SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2014

LIITE 1
SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO
TOIMINTAKERTOMUS
2014
SISÄLLYSLUETTELO
1. ALKUSANAT
3
2. SAL:N SUURET LINJAT JA PAINOPISTEET 2013
4
3.
6
PÄÄTÖSVALTA JA HALLINTO
4. TALOUS
12
5. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN
14
6. KOULUTUSTOIMINTA
16
7. VALMENNUSTOIMINTA
19
8. KILPAILUTOIMINTA
25
9. NUORISO- JA HARRASTUSTOIMINTA
40
10. OLOSUHTEET JA YMPÄRISTÖ
42
11. VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI
46
12. PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET
47
13. LAJIJAOSTOT
52
14. ALUEJAOSTOT
66
15. LIITTEET
Talous
89
Valmennusryhmät ja valintaperusteet
93
Arvokilpailujoukkueet ja valintaperusteet
97
Jäsenseurat
100
Jäsenmäärät alueittain
106
Pohjolan Malja
106
Kv.arvokisamenestys
109
2
1 LIITON 95. TOIMINTAVUOSI
Toimintavuosi 2014 oli Suomen Ampumaurheiluliiton 95. toimintavuosi. Juhlavuotta juhlittiin työmerkeissä.
Juhlavuosi sisälsi arvojemme mukaista seurojen toiveiden kuuntelemista. Jokaisella SAL:n alueella
järjestettiin seuratapaamiset. Seuroilla oli etukäteen mahdollisuus vastata ennakkoon laadittuihin
kysymyksiin ja toisaalta esittää toiveita, mistä asioista haluttaisiin kuulla liiton mielipiteitä.
Seuratapaamisissa tavattiin yli 160 seuravaikuttajaa. Lisäksi seurat, jotka eivät pystyneet osallistumaan
tapaamisiin antoivat palautetta sähköpostilla. Liiton taholta tapaamisiin osallistui hallituksen edustajia ja
liiton toimihenkilöitä. Kaikkiaan seuroja kohdattiin joko fyysisesti tai sähköisesti lähes sata seuraa.
Keskeisimpiä asioita, jotka nousivat esille keskusteluissa olivat nuorisotoimintaan liittyvät panostukset,
lisääntyvä tarve saada asiantuntija-apua ympäristö- ja lakiasioissa, olosuhdeasiat, lajikuvan kirkastaminen
sekä vaikuttaminen päättäjiin että yhteistyön lisääminen eri toimintatasoilla. Näitä asioita huomioitiin jo
tulevaan liiton pitkän tähtäyksen suunnitelmaan.
Monet esille nousseet asiat ovatkin jo olleet aiemminkin kirjattuna liiton pitemmän aikavälin suunnitelmiin.
Jatkossa onkin nostojen ja painotusten sekä toimintatapapäätösten aika.
Monia asioita onkin jo tehty, mutta tietoisuus kaikesta tehdystä ei ole kuitenkaan saavuttanut kenttää. Siksi
yksi selkeä tavoite tuleekin jatkon kannalta olla, että pystymme lisäämään viestintää ja vaikuttamista niin
seura-, alue-, kuin liittotasollakin – yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteistyön erinomaisena
esimerkkinä liittotasolla on ollut Ampumaharrastusfoorumin toiminta, jossa ovat edustettuina kaikki
ampumaharrastuksen tärkeimmät toimijatahot ja se edustaa yli 0,5 miljoonaa ampumaharrastajaa. Liitto
onkin yhdistänyt voimavarojaan foorumin kanssa auttaessaan seuroja olosuhdeasioissa samoin kuin myös
lupa- ja lakiasioiden valmisteluissa sekä yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.
Samoinkuin olosuhde- ja lakipuolella on resursseja pyritty yhdistämään niin valmennus- kuin myös
nuorisotoiminnan saralla. Siellä keskeisimmät kumppanimme ovat olleet VALO ja sen aluejärjestöt,
Olympia-ja paralympiakomitea sekä muut urheilun- ja liikunnan toimijat. Päällekäisyyksien purkamisella ja
yhteistoiminnoilla on toimintaan pystytty saamaan lisää asiantuntijoita ja tehokkuutta. Mottona onkin ollut:
antaessaan myös saa. Se pätee kaikilla liiton toiminnan alueilla.
Pia Nybäck
puheenjohtaja
Risto Aarrekivi
toiminnanjohtaja
3
2. SAL:N SUURET LINJAT JA PAINOPISTEET 2014
Suomen Ampumaurheiluliiton vuoden 2014 toimintasuunnitelma perustui uuden strategia (2013
hyväksytty) pohjalle. Päivittääkseen toimintoja liitto teki syksyllä mittavan seurakierroksen, jonka pohjalta
aloitettiin startegian päivitys.
2.1. Liiton tarkoitus
Sääntöjen mukaisesti Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnan tarkoituksena on edistää ja kehittää
ampumaurheilua Suomessa sekä vaikuttaa että osallistua kansainväliseen ampumaurheilu-toimintaan.
Liiton toiminnan perustana ovat eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Toiminnassa edistetään
sukupuolten välistä tasa-arvoa.
2.2. Arvot, visio, missio
Ampumaurheilun päälinjaukset ovat seuraavat:
Arvot
Toimintamme keskeisiä arvoja ovat:
• Seuralähtöisesti liikunnan ja urheilun eettiset arvot ja reilun pelin säännöt
• Kuunteleminen ja ymmärtäminen
• Menestys
• Avoimuus
• Oikeudenmukaisuus
• Tasa-arvo
• Yhteisöllisyys
• Turvallisuus
• Ympäristön huomioon ottaminen
Ampumaurheilun näky (visio)
Suomalainen ampumaurheilu on innostavaa sekä kansallisesti että kansainvälisesti arvostettua ja
menestyvää, jota harrastetaan nykyaikaisilla suorituspaikoilla ja jonka seuroissa on hyvä ja turvallista
kasvaa, kehittyä ja viihtyä.
Missio
Missio: Edistää ja kehittää ampumaurheilua, turvata sen toimintamahdollisuudet sekä luoda että tarjota
edellytyksiä iloon, mielihyvään ja onnistumisen elämyksiin.
2.3. Strategiset painopistealueet
Päästäksemme vision suunnassa tavoitteisiin, on strategisiksi painopistealueiksi valittu seuraavat
toiminnalliset kokonaisuudet:
 Kenttäpalvelut
 Olosuhteiden kehittäminen
 Kilpa- ja huippu-urheilun kehitysprosessit
 Koulutus ja valmennus: Osaamisen
varmistaminen
 Tukipalvelut: Viestintä, markkinointi ja talous
Strategiset painopistealueet purettiin toimenpiteiksi,
joista muodostuivat vuosittaiset painotukset ja
toimintasuunnitelmat. Vuoden 2014
4
toimintasuunnitelma pohjautui uuden strategian linjauksiin.
2.4. Tulokset pitkällä jänteellä
Toteuttaessaan 2013 - 2020 strategian on ampumaurheilussa saavutettu seuraavanlaisia tuloksia:









Liiton, alueiden ja seurojen kumppanuudet toimivat sujuvasti ja tukevat toimintapolkuja (urheilija,
valmentaja/ohjaaja, tuomari, seuratoimija) eri elämän vaiheissa
Alueet toimivat ampumaurheilun osaamiskeskuksina
Seuratoiminnan laatu, määrä ja jatkuvuus ovat tavoitellulla tasolla
Jäsen-, harrastaja- ja lisenssien määrät ovat kasvussa
Suomi on pysyvästi kahdeksan (8) parhaan maan joukossa maailmassa
Olemme uuden olympiakomitean prioriteettilaji ja pysymme jatkossa olympiamitalikannassa
Kansainvälisiä kilpailuja järjestetään säännöllisin väliajoin Suomessa
Lajin medianäkyvyys on kasvussa ja ampumaurheilu näkyy säännöllisesti tv-ruudussa
Suomessa on kattava, nykyaikainen ampumarataverkosto ja riittävä määrä
huippuampumaurheilukeskuksia
2.5. Painopisteet vuonna 2014
Vuoden 2014 painopisteet ovat:
Nuoriso- ja seuratoiminnassa
- Seuratoiminnan tukeminen ME YHDESSÄ –prosessin kautta
- Alue- ja lajijaostotoiminnan uudelleen organisointi tukemaan seuroja
- Ampumaurheilukoulutoiminnan lisääminen seuroissa
- Ohjaajakoulutuksen tehostaminen
- Nuorten ja lasten tukiammunnan ja kilpailutoiminnan kehittäminen
Huippu-urheilussa
- Nuorten valmennuksen kehittäminen
- Akatemiayhteistyön kehittäminen
- ISSF-kaikkien lajien MM-kilpailuissa menestyminen, olympiapaikat
Viestinnässä
- Huippu-urheilun viestinnän uudistaminen
- Materiaalien ja medioiden ulkoasujen raikastaminen
- Uudet sähköiset palvelut
- Media- ja toimittajayhteistyön kehittäminen
Johtaminen ja talous
- Johtamisen sekä jaostojen että valiokuntien yhteistyön kehittäminen tukemaan seuroja
- Taloussuunnittelun ja seurannan kehittäminen
- Toimintojen tuotteistaminen myyntikelpoiseksi
2.6. Ampumaurheilun eri lajit
Suomen Ampumaurheiluliiton alaisuudessa harjoitettiin ISSF:n (Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto)
kivääri-, pistooli-, haulikko-, liikkuvan maalin lajien lisäksi niin sanottuja ei-ISSF-lajeja eli siluetti-, practical-,
mustaruuti- ja kasa-ammuntalajeja, haulikon sporting ja compak lajeja sekä IPC:n (Kansainvälinen
Paralympiakomitea) alaisia vammaisampumaurheilulajeja. Liiton huippu-urheilun ja kansainvälisen
kilpailutoiminnan painopiste oli olympia- ja paralympialajeissa.
2.7. SAL 95v
Liitto täytti toimintavuonna 95 vuotta. Juhlavuotta ”juhlittiin” työn merkeissä järjestämällä mittava
alueellinen seuratapaamiskierros. Kierroksen aikana tavattiin 80 seuraa ja yli 160 seuravaikuttajaa.
Kierroksen aikana seuroilla oli mahdollisuus kertoa mielipiteitään tulevien vuosien
toiminnansuuntaviivoiksi.
5
Keskeisimpiä toiveita seuroilla oli nuorisotoiminnan tukeminen ja avun saaminen nuorten sitoutumiseen
seuratoimintaan, ampumaurheilukoulujen kehittäminen, olosuhdeasiat eli ratojen luvituksessa
auttaminen, kilpailutoiminnan selkiyttäminen ja kehittäminen. Palautteen pohjalta päivitettiin toimintoja
vuodelle 2015.
Varsinaista erillistä 95v-juhlaa ei järjestetty, vaan se järjestettiin Vuoden Parhaiden palkitsemis Gaalan
Grande Finalen yhteydessä. Euroopan Ampumaurheiluliiton (ESC) tervehdyksen juhlaan toi
varapuheenjohtja Pekka Kuusisto.
3. PÄÄTÖSVALTA JA HALLINTO
SAL:n kokous
SAL:n kokous eli liittokokous koontui 29.11.2014 Valon talossa. Paikalla oli 49 jäsenyhdiistystä ja
kunniapuheenjohtaja. Puheenjohtajana SAL:n kokouksessa toimi Jukka-Pekka Alanen, sihteerinä Pirjo
Manninen.
Liittovaltuusto
Liittovaltuusto kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa: kokous 1/2014 26.4.2014 (valtuutettuja kokouksessa
35 ) ja kokous 2/2014 29.11.2014 (valtuutettuja kokouksessa 30). Liittovaltuustoon kuului 33 SAL:n
alueiden edustajaa, 5 jäsenliittojen edustajaa, 3 lisäjäsentä. Jäseniä valtuustossa oli yhteensä 41.
Liittovaltuuston kokouksessa puhetta johti Hannu Haapaniemi ja sihteerinä toimi Pirjo Manninen.
Liittovaltuuston puheenjohtaja:
I varapuheenjohtaja:
II varapuheenjohtaja:
Hannu Haapaniemi, SAL:n Hämeen alue
Anna-Kaisa Räsänen, SAL:n Itä-Suomen alue
Tapio Hänninen, SAL:n Lapin alue
Alue
Etelä-Suomen alue
Varsinainen jäsen
Elof Juselius
Juhani Lehtosaari
Mikael Friman
Runar Lindholm
Väinö Ylitalo
Varajäsen
Mirka Kyyrönen
Markus Ahtiainen
Matti Haimi
Harri Koski
Francis Wikström
Hämeen alue
Hannu Haapaniemi
Arto Palin
Pertti Könönen
Heikki Romppanen
Jarmo Pyyhtiä
Jukka-Pekka Heikkilä
Petri Solanti
Päivi Könönen
Aimo Linden
Sami Haume
Itä-Suomen alue
Martti Halttunen
Anna-Kaisa Räsänen
Heikki Pääkkönen
Seppo Asikainen
Katja Antrela
Kimmo Lahti
Kaakkois-Suomen alue
Marko Leppä
Marko Matilainen
Tauno Tuhkanen
Jaakko Puisto
Mikko Mattila
Pertti Sinkko
Seppo Sorvali
Matti Hahl
Karri Hokkanen
Jaana Parviainen
Keski-Suomen alue
Teemu Lahti
Juhani Öhman
Antti Mustonen
Viljo Kuparinen
6
Lapin alue
Tapio Hänninen
Jukka Törmänen
Lounais-Suomen alue
Arto Timonen
Jorma Röppänen
Jarmo Engblom
Hanna Pitkänen
Matti Viljakainen
Ilkka Ratamo
Pekka Nummelin
Esa Esala
Juho Jussila
Pentti Männikkö
Pohjanmaan alue
Erkki Pekkala
Asko Ahde
Markku Passi
Marjo Yli-Kiikka
Jussi Ahomäki
Marko Talvitie
Jukka-Pekka Parkkamäki
Jari Hemminki
Pohjois-Pohjanmaan alue
Taavi Jarva
Leena Korhonen
Veikko Huotari
Vesa Äikäs
Ville Maijanen
Tapani Kaistila
Juhani Sillanpää
Jyrki Latvala
Aaro Mäkelä
Olli Nyberg
Eija Pulkki
Jorma Lindfors
Rabbe Österlund
Jäsenliitot
RUL
Reserviläisliitto
UAY
Päällystöliitto
SFS
Lisäjäsenet
Georg-Peter Björkqvist
Sami Mäkelä
Seppo Ronkanen
Hannu Hyppönen
Liittohallitus, nimenkirjoittajat ja kunniajäsenet
Liittohallitus
Kokouksia 13 pöytäkirjan pykäliä 198, hallitus ja vastuualueet
Pia Nybäck, puheenjohtaja,
Mikko Taussi, varapuheenjohtaja
Timo Laurila, varapuheenjohtaja
Markku Herz
Marja Maunula
Vesa Nissinen
Vesa Saviahde
Curt Sjöblom
Lasse Vuola
Hannu Haapaniemi
Risto Aarrekivi, toiminnanj/esittelijä
Pirjo Manninen, sihteeri
13 kertaa
12
13
8
12
11
10
11
4
12
13
13
julkishallinto, talous, OK, KIHU
PV yhteistyö, talous
Ympäristö- ja olosuhdeasiat, talous, ympäristövlk
markkinointi ja viestintä, mark.- ja viestintävlk.
nuoriso- ja seuratoiminta, MY-pros., nuorisovlk
huippu-urh, valmennuskoulutus, valm.koulutusvlk
huippu-urheilu, valmennuksen johtoryhmä
kilp- ja sääntöas, amp-ase ja a-ratalaki,kilpailuvlk
lakiasiat
liittovaltuuston puheenjohtaja
Liiton nimenkirjoittajat
Puheenjohtaja Pia Nybäck
Varapuheenjohtaja Mikko Taussi
Varapuheenjohtaja Timo Laurila
Toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi
Kunniapuheenjohtaja
Suomen Ampumaurheiluliiton kunniapuheenjohtaja on Alpo Vehanen.
7
Kunniajäsen
Suomen Ampumaurheiluliiton kunniajäsen on Olavi Eronen.
Tilintarkastajat
Jaana Salmi, KHT
Hannu Sohlman, KHT
Varatilintarkastajat:
Helka Ivaska, KHT
Juha Tuomala, KHT
Valiokunnat, jaostot ja henkilöstö
Suomen Ampumaurheiluliitto ry:ssä toimivat seuraavat valiokunnat: kilpailuvaliokunta (kilpailuasiat,
sääntöasiat), ympäristövaliokunta (ampumaradat, ympäristöasiat), nuorisovaliokunta, markkinointi- ja
viestintävaliokunta, valmennuksen johtoryhmä (valmennustoiminta), valmennus- ja koulutusvaliokunta
sekä sääntötyöryhmä (kilpailusäännöt).
Kiväärin, pistoolin, haulikon ja liikkuvan maalin lajijaostojen tehtävät painottuivat oman lajin edistämiseen
kaikilla harrastustasoilla. Siluetin, practicalin, mustaruudin ja kasa-ammunnan lajijaostot vastasivat
kokonaan oman lajinsa toiminnasta budjetin puitteissa.
Liiton organisaatio, valiokuntien ja jaostojen kokoonpanot 2014
Liiton organisaatiossa (LV, LH, valiokunnat, jaostot, valmentajat ja tukihenkilöt) toimii 285 henkilöä, joista
naisia oli 41 .
Valiokuntien ja jaostojen kokoonpanot (puheenjohtaja ensin mainittuna):
Ympäristövaliokunta
Markku Lainevirta, Tapio Hänninen, Jorma Jussila, Harry Manninen, Kari Pesonen, Rauno Pääkkönen, Riina
Rantsi, Heikki Keskitalo ja Jorma Riissanen. Valiokunta kokoontui neljä kertaa.
Valmennuksen johtoryhmä
Per-Ole lIndell, Juha Hirvi, Pirjo Peltola, Peeter Päkk, Matti Nummela, Pasi Wedman, Timo McKeown.
Johtoryhmä kokoontui neljä kertaa.
Kiväärijaosto
Jorma Röppänen, Toni Matilainen, Ralf Westerlund, Yrjö Etula, Pauliina Frilander-Soini, Jarmo Engblom,
Antero Häkkinen, Harri Björkbacka. Jaosto kokoontui kolme kertaa.
Pistoolijaosto
Marko Talvitie, Teemu Lahti, Veli-Matti Torikka, Antti Pahalahti, Sami Haume, Tarja Sorri (Nevalainen).
Jaosto kokoontui kolme kertaa.
Liikkuvan maalin jaosto
Krister Holmberg, Antti Aho, Jarmo Smura, Markku Jetsonen, Vesa-Matti Sallinen, Matti Suoranta. Jaosto
kokoontui kolme kertaa.
Haulikkojaosto
Aarne Klemetti, Kari Sankala, Pekka Wallin, Marja Maunula, Merja Wallin, Esa Heinonen, Vesa Lamminmäki,
Tomas Piippola, Juha Kytömaa. Jaosto kokoontui kolme kertaa.
Siluettijaosto
Juhani Lehtosaari, Sami Mäkelä, Veikko Huotari, Rauno Ärväs, Timo Jokiranta, Hanna Lempola. Jaosto
kokoontui kilpailujen yhteydessä.
8
Mustaruutijaosto
Jukka Päärnilä, Tapio Hautakangas, Juha Hautamäki, Pekka Paatinen, Erkki Lehtonen, Veikko Ratsula, Risto
Kiema, Heikki Heikkilä. Jaosto kokoontui kaksi kertaa.
Kasa-ammuntajaosto
Jyrki Vuorjoki , Voitto Puutio, Antti Ikäheimo, Janne Juntunen, Jari Laulumaa, Rune Fagerström. Jaosto
kokoontui kolme kertaa.
Practical-jaosto
Mikael Ekberg, Taisto Takkumäki, Matti Mikkola, Juha-Pekka Vuorinen, Pekka Partanen, Peter Rönnberg.
Jaosto kokoontui kohdeksan kertaa.
Nuorisovaliokunta
Juhani Forsman, Anu Manninen, Heikki Romppanen, Terhi Hopiavori, Elina Lehtomäki, Heikki Pääkkönen.
Esittelijä ja sihteeri Timo Rautio. Valiokunta kokoontui kolme kertaa.
Valmennus- ja koulutusvaliokunta
Pirjo Peltola, Pasi Wedman, Pulmu Puonti, Per-Ole Lindell, Timo Rautio, Timo McKeown. Valiokunta
kokoontui kaksi kertaa.
Kilpailuvaliokunta, varsinainen jäsen/varajäsen:
Georg-Peter Björkqvist, Jarmo Smura/Antti Aho, Kari Sankala/Marja Maunula, Marko Talvitie/Tarja Sorri,
Ralf Westerlund/Jorma Röppänen, Juhani Lehtosaari/Janne Mäntynen, Veikko Ratsula/Veli-Pekka Karvinen,
Pekka Partanen/ei varajäsentä, Tomi Korpi/Janne Juntunen, sihteeri Kirsi Kankaanmäki. Valiokunta
kokoontui kahdeksan kertaa.
Viestintävaliokunta
Esittelijä ja sihteeri Lassi Palo, Heidi Lehikoinen, Päivi Könönen, Harri Halme, Risto Aarrekivi. Valiokunta
kokoontui kolme kertaa.
Sääntötyöryhmä
Georg-Peter Björkqvist, Curt Sjöblom, Ralf Westerlund, Marko Talvitie, Jarmo Smura, sihteeri Maila
Pynnönen, työryhmä kokoontui seitsemän kertaa.
Oto-Valmentajat 2014
Mervi Rajamäki
Ville Häyrinen
Marko Leppä
Satu Pusila
Pekka Maunula
Timo McKeown
Vammaisurheilu
lajivalmentaja, liikkuva maali
lajivalmentaja, iso- ja vakiopistooli
lajivalmentaja, trap
lajivalmentaja, kaksoistrap
lajivalmentaja, pistooli
Palkatut valmentajat 2014
Katso kohta henkilökunta.
Tehoryhmän valmentajat 2014
Pistooli ja kivääri: Mikko Mattila, Jukka Törmänen, Pekka Lager, Juhani Forsman, Jari Markkinen, Raimo
Jääskeläinen, Timo McKeown, Heikki Pääkkönen, Pertti Tattari, Jorma Lång
Liikkuva maali: Mika Mankinen, Jarmo Pyyhtiä
Haulikko: Seppo Mahlamäki, Heikki Romppanen, Risto Suurla, Satu Pusila, Pekka Maunula, Tapio Törmä,
Janne Hokkanen, Simo Ojala, Ari Heikkiniemi,Jakko Louhelainen
9
Valmennuksen tukihenkilöt 2014
Kimmo Yli-Jaskari
Esa Liimatainen
Juha Päällysaho
Veijo Sivula
Aki-Matti Alanen
Niilo Konttinen
Sampo Kettunen
Jari Rautiainen
Veli-Pekka Nykänen
Leena Kansanen
Jarmo Valtonen
Timo Hannula
Jukka Viitasalo
Simo Ihalainen
Lajiryhmävastaava, olympiakomitea
Lääkäri
näköfysiologi, silmälääkäri
ase- ja patruunatestaus
testaus, fysioterapeutti
psykologi, tutkimus- ja kehitystoiminta
psykologi
fysioterapeutti
hieroja
hieroja
optikko
optikko
KIHU
KIHU
Liiton toimisto
Valon toimitalossa os. Radiokatu 20, Helsinki, Länsi-Pasila
Henkilökunta 1.1. -31.12.2014
Risto Aarrekivi
Pirjo Manninen
Per-Ole Lindell
Maila Pynnönen
Kirsi Kankaanmäki
Timo Rautio
Lassi Palo
Rainer Hirvonen
Pirjo Peltola
Juha Hirvi
Zeljko Todorovic
Matti Nummela
Peeter Päkk
Veijo Sivula
Pasi Wedman
toiminnanjohtaja
talouspäällikkö
valmennuksen johtaja
toimistosihteeri
kilpailusihteeri
nuoriso- ja koulutuspäällikkö
viestintäpäällikkö
MY-prosessi
paralympia kehityspäällikkö, lajivalmentaja kivääri olympialajit
olympiavalmentaja, kivääri päävalmentaja
olympiavalmentaja, pistooli päävalmentaja
nuorten olympiavalmentaja, haulikko (traplajit)
olympiavalmentaja, skeet
aseseppä, valmennuksen tukihenkilö
nuorten olympiavalmentaja, kivääri
SAL:n alueet
SAL:n toiminta oli jaettu yhdeksään (9) aluejaostoon. Aluetoiminnan tarkoituksena oli edistää ja kehittää
ampumaurheilua alueellaan sekä toimia SAL:n organisaation osana yhteistoiminnassa lajijaostojen ja alueen
seurojen kanssa. SAL:n aluejaostot olivat suora jatke liiton toiminnoille jalkautettaessa liiton linjauksia.
Liiton taloudellinen tuki alueille perustui toteutettuun toimintaan. Aluetuki kohdistui varsinaiseen, alueen
itsensä järjestämään toimintaan, erityisesti nuorisotoimintaan ja siihen vaikuttivat mm. jäsenmäärän
kehitys, sovittujen tavoitteiden toteutuminen. Liiton rahallinen tuki aluejaostoille määriteltiin alueiden
toiminta- ja taloussuunnitelmien sekä alueiden varallisuuden pohjalta. Avustuksen tuloutus ja seuranta
tapahtuivat suoritettujen toimintojen (raporttien) pohjalta.
Alueiden viestintä on toiminut liiton internetsivujen kautta. Liiton internetsivujen kautta on nähtävissä
myös aluetason kilpailutoiminta.
10
Etelä-Suomen alue
Markus Ahtiainen, Harri Koski, Mikael Friman, Francis Wikström, Mirka Kyyrönen, Mikael Ekberg, Jarmo
Rosenqvist, kokouksia neljä.
Hämeen alue
Arto Palin, Heikki Romppanen, Sarita Kukkumäki, Jarmo Syvänne, Sami Haume, Tapio Törmä, Janne
Hokkanen, kokouksia seitsemän.
Itä-Suomen alue
Martti Halttunen, Seppo Asikainen, Pirjo Hulkko, Anna-Kaisa Räsänen, Heikki Pääkkönen, Rauno
Kortelainen, Kimmo Lahti, Katja Antrela, kokouksia kaksi.
Kaakkois-Suomen alue
Jaakko Puisto, Pertti Sinkko, Matti Hahl, Jaana Parviainen, Jani Hotanen, Jussi Suoknuutti, Merja Sikanen
kokouksia yhdeksän.
Keski-Suomen alue
Antti Mustonen, Juha Sirkka, Teemu Lahti, Viljo Kuparinen, Markku Uusitalo, Juhani Öhman, Jenni Päivinen,
nuorisopäällikkö ei jaoston jäsen Olli Ihantola, kokouksia kaksi.
Lapin alue
Tapio Hänninen, Jukka Törmänen, Pekka Sipola, Reijo Alkku, Eero Heikkilä, Seppo Leppänoro, Marianna
Mölläri, kokouksia kaksi.
Lounais-Suomen alue
Arto Timonen, Jarmo Engblom, Matti Viljakainen, Jarmo Kurki, Johanna Kaipia, Juhani Forsman, Rami
Vuorinen, kokouksia seitsemän.
Pohjanmaan alue
Jussi Ahomäki, Erkki Pekkala, Jukka-Pekka Parkkamäki, Markku Passi, Kari Louko, Tapio Linjala, Mirja Aho,
kokouksia kuusi.
Pohjois-Pohjanmaan alue
Taavi Jarva, Markku Lämsä, Erkki Välikangas, Vesa Äikäs, Leena Korhonen, Reijo Huotari, Eero Pelkonen,
Veikko Huotari, Timo Haataja, Ahti Kärkkäinen, kokouksia kolme.
SAL:n jäsenet
henkilöjäsenmäärä
yhdistysten määrä
v 2011
34085
304+2
v 2012
33833
301+2
v 2013
33026
300+2
2014
32875
299+2
Uusia jäseniä 2014
Tampereen Seudun Haulikkoampujat, Hämeen alue
Suomen Ampumaseura, Etelä-Suomen alue
Eronneet seurat 2014
Helsingin Energian Ampujat, Etelä-Suomen alue
Sipolan Metsämiehet, Pohjois-Pohjanmaan alue
Savon Voiman Paukkukerho, Itä-Suomen alue
Muuramen Urheilijat, Keski-Suomen alue
11
Koko maan käsittävät yhdistykset ja yhteisöjäsenet
Svenska Finlands Sportskytteförbund (SFS)
- jäsenmäärä mukana niiden alueiden kautta, johon seurat kuuluvat
Suomen Kasa-Ampujat
- jäsenmäärä laskettu tilastoon erillisenä
Suomen Veteraaniampujat
- jäsenmäärä mukana niiden seurojen kautta, joihin yhdistyksen jäsenet kuuluvat
Suomen Reserviupseeriliitto (RUL)
Reserviläisliitto (RES)
Päällystöliitto
- näiden jäsenmäärä ei sisälly tilastoon
Upseerien Ampumayhdistys (UAY)
- jäsenmäärä laskettu tilastoon erillisenä
Seurat ja jäsenmäärät,
jäsentilasto alueittain
- toimintakertomuksen lopussa
4. TALOUS
Vuoden 2014 toiminnan kulut olivat yhteensä 2 311 673,04 € ja tulot 2 342 128,32 €, tulos oli ylijäämäinen 30 455,28 €. Talous perustui keväällä 2013 hyväksyttyihin jäsen-, lisenssi- ym. maksuihin. Tulojen
merkittävimmät osa-alueet olivat omavarainen varainhankinta (jäsen- ja lisenssimaksut, sopimus- ja
ilmoitustulot), OKM:n myöntämä tulospohjainen valtionavustus sekä Olympiakomitean ja
Paralympiakomitean avustukset. Yleisavustukset kokonaisuudessaan oli 710 000 €. Poistoja tehtiin
10 086,15 €. SAL:n yhdeksän alueen kirjanpito sisältyy liiton kirjanpitoon, alueiden tulos vuodelta 2014 oli
ylijäämäinen 7 131,49 €.
12
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Tulot t€
1 269
1 193
1 232
1 228
1 356
1 398
1 516
1 626
1 742
2 005
2 124
2 157
2 062
2 122
2 342
Menot t€
1 305
1 192
1 313
1 198
1 281
1 316
1 441
1 595
1 725
2 045
2 112
2 226
2 168
2 090
2 311
Tulos t€
-35
1
-81
30
74
81
75
31
17
-40
- 13
- 68
- 105
32
30
Tase t€
362
450
410
378
361
339
343
378
387
381
404
417
386
198
242
SAL:n tulot, menot, tulos ja tase 2000-2014
13
5. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN
Kansallinen vaikuttaminen
Kansallisen vaikuttamisen tavoitteena on harrastusmahdollisuuksien ja -olosuhteiden varmistaminen.
Vaikuttamistyötä tehtiin urheilu- ja liikuntapuolella, mutta myös erityisesti eri julkishallinnollisten
toimijoiden kuin myös lainsäätäjien ja olosuhdeasioiden puolella. SAL on tehnyt yhteiskunnallista
vaikuttamistyötä kiinteässä yhteistyössä Ampumaharrastusfoorumin kanssa. Ampumaharrastusfoorumi on
työstänyt koko harrastuskentän näkemyksiä ja kannanottoja pohjaksi järjestöjen lausuntoihin. SAL on
pystynyt hyödyntämään omissa lausunnoissaan foorumin työstämiä keskeisiä kannanottoja.
Ampuma-ase ja ampumaratalain valmistelussa tehtiin yhteistyötä tiiviisti muiden ampuma- ja asealan
järjestöjen kanssa. Foorumin kautta liitolle on myös avautunut mahdollisuudet vaikuttaa joko suoraan tai
välillisesti aina Puolustusvoimien komentajasta ministeriöiden virkamiehiin ja ministereihin saakka. Lisäksi
SAL:n edustajia on ollut asiantuntijoina mm. lakien valmistelutyöryhmissä, eri hallinnonalan valiokunnissa,
Ampumaratojen BAT-hankkeen ohjausryhmässä sekä puhujina seminaareissa ja muissa tilaisuuksissa.
SAL oli järjestämisvastuussa myös 25.4.2014 Vantaalla järjestetyssä ”Uudistuva ase- ja
ampumaratalainsäädäntö”- seminaarissa, johon osallistui kahdeksisen kymmentä seurojen, kuntien ja
muun julkishallinnon edustajaa.
Yhteistyössä foorumin kanssa toteutettiin erilaisia materiaaleja mm. Ampumaharrastajan 10-käskyä,
Turvallinen ratakäyttäytyminen, esite, Turvallisen ampumaharrastuksen opas, Ampumaharrastajan
ympäristöopas, Ampumaratojen työsuojeluopas sekä erilajien esittelyvideoita.
Foorumin puheenjohtajana toimi liiton toiminnanjohtaja ja sihteerinä SAL:n Jorma Riissanen. Foorumin
AMPU-hankkeen hankepäällikkönä toimi SAL:sta Markku Lainevirta.
Lisäksi edunvalvonta ja vaikuttamistyötä on tehty seuraavissa asioissa: antidoping- ja eettinen työ,
valmennus- ja koulutustyö, liikuntapolitiikka, harraste- ja nuorisotoiminta sekä huippu-urheilu, lupa- ja
lainsäädäntötyö, ympäristö- ja olosuhdeasiat, järjestöjen välinen yhteistyö. Edunvalvontatyötä tekivät liiton
kaikki toimielimet. Keskeisimpiä yhteistyökumppaneita ovat Suomen Olympia- ja Paralympiakomiteat, Valo
ry ja sen alueet, Opetus-ja kulttuuriministeriö, muut samalla toimialalla toimivat järjestöt sekä oppi- ja
tutkimuslaitokset, toimialaa koskevat misteriöt ja muut liikuntajärjestöt julkishallinon toimijoiden lisäksi.
Kansalliset järjestöt
Suomen Ampumaurheiluliitto kuului jäsenenä Valtakunnalliseen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo ry:hyn
ja kahdeksaan sen alueista, Suomen Olympiakomiteaan ja Suomen Paralympiakomiteaan.
Liiton edustajat kansallisissa järjestöissä
Suomen Olympiakomitean valtuuskunnassa varsinaisena edustajana oli Mikko Nordquist
(henkilökohtaisena varamiehenä Curt Sjöblom) ja syksystä Timo Laurila ja hänen henkilökohtaisena
varamiehenään Risto Aarrekivi. Suomen Olympiakomitean hallitukseen kuului Pia Nybäck.
Pia Nybäck kuului Kihun hallitukseen, Curt Sjöblom Poliisihallituksen Ampuma-aselautakuntaan, Markku
Lainevirta SLU:n/Valon olosuhderyhmään, Thomas Huber Paralympiakomitean hallitukseen ja Pirjo
Manninen kuului Suomen Urheilijoiden Tukisäätiön hallitukseen.
Kansainvälinen vaikuttaminen
Kansainvälinen vaikuttaminen on osa liiton sääntöjen mukaista toimintaa. Tavoitteena on kehittää
kansainvälistä ampumaurheilua sekä saada urheilijoidemme ja valmentajiemme käyttöön viimeisintä tietoa
maailmalla vallalla olevista käytännöistä.
14
Kansainväliset järjestöt
International Shooting Sport Federation (ISSF)
European Shooting Confederation (ESC)
Nordic Shooting Region (NSR)
Federation Internationale de Tir Aux
Armes Sportives de Chasse (FITASC)
Muzzle Loaders Association
International Committee (MLAIC)
World Bench Rest Council (WBRC)
European Benchrest Shooting Federation (EBSF)
International Practical Shooting Confederation (IPSC)
International Metallic Silhouette Shooting
Union (IMSSU)
European Metallic Silhouette Shooting
Association (AETSM)
European Rimfire & Air Rifle Benchrest
Shooting Federation (ERABSF)
The Association of European Manufacturers of
Sporting Ammunition (AFEMS)
The World Forum on the Future of Sport
Shooting Activities (WFSA)
Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto
Euroopan aluejärjestö
Pohjoismaiden aluejärjestö
Haulikko- ja Metsästysammunnan
kansainvälinen liitto
Mustaruutiammunnan kv.liitto
Kasa-ammunnan kv.liitto
Kasa-ammunnan euroopan liitto
Practical-ammunnan kv.liitto
Siluettiammunnan kv.liitto
Siluettiammunnan Eur. Liitto
Euroopan pienosikaliperi- ja ilma-asekasaammunan liitto
Eurooppalaisten patruunan valmistajien
liitto
Ampumaurheilun tulevaisuusfoorumi,
liitännäisjäsen
Järjestötoiminta
Suomen Ampumaurheiluliitto osallistui sääntöjensä edellyttämällä tavalla aktiivisesti lajin kansainvälisten
järjestöjen toimintaan. Perusteina aktiiviselle osallistumiselle olivat lajin kehitystyö, mielikuvan
parantaminen ja markkinointi sekä ympäristöasiat, joissa Suomella on keskeinen rooli.
SAL:n edustajat kansainvälisissä järjestöissä
ISSF:n (Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto) hallitus
ISSF:n Urheilijakomitea pj
ISSF:n Valtuusto
ISSF:n Liikkuvan maalin komitea pj
ISSF:n Lääketieteellinen komitea (antidoping)
ESC:n (Euroopan Ampumaurheiluliitto) varapj
ESC:n Tekninen Komitea
ESC:n Ympäristövaliokunta
ESC:n Ase- ja lakikomitea
ESC:n Antidoping ryhmä
ESC:n Markkinointi- ja viestintäkomitea pj
IMSSU:n (Siluettiammunnan maailmanliitto)varapj
A.E.T.S.M. (Siluetin Euroopan aluejärjestö) pj
ERABSF (Kasa-ammunnan Euroopan liitto) pj
NSR (Pohjoismaiden Ampumaurheiluliitto)
Juha Hirvi
Juha Hirvi
Pekka Kuusisto
Pekka Kuusisto
Hannu Järvinen
Pekka Kuusisto
Mikko Taussi
Jorma Riissanen
Jorma Jussila
Hannu Järvinen
Risto Aarrekivi
Sami Mäkelä
Sami Mäkelä
Jens Lågas
G-P Björkqvist
Laaja-alainen tasa-arvotyö
Liiton yhteiskunta- ja tasa-arvotyö pohjautui liiton sääntöihin sekä liikunnan ja urheilun Reilu Peli -ohjeisiin.
Tasa-arvotyötä tehtiin monella eri tasolla.
Laaja-alaiseen tasa-arvotyöhön kuuluu myös yhteiskuntavastuu ja yhteistyö muiden ampuma- ja asealan
järjestöjen kanssa. Lähtökohtana tulee olla tasavertaisen harrastamisen mahdollisuudet.
15
Yhteistyötä jatkettiin eri vammaisjärjestöjen kanssa ja seuroja kannustettiin ottamaan mukaan
ampumaurheilusta kiinnostuneet vammaisurheilijat.
Huippu-urheilun osalta vammaisampumaurheilu on ollut jo useiden vuosien ajan integroitununa liiton
valmennus- ja kilpailutoimintaan. Liikunta- ja näkövammaisten Suomen Mestaruuskilpailut ilmakiväärissä ja
ilmapistoolissa järjestettiin perinteisesti yhdessä vammattomien kilpailujen kanssa.
Harrastepuolella seurat ovat aktivoituneet vammaisurheiluun ja ampumaurheilua on käytetty mm.
keskittymisvaikeuksissa olevien nuorten kuntoutumismuotona leireillä.
6. KOULUTUSTOIMINTA
Valmentajakoulutus
Taito- ja tarkkuuslajien yhteistyöllä toteutettiin uusimuotoinen yhteinen I tason valmentajakoulutus.
Mukana olevat lajiliitot olivat Golf, Jousiammunta, Keilailu, Curling, Ammunta. Suunnittelimme uuden
sisällön ja toimintatavan, I tason valmennuskurssi toteutettiin syksyllä 2014. Aloitimme myös yhteisen II
tason valmennuskurssin suunnittelu. Valmentajakoulutuksien yleisosat olivat jokaiselle lajille samat ja
koulutukset toteutettiin yhdessä ja yhteistyöllä, lajiosat pidettiin erillään. Koulutuksen osalta aloitimme
myös ISSF D kurssin suunnittelu keväälle 2015, haettiin kurssille Olympic Solidarity tukea.
Valmentajakoulutusvaliokunta
Valmentajakoulutusvaliokunta kokoontui vuoden kaksi kertaa. Valiokunta on suunnitellut ja varmistanut
lajien välistä yhteistyötä koulutuksessa ja valmennuksessa. Urheiluopistoyhteistyö koulutuksen osalta
koordinoi koulutusvaliokunta. Tarkkuus- ja taitolajien suunnitelmat täydennetään ja varmistetaan lajien
osalta valiokunnassa.
I-tason valmentajakoulutus
Ensimmäinen tarkkuus ja taitolajien yhteinen valmentajakoulutus toteutettiin syksyllä 2014. Koulutus
toteutettiin kolmen viikonlopun aikana. Ensimmäinen jakso, fyysisen harjoittelun perusteet (19 t) 19.–
21.9.2014, Kuortaneen Urheiluopistolla. Toinen lähijakso, vuorovaikutus ja taitojen oppiminen sisältäen
paralympialajien erityspiirteet (19 t) 24.–26.10.2014, Vierumäen Urheiluopistolla. Kolmas jakso, lajitaitojen
oppimisen perusteet toteutettiin lajikohtaisesti. Ammunnan osalta jakso pidettiin Vierumäen
Urheiluopistolla 28.–30.11.2014., 11 valmentajaa osallistui kurssille ammunnan osalta, kaikkien
tarkkuuslajien osalta yhteensä 29. Kurssi oli osallistujien mielestä erittäin onnistunut.
II – tason valmennuskurssia ei pidetty, odotamme uuden taito- ja tarkkuuslajien yhteistyöllä suunniteltua
koulutusta. Alustavat päivämäärät II tasolle 2015 päätettiin. 1. yleisosa 18.–20.9., Kuortane, 1. lajiosa 6.8.11. Kisakallio, 2. yleisosa 15.–17.1.2016 Kisakallio, ammunnan lajiosa huhtikuussa 2016.
Ohjaajakoulutus
I-tason Ampumakouluohjaajatutkinto 2014
Ampumakouluohjaajatutkintoja järjestettiin toimintavuonna viisi. Koulutukset järjestettiin: Kontiolahdella
11.1. (12 osallistujaa). Härmässä 19.9. (11 osallistujaa). Savonlinnassa 22.11. (8 osallistujaa).
Ampumakouluohjaajatutkinnon suoritti yhteensä 31 henkilöä.
Järjestö- ja seurajohtajakoulutus
Järjestö- ja seurajohtajakoulutuksen visiot ovat: ”Seurat tarjoavat jäsenilleen ja eri kohderyhmille
suunnattua säännöllistä, ihmisten tarpeet huomioivaa ohjattua ja monipuolista toimintaa.” ja ”Seuroissa
toimivat osaavat ohjaajat ja johtajat.”
16
Ampumaurheilun keskeisin toimintayksikkö on seura. Lähtökohtana on luoda seuroihin innostuneisuuden
ilmapiiri, joka tukee mukana olevien eri motiiveja ja kehittymistä pienestä ampumaurheilijasta isoksi
ihmiseksi.
SAL:n seuratapaamiskierros toteutettiin syksyllä 2014. Tilaisuuksien kesto oli noin 3 tuntia ja pidettiin
alueittain seuraavasti: Kaakkois-Suomi, Kuusankoski 16.8., Etelä-Suomi, Helsinki 19.8., Häme/Pirkanmaa
27.8., Lempäälä, Keski-Suomi, Leppävesi 3.9., Itä-Suomi, Joensuu 4.9., Pohjois-Pohjanmaa/Itä, Kajaani 5.9.,
Lappi, Rovaniemi 6.9., Lounais-Suomi/Etelä, Salo 10.9., Lounais-Suomi/Pohjoinen, Säkylä 11.9., PohjoisPohjanmaa/Länsi, Oulainen 12.9. , Häme/Päijät-Häme, Lahti 17.9. ja Pohjanmaa, Ylihärmä 20.9.
Tilaisuuksien keskustelujen aiheina olivat ennakkotehtävät:
1. Mitä SAL:n toimiston palveluja olette käyttäneet?
- Ympäristö/ ympäristölupa, ohjaaja ja /tai valmentajakoulutus, seura- tai seurajohtajakoulutus,
olosuhdeasiat, kilpailujärjestäminen, muuta; mitä?
2. Mitä SAL:n aluejaostojen palveluja olette käyttäneet?
- Tuomarikoulutus, viranomaisasiat, kilpailun järjestäminen, muuta; mitä?
3. Miten käyttämänne palvelut ovat toimineet ja onko niistä ollut hyötyä?
4. Mitä/millaisia palveluja koette nykytilanteessa puuttuvan?
5. Millaisia palveluja haluaisitte SAL:n toimiston ja aluejaostojen jatkossa tuottavan?
6. Miten haluaisitte palvelut tuotettavan/toteutettavan?
Tilaisuuksissa yksi suurimmista seurojen esiin nostamista tarpeista oli puheenjohtaja-/avaintoimijapäivien
järjestäminen vuosittain, toivottiin jopa kahta kertaa vuodessa yhteistä tapaamista toiminnan suunnittelun
ja seurannan tehostamiseksi ja yhteisen näkemyksen aikaansaamiseksi.
Tilaisuuksissa oli yhteensä 163 henkilöä 80 seurasta. SAL:n kouluttajina,tilaisuuksissa vaihdellen, olivat Pia
Nybäck, Timo Laurila, Marja Maunula, Mikko Taussi, Rainer Hirvonen, Timo Rautio ja Risto Aarrekivi.
Painopisteet
Seurojen ja alueiden avaintoimijaverkoston vahvistaminen
Seuratoimintanäkemyksen kirkastaminen. Me Yhdessä toimintatapa, joka ohjaa koko liiton toimintaa.
Keskeisimmät tulokset:
- Aluetoiminnan toimintamallia selkeytettiin
- Seuratoiminnan kehittämisessä keskityttiin nuorten toimintaedellytysten vahvistamiseen
- Seuratoiminnassa painotettiin monipuolisuutta luodun seuratoimintaidean mukaisesti kaikissa eri
seuratoimintaan liittyvissä koulutuksissa. Seuratoiminnassa ovat osaavat valmentajat ja ohjaajat.
Me Yhdessä – seurakoulutus
Me Yhdessä – seurakoulutuksesta valmistui syyskuussa 22 henkilöä seitsemästä seurasta. Seurat olivat
Härmä Seudun Ampujat, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura, Karstulan Seudun Metsästys- ja
Ampumaseura, Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura, Kyrkslätt Skytteförening, Lappajärven Ampujat ja
Tornionseudun Ampujat. Koulutus järjestettiin Ylihärmässä ja lähijaksot pidettiin 1.-2.2.,12.-13.4., ja 19.21.9.
Me Yhdessä-aluekoulutus
Me Yhdessä aluekoulutuksia pidettiin kahtena viikonloppuna neljän alueen kanssa. Alueet olivat Häme, ItäSuomi, Lounais-Suomi ja Pohjanmaa. Nämä pilottikoulutukset pidettiin Suomen Urheiluopistolla
Vierumäellä 9.-10.5. ja 7.-8.11.
Kilpailujärjestäjien koulutus
SM kilpailujärjestäjien koulutustilaisuus siirrettiin vuodelle 2015.
17
Ampumakorttikoulutus
Ampumakorttikoulutuksen kävi 155 henkilöä. Nämä koostuivat ampumakortti-, ohjaajakoulutuksen ja
ampumaurheilukoululaisista 11 seurasta.
Tuomarikoulutusjärjestelmä
Tuomarikurssien järjestäjinä toimivat liiton kilpailuvaliokunta sekä alueorganisaatiot ja lajijaostot. Liiton
kilpailuvaliokunta vastaa ylituomarikoulutuksesta, kouluttajakoulutuksesta sekä koulutusmateriaalin
ajantasaisuudesta, valvoo koulutustoiminnan laatua sekä järjestää yhdessä lajijaostojen kanssa kansalliseen
ylituomaritutkintoon liittyvän koulutuksen ja tarvittavat kokeet ISSF:n lajeissa. Muissa lajeissa kansallisesta
ylituomaritutkinnosta vastaavat lajijaostot, jotka ilmoittavat kilpailuvaliokunnalle kurssista ja kouluttajista.
Kaikista lajeista kouluttajat toimittavat kurssitulokset kilpailuvaliokunnalle, joka hyväksyy ylituomarit.
Alueorganisaatiot ja lajijaostot järjestävät II- ja I-luokan tuomarikursseja tarpeen mukaan, kuitenkin
vähintään kerran vuodessa jokaisella alueella. Kurssien järjestämisestä on ilmoitettava liiton toimistoon.
Ylituomarikoulutus 2014
18.1.2014 järjestettiin kivääri- ja pistoolilajien ylituomarikurssi Laukaassa (Hotelli Vuolake). Kokeen
hyväksytysti suoritti yhteensä 28 ylituomaria. 5.4.2014 järjestettiin kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien
ylituomarikurssi Lohjalla (Kisakallion Urheiluopisto). Kokeen hyväksytysti suoritti 28 ylituomaria. 12.4.2014
järjestettiin haulikkolajien ylituomarikurssi Oulunsalossa. Kokeen hyväksytysti suoritti 14 ylituomaria.
Ylituomarikokeen hyväksytysti suorittaneet (70):
Pistooli
Kivääri
Karoliina Helle, SaSA
Erkki Kautto, PAS
Pentti Paajanen, PAS
Mikko Nordquist, SA
Johanna Kaipia, SaSA
Heikki Helassalo, RSA
Asko Terkola, SaSA
Mikko Mattila, MyA
Matti Mähönen, PorkkA
Uolevi Piispanen, SaSA
Kristiina Terkola, SaSA
Rabbe Österlund, RS
Olli Heikka, PAS
Timo Hänninen, HlAS
Kosti Hämäläinen, KuusA
Anu Manninen, HlAS
Juha Seppä, InkA
Mauri Röppänen, KaA
Jussi Keskitalo, SaSA
Niko Matilainen, PiekSA
Pentti Järvinen, HlAS
Aarne Markko, TiA
Asser Vuola, P-HA
Ossi Hellman, TiA
Markku Uusitalo, KSA
Marko Matilainen, PiekSA
Teemu Lahti, SaarA
Juha Sirkka, KonnA
Vesa Kemppi, KSA
Heikki Pääkkönen, KAMS
Kari Komi, OSU
Jari lehtinen, KSA
Keijo Vilander, OSU
Jaana Parviainen, SMAS
Hannu Räsänen, KSA
Toni Matilainen, PiekSA
Kalle Mykkänen, TiA
Juhani Öhman, TiA
Teijo Kimpimäki, JjA
Mikko Taussi, OMAS
Juha Ahomäki, KA
Jussi Ahomäki, HSA
Kasa-ammunta
Antti Pahalahti, LuhA
Voitto Puutio, SKA
Teemu Paukkunen, TiA
Haulikko
Jukka-Pekka Heikkilä, P-HA
Jarmo Lehtonen, Jäykät
Marja Maunula, OSU
Hannu Haapaniemi, P-HA
Juhani Kallio, P-HA
Jari Korja, AEM
Vesa Lamminmäki, P-HA
Aarne Klemetti, LoA
Klaus Aremaa, LoA
Juhani Jussila, P-HA
Jaakko Horkka, K-64
Tero Rantonen, OMAS
Jouko Mäkikangas, OMAS
Kari Järvinen, OSH
Jouni Kiimala, OMAS
Leena Korhonen, OulA
Rauno Kortelainen, IEM
Pentti Särkkä, IEM
Olavi Alanen, KurA
Taavi Jarva, OSH
Tikkanen Väinö, OSH
Timo Haataja, OSH
Raimo Korvala, OSH
Eero Pelkonen, OulA
Ismo Peltola, JMS
Eettinen ja antidopingkoulutus
Suomen Ampumaurheiluliiton toimintojen arvolähtökohtana on eettisesti kestävä ja puhdas urheilu kaikilla
tasoilla. Antidopingkoulutus kuului mm. SAL:n valmentajien koulutusohjelmiin sekä ampumaurheilun
valmennusjärjestelmään. Anidopingkoulutus on kiinteä osa mm. Maajoukkue- ja Tehoryhmiin pyrkivien
18
urheilijoiden valmennusta. Valistustyötä tehtiin yhteistyössä ADT:n kanssa. ADT:n vihkosta kielletyistä
aineista ja menetelmistä on jaettu aktiivisesti liiton eri valmennusryhmille. Eettiset ohjeet ja
pelisääntökeskustelut kuuluivat kiinteänä osana myös lasten ja nuorten Kultahippu-passiin ja Sinetti
seuratoimintaohjeisiin.
Ympäristö- ja lakikoulutus
Vantaalla järjestettiin Ampumaharrastusfoorumin kanssa yhteistyössä Uudistuva aselainsäädäntö
seminaari 25.4. Seminaari keräsi kahdeksisen kymmentä osallistujaa. Esiintyjinä olivat mm.
kansailiapäällikkö Hannele Pokka Ympäristöministeriöstä, Sisäasiainministeriön poliisitarkastaja Seppo
Sivula, Ylitarkasta Mika Koponen Poliisihallituksesta, erityisasiantuntija Tapio Ojanen Päijät-Hämeen
liitosta. Seurojen ja ratojen näkemyksiä esittelivät Curt Sjöblom Sipoosta ja Ville Maijanen Espoon
Lahnuksen ampumaratayhdistyksestä.
7. VALMENNUSTOIMINTA
Huippu-urheilun valmennustoiminta
Valmennustoiminnan päätavoitteet
Valmennustoiminta keskittyi enemmän niihin potentiaalisiin urheilijoihin, joilla näemme olevan
mahdollisuuksia saavuttaa olympiapaikan Rion kesäkisoihin 2016. Isolla maajoukkueella annettiin
lisäksi monelle mahdollisuus maajoukkuevalmennukseen. Tavoitteena oli tukea motivoitunut ja
kovaan harjoitteluun sitoutuneet parhaat urheilijat, ja tarjota heille sellainen
valmistautumisohjelma, jonka avulla on edellytykset myös menestyä 2016 OK kisoissa. Aikuisten
huippujen lisäksi satsattiin enemmän kuin edellisinä vuosina nuoriin ja nuorten maajoukkueeseen.
Kilpailutavoitteet oli menestyminen kauden EM ja MM kisoissa.
Valmennusorganisaatio
SAL:n liittojohtoisen valmennusorganisaation operatiivisen rungon muodostavat valmennuksen
johtaja, lajien päävalmentajat ja olympia-/paralympiavalmentajat sekä lajivalmentajat ja nuorten
valmentajat. HUY lajivastaava seuraa ja johtaa valmennusprosessia yhdessä valmennuksen
johtajan kanssa.
Avainlajien olympia- ja paralympiavalmentajien toimia jatkettiin päätoimisina.
Valmennuksen johtajalla on kokonaisvastuu huippu-urheilun toiminnan ja -talouden johtamisesta,
suunnittelusta ja kehittämisestä sekä yhteistyöstä huippu-urheilun sidosryhmiin.
Valmentajat vastaavat tehtävänkuviensa mukaisesti sekä aikuisten että nuorten
maajoukkuetoiminnan ja kansainvälisen kilpailutoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta sekä
valmennuslinjan koordinoinnista aina alue- ja tehoryhmävalmennukseen saakka. Päätoimisten
valmentajien työkuvia tarkennettiin.
Nuorten- ja tehoryhmän valmennusorganisaatio kehitettiin nimeämällä joka lajille nuorten
valmentaja. Tehoryhmän toimintaa koordinoi luotilajien osalta Pirjo Peltola ja haulikkolajien osalta
Heikki Romppanen. Koordinointi tehosti toimintaa kaikkien lajien osalta paitsi skeet, missä ei
löydetty yhteistä vastuu valmentajaa nuorten maajoukkueen ja tehoryhmän osalta.
Valmennuksen johtoryhmä
Valmennuksen johtajan operatiivisena apuna huippu-urheilutoiminnan ja valmennuksen
kehittämisessä toimii valmennuksen johtoryhmä (VJR), jonka muodostavat valmennuksen johtaja
19
(puheenjohtaja), lajien päävalmentajat, olympia/paralympiavalmentajat ja hallituksen edustaja
sekä tarvittaessa kutsutut huippu-urheilun asiantuntijajäsenet. HUY lajivastaava osallistui
mahdollisuuksien mukaan kaikkiin kokouksiin. VJR kokoontui vuoden aikana 4 kertaa. Lisäksi
pidettiin useita työpalavereita lajeittain.
SAL olympialajien ja ISSF:n ei olympialajien valmennusorganisaatio
Olympiakomitean tukijärjestelmä
Ammunta säilyi olympiakomitean painopistelajina. 2014 tuet jaettiin Olympiakomitean Huippu Urheilu
yksikön periaatteiden mukaan. Pääosa ammunnan tuesta jaettiin suoraan nimetyille urheilijoille. Liiton
saama kokonaissumma pysyi lähes samana. Tuki päätökset tulivat joulukuussa mikä aiheutti omat haasteet
suunnittelussa.
Huippu-urheiluyksikkö Olympiakomiteassa vastaa suomalaisen huippu-urheilun kokonaismenestyksestä ja –
johtamisesta. Lajit vastaavat lajinsa valmennuksesta, kehittämisestä ja kansainvälisestä tuloksenteosta.
Huippu-urheiluyksikön tehtävänä on tukea lajien huippu-urheilutoimintaa, mutta myös arvioida lajien
toiminnan sisältöä ja tehdä resursointipäätöksiä investointilogiikan mukaan. Huippu-urheiluyksikön
resurssiohjaukseen liittyy kiinteästi myös vastuu resursoinnin valinnoista, priorisoinnista, toiminnan
seuraamisesta ja tuloksista. Liitto vastaa edelleen uudessa järjestelmässä maajoukkuetoiminnasta ja sen
kehittämisestä.
Lajien tuen käyttö suunniteltiin yhdessä lajin huippu-urheilusta vastaavan ja Huippu-urheiluyksikön
lajiryhmävastaavan Kimmo Yli-Jaskarin kanssa kauden aikana. Lajiryhmävastaava ja valmennuksen johtaja
seurasivat yksilötukiurheilijoiden harjoitteluprosessin etenemistä ja sparrasi lajien huippuurheilusuunnitelman toteutumista. Parannettiin lajivalmentajien ja henkilökohtaisten valmentajien
yhteistyö parantamalla valmennuksen palautteet leirien jälkeen. Laji- ja urheilijakohtaisesti vahvistettiin
asiantuntijatoiminnan tuki mm. psyykkinen valmennus, ravitsemus, fysiikka- ja tekniikkaharjoittelu,
harjoittelun seuranta, terveydenhuolto. Asiantuntijatoiminta keskittyi pääasiassa olympiatukiurheilijoihin.
