ESIMIES-OHJELMA

Paremman johtamisen puolesta.
Asiantuntevat ja innostavat kouluttajat!
Päivi Heikinheimo
Keijo Mäenpää
Pekka Järvinen
Liisa Lempinen
Katja Leppänen
KEHITY ESIMIEHENÄ!
ESIMIES-OHJELMA
Valitse koko nelipäiväinen ohjelma
tai tarpeesi mukaiset päivät!
Ohjelma toteutetaan keväällä ja syksyllä 2015
Koulutuspaikkana Radisson Blu Royal Hotel, HELSINKI
Esimiestehtävä on antoisa ja samalla haastava pesti, jossa kehittyminen ei lopu koskaan. Hyvät
vuorovaikutustaidot ovat yksi esimiehenä onnistumisen perusedellytyksistä, sillä esimieheltä vaaditaan
palautteenantotaitoa ja kykyä ratkoa välillä haastaviakin tilanteita työyhteisössä. Esimiehen on tunnettava
liiketalouden lainalaisuudet ja innostettava tiimiään toimimaan yrityksen tavoitteiden mukaisesti.
Myös työlainsäädännön asettamat velvollisuudet ja vastuut on tiedettävä.
Olemme suunnitelleet Esimies-ohjelman, joka antaa innostavien kouluttajien johdolla työkaluja
esimiestyön haasteissa selviytymiseen ja onnistumiseen!
Esimies-ohjelmasta eväitä mm:
¢ Esimiesroolin sisäistämiseen
¢ Ihmisten ja ryhmän käyttäytymisen ymmärtämiseen
¢ Työlainsäädännön tuntemukseen työsuhteen eri vaiheissa ja tyypillisimmissä ongelmatilanteissa
¢ Kokonaiskuvaan liiketoiminnan tuloksellisuudesta ja talouden tunnusluvuista
¢ Vuorovaikutustaitojen kehittämiseen
¢ Ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan ongelmatilanteissa
¢ Esimiehen tehtävässä jaksamiseen ja oman työn johtamiseen
Onnistu esimiehenä –
esimiehen rooli ja
ryhmän käyttäytyminen
Pekka Järvinen
Käytännön
työoikeutta
esimiehelle
Katja Leppänen
Esimies ja liiketoiminnan
tuloksellisuus
Päivi Heikinheimo ja
Keijo Mäenpää
Esimies vuorovaikuttajana
– taitojen kehittäminen ja
käytännön harjoittelu
Liisa Lempinen
ke 22.4.2015 /
ke 23.9.2015
to 23.4.2015 /
to 24.9.2015
ke 20.5.2015 /
ke 21.10.2015
to 21.5.2015 /
ti 20.10.2015
Paremman johtamisen puolesta.
Onnistu esimiehenä – esimiehen rooli ja ryhmän käyttäytyminen
Kouluttajana organisaatiopsykologi Pekka Järvinen, Organisaatiokonsultointi Praxis Oy
ke 22.4.2015 / ke 23.9.2015 (klo 9.00 – 16.00)
Aiheina mm:
¢ Esimiehen tehtävät ja toimiva työyhteisö – mitä varten töissä ollaan?
¢ Yksilön käyttäytymisen lainalaisuudet
¢ Muutosten hallinta ja johtaminen
¢ Työyhteisön tyypillisimmät ongelmatilanteet – ratkaisukeskeinen ongelmien käsittely
¢ Rakentavan palautteen antaminen
¢ Ryhmän käyttäytyminen ja kehittäminen
Käytännön työoikeutta esimiehelle
Kouluttajana työoikeuden asiantuntija Katja Leppänen, Elinkeinoelämän keskusliitto
to 23.4.2015 / to 24.9.2015 (klo 9.00 – 16.00)
Aiheina mm:
¢ Työsuhteen ehtojen määräytyminen
¢ Rekrytointi, syrjintäkiellot ja yksityisyyden suoja
¢ Työsopimuksen laatiminen ja työsuhteen ehtojen muuttaminen
¢Sairauspoissaolot
¢ Työsuhteen päättymistavat
¢ Ongelmatilanteet, irtisanominen tai työsuhteen purkaminen työntekijästä johtuvasta syystä
¢ Lomauttaminen ja irtisanominen työn vähentymisen johdosta, yt-neuvottelut
Esimies ja liiketoiminnan tuloksellisuus
Kouluttajana KTM Päivi Heikinheimo, Key Consulting Oy ja DI Keijo Mäenpää, Efecteam Oy
ke 20.5.2015 / ke 21.10.2015 (klo 9.00 – 16.00)
Aiheina mm:
¢ Muuttuva liiketoimintaympäristö ja tulevaisuuden ennakointi
¢ Esimies strategiavaikuttajana
¢ Yritys taloudellisena toimijana ja talouden tunnusluvut
¢ Kannattava liiketoiminta
¢ Miten saada ihmiset toimimaan strategian ja tavoitteiden mukaisesti?
Esimies vuorovaikuttajana – taitojen kehittäminen ja käytännön harjoittelu
Kouluttajana BBA, esimiestyön kehittäjä Liisa Lempinen
to 21.5.2015 / ti 20.10.2015 (klo 9.00 – 16.00)
Aiheina mm:
¢ Ihmisten erilaisuus ja esimiehen vuorovaikutustaidot
¢ Miten esimies oppii johtamaan ja kehittämään itseään?
¢ Tunneäly ja tunteet työyhteisössä
¢ Mikä sytyttää / sammuttaa työnilon?
¢ Ongelmanratkaisutaitojen ja päätöksenteon ABC
¢ Yleisimpien ongelmatilanteiden onnistunut ratkaisu -workshop
¢ Jatkuvan palautteenantokulttuurin rakentaminen
¢ Korjaavan palautteen antaminen
¢ Voimaannuttava positiivinen palaute
Tarkemmat koulutuspäivien ohjelmat ja
kouluttajien esittelyt: www.liikekirjat.fi
Lisätietoja ja yrityskohtaiset toteutukset:
Koulutuspäällikkö Johanna Laurila,
puh. 040-7781215 tai
[email protected]
Nelipäiväisen Esimies-ohjelman hinta 1690 € + alv. 24 %. Yhden koulutuspäivän hinta 530 € + alv. 24 %.
Hinta sisältää koulutuspäivän materiaalin ja tarjoilut.
Ilmoittautuminen • www.liikekirjat.fi • [email protected] • (09) 6944 053