Tk2010 - Helsingin Shakkiklubi

FIEF-,gINGTN
ST{AKKIKLUBIN
TOIIVSINTAKERTOMUS
2O1O
Helsingin Shakkiklubin toiminta vuonna
2010 sai monella tavalla hyvää julkisuutta
shakkipiireissä. Klubin mielestä oli selvää,
että Eero Böökin l00-vuotissyntymäpäivä
on vuoden 2010 tärkeimpiä tapahtumia.
Valitettavasti Suomen Keskusshakkiliitto
ei ymmärtänyt miten tärkeää olisi ollut
Suomen merkittävimmän shakkimiehen
huomioiminen julkisuudessa ja asian
vieminen myös shakkiväen ulkopuolelle.
Seuraavalla sivulla käsitellään Klubin eri
toimintasektoreita tarkemmin eikä tässä
ole tarkoituksenmukaista keskustella edellä
olevasta enempää.
"Kaunista shakkia" ja "Böök- shakkia ja
kulttuuria" olivat tarpeellisia ja hyvin
toimitettuja teoksia, joissa myös kulttuuri
sai osansa. Kirjaprojektit tukivat Klubin
taloutta ja olivat shakin harrastajien keskuudessa pidettyjä ja olivat samalla myös
kunnianosoitus Eero Böökin merkittävälle
elämäntyölle. Tässä on tuotava esiin Pekka
Böökin merkittävä tuki, jota ilman kirjojen
tekeminen ei olisi onnistunut. Myös Petri
Saharisen työ kirjoittamisessa sekä
markkinoinnissa ansaitsee kiitokset.
SM-joukkuekilpailuun I{SK osallistui taas
kuudella joukkueella. Klubi taisteli kaikilla
rintamilla ja voitaneen sanoa kohtalaisen
hyvällä menestyksellä. Liigassa ykkönen oli
aivan hyvällä viidennellä sijalla. Pudotuspeliä käytiin 1. divisioonan kahdessa lohkossa, joissa yhdeksästä joukkueesta putosi
peräti 3 joukkuetta. Sekä HSK 2 että HSK
3 selvisivät lohkoissaan neljännelle sijalle
alkuvaikeuksien jälkeen. HSK 5 putosi 2.
divisioonasta.
Helsingin vartin joukkuekisassa HSK oli
mukana peräti 7 joukkuetta. HSK I voitti
maksimilla Mryhmän ja HSK 2 teki saman
Aryhmässä ja muutkin joukkueet pelasivat
kelvollisesti. HSK:n pelaajien into pelata
j oukkuekisoja näyttää hämmästyttävän
muita pääkaupungin seuroja. Meiltä kun
oli näissä Helsingin alemmissa sarjoissa
esimerkiksi kuutonen pelaamassa muiden
kakkosten tai kolmosten kanssa.
Kerhopelaajien määrällinen kasvu on
merkittävää. Joukossa on paljon pelaajia
jotka eivät välttämättä halua pelata
virallisia selopelejä, mutta ovat kuitenkin
tasoltaan hyviä. Heille kuitenkin tuntuu
riittävän kerhopelit ja sehän turvaa myös
pelaajat kerholla. Välitlä siitäkin joukosta
löytyy joku, joka haluaa koitella siipiem
kantavuutta seloarenalla ja sekinon hyvä
asia.
Ilkka Mäkisen ja Allan Kiviahon toiminta
ansaitsee kiitokset. Toinen vetää pelejä ja
toinen kirjoittaa niistä ja tilastoi. Edeltreen
allekirjoittanut toivoo, että joku voisi
joskus tuurata Ilkkaa, sillä tuskin Allan
kylläsfyy kirj oittamiseen j a tilastoihin.
Seuraavilla sivuilla kerrotaan hieman
tarkemmin vuoden 2010 asioista. Voidaan
todeta, että kulunut vuosi oli selvästi
plussan puolella. Lisäksi'saimme myös
useita jäseniä, jotka vahvistivat Klubin
kärkijoukkueita. Voi sanoa, että 125:s
vuosi otetaan vastaan ehkä hieman
huolestuneena, mutta todennäköisesti
kohtalaisen iskukykyisenä.
HSK:N HALLITUS 2010
Vuosikokous 04.03.2010 valitsi entisen hallituksen
seuraavaksi toimikaudeksi: puheenjohtaja Pekka
Palamaa, varapuheenjohtaja Matti Uimonen,
sihteeri Heikki Hänninen, taloudenhoitaja Tenho
Bäckström ja jäsenet Timo Isomursu, Matti Kauranen, Ilkka Måkinen, Jyrki Parkkinen ja Teemu
Tiinanen. Tilintarkastajina jatkavat Erkki Sahlberg ja Heikki Turunen sekä varalle valittiin uutena
Sten Ståhle. Kunniapuheenjohtajana on vuodesta
2004 Erkki Aaltio.
HSK:N JÄSENIEN TOIMINTA SUOMEN
KESKUSSHAKKILIITOSSA VUONNA 20I O
Markku Hartikainen on liiton hallituksen jäsen
vuodesta 2004, valmennustoimikunnan jäsen ja
yhdysmies Viron Shakkiliittoon. Pekka Palamaa on
Shakin ansiomerkkitoimikunnan puheenjohtaja
vuodesta 1986.
EERO E. BÖÖKIN SYNTYMÄSTÄ IOO VUOTTA
Shakin suurmestarin Eero Böökin syntymästä oli
hef mikuussa 09.02.2010 kulunut 100 vuotta. Eero
Böök tuli Klubiin jo 1920-luvun alussa ja saavutti l.
Suomen mestaruutensa jo l93l ja viimeisen 1963,
joka oli järjestyksessä kuudes. Hån edusti Suomea
6. olympiakisassa, joista muistettavin on Helsingin
kisojen 1952 Suomen loistava loppusijoitus 9. ja
siellä Eero l. pöydällå. Hän saavutti varsinkin 1930luvulla loistavia tuloksia kv-kllpailuissa ja o15.1948
alueidenvälisen turnauksen I l. sijalla. Hän vähensi
pelaamista ollessaan Kotkassa ja Turussa satamainsinöörinä. Palattuaan Helsinkiin Eero tuli taas
Klubiin ja oli varapuheenjohtajana 1957-62 ja
puheenjohtaja 1963-68. HSK:n kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin 1970. Kv.Shakki-liitto myönsi
hänelle suurmestarin arvon 1984, hän sai Shakin
kultaisen ansiomerkin 1972 ja HSK:n kultaisen
ansiomerkin numero 6 vuonna 1970.
