NRO 7/2010 MARRASKUU
N:o 7 SUVANNON SEUTU 1 Sakkolan kyläkirjojen kokoaminen jatkuu edelleen innolla. Kuvassa joukko ojaniemeläisiä työn touhussa, vas. Irma Toivonen, Maija-Liisa Lamppu, Riitta Nikkonen sekä Ulf ja Pirjo Lillsunde. Sivu 25. NRO 7/2010 MARRASKUU Pauli Kruhse vuonna 1944 kanssa äitinsä Lauran, o.s. Peltonen Metsäpirtistä. Sivuilla 10-11 kuvan pikkupoika kertoo nyt, miten oman suvun historiaa voi lähestyä erilaisten lähteiden ja dokumenttien avulla. SUVANNON SEUTU 2 SUVANNON SEUTU nro 7/2010: * Paukun palsta: Karjalaisuus sosiaalisessa mediassa, s. 3 * Turkkiset turinat: kuulumisia idästä ja lännestä, s. 4 * Käkisalmen nykyiseen omistukseen johtaneet tapahtumat, s. 5 * Sakkola-Seura vieraili Talvisotanäyttelyssä, s. 8-9 N:o 7 Sakkola-Museo Kuokkalan museoraitilla Lempäälässä on syys- ja talvikauden avoinna vain ennakkotilauksesta. Sakkola-Museota koskevat tiedustelut mm. Antti Hynnä p. 0408490048 Hannu Turkkinen p. 040 581 4398 * Evakoista kavereiksi -kirja kertoo sopeutumisesta uusilla asuinsijoilla, s. 8 * Tervetuloa - kuulutko sukuuni, s. 9 * Miten lähestyisin oman sukuni historiaa, s. 10-11 * Osuuskauppatoiminnan alku Metsäpirtissä 100 vuotta sitten, s. 12-14 * Kirvesmäkikerholla tarinatuokio Mynämäellä, s. 15 * Tapahtumia 80 vuotta sitten: Loppusyksy 1930, s. 16-17 * Kalastukseen liittyviä uskomuksia, s. 18 * Virkin virkkeet: Mitä kuuluu pitäjäyhteisöillemme, s. 19 * Kevätlaulu Sakkolasta, s. 19 * Vuoksela-tapahtumia, menneitä ja tulevia, s. 20 * Säätiöseminaarissa tietoa säännöistä ja yhteistyöstä, s. 21 * Turkasen hyvä yritys, missä sakkolalaisuus näkyi ja kuului, s. 22 * Romaaneja lahjoitusmaa-ajoilta, osa IV: Synnin miilu, s. 23 * Viljon pakinaa, s. 24 * Sakkolan kyläkirjojen kokoamisesta, s. 25 * Kuka tunnistaa Sakkolan Lapinlahden marttoja, s. 26 * Karjalaista ruokaperinnettä: omena- ja lanttupiirakat, s. 26 * Perhetapahtumia, s.27-30 FYSIOKESKUS KEHOMIELI Fysioterapia-Kuntoutus-AkupunktioHyvinvointipalvelut Myös veteraanikuntoutuksen kotikäynnit Ajanvaraus puh. 040 4140072 työfysioterapeutti Jaana C. Uusi-Kokko Sammonkatu 22-24, 33540 TAMPERE Tiihalantie 5, 36270 KANGASALA fysiokeskuskehomieli.nettisivu.org SIE OOT TERVETULLUT PALVELTAVAKS! Tuleeko lehtesi oikealla osoitteella? Soita osoitteenmuutos toimitukseen p. 040 730 2622 SEURAAVA SUVANNON SEUTU LEHTI nro 8/2010 ilmestyy joulua ennen. Aineistot toimitukseen viimeistään pe 4.12. 2010 mennessä, kiitos! N:o 7 SUVANNON SEUTU AUKUN PALSTA Karjalaisuus sosiaalisessa mediassa Karjalaista kulttuuria ja perinteitä vaalivissa yhteisöissä on kannettu jo pitkään huolta siitä, miten äitien ja isien henkinen perintö ja perinne voidaan siirtää seuraaville sukupolville evakkosukupolven mentyä manan majoille. Tällaiseen huoleen ei liene minkäänlaista syytä. Karjalaisuus istuu meissä varsin syvällä ja se saattaa pulpahtaa esille vielä tulevissakin sukupolvissa. Siirtokarjalaisen perinteen pelättiin katoavan 1970- ja 1980-luvuilla, kun pitäjäjuhlilla alkoi yleisökato. Sosialismin uhkaamassa Suomessa ei ollut muotia elämöidä karjalaisilla sukujuurilla. Neuvostoliiton kaaduttua ja Venäjän vapauduttua 1990 -luvun alussa alkoi ennennäkemätön kotiseuturetkeilijöiden ryntäys sukujen perintömaille Kajalaan. Tämä virkisti myös pitäjäjuhlien kävijämääriä, kun retkillä olleet tulivat tapaamaan toisiaan. Karjalaiset pitäjäsäätiöt ja karjalaseurat toimivat kohtuullisen aktiivisesti ja keräävät perinnettä. Kyläkirjoja julkaistaan, museoita perustetaan ja niihin kerätään aineistoja, evakkotarinoita kootaan yksiin kansiin jne. Karjalaisuus ja karjalainen perinne elävät voimakasta nousukautta. Sukututkimus ja sukuseurojen toiminta on siirtokarjalaisten keskuudessa huomattavasti yleisempää ja vilkkaampaa kuin muiden suomalaisten piirissä. Internetistä löytyvät kaikkien pakkoluovutettujen alueiden seurakuntien mikrofilmatut kirkonkirjat ainakin 1860 -luvulle ja puhtaaksikirjoitetut historiakirjat aina 1900 -luvun ensimmäiselle kymmenelle saakka. Karjalaisuus on varsin kattavasti Internetissä. Kaikilla luovutetun alueen pitäjillä on netissä jonkinlaiset kotisivut. Toisilla hyvät, toisilla vieläkin paremmat. Nykynuoriso hankkii tietonsa tietoverkoista ja lukee sanomalehdistäkin usein vain verkkoversion. Kun karjalaista perinnettä halutaan siirtää seuraavalle sukupolvelle, pitää sen olla esillä siellä, missä nuorisokin. Passiivinen tiedon jakaminen tiedotusvälineissä alkaa olla jo eilistä päivää. Nykyisin on interaktiivisia sosiaalisia medioita, joissa voidaan levittää tietoa, mutta myöskin kerätä tietoa ja käydä keskusteluja. Näissä medioissa on myös karjalaista perinnettä säilyttävien ja vaalivien yhteisöjen oltava mukana. Karjalaisuus on esimerkiksi Facebookissa kiitettävästi esillä. Karjalais- 3 ta perinnettä vaalivia ryhmiä on useita ja niissä on tuhansia jäseniä. Siellä käydään vilkasta keskustelua sukujen kotiseuduista ja kotiseutumatkoista. Mielenkiintoisinta on, että useiden ryhmien perustajat ovat kolmannen tai neljännen polven siirtokarjalaisia, joilla ei oikeastaan sivua perustaessaan ole ollut pienintäkään käsitystä, minkälaisen suosion ne voivat saada. Useilla luovutetun alueen pitäjillä on omat Facebook -ryhmänsä. Esimerkiksi Sakkolan, Metsäpirtin ja Muolaan ryhmissä on kohtuullisen paljon jäseniä, mutta Vuokselan ja Raudun ryhmät ovat vasta lähtökuopissaan. Sosiaalisessa mediassa on monilla karjalaisilla sukuseuroilla omat ryhmänsä. Perustimme keväällä poikani kanssa Paukkujen sukuryhmän Facebookiin. Olin yllättynyt sen saamasta suosiosta. Kesälomiin mennessä ryhmässä oli jo sata jäsentä ja nyt jäseniä on 111. Suurin osa ryhmämme jäsenistä on nuoria pari-kolmekymppisiä, mutta mukana on myös yli 80-vuotiaita. Ryhmäämme on tullut jäseniä huomattavan paljon myös maamme rajojen ulkopuolelta. Näen, että sosiaalinen media on yksi hyvä kanava saada nuoripolvi mukaan karjalaisen kulttuurin pariin. Hannu J. Paukku Sakkola-Säätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Harjatie 5, 32210 LOIMAA GSM 0500-741296 e-mail: [email protected] Suvannon seudun pitäjäyhteisöt tutustuvat keväällä Pyhäjärveen ja Sakkolaan S uvannon seudun pitäjäyhteisöjen yhteistoiminta jatkuu. Yhteisöjen edustajat kokoontuivat toiseen tämän vuoden tapaamisistaan syyskuussa, edellisen kerran oltiin koolla tammikuulla. Lempäälässä pidettyä syksyn kokousta isännöi nyt Vpl. Pyhäjärvi-Sää- tiö. Säätiöiden edustajia oli paikalla Pyhäjärveltä, Metsäpirtistä, Käkisalmesta, Raudusta, Vuokselasta, Sakkolasta ja Räisälästä. Kokouksessa käytiin läpi jo useamman vuoden yhteistyön muotoja, joiden tarkoitus on tehdä naapuripitäjiä tutuksi toisilleen kuin myös vahvis- taa yhteistyön voimaa eri tahoilla. Myös yhteisiä matkoja sukujuurille jatketaan. Ensi vuoden toukokuussa tutustumiskohteina ovat Pyhäjärvi ja Sakkola. Seuraavaa kokousta isännöi Räisälä tammikuun lopussa 2011. -MRT SUVANNON SEUTU 4 N:o 7 Kuulumisia lännestä ja idästä Innostuimme vaimon kanssa lähtemään syyskuulla tarujen saarelle Islantiin. Päähämme oli iskostunut puuton, sateinen ja karu valtio pohjoisella Atlantilla. Kyllä kuun maisemaa eli laavakenttiä näkyi matkalla Keflavikin lentokentältä pääkaupunkiin Reykjavikiin. Ja pientä myrskynpoikastakin oli. Vaan aamusella kun lähdimme kaupunkikierrokselle vehreä, siisti ja kaunisarkkitehtuurinen kaupunki levittäytyi runsaine puistoineen ja puuistutuksineen silmiemme eteen. Omien kokemusten myötä väärät myytit saagojen saaresta korjaantuivat matkamme myötä. Tulipa viimeinenkin Pohjoismaa maanalaisineen eli tonttuineen tutuksi ja lätin päähän syntyi Islannin keijujen ja tonttujen maailma. Seuraavalla viikolla suuntautui matkani luovutetun Karjalan alueelle Käkisalmen linnan 700-vuotisjuhlaseminaariin Suvannon seudun säätiöiden venäläisiltä saaman kutsun myötä. Mukavassa matkaseurassa Pyhäjärven Antero Pärssisen ja Yrjö Kaasalaisen sekä Käkisalmen Erkki Heiskasen kanssa ehätimme Viipurin maakunta- Heiskanen, Pärssinen, Kaasalainen ja Turkkinen edustivat Suvannon seudun säätiöitä Käkisalmi-seminaarissa. Karjalan Liiton edustajia vieraili säätiöedustajien kanssa Sakkolan kirkon muistolehdossa. arkistoon tutkailemaan siellä säilyneitä dokumentteja ensimmäisenä matkapäivänä. Haparaisten ja Turkkisen suvun tietoja ei löytynyt, mutta kieltolain aikaisia luvattoman viinanmyynnin koukeroita tuli katsastettua. Onneksi ei oman suvun nimiä näkynyt listoilla. Matka jatkui Musakalle Antin hoiviin. Pihapiiristä oli kaatunut järeää puustoa melkoisesti, mutta rakennukset olivat kunnossa. Koko matkan näimme kesäisen myrskyn jälkiä. Seuraavana aamuna oli tapaaminen Sakkolan muistolehdossa Karjalan liiton hautuumaatyöryhmän kanssa. Gromovon kunnanjohtaja Ludmila Ivanovan kanssa oli tulkkimme Nadja Hirvonen aikaisemmin sopinut tapaamisesta. Ludmila esitteli muistolehtomme ja kulttuuritalon välillä työn alla olevan puiston esiintymislavoineen ja Gromovon kunnanvaakunoineen. Jos oikein ymmärsimme jatkosuunnitelmat, niin puistosta rakennetaan puistokäytävä myös muistolehdon patsaille. Suurkiitos Ludmilalle myönteisestä suhtautumisesta eri hankkeisiimme näiden vuosien aikana. Opastin vielä liiton työryhmän uudelle hautuumaalle aina Suvannon jyrkälle reunalle asti. Sitten olikin jo kiire Priozerskin juhlaseminaariin. Vaikka Korelan 700-vuotisseminaari oli pääosin venäjäksi, niin tulkkauksen ja tietokone-esitysten avulla ymmärsin pääosin venäläisten historiantulkinnan Käkisalmen vaiheista. Antero Pärssinen käytti ansiokkaan puheenvuoron säätiöiden puolesta. Ensimmäisen päivän iltana seminaariväki juhlaillallisella Musakalla venäläiseen tapaan maljojen kera jatkoi teemaa. Mielenkiintoisin seikka oli puheet Kivennavalle avattavasta talvisota-näyttelystä (ei siis mikään rajakahakka.) ja jatkosodan vaiheista. Sen osuus oli selvästi pohjattu suomalaiseen sotahistorian lähteisiin. Pirjo Uino ja Etelä-Karjalan museon edustajat toivat suomalaista väriä esitelmiin. Toinen seminaaripäivä huipentui Käkisalmen linnassa museoesittelyihin, kunnialaukauksiin linnan pihalla ja juhla-ateriaan. Sen aikana lahjoitin Tuvasta tupaan -kirjan sekä Sakkolan kyläkirjoja suomenkielisinä lähdeteoksiksi Käkisalmen museoväelle. Osa heistä puhuu suomea. Iltasella Pyhäjärven pojat kierrättivät kotipaikoillaan. N:o 7 SUVANNON SEUTU Lauantaiaamuna Yrjö käänsi autonsa nokan kohti Suomea. Saijajoen ylitettyämme katselimme tien reunoja ihmeissämme. Metsä oli täynnä väkeä kymmenien kilometrien matkalta. Kymmeniä linja-autoja, satoja henkilöautoja ja väkeä koppineen pilvin pimein. Huilitauolla kyselimme venäläisiltä syytä kansan paljouteen. Gripien eli sienien perässähän pietarilaiset olivat tulleet kauniissa syyssäässä kannaksen mäntykankaille käyskentelemään. Matkamme jatkui Viipuriin. Tiesimme hovirovastimme Revon Leenan olevan Sorvalissa. Tavoitin hänet ja saimme pikaesittelyn hautuumaasta ja sieltä löydetyistä hautapaikoista. Lokakuun lopulla Viipurin ja Sorvalin vaiheista kertoo Leena lisää, kun teemme syysretken Viipuriin. Loppumatkamme sujui juoheasti muuten, mutta Suomen puolen tullijonot kestivät liian kauan. Säätiömme toiminta ja sakkolaisjuurisen perinteen keruu jatkuu toimeliaana entiseen tapaan. Kiviniemen oma kyläkirja on saanut työryhmänsä ja odottelee yhteydenottoja kirjahankkeen tiimoilta. Karvisen Sadun varmoissa käsissä on sen projektin veto. Hovinkylän-Ojaniemen kirjakokouksen väenpaljous ja jämäkkä toiminta Hartikaisen Soinin johdolla takaa kirjan valmistumisen. Riiskan kirja on myös hyvällä mallilla, viimeisiä aineistoja kootaan tulevaa julkaisua varten. Ja Naskalin Eeron hoidossa on Haitermaa-Pannusaari -teoksen materiaali. Hyvältä näyttää. Varmaan 2012 Sakkola-juhlissa voidaan todeta taltioidun jälkipolville sakkolaisten kylien historia kirjojen kansien väliin. Ja niitä täydentävät nettimuseomme ja kuva-arkistomme materiaalit. Suvannon Seutu välittää ajankohtaista asiaa sekä taustoja juuristamme Karjalassa, Sakkolassa. Muistathan sinä välittää suvullesi ja nuoremmille sukupolville tietoa juuristamme. Suvannon Seutu ja kyläkirjat ovat mainio keino tähän netin ohella. Isänpäivän ja joulun aikaan voit ratkaista lahjaongelmasi helposti lehtitilauksen tai kirjapaketin avulla. Syysterveisin Hannu Viljonpoika Turkkinen 5 Käkisalmen nykyiseen omistukseen johtaneet tapahtumat Käkisalmen historiaa syvältä luotaavassa konferenssissa Suvannon seudun säätiöiden puolesta piti puheenvuoron Antero Pärssinen. Puheessaan hän muistutti, että Neuvostoliitto ei koskaan vallannut Käkisalmea, vaan se jouduttiin luovuttamaan sotien jälkeisten rauhanehtojen mukaisesti. Oheinen puhe esitettiin konferenssiväelle myös venäjäksi. Maailmantilanteen kärjistyessä 1930-luvun lopulla solmivat silloinen Saksa ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto (SNTL) elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen eli ns. