Parhaita käytäntöjä yleishyödyllisistä hankkeista

Parhaita käytäntöjä
Yleishyödyllisistä hankkeista
Leader-rahoitusta Ykkösakselilta
Ykkösakseli ry on paikallinen Leader-ryhmä, joka myöntää tukea
paikallisiin yleishyödyllisiin ja elinkeinotoimintaa kehittäviin
hankkeisiin. Ykkösakselin toiminnan lähtökohta vuosina 2007–2013
on ollut oma Tuumasta teoiksi - kehittämisohjelma, joka toteuttaa
osaltaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa.
Ykkösakseli on myöntänyt rahoitusta toimintakaudella 2007–2013
yhteensä 130 yleishyödylliselle hankkeelle. Tukimuotoja olivat
koulutus- ja tiedonvälityshankkeet, yleishyödylliset investointi- tai
kehittämishankkeet sekä elinkeinojen kehittämishankkeet.
Hankekuvauksissa kokonaisrahoitus on hankehakemuksessa
haettu ja tukipäätöksellä hyväksytty hankkeen rahoitus, joka
koostuu yksityisestä rahasta ja kunkin hankkeen tukiprosentin
mukaisesta tuesta. Jos hankkeen toteutuneet kustannukset ovat
jääneet alle haetun arvion, voi lopullinen tuki olla euromääräisesti
pienempi. Tukiprosentti pysyy kuitenkin samana.
Kylätalojen korjauksia
Vihtijärven kylätalo ja Vihtijärven kylätalo toimivaksi
Vihtijärven kyläyhdistys ry
Kokonaisrahoitus yhteensä 196 070 €, josta tuki noin 50 %
Vihtijärven kyläyhdistyksen omistama koulutalon yläkerta
peruskorjattiin kylätaloksi kyläläisten ja yhdistysten sekä
harrastusryhmien käyttöön. Kylätalo toimivaksi -investointihankkeessa kylätalolle hankittiin mm. tietokone ja av-laitteet,
verhot, pöydät, tuolit, kirjaston hyllyt, keittiösaareke ja porrashissi
sekä ilmoitustaulu ja opastekyltti.
Hirvimajan laajennus
Perniön Asemanseudun Metsästäjät ry
Kokonaisrahoitus 46 665 €, josta tuki 50 %
Metsästysseura laajensi Hirvimajaansa ja teki peruskorjauksia
vanhaan osaan mm. saneeraamalla keittiön ja korjaamalla
vesikaton. Laajennuksen tavoitteena oli tarjota lähialueen
asukkaille nykyaikainen kokous- ja kokoontumispaikka, jonka
myötä asukkaiden yhteistoiminnan toivotaan vilkastuvan.
Kylätalojen korjauksia
Ahmoon työväentalon peruskorjaus 1 ja 2
Karkkilan Vasemmistoliitto ry
Kokonaisrahoitus yhteensä 161 102 €, josta tuki 50 %
Ensimmäisessä hankkeessa peruskorjattiin Ahmoon työväentaloa
kunnostamalla mm. vesikatto, sadevesijärjestelmä, ulkovuoraus,
ikkunat, ovet, portaat ja lippa. Toisessa hankkeessa kunnostettiin
sisätilat. Korjaukset tehtiin perinnerakentamisen keinoin.
Ojakkalan Urheilutalon
kunnostushankkeet
Ojakkalan Martat ry
Kokonaisrahoitus yhteensä 111 537 €,
josta tuki 50 %
Ojakkalan Urheilutaloa kunnostettiin
kolmen eri hankkeen avulla. Ensin
korjattiin kolme ulkoseinää, samoin
kuin aiemmin oli korjattu yksi seinä.
Toisella hankkeella parannettiin kuntoa
sisätiloissa ja kolmannella uusittiin pihan
huonokuntoinen varasto sekä liiteri.