20
Olympiatuki urheilijat
Kiväärilajit
Marjo Yli-Kiikka, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (2009 - 2013)lajituki
Henri Häkkinen, Joensuun Ampujat (2009 - 2013) ryhmätuki
Juho Kurki, Kankaanpään Ampumaurheilijat (2011–2014) yksilötuki
Jaakko Björkbacka, Lehtimäen Ampujat (2013) nuorten yksilötuki
Haulikkolajit
Skeet
Marko Kemppainen, Suomussalmen Urheiluampujat (2014) yksilötuki
Heikki Meriluoto, Oulun Seudun Haulikkoampujat (2009 – 2014) lajituki
Marjut Heinonen, Oulun Seudun Haulikkoampujat (2009–2013) lajituki
Henri Sorvo, Lahden Ampumaseura (2014) nuorten yksilötuki
Trap
Satu Mäkelä-Nummela, Orimattilan Seudun Urheiluampujat, trap (2009 – 2013)yksilötuki
Marika Salmi, Orimattilan Seudun Urheiluampujat, trap (2013–2014)lajituki
Pistoolilajit
Mira Suhonen, Kuortaneen Kunto ilmapistooli (2009 – 2014) yksilötuki
Paralympiaryhmä
Minna Leinonen, Keski-Suomen Ampujat (2009 - 2014) yksilötuki
Valmennusryhmät 2014
Maajoukkueet ja urheilijat 2014, liite (kohta 15 liittteet)
Valmennus
Valmennustoiminnassa teimme yhteistyötä Vierumäen Urheiluopiston ja uutena opistona Kisakallion
Urheiluopiston kanssa. Kisakallion urheiluopisto hankki 20 kpl SIUS taululaitteita ilma-aseammuntaa varten.
Tanhuvaaran urheiluopisto oli myös luotilajien talven harjoittelupaikkana. Valintakriteerejä
valmennusryhmiin muokattiin ja tiukennettiin kriteerejä (kohta 15 liitteet).
21
Nostettiin ammunnan tukiharjoittelu ja otettiin oheisharjoitteet voimakkaammin mukaan
kokonaisvalmennukseen. Kisakallion Urheiluopistolla pidettiin kaikkien lajien yhteiset fyysiset testit
11.–12.1. aikuiset ja nuoret 1.-2.2.2014. Testeihin kuului polkupyöräergometri, FMS testit (Functional
movement system) ja kehon koostumus mittaukset (Inbody). Fyysisen kunnon seurantaa ja kehittämistä
jatkettiin kauden aikana kaikkien urheilijoiden kanssa. Ravinnosta piti ravintoterapeutti lentoja sekä kävi
läpi parhaiden urheilijoiden kanssa heidän ruokailua ennen kilpailutapahtumaa ja kilpailun aikana.
Huippu-urheilun ja maajoukkueen toimintamallit rakentuvat eettisesti ja taloudellisesti kestävälle pohjalle
huomioiden kokonaisvaltainen vastuunkanto urheilijan elämänurasta.
Kivääri
Talvella harjoiteltiin pääasiassa Vierumäen urheiluopistossa, muutamia leirejä pidettiin Tanhuvaaran
urheiluopistolla. Syksyllä aloitettiin yhteistyö Kisakallion kanssa, uudet SIUS laitteet asennettiin
syyskuussa. Inkoon ampumarata käytettiin pääasiassa kesän ulko- harjoitteluratana, majoitukset
Kisakalliossa.
Leirivuorokausia oli yhteensä 63. Leirit pidettiin siten että kaikki valmennusryhmät olympia-, maajoukkue-,
haastaja-, ja nuorten maajoukkueryhmät olivat samoilla leireillä. Lisäksi pidettiin muutamia leirejä erikseen.
Joka leirillä oli vähintään 10 urheilijaa. 3 leiriä oli yhdessä Paralympiaryhmän kanssa. Leireillä oli mukana 13 valmentajaa urheilijamäärän ja teeman mukaisesti.
Asiantuntijapalvelut kiväärissä oli psyykkinen valmennus, KIHUN testit, ravintoterapeutti ja hieronta.
Kiväärin psyykkisenä valmentajana toimi Sampo Kettunen. Valmennus kohdistui olympiatukiurheilijoihin ja
maajoukkueurheilijoihin. Muilla ryhmillä oli pääasiassa ryhmäluentoja.
KIHU kiväärin ammunnan tekniikan seuranta jatkui KIHU:n kanssa. Tavoite oli vuoden aikana kehittää
testeistä saatu palaute, siten että heti testin jälkeen pystyi käymään läpi urheilijan kanssa mihin hän
seuraavan harjoitusjakson aikana kiinnittää huomiota.
Paralympialajeissa Pirjo Peltola toimi päätoimisena Paralympia kehityspäällikkönä, hän vastaa mm.
vammaishuippuammunnan kehityksestä, rekrytoinnista ja kilpailumenestyksestä pääasiassa kiväärin
paralympialajeissa. Menestystavoitteet toteutuivat Suhlin MM-kilpailuissa Minna Leinosen
maailmanmestaruuden ja Rion paralympia maapaikan ansioista. Muilla maajoukkueryhmän ampujilla on
vielä paljon matkaa maailman kärkeen.
Valmennustoiminnassa maajoukkueleirivuorokausia vähennettiin – toisaalta leirien sisältöä ja harjoitteita
pyrittiin suunnittelemaan ja toteuttamaan terävämmin. Paralympia - toiminta kuuluu myös Huippuurheiluyksikön lajivastaavan alaisuuteen.
Pistooli
Maajoukkue leirivuorokausia oli 53 vrk. Luotiin uusi harjoituskulttuuri joka tasolle kohti
suunnitelmallisempaa ja kokonaisvaltaisempaa harjoittelua. Nostettiin valmennuksen ja kilpailutason
vaatimuksia. Kotimaan leirit pidettiin yhdessä nuorten ryhmän kanssa, lisäksi muutama aikuinen
ulkopuolella ryhmää kutsuttiin mukaan. Nuorten valmentaja on kotimaan leireillä osallistunut
apuvalmentajana leireillä ja suunnittelussa. Päävalmentaja on osallistunut valmennustoimintaan myös
tehoryhmässä ja nuorten maajoukkueessa. Kolme leiriä pidettiin Montenegrossa. Nuorten maajoukkue on
ja tehoryhmä on pitänyt yhteisiä leirejä.
Skeet
Maajoukkue leiri vuorokausia oli yhteensä 61. Ulkomaan leirit oli Espanjassa Irunissa ja Granadassa,
kotimaan leirit Sipoossa ja Hälvälässä. Olympiatukiurheilijoiden kanssa tehtiin henkilökohtainen
22
valmentautumissuunnitelma liiton leirityksen lisäksi mm. Marko Kemppainen osittain omilla leireillä oman
henkilökohtaisen valmentajansa kanssa.
Fysiikka valmentajana toimi Daniel Mon, Espanjalainen oli mukana kahdella leirillä, ja suunnitteli
maajoukkueelle kauden fyysisen harjoittelun. Fyysistä harjoittelua kehitettiin henkilökohtaisesti Kisakallion
testien perusteella. Psyykkistä valmennusta oli henkilökohtaista ja kohdistui vain olympiatuen urheilijoille.
Trap, 2-trap
Maajoukkueella oli leirivuorokausia 37. Olympiatukiurheilijoilla oli liiton leirityksen lisäksi omia leirejä. Satu
Mäkelä Nummela toteutti pääasiassa kaikki leirit itse yhteensä 54 vrk. Lonatossa Italiassa oli Kevin Kilty,
ISSF pääkouluttaja haulikossa mukana Sadun kanssa, lisäksi hän osallistui yhteen kotimaan leiriin
Orimattilassa, ja muutamissa kilpailuissa. Yhteistyö sujui erittäin hyvin, kehittymistä ja varmuutta tuli lisää
tekemiseen. Kehittyminen näkyi mm. siinä että Satu ampui täydet 75 kiekkoa Azerbaidzhanin GP kilpailussa.
2-trap maajoukkueella oli leirivuorokausia 38 ulkomailla, joukkue harjoitteli lisäksi tiiviisti kotimaassa
Orimattilassa. 2-trap joukkue osallistui kaikkiin MC kisoihin ja arvokilpailuihin 2014.
Valmennustoiminta ISSF ei olympialajeissa
Liikkuva maali
Ampujat osallistuivat vuoden aikana kolmeen kansainväliseen kilpailuun lisäksi Ilma-ase EM:iin ja ISSF:n
MM-kilpailuihin. Maajoukkue leireili kuusi kertaa. Omalla kustannuksella maajoukkueen mukana leireilivät
myös tehoryhmän urheilijat (2), joita ajettiin sisään maajoukkuetoimintaan ja harjoittelutapaan. Elokuun
MM:iin valmistava leiri oli yhteisleiri Ranskan maajoukkueen kanssa Inkoossa, vastavuoroisesti Suoranta
leireili Ranskassa marraskuussa. 2015 yhteistyö tulee jatkumaan kahdella maajoukkue leirillä sekä
yksittäisten urheilijoiden mahdollisuutena leireillä Ranskassa.
Vuoden aikana panostettiin leireillä tapahtuvaan määräharjoiteluun, valmentajan johdolla,
suunnittelemana ja kontrolloimana. 2015 Maajoukkuetoiminta painottuu enemmän kilpailutoimintaan,
leirien omakustanneosuus tulee nousemaan. Onnistumisiin voidaan laskea, yhteisleirit muiden
maajoukkueiden kanssa antoivat positiivisen signaalin. Harjoitusmäärät ovat todella kovalla tasolla
(järjestään yli 30 000lk/vuosi). Kansainvälisiin kisoihin on jo rutiinia.
Isoin onnistuminen aikajaksolla 2008–2014 on harjoittelukulttuurin luominen ja juurruttaminen
maajoukkueeseen. Liikkuvalla maalilla on nyt paitsi oma lajitekninen analyysi, myös oma tapa harjoitella,
kovaa, oikein, paljon ja todella kovalla tekemisen tasolla. Kokeneen ja menestyneen Krister Holmbergin
toimiminen päivittäisen tekemisen tason ja laadun esimerkkinä läpi koko jakson on ollut korvaamatonta.
Nyt jokaisen uuden urheilijan on helppo tulla mukaan jo juurtuneeseen, urheilulliseen, kehittävään
toimintatapaan. Harjoituskulttuuri kattaa kaiken lajitekniikasta, harjoittelun suunnitteluun ja yksittäiseen
harjoitteeseen.
300 m
Maajoukkue valmentautui pääasiassa puolustusvoimien omilla leireillä. Parhaat ampujat osallistuivat lisäksi
muutamiin kiväärimaajoukkueen leireihin. Joukkue osallistui kaikkiin EC kilpailuihin sekä MM kilpailuihin
Granadassa.
Iso ja vakiopistooli
Maajoukkue leirejä oli 6 kpl, josta viikonloppuleirejä kotimaassa 4, leiri Malagassa sekä Pilzen kilpailun
yhteydessä. Joukkue osallistui kaikkiin EC kilpailuihin, EC finaaliin pääsi 2 urheilijaa. Kesäkuussa oli
kotimaassa EC 3 Lahdessa. Yhtenä toiminnan tavoitteena oli nostaa nuoria ampujia joukkueeseen mukaan.
Tehoryhmätoiminta
Tehoryhmätoiminta toimii huippu-urheilun alla. Tehoryhmätoiminnan tarkoituksena on tukea 14–20 vuotiaita nuoria lahjakkaita urheiluampujia ja heidän seurojaan valmennuksessa ja valmennuksen
23
suunnittelussa. Tehoryhmän nuoret eivät vielä kuulu maajoukkueryhmiin, mutta tavoite on asetettu
menestykseen kilpaurheilussa. Tehoryhmätoimintaa järjestettiin kivääri-, pistooli-, haulikkoampujille,
riistamaaliampujilla oli niin vähän tehoryhmäurheilijoita että heidän toimintanasa yhdistettiin
maajoukkuetoiminnan kanssa.
Tehoryhmän toiminta perustuu lajiryhmittäin alueellisiin pienryhmäleireihin. Kesäkuussa järjestettiin
yhteisleiri Karstulassa 2.-6-6.2014. Edellisen vuoden marraskuussa järjestettiin testi- ja valintaleirit, joihin
osallistuvat ryhmiin kuuluvat ja niihin pyrkivät. Marraskuussa 8.-9.11.2014 järjestettiin valintaleiri 2015
tehoryhmille Kisakallion Urheiluopistolla.
Asiantuntijatoiminta ja tukitoimenpiteet
Tukitoimenpiteiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi lajijohtaja lajivalmentajien ja lajiryhmävastaavan
kanssa yhteistyössä niin että toiminnot pystyttiin viemään läpi mahdollisimman laji- ja urheilijakohtaisesti:
• Psyykkinen valmennus toteutettiin psykologien (Niilo Konttinen (skeet), Sampo Kettunen (kivääri) ja
uutena Hannaleena Ronkainen (skeet ja trap) kanssa yhteistyössä
• Ase- ja patruunatestauksia tehtiin Veijo Sivulan toimesta suunnitelmien mukaisesti Lapua Shooting
Centerissä Vierumäellä
• Näkötestaukset ei voitu suorittaa laajasti ja liittojohtoisesti suunnitelmien mukaisesti.
• KIHUN kehittämä kivääriammunnan tekniikkaseuranta toteutettiin seitsemänsillä
maajoukkueleireillä. Testien palautteen antoa kehitettiin vuoden aikana, että urheilija pystyisi
paremmin hyödyntämään seurannan tuloksia valmennuksessa. Seurantaa tehtiin myös paralympia
joukkueelle.
• Aloitettiin pistoolin seurantaa samalla laitteella, seuranta oli kokeiluna, ja vain olympiatukiurheilija
Mira Suhonen teki testejä säännöllisesti pistooliampujista. Pistooliammunnan tekniikan ja taidon
kehittymisen voi mitata hyvin samalla laiteella.
Yhteistyö taito- ja tarkkuus lajien lajiliittojen kanssa
HUY:n lajivastaavan johdolla jatkoimme yhteistyön taito- ja tarkkuuslajien kanssa, koulutuksen ja
valmennuksen yhteisen kehittämisen osalta. Mukana olevat lajiliitot ovat Golf, Jousiammunta, Keilailu,
Curling, Ammunta. Suunniteltiin I-tason uuden valmennusmateriaalin ja kurssiohjelman. I tason yhteinen
tarkkuuslajien valmennuskurssi toteutettiin syksyllä 2014. Aloitimme uuden harjoituspäiväkirjan tekeminen
sekä yhteinen nettipohjainen koulutusalusta
Urheiluopistotyö ja urheiluakatemiatoiminta
Akatemiayhteistyö suunniteltiin edelleen, toteutus etenee hitaasti vuodelle 2014. Sopivaa yhteistyömuotoa
suunnitellaan edelleen pääasiassa Kisakallion Urheiluopiston ja URHEA:n kanssa. 2014 vuoden aikana ovat 7
maajoukkueurheilijaa virallisesti valittu eri urheiluakatemiatoimintaan.
Aloitettiin virallisesti yhteistyö Kisakallion Urheiluopiston kanssa. Kisakallion urheiluopistolla harjoitellaan
ilma-kiväärillä ja ilma-pistoolilla. Lisäksi järjestettiin Viro-Suomi maaottelun ilma-aseilla marraskuussa.
Maajoukkueen fyysiset testit toteutettiin Kisakalliossa, lisäksi vuoden aikana muutamat seurantatestit
lajeittain. Koulutustoimintaa suunnitellaan yhdessä sekä Vierumäen että Kisakallion Urheiluopiston kanssa.
Vierumäen urheiluopistolla harjoitteli pääasiassa kiväärimaajoukkue. Lisäksi muutamia leirejä pidettiin
Tanhuvaaran Urheiluopistolla.
Jatkettiin alueellisten harjoittelukeskusten toiminnan ja olosuhteiden kehittämistä tavoitteena luoda
laajemmin olot huippuampumaurheilijoille ja valmentajille ammattimaiseen valmentautumiseen ja
valmennuksen kehittämiseen.
Yhteistyö Puolustusvoimien ja Urheilukoulun kanssa
Yhteistyöllä on suuri merkitys ja etenkin niille urheilijoille jotka pääsevät ammattimaisesti harjoittelemaan
puolustusvoimissa. Urheilukouluun hakeminen edellytetään kaikilta nuorten ryhmän urheilijoilta.
Varusmiespalvelun suorittaminen Urheilukoulussa tukee osaltaan erinomaisesti liiton valmennus-
24
järjestelmää. Siirto Santahaminaan tulee muuttamaan yhteistyötä, ja liitto on osallistunut aktiivisesti
urheilukoulun kanssa uusien harjoittelupaikkojen suunnittelussa.
Muu valmennustoiminta
Ei- ISSF- lajien valmennustoiminta
Ei - ISSF- lajien valmennustoiminta on ollut jaostojohtoista. Liitto avusti perusampuma-valmennuksen
järjestämisessä jaostojen sitä pyytäessä.
8. KILPAILUTOIMINTA
Kilpailutoimintaa järjestettiin paikallistasolla (seurat), aluetasolla (laji- ja aluejaostot), kansallisella
tasolla (aluejaostot ja liitto) sekä kansainvälisellä tasolla (kv-liitot). Ampumaurheilun arvokilpailuja ovat SMkisat, maaottelut, PM-, EM-, MM- ja EC- ja MC-kilpailut sekä olympialaiset ja paralympialaiset. Sarjajako
kansallisessa kilpailutoiminnassa vaihtelee 8-70 vuosien välillä. Kansainvälisessä kilpailutoiminnassa (ISSF lajeissa) kilpaillaan nuorten (alle 20-v.) ja aikuisten sarjassa, tyttöjen/naisten ja poikien/miesten sarjoissa
erikseen. Ei- ISSF- lajeissa kilpaillaan pääsääntöisesti aikuisten sarjoissa.
Huippu-urheilun kansainvälinen kilpailutoiminta
Suomalaiset osallistuivat kansainväliseen kilpailutoimintaan ISSF:n lajeissa, paralympialajeissa
maaotteluihin, EM-, MM-, ja EC- ja MC-kilpailuihin sekä ns. ei-ISSF-lajien kansainvälisien liittojen
järjestämiin PM-, EM-, MM-, ja EC- ja MC-kilpailuihin. Kansainvälisen kilpailutoiminnan tärkeimmät kilpailut
olivat kaikkien lajien MM kilpailut Granada Espanjassa, EM-kilpailut haulikko Sarlospuszta Unkari, IPC MM
Saksa sekä nuorten Olympiakisat Nanjing Kiinassa. Lisäksi osallistuimme 5. opiskelijoiden MM-kilpailuihin;
Al Ain, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat 8.-12.10.2014, Pohjoismaisiin Mestaruuskilpailuihin Tanskassa sekä
Viro-Suomi maaotteluun Kisakallion Urheiluopistolla.
Huippu-urheilun kansainväliset arvokilpailut ISSF/IPC – lajeissa
Nimi
päivämäärä
EM ilma – aseet, Moskova, RUS
26.2.–6.3.2014
EM haulikkolajit, Sarlospuszta, HUN
26.6. – 7.7.2014
Nuorten Olympiakisat, Nanjing CHN
16. – 28.8.2014
MM – kilpailut Granada, ESP
6.-20.9.2014
MM IPC Suhl GER
19. – 26.7.2014
5. opiskelijoiden MM-kilpailut; Al Ain, UAY
8.-12.10.2014
MC-, EC- ja IPC – kilpailut 2014
Haulikko
Tucson, USA
Almaty KAZ
Munich, GER
Beijing, CHN
Baku, AZE
Kivääri ja pistooli
Fort Benning, USA
Munich, GER
Maribor, SLO
Beijing, CHN
8. – 15.4.2014
16.- 25.5.2014
4. – 13.6.2014
1. – 9.7.2014
13. – 20.10.2014 (MC-finaali)
26.3.– 4.4.2014
4. – 13.6.2014
13. – 21.6.2014
1. – 9.7.2014
25
Kivääri 300 m Eurooppa Cup-kilpailut
EC Zagreb, CRO
21.–24.5.2014
EC Lahti, FIN
26.-29.6.2014
EC Aarhus, DEN
14. – 18.8.2014
EC Finaali Winterthur, SUI
9.-12.10.2014
Iso- ja vakiopistoolin Eurooppa Cup-kilpailut
Hannover, GER
2. - 4.5.2014
Aarhus, DEN
30.05. - 1.6.2014
EC Lahti, FIN
27.- 29.6.2014
EC Uppsala, SWE
15.– 17.8.2014
EC finaali Mersin TUR
10.– 12.10.2014
IPC maailmancup
Stoke Mandeville, GBR
Szczecin, POL
26. – 30.3.2014
8.-11.5.2014
Valintaperusteet arvokilpailuihin
Kansainvälisen kilpailutoiminnan valintajärjestelmä ja -kriteerit 2014 tarkennettiin, liite (kohta 15 liitteet).
Kilpailukauden päätavoite sekä kansainvälinen menestys ISSF:n ja IPC: n lajeissa
Kilpailullisena päätavoitteena oli menestyä kaikkien lajien MM-kilpailuissa Granadassa, ilma-aseiden EM
kilpailuissa Moskovassa, haulikon EM kilpailuissa Unkarissa ja IPC MM kisat Saksan Suhlissa.
Suomi saavutti Moskovan EM-kilpailuissa kymmenen mitalia, jotka kaikki tulivat liikkuvassa maalissa.
Saldona oli viisi kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Pojat ampuivat nuorten joukkuekilpailussa uuden
maailmanennätyksen. Kisoihin osallistui 24 suomalaista ampumaurheilijaa. Suomi sijoittui mitalitilastossa
toiseksi, edellä oli Ukraina 15 mitalia.
Haulikon EM kisat Unkarin Sarlospusztassa meni kauden arvokilpailutyyliin ”melkein, mutta ei ihan”.
Näyttävämpi menestys oli jatkuvasti kiekon tai kahden päässä. Miesten skeet-joukkue sijoittui tasaisessa
kilpailussa neljänneksi, kaksi kiekkoa pronssin vieneen Saksan perässä. Suomi oli Pohjolan paras
haulikkomaa mm. kolme skeet-ampujaa kymmenen joukossa sekä yksi 2-trapin ampuja. IPC:n eli
vammaisampumaurheilun MM kisoissa Suhlissa Minna Leinonen ampui MM-kultaa tuloksella 212,0
ilmakiväärin makuukilpailussa MM-kilpailuissa Suhlissa. Jo ennen finaalia hän oli hankkinut Suomelle
maapaikan Rion paralympialaisiin.
Granadan MM-kisoihin osallistui 2027 urheilijaa 94 maasta. Neljätoista kilpailupäivää, 53 lajia, 64
olympiapaikkaa ja 306 mitalia. Suomi sijoittui seitsemänneksi ampumaurheilun MM-kilpailujen
mitalitilastossa. Suomalaisia oli mukana kaikkiaan 43. Suomi saavutti yksitoista mitalia. Ne tulivat kaikki
liikkuvan maalin lajeista. Pojat voittivat kymmenen mitalia ja miehet yhden.
Poikien makuu kilpailussa kiväärissä Aleksi Leppä sijoittui 7. ja Suomi sijoittui joukkuekilpailussa hienosti
neljänneksi. Ykkönen oli Saksa, joka teki uuden ME:n 1856,6 pistettä. Saana Tattari jäi vain kahden pisteen
päähän finaalista tyttöjen 50m pienoiskiväärin asentokilpailussa. Hän sijoittui 12:nneksi.
Marjut Heinonen kamppaili naisten skeetin MM-kilpailun kärkisijoista loppuun asti. Hän sijoittui lopulta
13:nneksi tehtyään arvokisaennätyksensä 71. Finaaliuusinta jäi harmittavasti yhden kiekon päähän.
Mopsi Veromaa ampui kauden parhaan tuloksensa ja sijoittui hienosti 12:nneksi naisten trapissa. Satu
Mäkelä-Nummela oli 17:s ja Noora Antikainen 40:s. Suomi sijoittui joukkuekilpailussa neljänneksi jääden
pronssista vain kahden pisteen päähän.
Satu Mäkelä-Nummela teki naisten trapin uuden Suomen ennätyksen Azerbaidzhanissa. Hän rikkoi Gabalan
kansainvälisen GP-kilpailun peruskilpailussa kaikki 75 kiekkoa. Satu voitti trapin maailmancupin osakilpailun
Pekingissä. Kausi loppui maailmancupin finaaliin, Azerbaidzhanin Gabalassa, siellä hän sijoittui 11:nneksi.
Lauri Leskinen teki skeetin SM kilpailuissa Hälvälässä peruskilpailussa upean Y-sarjan uuden Suomen
ennätyksen, täydet 125.
26
Isopistoolissa 2 ampujaa lunasti Lapua Euroopan cupin finaalipaikan. Teemu Lahti saavutti finaalipaikan
myös vakiopistoolissa.
300 metrin kiväärin Lapua Euroopan cupin finaaliin Winterthürissä Sveitsissä osallistui 3 ampujaa.
Yhteenvetona tärkeimmistä tuloksista, kauden aikana voitettiin yhteensä EM mitaleja: 5 kultaa, 2 hopeaa ja
3 pronssia. MM mitaleita voitettiin: 6 kultaa, 4 hopeaa, ja 1 pronssi, kaksi maailmancupin voittoja, lisäksi
yksi joukkue maailmanennätys poikien liikkuvassa maalissa. Minna Leinonen varmisti Olympiapaikan Rion
2016 kisoihin. Ei- ISSF -lajeissa saavutettiin mitalimenestystä tasaisesti (Ks. lajijaostojen
toimintakertomukset).
Suomalaisampujien menestys ISSF/IPC – lajeissa 2008 – 2014 (MM, EM, MC)
2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Mitalit (henkilökohtaiset) kaikki lajit
6
8
6
6
20
9
23
Olympiapaikat
-
-
1
3
-
-
-
-
-
-
1
-
-
-
Paralympiapaikat
Olympiamitalit
2
-
-
Mitalit olympia- (paralympia) lajit (aikuiset)
2
1
-
2
1
3
2
Mitalit joukkuekilpailu
1
12
6
2
8
8
7
Pistesijat 4 – 8
10
18
16
12
11
20
20
Finaalipaikat (EM, MM, MC)
7
15
12
9
9
13
21
MC finaalipaikat
2
4
4
7
5
9
7
EC finaalipaikat
4
6
5
8
7
13
5
Arvokilpailumitalit ISSF/IPC – lajeissa 2014 (EM, MM)
EM – kilpailut, ilma – aseet, Moskova, RUS
26.2.–6.3.2014
5 kultaa, 2 hopeaa ja 3 pronssia.
MM-kilpailut, kaikki lajit, Granada, ESP
6 kultaa, 4 hopeaa, ja 1 pronssi
6.-20.9.2014
Haulikko
Kivääri
Pistooli
Liikkuva maali
Yhteensä
Mitali
0
1
0
21
22
Pistesijat (4.-8.)
3
2
0
9
14
Sijat (9.-16.)
6
2
1
12
21
Taulukko 2. Ampujien ISSF/IPC – lajeissa vuonna 2014 saavuttamat henkilökohtaiset arvokisamitalit (EMMM-kisat) ja sijoitukset sijoille 4 -16.
Olympia- ja IPC lajien MC, EM, MM osakilpailujen finaalisijoitukset 2014
Minna Leinonen, 1. IPC MC 10m ilmakivääri 60ls, sarja R5, STOKE MANDEVILLE, ISO-BRITANNIA
Satu Mäkelä-Nummela, trap, naiset 6. MC ALMATY, KAZAKSTAN
Henri Sorvo skeet, pojat 7. EM SARLOSPUZTA, UNKARI
Satu-Mäkelä Nummela, trap, naiset 1. MC PEKING, KIINA
Minna Leinonen 1. MM 10 m ilmakivääri, R5 makuu yhdistetty SH2, SUHL, SAKSA
Minna Leinonen 7. MM R9, 50m pienoiskivääri, makuu, 60ls, SH2, SUHL, SAKSA
27
Aleksi Leppä, 7. 50m kivääri 60ls makuu, pojat, MM GRANADA, ESPANJA
Maailman cupin finaalipaikat 2014
Satu Mäkelä-Nummela, trap 11.
Kansainvälinen tuomaritoiminta 2014
EM ima-aseet Moskova, vetoomusjuryn pj
WC Maribor vetoomusjuryn puheenjohtaja
MM Granada LM juryn pj
Pekka Kuusisto, vet
Pekka Kuusisto
Pekka Kuusisto
EI-ISSF –LAJIEN KANSAINVÄLINEN MENESTYS
Ei-ISSF lajeissa (kasa-ammunta, mustaruuti, practical ja siluetti) suomalaiset ampumaurheilijat saavuttivat
seuraavat henkilökohtaiset mitalit:
Siluetti:
Airas Jussi LaSA, MM 1.
Juntunen Jorma LS&PK, MM 1.
Lempola Esko TaSA, MM 1.
Nikko Marko SSG, 6 x MM 1., MM 2.
Saari Juha-Matti SSG, MM 1.
Savinainen Petri SSG, MM 2. ja 3.
Ärväs Rauno SMAS, MM 1.
Kasa-ammunta:
Mukari Mauri VäVi, EM 3.
Practical:
Partanen Simo HaPA, MM 1.
Mustaruuti:
Salin Ari SSG, MM 3.
KANSALLINEN KILPAILUTOIMINTA
Kilpailutoiminta mahdollistaa urheilijan uran harrastajasta huippu-urheilijaksi
Kilpailujärjestelmä kiinnostaa ja motivoi.
Yleistä
Liiton kilpailutoiminta mahdollistaa kilpailemisen omissa ikäluokissaan, nuoresta juniorista ikäihmiseen
saakka. Naisilla on omat sarjansa, mutta he voivat mittauttaa tasonsa myös miesten sarjoissa, kuten
junioritkin. Myös liikuntavammaisille taataan kilpailuihin osallistumismahdollisuus.
ISSF:n lajeissa kansalliset (ennätyskelpoiset) kilpailut anottiin kilpailuvaliokunnalta. Lajijaostot toimivat
valmistelevana osapuolena. Avoimet alueelliset ja aluemestaruuskilpailut anottiin aluejaostoilta.
Aluejaostot toimittivat hyväksymistään kilpailuista kilpailukalenterin liiton toimistolle. Practical-, siluetti-,
mustaruuti- , sporting- ja kasa-ammuntalajien osalta kansallisesta kilpailutoiminnasta vastasivat lajijaostot.
Mestaruuskilpailut anottiin näissäkin lajeissa kilpailuvaliokunnalta.
Kilpailuvaliokunta ja kokousten määrä
Kilpailuvaliokunta koostuu puheenjohtajan ja hallituksen edustajan lisäksi eri lajijaostojen jäsenistä (kivääri,
pistooli, haulikko, liikkuva maali, practical, kasa-ammunta, mustaruuti ja siluetti). Osa kilpailuvaliokunnan
jäsenistä kuului myös sääntötyöryhmään, joka toimii kilpailuvaliokunnan alaisuudessa.
Kansallisen kilpailutoiminnan organisointi, haku- ja myöntämisjärjestelmä ja kilpailutoiminnan koordinointi
28
ja kokonaisvaltainen kehittäminen ja valvonta kuuluivat kilpailuvaliokunnalle. Kilpailuvaliokunta kokoontui
vuoden aikana kahdeksan (8) kertaa.
Kansallinen kilpailutoiminta
Vuoden aikana järjestettiin Suomessa yhteensä 350 kilpailua (v. 2013 297), joista
Suomen mestaruuskilpailuja 44 (2013 44)
Ennätyskelpoisia kilpailuja 43 (2013 43)
Avoimia alueellisia kilpailuja 199 (2013 152)
Aluemestaruuskilpailuja 64 (2013 58)
Arvokilpailut Suomessa
26. – 29.6.2014 300m Lapua Eurooppa Cup, Lahti
27. – 29.6.2014 25m pistooli Eurooppa Cup, Lahti
23. – 24.8.2014 PM Practical (kivääri), Kouvola
7.-9.11.2014 MO Suomi-Viro, nuoret, Lohja (Kisakallio)
21. – 27.7.2014 International Junior Shotgun Cup (skeet, trap ja kaksoistrap), Orimattila
SUOMEN ENNÄTYKSET
Lyhenteet:
SE = Peruskilpailun Suomen ennätys koko pistein ammuttaessa pahvitauluun
DSE = Peruskilpailun Suomen ennätys desimaalien tarkkuudella ammuttaessa elektroniseen tauluun
FSE = Finaalin Suomen ennätys
SJE = Suomen joukkue ennätys koko pistein ammuttaessa pahvitauluun
DSJE = Suomen joukkue ennätys desimaalien tarkkuudella ammuttaessa elektroniseen tauluun
ISSF:n lajien Suomen ennätyksiä ja niiden sivuamisia hyväksyttiin vuonna 2014 286 kpl. (vuonna 2013 86
kpl)
HENKILÖKOHTAISET SUOMEN ENNÄTYKSET 2014
HAULIKKO
Skeet 125 kiekkoa
Y SE
123
Y SE
125
Y20 SE
117
Y20 SE siv.
117
Y20 SE siv.
117
Y20 SE siv.
117
Y20 SE
119
Y17 SE
111
Y17 SE
118
Y15 SE
122
Y50 SE
117
Y50 SE
119
Y60 SE
114
Y60 SE
116
Y60 SE siv.
116
Y70 SE
100
Jesse Louhelainen, LAS
Lauri Leskinen, SSG
Pekka Heinonen, SUA
Eetu Kallioinen, A-HA
Juho Auvinen, PAMS
Aku Lilja, SiUra
Juho Auvinen, PAMS
Timi Vallioniemi, A-HA
Eetu Kallioinen, A-HA
Eetu Kallioinen, A-HA
Kari Auvinen, PAMS
Vesa Lamminmäki, TSHA
Hartte Ojanen, HyMa
Ilkka Kotvio, TorSA
Hartte Ojanen, HyMa
Reino Jussilainen, LL
14.07.2013
03.08.2014
26.05.2013
28.06.2013
30.06.2013
08.09.2013
27.07.2014
30.06.2013
18.05.2014
07.07.2013
26.05.2013
10.08.2014
14.07.2013
08.06.2014
20.07.2014
26.05.2013
Ilomantsi
Hollola
Hollola
Orimattila
Lempäälä
Hollola
Orimattila
Lempäälä
Sipoo
Ylistaro
Hollola
Hyvinkää
Ilomantsi
Kajaani
Ilomantsi
Hollola
Skeet 75 kiekkoa
29
N SE
N SE
N20 SE
N20 SE siv.
N20 SE
68
74
63
63
67
Marjut Heinonen, OSH
Marjut Heinonen, OSH
Niina Aaltonen, RSA
Heidi Hämäläinen, SSG
Heidi Hämäläinen, SSG
17.09.2013
23.03.2014
07.09.2013
30.05.2014
26.07.2014
Lima, Peru
Granada, Esp.
Hollola
Suhl, Saksa
Orimattila
Trap 125 kiekkoa
Y50 SE
119
Y70 SE siv.
104
Matti Nummela, OSU
Aimo Paasela, RASSI
11.05.2014
10.08.2014
Mäntsälä
Orimattila
Trap 75 kiekkoa
N SE
75
Satu Mäkelä-Nummela, OSU
19.08.2014
Azerbaidzan
Kaksoistrap 150 kiekkoa
Y SE
140
Simo Köylinen, OSU
Y SE
141
Simo Köylinen, OSU
Y20 SE
130
Juuso Ikävalko, PiekSA
Y17 SE
96
Miki Ylönen, PiekSA
Y17 SE
124
Miki Ylönen, PiekSA
Y15 SE
83
Vili Kopra, OSU
Y15 SE
100
Teemu Ruutana, LäSA
04.08.2013
27.05.2014
04.08.2013
18.08.2013
16.08.2014
18.08.2013
16.08.2014
Suhl, Saksa
Suhl, Saksa
Suhl, Saksa
Orimattila
Orimattila
Orimattila
Orimattila
Kaksoistrap 120 kiekkoa
Y50 SE
78
Seppo Törnroos, LAS
Y50 SE
89
Matti Nummela, OSU
Y60 SE
77
Seppo Silvan, VihA
Y60 SE
82
Harri Bister, K-64
Y60 SE
82
Juhani Manninen, KMY
Y70 SE
62
Heikki Parantainen, SSG
Y70 SE
72
Reino Kriikkula, JMS
N SE
99
Jaana Bäcklund, OSU
17.08.2013
16.08.2014
17.08.2013
16.08.2014
16.08.2014
17.08.2013
16.08.2014
05.05.2013
Orimattila
Orimattila
Orimattila
Orimattila
Orimattila
Orimattila
Orimattila
Orimattila
KANSALLINEN TRAP 75 KIEKKOA
Y20 SE
70
Tomi Lampola, OSU
Y17 SE
68
Vili Kopra, OSU
Y15 SE
67
Teemu Ruutana, LäSA
Y50 SE
73
Petri Palo, SSG
Y50 SE
73
Timo Nissilä, RMY
Y60 SE
69
Matti Honkaharju, RMY
Y60 SE
69
Juhani Manninen, KMY
07.06.2014
07.06.2014
07.06.2014
08.06.2014
08.06.2014
08.06.2014
08.06.2014
Heinola
Heinola
Heinola
Heinola
Heinola
Heinola
Heinola
10.08.2013
Kuopio
11.08.2013
Kuopio
17.02.2013
25.01.2014
Nilsiä
Kangasala
LIIKKUVA MAALI
50m liikkuva maali 20+20, normaalijuoksut
Y75 SE
333
Taisto Nikku, ESA
50m liikkuva maali 40 ls. sekajuoksut
Y75 SE
335
Taisto Nikku, ESA
10m liikkuva maali 20+20 normaalijuoksut
Y75 SE
280
Seppo Dahlqvist, KAMS
Y75 SE
301
Taisto Nikku, ESA
30
N24 SE
306
Anu Kunranta, KAMS
N18 SE
349
Elli Räsänen, KAMS
10m liikkuva maali 30+30 normaalijuoksut
Y24 SE
547
Jarmo Toiva, P-HA
Y24 SE
576
Tomi-Pekka Heikkilä, K-64
30.11.2013
01.02.2014
Kuopio
Kuopio
15.02.2014
14.06.2014
Tampere
Heinola
10m liikkuva maali 40 sekajuoksut
Y SE siv.
392
Vesa Saviahde, P-HA
Y24 SE
370
Ville Huomolin, ESA
Y24 SE
386
Jani Suoranta, K-64
Y70 SE
335
Antero Rantala, OMAS
Y75 SE
299
Seppo Dahlqvist, KAMS
N24 SE
305
Anu Kunranta, KAMS
N50 SE
329
Tiina Aalto, SMY
14.06.2014
16.02.2014
14.06.2014
22.11.2014
30.11.2013
31.11.2013
25.01.2014
Heinola
Tampere
Heinola
Oulu
Kuopio
Kuopio
Kangasala
100m liikkuva maali 40x1 kertalaukaukset
Y20 SE
393
Jani Suoranta, K-64
Y75 SE
332
Armas Luomala, KäTa
06.07.2014
10.08.2013
Salo
Kuopio
100m liikkuva maali 20x2 parilaukaukset
Y75 SE
319
Matti Paavola, P-HA
11.08.2013
Kuopio
PISTOOLI
10m ilmapistooli 60 ls.
Y FSE
195,2 Ari Huhtamäki, RSA
15.12.2013
Turku
Y FSE
197,8 Teemu Lahti, LAS
04.01.2014
Sävsjö, Ruotsi
Y FSE
202,0 Konsta Kivi, TSA
19.01.2014
Oulu
Y24 SE
564
Aki Rantakangas, LehA
04.12.2013
Turku
Y24 FSE
650,6 (555+95,6) Miika Leppänoro, IvUA17.03.2013
Merikarvia
Y24 FSE
650,6 (552,98,6) Aki Rantakangas, LehA 17.03.2013
Merikarvia
Y20 FSE
192,7 Karri Turunen, NAS
14.12.2013
Turku
Y20 FSE
194,1 Konsta Kivi, TSA
04.01.2014
Sävsjö, Ruotsi
Y20 FSE
195,7 Joonas Kuusela, SodA
18.01.2014
Oulu
10m ilmapistooli 40 ls.
Y75 SE
362
Erkki Karri, KokMAS
27.01.2013
Ylihärmä
Y75 SE
369
Sakari Paasonen, LAS
14.03.2014
Heinola
N FSE
192,5 Ritva Karri, KokMAS
15.12.2013
Turku
N FSE
198,6 Essi Anttila, SodA
18.01.2014
Oulu
N24 SE
377
Anette Källi, LehA
13.01.2013
Oulu
N24 FSE
468,8 (377+91,8) Anette Källi, LehA
13.01.2013
Oulu
N20 FSE
192,8 Emma Numminen, ESF
14.12.2013
Turku
10m ilmaolympiapistooli 60 ls.
Y FSE
30 osumaa
Marko Talvitie, LehA
22.03.2014
Sastamala
Y24 SE
543
Jani Sokura, KaA
03.03.2013
Sastamala
Y24 FSE
728 (543+185) Jani Sokura, KaA
03.03.2013
Sastamala
Y20 FSE
13 osumaa
Björn Friman, ESF
23.03.2014
Sastamala
Y20 FSE
13 osumaa
Jesse Piippo, RSA
23.03.2014
Sastamala
Y16 SE
540
Cristian Friman, ESF
23.03.2014
Sastamala
Y75 SE
511
Sakari Paasonen, LAS
03.03.2013
Sastamala
N24 SE
529
Noora Kivistö, SsA
23.03.2014
Sastamala
31
N18 SE
402
Taru Okkola, KaA
N16 SE
522
Maija Pärri, RSA
25m isopistooli 60 ls.
Y24 SE
524
Otto Suuronen, MA
Y24 SE
550
Otto Suuronen, MA
Y70 SE
559
Paavo Palokangas, OrJy
Y75 SE
530
Jyrki Varis, JA
Y75 SE
533
Matti Nurminen, HVA
25m (urheilu) pistooli 60 ls.
Y24 SE
566
Jani Sokura, KaA
N24 SE
559
Anette Källi, LehA
25m pienoispistooli 60 ls.
Y75 SE
538
Erkki Karri, KokMAS
Y75 SE
540
Jyrki Varis, JA
50m pistooli 60 ls.
Y FSE
196,2 Ari Huhtamäki, RSA
Y24 SE
519
Aki Rantakangas, LehA
Y20 FSE
182,7 Niko Roos, RSA
Y75 SE
505
Sakari Paasonen, LAS
N50 SE
480
Mirja Aho, KokMAS
25m olympiapistooli 60 ls.
Y24 SE
520
Sami Leppälä, JjA
Y75 SE
490
Matti Tulimäki, JjA
Y75 SE siv.
490
Jaakko Kurki, HVA
N24 SE
455
Susanna Ahomäki, HSA
25m vakiopistooli 60 ls.
Y24 SE
550
Miikka Leppänoro, IvUA
Y18 SE
543
Joonas Kuusela, SodA
Y50 SE siv.
559
Ari Meinander, LAS
Y75 SE
514
Jyrki Varis, JA
Y75 SE
527
Jyrki Varis, JA
N24 SE
511
Anette Källi, LehA
23.03.2014
23.03.2014
19.07.2013
24.08.2014
08.08.2014
19.07.2013
08.08.2014
Laukaa
Pori
Mikkeli
Laukaa
Mikkeli
20.07.2013
20.07.2013
Laukaa
Laukaa
20.07.2013
09.08.2014
Laukaa
Mikkeli
31.05.2013
19.07.2013
25.05.2013
19.07.2013
19.07.2013
Pori
Laukaa
Mikkeli
Laukaa
Laukaa
24.08.2014
21.07.2013
10.08.2014
24.08.2014
Pori
Laukaa
Mikkeli
Pori
20.07.2013
05.07.2014
09.08.2014
20.07.2013
09.08.2014
20.07.2013
Laukaa
Salo
Mikkeli
Laukaa
Mikkeli
Laukaa
14.07.2013
13.09.2014
Säkylä
Hollola
14.09.2014
04.08.2013
14.09.2014
Hollola
Hollola
Hollola
Sastamala
Sastamala
KIVÄÄRI
300m kivääri 30 ls. makuu
Y75 SE
284
Olli Silanto, SaSA
Y75 SE
285
Jussi Ruohonen, LAS
300m vakiokivääri 30 ls, makuu
Y50 SE
297
Jukka Salonen, KSA
Y75 SE
278
Leo Arentti, ÄSA
Y75 SE
289
Jussi Ruohonen, LAS
300m kivääri 3x20 ls.
Y75 SE
499
Olli Silanto, SaSA
14.07.2013
Säkylä
300m kivääri 3x40 ls.
Y20 SE
1119
Cristian Friman, ESF
31.08.2014
Hollola
300m vakiokivääri 3x20 ls.
Y75 SE
468
Olli Silanto, SaSA
Y75 SE
516
Jussi Ruohonen, LAS
14.07.2013
14.09.2014
Säkylä
Hollola
32
50m kivääri 60 ls, makuu
Y DSE
623,6 Juho Kurki, KaA
Y DSE
627,3 Jaakko Björkbacka, LehA
Y FSE
207,2 Juha Rutonen, SodA
Y FSE
207,4 Juha Rutonen, HAS
Y20 DSE
618,9 Aleksi Leppä, HAS
Y20 FSE
204,5 Aleksi Lammintausta, KaA
Y20 FSE
206,1 Aleksi Leppä, HAS
Y18 DSE
613,8 Cristian Friman, ESF
Y50 DSE
611,2 Lauri Lauste, SA
Y50 DSE
612,0 Vesa Nissinen, HVA
Y50 DSE
613,8 Vesa Nissinen, HVA
Y60 DSE
606,5 Jouko Forsten, SäSA
Y60 DSE
617,6 Ismo Kärmeniemi, ESA
Y70 SE
599,0 Paavo Pyykkönen, SMY
Y70 DSE
615,4 Kauko Kaartinen, RS
Y75 SE
574
Juhani Ahola, KSA
Y75 SE
579
Juhani Ahola, KSA
Y75 DSE
587,2 Olli Silanto, SaSA
Y75 DSE
597,4 Olli Silanto, SaSA
N DSE
614,7 Marjo Yli-Kiikka, IMAS
N DSE
618,5 Annika Sihvonen, SMAS
N DSE
619,2 Katarina Långström, KSF
N DSE
620,5 Annika Sihvonen, SMAS
N24 DSE
593,9 Erika Dufvelin, RS
N20 DSE
614,2 Katariina Laine, HlAS
N20 DSE
617,7 Saana Tattari, NoSA
N20 DSE
617,8 Saana Tattari, NoSA
N20 DSE
618,2 Katariina Laine, HlAS
N18 DSE
601,1 Mira Ojanen, PuKu
N50 DSE
595,2 Minna Nygård, KokMAS
50m kivääri 40 ls, makuu
Y16 DSE
393,4 Riku Koskela, SA
Y16 DSE
393,9 Teemu Hartman, SaSA
N16 DSE
403,4 Armi Häkkinen, PAS
50m kivääri 3x40 ls.
Y FSE
454,6 Juho Autio, OMAS
Y20 FSE
452,8 Aleksi Jarva, ESF
50m kivääri 3x20 ls.
Y75 SE
514
Olli Silanto, SaSA
N FSE
448,9 Pauliina Frilander-Soini, PiekSA
N20 FSE
431,9 Noora Pulju, SodA
N20 FSE
438,7 Saana Tattari, NoSA
N20 FSE
439,6 Henna Viljanen, PAS
10m ilmakivääri 60 ls.
Y DSE
605,6 Juho Autio, OMAS
Y DSE
624,4 Juho Kurki, KaA
Y DSE
627,9 Juho Kurki, KaA
Y FSE
203,7 Juho Kurki, KaA
Y FSE
204,0 Juho Kurki, KaA
Y20 DSE
614,3 Cristian Friman, ESF
Y20 DSE
617,1 Cristian Friman, ESF
23.07.2013
08.05.2014
13.07.2013
08.06.2014
26.07.2013
13.07.2013
08.06.2014
05.07.2014
01.06.2013
05.07.2014
26.07.2014
01.06.2013
26.07.2014
01.06.2013
05.07.2014
27.07.2013
08.06.2014
05.07.2014
26.07.2014
13.07.2013
03.05.2014
10.05.2014
15.09.2014
13.07.2013
03.05.2014
28.05.2014
08.06.2014
21.06.2014
13.07.2013
26.07.2014
Osijek, Kroatia
Plzen, Tsekki
Säkylä
Mikkeli
Osijek, Kroatia
Säkylä
Mikkeli
Salo
Pori
Salo
Salo
Pori
Salo
Pori
Salo
Halikko
Mikkeli
Salo
Salo
Säkylä
Hannover, Saksa
Plzen, Tsekki
Granada, Esp.
Säkylä
Hannover, Saksa
Suhl, Saksa
Mikkeli
Plzen, Tsekki
Säkylä
Salo
13.07.2013
05.07.2014
05.07.2014
Säkylä
Salo
Salo
07.07.2013
20.07.2013
Salo
Laukaa
28.07.2013
07.07.2013
20.07.2013
07.06.2014
29.06.2014
Halikko
Salo
Laukaa
Mikkeli
Salo
03.01.2014
25.01.2014
25.05.2013
15.12.2013
15.03.2014
03.01.2014
05.01.2014
Sävsjö, Ruotsi
München, Saksa
München, Saksa
Turku
Heinola
Sävsjö, Ruotsi
Sävsjö, Ruotsi
33
Y20 DSE
617,9 Aleksi Leppä, HAS
24.01.2014
München, Saksa
Y20 DSE
618,9 Sebastian Långström, KSF
28.11.2014
Bialystok, Puola
Y20 FSE
203,0 Joni Stenström, RS
15.12.2013
Turku
Y20 FSE
203,5 Cristian Friman, ESF
05.01.2014
Sävsjö, Ruotsi
Y20 FSE
203,6 Joni Stenström, RS
16.03.2014
Heinola
Y18 DSE
608,6 Cristian Friman, ESF
28.02.2014
Moskova
10m ilmakivääri 40 ls.
Y75 SE
370
Silmu Kuisma, K-UAS
15.12.2013
Turku
Y75 SE
377
Silmu Kuisma, K-UAS
14.03.2014
Heinola
N DSE
416,8 Katarina Långström, KSF
05.01.2014
Sävsjö, Ruotsi
N FSE
204,7 Hanna Pitkänen, TSA
15.12.2013
Turku
N FSE
207,3 Katarina Långström, KSF
03.01.2014
Sävsjö, Ruotsi
N24 SE
397
Katarina Långström, KSF
16.02.2014
Pieksämäki
N20 DSE
412,3 Saana Peltonen, KeuSA
05.01.2014
Sävsjö, Ruotsi
N20 FSE
203,0 Aina Kivi, ESF
10.11.2013
Heinola
N20 FSE
205,9 Saana Tattari, KeuSA
05.01.2014
Sävsjö, Ruotsi
N18 SE
396
Aina Kivi, ESF
15.12.2013
Turku
N18 DSE
406,7 Marianne Palo, IMAS
01.03.2014
Moskova
N16 siv.SE
393
Henna Viljanen, PAS
16.12.2014
Pieksämäki
10m ilmakivääri (asento) 3x20 ls.
Uudet sarjat 1.1.2013 alkaen: N, N24, Y24, N20, Y18, N18, N16, Y60, Y70, Y75 ja N50
Y SE
596
Juho Kurki, KaA
24.03.2013
Kankaanpää
Y24 SE
93
Juho Kurki, KaA
23.03.2013
Kankaanpää
Y18 SE
581
Jone Lång, KaA
29.03.2014
Mikkeli
Y16 SE siv.
589
Cristian Friman, ESF
29.03.2014
Mikkeli
Y60 SE
585
Mikko Mattila, MyA
23.03.2013
Kankaanpää
Y70 SE
552
Mauri Heino, KAS
23.03.2013
Kankaanpää
Y70 SE
569
Mauri Heino, KAS
29.03.2014
Mikkeli
Y75 SE
529
Olli Silanto, SaSA
23.03.2013
Kankaanpää
N SE
589
Annika Sihvonen, SMAS
24.03.2013
Kankaanpää
N SE
593
Annika Sihvonen, SMAS
30.03.2014
Mikkeli
N20 SE
593
Annika Sihvonen, SMAS
23.03.2013
Kankaanpää
N20 SE
595
Saana Tattari, NoSA
29.03.2014
Mikkeli
N18SE
581
Saana Tattari, NoSA
23.03.2013
Kankaanpää
N18 SE
588
Aina Kivi, KSF
29.03.2014
Mikkeli
N16 SE
589
Henna Viljanen, PAS
23.03.2013
Kankaanpää
JOUKKUEIDEN SUOMEN ENNÄTYKSET 2014
HAULIKKO
Skeet 125 kiekkoa
Y SJE 351
Sibbo Skyttegille
04.08.2013
Oskari Kössi, Timo Laitinen, Krister Kärki
Loppi
Y SJE
Hyvinkää
355
Y SJE siv.
Sibbo Skyttegille
04.05.2014
Oskari Kössi, Timo Laitinen, Lauri Leskinen
355
Sibbo Skyttegille
03.08.2014
Hollola
Oskari Kössi, Tuomo Valkeapää, Lauri Leskinen
34
Y SJE
359
Y20 SJE 328
Sibbo Skyttegille
07.09.2014
Hollola
Timo Laitinen, Oskari Kössi, Lauri Leskinen
Ala-Hämeen Ampujat
16.06.2013
Loppi
Janne Vallioniemi, Timi Vallioniemi, Eemeli Kurki
Y20 SJE 340
Ala-Hämeen Ampujat
10.08.2014
Hyvinkää
Janne Vallioniemi, Timi Vallioniemi, Eetu Kallioinen
Y50 SJE 318
Suomen Metsästysyhdistys
11.08.2013
Siilinjärvi
Jukka Turtiainen, Jyrki Karhunen, Markku Tuominen
Y50 SJE 332
Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura
10.08.2014
Kari Auvinen, Terho Miettinen, Arto Röppänen
Hyvinkää
Skeet 75 kiekkoa
N SJE 143
Hyvinkään Metsästysampujat
05.05.2013
Katja Poutanen, Hanna-Leena Wejberg, Sirpa Agge
Hyvinkää
N SJE
Hyvinkää
163
Hyvinkään Metsästysampujat
04.05.2014
Katja Poutanen, Sirpa Agge, Hanna-Leena Wejberg
Trap 125 kiekkoa
Y50 SJE 317
Lahden Ampumaseura
10.08.2014
Seppo Törnroos, Heikki Keskitalo, Risto Rämö
Orimattila
Trap 75 kiekkoa
N SJE 194
Orimattilan Seudun Urheiluampujat
03.08.2014
Hollola
Satu Mäkelä-Nummela, Noora Antikainen, Marika Salmi
Kaksoistrap 150 kiekkoa
Y SJE 357
Orimattilan Seudun Urheiluampujat
18.08.2013
Sami Ritsilä, Niko Hyvärinen, Simo Köylinen
Y20 SJE 269
Pieksämäen Seudun Ampujat
8.08.2013
Viljo Silmäri, Miki Ylönen, Juuso Ikävalko
Y20 SJE 332
Pieksämäen Seudun Ampujat
16.08.2014
Miki Ylönen, Juuso Ikävalko, Viljo Silmäri
Orimattila
Orimattila
Orimattila
Kaksoistrap 120 kiekkoa
Y50 SJE 212
Lahden Ampumaseura
18.08.2013
Seppo Törnroos, Ari Lehtonen, Risto Rämö
Orimattila
Y50 SJE 233
Kiikalan Metsästysyhdistys
16.08.2014
Juhani Manninen, Kari Aalto, Juhani Silovaara
Orimattila
N SJE
Orimattilan Seudun Urheiluampujat
16.08.2014
Jaana Bäcklund, Marika Salmi, Ritva Savolainen
Orimattila
221
Kansallinen trap 75 kiekkoa
Y20 SJE 196
Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Tomi Lampola, Vili Kopra, Niko Kopra
07.06.2014
Heinola
35
Y50 SJE 200
Ruotsalon Metsästysyhdistys
08.06.2014
Timo Polvi, Ari Heikkiniemi, Timo Nissilä
Automaattitrap 75 kiekkoa
Y50 SJE 195
Ruotsalon Metsästysyhdistys
13.06.2014
Ari Heikkiniemi, Matti Honkaharju, Timo Nissilä
LIIKKUVA MAALI
10m liikkuva maali 30+30, normaalijuoksut
Y18 SJE 1529 Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 30.11.2013
Heikki Jetsonen, Sami Jetsonen, Juuso Väätäinen
Y18 SJE 1557 Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 26.01.2014
Sami Jetsonen, Heikki Jetsonen, Juuso Väätäinen
10m liikkuva maali 40 ls. sekajuoksut
Y18 SJE 1031 Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 30.11.2013
Heikki Jetsonen, Sami Jetsonen, Juuso Väätäinen
Y18 SJE 1048 Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 01.02.2014
Heikki Jetsonen, Sami Jetsonen, Juuso Väätäinen
PISTOOLI
10m ilmapistooli 60 ls.
Y24 SJE 1611 Härmän seudun Ampujat
15.02.2014
Susanna Ahomäki, Eveliina Pukkinen, Annukka Riutta
10m ilmapistooli 40 ls.
N24 SJE 1081 Härmän Seudun Ampujat
16.02.2013
Susanna Ahomäki, Annukka Riutta, Tea Lepistö
10m ilmaolympispistooli 60 ls.
Y20 SJE 1622 Rauman Seudun Urheiluampujat
Jere Piippo, Jesse Piippo, Niko Roos
Heinola
Orimattila
Kuopio
Kangasala
Kuopio
Kuopio
Pieksämäki
Mikkeli
23.03.2014
Sastamala
Rauman Seudun Urheiluampujat
23.03.2014
Maija Pärri, Leo Salonen, Iikka Syrjä
25m (urheilu) pistooli 60 ls.
Y24 SJE 1654 Sodankylän Ampujat
20.07.2013
Tiina Jänkälä, Aleksi Anttila, Joonas Kuusela
Sastamala
Y16 SJE 1502
25m vakiopistooli 60 ls.
Y24 SJE 1451 Poliisien Ampumaseura
23.08.2014
Eemeli Annala, Essi Kuisma, Sandra Toivonen
25m olympiapistooli 60 ls.