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen, joka myös Hitlerin-Stalinin sopimuksena tunnetaan. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa nämä Euroopan silloiset suurvallat määrittivät etupiirinsä mm. Baltian maiden ja Suomen osalta. Suomi kuului siinä Neuvostoliiton etupiiriin. Saksan aloittaessa toisen maailmansodan 1.9.1939 katsoi Neuvostoliitto ajan koittaneen Suomen suunnalla. Puna-armeija ampui 26.11.1939 ns. Mainilan laukaukset, joista neuvostohallitus syytti Suomea. Tämän jälkeen Neuvostoliitto aloitti ilman sodanjulistusta 30.11.1939 talvisodan. Kansainliitto totesi SNTL:n hyökkääjäksi. Yhteensä 105 päivää kestäneessä sodassa Neuvostoliiton joukot onnistuttiin pysäyttämään Suvantojärven-Vuoksen tasalle. Sen jälkeen Moskovassa maaliskuussa 1940 solmitussa välirauhassa Neuvostoliitto kuitenkin vaati itselleen yli kaksi kertaa valloitettujen alueiden kokoisen alueen. Näin mm. Käkisalmi, kuten koko itäinen Karjalankannas sekä suuri osa Laatokan Karjalaa joutui Neuvostoliitolle. Suomen sotahistoriassa jatkosotana tunnetuissa taisteluissa suomalaiset joukot valtasivat Käkisalmen takaisin 21.8.1941. Näihin taisteluihin liittyen suurelta osin puurakenteinen Käkisalmi paloi poroksi. Sinne palanneet kaupungin entiset suomalaiset asukkaat aloittivat täällä välittömästi vireän jälleenrakentamisen, kuten muuallakin Karjalankannaksella. Sotaonnen taas käännyttyä kesällä 1944 Neuvostoliiton hyökkäys pysähtyi itäisellä Kannaksella jälleen Suvantojärveen. Neuvostojoukot eivät siis nytkään valloittaneet Käkisalmea eivätkä minun synnyinpitäjääni Pyhäjärveä. Rauhanteossa Neuvostoliitto kuitenkin otti jälleen haltuunsa samat alueet kuin vuonna 1940. Vajaat 20 vuotta sitten tapahtuneen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen olemme voineet vapaasti vierailla näillä entisillä kotiseuduillamme. Myös lapsemme ja lapsenlapsemme ovat käyneet tutustumassa esivanhempiensa asuinsijoihin Karjalassa. Näihin käynteihin on aina liittynyt myös tutustuminen mainiosti hoidettuun Käkisalmen linnan museoon ja sitä kautta Käkisalmen ja Korelan historiaan. Matkoillamme olemme saaneet täällä erinomaisia henkilökohtaisia ystäviä. Molemminpuoliset vierailut ovat vakiinnuttaneet hyvät suhteemme käytännön tasolle. Erityiset kiitokseni lausun Käkisalmen linnan museon johtajalle Maria Petrovna Lihajalle ja samalla koko museon henkilökunnalle. Kiitän Käkisalmen kaupungin ja alueen johtoa myötämielisestä suhtautumisesta, jota osoittaen se on sallinut mm. erilaisten muistomerkkien pystyttämisen tänne. Antero Pärssinen SUVANNON SEUTU 6 N:o 7 Sakkola-Seura Talvisotanäyttelyssä S euran toimintasuunnitelman mukainen tutustuminen Talvisotanäyttelyyn suoritettiin 16.9.2010. Torstai-iltapäivä aloitettiin yhteisellä lounaalla Kolmen Liisan ravintolassa Liisankadulla. Sinne olikin saapunut runsaasti sakkolalaisia. Ilmeisesti 70-vuotiset tapahtumat olivat siivittäneet mukaan seuran jäseniä. Lounaan jälkeen siirryttiin vähän matkaa Liisankatua, jossa sijaitsee Sotamuseo entisen Sotakorkeakoulun tiloissa. Alkajaisiksi otettiin kuvat, ensin rouvat kenttäkeittiön ääressä ja sitten herrahenkilöt. Molemmilla ryhmillä tuntui olevan tuntumaa kenttäkeittiön eli kansanomaisen soppatykin käsittelystä. Seuranneen näyttelyn esittelyn jälkeen huoneesta toiseen siirtyen saimme selvityksen sodan syistä, tapahtumista ja seuraamuksista, joista meillä kaikilla oli omat kokemuksemme. Sakkolasta oli yksi kuvakin eli Kaarnajoen patterin talvimaastoutettu rannikkotykki. Talvisotanäyttely oli asiantuntevasti ja mielenkiintoisesti pystytetty ja meille melkein kaikille “asiantuntijoille” se antoi hyvän kuvan talvisodan ajasta ja tapahtumista. Varsinainen näyttely päättyi talvisodan muistoryijyn esittelyyn. Syventävä jatkokäsittely tapahtuikin sitten heti korsukohvilla, jossa juttu luisti. Teuvo Kuparinen Tilaisuuden esittelijä Katri Kähkönen. Soppatykki kävi poseerauspaikaksi. Rouvista mukana olivat Leena Rantakari, Leena Autio, Gunnel Kiuru,Marjatta Simelius,Maj-Lis Stenbäck, Alli Ollikainen, Irma Toivonen, Terttu Mielonen, Tarja Nurmi ja Lilli Kuparinen. Herroista Eino Systä, Risto Rantakari, Eino Autio, Paavo Kiiski, Jorma Lamppu, Veikko Paukku, Markku Naskali,Väinö Meskanen ja Teuvo Kuparinen. Ihan kaikki mukana olleet eivät ole kuvissa, ja Sakkola-Seura sai tilaisuudessa pari uutta jäsentäkin. Kaarnajoen patterin rannikkotykki. N:o 7 SUVANNON SEUTU 7 TERVETULOA viettämään SAKKOLA-SEURAN PIKKUJOULUA Ravintola NYYRIKKIIN lauantaina 20.11.2010 klo 12 - 16.30. Huom! AIKA muuttunut! os. Pohjolank. 2 Helsingin Käpylässä. Jouluinen noutopöytä 33 euroa. ARPAJAISET! Myös Metsäpirtti-, Rautu- ja Vuoksela-Seuran jäsenet ovat tervetulleita mukaan. Sitovat ilmoittautumiset POSTIKORTILLA Karjala-lehden perinteinen KARJALAISTEN PIKKUJOULURISTEILY m/s Baltic Princess 21.–22.11. Saarijärven maalaislääkäri Tapani Kiminkinen, "Karjalainen mies" faktaa ja viihdettä terveydestä, ev Sampo Ahto, Sari Kaasinen ja Setakat. Tanssin tahdit takaa Korsuorkesteri. RISTEILYHINNAT Hyttiluokka hinta/hlö Henkilöä/ hytti Sis. bussikuljetus Sisähytti (B-lk) 4 hlö 68,00 3 hlö 77,00 2 hlö 88,00 4 hlö 79,00 3 hlö 87,00 2 hlö 99,00 10.11.2010 mennessä Leena Rantakarille Haapaniemenkatu 16 A 142, 00530 Helsinki. Ulkohytti (A-lk) Hyvää joulun odotusta Teille kaikille! Johtokunta BUSSIREITIT Lux 2 hlö 132,00 Suite 2 hlö 181,00 ExcSuite 2 hlö 221,00 Sakkolan saunavastaa huudetaan edelleen Sakkola-Seuran järjestämä saunavastan huutokauppa jatkuu! Huutoaikaa on 19.marraskuuta asti. Voittanut tarjous julkaistaan Sakkola-Seuran pikkujouluissa. Huutokauppaan osallistuminen tapahtuu seuraavasti: 1. Tee tarjous sähköpostitse : [email protected] ja liitä mukaan yhteystietosi 2. Laita tarjouksesi postikortilla yhteystiedoillasi varustettuna osoitteella: Väinö Meskanen Ruiskukantie 3 , 00950 Helsinki Huudon pohjahinta 35 euroa. Kyseessähän on Sakkolan kirkon portaille kaatuneen koivun oksista tehty vasta, siis todella harvinainen kappale.Sopivia oksia riitti vain yhteen vastaan!Huutoja odotellen Väinö Meskanen Puh. 010 289 8100 12.45 Tampere, linja-autoasema 14.05 Forssa, linja-autoasema 14.15 Tammela, Hakkapeliitta 14.45 Hämeenlinna, linja-autoasema 15.20 Hyvinkää, linja-autoasema 15.40 Nurmijärvi, Myllykukko 17.00 Helsinki, Länsisatama Taisto Virkki 0400 576 722, (03) 363 1750 [email protected] Heino Silvonen, 0400 624 523 [email protected] 12.45 Narva, Osuuspankki 13.00 Vesilahti, KK 13.15 Lempäälä, matkahuolto 13.35 Multisilta 13.45 Tampere, linja-autoasema 14.00 Vaihmalan pysäkki 17.00 Helsinki, Länsisatama Hannu Turkkinen 040 5814 398, (03) 3752 525 Tilaa uusi esite Asiantuntijan matkassa! Sakkolan Kirkonkylän Nuorisoseura ry:n SYYSKOKOUS Suvannon Seutu: Sakkolan, Metsäpirtin ja Vuokselan pitäjälehti pidetään Pirjo Lindellillä Kahdeksan numeroa vuodessa, vain 25 euroa / vuosikerta. su 21.11.2010 klo13.00 Jalmari Finnenkatu 33720 Tampere Tervetuloa! TILAA OMA LEHTI! SUVANNON SEUTU 8 N:o 7 ”Evakoista kavereiksi” kertoo sopeutumisesta uusilla asuinsijoilla M itä tapahtuisi, jos pienelle paikkakunnalle muuttaisi yllättäen yli tuhat uutta asukasta? Syyskuun alussa julkaistu Evakoista kavereiksi -kirja kertoo, miten Urjalassa selvittiin 1200 siirtokarjalaisen tulosta. Urjala on Muolaan väen pääsijoituspitäjä, mutta mm. sakkolaistenkin kertomaa kirjassa on useammassa luvussa. Kirjan 30 kertojan joukossa on syntyperäisiä paikkakuntalaisia että siirtolaisia. Elämäntarinoita täydentää Seppo Pirhosen kirjoittama historiikki, joka esittelee koko asutustoiminnan periaatteet. Kirja kertoo myös, minkä verran valtion maksamat korvaukset kattoivat evakoiden menetyksistä, kuinka valvottua korvausten saaminen oli ja ketkä korvauksista eniten hyötyivät. Osa korvauksista maksettiin obligaatioina, jotka olivat indeksisidonnaisia. Siirtolaiset eivät juuri voineet pitää obligaatioita pitkään hallussaan. He tarvit- sivat rahat heti uusien maiden ja arjen tarvikkeiden hankintaan. Piti päästä leivän syrjään kiinni ruokapulan koettelemassa maassa. Urjalaan syntyi sodan jälkeen 224 siirtoväen asutustilaa. Maansaantiin olivat kuitenkin oikeutettuja karjalaisten lisäksi rintamamiehet, sotalesket, sotainvalidit sekä maataloustyöntekijät ja vuokramiehet. Kirjassa on kuva mm. Maija Linnan, kirjailija Väinö Linnan äidin tontin ostosta. Myyjänä oli Honkolan kartanon omistaja J.R. F. Furuhjelm. Evakoiden ja alkuperäisasukkaiden kaveruus oli pitkään koetuksella. Kirjassa on nykynäkökulmasta hupaisia, mutta aikanaan katkeriakin kuvauksia hämäläisten ja karjalaisten toimintatapojen eroista ja kulttuurien törmäyksistä. Kipupisteitä olivat mm. lehmien astutukset, joihin tarvittiin hämäläisiä sonneja. Myös kinkereillä väki oli vielä 1950-luvulle asti jaettu kahteen kastiin. Isännille tarjottiin kahvia, muille tätä arvojuomaa ei riittänyt. Karjalaiset eivät kinkereille menneet, kun eivät olleet tottuneet moiseen erotteluun. Nuoret kulkivat muutosten kärjessä. Hämäläisten ja karjalaisten erot jopa vetivät heitä puoleensa. Hämäläis-karjalaiset avioliitot sinetöivät tulijoiden ja paikkakuntalaisten yhteisen tien. Monen nykyurjalalaisen juuret vievät Karjalaan. Evakoista kavereiksi -kirjassa tekijät ja kokijat kertovat, miten Väinö Linnan kuvaamat sosiaaliset rakenteet murtuivat lopullisesti. Evakoista kavereiksi -kirjaa voi tilata esim. Urjalan karjalaisten kotisivujen kautta www.urjalankarjalaiset.fi tai Seppo Pirhoselta p. 040 532 7780, [email protected] Kirjan hinta on 36 euroa, postituskuluineen 43,80 euroa. Kirjaa saa myös hyvinvarustetuista kirjakaupoista. KESÄRETKELLE SAKKOLAAN JA KÄKISALMEEN 21.