Klubin hallitus kävi kunniakäynnillä Hietaniemessä 100-vuotispäivänä ja piti muistotilaisuuden
Klubilla. Elokuun turnauksen yhteydessä oli 24
pelaajan nopean shakin kutsuturnaus pääasiassa
Eeron kanssa pelanneille. Samassa yhteydessä oli
kirjan "Böök - shakkia ja kulttuuria" elämäkerran
julkistaminen runsaan 100 henkilön läsnä ollessa..
Ilman Eeron pojan Pekka Böökin tukea ei kirjan
julkaiseminen olisi ollut mahdollista ja sama koskee
myös 2010 ilmestynyttä Ali Ragnar Krogiuksen 54
pelin kirjaa "Kaunista shakkia", Petri Saharinen oli
kirjoittajana molemmissa ja pelianalyysit tekivät
llkka Kanko ja Joose Norri. Eero oli aikoinaan
tehnyt muutamista peleistä, mutta työ oli jäänyt
kesken. Pekka Böök kirjoitti Böök-kirjaan laajan
sukuaan käsittävän osan.
ELSINGIN SHAKKIKLUBIN TALOUS
Klubin taloudellinen tulos jäi 2010 tappiolle vaikka
"Kaunista shakkia" myytiin hyvin ja se tuki hyvin
H
taloutta. Böök-kirja on taloudellisesti mittava hanke
ja siksi pääosa myynnistä on annettu Kimmo
Välkesalmen antikvariaatin myyntitiliin. Koko
projektin lopputulos on nåhtävissä pitemmän ajan
kuluttua, mutta voidaan todeta, että se ei ole
rasittanut HSK:n taloutta. Muu toiminta sujui
edellisen vuoden malliin. Klubi järjesti perinteelliset
kaksi kilpailua ja SM-joukkuekisan lopputapahtuman. Järj estettyj en kilpailuj en osanottaj a luvut
eivät ole nykyisin riittävän suuria, että niiden avulla
voidaan taittaa tappion m uodostuminen.
Tiedottamisessa puhuttiin usein jäsenmaksuista ja
päästiin lähelle tavoitetta. Kaupungin tuki putosi ja
kerhovuokra nousi ja niiden yhteisvaikutus oli n.
400 euroa miinusta.
.
KILPAILUTOIMINTA VUONNA 20I O
HSK osallistui SM-joukkuekilpailuun 6 joukkueella
ja olimme mukana myös muissa SM-kilpailuissa ja
HSL: n joukkuekilpailuissa. SM-joukkuekitpailun
kulut vaihtelevat vuosittain, mutta se ei ole koskaan
kovin halpa, Toisaalta se on jäsenistön suosiossa,
sillä niihin osallistuu kaudessa noin 55-60 pelaajaa,
Ja osalle ne pelit ovat lähes ainoita kilpailupelejä
joita he pelaavat. Jos ei olla täysillä mukana, niin
saattaa olla, että näitä jäseniäkään ei ole. Lisäksi
näyttää siltä, että aktiivisuus ja ehkä myös menestys
tuo uusia jäseniä Klubin toimintaan. .
TIEDOTUS JA VALMENNUS
Matti Uimosen pitämä Helsingin Shakkiklubin
kotisivu vahvistuu vuosi vuodelta. Toivottavasti
jäsenistö löytää sen entistä useammin, sillä se voisi
toimia tehokkaana tiedotuspaikkana. Nyt sitä tukee
4-5 kertaa vuodessa ilmestyvä "Klubin tiedote", jota
Palamaa on julkaissut vuodesta 1977.
Valmennustoim innan kehittämisessä päädyttiin
keskimäärin 8-1O-vuotiaiden valmennuksen käynnistämiseen vuoden 201I alussa. Ehkä seuraavassa
toimintakertomuksessa voidaan kertoa lisää.. .
KERHOTOIMINTA
Kerhotoiminta on ollut vuonna 2010 vilkasta ja se
on tuonut Klubille myös uusia jäseniä. Sekä pika
että vartin peleihin on riittänyt pelaajia mukavasti
yli 20 pelaajan keskiarvolla. Kerhon takahuonetta
on käytetty torstaisin jo 2010 opetustoimintaan ja
201I sen tulee valtaamaan nuorison shakkikoulutus.
llkka Mäkinen on tehnyt loistavaa työtä sekä maanantai- että torstai-iltojen vetämisessä ja Allan
Kiviaho niiden ikuistajana..
PELIARVOT JA ANSIOMERKKIT
Ilkka Mäkinen korottui shakkimestariksi ja Teemu
Tiinanen mestariehdokkaaksi. Ansioistaan shakki-
kirjoittajana Petri Sahariselle myönnettiin shakin
hopeinen ansiomerkki. Allan Kiviaholle myönnettiin - yli puoli vuosisataa kestäneen - erittäin
aktiivisen toiminnan johdosta järjestyksessä 15.
Helsingin Shakkiklubin kultainen ansiomerkki. .
JOUKOSTAMME POISTUNUT
PERTTI LINDGREN oli syntynyt 16.09.1930 ja
kuoli22.12.20l0. Pertin aktiivisin toiminta oli 196070 fuvuilla. Hän oli HSK hallituksen jäsen 1965-66
ja sihteeri 1967-69. Suomen Shakkiliitossa hän oli
haflituksen jäsen 1968-69 ja puheenjohtaja 1970-72.
Suomen Keskusshakkiliiton hallitukseen ja liiton
ed ustaj
istoon hän kuu lui 197 0-7 2. Pelitasoltaa n
Pertti oli mestariehdokas, mutta hän kilpaili vähäni.
Pelasi myös kirjeshakkia ja oli pari vuotta Suomen
Kirjeshakkitiiton hallituksessa. Hänelle myönnettiin
Suomen Shakkiliiton hopeinen ansiomerkki 19E2.
