Energiapuun tuotanto Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla
Energiapuun tuotanto Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla Forest Fire -hanke 2013 Katri Kulkki Jani Lehtimäki Antti Wall ALKUSANAT Tässä raportissa on katsaus puuenergian tuotannon nykytilasta Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla. Katsaus on tehty hankkeessa Forest Fire – polttavan ajankohtaista tietoa metsäenergiasta. Hankkeen tavoitteena oli lisätä nuorison ja metsänomistajien osaamista ja kiinnostusta metsäenergiaa kohtaan Suomessa ja Ranskassa. Hanketta rahoitti Suomessa Rieska-Leader ry ja rahoitus oli peräisin Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Hanke oli toiminnassa v. 2012-2014. Forest Fire -hanketta Suomessa toteuttivat Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston Kannuksen yksikkö ja Metsäntutkimuslaitoksen Kannuksen yksikkö, hallinnoijana toimi Rieska-Leader. Hankkeen yhteistyökumppanina oli lisäksi Ranskasta Barroisen alueen toimintaryhmä sekä EPL Agro maatalousoppilaitos. SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ TIETOA BIOENERGIASTA............................................................................................ 1 1.1 MIKSI BIOENERGIAA?......................................................................................................................... 1 1.2 BIOENERGIAN KÄYTTÖ SUOMESSA JA KESKI-POHJANMAALLA.......................................................... 1 1.3 METSÄBIOENERGIAN LÄHTEET........................................................................................................... 3 2 ENERGIAPUUN KORJUU HARVENNUSMETSISTÄ................................................................. 4 2.1 YLEISTÄ............................................................................................................................................... 4 2.2 KOKOPUUN KORJUU........................................................................................................................... 5 2.3 INTEGROITU KORJUU.......................................................................................................................... 6 3 ENERGIAPUUN KORJUU UUDISTUSHAKKUUALOILTA........................................................ 7 3.1 YLEISTÄ............................................................................................................................................... 7 3.2 HAKKUUTÄHTEIDEN KORJUU.............................................................................................................. 8 3.2.1 IRTORISUJEN KERÄYS....................................................................................................................... 8 3.2.2 HAKKUUTÄHTEEN PAALAUS............................................................................................................9 3.3 KANTOJEN NOSTO.............................................................................................................................. 9 4 ENERGIAPUUN KORJUUN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET..................................................... 11 4.1 PUUNTUOTOSKYKY........................................................................................................................... 11 4.2 MEKAANISET PUUSTO- JA MAASTOVAURIOT................................................................................... 12 4.3 METSÄLUONNON MONIMUOTOISUUS............................................................................................ 12 4.4 VESISTÖVAIKUTUKSET...................................................................................................................... 13 5 ENERGIAPUUN VARASTOINTI.................................................................................................. 14 6 ENERGIAPUUN LAATU................................................................................................................ 16 7 ENERGIAPUUN KORJUUN KANNATTAVUUS......................................................................... 17 8 ENERGIAPUUN JATKOJALOSTUS............................................................................................. 18 8.1 HAKE................................................................................................................................................. 18 8.2 PELLETTI............................................................................................................................................19 9 PUU POLTTOAINEENA................................................................................................................ 20 10 ENERGIAPUUN MITTAUS........................................................................................................ 21 11 LAINSÄÄDÄNTÖ......................................................................................................................... 22 11.1 METSÄLAKI..................................................................................................................................... 22 11.2 LUONNONSUOJELULAKI................................................................................................................. 22 11.3 LAKI METSÄN HYÖNTEIS- JA SIENITUHOJEN TORJUNNASTA.......................................................... 23 11.4 METSÄSERTIFIOINTI........................................................................................................................ 23 12 TERMEJÄ...................................................................................................................................... 25 KIRJALLISUUS................................................................................................................................... 27 1 YLEISTÄ TIETOA BIOENERGIASTA 1.1 MIKSI BIOENERGIAA? hoitoa, edistää metsätalouden kannattavuutta ja työllisyyttä, tukee maatilojen ja maaseudun elinvoimaisuutta sekä edistää kiinteiden polttoaineiden tekniikan kehittymistä ja sitä kautta laitevalmistusta. Bioenergia on metsissä, soilla ja pelloilla kasvavista kasveista ja kasvien osista sekä eloperäisistä jätteistä saaduista polttoaineista tuotettavaa energiaa. Bioenergian tuotannon lisääminen on osa kansallista EU:n tavoitteiden mukaista energiapolitiikkaamme. Bioenergian tuotannolle on asetettu EU:n jäsenvaltioille yleinen 20 %:n tavoite kokonaienergian tuotannosta ja Suomen kansallinen tavoite bioergian osuudeksi on 38 % vuoteen 2020 mennessä. Bioenergian osuus Suomen energiankulutuksesta on nykyisin 25 %. Lähteet: Knuuttila 2003, Hakkila 2004, Valtioneuvosto 2005, Työ- ja elinkeinoministeriö 2013 1.2 BIOENERGIAN KÄYTTÖ SUOMESSA JA KESKIPOHJANMAALLA Bioenergian tuotannon lisäämiseen tähtäävän energiapolitiikan taustalla on ennen kaikkea tavoite ehkäistä ilmaston muutoksen haitallisia vaikutuksia. Merkittävin kasvihuoneilmiön voimistaja on fossiilisten polttoaineiden (hiili, öljy, maakaasu) poltosta vapautuva hiilidioksidi. Lisäksi kasvihuonekaasuja syntyy mm. teollisissa prosesseissa, metsäpaloissa, kaatopaikoilla ja maataloudessa. Bioenergian käyttö vähentää kasvihuonekaasujen tuotantoa, mikäli sillä korvataan fossiilisen energian tuotantoa. Puun poltto on hiilidioksidipäästöjen suhteen neutraalia, koska puun palaessa ilmakehään vapautuva hiili sitoutuu uudelleen kasvavaan puustoon. Suomen primäärienergian ja sähkön hankinta on kansainvälisesti katsottuna hyvin monipuolista ja tasapainoista. Energiapolitiikan tavoitteena on jatkossakin säilyttää monipuolinen, hajautettu ja tasapainoinen energiajärjestelmä. Suomessa käytössä olevia uusiutuvia energialähteitä ovat vesi- ja tuulivoima, ympäristön lämpö- ja aurinkoenergia sekä uusiutuva bioenergia, johon luetaan puuperäiset polttoaineet, peltobiomassat, biokaasu ja kierrätyspolttoaineiden biohajoava osa. Turvetta pidetään Suomessa hitaasti uusiutuvana biopolttoaineena. Erityisen voimakkaasti kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa lisätään hakkuutähteestä tehdyn hakkeen, peltobiomassojen, kierrätyspolttoaineiden ja biokaasun käyttöä. Uusiutuvien polttoaineiden käyttö on erityisen tärkeää päästökauppasektorin ulkopuolisissa pienissä aluelämpökeskuksissa tai rakennusten omissa lämpökeskuksissa, koska niiden päästöjä ei rajoiteta päästöoikeuksilla. Uusiutuvan energian kokonaiskäyttö riippuu kuitenkin suuresti metsäteollisuuden kehityksestä, koska metsäteollisuuden tuotannosta riippuvat biopolttoaineet muodostavat valtaosan Suomen uusiutuvan energian käytöstä. Bioenergian tuotanto on kestävän kehityksen mukainen energiatuotannon muoto, jolla on ilmastovaikutusten lisäksi monia muitakin yhteiskunnallisia ja aluetaloudellisia vaikutuksia. Se mm. lisää energiaomavaraisuutta, edistää metsien KUVA 1. Fossiilisen ja uusiutuvan energian käyttö Suomessa v. 2012. Kokonaisuudessaan energiaa käytettiin n. 380 TWh (Tilastokeskus 2013). 