Hakijan opas 2010 - Opiskelupaikka.fi

Hakijan opas 2010
Opiskelijamme ovat pääosassa kaikessa toiminnassamme, he määrittelevät HAMKin
ja sen minkä vuoksi olemme olemassa. Siksi haluamme kertoa HAMKista ensisijaisesti opiskelijoidemme näkökulmasta. Siksi esitteissämme, mainoksissamme ja tässäkin
oppaassa esiintyvät oikeat hamkilaiset opiskelijat, jotka haluavat tätä kautta osallistua HAMKin viestintään.
HAMKin vuoden 2010 viestintäkampanjan pääteemana on ’Where is your happiness?’.
Yhä useampi HAMKin opiskelija opiskelee englannin kielellä. Teeman kautta haluamme kannustaa myös suomenkielisiä tulevia opiskelijoitamme miettimään kansainvälisiä valmiuksiaan ja miksei jopa opiskelemaan kokonaan englanniksi. Monikulttuuriset
opiskelijayhteisöt ovat arkipäivää HAMKissa, mikä näkyy myös kampanjassamme. Lisäksi haluamme, että kampanjastamme välittyy sama elämisen ja tekemisen ilo, joka
näkyy opiskelijoissamme.
Tulemme vielä loppuvuodesta julkaisemaan verkkosivuillamme sarjan videohaastatteluja, joissa markkinointikuvistamme tutut opiskelijat kertovat elämästään, opiskelusta
HAMKissa sekä haaveistaan. HAMKilaiseen opiskelijayhteisöön voit tutustua ja liittyvä
myös Facebookissa, löydät meidät sieltä nimellä HAMK University of Applied Sciences.
Hämeen ammattikorkeakoulun oppaat
Hakijan opas aikuiskoulutukseen / Applicant’s Guide for Part-time Studies:
- AMK-tutkintoon johtava koulutus suomeksi
- Part-time studies conducted in English
- Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot
- Master’s Degree programme conducted in English
- Ammatilliset erikoistumisopinnot
Hakijan opas / Applicant’s Guide
Hakuopas, HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu
Opinto-opas, HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu
Yleisopas / General Guide for Studying at HAMK
Julkaisija
Hämeen ammattikorkeakoulu
Koulutuksen tukipalvelut
Visamäentie 35 A, PL 230
13101 HÄMEENLINNA
www.hamk.fi
Ulkoasu ja taitto
HAMK Viestintä, Minna Ruusunen
Painatus
Saarijärven Offset Oy, Saarijärvi 2009
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK on monialainen nuorten ja
aikuisten kouluttaja, joka tarjoaa laajalla koulutusohjelmavalikoimallaan opiskelijoilleen monipuolisen, elinkeinoelämän kanssa
verkottuneen oppimisympäristön. HAMK toimii neljällä seutukunnalla ja palvelee kahden miljoonan asukkaan työssäkäyntialuetta.
HAMK tekee soveltavaa tutkimusta ja kehitysprojekteja yritysten
ja yhtei­söjen kanssa, ja on toiminta-alueen johtava osaamisen
kehittäjä ja elinkeinostrategian edistäjä.
Hämeen ammattikorkeakoulu
Hakutoimisto
PL 225 (Visamäentie 35 A)
13101 HÄMEENLINNA
puh. (03) 646 4501
faksi (03) 646 4404
[email protected]
Valinta on sinun
Teemme päivittäin valintoja, jotka vaikuttavat enemmän tai vähemmän tulevaisuuteemme. Opiskelupaikan valitseminen saattaa olla sinulle tähän mennessä
yksi isoimmista ja eniten tuleviin vuosiin
vaikuttavista ratkaisuista. Siksi kannattaa
ottaa asioista kunnolla etukäteen selvää.
Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK)
Hakijan opas sisältää paljon hyödyllistä tietoa AMK-tutkinto-opintojen valintojen tekemiseen. Kun valitset tulevaa
opiskelupaikkaasi, alan ja koulutusohjelman lisäksi sinun kannattaa vertailla
esimerkiksi oppilaitosten opetustarjonnan monipuolisuutta, oppimisympäristöjen, työvälineiden ja tukipalveluiden
laatua, oppimisen ohjauksen tasoa ja
valmistuneiden työllistymisastetta.
HAMK on noin 7 000 opiskelijan korkeakoulu. Vuosittain HAMKiin valitaan
yli tuhat uutta opiskelijaa. HAMK tarjoaa­
koulutusta kuudella koulutusalalla 25
koulutusohjelmassa.
Tarjoamme opiskelijallemme sekä valinnan varaa että vapautta. Opiskelu
HAMKissa ei ole aina paikkaan tai aikaan sidottua, sillä HAMKissa panostetaan verkko-opiskeluun. Lisäksi aktiivisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan
myötä opiskelu kytkeytyy kiinteästi työelämän kehittämishankkeisiin.
HAMK vaikuttaa Suomen väestökeskipisteessä toimien kuudella paikkakunnalla: Hämeenlinnassa, Forssassa, Riihimäellä, Valkeakoskella, Hattulassa ja
Tammelassa. HAMKiin kuuluvat perinteiset ja tunnetut luonnonvara-alan toimipisteet Lepaa, Evo ja Mustiala sekä kulttuurialan koulutusta antava Wetterhoff.
Opiskelijoiden asuntotilanne on HAMKin toimintapaikkakunnilla varsin hyvä
verrattuna monien suurten kaupunkien
opiskelija-asuntotilanteeseen.
Opiskeletpa tai asutpa millä tahansa
HAMK-paikkakunnista, ulottuvillasi on paitsi monipuolinen koulutustarjontamme myös hyvät
mahdollisuudet vapaa-ajan viettoon.
Pienillä paikkakunnilla luonto tarjoaa
hyvät puitteet harrastuksille, eivätkä
maan suurimpien kaupunkien houkutuksetkaan ole kuin enintään puolentoista tunnin ajomatkan päässä. HAMKin 100 yhteistyökorkeakoulua ympäri
maailman takaavat, että kauemmaskin
on helppo lähteä elämään, kokemaan
ja opiskelemaan.
Vastaamme mielellämme kysymyksiisi ja
olemme valmiita tukemaan sinua kasvussasi ammattilaiseksi. Ota rohkeasti
yhteyttä meihin.
Onnea matkaan!
2
Tässä oppaassa:
AMK-tutkinto erilaisissa oppimisympäristöissä...................................5
Millä tutkinnolla voit hakea ammattikorkeakouluopintoihin?............7
Mistä koulumenestyspisteet lasketaan?..............................................8
Hakeminen ammattikorkeakouluun.................................................10
Lisätietoa valinnasta.......................................................................14
Mistä tietoa ja ohjeita?....................................................................16
Ammattikorkeakoulujen yhteystiedot...............................................17
HAMKin koulutusalat ja -ohjelmat...................................................18
Sijainti ja yhteystiedot.....................................................................20
Kulttuuriala.....................................................................................21
Muotoilun koulutusohjelma........................................................ 22
Ohjaustoiminnan koulutusohjelma.............................................. 23
Kulttuurialan valintaperusteet vuodelle 2010 . ............................ 24
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala........................ 29
Liiketalouden koulutusohjelma................................................... 30
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon
alan valintaperusteet vuodelle 2010........................................... 31
Luonnontieteiden ala......................................................................35
Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma............................................. 36
Luonnontieteiden alan valintaperusteet vuodelle 2010.................. 37
Tekniikan ja liikenteen ala..............................................................41
Bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelma............................... 42
Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma................................ 43
Liikennealan koulutusohjelma.................................................... 44
Mediatekniikan koulutusohjelma................................................ 45
Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma................................. 46
Rakennustekniikan koulutusohjelma........................................... 47
Tietotekniikan koulutusohjelma.................................................. 48
Tuotekehityksen koulutusohjelma............................................... 49
Tekniikan ja liikenteen alan valintaperusteet vuodelle 2010 ......... 50
Valintaperusteiden poikkeukset rakennusalan työnjohdon
koulutusohjelmalle................................................................... 54
Luonnonvara- ja ympäristöala.........................................................55
Kestävän kehityksen koulutusohjelma......................................... 56
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma
– hevostalouden suuntautumisvaihtoehto.................................... 57
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma
– maatilatalouden suuntautumisvaihtoehto................................. 58
Maisemasuunnittelun koulutusohjelma........................................ 59
Metsätalouden koulutusohjelma................................................. 60
Puutarhatalouden koulutusohjelma............................................. 61
Luonnonvara- ja ympäristöalan valintaperusteet vuodelle 2010..... 62
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala.....................................................69
Hoitotyön koulutusohjelma
– hoitotyön suuntautumisvaihtoehto........................................... 70
Hoitotyön koulutusohjelma
– terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto............................. 71
Sosiaalialan koulutusohjelma.................................................... 72
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan valintaperusteet
vuodelle 2010......................................................................... 73
3
4
AMK-tutkinto erilaisissa oppimisympäristöissä
HAMKissa opiskelu on mahdollista monipuolisten luokkatilojen lisäksi nykyaikaisesti varustetuissa laboratorioissa, työpajoissa, verstaissa, opetusmetsissä ja -maatiloilla, tietokoneella
verkon välityksellä sekä yritysten toimintaympäristöissä. Voit suorittaa opintoja
oman koulutusohjelmasi lisäksi HAMKin
muissa koulutusohjelmissa ja toimipisteissä, avoimessa AMK:ssa ja ulkomailla.
Ammatillista kasvua kohti
työelämän asiantuntijuutta
HAMKissa saat tukea oman ammatillisen kasvusi kehittymiseen. Koulutusohjelmasi opintojen ohjaajalta ja opettajatuutoreilta saat ohjausta ja tukea oman
henkilökohtaisen opintosuunnitelmasi
(HOPS) tekemiseen ja päivittämiseen.
Lisäksi tukenasi ovat koko koulutusohjelmasi ja toimipisteesi opintotoimiston
henkilökunta sekä opiskelijatuutorit.
Ensimmäisen HOPSin teet jo opintojesi
alkuvaiheessa, jolloin myös mahdollinen
aiemmin hankkimasi tutkintoon kuuluva
osaaminen otetaan huomioon. Aiemmin
hankittua tutkinnon tavoitteiden mukaista osaamista sinulla voi olla korkeakoulutasoisina opintoina tai esimerkiksi työelämässä hankittuna. HOPSin tarkoituksena on antaa sinulle kokonaiskuva
tutkintoon sisältyvistä opinnoista ja auttaa omien ammatillisten uratavoitteidesi
suunnittelussa. HOPSia tarkennetaan ja
päivitetään vuosittain sitä mukaan, kun
näkemyksesi tulevista uratavoitteistasi
jäsentyy ja tarkentuu.
Verkko-opiskelua
Joustavuutta ja vaihtoehtoja opiskeluun
tuovat virtuaaliopinnot eli verkko-opiskelu. Opintojakson toteutuksesta riippuen opiskelu tapahtuu joko kokonaan tai
osittain tietoverkossa. Verkkototeutuksia
on perusopinnoissa, ammattiopinnoissa sekä vapaasti valittavissa opinnoissa HAMKissa sekä valtakunnallisessa
virtuaaliAMK:ssa.
Kansainvälisyyttä ja
monikulttuurisuutta
HAMKin laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto antaa sinulle hyvän tilaisuuden
suorittaa osan opinnoistasi ulkomailla
joko yhteistyöoppilaitoksissa tai työharjoitteluna yrityksissä.
Sinulla on mahdollisuus kansainvälistyä
myös kotimaassa opiskelemalla ja toimimalla yhteistyössä vaihtoon tai tutkintoa
suorittamaan tulevien ulkomaalaisten
opiskelijoiden kanssa. Pakolliset ja valinnaiset kieliopinnot takaavat edellytykset
monipuolisen kielitaidon hankkimiseen.
HAMKissa on kuusi koulutusohjelmaa,
joiden opetuskieli on englanti. Näihin
kaikkiin haetaan valtakunnallisessa ammattikorkeakoulujen vieraskielisen kou-
lutuksen yhteishaussa, jonka hakuaika
on vuonna 2010 tammi – helmikuussa.
Tarkemmat tiedot tästä hausta on tämän
oppaan kääntöpuolella.
Yrittäjyysopintoja ja liikeidean
kehittämistä Starttihautomossa
Koulutusohjelmien opetussuunnitelmiin
on sisällytetty yrittäjyysaineita ja opintojen tueksi käynnistetty starttihautomoita. Starttihautomon ohjauksessa voit sisällyttää HOPSiisi merkittävän määrän
yrittäjyyteen ohjaavia opintoja. Myös
opinnäytetyön ja osan työharjoittelusta voit tehdä oman yrityksen tai oman liikeidean kehittämiseksi.
Opiskelijakunta HAMKO
opiskelijan asialla
HAMKin opiskelijakunta HAMKO on
opiskelijoiden yhteinen edunvalvontaja palvelujärjestö. HAMKO toimii koulutuksen, opiskelijoiden yhteiskunnallisen aseman, taloudellisen toimeentulon ja yleisen hyvin-
5
voinnin parantamiseksi, kehittää opiskelun laatua ja järjestää opiskelijoille vapaa-ajan tapahtumia.
Työ kutsuu valmistuvia
HAMKissa on otettu huomattavia askeleita yrittäjyyden ja työelämäyhteyksien
edistämiseksi. Jo opiskeluaikanasi solmit tulevaisuutesi kannalta tärkeitä elinkeinoelämäkontakteja projekteissa, harjoittelussa ja opinnäytetyötä tehdessäsi.
Usein näiden myötä aukeavat ovet ensimmäiseen työpaikkaan.
Tutustu myös muuhun
monipuoliseenkoulutustarjontaamme
ja valintaperusteisiin: www.hamk.fi.
6
Millä tutkinnolla voit hakea
ammattikorkeakouluopintoihin?
Voit hakea ammattikorkeakouluun vähintään kolmivuotisella toisen asteen (lukiot ja ammatilliset perustutkinnot) tutkinnolla. Alle kolmivuotisella tutkinnolla
voit hakea vastaavalle alalle.
Kun olet suorittanut jonkin
seuraavista tutkinnoista,
voit hakea mihin tahansa
koulutusohjelmaan:
gg lukion oppimäärä tai ylioppilastutkinto
gg International Baccalaureate-, Reifeprüfung- tai European Baccalaureate ‑tutkinto
gg opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinto (mm. insinööri)
gg vähintään kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto tai sitä vastaava
aikaisempi tutkinto
gg vähintään kolmivuotiset yhdistelmäopinnot
gg ulkomainen tutkinto, joka ao.
maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin
Kun olet suorittanut jonkin
seuraavista tutkinnoista,
voit hakea vastaavan alan
koulutusohjelmiin:
gg alle kolmivuotinen ammatillinen
perustutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto
gg alle kolmivuotiset yhdistelmäopinnot
gg ammattitutkinto
Vastaavalla alalla tarkoitetaan seuraavia aloja: humanistinen ja kasvatusala,
kulttuuriala, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala, luonnontieteiden ala, tekniikan ja liikenteen ala,
luonnonvara- ja ympäristöala, sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousala.
Yksittäistapauksissa voidaan hyväksyä
vastaavan alan koulutukseksi koulutusalajaosta poikkeava, mutta koulutusohjelmaa/suuntautumisvaihtoehtoa sisällöllisesti lähellä oleva perustutkinto
tai kouluasteen ammatillinen koulutus.
Jos sinulla
on alle
kolmivuotinen toisen
asteen tutkinto ja haluat hakea
jollekin muulle alalle (mille
tahansa alalle):
Voit hakea, jos olet suorittanut lisäopintoja tai sinulla on työkokemusta (yksi
seuraavista):
gg suorittamalla lisäksi yleissivistävät
tai ammatilliset lisäopinnot, jotka
laajentavat perusopetuksen jälkeiset opinnot kolmeen vuoteen
gg suorittamalla lisäksi ammattitutkinnon
gg suorittamalla lisäksi erikoisammattitutkinnon
gg hankkimalla vähintään kolmen
vuoden työkokemuksen tutkinnon suorittamisen jälkeen tutkintoasi vastaavalla alalla.
7
Mistä koulumenestyspisteet lasketaan?
kijan opiskelijavalinta on ehdollinen
kunnes ammattikorkeakoulu on tarkistanut lopullisen tutkintotodistuksen.
Jos suoritat Reifeprüfung-tutkinnon keväällä 2010, toimita kopio lopullisesta
todistuksestasi 14.5.2010 mennessä ensisijaisen hakukohteesi hakutoimistoon.
Ylioppilastutkinto tai
lukion päättötodistus
tai yhdistelmäopinnot,
jotka sisältävät lukion vähimmäisoppimäärän
Voit hakea lukion päättötodistuksen ja/
tai ylioppilastutkintotodistuksen perusteella. Jos olet abiturientti, haet viimeisimmällä lukion jaksotodistuksella. Ylioppilastutkintosi arvosanat saadaan
suoraan ylioppilastutkintorekisteristä.
International Baccalaureate-,
Reifeprüfung- tai European
Baccalaureate
Jos olet suorittanut International Baccalaureate-, Reifeprüfung- tai European Baccalaureate ‑tutkinnon Suomessa,
muunna tutkintotodistuksesi arvosanat
muuntotaulukoiden mukaisesti (muuntotaulukot löytyvät osoitteesta www.koulutusnetti.fi).
Jos suoritat IB-tutkinnon keväällä 2010,
toimita kopio arvosana-arvioinnistasi
(Predicted Grades) 14.5.2010 mennessä ensisijaisen hakukohteesi hakutoimistoon. Hakukeväänä valmistuvan IB-ha-
8
Jos suoritat hakukeväänä Eurooppakoulussa EB-tutkinnon, sinut valitaan
pelkän valintakokeen perusteella.
Ulkomailla International Baccalaureate-, Reifeprüfung- tai European Baccalaureate -tutkinnon suorittaneet hakijat:
ks. ulkomailla suoritettu tutkinto.
Ammatillinen perustutkinto /
koulu-, opisto- tai ammatillisen
korkea-asteen tutkinto
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen perusteella koulumenestys pisteytetään. Tällöin otat arvosanasi yhdestä tutkintotodistuksesta. Jos olet suorittanut ammatillisen perustutkintosi näyttönä (120 ov),
haet myös tässä ryhmässä.
Jos valmistut keväällä 2010, ota arvosanasi ajantasaisesta opintosuoritusotteesta. Lopulliset arvosanat saadaan
suoraan oppilaitoksilta. Valinta on kuitenkin ehdollinen, kunnes olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon.
Alle kolmivuotisella ammatillisella tutkinnolla voit hakea vain vastaavalle alalle,
ellet ole suorittanut lisäopintoja tai hankkinut työkokemusta. (ks. s. 7)
Näyttönä suoritettu ammatillinen
perustutkinto (120 ov)
Jos olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon näyttönä, tutkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Sinun
tulee hakuaikana toimittaa kopio näyttötutkintotodistuksestasi ensimmäisenä
hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon.
Ylioppilastutkinto ja ammatillinen
perustutkinto
Jos olet suorittanut sekä ammatillisen
perustutkinnon että ylioppilastutkinnon,
voit hakea joko
gg ylioppilastutkinnolla
gg ammatillisella perustutkinnolla tai
gg molemmilla tutkinnoilla
Valitse se vaihtoehto, josta saat eniten
pisteitä.
Näyttönä suoritettu
ammattitutkinto
Toimita hakuaikana, viimeistään
16.4.2010 kopio tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan
ammattikorkeakoulun hakutoimistoon.
Tutkintosi tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä.
Osoitettuasi hakukelpoisuutesi sinut kutsutaan valintakokeeseen, ja opiskelijavalinta tehdään pelkän valintakokeen
perusteella. Valinta edellyttää sinulta
keskimääräistä parempaa menestystä
valintakokeessa. Näin valittavien opiskelijoiden määrä on korkeintaan 10 %
koulutusohjelman aloituspaikoista.
Koska ammattitutkinto on alle kolmevuotinen, voit hakea sillä vain vastaavalle alalle, ellet ole suorittanut lisäopintoja tai hankkinut työkokemusta. (ks. s. 7)
Ulkomailla suoritettu tutkinto
Toimita hakuaikana, viimeistään
16.4.2010 kopio tutkintotodistuksestasi ja sen käännös suomeksi, ruotsiksi
tai englanniksi ensimmäisenä hakutoiveenasi olevan ammattikorkeakoulun
hakutoimistoon.
Osoitettuasi hakukelpoisuutesi sinut kutsutaan valintakokeeseen, ja opiskelijavalinta tehdään pelkän valintakokeen
perusteella. Valinta edellyttää sinulta
keskimääräistä parempaa menestystä
valintakokeessa. Näin valittavien opiskelijoiden määrä on korkeintaan 10 %
koulutusohjelman aloituspaikoista.
Pääsääntöisesti ulkomailla suoritettu tutkinto tulee olla suoritettuna hakuajan
loppuun mennessä. Jos olet EU- tai ETAkansalainen ja olet valmistumassa keväällä 2010, voit hakea kuitenkin väliai-
kaisella todistuksellasi. Valinta on ehdollinen, kunnes ammattikorkeakoulu on
tarkistanut lopullisen tutkintotodistuksesi.
Ammattikorkeakoulu- tai
yliopistotutkinto
Yhteishaussa et voi käyttää ammattikorkeakoulun tai yliopiston tutkintotodistusta, vaan haet todistuksella, jota käytit aiemmin pyrkiessäsi ammattikorkeakouluun tai yliopistoon.
Harkinnanvarainen valinta
Hämeen ammattikorkeakoulun nuorten suomenkieliseen koulutukseen ei
voi hakeutua harkinnanvaraisen valinnan kautta.
9
Hakeminen ammattikorkeakouluun
Ammattikorkeakouluihin haetaan valtakunnallisessa ammattikorkeakoulujen yhteishaussa. Voit hakea koulutukseen koko maahan yhdellä hakemuksella. Voit
merkitä hakemukseen
1 – 4 hakutoivetta siinä
järjestyksessä, jossa haluat tulla valituksi niihin.
Et voi muuttaa hakutoivejärjestystä enää hakuajan
päättymisen jälkeen.
