TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1969

TOIMINTAKERTOMUS
VUODELTA 1969
37 JÄSENLIITTOA JA 18 PIIRIÄ
3.847 SEURAA. 744.336 JÄSENTÄ
384 MAAOTTELUA 27 URHEILUSSA
173.040 KOULUTUSTILAISUUTTA,
JOISSA 2.991 .106 OSANOTTAJAA
57.125 KILPAILUA JA OTTELUA,
JOISSA 1.593.521 OSANOTTAJAA
Kun puusepänkisälli
Kustaa Alatalo
rohkaisi luontonsa
KORJAUSLEHTI SVUL:n VUOSIKIRJAAN 1970
Sivu
»
»
»
»
»
»
»
.... .. PJlestari~sa luv~lIa avioon mentyään ja kolmasti harkilluaan. Olli ja lähti.
Paassaan knalhhattu Ja kauan hautomansa suunnitelma oman asunnon hankkimisesta.
Ruoholahdessa oli rakenteilla " sadan markan willoja " hyvämaineisen ja raittiin
ammatliväen lunastettavaksi. Siinä oli mahdollisuus. Jos pankki vaikka suostuisi ...
Oli jäädä Kruunuhaan apteekkarin valjakon alle Senaatin ohitettuaan.
Ratkaisun hetket jännittivät, ettei aina sivulleen huomannut katsoa ...
Oli hän pankinjohtajan joskus kaupungilla nähnyt. Vlhäinen herra varmaan .
Melk!:i~ k~!n. k.uv~~n.~öristä . ~euraava. Välähtävät nenälasit ja poskiparta.
Valahtalslvatkohan ne hanelle 100 markan edestä. Saisi sen talon ...
Kustaa sai tahtonsa mukaan. Hänelle kävi hyvin. Eräälle meistä monista,
joka yritti , tarttui tilaisuuteen
ja käveli oikeasta ovesta sisälle.
Jo 80 vuotta sitten. *J
KAHSALLIS-CSAKE-PAHKKI
* ) Nykyään kaikista asunto·osakeluotoista yli viidesosa saadaan Kansallispankista.
»
»
6 rivi 10 »Suomen Valtakunnallinen Urheiluliitto» pitää
olla Suomen Valtakunnan Urheiluliitto.
174 Hämeen piirin jäsenmäärät: seuroja 195, 21.083 miestä,
7.911 naista, 12.066 poikaa, 6.153 tyttöä, yhteensä47.213.
180 Keski-Suomen piirin kuntaluettelosta poistetaan Pihlajavesi, joka on liitetty Keuruuseen.
182 Kymenlaakson piirin jäsenmäärät: seuroja 118, 22.571
miestä, 9.013 naista, 11.406 poikaa, 6.191 tyttöä, yhteensä 49.181.
238 Luetteloon lisätään golf.
249 SVUL:n Nuoret: Erkki Heleniuksen nimen perästä poistetaan tähti (*) ja lisätään: (liittojohtokunnan ja työvaliokunnan sihteeri).
251 Hämeen piiri: luetteloon lisätään Antero Kekkonen.
272 Taulukko nuorten leiritoiminta: Piirileirit: Lappi: korjataan lukumäärä = 3, oS.ott. = 216.
277 Suomen Hiihtoliitto: »FIS:n mäenlaskukomitea. Jäsen
Niskala, Martti» pitää olla: mäenrakennuskomitea.
278 Taulukkoon lisätään: SVUL:n Nuoret: Pohjoismainen
nuorisourheilukomitea, jäsen Ukko Könni, varajäsen
Jaakko Estola, sihteeri Erkki Helenius.
Keltaiset taulukkolehdet kirjan lopussa: Taulukko 1: Hämeen ja
Kymenlaakson piirien jäsenlukuihin samat korjaukset
kuin sivuilla 174 ja 182. Taulukko 6: Lahti: yhteensä
tilaisuuksia (sarake 6) pitää olla 1.318.
Taulukko 8: Koripalloilun kansainväliset ottelut (sarake
1) pitää olla 43.
Suomen Valtakunnan Urheiluliiton
VUOSIKIRJA 1970
ja SVUL:n
VUOSIKERTOMUS 1969
3
Akseli Kaskela
SVUL:n puheenjohtaia
70. toimintavuoden täyttyessä
~arvassa maas a vapaaehtoinen urheiluelämä kytkeytyy niin
vaikuttavana tekij änä kansan historian vaiheisiin kuin Suomessa .
Ennen valtiollista itsenäistymistämme muodosti urheiluväki huo~attavan tekijän kansallisen vapautemme pyrkim yksissä. Ateenan
Ja Tukholman olympiakisat voittoineen nostivat kansallistuntomme ja herättivät laajat kansankerrokset ymmärtämään urheilun
mer~ityksen olemassaolomme taistelussa. Myöhemmät vuodet ja
VUOSikymmenet ovat selvästi osoittaneet urheilukunnon ja voitontahdon osuuden kansamme kohtaloissa.
äissä historian vai hei sa on vapaan kansalaistoiminnan alalla
ollut j oh tava j a toimeenpan eva 0 uus urheilumme pääjärjestöllä
Suomen Valtakunnan Urheilulii tolla. Sen riveissä eri asteissa on
aina ollut intomielisiä j a kauaskatseisia henkilöitä, j otka itseään
säästämättä ovat a ntan eet voimansa ja kykynsä urheilumme palvelukseen. Kannustavimpina herätteen antajina ovat kuitenkin
olleet eri a ikoj en aktiiviurheilijamme loistavat saavutukset kansainvälisillä kentill ä ja eri tyisesti olympiakisoissa. Järjestömiesten
4
ja -naisten tehtäviin on kuulunut innostuksen säilyttäminen
ja syventäminen sekä toiminnallisten ja taloudellisten edellytysten
luominen edessä olevia tapahtumia varten.
Mutta SVUL:n toiminta olisi muodostunul vain pintakuohuksi,
jos se olisi kiinni ttänyt huomiota ainoastaan huippujen kasvattamiseen. J ärj estöurheilun tarkoitus ei ole yksinomaan parhaitten
esille tuominen ja heidän maineensa sädekehässä peilaaminen.
SVUL:n niinkuin urheilun yleensä perimmäisenä tehtävänä on
aada mahdollisimman moni yhteiskuntamme jäsen harrastamaan
liikuntaa terveytensä, kuntonsa ja elämänvireytensä ylläpitämiseksi. Urheilu ei ole itsetarkoitus, vaan välikappale kansan elinvoiman lisäämiseksi. Täs ä näkemyksessä SVU L teki aiotteen
mm. kun tourheilua edistävän liiton a ikaansaamiseksi, joka toimenpide on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi ja hyödylliseksi.
Se ei ole mitenkään ristiriidassa kilpa urheilun kanssa, vaan päinvastoin täydentää työkentällämme esiintyneitä aukkoja.
Urheilu SVUL:ssa käsitetään kokona isuutena kaikill e kaikkea
tarjoavana. Jokaisella on valinnanvapaus kykyjensäja ed ellytystensä mukaan. 37 erikoisliittoa palvelee mahdollisuuksien a puitteissa
kutakin toivomustensa mukaan. On ymmärrettävää, että erikoisliittoj enkin kesken tapa htuu kilpailua jäsenlen saam i esta riveihinsä, mutta sehä n juuri lisää harrastajien lukumäärää ja monipuolistaa toim in taa. Tämän jäljestelmän ja j ä lj estössämme vallitsevan kokonaishengen ansiosta SVUL:oon kuuluu nykyään lä hes
700.000 henkilöj äsentä.
Vaikka SVUL tiedetään j a tunnustetaan nykyisessä yhteiskunnassamme suurek i ja hyöd ylliseksi vaikuttajatekij ä ksi, ei sitä valtiovallan taholta avustustoiminnan suhteen ella iseksi arvo teta.
Huolima tta virallisen tutkimuksen tuloksista, j oi d en mukaan valtionapu olisi määriteltävä, SVUL saa kuitenkin vain suunnill een
puolet sii tä m äärästä, j oka si lle oikeudenmukai esti kuuluu. Hallitseehan SVUL j äsen liittoineen, piirein een ja seuroineen suu rimman osan m aamme vapaaehtoisen urheilun toimin takentä tä,
Kilpailu-, koulu tus-, valm ennus-, j ärjestö- ja kansainvälisen yhteistyön luvut ja tulokset sen osoittavat. On va ikeata ymmärtää,
miksi valtiovallan tuki urheilumme valtajärjestölle on epäoikeudenmukainen.
Suomen Valtakunnan Urheiluliittoa ja sen toiminnan edelleen
tehostamista tarvitaan nyky-yhteiskunnassamme. Se on kansamme
elinvoima Ile, fyysiselle ja psyykiselle kunnolle sekä kansalaisten
työpanokselle j a tulevaisuuden uskoll e vähintään yhtä tärkeätä
kuin 70 vuotta sitten. Se on osaltaan myös m aamme kulttuurin
ja voiman mitta suuresti lisääntyneiden itsenäisten kansakuntien
kykyj ä arvioitaessa.
SVUL:N 70-VUOTINENKEHITYSTIE
SUOMEN SUURIMMAKSI
KANSALAISJÄRJESTÖKSI
Vv. 1900-05 SVUL loimi ni,yellä Suomalainen Voimistelu- ja Urheiluliitto salaisena, koska tsaari ei vah vistanut sen sääntöjä. Jäsenluetteloa ei pidetty. V. 1906 SVUL:n sään nöt vahvistettiin . Liiton nimenä oli Suomen
Voimistelu- ja Urheiluliitto. Ohjelmassa: voim istelu, urh eilu, hiihto, uinti ,
pyöräily, paini, luistelu , soutu, atletiikka. V . 1910 p eruste ttiin jaostohaUinnot: 1. voimistelu, 2 . yl eisurh eil u, 3. paini j a at letiikka, 4. hiihto, luistelu ja
pyöräily. V. 1925 erikoisjaostot p erustettiin: voim istelu- , urheilu -, hiihto-,
paini-, pyörily-, pesä palloilu-, poikaurheilujaosto . V. 1932 j aos tot itsenäistyivät vastaaviksi erikoisliitoiksi. V. 1962 SVUL:n nimi muutettiin ja on siitä
a lkaen Suomen Valtakunnallinen Urheiluliitto.
Vuosi
I
ErikoisIi i Iloja
/
Seuroj a
Ol/
J äseniä
1900-05
1906
70
3.065
1911
287
16.099
1916
554
38.1 49
/
1935:
Paino nnoslo-, Nyrkkeily lii tto.
17
1937:
J ääkiekkoliitto.
1938:
Uima liiuo.
22.411
1926
465
40.799
1931
599
53.575
1948:
Naisten Liikunta kasvatusliitto.
80 1
89.295
1957:
K äsipalloliitto.
1945:
Suunnistusliitto.
1947:
Kori pallo-, Luistelu-, Miekkailuliiuo.
9
1941
II
1. 021
11 5.084
1961:
Taitoluistelu-,
palloliitto.
1946
12
1.781
202 .407
1951
16
1.52 7
358.457
1962:
R atsas taja in-, Soutu-, Tennis-, Ampuja in., Golf., K anootti-, 5-ottelun Liitto.
1956
16
1.403
350.997
1961
20
1. 586
436.927
1966
36
2.294
609.450
2.563
744.336
71
1931
1936
37
=
=
=
=
=
=
=
1932:
U rhe ilu-, V o imistelu-, Hiihto-, P esäpallo-, Paini-, Pyö räil y-, P o ikaurhei luliitto.
308
Kunto urheil u- ,
:=
iI
Jäsenliittojen määrän kasvu
J äsenliito t liittynee t:
1921
1969
37
~
==
=
i
1968
1960
L ento-
1963:
Pöy tä tenn is-, ] uda-, Sulkapallo-, M aa ttori liitto.
1964:
Purjehtij a liilLO.
1965,
Moottorivene., Vesihiihtoliitto.
Henkilöjäsenten määrä
on kasvanut vv. 1906- 1969
lähes 250-kertaiseksi
1966:
Salamapa llo. , Ampumahiihtoliitto.
1967:
Kävely urh eiluliitto.
*) Scura lukuihin eivät sisä ll y pääse urojen jäscnseu rat e ivätkä kyläosastot, joita v. 1969 yh teensä 1. 284.
6
3.065:..:=-_
1906
_
netta, lamaantuu hänen psyykkinen vireensä, aiheutuu pelkotiloja, konflikteja ja epäonnistumisen tuntua. Kilpailij a on » hävinnyt etukäteen» ja on menettänyt taistelutahtonsa. Tästä seuraa
myös fyysisen suori tuskyvyn lasku . Pahinta on, että tällainen
tappiomieliala voi tarttua myös muihin oman joukkueenjäseniin,
ja vaikuttaa myös heidä n tuloksiaan heikentävästi.
Friedrich Blanz
2. KYSYMYKSE ASETTEL U
Huippu-urheilijan asenteet ja tressinsieto
- Mitkä ovat ne tilanne- j a ympäristötekijät, jotka kilpailua
edeltävä sä odotustilanteessa eniten lisäävät painetta j a vaikeuttavat kilpailuun keskittym istä?
_ Mi ten vaikuttaa joukkueeseen valitsemisen ajankohta stressinsietoon ja kilpailutuloksiin?
- Mikä on erilaisten, lä hinnä ulkoisten ja sisäisten motiivien
vaikutus kilpailussa m enestymiseen?
- Missä määrin on kilpailussa m en es tyminen ennustettavissa
odotus tilanteen psyykkisen vireen sekä urheilijan muiden ominai suuksien arvioimisen pohjalta ?
M eksikon
Olympla
. k"Isoissa v. 19 68 edustaneiden urheiJ"' Suomea
'd
.
lj OI en psykologIn en haastattelu- ja testi tutkimus
3. TUTKIMUSME ETELMÄ
1. TUTKIMUKSE
TA USTA
.. Hui~pu-urh eilij alta vaaditaan kilpailussa me
t
.
seka fyysistä että
kk '" k
nes ymlseen
kil ailussa
' . psyy .ISt~ untoa. Kovassa kansainvälisessä
p.. .. .. - ~.ota ~ I ym plaklsat pa rha iten edustavat - ei riitä
pe;ta~taan hyva fyysI~en ~unto. Tasaväkisten kilpailijoiden kesken
ra alsee. vOiton uselmmJten psyykkin en vire J'a
k'j'l
lata utumInen .
ns. I pal uun
01
. k' .
ymI? l~ ISO! sa I?a~taan edustavaan urheilijaan kohdistuu
monenlaISIa odotuksia Ja pain eita J'otka 'h
...
kil '1
. '"
'
al euttavat sen , etta Itse
pal u, mutt~ varsmkm sllh en valmistautumin en 'a od t
dostuvat henkisesti erittäin rasittaviksi Odot k' J O . us mu?ovat mm. oma m
.
' . u la asettavIa tahoja
. h
~a, seura , Joukku etoven t, valmentajat urheilu0
to, oma 'perhe Ja ~st~vät, urheilija itse sekä julkinen 'sana. Tidan~etta ralkeuttaa vlela se, että odotusaika olympiakisoissa muoos uu .y een~a ~u ~mattavast i pitemm ä ksi, kuin mihin urh r
on mUIssa kIlpaIlUIssa tottunut.
ei IJ a
....
Stressitilanteen vaikutus voi olla sek"
vinen. Jos urh eilija kestää paineen yltä: h~slt~l.vlm~ln .että negatii' "
'
a n I pal UIssa normaaliin t 1 t
. 11 .
.u os ~soon tai tletYlssa tapauksissa ylittääkin se
stressI .on" lIs~nnyt kilpailumotivaatio ta, mutta myös »t~ d~~vool~
maa» Ja ly'yslstä suo't
.. J os taas urh eilIja
. .. ei kestä tätä pai1n usky k ya.
1
8
T u t kim u s h e n k i 1 ö s t ö käsitti 59 Suomea Meksikon
Olympiakisoissa edustanutta urheilijaa .
T u t kim u sa i n e i s t 0 koostui kirjallisista kyselylomakkeista sekä testeistä j a suullisesta haastattel usta. Aineisto kerättiin
kultakin urheilijalta päivää ennen kunkin omaa kilpa iluhetkeä
eli ensimmäistä osallistumista.
Näiden urheilijalta ha nkittuj en tietoj en lisäksi isältyivät tutkimusaineistoon luonnollisesti kisoissa aavutetut tulokset ja sij oitukset sekä muut objektiiviset Liedot tulostasosta ki soissa ja enn en
niitä.
T u l os t e n k ä s i t te l y s s ä on päähuomio kiinnitetty
kisoissa onnistuneen osaryhmä n ja epäonnistuneen osaryhmä n
väliseen vertailuun keskiarvojen ja niiden merkitsevyyksien laskennan avulla . Kisoissa onnistumisen tai epäonnistumisen kriteerinä
pidettiin:
a ) absoluuttista tulosta tai sijoitu ta, jota verrattiin saman
vuoden parhaaseen tulokseen tai saavutukseen,
b) tuloksen suhteellista etäisyyttä lajin parhaasta eli voittaj an
tuloksesta. Tietyissä laj eissa, kuten nyrkkeily j a paini, seurattiin
myös vastustajan myöhempää menestymistä kisoissa .
Tämän tilastollisen päävertailuryhmän lisäksi on tarkastelu
eräiden muuttujaryhmien, kuten tyytyväisyyden tekijäin ja urheilemisen moti ivien vastausjakautum ia koko joukkueen osalta .
9
Esittelemme tällä aukeamalla K ullaan vahvan sepän, Juho K a n g a sn i e m e n kolme kovaa poikaa. Kaikki ovat Suomen nousevan painonnostourheilun kärkipään miehiä. Seuraavassa heidän meriittilistaansa:
K a a r l 0 (kuva yllä) on synfynyt 1941.Sarja 90 kg . Olympiavoittaja
1968 Meksikossa tuloksella 517,5 kg. Maailmanmestari vuosina 1968
ja 1969. Nimetry Suomen parhaaksi urheilijaksi samoina vuosina. Parhaat tulokset toistaiseksi: punnerrus 180 kg, tempaus, 161 kg, ryöntö
195 kg ja yhteistulos 530 kg. Saavuttanut yhteensä 16 maailmanennärystä.
Suomen Mestari vuosina 1965, -66, -67, -68, -69 ja -70.
K a u k 0 (viereisellä sivulla ylimpänä) on synrynyt 1942. Sarja 110 kg.
Saavuttanut tempauksen maailmanennätyksen kaksi kertaa: 158,0 kg ja
161 kg. EM-kilpailujen toinen 1969 tuloksella 507,5 kg. Parhaat tulokset: toistaiseksi: punnerrus 167,5 kg, tempaus 161,0 kg, ryöntö 190,0
kg ja yhteistulos 515,0 kg.
K ari (viereisellä sivulla alimpana) on syn0myt 1946. Sarja 90 kg.
Nuorten Suomen mestari 1967, nuorten Pohjoismaiden mestari samana
vuonna, B-mestari 1968. Parhaat tulokset toistaiseksi: punnerrus 147,5
kg, temjJaus 145,0 kg, ryöntö 167,5 kg, yhteistulos 455 kg.
Kaikki kolme ovat edelleen kehitryviä nostajia, jonka vuoksi ei liene
liikaa ennustaa Kangasniemen nimen esiinryvän vielä kauan kilpailujen
tulos luetteloiden y läpäässä.
4. TULOKSET
Koko ryhmän tulokset
T y Y t Y v ä i syy s 0 los u h t e i s iin. Tulokset osoittivat,
että tyytyväisyys oli yleisesti ottaen verrattain korkeaa luokkaa.
Ainoastaan asumisolosuhteitten sekä osittain valmentajien ja
keskittymisrauhan kohdalla jäivät vastaaj ien mielipiteet keskinkertaiselle tai sitä huonommalle tyytyväisyys tasolle. K eskittymisrauhan puute johtui lähes yksinomaan huonoista asunto-olosuhteista, joten nämä kaksi tyytymättömyyden aihetta itse asiassa
pelkistyvä t yhdeksi. Valmentajiin tyytymättömien kohdalla oli
yleensä kysymys siitä, että ko . urheilijan oma valmentaja ei ollut
mukana. Tällöin voi sinänsä ehkä hyväkin valmennustapa aiheuttaa outoudellaan tyytymättömyyttä. Varsin tyytyväisiä sen sijaan
oltiin esim . joukkueen johtoon, huoltoon, kilpailu paikkojen tasoon,
harjoitusmahdollisuuksiin ja ruokailuun joitakin pienempiä poikkeuksia lukuunottamatta. Myös lääkärien osalta oli tyytyväisyys
keskitasoa parempi.