1 Suomessa uusiutuvan energian osuus on viime vuosina ollut 22–25 % primäärienergiasta ja noin 27 % sähkön kokonaiskulutuksesta. Vuonna 2012 energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen mukaan n. 380 TWh ja sähköä käytettiin 85 TWh. Energiantuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt olivat noin 52 miljoonaa tonnia. maakunnan lukuisat energia- ja hakeosuuskunnat. Metsähakkeen kokonaiskäyttömäärä Keski3 Pohjanmaalla on noin 30 000 m vuodessa. Metsäenergiaa käyttävät myös kiinteistöt ja maatilat lähinnä polttopuuna vuosittain arviolta 70 000 m3. Puuenergian merkitys on Suomessa suurempi kuin missään muualla teollistuneessa maailmassa ja energian kokonaiskulutuksesta runsaat 20 % tyydytetään puuperäisillä polttoaineilla, jotka ovat toiseksi tärkein energianlähde öljytuotteiden jälkeen. Suomen lisäksi puun osuus energiantuotannossa on merkittävä Ruotsissa ja Baltian maissa. Lähteet: Knuuttila 2003, Hakkila 2004, Härkönen 2007, Työ- ja elinkeinoministeriö 2010. Metsäntutkimuslaitos 2012, Tilastokeskus 2013 Puuperäiset polttoaineet jaetaan energiatilastoissa nestemäisiin ja kiinteisiin puupolttoaineisiin. Nestemäisiä puupolttoaineita ovat metsäteollisuuden tuotantoprosesseissaan tuottamat erilaiset jäteliemet, joista tärkein on mustalipeä. Kiinteisiin puupolttoaineisiin kuuluvat lämpöja voimalaitosten käyttämät puupolttoaineet ja pientalokiinteistöjen polttopuu. Kiinteitä puupolttoaineita käytettiin vuonna 2012 energiantuotantoon 23,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä vastasi noin 23 % kaikkien energialähteiden kokonaiskulutuksesta Suomessa. Metsähaketta poltettiin vuonna 2011 yhteensä 6,8 miljoonaa kuutiometriä, joten metsähakkeen käyttö on yli kolminkertaistunut vuoteen 2003 verrattuna. Työ- ja elinkeinoministeriö on vuonna 2010 asettanut tavoitteeksi lisätä metsähakkeen vuotuinen käyttö 13,5 milj. m3:iin vuoteen 2020 mennessä. Kiinteistöjen polttopuun käyttö on kääntynyt kasvuun viime vuosina. Tulisijat, takat ja automatisoidut hake- ja pellettilämmitysjärjestelmät ovat yleistyneet. Vuosittain yli 6,8 milj. m3 eli noin 13 % metsien hakkuukertymästä tehdään polttopuuksi. Lisäksi pienkäyttöön ohjautuu noin miljoona kuutiometriä erilaista jätepuuta. Keski-Pohjanmaalla käytetään metsähaketta sekä sahoilta tulevaa purua ja kuorta eniten Kokkolan voimalaitoksessa (50 000 m3). Alueelta viedään metsähaketta myös suurelle Oy Alholmens Kraft Ab:n voimalaitokselle Pietarsaareen, jossa käytetään metsähaketta vuosittain 150 000 m3. Metsähaketta ja purua käyttävät myös KUVA 2. Puuenergian käyttö Suomessa vuonna 2011. Ylemmässä kaaviossa on esitetty lämpöja voimalaitosten puunkäyttö (16,8 milj. m3), alemmassa kotitalouksien (6,7 milj. m3). Lähde: Metsäntutkimuslaitos 2012 2 kiintokuutiometriä kohti. Päätehakkuumänniköissä ja vastaavat luvut ovat 0,3 i-m3 0,25 MWh. Tyypillisesti päätehakkuuleimikossa talteen saatavan hakkuutähdehakkeen lämpöarvo on kuusikossa 100–120 MWh/ha ja männikössä 50–60 MWh/ha. 1.3 METSÄBIOENERGIAN LÄHTEET Ainespuuhakkuiden yhteydessä syntyvät hakkuutähteet (oksat neulasineen ja latvahukkapuu) ovat Suomen suurin metsäenergiapotentiaali. Muita puuperäisiä metsäpolttoaineita ovat teollisuuden ainespuuksi kelpaamaton harvennuspuu, pienpuutähteet sekä kannot ja juurakot. Oksien ja juurakon osuus puuston biomassasta on merkittävä: männyllä latvus ja juurakko muodostavat n. 30 % biomassasta ja kuusella n. 40 %. Runsaasti latvusmassaa kertyy viljavilta kasvupaikoilta, kuusikoista, nuorista metsistä ja harvoista puustoista. Vaikka latvusmassaa on suhteellisesti eniten nuorissa harvennusmetsissä, päätehakkuut ovat kuitenkin parempia keruukohteita suuremman kertymän ja parempien korjuuolosuhteiden vuoksi. Kaupallisesta metsähakkeesta pääosa tuotetaan kuusivaltaisista päätehakkuuleimikoista. Metsähakkeen polttoainekäyttö alkoi Suomessa vuonna 1956 ja on kasvanut vuoteen 2012 mennessä yli 7,6 miljoonaan m3:iin. Tänä aikana metsähakkeen raaka-ainepohja on muuttunut karsitusta rangasta päätehakkuualojen hakkuutähteisiin, mikä on alentanut kustannuksia huomattavasti. Toisaalta hakkeen laatu on huonontunut ja tämän vuoksi sitä käytetään eniten suurissa polttolaitoksissa. Keski-Pohjanmaalla päätehakkuiden hakkuutähteiden keruun mahdollistavia uudistuskypsyyden saavuttaneita metsiköitä on kaikkiaan 58 000 ha, joista vuosittain voitaisiin korjata 8 000 ha. Näistä 24 % on kuusivaltaisia, joilta yleensä latvusmassaa korjataan. Ainespuun mitta- ja laatuvaatimuksista riippuu miten paljon hukkarunkopuuta metsiin jää. Koko Suomessa hukkarunkopuuta jää ehkä 4–5 milj. m3 vuodessa, mutta kun se sijoittuu melko tasaisesti 600 000 hehtaarin hakkuualalle, leimikkokohtainen kertymä jää energiapuun korjuun kannalta usein riittämättömäksi. Kaupallinen toiminta edellyttää suurempaa kertymää, joka saadaan aikaan ottamalla talteen myös latvusmassaa. Energiapuun korjuuseen soveltuvat varttuneet taimikot ja nuoret metsät muodostavat maakunnan metsämaan pinta-alasta yhteensä runsaat puolet. Vuosittain korjuukelpoisia nuoria metsiä on 8 000 ha. Lähteet: Knuuttila 2003, Hakkila 2004, Härkönen 2007, Metsätilastollinen vuosikirja 2012 Nyrkkisäännön mukaan hakkuutähdehaketta saadaan päätehakkuukuusikoissa noin 0,6 i-m3 eli lähes 0,5 MWh ainespuukertymän METSÄHAKKEEN TUOTANNON KASVUA RAJOITTAVAT MM. • Tuotantokustannukset: kustannuksia tuskin pystytään nykyisestä paljoa alentamaan, joten vaihtoehdoksi jää muiden polttoaineiden merkittävä hinnan nousu. • Ravinnehävikki: kokopuun korjuun vaikutuksia kasvupaikan ravinteisuuteen on tutkittu vain vähän. • Tuhkan palauttaminen: metsään voidaan tuhkan mukana palauttaa typpeä lukuun ottamatta korjuun aiheuttamat ravinnemenetykset, mutta arvokeskustelu ja kehitystyö ovat jääneet kesken. • Kantorahakysymys: maksettava kantoraha vähäinen tai sitä ei ole lainkaan. • Metsänhoitoyhdistysten osallistuminen: osa on aktiivisesti mukana, osa passiivisia. 3 2 ENERGIAPUUN KORJUU HARVENNUSMETSISTÄ 2.1 YLEISTÄ erityisesti nuoriin metsiin, joissa taimikonhoito ja/tai harvennus on jäänyt ylitiheäksi ja korjattavissa oleva ainespuun määrä on vähäinen sekä kuusitaimikoihin, joista poistetaan verhopuusto. Hoitamattomissa kohteissa on kuitenkin tehtävä ennakkoraivaus, jotta energiapuunkorjuu voidaan toteuttaa riittävän tehokkaasti. Ennakkoraivauksessa poistetaan kaikki alle 4 cm kantoläpimitalta olevat puut. Tällaisten kohteiden energiapuukertymä vaihtelee hyvin paljon poistettavan puuston mukaan, mutta tavallisesti energiapuuta kertyy 30–80 m3/ha. Energiapuuta on perinteisesti korjattu harvennusmetsistä miestyönä, mutta kustannuskehitys ja työvoimapula ovat aiheuttaneet koneellisen korjuun yleistymisen. Koneelliset korjuutekniikat eivät vielä ole täysin vakiintuneet, mutta yhteistä kaikille menetelmille on pienten runkojen joukkokäsittely. Yleisimmin harvennusmetsissä käytettyjä koneita ovat perinteinen yksioteharvesteri lisälaitteineen, yksinkertainen kaatolaite, jolla otetaan talteen energiapuuta kokopuuna tai latva katkaistuna sekä korjuri, joka hoitaa hakkuun ja metsäkuljetuksen samalla kertaa. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio julkaisi vuonna 2006 uudet metsänhoitosuositukset, joissa energiapuun kasvatus on ensimmäistä kertaa otettu osaksi kasvatusketjua, kun tavoitteena on männyn laatukasvatus. Taimikoiden harvennuksissa tyypillinen energiapuukertymä on runkojen karsinnan asteesta riippuen 20–40 m3/ha. Energiapuun talteenotto edellyttää taimikon harvennuksessa riittävän suurta pintaalaa, puiden kasaamista kaatotyön yhteydessä sekä ajourien avaamista metsäkuljetuskalustolle. Taimikoiden perkauksen yhteydessä poistettava vesakko on tavallisesti niin pientä, että sen talteen ottaminen ei ole taloudellisesti eikä teknisesti kannattavaa. Ensiharvennusvaiheen metsiköistä voidaan korjata energiapuuksi alle ainespuukokoisia runkoja ja rungon osia sekä ainespuuksi kelpaamattomia puulajeja ja latvusmassaa. Energiapuujakeet voidaan ottaa talteen joko karsittuina tai karsimattomina. Karsiminen vähentää kertymää n. 15–20 %, mutta helpottaa hakkeen laadun hallintaa varastoinnin aikana. Ensiharvennusten alle ainespuukokoiset rungot korjataan samalla yhdistetyssä aines- ja energiapuukorjuussa joukkokäsittelynä. Joukkokäsittelymenetelmät nostavat hakkuukoneen tuottavuutta 20–40 % riippuen leimikosta ja joukkokäsiteltyjen runkojen määrästä. Energiapuun korjuussa ajourat pitää suunnitella huolella niin, että niitä voidaan käyttää myös myöhemmissä harvennuksissa. Vaurioriski on energiapuukohteissa suurempi kuin muissa harvennuksissa, koska jätettäviä puita on enemmän Vuonna 2011 harvennuksilta saatava pienpuun energiakäyttö ylitti 3 milj. m3 rajan ja korjuumäärä lisääntyy jatkossa. Energiapuuharvennus soveltuu 4 ja poistettavia puita voi olla useita jätettävän puun välittömässä läheisyydessä. kokopuukorjuuna. Kokopuukorjuussa puut ainoastaan kaadetaan metsässä ja viedään kokonaisina loppukäyttöpaikkaan. Suomessa lähes kaikki puu hakataan tavaralajimenetelmällä, mutta energiapuun lisääntynyt talteenotto on lisännyt kokopuukorjuun osuutta. Energiapuun käytön lisääntyessä on korjuu ohjautunut myös turvemaille, missä nuorten metsien kunnostushakkuiden tarve on suuri. Turvemailla kokopuukorjuun aiheuttamaa lisääntynyttä ravinnepoistumaa on pidetty suurempana ongelmana kuin kangasmailla. Pohjoismaisissa oloissa tehtyjä tutkimuksia aiheesta ei kuitenkaan ole, mutta valistuneena arvauksena voidaan esittää, että kokopuukorjuuta voidaan tehdä myös turvemailla, kunhan tilapäisestä ravinnepuutoksesta kärsivät kohteet terveyslannoitetaan. Kokopuun korjuuta ei suositella: • Kuivilla kankailla ja karukkokankailla sekä vastaavilla turvemailla • Kallioisilla lohkareisilla sekä runsaskivisillä kasvupaikoilla Ensisijaisia kokopuun korjuukohteita ovat nuoren metsän kunnostuskohteet, jotka ovat useimmiten hoitoa ja hakkuita vaille jääneitä sekametsiköitä tai männiköitä. Näissä myöhäinenkin toimenpide vaikuttaa taloudellisesti myönteisesti. Pienpuuston kaatoa ja kasausta tehdään edelleen miestyönä ja se on osin kilpailukykyinen menetelmä konekorjuuseenkin verrattuna. Siirtelykaato on työmenetelmä, jossa moottorisahan varusteena ovat kaatokahvat, jolloin työ voidaan tehdä seisoen. Puuhun tartutaan vasemmalla kädellä ja samanaikaisesti sahataan oikealla kädellä. Puu siirretään metsäkuljetuksen edellyttämään kourakasaan kaatuvan puun liikettä hyväksi käyttäen. Runkoa pystytään siirtelykaadolla siirtämään muutama metri. Tekniikka soveltuu parhaiten rinnankorkeusläpimitaltaan 3–10 cm puun kaatoon, enimmäisläpimitta on noin 15 cm. Siirtelykaadon päivätyötuottavuus on kaatokahvallisella moottorisahalla huomattavasti korkeampi kuin pelkällä moottorisahalla ja samalla työn kuormittavuus vähenee, kun työ voidaan tehdä selkä suorana. Nuorissa metsissä on kokopuun korjuun yhteydessä kiinnitettävä huomiota siihen, että annettuja runkolukuohjeita noudatetaan, ajouraverkon tiheys ei ole liian suuri, jäävien puiden tilajärjestys on tarkoituksenmukainen ja runkovaurioita sekä urapainaumia syntyy mahdollisimman vähän. Kokopuun korjuuseen soveltuvat parhaiten kantavat, ravinteikkuudeltaan vähintään keskinkertaiset sekametsät. Lähteet: Fredriksson 2004, Äijälä 2005, Koistinen 2006 Lähteet: Gumse ym. 2003, Knuuttila 2003, Fredriksson 2004, Hillebrand & Nurmi 2004, Sirén ym. 2004, Koistinen ja Äijälä 2005, Koistinen 2006, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2006, Heikkilä 2007, Lehtimäki, J. ja Nurmi, J. 2010, Metsätilastollinen vuosikirja 2012. 