NRO 7/2010 MARRASKUU

N:o 7
SUVANNON SEUTU
1
Sakkolan kyläkirjojen kokoaminen jatkuu edelleen innolla. Kuvassa joukko ojaniemeläisiä työn touhussa, vas.
Irma Toivonen, Maija-Liisa Lamppu, Riitta Nikkonen sekä Ulf ja Pirjo Lillsunde. Sivu 25.
NRO 7/2010
MARRASKUU
Pauli Kruhse vuonna 1944 kanssa äitinsä Lauran, o.s. Peltonen Metsäpirtistä. Sivuilla 10-11 kuvan pikkupoika kertoo nyt, miten oman suvun historiaa voi lähestyä erilaisten lähteiden ja dokumenttien avulla.
SUVANNON SEUTU
2
SUVANNON SEUTU nro 7/2010:
* Paukun palsta: Karjalaisuus sosiaalisessa mediassa, s. 3
* Turkkiset turinat: kuulumisia idästä ja lännestä, s. 4
* Käkisalmen nykyiseen omistukseen
johtaneet tapahtumat, s. 5
* Sakkola-Seura vieraili Talvisotanäyttelyssä, s. 8-9
N:o 7
Sakkola-Museo
Kuokkalan museoraitilla
Lempäälässä on syys- ja
talvikauden avoinna
vain ennakkotilauksesta.
Sakkola-Museota koskevat
tiedustelut mm.
Antti Hynnä
p. 0408490048
Hannu Turkkinen
p. 040 581 4398
* Evakoista kavereiksi -kirja kertoo
sopeutumisesta uusilla asuinsijoilla, s. 8
* Tervetuloa - kuulutko sukuuni, s. 9
* Miten lähestyisin oman sukuni historiaa, s. 10-11
* Osuuskauppatoiminnan alku
Metsäpirtissä 100 vuotta sitten, s. 12-14
* Kirvesmäkikerholla tarinatuokio Mynämäellä, s. 15
* Tapahtumia 80 vuotta sitten:
Loppusyksy 1930, s. 16-17
* Kalastukseen liittyviä uskomuksia, s. 18
* Virkin virkkeet:
Mitä kuuluu pitäjäyhteisöillemme, s. 19
* Kevätlaulu Sakkolasta, s. 19
* Vuoksela-tapahtumia,
menneitä ja tulevia, s. 20
* Säätiöseminaarissa tietoa säännöistä
ja yhteistyöstä, s. 21
* Turkasen hyvä yritys,
missä sakkolalaisuus näkyi ja kuului, s. 22
* Romaaneja lahjoitusmaa-ajoilta, osa IV:
Synnin miilu, s. 23
* Viljon pakinaa, s. 24
* Sakkolan kyläkirjojen kokoamisesta, s. 25
* Kuka tunnistaa Sakkolan Lapinlahden marttoja, s. 26
* Karjalaista ruokaperinnettä: omena- ja lanttupiirakat, s. 26
* Perhetapahtumia, s.27-30
FYSIOKESKUS
KEHOMIELI
Fysioterapia-Kuntoutus-AkupunktioHyvinvointipalvelut
Myös veteraanikuntoutuksen
kotikäynnit
Ajanvaraus puh. 040 4140072
työfysioterapeutti
Jaana C. Uusi-Kokko
Sammonkatu 22-24,
33540 TAMPERE
Tiihalantie 5, 36270 KANGASALA
fysiokeskuskehomieli.nettisivu.org
SIE OOT TERVETULLUT
PALVELTAVAKS!
Tuleeko lehtesi
oikealla osoitteella?
Soita osoitteenmuutos
toimitukseen
p. 040 730 2622
SEURAAVA
SUVANNON SEUTU LEHTI nro 8/2010
ilmestyy joulua ennen.
Aineistot toimitukseen
viimeistään pe 4.12. 2010
mennessä, kiitos!
N:o 7
SUVANNON SEUTU
AUKUN
PALSTA
Karjalaisuus
sosiaalisessa
mediassa
Karjalaista
kulttuuria ja
perinteitä vaalivissa yhteisöissä on kannettu jo pitkään huolta
siitä, miten äitien ja isien
henkinen perintö ja perinne voidaan siirtää seuraaville sukupolville evakkosukupolven
mentyä manan majoille. Tällaiseen
huoleen ei liene minkäänlaista syytä.
Karjalaisuus istuu meissä varsin syvällä ja se saattaa pulpahtaa esille vielä
tulevissakin sukupolvissa.
Siirtokarjalaisen perinteen pelättiin
katoavan 1970- ja 1980-luvuilla, kun
pitäjäjuhlilla alkoi yleisökato. Sosialismin uhkaamassa Suomessa ei ollut
muotia elämöidä karjalaisilla sukujuurilla. Neuvostoliiton kaaduttua ja Venäjän vapauduttua 1990 -luvun alussa alkoi ennennäkemätön kotiseuturetkeilijöiden ryntäys sukujen perintömaille Kajalaan. Tämä virkisti myös
pitäjäjuhlien kävijämääriä, kun retkillä olleet tulivat tapaamaan toisiaan.
Karjalaiset pitäjäsäätiöt ja karjalaseurat toimivat kohtuullisen aktiivisesti ja keräävät perinnettä. Kyläkirjoja julkaistaan, museoita perustetaan
ja niihin kerätään aineistoja, evakkotarinoita kootaan yksiin kansiin jne.
Karjalaisuus ja karjalainen perinne elävät voimakasta nousukautta.
Sukututkimus ja sukuseurojen toiminta on siirtokarjalaisten keskuudessa huomattavasti yleisempää ja vilkkaampaa kuin muiden suomalaisten
piirissä. Internetistä löytyvät kaikkien pakkoluovutettujen alueiden seurakuntien mikrofilmatut kirkonkirjat
ainakin 1860 -luvulle ja puhtaaksikirjoitetut historiakirjat aina 1900 -luvun
ensimmäiselle kymmenelle saakka.
Karjalaisuus on varsin kattavasti Internetissä. Kaikilla luovutetun alueen
pitäjillä on netissä jonkinlaiset kotisivut. Toisilla hyvät, toisilla vieläkin
paremmat. Nykynuoriso hankkii tietonsa tietoverkoista ja lukee sanomalehdistäkin usein vain verkkoversion.
Kun karjalaista perinnettä halutaan
siirtää seuraavalle sukupolvelle, pitää
sen olla esillä siellä, missä nuorisokin.
Passiivinen tiedon jakaminen tiedotusvälineissä alkaa olla jo eilistä päivää. Nykyisin on interaktiivisia sosiaalisia medioita, joissa voidaan levittää tietoa, mutta myöskin kerätä tietoa
ja käydä keskusteluja. Näissä medioissa on myös karjalaista perinnettä
säilyttävien ja vaalivien yhteisöjen
oltava mukana.
Karjalaisuus on esimerkiksi Facebookissa kiitettävästi esillä. Karjalais-
3
ta perinnettä vaalivia ryhmiä on useita ja niissä on tuhansia jäseniä. Siellä
käydään vilkasta keskustelua sukujen
kotiseuduista ja kotiseutumatkoista.
Mielenkiintoisinta on, että useiden
ryhmien perustajat ovat kolmannen tai
neljännen polven siirtokarjalaisia,
joilla ei oikeastaan sivua perustaessaan ole ollut pienintäkään käsitystä,
minkälaisen suosion ne voivat saada.
Useilla luovutetun alueen pitäjillä
on omat Facebook -ryhmänsä. Esimerkiksi Sakkolan, Metsäpirtin ja Muolaan ryhmissä on kohtuullisen paljon
jäseniä, mutta Vuokselan ja Raudun
ryhmät ovat vasta lähtökuopissaan.
Sosiaalisessa mediassa on monilla
karjalaisilla sukuseuroilla omat ryhmänsä. Perustimme keväällä poikani
kanssa Paukkujen sukuryhmän Facebookiin. Olin yllättynyt sen saamasta
suosiosta. Kesälomiin mennessä ryhmässä oli jo sata jäsentä ja nyt jäseniä
on 111. Suurin osa ryhmämme jäsenistä on nuoria pari-kolmekymppisiä,
mutta mukana on myös yli 80-vuotiaita. Ryhmäämme on tullut jäseniä
huomattavan paljon myös maamme
rajojen ulkopuolelta. Näen, että sosiaalinen media on yksi hyvä kanava
saada nuoripolvi mukaan karjalaisen
kulttuurin pariin.
Hannu J. Paukku
Sakkola-Säätiön
valtuuskunnan puheenjohtaja
Harjatie 5, 32210 LOIMAA
GSM 0500-741296
e-mail:
[email protected]
Suvannon seudun pitäjäyhteisöt tutustuvat keväällä
Pyhäjärveen ja Sakkolaan
S
uvannon seudun pitäjäyhteisöjen yhteistoiminta jatkuu. Yhteisöjen edustajat kokoontuivat
toiseen tämän vuoden tapaamisistaan
syyskuussa, edellisen kerran oltiin
koolla tammikuulla.
Lempäälässä pidettyä syksyn kokousta isännöi nyt Vpl. Pyhäjärvi-Sää-
tiö. Säätiöiden edustajia oli paikalla
Pyhäjärveltä, Metsäpirtistä, Käkisalmesta, Raudusta, Vuokselasta, Sakkolasta ja Räisälästä.
Kokouksessa käytiin läpi jo useamman vuoden yhteistyön muotoja, joiden tarkoitus on tehdä naapuripitäjiä
tutuksi toisilleen kuin myös vahvis-
taa yhteistyön voimaa eri tahoilla.
Myös yhteisiä matkoja sukujuurille
jatketaan. Ensi vuoden toukokuussa
tutustumiskohteina ovat Pyhäjärvi ja
Sakkola.
Seuraavaa kokousta isännöi Räisälä
tammikuun lopussa 2011.
-MRT
SUVANNON SEUTU
4
N:o 7
Kuulumisia
lännestä ja idästä
Innostuimme vaimon kanssa lähtemään syyskuulla tarujen saarelle Islantiin. Päähämme oli iskostunut puuton,
sateinen ja karu valtio pohjoisella Atlantilla. Kyllä kuun maisemaa eli laavakenttiä näkyi matkalla Keflavikin
lentokentältä pääkaupunkiin Reykjavikiin. Ja pientä myrskynpoikastakin
oli. Vaan aamusella kun lähdimme
kaupunkikierrokselle vehreä, siisti ja
kaunisarkkitehtuurinen kaupunki levittäytyi runsaine puistoineen ja
puuistutuksineen silmiemme eteen.
Omien kokemusten myötä väärät
myytit saagojen saaresta korjaantuivat
matkamme myötä. Tulipa viimeinenkin Pohjoismaa maanalaisineen eli
tonttuineen tutuksi ja lätin päähän
syntyi Islannin keijujen ja tonttujen
maailma.
Seuraavalla viikolla suuntautui matkani luovutetun Karjalan alueelle Käkisalmen linnan 700-vuotisjuhlaseminaariin Suvannon seudun säätiöiden venäläisiltä saaman kutsun myötä. Mukavassa matkaseurassa Pyhäjärven Antero Pärssisen ja Yrjö Kaasalaisen sekä Käkisalmen Erkki Heiskasen
kanssa ehätimme Viipurin maakunta-
Heiskanen, Pärssinen, Kaasalainen ja
Turkkinen edustivat Suvannon seudun säätiöitä Käkisalmi-seminaarissa.
Karjalan Liiton edustajia vieraili säätiöedustajien kanssa Sakkolan kirkon
muistolehdossa.
arkistoon tutkailemaan siellä säilyneitä dokumentteja ensimmäisenä matkapäivänä. Haparaisten ja Turkkisen suvun tietoja ei löytynyt, mutta kieltolain aikaisia luvattoman viinanmyynnin koukeroita tuli katsastettua. Onneksi ei oman suvun nimiä näkynyt
listoilla. Matka jatkui Musakalle Antin hoiviin. Pihapiiristä oli kaatunut
järeää puustoa melkoisesti, mutta rakennukset olivat kunnossa. Koko
matkan näimme kesäisen myrskyn jälkiä.
Seuraavana aamuna oli tapaaminen
Sakkolan muistolehdossa Karjalan liiton hautuumaatyöryhmän kanssa. Gromovon kunnanjohtaja Ludmila Ivanovan kanssa oli tulkkimme Nadja Hirvonen aikaisemmin sopinut tapaamisesta. Ludmila esitteli muistolehtomme ja kulttuuritalon välillä työn alla
olevan puiston esiintymislavoineen ja
Gromovon kunnanvaakunoineen. Jos
oikein ymmärsimme jatkosuunnitelmat, niin puistosta rakennetaan puistokäytävä myös muistolehdon patsaille. Suurkiitos Ludmilalle myönteisestä suhtautumisesta eri hankkeisiimme
näiden vuosien aikana. Opastin vielä
liiton työryhmän uudelle hautuumaalle aina Suvannon jyrkälle reunalle asti.
Sitten olikin jo kiire Priozerskin juhlaseminaariin.
Vaikka Korelan 700-vuotisseminaari
oli pääosin venäjäksi, niin tulkkauksen ja tietokone-esitysten avulla ymmärsin pääosin venäläisten historiantulkinnan Käkisalmen vaiheista. Antero Pärssinen käytti ansiokkaan puheenvuoron säätiöiden puolesta.
Ensimmäisen päivän iltana seminaariväki juhlaillallisella Musakalla venäläiseen tapaan maljojen kera jatkoi
teemaa. Mielenkiintoisin seikka oli
puheet Kivennavalle avattavasta talvisota-näyttelystä (ei siis mikään rajakahakka.) ja jatkosodan vaiheista. Sen
osuus oli selvästi pohjattu suomalaiseen sotahistorian lähteisiin. Pirjo
Uino ja Etelä-Karjalan museon edustajat toivat suomalaista väriä esitelmiin.
Toinen seminaaripäivä huipentui
Käkisalmen linnassa museoesittelyihin, kunnialaukauksiin linnan pihalla
ja juhla-ateriaan. Sen aikana lahjoitin
Tuvasta tupaan -kirjan sekä Sakkolan
kyläkirjoja suomenkielisinä lähdeteoksiksi Käkisalmen museoväelle. Osa
heistä puhuu suomea. Iltasella Pyhäjärven pojat kierrättivät kotipaikoillaan.
N:o 7
SUVANNON SEUTU
Lauantaiaamuna Yrjö käänsi autonsa nokan kohti Suomea. Saijajoen ylitettyämme katselimme tien reunoja
ihmeissämme. Metsä oli täynnä väkeä
kymmenien kilometrien matkalta.
Kymmeniä linja-autoja, satoja henkilöautoja ja väkeä koppineen pilvin
pimein. Huilitauolla kyselimme venäläisiltä syytä kansan paljouteen. Gripien eli sienien perässähän pietarilaiset olivat tulleet kauniissa syyssäässä
kannaksen mäntykankaille käyskentelemään. Matkamme jatkui Viipuriin.
Tiesimme hovirovastimme Revon
Leenan olevan Sorvalissa. Tavoitin
hänet ja saimme pikaesittelyn hautuumaasta ja sieltä löydetyistä hautapaikoista. Lokakuun lopulla Viipurin ja
Sorvalin vaiheista kertoo Leena lisää,
kun teemme syysretken Viipuriin.
Loppumatkamme sujui juoheasti muuten, mutta Suomen puolen tullijonot
kestivät liian kauan.
Säätiömme toiminta ja sakkolaisjuurisen perinteen keruu jatkuu toimeliaana entiseen tapaan. Kiviniemen oma
kyläkirja on saanut työryhmänsä ja
odottelee yhteydenottoja kirjahankkeen tiimoilta. Karvisen Sadun varmoissa käsissä on sen projektin veto.
Hovinkylän-Ojaniemen kirjakokouksen väenpaljous ja jämäkkä toiminta Hartikaisen Soinin johdolla takaa
kirjan valmistumisen.
Riiskan kirja on myös hyvällä mallilla, viimeisiä aineistoja kootaan tulevaa julkaisua varten.
Ja Naskalin Eeron hoidossa on Haitermaa-Pannusaari -teoksen materiaali.
Hyvältä näyttää. Varmaan 2012 Sakkola-juhlissa voidaan todeta taltioidun jälkipolville sakkolaisten kylien
historia kirjojen kansien väliin. Ja niitä täydentävät nettimuseomme ja
kuva-arkistomme materiaalit. Suvannon Seutu välittää ajankohtaista asiaa
sekä taustoja juuristamme Karjalassa,
Sakkolassa. Muistathan sinä välittää
suvullesi ja nuoremmille sukupolville tietoa juuristamme. Suvannon Seutu ja kyläkirjat ovat mainio keino tähän netin ohella. Isänpäivän ja joulun
aikaan voit ratkaista lahjaongelmasi
helposti lehtitilauksen tai kirjapaketin avulla.
Syysterveisin
Hannu Viljonpoika
Turkkinen
5
Käkisalmen nykyiseen omistukseen
johtaneet tapahtumat
Käkisalmen historiaa syvältä luotaavassa konferenssissa Suvannon seudun säätiöiden puolesta piti puheenvuoron Antero Pärssinen. Puheessaan
hän muistutti, että Neuvostoliitto ei koskaan vallannut Käkisalmea, vaan
se jouduttiin luovuttamaan sotien jälkeisten rauhanehtojen mukaisesti.
Oheinen puhe esitettiin konferenssiväelle myös venäjäksi.
Maailmantilanteen kärjistyessä 1930-luvun lopulla solmivat silloinen Saksa ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto (SNTL) elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen eli ns. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen, joka
myös Hitlerin-Stalinin sopimuksena tunnetaan. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa nämä Euroopan silloiset suurvallat määrittivät etupiirinsä mm. Baltian maiden ja Suomen osalta. Suomi kuului siinä Neuvostoliiton etupiiriin.
Saksan aloittaessa toisen maailmansodan 1.9.1939 katsoi Neuvostoliitto
ajan koittaneen Suomen suunnalla. Puna-armeija ampui 26.11.1939 ns.
Mainilan laukaukset, joista neuvostohallitus syytti Suomea. Tämän jälkeen
Neuvostoliitto aloitti ilman sodanjulistusta 30.11.1939 talvisodan. Kansainliitto totesi SNTL:n hyökkääjäksi.
Yhteensä 105 päivää kestäneessä sodassa Neuvostoliiton joukot onnistuttiin pysäyttämään Suvantojärven-Vuoksen tasalle. Sen jälkeen Moskovassa maaliskuussa 1940 solmitussa välirauhassa Neuvostoliitto kuitenkin
vaati itselleen yli kaksi kertaa valloitettujen alueiden kokoisen alueen.
Näin mm. Käkisalmi, kuten koko itäinen Karjalankannas sekä suuri osa
Laatokan Karjalaa joutui Neuvostoliitolle.
Suomen sotahistoriassa jatkosotana tunnetuissa taisteluissa suomalaiset
joukot valtasivat Käkisalmen takaisin 21.8.1941. Näihin taisteluihin liittyen suurelta osin puurakenteinen Käkisalmi paloi poroksi. Sinne palanneet
kaupungin entiset suomalaiset asukkaat aloittivat täällä välittömästi vireän jälleenrakentamisen, kuten muuallakin Karjalankannaksella.
Sotaonnen taas käännyttyä kesällä 1944 Neuvostoliiton hyökkäys pysähtyi itäisellä Kannaksella jälleen Suvantojärveen. Neuvostojoukot eivät siis
nytkään valloittaneet Käkisalmea eivätkä minun synnyinpitäjääni Pyhäjärveä. Rauhanteossa Neuvostoliitto kuitenkin otti jälleen haltuunsa samat
alueet kuin vuonna 1940.
Vajaat 20 vuotta sitten tapahtuneen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen
olemme voineet vapaasti vierailla näillä entisillä kotiseuduillamme. Myös
lapsemme ja lapsenlapsemme ovat käyneet tutustumassa esivanhempiensa
asuinsijoihin Karjalassa. Näihin käynteihin on aina liittynyt myös tutustuminen mainiosti hoidettuun Käkisalmen linnan museoon ja sitä kautta Käkisalmen ja Korelan historiaan.
Matkoillamme olemme saaneet täällä erinomaisia henkilökohtaisia ystäviä. Molemminpuoliset vierailut ovat vakiinnuttaneet hyvät suhteemme
käytännön tasolle. Erityiset kiitokseni lausun Käkisalmen linnan museon
johtajalle Maria Petrovna Lihajalle ja samalla koko museon henkilökunnalle. Kiitän Käkisalmen kaupungin ja alueen johtoa myötämielisestä suhtautumisesta, jota osoittaen se on sallinut mm. erilaisten muistomerkkien
pystyttämisen tänne.