Sinulle tarjotaan ammattikorkeakouluista vain yhtä opiskelupaikkaa hakutoivejärjestyksesi ja valintapisteittesi perusteella. Jos et pääse koulutukseen, jonka olet merkinnyt ensimmäiselle sijalle,
tarkistetaan, riittävätkö
pisteesi toiselle sijalle merkitsemääsi hakutoiveeseen jne. Jos
pääset esim. toisena
toiveenasi olevaan
koulutukseen, alemmat hakutoiveesi peruuntuvat automaatti-
10
sesti. Voit jonottaa yhteen ylemmän hakutoiveen koulutukseen.
Hakeminen netissä:
www.amkhaku.fi
Hakiessasi netin kautta palvelu ohjaa sinua hakemuksen täyttämisessä ja antaa
tietoa hakemisesta. Ota koulu- ja työtodistuksesi esille, kun täytät hakemusta,
sillä väärien tietojen antaminen voi johtaa opiskelupaikan menetykseen. Kun
toimit nettihaussa ohjeiden mukaisesti,
hakemuksesi ohjautuu automaattisesti
ensimmäisen hakutoiveen ammattikorkeakouluun. Hakemuksen tallentamisen
jälkeen saat hakijanumeron, joka kannattaa kirjoittaa muistiin.
na ammattikorkeakoulujen hakutoimistoista. Jos haet paperilomakkeella, sinun pitää lähettää se ensimmäisen hakutoiveen ammattikorkeakoulun hakutoimistoon.
Ammattikorkeakoulujen vieraskieliseen
koulutukseen haetaan omassa yhteishaussaan (11.1. – 12.2.2010, www.
amkhaku.fi). HAMKin vieraskieliseen
koulutukseen hakemisesta voit lukea tämän oppaan englanninkielisestä osiosta.
Aikuiskoulutukseen haetaan myös omassa yhteishaussaan (kevään hakuaika
1.3. – 16.4.2010 ja syksyn hakuaika
13.9. – 15.10.2010, www.amkhaku.fi).
Aikuiskoulutuksen hakijanoppaastamme
näet tarkemmat tiedot HAMKin aikuiskoulutukseen hakeutumisesta.
Ellet voi hakea nettihaun kautta,
voit hakea paperisella hakulomakkeella. Hakulomakkeita
ja -ohjeita saat hakuaika-
Hakutoivejärjestystä ei voi
muuttaa hakuajan jälkeen.
Ammattikorkeakoulujen yhteishaun aikataulu 2010
Kevään 2010 yhteishaku
1.3. – 16.4.2010
klo 16.15
Hakuaika.
Hakemusten on oltava perillä ensimmäisen hakutoiveen ammattikorkeakoulussa
viimeisenä hakupäivänä klo 16.15. Nettihaku sulkeutuu viimeisenä hakupäivänä klo 16.15.
31.5. – 9.6.2010
Valintakokeet Hämeen ammattikorkeakoulussa.
Kutsu valintakokeeseen lähetetään noin viikkoa ennen valintakoetta.
6.7.2010
Valinnan tulokset.
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijavalintojen tulokset ilmoitetaan
hakijoille aikaisintaan 6.7.2010 ja viimeistään 20.7.2010.
3.8.2010 klo
16.15
Paikan vastaanotto.
Viimeinen päivä ottaa vastaan opiskelupaikka kirjallisesti. Samalla pitää ilmoittaa,
mitä opiskelupaikkaa mahdollisesti jää vielä jonottamaan joko ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Mikäli vahvistusta ei ole tehty 3.8.2010 klo 16.15 mennessä, opiskelijan katsotaan luopuneen paikastaan.
17.8.2010
Hakijan jonotusoikeus päättyy.
Syksyn 2010 yhteishaku
HAMK ei ole mukana syksyn 2010 yhteishaussa, koska HAMKissa ei ole keväällä 2011 alkavaa nuorten päiväopiskeluna toteutettavaa koulutusta.
Yhden
korkeakoulututkintoon
johtavan opiskelupaikan säännös
Voit ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan samana lukukautena (1.8. – 31.12.
tai 1.1. – 31.7.) alkavasta koulutuksesta. Vaikka siirtäisit opintojen aloitusta tai
keskeyttäisit opintosi, et voi ottaa vastaan opiskelupaikkaa samana lukukautena alkavasta koulutuksesta.
Säännös ei estä ottamasta vastaan
toista korkeakoulututkintoon johtavaa
opiskelupaikkaa jonain muuna lukukautena alkavasta koulutuksesta.
Säännös koskee yhteishakuihin kuuluvaa korkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta
(ammattikorkeakoulujen aikuisten, nuorten ja vieraskielinen yhteishaku sekä yliopistojen
yhteishaku mukaan lukien Maanpuolustuskorkeakoulu). Korkeakoulututkintoja
ovat yliopistojen alemmat ja ylemmät
korkeakoulututkinnot sekä ammattikorkeakouluissa suoritettavat ammattikorkeakoulututkinnot ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot.
11
Hakemuksen muuttaminen ja
täydentäminen
Jos haluat muuttaa hakemustasi, ole yhteydessä hakuaikana ensimmäisen hakutoiveesi ammattikorkeakoulun hakutoimistoon.
gg Hakutoivejärjestystä voit muuttaa
vain hakuajan päättymiseen saakka. Sen jälkeen järjestys on sitova.
gg Hakiessasi tekniikan ja liikenteen
alalle tai luonnonvara- ja ympäristöalalle voit valita, missä osallistut valtakunnalliseen valintakokeeseen. Tätä tietoa et voi muuttaa hakuajan päättymisen jälkeen.
gg Mikäli arvosanasi muuttuvat hakemuksen jättämisen jälkeen, voit
ilmoittaa uudet arvosanat kirjallisesti ensimmäisen hakutoiveen hakutoimistoon. Mikäli haluat arvosanojen vaikuttavan valintakokeeseen kutsumiseen, ilmoitus tulee
olla hakutoimistossa 14.5.2010
mennessä. Muutoin voit toimittaa
ilmoituksen 14.6.2010 mennessä.
Hakukeväänä valmistuvien lopulliset arvosanat saadaan suoraan
oppilaitoksista.
gg Työkokemustietoja voit muuttaa
myös 14.6.2010 saakka.
gg Ilmoita aina välittömästi muuttuneet yhteystietosi hakutoimistoon!
12
Valintakoeyhteistyö
Ammattikorkeakoulut tekevät yhteistyötä,
jossa samaan valintakoeryhmään kuuluvat koulutusohjelmat hyväksyvät sellaisenaan toisessa ammattikorkeakoulussa suoritetun valintakokeen.
Jos hakutoiveissasi on useita samaan valintakoeryhmään kuuluvia koulutusohjelmia, saat vain yhden valintakoekutsun.
Kyseisen valintakokeen tulos siirtyy sellaisenaan kaikkiin saman valintakoeryhmän hakutoiveisiin. Et voi itse valita valintakoepaikkaa lukuun ottamatta tekniikan ja liikenteen alan sekä luonnonvara- ja ympäristöalan valtakunnallista
valintakoetta.
Kaikki ammattikorkeakoulut eivät ole
mukana valintakoeyhteistyössä. Tarkista hakutoiveidesi tilanne kyseisen ammattikorkeakoulun hakijan oppaista tai
nettisivuilta.
Hämeen ammattikorkeakoulussa valintakoeyhteistyön ulkopuolelle jäävät:
gg kulttuuriala
gg maisemasuunnittelun koulutusohjelma
gg hevostalouden suuntautumisvaihtoehto.
Opiskelupaikan vastaanottaminen
ja ilmoittautuminen
Syksyllä 2010 alkavien koulutusten valintojen tulokset julkistetaan
6.7.2010. – 20.7.2010. Korkeakoulut
ilmoittavat hyväksymisestä kirjeitse. Kirjeen mukana saat lomakkeet, joilla ilmoitat opiskelupaikan vastaanottamisesta sekä ilmoittaudut lukuvuodelle. Huolehdi, että ilmoitus on perillä määräaikana siinä korkeakoulussa, josta otat opiskelupaikan
vastaan. Muuten menetät opiskelupaikkasi.
Toimita ilmoituksen ja ilmoittautumislomakkeen lisäksi kopiot todistuksista, joita käytit hakiessasi.
Opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus on sitova etkä voi muuttaa tai peruuttaa sitä.
Jos olet hakenut useaan korkeakoulutukseen, selvitä valintojen tulokset kaikista hakemistasi paikoista ennen ilmoituksen palauttamista. Palauta vastaanottamisilmoitus vasta, kun olet varma asiasta. Muista kuitenkin, että määräajan
jälkeen tulleita ilmoituksia ei huomioida.
Kaikkien viimeistään 20.7.2010 hyväksyttyjen on toimitettava allekirjoitettu vastaanottamisilmoitus viimeistään 3.8.2010
klo 16.15 siihen korkeakouluun, josta ottaa paikan vastaan.
Todistusten tarkastaminen
Kun sinut on hyväksytty opiskelijaksi, sinun pitää toimittaa opiskelupaikan vastaanottamisilmoituksen mukana kopiot
yhteishaussa käyttämistäsi todistuksista.
Ammattikorkeakoulu voi purkaa opiskelijavalinnan, mikäli olet antanut haussa
virheellisiä tietoja. Mikäli et toimita pyydettyjä kopioita ammattikorkeakoululle,
opiskelijavalintasi puretaan. Kopioita
ei palauteta.
Omassa tai perheyrityksessä hankitusta
työkokemuksesta tulee olla ulkopuolisen
henkilön vahvistama todistus (esim. kirjanpitäjä, elinkeinoasiamies tms.). Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos sinulla on todistus, joka osoittaa, että olet
tai olet ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu.
Alkuperäisten todistusten
tarkistaminen
Alkuperäiset koulu- ja työtodistukset tarkastetaan kahden ensimmäisen opiskeluviikon aikana. Opiskelijavalinta on
ehdollinen siihen saakka, kunnes todistukset on tarkastettu ja todistuskopioita
verrattu alkuperäisiin todistuksiin. Am-
mattikorkeakoulu voi purkaa opiskelijavalinnan, mikäli hakija on antanut
haussa virheellisiä tietoja
Jonotus
Jos sinut on hyväksytty viimeistään
20.7.2010, voit jäädä jonottamaan
toista opiskelupaikkaa, johon olet jäänyt varasijalle.
Jonotusoikeus on voimassa 17.8.2010
saakka. Jos sinut hyväksytään siihen mennessä paikkaan, jota olet jonottanut, siitä tulee lopullinen opiskelupaikkasi. Muutoin lopulliseksi opiskelupaikaksesi tulee koulutus, jonka
olet ilmoittanut vastaanottavasi siinä tapauksessa, ettet pääse jonottamaasi koulutukseen.
Voit jonottaa vain yhteen paikkaan, etkä
voi vaihtaa jonotuskohdetta. Voit kuitenkin luopua jonotuksesta aiemmin, jos sinua ei vielä ole hyväksytty jonottamaasi
opiskelupaikkaan.
HUOM! Kaikkiin yliopistoissa järjestettäviin koulutuksiin ei voi jonottaa. Varmista ennen vastaanottamisilmoituksen jät-
Saitko opiskelupaikan? Muista toimittaa ajoissa:
• ilmoitusopiskelupaikanvastaanottamisesta
• ilmoittautuminen lukuvuodelle sekä
• kopiot todistuksistasi
tämistä yliopistosta, voitko
jonottaa haluamaasi koulutukseen.
Ammattikorkeakoulujen yhteishaussa ja
joillakin aloilla yliopistoissa joudut asettamaan koulutukset suosituimmuusjärjestykseen jo hakuvaiheessa. Et voi muuttaa hakutoivejärjestystä hakuajan päättymisen jälkeen, etkä voi merkitä jonotuskohteeksi koulutusta, joka on alemmalla sijalla kuin se, johon sinut on valittu.
Jos sinut hyväksytään varasijalta
21.7.2010 tai sen jälkeen, sinulle ilmoitetaan milloin sinun on palautettava
opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus.
Tällöin sinulla ei ole oikeutta jonottaa
toista paikkaa.
13
Lisätietoa valinnasta
Valinta tasapisteissä olevien
välillä
Ammattikorkeakoulujen hakijat asetetaan tasapistetilanteessa sekä esivalinnassa valintakokeisiin kutsuttaessa että
lopullisessa valinnassa paremmuusjärjestykseen seuraavin perustein:
1. hakutoivejärjestys
2. valintakokeen tulos
3. kaikkien aineiden keskiarvo
4. koulumenestyspisteet
5. työkokemuspisteet (ei koske kulttuurialan, luonnontieteiden alan
eikä sosiaali- ja terveys- ja liikunta-alan koulutusta)
Haastattelun käyttäminen
valintakokeessa
Hämeen ammattikorkeakoulun tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijavalinnassa ei käytetä haastattelua
hakijaa hylkäävänä tekijänä. Poikkeuksena ovat suullista kielitaitoa mittaavat valintakokeiden osiot ja psykologiset henkilöarvioinnit, joiden tekemiseen
käytetään ulkopuolisia koulutettuja
asiantuntijoita.
14
Kielikoe
HAMK järjestää suomen kielen kielikokeen niille hakijoilleen, joiden sekä äidinkieli että koulusivistyskieli on muu
kuin suomi. Koulusivistyskielellä tarkoitetaan peruskoulussa tai lukiossa opetuskielenä ollutta kieltä, josta hakijalla
on todistuksessaan äidinkielen arvosana. Koulusivistyskieleksi katsotaan myös
kieli, jolla on ylioppilastutkinnossa suorittanut hyväksytyn kokeen äidinkielessä
tai saanut vähintään arvosanan magna
cum laude approbatur suomi tai ruotsi toisena kielenä -kokeessa. Koulusivistyskieleksi katsotaan tässä yhteydessä myös ammatillisessa oppilaitoksessa
opetuskielenä ollut kieli, josta hakijalla
on todistuksessaan äidinkielen arvosana.
HAMK ei myöskään järjestä kielikoetta hakijoille, joiden äidinkieli on ruotsi
ja jotka ovat saaneet toisesta kotimainen kielestä (suomi) lukion päättötodistukseen vähintään arvosanan kahdeksan (8).
Kielikoe järjestetään valintakokeiden yhteydessä niille, jotka osallistuvat valintakokeeseen HAMKissa, tai erillisenä päivänä niille, jotka eivät osallistu HAMKissa pidettävään valintakokeeseen. HAMK
hyväksyy toisessa ammattikorkeakoulussa suoritetun kielikokeen.
Täydennyshaku
Esteettömyys opiskelijavalinnoissa
Täydennyshaku on kevään yhteishaun
jälkeen järjestettävä haku, jolla pyritään:
1. tarjoamaan mahdollisimman monelle halukkaalle opiskelupaikka
ammattikorkeakoulussa,
2. palvelemaan hakijoita, jotka eivät
varsinaisissa hauissa saaneet opiskelupaikkaa ja
3. saamaan ammattikorkeakoulujen
kaikki opiskelupaikat käyttöön.
Suomen perustuslain mukaan ketään ei
saa syrjiä minkään henkilöön liittyvän
syyn kuten alkuperän, iän, kielen, terveydentilan tai vammaisuuden perusteella. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän
myös olosuhteiden ja käytäntöjen perusteella. Se velvoittaa koulutuksen järjestäjän ryhtymään kohtuullisiin toimiin vammaisen henkilön koulutukseen pääsemiseksi. Samoja toimintaperiaatteita sovelletaan myös erilaisiin oppijoihin.
Täydennyshaussa ei voida valita opiskelijoiksi yhteishaun ulkopuolisia hakijoita,
jos varasijalla olevia yhteishaussa hakeneita on valitsematta. Täydennyshaussa
noudatetaan yhteishaun valintaperusteita. Syksyllä 2010 alkavan koulutuksen
täydennyshaussa olevasta koulutuksesta ja täydennyshaun aikataulusta tiedotetaan kesällä 2010.
Mikäli em. seikkoihin liittyen tarvitset erityisjärjestelyjä HAMKin valintakokeessa,
tee kirjallinen hakemus tarvitsemistasi erityisjärjestelyistä (lomake HAMKin
verkkosivuilla). Kun saat valintakoekutsun, toimita hakemus välittömästi HAMKin hakutoimistoon. Liitä hakemukseesi lääkärinlausunto tai muu asiantuntijalausunto vamman tai sairauden laadusta. HAMKin kuraattori ilmoittaa si-
nulle järjestettävissä olevista
erityisjärjestelyistä.
Jos teet valintakokeen jossain
muussa ammattikorkeakoulussa, sovi
erityisjärjestelyistä kyseisen ammattikorkeakoulun hakutoimiston kanssa.
Oikaisumenettely
Jos olet tyytymätön opiskelijavalintaan,
voit pyytää siihen kirjallisesti oikaisua
Hämeen ammattikorkeakoulun hallitukselta 14 päivän kuluessa valinnan
tulosten julkistamisesta.
15
Mistä tietoa ja ohjeita?
Ammattikorkeakoulujen hakutoimistot
gg Lisätietoa hakemisesta saat hakutoimistoista.
gg Ammattikorkeakoulujen yhteystiedot löydät tämän oppaan sivulta 17.
Opetushallituksen valtakunnalliset oppaat
gg Ammattikorkeakoulujen valintaopas
Ammattikorkeakoulujen hakijan oppaat
Internet
gg www.koulutusnetti.fi
tietoa koulutuksesta, hakemisesta ja opiskelijavalinnasta
gg www.amkhaku.fi
voit tehdä hakemuksen ammattikorkeakouluihin sekä saat tietoa yhteishausta
gg www.avoinamk.fi
avointen ammattikorkeakoulujen verkko-opintotarjontaa
gg www.mol.fi
tietoa työpaikoista, työnhausta, ammateista ja ammatinvalinnasta
16
Ammattikorkeakoulujen yhteystiedot
ARCADA – NYLANDS SVENSKA
YRKESHÖGSKOLA
Ansökningsbyrån: Jan-Magnus
Janssons plats 1, 00550 Helsingfors
tfn 0207 699 699,
fax 0207 699 611
ansokningsbyran(at)arcada.fi;
www.arcada.fi
DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: Sturenkatu 2,
00510 Helsinki
puh. 020 690 431,
faksi (09) 4780 0774
hakutoimisto(at)diak.fi
(aikuiskoulutus: aikuiskoulutus(at)
diak.fi); www.diak.fi
HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULU /
HAAGA-HELIA YRKESHÖGSKOLA
Hakutoimisto/ansökningsbyrån:
Ratapihantie 13 / Bangårdsvägen 13,
00520 Helsinki/Helsingfors
puh. (09) 2296 5221,
tfn (09) 2296 5830,
faksi/fax (09) 147 063
hakutoimisto(at)haaga-helia.fi,
ansokningsbyran(at)haaga-helia.fi;
www.haaga-helia.fi
HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: Annankatu 12 A 17,
00120 Helsinki
puh. 020 7621 300,
faksi 020 7621 391
hakutoimisto(at)humak.edu;
www.humak.edu
HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 225 (Visamäentie
35 A), 13101 Hämeenlinna
puh. (03) 646 4501,
faksi (03) 646 4404
hakutoimisto(at)hamk.fi; www.hamk.fi
JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 207 (Rajakatu 35),
40101 Jyväskylä
puh. 040 542 1371, 040 583 2786,
faksi (014) 449 9694
hakutoimisto(at)jamk.fi; www.jamk.fi
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 52 (Ketunpolku 3),
87101 Kajaani
puh. (08) 6189 9648,
faksi (08) 6189 9626
hakutoimisto(at)kajak.fi; www.kajak.fi
KEMI–TORNION AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 505 (Valtakatu 22),
94101 Kemi
puh. 010 383 5274, 010 383 5198,
faksi (016) 251 139
hakutoimisto(at)tokem.fi;
www.tokem.fi
OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 405 (Albertinkuja
20), 90101 Oulu
puh. 010 192 000,
faksi 010 272 1370
hakutoimisto(at)oamk.fi; www.oamk.