SYNTYMÄPÄTvTÄ vI ETTÄNEITÄ
KAKSI SYNTYMÄPÄIVIÄÄTV VIETTÄNYTTÄ
PERUSKLUBILAISTA AALTIO JA KIVIAHO
2 perusklubilaista vietti yhteistä "150-vuotispäivää"
Klubilla lokakuun lopulla. He ovat liittyneet 1953
l8-ikiiisinä Klubiin lähes samaan aikaan - tosin
toisiaan tuntematta. Siitä alkaen aktiivisuutta on
riittänyt kaikkeen Klubin toimintaan kuuluvaan.
Kilpailupuolella siinä ovat olleet kaikin peliajoin
pelatut pelit kirjeshakkiin saakka. Järjestöpuolella
on kiinnostanut kaikki Klubin toimintaa liittyvä..
Molemmista on kerrottu vuosien aikana Suomen
Shakissa ja Klubin julkaisuissa. Mutta on hyvä
kertoa välillä julkisesti näistä uurastajista.. .. .
ERKKI AALTIO 75 VUOTTA I6.9.
Erkki Aaltio on syntynyt Hangossa ja muutti
perheen mukana Helsinkiin. Erkin ensimmäiseksi
menestykseksi tuli nuorten SM-hopea 1955. Hän on
mestariehdokas ja olisi nykyisellä selosysteemillä
noussut mestariksi. SM-jou kkuekilpailuissa Erkki
on ollut mukana alusta alkaen alkaen (1974). Erkki
ylitti viime helmikuussa 100 pelipisteen rajan ja oli
4.rajan ylittänyt klubilainen..Sarjapelejä on nyt 186
ja tufos oÄ on 53,76. Suomen joukkuemestaruus on
vuosifta 1982 ja 1989 ja lisäksi on tullut 7 mitalia.
Pikashakin joukkuekilpailu on tuonut 5 mitalia ja
kirjeshakin joukkuemestaruudet ovat 1982 ja l99l
ja henkilökohtainen hopea 1980. SSK:n ja HSL:n
mitaleja on vähintään kymmenkunta. Seniorien SM
hopea tuli 2004. Erikoisen komea tulos tuli 2008
Itävallassa seniorien EM-joukkuekilpailussa. Erkki
teki Helsingin 2. pöydällä tuloksen 7/8, suoritusluku
oli komea 2266. Se toi pöytävoiton sekä
kokonaissijoitus roi 5. sijan.
Erkki on ollut HSK:n hallituksen jäsen 1962-2003.
Puheenjohtaja 1969-2003, varapj 1963 ja sihteeri
1964-66. Kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin
2004. Keskusshakkiliiton hallituksen ja edustajiston
jäsen 1973-83 ja Suomen Shakkiliiton hallituksessa
I 973-80 (v pj 7 3-7 6). Sha kin kultainen ansiomerkki
numero 22 myönnettiin Erkille vuonna 2006.
ALLAN KIVIAHO
75 VUOTTA 2.II.
Allan Kiviaho on syntynyt Alavudella ja siirtyi
Helsinkiin opiskelemaan. Suomen Shakkiliiton
nuorten hopeaa tuli 1955. Allan on ollut enemmän
pelaaja kuin järjestömies, vaikka hänellä on ollut
ansioita selojärjestelmän syntymisessä. Suomen
Shakkiin hän on kirjoittanut ahkerasti ja hoiti pari
pari vuotta Kankon kanssa peliosatoa..Muutenkin
hän on innokas kertomaan ja kirjoittamaan, kuten
kaikki blixtarit tietävät. HSK:n hallituksen jäsen
hän oli 1962-83 ja jäi pois siirtyessään pari vuotta
kestäneisiin työtehtäviin Sveitsiin.
Hän on shakkimestari vuodelta 1970, osallistui SM
196l-73 saaden kolme kertaa pronssi 63,66ja 70.
Seniorien SM hopea 1997. Vaikka hän oli innokas
pikashakin kannattaja, niin SM-pikashakissa oli
paras sijoitus 4. mutta SSL:n vastaavissa tuli 3
mestaruutta. Pikashakin joukkue-SM-mitaleja on 7.
Pitkän pelin-joukkuekisassa on 2 kultza ja 7
mitalia. Helsingin mestasri 1970. Maaotteluja kertyi
7. Kirjeshakin joukkuemestaruus tuli 1982 ja 1991.
SM-joukkuekilpailusssa hän on pelannut vuodesta
l974,kultaa 82 ja 89 sekä 7 mitalia. pisteitä on
tuflut
109
ja otteluja ollut 183 :57,92o/o
KALERVO SARA 70 VUOTTA 3.6.
Kalervo Sara oli klubiaktiivi vähän aikaa, mutta
ehti sinä aikana sekä pelata ja olla järjestöpuoleila..
Hän oli Klubin hallituksen jåsen 1980-85.ja samana
vuosikymmenenå pidettyjen HS-turnausten 8l ja E3
tilien hoitajana. "Kallu" tuli Ktubiin oman pojan
Karin ohessa. lsä oli innokas kerhopelaaja sekä
vähitellen kiinnostui myös selopeleistä. Kari-poika
ehti saada pari mitalia nuorten SM joukkuepeleissä
muta sitten ilmeisesti koulu syrjäytti shakin. Kallu
pelasi myös muutaman sarjapelin hyvällä menes- tykseflä 6,519 72,22 %o. Selopelien koko määrä
kohosi I l2 peliin ja selo jäi lukuun 1856, kun
Nesteen tietokoneohjelmien tekeminen lopetti
shakkiuran. Vieläkin hän on muistanut kerhoaan
välillä jäsenmaksulla ja kiitokset myös "ylijäämä"
osasla.
.
TAUNO TURTIAINEN 60 VUOTTA I8-9.
Tauno Turtiainen - tai lyhennettynä "Tane" - tuli
Klubiin 1980-luvun loppupuolella. Oli aktiivinen
kerhopelaaja ja kävi ahkerasti myös kilpailuissa.
Vähitellen kerhopelit jäivät, mutta. Tane on ollut
erås ah kerimmista SM-sa rjapeleihin osa llistuvista.