U r h e i I e m i se n m 0 t i i v i t muodostavat toisen sellaisen
muuttujaryhmän, jonka vastausjakautumia voidaan tarkastella
myös koko ryhmä n puitteissa. Tuloksista kävi ilmi mm.:
_ että yksilöllinen onnistuminen ja kunnia oli etusijalla motiivina (66 %) ryhmän etuun (10 %) verrattuna, mikä on odotettuakin, koska varsinaiset joukkueurheilulajien edustajat lähes
täysin puuttuivat,
_ että ensisijaisesti voittoon tähtääviä urheilijoita oli suunnilleen yhtä paljon kuin niitäkin, joille hyvän tuloksen saavuttaminen on voittoa tärkeämpää,
- että 46 % kaikista ilmoitti epäröimättä 15 % varauksin
yhtenä urheilemisen motiivina olevan taloudellisen hyödyn tavoittelun,
_ että 3/4kaikista piti eräänä tavoitteenaan ja motiivina urheiluun julkisen tunnustuksen ja maineen saamista,
_ että 20:llä urheilijalla (34 %) olivat erilaiset ulkoiset mo tiivit etusijalla, kun taas 14 (24 %) ilmoitti motiivien olevan sisäisiä,
urheiluun itseensä liittyviä (tyydytys, tarve urheilla ja liikkua,
oman suorituskykynsä selvittäminen jne.) .
I
•
12
Kalevi Oikarainen voitti kultamitalin 50 km:n hiihdossa Hohe Tatralla
T shekkoslovakiassa helmikuussa 1970 pidetyissä maailmanmestaruuskilpailuissa. Oikaraisen voitto saattoi kisat suomalaisten kannalta kauniiseen päätökseen.
]3
Onnistuneen ja epäonnistuneen osaryhmän vertailu
Ta u s t a t i e d 0 t.
Tuloksista voidaan ryhmien erottel un
kannalta todeta seuraavaa:
- Urheilijoiden keski-ikä on 25-26 vuotta ja hajonta 17-41
vuotta, eroja ei esiinny.
- Naimisissa olevia ja naimattomia on yhtä paljon (29/30),
eroja ei esiinny.
- Koulutuksen osalta on todettavissa, että onnistuneiden ryhmässä on koulutustaso keskimääräi tä korkeampi . Ero ei ole kuitenkaan tilastollisesti merkitsevä.
- Epäonnistuneiden ryhmässä on 10 kpl eli 33 % sellaisia,
joilla ammatti liittyy heidän edustamaansa urheilulajiin . Onnistuneiden joukossa näitä oli 6 kpl eli 21 %. Ei voida näin oll en
todeta, että esim. ammatin tarjoamat paremmat harjoitusmahdollisuudet lisäisivät onnistumisen todennäköisyyttä.
- Isän ammatti taso eli tavallaan urheilijan sosiaalinen tausta
on onnistuneiden ryhmässä korkeampi.
- Oleskeluajan pituus kisapaikalla on onnistuneilla hiukan
uurempi. Mm. on kuudesta yli 30 vrk paikalla olleista viisi onnistunut. Erot eivät kuitenkaan muodostu tilastollisesti m erkitseviksi.
- Valitsemisajankohdan ja olympialaisten välisen ajan pituus
erottaa ryhmät läh es merkitsevästi toisistaan. 1 iistä 12:sta urheiIijasta, jotka valittiin vasta 1- 2 viikkoa ennen kisoja, on ainoastaan 3 kpl onnistunut. Vastaavasti on ryhmässä, jonka valinnasta
oli kulunut 50-60 vrk onnistuneita 10 kplja epäonnistuneita vain
3 kpL Näiden tulosten perusteella olisi ilm eisesti kaikki valinnat
pitänyt suorittaa noin 2 kk ennen kisoja.
- Koko kilpailu-uransa pituudessa on epäonnistuneiden ryhmä
edellä ja h eillä on myös hajonta suurempi. Onnistunee t sen sijaan
kasautuivat voimakkaasti (noin puolet kaikista) luokkaan 7- 11
vuotta kilpailukokemusta.
- Onnistuneilla on pitempi kansainvälinen kilpailu-ura, pidemmällä ajalla Suomen edustuksia sekä useammin aikaisempia osallistumisia olympiakisoihin.
A1arjatta Kajosmaa
kuussa 1970 Holze
mestaruuskilpailuissa.
mukana kolmanneksi
jänneksi.
14
oli paras naishiihtäjä Suomen joukkueessa helmiTatralla T shekkoslovakiassa pidetyissä maailmanMarjatta saavutti hopeamitalin 10 km:llä, oli
tulleessa viesti.Joukkueessamme ja tuli 5 km:llä nel,-
..
15
_ eroja ryhmien välillä ei esiinny tyytyväisyydessä omaan
fyysiseen kuntoon, il mastoon, johtoon, asum iseen, ruokailuun ja
vapaa -a ikoj en vietLoon.
Haastattelijan arviot
Risto Björlin, jolca on ollut
aina luotettava edustajamm~ kansainväliJ'issä kilpailUIssa, saavutti Euroopan
mestaruuden
Modenassa
Italiassa pidetyissä EMkilpailuissa 1969.
- Sen ajan pi tuus, joka kisoihin mennessä
k 1
p.arhaasta saavutuksesta, ei erottele r
' .. .on u unut v.u.~den
eI siis välttämättä tule odott
" yh:l1a la~nkaa? UrheIlIJalta
_ Ei myöskään sillä seik:~aVl1:'~o etkelIa kO~Ia tuloksia.
samana vuonna, näytä olevan t·.' .. t k' oma enn~t~~ saavutettu
assa ut lmusryhmassa merkitystä.
Tyytyväisyys olosuhteisiin
- .~nnistuneiden osaryhmässä on ennen kil ail
.. '
sempIa valmentajaan- erittäin t t ...... p ~a oltu tyytyvaIollut II kpl .
..' .
. yy ~valSla on heIdän joukossaan
.
. Ja ep aonmstuneIssa vain 5 kpl S
havaIttavIssa
myös
tyytyva"isyyd
. ama suuntaus on
.
essa.. h uo1toon.
- onmstuneet ovat olleet tyyt väi
'.. k '
.
ja edelleen lääkäreihin
y sem pIa esklttymIsrauhaan
..
'
mIstä 9 urheilijasta, jotka ovat i l '
..
,
yksityisasioissa kotimaass~~~~~~t7 ~tt~ he~llä ~n
tuneIden Joukkoon,
, p epaonms- ep äonnistuneet olivat t t .. .
' ..
. .
suuksiin ja kilpailupaikkoien YYt yvaIsekI?pIa. harJoIttelumahdolliJ
asoon IsapaIkalla On k 't k'
t~ d e~tava, ettäl
hajonta tämän k s m ' .
UI en ~n
pIem sill ä
'
. Y y yksen vastaukSIssa on varSin
.
.
.
'
mo
emmIssa
ryhmIssä
olivat
useimmat
täysin
tyyt
.. '
SIa.
.
yvaI-
palj~n hu~lta
16
HaastaLLelun yhdeyd essä suoritettiin arvioinLi eräistä urheilij a n
psyykkisistä om inaisuuksista sekä hä nen fyysisestä j a psyykkisestä
kunnostaan. Edelleen laati haastattelija oman ennusteensa ko.
urheilijan m ene tymisestä kisoissa, idea perustui kaikkiin arVIOInLeihin sekä haastattelussa saatuihin tosia iatietoihin.
Tuloksista mainittakoon:
_ urheilijaryhmä kokonaisuudessaan vaikutti normaalia kunnianhimoisemmalta, vähemmän seuralliselta, vähemmän aggressiiviselta, vähemmän epäonnistumista pelkääväitä sekä fyysiseltä
ja psyykkiseltä kunnoltaan paremmalta,
_ osaryhmien väliset erot ovat ka utta linj a n varsin pieniä,
mutta onnistuneiden ryhmä on hiukan varm em paa, kunnianhimoisempaa ja vähemmän seurallista,
_ epäonnistuneiden ryhmässä on stressinsieto arvioitu suuremmaksi. Sama hypoteesien kanssa ristiriitainen tulo on saatu myös
luonnetesteillä, kuten raportista myöhemmin ilm enee.
_ haastattelun pohjalta laadittu m enestysennuste on oikean
suuntainen. Niistä 22 urheilijasta, joiden menestys on ennu tettu
heidän tasoaan huonommaksi, kuuluu 14 epäonni tuneiden ja 8
onnistuneiden ryhmään. Samoin on ennusteryhmissä: menestys
odotusten mukainen tai menestys odotettua parempi, molemmissa
enemmän lajissaan onnistuneita kuin epäonnistuneita.
Odotukset menestymisestä kisoissa
H aastattelun yh teydessä kysyttiin urheilijoilta heidän omia
tavoitteitaan kisoissa joko tuloksen tai sijoituksen muodossa. Annettu vastaus muunnettiin 5-asteiseen skaalaan sen mukaan, vastaisiko se aika isempaa tasoa vai oliko se sitä parempi tai huonompi.
Edelleen h äneltä kysyttiin , millaisiksi hän luulee eräiden muiden
tahojen, kuten johdon, valmentajan, omaisten , julkisen sanan jne.
odotusten muodostuneen h ä nen suhteensa. Esitetyistä tämän
tutkimusosan tuloksista havaitaan, että:
_ kisoissa onnistuneessa urheilijaryhmässä ovat odotukset oll eet
kautta linjan korkeampia kuin epäonnistuneessa,
17
- suurin ja tilastollisesti merkitsevä ero ilmenee urheilijan
kä ityksissä johdon odotuksista hänen suhteensa. Niinpä niiden
l4:sta urheilijan joukossa, jotka ovat uskoneet johdon odotusten
olevan erittäin suuret, on 10 sellaista, jotka todella ovat onnistuneet. Vastaavasti on niiden 13 joukosta, j otka arvelivat johdolla
olevan heidän su hteensa pienet odotukset, peräti 10 epäonnistunut,
- myös urheilijain omat odotukset sekä käsitykset valmentajan
ja joukkuetoverien odotuksista ovat suuremmat onnistuneiden ryhmässä,
- omaisten, Suomen kansan ja julkisen sanan odotusten suhteen
ei ryhmien välille muodostu eroja.
Urheilemisen motiivit
Huippu-urheilutasolla merkitsee motivaatio varsin paljon sekä
kovatasoisissa kilpailuissa että pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä vaativien harjoitusohjeImien läpiviennissä . Haastattelun yhteydessä
pyydettiin urheilijoita selvittämään niitä motiiveja, jotka edelleen
saavat heidä t jatkamaan urheiluaan. Vähemmän huomiota kiinnitettiin niihin motiiveihin, jotka aikoinaan olivat vaikuttaneet
urheilemisen aloittamiseen.
Tulosten mukaan ei ryhmien välillä esiinny eroja siinä suhteessa,
onko tavoitteena ensisijaisesti yksilöllinen vai ryhmän etu. Myöskään ei eroja ilmene, kun kysytään pyrkiikö urheilija kilpailussa
voittoon vai hyvään tulokseen.
Sen sijaan erottuu epäonnistuneiden ryhmä sikäli, että he ilmoittivat useammin motiivina olevan henkilökohtaisen hyödyn (taloudellinen, työpaikka jne.) . Sama.n suun tainen on tulos myös tunnustuksen ja julkisen maininnan (nimi lehtiin) osalta, joskaan epäonnistuneiden ryhmä ei niin selvästi erotu tässä.
Motiivit on vielä kokonaisuudessaan jaettu ulkoisiin ja sisäisiin,
jolloin ed ellä esitetyt tunnustus ja hyöty tietenkin kuuluvat ensin
maini ttuihin. Sisäisiin kuuluvat, mm. tarve urheilla ja liikkua,
tyydytys omasta suori tuskyvystä, itsensä ylittämistendenssi, jne.
Tällöin havaitaan, että sisäiset motiivit etusijalle asettavista kuuluu 71 % onnistuneiden ryhmään. Ulkoisten motiivien kohdalla
on suhde päinvastainen eli epäonnistuneiden ryhmään kuuluu
70 % tällaisista urheilijoista.
.
. h'l
'mlJia yllättäjiä
vuonna
..
. At
R ., V"h "l " oli suomalazsen yleuur ez un suun l'
eIJo a a a
.. .. lk mailla kutsuttun, parann
ee1969. »Mies tyhjästä»; kuten hanta u 0
SE-tä ensin 214 ja sitten
nan EA1-kis~issa ~akst ker~aal.~orkeush{fYntulok~etla kuin voittaja Va217, joka otkeuttt hopeamtta nn sama a
lentin Gavrilov.
.
.. r hmät eivät tutkituissa
?n .. alukSI tode.tta~~~t~~~sis~aan. R yhmien pienuus
luon teenpurtelssa eroa merkil~sek 1 tus urh eilulaJ'i ikä jne.) lie,
.
,
.
.
s (sukupuo 1 ou u ,
Ja heterogeemsu~ .. '
" " ' k tt ·ina . Suuntaa antavastl VOInevät tässä merklttavlmpma vai. UI aJ
mukaan näyttää epäond t että testltu os ten
. k'
daan kUlten m to.. e .,a
. . neuroo tt'selta
h ,
mman
I
, optimistisemmalta,
h
nistuneiden ry ma va e .
l t ' a sovinnaisemmalta. Edelseurallisemmalta, tunnolhse~~a a J tt vI'a J' a omaavat kunnia nän opposltlOon ase u
.
1 relevantissa suhteessa todelhsu~leen he ~vat e~em~
hirnoa, Joka ei kUltenkaan Ok ~
"ntyy hiukan enemmän kum
teen. Myös älykkyyskomp le sla eS11
Tuloksi~~a
ryhm~~~ä.
aikuttavat keskimääräistä itsenäiOnnist~neet ur~:I~IJ at t~as vOd t ten vastai esti he ovat mitsemmiltä Ja agressllvlsemmllta.
.~ u.s t "vI'a" J'a uusissa tilanteissa
onnistuneiden
T estitulokset
" 1 män stressla sle a
..
tausten mu k aan va 1em.
1
en myös haastatteluarvIOlarempl'a . Samansuuntamen tu os saa 11
Luonteenpiirteiden mittaamiseen käytettiin haastatteluarviointien lisäksi karaktelogista kyselykaavaketta ja Warteggin piirustustestiä.
.
,
tutkimuksissa on huippu-urheil.iden pohjalta..
Myös ulkomalll~. su~n~etu!ssa.
..'
ttä agressiivisuutta Ja
joille ominaisiksi pllf.telksl eSI(tetty. 1~:nal~Ytöu~heilijoilla) .
äiltä
vähäisempää seuralhsuu tta varsm m y
18
19
Marjatta Hara ui 6. 7.
1969 Helsingissä Euroopan ennätyksen naisten 800
m:n vapaauinnissa. Tulos
oli 9.42,7. Marjatta, tunnetun uimariperheen tytär,
on naistemme paras vapaauinnissa. Hänen nimissään
ovat Suomen ennätykset
200,400, 800ja 1.500 m:n
vapaauinnissa sekä 25 m:n
että 50 m:n radoilla. Vuonna 1969 hän saavutti Suomen mestaruudet 200, 400
ja 800 m:llä.
6, JATKOTUTKIMUSMAHDOLLlSUUDET
miten Teidän kannattaa tehdä
urheilumatkat
Kansainvälinen kong re~si ~ ja,. messumatko'en
enkolsJarJestö ICCA
International Congress
and Conventional Association . ICCA:an kuuluu
lahes 10() .matkat9 imistoa,
lentoyhllota ja hotell jketjua eri puolilla
maailmaa .
!..
AREA on ICCA:n
ainoa edustaja
Suomessa,
22
Tämä mies on me idän -
.
Ek~~~:::äj~a~~~j:n hg~~~~~~J~~~nur~~~~~p~ä!l~:~gj~ig~~~
Ilsln tapa matkustaa
.. . slaan. tieta!! mika on edul juuri Te olette kiinnost~~~ltn ,Ä'rhellutllalsuukSiin, joista
teen ja tekee ehdotuks
.
rea .. tuntee kokonaistilanyksilölliset tOivomuksenn:n~a . ~~ldkan eduksenne . Kaikki
suhteen pyritään toteuttamaan J ~r~as~n tJ.'!. muun palvelun
too . Urheilumatko 'en
'k "
..
le aa, tuntee ja kerto~samme Helsindissä e~o~~stunIlJat tapaatte päätoimisma- Ja erikoslmatkat-osa Jolnen Es~lanadlkatu 2 ryhnen ei maksa mitään mu~atoslt~:. tP.u. helln 61 491. Kysymi,
aas aa rahaa Ja aikaa .
Kaikista AREA
tevan palvelun,
toimistoista saatte asiantlm-
Mikäli samankaltaista tutkimusta eli stressin suuruuden mittausta kilpailuj en odotustilanteessa halutaan suorittaa uudelleen ,
olisi myös kilpailujen jälkeinen uusinta- eli kontrollimittaus tarpeen. Jos mittaukset olisi käytännössä mahdollista suorittaa kilpailun molemmin puolin, olisi stressin suuruuden arviointi myös yksilöllisesti tarkempaa. Tällöin päästäisiin samalla käsiksi mielenkiintoiseen ja valmennuksen kannalta arvokkaaseen kysymykseen
voiton ja tappion vaikutuksista urheilijan psyykkiseen vireeseen ja
kuntoon.
Tutkimus on ollut luonteeltaan monelta osin ongelmakenttää kartoittava. Se on tuonut eri muuttujaryhmien puitteissa esille sellaisia kysymyksiä, joiden yksityiskohtainen tutkiminen on tarkemman tiedon saamiseksi paikallaan. Tällaisia kysymyksiä ovat esim.
tavoiteasettelu ja odotukset, urheilemisen motiivit, eri urheilulajien yksilöllinen luonne, huippu-urheilijan persoonallisuus jne.,
joissa kaikissa tulokset olivat sekä mielenkiintoisiaettälisäselvitystä
vaativia.
23
SVUL-70
Hyvä mieli liikkumalla
1970-luvun suomalaisella on hu
.
mat mahdollisuudet e'l .
homattavastl edeltäjiään Suurem.
.
naiseen arrast t ' .
us OImmtaan. TaloudellIsestl parantuneet edell t k
mieleinen harrastus suu y y set a~tavat mahdollisuuden valita
remmasta Joukost k'
.
tynyt vapaa-aika mahdollistaa .tk".... .a .um ennen. Llsääntuksen ja parantuneet l"kk
. Pld laJanmttelsemmänkin harras.
II
umlse e lytykset t k"
.
. e evat ajankäytön
Joustavaksi ja tehokkaak' 0 n .
teessa ihmisen vaatimukssl. t h aivan luonnollista, että tässä tilane
arrastemuotoa
k h
an. 0 taan Suurenevat. Vapaa-aika halutaan viettää he '..
ja toiveiden mukaisesti J'a h
. nkdok.ohtalsten mieltymysten
. k a parhaiten vaatl'm ' k . arrastettavaksl m uo d 0 k'
JO
Sl va l'Itaan se '
u sla vastaa
.
K.un urheilu ja liikunta va aa-~'
tutkimusten mukaan edell
p k ~an ~Iettomuotona, tuoreiden
ee n
kiinnon kohderyhmä sa" l t t" .~n ansa1alsten suurimman mielend 11"
,
y aa se suuren va t
tausta huomioonottaen urh '1 t"
'.. ~ uun e e akuvattu
.
'd
ei
u
OImmtaa
t"
.
hOI en harteille Ihm'st
..
JarJes aVlen organisaa•
1 en suurenevI In vaa t'Imu k"
slln on pystyttävä
vastaamaan paranevilla palveluksilla ja monipuolistuvalla ohjelmalla. Kun urheilu ja liikunta lisäksi lähes yksin vastaavat aktiivisesta fyysistä ponnistelua vaativasta vapaa-ajan vietosta, joka
on jokaiselle kansalaiselle elintärkeää, on urheilujärjestöjen vastuu tehostetun toiminnan suunnittelusta ja järjestämisestä sitäkin suurempi.
SVUL:n 70:n juhlavuoden erikoisohjelman suunnittelussa ovat
emo seikat muodostaneet lähtökohdan. SVUL haluaa ohjelmallaan
osoittaa, että se on tajunnut toiminnan suunnittelun ja tehostamisen välttämättömäksi ja että se haluaa kantaa maan suurimpana urheilun keskusjärjestönä oman tärkeän osansa vastuusta
urheilutoiminnan tulevaisuudesta. SVUL-70 ohjelmalla halutaan
myös osoittaa, että vapaaehtoinen aatteellista palkatonta työtä
tekevien naisten ja miesten panos tarjotaan tulevaisuudessakn
koko yhteiskuntamme käyttöön.
Juhlavuotta vietetään työn merkeissä. Sitä sävyttää voimakkaasti koko urheilutoiminnallemme oleellisen perusyksikön, yksityisen urheiluseuran työn tarkastelu ja suunnittelu. Kun nyt 70:n
aktiivisen ja tuloksekkaan toimintavuoden jälkeen jälleen palataan tähän peruselementtiin, halutaan korostaa sen merkitystä
toiminnan tehostamisen lähtökohtana. Ilman urheiluseuraa ei ole
piiri-, erikoisliitto-, keskusliitto-organisaatioita, ilman seuran toiminnan tehostamista ei pitkällä tähtäyksellä voida tehostaa minkään muunkaan organisaation osan toimintaa.
