ST1 GROUP OY

ST 1 G ROU P
VUOSIKERTOMUS
2013
OY
1
St1 Group lyhyesti
2
Toiminta
5
Hallituksen toimintakertomus
9
Tulos, tase ja rahoituslaskelma
15
Liitetiedot
26
Hallitus
27
Johto
VUOSIKERTOMUS
2013
T I LI NPÄ ÄTÖS
Sisällys
1
St1 Group
lyhyesti
St1 Group kehittää, jalostaa,
valmistaa ja myy nestemäisiä
polttoaineita Ruotsissa.
Uusi St1 Group -konserni ja sen emoyhtiö
St1 Group Oy syntyivät vuoden 2013
lopussa toteutetussa St1-yhtiöiden
yritysrakenteen selkeytyksessä.
Liikevaihto 2013
Tilikauden tulos 2013
Oman pääoman tuotto 2013
4 136 47,0 78,3
M€
M€
%
Vuonna 2013 konsernin Ruotsissa
sijaitseva öljynjalostamo jalosti
noin 30 miljoonaa barrelia raakaöljyä
lopputuotteiksi, joista pääosa myytiin
Ruotsin markkinoilla.
Konsernilla on Ruotsissa kattava
Shell-jakeluasemaverkosto,
polttonesteiden suoramyynti- ja
laivojen tankkausliiketoimintaa.
Tulevaisuudessa St1 Group -konserni
keskittyy öljyn jalostus­toimintaan
kun taas sen sisarkonserni St1 Nordic
vastaa vähittäis­myynnistä.
Uusi St1 Group -konserni syntyi 31.12.2013. Vuoden 2013 luvut esitetetään pro forma -tietoina eikä vertailutietoja vuodelta 2012 esitetä. Tarkempia tietoja sivuilla 15-16.
ST1 GROUP
2
Toiminta
St1 Group jalostamotoiminnan
ytimessä
St1 Group Oy on emoyhtiö konsernissa joka kehittää, jalostaa, valmistaa
ja myy nestemäisiä polttoaineita Ruotsissa. Konsernilla on öljynjalostamo
Göteborgissa ja koko Ruotsin kattava 273 Shell-jakeluaseman verkosto. Lisäksi
konserni myy polttonesteitä suoramyyntinä teollisuudelle sekä jälleenmyyjille.
Konsernilla on Ruotsissa myös laaja laivojen tankkausliiketoiminta.
St1 muodostuu kahdesta sisarkonsernista,
jotka ovat St1 Group Oy ja St1 Nordic Oy.
St1 Nordic Oy:llä on jakeluasema­verkosto
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suoramyyntitoimintojensa kautta se tarjoaa yksityis- ja yritysasiakkaille laajan valikoiman
energiatuotteita ja -palveluja sekä tuottaa
uusiutuvaa energiaa: jätepohjaista etanolia
sekä tuulisähköä. St1:ssä on käynnissä järjestelyitä, joilla yksinkertaistetaan ja selkeytetään St1-konsernin rakennetta niin, että
St1 Group tulee keskittymään jalostustoimintaan ja St1 Nordic tukku- ja vähittäismyyntiin.
VUOSIKERTOMUS
2013
Yksi maailman energiatehokkaimmista
öljynjalostamoista
Ruotsin Göteborgissa sijaitseva St1:n öljyn­
jalostamo jalostaa vuosittain 30 miljoonaa
barrelia raaka-öljyä. Jalostamo tuottaa mm.
bensiiniä, Ruotsissa käytettävää rikitöntä
MK-1-dieseliä, muita keskitisleitä sekä nestekaasua. Suurin osa jalostamon tuotannosta
myydään Ruotsissa.
Jalostamoon on tehty pitkäjänteisesti mittavia investointeja. Näin varmistetaan, että
tuotteet täyttävät korkeimmat ympäristö- ja
laatuvaatimukset ja niiden tuotanto on mahdollisimman vähäpäästöistä. Jalostamo saa
suurimman osan tarvitsemastaan energiasta
omasta tuottamastaan kaasusta. Lähes
kolmasosa laitoksen tuottamasta lämmöstä
kierrätetään Göteborgin kaukolämpöverkkoon
lämmittämään noin 70 000 asuntoa.
Jalostamo on toiminnassa 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Se työllistää 200 henkilöä. Jalostamo on sertifioitu
EU:n ympäristöasioiden hallinta- ja auditoin-
tijärjestelmän (EMAS) ja ISO 14001 -ympäristöjärjestelmän mukaisesti.
Kattava Shell-jakeluasemaverkosto
Ruotsissa
Nykyaikainen 273 Shell-aseman verkosto
palvelee kuluttaja- ja yritysasiakkaita maanlaajuisesti. Konsernirakenteen selkeyttämiseksi asemat yhdistetään St1 Nordic Oy:n
jakeluverkostoon vuoden 2014 aikana.
Toiminta
3
ST1 GROUP
4
Tilinpäätös 2013
VUOSIKERTOMUS
2013
5
Tilinpäätös
Toimintakertomus 31.12.2013–31.12.2013
1. St1 Group Oy:n toiminta ja tulokset
Konsernin uusi emoyhtiö, St1 Group Oy
(”St1 Group Oy”) (y-tunnus 2567301-7) ja uusi
St1 Group -konserni (”St1 Group -konserni”)
syntyivät 31.12.2013 toteutetussa vanhan
St1 Group Oy:n (y-tunnus 2358367-5)
kokonais­jakautumisessa. Jakautuminen on
selostettu alla kohdassa rakenne- ja rahoitus­
järjestelyt.
St1 Group Oy on emoyhtiö konsernissa, joka
valmistaa, kehittää, jalostaa ja myy nestemäisiä polttoaineita Ruotsissa. Konsernilla on
Ruotsissa 273 jakeluasemaa Shell-liikemerkin
alla. Polttonesteitä myydään myös suoraan
teollisuudelle sekä jälleenmyyjille. Ruotsissa
on lisäksi laaja laivojen tankkausliiketoiminta.