Ensimmäisen sarjapelin hän pelasi 1994 ja on tällä
hetkellä sarjapeleisså kolmanneksitoista eniten
pelipisteitä kerännyt klubilainen: 59,5 pistettä t0l
sarjapelin jälkeen ja 7o-luku 58,61. Joukkueiden
kerääjän kannalta ihannejäsen, joka on aina valmis
pelaamaan eikä pelipaikalla tai -matkalla ole kovin
paljon-merkitystä. Tuohon sataan otteluun on tällä
hetkellä ylittänyt yhteensä l8 klubilaista.
SEURAJOUKKUEIDEN
SM-KILPAILU
SM-LIIGA 2OO9-IO
I EtVaS
TammSh
Aatos ll (23-22)
MatSK l0 (24-16)
9 (23-2r)
s HSK
6 Vef hot
I (21-20)
7
VammSK
SaISK
TuTS
l0 Garde
8
9
8
7
5
5
Norri
Hartikainen
Niemelä
(15-21')
2.K HSKI
2-3 MatSK
(22-3r)
Hiibner
0-l
(12-26)
Norri
Hartikainen
1-0 Mikael Agopov
4HSK2
8 (21-19)
7 (17-16)
4 (16-2r)
4 (13-23)
6 KäpSK
7 KarhTS
8 LahS
| (8-27)
Binham
Fieandt
Nikkanen
Parkkinen
r3 (32-12')
2 KS-58
4HSK3
5 ESK
6SalSK2
7 TSY
8 TuTS 2
8 (18-rs)
6 (18-23)
6 (1s-23)
4(ls-23)
4 (rs-27)
2 (r4-2s:
II DIVISIOONA L I
l
|-HSK
2HSK4
2
3
Tero Kokkila
Yz Henri Koskinen
% Heikki Salo
% Sami Hämäläinen
6 (e-e)
l)
Jevg.Solozhenkin
0-l Petri Lehtivaara
l-0 Petri Kekki
% Asko Hentunen
% Miikka Mäki-Uuro
0-l Kari Pulkkinen
% Mikko Kivistö
k HSK |
Norri
3-3 SaISK
1
0-l Kalle Kiik
Hartikainen 0-l Antti Pihlajasalo
Niemelä % H.westerinen
Kanko
0-l H.Pihlajasalo
Parkkinen % Tapio Salo
l.Mäkinen l-0 Juha Kivijärvi
Suomalainen l-0 Jari Järvenpää
Uimonen l-0 Juha Hynninen
k HSK |
Notti
2-2 Garde I
l-0 Mih. Rytshagov
Hartikainen % Sergei lvaboy
Niemelä 0-1 Mikael Nouro
9.
4-2 Aatos I
Norri
Hartikainen
0-l Normunds Miezis
l.Mäkinen
V, Tarvo Seeman
l-0 Ari Issakainen
l-0 Timo Väätäinen
% Lassi Linnanen
0-l Sami Hämäläinen
l-0 Jyri Lammi
l-0 Timo Nuutilainen
4.K HSKI
3-2 VammSK
Hiibner
Norri
Hartikainen
VzPavel Martynov
1-0 Aleksei Martynov
Binham
Kanko
Fieandt
Parkkinen
Niemelä
r0 (rs-7)
1
3.K HSKI
Niemelä
I DIVISIOONA A
I MatSK 2 13 )32-ll)
% Aleks. Veingold
0-1 Aleks. Volodin
Niemelä % Veijo Mäki
Binham 0-l Janne Mertanen
Fieandt
V, Jarkko Penttinen
Parkkinen % JyrkiKytöniemi
I.Mäkinen l-0 Pekka Köykkä
8.
Niemelä
l-3 TammSh I
Hartikainen 0-l Mika Karttunen
% Olav.Sepp
0-l Jussi Tella
lz Kimmo Välkesalmi
(23-27)
I (2r-r7)
3 SSK
EtVaS 1
% Meelis Kanep
l-{
3 JyS
k HSK I
Htibner
Norri
7.
l-l
Binham
Fieandt
Parkkinen
Lehto
I DIVISIOONA B
r2 (2s-7)
I JoeSK
2I-HSK
r2 (r8-e)
5 Remi
I.K HSKI
Hiibner
14 (23-13)
13 (24-13)
2
3
4
SM-LIIGA
Binham
Fieandt
Parkkinen
1
l-0 Mikko Niemi
0-l Leo Tolonen
% Jussi Kauko
Vz Henri Pohjala
Binham l-0 Jan Ristoja
Kanko
V, Eero Raaste
Parkkinen % Thomas Ristoja
l.Mäkinen % Jukka Johansson
Uimonen 0-l Samu Ristoja
I DIBISIOONA B
t. k HSK 2 l-5 JoeSK I
l.Mäkinen 0-l A.Dokutchaev
Uimonen l-0 D.Sklyarov
Turtiainen 0-l Yrjö M. Jouhki
I.Mustonen
Blinov
S.Heikkilä
Hänninen
luovutus
% A,Saastamoinen
0-1 Timo Porrasmaa
0-l Jkka Behm
I.Mäkinen
l-0 Rauno Järvinen
0-l Sami Alho
5.K HSKI
5-2 TuTS
Hiibner
K HSK 2
I.Mäkinen
Räisä
Lehto
Aaltio
Kiviaho
Turtiainen
Svenn
Blinov
2-4I-HSK I
0-l T.Keskisarj
0-l Mika Lako
I.Mäkinen
l-0 Aleksei Holmsten
% Henning Silber
0-l Teenu Topi-Hulmi
0-l Risto Tuominen
l-0 Nuutti Sorsa
l-0 Ville Vainio
1-0 Vilka Sipilä
I -0 Antti Nokso-Koivisto
III DIVISIOONA L I
r r-HSK5 9(r7-5)
6.K HSKI
2-3 Velhot
3.K HSK2
3-2 LahS I
Hiibner
Räisä
2Hm-93
8 (14-6)
3 RikSha
s (10-6)
s (e-r 1)
3 (8-14)
Norri
Hartikainen
% Tapani Sammalvuo
l-0 Timo Pääkkönen
l-0 Riku Molander
% Jouko Äilam
% H.Joentaust
l-0 lvan Rodriguez
Niemelä
0-l Santul Kosmo
4 Remi2
s (12-l
4 (e-e)
5X2
4 (8-r2)
3 MatSK
6Garde3
I
(5-15)
II DIVISIOONA L 3
tx
2Garde2
3KäpSK2
4MatSK4
5 Me-Ra
6HSK5
4HSK6
sx3
(r2-4)
6(13-5)
8
6(e-9:
4(7-rr)
4 (&1s)
3 (8-r4)
6LeppSisu3 0(4-20)
Norri
Hartikainen
Niemelä
Binham
Fieandt
Parkkinen
Binham
Kanko
Fieandt
Parkkinen
l
2.
