Hangon kaupunki omistaa Plagenin ranta-alueen ja rantakioskin.
Alue on ollut vuokrattuna nykyiselle toiminnanharjoittajalle useita vuosia.
Nykyisen vuokrasopimuksen päätyttyä Hangon kaupunki etsii alueelle
uutta yrittäjää, joka on valmis kehittämään aluetta.
Kaupunki on aloittamassa alueen asemakaavan tarkistuksen. Voimassa
olevassa v. 1969 asemakaavassa ranta-alue kioskeineen on merkitty (Uv)
uimalaitos tai –ranta-alueeksi ja ympäröivä alue puistoalueeksi,(P).
Asemakaavan muutoksessa tullaan arvioimaan ranta-alueen tulevien palvelujen tarve ja siihen tarvittavat rakennuspaikat ja – oikeudet tarvittavine
määräyksineen. Alueen tulevalla toiminnanharjoittajalla on mahdollisuus
olla vaikuttamassa alueen kehittämiseen asemakaavan muutosta laadittaessa.
(liite1, aluekartta)
Kioskirakennus (liite 2, rakennuspiirustukset)
Kioskirakennus on yksikerroksinen ja puurakenteinen. Rakennuksen
pinta-ala on 61 m2. Rakennuksessa on toiminut kesäisin kahvila. Rakennuksessa on keittiö, pieni kahvilatila, varastotila sekä asiakaswc:t. Rakennuksessa ei ole irtaimistoa eikä keittiövarustusta.
Nykyisellään tilat eivät täytä kahvilatoiminnalle asetettuja vaatimuksia,
joten rakennus on korjattava sisätiloiltaan. Tulevaa toimintaa suunniteltaessa tulee olla yhteydessä kaupungin terveystarkastajaan.
Kioskin yhteydessä on ulkoterassi. Terassin kansi ja kaiteet, kuten myös
rakennuksen julkisivut, ikkunat sekä ovet kaipaavat kunnostusta ja huoltomaalausta.
Toiminnanharjoittajalla on oikeus ylläpitää erilaisia uimarantaan liittyviä
palveluja. Alueella voi olla jatkossakin erilaisia leikki-, liikunta- ja virkistysaktiviteettejä: lasten leikkipaikkoja, lentopallo- ja koripallokenttiä, erilaisia vesiurheilumahdollisuuksia: esimerkiksi vuokrattavia polkuveneitä,
snorklausvälineistöä ja aurinkotuoleja, minigolf sekä toimintaa sadepäiviä
varten. Rannalle tarvitaan suihkut, alueelle voidaan sijoittaa myös tilaussauna. Monipuolinen Puistovuoren puistoalue reitteineen ja nähtävyyksineen voi olla myös osana Plagenin toimintaa.
Tarkoituksena on, että alue ja kioskirakennus vuokrataan aluksi kolmen
(3) vuoden ajaksi. Vuokrasopimuskauden jälkeen voidaan alueen vuokrasopimusta jatkaa ja kioskirakennus myydä toiminnanharjoittajalle. Tämä
edellyttää, että alueelle laadittava asemakaava ja asemakaavan muutos
on saanut lainvoiman.
Toiminnanharjoittajalta edellytetään kioskitoiminnan jatkamista katkeamatta heti kesästä 2011 lähtien.Toiminnanharjoittajan tulee esittää tarjouksen yhteydessä alueen kehittämisehdotus sekä siihen liittyvä investointisuunnitelma aikatauluineen. Palvelujen kehittämisestä ja niiden yhteensovittamisesta asemakaavaan ja kaupungin kehittämissuunnitelmiin
neuvotellaan erikseen. Toimijalla on mahdollisuus esittää tarjousta tehdessään vaihtoehtoisia ratkaisuja. Vuokra-alueen rajausta voidaan tarkentaa, jos alueen tulevat ja hyväksytyt toiminnot niin vaativat.
Toiminnanharjoittajan kahvila-alan koulutus ja kokemus luetaan eduksi
alueen tulevan yrittäjän valinnassa.
Kaupunki pidättää oikeuden olla hyväksymättä mitään tarjousta.
Alueen tulevan toiminnanharjoittajan velvollisuudet on esitetty liitteessä
3.
Tarjouksessa tulee esittää seuraavat asiakirjat:
1. Yleinen kehittämissuunnitelma alueelle
2. Investointi- ja kunnossapitosuunnitelma
3. Investointien hankeaikataulu
4. Toiminnan luonne, sisältö
ja vuosittainen toimintakausi
5. Vuokra-aika ja vuokran määrä
6. Liitteet
- verovelkatodistus
- ilmoitus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta
- ennakkoperintärekisteri-ilmoitus
- vakavaraisuustodistus
Kirjallinen tarjous liitteineen on jätettävä suljetussa kuoressa
viimeistään 5.11.2010 klo 12.00 mennessä
osoitteeseen: Hangon kaupunki, tekninen ja ympäristövirasto,
hallinto-osasto
Santalantie 2
10960 Hanko
kuoreen merkintä: Plagen
lisätietoja: tekninen johtaja Sten Öhman puh. 040 8271 797
sten.ohman(at)hanko.fi
lisätietoja rakennuksesta sekä kohde-esittely:
talopäällikkö Bengt Lindholm puh. 040 5046 272
bengt.lindholm(at)hanko.fi
PLAGEN LIITE BILAGA 1
VUOKRATTAVA ALUE
ARRENDEOMRÅDE
HOIDETTAVA RANTA-ALUE
STRANDOMRÅDE SOM SKA SKÖTAS
PLAGEN LIITE BILAGA 2
1/3
2/3
3/3