Konsernin öljynjalostamo sijaitsee Ruotsin
Göteborgissa. Jalostamon vuosittainen jalostuskapasiteetti on noin 30 miljoonaa barrelia
raakaöljyä. Jalostamon tuotannosta valtaosa
myydään Ruotsissa konsernin oman ja sisarkonserniin kuuluvan St1 Sverige AB:n jakeluasemaverkoston sekä muiden myyntikana-
vien kautta. Loppuosa tuotannosta myydään
ulkomaille.
2. Rakenne- ja rahoitusjärjestelyt
St1 Group Oy on emoyhtiö konsernissa, johon
kuuluvat tytäryhtiöinä St1 Sweden Holding
AB, St1 Energy AB sekä tämän tytäryhtiö
St1 Refinery AB.
St1 Group Oy
St1 Sweden Holding AB
St1 Group Oy:n taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut:
2013
Liikevaihto, MEUR
-
Liikevoitto/tappio, MEUR
-
Liikevoitto, % liikevaihdosta
-
Tilikauden tulos, MEUR
-
Oman pääoman tuotto, %
-
St1 Group konsernin taloudellista asemaa ja tulosta kuvaavat tunnusluvut:
Pro forma
2013
2013
4 136
-
76,7
-
1,9
-
Tilikauden tulos, MEUR
47,0
-
Oman pääoman tuotto, %
78,3
-
7
7
Liikevaihto, MEUR
Liikevoitto/tappio, MEUR
St1 Energy AB
St1 Refinery AB
98,7
Omavaraisuusaste
Liikevoitto, % liikevaihdosta
Omavaraisuusaste
St1 Group Oy:n sisarkonserni St1 Nordic Oy
harjoittaa myös polttonesteiden kauppaa
ST1 GROUP
6
Tilinpäätös
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa tytäryritystensä St1 Oy, St1 Energy Oy, St1 Sverige AB ja
St1 Norge AS kautta.
St1:ssä on käynnissä järjestelyitä, joiden
tarkoituksena on yksinkertaistaa ja selkeyttää St1-konsernin rakennetta. Tällä hetkellä
St1-konserni muodostuu kahdesta sisar­
konsernista: St1 Group Oy -konserni ja St1
Nordic Oy -konserni. Sinänsä kahden konsernin rakenne on tarkoitus säilyttää, mutta
polttoaineen vähittäismyynti-/markkinointiliiketoiminta ja polttoaineen jalostusliike­
toiminta halutaan eriyttää näille kahdelle
sisarkonsernille siten, että kaikkien konsernissa tapahtuvien järjestelyiden jälkeen
vähittäismyynti-/markkinointiliiketoimintaa
harjoitetaan ainoastaan St1 Nordic Oy
-konsernissa ja jalostustoiminta on St1
Group Oy -konsernissa.
Tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi
St1 Group Oy -konserniin kuuluneen St1
Energy Oy:n ja St1 Nordic Oy -konserniin
kuuluvan St1 Oy:n liiketoiminnat on tarkoitus
yhdistää. Tavoite saavutettiin ensivaiheessa
päättyneen tilikauden aikana jo toteutetulla
St1 Group Oy:n jakautumisella. St1 Group Oy
jakautui siten, että markkinointitoimintaa
Shell-tuotemerkillä Suomessa harjoittavan
St1 Energy Oy:n osakkeet ja osa veloista
siirrettiin jakautumisella St1 Nordic Oy:n
omistukseen ja uuden perustetun
VUOSIKERTOMUS
2013
St1 Group Oy:n omistukseen siirtyivät ruotsa­
laiset tytär­yhtiöosakkeet omistavan
St1 Sweden Holding AB:n osakkeet ja osa
St1 Group Oy:n veloista. Jakautuminen toteutettiin EVL 52 c §:n 1 momentin 1 kohdan
mukaisella kokonais­jakautumisella. St1 Group
Oy:n nykyiset osakkeenomistajat saivat
vastikkeena St1 Nordic Oy:n ja uuden St1
Group Oy:n osakkeita käypien arvojen suhteessa.
4. Investoinnit
5.2. Strategiset ja operatiiviset riskit
Investoinnit kohdistuivat Ruotsissa IT-järjestelmiin ja erilaisiin ylläpito- ja muutostöihin
huoltoasemilla sekä pienempiin uudistuksiin
öljynjalostamolla.
Vuonna 2014 on tarkoitus siirtää myös St1
Group -konsernin Ruotsin polttoaineen vähittäismyynti-/markkinointiliiketoiminta St1
Nordic Oy -konserniin kuuluvaan St1 Sverige
AB:hen, jonka jälkeen koko vähittäismyynti-/
markkinointiliiketoiminta Ruotsissa on
yhdessä yhtiössä.
5.1. Riskienhallintapolitiikka ja
riskienhallinnan järjestäminen
Konserni on määritellyt useita potentiaalisia
riskejä, joilla voi olla vaikutusta tulevaisuuden
kannattavuuteen ja kehitykseen:
Epäterve kilpailu liikennepolttoaineiden
vähittäismyyntimarkkinoilla voi jatkossa
heikentää kannattavuutta
Ympäristölainsäädännöstä ja -määräyksistä saattaa aiheutua yhtiölle kustannuksia, jotka vaikuttavat tuloskehitykseen
Öljytuotteiden jalostusmarginaalit voivat
toteutua riittämättöminä jalostustoiminnasta johtuvien kustannusten peittämiseksi
Poliittiset, taloudelliset ja lainsäädännölliset muutokset voivat vaikuttaa yhtiön
tuotteiden kysyntään.