2.2 KOKOPUUN KORJUU Koneellisessa puunkorjuussa vallitsevia menetelmiä ovat kokopuukorjuu sekä tavaralajimenetelmä. Pohjoismaita ja Länsi-Eurooppaa lukuun ottamatta noin kolme neljännestä maailman teollisista hakkuista toteutetaan 5 2.3 INTEGROITU KORJUU ei ole vielä vakiintunut. Uutena menetelmänä on esitelty pienpuun paalaus kokopuuna. Menetelmän avulla saadaan tehtyä erikseen sekä energia- että ainespuupaaleja, jotka kuljetetaan kuormatraktorilla tienvarteen. Integroidussa korjuussa aines- ja energiapuun korjuu on jollain tavoin yhdistetty ja integroinnilla tavoitellaan pienempiä kokonaishankintakustannuksia. Aines- ja energiapuun integroidussa korjuussa puutavaraositteet hakataan yhtäaikaisesti ja energiapuuosite erotetaan ainespuusta jo hakkuuvaiheessa valmistamalla ositteet omiin kasoihinsa. Tehtyjen kustannuslaskelmien mukaan kokopuun paalauksella on mahdollista alittaa perinteisen aines- ja energiapuun hankinnan nykykustannukset ensiharvennuksilla. Tällä hetkellä suurin kustannussäästö saadaan leimikoilla, joissa keskirinnankorkeusläpimitta on noin 7–10 cm. Toistaiseksi kokopuupaalauskoneiden tuottavuus on ollut ongelma ja tavoiteltu kustannussäästö ei ole toteutunut, mutta kehitystyötä jatketaan edelleen. Alle ainespuukokoisten rungonosien talteenotto energiapuuksi on integroitavissa ainespuun hakkuutoimintaan kaikilla hakkuukohteilla. Korjuussa hakkuukoneella voidaan karsia ja/tai kasata alle ainespuukokoinen rungonosa energiapuuksi ja ne voidaan kuljettaa tien varteen normaalilla kuormatraktorilla. Lähteet: Grumse ym. 2003, Asikainen ym. 2004, Kärhä ym. 2006, Kärhä ym. 2007 Lehtimäki, J. ja Nurmi, J. 2010. Päätehakkuilla latvusmassan korjuu on vahvasti integroitu ainespuun hankintaan, mutta ainesja energiapuun integrointi ensiharvennuksilla KUVA 3. Yläkuvassa on esitetty integroitu energiaja kuitupuun korjuu, jossa samalta kohteelta korjataan molempia puutavaralajeja. Alemmassa kuvassa on esitetty päätehakkuun yhteydessä tehtävää energiapuukorjuuta, joka käsittää ainespuun korjuun lisäksi kantojen ja hakkuutähteen korjuun. 6 3 ENERGIAPUUN KORJUU UUDISTUSHAKKUUALOILTA 3.1 YLEISTÄ vaikeuta korjuuta eivätkä hakkuutähteen sisältämät ravinteet ole jäävän puuston hyödynnettävissä. Harvennuskohteilla hakkuutähteet ovat myös tarpeen ajourilla korjuuvaurioiden ehkäisemiseksi. Hakkuutähteeksi luokitellaan metsään normaalin ainespuun hakkuun ja metsäkuljetuksen jälkeen tähteeksi jäävä raaka-aine, kuten oksat, neulaset, alle ainespuukokoiset rungot ja rungon osat sekä ainespuun rungon osat, jotka eivät täytä laatuvaatimuksia. Uudistushakkuualoille hakkuutähteeksi jäävän latvusbiomassan ja hukkapuun kertymä on eteläisen Suomen männiköissä yleensä noin ja kuusikoissa runsaat 50 m3/ha 3 100 m /ha tavanomaisella 200–300 m3/ha ainespuukertymällä. Kantoja ja juuria ei luokitella hakkuutähteeseen kuuluviksi. Viime vuosien n. 60 milj. m3 ainespuun hakkuukertymästä teknisesti korjuukelpoiseksi hakkuutähteeksi on arvioitu 5–9 milj. m3. Käytännössä hakkuutähdettä korjataan vain uudistushakkuualoilta, koska kertymä on näillä kohteilla selkeästi suurempi kuin harvennushakkuukohteilla, jäävä puusto ei HAKKUUTÄHTEEN KORJUUKOHTEET UUDISTUSHAKKUUALOILLA Soveltuvat: • Tuoreet kankaat ja niitä viljavammat maat • Ruoho- (Rhtkg) ja mustikkaturvekankaat (Mtkg I) eli aidoista puustoisista suotyypeistä peräisin olevat ojitusaluemetsät, jotka kuuluvat ravinteisuusryhmään 1–3. • Pohjavesialueet Eivät sovellu: • Kuivat ja karukkokankaat • Puolukkaturvekankaat (Ptkg I ja II) ja sitä karummat eli avosuo- ja sekatyyppilähtöiset sekä ravinteisuusryhmää 3 karummat ojitusaluemetsät. • Kallioiset ja lohkareiset sekä runsaskiviset kasvupaikat. Tapauskohtaisesti: • Kuivahkoilta kankailta voidaan korjata sellainen hakkuutähde, joka haittaa olennaisesti kantojen korjuuta • Ravinnehäiriöistä kärsivissä puustoissa hakkuutähdettä voidaan korjata, jos metsikön puuston ravinnetasapaino turvataan esim. tuhka- tai boorilannoituksella. Tällöin on mahdollista korjata myös kannot. 7 3.2 HAKKUUTÄHTEIDEN KORJUU 3.2.1 IRTORISUJEN KERÄYS Hakkuutähteiden korjuun määrä on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hakkuutähteitä korjattiin vuonna 2011 hieman yli 2,2 milj. m3. Toistaiseksi hakkuutähteiden korjuu on keskittynyt uudistushakkuualueille. Hakkuutähdettä voidaan kerätä ns. ”irtorisuina”. Tällöin hakkuukone karsii oksat ja katkoo latvat kasoihin, joista metsätraktori kerää ne ja kuljettaa metsätien varteen. Tavallinen puutavarakoura ei sovellu erityisen hyvin hakkuutähteen kuormaukseen, koska se nostaa mukanaan helposti maa-ainesta eikä tunkeudu hakkuutähdekasaan toivotulla tavalla. Uudistusalueella, jolta hakkuutähde aiotaan koneellisesti korjata, on oltava ainespuukertymää vähintään 200 m3 ja siitä kuusta vähintään 70 %. Tällöin hakkuutähdekertymää saadaan vähintään 50 m3, usein yli 100 m3 hehtaarilta. Korjuu on mahdollista, mikäli hakkuutähteet ovat isohkoissa, selvissä kasamuodostelmissa eikä niiden yli ole ajettu. Tämä edellyttää työskentelytapojen muuttamista siten, että hakkuutähteet kasautuvat koneen sivulle. Leimikon tulee lisäksi sijaita kantavalla maalla, metsäkuljetusmatkan tulee olla alle 300 m ja alikasvosta tulisi olla mahdollisimman vähän. Hakkuutähteen korjuu vesistöjen ja pienvesien suojakaistoilta on suositeltava tapa vähentää vesistöjen ravinnekuormitusta. Parhaaksi kouramalliksi on todettu ns. sormityyppinen koura, koska sen mukana ei nouse epäpuhtauksia, koura uppoaa kasaan hyvin, kouraisutaakkojen koko on lähes 45 % suurempi, kuormasta tulee tiiviimpi ja metsäkuljetuksen tuottavuus paranee 15–25 % ajomatkasta riippuen. Normaalivarusteisen kuormatraktorin tuottavuus jää hakkuutähteen ajossa heikoksi pienen kuormatilan takia. Keskiraskaalla kuormatraktorilla päästään normaalilla kuormatilalla 4–5 m3 kuormakokoon, mutta jatkamalla kuormatilaa taaksepäin ja lisäämällä pankkoja voidaan päästä jopa 8–14 m3 suuruisiin kuormiin. Metsänhoitosuosituksissa hakkuutähteen kokonaismäärästä suositellaan jätettäväksi korjaamatta noin 30 %, joka jaetaan mahdollisimman tasaisesti koko korjuualalle. Esimerkkinä erityisesti hakkuutähteen kuljetukseen soveltuvasta perävaunusta on Vapon HavuHukka, jolla päästään jopa 12 m3 kuormatilavuuksiin. Talvikorjuussa jäävän hakkuutähteen määrä on riittävä, sillä pakkasella etenkin ohuimmat oksat katkeilevat helposti puunkorjuussa ja hakkuualalle jää oksien ravinteikkaimpia osia neulasineen. Lisäksi alalle jää raivauspuustoa, mahdollisesti maan vahvistukseen käytettyä hakkuutähdettä ja hakkuutähdekasojen pohjat. Lähteet: Rieppo 2004, Koistinen ja Äijälä 2005 Hakkuutähde kuivataan korjuualalla kasoissa tuoreilla kankailla ja niitä viljavammilla mailla kevät- ja kesäkorjuussa. Menetelmä ei sovellu kuivahkoille kankaille, koska niille on syytä jättää myös oksamassaa. Lähteet: Puhakka ym. 2001, Grumse ym. 2003, Gumse ym. 2003b, Koistinen ja Äijälä 2005, Koistinen 2006, Metsätilastollinen vuosikirja 2012. 8 3.2.2 HAKKUUTÄHTEEN PAALAUS helppo käsiteltävyys, normaalien puutavaraautojen käyttö kuljetuksessa, roskaantumis-, pöly- sekä homepölyongelmien poistuminen sekä polttoaineen laadun tasoittuminen. Lisäksi hankintaorganisaation yleiskulut alenevat, toimitusvarmuus paranee ja tuotantoprosessin ohjaus sekä hallinta helpottuvat. Hakkuutähteen paalaus on yksi tapa tiivistää raakaainetta ja parantaa kaukokuljetuksen tuottavuutta. Ns. risutukkijärjestelmä kehitettiin toimivaksi alun perin UPM:n, Pohjolan Voiman, Alholmens Kraftin ja Timberjackin yhteistyönä maailman suurimman biopolttoainevoimalan (Alholmens Kraft Pietarsaaressa) polttoainehuoltoa palvelemaan. Järjestelmän osoittauduttua toimivaksi se otettiin käyttöön myös useissa muissa suurissa voimalaitoksissa, joissa on käyttöpaikkamurskain. Lähteet: Gumse ym. 2003b, Hakkila 2004 Hakkuutähdepaalain asennetaan kuormatraktorin alustalle ja paalaimen syöttö tapahtuu hakkuutähdekouralla varustetulla kuormaimella. Paalain tiivistää ja sitoo hakkuutähteet hakkuutähdetukeiksi (risutukki). Hakkuutähdetukki painaa noin 500 kg ja sen lämpöarvo on keskimäärin 1 MWh. Koneiden tuottavuus on keskimäärin 20–25 hakkuutähdetukkia käyttötunnissa. Hakkuutähdetukit voidaan kuljettaa tienvarsivarastolle tavallisella kuormatraktorilla, jonka kyytiin mahtuu maksimissaan 30 hakkuutähdetukkia. Tienvarsivarastolta hakkuutähdetukit kuljetetaan normaalilla puutavara-autolla (kyytiin mahtuu 65–70 hakkuutähdetukkia) käyttöpaikalle käsiteltäviksi. 