Kylätalojen korjauksia
Selin monitoimitalon neljä investointihanketta
Selin kyläyhdistys ry
Kokonaisrahoitus yhteensä 131 393 €, josta tuki noin 50 %
Selin monitoimitaloa kunnostettiin neljän eri hankkeen avulla.
Katto korjattiin uuteen uskoon, lämmitysjärjestelmä vaihdettiin
öljystä maalämpöön ja sisällä korjattiin WC- ja pesutilat siisteiksi
ja helposti puhtaana pidettäviksi. Neljännellä hankkeella
kunnostettiin ulkona leikkikenttä sekä piharakennus.
Urheilutalon sisätilan saneeraus ja
lämpökeskuksen uusiminen
Perttelin Peikot ry
Kokonaisrahoitus yhteensä 31 116 €, josta tuki 50 %
Hankkeessa toteutettiin urheilutalon liikuntasalin ja eteisen
kunnostus sekä lämpökeskuksen uusiminen lämmitysverkostoineen. Salissa maalattiin katto ja seinät sekä korjattiin
esiintymislavaa. Eteinen sai maalin lisäksi uuden lattian ja
säilytyskaapit. Myös sisätilojen ovet kunnostettiin.
Kylien kehittämistä
Saaristo elossa?
Lohjan Saaristo-seura ry
Kokonaisrahoitus 49 596 €, josta tuki 80 %
Hanke aktivoi saaren kanta- ja vapaa-ajanasukkaita ottamaan
enemmän vastuuta alueen elinolojen, elämänlaadun ja
toimeentulomahdollisuuksien kehittämisestä. Talkootyön
toteuttamiseen luotiin toimiva malli (töiden palastelu ja
osaajapankki) sekä selvitettiin alueen palvelutarpeet ja toiveet
alueen kehittämiselle. Hankkeen aikana päivitettiin
kyläsuunnitelma ja lisättiin yhteistyötä vakituisten ja
kesäasukkaiden kesken.
KulttuuriValimo 2010
Mathildedalin kulttuuriyhdistys ry
Kokonaisrahoitus 90 398 €,
josta tuki 70 %
Hankkeessa edistettiin Mathildedalin
ruukkikulttuuria sekä tiivistettiin
yhteistyötä eri ruukkien välillä.
Keskeistä oli ruukkikulttuurin
esilletuonti ja historiamatkailuun
liittyvien tuotteiden kehittäminen
alueen eri toimijoiden kesken.
Ruukkikulttuurista kerrottiin eri
tapahtumin, näyttelyin ja opastetuin
retkin. Hankkeen tuloksena oli mm.
Ruukkipolku, joka kertoo kylän
rakennusten historiasta esitteen
avulla, sekä Ruukkipäivä-tapahtuma.
Kylien kehittämistä
Kylien Salo
Salon kaupunki
Kokonaisrahoitus 125 458 €,
josta tuki 100 %
Alueiden välisessä hankkeessa
aktivoitiin eri keinoin yhdistysten
toimintaa sekä vahvistettiin
vuorovaikutusta ja osallisuutta.
Lisäksi syvennettiin yhteistyötä
kaupungin ja eri paikallisten
toimijoiden välillä lähi- ja
asukasdemokratiaa tukemalla.
Vihdin kylänetti
Viakas - Vihdin asukas- ja kylätoiminta ry
Kokonaisrahoitus 9 000 €, josta tuki 70 %
Hankkeen päätavoite oli kehittää kylien tiedonvälitystä ja
tiedottamista sekä kylien ja Vihdin kunnan välistä tiedonkulkua.
Hankkeessa perustettiin sivusto, johon kyläyhdistykset voivat
helposti liittyä. Sivustolle kehitettiin yhteiset käyttöönotto- ja
käyttöpalvelut mukaan lukien käyttökoulutus.
Investointeja harrastuksiin
Liikettä ja elämää 1 ja 2
Salon kaupunki
Kokonaisrahoitus yhteensä 280 995 €,
josta tuki noin 63 %
Ensin Angelniemen kylässä sijaitsevaan
Kokkilan uimalaan rakennettiin uusi
saunarakennus, varasto ja kirkkovenevaja.