Lehto
Suomalainen
% J-M.Juurikainen
0-l
% Pasi Korhonen
l-0 Alexei Sofiev
% Marko Lehtisalo
0-l Vihtori Immonen
l-0 Harri Hytönen
0-l Tuomo Pasanen
0-l Jorma Myller
0-l Jukka Nybäck
Turtiainen
I.Mustonen
l-0 Jorma Pitkänen
Vz Lauri Hagelberg
0-l Aleks. Haimi
l-0 Hannu Pärnänen
% Niko Papula
Blinov
0-l Kauko
% Tuukka Tusa
Uimonen
Kopsa
Paananen
Karh
4.K HSK2
3-4
Räisä
0-l Timo Nippula
0-l Jussi Upero
Lehto
Suomalainen
Aaltio
Uimonen
Kiviaho
Hänninen
TS
l-0 Jan Engelberg
0-l Jevgeni Kholopov
l-0 Jyrki Hirsso
%
SzmiTuominen
0-l llari Heinilä
l-0
luovutus
3.
K
HSK3
Aaltio
2-4 ESK I
1-0 Teemu Pudas
J.Hämäläinen
% Tomillmoni
Li
Kiviaho
0-l Timo Munukka
Tiinanen
0-1 Sippo Puroila
Svenn
l-0 Wilhelm Järnefelt
0-l Leif Nyström
0-l Pertti Raivio
V.Mäkinen
Varho
Yz Esa Auvinen
4-0 JyS
4.K HSK3
Parkkinen
0-l Tommi Luukkonen
Li
2-6 KS-58
0-1 Jouni Yrjölä
l.Mäkinen
1-0 Risto Nevanlinna
l-0 Eero Hintikka
Yz Aarno von Wright
Kopsa
0-l Timo Tuomala
Lehto
Suomalainen
Aaltio
Uimonen
Kopsa
l-0 Olavi Niemi
% llkk^ Hartio
l-0 Markku Raitanen
% Anssi Halmesvirt
Turtiainen
l-0 Jaakko Kivimäki
Tiinanen
0-l Kaj Kivipelto
0-l Marttilauren
0-l Ville Lehto
0-l Tero Sihvonen
l-0 Helge Ruotanen
Svenn
I.Mustonen
Peltola
Funck
422 Remi I
5.K HSK3
5-2 TSY I
LMäkinen
% Markus Kiili
0-l Timo Rönnqvist
0-l
l-0 Sasy Lappalainen
l-0 Antti Kahri
l-0 Ville Länsimäki
l-0 Sami Veteläinen
% Kalle Kumpulainen
Turtiainen
I.Mustonen
V.Mäkinen
Funck
Blinov
S.Heikkilä
Hänninen
l-0 Jaakko Oksa
0-l Juho Heino
% Kari Kaveniemi
l-0 Bo Jäderholm
0-l Antti Ranta
l-0 Seppo Vannassalo
l-0 Mika Hakal
l-0 Andreas Slama
6.KHSK3
4-l TuTS 2
Turtiainen
1-0 Eric Malmi
Svenn
% AnttiKoskinen
I.Mustonen
V.Mäkinen
Varho
% AleksiOlander
t/z Yille Junnila
luovutus
Suomalainen
Kauranen
Aaltio
Kiviaho
Kopsa
7.K HSK2
Svenn
Aaltio
Kiviaho
Turtiainen
Hall
4-2 KäpSK I
0-1 Niina Koskela
% Jukka Haapasalo
l-0 Timo Holopainen
0-l Marko Honkanen
l-0 Vladimir Agopov
% Esko Koskimaa
l-0 Antti Suominen
Peltola
l-0 llpo Tiihonen
I.K HSK3
Aaltio
2.I SSK I
1-0 Harri Hurme
7.K HSK3
Li
Kiviaho
Aura
Svenn
Tiinanen
% Juhani Lehti
% Erkki Havansi
% Jukka Tuovinen
% Ilkka Saren
l-0 Seppo Aakio
2-3 SaISK 2
0-l Samuli Nieminen
l-0 Juho Pelto
I.Mustonen
V.Mäkinen
Funck
Blinov
V2 Erkki Haanila
l-0 Lauri Alho
0-l Keijo Riekkinen
0-l Timo Vierjoki
V.Mäkinen
Laire
Yz Hannu Broman
Vormula
0-l Harri Nyrhinen
% AleksiVirtanen
% Antti Virtanen
Räisä
Lehto
Kauranen
Kopsa
Peltola
Tiinannen
S.Heikkilä
2.IHSK3
l-6 MatSK 2
I.K HSK4
Uimonen
0-l Kari Nieminen
Svenn
Li
l-0 Sauli Tiitta
Peltola
Suvanto
Saharinen
Kopsa
Tiinanen
l.Mustonen
V.Mäkinen
luovutus
lsomursu
/,
Janne Salimäki
0-l Kim Räisänen
0-l Mikko Tolonen
0-l Sxott Fraser
0-l
0-l Vesa Toikkanen
Virtanen
0/l P.Nikkanen
7,0/10l.Mäkinen
1,5/6 U.Räisä
2,5/6 A.Lehto
5,0/5 E.Suomalainen
2,0/2 M.Kauranen
2,012
E.Aaltio
5,0/7 M.Uimonen
0,5/l J.Hämäläinen
l,5l4Y.Li
4,0/6 A.Kiviaho
6.K HSK2
Räisä
1,0/4l.Kanko
3,0/7 J.Fieandt
6.0/10 J.Parkkinen
5.K HSK2
Räisä
Sarjassa pelasivat:
3.0/6 R.H"bner
5,0/9 J.Norri
3,0/9 M.Hartikainen
3,5/9 A.Niemelä
5,5/8 T.Binham
0,5/l K.Aura
2,5/6 P.Kopsa
3,5/7 T.Turtiainen
1.0/5 T.Tiinanen
4,5/7 O.Svenn
3,0/7 l.Mustonen
3.0/6 V.Mäkinen
012 J.Laire
0/4I.Varho
2.5/5
2,0/5
2.0/7
0,5/2
0.5/3
R.Peltola
K.Funck