Antero Pärssinen
SUVANNON SEUTU
6
N:o 7
Sakkola-Seura
Talvisotanäyttelyssä
S
euran toimintasuunnitelman mukainen tutustuminen Talvisotanäyttelyyn
suoritettiin
16.9.2010. Torstai-iltapäivä aloitettiin
yhteisellä lounaalla Kolmen Liisan
ravintolassa Liisankadulla. Sinne olikin saapunut runsaasti sakkolalaisia.
Ilmeisesti 70-vuotiset tapahtumat olivat siivittäneet mukaan seuran jäseniä.
Lounaan jälkeen siirryttiin vähän
matkaa Liisankatua, jossa sijaitsee
Sotamuseo entisen Sotakorkeakoulun
tiloissa. Alkajaisiksi otettiin kuvat,
ensin rouvat kenttäkeittiön ääressä ja
sitten herrahenkilöt. Molemmilla ryhmillä tuntui olevan tuntumaa kenttäkeittiön eli kansanomaisen soppatykin
käsittelystä. Seuranneen näyttelyn esittelyn jälkeen huoneesta toiseen siirtyen saimme selvityksen sodan syistä,
tapahtumista ja seuraamuksista, joista
meillä kaikilla oli omat kokemuksemme. Sakkolasta oli yksi kuvakin eli
Kaarnajoen patterin talvimaastoutettu
rannikkotykki.
Talvisotanäyttely oli asiantuntevasti
ja mielenkiintoisesti pystytetty ja meille melkein kaikille “asiantuntijoille”
se antoi hyvän kuvan talvisodan ajasta ja tapahtumista. Varsinainen näyttely päättyi talvisodan muistoryijyn
esittelyyn. Syventävä jatkokäsittely
tapahtuikin sitten heti korsukohvilla,
jossa juttu luisti.
Teuvo Kuparinen
Tilaisuuden esittelijä Katri Kähkönen.
Soppatykki kävi poseerauspaikaksi. Rouvista mukana olivat Leena Rantakari, Leena Autio, Gunnel Kiuru,Marjatta Simelius,Maj-Lis Stenbäck, Alli
Ollikainen, Irma Toivonen, Terttu Mielonen, Tarja Nurmi ja Lilli Kuparinen. Herroista Eino Systä, Risto Rantakari, Eino Autio, Paavo Kiiski, Jorma Lamppu, Veikko Paukku, Markku Naskali,Väinö Meskanen ja Teuvo
Kuparinen. Ihan kaikki mukana olleet eivät ole kuvissa, ja Sakkola-Seura
sai tilaisuudessa pari uutta jäsentäkin.
Kaarnajoen patterin
rannikkotykki.
N:o 7
SUVANNON SEUTU
7
TERVETULOA viettämään
SAKKOLA-SEURAN
PIKKUJOULUA
Ravintola NYYRIKKIIN lauantaina
20.11.2010 klo 12 - 16.30.
Huom! AIKA muuttunut! os.
Pohjolank. 2 Helsingin Käpylässä.
Jouluinen noutopöytä 33 euroa.
ARPAJAISET!
Myös Metsäpirtti-, Rautu- ja
Vuoksela-Seuran jäsenet ovat
tervetulleita mukaan. Sitovat
ilmoittautumiset POSTIKORTILLA
Karjala-lehden perinteinen
KARJALAISTEN PIKKUJOULURISTEILY
m/s Baltic Princess 21.–22.11.
Saarijärven maalaislääkäri Tapani
Kiminkinen, "Karjalainen mies" faktaa
ja viihdettä terveydestä, ev Sampo
Ahto, Sari Kaasinen ja Setakat.
Tanssin tahdit takaa Korsuorkesteri.
RISTEILYHINNAT
Hyttiluokka
hinta/hlö
Henkilöä/
hytti
Sis.
bussikuljetus
Sisähytti (B-lk)
4 hlö
68,00
3 hlö
77,00
2 hlö
88,00
4 hlö
79,00
3 hlö
87,00
2 hlö
99,00
10.11.2010 mennessä Leena
Rantakarille Haapaniemenkatu 16 A
142, 00530 Helsinki.
Ulkohytti (A-lk)
Hyvää joulun odotusta Teille kaikille!
Johtokunta
BUSSIREITIT
Lux
2 hlö
132,00
Suite
2 hlö
181,00
ExcSuite
2 hlö
221,00
Sakkolan saunavastaa
huudetaan edelleen
Sakkola-Seuran järjestämä saunavastan huutokauppa jatkuu! Huutoaikaa on 19.marraskuuta asti. Voittanut
tarjous julkaistaan Sakkola-Seuran
pikkujouluissa.
Huutokauppaan osallistuminen
tapahtuu seuraavasti:
1. Tee tarjous sähköpostitse :
[email protected] ja
liitä mukaan yhteystietosi
2. Laita tarjouksesi postikortilla
yhteystiedoillasi varustettuna
osoitteella:
Väinö Meskanen
Ruiskukantie 3 , 00950 Helsinki
Huudon pohjahinta 35 euroa.
Kyseessähän on Sakkolan kirkon
portaille kaatuneen koivun oksista
tehty vasta, siis todella harvinainen
kappale.Sopivia oksia riitti vain yhteen vastaan!Huutoja odotellen
Väinö Meskanen
Puh. 010 289 8100
12.45 Tampere, linja-autoasema
14.05 Forssa, linja-autoasema
14.15 Tammela, Hakkapeliitta
14.45 Hämeenlinna,
linja-autoasema
15.20 Hyvinkää, linja-autoasema
15.40 Nurmijärvi, Myllykukko
17.00 Helsinki, Länsisatama
Taisto Virkki
0400 576 722, (03) 363 1750
[email protected]
Heino Silvonen, 0400 624 523
[email protected]
12.45 Narva, Osuuspankki
13.00 Vesilahti, KK
13.15 Lempäälä, matkahuolto
13.35 Multisilta
13.45 Tampere, linja-autoasema
14.00 Vaihmalan pysäkki
17.00 Helsinki, Länsisatama
Hannu Turkkinen
040 5814 398, (03) 3752 525
Tilaa uusi esite
Asiantuntijan
matkassa!
Sakkolan Kirkonkylän
Nuorisoseura ry:n
SYYSKOKOUS
Suvannon Seutu:
Sakkolan, Metsäpirtin ja
Vuokselan pitäjälehti
pidetään Pirjo Lindellillä
Kahdeksan numeroa
vuodessa, vain 25 euroa /
vuosikerta.
su 21.11.2010 klo13.00
Jalmari Finnenkatu
33720 Tampere
Tervetuloa!
TILAA OMA LEHTI!
SUVANNON SEUTU
8
N:o 7
”Evakoista kavereiksi” kertoo
sopeutumisesta uusilla asuinsijoilla
M
itä tapahtuisi, jos pienelle
paikkakunnalle muuttaisi
yllättäen yli tuhat uutta asukasta? Syyskuun alussa julkaistu Evakoista kavereiksi -kirja kertoo, miten
Urjalassa selvittiin 1200 siirtokarjalaisen tulosta. Urjala on Muolaan väen
pääsijoituspitäjä, mutta mm. sakkolaistenkin kertomaa kirjassa on useammassa luvussa.
Kirjan 30 kertojan joukossa on syntyperäisiä paikkakuntalaisia että siirtolaisia. Elämäntarinoita täydentää
Seppo Pirhosen kirjoittama historiikki, joka esittelee koko asutustoiminnan periaatteet.
Kirja kertoo myös, minkä verran valtion maksamat korvaukset kattoivat
evakoiden menetyksistä, kuinka valvottua korvausten saaminen oli ja ketkä korvauksista eniten hyötyivät. Osa
korvauksista maksettiin obligaatioina,
jotka olivat indeksisidonnaisia. Siirtolaiset eivät juuri voineet pitää obligaatioita pitkään hallussaan. He tarvit-
sivat rahat heti uusien maiden ja arjen
tarvikkeiden hankintaan. Piti päästä
leivän syrjään kiinni ruokapulan koettelemassa maassa.
Urjalaan syntyi sodan jälkeen 224
siirtoväen asutustilaa. Maansaantiin
olivat kuitenkin oikeutettuja karjalaisten lisäksi rintamamiehet, sotalesket, sotainvalidit sekä maataloustyöntekijät ja vuokramiehet.
Kirjassa on kuva mm. Maija Linnan,
kirjailija Väinö Linnan äidin tontin
ostosta. Myyjänä oli Honkolan kartanon omistaja J.R. F. Furuhjelm.
Evakoiden ja alkuperäisasukkaiden
kaveruus oli pitkään koetuksella. Kirjassa on nykynäkökulmasta hupaisia,
mutta aikanaan katkeriakin kuvauksia
hämäläisten ja karjalaisten toimintatapojen eroista ja kulttuurien törmäyksistä. Kipupisteitä olivat mm. lehmien astutukset, joihin tarvittiin hämäläisiä sonneja. Myös kinkereillä
väki oli vielä 1950-luvulle asti jaettu
kahteen kastiin. Isännille tarjottiin
kahvia, muille tätä arvojuomaa ei riittänyt. Karjalaiset eivät kinkereille
menneet, kun eivät olleet tottuneet
moiseen erotteluun.
Nuoret kulkivat muutosten kärjessä.
Hämäläisten ja karjalaisten erot jopa
vetivät heitä puoleensa. Hämäläis-karjalaiset avioliitot sinetöivät tulijoiden
ja paikkakuntalaisten yhteisen tien.
Monen nykyurjalalaisen juuret vievät
Karjalaan. Evakoista kavereiksi -kirjassa tekijät ja kokijat kertovat, miten
Väinö Linnan kuvaamat sosiaaliset rakenteet murtuivat lopullisesti.
Evakoista kavereiksi -kirjaa
voi tilata esim. Urjalan karjalaisten
kotisivujen kautta
www.urjalankarjalaiset.fi tai
Seppo Pirhoselta p. 040 532 7780,
[email protected]
Kirjan hinta on 36 euroa,
postituskuluineen 43,80 euroa.
Kirjaa saa myös hyvinvarustetuista
kirjakaupoista.
KESÄRETKELLE SAKKOLAAN JA KÄKISALMEEN 21.–24.7.2011
(Huom. uudet päivät)
Teemme kotiseuturetkiä, käymme Keljan taistelun muistomerkillä ja päiväretkellä Käkisalmessa.
Majoitumme tasokkaasti Dacha -hotellissa Suvannon rannalla. Hinta 410 euroa.
Sortavala – Valamo – Aunus – Syväri - Terijoki
MATKA LAATOKAN YMPÄRI – MUISTOJA KARJALASTA
5. -9.7.2011
5 päivän matkalla kierrämme Laatokan ja vierailemme Valamon ja Syvärin luost areissa. Tutustumme mm.
Sortavalaan, sodan aikaisiin taistelupaikkoihin, Suomen vanhaan rajaan Rajakonnussa sekä Aunukseen.
Hinta 499 euroa.
TVERIN KARJALAAN 2. - 7.8.2011
Tverin karjalaiskylät sijait sevat Sisä-Venäjällä n. 200 km Moskovast a Pietarin suuntaan. Yövymme Pietarissa,
poikkeamme Novgorodissa ja Tverin karjalaiskylissä tapaamme paikallisia asukkaita. Hinta 695 euroa.
Tervetuloa kanssamme leppoisille kesäretkille kauniiseen Karjalaan.
Huom. Teemme ryhmämatkoja ympäri maailmaa, pyydä tarjous ryhmällesi.
Varaukset ja tarkemmat matkaohjelmat:
Ryhmämatkatoimisto Resviaria Oy
Hämeenkatu 5 A, 4. krs, 33100 Tampere
Puh. 03- 44 77 070
[email protected]
www.resviaria.com
Vesilahden Liikenne Ky
Myllytie 58, 37370 Narva
Puh. 03–37 37 300 tai 040-716 6170
[email protected]
www.vesilahdenliikenne.net
N:o 7
SUVANNON SEUTU
9
Tervetuloa, kuulutko sukuuni
P
itäjäviirit tervehtivät tällä tavoin
tulijaa Vantaan Hiekkaharjussa
viikonloppuna 9-10.10.2010
Suvannon Seudun Sukututkijoitten
huoneen ovella. Sukututkimuspiirin
pöydän päivystäjät sekä viiden sukuseuran edustajat palvelivat kävijöitä,
jotka saivat monenlaista tietoa.
Joku etsi Laulajaisia. Toinen kyseli
Lampuista. Hyytiät ja Pärssiset, Metsäpirtin ja Pyhäjärven tiedot ja tietäjät
olivat käytettävissä. Peltoset ja Ahtiaiset sekä Raudun Mentut jakelivat
tietoa. Joku kävijä pysähtyi karttaseinän eteen. Kirjapöydän ja -hyllyn tarjonta kiinnosti monia. Verollepanokartat 1700-luvun lopulta innostivat
muutamia etsimään oman kotikylänsä
tai esi-isiensä tietoja. Tänä vuonna
tuntui erityisesti siltä, että etsijöitä ja
kyselijöitä oli enemmän kuin aikaisemmissa tapahtumissa.
Kaiken kaikkiaan 75 eri osastoa oli
pystytetty jakamaan sukutietoa asiasta kiinnostuneille. Viikonlopun monet
luennot kiinnostivat kuulijoita. Viikonlopun anti oli monipuolinen. Ehkä
tällä kertaa nousi ihmetyksen aiheeksi, kuinka paljon erilaista ja monenlaista tietoa sukututkimuksen pariin
kuuluu. Kiitokset Vantaan Seudun
Sukututkijoille, jotka jo 12. kerran
jaksoivat organisoida antoisan tapahtuman!
Leena Repo
Ilmi Pesonen ja Pirkko Peltonen materiaalin parissa.
Hiitolan Kekit perustivat sukuseuran
Hiitolan Kekki-suku kokoontui Ahlaisten Kievarissa elokuun 22. päivänä sukuseuran perustavaan kokoukseen. Päätös perustamisesta tehtiin
yksimielisesti ja sukuseuran nimeksi
päätettiin Hiitolan-Kekki suku.
Esitetty ehdotus sukuseuran säännöiksi hyväksyttiin pienin täydennyksin. Seuran jäsenmaksuksi päätettiin
15 euroa/vuosi. Koska varsinainen sukukokous pidetään joka toinen vuosi,
peritään jäsenmaksu kahdelta vuodelta samalla kertaa.
Sukuseuran hallituksen jäsenten
määrästä keskusteltiin myös ja päätökseksi tuli, että valitaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä hallitukseen.
Puheenjohtajaksi valittiin Henna
Tuomikoski Porista, varapuheenjohtajaksi Harri Kekki Kangasalta, jäseniksi Jarmo Hakala Seinäjoelta, Helinä
Kekki Helsingistä, Reino Kekki Söörmarkusta, Tuija Lankinen Helsingistä, Kirsti Oravamäki Kauhajoelta, Raija Peiponen Porista, Aarne Räkköläinen Nakkilasta ja Merja Välimäki Ulvilasta.
Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Kimmo Kalliolevo Kullaalta ja
Pertti Vartio Porista. Varatilintarkastajiksi valittiin Timo Kekki Porista ja
Satu Vesala Espoosta.
Ruokailun jälkeen oli juhlan ja ohjelman aika. Juhlan päättyessä oli jäsenilmoituksia tullut jo lähes sata.
Tulevista tapahtumista suurimman
kannatuksen sai sukuseuran puitteissa järjestettävä Karjalan matka entisille kotikonnuille. Niissä merkeissä ehkä
jo ensi kesänä.
Harri Kekki
10
SUVANNON SEUTU
N:o 7
Miten lähestyisin oman sukuni historiaa?
Miten itse talletan aineistoa
jälkipolville?
Täydennettyjä poimintoja Pauli
Kruhsen esityksestä Metsäpirtin Peltosten sukukokouksessa 11.8.2007
Päivölän opistolla. Kirjoituksesta saa
toki käytännön vinkkejä muidenkin
pitäjien väki sukututkimuksiinsa.
Vanhat asiakirjat
Metsäpirttiläiset ovat sukujensa historiaa selvittäessään etuoikeutettua
väkeä. Metsäpirttiseuran kotisivuilta
on löydettävissä Kalevi Hyytiän perusteellisia tutkimuksia talon tarkkuudella. Hänen tietokannoistaan löytyvät myös seuraan liittyvien jäsenten
sukujuonteita aina kantaisään 1600luvun lopulla.
Oman sukunsa esipolvia selvittävälle valmis aineisto onkin paras lähtökohta. Kun asiakirjoissa mennään taaksepäin vaikka vain 1800-luvun puolelle, kieli muuttuu ruotsiksi ja nimien kirjoitusmuodot erilaisiksi. Kirkonkirjan merkinnöissä (ensinnä kastetuissa) ei luonnollisesti ajateltu myöhempää ymmärrettävyyttä. Kurantteja työkaluja ja lakien vaatimaa kirjanpitoa ne olivat.
Todennäköistä oli, että kirkkoherrat
osasivat kyllä suomea -toki joku varmaankin vähemmän. Viralliseen rekisteriin tehtiin syntyvästä lapsesta merkintä puhekieltä “soveltaen”. Reetta
Valpurintyttärestä tuli Greta Valborgsdotter. Kun syntymän tarkalla merkitsemisellä ei ollut nykyistä henkilötunnistamiseen tai vaikkapa eläkeoikeuden määräämiseen tarvittavaa vaikutusta, niin luotettiin ihmisten kertomuksiin kuukausienkin kuluttua. Syrjäkyliltä Sakkolan kirkolle kun päästiin. Merkinnät saattoivat jäädä tekemättäkin, tulla kirjoitetuksi väärin,
nimi saattoi muuttua myöhemmin tai
tulla vain kirjattua väärään kohtaan.
Metsäpirtin kirkolliset dokumentit
ovat säilyneet hyvin. Sotien melskeissä näin ei kaikkialla ollut.
Taaksepäin vielä mentäessä käsialat
muuttuvat ja termistökin vaihtuu - kieli muuttuu vielä vanhemmaksi ruotsiksi. Yleisohjeena voisi lausua, että
aivan vanhojen asiakirjojen käyttö ei
“satunnaisen” arkistovierailijan kannalta ole oikeastaan mahdollista. Mutta jos kiinnostusta perehtymiseen riittää, niin taidot eivät jää ruostumaan.
Osaavista tutkijoista on melkoinen
pula. Metsäpirtin Peltosten sukuseu-
ran kokouksessa kuultiin viitteitä siitä, että suku saattaisi olla Savosta
(Kuopiosta) peräisin. Aluehan liitettiin
Ruotsiin Stolbovan rauhassa 1617.
Pakkokäännytystyön vuoksi entistä
ortodoksista väestöä muutti Ruotsin
alueilta pois. Aikakirjoista löytyy autioksi jääneitä savuja rauhantekoa edeltäviltäkin rauhattomuuden ajoilta.
Asiakirjalähteitä
Asiantuntijatutkimuksen lähdeaineistoja ovat siis kirkonkirjat (=kastetut, ripillä käyneet, vihityt, kuolleet). Niitä on filmikortti-ja rullamuodossa Kansallisarkistossa. Korttikopioita ovat tilattavissa kotiinkin
1900-luvun alkuun saakka. Lukulaite
tarvitaan. Vanhoja asiakirjoja ovat tuomiokirjat, vanhat perukirjat -jos niitä
on (Mikkelin maakunta-arkistossa),
1780-luvun kartoitukseen liittyvät aineistot (Kansallisarkistossa), mahdollisesti lahjoitusmaiden tilojen arkistot
“jossakin”, vanhat kauppakirjat, henkikirjat. Useimmat ruotsiksi. Henkikirjoja on myös Internetverkossa (Kansallisarkiston sivuilla). Ei kuitenkaan
sataa vuotta uudempia. Muita lähteitä
voisivat olla kunnan (vuoteen 1894
siis Sakkola) asiakirjat, osuuskaupan,
yhdistysten, koulujen, maanviljelyshallinnon, tullilaitoksen, rajavartioston ym. aineistoja (saattavat kuulua
Viipurin läänin koottuihin aineistoihin). Uudemmat asiakirjat aukeavat
satunnaistutkijallekin. Vuoden 1918
osalta Metsäpirttiä sivuavia tietoja voi
olla Sota-arkistossa. Samoin tietysti
myöhempien sotienkin osalta. Taipaleen kunniakas puolustaminen 19391940 on kansainvälisestikin tunnettu,
joskaan henkilötason tietoihin ei yleiskuvauksissa juuri mennä. Kaatuneistahan on yleisesti tunnetut verkkotietokannat käytettävissä (http://
kronos.narc.fi/menehtyneet/). Etsiskelysuuntia voi antaa kotiseutukirja “Metsäpirtti. Entisen kaakkoisrajan äärimmäinen kulmakunta” vuodelta 1953.