Toisessa hankkeessa toteutettiin alueelle
lasten leikkipaikka, grillikatos,
rantalentopallo- sekä rantajalkapallokenttä. Lisäksi tehtiin esteettömän
kulun periaatteella yhteys parkkipaikalta
saunatiloihin ja sieltä veteen.
Kotaladon-Lehmirannan liikuntareitti
Eläkeliitto ry
Kokonaisrahoitus 113 200 €, josta tuki 50 %
Lehmirannan lomakeskus sekä Kotaladon kyläyhdistys
tekivät yhteistyötä Eläkeliiton hakemassa
liikuntareittihankkeessa. Hankkeen avulla rakennettiin
Lehmirannan lomakeskuksen yhteyteen valaistu
sauvakävely- ja hiihtoreitti. Noin kahden ja puolen
kilometrin pituinen reitti antaa alueen varsinaisille
asukkaille, kesäasukkaille sekä vieraileville eläkeläisille
monipuolisen liikuntamahdollisuuden. Lomakodin ja
kyläyhdistyksen yhteistyönä on varmistettu myös reitin
huolto. Reitti valmistui 30.10.2012 ja on siitä asti ollut
valaistuna päivittäin.
Investointeja harrastuksiin
Koiraharrastuskeskus Tassukallio
Koirakerho Tassut ry
Kokonaisrahoitus 80 019 €, josta tuki 60 %
Hanketuen avulla tehtiin Halikon Märynummella sijaitsevan
Tassukallion koiraharrastuskentän uudistustyöt, joihin kuuluivat
harjoitushallin rakentaminen, ulkokentän peruskorjaus, alueen
aidan uusiminen sekä agility-kaluston täydentäminen ja uusiminen.
Uimalaiturin hankinta ja siirrettävän WC- ja
sosiaalitilan rakentaminen
Kiskon Kiskojat ry
Kokonaisrahoitus 13 820 €, josta tuki 60 %
Hankkeen avulla hankittiin turvallinen, kestävä ja
käyttäjäystävällinen uimalaituri Kiskon Kirkonkylän rantaan.
Lisäksi rakennettiin siirrettävä WC- ja sosiaalitila yleisö- ja
kilpailutapahtumiin, jota myös voidaan vuokrata muille
yhdistyksille.
Investointeja harrastuksiin
Halikon Aseman hiekkakenttä tekonurmeksi ja
Hippo-areenan kenttävalaistuksen ja katsomon
toteuttaminen
Fc Halikko ry
Kokonaisrahoitus yhteensä 125 403 € , josta tuki 50 %
Ensimmäisessä hankkeessa muutettiin Halikon aseman lähes
käyttämätön hiekkakenttä tekonurmeksi alueen liikuntaolosuhteiden parantamiseksi. Toisen hankkeen avulla hankittiin
Hippo-areenaksi nimetylle tekonurmikentälle valaistus sekä
rakennettiin katsomo.
Uusi kirkkovene
Angelniemen Airo ry
Kokonaisrahoitus 12 190 €, josta tuki 60 %
Hankkeen tuella hankittiin Angelniemen Airon käyttöön uusi
kirkkovene ja perämiehelle äänentoistolaitteet veneeseen.
Investointeja harrastuksiin
Vihdin partiolippukuntien kämppäprojekti
Partiolippukunta Vihdin Polunlöytäjät ry
Kokonaisrahoitus 78 336 €, josta tuki 50 %
Hankkeen avulla rakennettiin turvallinen, ajanmukainen ja
maisemaan sulautuva eräkämppä partiolaisille. Kämpälle johtava
tie kunnostettiin ja tehtiin pieni parkkipaikka. Lisäksi rakennettiin
nuotiopaikka, porakaivo, puucee-käymälä ja portaat rantaan.
