case: helsingin rautatientorin ympäristö - Yhdyskunta

AALTO-YLIOPISTO
Insinööritieteiden korkeakoulu
Vesihuoltotekniikka
Anne Majaniemi
SEKAVIEMÄRÖINTIJÄRJESTELMÄN MALLINTAMINEN
-CASE: HELSINGIN RAUTATIENTORIN YMPÄRISTÖ
Diplomityö, joka on jätetty opinnäytteenä tarkastettavaksi
diplomi-insinöörin tutkintoa varten
Espoossa 31.5.2011
Työn valvoja: Professori Riku Vahala
Työn ohjaajat: TkL Kia Aksela
DI Ville Pietiläinen
2
DIPLOMITYÖN TIIVISTELMÄ
AALTO-YLIOPISTO
TEKNIIKAN KORKEAKOULUT
PL 11000, 00076 AALTO
http://www.aalto.fi
Tekijä: Anne Majaniemi
Työn nimi: Sekaviemäröintijärjestelmän mallintaminen – Case: Helsingin Rautatientorin ympäristö
Korkeakoulu: Insinööritieteiden korkeakoulu
Laitos: Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos
Professuuri: Vesihuoltotekniikka
Koodi: Yhd-73
Työn valvoja: Professori Riku Vahala
Työn ohjaajat: TkL Kia Aksela, DI Ville Pietiläinen
Ilmastonmuutoksen seurauksena kesäisten rankkasateiden on ennustettu lisääntyvän. Näistä
aiheutuvat kaupunki- ja viemäritulvat ovat aiheuttaneet suuria vahinkoja eri puolilla Suomea.
Varsinkin sekaviemäröityjen kaupunkien keskustoissa riskit ovat suuret, koska jäte- ja hulevedet
johdetaan samassa järjestelmässä. Tässä työssä mallinnettiin Helsingin Rautatientorin alueen
sekaviemäriverkosto noin neliökilometrin kokoiselta alueelta. Mallilla tutkittiin verkoston
kapasiteettia, tulvimisherkkyyttä, tapahtuvia ylivuotoja sekä verkoston toiminnan kannalta
kriittisimpiä pisteitä.
Luotu malli on mahdollisimman tarkka, sisältäen kaikki alueella olevat kuntayhtymän verkostoon
kuuluvat rakenteet koko-, muoto- ja korkotietoineen. Myös viemäriin johdettavat jäte- ja sadevedet
sekä verkostoon pääsevät vuotovedet on arvioitu mahdollisimman tarkasti. Viemäriin sadevetensä
laskevista katoista luotiin malliin valuma-alueita. Näihin satava vesi päätyy suoraan verkostoon
kiinteistön liitoskohdassa. Sadevesikaivojen kautta kadun pinnalta verkostoon päätyvät vedet on
saatu erikseen luodusta alueen laserkeilaustutkamittaukseen perustuvasta tarkasta pintamallista.
Malli kalibroitiin suoritettujen virtaus- ja pinnankorkeusmittausten perusteella kahdella
intensiteetiltään erilaisella sadetapahtumalla.
Luotua mallia tarkasteltiin 8.7.2010 Helsingissä olleella harvinaisella rankkasadetapahtumalla sekä
kolmella mitoitussateella. Saadut tulokset ovat sopusoinnussa tehtyjen mittausten ja havaintojen
kanssa. Mallinnuksen perusteella voidaan sanoa, että sateet vaikuttavat alueen sekaviemärissä
lähes välittömästä virtaamaa voimakkaasti kasvattaen. Tehdyn tarkastelun perusteella verkoston
kapasiteetti ei ole riittävä johtamaan kaikkia rankkasateella muodostuvia hulevesiä pois tarpeeksi
nopeasti. Suurimmat ongelmat ilmenivät verkoston latvaosien putkissa aiheuttaen putkien
kapasiteetin täyttymistä ja kaivojen tulvintaa. Mallin antamia tuloksia tulee tarkastella suuntaa
antavana tietona ydinkeskustan sekaviemäriverkon toiminnasta ja mitoituksesta. Mallilla tarkasteltiin
yleisiä viemäreitä, eikä sen perusteella voida sanoa kovin paljon kiinteistöihin aiheutuvista riskeistä.
Nämä riippuvat kiinteistön viemäröintijärjestelmän ominaisuuksista kuten liitoskorkeudesta.
Tutkimuksessa luodulla mahdollisimman tarkalla verkostomallilla voidaan tutkia verkoston toimintaa,
kapasiteettia ja kriittisimpiä pisteitä suurien pääviemäreiden lisäksi myös verkoston latvaosien
viemäreiden osalta. Mallin luominen on työlästä, koska se vaatii paljon tarkkoja lähtötietoja.
Yksityiskohtaista sekaviemäriverkostomallia voidaan kuitenkin hyödyntää ja käyttää monipuolisesti.
Mallia voidaan käyttää sekä olemassa olevan verkoston toiminnan analysointiin, että verkoston
yksittäisten kohteiden suunnitteluun.
Päivämäärä: 31.5.2011
Kieli: Suomi
Sivumäärä: 109
Avainsanat: Sekaviemäriverkosto, sekaviemäröintijärjestelmä, mallinnus, tarkan resoluution mallinnus, SWMM, rankkasade, verkoston kapasiteetti, virtausmittaus
3
ABSTRACT OF MASTER’S THESIS
AALTO UNIVERSITY
SCHOOLS OF TECHNOLOGY
PO Box 11000, FI-00076 AALTO
http://www.aalto.fi
Author: Anne Majaniemi
Title: Combined Sewer modeling – Case: Helsinki Railway Square area
School: School of Engineering
Department: Civil and Environmental Engineering
Professorship: Water and Wastewater Engineering
Code: Yhd-73
Supervisor: Professor Riku Vahala
Instructors: Lic.Sc.(Tech.) Kia Aksela, M.Sc.(Tech.) Ville Pietiläinen
As a result of the climate change, summer rainfalls have been predicted to become more common.
These cause flooding both on the streets and in the sewers. Floods have caused severe damages in
different districts of Finland. Risks are high, especially in the cities where sewage and storm water
are drained into a combined sewer system. In this Master’s Thesis, the combined sewer systems
network has been modeled in the area of Helsinki Railway Square, covering a region of about one
square kilometer. The created model is used to examine the network capacity, sensitivity of flooding,
overflow events and the most critical points of the modeled combined sewer network.
The model is as exact as possible. It contains all accurate information of the manholes, pipes and
special structures of the public combined sewer network in the area. The discharged waters to the
sewer are estimated as precisely as possible. Drained roofs were used as catchments when
creating the model. The amount of water, which flows from the streets via inlet, has been calculated
separately using an accurate laser scanned surface model. The discharge and level of the water
was measured in the area. The model was calibrated on the basis of these measurements, which
based on two different rain events.
The model was examined with a rare rainstorm incident, which occurred in Helsinki on 8th of July
2010, and with three different design storms. The modeling results conform to the measurements
and observations. Based on the modeling, the flows are strongly increased almost immediately after
rain in the combined sewer systems in the area. According to the examination, the capacity of the
network is not sufficient to convey storm water fast enough when rainstorm has occurred. The main
issues appeared in the head of the combined sewer network causing pipe pressurizing and flooding
of the manhole. The result of the model should be seen as suggestive information relating to the
combined sewer systems function and sizing. As the model is used to examine general sewers, it
does not give much information of the risks concerning real estates. These depend on the
wastewater facilities of the real estates, as a level of junction.
This kind of accurate network model can be used to examine the functionality, capacity and critical
points of both the main sewers of the combined sewer networks and the head of the sewer
networks. Creating a model is laborious, as it requires a great deal of exact input data. However, the
detailed combined sewer model can be exploited and used for various purposes. The model can be
used when analyzing existing network function and planning individual objects of the network.
Date: 31 May 2011
Language: Finnish
Number of pages: 109
Keywords: Combined sewer network, combined sewer system, modeling, high-resolution modeling,
SWMM, rainstorm, network capacity, flow measurement
4
ALKUSANAT
Tämä diplomityö on tehty VTT:n, Aalto-yliopiston ja HSY:n yhteistutkimushankkeena.
Työ käsittelee sekaviemäriverkoston mallinnusta kohteena Helsingin Rautatientorin
ympäristö.
Suuri kiitos työni ohjaajille Kia Akselalle ja Ville Pietiläiselle tuesta ja kannustavasta
ohjauksesta työni kuluessa. Kiitän myös kaikkia diplomityöhöni osallistuneita tahoja ja
muutoin diplomityössäni avustaneita ihmisiä sekä kaikkia kenttätutkimuksissa ja mittausten suorittamisessa auttaneita henkilöitä. Kiitos myös diplomityöni valvojalle, professori Riku Vahalalle.
Espoossa 31.5.2011
Anne Majaniemi
5
SISÄLLYSLUETTELO
1 Johdanto ....................................................................................................................... 12
2 Rankkasateiden vaikutukset sekaviemäröintijärjestelmään......................................... 14
2.1 Hulevesien kulkeutuminen viemäriin ................................................................... 14
2.2 Viemäri- ja taajamatulvat ...................................................................................... 16
2.3 Verkoston toiminnan huomioiminen suunnittelussa............................................. 18
2.4 Sekaviemäriverkoston ylivuodot .......................................................................... 19
2.5 Sateiden rankkuus ja mitoitussateet ...................................................................... 19
2.6 Viemäröinnin toimintaa koskevat vastuut ............................................................ 23
3 Viemäriverkoston mallinnus ....................................................................................... 25
3.1 Verkostomallinnuksen periaate............................................................................. 25
3.2 Mallinnuksen vaiheet ............................................................................................ 26
3.3 Mallinnuksen käyttö ............................................................................................. 29
3.4 Taajamien kuivatusjärjestelmien mallinnus.......................................................... 31
4 Storm Water Management Model – SWMM .............................................................. 34
4.1 Ohjelma ja sen mahdollisuudet ............................................................................. 34
4.2 Ohjelman rakenne ................................................................................................. 35
4.2.1 Solmut ............................................................................................................ 35
4.2.2 Linkit .............................................................................................................. 36
4.3 Jatkuvuusyhtälöiden soveltaminen virtaaman laskennassa .................................. 37
4.4 Dynaamisen aaltoyhtälön asetukset ...................................................................... 39
4.5 Virtaamaan aiheutuvat häviöt ............................................................................... 40
4.6 Viemäreiden paineistuminen ja tulviminen .......................................................... 42
4.7 Mallin virhe ja tarkkuus ........................................................................................ 44
5 Tutkimusmenetelmien ja -aineiston kuvaus ................................................................ 46
5.1 Mallinnettava alue................................................................................................. 46
6
5.2 Mallinnettavan verkoston luonti ........................................................................... 47
5.3 Verkostoon tulevat vedet ...................................................................................... 50
5.4 Mallin kalibrointi .................................................................................................. 54
5.4.1 Virtausmittarit ja älykansi .............................................................................. 54
5.4.2 Mittareiden sijoittaminen ............................................................................... 56
5.4.3 Mittausten suorittaminen ja saadut tulokset ................................................... 59
5.4.4 Kalibrointiin käytetyt sadetapahtumat ........................................................... 62
5.4.5. Kalibroinnin toteutus ..................................................................................... 64
6 Tutkimustulokset ja niiden tarkastelu .......................................................................... 67
6.1 Mallilla tehdyt tutkimukset ................................................................................... 67
6.1.1 Heinäkuussa 2010 ollut rankkasade ............................................................... 67
6.1.2 Mitoitussateet ................................................................................................. 68
6.2 Mallilla saadut tulokset ......................................................................................... 69
6.2.1 Heinäkuussa 2010 ollut rankkasade ............................................................... 70
6.2.2 Mitoitussateet ................................................................................................. 73
6.2.3 Ylivuototapahtumat ........................................................................................ 79
6.2.4 Eri vesijakeiden vaikutus sekaviemärin kapasiteettiin rankkasateella ........... 82
6.2.5 Mallinnetun verkoston toiminta ..................................................................... 83
6.3 Tutkimustulosten tarkastelu .................................................................................. 84
6.4 Tehtyjä oletuksia ja muita havaintoja ................................................................... 87
7 Johtopäätökset ............................................................................................................. 90
Lähteet ............................................................................................................................ 95
Liitteet........................................................................................................................... 101
7
KUVALUETTELO
Kuva 1 Eri vesijakeiden vaikutus viemärivirtaaman määrään (Kauppinen 2005) ........ 16
Kuva 2 Rankkasateiden toistumisaika ja intensiteetit seitsemälle eripituiselle
sadetapahtumalle (Katajisto 1969, Ilmatieteenlaitoksen 2011 mukaan) ........................ 21
Kuva 3 Esimerkki kolmen erilaisen mitoitussateen intensiteettien jakautumisesta
eri ajanhetkille (Calabrò 2004) ....................................................................................... 22
Kuva 4 Veden kulkeutuminen hulevesimallin hydrologisen ja hydraulisen osan
läpi vastaanottavaan vesistöön (Zoppou 1999, muokattu) ............................................. 26
Kuva 5 Maanpäällisen ja maanalaisen kuivatusjärjestelmän mallintaminen (Smith
1993) ............................................................................................................................... 33
Kuva 6 Viemärin paineistuminen ja tulviminen (Schmitt ym. 2004) ............................ 43
Kuva 7 Viemäriverkoston tulviminen (Schmitt ym. 2004) ........................................... 44
Kuva 8 Punaisella on luotu Helsingin Rautatientorin ympäristön
sekaviemäriverkoston malli sekä keltaisella kuusi purkupistettä, joista vesi poistuu
mallinnusalueen ulkopuolisiin viemäreihin .................................................................... 49
Kuva 9 Vedenkulutuksen tuntivaihtelu mallinnusalueella ............................................ 51
Kuva 10 Viemärimalliin kattopinnoista luodut valuma-alueet ...................................... 52
Kuva 11 Verkostomallissa olevat kaivot, joista vaaleansinisellä ovat vettä kadulta
vastaanottavat hulevesikaivot ......................................................................................... 53
Kuva 12 Älykansi joka mittaa veden pinnankorkeutta veteen laskettavalla
paineanturilla. ................................................................................................................. 56
Kuva 13 Mallin kalibroimiseksi suoritettujen mittausten sijainti. ................................. 58
Kuva 14 Epäluotettavia virtausnopeustuloksia 23.9.2010 mittauspisteestä yksi........... 60
Kuva 15 Luotettavia virtausnopeus- ja pinnankorkeustuloksia 15.10.2010
mittauspisteestä kolme.................................................................................................... 61
Kuva 16 Älykannen mittaama pinnankorkeuden vaihtelu 17.1.2011
mittauspisteestä viisi ....................................................................................................... 62
Kuva 17 Kalibrointiin käytetyn 8.8.2010 olleen ukkosmyrskyn histogrammi. ............. 63
Kuva 18 Kalibrointiin käytetyn 9.11.2010 olleen tihkusateen histogrammi. ................ 63
Kuva 19 Rankkasateen aiheuttama virtaaman kasvu sekaviemäriverkostossa .............. 65
Kuva 20 Heinäkuussa 2010 olleen rankkasateen intensiteetti Helsingin
Kaisaniemen mittausasemalla......................................................................................... 68
8
Kuva 21 Verkoston virtaama 8.7.2010 olleella sateella, kovimman sateen loputtua .... 70
Kuva 22 Putkien kapasiteetin käyttöaste 8.7.2010 olleella rankkasateella
intensiteetiltään kovimman sateen loputtua.................................................................... 71
Kuva 23 Simulaation antamat runkoviemärin tulvivat kaivot 8.7.2010 olleen
sadetapahtuman seurauksena .......................................................................................... 72
Kuva 24 Putkien kapasiteetin täyttöaste keskimäärin kerran viidessä vuodessa
esiintyvällä kymmenen minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla sateen juuri
loputtua ........................................................................................................................... 73
Kuva 25 Verkoston tulvivat kaivot keskimäärin kerran viidessä vuodessa
esiintyvällä kymmenen minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla ........................ 74
Kuva 26 Putkien kapasiteetin käyttöaste keskimäärin kerran 30 vuodessa
esiintyvällä kymmenen minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla sateen juuri
loputtua ........................................................................................................................... 75
Kuva 27 Verkoston tulvivat kaivot keskimäärin kerran 30 vuodessa esiintyvällä
kymmenen minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla ........................................... 76
Kuva 28 Putkien kapasiteetin käyttöaste keskimäärin kerran 30 vuodessa
esiintyvällä 20 minuuttia kestoisella mitoitussadetapahtumalla sateen juuri
loputtua ........................................................................................................................... 77
Kuva 29 Verkoston tulvivat kaivot keskimäärin kerran 30 vuodessa esiintyvällä
20 minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla ......................................................... 78
Kuva 30 Mallinnetun alueen kahdeksan ylivuotokaivoa keltaisella .............................. 79
Kuva 31 Tapahtuneet ylivuodot 8.7.2010 olleen rankkasateen seurauksena................. 81
Kuva 32 Tapahtuneet ylivuodot keskimäärin kerran 30 vuodessa esiintyvällä 20
minuutin kestoisella mitoitussateella .............................................................................. 81
Kuva 33 Kadulta ja katoilta viemäriin päätyvien sadevesien vaikutus
sekaviemärin kapasiteettiin kovalla sateella ................................................................... 82
9
TAULUKKOLUETTELO
Taulukko 1 Standardin SFS-EN 752-4 (1997) mukaan suositellut viemäreiden
mitoitus- ja tulvimistoistuvuudet .................................................................................... 20
Taulukko 2. Laskettujen virtaamien hyvyys mitattuihin verrattuna (Weston 2000) .... 29
Taulukko 3 Yhteenveto mallin kalibroimiseksi suoritetuista virtaus- ja
pinnankorkeusmittauksista ............................................................................................. 62
10
SYMBOLI- JA LYHENNELUETTELO
Virtaaman poikkileikkauksen pinta-ala [m2]
A
Putkessa kulkevan virtaaman keskimääräinen poikkileikkausala [m2]
AR
Reiän pinta-ala[m2]
Asolmu
Solmukohdan pinta-ala [m2]
AS
Solmukohtaan liittyvien putkien veden pinnan ala [m2]
C
Hazen-Williamsin kerroin
Cd
Virtauskerroin
Cw
Padon virtaamakerroin
D
Reiän kokonaiskorkeus [m]
f
Darcy-Weisbachin kitkakerroin
Fr
Frouden luku
FCG
Finnish Consulting Group Oy
g
Painovoimakiihtyvyys [m/s2]
GIS
Geographical Information Systems
H
Hydraulinen korkeus eli vesisyvyys [m]
Hlast
Entinen hydraulisen korkeuden arvo [m]
Hnew
Uusi hydraulisen korkeuden arvo [m]
hL
Paikallishäviö putken pituusyksikössä
HSY
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
K
Paikallishäviökerroin
Ki
Paikallishäviökerroin putken pisteessä i
L
Putken pituus [m]
LC
Putken pituus [m]
Lw
Padon pituus [m]
m
Mallinnettavasta patotyypistä riippuva termi
11
n
Manningin karkeuskerroin
p
Veden alla oleva osa reiästä
Q
Virtaama [m3/h]
Qka
Virtaaman keskiarvo [m3/h]
Qlast
Entinen virtaaman arvo [m3/h]
Qnew
Uusi virtaaman arvo [m3/h]
Q
Nettovirtaama [m3/h]
R
Hydraulinen säde [m]
R
Putken keskimääräinen hydraulinen säde [m]
S
Pinnan kaltevuus
Sf
Kitkakaltevuus
SWMM
Storm Water Management Model
t
Aika [s]
v
Virtausnopeus [m/s]
V
Putkessa kulkevan virtaaman keskimääräinen nopeus [m/s]
Vi
Paikallinen virtausnopeus putken pisteessä i [m/s]
Vol
Aika-askeleen aikana solmupisteen läpi kulkenut virtaama [m3]
VTT
Teknologian tutkimuskeskus VTT
x
Etäisyys putkessa [m]
y
Vedensyvyys [m]
y
Keskimääräinen vedensyvyys putkessa [m]
Relaksointikerroin
ø
Putken halkaisija [mm]
12
1 JOHDANTO
Kesäiset rankkasateet ja niistä aiheutuvat kaupunki- ja viemäritulvat ovat aiheuttaneet
suuria vahinkoja eri puolella Suomea etenkin sekaviemäröityjen kaupunkien keskustoissa. Näissä jäte- ja hulevedet johdetaan samassa verkostossa mahdollisuuksien mukaan
jätevedenpuhdistamolle, jolloin rankkasateiden aikaan verkoston kapasiteetti on tiukoilla. Myös Helsingin keskusta on vanhaa sekaviemäröityä aluetta, jossa tulvat ovat mahdollisia. Jotta tällaisiin tilanteisiin voitaisiin varautua, kehittää Ilmatieteen laitos rankkasadevaroitusjärjestelmää ja Teknologian tutkimuskeskus VTT kaupunkitulvista varoittavaa järjestelmää. VTT:n SmartAlarm -hankkeen tavoitteena on kehittää kiinteistöille
hälytysjärjestelmä, jonka avulla rankkasateiden aiheuttamia tulvavahinkoja voitaisiin
ennaltaehkäistä. Hankkeessa luodaan Helsingin ydinkeskustan alueesta pinta- ja verkostomallit, joiden avulla tarkastellaan veden käyttäytymistä ja kertymistä maan pinnalla ja
verkostossa rankkasateiden seurauksena. Tämä diplomityö on tehty VTT:n hankkeen
osatutkimuksena sisältäen sekaviemäriverkoston mallinnusosuuden SWMM eli Storm
Water Management Model -ohjelmalla. Tutkimukseen on osallistunut myös HSY Vesihuolto verkostotietojen ja mittausten osalta.
Tarkoituksena oli luoda pintamallinnusalueeseen sisältyvältä alueelta tarkka ja kalibroitu sekaviemärimalli sisältäen verkoston pisteet, joihin pintamallista tulee sateen seurauksena vettä. Luodun mallin avulla oli tavoitteena määrittää alueen sekaviemäriverkoston toimivuus erilaisissa sadantatilanteissa sekä tarkastella järjestelmän kapasiteettia ja
tulvimisherkkyyttä. Tarkoituksena oli myös tutkia tarkan verkostomallin etuja ja mahdollisuuksia karkeampaan malliin verrattuna. Tämä toteutettiin rakentamalla alueesta
mahdollisimman yksityiskohtainen verkostomalli HSY Vesihuollosta saatujen verkostotietojen avulla, joita täydennettiin maastotutkimuksin. Luotu malli kalibroitiin alueella
tehtyjen virtaus- ja pinnankorkeusmittausten avulla. Mallilla tarkasteltiin ennen mittausten aloitusta Helsingin 8. heinäkuuta 2010 yllättänyttä poikkeuksellisen kovaa rankkasadetta. Tämän lisäksi sillä tutkittiin keskimäärin viiden vuoden välein toistuvaa kymmenen minuutin kestoista mitoitussadetta sekä 30 vuoden välein toistuvia kymmenen ja
kahdenkymmenen minuutin kestoisia mitoitussadetapahtumia.
Työssä tutkitaan sateella vesiä keräävää ydinkeskustan aluetta Rautatieaseman ympäristössä vajaan neliökilometrin kokoisella alueella rajautuen pohjoisessa Rautatieasemaan,
13
Kaisaniemen puistoon ja Liisankatuun, idässä Unionin- ja Fabianinkatuihin, etelässä
Pohjois-Esplanadiin sekä lännessä Annankatuun. Viemärimallissa on huomioitu kaikki
yleiseen verkostoon kuuluvat putket ja kaivot sekä joitain mallin kannalta olennaisia
yksityis- ja tonttiviemäreitä, jotka muuten on rajattu tämän tarkastelun ulkopuolelle.
Malli on luotu yksittäisten sadetapahtumien ja etenkin kesän rankkasateiden tarkasteluun. Näin ollen siinä ei ole huomioitu ilmasto-olosuhteiden kuten vuodenaikojen vaihtelua, sillä ne vaikuttavat pääasiassa maan pinnalla tapahtuviin hydrologisiin ilmiöihin.
Sateesta aiheutuvaa veden imeytymistä maaperään ei ole huomioitu, vaan koko valumaalue on oletettu vettä läpäisemättömäksi. Pohja- ja orsiveden pinnankorkeuden on oletettu pysyvän vakiokorkeudella ja viemäreihin tapahtuvien vuotovesien määrän muuttumattomana. Työssä keskitytään veden määrän ja sen käyttäytymisen analysointiin
verkostossa ja veden laadullinen tarkkailu on rajattu tämän tutkimuksen ulkopuolelle.
Malli on kalibroitu alueelta tehtyjen virtaama-, pinnankorkeus-, ja virtausnopeusmittausten perusteella.
Työn kirjallisuusosiossa käsitellään aluksi rankkasateiden vaikutusta sekaviemäröintijärjestelmän toimivuuteen sekä tulvimisesta aiheutuvia seurauksia ja niihin kuuluvia
vastuita. Lisäksi perehdytään viemäreiden toiminnan huomioimiseen suunnittelussa
sekä toiminnan testaamiseksi käytettäviin mitoitussateisiin. Kolmannessa luvussa kerrotaan viemärimallinnuksesta ja sen sovelluskohteista yleensä. Neljännessä luvussa tarkastellaan tässä työssä mallinnusohjelmana käytettyä SWMM:ää painopisteenä työn
kannalta merkittävimmät ohjelman ominaisuudet.
Luvussa 5 kerrotaan yksityiskohtaisesti luodusta mallista sekä sen kalibroimiseksi toteutetuista mittauksista ja niiden antamista tuloksista. Luvussa 6 esitellään ja tarkastellaan
mallilla saadut tulokset sekä työn aikana esiin nousseet havainnot niin mallinnuksesta,
kalibroinnista kuin mallinnusohjelmastakin. Viimeiseen lukuun on koottu tutkimuksen
perusteella tehdyt päätelmät ja toimenpidesuositukset.
14
2 RANKKASATEIDEN VAIKUTUKSET SEKAVIEMÄRÖINTIJÄRJESTELMÄÄN
Ilmastonmuutoksen seurauksena sateiden ennustetaan lisääntyvän. Touko-elokuun sadesumman ennustetaan kasvavan vain melko vähän, mutta kesän sateiden ilmastolliset
piirteet tulevat todennäköisesti muuttumaan. Kun tulevaisuudessa talven sateet sekä
yleistyvät että voimistuvat, niin kesän sateiden muutos näkyy ennen kaikkea rankkasateiden intensiteetin kasvuna. Tämä hankaloittaa muodostuvien hulevesien hallintaa
ja voi johtaa sekaviemäriverkostossa kapasiteetin ylittymiseen ja ylivuotojen lisääntymiseen. (Silander 2008, RIL 237-2 2010)
2.1 Hulevesien kulkeutuminen viemäriin
Hulevesiä päätyy viemäreihin sekä suunnitellusti että tahattomasti. Suunnitellusti pintavalunta päätyy sekaviemäreihin sadevesikaivojen ja -liitosten kautta lisäten putkissa
virtaamaa. Verkostoon päätyvä pintaveden määrä riippuu sateen voimakkuudesta, kestosta sekä maanpinnan laadusta. Viemäreihin tahattomasti päätyvät hulevedet ovat vuotovesiä. Ne kulkeutuvat viemäreihin eri nopeudella erilaisia kulkeutumisreittejä pitkin ja
vaikuttavat näin ollen eri tavoin. Maahan imeytyvä vesi jakautuu nopeasti ja hitaasti
suotautuvaan veteen. Nopeasti maakerrosten läpi suotautuva vesi tihkuu verkostoon
vuotavien putkiliitosten, särkyneiden putkien, virheellisten saumojen tai viallisten kaivojen kautta. Hidas suotautuma imeytyy pohjavedeksi. Jos sen pinta on viemäriputkitason yläpuolella, päätyy se viemäriin samoin kuin nopea suotautuma. Tämä pohjavirtaama lisää viemärin kokonaisvirtaamaa hitaasti, mutta on usein volyymiltaan suurin tekijä. Jos pohjavesi on korkealla, saattaa rakennusten perustusten salaojitus lisätä merkittävästi viemäriverkostoon johdettavaa huleveden määrää. Viemäreiden saumat alkavat
usein myös ajan myötä vuotaa, mikä johtaa pohja- ja vuotoveden lisääntymiseen viemäreissä. Vuotovesien määrään vaikuttavat sadeolot, maaperän ominaisuudet, pohjaveden
pinnan asema, viemäreiden rakennusmateriaali ja ikä sekä jätevesiviemäreissä laittomien hulevesiliitosten määrä. (RIL 124-2 2004)
Pohja- ja orsivesien korkeuksilla on ratkaiseva vaikutus vuotojen määrään paikoissa,
joissa veden pinta on viemäriputkitasossa tai sen yläpuolella. Kevätsulamisen aikana
maalis-, huhti- ja toukokuussa pohjavedenpinta on korkealla, jolloin vuodoista aiheutuvat virtaamat ovat suurimpia. Loppukesällä pohjaveden pinta on puolestaan matalam-
15
malla ja virtaamat ovat pienempiä. Maan ollessa jäässä helmikuussa, vuodoista aiheutuvat virtaamat ovat pienimmillään. Vesi- ja viemärilaitosyhdistys raportoi vesihuoltolaitosten vuotovesimäärän suhdetta kokonaisjätevesimäärään muiden tunnuslukujärjestelmään kuuluvien seurantakohteiden ohessa. Vuoden 2008 tunnusluvut on laskettu 30
vesihuoltolaitoksen tiedoista. Näiden keskiarvo vuotovesimäärän suhteesta kokonaisjätevesimäärään on ollut 46,9 % ja suhteen vaihteluväli 11,0 – 75,1 %. Vuotovesimäärät
sisältävät sadevedet sekaviemäröidyiltä alueilta, mikä nostaa tunnusluvun arvoa näillä
alueilla ja selittää suurta hajontaa. (RIL 124-2 2004, Vesi- ja viemärilaitosyhdistys
2009)
Suomessa on käytetty yleensä viemäreiden mitoituksessa Suomen Kuntatekniikan Yhdistyksen, SKTY:n suosituksia. Niiden mukaisesti erillisviemäröintialueilla, joissa viemärit mitoitetaan jäteveden ja pohjaveden perusteella, on jätevesimäärän arvioon lisättävä 50–200%. Pienempää lukua käytetään rakennetuilla alueilla, joilta pintaalayksikköä ja putken pituusyksikköä kohden tulee paljon jätevettä. Harvaan asutulla
alueella vuotoveden osuus on suhteellisesti suurempi, jolloin käytetään lähellä ylärajaa
olevia arvoja. Jäteveden ja vuotoveden määrät arvioidaan usein nykyisin yhtä suuriksi.