fi
KESKI-POHJANMAAN
AMMATTIKORKEAKOULU – MELLERSTA
ÖSTERBOTTENS YRKESHÖGSKOLA
Hakutoimisto/ansökningsbyrån:
Talonpojankatu 2 / Bondegatan 2,
67100 Kokkola/Karleby
puh./tfn (06) 825 2081,
faksi (06) 825 2075
hakutoimisto(at)cou.fi; www.cou.fi
POHJOIS-KARJALAN
AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: Tikkarinne 9,
80200 Joensuu
puh. (013) 260 6413,
(013) 260 6410,
faksi (013) 260 6411
hakutoimisto(at)pkamk.fi;
www.pkamk.fi
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 111
(Salpausselänkatu 57),
45101 Kouvola
puh. (05) 220 8890,
faksi (05) 220 8786
hakutoimisto(at)kyamk.fi;
www.kyamk.fi
ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: Jokiväylä 13,
96300 Rovaniemi
puh. 020 798 5401, 0400 8300 36,
faksi 020 798 5499
hakutoimisto(at)ramk.fi; www.ramk.fi
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 214 (Paasikivenkatu
7 A), 15101 Lahti
puh. (03) 828 2069, (03) 828 2076,
faksi (03) 828 2064
hakutoimisto(at)lamk.fi; www.lamk.fi
LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: Ratatie 22,
01300 Vantaa
puh. (09) 8868 7293,
faksi (09) 8868 7298
hakutoimisto(atlaurea.fi ;
www.laurea.fi
METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOLU
Hakutoimisto: (Bulevardi 29),
00079 Metropolia
puh. 020 783 5100,
faksi 020 7835 154
hakutoimisto(at)metropolia.fi;
www.metropolia.fi
MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 181 (Patteristonkatu
3 A), 50101 Mikkeli
puh. 0153 556 335,
faksi 0153 556 371
hakutoimisto(at)mamk.fi;
www.mamk.fi
SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 303 (Pohjolankatu
23), 53101 Lappeenranta
puh. 020 496 6630, 020 496 6631,
040 029 0422, faksi 020 496 6588
hakutoimisto(at)saimia.fi;
www.saimia.fi
SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: Tiedepuisto 4,
28600 Pori
puh. (02) 620 3033,
faksi (02) 620 3031
hakutoimisto(at)samk.fi; www.samk.fi
SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 6 (Microteknia,
Microkatu 1, D-osa), 70210 Kuopio
puh. (017) 255 5056,
faksi (017) 255 5043
hakutoimisto(at)savonia-amk.fi;
www.savonia-amk.fi
SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: PL 412 (Keskuskatu
34), 60101 Seinäjoki
puh. 020 124 5023, 020 124 5018,
faksi 020 124 5022
hakutoimisto(at)seamk.fi;
www.seamk.fi
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: Kuntokatu 4,
33520 Tampere
puh. (03) 245 2395, (03) 245 2397,
(03) 565 47400,
faksi (03) 245 2396
hakutoimisto(at)tamk.fi;
www.tamkhaku.fi
TURUN AMMATTIKORKEAKOULU
Hakutoimisto: Joukahaisenkatu 3 A,
20520 Turku
puh. 02 2633 5821,
faksi 02 2633 5676
hakutoimisto(at)turkuamk.fi,
www.turkuamk.fi
VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU – VASA
YRKESHÖGSKOLA
Hakutoimisto/ansökningsbyrån:
Wolffintie 30 / Wolffskavägen 30,
65200 Vaasa/Vasa
puh./tfn 0207 663 300 (vaihde),
faksi/fax (06) 326 3327
hakutoimisto(at)puv.fi,
ansokningsbyran(at)puv.fi; www.puv.fi
YRKESHÖGSKOLAN NOVIA
Ansökningsbyrån: PB 6 (Fabriksgatan
1), 65201 Vasa
tfn (06) 328 5555,
fax (06) 328 5117
ansokningsbyran(at)novia.fi;
www.novia.fi
Yhteishaun ulkopuoliset
ammattikorkeakoulut:
HÖGSKOLAN PÅ ÅLAND
PB 1010 (Neptunigatan 17),
AX-22111 MARIEHAMN
tfn (018) 537 000, fax (018) 16913
info(at)ha.ax; http://www.ha.ax/
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULU –
POLISYRKESHÖGSKOLAN
Vaajakatu 2, PL 123,
33721 TAMPERE
Puh +358 71 878 0121
Faksi +358 71 878 3002
palaute(at)pakk.poliisi.fi
www.polamk.fi
17
HAMKin koulutusalat ja -ohjelmat
Koulutusohjelma – suuntautumisvaihtoehto
Aloitus­paikat
Tutkintonimike
Toimipiste
Valintakoe
Muotoilun koulutusohjelma
50
muotoilija (AMK)
HML, Visamäki
Ohjaustoiminnan koulutusohjelma
40
artenomi (AMK)
HML, Lahdensivu
80
tradenomi
HML, Visamäki
2.6.2010
40
tradenomi
HML, Visamäki
3.6.2010
Bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelma
30
insinööri (AMK)
HML, Visamäki
7.6.2010
Bio- ja elintarviketekniikan koulutusohjelma – meijeriteknologian suuntautumisvaihtoehto
15
insinööri (AMK)
HML, Visamäki
7.6.2010
Kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelma
25
insinööri (AMK)
Riihimäki
7.6.2010
Liikennealan koulutusohjelma
40
insinööri (AMK)
Riihimäki
7.6.2010
Mediatekniikan koulutusohjelma
25
insinööri (AMK)
Riihimäki
7.6.2010
Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma
30
rakennusmestari (AMK)
HML, Visamäki
7.6.2010
Rakennnustekniikan koulutusohjelma
40
insinööri (AMK)
HML, Visamäki
7.6.2010
Tietotekniikan koulutusohjelma
30
insinööri (AMK)
Riihimäki
7.6.2010
Tuotekehityksen koulutusohjelma
25
insinööri (AMK)
Riihimäki
7.6.2010
Kestävän kehityksen koulutusohjelma
25
ympäristösuunnittelija (AMK)
Forssa
1.6.2010
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma – hevostalouden suuntautumisvaihtoehto
15
agrologi (AMK)
Mustiala
1.6.2010
Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma – maatilatalouden suuntautumisvaihtoehto
50
agrologi (AMK)
Mustiala
1.6.2010
Maisemasuunnittelun koulutusohjelma
25
hortonomi (AMK)
Lepaa
2.6.2010
Metsätalouden koulutusohjelma
30
metsätalousinsinööri (AMK)
Evo
1.6.2010
Puutarhatalouden koulutusohjelma
25
hortonomi (AMK)
Lepaa
1.6.2010
Kulttuuriala
2. – 3.6.2010
31.5. – 2.6.2010 (1 pv)
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala
Liiketalouden koulutusohjelma
Luonnontieteiden ala
Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma
Tekniikan ja liikenteen ala
Luonnonvara- ja ympäristöala
18
Koulutusohjelma – suuntautumisvaihtoehto
Aloitus­paikat
Tutkintonimike
Toimipiste
Valintakoe
Sosiaali-, terveys- ja liikuntala
Hoitotyön koulutusohjelma – hoitotyön suuntautumisvaihtoehto
40
sairaanhoitaja (AMK)
Forssa
3.6.2010
Hoitotyön koulutusohjelma – hoitotyön suuntautumisvaihtoehto
65
sairaanhoitaja (AMK)
HML, Lahdensivu
7. – 9.6.2010 (1 pv)
Hoitotyön koulutusohjelma – terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto
25
terveydenhoitaja (AMK)
HML, Lahdensivu
7. – 9.6.2010 (1 pv)
Sosiaalialan koulutusohjelma
40
sosionomi (AMK)
HML, Lahdensivu
3. – 4.6.2010 (1pv)
Englanninkieliset koulutusohjelmat ovat oppaan englanninkielisessä osiossa.
19
Sijainti ja yhteystiedot
Hämeen ammattikorkeakoulu
Hakutoimisto
PL 225 (Visamäentie 35 A, 1.krs)
13101 Hämeenlinna
TAMPERE
puh. (03) 646 4501
faksi (03) 646 4404
12
Inari
3
130
Valkeakoski
24
53
Evo
[email protected]
www.hamk.fi
Lepaa
E12
Rovaniemi
10
12
Hämeenlinna
LAHTI
E12
10
Oulu
3
54
Riihimäki
54
HAMKin yksiköt:
Evo
Saarelantie 1
16970 Evo
E75
Mustiala
Forssa
Hyvinkää
Kuopio
Vaasa
Joensuu
Jyväskylä
E75
E12
Tampere
Valkeakoski
Lepaa
Evo
Lahti
Forssa
Kehräämö
Wahreninkatu 11
30100 Forssa
Forssa
Hämeenlinna:
Lepaa
Lepaantie 129
14610 Lepaa
Lahdensivu
Lahdensivuntie 5
13100 Hämeenlinna
Mustiala
Mustialantie 105
31310 Mustiala
Sairio
Kankaistenkatu 33
13220 Hämeenlinna
Riihimäki
Kaartokatu 2 a
11100 Riihimäki
Visamäki
Visamäentie 35
13100 Hämeenlinna
20
HELSINKI
Mustiala
Valkeakoski
Tietotie 1
37630 Valkeakoski
Etäisyydet
Evo
Forssa HämeenHyvinkää Lepaa Mustiala Riihimäki
linna
Forssa
100
Hämeenlinna
44
57
Hyvinkää
94
83
49
Lepaa
61
74
17
68
Mustiala
92
10
47
75
64
Riihimäki
80
70
35
18
52
61
Valkeakoski
73
73
47
97
49
68
81
Kulttuuriala
21
Muotoilun
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
muotoilija (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Hämeenlinna, Visamäki
Ammattinimikkeitä:
muotoilija, tuotesuunnittelija, tuoteassistentti, tuotepäällikkö, ostaja,
projektimyyjä/-päällikkö, yrittäjä
Lisätiedot:
opintojen ohjaaja
Tuija Voipio
(03) 646 3663
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja
Juha Laurikainen
(03) 646 3660
[email protected]
22
Koulutuksen
sisältöalueet
Muotoilun koulutuksessa keskeisiä sisältöalueita ovat asiakas- ja käyttäjälähtöinen suunnitteluprosessi, materiaalien ja valmistusmenetelmien tuntemus, yrittäjyys ja liiketaloudellinen näkökulma, tieto- ja viestintätekniikat
sekä projektiosaaminen.
Muotoiluosaamiselle luovat perustaa kulttuurihistorian ymmärtäminen, visuaalisen havainnoinnin ja esittämisen harjaannuttaminen sekä luova ongelmanratkaisukyky.
Koulutusohjelman suuntautumisalueet ovat
lasi/keramiikka, teollinen muotoilu, jalkine,
vaatetus sekä tekstiili, joista opiskelija valitsee pää- ja sivuaineiden opintokokonaisuuden. Harjoittelu, erilaiset projektit sekä opinnäytetyö tukevat sekä tutkivaa ja kehittävää
toimintaa että työelämä- valmiuksien kehittymistä. Kansainvälisyys nivoutuu opintoihin
vaihdon ja työharjoittelun muodossa.
Muotoilijan taitoja opitaan itse
tekemällä
Opinnot toteutetaan pääosin työelämälähtöisissä verstasmaisissa oppimisympäristöissä,
joissa korostuu tekemällä oppiminen. Verstasmaisesti toimivat oppimisympäristöt mahdollistavat työelämälähtöisen oppimisen. Oppimisympäristöissä on erikoistuttu piensarjatuotantoon ja tuotteiden tuotekehitysosaamiseen
sekä asiakaslähtöisiin tuotekehitysprojekteihin.
Opiskelijoilla on myös mahdollisuus vuorovaikutukseen oman alansa elinkeinoelämän kanssa Muotoilutori-projekteissa, joissa eri alojen
opiskelijoiden erilainen osaaminen yhdistyy.
Muotoilijalta vaaditaan luovuutta ja
näkemystä
Muotoilijan koulutus antaa valmiuksia muotoilualan yrittäjyyteen sekä teollisuuden ja kaupan sektoreille. Koulutus antaa valmiudet työskennellä muotoilijana yrityksissä ja yhteisöissä
tai itsenäisenä yrittäjänä toimimiseen. Muotoilijan toimenkuvaan kuuluvat asiantuntija-,
konsultointi- ja projektitehtävät sekä opetusja neuvontatyöt. Muotoilualan ammattinimikkeitä ovat mm. muotoilija, tuotesuunnittelija,
tuoteassistentti, tuotepäällikkö, ostaja, projektimyyjä.
Ohjaustoiminnan
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
artenomi (AMK)
Ohjaustoiminta on luovaa työtä
Ohjaustoiminta on tavoitteellista, ihmisläheistä ja luovaa työtä. Tavoitteena on yksittäisen
asiakkaan tai ryhmän oppiminen, kuntoutuminen tai virkistyminen. On monta tapaa löytää kulttuurin voima, luova polku ja parantaa
elämänlaatua. Opit vuorovaikutustaitoja sekä käsityön, ilmaisun, toiminnan ja median
ohjaamista pedagogisesti tai terapeuttisesti.
Ainutlaatuista opiskelua
Vain HAMK tarjoaa suomenkielistä, korkeakoulutasoista kulttuurialan ohjaustoiminnan
koulutusta. Kehityt ohjaajaksi teoriaopinnoilla, elämyksellisellä toiminnalla, työelämäprojekteilla ja käytännön harjoittelulla. Kulttuuriverstas-oppimisympäristö ja työelämäyhteistyö
tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia oppimiseen. Tutustu www.curec.net -verkkolehteen!
Kahden ensimmäisen vuoden aikana omaksut
ohjaamisen, virkistystoiminnan ja kulttuurialan
perusteet sekä käsityömenetelmien perustaidot.
Käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteellisten teoriaopintojen, työelämäprojektien ja harjoittelun
avulla perehdyt erilaisten yksilöiden kohtaamiseen ja ryhmän ohjaamiseen.
nan. Sivuaineiksi voit valita käsityö-, ilmaisulliset, toiminnalliset tai mediaperustaiset
menetelmät. Myös toinen pääaineista on mahdollista ottaa sivuaineeksi. Näiden lisäksi toiseksi sivuaineeksi voi valita yrittäjyyden tai minkä tahansa HAMKin tai muun korkeakoulun
tarjoaman soveltuvan opintokokonaisuuden.
Ihmisläheiseen työhön
Ohjaustoiminnan artenomina (AMK) hallitset luovien menetelmien käytön ja oppimis-,
virkistymis- ja psykososiaalisten asiakastarpeiden arvioinnin. Valmistuttuasi työskentelet
ohjaajana, suunnittelijana tai kouluttajana
sosiaali- ja terveys-, kulttuuri- ja vapaa-aikatai opetusalalla joko julkisella tai järjestö- ja
yhdistyssektorilla. Käytät osaamistasi ohjaustyössä, ohjelmapalvelussa, tuotesuunnittelussa tai alan johtamis- ja kehittämistehtävissä.
Opintojen aikana voit myös hankkia valmiudet toimia yrittäjänä. Työpaikkanasi voivat olla
erilaiset toimintakeskukset, nuorten
työpaja, kansalaisopisto, sairaala, vanhainkoti, kuntoutuslaitos,
käsityökoulu tai kulttuurikeskus.
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Hämeenlinna, Lahdensivu
Ammattinimikkeitä:
ohjaaja, toiminnanohjaaja, virkistystoiminnan ohjaaja, projektityöntekijä,
virkistystoiminnan suunnittelija, kulttuuriohjaaja, vapaa-ajan ohjaaja, työtoiminnan ohjaaja
Lisätiedot:
lehtori Heli Kemppinen
[email protected]
(03) 646 3672
lehtori Helka Yletyinen
[email protected]
(03) 646 3659
koulutusohjelmajohtaja
Paula Rantamaa
[email protected]
(03) 646 3668
Kahden seuraavan vuoden aikana laajennat
osaamistasi ja opit soveltamaan tietotaitoasi
työelämälähtöisissä oppimisympäristöissä syventävässä työharjoittelussa sekä projekteissa
ja opinnäytetyössä. Pääaineeksi valitset joko
terapeuttisen tai pedagogisen ohjaustoimin-
23
Kulttuurialan valintaperusteet vuodelle 2010
Koulumenestys
Lopulliseen valintaan vaikuttavat koulumenestys, ensimmäinen hakutoive ja
valintakoe.
Opiskelijavalinta
Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan
valintakokeeseen. Hakijaa pyydetään ilmoittamaan, mikäli hän ei kutsun saatuaan osallistu muotoilun tai ohjaustoiminnan koulutusohjelmien valintakokeeseen.
Koulumenestyksestä voit saada pisteitä
a. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
lukion päättötodistuksesta tai
b. ammatillisen tutkinnon todistuksesta tai
c. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksesta.
Valintapisteet
Valintapisteiden enimmäismäärä on seuraava
Koulumenestys.................. 15 pistettä
Ensimmäinen hakutoive ...... 5 pistettä
Valintakoe........................ 80 pistettä
Yhteensä......................... 100 pistettä
Jos sinulla on sekä ammatillinen perustutkinto että ylioppilastutkinto tai lukion
päättötodistus, voit valita parhaan pistemäärän tuottavan vaihtoehdon. Merkitse arvosanat hakemukseen vain siitä
todistuksesta, jolla haet.
Ylioppilastutkinto ja lukion päättötodistus
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi äidinkielen arvosana. Kevään 2010 tiedot saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta.
Jos olet abiturientti, haet viimeisellä lukiotodistuksellasi, josta lasket painottamattoman keskiarvon kaikista todistukseen numeroina merkityistä arvosanoista
kahden desimaalin tarkkuudella.
Laske lukion päättötodistuksestasi kaikkien aineiden painottamaton keskiarvo
kahden desimaalin tarkkuudella.
Yo-tutkintotodistuksesta
Äidinkielen arvosana
l/e
m
c
b
a
Arvosanapisteet
5
4
3
2
1
Lukion päättötodistuksen keskiarvo
Keskiarvopisteet
24
≥8,50 ≥8,00 ≥7,50 ≥7,00 ≥6.50
10
9
7
5
2
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on
annettu arvosana numeroina muualla
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
Ammatillinen tutkinto
Laske ammatillisen tutkinnon päättötodistuksen painottamaton keskiarvo kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa
keskiarvoosi.
Jos olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon näyttönä, sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Tutkintosi tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Laske
arvosanojen keskiarvo näyttötutkintotodistuksesta.
Jos valmistut keväällä 2010, käytä ajantasaista opintosuoritusotettasi. Lopulliset arvosanasi saadaan suoraan oppilaitoksesta.
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen perusteella koulumenestys pisteytetään. Alle kolmivuotisella ammatillisella tutkinnolla voit hakea vain vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Jos äidinkieltä vastaa todistuksessa useampi kuin yksi arvosana, laita arvosanaksi se täysi numero, joka on lähinnä
arvosanojen keskiarvoa.
Päättötodistuksesta
Äidinkielen arvosana, asteikko 1 – 3
3
2
Äidinkielen arvosana, asteikko 1 – 5
5
4
3
2
1
Äidinkielen arvosana, asteikko 4 – 10
10
9
8
7
6
Arvosanapisteet
5
4
3
2
1
Keskiarvo, asteikko 1 – 3
≥ 2,50
≥ 2,17
Keskiarvo, asteikko 1 – 5
≥ 4,25
≥ 3,75 ≥ 3,00
≥ 2,25
≥ 1,75
Keskiarvo, asteikko 4 – 10
≥ 8,50
≥ 8,00
≥ 7,50
≥ 7,00
≥ 6,50
10
9
7
5
2
Keskiarvopisteet
1
≥ 1,75 ≥ 1,38
≥ 1,13
25
Ylioppilastutkinto ja ammatillinen perustutkinto
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi äiliset arvosanasi saadaan suoraan opdinkielen arvosana. Kevään 2010 tiepilaitoksesta
dot saadaan suoraan ylioppilastutkinJos äidinkieltä vastaa todistuksessa usetolautakunnalta.
ampi kuin yksi arvosana, laita arvosanaksi se täysi numero, joka on lähinnä
Laske ammatillisen perustutkinnon päätarvosanojen keskiarvoa.
tötodistuksen painottamaton keskiarvo
kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksesJos sinulla on useita ammatillisia tutsa numeroina tai jotka voidaan muunkintoja, voit valita, minkä todistuksen
taa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on
perusteella koulumenestys pisteytetään.
maininta, että opinnäytetyö sisältyy opinJos haussa käyttämääsi todistukseen on
toihin, älä laske opinnäytetyön arvosaannettu arvosana numeroina muualla
naa keskiarvoosi.
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoisJos valmistut keväällä 2010, käytä ajanta, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
tasaista opintosuoritusotettasi. Lopul-
Yo-tutkintotodistuksesta
Äidinkielen arvosana
l/e
m
c
b
a
Arvosanapisteet
5
4
3
2
1
Keskiarvo, asteikko 1 – 3
≥2,50
≥2,17
≥ 1,75
≥ 1,38
≥ 1,13
Keskiarvo, asteikko 1 – 5
≥4,00
≥3,50
≥ 3,00
≥ 2,50
≥ 2,00
Keskiarvo, asteikko 4 – 10
≥8,50
≥8,00
≥7,50
≥ 7,00
≥ 6,50
10
8
6
4
2
Päättötodistuksesta (ammatillinen perustutkinto)
Keskiarvopisteet
26
Ammattitutkinto (näyttötutkinto)
tai ulkomainen tutkinto
Sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio
tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Ulkomailla suoritetun tutkinnon tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä, lukuun ottamatta keväällä 2010 valmistuvia EUtai ETA-kansalaisia (Ks. lisätietoa s. 9).
Osoitettuasi hakukelpoisuutesi sinut kutsutaan valintakokeeseen ja opiskelijavalinta tehdään pelkän valintakokeen perusteella. Valinta edellyttää sinulta keskimääräistä parempaa menestystä valintakokeessa. Näin valittavien opiskelijoiden määrä on korkeintaan 10 % koulutusohjelman aloituspaikoista.
Alle kolmivuotisella näyttökokein suoritetulla ammattitutkinnolla voit hakea vain
vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Ensimmäinen hakutoive
Ensimmäiseen hakutoiveeseen saat 5
lisäpistettä.
Valintakoe
Valintakoekutsut lähetetään noin viikkoa ennen koetta. Mikäli et osallistu
valintakokeeseen, ilmoitathan siitä hakutoimistoon.
HAMKin kulttuuriala ei tee valintakoeyhteistyötä, eikä näin ollen hyväksy toisessa AMKissa eikä saman alan toisessa
koulutusohjelmassa tehtyä valintakoetta.
Muotoilun koulutusohjelma
Valintakokeet ovat kaksipäiväiset:
2. – 3.6.2010.
Valintakokeissa mitataan soveltuvuutta ja motivaatiota alalle, luovaa ongelmaratkaisutaitoa, teknistä osaamista ja
visuaalisen esittämisen taitoa. Hakijan
tulee saada valintakokeesta vähintään
40 pistettä. Hakijalta edellytetään hyväksyttyä suoritusta jokaisesta valintakokeen osiosta.
Ohjaustoiminnan
koulutusohjelma
Valintakokeet, jotka ovat yksipäiväiset,
pidetään 31.5. – 2.6.2010.
Valintakokeissa mitataan soveltuvuutta
ja motivaatiota alalle, luovaa ongelmaratkaisutaitoa, ryhmässä toimimista sekä
ohjaamisessa tarvittavaa teknistä osaamista ja visuaalisen esittämisen taitoa.
Hakijan tulee saada valintakokeesta vähintään 40 pistettä. Hakijalta edellytetään hyväksyttyä suoritusta jokaisesta
valintakokeen osiosta.
HAMKin ohjaustoiminnan koulutusohjelman valintakoe on ehdoton edellytys
opiskelijaksi valituksi tulemiselle.
HAMKin muotoilun koulutusohjelman
valintakoe on ehdoton edellytys opiskelijaksi valituksi tulemiselle.