Suvun historian kevyemmälle tutkijalle hyviä uudempia lähteitä voivat
olla isojaon kartta-aineisto 1800-luvun loppupuolelta, jolloin lahjoitusmaat olivat Suomen Senaatin toimin
lunastettu oikeille omistajilleen, on
Mikkelin maakunta-arkistossa (Pirttiniemenkatu 8 A, Mikkeli). Isojaon aineistosta ja tilojen myöhemmistä lohkomisista on mikrofilmikopiot Kansallisarkiston tutkijasalin avokokoelmassa -kattavuutta ja järjestystä ei tä-
män kirjoittaja ole tarkalleen tutkinut.
Puhtaaksikirjoitettu maakirja isojaosta vuoteen 1944 asti on Mikkelissä.
Siitä on eri yhteyksissä otettu kopioita, mm. tämän kirjoittajalla on valokuvat -olisikohan 200 kpl digikuvia Saaroisten kylän osalta.
Peltosten sukukokouksessa aina esillä oleva, suureen kokoon saatettu vuoden 1939 tilanrajat osoittava kartta on
hyvä tietolähde. Maakirjan rekisterinumeron perusteella voi tilan etsiä
kartalta. Harmillisesti kaikista Metsäpirtin kylistä ei karttaa ehditty laatia.
Kotitilaa voi etsiä myös kotiseuturetkillä. Koordinaatteja ei voi kartan reunamerkinnöistä poimia suoraan satelliittipaikantimeen. Tarvittavat korjauslukemat tai jopa yksittäisten talojen
karttasijainnit ovat löydettävissä.
Korvauslautakuntien arkisto
Varsin vähän hyödynnetty henkilötason aineisto on korvauslautakuntien arkisto Kansallisarkistossa (Rauhankatu 17, Helsinki, portista sisään, portaat ylös ja oikealle). Vanhempamme
ja isovanhempamme ovat tehneet tarkan selvityksen (yleensä käsinkirjoitettuna) tilan rakennuksista, sinne jääneistä tai tuhoutuneista käyttöesineistä
“lusikan ja pyhähameen tarkkuudella”. Talon elämää voi jopa “rekonstruoida” näiden tarkkojen luetteloiden
perusteella. Työkalut, koneet, rakennustavara, talveksi varastoitu vilja ja
rehu ja tietysti eläimet luetellaan ja niiden arvo määritellään. Velat, kiinnitykset ja takaukset samoin. Erilaisia selostavia kirjeitä voi asiakirjoista löytyä.
On aivan varma, että aineistossa on
tutkijalle sellaista, jota ei ole ennestään tiennyt. Arkistonmuodostaja on
Valtiokonttori: luovutetun alueen korvauslautakunnat. Tiedot löytyvät
kunnan (Metsäpirtti) ja pääasiallisen
korvauksensaajan nimellä. Asiakirjat
on syytä tilata etukäteen päivä pari
ennen käyttöä vaikkapa sähköpostilla tai puhelimitse. Päivystäjä antaa ne
sitten tilaajan nimellä tutkijasaliin vietäväksi. Aineistoa voi valokuvata –
ottaen tietysti huomioon, ettei häiritse salin muita tutkijoita.
Omat historia-aineistot
Omaa suvun hallussa olevaa aineistoahan ovat tietysti valokuvat. Ennen
nykyistä digibuumia ne olivat yksittäiskopioita, monessa perheessä harvinaisuuksia. Ne on syytä varustaa kiireesti aika-, paikka-, asia-ja kuka-mer-
N:o 7
kinnöillä, jos tietojen antajia vielä on.
Ja sitten skannaamaan ja jakamaan
tulosta DVD-levyillä tai muistitikuilla sisaruksille ja lapsille. Jos sukuseura sellaisia kerää arkistoon tai verkkolevylle, niin kopio seuralle sitten.
Mynämäen kirjaston Metsäpirttihuone ottaa niitä vastaan. Ainutlaatuisia
ovat myös rintamilla olleiden isiemme ja isoisiemme albumit. Ne on syytä ottaa myös digitaalisesti talteen.
Kootessamme kollegani kanssa “Suomea rajan takana 1918-1944”-kirjaa
ennen julkaisemattomia kuvia Itä-Karjalan kirjallisuuskeräyksestä löytyi
perikuntien perhealbumeista.
Vanhoja, joskus jopa satunnaisesti
otettuja kela-tai kasettinauhoituksia
pitää käsitellä hellävaroen. Ne voi
kopioda vaikka mp3-muotoon. Kirjoittaja itse oli raahannut 11 kg painoisenkelamagnetofonin mummonsa
Hulda Peltosen luo Helsingistä Tampereelle 1965. Ääni on tallessa, vaikka Metsäpirtin asioita ei nuori haastattelija tietojen ja kokemuksen puutteessa osannutkaan kysellä. Lapsille
luettiin C-kasetille kirjoja. Talletetuina hupaisine äänenpainoineen. Tällä
tavalla ennen Pikku Kakkosta yritettiin saada vanhemmille vähän kodinhoitoaikaa.
Jos on harrastanut kaitafilmausta,
kysymys on aarteen omistuksesta. Ikävä kyllä filmimateriaali on hiljalleen
rapautuvaa. Pakastimessa kosteudelta
hyvin suojattuna ikää voi pidentää,
mutta paikka on hankala. Tämän kirjoittaja päätyi ostopalveluun, jolla filmi ruutu kerrallaan kopioitiin DVDmuotoon. Laatu on erinomainen, kopioita voi antaa lähipiirille, mutta palvelun hinta oli melkoinen.
Meidän omat koulutodistuksemme
nelosineen, kirjeet seurusteluajoilta,
työtodistukset, erilaisten tilaisuuksien ohjelmat voi hyvinkin panna talteen. Jos mukaan ottaa työssä saatuja
tilaisuuksien tai kurssien ohjelmia ja
valokuvia, niin pian aineistosta alkaa
olla runsauden pula. Pois ei pidä omaakaan aineistoa heittää! No, ehkä pankkikorttitositteet kuitenkin. Luottokorttilaskuja kymmenen vuoden kuluttua
selaillessa voi muistaa, että tosiaan,
tuossakin hotellissa kerran yövyttiin
ja tuosta liikkeestä ostettiin. Nostalginen tunne voi nousta mieleen, vaikka tapahtuma tai esinekin olisi jo muistista kadonnut.
Nykyiset sähköiset aineistot
Sähköpostin problematiikka on hieman vaikea. Sen voi jättää levylle, siirtää pois kurantista postista omaan kan-
SUVANNON SEUTU
sioon tai printata paperille. Viimeksimainittuun tämän kirjoittaja “turvautui”, kun halusi lähettää sähköpostimuodossa syntyneen matkaraportin
jälkikasvulle heidän palattuaan muutaman vuoden jälkeen ulkomailta kotiin. Postia oli yhden “Paragon”-mapin verran. Meilien liitekuvat on syytä kopioida saman tien sähköiseen
valokuva-arkistoon. Suuri ongelma on
sähköpostiohjelmien “kehittyminen”
yhä monipuolisemmiksi. Samalla voi
käydä niin, että vanhoja meilejä ei
voikaan siirtää, jos postiohjelmaa
vaihtaa. Ja joka tapauksessa viestejä
on “liikaa”. Sivumainintana voi todeta, että ilman virustorjuntaa ei mitään
verkkoyhteyksiä pidä käyttää.
Digikuvat on helppo siirtää sähköiseen kuva-arkistoon. Sellaiseen on saatavissa lukuisia albumiohjelmia. Niillä on tietysti se hankaluus, että jos
kuviin liitetään -niinkuin pitää -selostavia tietoja, siirtyminen toiseen “parempaan” ohjelmaan voi olla työlästä. Niin tai näin. Samalla kun kuvat
kamerasta tai sähköposteista siirtää
talteen, on nähtävä pientä vaivaa.
Minimissään kuvien tulisi olla vuosijärjestyksessä ja sitten päivämäärän/
tapahtuman mukaan ryhmiteltyinä.
“Milloin” per kuva hoituu digikuvissa automaattisesti taustalla. Jatkossa
“missäkin” hiljakseen kameroiden
GPS-paikantimilla. Mutta vain maantieteellisesti ja ulkona. “Kuka” ja
“mitä” vaativat edelleen kirjoitustyötä. Varma, mutta hieman työtä vaativa
paikka tiedon merkitsemiselle on digikuviin aina muodostuva EXIF-osio.
Tiedot voi sopivalla editorilla lisätä.
Silloin ne kulkevat kopioissakin ja
albumiohjelmistoa muutettaessa aina
mukana. Osa albumeista osaa lukea ja
näyttää tuon tiedon. Tietysti tekstin
voi kirjoittaa kuvaeditorilla kuvan
ylä-tai alareunaan tai vaikka uutgeen
alareunaan. Kuvien runsaus kyllä pakkaa siirtämään ja unohtamaan merkintöjen teon. Päivämäärä-ja tapahtumakansio on kuitenkin helppo pikaisesti
tehdä. Vaikka muuttamalla heti kamerasta siirretyn teknisen “folderin” nimen kuvaavaksi. Nykyiset videokamerat tallettavat myös tiedot sähköiseen muotoon, usein ns. SDkorteille.
Niille löytyy uudemmissa tietokoneissa valmis lukulaite. Jos on hankkimassa videokameraa, on syytä päätyä uusimpaan ns. HD-eli high definitionformaattiin. Kamerat pystynevät piakkoin siirtämään koti-wlan-verkossa
kuvat langattomasti tai kaapelilla suoraan verkkolevylle, tallentavaan digiboksiin tai tv-laitteeseen.
11
Etenemme kohti “hybridi”-televisioita, jotka pystyvät lukemaan niin
noita verkkolevyjä kuin ottamaan Internet-yhteyden suoraan. Kuvapaljous ei siis vähene, vaan tulee yhä vaikeammin “hallittavaksi”. Kohta ei enää
aika riitä menneen katseluun. Videoiden katselussa lipaston päällä kuvia
vilauttava näytinkään ei auta.
Aineiston varmuuskopiointi
Sähköisten aineistojen osalta on aivan varmaa, että mikään kovalevy tietoineen ei kestä kymmeniä vuosia. Se
voi särkyä jo huomenna. Eli kaikki
aineisto ulkoisille kovalevyille talteen. Ne eivät maksa nykyään enää
juuri mitään ja toimivat yleisellä USBliitännällä.
Ainakin pöytäkonetta uusittaessa
kannattaa myös harkita vaikka duplikoituihin teralevyihin siirtymistä.
Kopio hoituu levyohjaimella automaattisesti. Jos yksi levy hajoaa, tiedot voidaan palauttaa rinnakkaislevyltä. Tulipalojen tai murtojen varalta ulkoisen varmistusaseman voi antaa lähipiirin haltuun poissaolojen
ajaksi.
Paljon esitetään duubioita siitä,
onko jokin tekninen formaatti enää
lukukelpoinen 20-30 vuoden kuluttua. Ehkä muotoa ei enää käytetä,
mutta kymmenien miljoonien käyttäjien laki pätee. Jos tiedot ovat sähköisessä muodossa, niin taatusti löytyy
ohjelma, joka pystyy muuntamaan ne
käypään muotoon. Asiaa voi helpottaa, jos muutosaikana konvertoi tiedot uuden formaatin muotoon jollekin alustalle.
Onko materiaalia liikaa?
Kyllä. Ja ei. Oman historiamme osalta olemme vanhalle sukututkimukselle käänteisen problematiikan keskellä. Meidän on rekisteröity pilkuntarkasti lukemattomiin tiedostoihin.
Koulu-, työ-, viestintä-ja muukin historiamme on tallessa. Itsellämme, tutuilla ja jopa verkossa. Digitallenteita
on läjäpäin. “Mitä ja ketkä”-sääntö
pätee edelleen. Kuvausaika ja pian
tekninen sijainti tallettuvat automaattisesti. “Mitä ja kuka” ei. Ehkä perussääntö siitä, että pyrkii tallettamaan
aika paljon, on kuitenkin voimassa.
Oikeastaan vasta lastenlapset eläkeikään siirtyessään pystyvät päättelemään ja päättämään, mikä on säilyttämisen arvoista.
Pauli Kruhse
http://www.histdoc.net/vita.html
SUVANNON SEUTU
12
N:o 7
Osuuskauppatoiminnan alku
Metsäpirtissä 100 vuotta sitten
Metsäpirtin Osuuskaupan r.l. toimintakertomus v 1909 – 1939 Karjalan Maakunta Oy.n Kirjapaino Viipuri 1939.
Eduskunnan kirjastosta löytynyt
Metsäpirtin Osuuskaupan 30-vuotishistoriikki kertoo meille sadan vuoden
takaisista tunnelmista, kun paikkakunnalla käynnistettiin osuuskauppatoimintaa. Tekstin ja numerotaulukkojen lisäksi kirjassa esitellään kuvilla
osuuskaupan toimipaikkoja, hallintoa
ja henkilökuntaa. Tekstin kirjoittajaa
ei 44 sivuisessa kirjassa mainita, mutta tekijä on huolella perehtynyt osuuskaupan alkuvuosikymmenien vaiheisiin. Kirja on painettu 1939 Karjalan
Maakunta Oyn kirjapainossa Viipurissa.
Alku aina hankalaa
Suomen kaakkoisen kulman kaupalliset olot runsaat sata vuotta sitten olivat hyvin vaatimattomat. Pietarin miljoonakaupungin ostovoima varmisti
menekin kaikelle sille, mitä omalta
alueelta myytäväksi irti saatiin. Vastaavasti sieltä voitiin myös hankkia
kaikki tarpeelliset ostettavat tavarat.
Metsäpirtin ensimmäisenä kauppaliikkeen pitäjänä tiedetään olleen venäläinen kauppias Lebedeijeff Koselassa. Kuvaavaa 1880-luvun asiakaspalvelulle oli, että pappilan paikalla
kauppaliikettä pitänyt Lebedeijeffin
vävy kauppias Kanninen avasi puotinsa vasta kun vähintään kuusi ostajaa
oli pihalla odottamassa. Puutteelliseen
kauppatilanteeseen ryhdyttiin monin
paikoin hakemaan parannusta mm
maamiesseurojen tekemillä yhteisostoilla. Myös Metsäpirtissä maamiesseura käynnisti toimet osuuskaupan
perustamiseksi.
Ensin Taipaleen kylään ja
sitten Saaaroisiin
Paikkakunnalla ensimmäisenä käynnistyi 1907 Taipaleen Osuuskauppa,
joka perusti jo seuraavana vuonna sivumyymälän Saaroisiin. Tämän osuuskaupan toiminta ei saanut riittävästi
Saaroisten myymälä 1930-luvulla.
ilmaa siipien alle vaan Taipaleen
Osuuskauppa joutui suoritustilaan ja
toiminta jouduttiin lopettamaan 1909.
Lyhytaikaiseksi jäänyt osuuskauppatoiminta oli jo ehtinyt laskea paikkakunnalla hintatasoa, jota yksityiskauppiaat välittömästi nostivat osuuskaupan toiminnan loppumisen jälkeen. Kylien väki kaipasi hintakilpailua tasoittavaa osuuskauppaa ja talvikauden aikana käytyjen neuvottelujen
jälkeen Saaroisten kylän miehet päättivät käynnistää osuuskauppatoiminnan uudestaan.
Maaliskuun 30 päivänä 1909 A Ahtiaisen taloon kokoontuneet 25 kyläläistä perustivat Saaroisten Osuuskauppa rl nimisen osuuskunnan, jonka jäsenkunnan laajentaminen ja
osuusmaksujen kerääminen välittömästi käynnistettiin. Syyskuulle mennessä oli liittynyt jo 70 jäsentä ja hallitus oli vuokrannut myymälätilat sekä
palkannut liikkeenhoitajan mutta liikepääomat eivät vielä riittäneet toiminnan aloittamiseen. Kun osuuskaupan lukuun ei saatu luottoa, hallituksen jäsenet joutuivat ottamaan omiin
nimiinsä lainaa ja luotottamaan sillä
osuuskaupan toimintaa. Kauppatoiminnan alkuun päästiin vihdoin syyskuun 24 päivä 1909, kun sitä ennen
oli saatu perusvarastoksi ostettua toimintansa lopettavan Taipaleen Osuus-
kaupan Saaroisten myymälän tavarat.
Kaupan käynnin alettua alkoi rahaa
tulla kassaan ja liikkeenhoitaja pääsi
täydentämään varastoja Viipurin ja
Pietarin tukkuliikkeistä.
Tavoitteena oli oman toimitalon saaminen, mutta rahoituksen hankkiminen ei alkuun onnistunut ja tontin paikastakaan ei päästy yhteisymmärrykseen. Parin vuoden neuvottelujen ja
jahkailujen jälkeen päästiin rakennushanke käynnistämään. Ahtiaisten veljeksiltä vuokrattiin tontti 50 vuodeksi ja Kaapre Hämäläinen otti urakkahuutokaupassa 4.4.1912 rakentaakseen työnteettäjän tarpeista liiketalon
900 markan urakkapalkkiosta. Talo
valmistui sovitulla tavalla ja lokakuun
lopulla uuden myymälän ovet avattiin
asiakkaille.
Seuraavina vuosina osuuskaupan
toiminta ja taloudellinen tulos vakiintuivat. Erityistä arvoa asiakkaat antoivat osuuskaupan tasapuoliselle ja jäsenten etua ajavalle toiminnalle. Tavarapulan aikana esim. elokuussa
1912 teki hallitus päätöksen, että “jos
jonkin tavaran saanti vaikeutuu, myydään sitä vain jäsenille”. Samoin
osuuskauppa noudatti tinkimättä viranomaisten määräämiä rajahintoja
kun kilpailevat liikkeet käyttivät tilannetta hyväkseen ylihintojen perimisellä.
N:o 7
SUVANNON SEUTU
13
Uusi nimi ja keskuspaikka
Koselaan
Saaroisten Osuuskaupan hyvämaineinen toiminta innoitti keväällä 1916
lähikylien puuhamiehiä neuvotteluihin myymälän saamiseksi myös pitäjän keskustaan. Arvovaltainen toimikunta, johon kuuluivat rovasti J K Sakkinen ja talolliset Aleksei Tuokko ja
Simo Susi, saivat perusteluillaan Saaroisten Osuuskaupan avaamaan myymälän Koselaan. Kauppatilat vuokrattiin Juho Laulajaiselta ja jo toukokuussa 1916 pääsivät asiakkaat ostoksille omaan myymälään. Jo muutamassa kuukaudessa Koselan myymälä ohitti myynnissä päämyymälän luvut.
Osuuskaupan hallitus ryhtyikin suunnittelemaan keskustoimipaikan siirtämistä pitäjän keskuskylään. Asiat kypsyivät nopeasti ja jo saman vuoden
syyskuussa 1916 oltiin valmiita tekemään strategisia ratkaisuja. Osuuskaupan nimeksi muutettiin Metsäpirtin
Osuuskauppa rl, toimintaa päätettiin
laajentaa pitäjän eri kyliin ja samalla
käynnistettiin uuden keskustoimipaikan rakennushanke Koselaan. Nimettiin rakennustoimikunta, johon kuuluivat talolliset Heikki Manunp. Hatakka, Aleksei Tuokko, rovasti J K Sakkinen, talollinen Heikki Peltonen, opettaja Juuso Kouvo sekä varalle seppä
Matti Eeva ja urakoitsija Kaapre Haapsaari. Innostus oli korkealla, vuokrattiin tontti, käynnistettiin rakennustyöt,
rakennustarpeita hankittiin talkoilla ja
kirjan mukaan “pidettiin talkoot ja
peruskiven laskemistilaisuudessa huusivat talkoomiehet eläköötä !” Uusi
keskustoimipaikka valmistui vuoden
1917 aikana ja seuraavan vuoden alussa osuuskaupan pääliike ja konttori
siirtyivät pitäjän keskustaan Koselan
uuteen liiketaloon.
Taipale, Paukunmäki ja
Hiekanpää saavat omat
myymälä
Metsäpirtin Osuuskaupan liiketoiminnan menestys ja myönteiset vertailut kilpaileviin kauppaliikkeisiin saivat monet kyläkunnat haluamaan
omaa myymälää. Vaikka Taipaleen
kyläläisillä oli kielteisiä kokemuksia
epäonnisesta omasta osuuskaupasta,
käynnistivät he keväällä 1917 vaka-
Osuuskaupan keskustoimipaikka Koselassa, edessä johtaja uuden autonsa
kanssa.
vat neuvottelut osuuskaupan hallituksen kanssa oman myymälän saamiseksi. Tilanne edistyi suotuisasti, osuuskauppa osti Mikko Revon talon myymälätilaksi ja kauppa avattiin jo saman vuoden elokuussa. Seuraavana oli
vuorossa Paukunmäen ja Joentaan
alue, joka sai Paavo Kuopalta vuokrattuihin tiloihin oman myymälän
1924. Kaupanteko lähti vauhdilla
käyntiin ja kylään rakennettiin oma
kauppatalo, jonka ovet asiakkaille
avattiin vuoden 1926 aikana. Syrjäinen ja harvaanasuttu Metsäpirtin, Sakkolan ja Pyhäjärven kulmakunta kärsi
pitkistä kauppamatkoista ja esitti oman
myymälän saamisesta anomuksia
osuuskaupan hallinnolle. Sitkeät vetoomukset johtivat viimein tuloksiin
ja heinäkuussa 1938 Taipaleen Korvenkylän alueelle avattiin Hiekanpään
myymälä. Kirjan kuvista päätellen
myymäläkiinteistöt ovat olleet omalla ajallaan ja ympäristössään näyttävän linjakkaita, niiden silloinen ulkoasu tälläkin hetkellä kohentaisi paikallista ympäristöä.