Y.Blinov
M.Heinäsmäki
P.Vormula
0/l R.Kajander
0-1 Lari Linden
1-0 Niko Leso
1.0/3 P.Suvanto
l-0 luovutus
l-0 luovutus
3,0/4 M.Stening
3,0/6 S.Heikkilä
1,0/4 P.Saharinen
2-l x2
l-0 Risto Redsven
Yz
Timo Kärnä
% Anssi Puikkonen
% Tzpio Kimpiharju
l-0 Heikki Suhola
1.5/2 M.Koskinen
0/l T.Isomursu
4,0/5 R.Hall
2,5/5 H.Hänninen
2,012
J.Virtanen
2,0/3 A.Lotvonen
2,0/5 H.Turunen
0/4 S.Ståhle
1,0/3 H.Siltala
1,0/l R.Marquardt
1,0/3 K.Vihma
1,5/3 K.Rahkamo
0/2 A.Annala
0,5/2 V.Similä
1.5/3 T.Kelomäki
2.0/3 O.von Hellens
1,0/2 T.Bäckström
Yhteensä 55
2.K HSK4
Peltola
Funck
Suvanto
Stening
3-l MatSK 3
0-l Tapani Sjöman
l-0 Simo Lattu
% KariSulkakoski
% Itkka Kallio
l-0
3. K HSK4
Blinov
Vormula
Stening
S.Heikkilä
Lotvonen
luovutus
2-l Garde 3
l-0 Kevin HYnnä
0-l Ingo Aumiiller
% Erkki Koskinen
l-0 Henrik Järnström
% Sami Suomalainen
4.K HSK4
I-3 I-HSK
Varho
0-l Panu Kivelä
0-l Kim Jolkkonen
0-l Sari Rautanen
Vormula
Suvanto
M.Koskinen
Stening
5.K HSK4
2
% Petri Suuronen
l-0 Päivi Walta
l-3 Remi 2
l-0 Henry Mannberg
0-l Esa Annala
k HSK 5 0-5 Garde 2
Vormula 0-l Timo Kovistoinen
Blinov
0-l Ari-Pekka Tingander
5.
KILPAILUJA
Heinäsmäki 0-l Jörn Elfving
jätetty pois, mutta
tapahtumat aika-
S.Heikkilå 0-l Kevin
von
Hellens
I. K HSK 6
HYnnä
0-1 Ingo Aumiiller
Ståhle
Vihma
0-l Kai Backman
Rahkamo 0-lKaleviVallius
A.Annala 0-1 Veikko Byysing
Simifä
% KajGreen
k HSK 6 l-l RikSha I
Saharinen lz Tom Smeds
Hall
l-0 Jari Lehvonen
Hänninen % Tuomo Honkanen
Lotvpnen % Risto Reijo
Ståhle
0-l Seppo Salermo
6 3-2 LeppSisu 2
Siltala
0-l Daniel Björkhem
Rahkamo l-0 Otto Jousivuo
Kelomäki 0-1 Helge Jääkallio
Bäckström 1-0 Henri Outinen
I.K HSK5
3-2Xl
4.k HSK6
Varho
Hall
0-l Petteri Paronen
0-l Tapani Tähkävuori
l-0 Kimmo Tervaniemi
Siltala
0-l Olli Hella
Marquardt l-0 Raineri Saksinen
Kelomäki l-0 Kimmo Hantunen
Lotvonen
Turunen
l-0 Timo Konttinen
l-0 Leif Nyman
von
2.K HSKs
2-3 MeRa I
Heinäsmäki
0-l Ari Ranta
Kajander
0-1 Mikko Virkamäki
M.Koskinen
S.Heikkilä
Turunen
l-0 Heikki Huhtamäki
0-l Timo Kajanoja
l-0 Marko Kampman
k HSK 6 l-3 Hm-93
Siltala
1-0 Juha Riipinen
Virtanen 0-l Kari Teräsalo
Similä
0-l Marko Elg
Kelomäki % Paali Laitnen
3 K HSKs
Saharinen
2-2 MatSK 4
Hall
l-0 Esko Muhonen
0-l Jyrki Heikkinen
0-l Reijo Råsänen
l-0 Toivo Valtari
KOLMAS
4.K HSKs
l-4 KäpSK
KAI KENLAISET PAINOTYÖT
Saharinen
I.Mäkinen 3.5
0-l Mikael Calonius
Turunen
Atåhle
Vihma
Hall
Virtanen
Turunen
Ståhle
Esa Lammi
2
0-1 Tuomas Niemelä
l-0 Jaakko Santala
0-l Tapio Nupponen
0-l Eero Patola
HM 2009-10
M 3. Norri 6/9
S
l.
Kanko 8/9
7. Saharinen 2.5
A l. Turtiainen 8/9
B 2. V.Hellens 4,517
LOIMAA
4. Kopsa 3,5/5
MATINKYLÄ
Aura, Aaltio
A
1,5/5
B Hänninen 1,5
3. k HSK
von
/z
Muut joukkuekil-
2.
0-l Janne Pankkonen
0-l
Stening
järjestyksessä.
pailut jälkeenpäin
O- I-HSK 5
0-l Simo Kukkonen
Hänninen
Turunen
Rahkamo
A.Annala
luovutus
% KariSalminen
Päivämäärät on
Hellens l-0 Stefan Siren
4-1
X3
Hellens l-0 Tuomas
REMI nopea
A l. Hartikainen 6/6
4. Turtiainen 4
D 2. Himanen 4.516
GARDE
A l. Norri 4/5
9. Parkkinen 2,5
B
ll.
Rahkamo2,5/5
12. Ståhle 2,5
Aho
l-0 luovutus
LauttSK, nopea
A 1. Norri 5/6
5.
HSK, avoin ryhmä
Ståhle 2,5/7
Båckström 0-l Jarmo Laitinen
TYYLIPAINO
OY
LINJA
22
LANKAPUHELIN 09.7735339
xÄxxyxr<ri
SM, näkövammaiset
5.
