Kalajärven talvielämys kylpi kevätauringossa

11
Torstaina 8.3.2012
Kalajärven talvielämys kylpi kevätauringossa
Eipä juuri parempaa kevättalvista säätä olisi Kalajärven talvielämyspäivän järjestäjät sunnuntaiselle tapahtumalleen toivoa, mitä saivat. Sopiva yöllinen
pakkanen nousevan ja mukavasti
lämmittävän
aamuauringon
myötä saivat olosuhteet väkisin
houkutteleviksi osallistumaan
talviseen liikuntatapahtumaan.
Niinpä talvielämys keräsi väkeä
pitkälti kolmattasataa.
Tarjolla heille oli jo aiemmilta vuosilta pitkän perinteen reppuhiihdon lisäksi hevosrekiajelua, viime vuoden tapaan lapsille
ja perheille suunnattua lumenveistoa, ja uutena oli lumikenkiin tutustumista ja opastusta
niiden käyttöön. Kokeilemaankin niitä pääsi ihan käytännössä.
Hevosrekikyyti oli erityisesti
mieleen monille lapsiperheille,
joille se oli ensi kokemus.
Reppuhiihdossa
145 kiertäjää
Perinteinen 18 kilometrin
reppuhiihto houkutti väkeä suksille, ja mikäs oli perinteisen
latua sivakoidessa, kun vielä
lauantaina jossain määrin järvellä tuivertanut tuuli tyyntyi itse
tapahtumapäivään tyystin. Suksittelijoille oli tarjolla kiitosta
saanutta apua suksien voiteluun
riskunmäkeläiseltä Veli-Matti
Niemelältä.
Hiihtolenkin kiertäneitä oli
yhteensä 145, eli määrä tuplaantui viime vuodesta.
Ensimmäisenä parituntiselta
hiihtolenkiltään isompana kuuden hengen ryppäänä takaisin
lähtöpaikalle puolilta päivin palanneet ilmajokelaiset Matti Laitila, Ari Taipale, peräseinäjokelaiset Tiina Jääskä, Martti Mylläri ja Jaakko Tupiini sekä seinäjokelainen Eila Rinta-Rahko olivat lenkin jälkeen silminnähden
virkistyneitä ja reippaasta liikunnasta nauttineita.
- Mahtava keli, kunhan vain
järjestäjät ei ihanasta säästä kovin paljon lisähintaa perisi.
Huolto ja palvelu pelasi reitillä
hienosti, Luomankylän laavulla
oli tarjolla makkaraa ja mehua.
Ja mikä parasta, reitillä ei tuullut
lainkaan, summasi seurue hiihtokokemuksen.
- Yli kaksi tuntia siinä meni,
mutta ei itse hiihto niin kauan
kestänyt, laavulla meni aikaa…
Lumikengät
tulevaisuutta?
Yksi mielenkiintoa talvielämyspäivässä herättänyt kohde
oli lumikengät, joita olivat esittelemässä liikuntatoimen tytöt,
nurmolainen liikunnanohjaaja
Anne-Mari Kukkasela ja Kuortaneelta työharjoittelussa oleva
liikunnanohjaajaharjoittelija
kannukselainen Kati Leppänen.
Tyytyväisenä ja virkistyneinä reppuhiihtolenkiltään palasivat Matti Laitila, Jaakko Tupiini, Tiina Jääskä, Ari Taipale, Martti
Mylläri ja Eila Rinta-Rahko.
Viitisenkymmentä henkilöä
päivän mittaan kävi kokeilemassa heistä useimmalle outoja talviliikkumavälineitä, jotka poikkeavat tyystin niistä monella
mielikuvissa olevista tennismailoja muistuttavista ″vanhanajan
lumikengistä″.
- Helpottavat nämä huomattavasti lumessa liikkumista ja tarjoaa tehokkaan tuntuista kuntoilua. Pitäisi oikeastaan hommata
tällaiset. Lähinnä mies tarvitsisi
tällaiset töihin ja itse vapaa-aikaan, tuumiskeli kokeilunsa jälkeen peräseinäjokelainen Sinikka Knaapila,
- Vähän olisi pitänyt olla hanki kestävämpi, mutta ei nämä
niin syvälle painuneet kuin kengät, totesi puolestaan lumikenkiä
umpilumessa testannut VPK:n
puheenjohtaja Tomi Mäki.
Liikunnanohjaaja Anne-Mari
Kukkaselan mukaan palaute lumikenkäkokeiluista oli lähes
pelkästään myönteistä.
- Ei ainakaan kielteistä juuri
ole tullut. Monien mielestä näillä liikkuminen oli jännä kokemus. Kovasti myös kyseltiin,
saako näitä meiltä lainalle ja aika moni oli jopa kiinnostunut
lumikenkien hankkimisesta.
Lumiveistosten aiheena tällä
kertaa oli veneet ja laivat. Noin
25 henkilöä kävi veistämässä lumesta mielikuvituksensa tuot-
Mielenkiintoa herätti talvielämyspäivän tutustumiskohteena olleet lumikengät, joiden käyttöön
opastivat ja kenkiä jalkaan sovittivat liikunnanohjaaja Anne-Mari Kukkasela (oik) ja liikunnanohjaajaharjoittelija Kati Leppänen.
teen ja tuloksena oli laivaa, suYksi talvielämyspäivän puukellusvenettä, pelastusrengasta hamiehistä, Seinäjoen Matkailuja monta muuta aiheeseen liitty- yrittäjien puheenjohtaja Aarre
vää veistosta.
Kulmala, oli tapahtumaan kaikin
puolin tyytyväinen, niin säähän,
Juha tähtäsi SM-hopeaa
Jalasjärven Ampujien Juha
Soini sijoittui 24-vuotiaiden ilmakiväärissä toiseksi Turussa
viikonloppuna ammutuissa ilmaaseiden nuorten ja ikämiesten
sekä vammaisurheilijain suomenmestaruuskisoissa.
Kilpailun voitti Kankaanpään
Ampujain Juho Kurki tuloksella
692,3 (593+finaali 99,3). Juhan
hopeatulos
oli
688,0
(587+101,0). Peruskilpailun jälkeen Juha oli kolmantena, mutta
nousi finaalituloksellaan ohi
tammisaarelaisen
Raseborgs
osanottajamäärään kuin tapahtuman antiinkin, joten tapahtumalle on luvassa jatkoa jälleen ensi
kevättalvella. -so-
Laura yhdeksäs SM-ladulla
Jalaksen Laura Hongisto
Skyttarin Anton Aprelevin, jon- hiihti Kiteellä nuorten suomenka pronssitulos oli 687,1 mestaruuskisoissa sunnuntaina
18-vuotiaiden vapaan kympillä
(588+99,1).
yhdeksänneksi. Hän jäi matkan
Pirita Ojanperä sijoittui 18- voittaneesta IF Minkenin Anvuotiaiden ilmakiväärissä kah- drea Julinista vajaan puolitoista
denneksitoista tuloksella 370. - minuuttia ja mitalisijasta minuutin verran.
so-
Lauantain perinteisen vitosella ilvesjokelaistyttö oli yhdestoista minuutin verran voittajalle, Ylöjärven Ryhdin Katri Lylynperää häviten.
Molemmilla matkoilla Laura
oli paras eteläpohjalainen. -so-