Toimintamuodot ja palvelut
kehittyivät
Venäjän rajan sulkeutuminen 1920
luvulla lopetti edullisen vilja- ja jauhokaupan Pietarin suunnalta. Osuuskaupan toimintakertomuksen mukaan
viljakaupan osalta Metsäpirtin maanviljelys tehostui viiden vuoden aikana niin, että pitäjä muuttui kulutusalueesta ylituotantoalueeksi. Tämä merkitsi osuuskaupalle jäsenistön kanssa
vastavuoroista palvelua, osuuskauppa
osti jäseniltä maataloustuotteita ja saamillaan rahoilla jäsenet ostivat itselleen kulutustavaroita. Osuuskauppa
osti alueeltaan viljan lisäksi myös perunoita, heinänsiemeniä, marjoja, teuraskarjaa ja kalaa. Maataloustuotannon tehostamiseksi välitettiin jäsenille mm runsassatoisia Sangaisten- ja
Toivo-rukiin, Kultasade-kauran ja Timantti-vehnän siemeniä. Viljelijöille
lainattaviksi osuuskauppa hankki ensin kolme viljanlajittelijaa ja myöhemmin Taubilan kartanon mallin
mukaisesti tehokkaan Stahl-Neusaat
lajittelulaitteen, jonka käytöllä päästiin eroon satoa vaivanneesta hiirenruis- eli kattara-rikkasiemenestä. Teuraskarjan välitys tehostui vuosi vuodelta ja paikallisen lihanmyynnin tehostamiseksi hankittiin 1938 Koselan myymälään koneellinen lihanjäähdyttämö. Tavaroiden kuljetuksissa siirryttiin hevosrahdeista autojen
käyttöön ja 1938 osuuskaupalla oli
tehokkaassa ajossa jo kaksi omaa kuorma-autoa. Perinteisten elintarvike- ja
sekatavarakaupan lajitelmien lisäksi
osuuskauppa toimi myös kirjakauppana 1922 saamillaan kirjakauppaoikeuksilla. Paikkakunnan lukuharrastus
todetaan kuitenkin vähäiseksi ja
osuuskauppa teki kirjalahjoituksia
kunnan kirjastolle.
Toimintaa kuvaavia
kehityslukuja
Ensimmäisen vuoden lopussa liikkeellä oli 79 jäsentä, kymmenen vuot-
14
ta myöhemmin 427, seuraavan kymmenen vuoden jälkeen 529 ja 1938
jäsenmäärä on ollut 989. Miehet olivat jäsenistössä valtaenemmistönä lukumäärältään 843, naisia oli vain141
ja lisäksi 5 yhteisöjäsentä. Jäsenkunnan enemmistön noin 70 % muodosti
maanviljelijäväestö, joka kertomuksessa on tilastoitu nimikkeillä “tilallisia ja vuokraajia sekä lampuoteja ja
torppareita”. Vuonna 1914 osuuskauppa liittyi SOK:n jäseneksi ja säilytti jäsenyytensä uskollisesti myös ns
suuntataisteluvuosien aikana.
Liikevaihtoluvut ovat ylittäneen sen
ajan rahassa ensimmäisen miljoonan
1919 ja 1939 myynti oli hieman yli 8
miljoonaa markkaa. Vuosittain tasaisesti lisääntynyt myynti kääntyi 1929
laskuun, kunnes 1933 jälkeen alkoi
uusi nousu. Osuuskaupan palveluksessa oli 1938 kaikkiaan 20 henkilöä.
Toiminta oli kuitenkin taloudellisesti
kannattavaa ja vakavaraisuutta osoittavat rahastojen arvot olivat karttuneet
1930 luvun lopussa jo kahteen miljoonaan. Vuodesta 1923 lähtien osuuskauppa jakoi jäsenilleen säännöllisesti
ylijäämää, joka enimmillään 1930 luvulla oli muutamina vuosina jopa 4
prosenttia.
Hallinnon järjestelyjä
Perustettavassa kokouksessa osuuskaupan hallitukseen valittiin tullivirkailija Kaarlo Kalvesmäki (puh.joht.),
räätäli Simo Pullinen, talolliset Juho
Hämäläinen ja Tahvo Haapsaari sekä
varajäsenet talolliset Manu Peltonen
ja Salamon Eeva. Vuosien aikana sääntöihin tehtiin tarkistuksia ja vuoden
1923 sääntömuutoksilla osuuskaupalle nimettiin hallintoneuvosto ja johtokunta. Hallintoneuvostoon kuului 9
varsinaista ja 3 varajäsentä, johtokuntaan vastaavasti 3 varsinaista ja 2 varajäsentä. Lisäksi jokaisessa neljässä
sivumyymälässä on toiminut paikallinen myymäläneuvosto. Silloisten vuosikymmenten ajattelutapaa ja käytäntöä kuvannee se, että yhtään naista ei
ole kelpuutettu osuuskaupan hallintoelimiin, ei edes myymäläneuvostoihin.
Hallituksen ja hallintoneuvoston
puheenjohtajina toimivat ajallaan:
Kaarlo Kalvesmäki vv 1909-1915 ja
1919-1920 sekä 1929-30, 1932 ja
1934-37. Heikki Peltonen vv 1916-18,
J K Sakkinen vv 1921-28 sekä 1931,
SUVANNON SEUTU
Tahvo Haapsaari 1933 ja Heikki Koskinen vuodesta 1938 alkaen.
Liikkeenjohto
Ensimmäiseksi liikkeenjohtajaksi
valittiin O Kuivalainen, jonka toimiaika kesti 1918 helmikuuhun. Sisällissodan häiriöiden takia uuden liikkeenjohtajan saaminen viivästyi ja tilapäisesti 4 kuukauden ajan johtajan
tehtävissä toimi hallituksen jäsen
Aleksei Tuokko. Heinäkuussa liikkeenjohtajana aloitti Juho Halme, jonka kausi jäi lyhyeksi, sillä hän erosi
toimestaan jo seuraavan vuoden maaliskuussa. Jälleen hallintomiehet joutuivat vastaamaan johtajan tehtävistä,
tavaroita hankki Martti Pp Ahtiainen
ja rahavaroja hoiti rovasti Sakkinen.
Toukokuussa 1919 liikkeenjohtajaksi tuli F P Heikkinen, joka oli tehtävässään vuoden 1922 toukokuuhun.
Seuraava johtaja Ilmari Kuittinen olikin uusien sääntöjen mukaan toimitusjohtaja. Hänen kautensa kesti 10 vuotta. Vuodesta 1932 alkaen toimitusjohtajana toimi Aleks Mikkonen.
Muistosanoja vainajista
Arvokkaana kunnioituksena hallintohenkilöitä ja työntekijöitä kohtaan
kirjassa esitetään muistosanoja vainajista. Hallinnossa olleista mainitaan
kunnallislautakunnan esimies Jooseppi Eeva, herastuomari Tahvo Haapsaari, tullivirkamies Kaarlo Kalvesmäki,
hallituksen jäsen räätäli Simo Pullinen
N:o 7
ja kirvesmies Apro Peltonen. Omat esittelynsä ja kiitossanansa saavat entiset
liikkeenjohtajat Pekka Heikkinen ja
Ilmari Kuittinen, jotka olivat aikanaan
käynnistämässä aloittavan liikkeen
toimintaa. Henkilökuntaan kuuluneita vainajia ovat myymälänhoitaja Paavo Orava, joka toimi aikanaan myös
johtokunnassa ja myymälänhoitaja
Alfred Mattila. Jokaisesta on kirjoitettu myönteisiä ominaisuuksia ja kauniita luonteenpiirteitä kuten muistokirjoituksiin kuuluu. Kriittisin toteamus lienee, että jollakin oli heikkoutensa, joka ei kuitenkaan suuresti haitannut hänen toimintaansa.
Johtokunnan loppusanat
Suorana lainauksena historiikin viimeisen kappaleen päätössanoina on
seuraava teksti:
“Paikallinen kilpailu, pulavuodet ja
vasemmistolaisen osuuskaupan valtausyritykset on hyvin kestetty. Jäsenistön osuustoiminnallinen valveutuneisuus ja ostouskollisuus, hallintoneuvoston tarmokkuus ja johtokunnan
jatkuva huolenpito sekä toimihenkilöiden uutteruus ja rehellisyys ovat
olleet ratkaisevana tekijänä näitä saavutuksia ja arvoja luotaessa. Vaikeudet on voitettu, osuuskauppa on omavarainen ja riippumaton, kun näissä
merkeissä alamme uutta kymmenvuotiskautta.”
Osmo Tuokko
osuuskauppamies
1950-1990 luvuilta
Hallintoneuvosto vuonna 1939. Istumassa vasemmalta: Aug. Susi, Albert
Eeva, puheenjohtaja Heikki Koskinen, Martti Pp Ahtiainen, Aleks Hyytiä,
Aleks Peltonen, Yrjö Kinnari; seisomassa: E Brederholm, Manu Hämäläinen, Simo Hynnä, Martti Sutelainen, Arvi Ukkonen ja A Mikkonen.
N:o 7
SUVANNON SEUTU
Kirvesmäkikerholla tarinatuokio
Mynämäellä 27. marraskuuta
K
irvesmäki Kerho on toiminut
vuodesta 1987 eli niistä vuosista lähtien, jolloin käynnit
kotiseudulla alkoivat tulla mahdollisiksi itäisen kommunistidiktatuurin
alkaessa käydä kuolinkamppailuaan.
Kerhon ensimmäinen tapahtumarikas kotiseuturetki tehtiin Terijoen
Kuokkalasta käsin keväällä 1987.Suvannon ja Taipaleenjoen tienoot olivat tuolloin vielä suhteellisen ” neitseellisessä” tilassa Talvisodan taistelujen jäljiltä.
Näillä kotiseudun maineikkailla
maisemilla oli kuitenkin jo 1960-luvun alussa vieraillut joukko metsäpirttiläisiä
Leningradista
käsin
nk.”nailonpaita” matkalla. Matkat
maksettiin takseille nailonpaidoilla tai
-sukilla.
Vuosien saatossa on kerho tehnyt
säännöllisesti vuosittain retkiä kotiseudulle ja Taipaleen taistelupaikoille, joissa osanottajina ovat kerholaisten ohella olleet etenkin talvisodan
Taipaleen sotaveteraanit ja alueen sotahistoriasta kiinnostuneet harrastajat.
Vuosittaisten retkien ohella on kerho säännöllisesti pyrkinyt kokoamaan
yhteen jäsenistöä ja muita alueen historiasta kiinnostuneita järjestämällä
eri yhteyksissä juhla-ja seminaaritilaisuuksia ajankohtaan liittyvistä kysymyksistä.
Yhdistyksen kustantamat julkaisut
kotiseudusta ja Taipaleen taisteluista
maastokartoituksineen ovat lukuisat ja
saaneet lukijoiden ohella tunnustusta
myöskin sotahistorian asiantuntijoilta.
Nyt 70 vuotta Talvisodan alkamisesta on Kirvesmäki Kerho ry järjestämässä puitteeltaan ”kylämäisen” kokoontumisen ”Tarinatuokion”muodossa,
jossa tarkoituksena on haastella vapaasti osanottajia kiinnostavista menneistä ja tulevista asioista Karjalaa
unohtamatta.
Tarinatuokio pidetään lauantaina 27
päivänä marraskuuta Mynämäen keskustassa sijaitsevassa Mietoisten Säästöpankin juhlahuoneistossa. Tilaisuuden tarkempi ohjelma ohessa.
Tervetulleeksi toivotetaan kaikki
menetetyistä kotikunnaista ja Karjalasta kiinnostuneet ja niitä kaipaavat
ihmiset. Toimeksi saaneena
Aulis Ukkonen
Kutsu
Kirvesmäki Kerho
METSÄPIRTTI SEURA RY
toivottaa teidät tervetulleiksi
Mynämäen Säästöpankin
kerhohuoneistoon
27.11.2010 klo 12.00,
viettämään iltapäivää
pikkujoulun merkeissä
tarinoiden ja laulaen.
Aloitamme riisipuurolla ja
sekahedelmäkiisselillä.
Kahvit leivonnaisineen
nautimme myös sopivassa
kohdassa ohjelmaa.
Arpajaiset.
Pieni paketti mukaan
pukinkonttiin.
Osallistuminen 5euroa
Tervetuloa!
Syyskokous
17.11.2010 klo 18
Karjalatalon
Wärtsilä-salissa.
Sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
- hallitus
15
Ykän kevytruokaresetti;
miinus 10kg
Uamusil mie uon tottunt tekemää tällei,
kyl sen suapkii tehtyy aika vällei.
Sukkelast mie kaurapuuron keitän,
siihe suolaa aika vähä heitän.
Laitan puuro piäl marjasoppaa vähä,
täs ruuas ei kyl rasvaa nähä!
Besellii mie laitan leivä pääl,
rasvatonta maitookii miul on tääl,
leivä pääl mie laitan kurkkuu,
tämä onkii melkei herkkuu.
Puoleepäivää ei uo pitkää heittoo,
sit mie laitankii perunakeittoo:
kyljykset uon uunis paistant,
niist enemmät rasvat laistant.
Keittoo perunoi kuorii pittää
eihä se muute ole yhtää mittää
Keittojuurekset on aika hyvvii
niist tulluo makuloi syvvii.
Iltapäivä kohvii tekköö miel mulla
ja kohvi kans männöö pulla.
Illallista viel pittää laittaa,
kyl sekkii viel maittaa.
Pannul paistan kolme nakkii,
ne käristän ja siihe sakkii
laitan porkkanii ne keitetyt on miulla.
Kyl maistuu miulla entä siulla?
Kokkeile siekii tätä,
jiäpiks syönni jälkie viel nälähätä?
Yrjö Laulajainen
Mynämäki
Turun Seudun
Metsäpirttikerhon
pikkujoulukokous
keskiviikkona
24.11.2010 klo 18
Maarian Pappilan Tallissa
(Maarian kirkon lähellä,
Sorolaisenkatu, Turku,
puh.luettelon kartta s.
33 tai 49, ruutu 55-45).
Yhteislauluja ja muutakin
ohjelmaa, riisipuuroa ja
rusinasoppaa, torttukahvit,
mukavaa seuraa!
Tervetuloa!
SUVANNON SEUTU
16
N:o 7
Tapahtumia 80 vuotta sitten –
loppusyksy 1930
Lokakuu eli likakuu
Lokakuu on saanut nimensä siitä
lo’an paljoudesta, jonka syyssateet
ovat aiheuttaneet.
Vanhan-Mikonpäivän iltana majoitettiin syksyllä ensi kerran lehmät läävään ja hevoset talliin.
Simo siltoja tekeepi (28.10.), Martti
(11.11.) maalle, karttu jäälle, paimenet kylän kululle, kalamiehet kankahalle.
Syksyinen jää on sitkeää kuin taikina.
Vuokselan kirkkoherra
vaihtuu
Vuokselan kirkkoherra A. Kalliala
on valittu Pertunmaan kirkkoherraksi.
Vaalin toimitti A. Peltonen Mikkelistä. Toisella vaalisijalla ollut pastori
Aarne Kalliala sai 1390 ääntä, kun
ensimmäisellä vaalisijalla ollut J. Kahila Pöytyältä sai 250 ääntä.
Vuokselan kansakoulupiirin
Vuoksen laskemishanke suunnitteilla Kiviniemen koskesta
Paakkolankosken alapuolelle
Tie- ja vesirakennuksien ylihallitus on antanut kulkulaitosten ja yleisten
töiden ministeriölle Vuoksen laskemishankkeen johdosta lausuntonsa. Siinä
ministeriö ehdottaa hankkeen toteuttamista Kiviniemen koskesta Paakkolankosken alapuolelle laskemisesta laaditun vaihtoehdon 2 mukaisesti. Kustannusarvio on 65 milj. markkaa.
Vaihtoehto 1 ja 2 poikkeavat keskikesäveden laskemisen osalta siten, että
vaihtoehto 1 olisi 2,0 – 2,42 m ja vaihtoehto 2 1,29 – 1,69 m. Pääasiallinen
perkaus tapahtuisi suunnitelman mukaan seuraavissa paikoissa; Kiviniemenkoski, Mustasaaren virta Pölläkkälän sahan luona, Paakkolankoski, Hopeasalmi, Papinkoski Antreassa ja Kuorekoski Antrean rautatiesillan luona.
Varsinainen Vuoksen laskuhanke oli jaettu 5 eri työalueeseen.
Laskusuunnitelmaan on ehdotettu myös 8,4 kilometrin pituinen Äyräpäänjärven laskujoen perkaaminen. Tämän laajan ja matalan järven läpi on tarkoitus kaivaa kanava sekä edelleen jatkaa joenperkausta edelleen aina Muolaanlampeen saakka.
Hankkeen tarkoitus on Äyräpäänjärven kuiviin laskeminen.
Hankkeen suunnittelusta vastannut Vuoksen joenperkauskomitea piti koko
Vuoksen laskuhankkeen toteuttamisessa kiireellisempänä ensimmäisenä vaiheena toteuttaa Kiviniemen kosken ja Paakkolankosken välistä osuutta.
Myöhemmin tulisi ottaa harkittavaksi perkauksen jatkamista muualta ottaen
huomioon mm. Paakkolan kanavan sulkujen uusimistarve.
Laskemishankkeen toteutuessa nykyisistä tulvan vaivaamista ranta-alueista
saataisiin uuttaa viljelymaata.
Perkaushankkeen kokonaiskustannusten selvittäminen vielä on työn alla ja
myöskin niiden jakaminen valtion ja maatalousväestön kesken.
uusi koulu valmistumassa
Perjantaina lokakuun 3. päivänä oli
Vuokselan kunnan Vuokselan kansakoulupiirin uuden koulutalon vastaanottotilaisuus. Tilaisuuteen oli saapunut Viipurin läänin maanviljelysseuran rakennusmestari D. Hagberg, kunnan valitsema vastaanottotoimikunta,
koulun rakennustoimikunta sekä urakoitsija Otto Pirnes. Vastaanottajat tarkastivat rakennukset kauttaaltaan. Ainoastaan pienehköjä muistutuksia ja
korjauksia tehtiin, joten koulutalo ulkorakennuksineen vastaanotettiin
kunnan puolesta. Vastaanottotoimikunta antoi urakoitsija Pirnekselle lausunnon hyvästä ja tarkasta työstään.
Koulutoiminta siirrettiin uuteen taloon hetimmiten. Vastaanottotoimikunta päätti järjestää koulun vihkiäisjuhlan vielä kuluvan vuoden loppuun
mennessä. Päivän määrääminen riippuu lopullisesti kansakoulutarkastajan lausunnosta.
Työtarjous
(K-V 18.10.1930)
Vuokselan kunnan Vuokselan kansakoulun leikkikentän tasaus
sekä aidan teko kouluntontille y.m. pienempiä töitä
annetaan tehtäväksi paikan päällä pidettävällä huutokaupalla
lokakuun 20. päivänä klo 10 päivällä huutokauppa-tilaisuudessa
mainittavilla ehdoilla.
Rakennuslautakunta pidättää vallan hyväksyä tai hyljätä
tehdyt tarjoukset.
Rakennuslautakunta
( K-V 18.10.1930)
Vuokselan kunnan Vuokselan kansakoulupiirin uuden
Kansakoulutalon vihkiäisjuhla
Tiistaina marraskuun 4. päivänä 1930 klo 12 uudella koululla.
Juhlan ohjelma on arvokas ja vaihteleva.
Kaikki tervetulleita.
JOHTOKUNTA
N:o 7
SUVANNON SEUTU
Vuokselan Lotta-Svärd yhdistyksen 10-vuotisjuhla 12.10.1930
Juhlallisuudet alkoivat jumalanpalveluksella kirkossa, johon osallistui runsaasti lottia ja suojeluskuntalaisia.