TOIMINTASUUNNITELMA·
MUISTIO
JÄSENKYSEl YKAAVAKE
VALMENTAJAKOULUTUS
JÄRJESTÖKOULUTUS
SEURATOIMINNAN
OPAS
VALM ENTAJATUTKIMUS
SEURAKÄYNNIT
TEHOSTETTUA TOIMINTAA
JOKAISEllE JÄSENEllE
NUORET
KUNTOURHEILIJAT
NAISET
SEURATOIMINNAN
PERUSTUTKIMUS
HARRASTUSKORTTI
NUORILLE
24
25
Martti Pesonen, 28-vuotias Hyvinkään Moottorikerhon Jäsen, saavutti
moottoripyöräilymme kaikkien aikojen parhaan saavutuksen siJoittumalla
maailman tilastossa 11. sijalle 350 cm:n luokassa. Hän sijoittui myös
samassa tilastossa 250 cm :n luokassa 17. sijalle. Kummassakin luokassa
ajettiin 12 maailmanmestaruusosakilpailua, Joista kunkin kilpailijan 7
parasta suoritusta otetaan huomioon. Parhaat sijoituksensa hän saavutti
Italiassa Ja Suomessa aJetuissa osakilpailuissa, Joissa kummassakin hän
tuli viidenneksi. Amatööriajajan merkittävä saavutus kovassa kansainvälisessä kilvassa.
Välähdys Länsi-Euroopan mestaruuskisojen avausottelusta Suomi- Englanti, Jonka Suomi voitti 3-0. Kisoihin osallistui kolmetoista LänsiEuroopan Ja Välimeren alueen maata Ja Suomi sijoittui kisoissa kolmanneksi samalla pistemäärällä voittajan kanssa.
Suomen pelaajat vasemmalta: Jorma Knuutinen (12), Raimo Koskinen
(3), Jukka Palomäki (4).
KisoJen':All Stars Joukkueeseen valittiin Suomen Joukkueesta Jorma
Knuutinen, Pentti Aallonen Ja Jukka Palomäki.
26
27
Lähtiessään juhlavuonnaan toteuttamaan toiminnan tehostamiskampanjaa on SVUL päättänyt suorittaa sen perusteellisesti,
Ohjelma ei rajoitu p elkästään vuoteen 1970 vaan sen on suunniteltu jatkuvan koko vuosikymmenen ajan siten, että kun aluksi
kerätään tietoja tutkimusten ja selvitysten avulla tämänhetkisestä tilantees ta luodaan näin suunnitelmat ja ennusteet pitävälle pohjalle ja tarpeeksi pitkäjännitteisesti,
Kun SVUL:n liittohallitus p erusti juhlavuoden ohjelmaa varten organisaation, se a etti samalla kuluvalle vuodell e seuraavat
tavoitteet
1, Lisääntyvät ja paranevat palvelut yk ityisille jäsenille,
2, Perusyk ikön toimintaedellytysten tutkiminen ja se lvittäminen,
3, Peru yksikköjen toiminta uunnitelmien tarki tus,
4, Perusyksikön toimintaedellytysten kehittäminen ,
5, Alkavan vuosikymmenen toiminnan uunnittelu,
Tavoitteisiin pyrkiessään on SVUL-70 organisaatio perustanut
useita työryhmiä toiminnan eri sektoreita toteuttamaan, Tutkimu ryhmän tehtävänä on hankkia toiminnan perustaksi tietoja,
joille tulevai uuden suunnittelu voidaan rakentaa, Ensimmäisenä
suurena kohteena toteutetaan seurojen toimintaa kartoittava
»Urheiluseurojen Perustutkimus», joka selvittää eurojen toiminnan tämänhetkisen tilan ja siihen vaikuttavat tekijät. Perustutkimus muodo taa lähtökohdan laajalle tutkimusoperaatiolle, jolla
kuluvan vuo ikymmenen päätöksill e halutaan antaa mahdollisimman todellinen tausta,
Ohj elmatyöryhmä puolestaan uunnittelee keinoja, joilla yksityisen urh eiluse uran toimintaa voidaan parhaalla mahdollisella
tavalla organisaation muiden osien taholta auttaa ja kehittää,
Suuri uuntaise na kokeilutoimenpiteenä kirjoitetaan seuratoimintaa auttava »Seuran toimintasuunnitelmamuistio», joka sisältää
viitteitä seuratoiminnan pitkäjännitteisen uunnittelun perusteista,
Se korostaa samalla koko ohjelman pääperiaatetta, monipuolisen
toiminnan tarjoamisen tärkeyttä, Muistioon liittyvänä laaditaan
seuroj en toimintasuunnittelun avuksi myös tutkimuskaavake,
jolla seurat voivat elvittää j äsenkun tansa mielipiteet oman seuransa suh teen ,
Eräänä tärkeimmi tä ohjelmatoiminnan muodoista toteutetaan
kaikissa piireissä seurakäyntisuunnitelma, jonka puitteissa piirien
edustajat ovat henkilökohtaisessa yhteydes ä juhlavuoden aikana
yli puoleen kaikista SVUL:n seuroista, Tämän toimenpiteen on
myös uun niteltu j atk uvan vuosittain , j olloin kunakin vuonna
painotetaan jotain j ärje tölle ajan kohtai ta keskeistä asiaa,
28
"
'
"'r'estetään vuoden aikana useita
Ohjelmaryhman" t,o,lmesta ~ a J 'a 'oiden aikana keskitytään
1- 2 viikkoa kestavl~, tee~aJaksoJ 'kJ"
Ehkä kaikkein kauas,
k k s mplln kysymy Slln,
,
seuratoimmnan es el I " " 11"""
ksyllä erilaisen palvelutOlkantoisimpana te!~mana ka~lt: ~:~ti~~ ajatuk e ta, että jokaisen
minnan tehostamIsta seurOlSS
k"
n ihmi en on tun nettava
, ,
aan kuuluvan y sltYI e
hd II'
svull!lalseen seu~
' t t ä h ä nell e on tarjottava ma 0 1kuuluvansa urhelluseura,an: Jla ,e
.. tOl'ml'ntaan Samalla kun pal'"
t le elseensa
'
suus osallistua a k tllVI
es
1 m,
..
' ka'selle
varataan mahdolten etta JO
1
' ....
h
velutoimintaa ke Itelaan Sl , "t n vastaavaan »liikuntapaket.. .... tt n hanen tOlvel aa
lisuus ~a~~,a yy..
" n 'äsenen vastuun tunnetta omaa se~­
tiin», hsataan my?s yksltYIS~ .. J
letetaan suorittavan kohtuulhraansa kohtaan SIten, etta l~n~n ~ Suunnittelemalla »liikuntanen korvaus saamasta~n pa ve ,:S a, ks'a J' a markkinoimalla se
, 'k
taa Jasenen tOlvomu 1 ,
1
pakettI», JO a vas
l
'uudessa seuroissa 0 evan
hänelle »erikoishintaan» taataan tu eval
vain aktiivisia jäseniä,
29
Suomen NIM-kisajoukkue Tukholm
.
vas:lta päävalmentay'a Se"'''' L"t lassa 14~30. 3 . .1970. Setsomassa
.
1:'1:'0
tt so a, huoltaya M t
lJ l
.
·
P kk V"
a tas n e emus sekä
P...,-e1aaJat. Mattt Keinonen , V,l'
e t- e a n etola J
P l
.1 ammmen, Jorma
Vehmanen P kk L ' ' orm~ e tonen, Juhani
• ".
.
, e a etmu Lau
'
Tt lV.lOnOnen, Harri
L mnonmaa, Matti Murto v, ... .. V" lkk
.
k
'
'
amo
nO
a
Esa
P
lt
JOU kueenJohtay'a
Olli Pulkk anen, h'"
e 'l"
onen,E L asse
.
zeroJa I l"'o Ni"kk
....Oksanen'
t
ta. turwzssa vas:lta
P ekka Mar;amäki, L alli Partinen Il 0 K,1:'
Ylönen, Seppo Lindström H ez'kk" R~h ' oskel.a, Jorma Valtonen, Urpo
.....
'
t
tt tranta Ja Juh
R t 'l
1· ..
. N.
Suomt slJotttUt MM-k'"so'
• usa neuanneksz
t al" an asz a.
.
euvos 0 ttton, Ruotsin ja
T shekkoslovakian J'älkeen . V;oz'tot.. S
uomz- Puola 9 1 S
.
. P
- . ' uomz- Ruotsi
3- 1, Suomi- Itä-Saksa 1- 0 S
' uomz- uola 4- 0 Ja Suomi- T shekkoslovakia 5-3.
30
Koulutusryhmä pyrkii ratkaisemaan erasta seuratoiminnan
ke keistä ongelmaa, ohjaaj a- ja koulllllajapulaa. Tehokkaaksi
todetun SVUL:n uuden koulu tusorganisaalion pohjalta pyritään
suunnittelemaan koulutustoimintaa, joka takaa sen, että euratoiminnalla on j atkuvasti käytössään asian tuntevaa j a innostunutta
työvoimaa . Samalla koulutusryhmä pyrkii kontrolloimaan koulu tustoiminnan tehoa j a tuloksia tutkimuksclb., joka kattaa kaikki
tähän m en nessä uusitun koulutussuunnitelman kautta valmistu neet valmentajat.
Talousasiat muodostavat useille seuroille kaikkein työläimmän
toiminta-alueen. Pitkäjännitteinen talous uunnittelu muodostaa
lähtökohdan tulevien vuosien seuratoiminnan tehostamistoimen piteille. ] äsenpalveluajattelun rinnalla muodoslaa taloustoiminta
SVUL-70 ohjelmassa sektorin , jonka pu itteissa pyritään j o ensimmäisenä vuonna laatimaan pitkän tähtäyksen suunnitelmia tavoitteena seuratoiminnan taloudellisten edellytysten ratkaiseva parantaminen.
Vapaaehtoiseen aatteelliseen j ä rjes tötoimintaan perustuva työ
on aina ollut maamme urheilutoiminnan perusta. Myös tulevaisuud en kehittyvässä suomalaisessa yhteiskunna a on panos, j onka
vapaaehtoin en työvoima peliin panee ratkaiseva ur heilutoiminnan kehitystä ajatellen. Millään järjestelmällä ta i toimintatavalla
ei pystytä korvaamaan sitä työtä, jonka tekevät urheilun j ärjestötoiminnan piirissä työskentelevät henkilöt.
Suomen Valtakunnan Urheiluliiton juhlavu oden erikoisohj elma
heijastaa vahvaa u skoa urheilu- ja liikuntatoiminnan tulevaisuuteen ja sen mahdollisuuksiin mutta toisaalta huolta sen kehityksestä. SVUL-70 ohjelma etsii uud enaikai in keinoin järjestötoiminnaHe muotoja, jotka palvelevat yhä paremmin ja mielenkiintoisimmin toimintaan osaHi tuvaa yksityistä aktiivista svullilaista.
31
SVUL:N ORGANISAATIO
UDBll etupyörävetoinen
I
Seurat
IIBli1 UUTUUS
Erikoisliitot 37
Maailman lehdistön valitsema "VUODEN AUTO"
I
Pi irit 18
I
FIAT 128
on edustava perheauto.
Teho 55 hv/DIN
Nopeus yli 135 km/t
Tilaa viidelle
henkilölle. --;;:;;=_-~~g~~~~~~~~~~=-
Liittokokous
Joka 3. vuosi
Li ittovaltuusto
88 jäsentä
Liittohallitus
14 jäsentä
----;-
r
,. -- --,-/1
1
I
OSUUSKASSAT
NYT
OSUUSPANKKEJA
I
Yhteysasiat: Varapuheenjohtaja
1
Kunniatuomioistuin
Talousvaliokunta
SVUL :n Tuki
Suomen Urheilusä~~!~ ..
Töölön Urheilutalosaatlo
Urheiluhallien johtokunta
Suomen Urheilulehti
•
~tyessään
Järjestöasiat: Varapuheenjohtaja
--------------'1 I--K-OU~I-ut-u-sa-s~ia-t:~v~a-ra-p-u~he~e~n~jo~h~ta~ja~1
1
Myynti: AUTONOVO o y
ja FIAT-verkosto
Talousasiat · Puheenjohtaja
II
II
-11
1
1
1
- 1
II
II
Järjestövaliokunta
--
1
Naisvaliokunta
1
Koulutusvaliokunta
1
-1
-
Talousosasto
Talousjohtaja
1-
I
-
Järjestöosasto
Järjestöpääll ikkö
-
Tieteellinen valiokunta
I
-
l1rheilulehden johtokunta
1
-
Radio- ja TV-toim ikunta
I
-
Töölön Urheilutalo
Keskustoimisto
Pääsihteeri
1
Koulutusosasto
Koulutuspäällikkö
Tiedotusosasto
Tiedotuspäällikkö
SVUl.n urheiluhalllt
Suomen Urheiluopisto
33
SE 1969 O smo Ala-Honkola, Satakunnan Ampujat
ME 1963 August Hollenstein, Sveitsi Oslo
Suomen
Ampujainliitto
378
376
"
"
Vapaakivääri 40 laukausta polvelta
SM 1969 Rainer Rosenqvist, Ylä-Vuoksen Ampujat
SE 1956 Vilho Ylönen, Tikkakosken Ampujat
ME 1969 Valentin Kornev, USSR, Pilsen
386
39 1
392
"
"
"
Vapaakivääri 40 laukausta makuulta
Puheenjohtaja
OUo nirisku
Liitto on perustettu 1919, liittynyt SVUL:oon 1962, kuuluu vuodesta 1922 kansainväliseen liittoon Union International de Tir (UIT) ja vuodesta 1962 kansainväliseen
haulikkoammunnan liittoon Federation Internationale de
Tir aux Armes Sportives de Chasse (F.I.T.A.S.C. ) ja on
jäsenenä pohjoismaisessa liitossa
ordisk Skytteunion
(NSU), vuonna 1970 seuroja 199, jäseniä 151. 729 miestä,
502 naista, 1.262 poikaa, 96 tyttöä, yhteensä 153.308.
Liiton puheenjohtaja: Otto Yli r i s k u
No r d q ui s t
MESTARIT JA E NÄTYKSET
1969 Osmo Ala-Honkola, Satakunnan Ampujat
1964 Esa K ervinen, Joensuun Ampujat
1968 Gary Anderson, USA Mexico City
joukkue 1969 Satakunnan Ampujat (3 amp. )
joukkue 1962 Keski-Suomen Ampujat (3 amp.)
joukkue 1966 USA, Wiesbaden (4 amp. )
1146 pisto
11 56
1157 "
3357 "
3384 "
4602 "
"
Vapaakivääri 40 laukausta pystystä
SM 1969 O smo Ala-Honkola, Satakunnan Ampujat
34
"
"
"
"
"
"
"
582
"
Sotilaskivääri 3 X 20 laukausta
558
1969 Veli Viertola, Satakunnan Ampujat
1969 Jaakko Minkkinen, Ylä-Vuoksen Ampujat 564
558
1966 L. Lustberg, -liitto, Wiesbaden
1631
joukkue 1969 Joensuun Ampujat.
(3 amp. )
joukkue 1969 Ylä-Vuoksen AmpUJat (3 amp. ) 1660
joukkue 1966 N-lii tto, Wiesbaden
(4 amp.) 2 185
"
"
"
"
"
"
Sotilaskivääri 3 X 10 laukausta
Vapaakivääri 3 X 40 laukausta
SM
SE
ME
SM
SE
ME
395
398
398
398
398
398
398
Vapaakivääri 3 X 20 laukausta
SM
(ei mestaruuskilp.ohjelmassa)
SE 1969 Jaakko Minkkinen, Ylä-Vuoksen Ampujat
SM
SE
ME
SM
SE
ME
Liiton kunniapuheenjohtaja: Hugo Viktor Ö s t e r m a n
Liiton toiminnanjohtaja: Rene
SM 1969 Eero Kekkonen, Mikkelin Ampujat
SE 1956 Vilho Ylönen, Tikkakosken Ampujat
1964 Esa K ervinen, Joensuun Ampujat
ME 1966 Kurt Johansson, Ruotsi , Wiesbaden
1966 Magne Landrö, Torja, Wiesbaden
1968 Valentin Kornev, N-liitto, M exico City
1968 Erwin Vogt, Sveitsi, Mexico City
371
"
SM
(ei SM- kilpailujen ohjelmassa)
.
SE 1965 Antti Tyrväinen, Tikkakosken AmpuJat
277
"
Pienoiskivääri 3 X 40 laukausta
SM
SE
ME
SM
SE
ME
1969 Esa Kervinen, Joensuun Ampujat
1969 Esa Kervinen, Joensuun Ampujat
1969 Oleg Lapkin, N-liitto, Pilsen
(3 amp. )
joukkue 1969 Joensuun Ampujat
(3 amp.)
joukkue 1969 Joensuun Ampujat
(4 amp. )
joukkue 1969 N-liitto, Pilsen
11 58
1158
1165
3407
3407
4632
"
"
"
"
"
"
35
Pienoiskivääri 40 laukausta pystystä
SM 1969 Aarne Elomaa, Kajaanin Ampujat
373 pisto
SE 1960 Pauli A. J anhonen, Keski-Suomen Ampujat 373
1969 Seppo Hakala, Tikkakosken Ampujat
373 "
1969 Esa K ervinen, Joensuun Ampujat
373 "
1969 Aarne Elomaa, Kajaanin Ampujat
373 "
ME 1969 Oleg Lapkin, N-liitto, Pilsen
379 "
ME joukkue 1969 N-liitto, Pilsen
(4 amp. ) 1494 "
"
Pienoiskivääri 40 laukausta polvelta
SM
SE
ME
ME
1969 Esa K ervinen, Joensuun Ampujat
1969 Esa K ervinen, Joensuun Ampujat
1968 Bernd Klingner, Länsi-Saksa, M exico City'
joukkue 1969 N-liitto, Pilsen
(4 amp.)
39~
392
396
1557
"
"
"
"
Pienoiskivään 3 X 20 laukausta
SM
(ei mestaruuskilpailujen ohjelmassa )
SE 1960 Vilho Ylönen, Tikkakosken Ampujat
583
"
Standard-pienoiskivääri 3 X 20 laukausta
SM
SE
ME
SM
SE
ME
1969 Esa K ervinen, Joensuun Ampujat
1969 Simo Morri, Poliisien Ampumaseura
1965 A. Gerasimenok, N-liitto, Bukarest
joukkue 1969 Joensuun Ampujat
(3 amp. )
joukkue 1969 Joensuun Ampujat
joukkue 1965 -liitto, Bukarest
(4 amp. )
569
577
574
1679
1-679
2277
"
"
"
"
"
"
597
599
598
598
598
598
1778
1778
2379
"
"
"
"
"
"
"
"
"
Ilmakivääri 40 laukausta py stystä .
SM 1969 Juhani Laakso, Haminan Amp~maseura
SE 1969 Esa Kervinen, Joensuun Ampujat
ME 1968 F. Panitz, Länsi-Saksa, Wiesbaden
36
1117
1117
1432
"
"
"
Vapaapistooli 60 laukausta
SM
SE
ME
SM
SE
ME
1969 Immo Huhtinen, Suomen M etsästysyhdistys 555 pisto
1968 Seppo Saarenpää, K eski-Suomen Ampujat 564
1955 A. Jasinsky, Neuvostoliitto, Bukarest
566 "
"
joukkue 1969 Suomen M etsästysyhd . (3 amp. ) 1629
"
joukkue 1964 Suomen Metsästysyhd . (3 amp. ) 1647
joukkue 1965 -liitto, Bukarest (4 amp.)
2224 "
"
Isopistooli 30
+ 30
laukausta
SM 1969 Seppo Mäkinen, Turun Seudun
SE 1968 Väinö Markkanen, Ylä-Vuoksen
1969 Seppo Mäkinen, Turun Seudun
ME 1963 T . D. Smith, USA, Sao Paolo
SM joukkue 1969 Suomen M etsästysyh?
SE joukkue 1968 Hgin Varusk. AmpuJat
ME joukkue 1962 -liitto, Kairo
587
592
592
597
(3 amp.) 1738
(3 amp. ) 1749
(4 amp. ) 2349
Ampujat
Ampujat
Ampujat
"
"
"
"
"
"
"
Isopistooli 30 laukausta koulu
SM 1969 Erkki Ström, Ylä-Vuoksen Ampujat
SE 1966 Väinö Markkanen, Ylä-Vuoksen Ampujat
1968 Seppo Saarenpää, Keski-Suomen Ampujat
291
296
296
"
"
"
Isopistooli 30 laukausta kuvio
Pienoiskivääri 60 laukausta makuulta
SM 1969 Esa K ervinen, Joensuun Ampujat
SE 1967 Simo Morri , Poliisien Ampumaseura
ME 1966 David Boyd, USA, Wiesbaden
1967 A. Mayer, Kanada, Winnipeg
1968 Jan Kurka, T-slovakia, M exico City
1968 L. Hammerl, Unkari, Mexico City
SM joukkue 1969 Joensuun Ampujat
(3 amp. )
SE joukkue 1969 Joensuun Ampujat
(3 amp. )
ME joukkue 1967 USA, Winnipeg
(4' amp. )
SM joukkue 1969 Haminan Ampumaseura (3 amp.)
SE joukkue 1969 Haminan Ampumaseura (3 amp .)