(RIL 124-2 2004)
Hulevesien aiheuttama suurin virtaama sekaviemäreissä aiheutuu kesäsateista, sillä lumen sulamisesta johtuvat suurimmatkin valumat ovat selvästi pienempiä kuin sateiden
aiheuttama virtaaman lisäys. Rankkasateet aiheuttavat äkillisen ja suuremman virtaaman
kasvun, kun taas lumien sulamisesta aiheutuva veden lisäys verkostossa on tasaisempaa
ja kestää pidempään. Kaupunkien keskustoista lunta myös ajetaan paljon pois, mikä
vähentää lumien sulamisen vaikutusta virtaaman kasvuun. (RIL 124-2 2004, Butler &
Davies 2004)
Kuvassa 1 on esitetty eräällä Helsingin valuma-alueella muodostuvien vesijakeiden vaikutus viemärivirtaaman aikasarjaan yhdeksän vuorokauden ajalta. Kyseisessä tapauksessa sateesta aiheutuva nopeasti suotautuva vesi vaikutti välittömästä sateen alettua
noin puolen vuorokauden ajan viemärivirtaamaa kasvattaen. Pohjavirtaamaan hetkellinen vaikutus oli tätä pienempi mutta pidempikestoisempi.
16
Kuva 1 Eri vesijakeiden vaikutus viemärivirtaaman määrään (Kauppinen 2005)
2.2 Viemäri- ja taajamatulvat
Mitoitustilanteessa viemäri saisi täyttyä enintään putken laen korkeuteen, jonka jälkeen
vesimäärän lisääntyessä syntyy padotusta (Kunnallisen vesihuollon neuvottelukunta
1983). Tällainen toimimaton tai ylikuormittunut viemäri saattaa aiheuttaa viemäri- tai
taajamatulvan. Viemäritulvassa vedenpinta kohoaa verkostossa niin paljon, että vesi
purkautuu viemäristä kiinteistöön, pihalle tai kadulle joko kaivon kansien, lattiakaivojen
tai muiden viemäröintipisteiden kautta. Viemäritulva aiheutuu yleensä nopeasti lisääntyneiden sade- tai sulamisvesien seurauksena. Tulvavahinkoja syntyy pääasiassa sekaviemäröinnin yhteydessä. (Vikman & Arosilta 2006)
Joskus yksityiset viemärit on liitetty kunnan viemäriin ilman kiinteistön suuntaan tapahtuvan virtauksen estävää takaiskuventtiiliä. Tällöin mahdolliset viemärin padottumisesta
aiheutuvat seuraukset riippuvat viemärilinjassa olevasta vedenkorkeudesta ja kiinteistöön johtavan viemäröintiliitoksen korkeudesta. Vedenpinnan noustessa kunnallisessa
viemärissä kiinteistön liitoskohdan yläpuolelle, tulvii vesi sisään kiinteistöön. Tämä voi
tapahtua ilman viemärin pinnan tulvimista. Tällainen viemärin tulviminen voidaan en-
17
nustaa viemärimallin avulla, kunhan sekä kunnan että kiinteistön viemäreistä on tiedot
saatavilla. (Schmitt ym. 2004)
Taajamatulvassa rakennetun alueen kuivatusjärjestelmä ei toimi suunnitellusti, jonka
seurauksena hule- ja sekaviemäreiden mitoitukset ylittyvät tai hulevesien maanpäällinen
hallinta ei toimi asiaan kuuluvalla tavalla. Tästä seuraa hulevesien kerääntyminen kaduille, pihoille tai muille alueille ja purkautuminen hallitsemattomasti saaden aikaan
vahinkoja. Mitä laajemmalta alueelta ja mitä suurempia jäte- tai hulevesimääriä kyseiseen kohtaan virtaa, sitä suuremmat ovat vaikutukset. (Vikman & Arosilta 2006)
Taajamatulvista sekä muista hulevesien tulvimisista, esimerkiksi hulevesiverkostosta,
aiheutuvat vahingot ovat lähinnä taloudellisia. Sekaviemäreistä kaupunkialueella hallitsemattomasti kaduille, pihoille, puistoihin ja avo-ojiin tulvivat jätevedet ovat myös terveydellinen riski. Butler ja Davies (2004) toteavat sekä sekaviemäreistä tapahtuvien
ylivuotovesien että hulevesien purkuvesien sisältävän mahdollisesti suuria pitoisuuksia
patogeenejä. Kiinteistöillä vahingoista seuraa yleensä puhdistustoimenpiteitä, pintojen
uusimista, kuivatusta ja irtaimiston tuhoutumista. Tulviminen voi kuitenkin vaurioittaa
myös rakenteita niin kiinteistöillä kuin katualueillakin sekä liata ympäristöä. Jos katurakenteet vaurioituvat tai viemärikaivojen kannet siirtyvät pois paikoiltaan, voi tulvimisesta seurata liikenneonnettomuuksia sekä vaaraa jalankulkijoille ja kevyelle liikenteelle. (Vikman & Arosilta 2006)
Tulvista aiheutuvat vahingot kohdistuvat taajamissa usein samoille entuudestaan tiedossa oleville alueille. Tämä johtuu siitä, ettei kiinteistöjä ole suojattu riittävästi ennalta
viemäritulvalta tai ettei maankäytössä ole otettu tulvariskejä huomioon (Vikman &
Arosilta 2006). FCG Suunnittelukeskus Oy:n (2007) tekemässä selvityksessä todetaan
kuitenkin, että sateiden intensiteetin kasvun myötä rankkasadetulvia tulee jatkossa esiintymään Helsingissä myös muilla kuin perinteisillä tulva-alueilla.
Jos rankkasateen aikana myös merenpinta on korkealla, lisääntyy vedennousu entisestään tulva-alueella. Merivedenpinnan ennustetaan nousevan, mikä vaikeuttaa osaltaan
hulevesien poisjohtamista, varsinkin alavien merenranta-alueiden sekaviemäröidyillä
alueilla. Sekaviemäriverkoston ylivuotoputkien päät joudutaan sulkemaan meriveden
pinnan ollessa nousussa. Jos tällöin sataa rankasti, voi viemärijärjestelmä tulvia helposti
kaduille ja rakennusten kellareihin. Helsingin kaupungin tulvastrategiassa todetaankin
18
että rankkasadetulviin varautumisessa huomio tulisi kiinnittää tulvareittien suunnitteluun. (FCG Suunnittelukeskus Oy 2007, Valkeapää ym. 2008)
2.3 Verkoston toiminnan huomioiminen suunnittelussa
Viemäriverkoston hydrauliseen toimintaan vaikuttavat viemärin suunnitteluparametrit,
kuten viemärin koko, muoto, viettokaltevuus ja materiaali. Tämän lisäksi siihen vaikuttavat verkoston kuntoparametrit, kuten liettyminen ja viemäreiden rakenteiden kunto.
Teknisten vaatimusten mukaisesti viemäriverkon on kyettävä keräämään ja johtamaan
jätevedet puhdistamolle. Viemäreiden on oltava myös niin tiiviitä, ettei niistä vuoda
jätevettä ympäristöön, eikä niihin saisi joutua ulkopuolisia vesiä aiheuttaen putkien kapasiteetin ylittymistä. Viemäriverkon on toimittava niin, ettei ympäristölle ja ihmisille
aiheudu tarpeetonta haittaa. Jotta verkosto täyttää sille asetetut toimintavaatimukset, on
suunnittelussa otettava huomioon viemäröintijärjestelmät, viemäriverkon toiminnalliset
ehdot, mitoitustilanteet, viemäriverkon varusteet ja verkon sijoittaminen maastoon. (RIL
237-1 2010, RIL 237-2 2010)
Jotta toiminnalliset ehdot täyttyisivät, on viemäreiden mitoituksessa ja suunnittelussa
huomioitava viemärin kapasiteetti, eli putken halkaisijan on oltava riittävän suuri mitoitusvesimäärän pois johtamiseen. Pitkään jatkuneena kuivana aikana sekaviemäröintijärjestelmässä kulkee vain jätevettä, mutta sadeaikaan virtaama koostuu jäte-, hule- ja vuotovesistä. (RIL 237-1 2010)
Viemäreiden on oltava itsepuhdistuvia. Tämä tarkoittaa, että putkessa kulkevan virtaaman tulee olla ainakin lyhyen aikaa päivästä riittävän suuri huuhtomaan mukaansa viemärin pohjalle hitaamman virtauksen aikana laskeutuneen kiintoaineen. Putkien kaltevuus ei saa olla liian pieni, jotta verkostossa kulkeva vesimäärä riittää huuhtomaan putket, eikä liian suuri, jottei kasvava virtausnopeus aiheuta putkessa kulumista. Maksimivirtausnopeus suunnitellulla vesisyvyydellä on normaalisti 2,5 -3,0 m/s ja ohjeellisena
suurimman virtausnopeuden arvona käytetään 5,0 m/s. (RIL 124-1 2003, RIL 237-1
2010, RIL 237-2 2010)
Virtaamien suuri vaihtelu lisää toiminnallisia haasteita. Sekaviemäreissä käytetään usein
poikkileikkaukseltaan munanmuotoisia putkia. Nämä soveltuvat hyvin paikkoihin, joissa virtaamamäärät vaihtelevat, koska niiden itsepuhdistumiskyky pienillä virtaamilla on
19
hyvä, mutta toisaalta niiden kapasiteetti riittää myös suurien virtaamien poisjohtamiseen. (RIL 237-1 2010)
2.4 Sekaviemäriverkoston ylivuodot
Sekaviemäreille ovat ominaisia tulvakynnys rakenteet, joiden kautta osa tulva-ajan virtaamasta ohjataan suoraan vesistöön. Näin vältetään kohtuuttoman suuret putkikoot.
Verkoston ylikuormitustilanteissa ylivuotojen kautta tulvivan jäteveden määrä riippuu
jäteveden ja huleveden välisestä laimennussuhteesta, joka on valittu tulvakynnysten
mitoituksen perusteeksi. Tulvakynnysten mitoitusta verrataan tavallisesti normaalin
kuivan sään virtaamaan, johon määritellään normaalisti kuuluvaksi vuorokauden keskimääräinen jätevesivirtaama tai joskus päivätuntien keskimääräinen jätevesivirtaama
sekä vuotovedet. Alueen ollessa kokonaan sekaviemäröity voidaan vesiensuojelun kannalta tilannetta pitää hyvänä, jos ylivuoto tapahtuu vasta kun viemärin virtaama nousee
5-10 -kertaiseksi kuivan sään virtaamaan verrattuna. (RIL 124-2 2004, RIL 237-1 2010)
Sekaviemäriverkoston ylivuotovesi on likaisinta sateen alkaessa, mutta sen ominaisuudet muuttuvat melko nopeasti sateen kestäessä pidempään. Päällystetyt pinnat huuhtoutuvat sateen seurauksena puhtaiksi, minkä vuoksi sateen alussa verkostoon päätyvät
hulevedet ovat likaisimpia. Sateesta aiheutuva kasvava virtaama verkostossa huuhtoo
nopeasti putken pohjalle pienten virtaamien aikana laskeutuneen kiintoaineksen mikä
osaltaan vaikuttaa mahdollisen ylivuotoveden laadun paranemiseen. (RIL 124-2 2004)
2.5 Sateiden rankkuus ja mitoitussateet
Mitoitussade on suurin hulevesimäärä, jonka välittömäksi poisjohtamiseksi viemäri mitoitetaan. Mitoitussadetta ei normaalisti valita sellaiseksi, että viemäreiden kapasiteetti
riittäisi rankimmistakin sateista muodostuvien vesien välittömään poisjohtamiseen, vaan
suurimpien sateiden aikana sallitaan viemäreiden tulviminen sekä lyhytaikainen lammikoituminen alaville paikoille. Mitoitussateen valinnassa on siis kyse viemärien rakennuskustannusten ja viemärien tulvimisesta aiheutuvien vahinkojen ja haittojen vertaamisesta keskenään. (RIL 124-2 2004)
Standardin SFS-EN 752-4 (1997) mukaan taajamien kuivatusjärjestelmät tulisi mitoittaa
kestämään sateita, jotka toistuvat 1-10 vuoden välein. Tällöin viemärit eivät saa padottaa. Saman standardin mukaan kuivatusjärjestelmät tulisi mitoittaa niin, että tulvimista
20
esiintyy korkeintaan 10–50 vuoden välein. Standardissa tulvimisella tarkoitetaan tilaa,
jossa verkosto ei pysty vastaanottamaan kaikkea hulevettä, tai verkoston täyttyminen
johtaa veden tulvimiseen jostain pisteestä maan pinnalle tai sisälle rakennuksiin. Sallitut
toistumistiheydet riippuvat käsiteltävän alueen maankäytöstä ja sen liikenneinfrastruktuurin luonteesta. Nämä on esitetty tarkemmin taulukossa 1.
Taulukko 1 Standardin SFS-EN 752-4 (1997) mukaan suositellut viemäreiden mitoitus- ja tulvimistoistuvuudet
Alue
Mitoitussateen
toistuvuus 1
(1/n vuotta)
1/1
1/2
Maaseutu
Asuinalueet
Kaupunkien keskustat, teollisuus ja kaupalliset alueet:
Tulvatarkastelu tehty
1/2
Ei tulvatarkastelua
1/5
Maanalaiset raide- ja kulkutunnelit
1/10
1
Mitoitustulvan
toistuvuus
(1/n vuotta)
1/10
1/20
1/30
1/30
1/50
Näillä mitoitussateilla viemärit eivät saa padottaa
Mitoitukseen sovellettavaa sadetta määritettäessä otetaan huomioon sen rankkuus, kestoaika ja toistuvuus. Mitoitussateen suuruuteen vaikuttavat lisäksi viemäröitävän alueen
laatu sekä viemäreiden mahdollisesta tulvimisesta kärsimään joutuvat rakenteet. Näin
ollen kaupunkien keskusta-alueilla käytetään usein suurempia mitoitusarvoja kuin pienillä paikkakunnilla. Kovimmat sateet esiintyvät harvoin ja sitä harvemmin mitä suuremmasta rankkasateesta on kysymys. Jos paikkakunnan sademäärä on suuri, myös kaatosateiden voimakkuus on suuri vähäsateiseen paikkakuntaan verrattuna. Sateen toistumisajalla tarkoitetaan ajanjaksoa, jonka kuluessa tietyn suuruinen sade tilastojen perusteella keskimäärin toistuu. Toistuvuus valitaan paikallisten olosuhteiden sekä viemäröintimenetelmän perusteella. (RIL 124-2 2004, Ilmatieteenlaitos 2011)
Erillisjärjestelmän hulevesiviemäreiden tulviminen ei aiheuta yleensä vakavia häiriöitä,
kun taas sekajärjestelmässä tulvat ovat oleellisesti haitallisempia. Hulevesiviemäreitä ei
ole tarkoitus mitoittaa niin, että ne pystyisivät johtamaan kaikkein rankimpien sateiden
aiheuttamat valunnat, vaan Suomessa sadevesiviemäriverkostot suunnitellaan tulviviksi
ja tulvavedet tulee ohjata tulvareittejä pitkin purkuvesistöihin tai imeytysalueille. Suomessa viemäreiden mitoituksessa käytetään yleensä 1-3 vuoden välein toistuvia 10–15
21
minuutin sateita. Sekaviemäröidyillä alueilla joilla tulvat aiheuttaisivat suuria vahinkoja, on viemärit saatettu mitoittaa enintään kerran kymmenessä vuodessa tai sitäkin harvemmin esiintyvän sateen mukaisesti. Helsingissä sekaviemärit on mitoitettu käyttäen 3
vuoden välein toistuvaa mitoitussadetta. Suuren tulvariskin alueilla saatetaan käyttää 5
vuoden välein toistuvaa sadetta. (Niemelä 1968, RIL 124-2 2004, Sala 2005)
Rankimmat sateet ovat kesällä useimmiten heinä- ja elokuussa, koska ilma on tällöin
lämmintä ja voi sisältää paljon kosteutta. Suurimmat sateet on mitattu heinäkuussa, mutta yli 100 mm:n suuruiset vuorokausisademäärät ovat Suomessa harvinaisia. Ilmastonmuutoksen seurauksena kesän rankkasateiden arvioidaan yleistyvän. (Silander 2008)
Tästä puolestaan seuraa sekaviemäriverkostossa ylivuotojen lisääntyminen. Kuvassa 2
on Helsingin Kaisaniemen sääaseman usean vuosikymmenen sadeaineistosta analysoitu
sateiden toistumisaika ja intensiteetti seitsemälle eripituiselle sadetapahtumalle.
Kuva 2 Rankkasateiden toistumisaika ja intensiteetit seitsemälle eripituiselle sadetapahtumalle
(Katajisto 1969, Ilmatieteenlaitoksen 2011 mukaan)
Sadetapahtumaa voidaan pitää harvinaisena, jos sen toistuvuusaika on 10–30 vuotta.
Poikkeuksellisena sitä pidetään, kun ilmiö toistuu yhdessä mittauspisteessä keskimäärin
harvemmin kuin kerran 30 vuodessa. (Ilmatieteen laitos 2011)
22
Sadetapahtumat eivät ole koskaan tasaisia vaan sateen intensiteetti muuttuu sateen aikana ja tämä voidaan esittää sateen muotoa kuvaavalla histogrammilla. Mitoitussateille on
erilaisia malleja, joilla kuvataan havaitun sateen muotoa. Yksinkertaisin mitoitussateen
muoto on tasainen sade, joka voidaan johtaa helposti rankkasateiden toistuvuusajan kuvaajasta. Siinä on sama intensiteetti koko sateen keston ajan ja näin ollen sateen histogrammi on suorakaiteen muotoinen. Se on laajasti käytetty menetelmä ja sen etuina on
sen yksinkertaisuus, käytön nopeus ja helppo ymmärrettävyys. Tämän lisäksi on erilaisia huipukkaita mitoitussateita, jotka kuvaavat totuudenmukaisemmin oikeaa sadetapahtumaa. Näiden mitoitussateiden muotojen symmetriset profiilit muodostuvat niin, että
sateen maksimi-intensiteetti on aina jakauman keskellä, mutta huipun korkeus vaihtelee
käytetystä jakaumasta riippuen. Profiilien muodot eivät juuri riipu rankkasateen kestosta, toistuvuusajasta tai maantieteellisestä sijainnista, mutta kesän rankkasateet ovat keskimäärin huipukkaampia kuin talvisateet. (Butler & Davies 2004)
Kolmion muotoisessa mitoitussateessa intensiteetti kasvaa tasaisesti tiettyyn ajanhetkeen ajoittuvaan huippuintensiteettiin ja laskee tämän jälkeen tasaisesti nollaan. Sade
voi kuitenkin kasvaa ja heikentyä eri nopeudella. Alla olevassa kuvassa 3 on esitetty
tunnin mittaisen sateen intensiteetin jakautuminen tasaisessa, kolmion muotoisessa ja
huipukkaassa Chicago Design Storm -jakaumaa noudattavassa mitoitussateessa.
Kuva 3 Esimerkki kolmen erilaisen mitoitussateen intensiteettien jakautumisesta eri ajanhetkille
(Calabrò 2004)
23
2.6 Viemäröinnin toimintaa koskevat vastuut
Vesihuoltolaki on tärkein vesihuoltotoimintaa ohjaava laki (RIL 237-1-2010). Sen tavoitteisiin kuuluu muun muassa turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti (VhL 1§). Vesihuoltolain 9§:n mukaan vesihuoltolaitoksen kuuluu huolehtia toiminta-alueellaan vesihuollosta niin, että se vastaa yhdyskuntakehityksen tarpeita. Vesihuoltolaki selkeyttää kunnan, vesihuoltolaitoksen ja kiinteistön omistajan vastuita vesihuollon järjestämisestä.
Kunnan tehtävä on lain mukaan laatia alueensa kattavat vesihuollon kehittämissuunnitelmat sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Koska vesihuoltolaitos vastaa toiminta-alueellaan vesihuollon järjestämisestä ja toimivuudesta, on sillä päävastuu riskien tunnistamisessa, niiden ehkäisemisessä sekä niihin varautumisessa. Erityistilanteissa vesihuoltolaitokset vastaavat, että vesihuolto toimii kyseisissä olosuhteissa mahdollisimman hyvin ja että palvelutaso saadaan normaaliksi mahdollisimman pian.
(RIL 124-1 2003, Vikman 2006)
Vesihuoltolain mukaisesti kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesihuollosta. Kiinteistön viettoviemärin viemäripiste tai viemäriin liitetty laite on sijoitettava
yleensä padotuskorkeuden yläpuolelle. Padotuskorkeudella tarkoitetaan korkeustasoa,
jolle jätevesi saa korkeintaan nousta maksimivirtaaman aikaan. Normaalisti vesihuoltolaitos määrittelee kiinteistölle sopimuksessa padotuskorkeuden. Jollei tätä ole määritelty, on padotuskorkeus yleensä erillisviemäröinnissä metri viemärin laen tasokorkeuden
yläpuolella sekä sekaviemäröinnissä 10 cm kadun pinnan yläpuolella tonttiviemärin
liitoskohdassa. Jos alin viemäripiste sijaitsee tämän korkeuden alapuolella tai jos vaadittavaa viemärikaltevuutta ei saavuteta, ovat kiinteistön jätevedet pumpattava kunnan
viemäriin. Jos viemäröintipiste sijaitsee padotuskorkeuden alapuolella eikä kiinteistössä
ole padotusventtiiliä voi seurauksena olla viemäritulva kiinteistöön. Helsingissä kiinteistökohtaisten viemäritulvien estämiseksi asiakkaan velvollisuutena onkin huolehtia
padotuskorkeuden alapuolella olevien viemäröityjen tilojen suojaamisesta (RIL 124-1
2003, RIL 237–1 2010, Sala 2005, Ympäristöministeriö 2007).
Vesihuollossa on lain mukaan virhe, jos palvelu ei vastaa sitä, mitä sopimuksen tai säädösten perusteella voi edellyttää. Asiakkaalla on oikeus hinnanalennukseen sekä vahin-
24
gonkorvaukseen henkilö- ja esinevahingosta sekä taloudellisesta menetyksestä. (RIL
124-1-2003)
Viemäriverkon toiminnan turvaaminen on vesihuoltolaitoksen vastuulla ja viemäriverkon ylikuormittumisesta aiheutuvien erityistilanteiden hallinta kuuluu pääsääntöisesti
myös heille. Hulevesijärjestelmän osalta vastuut eivät ole kuitenkaan aina kunnissa selvästi määriteltyjä. (Vikman & Arosilta 2006) Erityisesti vastuun jakaminen ongelmatilanteissa on vaikeaa, koska vastuu jakautuu useiden kaupungissa toimivien osastojen ja
viranomaisten kesken. Helsingissä vesihuoltolaitos ja rakennusvirasto ovat sopineet
erikseen joistain hulevesiin liittyvistä vastuista. Pelkästään katujen kuivatusta palvelevien sadevesikaivojen rakentaminen ja kunnossapito kuuluu rakennusvirastolle kun vesihuoltolaitos vastaa puolestaan muista hulevesiverkostoon kuuluvista rakenteista. Rakennusvirasto vastaa myös tulvareiteistä ja niiden rakentamisesta. Näin ollen tulvavahinkotilanteissa joissa vesi pääsee kiinteistöihin, rakennusvirasto on vastuussa silloin
kun vesi tulvii kiinteistöön katualueilta ja vesihuoltolaitos vastaa tapahtuneesta, kun
vesi tulvii kiinteistöön hulevesiviemäreiden kautta. (FCG Suunnittelukeskus Oy 2007)
Helsingin kaupungille on luotu hulevesistrategia, jonka päämääriksi on asetettu muun
muassa tulvimishaittojen poistaminen ja ehkäiseminen, pohjaveden pinnan ennallaan
pitäminen sekä alueellisen ja paikallisen kuivatuksen varmistaminen. Hulevesistrategiassa määriteltyjen toimenpiteiden mukaisesti erillisviemäröintiä tulee lisätä sekaviemäröintialueella. Lisäksi sekaviemäröintijärjestelmään johdettavaa huleveden määrää pyritään vähentämään. (Nurmi ym. 2008)
Hulevesiviemäriverkon ja keskusta-alueella sekaviemärijärjestelmän tulviminen nähdään olevan yksi suurimmista hulevesiin liittyvistä ongelmista Helsingissä. Valtaosalla
Helsingin asemakaavoitetuista alueista on hulevesiviemäriverkko, joka mitoitetaan yleisen käytännön mukaan parin vuoden välein toistuvalle sateelle. Tätä rankempien sateiden yhteydessä hulevesiviemärijärjestelmä tulvii. Keskustassa sekaviemärijärjestelmän
tulviminen saattaa johtaa tilanteeseen, jossa jätevedet tulvivat viemärijärjestelmän kautta rakennuksiin sisälle. (FCG Suunnittelukeskus Oy 2007)
25
3 VIEMÄRIVERKOSTON MALLINNUS
3.1 Verkostomallinnuksen periaate
Tietokonemalleja on käytetty vesijärjestelmien käyttäytymisen simulointiin jo 1960luvun puolivälistä lähtien. Huleveden määrää ja laatua simuloivat mallit kehitettiin aikaisin 1970-luvulla, mistä lähtien kaupunkien hulevesimalleja on kehitetty jatkuvasti.
Akateemiset oppilaitokset, viranomaiset, ministeriöt ja konsultit ympäri maailman ovat
kehitelleet kaupunkien valuma-alueiden veden määrän ja laadun arviointiin satoja erilaisia mallinnusohjelmia. (Zoppou 1999) Niiden laskentaperiaatteet vaihtelevat hieman eri
mallinnusohjelmien välillä. Jäljempänä kerrotaan SWMM 5:n taustalla olevasta laskennasta.