Karkkilan Frisbeegolfradan kehittämishanke 2014
Karkkilan Frisbee Golf kerho ry
Kokonaisrahoitus 26 700 €, josta tuki 50 %
Frisbeegolfradasta tehtiin turvallisempi, monipuolisempi ja
kestävämpi. Radan tarkoitus on toimia kannustimena liikunnan
ja ulkoilun harrastamisen aloittamiseksi ensisijaisesti nuorille.
Hankkeen avulla tehtiin uudet heittoalustat ja tekonurmipäällysteiset kestopuukehikot 20:lle heittopaikalle sekä
seitsemän harjoitusalustaa.
Kehittämistä ja investointia yhdessä
Kansalaistaidon eli suunnistuksen oppiminen ja
Suunnistusmateriaalin hankkiminen
Hiidenkiertäjät ry
Kokonaisrahoitus: kehitys 11 047 € invest. 12 264 € , josta tuet 70 % ja 60 %
Kehittämishankkeen avulla Hiidenkiertäjät ry järjesti ensi kertaa
aikuisten suunnistuskoulun. Opetuksesta huolehtivat kokeneet
suunnistajat. Investointihankkeella uudistettiin kalustoa, tehtiin
Lohjan alueelle useita kiintorastiverkostoja ja parannettiin mm.
ajanottojärjestelmien toimivuutta.
Aneriojärven tietopolku ja Aneriojärven rannalla
Salon kaupunki
Kokonaisrahoitus: kehitys 33 144 € invest. 43 510€ , joista tuet 90 % ja 50 %
Kehittämishankkeessa suunniteltiin
tietopolun opasteet ja tuotettiin
sisältö, kuvitus ja englanninkieliset
käännökset info- ja näyttelytauluihin
sekä karttaesitteeseen ja nettisivuille.
Lisäksi hoidettiin tiedottaminen sekä
investointihankkeen koordinointi.
Investointihankkeessa Aneriojärven
pohjoisrantaan tehtiin luonto- ja
kulttuuripolkuverkosto yhdistäen
Aneriojärven lähialueen luonto- ja
esihistoria-arvoja. Lisäksi tehtiin
lintupiilo sekä kunnostettiin käyttöön
saatu "tietolato” reitin varrelle.
Ympäristöasioita
Lahdelta latvoille – kosteikot
Kiskonjoella ja Perniönjoella
WWF Suomi
Kokonaisrahoitus 82 470 €, josta tuki 70 %
Hankkeessa edistettiin kosteikkojen
perustamista Kiskonjoen-Perniönjoen
valuma-alueelle suunnitelmilla sekä
kosteikkoja rakentamalla. Kosteikoille
tehtiin esimerkkialue, jota on hyödynnetty
esittelykohteena sadoille vierailijoille.
Myllyjoen entisten kalankasvatusaltaiden purku ja
maisemointi esiselvitys
Rahikkalan-Pipolan-Nummijärven vesiensuojeluyhdistys ry
Myönnetty rahoitus 9 090 €, josta tuki 90 %
Esiselvityshankkeen tavoitteena oli selvittää edellytykset purkaa ja
maisemoida Karjalohjan Nummijärven kylässä Myllyjoen varteen
vesijättömaalle 1960-luvulla rakennetut vanhat kalankasvatusaltaat. Alueen siistimisen ja turvallisuuden parantamisen lisäksi
pyrittiin edistämään joessa elävän luonnonvaraisen taimenkannan
elinolosuhteita ja lisääntymismahdollisuuksia. Kasvatusaltaiden
purkamiseksi tehtiin suunnitelma ja sitä varten alue tutkittiin,
mitattiin ja vaaittiin. Hankkeessa selvitettiin myös toimenpiteen
vaatimien lupien, asiakirjojen ja selvitysten tarve.