ME joukkue 1967 Japani, Tokio
(4 amp. )
371
379
376
"
"
"
SM 1969 Seppo Mäkinen, Turun Seudun Ampujat
SE 1959 Toivo Antikainen, Kuopion Ampuma ja
M ets.seura
1967 T erho M äntynen, Joensuun Ampujat
Pienoispistooli 30
SM
SE
SM
SE
+ 30
298
300
300
"
"
"
laukausta
1969 Seppo Mäkinen, Turun Seudun Ampu~at 589
1969 Seppo Mäkinen, Turun Seudun AmpUjat 589
joukkue 1969 Suomen M etsästysyhd . (3 amp.) 1744
joukkue 1968 Turun Seudun Ampujat (3 amp.) 1766
"
"
"
"
Pienoispistooli 30 lauk~usta koulu
SM 1969 M a tti Patteri, Suomen M etsästysyhdistys
SE 1969 Seppo Mäkinen, Turun Seudun Ampujat
292
297
"
"
37
Pienoispistooli 30 laukausta kuvio
SM 1969 Seppo Mäkinen, Turun Seudun Ampujat
SE ' 1961 Pentti Linnosvuo, Suomen Mets.yhdistys
1967 Paul Autere, Suomen Metsästysyhd .
Erkki Talja, Myllykosken Ampujat
Väinö Markkanen, Ylä-Vuoksen Ampujat
Lassi Riitinki , Turun Seudun Ampujat
1968 Seppo Mäkinen, Turun Seudun Ampujat
1969 Terho Mäntynen, Joensuun Ampujat
Seppo Soinila, Hgin Varusk. Ampujat
299
299
299
299
299
299
299
299
299
"
"
"
"
"
"
"
Vakiopistooli 3 X 20 laukausta
1969 Seppo Mäkinen, Turun Seudun Ampujat 568
(ei vahvistettua)
joukkue 1969 Suomen Metsästysyhd. (3 amp. ) 1674
joukkue (ei vahvistettua)
"
"
Ilmapistooli 40 laukausta
SM
SE
SM
ME
SM
SE
1969 Matti Patteri, Suomen Metsästysyhd.
385
1968 Seppo Saarenpää, K eski-Suomen Ampujat 385
1969 Matti Patteri, Suomen Metsästysyhd.
385
1968 V. Pechehonov, -liitto, Wiesbaden
387
joukkue 1969 Suomen Metsästysyhd. (3 amp. ) 1146
joukkue 1969 Suomen Metsästysyhd . (3 amp. ) 1146
"
"
"
"
"
Hirvi 50 kertalaukausta
SM
SE
ME
SM
SE
ME
38
1969 Pekka Suomela, Pohjois-Hämeen Ampujat
1966 Heikki Yrjövuori, Kuusankosken Ampujat
1958 A. Nikitin, -liitto, Moskova
joukkue 1969 Turun Seudun Ampujat
joukkue 1968 Pohjois-Hämeen Ampujat
joukkue 1958 Neuvostoliitto, Moskova
223
230
233
625
631
908
"
"
"
"
"
Hirvi y hdistetty 50 kerta- Ja 25 parilaukausta
SM 1969 Pekka Suomela, Pohjois-Häm een Ampujat
SE 1968 Pekka Suomela, Pohjois-Hämeen Ampujat
446
457
"
"
+
Olympiapistooli 60 laukausta
588 pisto
SM 1969 Eero Korpela, Haminan Ampumaseura
592
SE 1964 Pentti Linnosvuo, Suomen Metsästysyhd.
1968 Immo Huhtinen, Suomen Metsästysyhd.
592 "
596 "
ME 1966 V. Atanasiu, Romania, Wiesbaden
SM joukkue 1969 Suomen Metsästysyhd. (3 amp .) 1747 "
SE joukkue 1967 Suomen Metsästy yhd. (3 amp. ) 1753 "
ME joukkue 1958 N-liitto, Moskova
(4 amp. ) 2361 "
SM
SE
SM
SE
Hirvi 25 parilaukausta
SM 1969 Pekka Suomela, Pohjois-Hämeen Ampujat
SE 1963 Pekka Kling, Turun Seudun Ampujat
ME 1963 O . Zakurenov, N -1ii tto, Sandviken
SM joukkue 1969 Turun Seudun Ampujat (3 amp.)
SE joukkue 1965 Suomen Metsästysyhd. (3 amp. )
ME joukkue 1965 N-liitto, Kairo
(4 amp. )
223
233
234
649
659
900
"
"
"
"
"
Villikarju 30
30 laukausta
SM 1969 Seppo Manninen, Kouvolan Mets.ja Amp. S.
SE 1969 Paavo Mikkonen , Myllykosken Ampujat
SM joukkue 1969 Myllykosken Ampujat (3 amp. )
SE joukkue 1969 Kouvolan Mets. ja Amp. seura
(3 amp. )
Olympiahaulikko 300 kiekkoa
SE 1937 K. W. Huber, F1yktskyttek1ubben
Olympiahaulikko 200 kiekkoa
SM 1969 Kyösti Smått, Lahden Ampumaseura
SE 1958 Antero Mäkinen, Suomen Metsästysyhd.
SM joukkue 1969 Flyktskytteklubben
(3amp. å 100 k)
SE joukkue 1958 Suomen Metsästysyhdistys
(3 amp. a 200 k)
Metsästyshaulikko 200 kiekkoa
SM 1969 Seppo Yöntilä, Salon Seudun Ampujat
SE 1968 Tuukka Mäkelä, Suomen Metsästysyhd.
ME 1962 . Durnev, N -1iitto, Kairo
SM joukkue 1969 Flyktskytteklubben
(3 amp. å 100 k)
SE joukkue 1969 Suomen Metsästysyhdistys
(3 amp. å 100 k)
242 pist.
249 "
635 "
645
"
294 kiekk o
189
187
278.
549
193
196
200
275
280
Trap-haulikko 150 kiekkoa
SM 1969 Kauko Heikkilä, Espo Skytteförening
138
SE 1969 Kauko H eikkilä, Espo Skytteförening
138
SM joukkue 1968 Trap-Ampujat
(3 amp. ) 389
SE joukkue (ei vahvistettua)
"
"
"
"
"
"
"
"
"
"
"
"
"
39
NAISET:
Ilmapistooli 40 laukausta
Pienoiskivääri 3 X 20 laukausta
SM 1969 Inger Pajunen, Skytteklubben Blinken
',537 pisto
SE 1968 Anneli Kanerva, Lahden Ampumaseura
555 "
SM joukkue 1969 Loimaan Laukojat
1479 ~ ,
SE joukkue 1969 Loimaan Laukojat
(3 amp. ) 1479 "
SM 1969 Sointu Viljakainen, Esbo
SE 1969 Ann-Maj Tara, Suomen
SM joukkue 1969 Karstulan Mets.
(3 ampujaa)
SE joukkue 1968 Karstulan Mets.
(3 ampujaa)
Pienoiskivääri 60 laukausta makuulta
SM 1969 Marjatta Korte, Valkeakosken Rihla
586 pisto
SE 1967 Ritva Penttilä, Erä-Karhut
591
ME 1959 Z. Zelenkova, N-liitto Milano
594 "
1961 1. Veress, Unkari, Budapest
594 "
SM joukkue 1969 Erä-Karhut
(3 amp. ) 1721 "
SE joukkue 1967 Mikkelin Ampujat
(3 amp. ) 1732 "
ME joukkue 1959 euvostoliitto
(3 amp. ) 1769
"
+
Pienoispistooli 30
30 laukausta
SM 1969 Ann-Maj Tara, Suomen Mets. yhdistys
575
SE 1968 Ann-Maj Tara, Suomen Mets.yhdistys
583
SM joukkue 1969 Karstulan Mets. ja Amp.seura
(3 amp. ) 1591
SE joukkue 1966 Suomen Mets.yhdistys (3 amp. ) 1665
Pienoispistooli 30 laukausta koulu
SM 1969 Ann-Maj Tara, Suomen Metsästysyhd.
SE 1967 Ann-Maj Tara, Suomen Metsästysyhd.
Pienoispistooli 30 laukausta kuvio
SM 1969 Ann-Maj Tara, Suomen Metsästysyhd.
SE 1968 Sointu Viljakainen, Esbo Skytteförening
1968 Rea Mäki, Hämeenlinnan Ampumaseura
1969 Ann-Maj Tara, Suomen Metsästysyhd.
Metsästyshaulikko 100 kiekkoa
SM 1969 Hilkka Maattola, Trap-Ampujat
SE 1968 Hilkka Maattola, Trap-Ampujat
282
292
293
293
293
293
"
"
"
"
"
"
"
"
"
361
375
1013
ja Amp.seura
"
"
"
NUORET :
Pienoiskivääri 3 X 20 laukausta, a. 20
SM
SE
SM
SE
V.
1969 Pekka Pohjo1ainen Hyv. Mets. ja Amp.seura 564
1968 Pekka Pohjolainen, Hyv. Mets. ja Amp.seura 568
joukkue 1969 Kauhajoen Ampujat
(3 amp. ) 1649
joukkue 1969 Kauhajoen Ampujat
(3 amp. ) 1649
"
"
"
"
Pienoiskivääri 3 X 10 laukausta, a. 17 v.
SM
SE
SM
SE
1969 Juha Grönholm, Vaasan Ampujat
1966 Kauko Rinne, Kauhajoen Ampujat
joukkue 1969 Turun Seudun Ampujat (3 amp. )
joukkue 1961 Hlinnan Amp.seura
(3 amp. )
270
278
783
792
"
"
"
"
Pienoiskivääri 20 laukausta pysty, a. 20 v.
SM 1969 Pekka Pohjolainen, Hyv. Mets. ja Amp.seura 182
183
SE 1962 Juhani Laakso, Haminan Ampumaseura
Pienoiskivääri 20 laukausta polvi, a. 20
SM
SE
SM
SE
"
"
V.
SM 1969 Aki Ala-Kyyny, Kauhajoen Ampujat
SE 1968 Jyrki Lehtonen, Hgin Varusk. Ampujat
Pienoiskivääri 60 laukausta makuu, a. 20
75 kiekko
88
"
1016
190
194
"
Ilmakivääri 40 laukausta
SM 1969 Soili Vatanen, Haminan Ampumaseura
360 pisto
SE 1968 Gunriel Hägglund, Skytteklubben Blinken 363 "
SM joukkue 1969 Wasa SkyttegilIe
(3 amp. ) 1046 "
SE joukkue 1968 Wasa Skyttegille
(3 amp. ) 989 "
40
Skytteförening
Metsästysyhd.
ja Amp.seura
"
"
V.
586
1969 Risto Pelkonen, Keski-Suomen Ampujat
594
1969 Juha Pärepalo, Joensuun Ampujat
joukkue 1969 Keski-Suomen Ampujat (3 amp. ) 1741
joukkue 1969 Keski-Suomen ampujat (3 amp. ) 1741
"
"
"
"
Pienoiskivääri 30 laukausta makuu, a. 17 v.
SM 1969 Kari Hyötyläinen, Lahden Ampumaseura
SE 1963 Harri Salminen, Valkeakosken Rihla
'294 "
297 " "
41
SM joukkue 1969 Karstulan Mets. ja Amp.seura
(3 amp. )
SE joukkue 1967 Hämeenlinnan Amp .seura
(3 amp. )
1969 Karstulan Mets. ja Amp.seura
Pienoispistooli 30
SM
SE
SM
SE
+ 30
869
869
869
Pienoispistooli 30 laukausta koulu, a. 20
Pienoispistooli 30 laukausta kuvio, a. 20
+ 20 laukausta, a. 17
"
"
"
V.
"
"
"
"
V.
1969 Tauno Soutua, Mäntän Seudun Ampujat 571
1967 H eimo Rikkinen, Haminen Ampumaseura 583
joukkue 1969 Turun Seudun Ampujat (3 amp. ) 1632
joukkue 1966 Suomen Metsästysyhdistys
1664
"
"
" ,
,~
V.
SM 1969 Kalevi Toivonen, Turun Seudun Ampujat
SE 1966 Tauno Soutua, Mäntän Seudun Ampujat
1969 Hannu Mattila, Hämeenlinnan Ampumas.
SM joukkue 1969 Ylä-Vuoksen Ampujat (3 amp .)
SE joukkue 1969 Ylä-Vuoksen Ampujat (3 amp .)
42
"
V.
SM 1969 Kalevi Toivonen, Turun Seudun Ampujat 383
SE 1969 Kalevi Toivonen, Turun Seudun Ampujat 383
SM joukkue 1969 Hyvinkään Seudun M ets . ja Amp.
S. (3 amp .)
1114
SE joukkue 1969 Hyvinkään Seudun Mets. ja Amp .
S. (3 amp. )
1114
Olympiapistooli 30 laukausta, a. 17
"
289 pisto
293 "
SM 1969 Jack Harju-Jeanty, Isonkyrön M ets.ja Amp .s. 291
SE 1965 Kaj Kaasinen, Hämeenlinnan Amp.seura 297
1967 Heimo Rikkinen , Haminan Ampumareura 297
Olympiapistooli 60 laukausta, a. 20
"
"
V.
SM 1969 Juha Luomala, Oulun Mets. ja Amp.seura
SE 1968 Juha Luomala, Oulun Mets. ja Amp.seura
SM
SE
SM
SE
"
laukausta, a. 20 v.
1969 Juha Luomala, Oulun metso ja Amp.seura 575
1967 Heimo Rikkinen, Haminan Ampumaseura 582
joukkue 1969 Turun Seudun ampujat (3 amp. ) 1678
joukkue 1965 Hämeenlinnan Amp.s.
(3 amp. ) 1692
Pienoispistooli 20
"
282
286
286
763
799
"
"
"
"
Hirvi 30 kertalaukausta, nuoret
SM 1969 Kari Heimonen, Joensuun Ampujat
SE 1965 Risto Huusari , Kuusankosken Ampujat
SM joukkue 1969 Turun Seud. Amp. (3 amp. )
SE joukkue 1969 Turun Seudun Ampujat (3 amp. )
125
138
354
354
"
"
"
"
Olympiahaulikko 100 kiekkoa, nuoret
SM 1969 Guy Mock, Suomen M etsästy.syhdistys
SE 1968 Tapio Mäkinen, Trap-Ampujat
87 ki ekko
96
M etsästyshaulikko 100 kiekkoa, nuoret
SM 1969 H eikki Lindfors, Hyvinkään Mets.amp.
SE 1968 H eikki Lindfors, Hyvinkään Mets.amp.
93
95
Trap-haulikko 50 kiekkoa, nuoret
SM 1969 Timo urminen, Lahden Ampumaseura
SE 1965 E . H eikkilä, Lahden Ampumaseura
1968 Harri Jalanka, Trap-Ampujat
48 kiekk o
44
"
44
"
"
"
"
Ilmakivääri 40 laukausta, a. 20 v.
SM 1969 Pekka Pohjolainen, Hyvink. Mets. ja Amp .s. 372 pist.
SE 1969 Kimmo Hovila, Someron Mets. ja Amp.s. 377 "
1064
SM joukkue 1969 K auhajoen Ampujat (3 amp. )
1054 "
SE joukkue 1968 Vaasan Ampujat (3 amp. )
"
Ilmakivääri 40 laukausta, a. 17 V.
SM 1969 Raimo K einonen, Turun Seudun Ampujat
SE (ei vahvistettua)
SM joukkue 1969 Joensuun Ampujat (3 amp. )
SE joukkue (ei vahvistettua)
357
995
Ilmapistooli 40 laukausta, a. 20 v.
.
SM 1969 Tauno Soutua, Mäntän Seudun Ampujat 367
SE 1969 Juha Luomala, Oulun M ets . ja Amp .seura 365
SM joukkue 1969 Hämeenlinnan Ampumaseura
1040
(3 amp. )
SE joukkue 1968 Asikkalan Ampumaseura
983
(3 amp. )
Ilmapistooli 40 laukausta , a. 17 v.
.
362
SM 1969 Henry Sivusuo, Tikkakosken Ampujat
SE (ei vahvistettua)
.
SM joukkue 1969 Hyvinkään Mets. jaAmp.s. (3amp.) 1014
SE joukkue (ei vahvistettua)
"
"
"
"
"
"
"
43
MAAOTTELUT 1969
x Eesti- Suomi, haulikko
-
RuotsiA-ottelu
RuotsiRuotsiRuotsi-
1- 1
Suomi-Norja, hirvilajit,
9-6-3
Suomi, ilma-aseet
5-1
Suomi, nuoret ja naiset 4-2
Suomi, hirvi B-ottelu
3-0
Pienoiskivääri 60 makuu
Std. pienoiskivääri 3 X 20 ls
Vapaapistooli 60 Is
Isopistooli 30 + 30 Is
Isopistooli 30 koulu
Isopistooli 30 kuvio
Ikämiesmestarit vuonna 1969
Vapaakivääri 30 X 20 ls
Sotilaskivääri 3 X 20 ls
Pienoiskivääri 3 X 20 ls
Pienoiskivääri 60 makuu
Std.pienoiskivääri 3 X 20 ls
Vapaapistooli 60 ls
Isopistooli 30
30
Isopistooli 30 koulu
Isopistooli 30 kuvio
Pienoispistooli 30
30 ls
Pienoispistooli 30 koulu
Pienoispistooli 30 kuvio
Vakiopistooli 3 X 20 ls
Olympiapistooli 60 ls
Hirvi 50 kertals
Hirvi 25 parils
+
+
Hirvi yhdistetty
Villikarju 30
30 ls
Olympiahaulikko 100 k
Metsästyshaulikko 100 k
Trap-haulikko 100 k
+
Ilmakivääri 40 Is
Ilmapistooli 40 ls
Eljas Notko, LA
533 pisto
Uuno Tarkki, SäSA 514
"
Martin Valtonen,
SMY
544
"
Aarre Aavaharju,
SMY
587
"
Va1frid Kangas,
KokMAS
541
K. H. Pekkala, HlAS 537
""
K. H. Pekkala, HIAS 570
"
Vilho Arminen, HlAS 284
"
K. H. Pekkala, HlAS 292
Eerik Joukainen, LA 573
""
Eerik J oukainen, LA 280
"
Väinö Heusala, IA 296
"
Väinö Heusala, IA 542
"
Väinö Heusa1a, IA 567
"
Mauri Piskula, SMY 204
"
Toivo Piispanen,
KokMAS
194
"
Mauri Piskula, SMY 393
"
Mauri Pisku1a, SMY 202
"
Eskil Harlas, SMY 93 kiekk o
Eero Westergård, SA 88
"
Juuso Merenvuo,
Trap-A
85
"
Vieno Työranta,
SSisu
357 pisto
V. Arminen, HIAS 368
"
Pienoispistooli 30 + 30 ls
Pienoispistooli 30 kouLu
Pienoispistooli 30 kuv'io
Vakiopistooli 3 X 20 ls
Olympiapistooli 60 ls
Hirvi 50 kertals.
Hirvi 25 parils
Hirvi yhdistetty
Villikarju 30
+ 30
ls
Olympiahaulikko 100 k
Metsästyshaulikko 100 k
Trap-haulikko 100 k
Ilmakivääri 40 ls
Ilmapistooli 40 ls
Martti Kaarto,
587
KalMy
"
Jussi Pälve, OMAS 541
"
Viljo Virtanen, SMY 495
"
Aarne Kankainen,
558
HlAS
"
Aarne Kankainen,
270
HIAS
"
Aarne Kankainen,
HlAS
288
"
P. H . Näätänen, SMY 564
"
P. H. N äätänen, SMY 277
"
Aarne Kankainen,
HlAS
288
"
Eino Essel, KokMAS 528
"
Frans Lahnaviiki,
KouMAS
548
"
Aatto Virta, SMY
182
"
Eino Hallikainen,
ESA
185
"
Eino Hallikainen,
358
ESA
"
Martti Liuttula,
154
K.M.S.
"
Antero Mäkinen,
92 kiekko
TrapA
Reino Lahtikari,
90
PHA
"
Antero Mäkinen,
TrapA
78
"
Osmo Rantala, HIAS 354 pisto
Aarne Kankainen,
HlAS
371
"
#".')
Veteraanimestarit vuonna 1969:
Vapaakivääri 3 X 20 ls
Sotilaskivääri 3 X 20 ls
Pienoiskivääri 3 X 20 ls
44
Jussi Pälve, OMAS 533 pisto
Jussi Pälve, OMAS 515
Jussi Pälve, OMAS 543
""
45
Ampumahiihdon MM-kilpailut 1969
Suomen
Ampumahiihtoliitto
Ampumahiihtoviestissä Suomen jo~kk~ e ~alevi ':'.ähäkylä, Esko
Marttinen, Mauno Peltonen, Maun Roppanen 3. SIJa.
Ampumahiihdon P M-kilpailut 1969
Yleinen sarja
3. Esko Marttinen
4. Kalevi Vähäkylä
4. Kari Tikkala
1 uorten sarja
Suomen joukkue 2. sija
Ampumahi~htoviesti
Ampumahiihdon MM-kilpailut 1970
Puheeryohtaja
Mika Tiivola
Liitto on perustettu 1960, liittynyt SVUL:oon 1966, kuuluu kansainväliseen liittoon Union Internationale Pentathlon
Moderne et Biathlon (UIPMB), vuonna 1970 seuroja 180,
jäseniä 10.209 miestä, 792 naista 2.864 poikaa, 705 tyttöä,
yhteensä 14.570.
Liiton puheenjohtaja: Mika T i i voI a
Liiton toiminnanjohtaja: Pauli R u h a n e n
SUOMEN MESTARIT 1969
Yleinen sarja
Ikämiessarja
Nuorten sarja
Ampumahiihtoviesti
Yleismestaruus
Kalevi Vähäkylä, Turun Urheiluliitto
Asko Pelkonen, Imatran Hiihtäjät
Jorma Vainionpää,Jurvan Urheilijat
Turun Urheiluliitto (Kalevi Vähäkylä,
Leo Honkanen, Kari Vähäkylä)
Kainuun Ärjy
Yleinen sarja
8. Kari Vähäkylä
10. Juhani Suutarinen
.