Y18 SJE 1387 Rauman Seudun Urheiluampujat
Jere Piippo, Leo Salonen, Iikka Syrjä
KIVÄÄRI
Laukaa
Pori
24.08.2014
Pori
50m kivääri 60 ls, makuu
Y50 DSJE
1821,3 Säkylän Seudun Ampujat
26.07.2014
Jorma Röppänen, Heikki Ranne, Jouko Forsten
Salo
N20 SJE 1740
Mikkeli
Poliisien Ampumaseura
08.08.2014
Henna Viljanen, Armi Häkkinen, Jenna Kuisma
50m kivääri 3x20 ls.
36
N16 SJE 1669
Poliisien Ampumaseura
01.08.2014
Armi Häkkinen, Jenna Kuisma, Henna Viljanen
10m ilmakivääri 40 ls.
N24 SJE 1167 Kyrkslätt Skytteförening
16.02.2014
Aina Kivi, Katarina Långström, Erika Dufvelin
Mikkeli
N20 SJE 1163
Poliisien Ampumareura
15.12.2013
Armi Häkkinen, Jenna Kuisma, Henna Viljanen
Turku
N16 SJE 1157
Poliisien Ampumaseura
16.02.2014
Henna Viljanen, Armi Häkkinen, Jenna Kuisma
Pieksämäki
Pieksämäki
10m ilmakivääri (asento) 3x20 ls.
Y SJE 1765 Raseborgs Skyttar
24.03.2013
Anton Aprelev, Joni Stenström, Robin Stenström
Kankaanpää
Y24 SJE 1757
Raseborgs Skyttar
23.03.2013
Joni Stenström, Robin Stenström, Anton Aprelev
Kankaanpää
Y50 SJE 1725
Säkylän Seudun Ampujat
22.03.2013
Jorma Röppänen, Heikki Ranne, Matti Viljakainen
Kankaanpää
N SJE
1753
Poliisien Ampumaseura
30.03.2014
Henna Viljanen, Armi Häkkinen, Jenna Kuisma
Mikkeli
N18 SJE 1749
Poliisien Ampumaseura
29.03.2014
Henna Viljanen, Armi Häkkinen, Jenna Kuisma
Mikkeli
LIIKUNTAVAMMAISTEN SUOMEN ENNÄTYKSIÄ 2014
KIVÄÄRI
R2/SH1=10m ilmakivääri 40 ls, pysty
Y60 SE
356
Touko Koivisto, MU
14.03.2014
Heinola
R3/SH1=10m ilmakivääri 60 ls, makuu, avoin
Y DSE
625,9 Jarkko Mylly, HaaAs
Y FSE
102,6 Tapani Meriläinen, JA
16.05.2013
01.09.2013
Antalya, Turkki
Oslo, Norja
R3/SH1=10m ilmakivääri 30 ls, makuu, avoin
Y16 SE
275
Juho Ovaska, TSA
14.03.2014
Heinola
R4/SH2=10m ilmakivääri 60 ls. pysty
Y DSE
607,2 Nina Berg, NoSA
30.08.2013
Oslo, Norja
R5/SH2=10m ilmakivääri 60 ls, makuu, avoin
Y DSE
636,5 Minna Leinonen, KSA
Y FSE
211,9 Minna Leinonen, KSA
Y FSE
212,0 Minna Leinonen, KSA
Y DSE
637,8 Minna Leinonen, KSA
Y20 SE
578
Matias Oksanen, TSA
17.05.2013
17.05.2013
27.03.2014
23.07.2014
14.03.2014
Antalya, Turkki
Antalya, Turkki
Iso-Britania
Suhl, Saksa
Heinola
37
R5/SH2=10m ilmakivääri 40 ls. makuu,avoin
Y70 SE
400
Urpo Kilja, HaaAs
Y75 SE
396
Sulo Nurmenniemi, HaaAs
R6/SH1=50m kivääri 60 ls, makuu, avoin
Y DSE
603,4 Tapani Meriläinen, JA
Y DSE
609,8 Veikko Palsamäki, JA
Y FSE
118,3 Tapani Meriläinen, JA
Y50 DSE
575,5 Sirkka-Liisa Collin, Rihla
Y60 DSE
608,0 Erkki Pekkala, HaaAS
Y75 SE
533
Osmo Leivo, KajA
R9/SH2=50m kivääri 60 ls, makuu, avoin
Y SE
591
Minna Leinonen, KSA
Y SE
592
Minna Leinonen, KSA
Y DSE
618,6 Minna Leinonen, KSA
Y50 DSE
585,6 Seppo Levonperä, HaaAS
Y60 SE
580
Risto Murisoja, HaaAS
Y60 DSE
608,4 Risto Murisoja, HaaAS
Y70 SE
557
Urpo Kilja, HaaAS
Y70 DSE
584,8 Urpo Kilja, HaaAS
Y75 SE
559
Sulo Nurmenniemi, HaaAS
Y75 DSE
587,9 Sulo Nurmenniemi, HaaAS
14.03.2014
17.01.2013
Heinola
Ylihärmä
01.09.2013
04.05.2014
01.09.2013
26.07.2014
26.07.2014
28.07.2013
Oslo, Norja
Saksa
Oslo, Norja
Salo
Salo
Salo
11.08.2013
08.06.2014
01.09.2013
26.07.2014
28.07.2013
26.07.2014
28.07.2013
26.07.2014
28.07.2013
26.07.2014
Mikkeli
Mikkeli
Oslo, Norja
Salo
Salo
Salo
Salo
Salo
Salo
Salo
10.08.2013
Orimattila
11.08.2013
Siilinjärvi
18.08.2013
Heinola
19.09.2004
Ateena
21.09.2004
20.07.2013
Ateena
Laukaa SM
27.08.2005
08.08.2014
München, Saksa
Mikkeli, SM
23.08.2014
09.08.2014
Pori, SM
Mikkeli, SM
HAULIKKO
Trap 75 kiekkoa, LV1=avoin
SE
67
Vesa Järvinen, Trapp-73
Skeet 75 kiekkoa, LV1=avoin
SE
71
Antti Poutiainen, TorSA
Kaksoistrap 120 kiekkoa, LV1=avoin
SE
66
Heimo Lehtola, JMS
PISTOOLI
SH1 / P1=10m ilmapistooli 60 ls.
Y SE
558
Seppo Jolkkonen, KontU
SH1 / P3=25m pistooli 30+30 (urheilupistooli)
Y SE
565
Seppo Jolkkonen, KontU
Y50 SE
534
Tauno Matilainen, PA
SH1 / P4=50m pistooli 60 ls. (vapaapistooli)
Y SE
511
Seppo Jolkkonen, KontU
Y50 SE
486
Tauno Matilainen, PA
SH1 / P6=25m vakiopistooli 60 ls.
Y SE
470
Erkki Pekkala, HaaAS
Y50 SE
484
Tauno Matilainen, PA
LIIKUNTAVAMMAISTEN JOUKKUE SUOMEN ENNÄTYKSET 2014
R9/SH2=50m kivääri 60 ls, makuu, avoin
Y50 DSJE
1778,8 Haapajärven Ampumaseura
26.07.2014
Risto Murisoja, Seppo Levonperä, Urpo Kilja
Y50 SJE 1703 Haapajärven Ampumaseura
28.07.2013
Salo
Salo
38
Urpo Kilja, Seppo Levonperä, Risto Murisoja
Pohjolan malja
Pohjolan malja kilpailun tulokset ovat toimintakertomuksen lopussa.
Lasten ja nuorten kilpailutoiminnan suositukset
Kilpailutoiminnan suositusten tavoitteena on linjata eri ikäryhmien kilpailutoiminta tukemaan lasten ja
nuorten kasvua ja kehitystä. Aiemmin tehtyjen sääntömuutosten lisäksi nuorisovaliokunta on
avaintoimijaseminaareissa ja kilpailujärjestäjille laatimissaan tiedotteissa (Kultahippusääntö tarkistukset)
korostanut sitä, että lasten kilpailuissa ilmapiiri ja lasten ehdoilla tekeminen on kilpailuiden pääasia.
Seuroja ja aluejaostoja on kannustettu järjestämään seurojen välisiä seura- tai aluekilpailuita, jotta alle 14vuotiaille saadaan enemmän kilpailumahdollisuuksia lähellä kotipaikkakuntaa. Sen myötä, että ns.
tukisarjat vuonna 2006 lisättiin kilpailutoiminnan yleissääntöihin virallisten SAL: n sarjojen joukkoon, lapsille
on tarjoutunut lisää mahdollisuuksia kilpailla alueellisissa kilpailutapahtumissa.
Lasten ja nuorten kilpailujärjestelmä
Kultahippukilpailuissa käytetään suorituksen helpottamiseksi ampumatukia. Henkilökohtaisten sarjojen
lisäksi ammutaan joukkuekilpailuita. Tytöt ja pojat ampuvat samassa sarjassa.
Kultahippujärjestelmän kilpailusarjaan kuuluvat ilma-asekaudella maakunta- ja aluekilpailut sekä
valtakunnallinen finaali ilmakiväärillä ja -pistoolilla. Ikäluokat ovat alle 8-, 10-, 12- ja 14-vuotiaat.
Ensimmäistä vuotta ampuville on oma sarjansa 11-14A.
Ruutiasekaudella lapset hakevat kokemusta alueellaan järjestettävistä kilpailuista ampuen pienoiskiväärillä
ja -pistoolilla. Kauden päätteeksi järjestetään valtakunnallinen ruutifinaali. Sarjat ovat alle 12- ja 14vuotiaat.
Kultahippufinaali ilma-aseilla järjestettiin 5.-6.4. Hämeenlinnan Iittalassa. Järjestyksessä 21. ilma-aseiden
finaalitapahtumaan osallistui 335 (341 vuonna 2013) ampujaa ja he edustivat 48 (45) seuraa.
Joukkuekilpailuun osallistui 101 (86) joukkuetta. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Hämeenlinnan
Ampumaseuran kanssa.
Ruutiaseiden kultahippufinaali järjestettiin 26.7. Isossakyrössä. Finaalikilpailuun osallistui 111 (77 vuonna
2013) kilpailijaa 17 (12) seurasta. Joukkuekilpailuihin osallistui 25 (20) joukkuetta. Tapahtuma järjestettiin
yhteistyössä Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran kanssa.
KILPAILULISENSSIT JA VAKUUTUKSET
Lisenssikausi 1.1.2014 – 31.12.2014
Käytössä vuonna 2014 olivat seuraavat lisenssit:
A. Kilpailulisenssi 40,00 €
B. Nuorisolisenssi 13,00 €
C. Harrastelisenssi 25,00 €
D. Seniorilisenssi 16,00 €
E. Kultahippulisenssi 3,00 €
F. Aikuisten ampumakouluvakuutus 4,50 €
G. Vammaisurheilijalisenssi 15,00 €
H. Tapahtumalisenssi 1,00 €
Lisenssejä lunastettiin yhteensä 7303 kpl (2013 7307), joista nuorten lisenssejä oli 580 kpl (2013 623),
kultahippulisenssejä 1023 kpl (2013 972), aikuisten ampumakouluvakuutuksia 96 kpl (2013 65),
seniorilisenssejä 550 kpl (2013 490), harrastelisenssejä 546 kpl (2013 575), kilpailulisenssejä 4412 kpl (2013
4558), vammaisurheilijalisenssejä 36 kpl (2013 24) ja tapahtumalisenssejä 60.
39
9. NUORISO- JA HARRASTUSTOIMINTA
Painopisteet ja keskeisimmät tulokset vuonna 2014
Nuoriso- ja harrastetoiminta
Nuorisotoiminnan avaintoimijaverkoston toiminta.
Seuratoiminnan kehittäminen Me yhdessä hengessä.
Keskeisimmät tulokset:
- Seuratapaamiset yhdeksällä SAL:n alueella. Yhteensä 163 henkilöä 80 seurasta.
- Ohjaajakoulutuksen sisältöä ja oppimismallia kehitettiin. Perustekniikan oppaat pistooli- ja
kivääriammuntaan ja haulikkonammunnasta harrastusesite olivat suosittuja materiaaleja
seuratoiminnassa.
Ampumaurheiluliiton strategiassa esitettyjen arvojen lisäksi nuorisotoiminnan toimialalla painottuvat
kasvatukselliset sekä eettisesti kestävään toimintaan liittyvät periaatteet. Tärkeänä asiana on myös
monipuolisen ja moniarvoisen seuratoiminnan kannustaminen. Ampumaurheilukoulu on hyvä paikka
kasvaa. Ampumaurheilukoulussa voi vain harrastaa, voi harrastaa kilpaillen ja voi myös tähdätä huipulle.
Ampumaurheilun nuorisotoiminnan tehtävänä on varsinaisen urheilutoiminnan lisäksi viedä
nuorisotoiminnan strategiassa esitetyt linjaukset seuratoiminnan sisältöihin ja arvoihin sekä ylläpitää
keskustelua toiminnan eettisyydestä.
Yleistä
Nuorten jäsenmäärä oli yhteensä 2985 (3152 vuosi 2013), joista poikien osuus oli 2411(2524) ja tyttöjen
574(628). Nuorten lisenssien määrä oli yhteensä 580 (623). Kultahippupassin lunasti 1018 (974) lasta 65
(61) seurasta. Seurojen järjestämissä koululaistilaisuuksissa lajiin tutustui 9122 (8465) lasta ja nuorta. Liiton
ja aluejärjestöjen järjestämien koulutusten osallistujamäärä oli 1040 (1180) henkeä ja erilaisille leireille
osallistui 870 (943) henkeä.
Eettinen kehitystyö
Toimintavuonna jatkettiin eettisesti kestävään toimintaan ohjaavien teemojen ja toimenpiteiden tukemista.
Operaatio pelisäännöt sekä turvallisuuteen ja vastuullisuuteen liittyvät asiat olivat esillä
ohjaajakoulutuksissa, aloittelijan oppaissa, nuorisoesitteissä sekä nettisivuilla. Urheiluampuja-lehdessä
jatkettiin Kilpailo-haastattelusarjaa.
Reilusti radalla
Seuroja kannustettiin eettisesti kestävään toimintaan, jotta jokainen mukana oleva kokee ampumaurheilun
reiluksi ja oikeudenmukaiseksi lajiksi. Eettisiä asioita tuotiin esille ohjaaja- ja valmentajakoulutuksissa,
koulutusmateriaaleissa ja lehdessä ”Reilusti Radalla” -sloganin avulla. Pääteemoina olivat:
- seuratoiminnan sosiaalisuus ja yhteisöllisyys,
- rehellisyys ja oikeudenmukaisuus,
- toimintaa lasten ehdoilla ja
- monipuoliset tekemisen mahdollisuudet.
Avaintoimijat
Nuorisotoiminnan ns. avaintoimijoilla tarkoitetaan nuorisovaliokuntaa, alue- ja lajijaostojen
nuorisovastaavia, kultahippupäälliköitä ja sinettiseurojen nuorisovastaavia sekä muita nuorisotoiminnan
kehittämiseen osallistuvia. Avaintoimijoille on tarjottu käyttöön Ampumaurheilunetin ekstranettiä.
40
Nuorisovaliokunta ja jaostot
Nuorisovaliokunta kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. Toimintavuoden suurimmat asiakokonaisuudet
olivat tukiammunnan sääntöjen päivitäminen, seurojen urheiluampumakoulutoiminnan kehittäminen,
ohjaajakoulutus, sinettiseurojen koulutus ja ilma-ase ampumakortin koulutus Kultahipputoimintaan.
Sinettiseurat
Sinettiseurat ovat eri lajien nuorisourheilun laatuseuroja, jotka ovat saaneet tunnustuksen laadukkaasta
nuorisotoiminnasta. Ampumaurheilussa oli vuoden lopussa yhteensä yhdeksän sinettiseuraa.
Ampumaurheilun sinettiseurat ovat: Haapajärven Ampumaseura, Hämeenlinnan Ampumaseura, Härmän
Seudun Ampujat, Orimattilan Seudun Urheiluampujat, Pieksämäen Seudun Ampujat, Siilinjärven
Luotiampujat, Sodankylän Ampujat, Tornionseudun Ampujat ja Turun Seudun Ampujat.
Ampumaurheilun sinettiseurat kokoontuivat yhteiseen valtakunnalliseen koulutustilaisuuteen
sinettiseuraseminaariin Helsinkiin 15.-16.11.
Me yhdessä seurakoulutus
Me yhdessä seurakoulutuksesta valmistui syyskuussa 22 henkilöä seitsemästä seurasta. Seurat olivat
Härmä Seudun Ampujat, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura, Karstulan Seudun Metsästys- ja
Ampumaseura, Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura, Kyrkslätt Skytteförening, Lappajärven Ampujat ja
Tornionseudun Ampujat.
Lasten seuratoiminta
Alle 14-vuotiaiden ampumaurheilukoulutoimintaa kutsutaan Kultahipputoiminnaksi. Toiminnan sisältö ja
ampumalajit on suunniteltu lasten tarpeet ja valmiudet huomioonottaen. Kultahipputoimintaa järjestettiin
65 seurassa. Kultahipputoiminta käsittää ampumakoulutoiminnan lisäksi kilpailutoiminnan. Lokakuun
alussa voimaan tulleeseen Kultahippupassin yhteyteen toteutettiin Pete Patruuna älypuhelinohjelma.
Ohjelmalla kultahippupassin lunastaneet voivat harjoitella tähtäyskuvaa, liipaisua, tähtäimien säätöä ja itse
ammuntaa. Ohjelmalla voi myös osallistua kilpailuihin ja verrata omia tuloksia muiden ampujien tuloksiin.
Ampumaurheilukoulut
Urheiluampumakouluja järjesti 61 (63) seuraa, jotka ilmoittivat ampumakoululaisten yhteismääräksi 1059
(1408). Ampumakoululaisia varten on käytössä Kultahippuampujan passi, johon lapsi voi kirjoittaa itselleen
tärkeitä asioita harrastuksestaan. Passiin kuuluu myös vakuutus ja kilpailulupa kultahippukilpailuihin alle
14-vuotiaat. Kultahippupassiin yhteydessä on myös ilma-ase ampumakortin koulutus ja Pete
Patruunaälypuhelin ohjelma. Kultahippuseuroja ja ampumaurheilukouluja varten oli tarjolla SAL:n netissä
järjestämisopas powerpoint-diasarjoineen, turvallisen ampumaharrastuksen opas, ampumakoulujulisteita
ja – diplomeita, uudistettuja nuorisoesitteitä sekä suositut pistooli- ja kivääriammunnan perustekniikan
oppaat.
Leiri- ja harrastetoiminta
Lasten ja nuorten leiritoimintaa on järjestänyt aluejaostoista Etelä-Suomi, Häme, Kaakkois-Suomi, LounaisSuomi, Pohjanmaa, It-Suomi ja Lappi yhteensä 37 (30) leiriä ja osallistujia 402 (326). Kesäkuun tarkinleiri
Kisakalliossa jouduttiin peruuttamaan.
Ampumaurheilu on ollut mukana yhtenä lajina Valo- alueiden koordinoimilla nuorten leireillä
(PHLU/Leiritulet, Pokali/Sporttileiri, PLU/Sporttis, JukuJuku leiri); ammunnan ryhmissä on ollut useita
osallistujia. Laitteina on käytetty Noptelia ja/tai haulikkosimulaattoria. Ammunnan lajitoiminnasta leireillä
ovat vastanneet seurat.
41
Harrastustoiminta
Ampumaurheilua voi harrastaa kuka vaan ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ampumaurheilussa
onnistumisen elämyksiä haetaan niin harjoittelusta kuin kilpailuistakin. Lisäksi seuratoiminta, ohjaaja- ja
tuomaritehtävät tarjoavat harrastajille mahdollisuuden olla mukana lajin parissa.
Monisukupolvisuus on arvokas piirre ampumaurheilussa. Se tuo lisäarvoa toimintaan. Ampumaurheilua
harrastaa monessa perheessä kolme eri sukupolvea. Ampumaurheilu yhdistää sukupolvia ja näin tietoa ja
perinnettä siirretään nuoremmille.
Vammaisampumaurheilun integrointi tuo lajiin uuden ulottuvuuden. Seuroja kannustetaan ottamaan
toimintaansa mukaan myös vammaisampumaurheilijoita. Vammaisampumaurheilijoiden mukaan tulo
asetti haasteita olosuhteiden kunnostamiselle.
Kilpailutoiminta
Ampumaurheilun monimuotoinen kilpailujärjestelmä luo lajia harrastaville mahdollisuuden kilpailla ja
mitata omia taitojaan. Naiset voivat kilpailla oman sarjansa lisäksi myös yleisessä sarjassa. Kilpailusarjoja on
alle 14-vuotiaiden sarjoista yli 70-vuotiaisten sarjoihin saakka. Kansallisen tason kilpailutapahtumia
järjestettiin yhteensä 350(297) kpl.
Lajiesittelyt ja tapahtumat
Kansallinen Ampumaurheiluviikko järjestettiin 19.-25.5. ja 25.8.-31.8.2014. Viikon aikana
ampumaurheiluseuroja kannustettiin tulemaan esille ihmisten keskelle esittelemään lajia ja omaa
toimintaansa. Liitto tarjosi seuroille tukimateriaalia lajiesittelyihin ja tapahtuman markkinointiin.
Toimintavuoden aikana yhteistyössä aluejaostojen ja seurojen kanssa järjestettiin valtakunnallisissa
tapahtumissa lajiesittelyitä ja –kokeiluita mm. seuraavasti: GoExpo- messut 6.- 9.3. Helsinki, Erämessut
Rovaniemi 16.-18.5., Erämessut Koli 24.-25.5., Erämessut Riihimäki 5.-8.6. Leiritulet leiri 2.-5.6. Vierumäki.
Seurat järjestivät useita tapahtumia yrityksille ja työyhteisöille, 65(69) seuraa järjesti yhteensä 709 (609)
tapahtumaa, joiden osallistujamäärä oli 21 991(14752) henkilöä.
Harrastetoiminta ja vapaaehtoistyö
Seuroissa on entistä paremmin noudatettu avointa toimintakulttuuria ja ovia on pidetty avoimina uusille
harrastajille ympäri vuoden. Harrastetoiminta rakentuu kotiseura-ideologian mukaisesti ihmisen omien
motiivien pohjalle. Seurat ja aluejaostot järjestivät seurojen välisiä ystävyysotteluita, naisten välisiä
kilpailuja sekä laserammuntatapahtumia.
10. OLOSUHTEET JA YMPÄRISTÖ
SAL jatkoi yhteistyötä muiden ammuntaa harjoittavien ja sitä lähellä olevien tahojen kanssa. Näitä tahoja
ovat mm. metsästäjäjärjestöt, reserviläisjärjestöt ja niiden urheiluliitto sekä alan teollisuus. Edellä mainitut
ryhmät muodostivat ns. Ampumaharrastusfoorumin, jonka puheenjohtajana toimi Ampumaurheiluliiton
toiminnanjohtaja. Lisäksi yhteistyötä tehtiin ampuma-alan viranomaistahojen kanssa. Yhteistyö kohdistui
lähinnä ampumarata-asioihin ja lainsäädäntötyöhön.
Olosuhde- ja ympäristöasioiden kehittäminen ja edunvalvonta toteutettiin yhteistyössä
Ampumaharrastusfoorumin ympäristötyöryhmän kanssa. SAL:n asettamat tavoitteet sisällytettiin AMPUhankkeen tavoitteisiin, lukuun ottamatta järjestön kansainväliseen yhteistoimintaan, laatupalkintoon sekä
virallisiin lausunnonantoihin liittyviä asioita. Yhteistyöllä vältetään päällekkäisen työn tekeminen sekä
saavutetaan merkittäviä synergiahyötyjä.
42
AMPU-hanke
Aselainsäädännön uudistamistyö
Sisäasiain ministeriö asetti 25.4.2012 hankkeen ampumaratojen perustamista ja ylläpitoa koskevan
lainsäädännön sekä eräitä ilma- ja jousiaseita koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Hankkeen
valmistelun tueksi perustettiin työryhmä, jossa olivat edustajina mm Jorma Riissanen Suomen
Ampumaurheiluliitosta ja Tapio Hänninen Ampumaharrastusfoorumista.
Valtioneuvoston esitys ampumaratalaiksi sekä laeiksi ampuma-aselain ja eräiden siihen liittyvien lakien
muuttamisesta annettiin eduskunnalle huhtikuun alussa 2014. Ampumaharrastusfoorumi järjesti
huhtikuun loppupuolella asiaa käsittelevän seminaarin teemalla Uusiintuva ase- ja
ampumaratalainsäädäntö. Seminaarin yhteydessä mm poliisihallinnon virkamiehet tukivat
näkemyksillään harrastajakunnan esitystä, että seuraavan hallituksen toimesta käynnistettäisiin
vastaavankaltainen laajapohjainen yhteistyöhanke ampuma-aselain kokonaisuudistamiseksi.
AMPU-hankkeen toimintasuunnitelmaan vuonna 2008 kirjattu yksi keskeinen tavoite, saada maahan
aikaan ampumaratalaki, toteutunee hankkeen päättymisen jälkeen eduskunnan kevätistuntokaudella
2015.
Ympäristönsuojelulain uudistaminen ja pohjaveden suojelun kehittäminen
Uudistettu ympäristönsuojelulaki (527/2014) tuli voimaan 1.9.2014. Voimaan tulleessa laissa tai sen
perusteluissa ei vielä näkynyt Ampumaharrastusfoorumin lainvalmistelua varten antamassa lausunnossa
edellytettyjä seikkoja. Ympäristönsuojelulain muuttamisen toinen vaihe on edennyt Eduskuntaan (HE
257/2014). Tässä esityksessä lähestytään konkreettisemmin Ampumaharrastusfoorumin tavoitteita
lupamenettelyn yksinkertaistamisesta. Yksi seurattava asia on mahdollinen lupamääräysten
tarkistamismenettelystä luopuminen ja sen vaikutukset. Myös lupavalvonnan maksullisuutta koskevat
esitykset vaativat seurantaa. Yrityspuolelle tarjotaan ratkaisuna yritysten luokittelua koon mukaan.
Taustalla lienee mahdollisten valvontamaksujen porrastaminen.
YSL:n uudistamishankkeen kolmaskin vaihe on käynnissä. Hankkeen toimikausi on 1.1.2015 – 31.12.2015
(Hanke YM038:00/2011). Kolmannen vaiheen hankeprojekteissa tarkastellaan edelleen lupamenettelyn
yksinkertaistamista. Kolmannen vaiheen pohjaksi valmistuneissa selvityksissä on otettu myönteisesti
mukaan Ampumaharrastusfoorumin/SAL:n lausunnossa 7.1.2013 esitettyjä kantoja.
Pohjaveden suojelu
Ympäristöministeriön lausuntopyyntöön 30.1.2014 vastattiin 27.2.2014. Harry Mannisen laatimaan
muistioon perustuva kanta on, että ehdotettu säädös antaa nykyisessä muodossaan viranomaiselle suuren
harkintavallan pohjavesialueen määrittelyssä ja luokituksen määräämisessä. Olemme samaa mieltä siitä,
että asia on eksaktia luonnontiedettä. Kartta-arvio ja kokemustieto eivät mielestämme täytä tieteellisyyden
vaatimusta. Kun ympäristöperusoikeus, omistusoikeus ja elinkeinovapaus joutuvat vastakkain,
viranomaisen suorittama kartta-arviota perusteellisempi tutkimus on tarpeen.
Lausunnossa esitettiin kannanottona, että mikäli ampumaradan lupaperusteita muutetaan
pohjavesialueen uudella rajamäärityksellä lupaehtoja kiristävään suuntaan, aluerajauksen tulisi perustua
rajat määrittävän viranomaisen suorittamiin tutkimuksiin eikä pelkästään kartta-arvioon.
Ampumaratojen turvallisuuden ja ympäristövaikutusten hallinnan kehittäminen
Ampumaradan turvallisuuden hallinnan kehittämiseksi laadittiin työturvallisuusopas. Opas on ensisijaisesti
tarkoitettu ampumaradalla työskentelevälle henkilöstölle kuten ratavalvojille ja huollosta vastaaville. Kari
43
Wuokon kirjoittamassa oppaassa on otettu huomioon mm. kemialliset ja fysikaaliset altisteet (esim. melu)
sekä tapaturman uhka.
Oppaan laatimista varten tilattiin Työterveyslaitokselta työhygieeninen selvitys Töölöntorinkadun
ampumaradasta. Sen yhteydessä altistumisen arvioimiseksi mitattiin ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia
ammuntojen aikana. Mitattavia altisteita olivat ammunnan aikana mahdollisesti ilmaan vapautuvat
pienhiukkaset (pöly), lyijy ja muut ammusten raaka-ainemetallit (kupari ja sinkki) sekä ruudin palamisesta
syntyvät hiilimonoksidi, hiilidioksidi ja typen oksidit. Ilmanäytteiden lisäksi kerätään ampumaradan
pinnoilta ja ampujien iholta pyyhintänäytteitä, joista analysoidaan lyijy (ja muut metallit).
Vastaavankaltaista opasta ei tässä laajuudessa ole julkaistu Suomessa ampumaratatoiminnan osalta.
Oppaasta tullaan tekemään tiivistelmä, johon kootaan joukko keskeisiä suosituksia tavanomaisia
seurajohtoisia ampumaratatoimintoja varten.
Ympäristökoulutusmateriaalin uudistamistyö saatiin päätökseen joulukuussa 2012. Materiaali oli vuoden
2013 aikana lausuntokierroksella sekä sen osalta järjestettiin viisi kuulemistilaisuutta eri puolilla Suomea.
Koulutusmateriaali päivitettiin keväällä 2014 kuulemistilaisuuksissa saatujen palautteiden, viimeistelyn alla
olleen BAT-hankkeen ja ympäristönsuojelu- sekä ampumaratalainsäädäntöhankkeiden sisältämien
muutosten mukaiseksi. Samassa yhteydessä tuotettiin seuraavat painotuotteet vastuuntuntoisen
harrastuksen markkinointia varten:
1. Ampujan ympäristöopas (esite, käännetty myös ruotsin kielelle)
2. Turvallinen ratakäyttäytyminen (esite, käännetty myös ruotsin kielelle)
3. Turvallisen ampumaharrastuksen opas (36-sivuinen vihkonen. käännetty myös ruotsin kielelle)
Vuona 2010 käynnistetyn BAT-hankkeen tavoitteena oli määritellä ulkona sijaitseville ampumaradoille
paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT). Hankeraportti viimeisteltiin kevään 2014 aikana ja se julkaistiin
painotuotteena syksyllä Suomen ympäristö –sarjassa (4/2014).
Hankkeen loppuraportissa on esitelty käytössä ja osin vasta kehitteillä olevia, mahdollisesti potentiaalisia
menetelmiä luotiase- ja haulikkoampumaratojen ympäristövaikutusten hallintaan sekä arvioitu niiden
tehokkuutta ja soveltuvuutta eri ratatyypeille sekä kustannuksia ja taloudellista toteuttamiskelpoisuutta.
Raportissa on lisäksi arvioitu ympäristövaikutusten hallinnan tarvetta erityyppisillä ampumaradoilla ja
erilaisissa ympäristöissä sekä annettu ohjeistus kohdekohtaisen arvioinnin tekemiseen.
Selvitystyön johtopäätöksenä esitetään parhaat käyttökelpoiset tekniikat ja käytännöt ampumaratojen
haitta-aine- ja melupäästön hallintaan, sekä ohjeelliset linjaukset kohdekohtaisesti soveltuvimman
menetelmän valintaan. Parhaiksi arvioiduista tekniikoista on laadittu ohjeellisia tai periaatteellisia
mallityöselityksiä ja rakennekuvia. Tämän kansallisen BAT-raportin on tarkoitus toimia ohjeena
ympäristölupahakemusten laatijoille ja käsittelijöille.
Tuusulan ampumahiihtostadionilla järjestettiin marraskuussa 2013 merikonttiin asennettujen
ampumahiihtotaululaitteiden ja luotiloukkujen esittely. Idean tuotteistamiseksi eri ampumaratojen
käyttötarpeisiin valmisteltiin Opetusministeriölle joulukuussa esitys kehittämishankkeen aloittamisesta,
jota ympäristötyöryhmä tuki lausunnollaan.
Esitys otettiin myönteisesti vastaan, sillä juuri valmistumassa ollut BAT-hanke oli arvioinut konttiratkaisun
yhdeksi parhaimmista vaihtoehdoista ratarakenteiden osalta sekä sen soveltuvan erinomaisesti myös
haasteellisille pohjavesialueille.
Ampumaharrastusfoorumin puheenjohtaja järjesti elokuussa 2014 kokouksen, jossa Espoon Lahnuksen
hanke-esitystä ja sen toteuttamiskelpoisuutta arvioitiin Opetusministeriön, puolustusvoimien,
44
ympäristölupaviranomaisten ja harrastajakunnan edustajien kesken. Foorumi jätti vielä syyskuussa
pyydetyn lausuntonsa asian tärkeydestä, jonka jälkeen Opetusministeriössä tehtiin Espoon
Ampumaratyhdistyksen hankkeen käynnistämispäätös myöntämällä sille alkuvaiheen rahoitus marraskuun
lopulla.
Yhteistoiminta ampumaratojen ylläpitäjien kanssa
Ympäristötyöryhmään on oltu vuoden aikana useaan otteeseen yhteydessä eri ampumaratojen ylläpitoon
liittyvissä haasteissa. Vuoden 2014 aikana tehtiin yhteistyötä muun muassa alla lueteltujen ampumaratojen
vastuuhenkilöiden kanssa.
1)
2)
3)
4)
5)
6)
7)
8)
9)
10)
11)
12)
13)
14)
15)
16)
17)
18)
19)
20)
21)
22)
23)
Hietakaula
Honkalan ampumarata
Hopiavuoren ampumarata
Hyrylä ah-stadion
Kerimäki
Keruu
Kiteen ampumaratahanke
Kivijärvi
Korsnäsin ampumarata
Kuusamon sisäampumarata
Lahnuksen ampumarata
Lieksan ampumarata
Maaninka
Outokumpu
Pieksämäki
Pietarsaari
Raahen ampumarata
Riihimäki
Risten Lohja
Savonlinna
Tuusulan ah-stadion
Vuohimäen ampumarata
Toramon Ampumarata
Radan suoja- ja taustavallien mitoitus
Yhteydet ympäristölautakuntaan
Ratojen siirto puolustusvoimilta harrastajakunnan hallintaan
Radan laajennettu käyttömahdollisuus
Harrastajakunnan yhteistoiminta sekä melurakenteet
Ratojen siirto puolustusvoimilta harrastajakunnan hallintaan
Vastine meluvalitukseen
Ympäristölupaprosessin käynnistäminen, tiestön parantaminen
Ympäristölupa
Suljetun radan käyttöönotto
Ympäristöluvan valitusprosessi, hirviradan ratarakenteet
Meluselvitys
Sisäampumaradan sulkemisuhka
Myönnetyn avustuksen käyttömahdollisuudet
Pohjavesialueen rajaus ja ympäristölupaprosessi
Ratojen kehittäminen "BAT-tasoon" ja käyttösopimukset
Maanhankinta
Puolustusvoimien radan sulkemisuhka
Ristenin melualue ja alueen kehittämismahdollisuudet
Meluselvitys
Ympäristölupa ja radan laajemmat käyttömahdollisuudet
Lupaprosessi, melumallinnuksen tarve
Penkkojen puhdistus lyijystä
AMPU-hankkeen päättäminen
Ampumaharrastuksen kehittämishanke päättyi vuonna 2014. Hanketta voidaan pitää uraauurtavana
yhteistyöhankkeena eri järjestöjen kesken. Hankkeen vaikuttavuuden sekä saavutettujen tulosten valossa
sitä voidaan pitää jopa menestystarinana.
Hankkeen seitsemän toimintavuoden aikana ei "maailma tullut vielä valmiiksi" vaan laaja-alaista
edunvalvontatyötä on syytä jatkaa. Ampumaharrastusfoorumi asettikin tämän vuoksi keskeisimmäksi
tavoitteekseen pyrkiä palkkaamaan pysyvän ampumarata-asiantuntijan jatkamaan AMPU-hankkeen myötä
käynnistynyttä työtä.
Loppuraportin suosituksissa todettiin muun muassa, että ympäristötyöryhmä jatkaa edelleen toimintaansa
keskeisimpänä tavoitteena tukea ampumaratojen eri toimihenkilöitä heidän ympäristö- ja
turvallisuushaasteissaan. Työryhmän tehtävistä mainittakoon
 maakuntakaavatilanteen seuraaminen ja alueneuvottelukuntaverkoston tukeminen kaavoitusasiaan
osallistumisen osalta
 ympäristösuojelulainsäädännön II vaiheeseen vaikuttaminen aiemmin annetun lausunnon tavoitteiden
saavuttamiseksi
 ampumaratojen ympäristö- ja turvallisuuslausuntojen valmistelu
45
 pyydettyjen "ratakatselmusten" toteuttaminen
 neuvontapalvelutoiminta.
AMPU-hankkeen yhteydessä kertynyt mittava materiaalisalkku on siirretty keskeisimmiltä osiltaan
ampumaharrastusfoorumin kotisivujen materiaalipankkiin. Sieltä on löydettävissä myös tässä osiossa
manitut hankkeen tuotteet, seminaarin esitykset ja annetut lausunnot. Ympäristötyöryhmän tavoitteena on
jatkaa tietopankkimateriaalin laajentamista edelleen.
Kansainvälinen ympäristötyö
Liiton edustajana ESC:n ympäristötyöryhmän työssä oli professori Jorma Riissanen, joka osallistui myös Aseja ampuma-alan maailman liiton (WFSA) järjestämiin seminaareihin. Ympäristötyöhön olennaisena osana
liittyy myös lainsäädäntötyö. ESC:n lakityöryhmässä oli liiton edustajana dosentti Jorma Jussila.
11. VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI
Ampumaurheiluliiton viestinnän keskeiset tehtävät olivat liiton sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnittelu ja
toteuttaminen, Urheiluampuja-lehden toimittaminen sekä sen sisällön ja ulkoasun kehittäminen, liiton
nettisivujen Ampumaurheilunetin toimittaminen ja kehittäminen sekä lajin pr-työ. Toiminta perustui liiton
arvoihin ja visioihin sekä Ampumaurheiluliiton viestinnän strategiaan.
Viestintä toteutti tiedotuksen yhteistyössä liiton eri yksiköiden kanssa.
Viestinnän painopisteet
Ampumaurheiluliiton sisäinen tiedotus painottui Ampumaurheilunettiin ja enenevässä määrin myös
Facebookiin. Ampumaurheilunetin uutisvirrassa ja pääuutisissa julkaistiin yhteensä 446 uutista ja tiedotetta
(2013:370). Facebookissa oli 1098 tykkääjää 31.12.2014 (2013: 845), ja sen kautta vuoden luetuin uutinen
luettiin 9984 kertaa (2013:1900).
Viestintä lähetti tiedotusvälineille 165 (160) tiedotetta.
Yle esitti TV2-kanavalla 10. elokuuta tunnin koosteen trapin ja skeetin SM-kilpailuista, jotka järjestettiin
Hollolan Hälvälässä 2.-3. elokuuta.
Tv-lähetyksiä oli kaikkiaan 32 (2013: 3), ja yhteenlaskettu tv-aika oli yhteensä 3.35 tuntia (2013: 8.10 min).
Kuvallisia lehtijuttuja 299 (2013: 245). Lehtikuvien koko oli yhteensä 51 130 cm2 (2013: 42 300).
Ampumaurheiluun liittyviä kuvia julkaistiin web-kuvaseurannassa 18 kappaletta (Top5 web-sivustot alkaen
1.9.2014).
Ampumaurheilunetissä jatkettiin juoksevan uutisvirtaosion julkaisemista. Uutisvirrassa on päivittäinen
kooste tiedotusvälineissä julkaistuista ampumaurheilu- ja huippu-urheilu-uutisista. Koosteen toimitti
Webnewsmonitor.
Vuoden aikana otettiin käyttöön Multiprint Oy:n kanssa tehtyjä uusia tiedotuksen ja viestinnän työkaluja,
joita olivat Urheiluampuja-lehden sähköinen versio ja tiedotuksen uusi työkalu.
Valokuvaaja Kari Kuukka kuvasi maajoukkueurheilijat tammikuussa Kisakalliossa, ja kuvat päivitettiin
urheilijaprofiileihin.
Arvokilpailutiedottaminen
Viestintäpäällikkö yhteistyössä avustajien kanssa toimitti osionsa ampumaurheilunettiin ja
tiedotusvälineille SM-kilpailuista, arvokilpailuista ja maailmancupeista. Viestintäpäällikkö oli paikan päällä
ilma-aseiden EM-kilpailuissa ja YOG-karsintakilpailussa Moskovassa 26.2.-6.3. ja ISSF:n kaikkien lajien MM-
46
kilpailuissa Espanjan Granadassa 6.-20.9. Toimittaja Kullervo Hakama oli paikan päällä haulikkolajien EMkilpailuissa Unkarissa 16.-27.6.
Urheiluampuja-lehti
Urheiluampuja-lehti ilmestyi viisi kertaa. Lehden päätoimittajana jatkoi toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.
Ilmoitusmyynnistä vastasi OS-Media ja taitosta graafikko Niko Krappe.
Yhteistyö OK:n ja Valon kanssa
Viestintäpäällikkö osallistui OK:n ja Valon järjestämiin viestintävastaavien tilaisuuksiin neljä kertaa vuoden
aikana.
Vuosikertomuksen numeerinen tavoiteosa
Urheiluampuja-lehden numeroita
Uutisia/tuloksia tiedotusvälineisiin
Kävijämäärä internetissä päivässä
Uutiset internetissä
TV-näkyvyys
Kuvallisia lehtijuttuja
Lehden ilmoitusmyynti
Tavoite 2014
5
200
1000
500
360 min
1000
27 500 €
Toteutus 2014
5
165
keskimäärin 1328
446
3,35 h
299
19 733
*Ilmoitusmyynti jäi tavoitteesta. Tuloksessa ei ole huomioitu yhteistyösopimusten
lehti-ilmoituksia.
12. PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET
Vuoden 2014 parhaat
Vuoden ampuja 2014
Minna Leinonen, Keski-Suomen Ampujat
Vuoden 2014 cup-kilpailun voittaja
Minna Leinonen, Keski-Suomen Ampujat
Vuoden 2014 yllättäjä
Saana Tattari, Nokian Seudun Ampujat
Vuoden 2014 nuori ampuja
Heikki Lähdekorpi, Satakunnan Ampujat
Vuoden 2014 valmentaja
Ville Häyrinen, Luhangan Ampujat
Erikoismaininnat
Haulikko: Mopsi Veromaa, Lauri Leskinen, Satu Mäkelä-Nummela, kivääri Aleksi Leppä, siluetti Marko
practical Simo Partanen, Lm ME-joukue jani Suoranta, Mika Kinisjärvi, Heikki Lähdekorpi sekä Ikaalisten
Ampujat: Hyvän Mielen Osumat 2014.
Nuorisotoiminnan ja lajien palkitut
Kultahippupalkinnot
Vuoden kultahippuampuja: Venla Berg KarMAS
Vuoden kultahippuohjaaja: Matti Nikula IMAS
Vuoden kultahippuseura: Lammin Ampumaseura
Haulikon palkitut
47
Trap Y
Trap N
Trap J
Trap Y55
Jukka Laakso
Satu Mäkelä-Nummela
Vili Kopra
Matti Nummela
OSU
OSU
OSU
OSU
Skeet Y
Skeet N
Skeet J
Skeet Y55
Timo Laitinen
Marjut Heinonen
Eetu Kallioinen
Hartte Ojanen
SSG
OSU
A-HA
HyMA
Kaksoistrap Y
Kaksoistrap J
Sami Ritsilä
Juuso Ikävalko
Miki Ylönen
OSU
PiekSA
PiekSA
Sporting Y
Sporting N
Sporting J
Veteraanit
Tero Rantonen
Saija Hautaoja
Roope Tapper
Rune Sundqvist
OMAS
SA
SSG
JSH
Kiväärin palkitut
Kiväärimies
Kiväärinainen
Kivääripoika
Kiväärityttö
Jaakko Björkbacka, LehA
Annika Sihvonen, SMAS
Aleksi Leppä, HAS
Saana Tattari NoSA
Pistoolin palkitut
Vuoden pistooliampuja:
Vuoden pistoolinuori:
Työn sankari:
Teemu Lahti, LAS
Karri Turunen, NAS
Pentti Paavilainen, P-HA
Liikkuvan maalin palkitu
Vuoden paras:
Vuoden nuori:
Erikoispalkinto
Krister Holmberg RS
Heikki Lähdekorpi SA
ME-joukkue:Jani Suoranta K-64, Mika Kinisjärvi RAM, Heikki
Lähdekorpi, SA
Siluetin palkitut:
Vuoden siluettiampuja:
Jussi Airas LaSA
Practicalin palkitut:
RD:n malja parhaalle ampujalle:
Jaoston malja parhaalle seuralle:
Vuoden paras haulikkoampuja
Vuoden paras kivääriampuja
Vuoden paras pistooliampuja
Timo Vehviläinen HVA
Haminan Practical Ampujat
Kim Leppänen NoSA
Sami Hautamäki PoP
Simo Partanen HaPa
Kasa-ammunnan palkitut
Vuoden kasa-ampuja:
Jari Laulumaa SKA
Mustaruudin palkitut:
Vuoden mustaruutiampuja:
Ari Salin, SSG
SAL:n ansiomerkit järjestötoiminnasta
48
Vuonna 2014 myönnettiin 162 SAL:n eriasteista ansiomerkkiä, joista 158 oli järjestötoiminnan
ansiomerkkejä ja neljä ampujalle kilpailumenestyksestä myönnettyä ansiomerkkiä. Ansiomerkkiluettelo on
aakkosjärjestyksessä saajan nimen mukaan.
Ampujan ansiomerkit
Kultainen ansiomerkki jalokivelllä
Hopeinen ansiomerkki
Minna Leinonen HSA
Juha-Matti Saari SSG
Simo Partanen HaPa
Mauri Mukari VäVi
Järjestötoiminnan ansiomerkit
KULTAVIIRI
Törmänen
Jukka
Sodankylän Ampujat
KULTAINEN (64)
Aarrekivi
Ahomäki
Ahomäki
Ahomäki
Alenius
Berglund
Eijo
Etu-Sihvola
Friman
Halttunen
Harju
Hirvonen
Holmberg
Horkka
Häkkänen
Hämäläinen
Häyhä
Häyrinen
Into
Järvinen
Järvinen
Kauppinen
Klemetti
Kuisma
Kyntäjä
Känsälä
Laakso
Lahti
Lehtinen
Lehtinen
Lehto
Risto
Seija
Juha
Jussi
Jouni
Leo
Antti
Timo
Mikael
Martti
Pertti
Rainer
Krister
Jaakko
Annika
Heikki
Eija-Riitta
Ville
Jari
Juha
Raili
Hannu
Aarne
Tapani
Jaakko
Kim
Vilho
Teemu
Kari
Jari
Irmeli
Suomen Ampumaurheiluliitto
Kauhavan Ampujat
Kauhavan Ampujat
Härmän Seudun Ampujat
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Esbo Skytteförening
Luhangan Ampujat
Asikkalan Ampumaseura
Esbo Skytteförening
Joensuun Ampujat
Luhangan Ampujat
Pohjois-Hämeen Ampujat
Raseborgs Skyttar
Kymppi-64
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Pihtiputaan Ampujat
Riihimäen Ampumaseura
Luhangan Ampujat
Porkkalan Ampujat
Luhangan Ampujat
Luhangan Ampujat
Pihtiputaan Ampujat
Lohjan Ampujat
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Ylistaron Ampujat
Kaustisen Pohjan-Veikot
Asikkalan Ampumaseura
Saarijärven Ampujat
Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot
Keski-Suomen Ampujat
Turun Seudun Ammpujat
49
Linden
Linjala
Luomala
Matilainen
Maunula
Mettiäinen
Nevala
Nieminen
Paananen
Paavola
Paavola
Pahalahti
Piispanen
Pokela
Rautiainen
Räsänen
Salmenkaita
Sankala
Savolainen
Sievänen
Sievänen
Siiskonen
Sorakari
Suoranta
Tanila
Toukola
Uusitalo
Vertanen
Virtanen
Virtanen
Vuorinen
Ylistö
Ylistö
Auno
Tapio
Reijo
Marko
Hannu
Usko
Kari
Seija
Raimo
Risto
Osmo
Antti
Aimo
Arto
Antero
Anna-Kaisa
Seppo
Kari
Jaakko
Eero
Hilkka
Jorma
Seppo
Matti
Simo
Pekka
Markku
Pekka
Seppo
Pekka
Juha-Pekka
Olavi
Sirkka
Lammin Ampumaseura
Alavuden Ampujat
Kaustisen Pohjan-Veikot
Pieksämäen Seudun Ampujat
Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat
Suomen Veteraaniampujat
Suomen Veteraaniampujat
Luhangan Ampujat
Pihtiputaan Ampujat
Kaustisen Pohjan-Veikot
Suomen Veteraaniampujat
Luhangan Ampujat
Pihtiputaan Ampujat
Oulun Metsästys ja Ampumaseura
Siilinjärven Urheiluampujat
Joensuun Ampujat
Oulun Metsästys ja Ampumaseura
Hyvinkään Metsästysampujat
Asikkalan Ampumaseura
Luhangan Ampujat
Luhangan Ampujat
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Kymppi-64
Kymppi-64
Kymppi-64
Keski-Suomen Ampujat
Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot
Suomen Veteraaniampujat
Kauhajoen Ampujat
Turku IPSC
Suomen Veteraaniampujat
Suomen Veteraaniampujat
HOPEINEN (46)
Aroheinä
Arvonen
Bister
Etula
Haimi
Hanni
Hara
Heikkilä
Heino
Hermunen
Honkaselkä
Seppo
Ari
Harri
Yrjö
Matti
Taneli
Erkki
Kerstin
Pekka
Vesa
Rainer
Luhangan Ampujat
Kymppi-64
Kymppi-64
Lahden Ampumaseura
Esbo Skytteförening
Oulun Metsästys ja Ampumaseura
Siilinjärven Urheiluampujat
Kymppi-64
Asikkalan Ampumaseura
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
50
Hujanen
Huovila
Hyppänen
Jahonen
Järvinen
Koskivuori
Kyyhkynen
Laksola
Lehmuskenttä
Leppäketo
Lindeberg
Luukka
Matilainen
Nikkanen
Ojaniemi
Paatola
Pesonen
Peurasaari
Päivärinta
Rantonen
Rutanen
Rutanen
Räsänen
Savukari
Simi
Suutarinen
Svensk
Talikko
Teitto
Tretjakov
Tuomisto
Wallden
Wallin
Varis
Virtanen
Jorma
Antti
Tapio
Jouko
Rainer
Pentti
Seppo
Timo
Esa
Noora
Tuomo
Martti
Toni
Teppo
Markku
Erkki
Kari
Lauri
Jussi
Ter
Ilkka
Osmo
Matti
Sirkka
Kalervo
Esa
Matti
Hanu
Hannu
Sergei
Kimmo
Kurt
Merja
Lauri
Juha
Siilinjärven Urheiluampujat
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Kymppi-64
Kymppi-64
Esbo Skytteförening
Kymppi-64
Kauhajoen Ampujat
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Luhangan Ampujat
Asikkalan Ampumaseura
Kangasniemen Kalske
Pieksämäen Seudun Ampujat
Loimaan Laukojat
Kauhajoen Ampujat
Kangasniemen Kalske
SAL:n ymnpäristövaliokunta
Esbo Skytteförening
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Oulun Metsästys ja Ampumaseura
Ylivieskan Kuula
Ylivieskan Kuula
Siilinjärven Urheiluampujat
Suomen Veteraaniampujat
Ylivieskan Kuula
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Siilinjärven Urheiluampujat
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Suomen Veteraaniampujat
Kymppi-64
Suomen Veteraaniampujat
Lahden Ampumaseura
Pihtiputaan Ampujat
Kauhajoen Ampujat
PRONSSINEN (47)
Bister
Björkbacka
Elkelä
Frilander-Soini
Haavisto
Hauru
Heikkilä
Heikkilä
Heikkilä
Mika
Harri
Esko
Pauliina
Kari
Jussi
Ari
Mika
Petri
Kymppi-64
Lehtimäen Ampujat
Kymppi-64
Pieksämäen Seudun Ampujat
Riihimäen Ampumaseura
Pihtiputaan Ampujat
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Kymppi-64
Kymppi-64
51
Heikkilä
Heikkilä
Hjorth
Ikonen
Kaaronen
Kauttio
Kilpinen
Kivi
Kivisalmi
Korkeela
Kuonanoja
Laakso
Laksola
Laksola
Laminen
Markkinen
Munukka
Mäkelä
Niemelä
Nurmi
Pitkänen
Sallinen
Salmenharju
Salmi
Savolainen
Siirilä
Sivonen
Soukkio
Suhonen
Suoranta
Syrjä
Toiva
Toivio
Tommiska
Tukia
Uitto
Wallin
Virtanen
Sami
Tomi-Pekka
Tom
Alpo
Kari
Eero
Timo
Helena
Pirkko
Jaakko
Matti
Kirsi
Sami
Joni
Jari
Jari
Yrjö
Väinö
Hannu
Timo
Marika
Vesa-Matti
Matti
Jarmo
Kari
Tiina
Aarno
Timo
Ola
Jani
Rami
Jarmo
Sakari
Matti
Ismo
Heikki
Pekka
Joni
Kymppi-64
Kymppi-64
Esbo Skytteförening
Luhangan Ampujat
Asikkalan Ampumaseura
Kymppi-64
Riihimäen Ampumaseura
Esbo Skytteförening
Kymppi-64
Kymppi-64
Oulun Metsästys ja Ampumaseura
Kymppi-64
Kauhajoen Ampujat
Kauhajoen Ampujat
Riihimäen Ampumaseura
Kymppi-64
Esbo Skytteförening
Kymppi-64
Kymppi-64
Kymppi-64
Ikaalisten Ampujat
Kymppi-64
Riihimäen Ampumaseura
Ylivieskan Kuula
Kymppi-64
Kauhajoen Ampujat
Riihimäen Ampumaseura
Kymppi-64
Kymppi-64
Kymppi-64
Kymppi-64
Kymppi-64
Kymppi-64
Kymppi-64
Asikkalan Ampumaseura
Asikkalan Ampumaseura
Lahden Ampumaseura
Kauhajoen Ampujat
13. LAJIJAOSTOJEN TOIMINTAKERTOMUKSET 2014
KIVÄÄRIJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Kiväärijaoston toiminnan tarkoituksena on ollut edistää ja kehittää ampumaurheilua kivääriammunnan ja
kivääriampujien parissa sääntöjen ja SAL:n ohjeiden mukaan yhteistyössä muiden lajijaostojen kanssa.
52
Kauden aikana jaoston toiminta on jatkunut vilkkaana ja on ollut samansuuntaista tekemistä edellisten
kausien tapaan.
Nuoria on kannustettu, avustettu, neuvottu ja ohjattu jatkamaan hienon harrastuksen parissa ja samoin on
toimittu varttuneempien ampumaharrastuksen aloittaneiden henkilöiden kanssa.
Jaoston kokouksissa on vuoden aikana pohdittu ja tehty ajankohtaisia sääntöesityksiä ja -muutoksia
kilpailuvaliokunnalle ja liittohallitukselle.
Jaoston jäsenet ovat kilpailupaikoilla tavanneet, keskustelleet ja kuunnelleet ampumaharrastuksen parissa
toimivia henkilöitä sekä kilpailijoita. Tällä tavoin jaosto on saanut kenttäväeltä plussat ja miinukset, joita on
käsitelty kokouksissa ja näin pyritty tekemään päätöksiä kivääriampujien parhaaksi.
Jaoston jäsenet olivat vahvasti mukana ilma-aseiden SM-kilpailujen sekä 300m kiväärin Eurooppa-cupin
valmisteluissa ja organisaatiossa.
Kiväärijaosto on pyrkinyt toiminnassaan kauden aikana pääosiltaan noudattamaan laatimaansa
toimintasuunnitelmaa.
HALLINTO
Jaoston kokoonpano on mainittu toimintakertomuksen alussa.
Kiväärijaosto on toimikauden aikana pitänyt kolme kokousta.
Jaoston ensimmäisessä kokouksessa valittiin jäsenten tehtävät kaudelle 2014.
Nuorisoasioiden hoitajaksi valittiin Antero Häkkinen.
Jotta yhteistyö ja vuorovaikutus olisivat nuorten asioissa parhaat mahdolliset, niin Anteroa velvoitettiin
toimimaan tiiviissä yhteistyössä liiton nuorisopäällikön ja nuorisovaliokunnan kanssa. Myös muiden liiton
valiokuntien ja jaostojen kanssa on yhteistyötä kauden aikana tehty.
Ennätysten kirjaajaksi valittiin Pauliina Frilander-Soini.
Toimikauden aikana jaoston jäsenet ovat toimineet myös monessa muussa tehtävässä SAL:ssa;
- Jorma Röppänen ja Jarmo Engblom ovat L-S:n alueen edustajina liittovaltuustossa
- Jarmo Engblom on toiminut L-S alueen varapuheenjohtajana
- Jarmo Engblom on toiminut Ampumaharrastusfoorumin V-S:n alueneuvottelukunnan
varapuheenjohtajana
- Ralf Westerlund on toiminut kilpailuvaliokunnan varapuheenjohtajana.
KOULUTUS
Toimikauden aikana jaoston jäsenet ovat olleet kouluttajina seuraavissa
koulutustapahtumissa ja ovat osallistuneet muiden järjestämiin koulutustapahtumiin.
tapahtuma
Tuomarikurssi
Me Yhdessä -koulutus
päivämäärä
1.2.2014
paikka
Säkylä
kouluttajat
Jarmo Engblom
Rainer Hirvonen
osallistujamäärä
30
Jarmo Engblom
NUORISOTOIMINTA
Varsinaista nuorisotoimintaa jaosto ei ole toimikauden aikana järjestänyt. Jaoston jäsenet ovat kuitenkin
osallistuneet nuorisotoimintaan liittyviin asioihin.
tapahtuma
päivämäärä
Sinettiseuraseminaari 15.-16.11.2014
paikka
Helsinki
kouluttajat
VALO ry
osallistujamäärä
Toni Matilainen
KILPAILUTOIMINTA
Kiväärijaosto toimeenpani valtakunnalliset sarjakilpailut ilmakiväärissä ja 50m kiväärissä. Ilmakiväärin
sarjakilpailun järjestelyn hoitivat Keski-Suomen Ampujat ja 50m kiväärin sarjakilpailun Pieksämäen Seudun
53
Ampujat. Ampujia sarjakilpailuissa oli n. 450. Muita kilpailuja jaosto ei ole järjestänyt. Jaoston jäsenet ovat
kuitenkin olleet mukana monessa kilpailuissa kilpailun toimitsijoina, tuomareina ja kilpailuorganisaatiossa.
kilpailun nimi
Ilma-aseiden
joukkue-SM
päivämäärä
15.-16.2.2014
paikka
Pieksämäki
Ilma-aseiden SM
14.-16.3.2014
Vierumäki
300m Eurooppa
Cup
26.-29.6.2014
Hollola
50m kiväärin SM
1.-3.8.2014
Mikkeli
300m kiväärin SM
42. Kupittaan kisat
30.-31.8.2014
13.-14.12.2014
Hollola
Turku
Sotilaiden PM
23.-27.6.2014
Hollola
Sotilaiden SM
9.-11.9.2014
Säkylä
300m
ikäkausisarjojen
SM
13.-14.9.2014
Hollola
kilpailunjohtajat
Kilpailun apulaisjohtajana
ja tiedottajana Toni
Matilainen
Kilpailun johtaja Jarmo
Engblom. Organisaatiossa
Jorma Röppänen, Toni
Matilainen, Ralf
Westerlund, Yrjö Etula
Organisaatiossa Toni
Matilainen, Jorma
Röppänen, Jarmo
Engblom, Yrjö Etula
Organisaatiossa Toni
Matilainen
Organisaatiossa Yrjö Etula
Kilpailun johtaja Jarmo
Engblom. Organisaatiossa
Jorma Röppänen.