Verkostomallinnus on nykyaikainen keino jäte-, hule- ja sekaviemäreiden hydraulisen
toiminnan tutkimiseen. Matemaattisessa mallinnuksessa numeeriset valunta- ja virtausmallit pyrkivät esittämään mallinnusalueen tapahtumat erilaisiin menetelmiin perustuvien teorioiden avulla, jotka on sovitettu laskentaohjelmaan. Siitä on tullut yleinen menetelmä suunnittelun ja suunnitelmien tekemisen sekä hulevesijärjestelmien analysoinnin
perustaksi. (Aaltonen ym. 2008, Durrans 2003, Zoppou 1999)
Mallinnuksen pääperiaatteena on veden kulkeutumisen ja käyttäytymisen laskenta viettoviemäriverkostossa tietyillä solmupisteisiin tulevilla lähtötietovirtaamilla. Viemäreiden mallinnus perustuu kahteen erilliseen laskentaan. Hydrologisessa osassa simuloidaan valuma-alueelta verkostoon kulkeutuvia sade- ja kuivatusvesiä erilaisissa sääolosuhteissa. Hydraulisessa osassa simuloidaan verkostoon johdetun jäteveden sekä
sinne kulkeutuneiden hule- ja kuivatusvesien kulkemista ja käyttäytymistä. Sadejakaumat ovat yleensä vain verkostomallin rakenneosia, jotka lisätään malliin sen ulkopuolelta. (RIL 237-2 2010, Zoppou 1999)
Hydrologisen osan sisältävät mallit voidaan jakaa tapahtumamalleihin ja jatkuvan prosessin malleihin. Ensin mainitut ovat lyhyen aikavälin malleja, jotka käyttävät simulointiin muutamaa yksittäistä sadetapahtumaa. Jatkuvat mallit puolestaan simuloivat valuma-alueen koko vesitasetta pitkällä aikavälillä kuukausittaisten tai vuodenaikaisten ennusteiden mukaisesti. (Zoppou 1999) Kuvassa 4 on esitetty sateesta aiheutuneen veden
kulkeutuminen mallin hydrologisen ja hydraulisen osan läpi.
26
Kuva 4 Veden kulkeutuminen hulevesimallin hydrologisen ja hydraulisen osan läpi vastaanottavaan vesistöön (Zoppou 1999, muokattu)
3.2 Mallinnuksen vaiheet
Ennen mallinnustyön aloittamista on tärkeää analysoida ongelma, jota mallilla lähdetään ratkaisemaan. Tämä tulisi tehdä sekä tulosten tarvitsijan että mallintajan näkökulmasta. Määritettäviä asioita ovat muun muassa kysymykset joihin mallilla haetaan vastauksia, mallinnuksen aluerajaus, käytettävä aikaskaala, työssä huomioitavat fysikaaliset
tapahtumat sekä tarkasteltavat tapahtumat. Tämän lisäksi ennen mallinnuksen aloittamista tulisi päättää mallinnuksen laatuvaatimukset ongelmanratkaisun, tulosten, kalibroinnin sekä tarvittavan asiantuntijuuden osalta. Tarvittavien tulosten ja määriteltyjen
laatuvaatimusten mukaan määräytyy hyvin paljon se, millaista mallia tapauksessa kannattaa käyttää. (Aaltonen ym. 2008)
Itse mallinnus koostuu seuraavista päävaiheista: lähtötietojen hankkiminen, valumaalueselvitys, jätevesivirtaamien määrän ja tuntivaihtelun selvittäminen, hydrologisen ja
hydraulisen mallin luominen, mallin kalibrointi ja validointi, laskenta-ajot eri tilanteissa, tulosteiden luominen sekä tulosten analysointi ja johtopäätösten teko. Nämä vaiheet
27
sekä niiden tarkkuus riippuvat kulloisestakin mallinnuskohteesta sekä mallin toteutustavasta ja käyttötarkoituksista. (RIL 237-2 2010)
Mallinnuksen lähtötietoina tarvitaan verkoston rakennetiedot, vedenkulutustiedot, viemärin virtaamatiedot ja mitatut sadantatiedot. Verkostotiedot saadaan malliin vesihuoltolaitoksen verkkotietojärjestelmästä. Rakennetiedoista otetaan mukaan yleensä vain
olennaisimmat putket, kaivot ja muut mallin kannalta merkittävät erityisrakenteet, koska
laajemman alueen käsittävässä mallissa kaikkien putkien ja kaivojen sisällyttäminen
malliin ei ole tarkoituksenmukaista ja lisää laskenta-aikaa. Putkien lähtötietoina ovat
pituus, halkaisija ja materiaali, jonka perusteella määritetään karkeuskerroin. Tarkastuskaivojen lähtötietoina ovat kaivon halkaisija, korkeustasot sekä virtauksen paikallisvastuskerroin. Pumppaamoille annetaan imualtaan tilavuutta sekä pumppujen määrää ja
kapasiteettiä koskevat tiedot. Tasausaltaista olennaisia ovat niiden tilavuustiedot. Mallinnuksessa tehtävät yksinkertaistukset eivät saa vaikuttaa merkittävästi kokonaistulokseen. Valuma-aluejaon ja solmupistejaotuksen on oltava sitä tarkempi, mitä yksityiskohtaisempaa tietoa mallinnuksella halutaan. (Durrans 2003, RIL 237-2 2010)
Valuma-alueisiin kuuluvat ne alueet, joilta mallinnettavaan viemäriin on teoreettisesti
mahdollista syntyä valumavesiä. Valuma-alueselvityksessä määritetään nämä valumaalueet sekä jaetaan ne osavaluma-alueisiin. Näille annetaan valumakertoimet, kertymisajat, painannevarastoitumistekijät ja muut tarvittavat valuntaparametrit. Valumaalueisiin liitetään hydrologista laskentaa varten sateen aikaprofiili. Alueet liitetään verkostomallin solmupisteisiin, johtaen verkostoon niiden kautta muodostuvat valumavedet. (Butler & Davies 2004, RIL 237-2 2010)
Vedenkulutustietoja käytetään viemäriin johdettavien jätevesien virtaamatietoina ja ne
sijoitetaan verkostomallin solmupisteisiin. Verkostossa kulkevan kokonaisvesimäärän,
hule- ja vuotovedet mukaan lukien, selvittäminen onnistuu yleensä helpoiten pumppaamoilta, minkä lisäksi olisi hyvä suorittaa erillisiä virtausmittauksia. Näiden tavoitteena
on saada selville kyseiseltä valuma-alueelta tulevan virtaaman suuruus sekä siinä tapahtuva kausittainen vaihtelu lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Virtausmittauksista saadaan
selville myös vedenkäytön tuntivaihtelu, sekä virtaamien muutos erityisesti sadetapahtumien aikaan ja muutama tunti niiden jälkeen. Eri käyttäjäryhmillä on erilainen vedenkulutuksen tuntivaihtelu riippuen siitä onko kyseessä teollisuus-, palvelu- vai asuinkäyt-
28
tö. Tämän mukaan näille voidaan antaa erilaiset tuntivaihteluarvot. Sadetietoja voidaan
mitata omalla sääasemalla tai käyttää sadetutkan antamia arvoja. Säätiedoista on muodostuttava katkeamaton aikasarja, jos halutaan tarkastella viemärissä vuositasolla toistuvia ilmiöitä kuten lumen sulamista ja vuotovesien dynamiikkaa. (Butler & Davies
2004, RIL 237-2 2010)
Mallin luonnin jälkeen seuraa laskenta, jonka jälkeen arvioidaan tulosten oikeellisuutta.
Mikäli mallilla saadut tulokset eivät ole riittävän lähellä mitattuja arvoja, kalibroidaan
mallia. Siinä mallin lähtöarvoja tai rakennetta muutetaan, suoritetaan laskenta uudelleen
ja verrataan jälleen tuloksia mitattuihin arvoihin. Tämä toistetaan niin monta kertaa, että
malli toimii vaadittavalla tarkkuudella kuten mallinnettava järjestelmä. Kalibrointi on
aina tarpeellista, koska lähtötiedoissa on aina epätarkkuuksia, puutteita tai virheitä.
(Butler & Davies 2004, Mustonen 1984)
Sekaviemäriverkoston mallissa kalibroitavia tekijöitä ovat viemärissä virtaavan jäte- ja
huleveden määrä ja käyttäytyminen sekä verkoston hydrauliset ominaisuudet. Veden
määrän ja käyttäytymisen kalibrointi suoritetaan pitkälti hydrologisen mallin avulla.
Mitä kattavammin kohteesta on havaintoja, sitä luotettavampaa kalibrointi on. Tämän
lisäksi olennaista on mallin validointi. Siinä kalibroitujen parametrien sopivuutta testataan aineistoon, jota ei ole käytetty kalibroinnissa. Mallin kalibrointi ja validointi antavat tuloksille myös painoarvoa. (Aaltonen ym. 2008, Butler & Davies 2004)
Kalibrointi on tärkeä vaihe, sillä sanotaan että mallin antamat tulokset ovat korkeintaan
yhtä laadukkaita kuin mallin kalibroinnin onnistumisaste. Kalibroinnin onnistumista
voidaan tarkastella vertaamalla mallinnettujen virtaamamäärien täsmäämistä mitattuihin
arvoihin, huippuvirtaamien määrällistä ja ajallista vastaavuutta keskenään sekä lasketun
kumulatiivisen tilavuuden täsmäämistä. Ongelmia voi aiheutua, jos mallia kalibroidaan
vedenkorkeuksista johdettujen virtaamien ja niistä saatavien tilavuuksien mukaan. Näin
ollen kalibrointi tulisikin suorittaa sitä suuretta vastaan, josta mittaukset on tehty. (Aaltonen ym. 2008) Taulukossa 2 on esitetty mallinnettujen virtaamien hyvyys havaittuihin
arvoihin nähden.
29
Taulukko 2. Laskettujen virtaamien hyvyys mitattuihin verrattuna (Weston 2000)
Taso
Erinomainen
Hyvä
Kohtalainen
Heikko
Kriteeri
95 % lasketuista virtaamista on 5 % sisällä mitatuista arvoista
95 % lasketuista virtaamista on 10 % sisällä mitatuista arvoista
95 % lasketuista virtaamista on 15 % sisällä mitatuista arvoista
Yllä olevia heikommat tulokset
Mallilla suoritettavien laskentojen tuloksena saadaan verkoston virtaama- ja vedenkorkeuskäyttäytyminen laskentajakson aikana koko mallinnetun verkon alueella. Kun tulokset on saatu tyydyttäviksi, olennaisimmat esitetään halutussa muodossa. Tulokset
voidaan esittää monenlaisina graafisina tuloksina, jotka saadaan suoraan mallinnusohjelmasta. Näitä ovat ohjelmasta riippuen muun muassa erilaiset karttaesitykset, pituusprofiilit linjojen vedenkorkeuksista sekä erilaiset animaatiot. Lisäksi mallinnusohjelmasta saa aikavaihtelukuvaajia tai taulukoita vedenkorkeuksista ja virtaamista verkoston
mielenkiintoisista pisteistä, maksimitäyttöasteet linjaosuuksittain sekä käytössä olevan
suhteellisen kapasiteetin kussakin verkoston kohdassa. (RIL 237-2 2010, Rossman
2010)
3.3 Mallinnuksen käyttö
Viemärimallinnusohjelmilla on ollut aina kaksi pääkäyttötarkoitusta: suunnitella uusia
järjestelmiä ja analysoida jo olemassa olevia. Suunnittelussa ehdotetun viemäriverkoston fyysiset yksityiskohdat määritetään niin, että järjestelmä käyttäytyy tyydyttävästi,
kun se altistetaan tietyille olosuhteille. Analysoinnissa järjestelmän fyysiset ominaisuudet ovat jo olemassa ja mallintaja on kiinnostunut järjestelmän kapasiteetin riittävyydestä sekä siitä kuinka järjestelmä käyttäytyy näissä olosuhteissa. Toimintaa tarkastellaan
virtaaman ja syvyyden sekä paineistumisen ja tulvinnan laajuuden kannalta. Tavoitteena
on usein selvittää täytyykö järjestelmää parantaa. Samoja mallinnusohjelmia voidaan
käyttää sekä suunnitteluun että analysointiin, mutta molempiin on kehitetty myös omia
ohjelmia. (Butler & Davies 2004)
Suunnittelussa on osatehtäviä, joiden ratkaisujen tarkkuus paranee merkittävästi, jos
laskutyön määrää lisätään. Tämä koskee varsinkin sekaviemärijärjestelmää ja hulevesiviemäreitä, joiden virtaamien arvot riippuvat sekä sadevesistä että viemäröitävän
alueen ominaisuuksista. Mallinnuksen avulla tehtävässä mitoittamisessa voidaan vir-
30
taamien arvioinnissa päästä hyvin lähelle mitattuja arvoja. Tässä voidaan tarkkuutta
lisäävänä tekijänä ottaa huomioon muun muassa veden varastoituminen viemäriverkoston rakenteisiin, mikä muuten jätetään usein huomioimatta. (RIL 124-2 2004)
Uusien jäte- ja hulevesijärjestelmien suunnittelussa verkostomallinnusta voidaan hyödyntää verkostojen kehittämissuunnitelmien ja yleissuunnitelmien laadinnassa. Sitä voidaan käyttää uusien verkostojen suunnittelussa ja mitoituksessa, jolloin verkosto voidaan suunnitella selviytymään tietynlaisista olosuhteista, kuten jollain todennäköisyydellä toistuvasta mitoitussateesta. Mallinnusta voidaan hyödyntää myös verkoston yksittäisten osien kuten uusien putkilinjojen, verkkoon kuuluvien pumppaamoiden, tasausaltaiden, ylivuotojen ja muiden hydraulisten rakenteiden mitoitukseen. Sitä voi soveltaa
myös verkostojen saneeraussuunnitteluun ja uudisrakentamisen mitoitukseen. (RIL 2372 2010, Rossman 2010)
Mallinnuksella voidaan selvittää olemassa olevan verkoston teoreettinen välityskyky
vietto- ja paineviemäriosuuksittain, tarkastella verkoston kapasiteettiä ja mitoitusta sekä
etsiä järjestelmän kriittisimmät pisteet ja tulvimisalttiit kohteet. Sen avulla voidaan selvittää sadannasta aiheutuvien vuotovesien määrä ja syntyperä, tarkastella verkoston
luonnollisen varastotilavuuden hyödyntämismahdollisuuksia, sekä tehdä tulvatarkasteluja kesän rankkasateille ja keväiden lumiensulamistilanteille. Verkostomallilla voi laskea ja arvioida yhdyskuntarakenteen kehityksen, ilmastonmuutoksen, maankäytön muutosten tai muiden merkittävien muutosten aiheuttamia vaikutuksia. Sen avulla voi tehdä
erilaisten verkon kehittämisvaihtoehtojen toiminnallista arviointia ja vertailua. Hulevesien osalta mallinnus on kätevä työkalu kadun pintakuivatuksen tarkistukseen, vaihtoehtoisten kuivatusmenetelmien valuntaa vähentävien vaikutusten arviointiin sekä tulvaherkkien kohteiden mallinnukseen ja tulvahaittojen ratkaisujen suunnitteluun. Mallinnuksella voi toteuttaa hyvin monenlaisia riski- ja vahingonvaara tarkasteluja. (RIL
237-2 2010, Rossman 2010)
Mallinnusta voidaan käyttää veden laadun arviointiin sateesta aiheutuvan virtaaman
lisääntymisen eri vaiheissa ja verkoston eri pisteissä. Vedenlaadun arvioinnilla on tärkeä
merkitys, jos viemäreistä on tulvakynnyksiä suoraan vesistöön. Tällöin mallinnuksella
voidaan tehdä luotettavampia arvioita ylivuototapahtumien vesistöä kuormittavasta vaikutuksesta. Mallinnuksella voidaan tarkastella myös kiintoaineksen tai muiden aineiden
31
ja ravinteiden huuhtoutumista kaduilta verkostoon ja edelleen vesistöön. (RIL 124-2
2004, Rossman 2010)
3.4 Taajamien kuivatusjärjestelmien mallinnus
Mallinnettaessa ainoastaan verkostossa virtaavaa vettä, on kyseessä yksiulotteisen
muuttuvan virtauksen laskenta. Ohjelma laskee viettoviemäriverkostossa normaalisti
esiintyvän vajaan putken virtauksen eli avouomavirtauksen sekä täyden putken virtauksen eli paineellisen virtauksen. Taajamien kuivatusjärjestelmät koostuvat kahdesta osasta, joista suurempi toimii maan päällä ja pienempi maan alla. Osia yhdistävinä veden
vaihtopisteinä toimivat yleensä sadevesikaivot. Tässä mallinnuksessa vesi voi liikkua
molempiin suuntiin maanpäällisen ja maanalaisen kuivatusjärjestelmän välillä. Tällaista
erillistä pintavirtaamaa ja sen vuorovaikutusta viemärivirtaaman kanssa paineellistuvassa viemäriverkostossa sanotaan dual drainage -mallinnukseksi. Tämä voi olla yksi- tai
kaksiulotteista virtaaman laskentaa riippuen maanpäällisen kuivatusjärjestelmän mallinnustavasta. (Djordjevi ym. 1999, Smith 2006)
Smith (2006) kertoo dual drainage -mallin kehityksen alkaneen jo vuonna 1978 Thompsonin ja Luptonin mallintaessa hulevesiviemäreiden paineistumista ja pinnan tulvintaa.
Tämän jälkeen mallit kehittyivät vähitellen ja Smithin (2006) mukaan ensimmäinen
maininta kaksiulotteisesta virtaamasta dual drainage -sovelluksessa on Takanishin ym.
vuonna 1991 kehittämästä mallista. Samantyylisiä sovelluksia on tämän jälkeen kehitetty runsaasti. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana pinta- ja viemäriverkostojen
matemaattisten mallien yhdistäminen on kehittynyt jatkuvasti. Kehitys jatkuu edelleen
paikkatietojärjestelmiä ja maastoanalyysitekniikoita hyödyntämällä ja luomalla näiden
avulla yksityiskohtaisia maastomalleja kaupunkialueille. (Smith 2006.) Esimerkiksi
Djordjevi ym. (1999) ovat tehneet dual drainage -mallin, jossa he ovat käyttäneet
GIS:ä pintamallin luonnissa.
Kaksoiskuivatusjärjestelmät voidaan mallintaa käyttämällä vain yhtä mallinnusohjelmaa
tai ne voidaan muodostaa kahdella tai useammalla mallin eri osiot käsittävällä mallinnusohjelmalla. Mallien tarkkuus vaihtelee myös karkeista erittäin tarkkoihin ja yksityiskohtaisiin malleihin. Seuraavassa kaksi esimerkkiä erilaisista dual drainage -malleista.
32
SWMM:ssä voidaan rakentaa yksiulotteiseen laskentaan perustuva kaksoiskuivatusjärjestelmä, joka koostuu pääasiassa kaivoista, putkista ja kanavista. Maan alla kulkeva
verkosto kuvataan viemäriputkilla, joita kaivot yhdistävät toisiinsa. Kaduista ja vettä
johtavista uomista muodostuva maanpäällinen kuivatusjärjestelmä kuvataan maanalaisen järjestelmän päällä kulkevana kanavaverkostona. Nämä yhdistyvät maan alla olevan
verkoston kaivojen yläosaan ja ovat näin ollen yhteydessä suoraan maanalaiseen järjestelmään. Valuma-alueilta valuva vesi tulee maanpäälliseen verkostoon, josta se virtaa
edelleen maan alla kulkevaan verkostoon. Vesi voi liikkua vapaasti näiden järjestelmien
välillä ja maanalaisen viemäriverkoston kapasiteetin täyttyessä vesi tulvii kaivojen kautta takaisin ylempään verkostoon. Sadevesikaivojen yksityiskohdat, jotka muodostavat
todellisen yhteyden kaivoissa maanalaisen ja -päällisen järjestelmän välillä, eivät ole
tässä mallissa olennaisia. (Gironás 2009)
Yksityiskohtaisempi kaksiulotteiseen laskentaan perustuvaa kaksoiskuivatusta simuloiva RisUrSim -malli on puolestaan kehitetty kaupunkien tulvimisen mallinnukseen,
keskittyen erilliseen pinnalla tapahtuvaan virtaamaan ja sen mahdolliseen vuorovaikutukseen paineistuneen viemäriverkoston kanssa. Malli muodostuu kolmesta eri moduulista. Sateesta aiheutuva pintavalunta käsitellään kahden rinnakkaisen moduulin avulla
ja viemäriverkostossa kulkeva virtaama lasketaan kolmannella moduulilla. Toista valuntaa käsittelevistä moduuleista sovelletaan esimerkiksi katoista muodostetuille pinnoille,
joista vain valuu vettä viemäriin. Tällöin pintavalunta viemäriverkostoon tapahtuu määritellyissä yksisuuntaisissa pisteissä. Alueet eivät sisällä yksityiskohtaista pintavirtaaman simulointia, vaan niistä lasketaan vain verkostoon päätyvä vesi. Toinen moduuli
sallii virtaaman kaksisuuntaisen vaihdon pinnan ja viemäriverkoston välillä määritellyissä vaihtopisteissä. Malli sisältää yksityiskohtaisen pintavirtaaman laskennan näille
esimerkiksi parkkipaikka- tai katualueille, joille tulvimista ja sen seurauksena pintavirtaamaa tapahtuu. Verkosto koostuu maanalaisista putkista, tarkastuskaivoista ja erilaisista erityisrakenteista. Valuma-alueilta johdettu vesi virtaa painovoiman ohjaamana
verkoston läpi ja päätyy purkupisteistä ulos järjestelmästä. (Schmitt ym. 2004)
Tällainen pinnalla tapahtuvan virtaaman ja viemärivirtaaman mallinnuksen yhdistäminen perustuu virtaavien vesimäärien tarkkaan siirtoon pinnalta viemäriin ja päinvastoin.
Viemäriverkosto vastaanottaa pinnalta vaihtopisteen kautta tulevan virtaamaan. Jos
vaihtopisteessä viemärin kapasiteetti ei ole kuitenkaan riittävä ottamaan vettä vastaan,
33
varastoituu se pinnalle odottamaan viemärin imukyvyn paranemista. Samoin jos vesi
tulvii viemäristä paineistumisen johdosta, varastoituu se pinnalle ja palaa viemäriin kapasiteetin salliessa. Tulvariskejä mallinnettaessa tarvitaan tarkasti kuvattuja hydraulisia
ilmiöitä paineellisista ja tulvivista verkostoista. Erityistä huomiota vaativat virtaaman
muuttuminen putkissa vapaapintaisesta virtaamasta paineelliseen virtaamaan, vedenpinnan nousu maanpinnan yläpuolelle ja veden poistuminen viemäröintijärjestelmästä.
Tarkkuutta vaativat pinnalla tapahtuva virtaama pinnan tulviessa sekä vuorovaikutus
paineellisen verkoston virtaaman ja pinnalla tapahtuvan virtaaman välillä. (Schmitt ym.
2004) Kuvassa 5 on esimerkki maanpinnalla ja viemäriverkostossa tapahtuvien virtaamien vuorovaikutteisesta mallintamisesta.
Kuva 5 Maanpäällisen ja maanalaisen kuivatusjärjestelmän mallintaminen (Smith 1993)
Tällaista kaksiulotteista taajaman kuivatusjärjestelmän mallia voidaan käyttää muun
muassa kuivatusjärjestelmän suorituskyvyn arviointiin. Mittareina voidaan käyttää esimerkiksi verkoston täyttöastetta, mahdollisesti tulvivien kaivojen määrää, tulvan kestoa,
vedenkorkeuksia, kokonaisvaluntaa ja maanpinnan vedenkorkeuksia.
34
4 STORM WATER MANAGEMENT MODEL – SWMM
4.1 Ohjelma ja sen mahdollisuudet
Tämän työn mallinnusohjelmaksi valittiin eri viemärimallinnusohjelmien vertailun jälkeen Storm Water Management Model eli SWMM, joka on US EPA:n (United States
Environmental Protection Agency) kehittämä sadanta-valunta simulointimalli. Ohjelman valintaa puolsi sen ilmaisuus sekä helppo saatavuus internetistä. Ohjelma ei aseta
rajoitteita mallinnettavan verkoston koolle ja sillä pystyy mallintamaan monimutkaisia
verkostorakenteita. SWMM:stä löytyy artikkeleita ja siihen on viitattu useissa tutkimuksissa (Barco ym. 2008; Cambez ym. 2008; Gallegos ym. 2009; Park & Johnson 1998).
Näin ollen sitä voitiin pitää yleisesti käytössä olevana ja luotettavana mallinnusohjelmana.
SWMM:n ensimmäinen versio kehitettiin vuosina 1969–1971 kaupunkialueella rankkasateista aiheutuvan valunnan mallintamiseen sekä sekaviemäreistä tapahtuvien ylivuotojen tarkasteluun (Huber ym. 1992). Tämän jälkeen siihen on tehty useita merkittäviä päivityksiä ja ohjelman uusin versio SWMM 5 on julkaistu vuonna 2005. Sitä on
käytetty jatkuvasti laajasti ympäri maailman (Gironás ym. 2009). Yhdysvalloissa se on
laajimmin käytetty viemäriverkostomallinnusohjelma. Euroopassa parhaiten tunnetut
mallinnusohjelmat ovat yritysten SWMM:stä kehittämiä kaupallisia ohjelmia. (Butler &
Davies 2004)
SWMM sisältää sekä veden määrällisen että laadullisen tarkastelun ja sitä onkin käytetty monenlaiseen mallinnukseen. Tyypillisimpiä käyttökohteita ovat:
-
Veden pidätykseen tarkoitettujen rakenteiden mitoitus ja ominaisuuksien suunnittelu esimerkiksi vesiensuojelua varten
-
Tulvahallinnan vuoksi tehdyt kuivatusjärjestelmien rakenneosien suunnittelu ja
mitoittaminen
-
Luonnon kanavien tulvamallinnus
-
Sekaviemäreiden ylivuotojen minimoinnin suunnittelu
-
Jätevesiviemäreiden tulvimisen arviointi
-
Laskeuman seurauksena veteen aiheutuneen kuormituksen arviointi
-
Maaperän epäpuhtauksien pidätyskyvyn arviointi (Rossman 2010)
35
4.2 Ohjelman rakenne
SWMM on fysiikan lakeihin perustuva, diskreetti simulaatiomalli. Sitä voidaan käyttää
sekä yksittäisten sadetapahtumien että jatkuvaan valunnan ja virtaaman määrän ja laadun mallinnukseen. Ohjelma jakautuu hydrologiseen ja hydrauliseen osaan. Se perustuu
ajatukseen, että valuma-alueille satava vesi muuttuu valunnaksi ja mahdollisesti tämän
sisältämiksi epäpuhtauksiksi, jotka jatkavat matkaa kulkumallin mukaisesti mallinnetun
verkoston läpi. Veden kulkeutumiseen mallissa ja sen mukanaan kuljettamiin veden
laadullisiin tekijöihin voidaan vaikuttaa mallin hydrologisen ja hydraulisen osien asetuksilla. (Rossman 2010)
Hydrologinen osa muodostuu valuma-alueista. Näissä pystyy kuvaamaan monia hydrologisia tapahtumia kuten sadantaa, haihduntaa ja valuntaa. Lisäksi niissä voidaan huomioida lumen kertyminen ja sulaminen, sekä veden pidättyminen painanteisiin ja imeytyminen maaperään sekä siitä edelleen pohjaveteen. Valuma-alueille kohdistuvalle sadannalle luodaan aikasarja, joka määrittelee sateelle eri ajanhetkien intensiteetit. (Rossman 2010)
Hydraulinen osa koostuu mallinnetusta verkostosta, joka muodostuu solmuista ja niiden
välisistä linkeistä. Vesi tulee verkostoon solmujen kautta ja etenee linkkejä pitkin. Malli simuloi jokaisella aika-askeleella painovoimaisesti etenevän veden virtausta ja käyttäytymistä verkostossa. Veden kulkeutumiseen vaikuttavat luodun verkoston ominaisuudet. (Rossman 2010)
4.2.1 Solmut
Verkoston solmupisteet voivat olla kaivoja, altaita tai vedenjakajia. Niille voidaan määritellä erilaisia ominaisuuksia tai toiminnallisia kontrollisääntöjä solmun tyypistä riippuen. Useimmiten solmut ovat kaivoja, joille määritetään pohjan korkeusasema sekä
maksimisyvyys. Varastosolmuille voi määrittää näiden lisäksi muodon ja tilavuuden.