A.Vuorinen2,5l5
Parkkisen kisa, nop
l. Norri 5,5/6
5. Pollari 4
10. S.Heikkilä 2
o4o-s003802
[email protected]
I-HSK nopea
8. O.Mäkinen 4,517
ETVAS
KLUBIN TUKIJANA TÄYDET
15 VUOTTA
C-ry Ståhle 3/5
MIKKELI
2. Hämäläinen715
:
a.
,
KILPAILUJA
HELSINGTN SHAKKILI ITON
JOUKKUEVARTTI 2OIO
M-RYHMÄ l. HSK |
1411328,5142 (J.Norri 6/T,M.Hartikainen 6,
A.Niemelä 3,5, J.Parkkinen 5, J.Fieandyt 4, A.Lehto 6)' 2' MatSK 8 23,5,
3. SSK 822,5,4. KS-58 7, 5. ESK 6,6. EtVaS 5, 7. I-HSK 4, 8. Aatos 4.
A-RYHMÄ
l. HSK 217/14 (I.Mäkinen 4, E.Suomalainen 3, M.Kauranen 5,5,
M.Uimonen 5,5, J-Hämäläinen 5,5, A.Kiviaho 6,5),7. HSK HSK 4 4
(P.Subanto 4, S.Heikkilä 2, A.Lotvonen 2, I.Mustonen 2,5, H.Turunen
P.Palamaa 1,5), 8. HSK 3 I 12,5 (P.Kopasa 0, T.Tiinanen l'5
T.Turtiainen 2,5, R.Hall 0,5, Y.Blinov 3'5' K.Keski-Koukari 4'5)
B-RYHMÄ
l. I-HSK 2 l2ll4 26, 5. HSK 5 7 22 (E.Aalto
417,
l,
O.Svenn 3, K.Funck 3,
R.Peltola 5. P.Saharinen 3. O.Rännäri 4)
C-RYHMÄ
SALO, nopea: I.Mustonen 4/7
KLUBTN XXX TURNAUS (69)
A 4. Aaltio 3,5, 6. Kiviaho 3, 9. Perk
kinen 3, Tiinanen 1,5, Hall 0,5
B 6. S,Heikkilä 3,5, Ståhle 1,5
C 3 v.Hellens 3,5, 8 Rahkamo 3,
9. Himanen 2,5, Karinpää ja
Bäckström 0,5
MATINKYLÄ
l.-2. Kopsa ja l.Mäkinen 4,5, 3.
Parkkinen 4. Tiinanen 3.
O.Måkinen 2, Laine l
HämSK: B 10. Bäckström 3/5
HSL A I Tiinanen 4/5,2. Parkkinen
l. Garde 2 8110,4. HSK 6 4 (P.Vormula 3/5, M.Koskinen 2, H.Hänninen2, 3,5, B 9 Ståhle 2
SEINAJOKI: B 10. S.Heikkilä 2&5
S.Ståhle 3, K.Vihma 0,5, P.Pellikka 3)
HSK:N XLL TURNAUS (78)
D-RYHM:
A 3. V.Mäkinen 3,5/5,5. T.LuukkoS HSK S.vajaa (R,Marquardt0/4, H.Siltala 1,5, V.Similä T.Lainen 0).0
'
nen 3,5, 11. Kiviaho 3, Parkkinen
2r5, Turtiainen 2
SUOM EN M ESTARUUSKI LPAILUT
B 13. Y.Blinov 2,5, 14. Hänninen 2,5
3. J.Norri 6,5/10.4. M.Hartikainen 6'5
Hall ja S.Heikkilä 2, Ståhle I
Seniorit: l. l.Kanko 6,517,3. P.Saharinen 3'5
(uusinta: Kanko-Harri Hurme 2,5-l rs
C 10. Bäckström 3, Karinpää I
AVOIN SM: 8. T.Turtiainen 5.5/9
GARDE
B 2 Saharinen 3,5, C 12. Ståhle 2,5
TÖYSSÄ: 6. T.Luukkonen 3
HEART OF FINLAND:24 J.Norri 5,5/0, S.Heikkilä 3'5
HSL: A 2 M.Hartikainen 3.5
B Saharinen'1.5
LAHTI: Blinov ja Saharinen 1.5
HELSINGIN NOPEASHAKIN MESTARUUS: 5. J.Norri 4/7
VAASA: Ståhle 1,5
SALO: 3. T.Luukkonen 4/5
HSL :N JOUKKUEPIKASHAKIN MESTARUUS
REMI, nopea
A l. T.Luukkonen 5,5/6
M-RYHMA: 1. MatSK 48,5/60,2. EtVaS 46,5,3. I-HSK 42
4. HSK 1 39,5 (Hartikainen 8, Norri 10,5, Griinthal 10, Uimonen 1l= C 2. S.Heikkilä 3,5
11. HSK 329,5 (Kiviaho 5,5, Aaltio 5,5, Funck 6' I.Mustonen 7'5) l. T.Luukonen 4,5/5
TURKU: A 15. J.Norri 2/5
14. HSK 2 18 (Nikkanen 6,5, Kauranen 6,5, Blinov 6,5, W-O)
(I.Mäkinen
B 2 Saharinen 4
6i11, M.Koskinen 3,5,
A-RYHMÄ: 5. HSK 422144
OULU: 2. T.Luukkonen 4/5
D.Abdirim 6,5, Palamaa 6), B 2. HSK 538/44 (Parkkinen 9/11,
ESPOO' nop: M 4.Parkinen 411
S,Heikkitä 7, Tiinanen 7, Lotvonen l0)
A 8. Saharinen 4, Hänninen 3,
Ståhle 2
JOUKKUEPIKASHAKIN SM PELATTIIN TAMPEREELLA
2
REMI:
22.
HSK
35'5192
A Saharinen 1,512
Sl-ryhmä:
HSK
|
35,5192
M-ryhmä: 20.
4
44'5192
10.