3. Yhtiön osakkeet
31.12.2013
Osakepääoma
Osakkeita
50 000,00
100 000
5. Arvio merkittävimmistä riskeistä ja
epävarmuustekijöistä
St1 Group Oy konsernissa riskienhallinta
tarkoittaa systemaattista ja ennakoivaa
tapaa analysoida ja hallita toimintaan liittyviä
mahdollisuuksia ja uhkia, ei yksinomaan
riskien eliminointia. Tässä tarkoituksessa
konsernin riskienhallinta on perustettu tietoisuuteen keskeisistä uhista mukaan lukien
strategiset, toiminnalliset, rahoitus- ja vahinkoriskit, jotka uhkaavat konserniamme saavuttamasta tavoitteitaan.
Hallitus vastaa yhtiön ja konsernin riskienhallintapolitiikasta ja valvoo sen toteuttamista.
Riskienhallinta on integroitu osaksi liiketoimintayksiköiden ja konsernin tukitoimintojen
päivittäisiä liiketoimintaprosesseja ja päätöksentekoa. Jokaisella henkilökunnan jäsenellä
on siten oma vastuu tunnistaa konsernimme
tavoitteiden toteutumista uhkaavia riskejä.
Öljytuotteiden hintariskiä ja jalostus­
marginaalia hallitaan kattavasti johdannaisilla.
Konsernin liiketoiminta perustuu toimiville ja
luotettaville tietojärjestelmille. Niihin liittyviä
riskejä pyritään hallitsemaan mm. kahdentamalla kriittiset tietojärjestelmät ja tieto­
liikenneyhteydet, kiinnittämällä huomiota
yhteistyökumppaneiden valintaan sekä
standardoimalla käytössä olevia työasemamalleja ja ohjelmistoja sekä tietoturvaan
liittyviä menettelytapoja.
7
Tilinpäätös
Myyntisaamisiin liittyvää luottotappioriskiä
hallitaan yhdenmukaisella luotonantopolitiikalla ja tehokkaalla perintätoiminnalla. Myyntisaamisten ja vaihto-omaisuuden arvostuksessa tilinpäätöksessä käytetään samoja,
varovaisuuden periaatteista lähteviä kriteerejä.
verotukseen, yleiset taloudelliset suhdanteet
sekä lämmitysöljyissä alueellisesti vallitseva
lämpötila, mitkä saattavat heijastua koko
alan kysyntään.
Konsernin ydinosaaminen liittyy liiketoimintaprosesseihin, joita ovat myynti, hankinta ja
öljynjalostus sekä tarvittaviin tukitoimintoihin, joita ovat mm. tietohallinto, talous,
henkilöstöasiat, kiinteistöpalvelut, logistiikka, markkinointi ja viestintä. Ydinosaamisen ennakoimaton merkittävä vähentyminen
olisi riski. Yhtiö pyrkii jatkuvasti lisäämään
henkilöstönsä ydin- ja muuta merkittävää
osaamista tarjoamalla mahdollisuuksia
työssä oppimiseen ja koulutukseen sekä
rekrytoimalla tarvittaessa osaavaa uutta
henkilöstöä.
Konserni pyrkii suojautumaan merkittäviltä
omaisuuseriinsä kohdistuvilta riskeiltä tarkistamalla säännöllisesti vakuutuksensa osana
riskien kokonaishallintaa. Vakuutuksilla pyritään kattamaan kaikki ne riskit, jotka ovat
taloudellisesti tai muista syistä järkevää
hoitaa vakuuttamalla. Vireillä ei ole sellaisia
oikeudenkäyntejä eikä muitakaan hallituksen
tiedossa olevia juridisia riskejä, jotka vaikuttaisivat oleellisesti yrityksen toiminnan
tulokseen.
5.3. Vahinkoriskit
5.4. Rahoitukselliset riskit
Merkittävin osa konsernin liikevaihdosta
koostuu öljytuotteiden vienti- ja tukkumyynnistä sekä liikenne- ja lämmityspolttoaineiden vähittäismyynnistä. Tuotteiden kysynnässä ei historiallisesti ole tapahtunut äkillisiä, voimakkaita muutoksia. Yhtiön
liiketoiminta-alue ja myytävät tuotteet huomioiden yhtiön liikevaihtoon vaikuttavia
tekijöitä ovat mahdolliset valtiolliset tai
viranomaispäätökset liittyen eri energia­
muotojen yhdistämiseen, tukemiseen ja
Rahoitusriskien hallinta: Konsernin rahoitustoiminto on operatiivisesti keskitetty
emo­yhtiöön.
Korkoriski: Korkoherkkien lainojen osuus
konsernin korollisista lainoista oli tilikauden
lopussa noin 268 miljoonaa euroa. Korkoriskin
hallitsemiseksi voidaan käyttää apuna johdannaissopimuksia. Tilikauden päättymis­
hetkellä konsernissa ei ollut käytössä korkojohdannaisia.
6. Arvio todennäköisestä tulevasta
kehityksestä
Valuuttariski: Konsernin kassavirroista valtaosa on euro-, SEK- tai USD-määräistä ja
rahoitus on pääosin USD-määräistä. Yhtiön
altistuminen valuuttariskille (ekonominen
riski ja transaktioriski) rajoittuu lähinnä USDmääräisestä rahoituksesta, USD-pohjaisesta
vaihto-omaisuusvarastosta sekä Ruotsin
tytäryhtiöiltä oleviin valuuttasaamisiin, -velkoihin ja näiden oman pääoman valuuttamääräisiin eriin. Valuuttariskiä hallitaan
termiineillä.
Johdon käsityksen mukaan liiketoiminta­
ympäristö säilyy haastavana myös seuraavana tilikautena. Kilpailukykyä pyritään
parantamaan edelleen järjestelmiä ja liike­
toimintaprosesseja tehostamalla sekä
tarkoin kohdennetuilla investoinneilla.
