PC-OSKILLOSKOOPPI

PC-OSKILLOSKOOPPI
Kortin kokoonpano
Kokoonpanon helpottamiseksi piirilevylle on
pai nettu kom ponenttien sijoittelukuva. Ennen
osien juottamista kannaitaa vielä kerran tarkastaa että mikropiirit ja releet ovat varmasti oikeassa asennossa. Tarkasta etenkin piirien lC1'
lC2 ja lC3 asennot, koska niiden asento poikkeaa kortin muiden lC-piirien asennosta. Sama
koskee releitä RL3 ja RL4. Releissä ei välttämättä ole selvää lovea toisessa päässä kuten
mikropiireissä. Rele tulee oikeaan asentoon kun
sen yläpirnan teksti on samansuuntainen piirilevyyn merkatun tekstin (RL3, RL4) kanssa.
Tarkastus on tärkeää, koska kiinnijuotetun piirin
poistaminen piirilevyltä on kotikonstein lähes
mahdotonta. Lisäksi on syytä katsoa, että
elektrolyytti- ja ta ntaalikondensaattorit sekä
diodit tulevat oikeaan asentoon.
jalat kannattaa taittaa piirilevyn
alapuolella sellaiseen suuntaan, että ne eivät
pääse tekemään oikosulkuja keskenään eikä
viereisiin johtimiin.
Juottimessa tulisi olla melko terävä kärki,
sillä osat ovat lähellä toisiaan ja tinasiltoja voi
syntyä helposti. Vikoja on hankala löytää ja ne
voivat olla piirien kannalta joskus varsin tuKom ponenttien
hoisia.
Juottimen kärki asetetaan juotospisteeseen
ja toisella kädellä tuodaan tinaa samaan pisteeseen. Kuumenna liitosta juottimella vielä pari
sekuntia, jotta tina imeytyy kunnolla reikään.
Kunnollisen juotoksen tunnistaa siitä, että tina
nousee hiukan komponentin jalkaa pitkin myös
piirilevyn toisella Puolella.
Kortin kokoonpanon tYövaiheet
ja diodit
1. Asenna aluksi kaikki passiiviset komponentit: vastukset, kondensaattorit, trimmerit
ja
lC23
- Asenna jänniteregulaattorit lC17
- Kiinnitä lC17 piirilevyyn ja lC23 jäähdytysripaan
jätetään pois: C13, C16'
HUOM! Kortille ei tadota kaikkia piirilevyyn merkattuja osia. Seuraavat osat
C88, R42, R44 ja R48
C85,
C84,
C83,
C82,
C81,
C80,
C79,
c18, C1g,C27,C72,C73,C74,C77,C78,
2. Tarkasta jänniteregulaattorien toiminta
- Kytke n. to v:n DC--jännitetahde tiittimiin J5 (+)ja J6 C). Sopiva jännitelähde on esim- Mascot 8937.
- fUittaa, että digitaaliosan mikropiireille tulee +5 V:n käyttöjännite (esim. lC1:n nasta 16)
- Mittaa, että analogiaosan piireille lC33 ja lC34 tulee +6V nastaan 7 ja -6V nastaan 4
3. lrrota 16 V:n jännitelähde ja asenna loput osat kortille
juotospisteissä on tinaa
4. Tarkasta kaikki juotokset huolellisesti ja katso valoa vasten, että kaikissa
johdolla
ja
BNC-liittimen keskijohtiJ3
lyhyellä
yhdistä
J1
sisäänmenoliittimet
kummankin kanavan
5.
ja liittimen
keskinapaan
liittimen
Kierrä
runkoon.
ja
BNC-liittimen
ja
vastaavan
J4
J2
liitimet
meen
se
kuoreån menevät 1önoot toistensa ympäri. Vaihtoehtoisesti voit käyttää suojattua kaapelia, mutta
lisää sisäänmenon kapasitanssia ja mittapään säätövara saattaa loppua kesken'
Skooppikortti on mitoitettu siten, että se voidaan asentaa Velleman WCAH2505 -koteloon. Kortin kiinnitysruuvien alle pitää panna n. 5 mm korkuiset korotusholkit.
OHJELMAI.I ASEI\NUS
Laitteistovaatimus
r
o
e
o
IBM-yhteensopiviin mikrotietokone
Vähintään VGA-tasoinen näYttö
Vähintään 400 kilotavua vapaata perusmuistia
Hiiri
Ohj elmatiedostoj en kopioiminen kiintolevylle
1. Tee kiintolevylle esim. SKOOPPI-niminen hakemisto
2. Siirry ko. hakemistoon
3. Kopioi levykkeen kaikki tiedostot kiintolevylle
4. Käynnistä SCOPE -ohjelma
(MD \SKOOPPI <Enter>)
(CD \SKOOPPI <Entee)
(COPY A:".* <Entee)
(SCOPE <Entee)
- Ruutuun tulostuu skoopin käyttöliittymä
- Totea, että valinnat toimivat hiirellä painikkeita napsauttamalla
- Poistu ohjelmasta painamalla ESC-näppäintä'
KORTTN
tCiVrrÖÖxorro
josta saadaan 16 V tasajännite ja jonka kuormitettavuus
Jännitelähteenä voidaan käyttää verkkolaitetta,
liitiimeen J5 ja miinus-napa (-) kytketään
on vähintään 800 mA. Verkkolaitteen plus-napa (+) kytketään
liittimeen J6.