Varsinainen juhla järjestettiin kunnantalolla, jonka lotat olivat varsin kauniisti koristelleet. Suojeluskunnan ja lottien sekakuoro johtajanaan paikallispäällikkö Lenno Lehmusvuori esittivät kuorolaulua. Tervehdyspuheen piti
rouva Alma Kinanen. Lausuntaa esitti Väinö Virkki. Puheen piti Lenno Lehmusvuori kosketellen lottatyön merkitystä.
Lotta-Svärd yhdistyksen Viipurin piirijohtokunnan terveiset ja onnittelut toi
juhlaan piirin puheenjohtaja rouva Kerttu Stenberg toivottaen edelleenkin
menestystä paikallisosaston toiminnalle.
Tilaisuus kunnantalolla päättyi Maamme laululla.
Juhlimista jatkettiin sankarihaudalla, joka oli koristeltu köynnöksin ja lipuin. Yhteislaulun jälkeen pastori Kalliala piti voimakkaan isänmaallisen puheen luoden silmäyksen menneisiin aikoihin ja tehostaen samalla päivän merkitystä.
Kummun alla lepäävien sankarien muistoksi laskivat lottien puolesta seppeleen Martta Karonen ja Aino Lamppu.
Illalla oli ohjelmallinen juhlailtama Noisniemen nuorisoseuran talolla. Paikallisosaston alkuvaiheista ja toiminnasta 1920 – 1930 puhui puheenjohtaja
Aino Lamppu.
Rikassisältöisen ja mieltä lämmittävän juhlapuheen piti maanviljelijä Jalmari Pusa Vpl. Pyhäjärveltä.
Seurasi monien onnitteluiden esittäminen. Väliajan jälkeen oli runolausuntaa ja näytelmä “Porrassalmella”. Tilaisuus päättyi lattialla pyörähtelyyn tanssin merkeissä. Sää oli suosiollinen ja 10-vuotisjuhla jäi osanottajien mieliin
kauniina muistoina.
Vuokselan kunnanvaltuuston päätöksiä 10.11.1930
Käsiteltiin Kieltolakitaistelijain tukijärjestön kirjelmä koskien tarjousta liittyä järjestöön vuosimaksua vastaa. Liittymistä ei pidetty tarpeellisena, koska
kunnassa on raittiuslautakunta, joka ajaa samoja asioita.
Maaherran ehdotus sotaväelle annettavien ruoka- ja rehutarpeiden hinnoiksi
hyväksyttiin sellaisenaan kunnassa noudatettavaksi.
Päätettiin ottaa kunnan huostaan Jovinsaaren – Ristniemen tie ja lautta.. Tie
päätettiin teettää hätäaputöinä.
Päätettiin irtisanoa Tapaturmavakuutus Auran ja kunnan välinen ryhmävakuutus.
Onnettomuus Vuoksella
Valkjärven Hampaalan kylästä kotoisin oleva talollinen oli matkalla Vuokselaan ajaen hevosella Oravaniemen – Lauttasaaren väliä kulkevaan lauttaan,
pillastui hevonen jostain syystä ja peruutti kiessit edellä Vuokseen. Hevonen
kärryineen vaipui veden alle. Vettä paikalla oli 10 metriä. Ennen kuin hevonen
ennätettiin saada ylös, oli henki jo lähtenyt. Omistajalle koitui tuntuva tappio,
koska hevonen oli n. 3000 – 4000 mk:n arvoinen.
17
Varkaita Kiviniemen
markkinoilla
Markkinoiden jälkeisenä yönä syyspimeyden turvin varastettiin Vuoksen
laivarannasta Pölläkkälän Osuuskaupan ja kauppias Juho Känkäsen Pölläkkälästä omistamia markkinoille
myytäväksi tuotuja jalkineita ja vaatteita noin 1000 markan arvosta. Varkaiden jäljillä jo ollaan ja yksi henkilö on jo epäluulon alaisena pidätetty.
Muuten Kiviniemen markkinat olivat verrattain siistit. Putkaan pidätettiin kaikkiaan 48 henkilöä, mutta heistä vain 20 juopumuksesta. Suurempia
viinan takavarikkoja ei tehty lainkaan.
Ilmoituksia
(K-V 18.10.1930)
Hoidan asioita pian
alkavilla Kivennavan
käräjillä.
Tavattavissa käräjäpaikalla.
VILJO HELME
Varatuomari, Kiviniemi
Hei likat hei!
Haluaisi kolme iloista ja reipasta
Kanadan poikaa päästä
Karjalan neitosten kanssa
kirjeenvaihtoon.
Vast. valok. kanssa,
vaan myöskin ilm. tervetullut
Mr X, Mr Y, Mr Z
Beech S.t. 2. Sudbury Ont. Canada
Kaksi nuorta ja
iloista tyttöä
Maalaisliiton paikallisosasto
Vuokselaan
Vuokselan maalaisliittolaiset ovat
päättäneet perustaa paikkakunnalle
maalaisliiton Vuokselan paikallisosaston. Perustamista koskeva kokous pidetään kunnantalolla Lammasniemessä marraskuun aikana.
Kooste:
Taisto Virkki
Lähteet:
- Vuoksela-arkisto
- Keski-Vuoksi lehti 1930
Täältä lännen kultalasta
haluaisi päästä
kirjeenvaihtoon
Karjalan poikien kanssa.
Vast. valok. kanssa.
Nim. Mrs. A
Beech S.t. 2. Sudbury Ont. Canada
SUVANNON SEUTU
18
N:o 7
Kalastukseen liittyviä uskomuksia
V
uoksen virta oli hyvin kalaisa. Vesistö oli yhteydessä Laatokkaan, josta Vuoksen kalakanta sai täydennystä. Yleisimpiä kaloja olivat hauki, kuha, lahna ja ahven, mutta myös siika, lohi ja jopa toutain tarttuivat kalamiehen pyydyksiin.
Kalastuksen yleisyyttä kuvaa se, että
pitäjien ranta-alueiden ihmisille kalastus oli elämäntapa ja myös tärkeä rooli ruokataloudessa kuin osalle myös tulonlähde.
Kalastusta on harrastettu vuosisatojen ajan ja myös siihen on liittynyt salaperäisyyttä ja erilaisia uskomuksia
Ahti vedenjumalaa kohtaan.
Vanhoja kalastustaikoja
Kesäiset kalapäivät ovat jo soluneet
ohitse. Suloisissa poukamissa, joissa
tänä unohtumattomana kesänä 1930
kaloja koukkuihin houkuteltiin, väreilevät jo loppusyksyn vihurit. Ja kalliolla, joilla päivää paistateltiin ja kalakaskuja kerrottiin, viipyy jo pitkät
syksyisen sateen kosteus.
Ennen vanhaan myös esi-isämme kesyttelivät veden karjaa. Tuolloin oli
hyvin tärkeätä ja tähdellistä, että kalanpyytäjä säilytti hyvät suhteet vedenhaltijoihin. Näitä oli lukuisia ja
tärkein niistä oli “armollinen Ahti”. Vedenhaltijaa voitiin lepytellä mm. seuraavilla tavoilla;
Verkkoon tahi nuottaan oli sitä veteen laskiessa kiinnitettävä punaista
villalankaa. Pyhänä ei saanut pyydystää tekemättä erikoista uhria vedenhaltijalle.
Järvi voitiin lahjoa, jopa niinkin
hyvin, ettei toinen siitä saanut kaloja,
kun se kierrettiin kolmasti vastapäivään ja kerran myötäpäivään. Mukana oli tällöin oltava elohopeaa. Saman
puun luota oli aina lähdettävä ja elohopea oli vihdoin pantava tuon puun
kaarrnan alle.
Vedenhaltija saatiin muuttamaan
kalat toisesta järvestä toiseen esimerkiksi seuraavalla tavalla: otettiin vanhat tulukset, joiden tekijää ei tiedetty,
pantiin niihin elohopeaa, elävän puun
pakkulaa, mustan koiran karvoja, lepän kuoria ja käärmeen pää. Kierrettiin sitten niiden kanssa järvi, heitet-
Pitkäsiiman lasku illalla ja nosto aamuvarhaisella oli monelle tuttua ennen
sotia Vuoksen siintävillä vesillä ja poukamissa.
tiin ne keskelle järveä ja sanottiin
“Pois entiset eläjät uusien tieltä”.
Vedenhaltijoille oli myös usein annettava kalastusuhreja, jos mieli pysyä jatkuvasti niiden kanssa hyvissä
väleissä. Kalastusuhreja oli mm. ensimmäisen saadun kalan antaminen takaisin vedenhaltijalle. Myös uhriksi kelpasi ensimmäisen saadun kalan keitetty pää. Ensimmäisestä kalasta voi
myös tehdä keitos rannassa. Keiton
valmistuttua poistuttiin padan lähettyviltä ja sanottiin
“Ve’en isäntä, ve’en emäntä,
Ve’en kuuluisa kuningas,
Ve’en Hippa halliparta,
Ve’en ainoa asukas,
Tule syö kevätkaloja”.
Hyvää saalista voitiin odottaa saavan, jos kuultiin kaakkurin huutavan
tai jos hevosmies tuli vastaan.
Kalanpyydykset olivat ylimalkaan
tehtävä yläkuun aikana, jolloin ne kalastivat hyvin eivätkä lahonneet.
Pohjatuulella verkon ja nuotan laskua tulisi välttää, koska etelätuulen
vallitessa kala ui hyvin pyydyksiin.
Hyvä kalaonni saatettiin menettää,
jos kissalle syötettiin kalojen jätteitä
ja perkuita.
Hyvä kalastusonni seurasi, jos uusilla
kalanpyydyksillä annettiin naisten
ensin kalastaa. Erittäin hyväonnisiksi
tulivat pyydykset, jos kaksosten äiti
ensimmäisen pyydyksillä kalasti.
Mato-onginta oli yleistä ja siihen liittyi monia loitsuja;
Tule piikkileuka pistämään,
Ve’en koira kokemaan,
Ahven ammentamaan,
Särki syömähän kovasti,
Kaikki muut on tervaonget,
Tämä mesinen onki,
Saatu tuonen tyttäreltä,
Mesilinnun nokan päästä.
Lisää näitä kalastustaikoja löytyy
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
julkaisuista.
Mätäkuun ihmekaloja me olemme
kaikki valmiit kertomaan,mutta oikea
kalamiehen onni tänäkin päivänä
vaatiitietoa, taitoa ja hitusen uskomusta mystiikkaan.
Löytyyköhän lukijoilta muitakin kalastustaikoja, kuin onkimatoon sylkeminen ennen koukun heittoa veteen?
Myös entisajan kalajuttuja ja kalastukseen liittyviä kuvia tulisi kerätä
talteen.
Taisto Virkki
N:o 7
Mitä kuuluu
pitäjäyhteisöillemme?
Vuosi sitten kirjoittelin aiheesta
Muistot ovat voimavara. Luin tekstin
nyt uudestaan ja esittämäni asiat ovat
tänäkin päivänä ajankohtaisia.
Toisaalla tässä lehdessä on totuuksia / ajatuksiani menneistä ja tulevista Vuokselatapahtumista kosketellen
asioita seuratoiminnan (pitäjäyhteisön) kannalta.
Vuoksela-Seura ry:n toiminnan tarkoituksenahan on ollut koko 60-vuotisen toiminnan aikana
- järjestää tapaamis-, kokous- ja
juhlatilaisuuksia;
- harjoittaa julkaisutoimintaa
- kerätä entiseen kotiseutuun liittyviä kuvia, kirjoituksia, esineistöä sekä
kuva- ja äänitallenteita
- harjoittaa entiseen kotiseutuun liittyvän kirjallisuuden ja muiden painotuotteiden sekä muistoesineiden myyntiä,
- sekä järjestää jäsenistölleen seuran
toimintaan sopeutuvia matkoja ja retkiä.
Kevätlaulu
Sakkolasta
S
ynkkää syksyä eletään, mutta
Sakkola-Seuran puheenjohtaja
Leena Rantakari on löytänyt
vanhasta, edesmenneen opettaja Hilda Rantakarin laulukirjasta ”Sakkolan
kevätlaulun”.
Laulu on peräisin Aksel Törnuddin
kirjasta Koulujen laulukirja, WSOY,
Porvoo 1922, 4. painos (ensimmäinen
painos oli tehty jo vuonna 1913).
Leenan miehen, Risto Rantakarin
vanhemmat Hilda ja Niilo Rantakari
olivat Sakkolan Vilakkalan kansakoulun viimeiset opettajat; koulu toimi
Revon talossa.
SUVANNON SEUTU
Pitäjäyhteisön vahvuus on toiminnassa mukana olevien henkilöiden
aktiivisuuden varassa.
Olemme vuosikymmenien aikana
tehneet tuloksellista työtä; kiitos siitä
lankeaa toiminnassamme mukana olleille henkilöille, joiden rakkaus entistä kotiseutua kohtaan on ollut sydämen asia.
Tällä hetkellä olemme uusien haasteiden edessä. Vuokselassa asuneiden
ja uusille asuinsijoille muuttaneiden
rivit harvenevat. Sotien jälkeen syntyneet evakkojen lapsetkin ovat siirtyneet jo osittain eläkkeelle ja heidän
lapsetkin ovat varttuneet kypsään
ikään.
Nyt olisi aika tarkistaa yhteisöjemme toiminnan suuntaviivat ja tavoitteet tuleville vuosikymmenille. Mukaan pohdintoihin pitää ottaa mukaan
karjalaisuutta vaalimaan sitoutuvat
henkilöt. Heimot ovat sodanjälkeisten
avioliittojen seurauksena sekoittuneet.
Joku sanoo olevansa 100-prosenttinen karjalainen, puolittain karjalainen
ja joku kenties varttikarjalainen. Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Jos vaikka saataisiin mukaan
muitakin kuin karjalaista sukujuurta
omaavia henkilöitä. Tämä vain laajentaisi näkemystä ja toisi rikkautta toimintaan.
Tänä päivänä yhteiskunnan henkinen tila vaatisi kohentamista ja yhteen
19
hiileen puhaltamista tulisi edistää.
Harrastus, joka antaa mielihyvän kokemuksen, on parasta lääkettä ja kantaa eteenpäin. Tämän tuntemuksen
varassa unohtaa hetken murheet.
Tähän tähtäsi mm. syksyllä 2010 ollut ” Iloinen mieli” -kampanja Koillismaalla, jossa tuotiin julki, että antamisen ja saamisen ilo on aitoa iloa, jota
ei voi piilottaa puseron alle.
Pohdiskellaan itse kukin asioita mielessämme!
Toivotan Iloinen mieli -laulun
sanoilla hyviä lukuhetkiä
lehden lukijoille!
Iloinen mieli ja malttava kieli,
se maailman raitilla mallaa,
sellainen jolla on synkeä mieli,
elämä se tuohon tallaa.
Nauravaa suuta kun alati kannat,
sulta ei ystävät puutu,
mut vinossa suusi olla jos annat,
ei elämäsi onneksi muutu.
Älä siis ystävä turhan tähden
toiveita luotasi heitä,
vaan hymyile yksin
ja toisten nähden,
ja aina toiveilla murehet peitä.
Taisto Virkki
p. 0400 – 576 722
[email protected]
SUVANNON SEUTU
20
I
N:o 7
Vuoksela-tapahtumia – menneitä ja tulevia
llat pimenevät päivä päivältä ja
edessä on vuodesta 2010 jäljellä
marras- ja joulukuu. Toivottavasti
saisimme loppuvuodesta kunnon pehmeän ja lumisen talvenalun. Mielikin
piristyisi valoisuuden lisääntyessä.
Sanotaan, että harrastuksista saamme voimaa elämään. Siksi on aika
muistella taaksepäin mennyttä vuotta
ja katsoa eteenpäin, mitä tuleva vuosi
voisi tuoda tullessaan.
Vuoksela-Seuralla kuluva vuosi oli
juhlavuosi. Vietimme kesäkuussa 60vuotisjuhlia Hattulassa.
Perinteinen kotiseutumatkamme oli
heinä-elokuun vaihteessa. Ei ollut mikään rutiinimatka ja siitä piti huolen
Asta-myrsky ja TV 1:n kuvausryhmä.
Oikein mukava ja onnistunut matka
näin jälkikäteen muistellen.
Teimme yhteistyötä Suvannon Seudun pitäjäyhteisöjen kanssa kuten
myöskin Suvannon Seudun Sukututkijain kanssa. Erittäin tärkeää työtä.
Yhteistyö jatkuu myös ensi vuonna.
Seuran toiminnan jatkuvuus on meille tärkeää ja sen eteen tulemme työtä
tekemään. Tarkoitus on vielä tämän
vuoden puolella seuran hallituksen
piirissä käydä syvällinen keskustelu
lähivuosien toiminnasta.
Marraskuun lopulla on tarkoitus osallistua 21.-22.11. Karjalalehden Pikku-
jouluristeilyyn. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan.
Perinteinen Arepyhätapahtuma tultaneen järjestämään joulun jälkeisen
viikon jonakin arkipäivänä. Tarkempi ajankohta selviää myöhemmin ja
tiedon saa mm. tämän lehden joulunumerosta.
Vuonna 2011 seuran vuosikokous
sääntöjen mukaan on kesäkuussa ja
kokouksen jälkeen tultaneen pitämään
entisee viisii “Muistojen ilta”.
Seuran jäseniä toivotaan saatavan
lisää ja seuran toiminnasta toivoisimme jokaisen vuokselalaisen kertovan
lähipiirissään. Erityisesti olisi hyvä
saada vinkkejä, miten sodan jälkeen
syntyneiden mielenkiinto saataisiin
heräämään ja tulemaan mukaan toimintaan. Entiset toimintatavat vaatisivat ilmeisesti ravistelua. Täytyy kuitenkin todeta, että tähänastisella 60vuotisella toiminnalla on tehty vahva
perustus, miltä voidaan ponnistaa
eteenpäin.
Entinen Vuokselan alue lähialueineen kiinnostaa edelleenkin. Onhan
siellä sukujemme juuret ja sinne mieli
halajaa. Lisäksi kirkon alue ja sankarihauta-alueet vaativat kunnossapitoa.
Romaskin kunnan ja Vuoksela-Seura ry:n kesken on alueiden hallinnasta
sopimus.
Hyvä yhteistyö edellyttää vuosittaista yhteydenpitoa keskenämme.
Seuran ensi vuoden toimintasuunnitelmaan sisältyy kotiseutumatkan järjestäminen Vuokselaan. Suosittelisin
myös osallistumaan naapuripitäjien
alueille tehtäville matkoille mukaan
menemistä. Saa tuttavuuksia lisää ja
tietoa paikallishistoriasta.
Erilaista dokumentointityötä jatketaan resurssien sallimissa rajoissa.
Vuonna 2002 alkanutta yhteistyötä
Sakkola-Säätiön kanssa jatketaan toimittamalla Vuoksela-aiheita Suvannon Seutu -lehdessä julkaistavaksi.
Lehtihän on Sakkola-Säätiön julkaisemana Sakkolan, Metsäpirtin ja
Vuokselan kotiseutulehti.
Lehtitilaus on hyvä joululahjavinkki – ottakaapa asia omaksenne!
Vuokselaa koskevia tuotteita on olemassa ja niistä saa hyvän kuvan pitäjästä ja sen asukkaista ja elämästä.
Joululahjavinkkejä nämäkin. Tuotteita voi tilata ja vuokselalaisten eri henkilöiden yhteystiedot löytyvät lehden
takaosasta.
Jos lukijalla on jotakin Vuokselaan
liittyvää kysyttävää, olemme valmiit
kuuntelemaan ja mahdollisuuksien
mukaan selvittelemään asioita.
Taisto Virkki
Maamiesseuratoiminta oli aktiivista Vuokselassa. Kuvassa kurssilaiset saavat oppia maamoottorin käytöstä Virkkilässä 1930-luvulla. Vuokselaan ja/tai vuokselalaiseen entisajan elämänmenoon ja evakkomatkoihin liittyviä
valokuvia,erilaisia kirjallisia dokumentteja ja lappusia kerätään edelleen Vuoksela-Seuran arkistoon. Kuviin
toivotaan liitettäväksi tarkentavat tiedot.Kuvan lähettäjän yhteystiedot myöskin. Kuvat palautetaan käsittelyn
jälkeen, jos siitä on maininta lähetyksessä.
N:o 7
SUVANNON SEUTU
21
Säätiöseminaarissa tietoa säännöistä ja yhteistyöstä
K
arjalan Liiton säätiötoimikunnan ja Karjalan Liiton järjestämään seminaariin Raisioon
perjantaina 15.10. osallistui yli neljäkymmentä säätiöiden edustajaa. Monipuolisen ohjelman aikana käytiin
läpi sääntöjä ja vastuita. Säätiöiden yhteistoiminnasta kertoivat kokemuksiaan Terijoen, Sakkolan ja Pyhäjärven
edustajat.
