PORIN LYSEON SENIORIT RY. GOLFYHTEENVETO 2014

PORIN LYSEON SENIORIT RY.
GOLFYHTEENVETO 2014
Kahdeksas Porin Lyseon Vihtamalja pelattiin su 17.8. Yyterin kentällä sekä sään että
kentän kunnon osalta loistavissa olosuhteissa. Osanottajina oli 32 lyseolaista, jotka
muodostivat kuusitoista kahden hengen joukkuetta. Neljän pelaajan seurueet löivät
avauslyöntinsä yhteislähtönä samanaikaisesti kello 09.00. Koska nyt oli käytössä myös
uusi pelimuoto, kisan kokonaiskesto oli huomattavasti lyhyempi kuin aiemmin pelattu
scramble. Pelaajien yksituumainen toive oli, että yhteislähtö onnistuisi myös Kalaforniassa
kesällä 2015.
Paras pallo (Best Ball pistebogey) on peli, jossa kaksi pelaajaa muodostaa joukkueen.
Kumpikin pelaa omaa palloa omalla tasoituksellaan. Kultakin reiältä merkitään parempi
pistetulos joukkueen tulokseksi. Joukkueiden yhteistuloksilla ratkaistaan kilpailun voittajat.
Jos toinen pelaaja ei pelaa reikää loppuun saakka, siitä ei seuraa rangaistusta. Kilpailun
tulos ei vaikuta pelaajien tasoituksiin.
Porin Golfkerhon pelaajia oli 15, Yyteri Golfin jäseniä 9, joten ilahduttavasti taas
kahdeksan senioripelaajaa muualta kuin Porista oli noudattanut kutsua.
Voittajapariksi itsensä vähimmillä lyönneillä selvittivät kotikentällään pelanneet Matti Sorell
ja Raimo Soukki. Lähimmäksi lippua osui Erkki Sarpila ja pisimmän avauksen löi Kimmo
Norri.
Raimo Soukki ja Matti Sorell saivat Vihtamaljan vuodeksi haltuunsa.
Tulokset
#
Pelaaja
Sorell Matti
Seura
YG
HCP Out In
V6 V3 V1 Tulos
16.5
1
Soukki Raimo
YG
21.6
Tervonen Aleksi
PGK
10.1
Tikkanen Marius
PGK
16.8
Kainulainen Kaj
PGK
25.0
Louhenkilpi Seppo
ERG
23.4
Linnainmaa Matti*
PGK
22.7
2
3
4
Markkula Maija*
PGK
32.5
Grönroos Juhani
AlGo
19.6
5
Vallin Tapio
YG
15.3
Asmala Markku
PGK
16.2
Louhenkilpi Kari
MTG
21.3
Sarpila Erkki
PGK
22.9
Talasma Lasse*
PGK
21.9
Kokki Antti
PGK
16.1
Kokki Eero
PGK
26.3
Norri Kalle
NGK
11.7
6
7
8
9
Norri Kimmo
PGK
12.3
Kuuri-Riutta Heikki
YG
12.6
10
Kuuri-Riutta Juha
YG
12.7
Karumo Ilkka
YG
28.5
Nousiainen Matti
YG
16.1
Juhola Seppo
PGK
16.0
Virtanen Olli
PGK
11.0
11
12
25
24
15
7
1
49
21
21
13
7
3
42
22
19
13
8
2
41
23
18
11
5
2
41
17
22
15
7
2
39
19
20
14
7
3
39
23
15
12
3
1
38
18
19
11
5
2
37
19
17
10
5
2
36
20
16
10
5
1
36
18
18
10
5
1
36
19
16
9
5
2
35
Vainio-Mattila Ilkka
SHG
20.0
13
Vainio-Mattila Juhani
MeG
16.5
Nirhamo Juhani
PGK
23.5
14
Vainio-Mattila Tapani
YG
21.0
Alajääski Jarkko
RG
19.1
Haasiosalo Taisto
PGC
17.0
Lehtonen Harry
PGK
22.2
Manninen Jarmo
YG
11.9
15
16
19
15
11
6
2
34
20
14
9
4
2
34
17
15
9
6
2
32
13
17
11
6
2
30
Lähimmäksi lippua osui Erkki Sarpila ja pisimmän avauksen löi Kimmo Norri.
Tilastoa
Scramble
Vuosi
2007 K
2008 Y
2009 K
2010 Y
2011 K
2012 Y
2013 K
Voittajapari
Marius Tikkanen – Aleksi Tervonen
Erkki Väkiparta – Jouko Väkiparta
Cimmo Nurmi – Kari Uitti
Kalle Norri – Kimmo Norri
Kalle Norri – Kimmo Norri
Kalle Norri – Kimmo Norri
Seppo Juhola – Olli Virtanen
Paras pallo (Best Ball pistebogey)
2014 Y
Matti Sorell – Raimo Soukki
Lyöntejä
60
65
65
69
67
66
64
Pelaajia
48
32
40
24
24
28
42
Pisteitä
49
Pelaajia
32
PORIN LYSEON SENIORIT - PSYL:N SENIORIT 55+ 2014
Myös kahdeksannen kerran pelattiin 7.9. koulujen välinen seniorikisa. Ensimmäiset
avaukset Kalafornian kentällä lyötiin klo 12.00. Järjestelyvuoro oli Lyseon senioreilla
ja pelimuotona henkilökohtainen pistebogey. Lyseon senioreita oli ilmoittautunut 14 ja
psyliläisiä 11, joten joukkueiden kooksi sovittiin 10 pelaaja.