27
28
Yhteiskuntatieteiden,
liiketalouden ja hallinnon ala
29
Liiketalouden
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
tradenomi
Tutkinnon laajuus:
210 op
Paikkakunta:
Hämeenlinna: Visamäki
Ammattinimikkeitä:
markkinointiassistentti, myyntineuvottelija, myyntipäällikkö, markkinointisuunnittelija, financial controller, sijoitusneuvoja, analyytikko, taloussuunnittelija, talouspäällikkö, yrittäjä
Lisätiedot:
opintoneuvoja Virpi Peltovuori
(03) 646 6665
[email protected]
Asiakaslähtöistä ja
yhteiskuntavastuullista
liiketoimintaa
Liiketalouden koulutus kehittää yleisiä työelämävalmiuksia, rakentaa ammattiosaamista ja
tukee opiskelijan ammatillista kasvua. Saat näkökulman asiakaslähtöiseen, kannattavaan ja
yhteiskuntavastuulliseen liiketoimintaan.
Voit erikoistua
gg asiakasosaamiseen, markkinoinnin suunnitteluun ja johtamiseen sekä markkinointiviestintään,
gg laskentatoimeen ja rahoitukseen tai
gg liiketoiminnan kehittämiseen.
Projektimuotoista yrittäjyyden
edistämistä
Opetuksessa lähtökohtana ovat joustavuus,
monimuotoisuus ja opiskelijakeskeisyys. Opetustarjonnassa pyritään yrittäjyyden edistämiseen sekä tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen. Opiskelu on pääosin projektimuotoista ja siinä käytetään
tutkivan oppimisen menetelmiä
sekä hyödynnetään työelämän
30
toimeksiantoja. Meiltä saat erinomaiset valmiudet myös yrittäjyyteen.
Asiakaslähtöisyys, innovatiivisuus ja yhteistyökyky ovat tradenomin työssä keskeisiä ominaisuuksia. Sinun tulee hallita eri toimialojen erityispiirteitä asiakaslähtöisen, kannattavan ja
yhteiskuntavastuullisen liiketoiminnan näkökulmasta. Liiketaloudellisen osaamisen lisäksi painottuvat viestinnälliset ja vuorovaikutukselliset valmiudet.
Monipuoliset markkinat
Markkinointitradenomina voit työskennellä
markkinoinnin, markkinointiviestinnän, myynnin ja mainonnan asiantuntija-, kehittämisja johtotehtävissä kotimaassa tai ulkomailla.
Jos valmistut laskentatoimesta, työtehtäväsi
voivat liittyä kirjanpitoon, verotukseen, johdon laskentatoimeen tai rahoitus-, sijoitus- ja
vakuutustoimintaan. Liiketoiminnan kehittämisen vaihtoehdossa perehdyt mm. strategiseen
johtamiseen ja projektien hallintaan.
Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon
alan valintaperusteet vuodelle 2010
Opiskelijavalinta
Ylioppilastutkinto ja lukion päättötodistus
Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan
valintakokeisiin. Lopulliseen valintaan
vaikuttavat koulumenestys, ensimmäinen hakutoive, valintakoe ja työkokemus.
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi yksittäisten aineiden arvosanat. Kevään
2010 tiedot saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta.
Valintapisteet
Laske lukion päättötodistuksestasi kaikkien aineiden painottamaton keskiarvo
kahden desimaalin tarkkuudella.
Valintapisteiden enimmäismäärä on seuraava
Koulumenestys.................. 55 pistettä
Ensimmäinen hakutoive....... 5 pistettä
Valintakoe........................ 35 pistettä
Työkokemus........................ 5 pistettä
Yhteensä......................... 100 pistettä
Koulumenestys
Koulumenestyksestä voit saada pisteitä
a. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
lukion päättötodistuksesta tai
b. ammatillisen tutkinnon todistuksesta tai
c. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksesta.
Jos olet abiturientti, haet
viimeisellä lukiotodistuksellasi, josta lasket painottamattoman keskiarvon kaikista todistukseen numeroina merkityistä arvosanoista kahden desimaalin tarkkuudella.
Yo-tutkintotodistuksesta
l/e
m
c
b
a
Äidinkielen arvosanan antamat pisteet
10
9
7
3
1
Parhaan kielen arvosanan antamat pisteet pitkä (lyhyt)
10 (6)
9 (4)
7 (2)
3 (1)
1 (0)
Matematiikan tai parhaan reaaliaineenkokeen
(ennen 2006 kirjoittaneilla reaali) antamat pisteet
10
9
7
3
1
Päättötodistuksesta
Keskiarvopisteet
≥8,00 ≥7,50 ≥7,00 ≥6,50 ≥6,00
25
20
15
10
5
Jos sinulla on sekä ammatillinen perustutkinto että ylioppilastutkinto tai lukion
päättötodistus, voit valita parhaan pistemäärän tuottavan vaihtoehdon. Merkitse arvosanat hakemukseen vain siitä
todistuksesta, jolla haet.
31
Ammatillinen tutkinto
Laske ammatillisen tutkinnon
päättötodistuksen painottamaton keskiarvo kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai
jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi
on maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa
keskiarvoosi.
Jos valmistut keväällä 2010,
käytä ajantasaista opintosuoritusotettasi. Lopulliset arvosanasi saadaan suoraan oppilaitoksesta.
Jos äidinkieltä vastaa todistuksessa useampi kuin yksi arvosana, laita arvosanaksi se täysi
numero, joka on lähinnä arvosanojen keskiarvoa.
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on annettu arvosana
numeroina muualla suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
32
Jos olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon
näyttönä, sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio
tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon.
Tutkintosi tulee olla valmis hakuajan päättymiseen
mennessä. Laske arvosanojen keskiarvo näyttötutkintotodistuksesta.
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen perusteella koulumenestys
pisteytetään. Alle kolmivuotisella ammatillisella tutkinnolla voit hakea vain vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Päättötodistuksesta
Asteikko 1 – 3
Asteikko 1 – 5
Asteikko 4 – 10
Pisteet
2,67
4,50
9,00
55
2,50
4,25
8,75
50
2,33
4,00
8,50
46
2,17
3,75
8,25
42
2,00
3,50
8,00
38
1,88
3,25
7,75
34
1,75
3,00
7,50
30
1,63
2,75
7,25
27
1,50
2,50
7,00
23
1,38
2,25
6,75
19
1,25
2,00
6,50
14
1,13
1,75
6,25
11
1,00
1,50
6,00
7
Ylioppilastutkinto ja ammatillinen
perustutkinto
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi yksittäisten aineiden arvosanat. Kevään
2010 tiedot saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta.
Laske ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen painottamaton keskiarvo
kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on
maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa keskiarvoosi.
Jos valmistut keväällä 2010, käytä ajantasaista opintosuoritusotettasi. Lopulliset arvosanasi saadaan suoraan oppilaitoksesta
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen
perusteella koulumenestys pisteytetään.
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on
annettu arvosana numeroina muualla
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
Yo-tutkintotodistuksesta
l/e
m
c
b
a
Äidinkielen arvosanan antamat pisteet
10
9
7
3
1
Parhaan kielen arvosanan antamat pisteet pitkä (lyhyt)
10 (6)
9 (4)
7 (2)
3 (1)
1 (0)
Matematiikan tai parhaan reaaliaineen kokeen (ennen
2006 kirjoittaneilla reaali) antamat pisteet
10
9
7
3
1
Keskiarvo, asteikko 1 – 3
≥2,33
≥2,00
≥ 1,75
≥ 1,50
≥ 1,25
Keskiarvo, asteikko 1 – 5
≥4,00
≥3,50
≥ 3,00
≥ 2,50
≥ 2,00
Keskiarvo, asteikko 4 – 10
≥8,50
≥8,00
≥7,50
≥ 7,00
≥ 6,50
25
20
15
10
5
Päättötodistuksesta (ammatillisen perustutkinto)
Keskiarvopisteet
Ammattitutkinto (näyttötutkinto)
tai ulkomainen tutkinto
Sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Ulkomailla suoritetun tutkintosi tulee olla valmis hakuajan
päättymiseen mennessä, lukuun ottamatta
keväällä 2010 valmistuvia EU- tai ETAkansalaisia (Ks. lisätietoa s. 9).
Alle kolmivuotisella näyttökokein suoritetulla ammattitutkinnolla voit hakea vain
vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Osoitettuasi hakukelpoisuutesi sinut kutsutaan valintakokeeseen ja opiskelijavalinta tehdään pelkän valintakokeen perusteella. Valinta edellyttää sinulta keskimääräistä parempaa menestystä valintakokeessa. Näin valittavien opiskelijoiden määrä on korkeintaan 10 % koulutusohjelman aloituspaikoista.
Valintakoe
Ensimmäinen hakutoive
Ensimmäiseen hakutoiveeseen saat 5
lisäpistettä.
Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan
valintakokeeseen. Kirjallinen kutsu lähetetään noin viikkoa ennen koetta. Hakijan on osallistuttava valintakokeeseen
siinä ammattikorkeakoulussa, joka lähettää valintakoekutsun.
Liiketalouden koulutusohjelmien valtakunnallinen valintakoe pidetään keskiviikkona
2.6.2010 klo 12.00. Valintakokeessa
on kolme osaa:
gg ennakkoaineistoon pohjautuvat
monivalintatehtävät (max 15 p)
gg kirjoitelma (max 10 p) ja
gg matemaattis-loogista ajattelua mittaava osa (max 10 p).
Valintakokeesta voi saada enintään 35
pistettä. Valintakokeesta on saatava yhteensä vähintään 5 pistettä. Koe kestää
noin kolme tuntia.
Ennakkoaineisto julkaistaan jokaisen
valtakunnallista koetta käyttävän ammattikorkeakoulun Internet-sivuilla. Aineisto ei saa olla mukana koetilanteessa.
Ammattikorkeakoulut tekevät yhteistyötä,
jossa samaan valintakoeryhmään kuuluvat koulutusohjelmat hyväksyvät sellaisenaan toisessa ammattikorkeakoulussa suoritetun valintakokeen. Jos teet
HAMKissa liiketalouden koulutusohjel-
33
man valintakokeen, koetulos siirtyy myös
muihin liiketalouden koulutusohjelmiin,
joihin haet, jos ko. ammattikorkeakoulu on mukana valintakoeyhteistyössä.
Työkokemuspisteet
Työkokemuksesta voit saada enintään
5 pistettä. Kahdesta kuukaudesta työkokemusta saat yhden pisteen eli maksimipisteet saat 10 kuukauden työkokemuksesta.
Työkokemuksesi pitää olla vähintään
16-vuotiaana hankittua ja sitä voit laskea enintään hakuajan päättymiseen eli
16.4.2010 asti. Työkokemuksesi ei tarvitse olla yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalta. Jos olet suorittanut varusmies- tai siviilipalveluksen, saat
siitä työkokemusta.
Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palve-
34
luksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta työharjoittelua eikä työssä
oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon.
Huomioi, että osa-aikatyö pitää muuttaa kokoaikaiseksi siten, että 150
tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti)
vastaa yhtä kuukautta.
Merkitse työkokemuksesi määrä täysinä
kuukausina hakemukseen. Älä pyöristä
vajaita kuukausia ylöspäin.
Työkokemuksen määrä tarkistetaan työtodistuksista valituksi tulleilta opiskelijoilta opiskelupaikan vastaanoton yhteydessä.
Luonnontieteiden ala
35
Tietojenkäsittelyn
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
tradenomi
Tutkinnon laajuus:
210 op
Paikkakunta:
Hämeenlinna: Visamäki
Ammattinimikkeitä:
järjestelmäasiantuntija, www- tai
käyttöliittymäsuunnittelija, ohjelmoija
tai ohjelmistosuunnittelija, site builder,
eLearning-sovelluskehittäjä, tietoturvaasiantuntija, projektipäällikkö, kouluttaja, it-tukihenkilö, tietoverkkopalvelujen kehittäjä
Lisätiedot:
opintojen ohjaaja Paula Joukainen
(03) 646 6664
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja
Hely Kilpeläinen
(03) 646 4281
[email protected]
36
Kaikki käyttävät nettiä, mutta me
teemme sitä
Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa opit hallinnoimaan tietoverkkoja, ohjelmoimaan, toteuttamaan monimediaisia verkkopalveluja ja
eLearning-toteutuksia sekä käyttämään toiminnanohjausjärjestelmää.
Yhdessä tekemällä oppii
Opiskelet projektimaisesti ryhmissä. Projekteissa ja opinnäytetöissä tehdään yhteistyötä alan
yritysten kanssa. Labramme ja studiomme ovat
hyvin varusteltuja. Voit osallistua opetukseen
luokassa tai netissä sekä käyttää koulun ohjelmia kotikoneeltasi netin kautta. Voit myös
lähteä vaihtoon ulkomaille tai käynnistää yritystäsi starttihautomossa.
Valmistuneet ovat haluttua työvoimaa
Valmistuttuasi meiltä sinulla on laaja-alainen
tradenomitutkinto ja olet haluttua työvoimaa
monille työnantajille. Tuleva nimikkeesi voi olla järjestelmäasiantuntija, www- tai käyttöliittymäsuunnittelija, ohjelmoija tai ohjelmistosuunnittelija, site builder, eLearning-sovelluskehittäjä, tietoturva-asiantuntija, projektipäällikkö,
kouluttaja, it-tukihenkilö tai tietoverkkopalvelujen kehittäjä. Joko löytyi sopiva?
Luonnontieteiden alan valintaperusteet vuodelle 2010
Opiskelijavalinta
Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan
valintakokeeseen. Lopulliseen valintaan
vaikuttavat koulumenestys, ensimmäinen hakutoive ja valintakoe.
Ylioppilastutkinto ja lukion päättötodistus
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi ykJos olet abiturientti, haet viimeisellä lukiotodistuksellasi, josta lasket painottasittäisten aineiden arvosanat. Kevään
mattoman keskiarvon kaikista todistuk2010 tiedot saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. Laske lukion
seen numeroina merkityistä arvosanoista
päättötodistuksestasi kaikkien aineiden
kahden desimaalin tarkkuudella.
painottamaton keskiarvo kahden desimaalin tarkkuudella.
Valintapisteet
Valintapisteiden enimmäismäärä on seuraava
Koulumenestys.................. 55 pistettä
Ensimmäinen hakutoive ...... 5 pistettä
Valintakoe........................ 40 pistettä
Yhteensä......................... 100 pistettä
Koulumenestys
Koulumenestyksestä voit saada pisteitä
a. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
lukion päättötodistuksesta tai
b. ammatillisen tutkinnon todistuksesta tai
c. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksesta.
Yo-tutkintotodistuksesta
l/e
m
c
b
a
Äidinkielen arvosanan antamat pisteet
10
9
7
4
2
Parhaan pitkänä kirjoitetun kielen antamat
pisteet
10
9
7
4
2
Matematiikan arvosanan antamat pisteet
pitkä (lyhyt)
15 (10)
13 (9)
11 (7)
8 (4)
4 (2)
Päättötodistuksesta
Keskiarvo
Keskiarvopisteet
≥8,00 ≥7,50 ≥7,00 ≥6,50 ≥6,00
20
18
16
12
4
Jos sinulla on sekä ammatillinen perustutkinto että ylioppilastutkinto tai lukion
päättötodistus, voit valita parhaan pistemäärän tuottavan vaihtoehdon. Merkitse arvosanat hakemukseen vain siitä
todistuksesta, jolla haet.
37
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on annettu arvosana numeroina muualla suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
Ammatillinen
tutkinto
Laske ammatillisen tutkinnon päättötodistuksen painottamaton
keskiarvo kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka
voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on
maininta, että opinnäytetyö
sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa
keskiarvoosi.
Jos valmistut keväällä 2010,
käytä ajantasaista opintosuoritusotettasi. Lopulliset arvosanasi saadaan suoraan oppilaitoksesta.
Jos äidinkieltä vastaa todistuksessa useampi kuin yksi arvosana, laita arvosanaksi se
täysi numero, joka on lähinnä arvosanojen keskiarvoa.
38
Jos olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon näyttönä, sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä
hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Tutkintosi tulee olla valmis hakuajan
päättymiseen mennessä. Laske arvosanojen keskiarvo näyttötutkintotodistuksesta.
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen perusteella koulumenestys
pisteytetään. Alle kolmivuotisella ammatillisella tutkinnolla voit hakea vain vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Päättötodistuksesta
Asteikko 1 – 3
Asteikko 1 – 5
Asteikko 4 – 10
Pisteet
2,67
4,50
9,00
55
2,50
4,25
8,75
50
2,33
4,00
8,50
46
2,17
3,75
8,25
42
2,00
3,50
8,00
38
1,88
3,25
7,75
34
1,75
3,00
7,50
30
1,63
2,75
7,25
27
1,50
2,50
7,00
23
1,38
2,25
6,75
19
1,25
2,00
6,50
14
1,13
1,75
6,25
11
1,00
1,50
6,00
7
Ylioppilastutkinto ja ammatillinen
perustutkinto
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi yksittäisten aineiden arvosanat. Kevään
2010 tiedot saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta.
Laske ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen painottamaton keskiarvo
kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on
maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa keskiarvoosi.
Jos valmistut keväällä 2010, käytä ajantasaista opintosuoritusotettasi. Lopulliset arvosanasi saadaan suoraan oppilaitoksesta
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen
perusteella koulumenestys pisteytetään.
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on
annettu arvosana numeroina muualla
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi
Yo-tutkintotodistuksesta
l/e
m
c
b
a
Äidinkielen antamat pisteet
10
9
7
4
2
Parhaan pitkänä kirjoitetun kielen antamat pisteet
10
9
7
4
2
15(10)
13(9)
11(7)
8(4)
4(2)
Keskiarvo, asteikko 1 – 3
≥2 ,33
≥2,00
≥1,75
≥1,50
≥1,25
Keskiarvo, asteikko 1 – 5
≥4,00
≥3,50
≥3,00
≥2,50
≥2,00
Keskiarvo, asteikko 4 – 10
≥8,50
≥8,00
≥7,50
≥ 7,00
≥ 6,50
20
18
16
12
4
Matematiikan antamat pisteet, pitkä (lyhyt)
Päättötodistuksesta (ammatillinen perustutkinto)
Keskiarvopisteet
Ammattitutkinto (näyttötutkinto)
tai ulkomainen tutkinto
Sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Ulkomailla suoritetun tutkintosi tulee olla valmis hakuajan
päättymiseen mennessä, lukuun ottamatta
keväällä 2010 valmistuvia EU- tai ETAkansalaisia (Ks. lisätietoa s. 9).
Osoitettuasi hakukelpoisuutesi sinut kutsutaan valintakokeeseen ja opiskelijavalinta tehdään pelkän valintakokeen perusteella. Valinta edellyttää sinulta keskimääräistä parempaa menestystä valintakokeessa. Näin valittavien opiskelijoiden määrä on korkeintaan 10 % koulutusohjelman aloituspaikoista.
Alle kolmivuotisella näyttökokein suoritetulla ammattitutkinnolla voit hakea vain
vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Ensimmäinen hakutoive
Ensimmäiseen hakutoiveeseen saat 5
lisäpistettä.
Valintakoe
Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan
valintakokeisiin. Kirjallinen kutsu lähetetään noin viikkoa ennen koetta. Hakijan on osallistuttava valintakokeeseen
siinä ammattikorkeakoulussa, joka lähettää valintakoekutsun.
Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmien valtakunnallinen valintakoe pidetään torstaina 3.6.2010 klo 12 – 15.
tumista alalle (max 15 p), loogisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoa (max
15 p) sekä uuden tiedon omaksumista
(max 10 p). Kaikki materiaali jaetaan
kokeessa.
Valintakokeesta on saatava vähintään
10 pistettä. Soveltuvuutta, motivaatiota
ja suuntautumista mittaavasta kokeen
osasta on saatava vähintään 4 pistettä.
Ammattikorkeakoulut tekevät yhteistyötä, jossa tietojenkäsittelyn koulutusohjelmat hyväksyvät sellaisenaan toisessa
ammattikorkeakoulussa suoritetun valintakokeen. Jos teet HAMKissa tietojenkäsittelyn koulutusohjelman valintakokeen,
koetulos siirtyy myös muihin tietojenkäsittelyn koulutusohjelmiin, joihin haet.
Valintakokeesta voi saada korkeintaan
40 pistettä. Valintakokeessa mitataan
soveltuvuutta, motivaatiota ja suuntau-
39
40
Tekniikan ja liikenteen ala
41
Bio- ja elintarviketekniikan
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
insinööri (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Hämeenlinna: Visamäki
Ammattinimikkeitä:
prosessi-insinööri, tuotanto-/käyttöinsinööri, kehitys-/suunnitteluinsinööri,
osastopäällikkö/osaston esimies, projekti-insinööri/-päällikkö
Lisätiedot:
harjoitteluinsinööri Susanna Peltonen
(03) 646 2352
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja
Anneli Jaatinen
(03) 646 2354
[email protected]
42
Opinnoissasi valitset suuntautumisen bio- ja
elintarviketekniikan eri aloilta:
gg elintarviketeknologia (mm. panimo- ja
viljatekniikan, elintarvikealan laadun ja
markkinoinnin opintoja)
gg ympäristöbioteknologia (mm. mikrobiologisen hajottamisen sekä bioteknisen vedenkäsittelyn opintoja
gg liha- ja valmisruokateknologia (mm. lihaja valmisruokavalmisteiden valmistuksen
ja prosessoinnin opintoja)
gg meijeriteknologia (mm. maitovalmisteiden, juustojen, jäätelöiden sekä erikoistuotteiden valmistuksen ja prosessoinnin opintoja)
Ensimmäisen vuoden aikana tutustut bioalaan,
laboratoriotyöskentelyyn sekä keskityt matemaattis-luonnontieteellisen ja teknisen perusosaamisen rakentamiseen. Käytännön työskentelyn painopiste on kemiallisten ja mikrobiologisten laboratoriotaitojen ja hygienisten
työtapojen oppimisessa.
Toisena vuonna syvennät bioalan teknistä, biokemiallista ja matemaattista osaamista. Perehdyt bioprosessien yleisimpiin osaprosesseihin,
niiden toimintaperiaatteisiin ja niissä käytettäviin laitteisiin.