Säätiötoimikuntaan kuuluva kurkijokelainen Kaarlo Kojo totesi avauspuheenvuorossaan säätiöiden toimialueina olevan etenkin pitäjälehtien
toimittamisen ja luovutetun alueen
hautausmaista huolehtimisen.
Seminaarin isäntä, Raisio-konsernin
toimitusjohtaja Matti Rihko (äidin
puolelta juuret Uudellakirkolla) nosti
kaksi brändiä muiden yläpuolelle, Elovenan ja Benecolin.
– Raisio-konserni on elintarvike- ja
rehualan edelläkävijä ja kasvipohjaisen ravinnon erityisosaaja, korosti
Rihko.
Konsernin tuotemerkkien keulakuviin nykyisin kuuluva Elovena syntyi
Viipurissa Karjalan mylly oy:ssä vuonna 1925 joten nyt 85-juhlavuosi. Viljapellon laidalla kättään heiluttavan
Elovena-tytön alkuperäinen piirtäjä on
Viipurin Tienhaarassa asunut taiteilija Joel Viktor Räsänen (1905-1978),
joka oli myllyn konemestarin poika.
– Raisio on maailman ensimmäisenä elintarvikeyrityksenä merkinnyt Elovena-kaurahiutalepakkaukseen H2O-merkin, joka kertoo tuotteen
kokonaisvedenkulutuksen koko tuotantoketjussa pellolta valmiiksi pakatuksi tuotteeksi asti. Sen lisäksi Eurooppalaisena edelläkävijäyrityksenä
ja ensimmäisenä yrityksenä Suomessa
Raisio lisäsi huhtikuussa 2008 Elovena-kaurahiutaleisiin tuotteen hiilijalanjäljestä kertovan merkin. CO2emerkki ilmaisee ilmakehään vapautuneen hiilidioksidin määrän tuotteen
tuotantoketjussa pellolta kaupan varastoon.
Rahat ja säännöt
Säätiöiden on huolehdittava rahavaroistaan, joten oli paikallaan kuulla
pankinjohtaja Veikko Karhulahden
(Turun OP) esittämä talouskatsaus.
Päällimmäisenä jäi mieleen, että suuria tuottoja ei ole helposti saatavissa.
– Amerikan talous, mikä kuitenkin
toimii veturina, on tällä hetkellä veitsenterällä. Kiinan talous kasvaa, mutta onko se kupla, jää nähtäväksi. Tuntuisi siis siltä, että kehittyviltä markkinoilta voisi saada parhaan tuoton,
pohti Karhulahti.
Asiamies Kai Kilpinen Säätiöiden ja
rahastojen neuvottelukunta ry:stä käsitteli säätiöiden hallintoa sekä sääntöjä ja niiden mahdollista uudistamistarvetta. Hän ennakoi, että suunnitteilla oleva uusi säätiölaki valmistunee
2011–2015 riippuen siitä kuinka tärkeänä sitä pidetään tulevissa hallitusneuvotteluissa.
– Pääsääntönä voidaan pitää, että
säätiön hallituksen tehtävä on huolehtia sääntöjen ajanmukaisuudesta. Hallitus ei myöskään voi siirtää päätäntävastuuta toimikunnille, kiteytti Kilpinen, ja totesi että hallitus voi kyllä
valita asiamiehen johtamaan ja hoitamaan päivittäistä toimintaa, vaikkei
säännöissä siitä kerrottaisikaan.
Kilpinen kehotti säätiöitä käyttämään huomattavimman osan tuotoista stipendien ja apurahojen antamiseen sekä huolehtimaan siitä että toiminta täyttää yleishyödyllisyyden
edellytykset.
Yhteistoimintaa
Teri-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Mäkelä kuvaili 1949 perustetun Teri-Säätiön ja myöhemmin
syntyneen Terijoki-Seuran yhteistoimintaa.
– Aluksi säätiö ja seura toimivat erikseen, mutta sitten kokosimme yhteistyöryhmän päällekkäisyyksien karsimiseksi. Tämän elimen avulla saimme
aikaan sen mitä kutsumme terijokelaistoiminnaksi. Päällekkäisyyksistä on
päästy suurimmaksi osaksi eroon ja
saatu yhteistoimintaa, kuten juhlien
järjestäminen. Sekä seuralla että säätiöllä on myös omia tapahtumia, valaisee Mäkelä, ja lisää että esimerkiksi
seura hoitaa hautausmaa asioita.
Suvannon Seudun seitsemän säätiön (Metsäpirtti, Käkisalmi, Pyhäjärvi,
Rautu, Vuoksela, Räisälä, Sakkola)
yhteistyön pohjaa perusteli Hannu
Turkkinen Sakkola-säätiöstä sillä, että
pitäjillä on samanlaiset tarpeet venäläisten kanssa toimiessa.
– Paikallisten johtajien kanssa on
päästy yhteistoimintaan ja yhteisymmärrykseen jopa niin pitkälle, että kesällä sikäläiset historioitsijat myönsivät että on käyty talvisota, ei pelkkä
rajakahakka, muotoili Turkkinen.
Hän huomautti samalla, että kannattaisi laajemminkin harkita jäsenyyttä
Tammenlehvän Perinneliitossa, mikä
vaalii 1939–1945 sotien veteraanien
perinteitä.
Vpl. Pyhäjärvi-säätiön Yrjö S. Kaasalainen korosti että Suvannon seudun
pitäjät ovat olleet naapureita ennen ja
nyt.
– Kokemusten vaihto puolivuosittain pidetyssä palaverissa on osoittautunut hyödylliseksi samankaltaisten
asioden parissa painittaessa. Myös tutustumismatkat Karjalaan naapuripitäjiin ovat lähentäneet säätiöitä ja antaneet naapurituntemusta.
Karjalan Liiton ajankohtaisista asioista kertonut Satu Hallenberg iloitsi
jäsenmäärän jatkuvasta kasvusta, sillä
tänä vuonna on syyskuuhun mennessä tullut 2400 uutta jäsentä.
– Jäsenmaksut kun saisi vielä ajan
tasalle, että pystyisi palvelemaan jäseniä tehokkaasti. Karjalan Liitossa on
yksi työntekijä 8000 jäsentä kohti, kun
monella muulla liitolla on yksi 1000
jäsentä kohti. Siksi vaaditaan jäseniltä ymmärtämystä, kun ei aina heti vastata puhelimeen, huokaisee Hallenberg.
Seminaarin päätteeksi pohdittiin esitys säätiöiden liittokokousedustajiksi
vuoden 2011 liittokokoukseen ja tulevalle kaudelle. Kuluvalla kaudella
säätiöiden edustajina liittovaltuustossa ovat olleet Irma Sinerkari Jaakkima-säätiö ja Martti Talja Vuoksen Säätiö.
Raisio-konsernin tarjoaman iltapalan yhteydessä Varsinais-Suomen karjalaisseurojen piirin puheenjohtaja
Mika Akkanen hehkutti Turussa vuonna 2011 järjestettäviä kesäjuhlia, joista tulee hänen lupauksensa mukaan
osallistumisen arvoiset.
Kullervo Huppunen
SUVANNON SEUTU
22
N:o 7
Turkasen hyvä yritys,
missä sakkolalaisuus näkyi ja kuului
K
öyliö on pieni vajaan 3000
asukkaan kunta sydän-Satakunnassa, Euran, Huittisten,
Kokemäen ja Säkylän naapurina. Köyliöllä on kuitenkin monia menneisyyteen perustuvia historiallisia erityispiirteitä naapureitaan enemmän.
Perimätieto palauttaa mieliin talonpoika Lallin, ”pahin pakanoista”, kuten runoilija asian ilmaisee ja hänen
vaimonsa Kertun: ”Kerttu kelvoton
emäntä, paha akka pannahinen”, joka
valheellisesti sai Lallin silmittömään
raivoon, mistä oli kohtalokkaana seurauksena piispa Henrikin murha Köyliönjärven jäällä tammikuun 20. päivänä 1156. Legendassa talonpoika
Lalli on nähty sekä kiivasluotoisena
tappajana että vaimonsa viekkauden
uhrina, myöhemmin myös kirkon vastustajana, aikansa verokapinallisena ja
sorretun kansan puolustajana. Nämä
perimätiedot ovat lähtemättömästi jättäneet ”kyseenalaisen” kuuluisuuden
tälle vakaalle, rauhalliselle maalaiskunnalle.
Maisemallisesti Köyliö on erittäin
kaunis; Köyliönjärvi, rehevä luonto ja
hyvin hoidetut, viljavat peltolakeudet
antavat siellä vierailevalle myönteisen
kuvan tästä pienestä kunnasta.
Tuiskula, kylä Köyliössä
Tuiskula on yksi Köyliön kylistä,
mutta siellä tuntuu olevan ”voimaa
enemmän” kuin pienessä kylässä
yleensä. Kaiken takana on kylän erittäin aktiivinen kyläyhdistys, jonka
jäsenenä on jokainen kyläläinen ja se
on jo vuosikymmenet ylläpitänyt esimerkillistä yhteishenkeä, joka ilmenee
osallistuvana, vapaaehtoisena talkootyönä.
Tästä osoituksena on vuodesta toiseen talkoovoimin tehtävä kesäteatteriesitys väliaikakahvituksi-neen. Talkoilla ylläpidetään myös Tuiskulan
Seurataloa ja monia muita kylän yhteisiä asioita.
Tuiskulan Kesäteatteri on yksi Satakunnan tasokkaimpia ja suosituimpia.
Sille on ominaista, ettäesitykset yleensä liittyvät paikkakunnan tapahtumiin
tiettynä aikana ja kaikki näyttelijät
Teollisuutta Sakkolassa 1930-luvulla. Punamullan eli keltaisen maa-aineksen ottopaikka oli Petäjärvellä Väärämäen rinteessä. Keltamullan suodatusaltaat olivat Lännäjärven rannassa. Kuva Petäjärvi-kirjasta.
ovat oman kylän naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia samoin eläimetkin, kuten tänä vuonna hevonen.
Kesäteatteri on rakennettu Tuiskulan Torpparimuseon pihapiiriin, missä museon monipuolinen rakennuskokoelma muodostaa näytöksille asianmukaiset kulissit.
Vuoden 2010 esitys oli Kansankomedia ”Turkasen hyvä yritys”, mikä
sijoittui ”vaaran vuosiin”. Näytelmän
käsikirjoitus ja ohjaus oli Pekka Saariston, Karjalasta ovat Pekankin juuret, muistaakseni Johanneksesta. Aikaan liittyi mm. venäläisten upseerien
vankileirin sijaitseminen Köyliössä,
mikä on osittain unohdettu ja vaiettu
tosiasia. Vankeja oli kaikkiaan noin
700. Myös se, että vankeja karkasi rauhanteon jälkeen, ennen palauttamista,
lähes sata. Stalinin käsityksen mukaan
vangiksi antautunut oli maanpetturi,
jonka tulevaisuuden näkymät eivät
suuressa sosialistisessa isänmaassa olleet kovin hääppöiset.
Toinen tärkeä teema oli karjalaisten
evakkojen tulo Köyliöön. Kun venäläiset olivat lähteneet tulivat ”kultakäköset”, joita myös nimiteltiin ja paikoin kohdeltiinkin kuin ”ryssiä”. Evakot, jotka Köyliöön tulivat, olivat pää-
asiassa ”mahtipitäjä” Räisälästä. He
olivat kokeneet kovia Elisenvaaran
aseman pommituksessa, jossa asemalla olleet sotilasjunat ja evakkojunat
kokivat varsinaisen “tulihelvetin”,
jossa menehtyi paljon Räisälän evakkoja.
Kolmantena teemana oli, kun näyttämölle ajoi Massey-Harris traktorillaan, johtaja Iisakki Turkanen. Iisakki
oli yrittäjä ja organisaattori, jolta kaikki tuntui onnistuvan. Traktorin peräkärry oli varustettu kiinteällä sirkkelillä, jolla hän auttoi pääasiassa räisäläisten evakkojen rakennuspuuhia.
Hän oli itsevarma ja aikaansaava karjalaismies, joka sanoi olevansa Sakkolasta, missä hänellä oli punamultatehdas. Iisakin selkeä ja itsevarma johtamistapa oli, että ”silviisii tehhään ko
mie sanon, män sit oikei taik vääri”.
Kun paikallisen maanomistajan
mailta sitten löytyi jatkojalostukseen
erittäin sopivaa savilaatua, perusti Iisakki Turkanen maanomistajan kanssa tiilitehtaan, joka noinkymmenen
vuotta menestyksekkäästi toimittuaan
paloi. Tämä tapaus oli masentaa yrittäjän, sillä hän muisteli unohtaneensa
vakuuttaa laitoksen tulipalon varalta.
Neuvokas ja huolehtivainen vaimo oli
N:o 7
kuitenkin Iisakin tietämättä vakuuttanut tiilitehtaan ja hoitanut vakuutusmaksutkin ajallaan.
Näin saaduilla vakuutuskorvauksilla Iisakki osti myllyn läheisestä Hinnerjoen kunnasta ja menestyksekäs
yritystoiminta jatkui siellä.
Roolihenkilön esikuvana
sakkolalainen
Näytelmän henkilöillä on todellisia
eläneitä esikuvia, niin tässäkin tapauksessa. Kun tiedustelin käsikirjoittajalta ”sakkolalaisen Iisakki Turkasen”
esikuvaa, hän kertoi hänen olleen Iivari Kuparinen, Sakkolan Petäjärveltä. Nimi Turkanen syntyi kirjoittajalle
siitä, että Iivari uskonnol-lisena miehenä ei koskaan kiroillut, vaan pahimmat sanat, mitkä hänen suustaan lähtivät olivat ”voi turkasen turkanen”.
Petäjärven kyläkirjassa, sivut 93-96,
sekä kirjassa Kupariset Suvannon
ympärillä, sivut 148-152 vahvistavat,
että tottahan kaikki nähty ja kuultu
Turkasen roolihenkilössä oli.
Iivari Kuparinen oli alkuperäiseltä
ammatiltaan muurari. Muurarin opin
hän oli saanut langoltaan
Filemonilta Riiskasta. Varsinkin kesäisin hän kävi tekemässä muurarin
töitä ympäri Sakkolaa. Tuttavaltaan
hän oli kuullut, että Lännäjärven takamailla on oudon keltaista maata.
Oitis hän lähti tarkastamaan asiaa ja
toikin kotiin näytteen, mitä ryhtyi
paistamaan keittiön hellalla. Paistettaessa keltainen maa muuttui punaiseksi. Tämä koe oli alkuna punamultatehtaan perustamiselle.
Tarmokas ja innovatiivinen muurari
jätti päätoimisen muuraamisen ja siirtyi johtamaan perustettua tuotantolaitosta. Yhtiökumppaneikseen hän hankki Sakkolassa tunnetut markkinoinnin,
juridiikan ja logistiikan asiantuntijat,
he olivat porsasparisniekka, ulosottomies ja asemamestari. Punamulta oli
tuona aikana hyvin kysyttyä tavaraa
rakennusten maalaukseen. Toisena
tuotteena oli keltamulta.
Tuotanto, vauhtiin päästyään, oli eri
väreissä keskimäärin 1500 kg päivässä. Valmiit puna- ja keltamultasäkit
vietiin Petäjärven asemalle, missä ne
välivarastoitiin ja kuljetettiin edelleen
kuluttajille.
Kaikki edellä mainittu suunnittelu,
rakennustyö ja tuotannon toteutus tapahtui vuosina 1937-1939. Yksinker-
SUVANNON SEUTU
taisin menetelmin, tarmokkaalla ja innovatiivisella otteella sekä tehokkaalla myyntityöllä. Kannaksen Väri
Oy:llä olisi ollut hyvät menestymisen
edellytykset, mutta turkasen sota tuli
väliin.
Lallin hahmo hallitsee
Köyliössä..
Köyliön kuntakeskusta hallitsee professori Aimo Tukiaisen veistämä Lallin patsas. Jykevällä Lallin hahmolla
on käsissään keihäs ja aitan lukko.
Eipä liene ihme, että Köyliön urheiluseuran nimi on Lallit, suojeluskuntatalo nimitettiin Lallintaloksi ja paikallinen kauppaliikekin muuttui Lallinmaan Osuuskaupaksi.
23
lee vastustushenki tiettyihin asioihin.
Niihin aikoihin, kun Suomea vietiin
EU:hun, kutsui köyliöläinen viljelijätalonpoika viljelijät laajemmaltakin
Satakuntaa EU:ta vastustavaan tilaisuuteen Lallintalolle. Hän kokoonkutsujana avasi tilaisuuden toteamalla:
”EU ja eutanasia on viljelijän kannalta sama asia”.
Lisäksi kerrotaan, että John Wikströmin ollessa arkkipiispana hän suoritettuaan piispantarkastuksen Köyliön
seurakunnassa oli lähdössä kotimatkalle Turkuun, seurakunnan johtavat luottamushenkilöt olivat arkkipiispaa hyvästelemässä ja onnittelivat häntä samalla siitä, että hän oli ensimmäinen
ruotsinkielinen piispa, joka on Köyliöstä selvinnyt elävänä.
Myös tämän päivän talonpojassa pii-
Matti Naskali
Romaaneja lahjoitusmaa-ajalta, osa IV
Synnin miilu
L
ahjoitusmaaromaaneista taiteellisesti merkittävimpänä pidetään
vuonna 1941 ilmestynyttä Unto Seppäsen romaania ”Synnin
miilu”. Seppänen ei ole ns. kansankirjailija, vaan hän teki porvarillisen elämäntyönsä Kouvolan Sanomien päätoimittajana.
Hänen kirjansa maisemat ovat Kanneljärven Temisevästä, äidinpuoleisen suvun tilalta Liikolan kylässä eli vähäinen lahjoitusmaakylä
Karjalan kannaksella. Romaanin juoni ei ole monimutkainen, dramaattinen kylläkin. Kylän miehet polttavat miilua kylän hovin moisniekan
käskystä. Heitä valvomaan on pantu kasakka Miihkaili. Kasakan Siperia-uhkailut ärsyttävät miehiä. Miilun palamista odotellessaan miehet
kertovat tarinoita ja kansanuskomuksia sekä ryypiskelevät. Humalapäissään ja vihan vimmassa he sitten tappavat kasakan ja polttavat
ruumiin. Miehet tulevat kuitenkin synnintuntoon ja murha tulee lopulta ilmi. Miilunpolttajat ovat juridisesti syypäitä romaanin loppuratkaisuihin. Teoksessa kuvataan myös venäläisiä, jotka alistavat paitsi suomalaisia myös omia alaisiaan. Seppänen kuvaa kyläyhteisö ja erilaisia
henkilötyyppejä. Kirjan henkilöissä tapahtuu psykologista kehitystä
ja romaanin juoni on vähemmän kliseinen.
Romaani on kirjoitettu kesällä 1939 Kanneljärvellä. Seppäsen elämäkerran kirjoittaja, Hannu Purhonen arvelee, että kirjailija purki omaa
ahdistustaan kirjoittamalla toisesta aikakaudesta. Romaanista käy selvästi ilmi, kuinka talonpoikaisväestä menetti taloudellisen vapautensa
ja alistettiin tilanherransa mielivaltaan. Yritteliäisyys ja halu uudistusten ja parannusten tekoon hävisi vähitellen, sillä pieninkin edistys merkitsi verojen ja päivätöiden lisääntymistä. Juuri tätä pysähtyneisyyden
tilaa kuva Simo Erosen romaani ”Orjavallan perintö”, joka on esitelty
tämän sarjan 2. osassa.
Raija Haapsaari
Kirjoitussarjan edelliset osat on julkaistu
Suvannon Seuduissa nro 3/2010, 4/2010 ja 5/2010.
24
SUVANNON SEUTU
N:o 7
E
Viljon pakinaa
On sanottu, että kun on sukujuuret
Karjalan, se puheenaiheen antaa ain.
Eli kun kaksikin karjalaisjuurista tapaa, niin puhe kääntyy Karjalaan tavalla tai toisella. Meille vanhemmille
siellä syntyneille karjalaisuus muodostui oman kotiseudun, synnyinseudun
kautta. Nuoremmille karjalaisuus voi
olla vahvana ilman suhdetta tiettyyn
kotiseutuun. On ollut hyvä, kun on
pidetty yllä tätä Karjalan palautuskeskustelua. Voimme vain odottaa ja toivoa, että poliittinen johtomme ottaisi
asian esille Venäjän kanssa.
On sanonta, että jäätiin kuin eno veneestä. Me vanhemmat ennen sotia
syntyneet olemme paljolti jääneet jälkeen tästä kehityksen veneestä. Emme
kaikki osaa käyttää tietokoneita, eikä
niitä nettejä ja verkkosivuja.