Virtaaman jakajat ovat solmukohtia, jotka jakavat vedet niistä lähteviin putkiin annettujen sääntöjen mukaisesti. Nämä toimivat kuitenkin vain käytettäessä kinemaattista aaltoyhtälöä virtaaman laskennassa ja dynaamista aaltoyhtälöä sovellettaessa virtaaman
jakajat toimivat normaalien solmukohtien tapaan. (Rossman 2010)
36
Solmupisteet voivat olla myös poisto- tai purkuaukkoja. Poistoaukot sijaitsevat usein
verkoston keskellä esimerkiksi varastosolmun yhteydessä. Näitä käytetään tavallisesti
säätelemään veden virtausta ulos verkostossa olevasta altaasta tai vesivarastosta. Poistoaukkojen toiminta perustuu käyttäjän määrittelemään pinnankorkeudesta riippuvaan
reiästä purkautuvaan virtaamaan. Purkuaukkoja käytetään puolestaan mallinnetun verkoston reunoilla, joista verkostoon johdetut vedet poistuvat purkuaukkojen kautta. Näiden toimintaa voi säätää virtaamasta tai ajasta riippuvaiseksi. (Rossman 2010)
Valuma-alueilta tulevan veden lisäksi solmuihin voidaan syöttää verkoston ulkopuolelta
tulevaa vettä. Se voi olla pohjavettä, sateesta aiheutuvaa vuotovettä, kiinteistöistä tulevaa jätevettä, tai muita verkostoon johdettavia vesiä. Solmuun tuleva virtaama voi noudattaa tiettyä jaksottaista vaihtelua. Kiinteistöiltä tulevat jätevedet vaihtelevat vedenkulutuksen mukaan ja niille voidaan määrittää kuukaudesta, viikonpäivästä ja tunnista
riippuvat kertoimet. (Rossman 2010)
4.2.2 Linkit
Linkit voivat olla erilaisia putkia, kanavia, pumppuja, reikiä tai patoja. Putkien poikkileikkauksen muodon voi valita listatuista vaihtoehdoista tai sen voi määritellä itse. Tämän lisäksi putket tarvitsevat korkeus- ja karkeustiedot. Virtaaman säätäjät verkostossa
ovat rakenteita, joita käytetään kontrolloimaan ja jakamaan virtaamaa verkostossa. Niiden yleisimpiä käyttötarkoituksia on säätää altaasta purkautuvaa virtaamaa ja estää ei
toivottu putkien paineistuminen. Näiden mallinnukseen voi käyttää SWMM:ssä reikiä,
patoja ja poistoaukkoja. Reikiä ja patoja käytetään useimmiten aukkojen ja verkoston
ohjausrakenteiden mallintamisessa. Reiät ovat yleensä kaivon, altaan tai säätöportin
kyljessä. Padot puolestaan sijaitsevat normaalisti kaivon tai altaan sisällä. (Rossman
2010)
SWMM mallintaa reiät ja padot kahden solmupisteen välisenä linkkinä. Näissä kulkeva
virtaama lasketaan samalla menetelmällä kuin putkien virtaama. Täysin veden alla olevan reiän läpi virtaava vesi lasketaan klassisen reikäyhtälön mukaan:
Q
C d AR 2 gH .
(1)
37
Kun reikä on vain osittain veden alla, ohjelma käyttää muunnettua patoyhtälöä virtaaman laskemiseen:
Q
C d AR 2 gD p1,5 .
(2)
Näissä yhtälöissä Q on virtaama, Cd on reiän virtauskerroin, AR on reiän pinta-ala, g on
painovoimakiihtyvyys, h on veden hydraulinen korkeus reiän alareunasta, D on reiän
kokonaiskorkeus ja p on veden alla oleva osuus reiästä. (Rossman 2006)
Padot voivat olla poikittaisia, virtaaman suuntaisia, V-lovellisia tai puolisuunnikkaita.
Jokaiselle näistä on oma kaavansa, jolla ohjelma laskee padon yli tapahtuvan virtaaman,
kun pato ei ole täysin veden alla. (Rossman 2010) Yhtälö on yleisessä muodossa:
Q
C w Lw h m ,
(3)
missä Cw on padon virtaamakerroin, Lw on padon pituus, h on veden korkeus padon harjasta ja m on mallinnettavasta patotyypistä riippuva termi. Kun pato on täysin veden
alla, kynnyksen yli tapahtuvan virtaaman arviointiin sovelletaan reikäyhtälöä (1).
(Rossman 2006) Sekä reiän aukon suuruutta että padon harjan korkeutta on mahdollista
säätää erikseen määriteltävillä ohjaussäännöillä. (Rossman 2010)
4.3 Jatkuvuusyhtälöiden soveltaminen virtaaman laskennassa
Painovoiman aikaansaama virtaus sekaviemäriverkostossa etenee putkissa ja solmuissa
muuttuvana avouomavirtauksena. Tämä tarkoittaa virtaustilannetta, jossa uoman poikkileikkaus muuttuu verkoston eri pisteissä ja virtaama vaihtelee eri ajanhetkillä. Avouomavirtausta soveltavien mallien tavoitteena on laskea virtaama ja vedenkorkeus uoman
eri pisteissä ajan funktiona. Muuttuvaa avouomavirtausta kuvataan jatkuvuusyhtälön ja
liikemäärän säilymisyhtälön, eli Saint Venantin -yhtälöiden mukaisesti (Lyngfelt 1985).
Massan säilymisen perusteella putkeen tulevien ja sieltä poistuvien vesien erotuksen on
oltava yhtä suuri kuin putkeen tietyn aikavälin aikana varastoituneen vesimäärän. Liikemäärän säilymisen periaatteen mukaisesti putkeen tulevan ja sieltä poistuvan liikemäärän erotus ja putkeen vaikuttavien ulkoisten voimien summa on yhtä suuri kuin liikemäärän muutos tarkasteltavassa putkessa. (Mustonen 1986)
38
Koska liikemääräyhtälössä on paljon termejä, on Saint Venantin -yhtälöistä muodostettu
erilaisia yksinkertaistuksia. Käyttäjä voi valita SWMM:ssä mallinnuksessa vaaditun
tarkkuustason mukaan kolmesta eri vaihtoehdosta sen, jota käytetään yhtälöiden ratkaisemisessa. Vaihtoehtoja ovat tasainen virtaus, kinemaattinen aalto ja dynaaminen aalto.
(Rossman 2006)
Tasainen virtaus on yksinkertaisin tapa, jossa oletetaan virtaus jokaisella aika-askeleella
tasaiseksi ja pysyväksi. Tämä tarkoittaa virtaustilannetta jossa putken muoto, vesisyvyys ja virtausnopeus ovat muuttumattomia ajanhetkestä tai paikasta riippumatta.
Tällöin verkostoon ei tapahdu varastoitumista eikä alapuolista padotusta voida huomioida, kuten ei myöskään poikkipinta-alan muutoksista aiheutuvia häviöitä tai putken
sisään- ja ulostulohäviöitä. Tasainen virtaus ei huomioi seisovaa vettä eikä takaisinvirtausta. Verkoston risteyskohdissa ei voi olla kuin yksi suunta, jonne virtaus jatkaa kulkuaan eikä virtaus voi olla paineellista. Tasainen virtaus sopii ainoastaan alustavaan
tarkasteluun käytettäessä pitkän ajan jatkuvaa simulaatiota. (Rossman 2010)
Kinemaattinen aaltoyhtälö ratkaisee Saint Venantin -virtausyhtälöt yksinkertaistaen
liikemäärän yhtälöä, olettaen vedenpinnan kaltevuuden olevan sama kuin putken pohjan
kaltevuus. Se sallii virtaaman vaihtelut sekä ajan että paikan mukaan, jolloin verkoston
sisällä voi tapahtua viivästymistä ja varastoitumista. Virtaus ei voi muuttua paineelliseksi, mutta verkoston kapasiteetin loputtua ylimääräinen vesi poistuu verkostosta solmupisteen kohdalta häviten systeemistä kokonaan tai kerääntyen kaivon yläpuolelle,
josta se palautuu verkostoon kapasiteetin salliessa. Kinemaattisella aaltoyhtälöllä ei
voida kuitenkaan mallintaa seisovaa vettä, veden takaisinvirtausta tai alapuolista padotusta, eikä se huomioi putken sisään- ja ulostulohäviöitä. Se myös rajoittaa verkoston
monimutkaisuutta haaroitusten osalta. Sen eduiksi voidaan katsoa numeerinen stabiilius
useamman minuutin mittaisilla laskennan aika-askeleilla. Tämän vuoksi yhtälö soveltuu
erityisesti pitkien ajanjaksojen laskentaan, mikäli edellä mainitut yhtälön heikkoudet
eivät ole olennaisia. (Rossman 2010)
Kinemaattisen aallon tapauksessa jatkuvuusyhtälö kirjoitetaan:
A
t
Q
x
0,
(4)
39
ja liikemäärän säilymisyhtälö on:
Q
t
(Q 2 / A)
x
0.
(5)
Yhtälöissä A on virtaaman poikkileikkauksen ala, t on aika, Q on virtaama ja x on etäisyys putkessa. (Zoppou 1999)
Dynaaminen aaltoyhtälö ratkaisee Saint Venantin -virtausyhtälöt täydellisesti ja sillä
saavutetaan tämän vuoksi teoreettisesti virheettömimmät tulokset. Se mahdollistaa verkoston paineistumisen, veden varastoitumisen verkostoon, virtauksen suunnan vaihtumisen, seisovan veden sekä huomioi putken sisään ja ulostulohäviöt. Menetelmä mahdollistaa virtaaman rajoittamisen ja säätelyn padoilla tai aukoilla, mistä seuraa yläpuolinen padotus ja veden seisominen verkostossa. Tämän vuoksi dynaamista aaltoyhtälöä
käytettäessä aika-askeleen on oltava pieni, sekunneista minuuttiin, jotta laskenta pysyy
vakaana ja tarkkana. (Rossman 2010)
Käytettäessä laskennassa dynaamista aaltoa, käsitellään jatkuvuusyhtälöä samoin kuin
kinemaattisen aallon tapauksessa. Liikemäärän säilymisyhtälössä huomioidaan myös
hitaustermit gA
Q
t
H
, gASf ja gAhL, jolloin se on:
x
H
(Q 2 / A)
gA
x
x
gAS f
gAhL
0
(6)
Tässä Q on virtaama, x on etäisyys putkessa, t on aika, A on virtaaman poikkileikkauksen ala, H on hydraulinen korkeus, Sf on kitkakaltevuus, hL on paikallishäviö putken
pituusyksikössä ja g on painovoimakiihtyvyys. (Rossman 2006)
4.4 Dynaamisen aaltoyhtälön asetukset
Avouomavirtaus voi olla luonteeltaan verkasvirtausta tai kiitovirtausta. Veteen aiheutettu häiriö aiheuttaa veden pinnalla etenevän häiriöaallon Ensin mainitussa häiriöaallon
nopeus on suurempi kuin veden keskimääräinen virtausnopeus ja veteen aiheutettu häiriö vaikuttaa ylävirran puolelle. Jälkimmäisessä häiriöaallon nopeus on keskimääräistä
virtausnopeutta pienempi ja häiriötekijöiden vaikutus kohdistuu ainoastaan alapuoliseen
uomaan. Tätä hitausvoimien suhdetta painovoimaan kuvataan Frouden luvulla:
40
Fr
v
gH
,
(7)
jossa v on virtausnopeus, g on painovoimakiihtyvyys ja H on keskimääräinen hydraulinen korkeus eli vesisyvyys. Likimääräinen häiriöaallon etenemisnopeus avouomassa on
gH . Kun Fr < 1 on kyseessä verkasvirtaus ja kun Fr > 1 on kyseessä kiitovirtaus.
Frouden luvun Fr ollessa 1, on kyseessä kriittinen virtaama. Frouden luvulla. (RIL 124-1
2003)
Käyttäjä voi vaikuttaa dynaamisen aaltoyhtälön muodostumiseen. Ohjelmalle tulee
määritellä sovelletaanko kiitovirtauksen kriteeriä kaltevuuden, Frouden luvun vai molempien mukaan. Hitaustermien asetuksilla säädellään kuinka Saint Venantin liikemääräyhtälön hitaustermejä käsitellään. Ne voidaan säilyttää kokonaisuudessaan
kaikissa olosuhteissa, niiden vaikutusta voi heikentää virtaaman lähestyessä kriittistä
virtaamaa ja hävittää virtaaman muuttuessa kiitovirtaukseksi, tai ne voidaan jättää huomioimatta kokonaan. (Rossman 2010)
Koska SWMM on diskreetti simulaatiomalli, etenee laskenta käyttäjän määrittelemin
aika-askelin. Ohjelmassa määritetään yhteensä neljä eri aika-askelta. Valuma-alueilta
tapahtuvan veden valunnan laskemiseksi käytetyn aika-askeleen pituus määritellään
erikseen sadejaksolle ja kuivalle ajankohdalle. Verkostossa kulkevan virtaaman laskemiseksi määritellään oma aika-askeleensa, joka ei saa olla pidempi kuin sadejaksolle
määritelty valunnan laskentaan käytetty aika-askel. Myös tulosten raportoinnille tulee
määrittää oma aika-askeleensa. Dynaamisen aaltoyhtälön käyttö vaatii huomattavasti
pienemmän aika-askeleen kuin muut menetelmät. Sen yhteydessä voidaan käyttää myös
muuttuvaa aika-askelta, joka pienentää tarvittaessa automaattisesti käytettävää aikaaskelta virtaaman muuttuessa äkillisesti. (Gironás ym. 2009)
4.5 Virtaamaan aiheutuvat häviöt
Putken ollessa paineeton, jokainen Saint Venantin -yhtälöiden ratkaisumenetelmistä
käyttää Manningin yhtälöä kuvaamaan virtaaman Q, poikkileikkauspinta-alan A, hydraulisen säteen R ja pinnankaltevuuden S välistä suhdetta putkissa:
Q
1
AR 2 / 3 S 1 / 2 ,
n
(8)
41
jossa n on putkille määritetty Manningin karkeuskerroin. Kaltevuus S kuvaa joko putken kaltevuutta tai kitkakaltevuutta, riippuen käytetäänkö laskennassa tasaista virtausta,
kinemaattista aaltoyhtälöä vai dynaamista aaltoyhtälöä. (Rossman 2010)
Pyöreässä paineellisessa putkessa virtaaman laskemiseen käytetään Manningin yhtälön
sijaan joko Hazen-Williamsin tai Darcy-Weisbachin yhtälöä. Hazen-Williamsin yhtälö
kirjoitetaan:
Q
0,85CR 0,63 S 0,54 ,
(9)
jossa C on Hazen-Williamsin kerroin. Darcy-Weisbachin yhtälö on puolestaan:
Q
8g
AR1 / 2 S 1 / 2 ,
f
(10)
missä g on painovoimakiihtyvyys, ja f on Darcy-Weisbachin kitkakerroin. Käyttäjä saa
itse valita, kumpaa yhtälöistä sovelletaan dynaamista aaltoyhtälöä käytettäessä. (Rossman 2010) Näistä Darcy-Weisbach pohjautuu paremmin fysiikkaan ja on luotettavampi
kuin Hazen-Williams. (Mays 1999)
Viemäriverkoston virtauksen energiahäviöt tapahtuvat putken kitkahäviöinä ja paikallishäviöinä. Kitkahäviöt johtuvat virtaavan veden ja putken seinämien välisistä voimista
sekä veden viskositeetistä. Paikallishäviöitä tapahtuu verkoston kohdissa, joissa virtaus
häiriintyy. Häiriöitä aiheuttavat muun muassa putkien koon ja suunnan muutokset sekä
risteävät ja haarautuvat virtaukset. Näiden paikallishäviöiden osuus koko energiahäviöistä pitkissä linjoissa on niin pieni, ettei niitä oteta yleensä käytännön tehtävissä huomioon (RIL 124-1 2003). Kuitenkin muun muassa kaivojen aiheuttamien häviöiden
suuruus kasvaa, kun sadevesijärjestelmä tulvii ja virtaus muuttuu paineelliseksi.
Putkivirtaus on usein turbulenttista ja jakaantuu poikkileikkauksessa suunnilleen tasaisesti lukuun ottamatta putken reunoja, joihin muodostuu hitaamman virtauksen laminaarinen vyöhyke. Tämän laminaarisen vyöhykkeen paksuus ja putken pintamateriaalin
epätasaisuus vaikuttavat syntyvään kitkahäviöön. (Butler & Davies 2004)
42
Kitkakaltevuus Sf on se kaltevuus, joka vedenpinnalla on oltava tasaisessa virtauksessa
voittaakseen nämä kitkahäviöt (Mustonen 1986). Se voidaan esittää Manningin yhtälön
termeillä seuraavasti:
Sf
n 2V V
k 2R4/3
,
(11)
missä n on Manningin karkeuskerroin, V on virtausnopeus, R on virtaaman poikkileikkauksen hydraulinen säde ja k on arvo 1,0 SI-yksiköitä käytettäessä. (Rossman 2006)
Paikallishäviöt hL voidaan esittää putken pituuden LC ja pisteessä x olevan paikallishäviökertoimen K avulla: (Rossman 2006)
hL
KV 2
2 gLC
.
(12)
Jotta jatkuvuusyhtälölle ja liikemäärän säilymisyhtälölle saataisiin numeerinen ratkaisu,
on jokaiselle putkelle määritettävä alku- ja reunaehdot. Näille määritetään hydraulisen
korkeuden H ja virtaaman Q alkuarvot laskennan alussa. Reunaehdoiksi annetaan kaikkia laskennan ajanhetkiä koskevat raja-arvot putken pituudelle, joka lyhimmillään on
X=0 ja pisimmillään X=L. (Rossman 2006) Mikäli alkuarvoja ei määritetä, ohjelma
olettaa hydraulisen korkeuden ja virtaaman nollaksi laskennan alussa.
Mallilla saatavien tulosten tarkkuuden kannalta olennaista on jatkuvuuden huomiointi
mallin laskennassa. SWMM5:n jatkuvuuden huomioiva laskentaperiaate on esitetty liitteessä 1.
4.6 Viemäreiden paineistuminen ja tulviminen
Normaalisti kun verkoston kapasiteetti on riittävä, järjestelmä kuljettaa virtaamaa alavirtaan päin. Vakiovirtaamalla linjassa vallitsee tietty pinnankorkeus ja sitä vastaava virtausnopeus, joilla virtaama läpäisee putken minimienergialla. Jos tuleva vesimäärä lisääntyy, pinnankorkeus kasvaa. Putket, rummut ja muut viemäriputket täyttyvät joskus,
niin että vesi virtaa niissä paineellisena. Näin voi käydä rankkasateen seurauksena tai
jos putki on jostain syystä alimitoitettu.
43
Standardissa SFS-EN 752-4 (1997) viemärilinjan paineistuminen määritetään tilaksi,
jossa jätevesi tai hulevesi on paineen alaisena viemärissä, mutta ei nouse maanpinnalle
aiheuttaen tulvimista. Tämä voidaan jakaa edelleen putkien ja kaivojen paineistumiseen.
Putket paineistuvat, kun vedenpinta kohoaa putken laen korkeudelle. Vedenpinnan kohotessa edelleen kaivon yläreunaan asti puhutaan kaivon paineistumisesta. Nämä on
esitetty kuvassa 6. Paineistumisen lisääntyminen saattaa lopulta johtaa verkoston tulvintaan veden pinnan kohotessa maanpinnan yläpuolelle. Tällöin vesi poistuu verkostosta
tai ainakin estää pintaveden pääsyn viemäriin. (Butler & Davies 2004)
Kuva 6 Viemärin paineistuminen ja tulviminen (Schmitt ym. 2004)
Saint Venantin -yhtälöitä voidaan käyttää ainoastaan avouomavirtauksen laskentaan.
SWMM käyttää muuttuvan paineellisen virtaaman laskentaan Priessmannin raon menetelmää. Siinä koko paineistuneen putken matkalle kuvitellaan putken lakeen kiinnittynyt kapea rako, jonne vesi pääsee nousemaan. Tällöin paineellisen putken virtaama
kuljetetaan käsitteellisenä avouomavirtaamana käyttäen virtuaalista vapaapintaista virtaamaa. Hypoteettinen avoin rako on kapea, jotta se ei aiheuta merkittävää virhettä vesimäärään. (Mays 1999)
44
Jos kapasiteetti ylittyy, ylimääräinen vesi tulvii verkosta sen solmukohdista. Tulviminen
tapahtuu veden noustessa solmukohdan maksimikorkeuden yläpuolelle. SWMM:ssä saa
määritellä poistuuko tulviva vesi mallista kokonaan vai varastoituuko se kaivon yläpuolelle ja palautuu järjestelmään kapasiteetin salliessa. (Rossman 2010) Joskus kaivojen
kannet voivat olla hitsattu tai pultattu kiinni, jolloin vesi ei pääse tulvimaan kaivosta,
vaikka se paineistuisi. Tämä voidaan toteuttaa mallilla hyödyntämällä erikseen määriteltävää paineistumissyvyyttä. (Gironás ym. 2009) Kuvassa 7 olevassa vasemmanpuoleisessa kaivossa vesi on noussut kaivon maksimikorkeuden yläpuolelle ja tulvii kaivosta
varastoituen maan pinnalle. Oikeanpuoleinen kaivo ei ole paineistunut ja sen kapasiteetti mahdollistaa varastoituneen veden vastaanottamisen maan pinnalta. Yksinkertaisimmillaan tulvinut vesi palaa mallissa aina samaan kaivoon mistä on tulvinut, mutta malliin voi yhdistää pintakuivatusjärjestelmän, jota myöten vesi voi palata verkostoon
muunkin kuin tulvineen kaivon kautta.
Kuva 7 Viemäriverkoston tulviminen (Schmitt ym. 2004)
4.7 Mallin virhe ja tarkkuus
Simulointiajon päättyessä onnistuneesti, ohjelma ilmoittaa simulaatiossa esiintyvän jatkuvuuden virheen erikseen valuma-alueilla tapahtuneen veden etenemiselle ja verkostossa lasketulle virtaaman etenemiselle. Virheprosentit muodostuvat vertaamalla aikaaskeleen alussa olevaa vesimäärää ja sisään virtaavaa vettä aika-askeleen lopussa olevaan vesimäärään ja ulos virranneeseen veteen. Analyysin tulokset ovat kyseenalaisia,
jos virheet ovat 10 % suuruusluokkaa. Yleisimpiä syitä virheeseen ovat liian suuri aikaaskel tai liian lyhyet putket. (Rossman 2010)
Koska dynaamisen aallon laskentamenetelmä on hyvin tarkka, joidenkin putkien virtaama tai solmujen veden syvyys saattaa vaihdella tai heilahdella huomattavasti tiettyinä
ajanhetkinä. Tämä on seurausta numeerisesta epävakaudesta ratkaisumenetelmässä.
Ohjelma ei automaattisesti tunnista tällaisia olosuhteita ja siksi käyttäjän on tarkistetta-
45
va mallin numeerinen vakaus ja ratkaistava ovatko simulointitulokset soveltuvia mallinnuksen näkökulmasta. Numeerinen epästabiilius voi esiintyä vain lyhytaikaisesti, joten
sen havaitsemiseksi raportointiväli on asetettava riittävän lyhyeksi. (Rossman 2010)
Jotta laskenta pysyy stabiilina, tulee Courantin ehdon toteutua jokaisessa putkessa. Tämä ehto kuvaa aika-askeleen suhdetta ilmiön nopeuteen aika-askeleessa kuljetulla matkalla x ja aika-askeleen pituudella t seuraavasti: (Butler & Davies 2004)
x
t
c
(13)
Liian suuri aika-askel johtaa helposti laskennan epästabiiliuteen. Sovellettaessa muuttuvaa aika-askelta, ohjelma laskee aika-askeleen pituuden niin, että Courantin ehto toteutuu joka putkessa. Muuttuvalle aika-askeleelle tulee määritellä myös sovituskerroin,
jotta aika-askel pysyy tietyissä rajoissa. Se ei voi kuitenkaan pidentyä eikä muuttuvalla
aika-askeleella ole merkitystä, mikäli varsinainen aika-askel on pienempi kuin 0,5 sekuntia. Toinen menetelmä putkien Courantin ehdon saavuttamiseksi on putkien keinotekoinen pidentäminen kasvattamalla tarvittaessa aika-askelta sekunteihin. Mallin numeerista epästabiiliutta voidaan vähentää myös jättämällä Saint Venantin liikemääräyhtälön hitauskertoimet huomioimatta. (Rossman 2010)
46
5 TUTKIMUSMENETELMIEN JA -AINEISTON KUVAUS
Tässä työssä luodaan taajamien kuivatusjärjestelmän maanalainen osa sisältäen tarkan
sekaviemärimallin alueen verkostosta. Maanpäällinen osuus muodostuu katujen osalta
erikseen luodusta laserkeilaustutkamittaukseen pohjautuvasta tarkasta pintamallista,
josta verkostoon johdettuja vesimääriä käytetään luodun verkostomallin toiminnan tarkastelussa.
5.1 Mallinnettava alue
Työssä tarkastellaan Helsingin ydinkeskustan sekaviemäriverkoston toimintaa ja kapasiteettiä tarkalla viemärimallilla noin 0,8 km2 kokoisella alueella Helsingin Rautatientorin
ympäristössä. Rautatientori sijaitsee Helsingin keskustan matalimmalla kohdalla, jonne
kovemmalla sateella kerääntyy pintavesiä alueen itä-, länsi- ja eteläpuolilta. Mallinnettavan alueen sijainti ja rajaus määräytyi VTT:n SmartAlarm hankkeesta, jonka osatutkimuksena luotu mallinnus tehtiin. Alue rajautuu pohjoisessa Rautatieasemaan, Kaisaniemen puistoon ja Liisankatuun, idässä Unionin- ja Fabianinkatuihin, etelässä PohjoisEsplanadiin sekä lännessä Annankatuun.
Valtaosa mallinnusalueesta on päällystettyä. Sen itä- ja länsireunoilla maaperä on hiekkaa tai moreenia, jonka alla on kallio. Alueen keskellä koillis-lounas -suunnassa kulkee
linja, jonka maaperä on savea ja sen päällä on pääosin yli kolme metriä paksu täytemaakerros. Savikko- ja täytemaa -alueen rajat näkyvät liitteessä 2 olevassa alueen maaperäkartassa.
Osalla aluetta on melko tiheään pohjaveden pinnankorkeuden mittauspisteistä, joista
korkeuksien muutosta seurataan jatkuvasti. Näistä tehtyjen havaintojen perusteella pohjavesi on koko alueella viemäreiden alapuolelle. Alueella on lisäksi myös orsivesikerroksia, jotka ovat pohjaveden yläpuolella. Orsivettä on kuitenkin ainoastaan sellaisilla
alueilla, joissa savikerroksen päällä on täyttöä tai luonnon kitkamaakerroksia (Niinimäki 2011b). Orsiveden pinnankorkeuden mittauspisteitä on alueella vähemmän, mutta
paikoin orsiveden voidaan todeta olevan viemärilinjan tasossa, jolloin sitä pääsee viemäreihin vuotovetenä.
Ydinkeskustassa on paljon puupaaluille perustettuja rakennuksia, jotka voivat vahingoittua pohjaveden lyhytaikaisestakin alenemisesta. Kaupungilla ei ole omia erillisiä
47
pisteitä, joista se säännöstelisi pohjaveden pinnankorkeutta. Osassa alueen kiinteistöistä
on kuitenkin kellarikerroksessa pohja- tai perusvesikaivo, joka kerää kiinteistön perustuksista ylimääräistä orsi- ja pohjavettä. Vedenpinta on alueella niin korkealla, että
osaan kaivoista kerääntyy mahdollisesti vettä jatkuvasti. Tämä vesi pumpataan sekaviemäriverkostoon, joka lisää siellä kulkevaa kokonaisvesimäärää. Koska alue on suurimmalta osin päällystettyä, eivät rankkasateet vaikuta perusvesikaivoista pumpattuihin
vesimääriin välittömästi. Vaikutus näkyy tasaisena pidemmän aikaa sateen jälkeen orsija pohjavesipintojen nousun seurauksena (Niinimäki 2011a). Keskustan huoltotunnelin
suunnittelun yhteydessä on tehty 2000-luvun puolivälissä tunnelia käsittelevän alueen
osalta pohja- ja perusvesikaivojen sijaintiselvitys. Kyseinen alue sijaitsee mallinnusalueen savi- ja täyttömaa -osassa. Se sisältää alueen kiinteistöjen pohjavesi- ja merkittävien
perusvesikaivojen sijaintitietoja sekä vesipinnan taso- ja pumppaustietoja. Alueen kiinteistöistä lähes jokaisessa on vähintään yksi tai useampi kaivo. Kaikkiin näistä ei tullut
ollenkaan vettä eikä kaivoista verkostoon pumpatuista vesimääristä ole tietoa. Ainoastaan järjestelmien pumppujen tiedot ja niiden käyntiajat on selvitetty. Muita selvityksiä
mallinnusalueen pohjavesikaivojen sijainnista ei ole, eivätkä näistä viemäriin pumpatut
vesimäärät ole tiedossa (Niinimäki 2011b).
