Matkaraportti: Turkki 2008 - Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry
Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Ajankohtaista Historia Yhteystiedot Page 1 of 19 Demla ry:n Istanbulin seminaarimatkan 9.-16.1.2008 matkaraportti laatinut: Ville Punto, Turkki-vastaava, Demla ry Delegaatio ja sen ohjelma Liity jäseneksi Demla ry sai keväällä 2007 Ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöyksiköltä avustuksen projektiin turkkilaisen, asianajajien perustaman TOHAV-ihmisoikeussäätiön kanssa. Osana Kesäseminaari projektia Demla lähetti 10 hengen lakimiesdelegaation Turkkiin Istanbuliin 9.-16.1.2008 osallistumaan TOHAVin järjestämään, YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirjaa Oikeusmurhaprojekti koskevaan seminaariin, joka pidettiin 12.1.2008. Seminaariin osallistumisen lisäksi matkan aikana tehtiin myös vierailuja kansalaisjärjestöihin sekä tavattiin paikallisia lakimiehiä Naisten Linja seuraavasti: Turkki-projekti Ei iskua Irakiin Toplum ve Hukuk Arastirmalari Vakfi (TOHAV), 10.1.2008 Asianajaja Selim Okcuoglun toimisto, 10.1.2008 Perheväkivaltaa kokeneiden naisten tukikeskus Sahmaran, 11.1.2008 Amnesty International, Turkin osasto, 14.1.2008 ja Istanbulin 4. alioikeus (4. Asliye Ceza Mahkemesi), alioikeustuomari Yavuz Öztürk, 14.1.2008. O I K E U S-lehti Kansisivulle Matkalle osallistuivat seuraavat demlalaiset: Demla ryn puheenjohtaja, Pakolaisneuvonta ry:n lakimies, Elina Castren Demla ry:n Turkki-vastaava, lakimies Ville Punto, Demla ry:n sihteeri, Kati Nieminen, Pakolaisneuvonta ry:n lakimiehet Jouko Lehti, Husein Muhammed (toimi myös tulkkina), Hanna Laari Suomessa asuva venäläinen lakimies, Olga Tchijik-Kinnunen, Ulkomaalaisviraston Oikeus- ja maatietopalvelun johtaja Jaana Vuorio, Helsingin käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen ja Helsingin hovioikeuden hovioikeudenneuvos, Tapio Vanamo. Delegaatio saapui illalla kuuden aikoihin Istanbuliin Turkish airlinesin suoralla lennolla Helsingistä. Ensimmäisen illan ohjelmaan kuului lähinnä hotelli Richmondiin majoittautuminen ja yhteinen illallinen. Seminaarimatkan valokuvat löytyvät omalta sivultaan. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 2 of 19 10.1.2008 TOHAV-säätiön toimisto Matkan ensimmäinen tapaaminen oli TOHAV-säätiön edustajien tapaaminen säätiön toimistolla. Paikalla olivat TOHAVista asianajaja Yasar Aydin ja projektikoordinaattori Hatice Ödemis. Demla ry:n puolelta koko delegaatio. TOHAVin edustajat aloittivat tapaamisen esittelemällä lyhyesti TOHAVin historiaa ja toimintaa sekä projektin toteuttamista. TOHAV on 46 asianajajan vuonna 1994 perustama ihmisoikeusjärjestö. Järjestön asianajajajat antavat oikeudellista apua ja neuvontaa ihmisoikeusloukkausten, kuten kidutuksen, uhreiksi joutuneille sekä Turkin maan sisäisille pakolaisille (Internally displaced persons - IDP). TOHAVin rahoitus tulee EU:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden (mm. YK rahoittaa kidutettujen kuntoutusta) kautta erilaisille projekteille. TOHAVilla on tällä hetkellä meneillään vähemmistöoikeudet-projekti, jossa sen yhteistyökumppanina on Minority rights group Isosta Britanniasta. Toinen projekti on kidutuksen estäminen, jonka rahoitus tulee pääasiassa EU:n komissiolta ja Komission edellyttämän omarahoitusosuuden osalta Suomen Ulkoasiainministeriöltä. Projektien jälkeen TOHAV pyrkii aina julkaisemaan sen kokemuksista raportin. TOHAVin EU-Instituutti-projektin puitteissa järjestö seuraa Turkin lainsäädäntömuutoksia ja analysoi niiden käytännön toteutumista etenkin EU-standardien toteutumisen kannalta. Lisäksi TOHAV julkaisee kolmen kuukauden välein ilmestyvää aikakausijulkaisua ”Oikeus ja yhteiskunta” (Law and Society). Oikeudellisen avun antamisessa TOHAVilla on kaksi menetelmää, toinen tavanomaisen oikeudellisen neuvonnan antaminen kidutuksen uhrille ja toinen niin sanottu ”strategic litigation” – menetelmä, jolla tarkoitetaan, että asianajajat valitsevat hoidettavaksi pitkäjänteisemmin tietyt kidutustapaukset, joiden ajamisella pyritään vaikuttamaan ja luomaan Turkkiin ihmisoikeusmyönteistä oikeuskäytäntöä. Jutut valitaan uusien oikeudellisten taktiikoiden (”new legal tactics”) luomiseksi. Valittavaksi tulevat käytännössä ne jutut, joissa on vahvaa näyttöä esimerkiksi kidutuksesta eli strategiseksi jutuksi tapausta valittaessa kyse on usein nimenomaan jonkinlaisesta näytön riittävyyden arvioimisesta, koska näyttöongelmat ovat yksi keskeinen kidutuksen rankaisemattomuutta tukeva ongelma. Uusien oikeudellisten taktiikoiden luomisessa käytetään kolmea erilaista oikeusprosessia: rikosprosessia, (virkamiesten) kurinpitomenettelyä eli hallinnon sisäistä valvontamenettelyä ja korvauskanteita. TOHAVin tavoitteena on kidutuksen estämiseen pyrkivän projektin aikana löytää yhteensä 15 strategisesti merkittävää juttua hoidettavaksi. Tällä hetkellä strategiseksi jutuksi on valikoitu 10 kidutustapausta. Mikäli Turkin kansallinen oikeusprosessi ei johda toivottuun lopputulokseen, TOHAVin asianajajat tekevät myös ihmisoikeusvalituksia Turkin valtiota vastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. TOHAVin asianajajat ovatkin säätiön toiminta-aikana vieneet yli 60 tapausta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. TOHAVilla on myös kidutettujen kuntoutuskeskus, jossa annetaan traumaterapiaa kidutuksen uhreille. Keskuksessa työskentelevät lääkäri, psykoterapeutti ja fysioterapeutti. Hakemukset kuntoutukseen tulevat yksittäisiltä kidutuksen kohteeksi joutuneilta, usein vangeilta vankilasta vapautumisen jälkeen. TOHAVin keskukseen kidutettu hakeutuu usein Turkin ihmisoikeusjärjestön (Insan Haklari Dernegi-IHD) Istanbulin osaston neuvosta, jonka kanssa TOHAV tekee kiinteää yhteistyötä. Kidutuksen estäminen-projektin puitteissa annetaan oikeudellista apua kidutuksen uhreille. Projektissa on järjestetty kaksi koulutusseminaaria lakimiehille, yksi Istanbulissa ja toinen Itä-Turkissa Vanin kaupungissa. Tämän lisäksi projektissa järjestetään erillinen tilaisuus YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirjasta Istanbulissa. Kampanjoidessaan lisäpöytäkirjan ratifioinnin puolesta Turkissa, TOHAV on tavannut myös kansanedustajia ja esittänyt heille näkemyksiään sopimuksen ratifioimiseksi. TOHAVin kidutuksen vastaisen toiminnan rahoitus vuodelle 2008 on edelleen epävarmaa. EU:n komissio on hallinnollisista syistä lopettanut ihmisoikeus- ja demokratiahankkeiden rahoituksen vuodelta 2008 ja rahoitusta voi hakea vasta vuodelle 2009. Kyse on siitä, että EU:n komission avustusten kaikki päätäntävalta ja hankkeiden valvonta ollaan siirtämässä EU:n komission Turkin edustuston tehtäväksi. Tämän takia kaikki rahoitukset vuodelle 2008 on laitettu toistaiseksi jäihin. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 3 of 19 Komissio on kuitenkin avannut uuden rahoitusmahdollisuuden kidutuksen estämiseen kohdistuville projekteille. TOHAVilta on pyydetty hankkeen tiivistetty konsepti-paperi (concept notes), jonka perusteella jatkoharkintaan valitaan hankkeita. TOHAVin kidutuksen estämishankkeen lakimiesten palkkarahat ovat kuitenkin loppumassa maaliskuun loppuun mennessä. Lakiavun antaminen kuitenkin jatkuu vapaaehtoistyönä. TOHAVilla on 120 jäsentä, jotka osallistuvat tähän vapaaehtoistyöhön. TOHAVin koulutus ja vaikuttamistoiminta (lobbying) joka tapauksessa vähenevät rahoituksen päättymisen takia. EU:n komissio on myös epävirallisesti sanonut TOHAVin edustajille, että tilanne Turkissa olisi parantunut ja sen vuoksi Kööpenhaminan kriteerit olisivat tulleet täytetyksi. Komissio on arviossaan myös viitannut siihen, että raportoidut kidutustapaukset olisivat Turkissa vähentyneet. TOHAVin mukaan tämä arvio ei täysin pidä paikkansa eikä Komissio ole ottanut huomioon niitä syitä, joiden vuoksi raportit kidutuksesta poliisilaitoksilla ovat vähentyneet. TOHAVin käsityksen mukaan Komission halu pitää Turkin ihmisoikeustilanetta parempana, kuin se todellisuudessa on, liittyy myös EU-maiden pakolaispolitiikkaan, jonka kiristämiseen etenkin Turkista tulleiden turvapaikanhakijoiden osalta on suuri paine. Uusi ongelma kidutuksen vastustamiseen on tullut poliisin toimivaltuuksia laajentaneen lain takia. Lain voimaantulon jälkeen esiin on tullut 5-6 poliisin virkatoimissaan tekemää murhaa. Rikosprosessit viranomaisia vastaan kidutuksen johdosta ovat pitkiä. Kidutuksesta epäillyt poliisit yleensä vain siirretään toiselle paikkakunnalle virkatehtäviin, heitä ei käytännöttä koskaan vangita tai pidätetä virasta. Turkin lainsäädäntö sinänsä mahdollistaisi kidutukseen puuttumisen, mutta käytäntö ei toteuta tehokasta puuttumista. Turkissa ei ole riippumatonta ja ulkopuolista poliisin toimintaa valvovaa elintä, vaan sitä valvotaan lähinnä vain sisäasiainministeriön sisäisellä kurinpitomenettelyllä. Kidutettuihin kuuluu monenlaisia henkilöitä, niin tavanomaisista rikoksista, kuin poliittisistakin rikoksista syytettyjä. Viime vuosina suurin kidutettujen ryhmä on TOHAVin kokemusten mukaan kuitenkin ollut poliittiset kurdimiehet. TOHAVilaiset kertoivat, että Turkissa on meneillään perustuslain uudistus. Turkin voimassaoleva perustuslaki on sotilaiden vuoden 1980 vallankaappauksen jälkeen vuonna 1982 laatima. Tämä heijastuu myös siihen, kuka käyttää Turkissa käytännössä suurinta valtaa. Turkin presidentti on muodollisesti armeijan ylin päällikkö, mutta käytännössä se on Yasar Buykanit, joka on armeijan yleisesikunnan johtaja. Turkin armeijalla on edelleen korostuneen vahva asema. Vaikka uusi perustuslaki on valmisteilla, armeijan ylin johto pyrkii jatkuvasti edelleen vaikuttamaan hallituksen toimintaan. Turkissa kutsutaankin käsitteellä ”e-coup’etat”, menetelmää, jolla armeijan vaikutus hallitukseen käytännössä toteutetaan. Armeija julkaisee tiedotteen internet sivuillaan tiedotteen ja olettaa hallituksen ottavan sen huomioon, miten yleensä tapahtuukin. Hallituksen kautta armeija pystyy vaikuttamaan myös muun muassa tuomioistuimiin; esimerkiksi Turkin tuomarinvalinta lautakunta on suoraan oikeusministeriön nimittämä ja sen alaisuudessa. Näin ollen edistyksellisten ja demokrattisia arvoja puolustavien lakimiesten pääsy tuomarinvirkoihin kyetään tarvittaessa estämään armeijan toimesta. Presidentin valta on Turkissa korostunut. Valtaoikeudet johdetaan edelleen vuoden 1982 perustuslaista, minkä vuoksi presidentti on valtaoikeuksiltaan pääministeriä merkittävämpi. Aiemmin presidentti on ollut eri puolueesta nykyisen pääministeri Recep Tayip Erdoganin kanssa, mutta viime kesän parlamenttivaalien jälkeen presidentiksi nousi yksi hallituspuolue AKP:n johtajista, Abdullah Gül. Turkissa presidentin valitsee parlamentti ja ennen parlamenttivaaleja AKP:llä ei ollut riittävää määrää kansanedustajia valitsemaan Güliä presidentiksi. Tämä johti Turkissa parlamentaariseen kriisiin ja ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin kesällä 2007, joiden jälkeen Gül valittiin presidentiksi. Turkissa käytetään termiä ”syvä valtio”, kuvaamaan armeijan, mafian ja poliitikkojen keskinäistä yhteistyötä ja kytköksiä. Syvään valtioon kuuluu erilaisia puolivirallisia ja – sotilaallisia aseellisia ryhmiä, joiden taustalla on edelleen palveluksessa olevia tai eläkkeelle siirtyneitä armeijan upseereita. Turkissakin elää mafiaperinnettä, johon on sekoittunut mafian, poliitikkojen ja armeijan upseereiden välistä yhteydenpitoa, liiketoimintaa ja muuta yhteistyötä. Yhtenä esimerkkinä syvän valtion toiminnasta TOHAV esitti niin sanottu Semdinlin tapauksen vuodelta 2006. Semdinlin kylässä Hakkarin alueella, Turkin kaakkoisimmassa läänissä, tapahtui vuonna 2006 kranaatti-isku kirjakauppaan, jonka omistaja oli PKK:n jäsenyydestä tuomittu entinen poliittinen vanki. Paikalliset asukkaat ottivat kranaatin heittäneet henkilöt kiinni, mutta santarmit pelastivat heidät tilanteesta. Kävi ilmi, että kranaatti-iskun tekijät olivat turvallisuusjoukkojen JITEM-ryhmän jäseniä. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 4 of 19 Virallinen syyttäjä olisi halunnut nostaa syytteen heitä vastaan, mutta hänet siirrettiin toisiin [1] tehtäviin toiselle paikkakunnalle ennen kuin tutkinta aloitettiin. Turkissa poliittisetkin rikokset käsittelee pääasiassa siviilituomioistuin. Kuitenkin muun muassa Semdinlin tapaus siirrettiin siviilituomioistuimen päätöksellä sotilastuomioistuimen käsittelyyn. Sotilastuomioistuimet käsittelevät sotilaiden rikoksia, mutta toimivalta on niin epämääräinen, että käytännössä minkä tahansa poliittisen rikosasian siirto sotilastuomioistuimeen on mahdollinen. Sotilastuomioistuimissa on vain sotilasjäseniä ja sitä sääntelee erikoislaki. Semdinlin kranaatti-iskun kohteen avustajana toimii TOHAVin jäsen ja juttu saattaa lopulta tulla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. Ennen vuoden 2004 uudistusta, jolla valtion turvallisuustuomioistuimet (Devlet Guvenlik Mahmesi - DGM) lopetettiin ja perustettiin uudet rikostuomioistuimet niiden aiemmin käsittelemiä asioita varten, DGM:n kokoonpanoon kuului myös sotilasedustajia. Tästä luovuttiin vuoden 2004 uudistuksella. Muutos tehtiin EU:n vaatimusten ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännön vuoksi, jonka mukaan turvallisuustuomioistuinten oikeudenkäynnit eivät olleet ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisia. TOHAVin mukaan käytännössä vain tuomioistuimen nimi muuttui, mutta DGM:n oikeudenkäynneissä esiintyneitä ongelmia uudistus ei poistanut. TOHAVin edustajat kertoivat syksyllä 2007 Suomessa, että tilanne Turkissa oli kehittynyt huolestuttavaan suuntaan sen jälkeen, kun Turkin armeija pyysi parlamentilta lupaa hyökkäykseen Pohjois-Irakiin siellä tukikohtaa pitävän, Turkissa laittomaksi ja terroristijärjestöksi julistetun aseellisen PKK-järjestön tukikohtiin. Syksyllä 2007 Turkissa esiintyikin yksittäisten henkilöiden hyökkäyksiä kurdisiviilejä vastaan, muun muassa kurdien omistamiin kauppoihin tehtiin väkivaltaisia hyökkäyksiä. TOHAVin mukaan etenkin lokamarraskuu 2007 olivat pahoja. Tilanne on siitä kuitenkin rauhoittunut eikä riskiä yksittäisten kansalaisten välisiin vakaviin yhteenottoihin enää ole. Tilanne kuitenkin eteni syksylläkin nopeasti ja aaltoilevasti, joten se voi pahentua hyvin nopeasti ja yllättävästi. Tapaaminen asianajaja Selim Okcuoglun (TOHAVin perustajajäsen) toimistolla Asianajaja Selim Okcuoglun toimistossa työskentelee 4 lakimiestä (1 lakimiesharjoittelija, ja 3 asianajajaa). Vuoden vaihteen jälkeen tammikuussa lakimiehillä on Turkissa rauhallinen aika, koska tuomioistuimissa ei järjestetä lainkaan istuntoja, vaan siellä tehdään edellisen vuoden juttujen päättymiseen (arkistointi) ja seuraavalle vuodelle siirtoon liittyviä hallinnollisia tehtäviä. (kestää noin 20 päivää). Selim hoitaa rikosjuttuja, pakkokeinoasioita, perheoikeudellisia asioita sekä siviiliriitoja (jotka päättyvät harvemmin oikeuteen). Hän käy myös Istanbulin ulkopuolella (20-30 % jutuista on muissa kaupungeissa). Kysymykseen asianajajan toimintaan valtion puolelta tulevasta häirinnästä Selim vastaa, että Turkin lakimuutokset ovat 2000 luvun puolella muuttaneet ilmapiiriä asianajajamyönteisempään suuntaan. Syytettyjen puolustuksen ongelmista Selim kertoi, että Turkissa perinteisen käsityksen mukaan vain tuomioistuimet nähdään osaksi oikeusjärjestelmää (part of the judiciary), asianajajia ei. Asianjajien yhteistyö poliisin ja santarmien kesken ei toimi. Asianajajan ammatti on raskas, ei vain työmäärän (case load) vuoksi, vaan konfliktimäärän (conflict load) vuoksi. Etenkin ihmisoikeusasioissa asianajajana toimiva joutuu jatkuvasti konflikteihin viranomaisten kanssa. Tuomioistuinlaitoksen ongelmana on Turkissa työmäärä ja henkilöstön vähäisyys sekä tuomioistuinlaitoksen heikko infrastuktuuri. Oikeusturvan piiriin pääseminen (access to justice) on hidasta. Istanbulissa on 26 tuomioistuinta ja 22 000 lakimiestä. Istanbulin asianajajayhdistyksessä on 13 000 jäsentä. Tuomioistuinten itsenäisyys ei ole turvattu, vaan ne ovat organisatorisesti oikeusministeriön alaisuudessa. Tuomioistuimen jäsenet ovatkin usein poliittisesti suuntautuneita. Selim kokee itse, ettei hän tulisi ihmisoikeuksiin liittyvän toimintansa vuoksi koskaan valituksi tuomariksi. Ideologisesti tuomioistuinten nähdään olevan valtion puolella ja turvaamassa sen intressejä, ei niinkään suojaamassa yksilön oikeuksia. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 5 of 19 Kysymykseen vähemmistöjen oikeuksista tuomioistuimissa Selim vastaa viittaamalla Turkin valtion perustaneeseen Lausannen rauhansopimukseen, jossa Turkin vähemmistöt määriteltiin uskonnon mukaisesti eli Turkin vähemmistöjä ovat virallisesti vain kristityt ja juutalaiset. Uskonnollisten vähemmistöjen ongelmana ovat yleensä omaisuuteen liittyvät (property rights) ongelmat sekä uskonnollisten organisaatioiden perustamiseen liittyvät vaikeudet. Turkin perustuslain muuttamista valmistellaan. Kevään aikana (parin kuukauden sisällä) uudistuksesta saadaan uutta tietoa. Kansalaisjärjestöillä olisi suurta kiinnostusta osallistua uuden perustuslakiehdotuksen valmistelemiseen, mutta hallitus ei juurikaan kuuntele järjestöjen mielipiteitä. Turkin suurin ongelma on kurdikysymys, Kandilin vuorten (jossa PKK pitää tukikohtiaan) pommituksilla on vaikutusta myös Turkin isommissa kaupungeissa ja ne aiheuttavat epävarmuutta myös Istanbulissa, vaikka se sijaitsee Turkin täysin vastakkaisessa kolkassa. Turkki ei pidä sotaa PKK:ta vastaan aseellisena konfliktina, johon soveltuisi Geneven sopimus, vaan pitää sitä Turkin sisäisenä asiana. Käytännössä sotaan PKK:ta vastaan suhtaudutaan sotana terrorismia vastaan, joten PKK:n jäseniä kohdellaan rikollisina. Kysymykseen mahdollisuuksista ja keinoista kurdikysymyksen ratkaisemiseksi Selim vastaa, että ratkaisun löytyminen voisi olla helpompaa, kuin uskotaan. Mikäli hallitus haluaisi ratkaista ongelman, se kykenisi siihen. Turkin valtion asenne myös muiden maiden kurdeihin on kielteinen. Turkki ei tunnusta Pohjois-Irakin viranomaisia eikä sillä ole virallisen tason yhteyksiä heidän kanssaan. Turkin ja Irakin kurdien välillä on kuitenkin yli rajan ulottuvien sukulaisuus suhteiden kautta pitkä sosiaalinen ja taloudellinen yhteys. Suurin osa kurdeista ei halua itsenäistä valtiota, vaan vähemmistökielen aseman ja paikallisen päätöksenteon vahvistamista. Monet eivät edes halua kurdinkielelle virallista koulukielen asemaa. Diyarbakirin kaupunki julkaisi virallisia tiedotteita turkin, kurdin ja assyyrian kielillä. Tämän seurauksena kaupunginjohtaja Osman Baydemir pidätettiin virasta. Kaupungin nimissä turkin ja kurdin kielellä lähetetty virallinen kutsukirje aiheutti syytteitä ja 1 kk – 1 vuoden vankeustuomioita kaupungin johdolle. Tämä johtuu siitä, että Turkissa vieraiden kielten käyttäminen virallisissa yhteyksissä on kiellettyä. Turkin ainoa hyväksytty kieli on turkki. Laki myös kieltää poliittisia puolueita kampanjoimasta kampanjoimalla kurdinkielellä eli käytännössä muulla kielellä kuin virallisella turkin kielellä. Rikoslain soveltamiskäytännöstä Selim kertoi, että rikollisuuden taso on Turkissa korkealla, etenkin Istanbulissa, jossa on suuri asukasmäärä ja -tiheys. Turkin rangaistuskäytännöstä Selim antoi useita esimerkkejä: 1. Rattijuopumuksesta rangaistaan tavanomaisimmin sakolla ja mahdollisesti ajokiellolla. Mikäli rattijuopumuksella on vaarannettu liikennettä, voi tuomio olla myös vankeutta. 2. Huumausaineiden käyttö ja levittäminen ovat Turkissa molemmat rangaistavia tekoja. Käytöstä voi saada 1-5 vuoden vankeusrangaistuksen, levittämisestä taas 5-24 vuoden vankeusrangaistuksen riippuen teon törkeysasteesta. Törkeysasteeseen vaikuttavat muun muassa levitetyn huumausaineen määrä, levittäminen järjestäytyneen rikollisorganisaation kautta, huumeen maahantuonti tai maastavienti. 3. Seksuaalisesta ahdistelusta Selim kertoo esimerkin, jossa 10 miestä ahdisteli hiljattain ulkomaalaista turistia Istanbulin keskustassa Taksimin aukiolla. Miehistä vain yksi pidätettiin ja annetut rangaistukset olivat sakkoa 50 Turkin liiraa eli noin 34 euroa. Pedofiliasta Turkissa voi saada 5-24 vuoden vankeustuomion. 