Organisaatiossa Jorma
Röppänen, Jarmo Engblom
ja Toni Matilainen
Organisaatiossa Jorma
Röppänen ja Jarmo
Engblom
Ammunnan johtajana
Jarmo Engblom
osallistujamäärä
VALMENNUS
Kiväärijaoston järjestämää valmennustoimintaa jaostolla ei ole ollut toimikauden aikana.
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Maassamme on useita ampumaratoja, osa niistä erittäin hyviä ratoja.
On myös paljon tilapäisiä ampumapaikkoja, jotka eivät aina ole parhaita mahdollisia ampumakäyttöön
tarkoitettuja paikkoja.
Jaosto on listannut muutamia ilma-aseratoja, jotka ovat todella hyviä ratoja suurempienkin kilpailujen
järjestämiseen:
Vierumäki Areena, Anssin Jussin areena Kauhava,
Kupittaan urheiluhallin sisäampumarata, Turku.
Kupittaa ennen kaikkea siksi, että finaalit ja peruskilpailut voidaan
ampua yhtä aikaa.
Mahdolliset muut ilma-aseradat:
Mikkeli Areena, Tanhuvaara Savonlinna, Kisakallio, Raasepori ja Maunulan halli Helsinki
54
Ruutiaseradat:
Hyviä ruutiaseratoja on Mikkelissä, Kouvolassa, Hollolassa, Laukaassa, Säkylässä, Inkoossa ja Salossa. Inkoon
radalla 32 ampumapaikkaa ja kaikilla paikoilla on elektroniset taululaitteet. Ruutiasekauden ulkopuolella
osa näistä ratalaitteista on ilma-asekäytössä. Hollolassa on 40-paikkainen 300m rata ja radan kaikilla
paikoilla on elektroniset taululaitteet.
Ampumaratojen lakkauttaminen on osoittautunut suureksi ongelmaksi. Varsinkin viimeisen vuoden aikana
on tullut tietoon useita pääsääntöisesti Puolustusvoimien ratojen lakkauttamisia ja muita toimintaa
hankaloittavia rajoituksia.
Ilahduttava asia jaoston mielestä on se, että usea seura on jo hankkinut muutamia elektronisia ratalaitteitta
käyttöönsä ja moni seura on hankkimassa laitteita. Toivottavaa onkin, että seurojen välinen yhteistyö tässä
asiassa olisi jatkossa mahdollisimman mutkatonta. Seurat ovat hankkineet laitteita pääsääntöisesti kahdelta
eri valmistajalta, jolloin seurojen välinen yhteiskäyttö on hankalaa.
Vireillä olevat ratahankkeet:
Keuruulle on suunnitteilla ampumaratakeskus ja Turun ratahanke on edelleen suunnitteilla. Jaosto pyrkii
antamaan asiantuntija-apua seuroille ratahankkeisiin.
EDUNVALVONTA
Jorma Röppänen ja Jarmo Engblom osallistuivat liittokokoukseen ja olivat jäseninä liittovaltuustossa.
TALOUS
Omaa varainhankintaa jaostolla ei ole ollut. Talous on hoidettu liiton myöntämän määrärahan turvin.
Suurimpina menoerinä kauden aikana on kirjattu kokous-, matka- sekä palkitsemiskulut
PISTOOLIJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Pistoolijaosto on toiminut pistooliampujien edunvalvojana ja pyrkinyt kehittämään sekä innostamaan
ampumaurheilun eri harrastajia aktiiviseen toimintaan lajin parissa.
JAOSTON KOKOONPANO JA KOKOUKSET
Jaoston kokonpano on toimintakertomuksen alussa. Pistoolijaoston edustajana SAL:n kilpailuvaliokunnassa
on toiminut Marko Talvitie (varajäsen Tarja Sorri) ja Tarja Sorri on osallistunut SAL:n laji- ja aluejaostojen
kehittämistyöryhmän kokoontumisiin.
Pistoolijaosto on kokoontunut v. 2014 aikana kolme (3) kertaa sekä järjestänyt pistoolilajiparlamentin
01.11.2014 Lohjalla Kisakallion urheiluopistolla SAL:n Grande Finale –tapahtuman yhteydessä. Kokouksien
välissä jaoston jäsenet ovat pitäneet yhteyttä toisiinsa sähköpostitse ja puhelimitse sekä tavanneet toisiaan
kilpailujen yhteydessä.
Pistooliparlamentissa 01.11.2014 paikalla olleet urheilijat päätyivät lopulta ehdottamaan SAL:n
liittohallitukselle SAL:n urheilijavaliokuntaan valittavaksi Teemu Lahtea (LAS) sekä Ritva Karria (KokMAS).
VALMENNUS- JA KILPAILUTOIMINTA
Pistoolijaoston toimesta ei v. 2014 ole järjestetty varsinaista valmennustoimintaa. Jaoston jäsenet ovat
itsenäisesti antaneet kysyttäessä neuvoja valmennuksellisiin seikkoihin ja sääntöasioihin.
Tarkoituksenaan innostaa lajin harrastajia laadukkaampaan harjoitteluun ja kilpailutoimintaan
pistoolijaosto järjesti seuroittain kotiradoilla käytävän ilmapistoolin sarjakilpailun, jonka vetäjänä toimi
jälleen Arvo Kuusinen Oulusta. 10m ilmaolympiapistoolin ranking-kilpailusarjan järjestäjänä toimi RSA /
Veli-Matti Torikka pistoolijaoston hyväksynnällä, mutta näistä iop-kilpailuista ei jaostolle kertynyt tuloja.
55
Ruutiaseranking-kilpailusarja koostui kesäkaudella etupäässä laadukkaista kotimaisista huippukilpailuista ja
v. 2014 mukana oli kaksi kotiradoilla viikon aikana ammuttavaa ”on-line” -kisaa. Ranking-kilpailuja
kuluneena vuonna olivat:
1. Länsirannikon kisat, Pori 23.-25.05.2014 (kaikki R-lajit ja R-sarjat)
2. ranking-on-line -kisa kotiradoilla, viikko 24 (ti-ma) / 10.-16.06.2014 (kaikki R-lajit ja Rsarjat)
3. Luhangan kilpailut, Luhanka 11.-13.07.2014 (kaikki R-lajit ja R-sarjat)
4. Y-, N-, Y20- ja N20-sarjojen pistooli-SM, Pori 25.-27.07.2014 (kaikki R-lajit Y-, N-, Y20ja N20-sarjojen osalta)
5. ranking-on-line -kisa kotiradoilla, viikko 31 (ti-ma) / 29.07.-04.08.2014 (kaikki R-lajit ja
R-sarjat)
6. Ikämies- ja -naissarjojen pistooli-SM, Mikkeli 08.-10.08.2014 (kaikki R-lajit ikämies- ja
-naissarjojen osalta)
7. Y-/N16-, Y-/N18- ja Y-/N24-sarjojen pistooli-SM, Pori 23.-24.08.2014 (vain
tulospisteet, kaikki R-lajit Y-/N18-sarjojen osalta)
Ruutiaseranking-kilpailusarjan palkintoina jaettiin Lohjalla pidetyssä pistooliparlamentissa jaoston
omavarainhankintarahoilla hankittuja Lapuan patruunoita 9000 kpl (30 palkintoa 19 urheilijalle).
PISTOOLILAJIEN KEHITTÄMINEN
Pistoolijaoston jäsenet ovat aktiivisesti toimineet kotimaan kilpailuissa tuomari-, jury- ja TA-tehtävissä.
Sääntöasioihin on otettu tarvittaessa kantaa ja SAL:n sääntötyöryhmään kuuluva Erkki Mauno on vastannut
SAL:n internet-sivujen ”Kysy säännöistä” -palstan pistoolilajeja koskeviin kysymyksiin. Lisäksi jaoston
jäsenet ovat kotikonnuillaan toimineet kouluttajina aluejaostojen järjestämillä 1. & 2. luokan
tuomarikursseilla ja jaoston pj. on toiminut kahdella SAL:n YT-kurssilla lajiosan kouluttajana.
TIEDOTUSTOIMINTA
Jaosto on tiedottanut pistoolilajien asioista SAL:n internet-sivujen ”Pistoolilajit” -osiossa. Lukuisista
sääntömuutoksista johtuen edelleen päivityksen alla on vielä julkaisematon ”SAL:n pistoolikilpailujen
johtaminen” –ohjeistus.
TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
SAL:n talousarviossa ollut määräraha on kattanut hallinto- ja matkakulut ja jaoston omilla
varainhankintarahoilla on pistooliparlamentissa kustannettu pistooliampujien palkitsemiset sekä
ruutiaseranking-kilpailun palkinnot.
LIIKKUVAN MAALIN JAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Vuonna 2014 ampujat osallistuivat kansanvälisiin kilpailuihin, EM kisoihin Venäjällä 10 metrillä ja MM
kisoihin Espanjassa sekä 10 että 50 metrillä.
Talven EM kisoista oli tuomisina 6 henkilökohtaista mitalia ja 4 joukkue mitalia. Krister Holmberg voitti
miesten sekajuoksut. Heikki lähdekorpi voitti poikien sekajuoksut. Mika Kinisjärvi oli molemmissa lajeissa
toinen ja Jani Suoranta oli niin ikään molemmissa lajeissa kolmas. Pojat voittivat molemmat joukkuekilpailut
ja kruunasi normaalijuoksujen voittoa maailmanennätyksellä. Joukkueessa ampuivat. Heikki Lähdekorpi,
Jani Suoranta ja Mika Kinisjärvi. Miehet voittivat sekajuoksuissa kultaa ja saivat normaalijuoksuissa
pronssia. Joukkueessa ampui Krister Holmberg, T-P Heikkilä ja Sami Heikkilä.
Granadan MM kisoista laji saavutti yhteensä 8 henkilökohtaista ja 3 joukkue mitalia.
56
10m sekajuoksuilla Heikki Lähdekorpi voitti ja Jani Suoranta oli toinen. Normaalijuoksuilla Jani Suoranta
voitti ja Mika Kinisjärvi oli toinen. Pojat voittivat molemmat joukkuekilpailut.
50m sekajuoksuilla Heikki Lähdekorpi voitti ja Mika Kinisjärvi oli toinen.
Normaalijuoksuilla Mika Kinisjärvi voitti ja Heikki Lähdekorpi oli kolmas.
Miehet saavuttivat 1 joukkuemitalin, 50m normaalijuoksujen 2 sija joukkueessa ampui Krister Holmberg,
Sami Heikkilä ja Tomi-Pekka Heikkilä.
Kauden SM kisoissa oli tänä vuonna yhteensä 343 osallistujaa.
JAOSTON KOKOONPANO
Jaoston kokoonpano on toimintakertomuksen alussa.
Jaosto järjesti 2 puhelinkokousta sekä kokouksen lajiparlamentin yhteydessä.
VALMENNUS- JA KILPAILUTOIMINTA
Liikkuvan maalin valmennusryhmät
Kts. Toimintakertomuksen liite
Valmentajat
Ville Häyrinen Riistamaalilajien lajipäällikkö
Jarmo Pyyhtiä Tehoryhmä
Mika Mankinen Tehoryhmä
KILPAILUTOIMINTA
Kotimaassa järjestettiin 4 näyttökilpailua. Riistamaaliampujat osallistuivat talven EM kisoihin, MM
kilpailuihin Granadassa sekä ulkomaan näyttöön joka oli Pilsenissä ja Walldorfissa.
Markku Jetsonen/KAMS järjesti kotiratakilpailuja sekä talvella että kesällä.
LEIRITOIMINTAA
Jaosto järjesti yhden leirin. Tehoryhmäläiset osallistuivat toukokuussa maajoukkueen kanssa Inkoon leirille.
NUORISOTOIMINTA
Jaoston nuoret osallistuivat kolmeen tehoryhmäleiriin. Jaosto kävi esittämässä lajia SML,n Keski Suomen
piirin metso leirillä.
Jaosto tarjoitui esittämään lajia kultahippu finaaliin olemalla yhteydessä järjestäjään, järjestäjä ei reagoinut
asiaan.
TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
Varojen käyttö pysyi talousarvion mukaisena.
HAULIKKOJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Kausi 2014 oli haulikkoammunnan osalta hyvä. Jaosto osallistui toimintasuunnitelman mukaisesti
tapahtumiin ja järjesti tuomarikursseja. Naisprojektin toiminta on jatkunut edelleen ja jaosto on tukenut
myös haulikkolajien vammaisampujia.
Yhteistyö Nastakiekko Oy:n kanssa jatkui vuonna 2014. Kiekkoja jaettiin skeetin, sportingin, trapin ja 2trapin ampujille sekä tuettiin erityisesti nais- ja vammaisampujia sekä tehoryhmään kuuluvia ampujia.
Haulikkoratojen sulkeminen ja ammunnan rajoittaminen ovat edelleen jaoston keskeisenä huolenaiheena.
57
HALLINTO
Jaoston kokoonpano on toimintakertomuksen alussa.
Kokouksissa on asiantuntijajäseninä toimineet Curt Sjöblom, Timo Laitinen, Pekka Maunula ja Matti
Nummela.
Haulikkojaosto kokoontui vuonna 2014 kolme kertaa. Erillisiä seurakäyntejä jaosto ei ole järjestänyt, mutta
kokouksia on pidetty eri ampumaradoilla. Lisäksi jaoston jäsenillä on tiivis yhteistyö haulikkoammuntaseurojen kanssa.
KOULUTUS
Vuonna 2014 järjestettiin seuraavat tuomarikurssit:
Koulutuksen kuvaus
Tuomarikurssi
29.3.2014
Tuomarikurssi
14.4.2014
Tuomarikurssi
22.4.2014
Tuomarikurssi
1.8.2014
YT-kurssi 12.5.2014
Paikkakunta
Lempäälä
Kouluttajat
Aarne Klemetti
Hyvinkää
Aarne Klemetti
Orimattila
Heikki Keskitalo
Hollola
Heikki Keskitalo
Oulu
Curt Sjöblom
Aarne Klemetin pitämillä tuomarikursseilla tuomarikortteja suoritettiin yhteensä 29kpl, 2 kpl 1.lk
ja 27 kpl
2.lk. Heikki Keskitalon pitämillä tuomarikursseilla tuomarikortteja suoritettiin yhteensä 12kpl, 1 kpl 1.lk ja
11 kpl 2.lk. Lisäksi uusittu 5 kpl 2.lk:n korttia. Curt Sjöblomin pitämällä YT-kurssilla oli 13 osallistujaa.
KILPAILUTOIMINTA
Jaosto tekee SM-kilpailujen sekä muiden ranking-kilpailujen pitopaikoista vuosittain suositukset
kilpailuvaliokunnalle. Varsinainen ranking-tilastojen ylläpito on jaoston tehtävä. Ranking-tilastojen pitäjät
vuonna 2014 olivat Skeet/Timo Laitinen, Trap/Merja Wallin, 2-trap/Marja Maunula ja Sporting/Tomas
Piippola.
Haulikkoampujien kotimainen ja kansainvälinen menestys 2014 katso kilpailutilasto
Kaksoistrap Miehet
SAL ranking
ECS ranking
Ritsilä Sami
1.
15.
Köylinen Simo
2..
23.
Ikävalko Juuso
Jun 1.
37.
Skeet Miehet
Laitinen Timo
Leskinen Lauri
Takanen Tommi
Kemppainen Marko
Sorvo Henri
1.
2.
3.
5.
20.
34.
52.
32.
21.
60.
Skeet Naiset
Heinonen Marjut
1.
12.
Trap Miehet
Laakso Jukka
1.
48.
58
Törnroos Vesa
4.
Bister Mika
4.
Kopra Vili
Jun 1.
Matikainen Veli-Matti 7.
60.
78.
127.
127.
Trap Naiset
Mäkelä-Nummela Satu
Antikainen Noora
Veromaa Mopsi
Salmi Marika
5.
39.
18.
39.
1.
2.
3.
5.
Sporting
Kilpailut
SM-­­Compak
SM-­­Sporting
Miehet
Tero Rantonen
Petri Palo
Markku Ojansuu
Antti Poutiainen
Harri Seilo
Marko Aalto
Petri Kokkonen
8.
4.
14.
14.
12.
14.
1.
3.
6.
2.
8.
13.
7.
11.
PM-­­
Sporting
3.
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
12.
EM-­­
Sp&CSp
MM-­­
Sp&CSp
-­­
-­­
156. EM-­­CSp (Op en) -­­
-­­
--­
4. EM-­­Sp(Open)
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
11
SAL Sp&CSp
Ranking
1.
2
.3
.
4
.
5
.6
7.Sp(Open) .7.
SM 2013
Estonia
Sp+CSp
GP CSp
1. (Open)
3.
2.
5.
11.
12.
7.
4.
8.
21.
Naiset
Saija Hautaoja
Korhonen Leena
Johanna Huotari
Hanna Keinänen
Anja Pekkala
1.
3.
2.
4.
7.
1.
3.
2.
5.
5.
1.
6.
3.
-­­
9.
1. (Y20)
4. (Y20)
2. (Y20)
1. (Y17)
3. (Y20)
1. (Y20)
2. (Y20)
3. (Y20)
1. (Y17)
5. (Y20)
7.
3.
5.
-­­
-­­
1. (Y55)
3. (Y55)
2. (Y55)
2. (Y65)
5. (Y55)
1. (Y55)
2. (Y55)
5. (Y55)
1. (Y65)
14. (Y55)
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
62. MM-­­Sp
1.
2.
3.
4.
5.
1
.
3
.
2
.
4
.
5
.
4.
5. EM-­­Sp
15. EM-­­Sp
-­­
-­­
15. EM-­­Sp
1.
2.
3.
4.
5.
1
.2
.
3
.
4
.
5
.
1.
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
40. Vet EM-­­Sp
-­­
34. SupVet EM-­­Sp
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
-­­
1.
2.
3.
4.
5.
1
.
2
.
3
.5
.
8
.
Juniorit (Y17+Y20)
Roope Tapper
Ville Korkea-­­aho
Teemu Saari
Juha Manninen
Riku Alkku
Veteraanit (Y55+Y65)
Rune Sundqvist
Juha Kytömaa
Kalle Suominen
Pertti Laine
Eero Pelkonen
8.
VALMENNUS
Skeet, 2-trap ja trap
Kts. Huippu-urheilu
Sporting valmennusleirit 2014
Sporting Team järjesti vuoden aikana seuraavat valmennusleirit:
2.-13.4.
Männiku (Tallinna), Viro
10.5.
SSG, Sipoo
11.5.
HyMa, Hyvinkää
17.­18.5.
SSG, Sipoo
7.-8.6.
TorSa
Leireille osallistui yhteensä 10 ampujaa ampujaa. Ampujat olivat A-valmennusryhmästä ja haastajaryhmästä. Valmennuksesta vastasi Anti Järvelaid, joka jatkaa valmentamista myös vuonna 2015. Leirien
59
päätteeksi osallistuttiin erilaisiin kilpailuihin mm. Viron Männikussa (Compak) ja Hyvinkäällä Hyma:n radalla
(Compak).
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Haulikkoradat, joille haulikkojaosto on kilpailuja suositellut, ovat pääosin olleet hyvässä kunnossa ja niille
voidaan edelleen myöntää kilpailuja. Haulikkoratojen ympäristöluvat ovat työllistäneet seuroja ja
kuluttaneet rahoja ympäristöviranomaisten vaatiessa erilaisia mittauksia radoilla.
PALKITSEMISET kts. kohta palkitsemiset
TALOUS
Jaoston liitolta saamaa avustusta on käytetty hallintokuluihin. Varainhankintaa oli ranking-kilpailujen ja
tuomarikurssien tuotosta sekä haulikkosimulaattorin vuokraamisesta. Jaoston talous on tasapainossa
SILUETTIJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Vuoden kilpailullisesti tärkein tapahtuma oli siluetin MM-kilpailut Tsekeissä .
Kilpailut menivät Suomalaisten osalta paremmin kuin oli odotettu.Olosuhteet hyvien suoritusten aikaan
saamiseksi olivat vaikeat . Suomen mitalisaalis oli kuitenkin hyvä : 21 mitalia ,mitaleista yhteenveto lopussa.
Jussi Airas Lappeenrannan Siluettiampujista valittiin vuoden siluettiampujaksi.
Jaoston alkuvuoden toiminta liittyi tulevien MM-kisojen ympärille sekä 2015 Ranskassa pidettävien EMkilpailujen joukkueiden muodostamisen valmisteluissa. Loppuvuosi sujui tavanomaisempien asioiden
hoitamisessa.
JAOSTON TOIMINTA
Jaoston jäsenet on mainittu toimintakertomuksen alussa.
Jaosto kokoontui tarvittaessa ja kilpailujen yhteydessä.
KOULUTUS
Jaoston toivomuksesta Heinolassa ja Savossa oli 2 luokan tuomarikurssi. Jaosto käynnisti nuorisotoimintaa
ja kehitteli sen tiimoilta toimintamalleja.
Sääntöjä testattiin varsinkin ilma-aseiden osalta käännös oli ok.
Jokaiseen seuraan luotiin valventaja-nimikkeellä toimiva valmentaja/opastaja.
KILPAILUTOIMINTA
Seurat järjestivät,yhdeksän kilpailua, ja ampujamme kävivät myös ulkomailla kilpailemassa. Uusia
harrastajia tuli lajin pariin ja joitakin vanhempia innostui palaamaan tämän urheilun pariin.
Kotimaisten kilpailuiden lisäksi ampujat kävivät MM-kisoissa Tsekissä . Muutama ampuja kävi ampumassa
Irlannissa ja Hollannissa KV-kilpailussa.
VALMENNUS
Jaosto järjesti TaSAn avustamana .22 leirin pistooli-ampujille koskien Tsekin MM kilpailuja.Toinen oli
SMAS;n toimesta .Kommentit leireistä ja niiden tarpeellisuudesta olivat yksinomaan positiivisia. Leirien
lisäämistä toivottiin yleisesti.
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Ratojen tilanne on tällä hetkellä kohtuullinen. Heinolan rata MM-kisoihin tehtyjen muutosten jälkeen on
hyvää kansainvälistä tasoa, kuten myös SSG:n rata. Tornio (TorSA ) ehkä jatkaa ,SMAS;sin rata toimii kuten
aina .Porin rata sopii kansallisiin kilpailuihin.
60
Pahimpia puutteita radoilla on yleensä vaatimattomat tai puutteelliset sosiaaliset tilat. Tämä epäkohta on
kiusallinen etenkin naispuolisille ratojen käyttäjille.
EDUNVALVONTA
Grande pidettiin Lohjalla jossa valittiin jaoston erovuoroisten tilalle jäsenet ,sekä urheilijavaliokuntaan Petri
Savinainen . Kokouksessa päätettiin myös 2015 kilpailut .EM-kilpailujen karsintakilpailut päätettiin sekä
kriteerit jotka ovat samat kuin ennenkin.
Sami Mäkelä ja Petri Savinainen osallistuivat IMSSU.n vuosikokoukseen MM-kilpailujen yhteydessä.Petri
Savinainen valittiin kokouksessa IMSSU:n jäseneksi.
TALOUS
Toiminnan määräraha on käytetty kokousten kustannuksiin, toimisto yms. kustannuksiin sekä kilpailu- ja
leiritoimintaan liittyviin menoihin.
Leiri-määräraha käytettiin kokonaisuudessaan kattamaan osaa järjestettyjen leirien kustannuksia.
13.6. MUSTARUUTIJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
MR-jaos osallistui taas Arma Aboan järjestämille perinteisille Turun asemessuille huhtikuussa 2014. Osaston
teemana oli tänä vuonna kilpa-ammunta, ja esillä oli mm. ennätystauluja kertomassa, että myös
mustaruutiaseilla tarkkuus riippuu ampujasta, ei aseesta. Osastolla kävi monta uteliasta messuvierasta
tutustumassa uuteen lajiin.
Mustaruutiammuntaa esiteltiin ensimmäisen kerran laajemmin junioreille Kultahippuampujille ruuti-SM –
kisojen yhteydessä.
Kansainvälinen kisamenestys oli kaksijakoinen. MM- / EM-mitaliputki säilyi katkeamattomana, mutta PMkisojen mitalisaalis oli melko vaatimaton.
HALLINTO
Jaoston jäsenet on mainittu toimintakertomuksen alussa.
KOULUTUS
Mustaruutijaos ei järjestänyt oman lajinsa koulutustilaisuuksia tänä vuonna.
NUORISOTOIMINTA
Mustaruutijaos oli näkyvästi esillä ruutiaseiden Kultahippu SM-kisoissa Isossakyrössä. Jaostolla oli oma
osasto rata-alueella hyvällä paikalla. Jaosto esitteli osastollaan kilpakäyttöön soveltuvia mustaruutiaseita,
sekä replikoita että originaaleja.
Mustaruutiammunta sai lisänäkyvyyttä niin kisoissa kuin paikallisissa tiedotusvälineissä, kun kisojen
avajaislaukaus suoritettiin mustaruutirevolverilla ja laukauksen suorittaja oli kisojen suojelijana toimiva
suomalainen talouselämän vaikuttaja Jorma Ollila.
KILPAILUTOIMINTA
Mustaruutijaos oli myöntänyt seitsemät eri kilpailut tälle vuodelle. Yhden kisan yhteydessä pidettiin myös
aluemestaruuskisat ja yhdet kisat pidettiin ilman ennätyskelpoisuutta.
Suomen mestaruuskisat pidettiin Oriveden Ampujien kotiradalla Orivedellä. Järjestelyt sujuivat hyvin OriA:n
pitkäaikaisella rutiinilla. Kisoissa ammuttiin kaksi uutta yksilölajien Suomen ennätystä, Lamarmora,
sotilasnallilukkokivääri (Sakari Viertola, 96 pistettä) ja Cominazzo, piilukkopistooli (Jukka Päärnilä 95 p.).
Lisäksi MM-kisoissa Granadassa hopeamitalistijoukkueemme ampui uuden tuloksen lajissa Kossuth,
61
piilukkokivääri joukkue yhteistuloksella 268 pistettä (joukkue: Timo Näätänen-Lihavainen, Ari Salin ja Reijo
Näätänen).
PM-kisojen isäntämaana oli vuorossa Tanska. Kisoihin lähti 10 ampujaa. Mitalisaalis oli seuraava
kulta
1
hopea
4
joukkuehopea 1
pronssi
4
joukkuepronssi 3
MM-kisat järjestetiin Espanjassa, Granadan ampumakeskuksessa. Maajoukkueessa oli 12 ampujaa ja
tavoitteena oli jokaisella ampujalla päästä ainakin yhdessä lajissa pistesijoille. Tämä varsin vaativa tavoite
toteutui 6 ampujalla, kun huomioidaan joukkuemitalit.
MM-kisojen mitalisaalis oli seuraava
pronssi
1
pistesija
2
joukkuehopea
1
joukkuepronssi
2
Mustaruutiampujilla on yli 15 vuotta säilynyt mitaliputki MM-/EM-kisoissa.
VALMENNUS
Tanhuvaaran mustaruutileiri järjestettiin tammikuussa kolmatta kertaa. Paikalla oli n. 20 ampujaa sekä
tukijoukkoja. Leirin valmentajana toimi Marko Leppä. Jaos tuki ampujien leirikustannuksia 45,- per päivä (2
tai 3 yöpymistä).
Tanhuvaaran mustaruutileiri on käytännössä ainoa mahdollisuus mustaruutiampujille harjoitella
rataolosuhteissa sisätiloissa talven aikana, joten leiri on koettu hyvin tarpeelliseksi mustaruutiampujien
keskuudessa. Leiri on muistuttanut mustaruutiampujille monipuolisen harjoittelun merkityksestä, kun
mustaruutiampujalla usein ammunnalta jäävä aika kuluu valmisteluihin ja aseiden puhdistukseen. Lisäksi
leiriohjelmaan on kuulunut alusta alkaen ammunnan lisäksi myös peruskuntoa ylläpitäviä harjoitusohjelmia,
kuten keppi- ja kuulajumppa sekä vesijumppa.
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Mustaruutilajien kisoja pidettiin 2014 seitsemällä eri ampumaradalla eri puolilla Suomea.
Jaosto kiittää ja kannustaa erityisesti Lempäälän ampujia, jotka saivat järjestettyä toista kertaa kisat
Pirkkalassa armeijan omistamalla radalla.
Suomessa on ainakin neljä rataa, joissa voidaan järjestää (tai on järjestetty) kansainvälisiä kisoja
mustaruutilajeissa. Oriveden, Salon ja SSG:n Sipoon ampumaradat, sekä Haminan ampumarata, (jossa ei
pidetty mustaruutikisoja 2014).
EDUNVALVONTA
Mustaruutijaos oli mukana ensimmäistä kertaa järjestetyssä jaostojen ja alueiden neuvottelupäivillä
Vierumäellä. Neuvottelupäivillä pyrittiin laajentamaan keskusteluyhteyttä liiton ja alueiden sekä
lajijaostojen välillä
Jaosto odottaa mielenkiinnolla, mitä neuvottelupäivillä valittu työryhmä saa aikaan.
TALOUS
Mustaruutijaoston talous on pysynyt hyvin tasapainossa, vaikka jaoston varoja rasitti huomattava
korjauserä viime tilikauden lopulla.
Määrärahat ovat käytetty etenkin kilpailutoimintaan ja valmennusleiriin, hallintokuluista tinkimällä
PRACTICAL-JAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
IPSC eli Suomessa vakiintuneesti ilmaistuna Practical–Ammunta on yksi Suomen
62
Ampumaurheiluliiton lajeista. IPSC Region Finland tarkoittaa SAL:n jäseniä, jotka ovat
suorittaneet hyväksytysti lajin peruskurssin ja ovat siten rekisteröityneitä Turvallinen
Ampuja-listalla. IPSC Region Finlandin käytännön toimintaa hallinnoi SAL:n liittohallituksen hyväksymä
Practical-Ampujien keskuudestaan demokraattisesti valitsema SAL:n Practical–Jaosto, jota kutsutaan
kansainvälisesti nimellä IPSC Region Finland, Regional Directorate. IPSC Region Finlandin kansainvälisistä
yhteyksistä ja edustuksesta vastaa jaoston puheenjohtaja eli Regional Director. (RD)
JAOSTON TOIMINTA VUONNA 2014
Lajia tukeva toiminta
 TARHA:n ylläpito
TARHA sisältää Turvallinen Ampuja- sekä Practical-Tuomarilistat, laskee automaattisesti aina
kuukauden lopussa rankingin, sekä generoi master-tietokannan joka toimii
pistelaskujärjestelmän pohjana. Tässä tukena toimi jaoston ulkopuolelta Riku Kalinen.
 Peruskurssin materiaalin kehittäminen sekä kurssien koordinointi
 Kilpailutoiminnan kansallinen koordinointi ja
 level III–kilpailuiden kansainvälinen luokittelu regionin osalta
 Maajoukkueiden ja yksilöedustajien nimeäminen arvokilpailuihin sekä kahden
pistoolimaajoukkueleirin järjestelyt. Tässä jaoston ulkopuolella apuna Mikko Kuisma ja Petri Runtti.
 Practical-Ammunnan virallisen tiedotuskanavan ipscfin.sporttisaitti:n ylläpito ja päivittäminen
 Practical-Jaoston keskustelupalstan ylläpito ja moderointi.
 Practical-Jaoston ansiomerkkien myöntäminen hakemuksesta. Tässä apuna jaoston ulkopuolelta
Atte Vainionpää
 Jaosto kokoontui vuonna 2014 kahdeksan kertaa. Osa kokouksista on tapahtunut netissä.
 Lisäksi jaosto toimi yhteistyössä Suomen Ampumaurheiluliitto ry:n alaisuudessa lajin
kehittämisessä kansainvälisen liiton IPSC:n lajisääntöjen mukaisesti.
Jaoston toimintaa on kuluneen vuoden aikana kuormittanut runsaasti varsinaisten lajia tukevien
toimintojen ulkopuoliset asiat, mm. valitukset, sääntömuutokset ja niiden aiheuttamien vaikutusten
minimointi.
Jaoston jäsenet vuonna 2014
Jaoston jäsenet on mainittu toimintakertomuksen alussa.
KOULUTUS
Peruskursseja on anottu kirjaushetkeen 8.10.2014 mennessä 39, näistä 4 on AA-kursseja. Päättyneisiin
kursseihin on osallistunut 224 sellaista osallistujaa joista on kerätty kirjausmaksu. Seitsemän kurssia on
vielä kesken. Kursseja on järjestänyt 29 eri seuraa.
Tuomari-kursseja NROI on järjestänyt kaksi kappaletta, toisen Helsingissä ja toisen Seinäjoella.
KILPAILUTOIMINTA SUOMESSA
Kilpailutoiminta Suomessa
 Luokittelukelpoisia kilpailuita järjestettiin vuoden aikana 22 kappaletta, näistä oli
o Level III kilpailuita 8 kpl
o Level II kilpailuita 14 kpl
 Vuonna 2014 järjestettiin seuraavat Suomen Mestaruuskilpailut (level III):
o Pistoolilajien Suomen Mestaruuskilpailut Open-, Revolver- ,Production-, Standard- ja Classic
divisioonissa
o Kivääripracticalin Pohjoismaiden ja Suomen Mestaruuskilpailut yhteiskilpailuna
o Haulikkopracticalin Suomen Mestaruuskilpailut
o Action Air Suomen Mestaruuskilpailut
o TriGun Suomen Mestaruuskilpailut
Kilpailuihin osallistui 727 suomalaista kilpailijaa, pois lukien AA-kilpailut. Kaikkiaan kilpailuosallistumisia oli
2143.
63
Suomen mestarit 2014:
ACTION AIR
Open-Divisioona
Yleinen: Jesse Nio
Standard-Divisioona
Yleinen: Jaakko Viitala
Junior: Lindström Tomy
Lady: Tiia Honkaselkä
Senior: Pekka Karras
PISTOOLI
Open-Divisioona
Yleinen: Visa Mahlamäki
Senior: Reima Nikkilä
Super senior: Pertti Hillebrandt
Lady: Marika Koskinen
Junior: Simo Partanen
Classic-Divisioona
Yleinen: Mika Lento
Senior: Peter Rönnberg
Standard-Divisioona
Yleinen: Tony Ruohonen
Senior: Lauri Koistinen
Super senior: Markku Koistinen
Lady: Kaisa Koski
Junior: Niilo Seppänen
Production-Divisioona
Yleinen: Lauri Nousiainen
Senior: Hannu Maunula
Lady: Anne Hautamäki
Revolver-Divisioona
Yleinen: Timo Vilén
KIVÄÄRI
Open semiauto-Divisioona
Yleinen: Raine J Peltokoski
Senior: Pertti Karhunen
Lady: Paula Takkumäki
Junior: Simo Partanen
Junior: Jusa Pietilä
Modified
Yleinen: Mikael Kaislaranta
Senior: Taisto Takkumäki
Standard semiauto-Divisioona
Yleinen: Sami Hautamäki
Senior: Ilkka Kervinen
Standard
Yleinen: Jani Lehtonen
Senior: Ari Honkala
Lady: Merja Kivimäki
HAULIKKO
Open
Yleinen: Teemu Rintala
Senior: Jukka Kilpiö
Standard Manual
Yleinen: Kim Leppänen
Senior: Matti Mikkola
Junior: Juho Laine
Mini Rifle
Open semiauto-Divisioona
Yleinen: Jarkko Laukia
Senior: Timo Rantonen
Super senior: Markku Koistinen
Junior: Stefan Rönnberg
TriGun
Open
Yleinen: Lauri Nousiainen
Senior: Pekka Partanen
Super Senior: Markku Koistinen
Lady: Pinja Salminen
Standard semiauto-Divisioona
Yleinen: Ilkka Siitonen
Lady: Marjo Vuorela
Senior: Ilkka Kervinen
Team: PorkkA: Ari Matero, Olli-Pekka Partanen
Practical
Yleinen: Jarkko Laukia
Senior: Ari Honkala
64
Lady: Paula Takkumäki
Team: SSG: Teemu Rintala, Ahti Muhonen, Mika
Heino
Standard
Yleinen: Mikael Kaislaranta
Senior: Timo Mikkonen
Team: HVA: Mikael Kaislaranta, Timo Vehviläinen,
Teemu Vahtera, Max Käär
Production
Yleinen: Mikael Ekberg
Senior: Ilkka Kervinen
Team: PorkkA: Mikael Ekberg, Ilkka Kervinen,
Niklas Lindberg, Kari Laaksonen
KILPAILUTOIMINTA ULKOMAILLA
Vuonna 2014 osallistuimme seuraaviin arvokilpailuihin:
 World Shoot pistooli MM-kilpailu
 Pistooli PM-kilpailu Ruotsissa
 Lukuisiin level III pistooli-, haulikko- ja kiväärikilpailuihin
Tulokset kts. Kv.tulostilasto
TOTEUTUMAT
TA-listalla on vuonna 2014 (13.10.2014)
 2705 turvalliseksi ampujaksi merkittyä henkilöä (2421 kpl v. 2013).
 AA-turvallisia näistä oli 24 ja
 Pitkien- ja AA-turvallisia 3
 Uusia turvallisia ampujia tuli lisää 218 kpl (224 kpl v.2013)
 Status on vanhentunut 644 ampujalla
 SAL määrittelyn täyttäviä Practical-Ampujia on noin 1400 harrastajaa.
Viimeinen kirjattu iD-numero on 4819
SAL:n tulkinnan mukaan kaikki sen jäsenseurat ovat automaattisesti myös Practical-Seuroja. Näin loppui
Practical-Seurojen laskenta. Vuonna 2013 Practical-Ammuntaa harrastettiin 114 seurassa.
TALOUS
Jaoston toimintamääräraha SAL:lta on 2000 € sekä kv-kilpailuavustus. Jaostolla on omaa varainhankintaa.
KASA-AMPUMAJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Toimintavuonna järjestettiin kilpailuja kilpailukalenterin mukaisesti aikaisempien vuosien tapaan 100 – 300
metrin matkoilla. Uusia ampujia osallistui kilpailutoimintaan muutamia. Merkittävimmät tapahtumat lajin
kannalta olivat kasa-ammunnan EM-kilpailut Ranskassa. Keskisytytteisten osalta mitalimenestys osui Mauri
Mukarille. Delegaattina Hannu Murisoja. Toimintasuunnitelma toteutui jaoston mielestä hyvin, vuosi oli
tapahtumiltaan tavanomainen MM-karsintoineen.
HALLINTO
Jaoston kokoonpano on mainittu toimintakertomuksen alussa. Jaosto kokoontui kolme kertaa.
Pikkuparlamentti kokoontui kaksi kertaa.
KOULUTUS
Koulutuksen
kuvaus
Päivämäärät
Paikkakunta
Kouluttajat
Osallistujamäärä
Ampumakoulu
nuorille,
Kerran viikossa,
kesällä
Lohtaja
Jalmari Lukkarila
5 - 10
65
pienoiskivääri
Pistelajien
koulutusta
sisäradalla
Koko kausi
Rovaniemi
Juhani Tulppo
5 - 10
NUORISOTOIMINTA
Ampumakoulu Lohtajalla kesän aikana, ks yllä. Pistelajien koulutus Rovaniemellä, ks. yllä.
KILPAILUTOIMINTA
Kilpailukalenterin mukaiset kilpailut järjestettiin. Kansainvälisiin kisoihin oli osallistujia; Ranskan EM –kisat.
Vuoden kasa-ampuja –cupia ammuttiin koko kausi. Vuoden kasa-ampuja oli 2014 Jari Laulumaa, SKA.
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Murheeksemme Lapuan 600 metrin radan käyttö kilpailutoimintaan on loppunut 2011. Uuden pitkän
matkan radan löytäminen on todella haasteellista, paikkana tulee ensimmäisenä mieleen puolustusvoimien
Vattajan ampumarata Lohtajalla. Jaosto on todella huolestunut Suomessa harjoitetusta ampumaratojen
lupapolitiikasta, ja näkee, että SAL:in tulisi olla aktiivinen erityisesti tässä asiassa. Nuoria tai uusia ampujia
ei saada ampumaurheilun pariin, ellei harrastuspaikkoja ole käytettävissä. Toisaalta iloksemme Keiteleelle
on rakentunut uusi suorituspaikka siten, että ensimmäiset kilpailut voidaan järjestettiin SM-tasoisina 2014.
Nurmeksessa avattiin uusi rata, Hukkavaaran rata, myös kasa-ampujien käyttöön.
Karttulaan avattu lähinnä pistelajien käyttöön rata vuonna 2011.
Iittalan rata poistui kilpailupaikkana 2013, joten kisoja ei Iittalassa ollut toimintavuonna.
TALOUS
Jaostolle osoitettu määräraha tuli kokonaan käytettyä. Pistelajien kasvun myötä taloudellisiin resursseihin
olisi saatava parannus.
14. ALUEJAOSTOJEN TOIMINTAKERTOMUKSET 2014
SAL:N ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Vuonna 2014 jaoston toiminnan keskipisteessä oli nuorten ampujien aluevalmennuksen ja leirityksen
mahdollistaminen taloudellisesti sekä luomaan leireille muutakin sisältöä kuin ammuntaa.
Aluevalmennuksessa jatkettiin pistooli- ja kiväärivalmennuksen viitoittamana. Pistooli- ja kiväärileirejä
järjestettiin ilahduttava määrä. Haulikkopuolella toteutettiin pari leiriviikonloppua. Tämä tuki hyvin
pitkäjänteisempää leiri- ja harjoitussuunnitelmaa.
Alueen seurojen Practical-jaostot järjestivät alueen Practical-kilpailut, uusien practical-ampujien
turvallisuuskoulutuksen ja tuomarikoulutuksen.
HALLINTO
Jaosto kokoontui vuonna 2014 neljä kertaa
Alueen kevätkokous pidettiin 31.3.2014 VALO-talossa Helsingissä. Syyskokous pidettiin 30.10.2014 VALOtalossa Helsingissä.
Hallintopalvelut kuten kirjanpito, postitus ja kopiopalvelut hankittiin SAL:sta.
KOULUTUS
Kivääri ja pistooli tuomarikurssi I&II-taso
Practical tuomari(RO)kurssi
11.1.
1-2.3
Tuusula
Santahamina
66
Kivääri ja pistooli tuomarikurssi I&II-taso
4-5.2. Helsinki
NUORISOTOIMINTA
Alueen nuorille ampujille järjestettiin alueleirejä kivääri-, pistooli- ja haulikkoammuntalajeissa kesä- ja
talvilajeissa. Kultahippukarsintoja järjestettiin alueen kilpailujen yhteydessä kolme kertaa.
SM-kilpailuissa ja Kultahippufinaaleissa mitalin saavuttaneet alueen nuoret palkittiin
kakkukahvitilaisuudessa.
Töitä on erityisesti tehty tukisarjojen saamiseksi osaksi kivääri- ja pistoolilajien normaalia kisaohjelmistoa.
Jaosto on edellyttänyt, että kaikissa aluemestaruuskisoissa järjestetään aina kaikki sarjat, ja että myös
ruutikisoissa järjestetään tukisarjat. Aluemestaruuskisojen järjestämistä jaosto on tukenut kustantamalla
tukisarjojen mitalit.
Nuorisotoimintaa järjestävät seurat alueella:
Borgå Skyttar - Porvoon Ampujat, Esbo Skytteförening, Helsingin Varuskunnan Ampujat, Hyvinkään
Metsästys- ja Ampumaseura, Keski-Uusimaan Ampumaseura, Kyrkslätt Skytteförening, Mäntsälän
Urheilijat, Poliisien Ampumaseura, Porkkalan Ampujat, Raseborgs Skyttar, Suomen Metsästysyhdistys
LEIRIT
Luotilajeissa järjestettiin seuraavat leirit
9.3.
Alueleiri Espoo
19.4. Alueleiri Hyvinkää
13.7. Päiväleiri Hyvinkää
12.10 Alueleiri Tuusula
23.11 Alueleiri Vierumäki
Haulikkolajeissa järjestettiinleirit Sipoossa 27.4.2014 & 7.6.2014. Osallistujia oli 6.
Kaikille lajeille yhteinen fysiikkaleiri järjestettiin 27.-28.9.2014 Lohjan kisakalliossa. Leirille osallistui yli 10
nuorta. Alue kustansi leirin määräaikaan ilmoittautuneille.
KILPAILUTOIMINTA
SM-, avoimia, alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja järjestettiin alueella seuraavasti:
Maunulan avoimet
25.1.
Helsinki
SM-karsinta, ilmakivääri ja pistooli
8-9.2.
Helsinki
Avoin Kurrecup ja aluemestaruus IK 3x20
22.3.
Tammisaari
Ilmaolympiapistooli
30.3.
Hyvinkää
Mini rifle SM, L2
27.4
Sipoo
KarkkA PM (Practical)
27.28.4
Karkkila
Hyvinkää Pistol Match
3-4.5
Hyvinkää
PorkkA tri-gun tournament, kivääri, L3 1
8.5
Kirkkonummi
PorkkA tri-gun tournament, haulikko, L3
16.6
Kirkkonummi
Tasotarkistus, olympiapistooli
19-20.7
Hausjärvi
Tasotarkistus, olympiapistooli
2-3.8
Hausjärvi
Summer Match 2014, L3 tri-gun, pistooli
3.8
Sipoo
Haur Finncup 2014
9-10.8
Loppi
AM-mestaruus, 50m kiväärilajit
23-24.8
Inkoo
AM-mestaruus, 25m pistoolilajit
29-31.8
Helsinki
AM-mestaruus, 50m pistoolilajit
6.9
Inkoo
AM-mestaruus, 300m kivääriajit
27.9
Hollola
Loviisan ilma-asekisa
25-26.10
Loviisa
67
Esbo träffen
Keskarin kisat
Kurrecup
Mäntsälän syyskisa
Keskari-cup, tukisarjat
2.11
8.11
29.11
7.12
20.12
Espoo
Hyrylä
Tammisaari
Mäntsälä
Tuusula
VALMENNNUS
Valmennustoimintaa kehitettiin ja monipuolistettiin. Lajiharjoituksien ja leirien lisäksi järjestettiin
perinteinen fysiikkaleiri Lohjan Kisakalliossa. Valmennuksen määrään ja laatuun panostettiin suuret
voimavarat Ampumaurheiluliiton ohjeistuksen mukaisesti. Parantunut talouden tila näkyi toiminnan
monipuolistumisella ja alue pystyi tukemaan leirejä rahallisesti.
Aluevalmennuksessa jatkavat Kimmo Loponen (pistooli), Henrik Holmberg (liikkuvamaali) ja Mirka Kyyrönen
(haulikko). Jukka Päärnilä toimi mustaruutivalmentajana ensimmäistä vuotta. Vuodelle 2014 ei saatu
kiväärin aluevalmentajaa. Aluejaosto tekee parhaansa uuden valmentajan löytämiseksi.
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Olosuhteita pyritään parantamaan alueella uusien ampumaratahankkeiden muodossa. Tarkoituksena on
myös toimia avunantajana tiedon jakajana ampumaratojen kehittämisprojekteissa. Alue toimii aktiivisesti
Uudenmaan ampumaharrastuksen alueneuvottelukunnassa.
EDUNVALVONTA
Markus Ahtiainen on edustanut jaostoa Ammunnan harrastajien alueneuvottelukunnassa.
PALKITSEMISET
Etelä-Suomen alueen nuoret vuoden 2014 SM- ja kultahippufinaalin mitalistit palkittiin Mitalikahveilla Valotalossa Helsingissä 16.12.2014. Tilaisuuden avasi puheellaan Suomen Ampumaurheiluliiton valmennuksen
johtaja Per-Ole Lindell ja ilta jatkui palkitsemisseremonialla sekä buffet-pöydän merkeissä. Ilta huipentui
leikkimieliseen laserammuntakilpailuun, jossa jokainen ampui ilmapistoolilla ja haulikolla yhteistuloksen
ratkaistaessa sijat.
TALOUS
Vuoden 2014 tulos oli ylijäämäinen 2 019,87 €.
SAL:N HÄMEEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Vuoden 2013 lopulla käynnistimme myynti- ja markkinointityön nimeämällä alueelle
markkinointivastaavan. Syksyn 2013 aikana alue solmi kolmivuotisen yhteistyösopimuksen alueen
yrityksien kanssa (Pirkanmaa). Tämän tuen myötä alueella jaettiin 2014 aikana suoraa tukea nuoriso- ja
vammaistoimintaa.
Alueella käynnistettiin myös vahva pr-toiminta, jonka tarkoituksena on esitellä ampumaurheluaihmisille eri
tilanteissa (kouluissa, messuilla & tapahtumissa).
HALLINTO
Aluejaoston toiminta on jakautunut työryhmiin joiden tarkoitus on palvella seuroja ja seuratoimijoita
mahdollisimman tehokkaasti erityisesti Me Yhdessä hankkeen painopisteiden mukaan. Osa toiminnasta
68
pystytään tarjoamaan seuroille välittömästi, osassa myös aluejaosto kouluttautuu tehtäviin ja kerää
tehtävistä lisätietoa, hankkien tarpeen mukaan tietotaitoa alueen ulkopuolelta.
Työryhmät ovat:
Valmennus ja Nuoriso:
Työryhmän tarkoituksena on toimia koulutuksen, valmennuksen ja nuorisotoiminnan keskuksena alueella.
Rata ja toiminta:
Ylläpitää kilpailutoimintaa ja tilastoja alueen kilpailuista. Tuomarikorttien ylläpito
Rataolosuhteiden kehitys
Viestintä:
Alueen viestintä yleisesti, alueen ja seurojen välinen viestintä sekä alueen viestintä liittoon ja muihin
toimijoihin.
Viranomaisasiat:
Ampumakorttitoiminta, lupa-asiat (mm. ympäristöluvat)
Myynti, markkinointi ja varainhankinta:
Seurojen markkinointi, verkostointi, monialaisuuden hyödyntäminen (seurojen jäsenet), imagon kohotus ja
myynti
Yleisjohto:
Toiminnan yleisjohtaminen ja raportointi.
Asiantuntijat:
Me Yhdessä: Jarmo Pyyhtiä
Viranomaisasiat: Rainer Hirvonen
Aluejaosto kokoontui vuonna 2014 yhteensä 7 kertaa.
Aluevalmentajat 2014:
Pistooli: Sami Haume
Kivääri: Raimo Jääskeläinen
Liikkuvamaali: Jarmo Pyyhtiä
Trap: Heikki Romppanen
KOULUTUS
Koulutuksen kuvaus
Päivämäärät
Paikkakunta
Kouluttajat
Osallistujamäärä
Tuomarikorttikurssi
8.2.2014
Hämeenlinna
pistooli Jorma
Laakso, kivääri
Pekka Niemelä,
liikkuva maali
Rainer Hirvonen
Janne
Hokkanen/P-HA
Janne
Hokkanen/P-HA
52
Vammaisten
16.4-23.5.2014
Kokkovuori
ampumakoulu/alue mukana
Vammaisten
4.10.
Kokkovuori
ampumakurssi/alue mukana
Ampumakorttikoulutus/alue 2.10.2014
Kokkovuori
mukana
Lisäksi Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa on toiminut simulaattori-illat tammi-, helmi- ja joulukuussa P-HA
vetoisesti ja alue on ollut mukana tukemassa tätä.
Ampumaurheiluliiton seuratapaamiskierros järjestettiin 27.8 (Pirkanmaa) ja 17.9 (Lahti)
69
NUORISOTOIMINTA JA VALMENNUS
Alueella järjestettiin suvisarjakilpailu nuorille (ilma-aseilla) yhdessä Lounais-Suomen kanssa, Hämeen
alueella kaksi osakilpailua (TUA, NoSA)
Kultahippukarsinnat:
o
Ilma ase, 11-12.1.2014 Nokia
o
Ilma-ase, 15.2.2014 Lammi
o
Ilma-ase, 9.3.2014 Hämeenlinna
Nuorten leirityksissä alue maksoi leirien kustannukset ja valmentajien matkakorvaukset (poislukien
tehoryhmän leirit). Mahdollinen leirin tuotto meni järjestävälle seuralle.
Alueen nuorista oli tehoryhmissä 2014 10 urheilijaa
Liikkuva-maali (1), Kivääri (3), Trap(6)
Leirin kuvaus
Päivämäärät
Paikkakunta
Tehoryhmä (trap)
11-13.4.2014
Orimattila
Kivääri
24.5.2014
Nokia
Tehoryhmä (trap)
09-13.6.2014
Orimattila
Tehoryhmä (trap)
7-11.7.2014
Orimattila
Kouluttajat
Heikki Romppanen
Pekka Maunula
Risto Suurla
Raimo
Jääskeläinen
Heikki Romppanen
Pekka Maunula
Risto Suurla
Heikki Romppanen
Pekka Maunula
Risto Suurla
Osallistujamäärä
12
8
11
8
KILPAILUTOIMINTA
Alueen myöntämiä kilpailuja vuonna 2014 oli kaikkiaan 39kpl
Alueella järjestetyt AM-kilpailut:
1.-2.2.2014
Ilmakiväärin ja -pistoolin Hämeen aluemestaruuskilpailut, Orimattila
16.-17.8.2014
50 m liikkuvan maalin Hämeen aluemestaruuskilpailut, Akaa
30.-31.8.2014
50 m kivääri- ja 25 m ja 50 m pistoolilajien Hämeen aluemestaruuskilpailut, Akaa
SM-kilpailut alueella:
25.-26.1.2014
25.-26.1.2014
15.-16.2.2014
12-13.4.2014
13.-15.6.2014
19.-20.7.2014
2.-3.8.2014
9.-10.8.2014
16.-17.8.2014
30.-31.8.2014
13.-14.9.2014
10 m liikkuvan maalin putoavien taulujen SM-kilpailut, Kangasala
10 m liikkuvan maalin ikämiesten- ja naisten SM-kilpailut, Kangasala
10 m liikkuvan maalin SM-kilpailut, Tampere
Action Air SM Nokia
Automaattitrapin SM-kilpailut, Orimattila
Kansallisen trapin yleisen sarjan SM-kilpailut, Lempäälä
English Sportingin SM-kilpailut, Valkeakoski
Trapin ikäkausi- ja LV-sarjojen SM-kilpailut, Orimattila
Kaksoistrapin SM-kilpailut, Orimattila
300 m kiväärilajien SM-kilpailut, Hollola
300 m kiväärilajien ikäkausisarjojen SM-kilpailut, Hollola
Muita merkittäviä kilpailuja alueella:
Sako Beretta (Kokkovuori)
Shotgun Junior Cup (Orimattila)
70
Alueella on lisäksi ammuttu maakuntasarjaa kivääri- ja pistoolilajeissa.
EDUNVALVONTA
Aluejaoston on osallistunut 2014 seuraaviin SAL:n tilaisuuksiin:
MeY aluekoulutus 2014.
PALKITSEMISET
Alue solmi vuoden 2014 aikana 10 yhteistyösopimusta Pirkamaan alueen yritysten kanssa. Tämän johdosta
alue pystyi tukemaan suoraan rahallisesti 9-seuraa ja 22-urheilijaa.
Palkitut nuorten Suomen mestarit ja PM- ja MM-mitalistit (yht 13 kpl)
PR-TOIMINTA
Alue on ollut mukana järjestämässä 2014 lukuisia urheiluammunnan esittelytilaisuuksia (noin 60 kpl)
yhdessä P-HA:n sekä NoSA:n ja IkA:n kanssa.
Esittelyjä on pidetty mm. Ideaparkissa (Naistenpäivät ja syksyllä SAL 95). Jämi Flyin (IkA, NoSa, P-HA), Hyvän
mielen osumat pilottileiri (IkA, NoSA, P-HA) ja GoExpo messut.
Lisäksi lukuisissa kouluissa ja muissa pienemmissä tapahtumissa.
TALOUS
Vuosi 2014 oli alijäämäinen, -360,30€
SAL:N ITÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
SAL valitsi Itä-Suomen alueen ”Me yhdessä” alueiden kehitysryhmään. Koulutustilaisuudet alkoivat
yhteisellä tapaamisella Tampereella 19.1.2014. Me yhdessä –koulutus on aktivoinut alueyhdistyksen
toimintaa seurojen suuntaan ja yhteistyö VALO:n aluetoimijoiden kanssa on lisääntynyt. Itä-Suomen
aluejaosto on yhdessä kolmen pohjoiskarjalaisen seuran kanssa aloittanut
seuratoiminnankehittämishankkeen vuonna 2014 yhdessä Pokalin kanssa. Osassa alueen seuroista on
seuratoiminta saanut uutta intoa ja toiminta on aktivoitunut. Seurat ovat ottaneet yhteyttä aluejaostoon
mm. koulutus ja ympäristöasioissa. Alueen seurojen haasteena on kuinka säilyttää ja kehittää
toimintaympäristöjään.
Alueen seuroista Joensuun Ampujat täytti 90 vuotta.
HALLINTO
Aluejaosto on mainittu toimintakertomuksen alussa.
Aluejaosto on pitänyt yhden jaostokokouksen kevätkaudella ja yhden syyskaudella. Jaoston toimintaa on
ylläpidetty sähköpostin ja puhelimen välityksellä ja tapaamisilla koulutus- ja kilpailutapahtumissa. Alueen
kevätkokous pidettiin 17.3.2014 Outokummussa. Kokouksessa oli edustettuna viisi alueen seuraa (OAS,
IEM, NAS, KontU, JA). Syyskokous pidettiin Siilinjärvellä 16.11.2014. Paikalla oli edustus viidestä seurasta
(JA, KAMS, KontU, OAS, SiiLa). Jaosto on tehnyt seurakäynnin Outokummun Ampumaseuraan, Kiteen
Ampujiin ja Pielisen Ampujiin.