Alueen jätevesi koostuu asumisesta muodostuvasta sekä palveluiden tuottamasta jätevedestä. Alueella ei ole teollisuutta, mutta siellä on paljon toimistoja, ravintoloita, hotelleja ja muita palveluita joiden vedenkulutuksen tuntivaihtelu eroaa kotitalouksien vedenkulutuksen vaihtelusta. Alueen verkostosta tehtyjen virtausmittausten perusteella alueen
huippuvirtaama ajoittuu aamu kuuden ja ilta kuuden väliselle ajalle. Tämä näkyy myös
jäljempänä esitetystä kuvasta 9, jossa on yhdistettynä kaikkien alueella muodostuvien
jätevesien tuntivaihtelu.
5.2 Mallinnettavan verkoston luonti
Tutkimusalueen sekaviemäriverkoston malli on tehty luomalla mahdollisimman totuudenmukainen verkosto lähtötietojen avulla ja lopulta kalibroitu tämä tarkoitusta varten
tehdyillä virtausmittauksilla. Viemäriverkoston fyysiset tiedot ja mitat on koottu HSY
Vesihuollon verkkotietojärjestelmän viemärikarttojen pohjalta. Tietoja on täydennetty
vanhojen karttojen, liitoskohtalausuntojen, suunnitelmien sekä maastokäynneillä tehtyjen tutkimusten avulla. Mallinnettavan alueen viemäriverkosto on hyvin vanhaa, minkä
48
vuoksi se on sekaviemäröityä. Alueen viemärit ovat viettoviemäreitä eikä siellä ole yhtäkään pumppaamoa. Muita erityisrakenteita kuten ylivuotokaivoja pienelle alueelle on
rakennettu kuitenkin huomattavan paljon.
Koska alueen verkosto on vanhaa, on sitä vuosikymmenten kuluessa muutettu ja täydennetty uusilla viemärilinjoilla. Verkostoa on myös korjattu sekä saneerattu muun muassa sujuttamalla. Mallinnusalue jakautuu karkeasti kolmeen osaan: Mannerheimintien
länsipuoleen, sekä Mannerheimintien itäpuolella Aleksanterinkadun pohjois- ja eteläpuoliin. Mannerheimintien länsipuolella verkostossa ei ole tehty merkittäviä muutoksia
vuosien varrella ja vedet laskevat Mannerheimintien ja Postikadun risteyksestä luoteeseen isoon pääviemäriin, josta edelleen Mäntymäen pumppaamolle. Alueen viemäreissä
on riittävästi kaatoa, ja vesi virtaa putkissa nopeasti. Aleksanterinkadulta ja sen eteläpuolella vedet purkautuvat Kluuvikadun ja Fabianinkadun viemäreitä pitkin PohjoisEsplanadilla kulkevaan viemäriin, josta jatkavat matkaansa Siltavuoren pumppaamolle.
Aleksanterinkadun pohjoispuolen verkostossa on tehty vuosien kuluessa muutoksia ja
vedet jakautuvat nykyään Rautatieaseman länsipuolelta pohjoiseen lähtevään sekaviemäriin ja alueen koilliskulmalle laskeviin viemäreihin. Näissä Mannerheimintien
itäpuolen viemäreissä on hyvin pieni kaltevuus ja putket ovat paikoin niin painuksissa,
että vesi seisoo niissä. Viemäreissä on myös joissain kohdin lietettä, eikä linja toimi
tämän vuoksi täydellä kapasiteetilla. Mallinnettu verkosto ja kuusi purkupistettä on esitetty kuvassa 8. Se sisältää mallissa olevia kokooja- ja tonttiviemäreitä yhteensä noin 15
kilometriä.
49
Kuva 8 Punaisella on luotu Helsingin Rautatientorin ympäristön sekaviemäriverkoston malli
sekä keltaisella kuusi purkupistettä, joista vesi poistuu mallinnusalueen ulkopuolisiin viemäreihin
Rautatieaseman edestä koilliseen kulkee kaksi suurta viemärilinjaa. Toinen näistä on
sekaviemäri alueen muiden viemäreiden tapaan ja toinen on hulevesiviemäri. Näitä yhdistävät ylivuotokaivot, jotka toimivat reunapatoperiaatteen mukaisesti. Kaivoissa on
ylivuotokynnys, joka erottaa seka- ja hulevesipuolet toisistaan. Virtaaman kasvaessa
sekavesipuolella riittävän suureksi, vedenpinta nousee kaivoissa yli kynnyksen korkeuden jolloin tapahtuu ylivuoto. Osa alueen ylivuotokaivoista on kiinteitä ja osan korkeutta voi säätää settilankuilla. Aiemmin myös Rautatieaseman länsipuolelta pohjoiseen
kulkevan viemärilinjan vedet kulkivat Rautatieaseman editse koilliseen. Tällöin sekavesipuolen kapasiteetti oli paljon tehokkaammin käytössä ja ylivuotoja tapahtui todennäköisesti paljon enemmän. Nykyään näitä linjoja yhdistää vain sukellusviemäri ja ylivuotokaivo.
Koska mallista tehtiin mahdollisimman tarkka, on siihen sisällytetty kaikki alueella olevat kuntayhtymän verkostoon kuuluvat viemärit. Myös mallin kannalta olennaisia yksi-
50
tyis- ja tonttiviemäreitä on huomioitu mallinnuksessa, mutta muuten ne on rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Putkille on määritetty muoto, sisähalkaisija ja korkotiedot. Alueen putket ovat poikkileikkaukseltaan pääasiassa pyöreitä, mutta joukossa on myös pisaranmuotoisia ja kitamaisia viemäreitä. Alueella on kalliotunneliviemäreitä, jossa vesi
virtaa vapaasti tunnelin pohjalla. Näiden poikkileikkausprofiilit on määritetty mallinnusohjelmassa erikseen. Putkien halkaisijat vaihtelevat 0,20–2,1 m välillä ja ne ovat 270 metrin mittaisia.
Mallissa on huomioitu kaikki kokoojaviemäreiden kaivot. Työn kannalta hyvin olennaisia olivat verkoston osat, joista sadevettä pääsee kadulta viemäriin. Tätä varten kartoitettiin kaikki mallinnusalueen yleisillä alueilla sijaitsevat erilaiset ritilä- ja kitakaivot
sekä AcoDrain -kourut. Kaivot on nimetty malliin kannen tyypin mukaisesti, jolloin
umpikannet ja erilaiset vettä kadulta imevät kaivot erottuvat toisistaan. Kaivoille on
määritetty pohjan korko, jonka avulla kokonaiskorkeus on saatu laskettua pintamallista
saatujen kaivon kansien korkotietojen avulla. Vettä vastaanottavien hulevesikaivojen
halkaisijaksi on määritetty 0,8m ja kokoojaviemäreiden kaivojen halkaisijaksi 1,0 m.
Hiekkaa ja samalla myös vettä keräävää hulevesikaivojen pohjalla olevaa sakkapesää ei
ole huomioitu. Koska se on aina täynnä vettä, ei se näin ollen vaikuta virtaamamääriin
tai veden varastoitumiseen. Ylivuotokaivojen ja suurimpien kokoojaviemäreiden kaivojen tilavuus on määritetty erikseen. Malliin on sisällytetty myös erilaisten erityisrakenteiden yksityiskohtaiset rakennetiedot. Näitä ovat muun muassa alueen kahdeksan ylivuotokaivon kynnyksen korko- ja pituustiedot sekä ylivuotoaukkojen koko.
5.3 Verkostoon tulevat vedet
Jätevettä tulee verkostoon yhteensä 107 alueen kiinteistöltä. Tuleva jätevesivirtaama on
määritetty kiinteistöjen vedenkulutustiedoista vuoden 2010 alusta keskimäärin 212 vuorokauden aikana mitatun vedenkulutuksen perusteella. Näistä on laskettu keskimääräinen vedenkulutus m3/s. 28.7.–26.11.2010 välillä tehtyjen viemärivirtausmittausten kaikista sateettomien 68 vuorokauden mittaustuloksista on arvioitu keskimääräinen vedenkulutuksen tuntivaihtelukäyrä, jonka mukaisesti kiinteistöiltä tuleva virtaama vaihtelee.
Tämä vedenkulutuksen ja viemärivirtaaman jakautuminen eri tunneille on esitetty kuvassa 9. Kuvan mukaisesti mallinnetulla alueella muodostuva jätevesimäärä on keskipäivällä lähes kolme kertaa suurempi kuin aamuyöstä pienen virtaaman aikaan.
51
Kuva 9 Vedenkulutuksen tuntivaihtelu mallinnusalueella
Valtaosa alueen kattovesistä johdetaan suoraan viemäriin. Osa kattovesistä kerätään
räystäskouruilla ja johdetaan syöksytorvea pitkin kadulle. Paikoin syöksytorven alla on
niin sanottu rännikaivo, josta vesi menee eteenpäin sekaviemäriverkostoon. Joissain
tapauksissa syöksytorvea on jatkettu maan läpi ja vedet johdettu näin viemäriin. Kattopinta-alojen määritys sekä jako viemäröityihin ja kadulle vetensä johtaviin, tehtiin
maastokäyntien ja ilmakuvan perusteella. Kaikki ne rakennukset joissa ei ollut katolta
kadulle johtavaa syöksytorvea, oletettiin viemäröidyiksi.
Kiinteistöjen sisäpihoille satavien vesien oletettiin päätyvän myös viemäriin. Näistä
sekä suoraan viemäriin johdettavista kattopinnoista muodostettiin malliin 168 valumaaluetta, joiden vesi johdettiin kunkin kiinteistön liitoskaivoon. Näiden yhteispinta-ala oli
noin 0,3 km2. Kaduille vetensä purkavat kattopinta-alat huomioitiin pintamallissa. Viemärimalliin muodostettujen ja kuvassa 10 esitettyjen vettä läpäisemättömien valumaalueiden pinnat oletettiin sileiksi ja tasaisiksi ilman painumia, minkä johdosta niille satava vesi virtaa nopeasti viemäriin. Mahdollinen haihdunta ja imeytyminen jätettiin
huomioimatta ja kaikki valuma-alueille satava vesi oletettiin päätyvän viemäriin.
52
Kuva 10 Viemärimalliin kattopinnoista luodut valuma-alueet
Mallissa on hieman alle 1000 kaivoa. Näistä puolet on kokoojaviemäreiden kaivoja,
jotka yhdistävät putket toisiinsa ja ottavat vastaan kiinteistöistä tulevia jätevesiä ja katoilta tulevia hulevesiä. Toinen puolet on hulevesiä kadun pinnalta vastaanottavia ritiläja kitakaivoja. Osa hulevesikaivoista puuttui karttatiedoista. Tämän vuoksi kartoilta
puuttuvien kaivojen liittymispiste ja -korkeus runkoviemäriin jouduttiin arvioimaan.
Näiden putkien halkaisijaksi oletettiin 200 mm.
Nieluina toimivat kaivot on jaettu läpivirtausalojen perusteella yhdeksään eri ryhmään
kansistojen läpivirtausalojen perusteella. Kaduilta tapahtuva pintavalunta laskettiin
BreZo
-nimisellä ohjelmalla (Begnudelli ym. 2008). Se laski kunkin nielun vastaanottaman
vesimäärän joka aika-askeleella ja muodosti näistä aikasarjatiedostot. Kaivojen vastaanottamat vesimäärät riippuvat kaivon läpivirtauspinta-alasta sekä kadun pinnalla tarjolla
olevasta vesimäärästä. Pintamallin ja viemärimallin yhdistäminen tapahtui osoittamalla
53
vuorovaikutukseen osallistuvat kaivot näihin pintamallin luomiin tiedostoihin. Kuvassa
11 on verkostomallissa olevat kaivot. Näistä vaaleansinisellä merkityt ovat vettä vastaanottavia hulevesikaivoja. Kaivot tulvivat verkoston kapasiteetin ylittyessä. Jotta vesi
ei poistu mallista, on kaivoille määritetty tulvimispinta-alaksi 10m2. Kaivoista purkautuva vesi varastoituu tälle alalle ja verkoston kapasiteetin salliessa palautuu se jälleen
verkostoon.
Kuva 11 Verkostomallissa olevat kaivot, joista vaaleansinisellä ovat vettä kadulta vastaanottavat hulevesikaivot
Mallinnettava alue oletetaan kauttaaltaan päällystetyksi, jolloin sadevesiä ei pääse alueen maaperään. Näin ollen sateiden ja muiden ilmasto-olosuhteiden vaikutus vuotovesimääriin on jätetty huomioimatta. Mallin kalibroimiseksi 28.7.–25.11.2010 toteutettujen virtausmittausten perusteella arvioitiin koko mittausjaksolta alueen keskimääräinen vuotovesien määrä verkostossa. Mittausten perusteella verkoston sekavesimäärä
todettiin kaksinkertaiseksi alueen vedenkäyttöön verrattuna. Todellisuudessa vuotovesien määrä verkostossa voi vaihdella verkostossa eri vuodenaikoina. Vaihtelua ei ole kui-
54
tenkaan huomioitu tässä tarkastelussa, koska vuotovesien osuus verkoston vesimäärästä
rankkasateen aikana on hyvin pieni. Vuotovesi on todennäköisesti viemäriin pääsevää
pohja- ja orsivettä, sekä kiinteistöjen perusvesikaivoista verkostoon pumpattavaa vettä.
Vuotovedet huomioitiin lisäämällä malliin vuorokauden keskimääräisen jätevesivirtaaman verran vuotovesiä. Lisäys toteutettiin niihin solmupisteisiin, joihin tulee myös kiinteistöjen jätevedet. Malliin ei ole huomioitu ilmasto-olosuhteiden vaihtelua, sillä ne vaikuttavat pääasiassa maan pinnalla tapahtuviin hydrologisiin ilmiöihin. Ne on rajattu
tämän tarkastelun ulkopuolelle, koska viemäriin tulevat vesimäärät saadaan pintamallista ja kattopinnoilta vesi päätyy viemäriin niin nopeasti, etteivät ilmastolliset olosuhteet
vaikuta niihin.
5.4 Mallin kalibrointi
Helsingin rautatieaseman sekaviemäriverkoston toimintaa simuloivan mallin kalibroimiseksi alueen verkostosta tarvittiin virtaamatietoja. Alueella ei ole jatkuvaa viemärivirtaamien tai pinnankorkeuksien seurantaa. Tämän vuoksi alueella tehtiin viemärivirtausja pinnankorkeusmittauksia, jotta verkoston todellinen käyttäytyminen erilaisissa tilanteissa saatiin selvitettyä ja voitiin kalibroida malli vastaamaan todellista tilannetta. Tämän lisäksi kalibrointiin käytettiin Ilmatieteen laitoksen sadetietoja.
5.4.1 Virtausmittarit ja älykansi
Viemärivirtaamien mittaamiseen käytettiin FLO-DARTM SYSTEM – avouomavirtausmittauslaitteistoja. Mittalaitteisto koostuu mittapäästä, joka suorittaa mittaukset sekä
tiedonkeruulaitteesta, joka kerää mittalaitteen ottamat tiedot. Mittalaite pultataan tarkastuskaivoon tulevan putken yläreunaan niin, ettei se ole kosketuksissa viemärissä kulkevan veden kanssa. Tähän johdolla yhteydessä oleva tiedonkeruulaite asennetaan kaivon
yläosaan. Näin ollen parin viikon välein suoritettava paristojen vaihto ja mitatun tiedon
taltiointi sujuu helposti.
Mittalaitteen toiminta perustuu pinnankorkeuden ja virtausnopeuden mittaamiseen, joiden avulla ohjelma laskee putkessa kulkevan virtaaman sille annettuja lähtötietoja hyödyntäen virtausnopeuden ja virtaaman poikkileikkauspinta-alan tulona. Laite mittaa
pinnankorkeutta ultraäänianturilla ja virtausnopeutta Dopplerin ilmiöön perustuvalla
lasertutkalla. Mittalaite ei ole normaalitilanteessa lainkaan kosketuksissa virtaavan veden kanssa, mutta se on suunniteltu kestämään myös veden alle joutumista. Tällöin vir-
55
tausnopeuden mittaus keskeytyy ja pinnankorkeuden mittaus tapahtuu mittalaitteen koteloon sijoitetulla erillisellä paineanturilla, jonka toiminta perustuu mittarin yläpuolella
olevan vesipatsaan paksuuden mittaamiseen. Mittalaitteet ohjelmoitiin mittaamaan viiden minuutin sykleissä. Tällöin viiden minuutin välein suoritetaan minuutin pituinen
mittausjakso, jonka perusteella lasketaan pinnankorkeuden keskiarvo koko viiden minuutin ajanjaksolle (Marsh McBirney 2000, 2005).
Mittareiden virtausnopeuden mittaamisen vaihteluväli on 0,2 ± 6 m/s, tarkkuus ±0,03
m/s ja resoluutio 0,001 m/s. Pinnankorkeuden mittauksen vaihteluväli on 0,01-1,5, tarkkuus ± 1 % ja resoluutio 0,001m. Mittarin joutuessa veden alle laite mittaa pinnankorkeuden aina 3,5 metrin korkeuteen asti, jolloin sen tarkkuus on ± 1 %. Mittalaitteen ilmoittaman virtaaman tarkkuus on ± 5 %, kun putken täyttöaste on 10–90 %. (FlowTronic 2010)
Pelkkään viemärivirtaaman pinnankorkeuden mittaamiseen käytettiin älykantta. Se
koostuu kannen pohjaan kiinnitetystä suojakoteloputkesta, jonka sisällä on tiedonkeruulaite, modeemi ja paristo. Mittaus tapahtuu koteloputkesta lähtevällä paineanturilla, joka
lasketaan johdon varassa roikkumaan viemärissä virtaavaan veteen. Mittauslaitteisto on
esitetty kuvassa 12. Se on helppo asentaa, sillä anturi säädetään vain roikkumaan kannesta tietylle korkeudelle, niin että se ulottuu veteen, jonka jälkeen kansi voidaan laskea
paikoilleen. Anturi mittaa hydrostaattiseen paineeseen perustuen päällään olevan vesipatsaan korkeuden, josta ohjelma laskee vedenpinnan korkeuden ja ilmoittaa sen käyttäjän haluamalla tavalla, esimerkiksi etäisyytenä viemärin pohjasta. Valurautakanteen on
tehty pieni reikä, johon antenni on vedetty suojakotelosta. Se lähettää datan internet palvelimelle, josta se saadaan tietokoneelle. Laitteisto ohjelmoitiin mittaamaan pinnankorkeuden 15 minuutin välein ja lähettämään mitatut tiedot palvelimelle 3 tunnin välein.
56
Kuva 12 Älykansi joka mittaa veden pinnankorkeutta veteen laskettavalla paineanturilla.
Pinnankorkeutta mittaavan paineanturin mittausväli on 0-2500 mm (Hyvönen 2011).
Näin ollen mittarin pitäisi mitata pinnankorkeutta luotettavasti, vaikka pinnankorkeus
verkostossa nousisi huomattavasti. Koska paineanturi on kosketuksissa jäteveden kanssa, saattaa se kerätä kiintoainesta ympärilleen, mikä voi aiheuttaa virhettä mittaustulokseen sekä hajottaa anturin. Tämän vuoksi tällainen jatkuvan pinnankorkeuden mittaus
soveltuu ainoastaan kaivoon, jossa on koko ajan vettä niin paljon, ettei anturia tarvitse
laskea aivan kaivon pohjalle. Koska paineanturin toiminta perustuu anturissa olevan
kalvon toimintaan ja laite oli vasta tuotteen ensimmäinen versio, ei tiedetä kuinka anturi
kestää jäteveden syövyttävää vaikutusta tai jätevedessä olevaa kiintoainesta ja rasvaa,
eikä sitä kuinka nämä vaikuttavat anturin antamaan tulokseen.
5.4.2 Mittareiden sijoittaminen
Virtausmittareille sopivan paikan löytäminen verkostosta oli haastavaa, sillä luotettavan
mittauksen aikaansaamiseksi ne tulisi asentaa sellaiseen kohtaan verkostoa, jossa virtausolosuhteet eivät muutu. Useimpiin mallinnusalueen kaivoista tulee liittymiä, putki
57
tekee mutkan, tai kaivossa on joko kynnys tai pudotus, joten jo mittausteknisesti sopivan paikan löytäminen oli haastavaa. Laitteiden edellyttämät olosuhteet eivät toteutuneet kaikissa mittauspisteissä, mikä heijastui myös mittaustulokseen. Koska mittalaitteen kiinnittäminen tapahtui menemällä kaivoon, ei sen suuaukko saanut olla liian ahdas, eikä laitetta voinut asentaa suuriin useita kuutioita oleviin bunkkerikaivoihin. Tutkimusalueen sijainti ydinkeskustassa aiheutti omat haasteensa, sillä valtaosa kaivoista
sijaitsi vilkkaasti liikennöidyllä katualueella ja jalkakäytävilläkin työskentely täytyi suorittaa yöaikaan.
Alueelle sijoitettiin neljä viemärivirtausmittaria. Mittauspiste 1 sijoitettiin linjaan, joka
keräsi valtaosan Mannerheimintien länsipuolen jätevesistä. Mittauspisteet 2-4 sijoitettiin
mallinnusalueen koillisosaan kulkevaan sekaviemäriin. Näistä mittauspiste 2 sijaitsi
juuri ennen mallinnusalueen rajaa ja sen kautta kulkivat kaikki kyseisen alueen jätevedet. Mittauspiste 3 sijaitsi vähän ennen mittauspistettä 2 mitaten osan tähän pisteeseen
päätyvistä vesistä. Mittauspisteeseen 4 kerääntyi vedet vain hyvin pieneltä alueelta purkautuen myös alueen koilliskulmaan mittauspisteiden 3 ja 2 kautta. Tämä valittiin mittauspisteeksi, sillä juuri kyseiseen risteykseen kertyy rankkasateilla vettä matalan sijainnin vuoksi.
Pääosin
Aleksanterinkadulta
vetensä
keräävään
Kluuvikadun
kautta
Pohjois-
Esplanadille kulkevaan viemärilinjaan ei voitu toteuttaa virtausmittausta linjan keräämän suuren rasvamäärän vuoksi. Viemäri oli myös painuksissa ja siinä seisoi jatkuvasti
vesi. Tähän asennettiin mittauspisteeksi 5 älykansi, seuraamaan viemärissä tapahtuvia
pinnankorkeuden vaihteluita.
Fabianinkadulla sijaitseva viemäri kulkee koko matkan autotien alla. Tarkastuskaivojen
suuaukot olivat lisäksi hyvin kapeita tiilimuurattuja ja saneeratun linjan sujutusputket
tulivat pitkälle kaivon sisälle, joten virtausmittausten toteuttaminen ei ollut mahdollista.
Elielinaukion alla kulkeva viemäri menee puolestaan parkkihallin alla ja tarkastuskaivojen kannet on pultattu kiinni, joten mittaamisen toteuttaminen siinä oli mahdotonta.
Rautatieaseman edestä lähtevä suuri hulevesilinja oli paikoin pahasti painuksissa ja siellä seisoi monin paikoin runsaasti vettä. Putken kitamaisen poikkileikkauksen mitat eivät
olleet tarkasti tiedossa, mikä olisi aiheuttanut epävarmuutta virtaamamittaukseen ja
viemärilinjan kaivot olivat suuria bunkkerikaivoja, joihin mittarin saaminen oli mahdo-
58
tonta. Kaikista alueen viemäreistä ei siis saatu virtaamatietoa, mutta malli on kalibroitu
saatujen viemärimittausten perusteella.
Mittareiden lisäksi yhteen alueen ylivuotokaivoista asennettiin ylivuototapahtuman seuranta, jotta saatiin selville tapahtuuko Elielinaukion kautta purkautuvan linjan ja Rautatieaseman edestä koilliseen menevän linjan yhdistävässä ylivuotokaivossa virtaamaa
jompaa kumpaan suuntaan. Tähän kaivoon ylivuotokynnyksen päälle asennettiin puupalikkaa, joka sidottiin narulla kaivon seinään kiinni. Mahdollisen ylivuodon tapahtuessa
puupalikka tippuu kynnyksen päältä virtaavan veden mukana sille puolelle, jolle ylivuoto tapahtuu. Tarkastelujakson aikana ylivuotoja ei kuitenkaan tapahtunut. Seuraavassa kuvassa 13 on kalibrointimittausten sijaintikartta. Virtausmittausten sijainti on
merkitty keltaisilla pisteillä, pinnankorkeuden mittauspiste on vihreänä pisteenä ja Rautatieaseman kulmalla sijainnut ylivuodon seuranta tummansinisenä pisteenä.
Kuva 13 Mallin kalibroimiseksi suoritettujen mittausten sijainti.
59
5.4.3 Mittausten suorittaminen ja saadut tulokset
Viemärivirtausmittausten suorittamiseen valitut FloDar -mittarit valittiin projektiin siksi, että ne olivat valmiiksi HSY:n varastossa. Koska mittareita ei ollut käytetty useampaan vuoteen, vaativat ne huoltoa ja kalibrointia ennen käyttöönottamista. Tämän jälkeen mittalaitteet toimivat pääasiassa moitteettomasti, mutta mittausolosuhteet heikensivät lopputuloksen luotettavuutta.
Virtausmittaukset oli tarkoitus aloittaa keväällä 2010 lumien sulettua. Alkuvaikeuksien
vuoksi mittausjakso siirtyi myöhemmäksi ja jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Näin ollen
8.7.2010 olleesta rankkasateesta ei saatu virtaamatietoa. Virtaamamittarit saatiin ensimmäisen kerran maastoon 28.7.2010, mutta osa tiedonkeruulaitteista vaati vielä tämän
jälkeen huoltoa. Pysyvä lumi satoi maahan jo marraskuun loppupuolella, jonka jälkeen
mittaus lopetettiin. Lopulta kunnollista viiden minuutin välein mitattua virtaamatietoa
kaikista neljästä virtaamamittauspisteestä on 27.10.–26.11.2010 väliseltä ajanjaksolta.
Mittauspisteistä 1-3 on kuitenkin virtaamatietoja myös loppukesältä ja alkusyksystä.
Mallin kalibroinnin kannalta tärkeää virtaamatietoa saatiin muun muassa 8.8.2010 olleesta ukkosmyrskystä näiden kolmen mittauspisteen osalta ja kaikkien neljän virtausmittauspisteen osalta 9.11.2010 olleesta syksyisestä pitkäkestoisesta tihkusateesta. Mitatut virtausnopeuden arvot olivat ajoittain melko kohinaisia, mistä seurasi virtaamatulosten arvojen heittelehtiminen. Tämän vuoksi virtausnopeuden tuloksien kriittinen tarkastelu oli tarpeen tulosten luotettavuuden parantamiseksi.
Mittauslaitteiden kokonaisvirhe saisi olla korkeintaan 4 % virtaaman suuruutta avokanavamittauksena toteutettuna ja 2 % pinnankorkeuden mittauksessa. Todellisuudessa
tarkistetut mittaustarkkuudet jäävät usein merkittävästi näitä heikommiksi. (RIL 124-2
2004) Mittauspisteessä 2 oli pohjalla kiintoainesta, jonka määrän virtausmittari oletti
koko ajan vakioksi. Tämä saattoi kuitenkin vaihdella suuren virtaaman huuhtoessa sitä
pois ja pienemmän virtaaman aikaan kiintoaineen kerääntyessä putkeen uudelleen.
Mahdollinen kiintoaineen määrän vaihtelu on vaikuttanut veden pinnan korkeuteen ja
aiheuttanut virhettä mittarin ilmoittamaan virtaaman määrään. Saatujen tulosten perusteella käytettyjen mittareiden antaman datan luotettavuus kärsi erittäin suurella virtaamalla. Koska mittareilla pyrittiin keräämään tietoa kovien sateiden seurauksena aiheu-
60
tuvista virtaamista, olisi tähän tarkoitukseen sopinut paremmin laitteisto, jonka mittausalue on harvoin esiintyvien ääriolosuhteiden mukainen.
Virtausmittareiden antamia pinnankorkeuden arvoja voidaan pitää luotettavina, mutta
virtausnopeuden arvot vaihtelevat sateiden aikaan mittauspisteessä 1 epäloogisesti.
Myöskään muissa mittauspisteissä virtausnopeuden arvoihin ei voi täysin luottaa kovien
sateiden aikaan. Tämä aiheuttaa virhettä myös mittareiden pinnankorkeuden ja virtausnopeuden arvoista laskettuun virtaaman arvoon. Kuvassa 14 on epäloogisesti muuttuvia
virtausnopeuden tuloksia yhden vuorokauden ajalta mittauspisteestä 1. Kuvassa 15 on
esitetty mittauspisteestä 3 saatuja luotettavan oloisia virtausnopeuden ja pinnankorkeuden tuloksia yhden vuorokauden ajalta.