4. Pahoinpitelystä tuomittava rangaistus riippuu aiheutetun vahingon määrästä; yleensä tuomiot ovat lyhyitä ehdottomia vankeusrangaistuksia. Taposta voi saada ankarimmillaan elinkautisen vankeusrangaistuksen. Elinkautinen tarkoittaa Turkissa käytännössä 40 vuoden vankeusrangaistusta, josta voi päästä ehdolliseen vapauteen 30 vuoden jälkeen. Elinkautinen rangaistus voidaan myös määrätä kovennettuna, jolloin vankeus on yli 40 vuotta. Etenkin poliittisista rikoksista saa helposti kovennetun elinkautisen vankeusrangaistuksen. Kidutus Turkissa jatkuu edelleen. Raportoidut kidutustapaukset ovat vähentyneet 2000luvun puolella, mutta vuonna 2007 ne kääntyivät uudelleen nousuun. Selimin esittämä arvio http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 6 of 19 perustuu kansalaisjärjestöiltä saatuihin tietoihin. Kansalaisjärjestöt taas saavat tiedot pääasiassa suoraan uhreilta, usein kuntoutukseen hakeutuneilta. Muun muassa Turkin lainsäädäntömuutos, jolla turvallisuusviranomaisten valtuuksia laajennettiin, on helpottanut kidutusta. Nykyään kidutus tapahtuu usein poliisilaitosten ulkopuolella niin, ettei virallista pidätystä kirjata, joten ne jäävät hyvin helposti raportoimatta. Kidutusmuotoja on paljon. Tekniikat kehittyvät koko ajan. Muotoja ovat muun muassa sähköshokit, sitominen, nälässä ja janossa pitäminen, uhkaileminen ja sukulaisten uhkaileminen (esim uhata puolison raiskaamisella). On myös ollut tapauksia, joissa koko perhe on pidätetty yhdessä ja sen jäseniä on uhattu toisen perheenjäsenen kiduttamisella. Kiduttajien koulutusta Turkin viranomaiset ovat saaneet NATOn kautta. Kyse on niin sanotun ”syvän valtion” toiminnasta, joka ei tietenkään ole virallista. Yhdysvalloilla on Adanan kaupungissa sijaitseva tukikohta, joka perustettiin alun perin kidutuskeskukseksi. Turkilla on myös ollut rooli CIA:n vankikuljetuksissa nimenomaan Adanan tukikohdan kautta. Turkin viranomaisilla on kuitenkin rajoitettu pääsy tukikohtaan. On myös olemassa huhuja tukikohdassa säilytettävistä ydinaseiden osista. Kysymykseen siitä kuinka paljon Turkkia vastaan on tehty valituksia Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen Okcuoglu vastasi, että tarkka määrä ei ole hänen tiedossaan, mutta Turkki on kolmantena listalla valitusten määrässä ja Venäjä on tällä hetkellä suurin valitusten kohde. Tapaamisen lopuksi kysyttiin mahdollisuutta päästä tutustumaan johonkin tuomioistuimeen ja Selim lupasi järjestää tapaamisen tutun tuomarin kanssa. Saman päivän iltana demlalaiset menivät yhteiselle illalliselle Selimin ja muiden TOHAVlaisten kanssa Turkin kreikkalaiseen kalaravintolaan. 11.1.2008 Sahmaran perheväkivallan uhrien tukikeskus Aamulla Demlan delegaatio matkusti Istanbulin Aasian puoleiseen osaan Kadiköyn satamaan ja sitä kautta bussilla Sahmaran keskukseen, jossa vierailtiin myös Demlan lokakuun 2006 Istanbulin matkalla. Keskuksen perustajana ja sen käynnistämisen liikkeellepanevana voimana ollut Dilsah Deniz kertoi keskuksen toiminnasta ja naisten asemasta Turkissa. Paikalla olivat myös keskuksen psykologi Lemon sekä yksi vapaaehtoistyöntekijä, joka on itse aiemmin tullut keskukseen apua hakemaan ja lopulta jäänyt sinne myös auttamaan muita. Sahmaran on perustettu vuonna 2001 suomalaisen Ensi- ja turvakotienliiton tuella. Ensin tavoitteena oli perustaa keskusta ylläpitämään säätiö, mutta säätiön perustamiseen tarvittavan taloudellisen panoksen puuttumiseen vuoksi keskus aloitti ensin toimintansa projektina toisen kansalaisjärjestön hallinnoimana. Kuitenkin vuonna 2003 se rekisteröitiin omaksi erilliseksi järjestöksi. Järjestön jäseniä on virallisesti 20 henkeä. Keskus toimii pääsääntöisesti vapaaehtoistyöllä. Ainoastaan ammatillista apua antavat psykologi ja lakimies saavat järjestöltä palkkaa työstään. He eivät kuitenkaan ole keskuksen varsinaisia työntekijöitä, vaan saavat korvauksen vain tekemästään osa-aikaisesta työstä, joka pitää sisällään myös paljon vapaaehtoisuuteen perustuvaa työtä. Kokoaikaiseksi työntekijäksi palkkaaminen ei ole taloudellisista syistä mahdollista. Keskus antaa tukea väkivallan uhreiksi joutuneille naisille. Keskuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli antaa tukea nimenomaan seksuaalisen väkivallan uhreille, mutta se on myöhemmin laajentunut kaikenlaisen, etenkin perheväkivallan uhrien auttamiseen. Seksuaalisenkin väkivallan tekijänä on Turkissa yleensä joku naisen lähipiiriin kuuluva henkilö. Keskuksen antama tuki on sosiaalista tukea, läinnä uhrien kuuntelemista ja heidän kanssaan keskustelemista. Turvakotia keskus ei resurssien vähäisyyden vuoksi ole kyennyt perustamaan, vaikka sekin oli alun perin tavoitteena. Keskuksessa käyvät naiset käyvät siellä siis yleensä salaa ja palaavat kotiin väkivaltaisiin olosuhteisiin. Naisen irtautuminen väkivaltaisesta parisuhteesta on turkkilaisessa kuluttuurissa ja sosiaalisessa todellisuudessa erittäin vaikeaa. Naiset itsekään eivät usein halua pois suhteesta, koska se saattaa olla heidän ainoa sosiaalinen elämänsä ja taloudellinen turvansa. Miehen luota lähteminen tarkoittaisi useissa tapauksissa, että nainen jää yksin ilman toimeentuloa ja suvun turvaa eikä paluu yleensä ole mahdollinen kun kerran on lähetenyt. Naisen siteet sukulaisiin, myös omiin, yleensä katkeaisivat, jos hän ”karkaisi” miehensä luota, koska se koettaisiin häpeällisenä ja naisen menettäneen kunniansa karkaamisen johdosta. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 7 of 19 Ongelmana väkivaltaa kokeneilla naisilla on, että heillä ei ole ketään kenen kanssa puhua kokemastaan väkivallasta ja jakaa siihen liittyvää ahdistusta. Perheväkivallasta kertominen saattaa myös aiheuttaa naisen syyllistämisen; perinteinen näkemys pitää perheväkivallan kohteeksi joutumista hänen omana syynään: nainen ei ole ollut hyvä vaimo, koska mies on pahoinpidellyt. Tämä aiheuttaa Dilsahin mukaan naiselle uudelleen traumatisoitumisen, kun hänen kerrottua traumaattisista tapahtumista niitä pidetäänkin hänen omana syynään. Naisten tekemät itsemurhat ovatkin olleet Turkissa kasvussa. Dilsah kertoikin että Sahmaranin tavoitteena on kertoa naisille ensinnäkin, etteivät he ole ainoita perheväkivallan uhriksi joutuneita ja toiseksi, ettei väkivallasta puhuminen ole väärin. Usein jo nämä kaksi seikkaa parantavat naisen oloa ja saavat hänet vapautumaan taakastaan. Sahmaran pyrkii olemaan naisille tukena ja jakamaan huolet heidän kanssaan. Sahmaranissa ollaan hyvin tietoisia naisten vaikeudesta lähteä väkivaltaisesta parisuhteesta ja lähdöstä seuraavista ongelmista. Naisille yritetäänkin vain esittää vaihtoehdot ja mahdollinen tie pois tilanteesta, mutta lopullinen päätös asiasta on jokaisella naisella itsellään. Sahmaranin historian aikana siellä on käynyt useita naisia, jotka tulevat sinne uudelleen vuodesta toiseen. Dilsah kertoi pitkästi nimenomaan Turkin kulttuurisista olosuhteista, joissa perinteinen käsitys on, että mies saa tehdä vaimolleen mitä haluaa. Tällaista patriarkaalista järjestelmää myös monet naiset ylläpitävät ja siirtävät perinteisen käsityksen mukaisen parisuhteen mallin pojilleen ja tyttärilleen. Turkissa väkivallantekoa, joka kohdistuu jollain tavoin poliittiseen henkilöön, pidetään helposti poliittisena rikoksena, mutta naiseen kohdistuva väkivalta taas käsitetään perheen sisäiseksi asiaksi eikä siis rikokseksi lainkaan. Turkissa mies on pääsääntöisesti aina sosiaalisesti vahvempi. Vaimonsa murhanneen miehen katsotaan pelastaneen kunniansa, mutta miehensä murhanneen vaimon katsotaan menettäneen oman kunniansa. Turkissa tehdyn tutkimuksen mukaan suurin osa vaimonsa murhanneista ja siitä tuomion saaneista miesvengeista eivät edes kadu tekoaan. Vaimoa pidetään Turkissa miehensä ja hänen sukunsa omaisuutena. Nainen ei saa itse määrätä kehostaan, vaan siihen liittyvät asiat koskettavat aina koko sukua ja sen kunniaa. Etenkin neitsyyttä ennen avioliittoa pidetään tärkeänä. Naisen synnyttämistä ennen avioliittoa pidetään hyvin vakavana asiana, joka on naiselle häpeä ja osoitus hänen kunniattomuudestaan. Naiseen kohdistuva väkivalta oikeutetaankin sillä, että nainen on rikkonut sosiaalisia sääntöjä, minkä vuoksi hänen rankaisemisensa on oikein. Sosiaaliset säännöt oikeuttavat naisen pahoinpitelemisen ja elämän rajoittamisen, jos naisen katsotaan loukanneen näitä sääntöjä. Käsitteet kunniaväkivalta ja perinneväkivalta ymmärretään Turkissa osaksi maan kulttuuria. Ajattelun mukaan naisen ”kunnia” ei ole vain hänen oma asiansa, vaan se on koko perheen ja suvun asia. Turkkilaiset puhuvat toisinaan hieman ristiriitaisesti perinneväkivallasta osoituksena etenkin Itä-Turkin maaseudulta kotoisin olevien kurdien tapojen kehittymättömyydestä mustamaalaten heitä, vaikka perhesuhteisiin liittyvä väkivalta ei ole vain kurdien asia, vaan yleisemminkin koko kulttuurin ongelma. Turkin valtio on tukeutunut kurdien perinteiseen ja historialliseen heimojärjestelmään etenkin viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Parlamentissa kurdeja ovat edustaneet nimenomaan heimopäälliköt, joiden kautta valtio on yrittänyt pitää kurdialueiden väestön kontrollissaan. Nimenomaan heimojärjestelmään taas kuuluu keskeisenä elementtinä naisten elämän kontrolloiminen etenkin naisen ”kunniaa” valvomalla koko heimon tai suvun toimesta. Väkivallan kohteeksi joutuneella naisella olisikin edelleen vastassaan koko heimo, jos hän ryhtyisi vastustamaan perheväkivaltaa ja sillä tavoin loukkaisi suvun ”kunniaa” esimerkiksi ilmoittamalla pahoinpitelystä poliisille. Sahmaranin lisäksi Istanbulissa toimii 3 muuta naisjärjestöä. Dilsahin mukaan Sahmaran on kuitenkin ainoa puolueeton järjestö. Koko Turkissa naisjärjestöjä on noin 70. Ne ovat Turkissa yhdessä kampanjoineet turvakotien perustamiseksi. Turkin lainsäädännön mukaan yli 50 000 asukkaan kaupungissa tulisi olla turvakoti, vaikka vaatimus ei olekaan aivan ehdoton. Naisjärjestöt ovatkin yhdessä kirjoittaneet Turkin kaikille kunnille kirjeen, jossa kehotetaan turvakodin perustamiseen. Käytännössä kuitenkin kunnat, joissa on jo ollut turvakoti, ovat myös lakkauttaneet niitä. Turkin vanhin turvakoti lakkautettiin, kun kaupungin kaupunginjohtaja vaihtui. Olemassa olevat turvakodit tarvitsisivat myös järjestelmän, jolla naista autetaan eteenpäin elämässä. Se, että naisella on paikka, jonne paeta väkivaltaa, ei ole riittävä tuki naiselle eikä se ole ratkaisu hänen tilanteelleen pitkäaikaisesti. Turvakotiin hakeutuminen ei ole kestävä ratkaisu, ellei nainen turvakotijakson jälkeen kykene pitämään itsestään itsenäisesti huolta, etenkin http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 8 of 19 taloudellisesti. Dilsah kertoi eräästä tapauksesta, jossa avioeropäätöksen tuomioistuimesta saanut nainen, oli kolmen kuukauden jälkeen joutunut palaamaan entisen aviomiehensä luokse. Turvakotien perustamisessa olennainen tekijä Turkissa on poliittisen ilmapiirin luominen niiden perustamiselle myönteiseksi. Tällä hetkellä sellaista ilmapiiriä ei ole. Naisjärjestöjen yhteistyön tavoitteena on järjestää vuosittain yksi yhteinen tilaisuus, jonka yhteydessä annettaisiin järjestöjen yhteinen julkilausuma naisten ihmisoikeuksista. Naisjärjestöt ovat myös yhdessä järjestäneet joka viikon perjantai-iltana mielenosoituksen Istanbulin Taksimin aukiolla. (Demlan delegaation miehet olivat valmiudessa osallistua mielenosoitukseen, mutta menivät ilmeisesti aukiolle liian myöhään, jolloin mielenosoitus oli jo päättynyt.) Dilsah kertoi pitävänsä keskeisenä, että naisten asemaa parannetaan usealla rintamalla. Oikeudellinen rintama on siinä mielessä ehkä helpoin, että lakeja voidaan aina muuttaa. Tärkeämpää on kuitenkin käytäntöjen muuttaminen. Hänen kokemuksensa mukaan tuomarit ovat hyvin haluttomia soveltamaan uusiakaan lakeja uudella tavalla. Dilsahilta