VALIKAAPELI
Liitin J7 yhdistetään välikaapelilla mikron kirjoitinliittimeen LPT1. Välikaapelin toisessa päässä
on 25- napainen uros-D-liitin ja toisessa päässä
vastaava naarasliitin. Välikaapelin teko käy
ja
kätevi m min käyttämällä pu ristettavia iittimiä
26 napaista lattakaapelia, josta yksijohdin on
poistettu. Väl ikaapel n teossa tulee h uolellisesti
tarkastaa, että kummankin liittimen samannumeroiset nastat ovat yhteydessä toisiinsa'
Suositeltava välikaapelin pituus on 1 "' 1,5 m'
I
SKOOPPI
(J7)
25-napainen naarasliilin
iohtimen PUolelta (tekaa)
kåGoftuna
i
25-napainen urosliitin
iohtimen puolelta (takaa)
katsottuna
MIKRO
(LPr1)
OSKILLOSKOOPIN VIRITYS
l. Käyttöjännitteiden
tarkastus
9
1. Kytke skooppikortille käyttöjännite (+16
+5 V käyttöjännite
z. uittaa, että digitaaliosan mikropiireille tulee
ja
3. Mittaa, ette operaatiovahvistimille lc33 lc34 tulee +6 V ja -6V käyttöjännitteet
+. Xytf" yleismiitari operaatiovahvistimen lC33 nastaan 3
s. såaoa'trimmeriä RV1 kunnes jännite lc33:n nastassa on 0 V
6. Kytke yleismittari operaatiovahvistimen lC34 nastaan 3
z. såaoa-trimmeriä RV4 kunnes jännite lc34:n nastassa on 0 V
8. Kåynnistä SCOPE-ohjelma
g. Aseta TIME/D1y nuppi asentoon 1 ms (napsauttamalla hiirellä nupin asteikkoa numeron 1 kohdalta)
iO.Vrtitr" RUN ON (napsauttamalla hiirellä RUN ON-painiketta)
(GND)
t i.nseta kytkimet sw2 ja sw3 keskimmäiseen asentoon
ruudulla
näkyvät
ja
säteet
kunnes
RVS
nVZ
12.Säädä potentiometreja
1
V:iin
5
V:sta
asennot
nuppien
13.Vaihda VOLTSIDIV
on alueenvaihdon (5V --> 1v)
14.säådä trimmereitä nvi la RV4 kunnes säteen hyppäys ruudulla
yhteydessä mahdollisimman Pieni
3. Vahvistuksen säätö
1. Kytke skooppikortti välikaapelilla mikron kirjoitinliittimeen LPTI
2. Käynnistä ohjelma SCOPE
3. Aseta TIME/DlV nuppi asentoon 1 ms
4. Aseta VOLTS/DIV nupit asentoon 1 V
5. Valitse RUN ON
6. Säädä säteen y-paikan potentiometrejä RV2 ja RV5 kunnes kumpikin säde on ruudun toiseksi
alimmalla viivalla
7. Kytke mittapåät kanavien BNC-liittimiin
8. Aseta mittapäiden vaimentimet asentoon x1
9. Aseta kanavan 1 mittapään kärkitestiliittimeen J9
korkea
10.Säädä trimmeriä RV3 kunnes ruudulla näkyvä sakara-aalto on 5 ruutua
J9
11.Aseta kanavan 2 mittapään kärki testiliittimeen
korkea
12.Säädä trimmeriä RV6 kunnes ruudulla näkyvä sakara-aalto on 5 ruutua
4. Kompensointitrimmerien säätö
. Aseta TIME/DIV nuppi asentoon 0.1 ms
. Aseta mittapäiden vaimentimet asentoon x1
o Käytä eristeaineesta valmistettua meisseliä tai meisseliä, jossa on vain pieni metallikärki
Kanava 1:
1. Aseta kanavan CHI VOLTS/DIV nuppi asentoon 1 V
2. Aseta kanavan 1 mittapään kärkitestiliittimeen J9
3. Säädä trimmeriä cv1 kunnes ruudulla näkyvän sakara-aallon latvat ovat vaakasuorat
4. Aseta kanavan CH1 VOLTS/DIV nuppi asentoon 0'1 V
5. Aseta kanavan 1 mittapään kärkitestiliittimeen J10
6. Säädä trimmeriä cV2 i<unnes ruudulla näkyvän sakara-aallon latvat ovat vaakasuorat
Kanava 2:
1. Aseta kanavan 2 VOLTS/DIV nuppi asentoon I V
2. Aseta kanavan 2 mittapään kärkitestiliittimeen J9
3. Säädä trimmeriä cV3 kunnes ruudulla näkyvän sakara-aallon latvat ovat vaakasuorat
4. Aseta kanavan 2 VOLTS/DIV nuppi asentoon 0'1 V
5. Aseta kanavan 2 mittapään kärkitestiliittimeen J10
6. Säädä trimmeriä CV4 kunnes ruudulla näkyvån sakara-aallon latvat ovat vaakasuorat
-1
lv
thsl
5!