Kuva 14 Epäluotettavia virtausnopeustuloksia 23.9.2010 mittauspisteestä yksi
61
Kuva 15 Luotettavia virtausnopeus- ja pinnankorkeustuloksia 15.10.2010 mittauspisteestä kolme
Työssä käytetty älykansi oli vasta testiversio, joten sen käyttöön saaminen siirtyi talveen ja mittausjakso jäi muutenkin lyhyeksi mittalaitteiston kadottua kaivosta. Pinnankorkeustietoja saatiin 11.1.–28.1.2011 väliseltä ajankohdalta eikä sateiden ajalta saatu
näin ollen mittaustietoa, mutta vuorokautinen pinnankorkeuden vaihtelu saatiin kuitenkin selville. Tuloksista näkyi kyseinen tiedossa ollut paha viemärilinjan painuma, joka
aiheuttaa veden seisomista aina runsaasti linjassa. Hetkellisestä lumien sulamisesta aiheutuva veden lisääntyminen viemärissä nosti vedenpintaa tavanomaisesta tasosta.
Myös viikonlopun tasaisempi vedenkulutus erottui viikolla olevista kulutuspiikeistä.
Mittalaitteen antamia tuloksia voidaan pitää luotettavina. Kuvassa 16 on älykannen mittaama pinnankorkeuden vaihtelu vuorokauden ajalta.
62
Kuva 16 Älykannen mittaama pinnankorkeuden vaihtelu 17.1.2011 mittauspisteestä viisi
Kaiken kaikkiaan sekaviemäriverkon virtausmittaukset olivat vaikeita toteuttaa. Myös
Hyyrynmäki (2007) on todennut viemäriverkon virtausmittaukset hyvin haasteellisiksi
kertoessaan Helsingin sekaviemäreiden reaaliaikaisesta seurannasta. Seuraavassa taulukossa 3 on kalibrointimittausten yhteenveto. Virtaamien keskiarvot QKA on laskettu
kunkin mittauspisteen osalta sateettomien päivien virtaamalle.
Taulukko 3 Yhteenveto mallin kalibroimiseksi suoritetuista virtaus- ja pinnankorkeusmittauksista
Mittauspiste
1 Mannerheimintie
2 Kaisaniemenkatu
3 Teatterikuja
4 Mikonkatu
5 Kluuvikatu
Ø [mm]
1000
1100/1250
1100/1250
600
Q KA [m3/h]
150
125
50
15
1200
Mittausjaksot
28.7.-14.8.2010 ja 21.9.-25.11.2010
28.7.-20.9.2010 ja 21.10.-25.11.2010
28.7.-15.8.2010 ja 14.10.-25.11.2010
27.10.-25.11.2010
11.1.-28.1.2011
Putken halkaisija pisaran muotoisessa putkessa on merkitty leveys/korkeus
5.4.4 Kalibrointiin käytetyt sadetapahtumat
Mallin kalibrointiin käytettiin kahta sadetapahtumaa ja niistä saatuja mittaustuloksia.
Toinen sateista on kova, mutta lyhytkestoinen elokuun alussa ollut ukkosmyrsky ja toinen on pitkäkestoinen, mutta intensiteetiltään pieni marraskuun tihkusade. Ukkosmyrs-
63
kystä saatiin mittaustietoa pisteistä 1-3 ja tihkusateesta mittauspisteistä 1-4. Sadetapahtumien intensiteetit on esitetty kuvissa 17 ja 18.
Kuva 17 Kalibrointiin käytetyn 8.8.2010 olleen ukkosmyrskyn histogrammi.
Kuva 18 Kalibrointiin käytetyn 9.11.2010 olleen tihkusateen histogrammi.
Sadetietoina käytettiin ilmatieteenlaitokselta saatuja Kaisaniemen havaintopisteestä mitattuja sateen intensiteetin arvoja. Tämä ilmatieteenlaitoksen mittauspiste sijaitsi aivan
mallinnusalueen vieressä, mikä oli mallin kalibroinnin kannalta hyvin tärkeää, sillä sateiden alueellisen vaihtelun huomattiin olevan merkittävä. Tästä esimerkkinä marraskuun tihkusade, jonka kertymä oli Helsinki Testbed -hankkeen Hietaniemen hautaus-
64
maan mittausasemalla noin 9 % suurempi kuin Ilmatieteenlaitoksen Kaisaniemen mittauspisteessä. Sadetiedot syötettiin malliin saatuina intensiteetin kymmenen minuutin
keskiarvoina.
5.4.5. Kalibroinnin toteutus
Koko viemärimallin kalibrointi suoritettiin saatujen mittaustulosten perusteella. Ensin
mallin jäte- ja vuotovesivirtaamat kalibroitiin vastaamaan mitattuja sateettoman ajan
virtaama- ja pinnankorkeustietoja simuloimalla yhden vuorokauden sateettoman ajan
virtaamavaihtelu. Mittauspisteet 1-4 kalibroitiin pinnankorkeuden ja virtaamatietojen
perusteella. Mittauspisteen 5 kalibrointiin käytettiin ainoastaan mitattuja pinnankorkeustietoja. Sateettoman ajan virtaaman simuloinnin avulla arvioitiin verkostoon tulevaa
pohja- ja orsiveden määrää. Lisäksi tarkennettiin jätevesivirtaamien tuntivaihtelukäyrä.
Liitteessä 3 on esitetty saadut sateettoman ajan kalibrointitulokset virtaaman ja pinnankorkeuden osalta mittauspisteittäin.
Veden virtausnopeutta verkostossa säädettiin putkien karkeutta kuvaavan Manningin
-kertoimen ja verkostossa tapahtuvien energiahäviöiden avulla. Koska mallinnettu alue
on vain osa Helsingin keskustan viemäriverkostoa, ei vesi pääse purkautumaan todellisuudessa vapaasti mallinnetun alueen kaikista purkupisteistä. Tätä tarkennettiin kuvassa
8 esitettyjen purkupisteiden 3, 4, 5 ja 6 osalta rajoittamalla näissä veden purkautumista
mallinnusalueelta. Muut viemäriverkoston parametrit määrittävät viemäriverkoston tilavuutta ja kaltevuutta ja nämä tiedot oletettiin oikeiksi.
Verkostoon johdetut jätevesimäärät vaihtelevat vuodenajan, viikonpäivän ja vuorokaudenajan mukaan, mikä näkyi saaduista virtausmittaustuloksista. Mittausjakson jäätyä
suunniteltua lyhyemmäksi ja katkonaisemmaksi, ei virtaamien kausittaista vaihtelua
pidemmällä aikavälillä saatu selville. Koska työssä tutkittiin rankkasateiden vaikutusta
sekaviemäriverkostossa ja kuivan ajan virtaaman osuus rankkasateesta aiheutuvaan vesimäärään verrattuna on pieni, ei sen kausittaisen vaihtelun merkitys ole tässä työssä
olennainen. Kuvassa 19 on esitetty 8. elokuuta 2010 olleen ukkosmyrskyn sateen intensiteetti sekä sen seurauksena aiheutunut virtaaman kasvu mittauspisteessä 2. Kyseisen
sateen seurauksena virtaama kasvaa yli yhdeksänkertaiseksi kuivan ajan virtaamaan
verrattuna.
65
Kuva 19 Rankkasateen aiheuttama virtaaman kasvu sekaviemäriverkostossa
Sateiden vaikutuksen kalibroimiseksi tarkennettiin pintamalliin ohjelmoitujen erilaisten
sadevesikansien veden vastaanottokapasiteettiä, mikä vaikutti sekaviemäriin tuleviin
vesimääriin. Kalibrointi kohdistui myös verkostomalliin kiinteistöjen katoista muodostettujen valuma-alueiden ominaisuuksiin. Näiden osalta tarkennettiin pintojen kaltevuutta ja karkeutta. Kaltevuudeksi määritettiin 30 % ja karkeuskertoimeksi sileän asfaltin
mukaisesti 0,01. Lisäksi säädettiin katoista luoduille valuma-alueille satavan veden valuntana kulkemaa matkaa ennen verkostoon pääsemistä. Näillä ei kuitenkaan ollut juuri
merkitystä valuma-alueiden pienen koon vuoksi. Liitteissä 4 ja 5 on sadetapahtumien
kalibrointitulokset virtaaman ja pinnankorkeuden osalta niistä mittauspisteistä, joista oli
mittaustuloksia. Mallinnusalueen mahdollisia sisäisiä eroavaisuuksia ei ole eroteltu,
vaan esimerkiksi vuotovesien prosentuaalinen osuus sateettoman ajan virtaamasta on
ajateltu koko alueella yhtä suureksi. Todellisuudessa tämä voi vaihdella paikallisesti.
Koska tarkoituksena oli saada mahdollisimman tarkkoja simulointituloksia, ohjelman
käyttämät laskenta-asetukset olivat olennaisia. Laskennassa käytettiin dynaamista aaltoa, joka on tarkin käytettävistä vaihtoehdoista. Dynaamisen aaltoyhtälön muodostumista säädettiin niin, että kiitovirtauksen kriteeriä sovellettiin sekä kaltevuuden että Frou-
66
den luvun mukaan. Yhtälön hitaustermien vaikutus säädettiin heikkeneväksi virtaaman
lähestyessä kriittistä virtaamaa.
Simuloinnissa käytetyt aika-askeleet voitiin asettaa mahdollisimman lyhyiksi, koska
mallilla tarkasteltiin korkeintaan muutamien tuntien sadetapahtumia ja sateettoman ajan
virtaamaakin mallinnettaessa simuloitiin vain vuorokauden ajanjaksoja. Hydrologisena
aika-askeleena käytettiin kuivana aikana 10 s ja sadeaikana 1s. Hydraulisena aikaaskeleena käytettiin 1s. Lisäksi käytettiin muuttuvaa aika-askelta 75 % sovituskertoimella, sekä lyhyiden putkien pidennystä. Simulointitulosten raportointiväliksi asetettiin
10 sekuntia.
67
6 TUTKIMUSTULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU
6.1 Mallilla tehdyt tutkimukset
Helsingin ydinkeskustan sekaviemäriverkon toimintaa tarkastellaan neljällä erilaisella
sateella. Yksi näistä on oikea sadetapahtuma ja kolme muuta ovat kuvitteellisia mitoitussateita. Mallilla tarkastellaan verkoston kapasiteettia ja kriittisimpiä pisteitä, virtaaman suuruutta, tulvivia kaivoja ja tapahtuvia ylivuotoja. Luodulla mallilla tutkitaan
myös kadulta sadevesikaivojen kautta verkostoon tulevien pintavesien ja suoraan sekaviemäriin johdettujen kattovesien suhdetta ja vaikutusta verkoston kapasiteettiin. Tämän
lisäksi verrataan tällä yksityiskohtaisella verkostomallilla saatuja simulaatiotuloksia
karkeammalla tasolla luodun mallin antamiin tuloksiin.
FCG Finnish Consulting Group ylläpitää koko Helsingin viemäriverkostosta luotua mallia, jolla seurataan sekaviemäriverkon ylivuotokaivoista ympäristöön joutuvia vesimääriä ja ainekuormituksia neljännesvuosittain. Malli kattaa koko Helsingin alueen, mutta
siihen on valittu ainoastaan keskeisimmät viemärilinjat ja kaivot sisältäen kaikki runkoja pääviemärit, viemäritunnelit sekä suurimmat kokoojaviemärit. Malli sisältää tässä
työssä tarkasti mallinnetulta alueelta ainoastaan osan suurimmista, halkaisijaltaan yli
1000 mm olevista viemäreistä sekä kuusi ydinkeskustassa olemassa olevista kahdeksasta ylivuotokaivosta. Tässä tutkimuksessa tehdyn sekaviemärimallin antamia tuloksia
verrataan FCG:n ylläpitämän karkeammalla tasolla luodun mallin antamiin tuloksiin.
Heinäkuun rankkasateen mallinnustuloksia verrataan ylivuotolaskentojen tuloksiin.
Ranta-Pere (2009) tarkastelee sekaviemäriverkon toimintaa kyseisen karkeammalla tasolla luodun mallin perusteella Helsingin kantakaupungin osalta. Yksityiskohtaisen mallin mitoitussateilla saatavia tuloksia verrataan näihin tuloksiin. Tämän myötä pohditaan
yksityiskohtaisen viemärimallin antamia etuja ja mahdollisuuksia karkeammalla tasolla
luotuun malliin verrattuna.
6.1.1 Heinäkuussa 2010 ollut rankkasade
Heinäkuun 8. päivänä 2010 viiden aikaan iltapäivällä Helsingin ylle kehittyi kuumuuden ja kosteuden seurauksena alle puolessa tunnissa sadepilvi, joka ei heikon ilmavirtauksen vuoksi juuri liikkunut. Tästä seurasi Helsingin keskustan alueelle osunut paikallinen rankkasade. Kaisaniemessä sijaitsevalla Ilmatieteenlaitoksen havaintoasemalla mitattiin kello 17–18 välisen ajan sademääräksi yli 20 millimetriä ja koko vuorokauden
68
sademääräksi 28 millimetriä. Helsingin keskustassa sijaitsevilla Helsinki Testbed – projektin asemilla sade oli hetkellisesti poikkeuksellisen suurta, ollen voimakkuudeltaan
jopa yli 100 mm/h. (Ilmatieteenlaitos 2010) Keskustan rakennusten kynnyskorkeudet
ovat paikoin hyvin matalia. Rankkasateen seurauksena kaduille kertynyt vesi virtasi
oviaukoista rakennuksiin. Vettä tulvi myös kellareihin, parkkihalleihin sekä muihin rakenteisiin. Kuvassa 20 on Kaisaniemestä mitattu sateen intensiteetti 5 minuutin keskiarvona, josta muodostuu sateen kokonaiskertymäksi 22,3 mm ja sateen rankimman 20
minuutin ajan sademääräksi 15,4 mm.
Kuva 20 Heinäkuussa 2010 olleen rankkasateen intensiteetti Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla
6.1.2 Mitoitussateet
Mallia simuloitiin kolmella eri mitoitussateella. Sateiden intensiteetteinä käytettiin aiemmin tässä työssä esitettyjen erilaisten rankkasateiden toistuvuusajan kuvan mukaisia
intensiteettejä. Tutkitut mitoitussateet ovat seuraavat:
-
Kerran viidessä vuodessa toistuva 10 minuutin mittainen mitoitussade, jonka intensiteetti on 60 mm/h. Sateen kokonaissademäärä on tällöin 10 mm.
-
Kerran 30 vuodessa toistuva 10 minuutin mittainen mitoitussade, jonka intensiteetti on 87 mm/h. Sateen kokonaissademäärä on tällöin 14,5 mm.
-
Kerran 30 vuodessa toistuva 20 minuuttia kestävä mitoitussade, jonka intensiteetti on 60 mm/h. Sateen kokonaissademäärä on tällöin 20 mm.
69
Mitoitussateita simuloitaessa mallia ajettiin ensin kolme tuntia kuivan ajan virtaaman
tasoittumiseksi. Itse mitoitussade ajoitettiin alkamaan keskipäivällä kello 12:00, jolloin
verkostossa kulkevan jäteveden määrä on suurimmillaan. Sade syötettiin malliin tasaisena, eli intensiteetti pysyi vakiona koko sateen keston ajan. Mitoitussateet valittiin samoiksi, joita Ranta-Pere (2009) käyttää karkeammalla tasolla luodun verkostomallin
tarkastelussa, jotta tuloksia voitiin verrata keskenään.
6.2 Mallilla saadut tulokset
Tässä työssä esitetyt tulokset perustuvat lähtötietojen perusteella luotuun ja suoritettujen
mittausten avulla kalibroituun sekaviemäriverkostomalliin. Kaikista työssä tutkituista
sadetapahtumista on esitetty putkien täyttöaste tietyllä ajanhetkellä. Täyttöastetta tarkastellaan prosentteina viidessä eri luokassa seuraavasti:
< 25 % putken kapasiteetista käytössä
25–50% putken kapasiteetista käytössä
60–75% putken kapasiteetista käytössä
75–99% putken kapasiteetista käytössä
Yli 100% putken kapasiteetista käytössä
Suurin täyttöaste tai virtaama voi esiintyä kuitenkin eri putkissa eri ajanhetkillä. Verkoston latvaosien maksimivirtaamat ovat juuri rankimman sateen aikana ja heti sen jälkeen, kun kokoojaviemäreissä puolestaan maksimivirtaamat ovat hiukan myöhemmin.
Lisäksi kaikista työssä tutkituista sadetapahtumista esitetään sadetapahtuman seurauksena tulvivat runkoviemärin kaivot.
70
6.2.1 Heinäkuussa 2010 ollut rankkasade
Kuvassa 21 on 8.7.2010 olleen rankkasateen seurauksena tässä työssä mallinnetun sekaviemäriverkoston putkissa kulkeva virtaama ajanhetkellä 18:15, jolloin intensiteetiltään kovin sade päättyy. Virtaama on jaettu siinä viiteen eri luokkaan. Suurin virtaama
on kuvassa punaisella merkityissä putkissa, joissa virtaama on yli 0,3 m3/s. Nämä ovat
verkoston suurikokoisimpia viemäreitä, jotka purkavat vedet mallinnusalueelta ulos.
Verkoston latvaosien viemäreissä virtaama on pääosin alle 0,05 m3/s.
Kuva 21 Verkoston virtaama 8.7.2010 olleella sateella, kovimman sateen loputtua
71
Kuvassa 22 on rankkasateen seurauksena putkien kapasiteetin käyttöaste samalla ajanhetkellä kuin edellisessä kuvassa esitetty virtaama. Kuvasta nähdään, että putkien kapasiteetti on monin paikoin 100 % käytössä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että viemäri
tulvisi, sillä veden on noustava vielä kaivon reunan yläpuolelle ennen tulvimista. Täyttyneet putket ovat pääasiassa halkaisijaltaan pienempiä verkoston latvaosien viemäreitä.
Ne keskittyvät mallinnusalueen keskiosaan savi- ja täyttömaa-alueelle.
Kuva 22 Putkien kapasiteetin käyttöaste 8.7.2010 olleella rankkasateella intensiteetiltään kovimman sateen loputtua
Heinäkuun rankkasateen seurauksena monet alueen hulevesiä vastaanottavat ritilä- ja
kitakaivot täyttyivät ja osa tulvi myös kadulle. Myös luodulla mallilla tehdyn simuloinnin mukaan useat hulevesikaivot täyttyivät ja tulvivat kadulle. Tämän lisäksi luodun
mallin mukaan myös 10 alueen runkoviemärin kaivoa täyttyi ja aiheutti veden tulvintaa
verkostosta kadulle. Kuvassa 23 on esitetty nämä simulaatiossa tulvineet runkoviemärin
kaivot. Simulaation osoittamien tulvivien runkoviemärin kaivojen alueella oli todellisuudessa kadulla paljon ympäröiviltä alueilta sinne valunutta vettä. Näin ollen ei tiedetä,
72
tapahtuiko alueella runkoviemäreiden kaivojen tulvimista oikeasti vai oliko kaikki siellä
oleva vesi kaduilta kertynyttä sadevettä.
Kuva 23 Simulaation antamat runkoviemärin tulvivat kaivot 8.7.2010 olleen sadetapahtuman
seurauksena
Rankkasade aiheutti ylivuodon alueen kahdesta ylivuotokaivosta. Nämä on esitetty tarkemmin jäljempänä. Jos rankkasade olisi ajoittunut keskipäivään, olisi jäteveden määrä
ollut verkostossa suurimmillaan. Tällöin verkoston virtaamamäärät sekä pinnankorkeudet olisivat olleet jäteveden johdosta isompia ja verkoston kapasiteetti olisi ollut vielä
tiukemmalla.
73
6.2.2 Mitoitussateet
Ensimmäinen tarkasteltu mitoitussade on kerran viidessä vuodessa toistuva sadetapahtuma. Sateen intensiteetti on 60 mm/h 10 minuutin ajan, jolloin sateen kokonaiskertymäksi tulee 10 mm. Kuvassa 24 on tämän sadetapahtuman vaikutus putkien kapasiteettiin. Kuva on ajanhetkeltä 12:10, jolloin mitoitussade päättyy.
Kuva 24 Putkien kapasiteetin täyttöaste keskimäärin kerran viidessä vuodessa esiintyvällä
kymmenen minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla sateen juuri loputtua
Tämä ei aiheuta putkien kapasiteetin täyttymistä yhtä suurelta osin kuin edellä tarkasteltu heinäkuun rankkasadetapahtuma. Tämä johtuu mitoitussateen lyhyestä kestosta.
Myöskään ylivuotoja ei keskimäärin kerran viidessä vuodessa toistuvalla mitoitussateella tapahtunut. Kuvassa 25 on esitetty tällä mitoitussateella tulvivat runkoviemärin kaivot.
74
Kuva 25 Verkoston tulvivat kaivot keskimäärin kerran viidessä vuodessa esiintyvällä kymmenen minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla
75
Toinen tarkasteltu mitoitussade on kerran 30 vuodessa toistuva 10 minuutin mittainen
mitoitussade, jonka intensiteetti on 87 mm/h ja kokonaissadevesimäärä 14,5 mm. Se on
siis kestoltaan yhtä pitkä kuin ensimmäinen mitoitussade, mutta intensiteetiltään ja sademäärältään tätä suurempi. Kyseisen mitoitussateen vaikutus verkoston putkien kapasiteettiin sateen loputtua ajanhetkellä 12:10 on esitetty kuvassa 26.
Kuva 26 Putkien kapasiteetin käyttöaste keskimäärin kerran 30 vuodessa esiintyvällä kymmenen minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla sateen juuri loputtua
Verrattaessa keskimäärin kerran viidessä ja kerran kolmessakymmenessä vuodessa tapahtuvia mitoitussateiden vaikutuksia putkien kapasiteettiin, nähdään että kovempiintensiteettinen sade ennättää täyttää suuremman osan alueen putkista. Putket jotka täyttyvät sateen seurauksena kokonaan, ovat pääosin verkoston latvaosien putkia. Suuremmat viemärit eivät ennätä täyttyä kokonaan mitoitussateiden lyhyestä kestosta johtuen.
Tämäkään mitoitussadetapahtuma ei aiheuttanut ylivuotoja. Verkoston tulvivat runkoviemärin kaivot on esitetty kuvassa 27. Keskimäärin kerran kolmessakymmenessä vuo-
76
dessa tapahtuva sade aiheuttaa huomattavasti useamman kaivon tulvintaa kuin kerran
viidessä vuodessa tapahtuva sade.
Kuva 27 Verkoston tulvivat kaivot keskimäärin kerran 30 vuodessa esiintyvällä kymmenen
minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla
77
Kolmas tarkasteltu mitoitussadetapahtuma on kerran 30 vuodessa toistuva 20 minuuttia
kestävä mitoitussade, jonka intensiteetti on 60 mm/h ja kokonaissademäärä 20 mm. Se
on siis intensiteetiltään yhtä suuri kuin ensimmäinen mitoitussadetapahtuma, mutta kestoltaan tätä kaksi kertaa pidempi. Kuvassa 28 on tämän mitoitussateen vaikutus putkien
kapasiteettiin juuri sateen loputtua kello 12:20.
Kuva 28 Putkien kapasiteetin käyttöaste keskimäärin kerran 30 vuodessa esiintyvällä 20 minuutin kestoisella mitoitussadetapahtumalla sateen juuri loputtua
Tämä mitoitussade aiheuttaa mallinnetun verkoston putkien kapasiteetin täyttymistä
vain hiukan enemmän kuin kestoltaan lyhyempi mutta intensiteetiltään suurempi edellä
tarkasteltu kerran kolmessakymmenessä vuodessa tapahtuva kymmenen minuutin kestoinen mitoitussade.
Mallin kaivoista peräti 400 muuttuu paineelliseksi kyseisellä mitoitussateella. Tämä
tarkoittaa, että vesi nousee niissä ainakin hetkellisesti kaivon ylimmän putken laen yläpuolelle, muttei kuitenkaan kaivon kannen yläpuolelle aiheuttaen tulvimista. Tarkastel-
78
luista sadetapahtumista keskimäärin kerran 30 vuodessa toistuva 20 minuutin mittainen
sadetapahtuma aiheuttaa määrällisesti eniten kaivojen tulvimista. Sadetapahtuman seurauksen 68 mallinnetun verkoston kaivoista tulvii tai on täynnä, niin ettei hulevesi mahdu kadun pinnalta niihin. Suurin osa näistä on juuri kadulta vettä imeviä ritilä- ja kitakaivoja. Tämän lisäksi myös muutama runkoviemärin kaivo tulvii. Kuvassa 29 on keskimäärin kerran 30 vuodessa esiintyvällä 20 minuutin mittaisella mitoitussateella tulvivat runkoviemärin kaivot. Nämä alkavat tulvia vasta juuri ennen mitoitussateen loppumista, eikä tulviminen kestä pitkään. Tulviva vesimäärä on kaivosta riippuen kuutiosta
muutamaan kymmeneen kuutioon. Kokoojaviemäreiden kaivojen tulviessa hyvin pieni
osa kadulle purkautuvasta vedestä voi olla jätevettä, mikä aiheuttaa myös hygieenisen
riskin.
Kuva 29 Verkoston tulvivat kaivot keskimäärin kerran 30 vuodessa esiintyvällä 20 minuutin
kestoisella mitoitussadetapahtumalla
Tämä mitoitussadetapahtuma aiheuttaa eniten verkoston runkoviemäreiden kaivojen
tulvimista. Tämä johtuu siitä, että kyseisen mitoitussateen kokonaisvesimäärä on suurin
tarkastelluista mitoitussadetapahtumista. Lisäksi sadetapahtuman seurauksena aiheutuu
79
ylivuoto kahdessa alueen ylivuotokaivosta. Nämä on esitetty tarkemmin seuraavassa
kappaleessa.
6.2.3 Ylivuototapahtumat
Mallinnetulla alueella on kahdeksan ylivuotokaivoa. Läntisin kaivoista erottaa ainoastaan eri suuntiin virtaavia sekaviemäreitä toisistaan. Seitsemän muuta kaivoa toimivat
Rautatieaseman editse koilliseen kulkevan sekaviemärin ylivuotokaivoina. Ylivuodon
tapahtuessa vesi virtaa sekaviemärin vieressä kulkevaan hulevesiviemäriin, josta se päätyy mereen. Ylivuotokaivojen sijainti on esitetty kuvassa 30.
Kuva 30 Mallinnetun alueen kahdeksan ylivuotokaivoa keltaisella
Tarkastelluista sadetapahtumista keskimäärin kerran viidessä vuodessa tapahtuvassa
mitoitussateessa ja keskimäärin kerran kolmessakymmenessä vuodessa tapahtuvassa 10
minuutin mittaisessa mitoitussateessa ei ylivuotoja ilmennyt. Mallin mukaan sekä heinäkuun rankkasateella että kerran kolmessakymmenessä vuodessa tapahtuvassa 20 minuutin kestoisella mitoitussateella ylivuotoja tapahtui kuvaan merkityistä ylivuotokaivoista 4 ja 5.
80
Ylivuotoihin johtaneista sateista heinäkuussa olleen sateen kokonaiskertymä on 22,3
mm ja mitoitussateen 20 mm. Heinäkuun sade on siis sademäärältään suurempi, mutta
myös pitkäkestoisempi. Ylivuotokaivossa 4 tapahtuu suurempi ylivuoto mitoitussadetapahtumalla kun taas ylivuotokaivossa 5 suurempi ylivuototapahtuma on 8.7.2010 olleella rankkasateella. Ylivuotokaivo 4 sijaitsee suuren kokoojaviemärin alkupäässä ennen
ylivuotokaivoa 5. Koska mitoitussateessa on suurempi intensiteetti, virtaa suurempi
vesimäärä nopeammin ylivuotokaivoon 4, mistä aiheutuu tässä kaivossa heinäkuun sadetta suurempi ylivuoto. Koska heinäkuun sade on pitkäkestoisempi ja mitoitussadetta
tasaisempi, ennättää suuri kokoojaviemärikin täyttyä, minkä vuoksi verkoston kapasiteetin ylittyminen tulee ylivuotokaivossa 5 voimakkaampana heinäkuun sadetapahtumalla.
