04.03.13 Yosa-Rölli Smoothie

 04.03.2013
Lehdistö- ja mediatiedote / julkaisuvapaa heti
RÖLLI JA MUSTIKKAINEN KAURASMOOTHIE MENESTYKSEN AALLONHARJALLA
Yosa-kauravälipaloista koostuva tuoteperhe on kasvanut uudella mustikkaisella Rölli-smoothiella.
Rölli ja kultainen avain –elokuvan ensi-illan myötä lanseerattu uutuustuote on saatavissa suurimmista
marketeista kautta maan.
Innolla odotettu neljäs Rölli-elokuva Rölli ja kultainen avain sai ensi-iltansa 1. helmikuuta. Se ponkaisi nopeasti
maamme katsotuimpien elokuvien joukkoon ja on kerännyt ensimmäisten näytösviikkojen aikana jo yli 150 000
katsojaa. Suomen eturivin näyttelijöiden tähdittämä koko perheen seikkailuelokuva noussee yhdeksi koko
vuoden elokuvasuosikeista.
Röllin tavoin suosion valokiilaan on noussut myös terveysvaikutteinen kaura. Rölli-elokuvan lisenssituotteeksi
etsittiin kotimaista ja terveellistä elintarviketta, joka soveltuu lapsiperheille. Siten Bioferme Oy:n suomalaisesta
kaurasta valmistetut Yosa-kauravälipalat sopivat erinomaisesti Rölli-tuotteeksi.
- Yosa-tuotteet ovat lapsiperheiden suosiossa ja mielestämme koko kansan rakastama Rölli-hahmo on mainio
terveellisen ja vähäsokerisen välipalan keulakuva, kertoo Bioferme Oy:n toimitusjohtaja Merja Scharlin.
Uudessa lasten toivejuomassa yhdistyvät kaksi suomalaista superruokaa: kaura ja mustikka, yhdessä hyvien
bifido- ja maitohappobakteerien kanssa.
- Rölli-elokuvaa kuvattiin Turun seudulla ja yhdessä Länsi-Suomen elokuvakomission kanssa pyrimme
löytämään paikallisia yrityksiä, jotka sopivat arvomaailmaltaan yhteen Röllin kanssa, sanoo Kari Nurmi Matila
Röhr Nordisk OY:stä. Kaarinalaisen perheyrityksen tuote onkin loistava lisenssituote elokuvan yhteyteen, sillä
aitous ja luonnonmukaisuus ovat kantavia voimia Röllille ja Yosa-tuotteille.
Kuvatiedostot voi ladata osoitteessa www.bioferme.fi ⇒ media
Rölli-Yosa – Mustikkainen Kaurasmoothie 200g
Raaka-aineet: vesi, kaura, sokeri, mustikka, riisitärkkelys, stabilointiaine (johanneksenleipäpuujauho, pektiini),
merisuola, luontainen aromi, hapate (Bifidobacterium, Lactobacillus rhamnosus GG). Energiaa 47 kcal/100g.
Lisätietoja:
Niko Scharlin
Myynti- ja markkinointi
Bioferme Oy
Puhelin + 358-50 59 72 171
[email protected]
www.bioferme.fi
Bioferme Oy on vuonna 1977 perustettu kaarinalainen perheyritys, jonka toiminnan tavoitteena on kehittää ja
valmistaa terveellisiä, kasviperäisiä elintarvikkeita ja luomutuotteita hyvinvointiaan arvostaville kuluttajille.
Bioferme Oy:n päätuotteita ovat lusikoitavat Yosa-kauravälipalat sekä juotavat Yosa-smoothiet.
Yosa-kauravälipalat soveltuvat hyvin kaikille, sillä ne ovat: 100% kasviperäisiä, erittäin vähägluteenisia,
maidottomia, laktoosittomia ja soijattomia.