Aluejaosto otti käyttöönsä SAL:n sporttirekisterin tuomarikorttitietojen ylläpitämiseen.
KOULUTUS
Tuomarikoulutus
Päivämäärä
Paikkakunta
Kouluttaja/-t
Osallistujamäärä
71
Tuomarikoulutus, haulikko
Tuomarikoulutus, kivääri,
pistooli
Tuomarikoulutus, kivääri,
pistooli
1.2.2014
1.2.2014
Lieksa
Kontiolahti
Rauno Kortelainen
Martti Halttunen,
Anna-Kaisa Räsänen
Martti Halttunen,
Anna-Kaisa Räsänen
15.2.2014
Lieksa
Tuomarikoulutus, haulikko
Tuomarikoulutus, haulikko
29.5.2014
3.8.2014
Siilinjärvi
Siilinjärvi
Seppo Mahlamäki
Seppo Mahlamäki
16 (II lk)
Kiv 2(II lk)
Pist 18 (II lk)
Kiv 1 (I lk)
Kiv 20 (II lk)
Pist 17 (II lk)
9
4
Muu koulutus
Kultahippuohjaajakoulutus
11.1.2014
Kontiolahti
Heikki Romppanen
Timo Rautio, SAL
11 (Itä-Suomi)
1 (Häme)
Kontiolahdella pidettyyn Hippuohjaajakoulutukseen osallistui 12 henkilöä. Osallistujat Itä-Suomesta tulivat
Siilinjärven Luotiampujista (3), Pielisen Ampujista (3), Joensuun Ampujista (3) ja Kontiolahden Urheilijoista
(2).
NUORISOTOIMINTA
Hippuohjaajakoulutukseen Kontiolahdessa osallistui 1 nuori, tuomarikurssille osallistui kaksi nuorta (12, 13
v.). Ampumakoulut ovat toimineet 2014 Joensuun Ampujilla, Keiteleen Ampumaseuralla, Kiteen Ampujilla,
Kontiolahden Urheilijoilla, Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuralla, Outokummun Ampumaseuralla, Pielisen
Ampujilla, Siilinjärven Luotiampujilla ja Tohmajärven Urheilijoilla. Vaikka kaikki alueen seurat eivät järjestä
varsinaisia ampumakouluja, heillä on ohjattuja ampumailtoja ilmakiväärissä ja -pistoolissa 1 – 4 iltaa/vko,
jos käytössä on ilma-aserata. Kesäaikaan lasten ja nuorten ohjausta on pienoiskiväärissä järjestänyt mm.
Joensuun Ampujat kerran viikossa.
Leiritoiminta
Alue on osallistunut sporttileiritoimintaan avustamalla ampumaurheiluohjaajien löytämisessä ja
palkkaamisessa. Pohjois-Karjalan Liikunnan talvileiri pidettiin 5. -7.3. Joensuussa, jossa leirille osallistui 12
10 – 13-vuotiasta lasta. Ohjaajina olivat Marko Tanskanen ja Tommi Tella. Pohjois-Savon liikunnan
sporttileiri pidettiin 11. – 13.6.2014 Siilinjärvellä. Ampumaurheiluleirillä oli mukana yhteensä 20 lasta.
Ohjaajina toimivat Heikki Pääkkönen ja Marko Tanskanen.
Anna-Kaisa Räsänen on osallistunut Pokalin järjestämään ohjaaja- ja valmentajakoulutukseen.
Kilpailun nimi
Päivämäärä
Paikkakunta/r
ata
Kilpailun järjestäjä
Osallistujamäärä/suor.
Kultahippujen
maakunnallinen
karsintakilpailu
Kultahippujen
Aluekarsinta, ilma-ase
Kultahippujen
Aluekarsinta
4.1.2014
Joensuu
Joensuun Ampujat
6
1.3.2014
Kitee
Kiteen Ampujat
8.2.2014
Siilinjärvi
Siilinjärven
Luotiampujat
19
KILPAILUTOIMINTA
Alueella on järjestetty Suomen mestaruuskilpailut liikkuvan maalin lajeissa (KAMS). Alueella on pidetty
yhdeksät aluemestaruuskilpailut.
Kilpailu
Päivämäärä
2014
Paikkakunta
Kilpailunjohtaja/järjes
täjä
Osallistujamäärä
72
/suoritukset
suor.
AM, liikkuva maali, 10
m
25.1.2014
Kuopio
KAMS
AM, 10 m ilmakivääri ja
–pistooli, kaikki sarjat
8.2.2014
Siilinjärvi
SiiLa
AM, kivääri 50 m,
tukisarjat
24.5.
Kontiolahti,
Onttola
Joensuun Ampujat
AM, automaattitrap
7.6.
SiUra
AM, 25 m, 50 m pistooli
28.-29.6.
AM, kansallinen trap
AM, 50 m ja 100 m
liikkuva maali
AM, skeet
12.7.
20.7.
AM, trap
31.8.
SiiLan Ilimakuppi, avoin
alueellinen
11.1.;
25.1.
Siilinjärvi,
Raasio
Kontiolahti,
Onttola
Siilinjärvi
Kuopio,
Heinjoki
Siilinjärvi,
Raasio
Siilinjärvi,
Raasio
Siilinjärvi
Heinjoen kevätkilpailut,
pistooli, avoin
alueellinen
38. Karelia Match,
kiväärilajit 50 m, AA
17.5.
Heinjoki,
Kuopio
KAMS
28.-29.6.
Onttola
Joensuun Ampujat
Pogostan Kiulu-skeet,
ennätyskelpoinen
19.-20.7.
Ilomantsin Erämiehet,
Promatic GP, trap, aa
3.6.
Hukkavaaran malja,
pistooli, avoin
alueellinen
6.9.
Ilomantsi,
Putkelan
haulikkoradat
Siilinjärvi,
Raasio
Nurmes
30.8.
Kontiolahden Urheilijat
Aikuiset 37
nuoret 25
(<20v)
Yht. 82
suoritusta
29,
5 nuoret alle
20 v.
50 suor.
SiUra
KAMS
SiUra
SiUra
Siilinjärven
Luotiampujat
Myös
tukisarjat
44
38, nuoret 2
SiUra
36
NAS
Muu tapahtuma, yleisötapahtuma, leiri jne.
Tapahtuma
Päivämäärä
Järjestäjä
Aikuisia
Seuramestaruuskilpai
lu
Iltakisa, ilmapistooli
ja -kivääri
elokuu
Ilomantsin
Erämiehet
JA, KontU
20
13.1. –
31.3.2013
30.9..-
ksm.
12/krt
Nuoria
Alle
20v.
Lyhyt kuvaus
tapahtumasta
km.2/kr
t
Seurojen välinen
paikalliskilpailu
viikoittain, 14 kertaa
73
16.12.2014
kevätkaudella ja 11 krt
syyskaudella
Seurat ovat järjestäneet koululaisryhmille urheiluammuntaohjausta ja esitelleet ammuntaa sekä nuorille
että aikuisille. Kontiolahden kunta on järjestänyt kevätlukukaudella kerran viikossa ampumaurheilukerhon
Kontiolahden koulun oppilaille. Kerhoa on vetänyt Liisa Itäniva ja osallistujia on ollut keskimäärin 5
oppilasta, enimmillään 8 oppilasta.
Outokummun Ampujat ovat järjestäneet tutustumistilaisuudet Kummun koulun opiskelijoille
ampumaurheiluun ruutiaseella (15 osallistujaa) ja ekoaseella (20 osallistujaa).
Siilinjärven Luotiampujat ovat osallistuneet Siilinjärvellä koululaisille suunnattuun seuraesittelypäivään
27.9.2014 pitämällä esittelypistettä kahdella koululla. Lisäksi molemmilla kouluilla on ollut avoimet ovet.
SiiLa on järjestänyt koululaisille myös ilma-aseammuntatilaisuuksia, joihin on osallistunut yhteensä 46
oppilasta.
Kontiolahden Urheilijat ovat järjestäneet esittelytilaisuuksia ampumaurheilusta ja ampumahiihdosta
Kontiolahden kouluilla (600 oppilasta) ja Joensuun ammattiopistossa sekä vapaa-ajan messuilla Joensuun
Areenassa (20.5.)
VALMENNUS
Haulikkolajeissa on aluevalmentajana Seppo Mahlamäki. Kiväärilajien aluevalmentajana on Heikki
Pääkkönen. Kolme alueen nuorta on mukana SAL:n tehovalmennusryhmässä. Heikki Pääkkönen on toiminut
Kuopion urheiluakatemian valmentajana.
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Ampumaratoja koskevat ympäristöluvat ovat monella radalla vanhentuneet ja useat seurat ovat uusimassa
ympäristölupiaan. Lupa-asioissa seurat ovat käyttäneet SAL:n asiantuntijuutta. Ampumaradat, sekä sisäettä ulkoradat, on koottu tiedostoon, joka löytyy osoitteesta http://www.liikuntapaikat.fi/lipas
Pohjois-Karjalan rajavartiosto irtisanoi Onttolan ampuratojen käyttösopimuksen Joensuun Ampujien,
Kontiolahden Urheilijoiden, Kontiolahden kunnan ja Joensuun kaupungin kanssa vuoden 2015 alusta.
Kontiorannan varuskunnan ampumarata lakkautettiin. Joensuun seudun ampumarata-asiaa selvittämään
perustettiin ohjausryhmä, joka tilasi selvityksen mahdollisista ampumaradaksi soveltuvista maa-alueista.
Esiselvitystyötä on tehty Joensuun ympäristössä vuoden 2013 ja 2014 aikana. Vaihtoehdoiksi nousi neljä
paikkaa: Hammaslahti, Kontiolahdelta Paihola, Ukonnurmi ja Kontioranta. Näistä vaihtoehdoista
lisäselvityksiä ollaan tekemässä Kontiorannasta, jonne voisi sijoittua luotilajit ja Hammaslahteen
haulikkoradat.
EDUNVALVONTA
Sekä Pohjois-Karjalan että Pohjois-Savon alueella on alueneuvottelukunta, jossa ovat mukana myös alueen
edustajat. Jaoston sihteeri osallistui Joensuussa järjestettyyn tiedotustilaisuuteen Joensuun seudun
rataselvityksestä 5.2.2014.
Aluejaosto puheenjohtaja, sihteeri ja liiton edustajana Pirjo Peltola ovat osallistuneet Pokalin ja Joensuun
Urheiluakatemian lajiliittotapaamiseen 10.4.2014.
MÄÄRÄT
Itä-Suomen alueen edustajat (3) ovat osallistuneet SAL:n liiton kevätkokoukseen ja syyskokoukseen
Puheenjohtaja Martti Halttunen on osallistunut laji- ja aluejaoston neuvottelupäiville Vierumäellä 14.15.3.2014 ja laji- ja aluejaoston toiminnan kehitystyöryhmän tapaamiseen 18.6.2014.
74
Itä-Suomen alue valittiin Me yhdessä –alueiden kehittämiskoulutukseen. Koulutuksia on järjestetty
alkuvuoden aikana kolme: 19.1. Tampere, osallistujat Katja Antrela, Martti Halttunen ja A-K Räsänen; 28.2.
– 1.3. Vierumäki, osallistujat Katja, Martti ja Anna-Kaisa; 9. – 10.5. Vierumäki, Martti ja Anna-Kaisa.
Aluejaoston kehitystyöryhmänä on toiminut Katja Antrela, Martti Halttunen ja A-K Räsänen. Työryhmä on
kokoontunut kaksi kertaa ja aloittanut seuraselvitystyön. Jaosto on myös valinnut alueelta muutaman
seuran seurakehityspilotointiin. Ensimmäinen kokoontuminen seurojen kanssa oli Pokalin toimistolla
kesäkuussa. Seurakehittämisessä yhteistyötä tehdään VALO:n aluetoimijoiden kanssa. Pokalin
seurakehittäjät ja aluejaoston kehitystyöryhmä on tavannut kolmen seuran kanssa syyskauden aikana.
Lisäksi SAL:n Itä-Suomen alue on mukana VALO:n pilottihankeessa ”Seurojen rekrytointi- ja
kannustejärjestelmän luominen Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa ajalla 1.10.2014-15.5.2015.
Aiheeseen liittyen on pidetty kaksi kokousta. Alueelta on valittu pilottiin kaksi seuraa, toinen PohjoisKarjalan ja toinen Pohjois-Savon puolelta.
SAL:n seuratapaamisessa Joensuussa 4.9.2014 oli mukana edustajia viidestä eri seurasta (JA, KAMS, Kiteen
Ampujat, Pielisen Ampujat ja SiUra) ja paikalla oli kaksi alueen edustajaa.
TALOUS
Aluejaosto sai liitolta toimintarahaa yhteensä 4750 euroa ja koulutustoiminnasta kertyi maksuja 940 euroa.
Menoja oli 3025,81 €. Suurimmat kuluerät olivat matkat ja majoitus 1234,60 € ja valmentajatuet 932,50 €.
Nuorisoliikunnan osuus oli 1224,69€. Tulos oli ylijäämäinen 2654,17 euroa.
SAL:N KAAKKOIS-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Kaakkois-Suomen aluejaoston tärkeimmät tapahtumat vuonna 2014 ovat olleet ruutiaseleiri keväällä ja
ilma-aseleiri syksyllä sekä eri lajien tuomarikoulutuksen järjestäminen. Alueleirit ovat jo vuosien ajan
koonneet eri ikäiset pistooli- ja kiväärilajien harrastajat Tanhuvaaraan sekä lajiharjoitusten että muiden
aktiviteettien pariin. Leiriläisiä on tuettu maksamalla osa heidän leirimaksustaan ja antamalla ilmaaseluoteja. Lisäksi on järjestetty mm. pistoolipäivä eli annettu valmennusta myös vähän pienemmässä
mittakaavassa.
Aluemestaruuskilpailuja on järjestetty lähes kaikissa SAL:n lajeissa ja osallistuminen on ollut hyvin aktiivista.
Vuodelle 2014 tehty toimintasuunnitelma on toteutunut erittäin hyvin.
HALLINTO
Aluejaoston kokoonpano on mainittu toimintakertomuksen alussa. Jaosto kokoontui 9 kertaa, alueen
kevätkokous 22.3. ja syyskokous 18.10.
KOULUTUS
Koulutuksen kuvaus,
Tuomarikorttikoulutus
kivääri
Tuomarikorttikoulutus
pistooli
Pistoolivalmennustilaisuus
Siluettikoulutus
Tuomarikorttikoulutus
haulikko
Tuomarikorttikoulutus,
Päivämäärät
25.1.2014
Paikkakunta
Kuusankoski
Kouluttajat
Parviainen Jaana
Osallistujamäärä
25
2.2.2014
Kotka
Sinkko Pertti
8
20.3.2014
Kuusankoski
Sinkko Pertti
10
22.3.2014
5.4.2014
Savonlinna
Taavetti
Järvinen Unto
Mikkonen Kari
6
10
24.5.2014
Mikkeli
Parviainen Jaana
28
75
kivääri ja pistooli
Liikkuva maali
Ohjaajakoulutus
Practical-ammunnan
peruskurssi
Sinkko Pertti
22.11.2014
Savonlinna
1.-30.11.2014
Lappeenranta
Rautio Timo
Romppanen
Heikki
Perttu Piironen,
Mikko Kuisma
Rauno Nihtinen.
10
11
Seurakäynnit
o Kevätkokouksen yhteydessä Pieksämäellä
o Syyskokouksen yhteydessä Simpeleellä
NUORISOTOIMINTA
o ESA: 2 lukion tyttöryhmää, yht. 20 osallistujaa
o ESA: laserammuntatilaisuudet 5 kpl, 142 suoritusta
o HAS: nuorisoiltoja 48 kpl, kävijöitä 215; koululaisryhmiä 11 kpl, kävijämäärä 163
o SMAS: yläkoulun oppilasryhmä 3.12., 6 osallistujaa
o Hahlo: 14.–15. 10. ala-asteen ”pajapäivät” (42 oppilasta/5 ohjaajaa/yht. 8 tuntia; 9.12. alaasteen 6-klubi ampumassa 7 osallistujaa/2 tuntia; 18.12. ala-asteen liikuntapäivä 45
oppilasta/5 ohjaajaa 5 tuntia
o PiekSA: 4H-kerho, 17 kävijää, erityiskoulun ryhmä, 10 osallistujaa
o KuusA; Oppilasryhmiä tammi-huhtikuussa noin 220; ampumakoulussa 15 uutta ampujaa
Muut tapahtumat: messut, avoimet ovet, lajiesittelyt jne: paikka, aika, osallistujamäärä
o KeSA: avoimet ovet haulikkoradalla 14.6.2014, 20 kävijää
o PiekSA: 14.8.2014 avoimet ovet ilma-aseradalla, noin 95 kävijää
o PiekSA: 4 eri tapahtumaa, yhteensä 33 kävijää
o KAS: tammi-helmikuu 697 hlöä, - maalis-huhtikuu 797 hlöä, touko-kesäkuu 268 hlöä, 1-6
yht.1762 hlöä, joista 295 koululaista ja 49 muita ryhmäläisiä. Heinä-elokuu 200 hlöä.
Ampumakurssi alkanut 29.9.
o LASA: Ampumaurheiluviikon lajiesittelypäivä 30.8.2014 yhdessä Etelä-Saimaan Ampujat
ESA:n kanssa
o Hahlo: 7.10. Stora Enso tyky-ryhmä, 8 osallistujaa/3 tuntia
o KuusA; avoimet ovet tammikuussa, osallistujia noin 180; puulaakiy (3 viikkoa, noin 60
henkilöä osallistui ilma-aseammuntaan)
Kultahippukarsinnat
Järjestävä seura
PiekSA 4.1.2014
KuuSA 8.2.2014
MA 8.3.2014
Hahlo 27.12.2014
Paikkakunta
Pieksämäki
Kuusankoski
Mikkeli
Simpele
Osallistujamäärä
36
48
53
28
Nuorisotoimintaa alueella järjestävät seurat
Etelä-Saimaan Ampujat, Haminan Ampumaseura, Kotkan Ampumaseura, Kuusankosken Ampujat
Mikkelin Ampujat, Myllykosken Ampujat, Pieksämäen Seudun Ampujat,Savonlinnan Metsästys- ja
Ampumaseura, Simpeleen Hahlo, Ylä-Vuoksen Ampujat
KILPAILUTOIMINTA
SM-kilpailut
Ilma-aseiden joukkuekilpailu
3x20 ls ilmakivääri
Pieksämäki (PiekSA)
Mikkeli (MA)
15.–16.2.2014
29.–30.3.2014
277
86
76
50 m kivääri: Y16, N16, Y18, N18, Y24,
N24
50 m kivääri: Y, N
50 m kivääri: Y20, N20
25 ja 50 m pistooli
Mikkeli (MA)
1.8.2014
140
Mikkeli (MA)
Mikkeli (MA)
Mikkeli (MA)
2.–3.8.2014
8.–10.8.2014
8.–10.8.2014
233
72
392
AM-kilpailu
10 m liikkuva maali
10 m kivääri/pistooli
10 m kiv., 3x20 ls + tukisarjat
10m kivääri 3x20ls
IOP
2-Trapp
50 m liikkuva maali
100 m hirvi
Pistoolilajien aluemestaruuskilpailu
50 m kivääri
300 m kivääri 30 ls, 3x20 ls
Paikkakunta (seura)
Lappeenranta (ESA)
Kotka (KAS)
Kuusankoski (KuuSA)
Kuusankoski (KuuSA)
Mikkeli (MA)
Pieksämäki (PiekSA)
Lappeenranta (ESA)
Lappeenranta (ESA)
Mikkeli (MA)
Tyrri (KuusA)
Hälvälä (HAS)
Päivämäärä
19.1.2014
8.–9.2.2014
8.–9.2.2014
8.2.2014
26.3.2014
28.6.2014
29.6.2014
20.7.2014
30.–31.8.2014
5.9.2014
27.9.2014
13
111
16
16
16
4
18
22
87
97
34
Kuusankoski (KuusA)
3.1.2014
30
Mikkeli (MA)
8.3.2014
62
Savonlinna (SMAS)
22.3.2014
152
Kuusankoski (KuusA)
Myllykoski (MyA)
Simpele (Hahlo)
23.3.2014
30.3.2014
4.-6.4.2014
28
61
38
Pyhtää (Trap-73)
Pyhtää (Trap-73)
Pyhtää (Trap-73)
1.5.2014
18.5.2014
22
11
26
YVA
Mikkeli (MA)
Pyhtää (MyE)
Kouvola
Lappeenranta (ESA)
Mikkeli
Pieksämäki (PiekSA)
Mikkeli
Savonlinna (SMAS)
Trapp-73
Kouvola (KuusA)
Simpele (Hahlo)
17.–18.5.2014
7.-8.6.2014
7.6.2014
12.6.2014
14.6.2014
14.–15.6.2014
28.6.2014
12.–13.7.2014
23.–24.8.2014
29.9.2014
29.–30.11.2014
27.12.2014
67
244
6
43
29
8
10
81
149
3
105
7
Myllykoski (MyA)
Kuusankoski (KuusA)
20.2.2014
20.3.2014
13
17
Muut kilpailut
Sotilasurheiluliiton ilma-aseiden
mestaruuskilpailut
5. Markun ilma-asekilpailu,
Kultahippu/aluekarsinta
Maaliskuun kisat, Field Pistol
Production
SVA:n mestaruuskilpailut 3x20 ls
SML:n katsastuskilpailu
Simpeleen Hahlon 45. kutsukilpailut
Kansallinen trap 75
Compaq 25 + kansallinen trap
Haulikkomestaruuskilpailu/Pyhtään
rhy
Ukko-Pekka-kilpailu
42. Matin kisat
Pienoiskiväärikilpailut
MK 50 m
Pistoolikilpailu
Tukiampujien ruutiasekilpailut
Green Trail Cup 2
St Michel Skeet
Siluettikilpailu
Jäsentenväliset kilpailut
Kymi Open II
Nuorten kisa
Sarjakilpailut
Maakunnallinen sarjakilpailu ilmaaseilla
77
Etelä-Karjalan maakuntaranking
Ruutiaseiden maakuntakisa
Makuu 3x20 ls
Seuraottelut
Pistooli
Riistamaali
Kivääri
Kuukausitarkkuuskilpailut, iso- ja
pienoispistooli
Kuukausitarkkuuskilpailut, kivääri
Seuran practical pistoolikilpailut
Seuran practical kiväärikilpailut
Seuran practical haulikkokilpailut
Seuran practical miniriflekilpailut
kivääri
Kuuankoski (KuusA)
pistooli
ESA ik
ip
Hahlo
MyA
KuusA
KuusA
Hamina (HAS)
Lappeenranta (LASA)
193
123
90
176
33
46
5 kpl
126 kpl
317
9 kpl
24 kpl
15 kpl
11kpl
11kp
12kpl
1kpl
3kpl
3kpl
344
78
Seuran sarjakilpailut
Kuusankoski (KuusA)
56 kpl
Olympiapistoolin kinkkusarja
Kuusankoski (KuusA)
18
Muut alueelliset kilpailut
o Kultahippukarsinta, 4.1.2014, Pieksämäen Seudun Ampujat
o Liikkuvan maalin AM-kisat 19.1.2014, ESA
o Aluemestaruuskilpailu, tukisarjat ja 10m kivääri 3x20ls/KULTAHIPPU, 8.2.2014,
Kuusankosken Ampujat ry
o Aluemestaruuskilpailu ilma-aseilla, 8.–9.2.2014 KAS
o 5. Markun ilma-asekilpailu/Kultahippu, aluekarsintakilpailu, 8.3.2014, Mikkelin Ampujat
o Simpeleen Hahlon 45. kutsukilpailut, 4.-6.4.2014, Simpeleen Hahlo
o KAS: 100 ls kilpailu, 5.4.2014
o Ukko Pekka -kilpailu 17.–18.5.2014, YVA/ESA
o ESA: Pistoolikisa, 14.6.2014
o MA: tukiampujien kilpailu 14.–15.6.2014
o Green Trail Cup 28.6.2014, Pieksämäki, PiekSA
o ESA: AM-kilpailu/50 m liikkuva maali, normaali- ja sekajuoksut, 29.6.2014
o ESA: AM-kilpailu/hirvi 40 kl 20 pl, 20.7.2014
o MA: pistoolin AM-kilpailu, Mikkeli 30.–31.8.2014
o HAS: 300 m aluekilpailu, Lahti 27.9.2014
o KuuSA: II Kymi-ilmase Open 29.–30.11.2014
VALMENNUS
- Leirit, valmennustilaisuudet: paikka+aika, järjestäjä, luennoitsijat, osallistujamäärä
o Tanhuvaaran alueleireillä osallistujia on tuettu maksamalla osa heidän
osallistumismaksustaan sekä antamalla heidän käyttöönsä ilma-aseluoteja
- Mahdolliset valmennusryhmät
o valmennusryhmiä ei ole tuettu viime vuonna
Leirin kuvaus
Päivämäärät
Paikkakunta
Kouluttajat
Osallistujamäärä
78
Pistoolipäivä
1.3.2014
Kotka
Sinkko Pertti
20
Kymenlaakson
maakunnan
ilmakiväärileiri
Ruutiaseleiri
1.3.2014
Kuusankoski
Mattila Mikko
30
11.–13.4.2014
Tanhuvaara
28
Ilma-aseleiri
2.3.2014
Vierumäki
Hahl Matti, Sinkko
Pertti
Jokinen Jukka
Tehoryhmän leiri
Tehoryhmän leiri
Tehoryhmän leiri
Tehoryhmän leiri
Ilma-aseleiri
10.–12.1.2014
22.–23.2.2014
18.–20.4.2014
19.–20.7.2014
14.–16.11.2014
Maaninka
Kuusankoski
Savonlinna
Pieksämäki
Tanhuvaara
Mattila Mikko
Mattila Mikko
Mattila Mikko
Mattila Mikko
Hahl Matti
Sinkko Pertti
16
16
?
9
Jokinen Jukka
15
50 m kivääri
Heinäkuu
Kuusankoski
(KuusA)
25
41
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Paikkakunta
Mikkeli
Mikkeli
Utti
Pieksämäki
Savonlinna
Lappeenranta
Lappeenranta
Kotka
Imatra
Imatra
Kuusankoski
Kuusankoski
Pieksämäki
Pieksämäki
Savonlinna
Rata
Kyrönpellon ruutiaserata
Ampuma-Areena
Tyrrin ruutiaserata
Laaksotie 47
Tanhuvaaran Urheiluopisto
Urheilutalon sisäampumarata
Muukon 25 m pistoolirata
Mussalon ilma-aserata
Immolan ruutiaserata
Iskote-talo
Puhjonmäen ilma-aserata
Ojakorven ruutiaserata
Olkonkankaan ruutiserata
Tahilammen haulikkorata
Luhtislammen ampumarata
Radan käyttömahdollisuus
SM/AM-kilpailuissa
SM/AM-kilpailuissa (ilma-aseet)
SM/AM-kilpailuissa
SM/AM-kilpailuissa (ilma-aseet)
SM/AM-kilpailuissa (ilma-aseet)
AM-kilpailuissa (ilma-aseet)
SM/AM- kilpailuissa
AM-kilpailuissa (ilma-aseet)
AM-kilpailuissa
AM-kilpailuissa (ilma-aseet)
AM-kilpailuissa (ilma-aseet)
maakunnalliset kilpailut
AM/ maakunnalliset kilpailut
SM/AM-kilpailuissa
maakunnalliset kilpailut
Vireillä olevat ratahankkeet/ympäristölupa-asiat auki
- Iitti
- Valkeala – haulikko, hirvi
- Luumäki – haulikko, pistooli, kivääri, hirvi
- Mikkeli – practical, compak
- melumittaukset tms. kesken: Pieksämäki, Kerimäki, Savonlinna, Mikkeli
EDUNVALVONTA
- Etelä-Karjalan liikunnan gaalailta, Imatra 31.1.2014, Jaakko Puisto
- Laji- ja aluejaostojen puheenjohtajien neuvottelupäivät, Vierumäki 14.–15.3.2014, Jaakko Puisto
- Liittovaltuuston kokous 26.4.2014, Jaakko Puisto, Marko Matilainen, Tauno Tuhkanen, Marko
Leppä
- Alueneuvottelukunta 28.4.2014, Savonlinna, Jaana Parviainen, Merja Sikanen
79
-
Liittovaltuuston kokous 29.11.2014, Jaakko Puisto, Tauno Tuhkanen, Mikko Mattila, Seppo Sorvali
Ampu-ryhmän seminaari, Espoo, Merja Sikanen
PALKITSEMISET
Alueen parhaana seurana palkittiin Pieksämäen Seudun Ampujat.
Alue palkitsi alueen parhat aikuiset, nuoret ja tukiampujat.
TALOUS
- Vuoden 2014 liiton avustus oli 4250 €.
- Määrärahaa on käytetty leiritoimintaan tukemalla ampujia sekä heidän huoltajiaan leirimaksuissa
sekä antamalla leirikäyttöön panoksia ja tauluja, mihin on käytetty suuri osa saaduista tuotoista.
- Kultahippuampujia on tuettu matkakuluissa
- Seurojen merkkitapahtumia on muistettu antamalla seuroille lahjakortteja käytettäväksi nuorten
leiritoimintaan.
Tanhuvaaran leiriläisiä on tuettu
Omaa varainhankintaa
- Kaakkois-Suomen aluejaoston tulot tulivat vuonna 2014 pääasiassa koulutus- ja leiritoiminnasta.
- Lisäksi myyntituottoa on saatu välittämällä AM-kisojen järjestäjille aluemestaruusmitaleita
SAL:N KESKI-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Aluejaoston toiminnan tarkoituksena on ollut edistää ja kehittää ampumaurheilua omalla alueellaan
sääntöjen ja SAL:n ohjeiden mukaan yhteistyössä alueen seurojen kanssa. Siihen on kuulunut osa-alueina
auttaa seuroja alueellisten kilpailujen järjestämisessä sekä tuomari-, valmentaja- ja seuratoimihenkilöiden
koulutuksessa. Alueen tehtävänä on ollut tukea alueen seurojen yhteistyötä ja auttaa
paikkakuntakohtaisesti seuroja etujensa valvonnassa. Alueella on 14 seuraa ja yksi kilpailujäsenseura.
HALLINTO
Aluejaoston kokoonpano vuonna 2014 on toimintakertomuksen alussa.
KOKOUKSET
Aluejaosto on kokoontunut 2 kertaa, 5.3.14 pidettiin jaoston järjestäytymiskokous (läsnä 5), toinen kokous
oli 24.9.14 (läsnä 6)
Sääntömääräiset:
- Kevätkokous pidettiin 26.3.14 Tikkahallin ilma-aseradalla (Jkl), jossa osallistujia oli 4 henkilöä.
Puheenjohtajana toimi Raimo Ranta.
- Syyskokous pidettiin 20.10.14 Tikkahallin radalla (Jkl), jossa osallistujia 7 henkilöä. Puheenjohtajana toimi
Jarmo Smura.
EDUSTUKSET
Suomen Ampujainliiton liittovaltuusto 2013-14
– jäsenet Teemu Lahti ja Juhani Öhman, varajäsenet Antti Mustonen ja Viljo Kuparinen
KOULUTUSTOIMINTA
Kivääri- ja pistoolilajien II/I lk tuomarikurssi pidettiin 22.11.14 Jyväskylässä, kouluttajina olivat Juha Sirkka
(joht, kiv) sekä Markku Uusitalo (pist). Osallistujia oli 5
80
SALn seuratapaaminen pidettiin KSAn majalla 3.9.2014 SALsta oli paikalla Rainer Hirvonen. Seuroista
osanottajia oli 8.
SAL:n sääntöjen edellyttämä jaoston ylläpitämä alueen tuomariluettelo koostuu henkilön nimestä, seurasta,
kortin lajista ja luokasta (II, I) sekä vanhenemispäivästä ja mahdollisesta uusimisvuodesta. Luettelon tiedot
saadaan alueen järjestämien kurssien suorituksista ja I-lk uusimisista, joten se ei ole täydellinen. Tiedot
annetaan seuroittain pyydettäessä.
ALUEVALMENNUS
Nuorisotoiminta
Alueen nuorisopäällikkö oli Kimmo Humppi, KarMAS. Alueellisten ilma-asekilpailujen yhteydessä
järjestettiin aina tukiampujien sarjat.
KILPAILUTOIMINTA
Aluemestaruuskilpailut pidettiin seuraavasti / henkilökoht. suoritukset
10m ilma KarMAS
62
10m ilmaolympia TiA 12
50m kivääri KSA
19
50/25m pistooli KSA
94
Trap, Skeet ViitA
36
Alueella järjestettiin seuraavat avoimet alueelliset kilpailut:
11.-13.7.2013 XL Avoimet alueelliset Luhangan kilpailut LuhA
28.6.-5.7.2014 .49.Kv Karstulan ampumaviikko
KarMAS
153-14.9.2014 Syyskisa
JSA
8.11.2014 Konneveden XXVI POP-kisa
KonnA
16.11.2014 Tikkahallin syyskilpailut, Tikkakoski
Ksa, TiA
Alueellisia sarjakilpailuja ilma-aseilla järjestivät ÄäA ja TiA.
MESSUT JA MUUT VASTAAVAT TAPAHTUMAT
Yritysyhteistyö on tapahtunut seurojen voimin ja tulokset menneet suoraan seurojen hyväksi.
SEURATOIMINTA KESKI-SUOMESSA
Aluejaosto muisti 50v täyttänyttä Luhangan Ampujia.
Suuri ongelma on ampumaurheilun harrastajien vähyys. Aikuissarjoissa puuttuu kärkeä lukuun ottamatta
järjestäytynyt ja ohjelmoitu valmentautuminen ja henkilökohtaiset valmentajat.
Nuorten tukiampujien koulutusta ovat tehneet jaoston kuuleman mukaan järjestäytyneesti JSA, LievA,
LuhA, KannA, KSA, KarMAS, KonnA, ViitA ja ÄäA. Ampumaurheilun esittelyä seuroissa koululais- ja
opiskelijaryhmille on pidetty useilla paikkakunnilla.
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Kooste ampumarataselvityksestä on tehty. Saatujen tietojen mukaan SM/suurkisojen järjestäminen on
alueella mahdollista KSA:n ja rajoitetusti KarMAS ulkoradoilla, muttei yhdelläkään ilma-aseradalla.
Alueellisia kisoja voidaan järjestää JSA, KarMAS, KSA, LuhA, SaarA ja ViitA radoilla lajiryhmittäisin
rajoituksin. 20-30-paikkaisia ilma-aseratoja on käytettävissä KarMAS, KonnA, KSA ja ÄäA:lla. Muilla seuroilla
on harjoitteluun ja pienimuotoiseen kilpailutoimintaan soveltuvia ulko- ja ilma-aseratoja. Osa radoista on
rhy:n tai Puolustusvoimien hallinnassa, mutta niille on ampumaseuroilla käyttösopimuksia.
Ampumajaoston tiedossa on practical-ratahanke KSA:lla. Samoin radan melusta on tehty valituksia ja lupa
on uudelleen arvioitavana. Toisaalta KSAn haulikkoradoille on asetettu käyttökielto.
Keuruulla on käynnistetty hanke kansallisen ampumaurheilukeskuksen kehittämiseksi lakkautetun
varuskunnan ampumaratojen ja varuskunnan tilojen vapautessa 2015.
81
TALOUS
Pääosa alueen tulorahoituksesta muodostui SAL:n avustuksesta. Ylijäämää 1190,72€ Tase 5068,32€
TIEDOTUS
Seuroihin on vuoden aikana lähetetty sähköisiä seuratiedotteita ajankohtaisista asioista. Sähköpostilla on
ryhmäpostitettu lisäksi kilpailu- ja koulutuskutsuja sekä jaoston sisäisiä viestejä. Alueen tiedotteita on
julkaistu myös SAL:n nettisivuilla.
SAL:N LAPIN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Seurojen ja alueen tukeman valmennuksen tulokset näkyivät. Alueen nuoret ampujat keräsivät
ennätysmäärän SM-mitaleita. SM-tasolla menestyneitä nuoria oli yli 20. Liikkuvassa maalissa Rovaniemen
Mika Kinisjärvi toi Granadan MM-kisoista kultaa. Tornio (TorSA) oli alueen vahva haulikkokeskus ja SMkisajärjestäjä. Sodankylä (SodA) oli nuorten kiväärin ja pistoolin ykköskouluttaja. Lapin liiton
maakuntakaavoituksen tueksi laatima Lapin ampumarataselvitys 2014 valmistui. Ehdotetuissa
kaavamerkinnöissä otetaan ampumaurheilu hyvin huomioon.
HALLINTO
Aluejaoston kokoonpano toimintakertomuksen alussa.
KOULUTUS JA NUORISOTOIMINTA
Lapin alueen koulutus painottuu vahvasti nuorisoon. Haulikkosimulaattorit tuottavat hyvin uusia
harrastajia. Torniosta toiminta on hyvin leviämässä Sodankylään, Keminmaalle, Rovaniemelle ja Ivaloon.
Tuomarikursseja on järjestetty vuonna 2014 kysynnän mukaan.
Koulutuksen
kuvaus, mikä?
Tuomarikurssi II
haulikko
Päivämäärät
Paikkakunta
Kouluttajat
Osallistujamäärä
25.4.2014
Tornio
Reijo Alkku
5
Jaostopäivät
14.-15.3.2014
Vierumäki
SAL
1
Haulikkokoul.
27.05. 2014
Raumo
Reijo Alkku
11
Haulikkokoul.
6.6.2014
Simo
Reijo Alkku
17
Tornio, Sodankylä, Ivalo ja Rovaniemi olivat aktiivisia nuorisokouluttajia vuoden 2014 aikana. Alue on
tukenut nuorisoleirien järjestäjiä. Kultahippukarsinta ammuttiin Sodankylässä 14.12.2014. Suorituksia oli
26. Alue tukee kultahippuseuroja osallistumalla finaalimatkan kustannuksiin.
Ampumakouluja ja ampumakorttikoulutuksia on useilla paikkakunnilla.
KILPAILUTOIMINTA
Alueen seuroissa on järjestetty AM-kilpailuja, avoimia alueellisia kisoja, kuntaotteluita, kinkkukisoja,
sarjakilpailuja ja osallistuttu valtakunnallisiin sarjakisoihin ja SM-kilpailuihin. Lapin alueen ja PohjoisPohjanmaan alueen kivääri- ja pistooliampujat ovat perinteisesti olleet mukana Kalottiottelussa, nykyisin
Barent Matchissa. Pohjois-Suomen ilmakivääri ja ilmapistoolijoukkue voitti kokonaiskilpailussa Norjan ja
82
Ruotsin Barentsin talvikisoissa 4.-6.4.2014 Norjan Tromssassa. Barents Summer Games pidetään Oulussa
2015. Ammunta on lajina mukana.
VALMENNUS
Leirin kuvaus,
Tehoryhmä
Päivämäärät
1.-2.2.2014
Paikkakunta
Sodankylä
Kouluttajat
J Törmänen
Osallistujamäärä
2
Kasa-ampujat
1.-2.2.2014
Rovaniemi
M Tikkanen
5
Tehoryhmä
7.-9.3.2014
Sodankylä
J Törmänen
2
Tehoryhmä+alue
25.-26.10.2014
Sodankylä
J Törmänen
2 +1
Tehoryhmä+alue
29.-30.11.2014
Sodankylä
J Törmänen
2+3
Haulikko, nuoret ja
naiset
Sporting,
maajoukkueleiri
24.-27.04.2014
Tornio
Reijo Alkku
12
7-8.6.2014
Tornio
Anti Järvelaid
Reijo Alkku
5+3
Tehoryhmäleiritys Sodankylässä ei ole aiheuttanut alueelle kustannuksia.
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Lapin ampumarataselvityksen mukaan alueella on 28 seudullista ja maakunnallista rataa, joita voidaan
kehittää. Kaksi uutta rataa on rakenteilla. Kaikkiaan selvityksessä on 88 ulkona sijaitsevaa ampumarataa.
Suuri osa näistä on metsästysseurojen pieniä ratoja. Pysyviä sisäratoja, joissa voidaan kilpailla esimerkiksi
erityisryhmien SM-tasolla on Rovaniemellä. Sodankylän Ampujat käynnisti uuden sisäradan suljetun
Jääkäriprikaatin sisäradan tilalle, mutta ampumapaikkoja on alle 15. Alla on linkki Lapin liiton
ampumarataselvitykseen:
http://www.lappi.fi/lapinliitto/c/document_library/get_file?folderId=1781115&name=DLFE-23161.pdf
EDUNVALVONTA
SAL:n alue lähetti yhdessä Pohjois-Pohjanmaan alueen kanssa Ampumaurheiluliitolle aloitteen 3.4.2014:
koska tapahtumia järjestävien seurojen toimihenkilöitä koulutetaan etelässä, pohjoisten alueiden kanta on,
että pohjoisen seuratoimijoille tulee kehittää matkatukijärjestelmä.
TALOUS
Lapin aluejaoston talous perustuu SAL:n vuosittaiseen tukeen. Tulos vuodelta 2014 oli 616,19 €.
SAL:N LOUNAIS-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Lounais-Suomen alueen toiminnan painopisteinä olivat toimintasuunnitelman mukaisesti nuorisotoiminta
ja ampumaurheilukoulut. Ampumaurheilukoulu toiminta on jo usean vuoden ajan ollut alueella vilkasta ja
urheiluammunnasta kiinnostuneiden nuorten määrä on pysynyt aikaisempien vuosien tasolla.
Nuorisopäällikkö on jatkanut vierailujaan seuroissa sekä muutenkin pyrkinyt aktiivisesti kannustamaan
seuroja nuorisotyöhön.
83
Seuroissa toiminta on jatkunut perinteiseen tapaan aktiivisena. Alueella on järjestetty useita kilpailuja
kaikissa lajeissa sekä tehty seurayhteistyötä niin kilpailujen kuin harjoittelumahdollisuuksienkin
järjestämisessä. Myös kilpailuihin osallistuminen sekä alueellisiin että kansallisiin kilpailuihin on ollut
aktiivista. Ulkomaan kilpailuihin on myös otettu osaa. Alueelta järjestettiin vuoden alkajaisiksi perinteinen
yhteiskuljetus Swedish Cupiin.
Aluejaosto myös aloitti aluetoiminnan juhlavuodentoiminnan suunnittelun sekä erityisten juhlavuoden
tapahtumien suunnittelun.
HALLINTO
Aluejaoston kokoonpano vuonna on mainittu toimintakertomuksen alussa.
Aluejaosto kokoontui yhteensä 7 kertaa ja käsitteli kokouksissaan 86 asiakohtaa.
Alueen edustus ja osallistuminen päätöksentekoon liittovaltuustossa on myös ollut aktiivista.
KOULUTUS
Aluejaosto on järjestänyt tuomarikurssin Säkylässä helmikuun alussa. Lajeina kurssilla olivat liikkuva maali-,
kivääri- ja pistoolilajit. Lisäksi alueelta osallistui useita ampujia ylituomarikoulutukseen huhtikuussa.
Alueelta ei ole osallistuttu SLU:n (nyk. Valo ry) tai LiikU ry:n järjestämiin koulutustilaisuuksiin.
Aluejaostosta on aktiivisesti osallistuttu Me yhdessä-projektin koulutuksiin sekä muihin siihen liittyviin
tapahtumiin. Alueella järjestettiin asiaan liittyen kaksi seuratapaamista, joista toinen järjestettiin Säkylässä
ja toinen Salossa.
NUORISOTOIMINTA
Nuorisotoiminta on ollut aikaisempien vuosien tapaan vilkasta. Kultahippukarsintoja on järjestetty useita ja
osallistuminen niihin on ollut vilkasta. Myös aikaisempina vuosina järjestettyä Suvisarjakilpailua jatkettiin.
Vuonna 2014 Suvisarjakilpailu järjestettiin yhteisesti Lounais-Suomen ja Hämeen alueen nuorille siten, että
puolet kilpailuista järjestettiin L-S alueella ja puolet Hämeen alueella. Osallistuneita nuoria oli 40 ja
suorituksia kilpailusarjassa kertyi 170. Lisäksi on järjestetty alueellisia nuorten leirejä.
Aluejaosto on johdonmukaisesti seurannut kilpailuanomuksia nuorten sarjojen osalta. Mikäli
kilpailuanomuksessa ei ole ilmoitettu järjestettäväksi nuorten sarjoja, on aluejaosto kehottanut lisäämään
ne kilpailuohjelmaan. Tämän myötä on useimmissa alueella järjestettävissä kilpailuissa olleet myös nuorten
sarjat mukana.
Nuorisostipendihakemuksia tuli määräaikaan mennessä kaksi kappaletta. Vuoden 2014 nuorisostipendit
myönnettiin Kankaanpään Ampujien Niko Eloselle ja Aleksi Kauppilalle.
KILPAILUT
Aluemestaruuskilpailuja on järjestetty aiemmin laaditun suunnitelman mukaisesti useissa lajeissa, yhteensä
9 lajissa.
Lisäksi alueella on järjestetty Maakunnallisen makuun sarjakilpailu, jonka osallistujamäärät ovat edellisten
vuosien tapaan olleet kiitettävät. Tänä vuonna osakilpailuja oli 9 ja suorituksia kirjattiin yli 200 kappaletta.
Alueellinen kilpailutoiminta on ollut kiitettävän vireää kuluvana vuonna. Osallistujamääriä kuitenkin
verottavat pitkät etäisyydet. Kilpailuanomuksien toimittamisessa aluejaostolle on ollut huomattavissa
pientä kehitystä.
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
Aluejaosto on jatkanut Liedon Kailassuon ratasuunnitelmien edistymisen aktiivista seurantaa. Radan
suunnitteluun ovat alueelta osallistuneet aluejaoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.
TALOUS
Alueen talous vuonna 2014 on ollut 1648,73 euroa ylijäämäinen. Aluejaosto teki tarkoituksellisia
säästötoimenpiteitä tilikauden aikana ja ylijäämä on tarkoitus käyttää juhlavuoden toimintaan.
Kokonaisuutena voidaan todeta, että alueen taloutta on hoidettu tarkasti ja suunnittelun mukaisesti.
Suurimmiksi menoeriksi ovat tälläkin kertaa nousseet palkinto- ja matkakulut sekä nuorille maksettavat
84
urheilijatuet. Alueen tulot koostuvat pääasiassa AM-kilpailuveroista, tuomarikoulutuksesta sekä liiton
tuesta. Tuen suuruus on ollut 4 000 euroa.
SAL:N POHJANMAAN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
YLEISTÄ
Alueen toiminta on ollut viime vuonna vilkasta niin kilpailujen, koulutuksen kuin nuorisotoiminnan osaalueilla.
Aluemestaruuskilpailut on järjestetty alueella lähes jokaisessa lajissa ja osallistujamäärät olivat pysyneet
suunnilleen edellisvuosien tasolla.
Aluemestaruusmitalien hankkiminen aluejaostolle ja sieltä edelleen järjestävälle seuralle on jatkettu ja
todettu hyväksi vaihtoehdoksi, toimintaa jatketaan samanlaisena. Edellä mainitun käytännön etuna on
palkintojen varma saatavuus kisoihin ja kulut pienenevät, kun jokaisen seuran ei tarvitse maksaa toimitusja pakkauskuluja palkintojen lisäksi.
Tuomarikursseja pidettiin edellisvuosien tapaan.
Aluejaoston valmistama ”vuosikirja”, mikä sisältää mm. alueen kilpailukalenterin, ennätystilaston,
yhteystiedot aluejaostoon, seuroihin ja liiton henkilöille, on tiivis tietopaketti alueen toiminnasta ja sen
jakaminen seuroille omakustannushintaan on palvelua parhaimmillaan alueen jäsenistölle. Painosmäärä
kalenterille oli 500 kpl.
Lähes kaikkiin Alueen ampumaseuroihin oltu puheenjohtajan toimesta henkilökohtaisissa yhteyksissä, joko
puhelimella, sähköpostin välityksellä, tai keskusteluissa mm kilpailuissa eri puolilla aluetta. Kartoitettu
seuran tilannetta ja ratakapasiteettia tulevaisuuden käyttöä silmällä pitäen. Yhteyden otoissa selvitettiin
ratatilanne ja onko seuralla nuorten ampumakerhotoimintaa ja jos, niin missä mittasuhteessa. Löytyi
muutamia seuroja, joissa joskus oli ollut ilma-aserata mutta juuri nyt ei, koska ei ollut käyttäjiä, jonkin aikaa
keskusteltuamme ideat alkoivat kypsyä.
HALLINTO
Aluejaosto on pitänyt vuonna 2014 kuusi kokousta. Kevätkokous pidettiin 21.3.2014 Härmän kylpylässä ja
syyskokous 31.10.2014 Kuortaneen urheiluopistolla. Aluejaoston kokouksien yhteydessä tehtiin
seurakäyntejä mm. järjestämällä kokouksia seurojen tiloissa ympäri aluetta.
Aluejaoston kokoonpano on mainittu toimintakertomuksen alussa.
KOULUTUS
25.1.2014
1.2.2014
1.5.2014
25.5.2014
11.7.2014
I ja II luokan tuomarikurssi kivääri ja pistoolilajeista Ähtärissä. Kouluttajina
kiväärissä Jussi Ahomäki ja pistoolilajeissa Marko Talvitie, Tapio Linjala, 29 henkilöä
kurssilla, 2 henkilöä kuuntelemassa.
I ja II luokan tuomarikurssi kivääri ja pistoolilajeista Vaasa.
Kouluttajina kiväärissä Juha Ahomäki ja pistoolissa Teijo Kimpimäki, 15henkilöä.
I ja II luokan tuomarikurssi kivääri ja pistoolilajeista Haapajärvellä
Kouluttajina kiväärissä Juha Ahomäki ja pistoolissa Eero Laitila, 13 henkilöä.
I ja II luokan tuomarikurssi haulikkolajeista Ylistarossa. Kouluttajana
haulikkolajeissa toimi Börje Brännbacka, osallistujia 4 henkilöä.
I ja II luokan tuomarikurssi haulikkolajeista Lohtajalla. Kouluttajana
haulikkolajeissa toimi Olavi Alanen, 6 henkilöä.
Alue järjesti aktiivisesti tuomarikoulutusta vuoden aikana jolloin kerjettiin uusimaan ja kirjoittamaan kaiken
kaikkiaan yhteensä 75 uutta ja 21 uusittua tuomarikorttia. Kouluttajina toimivat Juha Ahomäki, Jussi
Ahomäki, Jukka Yliketola, Marko Talvitie, Aarno Ala-Honkola, Teijo Kimpimäki, Eero Laitila, Markku
Ranta_Ylitalo, Olavi Alanen, JP Parkkamäki, Juha Ristimäki ja Börje Brännbacka.
85
Ampumakouluohjaajakoulutusta on järjestetty Ylihärmässä 16.9.2014 ja 18.9.2014 osallistujia 11 henkilöä.
NUORISOTOIMINTA
Leirejä järjestettiin 2014 seuraavasti:
Ilmakivääri ja -pistoolileiri Lappajärvellä 30.3.2014, ohjaajina pistoolissa oli Timo Keskilammi ja kiväärissä
Asko Ahde, osallistujia 20 henkilöä.
Pienoiskiväärileiri pääsiäislauantaina 19.4.2014 Vaasan Ampujien Ampumahallilla, ohjaajana Markku Passi,
osallistujia 10 henkilöä
Ilmakivääri ja -pistoolileiri Jalasjärvellä 29.12.2014. Leirin ohjaajina Asko Ahde ja Tapio Linjala, osallistujia 16
henkilöä. Leireillä osallistujia 46 henkilöä.
Nuorisotoimintaa alueella järjestää seuraavat seurat:
Haapajärven ampumaseura, ilmakivääri ja -pistooli, pienoiskivääri, nuoria ampumakoulussa 20 henkiä
Lappajärven ampujat, ilmakivääri ja -pistooli
Alavuden ampujat, ilmakivääri ja -pistooli, nuoria ampumakoulussa 18 henkiä
Kauhavan ampumaseura, ilmakivääri ja -pistooli, pienoiskivääri ja pienoispistooli
Isonkyrön metsästys- ja ampumaseura, ilmakivääri ja -pistooli, pienoiskivääri ja pienoispistooli
Härmän seudun ampujat, ilmakivääri ja -pistooli, pienoiskivääri ja pienoispistooli, nuoria ampumakoulussa
42 henkiä
Isojoen urheilijat, ilmakivääri ja -pistooli, nuoria ampumakoulussa 5 henkiä
Jalasjärven ampujat, ilmakivääri ja -pistooli
Kauhajoen ampujat, ilmakivääri ja -pistooli, pienoiskivääri ja pienoispistooli
Kuortaneen kunto, ilmapistooli
Lapuan seudun ampujat, ilmakivääri ja -pistooli
Lehtimäen ampujat, ilmakivääri ja -pistooli, pienoiskivääri ja pienoispistooli
Skytteklubben blinken, ilmakivääri ja -pistooli
Jurvan metsästysseura, ilmakivääri ja -pistooli sekä haulikko, nuoria ampumakoulussa 23 henkiä
Kultahippukarsinta, ilmakivääri ja -pistooli 1.12.2013 Haapajärvi, osallistujia 22 henkilöä
Kultahippukarsinta, ilmakivääri ja -pistooli 29.11.2014 Haapajärvi, osallistujia 29 henkilöä
Kultahippukarsinta, ilmakivääri ja -pistooli 16.2.2014 Isojoki, osallistujia 94 henkilöä
Kultahippukarsinta, ilmakivääri ja -pistooli 8.-9.2.2014 Kauhava, osallistujia 156 henkilöä
KILPAILUTOIMINTA
Aluemestaruuskilpailut:
Ilma-aseet
Kauhava
50m pistooli, Vapaapistooli
Ylivieska
25m pistooli, pienois/urheilupistooli,
vakiopistooli ja isopistooli
Alavus
25m Olympiapistooli
Ähtäri
Pienoiskivääri
Kauhajoki
Ilmaolympiapistooli
Seinäjoki
1-Trap
Kurikka
2-Trap
Kannus
A-Trap
Kaustinen
O-Trap
Halsua
Skeet
Ylistaro
Sporting
Pietarsaari
Compak
Pietarsaari
Liikkuva maali 50m
Jurva
Liikkuva maali 10m
Jurva
Liikkuvan maali 100m
Jurva
Kultahippu ilma-aseet
Kauhava
8.-9.2.2014
13.7.2014
6.- 7.9.2014
30.8.2014
30.8-31.8.2014
12-13.4.2014
28.6.2014
30.8.2014
24.5.2014
26.7.2014
12.7.2014
24.8.2014
23.8.2014
28.6.2014
6.12.2014
2.7.2014
8.-9.2.2014
Suoritukset
345 hlö
20 hlö
55 hlö
98 hlö
27 hlö
35 hlö
12 hlö
25 hlö
15 hlö
10 hlö
36 hlö
346 hlö
86
300m vapaakivääri
Kokkola
24.8.2014
18 hlö
Kultahiput pistoolilajit
Seinäjoki
23.8.2014
17 hlö
Haapajärvellä järjestettiin Kasa-ammunnan 25m lajien SM-kilpailut 16.-17.8.2014
Lohtajalla järjestettiin 300M kasa-ammunnan SM 13.-14.9.2014
Perinteinen Pohjanmaan Kilpi ammuttiin Seinäjoen ampumaradalla 29.5.2014.
Pohjanmaa CUP:n finaali ammuttiin Kauhavalla 22.-.23..3.2014.
Alueen myöntämät kilpailut yhteensä 71 kpl
VALMENNUS
Kivääri Marjo Yli-Kiikka, Maria Takala ja Pekka Lager
Pistooli Juhani Riutta
Tehoryhmäläiset (kiväärissä yht. 8 valmennettavaa), järjestäjänä Suomen Ampumaurheiluliitto,
valmentajana Pekka Lager
Kauhavan ampujien rata 25.1.2014, kiväärissä 8 henkilöä
Vaasan ampumahalli 5.-6.4.2014, kiväärissä 6 henkilöä
Vaasan ampumahalli 10.-11.5.2014, kiväärissä 4 henkilöä
YMPÄRISTÖ JA OLOSUHTEET
SM-tason ratoja ilma-aseille ovat Ylihärmän Anssin Jussin areena ja Kauhavan koulukeskus.
Seuroilla ilma-aseratoja joiden kapasiteetti on 10 – 30 paikkaa. Tällaisia ratoja n. 15 kpl.
50 m:n sisärata Vaasa ja Nurmo.
25 - 50 m:n ratoja hyvät olosuhteet Seinäjoella, Jalasjärvellä, Vaasassa ja Ylivieskassa. Hieman
vaatimattomampia ratoja on mm. Kauhajoki, Peräseinäjoki, Kuortane, Kalajoki, Alavus, Ähtäri ja Härmä.
300 m:n ratoja Kauhavalla, Lohtajalla, Haapajärvi.
Liikkuvan maalien lajeissa harrastaminen ja kilpaileminen on keskittynyt Jurvan metsästysseuran
ratatoimintaan.
Haulikkoratoja Pietarsaari, Jurva, Petolahti, Kurikka, Peräseinäjoki, Lohtaja, Halsua, Kaustinen, Ylistaro.
Selvisi, että Pohjanmaan alueella on sekä vaatimattomia, että laadukkaita ja aika isojakin ratoja.
Haapajärvi Monitoimihalli, ilma-aseet 40 + 8 paikkaa. 10m liikkuvamaali, toimisto, kahvio, pukuh. suihkut.
Haapajärvi Sukkasalmi, kasa-ammunta 25m, 50m ja 100m, 20 paikkaa, 75/100m hirvi+ karhurata.
Haapajärvi Pitkäkangas (PV:n ns.varikon radat, joihin käyttöoikeus)300m kiväärirata 10 paikkaa, sekä 25m
pistoolirata 10 paikkaa.
Isokyrö 50m 20 paikkaa, 25m pistooli 15 paikkaa, 10m 12 paikkaa,+ riistamaali ja haulikko.
Ylivieska 50m 40 paikkaa 25m 40 paikkaa + ilma-aserata 20 paikkaa.
Nivala 50m 20 paikkaa, 25m pist. 15 paikkaa, ilma-aserata 10 paikkaa.
Toholampi 50m 20 paikkaa, 25m pist. 10 paikkaa, ilma-aserataa ei ole.
Kokkola 300m 10 paikkaa, 50m, 35 paikkaa, 25m pist. 30 paikkaa, 10m 20 paikkaa, lisäksi villikarju, hirvi,
sekä trap ja skeet radat.
Kalajoki 50m 20 paikkaa, 50m pienoishirvi, 25m pist. 20 paikkaa, kasa-a 2 paikkaa, trap/skeet.