Kuvissa 31 ja 32 on esitetty tapahtuneet ylivuodot sateen alkamisen jälkeen. Pisteviivalla on kaivosta tapahtuneen ylivuodon virtaama ja yhtenäisellä viivalla on esitetty koko
ylivuototapahtuman aikana virranneen veden kertymä. Molemmissa sadetapahtumissa
ylivuoto alkaa aiemmin kaivossa neljä. Se on myös nopeampi ja virtaamaltaan suurempi
kaivossa 5 tapahtuneeseen ylivuotoon verrattuna. Tämä johtuu kaivon 4 sijainnista verkoston kohdassa, johon yhdistyy useita pienempiä viemäreitä. Ylivuotokaivossa 5 virtaama hulevesiviemärin puolelle on tasaisempi. Heinäkuun rankkasateessa se on kertymältään vain hiukan ylivuotokaivossa 4 tapahtuvaa ylivuotovirtaamaa pienempi. Mitoitussateessa ylivuotokaivosta 4 tapahtuvan ylivuodon kertymä on noin kaksi kertaa heinäkuun rankkasateesta aiheutunutta ylivuodon kertymää suurempi, kun taas ylivuotokaivossa 5 mitoitussateen seurauksena tapahtuneen ylivuodon määrä on vain noin puolet heinäkuun rankkasateen seurauksena tapahtuvasta ylivuodon määrästä. Simuloinnin
perusteella kerran 30 vuodessa tapahtuvalla 20 minuutin kestoisella mitoitussateella
Rautatientorin alueen ylivuotokaivoista tapahtuvan virtaaman määrä on noin 820 m3 ja
heinäkuun rankkasateella hiukan pienempi ollen noin 640 m3.
81
Kuva 31 Tapahtuneet ylivuodot 8.7.2010 olleen rankkasateen seurauksena
Kuva 32 Tapahtuneet ylivuodot keskimäärin kerran 30 vuodessa esiintyvällä 20
minuutin kestoisella mitoitussateella
82
6.2.4 Eri vesijakeiden vaikutus sekaviemärin kapasiteettiin rankkasateella
Kuvassa 33 on verrattu katoilta viemäröityjen sadevesien ja kadulta viemäriin johdettujen vesien määriä ja vaikutusta verkoston kapasiteettiin kalibrointiin käytetyllä
8.elokuuta olleella ukkosmyrskyllä. Virtaamat ovat Mannerheimintiellä kulkevasta metrin halkaisijaltaan olevasta kokoojaviemäristä juuri ennen veden purkautumista ulos
mallinnusalueelta.
Kuva 33 Kadulta ja katoilta viemäriin päätyvien sadevesien vaikutus sekaviemärin kapasiteettiin
kovalla sateella
Hulevedet valuvat mallin perusteella sekaviemäriin lähes viiveettä viemäröidyiltä katoilta ja hiukan hitaammin kadulta. Näin ollen katoilta johdetut vedet aiheuttavat suurimman virtaamahuipun verkostossa, kun taas kadulta vedet tulevat verkostoon tasaisemmin. Kyseisessä verkoston pisteessä viemäröidyt kattovedet vaikuttaisivat olevan
suurempi sekaviemäriverkon kuormittaja kuin kadulta verkostoon johdetut vedet. Tämä
johtuu siitä, että katot muodostavat kaksi kolmasosaa kyseisen pisteen valuma-alueesta
ja kadut vain kolmanneksen. Verkoston latvaosien viemäreissä katoilta viemäröidyt
vedet aiheuttavat samalla tavoin suuremman virtaamahuipun verkostossa.
83
6.2.5 Mallinnetun verkoston toiminta
Normaaliolosuhteissa alueen verkosto toimii luodun mallin perusteella moitteettomasti
lukuun ottamatta Kluuvikadulta Pohjois-Esplanadille johtavaa linjaa. Tämä johtuu linjassa olevasta merkittävästä painumasta, minkä vuoksi siinä on jatkuvasti vettä. Kyseisen viemärin valuma-alueella sijaitsee paljon ravintoloita. Veden seisominen viemärissä
aiheuttaa ravintoloista veden mukana tulevan rasvan kertymistä linjaan, mikä puolestaan
aiheuttaa omat ongelmansa ja heikentää viemärin toiminnallista kuntoa.
Rautatieaseman editse menee nykyään vähemmän vettä kuin aiemmin alueelle rakennetun Rautatieaseman länsipuolelta pohjoiseen kulkevan viemärilinjan ansiosta. Tämä
vähentää todennäköisesti kovien sateiden aikaan tapahtuvia ylivuotoja sekä lyhentää
niiden kestoa sekä ylivuotokynnyksen kautta virtaavan veden määrää. Kaikki mallinnusalueen ylivuotokaivoista eivät vaikuta olevan nykyisin tarpeellisia, koska tutkituilla
sadetapahtumilla ylivuotoja ei tapahtunut kuin kahdesta kaivosta.
Yliopistonkadun kulmasta Elielinaukiolle johtanut yksi viemäri on korvattu kahdella
viemärilinjalla 2000-luvun alussa. Mallin mukaan verkosto näyttää täyttyvän tässä paikassa edelleen rankkasateen aikaan. Uuden linjan rakentaminen on kuitenkin luultavasti
parantanut tilannetta jonkin verran ja vähentänyt mahdollisesti kaivojen tulvimista.
Sateen ollessa kestoltaan lyhyt, mutta intensiteetiltään suuri, putket alkavat padottaa
pian ja vedenpinta kaivoissa nousta. Putkien välityskyvyn lisääntyessä ja ylivuotokynnyksistä purkautuvan virtaaman ansiosta vedenpinta ei kuitenkaan nouse maanpinnalle
mallin mukaan kuin vasta kovalla rankkasateella.
SFS-EN 752-4 mukaisesti viemäröintijärjestelmän tulee selvitä keskusta-alueilla keskimäärin kerran viidessä vuodessa toistuvasta mitoitussateesta ilman putkien padottamista. Kuvan 24 perusteella Helsingin ydinkeskustan putket täyttyvät monin paikoin kyseisellä mitoitussateella. Saman standardin mukaisesti keskusta-alueilla sallitaan tulvimista
keskimäärin kerran kolmessakymmenessä vuodessa toistuvan sateen seurauksena. Kuvasta 29 nähdään kaivot, jotka mallin mukaan tulvivat kyseisellä kaksikymmentä minuuttia kestävällä tasaisella mitoitussateella. Luodun mallin perusteella verkoston kapasiteetti ei ole riittävä johtamaan kaikkia alueella rankkasateella muodostuvia hulevesiä
84
pois riittävän nopeasti. Mallissa käytetyt mitoitussateiden tasaiset jakaumat ovat kuitenkin epärealistisia ja todellisuudessa sateen intensiteetti vaihtelee.
Verkoston kapasiteettiongelmaa aiheuttaa Mannerheimintien itäpuolella putkien pieni
kaltevuus, linjoissa olevat painumat sekä alapuolisen verkoston padottaminen, mikä
estää mallinnusalueen viemäreitä tyhjentymästä riittävän nopeasti. Kluuvikadun kautta
purkautuva Aleksanterinkadun viemärin kapasiteetti ylittyy ensimmäisenä. Myös Mikonkadulta Rautatientorin suuntaan laskevissa viemäreissä kapasiteetti täyttyy nopeasti.
Mannerheimintien länsipuolella kapasiteetti on tiukimmilla alueen pienemmissä viemäreissä, mutta Mannerheimintiellä kulkevassa isossa viemärissä kapasiteetti on mallin
perusteella riittävä. Vaikka luotu malli on tehty mahdollisimman tarkaksi, tulee sen antamia tuloksia tarkastella suuntaa antavana tietona ydinkeskustan sekaviemäriverkoston
toiminnasta ja mitoituksesta.
Tehtyjen tarkastelujen perusteella verkoston kriittisimmiksi pisteiksi voisi sanoa ylivuotokaivoja 4 ja 5, joista virtasi vettä kahdella tutkitulla sadetapahtumalla ylivuodon
kautta hulevesiviemäriin. Tämän lisäksi kriittisimpiä pisteitä ovat herkimmin tulvivat
kokoojaviemäreiden kaivot. Kaiken kaikkiaan mallinnetun verkoston kapasiteetti ei ole
tiukimmilla alueen suurimmissa viemäreissä, vaan ongelmat esiintyvät pienemmissä
600 mm tai tätä pienemmissä latvaviemäreissä. Nämä eivät ennätä tyhjentyä rankkasateella riittävän nopeasti, vaan tulvivat kadulle. Ongelmallisimmat pisteet sijaitsevat keskustan matalimmissa kohdissa savi- ja täyttömaa-alueella. Alueen vanhoissa linjoissa on
paikoin painumaa, eikä juurikaan kaatoa, minkä vuoksi ne eivät tyhjene riittävän nopeasti. Verkoston kapasiteetin parantaminen vaatisi näissä putkilinjoissa suurempia putkia
tai linjojen suurempaa kaatoa, jotta verkosto johtaisi veden nopeammin pois ydinkeskustan alueelta.
6.3 Tutkimustulosten tarkastelu
Analyysin tulokset ovat kyseenalaisia, jos ohjelman ilmoittamat laskennan jatkuvuusvirheet ovat suuruudeltaan 10 % luokkaa. Mallin jatkuvuusvirhe hydrologisessa osassa
oli sateen suuruudesta riippuen 0-0,03 %. Simuloitaessa sateetonta aikaa hydraulisen
osan jatkuvuuden virhe pysyi alle 1 %. Kalibrointiin käytetyillä sekä tarkastelluilla sadetapahtumilla jatkuvuuden virhe oli verkostossa 6,1–6,8 %. Verkostomalliin talojen
katoista luoduista valuma-aluista verkostoon päätyvät vedet aiheuttivat malliin suu-
85
remman jatkuvuuden virheen, kuin erillisestä pintamallista verkostoon johdetut vedet.
Tämä johtuu siitä, että verkostomalliin lisättyjen valuma-alueiden vedet päätyvät nopeammin verkostoon, kun pintamallista taas virtaavat vedet tulevat suuremmalla viiveellä
ja tasaisemmin kaivojen kautta viemäriin. Koska jatkuvuuden virheet pysyivät selvästi
alle 10 %, voidaan tuloksia pitää laskennan jatkuvuuden osalta luotettavina.
Ohjelman käyttäjän on itse tarkistettava mallin numeerinen stabiilius. Numeerista epästabiiliutta voi esiintyä vain lyhytaikaisesti, joten sen havaitsemiseksi raportointiväliksi
asetettiin 10 sekuntia. Myös aika-askeleen asettaminen mahdollisimman lyhyeksi ja
kaivojen tilavuuden määrittäminen paransi mallin antamien tuloksien vakautta. Virtaamien, pinnankorkeuksien ja virtausnopeuksien arvoissa ei näin ollen ilmennyt arvojen
suurta heilahtelua, vaan tulokset pysyivät stabiileina.
Koko Helsingin viemäriverkoston kattavassa verkostomallissa on tämän mallinnusalueen osalta ainoastaan Rautatieaseman edestä koilliseen kulkeva sekaviemärilinja sekä
Mannerheimintiellä sijaitseva viemärilinja suurten yli metrin halkaisijaltaan olevien
putkien osalta. Molemmissa malleissa linjoissa virtaavat vesimäärät ovat tarkastelluilla
sadetapahtumilla samaa suuruusluokkaa, mutta veden pinnankorkeuksissa on eroa.
Rautatieaseman edestä koilliseen lähtevässä sekaviemärilinjassa vedenpinta ei tässä
työssä tehdyssä mallissa kohoa verkostossa aivan yhtä korkealle 8.7.2010 olleella sadetapahtumalla kuin ylivuotolaskentoihin käytetyssä karkeammalla tasolla tehdyssä mallissa. Karkeammalla mallilla tehdyssä simulaatiossa Rautatientorin editse koilliseen
kulkevan viemärilinjan suurin täyttöaste on 75–100 % keskimäärin kerran viidessä vuodessa tapahtuvalla mitoitussateella ja 100 % keskimäärin kerran kolmessakymmenessä
vuodessa ilmenevällä mitoitussateella. Tässä työssä luodun yksityiskohtaisen verkostomallin antamat putkien suurimmat täyttöasteet ovat näitä pienempiä. Ero johtuu siitä,
että karkeammassa tarkkuudella luodussa mallissa kaikki hulevedet on johdettu Rautatieaseman edestä koilliseen kulkevaan sekavesiviemäriin kun taas tarkassa mallissa osa
sadevesistä on johdettu sekaviemärilinjan vieressä kulkevaan hulevesiviemäriin. Sateen
loputtua sekaviemäriverkoston vedenpinta palaa Rautatieaseman editse kulkevan linjan
osalta samalle korkeudelle molemmissa malleissa.
Mannerheimintiellä kulkevassa linjassa vedenpinta jää puolestaan tässä työssä tehdyssä
tarkassa mallissa korkeammalle kuin karkeammalla tarkkuudella luodussa mallissa.
86
Koko Helsingin kattavalla verkostomallilla saaduissa simulaatiotuloksissa Mannerheimintiellä kulkevan viemärilinjan suurin täyttöaste keskimäärin kerran viidessä vuodessa
tapahtuvalla mitoitussateella on 50–75 % ja keskimäärin kerran kolmessakymmenessä
vuodessa tapahtuvalla mitoitussateella 75–100 %. Tämän linjan osalta tarkalla mallilla
saatiin samanlaiset tulokset. Mannerheimintiellä kulkevan linjan osalta pinnankorkeus
jää sateen loputtua tarkassa mallissa hiukan korkeammalle kuin karkeammalla tarkkuudella luodussa mallissa. Ero voi johtua malleihin syötettyjen jäte- ja vuotovesimäärien
eroista. Pinnankorkeuteen vaikuttaa myös veden virtaamisen rajoittaminen mallissa kyseisestä linjasta suureen kalliotunneliin.
HSY Vesihuollolle ja edelleen ympäristöviranomaisille tehdyissä ylivuotolaskelmissa
on raportoitu ainoastaan alueen koilliskulmassa sijaitsevan kaivon ylivuototapahtumat.
Muita tämän alueen ylivuototapahtumia ei raportoida, koska näiden vesien on oletettu
purkautuvan aina sarjassa sekaviemärilinjan seuraavaan putkeen ja kulkeutuvan edelleen puhdistamolle. Malli kuitenkin laskee Rautatieaseman ympäristössä olevissa ylivuotokaivoissa tapahtuvat ylivuodot. Näitä tapahtui heinäkuun 8. päivän sateella mallin
mukaan jokaisessa ylivuotokaivossa. (Riihinen 2010, 2011) Koska ylivuotovedet päätyvät mallissa sekaviemärilinjan seuraavaan putkeen, ovat nämä vesimäärät mukana jälleen seuraavaan ylivuotokaivoon tulevassa vesimäärässä. Näin ollen näitä ylivuotovesimääriä ei voitu verrata tässä työssä luodulla mallilla saatuihin ylivuotovesimääriin.
Tässä työssä tehdyn mallin mukaan ylivuotoja tapahtui ainoastaan ylivuotokaivoista 4 ja
5.
Koko Helsingin kattavan viemärimallin ja Rautatieaseman ympäristöstä tehdyn tarkan
mallin tuloksia verratessa on muistettava niiden tarkkuus ja käyttötarkoitus. Ranta-Pere
(2009) toteaa, että koko Helsingin kattava verkostomalli on tarkoitettu ensisijaisesti
kokonaisuuden hahmottamiseen ja erilaisten sadetapahtumien vaikutuksien selvittämiseen verkoston toiminnan kannalta. Kyseisen mallin antamia tuloksia voidaan tarkastella suuntaa antavana tietona runkoverkon toiminnasta. Sille ei ole tehty myöskään tarkkaa kalibrointia keskustan alueella mittausten hankalan suorittamisen takia.
Koko Helsingin kattavaa viemärimallia päivitetään jatkuvasti. Mallin kalibroimiseksi
tehdään parhaillaan kymmenestä pisteestä virtausmittauksia ja malliin luotuja valumaalueita tarkennetaan. Tämän tutkimuksen myötä malli täydennetään ja korjataan työssä
87
tehtyjen havaintojen perusteella. Rautatieaseman edestä koilliseen kulkevan sekaviemärilinjan vieressä kulkeva hulevesiviemäri lisätään malliin. Tämän lisäksi mallia täydennetään puuttuvien ylivuotokaivojen osalta sekä muuttamalla kaikista Rautatieaseman
edessä sijaitsevista ylivuotokaivoista tapahtuvien ylivuotovesien virtaaminen hulevesiviemäriin ja edelleen mereen. Lisäksi tässä työssä mallin kalibroimiseksi tehtyjä
mittauksia voidaan käyttää karkeammalla tarkkuudella luodun mallin kalibrointiin keskustan osalta.
6.4 Tehtyjä oletuksia ja muita havaintoja
Rakennettu malli perustuu käytössä olleisiin lähtötietoihin, joten virheelliset tiedot verkostokartoissa ovat virheellisesti myös mallissa. Luotu malli on tehty kuitenkin niin
tarkasti, kuin lähtötietojen perusteella käytetyllä mallinnusohjelmalla oli mahdollista.
Viemäriverkoston hydrauliseen toimintaan vaikuttavat viemärin suunnitteluparametrit,
kuten viemärin muoto, viettokaltevuus ja materiaali. Tämän lisäksi siihen vaikuttavat
viemärin kuntoparametrit kuten liettyminen ja rakenteiden kunto. Mallissa viemäriverkosto on oletettu toimivan karttatietojen mukaisena. Laskelmat eivät siis huomioi viemärissä olevaa irtokertymää, viemäriin tunkeutuneita juuria tai muita rakentamisen jälkeen viemäriin syntyneitä virtausta haittaavia tekijöitä, joita voivat olla esimerkiksi tukkeumat ja sortumat. Koska mallinnusalueen verkosto on pääosin hyvin vanhaa, on sen
toiminnallinen kunto hyvin todennäköisesti muuttunut vuosikymmenten aikana. Virtaamaa hidastavien tekijöiden vaikutus on huomioitu putkien karkeutta kuvaavassa
Manningin -kertoimessa. Jos putkessa on paljon kiintoainesta, on sen todellinen täyttöaste kuitenkin suurempi kuin mallin antama.
Kaivojen maksimikorkeus on laskettu pintamallista saatujen kaivon kansien korkotietojen perusteella, joka saattaa joissain pisteissä aiheuttaa maksimissaan muutaman kymmenen senttimetrin virheen kaivon todelliseen korkeuteen nähden. Tämä vaikuttaa mallissa ajanhetkeen, jolloin kaivo täyttyy ja alkaa tulvia sekä kaivosta tulvivaan vesimäärään.
Alueen kiinteistöissä on paljon pohja- ja perusvesikaivoja, joiden avulla ne säätelevät
pohjaveden pinnankorkeutta pumppaamalla ylimääräistä kaivoon kerääntyvää vettä verkostoon. Kaikista alueen kaivoista ja niistä sekaviemäriin pumpatuista vesimääristä ei
ollut tietoa, joten vesimäärät jouduttiin arvioimaan. Maan pinta on oletettu vettä lä-
88
päisemättömäksi, ja viemäriin päätyvien vuotovesien määrä on oletettu vakioksi. Todellisuudessa sade saattaa kuitenkin vaikuttaa jonkin verran alueen maaperään kosteuteen.
Myös pohja- ja orsivesien pinnat vaihtelevat eri vuodenaikoina, jolloin verkostoon päätyvien vuotovesien määrä vaihtelee. Tässä tutkimuksessa verkostoon päätyvät vuoto- ja
pohjavedet on kuitenkin oletettu koko alueella samoiksi sekä sääoloista ja vuodenajoista
riippumattomiksi.
Luotuun malliin johdettujen vesien määrään vaikuttaa käytetty sadeaineisto. Tässä käytettiin aivan mallinnusalueen vierestä mitattuja sadantatietoja. Kalibrointiin käytettyjen
sadetapahtumien intensiteetit olivat kymmenen minuutin keskiarvoina ja 8.7.2010 olleen sadetapahtuman intensiteetit olivat viiden minuutin keskiarvoina. Tämä aiheuttaa
jonkin verran epätarkkuutta ja jättää suurimmat intensiteettihuiput huomioimatta. Kiinteistöjen katoille satava vesi menee mallissa kokonaisuudessaan suoraan viemäriin. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole, vaan osa vesistä jää muun muassa erilaisiin painaumiin tai rakenteisiin ja haihtuu. Luodusta mallista on jätetty pois kiinteistöjen viemäröintijärjestelmät, jotka aiheuttaisivat jonkin verran viivettä kattovesien virtaamiseen
viemäriin. Kattopinta-alojen jako viemäröityihin ja kadulle vetensä johtaviin, on tehty
ilmakuvan ja maastohavaintojen perusteella. Näissä voi olla jonkin verran virhettä, sillä
todellista tietoa kattojen viemäröidyistä aloista ei ollut.
Viemäriin johdettujen jätevesimäärien laskentaan käytettiin vuoden 2010 kuuden ensimmäisen kuukauden kiinteistöjen vedenkulutustietoja, kun taas mallin kalibrointiin
tehdyt mittaukset toteutettiin kuuden jälkimmäisen kuukauden aikana. Tämä aiheuttaa
varmasti jonkin verran epävarmuutta verkostossa virtaavan sateettoman ajan virtaamaan.
Mallin kalibrointia varten suoritetut mittaukset oli hankala toteuttaa. Tämä johtui sekä
tutkimusalueen sijainnista Helsingin ydinkeskustassa että verkoston iästä. Virtausmittareiden sijoittaminen mallinnusalueen purkupisteisiin ei ollut mahdollista eikä kaikkiin
suurimpiin putkilinjoihin saatu mittaria ollenkaan. Näin ollen koko malli on kalibroitu
niiden linjojen perusteella, joista saatiin mittaustietoa. Koska kaksi mittareista sijaitsi
mallinnusalueen keskellä, ei kalibrointia tarvinnut suorittaa ainoastaan purkupisteiden
läheisyydestä tehtyjen mittausten perusteella, vaan myös mallinnusalueen sisäisistä tapahtumista saatiin mittaustietoa. Tämä osoittautui tärkeäksi tarkasteltaessa tuloksia,
89
joissa verkoston suurimmat täyttöasteet sijaitsevat juuri mallinnusalueen sisällä pienemmissä putkissa. Koska tutkimus keskittyi nimenomaan rankkasateiden vaikutuksiin,
tulisi kalibroinninkin perustua suuriin virtaamiin. Nämä ovat kuitenkin havaintoaineistossa harvassa ja osassa mittauksissa ollut 30 minuutin tulostusväli saattaa aiheuttaa
juuri virtaaman huippuarvon poisjäämisen mittaussarjasta, kuten osassa toteutetuista
mittauksista vaikuttaa tapahtuneen. Malli saatiin kuitenkin kalibroitua kaikkien mittauspisteiden osalta hyvin siihen nähden, kuinka paljon alueella oli epävarmoja tekijöitä,
jotka jouduttiin arvioimaan.
Maan pinnasta luotu erillinen pintamalli vaikuttaa kadulta verkostoon johdettujen hulevesien määrään ja verkostoon kulkeutumisen nopeuteen. Tämä riippuu muun muassa
pintamallin resoluutiosta. Lisäksi pintamallista tulevien vesien viiveeseen vaikuttaa sadevesikaivojen imuteho, johon vaikuttaa pintamalliin arvioitu kansien läpivirtausalojen
koko. Mitä nopeammin ja pienemmällä viiveellä sadevedet päätyvät pintamallista viemäriin, sitä suuremmat huippuvirtaamat ja -pinnankorkeudet verkostoon aiheutuu.
Malli näyttää hetkellisesti joissain verkoston pisteissä liian voimakasta putken täyttöastetta. Tämä saattaa johtua siitä, ettei mallissa ole kiinteistöjen viemäröintijärjestelmiä,
vaan katoilta tulevat vedet päätyvät suoraan liitoskaivoon.
90
7 JOHTOPÄÄTÖKSET
Työssä tarkasteltiin mallin antamia tuloksia erityisesti verkoston kapasiteetin, tulvimisherkkyyden ja kriittisimpien pisteiden osalta. Tehtyjen mittausten mallin perusteella
voidaan sanoa, että sateet vaikuttivat kyseisen alueen sekaviemärissä lähes välittömästi
virtaamaa voimakkaasti kasvattaen. Kovien sateiden aikaan virtaama yli kymmenkertaistui sateettomaan ajankohtaan verrattuna. Luodun mallin perusteella verkoston kapasiteetti ei ole riittävä johtamaan kaikkia rankkasateella muodostuvia hulevesiä pois tarpeeksi nopeasti. Suurimmat ongelmat eivät ilmene alueen suurissa kokoojaviemäreissä,
vaan pienemmissä verkoston latvaosien putkissa. Näissä putkien kapasiteetti täyttyy
herkimmin ja kaivot tulvivat.
Vaikka alueesta luotu verkostomalli on mahdollisimman tarkka ja sen kalibrointi onnistui melko hyvin kaikkien mittauspisteiden osalta, tulee mallin antamia tuloksia tarkastella suuntaa antavana tietona ydinkeskustan sekaviemäriverkoston toiminnasta ja mitoituksesta. Mallilla tarkastellaan yleisiä viemäreitä, eikä sen perusteella voida sanoa kovin
paljon kiinteistöihin aiheutuvista riskeistä. Tähän vaikuttaa muun muassa kiinteistöjen
liitoskorkeus, järjestelmissä olevat yksisuuntaventtiilit sekä kiinteistöjen pumppausjärjestelyt.
Sekaviemäriverkostot ovat vanhoja ja rakennettu vuosikymmeniä sitten. Tällöin ei ole
osattu ennakoida tulevaa verkoston kapasiteettitarvetta nykypäivää vastaavaksi. Asukasmäärän lisääntyessä kuormitus on saattanut lisääntyä ja vaatimukset viemäröinnin
moitteettomaan toimintaan kasvanut. Myös päällystetyn pinnan osuus, vettä vastaanottavien hulevesikaivojen määrä sekä suoraan viemäriin johdettujen kattovesien määrä on
lisääntynyt jatkuvasti. Näin ollen sateet aiheuttavat äkillisemmät ja suuremmat virtaamahuiput sekaviemäriverkostossa. Viemäritulvien ehkäisemiseksi sekaviemäriin johdettavien hulevesien määrää tulisi mahdollisuuksien mukaan vähentää. Katuja uusittaessa
ja linjoja saneerattaessa ennen kaduille johdettuja kattovesiä ei tulisi yhdistää sekaviemäriin tarkistamatta verkostojen kapasiteettiä ja harkitsematta muita keinoja johtaa
sadevedet alueelta. Kattovesien yhdistäminen suoraan sekaviemäriin voi johtaa ongelmiin, mikäli verkoston kapasiteetti on ollut jo aiemmin tehokkaasti käytössä. Sekaviemärijärjestelmien ylikuormitustilanteita voidaan lieventää ja torjua erilaisilla pidättävillä ja virtaamaa hidastavilla rakenteilla sekä ratkaisuilla, jotka ehkäisevät kuormitus-
91
huippuja järjestelmän kriittisissä kohdissa. Myös kadun pinnan tulvareittien tehokkaalla
suunnittelulla voidaan pienentää taajamatulvien riskiä. Vesihuoltolaitosten tulisikin varautua ilmastonmuutoksen seurauksena aiheutuvien kesän rankkasateiden lisääntymiseen.
Mallinnus on hyvä menetelmä olemassa olevan verkoston toiminnan analysointiin sekä
verkoston yksittäisten kohtien suunnitteluun. Karkeammalla tarkkuudella luodut verkostomallit sisältävät usein vain suurimmat viemärilinjat sekä olennaisimmat kaivot ja
muut rakenteet. Esimerkiksi verkoston tulvivat kaivot tai muut ongelmakohdat voivat
sijaita pienemmissä linjoissa ja verkoston latvaosissa kuten tässä työssä tutkitulla alueella. Koska tarkka verkostomalli sisältää suurimpien pääviemäreiden lisäksi myös pienimmät verkoston latvaosien viemärit ja kaikki verkostossa sijaitsevat kaivot, voidaan
sillä tutkia paljon tarkemmin verkoston toimintaa ja kapasiteettiä normaalitilanteessa
sekä erilaisilla sateilla. Yksityiskohtainen malli antaa totuudenmukaisemman kuvan
tarkasteltaessa esimerkiksi rankkasateen seurauksena kapasiteetin ylittäviä kohtia ja
verkostossa ensimmäisenä tulvivia kaivoja. Sitä voidaan käyttää myös verkoston toiminnan kannalta kriittisimpien pisteiden selvittämiseen muidenkin kuin suurimpien linjojen osalta.