7. Olennaiset tapahtumat tilikauden
päättymisen jälkeen
Konsernissa ei tilikauden päättymisen jälkeen
ole ollut olennaisia tapahtumia.
5.5. Ympäristöriskit
Operatiivisessa toiminnassa tulee erityisesti
huomioida turvallinen ja ympäristötietoinen
toimintatapa henkilö- ja öljyvahinkoriskien ja
niistä aiheutuvien kustannusten eliminoimiseksi. St1 Group Oy on arvioinut ja valvonut
järjestelmällisesti ympäristönsuojelullisia
velvollisuuksiaan ja omille toimipaikoille
syntyviä velvoitteita. Ympäristönsuojelun
velvollisuudet on määritelty lakien ja yhtiön
soveltamien laatuohjelmien puitteissa. Tilinpäätös sisältää tilikausittain tarkastettavan
varauksen ympäristöön kohdistuvista velvoitteista.
ST1 GROUP
8
Tilinpäätös
8. Henkilöstö
Konsernin henkilöstöä kuvaavat tunnusluvut
Keskimääräinen lukumäärä tilikaudella
Tilikauden palkat ja palkkiot MEUR
Pro forma
2013
2013
312
312
21,6
-
9. Organisaatio
Yhtiön hallituksen muodostivat Mika Anttonen ja hallituksen varajäsen Kim Wiio.
Yhtiön toimitusjohtajana toimi Kim Wiio.
Yhtiön tilintarkastajana on toiminut PricewaterhouseCoopers Oy.
10. Esitys voitonjaoksi
Hallitus esittää, että yhtiö jakaa päättyneeltä tilikaudelta osinkoa 3 000 000,00 euroa.
VUOSIKERTOMUS
2013
9
Tilinpäätös
Konsernituloslaskelma
€
LIIKEVAIHTO
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Varastojen muutos
Ulkopuoliset palvelut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Poistot
Poistot suunnitelman mukaan
Liiketoiminnan muut kulut
Pro forma*
tilintarkastamaton
1.1.–31.12.2013
31.12.2013
4 136 246 556,40
0,00
LIIKEVOITTO
33 683 566,63
0,00
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
€
Pro forma*
tilintarkastamaton
1.1.–31.12.2013
31.12.2013
76 723 361,66
0,00
6 423 072,91
-24 727 454,56
-18 304 381,65
0,00
0,00
0,00
1 837 037 731,49
2 142 477 989,75
0,00
0,00
VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
58 418 980,01
0,00
3 979 515 721,24
0,00
VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
58 418 980,01
0,00
21 611 532,58
0,00
Tuloverot
Laskennallinen vero
-11 461 491,54
0,00
-11 461 491,54
0,00
0,00
0,00
5 627 705,68
8 284 318,63
35 523 556,89
0,00
0,00
0,00
TILIKAUDEN VOITTO ENNEN VÄHEMMISTÖOSUUTTA
46 957 488,47
0,00
KONSERNIN TILIKAUDEN VOITTO
46 957 488,47
0,00
21 373 767,88
21 373 767,88
0,00
0,00
56 793 715,36
0,00
*Pro forma -tuloslaskelman laatimisperusta kuvattu tilinpäätöksen laadintaperiaatteissa.
ST1 GROUP
10
Tilinpäätös
Konsernitase
31.12.2013
€
€
Vastaavaa
VAIHTUVAT VASTAAVAT
PYSYVÄT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Aineelliset hyödykkeet
Maa-ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
4 243 880,36
4 243 880,36
79 079 154,58
30 563 979,63
113 060 853,37
847 497,00
223 551 484,58
Saamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Rahat ja pankkisaamiset
31.12.2013
199 443 715,97
250 414 686,59
72 561 495,00
3 680 654,19
82 802 516,97
409 459 352,75
65 236 981,73
901 935 415,39
VUOSIKERTOMUS
2013
11
Tilinpäätös
Konsernitase
31.12.2013
€
Vastattavaa
VIERAS PÄÄOMA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voitto
Tilikauden voitto (tappio)
Oma pääoma yhteensä
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset
Muut pakolliset varaukset
31.12.2013
€
50 000,00
50 000,00
39 622 068,33
-26 648 177,48
46 957 488,47
59 931 379,32
59 981 379,32
56 907 400,64
42 485 774,65
99 393 175,29
Pitkäaikainen
Muut velat
Laskennallinen verovelka
Lyhytaikainen
Ostovelat
Velat saman konsernin yrityksille
Laskennallinen verovelka
Muut velat
Siirtovelat
305 006 505,43
13 838 208,18
318 844 713,60
290 288 776,42
7 217 021,88
5 643 688,41
47 820 454,52
72 746 205,94
423 716 147,17
901 935 415,39
ST1 GROUP
12
Tilinpäätös
Konsernirahoituslaskelma
Emoyhtiön tuloslaskelma
31.12.2013
€
€
31.12.2013
Liiketoiminnan rahavirta (A)
0,00
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
0,00
Investointien rahavirta (B)
0,00
VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
0,00
Rahoituksen rahavirta (C)
0,00
VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
0,00
Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys (+) / vähennys (-)
0,00
TILIKAUDEN VOITTO
0,00
Rahavarat tilikauden alussa
Jakautumisessa tulleet rahavarat
Rahavarat tilikauden lopussa
VUOSIKERTOMUS
2013
0,00
65 236 981,73
65 236 981,73
13
Tilinpäätös
Emoyhtiön tase
€
31.12.2013
31.12.2013
€
Vastaavaa
Vastattavaa
PYSYVÄT VASTAAVAT
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Sijoitukset
Osuudet saman konsernin yrityksissä
5 447,49
5 447,49
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voitto
Tilikauden voitto (tappio)
Rahat ja pankkisaamiset
39 622 068,33
16 833 105,20
56 455 173,53
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Saamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Muut saamiset
Siirtosaamiset
50 000,00
Oma pääoma yhteensä
55 480 935,50
1 003 691,91
406 969,14
56 891 596,55
344 390,84
57 241 434,88
56 505 173,53
VIERAS PÄÄOMA
Lyhytaikainen
Velat saman konsernin yrityksille
Muut velat
717 401,44
18 859,91
VIERAS PÄÄOMA
736 261,35
57 241 434,88
ST1 GROUP
14
Tilinpäätös
Emoyhtiön rahoituslaskelma
31.12.2013
€
Liiketoiminnan rahavirta (A)
0,00
Investointien rahavirta (B)
0,00
Rahoituksen rahavirta (C)
0,00
Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys (+) / vähennys (-)
0,00
Rahavarat tilikauden alussa
Jakautumisessa tulleet rahavarat
Rahavarat tilikauden lopussa
VUOSIKERTOMUS
2013
0,00
344 390,84
344 390,84
15
Tilinpäätös
Liitetiedot tilinpäätökseen 31.12.2013
Tilinpäätöksen
laadintaperiaatteet
-tuloslaskelmatiedot vuodelta 1.1.2013–
31.12.2013.