r
"l
--l
L
Kondensaattori säädetty
suureksi
tiian
r
-1
I
-'l
-1
J
J
oikein säädetty kompensointi- Kondensaattori säädetty liian
kondensaatori
Pieneksi
5. Mittapäiden kompensointitrimmerien säätö
1. Aseta TIME/DlV nuppi asentoon 0.1 ms
2. Aseta mittapäiden vaimentimet asentoon xl0
3. Aseta kummankin kanavan VOLTS/DIV nuppi asentoon 0'1 V
4. Aseta kanavan 1 mittapään kärkitestiliittimeen J9
5. såädä kanavan 1 mittapään trimmeriä kunnes ruudulla näkyvän sakara-aallon latvat ovat
suorat
6. Aseta kanavan 2 mittapään
kärkitestiliittimeen J9
vaaka-
7. Säädå kanavan
latvat ovat vaaKa'
2 rni-ttapään trimmer!ä kunnes ruudulla näkyvän sakara-aallon
suorat
Mittaoää oikein säädettY
M ittapää aliko m Pe nsoit u
OSKILLOSKOOPIN KÄYTTÖ
Piirikortilla olevat k.vtkimet ja säätimet
r
o
paikka pystysuunnassa
Potentiometreillä RV2 ja RVS säädetään säteen
kytkentätapa:
Kytkimi||ä SW1 ja SW2 vaIitaan kanavan sisäänmenon
- Viou ala-asennossa: AC-kYtkentä
- ViPu keskiasennossa: GND (maa)
- ViPu Yläasennossa: Dc-kYtkentä
Käyttöliitt-vnrii n toint innot
, r.,....l .
'it'
n.
; t.{f' o X* ffi
i
SS
.
.*, S
*
iili* $ n" l
..,"r.'',
a::,:ll:ijn
-*'r
f;h,,{.:j
7t
.
ffi
.
5i
l\i."d"*{,.,,,,,i,,1,uI.,...'.
,,..9,, FffiTl
i*åi$,,,,,.,.'111,\f.
?
o
Kun mikro on kytketty maadoitettuun pistorasiaan on verkkojännitteisiä
laitteita tutkittaessa oltava erityisen varovainen:
vaaralisen sähköiskun saa jos koskettaa samanaikaisesti verkkojännitteistä osaa ja oskilloskoopin mittapään maajohdinta.
1.
laitteen
2. oskilloskoopin mittapään maajohtimen kytkeminen tutkittavan
verkkojännitteisiin osiin aiheuttaa sähköverkossa oikosulun' oikosulkuvirta
kufkee mikron emofevyn kautta maahan ja voi tuhota oskirloskooppikortin
ia tietokoneen'
TVKun oskilloskoopilla tutkitaan ns. yleisvirtalaitteita (esim. vanhat
s'
vastaanottimet) on tutkittava laite kytkettävä sähköverkkoon su oiaerotu
muuntaian kautta.
Käyrän zoomaus ja siirtelY
TIME/DIV-nupin asentoa'
Ruutuun pysäytettyä käyrää voidaan zoomata muuttamalla
0.2u
J.51t:
5OmV
I
("
MA^il[ rtli
A,
.21t
5rlmu
VlU
/\t
aA n
/
\
Kuva 1. Signaatin käyräkuva se//aisena kuin se an
alunperin digitoitu. Aika akseli 0.5 us/ruutu'
t
Kuva 2.Iässä aika'akselion muuteftu 0'2 us:ksi'
Kyseessä ei ote pelkkä kuvan venytys vaan näyt'
tAAn on tulostettu muisfisfa enemmän näytteitä
VOLTS/DlV ja TIME/DIV - kiertokytkinten
asento valitaan napsauttamalla hiirellä nupin
asteikkoa.
TIMEiDIV-nuppia voidaan käyttää myös muistiin tallentuneen aaltomuodon zoomaukseen
(kuvat 1 ja2). Käyrää ei pelkästään venytetä,
vaan muistista tulostetaan enemmän näytteitä
ruutuun. Täten tutkittavasta käyrästä saadaan
jopa 5 kertaa tarkemPi kuva.
TRIG ON/OFF-painikkeilla asetetaan liipaisutoiminto päälle ja Pois
TRIG LEVEL-painikkei la sii rretään ii paisutasoa ylös- ja alaspäin ruudulla. Liipaisutasoa
osoittava merkkiviiva näkyy ruudun vasemmassa reunassa.
I
I
TRIG CH-painikkeilla valitaan kummasta kanavasta liipaisu taPahtuu.