–24.7.2011 (Huom. uudet päivät) Teemme kotiseuturetkiä, käymme Keljan taistelun muistomerkillä ja päiväretkellä Käkisalmessa. Majoitumme tasokkaasti Dacha -hotellissa Suvannon rannalla. Hinta 410 euroa. Sortavala – Valamo – Aunus – Syväri - Terijoki MATKA LAATOKAN YMPÄRI – MUISTOJA KARJALASTA 5. -9.7.2011 5 päivän matkalla kierrämme Laatokan ja vierailemme Valamon ja Syvärin luost areissa. Tutustumme mm. Sortavalaan, sodan aikaisiin taistelupaikkoihin, Suomen vanhaan rajaan Rajakonnussa sekä Aunukseen. Hinta 499 euroa. TVERIN KARJALAAN 2. - 7.8.2011 Tverin karjalaiskylät sijait sevat Sisä-Venäjällä n. 200 km Moskovast a Pietarin suuntaan. Yövymme Pietarissa, poikkeamme Novgorodissa ja Tverin karjalaiskylissä tapaamme paikallisia asukkaita. Hinta 695 euroa. Tervetuloa kanssamme leppoisille kesäretkille kauniiseen Karjalaan. Huom. Teemme ryhmämatkoja ympäri maailmaa, pyydä tarjous ryhmällesi. Varaukset ja tarkemmat matkaohjelmat: Ryhmämatkatoimisto Resviaria Oy Hämeenkatu 5 A, 4. krs, 33100 Tampere Puh. 03- 44 77 070 [email protected] www.resviaria.com Vesilahden Liikenne Ky Myllytie 58, 37370 Narva Puh. 03–37 37 300 tai 040-716 6170 [email protected] www.vesilahdenliikenne.net N:o 7 SUVANNON SEUTU 9 Tervetuloa, kuulutko sukuuni P itäjäviirit tervehtivät tällä tavoin tulijaa Vantaan Hiekkaharjussa viikonloppuna 9-10.10.2010 Suvannon Seudun Sukututkijoitten huoneen ovella. Sukututkimuspiirin pöydän päivystäjät sekä viiden sukuseuran edustajat palvelivat kävijöitä, jotka saivat monenlaista tietoa. Joku etsi Laulajaisia. Toinen kyseli Lampuista. Hyytiät ja Pärssiset, Metsäpirtin ja Pyhäjärven tiedot ja tietäjät olivat käytettävissä. Peltoset ja Ahtiaiset sekä Raudun Mentut jakelivat tietoa. Joku kävijä pysähtyi karttaseinän eteen. Kirjapöydän ja -hyllyn tarjonta kiinnosti monia. Verollepanokartat 1700-luvun lopulta innostivat muutamia etsimään oman kotikylänsä tai esi-isiensä tietoja. Tänä vuonna tuntui erityisesti siltä, että etsijöitä ja kyselijöitä oli enemmän kuin aikaisemmissa tapahtumissa. Kaiken kaikkiaan 75 eri osastoa oli pystytetty jakamaan sukutietoa asiasta kiinnostuneille. Viikonlopun monet luennot kiinnostivat kuulijoita. Viikonlopun anti oli monipuolinen. Ehkä tällä kertaa nousi ihmetyksen aiheeksi, kuinka paljon erilaista ja monenlaista tietoa sukututkimuksen pariin kuuluu. Kiitokset Vantaan Seudun Sukututkijoille, jotka jo 12. kerran jaksoivat organisoida antoisan tapahtuman! Leena Repo Ilmi Pesonen ja Pirkko Peltonen materiaalin parissa. Hiitolan Kekit perustivat sukuseuran Hiitolan Kekki-suku kokoontui Ahlaisten Kievarissa elokuun 22. päivänä sukuseuran perustavaan kokoukseen. Päätös perustamisesta tehtiin yksimielisesti ja sukuseuran nimeksi päätettiin Hiitolan-Kekki suku. Esitetty ehdotus sukuseuran säännöiksi hyväksyttiin pienin täydennyksin. Seuran jäsenmaksuksi päätettiin 15 euroa/vuosi. Koska varsinainen sukukokous pidetään joka toinen vuosi, peritään jäsenmaksu kahdelta vuodelta samalla kertaa. Sukuseuran hallituksen jäsenten määrästä keskusteltiin myös ja päätökseksi tuli, että valitaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä hallitukseen. Puheenjohtajaksi valittiin Henna Tuomikoski Porista, varapuheenjohtajaksi Harri Kekki Kangasalta, jäseniksi Jarmo Hakala Seinäjoelta, Helinä Kekki Helsingistä, Reino Kekki Söörmarkusta, Tuija Lankinen Helsingistä, Kirsti Oravamäki Kauhajoelta, Raija Peiponen Porista, Aarne Räkköläinen Nakkilasta ja Merja Välimäki Ulvilasta. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Kimmo Kalliolevo Kullaalta ja Pertti Vartio Porista. Varatilintarkastajiksi valittiin Timo Kekki Porista ja Satu Vesala Espoosta. Ruokailun jälkeen oli juhlan ja ohjelman aika. Juhlan päättyessä oli jäsenilmoituksia tullut jo lähes sata. Tulevista tapahtumista suurimman kannatuksen sai sukuseuran puitteissa järjestettävä Karjalan matka entisille kotikonnuille. Niissä merkeissä ehkä jo ensi kesänä. Harri Kekki 10 SUVANNON SEUTU N:o 7 Miten lähestyisin oman sukuni historiaa? Miten itse talletan aineistoa jälkipolville? Täydennettyjä poimintoja Pauli Kruhsen esityksestä Metsäpirtin Peltosten sukukokouksessa 11.8.2007 Päivölän opistolla. Kirjoituksesta saa toki käytännön vinkkejä muidenkin pitäjien väki sukututkimuksiinsa. Vanhat asiakirjat Metsäpirttiläiset ovat sukujensa historiaa selvittäessään etuoikeutettua väkeä. Metsäpirttiseuran kotisivuilta on löydettävissä Kalevi Hyytiän perusteellisia tutkimuksia talon tarkkuudella. Hänen tietokannoistaan löytyvät myös seuraan liittyvien jäsenten sukujuonteita aina kantaisään 1600luvun lopulla. Oman sukunsa esipolvia selvittävälle valmis aineisto onkin paras lähtökohta. Kun asiakirjoissa mennään taaksepäin vaikka vain 1800-luvun puolelle, kieli muuttuu ruotsiksi ja nimien kirjoitusmuodot erilaisiksi. Kirkonkirjan merkinnöissä (ensinnä kastetuissa) ei luonnollisesti ajateltu myöhempää ymmärrettävyyttä. Kurantteja työkaluja ja lakien vaatimaa kirjanpitoa ne olivat. Todennäköistä oli, että kirkkoherrat osasivat kyllä suomea -toki joku varmaankin vähemmän. Viralliseen rekisteriin tehtiin syntyvästä lapsesta merkintä puhekieltä “soveltaen”. Reetta Valpurintyttärestä tuli Greta Valborgsdotter. Kun syntymän tarkalla merkitsemisellä ei ollut nykyistä henkilötunnistamiseen tai vaikkapa eläkeoikeuden määräämiseen tarvittavaa vaikutusta, niin luotettiin ihmisten kertomuksiin kuukausienkin kuluttua. Syrjäkyliltä Sakkolan kirkolle kun päästiin. Merkinnät saattoivat jäädä tekemättäkin, tulla kirjoitetuksi väärin, nimi saattoi muuttua myöhemmin tai tulla vain kirjattua väärään kohtaan. Metsäpirtin kirkolliset dokumentit ovat säilyneet hyvin. Sotien melskeissä näin ei kaikkialla ollut. Taaksepäin vielä mentäessä käsialat muuttuvat ja termistökin vaihtuu - kieli muuttuu vielä vanhemmaksi ruotsiksi. Yleisohjeena voisi lausua, että aivan vanhojen asiakirjojen käyttö ei “satunnaisen” arkistovierailijan kannalta ole oikeastaan mahdollista. Mutta jos kiinnostusta perehtymiseen riittää, niin taidot eivät jää ruostumaan. Osaavista tutkijoista on melkoinen pula. Metsäpirtin Peltosten sukuseu- ran kokouksessa kuultiin viitteitä siitä, että suku saattaisi olla Savosta (Kuopiosta) peräisin. Aluehan liitettiin Ruotsiin Stolbovan rauhassa 1617. Pakkokäännytystyön vuoksi entistä ortodoksista väestöä muutti Ruotsin alueilta pois. Aikakirjoista löytyy autioksi jääneitä savuja rauhantekoa edeltäviltäkin rauhattomuuden ajoilta. Asiakirjalähteitä Asiantuntijatutkimuksen lähdeaineistoja ovat siis kirkonkirjat (=kastetut, ripillä käyneet, vihityt, kuolleet). Niitä on filmikortti-ja rullamuodossa Kansallisarkistossa. Korttikopioita ovat tilattavissa kotiinkin 1900-luvun alkuun saakka. Lukulaite tarvitaan. Vanhoja asiakirjoja ovat tuomiokirjat, vanhat perukirjat -jos niitä on (Mikkelin maakunta-arkistossa), 1780-luvun kartoitukseen liittyvät aineistot (Kansallisarkistossa), mahdollisesti lahjoitusmaiden tilojen arkistot “jossakin”, vanhat kauppakirjat, henkikirjat. Useimmat ruotsiksi. Henkikirjoja on myös Internetverkossa (Kansallisarkiston sivuilla). Ei kuitenkaan sataa vuotta uudempia. Muita lähteitä voisivat olla kunnan (vuoteen 1894 siis Sakkola) asiakirjat, osuuskaupan, yhdistysten, koulujen, maanviljelyshallinnon, tullilaitoksen, rajavartioston ym. aineistoja (saattavat kuulua Viipurin läänin koottuihin aineistoihin). Uudemmat asiakirjat aukeavat satunnaistutkijallekin. Vuoden 1918 osalta Metsäpirttiä sivuavia tietoja voi olla Sota-arkistossa. Samoin tietysti myöhempien sotienkin osalta. Taipaleen kunniakas puolustaminen 19391940 on kansainvälisestikin tunnettu, joskaan henkilötason tietoihin ei yleiskuvauksissa juuri mennä. Kaatuneistahan on yleisesti tunnetut verkkotietokannat käytettävissä (http:// kronos.narc.fi/menehtyneet/). Etsiskelysuuntia voi antaa kotiseutukirja “Metsäpirtti. Entisen kaakkoisrajan äärimmäinen kulmakunta” vuodelta 1953. Suvun historian kevyemmälle tutkijalle hyviä uudempia lähteitä voivat olla isojaon kartta-aineisto 1800-luvun loppupuolelta, jolloin lahjoitusmaat olivat Suomen Senaatin toimin lunastettu oikeille omistajilleen, on Mikkelin maakunta-arkistossa (Pirttiniemenkatu 8 A, Mikkeli). Isojaon aineistosta ja tilojen myöhemmistä lohkomisista on mikrofilmikopiot Kansallisarkiston tutkijasalin avokokoelmassa -kattavuutta ja järjestystä ei tä- män kirjoittaja ole tarkalleen tutkinut. Puhtaaksikirjoitettu maakirja isojaosta vuoteen 1944 asti on Mikkelissä. Siitä on eri yhteyksissä otettu kopioita, mm. tämän kirjoittajalla on valokuvat -olisikohan 200 kpl digikuvia Saaroisten kylän osalta. Peltosten sukukokouksessa aina esillä oleva, suureen kokoon saatettu vuoden 1939 tilanrajat osoittava kartta on hyvä tietolähde. Maakirjan rekisterinumeron perusteella voi tilan etsiä kartalta. Harmillisesti kaikista Metsäpirtin kylistä ei karttaa ehditty laatia. Kotitilaa voi etsiä myös kotiseuturetkillä. Koordinaatteja ei voi kartan reunamerkinnöistä poimia suoraan satelliittipaikantimeen. Tarvittavat korjauslukemat tai jopa yksittäisten talojen karttasijainnit ovat löydettävissä. Korvauslautakuntien arkisto Varsin vähän hyödynnetty henkilötason aineisto on korvauslautakuntien arkisto Kansallisarkistossa (Rauhankatu 17, Helsinki, portista sisään, portaat ylös ja oikealle). Vanhempamme ja isovanhempamme ovat tehneet tarkan selvityksen (yleensä käsinkirjoitettuna) tilan rakennuksista, sinne jääneistä tai tuhoutuneista käyttöesineistä “lusikan ja pyhähameen tarkkuudella”. Talon elämää voi jopa “rekonstruoida” näiden tarkkojen luetteloiden perusteella. Työkalut, koneet, rakennustavara, talveksi varastoitu vilja ja rehu ja tietysti eläimet luetellaan ja niiden arvo määritellään. Velat, kiinnitykset ja takaukset samoin. Erilaisia selostavia kirjeitä voi asiakirjoista löytyä. On aivan varma, että aineistossa on tutkijalle sellaista, jota ei ole ennestään tiennyt. Arkistonmuodostaja on Valtiokonttori: luovutetun alueen korvauslautakunnat. Tiedot löytyvät kunnan (Metsäpirtti) ja pääasiallisen korvauksensaajan nimellä. Asiakirjat on syytä tilata etukäteen päivä pari ennen käyttöä vaikkapa sähköpostilla tai puhelimitse. Päivystäjä antaa ne sitten tilaajan nimellä tutkijasaliin vietäväksi. Aineistoa voi valokuvata – ottaen tietysti huomioon, ettei häiritse salin muita tutkijoita. Omat historia-aineistot Omaa suvun hallussa olevaa aineistoahan ovat tietysti valokuvat. Ennen nykyistä digibuumia ne olivat yksittäiskopioita, monessa perheessä harvinaisuuksia. Ne on syytä varustaa kiireesti aika-, paikka-, asia-ja kuka-mer- N:o 7 kinnöillä, jos tietojen antajia vielä on. Ja sitten skannaamaan ja jakamaan tulosta DVD-levyillä tai muistitikuilla sisaruksille ja lapsille. Jos sukuseura sellaisia kerää arkistoon tai verkkolevylle, niin kopio seuralle sitten. Mynämäen kirjaston Metsäpirttihuone ottaa niitä vastaan. Ainutlaatuisia ovat myös rintamilla olleiden isiemme ja isoisiemme albumit. Ne on syytä ottaa myös digitaalisesti talteen. Kootessamme kollegani kanssa “Suomea rajan takana 1918-1944”-kirjaa ennen julkaisemattomia kuvia Itä-Karjalan kirjallisuuskeräyksestä löytyi perikuntien perhealbumeista. Vanhoja, joskus jopa satunnaisesti otettuja kela-tai kasettinauhoituksia pitää käsitellä hellävaroen. Ne voi kopioda vaikka mp3-muotoon. Kirjoittaja itse oli raahannut 11 kg painoisenkelamagnetofonin mummonsa Hulda Peltosen luo Helsingistä Tampereelle 1965. Ääni on tallessa, vaikka Metsäpirtin asioita ei nuori haastattelija tietojen ja kokemuksen puutteessa osannutkaan kysellä. Lapsille luettiin C-kasetille kirjoja. Talletetuina hupaisine äänenpainoineen. Tällä tavalla ennen Pikku Kakkosta yritettiin saada vanhemmille vähän kodinhoitoaikaa. Jos on harrastanut kaitafilmausta, kysymys on aarteen omistuksesta. Ikävä kyllä filmimateriaali on hiljalleen rapautuvaa. Pakastimessa kosteudelta hyvin suojattuna ikää voi pidentää, mutta paikka on hankala. Tämän kirjoittaja päätyi ostopalveluun, jolla filmi ruutu kerrallaan kopioitiin DVDmuotoon. Laatu on erinomainen, kopioita voi antaa lähipiirille, mutta palvelun hinta oli melkoinen. Meidän omat koulutodistuksemme nelosineen, kirjeet seurusteluajoilta, työtodistukset, erilaisten tilaisuuksien ohjelmat voi hyvinkin panna talteen. Jos mukaan ottaa työssä saatuja tilaisuuksien tai kurssien ohjelmia ja valokuvia, niin pian aineistosta alkaa olla runsauden pula. Pois ei pidä omaakaan aineistoa heittää! No, ehkä pankkikorttitositteet kuitenkin. Luottokorttilaskuja kymmenen vuoden kuluttua selaillessa voi muistaa, että tosiaan, tuossakin hotellissa kerran yövyttiin ja tuosta liikkeestä ostettiin. Nostalginen tunne voi nousta mieleen, vaikka tapahtuma tai esinekin olisi jo muistista kadonnut. Nykyiset sähköiset aineistot Sähköpostin problematiikka on hieman vaikea. Sen voi jättää levylle, siirtää pois kurantista postista omaan kan- SUVANNON SEUTU sioon tai printata paperille. Viimeksimainittuun tämän kirjoittaja “turvautui”, kun halusi lähettää sähköpostimuodossa syntyneen matkaraportin jälkikasvulle heidän palattuaan muutaman vuoden jälkeen ulkomailta kotiin. Postia oli yhden “Paragon”-mapin verran. Meilien liitekuvat on syytä kopioida saman tien sähköiseen valokuva-arkistoon. Suuri ongelma on sähköpostiohjelmien “kehittyminen” yhä monipuolisemmiksi. Samalla voi käydä niin, että vanhoja meilejä ei voikaan siirtää, jos postiohjelmaa vaihtaa. Ja joka tapauksessa viestejä on “liikaa”. Sivumainintana voi todeta, että ilman virustorjuntaa ei mitään verkkoyhteyksiä pidä käyttää. Digikuvat on helppo siirtää sähköiseen kuva-arkistoon. Sellaiseen on saatavissa lukuisia albumiohjelmia. Niillä on tietysti se hankaluus, että jos kuviin liitetään -niinkuin pitää -selostavia tietoja, siirtyminen toiseen “parempaan” ohjelmaan voi olla työlästä. Niin tai näin. Samalla kun kuvat kamerasta tai sähköposteista siirtää talteen, on nähtävä pientä vaivaa. Minimissään kuvien tulisi olla vuosijärjestyksessä ja sitten päivämäärän/ tapahtuman mukaan ryhmiteltyinä. “Milloin” per kuva hoituu digikuvissa automaattisesti taustalla. Jatkossa “missäkin” hiljakseen kameroiden GPS-paikantimilla. Mutta vain maantieteellisesti ja ulkona. “Kuka” ja “mitä” vaativat edelleen kirjoitustyötä. Varma, mutta hieman työtä vaativa paikka tiedon merkitsemiselle on digikuviin aina muodostuva EXIF-osio. Tiedot voi sopivalla editorilla lisätä. Silloin ne kulkevat kopioissakin ja albumiohjelmistoa muutettaessa aina mukana. Osa albumeista osaa lukea ja näyttää tuon tiedon. Tietysti tekstin voi kirjoittaa kuvaeditorilla kuvan ylä-tai alareunaan tai vaikka uutgeen alareunaan. Kuvien runsaus kyllä pakkaa siirtämään ja unohtamaan merkintöjen teon. Päivämäärä-ja tapahtumakansio on kuitenkin helppo pikaisesti tehdä. Vaikka muuttamalla heti kamerasta siirretyn teknisen “folderin” nimen kuvaavaksi. Nykyiset videokamerat tallettavat myös tiedot sähköiseen muotoon, usein ns. SDkorteille. Niille löytyy uudemmissa tietokoneissa valmis lukulaite. Jos on hankkimassa videokameraa, on syytä päätyä uusimpaan ns. HD-eli high definitionformaattiin. Kamerat pystynevät piakkoin siirtämään koti-wlan-verkossa kuvat langattomasti tai kaapelilla suoraan verkkolevylle, tallentavaan digiboksiin tai tv-laitteeseen. 11 Etenemme kohti “hybridi”-televisioita, jotka pystyvät lukemaan niin noita verkkolevyjä kuin ottamaan Internet-yhteyden suoraan. Kuvapaljous ei siis vähene, vaan tulee yhä vaikeammin “hallittavaksi”. Kohta ei enää aika riitä menneen katseluun. Videoiden katselussa lipaston päällä kuvia vilauttava näytinkään ei auta. Aineiston varmuuskopiointi Sähköisten aineistojen osalta on aivan varmaa, että mikään kovalevy tietoineen ei kestä kymmeniä vuosia. Se voi särkyä jo huomenna. Eli kaikki aineisto ulkoisille kovalevyille talteen. Ne eivät maksa nykyään enää juuri mitään ja toimivat yleisellä USBliitännällä. Ainakin pöytäkonetta uusittaessa kannattaa myös harkita vaikka duplikoituihin teralevyihin siirtymistä. Kopio hoituu levyohjaimella automaattisesti. Jos yksi levy hajoaa, tiedot voidaan palauttaa rinnakkaislevyltä. Tulipalojen tai murtojen varalta ulkoisen varmistusaseman voi antaa lähipiirin haltuun poissaolojen ajaksi. Paljon esitetään duubioita siitä, onko jokin tekninen formaatti enää lukukelpoinen 20-30 vuoden kuluttua. Ehkä muotoa ei enää käytetä, mutta kymmenien miljoonien käyttäjien laki pätee. Jos tiedot ovat sähköisessä muodossa, niin taatusti löytyy ohjelma, joka pystyy muuntamaan ne käypään muotoon. Asiaa voi helpottaa, jos muutosaikana konvertoi tiedot uuden formaatin muotoon jollekin alustalle. Onko materiaalia liikaa? Kyllä. Ja ei. Oman historiamme osalta olemme vanhalle sukututkimukselle käänteisen problematiikan keskellä. Meidän on rekisteröity pilkuntarkasti lukemattomiin tiedostoihin. Koulu-, työ-, viestintä-ja muukin historiamme on tallessa. Itsellämme, tutuilla ja jopa verkossa. Digitallenteita on läjäpäin. “Mitä ja ketkä”-sääntö pätee edelleen. Kuvausaika ja pian tekninen sijainti tallettuvat automaattisesti. “Mitä ja kuka” ei. Ehkä perussääntö siitä, että pyrkii tallettamaan aika paljon, on kuitenkin voimassa. Oikeastaan vasta lastenlapset eläkeikään siirtyessään pystyvät päättelemään ja päättämään, mikä on säilyttämisen arvoista. Pauli Kruhse http://www.histdoc.net/vita.html SUVANNON SEUTU 12 N:o 7 Osuuskauppatoiminnan alku Metsäpirtissä 100 vuotta sitten Metsäpirtin Osuuskaupan r.l. toimintakertomus v 1909 – 1939 Karjalan Maakunta Oy.n Kirjapaino Viipuri 1939. Eduskunnan kirjastosta löytynyt Metsäpirtin Osuuskaupan 30-vuotishistoriikki kertoo meille sadan vuoden takaisista tunnelmista, kun paikkakunnalla käynnistettiin osuuskauppatoimintaa. Tekstin ja numerotaulukkojen lisäksi kirjassa esitellään kuvilla osuuskaupan toimipaikkoja, hallintoa ja henkilökuntaa. Tekstin kirjoittajaa ei 44 sivuisessa kirjassa mainita, mutta tekijä on huolella perehtynyt osuuskaupan alkuvuosikymmenien vaiheisiin. Kirja on painettu 1939 Karjalan Maakunta Oyn kirjapainossa Viipurissa. Alku aina hankalaa Suomen kaakkoisen kulman kaupalliset olot runsaat sata vuotta sitten olivat hyvin vaatimattomat. Pietarin miljoonakaupungin ostovoima varmisti menekin kaikelle sille, mitä omalta alueelta myytäväksi irti saatiin. Vastaavasti sieltä voitiin myös hankkia kaikki tarpeelliset ostettavat tavarat. Metsäpirtin ensimmäisenä kauppaliikkeen pitäjänä tiedetään olleen venäläinen kauppias Lebedeijeff Koselassa. Kuvaavaa 1880-luvun asiakaspalvelulle oli, että pappilan paikalla kauppaliikettä pitänyt Lebedeijeffin vävy kauppias Kanninen avasi puotinsa vasta kun vähintään kuusi ostajaa oli pihalla odottamassa. Puutteelliseen kauppatilanteeseen ryhdyttiin monin paikoin hakemaan parannusta mm maamiesseurojen tekemillä yhteisostoilla. Myös Metsäpirtissä maamiesseura käynnisti toimet osuuskaupan perustamiseksi. Ensin Taipaleen kylään ja sitten Saaaroisiin Paikkakunnalla ensimmäisenä käynnistyi 1907 Taipaleen Osuuskauppa, joka perusti jo seuraavana vuonna sivumyymälän Saaroisiin. Tämän osuuskaupan toiminta ei saanut riittävästi Saaroisten myymälä 1930-luvulla. ilmaa siipien alle vaan Taipaleen Osuuskauppa joutui suoritustilaan ja toiminta jouduttiin lopettamaan 1909. Lyhytaikaiseksi jäänyt osuuskauppatoiminta oli jo ehtinyt laskea paikkakunnalla hintatasoa, jota yksityiskauppiaat välittömästi nostivat osuuskaupan toiminnan loppumisen jälkeen. Kylien väki kaipasi hintakilpailua tasoittavaa osuuskauppaa ja talvikauden aikana käytyjen neuvottelujen jälkeen Saaroisten kylän miehet päättivät käynnistää osuuskauppatoiminnan uudestaan. Maaliskuun 30 päivänä 1909 A Ahtiaisen taloon kokoontuneet 25 kyläläistä perustivat Saaroisten Osuuskauppa rl nimisen osuuskunnan, jonka jäsenkunnan laajentaminen ja osuusmaksujen kerääminen välittömästi käynnistettiin. Syyskuulle mennessä oli liittynyt jo 70 jäsentä ja hallitus oli vuokrannut myymälätilat sekä palkannut liikkeenhoitajan mutta liikepääomat eivät vielä riittäneet toiminnan aloittamiseen. Kun osuuskaupan lukuun ei saatu luottoa, hallituksen jäsenet joutuivat ottamaan omiin nimiinsä lainaa ja luotottamaan sillä osuuskaupan toimintaa. Kauppatoiminnan alkuun päästiin vihdoin syyskuun 24 päivä 1909, kun sitä ennen oli saatu perusvarastoksi ostettua toimintansa lopettavan Taipaleen Osuus- kaupan Saaroisten myymälän tavarat. Kaupan käynnin alettua alkoi rahaa tulla kassaan ja liikkeenhoitaja pääsi täydentämään varastoja Viipurin ja Pietarin tukkuliikkeistä. Tavoitteena oli oman toimitalon saaminen, mutta rahoituksen hankkiminen ei alkuun onnistunut ja tontin paikastakaan ei päästy yhteisymmärrykseen. Parin vuoden neuvottelujen ja jahkailujen jälkeen päästiin rakennushanke käynnistämään. Ahtiaisten veljeksiltä vuokrattiin tontti 50 vuodeksi ja Kaapre Hämäläinen otti urakkahuutokaupassa 4.4.1912 rakentaakseen työnteettäjän tarpeista liiketalon 900 markan urakkapalkkiosta. Talo valmistui sovitulla tavalla ja lokakuun lopulla uuden myymälän ovet avattiin asiakkaille. Seuraavina vuosina osuuskaupan toiminta ja taloudellinen tulos vakiintuivat. Erityistä arvoa asiakkaat antoivat osuuskaupan tasapuoliselle ja jäsenten etua ajavalle toiminnalle. Tavarapulan aikana esim. elokuussa 1912 teki hallitus päätöksen, että “jos jonkin tavaran saanti vaikeutuu, myydään sitä vain jäsenille”. Samoin osuuskauppa noudatti tinkimättä viranomaisten määräämiä rajahintoja kun kilpailevat liikkeet käyttivät tilannetta hyväkseen ylihintojen perimisellä. N:o 7 SUVANNON SEUTU 13 Uusi nimi ja keskuspaikka Koselaan Saaroisten Osuuskaupan hyvämaineinen toiminta innoitti keväällä 1916 lähikylien puuhamiehiä neuvotteluihin myymälän saamiseksi myös pitäjän keskustaan. Arvovaltainen toimikunta, johon kuuluivat rovasti J K Sakkinen ja talolliset Aleksei Tuokko ja Simo Susi, saivat perusteluillaan Saaroisten Osuuskaupan avaamaan myymälän Koselaan. Kauppatilat vuokrattiin Juho Laulajaiselta ja jo toukokuussa 1916 pääsivät asiakkaat ostoksille omaan myymälään. Jo muutamassa kuukaudessa Koselan myymälä ohitti myynnissä päämyymälän luvut. Osuuskaupan hallitus ryhtyikin suunnittelemaan keskustoimipaikan siirtämistä pitäjän keskuskylään. Asiat kypsyivät nopeasti ja jo saman vuoden syyskuussa 1916 oltiin valmiita tekemään strategisia ratkaisuja. Osuuskaupan nimeksi muutettiin Metsäpirtin Osuuskauppa rl, toimintaa päätettiin laajentaa pitäjän eri kyliin ja samalla käynnistettiin uuden keskustoimipaikan rakennushanke Koselaan. Nimettiin rakennustoimikunta, johon kuuluivat talolliset Heikki Manunp. Hatakka, Aleksei Tuokko, rovasti J K Sakkinen, talollinen Heikki Peltonen, opettaja Juuso Kouvo sekä varalle seppä Matti Eeva ja urakoitsija Kaapre Haapsaari. Innostus oli korkealla, vuokrattiin tontti, käynnistettiin rakennustyöt, rakennustarpeita hankittiin talkoilla ja kirjan mukaan “pidettiin talkoot ja peruskiven laskemistilaisuudessa huusivat talkoomiehet eläköötä !” Uusi keskustoimipaikka valmistui vuoden 1917 aikana ja seuraavan vuoden alussa osuuskaupan pääliike ja konttori siirtyivät pitäjän keskustaan Koselan uuteen liiketaloon. Taipale, Paukunmäki ja Hiekanpää saavat omat myymälä Metsäpirtin Osuuskaupan liiketoiminnan menestys ja myönteiset vertailut kilpaileviin kauppaliikkeisiin saivat monet kyläkunnat haluamaan omaa myymälää. Vaikka Taipaleen kyläläisillä oli kielteisiä kokemuksia epäonnisesta omasta osuuskaupasta, käynnistivät he keväällä 1917 vaka- Osuuskaupan keskustoimipaikka Koselassa, edessä johtaja uuden autonsa kanssa. vat neuvottelut osuuskaupan hallituksen kanssa oman myymälän saamiseksi. Tilanne edistyi suotuisasti, osuuskauppa osti Mikko Revon talon myymälätilaksi ja kauppa avattiin jo saman vuoden elokuussa. Seuraavana oli vuorossa Paukunmäen ja Joentaan alue, joka sai Paavo Kuopalta vuokrattuihin tiloihin oman myymälän 1924. Kaupanteko lähti vauhdilla käyntiin ja kylään rakennettiin oma kauppatalo, jonka ovet asiakkaille avattiin vuoden 1926 aikana. Syrjäinen ja harvaanasuttu Metsäpirtin, Sakkolan ja Pyhäjärven kulmakunta kärsi pitkistä kauppamatkoista ja esitti oman myymälän saamisesta anomuksia osuuskaupan hallinnolle. Sitkeät vetoomukset johtivat viimein tuloksiin ja heinäkuussa 1938 Taipaleen Korvenkylän alueelle avattiin Hiekanpään myymälä. Kirjan kuvista päätellen myymäläkiinteistöt ovat olleet omalla ajallaan ja ympäristössään näyttävän linjakkaita, niiden silloinen ulkoasu tälläkin hetkellä kohentaisi paikallista ympäristöä. Toimintamuodot ja palvelut kehittyivät Venäjän rajan sulkeutuminen 1920 luvulla lopetti edullisen vilja- ja jauhokaupan Pietarin suunnalta. Osuuskaupan toimintakertomuksen mukaan viljakaupan osalta Metsäpirtin maanviljelys tehostui viiden vuoden aikana niin, että pitäjä muuttui kulutusalueesta ylituotantoalueeksi. Tämä merkitsi osuuskaupalle jäsenistön kanssa vastavuoroista palvelua, osuuskauppa osti jäseniltä maataloustuotteita ja saamillaan rahoilla jäsenet ostivat itselleen kulutustavaroita. Osuuskauppa osti alueeltaan viljan lisäksi myös perunoita, heinänsiemeniä, marjoja, teuraskarjaa ja kalaa. Maataloustuotannon tehostamiseksi välitettiin jäsenille mm runsassatoisia Sangaisten- ja Toivo-rukiin, Kultasade-kauran ja Timantti-vehnän siemeniä. Viljelijöille