Tilikausi
St1:ssä on käynnissä järjestelyitä, joiden
tarkoituksena on yksinkertaistaa ja selkeyttää St1-konsernin rakennetta. Tällä hetkellä
St1-konserni muodostuu kahdesta sisar­
konsernista: St1 Group -konserni ja St1 Nordic
-konserni. Sinänsä kahden konsernin rakenne
on tarkoitus säilyttää, mutta polttoaineen
vähittäismyynti-/markkinointiliiketoiminta ja
polttoaineen jalostusliiketoiminta halutaan
eriyttää näille kahdelle sisarkonsernille siten,
että kaikkien konsernissa tapahtuvien järjestelyiden jälkeen vähittäismyynti-/markkinointiliiketoimintaa harjoitetaan ainoastaan
St1 Nordic -konsernissa ja jalostustoiminta on
St1 Group -konsernissa.
Yhtiön tilikausi on 1.1.–31.12. Yhtiö on syntynyt
kokonaisjakautumisessa 31.12.2013.
Konsernitilinpäätös
Konsernin uusi emoyhtiö, St1 Group Oy (”St1
Group Oy”) (y-tunnus 2567301-7) ja uusi St1
Group -konserni (”St1 Group -konserni”) syntyivät 31.12.2013 toteutetussa vanhan St1
Group Oy:n (y-tunnus 2358367-5) kokonais­
jakautumisessa. St1 Group -konsernin konsernitilinpäätös on laadittu jakautumisessa
siirtyneiden vanhan St1 Group -konsernin
historiallisten hankintamenojen pohjalta.
Koska St1 Group Oy syntyi 31.12.2013, tässä
tilinpäätöksessä ei esitetä taseen vertailutietoja 31.12.2012 eikä tuloslaskelmaa ja rahoituslaskelmaa vuodelta 1.1.2013–31.12.2013
eikä niiden vertailutietoja. Konsernitilin­
päätöksessä esitetään lisätietona jäljempänä
esitetyin periaattein kootut pro forma
Tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi
St1 Group -konserniin kuuluneen St1 Energy
Oy:n ja St1 Nordic -konserniin kuuluvan St1
Oy:n liiketoiminnat on myös tarkoitus yhdistää. Tavoite saavutettiin ensivaiheessa päättyneen tilikauden aikana jo toteutetulla St1
Group Oy:n jakautumisella. St1 Group Oy
jakautui siten, että markkinointitoimintaa
Shell-tuotemerkillä Suomessa harjoittavan
St1 Energy Oy:n osakkeet ja osa veloista
siirrettiin jakautumisella St1 Nordic Oy:n
omistukseen ja uuden perustetun St1 Group
Oy:n omistukseen siirtyivät ruotsalaiset
tytäryhtiöosakkeet omistavan St1 Sweden
Holding AB:n osakkeet ja osa St1 Group Oy:n
veloista. Jakautuminen toteutettiin EVL
52 c §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisella
kokonaisjakautumisella. St1 Group Oy:n
nykyiset osakkeenomistajat saivat vastikkeena St1 Nordic Oy:n ja uuden St1 Group Oy:n
osakkeita käypien arvojen suhteessa.
St1 Energy AB, St1 Refinery AB ja St1 Sweden
Holding AB on yhdistelty St1 Group Oy:n
tilinpäätökseen. Osakkuusyhtiö POL Trans­
port AB ei ole yhdistelty konserniin, koska
yhtiöllä ei ole olennaista merkitystä konsernin tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Konsernitilinpäätöksen jäljennökset on saatavissa osoitteesta: St1 Group Oy, Purotie 1,
00380 Helsinki.
St1 Group Oy:n emoyhtiö on Keele Oy, jonka
konsernitilinpäätökseen St1 Group Oy:n konserni on yhdistelty. Konsernitilinpäätöksen
jäljennökset on saatavissa osoitteesta:
Keele Oy, Purotie 1, 00380 Helsinki.
Sisäiset liiketapahtumat, saamiset ja velat
on eliminoitu. Sisäiset omistukset on eliminoitu hankintamenomenetelmää käyttäen.
Ulkomaisten konserniyhtiöiden tuloslaskelmat on muutettu tilikauden keskikurssiin ja
tase on muutettu Suomen rahan määräiseksi
tilinpäätöspäivän kurssiin. Muuntamisessa
syntyneet kurssierot samoin kuin ulkomaisten tytäryritysten omien pääomien muuntamisesta syntyvät muuntoerot on esitetty
erässä ”voitto edellisiltä tilikausilta”.
Oman pääoman aiheuttamat muuntoerot on
sisällytetty konsernin vapaaseen omaan
pääomaan.