Kolmantena vuonna perehdyt oman alasi tuotanto- ja käsittelyprosesseihin. Lisäksi hankit
valmiudet tutkimus- ja kehitystöiden suunnitteluun, toteutukseen ja raportointiin. Ammatillinen ja työelämäosaaminen kehittyvät työyhteisössä harjoittelujaksolla.
Neljäntenä vuonna perehdyt alan tuotantotaloudellisiin ominaispiirteisiin, tuotanto- ja käsittelyprosessien suunnitteluun sekä niiden investointi- ja kannattavuustarkasteluihin. Oppimiasi tietoja ja taitoja sovellat opinnäytetyössä,
joka on ammattiopintoihin liittyvä käytännön
asiantuntijatehtävä.
Elintarvikealan AMK-insinöörinä voit sijoittua
käyttö-, suunnittelu-, tutkimus-, kehitys- ja hallintotehtäviin joko teollisuuden, pienyritysten
tai kaupan palvelukseen tai ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi. Ympäristöbioteknologian osaajana voit toimia laajasti erilaisissa ympäristöalan tehtävissä yrityksissä, konsulttitoimistoissa, jätehuoltoyhtiöissä tai kunnan ja valtion
palveluksessa.
Kone- ja tuotantotekniikan
koulutusohjelma
Opit koneinsinöörin taitoja
Kone- ja tuotantotekniikkaa opiskellessasi opit
koneinsinöörin taitoja, joihin kuuluvat koneenrakennuksen suunnittelu-, valmistus- ja automaatiotaidot sekä materiaalitekniikka.
Monipuolinen ainevalikoima
Voit valita pääaineeksi suunnittelupainotteisen
mekatroniikan tai tuotantotehtäviin tähtäävän
koneteollisuuden tuotantojärjestelmät. Jos haluat valita tuotantopainotteisen ohjelman, osa
opinnoista korvataan työssäoppimisjaksoilla.
Opetuksessa vahvistetaan itsenäisyyttä, ryhmätyötaitoja, tiedonhankintataitoja ja aktiivisuutta.
Ammattiosaamista suunnataan ja syvennetään
kiinnostuksen mukaisesti kokoamalla pääaine ja sivuaineet 15 opintopisteen moduuleista. Pääaineessa voit suuntautua nykyaikaisten
mekatronisten koneiden ja laitteiden suunnitteluun tai tietokoneistettuun valmistukseen ja
tuotantotehtäviin.
Henkilökohtaisten valintojesi mahdollisuudet
esimerkiksi vapaasti valittavissa opinnoissa ja
sivuaineissa ovat monipuoliset. Käytettävissäsi
ovat kone- ja tuotantotekniikan omien opintojaksojen ja kokonaisuuksien lisäksi tuotekehityksen, tietotekniikan, mediatekniikan, liikennealan sekä englanninkielisen koulutusohjelman (Mechanical Engineering and Production
Technology) tarjoamat vaihtoehdot.
Laajat
työmahdollisuudet
Valmistuttuasi insinööriksi (AMK) voit sijoittua
yksityiselle tai julkiselle sektorille, teollisuuteen,
kaupan alalle tai julkishallintoon. Laajaan tehtäväkenttään kuuluu tuotekehitystä, koneensuunnittelua, tutkimusta, logistiikkaa, tuotantoa, myyntiä ja opetusta.
Työtehtävissä käytät sujuvasti apunasi nykyaikaista tietotekniikkaa. Kotimaisissa ja kansainvälisissä työyhteisöissä tarvitaan myös viestintä- ja kielitaitoa.
Tutkintonimike:
insinööri (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Riihimäki
Ammattinimikkeitä:
suunnittelija, suunnittelupäällikkö, projektipäällikkö, tuotesuunnittelija, tuotepäällikkö, tuotekehitysinsinööri,
tuotekehityspäällikkö, tekninen ostaja,
kouluttaja, alihankintapäällikkö, tekninen laskija, menetelmäsuunnittelija,
tuotannon suunnittelija, tuotantoinsinööri, tuotannon kehitysinsinööri, tuotantopäällikkö, laatupäällikkö
Lisätiedot:
koulutusohjelmajohtaja
Mika Vartiainen
(03) 646 2416
[email protected]
yliopettaja Tuija Engbom
(03) 646 2701
[email protected]
johtaja Tapio Kostamo
(03) 646 2401
tapio.kostamo@
hamk.fi
43
Liikennealan
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
insinööri (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Liikenteen
moniosaajia tarvitaan
Lisätiedot:
Liikennemäärät ja liikennesuunnittelun vaatimukset kasvavat samaa vauhtia, kun ala eläköityy ja globalisaatiokehitys tuo liikenteen
hallinnalle yhä enemmän kansallisia ja kansainvälisiä vaatimuksia. Liikennealan koulutusohjelma on vastaus liikennealan tarpeeseen nostaa alan osaamis- ja koulutustasoa
kaikilla liikenteen osa-alueilla. Liikenneala
tarvitsee uusia kokonaisvaltaista liikenneymmärrystä hallitsevia suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin sijoittuvia osaajia.
opintosihteeri Johanna Nikkola
(03) 646 2251
[email protected]
Ainutlaatuista koulutusta
Paikkakunta:
Riihimäki
Ammattinimikkeitä:
Liikennesuunnittelija, liikenneinsinööri,
projektipäällikkö, suunnittelija, myyntipäällikkö, esimies.
HAMK on ainoa ammattikorkeakoulu, joka
tarjoaa liikennesuunnitteluun ja liikennejärjestelmien kehittämiseen tähtävää koulutusta.
Opit liikennesuunnittelua, liikennejärjestelmien
kehittämistä sekä liikenneturvallisuutta ja -telematiikkaa. Osaat arvioida liikenteen ympäristövaikutuksia ja saat perusosaamisen johtamisesta. Voit halutessasi suorittaa
myös yrittäjyysopintoja.
44
HAMKin Liikenneopetuskeskus on vuosia kouluttanut liikenneopettajia, ja monet liikennealan parissa työskennelleet ovat käyneet HAMKin toteuttaman liikenneopettajankoulutuksen
pätevöityäkseen logistiikan alan ammatilliseksi
opettajaksi. Rakennamme yksilöllisen opintosuunnitelman sinulle, jos olet valmistunut aikaisemmin liikenneopettajiksi tai tähtäät urallasi ammatilliseksi opettajaksi.
Liikenneala työllistää monipuolisesti
Valmistuttuasi liikennealan insinööriksi (AMK)
voit sijoittua suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin. Saat perustiedot liikenne- ja kuljetusmuotojen suunnittelusta, älykkäiden liikennejärjestelmien hallinnasta, lainsäädännöstä, liikenneturvallisuudesta, liikennejärjestelmien hallinnasta, ympäristöasioista ja liikenneväylien
rakentamisesta.
Voit työllistyä suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviin kotimaisten ja kansainvälisten kuljetus- ja
logistiikkayritysten, liikennesuunnitteluyritysten,
liikennealaa palvelevien yritysten, kuntien, valtionhallinnon ja oppilaitosten palveluksissa.
Mediatekniikan
koulutusohjelma
Digitaalisuutta ja viestintää
Mediatekniikan opinnoissa keskityt digitaalisen median tekniikkaan. Digitaalisuus viittaa
informaation tallennuksen ja välityksen tietokoneelle sopivaan tapaan. Media viittaa viestintään, viestimiin ja toisaalta erilaisiin ilmaisun välineisiin kuten tekstiin, kuvaan, ääneen
ja liikkuvaan kuvaan. Digitaalisen tiedon siirtoon käytetyistä verkoista keskeisimpiä ovat
Internet ja radioviestinverkot. Digitaalisessa
mediassa käytetyistä päätelaitteista tärkeimpiä
ovat tällä hetkellä tietokoneet ja matkaviestimet. Esimerkkejä muista päätelaitteista ovat
pelilaitteet, digi-TV ja mediakioskit.
Saat kokonaisnäkemyksen digitaalisesta
mediasta
Opinnoissa saat vankan teknisen osaamisen
sekä hyvän kokonaisnäkemyksen digitaalisen
median käyttömahdollisuuksista, tuottamisesta
ja liiketoiminnallisesta hyödyntämisestä. Saat
perusteet tietotekniikasta, ohjelmistotuotannosta, digitaalisesta äänestä ja kuvasta, videosta, 3D-animaatiosta, 3D-mallinnuksesta, verkkoliiketoiminnasta, Internetistä sekä
käyttöliittymistä. Voit syventyä esimerkiksi Java-tekniikkaan tai mobiileihin tietojärjestelmiin.
Ala kehittyy jatkuvasti
Valmistuttuasi työstät tiedon tallennukseen, välittämiseen ja esittämiseen liittyviä teknisiä kokonaisuuksia ja yksityiskohtia. Voit toimia teknisenä suunnittelijana, käyttöliittymä- tai virtuaaliympäristösuunnittelijana, järjestelmäasiantuntijana, tuottajana, kouluttajana tai projektipäällikkönä.
Mediatekniikan projektit toteutetaan tyypillisesti erilaisista ammattilaisista koostuvissa tiimeissä. Tällöin insinööri työskentelee osana
projektiorganisaatiota, ja hänen on osattava
kommunikoida kollegoidensa ja muiden ammattiryhmien edustajien kanssa, jolloin ihmissuhde- ja tiimityötaidot korostuvat. Alan kansainvälisyyden takia kielitaito on välttämätön.
Alan nopean kehittymisen takia mediatekniikan insinöörinä (AMK) sinun tulee lisäksi olla
valmis kehittämään ja täydentämään osaamistasi jatkuvasti.
Tutkintonimike:
insinööri (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Riihimäki
Ammattinimikkeitä:
projekti-insinööri, projektipäällikkö,
suunnitteluinsinööri, ohjelmistosuunnittelija, 3D-suunnittelija, animaattori, testausinsinööri, konsultti, kouluttaja, yrittäjä
Lisätiedot:
koulutusohjelmajohtaja Markku Vesala
(03) 646 2671
[email protected]
opintojen ohjaaja Tapani Termonen
(03) 646 2264
[email protected]
Opintojen aikana teet ohjelmointia eri päätelaitteille, toteutat tietokantoja ja käyttöliittymiä
ja harjoittelet erilaisten mediaelementtien soveltavaa käyttöä. Perehdyt myös digitaalisen
median projektityöskentelyyn.
45
Rakennusalan työnjohdon
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
rakennusmestari (AMK)
Tutkinnon laajuus:
210 op
Paikkakunta:
Hämeenlinna: Visamäki
Ammattinimikkeitä:
Vastaava työnjohtaja, työmaamestari, projektipäällikkö, rakennustarkastaja, kouluttaja
Rakennusyritykset tarvitsevat työmaiden työnjohtohenkilöstöä. Rakennusmestarina osaat
johtaa uudis- ja korjausrakennushankkeita perustamisesta kiinteistön ylläpitoon asti.
Rakentamisen volyymi on tällä hetkellä erittäin
korkealla eikä ainakaan merkittävää supistumista ole havaittavissa lähiaikoina. Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma vastaa tähän
kysyntään. Koulutusohjelma antaa valmiudet
ja pätevyyden työskennellä myös laajemmin
rakennusalan eri tehtävissä.
Lisätiedot:
opinto-ohjaaja Niina Kovanen
(03) 646 2558
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja
Timo Hallenberg
(03) 646 2554
[email protected]
Aitoja työmaaympäristöjä
Koulutuksessa keskitytään tuotantotekniikkaan,
työmaatoimintoihin, kustannusten hallintaan,
esimiestoimintaan, materiaaleihin ja työsuojeluun. Suuri osa opiskelusta tapahtuu aidoissa
työmaaympäristöissä. HAMKin rakentamisen
koulutuskokonaisuuteen kuuluvat myös rakennustekniikka- ja Construction Engineering
-koulutusohjelmat sekä teräsrakentamisen tutkimuskeskus InnoSteel.
Laajat mahdollisuudet työllistyä
Valmistuttuasi voit työskennellä laajasti rakennusalan eri tehtävissä. Nimikkeitä voivat olla vastaava työjohtaja, työmaamestari, projektipäällikkö, rakennustarkastaja, kouluttaja,
kenttämestari ja työmaainsinööri.
46
Rakennustekniikan
koulutusohjelma
Suosittu ala
Rakennustekniikan suosio opiskelualana on kasvanut
huimasti viime vuosina – ei ainoastaan korkeakouluopinnoissa vaan myös toisella asteella. Suhdanteiden
vaihtelujen mukaan painopistealueina ovat uudis- tai
korjausrakentaminen. Infra- ja ympäristötekniikassa rakentaminen on ollut varsin tasaista.
Kolme pääainevaihtoehtoa
Rakennustekniikan koulutusohjelmassa voit valita pääaineeksi joko talonrakennuksen, ympäristötekniikan tai
yhdyskuntatekniikan.
Talonrakennuksessa erikoistut rakennesuunnitteluun tai
tuotantotekniikkaan. Opinnot tehdään rakennus- ja
suunnitteluyritysten kanssa. Voit suorittaa osioita tutkimus- ja koulutuskeskus InnoSteelissa ja sen projekteissa.
Ympäristötekniikassa suuntaudutaan jäte- ja vesihuoltoon
sekä maaperänsuojeluun. Perehdyt ympäristöön liittyviin
haasteisiin sekä jätteisiin, maaperään, pohjavesiin ja vesistöihin liittyvien ongelmien korjaamiseen.
Tutkintonimike:
insinööri (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Hämeenlinna: Visamäki
Ammattinimikkeitä:
työmaainsinööri, rakennesuunnittelija, projekti-insinööri, työpäällikkö, opettaja, myynti-insinööri, suunnittelija, jätehuolto-insinööri, vesihuoltoinsinööri, ympäristöasiantuntija,
hankintainsinööri,­yrittäjä
Lisätiedot:
opinto-ohjaaja Niina Kovanen
(03) 646 2558
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja
Timo Hallenberg
(03) 646 2554
[email protected]
Yhdyskuntatekniikassa keskityt erilaisten vesihuollon verkostojen ja liikenneväylien suunnitteluun ja rakentamiseen. Talonrakennuksen ja ympäristötekniikan maarakentamisella on merkittävä osuus opinnoissa.
Rakentamisen ja ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan merkitys ihmisen elinympäristön viihtyvyydessä ja toimivuudessa on kasvanut viime aikoina. Se näkyy myös opiskelijoiden työelämään sijoittumisessa. Alan ammattilaisten
kysyntä on kovaa, ja työllistyminen erinomaista sekä rakentamisen volyymin että eläköitymisen myötä.
47
Tietotekniikan
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
insinööri (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Riihimäki
Ammattinimikkeitä:
tietoliikenneinsinööri, suunnitteluinsinööri, ohjelmistosuunnittelija, testausinsinööri, projektipäällikkö, konsultti,
kouluttaja, yrittäjä
Lisätiedot:
koulutusohjelmajohtaja Markku Vesala
(03) 646 2671
[email protected]
opintojen ohjaaja Tapani Termonen
(03) 646 2264
[email protected]
48
Tietotekniikkaa
tarvitaan kaikkialla
Tietotekniikka palvelee kaikkia ihmisiä kaikissa tehtävissä ympäri maailman. Sovelluksia ovat kännykkä, sähköposti, MP3-musiikki,
DVD, digi-TV, mikroaaltouuni, auto ja tietenkin PC. Nykyaikaiselle tietotekniikalle on ominaista verkottuminen, sulautuminen, digitaalisuus ja ohjelmistotekniikan keskeinen asema.
Alan osaajia tarvitaan kaikkialla.
Opiskelu on monipuolista
Tietotekniikan opintojen kivijalka koostuu kaikille yhteisistä opinnoista, tekniikan koulutusohjelmille yhteisistä opinnoista ja koulutusohjelman pakollisista ammattiopinnoista. Matemaattisen, viestinnän ja yleisteknisen perusosaamisen lisäksi tuleva insinööri (AMK) hallitsee tietotekniikan, elektroniikan, digitaalitekniikan, signaalinkäsittelyn ja ohjelmistotekniikan
perusteet. Ammattiosaamisen lisäksi insinööriltä odotetaan luovuutta, kielitaitoa, taloudellista ajattelua, projektinhallintaa, tiimityötaitoja, laatuosaamista ja
jatkuvaa itsensä kehittämistä.
Pääaineessa voit suuntautua joko tietoliikenneverkkoihin tai ohjelmistotekniikkaan. Saat perustiedot tieto- ja tietoliikennetekniikassa käytettävien laitteiden, järjestelmien ja verkkojen
toimintaperiaatteista, suunnittelusta ja toteuttamisesta. Voit painottaa opintoja joko laiteja järjestelmäsuunnitteluun tai IP-pohjaisten
verkkojen suunnitteluun ja ylläpitoon. Tutkintoon voi myös valita mediatekniikan opintoja.
Käytännön harjoitukset tehdään laboratorioissa: tietoliikenneverkkojen tekniikkaa, ohjelmistotekniikka, tiedonsiirtotekniikkaa, verkkotekniikoita, digitaalielektroniikkaa, sulautettuja järjestelmiä, Java-tekniikkaa, olio-ohjelmointia, mobiileja järjestelmiä ja multimediaa.
Jos valitset tuotantopainotteisen toteutuksen,
osa opiskelusta tapahtuu yrityksissä.
Erilaisia vaihtoehtoja
Valmistuttuasi sinulla on valmiudet toimia erilaisissa tietotekniikkaan liittyvissä käyttö-, suunnittelu-, osto-, myynti-, testaus-, kunnossapitoja koulutustehtävissä.
Tuotekehityksen
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
insinööri (AMK)
Kuinka tehdä toimiva tuote?
Tuotekehityksen opinnoista valmistuvan insinöörin (AMK) osaaminen on yhdistelmä konetekniikan perusteita, materiaali- ja valmistustekniikkaa sekä tuotesuunnittelua. Teknistä
osaamista täydentää käyttäjälähtöinen suunnittelu. Tuotekehitysinsinöörin on tunnettava
käyttäjän tarpeet ja tuotteiden käyttöympäristö kyetäkseen kehittämään toimivia, ergonomisia ja käyttäjäystävällisiä tuotteita.
Valmiudet laitteiden suunnitteluun
Opinnot antavat valmiudet koneiden ja laitteiden suunnitteluun. Perehdyt suunnittelun menetelmiin ja työvälineisiin, tulosten dokumentointiin sekä eri materiaaleihin ja valmistusmenetelmiin. Tekniikan opintoja täydentää käyttäjälähtöinen suunnittelu ja projektityöskentely. Tuotekehitystyössä kokeellisuus ja testaaminen ovat tärkeitä, samoin kustannustietoisuus.
Työelämävalmiuksia kehitetään erilaisissa
suunnitteluprojekteissa, joista osa toteutetaan yhteistyössä yritysten kanssa kehitetyllä
Muotoilutori-toimintamallilla. Muotoilutorilla kohtaavat eri koulutusohjelmien opiskelijat. Opintoja tukeva harjoittelu sekä opintojen lopussa tehtävä opinnäytetyö ovat sidos
tuleviin työtehtäviin.
ring and Production Technology -koulutusohjelman kanssa, mikä mahdollistaa joustavan
opintojen rakentamisen kansainvälisessä opiskeluympäristössä.
Kekseliäs ongelman ratkaisija
Tuotekehitysinsinöörin tyypillinen työpaikka
on kone- ja metallituoteteollisuudessa tai niitä palvelevissa suunnittelutoimistoissa. Työssä vaaditaan kekseliäisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä.
Mihin voi suuntautua?
Tuotekehitysinsinööri voi suuntautua työelämässä myös myynnin ja markkinoinnin tukitehtäviin, lähemmäs asiakasta. Tuotekehitysinsinööri voi löytää oman työnsä myös testauksen ja varaosapalvelun alueelta. Työtehtävissä tekniikan tuntemus sekä tuotteiden rakenteen ja toiminnan
ymmärtäminen ovat ehdottomia edellytyksiä, samoin hyvät viestintätaidot.
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Riihimäki
Ammattinimikkeitä:
tuotekehitysinsinööri, mekaniikkasuunnittelija, tuotesuunnittelija, projektiinsinööri
Lisätiedot:
opintojen ohjaaja Seija Alen
(03) 646 2702
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja Tuija Engbom
(03) 646 2701
[email protected]
Tuotekehityksen koulutusohjelma toimii kiinteässä yhteydessä kone- ja tuotantotekniikan
koulutusohjelman sekä Mechanical Enginee-
49
Tekniikan ja liikenteen alan
valintaperusteet vuodelle 2010
Opiskelijavalinta
Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan
valintakokeeseen. Lopulliseen valintaan
vaikuttavat koulumenestys, ensimmäinen hakutoive, valintakoe ja työkokemus.
Valintapisteet
Valintapisteiden enimmäismäärä on seuraava*
Koulumenestys.................. 55 pistettä
Ensimmäinen hakutoive ...... 5 pistettä
Valintakoe........................ 35 pistettä
Työkokemus ....................... 5 pistettä
Yhteensä......................... 100 pistettä
* Lue rakennusalan työnjohdon koulutusohjelmaa koskevat poikkeukset sivulta 54.
Ylioppilastutkinto ja lukion päättötodistus
Kevään 2010 tiedot saadaan suoraan
Laske koulumenestyspisteet näin:
ylioppilastutkintolautakunnalta.
gg äidinkielestä ja matematiikasta sekä fysiikasta tai kemiasta paremJos olet abiturientti, haet viimeisellä luman pistemäärän antava vaihtoehkiotodistuksellasi, josta lasket painottato joko ylioppilastutkintotodistukmattoman keskiarvon kaikista todistuksesta tai lukion päättötodistuksesta
gg paras pitkänä kirjoitettu kieli yliopseen numeroina merkityistä arvosanoista
pilastutkintotodistuksesta
kahden desimaalin tarkkuudella.
gg kaikkien aineiden painottamaton
keskiarvo lukion päättötodistuksesta
Todistukseen merkityt arvosanat
Ylioppilastutkintotodistuksessa
l/e
m
c
b
10/9
8
7
6
9
6
4
2
a) Matematiikka, pitkä
9
6
4
2
b) Matematiikka, lyhyt
5
3
2
1
a) Fysiikan reaalikoe
9
6
4
2
b) Fysiikka, vähintään 6 kurssia
9
6
4
2
c) Fysiikka, 2 – 5 kurssia
5
3
2
1
Lukion päättötodistuksessa
Arvosanapisteet aineittain
Äidinkieli
Matematiikka (vain toinen)
Koulumenestys
Koulumenestyksestä voit saada pisteitä
a. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
lukion päättötodistuksesta tai
b. ammatillisen tutkinnon todistuksesta tai
c. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksesta.