lainattaviksi osuuskauppa hankki ensin kolme viljanlajittelijaa ja myöhemmin Taubilan kartanon mallin mukaisesti tehokkaan Stahl-Neusaat lajittelulaitteen, jonka käytöllä päästiin eroon satoa vaivanneesta hiirenruis- eli kattara-rikkasiemenestä. Teuraskarjan välitys tehostui vuosi vuodelta ja paikallisen lihanmyynnin tehostamiseksi hankittiin 1938 Koselan myymälään koneellinen lihanjäähdyttämö. Tavaroiden kuljetuksissa siirryttiin hevosrahdeista autojen käyttöön ja 1938 osuuskaupalla oli tehokkaassa ajossa jo kaksi omaa kuorma-autoa. Perinteisten elintarvike- ja sekatavarakaupan lajitelmien lisäksi osuuskauppa toimi myös kirjakauppana 1922 saamillaan kirjakauppaoikeuksilla. Paikkakunnan lukuharrastus todetaan kuitenkin vähäiseksi ja osuuskauppa teki kirjalahjoituksia kunnan kirjastolle. Toimintaa kuvaavia kehityslukuja Ensimmäisen vuoden lopussa liikkeellä oli 79 jäsentä, kymmenen vuot- 14 ta myöhemmin 427, seuraavan kymmenen vuoden jälkeen 529 ja 1938 jäsenmäärä on ollut 989. Miehet olivat jäsenistössä valtaenemmistönä lukumäärältään 843, naisia oli vain141 ja lisäksi 5 yhteisöjäsentä. Jäsenkunnan enemmistön noin 70 % muodosti maanviljelijäväestö, joka kertomuksessa on tilastoitu nimikkeillä “tilallisia ja vuokraajia sekä lampuoteja ja torppareita”. Vuonna 1914 osuuskauppa liittyi SOK:n jäseneksi ja säilytti jäsenyytensä uskollisesti myös ns suuntataisteluvuosien aikana. Liikevaihtoluvut ovat ylittäneen sen ajan rahassa ensimmäisen miljoonan 1919 ja 1939 myynti oli hieman yli 8 miljoonaa markkaa. Vuosittain tasaisesti lisääntynyt myynti kääntyi 1929 laskuun, kunnes 1933 jälkeen alkoi uusi nousu. Osuuskaupan palveluksessa oli 1938 kaikkiaan 20 henkilöä. Toiminta oli kuitenkin taloudellisesti kannattavaa ja vakavaraisuutta osoittavat rahastojen arvot olivat karttuneet 1930 luvun lopussa jo kahteen miljoonaan. Vuodesta 1923 lähtien osuuskauppa jakoi jäsenilleen säännöllisesti ylijäämää, joka enimmillään 1930 luvulla oli muutamina vuosina jopa 4 prosenttia. Hallinnon järjestelyjä Perustettavassa kokouksessa osuuskaupan hallitukseen valittiin tullivirkailija Kaarlo Kalvesmäki (puh.joht.), räätäli Simo Pullinen, talolliset Juho Hämäläinen ja Tahvo Haapsaari sekä varajäsenet talolliset Manu Peltonen ja Salamon Eeva. Vuosien aikana sääntöihin tehtiin tarkistuksia ja vuoden 1923 sääntömuutoksilla osuuskaupalle nimettiin hallintoneuvosto ja johtokunta. Hallintoneuvostoon kuului 9 varsinaista ja 3 varajäsentä, johtokuntaan vastaavasti 3 varsinaista ja 2 varajäsentä. Lisäksi jokaisessa neljässä sivumyymälässä on toiminut paikallinen myymäläneuvosto. Silloisten vuosikymmenten ajattelutapaa ja käytäntöä kuvannee se, että yhtään naista ei ole kelpuutettu osuuskaupan hallintoelimiin, ei edes myymäläneuvostoihin. Hallituksen ja hallintoneuvoston puheenjohtajina toimivat ajallaan: Kaarlo Kalvesmäki vv 1909-1915 ja 1919-1920 sekä 1929-30, 1932 ja 1934-37. Heikki Peltonen vv 1916-18, J K Sakkinen vv 1921-28 sekä 1931, SUVANNON SEUTU Tahvo Haapsaari 1933 ja Heikki Koskinen vuodesta 1938 alkaen. Liikkeenjohto Ensimmäiseksi liikkeenjohtajaksi valittiin O Kuivalainen, jonka toimiaika kesti 1918 helmikuuhun. Sisällissodan häiriöiden takia uuden liikkeenjohtajan saaminen viivästyi ja tilapäisesti 4 kuukauden ajan johtajan tehtävissä toimi hallituksen jäsen Aleksei Tuokko. Heinäkuussa liikkeenjohtajana aloitti Juho Halme, jonka kausi jäi lyhyeksi, sillä hän erosi toimestaan jo seuraavan vuoden maaliskuussa. Jälleen hallintomiehet joutuivat vastaamaan johtajan tehtävistä, tavaroita hankki Martti Pp Ahtiainen ja rahavaroja hoiti rovasti Sakkinen. Toukokuussa 1919 liikkeenjohtajaksi tuli F P Heikkinen, joka oli tehtävässään vuoden 1922 toukokuuhun. Seuraava johtaja Ilmari Kuittinen olikin uusien sääntöjen mukaan toimitusjohtaja. Hänen kautensa kesti 10 vuotta. Vuodesta 1932 alkaen toimitusjohtajana toimi Aleks Mikkonen. Muistosanoja vainajista Arvokkaana kunnioituksena hallintohenkilöitä ja työntekijöitä kohtaan kirjassa esitetään muistosanoja vainajista. Hallinnossa olleista mainitaan kunnallislautakunnan esimies Jooseppi Eeva, herastuomari Tahvo Haapsaari, tullivirkamies Kaarlo Kalvesmäki, hallituksen jäsen räätäli Simo Pullinen N:o 7 ja kirvesmies Apro Peltonen. Omat esittelynsä ja kiitossanansa saavat entiset liikkeenjohtajat Pekka Heikkinen ja Ilmari Kuittinen, jotka olivat aikanaan käynnistämässä aloittavan liikkeen toimintaa. Henkilökuntaan kuuluneita vainajia ovat myymälänhoitaja Paavo Orava, joka toimi aikanaan myös johtokunnassa ja myymälänhoitaja Alfred Mattila. Jokaisesta on kirjoitettu myönteisiä ominaisuuksia ja kauniita luonteenpiirteitä kuten muistokirjoituksiin kuuluu. Kriittisin toteamus lienee, että jollakin oli heikkoutensa, joka ei kuitenkaan suuresti haitannut hänen toimintaansa. Johtokunnan loppusanat Suorana lainauksena historiikin viimeisen kappaleen päätössanoina on seuraava teksti: “Paikallinen kilpailu, pulavuodet ja vasemmistolaisen osuuskaupan valtausyritykset on hyvin kestetty. Jäsenistön osuustoiminnallinen valveutuneisuus ja ostouskollisuus, hallintoneuvoston tarmokkuus ja johtokunnan jatkuva huolenpito sekä toimihenkilöiden uutteruus ja rehellisyys ovat olleet ratkaisevana tekijänä näitä saavutuksia ja arvoja luotaessa. Vaikeudet on voitettu, osuuskauppa on omavarainen ja riippumaton, kun näissä merkeissä alamme uutta kymmenvuotiskautta.” Osmo Tuokko osuuskauppamies 1950-1990 luvuilta Hallintoneuvosto vuonna 1939. Istumassa vasemmalta: Aug. Susi, Albert Eeva, puheenjohtaja Heikki Koskinen, Martti Pp Ahtiainen, Aleks Hyytiä, Aleks Peltonen, Yrjö Kinnari; seisomassa: E Brederholm, Manu Hämäläinen, Simo Hynnä, Martti Sutelainen, Arvi Ukkonen ja A Mikkonen. N:o 7 SUVANNON SEUTU Kirvesmäkikerholla tarinatuokio Mynämäellä 27. marraskuuta K irvesmäki Kerho on toiminut vuodesta 1987 eli niistä vuosista lähtien, jolloin käynnit kotiseudulla alkoivat tulla mahdollisiksi itäisen kommunistidiktatuurin alkaessa käydä kuolinkamppailuaan. Kerhon ensimmäinen tapahtumarikas kotiseuturetki tehtiin Terijoen Kuokkalasta käsin keväällä 1987.Suvannon ja Taipaleenjoen tienoot olivat tuolloin vielä suhteellisen ” neitseellisessä” tilassa Talvisodan taistelujen jäljiltä. Näillä kotiseudun maineikkailla maisemilla oli kuitenkin jo 1960-luvun alussa vieraillut joukko metsäpirttiläisiä Leningradista käsin nk.”nailonpaita” matkalla. Matkat maksettiin takseille nailonpaidoilla tai -sukilla. Vuosien saatossa on kerho tehnyt säännöllisesti vuosittain retkiä kotiseudulle ja Taipaleen taistelupaikoille, joissa osanottajina ovat kerholaisten ohella olleet etenkin talvisodan Taipaleen sotaveteraanit ja alueen sotahistoriasta kiinnostuneet harrastajat. Vuosittaisten retkien ohella on kerho säännöllisesti pyrkinyt kokoamaan yhteen jäsenistöä ja muita alueen historiasta kiinnostuneita järjestämällä eri yhteyksissä juhla-ja seminaaritilaisuuksia ajankohtaan liittyvistä kysymyksistä. Yhdistyksen kustantamat julkaisut kotiseudusta ja Taipaleen taisteluista maastokartoituksineen ovat lukuisat ja saaneet lukijoiden ohella tunnustusta myöskin sotahistorian asiantuntijoilta. Nyt 70 vuotta Talvisodan alkamisesta on Kirvesmäki Kerho ry järjestämässä puitteeltaan ”kylämäisen” kokoontumisen ”Tarinatuokion”muodossa, jossa tarkoituksena on haastella vapaasti osanottajia kiinnostavista menneistä ja tulevista asioista Karjalaa unohtamatta. Tarinatuokio pidetään lauantaina 27 päivänä marraskuuta Mynämäen keskustassa sijaitsevassa Mietoisten Säästöpankin juhlahuoneistossa. Tilaisuuden tarkempi ohjelma ohessa. Tervetulleeksi toivotetaan kaikki menetetyistä kotikunnaista ja Karjalasta kiinnostuneet ja niitä kaipaavat ihmiset. Toimeksi saaneena Aulis Ukkonen Kutsu Kirvesmäki Kerho METSÄPIRTTI SEURA RY toivottaa teidät tervetulleiksi Mynämäen Säästöpankin kerhohuoneistoon 27.11.2010 klo 12.00, viettämään iltapäivää pikkujoulun merkeissä tarinoiden ja laulaen. Aloitamme riisipuurolla ja sekahedelmäkiisselillä. Kahvit leivonnaisineen nautimme myös sopivassa kohdassa ohjelmaa. Arpajaiset. Pieni paketti mukaan pukinkonttiin. Osallistuminen 5euroa Tervetuloa! Syyskokous 17.11.2010 klo 18 Karjalatalon Wärtsilä-salissa. Sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! - hallitus 15 Ykän kevytruokaresetti; miinus 10kg Uamusil mie uon tottunt tekemää tällei, kyl sen suapkii tehtyy aika vällei. Sukkelast mie kaurapuuron keitän, siihe suolaa aika vähä heitän. Laitan puuro piäl marjasoppaa vähä, täs ruuas ei kyl rasvaa nähä! Besellii mie laitan leivä pääl, rasvatonta maitookii miul on tääl, leivä pääl mie laitan kurkkuu, tämä onkii melkei herkkuu. Puoleepäivää ei uo pitkää heittoo, sit mie laitankii perunakeittoo: kyljykset uon uunis paistant, niist enemmät rasvat laistant. Keittoo perunoi kuorii pittää eihä se muute ole yhtää mittää Keittojuurekset on aika hyvvii niist tulluo makuloi syvvii. Iltapäivä kohvii tekköö miel mulla ja kohvi kans männöö pulla. Illallista viel pittää laittaa, kyl sekkii viel maittaa. Pannul paistan kolme nakkii, ne käristän ja siihe sakkii laitan porkkanii ne keitetyt on miulla. Kyl maistuu miulla entä siulla? Kokkeile siekii tätä, jiäpiks syönni jälkie viel nälähätä? Yrjö Laulajainen Mynämäki Turun Seudun Metsäpirttikerhon pikkujoulukokous keskiviikkona 24.11.2010 klo 18 Maarian Pappilan Tallissa (Maarian kirkon lähellä, Sorolaisenkatu, Turku, puh.luettelon kartta s. 33 tai 49, ruutu 55-45). Yhteislauluja ja muutakin ohjelmaa, riisipuuroa ja rusinasoppaa, torttukahvit, mukavaa seuraa! Tervetuloa! SUVANNON SEUTU 16 N:o 7 Tapahtumia 80 vuotta sitten – loppusyksy 1930 Lokakuu eli likakuu Lokakuu on saanut nimensä siitä lo’an paljoudesta, jonka syyssateet ovat aiheuttaneet. Vanhan-Mikonpäivän iltana majoitettiin syksyllä ensi kerran lehmät läävään ja hevoset talliin. Simo siltoja tekeepi (28.10.), Martti (11.11.) maalle, karttu jäälle, paimenet kylän kululle, kalamiehet kankahalle. Syksyinen jää on sitkeää kuin taikina. Vuokselan kirkkoherra vaihtuu Vuokselan kirkkoherra A. Kalliala on valittu Pertunmaan kirkkoherraksi. Vaalin toimitti A. Peltonen Mikkelistä. Toisella vaalisijalla ollut pastori Aarne Kalliala sai 1390 ääntä, kun ensimmäisellä vaalisijalla ollut J. Kahila Pöytyältä sai 250 ääntä. Vuokselan kansakoulupiirin Vuoksen laskemishanke suunnitteilla Kiviniemen koskesta Paakkolankosken alapuolelle Tie- ja vesirakennuksien ylihallitus on antanut kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle Vuoksen laskemishankkeen johdosta lausuntonsa. Siinä ministeriö ehdottaa hankkeen toteuttamista Kiviniemen koskesta Paakkolankosken alapuolelle laskemisesta laaditun vaihtoehdon 2 mukaisesti. Kustannusarvio on 65 milj. markkaa. Vaihtoehto 1 ja 2 poikkeavat keskikesäveden laskemisen osalta siten, että vaihtoehto 1 olisi 2,0 – 2,42 m ja vaihtoehto 2 1,29 – 1,69 m. Pääasiallinen perkaus tapahtuisi suunnitelman mukaan seuraavissa paikoissa; Kiviniemenkoski, Mustasaaren virta Pölläkkälän sahan luona, Paakkolankoski, Hopeasalmi, Papinkoski Antreassa ja Kuorekoski Antrean rautatiesillan luona. Varsinainen Vuoksen laskuhanke oli jaettu 5 eri työalueeseen. Laskusuunnitelmaan on ehdotettu myös 8,4 kilometrin pituinen Äyräpäänjärven laskujoen perkaaminen. Tämän laajan ja matalan järven läpi on tarkoitus kaivaa kanava sekä edelleen jatkaa joenperkausta edelleen aina Muolaanlampeen saakka. Hankkeen tarkoitus on Äyräpäänjärven kuiviin laskeminen. Hankkeen suunnittelusta vastannut Vuoksen joenperkauskomitea piti koko Vuoksen laskuhankkeen toteuttamisessa kiireellisempänä ensimmäisenä vaiheena toteuttaa Kiviniemen kosken ja Paakkolankosken välistä osuutta. Myöhemmin tulisi ottaa harkittavaksi perkauksen jatkamista muualta ottaen huomioon mm. Paakkolan kanavan sulkujen uusimistarve. Laskemishankkeen toteutuessa nykyisistä tulvan vaivaamista ranta-alueista saataisiin uuttaa viljelymaata. Perkaushankkeen kokonaiskustannusten