3.3 KANTOJEN NOSTO Kuituominaisuuksiensa vuoksi kantojen puuaines olisi erinomaista raaka-ainetta puumassateollisuudelle, mutta siellä kantojen käytön esteeksi muodostuvat epäpuhtaudet. Tämän vuoksi kannot luetaan metsähakkeen raakaaineeksi. Kantojen läpimitta on merkittävimmin kantokertymään vaikuttava tekijä ja korkeimmat kertymät saadaan kuusikoiden päätehakkuualoilta. Mänty kasvattaa tavallisesti syvän paalujuuren, kun taas kuusen juuristo kasvaa maan pinnan myötäisesti, joten kuusen juurakko on huomattavasti helpompi nostaa ja paloitella, siinä on enemmän puuainesta ja sen maahan jättämä kuoppa on pieni. Risutukkitekniikka on osoittautunut suurimittaisessa toiminnassa edulliseksi ja sen osuus on kasvussa. Tulevaisuuden kehityskohteita ovat paalauksen tuottavuuden nostaminen, kustannusten alentaminen ja sovelluksen laajentaminen hakkuutähteestä pienpuuhun. Kantojen nosto on kannattavinta kohdistaa juurikäävän vaivaamiin metsiköihin, jolloin toiminnalla on positiivisia vaikutuksia metsähygieniaan. Vuosittain noin 100 000 hehtaarin avohakkuualalle jää noin 4,5 milj. m3 kantopuuta, josta 1–2 milj. m3 on teknisesti ja taloudellisesti korjattavissa. Vuonna 2011 korjattu kantojen määrä oli hieman alle miljoona kiintokuutiometriä. Hakkuutähteiden paalauksen suurimpia hyötyjä ovat kuuman ketjun katkeaminen, risutukkien UPM-Kymmene on kokeillut kantojen käyttöä energialähteenä vuodesta 2000 lähtien. Nykyisin kannot nostetaan usein tela-alustaisella kaivurilla, joka on varustettu ns. kantoharalla. Lisäksi kantojen nostoon on pyritty yhdistämään metsänviljelyn vaatima maanmuokkaus siten, että maan pintaa ja humuskerrosta avataan mahdollisimman vähän ja kannosta ravistellaan irtoava maa-aines takaisin kantokuoppaan. Kantokuopan tulisi olla korkeintaan 30 cm syvä humuksen alareunasta mitattuna. Jos noston yhteydessä ei synny istutusmätästä, se tehdään täydennyksenä. Noston jälkeen kantojen 9 annetaan kuivua palstalla jonkin aikaa, sitten ne ravistellaan ja kuljetetaan varastolle. Metsäluonnon monimuotoisuuden ja maaperän hoitamiseksi tulisi jättää korjaamatta vanhat ja lahot kannot, halkaisijaltaan alle 15 cm olevat kannot sekä jättää hakkuualalle tasaisesti eri puulajien yli 15 cm läpimittaisia kantoja noin 20 kpl/ha (savi- ja silttimailla noin 50 kpl/ha). Kantojen korjuu tulisi rajata siten, että luontokohteiden ja elävien säästöpuiden ympärille jää vähintään kolmen metrin levyinen vyöhyke, jolla maanpinta säilyy ehjänä ja puiden juuristot vaurioitumattomina. Korjuualalle ei tulisi jättää tuoreita lahovikaisia kantoja muualle kuin vesistöjen ja ojien suodattumisvyöhykkeille tai sellaisille paikoille, joissa niiden korjuu vaurioittaisi luontokohteita tai säästöpuita. Ongelmia puolestaan aiheuttaa jopa haitallisen suuri luontaisesti syntyvien taimien määrä, maaperän ravinteiden ja eloperäisen aineksen määrän väheneminen, nostolaitteiden vähäiset tehot sekä korkeat kuljetuskustannukset (nykyisin kantoja kuljetetaan enintään 50–70 km). Kantoenergian etuihin kuuluvat mm. lähes kaksinkertainen energiamäärä hakkuutähteisiin nähden pintaalayksikköä kohti, maanmuokkauskustannusten pienentyminen, metsänviljelyn tehostuminen ja kustannusten lasku, juurikäävän torjuminen sekä tukkimiehentäin aiheuttamien tuhojen väheneminen. Lähteet: Gumse 2003b, Hakkila 2004, Koistinen ja Äijälä 2005, Metsätilastollinen vuosikirja 2012. KANTOJEN KORJUUKOHTEET Soveltuvat: • Tuoreet kankaat ja niitä viljavammat maat. • Kuivahkot kankaat. • Ruoho- (Rhtkg) ja mustikkaturvekankaat (Mtkg I) eli aidoista puustoisista suotyypeistä peräisin olevat ojitusaluemetsät, jotka kuuluvat ravinteisuusryhmään 1–3. Eivät sovellu: • Puolukkaturvekankaat (Ptkg I ja II) ja sitä karummat eli avosuo- ja sekatyyppilähtöiset sekä ravinteisuusryhmää 3 karummat ojitusaluemetsät. • Kallioiset ja lohkareiset sekä runsaskiviset kasvupaikat. • Pohjavesialueet. Tapauskohtaisesti: • Kuivat ja karukkokankaat, jos uudistusalalla on juurikääpää. • Ravinnehäiriöistä kärsivissä puustoissa kantoja voidaan korjata, jos metsikön puuston ravinnetasapaino turvataan esim. tuhka- tai boorilannoituksella. Tällöin on mahdollista korjata myös kannot. 10 4 ENERGIAPUUN KORJUUN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET 4.1 PUUNTUOTOSKYKY Ainespuun korjuussa oksat, lehvästö, latva ja muu hukkarunkopuu eli hakkuutähteet jäävät kasvupaikalle. Energiapuun korjuussa hakkuutähteestä korjataan 60–80 % ja kasvupaikalta poistuu biomassaan sitoutuneena ravinteita moninkertaisesti pelkkään ainespuun korjuuseen verrattuna. Siksi energiapuun korjuu on herättänyt huolta kasvupaikan orgaanisen aineksen, maan ravinteisuuden ja puuntuotoskyvyn säilymisestä. Kenttäkokeiden tuottamien tutkimustulosten mukaan kokopuun korjuu tai hakkuutähteen korjuu ei oleellisesti vähennä maan orgaanisen aineksen tai kokonaistypen määrää verrattuna pelkän ainespuun korjuuseen. Myös muiden ravinteiden kokonaismääriin ja maan happamuuteen kokopuun korjuulla on vähäinen vaikutus. Tämä johtuu siitä, että maan ravinnevarastot ovat suuret verrattuna hakkuutähteen sisältämiin ravinnemääriin ja siitä, että korjattujen puiden juuristot hajotessaan tuottavat maahan kariketta. Maan ravinteista altteimpia kokopuun korjuun aiheuttamille muutoksille ovat kalium, kalsium ja magnesium, joita kivennäismailla on kuitenkin riittävästi puuston tarpeisiin nähden. Hakkuutähteen korjuulla saattaa olla pitkäaikaisia epäedullisia vaikutuksia puustolle käyttökelpoisen typen vapautumiseen maan orgaanisesta aineksesta. Turvemaiden kokopuunkorjuun aiheuttamista ravinnevaikutuksista on vielä niukasti tutkimustuloksia. Turvemailla puuston kasvua rajoittaa kivennäismaista poiketen yleensä fosforin, kaliumin ja boorin niukkuus. Siksi energiapuun korjuu ei ole suositeltavaa paksuturpeisilla turvemailla. Päätehakkuualoilla kokopuun korjuu ei yleensä ole vaikuttanut taimien kasvuun, mutta Ruotsissa tehdyt kokeet ovat osoittaneet, että kasvuvaikutukset saattavat ilmetä vasta yli kymmenen vuoden kuluttua erityisesti viljavilla kasvupaikoilla. Ruotsalaisten kokeiden tulosten mukaan hakkuutähteen korjuu parantaa taimien elossaoloa etenkin männyllä. Sitä vastoin hakkuutähteen jättö lisää luontaisten taimien määrää. Harvennushakkuun yhteydessä tehty hakkuutähteen korjuu ei pohjoismaisten kenttäkokeiden tulosten mukaan yleensä vaikuta puuston kasvuun, mutta kenttäkokeissa on todettu sekä negatiivisia että positiivisia kasvuvaikutuksia. Kymmenen vuoden aikana keskimääräinen kasvun alenema oli männiköissä 4 % ja kuusikoissa 5 % pelkän ainespuun korjuuseen verrattuna. Näissä kenttäkokeissa hakkuutähde on korjattu talteen tarkemmin kuin käytännön korjuukohteilla, joissa koneellisen korjuun jälkeen jää 30 % hakkuutähteestä kasvupaikalle ja puuston kasvun alenema on todennäköisesti pienempi kuin tässä koesarjassa. 11 4.3 METSÄLUONNON MONIMUOTOISUUS Kokopuun korjuun aiheuttamien puuntuotoskyvyn säilymiseen liittyvien riskien vuoksi suositellaan jätettäväksi kolmannes latvusmassan kokonaismäärästä korjaamatta. Jäävä latvusmassa tulisi jakaantua mahdollisimman tasaisesti koko korjuualalle käyttämällä soveltuvaa korjuutekniikkaa. Kokopuun korjuun aiheuttama kasvupaikan ravinnemenetys voidaan korvata myös lannoituksella. Tuhkalannoitus soveltuu erityisesti turvemaille ja kivennäismailla on lannoiteseoksen sisällettävä myös typpeä, jota tuhkassa ei luonnostaan ole. Lähteet: Helmisaari ym. 2008, Äijälä ym 2010, Ilvesniemi ym. 2012. Kaikki metsissä tehtävät hakkuut vaikuttavat tavalla tai toisella lajistoon. Päätehakkuu muuttaa huomattavasti metsikön olosuhteita ja näihin muutoksiin verrattuna energiapuun korjuun lisävaikutus kasvilajistoon on merkitykseltään vähäinen. Hakkuutähteiden poisto yleensä vähentää ja toisaalta lisää joidenkin lajien runsauksia. Vaikutuksista harvinaisten lajien säilymiseen ei ole tutkimustietoa, mutta suurin osa harvinaisista lajeista esiintyy energiapuunkorjuun ulkopuolelle rajattavissa metsä- ja luonnonsuojelulakikohteissa tai metsänhoitosuosituksiin perustuvissa muissa huomionarvoisissa luontokohteissa. 4.2 MEKAANISET PUUSTO- JA MAASTOVAURIOT Hakkuutähteen poistolla voi olla monia eri vaikutuksia maaperäeliöstön koostumukseen ja toimintaan, mutta niistä tiedetään vielä melko vähän. Tutkimuksissa on todettu, että lyhyellä aikavälillä hakkuutähteen korjuulla ei ole ollut oleellista vaikutusta maaperäeliöstöön mäntymetsässä. Koneellisessa energiapuun korjuussa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että maasto ja jäävä puusto säilyvät vaurioitumattomina. Korjuuvaurioiden välttämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota leimikolle tulevalla kokoojauralla. Maastovaurioita ehkäistään parhaiten ajoittamalla korjuu maanpinnan kantavuuden mukaan, välttämällä korjuuta leimikon huonosti kantavissa osissa sekä käyttämällä runko- ja oksapuuta maan kantavuuden vahvistajana (vahvistamiseen käytetty puu jätetään korjaamatta, jos joukossa on maaainesta). Maanvahvistukseen käytetyt havutukset ja rakenteet poistetaan käytön jälkeen, jos niistä on haittaa vesiensuojelulle tai ojien toimivuudelle. Puuston säilymistä vahingoittumattomana auttaa myös alikasvoksen raivaus ennen harvennusta ja poistettavien puiden katkaisu siten, ettei siitä ole riskiä jäävän puun vaurioitumiselle. Lisäksi kuorma tulisi tehdä huolellisesti, jottei se kolhi kokoojauran reunapuita lähikuljetuksessa. Energiapuu kasataan vähintään kolmen metrin etäisyydelle säästö-, siemen- ja suojuspuista Lähteet: Koistinen ja Äijälä 2005, Äijälä ym. 2005. 12 Lahopuun väheneminen on keskeisin metsien monimuotoisuutta vähentävä tekijä. Energiapuun korjuussa tulisikin huolehtia erityisesti monimuotoisuuden kannalta tärkeän järeän lahopuun (läpimitta >10 cm) jättämisestä korjaamatta. Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet suositellaan turvattavaksi rajaamalla nämä energiapuun korjuun ulkopuolelle. Arvokkaiksi elinympäristöiksi määritellään luonnonsuojelulain mukaiset suojellut metsäiset luontotyypit, metsälain 10§:n mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt, PEFC-metsäsertifiointistandardin C-luokan elinympäristöt tai elinympäristöt, joissa on monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä. erityisesti nitraattia, fosforia ja kaliumia syvempiin maakerroksiin. Lisääntynyt ravinnehuuhtouma on peräisin paitsi lisääntyneestä huuhtoutuvan veden määrästä myös hakkuutähteen ja maan orgaanisen kerroksen hajoamisesta sekä kasvillisuuden ravinneoton vähenemisestä. Kivennäismailla ravinnehuuhtouman vaikutus on vähäinen johtuen huuhtouman pienestä määrästä ja kohonneen huuhtouman muutaman vuoden kestoajasta. Hakkuutähteen keruu saattaa siten vähentää ravinteiden huuhtoutumista pohjaveteen, joskin sen vaikutus lienee vähäinen. Energiapuun korjuussa toteutetaan vesiensuojelua siten, että kiintoaineksen ja ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin vältetään keräämällä vesistöjen, pienvesien ja ojien varsille jäänyt latvusmassa pois. Lisäksi vesistöjen varsille jätetään yhtenäinen suojakaista, jolla maanpintaa ei rikota puunkorjuun yhteydessä. Lähteet: Siitonen 2008, Äijälä ym. 2010, Siitonen 2012. 