X-POSITION-painikkeilla voidaan siirtää liipaisukohta haluttuun kohtaan ruudulla, niin, että
myös liipaisukohtaa edeltävä informaatio saadaan näkyviin. Muistiin tallentunutta käyrää
voidaan siirtää näillä painikkeilla x-suunnassa ja
tutkia kuvaruudun ulkopuolelle jääviä käyrän
osia. Sininen merkkiviiva ruudun alareunassa
osoittaa liipaisukohdan paikan (kuva 4).
0-painike palauttaa liipaisukohdan ruudun
vasempaan reunaan.
SAVE-painikkeen painallus tallentaa skooppikuvan TlFFtiedostona levylle. Skooppikuva
voidaan sitten haluttaessa liittää teksti-, ym.
dokumentteihin sekä tulostaa paperille käyttäen
a puna jotain teksti n- tai kuvankäsittelyohjel maa.
HUOM!
r
r
EDGE-painikkeilla valitaan se, tapahtuuko
liipaisu signaalin nousevalla vai laskevalla
reunalla.
RUN ON/OFF-painikkeilla saadaan näytön
o
jatkuva päivitys Päälle ja Pois.
SINGLE-painiketta painamalla saadaan aina
yksi uusi pyyhkäisY näYttöön.
SINGLE -toiminto tulee päälle vain kun on
painettu ensin RUN OFF -painiketta
SAVE painike tallettaa kuvan kiintolevylle'
Ruutuun tulostuu tiedoston nimi, jonka numero kasvaa automaattisesti. Tiedoston nimi
häviää ruudusta napsauttamalla hiirellä jotain skoopin painiketta
Jos sininen liipaisukohdan merkkiviiva on
kadonnut kuvan ulkopuolelle, niin paina
alempien X-POSITION painikkeiden välissä
olevaa 0-painiketta, niin merkkiviiva palaa
ruudun vasemPaan reunaan
CH1/CH2 ON/OFF -painikkeilla kytketään
säteen piirto Päälle ja Pois
Häiriöiden vaimentaminen
Häiriöiden vaimentamiseksi tulisi mikron olla
kytkettynä maadoitettuu n pistorasiaan.
Yhden bitin suuruisia häiriötä, jotka saavat
käyrät vähän väreilemään ei saada kokonaan
pois koska aina on joitakin sisäänmenosignaalin
tasoja, jotka ovat kahden digitointitason puolivälissä ja muunnin tulkitsee signaalin välillä
ylemmäksi ja välillä alemmaksi tasoksi.
Kortin asentaminen metallikoteloon, joka on
yhdistetty kortin analogiaosan maahan vaimentaa häiriöitä. Myös muovikotelon pohjalle asennettu metallilevy (esim. 1-puoleisen piirilevyn
kappale), joka on yhdistetty kortin analogiaosan
maahan vaimentaa häiriöitä.
Pidä skooppikortti mahdollisimman kaukana
mikron näytöstä (näyttö on voimakas häiriölähde).
VAROITUS!
Skooppikortti on yhteydessä mikrotietokoneen runkoon. Mittapään maajohtimen
saa kytkeä vain tietokoneen rungon kanssa samassa potentiaalissa (maassa)
oleviin kohteisiin!
Turvallisia ovat:
- Paristokäyttöiset (kelluvat) laitteet
- Pistotulppam uu ntajalla så hköverkkoon kytketyt laitteen
Vaarallisia ovat:
- Sähköverkkoon kytketyt laitteet, joissa on paljaana olevia verkkojännitteisiä osia
I
It
/
#
f
\
r
I
\
\
I
2U
Sms
\
ZOmg
5U
lLiipaisukohta
I
\1
It
A /\
\
\
ft+
{...ffi
l.
Liipaisutason osoitin
(vihreätkeltainen)
Liipaisukohdan Paikka
lx-suunnassa
I
{
r
t\
t\
I JL
I t1
/
v
I
Kuva 3. Liipaisutason osoittimen väri (vihr'tkelt')
osoffaa kummasta kanavasta liipaisu tapahtuu'
Liipai sukohdan o soiti n (sini ne n) uoidaan .as-ettaa
haluttuun paikkaan X-POSITION näppäimillä'
Kuva 4. Käyrää voidaan siirtää X-POSITIONnäppäimitlä siten, että saadaan näkyviin myös
tii pais ukoht a a e de lt äv ä inform aatio
Oskiltoskoopin käyttöohj e-esimerkki
1. Siirry hakemistoon \SKOOPPI
2. Käynnistä SCOPE-ohjelma
hiirellä nupin ms-asteikon numeroa
3. Aseta TIME/DIV - kiertokytkin asentoon 1 ms napsauttamalla
5. Paina RUN ON -Painiketta
1
6.Säädäskooppikortinnupei||a(RV2jaRVS)käyrätkuvaruudunkeskialuee||e
7. Laita liipaisu päälle painamalla TRIG ON -painiketta
8. Valitse liipaisukanava TRIG CH -painikkeella
9. Säädä liipaisutaso TRIG LEVEL-painikkeilla kåyrän alueelle
että sininen liipaisukohdan merkkiviiva tulee
10. paina oikeanpuoteista X-poslIoN -painiketå, niin,
näkyviin kuvaruudun alareunaan
Laskostumisilmiön välttäminen
Jos tutkittavan signaalin taajuus on suurempi kuin näytteenottotaajuuden puolikas saadaan signaalista ru utuu n
virneettinen kuva. iama johtuu siitä, että tutkittavan signaalin
jokaisesta jaksosta ei oteta riittävää määrää näytteitä vaan
jopa
naytt"ita oietaan signaalista satunnaisista kohdista
käyttämällä
estää
voidaan
itmiö
jakson
Tämä
välein.