selvittäminen vielä on työn alla ja myöskin niiden jakaminen valtion ja maatalousväestön kesken. uusi koulu valmistumassa Perjantaina lokakuun 3. päivänä oli Vuokselan kunnan Vuokselan kansakoulupiirin uuden koulutalon vastaanottotilaisuus. Tilaisuuteen oli saapunut Viipurin läänin maanviljelysseuran rakennusmestari D. Hagberg, kunnan valitsema vastaanottotoimikunta, koulun rakennustoimikunta sekä urakoitsija Otto Pirnes. Vastaanottajat tarkastivat rakennukset kauttaaltaan. Ainoastaan pienehköjä muistutuksia ja korjauksia tehtiin, joten koulutalo ulkorakennuksineen vastaanotettiin kunnan puolesta. Vastaanottotoimikunta antoi urakoitsija Pirnekselle lausunnon hyvästä ja tarkasta työstään. Koulutoiminta siirrettiin uuteen taloon hetimmiten. Vastaanottotoimikunta päätti järjestää koulun vihkiäisjuhlan vielä kuluvan vuoden loppuun mennessä. Päivän määrääminen riippuu lopullisesti kansakoulutarkastajan lausunnosta. Työtarjous (K-V 18.10.1930) Vuokselan kunnan Vuokselan kansakoulun leikkikentän tasaus sekä aidan teko kouluntontille y.m. pienempiä töitä annetaan tehtäväksi paikan päällä pidettävällä huutokaupalla lokakuun 20. päivänä klo 10 päivällä huutokauppa-tilaisuudessa mainittavilla ehdoilla. Rakennuslautakunta pidättää vallan hyväksyä tai hyljätä tehdyt tarjoukset. Rakennuslautakunta ( K-V 18.10.1930) Vuokselan kunnan Vuokselan kansakoulupiirin uuden Kansakoulutalon vihkiäisjuhla Tiistaina marraskuun 4. päivänä 1930 klo 12 uudella koululla. Juhlan ohjelma on arvokas ja vaihteleva. Kaikki tervetulleita. JOHTOKUNTA N:o 7 SUVANNON SEUTU Vuokselan Lotta-Svärd yhdistyksen 10-vuotisjuhla 12.10.1930 Juhlallisuudet alkoivat jumalanpalveluksella kirkossa, johon osallistui runsaasti lottia ja suojeluskuntalaisia. Varsinainen juhla järjestettiin kunnantalolla, jonka lotat olivat varsin kauniisti koristelleet. Suojeluskunnan ja lottien sekakuoro johtajanaan paikallispäällikkö Lenno Lehmusvuori esittivät kuorolaulua. Tervehdyspuheen piti rouva Alma Kinanen. Lausuntaa esitti Väinö Virkki. Puheen piti Lenno Lehmusvuori kosketellen lottatyön merkitystä. Lotta-Svärd yhdistyksen Viipurin piirijohtokunnan terveiset ja onnittelut toi juhlaan piirin puheenjohtaja rouva Kerttu Stenberg toivottaen edelleenkin menestystä paikallisosaston toiminnalle. Tilaisuus kunnantalolla päättyi Maamme laululla. Juhlimista jatkettiin sankarihaudalla, joka oli koristeltu köynnöksin ja lipuin. Yhteislaulun jälkeen pastori Kalliala piti voimakkaan isänmaallisen puheen luoden silmäyksen menneisiin aikoihin ja tehostaen samalla päivän merkitystä. Kummun alla lepäävien sankarien muistoksi laskivat lottien puolesta seppeleen Martta Karonen ja Aino Lamppu. Illalla oli ohjelmallinen juhlailtama Noisniemen nuorisoseuran talolla. Paikallisosaston alkuvaiheista ja toiminnasta 1920 – 1930 puhui puheenjohtaja Aino Lamppu. Rikassisältöisen ja mieltä lämmittävän juhlapuheen piti maanviljelijä Jalmari Pusa Vpl. Pyhäjärveltä. Seurasi monien onnitteluiden esittäminen. Väliajan jälkeen oli runolausuntaa ja näytelmä “Porrassalmella”. Tilaisuus päättyi lattialla pyörähtelyyn tanssin merkeissä. Sää oli suosiollinen ja 10-vuotisjuhla jäi osanottajien mieliin kauniina muistoina. Vuokselan kunnanvaltuuston päätöksiä 10.11.1930 Käsiteltiin Kieltolakitaistelijain tukijärjestön kirjelmä koskien tarjousta liittyä järjestöön vuosimaksua vastaa. Liittymistä ei pidetty tarpeellisena, koska kunnassa on raittiuslautakunta, joka ajaa samoja asioita. Maaherran ehdotus sotaväelle annettavien ruoka- ja rehutarpeiden hinnoiksi hyväksyttiin sellaisenaan kunnassa noudatettavaksi. Päätettiin ottaa kunnan huostaan Jovinsaaren – Ristniemen tie ja lautta.. Tie päätettiin teettää hätäaputöinä. Päätettiin irtisanoa Tapaturmavakuutus Auran ja kunnan välinen ryhmävakuutus. Onnettomuus Vuoksella Valkjärven Hampaalan kylästä kotoisin oleva talollinen oli matkalla Vuokselaan ajaen hevosella Oravaniemen – Lauttasaaren väliä kulkevaan lauttaan, pillastui hevonen jostain syystä ja peruutti kiessit edellä Vuokseen. Hevonen kärryineen vaipui veden alle. Vettä paikalla oli 10 metriä. Ennen kuin hevonen ennätettiin saada ylös, oli henki jo lähtenyt. Omistajalle koitui tuntuva tappio, koska hevonen oli n. 3000 – 4000 mk:n arvoinen. 17 Varkaita Kiviniemen markkinoilla Markkinoiden jälkeisenä yönä syyspimeyden turvin varastettiin Vuoksen laivarannasta Pölläkkälän Osuuskaupan ja kauppias Juho Känkäsen Pölläkkälästä omistamia markkinoille myytäväksi tuotuja jalkineita ja vaatteita noin 1000 markan arvosta. Varkaiden jäljillä jo ollaan ja yksi henkilö on jo epäluulon alaisena pidätetty. Muuten Kiviniemen markkinat olivat verrattain siistit. Putkaan pidätettiin kaikkiaan 48 henkilöä, mutta heistä vain 20 juopumuksesta. Suurempia viinan takavarikkoja ei tehty lainkaan. Ilmoituksia (K-V 18.10.1930) Hoidan asioita pian alkavilla Kivennavan käräjillä. Tavattavissa käräjäpaikalla. VILJO HELME Varatuomari, Kiviniemi Hei likat hei! Haluaisi kolme iloista ja reipasta Kanadan poikaa päästä Karjalan neitosten kanssa kirjeenvaihtoon. Vast. valok. kanssa, vaan myöskin ilm. tervetullut Mr X, Mr Y, Mr Z Beech S.t. 2. Sudbury Ont. Canada Kaksi nuorta ja iloista tyttöä Maalaisliiton paikallisosasto Vuokselaan Vuokselan maalaisliittolaiset ovat päättäneet perustaa paikkakunnalle maalaisliiton Vuokselan paikallisosaston. Perustamista koskeva kokous pidetään kunnantalolla Lammasniemessä marraskuun aikana. Kooste: Taisto Virkki Lähteet: - Vuoksela-arkisto - Keski-Vuoksi lehti 1930 Täältä lännen kultalasta haluaisi päästä kirjeenvaihtoon Karjalan poikien kanssa. Vast. valok. kanssa. Nim. Mrs. A Beech S.t. 2. Sudbury Ont. Canada SUVANNON SEUTU 18 N:o 7 Kalastukseen liittyviä uskomuksia V uoksen virta oli hyvin kalaisa. Vesistö oli yhteydessä Laatokkaan, josta Vuoksen kalakanta sai täydennystä. Yleisimpiä kaloja olivat hauki, kuha, lahna ja ahven, mutta myös siika, lohi ja jopa toutain tarttuivat kalamiehen pyydyksiin. Kalastuksen yleisyyttä kuvaa se, että pitäjien ranta-alueiden ihmisille kalastus oli elämäntapa ja myös tärkeä rooli ruokataloudessa kuin osalle myös tulonlähde. Kalastusta on harrastettu vuosisatojen ajan ja myös siihen on liittynyt salaperäisyyttä ja erilaisia uskomuksia Ahti vedenjumalaa kohtaan. Vanhoja kalastustaikoja Kesäiset kalapäivät ovat jo soluneet ohitse. Suloisissa poukamissa, joissa tänä unohtumattomana kesänä 1930 kaloja koukkuihin houkuteltiin, väreilevät jo loppusyksyn vihurit. Ja kalliolla, joilla päivää paistateltiin ja kalakaskuja kerrottiin, viipyy jo pitkät syksyisen sateen kosteus. Ennen vanhaan myös esi-isämme kesyttelivät veden karjaa. Tuolloin oli hyvin tärkeätä ja tähdellistä, että kalanpyytäjä säilytti hyvät suhteet vedenhaltijoihin. Näitä oli lukuisia ja tärkein niistä oli “armollinen Ahti”. Vedenhaltijaa voitiin lepytellä mm. seuraavilla tavoilla; Verkkoon tahi nuottaan oli sitä veteen laskiessa kiinnitettävä punaista villalankaa. Pyhänä ei saanut pyydystää tekemättä erikoista uhria vedenhaltijalle. Järvi voitiin lahjoa, jopa niinkin hyvin, ettei toinen siitä saanut kaloja, kun se kierrettiin kolmasti vastapäivään ja kerran myötäpäivään. Mukana oli tällöin oltava elohopeaa. Saman puun luota oli aina lähdettävä ja elohopea oli vihdoin pantava tuon puun kaarrnan alle. Vedenhaltija saatiin muuttamaan kalat toisesta järvestä toiseen esimerkiksi seuraavalla tavalla: otettiin vanhat tulukset, joiden tekijää ei tiedetty, pantiin niihin elohopeaa, elävän puun pakkulaa, mustan koiran karvoja, lepän kuoria ja käärmeen pää. Kierrettiin sitten niiden kanssa järvi, heitet- Pitkäsiiman lasku illalla ja nosto aamuvarhaisella oli monelle tuttua ennen sotia Vuoksen siintävillä vesillä ja poukamissa. tiin ne keskelle järveä ja sanottiin “Pois entiset eläjät uusien tieltä”. Vedenhaltijoille oli myös usein annettava kalastusuhreja, jos mieli pysyä jatkuvasti niiden kanssa hyvissä väleissä. Kalastusuhreja oli mm. ensimmäisen saadun kalan antaminen takaisin vedenhaltijalle. Myös uhriksi kelpasi ensimmäisen saadun kalan keitetty pää. Ensimmäisestä kalasta voi myös tehdä keitos rannassa. Keiton valmistuttua poistuttiin padan lähettyviltä ja sanottiin “Ve’en isäntä, ve’en emäntä, Ve’en kuuluisa kuningas, Ve’en Hippa halliparta, Ve’en ainoa asukas, Tule syö kevätkaloja”. Hyvää saalista voitiin odottaa saavan, jos kuultiin kaakkurin huutavan tai jos hevosmies tuli vastaan. Kalanpyydykset olivat ylimalkaan tehtävä yläkuun aikana, jolloin ne kalastivat hyvin eivätkä lahonneet. Pohjatuulella verkon ja nuotan laskua tulisi välttää, koska etelätuulen vallitessa kala ui hyvin pyydyksiin. Hyvä kalaonni saatettiin menettää, jos kissalle syötettiin kalojen jätteitä ja perkuita. Hyvä kalastusonni seurasi, jos uusilla kalanpyydyksillä annettiin naisten ensin kalastaa. Erittäin hyväonnisiksi tulivat pyydykset, jos kaksosten äiti ensimmäisen pyydyksillä kalasti. Mato-onginta oli yleistä ja siihen liittyi monia loitsuja; Tule piikkileuka pistämään, Ve’en koira kokemaan, Ahven ammentamaan, Särki syömähän kovasti, Kaikki muut on tervaonget, Tämä mesinen onki, Saatu tuonen tyttäreltä, Mesilinnun nokan päästä. Lisää näitä kalastustaikoja löytyy Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisuista. Mätäkuun ihmekaloja me olemme kaikki valmiit kertomaan,mutta oikea kalamiehen onni tänäkin päivänä vaatiitietoa, taitoa ja hitusen uskomusta mystiikkaan. Löytyyköhän lukijoilta muitakin kalastustaikoja, kuin onkimatoon sylkeminen ennen koukun heittoa veteen? Myös entisajan kalajuttuja ja kalastukseen liittyviä kuvia tulisi kerätä talteen. Taisto Virkki N:o 7 Mitä kuuluu pitäjäyhteisöillemme? Vuosi sitten kirjoittelin aiheesta Muistot ovat voimavara. Luin tekstin nyt uudestaan ja esittämäni asiat ovat tänäkin päivänä ajankohtaisia. Toisaalla tässä lehdessä on totuuksia / ajatuksiani menneistä ja tulevista Vuokselatapahtumista kosketellen asioita seuratoiminnan (pitäjäyhteisön) kannalta. Vuoksela-Seura ry:n toiminnan tarkoituksenahan on ollut koko 60-vuotisen toiminnan aikana - järjestää tapaamis-, kokous- ja juhlatilaisuuksia; - harjoittaa julkaisutoimintaa - kerätä entiseen kotiseutuun liittyviä kuvia, kirjoituksia, esineistöä sekä kuva- ja äänitallenteita - harjoittaa entiseen kotiseutuun liittyvän kirjallisuuden ja muiden painotuotteiden sekä muistoesineiden myyntiä, - sekä järjestää jäsenistölleen seuran toimintaan sopeutuvia matkoja ja retkiä. Kevätlaulu Sakkolasta S ynkkää syksyä eletään, mutta Sakkola-Seuran puheenjohtaja Leena Rantakari on löytänyt vanhasta, edesmenneen opettaja Hilda Rantakarin laulukirjasta ”Sakkolan kevätlaulun”. Laulu on peräisin Aksel Törnuddin kirjasta Koulujen laulukirja, WSOY, Porvoo 1922, 4. painos (ensimmäinen painos oli tehty jo vuonna 1913). Leenan miehen, Risto Rantakarin vanhemmat Hilda ja Niilo Rantakari olivat Sakkolan Vilakkalan kansakoulun viimeiset opettajat; koulu toimi Revon talossa. SUVANNON SEUTU Pitäjäyhteisön vahvuus on toiminnassa mukana olevien henkilöiden aktiivisuuden varassa. Olemme vuosikymmenien aikana tehneet tuloksellista työtä; kiitos siitä lankeaa toiminnassamme mukana olleille henkilöille, joiden rakkaus entistä kotiseutua kohtaan on ollut sydämen asia. Tällä hetkellä olemme uusien haasteiden edessä. Vuokselassa asuneiden ja uusille asuinsijoille muuttaneiden rivit harvenevat. Sotien jälkeen syntyneet evakkojen lapsetkin ovat siirtyneet jo osittain eläkkeelle ja heidän lapsetkin ovat varttuneet kypsään ikään. Nyt olisi aika tarkistaa yhteisöjemme toiminnan suuntaviivat ja tavoitteet tuleville vuosikymmenille. Mukaan pohdintoihin pitää ottaa mukaan karjalaisuutta vaalimaan sitoutuvat henkilöt. Heimot ovat sodanjälkeisten avioliittojen seurauksena sekoittuneet. Joku sanoo olevansa 100-prosenttinen karjalainen, puolittain karjalainen ja joku kenties varttikarjalainen. Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Jos vaikka saataisiin mukaan muitakin kuin karjalaista sukujuurta omaavia henkilöitä. Tämä vain laajentaisi näkemystä ja toisi rikkautta toimintaan. Tänä päivänä yhteiskunnan henkinen tila vaatisi kohentamista ja yhteen 19 hiileen puhaltamista tulisi edistää. Harrastus, joka antaa mielihyvän kokemuksen, on parasta lääkettä ja kantaa eteenpäin. Tämän tuntemuksen varassa unohtaa hetken murheet. Tähän tähtäsi mm. syksyllä 2010 ollut ” Iloinen mieli” -kampanja Koillismaalla, jossa tuotiin julki, että antamisen ja saamisen ilo on aitoa iloa, jota ei voi piilottaa puseron alle. Pohdiskellaan itse kukin asioita mielessämme! Toivotan Iloinen mieli -laulun sanoilla hyviä lukuhetkiä lehden lukijoille! Iloinen mieli ja malttava kieli, se maailman raitilla mallaa, sellainen jolla on synkeä mieli, elämä se tuohon tallaa. Nauravaa suuta kun alati kannat, sulta ei ystävät puutu, mut vinossa suusi olla jos annat, ei elämäsi onneksi muutu. Älä siis ystävä turhan tähden toiveita luotasi heitä, vaan hymyile yksin ja toisten nähden, ja aina toiveilla murehet peitä. Taisto Virkki p. 0400 – 576 722 [email protected] SUVANNON SEUTU 20 I N:o 7 Vuoksela-tapahtumia – menneitä ja tulevia llat pimenevät päivä päivältä ja edessä on vuodesta 2010 jäljellä marras- ja joulukuu. Toivottavasti saisimme loppuvuodesta kunnon pehmeän ja lumisen talvenalun. Mielikin piristyisi valoisuuden lisääntyessä. Sanotaan, että harrastuksista saamme voimaa elämään. Siksi on aika muistella taaksepäin mennyttä vuotta ja katsoa eteenpäin, mitä tuleva vuosi voisi tuoda tullessaan. Vuoksela-Seuralla kuluva vuosi oli juhlavuosi. Vietimme kesäkuussa 60vuotisjuhlia Hattulassa. Perinteinen kotiseutumatkamme oli heinä-elokuun vaihteessa. Ei ollut mikään rutiinimatka ja siitä piti huolen Asta-myrsky ja TV 1:n kuvausryhmä. Oikein mukava ja onnistunut matka näin jälkikäteen muistellen. Teimme yhteistyötä Suvannon Seudun pitäjäyhteisöjen kanssa kuten myöskin Suvannon Seudun Sukututkijain kanssa. Erittäin tärkeää työtä. Yhteistyö jatkuu myös ensi vuonna. Seuran toiminnan jatkuvuus on meille tärkeää ja sen eteen tulemme työtä tekemään. Tarkoitus on vielä tämän vuoden puolella seuran hallituksen piirissä käydä syvällinen keskustelu lähivuosien toiminnasta. Marraskuun lopulla on tarkoitus osallistua 21.-22.11. Karjalalehden Pikku- jouluristeilyyn. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan. Perinteinen Arepyhätapahtuma tultaneen järjestämään joulun jälkeisen viikon jonakin arkipäivänä. Tarkempi ajankohta selviää myöhemmin ja tiedon saa mm. tämän lehden joulunumerosta. Vuonna 2011 seuran vuosikokous sääntöjen mukaan on kesäkuussa ja kokouksen jälkeen tultaneen pitämään entisee viisii “Muistojen ilta”. Seuran jäseniä toivotaan saatavan lisää ja seuran toiminnasta toivoisimme jokaisen vuokselalaisen kertovan lähipiirissään. Erityisesti olisi hyvä saada vinkkejä, miten sodan jälkeen syntyneiden mielenkiinto saataisiin heräämään ja tulemaan mukaan toimintaan. Entiset toimintatavat vaatisivat ilmeisesti ravistelua. Täytyy kuitenkin todeta, että tähänastisella 60vuotisella toiminnalla on tehty vahva perustus, miltä voidaan ponnistaa eteenpäin. Entinen Vuokselan alue lähialueineen kiinnostaa edelleenkin. Onhan siellä sukujemme juuret ja sinne mieli halajaa. Lisäksi kirkon alue ja sankarihauta-alueet vaativat kunnossapitoa. Romaskin kunnan ja Vuoksela-Seura ry:n kesken on alueiden hallinnasta sopimus. Hyvä yhteistyö edellyttää vuosittaista yhteydenpitoa keskenämme. Seuran ensi vuoden toimintasuunnitelmaan sisältyy kotiseutumatkan järjestäminen Vuokselaan. Suosittelisin myös osallistumaan naapuripitäjien alueille tehtäville matkoille mukaan menemistä. Saa tuttavuuksia lisää ja tietoa paikallishistoriasta. Erilaista dokumentointityötä jatketaan resurssien sallimissa rajoissa. Vuonna 2002 alkanutta yhteistyötä Sakkola-Säätiön kanssa jatketaan toimittamalla Vuoksela-aiheita Suvannon Seutu -lehdessä julkaistavaksi. Lehtihän on Sakkola-Säätiön julkaisemana Sakkolan, Metsäpirtin ja Vuokselan kotiseutulehti. Lehtitilaus on hyvä joululahjavinkki – ottakaapa asia omaksenne! Vuokselaa koskevia tuotteita on olemassa ja niistä saa hyvän kuvan pitäjästä ja sen asukkaista ja elämästä. Joululahjavinkkejä nämäkin. Tuotteita voi tilata ja vuokselalaisten eri henkilöiden yhteystiedot löytyvät lehden takaosasta. Jos lukijalla on jotakin Vuokselaan liittyvää kysyttävää, olemme valmiit kuuntelemaan ja mahdollisuuksien mukaan selvittelemään asioita. Taisto Virkki Maamiesseuratoiminta oli aktiivista Vuokselassa. Kuvassa kurssilaiset saavat oppia maamoottorin käytöstä Virkkilässä 1930-luvulla. Vuokselaan ja/tai vuokselalaiseen entisajan elämänmenoon ja evakkomatkoihin liittyviä valokuvia,erilaisia kirjallisia dokumentteja ja lappusia kerätään edelleen Vuoksela-Seuran arkistoon. Kuviin toivotaan liitettäväksi tarkentavat tiedot.Kuvan lähettäjän yhteystiedot myöskin. Kuvat palautetaan käsittelyn jälkeen, jos siitä on maininta lähetyksessä. N:o 7 SUVANNON SEUTU 21 Säätiöseminaarissa tietoa säännöistä ja yhteistyöstä K arjalan Liiton säätiötoimikunnan ja Karjalan Liiton järjestämään seminaariin Raisioon perjantaina 15.10. osallistui yli neljäkymmentä säätiöiden edustajaa. Monipuolisen ohjelman aikana käytiin läpi sääntöjä ja vastuita. Säätiöiden yhteistoiminnasta kertoivat kokemuksiaan Terijoen, Sakkolan ja Pyhäjärven edustajat. Säätiötoimikuntaan kuuluva kurkijokelainen Kaarlo Kojo totesi avauspuheenvuorossaan säätiöiden toimialueina olevan etenkin pitäjälehtien toimittamisen ja luovutetun alueen hautausmaista huolehtimisen. Seminaarin isäntä, Raisio-konsernin toimitusjohtaja Matti Rihko (äidin puolelta juuret Uudellakirkolla) nosti kaksi brändiä muiden yläpuolelle, Elovenan ja Benecolin. – Raisio-konserni on elintarvike- ja rehualan edelläkävijä ja kasvipohjaisen ravinnon erityisosaaja, korosti Rihko. Konsernin tuotemerkkien keulakuviin nykyisin kuuluva Elovena syntyi Viipurissa Karjalan mylly oy:ssä vuonna 1925 joten nyt 85-juhlavuosi. Viljapellon laidalla kättään heiluttavan Elovena-tytön alkuperäinen piirtäjä on Viipurin Tienhaarassa asunut taiteilija Joel Viktor Räsänen (1905-1978), joka oli myllyn konemestarin poika. – Raisio on maailman ensimmäisenä elintarvikeyrityksenä merkinnyt Elovena-kaurahiutalepakkaukseen H2O-merkin, joka kertoo tuotteen kokonaisvedenkulutuksen koko tuotantoketjussa pellolta valmiiksi pakatuksi tuotteeksi asti. Sen lisäksi Eurooppalaisena edelläkävijäyrityksenä ja ensimmäisenä yrityksenä Suomessa Raisio lisäsi huhtikuussa 2008 Elovena-kaurahiutaleisiin tuotteen hiilijalanjäljestä kertovan merkin. CO2emerkki ilmaisee ilmakehään vapautuneen hiilidioksidin määrän tuotteen tuotantoketjussa pellolta kaupan varastoon. Rahat ja säännöt Säätiöiden on huolehdittava rahavaroistaan, joten oli paikallaan kuulla pankinjohtaja Veikko Karhulahden (Turun OP) esittämä talouskatsaus. Päällimmäisenä jäi mieleen, että suuria tuottoja ei ole helposti saatavissa. – Amerikan talous, mikä kuitenkin toimii veturina, on tällä hetkellä veitsenterällä. Kiinan talous kasvaa, mutta onko se kupla, jää nähtäväksi. Tuntuisi siis siltä, että kehittyviltä markkinoilta voisi saada parhaan tuoton, pohti Karhulahti. Asiamies Kai Kilpinen Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry:stä käsitteli säätiöiden hallintoa sekä sääntöjä ja niiden mahdollista uudistamistarvetta. Hän ennakoi, että suunnitteilla oleva uusi säätiölaki valmistunee 2011–2015 riippuen siitä kuinka tärkeänä sitä pidetään tulevissa hallitusneuvotteluissa. – Pääsääntönä voidaan pitää, että säätiön hallituksen tehtävä on huolehtia sääntöjen ajanmukaisuudesta. Hallitus ei myöskään voi siirtää päätäntävastuuta toimikunnille, kiteytti Kilpinen, ja totesi että hallitus voi kyllä valita asiamiehen johtamaan ja hoitamaan päivittäistä toimintaa, vaikkei säännöissä siitä kerrottaisikaan. Kilpinen kehotti säätiöitä käyttämään huomattavimman osan tuotoista stipendien ja apurahojen antamiseen sekä huolehtimaan siitä että toiminta täyttää yleishyödyllisyyden edellytykset. Yhteistoimintaa Teri-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Mäkelä kuvaili 1949 perustetun Teri-Säätiön ja myöhemmin syntyneen Terijoki-Seuran yhteistoimintaa. – Aluksi säätiö ja seura toimivat erikseen, mutta sitten kokosimme yhteistyöryhmän päällekkäisyyksien karsimiseksi. Tämän elimen avulla saimme aikaan sen mitä kutsumme terijokelaistoiminnaksi. Päällekkäisyyksistä on päästy suurimmaksi osaksi eroon ja saatu yhteistoimintaa, kuten juhlien järjestäminen. Sekä seuralla että säätiöllä on myös omia tapahtumia, valaisee Mäkelä, ja lisää että esimerkiksi seura hoitaa hautausmaa asioita. Suvannon Seudun seitsemän säätiön (Metsäpirtti, Käkisalmi, Pyhäjärvi, Rautu, Vuoksela, Räisälä, Sakkola) yhteistyön pohjaa perusteli Hannu Turkkinen Sakkola-säätiöstä sillä, että pitäjillä on samanlaiset tarpeet venäläisten kanssa toimiessa. – Paikallisten johtajien kanssa on päästy yhteistoimintaan ja yhteisymmärrykseen jopa niin pitkälle, että kesällä sikäläiset historioitsijat myönsivät että on käyty talvisota, ei pelkkä rajakahakka, muotoili Turkkinen. Hän huomautti samalla, että kannattaisi laajemminkin harkita jäsenyyttä Tammenlehvän Perinneliitossa, mikä vaalii 1939–1945 sotien veteraanien perinteitä. Vpl. Pyhäjärvi-säätiön Yrjö S. Kaasalainen korosti että Suvannon seudun pitäjät ovat olleet naapureita ennen ja nyt. – Kokemusten vaihto puolivuosittain pidetyssä palaverissa on osoittautunut hyödylliseksi samankaltaisten asioden parissa painittaessa. Myös tutustumismatkat Karjalaan naapuripitäjiin ovat lähentäneet säätiöitä ja antaneet naapurituntemusta. Karjalan Liiton ajankohtaisista asioista kertonut Satu Hallenberg iloitsi jäsenmäärän jatkuvasta kasvusta, sillä tänä vuonna on syyskuuhun mennessä tullut 2400 uutta jäsentä. – Jäsenmaksut kun saisi vielä ajan tasalle, että pystyisi palvelemaan jäseniä tehokkaasti. Karjalan Liitossa on yksi työntekijä 8000 jäsentä kohti, kun monella muulla liitolla on yksi 1000 jäsentä kohti. Siksi vaaditaan jäseniltä ymmärtämystä, kun ei aina heti vastata puhelimeen, huokaisee Hallenberg. Seminaarin päätteeksi pohdittiin esitys säätiöiden liittokokousedustajiksi vuoden 2011 liittokokoukseen ja tulevalle kaudelle. Kuluvalla kaudella säätiöiden edustajina liittovaltuustossa ovat olleet Irma Sinerkari Jaakkima-säätiö ja Martti Talja Vuoksen Säätiö. Raisio-konsernin tarjoaman iltapalan yhteydessä Varsinais-Suomen karjalaisseurojen piirin puheenjohtaja Mika Akkanen hehkutti Turussa vuonna 2011 järjestettäviä kesäjuhlia, joista tulee hänen lupauksensa mukaan osallistumisen arvoiset. Kullervo Huppunen SUVANNON SEUTU 22 N:o 7 Turkasen hyvä yritys, missä sakkolalaisuus näkyi ja kuului K öyliö on pieni vajaan 3000 asukkaan kunta sydän-Satakunnassa, Euran, Huittisten, Kokemäen ja Säkylän naapurina. Köyliöllä on kuitenkin monia menneisyyteen perustuvia historiallisia erityispiirteitä naapureitaan enemmän. Perimätieto palauttaa mieliin talonpoika Lallin, ”pahin pakanoista”, kuten runoilija asian ilmaisee ja hänen vaimonsa Kertun: ”Kerttu kelvoton emäntä, paha akka pannahinen”, joka valheellisesti sai Lallin silmittömään raivoon, mistä oli kohtalokkaana seurauksena piispa Henrikin murha Köyliönjärven jäällä tammikuun 20. päivänä 1156. Legendassa talonpoika Lalli on nähty sekä kiivasluotoisena tappajana että vaimonsa viekkauden uhrina, myöhemmin myös kirkon vastustajana, aikansa verokapinallisena ja sorretun kansan puolustajana. Nämä perimätiedot ovat lähtemättömästi jättäneet ”kyseenalaisen” kuuluisuuden tälle vakaalle, rauhalliselle maalaiskunnalle. Maisemallisesti Köyliö on erittäin kaunis; Köyliönjärvi, rehevä luonto ja hyvin hoidetut, viljavat peltolakeudet antavat siellä vierailevalle myönteisen kuvan tästä pienestä kunnasta. Tuiskula, kylä Köyliössä Tuiskula on yksi Köyliön kylistä, mutta siellä tuntuu olevan ”voimaa enemmän” kuin pienessä kylässä