4.4 VESISTÖVAIKUTUKSET Energiapuun korjuun vesistövaikutuksia on toistaiseksi tutkittu vähän. Päätehakkuun jälkeen hakkuutähteestä ja sen alla olevasta orgaanisesta maan kerroksesta huuhtoutuu ravinteita, Lähteet: Helmisaari ym. 2008, Äijälä ym. 2010, Ilvesniemi ym. 2012. 13 5 ENERGIAPUUN VARASTOINTI Varastointi on oleellinen osa energiapuun hankintaketjua ja logistiikkaa, sillä varastoinnilla varmistetaan polttoaineen saatavuus vuoden kaikkina aikoina sekä parannetaan sen laatua. Varastoinnin suunnittelun lähtökohtana ovat varastointiaika, varaston sijaintipaikka sekä varastoinnin ajoitus hankintaketjun muiden toimintojen suhteen metsävarastolla ja paalaamisessa risutukkien koot voivat pienentyä tiiviyden alentuessa. Toinen vaihtoehto on korjata tähteet heti ainespuun korjuun jälkeen, jolloin saadaan mahdollisimman suuri kertymä pinta-alaa kohden. Lisäksi metsän uudistaminen voidaan aloittaa aikaisemmin. Toisaalta tienvarsikasoihin kasatun hakkuutähteen kosteus ei ehdi vähentyä kesän aikana yhtä paljon kuin palstalla. Neulasten varistamisella tavoitellaan ravinnehävikin vähentämisen lisäksi kattiloiden tuhka- ja korroosio-ongelmien lieventämistä. Ensimmäinen päätös tehdään heti korjuun yhteydessä: kuivataanko hakkuutähteet palstalla kesän yli vai korjataanko ne heti tienvarsikasoihin. Palstakasoilla olevat tähteet kuivuvat välivarastossa olevia tähteitä nopeammin ja suotuisissa olosuhteissa hakkuutähteen kosteuspitoisuus voi laskea 50–60 %:sta jopa 20–30 %:iin jo 13 viikossa. Normaalisti ulkona kuivatun hakkuutähteen kosteus on noin 30–40 %. Hakkuutähteelle tarvitaan varastotilaa 6–7 m jokaista hakattua ainespuun 100 m3:ä kohden, kun kasan korkeus on noin viisi metriä ja leveys 5–6 m. Kantovaraston tilan tarve on noin 40 m kantojen nostohehtaaria kohden, kun varasto on noin 5 m korkea ja noin 5 m leveä. Etenkin kantovaraston korkeuteen, tukevuuteen ja varoitusmerkintöihin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tienvarsivaraston tulisi olla sen kokoinen, että siitä saadaan vähintään autokuormallinen valmista haketta (80–120 i-m3). Kun kasa on kehysmitoiltaan riittävän suuri, hakkurin ei tarvitse siirtyä kesken haketuksen ja kuorma saadaan täyteen yhdeltä kohtaa. Hakkuutähteen talteenotto tulee tehdä hyvissä ajoin ennen syyssateita keräämällä tähteet korkeaan välivarastokasaan. Tähteiden kuivumisen vuoksi neulaset alkavat varista, mikä aiheuttaa korjuukertymän supistumisen ja yksikkökustannusten kasvun. Kuivatettu raakaaine voi lisäksi hidastaa haketustyöskentelyä 14 Varastokasojen sijoittelussa on otettava vielä huomioon raaka-aineen syöttösuunta hakkuriin sekä se, mihin suuntaan hakkuri puhaltaa valmiin hakkeen. Hakeauton on syytä olla täytettäessä valmiina poistumissuuntaan. tuulinen ja aurinkoinen paikka. Varastokasan päällimmäinen kerros ladotaan muodostamaan lippa varastokasaan. Suojaava lippa on noin metrin kasan etureunan ulkopuolella. Kantopuun varastoinnissa tulee kiinnittää erityistä huomiota kasan muotoon ja ladontaan. Ladonnalla vaikutetaan varaston reunojen muotoon ja sitä kautta pienennetään maakosketukseen joutuvan kantomassan määrää. Kasan kuivuminen on tehokkaampaa, kun maakosteus ei nouse kasaan ja ladonnassa on käännetty kantojen halkaistu pinta ulospäin tehostamaan kosteuden haihtumista. Varastojen perustamisessa on huolehdittava riittävästä tukevuudesta, jotta vältetään kasojen suortuminen ja lisäksi kasat on merkittävä varoitusmerkein. Kun energiapuuta varastoidaan tien varteen, noudatetaan Tiehallinnon säädöksiä ja ohjeita puutavaran varastoinnista ja kuljetuksesta. Kokopuuta ja karsittua rankaa varastoitaessa on huolehdittava kantavasta alustasta riittävine aluspuineen. Tällä varmistetaan, että kasa pitkittyneessäkin varastoinnissa pysyy irti maasta. Ilmavan varastorakenteen pystyy tekemään järeämmistä rungonosista ristikolle latomalla. Tukeva ja kantava rakenne saadaan, kun varastoitavien puiden suuntaisesti ladotaan aluspuita noin 3 metrin välein ja poikittaissuuntaisia puita asetetaan vähintään kolmeen jonoon. Lähteet: Gumse, ym. 2003b, Knuuttila 2003, Äijälä ym. 2005, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2005, Lepistö (toim.) 2010. Hyvä varastokasa on muodoltaan korkea ja säilyttää muotonsa koko varastoinnin ajan. Varastopaikaksi tulisi mahdollisuuksien mukaan valita ympäristöä korkeampi maastonkohta sekä HYVÄ VARASTOPAIKKA JA HYVÄN VARASTOKASAN TEKEMINEN • Varastopaikka on tasainen ja kantava, mieluiten tuulinen. • Varastopaikalla ei ole kiviä, kantoja tai puita koneiden esteenä. • Varastopaikka on riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista. • Varastopaikalla on tilaa haketukseen ja kuormaukseen ja hakkurin syöttösuunta on otettu huomioon. • Varastokasan pohjalla on aluspuut tai puolikourallinen energiapuuta. • Kasassa ei ole kiviä tai muita haketukselle haitallisia esineitä. • Kasa on mahdollisimman korkea (kuitenkin enintään 5 m), jotta kastuva ala on pieni. • Kasan sortumattomuus on varmistettu (se ei saa olla liian korkea ja päiden on loivennuttava tasaisesti). • Puiden tyvet ovat tielle päin ja mieluiten niin, että ne osoittavat etelään. Vesi valuu latvojen suuntaan. • Kasassa ei ole energiapuun seassa laholumppeja tai tyveyksiä. • Kasassa on tien puolella noin metrin pituinen lippa, joka vähentää kastumista. • Kasa peitetään paperipeitteellä. • Varastokasa on tien varressa enintään yhden talven ajan. 15 6 ENERGIAPUUN LAATU Puupolttoaineen tärkeimmät laatutekijät ovat energiatiheys (MWh/i-m3), kosteus ja palakoko. Kosteus ja palakoko vaikuttavat polttoaineen energiasisältöön ja määräävät, miten polttolaitteisto on säädettävä. Mitä tasalaatuisempaa polttoaine on, sitä rauhallisempaa ja vähäpäästöisempää palaminen on. Kannattaa myös muistaa, että mitä pienempi polttolaitteisto, sen vähemmän se sietää kosteaa polttoainetta. Tuoreen puun kosteus on tavallisesti 40–60 % ja puupolttoaineen käyttötapa määrää, miten kosteana sitä voidaan käyttää. Alle 1 MW:n laitoksille toimitettavan hakkeen kosteuden tulisi olla alle 40 %. Pelletit ovat mukana globaalissa maailmankaupassa (mm. Ruotsi ostaa pellettejä Kanadasta), joten niiden osalta tarvitaan yhteinen laatuluokitus. Pellettien laatuun vaikuttavia tekijöitä ovat mm. kosteuspitoisuus, mekaaninen kestävyys, hienoaineksen määrä, pelletin mitat, tuhka- ja rikkipitoisuus ja lisäaineiden määrä. Päästäkseen parhaaseen laatuluokkaan pellettien kosteuden on oltava 10 % tai alle, tuhkapitoisuuden 0,7 % tai alle ja hienoaineita saa olla korkeintaan 1 %. Energiapuun laatuun voidaan vaikuttaa korjuun kaikissa vaiheissa metsästä käyttöpaikalle asti. Energiapuun laatuvaatimukset vaihtelevat käyttökohteiden mukaan, sillä pienet laitokset vaativat suuria laitoksia parempilaatuisempaa polttoainetta toimiakseen moitteettomasti. Puupolttoaineiden laatuluokitus käynnistyi Suomessa 1990-luvun loppupuolella ja se palvelee ennen kaikkea polttoainekauppaa. Puupolttoaineiden laatuluokitus otettiin käyttöön 1998 ja se kattaa lämpö- ja voimalaitosten yleisesti käyttämien polttoaineiden luokituksen ja laadunseurantaohjeet. Kansallisten luokitusten ohella vuonna 2000 eurooppalainen standardoimisjärjestö CEN käynnisti kiinteiden biopolttoaineiden eurooppalaisen standardisoinnin. Puupolttoaineita käytettäessä, myytäessä ja ostettaessa on suositeltavaa käyttää FINBIO ry:n ”Puupolttoaineiden laatuohjetta” tai CENstandardia biopolttoaineille, joissa polttoaineiden laatutekijät ovat lueteltuna. Lähteet: Puhakka ym. 2001, Knuuttila 2003, Kokkonen ja Lappalainen 2005, Burvall 2006, Lindblad ym. 2013. Hake on usein suhteellisen kosteaa polttoainetta ja sen kohdalla on kiinnitettävä huomiota myös homehtumiseen ja pölyämiseen. Kostea hake homehtuu helposti ja myös jäätyy talvella. Mikäli hake toimitetaan pienelle aluelämpölaitokselle, kosteus ei yleensä saisi olla yli 40 %. Hakkeessa on sitä enemmän homepölyä, mitä enemmän siinä on mukana hienoainesta ja ravinteita sisältäviä neulasia tai lehtiä. Lähes homepölytöntä haketta saadaan keinokuivaamalla hake 20 % kosteuteen. Pieneen itiömäärään päästään myös hakettamalla vähin erin tai hakettamalla jäätynyttä puuta. Hakepalan tavoitepituus on tavallisesti 30–40 mm. Hakepalojen joukossa oleva hienoaines ja tikut vaikeuttavat polttoaineen syöttöä kattilaan. 16 7 ENERGIAPUUN KORJUUN KANNATTAVUUS Energiapuun tuotanto ei ole vielä kovin yleinen osa tavoiteltua kasvatusketjua ja korjuun kannattavuus on toistaiseksi lähes täysin tukien varassa. Nuorten metsien energiapuun kannattava korjuu metsänomistajalle edellyttää riittävää kertymää (vähintään 42 m3/ha) ja vähintään 15 dm3 keskikokoa korjattavilta rungoilta. Energiapuun korjuuta tuetaan edelleen kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain nojalla (Kemera) vuoden 2013 loppuun asti. Tätä korjuutukea maksetaan 7 €/m³ energiapuulle, joka on korjattu yksityismailta nuoren metsän hoidon yhteydessä. Suomessa suurin osa metsäpolttoaineista on hankittava pienistä yksityismetsälöistä, joissa työmaakoko jää pieneksi ja varastopaikat ovat ahtaita. Pienet tilakoot vaativat paljon konesiirtoja, mikä nostaa kustannuksia. Ongelmia tuottaa myös energian tarpeen suuret kausivaihtelut etenkin pienissä laitoksissa. Lisäksi tuotantojärjestelmä on mukautettava sertifioidun metsätalouden yleisiin vaatimuksiin. tuotantokustannuksista syntyy hakkuussa ja metsäkuljetuksessa. Lähikuljetuksen tuottavuuteen vaikuttavat mm. kuljetusmatka, kuorman koko, konetyyppi, työolosuhteet ja tuotteen ominaisuudet. Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaiset valtion tuet mahdollistavat pienen kantohinnan energiapuulle yksityismetsissä. Ilman tukia toimiville yhteisömetsänomistajille energiapuuharvennus voi olla vaihtoehto metsurityönä toteutettavalle pienpuuston maahanraivaukselle. Sekä maahanraivauksen että energiapuuharvennuksen kustannukset ilman tukia ovat korkeat ja kyse on puhtaasti metsänhoidollisesta investoinnista, joka kannattaa tehdä, jos metsän tila ei salli käsittelyn viivästyttämistä ainespuukertymän kasvattamiseksi. Korjuukohteen koko vaikuttaa siten, että kustannukset kohoavat, kun leimikkokohtainen kertymä supistuu. Tämän vuoksi leimikolle on asetettava vähimmäiskoko, joka riippuu puulajista, metsä- ja kaukokuljetusetäisyyksistä, naapurileimikon läheisyydestä, työmaitten ketjutuksesta, kaluston tehokkuudesta ja siirreltävyydestä jne. Myös leimikoiden korjuutekniset ominaisuudet ovat kirjavia, kun energiapuuta kerätään sekä päätehakkuualoilta että harvennusmetsistä. Energiapuun korjuu myös mahdollistaa laatuharvennusperiaatteen käytön ensiharvennuksessa, sillä susipuita voidaan poistaa riittävän aikaisessa vaiheessa. Metsurityön käyttömahdollisuuksia heikentävät jatkuvasti kohoavat kustannukset. Energiapuun korjuu onnistuu kuitenkin myös koneellisesti ja nouseva energian hinta parantaa vaihtoehdon kannattavuutta. Lähteet: Knuuttila 2003, Hakkila 2004, Fredriksson 2006, Heikkilä ym. 2006, Kärhä 2006, Heikkilä 2007. Energiapuun korjuun kannattavuuteen vaikuttavat monet asiat, mutta noin puolet 17 8 ENERGIAPUUN JATKOJALOSTUS 8.1 HAKE Hake, joka on yleisnimitys ranka-, kokopuuja metsätähdehakkeelle, on lämpöyrittäjien peruspolttoaine. Polttohakkeen tiiviys on tavallisesti 0,38–0,44 ja yleisesti käytetty muuntoluku on 0,4, jolloin yhdestä kiintokuutiometristä puubiomassaa saadaan 3 2,5 i-m haketta. Kun puubiomassan kiintokuutiometrin energiatiheytenä käytetään 3 tavallisesti 2 MWh/m , on hakkeen irtokuutiometrin energiatiheys 0,8 MWh/i-m3. puu puidaan hakkuun yhteydessä palstalle kasoihin, josta se haketetaan suoraan konttiin palstahakkurilla. Menetelmässä ei tarvita erillistä metsäkuljetusta eikä varastointitilaa. Palstahakkurin tuottavuus on 15–20 i-m3/käyttötunti 200 m kuljetusmatkalla ja menetelmä on parhaimmillaan suurilla leimikoilla. Yleisesti ottaen hakkeen tärkeimmät laatuominaisuudet ovat kosteus, irtotiheys, tehollinen lämpöarvo ja palakoko. Metsäpolttoaineiden energiatiheys on pieni, joten hake tarvitsee tilaa 11–15 kertaa enemmän kuin öljy. Kostean kokopuun ja rankahakkeen irtotiheys on 250–350 kg/i-m3. Irtotiheyteen vaikuttavat kuitenkin monet tekijät: hakepalojen muoto, kokojakauma, lastaustapa sekä kuljetustapa ja matka. Terminaalihaketuksessa puu, yleensä hakkuutähde, kuljetetaan suoraan palstalta tai välivarastolta terminaaliin. Terminaalissa hakkuutähteet puretaan varastoaumaan, jossa ne kuivuvat kesän yli. Kuivuneet tähteet haketetaan ja kuljetetaan käyttöpaikalle. Energiapuu haketetaan traktorihakkurilla tai kuorma-autoalustaisella hakkurilla palstalla, välivarastolla tai käyttöpaikalla. Hakkeen kuljetukseen käytetään maataloustraktoria perävaunulla tai hakesäiliöllä varustettuna sekä pidemmissä maantiekuljetuksissa kuorma-autoa. Käyttöpaikkahaketus on uusi ja nopeasti kehittyvä menetelmä, jonka tekniikka perustuu kuormaa tiivistäviin kaukokuljetusautoihin tai risutukkimenetelmään. Menetelmä on hyvin kustannustehokas suuria puumääriä käsiteltäessä. Käytettävät haketustekniikat riippuvat tuotantomäärästä, haketuspaikasta ja haketettavasta materiaalista. Käytössä olevia menetelmiä ovat: tienvarsi-, palsta-, terminaali- ja käyttöpaikkahaketus. Hakkeen kaukokuljetuksessa käytetään traktoreita ja rekkoja. Traktorissa voi olla yli 20 m3:n hakkeen kuljetukseen rakennettu perävaunu tai hakkuutähteen kuljetukseen soveltuva yhdistelmä, jolla tehdään jatkettua lähikuljetusta. Rekkojen suurin tilavuus on enimmillään 150 m3 ja suurin hyötykuorma 37 t. Kantavuus rajoittaa yli 50 % kostean hakkeen kuormakoon 110 irtokuutioon ja 40 % kosteudella 135 kuutioon. Tienvarsihaketuksessa puu kuivataan sekä metsässä että varastopaikalla. Tämän vuoksi haketettava puu vaatii suuren ja kantavan varastopaikan. Tienvarsihaketus (välivarastohaketus) vaatii huolellista organisointia, sillä kyseessä on ns. kuuma ketju, jossa ketjun toiminnot vaikuttavat välittömästi toisiinsa. Haketukseen käytetään joko traktorisovitteisia tai kuorma-auton alustalle rakennettuja hakkureita, joiden tuottavuus on 40 – 80 i-m3 / tehotunti. Hakkeen käytöllä on aluetaloudellisia vaikutuksia, jotka tulisi ottaa huomioon eri energiantuotantomuotoja mietittäessä. Aluetaloudelliset vaikutukset syntyvät korvattaessa öljyä tai sähköä hakkeella. Paikallinen lämpöyrittäjätoiminta lisää työllisyyttä ja luo alueelle uusia työpaikkoja. Lisäksi laitosinvestointeihin ja energiapuun hankintaan saatavat yhteiskunnan tuet ohjautuvat Palstahaketusta käytetään pääasiassa hakkuutähteiden haketuksessa ja siinä haketettava 18 pääasiassa kasvukeskusten ulkopuolisille alueille. Aluetalouden hyödyt ovat pääasiassa välittömiä: työpaikat lisääntyvät, metsätalouden tuottavuus kasvaa sekä ympäristö paranee. Mikkelin seudulla tehdyn tutkimuksen mukaan energialaitokselle syntyi laskennallisesti yksi ympärivuotinen työpaikka 3200 MWh kohti eli noin 4 000 hakekuution hankinta työllisti yhden ihmisen. Lähteet: Puhakka ym. 2001, Knuuttila 2003, Kokkonen ja Lappalainen 2005. 8.2 PELLETTI 2013 27 pellettitehdasta, joiden kokonaistuotanto oli noin 300 000 tonnia. Tuotannosta puolet menee vientiin pääasiassa Ruotsiin, Tanskaan ja Hollantiin. Suomessa käytetään vuosittain koti- ja maataloudessa yhteensä 50 000 tonnia pellettejä, mikä vastaa n. 7 000 omakotitalon vuotuista lämmöntarvetta. Vuonna 2010 puupelleteillä tuotetun energian hinta oli n. 5,25 snt/kW. Pelleteillä on useita etuja muihin puupolttoaineisiin nähden: ne ovat tasalaatuista ja kuivaa polttoainetta, niillä on korkea energia-arvo ja tiheys, ne mahdollistavat lämmityksen automatisoinnin, sopivat pienen kokoluokan laitoksiin ja taajamaolosuhteisiin, käsittely on helppoa ja ne ovat uusiutuvaa ja ympäristöystävällistä kotimaista bioenergiaa. Puupelletti on jalostettua puupolttoainetta, joka on valmistettu mekaanisen puunjalostusteollisuuden puhtaista sivutuotteista. Pelletit ovat muodoltaan tavallisesti sylintereitä, joiden halkaisija on 6–8 mm ja pituus 10–30 mm. Tehollinen lämpöarvo on keskimäärin n. 4,8 MWh/t eli kilo pellettejä vastaa lähes puolta litraa kevyttä polttoöljyä. Huonona puolena on öljyyn verrattuna kolminkertainen varastotarve, mutta sekin on vähän verrattuna muihin puupolttoaineisiin. Pellettejä on saatavana pien- ja suursäkeissä sekä irtotavarana ja niitä toimittavat sekä pellettien tuottajat että paikalliset jälleenmyyjät, esim. S- ja K-ryhmän rautakaupat sekä Agrimarketit ja K-Maataloudet. Pellettien irtotiheys on normaalisti noin 600–650 kg/i-m3, kosteus alle 10 % ja tuhkapitoisuus alle 0,5 %. Suomessa oli vuonna Pellettien raaka-aine kuljetetaan tehtaille tavallisesti autoilla tai vaihtoehtoisesti tehdas on integroitu muun puunjalostusteollisuuden yhteyteen. Raaka-aineen optimikosteus on n. 10–15 %. Yhden pellettitonnin valmistamiseen tarvitaan noin 7,5–10 i-m3 kutterinlastua tai n. 6 i-m3 sahanpurua. Kuiva raaka-aine jauhetaan vasaramyllyssä tasalaatuiseksi jauhoksi. Tämän jälkeen raaka-aine syötetään sekoituskammioon, johon on mahdollista lisätä erilaisia sideaineita (esim. peruna- tai maissitärkkelys) tai helpottaa puristustapahtumaa lisäämällä esim. höyryä. Seuraavaksi raakaaine siirtyy puristimeen, josta se pakotetaan puristinrullien avulla matriisin reikien läpi. Prosessi nostaa materiaalin lämpötilaa ja aiheuttaa luonnollisten hartsien ja ligniinin pehmenemisen. Ligniini muodostaa jäähdyttyään pelletin pinnalle kiiltävän ja koossa pitävän kerroksen. Lopulta pelletit siirretään jäähdyttimeen ja jäähtyneet pelletit seulotaan ja varastoidaan. Lähteet: Puhakka ym. 2001, Knuuttila 2003, Vapo 2005, Rouvinen ym. 2010. 19 9 PUU POLTTOAINEENA Puu on merkittävä energianlähde, jota voidaan hyödyntää sekä lämmön että sähkön tuotannossa. Lisäksi puuperäisille polttoaineille löytyy hyviä sovelluksia kaikissa kokoluokissa aina omakotitaloista suuriin voimalaitoksiin saakka. Kun puu palaa, se reagoi hapen kanssa jolloin syntyy lämpöä ja samalla ilmaan vapautuu vesihöyryä, hiilidioksidia ja muita oksideja. Puun polton savukaasuissa voi olla myös epätäydellisen palamisen seurauksena nokea ja pienhiukkasia, häkää ja orgaanisia hiilivetyjä. Pienimmät hiukkaset ovat terveydelle vaarallisimpia, sillä ne voivat aiheuttaa hengityselinsairauksia. Puun tärkeimmät rakenneaineet ovat selluloosa, hemiselluloosat ja ligniini. Ligniini sitoo puun kuidut toisiinsa ja siinä on paljon hiiltä ja vetyä, jotka ovat lämpöä tuottavia aineita. Mitä suurempi puun hiilija vetypitoisuus on, sitä suurempi sen lämpöarvo on. Polttolaitteen säädöillä, oikealla polttotekniikalla ja hyvälaatuisen polttoaineen käytöllä voidaan kuitenkin merkittävästi vähentää savukaasun pienhiukkaspitoisuuksia. Puuaineen keskimääräinen hiilipitoisuus on havupuilla 51 % ja lehtipuilla 49 %. Puhtaan puun tuhkapitoisuus on yleensä alle 0,5 %, kun taas kuoressa tuhkaa on n. 6–7 kertaa ja lehdissä 6–11 kertaa niin paljon kuin puussa. Hakkeen ja pellettien polttaminen on parhaimmillaan erittäin vähäpäästöistä nykyaikaisilla pitkälle automatisoiduilla lämmitysjärjestelmillä, jos vain laitteisto on säädetty ja huollettu oikein. Lähteet: Knuuttila 2003, Kokkonen ja Lappalainen 2005 20 10 ENERGIAPUUN MITTAUS Puutavaran mittauslakia ei ole vielä sovellettu energiapuun mittauksessa, mutta energiapuun mittaus on eduskunnan käsittelyssä olevassa uudistetussa puutavaran mittauslaissa ja tulossa lainsäädännön piiriin vuonna 2013. mittauksen yleisistä ehdoista ja menettelytavoista, jotka hyödyntävät puutavaran mittauslaissa toimiviksi todettuja käytäntöjä. Sopimuksen soveltamisalaan eivät kuulu polttopuu eli halot ja pilkkeet. Energiapuun mittaamisesta on tehty keskeisten toimijoiden, edunvalvojien ja asiantuntijaorganisaatioiden välinen sopimus tammikuussa 2008. Sopimuksessa on sovittu energiapuun Lähteet: Lindblad ym. 2013. ENERGIAPUUN