Lohtaja 100m 20/40 paikkaa, 200m 20/40 paikkaa, 300m 20/40 paikkaa.
Kannus 50m 30 paikkaa, 25m 20 paikkaa, 10m 18 paikkaa, sekä hirvirata.
Ähtäri 50m 26 paikkaa, 25m pist. 25 paikkaa, 10m ilma-aserata 6 paikkaa.
Osa seuroista voi järjestää AM-kilpailuita, osa SM-kilpailuita. Lohtaja jopa MM-kilpailut.
Esteettömyys: Osalla radoista asiat ok, osalla melkein ok, osalla tilanne surkea joissa esteettömyysasia
vaatii SUURTA huomiota.
PALKITUT
Syyskokouksessaan aluejaosto palkitsi menestyneitä ampujia.
87
SAL:N POHJOIS-POHJANMAAN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
Yleistä
Kaudelle tehdyt suunnitelmat toteutuivat toimintasuunnitelman mukaisesti. Aluejaoston kokouksia
pidettiin kaksi.
Hallinto
Aluejaosto kokoontui kaksi kertaa.
Koulutus
Koulutuksen kuvaus,
Päivämäärät
mikä?
Siluettituomarikurssi, II
10.5.2014
ja I lk
Haulikkokoulu nuorille
25.-26.6.2014
ja naisille
Haulikkotuomarikurssi,
4.2014
YT
Nuorisotoiminta
Taulukossa kohdassa Valmennus
Paikkakunta
Kouluttajat
Osallistujamäärä
Oulu
Veikko Huotari
12 kpl II lk ja
1 kpl 1 lk
Oulunsalo
Esa Heinonen
15
Oulunsalo
Curt Sjöblom
12
Kilpailutoiminta
- Sportingin PM-kilpailuista naisten joukkuekultaa Raahen ampujille
- SM-karsinta tammikuussa ilma-aseilla (OMAS)
- AM-kilpailut ilmakivääri ja -pistooli, sekä liikkuva maali helmikuussa (OMAS)
- AM-kilpailut toukokuussa pienkivääri- ja pistoolilajit, sekä liikkuva maali kesä (OMAS)
- AM-kilpailut 1-trapissa elokuussa (OMAS)
- AM-kilpailut Compak sportingissa syyskuussa (OMAS)
- Pienempiä kilpailuja eri lajeissa eri puolilla aluetta
Valmennus
Leirin kuvaus,
Päivämäärät
Paikkakunta
Kouluttajat
Osallistujamäärä
mikä?
Nuorten ilma4.2014
Kajaani
Ahti Kärkkäinen
13
aseleiri
Nuorten ruutiase6.2014
Kajaani
Juhani Hautala
6
leiri
Nuorten haulikko6.2014
Kuusamo
Markku Lämsä
12
leiri
Ympäristö ja olosuhteet
Oulun Raksilan ilma-aserata on katoamassa, koska kiinteistön purku on edessä. Uuden radan hakuprosessi
on alkamassa. Hiukkavaaran ampumaratojen siirtyminen Kainuun Prikaatin hallintaan merkitsee uusien
käyttäjäsopimusten tekemistä. Uuden lainsäädännön takia siviilipuoli joutuu hankkimaan mahdollisesti
ampumarataluvat erikseen. Hiukkavaaran haulikkoratojen meluongelmat saattavat merkitä niiden alasajoa,
ellei ratkaisua keksitä. Kokkokankaan ampumaradan eteneminen on pysähtynyt. Sotkamon ampumarata sai
ympäristöluvan.Raahen ampumarata on selvitystilassa.Uusi ampumarata Lumijoen ja Limingan rajalle
etenee. Suunnitteluvaihe on käynnissä ja maat on hankittu.
Talous
Tilikauden tulos +249,97.
88
15 LIITTEET
TALOUS 2014
TULOSLASKELMA
VARSINAINEN TOIMINTA
Tuotot
Osanottomaksut
Muut tuotot
Myyntituotot
Muut tuotot
Muut tuotot
Tuotot
Kulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Henkilösivukulut
Henkilöstökulut
Poistot
1.1.-31.12.2014
1.1.-31.12.2013
156 878,58 €
90 366,98
300,00 €
250,00 €
5 237,25 €
162 665,83 €
400,00
100,00
487,10
91 354,08
-556 020,18 €
-528 209,77
-81 666,94 €
-25 205,03 €
-106 871,97 €
-662 892,15 €
-103 656,03
-22 325,64
-125 981,67
-654 191,44
-10 086,15 €
-10 150,53
-82 142,46 €
-131 114,88 €
-70 032,85
-116 470,47
Muut kulut
Vuokra- ja vastikekulut
Ulkopuoliset palvelut
Matka- ja majoituskulut
Henkilökunta
Toimintaan osallistuvat
Osanottomaksukulut
Matka- ja majoituskulut
Materiaalikulut
Urheilija- ja valmentajatuet
Muut toimintakulut
Henkilöstöetuudet
Toimistokulut
Kokous- ja neuvottelukulut
Edustuskulut
Palkinnot
Jäsenmaksukulut
Muut toimintakulut
Muut toimintakulut yhteensä
Muut kulut yhteensä
Kulut yhteensä
-143 472,92 €
-263 940,90 €
-27 858,75 €
-435 272,57 €
-132 282,96 €
-612 179,66 €
-131 114,82
-217 412,15
-18 760,00
-367 286,97
-91 524,09
-534 387,72
-10 298,61 €
-95 593,23 €
-32 081,62 €
-4 117,56 €
-12 492,50 €
-11 520,82 €
-17 307,78 €
-183 412,12 €
-1 576 404,65 €
-2 249 382,95 €
-11 033,67
-91 941,61
-32 256,81
-6 563,60
-2 165,18
-11 644,32
-20 415,15
-176 020,34
-1 355 722,44
-2 020 064,41
Tuotto-/kulujäämä
-2 086 717,12 €
-1 928 710,33
89
VARAINHANKINTA
Tuotot
Jäsenmaksu- ja lis.tuototuotot
Myyntituotot
Lahjoitukset ja avustukset
Ilmoitus- ja mainostuotot
Muut varainhankinnan tuotot
Tuotot
Kulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilöstökulut
Ostokulut
Sopimuskulut
Muut kulut
Ulkopuoliset palvelut
Muut varainhankinnan kulut
Muut kulut
Kulut
Varainhankinta yhteensä
Tuotto-/kulujäämä
SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
Tuotot
Korkotuotot
Muut sijoitus- ja rahoitustuotot
Tuotot
Kulut
Korkokulut
Kulut
Sijoitus- ja rahoitustoiminta
yhteensä
Tuotto-/kulujäämä
885 806,71 €
35 844,31 €
50 000,00 €
214 336,36 €
34 960,12 €
1 220 947,50 €
782 335,82
38 846,99
25 000,00
125 771,13
53 404,60
1 025 358,54
-20 583,89 €
-6 551,95 €
-23 382,06
-2 273,01
-4 562,27
-33 300,10 €
-60 435,94 €
1 160 511,56 €
-37 619,93
-67 837,27
957 521,27
-926 205,56 €
-971 189,06
44,99 €
470,00 €
514,99 €
49,62
471,00
520,62
-1 854,15 €
-1 854,15 €
-2 966,17
-2 966,17
-1 339,16 €
-2 445,55
-927 544,72 €
-973 634,61
-927 544,72 €
-973 634,61
710 000,00 €
210 000,00 €
38 000,00 €
710 000,00
257 800,00
37 500,00
SATUNNAISET ERÄT
Tuotto-/kulujäämä
YLEISAVUSTUKSET
Valtion toiminta-avustus
Valtion erityisavustukset
Muut yleisavustukset
90
Yleisavustukset
958 000,00 €
1 005 300,00
Tilikauden tulos
30 455,28 €
31 665,39
TASE
Vastaavaa
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat oikeudet
Ennakkomaksut
Aineettomat hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Koneet ja kalusto
Aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
Muut osakkeet ja osuudet
Pysyvät vastaavat yhteensä
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Tavarat
Saamiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Saamiset
Rahat ja pankkisaamiset
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
VASTAAVAA
Vastattavaa
OMA PÄÄOMA
Muut rahastot
Muut vapaat rahastot
Edell tilik yli-/alijäämä
Tilikauden yli-/alijäämä
Oma pääoma yhteensä
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset
Pakolliset varaukset
VIERAS PÄÄOMA
Lyhytaikainen vieras pääoma
Ennakkomaksut
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
Lyhytaikainen vieras pääoma
VASTATTAVAA
31.12.2014
31.12.2013
18 905,80
18 905,80
18 905,80
726,99
30 258,48
30 985,47
18 905,80
726,99
30 451,63
31 178,62
10 473,11
10 473,11
60 364,38
11 006,44
11 006,44
61 090,86
34 194,75
33 609,55
60 849,30
30 526,14
53 607,70
114 457,00
33 588,72
182 240,47
242 604,85
47 430,89
77 957,03
25 615,58
137 182,16
198 273,02
130 571,01
-198 245,59
30 455,28
-37 219,30
130 571,01
-229 910,98
31 665,39
-67 674,58
7 315,00
28 005,00
61 220,18
25 392,86
185 896,11
272 509,15
242 604,85
0,00
89 022,95
11 258,40
137 661,25
237 942,60
198 273,02
91
TILINTARKASTUSKERTOMUS
Suomen Ampumaurheiluliitto ry:n jäsenille
Olemme tilintarkastaneet Suomen Ampumaurheiluliitto ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen ja
hallinnon tilikaudelta 1.1-31.12.2014. Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman ja liitetiedot.
Hallituksen vastuu
Hallitus vastaa tilinpäätöksen laatimisesta ja siitä, että se antaa oikeat ja riittävät tiedot Suomessa
voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallituksen on
huolehdittava siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla
tavalla järjestetty.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto
tilinpäätöksestä. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita.
Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan
mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme
tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä olennaista
virheellisyyttä, ja siitä, ovatko hallituksen jäsenet syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta
saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhdistystä kohtaan, taikka rikkoneet yhdistyslakia tai
yhdistyksen sääntöjä.
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen
sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu
tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen
virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon
sisäisen valvonnan, joka on yhdistyksessä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan
tilinpäätöksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen
suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä
tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhdistyksen sisäisen valvonnan tehokkuudesta.
Tilinrakastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden
asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä
tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän
tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös antaa Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen
laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan
tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.
Tietyn seikan painottamiseen liittyvä lisätieto
Haluamme kiinnittää huomiota tilinpäätöksen liitetietoon, jossa tuodaan esille yhdistyksen oman
pääoman asema. Lausuntoamme ei ole mukautettu tämän seikan osalta.
Helsingissä 23.päivänä huhtikuuta 2015
PricewaterhouseCoopers Oy
KTH-yhteisö
Jaana Salmi
KHT
Hannu Sohlman
KHT
92
SAL:N VALINTAPERUSTEET VALMENNUSRYHMIIN 2014
Kaikilta SAL:n valmennusryhmien jäseniltä edellytetään SAL:n urheilijasopimuksen allekirjoittamista.
Valmennusryhmiin valittavien ampujien tulee täyttää valmennusryhmien urheilijoille asetetut kriteerit.
Mikäli urheilija on pitänyt välivuoden, huomioidaan erikseen sovittaessa urheilijan aikaisempi
kansainvälinen tulostaso.
Urheilijalla on henkilökohtainen valmentaja.
OLYMPIARYHMÄ
1. Urheilija on nimetty Olympiakomitean aikuisten järjestelmätukiurheilijaksi.
2. Urheilijalta odotetaan ensisijaisesti mitalia tai finaalipaikkaa Rio de Janeiron olympialaisissa 2016.
3. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin.
4. Urheilijalta odotetaan ensisijaisesti mitalia tai finaalipaikkaa tulevissa arvokilpailuissa arvokilpailu/MC
mitalin/mitaleja ja/tai finaalisijoituksia henkilökohtaisessa kilpailussa.
PARALYMPIARYHMÄ
1. Urheilija on nimetty Paralympiakomitean aikuisten järjestelmätukiurheilijaksi.
2. Urheilijalta odotetaan ensisijaisesti mitalia tai finaalipaikkaa Rio de Janeiron Paralympialaisissa 2016.
3. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin.
4. Urheilijalta odotetaan ensisijaisesti mitalia tai finaalipaikkaa tulevissa arvokilpailuissa arvokilpailu/MC
mitalin/mitaleja ja/tai finaalisijoituksia henkilökohtaisessa kilpailussa.
MAAJOUKKUERYHMÄ
1. Urheilija on kansainvälisellä huipulla aikuisten sarjassa, tulostaso on noin 30 % parhaan joukossa.
2. Valinnassa on huomioitu myös muu valmentautumisen kokonaisuus ja arvioitu urheilijan potentiaalisuus
saavutettujen tulosten valossa.
3. Urheilijan valmentautuminen on suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja ammattimaista ja hän täyttää myös
muut huippu-urheilijan kriteerit.
4. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin.
HAASTAJARYHMÄ
1. Urheilija on potentiaalinen nousemaan aikuisten maajoukkueryhmiin ja kansainväliselle huipulle alkavan
olympiadin aikana.
2. Valinnassa on huomioitu myös muu valmentautumisen kokonaisuus, urheilijan
lahjakkuus/kehityskelpoisuus, tulosten nousujohteisuus sekä potentiaalisuus nousta EM/MMmaajoukkueeseen tulevan olympiadin aikana.
3. Urheilijan valmentautuminen on suunnitelmallista ja hänellä on potentiaalia kehittää harjoittelua
ammattimaiseen suuntaan.
4. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin.
NUORTEN MAAJOUKKUERYHMÄ
1. Urheilija on kehityskelpoinen ja lahjakas ja omaa potentiaalia nousta ylempiin valmennusryhmiin.
2. Urheilijan valmentautuminen on suunnitelmallista ja pitkäjänteistä, hänellä on potentiaalia kehittää
harjoittelua ammattimaiseen suuntaan.
3. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin.
4. Urheilijaa kannustetaan hakemaan Urheilukouluun.
ISSF:n EI-OLYMPIALAJIT
MAAJOUKKUERYHMÄ
93
1. Urheilija on kansainvälisellä huipulla aikuisten sarjassa, tulostaso on noin 30 % parhaan joukossa tai
urheilija on saavuttanut vuosien 2009–13 aikana aikuisten arvokilpailu/Eurooppa cupin mitalin
henkilökohtaisessa kilpailussa.
2. Urheilijalta odotetaan mitalitasoa tulevissa EM/MM-kilpailuissa 2014/2015.
3. Valinnassa on huomioitu myös muu valmentautumisen kokonaisuus ja arvioitu urheilijan potentiaalisuus
saavutettujen tulosten valossa.
4. Urheilijan valmentautuminen on suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja ammattimaista ja hän täyttää myös
muut huippu-urheilijan kriteerit.
5. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin.
HAASTAJARYHMÄ
1. Urheilija on potentiaalinen menestyjä vuoden 2015 - 2016 EM-/MM-kilpailuissa.
2. Valinnassa on huomioitu myös muu valmentautumisen kokonaisuus, urheilijan
lahjakkuus/kehityskelpoisuus, tulosten nousujohteisuus sekä potentiaalisuus nousta EM/MMmaajoukkueeseen tulevan olympiadin aikana.
3. Urheilija on potentiaalinen nousemaan aikuisten maajoukkueryhmään ja kansainväliselle huipulle
alkavan olympiadin aikana.
4. Urheilija sitoutuu maajoukkuetoimintaan ja sen sääntöihin.
VALMENNUSRYHMÄT 2014
KIVÄÄRI
Olympiaryhmä
Jaakko Björkbacka, Lehtimäen Ampujat
Henri Häkkinen, Joensuun Ampujat
Juho Kurki, Kankaanpään Ampumaurheilijat
Marjo Yli-Kiikka, Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura
Maajoukkueryhmä
Aleksi Leppä, Haminan Ampumaseura
Katarina Långström, Esbo Skytteförening
Hanna Pitkänen, Turun Seudun Ampujat
Annika Sihvonen, Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura
Joni Stenström, Raseborgs Skyttar
Haastajaryhmä
Juho Autio, Oulun Metsästys- ja Ampumaseura
Hanna Etula, Lahden Ampumaseura
Olli Hahl, Mikkelin Ampujat
Riikka Parviainen, Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura
Juha Rutonen, Sodankylän Ampujat
Nuorten maajoukkue
Cristian Friman, Esbo Skytteförening
Armi Häkkinen, Poliisien Ampumaseura
Aleksi Jarva, Esbo Skytteförening
Katariina Laine, Hämeenlinnan Ampumaseura
Sebastian Långström, Esbo Skytteförening
Tommi Tella, Joensuun Ampujat
Saana Tattari, Nokian Seudun Ampujat
Henna Viljanen, Poliisien Ampumaseura
300m lajit
Juho Autio, Oulun Metsästys- ja Ampumaseura
94
Henri Häkkinen, Joensuun Ampujat
Toni Matilainen, Pieksämäen Seudun Ampujat
Kari Pennanen, Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
Antti Puhakka, Kotkan Ampumaseura
Juha Rutonen, Sodankylän Ampujat
Antti Kajan, Hämeenlinnan Ampumaseura
Ville Nokipii, Keski-Suomen Ampujat
Paralympiaryhmä
Minna Leinonen, Keski-Suomen Ampujat
Maajoukkue
Jarkko Mylly, Haapajärven Ampumaseura
Haastajaryhmä
Veikko Palsamäki, Haapajärven Ampumaseura
Timo Keskisimonen, Raahen ampujat
Nico Järvinen, Mäntsälän Urheilijat
PISTOOLI
Olympiaryhmä
Mira Suhonen, Kuortaneen Kunto
Maajoukkue urheilijat
Ritva Karri, Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura
Tiina Jänkälä, Sodankylän Ampujat
Anette Källi, Lehtimäen Ampujat
Nuorten ryhmä
Aleksi Pirttimäki, Seinäjoen Seudun Ampujat
Konsta Kivi, Turun Seudun Ampujat
Karri Turunen, Nurmeksen Ampumaseura
Joonas Kuusela, Sodankylän Ampujat
Iso- ja vakiopistooli
Maajoukkueryhmä
Jorma Jäntti, Suomussalmen Urheiluampujat
Teemu Lahti, Lahden Ampumaseura
Ari Meinander, Lahden Ampumaseura
Petri Ylinen, Kauhavan Ampujat
Otto Suuronen, Mikkelin Ampujat
SKEET
Olympiaryhmä
Marko Kemppainen, Suomussalmen Urheiluampujat
Heikki Meriluoto, Oulun Seudun Haulikkoampujat
Marjut Heinonen, Oulun Seudun Haulikkoampujat
Henri Sorvo, Lahden Ampumaseura
Maajoukkueryhmä
Lauri Leskinen, Sibbo Skyttegille
Oskari Kössi, Sibbo Skyttegille
Miikka Peltonen, Kotkan Ampumaseura
Tommi Takanen, Lahden Ampumaseura
95
Haastajaryhmä
Krister Kärki, Sibbo Skyttegille
Jesse Louhelainen, Lahden Ampumaseura
Timo Laitinen, Sibbo Skyttegille
Katja Poutanen, Hyvinkään Metsästysampujat
Jenna Väisänen, Sibbo Skyttegille
Pekka Heinonen, Suomussalmen Urheiluampujat
Nuorten maajoukkue
Eetu Kallioinen, Ala-Hämeen ampujat
Juho Auvinen, Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura
Eemeli Kurki, Ala-Hämeen Ampujat
Mikko Pernu, Ivalon Urheiluampujat
Timi Vallioniemi, Ala-Hämeen Ampujat
Niina Aaltonen, Rauman Seudun Urheiluampujat
Hämäläinen Heidi, Kaakkois-Suomen Haulikkoampujat
TRAP
Olympiaryhmä
Satu Mäkelä-Nummela, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Marika Salmi, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Maajoukkueryhmä
Mika Bister, Kymppi-64
Jukka Laakso, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Veli-Matti Matikainen, Sibbo Skyttegille
Mopsi Veromaa, Sibbo Skyttegille
Vesa Törnroos, Lahden Ampumaseura
Noora Antikainen, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Haastajaryhmä
Mika Myllylä, Kymppi-64
Ari Simola, Kiikalan Metsästysyhdistys
Nuorten maajoukkue
Henrik Wejberg, Hyvinkään Metsästysampujat
Juha Heikkiniemi, Ruotsalon Metsästysyhdistys
Eemil Pirttisalo, Ruotsalon Metsästysyhdistys
Vili Kopra, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
KAKSOISTRAP
Maajoukkueryhmä
Simo Köylinen, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Sami Ritsilä, Rantasalmen Urheilu- ja Metsästysampujat
Nuorten maajoukkue
Juuso Ikävalko, Pieksämäen Seudun Ampujat
Ylönen Miki, Pieksämäen Seudun Ampujat
LIIKKUVA MAALI
Maajoukkueryhmä
Krister Holmberg, Raseborgs Skyttar
96
Sami Heikkilä, Kymppi-64
Tomi-Pekka Heikkilä, Kymppi-64
Haastajaryhmä
Jani Suoranta, Kymppi (Urheilukoulussa)
Heikki Lähdekorpi, Satakunnan Ampujat (Urheilukoulussa)
Mika Kinisjärvi, Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura
Elli Räsänen, Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura
KANSAINVÄLISEN KILPAILUTOIMINNAN VALINTAJÄRJESTELMÄ JA -KRITEERIT 2014
Kaikilta SAL:n arvokilpailuihin valittavilta urheilijoilta edellytetään SAL:n urheilijasopimuksen
allekirjoittamista.
Arvokilpailuihin (EM- ja MM-kilpailut) valittavan edustusjoukkueen nimeää valmennuksen johtaja yhdessä
lajin maajoukkuevalmentajan kanssa. Valmennuksen johtaja esittelee valinnat hallitukselle. Valinnat
vahvistaa Ampumaurheiluliiton liittohallitus.
MC- ja EC-kilpailuihin ja muihin kansainvälisiin kilpailuihin joukkueen valitsee lajin maajoukkuevalmentaja
yhdessä valmennuksen johtajan kanssa. Maajoukkueurheilijat ovat etusijalla MC- ja EC-kilpailuvalinnoissa.
Arvokilpailuihin (MM- ja EM-kilpailut) valitaan liiton vuoden 2014 maajoukkueryhmiin kuuluva urheilija.
Urheilija voi näyttöjen perusteella tulla valituksi maajoukkueryhmiin myös kauden aikana ja sitä kautta
hänellä on mahdollisuus tulla valituksi arvokilpailuihin. Aikuisten olympiaryhmän urheilijat ovat etusijalla
arvokilpailuvalinnoissa. Lajin päävalmentaja voi järjestää maajoukkueleireillä omia karsintakilpailuja, joita
tullaan hyödyntämään valintatilaisuudessa. Hän voi kutsua ko. tapahtumaan myös maajoukkueen
ulkopuolisia ampujia antamaan näyttöjä.
Valinnat perustuvat kansainvälisten ja kansallisten näyttökilpailujen tuloksiin sekä lajin maajoukkuevalmentajan sekä valmennuksen johtajan harkintaan ja perusteluihin. Valmentaja voi harkinnassaan käyttää
myös muita kilpailutuloksia kuin näyttökilpailuja. Kansainvälisten kilpailujen näytöt ovat etusijalla
urheilijoita valittaessa. Urheilijoita arvioitaessa tuloksia peilataan ja verrataan liitteenä olevan
kansainvälisten kilpailujen 2010–2013 tilastoihin ja tulostasoon.
Urheilijan odotetaan sijoittuvan ensimmäisen kolmanneksen joukkoon.
Joukkuekilpailuun valittavalta joukkueelta edellytetään mahdollisuutta sijoittua mitalille ja mahdolliset
joukkuevalinnat käsitellään aina erikseen.
Kansainvälisten ja kansallisten näyttökilpailujen tulosten (tulokset ja sijoitukset) ohella valinnoissa ja
harkinnassa sekä menestysennustettavuutta arvioitaessa huomioidaan ja käytetään lisäapuna
- urheilijan aikaisempaa arvokilpailumenestystä
- ampujan kehityssuuntaa ja -ennustetta
- urheilijan harjoittelun laatua ja määrää
- urheilijan sitoutumista määrätietoiseen valmentautumiseen
- urheilijan kokonaisvaltaista tuntemista
- urheilijan paineensietokykyä
- testituloksia (laji- ja fyysiset)
Urheilijoiden EM-, MM-, MC- ja EC-kilpailuihin liittyvät matka-, majoitus- ja osanottokulut korvaa
Ampumaurheiluliitto olemassa olevan budjetin mukaisesti. Mahdolliset urheilijoiden omavastuuosuudet
yllä mainituista kuluista päätetään kunkin kilpailun osalta erikseen.
MM- ja EM-KILPAILUJOUKKUEET
Ilma-aseiden EM-kilpailut Moskova 26.2.-6.3.2014
Ilma-kivääri
Naiset (3)
Hanna Etula , Hanna Pitkänen, Katariina Långström
Miehet (1 )
97
Juho Kurki
Tytöt (3)
Saana Peltonen YOG, Saana Tattari , Katariina Laine, Marianne Palo (YOG)
Pojat (3)
Christian Friman (YOG), Joni Stenström. Aleksi Leppä
Ilma – pistooli
Pojat (3)
Karri Turunen, Joonas Kuusela (YOG), Konsta Kivi (YOG)
Naiset (3)
Mira Suhonen. Ritva Karri, Anette Källi
Miehet (1)
Jesse Peltomäki
Liikkuva maali
Miehet (3)
Krister Holmberg, Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä
Pojat(3)
Jani Suoranta, Heikki Lähdekorpi, Mika Kinisjärvi
Tytöt (1)
Elli Räsänen
Joukkueen johto
Per-Ole Lindell joukkueen johtaja
Juha Hirvi
kivääri valm.
Pasi Wedman
kivääri valm.
Zeljko Todorovic
pistooli valm.
Lassi Palo
tiedottaja
EM – kilpailut, haulikko, Unkari 16.-27.6.2014
Skeet:
Naiset
Marjut Heinonen
Miehet
Marko Kemppainen, Timo Laitinen, Tommi Takanen
Nuoret
Henri Sorvo
Tytöt
Heidi Hämäläinen
2-trap
Miehet
Ritsilä Sami, Köylinen Simo
Nuoret
Ikävalko Juuso
Trap
Naiset
Mäkelä-Nummela Satu
Joukkueen yleis- ja lajijohto
Per-Ole Lindell, joukkueen johtaja
Peeter Päkk, päävalmentaja skeet
Pekka Maunula, 2-trap lajivalmentaja
98
MM – kilpailut, Granada Espanja 6.-10.9.2014
Liikkuva maali
Miehet, 10 m ja 50 m lajit
Krister Holmberg, Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä
Pojat, 10 m ja 50 m lajit
Heikki Lähdekorpi, Mika Kinisjärvi, Jani Suoranta
Kaksoistrap
Miehet
Simo Köylinen, Sami Ritsilä
Pojat
Juuso Ikävalko
Trap
Miehet
Jukka Laakso, Mika Bister, Vesa Törnroos
Naiset
Satu Mäkelä-Nummela, Noora Antikainen. Mopsi Veromaa
Pojat
Vili Kopra
Skeet
Miehet
Timo Laitinen. Marko Kemppainen, Lauri Leskinen
Naiset
Marjut Heinonen
Tytöt
Heidi Hämäläinen
Pojat
Henri Sorvo. Juho Auvinen, Eetu Kallioinen
Pistooli
Naiset
Mira Suhonen, Anette Källi
Pojat
Karri Turunen
Miehet
Teemu Lahti
Kivääri
Miehet
Juho Kurki, Jaakko Björkbacka, Henri Häkkinen, Juha Rutonen, Antti Puhakka, Juho Autio
Naiset
Hanna Pitkänen, Katarina Långström, Marjo Yli-Kiikka, Annika Sihvonen
Pojat
Joni Stenström, Aleksi Jarva, Aleksi Leppä
Tytöt
Saana Tattari, Katariina Laine
Joukkueen johto
Per-Ole Lindell
Matti Nummela
joukkueen johtaja
trap, valmentaja
99
Peeter Päkk
Pekka Maunula
Juha Hirvi
Pasi Wedman
Zeljko Todorovic
Ville Häyrinen
Lassi Palo
skeet, valmentaja
kaksoistrap, valmentaja
kivääri, valmentaja
kivääri, nuorten valmentaja
pistooli, valmentaja
liikkuva maali, valmentaja
tiedottaja
JÄSENSEURAT 31.12.2014
Seura
ETELÄ-SUOMI
Ala-Hämeen Ampujat
Ampumakerho-945
Ampumaseura-67
Arkadian Ampujat
Borgå Skyttar-Porvoon Ampujat
Cal 12
Erä-Karhut
Esbo Skytteförening
Etelä-Suomen Ampujat
Flyktskytteklubben
Hangon Ampujat
Haukilahden Urheiluampujat
Helsinge Skyttegille
Helsingfors Skytteförening
Helsingin Varuskunnan Ampujat
Hyvinkään Mets.-ja Amp.seura
Hyvinkään Metsästysampujat
Jokelan Eränkäävijät
Järvenpään Urheiluampujat
Kanteleen Metsästysyhdistys
Karkkila IPSC Team
Karkkilan Ampujat
Kauniaisten Ampumaseura
Kellokosken Metsästysseura
Keski-Uusimaan Ampumaseura
Kirskunmäen Urheiluampujat
Kyrkslätt Skytteförening
Liikennelaitoksen Ampujat
Lohjan Ampujat
Loviisan Ampumaseura
Mäntsälän Kennel- ja Mets.s.
Mäntsälän Urheilijat
Nordean Ampujat
Nurmij. Ampuma- ja Mets.s.-88
Poliisien Ampumaseura
Porkkalan Ampujat
Porvoon Metsästysyhdistys
Raseborg Skyttar
Riihimäen Ampumaseura
Savijoen Metsästysyhdistys
Lyhenne
AHA
AK-945
AMP-67
ArkA
BSPA
Cal 12
EräKarhut
ESF
ESA
FSK
HanA
HAUR
HSG
HSF
HVA
HyMAS
HyMA
JEK
JURY
KAMY-58
KIT
KarkkA
KAS
KellMS
K-UAS
KUA
KSF
LLA
LoA
LovAS
MKMS
MU
NorA
NAME-88
PAS
PorkA
PMY
RS
RASSI
SaMy
Miehiä
Naisia
63
18
6
16
130
17
6
9
160
8
284
45
161
27
41
427
253
65
23
34
8
11
84
4
14
168
4
53
18
141
138
73
32
40
35
336
1114
122
443
272
6
1
1
7
1
Tyttöjä
Poikia
yhteensä
5
74
18
7
17
145
18
1
7
22
1
20
2
4
6
5
28
14
8
3
3
1
9
23
7
1
6
14
3
1
17
16
9
22
1
5
1
1
11
11
4
9
2
56
57
9
23
24
8
5
1
5
1
5
12
3
2
12
3
6
16
11
1
18
1
3
30
35
4
71
4
9
214
9
312
53
166
38
47
465
280
76
26
37
10
11
98
4
15
202
4
100
18
154
149
76
54
49
40
438
1217
136
555
301
6
100
Sibbo Skyttegille
SOK:n Ampujat ja Metsästäjät
StoneAge Shooters
Suomen Ampumaseura
Suomen Kuurojen Ampumaseura
Suomen Metallikuva-ampujat
Suomen Metsästysyhdistys
Teekkariampujat
Trap-Ampujat
West Shooters
Vihdin Ampumaseura
SSG
SOKA
StoneAge
SAS
SKAS
SMA
SMY
TA
TrapA
WS
VihA
973
20
12
12
6
8
824
40
14
46
97
6892
HÄME
Asikkalan Ampumaseura
Hauhon Ampumaseura
Heinolan Ampujat
Hämeenlinnan Ampumaseura
Ikaalinen IPSC
Ikaalisten Ampujat
Kalvolan Metsästysseura
Kymppi-64
Kärkölän Kisa-Veikot
Kärkölän Riistamiehet
Lahden Ampumaseura
Lahden Silh & Practical Kerho
Lammin Ampumaseura
Lempäälän Ampujat
Lounais-Hämeen Ampujat
Längelmäen Seudun Ampujat
Mäntän Seudun Ampujat
Narvan Metsästysseura
Nastolan Metsästysampujat
Nokian Seudun Ampujat
Orimattilan Eränkävijät
Orimattilan Jymy
Orimattilan Seudun Urh.ampujat
Oriveden Ampujat
Padasjoen Urheiluampujat
AsAs
HauAS
HeiA
HlAS
IkaIPSC
IkA
KalMs
K-64
KärK-V
KRM
LAS
LS&PK
LamAS
LeA
L-HA
LäSA
MSA
NaMS
NMA
NoSA
OEK
OrJy
OSU
OrivA
PadUamp
160
38
398
169
8
41
2
296
10
7
737
66
73
127
87
123
155
5
51
458
10
18
152
191
20
Pirkanmaan Siluettiampujat
Pohjois-Hämeen Ampujat
Saarioispuolen Metsästysseura
Sysmän Sisu
Tampereen Seudun Haulikkoampujat
Tampereen Siluettiampujat
Toijalan Urheiluampujat
Tuuloksen Ampujat
Valkeakosken Rihla
Vesilahden Ampujat
Viialan Luoti
Viljakkalan Urheilijat
Virtain Ampujat
PiSA
P-HA
SpMs
SySi
TSHA
TaSA
TUA
TuulA
Rihla
VesA
Luoti
VU-45
VirtA
ITÄ-SUOMI
Iisalmen Ampujat
IA
42
2
1
2
2
54
1
3
5
15
497
4
26
12
3
96
7
1
19
34
1
10
24
2
15
34
9
5
13
17
2
8
20
55
12
1
12
4
3
2
1
10
2
22
1
23
9
1
1
827
6
23
10
39
169
24
111
36
10
2
92
4752
3
337
70
1
72
6
2
1
11
327
6
1
47
1
52
6
2
6
31
8
3
55
197
41
433
247
8
68
2
341
12
8
851
68
141
136
91
130
202
5
56
543
10
19
213
203
24
5
33
3
3
12
70
4
14
1
1
2
1
91
3
442
1
981
6
24
10
41
207
31
118
42
11
2
99
5622
2
73
1
2
20
6
6
4
1
1045
22
13
14
8
8
890
41
19
52
126
7812
101
Ilomantsin Ampujat
Ilomantsin Erämiehet
Joensuun Ampujat
Juuan Ampujat
Karttulan Ampujat
Keiteleen Ampumaseura
Kiteen Ampujat
Kiuruveden Erä- ja Urh.amp.
Koillis-Savon Mets-ja Amp.s.
IlomA
ILM
JA
JuuA
KarttA
KeAmS
KitA
KEUA
K-SMAS
54
7
152
57
14
25
69
66
34
Kontiolahden Urheilijat
Kuopion Amp.- ja Mets.seura
Kuopion Urheiluampumaseura
Leppävirran Ampujat
Maaningam Metsästys- ja Ampumas
Nilsiän Urheilu ja Metsästysamp.
Nurmeksen Ampumaseura
Outokummun Ampumaseura
Palovaaran Erämiehet
Pankakosken Tehtaan Urh.
Pielaveden Amp.- ja Mets.s.
Pielisen Ampujat
PK:n IPSC-Silhuettiampujat
Polvijärven Ampujat
Siilinjärven Luotiampujat
Siilinjärven Urheiluampujat
Sonkaj.Erä- ja Urheiluamp.
KontU
KAMS
KUAS
LVA
MaMAS
NUMA
NAS
OAS
PEM
PTU
PAMS
PA
PK-IPSC
PolA
SiiLa
SiUrA
SEUA
23
677
79
4
9
25
51
70
11
4
26
160
88
62
24
187
8
2
34
2
3
1
Suonenjoen Urheilu ja Mets.amp.
Tohmajärven Urheilijat
Varpaisjärven Vire
SUMA
ToU
VarpVi
8
30
8
2102
KAAKKOIS-SUOMI
Anttilan Erämiehet
Etelä-Saimaan Ampujat
Haminan Ampumaseura
Haminan Erämiehet
Haminan Practical Ampujat
Inkeroisten Ampujat
Juvan Ampujat
Kaakkois-Suomen Haulikkoamp.
Kaakon Hahlo
Kangasniemen Kalske
Keski-Savon Ampujat
Kotkan Ampumaseura
Kouvolan Mets.- ja Amp.seura
Kuusankosken Ampujat
Lappeenrannan Siluettiampujat
Lemin Eskot
Luumäen Ampujat
Metsästyskerho Paukku
Mikkelin Ampujat
Myllykosken Ampujat
Myllykylän Erä
Mäntyharjun Urheiluampujat
Naisting Big Bore
AEM
ESA
HAS
HEM
HaPa
InkA
JuvA
K-Sha
KaHa
Kalske
KeSA
KAS
KouMAS
KuusA
LaSA
LE
LuuA
Paukku
MA
MyA
MyE
MUA
NBB
7
219
233
46
88
82
24
17
39
10
82
158
338
282
174
2
83
14
474
142
8
39
5
3
6
11
6
1
2
7
2
5
5
1
1
3
13
11
1
3
5
6
4
23
28
2
2
3
11
7
47
2
1
1
1
1
3
3
15
1
3
1
11
4
10
6
11
8
9
1
6
7
31
130
67
226
1
5
11
17
1
1
10
10
3
3
22
18
2
13
4
3
1
28
17
33
9
3
3
28
6
67
6
4
2
2
8
2
23
10
75
3
11
4
80
8
2
74
8
167
70
14
54
108
70
36
35
769
83
7
14
26
60
91
13
5
30
187
88
77
52
212
11
9
74
8
2525
10
253
273
49
102
86
27
17
42
18
84
212
368
418
183
2
92
14
632
160
8
45
7
102
Parikkalan Seudun Ampujat
Pieksämäen Seudun Ampujat
Pohj.-Vehkalahden Mets.yhd.
Rantasalmen Urh.-ja Mets.amp.
Savonlinnan Mets.- ja Amp.seura
Savonlinnan Urheiluampujat
Simpeleen Hahlo
Tammirannan Mets.-ja Amp.s.
Temppelikylän Ampujat
Trap-73
Utin Seudun Metsästysseura
Varkauden Ampujat
Ylä-Vuoksen Ampujat
PSA
PiekSA
PVMY
RUMA
SMAS
SAUR
Hahlo
TamMAS
TeAm
Trap-73
USMS
VarkA
YVA
49
156
5
33
284
5
26
2
9
52
18
96
171
3472
KESKI-SUOMI
ATC Shooters
Jämsän Seudun Ampujat
Kannonkosken Ampujat
Karstulan Mets.-ja Ampumas.
Keski-Suomen Ampujat
Keuruun Seudun Ampujat
Konneveden Ampujat
Lievestuoreen Ampujat
Luhangan Ampujat
Pihtiputaan Ampujat
Saarijärven Ampujat
Tikkakosken Ampujat
Viitasaaren Ampujat
Äänekosken Ampujat
ATCS
JSA
KkA
KarMAS
KSA
KeuSA
KonnA
LievA
LuhA
PihtA
SaarA
TiA
ViitA
ÄäA
80
130
16
30
304
95
32
35
161
52
52
123
81
43
1234
LAPPI
Aavasaksan Urheilijat
Ivalon Erämiehet
Ivalon Urheiluampujat
Kemijärven Mustaruutiampujat
Kemijärven Toiminta-ampujat
Kilpisjärven Urh.ja Mets.ampujat
Koillis-Lapin Ampujat
Koillisen Riistamiehet
Lapin Ampujat
Lapin Aseseura
Metsästysseura Jupon Erä
Pohjolan Ampujat
Posion Ampujat
Ranuan Urheiluampujat
Rovaniemen Amp. Ja Metsäv.
Sallan Ampujat
Sodankylän Ampujat
Tähtiampujat
Tornion Seudun Ampujat
AavU
IEM
IvUA
KMA
KTA
KUMA
KoiLA
KRM
LA
LAS
MsJE
PohjA
PosA
RanUA
RAM
SallA
SodA
STA
TorSA
2
2
24
10
15
16
9
3
131
7
1
52
20
12
90
7
46
10
209
666
LOUNAIS-SUOMI
Ala-Satakunnan Ampujat
Ampuma- ja aseker.s. Osuma
Erikoisampujat
A-SA
Osuma
EriA
74
17
13
1
16
5
22
6
1
5
2
3
4
3
5
12
302
4
12
3
1
18
10
3
1
3
77
6
30
14
15
2
1
3
2
2
22
343
4
1
2
3
12
13
11
10
3
1
8
2
8
1
3
75
4
4
1
6
1
2
6
3
27
1
1
7
9
5
14
86
2
2
9
3
7
1
2
1
1
4
3
5
1
5
7
21
42
14
46
28
15
80
1
1
6
56
208
6
57
323
5
35
3
9
58
20
104
208
4194
85
145
24
49
335
120
35
36
182
52
65
144
87
63
1422
2
3
33
10
15
16
12
3
150
7
1
58
26
12
101
7
116
10
238
820
82
17
13
103
Euran Seudun Asmpujat
Honkajoen Seudun Ampujat
Kaarinan Urheilijat
Kankaanpään Ampumaurheilijat
Kiikalan Metsästysyhdistys
Kokemäen Kerhoampujat
Kolovaaran Jäykät
Kosken TL Eränkävijät
Kustavin Ahto
Laukojat-75
Liedon Riistamiehet
Loimaan Laukojat
Merikarvian Seudun Ampujat
Pargas Skyttar-Paraisten Amp.
Parkanon Ampujat
Pomarkun Metsästysseura
Porin Haulikkoklubi
EuSA
HoSa
KaarU
KaA
KMY
KK-A
Jäykät
KoE
KuAhto
L-75
LRM
LL
MeSA
PS-PA
ParkA
PoMS
PHC
85
27
16
73
56
63
5
14
1
20
135
187
36
69
50
3
44
Punkalaitumen Kunto
Rauman Seudun Urheiluampujat
Salon Seudun Ampujat
Satakunnan Ampujat
Someron Ampumaseura
PuKu
RSA
SaSA
SA
SomAS
32
304
732
722
23
Suodenniemen Metsästysseura
Säkylän Seudun Ampujat
Turun Aseklubi
Turku IPSC
Turku Practical Team
Turun Seudun Ampujat
Vakka-Suomen Ampujat
Vammalan Seudun Ampujat
Ålands Sportskytteförening
SMS
SäSA
TAK
TIPSC
TPT
TSA
V-SA
VamSA
ÅSSF
5
322
7
121
3
466
149
222
62
4158
POHJANMAA
Alajärven Seudun Ampujat
ASA
Alavuden Ampujat
Evijärven Ampujat
Haapajärven Ampumaseura
Halsuan Metsästysseura
Himangan Metsästysseura
Härmän Seudun Ampujat
Ilmajoen Ampujat
Ilmajoen Metsästysseura
Isojoen Urheilijat
Isonkyrön Mets-ja Ampumas.
Jakobstad Skytteförening
Jalasjärven Ampujat
Jalasjärven It. Metsästysyhd.
Jurvan Metsästysseura
Kalajoen Metsästysyhdistys
Kannuksen Ampujat
Kauhajoen Ampujat
Kauhavan Ampujat
Kaustisen Pohjan-Veikot
Kokkolan Mets.- ja Amp.s.
AlavA
EjA
HaAs
HalsM
HMS
HSA
IlmA
IMS
IUA
IMAS
JSF
JjA
JIMY
JMS
KalMY
KannA
KhjA
KA
KP-V
KokMAS
1
1
1
1
11
4
4
6
1
37
6
1
2
3
1
5
9
7
1
1
3
6
9
5
8
4
2
1
10
12
34
42
2
8
4
15
3
10
32
62
27
6
1
6
27
5
1
3
81
100
3
8
15
350
3
2
48
14
7
5
233
20
176
17
122
7
16
74
39
5
15
66
143
116
14
16
18
21
36
100
13
99
87
28
17
127
66
69
5
19
1
24
140
211
48
78
55
5
48
60
352
843
794
25
5
335
7
123
3
641
171
238
85
4822
20
10
8
23
14
1
1
17
2
19
71
1
21
38
1
5
10
5
11
1
8
21
2
12
33
30
15
51
1
4
30
2
11
10
5
31
1
1
4
2
10
10
8
217
17
226
9
17
150
42
5
61
127
165
190
15
17
22
24
61
150
28
131
104
Korsnäs Skytteförening
Kouran Metsästysseura
Kuortaneen Kunto
Kurikan Ampujat
Kälviän Tarmo
Laihian Eränkävijät
Lappajärven Ampujat
Lapuan Seudun Ampujat
Lehtimäen Ampujat
Lemmistön Metsästysseura
Lohtajan Metsästysseura
Nivalan Urheilijat
No-Shoot Club
Nurmon Metsästysseura
Närpes Skytteklubb
Perhon Ampujat
Peränteen Mets.-ja Ampumas
Peräseinäjoen Metsästysseura
Petalax Skytteförening
Pohjanmaa Practical
Ruotsalon Metsästysyhdistys
Seinäjoen Metsästysseura
Seinäjoen Seudun Ampujat
Skatilan Mets.- ja Amp.seura
Skytteklubben Blinken
Toholammin Mets.seuran Amp.
Töysän Veto
Vaasan Siluettiampujat
Vasa Skyttegille-Vaasan Amp.
Vähänkyrön Viesti
Vähänkyrön Metsästysseura
Ylistaron Ampujat
Ylistaron Metsästysseura
Ylivieskan Kuula
Ähtärin Seudun Ampujat
POHJOIS-POHJANMAA
Black Moon
Haapaveden Ampumaseura
Kainuun Urheiluampujat
Kajaanin Ampujat
Kuhmon Metsästys- ja Amp.s.
Kuhmon Urheiluampujat
Kuusamon Ampujat
Lumijoen Metsästysyhdistys
Oulaisten Ampujat
Oulun Metsästys- ja Ampumas.
Oulun Seudun Haulukkoampujat
Pelson Suo-Pojat
Puolangan Ampujat
Raahen Ampujat
Range Masters
Sotkamon Ampujat
Suomussalmen Urheiluamp.
KoSF
KMS
KuKu
KurA
KäTa
LE
LappjA
LSA
LehA
Lemmix
LMS
NU
N/S-club
Nurmon
Ms
NSK
PAM
PMAS
PMS
PSF
PoP
RMY
SMS
SsA
Skatila
SkB
TmsA
TöVe
VSA 85
VS-VA
VäVi
VäMs
YA
YMS
YK
ÄSA
Bmo
HaAS
KuA
KajA
KMAS
KuhUa
KuuA
LUMY
OulA
OMAS
OSH
PelSP
PuolA
RaaA
RM
SoA
SUA
3
6
19
73
5
8
16
114
47
19
23
23
12
4
5
4
8
4
2
7
16
2
19
2
5
41
22
16
2
1
16
1
1
6
13
9
3
24
56
65
20
10
69
4
37
9
1
14
171
8
5
26
21
38
46
2156
1
58
31
64
6
16
82
20
70
545
68
11
25
70
110
21
170
1
1
2
1
1
2
1
3
21
11
4
1
5
1
3
14
5
1
2
4
2
3
2
11
9
21
8
1
13
2
1
1
2
206
1
162
1
6
9
4
481
4
1
2
2
2
2
30
1
5
2
16
5
2
2
1
1
6
3
6
35
82
5
8
78
145
84
21
24
42
13
6
18
9
3
25
60
69
23
10
82
4
67
9
1
14
193
8
5
30
28
49
52
3005
1
60
34
72
7
19
116
21
75
587
84
15
28
77
111
26
190
105
Telenokian Amp, Oulun mr-j
Tyrnävän Riistansuojelijat
Vuolijoen Urheiluampujat
NOKI
TyrRs
VUA
8
3
12
1391
72
3
74
8
3
18
1552
Y2013
7889
5723
2528
4263
1456
777
4865
2875
1481
31857
35
1136
33028
Y2012
7865
5901
2609
4276
1457
787
4997
3130
1649
32671
26
1136
33833
3
15
SAL:N SEUROJEN JÄSENTEN JAKAUTUMINEN ALUEITTAIN
ALUE
Etelä-Suomi
Häme
ItäSuomi
Kaakkois-Suomi
Keski-Suomi
Lappi
Lounais-Suomi
Pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaa
SEUROJA MIEHIÄ NAISIA TYTTÖJÄ POIKIA
52
6892
497
96
327
38
4752
337
91
442
30
2102
130
67
226
36
3472
302
7
343
14
1234
75
27
86
19
666
46
28
80
34
4158
233
81
350
56
2156
206
162
481
20
1391
72
15
74
299
26823
1898
574
2409
Suomen Kasa-Amp.
32
1
0
2
Upseerien Amp.yhd.
1124
12
0
0
27979
1911
574
2411
Y2014
7812
5622
2525
4124
1422
820
4822
3005
1552
31704
35
1136
32875
Pohjolan Malja 2014
1
Sibbo Skyttegille
1098
2
Raseborgs Skyttar
530
3
Porkkalan Ampujat
517
4
Orimattilan Seudun Urheiluampujat
514
5
Satakunnan Ampujat
493
6
Mikkelin Ampujat
462
7
Kymppi-64
445
8
Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura
444
9
Turun Seudun Ampujat
440
10
Etelä-Saimaan Ampujat
426
11
Lahden Ampumaseura
408
12
Poliisien Ampumaseura
380
13
Pohjois-Hämeen Ampujat
354
14
Salon Seudun Ampujat
349
15
Haapajärven Ampumaseura
346
16
Nokian Seudun Ampujat
331
17
Rauman Seudun Ampujat
300
18
Kankaanpään Ampumaurheilijat
299
19
Kuusankosken Ampujat
289
20
Keski-Suomen Ampujat
262
21
Oriveden Ampujat
252
22
Sodankylän Ampujat
219
23
Savonlinnan Metsästys- ja
Ampumaseura
216
24
Helsingin Varuskunnan Ampujat
194
25
Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura
190
26
Pieksämäen Seudun Ampujat
184
27
Ruotsalon Metsästysyhdistys
168
Kyrkslätt Skytteforening
168
Esbo Skytteförening
168
30
Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura
166
31
Haminan Ampumaseura
163
32
Tornion Seudun Ampujat
159
33
Loimaan Laukojat
157
34
Turku IPSC
139
35
Säkylän Seudun Ampujat
135
36
Jurvan Metsästysseura
132
Karttulan Ampujat
132
38
Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura
131
39
Lappeenrannan Siluettiampujat
129
40
Suomen Kasa-Ampujat
126
Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat
126
Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura
124
Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot
124
42
106
44
Suomen Metsästysyhdistys
116
Orimattilan Jymy
35
45
Oulun Metsästys- ja Ampumaseura
115
Pielaveden Ampuma ja Metsästysseura
35
46
Lempäälän Ampujat
108
Pielisen Ampujat
35
47
Myllykosken Ampujat
105
92
Haukilahden Urheiluampujat
34
48
Heinolan Ampujat
101
93
Lohjan Ampujat
33
49
Oulaisten Ampujat
100
94
Simpeleen Hahlo
32
50
Suomussalmen Urheiluampujat
98
Kaustisen Pohjan-Veikot
32
51
Vähänkyrön Viesti
91
Kauhavan Ampujat
30
52
Lehtimäen Ampujat
85
Tampereen Siluettiampujat
30
53
Hämeenlinnan Ampumaseura
84
30
54
Joensuun Ampujat
83
55
Borgå Skyttar-Porvoon Ampujat
81
99
Trap-73
Nurmijärven Ampuma- ja
Metsästysseura
56
Kotkan Ampumaseura
80
100
Kiteen Ampujat
28
57
Valkeakosken Rihla
77
101
Alavuden Ampujat
27
58
Asikkalan Ampumaseura
75
Ikalisten Ampujat
27
59
Vihdin Ampujat
72
Kaakon Hahlo
27
60
Haminan Practical Ampujat
71
Lappajärven Ampujat
27
Kiikalan Metsästysyhdistys
71
Tamperen Seudun Haulikkoampujat
27
62
Vakka-Suomen Ampujat
68
Karstulan Metsästys- ja Ampumaseura
26
63
Jalasjärven Ampujat
65
Lapin Ampujat
26
64
Härmän Seudun Ampujat
64
Punkalaitumen Kunto
26
Seinäjoen Seudun Ampujat
64
Pohjolan Ampujat
25
Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura
62
Varkauden Ampujat
25
Toijalan Urheiluampujat
62
111
Ilomantsin Erämiehet
24
68
Pohjois-Karjalan IPSC- ja Siluettiampujat
61
112
Euran Seudun Ampujat
23
69
Kuopion Ur heiluampumaseura
59
113
Kanteleen Metsästysyhdistys
22
70
Ala-Hämeen Ampujat
Suonenjoen Urheilu- ja
Metsästysampujat
58
114
Kiuruveden Erä ja Urheiluampujat
21
116
Luumäen Ampujat
20
Mäntsälän Urheilijat
20
Keuruun Seudun Ampujat
57
Varpaisjärven Vire
20
Pohjanmaa Practical
57
118
Saarijärven Ampujat
19
74
Viitasaaren Ampujat
55
119
Kannuksen Ampujat
18
75
Hyvinkään Metsästysampujat
54
Lounais-Hämeen Ampujat
18
76
Lahden Silhouette & Practical Kerho
53
Turku Practical Team
16
77
Keiteleen Ampumaseura
52
Muuramen Yritys
16
78
Tikkakoksen Ampujat
51
Mäntän Seudun Ampujat
15
79
Oulun Seudun Haulikkoampujay
50
Nurmeksen Ampumaseura
15
80
Jakobstads Skytteförening
49
Siilinjärven Urheiluampujat
15
81
Längelmäen Seudun Ampujat
48
Kauhajoen Ampujat
14
82
Riihimäen Ampumaseura
46
Petalax Skytteförening
14
83
Kontiolahden Urheilijat
45
Sotkamon Ampujat
14
84
Lapuan Seudun Ampujat
43
Halsuan Metsästysseura
13
85
Ylistaron Metsästysseura
40
Siilinjärven Luotiampujat
13
86
Kuortaneen Kunto
39
Vammalan Seudun Ammpujat
13
87
Raahen Ampujat
37
133
Kuhmon Metsästys ja Ampumaseura
12
98
Keski-Uusimaan Ampumaseura
36
134
Kälviän Tarmo
11
88
Isojoen Urheilijat
35
Lohtajan Metsästysseura
11
66
72
96
106
109
58
121
123
126
129
29
Luhangan Ampujat
11
Ålands Sportskytteförening
11
Range Masters
10
Ylivieskan Kuula
10
Koillis-Lapin Ampujat
8
Kosken Eränkävijät
8
Kuusamon Ampujat
8
Nivalan Urheilijat
8
Parikkalan Seudun Ampujat
8
145
West Shooters
7
146
Hangon Ampujat
6
Kainuun Urheiluampujat
6
Metsästyskerho Paukku
6
Nastolan Metsästysampujat
6
Ähtärin Seudun Ampujat
6
Ala-Satakunnan Ampujat
5
Ivallon Erämiehet
5
Toholammin Metsästysseuran Ampujat
5
ATC-Shooters
4
Juvan Ampujat
4
Järvenpään Urheiluampujat
4
Kalajoen Metsästysyhdistys
4
Skytteklubben Blinken
4
Ylä-Vuoksen Ampujat
4
Jämsän Seudun Ampujat
3
Kärkölän Riistamiehet
3
Virtain Ampujat
3
Kaakkois-Suomen Haulikkoampujat
2
Kärkölän Kisa-Veikot
2
Iisalmen Ampujat
1
138
140
151
154
160
165
165 seuraa
EM - ILMA-ASEET 26.02.-06.03.2014 MOSKOVA,
VENÄJÄ
10m Ilmapistooli 60ls miehet: 1) Oleh Omelchuk UKR
200,7 (584), 2) Vitali Kudzi BLR 199,3 (582), 3) Joao
Costa POR 180,0 (579), …39) Jesse Peltomäki FIN 568
Joukkue: 1) UKR 1735, 2) ITA 1733, 3) BLR 1731
10m Ilmakivääri 60ls pojat: 1) Maximilian Dallinger
GER 205,7/ME (620,5), 2) Vladimir Maslennikov RUS
205,3 (623,6), 3) Lorenzo Buffard FRA, …33) Cristian
Friman FIN 611,2, 34) Aleksi Leppä FIN 610,7, 36) Joni
Stenström FIN 610,6
Joukkue: 1) FRA 1859,4, 2) RUS 1857,9, 3) GER 1856,5,
…12) FIN 1832,5
10m Ilmakivääri 40ls naiset: 1) Julianna Miskolczi HUN
209,5 (416,2), 2) Andrea Arsovic SRB 206,6 (417,3), 3)
Ivana Maksimovic SRB 184,9 (418,5), …31) Katarina
Långström FIN 411,3, 39) Hanna Etula FIN 410,2, 44)
Hanna Pitkänen FIN 408,9
Joukkue: 1) SRB 1247,1 (EE), 2) GER 1246,4, 3) ITA
1244,1, …12) FIN 1230,4
Liikkuva maali 40ls sj tytöt: 1) Veronika Major HUN
364, 2) Darya Rozhniatovska UKR 363, 3) Nadiia
Dienhina UKR 359, …11) Elli Räsänen FIN 324
Liikkuva maali nj 60ls miehet: Peruskilpailu: 1) Jozsef
Sike HUN 584, 2) Tamas Tasi HUN 578, 3) Vladislav
Prianishnikov UKR 576, …5) Krister Holmberg FIN
574/18, 11) Tomi-Pekka Heikkilä FIN 570, 15) Sami
Heikkilä FIN 563
Joukkue: 1) HUN 1734 (ME), 2) RUS 1708, 3) FIN 1707
Semifinaalit: Lukasz Czapla – Jozsef Sike 6-4, Vladislav
Prianishnikov – Tamas Tasi 7-5
Pronssimitaliottelu: Jozsef Sike HUN – Tamas Tasi HUN
6-3
Kultamitaliottelu: Lukasz Czapla POL – Vladislav
Prianishnikov UKR 6-4
ARVOKISATULOKSIA 2014
Liikkuva maali sj 40ls miehet: 1) Krister Holmberg FIN
386, 2) Vladyslav Prianishnikov UKR 385, 3) Emil
Martinsson SWE 383, …6) Tomi-Pekka Heikkilä FIN
381, 11) Sami Heikkilä FIN 374
Joukkue: 1) FIN 1141, 2) RUS 1127, 3) HUN 1120
Liikkuva maali 40ls sj pojat: 1) Heikki Lähdekorpi FIN
379, 2) Mika Kinisjärvi FIN 371/uus. 20, 3) Jani
Suoranta FIN 371/17
Joukkue: 1) FIN 1121, 2) UKR 1073, 3) ARM 1072
10m Ilmapistooli 60ls pojat: 1) Pavlo Korostilov UKR
202,8/ME (580), 2) Emils Vasermanis LAT 199,1 (574),
3) Alexander Kindig GER 178,6 (575), …15) Karri
Turunen FIN 568, 23) Konsta Kivi FIN 565, 50) Joonas
Kuusela FIN 551
Joukkue: 1) UKR 1725, 2) RUS 1721, 3) LAT 1713, …9)
FIN 1684
10m Ilmakivääri 40ls tytöt: 1) Vanessa Hofstetter SUI
205,4/ME (413,3), 2) Tina Gruenwedel GER 203,5
(415,6), 3) Sarah Hornung SUI 183,2 (415,9), …21)
Saana Tattari FIN 410,5, 41) Katariina Laine FIN 406,8,
52) Saana Peltonen FIN 405,1
Joukkue: 1) SUI 1239,1/ME, 2) GER 1239,1/ME, 3) ITA
1233,0, …9) FIN 1222,4
10m Ilmakivääri 60ls miehet: 1) Aleh Tsarkov UKR
208,6 (625,9), 2) Vitali Bubnovitsh BLR 205,3 (624,0),
3) Nazar Louginets RUS 185,4 (624,2),…23) Juho Kurki
FIN 621,4
Joukkue: 1) BLR 1873,2/EE, 2) UKR 1870,8, 3) RUS
1868,2
10m Ilmapistooli 40ls naiset: 1) Stefanie Thurmann
GER 196,8 (385), 2) Monika Karsch GER 194,9 (385), 3)
Viktoria Chaika BLR 176,6 (385),…37) Mira Suhonen
FIN 372, 42) Ritva Karri FIN 367, 50) Anette Källi FIN
353
Joukkue: 1) RUS 1145, 2) GER 1144, 3) FRA 1140, …9)
FIN 1092
Liikkuva maali 60ls nj pojat: Peruskilpailu: 1) Jani
Suoranta FIN 578, 2) Vladislav Shchepotkin UKR 574, 3)
Ihor Kizyma UKR 570, …4) Mika Kinisjärvi FIN 569, 5)
Heikki Lähdekorpi FIN 561
Joukkue: 1) FIN 1708 (ME), 2) UKR 1675, 3) RUS 1614
Semifinaalit: Mika Kinisjärvi FIN – Jani Suoranta FIN 61, Vladislav Shchepotkin UKR – Ihor Kizyma UKR 6-2
Pronssimitaliottelu: Jani Suoranta FIN – Ihor Kizyma
UKR 6-3
Kultamitaliottelu: Vladislav Shchepotkin UKR – Mika
Kinisjärvi FIN 6-4
IPC:N MAAILMANCUP 26.-28.3.2014 STOKE
MANDEVILLE, ISO-BRITANNIA
10m ilmakivääri 60ls, sarja R5: 1) Minna Leinonen FIN
212,0 (634,8), 2) Vasili Kovaltshuk UKR 211,9 (634,4),
3) James Bevis GBR 190,2 (634,6)
HAULIKON MAAILMANCUP 08.-15.04.2014 TUCSON,
USA
Trap 75k naiset: Peruskilpailu: 1) Laetisha Scanlan AUS
70, 2) Deborah Gelisio ITA 70, 3) Sarah Wixey GBR 66,
…27) Marika Salmi FIN 59
Semifinaali: 1) Scanlan 12, 2) Wixey 11/uusinta 2, 3)
Skinner 11/1, 4) Gelisio 10/1, 5) Cormenier 10/0, 6)
Singh 8
Pronssimitaliottelu: Catherine Skinner AUS – Deborah
Gelisio ITA 12-10
Kultamitaliottelu: Laetisha Scanlan AUS – Sarah Wixey
GBR 12-12
Trap 125k miehet: 1) Derek Burnett IRL 123, 2) Aleksei
Alipov RUS 121, 3) Manavit Singh Sandhu IND 121,
…22) Vesa Törnroos FIN 114, 31) Jukka Laakso FIN 113,
79) Mika Myllylä FIN 98
Semifinaali: 1) Diamond 15, 2) Sandhu 14/uusinta 6, 3)
Alipov 14/5, 4) Heading 14/2, 5) Burnett 13, 6) Bastos
12
Pronssimitaliottelu: Aleksei Alipov RUS – Aaron
Heading GBR 12-10
Kultamitaliottelu: Manavit Singh Sandhu IND – Michael
Diamond AUS 13-9
Kaksoistrap 150k miehet: Peruskilpailu: 1) Vitali
Fokejev RUS 142, 2) Daniele di Spigno ITA 141, 3)
Marco Innocenti ITA 141, …16) Sami Ritsilä FIN 134,
30) Simo Köylinen FIN 126, 36) Juuso Ikävalko FIN 119
Semifinaali: 1) Richmond 29, 2) Holguin 27, 3) Fokejev
26, 4) Barilla 25/uusinta 4, 5) Innocenti 25/3, 6) di
Spigno 22
Pronssimitaliottelu: Vitali Fokejev RUS – Antonino
Barilla ITA 25-23
Kultamitaliottelu: Jeffrey Holguin USA – Joshua
Richmond USA 27-27, uusinta 4-3
Skeet 125k miehet: Peruskilpailu: 1) Luigi Lodde ITA
124 (siv. ME), 2) Dustin David Perry USA 124 (siv. ME),
3) Paul Adams AUS 123, …7) Tommi Takanen FIN, 11)
Timo Laitinen FIN 121, 32) Henri Sorvo FIN 117
Semifinaali: 1) Nilsson 16, 2) Lodde 15/uusinta 14, 3)
Adams 15/13, 4) Perry 15/3, 5) Brovold 15/1, 6)
Hansen 13
Pronssimitaliottelu: Dustin David Perry USA – Paul
Adams AUS 15-13
Kultamitaliottelu: Luigi Lodde ITA – Stefan Nilsson SWE
15-15, uusinta 10-9
25M PISTOOLI, EUROOPPA CUP 02.-04.05.2014,
HANNOVER, SAKSA
25m vakiopistooli, miehet: 1) Patrick Meyer GER 571,
2) Ruslan Lunev AZE 570, 3) Stephan Trippel GER 565,
…11) Ari Meinander FIN 555, 15) Teemu Lahti FIN 552,
27) Petri Ylinen FIN 542, 32) Otto Suuronen FIN 532,
36) Jorma Jäntti FIN 505
25m isopistooli, miehet: 1) Boris Artaud FRA 582, 2)
Fabrice Daumal FRA 576, 3) Sandro Loetscher SUI 575,
…7) Petri Ylinen FIN 571, 13) Ari Meinander FIN 568,
16) Jorma Jäntti FIN 567, 17) Teemu Lahti FIN 566, 32)
Otto Suuronen FIN 531
IPC:N MAAILMANCUP 08.-11.05.2014 SZCZERIN,
PUOLA
10m Ilmakivääri R3: 1) Paul Aksel Johansen NOR
211,9/finaali ME (632,4), 2) Veronica Vadovica SVK
211,5 (632,5), 3) Jens Frimann DEN 189,2 (630,3), …15)
Timo Keskisimonen FIN 624,9, 29) Veikko Palsamäki
FIN 616,7
10m ilmakivääri 60lsi: 1) Dragan Ristic SRB 212,1
(634,2), 2) Michael Johnson NZL 211,1 (633,0), 3)
Bradley Mark AUS 189,4 (633,0), …10) Minna Leinonen
FIN 631,9.