uiå"n
mahdollisi mman suurta näytteenottotaajuutta eli valitsemalla
Tl ME/D lV-nupin asteikolta riittävän pieni aika'
Ruutuun pysåytetyn kuvan zoomaaminen tarkemmaksi
poistaa myös laskostumisilmiötä.
hUn+ltatÄ" näyttöön tulostetaan vain joka viides näyte'
(Tämä ei koske suurimpia pyyhkäisy-nopeuksia)
Laskostumisilmiö voi sekoittaa näytön RUN-tilassa, mutta
käyräsaadaannäkymäänoikeanmuotoisenakunpainetaan
Curu off ja käyräå zoomataan muuttamalla TIME/DIVnupin asentoa.
TIME/DIVnupin asento
RUN-tilassa
tulostuva
nåWeistys-
Todellinen
näytteistYs-
taajuus
taalLlUs
0,1 us
0.2 us
0.5 us
et iiHT
32 MHz
32 MHz
32 MHz
32MHz
1us
2us
32MHz
5us
10 us
20 us
50 us
0.1 ms
0.2 ms
0,5 ms
1ms
2ms
5ms
16 MHz
6.4 MHz
3.2 MHz
1.6 MHz
640 kHz
320 kHz
1 60 kHz
64 kHz
32k{z
16 kHz
6.4 kHz
10 ms
3,2k{z
20 ms
50 ms
100 ms
.6 kHz
64O Hz
32O Hz
't
32 MHz
32 MHz
32MHz
32MHz
16 MHz
8 MHZ
3,2 MHz
1.6 MHz
800 kHz
320 kHz
160 kHz
80 kHz
32kHz
16 kHz
8 kHz
3.2RHz
1.6 kHz
Interpolointi
Kolmella suurimmalla pyyhkäisynopeudella (0' 1
joko lineaaus, 0.2 us ja 0.5 us) voidaan valita
Tämä
interpolointi'
sinimuotoinen
tai
rinen
tarkoittaa sitä, että näytepisteet yhdistetään
pitkin'
toisiinsa joko suoralla viivalla tai käyrää
sakaraparhaiten
sopii
Lineaarinen interpolointi
åaltojen ja yleensä nopeasti ja satunnaisesti
muuttuvien signaalien tutkimiseen'
.5V
{
f
\\
i
o.5u
1p:
l
\
I
i
I
kirjainta.
5U
\
Sini-interpoloi nti soveltuu parhaiten si liT.'otoisille ja pyöreitä aaltomuotoja sisältäville
signaatåilte. Signaalien muodot tulostuvat
påremmin ja ne ovat helpommin luettavissa
'ku
n i neaaiista nte rpo oi ntia käytettäessä'
h ii rellä
i nterpotointitapa valitaan napsauttamalla
TIME/DIV nupin vieressä olevaa S- tai L-
{
\
).lp:
5U
{
t
I
\
\
I
I
\
\
YhdistettY suoralla
viivalla foisrrnsa
OskilloskooPPiko rtin toiminta
Analogiaosan toiminta (kanava 1)
Sisäänmenossa on ensimmäisenä vaihtokytkin
SW2, jolla valitaan DC-, AC- tai GND -kytkentä'
öc-iilr"nnässä sisäänmenoliitin on tasajännitekytietty sisäänmenovahvistimelle' ACfytftennassa sisäänmeno on kytketty 47 nF:n
kändensaattorin C31 kautta vahvistimelle'
Tämä kytkentätapa soveltuu käytettäväksi.
silloin, (un halutaan tutkia suurehkon tasajännitteen päällä olevaa vaihtojännitekomponenttia
(esim. käyttöjännitteen rippeli)' GND-asennossa
ja
uänuirti*un sisäänmeno on kytketty maahan
yhteys mittapään liittimeen on katkaistu'
Sisäänmenossa on seuraavaksi vaimennin'
jonka vaimennus valitaan releillä RLI ja RL2'
Vaimentimen vaihevirheen säätöön on kaksi
trimmerikondensaattoria CVI ja CV2' Vaimenja
timen vaimennussuhteet ovat 1 :1 ' 1 :10
1:100.