HSK
B:
Ståhle
2
S2-ryhmä: f0. HSK 3 49192 S6-ryhmä:
AUVISEN 60-v TURNAUS
1. Norri 5,517,5. A.Lehto 3.5,
HELSINGIN SHAKKIKLUBIN MAANANTAIBLIXTIT
6. Aaltio 3,5, I.Mustonen 3,5,
Kevät-, syksy- ja vuosisankari Pekka Loponen
Saharinen 4.2
Keisari Asko Seppänen, 03Ilkka Mäkinen' 04 Erkki Aaltio"
Pollari'
Pasi
Allan
Kiviaho,
09
05 Matti Kauranen 06
10 Riho Griinthal, 11 Antti Suominen, 12 Kimmo Välkesalmi, 13 Petri Kopsa, 14 Mikko Niemi,
15 Tommi Luukkonen, 16 Yuri Blinov, 17 Mika beling 18 Matti Uimonen, 19 Aleksi Juvonen,
20 Teemu Tiinanen, 2l Jl<ks, Leino, 22 Rene Kajander, 21. Vilte Mäkinen, 22Tarek Toubale,
23 Osmo Rännäri, 24 Dilshat Abdirim, 25 Leo Suuronen 26 Kaj Kivipelto, 27 Daniel Ebeling,
28 Jyrki Ojanen, 29 Erkki Suomalainen, 30 Tommi Laaksovirta, 3l Kauko Väisänen, 32 Ali
Suokas, 33 Jussi Kivistö, 34 Kaarle Lagerblom, 35 Mikko Pirttilä, 36 Samu Heikkilä, 37 Hannu
Vuori, 38 Kullervo Joentakanen, 39 Matti Koskinen, 40 Pekka Palamaa, 41 Risto Peltola
KLUBIN PELAAJIEN SELOT,UVUT
Listalla ovat ne pelaajat, jotka selolistalla
Jarmo Virtanen
Dilshat Abdimir
luokitellaan aktiivipelaaj iksi (pelanneet vähintään
yhden selokelpoisen pelin 2 viimeisen vuoden
ai ka na), Selolu ku on päivä mäå rältä 31.12.20 I 0 j a
sen jälkeen on selon nousu tai lasku edellisen
Samu Heikkilä
vuoden listaan verrattuna. Seuraavaksi on
selopelien kokonaisluku
ja
sen jälkeen vuonna 2010
pelattujen pelien lukumäärä.
Robert Hiibner
Tommi Luukkonen
Markku Hartikainen
Timothy Binham
Norri
Antti Niemelä
Ilkka Kanko
Joose
John Fieandt
Björn Gambäck
Pekka Nikkanen
Juha Partanen
Jyrki Parkkinen
llkka Mäkinen
Erkki Suomalainen
Matti Uimonen
Matti Kauranen
Pasi Pollari
Jukka Leino
Antti Lehto
Unto Räisä
Erkki Aaltio
Allan Kiviaho
Stefan Hörhammer
Yilong Li
Teemu Tiinanen
Petri Kopsa
Olavi Svenn
Ville Mäkinen
Kristian Aura
Tauno Turtiainen
Ilkka Mustonen
PetriKuoppamäki
Leo Hällström
.!ohannes Laire
llkka Varho
Petri Saharinen
Risto Peltola
Miikka Heinäsmäki
Yurij Blinov
PetriVormula
Kim.KeskFKoukkari
Rene Kajander
Kaj Funck
Mikael Stening
Matti Koskinen
Pekka Pesonen
Raimo Hall
Petro Suvanto
Antton Lotvonen
Timo Isomursu
2609+5 31 8
2339 uusi 35 35
2334+ll 107430
2309 +5
514 5
2304-50
226E-23
172476
909
8
-10 l2l4l5
2205-lr 479 5
2187:0 118 0
22784 69 I
2!68 uusi 202 4
2243
2166-46
1299 55
614 22
-17
2t40+26 466 4
2149
2128+34 401
7
+30 296 4
2ll4+3 322 6
2l l0 uusi 8EE 0
2l0l +10 506 2l
2087 -13 s98 8
2078-30 793 23
2065 +42 488 l4
2056 uusi 305 2
2051:0 27r 0
2049+60 423 20
2047 +59 581 15
r99l -14 90 7
1989 +58 501 9
1978-34 604 l2
1969 +lr
122932
l96E =0
1003 20
1956+21 244 3
1906 uusi 7
7
1899:0 228 0
lE8t -7
641 4
l88l +t52 s02 69
1874=0 454 5
1869 +l
216 I
1868 -40 65 l9
t868-5 26 s
1867 -5
15s 7
1857 -0
22r 0
1854-72 194 5
1852+30 57 3
1849 +9
365 2
1825 =0
21450
1820-20 315 29
r8r2-23 4t8 3
lSll +33 62 2
1779:0 38 0
2ll8
Otto Mäkinen
HeikkiHänninen
Jari Mustonen
Jaakko Alamäki
Gösta Brantberg
Sami Sorjonen
Henri Siltala
Heikki Turunen
Kari Rahkamo
Ralf Marquardt
Pekka Turkka
Osmo Rännäri
Otto von Hellens
Kalle Vihma
Sten Ståhle
Kristian Himanen
Tuoma Kelomäki
Michele Heikkilä
Julius Seligson
Ville Similä
Arto Annala
Tenho Bäckström
Arto Vuorinen
Henry Lagergren
Janika Kåäriäinen
Martti Taipale
Juho Oikarainen
Tuomas Hohenthal
Tommi Laine
Henri Järvinen
Lauri Karinpää
Daniel Prisching
1773-6
1?72 uusi
176l -8
1755 =0
1736+19
=0
uusi
1704 =0
1699:0
1677 +53
1823
l7l4
r04
,,
9
9
299 t/
75
J
595 37
56
25
0
0
226 4
456 5
150
98
1670+25
1664+78 794
1638+15 lt
1636:0
1636 uusi
1626+70
1615 +9
1572-ll5
1544-48
1524+5
1499 ={
1494=0
1492-10
1490-14
20
7
189 0
I
I
66
l6
2l
6
695 33
34
9
9
62
ll
3
0
0
207 5
465
1478+9 638
1479:O 122
1476:0 380
1457:0 87
1448:l) lll
1440 -18 19
l43l {
6
1408 -4
48
1357:0 5
1284 -38 20
l2l8:0 12
Yhteensä 86 "aktiivipelaajaa".
0
25
I
2
0
0
0
0
5
0
6
0
t0
0