HAULIKON MAAILMANCUP 16.-25.05.2014 ALMATY,
KAZAKSTAN
Skeet 75k naiset: Peruskilpailu: 1) Sutiya
Jiewchaloemmit THA 73, 2) Christine Wenzel GER 72,
3) Kimberly Rhode USA 71, …18) Marjut Heinonen FIN
65
Semifinaali: 1) Rhode 16, 2) Cainero 15/uusinta 19, 3)
Wenzel15/18, 4) Spada 14, 5) Jiewchaloemmit 13, 6)
Malovitshko 12.
Pronssimitaliottelu: Christine Wenzel GER – Katiuscia
Spada ITA 16-13
Kultamitaliottelu: Kimberly Rhode USA – Chiara
Cainero ITA 16-14
Skeet 125k miehet: Peruskilpailu: 1) Marcus Svensson
SWE 124 (sivuaa ME), 2) Riccardo Filippelli ITA 123, 3)
Aleksandr Jeshtshenko KAZ 123, …10) Marko
Kemppainen FIN 121, 53) Heikki Meriluoto FIN 113,
Henri Sorvo FIN DNS
MQS-ampujat: Miikka Peltonen FIN 117, Oskari Kössi
FIN 116
Semifinaali: 1) Filippelli 16, 2) Brovold 15, 3)
Jeshtshenko 14, 4) Al Rashidi 14, 5) Svensson 13, 6)
Tomecek 13
Pronssimitaliottelu: Aleksandr Jeshtshenko KAZ –
Abdullah Al Rashidi KUW 14-14, uusinta 6-4
Kultamitaliottelu: Riccardo Filippelli ITA – Tore
Brovold NOR 15-14
Kaksoistrap 150k, miehet: Peruskilpailu: 1) Hu Binyuan
CHN 142, 2) Vasili Mosin RUS 140, 3) Joshua Richmond
USA 138, …38) Sami Ritsilä FIN 120, 40) Juuso Ikävalko
FIN 117
Semifinaali: 1) Di Spigno 29, 2) Richmond 28/uusinta
10, 3) Gerebics 28/9, 4) Mosin 28/3, 5) Hu 28/1, 6) Al
Marri 27
Pronssimitaliottelu: Vasili Mosin RUS – Roland
Gerebics HUN 28-26
Kultamitaliottelu: Daniele di Spigno ITA – Joshua
Richmond USA 30-28
Trap 75k, naiset: Peruskilpailu: 1) Carole Cormenier
FRA 73, 2) Tatjana Barsuk RUS 73, 3) Zuzana
Stefecekova SVK 72, …4) Satu Mäkelä-Nummela FIN
72, 14) Noora Antikainen FIN 67, 30) Marika Salmi FIN
61. MQS-ampuja: Mopsi Veromaa FIN 63
Semifinaali: 1) Stefecekova 13/uusinta 7, 2) Barsuk
13/7, 3) Galvez 13/6, 4) Cormenier 10/18, 5) Rossi
10/17, 6) Mäkelä-Nummela 10/3
Pronssimitaliottelu: Fatima Galvez ESP – Carole
Cormenier FRA 12-9
Kultamitaliottelu: Zuzana Stefecekova SVK – Tatjana
Barsuk RUS 14-11
Trap 125k, miehet: Peruskilpailu: 1) Alberto Fernandez
ESP 122, 2) Aleksei Alipov RUS 122, 3) Mauro de
Filippis ITA 122, …20) Jukka Laakso FIN 116, 35) VeliMatti Matikainen FIN 114, 38) Vesa Törnroos FIN 114.
MQS-ampujat: Mika Bister FIN 117, Ari Simola FIN 109
Semifinaali: 1) Fernandez 15/uusinta 3, 2) Varga 15/3,
3) de Filippis 15/2, 4) Aldeehani 14, 5) Fabbrizi 12, 6)
Alipov 12
Pronssimitaliottelu: Mauro de Filippis ITA – Fehaid
Aldeehani KUW 14-11
Kultamitaliottelu: Alberto Fernandez ESP – Erik Varga
SVK 13-13, uusinta 4-3
300M KIVÄÄRI LAPUA EUROOPPA CUP 22.24.05.2014 ZAGREB, KROATIA
300m vapaakivääri 60ls makuu: 1) Christian Dressel
GER 596/39, 2) Anders Brolund SWE 596/39, 3) Peter
Sidi HUN 596/32, … 9) Antti Puhakka FIN 593, 13) Juha
Rutonen FIN 592
Joukkue: 1) SUI 1767, 2) GBR 1759, 3) FIN 1758
300m vapaakivääri 3x40ls: 1) Rajmond Debevec SLO
1168, 2) Peter Sidi HUN 1163, 3) Rafael Bereuter SUI
1161, …11) Antti Puhakka FIN 1147, 12) Juha Rutonen
FIN 1143, 19) Antti Kajan FIN 1089
Joukkue: 1) AUT 3472, SUI 3467, 3) SLO 3450, …4) FIN
3379
300m vakiokivääri 3x20 ls: 1) Gernot Rumpler AUT
582, 2) Bernhard Pickl AUT 581/21, 3) Rafael Bereuter
SUI 581/16, …7) Antti Puhakka FIN 575, 16) Juha
Rutonen FIN 563, 18) Antti Kajan FIN 554
Joukkue: 1) AUT 1742, 2) SUI 1725, 3) SLO 1716, …4)
FIN 1692
1. ISSF:N JUNIOR CUP 26.05.-01.06.2014 SUHL, SAKSA
10m ilmapistooli 60ls, pojat: 1) Bohdan Kirilenko UKR
197,6 (573), 2) Aleksei Kusnetsov RUS 195,5 (571), 3)
Pavlo Korostylov UKR 175,4 (577), …8) Karri Turunen
FIN 73,4 (574), 33) Aleksi Pirttimäki FIN 561, 49)
Konsta Kivi FIN 555, 61) Joonas Kuusela FIN 552
Joukkue: 1) UKR 1714, 2) RUS I 1713, 3) POL 1710, …8)
FIN 1681
50m kivääri 60ls makuu, pojat: 1) Christoph Kaulich
GER 208,6/uusinta 10,3 (621,0), 2) Ondrej Holko SVK
208,6/10,1 (622,9), 3) Frederyk Raymond Woodhouse
AUS 184,5 (620,0), …8) Joni Stenström FIN 77,7
(621,2), 29) Aleksi Leppä FIN 613,4, 32) Aleksi Jarva
FIN 612,4, 34) Tommi Tella FIN 612,3, 35) Cristian
Friman FIN 612,1, 69) Björn Friman FIN 594,0
Joukkue: 1) CZE 1849,8, 2) FRA 1849,3, 3) RUS 1849,2,
…5) FIN 1847,0
50m kivääri 3x20ls, tytöt: 1) Selina Gschwandtner GER
458,7 (579), 2) Nina Laura Kreutzer GER 457,8 (575), 3)
Yasmin Schulze GER 444,8 (578), …29) Saana Tattari
FIN 565, 43) Katariina Laine FIN 561, 52) Henna
Viljanen FIN 558, 57) Saana Peltonen FIN 555, 62) Armi
Häkkinen FIN 553
Joukkue: 1) GER I 1744, 2) RUS 1731, 3) GER II 1719,
…10) FIN 1684
Kaksoistrap 150k, pojat: Peruskilpailu: 1) Ian Rupert
USA 138, 2) Anton Slepushkin RUS 137, 3) Andrea
Vescovi ITA 137, …13) Juuso Ikävalko FIN 121, 14) Niko
Kopra FIN 121, 15) Miki Ylönen FIN 119
Semifinaali: 1) Fokejev 29, 2) Rupert 28/uusinta 3, 3)
Jukhimenko 28/1, 4) Vescovi 27, 5) Slepushkin 26, 6)
dal Moro 25
Pronssimitaliottelu: Andrea Vescovi ITA – Vjatsheslav
Jukhimenko RUS 26-24
Kultamitaliottelu: Ian Rupert USA – Kirill Fokejev RUS
29-27
50m pistooli 60ls, pojat: 1) Pavlo Korostylov UKR 198,0
(566), 2) Andreas Riedener SUI 196,0 (549), 3)
Aleksandr Skakov RUS 172,7 (542), …30) Karri Turunen
FIN 524, 38) Joonas Kuusela FIN 519, 41) Konsta Kivi
FIN 516
Joukkue: 1) RUS II 1638, 2) RUS I 1627, 3) SUI 1613,
…9) FIN 1559
10m ilmakivääri 60ls makuu, pojat: Finalistit: Vladimir
Maslennikov RUS 627,5, Alexis Raynaud FRA 624,2,
Anton Korotkih RUS 622,5, Andriy Kolesnikov UKR
621,6, Satyam Chauhn IND 621,5, Jevgeni Pantshenko
RUS 621,4, Kirill Mihailov RUS 620,7, Brian Baudouin
FRA 620,4, …Suomalaiset: 25) Joni Stenström FIN
616,2, 58) Aleksi Leppä FIN 609,5, 68) Aleksi Jarva FIN
605,1, 76) Cristian Friman FIN 603,0, 83) Tommi Tella
FIN 598,1, 89) Björn Friman FIN 579,9.
10m ilmakivääri 40ls, tytöt: 1) Nina Laura Kreutzer GER
208,7 (418,3), 2) Nadine Ungerank AUT 206,6 (416,4),
3) Julia Karimova RUS 185,9 (414,3), …56) Katariina
Laine FIN 407,9, 63) Saana Peltonen FIN 406,4, 68)
Saana Tattari FIN 405,5, 77) Henna Viljanen FIN 404,4,
95) Armi Häkkinen FIN 400,3
Joukkue: 1) GER I 1244,9, 2) GER II 1240,5, 3) RUS I
1239,4, …19) FIN 1219,8
50m kivääri 3x40ls, pojat: 1) Vladimir Maslennikov RUS
456,9 (1165), 2) Mario Nittel GER 455,2 (1159), 3) Joni
Stenström FIN 441,8 (1165), …12) Aleksi Jarva FIN
1155, 34) Aleksi Leppä FIN 1136, 43) Cristian Friman
FIN 1130, 58) Tommi Tella FIN 1112, 63) Björn Friman
FIN 1063
Joukkue: 1) GER 3474, 2) RUS 3466, 3) FIN 3456
50m kivääri 60ls makuu, tytöt: 1) Ines Niewada FRA
622,1, 2) Jolyn Beer GER 621,4, 3) Lena Cramer GER
618,6, …5) Saana Tattari FIN 617,7, 21) Katariina Laine
FIN 610,8, 24) Saana Peltonen FIN 610,1, 28) Armi
Häkkinen FIN 608,7, 40) Henna Viljanen FIN 605,6
Joukkue: 1) GER I 1853,7, 2) FRA 1846,6, 3) GER II
1842,2, …5) FIN 1837,2
25m urheilupistooli 60ls, pojat: 1) Pavlo Korostylov
UKR 581, 2) Timofei Ljapunov RUS 577, 3) Neeraj
Kumar IND 574, …21) Aleksi Pirttimäki FIN 567, 45)
Joonas Kuusela FIN 549
Joukkue: 1) RUS 1717, 2) IND 1712, 3) FRA 1699
25m vakiopistooli 60ls, pojat: 1) Pavlo Korostilov UKR
572, 2) Neeraj Kumar IND 559, 3) Aleksandr Martshev
RUS 558, …16) Aleksi Pirttimäki FIN 545, 25) Joonas
Kuusela FIN 536
Skeet 125k, pojat: Peruskilpailu: 1) Gabriele Rossetti
ITA 121, 2) Philip Russell Jungman USA 121, 3) Felix
Haase GER 121, …12) Juho Auvinen FIN 115, 18) Henri
Sorvo FIN 110, 27) Sami Aaltonen FIN 108, 48) Timi
Vallioniemi FIN 102
Joukkue: 1) ITA 358, 2) USA 345, 3) GER I 344, …7) FIN
327
Semifinaali: 1) Simeone 15, 2) Rossetti 14/uusinta 4, 3)
Jungman 14/3, 4) Benet 13/20, 5) Fedorov 13/19, 6)
Haase 10
Pronssimitaliottelu: Christian Benet ITA – Philip Russell
Jungman USA 16-14
Kultamitaliottelu: Gabriele Rossetti ITA – Domenico
Simeone ITA 14-13
Trap 125k, pojat: Peruskilpailu: 1) Andrea Boeri ITA II
122, 2) Jean-Baptiste Lacroix FRA 120, 3) Jack Wallace
AUS 120, …16) Vili Kopra FIN 115, 27) Eemil Pirttisalo
FIN 111, 37) Niko Kopra FIN 107, 50) Tomi Lampola FIN
101
Joukkue: 1) ITA II 356, 2) FRA 350, 3) AUS 345, …12)
FIN 327
Semifinaali: 1) Skrabal 14, 2) Miotto 13, 3) Boeri 12, 4)
Torsello 12, 5) Lacroix 11, 6) Wallace 11
Pronssimitaliottelu: Antonio Michael Torsello ITA –
Andrea Boeri ITA 12-11
Kultamitaliottelu: Luca Miotto ITA – Jaroslav Skrabal
CZE 12-11
EM SPORTING 29.05.-01.06.2014 LIMASSOL, KYPROS
Open: 1) Andras Szerdahelyi HUN 184, 2) Steve
Brightwell GBR 183, 3) Mark Winser GBR 182/25, …4)
Antti Poutiainen FIN 182/21, 51) Roope Tapper FIN
168, 178) Teemu Saari FIN 151, 178) Riku Alkku FIN
151, 189) Ville Valkonen FIN 150, Jukka Laurikainen
FIN 150, 209) Timo Kyntäjä FIN 149, 209) Hannu
Vesala FIN 149, 235) Heikki Korhonen FIN 147, Juha
Kytömaa FIN 147, 296) Teemu Kauris FIN 141, 359)
Risto Laine FIN 134, 379) Pertti Laine FIN 130, 439) Nils
Porko FIN 118, 479) Erkki Puttonen FIN 94
Super Veteraanit: 1) Ken Rist GBR 165, 2) Paddy Howe
GBR 164, 3) John Bidwell GBR 161, …34) Pertti Laine
FIN 130
Veteraanit: 1) Steve Brightwell GBR 183, 2) Veniero
Spara ITA 177, 3) Alain Marcheron FRA 175, …40) Juha
Kytömaa FIN 147, 64) Risto Laine FIN 134, 86) Nils
Porko FIN 118
Joukkue: 1) GBR 523, 2) FRA 498, 3) ITA 469, …5) FIN
411
Juniorit: 1) Mattia Cecchetti ITA 172, 2) Maxime Morin
FRA 170, 3) Tamas Jeri HUN 170, …5) Roope Tapper
FIN 168, 15) Riku Alkku FIN 151, Teemu Saari FIN 151
Joukkue: 1) SWE 486, 2) ITA 481, 3) FRA 480, …4) FIN
470
ISO- JA VAKIOPISTOOLIN EUROOPPA CUP 31.05.01.06.2014 ÅRHUS, TANSKA
Isopistooli: 1) Allan Gejl DEN 585, 2) Paddy Gloor SUI
580, 3) Patrick Meyer GER 579, … 11) Ari Meinander
FIN 570, 12) Marko Talvitie FIN 569, 15) Teemu Lahti
FIN 567, 20) Antti Jokinen FIN 550, 22) Otto Suuronen
FIN 536
Vakiopistooli: 1) Rene Vogn DEN 577, 2) Pierre Michel
GER 568, 3) Michael Schleuter GER 562, …13) Ari
Meinander FIN 552, 16) Teemu Lahti FIN 546, 18)
Marko Talvitie FIN 543, 20) Antti Jokinen Suomi 537,
22) Otto Suuronen FIN 519
PM SILUETTI, KAIKKI LAJIT 02.-08.06.2014, GIDEÅ,
RUOTSI
Small Bore Production: 1) Nikolay Mustaparta NOR 40,
2) Allan Granlund FIN 39, 3)Tom Jonsson SWE 38
Small Bore Revolver: 1) Nikolay Mustaparta NOR 39, 2)
Allan Granlund FIN 38, 3) Tom Jonsson SWE
Small Bore Standing: 1) Johnny Knutsen NOR 28, 2)
Kurth-Selmer Paulsen NOR 26, 3) Nikolay Mustaparta
NOR 25
A: 2) Allan Granlund FIN 14
Small Bore Unlimited: 1) Allan Granlund FIN 35, 2)
Kurth-Selmer Paulsen NOR 34, 3) Nikolay Mustaparta
NOR 30
Small Bore Conventional: 1) Nikolay Mustaparta NOR
37, 2) Per Olaf Tjelflaat NOR 37, 3) Allan Granlund FIN
36
Big Bore Production: 1) Kurth-Helmer Paulsen NOR 40,
2) Christian Lindberg SWE 40, 3) Tom Jonsson SWE 38
Big Bore Revolver: 1) Christian Lindberg SWE 39, 2)
Kurth-Helmer Paulsen NOR 38, 3) Nikolay Mustaparta
NOR 38
INT: 6) Allan Karlsson FIN 30
Small Bore Aggregate: 1) Nikolay Mustaparta NOR 134,
2) Allan Granlund FIN 126, 3) Kurth-Selmer Paulsen
NOR 120
MAAILMANCUP, HAULIKKO, KIVÄÄRI JA PISTOOLI
04.-13.06.2014 MÜNCHEN, SAKSA
Trap 75k, naiset: Peruskilpailu: 1) Melanie Couzy FRA
74, 2) Victoria Rose Burch USA 74, 3) Arianna Perilli
SMR 74, …17) Marika Salmi FIN 71, 25) Mopsi
Veromaa FIN 69, 35) Satu Mäkelä-Nummela FIN 68.
MQS-ampuja: Noora Antikainen FIN 71
Semifinaali: 1) Beaman 15, 2) Burch 14, 3) Arianna
Perilli 13, 4) Alessandra Perilli 13, 5) Scanlan 12, 6)
Couzy 9
Pronssimitaliottelu: Alessandra Perilli SMR – Arianna
Perilli SMR 14-11
Kultamitaliottelu: Victoria Rose Burch USA – Janessa Jo
Beaman USA 15-14
Trap 125k, miehet: Peruskilpailu: 1) David Kostelecky
CZE 124/uusinta 1, 2) Massimo Fabbrizi ITA 124/1, 3)
Antonio Bailon ESP 124/1, …59) Jukka Laakso FIN 120,
64) Vesa Törnroos FIN 119, 72) Mika Bister FIN 119.
MQS-ampujat: Mika Myllylä FIN 117, Veli-Matti
Matikainen FIN 110
Semifinaali: 1) Bailon 15, 2) Fabbrizi 15, 3) Al Deehani
14, 4) Glasnovic 13/uusinta 5, 5) Kostelecky 13/4, 6)
Glasnovic 13/4
Pronssimitaliottelu: Fehaid Al Dehaani KUW – Edward
Ling GBR 15-14
Kultamitaliottelu: Antonio Bailon ESP – Massimo
Fabbrizi ITA 15-14
10m Ilmakivääri 60ls, miehet: 1) Yang Haoran CHN
207,7/JME (630,1), 2) Sergei Kruglov RUS 205,1
(631,5), 3) Niccolo Campriani ITA 184,8 (628,6), …18)
Juho Kurki FIN 624,6, 90) Henri Häkkinen FIN 615,7,
109) Jaakko Björkbacka FIN 611,8
10m Ilmakivääri 40ls, naiset: 1) Martina Lindsay Veloso
SIN 206,9 (416,9), 2) Katerina Emmons CZE 206,6
(417,2), 3) Andrea Arsovic SRB 184,6 (416,7), …80)
Hanna Pitkänen FIN 409,1, 94) Hanna Etula FIN 407,4,
122) Katarina Långström FIN 403,3
Kaksoistrap 150k, miehet: Peruskilpailu: 1) Tim Kneale GBR 148 (ME),
147, …27) Simo Köylinen FIN 137, 39) Sami Ritsilä FIN 135,
52) Juuso Ikävalko FIN 125
Semifinaali: 1) Olejnik 29/uusinta 2, 2) Eller 29/2, 3) Kneale 29/1,
4) Holguin 28/18, 5) Mosin 28/17, 6) Wang 27
Pronssimitaliottelu: Jeffrey Holguin USA – Tim Kneale GBR 28-26
Kultamitaliottelu: Hubert Adrzej Olejnik SVK – Walton Eller USA
29-28
50m pistooli 60ls, miehet: 1) Tomoyuki Matsuda JPN 183,8 (561),
2) Wang Zhiwei CHN 181,8 (571), 3) Pablo Carrera ESP 172,8 (571),
…70) Karri Turunen FIN 524
25m pistooli 60ls, naiset: Peruskilpailu: 1) Zhang Jingjing CHN 591,
2) Celine Goberville FRA 588, 3) Munkhbayar Dorsjuren GER 588, …
49) Ritva Karri FIN 568, 92) Anette Källi FIN 529
Semifinaali: 1) Otryad 21, 2) Dorsjuren 17, 3) Zhang 16,
4) Chen 15/uusinta 3+3, 5) Diethelm Gerber 15/3+2,
6) Franquet 14, 7) Goberville 13, 8) Sayyed 13
Pronssimitaliottelu: Zhang Jingjing CHN – Chen Ying CHN 8-2
Kultamitaliottelu: Gundegmaa Otryad MGL – Munkhbayar Dorsjuren
50m kivääri 60ls makuu, miehet: 1) Zhao Shengbo CHN
208,9 (627,1), 2) Liu Gang CHN 208,5 (627,4), 3) Henri
Junghänel GER 187,6 (626,4), …56) Jaakko Björkbacka
FIN 619,6
10m Ilmapistooli 60ls, miehet: 1) Pablo Carrera ESP
201,3 (583), 2) Jitu Rai IND 199,4 (583), 3) Pavlo
Korostilov UKR 178,4 (582), …88) Ari Huhtamäki FIN
564, 99) Karri Turunen FIN 557
50m kivääri 3x20ls naiset: 1) Sabrina Sena ITA 455,7
(586), 2) Petra Zublasing ITA 454,5 (587), 3) Chen
Dongqi CHN 443,7 (585), …47) Katarina Långström FIN
574, 61) Marjo Yli-Kiikka FIN 570
Skeet 75k naiset: Peruskilpailu: 1) Kimberly Rhode USA
74 (sivuaa ME), 2) Aleksandra Jarmolinska POL 74
(sivuaa ME), 3) Albina Shakirova RUS 74 (sivuaa ME),
…11) Marjut Heinonen FIN 70
Semifinaali: 1) Rhode 15, 2) Drozo 15, 3) Shakirova 13,
4) Dunn 13, 5) Bacosi 12, Jarmolinska 12
Pronssimitaliottelu: Haley Dunn USA – Albina
Shakirova RUS 15-11
Kultamitaliottelu: Kimberly Rhode USA – Brandy Drozo
USA 16-16/uusinta 6-4
Skeet 125k miehet: Peruskilpailu: 1) David Justin Perry
USA 124, 2) Jan Sychra CZE 123/uus.4, 3) Jin Di CHN
123/4, …15) Marko Kemppainen FIN 121, 47) Lauri
Leskinen FIN 118, 103) Tommi Takanen FIN 110. MQSampujat: Oskari Kössi FIN 112, Miikka Peltonen FIN
111
Semifinaali: 1) Jin 16, 2) Sychra 15/uusinta 12, 3)
Kuntschik 15/11, 4) Perry 15/9, 5) Thompson 14, 6)
Chapeshis 14
Pronssimitaliottelu: Sebastian Kuntschik AUT – David
Justin Perry USA 15-13
Kultamitaliottelu: Jan Sychra CZE – Jin Di CHN 14-13
10m Ilmapistooli 40ls, naiset: 1) Guo Wenjun CHN
200,3 (384), 2) Klaudia Bres POL 198,6 (384), 3)
Alejandra Zavala MEX 177,2 (386), …43) Mira Suhonen
FIN 377, 92) Ritva Karri FIN 365, 106) Anette Källi FIN
360
MAAILMANCUP, KIVÄÄRI, PISTOOLI 13.-21.06.2014
MARIBOR, SLOVENIA
10m Ilmakivääri 60ls, miehet: 1) Zhu Qinan CHN 207,6
(625,2), 2) Peter Sidi HUN 206,2 (625,7), 3) Milutin
Stefanovic SRB 184,2 (625,1), …60) Aleksi Leppä FIN
615,5, 63) Henri Häkkinen FIN 614,8, 68) Joni
Stenström FIN 613,5
MQS-ampuja: Juha Rutonen FIN 615,2
10m Ilmakivääri 40ls, naiset: 1) Yi Siling CHN 209,6
(421,9), 2) Wu Liuxi CHN 207,6 (420,6), 3) Ayonika Paul
IND 185,3 (417,3), …50) Hanna Pitkänen FIN 410,8, 86)
Hanna Etula FIN 406,0, 89) Saana Tattari FIN 405,5
MQS-ampujat: Annika Sihvonen FIN 408,5, Riikka
Parviainen FIN 408,2
25m pistooli 60ls, naiset: Peruskilpailu: 1) Monika
Karsch GER 588, 2) Heidi Diethelm Gerber SUI 586, 3)
Gundegmaa Otryad MGL 584, …54) Ritva Karri FIN 561,
67) Anette Källi FIN 546
Semifinaali: 1) Karsch 21, 2) Otryad 21, 3) Boneva 18,
4) Sike Tobai 14, 5) Diethelm Gerber 13, 6) Alipova 12,
7) Arunovic 12, 8) Franquet 11
Pronssimitaliottelu: Antoaneta Boneva BUL – Renata
Tobai Sike HUN 7-5
Kultamitaliottelu: Monika Karsch GER – Gundegmaa
Otryad MGL 7-5
50m kivääri 60ls makuu, miehet: 1) Lan Xing CHN
209,0 (625,5), 2) Warren Potent AUS 207,7 (626,2), 3)
Marcel Bürge SUI 186,4,2 (625,5), …51) Juha Rutonen
FIN 611,1
(387), 3) Antoaneta Boneva BUL 175,7 (384), …37)
Ritva Karri FIN 375, 40) Anette Källi FIN 375
EM- HAULIKKO, 16.- 27.06.2014 SARLOSPUSZTA,
UNKARI
Trap 75k, naiset, peruskilpailu: 1) Deborah Gelisio ITA
73, 2) Zuzana Stefecekova SVK 72, 3) Katrin Quooss
GER 72, …11) Satu Mäkelä-Nummela FIN 69
Semifinaali: 1) Quooss 13, 2) Gelisio 11, 3) Burton 10,
4) Stefecekova 9, 5) Cormenier 8, 6) Galvez 8
Pronssiottelu: Stefecekova – Burton 12 – 11
Kultaottelu: Gelisio – Quooss 13 – 11
Joukkue: 1) ITA 204, 2) GER 204, 3) GBR 202
Kaksoistrap 150k, miehet, peruskilpailu,: 1) Marco
Innocenti ITA 143, 2) Steven Scott GBR 140, 3) Vasili
Moshin RUS 139, …10) Sami Ritsilä FIN 133, 21) Simo
Köylinen FIN 125
Miehet, semifinaali: 1) Scott 27, 2) Moshin 27, 3)
Olejnik 26, 4) Innocenti 24+2, 5) Fokejev 24+1, 6) Löw
24+1
Pronssiottelu: Innocenti – Olejnik 28 – 22.
Kultaottelu: Scott GBR – Moshin RUS 29+4 – 29+3.
Joukkue: 1) ITA 416, 2) GBR 405, 3) GER 399
Kaksoistrap 150k, pojat, peruskilpailu: 1) Kirill Fokejev
RUS 139, 2) Anton Slepushkin RUS 137, 3) Nathan Lee
Xuereb MLT 136, …12) Juuso Ikävalko FIN 114
Semifinaali: 1) Detman 26+2, 2) Xuereb 26+1+4+3, 3)
Slepushkin 26+1+4+1, 4) Fokejev 26+1+3, 5) Vescovi
25, 6) Praj 25.
Pronssiottelu: Fokejev – Slepushkin 26-25.
Kultaottelu: Xuereb – Detman 26 – 22.
Joukkue: 1) RUS 401, 2) GBR 387, 3) ITA 380
Skeet 75k naiset, peruskilpailu,: 1) Danka Bartekova
SVK 73, 2) Albina Shakirova RUS 72, 3) Veronique
Girardet FRA 71, … 9) Marjut Heinonen FIN 69
Semifinaali: 1) Cainero 15, 2) Girardet 14, 3) Bartekova
13, 4) Andreou 13, 5) Lundqvist 12, 6) Shakirova 12.
Pronssiottelu: Bartekova – Andreou 15 – 14.
Kultaottelu: Cainero – Girardet 15 – 14.
Joukkue: 1) SVK 208, 2) ITA 207, 3) GBR 204
10m ilmapistooli 60ls, miehet: 1) Jitu Rai IND 200,8
(584), 2) Pablo Carrera ESP 198,7 (581), 3) Anton
Gourianov RUS 177,2 (580), …72) Ari Huhtamäki FIN
558
Skeet 75k, tytöt, peruskilpailu: 1) Victoria Ostapets
RUS 68, 2) Chiara di Marziantonio ITA 67, 3) Alina
Fazylzyanova RUS 66, …19) Heidi Hämäläinen FIN 55
Semifinaali: 1) Sykorova 13, 2) Fazylzyanova 12, 3) di
Marziantonio 11, 4) Ostapets 9, 5) Milcheva 8, 6)
Dokuzlar 5
Pronssiottelu: Ostapets – di Marziantonio 14 – 13
Kultaottelu: Fazylzyanova – Sykorova 12 – 11
Joukkue: 1) RUS 192 ME, 2) Ukraina 186, 3) TUR 182
10m ilmapistooli 40ls, naiset: 1) Zorana Arunovic SRB
202,4 (384), 2) Jekaterina Korshunova RUS 200,7
Skeet 125k, miehet, peruskilpailu: 1) Riccardo Filippelli
ITA 123, 2) Ralf Buchheim GER 123, 3) Valeri Shomin
RUS 123, …9) Marko Kemppainen FIN 121, 18) Timo
Laitinen FIN 119, 30) Tommi Takanen FIN 117
Semifinaali, 16 kiekkoa: 1) Mitas 15, 2) Lodde 13
/12+2, 3) Filippelli 13 / 12+1, 4) Shomin 13 / 11, 5)
Buchheim 13 / 10, 6) Chasikos 13 / 9
Pronssiottelu: Filippelli – Shomin 16 – 14
Kultaottelu: Lodde – Mitas 13 – 11
Joukkue: 1) ITA 367, 2) CYP 362, 3) GER 359, …4) FIN
357
Skeet 125k, pojat, peruskilpailu,: 1) Matej Novota CZE
119, 2) Anatoli Fedorov RUS 118, 3) Nicolas Vasiliou
CYP 117+2, …7) Henri Sorvo FIN 117+1+1
Semifinaali, 16 kiekkoa: 1) Haase 14, 2) Rossetti 13+4,
3) Antoniou 13+2, 4) Fedorov 11+9, 5) Novota 11/8, 6)
Vasiliou 10.
Pronssiottelu: Antoniou – Fedorov 12 – 11.
Kultaottelu: Rossetti – Haase 13 – 11.
Joukkue: 1) CYP 347, 2) CZE 346, 3) GER 341
300M KIVÄÄRILAJIEN SEKÄ ISO- JA VAKIOPISTOOLIN
LAPUA EUROOPPA CUP-KILPAILUT 26.-29.06.2014,
LAHTI, SUOMI
300m vapaakivääri 60ls makuu, miehet: 1) Marcel
Ackerman SUI 598, 2) Hans Bakken NOR 595, 3) Juha
Rutonen FIN 595, …9) Kari Pennanen FIN 593, 10) Juho
Autio FIN 592, 19) Antti Puhakka Suomi 586, 28) Juho
Kurki Suomi 570
MQS-ampujat: Ville Nokipii FIN 593, Antti Kajan FIN
582, Aleksi Leppä FIN 581, Lasse Voutilainen FIN 580,
Björn Friman FIN 576, Marko Satokangas FIN 574,
Cristian Friman DNF
Joukkue: 1) SUI 1780, 2) FIN 1774, 3) SWE 1772
300m vapaakivääri 60ls makuu, naiset: 1) Christine
Chuard FRA 592, 2) Hannah Pugsley GBR 592, 3)
Marina Schnider SUI 590, …13) Petra Liljeberg FIN 572,
14) Jasmin Mattila FIN 562, 15) Hanna-Kaija Nieminen
FIN 557
Joukkue: 1) FRA 1764, 2) SUI 1763, 3) FIN 1691
300m vapaakivääri 3x40ls, miehet: 1) Ole-Kristian
Bryhn NOR 1163, 2) Claude-Alain Delley SUI 1162, 3)
Odd Arne Brekne NOR 1154, …4) Juho Autio FIN 1150,
5) Antti Puhakka FIN 1149, 10) Juha Rutonen FIN 1138,
14) Juho Kurki FIN 1118, 17) Antti Kajan FIN 1080
MQS-ampujat: Aleksi Leppä FIN 1125, Cristian Friman
FIN 1111, Björn Friman FIN 1088
Joukkue: 1) NOR 3455, 2) FIN 3437, 3) DEN 3404
300m vakiokivääri 3x20ls, miehet: 1) Ole-Kristian
Bryhn NOR 589, 2) Odd Arne Brekne NOR 582, 3) Rene
Kristiansen DEN 581, … 6) Antti Puhakka FIN 577, 7)
Kari Pennanen FIN 576, 9) Juha Rutonen FIN 575, 12)
Juho Autio FIN 571, 17) Antti Kajan FIN 548
MQS-ampujat: Aleksi Leppä FIN 565, Ville Nokipii FIN
558, Cristian Friman FIN 548
Joukkue: 1) NOR 1745, 2) DEN 1730, 3) FIN 1723
300m vapaakivääri 3x20ls, naiset: 1) Marina Schnider
SUI 588, 2) Eva Friedel GER 586, 3) Christine Chuard
FRA 581, …9) Petra Liljeberg FIN 558, 10) Jasmin
Mattila FIN 557
Isopistooli 60ls, miehet: 1) Paal Hembre NOR 584, 2)
Florian Fouquet FRA 581, 3) Allan Gejl DEN 580, …7)
Teemu Lahti FIN 577, 13) Ari Meinander FIN 572, 15)
Asser Vuola FIN 571, 17) Jorma Jäntti FIN 571, 18) Petri
Ylinen FIN 567, 21) Antti Jokinen FIN 566, 22) Kai
Jahnsson FIN 565, 24) Aleksi Pirttimäki FIN 563, 25)
Marko Talvitie FIN 562, 28) Ville Nousiainen FIN 561,
33) Otto Suuronen FIN 537
Vakiopistooli 60ls, miehet: 1) Michael Schleuter GER
572, 2) Steve Demierre SUI 566, 3) Morgan Bunes NOR
566, …11) Teemu Lahti FIN 560, 15) Jorma Jäntti FIN
556, 17) Asser Vuola FIN 554, 23) Aleksi Pirttimäki FIN
549, 24) Antti Jokinen FIN 548, 27) Ari Meinander FIN
543, 28) Marko Talvitie FIN 542, 31) Otto Suuronen FIN
533, 32) Jussi Saari FIN 533
EM KASA-AMMUNTA 30.06.-05.07.2014,
VOLMERANGE LES MINES, RANSKA
LV 100m: 1) Roger Serain FRA 5,228, 2) Tobias
Axelsson SWE 5,682, 3) Guido Davids BEL 5,704, …4)
Jari Laulumaa FIN 5,882, 5) Ben Nylund FIN 6,124, 17)
Janne Heikkinen FIN 7,208, 19) Mauri Mukari FIN
7,336, 29) Janne Juntunen FIN 7,886, 47) Hannu
Murisoja FIN 8,988, 53) Jari Raudaskoski FIN 9,414, 70)
Ilkka Korremäki FIN 11,112, 77) Jari Ollila FIN 12,930
LV 200m: 1) Roger Serain FRA 10,062, 2) Alberto Lenzi
ITA 11,618, 3) Antonio Mari Guash ESP 11,698, …7) Jari
Laulumaa FIN 12,672, 12) Ilkka Korremäki FIN 13,306,
15) Janne Heikkinen FIN 13,846, 21) Jari Raudaskoski
FIN 14,840, 42) Janne Juntunen FIN 17,176, 44) Mauri
Mukari FIN 17,214, 58) Ben Nylund FIN 18,358, 67) Jari
Ollila FIN 20,042, 74) Hannu Murisoja FIN 22,608
LV 100m+200m: 1) Roger Serain FRA 5,130, 2) Tobias
Axelsson SWE 5,908, 3) Guido Davids BEL 5,933, …5)
Jari Laulumaa FIN 6,109, 12) Janne Heikkinen FIN
7,066, 20) Ben Nylund FIN 7,652, 27) Mauri Mukari FIN
7,972, 33) Janne Juntunen FIN 8,237, 37) Jari
Raudaskoski FIN 8,417, 48) Ilkka Korremäki FIN 8,883,
68) Hannu Murisoja FIN 10,146, 74) Jari Ollila FIN
11,476
HV 100m: 1) Roger Serain FRA 5,672, 2) Gianantonio
Quaglino ITA 5,740, 3) Mauri Mukari FIN 6,222, …6)
Janne Heikkinen FIN 6,584, 18) Ben Nylund FIN 7,568,
23) Jari Laulumaa FIN 7,808, 46) Jari Raudaskoski FIN
9,144, 54) Janne Juntunen FIN 10,018, 70) Ilkka
Korremäki FIN 11,354, 72) Jari Ollila FIN 11,432, 73)
Hannu Murisoja FIN 11,530
HV 200m: 1) Bruce Lenton GBR 12,576, 2) Victor Funck
LUX 12,648, 3) Pascal Fischbach FRA 13,390, …15) Jari
Raudaskoski FIN 15,710, 23) Mauri Mukari FIN 17,396,
27) Janne Heikkinen FIN 17,628, 29) Jari Laulumaa FIN
17,222, 35) Jari Ollila FIN 18,930, 45) Hannu Murisoja
FIN 19,956, 49) Ilkka Korremäki FIN 20,166, 62) Ben
Nylund FIN 22,534, 69) Janne Juntunen FIN 23,100
HV 100m+200m: 1) Roger Serain FRA 6,221, 2)
Gianantonio Quaglino ITA 6,643, 3) Bruce Lenton GBR
6,706, …7) Mauri Mukari FIN 7,460, 11) Janne
Heikkinen FIN 7,699, 20) Jari Laulumaa FIN 8,335, 24)
Jari Raudaskoski FIN 8,500, 44) Ben Nylund FIN 9,418,
61) Jari Ollila FIN 10,449, 64) Ilkka Korresmäki FIN
10,719, 65) Hannu Murisoja FIN 10,754, 66) Janne
Juntunen FIN 10,784
LV+HV 100+200m: 1) Roger Serain FRA 5,675, 2)
Alberto Lenzi ITA 6,474, 3) Giudo Davids BEL 6,705,
…6) Jari Laulumaa FIN 7,222, 8) Janne Heikkinen FIN
7,382, 14) Mauri Mukari FIN 7,716, 29) Jari
Raudaskoski FIN 8,458, 31) Ben Nylund FIN 8,535, 53)
Janne Juntunen FIN 9,511, 599) Ilkka Korremäki FIN
9,807, 63) Hannu Murisoja FIN 10,450, 71) Jari Ollila
FIN 10,962
Joukkue: 1) FRA 7,359, 2) ITA 7,455, 3) GBR 7,958, …5)
FIN 8,525
MAAILMANCUP PISTOOLI, KIVÄÄRI JA HAULIKKO 0110.07.2014 PEKING, KIINA
Trap 75k, naiset: Peruskilpailu: 1) Jingyu Zhu CHN 72,
2) Satu Mäkelä-Nummela FIN 72, 3) Maria Dmitrijenko
KAZ 71 (2)
Välierät: 1) Mäkelä-Nummela 14, 2) Zhu 13, 3) Chae
11, 4) Stefecekova 10 (uusinta 1), 5) Maria Dmitrijenko
KAZ 10 (0), 6) Soyeon Eom KOR
Pronssiottelu: Hye Gyong Chae –Zuzana Stefecekova
13–13
Kultaottelu: Satu Mäkelä-Nummela FIN – Jingyu Zhu
CHN 13–12
10m ilmakivääri, 40ls, naiset, peruskilpailu: 1) Bin Bin
Zhang CHN 420,4, 2) Siling Yi CHN 418,2, 3) Bei Du CHN
416,4, …39) Katariina Långström FIN 406,0, 42) Marjo
Yli-Kiikka FIN 404,8
Loppukilpailu: 1) Yi 211,0 , 2) Du 207,9, 3) Zhang 185,9
10m ilmakivääri, 60ls, miehet, peruskilpailu: 1) Nazar
Louginets RUS 632,7, 2) Haoran Yang CHN 629,0, 3)
Sang Do Kim KOR 628,9, …19) Juho Kurki FIN 620,7, 39)
Henri Häkkinen FIN 611,4, 40) Jaakko Björkbacka FIN
611,0
Loppukilpailu: 1) Louginets 209,3, 2) Yang 209,1, 3) Sidi
187,0
Trap, 125k, miehet, peruskilpailu: 1) Alexei Alipov RUS
125, 2) Giovanni Pellielo ITA 124, 3) Daniele Resca ITA
122, …33) Vesa Törnroos FIN 113, 36) Ari Simola FIN
112, 38) Veli-Matti Matikainen FIN 112
Välierät: 1) Liptak 14, 2) Alipov 14, 3) Resca 13, 4)
Kostelecky 11, 5) Giovanni Pellielo ITA 10, 6) Kynan
Chenai INA 9
Pronssiottelu: Daniele Resca ITA – David Kostelecky
CZE 15–13.
Kultaottelu: Jiri Liptak CZE – Alexei Alipov RUS 15–14
Kaksoistrap, 150k miehet: Peruskilpailu: 1) Vitali
Fokejev RUS 146, 2) Binyan Hu CHN 144, 3) Antonino
Barilla ITA 140,…10) Sami Ritsilä FIN 134, 17) Simo
Köylinen FIN 128, 24) Juuso Ikävalko FIN 121
Välierä: 1) Hu 29, 2) Fokejev 28 (7), 3) Leybo 28 (6), 4)
Chianese 26 (2), 5) Barilla 26 (1), 6) Li 24
Pronssiottelu: Leybo - Chianese 28-28, uusinta Leybo Chianese 4-3
Kultaottelu: Fokejev - Hu 28-28, uusinta Fokejev - Hu
10-9
50m kivääri, 3x40ls, miehet, peruskilpailu: 1) Niccolo
Campriani ITA 1182, 2) Nazar Louginets RUS 1179, 3)
Sergei Kamenski RUS 1178, …26) Juho Kurki FIN 1154,
34) Jaakko Björkbacka FIN 1148
Finaali: 1) Campriani 458,8, 2) Zhu 458,1, 3)
Sauveplane 448,8, 4) Cao 437,2, 5) Kamenski 426,8, 6)
Louginets 416,0, 7) Yamashita 404,3, 8) Han 404,2
50m kivääri, 60ls makuu, miehet: peruskilpailu: 1)
Cassio Cesar Rippel BRA 625,7, 2) Sergei Kamenski RUS
622,9, 3) Sam Andersson SWE 622,8, …22) Jaakko
Björkbacka FIN 616,4, 43) Juho Kurki FIN 611,4
Finaali: 1) Hou 208,2, 2) Lan 208,0, 3) Andersson
187,2, 4) Livold 166,0, 5) Kamenski 144,6, 6) Rippel
123,7, 7) Taylor 101,1, 8) Kim 80,0.
MM-KASA-AMMUNTA, PIEKKARI 07-13.07.2014
RANSKA (Ei suomalaisia mukana)
IPC-AMPUJIEN MM-KISAT 19.-23.07.2014 SUHL,
SAKSA
R9, 50m pienoiskivääri, makuu, 60ls, SH2: 1) Vasil
Kovalchuk UKR 621,0, 2) James Bevis GBR 615,2, 3)
Ivica Bratanovic CRO 613,5, …7) Minna Leinonen FIN
610,5
R3 10m ilmakivääri, makuu, SH1, peruskilpailu: 1) Matt
Skelhon GBR 635,7, 2) Veronika Vadovicova SVK 634,8,
3) Jinho Park KOR 633,0, …67) Veikko Palsamäki FIN
620,0, 78) Jarkko Mylly FIN 616,4, 81) Timo
Keskisimonen FIN 612,9
R6, 50m pienoiskivääri 60ls, makuu, SH1, 1.
karsintaerä: 1) Jonas Jakobsson SWE 625,3, 2) Doron
Shaziri ISR 621,6, 3) Tatjana Rjabtshenko RUS 619,4,
…36) Veikko Palsamäki FIN 597,0 (erästä 34 parasta
jatkoon, Palsamäki karsiutui)
R5, 10m ilmakivääri, makuu, yhdistetty, SH2: 1) Minna
Leinonen FIN 212,0, (Paralympia paikka), 2) Dragan
Ristic SRB 211,9, 3) Michael Johnson NZL 189,9
Peruskilpailu 60ls: 1) Ristic 639,2, 2) Leinonen 637,8, 3)
Kovaltshuck 637,8, 4) Johnson 636,2, 5) Maroney
636,1, 6) Andersen 635,2, 7) Jeffery 634,5, 8) Bevis
634,5.