kysyttiin myös hänen mielipidettään Demlan matkan aikana Turkissa kiivaana käyneeseen keskusteluun naisten huivikiellon poistamisesta yliopistoista. Turkin lain mukaan uskonnollisten symbolien, kuten huivin, käyttö julkisissa virastoissa on kiellettyä. Dilshin mukaan uskonnollisten symbolien käyttökielto on hänen mukaansa periaatteessa ihan hyväksyttävä asia. Toisaalta hänen mukaansa huvin käyttö ei sinänsä ole mikään ongelma. Hänen mukaansa huiviasiassa naiset on otettu poliittiseksi aseeksi. Molemmat kannat, huivikiellon puolustajat ja vastustajat, haluavat määrätä naisten käyttäytymisestä. Dilsah myös huomautti siitä mielenkiintoisesta seikasta, että huivia käyttävät naiset erotetaan yliopistosta, mutta radikaalia islamia kannattavia miehiä ei. Huvikiellolla tai sen purkamiselle ei ole mitään tekemistä islamismin torjunnan kassa, kysymyksessä on vain eräs tapa naisten kontrolloimiseen. Kysymys vie huomion pois naisten aseman parantamiseen liittyvistä todellisista ongelmista. Lopuksi Dilsah vastasi myös kysymykseen naistuomareista. Hänen mukaansa mitä ylemmäs tuomioistuimissa mennään, sitä harvinaisempaa on, että tuomari on nainen. Naistuomareille on myös olemassa vaatimus, että esimerkiksi perheoikeudellisia asioita käsittelevän naisen pitää olla naimisissa ja hänellä pitää olla lapsia. Yleisesti ottaen naisten koulutustaso Turkissa kärsii perheen perustamisesta. Sosiaalisesti ei pidetä yleensä hyväksyttävänä että nainen, jolla on pieniä lapsia käy työssä. Dilsahin mukaan naistuomarit ovat tuomioistumissa myös miehiä ankarampia. Sahmaranin jälkeen demlalaisten ohjelmassa ei ollut muita tapaamisia, vaan vapaata tutustumista Istanbulin Aasian puoleen ja seuraavan päivän seminaariin valmistautumista. 12.1.2008 OPCAT panel, Larespark hotel, Taksim, Istanbul YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirjaa käsittelevä TOHAVin seminaari järjestettiin Taksimin aukion lähistöllä Larespark-hotellissa. Vaikka seminaaripäivä oli lauantai, paikalle oli tullut 70-80 lakimiestä ja ihmisoikeusaktivistia kuuntelemaan esityksiä YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirjasta ja kidutuksen estämismekanismeista. Seminaarin avasi TOHAVin asianajaja Yasar Aydin. Hänen mukaansa positiivinen kehitys kidutuksen esiintymisen osalta Turkissa on päättynyt. Turkin viimeaikainen kehitys osoittaa, että kidutus on edelleen suuri ongelma, vaikka hallitus Ankarassa onkin ilmoittanut kannattavansa kidutuksen suhteen niin sanottua nollatoleranssia. Tämän vuoksi hän arvioi seminaarin tulevan erittäin tärkeään ajankohtaan ja TOHAVin projektin kokemusten olevan erittäin tarpeellisia. Matthew Pringle, Association for the Prevention of Torture – APT Seminaarin ensimmäisen puheenvuoron piti Genevessä sijaitsevan APT-järjestön Euroopan ja Keski-Aasian asiantuntija Matthew Pringle. Hänen esityksensä keskittyi lisäpöytäkirjan edellyttämien kansallisten valvontamekanismien arvioimiseen. Hän toivoi, että esimerkit muista valtioista myötävaikuttaisivat tehokkaan valvontamekanismin syntymiseen myös Turkissa. Kidutuksen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirja eli OPCAT, kuten sitä lyhenteenä kutsutaan, tuli voimaan vuonna 2006. Voimaantulon johdosta sopimukseen liittyneet valtiot tulivat velvollisiksi ratifioimaan sen ja sopimusmääräysten mukaisesti luomaan riippumattoman kansallisen valvontamekanismin vankiloille, pidätystiloille ja muille http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 9 of 19 vapauden riistoon käytettäville tiloille. Lisäpöytäkirjan kansainvälinen valvontamekanismi on jo aloittanut toimintansa ja tehnyt alustavia vierailuja eri maihin. Vuonna 2007 on tehty vierailut Mauritiukselle ja Malediiveille. Vuodelle 2008 on suunnitteilla vierailut Ruotsiin, Beniniin, Meksikoon ja Paraguayhin. Vierailut ovat esteettömiä eli valtiot ovat velvollisia päästämään valvontakomitean kaikkiin sen haluamiin kohteisiin. Komitea on vierailujensa pohjalta antanut valtioille ohjeita kidutuksen vastaisen sopimuksen toteuttamiseksi. Pringle kuitenkin korosti, että pääpainon lisäpöytäkirjan toteuttamisessa tulisi olla kansallisten valvontamekanismien luominen. Valtioilla on lisäpöytäkirjan mukaan mahdollisuus luoda monenlaisia kansallisia velvontamekanismeja, niitä voi olla yksi tai useampia; valtiot voivat kehittää jo olemassaolevia mekanismejaan tai luoda täysin uusia mekanismeja. Olemassaolevien mekanismien on kuitenkin täytettävä lisäpöytäkirjan 17-23 artikloiden määrykset kansallisten mekanismien minimivaatimuksista. Käytännössä sopimuksen ratifioineet valtiot ovatkin omaksuneet monenlaisia järjestelmiä, perustaneet yhden tai useamman uuden taikka käyttäneet yhtä tai useampaa jo olemassa olevaa mekanismia. Yksi valtioiden omaksuma järjestelmä on niin sanottu ombudsman plus-järjestelmä. Tämä tarkoittaa, että kansallinen valvontamekanismi koostuu oikeusasiamiesjärjestelmästä lisättynä yhdellä tai usealla sitä täydentävällä mekanismilla. Pringle nosti esiin positiivisena esimerkkinä Slovenian järjestelmän, joka koostuu oikeusasiamiehen valvonnasta, johon kansalaisjärjestöt voivat osallistua. Slovenian lainsäädännön mukaan kansalaisjärjestöillä on mahdollisuus hakemuksesta päästä mukaan valvontamekanismin toimintaan, oikeusasiamies valitsee kansalaisjärjestöt ja vastaa myös niiden kustannuksista. Slovenian sinänsä lupaava järjestelmä kuitenkin jättää avoimeksi useita kysymyksiä. Ensinnäkin kysymykseksi nousee kansalaisjärjestöjen valinta: mitkä järjestöt valitaan siihen mukaan. Toinen koskee valvontadelegaatioiden koostumusta, ovatko ne erillisiä vai osallistuvatko kansalaisjärjestöt valvontaan yhdessä oikeusasiamiehen kanssa ja onko kansalaisjärjestöille taattu samat oikeudet ja toimivalta kuin oikeusasiamiehelle. Mikäli valvontadelegatiot ovat erillisiä, kuinka turvataan valvonnan yhdenmukaisuus ja laatu. Kolmas kysymys koskee kansalaisjärjestöjen asiantuntemusta; kuinka heille turvataan riittävä koulutus tehtävään. Pringlen mukaan Slovenian mekanismi saattaa synnyttää konflikteja valvontamekanismin toimintaan esimerkiksi juuri sen kysymyksen johdosta, mitkä kansalaisjärjestöt pääsevät mukaan valvontamekanismin toimintaan. Toisena esimerkkinä ombudsman plus-järjestelmästä Pringle nosti esiin Moldovan järjestelmän, jossa kansallista valvontaa tekee kaksi tahoa, Kansallinen ihmisoikeuskeskus (oikeusasiamiehen toimisto) ja uusi Konsultatiivinen komitea, jossa on 12 jäsentä, myös kansalaisjärjestöjen edustajia. Konsultatiivisen komitean perustaminen edellyttää uutta lainsäädäntöä, jossa on määriteltävä edustajien valintaprosessi ja mahdollinen jäsenten erottaminen komiteasta. Nämä ovat vielä avoimia kysymyksiä. Pringle nosti esiin myös Armeniaan ja Georgiaan suunnitellut ombudsman plus-järjestelmät, joihin on suunniteltu otettavaksi myös kansalaisjärjestöjen edustus. Georgian prosessi on Pringlen mukaan ollut hidas, mutta Armeniassa kehitys on ollut nopeampaa. Joulukuussa 2007 molemmissa maissa on järjestetty seminaarit järjestelmän luomisesta. EU-maista Pringle nosti esiin Itävallan kehityksen. Itävalta on allekirjoittanut sopimuksen vuonna 2003, jolloin maassa ei ollut minkäänlaista sopimuksen vaatimukset täyttävää valvontajärjestelmää, vaikka maassa on vuonna 1999 perustettu hajautettu Ihmisoikeuksien neuvoa-antava komitea (Menschrenrechtsbeirat), jolla on kolme toimistoa Wienissä ja yksittäiset toimistot Innsbruckissa, Linzissä ja Grazissa. Itävallan ratifiointiprosessi on ollut erityisen hidas. Vuonna 2005 Itävallan Ulkoministeriö teki tutkimuksen olemassaolevien mekanismien kehittämisestä ja vuonna 2006 perustettiin ministeriötason komitea tutkimaan OPCATin toteuttamista. Komitea on puoltanut täysin uuden järjestelmän luomista olemassaolevien järjestelmien positiivisten kokemusten pohjalta. Syyskuussa 2007 maassa järjestettiin 1. konferenssi uuden järjestelmän luomiseksi. Sen pohjalta on ehdotettu olemassa olevan hajautetun järjestelmän korvaamista keskitetyllä järjestelmällä, joka tulisi osaksi Itävallan oikeusasiamiehen toimistoa. Valvontamekanismin pysyvän laillisen perustan takaamiseksi on tehdy ehdotuksia Itävallan perustuslain muuttamiseksi. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 10 of 19 Ranska on allekirjoittanut OPCATin vuonna 2005, minkä jälkeen maassa on tehty useita ehdotuksia sopimuksen ratifioinniksi. Kesäkuun 2007 vaalit johtivat uuden hallituksen valintaan ja uusiin lainsäädäntöaloitteisiin, joilla ehdotettiin uuden mekanismin perustamista. Laki on hyväksytty lokakuussa 2007, mutta sen voimaantulo on tapahtumassa vasta kuukausien kuluttua. Lain mukaan perustetaan Yleinen vapaudenriiston tarkastaja (General Inspector for Places of Deprivation of Liberty), jolla on laaja ihmisoikeusmandaatti. Tarkastaja valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan ja sillä on 40 hengen henkilöstö 2,5 miljoonan euron budjetilla. Sillä olisi pääsy kaikkiin pidätystiloihin ilman ennakkoilmoitusta, mutta sen toiminnan aloittamisen ajankohta ei ole tiedossa. Lopuksi Pringle arvioi Turkin järjestelmää. Turkki on allekirjoittanut OPCATin vuonna 2005, mutta hänellä ei ole tiedossaan Turkin hallituksen tämänhetkistä kantaa. Mitään aikataulua ratifioinnille Turkki ei ole ilmoittanut. Vuoden 2006 helmikuussa Pringle oli tavannut Turkin ulkoministeriön edustajia ja he olivat ilmoittaneet keräävänsä tietoja EU-maiden omaksumista järjestelmistä ennen kuin hallitus tekee ehdotuksensa. Tällä hetkellä Turkissa ei ole OPCATin vaatimukset täyttävää järjestelmää ja on täysin avoinna aikooko Turkkin luoda yhden vai useampia mekanismeja. Apulaisprofessori Kerem Altiparmak, Ankaran yliopisto Seuraavan puhujan, Ankaran yliopiston oikeustieteen apulaisprofessori Kerem Altiparmakin esitys keskittyi Turkin lainsäädännön arvioimiseen suhteessa OPCATiin. Altiparmakin mielestä Turkin hallituksen halu arvioida ensin EU-maiden esimerkkejä lisäpöytäkirjan ratifioinnissa on periaatteessa hyvä asia. Poliittinen keskustelu Turkissa lisäpöytäkirjan ratifoinneista kuitenkin osoittaa, että EU-maiden seuraaminen on vain hallituksen argumentti lykätä ratifiointia antamatta sille mitään tarkkaa määräaikaa. Vuonna 2006 eräs kansanedustaja kysyi hallitukselta mitkä ovat sen suunnitelmat lisäpöytäkirjan ratifioimiseksi ja hän sai vastaukseksi, että Turkin olemassaolevat valvontamekanismit ovat jo riittäviä. EU on kuitenkin kehoittanut Turkkia ratifioimaan lisäpöytäkirjan, joten Turkilla on paine pöytäkirjan ratifioimiseen. Hallitus onkin jo valmistanut ehdotuksensa pöytäkirjan ratifioimiseksi, mutta sitä ei ole julkistettu. Yleinen ongelma kidutuksen esiintymisen valvomiseksi