joka
Vaimentimen perässä on ylijännitesuoja'
ja
diodeilla D23 ja
on toteutettu vastuksella R30
öz+. fa*a kytkentä estää liian suuren negatiiv-en jannitteen pääsyn vahvistinfetin Q1 hilal-
1
\
@aistetty
\
\
L
käyrillä viivoilla
foisilnsa
posile. Jos sisäänmenoon tuodaan liian suuri
johtaG-S-liitos
Q1
tiivinen jännite menee fetin
vaan tilåan ja estää jännitteen nousun liian
suureksi
Fetti Q2 toimii vakiovirtalähteenä, jonka antama
virta säädetään trimmerillä RV1' Virta säädetään sellaiseksi, että vastuksessa R4 syntyvä
jännitehäviö on tarkalleen samansuuruinen kuin
fetin Ql G-S -jännite. Kun fetin Q1 G-nastassa
on 0 V:n jänniie saadaan vahvistimen lC33A
(+)-sisäänmenoon 0 V:n jännite. Kun vahvistimelle tulee 0 V:n suuruinen sisäänmenojännite
voidaan sen vahvistusta muuttaa ilman, että
vahvistimen lähtöjännite samalla hypähtää
suurempaan tai pienempään arvoon' Tarkkaan
ottaen vahvistimen (+)-sisäänmenoon tuodaan
jännite'
vahvistimen offset-jännitteen suuruinen
tehdään
Trimmerin RVI säädön viimeistely
säätämällä säteen hyppäys minimiin kun vahvistimen vahvistusta muutetaan.
Vahvistimen lC33A vahvistus valitaan releillä
ja x20'
RL3 ja RL4. Vahvistukset ovat x4, x10
Potentiometrillä RV2 säädetään vahvistimen
ulostulon jännitetasoa tuomalla vahvistimen
O-sisäänmenoon miinusmerkkistä virtaa'
Emitteriseuraajana toimivan transistorin Q5
tehtävänä on tehdä pieni jännitetason nosto'
koska A/D-muunnin lC6 toimii +5 V ja OV:n
jännitteellä ja operaatiovahvistin lC33 toimii +6
V ja -6V:lla. Lisäksi transistori yhdessä diodin
D9 kanssa estää fuD-muuntimelle tulevan
ohjausjännitteen menemisen negatiiviselle
puolelle.
fuD-muuntimen lC5 vahvistusta säädetään
trimmerillä RV3. Muuntimen lähdöt ovat aktiivisessa tilassa kun CE-nasta (END-COUNT) on
alhaalla. A"/D-muunnos tapahtuu CLK-nastaan
tulevan pulssin (AD-CLK) nousevalla reunalla.
Liipaisutason tunnistuksen sekä muut liipaisuun
liittyvät toiminnot hoitaa toinen PAL-piiri lC15Liipaisun referenssitaso, liipaisukanava ja
liipaisutapa tallennetaan latch-piiriin 1C16. PALpiiri lC15 vertaa A/D-muuntimilta saatavia
lukuja liipaisutasoon ja antaa ohjaussignaalin
(TRIGG) piirille lC22 kun asetettu liipaisutaso
on saavutettu. lC22 kåynnistää tällöin jakajat
1C12...1C1
4 ohjaussignaalilla TRIGGED.
Kun laskuri 1C12...1C14 on saavuttanut luvun
3072, niin flipflop lC188 saa ohjauspulssin ja
vaihtaa tilaansa. Tällöin END-COUNT'signaali
menee ylös. Mikro tunnistaa tämån signaalin ja
aloittaa datan luennan muistipiireistä lC4 ja lCS.
Luenta tapahtuu 4:n bitin paloissa piirien lC26 ja
lC27 kautta. Datan valintaa ohjataan kirjoitinliittimen signaaleilla DBO ja DBI piirin lC21B
kautta. Osoitelasku rin askelluspulssit annetaan
ki rjoitinliittimen DB2-nastasta C22 n kautta
osoitelaskureille lC1 ... lC3 (COUNTI -signaali)'
I
Digitaaliosan toiminta
Loh ko sisältää kel lotaaju uden generoi ntiosan,
johon kuuluu kideoskillaattori G1, jakajat
lca...tCt 1, jakajien jakosuhteen tallennus- ja
ohjauspiiri C24 sekä taaj u uslähdön valitseva
eÄl-piiri 1C22. Signaalit jaetaan lC22:lta muistipiirien osoitelaskureille lC1...lC3 (COUNTlsignaali), trigattavalle jakajalle lC1 2...1C1 4,
muistipiireille lC4 ja lC5 (WE-signaali) sekä
A/D-muuntimelle (AD-CLK -signaali).
:
I
PAL-piiri lC22 sekä dekooderipiiri lC21A suorittavat latch-piirien 1C24, lC25 sekä lC16 valinnan silloin kun niihin kirjoitetaan dataa mikron
kirjoitinliittimen dataportista. Piiri hoitaa myös
laskurien 1C1...1C3, 1C12...1C14 ja ICIBB nollauksen.