Tällainen yksityiskohtainen sekaviemäriverkostomalli mahdollistaa myös verkoston
kapasiteettiin vaikuttavien eri kuormituslähteiden keskinäisen vertailun tai yksittäisen
kuormittajan vaikutuksen tarkastelun verkoston vesimääriin. Se soveltuu myös hyvin
erilaisten riskitarkastelujen tekoon. Tällainen voi olla esimerkiksi meriveden noususta
aiheutuvan verkostojen täyttymisen ja tulvimisen mallinnus. Tämän avulla voidaan etsiä
verkoston kriittisimmät pisteet, joista merivesi pääsee ensimmäisenä verkostoon. Samalla mallilla voidaan tarkastella niitä pisteitä, joista tällaisessa tilanteessa verkosto
kannattaa tulpata veden nousun estämiseksi verkostoon. Riskitarkasteluina voidaan tutkia myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia erilaisilla mitoitussateilla. Kapasiteettitarkasteluja voidaan hyödyntää riittäviä liitoskorkeuksia arvioitaessa, sekä tutkittaessa millaisia rakenteita tonttiviemärissä tulee olla, jotta vahingoilta vältytään.
Mallia voidaan hyödyntää uusien linjojen suunnittelussa ja vanhojen saneerauksessa.
Sillä voidaan tutkia uusien linjojen rakentamisen parantavaa vaikutusta verkoston kapasiteettiin sekä suunnitella verkoston toiminnan kannalta parhainta ratkaisua verkostoa
92
saneerattaessa. Suunnittelussa tarkkaa mallia voidaan käyttää hulevesien osalta muun
muassa virtaamaa viivyttävien rakenteiden mitoituksessa ja toiminnan testaamisessa.
Tarkalla verkostomallilla voidaan selvittää sekaviemäristä tapahtuvien ylivuotojen määrä ja laatu tarkemmin kuin karkeammalla tarkkuudella laaditulla mallilla. Sitä voidaan
myös käyttää ylivuotokynnysten mitoituksen tarkistamisessa sekä tarvittaessa ylivuotokynnysten uudelleenmitoituksessa.
Ennen mallinnustyöhön ryhtymistä tehdään usein selvä rajaus, mitä luotavassa mallissa
huomioidaan ja mitä jätetään tarkastelun ulkopuolelle. Käytettävä mallinnusohjelma on
kuitenkin tunnettava myös tarkastelun ulkopuolelle rajattujen asioiden osalta, eikä jotain
tiettyä tekijää voi rajata ulkopuolelle, arvioimatta ensin miten tämä vaikuttaa mallinnustulokseen.
Mitä tarkempaa mallia käytetään, sitä enemmän tarvitaan yksityiskohtaisia lähtötietoja.
Jos näitä tietoja ei pystytä antamaan riittävän laadukkaina, on yksityiskohtaisesta mallinnuksesta saatava hyöty kyseenalainen, sillä pienet virheet mallissa saattavat vaikuttaa
huomattavasti mallinnustulokseen. Myös erilaiset mallinnuksessa tehdyt oletukset vaikuttavat helposti lopputulokseen. Jotta mallilla saataisiin mahdollisimman oikeita tuloksia, on verkoston rakennetietojen lisäksi malliin tulevat vesimäärät tiedettävä mahdollisimman tarkasti. Kiinteistöistä tulevat jätevesitiedot saadaan melko tarkasti vedenkulutustiedoista. Ongelmia aiheuttaakin verkostoon päätyvien vuotovesien arviointi. Tämän
kannalta tarkan mallin luominen uudehkolle verkostolle on helpompaa ja antaa luotettavamman tuloksen. Rankkasateilla suurimmat vesimäärät aiheutuvat sekaviemäriin kuitenkin sadevesistä, jolloin vuotovesien osuus verkostossa sateen aikana on pieni. Kiinteistöjen katoilta viemäriin päätyvien vesien määrä voidaan arvioida viemäröityjen kattopinta-alojen perusteella. Kadulta hulevesikaivojen kautta verkostoon päätyvien vesimäärien arviointi ja mallinnus on paljon vaikeampaa, sillä eri kaivojen kautta verkostoon päätyvä vesimäärä riippuu monesta tekijästä maan pinnalla.
Suuresta tietomäärästä johtuen mallin luominen on työlästä ja aikaa vievää. Tätä voidaan helpottaa, mikäli verkostotiedot saadaan siirrettyä mallinnusohjelmaan suoraan
verkkotietojärjestelmästä. Siitäkin huolimatta mallinnettava alue jää usein pieneksi, sillä
käsin tehtävää työtä ei voi välttää. Vanhaa verkostoa on saatettu muuttaa useaan otteeseen, eikä karttatietojen oikeellisuudesta voida olla aina varmoja. Viemäreiden kuntoa
93
selvitetään TV-kuvauksen avulla. Nykyisin kuvattujen viemäreiden tutkimus- ja raportointiohjelmalla voidaan luoda verkostosta 3-ulotteinen malli, joka perustuu kuvauksessa tehtyihin tutkimuspöytäkirjoihin. Kun tällainen malli saataisiin yhdistettyä verkostomallinnusohjelmaan, voitaisiin alueellisten kuvausten jälkeen tarkistaa myös verkoston
kapasiteetti viemärin kunnon lisäksi.
Vesilaitosten tulisi panostaa ajanmukaiseen ja kattavaan mittaustiedon keruuseen. Myös
muunlainen seuranta ja raportointi muun muassa tulvivien kohteiden, tukosten ja muiden verkoston kapasiteettiin ja toimintaan liittyvien havaintojen osalta on tärkeää. Raportoituja tietoja verkoston kunnosta voidaan hyödyntää mallinnuksessa. Lisäksi niiden
avulla voidaan löytää merkittävimmät ongelmakohdat ja päätyä oikeanlaiseen ongelmanratkaisuun, joko mallinnuksen avulla tai muilla keinoin. Sekaviemäriverkostojen
säännöllinen kunnossapito, huolto ja toiminnan tarkkailu ovat tärkeitä, sillä ne ovat
helppoja ja edullisia vahinkojen ehkäisymenetelmiä.
Viemärivirtausmittausten tekeminen on haastavaa. Tämän tutkimuksen alueella ongelmat aiheutuivat sekä mallinnettavan alueen sijainnista aivan Helsingin keskustassa että
vanhan sekaviemärin asettamista haasteista. Myös mallinnus- ja kalibrointityö olisi hyvä ajoittaa tällaisessa kohteessa lumettomaan ajankohtaan. Tällöin lisävirtausmittauksia
ja verkoston tutkimista voisi tehdä enemmän.
Tässä tutkimuksessa tehty tarkastelu oli rajattu ainoastaan verkostossa kulkevan vesimäärän ja sen käyttäytymisen tutkimiseen. Luotuun malliin voisi lisätä veden laadullisen tutkimuksen, jolla voisi arvioida ylivuotokaivoista tapahtuvan virtaaman laatua sekä
sen aiheuttamia seurauksia. Tässä tutkimuksessa verkostoon kadun pinnalta hulevesikaivojen kautta päätyvät vesimäärät laskettiin erillisellä lasertutkamittaukseen perustuvalla tarkalla pintamallilla. Jatkotutkimuksena voisi verrata tämän pintamallin ja
pelkästään SWMM:llä mallinnetun kadun pinnalta tapahtuvan valunnan eroa sekä tutkia
erillisestä pintamallista saatavaa lisäarvoa ja tarkkuutta. Kun karkeammalla tarkkuudella
luotu koko Helsingin käsittävä viemäriverkostomalli on päivitetty tämän mallinnustyön
yhteydessä selvinneiden rakennetietojen osalta, voisi näiden mallien antamia simulointituloksia verrata uudelleen ja tutkia esimerkiksi eroaako mallien antamien ylivuotovesien
määrä toisistaan.
94
Kansalaisten valveutuneisuus ympäristöasioita kohtaan on lisääntynyt merkittävästi
viime vuosina. Toimintavarma ja korkeatasoinen vesihuolto luo perustan kaikille yhteiskunnallisille toiminnoille. Kaupunkien hule- ja jätevesijärjestelmien kehittäminen on
jatkuva prosessi. Rakennettujen järjestelmien toimintaa ja palvelutasoa tulisi seurata ja
kehittää jatkuvasti. Tässä työssä luodun mahdollisimman tarkan verkostomallin luominen on työlästä ja vaatii paljon tarkkoja lähtötietoja. Sitä pystyy kuitenkin hyödyntämään monipuolisesti niin olemassa olevan verkoston toiminnan analysoinnissa kuin
verkoston yksittäisten kohteiden suunnittelussakin.
95
LÄHTEET
Aaltonen, J., Hohti, H., Jylhä, K., Karvonen, T., Kilpeläinen, T., Koistinen, J., Kotro, J.,
Kuitunen, T., Ollila, M., Parvio, A., Pulkkinen, S., Silander, J., Tiihonen, T., Tuomenvirta, H. & Vajda, A. 2008. Rankkasateet ja taajamatulvat (RATU). Suomen ympäristökeskus. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala. 123 s. (Suomen ympäristö 31/2008).
ISBN ISBN 978-952-11-3210-0 (painettu). 978-952-11-3211-7 (sähköinen).
Barco, J., Kenneth, M.W. & Stenstrom, M. K. 2008. Automatic Calibration of the U.S.
EPA SWMM Model for a Large Urban Catchment. Journal of hydraulic engineering.
Vol 134:4. S. 466-474. ISNN 0733-9429.
Begnudelli, L., Sanders, B.F. & Bradford, S.F. 2008. Adaptive Godunov-Based Model
for Flood Simulation. Journal of Hydraulic Engineering. Vol. 134:6. S. 714-725. ISNN
0733-9429.
Butler, D. & Davies J. W. 2004. Urban Drainage 2nd edition.Spon Press. London and
New York. 543 s. ISBN 0-415-30607-8.
Calabrò, P. S. 2004. Design Storms and Water Quality Control. Journal of Hydrologic
Engineering. Vol. 9:1. S. 28–34. ISNN 1084-0699
Cambez, M.J., Pinho, J. & David, L.M. 2008. Using SWMM 5 in the continuous modeling of stormwater hydraulics and quality.11th International Conference on Urban Drainage, Edinburgh, Scotland, UK.
Djordjevi , S., Prodanovi , D. & Maksimovi ,
. 1999, An approach to simulation of
dual drainage. Water Science and Technology. Vol. 39:9. S. 95–103. ISNN 0237-1223.
Durrans, S. R. 2003. Stormwater Conveyance Modeling and Design. First Edition.
Haestad Methods. 688 s. ISBN 0-9657580-8-7
FCG Suunnittelukeskus Oy 2007. Helsingin hulevesien hallinta nyt ja tulevaisuuden
näkökulmia -Selvitys. 21.9.2007. 61 s. Raportti 0100-C8620.
96
Flow-Tronic. 2010. FLO-DARTM Model 4000 Combined Radar Area/Velocity Flow
Sensor.
[Verkkodokumentti,
viitattu
10.11.2010].
Saatavissa:
http://www.flow-
tronic.com/portal/downloads/tec_specs/en/Attachment00035011/Tec-Spec%20FloDar%204000%20SR-LR%20EN%20Rev%2009-2010.pdf.
Gallegos, H. A., Schubert, J. E. & Sanders, B. F. 2009. Two-dimensional, highresolution modeling of urban dam-break flooding: A case stude of Baldwin Hills, California. Advances in Water Resources Vol 32. S. 1323-1335.
Gironás, J., Roesner, L. A. & Davis J. 2009. Storm Water Management Model Applications Manual. Cincinnati, Ohio. U.S. Environmental Protection Agency. National Risk
Management Research Laboratory. 180 s. EPA/600/R-09/000.
Helsingin kaupunki, Geotekninen osasto. 2011. Maaperäkartta. Helsinki Soili. [Verkkodokumentti, viitattu 2.3.2001]. Saatavissa : http://ptp.hel.fi/soili/Default.aspx.
Huber, W. C., Dickinson, R. E. & Barnwell, T. O. 1992. Storm Water Management
model, Version 4: User’s manual. Second Printing. Athens, Georgia. U.S. Environmental Protection Agency. Environmental Research Laboratory. 52 s. EPA/600/3-88/001a.
Hyvönen 2011. Tuotekehitysjohtaja. EHP-Tekniikka Oy. Kirjallinen tiedoksianto.
21.2.2011.
Hyyrynmäki, P. 1997. Helsingissä seurataan sekaviemärien toimintaa reaaliaikaisesti
internetin kautta. Automaatioväylä. 1-2007. S 32-33. ISSN 0784 6428.
Ilmatieteen laitos. 2010. Uutiset. Tiedotteet. Kuumassa ja kosteassa kehittyi rankkasateita Helsingissä ja ukkosia Itä-Suomessa. [Verkkodokumentti, viitattu 8.12.2010].
Saatavissa: http://legacy.fmi.fi/uutiset/index.html?A=1&Id=1278657699.html
Ilmatieteen laitos. 2011. Teematietoa. Sääennuste. Tunne termit - ymmärrä säätiedotus.
Sade. Sadetta ja poutaa. [Verkkodokumentti, viitattu 30.3.2011]. Saatavissa:
http://ilmatieteenlaitos.fi/sade
Kauppinen, H. 2005. Verkostojen kuntoselvitys. Helsingin Vesi. s. 29.
97
Kunnallisen vesihuollon neuvottelukunta. 1983. Viemäritulvat. Suomen kaupunkiliitto.
32 s. ISBN 951-759-222-1
Lyngfelt, S. 1985. On urban runoff modelling – The application of numerical models
based on the kinematic wave theory. Göteborg. Chalmers University of Technology.
195 s.
Marsh McBirney. 2000. Flo-DarTM System. Open Channel Non-Contact Radar Flowmeter. Model 460. Installation & Operation. 40 s. P/N 105004601.
Marsh McBirney. 2005. Start-Up Guide. Flow-Dar Open Channel Flowmeter with Surcharge Velocity Sensor Option. 14 s. P/N 105006001.
Mays L.W. 1999. Hydraulic Design Handbook. Department of Civil and Environmental Engineering. Arizona State University. Tempe, Arizona. McGraw-Hill. 1024 s.
ISBN 0-07-041152-2.
Mustonen, S. 1986. Sovellettu Hydrologia. Vesiyhdistys r.y. Helsinki. Mäntän Kirjapaino Oy. 503 s. ISBN 951-95555-1-X.
Niemelä, J. 1968. Yleinen Viemärilaitos. 2. painos. Kaupunkiliiton toimisto. Teknillinen
osasto. Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy, Joensuu 58 s. (Kaupunkiliiton käsikirjoja ja
tutkimuksia N:o C 2).
Niinimäki, R. 2011a. Rakennusgeologi. Helsingin kaupungin kiinteistöviraston geotekninen osasto. Suullinen tiedoksianto 8.3.2011.
Niinimäki, R 2011b. Rakennusgeologi. Helsingin kaupungin kiinteistöviraston geotekninen osasto. Kirjallinen tiedoksianto 15.3.2011.
Nurmi, P., Heinonen, T., Jylhänlehto, M., Kilpinen, J. & Nyberg, R. 2008. Helsingin
kaupungin hulevesistrategia. Helsingin kaupungin rakennusvirasto, katu- ja puistoosasto. Kopio-Niini Oy. 13 s. (Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 2008:9 /
Katu- ja puisto-osasto). ISBN: 978-952-223-306-6.
Park, H. & Johnson, T. J. 1998. Hydrodynamic modeling in solving combined sewer
problems: A case study. Water Research. Vol. 32:6. S 1948-1956. ISSN 0043-1354
98
Ranta-Pere, T. 2009. Helsingin viemäriverkoston tulvahallinta. Diplomityö. Teknillinen
korkeakoulu. Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta. Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan koulutusohjelma. Espoo. 89 s.
Riihinen, H. 2010. Projektipäällikkö. FCG Finnish Consulting Group Oy. Kirjallinen
tiedoksianto. 5.10.2010.
Riihinen, H. 2011. Projektipäällikkö. FCG Finnish Consulting Group Oy. Kirjallinen
tiedoksianto. 12.4.2011
RIL 124-1. 2003. Vesihuolto I. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL r.y. Vammalan
kirjapaino Oy. Helsinki. 314 s. ISBN 951-758-431-8.
RIL 124-2. 2004. Vesihuolto II. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL r.y. Vammalan
kirjapaino Oy. Helsinki. 684 s. ISBN 951-758-438-5.
RIL 237-1. 2010. Vesihuoltoverkkojen suunnittelu. Perusteet ja toiminnallisuus. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL r.y. Saarijärven Offset Oy. Helsinki. 177s. ISBN
978-951-758-526-2.
RIL 237-2. 2010. Vesihuoltoverkkojen suunnittelu. Mitoitus ja suunnittelu. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL r.y. Saarijärven Offset Oy. Helsinki. 162s. ISBN 978-951758-521-7.
Rossman, L.A. 2006. Storm Water Management Model Quality Assurance Report: Dynamic Wave Flow Routing. Cincinnati, Ohio. U.S. Environmental protection agency.
EPA/600/R-06/097. 115 s.
Rossman, L.A. 2010. Storm Water Management Model, User’s Manual, Version 5.0.
Cincinnati, Ohio. U.S. Environmental protection Agency. EPA/600/R-05/040. 285 s.
Sala, A. 2005. Viemäritulvariskien hallinta. Teknillinen korkeakoulu. Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan osasto. Vesihuoltotekniikan laboratorio. Espoo. 96 s.
SFS-EN 752-4. 1997. Drain and sewer systems outside buildings – Part 4: Hydraulic
design and environmental considerations. Brussels, Belgium. European Standard. European Committee for Standadization CEN. 21 s.
99
Silander, J. 2008 Rankkasateet ja hulevesien hallinnan suunnittelu. Vesitalous 3/2008.
S. 20-24.
Schmitt, T.G., Thomas, T. & Ettrich, N. 2004. Analysis and modeling of flooding in
urban drainage systems. Journal of Hydrology, Vol. 299. S. 300-311. ISNN 0022-1694.
Smith, M. B. 1993. A GIS-based distributed parameter hydrologic model for urban areas. Hydrological Processes. Vol. 7:1. S. 45-61. ISNN 336-106.
Smith, M. B. 2006. Comment on ‘Analysis and modeling of flooding in urban drainage
systems’ Journal of Hydrology. Vol. 317. S. 355-363. ISNN 355-363.
SWMM 5.0 Blog. 2011. Explicit Iteration Hydraulic Computation and Implicit Time
Step Hydraulic Computations in SWMM 5. [verkkodokumentti, viitattu 6.4.2011.] Saatavissa: http://swmm5.blogspot.com/2010/07/explicit-iteration-hydraulic.html
Valkeapää, V., Nyman, T. & Vaittinen, M. 2008. Helsingin kaupungin tulvastrategia.
Helsingin kaupunki, Kaupunkisuunnitteluvirasto. 35 s. [verkkodokumentti, viitattu
25.1.2011.]
Saatavissa:
http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/d637b4004f58c8e581d1c7ddf57f027f/tulvastrategi
a1_1_2009.pdf?MOD=AJPERES
Vesihuoltolaki 119/2001 1§ ja 9 §. Helsinki. [verkkodokumentti, viitattu 21.1.2011].
Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/laki/kokoelma/2001/20010015.pdf
Vesi- ja viemärilaitosyhdistys. 2009. Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmän raportti 2008. (Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen monistesarja Nro 27.) ISBN 978-9525000-69-6
Vikman, H. & Arosilta, A. (toim.) 2006. Vesihuollon erityistilanteet ja niihin varautuminen. Vammalan Kirjapaino Oy. Helsinki. Maa- ja metsätalousministeriö. Huoltovarmuuskeskus. Suomen ympäristökeskus. 118 s. (Ympäristöopas 128.) ISBN 952-112175-0 (painettu). ISBN 952-11-2176-6 (sähköinen).
Weston, R. F. 2000. Quality Assurance Project Plan – Modeling Study of PCB Contamination in the Housatonic River. U.S. Army Corps of Engineers and U.S. Environmental
Protection Agency.
100
Ympäristöministeriö 2007. D1 Suomen Rakentamismääräyskokoelma. Kiinteistöjen
vesi- ja viemärilaitteistot Määräykset ja ohjeet 2007. Helsinki. Asunto- ja rakennusosasto. (Suomen rakentamismääräyskokoelma). 64 s. [verkkodokumentti, viitattu
24.1.2011]. Saatavissa: http://www.finlex.fi/data/normit/28208-D1_2007.pdf
Zoppou, C. 1999. Review of Storm Water Models. Integrated Water Managemant
Group. Christian Laboratory. CSIRO Land and Water, Canberra ACT Australia. 57 s.
(Technical Report 52/99). ISBN 0-643-06075-8
101
LIITTEET
Liite 1 Jatkuvuuden huomiointi SWMM:n laskennassa (Rossman 2006) ................... 102
Liite 2 Helsingin ydinkeskustan maaperäkartta (Helsingin kaupunki, Geotekninen
osasto 2011) .................................................................................................................. 106
Liite 3 Kalibrointitulokset sateettomalta ajalta ............................................................ 107
Liite 4 Kalibrointitulokset 8.8.2010 olleesta sadetapahtumasta................................... 108
Liite 5 Kalibrointitulokset 9.11.2010 olleesta sadetapahtumasta................................. 109
102
Liite 1 Jatkuvuuden huomiointi SWMM:n laskennassa (Rossman 2006)
Mallinnettaessa putkiverkostoa jatkuvuus on huomioitava sekä putkissa että solmukohdissa. SWMM:ssä oletetaan veden pinnan pysyvän samalla tasolla solmukohdan ja siihen liittyvien putkien välillä. Hydraulisen korkeuden H muutos solmukohdassa ajan
suhteen voidaan esittää kaavalla:
Q
H
t
Asolmu
AS
,
(14)
missä Asolmu on solmukohdan pinta-ala,
pinnan ala ja
AS on solmukohtaan liittyvien putkien veden
Q on nettovirtaama solmukohdassa eli siihen tuleva virtaama vähennet-
tynä siitä lähtevällä virtaamalla.
Yhtälöt 4, 6 ja 14 ratkaistaan SWMM:ssä yhdistämällä ne differenssikaavojen joukoksi.
Se laskee samanaikaisesti virtaaman jokaisessa putkessa ja vedenkorkeuden jokaisessa
solmukohdassa ajan t + t funtiona tunnetuilla ajan t arvoilla. Putkille ratkaistaan virtaama kaavalla:
Qt
Qt
Q gravity
Qinertial
1
Q friction
Qlosses
t
,
(15)
jossa Qt on virtaama ajanhetkellä t ja yksittäiset Q -tekijät on nimetty kuvaamiensa
voimien mukaan ja ne saadaan seuraavista yhtälöistä:
Qgravity
gA ( H 1
H 2 ) t / L,
Qinertial
2V ( A
At ) V 2 ( A2
Q friction
gn 2 V t
k 2R 4/3
,
K i Vi t
Qlosses
i
2L
,
A1 ) t / L,
103
joissa:
A = putkessa kulkevan virtaaman keskimääräinen poikkileikkausala,
H 1 = vedenkorkeus putken yläpäässä
H 2 =vedenkorkeus putken alapäässä
L = putken pituus,
V = putkessa kulkevan virtaaman keskimääräinen nopeus,
A1 =virtaaman poikkileikkauspinta-ala putken yläpäässä
A2 =virtaaman poikkileikkauspinta-ala putken alapäässä.
k = arvo 1
R = putken keskimääräinen hydraulinen säde,
Vi = paikallinen virtausnopeus putken pisteessä i,
K i = paikallishäviökerroin putken pisteessä i,
SWMM5 laskee A , R ja V arvot käyttäen putken kummankin pään korkeuksia, josta
vastaavat virtaaman syvyyden arvot y1 ja y2 voidaan johtaa. Keskimääräinen vedensyvyys putkessa y on laskettu näiden arvojen keskiarvona ja sitä käytetään putken poikkileikkauksen geometriassa määritettäessä A ja R arvoja. Keskimääräinen nopeus saadaan jakamalla uusin virtaaman arvo A arvolla. Ohjelmaa rajoittaa virtausnopeuden
maksimiarvo 15,24 m/s, jotta kaavan 15 termi Qfriction ei voi kasvaa rajattomasti.
Solmukohdassa oleva vedenkorkeus ratkaistaan kaavalla:
Ht
t
Ht
Vol
( Astore
AS ) t
,
(16)
t
missä Vol on aika-askeleen aikana solmupisteen läpi kulkenut virtaama. Tämä lasketaan seuraavasti:
104
Vol 0,5 (
Q) t
(
Q) t
t
t
(17)
Saint Venantin -yhtälöt ovat epälineaarisia osittaisdifferentiaaliyhtälöitä, joissa esiintyy
derivaattoja useamman kuin yhden riippumattoman muuttujan suhteen. Tämän vuoksi
ne ratkaistaan käyttäen numeerisia menetelmiä. SWMM5 laskee solmukohtien syvyydet
ja putkien virtaamat edellisten iteraatioiden avulla, käyttäen kahdesta neljään iteraatiokierrosta. Ratkaisu voi olla epävakaa, joten laskennassa käytetään relaksointikerrointa
tasoittamaan tuloksen jyrkkiä heilahteluja. (SWMM 5.0 Blog 2011)
Laskenta etenee seuraavasti:
1. Ensimmäiseksi arvioidaan virtaama jokaisessa putkessa ajanhetkellä t + t yhtälöllä 15 käyttäen pinnankorkeuksia, pinta-aloja ja nopeuksia ajanhetkellä t. Tämän jälkeen sama tehdään pinnankorkeuksille yhtälöllä 16 käyttäen juuri laskettuja virtaamia. Merkitään näitä ratkaisuja Qlast ja Hlast.
2. Ratkaistaan yhtälö 15 taas uudelleen käyttäen vedenpinnan korkeuksia, pintaaloja ja nopeuksia, joita käytettiin Qlast ja Hlast ratkaisussa. Relaksointikerrointa
käytetään yhdistämään uusi virtaama arvio Qnew aikaisempaan arvioon Qlast
kaavan Qnew=(1- )Qlast
Qnew mukaisesti jolloin saadaan päivitetty Qnew arvo.
SWMM 5 käyttää relaksointikertoimena arvoa 0,5.
3. Yhtälöllä 16 ratkaistaan pinnankorkeus taas uudelleen käyttämällä saatua Qnew
arvoa. Kuten virtaamankin kanssa tämä uusi pinnankorkeuden arvo Hnew päivitetään relaksointikertoimen ja Hlast arvon avulla kaavalla Hnew=(1- )Hlast
Hnew.
4. Jos Hnew on riittävän lähellä Hlast arvoa prosessi pysähtyy ratkaisunaan ajanhetken t+ t arvoina saadut Qnew ja Hnew arvot. Muuten arvot Hlast ja Qlast korvataan
Hnew ja Qnew arvoilla ja laskentaa jatkuu uudelleen kohdasta 2. Ohjelma Ohjelma
sallii 1,5 mm poikkeaman solmukohtien vedenkorkeuksissa ja rajoittaa laskukertojen määrän neljään.
Putkien täyttyessä vedellä, solmukohtaan yhdistyvien putkien vedenpinnan ala on nolla
eikä kaavaa 14 voida soveltaa. Tällöin SWMM käyttää vaihtoehtoista solmukohdan
jatkuvuuden edellytystä, eli solmukohdasta lähtevän vesimäärän tulee olla sama kuin
solmuun tulevan vesimäärän, Q = 0. Tämä yhtälö ei kuitenkaan sisällä kuin virtaaman,
105
joten se ei riitä yksinään päivittämään solmukohdan korkeutta. Koska virtaama ja pinnankorkeuden päivittämisen yhtälöitä ei ratkaista samanaikaisesti, ei ole varmuutta että
solmukohta pysyy paineellisena kun virtaaman ratkaisu on saavutettu. Virtaaman jatkuvuuden toteuttamiseksi voidaan yhtälö esittää häiriöyhtälönä:
Q
H
H
Q
missä
0,
(18)
H on solmukohdan pinnankorkeuden säätö, joka toteutetaan virtaaman jatku-
vuuden saavuttamiseksi. Ratkaisemalla yhtälö H suhteen saadaan:
Q
H
Q/ H
,
(19)
missä jakaja saadaan yhtälön 15 termien avulla seuraavasti:
Q
H
1
gA t / L
.
Q friction
Qlosses
(20)
Joka kerta kun yhtälöä 19 sovelletaan paineellisen solmukohdan pinnankorkeuden määrittämisessä, yhtälö 15 määrittää uuden solmusta putkiin lähtevän virtaamamäärän. Tämä jatkuu kunnes jokin lähestymiskriteeri täyttyy.
106
Liite 2 Helsingin ydinkeskustan maaperäkartta (Helsingin kaupunki, Geotekninen osasto 2011)
107
Liite 3 Kalibrointitulokset sateettomalta ajalta
108
Liite 4 Kalibrointitulokset 8.8.2010 olleesta sadetapahtumasta
109
Liite 5 Kalibrointitulokset 9.11.2010 olleesta sadetapahtumasta