Ampumahiihtoviesti Suomen joukkue Kalevi.Yähäkylä, Juham
Suutarinen, Yljö Salpakari, Kari Vähäkylä 4. sIJa.
Ampumahiihdon PM-kilpailut 1970
1.
2.
10.
13.
2.
Nuorten sarja
8.
9.
11.
Ampumahiihtoviesti
nuoret
Yleinen sarja
"
Juhani Suutarinen
Yrjö Salpakari
Martti Jantunen
Kalevi Vähäkylä
Pertti Värri
Bengt Hagström
Aimo Turunen
Aulis Harju
Suomen joukkue 2. sija
Suomen joukkue 3. sija
[SUOMEN MESTARIT 1970
Yleinen sarja
Ikämiessarja
Nuorten sarja
Ampumahiihtoviesti
Yleismestaruus
46
Kalevi Vähäkylä, Turun Urheiluliitto
Erkki Ala-Honkola, Kuortaneen Kunto
Eero Väisänen, Kajaanin mlk:n Urheilijat
Imatran Hiihtäjät (Pentti Aatsinki , Reijo
Kohonen, Juhani Suutarinen)
Kainuun Ärjy
47
Suomen
Golfliitto
Suomen
Hiihtoliitto
Puheenjohtaja
Paavo Honkajuuri
Puheenjohtaja
Hannu Koskivuori
Liitto on perustettu 1957, liittynyt SVUL:oon 1962, kuuluu
vuodesta 1958 kansainvälisiin keskusjärj ~ töihin World
~ateur Golf Council (WAGC) , European Golf AssociatIOn (EGA) ja Scandinavian Golf Union (SGU ). Vuonna
1970 seuroja 11, jäseniä 863 miestä, 339 naista, 163 poikaa,
37 tyttöä, yhteensä 1.402.
Liiton puheenjohtaja: Paavo H
0
Liitto on perustettu 1908, kuulunut SVUL:oon p erustamisestaan lähtien, kuuluu vuodes ta 1924 kansainväliseen
liittoon Federation Internationale de Ski (FIS ) (perustajajäsen), vuonna 1970 seuroja 848, jäseniä 82.63 1 miestä,
25.075 naista, 70.163 poikaa, 31.728 tyttöä, yhteensä204.597.
Liiton kunniapuheenjohtaja: YljÖ K ai 0 n i e m i
n k aj u u r i
Liiton puheenjohtaja: Hannu K
Liiton sihteeri: Holger M a 1 m s t e n
0
skivu
ri
0
Liiton toimistopäällikkö: Pauli S w a n I j u n g
Liiton talouspäällikkö: Lasse P i r s k a n e n
Liiton koulutuspäällikkö: Erkki J ää s k e l ä i n e n
Liiton hiihtovalmentaja: Arto T i a i n e n
Liiton mäenlaskuvalmentaja: Eino K i r j
0
nen
SUOMEN MESTARIT 1969
Miehet:
Naiset:
Juniorit:
(alle 22 v.)
Ikämiehet:
(yli 55 v. )
SUOMEN MESTARIT 1969
Juhani Hämäläinen
Liddy Törnqvist
Matti Mäkivirta
Kauko Supinen
Joukkueiden Euroopanmestaruuskilpailut Hampurissa 24-29. 6.
13. Suomen joukkue.
48
Miehet:
50 km Teuvo Hatunen, Ounasvaaran Hiihtoseura
30 km Raimo Lehtinen, Oulunjoen Kiekko
15 km Osmo Karjalainen, Kuusamon Erä-Veikot
15 km 35 v. Eljas Koistinen, Sonkajärven Pahka
4 X 10 km Kuusamon Erä-Veikot 1 (Martti V . Määttä,
Kari Kämäräinen, K alevi Oikarainen, O smo Karjalainen)
4
3.03 ,52
1. 39,06
47,23
50,39
2.26,03
49
Yhdistetty kilpailu Rauno Miettinen, Suonenjoen Vasama 457,55
Mäenlasku (normaalimäki) Topi Mattila, Kouvolan
223,1
Hiihtoseura
Mäenlaskunjoukkuekilpailu, Lahden Hiihtoseura IX
281,4
(Mikko H eino, Juha Kilpinen, Heimo Tamminen )
Mäenlasku (suurmäki ) Topi Mattila, Kouvolan
219,6
Hiihtose ura
Pujottelu Raimo Manninen, Lahden Hiihtoseura
69,78
172,62
Suurpujottelu Raimo Manninen, Lahden Hiihtoseura
54,91
Syöksy Ulf Ekstam, Grankulla IFK
12,50
Alppiyhdistetty Raimo Manninen, Lahden Hiihtoseura
uoret:
15 km 19- 20 v. R eino Mönkkönen, Leppävirran Viri
10 km 17- 18 v. O ssi Kuntola, Jurvan Urheilijat
3 X 10 km 17- 20 v. Leppävirran Viri (Reijo Thil,
R eijo Kauhanen, Reino Mönkkönen)
3 X 5 km 17-18 v. Mikkelin Hiihtäjät (K eijo Pöyry,
Kalevi Ollikainen, Unto Lind)
Yhdistetty kilpailu 19- 20 v. Rauno Miettinen,
Suonenjoen Vasama
Yhdistetty kilpailu 17- 18 v. Ilkka Tuomikoski,
Ounasvaaran Hiihtoseura
Mäenlasku 19- 20 v. Rauli Tuppurainen, Puijon
Hiihtoseura
Mäenlasku 17- 18 v. Ilpo Bygden, Jyväskylän
Hiihtoseura
Pujottelu 19- 20 v. Seppo Heikkala, Kuusamon
Erä-Veikot
Suurpujottelu 19-20 v. Seppo Leppäniemi,
Ounasvaaran Hiihtoseura
Syöksy 19- 20 v. Jaakko Hakkarainen, Jyväskylän
Hiihtoseura
Pujottelu 15- 18 v. Pertti Ruuskanen, Siilinjärven
Ponnistus
Suurpujottelu 15- 18 v. Mikko Eloranta, Puijon
Hiihtoseura
Syöksy 15- 18 v. Mikko Eloranta, Puijon Hiihtoseura
Alppiyhdistetty 19-20 v. Seppo Heikkala, Kuusamon
Erä-Veikot
Alppiyhdistetty 15- 18 v. Pertti Ruuskanen, Siilinjärven
Ponnistus
50,16
31,08
1.33,50
55,04
462,57
440,99
199, 7
174,6
1 k ä'm i e h -e
_ t":.
-
15
15
15
15
km yli 40 v.
km yli 45 v.
km yli 50 v.
km yli 55 v.
Hiihtoseura
59,44
52,6
118,9
39,6
35,28
20,63
49,44
51,28
54,10
57,37
aiset:
10 km Marjatta Muttilainen, Juvan Urheilijat
5 km Marjatta Kajosmaa, Karhulan Veikot (TUL)
3 X 5 km Juvan Urheilijat (Marjatta Purhonen, Seija
Muttilainen, Marjatta Muttilainen)
Pujottelu Marita Lehto, Lahden Hiihtoseura
Suurpujotte1u Eeva-Maria Haarla, Slalom-Seura
Syöksy Sinikka Hyvönen, Ounasvaaran Hiihtoseura
Alppiyhdistetty Marita Lehto, Lahden Hiihtoseura
37,27
22,06
1.12,35
81,01
196,62
70,07
45,33
uoret :
5 km 19- 20 v. Marjatta Purhonen, Juvan Urheilijat
5 km 17- 18 v. Hilkka Kuntola, Jurvan Urheilijat
3 X 3 km 16- 18 v. Valtimon Vasama (Ulla Suhonen,
Maija Timonen, Kaija Härkin)
Pujottelu 15- 18 v. Eeva-Maria Haarla, Slalom-Seura
Suurpujottelu 15- 18 v. Dorita Båge, Grankulla IFK
Syöksy 15- 18 v. Eeva-Maria Haarla, Slalom-Seura
Alppiyhdistetty 15- 18 v. Eeva-Maria Haarla,
Slalom-Seura
51,9
184,43
Veikko Hakulinen, Asikkalan Raikas
Arvo Viitanen, Myllykosken Kilpa-Veikot
R eino Viitaharju, Kurikan Ryhti
Emil Lemmetty, Hämeenlinnan
23,57
20,02
35,19
67,7
133,9
44,3
1,96
SUOMEN MESTARIT 1970
Miehet:
2.59,22
50 km Kalevi Oikarainen, Kuusamon Erä-Veikot
1.43,43
30 km Hannu Taipale, Vetelin Urheilijat
45,51
15 km Kalevi Laurila, Tampereen Poliisi-Urh eilijat
47,55
15 km 35 v. Mauno Luukkonen, Kainuun Ärjy
Yhdistetty kilpailu Rauno Miettinen, Suonenjoen Vasama 415,0
Mäenlasku (normaalimäki) Topi Mattila, Kouvolan
215,4
Hiihtoseura
Mäenlasku (suurmäki) Esko Rautionaho, Ounasvaaran
217,7
Hiihtoseura
Mäenlaskun joukkuekilpailu, Ounasvaaran Hiihtoseura 1
315,5
(Tauno Käyhkö, Paavo Maunu, Esko Rautionaho )
51
50
-~
--~
-
4 x 10 km Kuusamon Erä-Veikot (Manne Liimatainen,
Kalevi Oikarainen, Martti Määttä, Osmo Karjalainen)
Pujottelu Seppo Leppäniem i, Ounasvaaran Hiihtoseura
Syöksy Raimo Manninen, Lahden Hiihtoseura
Suurpujottelu Raimo Manninen, Lahden Hiihtoseura
33,33
46,79
33,86
69,54
Nuoret:
15 km 19- 20 v. Eljas Nygård, Halsuan Toivo
47,53
10 km 17- 18 v. Esko Lähtevänoja, Utajärven Urheilijat 33,33
3 X 10 km 17- 20 v. Leppävirran Viri (Markku
Martikainen, R eijo Kauhanen, R eino Mönkkönen)
1.46,02
3 X 5 km 17- 18 v. Juvan Urheilijat 1
(Timo Hyytiäinen, Martti Hakulinen, Juhani Auvinen)
56,01
Yhdistetty kilpailu 19-20 v. Raimo Timonen,
Kuusankosken Urheiluseura
393,25
Yhdistetty kilpailu 17- 18 v. Juha Hyyryläinen,
Miehikkälän Vilkas
398,00
Mäenlasku 19- 20 v. Ilpo Bygden, Jyväskylän Hiihtoseura 195,5
Mäenlasku 17- 18 v. Pertti Reijula, Lahden Hiihtoseura
205,9
Pujottelu 19-20 v. J erker Sandelin, Fjällskidarklubben-37 47,20
Pujottelu 15- 18 v. Antti Partanen, Slalom-66
55,95
Suurpujottelu 15- 18 v. Markku Hyrske, Kouvolan
40, 71
Hiihtoseura
Syöksy 15- 18 v.Jouko Similä, Sallan Karhut
34,05
Ikämiehet:
15 km 40 v. Sakari Mannonen, Helsingin
Poliisi-Voimailijat
15 km 45 v. V eikko Hakulinen, Asikkalan Raikas
15 km 50 v. Viljo Vellonen, Savonlinnan Hiihtoseura
15 km 55 v. Emil Lemmetty, Hämeenlinnan Hiihtoseura
uoret:
19,21
5 km 19- 20 v. Kaija Härkin, Valtimon Vasama
18,01
5 km 17- 18 v. Hilkka Kuntola, Jurvan Urheilijat
3 X 3 km 16- 18 v. Jurvan Urheilijat (Irmeli Alakoski,
39,07
Marita Rantala, Hilkka Kuntola)
59,02
Pujottelu 15-18 v. Eeva-Maria Haarla, Sla1om-Seura
Suurpujottelu 15-18 v. Eeva-Maria Haarla,
1. 36,87
Slalom-Seura
5 1, 14
Syöksy 15-18 v. Eeva-Maria Haarla, Slalom-Seura
NUO RTEN EM-KILPAILUT, Ruotsi, Bollnäs 28. 2.-2. 3. 1969
10 km
1.
13 .
16.
20.
23.
34.54,7
36.27,8
36.34,2
36.47,8
36.59,9
Tytöt 5 km
1.
2.
12.
13.
20.
3
45,58
45,27
49,37
54,03
Juri Skobov, Neuvostoliitto
Reino Mönkkönen
Juha M ieto
Juhani Juntunen
Heimo Tyyne1ä
Olga Rokko, euvostoliitto
Hilkka Kuntola
Kaija Härkin
Anna-Liisa Mäkinen
Sirpa Myllys
10 km
1. Neuvostoliitto (Kurenkov, Saburov, Skobov)
4. Suomi (Juntun en, Mieto, Mönkkönen)
3
22.29, 1
22.32,2
23.33,0
23 .41 ,9
24.12, 1
X
5 km tytöt
1. Suomi (Mäkinen, Härkin, Kuntola)
1.59,00,7
2.00,40,7
X
1.00,38,8
Naiset:
10 km Marjatta Kajosmaa, Vehkalahden Veikot
5 km Marjatta Kajosmaa, Vehkalahden Veikot
3 X 5 km Lahden Hiihtoseura (Kaisa Mikkola,
Aila Laaksonen, Saara Saarinen)
Pujottelu Kitty Bacman, Grankulla IFK
Syöksy Marita Lehto, Lahden Hiihtoseura
Suurpujottelu Marita Lehto, Lahden Hiihto eura
52
34,31
17,33
1.00,01
53,21
37,47
77,86
! hdistetty kilpailu:
1. Rauno Miettinen
12. Tom Backman
26. Ilkka Tuomikoski
454,99
411 ,28
340,88
Mäenlasku :
1. Hans-Georg Aschenbach, Itä-Saksa
214, 1
53
8. Esa Mattila
11. Pertti Reijula
26. Risto Karjalainen
200,0
193,9
174,6
HlIHTOMAAOTTELU NORJA- SUOMI-RUOTSI:
Falun
Lahti
Holmenkollen
Loppupisteet
Norja
Norja
51
39
56
146
Suomi
Suomi
22
32
32
86
Ruotsi
Ruotsi
Suomi
Ruotsi
orja
20
5.
7.
13.
14.
399,804
242,483
207,388
3
X
Bernd Eckstein, 1tä-Saksa
Pertti Reijula
Esa Mattila
Seppo Rosenberg
5 km Tytöt
1. Suomi (Kaija H ärkin, Elli Teurajärvi,
Hilkka Kuntola)
3
X
219,8
202,8
187,2
164,3
1.03,31,5
10 km
1. Norja
2. Suomi (Jouko Liljeroos, Pekka Tiihonen
Eljas Nygård )
,
1.40.34,0
54
Gunter Deckert, Itä-Saksa
Ilkka Tuomikoski
Markku Sinkko
Raimo Timonen
l. Oddvar Braa,
orja
Eljas Nygård
Pekka Tiihonen
Jouko Liljeroos
Pertti Teurajärvi
30.05,2
31.15,8
31.29,4
31.55,0
32.00,0
MM-kilpailut Tshekkoslovakiassa Ylä- Tatralla ]4- 22. 2. 1970
50 km
1.
8.
12.
19.
Kalevi Oikarainen
Hannu Taipale
Teuvo Hatunen
Heikki Ripatti
30 km
1. Vjatseslav Vedenin, Neuvostoliitto
11. Hannu Taipale
12. Kalevi Oikarainen
14. Raimo Lehtinen
15. Kalevi Laurila
2.49,34,70
2.53,39,46
2.55,56,14
2.58,40,27
1.39,48,01
1.42,50,89
1.42,59, 19
1.43,53,69
1.43,55,34
15 km
1. Lars-Göran Åslund, Ruotsi
14. Osmo Karjalainen
18. Kalevi Laurila
28. Hannu Taipale
47.01,71
48.39,16
48.46,43
49.34,16
Naisten 10 km
1. Alevtina 0ljunina, Neuvostoliitto
2. Marjatta Kajosmaa
7. Helena Takal0
9. Marjatta Muttilainen
10. Senja Pusula
36.19,00
36.40,05
37.17,56
37.35,29
37.39,16
1.42,29,8
Yhdistetty kilpailu
1.
14.
20.
23.
19.36,7
20.02,5
20.31 ,4
29.40,05
Hilkka Kuntola
Kaija Härkin
Sirpa Myllys
Elli Teurajärvi
10 km
NUORTEN EM-KILPAILUT Itävallassa Gosau am Dachsteinissa,
30. 1.- 1. 2. 1970
Mäenlasku
1.
5.
12.
23.
1.
6.
13.
47.
15
5
POHJOISMAINEN KOULULAISMAAOTTELU 1969
1.
2.
3.
5 km Tytöt
427 .675
361.550
331.175
318.625
55
Naisten 5 km
1. Galina Kulakova, euvostoliitto
4. Maljatta Kajosmaa
6. Senja Pusula
8. Helena Takalo
12. Liisa Suihkonen
18.07,89
18.34,37
18.52,46
18.54,52
19.13,53
Suomen
Judoliitto
4 X 10 km viesti
1. euvostoliitto
2.06.36,47
7. Suomi (Kalevi Oikarainen, Teuvo Hatunen, Raimo
Lehtinen, O smo Karjalainen)
2.10. 15,56
Puheenjohtaja
Vesa R eilimo
Naisten 3 X 5 km
1. euvostoliitto
54.32,18
3. Suomi (Senja Pusula, Helena Takalo, Marjatta
Kajosmaa)
55.33,76
Mäenlasku (70 m mäki),'
1.
14.
32.
38.
57.
Gari apalkov, Neuvostoliitto
Tauno K äyhkö
Raimo Ekholm
Topi Mattila
Esko Rautionaho
240.6
222.7
210.5
207.1
181 ,8
Liitto on perustettu 1958, liittynyt SVUL:oon 1963, kuuluu vuodesta 1962 kansainväliseen liittoon Federation
Internationale deJudo (FIJ), vuonna 1970 seuroja 33, jäseniä
2.505 miestä, 247 naista, 740 poikaa, 78 tyttöä, yhteensä 3.570.
Liiton puheenjohtaja: Vesa R e i l i m
0
Liiton sihteeri: Tuula Pii t ula i n e n
Mäenlasku (90 m mäki)
1. Gari Napalkov, Neuvostoliitto
4.
15.
29.
33.
226.0
209.6
201,5
190.1
187.0
Tauno Käyhkö
Raimo Ekholm
Topi Mattila
Esko Rautionaho
Yhdistetty kilpailu
1. Ladislav Rygl, Tshekkoslovakia
410.50
402,40
378.76
352.38
4. Rauno Miettinen
10. Erkki Kilpinen
18. Heikki Sarapää
SUOMEN MESTA RIT 1969
Sarja
Sarja
Sarja
Sarja
Sarja
alle
alle
alle
alle
yli
63
70
80
93
93
kg:
kg:
kg:
kg:
kg:
Joukkueitten mestaruussarja
1. Chikara
2. Meido-Kan
3. Tampereen
Judo eura
56
----------
Aimo Rovio Chikara
Kyösti Korpiola Chikara
Timo Korpiola Chikara
Reijo Ojala Turun Judoseura
Kari Johansson Chikara
12
12
12
7
12
7
0
2
0
3
222131-
45
96
24
16
4
135-
97
15
. 57
~
----------
-
-
Suomen kansainväliset mestaruuskilpailut avoimessa sarjassa
1. Kari Johansson Chikara
2. Yrjö Ekholm Chikara
3. Boris Nikiforow Meido-Kan ja Juha Hyvärinen
Meido-Kan
-
Suomen
Jääkiekkoliitto
MAAOTTELUT 1969
Suomi- Puola
0-10
Suomi- Ranska 0-10
Suomi-Ruotsi 4- 5
Puheenjohtaja
Harry Lindblad
Liitto on perustettu 1929, liittynyt SVUL:oon 1937, kuuluu
vuodesta 1929 kansainväliseen liittoon Ligue Internationale
de Hockey Sur Glace (LIHG), vuonna 1970, seuroja 321,
jäseniä 16.569 miestä, 898 naista, 22.546 poikaa, 329 tyttöä,
yhteensä 40.342.
Liiton puheenjohtaja: Harry Li n d b 1 a d
Liiton toiminnanjohtaja: Reijo M ann eri a
SUOMEN CUP-MESTARIT 1969
LUKKO, Rauma - Hannu Siivonen, Jukka Haapala, Mikko
Erholm, Tapani Koskimäki, Antti Laine, Arto Laine, Paavo Riekkinen, Heikko Stenvall, Lasse Aaltonen, Markku Forsman, Veikko
Ihalainen, Matti Keinonen, Hannu Lunden, Kai Rosvall, Matti
Saurio, Jukka Savunen ja Jorma Vehmanen.
SUOMEN CUP-MESTARUUS 1970 ratkaistaan syksyllä 1970.