Pro forma -tuloslaskelmatiedot
Vanha St1 Group Oy jakautui 31.12.2013 ja sen
varat ja velat siirtyivät St1 Nordic Oy:lle ja
uudelle St1 Group Oy:lle, joka syntyi kokonaisjakautumisen yhteydessä. Uusi emoyhtiö, St1
Group Oy, yhdessä jakautumisessa siirtyneiden tytäryhtiöiden kanssa muodostivat St1
Group -konsernin. Tässä konsernitilinpäätöksessä on esitetty tilintarkastamattomia pro
ST1 GROUP
16
Tilinpäätös
forma -tuloslaskelmatietoja havainnollistamaan, mikä St1 Group -konsernin liiketoiminnan tulos olisi voinut olla, jos vanhan St1
Group Oy:n jakautuminen olisi tapahtunut
1.1.2013.
-konsernin liiketoiminnan tulos on tulevaisuudessa.
Tilintarkastamattomat tilikauden
1.1.–31.12.2013 pro forma -tuloslaskelmatiedot
on koottu yhdistelemällä St1 Group -konsernin tytäryhtiöiden ja uuden emoyhtiön
tuloslaskelmat tilikaudelta 1.1.–31.12.2013.
Pro forma -tuloslaskelmatiedoista on eliminoitu uuden St1 Group Oy -konsernin sisäiset
tuotot ja -kulut. Koska St1 Group Oy tytär­
yhtiöineen on tilikauden 2013 aikana kuulunut samaan Keele-konserniin, yhtiöiden
soveltamat tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ovat yhdenmukaisia, ja näin ollen laadintaperiaate-eroja ei ole ollut tarvetta oikaista.
Jakautumisessa siirtyneet varat ja velat sisältyvät jo St1 Group -konsernin 31.12.2013 konsernitaseeseen, mistä johtuen konserni­
taseesta ei ole esitetty pro forma -tietoja.
Konsernin polttoaineiden vaihto-omaisuus
arvostetaan viimeisen päivän ostohintaan ja
jos varasto arvostettaisiin fifo-periaatteen
mukaisesti, ei ero olisi olennainen. Konsernin
valmiusvarasto arvostetaan fifo-periaatteen
mukaisesti. Konsernin muu vaihto-omaisuus
esitetään fifo-periaatteen mukaisesti hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen myyntihinnan
määräisenä.
Luonteensa vuoksi nämä pro forma -tulos­
laskelmatiedot koskevat oletettua tilannetta,
eivätkä ne siksi anna kuvaa St1 Group -konsernin todellisesta liiketoiminnan tilikauden
2013 tuloksesta eikä niiden tarkoituksena ole
myöskään ennakoida, millainen St1 Group Oy
VUOSIKERTOMUS
2013
Vaihto-omaisuuden arvostus
Pysyvien vastaavien arvostus
Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on
aktivoitu välittömään hankintamenoon.
Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu
tasapoistoina käyttöomaisuusesineiden
taloudellisen pitoajan perusteella. Poistoajan
perusteena on käytetty käyttöönotto­
kuukautta.
Konsernin suunnitelman mukaiset
poistoajat
aineettomat oikeudet ja
muut pitkävaikutteiset menot 4–10 vuotta
rakennukset ja rakennelmat
20–50 vuotta
koneet ja kalusto
3–20 vuotta
muut aineelliset hyödykkeet
10–30 vuotta
Konsernireservi ja konserniaktiiva
Hankintamenolaskelmat on jatkettu jakautuneesta yhtiöstä St1 Group Oy (y-tunnus
2358367-5), eikä niitä ole käsitelty uutena
hankintana uudessa St1 Group -konsernissa
(y-tunnus 2567301-7).
Konsernin laskennallinen verosaaminen
ja verovelka
Pakollisista varauksista on kirjattu laskennallinen verosaaminen käyttäen tilinpäätös­
hetkellä vahvistettua seuraavien vuosien
verokantaa. Konserniaktiivan kohdistuksista
on kirjattu laskennallinen verovelka käyttäen
tilinpäätöshetkellä vahvistettua seuraavien
vuosien verokantaa.
Konsernin valuuttamääräiset erät
Taseen ulkomaanrahan määräiset saamiset
ja velat on muutettu Suomen rahan määräiseksi tilinpäätöspäivän kurssiin.
Ulkomaisten konserniyhtiöiden tuloslaskelmien euroiksi muuttamisessa käytetty keskikurssi on laskettu edellisen tilikauden viimeisen kuukauden viimeisen päivän ja tilikauden
kunkin kuukauden viimeisen päivän kurssien
keskiarvona.
17
Tilinpäätös
Tuloslaskelman liitetiedot
Liikevaihto
Henkilöstökulut ja henkilökunnan lukumäärä keskimäärin
Pro forma
tilintarkastamaton
Konserni
Emoyhtiö
2013
2013
2013
Polttoaineet
4 136,2
4 136,2
0,0
0,0
0,0
0,0
Ulkomaa
4 136,2
4 136,2
0,0
0,0
0,0
0,0
Pro forma
tilintarkastamaton
Konserni
Emoyhtiö
2013
2013
2013
3,9
29,8
33,7
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
M€
Toimihenkilöitä
Konserni
2013
Emoyhtiö
2013
312
312
0
0
Konsernissa on hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle maksettu palkkoja tilikaudella
567 391,70 euroa.
