Liite 9 Kimolan kanavahanke 2013.pdf

Kimolan vesiväylähanke
1
Hankkeen kuvaus
Kimolan vesiväylähanke on elinkeinojen kehittämishanke, jossa laaditaan suunnitelmat kanavan
muuttamiseksi veneille ja aluksille soveltuvaksi sulkukanavaksi.
Kimolan kanava sijaitsee Kouvolan kaupungin ja Iitin kunnan alueilla, mutta hankkeen vaikutukset
heijastuvat myös Heinolaan, joka on osapuolena hankkeessa.
Vesiväylähanke luo edellytykset matkailun ja vapaa-ajan liiketoimintojen ja työpaikkojen kasvulle ja niitä
tukeville uusille investoinneille. Vaikutukset kohdistuvat myös vaikutusalueen kyliin, mm.
Vuolenkoskelle, Kimolaan, Verlaan ja Iitin kirkonkylään.
Hankkeen on arvioitu tukevan noin 150 työpaikan säilymistä ja tuottavan edellytykset vähintään 100
uuden työpaikan syntymiselle. Hankkeeseen kohdistuu merkittävä mielenkiinto koko Päijänteen
vesistöalueella. Hanke luo edellytykset vesistömatkailun ja virkistyskäytön olennaiselle vahvistamiselle
mm. 4 - 6 pienvenesataman laajentamiselle ja toteuttamiselle.
Hankkeella on erityisen merkittävä myönteinen vaikutus Kimolanlahden veden laatuun, mikä on
heikentynyt uiton päättymisestä johtuen, sillä kanavaan ei ole laskettu vettä sen päätymisen jälkeen.
Päijänteen vesistöyhteys nostaisi Kouvolan kiinnostavuutta Pietarin turistien kannalta ja vaikuttaisi
merkittävästi turistien viipymään alueella.
2
Kimolan kanavan vaikutusalue
Kasvattaa vesistöalueen väestöpohjaa n.
100 000 asukkaalla ja nostaa merkittävästi
koko Järvi-Suomen matkailupotentiaalia mm.
Pietarin suunnasta.
Teollisuuden ja metsäenergiantuotannon
tulevaisuuden kuljetustarpeisiin varautuminen.
3
Yleiskuva kanavasta
14.2.2012
Hannu Koverola
4
KIMOLAN KANAVAN HANKEALUE
-likimääräinen rajaus
Konniveden väylä
Hankealue
14.2.2012
Hannu Koverola
Pyhäjärven väylä
5
Toteutuneet toimenpiteet
Hankkeessa on tuotettu kanava-alueen tarkkuusluotaus ja syvyyskartoitus. Lisäksi on käynnistetty
kanavan rantojen pohjatutkimus.
Kanavan luotaus
Varsinainen kanava-alue on pituudeltaan noin 5,6 km ja koko perustettavan vesiväylän pituus 8,5 km.
Nykyisen kanavan vesialue on Konniveden puolella noin 15 -17 m leveä ja Pyhäjärven puolella kanavan
pohjoispäässä noin 15- 20 m ja eteläpäässä noin 20 – 30 m.
Nykyisestä kanavasta soveltuisi kohtuullisin pienin ruoppauksin n. 3 km osuus, aluksille joiden syväys
on 1,9 m ja leveys enintään 4- 5 m. Tämä edellyttäisi n. 15 m väyläleveyttä ja noin 22 - 25 m levyistä
vesialuetta.
Kanavan ympäristön pohjatutkimukset
Alkuperäisen kanavan kaivuutyön yhteydessä on tapahtunut 1960 luvulla mittavia sortumia.
Pohjatutkimustulosten perusteella ratkaistaan rantojen ruoppausmahdollisuus ja rantojen sidonta.
Alustavissa tutkimuksissa on todettu, että kanavan pohjassa on kuorijätettä.
6
Kanavan vesialueen osuuksien
nykyiset leveydet
1.
1,6 km
14-17 m
IITTI
Kartta ID
1
KOUVOLA
2
2,0 km
19-23
KOUVOLA
3
1,8 km
25-32
YHT.
Pituus (km)
Paino
1,6 km
5,6 km
2.
2 km
19-23 m
Kuntaraja
IITTI
KOUVOLA
3.
1,8 km
25-32 m
7
Leveys (m)
14-17
Yleistä kanavan mitoituksesta
Veneväylämitoitus hydrodynaamisin perustein
Sulku mitoitettu (Juankoski-mitoitus) vesibussille:
•
Pituus 35 m
•
Leveys 7,5 m
•
Syväys 2,4 m
Jos halutaan mitoittaa em. vesibussille kanava, minimimitat ovat noin:
•
Pohjanleveys 16 m haraustasossa
•
Haraussyvyys NWnav-3,0 m
Nykyisen kanavan maksimialus noin:
•
Leveys 4 m
•
Syväys 1,9 m
•
(kanavan pohjanleveys 8 m // Hs 2,4 m)
8
Tavoitteet kanavan mitoitukselle
Konnivedellä veneväylä on mitoitettu 2,4 m syväykselle ja Pyhäjärven vesistöalueella 1,5 m syväykselle.
Pyhäjärvellä mitoitus perustuu mm. siihen, että koko vesistöalue myös Iitin puolella, esim. Kirkkojärvellä
ja Pellinginselällä täyttää em. vaatimuksen. Kimolasta Voikkaalle johtavassa väylässä matalimmat
kohdat ovat tasolla noin – 2,5 m (3-5 kohdetta), mikä mahdollistaisi 1,9 metrin syväyksen omaavan
väylän toteuttamisen hyvin vähäisin ruoppaustoimenpitein.
Vesiliikenneväylät on luokiteltu 6 luokkaan, joista mitoitukseltaan kolme alinta luokkaan ovat veneilyn
runkoväylät, veneväylät ja venereitit. Runkoväyliltä edellytetään 2,4 m kulkusyvyyttä ja lisäksi 0,4 – 0.6
varavesisyvyyttä. Veneväylän ohjeellinen väyläsyvyys on 1,5 m + varavesi 0,4 – 0,6 m. Koska
molemmat vesistöt ovat säännösteltyjä, edellytetään todennäköisesti 0,6 m varavesisyvyyttä. Väylän
leveyden tulee olla 3 x mitoitusaluksen koko.
Väylän alueella on kolme siltaa, joiden alikulkukorkeudet ovat 2,90 m – 4,40 m. Ratkaisevin silloista on
Heinolan Jyrängön silta, jonka alikulkukorkeus on 4,8 m. toinen merkittävä silta on Kimolanlahden silta,
jonka alikulkukorkeus on keskiveden tasolla 4.40 m ja maksimivedentasolla 4.01 m.
9
KIMOLAN KYLÄN TIET, NYKYISET
SILLAT JA VENEVÄYLÄT
Konniveden väylä
Kulkusyvyys 2,4 m
Kanava-alueen pituus 5,6 km
Konniveden väylä – Pyhäjärven väylä 8,5 km
Sankaran yksityistien silta (Kanavantie)
Kuntaraja
Kimolan (Eiraskan) silta Pt 14550
IITTI
KOUVOLA
Kimolanlahden silta Mt 362
14.2.2012
Hannu Koverola
Pyhäjärven
väylä
Kulkusyvyys
1,5 m
10
14.2.2012
Kuva Sankaran yksityistien sillalta sululle päin
Hannu Koverola
11
14.2.2012
Kuva sululta pohjoiseen
Hannu Koverola
12
14.2.2012
Kuva Kimolan sillalta Pyhäjärvelle päin
Hannu Koverola
13
14