SUOMEN MESTARIT 1970
IDROTTSFÖRENI GEN KAMRATERNA, HELSINKI HIFK: Mauri Kaukokari, Henrik Granholm, Juha Rantasila,
Lalli Partinen, Matti Väisänen, Heikki Riihiranta, Heikki Järn,
Jorma Thusberg, Matti Harju, Esa Isaksson, Kimmo Heino,
Väinö· Kolkka, Harri Linnonmaa, Juhani Jylhä, Jorma Rikala,
Matti Murto, Juhani Boström .
58
NUORTEN MAAOTTELUT
SUOMEN NUORTEN MESTARIT 1970
SAIMAAN PALLO, Lappeenranta - SAIPA: Matti Pötry, Teijo
Räsänen, Kari Hakala, Kimmo Turunen, Martti Tiittanen, Juhani Pylkkänen, Martti Narinen, Ari Laukas, Matti Väätämöinen, Seppo Urpalainen, Pekka Nieminen, Veikko Mäkiä, Ilkka
Kaarna, Seppo Ahokainen, Jukka Tuovinen, Veikko Rautio,
Timo Ylinen.
- Suomi- Tshekkoslovakia
- Ruotsi- Suomi
- Tshekkoslovakia- Suomi
- Suomi- Ruotsi
+ Sveitsi- Suomi
Suomi- Tshekkoslovakia
+ Suomi-Länsi-Saksa
-
SUOMEN OPPIKOULUJEN JAAKIEKKOMESTARI 1970
LAURITSALA YHTEISKOULU
-
Suomi-Neuvostoliitto
Suomi-Ruotsi
+ Suomi B + Suomi B -
+
+
+
+
+
+
+
X
-
+
-
+
-
Ruotsi B
Ruotsi B
Suomi-Kanada
Suomi-Kanada
Suomi- Itä-Saksa
Suomi-Itä-Saksa
Suomi B-Norja
Suomi B- orja
Länsi-Saksa- Suomi
Länsi-Saksa- Suomi
Puola-Suomi
Puola-Suomi
Suomi-Tshekit (B)
Suomi-Tshekit (B)
Suomi- Neuvostoliitto
Suomi- Neuvostoliitto
Suomi-Ruotsi
Suomi- Ruotsi
Suomi-Ruotsi
Neuvostoliitto- Suomi
Suomi- Kanada
Suomi-Itä-Saksa
Suomi- Tshekkoslovakia
Suomi-Neuvostoliitto
Suomieuvostoliitto
3. 9. 69
6. 9. 69
5. 9. 69
7. 9. 69
28. 9. 69
29. 9. 69
12. 10.69
13. 10.69
21. 10.69
23. 10.69
25. 10. 69
26. 10.69
22.11. 69
23 . II. 69
26. II. 69
27. II. 69
29. 11. 69
30. 11. 69
2. 12.69
3. 12.69
5. 12.69
7. 12.69
8. 12. 69
3. 3. 70
4. 3. 70
Tampere
Helsinki
Tampere
Helsinki
Tampere
Helsinki
Pori
Rauma
Berlin
Diisseldorf
Lodz
Varsova
Helsinki
Tampere
Turku
Helsinki
Tampere
Helsinki
Moskova
Moskova
Moskova
Moskova
Moskova
Tampere
Helsinki
5
161-
3
0
7
0-
6
Geneve
Geneve
Geneve
Geneve
Geneve
28. 12.69
29. 12.69
31. 12.69
1. 1. 70
3. 1. 70
Sarjataulukko
Neuvostoliitto
Ruotsi
Tsekkoslovakia
Suomi
Itä-Saksa
Puola
10
10
10
10
10
10
9 0
7 I
5 I
5 0
2 I
0 I
I
2
4
5
7
9
68- 11
45- 21
47- 30
31-40
20- 50
11 - 70
18
15
II
10
5
I
SUOMEN OTTELUT
-
Suomi- Neuvostoliitto
Puola
Ruotsi
Itä-Saksa
Suomi- Tshekkoslovakia
Suomi- Neuvostoliitto
Suomi- Puola
Suomi- Ruotsi
Suomi- Itä-Saksa
Suomi- Tshekkoslovakia
+ Suomi+ Suomi+ Suomi-
-
+
-
+
19319-
2
I
I
0
I
1- 16
4- 0
335-
4
4
3
61
60
~----
5- 3
6- 3
1- 6
4- 6
5- 2
8- 2
8- I
6- I
6- 4
3- 6
1- 6
1- 7
2- 4
4- 4
2- 3
3- 6
2- I
3- 5
5- 7
5- I
1-10
9- .3
3-10
1- 3
3- 7
2-
MM-KISAT TUKHOLMASSA 14- 30.3.70
SUOMEN AMMATTIKOULUJEN JAAKIEKKOMESTARI
1970
TAMPEREEN AMMATTIKOULU
MAAOTTELUT
Vimmerby
Ronneby
Osby
Värnamo
II. 69
11. 69
11. 69
11. 69
NUORTEN EM-KISA T
SUOMEN NAPPULAMESTARIT E-JUNIORIT 1970
TAMPEREEN ILVES
.
26.
27.
29.
30.
1- 2
9- 0
5-2
1- 4
~--
K-4
Paddlarklubben Canoa (Kristian
Jaatinen- Kari Markkanen- Unto
Elo-Torbjörn Blomqvist)
C 3.22,1
K-4 10.000 m Vesisamoilijat 1 (Heikki MäkeläHannu Korjula-Markku Ihalainen- Markku Löf)
VeSa 38.39,0
K-l 4 X 500 m Paddlarklubben Canoa 1 (Kristian
Jaatinen- Unto Elo- Jorma Lehtosalo-Kari Markkanen)
C 8.07,5
Suomen
Kanoottiliitto
Yleinen sarja
K-l
500
500
K-2
K-l 5.000
K-4
500
Puheenjohtaja
Erkki Woivalin
Liitto on perustettu 1932, liittynyt SVUL:oon 1962 kuuluu
perustamisestaan saakka kansainväliseen liittoon Interna~i.ona~ .. Canoe F~deration (ICF), vuonna 1970 seuroja 21 ,
Jasema 1. 779 mIestä, 517 naista, 841 poikaa, 232 tyttöä
yhteensä 3.369.
'
Liiton puheenjohtaja: Erkki W 0 i vai i n
Liiton sihteeri: Sirkka L 0 u h e n r a n ta
Liiton päävalmentaja: Juhani M i e t t i n e n
SUOMEN MESTARIT v. 1969
Yleinen sarja miehet
K-l
500 m
K-l 1.000 m
K-l 10.000 m
K-2
500 m
K-2 1.000 m
K-2 10.000 m
C-l
500 m
C-l l.000 m
C-l 10.000 m
C-2 1.000 m
C-2 10.000 m
Ilkka Nummisto
TM
Ilkka ummisto
TM
Ilkka ummisto
TM
Heikki Mäkelä- Hannu Korjula Vesa
Heikki Mäkelä- Hannu Korjula Vesa
Karl-Gustav von AlfthanStig Fredriksson
DPK
Rudolf Närjänen
PM
Rudolf Närjänen
PM
Rudolf arJanen
PM
Rudolf Närjänen-Kari Mäkinen PM
Lasse Grönlund- Hannu Koskinen PM
62
~--------
1.000 m
1.55,0
4.20,6
44.09,0
1.46,5
3.58,6
41.39,6
2.15,6
5.12,0
50.48 8
4.44'2
47.39:0
naiset
m Irma Ahoiin
VeSa 2.26,1
m Irma Aholin- Eija Ryyppö
VeSa 2.12,4
m Eija Ryyppö
VeSa 26.43,3
m Vesisamoilijat (Irma Aholin- Irma
Pasila- Leena Patomo- Eija
Ryyppö)
VeSa 1.58,3
Miehet yli 35 vuotta
K-l
500 m Keijo Ahvonen
K-I 5.000 m Kalevi Vuorio
TaVi 2.05,2
VeSa 23.07,5
Nuorten Suomen mestarit v. 1969
Alle 20 v. pojat
C 23.23,4
K-I 5.000 m Kari Markkanen
PM 31.52,1
C-l 5.000 m H. J ärvinen
K-2 5.000 m Hannu Korjula- Markku IhalaiVeSa 22.28,8
nen
C 1.55,1
500 m Kari Markkanen
K-l
PM 2.29,6
500 m J. Halonen
C-I
500 m Markku Taivainen- Unto UusiK-2
VaVe 1.48,8
talo
PM 2.18,9
500 m J. Halonen- H. Järvinen
C-2
500 m Vesisamoilijat (Hannu KorjulaK-4
Markku Ihalainen- Heikki Patomo- Reijo Rauhala)
VeSa 1.39,3
K-l 4 X 250 m Vesisamoilijat 1 (Heikki PatomoMarkku Ihalainen- Reijo Rauhala- Hannu Korjula)
V eSa 3.01,1
Alle 18 v. pojat
K-I
K-2
2.500 m
2.500 m
Kari Markkanen
Hannu Kojo- Eero Hynninen
C 12.22,8
MiMe 10.40,3
63
--
K-I
C-I
K-2
C-2
250
250
250
250
m Heikki Patomo
m P. Hakala
m Olli Hilska- Markku Uusitalo
m J. Kumpumäki-J. Laukkanen
VeSa
PM
VaVe
TaVi
1.02,8
1.23,8
0.56,7
1.11 , I
VeSa
VeSa
1.07,8
1.05,8
KaMe
1.12,6
Suomen
Kori palloli· tto
Alle 20 v. tytöt
K-I
K-2
250 m
250 m
Irma AhoIin
Irma Aholin- Eija Ryyppö
Alle 18 v. tytöt
K-I
250 m
PiljO Hangaslammi
Puheenjohtaja
Juhani Salmenkylä
Seuramestaruuskilpailun pisteet v. 1969
1. Vesisamoilijat
2. Pirkka-Melojat
3. Paddlarklubben Canoa
Pohj~ismaiset
280
235
136
Liitto on peru tettu vuonna 1939, kuulunut SVUL:oon
vuodesta 1947 lähtien, kuuluu kansainväliseen liittoon
Federation Internationale de Basketball Amateur (FIBA),
vuonna 1970 seuroja 296, jäseniä 10.991 mie tä, 1.841 naista,
11.067 poikaa, 1.865 tyttöä, yhteensä 25.764.
mestaruuskilpailut
C-I 10.000 mLsija Rudolf ärjänen
K-2 1.000 m 3. sija Heikki Mäkelä- Karl-Gustav von Alfthan
K-4 1.000 m 3. sija K-G. v. Alfthan-J. Viitamäki - J . Lehtosalo--1. Nummisto
C-I 4 X 500 m 3. sija
Liiton kunniapuheenjohtaja: Jussi La p p i -
Liiton puheenjohtaja: Juhani SaI m e n k ylä
Liiton toiminnanjohtaja: Seppo Kai r a n eva
Seniorien Euroopanmestaruuskilpailut
K-4
1.000 m
C-I 10.000 m
7. sija 1. Nummisto-J. Viitamäki kelä- J. Lehtosalo
II . sija Rudolf Närjänen
H. Mä-
Juniorien Euroopanmestaruuskilpailut
K-I
K-2
K-4
64
500 m
500 m
500 m
e p p älä
5. sija Kari Markkanen
7. sija Hannu Korjula-Ulf Strömsholm
7. sija H. Korjula-U. Strömsholm- M. Taivainen-K. Markkanen
SUOMEN MESTARIT 1970
Miehet: Tapion Honka, Espoo
Mauno Pennanen, Jyrki Immonen, Klaus Mahlamäki, Jaakko
Stillman, Heikki Kokko, Rauno Ailus, Jussi Keto, Kari Rönnholm, Erkki Turunen, Kari Lahti, Uolevi Manninen,
Pelannut me taruussarjassa 18 ottelua, joista 16 voittoa, 2 häviötä, koripisteet 1649- 1257 pisteitä 32 sekä loppusarjassa 6 ottelua, jotka kaikki voittoja, koripisteet 582-447, pisteitä 12.
B-nuoret, Kotkan Työväen Palloilijat, Kotka
. Mauri Roslakka, Stig-Göran Pohjo, Hannu Eklund, Seppo
Strand, Seppo Siltala, Jari Karttunen, Jari Pöntinen, Mauri
Laiho, Seppo Hanhela, Markku Partio, Arto Suuronen, Jouni
Forsman.
Pelannut cup-kilpailussa 4 ottelua, jotka kaikki voittoja, koripisteet 204- 174, pisteitä 8.
5
65
Ty töt: La une-66, La hti
Merja Haaparanla, Tuul a Säleniemi, Sanna Honkaniemi, M erja
1 ieminen, Soile Salonen , Helena Soini, Marilta Saimovaara, Oili
Kautonen , Arj a Kotinurmi.
Pela nnut m es ta ruussarjassa 6 ottelua, joista yksi häviö, koripisteet
361 - 233, pisteitä 10.
Suomen
Kuntourheiluliitto
MAAOTTEL UT 1969
+ Norj a-
+
+
+
-
+
--
Suomi
4. 4.
Ruotsi- Suomi
Tanska- Suomi
Suomi- Ruotsi
Suomi- N euvostoliitto
Suomi- Ruotsi
Latvia- Suomi
Puola- Suomi
Eesti SV- Suomi
Israel- Suomi
Kreikka- Suomi
Länsi-Saksa- Suomi
Itävalta- Suomi
euvotolii tto
Suomieuvostoliitto
Suomieuvostolii tto
SuomiSuomi- Viro
Suomi- Viro
Suomi- Viro
Ruotsi- uoml
5. 4.
6. 4.
13. 4.
13. 4.
14. 4.
12. 5.
13. 5.
14. 5.
2l. 5.
22. 5.
23 . 5.
25. 5.
29. 8.
1. 9.
2. 9.
20. 9.
21. 9.
22. 9.
21. II.
Kööpenhamina 42- 80 PMnai et
47- 42 "
"
49- 38 "
68-47 nuoret
Helsinki"
71 - 81 mieh.
"
86- 71 nuoret
Riihimäki
77- 73 mieh.
Tallinna
79- 84 "
"
50- 92 "
"
69- 52 EMSalon iki
68- 62 kar"
74- 60 sinta
63- 53
"
55- 91 nuoret
Helsinki"
Äänekoski
58- 74 "
Rajamäki
61 - 88 "
90- 81
Helsinki
73- 77
Joensuu
83- 97
Lahti
66- 65
Tukholma
Puheenjohtaja
Jorma Järvi
Liitto on peru tettu 1961 ja liittynyt SVUL:oon 1961 ,
vuonna 1970 em"oja 459, jäseniä 88.916 miestä, 27.375
naista, 40.155 poikaa, 23.162 tyttöä, yhteensä 179.608.
Liiton puheenjohtaja: Jorma J ä r v i
Liiton toiminnanjohtaja vt.: Rauno La a k s
0
Suomen Kuntourheiluliiton toiminnassa on vuoden 1969 aikana
ollut painopiste selvimmin seuraavien asioitten toteuttamisessa,
kokeilemisessa ja edistämisessä:
1)
2)
3)
4)
koulutus
kuntokeskustoiminta
työpaikkaurheilu
tiedotustoiminta
1) Koulutuksessa on noudatettu etupäässä edellisen vuoden
linjaa, joka palvelee liiton pitkän tähtäyksen koulutussuunnitelmaa. Pääasiallisimmat koulutuksen muodot ovat olleet: testausja kuntokoulunohjaajakoulutus, työpaikkojen liikunnasta vastaavien käytännön ohjaajien koulutus sekä nyt jo huomattavaa mielenkiintoa osakseen saanut 3 kk:n mittainen kuntourheilunjohtajakoulutus. Sen avulla valmistetaan kuntourheilun suunnitteluja organisaatiotehtäviin tarvittavia henkilöitä kuntien, liikelaito ten ja järjestöjen palvelukseen.
66
67
2) Hyvinkään kuntokeskus on siellä uoritettavan kokeilu toiminnan tärkeyden ja uutuuden vuok i saanut: merkittävän osuuden liiton lOiminnassa. Keskuksen tarkoituk ena on tarjota tavalliselle ihmiselle sopivaa liikuntaa,tarkoin ohjclmoituna ja ohjattuna
kaikissa mahdollisissa lajeissa. Kaikki liikunta toiminta perustuu
etukäteen suoritettuihin testeihin. Toiminta on lyhyestä ajasta
huolimatta näyttänyt käynnistyneen erittäin hyvin ja ihmisten
mielenkiintoa on pystytty herättämään sekä liikunnan tarvetta
tyydyttämään varsin paljon.
3) Työpaikkojen liikuntatoiminta on pääasiassa informoivaa ja
tapahtunut kampanjoitten muodossa. Tarkoituksena on levittää
tietoa siitä, että työpaikkojen liikuntatoimintaa palvelevaa asiantuntemusta ja materiaalia aina organisaatiota ja käytännön ohjeita myöten on olemassa varsin runsaasti . Sitä on valmistettu Kuntourheiluliitossajo vuodesta 1964 lähtien. Varsinaisena ongelmana
onkin ollut inrormaatiokanavien puuttuminen. yt uskotaan, ja
näin myös kokemus on jo osittain osoittanut, puutteen olevan hyvää vauhtia poistumassa.
4) Koko kuntourheilutoiminnan kannalta on lähes oleellisin
seikka tehokkaan informaation suorittaminen. Tähän viitattiin jo
edellä työpaikkaurheilun yhteydessä, mutta se pätee myös muilla
sektoreilla. Tämän puutteen poistamiseksi on Kuntourheiluliitossa
työskennelty jo useita vuosia . Vuonna 1969 on keskitettyä informaatiota pyritty suorittamaan lehdistön sekä radion ja TV:n välityksellä. Ilahduttavan runsaasti onkin näkynyt näitä asioita käsittelevää tietoa julkisuudessa. Toiminnan tehostamiseksi entisestään
tullaan vuonna 1970 perustamaan tiedotussihteerin toimi, jolloin
ongelma enti e tään pienenee.
Suomen
Käsipallolii tto
Puheenjohtaja
Aulis Ruusuvaara
Liitto on perustettu 1941, liittynyt SVUL:oon 1957, kuuluu vuode ta 1946 kansainväliseen liittoon Internationale
Handball Federation (IHF), vuonna 1970 seuroja 86, jäseniä 7.774 m iestä, 2.279 naista, 4.623 poikaa, 1.219 tyttöä,
yhteensä 15.895.
Liiton puheenjohtaja: Aulis R u u s u v a a r a
Liiton sihteeri: Mirja K a u k i a i n e n
Kaiken kaikkiaan voidaan kuntourheilutoiminnan nähdä edenneen kovin positiivisten merkkien alla. Kuntourheiluliitto puolestaan on yhteistoiminnassa muitten samaa asiaa palvelevien tahojen kanssa pyrkinyt kiihdyttämään tätä kehitystä.
SUOMEN MESTARIT 1968- 69
Hallipeli
M i e h et:
Urheilukerho-51 (UK-51 ) Helsinki: Jorma Herold, Sven Lind tedt, Aulis Molander, Kari Lehtolainen, Raimo Bamberg, Antti
Ruu uvaara, Lauri Lintonen, Ralph Askoiin, Jorma Hagman,
Timo Etelälahti, Aarre Klinga, Teuvo Sirtamo, Kaj Österberg,
Nils Laine.
aiset:
HIFK Helsinki: Marita Weckström, Soili Kari, Yvonne Saven,
Hillevi Kullberg, Tuula Uuttu, Monica Grönholm, Dorrit Lindqvist, Nina Huusko, Siv Winberg, Ulla Stambej.
68
69
A - j uni
0
r i t:
PIF Parainen: Gray Gustafsson, Börje Öhman, Pertti Pyy,
Göran Blomqvist, Anders Skaag, Arno Öhman, Ole Törnqvist,
Johan Karlsson, Ulf Eriksson, Pekka Alho, Håkan Jakobsson.
B - j uni
0
r i t:
Suomen
Kävelyurheiluliitto
BK-46 Karjaa: Bjarne Vinberg, Osmo Lehmus, Bo Malmberg,
Bo Westerholm , Hans Tötterman, Björn Aalto, Bengt Ahtola,
Tage Friberg, Kenneth Österberg.
Ulkopeli
M i e h e t:
Arsenal Helsinki: Pehr-Håkan Lindholm , Folke Wikström,
Harri Piehl, Pentti Väänänen, Raimo Aarnio, Pekka Taavela,
Henrik Anderssen, Ove Niemimäki, Christer Sederlöf, Bo-Erik
Forsten, Martin Forsten, Kaj Nykopp, Paul Lemström.
Na i s e t:
Haukat Helsinki: Lisbeth Sandström, Monica Schoultz, Tuula
Lindholm, Marjatta Sipi, Leena Sandström, Pia Viertonen.
A - j uni
0
Puheenjohtaja
Jalmari Pöllänen
Liitto on peruste ttu 1961 , liittyi SVUL:oon 196 7. Liitto
kuuluu kansainväliseen liittoon IAAF Suomen Urheiluliiton välityksellä . Vuonna 1970 seuroja 8, jäseniä 798
miestä, 402 naista, 736 poikaa, 496 tyttöä, yhteensä 2.432
Liiton puh eenjohtaja: Jalmari P ö 11 ä n e n
r i t:
BK-46 Karjaa: Bjarne Winberg, Olof Berg, Osmo Lehmus,
Juhani Kaivola, Hans Tötterman, Bo Malmberg, Kalevi Kari,
Tage Friberg, Bo Westerholm, Sten Lygebäck.