Säitä on ennustettu jokainen omalla
tavallaan. Luonnossa on vielä noita
varmoja merkkejä, jotka pitävät yhä
paikkansa tässä muuttuvassa maailmassa. Näitä ovat aamuruskot, iltaruskot, aurinkokehä, kuun kehä ym. Sitten on meillä vanhemmilla näitä hyviäkin puolia, osaamme ennustaa säätä. Kyllä kuluneet nivelet tietää sään
muutokset. Minä hainkin sääennustajan paikkaa Ilmatieteen laitokselta,
jota myös sanotaan arvauslaitokseksi.
Pitkän odotuksen jälkeen sain vastauksen, jossa sanottiin näin: Valitettavasti emme voi ottaa tänne vanhoja
kokeneita ennustajia siksi, että meidän
nämä hyvät työpaikkamme kalliine
koneineen ovat silloin vaarassa loppua. Ja siksi toiseksi, ainahan me joskus osumme oikeaankin.
nsin uutisia. On onni, jos kenellä on iso nenä, sellainen jota voi
rukkaskädessä niistää. On näet
tutkittu, että sitä vähemmän pöpöjä
pääsee elimistöön, mitä isompi nenä.
Robotti vihki avioparin Japanissa. Oli”Kun kaksikin
kohan vihkikaava jotenkin näin:
karjalaisjuurista tapaa,
“minä tekijäni sanelemana julistan teiniin puhe kääntyy
dät…”
Karjalaan tavalla tai toisella”
Ennen apteekit olivat lääke- ja terveystuotteita myyviä paikkoja, nyt ne
ovat seksilelujakin myyviä sekatavapoissa kaikenlaisia sekoituksia. Kiurakauppoja. Silviisii.
run Aino Sakkolan Keljasta oli sotien
Käymissämme sodissa sattui joskus jälkeen töissä Saarioisten tehtaalla.
sotilaille sekä kaatumisia että pelastu- Hän sanoi, että oli vienyt karjalanpiimisia, jotka olivat niin sanotusti hius- rakkaideaa Saarioisiin, eikä ollut saakarvan varassa. Moni on varmaan lu- nut mitään hyvitystä siitä. Minun äikenut Kimmo Sorkon tänä vuonna il- jäni sanoi kaurakiisselistä, että ei se
mestyneen kirjan “Taipaleen päiviä”. nälkää vie, mutta on liukasta, ko rykäSiinä kerrotaan yksi ihmeellinen pe- syö ni o ryntäil, ko hökäsyö ni o houlastuminen laukaalaisesta Artturi Put- sus.
Nykyisin on kaupoissa jos jonkintosesta. Nuo vanhat, paljon sodissa
moisia
piirakoita. Valinnanmahdollinähneet ja kokeneet veteraanit eivät
suuksia
riittää, mutta liekö yhtään joka
ole paljonkaan niistä kertoilleet. Vanvetää
vertoja
aidoille karjalanpiirahoilla, niin veteraaneilla kuin muillakoille.
Tuosta
valinnanmahdollisuukin, jotka ovat avioliitossa elämänsä
desta
tuli
mieleen
tapaus ajalta, kun
eläneet, on niin kauan hyvä kun voiasuimme
Savossa.
Julius
ja Anni seivat yhdessä elää. Kun sitten toinen
soivat
Suonteen
lahden
rannalla
sykkutsutaan pois tämän maan päältä, niin
syllä,
kun
lahti
oli
jo
jäässä.
Mieli
teki
jälkeenjääneelle jää tyhjyys ja unohmennä
yli,
mutta
kumpikaan
ei
oikein
detuksi tulemisen tunne. Koittakaamme jokainen silloin olla tukena, jos on uskaltanut, että kantaako se. Sitten
Julius antoi Annille valinnanmahdolmahdollista.
lisuuden; menetkö sinä ensin vain tuMinun isäni ei kertonut sota-ajoista lenko minä perästä.
koskaan. Äidiltä kuulin hänen kuolemansa jälkeen yhden tapauksen. Hän
oli talvisodan alkupuolella viemässä
suksikuormaa Taipaleeseen. Jossakin
Keljan-Vilakkalan välillä oli kranaatti
tullut ja tappanut hevosen sekä haavoittanut suksikuorman. Itse hän oli
istunut reen nokalla ja säilynyt. Tässä
haluaisin lähettää terveisiä Kuisman
Ollille (Olavi?) Haitermaasta, syntynyt
1925, jos vielä elää. Muistelen, että olit
yhtenä, naama ruudin savusta mustana, kun yritimme Viteleessä kesällä
1944 kenttätykeillä ampua suorasuuntauksella vihollisen hyökkäysvaunuja, kun ei torjuntaan muutakaan ollut.
Karjalassa perinneruokiahan olivat
tappajaiskeitto, kaurakiisseli, karjalanpaisti ja karjalanpiirakat. Näistähän
vain nuo karjalanpiirakat levisivät sotien jälkeen ympäri Suomen. Myös karjalanpaistin nimellä on nykyisin kau-
Olen lukenut, että meissä jokaisessa
Afrikan ulkopuolella asuvassa on vähän neandertalilaista verta. Neandertalilainen oli paritellut ihmisen kanssa, joten sinussa ja minussa on osaksi
sitä verta. Tuo vanttera, osaksi apinaa
muistuttava neandertalilainen on asuttanut Eurooppaa 200 000 vuotta. He
ovat eläneet luolissa ja metsästäneet
ryhmissä jonkinlaisten keihäiden kanssa. Heidän kehittyneestä ajattelustaan
älykkyyteen ja ymmärrykseen on osoitus, että joukko piti huolta sairaista ja
loukkaantuneista. Nuo neandertalilaiset ovat kuolleet Euroopasta sukupuuttoon noin 28 000 vuotta sitten.
Mitähän meidän tämän ajan ihmisten
älykkyydestä ja viisaudesta sitten tuhansien vuosien kuluttua tutkitaan?
Vai onko niin, kuten on ennustettu,
että me itse tuhoamme itsemme, kun
tulemme liian viisaiksi.
Mennään nyt noihin vähän vakavampiin tosiasioihin. Minun mummoni luki usein raamattua. Hän näki asioita eteenpäin, tämä lahja, jos näin voi
sanoa, on annettu meille joillekin.
Olen yhden hänen näkemistään jo kirjoittanut kyläkirjassa. Joskus hän kertoili lukemiaan, joihin en ainakaan
minä kiinnittänyt suurempaa huomiota. On kuitenkin jäänyt mieleen, kun
hän kertoi: Kansat käyvät omiaan vastaan (sisällissodat?), maailman kansat
sekoittuvat keskenään (pakolaiset ja
maahanmuuttajat?). Pieni on se joukko, joka silloin uskoo minuun (Jeesuksen toinen tuleminen?). Ovatko ne hänen lukemansa toteutuneet tai toteutumassa ja tarkoittivatko ne näitä?
N:o 7
SUVANNON SEUTU
Kaikki on ollut niin muuttuvaista ja
muuttuu edelleen. Myös lintumaailmassa on tapahtunut paljon. Talitintti
ei laulaenää titi-tyy, vaain jotyakin
tity, tity. Kottaraisia ei ole näkynyt
aikoihin. Meillä oli täällä Lempäälässä yhteinen käki Vesilahden kanssa,
mutta liekö jäänyt eläkkeelle tai kuollut. Karjalassa käki kukkuu vielä niin
kuin ennen sotia. Karjalassa viljeltiin
paljon ruista, siellä oli tuo vähemmän
kaunisääninen ruisrääkkä. Sanottiin,
että käki lopettaa kukkumisen, kun
menee vihne kurkkuun, ohra tulee tähkälle.
Meitä verotetaan kaikesta mahdollisesta täällä Suomessa. On kuitenkin
jotakin, mitä ei verottaja ole vielä huomannut. Yksi on partavero. Vero voitaisiin määrätä parran pituuden ja tuuheuden mukaan, harvoista haivenista
vain muutama kymppi. Tämä partaverohan on vanha veromuoto, Pietari
Suuri keräsi sitä jo hallituskautenaan.
On ollut lehtitieto, että suomalaiset
ovat kyselleet sijaissynnyttäjiä ulkomailta, koska laki Suomessa sen kieltää. Tutkimuksen mukaan naiset tykkäävät viiksistä ja ovat myötämielisempiä, kun heitä vähän viiksillä sutii. Jätettäköön viikset ilman veroa,
ainakin toistaiseksi, että saataisiin syntyvyys Suomessa nousemaan, ettei tarvitse ulkoa synnyttäjiä etsiä.
Sitten olisi lihavilta perittävä rasvavero. Luurankolaihat saisivat halutessaan Kelasta “kuihtumiskortin”, jolla
saisivat rasvaiset ruuat puoleen hintaan
kaupasta. Tasapuolisuuden mukaan
“normaalilihavat” maksaisivat kaksinkertaista veroa.
Lopuksi talvisodan aikaan käyty tosipohjainen keskustelu karjalaisukon
ja Lokomolla työskennelleen hämäläismiehen kesken: Meil siel Karjalas
kasvo kaik nii hyvi, omenatkii (perunat) olliit melkei ko potkupalloi. A,
mitäs sie uot siel Lokomol teht? No,
nyt viimeksi tehtiin yli metrin läpimittaisia patoja. – Älä yritä narrata. – No
missäs ne sinun omenasi keitettäisiin,
jos ei ole isoja patoja.
Viljo Pitkänen
Sakkola / Lempäälä
25
Sakkolan Kiviniemen
kyläkirjan teko käynnissä
Kiviniemen kyläkirjan aineistonkeruu jatkuu. Syyskuussa Lempäälässä pidetyssä kokouksessa nimettiin kirjatyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Satu Karvinen; hänen pappansa Olavi Havian juuret olivat Kiviniemessä. Alustavan aikataulun mukaan Kiviniemi-kirja julkaistaan
kesällä 2012.
Seuraavan kerran Kiviniemen materiaalin keruusta kiinnostuneet
kokoontuvat Lempäälän Ehtookotoon (Katepalintie 9, Lempäälä)
lauantaina 27.11.2010 klo 11.
TIEDUSTELUja ILMOITTAUTUMISET kokousta varten:
* Marjo Ristilä-Toikka p. 040 730 2622
[email protected]
Antti Hynnä p. 0408490048, [email protected]
Satu Karvinen, [email protected]
Hovinkylä-Ojaniemi
-kirjan aineistonkeruu jatkuu
Hovinkylän ja Ojaniemen uuden kyläkirjan aineistonkeruu jatkuu vielä. Lokakuun alussa Lempäälässä pidettyyn kokoukseen saapui parikymmentä henkeä,
ja molemmista kylistä on ilmoittautunut tämän lisäksi muitakin aktiiveja mukaan talkootyöhön.
Kirja tarkoitus julkaista ensi kesänä 2011. Vuosi on merkkivuosi, sillä Hovinkylä tulee satavuotiaaksi ja Hovinkylä-seura 90-vuotiaaksi.
Kirjan aineiston pohjana on jo Hovinkylä-seuran kolme aiemmin julkaisemaa teosta, joista yhdessä on myös Ojaniemen asioita. Tuleva uusi kirja on
tarkoitus tehdä kovakantisena ja samantyyppisenä kuin Sakkola-Säätiön aiemmin julkaisemat kyläteokset.
Tarkempia tietoja asiasta antavat sekä valokuvia, kertomuksia ja yhteystietoja muihin asioista tietäviin vastaanottavat kiitollisina ainakin:
Soini Hartikainen, Jähkyentie 66, 14700 Hauho,
[email protected]. Puh. 0400 -207 844, (03) 675 1482.
HUOM: Soini asuu talvikauden Espanjassa,
joten häneen saa tänä aikana parhaiten yhteyden s-postilla!
Maija-Liisa Lamppu, Kerttulantie 1 D 79 , 21200 Raisio,
[email protected]. Puh. 050-5111495, (02) 4381 913.
Riitta Nikkonen, Karrolantie 15, 21200 Raisio,
[email protected]. Puh. 050 -3511 543, (02) 4381 811.
Seppo Jyräs, Vaarnatie 12 C 15, 37130 Nokia,
seppo.jyrä[email protected] . Puh. 0400- 954 063, (03) 3415 418.
Marjo Ristilä-Toikka, Rautasemantie 375, 37570 Lempäälä
[email protected], p. 040 730 2622
Antti Hynnä, Ollilantie 37500 Lempäälä
[email protected], p. 0408490048
SUVANNON SEUTU
26
S
N:o 7
Kuka tunnistaa
Sakkolan
Lapinlahden
marttoja?
akkolaisjuurinen, nykyisin Itävallassa asuva Usko Hirvonen
toivoo, että saisi muutamiin kuviinsa tunnistustietoja. Joitain henkilöitä hän tietää oheisista Lapinlahden
Marttojen kuvista, mutta lisätietoja
toivotaan. Yhteydenotot Sakkola-Seuraan tai lehden toimitukseen. Kuvissa
marttoja todennäköisestivuonna ainakin vuosina 1951 ja 1961. Lieneekö
alhaalla vasemmalla oleva kuva marttojen voileipäkurssilta marraskuussa
1951?
Karjalaista ruokaperinnettä:
Omenapiirakka ja lanttupiirakat
K
uuman kesän jälkeen siirryttiin
syksyyn, talvi jo kolkuttelee
ovella. Luonnon antamaa satoa on korjattu, ja tämä vuosi on ollut
hedelmien ja vihannesten osalta oikea
kultavuosi. Omenapuut ovat olleet
täynnä isoja, puhtaita omenoita. Ihmiset, joilla ei ole omia omenapuita, ovat
tällaisina vuosina saaneet täyttää korinsa ystävien puutarhoissa.
Syyskesän kyläilyillä onkin saanut
maistella toinen toistaan maukkaampia omenapiirakoita. Ennen tehtiin
omenapiirakat pullataikinaan, se oli
vanha tapa ainakin Sakkolassa, ehkä
muuallakin. Äitini teki syksyisin pullan leipomisen yhteydessä alla olevan
ohjeen mukaan omenapiirakkaa, sa-
moin olen tehnyt itsekin jo vuosikymmeniä
Kauli pullataikinasta uunipellille
ohuehko levy, lado omenaviipaleet
pellille limittäin. Käännä piirakan reunat, kaada vispattu munamaito (kerma)
omenasiivujen päälle, ripaus sokeria
ja kanelia. Paista kauniin ruskeaksi.
Peitä voipaperilla ja kevyellä liinalla.
Nyt vain pullataikinan tekoon, samasta taikinasta saat maittavia pikkupullia ja helppotekoisen omenapiirakan.
Kun lantut on nostettu maasta, tuli
kaipaus tehdä myös lanttupiirakoita.
Piirakoita tehtiin heti syksyllä ja sittemmin kevätpuolella, kun perunat
alkoivat olla vähissä.
Keskikokoinen lanttu ja suolaa.
Kuori lanttu ja siivuta melko ohuiksi
siivuiksi. Helskytä siivuja suolassa ja
keitä melko kypsäksi; höyrykattila on
verraton.
Kuoritaikina: 1,5 dl kylmää vettä, 1
dl vehnäjauhoja, 3 dl ruisjauhoja, tilkka öljyä ja suolaa. Tee ohuita piirakankuoria. Lado lantun paloja kuoren
puoleen väliin, tee puolenkuun muotoinen piirakka, läpsäytä kansi päälle
ja nipistele reunat kiinni. Paista noin
225 asteessa puolisen tuntia. Voitele
voi-vesi-seoksella, laita voipaperiin
pehmenemään, peitä leivinliinalla.
Raili Leino (Kopperoinen)
Salo, Sakkolan Haparainen
N:o 7
SUVANNON SEUTU
Lempäälän Karjalaseura
täyttää 70 vuotta –
pieni muisto
perustamiskokouksesta
O
li kaunis, erittäin luminen tammikuinen päivä vuonna 1941. Lempäälän Nuorisoseuran talolle oli kokoontunut paljon väkeä, meitä
evakoita. Ihmisiä oli todella paljon, istuimet täynnä ja seisomapaikatkin viimeistä sijaa myöten käytössä.
Mie 7-vuotias seisoin äidin kanssa ikkunan edessä lähellä näyttämöä
ovelta katsottuna vasemmalla. Lattialla oli jaloissa kulkenutta lunta ja se
sulaneena muodosti vetisiä jälkiä lattialle. Ohjelmaa en muista, mutta vilkkaan puheensorinan muistan, “mie ja sie” oli vilkkaassa käytössä. Sirkkasisko oli myös mukana kokouksessa seisoen jossain ihmispaljoudessa.
Lieneekö meitä “perustajajäseniä” vielä muita, olisi mukava pitää “luokkakokous”.
Onnittelut juhlivalle 70-vuotiaalle seuralle ja hyvää, toimintarikasta jatkoa kadotetun Karjalan asioiden vaalimisessa.
Martta Pajari
Martta Suominen
90 vuotta
Martta Suominen o.s. Karonen täytti
90 vuotta 7.4.2010 Hattulan Lepaalla.
Hän on syntynyt Vuokselassa
7.4.1920. Syntymäpäiväänsä Martta
vietti sukulaisten ja ystävien parissa
Lepaan kartanossa, jonne pojat Heikki ja Jouko perheineen olivat järjestäneet lämminhenkisen juhlan. Loppukesästä Marttaa kuitenkin kohtasi suuri suru, kun hänen miehensä Erkki Suominen nukkui pois. Heillä oli yhteistä
taivalta 58 vuotta, ikävä on nyt kova.
Erkki oli kotoisin Hattulasta. Martan perhe, kuten monet vuokselalaiset
joutui muuttamaan sotien jälkeen Hattulaan, silloiseen Tyrväntöön. Martta
ja Erkki tapasivat ensi kerran Lepaan
kesäjuhlilla ja sieltä alkoi karjalaistytön ja hämäläispojan pitkä yhteinen
taival. Martta asuu nyt yksin Lepaan
kodissaan, mutta poikien perheet sekä
ystävät käyvät usein häntä katsomassa.
Martan vanhemmat olivat Anna-Liisa ja Aleksanteri Karonen. He asuivat
Vuokselan Kontulassa maata viljellen. Molemmat vanhemmat olivat lähtöisin Vuokselasta, silloisesta Sakkolasta, äiti Anna-Liisa Räihärannalta ja
isä Aleksanteri Kuninkaanrististä.
Martta oli perheen ainoa lapsi. Kontulalaiset tuntevat Martan parhaiten nimellä ”Anna-Liisa’ Martta”, sillä
Vuokselassa oli paljon Karosia. Mart-
27
SUVANNON SEUTU
on HYVÄ LAHJA
jälkipolville ja
muille läheisille
Tilaa oma pitäjälehti
puh. 040 730 2622
Kahdeksan
numeroa vuodessa
karjalaista asiaa,
historiaa, muistoja ja
nykypäivää.
ta ja hänen äitinsä toimivat aktiivisesti Ruununvallan martoissa ja vielä sodan jälkeenkin Martta oli mukana
marttatoiminnassa uudella kotiseudullaan. Martta tunnetaan puuhakkaana
emäntänä. Karjalaiseen tapaan hänellä on aina pöytä koreana, milloinkaan
vieras ei lähde Martan luota maistamatta hänen leivonnaisiaan.
Vuodet Vuokselassa ovat jääneet
Martan mieleen rakkaina. Hän oli 19vuotias talvisodan syttyessä. Martta
muistaa paljon tapahtumia ja henkilöitä niiltä ajoilta. Olen haastatellut
häntä mm. Sotiemme Vuoksela -kirjaan. Yhteistä muisteltavaa meillä riittääkin, sillä isovanhempani Aino ja
Juho Paavilainen olivat hänen kummejaan. Martalle koti Kontulassa oli
hyvin rakas, se näkyy mm seuraavasta
hänen kertomastaan: ”Jos mie nään
unta ja tulen jostai, ni mie en millokaa
tule tähä, mie mään ain sinne kottii,
mut mie en millokaa pääse tuppaa, mie
herrään ain ko mie oon siin pihas, kaik
on nii selvää ja täskii oon asunt enemmä ko siel. Hyvähä täskii on olt ellää.”
Martalle kaikkea hyvää toivotellen!
Raija Paavilainen
28
SUVANNON SEUTU
N:o 7
Heikki Vepsä Vuokselan Räihärannasta
– uskollinen kotiseudulla kävijä
Oli syyskuu vuonna 1930. Vepsän
perheeseen syntyi Hilda nuorikolle
poika-vauva. Häät oli vietetty juhannuksena edellisenä kesänä. Elämä oli
aloitettu suuressa perheessä, natojen,
langon sekä apen ja anopin ja toisen
miniän kanssa. Mukavaahan se oli, kun
poika tuli pesueeseen vanhimmaksi.