Jos sinulla on sekä ammatillinen perustutkinto että ylioppilastutkinto tai lukion
päättötodistus, voit valita parhaan pistemäärän tuottavan vaihtoehdon. Merkitse arvosanat hakemukseen vain siitä
todistuksesta, jolla haet.
50
Fysiikka tai kemia (vain yksi seuraavista)
d) Kemian reaalikoe
9
6
4
2
e) Kemia, vähintään 4 kurssia
9
6
4
2
f) Kemia, 2 – 3 kurssia
5
3
2
1
Ylioppilastutkintotodistus: Paras pitkänä kirjoitettu kieli
Arvosanapisteet
l/e
8
m
6
c
4
b
2
Lukion päättötodistus: Kaikkien aineiden keskiarvo
Keskiarvopisteet
≥8,50 ≥7,50 ≥6,50 ≥5,50
20
15
10
5
Ammatillinen tutkinto
Laske ammatillisen tutkinnon päättötodistuksen painottamaton keskiarvo kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa
keskiarvoosi.
naksi se täysi numero, joka on lähinnä arvosanojen keskiarvoa.
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on
annettu arvosana numeroina muualla
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
Jos olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon näyttönä, sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Tutkintosi tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Laske
arvosanojen keskiarvo näyttötutkintotodistuksesta.
Jos valmistut keväällä 2010, käytä ajantasaista opintosuoritusotettasi. Lopulliset arvosanasi saadaan suoraan oppilaitoksesta.
Jos äidinkieltä vastaa todistuksessa useampi kuin yksi arvosana, laita arvosa-
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit
valita, minkä todistuksen
perusteella koulumenestys
pisteytetään. Alle kolmivuotisella ammatillisella tutkinnolla voit hakea vain
vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Päättötodistuksesta
asteikko 1 – 3
3
2
1
asteikko 1 – 5
5
4
3
2
asteikko 4 – 10
10/9
8
7
6
Arvosanapisteet aineittain
Äidinkieli tai viestintä
9
6
5
4
2
1
Matematiikka
9
6
5
4
2
1
Fysiikka tai kemia
9
6
5
4
2
1
Paras kieli (ei äidinkieli)
8
6
5
4
2
1
Päättötodistuksesta
Keskiarvo, asteikko 1 – 3
≥2,67 ≥2,33 ≥2,00 ≥1,75 ≥1,50 ≥1,25 ≥1,00
Keskiarvo, asteikko 1 – 5
≥4,50 ≥4,00 ≥3,50 ≥3,00 ≥2,50 ≥2,00 ≥1,50
Keskiarvo, asteikko 4 – 10
≥8,50 ≥8,00 ≥7,50 ≥7,00 ≥6,50 ≥6,00 ≥5,50
Keskiarvopisteet
20
18
15
12
9
6
3
51
Ylioppilastutkinto ja ammatillinen perustutkinto
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi ykJos valmistut keväällä 2010, käytä ajansittäisten aineiden arvosanat. Kevään
tasaista opintosuoritusotettasi. Lopul2010 tiedot saadaan suoraan ylioppiliset arvosanasi saadaan suoraan oplastutkintolautakunnalta.
pilaitoksesta
Laske ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen painottamaton keskiarvo
kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on
maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa keskiarvoosi.
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen
perusteella koulumenestys pisteytetään.
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on
annettu arvosana numeroina muualla
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi
Todistukseen merkityt arvosanat
Ylioppilastutkintotodistuksessa
l/e
m
c
b
9
6
4
2
a) Matematiikka, pitkä
9
6
4
2
b) Matematiikka, lyhyt
5
3
2
1
a) Fysiikan reaalikoe
9
6
4
2
d) Kemian reaalikoe
9
6
4
2
Paras pitkänä kirjoitettu kieli
8
6
4
2
Arvosanapisteet aineittain
Äidinkieli
Matematiikka (vain toinen)
Fysiikka tai kemia (vain yksi seuraavista)
Ammatillisen perustutkinnon päättötodistus: Kaikkien aineiden keskiarvo
asteikko 1 – 3
≥2,67 ≥2,33 ≥2,00 ≥1,75 ≥1,50 ≥1,25 ≥1,00
asteikko 1 – 5
≥4,50 ≥4,00 ≥3,50 ≥3,00 ≥2,50 ≥2,00 ≥1,50
asteikko 4 – 10
≥8,50 ≥8,00 ≥7,50 ≥7,00 ≥6,50 ≥6,00 ≥5,50
Keskiarvopisteet
52
20
18
15
12
9
6
3
Ammattitutkinto (näyttötutkinto)
tai ulkomainen tutkinto
Sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio
tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Ulkomailla suoritetun tutkintosi tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä, lukuun
ottamatta keväällä 2010 valmistuvia EUtai ETA-kansalaisia (Ks. lisätietoa s. 9).
Osoitettuasi hakukelpoisuutesi sinut kutsutaan valintakokeeseen ja opiskelijavalinta tehdään pelkän valintakokeen perusteella. Valinta edellyttää sinulta keskimääräistä parempaa menestystä valintakokeessa. Näin valittavien opiskelijoiden määrä on korkeintaan 10 % koulutusohjelman aloituspaikoista.
Alle kolmivuotisella näyttökokein suoritetulla ammattitutkinnolla voit hakea vain
vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Ensimmäinen hakutoive
Ensimmäiseen hakutoiveeseen saat 5
lisäpistettä.
Valintakoe
Kaikki hakukelpoiset hakijat kutsutaan
valintakokeeseen. Kirjallinen kutsu lähetetään noin viikkoa ennen koetta.
Valintakokeen voit suorittaa missä tahansa tekniikan ja liikenteen alan koulutusta järjestävässä ammattikorkeakoulussa. Sinun pitää ilmoittaa hakiessasi
ammattikorkeakoulu, jossa haluat valintakokeen suorittaa. Ilmoitus on sitova,
etkä voi muuttaa sitä hakuajan päättymisen jälkeen.
Valintakoe järjestetään maanantaina
7.6.2010. Valintakoe on 3 – 4 tuntia
kestävä kirjallinen koe. Siinä mitataan
opiskeluvalmiuksia ja soveltuvuutta teknilliselle alalle (loogista päättelykykyä
sekä matematiikan ja fysiikan / kemian
perusosaamista). Kokeesta on saatava
vähintään 10 pistettä.
Kun osallistut tekniikan ja liikenteen alan
valtakunnalliseen valintakokeeseen, saat
koetuloksen kaikkiin rakennusalan työnjohdon, insinööri- ja laboratorioanalyytikkokoulutuksen sekä merenkulkualan
koulutuksen hakutoiveisiisi.
Työkokemuspisteet
Työkokemuksesta voit saada enintään
5 pistettä. Kahdesta kuukaudesta työkokemusta saat yhden pisteen eli maksimipisteet saat 10 kuukauden työkokemuksesta.
Työkokemuksesi pitää olla vähintään
16-vuotiaana hankittua ja sitä voit laskea enintään hakuajan päättymiseen
eli 16.4.2010 asti. Työkokemuksesi ei
tarvitse olla tekniikan ja liikenteen alalta. Jos olet suorittanut varusmies- tai siviilipalveluksen, saat siitä työkokemusta.
Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei
lueta työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon.
Huomioi, että osa-aikatyö pitää muuttaa kokoaikaiseksi siten, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa
yhtä kuukautta.
Merkitse työkokemuksesi määrä täysinä
kuukausina hakemukseen. Älä pyöristä
vajaita kuukausia ylöspäin.
Työkokemuksen määrä tarkistetaan työtodistuksista valituksi tulleilta opiskelijoilta opiskelupaikan vastaanoton yhteydessä.
53
Valintaperusteiden poikkeukset
rakennusalan työnjohdon koulutusohjelmalle
Valintaperusteet noudattavat tekniikan
ja liikenteen alan valintaperusteita lukuun ottamatta työkokemuksesta saatavia pisteitä.
Valintapisteet
Valintapisteiden enimmäismäärät ovat
seuraavat:
Koulumenestys ................. 55 pistettä
Ensimmäinen hakutoive ..... 5 pistettä
Valintakoe ....................... 35 pistettä
Työkokemus .................... 25 pistettä
Yhteensä........................ 120 pistettä
Rakennusalan työkokemus
Rakennusalan työkokemuksesta voit saada enintään 25 pistettä. Kahdesta kuukaudesta työkokemusta saat yhden pisteen eli maksimipisteet saat 50 kuukauden työkokemuksesta.
Työkokemuksesi pitää olla vähintään
16-vuotiaana hankittua ja sitä voit laskea enintään hakuajan päättymiseen eli
16.4.2010 asti. Työkokemuksesi tulee ol-
54
la rakennusalalta. Varusmies- tai siviilipalveluksesta ei saa
työkokemuspisteitä.
Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista
eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi
ei lueta työharjoittelua eikä
työssä oppimista, jos ne sisältyvät
haussa käytettyyn tutkintoon.
Huomioi, että osa-aikatyö pitää muuttaa kokoaikaiseksi siten, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa
yhtä kuukautta.
Merkitse työkokemuksesi määrä täysinä
kuukausina hakemukseen. Älä pyöristä
vajaita kuukausia ylöspäin.
Työkokemuksen määrä tarkistetaan työtodistuksista valituksi tulleilta opiskelijoilta opiskelupaikan vastaanoton yhteydessä.
Luonnonvara- ja ympäristöala
55
Kestävän kehityksen
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
ympäristösuunnittelija (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Forssa
Ammattinimikkeitä:
ympäristövastaava, ympäristötarkastaja, agendasihteeri, projektisihteeri
tai yrittäjä
Lisätiedot:
koulutusohjelmajohtaja Ilpo Pölönen
(03) 646 2221
[email protected]
Kestävän kehityksen
käytännön osaamista
Luonnonvarojen käyttö, materiaalivirtojen kierto, ympäristölainsäädäntö ja -hallinto sekä
yleensäkin kestävän kehityksen periaatteiden
tuntemus luovat ammatillisen pohjan tulevalle ympäristösuunnittelijalle.
Ympäristösuunnittelijana olet kiinnostunut kestävän kehityksen toteuttamisesta käytännössä
ja osaat pohtia ilmaston- ja ympäristönmuutosta monesta näkökulmasta. Ymmärrät ympäristön toiminnan ja nykyisen tilan sekä osaat
hallita, kehittää ja suunnitella ympäristönmuutosta kestävän kehityksen ehdoin maaseutu- ja
kaupunkiympäristöissä.
Ympäristösuunnittelija tuntee
toimintamallit
Opinnoissasi tutustut kestävän kehityksen lähtökohtiin ja ympäristöalan peruskäsitteistöön.
Biologian, soveltavan ympäristötekniikan,
maaseutu- ja ympäristöhallinnon sekä niiden
talouden osaaminen muodostavat ammattiosaamisesi ytimen. Keräät, analysoit ja esittelet tietoa käyttäen paikkatieto-ohjelmistoja ja
muita suunnittelumenetelmiä. Syvennyt myös
soveltavaan ekologiaan. Voit halutessasi laajentaa osaamistasi muiden luonnonvara-alan
koulutusohjelmien tarjonnan avulla.
Opintoihisi liittyy harjoittelua ja oppimistehtäviä ympäristöliiketoimintaa harjoittavissa yrityksissä, ympäristökeskuksessa, ympäristöhallinnon eri tasoilla, järjestöissä tai vaikkapa ympäristön muutosta tutkivassa tutkimuslaitoksessa. Tätä kautta tutustut ympäristötoimialan
työelämään, hankit työelämän perusvalmiuksia ja ennen muuta luot tärkeitä työelämäyhteyksiä tulevaa työuraa varten.
Ympäristösuunnittelija on asiantuntija
56
Ympäristösuunnittelijana tunnet käytännön toimintamallit ilmaston- ja ympäristönmuutoksen
ehkäisemiseksi ja hallitsemiseksi sekä pystyt
tuomaan kuluttajille ja yrityksille käytäntöön
soveltuvaa tietoa. Voit sijoittua erilaisiin koordinointitehtäviin esimerkiksi kuntien, alueellisten organisaatioiden, järjestöjen tai yritysten
palvelukseen. Voit myös toimia ympäristöalan
neuvonta- ja koulutustehtävissä, joissa osaat
ottaa huomioon niin juridiset, taloudelliset kuin
eettisetkin toimintaperiaatteet.
Maaseutuelinkeinojen
koulutusohjelma
hevostalouden suuntautumisvaihtoehto
Tutkintonimike:
agrologi (AMK)
Hevostalous on vahvassa kasvussa
Hevosalan osaajia tarvitaan
Maaseutuelinkeinojen agrologina sinulla on
monipuoliset valmiudet kohdata muuttuvan
maaseudun haasteet. Suuntautumalla hevostalouteen saat valmiudet vastata kehittyvän
maatalouden tarpeisiin hevosiin liittyvän toiminnan avulla joko itsenäisenä toimialana tai
maatalouden sivuelinkeinona.
Suomalainen hevostalous on vahvassa kasvussa. Viimeisten vuosien aikana niin hevosten kuin alan harrastajienkin määrä on kasvanut voimakkaasti. Näin ollen myös hevosalan
osaajia tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa;
hevosalan työllisyysvaikutusta voidaankin pitää merkittävänä.
Kokonaisvaltainen tietopaketti
hevosista
Opintojesi aikana perehdyt hevostalouteen
osana maaseutuyrittäjyyttä, suosittuna harrastuksena sekä kansainvälisenä kilpailutoimintana. Ammattiosaamiseesi kuuluu muun muassa hevosen ruokinnan ja tuotantoympäristön
suunnitteleminen siten, että huomioon otetaan niin hevosen hyvinvointi kuin terveyden
edellyttämät seikat. Koulutuksessa saat tiedot
ja taidot myös tuotannon kannattavuuden arviointiin ja ympäristövaatimuksiin.
Hevostaloutta opiskelleena agrologina (AMK)
voit toimia esimerkiksi opetusalalla tai yksityisyrittäjänä sekä neuvonta- ja hallintotehtävissä mm. hevosalan järjestöissä, maaseutukeskuksissa, TE-keskuksissa, kehittämishankkeissa tai raviradoilla.
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Tammela: Mustiala
Ammattinimikkeitä:
maaseutuyrittäjä, maaseutuasiamies,
tarkastaja, neuvoja, erikoismyyjä, järjestöagrologi, opettaja
Lisätiedot:
Lehtori Terhi Thuneberg-Selonen
(03) 646 5552
[email protected]
Opintosi ovat käytännönläheisiä, ja niitä toteutetaan yhteistyössä yksityisyrittäjien ja alueen
muiden hevosalan vaikuttajien kanssa. Mustiala sijaitsee Lounais-Hämeessä, hevosalan
osaamiskeskittymässä, joten sinulla on hyvät
mahdollisuudet luoda kontakteja hevosalan
keskeisiin toimijoihin jo opiskeluaikanasi, esimerkiksi harjoittelussa.
57
Maaseutuelinkeinojen
koulutusohjelma
maatilatalouden suuntautumisvaihtoehto
Tutkintonimike:
agrologi (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Tammela: Mustiala
Ammattinimikkeitä:
maaseutuyrittäjä, maaseutuasiamies,
tarkastaja, neuvoja, erikoismyyjä, järjestöagrologi, opettaja
Lisätiedot:
opinto-ohjaaja Harri Luukko
(03) 6465 546
[email protected]
Muuttuva maaseutu
vaatii osaamista
Maaseutuelinkeinojen ammattilaisena sinulla
on monipuoliset valmiudet kohdata muuttuvan maaseudun haasteet. Kykenet analysoimaan ja visioimaan oman toimintaympäristösi muutoksia ja muuttamaan toimintatapojasi asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti.
Agrologina ymmärrät investointien ja yrityksen
kasvun sekä jatkuvan kehittämisen periaatteet.
Hallitset myös EU:n maaseutupoliittiset ohjelmat ja niihin liittyvät rahoitus- ja investointitukijärjestelmät.
Agrologi osaa
Opinnoissasi saat maaseudun yritystoimintaan vaadittavat biologiset, tekniset ja taloudelliset valmiudet. Valmistuttuasi osaat ottaa
huomioon ympäristön ja kestävän kehityksen
periaatteet.
Pääaineeksesi maatilataloudessa
voit valita peltokasvien viljelyn,
kotieläintuotannon (nauta tai
sika) tai yritystalouden ja markkinoinnin Ammattiopintosi si-
58
sältävät luonnontieteitä, kasvituotantoa, kotieläintuotantoa, metsätaloutta, maatalousteknologiaa, johtamista, informaatiotekniikkaa,
yritystaloutta ja maatalouspolitiikkaa. Opinnoissasi kehittyvät myös esiintymistaito, omaaloitteisuus, yhteistyökyky ja kielitaito.
Maatilatalouden opiskelu on käytännönläheistä, ja harjoittelu on tärkeä osa opintojasi.
Mustialan perinteikkäässä ympäristössä saat
opiskella nykyaikaisella opetusmaatilalla, opetusmetsässä ja työpajoilla. Koulutusohjelmalla
on myös laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto. Halutessasi voit suorittaa osan opinnoistasi
ulkomailla, esimerkiksi harjoittelupaikkoja on
tarjolla useissa eri maissa.
Monipuoliset opinnot valmistavat
moneen
Valmistuneena agrologina voit ryhtyä maaseutuyrittäjäksi omalle tilallesi tai työtehtäväsi
voivat muodostua esimerkiksi maatalouteen ja
maaseutuun liittyvän yritystoiminnan ja maaseudun kehittämishankkeiden suunnittelusta,
ohjauksesta ja hoitamisesta. Tehtäväsi voi olla myös kansainvälinen. Asiantuntijatehtävissä työskentelet maaseutukeskuksissa, liike-elämässä, kunnissa, TE-keskuksissa tai erilaisissa
kehittämishankkeissa. Agrologina voit toimia
myös neuvonta- ja hallintotehtävissä tai maatalouskaupassa. Osa valmistuneista hakeutuu
opettajiksi alan oppilaitoksiin.
Maisemasuunnittelun
koulutusohjelma
Viihtyisä elinympäristö on osa
hyvinvointiamme
Kaupunkien ja taajamien puistot, liikuntapaikat
ja retkeilyalueet ovat ammattitaidolla suunniteltuina, toteutettuina ja hoidettuina terveytemme
ja jaksamisemme kannalta tärkeitä ympäristöjä,
joiden laatuun ja toimivuuteen ollaan yhä enemmän valmiita panostamaan.
Suunnittelua ja rakentamista
Maisemasuunnittelun opiskelijana voit valita pääaineeksesi joko viherympäristön suunnittelun tai viheraluerakentamisen ja ylläpidon. Sivuaineen valinnalla täydennät ammatillista osaamistasi. Opintojesi aikana opit suunnittelemaan ja rakennuttamaan toimivan sekä visuaalisesti ja biologisesti
rikkaan ympäristön. Pääset myös mitoittamaan
resursseja, tunnistamaan kasveja, tutustumaan
viherrakentamisen materiaaleihin ja niiden käyttötarkoituksiin, käyttämään suunnittelun tyypillisiä
2D- ja 3D -ohjelmistoja sekä hahmottamaan rakennetun ympäristön tilasarjoja, muotoa ja rytmiä.
Lisäksi yritystoiminnan sekä talouden yleiset lainalaisuudet tulevat sinulle tutuiksi, ja opit toimimaan
kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Lepaan luonnonkaunis ja historiallisesti arvokas
mutta nykyaikaisesti varustettu oppimisympäristö
antaa sinulle edellytykset oppia suunnittelemaan
ja toteuttamaan viherympäristöjä. Kasvituntemuksesi karttuu kävelykierroksilla kartanopuistossa sekä lähiympäristön luonnontilaisilla tai maatalousvaikutteisilla alueilla. Suunnittelua varten käytössäsi ovat modernit ja viihtyisät luokkatilat. Lepaan asuntolassa majoittuminen on tarjonnut
useille sukupolville yhdessä oppimisen tukea ja
vahvoja ystävyyssuhteita oman alan tulevaisuuden vaikuttajiin.
Tutkintonimike:
hortonomi (AMK)
Opiskeluaikanasi osallistut viheralan ammattilaismessujen järjestämiseen, solmit erilaisten
projektien ja oppimistehtävien kautta yhteyksiä
alan tärkeimpiin yrityksiin sekä yhteisöihin ja
muodostat tulevaisuutta ajatellen tärkeän yhteistyöverkoston viheralan muihin toimijoihin.
Kansainvälisen lukukauden aikana sinulla on
luonteva mahdollisuus opiskella ja toimia yhdessä myös ulkomaisten opiskelijoiden kanssa.
Viheralan moniosaajalla on
vaihtoehtoja
Valmistuttuasi sinulla on hyvät mahdollisuudet
sijoittua erilaisiin tehtäviin. Työpaikkasi voi olla
esimerkiksi suunnittelutoimistossa, kaupungin
viheryksikössä, ympäristö- ja maaseutukeskuksessa tai omassa yrityksessäsi suunnittelun, rakentamisen tai ylläpidon sektoreilla. Hortonomina voit toimia myös viherympäristön suunnittelu- ja rakennuttamisprojekteissa, erilaisissa
asiantuntija- ja neuvontatehtävissä
tai toimittajana.