MESTARIT JA ENNÄTYKSET
20 km
SM 1969 Paavo Pohjolainen, Pitäj änmäen Tarn ~o
1.46,58,0
SE 1964 Martti Hokkanen, Kangasniemen U rhei lij at 1.35,11,0
50 km
S 1 1969 Paavo Saira, HKV
SE 1964 Paavo Saira, Helsingin Kisa-Veikot
5.14,57,0
4.43,08,0
20 km ikäm. 35 v.
SM 1969 Paavo Saira, HKV
1.56,2 1
10 km nuoret 20 v.
SM 1969 Asko Launto , Paimio Urheilij at
70
58,25,0
71
10 km A-pojat
Hannu Suominen, Naant. Tov.
59,49,0
5 km 45 v.
Paavo Saira, HKV
26,34,7
5 km Halli SM
Paavo Pojolainen, Pitäjänmäen Tarmo
22,54,0
20 v. Pekka Pynnönen, Kangasniemen Urheilijat
3 X 5 km viesti, Helsinki
27,01,6
1.12,04
5 km pojat 17 v.
SM 1968 Reima Salonen, Taivassalon Tahti
28,09,0
3 km B-tytöt
SM Anita Suuronen, Kangasniemen Urheilijat
21,52,0
Muut viralliset ennätykset
3 km 1962 Martti Hokkanen, Kangasniemen Urheilij. 12,48,2
5 km 1962 Martti Hokkanen, Kangasniemen Urheilij. 21,23,4
10 km 1963 Pentti Kallionpää, Turun Urheiluliitto
44,02,4
15 km 1958 Paavo Saira, Viipurin Urheilijat
1.14,16,0
30 km 1968 Daniel Björkgren, IF Femman
2.34,21,8
Suomen
Lentopalloliitto
Puheenjohtaja
Seppo Hieta
Liitto on perustettu 1959, liittynyt SVUL:oon 1961, kuuluu vuodesta 1963 Kansainväliseen Lentopalloliittoon
Federation Internationale de Volleyball (FIVB), vuonna
1970 seuroja 608, jäseniä 29.272 miestä, 14.946 naista,
16.291 poikaa, 7.051 tyttöä, yhteensä 67.560.
Liiton
Liiton
Liiton
Liiton
kunniapuheenjohtaja: H eikki K 0 u r i
puheenjohtaja: Seppo H i eta
toiminnanjohtaja: Teuvo H uj u
päävalmentaja: Kainu M i k koI a
SUOMEN MESTARIT 1969
Miehet
Luol aj a n Kaj a s t u s, Hämeenlinna: Heikki H eino, Reino Heino, Toivo Laakso, Erkki Mattila, Mikko Mäkinen, Jukka
Palomäki, Markku Palomäki, Kalevi Roisko, Jouko Siira. Valmentaja: Olavi Ruusunen.
Ikämieh et
Kim m 0, Lahti: Raimo Huotari, Juhani Kesseli, Pekka
Laaksonen, Aimo Lahti, Tauno Lahti, Juhani Laine, Timo
Laine, Kauko Siltanen, Pentti Utriainen, Heino Valkonen. Valmentaja A. Lahti.
Naiset
W a r t t i, Helsinki: Barbara Forsten, Ilmi Haimi, Raija Hansen, Mirja Harthin, Eija Kuusio, Pirkko Laine, Anja Ojanen,
72
73
"
,
Arja-Terttu Patrikainen, Hannele Prosi, Seija Salminen, Merja
Wickström.
1
,
P oj a t
Va m m ala n K i s a, Vammala: Pauli Forsblom, Antero
Juurikivi, Juhani Kallio, Pauli Kimpanpää, Veijo Lyytikäinen,
Arto Mäkinen, Markku Raittila, Teuvo Rantanen , Kari Touronen.
- Suomi- Japani
19. 8. Helsinki
0-3 (2- 15,
10- 15)
0-3 (14-16,
3-15)
Suomi- Viro maaottelut Suomessa 13.-15. 9. 1969 (nuoret)
- Suomi- Viro
13. 9. Salo
2-3 (15-5,
7- 15,
13- 15)
- Suomi-Viro
14. 9. Aura
1- 3 (15-3,
14-16,
+ Suomi-Viro
15. 9. Helsinki
3- 0 (15-13,
15- 10)
Kim m 0, Lahti: Arja Käki, Marita Lahti, Margit Lehtinen,
Marja Mantere, Pirkko Mäkinen , Soile Salonen, Tarja Tamminen, H elena Tasanko, Leila Åkerman. Huoltaja: Juhani Kesse1i.
MAAOTTELUT 1969
l'
18. 8. Lahti
8-15,
11- 15,
1talia-Suomi maaottelut Italiassa 1. 9.- 3. 9. 1969 (m)
- Italia-Suomi
1. 9. Ancona
3- 1 (15-5,
15-9,
12- 15, 15-4)
3. 9. Chianciano 0- 3 (10- 15,
7- 15,
+ Italia- Suomi
12- 15)
T Yt ö t
I,
- Suomi- Japani
Länsi-Euroopan kisat Suomessa 5.- 12. 4. 1969 ( m)
+ Suomi- Englanti
5. 4. Lahti
3- 0 (15-4, 15- 2,151)
+ Suomi- Norja
6. 4.
3- 0 (15- 1, 15- 5, 150)
+ Suomi- Espanja
6. 4.
3- 0 (15- 10,
15-0,
"
15- 8)
- Suomi- Belgia
7. 4.
2- 3 (15-9, 15- 9, lO"
15, 1
16,11 - 15)
+ Suomi- Israel
9. 4. Helsinki 3- 2 ( 11 - 15,
15- 6,
15- 12,
13- 15,
15- 6)
10. 4.
+ Suomi- I talia
3- 1 (15- 13,
15- 3,
"
8- 15, 15- 13)
+ Suomi- Länsi- aksa II. 4.
3- 1 (15- 8,
13- 15,
15- 6, 15- 9)
+ Suomi-Hollanti
12. 4.
3- 2 ( 15- 12,
15- 13,
"
3-15,
13- 15,
15- 12)
Suomi sijoittui kisoissa 3. Osanottajia 13
Nuorten EM-kisat Virossa 27. 9.- 5. 10. 1969
-Suomi-Italia
27. 9. Riga
2- 3 (5- 15,
15- 10,
10- 15)
- Suomi-Unkari 29. 9. Riga
0-3 (8-15,
10- 15)
-Suomi-Länsi-S 1. 10. Tallinna
1- 3 (15- 1,
10- 15,
+ Suomi-Turkki
2. 10. Tallinna
3-0 (15-13,
15- 11 )
+ Suomi- Espanja 3. 10. Tallinna
3- 0 (15- 12,
15- 7)
+ Suomi- Ruotsi
5. 10. Tallinna
3- 0 (15-8,
15- 3)
Suomi sijoittui kisoissa 14. Osanottajia 17.
15- 9,
1- 15,
8-15,
5- 15)
15-7,
9-15,
15- 11 ,
4- 15,
13- 15,
9-15)
15- 12,
15- 7,
15-12,
Nuorten PM-kisat Suomessa 1. 11. 1969:
+ Suomi- Ruotsi 1. II. Eura 3- 1 (15- 9, 15- 12 , 12- 15,
15- 0)
3- 0 (16- 14, 15--8, 15-8)
+ Suomi- Tanska 1. 11.
Viro-Suomi maaottelut Virossa 18. 7. 1969 (m)
- Viro- Suomi
18. 7. Tallinna 3- 0 (15- 9, 15- 5, 1510)
"
Suomi voitti nuorten Pohjoismaiden mestaru uden.
Suomi- Japani maaottelut Suomessa 17. 8.- 19. 8. 1969 ( m)
- Suomi- Japani 17. 8. Hämeenlinna 0- 3 (6- 15,
14- 16,
3-15)
Viro-Suomi maaottelu Virossa 3. 12. 1969 (m)
- Viro- Suomi 3. 12. Tallinna 3- 0 (15- 9, 15- 9, 16- 14)
75
74
I
Suomen
Luis tel ulii tto
Puheenjohtaja
Aarno Pajunen
,
Liitto on perustettu 1908, liittynyt SVUL:oon 1947, kuuluu vuodesta 1908 kansainväliseen luisteluliittoon In~~rna.t.ional Skat.ing Union (ISU ), vuonna 1970 seuroja 90,
Jaseilla 3.173 mIestä, 888 naista, 4.997 poikaa, 3.191 tyttöä
yhteensä 12.249.
'
Liiton puheenjohtaja: Aarno P a j u n e n
Liiton toiminnanjohtaja: Pentti P e 1 t
0
per ä
= Suomen kansainvälinen ennätys)
500 m
SM 1970
SE 1970
X
1970
ME 1970
Seppo Hänninen, Outokummun Partio
Seppo Hänninen, Kuopion Luisteluseura
Seppo Hänninen, Outokummun Partio
Hasse Börjes, Ruotsi
1000 m
SM 1970
SE 1970
1970
X
ME 1970
Kimmo Koskinen, Lahden R eipas
Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
Seppo Hänninen, Outokummun Partio
Valeri Muratov, Neuvostoliitto
1500 m
SM 1970
SE 1970
Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
Kimmo Koskinen, Lahden R eipas '
Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
Corneli~s Verkerk, Hollanti
2.04,9
2.01,9
5000 m
SM 1970
SE 1970
X
1970
ME 1970
Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
Cornelius Verkerk, Hollanti
8.03,6
7.31,7
7.22,1
7.13,2
10000 m
SM 1970
SE 1970
X
1970
ME 1970
Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
Cornelius V erkerk, Hollanti
16.16,3
15.39,4
15.39,4
15.03,6
Yleismestaruus
178,808 pist.
SM 1970 Kimmo Koskinen, Lahden Reipas
176,302 pisto
SE 1970 Kimmo Koskinen, Lahden R eipas
176,302 pist.
X
1970 Kimmo Koskinen, Lahden R eipas
171,512 pisto
ME 1970 Jan Bols, Hollanti
EM-kilpailu Innsbruckissa 17- 18.1: 9) Kimmo Koskinen 16)
Raimo Hietala
14- 15.2: 12) Kimmo Koskinen
MM-kilpailu Oslossa
Naiset
MESTARIT JA ENNÄTYKSET
(X
X
1970
ME 1970
41,8
40,0
39,50
38,46
1.26,8
1.22,2
1.22,2
1.19,25
2.13,2
2.07,4
500 m
SM 1970
SE 1970
X
1970
ME 1970
Paula Halonen, Joensuun Kataja
Arja Kantola, Lapin Lukko
Kaija Mustonen, H:gin Luistinkiitäjät
Tatjana Sidorova, Neuvostoliitto
48,8
46,5
45,6
43,22
1000 m
SM 1970
SE 1970
X
1970
ME 1970
Anneli Repola, Seinäjoen Urheilijat
Kaija Mustonen, H:gin Luistinkiitäjät
Kaija Mustonen, H:gin Luistinkiitäjät
Ludmila Fetshina, Neuvostoliitto
1.38,2
1.35,0
1.31,5
1.29,09
Anneli Repola, Seinäjoen Urheilijat
Kaija Mustonen, H:gin Luistinkiitäjät
Tuula Vilkas, Karstulan Kiva
Kaija Mustonen, H:gin Luistinkiitäjät
Atje K eulen-Deelstra, Hollanti
2.37,0
1500 m
SM 1970
SE 1970
X
1970
ME 1970
2.28,8
2.20,1
2.17,2
77
76
3000 m
SM 1970
SE 1970
X
1970
ME 1970
Tarja Rinne, KooVee
Kaija Mustonen, H:gin Luistinkiitäj ät
Kaija Mustonen, H:gin Luistinkiitäj ät
Ans Schut, Hollanti
Yleismestaruus
SM 1970 Tuula Vilkas, Karstulan Kiva
SE 1970 Kaija Mustonen, H :gin Luistinkiitäj ät
X
1970 Kaija Mustonen, H:gin Luistinkiitäjät
ME 1970 Ninna Statkevitsh, Neuvostoliitto
5.30,5
5. 14,8
5.00,7
4.50,2
199,550
197,016
188,600
184,085
Suomen
Miekkailulii tto
pisto
pisto
pist o
pisto
EM-kilpailu H eerenveerissä 3 1.1 - 1. 2: 13) Tuula Vilkas 15)
Kaij a-Liisa K eski vitikka
Puheenjohtaja
Erkki Kerttula
MM-kilpailu West AJlisissa 28.2- 1. 3.: 11 ) Tuula Vilkas
MAAOTTELUT 1970
Norja - Suomi - Ruotsi, naiset Tukholmassa 24- 25. 1.
1) Norja 228 2) Suomi 128,5 3) Ruotsi 123,5
Norja - Ruotsi - Suomi nuoret, Karstulassa 21 - 22. 2.
1) Norja ja Ruotsi 274,5 3) Suomi 150 - Neuvostoliitto puolijoukkueella 129.
Viisimaaottelu Inzellissä 7- 8. 3.
1) Norja 293 2) Ruotsi 231 3) Hollanti 209 4) Suomi 133,5 5)
Länsi-Saksa 101 ,5
Federatiivinen Neuvostotasavalta - Suomi Sverdlovskissa 21 - 22. 3.
FN 195- Suomi 105 pistettä. Suomea edusti B-joukkue.
Suomen Luisteluliitto järjesti yhdessä Suomen Kuntourheiluliiton, Suomen Taitoluisteluliiton ja Kansakoulunuorison Liikuntakasvatusliiton kanssa 1970 kuntoluistelutempauksen jonka kestoaika oli kuukauden, helmikuun ja luisteltava matka 1000 metriä.
Suorituksia kirjattiin n . 601.236.
Lii tto on peru tettu 193 1, liittynyt SVUL:oon 1947, kuuluu vuodesta 1931 kan ainväliseen lii ttoon Federation
Internationale d ' Escrime, vuonna 1969 seuroja 10, j äseniä 347 miestä, 162 naista, 104 poikaa, 80 tyttöä, yh teensä 693.
Liiton puheenjohtaja: Erkki K e r t t ula
Liiton sihteeri: V eikko 1 10m ä k i
SUOMEN MESTARIT 1969
Säilä: Nils-Robert Sjöblom, HFM
K aIpa: Risto Hurme, 5-ott.
Floretti, naiset: Marja-Liisa Vihavainen , HSM
F loretti, miehet: ils-Robert Sjöblom, HFM
KALEVAN MALJAN PISTEET 1970
1)
2)
3)
4)
6)
7)
5)
78
Seinäjoen Urheilijat
Lapin Lukko
Joensuun Kataj a
Lahden Reipas
Tampereen KV
H:gin Luistinkiitäjät
Oulun Luistelukerho
61
42,5
39
35
32,5
25
16,5
8)
9)
10)
11 )
12)
13)
Vaajakosken Terä
15
Outokummun Partio 11
Tampereen Pyrintö
8,5
Karstulan Kiva
8
KuopionLuisteluseura 5
Vaasan Luistelukerho 4
Joukkue:
Floretti-joukkue, miehet: MM (Seppänen , L. Halme, L a uhio,
E . Halme)
Floretti-joukkue, naiset: HFM (Vihavainen , Öhman ,
yman,
Moulin)
Kaipa-joukkue: H gin 5-ott. (Hurme, Lehikoinen, K ärkkäinen,
Norovirta, Kallio)
79
Nuoret :
KaIpa: Rislo Hurme, Hgin 5-ott.
FIoretti, tytöt: Liisa Timonen, HFM
Floretti, pojat: Esko Halme, MM
Suomen
Moo ttorilii tto
MAAOTTELUT 1969
Eesti NSV- Suomi , Tallinna 3- 0
Puheenjohtaja
Arne B erner
Liitto on p erustettu 1922, liittynyt SVUL:oon 1963
kuuluu perustamisvuodesta 1922 kansainväliseen liittoon Federation International e Motoeycliste (F.I.M. ),
vuonna 1970 seuroja 67, j äseniä 5.852 miestä, 414 naista,
243 poikaa, 10 tyttöä, yhteensä 6.519.
Liiton puheenjohtaja: Arne B e r n e r
Liiton toiminnanjohtaja: Aadolf L e m m e t t i
SUOMEN MESTARIT 1969
alle 500 em 3 Martti Pesonen, HyMK
alle 350 em3 Taneli Lepo, SMK
alle 250 em 3 Jarno Saarinen, TMK
alle 125 em3 Jarno Saarinen, TMK
sivuv. lk.
K enneth Calenius Juhani V esterinen, TiMK
Motoeross, alle 500 em3 Risto Rasilainen, HMMK
Motoeross, alle 250 em3 Lars Öhberg, HMK
Motoeross, joukkue
Tikkurilan Moottorikerho
(Aimo Lehtinen, Martti Soivi ja Krister
Fredriksson)
Maarata, kilpak.alle
500 em3 Olavi Turunen, TaMK
Maarata, urh .koneet yli 250 em 3 Timo Laukkanen, P-BMK
Maarata, urh .koneet alle 250 em3 Ilkka Heinäaho, KonnMK
TT,
TT,
TT,
TT,
TT,
80
6
81
Speedway, alle 500 cm 3 Kalevi Lahtinen, TaMK
Jäärata, yli
175 cm3 Ilkka Heinäaho, KonnMK
Jäärata, alle
175 cm3 Arne Wickström, VargMK
Jäärata, sivuv. lk.
Matti Satukangas Harri Merikanto, HMK.
Maantie, yli
175 cm 3 Mauri Penttilä, HyMK
Maantie, alle 175 cm3 Kari Lahtinen, ViMM
Maantie, alle 125 cm 3 Jouko Laaksonen, HMK
Maantie, joukkue H elsingin Moottorikerho II (Jouko Laaksonen ,
Vilho Salakka ja Rolf Eklund)
Trial, Pertti Luhtasuo, HMK
Trial, joukkue Helsingin Moottorikerho 1 (Pertti Luhtasuo, Lars
Sjöman ja Raimo K lingberg)
Moottorikeikka, yli 320 cm 3 Kalevi Vehkonen, HTM
Moottorikeikka, alle 320 cm 3 Jaakko Lehmuskoski, TMK
Moottorikeikka, alle 280 cm3 Pauli Ahvonen, Hki
NUORTEN MESTARIT 1969
Trial Yrjö V es terinen, HMMK
POHJOISMAIDEN MESTARIT 1969
Motocross alle 250, joukkue, Kalevi Vehkonen, Heikki Mikkola,
Jorma Järvinen, Juha Tirinen ja Jyrki Storm.
Trial, Tuomo Välisalo, HMMK
MAAILMANMESTARUUSSIjOITUKSET 1969
TT, alle 500 cm 3 17. Pentti Lehtelä, HIMK, 31. Hannu Kuparinen, HIMK, 49. Osmo Hansen, HäMK
TT, alle 350 cm 3 II. Martti Pesonen, HyMK, 48. Hannu Kuparinen, HIMK
TT, alle 250 cm 3 17. Martti Pesonen, HyMK, 33. Pentti Korhonen, KonnMK, 38. T euvo Länsivuori, Y-SMK
TT, alle 125 cm 3 41. Pertti Leinonen, HäMK, 44. Seppo Kangasniemi, HäMK
TT, sivuv.lk.
16. K enneth Calenius - Juhani Vesterinen,
TiMK
29. Jaakko Palomäki - Harri Ahlbäck, HMK
Motocross, alle 250 cm3 12. Kalevi Vehkonen, HTM, 14. Heikki
Mikkola, HyMK 20. Jyrki Storm, TMK, 37. Jack Johansson,
HMK
Motocross, alle 250 cm3 joukkue -Trophee des Nations, 5. Heikki
Mikkola, Kalevi Vehkonen, Jyrki Storm, Jorma Järvinen,
Juha Tirinen.
82
EUROOPANMESTARUUSSlJOITUKSET 1969
Maarata, alle 500 cm 3 4. Timo Laine, TMK
KANSAINVÄLINEN 6 PÄIVÄN AJO 1969
Hopeavaasijoukkuekilpailu 12. tila, Jouko Laaksonen , Harri Haikonen, Vilho Salakka, Rolf Eklund.