Liiketoiminnan muut tuotot
M€
Tuotot käyttöom. ja osakkeiden
luovutuksesta
Liiketoiminnan muut tuotot
ST1 GROUP
18
Tilinpäätös
Poistot ja arvonalentumiset
Rahoitustuotot ja kulut
Pro forma
tilintarkastamaton
2013
€
Suunnitelman mukaiset poistot
Aineelliset hyödykkeet
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Suunnitelman mukaiset poistot
yhteensä
Konserni
Emoyhtiö
2013
2013
€
Muut korko- ja rahoitustuotot
Muilta
2 658 930,63
18 714 837,25
21 373 767,88
21 373 767,88
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Muille
0,00
Rahoitustuotot ja kulut yhteensä
VUOSIKERTOMUS
2013
Pro forma
tilintarkastamaton
Konserni
Emoyhtiö
2013
2013
2013
6 423 072,91
6 423 072,91
0,00
0,00
0,00
0,00
24 727 454,56
24 727 454,56
0,00
0,00
0,00
0,00
-18 304 381,65
0,00
0,00
19
Tilinpäätös
Taseen liitetiedot
Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet, konserni
Aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
€
Aineettomat
oikeudet
Yhteensä
Hankintameno 31.12.2013
Lisäykset
Vähennykset
0,00
4 243 880,36
0,00
0,00
4 243 880,36
0,00
Hankintameno 31.12.2013
4 243 880,36
4 243 880,36
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
4 243 880,36
4 243 880,36
Kertyneet poistot
Tilikauden poisto
Kertyneet poistot 31.12.2013
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
Maa-alueet
Rakennukset
Koneet ja
kalusto
Hankintameno 31.12.2013
Lisäykset
Vähennykset
0,00
79 079 154,58
0,00
0,00
33 222 910,26
0,00
0,00
131 775 690,62
0,00
Hankintameno 31.12.2013
79 079 154,58
33 222 910,26
131 775 690,62
0,00
0,00
0,00
0,00
-2 658 930,63
-2 658 930,63
0,00
-18 714 837,25
-18 714 837,25
79 079 154,58
30 563 979,63
113 060 853,37
€
Kertyneet poistot
Tilikauden poisto
Kertyneet poistot 31.12.2013
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
ST1 GROUP
20
Tilinpäätös
€
Ennakkomaksut ja keskener.h.
Yhteensä
Hankintameno 31.12.2013
Lisäykset
Vähennykset
0,00
847 497,00
0,00
0,00
244 925 252,46
0,00
Hankintameno 31.12.2013
847 497,00
244 925 252,46
0,00
0,00
0,00
0,00
-21 373 767,88
-21 373 767,88
847 497,00
223 551 484,58
Kertyneet poistot
Tilikauden poisto
Kertyneet poistot 31.12.2013
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
VUOSIKERTOMUS
2013
21
Tilinpäätös
Sijoitukset
Sijoitukset, emoyhtiö
Konserniyhtiöt
St1 Sweden Holding AB
St1 Energy AB
St1 Refinery AB
Osakkeet
Konsernin
omistusosuus
Emon
omistusosuus
100,0 %
100,0 %
100,0 %
100,0 %
Konserniyritykset
Yhteensä
Hankintameno 31.12.2013
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12.2013
0,00
5 447,49
0,00
5 447,49
0,00
5 447,49
0,00
5 447,49
Kirjanpitoarvo 31.12.2013
5 447,49
5 447,49
€
ST1 GROUP
22
Tilinpäätös
Oma pääoma
Pakolliset varaukset
€
Osakepääoma tilikauden alussa
Kokonaisjakautuminen 31.12.2013
Osakepääoma tilikauden lopussa
Konserni
2013
Emoyhtiö
2013
€
0,00
50 000,00
50 000,00
0,00
50 000,00
50 000,00
Yhtiön vastuulla olevat eräät varhaiseläkkeet ja avustukset
Muut pakolliset varaukset
Pakolliset varaukset yhteensä
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1.2013
Kokonaisjakautuminen 31.12.2013
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.12.2013
39 622 068,33 39 622 068,33
39 622 068,33 39 622 068,33
Voitto edellisiltä tilikausilta 1.1.2013
Kokonaisjakautuminen 31.12.2013
Voitto edellisiltä tilikausilta 31.12.2013
0,00
-26 648 177,48
-26 648 177,48
0,00
16 833 105,20
16 833 105,20
Tilikauden tulos
Jakokelpoiset voittovarat 31.12.2013
46 957 488,47
59 931 379,32
0,00
56 455 173,53
2013
56 907 400,64
42 485 774,65
99 393 175,29
Ympäristövelvoitteet: velvoitteen kokonaismäärä ei ole luotettavasti määriteltävissä. Pakollisena varauksena on esitetty tiedossa olevat lähitulevaisuudessa todennäköisesti vastattaviksi
tulevat lähinnä maaperän puhdistukseen liittyvät ympäristövelvoitteet. Varauksen muutos on
kirjattu liiketoiminnan muihin kuluihin toteutuneita kustannuksia vastaan.
Laskennalliset verovelat ja -saamiset
€
Laskennalliset verovelat
Tilinpäätössiirroista
Yhdistelytoimenpiteistä
VUOSIKERTOMUS
Konserni
2013
Konserni
2013
5 643 688,41
13 838 208,18
19 481 896,59
23
Tilinpäätös
Valmiusvarasto
Yhtiö on tehnyt poikkeuksellisen järjestelyn
Ruotsin jalostamoliiketoiminnan yhteydessä
myyjän konserniin kuuluvan Shell International Trading and Supply Company Limited:n
kanssa. Jalostamokaupan yhteydessä ostettuihin raaka-ainevarastoihin liittyy yhtiön
kannalta erittäin suuri raaka-aineen hintariski, sillä viranomaisvaatimusten johdosta
konsernin on pidettävä toimialalle tyypillisesti eri öljytuotteissa varmuusvarastoja
mahdollisen kansallisen kriisitilanteen
varalta. Yhtiö solmi jalostamokaupan yhteydessä myyjän kanssa vuonna 2010, pitkän
aikavälin raaka-aineenmyyntijohdannaisia,
joilla raaka-ainevarastoon liittyvä öljyn markkinariski voidaan varmuusvarastovelvoitteen
osalta eliminoida. Tässä yhteydessä konserni
kirjasi varastoon alun perin ostamansa raakaaineen samalla hinnalla kuin mitä se oikeutettu myyntisopimuksessa myymään johdannaisten eräpäivänä 30.3.2015. Yhtiö on laadintaperiaatteissaan käsitellyt näin suojatut
varastot alkuperäisellä kauppahinnalla ja
jonka jälleenmyyntihinnan yhtiö on siis edelläkuvatulla öljyn myyntitermiinillä suojannut
vuodelle 2015. Viranomaisvaatimusten johdosta yhtiön on ylläpidettävä suojauksia
vastaava määrä öljyvarastoja toistaiseksi.