Tekniset tiedot
Herkkyys
Pyyhkäisyaika
Tuloimpedanssi
Kytkentä
NäytteenottonoPeus
10 mV ... 5 V/DIV
100 ns ... 100 ms/DlV
1 Mohm, n. 30 PF
AC, DC, GND
32 MHz maks.
ErottelukykY
Aaltomuotomuisti
8 bit
4 kB/kanava
Liipaisu
Käyttöjännite
Kortin mitat
CH1, CH2 nousevalla
tai laskevalla reunalla
16 VDC, 800 mA
140x190 mm
oSALUETTELO (REV-A)
KPL
7
2
2
2
2
2
2
1
2
2
2
6
6
1
2
2
2
2
1
1
2
2
2
2
2
2
3
2
2
33
4
z
4
6
2
1
R50
R15 R34-39
1
R49 R50
3R32
R'10 R20
29R4
R3 R41
51
Rl
TYYPPI
MK-VASTUS
0.4\N
1o/o
MK-VASTUS 1% O.4W
MK-VASTUS 1olo 0.4W
MK-VASTUS
0.4\N
1o/o
R33 R40
100R
MK-VASTUS 1% O.4W
MK-VASTUS 1o/o 0.4\N
R5 R16
475R
MK-VASTUS
1olo
0.4W
1o/o
0.4\N
78R7
R11 R21
R47
1
10R
MK-VASTUS
R4 R14
ö.zcK
MK-VASTUS
1o/o
0'4\N
R7 R18
200R
MK-VASTUS
1olo
0.4W
R25R26
274R
MK-VASTUS
1o/o
0.4\N
R9 R24 R31 R32 R43 R45
332R
MK-VASTUS
1olo
0.4W
R1 R2 R8 R19 R27 R28
475R
MK-VASTUS 1% O.4W
R46
1K0
MK.VASTUS 1% O.4W
'r0K0
MK-VASTUS 1% O.4W
R12R22
90K9
MK-VASTUS 1% O.4W
R29 R30
100K
R6 R17
909K
MK-VASTUS 1% O.4W
MK-VASTUS 1olo 0.4W
RN1
I X 470R
VASTUSVERKKO DIL
RN2
8 X 270R
'1K
VASTUSVERKKO DIL
TRIMMERI CERMET PYSTYMALLI, MONIKIERROS
RV3 RV6
5K
TRIMMERI CERMET 1 KIERR.
RV2 RVs
1K
c89 C90
c86 C87
10P
POTENTIOMETRI 1K LIN. PIIRILEVYLLE
JUOTETTAVA
KERMM. KOND. 10o/o
47P
KERMM. KOND.
C3C8
100P
c14 C20
c17 C26
c15C21
1
KERAAM. KOND. 10olo
KERAAM. KOND. 1O%
R13 R23
RV1 RV4
C4 C5 C9 C10
c29
10
ARVO
OSA
Cl1 C12C28
50P
1N5
KERMM. KOND.5%
2N2
POLYEST.
22N
KERAAM. KOND. lO%
^aÄ
KOND.5%
5 04 mm
C32 C37 C4'.1-63
c38 C39 C40 C64 C65 C66 C67 220N
c68 C69 C70
varvel
10olo
a?1
47N
00N
KERMM. KOND.
1O%
POLYEST. KOND. 10%
250V
10 08 mm
KERAAM. KOND. 1O%
c3s c36 C75 C76
1
c1 c2c6C7 C33 C34
4U7
C22C71
100u
TANTAL. KOND. 20o/o 10Y
ELEKRTOL. KOND, 25V PYSTY
c30
1000u
ELEKTROL. KOND. PYSTY
2
2
cv1 cv3
zzr
TRIMMERI
cv2cv4
50P
TRIMMERI
14
9
2
.Z
4
1
D1-9 D11 D23-26
1
N4148
DIODI
D13-21
1
N4005
DIODI
D10 D12
4V7
ZENERDIODI
.\ar\tr
2N29074
TRANSISTORI
örzcoA
N-JFET
7805
T0-220 JANNITEREGULAATTORI +5V
vvvv
Q1-2 Q6
lc23
08
5olo
0.4W
T0-220 JÄNNITEREGULAATTORI +6V
öuo
t^ 1a
/
2
tia
TDA87O3
A/D-MUUNNIN
2
tc33-34
AD81
AD 811 OP,AMP.