°
MAA TTEL UT 1969
-
Neuvostoliitto
Neuvostoliitto
Ruotsi
Neuvostoliitto
Neuvostoliitto
- Ruotsi
- Neuvostoliitto
- Neuvostoliitto
- Ruotsi
- Ruotsi
-Tanska
Norja
R uotsi
Norja
Tanska
- Belgia
- R u otsi
- Tshekkoslovakia
- Hollanti
Englanti
Tanska
Italia
Irlanti
Ranska
Unkari
Norja
Sveitsi
- Länsi-Saksa
- Tshekkoslovakia
- Italia
- DDR
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
11. 1. 69
24- 25.1 . 69
19- 20.4.69
25 . 5. 69
26. 5. 69
25. 5. 69
28- 29. 5. 69
22 . 7. 69
31. 8. 69
31. 8. 69
31. 8. 69
31. 8. 69
7. 9. 69
7. 9. 69
7. 9. 69
14. 9. 69
14. 9. 69
14.9. 69
14. 9. 69
14.9. 69
14. 9. 69
14. 9. 69
14.9. 69
14. 9. 69
14. 9. 69
14. 9. 69
14. 9. 69
15- 20. 9. 69
15- 20. 9. 69
15- 20. 9. 69
15- 20. 9. 69
Leningrad
54- 22
Tampere ja H elsinki 11442
Helsinki
415
Heinola
74- 31
Kouvola
61 47
Solvalla
717
Turku ja Tampere 64- 43
Leningrad
55- 23
Uddevalla
266- 362
Eksjö
2738
2938"
Tikkurila
1818"
18"
Kester,
Belgia
1313"
24"
45"
57"
57"
57"
57"
57"
57"
57"
57"
Garmisch
-Parten- 0kirchen
00"
13"
"
38
75
34
52
59
57
57
57
57
62
67
81
85
86
88
95
100
215
215
215
215
83
-
Ruot i
USA
Espanja
Puola
Belgia
Neuvostoliitto
Englanti
Hollanti
Kanada
- Belgia
- Tshekkoslovakia
- Englanti
- Ranska
orja
Hollanti
Ruotsi
- Ruotsi
Tanska
Norja
- Ruotsi
~ Ruotsi
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
15- 20. 9. 69
"
15- 20. 9. 69
15- 20.9.69
"
15- 20. 9. 69
"
15- 20. 9. 69
"
15- 20. 9. 69
"
15-20. 9. 69
"
15- 20. 9. 69
"
15- 20.9.69
"
Bryssel,
Belgia
28. 9. 69
28.9.69
"
28. 9. 69
"
28. 9. 69
"
28. 9. 69
"
28. 9. 69
"
28. 9. 69
"
Norja
19. 10. 69 Höneforss,
19. 10.69
"
19. 10.69
"Norrköping
26. 10.69
Arboga
1- 2. 11. 69
14- 215
88- 215
209- 215
215- 502
215- 509
215- 523
215- 827
215- 860
215- 1862
60- 126
72- 126
94- 126
96- 126
126- 131
126- 149
126- 200
5- 7
58
77- 128
6- 18
6-= 16
Hankkija
palvelee
vapaaaikaamme
-1
Kaksirivinen tummansininen
KLUBITAKKI
on aina muodin huipulla.
Hankkija palvelee Teidän vapaa-ajan
viettoanne. Kesäll ä ja talvella. Maalla,
merellä ja ilmassaklD . Hankkijan palvelu on kehittynyt suomalaisen elämäntavan mukana. Sen tuotevalikoimassa on
tällä hetkellä vapaa-ajan kulkuvälineitä
aina lentokoneista alkaen. Moöttorikelkkoja, veneitä ja perämoottoreita. Kaikki
huippuluokkaa. J a Hankkijasta saatte
myös vapaa-ajan viihtyisyyttä, nauhureita, televisioita ja radioita. Tulkaapa
tutustumaan.
Miesten ja naisten ulkoilupukimia
S'O~KOS- TAVARATALOT
LEIJONA-PUKIMOT
17771 HANKKIJAN
84
~palveluverkosto
YHTYNE~T
PUKUTEHTAAT OY • T:ampere
SUOMEN EN. ATYKSET
Luokka
Suomen
M oottoriveneliitto
J
A
B
e
D
BS
CS
DS
BU
eu
eu
eu
Puheenjohtaja
NJatti O. Ruuskanen
Liitto on perustettu 1938, liittynyt SVULoon 1965, kuuluu perustamisvuodesta 1938 kansainväliseen liittoon
Union Internationale Motonautique (UIM), vuonna 1970
seuroja 69, jäseniä 14.143 miestä, 1.71 5 naista, 745 poikaa,
627 tyttöä, yhteensä 17.230.
Liiton puheenjohtaja: O . R u u s k a n e n
Liiton sihteeri: Olavi H ä m älä i n e n
Luokka
S-O .
S-O.
S-O.
S-O.
S-O.
S-O.
S-O.
T.
J.
S-O.
S-O .
T -B.
T-B.
Fagerström
Fagerström
Fagerström
Fagerström
Fagerström
Fagerström
Fagerström
Ranko
Fagerström
Fagerström
Fagerström
Fagerström
Nimi
ME kmft
105,34
135,36
146,35
168,22
171,88
118,97
152,22
136,62
88,05
118,03
76,44
116,89
SE km ft
86,59
129,08
142,60
149,41
140,70
118,97
146,94
70,19
88,39
105,51
56,83
63,32
SE
ME
km f t
km ft
PM-Kilpailu luokka ET Lidingö, Ruotsi
I
P. Fabritius - H. Fabritius
II H. Forsander - T. Grönman
III Ulla-Maria Smeds - Heli K erttula
Pohjoismainen Moottoriveneralli
I
Sven Wadstein
Suomi
"
"
Suomi
SUOMEN MESTARIT
Luokka
KA
KB
eT
DT
ET
HT
XT
lT
A
e
AM
BM
86
R . Hietanen
V . Nissi
-G. Björkell
P . Aminoff
P . Fabritius
R. Purj e
L. Karvinen
T. Kekäläinen
O . Lehtovuori
J. Hartwall
R. Nieminen
S. Mäkeläinen
E. Jantunen
P . Brax
A. Laiho
E. Aminoff
H . Fabritius
R . Hagström
. Häggblom
E. Mattila
87
Suomen
Naisten
Liikuntakasva tuslii tto
Puheenjohtaja
Liisa Orko
Liitto on perustettu 1896, liittynyt SVUL:oon 1948 kuuluu
Uuden Voimistel~n Ka?sainväliseen liittoon (LiGymM),
vuonna 1970 seuroja 369,jäseniä 33.357 naista, 20.996 tyttöä
yhteensä 54.353.
'
Liiton puheenjohtaja: Liisa 0 r k
0
Liiton toiminnanjohtaja: Anna K i n n u n e n
Osallistuminen V Gymnaestradaan Baselissa 30. 6.- 7. 7. 69
antoi v~riä vuo~e~ tapahtumille. SNLL:n joukkueen pääosan
mu~dostI JOO v~~mlst~hjan ryhmä, joka esitti Pirkko Vilppusen
!aatIm~.n vapaalukeo.hjelm~n. Hyvinkään
aisvoimistelijat, Mirja~ YI1?p~la-koulu. j~ <?anta Åström-koulu olivat mukana yksitYIsnay~oksmeen. L~saksl matkaan osallistui turisteja. Joukkueen
~?konalsvah~uus oh 361 henkeä. Hyvinkään Nv:n joukkue teki
lu~on ~dustaj~n~ näyt.ösma~kan Ki~liin 22.- 29. 6. 69 esiintyen
Kiel-vu.kon tIlaIsuuksIssa ja osalhstuen kansainväliseen Kielak~ten:laan. Jo~~kueese~n kuulu~ 11 voimistelijaa johtajanaan ja
~~jelmlston laatIjana vOIm.op. PIrkko Tommila. 19.- 21. 9. tehtun .näytösmatka Talli~n.aan, jossa. liittoa edusti Mirjam Viippo!an j~~.ta~a La~?en pl1nn SNLL-jaoston joukkue. Näytösmatkojen. hsaksl on lutolla ollut opettaja- ja oppilasvaihtoa useiden
maIden kanssa.
88
Myös varsinainen seuratoiminta on vilkastunut entisestäänkin.
Harjoitustuntien lukumäärä on noussut edellisestä vuodesta 686:11a
tunnilla. Eri osastojen voimisteluharjoituksia on vuoden aikana
järjestetty yhteensä 25.553. Harjoitusten johtajina toimi yhteensä
1.170 voimistelunopettajaa ja liikunnanohjaajaa. Voimisteluharjoitusten lisäksi järjestettiin 4.543 palloilu-, urheilu-, kansantanhuja leikkiharjoitusta. Retkiä tehtiin 518 ja niihin 0 allistui yhteensä
10.814 henkeä.
Liitto jäljesti vuoden aikana 22 erilaista kurssia ohjaajille ja
voimistelijoille. Osanottajia kursseilla oli yhteensä 1.037 ja kurssivuorokausia 6.527. Piirien S LL-jaostot järjestivät myös runsaasti voimistelu- ja ohjelmistokursseja ja lyttöleirejä. Erilaisia
neuvontatilaisuuksia jäljestettiin vuoden aikana 57 ja osanottajia
oli yhteen ä 2.217.
S LL:n joukkuevoimistelukilpailut järje tettiin Hämeen piirin
naisten piirikisojen yhteydessä Valkeakoskella 7. 6. 69. Kilpailuissa oli kaksi sarjaa; alle 15- ja yli l5-vuotiaatja yli l5-vuotiaitten sarjassa A- ja B-osa. A-osassa oli pakollisen ohjelman lisäksi
vapaavalintaisena seuran oman ohjaajan laatima välineohjelma
ja B-osassa vain pakollinen ohjelma. Kilpailevia joukkueita oli
yhteensä 55. Alle 15-vuotiaitten sarjan voitti Ruoveden v., yli
15-vuotiaitten sarjan A-osan Turun Nv. ja B-osan Vaasan Nv.
Kilpailujoukkueet esiintyivät lisäksi yhteisnäytöksessä piirikisojen
kenttäjuhlas a sekä lauantai-illan yksityisnäytöksessä.
Liiton 47. valtakunnalli ta naisvoimi telupäiväjuhlaa, joka samalla oli SVUL-viikon päätösjuhla, vietettiin Kansallisteatterissa
23. 11. 69. Juhlan ohjelma koostui monien"eri seurojen, Viippolakoulun ja Tanhuvaaran Liikuntaopiston esi tyksistä. J oukkuevoimistelukilpailun voittajajoukkueet esiintyivät myös juhlassa. Kansallisteatterin katsomo oli viimeistä sijaa myöten täynnä innostunutta yleisöä ia useita satoia halukkaita oli jäänyt ulkopuolellekin.
89
Maaottelut
Suomi-Viro
Suomen
Nykyaikaisen
5-ottelun
Liitto
1 osa
II "
Helsingissä
Tallinnassa
Kolmimaaottel u N iinisalossa
l. Suomi (Aho, Hotanen, Hurme)
2. Venäjän Neuvostotasavalta
3. Ruotsi
Nykyaikaisen 5-ottelun MM-kilpailut 1969
14. Jorma Hotanen
18. Seppo Aho
19. Martti Ketelä
Joukkuekilpailu
6. Suomi
Puheenjohtaja
Seppo Konttinen
Liitto on perustettu 1948, liittynyt SVUL:oon 1962, kuuluu vuodesta 1948 perustajajäsenenä kansainväliseen liittoon Union Internationale Pentathlon Moderne et Biathlon
(UIPMB), vuonna 1970 seuroja 8, järjestöjä 2, jäseniä
35.201 miestä, 10 naista, 20 poikaa, yhteensä 35.231.
Liiton kunniapuheenjohtaja: Uolevi P
Liiton puheenjohtaja: Seppo K
0
0
pPius
n ttinen
Liiton sihteeri: Pauli R u h a n e n
SUOMEN MESTARIT 1969
5-ottelu
Yleinen sarja Seppo Aho
B-sarja Martti Mälkki
Hgin Nykyaikaiset 5-ottelijat
Lahden Nykyaikaiset 5-ottelijat
4-ottelu
Hgin
Martti K etelä
ykyaikaiset 5-ottelijat
3-ottelu
Yleinen sarja Esko Saira
Säkylän Urheilijat
21 v. "
Risto Hurme
Hgin Nykyaikaiset 5-ottelijat
Pentti Sotkasiira
35 v.
"
90
14053- 15077
31033- 32131
4669
4625
4562
13963
14206
13488
11934
Suomen B-mestarit 1969
48 kg Risto Arstila, Tapanilan Erä
51 kg ei osanottajia
54 kg Matti Rötkönen, Lapin Lukko
57 kg Jaakko Heikkinen, Helsingin Työväe.n.. Nyrkkeilijät
60 kg Esa Manninen, Kajaanin Mlk:n Urheilijat
63,5 kg Raimo Kyöperi, Tampereen Voimailuseura
.....
67 kg Alpo Päätalo, Turun Veikot
71
kg Raimo Salo, Vaasan Työväen Nyrkkellljat
75 kg Hannu Määttänen, Tampereen Voimailuseura
81 kg Veli-Pekka Törmälä, Helsingin Tarmo
Raskas Juhani Mäkelä, Kalajoen Riento
Suomen
Nyrkkeilyliitto
Puheenjohtaja
Valle Resko
Liitlo on perustettu 1923, liittynyt SVUL:oon 1935, kuuluu vuodesta 1926 kan ainväli een amatöörinyrkkeilyliit.toon Association Internationale de Boxe Amateur (AIBA)
ja vuodesta 1950 pohjoismaiseen liittoon Nordisk Bokse
Union ( BU ), vuonna 1970 euroja 101, jäseniä 4.947
miestä, 284 nai ta 3.097 poikaa, 279 tyttöä, yhteen ä
8.607.
Lii ton puheenjohtaja: Valle R e s k
0
Liiton toiminnanjohtaja: Atle Salo k a n g a s
Nuorten mestarit 1969
48 kg R eijo Iltanen, Tampereen Voimailuseura
51
kg Arto H elander, Tampereen Voimailuseura
54 kg Pauli Törmä, Tampereen Voimailuseura
57 kg Kaj Grundström, Viipurin yrkkeilijät
60 kg Erkki Meronen, Viipurin yrkkeilijät
63,5 kg Jorma Pikkujämsä, .!ur~n Weikot.....
67 kg Alf Qvarnström, Vllpurm Nyrkkelhjat
71 kg Jorma Markkio, Kuopion Riento
75 kg Reijo Palo, Tampereen Voimailuseura
81 kg Pertti Saukoniemi, Forssan Alku
Raskas Tauno urminen, Tapanilan Erä
K ultahansikaskilpailun voittajat 1969
(Suomen yrkkeilyliiton nuorten mestaruuskilpailut)
SUOMEN MESTARIT 1969
48 kg
51
kg
54 kg
57 kg
60 kg
63,5 kg
67 kg
71
kg
75 kg
81
kg
Raskas
Jukka Lappalainen, Oulun Tarmo
Terry Laitala, Ykspihlajan Reima
Jouko Lindbergh, Tampereen Voimailuseura
Paavo Ollikainen, Ykspihlajan Reima
Esa J ärvinen, Lahden Laaki
Kari Meronen, Viipurin Nyrkkeilijät
Pertti Taivainen, Viipurin Nyrkkeilijät
Mikko Saarinen, Salon Viesti
Reima Virtanen, K emin Into
Kalevi Kanto, Tapanilan Erä
Eero Ruokomäki , Salon Viesti
kg Reijo Iltanen, Tampereen yo~~ailuseura
kg Ilkka Hietanen, Jämsän KISalhjat
kg Seppo Launonen, Viipurin yrkkeil~j~t.
kg Juhani Veijanen, Jyväskylän yrkkellIjat
kg Martti Toivonen, Haisingin Tarmo
kg Markku Toivonen, . !lel~ingin Tar?:?
kg Alf Qvarnström, Vllpurm yrkkelhjat .....
kg Markku uominen, Jyväskylän yrkkeihjat
kg Tarmo Nurminen, Tapanilan Erä
MAAOTTELUT 1969
-
Viro- Suomi
DDR- Suomi
Viro- Suomi
17. 1.
12. 2.
16. 12.
Helsinki
HaIle
Tallinna
6-4
9-1
6-4
93
92
==---=~~------------
48
51
54
57
60
63,5
67
71
81
-------
Nuoret
-
Suomi- Ruotsi
1.
18.
Kiruna
Pohjoismaiset mestaruuskilpailut Oslossa 23- 24. 3.
Mestarit:
71
75
kg
kg
5- 5
Suomen
Painiliitto
Mikko Saarinen SaVi
Reima Virtanen: KeI
Hopeamitali:
54 kg Jouko Lindbergh, TVS
63,5 kg Kari Meronen V
67 kg Pertti Taivain~n V
Raskas
Eero Ruokomäki, SaVi
EM-kisat Bukarestissa 31. 5.- 8. 6.
Pronssimitali:
75
kg
Reima Virtanen , KeI
Puheenjohtaja
Esko Kossila
Liitto on perustettu 1906 kuuluen perustamisestaan lähtien
SVUL:oon, kuuluu vuodesta 1923 kansainväliseen liittoon
Federation Internationale Lutte Amateur (FILA), vuonna
1970 euroja 126, j äseniä 8.028 miestä, 342 naista, 7.255
poikaa, 308 tyttöä, yhteensä 15.933.
Liiton puheenjohtaja: Esko K
0
s s i 1a
Liiton toiminnanjohtaja: Onni Sir e n i u s
Liiton päävalmentaja: Eero T a p i
0
SUOMEN MESTARIT 1969
Kreikkalais-roomalainen paini
48
52
57
62
68
74
82
90
100
Hannu Järvinen, Viipurin Voimailijat
Pertti Ukkola, Seinäjoen Paini-Miehet
Raimo Taskinen, Kemin Into (TUL )
Pentti Ylinen , Seinäjoen Paini-Miehet
Kauno Mää ttä, Oulun Pyrintö
Pentti Salo, Lapuan Virkiä
Matti Laakso, Oulun Pyrintö
Veikko Koivumäki, Porin Paini-Miehet
Jouko Arffman, Haukiputaan Heitto (TUL) ja
Pekka Ojala, Viipurin Voimailijat
yli 100 kg Aimo Mäenpää, Oulun Pyrintö
94
----
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
95
--
----
Vapaapaini
48
52
57
62
68
74
82
90
100
yli 100
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
Veikko Varpenius, Heinolan Isku
Reino Salimäki, Seinäjoen Paini-Miehet
Hannu Lemettinen, H einolan I sku
Pentti Koskinen, Hyvinkään Urheilu-Toverit
Antti Leppänen, Heinolan Isku
Kari Savolainen, Heinolan Isku
Pentti Punkari, Hallan Visa
Aulis K eisala, Kuortanen Kunto
Caj Malmberg, Viipurin Voimailijat
Aimo Mäenpää, Oulun Pyrintö
62
68
74
82
90
100
yli 100
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
Unto Pasanen, Pyhäjärven Pohti
Pertti Ukkola, Seinäjoen Paini-Miehet
Ilmari Huhtala, Lapuan Virkiä
J orma Saarinen, Sysmän Sisu
H eino J ämsä, Haukiputaan Heitto (TUL)
Risto Kautto, Suolahden Urho (TUL)
Timo Panttila, Kauhajoen Karhu
Pekka Ojala, Viipurin Voimailijat
Caj Malmberg, Viipurin Voimailijat
Raimo Karlsson, Viipurin Voimailijat
Vapaapaini
48
52
57
62
68
74
82
90
100
yli 100
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
Ilpo Seppälä, Riihimäen Kisko
Raimo Löppönen, H einolan Isku
J orma Kujanne, Helsingin Paini-Miehet
Hannu Lemettinen, H einolan Isku
Jorma Saarinen, Sysmän Sisu
Lasse Jaakkola, Nokian Urheilijat
Keijo Manni, Peräseinäjoen Toive
Pekka Ojala, Viipurin Voimailijat
Jouko Elonen, Pihlavan Työväen Urheilij at (TUL)
Raimo Karlsson, Viipurin Voimailijat
J orma Liimatainen, H einola? .Is~u
Markku Hanski, Kotkan PamImIehet
Antti Leppä nen, H einola~ Isku
Pentti Punkari, Hallan VIsa
Matti Laakso, Oulun Pyrintö
Martti Niemi, Nurmon J ymy
Aimo Mäenpää, Oulun Pyrintö
Juniorimestarit 1970
Kreikkalais-roomalainen paini
48
52
57
62
68
74
82
90
100
Juniorimestarit 1969
Kreikkalais-roomalainen paini
48
52
57
62
68
74
82
90
100
yli 100
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
kg
Armas Ainasoja, K emin Into (TUL)
Pertti Ukkola, Seinäjoen Paini-Miehet
Ilmari Huhtala, Lapuan Virkiä
Pekka Hjelt, Helsingin Paini-Miehet
Jouko Kuitunen, H einolan Isku
Risto Kautto, Suolahden Urho (TUL)
K eij o Manni, Peräseinäjoen Toive
. ..
Hannu Härmä, Tiutisten Työväen UrheIlIjat (TUL)
Pentti M ä kelä, Jalasjärven Jalas
MAAOTTELUT 1969
+ Suomi- Ruotsi, vp. 1- 2. 2
+ Suomi- Ruotsi, jun. 15-16. 2
27. 9
+ Suomi- Viro
10- 11. 5
+ Suomi- Ruotsi
+ Suomi- Tanska, jun. 6- 7.12
+ Suomi-Norja, jun. 6- 7.12
+ Suomi- Ruotsi, jun . 6- 7.12
26- 27. 5
+ Suomi- Tanska
26- 27. 5
+ Suomi- Norja
-
Suomi- Viro, vp .
Nurmo ja Ruovesi 11 - 9
Trelleborg
18,5-17,5
6,5-3,5
Seinäjoki
Haaparanta
22,5-17,5
Frederikshavn
6,5-3,5
Frederikshavn
8- 2
Frederikshavn
5-5
7,5-2,5
Joensuu
8,5-1,5
Joensuu
1- 9
3. 5 Tallinn
SUOMEN MESTARIT 1970
Vapaapaini
48 kg Soini Kauppinen, Suolahden Urho (TUL)
52 kg Reino Salimäki, Seinäjoen Paini-Miehet
57 kg Ilmari Maunula, Nurmon Jymy
96
97