Turkissa on, ettei kidutusta koskevia tietoja virallisesti julkisteta millään tavoin. Kuitenkin kidutuksen esiintymistä valvova ”Izmir monitoring group” Izmirin kaupungissa on saanut 40 ilmoitusta kidutuksesta. Diyarbakirissa tapauksia on ollut myös 40 ja Turkin parlamentin ihmisoikeuskomitea on saanut 140 valitusta kidutuksesta. Sisä- ja oikeusministeriöiden tarkastajien tekemä valvonta ei toimi, koska he eivät juuri tee vierailuja pidätystiloihin. Valvonnan tuloksena saatuja tietoja ei myökään julkaista, joten olemassaolevilla mekanismeilla ei voida riippumattomasti valvoa kidutuksen esiintymistä Turkissa. Oikeusministeriö on vuonna 2006 valtion turvallisuusintresseihin viitaten myös pitänyt salassa sen oman tarkastustoiminnan yhteydessä saatuja tietoja. Turkissa on 39 alueellista (regional) ja kunnallista (district) ihmisoikeuseuvostoa (council), jotka voivat ottaa vastaan ihmisoikeusvalituksia yksityisiltä henkilöiltä. Neuvostojen tekemiä tarkastusvierailuja ei kuitenkaan ole säädelty laissa, joten niiden toteutuminen jää riippumaan siitä, antaako ministeriö hyväksynnän tarkastuskäynnille. Vierailusta ilmoitetaan aina myös syyttäjälle. Neuvostot ovat periaatteessa vapaita tekemään tarkastuskäyntejä, mutta ylemmällä viranomaisella on mahdollisuus kieltää ne. Mikäli poliisi ei päästä neuvoston delegaatiota johonkin sen haluamaan paikkaan, ei tälle voi tehdä mitään. Usein myös jo sovitut ja suunnitellut vierailut perutaan. Toisinaan poliisi tarjoaa vierailevalle delegaatiolle teetä ja keskustelee heidän kanssaan, mutta mahdollisuutta tilojen tarkastamiseen ja tapaamisiin vankien kanssa ei anneta. Neuvostojen valvonnassa ongelma on myös se, että neuvoston puheenjohtajana toimii alueen tai kunnan kuvernööri, joka on myös poliisin ylin alueellinen esimies. Näin ollen ei neuvoston toiminta ole riippumaton tarkastuksen kohteena olevasta viranomaisesta. Ongelmana on myös delegaatioiden jäsenten asiantuntemus; kaikki lakimiehet eivät välttämättä tiedosta, että käynnin tarkoituksena ei ole juoda teetä ja puhua mukavia, vaan puuttua epäkohtiin. Yleensä delegaatioihin osallistuu vain lakimieskoulutuksen saaneita, vaikka myös lääketieteellinen asiantuntemus olisi erittäin tärkeää kidutusta koskevan valvonnan kannalta. Neuvoston valvontadelegaatioiden jäsenet tarvitsisivatkin erityiskoulutusta tehtäviinsä. Altiparmakin mukaan alueellisten ihmisoikeusneuvostojen tulisikin käyttää hyödykseen kansalaisjärjestöjen kokemusta kidutukseen liittyvistä oikeusprosesseista ja kriittistä näkemystä asiaan. Neuvostoissa ei kuitenkaan ole http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 11 of 19 minkäänlaista kansalaisjärjestöjen edustusta. Altiparmakin mukaan keskeinen ongelma Turkin olemassaolevissa valvontajärjestelmissä on se, ettei niiden toimivuutta voida ulkopuolelta käsin arvioida, koska mahdollisuus päästä tutustumaan niiden raportteihin on hyvin rajoitettua. Oikeusministeriö on pitänyt raportteja salassa pitkälle valtion turvallisuus argumenttien varjolla. Raportit tulee toimittaa tuomioistuimille, mutta tuomioistuintenkin on vaikea arvioida niiden sisältöä ja suosituksia. Oikeusministeriö on kuitenkin antanut alueellisille neuvostoille ohjeen toimittaa raporttinsa Turkin parlamentin ihmisoikeuskomissiolle. Kansalaisjärjestöille raportteja ei kuitenkaan ole annettu. Lisäpöytäkirja edellyttäisi vähintään vuosittaisen raportin julkaisemista, mutta Turkki ei ole tätä vielä toteuttanut. Asianajaja Selim Okcuoglu, TOHAV TOHAVin perustajajäseniin kuuluva asianajaja Selim Okcuoglu aloitti esityksensä kertomalla TOHAVin kidutuksen estämisprojektiin liittyvästä kampanjoinnista lisäpöytäkirjan ratifoimiseksi. Turkin parlamentissa on tiettävästi tehty yksi esitys lisäpöytäkirjan ratifoimisesta. TOHAVin delegaatio oli käynyt marraskuussa 2007 Turkin parlamentissa keskustelemassa lisäpöytäkirjan ratifioinnista ja tavannut myös parlamentin ihmisoikeuskomission puheenjohtajan. Okcuoglun mukaan Turkin valtaa pitävä AK-puolue voisi halutessaan ratifioida lisäpöytäkirjan vaikka heti, mutta siltä puuttuu selkeä kansallinen ohjelma pöytäkirjan ratifioimiseksi. Hallitus on myös esiintynyt ikään kuin ratifiointi olisi jo tehty eikä sen eteen tarvitsisi Turkissa enää tehdä lainsäädäntömuutoksia. Okcuoglun mukaan Turkissa tarvitaankin nyt kansainvälisten järjestöjen suosituksia lisäpöytäkirjan ratifoimiseksi. Okcuoglu jatkoi esitystään kysymällä miksi kidutus jatkuu Turkissa; mitkä ovat sen psykologiset ja patologiset syyt. Kidutus on jatkunut Turkissa jo liian pitkään, mikä on tehnyt ongelmasta vaikeasti ratkaistavan. Kidutuksen vastustaminen on kuitenkin erittäin tärkeää Turkin tulevaisuuden ja etenkin EU-jäsenyysprosessin takia. Vuoden 1999 jälkeen, kun Turkki hyväksyttiin EU-jäsenkandidaatiksi, kidutus Turkissa väheni. Vähenemisestä huolimatta, tapauksia on vuodessa ollut arviolta tuhansia, mutta vuoden 1999 jälkeen kidutuksen estävästä mekanismista keskusteltiin ja sen luomiseksi tarvittava poliittinen tahto syntyi. Myöhemmin kehitys Turkissa on mennyt taaksepäin ja Okcuoglu esittikin kysymyksen onko Turkin nykyinen EU-prosessin suunta toivottava. Turkissa on useita erilaisia pidätys- ja vangitsemistiloja, etenkin poliittisille vangeille. Poliittisten vankien kohtelu onkin Turkin tulevaisuuden kannalta tärkeä kysymys, koska kyse on ihmisistä, jotka ovat joutuneet kohteeksi poliittisen mielipiteensä vuoksi. Valvonnan kannalta etenkin vankilat ovat ongelmallisia, koska niiden valvonta on erittäin vähäistä. Kidutusta käytetään usein vankilan sisäisten kurinpitorangaistusten yhteydessä kostoksi vastarinnasta ja pelottelemaan vankeja, jotka uskaltavat vaatia oikeuksiensa kunnioittamista. Etenkin poliittiset vangit usein protestoivat vankilassa oikeuksiinsa puuttumista, joten he joutuvat tämän vuoksi helposti kurinpitorangaistusten kohteeksi. Omaiset saavat käydä tapaamassa vankilassa olevaa sukulaistaan kerran kuukaudessa. Tapaamisissa ainoa sallittu kieli on turkin kieli, kurdia ei saa puhua, muutoin tapaaminen lopetetaan tai estetään. Etenkin monien Itä-Turkista kotoisin olevien poliittisten (kurdi) vankien iäkkäämmät vanhemmat eivät välttämättä osaa ainakaan kunnolla turkin kieltä, vaan puhuvat vain kurdia. Tällöin heidän tapaamisiinsa sukulaisten kanssa puututaan hyvin helposti. Kun poliittinen vanki protestoi tällaisia tapaamisten keskeytyksiä ja estämisiä vastaan, hänelle annetaan helposti kurinpitorangaistus ja laitetaan eristysselliin. TOHAVin vuonna 2007 saamat hakemukset (83 kpl) kidutuksen uhreilta tuplaantuivat edellisvuoteen verrattuna. TOHAVin kidutettujen kuntoutukseen tai lakiapuun hakeneista 60 % on ollut kurdeja, 30 % turkkilaisia ja 10 % ulkomaalaisia eli käytännössä Turkissa oleskelevia pakolaisia tai turvapaikanhakijoita. Pakolaisten määrä kidutuksen uhreissa on kasvanut. Kolmannes (36 %) kidutetuista oli naisia, mikä määrä on myös kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna. Hakijoiden koulutustaustassa oli yllättävän paljon yliopistotutkinnon suorittaneita, mutta toisaalta 2/3 oli vailla pysyvää työpaikkaa ja 90 % luonnehti itseään pienituloiseksi. Suurimmalla osalla ei ollut minkäänlaista sosiaaliturvaa. Pidätyksen syy oli 96 %:lla ollut poliittinen. Kidutuspaikkana 60%:lla oli poliisilaitos ja santarmikeskukset olivat toiseksi yleisin paikka. Vuoden 2007 aikana santarmikeskusten osuus kidutustapauksista näytti nousseen aiempaa merkittäväksi. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 12 of 19 Kidutusmenetelmiä TOHAV on toimintahistoriansa aikana yhteensä 700 hakijalta yksilöinyt 62 tapaa. Kiduttajat ovatkin hyvin luovia erilaisten kidutusmuotojen keksimisessä. Tavanomaista pahoinpitelyä ja uhkailua kokevat lähes kaikki kidutetut, naisten osalta seksuaalinen ahdistelu on lähes yhtä yleistä. Muista kidutusmuodoista esimerkkiinä Okcuoglu esitti neulojen käyttämisen kidutusvälineenä, pakottaminen kuuntelemaan kovalla soitettua musiikkia ja hampaisiin kohdistettava sähkökidutus. Lopuksi Okcuoglu korosti, että Turkissa kidutuksen seurausten hoitaminen on erittäin tärkeää. Kidutus on jatkunut Turkissa jo niin pitkään ja se on koskettanut niin useita ihmisiä, ettei kidutuksen vastustamisessa voida unohtaa jo tapahtuneita asioita, vaan on keskityttävä myös niiden hoitamiseen. Kidutuksen estämiseen tulevaisuudessa laillinen viitekehys (legal framework) on välttämätön ja tämän vuoksi myös lisäpöytäkirjan ratifioiminen on edellytys kidutuksen vastaiselle taistelulle. Professori Umit Bicer, oikeuslääkäri, Kocaelin yliopisto Oikeuslääkäri Umit Bicer kiteytti Turkissa tapahtuvan kidutuksen perusteesiksi: ”maximum pain, minimum evidence” eli mahdollisimman suuri kipu, mahdollisimman vähän todisteita. Turkissa kiduttajat käyttävät usein hyvin hienostuneita menetelmiä, joista jää mahdollisimman vähän jälkiä. Tämän vuoksi niin kansalliset kuin kansainvälisetkin ennaltaehkäisevät keinot, kuten OPCATin ja Pariisin periaatteiden toteuttuaminen, ovat erittäin tärkeitä. Kidutus on mekanismi ihmisoikeuksien puolustamista vastaan. Kidutuksen tavoitteena on pelon luominen yhteiskuntaan ja se on yksi valtion pakkovallan muoto. Kidutuksen estämiseen tarvitaan lainsäädännöllinen perusta ja viitekehikko. Kansallisen mekanismin on oltava täysin itsenäinen. Turkin parlamentin ihmisoikeuskomissio oli aiemmin hyödyllinen ja tehokas, mutta nyt se on niin sidoksissa suurimpaan puolueeseen, että sen toiminnasta on tullut hyödytöntä. Bicer nosti esiin komission entisen puheenjohtajan Sema Piskinsutin roolin komission tutkimien kidutustapausten ja todisteiden julkistamisessa, mikä toisin johti Piskinsutin poistamiseen komission puheenjohtajan paikalta ja yritykseen viedä häneltä parlamentaarinen koskemattomuus, jotta häntä voitaisin syyttää hänen toiminnastaan kidutustietojen julkistamisen yhteydessä. Olemassa olevista ihmisoikeuksien valvontamekanismeista Bicer nosti esiin Neuvoa-antavan ihmisoikeusneuvoston, joka toimii pääministerin kanslian yhteydessä. Kansalaisyhteiskunnan osallistumisesta neuvoston toimintaan on keskusteltu viranomaisten kanssa, mutta käytännön toimenpiteisiin ei ole ryhdytty. Turkissakin kansalaisyhteiskunnan osallistumisen kannalta kysymykseksi tulee, mitä kansalaisjärjestöjä valitaan ihmisoikeuksien valvontatoimintaan. Bicer nosti esiin erääksi kansalaisjärjestöjen (ngo) muodoksi niin sanotut ”gongot” (governmental non-governmental organisation), mikä tarkoittaa kansalaisjärjestöä, joka on perustettu valtion tuella ja aloitteesta sekä rahoitetaan täysin valtion varoista. Tällaisten järjestöjen liittäminen ihmisoikeuksien valvontamekanismiin ei luonnollisestikaan tuo valvontajärjestelmään riippumatonta kansalaisyhteiskunnan edustusta. Bicer puhui myös valtion hyökkäyksestä ihmisoikeusliikettä vastaan. Hallitus on viime vuosina ollut tyytyväinen Turkin parlamentin ihmisoikeuskomission toimintaan ja onnitellut sitä sen ihmisoikeusraporttien johdosta. Muutama vuosi sitten kuitenkin komission niin sanottu ”vähemmistöraportti” sai hallitukselta kylmän vastaanoton. Raportin laatineen ryhmän puheenjohtaja professori Baskin Oran sai raportin johdosta syytteen turkkilaisuuden halventamisesta. Bicer kertoi Oikeuslääketieteen asiantuntijoiden yhdistyksen (Association of Experts on Forensic Medicine) toimineen aktiivisesti ja olleen nimenomaisesti tekemisissä kidutettujen kanssa ja arvioineet heidän terveydentilaansa sekä tehneet vaihtoehtoisia tai ns ”varjo” lääkärinlausuntoja. Turkin lain mukaan vangilla tai pidätetyllä on oikeus lääkärintarkastukseen ennen vangitsemista ja vapautuessaan. Tutkimukset tehdään kuitenkin valtionsairaaloissa ja niistä tehdyt raportit ovat usein ylimalkaisia. Lain mukaan potilas tulisi jättää kahden tutkivan lääkärin kanssa, mutta käytännössä tätä sääntöä ei noudateta, vaan poliisi on mukana lääkärin tutkiessa potilasta. Tällaisessa tilanteessa potilaan on hyvin vaikea kertoa lääkärille mahdollisesta kidutuksesta ja toisaalta, vaikka potilas kertoisikin, lääkäri ei uskalla poliisin ollessa läsnä kirjoittaa kidutukseen viittaavista jäljistä. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 13 of 19 Vankiloiden ongelmista Bicer nosti esiin sen, että kidutetut joutuvat olemaan jatkuvasti olosuhteissa, joissa hoitoon tai kuntoutukseen ei ole mahdollisuutta. Vankilaviranomaiset ovat haluttomia siirtämään hoitoa tarvitsevia vankeja hoidettavaksi muualla; usein perusteeksi esitetään, ettei käytettävissä ole tarpeeksi koulutettua henkilöstöä vankien siirtoon sairaalaan. Lopuksi Bicer nosti esiin Istanbulin pöytäkirjan, jossa on määritelty kidutusta koskevien lääkärin tutkimusten standardit. Pöytäkirja on laadittu Turkin lääkäriliiton ja Turkin ihmisoikeussäätiön (TIHV) aloitteesta ja YK:n yleiskokous on vahvistanut sen yleiseksi kidutuksen lääketieteellisen toteamisen ja tutkimusten minimistandardeiksi. Kuolinsyyn tutkimusten osalta vastaava asiakirja on Minnesotan pöytäkirja, jonka mukaisesti muun muassa tutkitaan laittomia teloituksia. Turkissa on myös kuolinsyyn määrittämisen osalta suuria ongelmia. Bicer kertoi, että esiin on mm tullut tapauksia, joissa eläinlääkäri on tehnyt vankilassa kuolleen ruumiinavauksen kuolinsyyn määrittämiseksi. Silloin, kun kuollut (yleensä poliittinen) vanki on ollut nälkälakossa kuollessaan, kuolinsyyksi kirjataan yleensä nälkälakko, syytä sen tarkemmin tutkimatta. Istanbulin pöytäkirjan periaatteet, kuten kidutusvammojen nopea ja puolueeton tutkimus, tulisi laittaa Turkissa täytäntöön tehokkaasti. Pöytäkirjan sisältöä tulisi myös opettaa kaikille lääkäreille. Hän myös huomautti, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viitannut Istanbulin pöytäkirjaan eräässä ratkaisussaan. Lopuksi Bicer totesi, että Turkki tarvitsee OPCATia. Sen rafitioinnin onnistumisen kannalta keskeisin kysymys kuitenkin on, miten hyvin kansallinen valvontamekanismi on harmonisoitu Istanbulin pöytäkirjan kanssa. Roland Schmidt, assistant, UN Special Rapporteur on Torture, Ludwig Bolzmann Institute of Human Rights YK:n kidutusasiain erikoisraportoija Manfred Novakin tultua estyneeksi osallistua seminaariin muiden kiireidensä vuoksi, häntä edusti seminaarissa hänen avustajansa Roland Schmidt. Puheenvuorossaan hän esitteli YK:n erikoisraportoijan tehtäviä ja toimivaltuuksia sekä toi esiin kokemuksia erikoisraportoijan valvontamatkoilta. YK:n kidutusasiain erikoisraportoija perustettiin vuonna 1985 YK:n ihmisoikeuskomitean päätöslauselmalla numero 1985/33. Viran nykyisellä haltijalla, Manfred Novakilla on kaksi toimistoa, Genevessä ja Wienissä. Raportoijan tehtävänä on tehdä valtiohin tarkastuskäyntejä, informoida niitä tietoonsa saamista kidutustapauksista, raportoida YK:n yleiskokoukselle ja Ihmisoikeuskomitealle sekä edistää Kidutuksen vastaisen lisäpöytäkirjan ja muiden kidutuksen estämismekanismien toteutumista. Kidutusasiain erikoisraportoijalla on toimiston lisäksi käytössään puolueettomia asiantuntijoita, jotka toimivat raportoijan kanssa yhteistyössä yksityishenkilöinä, eivät mikään valtion tai organisaation edustajina. Asiantuntijoista 28 on tiettyyn, ihmisoikeustilanteeltaan kriittiseen valtioon perehtyneitä ja 10 tiettyyn, kidutusta läpileikkaavaan (cross-cutting), teemaan perehtyneitä, palkatta työskenteleviä asiantuntijoita. Kidutusasiain erikoisraportoija saa tietoonsa kidutustapauksia suoraan ihmisoikeusloukkausten uhreilta tai heidän sukulaisiltaan ja kommunikoi saamansa tiedot sen valtion hallitukselle, josta tiedot ovat. Tiedot välitetään hallitukselle niin sanottuna kiireellisenä vetoomuksena (urgent appeal, UA) tai esitetyt väitteet ilmoitetaan hallitukselle kirjeellä (letter of allegation). Erikoisraportoijan vierailut valtioissa ovat harvinaisempia. Erikoisraportoijalla on maailmanlaajuinen mandaatti eli sen toimialueena on koko maailma. Sen vierailut valtioihin tapahtuvat kuitenkin vain valtion kutsusta, mutta kutsuttuna sillä on laajat oikeudet tutkia kyseisen valtion vankiloita ja muita tiloja, joissa pidetään vapautensa menettäneitä. Sillä on valtuudet haastatella henkilökohtaisesti ja luottamuksellisesti itse valitsemiaan vankeja. Erikoisraportoijan valvontamenettely on riippumaton kansallisista oikeussuojakeinoista, joten henkilön ei tarvitse ryhtyä ensin kansalliseen prosessiin ennen kuin erikoisraportoija voi ottaa asian tutkittavakseen. Raportoijan käytännön keinona on kuitenkin vain suositusten antaminen tai saamiensa tietojen välittäminen kyseiselle valtiolle. Toinen kansainvälinen kidutuksen valvontamekanismi on YK:n Kidutuksen vastaisen sopimuksen komitea (CAT-komitea). Sen toimivaltaan kuuluvat kidutuksen vastaiseen sopimukseen liittyneet valtiot, joita on 145. Turkki on ratifioinut sopimuksen vuonna 1988. Komitealla on toimivalta ottaa vastaan kansallisten oikeussuojakeinojan käyttämisen jälkeen yksilövalituksia, jos valtio on antanut toimivaltaa koskevan julistuksen. Tällaisen julistuksen on antanut 62 valtiota, joiden osalta komitea voi yksittäistapauksessa antaa päätöksen http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 14 of 19 sopimuksen loukkaamisesta. Komitea voi myös tehdä tarkastusvierailuja, mutta vain tutkittavan valtion kanssa erikseen tehdyn sopimukseen perusteella. Kolmas olemassaoleva kidutukseen liittyvät kansainvälinen valvontamekanismi on Komitea kidutuksen estämiseksi (Committee for the Prevention of Torture, CPT), jonka toimivaltaan kuuluvat kaikki 47 Euroopan Neuvoston jäsenvaltiota. CPT ei tarvitse kutsua vierailuilleen tiettyyn valtioon. Sen vain tulee ilmoittaa vierailusta ennakkoon ja sille on taattava mahdollisuus päästä kaikkiin vapaudenriistotiloihin. CPT:llä ei kuitenkaan ole yksilövalitusmenettelyä, joten yksittäinen kidutuksen kohteeksi joutunut henkilö ei voi tehdä CPT:lle valitusta yksittäisen valtion toiminnasta. Kidutusasiain erikoisraportoija tekee valtion kutsusta tarkastusmatkan kyseiseen valtioon. Käytännöksi on muodostunut, että valtion halutessa jäseneksi YK:n Ihmisoikeuskomiteaan, se kutsuu erikoisraportijaa tekemään valvontamatkan. Saatuaan kutsun erikoisraportija vastaa siihen ilmoittaen matkan ehdot, joihin kuuluu vapaa liikkuminen valtion alueella, vapaus tutkia kaikki vapaudenriistämiseen käytettävät paikat (mukaan lukien toimistotilat), täydellisen vapaa pääsy kaikkeen asiakirja-aineistoon, luottamukselliset ja valvomattomat yhteydet kaikkiin tahoihin ja vapaat yhteydet kaikkiin hallituksen viranomaisiin. Lisäksi valtion on annettava vakuutus siitä, että ketään erikoisraportoijan tavannutta (esim vangit, tulkit, jne) vastaan ei ryhdytä minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Lisäksi valtion on vastattava erikoisraportoijan delegaation turvallisuudesta; käytännössä tämä tarkoittaa yleensä mukana olevaa poliisisaattajaa. Tältä osin valtiot usein olevat liiankin huolissaan turvallisuudesta halutessaan pitää erikoisraportoijan mukana jatkuvasti jonkun valvomassa keitä hän tapaa ja missä paikoissa hän käy. Turkissa erikoisraportoija on käynyt kahdesti, vuonna 1989 ja 1998, mikä on harvinaista. Lopuksi Roland Schmidt toi esiin erikoisraportoijan kokemuksia valvontamatkoilta. Ensinnäkin valvontadelegaation tulee koostua tiimistä, jossa on monenlaista asiantuntemusta. Juristien lisäksi delegaatiossa tulee olla myös oikeuslääketieteen asiantuntemusta. Oikeuslääkärillä on erittäin suuri merkitys silloin, kun matkan havainnoista keskustellaan hallituksen edustajien kanssa. Oikeuslääkärin asiantuntemuksella hallituksen edustajien mahdollisesti esittämät väitteet esimerkiksi erilaisten vammojen syntytavoista voidaan tarvittaessa kumota heti tuoreeltaan. Oikeuslääkäri osaa myös valokuvata vammat niin, että asianomaisen henkilön henkilöllisyys voidaan pitää salassa. Tulkin valinta ja hänen erilaisten kielten murteiden hallinta on myös otettava huomioon. Delegaatiota kootessa on myös syytä ottaa huomioon sukupuolten yhtäläinen edustus; että delegaatiossa on niin miehiä kuin naisiakin. Pääsy kaikkiin tiloihin on erittäin tärkeää valvontadelegaation kannalta. Joissain tapauksissa viranomaiset ovat estäneet tai yrittäneet ensin estää pääsyn tiettyihin tiloihin esittämällä, ettei heillä ole tietoa delegaatiosta. Joskus tämä tosin voi pitää paikkansakin. Tämän vuoksi delegaatiolla tulee olla mukana valtuutuskirje, jossa on tarkasti määritelty keillä on pääsy mihinkin tiloihin ja minkälaisia dokumentointikeinoja delegaatio saa käyttää. Valtuutuskirjeessä tulee myös olla suorat yhteystiedot (käytännöttä käännykkänumero) ylempään viranomaiseen tai johonkin sellaiseen hallituksen edustajaan, jonka kanssa matkan järjestelyistä on keskusteltu. Toisinaan joudutaan kuitenkin tekemään punnintaa kohteliaisuussääntöjen ja tarkastuksen tehokkuuden välillä. Delegaatiolla on myös syytä olla mukanaan tarkastettaviin tiloihin jätettävä informaatiolehtinen, josta käy ilmi tarkastusvierailun tarkoitus ja tiedot erikoisraportoijasta. Vierailun aikataulu on suunniteltava huolellisesti etukäteen. Rangaistusvankiloissa on syytä käydä ennen poliisivankiloita, koska siellä olevat ovat aiemmin olleet poliisilaitoksilla. He voivatkin antaa usein sellaista tietoa, esimerkiksi salaisista kuulusteluhuoneista, jotka poliisilaitoksella käytäessä voidaan tarkastaa. Esimerkiksi erilaisten salaisten kurinpitosellien olemassaolon selvittämiseen