Ympäristöasioita
Halikonlahden mahdollisuudet
Salon seudun luonnonsuojeluyhdistys ry
Kokonaisrahoitus 19 914 €, josta tuki 90 %
Hankkeessa kartoitettiin Halikonlahden pohjoisosan tilasta tehdyt
tutkimukset sekä tarpeet lahden kunnostamiseksi linnuston, veden
laadun ja virkistyskäytön näkökulmasta. Hankkeessa julkaistiin
Halikonlahden tilasta raportti, jossa esitetään konkreettisia
toimenpiteitä lahden tilan parantamiseksi.
Puhdistava saari
Aurinkoinen Tulevaisuus ry
Kokonaisrahoitus 68 214 €, josta tuki 70 %
Hankkeen tavoitteena oli kehittää pienvesistöjen puhdistamiseen
soveltuva kelluva moduuli. Salon jätevesipuhdistamon entisten
saostusaltaiden alueelle toteutettiin puhdistava saari, joka on
ympäristötaideteko, kelluva biopuhdistamo ja lintusaari.
Hankkeeseen kuului myös talkoita, joilla lisättiin rantaluonnon
monimuotoisuutta alueella.
Katso lisää osoitteesta www.vedentaika.fi
Ympäristöasioita
Uudenmaan järvikeskus Porla
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry
Kokonaisrahoitus 86 585 €, josta tuki 90 %
Hankkeessa kartoitettiin mahdollisuuksia toteuttaa Lohjalle Porlan
alueelle Uudenmaan järvikeskus. Hankkeessa tehtiin suunnitelma
vesi- ja ympäristöosaamisen ja -palveluiden keskuksesta, joka
toimisi lähialueen asukkaiden virkistäytymisen ja luontoelämysten
keskuksena, matkailijoita kiinnostavana tutustumis- ja virkistymiskohteena sekä ympäristöosaamisen keskittymänä. Samalla
selvitettiin Porlan alueen muita kehittämismahdollisuuksia.
Lisätietoja www.porla.fi
Kaukolan-Tuohitun-Ylikulman jätevesiesiselvitys
Kaukolan-Tuohitun-Ylikulman jätevesiosuuskunta
Kokonaisrahoitus 23 200 €, josta tuki 90 %
Esiselvityksessä kartoitettiin alueen viemäröinnin tila ja
osuuskunnan perustamisedellytykset Kaukolan, Tuohitun ja
Ylikulman kylien alueille. Lisäksi tehtiin viemäriverkoston
toteutuksen kustannusarvio sekä rakennussuunnitelma
tarpeellisine pohjatutkimukseen.
Vaikuttamista
Kansalaiskunta
Varsinais-Suomen Kylät ry
Kokonaisrahoitus 40 302 €, josta tuki 100 %
Hankkeessa edistettiin lähidemokratiaa mm. kylien neuvottelukuntien, aluetoimikuntien sekä kylä- ja kotiseutuneuvostojen
avulla. Samoin edistettiin kyläsuunnittelua ja sen yhteyttä kuntien
suunnitteluun. Avustettiin yhdistyksiä palveluiden kehittämisessä
ja palvelusopimusten tekemisessä.
Läntistä Lähidemokratiaa
Lohjan Kylät ry
Kokonaisrahoitus 119 787 €, josta tuki 100 %
Hankkeen tarkoituksena oli tiivistää yhteistyötä Lohjan ja
Raaseporin kylätoimijoiden välillä. Hankkeessa aktivoitiin kyliä
yhteistoimintaan, kyläsuunnitelmien tekoon, yhteisöllisyyteen ja
kehittämistoimiin sekä rakennettiin molemmissa kunnissa kylien
ja kaupungin johdon välille aitoa vuorovaikutusta toimivan
lähidemokratian juurruttamiseksi.
Kulttuuria ja historiaa
Kotiarkki
Rikala-seura ry
Kokonaisrahoitus 19 000 €, josta tuki 70 %
Tuen avulla järjestettiin Rikala-seuran
hallinnoima kotiseutuarkisto ja laadittiin
sähköinen hakemistoluettelo. Hankkeen
aikana tehtiin myös erikoistallenteiden
(esim. kaitafilmit) digitointi. Hankkeella
luotiin rakenteet jatkuvalle toiminnalle
ja arkiston aktiiviselle käytölle.