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Hattula: Lepaa
Ammattinimikkeitä:
viheraluesuunnittelija, maisemasuunnittelija, viherrakentaja, viheralan yrittäjä, viheryksikön päällikkö, seurakuntapuutarhuri
Lisätiedot:
lehtori Riitta Ahokas
(03) 6465245
[email protected]
yliopettaja Arto Vuollet
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja
Kaarina Hänninen
(03) 646 5210
[email protected]
59
Metsätalouden
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
metsätalousinsinööri (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Lammi: Evo
Ammattinimikkeitä:
puunhankintaesimies, korjuuesimies,
metsäsuunnittelija, luonnonvarasuunnittelija, metsäneuvoja, ostoesimies,
alueneuvoja, metsäpalveluyrittäjä
Lisätiedot:
koulutusohjelmajohtaja Terhikki Mäkelä
(03) 646 5393
[email protected]
yliopettaja Arto Vuollet
(03)646 5245
[email protected]
opintojen ohjaaja Marja Niinivuori
(03) 646 5381
[email protected]
60
Metsäosaamisen
monipuolinen
ammattilainen
Metsätalousinsinöörinä sinulla on monipuoliset tiedot ja taidot metsä- ja luonnonvarasuunnittelusta metsänhoidosta, puunhankinnasta ja metsien monikäytöstä. Voit syventyä
esimerkiksi yksityismetsätalouden palvelutoimintaan paikkatiedon hallintaan sekä taajamametsien suunnitteluun.
Luonnossa liikkumista ja
huipputekniikkaa
Evolla on pitkät perinteet alan opetuksesta ja
vahvuutenamme ovat metsävarojen käytön
suunnitteluun liittyvä tietotekninen osaaminen
eli paikkatiedonhallinta sekä metsänhoito ja
metsäyrittäminen. Kansainvälisellä yhteistyöllä on merkittävä osuus eri osaamisalueiden
kehittämisessä.
Opinnoissasi saat hyvät tiedot metsäsuunnittelusta, metsänhoidosta, puunhankinnasta ja metsien monikäytöstä. Yrittäjyys ja yrittäjämäinen
toiminta tulevat sinulle tutuiksi ensimmäisestä
opiskeluvuodestasi lähtien.
Suuri osa opinnoistasi toteutetaan käytännönläheisesti Evon opetusmetsässä ja puulajipuistossa tai yhteistyössä sidosryhmiemme kanssa.
Maastossa saat opit puun kaadosta nykyaikaiseen GPS-paikannukseen.
Työelämäyhteyksiä muodostat luonnollisena
osana opintojasi erilaisissa projekteissa ja
erityisesti harjoittelussa. Harjoittelu on kiinteä
osa opintojasi ja sen aikana voit luoda myös
suhteet tuleviin työnantajiisi. Harjoittelupaikkoja tarjoavat muun muassa metsänhoitoyhdistykset, metsäkeskukset, ympäristökeskukset, metsäyhtiöt, Metsäntutkimuslaitos sekä
Metsähallitus. Metsäntutkimuslaitoksella ja
Metsähallituksella on myös toimipisteet oppilaitoksellamme.
Metsätalousinsinöörillä on vaihtoehtoja
Metsätalousinsinöörinä työskentelet metsä-,
maaseutu-, ja ympäristöalojen työnantajien
palveluksessa esimerkiksi puunhankintaesimiehenä, korjuuesimiehenä, metsä- ja luonnonvarojen suunnittelijana, metsäneuvojana,
ostoesimiehenä tai alueneuvojana. Voit myös
perustaa oman metsäpalveluyrityksen.
Puutarhatalouden
koulutusohjelma
Huipputekniikkaa ja lähiruokaa
Hortonomina osaamisesi perusta on puutarhakasvien tuntemuksessa ja vahvassa tuotantotekniikan ja viljelyn osaamisessa. Opinnoissasi perehdyt paitsi tuotantoketjun eri vaiheisiin – kylvöstä sadonkorjuuseen ja varastointiin – myös
yritystoimintaan. Tuotannon biologisen perustan
tuntemus sekä viestintä- ja tiedonhankinta ovat
tärkeällä sijalla opinnoissasi.
Käytännönläheistä opiskelua
Puutarhatalouden koulutusohjelmassa voit valita
pääaineeksesi joko kasvihuone- ja taimitarhatuotannon tai puutarhakasvien avomaatuotannon. Molempiin pääainekokonaisuuksiin sisältyvät yritystoimintaopinnot.
Sivuaineopinnoissasi voit perehtyä puutarhakasvien tuotteistamiseen (marja- ja hedelmäpohjaisten alkoholijuomien valmistus ja kasvisten prosessointi) ja tuotantoteknologiaan (tuotannon
tekniset mittaus- ja ohjausjärjestelmät).
Lepaalla saat opiskella monipuolisessa ympäristössä, johon kuuluvat näytemaat ja ajanmukaiset
tuotantoyksiköt, puisto, laboratoriot, golfkenttä,
viinitila ja hyvä kirjasto. Starttihautomossa voit
valmentautua oman yrityksesi perustamiseen.
Opiskeluaikanasi osallistut puutarha-alan ammattilaismessujen järjestämiseen, solmit erilaisten projektien ja oppimistehtävien kautta yhteyksiä alan tärkeimpiin yrityksiin sekä yhteisöihin ja
muodostat tulevaisuutta ajatellen tärkeän yhteistyöverkoston puutarha-alan muihin toimijoihin.
Koulutusohjelmalla on
laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto, jonka puitteissa voit suorittaa osan opinnois­tasi
ulkomailla. Harjoittelupaikkoja on tarjolla useissa eri maissa.
Ammattitaitoisia hortonomeja tarvitaan
jatkuvasti
Hortonomina voit työskennellä esimerkiksi yrittäjänä, viljelypäällikkönä, neuvonta- ja opetustehtävissä tai viranomaistehtävissä. Työtehtäväsi voivat liittyä muun muassa kasvihuoneissa tapahtuvaan koristekasvien ja vihannesten tuotantoon, avomaalla tapahtuvaan
hedelmien, marjojen ja vihannesten tuotantoon tai viherrakentamisessa käytettävien kasvien tuotantoon.
Puutarhakaupan merkitys hortonomien työllistäjänä kasvaa jatkuvasti, sillä puutarhanhoito
on suosittu harrastus, ja sen myötä myös kauppa lisääntyy. Kaupallisella alalla voit toimia esimerkiksi myynti- tai markkinointipäällikkönä
puutarhakeskuksissa, tukkuliikkeissä tai ammattiviljelijöille suunnatuissa puutarhatarvikeliikkeissä. Kaupallisella sektorilla
on tarjolla lisäksi kansainvälisiä
tehtäviä.
Tutkintonimike:
hortonomi (AMK)
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Hattula: Lepaa
Ammattinimikkeitä:
tuotantopäällikkö, myyntipäällikkö,
puutarhayrittäjä, ylipuutarhuri, neuvoja,
tutkimusmestari, kasvintarkastaja
Lisätiedot:
lehtori Riitta Ahokas
(03) 6465245
[email protected]
yliopettaja Arto Vuollet
(03)646 5245
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja
Kaarina Hänninen
(03) 646 5210
[email protected]
61
Luonnonvara- ja ympäristöalan
valintaperusteet vuodelle 2010
Koulumenestyspisteet
Opiskelijavalinta
Osa HAMKin luonnonvaraja ympäristöalan koulutusohjelmista on mukana valtakunnallisessa
kokeessa. Näihin kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Sen lisäksi HAMK järjestää erillisiä koulutusohjelmakohtaisia
valintakokeita, joihin kutsuttavien hakijoiden määrä on päätetty erikseen. Lue
valintakokeista tarkemmin s. 66.
Lopulliseen valintaan vaikuttavat koulumenestys, ensimmäinen hakutoive, valintakoe ja työkokemus.
Koulumenestyksestä voit saada pisteitä
a. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
lukion päättötodistuksesta tai
b. ammatillisen tutkinnon todistuksesta tai
c. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksesta.
Ylioppilastutkinto ja lukion päättötodistus
Jos olet abiturientti, haet viimeisellä luOta ylioppilastutkintotodistuksestasi ykkiotodistuksellasi, josta lasket painottasittäisten aineiden arvosanat. Kevään
mattoman keskiarvon kaikista todistuk2010 tiedot saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. Laske lukion
seen numeroina merkityistä arvosanoista
päättötodistuksestasi kaikkien aineiden
kahden desimaalin tarkkuudella
painottamaton keskiarvo kahden desimaalin tarkkuudella.
Yo-tutkintotodistuksesta
Valintapisteet
Valintapisteiden enimmäismäärä on seuraava
Koulumenestys ................. 55 pistettä
Ensimmäinen hakutoive....... 5 pistettä
Valintakoe........................ 30 pistettä
Työkokemus...................... 10 pistettä
Yhteensä......................... 100 pistettä
62
Jos sinulla on sekä ammatillinen perustutkinto että ylioppilastutkinto tai lukion
päättötodistus, voit valita parhaan pistemäärän tuottavan vaihtoehdon. Merkitse arvosanat hakemukseen vain siitä
todistuksesta, jolla haet.
Äidinkieli
l/e
m
c
b
a
10
9
7
3
1
10 (7)
9 (5)
7 (3)
3 (1)
1 (0)
Matematiikka tai paras reaaliaineiden kokeista
(ennen 2006 kirjoittaneilla reaali)
10
9
7
3
1
Lukion päättötodistuksesta keskiarvo
8,00
7,50
7,00
6,50
6,00
25
20
15
10
5
Paras pitkänä kirjoitettu kieli
(keskipitkä tai lyhyt)
Keskiarvopisteet
Ammatillinen tutkinto
Laske ammatillisen tutkinnon päättötodistuksen painottamaton keskiarvo kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa
keskiarvoosi.
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on
annettu arvosana numeroina muualla
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
Jos valmistut keväällä 2010, käytä ajantasaista opintosuoritusotettasi. Lopulliset arvosanasi saadaan suoraan oppilaitoksesta.
Jos olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon näyttönä, sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena ole-
Jos äidinkieltä vastaa todistuksessa useampi kuin yksi arvosana, laita arvosanaksi se täysi numero, joka on lähinnä
arvosanojen keskiarvoa.
Asteikko 1 – 3
Asteikko 1 – 5
Asteikko 4 – 10
Pisteet
≥2,67
4,50
9,00
55
2,50
4,25
8,75
50
2,33
4,00
8,50
46
2,17
3,75
8,25
42
2,00
3,50
8,00
38
1,88
3,25
7,75
34
1,75
3,00
7,50
30
1,63
2,75
7,25
27
1,50
2,50
7,00
23
1,38
2,25
6,75
19
1,25
2,00
6,50
14
1,13
1,75
6,25
11
1,00
1,50
6,00
7
van ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Tutkintosi tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Laske
arvosanojen keskiarvo näyttötutkintotodistuksesta.
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen perusteella koulumenestys pisteytetään. Alle kolmivuotisella ammatillisella tutkinnolla voit hakea vain vastaavalle alalle (ks. s. 7).
63
Ylioppilastutkinto ja ammatillinen perustutkinto
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi
Jos valmistut keväällä 2010, käytä ajanyksittäisten aineiden arvosanat. Ketasaista opintosuoritusotettasi. Lopulvään 2010 tiedot saadaan suoraan
liset arvosanasi saadaan suoraan opylioppilastutkintolautakunnalta.
pilaitoksesta
Laske ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen painottamaton keskiarvo
kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on
maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa keskiarvoosi.
Yo-tutkintotodistuksesta
Äidinkielen antamat pisteet
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen
perusteella koulumenestys pisteytetään.
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on
annettu arvosana numeroina muualla
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
l/e
m
c
b
a
10
9
7
3
1
10 (7)
9 (5)
7 (3)
3 (1)
1 (0)
10
9
7
3
1
Keskiarvo, asteikko 1 – 3
≥2,33
≥2,00
≥ 1,75
≥ 1,50
≥ 1,25
Keskiarvo, asteikko 1 – 5
≥4,00
≥3,50
≥ 3,00
≥ 2,50
≥ 2,00
Keskiarvo, asteikko 4 – 10
≥8,50
≥8,00
≥7,50
≥ 7,00
≥ 6,50
25
20
15
10
5
Paras pitkänä kirjoitettu kieli (keskipitkä tai lyhyt)
Matematiikka tai paras reaaliaineiden kokeista
(ennen 2006 kirjoittaneilla reaali)
Ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksesta
Keskiarvopisteet
Ammattitutkinto (näyttötutkinto) tai ulkomainen tutkinto
Sinun tulee hakuaikana toimittaa koritettu tutkintosi tulee olla valmis hakuajan
pio tutkintotodistuksestasi ensimmäisepäättymiseen mennessä, lukuun ottamatta
keväällä 2010 valmistuvia EU- tai ETAnä hakutoiveena olevan ammattikorkeakansalaisia (ks. lisätietoa s. 9).
koulun hakutoimistoon. Ulkomailla suo-
64
Osoitettuasi hakukelpoisuutesi sinut kutsutaan valintakokeeseen ja opiskelijavalinta tehdään pelkän valintakokeen perusteella. Valinta edellyttää sinulta keskimääräistä parempaa menestystä valintakokeessa. Näin valittavien opiskelijoiden määrä on korkeintaan 10 % koulutusohjelman aloituspaikoista.
Alle kolmivuotisella näyttökokein suoritetulla ammattitutkinnolla voit hakea vain
vastaavalle alalle (ks. s. 7).
luksessa hankittua. Työkokemukseksi ei
lueta työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon.
Työkokemuksen määrä tarkistetaan työtodistuksista valituksi tulleilta opiskelijoilta opiskelupaikan vastaanoton yhteydessä.
Huomioi, että osa-aikatyö pitää muuttaa kokoaikaiseksi siten, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa
yhtä kuukautta.
Ammatillisesta tutkinnosta
työkokemusta
Jos haet ylioppilastutkintotodistuksella
ja/tai lukion päättötodistuksella, saat
täysiin työkokemuspisteisiin oikeuttavat
20 työkokemuskuukautta ammatillisesta tutkinnosta (ammatillinen perustutkinto, koulu- tai opistoasteen tutkinto). Jos
valmistut keväällä 2010 ammatilliseen
perustutkintoon, olet myös oikeutettu em.
työkokemuskuukausiin.
Merkitse työkokemuksesi määrä täysinä
kuukausina hakemukseen. Älä pyöristä
vajaita kuukausia ylöspäin.
Ensimmäinen hakutoive
Ensimmäiseen hakutoiveeseen saat 5
lisäpistettä.
Työkokemuspisteet
Työkokemuksesta voit saada enintään
10 pistettä. Kahdesta kuukaudesta työkokemusta saat yhden pisteen eli maksimipisteet saat 20 kuukauden työkokemuksesta.
Työkokemuksesi pitää olla vähintään
16-vuotiaana hankittua ja sitä voit laskea enintään hakuajan päättymiseen eli
16.4.2010 asti. Työkokemuksesi ei tarvitse olla luonnonvara- ja ympäristöalalta. Jos olet suorittanut varusmies- tai siviilipalveluksen, saat siitä työkokemusta.
Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palve-
Luonnonvara- ja ympäristöalan valintakokeet
Valtakunnallinen luonnonvaraja ympäristöalan valintakoe
Kestävän kehityksen ko
Maaseutuelinkeinojen ko
Metsätalouden ko
Puutarhatalouden ko
Valtakunnallinen luonnonvara- ja ympäristöalan valintakoe + suuntautumisvaihtoehdon lisäkoe
Maaseutuelinkeinojen ko
– hevostalouden sv
Erillinen valintakoe
Maisemasuunnittelun ko
Valintakoe 1.6.2010
Valintakoe 1.6.2010
Valintakoe 2.6.2010
Valintakokeeseen kutsutaan kaikki
hakukelpoiset hakijat
Valintakokeeseen kutsutaan 5 x
aloituspaikkojen määrä eli 75 hakijaa
Valintakokeeseen kutsutaan kaikki
hakukelpoiset hakijat
Valintakoetulos hyväksytään kaikissa Valintakoetulos hyväksytään kaikissa Valintakoetulos hyväksytään HAMKin
valintakoeyhteistyötä tekevissä kou- valtakunnallista luonnonvara- ja ym- ja Oulun seudun amkin maisemasuunlutusohjelmissa.
päristöalan valintakoetta käyttävissä nittelun koulutusohjelmissa.
koulutusohjelmissa ja lisäksi HAMKin ja Savonia-amkin hevostalouden
suuntautumisvaihtoehdoissa.
65
Hevostalouden
suuntautumisvaihtoehdon
lisäkoe, tiistaina 1.6.2010
Hevostalouden suuntautumisvaihtoehdon valintakokeeseen kutsutaan 75 hakijaa ensisijaisen hakutoiveen ja koulumenestyksen perusteella.
Luonnonvara- ja
ympäristöalan
valtakunnalliset
valintakokeet
Yhteinen valtakunnallinen valintakoe järjestetään tiistaina 1.6.2010
Luonnonvara- ja ympäristöalan valtakunnallinen valintakoe sisältää kaksi koetta, joista molemmista on saatava viisi pistettä:
gg Ensimmäinen koe testaa loogista päättelykykyä ja matematiikan
soveltamista.
gg Toinen koe mittaa tiedonhankinta- ja viestintätaitoja. Viestinnän
koe on aineistokoe. Aineisto jaetaan kokeessa
Valintakokeesta voi saada yhteensä korkeintaan 30 p, jotka muodostuvat seuraavasti
gg matematiikan koe (max 15 p) ja
gg viestinnän koe (max 15 p)
66
Hevostalouden valintakokeen yhteispistemäärä on 30 pistettä, joka muodostuu
hyväksytystä luonnonvara- ja ympäristöalan valtakunnallisesta valintakokeesta
ja hevostalouden lisäkokeesta.
Valtakunnallisen valintakokeen tulos
(maksimi 30) skaalataan 20 pisteeseen.
1. Luonnonvara- ja ympäristöalan valtakunnallinen valintakoe sisältää kaksi koetta, joista molemmista on saatava viisi
pistettä:
gg Ensimmäinen koe testaa loogista päättelykykyä ja matematiikan soveltamista.
gg Toinen koe mittaa tiedonhankinta- ja viestintätaitoja. Viestinnän koe on aineistokoe. Aineisto jaetaan valintakokeessa.
2. Hyväksytty hevostalouden lisäkoe.
Lisäkokeen maksimipistemäärä on 10
pistettä, josta on saatava vähintään 3
pistettä.
gg Hevostalouden lisäkoe sisältää ennakkomateriaalin, joka on saatavilla HAMKin sekä Savonia ammattikorkeakoulun www-sivuilla toukokuussa
2010. Materiaali ei saa olla
mukana valintakokeessa.
Jos saat kutsun sekä hevostalouden valintakokeeseen että luonnonvara-alan
valtakunnalliseen valintakokeeseen, sinun on osallistuttava luonnonvaraalan valtakunnalliseen valintakokeeseen HAMKin Mustialan toimipisteessä
tai Savonia-ammattikorkeakoulussa sen
mukaan, kumpaan saat kutsun. Näin
saat valintakoetuloksen sekä luonnonvara-alan hakutoiveillesi, että hevostalouden hakutoiveelle.
HAMK ja Savonia-ammattikorkeakoulu hyväksyvät toistensa hevostalouden
suuntautumisvaihtoehdon valintakoetuloksen. Osallistumalla valintakokeeseen
HAMKissa tai Savonia-ammattikorkeakoulussa saat valintakoetuloksen molempiin ammattikorkeakouluihin.
Maisemasuunnittelun
koulutusohjelman (HAMK ja
OAMK) erillinen valintakoe
keskiviikkona 2.6.2010
Maisemasuunnittelun koulutusohjelman
valintakokeeseen kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat. Valintakokeessa on
kaksi erillistä osiota, joissa mitataan viestinnän taitoja sekä piirtämisen ja hahmottamisen taitoja. Valintakokeen on
saatava vähintään 10 pistettä.
HAMKin ja Oulun seudun ammattikorkeakoulun maisemasuunnittelun koulutusohjelmat käyttävät samaa valinta-
koetta ja osallistumalla toisessa
valintakokeeseen saat valintakoetuloksen molempiin ammattikorkeakouluihin.
Maisemasuunnittelun erillisestä valintakokeesta et saa tulosta muihin luonnonvara-alan hakutoiveisiin.
Valintakoepaikka ja
valintakoeyhteistyö
Osa luonnonvara- ja ympäristöalan
koulutusohjelmista käyttävät valtakunnallista valintakoetta. Näiden koulutusohjelmien osalta sinun tulee hakiessasi
ilmoittaa ammattikorkeakoulu, jossa haluat valintakokeen suorittaa. Ilmoitus on
sitova, eikä sitä voi muuttaa hakuajan
päättymisen jälkeen. Kokeen voi suorittaa suomen tai ruotsin kielellä kaikilla
koepaikkakunnilla. Koepaikaksi suositellaan ylimpänä hakutoiveena olevaa
luonnonvara- ja ympäristöalan koulutusta järjestävää ammattikorkeakoulua.
Valtakunnallista valintakoetta käyttävät
koulutusohjelmat hyväksyvät toistensa
valintakoetuloksen sellaisenaan, eikä
sinun tarvitse näin ollen osallistua kuin
yhteen valintakokeeseen.
Luonnonvara- ja ympäristöalan valtakunnallisessa valintakoeyhteistyössä ovat mukana:
gg Kestävän kehityksen koulutusohjelma
Hämeen amk, Turun amk
gg Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmat
Hämeen, Oulun seudun, Pohjois-Karjalan, Savonia-amk ja
Rovaniemen amk
gg Metsätalouden koulutusohjelmat
Hämeen, Kymenlaakson, Mikkelin, Pohjois-Karjalan, Rovaniemen, Seinäjoen ja Tampereen
amk
gg Puutarhatalouden koulutusohjelmat
Hämeen ja Oulun seudun amk
gg Utbildningsprogrammet för
lantbruksnäringarna och
landskapsplanering / inriktningalternativet for lantbruksnäringarna
Yrkeshögskolan Novia
gg Utbildningsprogrammet i
landsbygsnäringarna och
landskapslanering / inriktningsalternativet för trädgårdsnäring
Yrkeshögskolan Novia
gg Utbildningsprogrammet
för landsbygdsnäringarna och landskapsplanering
/ inriktningsalternativet för
landskapsplanering
Yrkeshögskolan Novia
gg Utbildningsprogrammet för
skogsbruk och miljö / inriktningsalternativet för miljöplanering
Yrkeshögskolan Novia
gg Utbildningsprogrammet för
skogsbruk och miljö / inriktningsalternativer for skogsbruk
Yrkeshögskolan Novia
Hakiessasi koulutusohjelmaan, jolla on
erillinen valintakoe, saat kutsun suoraan
siihen hakutoiveeseen, johon pisteesi riittävät. Tarkista kunkin hakutoiveesi kohdalta, tekeekö se valintakoeyhteistyötä.
