Sori Brewing Finland Oy:ltä osakeanti

Vapaa julkaistavaksi medialle 23.1.2014
Suomalainen panimo syntyy Viroon
- Sori Brewing Finland Oy:ltä osakeanti
Suomalaisten yliopisto-opiskelijoiden Pyry Hurulan, Heikki Uotilan ja Samu Heinon käsistä syntyy pienpanimo Viroon.
Muutto Viroon ei ollut helppo päätös, mutta muun muassa ministeri Susanna Huovisen (sd) pelottelukulttuuri on
myrkyttänyt ilmapiirin kehitykselle ja niin myös uskon suomalaisen olutviennin mahdollisuuksiin.
Joukkorahoitus rikkoo ennätyksiä
Panimo aloitti osakeantinsa 15.1. ja viikon aikana osakkeita oli merkitty jo yli 68 000 euron edestä. Yhtiön tavoite on
kerätä annilla yhteensä 600 000 euroa. Joukkorahoitus onkin herättänyt jo huomiota myös ulkomailla, sillä tämä on
myös yksi Suomen historiassa nopeimmin kerätyistä joukkorahoituksista tällä alalla. Panimoiden joukkorahoituksesta
on tullut tunnetuimmaksi BrewDog, joka keräsi osakeannilla 1 milj. puntaa yhdessä vuorokaudessa. Suomessa
joukkorahoitusta ovat hyödyntäneet muun muassa Bryggeri Helsinki ja Pyynikin Käsityöläispanimo. Osakeanti on
avoinna yleisölle 15.1.-31.3.2014 ajan. Osakeanti on avoinna yhtiön sivuilla osoitteessa SoriBrewing.com/Osakeanti
Kansainvälinen pienpanimo Suomesta
Idea panimon perustamiseen on lähtenyt kansainvälisestä pienpanimobuumista. Maailmalla käsityöläisoluiden
kysyntä kasvaa vuosittain merkittävästi ja esimerkiksi Ruotsissa voidaan puhua jo ilmiöstä. Panimon perustajat
ihmettelivät miksi liikenne Suomeen ja muun maailman välillä on ollut yksipuolista, vaikka Suomessa osataan tehdä
hienoja tuotteita. Oluita virtaa Suomeen esimerkiksi muista Pohjoismaista, mutta ei juurikaan toiseen suuntaan. Sori
Brewing aikoo murtaa jäätä tässä kehityksessä ja tuoda lukuisia maailmalla suosittuja oluttyylejä pohjoismaisille
markkinoille. Ensimmäiset oluterät tulivat myyntiin Helsingissä ja Tampereella ennen joulua ja saivat erinomaisen
vastaanoton. Seuraavia eriä kaavaillaan markkinoille lähikuukausina. Start-up henkiset panimon perustajat ovat
verkostoituneet maailmalla hyvin ja saaneet jo myös oman ulkomaisen fanikunnan.
Ravintola myös Helsinkiin?
Liiketoimintasuunnitelmassa on nostettu esille myös ravintolan perustaminen Helsinkiin, tulevan Tallinnalaisen sisarravintolan kaveriksi. Muuten Sori Brewing on nykytrendin mukaisesti valinnut perinteisten jakelukanavien rinnalle
myös oman verkkokaupan. Sori uskookin, että suomalaisen panimon perustaminen Tallinnaan houkuttelee
Suomesta Viroon myös laatutietoisia oluen nautiskelijoita. Virossa onkin syntynyt useita uusia pienpanimoita vuoden
sisällä, joten aika on hyvin otollinen.
Rohkeat nuoret yrittäjät
Yrityksen ovat perusteet alle kolmekymppiset akateemiset yrittäjät. Heidän taustansa ovat markkinoinnissa,
yrityksen taloushallinnossa ja mikrobiologiassa. Miehet ovat olleet aktiivisia olutharrastajia ja oluentekiijöitä jo
useammaan vuoden, mutta tunsivat nyt, että aika on kypsä omalle yritykselle. Muutto Viroon on edessä
lähitulevaisuudessa, kielen opiskelu on jo hyvällä mallilla ja suhteita luodaan jatkuvasti paikallisiin toimijoihin.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Pyry Hurula
toimitusjohtaja, Sori Brewing Finland Oy
[email protected] Puh. 0400 6666 97
Kuvapankki median käyttöön:
http://www.soribrewing.com/pressphotos/