Porin Golfkerhon jäseniä pelaajista oli12, Yyteri Golfista 10 ja muista seuroista 3 golfaria.
Olosuhteita sekä sään että kentän suhteen voi kuvata vain yhdellä vaatimattomalla
sanalla: Loistavat.
Joukkuekilpailun voitti Lyseon joukkue 301 pisteellä, naapurikoulun saalis oli 270
bogeypisteen yhteistuloa. Henkilökohtaisen kilpailun voittaja Kimmo Norri saavutti myös
parhaan scratch-tuloksen saavuttaen 81 lyönnillään 39 bogeypistettä. Klubirakennuksessa
aamupäivällä ollut pitkähkö sähkökatkos sekoitti caddiemasterin aikataulut siinä määrin,
että pisin avaus ja lähimmäksi lippua kilpailujen rekvisiitat olivat unohtuneet viedä kentälle,
joten niistä ei tällä kertaa kisattu. Urheilullisena korvauksena par-tuloksen saavuttanut
runsaslukuinen joukko sai vierailla palkintopöydän äärellä.
Kimmo Norri ja koulujen välinen kiertopalkinto
#
Pelaaja
Seura
Slope
Out
In
Tulos
CBA +/-
EGA
1
Norri Kimmo Lyseo
PGK
11
20
19
39
-1.4
Kyllä
2
Mänty Aki PSYL
PGK
22
19
16
35
-0.4
Kyllä
3
Kreula Matti P
PGK
20
18
16
34
0.0
Ei
4
Vallin Tapio L
YG
14
12
20
32
0.0
Kyllä
5
Suominen Seppo L
MTG
16
17
14
31
0.0
Kyllä
6
Aaltonen Kari L
PGK
24
13
18
31
0.0
Kyllä
7
Ruusunen Pentti P
YG
12
15
14
29
0.1
Kyllä
8
Vainio-Mattila Tapani L
YG
20
13
16
29
0.1
Kyllä
9
Soukki Raimo L
YG
21
15
14
29
0.1
Kyllä
10
Savinen Matti L
PGK
23
14
15
29
0.1
Kyllä
11
Sävelä Jukka P
YG
26
16
13
29
0.0
Kyllä
12
Linnainmaa Matti* L
PGK
22
15
13
28
0.1
Kyllä
13
Grönroos Juhani L
AlGo
18
13
14
27
0.1
Kyllä
14
Wallin Erik P
YG
22
16
11
27
0.2
Kyllä
15
Juusela Ilkka P
YG
30
11
16
27
0.2
Ei
16
Juusela Antti P
SGC
17
17
9
26
0.1
Kyllä
17
Lehtonen Harry L
PGK
21
13
13
26
0.1
Kyllä
18
Sorell Matti L
YG
15
15
10
25
0.1
Ei
19
Kokki Eero L
PGK
26
15
10
25
0.1
Ei
20
Sorell Irja P
YG
21
10
13
23
0.1
Ei
21
Aaltonen Olli* P
PGK
19
8
12
20
0.1
Kyllä
22
Juusela Olli P
PGK
24
9
11
20
0.1
Kyllä
23
Karumo Ilkka L
YG
28
10
9
19
0.2
Ei
24
Lehto Matti P
PGK
14
9
9
18
0.1
Kyllä
25
Nirhamo Juhani L
PGK
23
6
11
17
0.1
Kyllä
Aki Mänty, PSYL
Matti Kreula, PSYL
Tilastoa
TILASTOA
Vuosi
2007 Y
2008 K
Koulujen välinen kilpailu / bogeypistettä
PSYL 198 – Lyseo 187
Paras pelaaja Reijo Vuorinen PSYL 39 pistettä, pelaajia 28
PSYL 299 – Lyseo 278
Paras pelaaja Olli Juusela PSYL 40 pistettä, pelaajia 24
2009 Y
2010 K
2011 Y
2012 K
2013 Y
2014 K
PSYL 317 – Lyseo 284
Paras pelaaja Maija Markkula PSYL 36 pistettä, pelaajia 32
PSYL 307 – Lyseo 305
Paras pelaaja Juhani Nirhamo Lyseo 37 pistettä, pelaajia 25
PSYL 288 – Lyseo 237
Paras pelaaja Seppo Koskinen PSYL 35 pistettä, pelaajia 25
Lyseo 287 – PSYL 276
Paras pelaaja Aki Mänty PSYL 35 pistettä, pelaajia 32
PSYL 366 – Lyseo 343
Paras pelaaja Olli Aaltonen PSYL 43 pistettä, pelaajia 32
Lyseo 301 – PSYL 270 pistettä
Paras pelaaja Kimmo Norri Lyseo 39 pistettä, pelaajia 25
Porissa 9.9.2014
Ilkka Karumo
Ilkka Karumo
Lauri Lempinen
Lauri Lempinen