PM MUSTARUUTI 18-20.07.2014, KÖÖPENHAMINA,
TANSKA
Colt: 1) Roger Carlsson SWE 93, 2) N Carlsson SWE 92,
3) M Brunsson SWE, …9) Veikko Ratsula FIN 88, 13)
Hannu Jyrä FIN 85, 18) Jukka Päärnilä FIN 80, 29)
Pekka Paatinen FIN 66
Cominazzo O/R: 1) 1) Pekka Paatinen FIN 91, 2) N
Carlsson SWE 87, 3) Jukka Päärnilä FIN 86, …4) Heikki
Heikkilä FIN 85, 6) Hannu Jyrä FIN 8311) Veli-Pekka
Karvinen FIN 72
Mariette: 1) C Björnberg SWE 95, 2) Pekka Paatinen
FIN 94, 3) D Torp NOR 94, …14) Heikki Heikkilä FIN 87,
17) Jukka Päärnilä FIN 86, 20) Veikko Ratsula FIN 84,
28) Veli-Pekka Karvinen FIN 78
Kuchenreuter, Original: 1) Georg Wallinder SWE 88, 2)
Hannu Jyrä FIN 85, 3) Mikael Eriksson SWE 83
Kuchenreuter, Replica: 1) Magnus Wolff SWE 95, 2)
Jukka Päärnilä FIN 94, 3) Mikael Lauth SWE 93, …5)
Veli-Pekka Karvinen FIN 92, 13) Heikki Heikkilä FIN 88,
15) Veikko Ratsula FIN 87, 16) Pekka Paatinen FIN 87
Smith&Wesson R/O: 1) Roger Carlsson SWE 92, 2)
Stefan Nyberg SWE 88, 3) Hannu Jyrä FIN 87, …7) VeliPekka Karvinen FIN 84, Jukka Päärnilä (O) FIN 84, 12)
Pekka Paatinen FIN 79
Donald Malson: 1) Dagfinn Torp NOR 85, 2) Pekka
Paatinen FIN 84, 3) Magnus Wolff SWE 82. …9) Heikki
Heikkilä FIN 71, 12) Veikko Ratsula FIN 69, 14) Jukka
Päärnilä FIN 67, 19) Veli-Pekka Karvinen FIN 54
Lamarmora O/R: 1) Johan Karlsson SWE 96, 2) Geir
Gudmunsen NOR 94, 3) Oddvar Deberitz NOR 90, …6)
Antero Mustamäki FIN 87
Hizadai O/R: 1) Johan Karlsson SWE 100, 2) Sondre
Nordhagen NOR 90, 3) Oddvar Deberitz NOR 89, …4)
Antero Mustamäki FIN 87
Minie, Replica: 1) Johan Karlsson SWE 93, 2) Antero
Mustamäki FIN 92, 3) Oddvar Deberitz NOR 89
Miquelet, Replica: 1) Johan Karlsson SWE 99, 2)
Sondre Nordhagen NOR 87, 3) Mikael Eriksson SWE
86, …5) Antero Mustamäki FIN 82
Vetterli: 1) Johan Karlsson SWE 95, 2) Oddvar Deberitz
NOR 94, 3) Heikki Heikkilä FIN 92, …6) Pekka Paatinen
FIN 88
Whitworth, R/O: 1) Johan Karlsson SWE 97, 2) Per
Zachrison SWE 97, 3) Rune Stensrud NOR 95, …6)
Antero Mustamäki FIN 91
Tanegashima, O/R: 1) Johan Karlsson SWE 95, 2)
Oddvar Deberitz NOR 84, 3) Antero Mustamäki FIN 83
Forsyth, Joukkue: 1) SWE 272, 2) FIN 262, 3) NOR 273
Adams, Joukkue: 1) SWE 269, 2) NOR 263, 3) FIN 239
Scandic Cup: 1) SWE 263, 2) FIN 250, 3) DEN 230
MM-SILUETTI 14.-26.07.2014, LUDOVIKOVICE, TSEKKI
Big Bore Pistol Standing: 1) Thomas Niessner GER 33,
2) Ivo Picek CZE 32, 3) Hans-Peter Kobelt SUI 31
INT: …2) Juha-Matti Saari FIN 29, 8) Petri Savinainen
FIN 28, 22) Rauno Ärväs FIN 24, 27) Unto Järvinen FIN
24, 33) Jorma Juntunen FIN 22, 38) Juhani Lehtosaari
FIN 22, 42) Esko Lempola FIN 21, 48) Timo Jokiranta
FIN 18, 55) Sami Mäkelä FIN 14
A: …4) Jouni Siikamäki FIN 12, 6) Teija Jokiranta FIN 12
Big Bore Pistol Production: 1) Juha-Matti Saari FIN 40,
2) Philip de Lange RSA 40, 3) Scott Dawson AUS 40
INT: 1) Jorma Juntunen FIN 40, 2) Rauno Ärväs FIN 40,
4) Timo Jokiranta FIN 40, 5) Hannu Piirto FIN 40, 11)
Esko Lempola FIN 40, 16) Juhani Lehtosaari FIN 39, 18)
Unto Järvinen FIN 39, 18) Sami Mäkelä FIN 39, 23)
Petri Savinainen FIN 39, 40) Jussi Airas FIN 35, 45)
Jouni Siikamäki FIN 29
Big Bore Pistol Unlimited: Philip de Lange RSA 40, 2)
Hans-Peter Kobelt SUI 39, 3) Scott Dawson AUS 38
INT: …2) Rauno Ärväs FIN 37, 4) Esko Lempola FIN 37,
10) Hannu Piirto FIN 36, Petri Savinainen FIN 36, 12)
Jorma Juntunen FIN 36, 14) Juha-Matti Saari FIN 35,
15) Pekka Lintula FIN 35, 22) Timo Jokiranta FIN 33,
26) Juhani Lehtosaari FIN 334, 27) Sami Mäkelä FIN 32,
34) Unto Järvinen FIN 28
A: …6) Jussi Airas FIN 25, 8) Jouni Siikamäki FIN 23
Big Bore Pistol Revolver: 1) Esko Lempola FIN 40, 2)
Joep van Hoof NED 40, 3) Philp de Lange RSA 40
INT: 1) Jorma Juntunen FIN 40, 2) Juhani Lehtosaari
FIN 40, 4) Sami Mäkelä FIN 39, 11) Juha-Matti Saari
FIN 38, 14) Rauno Ärväs FIN 37, 16) Timo Jokiranta FIN
37, 17) Petri Savinainen FIN 37, 25) Unto Järvinen FIN
36, 27) Hannu Piirto FIN 35, 37) Pekka Lintula FIN 33
A: …5) Jouni Siikamäki FIN 21
Big Bore Pistol, aggregate: 1 Hans-Peter Kobelt SUI
147, 2) Philip de Lange RSA 146, 3) Scott Dawson AUS
143, …5) Juha-Matti Saari FIN 142, 10) Petri Savinainen
FIN 140, 12) Rauno Ärväs FIN 138,13) Esko Lempola
FIN 138, 14) Jorma Juntunen FIN 138, 21) Juhani
Lehtosaari FIN 134, 28) Timo Jokiranta FIN 128, 29)
Unto Järvinen FIN 127, 32) Sami Mäkelä FIN 124, 47)
Jouni Siikamäki FIN 86
Big Bore Pistol, Joukkue: 1) AUS 422, 2) FRA 420, 3) FIN
416
Small Bore Pistol Standing: 1) Sylvain Kaleta FRA 31, 2)
Johann P. Valentin RSA 31, 3) Petri Savinainen FIN 30
INT: …7) Juha-Matti Saari FIN 28, 17) Marko Nikko FIN
27, 27) Esko Lempola FIN 26, 32) Timo Jokiranta FIN
25, 45) Unto Järvinen FIN 22, 47) Rauno Ärväs FIN 22,
49) Juhani Lehtosaari FIN 21, 52) Jorma Juntunen FIN
21, 58) Jussi Airas FIN 1862) Sami Mäkelä FIN 13
A: 1) Hanna-Maija Lempola FIN 29, 3) Teija Jokiranta
FIN 20, 10) Allan Granlund FIN 14
B: …2) Jouni Siikamäki FIN 17
Small Bore Pistol Production: 1) Laurent Boulot FRA
40) 2) Jorma Juntunen FIN 40, 3) Philp de Lange RSA
40
INT: …3) Petri Savinainen FIN 40, 4) Allan Granlund FIN
40, 6) Pekka Lintula FIN 39, Sami Mäkelä FIN 39, Rauno
Ärväs FIN 39, Esko Lempola FIN 39, 11) Juhani
Lehtosaari FIN 39, 21) Juha-Matti Saari FIN 38, 23)
Timo Jokiranta FIN 38, 24) Hannu Piirto FIN 38, 32)
Jussi Airas FIN 36, 38) Hanna-Maija Lempola FIN 35,
41) Unto Järvinen FIN 33
B: 1) Jouni Siikamäki FIN 25
Small Bore Pistol Unlimited: 1) Jussi Airas FIN 40, 2)
Siegfried Bernhard AUT 39, 3) Rauno Ärväs FIN 38
INT: …6) Petri Savinainen FIN 36, 9) Sami Mäkelä FIN
35, 10) Jorma Juntunen FIN 35, 14) Unto Järvinen FIN
35, 23) Pekka Lintula FIN 31, 25) Esko Lempola FIN 31,
29) Juhani Lehtosaari FIN 29, 35) Juha-Matti Saari FIN
28, 39) Timo Jokiranta FIN 26, 46) Hanna-Maija
Lempola FIN 23
A: …4) Allan Granlund FIN 31
B: …4) Jouni Siikamäki FIN 22
Small Bore Pistol Revolver: 1) Kim Emery AUS 40, 2)
Jerome Labatut FRA 40, 3) Pekka Lintula FIN 40
INT: 1) Jorma Juntunen FIN 40, 2) Unto Järvinen FIN
40, 8) Allan Granlund FIN 38, Sami Mäkelä FIN 38,
Juhani Lehtosaari FIN 38, 12) Rauno Ärväs FIN 37, 18)
Petri Savinainen FIN 37, 21) Timo Jokiranta FIN 36, 26)
Juha-Matti Saari FIN 36, 29) Esko Lempola FIN 36, 48)
Jussi Airas FIN 27
A: …3) Hanna-Maija Lempola FIN 26
B: …3) Jouni Siikamäki FIN 16
Small Bore Pistol aggregate: 1) Sylvail Kaleta FRA 144,
2) Petri Savinainen FIN 143, 3) Axel Richter GER 142,
…11) Jorma Juntunen FIN 136, 13) Rauno Ärväs FIN
136, 18) Esko Lempola FIN 132, 21) Unto Järvinen FIN
130, 23) Juha-Matti Saari FIN 130, 25) Juhani
Lehtosaari FIN 127, 27) Sami Mäkelä FIN 125, 29) Timo
Jokiranta FIN 125, 30) Allan Granlund FIN 123, 32) Jussi
Airas FIN 121, 44) Hanna-Maija Lempola FIN 113, 56)
Jouni Siikamäki FIN 19
Small Bore Pistol, joukkue: 1) AUS 420, 2) FRA 420, 3)
FIN 415
Small Bore Rifle Light: 1) Marko Nikko FIN 72, 2) Peter
Lambrecht AUT 66, 3) Dunja Lambrecht AUT 64
INT: …8) Mika Miskala FIN 46
A: …Jouni Sikamäki FIN
Small Bore Rifle Silhouette: 1) Marko Nikko FIN 68, 2)
Y.D. de Silva SRI 65, 3) Robert Astier FRA 64
INT: …8) Pekka Salo FIN 49
MASTER: …9) Mika Miskala FIN 40
A: ...8) Jouni Siikamäki FIN 39
Small Bore Rifle aggregate: 1) Marko Nikko FIN 140, 2)
Peter Lambrecht AUT127, 3) Y.D. De Silva SRI 126,
…30) Mika Miskala FIN 86, 33) Jouni Siikamäki FIN 81
Small Bore Rifle, joukkue: 1) AUT 355, 2) RSA 354, 3)
SRI 331, …5) FIN 307
Standing aggregate: 1) Ivo Picek CZE 127, 2) Hans
Peter Kobelt SUI 124, 3) Petri Savinainen FIN 124, …12)
Juha-Matti Saari FIN 117, 23) Esko Lempola FIN 109,
30) Jorma Juntunen FIN 103, 40) Timo Jokiranta FIN
93, 42) Unto Järvinen FIN 91, 53) Jouni Siikamäki FIN
71, 55) Teija Jokiranta FIN 65
Standing, joukkue: 1) FRA 364, 2) FIN 350, 3) AUS 334
Field Pistol Production: 1) Petr Eerny CZE 34, 2) Daniel
Audoin FRA 33, 3) Hans-Peter Kobelt SUI
INT: …2) Petri Savinainen FIN 32, 3) Esko Lempola FIN
31, 15) Jorma Juntunen FIN 29, 16) Juha-Matti Saari
FIN 29, 34) Timo Jokiranta FIN 25, 45) Jussi Airas FIN
22, 50) Unto Järvinen FIN 17, 53) Teija Jokiranta FIN 15
A: …2) Jouni Siikamäki FIN 22, 3) Hanna-Maija Lempola
FIN 2
Field Pistol Production Any Sight: 1) Gerard Rudzinski
FRA 38, 2) Jakobus M. Willemse RSA 36, 3) Petr Eerny
CZE 36
INT: …8) Petri Savinainen FIN 34, 20) Juha-Matti Saari
FIN 31, 23) Esko Lempola FIN 31, 25) Jorma Juntunen
FIN 31, 35) Unto Järvinen FIN 28, 38) Jussi Airas FIN 27,
43) Timo Jokiranta FIN 25, 52) Teija Jokiranta FIN 18
A: …3) Hanna-Maija Lempola FIN 24, 8) Jouni Siikamäki
FIN 19
Field Pistol aggregate: 1) Petr Eerny CZE 70, 2) Gerard
Eudzinski FRA 68, 3) Christophe Walton FRA 66, …4)
Petri Savinainen FIN 66, 16) Esko Lempola FIN 62, 21)
Juha-Matti Saari FIN 60, 22) Jorma Juntunen FIN 60,
44) Timo Jokiranta FIN 50, 47) Jussi Airas FIN 49, 52)
Hanna-Maija Lempola FIN 46, 53) Unto Järvinen FIN
45, 58) Jouni Siikamäki FIN 41, 63) Teija Jokiranta FIN
33
Field Pistol, joukkue: 1) FIN 188, 2) AUS 177, 3) AUT
176
Big Bore Rifle Hunter: 1) Dunja Lambrecht AUT 34, 2)
Marko Nikko FIN 31, 3) M.L. Kodenkankanamge SRI 30
MASTER: …2) Mika Miskala FIN 20, 5) Pekka Salo FIN
18, 10) Unto Järvinen FIN 12
A: …6) Jouni Siikamäki FIN 11
Big Bore Rifle Silhouette: 1) Marko Nikko FIN 33, 2)
Sylvain Kaleta FRA 30, 3) Peter Lambrecht AUT 28
MASTER: …4) Mika Miskala FIN 20, 6) Pekka Salo FIN
18, 10) Unto Järvinen FIN 14
B: …10) Jouni Siikamäki FIN 12
Big Bore Rifle aggregate: 1) Marko Nikko FIN 64, 2)
Dunja Lambrecht AUT 61, 3) Peter Lambrecht AUT 57,
…14) Mika Miskala FIN 40, 18) Pekka Salo FIN 36, 30)
Unto Järvinen FIN 26, 35) Jouni Siikamäki FIN 23
Big Bore Rifle, joukkue: 1) AUT 156, 2) FRA 138, 3) FIN
130
PM SPORTING 25.-26.07.2014 DRANGEDAL, NORJA
Seniorit: 1) Anders Bore SWE 179, 2) Martin Andersson
SWE 174, 3) Tero Rantonen FIN 173, …6) Tuomas
Mattila FIN 165, 8) Timo Kintaja FIN 162, Hans
Sundström FIN 162, 12) Petri Kokkonen FIN 161, 21)
Martin Björkqvist FIN 158, 28) Jussi Mäki-Hokkonen
FIN 156, 36) Tomi Hautaoja FIN 152, Roger Sundström
FIN 152, 39) Rauno Mähönen FIN 151, Pasi Siikaluoma
FIN 151, 45) Markku Poutiainen FIN 148, 49) Eero
Pelkonen FIN 147
Joukkue: 1) SWE1 676, 2) NOR1 658, 3) FIN1 641, …4)
FIN2 633, 5) FIN3 626, 8) FIN4 560
Juniorit: 1) Jim Forsberg SWE 164, 2) Henrik Fylling
NOR 162, 3) Ville Korkea-Aho FIN 161, …7) Roope
Tapper FIN 151
Naiset: 1) Saija Hautaoja FIN 171, 2) Lisa Schjelde SWE
143, 3) Johanna Huotari FIN 139. …6) Leena Korhonen
FIN 127, 9) Anja Pekkala FIN 110
Joukkue: 1) FIN 437, 2) SWE 390, 3) NOR 356
PM KASA-AMMUNTA HV 09-10.08.2014 TRONDHEIM,
NORJA
100M HV: 1) Borne Gebing SWE 7,40, 2) Janne
Heikkinen FIN 7,83, 3) Jari Raudaskoski FIN 8,21, …8)
Timo-Heikki Varis FIN 9,63, 9) Jari Laulumaa FIN 9,87
200m HV: 1) Jari Laulumaa FIN 16,84, 2) Jari
Raudaskoski FIN 17,11, 3) Anders Lind SWE 17,78, …4)
Timo-Heikki Varis FIN 19,72, 21) Janne Heikkinen FIN
27,02
HV 100+200 yhteistulos: 1) Jari Raudaskoski FIN 17,11,
2) Anders Lind SWE 17,78, 3) Borne Gebing SWE 20,74,
…4) Jari Laulumaa FIN 16,84, 19) Janne Heikkinen FIN
27,02
Joukkue: 1) FIN 9,09, 2) SWE1 10,04, 3) SWE3 10,12
300M LAPUA EUROOPPA CUP, 14-18.08.2014 ÅRHUS,
TANSKA
300m kivääri 3x40ls, miehet: 1) Rajmod Debevec
SLO 1170, 2) Olivier Schaffter SUI 1167, 3) Jakob
Helding Larsen DEN 1164, …5) Antti Puhakka FIN
1161, 11) Juho Autio FIN 1153, 12) Kari Pennanen
FIN 1146, 17) Juha Rutonen FIN 1130
(Kars. Antti Kajan FIN 1096)
Joukkue: 1) SUI 3467, 2) DEN 3464, 3) SLO 3459,
…4) FIN 3457
300m kivääri 60ls makuu, miehet: 1) Simon
Aldhouse GBR 596, 2) Steffen Olsen DEN 595, 3)
Henry Josselin FRA 595, …12) Juha Rutonen FIN
591, 13) Antti Puhakka FIN 590, 14) Juho Autio
FIN 590, (Kars. Kari Pennanen FIN 587, Antti Kajan
FIN 582)
Joukkue: 1) FIN 1775, 2) DEN 1775, 3) FRA 1774
300m vakiokivääri 3x20ls, miehet: 1) Henry
Josselin FRA 582, 2) Jacob Helding Larsen DEN
581, 3) Rafael Bereuter SUI 578/20x,…4) Juho
Autio FIN 578/13x, 7) Kari Pennanen FIN 574/20x,
8) Antti Puhakka FIN 574/19x, 15) Antti Kajan FIN
567, 17) Juha Rutonen FIN 564
Joukkue 1) DEN 1747, 2) FIN 1731, 3) SLO 1725
25M PISTOOLIN LAPUA EUROOPPA CUP 1517.08.2014, UPPSALA, RUOTSI
25m Isopistooli: 1) Håkan Landerbring SWE 581, 2) Ari
Meinander FIN 580, 3) Marc Wirth SUI 576, …10)
Teemu Lahti FIN 569, 13) Marko Talvitie FIN 568, 15)
Aleksi Pirttimäki FIN 558, 18) Otto Suuronen FIN 541
25m Vakiopistooli: 1) Pål Hembre NOR 579, 2) Ari
Meinander FIN 567, 3) Mikael Nilsson SWE 563, …5)
Teemu Lahti FIN 560, 13) Aleksi Pirttimäki FIN 543, 15)
Marko Talvitie FIN 539, 18) Otto Suuronen FIN 529
NUORTEN 2. KESÄOLYMPIALAISET 16.-28.08.2014
NANJING, KIINA
10 m ilmakivääri, pojat: 1) Yang Haoran CHN 209,3
(629,4), 2) Babayan Hrachik ARM 204,3 (624,8), 3)
Istvan Peni HUN 185,5 (624,2), ...17) Christian Friman
FIN 601,6
10m ilmakivääri, parikilpailun karsinta: 1) Russo
Fernanda ARG/Valdes Martinez MEX 825,2, 2)
Mechimar Hadir EGY/Istvan Peni HUN 824,8, 3) Borgo
Torres MEX/Niko Alvian INA822,6, …5) Khedmati
Najmeh IRI/Christian Friman FIN 821,4
10 m ilmakivääri, parikilpailu: 1) Mekhimar EGY / Peni
HUN, 2) Russo ARG / Valdes Martinez MEX, 3) Lu TPE /
Sukhorukova, UKR, ...10) Friman FIN / Khedmati IRI
NUORTEN PM-KILPAILUT 22.-24.08.2014
KÖÖPENHAMINA, TANSKA
10m ilmakivääri 60ls, pojat: 1) Marcus Madsen SWE
207,9 (618,9), 2) Magnus Björnstadt NOR 203,0
(611,9), 3) Joni Stenström FIN 182,1 (611,7), …10)
Aleksi Leppä FIN 609,6, 12) Aleksi Jarva FIN 606,8
Joukkue: 1) SWE 1842,0, 2) NOR 1833,9, 3) DEN
1830,6, …4) FIN 1828,1
10m ilmakivääri 40ls, tytöt: 1) Helene Vikören NOR
203,7 (409,6), 2) Seonaid McIntosh GBR 202,4 (408,2),
3) Camilla Birch DEN 182,1 (415,0), …9) Katariina Laine
FIN 407,6,12) Henna Viljanen FIN 406,5, 13) Saana
Tattari FIN 401,3
Joukkue: 1) DEN 1234,6, 2) NOR 1228,8, 3) GBR
1216,7, …4) FIN 1215,4
10m ilmapistooli 60ls, pojat: 1) Oskar Nilsson SWE 196
(578), 2) Marcus Errebo DEN 193,8 (563), 3) Aleksi
Pirttimäki FIN 174,6 (563), …7) Konsta Kivi FIN 95,7
(558), 8) Karri Turunen FIN 74,8 (567).
Joukkue: 1) SWE 1708, 2) FIN 1688, 3) DEN 1652
10m ilmapistooli 40ls, tytöt: 1) Vendela Sörensson
SWE 193,7 (371), 2) Josefine Johansson SWE 190,2
(373), 3) Signe Johannesen DEN 165,3 (352), …7)
Emma Numminen FIN 89,7 (357), …11) Essi Anttila FIN
319
50m kivääri 3x40ls, pojat: 1) Aleksi Leppä FIN 446,2
(1137), 2) Joni Stenström FIN 444,1 (1151), 3) Marcus
Madsen SWE 433,8 (1139), …9) Aleksi Jarva FIN 1122
Joukkue: 1) FIN 3410, 2) DEN 3400, 3) SWE 3396
50m kivääri 3x20ls, tytöt: 1) Jenny T. Vatne NOR 446,9
(572), 2) June Haugen NOR 441,2 (562), 3) Karoline
Hansen NOR 432,2 (562), …4) Katariina Laine FIN 422,2
(574), 6) Saana Tattari FIN 400,1 (567), 8) Henna
Viljanen FIN 382,7 (555)
Joukkue: 1) NOR 1696, 2) FIN 1696, 3) DEN 1672
50m kivääri 60ls makuu, pojat: 1) 1) Michael Bargeron
GBR 204,3 (613,7), 2) Mathias Sjöström SWE 203,5
(610,7), 3) Joni Stenström FIN 182,6 (616,7), …10)
Aleksi Jarva FIN 604,7, 11) Aleksi Leppä FIN 604,6
Joukkue: 1) FIN 1826,0 (PE), 2) GBR 1821,3, 3) NOR
1820,4
50m kivääri 60ls makuu, tytöt: 1) Jenny T. Vatne NOR
205,8 (612,2), 2) Seonaid McIntosh GBR 204,2 (610,1),
3) Gabriella Johansson SWE 182,2 (608,8), …4)
Katariina Laine FIN 161,5 (611,0), 6) Saana Tattari FIN
119,3 (612,1), 11) Henna Viljanen 600,9
Joukkue: 1) NOR 1832,8 (PE), 2) FIN 1824,0, 3) GBR
1818,8
50m pistooli 60ls, pojat: 1) Carl Sandberg SWE 183,7
(507), 2) Karri Turunen FIN 182,2 (546 PE), 3) Oskar
Nilsson SWE 161,6 (513)
25m pistooli 60ls, pojat: 1) Pontus Schmidt SWE 566,
2) Magnus Palmgren SWE 562, 3) Georg Aas NOR 560,
…6) Aleksi Pirttimäki FIN 554
Skeet 125k, pojat: 1) Alexander Karlsen DEN
109+15+12/7, 2) Eetu Kallioinen FIN 113+13+12/6, 3)
Emil Kjelgaard Petersen DEN 118+11/2+13, …5) Juho
Auvinen FIN 116+11/1
Trap 125k, pojat: 1) Martin Larsen NOR 102+10/1+8/1,
2) Tomi Lampola FIN 89+10/1+8/0, 3) Ole Kristian
Haugen NOR 88+10+11, …4) Vili Kopra FIN
84/2+10/0+9, 5) Niko Kopra FIN 89+9, 7) Juhani Ripatti
FIN 84/1
Joukkue: 1) NOR 267, 2) FIN 262
PM PRACTICAL, KIVÄÄRI, 23-24.08.2014 KOUVOLA
Semi-Auto Open: 1) Raine Peltokoski FIN 100,00, 2)
Jarkko Laukia FIN 97,61, 3) Teemu Rintala FIN 89,42,
…5) Hannu Uronen FIN 86,28, 7) Kimmo Iso-Tuisku FIN
81,00, 8) Tuukka Jokinen FIN 79,79, 9) Jarkko
Halminen FIN 76,41, 13) Lauri Nousiainen FIN 73,66,
15) Petri Eronen FIN 72,75, 18) Kim Leppänen FIN
70,29, 20) Antti Hintsanen FIN 69,70, 24) Stefan
Küttner FIN 67,07, 25) Mikko Neuvonen FIN 67,06, 28)
Ari Pulkkinen FIN 65,42, 29) Antti Seppänen FIN 64,92,
31) Jorma Rissanen FIN 64,16, 32) Pasi Tahvanainen
FIN 64,03, 33) Ahti Muhonen FIN 63,54, 34) Oskari
Kettinen FIN 63,52, 38) Tomí Miettinen FIN 62,76, 39)
Simo Partanen FIN 62,33, 40) Antti Kokkonen FIN
62,29, 41) Pertti Karhunen 61,96, 43) Mikko Nykänen
FIN 61,55, 47) Marko Mäkeläinen FIN 60,04, 52) Timo
Vilen FIN 58,43, 54) Marko Karhunen FIN 57,23, 58)
Jere Hakanen FIN 56,70, 59) Marko Takkunen FIN
56,18, 60) Tero Ojaranta FIN 55,97, 61) Timo Rantonen
FIN 55,84, 65) Ville Ryynänen FIN 53,91, 67) Marko
Pousi FIN 53,67, 68) Jani Westman FIN 53,18, 69) Tony
Pasanen FIN 52,79, 70) Juha Dahlman FIN 52,64, 73)
Jesse Alenius FIN 51,83, 74) Mikko Tommiska FIN
51,24, 75) Kari Asikainen FIN 50,86, 79) Jaakko Havola
FIN 79, 80) Ari Honkala FIN 49,48, 83) Juho Levänen
FIN 48,89, 84) Janne Hulikkala FIN 48,10, 87) Jyri
Koskivaara FIN 47,53, 90) Vesa-Matti Mäkinen FIN
46,15, 91) Jouko Laine FIN 45,97, 94) Keijo Luostarinen
FIN 45,06, 95) Asko Flinkman FIN 44,30, 96) Heikki
Piironen FIN 43,22, 97) Pekka Partanen FIN 42,93, 98)
Aarne Nurmi FIN 42,60, 100) Jouni Yläjärvi FIN 41,23,
102) Hannu Napari FIN 40,59, 104) Marko Reinikainen
FIN 40,37, 105) Paula Takkumäki FIN 39,04, 108) Pinja
Salminen FIN 38,06, 112) Timo Salminen FIN 36,91,
113) Janne Anttila FIN 36,42, 115) Jarkko Kylmäniemi
FIN 35,11, 116) Juha Vane FIN 34,05, 117) Patrick
Hanel FIN 31,68, 118) Jarno Rantanen FIN 31,23, 119)
Kirsi Järvi FIN 31,02, 120) Heikki Juhola FIN 29,04123)
Ari Heikkilä FIN 24,02
Joukkue: 1) FIN 100,00, 2) NOR 85,89, 3) SWE 76,50
Semi-Auto Open, Senior: 1) Johan Hansen SWE 100,0,
2) Johan Lindberg SWE 91,02, 3) Pertti Karhunen FIN
85,73, …5) Timo Rantonen FIN 77,27, 7) Ari Honkala
FIN 68,47, 9) Pekka Partanen FIN 59,39, 10) Aarne
Nurmi FIN 58,94, 11) Timo Salminen FIN 51,08, 12)
Juha Vane FIN 47,12, 13) Ari Heikkilä FIN 33,24
Semi-Auto Open Junior: 1) Simo Partanen FIN 100,00,
2) Jesse Alenius FIN 85,15
Semi-Auto Open Lady: 1) Monika Larssen NOR 100,00,
2) Paula Takkumäki 96,29, 3) Pinja Salminen FIN 93,87,
…4) Kirsi Järvi FIN 76,50
Semi Auto Standard: 1) Sami Hautamäki FIN 100,00, 2)
Mads Reier EST 97,34, 3) Timo Vehviläinen FIN 96,34,
…4) Ilkka Siitonen FIN 90,86, 5) Isto Hyyryläinen FIN
89,63, 6) Mikael Kaislaranta FIN 88,10, 11) Atte
Vainionpää FIN 81,96, 12) Mikko Kuisma FIN 81,32, 13)
Marko Kervola FIN 80,37, 15) Jari Rastas FIN 77,66, 16)
Ilkka Kervinen FIN 76,13, 17) Mika Riste 75,89, 18) Veli
Rantanen FIN 74,38, 20) Niko Kurikka 73,26, 21)
Tommi Elg FIN 69,01, 23) Esa Siitonen FIN 67,96, 25)
Mikko Heikkinen FIN 66,67, 26) Jouni Räisänen FIN
66,29, 28) Mikael Ekberg FIN 63,77, 29) Kristian
Poikonen FIN 62,97, 39) Teemu Vahtera FIN 62,65, 31)
Antti Kahelin FIN 62,05, 33) Arsi Päivinen FIN 60,88,
34) Lari Manninen FIN 60,29, 35) Omar Bedretdin FIN
59,82, 37) Samppa Astikainen FIN 58,59, 38) Pasi
Huuskonen FIN 57,84, 39) Ville Broman FIN 55,25, 40)
Sami Sihvola FIN 54,34, 41) Marko Helatie FIN 54,14,
43) Teemu Kiiveri FIN 52,51, 44) Joona Rinkinen FIN
52,16, 45) Jari Pirttinen FIN 51,27, 46) Max Käär FIN
50,80, 47) Tapani Niemi FIN 50,24, 48) Casimir
Hänninen FIN 48,33, 50) Timo Jetsonen FIN 38,49, 51)
Sami Ylönen FIN 36,15, 52) Ville Pasila FIN 34,07, 53)
Taisto Takkumäki FIN 31,70, 54) Sami Jouhki FIN 16,42,
55) Timo Parkko FIN 9,36
Joukkue: 1) FIN 100,00, 2) NOR 95,89
Semi-Auto Standard, Senior: 1) Kurt Miller USA 100,00,
2) Sverre Idland NOR 97,69, 3) Ilkka Kervinen FIN
87,23, …4) Jari Pirttinen FIN 58,75, 6) Taisto Takkumäki
FIN 36,33
Std ja Auto, yhdistetty Joukkue: 1) FIN 100,00, 2) NOR
85,84, 3) SWE 76,48, …4) FIN II 67,21
ISSF:N KAIKKIEN LAJIEN MM-KILPAILUT 06.20.09.2014 GRANADA, ESPANJA
10m ilmakivääri 60ls, miehet: 1) Yang Haoran CHN
207,9 (632,1 jun.ME), 2) Nazar Louginets RUS 206,0
(627,3), 3) Vitali Bubnovitsh BLR 184,9 (629,7), …19)
Juho Kurki FIN 624,3, 37) Henri Häkkinen FIN 622,0,
92) Jaakko Björkbacka FIN 612,7
Joukkue: 1) CHN 1886,5 (ME), 2) RUS 1880,5, 3) BLR
1874,0, …16) FIN 1859,0
10m ilmakivääri 40ls naiset: 1) Petra Zublasing ITA
207,1 (418,3), 2) Yi Siling CHN 206,8 (418,1), 3) Sonja
Pfeilschifter GER 185,9 (418,0), …70) Marjo Yli-Kiikka
FIN 409,8, 82) Katarina Långström FIN 407,5, 90)
Hanna Pitkänen FIN 406,1
Joukkue: 1) GER 1253,6, 2) CHN 1250,5, 3) SRB 1244,3,
…22) FIN 1223,4
50m pistooli 60ls pojat: 1) Andrei Potshepko RUS
193,6 Fin.ME (546), 2) Dario Di Martino ITA 190,1
(560), 3) Zhang Bowen CHN 169,7 (551), …30) Karri
Turunen FIN 528
Joukkue: 1) CHN 1631, 2) RUS 1628, 3) KOR 1607
Trap 125k, miehet: Peruskilpailu: 1) Erik Varga SVK
124, 2) Giovanni Pellielo ITA 124, 3) Jiri Liptak CZE 124,
…75) Jukka Laakso FIN 117, 83) Vesa Törnroos FIN 116,
143) Mika Bister FIN 97
Joukkue: 1) ITA 368, 2) KUW 367, 3) CZE 365, …32) FIN
330
Semifinaali: 1) Varga 15, 2) Ling 14/uusinta 1, 3)
Pellielo 14/0, 4) Liptak 13/1, 5) Bastos 13/0, 6) Sosa 10
Pronssimitaliottelu: Giovanni Pellielo ITA – Jiri Liptak
CZE 15-12
Kultamitaliottelu: Erik Varga SVK – Edward Ling GBR
12-12/uusinta 5-4
Trap 125k, pojat: Peruskilpailu: 1) Andrea Boeri ITA
122, 2) Jack Wallace AUS 121, 3) Alvaro Gormaz ESP
121, …31) Vili Kopra FIN 113
Joukkue: 1) ITA 357, 2) GBR 356, 3) CZE 353
Semifinaali: 1) Wallace 13, 2) O´Sullivan 13, 3) Hales
12, 4) Wilkinson 11/uusinta 5, 5) Gormaz 11/4, 6)
Boeri 9
Pronssimitaliottelu: Nathan Hales GBR – Jack Douglas
Wilkinson GBR 12-12/uusinta 8-7
Kultamitaliottelu: Ian O´Sullivan IRL – Jack Wallace AUS
13-11
50m liikkuva maali 60ls nj, miehet: 1) Lukasz Czapla
POL 591, 2) Rickard Johansson SWE 587/uusinta 19,
20, 3) Dmitri Romanov RUS 587/19, 19, …4) TomiPekka Heikkilä FIN 587/19, 18, 9) Sami Heikkilä FIN
582, 12) Krister Holmberg FIN 579
Joukkue: 1) RUS 1752, 2) FIN 1748, 3) SWE 1741
50m liikkuva maali 60ls nj, pojat: 1) Mika Kinisjärvi FIN
581, 2) Jesper Nyberg SWE 580, 3) Heikki Lähdekorpi
FIN 576, …4) Jani Suoranta FIN 573
50m kivääri 60ls makuu, miehet: 1) Warren Potent
AUS 210,0 (626,9), 2) Daniel Brodmeier GER 208,6
(625,7), 3) Juri Shcherbatsevitsh BLR 188,0 (626,9),
…30) Jaakko Björkbacka FIN 623,0
Joukkue: 1) CHN 1870,8, 2) BLR 1870,0, 3) SRB 1868,4
50m liikkuva maali 40ls sj, miehet: 1) Lukasz Czapla
POL 397, 2) Emil Martinsson SWE 394, 3) Jozsef Sike
HUN 392, …6) Krister Holmberg FIN 389, 11) TomiPekka Heikkilä FIN 386, 14) Sami Heikkilä FIN 384
Joukkue: 1) SWE 1166, 2) RUS 1164, 3) CZE 1161, …4)
FIN 1159
50m liikkuva maali 40ls sj, pojat: 1) Heikki Lähdekorpi
FIN 386, 2) Mika Kinisjärvi FIN 383, 3) Benoit Germain
FRA 380/uus.20, 20, 19, …9) Jani Suoranta FIN 373
10m ilmapistooli 60ls, pojat: 1) Alexander Kindig GER
199,1 (580), 2) Boram Choe KOR 198,7 (576), 3) Lauris
Strautmanis LAT 177,8 (577), …30) Karri Turunen FIN
566
Joukkue: 1) LAT 1718, 2) CHN 1714, 3) KOR 1710
Trap 75k, naiset: Peruskilpailu: 1) Arianna Perilli SMR
74, 2) Katrin Quooss GER 73, 3) Jana Beckmann GER
73, …12) Mopsi Veromaa FIN 71, 17) Satu MäkeläNummela FIN 70, 40) Noora Antikainen FIN 66
Joukkue: 1) GER 214 (siv.ME), 2) ITA 213, 3) ESP 209,
…4) FIN 207
Semifinaali: 1) Galvez 15, 2) Quooss 15, 3) Beckmann
14, 4) Skinner 12/uusinta 1, 5) Gelisio 12/0, 6) Perilli
10
Pronssimitaliottelu: Catherine Skinner AUS – Jana
Beckmann GER 13-10
Kultamitaliottelu: Katrin Quooss GER – Fatima Galvez
ESP 13-12
Joukkue: 1) GER 1246,5 (jun. ME), 2) IRI 1244,3, 3) SUI
1243,2
10m Ilmapistooli 40ls, naiset: 1) Jeehae Jung KOR
197,4 (382), 2) Olena Kostevitsh UKR 196,7 (384), 3)
Wu Chia Ying CHN 177,0 (384), …74) Mira Suhonen FIN
372, 102) Anette Källi FIN 364
Joukkue: 1) SRB 1142, 2) CHN 1141, 3) HUN 1140
10m liikkuva maali 40ls sj, miehet: 1) Zhai Yujia CHN
390, 2) Emil Martinsson SWE 389, 3) Dmitri Romanov
RUS 387, …12) Sami Heikkilä FIN 376, 17) Tomi-Pekka
Heikkilä FIN 373, 21) Krister Holmberg FIN 367
Joukkue: 1) RUS 1136, 2) CHN 1131, 3) HUN 1126, …5)
FIN 1116
50m kivääri 3x20ls, naiset: 1) Beate Gauss GER 456,6
(590), 2) Snjezana Pejcic CRO 455,1 (586), 3) Malin
Westerheim NOR 444,7 (585), …49) Annika Sihvonen
FIN 575
Joukkue: 1) GER 1750 (ME), 2) CHN 1738, 3) KOR 1735
50m kivääri 3x40ls, miehet: 1) Zhu Qinan CHN 457,2
(1180), 2) Sergei Kamenski RUS 456,0 (1179), 3) Vitali
Bubnovitsh BLR 443,6 (1181), …55) Juho Kurki FIN
1154
Joukkue: 1) CHN 3497, 2) NOR 3495, 3) RUS 3494
Kaksoistrap 150k, miehet: Peruskilpailu: 1) Hu Binyuan
CHN 144, 2) Joshua Richmond USA 143, 3) Vitali
Fokejev RUS 143, …32) Simo Köylinen FIN 133, 45)
Sami Ritsilä FIN 129
Joukkue: 1) ITA 424 (siv.ME), 2) USA 422, 3) CHN 418
Semifinaali: 1) Barilla 30, 2) Richmond 30, 3) Di Spigno
28, 4) Scott 28, 5) Hu 27, 6) Fokejev 26
Pronssimitaliottelu: Steven Scott GBR – Daniele Di
Spigno ITA 27-26
Kultamitaliottelu: Joshua Richmond USA – Antonino
Barilla ITA 30-29
Kaksoistrap 150k, pojat: Peruskilpailu: 1) Nathan Lee
Xuereb MLT 139, 2) Ian Rupert USA 137, 3) Anton
Slepushkin RUS 136, …17) Juuso Ikävalko FIN 122
Joukkue: 1) RUS 395, 2) ITA 393, 3) USA 391
Semifinaali: 1) Vescovi 28/uusinta 10, 2) Rupert 28/10,
3) Slepushkin 28/9, 4) Xuereb 28/8, 5) Fokejev 28/5, 6)
Praj 25
Pronssimitaliottelu: Anton Slepushkin RUS – Nathan
Lee Xuereb MLT 28-24
Kultamitaliottelu: Andrea Vescovi ITA – Ian Rupert USA
29-28
10m Ilmakivääri 60ls, pojat: 1) Vladimir Maslennikov
RUS 206,8 (622,8), 2) Hrachik Babayan ARM 205,7
(624,9), 3) Jevgeni Pantshenko RUS 185,3 (623,0),
…52) Aleksi Leppä FIN 612,5, 57) Joni Stenström FIN
610,2, 71) Aleksi Jarva FIN 603,6
Joukkue: 1) FRA 1869,6 (jun. ME), 2) CHN 1867,2, 3)
RUS 1866,7, …16) FIN 1826,3
10m ilmakivääri 40ls, tytöt: 1) Sarah Hornung SUI
207,2 (416,7), 2) Martina Ziviani ITA 207,1 (418,0), 3)
Selina Gschwandtner GER 185,0 (419,4), …55)
Katariina Laine FIN 406,9, 62) Saana Tattari FIN 405,2
10m liikkuva maali 40ls sj, pojat: 1) Heikki Lähdekorpi
FIN 377, 2) Jani Suoranta FIN 375, 3) Dmitri Shagalin
RUS 373, …4) Mika Kinisjärvi FIN 369
Joukkue: 1) FIN 1121, 2) RUS 1071, 3) ARM 1062
Skeet 75k, naiset: Peruskilpailu: 1) Albina Shakirova
RUS 74, 2) Elena Allen GBR 73, 3) Brandy Drozd USA
73, …13) Marjut Heinonen FIN 71
Joukkue: 1) GBR 213, 2) SVK 213, 3) USA 212
Semifinaali: 1) Drozd 16, 2) Allen 15/uusinta 2, 3)
Bartekova 15/1, 4) Shakirova 13, 5) Crovetto Chadid
11, 6) Eleftheriou 11
Pronssimitaliottelu: Danka Bartekova SVK – Albina
Shakirova RUS 14-14/uusinta 6-5
Kultamitaliottelu: Brandy Drozd USA – Elena Allen GBR
14-13
Skeet 75k, tytöt: Peruskilpailu: 1) Dania Jo Vizzi USA
72, 2) Yu Tianyuan CHN 69, 3) Barbora Sumova CZE 68,
…27) Heidi Hämäläinen FIN 59
Joukkue: 1) USA 204 (jun. ME), 2) CZE 193, 3) CHN 188
Semifinaali: 1) Wieslhuber 14, 2) Vizzi 13, 3) Koira 12,
4) Sumova 11/uusinta 6, 5) Carson 11/5, 6) Yu 10
Pronssimitaliottelu: Barbora Sumova CZE – Anastasiia
Koira UKR 13-11
Kultamitaliottelu: Dania Jo Vizzi USA – Katrin
Wieslhuber GER 13-12
50m kivääri 60ls makuu, naiset: 1) Beate Gauss GER
626,9, 2) Chen Dongqi CHN 625,4, 3) Esmari Van
Reenen RSA 624,7, …30) Marjo Yli-Kiikka FIN 618,9, 51)
Annika Sihvonen FIN 614,3 (Kars. Katariina Långström
FIN 610,9)
Joukkue: 1) GER 1869,6 (ME), 2) CHN 1867,9, 3) UKR
1863,0, …15) FIN 1845,6
50m kivääri 60ls makuu, tytöt: 1) Ines Niewada FRA
624,2 (jun.ME), 2) Pei Ruijiao CHN 623,7, 3) Katherine
Bridges USA 622,3, …9) Saana Tattari FIN 617,8, 24)
Katariina Laine 613,6
Joukkue: 1) NOR 1855,5 (jun.ME), 2) SUI 1851,1, 3)
CHN 1850,0
300m kivääri 60ls makuu, miehet: 1) Valerian
Sauveplaine FRA 599, 2) Johan Gustafsson SWE
598/39x, 3) Michael McPhail USA 598/37x, …18) Antti
Puhakka FIN 594
(Kars. Juha Rutonen FIN 580, Juho Autio FIN 585)
Joukkue: 1) NOR 1789, 2) USA 1786, 3) FRA 1784, …13)
FIN 1755
50m kivääri 60ls makuu, pojat: 1) Christoph Kaulich
GER 207,6 Fin.ME/uus. 10,7 (629,3 jun.ME), 2) Alexis
Raynaud FRA 207,6/Fin.ME/10,3 (624,9), 3) Marcin
Majka POL 185,6 (619,3), …7) Aleksi Leppä FIN 102,0
(619,4), 19) Joni Stenström FIN 615,4, 47) Aleksi Jarva
FIN 606,7
Joukkue: 1) GER 1856,6 (jun.ME), 2) FRA 1855,8, 3)
RUS 1847,0, …4) FIN 1841,5
10m liikkuva maali 60ls nj, miehet: Peruskilpailu: 1)
Dmitri Romanov RUS 588, 2) Laszlo Boros HUN 584, 3)
Emil Martinsson SWE 578, …8) Tomi-Pekka Heikkilä
FIN 573, 15) Sami Heikkilä FIN 567, 25) Krister
Holmberg FIN 557
Joukkue: 1) RUS 1717, 2) CHN 1714, 3) HUN 1714, …5)
FIN 1697
Semifinaalit: Yuija Zhai CHN – Dmitri Romanov RUS 62, Emil Martinsson SWE – Laszlo Boros HUN 6-1
Pronssimitaliottelu: Dmitri Romanov RUS – Laszlo
Boros HUN 6-3
Kultamitaliottelu: Emil Martinsson SWE – Yuija Zhai
CHN 6-2
10m liikkuva maali 60ls nj, pojat: Peruskilpailu: 1) Jani
Suoranta FIN 568, 2) Mika Kinisjärvi FIN 562, 3) Razmik
Minasyan ARM 555, …6) Heikki Lähdekorpi FIN 548
Joukkue: 1) FIN 1678, 2) RUS 1633, 3) ARM 1619
Semifinaalit: Jani Suoranta FIN – Shant Sargsyan ARM
7-5, Mika Kinisjärvi FIN – Razmik Minasyan ARM 6-0
Pronssimitaliottelu: Razmik Minasyan ARM – Shant
Sargsyan ARM 6-1
Kultamitaliottelu: Jani Suoranta FIN – Mika Kinisjärvi
FIN 6-4
300m vakiokivääri 3x20ls, miehet: 1) Cyril Graff FRA
589 (ME), 2) Ole Kristian Bryhn NOR 587, 3) Marcel
Bürge SUI 585, …20) Antti Puhakka FIN 574, 26) Juho
Autio 570
(Kars. Juha Rutonen FIN 557)
Joukkue: 1) NOR 1734/50x, 2) SUI 1734/48x, 3) FRA
1731, …6) FIN 1695
Skeet 125k, miehet: Peruskilpailu: 1) Luigi Lodde ITA
122, 2) Anthony Terras FRA 122, 3) Alexander Zemlin
RUS 122, ….36) Marko Kemppainen FIN 118, 46) Lauri
Leskinen FIN 117, 50) Timo Laitinen FIN 117
Joukkue: 1) ITA 362, 2) USA 359, 3) FRA 358, …12) FIN
352
Semifinaali: 1) Terras 15/uusinta 4, 2) Zemlin 15/4, 3)
Mehelba 15/3, 4) Delaunay 14, 5) Hamad 12, 6) Lodde
12
Pronssiottelu: Azmy Mehelba EGY – Eric Delaunay FRA
15-13
Kultamitaliottelu: Alexander Zemlin RUS – Anthony
Terras FRA 16-14
Skeet 125k, pojat: Peruskilpailu: 1) Gabriele Rossetti
ITA 123, 2) Felix Haase GER 121, 3) Phillip Russell
Jungman USA 121, …25) Eetu Kallioinen FIN 113, 29)
Henri Sorvo FIN 111, 32) Juho Auvinen FIN 110
Joukkue: 1) ITA 357, 2) USA 349, 3) GBR 347, … 9) FIN
334
Semifinaali: 1) Nikolaidis 16, 2) Rossetti 17/uusinta 7,
3) Haase 15/uusinta 6, 4) Jungman 13, 5) Llewellin 11,
6) Benet 10
Pronssiottelu: Phillip Russell Jungman USA – Felix
Haase GER 15-15/uusinta 7-6
Kultamitaliottelu: Gabriele Rossetti ITA – Stefanos
Nikolaidis CYP 15-13
25m isopistooli 60ls, miehet: 1) Yusuf Dikec TUR 588,
2) Oleksandr Petriv UKR 585, 3) Tomas Tehan CZE 584,
…40) Teemu Lahti FIN 571
Joukkue: 1) UKR 1746, 2) RUS 1737, 3) BRA 1736
300m kivääri 3x40ls, miehet: 1) Ole Kristian Bryhn NOR
1175/54, 2) Cyrill Graff FRA 1175/42, 3) Odd Arne
Brekne NOR 1174, …16) Antti Puhakka FIN 1161, 21)
Juho Autio FIN 1143, 26) Juha Rutonen FIN 1131
Joukkue: 1) SUI 3511, 2) FRA 3506, 3) NOR 3483, …6)
FIN 3437
50m kivääri 3x40ls, pojat: 1) Andre Link GER 456,1
(ME) (1171), 2) Alexis Raynaud FRA 455,7 (1171), 3)
Gernot Rumpler AUT 443,9 (1172), …18) Joni
Stenström FIN 1154, 32) Aleksi Leppä FIN 1144, 49)
Aleksi Jarva FIN 1129
Joukkue: 1) FRA 3498, 2) GER 3483, 3) SUI 3478, …9)
FIN 3427
MM-MUSTARUUTI 28.9.-05.10.2014 GRANADA,
ESPANJA
Mariette: 1) Eduard Zsiga SVK 98, 2) Philippe Journet
FRA 97, 3) Volker Valentin GER 97, …20) Jukka Päärnilä
FIN 93, 24) Jari Janhunen FIN 93, 53) Tarmo Ansamaa
FIN 89, 54) Pekka Paatinen FIN 89, 61) Heikki Heikkilä
FIN 88, 94) Veikko Ratsula FIN 85, 104) Veli-Pekka
Karvinen FIN 83
Remington R: 1) Michael Nicholas AUS 85, 2) Bee
Kerwin AUS 86, 3) Gianfranco Verdini AUS 82, …23)
Tarmo Ansamaa FIN 89, 24) Heikki Heikkilä FIN 88, 25)
Jari Janhunen FIN 93, 26) Jukka Päärnilä FIN 93, 27)
Pekka Paatinen FIN 89, 28) Veikko Ratsula FIN 85
Peterlongo: 1) BEL 281, 2) FRA 278, 3) ESP 277, …9)
FIN 270
Lamarmora R: 1) Michael Sturm GER 97, 2) Mathieu
Ducellier FRA 96, 3) Tomas Sramek SVK 96, …33) Timo
Näätänen-Lihavainen FIN 88
Pennsylvania R: 1) Walter Massing GER 97, 2) HansPeter Rufenacht SUI 96, 3) Achim Bailer GER 96, …14)
Timo Näätänen-Lihavainen FIN 94, 34) Reijo Näätänen
FIN 88, 39) Ari Salin FIN 86
Kossuth: 1) GER 281, 2) USA 277, 3) FRA 276, …7) FIN
268
Minie R: 1) Noel Risch FRA 97, 2) Frederic Barbault FRA
95, 3) Johan Karlsson SWE 95, …10) Timo NäätänenLihavainen FIN 92, 21) Janita Halonen FIN 86
Colt: 1) Jose Ramon Galan Talens ESP 96, 2) Ulrich
Moser SUI 94, 3) Rafael Jimenez Minquez ESP 94, …51)
Pekka Paatinen FIN 87, 56) Veikko Ratsula FIN 86, 86)
Jukka Päärnilä FIN 76, 89) Veli-Pekka Karvinen FIN 70
Vetterli R: 1) Achim Bailer GER 100, 2) Michael Sturm
GER 100, 3) Alfred Bailer GER 99, …23) Timo
Näätänen-Lihavainen FIN 94, 40) Heikki Heikkilä FIN
91, 41) Pekka Paatinen FIN 91, 52) Ari Salin FIN 88
Pforzheim: 1) GER 298, 2) FRA 291, 3) HOL 287, …9)
FIN 273
Kuchenreuter R: 1) Juan Esteban Verastegui ESP 99, 2)
Carlos Cunha POR 98, 3) Ivan Kalina CZE 97, …23) Jari
Janhunen FIN 93, 31) Tarmo Ansamaa FIN 92, 32) Timo
Näätänen-Lihavainen FIN 92, 41) Pekka Paatinen FIN
91, 55) Heikki Heikilä FIN 89, 56) Jukka Päärnilä FIN 89,
62) Veikko Ratsula FIN 87, 71) Veli-Pekka Karvinen FIN
82
Forsyth: 1) GER 286, 2) POR 285, 3) SVK 282, …13) FIN
265
Cominazzo R: 1) Volker Valentin GER 93, 2) Czeslaw
Janowski GER 93, 3) Ulrich Moser SUI 91, …17) Tarmo
Ansamaa FIN 87, 22) Pekka Paatinen FIN 86, 26) Jukka
Päärnilä FIN 85, 40) Heikki Heikkilä FIN 81, 61) Timo
Näätänen-Lihavainen FIN 67, 63) Veikko Ratsula FIN 62
Wogdon: 1) GER 265, 2) ESP 263, 3) FIN 258
Walkyria: 1) Tania Heber GER 100, 2) Gudrun
Wittmann GER 100, 3) Carolin Wägeli GER 98, …13)
Janita Halonen FIN 87, 16) Helene Hautakangas FIN 83
Maximilian: 1) Thomas Baumhakl GER 97, 2) Noel
Risch FRA 95, 3) Reiner Holla GER 94, …6) Timo
Näätänen-Lihavainen FIN 92, 26) Ari Salin FIN 79, 30)
Reijo Näätänen FIN 72, 31) Janita Halonen FIN 66
Lucca: 1) GER 280, 2) FRA 276, 3) SUI 264, …5) FIN 243
Ronald Malson R: 1) Philippe Journet FRA 88, 2)
Adelino Rocha POR 85, 3) Stanislav Hromada CZE 84,
…15) Tarmo Ansamaa FIN 78, 19) Jari Janhunen FIN 76,
21) Heikki Heikkilä FIN 75, 30) Jukka Päärnilä FIN 73,
38) Pekka Paatinen FIN 72, 40) Veikko Ratsula FIN 70
Miquelet R: 1) Leonhard Josef Brader GER 98, 2) Peter
Käpernick GER 94, 3) Ari Salin FIN 93, …5) Timo
Näätänen-Lihavainen FIN 91, 18) Reijo Näätänen FIN
79
Halikko: 1) GER 273, 2) FIN 263, 3) NOR 257
Granada R: 1) Corena De Beer RSA 90, 2) Johannes
Dippel GER 88, 3) Tania Heber GER 88, …6) Timo
Näätänen-Lihavainen FIN 85, 15) Reijo Näätänen FIN
80
300M KIVÄÄRI LAPUA EUROOPPA CUP, FINAALI 10.12.10.2014 WINTERTHUR, SVEITSI
300m vapaakivääri 60ls makuu: 1) Claude-Alain Delley
SUI 597/35x, 2) Stefan Raser AUT 597/25x, 3) Valerian
Sauveplane FRA 596/31x, …10) Juha Rutonen FIN 591,
11) Antti Puhakka FIN 590/32x, 13) Juho Autio FIN
590/24x
300m kivääri 3x40ls: 1) Cyrill Graff FRA 1179 (siv.EE),
2) Peter Sidi HUN 1176/48x, 3) Robert Markoja SLO
1176/46x, …14) Antti Puhakka FIN 1159, 20) Juho
Autio FIN 1146, 21) Juha Rutonen FIN 1133
300m vakiokivääri 3x20ls: 1) Cyrill Graff FRA 588, 2)
Marcel Bürge SUI 584/21x, 3) Michal Podolak AUT
584/17x, …8) Antti Puhakka FIN 579, 19) Juho Autio
FIN 566, 20) Juha Rutonen FIN 558
ISO- JA VAKIOPISTOOLI LAPUA EUROOPPA CUP,
FINAALI 11.-12.10. 2014 BORDEAUX, RANSKA
25m isopistooli 60ls: 1) Pål Hembre NOR 585, 2)
Patrick Meyer GER 582, 3) Steve Demierre SUI 579,
…8) Teemu Lahti FIN 572, 9) Ari Meinander FIN 569
25m vakiopistooli 60ls: 1) Pål Hembre NOR 569, 2)
Joao Costa POR 566, 3) Stephan Trippel GER 565, …6)
Teemu Lahti FIN 560, 12) Ari Meinander FIN 554
MM PISTOOLIPRACTICAL 12.-19.10.2014 FLORIDA,
USA
Classic, overall: 1) Robert Leatham USA 100,00, 2)
Edward Rivera PHI 99,7200, 3) Jarrett Todd USA
98,7327, …28) Juha Hokkanen FIN 78,7016, 30) Stefan
Borgström FIN 77,1953, 41) Matti Lahtinen FIN
73,0816, 45) Mika Lento FIN 71,2834, 74) Peter
Rönnberg FIN 58,6189, 85) Sami Ylönen FIN 48,9558,
90) Tapio Sokura FIN 42,4117, 91) Kimmo Malmborg
FIN 42,3574
Senior: 1) Robert Leatham USA 100,00, 2) Jarret Todd
USA 98,7327, 3) Michel Nestolat FRA 81,4176, …17)
Peter Rönnberg FIN 58,6189
Super Senior: 1) Daniel Torrevillas PHI 70,8356, 2)
Edward Dunkley GBR 68,8818, 3) Randy Fisher CAN
66,0421, …8) Kimmo Malmborg FIN 42,3574
Open, overall: 1) Michel Max USA 100,00, 2) Coley
Shane USA 99,9213, 3) Brodie McIntosh AUS 98,1186,
…19) Simo Partanen FIN 91,3538, 35) Visa Mahlamäki
FIN 87,6910, 89) Perttu Piiroinen FIN 80,0561, 102)
Tomi Nyman FIN 78,6970, 125) Esa Marjoniemi FIN
76,7618, 154) Pekka Pietikäinen FIN 73,8486, 174)
Pentti Vainio FIN 72,5729, 272) Pekka Partanen FIN
60,7449, 275) Pentti Ovaskainen FIN 60,1139
Senior: 1) Michael Voigt USA 87,1929, 2) Andrea
Ravizzini ITA 85,7186, 3) Nelson Uygongco PHI
85,6252, …30) Pekka Pietikäinen FIN 73,8486, 62)
Pekka Partanen FIN 60,7449
Super Senior: 1) Thierry Orbiot FRA 76,9379, 2)
Gíovanni Furio Liberti ITA 72,6155, 3) Anthony
Johnson JAM 72,5264, …14) Pentti Ovaskainen FIN
60,1139
Junior: 1) Simo Partanen FIN 91,3538, 2) Ross Kincaid
USA 89,7010, 3) Gino John PHI 89,0295
Production, overall: 1) Eric Grauffel FRA 100,00, 2)
Simon Racaza USA 96,6788, 3) Ben Stoeger USA
96,1231, …12) Matti Manni FIN 86,0826, 56) Vesa
Kaunisto FIN 76,8604, 62) Pekka Kakkonen FIN
76,0438, 63) Lauri Nousiainen FIN 75,5190, 169) Jere
Hakanen FIN 64,9741, 276) Riku Kalinen FIN 52,9694,
280) Esa Kaunisto FIN 52,3267, 340) Timo Konttinen
FIN 41,2481
Senior: 1) Frank Garcia USA 84,4066, 2) Guga Ribas
BRA 76,4896, 3) Gilbert Perez USA 75,3113, …46) Riku
Kalinen FIN 52,9694, 63) Timo Konttinen FIN 41,2481
Revolver, overall: 1) Ricardo Lopez ECU 100,00, 2) Josh
Lentz USA 98,9431, 3) Phillipp Chua PHI 95,5071, …28)
Timo Vilen FIN 74,2316
Standard, overall: 1) Nils Jonasson USA 100,00, 2) Bob
Vogel USA 98,6570, 3) Dave Sevigny USA 98,6384,
…65) Mikko Kusma FIN 77,4016, 129) Stefan Rönnberg
FIN 69.8515, 146) Timo Jetsonen FIN 67,4474, 192) Aki
Pakka FIN 63,4677, 203) Kari Kivistö FIN 61,5081, 212)
Jukka Koskinen FIN 59,6775, 240) Markku Koistinen
FIN 56,0966, 265) Jouni Hynninen FIN 52,9854, 282)
Marja-Leena Vapanen FIN 50,4339, 285) Lauri
Koistinen FIN 49,3801
Senior: 1) Emanuel Bragg USA 89,9668, Adriano
Santarcangelo ITA 89,8239, 3) Ron Avery USA 84,9672,
…56) Lauri Koistinen FIN 49,3801
Super Senior: 1) Esterino Magli ITA 81,1031, 2) Johnny
Bister USA 75,0385, 3) Ricardo Gentile ARG 70,7874,
…240) Markku Koistinen FIN 56,0966
Lady: 1) Hilde Nakling NOR 71,9727, 2) Tori Nonaka
USA 71,3328, 3) Randi Rogers USA 70,0268, …19)
Marja-Leena Vapanen FIN 50,4339
WORLD CUP FINAALIT, KIVÄÄRI, PISTOOLI, HAULIKKO
21.-28.10.2014 GABALA, AZERBAIDZHAN
Trap 75k, naiset: Peruskilpailu: 1) Janessa Jo Beaman
Yhdysvallat 73, 2) Zuzana Rehak Stefecekova Slovakia
73, 3) Zhu Jingyu Kiina 73, 4) Alessandra Perilli San
Marino 73, 5) Catherine Skinner Australia 72, 6)
Tatjana Barsuk Venäjä 72, 7) Laetisha Scanlan Australia
71, 8) Arianna Perilli San Marino 70, 9) Fatima Galvez
Espanja 69, 10) Charlotte Kerwood Iso-Britannia 69,
11) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 67
Semifinaali: 1) Beaman 14, 2) Rehak Stefecekova
13/uusinta 4, 3) Skinner 13/3, 4) Perilli 13/0, 5) Zhu 12,
6) Barsuk 10
Pronssimitaliottelu: Catherine Skinner Australia –
Alessandra Perilli San Marino 13-11
Kultamitaliottelu: Zuzana Rehak Stefecekova Slovakia
– Janessa Jo Beaman Yhdysvallat 14-14/uusinta 1-0
MAAOTTELU FIN-EST, NUORET 08.11. 2014
KISAKALLIO, LOHJA
10m Ilmakivääri, pojat: 1) Christian Friman FIN
200,7(606,0), 2) Matias Pukaralammi FIN 199,1(604,8),
3) Kaur Laurimaa EST 175,6(588,2), …4) Niklas Mäkelä
FIN 156,0(602,5) FIN 15 – EST 7
10m Ilmakivääri, tytöt: 1) Valeria Koljuhhina EST
204,9(411,3), 2) Aina Kivi FIN 201,9(404,8), 3)
Marjana-Kristiina Meronen EST 177,3(397,1), …4)
Marianne Palo FIN 156,1(410,8), 5) Saana Peltonen FIN
138,0(405,7) FIN 10 – EST 12
10m Ilmapistooli, pojat: 1) Niko Roos FIN 194,1(557),
2) Aleksi Bruun FIN 192,2(543), 3) Anton Heinsoo
EST169,1(532), …5) Konsta Kivi FIN 123,9(532)
FIN 14 – EST 8
10m Ilmapistooli, tytöt: 1) Anna Anttila FIN 194,6(348),
2) Kaisa Kuusik EST 189,1(361), 3) Maire Liidlein EST
161,3(357), …4) Emma Numminen FIN 144,2(354), 6)
Essi Kuisma FIN 103,8(336) FIN 11 – EST 11