I
tc19
74HC00
1
lc21
74HC139
?
t^1
1
-7
Q
1
74F161
lc12-14
74HC161
4
tc8-'1'1
74HC162
2
tc26-27
74HC244
2
lc16lc24
74H'C273
1
tc25
74HC374
I
lc18
74HC74
2
lc4-5
SRAM 8K X 8
2
tc15lc22
22V10
NS SRAM 8K X 8
15 NS PAL (PALCE22V10H-15PC/4)
1
ul
32MHZ
KIDEOSKILLAATTORI
4
RL3.6
4
RL1-2 RL7-8
REED-l4
nF-n
t(trtru- i^rv
REEDRELE DIL 1-A sVDC
REEDRELE DIL 1.C sVDC
2
SW2.3
SW2
,1
J7
D25M
VIPUKYTKI N C&K 7211 SAV2BE
25 PIN D-LIITIN PIIRILEVYLLE 90 AST. KULMA
1
HSl
HEATSINKl
JMHDYTYSRIPA TO22O, PYSTY
z
J1 J3
BNC
BNC-LIITIN RUNKO
15
25 PIN D-JOHTOLIITIN NAARAS LATTAKAAPELIIN
't
25 PIN D-JOHTOLIITIN UROS LATTAKAAPELIIIN
1
6X3MM
z
RUUVI
2
MUTTERI
2
KANTA
2
KANTA
24 PIN 300 MILS (PAL-PIIREILLE |C15, lC22)
24 PIN 600 MILS (A/D-MUUNTIMILLE lC6' lC7)
2
NUPPI
6 MM AKSELILLE
M3
OSKILLOSKOOPIN ETULEVYN MITOITUS
FF-
2z
ttrl
F=
*l
tr
F
. lJl
--l
'PE
l=<
=
tU)r o
u o
r;-]
c@
'g'==
F
al:-sl I
rLe
Ll
-.-tn
|
n
lEl
|
L]
I
aI
o
NL
@
.fu I
-l qtd h
frldl
-.1
-t-
-lkozLl_
P n
-lKl src F l:l
iKeLc
@
öl
F
F
z
:(
r{
n
lEl
A)
'.-Y-l
f-l
r-------r
cro
l;l:
t-i
,=q ,fr9
qfiH qqE
:=9 :=e
z
ul
JJ
-1]@ +
-1_!!!__|
n
:l
U
)rJ
-;.\
-fi-n
ldlo!r
t-l-l-t+l
lal&lelol
14
r-t
ltl n
t-tl-t
t>t
t>l
L-_l
t-_l
t-ll-l
lttl
c!
:E
o
ol
lttti
-T-T-r-
al
u
o
I
JI
FI
al
r-;;--l
v
-v
sl
-Ll
r gi:l
L
z
o-
o
o
\(
a
o
J
J
a
=
q
o
o-
url
9l
ui
n
l!l
LLI
o_l
-__l
L_l
( llrl-l
r_!!_!-r
n
l3l
t.l
I
FI
I
FI
lrJ
al
LLI
LLI
l=r.l
å+I C\
-l ,u
F
r)ili:ll5
[.] rl
r
lle
-tl-
L
ol
r !!L-
l-
l
I
al
ft
FI
@l
RYl
I
TI
t_
)l
iAtr l_
-ll*ll=li++++
)<
a
L
-L--
;
I
L
ztU
ul
F
:{
a
I
I
{l
fild--1J-i]d 1
]E
z
o
o
I
I
1-T., l-
zl
-i]@
t:l
@l
tr
z
ö
qOut
>i'2
?Eg
rlO
o<Y
I
;{l
@l
v.
x
:(
F
z
:(
I
z
ö
>= U)z
oä Lrl
(L
Tq
ott o
-< :<
I
>
--J
'-,1
t'--,1-
,'-
/^
, ;' /
't
=-lL-'\r/t
'-7
-
if'
C
ii
'--1-
f-
-b--
{.-ö
af
\\jiil;\
!
Ezf-\r
a
at
o
!<ri[5-r^o^{
r\r.
a:i
!t
v
G
iJi--rr......FgfI-
llaao.aaaa
,
lo
l.l.
aaaaaY_I
m
r-E.ry
a a a:o.a.a a o a
I
c o oa a a a a a-l
a
Qa a. a\a
+:\'
l a a-å.Drl
o
Da
:--- ._€a
--l--.-r
aata
*..!
J
J
:.=r
aaaaaaa{
oa
O--O
O<\l
2.åz
qI';
-H
i-a
a
a.oQ:
:t
:b
\lt-
o
o
o
I
_4.
a
a
a
a
a
3
a
!:l
-tH
-"1
EBEBE
-*l
rF1
-'l
-*--1
!.1
-rH
N3l
in
FrFl
l=-t
HH
l-.1
t-'l
f,11
l-'l
t11
l"t
rt
ssl
=f,r
tltl
l-'t
rl
t="
f4H
l='
Hr
I
l=:
r*
t-:
r-
L*
l'
=.:
r|
FF
FlF
I
lis
I
FF
T
c,
I
o
U1
x
-ro
-o
ö9
; -r,
fr
rfl
I
!r i
?l ?
()
T
N
-J'I
CD
h
Fr
r
r
E:
I
o
-10-*
26
t-
r
;l€
!E
l-e
3åi
=8
ix
?6
--.tF
---.tF
---lF
tå 3
q
-F
--lF
rS
j"
z'E
lo
sg;
go
;ä
:E
;s3
;
B=
3
5o
t
z, c)
ro
ou1
cä
35
x.
:
m
I
F
zg
:-