Aitat pullollaan aarteita, myyntikojuissa herkkuja Lapin

Aitat pullollaan aarteita, myyntikojuissa herkkuja Lapin luonnosta. Lasten suussa maistuu jäätelö ja
mansikka.
Kieringin maalaismarkkinat järjestetään muutaman vuoden tauon jälkeen osin uusissa tiloissa jotka
kuitenkin ovat alkuperäisiä, aitoja kylärakennuksia. Markkinoiden myyntialueina ovat kyläraitin varrella
Kaupan piha-alueet, Hietalan perinnepihapiiri, Kyläseuran talo sekä piha-alueet ja entisen koulun alue.
Lisäksi maalaismarkkinoilla on eläinnäyttely alue, joka sijoittuu Niemelän talon alueelle ja jokirannan
laavu, jossa eräinkävijät voivat tutustua Metsästysseuran osastoon. Kyläraitin varrella on myös
myyntialueita. Hevosvankkurit liikennöivät kyläraitilla ja kuljettavat markkinaväkeä kohteesta toiseen.
Entisten vuosien tapaan markkinoille ei ole pääsymaksua, kaikki näyttelykohteet on tutustuttavissa
vapaasti, käsityö- ja perinnenäytökset toimivat koko markkinoiden ajan.
Ainoastaan karaoketanssit perjantaina, orkesteritanssit lauantaina ja teatteriesitys sunnuntaina ovat
maksullisia, kertaluonteisia esityksiä. Sunnuntaina Sodankylän seurakunta järjestää jumalanpalveluksen
Kieringin Rukoushuoneella klo 13.00 alkaen.
Lauantaina Kyläseuran talolla 3-kertainen Suomen mestari, leipurimestari Veikko Palttala leipoo
ruisleipää asiakkaiden maisteltavaksi.
Maalaismarkkinoilla muun muassa:
Hietalan perinnepihapiiri: 1914 rakennetussa Hietalan päärakennuksessa koko markkinoiden ajan
Taidenäyttely päärakennuksen upeilla hirsiseinillä, sekä ravintola keskiolut oikeuksin. Lintu Antti opettaa
markkinaväkeä linnunvuoluun. Hietalan navetta ja lato toimivat latobaarina ja navetta iltaravintolana,
myös tilausravintolana ryhmille. Pihapiirin aitoissa sisämyyntipaikkoja. Pihapiirin alueella hevostyökoneet –
näyttely, käsityömyyntiä ja työnäytöksiä.
Kaupan alueella toimii Kieringin kauppa & kahvila sekä upea terassi. Kierinki areenalla esiintymisiä vapaan
sanan muodossa. Kaupan alueella on maaseudun elintarviketuottajien myyntikojuja.
Vanhan koulun piha-alueella voi kokeilla hevosratsastusta, joko talutusratsastuksena tai eräratsastus
kokeiluna.
Kyläseuran talolla sisämyyntipaikkoja ja käsityönäytöksiä, leivinuunissa paistetaan aitoa ruisleipää
paikallisten emäntien reseptillä, voi maistaa kampsuja tai ostaa niitä mukaan. Lauantaipäivänä 3-kertainen
Suomen mestari leipuri Veikko Palttala leipoo ruisleipää asiakkaiden maisteltavaksi. Pihalla Vanhojen
Traktoreiden näyttely ja festivaaliteltta. Tanssit lauantai-iltana.
Kustulan talon pihapiiri on näyttelyalueena: pihapiirissä esillä vanhoja käsitöitä kylän historiasta, vanhoja
leluja, työkoneita ja työvälineitä.
Kylänraitin varrella Mikkolan varastolla Konevasaran iso myyntiosasto, jossa esitellään mönkijöitä, veneitä,
ruohonleikkureita ja muita maaseudun työvälineitä.
Kieringin rukoushuoneella jumalanpalvelus sunnuntaina klo 13.00 alkaen, Sodankylän seurakunta.
Jokirannan laavulla Unarinperän metsästysseura esittelee toimintaansa, lätynpaistoa, muikkuja, kahvia,
kilpailuja ja muuta hauskaa.
Niemelän pihapiirin alueella Tallimuseo näyttelykohteena ja eläinnäyttely.
Hevosvankkurit kuljettavat markkinaväkeä kyläraitilla markkinakohteisiin koko markkinoiden ajan.
Myyntipaikkoja on varattavissa joko www.kierinki.fi sivustojen kautta tai puhelimitse 040-7421963 Teija
Holopainen, Kyläseuran talon alueen sisämyyntipaikat ja ulkoalueet : 040-7240840 Ulla-Maija MartinKeinotie.
Majoitusvaraukset: Kieringin Lomakylä Oy 040-8091610.