vangit vankiloissa ovat hyvä tietolähde. Aikatauluun on syytä myös jättää riittävästi aikaa vankilan rekistereiden läpikäymiseen. Haastatteluiden tekemisen paikka ja tapa on syytä suunnitella etukäteen. Haastatteluija tehtäessä on tehtävä punnintaa ajankäytön ja tarkkojen tietojen saamisen välillä. Joskus haastateltavat vangit haluavat kertoa erikoisraportoijalle myös asioista, jotka eivät liity kidutuksen valvontaan. Mikäli haastattelussa saatavat tiedot on tarve julkistaa, on haastateltavalta saatava tähän nimenomainen lupa, ja toisaalta hänelle on kerrottava mitä julkaiseminen tarkoittaa ja varmistaa, että hän tiedostaa julkaisemisesta hänelle mahdollisesti aiheutuvan riskin. Tämän vuoksi on myös järjestettävä mahdollisuudet seurata haastateltujen tilannetta ja kohtelua sen jälkeen kun valvontadelegaatio on poistunut http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 15 of 19 maasta. Delegaation on myös valmistauduttava tilanteeseen, jossa he löytävät niin sanotun ”savuavan aseen” eli valmistauduttava tilanteeseen, jossa tulee paljastaneeksi kidutusta verekseltään. Schmidt kertoi tapauksesta, jossa erikoisraportoijan delegaatio oli eräässä Aasian maassa astunut huoneeseen, jossa oli kesken vangin kidutus. Itse kidutettu vankikin oli ensin käyttäytynyt asiaa peitellen ikään kuin mitään erikoista ei olisi ollut tapahtumassa. Tällaisissa tilanteissa on erittäin tärkeää järjestää asian jatkoseurantaa ja ottaa tapauksesta yhteyttä muihin tahoihin, jotta kidutettu ei joudu kostotoimenpiteiden kohteeksi. Lopuksi Scmidt totesi, että vierailuiden yhteydessä on myös huomioitavat kuluttuuriset ja sosiaaliset seikat. Kaikissa valtioissa mielikuva YK:sta ei ole samanlainen ja ihmiset suhtautuvat siihen eri tavoin. Tämän vuoksi delegaatiolla on aina mukana myös erikoisraportoijasta ja sen toiminnasta kertovia tiedotelehtisiä paikalliselle kielelle käännettynä. Keskustelua ja kysymyksiä Puheenvuorojen jälkeen oli varattu noin tunti aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Eräs kysyjä kummasteli sitä seikkaa, että OPCATin ensimmäisiä eurooppalaisia ratifioijia olivat sellaiset valtiot kuin Malta ja Albaania, joita ei perinteisesti pidetä erityisesti ihmisoikeuksista huolta pitävinä valtioina. Matthew Pringle vastasi kysymykseen, että aikainen ratifiointi sinänsä ei osoita erityistä ihmisoikeuksiin sitoutumista. Valtiot tietävät, että OPCAT tulee kuitenkin voimaan vasta myöhemmin, kun ratifiointeja on tietty määrä. Näin ollen aikaisin ratifioineet valtiot saavat käytännössä kuitenkin lisäaikaa olla lisäpöytäkirjaa täytäntöönpanoon ilman kansainvälistä painostusta sopimuksen ratifioimiselle. Muun muassa Liberia oli ensimmäinen Afrikan maa, joka ratifioi sopimuksen, mutta kyse ei ollut nimenomaisesti kiireellisestä OPCATin ratifioinnista, vaan kyseisenä päivänä maassa ratifioitiin useita kansainvälisiä sopimuksia. Lopuksi Pringle kiteytti, ettei sopimuksen ratifiointi tai sen nopeus välttämättä kerro mitään kansallisen valvontajärjestelmän toimivuudesta. Mieluummin sopimuksen ratifiointiin kannattaa käyttää kunnolla aikaa ja tehdä se harkiten. Eräs entiseksi poliittiseksi vangiksi esittäytynyt mies kertoi kokemuksistaan vankilassa ja muun muassa nähneensä siellä omin silmin, kun vartijat surmasivat erään naisvangin, kysyi Roland Schmidtiltä mitä YK voi tehdä kun todellinen tilanne on tällainen. Roland Scmidt vastasi, että vankiloissa vangeille syntyvät psyykkiset vahingot kuuluvat erikoisraportijan toimivaltaan. Käytännössä psyykkisistä ongelmista kärsivät vangit laitetaan pois silmistä eristykseen, vaikka heidät pitäisi viedä hoitoon. Kysyjä totesi tähän, että myös erottaminen toisista vangeista on kidutusta. Demlan delegaatioon kuuluva Husein Muhamed viittasi Selim Okcuoglun puheenvuoroon ja kysyi miten vankiloissa toimitaan silloin, kun pelkkää kurdin kieltä osaava vanhus menee vankilaan tapaamaan sukulaisiaan. Selim Okcuoglun mukaan Turkin lain mukaan vankilavierailulla saa lähtökohtaisesti käyttää vain Turkin virallista kieltä eli turkkia. Jollei osaa turkkia, saa käyttää muuta kieltä. Tällöin keskustelut kuitenkin nauhoitetaan. Kuitenkin silloin, kun joku pyytää mahdollisuutta käyttää kurdin kieltä, vankilan henkilökunta yleensä testaa kielitaidon ja soittaa asianomaiselle henkilölle etukäteen. Jos tämä henkilö vastaa puhelimeen turkin kielellä, hänen katsotaan osaavan turkkia ja lupa muun kielen käyttämiseen evätään. Roland Schmidt lisäsi, ettei ole tietoinen käyttikö erikoisraportoija Turkin vierailullaan kurdin kieltä osaavaa tulkkia. Hän kertoi myös, että Paraguayhyn tehdyn vierailun yhteydessä syntyi ongelma nimenomaan siitä, kun vierailua suunniteltaessa ei ollut otettu huomioon Paragyayn alkuperäiskansojen kieliä, joita puhuvia vankeja delegaatio tapasi lopulta useita. EU:n komission Turkin edustuston demokratisoitumisen ja kansalaisyhteiskunnan sektorijohtaja Petar Kovachev, joka osallistui seminaariin yleisönä, piti lyhyen puheenvuoron komission tuesta turkkilaisten kansalaisjärjestöjen kidutuksen vastaiselle työlle. Hän kiitti turkkilaisten järjestöjen, kuten TOHAVin toimintaa kidutusta vastaan ja oli erityisen tyytyväinen, että Turkissa on niin laaja kansallinen kansalaisyhteiskunnan koalitio kidutusta vastaan. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 16 of 19 Lopuksi Roland Schmidt vastasi yleisöstä tuleeseen kysymykseen korostamalla, että kidutuksen estämiseksi olennaisessa asemassa on ymmärryksen muuttuminen siitä, mitä vapaudenriisto tarkoittaa. Toisin sanoen on tiedostettava, että henkilön teot eivät oikeuta kidutusta. Toisena olennaisena seikana Schmidt nosti esiin kulttuurin muutoksen merkityksen. On ymmärrettävä, että järjestelmä tekee henkilöstä kiduttajan, ei hänen paha luonteensa. Seminaarin jälkeen oli juhlaillallinen yhdessä TOHAVilaisten ja puhujien kanssa, jonka jatkoja vietettiin TOHAVin projektikoordinaattori Hatice Ödemisin miehen omistamassa Aram-baarissa. 13.1.2008 vapaapäivä Seminaarin jälkeinen päivä oli delegaatiolle lepo- ja vapaapäivä, jonka osallistujat käyttivät parhaaksi katsomaallaan tavalla. 14.1.2008 Amnesty International Turkin osasto Delegaatio tapasi aamulla Amnesty Internationalin Turkin osaston suomalaisen toiminnanjohtajan Ville Forsmanin. Ville kertoi Amnestyn toiminnasta sekä sen Turkissa kohtaamista vaikeuksista. Amnesty Internationalin Turkin osasto perustettiin vuonna 2002. Ville toimi aluksi järjestön vapaaehtoisena, mutta myöhemmin hänet palkattiin sen toiminnanjohtajaksi. Hän kertoi, että Turkin Amnesty valitsi linjan, jossa toiminnanjohtajana ei ota julkisuudessa näkyvää roolia, vaan sen tekee järjestön turkkilainen puheenjohtaja. Tämän tarkoituksena oli välttää Turkin valtion usein esittämä väite, jonka mukaan Amnesty on ulkopuolinen ja ulkomaalainen Turkkia vastaan propagandaa tekevä organisaatio, vaikka se ei ymmärrä Turkin erityisiä olosuhteita. (Amnestyn kansallisten osastojen tehtävänä ei pääsääntöisesti olekaan keskittyä oman maansa ihmisoikeusloukkauksista kampanjointiin, vaan yleisesti kaikkien maiden ja erityisesti muiden kuin omansa ihmisoikeustilanteisiin.) Vuodet 2002-2004 olivat Turkin Amnestylle aseman virallistamisen aikaa. Vuodesta 2004 alkaen Amnesty on toiminut pääasiallisesti kampanjajärjestönä. Aloittaessaan Amnestyllä oli 87 jäsentä, mutta vuoteen 2008 jäsenmäärä on noussut 1000 jäseneen. Istanbulin lisäksi Turkin Amnesty on kyennyt perutamaan toimistot myös Ankaraan ja Itä-Turkissa lähellä Iranin rajaa sijaitsevaan Vanin kaupunkiin, joissa molemmissa työskentelee kaksi henkilöä. Turkissa on arviolta 100 000 pakolaista ja määrä lisääntyy jatkuvasti. Turkilla on Geneven pakolaissopimuksessa varauma, jonka mukaan se soveltaa sopimusta vain Euroopasta tuleviin henkilöihin. Villen arvion mukaan varaumaa tuskin tullaan lähiaikoina poistamaan, koska EU prosessin hidastuttua Turkki ei tule pitämään kiirettä sellaisten vaatimusten täyttämisessä, jotka eivät ole myöskään EU:lle erityisen ehdottomia ja kiireellisiä. Aasiasta tulleiden pakolasaseman määrittämisestä huolehtiikin Turkissa YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun, UNHCR:n aluetoimisto, jonka kautta pakolaisaseman saaneet sijoitetaan kolmansiin valtioihin kiintiöpakolaisina. Turkkiin tuleekin pakolaisia pääasiassa Aasian maista, Irakista, Iranista ja Afganistanista. UNHCR:lle on myös tullut Turkin hallituksen taholta painetta vähentää toimintaansa Turkissa. UNHCR:n Turkin toimiston johtaja ei muun muassa ole puoleentoista vuoteen lainkaan päässyt tapaamaan Turkin sisäministeriä, joten puheyhteys Turkin hallituksen ja UNHCR:n välillä ei ole tällä hetkellä kovin hyvä. Amnestyn Vanin toimisto on avatattu kesällä 2006 päätehtävänään antaa oikeudellista neuvontaa ja oikeusapua Turkkiin tuleville turvapaikanhakijoille. Toimistossa työskentelevät pakolaistyön koordinaattori ja yksi lakimies. Toimisto käyttää niin sanottua ”stategisten oikeusprosessien” (strategic litigation) taktiikkaa tavoitteena vaikuttaa päätöksentekokäytäntöjen kehittymiseen. Käytännössä työ on UNHCR:ltä pakolaisstatusta hakevien neuvonta prosessin aikana sekä avustaminen UNHCR:n kielteisten päätösten valitusmenettelyssä, joka on käytännössä UNHCR:n sisäinen menettely. Tarkoituksena on, että Vanin toimisto tulisi toimimaan Amnestyn alla kolmen vuoden käynnistämisprosessin ajan ja sen jälkeen toimintaa jatkamaan perustetaan oma erillinen järjestö. Amnestyn Ankaran toimisto on keskittynyt ihmisoikeuskasvatustyöhön, jonka http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 17 of 19 toteuttamisessa Amnesty sääntöjensä mukaan voi myös tehdä yhteistyötä hallitusten kanssa. Turkin opetusministeriön kanssa Amnesty onkin pyrkinyt vaikuttamaan naisiin kohdistuvaan väkivaltaan imaamien kautta. Tavoitteena on vaikuttaa siihen viestiin, jota imaamit moskeijoissa välittävät naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen suhteesta islamiin. Vuonna 2007 Amnesty on myös aloittanut Turkin oikeusministeriön kanssa yhteistyön ihmisoikeuskasvatuksen järjestämiseksi vankiloissa. Projektissa on mukana vankiloissa toimivia opettajia. Turkin Amnesty on osallistunut useisiin Amnestyn kansainvälisiin kampanjoihin, muun muassa pienaseiden kansainväliseen kauppaan liittyvään Control arms-kampanjaan. Guantanamo-kampanjaan oli Turkissa helppoa saada ihmisiä osallistumaan, koska se kohdistui nimenomaan Yhdysvaltoihin, jonka suosio tavallisten turkkilaisten keskuudessa on ollut heikko Irakin sodasta johtuen. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan kohdistuvassa kampanjassa Turkin Amnesty teki yhteistyötä myös turkkilaisten naisjärjestöjen kanssa. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen juhlavuoden kampanjassa Amnesty pyrki vaikuttamaan Turkissa vallitseviin asenteisiin ihmisoikeusjärjestöjä kohtaan. Turkissa on tapahtunut tietynasteista ihmisoikeusjärjestöjen marginalisoitumista ja valtion ja ihmisoikeusjärjestöjen välillä vallitsee syvä epäluulo ja -luottamus. Ihmisoikeuskysymykset on Turkissa nähty perinteisesti vain kurdien tilanteeseen liittyväksi ongelmaksi, mikä taas on Turkissa hyvin arka poliittinen kysymys. Jotkin ihmisoikeusjärjestöt myös saattavat paikallisesti olla hyvinkin radikaaleja, mutta niiden asema vaihtelee paikkakunnittain. Tunnetun naisasianajaja Eren Keskinin rooli ihmisoikeusjärjestö IHD:n Istanbulin puheenjohtajana on kuitenkin vaikuttanut myönteisesti IHD:n rooliin nimenomaisesti ihmisoikeusjärjestönä vailla liityntää mihinkään poliittiseen ideologiaan. Villen arvion mukaan Turkin ihmisoikeusjärjestöt ovat kuitenkin perinteisesti melko heikkoja. Koko maan tasolla laskettuna Turkin ihmisoikeusliike on noin 4000-5000 ihmisoikeusaktivistin joukko. Ihmisoikeusjärjestöjen mielialat ovat myös viime aikoina olleet hyvin huolestuneita syksyn 2007 tapahtumien johdosta, jolloin Turkin yleinen tilanne oli kiristynyt Turkin armeijan suunnitellessa operaatioita Irakin puolelle. Turkin sotilasvallankappaus vuonna 1980 ja sen jälkeen tapahtunut noin 300 000 ihmisen syyttäminen poliittisista rikoksista on myös vaikuttanut hyvin paljon turkkilaisten mielentilaan. Ihmisoikeuksien puolesta kampanjoimista on pidetty jollain tavoin vaarallisena toimintana, josta voi tulla vain ongelmia. EU-uudistusprosessin alettua vuosina 2004-2005 ihmisoikeusjärjestöjen tarvoittena olikin luoda Turkkiin maansisäinen kysyntä ihmisoikeuksille. EU-prosessin kuitenkin hidastuttua ja jäsenneuvotteluiden tultua osittain jäädytetyksi, tämä heikensi myös järjestöjen mahdollisuuksia vaikuttaa ihmisoikeuskehitykseen. Kysymykseen naiskaupan tilanteesta Turkissa Ville vastasi, ettei oikein mikään järjestö tee työtä naiskaupan uhrien hyväksi. Villen käsityksen mukaan jokin turkkilainen järjestö tekee yhteistyötä venäläisen järjestön kanssa ja Ankarassa olisi järjestö, jolla on ihmiskaupan uhreille tarkoitettu turvatalo. Poliisin asenne naiskaupan uhreihin on kuitenkin huono. Heidät nähdään ensinnäkin laittomasti maassa oleviksi rikollisiksi ja toisaalta kulttuurisista syistä huonoiksi naisiksi, joiden huonoa kohtelua pidetään jopa oikeutettuna. Kysymykseen sotilasvallankaappauksen uhasta tämän hetken Turkissa Ville vastasi kertomalla, että sotilashallituksen laatiman vuoden 1982 perustuslain mukaan presidentti nimittää muun muassa armeijan ylimmän johdon, ylimmät kenraalit. Perustuslakia laadittaessa armeija, jonka edustaja piti tuolloin hallussaan presidentinvirkaa, halusi näin turvata jatkossakin oman vaikutusvaltansa. Tämä seikka oli keskeisenä syynä kesän 2007 poliittiselle kriisille, kun Turkin parlamentissa ei saatu riittävää enemmistöä yhdenkään presidenttiehdokkaan taakse. Toimikautensa päättänyt presidentti oli eri puolueesta kuin päähallituspuolue AKP, mikä oli estänyt hallitusta nimittämästä itselleen sopivia islamiin myönteisemmin suhtautuvia kenraaleita armeijan johtoon. Turkin parlamentti kieltäytyi välitsemasta AKP:n ehdokasta Abdullah Güliä presidentiksi. Lopulta päädyttiin ennanaikaisiin parlamenttivaaleihin, jotka AKP voitti 47 % äänisaaliilla ja sai parlamenttiin niin selvän enemmistön, että sen turvin presidentiksi valittiin Abdullah Gül. Villen mukaan hallituksella olisi siis nyt mahdollista muuttaa armeijan rakennetta niin, että johtajiksi valittaisiin islamismiin myönteisemmin suhtautuvia upseereita. Istanbulin 4. alioikeus, alioikeustuomari Yavuz ÖZTURK http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 18 of 19 Matkan alkuperäiseen ohjelmaan tuli matkalla toivottu lisäys, kun asianajaja Selim Okcuoglu sai järjestettyä delegaatiolle tapaamisen alioikeustuomarin kanssa. Tätä olivat jo ennen matkaa toivoneet erityisesti delegaation tuomariedustajat. Ennakkoon delegaatiolle yritettiin järjestää mahdollisuus seurata oikeudenkäyntiä, mutta koska heti vuoden vaihteen jälkeen Turkissa ei ole lainkaan oikeuden istuntoja, ei seurattavia oikeudenkäyntejä ollut. Delegaatio sai kuitenkin tavata Sultan Ahmetin kaupunginosassa Istanbul Adalet Saray-oikeustalolla Istanbulin 4. alioikeuden tuomarin Yavuz Öztürkin, joka iäkkäämmäksi turkkilaisjuristiksi puhui poikkeuksellisen hyvin englanninkieltä. Hän kertoi myös tietävänsä Suomen jo Kekkosen ajoilta. Yavuz Öztürkin virkahuone on välittömästi hänen oikeussalinsa takana, josta hän pääsee suoraan omaan saliinsa, jossa hän tuomitsee. Sali olikin täynnä juttukansioita, joita oli kasoissa kaikkialla. Istanbulissa on 26 tuomioistuinta; jokaisessa kaupunginosassa 1-2. Erikoistuomioistuimet on keskitetty yhteen paikkaan. Istanbulissa on 15 rikostuomioistuinta, 20 markkinatuomioistuinta (ilmeisesti tarkoittaa siviilituomioistuinta) ja erikseen hallintotuomioistuin sekä verotusasioiden tuomioistuin. Turkissa on 40 oikeustieteellistä tiedekuntaa, joista 20 on Istanbulissa. Tuomareita Turkissa on 3 000 ja syyttäjiä 6 000. Istanbulissa on naistuomareita 70. Tuomareilta on kokonaan kielletty kaikenlainen poliittinen toiminta. Oikeudenkäyntejä on Yavuz Özrtürkin tuomioistuimessa 2-3 kertaa viikossa. Päivässä ratkaistaan noin 12 juttua, joista 5-6 on niin sanottuja summaarisia asioita, yksinkertaisia sakkorikoksia. Vuonna 2007 hänen tuomioistuimessaan annettiin 1160 tuomiota. Vuonna 2007 vireillä olleista jutuista 980:n käsittely jatkuu vuonna 2008. Käsittelyajat Turkissa ovat yksinkertaisissa sakkoasioissa, joissa pidetään vain yksi istunto, 2 kuukautta. Varkausrikosten käsittely kestää yleensä 6 kuukaudesta 1 vuoteen, petosrikokset 2-3 vuotta ja pahoinpitelyt 2 vuotta. Turkissa rikoksen syytteeseen saattaminen alkaa käytännössä niin, että syyttäjä syöttää tuomioistuimen järjestelmään syytteen ja näin asian käsittely kirjataan aloitetuksi. Syytetyllä on Turkissa aina oikeus avustajaan. Jos tuomittava enimmäisrangaistus voi olla enintään 5 vuotta vankeutta, hänen ei ole pakko käyttää avustajaa. Kuitenkin silloin, kun enimmäisrangaistus on yli viisi vuotta, on syytetylla aina oltava avustaja. Avustajan saa aina eikä se ole riippuvainen syytetyn tuloista. Valtio maksaa syytetyn avustajalle palkkiona 220 Turkin liiraa. Silloin kun syytetty tuomitaan, hänet voidaan aina velvoittaa korvaamaan valtiolle valtion avustajalle maksama palkkio. Silloin kun syyte hylätään, kulut jäävät valtion vahingoksi. Myös asianomistajalla on halutessaan oikeus avustajaan. Silloin kun asianomistaja haluaa avustajan, valtion on pakko järjestää sellainen ja maksaa avustajan palkkio. Syytetyllä on myös oikeus maksuttomaan tulkkiin. Turkissa toimii Öztürkin mukaan lisäksi järjestöjä, jotka antavat ilmaista oikeudellista neuvontaa varattomille. Turkissa syytteiden hylkäämisprosentti oli ennen 70–80 %. Syynä tälle oli Öztürkin mukaan se, että syyttäjät toivat juttuja oikeuteen liian vähän selvitettyinä. Lakimuutokset 2000luvun alussa kuitenkin muuttivat tilannetta niin, että nykyään syytteistä hylätään vain noin 30 %. Tuomiosta on mahdollista valittaa, paitsi silloin, jos tuomio on sakkoa enintään 200 Turkin liiraa. Turkissa on vain yksi valitustuomioistuin, joka on jaettu 20 osastoksi, joissa jokaisessa on 5 tuomaria. Valitustuomioistuin ratkaisee noin 25 000 tapausta vuodessa. Yavuz Öztürkin mukaan hänen tuomioistuimensa vuonna 2007 antamista 1 160 tuomiosta 270:stä valitettiin valitustuomioistuimeen. Lopuksi Öztürk esitteli delegaatiolle tuomarin viittaansa. Tuomarin istuimen vieressä oli pienempi aitio, joka kuuluu syyttäjälle. Siinäkin oli viitta, mutta Öztürk sanoi, ettei tohdi koskea siihen, kun ei ole syyttäjä. Lisäksi asianajajilla on omat erilaiset viittansa. Yleisesti ottaen oikeussalin sisustus toi mieleen oikeussalin jostakin vuosien takaa. Seinällä tuomarin pään yläpuolella oli tietenkin Turkin perustajan Kemal Atatürkin muotokuva. Sen alla Yavuz Öztürk jakaa oikeutta Istanbulissa Aya Sofian moskeijan läheisyydessä. Lopuksi Demlan seminaarimatka oli onnistunut lukuunottamatta muutamaa varkautta, jonka kohteeksi delegaatio yllättäen joutui. Illalliset Turkin kreikkalaisessa kalaravintolassa ja läksiäisillallinen elävän musiikin säestämänä Neidon saarella Bosporinsalmessa olivat isäntiemme turkkilaista vieraanvaraisuutta parhaimmillaan. Seminaarin esitykset olivat mielenkiintoisia, vaikka turkkilaisten puhujien esitysten seuraamista välillä häiritsi epätarkka http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010 Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry. Page 19 of 19 tulkkaus. Keskustelut turkkilaisten kolleegojen ja muiden ihmisoikeusaktivistien kanssa olivat jälleen matkan parasta antia ja toivat taas uutta ja päivitettyä tietoa Turkin ihmisoikeustilanteesta ja sen kehityksestä. Erityisesti naisten aseman parantamisessa tuntuu olevan edessä valovuosien työ. Miten vaikuttaa vuosikymmenien, jopa vuosisatojen kulttuuriseen kehitykseen? Sahmaran pyrkii antamaan väkivallan kohteeksi joutuneille naisille ensiapua heidän hätäänsä, mutta pitkäaikaisemman ratkaisun löytäminen yksittäisten naisten tilanteeseen edellyttäisi suurempia resursseja naisten tulevaisuuden sosiaaliseen tukemiseen, työllistymiseen ja sitä kautta itsenäiseen elämään. Myös kidutus on juurtunut turkkilaisiin viranomaiskäytäntöihin vuosikymmenten kuluessa, vaikka positiivistakin kehitystä on tapahtunut. Kehitys kuitenkin näyttää olevan suoraan riippuvainen Turkin EU-jäsenyysprosessista, joka on ilmeisesti hyvän alun jälkeen taantunut. Nyt vaarana on, että saavutettu kehitys menetetään ja lainsäädännössä otetaan takaaskelia. Ympäri maailmaa käytävä terrorismin vastainen sota näyttää myös antavan riittävästi argumentteja ja oikeutuksen kurdikysymyksen ratkaisemiseen muuta kautta ihmisoikeuskeskustelun tietä. Armeijan vahva vaikutus Turkin politiikkaan ja sen ”viimeinen sana” voi olla Turkin myönteisen kehityksen esteenä tai ainakin sen merkittävänä hidasteena. Yksilötasolla kuitenkin lakimiesten ja muiden ammatillisesti ihmisoikeusasioihin suuntautuneiden panos on kuitenkin viimekädessä paras ihmisoikeuksien mittari. Ihmisoikeuksien toteutuminen yksilötasolla on aina ihmisoikeuksien voitto, oltiin poliitiikasta mitä mieltä tahansa. Tätä yksilötason työtä ystävämme Turkissa tekevät. [1] Kirjoittajan huomio: Turkissa syyttäjä toimii myös tutkinnanjohtajana rikostutkinnassa ja poliisit toimivat tällöin syyttäjien apuna. http://www.demla.fi/turkki-matkaraportti.htm 16.12.2010
© Copyright 2024