MITTAUS Sopimuksen mukaan ensisijaisesti käytettäviä mittausmenetelmiä ovat: • Metsähakkeen ja murskeen mittaus, joka perustuu kehys- ja kiintotilavuuden mittaukseen. Menetelmässä mitataan mittauserän kehystilavuus ja se muunnetaan tarvittaessa hakelajin tai murskeen muuntokertoimella kiintotilavuudeksi. • Energiapuun massan mittaus ja muunto tilavuudeksi tarvittaessa perustuu energiapuun tuoremassan ja/tai kuorellisen kiintotilavuuden määrittämiseen käyttäen muuntolukuja. • Hakkuukonemittaus maa- ja metsätalousministeriön mittausmenetelmäohjeen mukaisesti (menetelmän käyttöalue läpimitaltaan riittävien, rungoittain karsittujen ja katkottujen pölkkyjen mittaus). • Käyttöpaikalla tehtävät, laatuohjeisiin ja standardeihin perustuvat mittaukset. Toissijaisesti käytettävä mittausmenetelmä on harvennusenergiapuun mittaus pinossa Energiapuun mittausopas: http://www.metla.fi/julkaisut/isbn/978-952-5694-28-4/energiapuun-mittausopas-2013.pdf Energiapuun mittauksesta löytyy kattavasti tietoa Metsäntutkimuslaitoksen Internet sivuilta: http://www.metla.fi/metinfo/tietopaketit/mittaus/mittaus-energiapuu.htm 21 11 LAINSÄÄDÄNTÖ 11.1 METSÄLAKI 11.2 LUONNONSUOJELULAKI Metsälain (Metsälaki 12.12.1996/1093) tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Lakia sovelletaan metsän hoitamiseen ja käyttämiseen metsätalousmaaksi luettavilla alueilla ja siinä on omat pykälänsä mm. seuraaville asioille: metsätalouden alueelliset tavoiteohjelmat, metsän hakkuu ja uudistaminen, uuden puuston aikaansaaminen, monimuotoisuuden säilyttäminen, suojametsät ja suoja-alueet sekä valvonta ja seuraamukset. Metsäkeskuksen tehtävänä on edistää metsälain tarkoituksen toteutumista sekä valvoa lain noudattamista. Luonnonsuojelulain (Luonnonsuojelulaki 20.12.1996/1096) tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen, luonnonkauneuden ja maisemaarvojen vaaliminen, luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen, luonnontuntemuksen ja yleisen luonnonharrastuksen lisääminen sekä luonnontutkimuksen edistäminen. Lakia sovelletaan luonnon ja maiseman suojeluun ja hoitoon, mutta ei metsien hoitamiseen ja käyttämiseen niiltä osin kuin siitä on säädetty metsälaissa. Alueellisen ympäristökeskuksen tehtävänä on edistää ja valvoa luonnon- ja maisemansuojelua alueellaan. Lisäksi kunnan tulee edistää luonnon- ja maisemansuojelua alueellaan. Kuten muutakin hakkuutoimintaa, myös energiapuun korjuuta koskee lain 10 § ”Monimuotoisuuden säilyttäminen ja erityisen tärkeät elinympäristöt”. Pykälän mukaan metsiä tulee hoitaa ja käyttää siten, että yleiset edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle turvataan. Energiapuun korjuun osalta merkitystä on lain 29 §:llä, jossa luetellaan suojellut metsäiset luontotyypit, joihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa Metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat: 1. lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksuuoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt 2. ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot 3. rehevät lehtolaikut 4. pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla 5. rotkot ja kurut 6. jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät 7. karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat Lähde: www.finlex.fi 22 niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. lääneissä viimeistään 15. päivänä elokuuta ja muissa lääneissä viimeistään 1. päivänä elokuuta, tai että Laissa on lueteltuja luontotyyppejä ovat: 1. luontaisesti syntyneet, merkittäviltä jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt • puutavara poiskuljettamisen sijasta kuoritaan viimeistään yhtä kuukautta ennen kuljettamiselle säädettyä määräaikaa taikka sijoitetaan, peitetään tai sille suoritetaan muita toimenpiteitä siten, ettei puutavarasta ilmeisestikään merkittävästi pääse leviämään metsätuhoja aiheuttavia hyönteisiä osin 2. pähkinäpensaslehdot 3. tervaleppäkorvet 4. luonnontilaiset hiekkarannat Energiapuukasojen pintakerroksen haketus pienentää olennaisesti tuhoriskiä, koska tuhohyönteiset iskeytyvät erityisesti kasan päällimmäisiin runkoihin. Keski- ja loppukesällä kaadettu puu ehtii kuivua ennen seuraavan vuoden parveilua. 5. merenrantaniityt 6. puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit 7. katajakedot 8. lehdesniityt 9. avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät Lähde: www.finlex.fi Lähde: www.finlex.fi 11.4 METSÄSERTIFIOINTI Metsäsertifikaatti on kolmannen, riippumattoman osapuolen myöntämä kirjallinen todistus siitä, että metsää hoidetaan ja käytetään kestävästi tiettyjen sertifikaatissa määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Metsänomistajalle metsäsertifikaatin hankkiminen on vapaaehtoista. Nykyään merkittävät puutuotteiden ostajat kuitenkin usein edellyttävät sertifikaatin olemassaoloa. 11.3 LAKI METSÄN HYÖNTEIS- JA SIENITUHOJEN TORJUNNASTA Harvennusmetsien energiapuu ei ole hyönteistuholain piirissä olevaa ainespuuta, mutta toimenpiteisiin on syytä ryhtyä, jos talvella hakattu energiapuu sisältää huomattavan määrän ainespuun kokoista havupuutavaraa. Vuonna 1993 käyttöönotettu FSC (Forest Stewardship Council eli Hyvän metsänhoidon neuvosto) oli ensimmäinen kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä. PEFC-sertifiointijärjestelmä (Programme for the Endorsement of Forest Certification schemes) perustettiin eurooppalaisten metsänomistajajärjestöjen aloitteesta FSC:n kilpailijaksi vuonna 1999. Metsätalous ja -teollisuus tukevat PEFCjärjestelmää, kun taas ympäristö- ja luontojärjestöt, muun muassa WWF, ovat asettuneet FSC:n taakse. Laki metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta (8.2.1991/263; ns. ”ötökkälaki”) velvoittaa seuraavaa: • syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana kaadettu ainespuun mittavaatimukset täyttävä mäntypuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta Oulun ja Lapin lääneissä viimeistään 15. päivänä heinäkuuta ja muissa lääneissä viimeistään 1. päivänä heinäkuuta ja Suomen oloihin on kehitetty PEFC-hyväksynnän saanut oma kansallinen metsäsertifikaatti FFCS (Finnish Forest Certification System), jota hallinnoi Suomen Metsäsertifiointi ry. Metsäsertifiointi osoittaa puolueettomasti ja luotettavasti, miten suomalaisia sertifioituja metsiä hoidetaan ja • syyskuun alun ja kesäkuun lopun välisenä aikana kaadettu ainespuun mittavaatimukset täyttävä kuusipuutavara kuljetetaan pois hakkuupaikalta tai välivarastosta Oulun ja Lapin 23 käytetään. Suomen metsäsertifiointijärjestelmä täyttää myös kansainväliset metsäsertifioinnille asetetut vaatimukset ja se soveltuu osaksi kansainvälisiä metsäsertifiointijärjestelmiä. Kaikissa luokissa on myös energiapuun korjuuseen vaikuttavia vaatimuksia. Mm. metsäkeskustason standardin kriteerissä 10 ”Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään” on lueteltu metsälain 10 §:n erityisen tärkeiden elinympäristöjen sekä luonnonsuojelulain 29 §:n mukaisten suojeltujen metsäisten luontotyyppien lisäksi metsäsertifioinnin harvinaiset tai harvinaistuneet elinympäristöt (FFCS 10). Näitä ovat tulvametsät ja metsäluhdat, korvet, letot Lapin läänissä, paisterinteet ja supat sekä vanhat metsät. FFCS-järjestelmä sisältää kaikki metsäsertifioinnin edellyttämät osatekijät: vaatimukset metsien hoidolle ja käytölle, puun alkuperän todentamiselle sekä ulkoisen tarkastuksen pätevyydelle ja laadulle. Sertifiointi on Suomessa toteutettu alueittain ja järjestelmään kuului vuoden 2004 lopulla 13 ryhmäsertifikaattia, jotka kattoivat noin 95 % Suomen metsäpinta-alasta. Lähteet: PEFC International Standard 2010, FSC standard for Finland 2011. Standardin taustalla on olemassa oleva lainsäädäntö, mutta sitä on täydennetty taloudellisilla, sosiaalisilla ja ympäristökriteereillä. Kriteerit on jaettu metsäkeskusten toimialue-, metsänhoitoyhdistysten toimialue- ja metsänomistajakohtaisiin standardeihin. 24 12 TERMEJÄ BIOPOLTTOAINEITA saadaan Suomessa metsissä, soilla ja pelloilla kasvavista biomassoista sekä yhdyskuntien, maatalouden ja teollisuuden energian tuotantoon soveltuvista orgaanisista jätteistä. Seuraavassa puuperäisiin polttoaineisiin liittyviä termejä määritelmineen (lähde: Finbioenergia ry.). latvusta ja pienpuuta), sahahaketta, kokopuuhaketta ja niiden seoksia yhdessä muiden kiinteiden polttoaineiden kanssa. Kantohaketta saadaan kannoista tai liekopuusta. Tärkeätä on saada hakkeiden kosteus mahdollisimman alhaiseksi. Varsinkin hakkuutähdehakkeiden käyttö on Suomessa myötätuulessa. Metsähake on yleisnimitys suoraan metsästä energiakäyttöön tuleville hakkeille haketuspaikasta riippumatta. ENERGIAPUU. Polttoon tai muuhun energiakäyttöön tarkoitettu puu tai puutavara muodosta ja lajista riippumatta. HALKO. Halot ovat noin 1 m:n pituisia, polttokäyttöön tarkoitettuja halkaistuja tai pyöreitä karsittuja pölkkyjä. HAKKEET. Hake on koneellisesti haketettua puuta, jota käytetään nykyaikaisissa kiinteistöjen automaattisissa puulämmityslaitteissa ja aluelämpölaitoksissa sekä voimaloissa. Erityyppiset kattilat vaativat laadultaan hyvinkin erilaisia hakkeita. Pieniin lämmityslaitteisiin sopii parhaiten palakooltaan 1–3 cm pituinen, tasalaatuinen ja kuiva hake, jossa on mahdollisimman vähän viherainetta (rankahake ja kokopuuhake). Suuriin laitoksiin käytetään erityisesti hakkuutähdehaketta (oksia sekä laadultaan ainespuuksi kelpaamatonta HARVENNUSPUU. Harvennushakkuissa poistettava osa metsikön puustosta, harvennushakkuissa korjattu puutavara. KOKOPUU. Karsimaton runko tai siitä tehty puutavara. KUORI. Ainespuun teollisessa kuorinnassa syntyvä biopolttoaine, jota käytetään suurkattiloissa. 