67
68
Sosiaali-, terveys- ja
liikunta-ala
69
Hoitotyön
koulutusohjelma
hoitotyön suuntautumisvaihtoehto
Tutkintonimike:
sairaanhoitaja (AMK)
Tutkinnon laajuus:
210 op
Paikkakunta:
Forssa ja Hämeenlinna
Ammattinimikkeitä:
sairaanhoitaja
Lisätiedot:
Forssa:
opintojen ohjaaja Leena A Ahonen
(03) 646 7505
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja
Eeva-Liisa Breilin
(03) 646 7502
[email protected]
Hämeenlinna:
opintojen ohjaaja Ulla Peltonen
(03) 646 7410
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja
Hanna Naakka
(03) 646 7436
[email protected]
70
Sairaanhoitaja (AMK) toimii hoitotyön
asiantuntijana ja edistää väestön
terveyttä
Sairaanhoitajan tutkinto avaa sinulle terveysalan asiantuntijan uran. Työssäsi edistät yksilöiden, perheiden sekä yhteisöjen terveyttä ja
hyvinvointia. Sairaanhoitajan perustehtävä
on auttaa, hoitaa, tukea ja ohjata potilaita ja
heidän perheitään sekä kehittää hoitotyötä.
Sairaanhoitajan ammatillinen asiantuntijuus
muodostuu osaamisesta, johon kuuluvat eettinen toiminta, terveyden edistäminen, hoitotyön päätöksenteko, opetus ja ohjaus, yhteistyö, tutkimus- ja kehittämistyö sekä johtaminen, monikulttuurinen hoitotyö, yhteiskunnallinen toiminta sekä kliinisen hoitotyön auttamismenetelmät ja lääkehoito.
Opinnot sisältävät paljon harjoittelua
Ammattiopintojen pääaineena on hoitotyö.
Osaamistasi voit suunnata sivuaineopinnoilla. Forssassa sivuaineopintoja ovat hoitotyö
lasten ja nuorten mielenterveystyössä, päihdetyö, akuutisti sairastuneiden aikuisten hoitotyö, ikääntyneiden toimintakykyä edistävä
hoitotyö ja multicultural nursing. Hämeenlinnassa sivuaineopintoja ovat hoitotyö mielenterveystyössä, päihdetyö, akuutisti sairastuneen potilaan hoitotyö, toimintakykyä edistävä moniammatillinen työ, kriisi- ja poikkeusalojen hoitotyö, lasten ja nuorten hoitotyö ja
multicultural nursing.
Sairaanhoitajan opinnoissa painottuvat kokemuksellinen ja tutkiva oppiminen sekä työelämälähtöisyys. Opinnot sisältävät paljon ohjattua harjoittelua erilaisissa toimintaympäristöissä. Sairaanhoitaja (AMK) -tutkinto on EU-direktiivien mukainen.
Työllistymismahdollisuuksia on
runsaasti
Tutkinnon suorittamisen jälkeen mahdollisuudet työllistyä ovat erinomaiset ja laaja-alaiset.
Sairaanhoitajana voit toimia itsenäisenä yrittäjänä tai moniammatillisissa työryhmissä erilaisissa sosiaali- ja terveysalan palveluyksiköissä,
kodeissa ja järjestöissä sekä erilaisissa opetus-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Jatkoopintomahdollisuuksia ovat erikoistumisopinnot, ylempi AMK-tutkinto tai yliopisto-opinnot.
Hoitotyön
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
terveydenhoitaja (AMK)
terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto
Terveydenhoitaja (AMK) edistää terveyttä
Terveydenhoitajan tutkinto sisältää myös sairaanhoitajan tutkinnon. Tämä terveysalan laaja-alainen asiantuntijuus mahdollistaa työskentelyn avoterveydenhuollon eri yksiköistä aina
erikoissairaanhoitoon. Perustehtävänä on yksilöiden, perheiden sekä yhteisöjen terveyden
ja hyvinvoinnin edistäminen.
Terveydenhoitajana tehtäväsi on saattaa ihminen ottamaan vastuu oman terveytensä ylläpitämisestä ja edistämisestä. Osallistut työssäsi
muun muassa terveysriskien ja sairauksien ehkäisyyn sekä terveellisen ympäristön suunnittelu- ja kehittämistyöhön.
Opinnot sisältävät paljon harjoittelua
Terveydenhoitajakoulutuksen pääaineet ovat
hoitotyö ja terveydenhoitotyö. Sivuaineopinnoissa suuntaat osaamistasi perheen terveydenhoitotyöhön tai seksuaaliterveyden edistämiseen.
Vapaasti valittavina opintoina voit suorittaa
myös yhden sivuaineen Hämeenlinnan hoitotyön tarjonnasta. Terveydenhoitajan koulutus
sisältää sairaanhoitajakoulutuksen ydinosaamisen. Ammattiopinnoissa osaamista laajennetaan ja syvennetään terveydenhoitotyöhön.
Keskeisiä terveydenhoitotyön osaamisen alueita
ovat eettinen toiminta, terveyden edistäminen ja
kansanterveystyö, tartuntatautien ehkäisy, hoito ja rokotustoiminta, ympäristöterveyden edistäminen, yhteiskunnallinen ja monikulttuurinen
terveydenhoitotyö, terveydenhoitotyö elämänkulun eri vaiheissa kuten lasten, kouluikäisten,
nuorten ja heidän perheidensä, työikäisten ja
vanhusten terveydenhoitotyö.
Opiskelu on työelämälähtöistä, ja siinä korostuu työskentely erilaisissa projekteissa eriikäisten ihmisten kanssa läpi koulutuksen. Kokemuksellisen ja tutkivan oppimisen lisäksi
koulutus sisältää paljon ohjattua harjoittelua.
Työllistymismahdollisuuksia on
runsaasti
Tutkinnon laajuus:
240 op
Paikkakunta:
Hämeenlinna
Ammattinimikkeitä:
sairaanhoitaja, terveydenhoitaja
Lisätiedot:
opintojen ohjaaja Ulla Peltonen
(03) 646 7410
[email protected]
koulutusohjelmajohtaja Hanna Naakka
(03) 646 7436
[email protected]
Tutkinnon suorittamisen jälkeen mahdollisuudet työllistyä ovat erinomaiset ja laaja-alaiset.
Toimit sekä itsenäisesti että moniammatillisen
työryhmän jäsenenä sairaalassa, terveyskeskuksessa, terveysasemalla neuvoloissa, opiskelija tai kouluterveydenhuollossa, hoiva- ja
hoitolaitoksessa, alan järjestössä tai yrittäjänä. Jatko-opiskelumahdollisuuksia
ovat erikoistumisopinnot, ylempi AMK-tutkinto sekä yliopisto-opinnot esimerkiksi terveystieteissä.
71
Sosiaalialan
koulutusohjelma
Tutkintonimike:
sosionomi (AMK)
Tutkinnon laajuus:
210 op
Paikkakunta:
Hämeenlinna, Lahdensivu
Ammattinimikkeitä:
lastentarhanopettaja, ohjaaja
Tavoitteena ihmisen
tukeminen
Sosiaalialan työ perustuu yhteisvastuuseen. Sosiaalialan ammattilaiset tukevat ihmistä arkielämän yhteisöissä. Sosionomi (AMK) on luova ja toiminnallinen ammattilainen, jolla on
vahva yhteiskunta- ja käyttäytymistieteisiin perustuva valmius sosiaalialan työn tekemiseen.
Lisätiedot:
opintojen ohjaaja Sirkka Rauhaniemi
(03) 646 7312
[email protected]
opintojen ohjaaja
Liisa Harakkamäki
(03) 646 7309
[email protected]
opintosihteeri Sarita Kukkumäki
[email protected]
(03) 646 7202
72
Opiskelu ei ole pelkkää luennoilla
istumista
Koulutusohjelman kaksi pääainetta ovat sosiaalipedagoginen sosiaalityö ja sosiaalipedagoginen kasvatus.
Sosiaalipedagogisen sosiaalityön pääaineessa korostuvat yhteisöllisyys, osallisuus, tiedostaminen ja dialogi sosiaalisten ongelmien lievittämisessä ja niistä kärsivien auttamisessa.
Arkilähtöistä sosiaalipedagogisen teorian mukaista sosiaalityötä kutsumme sosiokulttuuriseksi työksi tai kuntoutukseksi – työtä tehdään
yhdessä ihmisten kanssa. Sosiaalipedagogisen sosiaalityön pääaineessa voi suuntautua joko aikuissosiaalityöhön tai gerontologiseen sosiaalityöhön.
Sosiaalipedagogisen kasvatuksen pääaineessa perehdytään arjessa elämiseen, yhdessä tekemiseen ja osallistavaan vuorovaikutukseen.
Kasvatuksella tähdätään hyvinvoinnin edistämiseen, vanhemmuuden vahvistamiseen ja
lasten sekä nuorten äänen kuulemiseen. Tavoitteena on antaa aikaa, tilaa ja rauhaa kasvuun ja oppimiseen.
Opiskelu tapahtuu laadukkaissa oppimisympäristöissä: Multisensorinen elämystila on kokemuksellinen ympäristö, jossa voi joko rentoutua tai osallistua luoviin aktiviteetteihin. Lisäksi käytössämme on alle kouluikäisille lapsille, heidän vanhemmilleen ja hoitajille avointa varhaiskasvatustoimintaa antava oppimisympäristö.
Opiskelu ei ole pelkkää luennoilla istumista.
Merkittävä osa opetuksesta toteutetaan aidoissa työelämäyhteyksissä.
Sosiaalialan asiantuntijaksi
Sosionomi (AMK) -opinnoilla saat valmiuksia
toimia kasvatukseen, ohjaukseen ja sosiaalityöhön liittyvissä tehtävissä. Tulevia ammattinimikkeitäsi voivat olla lastentarhanopettaja,
lastensuojelulaitoksen ohjaaja, asumispalveluyksikön ohjaaja, kehitysvammaisten ohjaaja, perhetyöntekijä, vanhustyön ohjaaja, palveluohjaaja ja päihde- ja mielenterveystyön
ohjaaja.
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan
valintaperusteet vuodelle 2010
Opiskelijavalinta
Koulumenestyspisteet
Opiskelijavalinta on kaksivaiheinen:
Osa hakukelpoisista hakijoista kutsutaan valintakokeisiin koulumenestyksen
ja ensimmäisestä hakutoiveesta annettavien pisteiden perusteella. Lopulliseen
valintaan vaikuttavat koulumenestys, ensimmäinen hakutoive ja valintakoe.
Koulumenestyksestä voit saada pisteitä
a. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
lukion päättötodistuksesta tai
b. ammatillisen tutkinnon todistuksesta tai
c. ylioppilastutkintotodistuksesta ja
ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksesta.
Valintapisteet
Jos sinulla on sekä ammatillinen perustutkinto että ylioppilastutkinto tai lukion
päättötodistus, voit valita parhaan pistemäärän tuottavan vaihtoehdon. Merkitse arvosanat hakemukseen vain siitä
todistuksesta, jolla haet.
Valintapisteiden enimmäismäärä on seuraava
Koulumenestys ................. 30 pistettä
Ensimmäinen hakutoive...... 5 pistettä
Valintakoe........................ 65 pistettä
Yhteensä......................... 100 pistettä
Ylioppilastutkinto ja lukion päättötodistus
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi yksittäisten aineiden arvosanat. Kevään
Yo-tutkintotodistuksesta
2010 tiedot saadaan suoraan ylioppiÄidinkielen antamat pisteet
lastutkintolautakunnalta. Laske lukion
päättötodistuksestasi kaikkien aineiden
Parhaan kielen antamat pisteet
painottamaton keskiarvo kahden desiMatematiikan tai parhaan reaaliaineen kokeen (ennen
maalin tarkkuudella.
2006 kirjoittaneilla reaali) antamat pisteet
Jos olet abiturientti, haet viimeisellä lukiotodistuksellasi, josta lasket painottamattoman keskiarvon kaikista todistukseen numeroina merkityistä arvosanoista
kahden desimaalin tarkkuudella.
Lukion päättötodistuksen keskiarvo
Keskiarvopisteet
l/e
m
c
b
a
5
4
3
2
1
5
4
3
2
1
5
4
3
2
1
≥8,00
≥7,50
≥7,00
≥6,50
≥6,00
15
13
11
8
4
73
Ammatillinen tutkinto
Laske ammatillisen tutkinnon päättötodistuksen painottamaton keskiarvo
kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on
maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa keskiarvoosi.
Jos valmistut keväällä 2010, käytä ajantasaista opintosuoritusotettasi. Lopulliset arvosanasi saadaan suoraan oppilaitoksesta.
Jos äidinkieltä vastaa todistuksessa useampi kuin yksi arvosana, laita arvosanaksi se täysi numero, joka on lähinnä
arvosanojen keskiarvoa.
Asteikko 1 – 3
74
Asteikko 1 – 5 Asteikko 4 – 10
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on
annettu arvosana numeroina muualla
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
Jos olet suorittanut ammatillisen perustutkinnon näyttönä, sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Tutkintosi tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Laske
arvosanojen keskiarvo näyttötutkintotodistuksesta.
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen perusteella koulumenestys pisteytetään. Alle kolmivuotisella ammatillisella tutkinnolla voit hakea vain vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Pisteet
≥ 2,67
≥ 4,50
≥ 9,00
30
≥ 2,50
≥ 4,25
≥ 8,75
26
≥ 2,33
≥ 4,00
≥ 8,50
24
≥ 2,17
≥ 3,75
≥ 8,25
22
≥ 2,00
≥ 3,50
≥ 8,00
20
≥ 1,88
≥ 3,25
≥ 7,75
18
≥ 1,75
≥ 3,00
≥ 7,50
16
≥ 1,63
≥ 2,75
≥ 7,25
14
≥ 1,50
≥ 2,50
≥ 7,00
12
10
≥ 1,38
≥ 2,25
≥ 6,75
≥ 1,25
≥ 2,00
≥ 6,50
8
≥ 1,13
≥ 1,75
≥ 6,25
6
≥ 1,00
≥ 1,50
≥ 6,00
4
Ylioppilastutkinto ja ammatillinen perustutkinto
Ota ylioppilastutkintotodistuksestasi ykJos valmistut keväällä 2010, käytä ajansittäisten aineiden arvosanat. Kevään
tasaista opintosuoritusotettasi. Lopul2010 tiedot saadaan suoraan ylioppiliset arvosanasi saadaan suoraan oplastutkintolautakunnalta.
pilaitoksesta
Laske ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksen painottamaton keskiarvo
kahden desimaalin tarkkuudella arvosanoista, jotka ovat tutkintotodistuksessa numeroina tai jotka voidaan muuntaa sellaisiksi. Mikäli todistuksessasi on
maininta, että opinnäytetyö sisältyy opintoihin, älä laske opinnäytetyön arvosanaa keskiarvoosi.
Jos sinulla on useita ammatillisia tutkintoja, voit valita, minkä todistuksen
perusteella koulumenestys pisteytetään.
Jos haussa käyttämääsi todistukseen on
annettu arvosana numeroina muualla
suoritetuista, hyväksi luetuista opinnoista, ota se mukaan keskiarvoa laskiessasi.
Yo-tutkintotodistuksen arvosana
l/e
m
c
b
a
Äidinkielen antamat pisteet
5
4
3
2
1
Parhaan kielen antamat pisteet
5
4
3
2
1
Matematiikan tai parhaan reaaliaineen kokeen (ennen
2006 kirjoittaneilla reaali) antamat pisteet
5
4
3
2
1
Keskiarvo, asteikko 1 – 3
≥2,33
≥2,00
≥ 1,75
≥ 1,50
≥ 1,25
Keskiarvo, asteikko 1 – 5
≥4,00
≥3,50
≥ 3,00
≥ 2,50
≥ 2,00
Keskiarvo, asteikko 4 – 10
≥8,50
≥8,00
≥7,50
≥ 7,00
≥ 6,50
15
13
11
8
4
Ammatillisen perustutkinnon päättötodistuksesta
Keskiarvopisteet
Ammattitutkinto (näyttötutkinto)
tai ulkomainen tutkinto
Sinun tulee hakuaikana toimittaa kopio
tutkintotodistuksestasi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon. Ulkomailla suoritetun tutkintosi tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä, lukuun
ottamatta keväällä 2010 valmistuvia EUtai ETA-kansalaisia (Ks. lisätietoa s. 9).
Osoitettuasi hakukelpoisuutesi sinut kutsutaan valintakokeeseen ja opiskelijavalinta tehdään pelkän valintakokeen perusteella. Valinta edellyttää sinulta keskimääräistä parempaa menestystä valintakokeessa. Näin valittavien opiskelijoiden määrä on korkeintaan 10 % koulutusohjelman aloituspaikoista.
Alle kolmivuotisella näyttökokein suoritetulla ammattitutkinnolla voit hakea vain
vastaavalle alalle (ks. s. 7).
Ensimmäinen hakutoive
Ensimmäiseen hakutoiveeseen saat 5
lisäpistettä.
Valintakoe
Valintakokeeseen kutsutaan hakijoita neljä kertaa aloituspaikkojen määrä koulumenestyksestä ja ensimmäisestä hakutoiveesta annettavien pisteiden
perusteella.
75
Sosiaali- ja terveysalan valintakokeen
psykologisessa henkilöarvioinnissa painotetaan alalle soveltuvuutta arvioimalla motivaatiota (30 pistettä), sosiaalisia
valmiuksia (15 pistettä) ja oppimis- ja
työskentelyvalmiuksia (20 pistettä). Valintakokeesta voi saada 1 – 65 pistettä,
ja siitä on saatava vähintään 20 pistettä.
Psykologisessa henkilöarvioinnissa hakijan on saatava kaikista kokeen osioista
hyväksytty tulos. Valintakoetulos on voimassa vain kyseisen haun ajan.
Valintakokeeseen valmistava
tehtävä
Valintakokeeseen kuuluu ennalta laadittava tehtävä, joka tuodaan valintakokeeseen.
Mikäli et tuo tehtävää mukanasi valintakokeeseen, vähennetään valintapisteistäsi 3 pistettä.
Tehtävän ohjeistus on ammattikorkeakoulun Internet-sivuilla. Tuo tehtävä mukanasi kaikkiin valintakoetilaisuuksiin,
mihin sinut on kutsuttu sosiaali- ja terveysalalla. Tehtävä on osa valintakoetta eikä sitä palauteta.
Valintakoeryhmät ja
valintakoeyhteistyö
Sosiaali- ja terveysalalla on viisi valintakoeryhmää, joista HAMKin sosiaalija terveysalan koulutusohjelmat kuuluvat valintakoeryhmiin 1. ja 3. Valintakokeesta hakija saa tuloksen kaikkiin
saman valintakoeryhmän koulutusohjelmiin, mikäli ammattikorkeakoulu on
mukana valintakoeyhteistyössä.
76
Valintakoeyhteistyössä mukana olevat
koulutusohjelmat löytyvät valtakunnallisesta ammattikorkeakoulujen valintaoppaasta.
1. valintakoeryhmä:
gg Hoitotyön koulutusohjelma
gg Bioanalytiikan koulutusohjelma
gg Utbildningsprogrammet för
bioanalytik
gg Ensihoidon koulutusohjelma
gg Utbildningsprogrammet inom
akutvård
gg Hammastekniikan koulutusohjelma
gg Utbildningsprogrammet för
vård
gg Optometrian koulutusohjelma
gg Utbildningsprogrammet i optometri
gg Radiografian ja sädehoidon
koulutusohjelma
gg Utbildningsprogrammet för radiografi och strålbehandling
gg Suun terveydenhuollon koulutusohjelma
gg Utbildningsprogrammet i munhygien
3. valintakoeryhmä:
gg Sosiaalialan koulutusohjelma
gg Utbildningsprogrammet för (inom) det sociala området
gg Rikosseuraamusalan koulutusohjelma
Jos saat kutsun HAMKista sekä hoitotyön
koulutusohjelman että HAMKin sosiaa-
lialan koulutusohjelman valintakokeeseen, sinun tarvitsee osallistua HAMKissa
vain yhteen kokeeseen (sama koe), jolla arvioidaan soveltuvuutesi molempiin
koulutusohjelmiin.
Yksipäiväiset valintakokeet
pidetään HAMKissa seuraavasti:
gg Hoitotyön ko, hoitotyön sv, Forssa 3.6.2010
gg Hoitotyön ko, hoitotyön sv, Hämeenlinna 7 – 9.6.2010
gg Hoitotyön ko, terveydenhoitotyön
sv, Hämeenlinna. 7 – 9.6.2010
gg Sosiaalialan ko, Hämeenlinna
3. – 4.6.2010
Suositus sosiaali- ja terveysalalle
hakeutuvan terveydentilasta
Sosiaali- ja terveysalalle valitulla opiskelijalla tulee olla sellainen terveys, joka
ei ole esteenä alan opiskelulle.
Jos hakeudut sosiaali- ja terveysalan
ammattiin, sinun tulee huomioida, että
gg opiskelu ja ammatissa toimiminen
edellyttävät hyvää henkistä tasapainoa
gg tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet
sekä krooniset ihottumat ja allergiat voivat muuttua vaikeaksi terveydelliseksi ongelmaksi opiskeluaikana tai myöhemmin työelämässä, veriteitse tarttuva tauti saattaa
rajoittaa työhön sijoittumista.
gg ala ei sovellu huumeiden käyttäjälle eikä alkoholin tai lääkkeiden
ongelmakäyttäjälle