MAPE – Maaseutuperinnön
säilyttäminen
Työtehoseura ry
Kokonaisrahoitus 165 569 €, josta tuki 50 %
Hankkeessa entisöitiin 1920-luvulla
rakennettu, kulttuurihistoriallisesti
arvokas rakennus, Männistön mökki.
Nyt se toimii emännyyskouluaikaisen
esineistön näyttelytilana, kesäkahvilana
sekä kokoontumistilana.
Kekkosentiellä
Suomusjärvi-Seura ry
Kokonaisrahoitus 9 000 €, josta tuki 70 %
Hankkeen tavoitteena oli säilyttää, kehittää ja hyödyntää
Suomusjärven kulttuuriperintöä. Kotiseutuhistoriaa, tarinoita ja
valokuvia kerättiin Suomusjärven Kekkosentien varrelta reitin
opaskirjaan, paperiesitteeseen sekä netistä ladattavaan esitteeseen.
Koulutusta ja tiedonvälitystä
Salometso
Salon kaupunki
Kokonaisrahoitus 61 500 €, josta tuki 90 %
Hankkeessa tiedotettiin metsänomistajille METSO-toimenpideohjelmasta; sen erilaisista rauhoitus- ja rahoitusvaihtoehdoista.
Hankkeessa keskeistä oli ympäristötietouden lisääminen,
metsätoimijoiden tiedonvälityksen tehostaminen sekä suojeluun
liittyvien ennakkoluulojen poistaminen. Hankkeen avulla
tehostettiin alueen metsien suojelua, säilytettiin maisemaa sekä
virkistyskohteita ja luotiin positiivinen imagokuva vihreästä Salosta.
AKVA – tietoa Salon ja Kemiönsaaren vesistöistä
Salon kaupunki/kansalaisopisto
Kokonaisrahoitus 154 665 €, josta tuki 96 %
Alueiden välisessä hankkeessa herätettiin asukkaiden kiinnostusta
vesiensuojeluun ja lisättiin vesiensuojelun osaamista. Hanke tuki
samalla paikallisten vesienhoitoyhdistysten toimintaa. Hankkeen
aikana järjestettiin useita luentoja, kursseja, retkiä ja tapahtumia
aiheeseen liittyen.
Lisätietoja: www.salonakva.fi
Kansainvälisiä hankkeita
VITAL
Vihtijärven kyläyhdistys ry
Kokonaisrahoitus 82 000 €, josta tuki 82 %
Tavoitteena oli löytää metropolialueen läheisyyteen sopiva
maaseutumaisen kylän ja sen suunnittelun malli, jota voidaan
soveltaa myös alueen muissa kylissä. Hankkeessa sovellettiin
kansainvälistenkin kylien mallia, tavoitteena maalaismaisemaan
sopivat asuin- ja työpaikka-alueet sekä palvelutoiminnot. Myös
uusia elinkeinomahdollisuuksia etsittiin ja kehitettiin
paikallishallintoa sekä toimivaa yhteistyötä kunnan kanssa.
Action and Interaction
Vihdin 4H-yhdistys ry
Kokonaisrahoitus 18 200 €,
josta tuki 100 %
Suomalaiset ja liettualaiset nuoret
maaseututoimijat tapasivat ja oppivat
toisiltaan käytännön ja esimerkkien
kautta mm. yrittämisestä ja
kierrättämisestä sekä yrittivät luoda
pysyvämpiä yhteistyömuotoja.
Yhteystiedot:
Toiminnanjohtaja Maarit Teuri
p. 0400 982 236, [email protected]
Hankeneuvoja Anu Gustafsson
p. 050 430 6385, [email protected]
Hankeneuvoja Tuulia Purola
p. 046 921 0071, [email protected]
Ykkösakseli ry
Kitulantie 5
25410 SUOMUSJÄRVI
[email protected]
www.ykkosakseli.fi
www.leadersuomi.fi