25 Märkä kuori kuivataan puristamalla ja murskataan murskeeksi polttokelpoiseen muotoon. Metsäteollisuudellemme tärkeä kotimainen polttoaine. ligniini) toimivat sideaineena. Pelletin läpimitta on yleensä 6–12 mm ja pituus 10–30 mm. Lämpöarvo on korkea: 4,7–4,9 kWh/kg. Markkinoilla on erilaisia automaattisyöttöisiä pellettitakkoja ja kamiinoita, myös hakepolttimet soveltuvat yleensä pelleteille (tapauskohtaisesti varmistettava). METSÄHAKE. Ranka-, kokopuu- ja hakkuutähdehakkeen yleisnimitys haketuspaikasta riippumatta. PUUPERÄISET POLTTOAINEET. Yleisnimitys kaikille puu- ja kuoriaineksesta peräisin oleville polttoaineille sisältäen myös metsäteollisuuden puutähteet ja mustalipeän. METSÄTÄHDEHAKE. Ainespuun korjuussa uudistushakkuissa tai nuorta metsää harvennettaessa tähteeksi jääneistä oksista, latvuksista ja hukkarunkopuusta tehty hake. Metsätähteen kuivumisesta riippuen viheraines on mukana tai puuttuu. PUUTÄHDEHAKE. Teollisuuden kuorellisista ja kuorettomista puutähteistä (rimat, tasauspätkät, yms) tehty hake, joka ei sisällä maalattua tai muuten käsiteltyä puuta. MUSTALIPEÄ. Kemiallisessa metsäteollisuudessa sellun keitossa puusta liuennut runsaasti ligniiniä sisältävän aineksen ja keittokemikaalien seos, joka otetaan talteen massan pesuvaiheessa. Väkevöidään haihduttamossa ja poltetaan tehtaan soodakattilassa kemikaalien regeneroimiseksi ja energian tuottamiseksi. Suomessa yksi tärkeimpiä biopolttoaineita. PUUÖLJY, PYROLYYSIÖLJY. Korkeaan lämpötilaan (500–600 oC) nopeasti lämmitetystä puusta kaasuuntumisen ja lauhduttamisen kautta saatu nestemäinen biopolttoaine, joka soveltuu käytettäväksi hajautetusti pienissä kaukolämpökattiloissa ja moottorivoimaloissa. Tutkimus- ja demonstraatiovaiheessa. PILKE / KLAPI. Kotitalouden polttopuu katkotaan ja pilkotaan pesään sopiviksi lämmityspilkkeiksi 25 cm, 33 cm tai 50 cm pituuteen. Polttopuun määrä mitataan pino- tai irtokuutiometreinä. Lämmityspilkkeen hyvä laatu varmistetaan vähintään vuoden ulkokuivatuksella ennen käyttöä. Tavoitteena on 20 %:n kosteus. Pilke sopii sekä tulisijoihin, uuneihin ja keskuslämmityskattiloihin. RANKA. Ranka on karsittu runko. Termiä käytetään ensisijaisesti pienikokoisesta puusta. RANKAHAKE. Karsitusta runkopuusta tehty hake. Rankahake valmistetaan yleensä runkohukkapuusta. Runkohukkapuu sisältää yleensä korjuussa ja metsänhoitotöiden yhteydessä metsään käyttämättä jäävän runkopuun kuorineen. POLTTOHAKE. Yleisnimitys polttoon käytettävälle eri tekniikoilla tehdylle hakkeelle tai murskeelle. SAHANPURUT, SAHAHAKKEET, KUTTERINLASTUT, HIONTAPÖLY JNE. Mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepänteollisuuden prosesseissa syntyvä puutähde, joka on puhdasta käsittelemätöntä biopolttoainetta. Käytetään sellaisenaan, seulottuna tai esim. pelleteiksi puristettuna. Tärkeä ja edullinen aluelämpölaitosten ja erillisten voimaloiden biopolttoaine. POLTTOPUU. Yleisnimitys kaikelle puupolttoaineelle puu, kuori ja viheraines mukaan lukien. Polttopuu nimitystä käytetään energiatilastoissa vain koti ja maatalouden puupolttoaineille (halot ja hake). PUUBRIKETTI. Puubriketit valmistetaan kuivasta purusta, hiontapölystä ja kutterin lastusta puristamalla. Sideaineita ei tavallisesti käytetä, sillä puun omat ainekset pitävät puristeen koossa. Puubriketti on yleensä poikkileikkaukseltaan pyöreä tai neliön muotoinen. Sivun pituus tai halkaisija on 50–80 mm. VIHREÄ HAKE, VIHERHAKE. Tuoreesta hakkuutähteestä tai kokopuusta tehty polttohake, jossa lehdet ja neulaset ovat mukana. PUUPELLETIT. Ovat sylinterinmuotoisia puristeita, jotka valmistetaan tavallisesti sahanpurusta tai höylänlastusta. Suomessa pelleteissä ei käytetä kemiallisia lisäaineita, vaan puun omat aineet (mm. 26 KIRJALLISUUS Asikainen, A., Laitila, J., Lindblad, J., Sirén, M., Heikkilä, J. ja Tanttu, V. 2004. Karsitun energiapuun korjuuvaihtoehdot ja kustannustekijät – PUUT44. Teoksessa: Alakangas, E. ja Holviala, N. Puuenergian teknologiaohjelman vuosikirja 2003. VTT Symposiun 231. s. 389–394. Ilvesniemi, H. ym. 2012. Energiapuun korjuun vaikutukset metsiin ja vesistöihin. S. 53-82. Teoksessa: Asikainen, A., Ilvesniemi, H., Sievänen, R., Vapaavuori, E. ja Muhonen, T. (toim.). Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät. Metlan työraportteja 240. Knuuttila, K. (toim.). 2003. Puuenergia. Jyväskylän teknologiakeskus Oy, BENET Bioenergiaverkosto. 115 s. Burvall, J. 2006. Eurooppalaiset biopolttoainestandardit pelleteille. Bioenergiaa metsästä projekti, projektiinfo nro 84. Koistinen, A. 2006. Energiapuuta kestävästi – Tapion uudet suositukset voimaan. Bioenergia 4/2006. s. 16–17. FSC standard for Finland Suomen FSC standardi. 2011. Forest Stewardship Council Suomen FSC-yhdistys. Koistinen, A. ja Äijälä, O. 2005. Energiapuun korjuu. Tapio, hyvän metsänhoidon opassarja. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. 40 s. Fredriksson, T. (toim.). 2004. Polttohakkeen tuotanto harvennusmetsistä. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. 24 s. Kokkonen, A. ja Lappalainen, I. (toim.). 2005. Hakelämmöstä yritystoimintaa. 82 s. Gumse, S-I., Vesisenaho, T., Verkasalo, E., Alakangas, E., Sipilä, K., Pahkala, K. ja Impola, R. 2003a. Puuperäiset polttoaineet. Teoksessa: Knuuttila, Kirsi (toim.). Puuenergia. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. s. 35–52. Kärhä, K. 2006. Lisää tehoa pienpuun hakkuuseen. Bioenergia 1/2006. s. 16–17. Kärhä, K., Laitila, J. ja Jylhä, P. 2007. Lisää energiapuuta ensiharvennuksilta. Bioenergia 1/2007. s. 20–22. Gumse, S-I., Hakkila, P., Hämäläinen, I., Sauranen, T., Markkila, M., Ranta, T. ja Asikainen, A. 2003b. Puupolttoaineiden tuotantotekniikat. Teoksessa: Knuuttila, Kirsi (toim.). Puuenergia. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. s. 53–83. Lehtimäki, J. ja Nurmi j. 2010. Energy wood harvesting productivity of three harvesting methods in first thinning of scots pine (Pinus sylvestris L.). Biomass and Bioenergy, Volume 35, Issue 8, August 2011. Hakkila, P. 2004. Puuenergian teknologiaohjelma 1999– 2003. Loppuraportti. Tekes, teknologiaohjelmaraportti 5/2004. 135 s. Lepistö (toim.) 2010. Laatuhakkeen tuotantoopas. Metsäkeskus, Kehittyvä metsäenergia hanke. Lindblad, J., Äijälä, O., ja Koistinen, A. 2013. Energiapuun mittaus. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja Metla. 32 s. Heikkilä, J., Sirén, M., Hynynen, J. ja Sauvula T. 2006. Energiapuuta ainespuusta tinkimättä. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Lindblad, J., Jahkonen, M., Laitila, J., Kilpeläinen, H., Sirkiä, S. 2013. Energiapuun määrä ja laatu sekä niiden arviointi. Metlan työraportteja 259. Heikkilä, J. 2007. Turvemaiden puun kasvatus ja korjuu – nykytila ja kehittämistarpeet. Metlan työraportteja 43. Metsäntutkimuslaitos vuosikirja 2012. Helmisaari, H.S., Finér, L., Kukkola, M., Lindros, A.J., Luiro, J., Piirainen, S., Saarsalmi, A., Smolander, A., Tamminen, P 2008. Energiapuun korjuu ja metsän ravinnetase. S. 18-29. Teoksessa: Kuusinen, M. ja Ilvesniemi, H. (toim.). Energiapuun korjuun ympäristövaikutukset. Tutkimusraportti. Tapion ja Metlan julkaisuja. 2012. Metsätilastollinen Metsätalouden kehittämisekeskus Tapio 2006. Hyvän metsänhoidon suositukset. PEFC International Standard 2010. Chain of Custody of Forest Based Products – Requirements Metsäperäisten tuotteiden alkuperän seuranta – vaatimukset. PEFC ST 2002:2010 Hillebrand, K. ja Nurmi, J. 2004. Energiapuun kuivatus ja varastointi osaprojekti. Teoksessa: Alakangas, E. ja Holviala, N. Puuenergian teknologiaohjelman vuosikirja 2003. VTT Symposiun 231. s. 53–62. Puhakka, A., Alakangas, E., Alanen, VM., Airaksinen, L., Soini, R., Siponen, T. ja Kainulainen, S. 2001. Hakelämmitysopas. 63 s. Härkönen, M. 2007. Keski-Pohjanmaan bioenergiaohjelma 2007-2013. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu. CENTRIA Tutkimus ja kehitys. 74 s. Rieppo, K. 2004. Työsuoritteen määrittäminen hakkuutähteen metsäkuljetuksessa – PUUY22. Teoksessa: Alakangas, E. ja Holviala, N. Puuenergian tekno27 Lähteet internetissä: logiaohjelman vuosikirja 2003. VTT Symposiun 231. s. 77–82. Intergovernmental Panel on Climate Change: www. ipcc.ch (6.3.2006). Rouvinen, S., Ihalainen, T. ja Matero, J. 2010. Pelletin tuotanto ja kotitalousmarkkinat Suomessa. Metlan työraportteja 183. Tilastokeskus 2013. http://www.tilastokeskus.fi/til/ehk/ index.html (10.8.2013) Siitonen, J. 2008. Energiapuun korjuun vaikutukset metsälajiston monimuotoisuuteen. S. 30-35. Teoksessa: Kuusinen, M. ja Ilvesniemi, H., (toim.). Energiapuun korjuun ympäristövaikutukset. Tutkimusraportti. Tapion ja Metlan julkaisuja. Metsäntutkimuslaitos, metsätilastolliset vuosikirjat: http://www.metla.fi/julkaisut/metsatilastollinenvsk/tilastovsksisalto.htm (10.8.2013) Siitonen, J. 2012. Monimuotoisuus. s. 154-163. Teoksessa: Asikainen, A., Ilvesniemi, H., Sievänen, R., Vapaavuori, E. ja Muhonen, T. (toim.). Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät. Metlan työraportteja 240. Sirén, M., Tanttu, V. ja Ahtikoski, A. 2004. Energiapuun korjuun tehostaminen nuorista metsistä osaprojekti. Teoksessa: Alakangas, E. ja Holviala, N. Puuenergian teknologiaohjelman vuosikirja 2003. VTT Symposiun 231. s. 39–51. Työ- ja elinkeinoministeriö 2010. Suomen kansallinen toimintasuunnitelma uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistämisestä direktiivin 2009/28/ EY mukaisesti. 10 s. Työ- ja elinkeinoministeriö. Energiaosasto. 2013. Kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 8/2013. 55 s. Valtioneuvosto. 2005. Lähiajan energia- ja ilmastopolitiikan linjauksia – Kansallinen strategia Kioton pöytäkirjan toimeenpanemiseksi. Valtioneuvoston selonteko Eduskunnalle 24. päivänä marraskuuta 2005. Vapo. 2005. Pellettikirja: Ajatuksia ja ohjeita taloudelliseen puulämmitykseen. 68 s. Äijälä, O., Kuusinen, M. ja Halonen, M. 2005. Metsäenergiapuun korjuu uudistushakkuualoilta. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Ohjeisto 5.4.2005. 14 s. Äijälä, O., Kuusinen, M. & Koistinen, A (toim.). 2010. Hyvän metsänhoidon suositukset energiapuun korjuuseen ja kasvatukseen. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja. Saatavissa: http://www.tapio.fi/files/tapio/Aineistopankki/Energiapuusuositukset_verkkoon.pdf 28 29
© Copyright 2024