Siihen aikaan oli itsestään selvyys, että
hänestä tulee Vepsän isäntä ja tilan
jatkaja.
Sota sotki jo yhdeksän vuoden päästä
asiat. Oli lähdettävä evakkoon ja näin
ollen kaikki pakkasivat kimpsunsa ja
kampsunsa marraskuun 30. päivä
1939. Ensimmäinen evakkopaikka oli
tälläkin 12.9.1930 syntyneellä Heikki-pojalla Rantasalmella Hyvösen talossa. Heikki ja Pentti muistanevat
kaikki tapahtumat, olivathan he jo
koulussa. Sisaruksia siihen mennessä
oli kertynyt viisi.
Sieltä Heikin ja muun perheen matka jatkui Vilppulaan Löytänän taloon.
Poikien koulupaikka oli Koukkulan
koulu. Vilppulassa asuessamme syntyi Tuomo-veli v. 1940. Vuonna 1941
matka jatkui Kalajoelle; isä Juho oli
vuokrannut sieltä Aksilan tilan ja viljeli sitä siihen asti, kun muutimme takaisin Vuokselaan 1942.
Näin jatkui rauhanaika Vuokselas-
sa. Heikki oli jo apuna isälle ja Pentin
kanssa kuljettivat venäläisiä sotavankeja vankileirille Kuninkaanristiin
kuin suuretkin sotamiehet. Olivathan
he saaneet sotilaspoikakoulutuksen.
Kesällä 1944 taas nämä veljekset lähtivät hevosella taittamaan evakkotaivalta suuntana Kurkijoki ja sieltä Parikkalaan ja edelleen Sisä-Suomeen.
Matka jatkui Haapamäelle Keuruun
kuntaan. Haapamäellä asuttiin vv.
1944 – 1947. Siellä Heikki, Pentti ja
Helvi kävivät koulua. Esko ja Martta
aloittivat koulunsa. Heikki kävi Haapamäellä Kotiteollisuuskoulun. Viimeinen etappi oli lähtenyt käyntiin,
kun muutimme koko pesue Tammelaan Kaukjärven Anttilaan. Pekka syntyi 1947. Alkoi rakentaminen ja peltojen viljely, kun oli saatu pika-asutustila Mustialasta. Näin oli asetuttu
paikoilleen. Rakennettu talo ja navetta.
Toiset sisarukset alkoivat lennellä
lintujen lailla pesästä perustaen omia
pesiään ympäri Suomea. Heikki jäi
pesään vanhimpana ja avioitui somerolaistytön Liisan kanssa. Heille syntyi kaksi tytärtä. Elämä jatkui työn ja
touhun merkeissä. Oli karjaa, lehmiä,
sikoja ja sonneja kuten silloin siihen
aikaan.
Vepsän sisarukset. Vas. Heikki s. -30, Pentti s. -32, Helvi s. -33, Esko s. -37,
Martta s. -38, Tuomo s. -40 ja Pekka s. -47.
Heikki Vepsä 80 vuotta 12.9.2010.
Heikki on taitava käsistään ja kiinnostunut koneista. Rakenteli raudasta
monenmoista tarvekalua ja korjaili rikki menneitä koneita. Naapuriapu oli
itsestään selvää. Hän valmisti useampia traktorin perävaunuja, juontokouria yms.
Heikki on hyvin rauhallinen, herkkä ja vaatimaton mies; ei korota itseään, eikä ääntään. Hommat tapahtuvat
ja hoituvat kuin itsestään. Suunnittelutyön hän teki mielessään ilman piirustuksia, sorvasi osat mitkä sopivat
juuri siihen kohtaan, mihin se oli tarkoitettu.
Näin kyläläiset käyttävät hänestä
nimitystä “erinomainen kyläseppä”.
Kaikki saivat apua mihin aikaan vaan,
ei katsottu kelloa että nyt loppuu työaika. Välillä lypsettiin lehmät ja sitten
jatkettiin työtä verstaalla.
Kun tuli talvi Heikki oli tehnyt traktoriin nokka-auran. Alkoi tulla pyyntöjä pihojen ja teiden aurauksista. Sitä
jatkui vielä viime vuosiin asti samoin
pajatöitä. Kun alkoi pääsemään KotiKarjalaan, Heikki oli aina matkoilla
N:o 7
SUVANNON SEUTU
mukana ja selvitti meille nuoremmille, kuka oli asunut missäkin talossa ja
kenen pihapuut olivat vielä pystyssä.
Tästä kiitos Heikille, että kotiseutu tuli
itsellekin tutuksi kun alkumatkaan
olen v. 1939 lähtenyt 1v 4 kk vanhana.
Heikki on ollut nuoruudestaan asti
järjestöihminen; kansantanhut ja taikatemput sekä trapetsivoimistelu olivat Virkkilän Nuorisoseuran iltamissa
1950 – 60 luvulla ohjelmanumeroita,
joita ihmiset ilolla ja jännityksellä
odottivat.
Myös Tammelan Karjalaseuran hallitukseen hän on kuulunut useita vuosia. Viime vuonna hän pyysi eroa ko.
tehtävästä, kun sairaus alkoi vaivaamaan. Sitähän tulee vuosien ja iän
myötä meille jokaiselle.
Heikki juhli 80-vuotispäiväänsä kotonaan Mustialassa perheen, sukulaisten, kyläläisten ja ystävien parissa
12.9.2010. Kiitos myös kaikilta Marja-Liisalle ja Riitalle. Olitte järjestäneet mieliinpainuvat ja hyvät juhlat
Heikki-isälle.
Rakkaalle Heikki-veljelle muisteli
Martta
Ylioppilaita
Keväällä Lempäälän lukiosta kirjoitti ylioppilaaksi Emmi Annika Hyvärinen, vanhemmat Kaija Koiranen ja
Reijo Hyvärinen. Isovanhemmat Meeri ja Pentti Koiranen Sakkolasta sekä
Helena ja Pauli Hyvärinen Lappeenrannasta.
29
Juhani Keva
60 vuotta
Kevan Juhani täytti 60 vuotta
1.10.2010. Hän on syntynyt Kylmäkoskella Kerttu ja Nils Kevan perheen
kolmantena lapsena.
Juhanin sukujuuret ovat Kerttu-äidin, s. 1923, puolelta Sakkolan Sipilänmäeltä, äidin isä oli Armas Laamanen, s.1901, ja äidin äiti Wilhelmiina,
s. 1899, os. Sipiläinen. Nils-isä oli syntynyt Utajärvellä 1920.
Evakkotaipaleen jälkeen Juhanin
vanhemmat sijoittuivat asumaan Kylmäkoskelle jossa isä toimi opettajana.
Syntymäpäivää juhlittiin Lempäälän
Manttaalitalolla, jonne oli saapunut
suuri joukko läheisiä ja ystäviä. “Kaikki te jotka olette tänään saapuneet juhlistamaan syntymäpäivääni olette vaikuttaneet merkittävästi elämääni”.
Näin päivänsankari lausui toivottaen
juhlaväen tervetulleeksi ja ojensi kukat Kaija-vaimolleen kiitokseksi yhteisistä vuosista. Tämän jälkeen hän
Juhani ja Kaija Keva.
erikseen esitteli lähisukulaiset ja jokaisen vieraan, joita oli myös monista
työ- ja harrastuspiireistä.
Herkuista notkuvan juhlapöydän
antimissa oli erityisesti huomioitu niin
karjalaiset kuin lappilaisetkin sukujuuret. Tarjolla oli karjalanpaistia lisukkeineen ja kalastusta ahkeraan harrastavan isännän Teno-joelta itse pyytämästä lohesta keittoa.
Juhla oli lämminhenkinen ja rento
niin kuin päivänsankarikin, joten juhlat jatkuivat hyvän ohjelman ja tanssin merkeissä pikkutunneille asti.
Niin monessa mukana olevaan Jussiin mielestäni parhaiten sopii motto
“Vierivä kivi ei sammaloidu”.
….Ja siellä kaikilla oli niin
mukavaa….Kiitos kun sain olla mukana!
Pikkuserkku Maire
Laamasia neljässä polvessa. Vasemmalta Aleksanteri, Mikko, Armas ja Pentti Laamanen, kuva 1920-luvulta.
SUVANNON SEUTU
30
Hilja Koskelan
muistolle
Uosukaisten suvun vanhin ja Suomen yhdeksänneksi vanhin Hilja Koskela (ent. Juvonen os. Uosukainen)
syntyi Karjalassa Valkjärven Uosukkalan kylässä 18.4.1904. Hän nukkui
hiljaa pois 106-vuotiaana 22.9.2010
Maurin päivänä.
Yhdeksänlapsisen perheen lapsista
kolme kuoli jo varhain. Lapsuusaika
Valkjärvellä syvästi uskonnollisessa
kodissa antoi parhaat eväät tuleville
vuosille ja koettelemuksille. Kirkossa
käynti ja virsien veisu olivat arjessakin aina mukana, samoin aamu- ja iltarukoukset. Merkkipäivähaastattelussaan 104-vuotiaana Hilja sanoi pitkän
iän salaisuudeksi Jeesuksen mukana
kulkemisen ja virren 275 Mä elän laupeudesta.
Vuokselasta löytynyt ensimmäinen
aviomies Herman Juvonen kuoli jo
varhain jatkosodan aikana 1942. Kaksi evakkomatkaa kokenut Hilja ajautui sodan jälkeen Keuruulle ja löysi
sieltä toisen puolison Niilo Koskelan.
Hänen kanssaan avioliitto kestikin yli
60 vuotta Niilon kuoltua parisen vuotta sitten.
Allergia esti Iittalassa maataloustyöt
ja edessä oli muutto Tampereelle
1950-luvun alussa.
Viimeiset vuodet Hilja eleli omassa
vanhainkodin huoneessaan Tampe-
N:o 7
reella. Siinä huoneessa hän myös nukkui pois aamupäivällä 22.9. Sisaren
tytär Arja vietti edellisen yön Hiljan
seurana.
Siunaustilaisuus oli lokakuun 2. päivänä 2010 Tampereen Kalevankankaan isossa siunauskappelissa.
Siunauksen toimittivat Hiljan sisarenpoika Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan eläkkeellä oleva tuomiorovasti Voitto Silfverhuth ja hänen
poikansa Pirkkalan kirkkoherra OlliPekka Silfverhuth.
Siunauspuheeseen sisältyi Hiljan
luona erään onnittelukäynnin yhteydessä hänen lausumat hyvästelysanat
”Jeesus elää, Portti on auki”.
Maa on niin kaunis-virren saattelemana Hilja Koskela pääsi toiveensa
mukaan haudan lepoon vanhempiensa ja Niilon yhteyteen.
Suremaan jäivät poikansa Kari, lapsenlapset ja kaksi lapsenlapsenlasta.
Koko Uosukaisten suvun ”äitihahmo” on poissa. Suru on sanaton ja äänetön myös muiden lähiomaisten ja
ystävien keskuudessa.
Mauri Silfverhuth
sisarenpoika
Viipuria esitellään vanhoin valokuvin
Suomen Kirjallisuuden Seura on julkaissut komean kuvateoksen ”Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa”. Petri Neuvosen toimittama teos koostuu Eino Partasen valokuvista 1930luvulta.
Runsaan 80 000 asukkaan Viipuri oli 1930-luvulla Suomen toiseksi suurin kaupunki. Se oli Itä-Suomen liike-elämän ja kulttuurin vilkas keskipiste, jonka kaduilla puhuttiin
neljää kieltä. Sen kaupunkikuva oli omintakeinen sekoitus
vanhaa ja uutta, eikä toista samankaltaista ollut Suomessa.
Talvisota tuhosi suomalaisen Viipurin, mutta muistot siitä
elävät yhä. Valokuvaaja Eino Partanen tallensi 1930-luvulla
kameralla ahkerasti kotikaupunkinsa näkymiä. Maaliskuussa 1940, viikkoa ennen talvisodan loppua hän onnistui pelastamaan pommitusten ja tykistötulen runtelemasta kaupungista yli 400 lasinegatiivia käsittävän valokuvakokoelmansa.
Ennen julkaisemattoman kuva-aineiston kautta avautuu
kiehtovia näkymiä suomalaisen Viipurin kaduille ja kadonneen karjalaiskaupungin ainutlaatuiseen miljööseen. Kirjan
kuvitusta täydentävät artikkelit, joissa valotetaan kokoelman syntyvaiheita ja annetaan taustatietoja kuviin tallentuneesta kaupungista.
Syksy
Syystuuli soittaa jo syksyn lauluaan ja puiden
lehdet peittää tuon kauniin pihamaan.
Vanhus katsoo ikkunasta öistä maisemaa,
linnutkaan ei laula enää oksallaan.
Päivän kehrä painuu kauas metsän taa
ja sumuharso peittää kaiken vaipallaan.
Valonsäde päivällä vain hetken viivähtää,
luontokin jo vaipuu aikaan pimeään.
Kuu ja tähdet loistaa kylmää valoaan,
maisemaan ne heijastaa puut vain varjojaan.
Ilma nyt vain kylmenee ja jäähän menee maa,
lumihiutaleetkin pian tulla saa.
Syksy pian mennyt on ja joulunaika saa,
ihmismielen rauhaa joulunkellot julistaa.
Uusi kevät koittaa ja linnut palajaa,
uusin mielin ihminen uutta päivää halajaa.
Nim. Dan Eeron tytär
N:o 7
SUVANNON SEUTU
Sakkolan
Tuvasta
tupaan
-kirjan
uusintapainos
saatavana
Sakkolan kylät
tuvasta tupaan 1939 Sakkolan historiaa II
teoksen uusintapainos
Tarkistettu painos on noin
350-sivuinen teos, jossa käydään läpi Sakkolan kylät talo
talolta vuoden 1939 tilanteen
mukaan. Esillä kirjassa on siis
jokainen perhe ja suku, ja yleistietoa Sakkolan pitäjästä ennen
talvisotaa.
Hannu J. Paukun kirjoittaman
teoksen ensipainos julkaistiin
vuonna 1983. Uudistettu painos
on julkaistuu vuoden 2009 lopussa. Tilaa heti oma kirjasi!
Kirjan hinta on 30 euroa
+ postituskulut
Tilaukset:
* Marjo Ristilä-Toikka
p. 040 730 2622, [email protected]
* Aila Alanen,
p. 040 707 6164
[email protected]
* Eero Pilviniemi
p. 040 708 9213
[email protected]
31
Kyläkirja on hyvä lahjavihje!
Tilaa oma teos Sakkolan kyläkirja-sarjasta:
* VILAKKALA, Vilakkalan, Volossulan ja Kaarjanjoen
koulupiiri, 30 euroa kpl + postituskulut.
* MUISTOJEN LAPINLAHTI,
30 euroa kpl + postituskulut.
* PETÄJÄRVI, Petäjärven ja Ryhmän koulupiiri,
30 euroa kpl + postituskulut.
* RÖYKKYLÄ, hinta 35 euroa + postituskulut
* SUVANNON HELMI, Haparainen, Kelja ja Purpua,
hinta 35 euroa kpl + postituskulut
* TIKANSAARI ja KOTTILA *SYDÄN-SAKKOLA
hinta 30 euroa + postituskulut
hinta 40 euroa + postit.
*KASARMIN KAINALOSSA, Valkjärvi, Viiksanlahti
ja Kasarmila, hinta 40 euroa + postituskulut.
TILAUKSIAVASTAANOTTAVAT:
Marjo Ristilä-Toikka
p. 040 730 2622
[email protected]
Putkiliike
P. Nuora Oy
37560 Lempäälä
puh. 010 5488130
fax. 010 5488139
putkiliike(at)nuoraoy.fi
Tilaa oma
pitäjälehtesi!
puh. 040 730 2622
Kahdeksan numeroa
vuodessa karjalaista asiaa,
historiaa, muistoja ja
nykypäivää.
Vuosikerta 25 euroa
Aila Alanen p. 03-375 2852
tai 040 - 707 6164
[email protected]
SUVANNON
SEUTU
Suvannon ympäristön kotiseutulehti
vuodesta 1957, 8 kertaa vuodessa.
Vuosikerran hinta 25 euroa
Julkaisija: Sakkola-Säätiö
Kirjapaino: Koski-Print, Valkeakoski
Toimitus: Suvannon Seutu,
Rautasemantie 375,
37570 Lempäälä
Päätoimittaja
Marjo Ristilä-Toikka, Lempäälä
Puhelin 040 730 2622
tai (03) 374 8 448
[email protected]
Metsäpirtin yhdyshenkilö
Helka Korpela,
Kalevan puistotie 13 C 58
33500 Tampere, p. 040 565 0905
[email protected]
Vuokselan yhdyshenkilö
Taisto Virkki, Tampere
p. 0400-576722
[email protected]
SUVANNON SEUTU
32
METSÄPIRTTI
SEURA RY
SAKKOLA-SÄÄTIÖ
Hannu Turkkinen,
hallituksen puheenjohtaja,
Turkkisentie 12, 37550 Lempäälä,
puhelin 040-5814398 tai 03-3752525
[email protected]
Aila Alanen,
hallituksen varapuheenjohtaja
Ollilantie 16, 37500 Lempäälä
p. 03-375 2852 tai 040 - 707 6164
[email protected]
Matti Naskali, sihteeri,
Rautaranta 8, 28400 Ulvila,
p. 02-538 0855, 0500-721902
[email protected]
VALTUUSKUNTA
Hannu J. Paukku, puheenjohtaja,
Harjatie 5, 32210 Loimaa
puh. 0500-741296
[email protected]
Esko Kallonen, varapuheenjohtaja
Kukkolantie 4, 37560 Lempäälä
p. 03- 3676603 tai 040-5540747
SAKKOLA-SEURA
Leena Rantakari, puheenjohtaja
Haapaniemenkatu 16 A 142,
00530 Helsinki
p. 09-710 846
Väinö Meskanen,
varapuheenjohtaja
p. 040-743 08 05
Sakkola-Seuran uusi
sähköpostiosoite on:
[email protected]
HOVINKYLÄSEURA
Mirja Antila, puheenjohtaja
Kitarakuja 1, 01390 Vantaa
[email protected]
p. 050 599 6936
Kalevi Hyytiä, puheenjohtaja
Norppakuja 6A, 01480 Vantaa
p. 04050 22750
[email protected]
Anja Kuoppa, varapj
p. 0442 844 330
[email protected]
Marja-Liisa Vesanto
sihteeri
Pajatie 6
01800 Klaukkala
marjalis.vesanto@ hotmail.com
METSÄPIRTTIKERHOT:
TAMPEREEN
METSÄPIRTTIKERHO
Helka Korpela
Kalevan puistotie 13 C 58
33500 Tampere
p. 040565 0905
[email protected]
ETELÄ-POHJANMAA
N:o 7
METSÄPIRTTIJÄRJESTÖT TMK
Aila Martelius-Mäkelä, puh.joht.
Eeronpolku 6, 23100 Mynämäki
p. 050 5948 712
[email protected]
Esko Lylander
Mustikkatie 1, 66400 Laihia
p. 050 59 7720
[email protected]
Ilmi Pesonen
p. 040 7306 166
[email protected]
KIRVESMÄKI KERHO RY
Mauri Ukkonen, puheenjohtaja
Ojahaanpolku 8 B 23
01600 Vantaa
p. 0509192629
METSÄPIRTTI ARKISTO
Mynämäen kirjasto
Yhteyshenkilöt:
Kari Ahtiainen p. 0445843107
Markku Lemmetti
02-4310956, 050-5119720
[email protected]
VUOKSELA-SEURA ry
Esko Lylander
Mustikkatie 1, 66400 Laihia
p. 050 5997 720
[email protected]
Tapio Sihvo, puheenjohtaja
Formupojantie 8, 14500 Iittala
p. 03-6765024, 040-5411502
[email protected]
Anja Paksu
Tammistontie 4 b 4, 65300 Vaasa
p. 040 5239 466
[email protected]
Kauko Komonen, varapj
Linvallinkatu 4 A 1, 30100 Forssa
[email protected]
p. 03-4224883, 040-5020487
UUSIKAUPUNKI
Anneli Virtanen
Pappilankuja 15, 23600 Kalanti
TURKU
Ebba Penttilä, sihteeri
Leppämäentie 5, 31300 Tammela
[email protected]
p.03-4360136, 040-8232016
Aila Martelius-Mäkelä, puh. joht.
Eeronpolku 6, 23100 Mynämäki
p. 050 5948 712
[email protected]
Sukututkimusasiat
Pentti Warvas,
Tervatie 25, 03100 Nummela
[email protected]
p. 019 - 334 606
Niilo Kiiski, sihteeri
Tennaritie 7, 21200 Raisio
puh. 050 357 5767
[email protected]
Internet-asiat (vuoksela-seura.fi)
Tuula Nieminen
Erätie 26, 33800 Tampere
p. 03-2231400, 0400-833386