Näin esitettynä tilinpäätös kuvastaa yhtiön
Annetut vakuudet, vastuusitoumukset ja muut vastuut
käsityksen mukaan parhaiten suojauksen
tosiasiallista tarkoitusta ja liiketoiminnasta
realisoituvia vaikutuksia johdannaissopimusten erääntyessä. Mikäli yhtiöllä ei olisi
valmius­varastointivelvoitetta, olisivat suojatut raaka-ainevarastot myytävissä tilin­
päätöshetkellä 160,3 miljoonalla eurolla ja
vastaavasti näitä varastoja suojaavat johdannaiset suljettavissa -17,1 miljoonalla eurolla,
johtaen hankintameno huomioiden 10,1 miljoonan euron voittoon. Erotus johtuu käytännössä öljyn spot-hinnan ja markkinoiden
hinnoittelemasta hintaerosta pitkäaikaiselle
öljyn myyntitermiinille. Käytännössä tämä
erotus tulee häviämään johdannaisten
eräpäivään mennessä. Tilinpäätöshetkellä
31.12.2013 suojauksiin liittyen johdannais­
sopimusten kirjanpidossa sovellettu käypä
arvo oli -32,2 miljoonaa euroa ja volyymi
1,701 miljoonaa barrelia raakaöljyä ja
51 500 tonnia raskasta poltto­öljyä. Yhtiöllä on
lisäksi riskienhallintaperiaatteidensa mukaisesti käytäntönä suojata operatiiviseen liiketoimintaan liittyvän varastotason muutoksia
lyhytaikaisilla raaka-aine-johdannaisilla eri
öljytuotteissa. Lyhytaikaisten raaka-aine­
johdannaisten arvonmuutokset täsmätään
vastapuolen kanssa päivittäin ja huomioidaan
kuluna/tuottona tuloslaskelmassa.
€
Konserni
2013
Emoyhtiö
2013
286 823 413,18
286 823 413,18
0,00
0,00
527 887 307,79
110 957 083,68
110 218 974,03
749 063 365,50
200 000 000,00
0,00
43 500,00
200 043 500,00
Velat, joiden vakuutena on
yrityskiinnitys, kiinteistökiinnitys tai osakkeita
Muut lainat
Yhteensä
Vakuudeksi annetut kiinnitykset, pantit, takaukset yms.
Yrityskiinnitykset
Kiinteistökiinnitykset
Osakkeet
Yhteensä
Lisäksi konserniyhtiöiden velkojen vakuudeksi on pantattu konsernin myyntisaamiset sekä
pankkitilit.
Leasingsopimuksista maksettavat määrät
Seuraavalla tilikaudella
Myöhemmin maksettavat
Yhteensä
249 856,00
210 157,00
460 013,00
Lisäksi annettu takauksia tytäryhtiöiden vuokrasopimuksiin liittyvien ympäristövastuiden
kattamisesta.
ST1 GROUP
24
Tilinpäätös
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Helsingissä kesäkuun 3. päivänä 2014
Tilinpäätösmerkintä
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsingissä kesäkuun 3. päivänä 2014
Mika Anttonen
Hallituksen jäsen
Kim Wiio
Toimitusjohtaja
PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-yhteisö
Johan Weckman
KHT
VUOSIKERTOMUS
2013
25
Tilintarkastuskertomus
St1 Group Oy:n yhtiökokoukselle
Tilintarkastajan velvollisuudet
Olemme tilintarkastaneet St1 Group Oy:n
kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 31.12.2013.
Tilinpäätös sisältää sekä konsernin että
emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme
ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että
suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko emoyhtiön hallituksen
jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet
tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä
kohtaan, tai rikkoneet osakeyhtiölakia tai
yhtiöjärjestystä.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilin­
päätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja
riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien
tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen
laatimista koskevien säännösten mukaisesti.
Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon
valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä
ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on
lainmukainen ja varainhoito luotettavalla
tavalla järjestetty.
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä
tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista
tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu
tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu
väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan
olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka
on yhtiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät
tiedot antavan tilinpäätöksen ja toiminta­
kertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen
suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei
siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden
asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös
ja toimintakertomus antavat Suomessa
voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta
ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat risti­
riidattomia.
Helsinki 3. kesäkuuta 2014
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Johan Weckman
KHT
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet
lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän
tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastus­
evidenssiä.
ST1 GROUP
26
Hallitus
ST1 GROUP
Mika Anttonen
Kim Wiio
synt. 1966
synt. 1971
Diplomi-insinööri
OTK
Hallituksen jäsen
Hallituksen varajäsen
St1 Group Oy
Toimitusjohtaja
Hallituksen puheenjohtaja
St1 Group Oy, St1 Nordic Oy
St1 Nordic Oy
VUOSIKERTOMUS
2013
27
Johto
ST1 GROUP
Kim Wiio
Jonas Sidenå
Bo-Erik Svensson
synt. 1971
synt. 1953
synt. 1959
OTK
Merkonomi
Filosofian maisteri
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtaja
St1 Group Oy
St1 Energy AB
St1 Refinery AB
ST1 GROUP
Yhteystiedot
St1 Group Oy
Käyntiosoite:
Purotie 1, 00380 Helsinki
Postiosoite:
PL 100, 00381 Helsinki
Puh. 010 557 11 (keskus)
Fax. (09) 803 0004
www.st1.eu
[email protected]
[email protected]