yleensä. Kaiken takana on kylän erittäin aktiivinen kyläyhdistys, jonka jäsenenä on jokainen kyläläinen ja se on jo vuosikymmenet ylläpitänyt esimerkillistä yhteishenkeä, joka ilmenee osallistuvana, vapaaehtoisena talkootyönä. Tästä osoituksena on vuodesta toiseen talkoovoimin tehtävä kesäteatteriesitys väliaikakahvituksi-neen. Talkoilla ylläpidetään myös Tuiskulan Seurataloa ja monia muita kylän yhteisiä asioita. Tuiskulan Kesäteatteri on yksi Satakunnan tasokkaimpia ja suosituimpia. Sille on ominaista, ettäesitykset yleensä liittyvät paikkakunnan tapahtumiin tiettynä aikana ja kaikki näyttelijät Teollisuutta Sakkolassa 1930-luvulla. Punamullan eli keltaisen maa-aineksen ottopaikka oli Petäjärvellä Väärämäen rinteessä. Keltamullan suodatusaltaat olivat Lännäjärven rannassa. Kuva Petäjärvi-kirjasta. ovat oman kylän naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia samoin eläimetkin, kuten tänä vuonna hevonen. Kesäteatteri on rakennettu Tuiskulan Torpparimuseon pihapiiriin, missä museon monipuolinen rakennuskokoelma muodostaa näytöksille asianmukaiset kulissit. Vuoden 2010 esitys oli Kansankomedia ”Turkasen hyvä yritys”, mikä sijoittui ”vaaran vuosiin”. Näytelmän käsikirjoitus ja ohjaus oli Pekka Saariston, Karjalasta ovat Pekankin juuret, muistaakseni Johanneksesta. Aikaan liittyi mm. venäläisten upseerien vankileirin sijaitseminen Köyliössä, mikä on osittain unohdettu ja vaiettu tosiasia. Vankeja oli kaikkiaan noin 700. Myös se, että vankeja karkasi rauhanteon jälkeen, ennen palauttamista, lähes sata. Stalinin käsityksen mukaan vangiksi antautunut oli maanpetturi, jonka tulevaisuuden näkymät eivät suuressa sosialistisessa isänmaassa olleet kovin hääppöiset. Toinen tärkeä teema oli karjalaisten evakkojen tulo Köyliöön. Kun venäläiset olivat lähteneet tulivat ”kultakäköset”, joita myös nimiteltiin ja paikoin kohdeltiinkin kuin ”ryssiä”. Evakot, jotka Köyliöön tulivat, olivat pää- asiassa ”mahtipitäjä” Räisälästä. He olivat kokeneet kovia Elisenvaaran aseman pommituksessa, jossa asemalla olleet sotilasjunat ja evakkojunat kokivat varsinaisen “tulihelvetin”, jossa menehtyi paljon Räisälän evakkoja. Kolmantena teemana oli, kun näyttämölle ajoi Massey-Harris traktorillaan, johtaja Iisakki Turkanen. Iisakki oli yrittäjä ja organisaattori, jolta kaikki tuntui onnistuvan. Traktorin peräkärry oli varustettu kiinteällä sirkkelillä, jolla hän auttoi pääasiassa räisäläisten evakkojen rakennuspuuhia. Hän oli itsevarma ja aikaansaava karjalaismies, joka sanoi olevansa Sakkolasta, missä hänellä oli punamultatehdas. Iisakin selkeä ja itsevarma johtamistapa oli, että ”silviisii tehhään ko mie sanon, män sit oikei taik vääri”. Kun paikallisen maanomistajan mailta sitten löytyi jatkojalostukseen erittäin sopivaa savilaatua, perusti Iisakki Turkanen maanomistajan kanssa tiilitehtaan, joka noinkymmenen vuotta menestyksekkäästi toimittuaan paloi. Tämä tapaus oli masentaa yrittäjän, sillä hän muisteli unohtaneensa vakuuttaa laitoksen tulipalon varalta. Neuvokas ja huolehtivainen vaimo oli N:o 7 kuitenkin Iisakin tietämättä vakuuttanut tiilitehtaan ja hoitanut vakuutusmaksutkin ajallaan. Näin saaduilla vakuutuskorvauksilla Iisakki osti myllyn läheisestä Hinnerjoen kunnasta ja menestyksekäs yritystoiminta jatkui siellä. Roolihenkilön esikuvana sakkolalainen Näytelmän henkilöillä on todellisia eläneitä esikuvia, niin tässäkin tapauksessa. Kun tiedustelin käsikirjoittajalta ”sakkolalaisen Iisakki Turkasen” esikuvaa, hän kertoi hänen olleen Iivari Kuparinen, Sakkolan Petäjärveltä. Nimi Turkanen syntyi kirjoittajalle siitä, että Iivari uskonnol-lisena miehenä ei koskaan kiroillut, vaan pahimmat sanat, mitkä hänen suustaan lähtivät olivat ”voi turkasen turkanen”. Petäjärven kyläkirjassa, sivut 93-96, sekä kirjassa Kupariset Suvannon ympärillä, sivut 148-152 vahvistavat, että tottahan kaikki nähty ja kuultu Turkasen roolihenkilössä oli. Iivari Kuparinen oli alkuperäiseltä ammatiltaan muurari. Muurarin opin hän oli saanut langoltaan Filemonilta Riiskasta. Varsinkin kesäisin hän kävi tekemässä muurarin töitä ympäri Sakkolaa. Tuttavaltaan hän oli kuullut, että Lännäjärven takamailla on oudon keltaista maata. Oitis hän lähti tarkastamaan asiaa ja toikin kotiin näytteen, mitä ryhtyi paistamaan keittiön hellalla. Paistettaessa keltainen maa muuttui punaiseksi. Tämä koe oli alkuna punamultatehtaan perustamiselle. Tarmokas ja innovatiivinen muurari jätti päätoimisen muuraamisen ja siirtyi johtamaan perustettua tuotantolaitosta. Yhtiökumppaneikseen hän hankki Sakkolassa tunnetut markkinoinnin, juridiikan ja logistiikan asiantuntijat, he olivat porsasparisniekka, ulosottomies ja asemamestari. Punamulta oli tuona aikana hyvin kysyttyä tavaraa rakennusten maalaukseen. Toisena tuotteena oli keltamulta. Tuotanto, vauhtiin päästyään, oli eri väreissä keskimäärin 1500 kg päivässä. Valmiit puna- ja keltamultasäkit vietiin Petäjärven asemalle, missä ne välivarastoitiin ja kuljetettiin edelleen kuluttajille. Kaikki edellä mainittu suunnittelu, rakennustyö ja tuotannon toteutus tapahtui vuosina 1937-1939. Yksinker- SUVANNON SEUTU taisin menetelmin, tarmokkaalla ja innovatiivisella otteella sekä tehokkaalla myyntityöllä. Kannaksen Väri Oy:llä olisi ollut hyvät menestymisen edellytykset, mutta turkasen sota tuli väliin. Lallin hahmo hallitsee Köyliössä.. Köyliön kuntakeskusta hallitsee professori Aimo Tukiaisen veistämä Lallin patsas. Jykevällä Lallin hahmolla on käsissään keihäs ja aitan lukko. Eipä liene ihme, että Köyliön urheiluseuran nimi on Lallit, suojeluskuntatalo nimitettiin Lallintaloksi ja paikallinen kauppaliikekin muuttui Lallinmaan Osuuskaupaksi. 23 lee vastustushenki tiettyihin asioihin. Niihin aikoihin, kun Suomea vietiin EU:hun, kutsui köyliöläinen viljelijätalonpoika viljelijät laajemmaltakin Satakuntaa EU:ta vastustavaan tilaisuuteen Lallintalolle. Hän kokoonkutsujana avasi tilaisuuden toteamalla: ”EU ja eutanasia on viljelijän kannalta sama asia”. Lisäksi kerrotaan, että John Wikströmin ollessa arkkipiispana hän suoritettuaan piispantarkastuksen Köyliön seurakunnassa oli lähdössä kotimatkalle Turkuun, seurakunnan johtavat luottamushenkilöt olivat arkkipiispaa hyvästelemässä ja onnittelivat häntä samalla siitä, että hän oli ensimmäinen ruotsinkielinen piispa, joka on Köyliöstä selvinnyt elävänä. Myös tämän päivän talonpojassa pii- Matti Naskali Romaaneja lahjoitusmaa-ajalta, osa IV Synnin miilu L ahjoitusmaaromaaneista taiteellisesti merkittävimpänä pidetään vuonna 1941 ilmestynyttä Unto Seppäsen romaania ”Synnin miilu”. Seppänen ei ole ns. kansankirjailija, vaan hän teki porvarillisen elämäntyönsä Kouvolan Sanomien päätoimittajana. Hänen kirjansa maisemat ovat Kanneljärven Temisevästä, äidinpuoleisen suvun tilalta Liikolan kylässä eli vähäinen lahjoitusmaakylä Karjalan kannaksella. Romaanin juoni ei ole monimutkainen, dramaattinen kylläkin. Kylän miehet polttavat miilua kylän hovin moisniekan käskystä. Heitä valvomaan on pantu kasakka Miihkaili. Kasakan Siperia-uhkailut ärsyttävät miehiä. Miilun palamista odotellessaan miehet kertovat tarinoita ja kansanuskomuksia sekä ryypiskelevät. Humalapäissään ja vihan vimmassa he sitten tappavat kasakan ja polttavat ruumiin. Miehet tulevat kuitenkin synnintuntoon ja murha tulee lopulta ilmi. Miilunpolttajat ovat juridisesti syypäitä romaanin loppuratkaisuihin. Teoksessa kuvataan myös venäläisiä, jotka alistavat paitsi suomalaisia myös omia alaisiaan. Seppänen kuvaa kyläyhteisö ja erilaisia henkilötyyppejä. Kirjan henkilöissä tapahtuu psykologista kehitystä ja romaanin juoni on vähemmän kliseinen. Romaani on kirjoitettu kesällä 1939 Kanneljärvellä. Seppäsen elämäkerran kirjoittaja, Hannu Purhonen arvelee, että kirjailija purki omaa ahdistustaan kirjoittamalla toisesta aikakaudesta. Romaanista käy selvästi ilmi, kuinka talonpoikaisväestä menetti taloudellisen vapautensa ja alistettiin tilanherransa mielivaltaan. Yritteliäisyys ja halu uudistusten ja parannusten tekoon hävisi vähitellen, sillä pieninkin edistys merkitsi verojen ja päivätöiden lisääntymistä. Juuri tätä pysähtyneisyyden tilaa kuva Simo Erosen romaani ”Orjavallan perintö”, joka on esitelty tämän sarjan 2. osassa. Raija Haapsaari Kirjoitussarjan edelliset osat on julkaistu Suvannon Seuduissa nro 3/2010, 4/2010 ja 5/2010. 24 SUVANNON SEUTU N:o 7 E Viljon pakinaa On sanottu, että kun on sukujuuret Karjalan, se puheenaiheen antaa ain. Eli kun kaksikin karjalaisjuurista tapaa, niin puhe kääntyy Karjalaan tavalla tai toisella. Meille vanhemmille siellä syntyneille karjalaisuus muodostui oman kotiseudun, synnyinseudun kautta. Nuoremmille karjalaisuus voi olla vahvana ilman suhdetta tiettyyn kotiseutuun. On ollut hyvä, kun on pidetty yllä tätä Karjalan palautuskeskustelua. Voimme vain odottaa ja toivoa, että poliittinen johtomme ottaisi asian esille Venäjän kanssa. On sanonta, että jäätiin kuin eno veneestä. Me vanhemmat ennen sotia syntyneet olemme paljolti jääneet jälkeen tästä kehityksen veneestä. Emme kaikki osaa käyttää tietokoneita, eikä niitä nettejä ja verkkosivuja. Säitä on ennustettu jokainen omalla tavallaan. Luonnossa on vielä noita varmoja merkkejä, jotka pitävät yhä paikkansa tässä muuttuvassa maailmassa. Näitä ovat aamuruskot, iltaruskot, aurinkokehä, kuun kehä ym. Sitten on meillä vanhemmilla näitä hyviäkin puolia, osaamme ennustaa säätä. Kyllä kuluneet nivelet tietää sään muutokset. Minä hainkin sääennustajan paikkaa Ilmatieteen laitokselta, jota myös sanotaan arvauslaitokseksi. Pitkän odotuksen jälkeen sain vastauksen, jossa sanottiin näin: Valitettavasti emme voi ottaa tänne vanhoja kokeneita ennustajia siksi, että meidän nämä hyvät työpaikkamme kalliine koneineen ovat silloin vaarassa loppua. Ja siksi toiseksi, ainahan me joskus osumme oikeaankin. nsin uutisia. On onni, jos kenellä on iso nenä, sellainen jota voi rukkaskädessä niistää. On näet tutkittu, että sitä vähemmän pöpöjä pääsee elimistöön, mitä isompi nenä. Robotti vihki avioparin Japanissa. Oli”Kun kaksikin kohan vihkikaava jotenkin näin: karjalaisjuurista tapaa, “minä tekijäni sanelemana julistan teiniin puhe kääntyy dät…” Karjalaan tavalla tai toisella” Ennen apteekit olivat lääke- ja terveystuotteita myyviä paikkoja, nyt ne ovat seksilelujakin myyviä sekatavapoissa kaikenlaisia sekoituksia. Kiurakauppoja. Silviisii. run Aino Sakkolan Keljasta oli sotien Käymissämme sodissa sattui joskus jälkeen töissä Saarioisten tehtaalla. sotilaille sekä kaatumisia että pelastu- Hän sanoi, että oli vienyt karjalanpiimisia, jotka olivat niin sanotusti hius- rakkaideaa Saarioisiin, eikä ollut saakarvan varassa. Moni on varmaan lu- nut mitään hyvitystä siitä. Minun äikenut Kimmo Sorkon tänä vuonna il- jäni sanoi kaurakiisselistä, että ei se mestyneen kirjan “Taipaleen päiviä”. nälkää vie, mutta on liukasta, ko rykäSiinä kerrotaan yksi ihmeellinen pe- syö ni o ryntäil, ko hökäsyö ni o houlastuminen laukaalaisesta Artturi Put- sus. Nykyisin on kaupoissa jos jonkintosesta. Nuo vanhat, paljon sodissa moisia piirakoita. Valinnanmahdollinähneet ja kokeneet veteraanit eivät suuksia riittää, mutta liekö yhtään joka ole paljonkaan niistä kertoilleet. Vanvetää vertoja aidoille karjalanpiirahoilla, niin veteraaneilla kuin muillakoille. Tuosta valinnanmahdollisuukin, jotka ovat avioliitossa elämänsä desta tuli mieleen tapaus ajalta, kun eläneet, on niin kauan hyvä kun voiasuimme Savossa. Julius ja Anni seivat yhdessä elää. Kun sitten toinen soivat Suonteen lahden rannalla sykkutsutaan pois tämän maan päältä, niin syllä, kun lahti oli jo jäässä. Mieli teki jälkeenjääneelle jää tyhjyys ja unohmennä yli, mutta kumpikaan ei oikein detuksi tulemisen tunne. Koittakaamme jokainen silloin olla tukena, jos on uskaltanut, että kantaako se. Sitten Julius antoi Annille valinnanmahdolmahdollista. lisuuden; menetkö sinä ensin vain tuMinun isäni ei kertonut sota-ajoista lenko minä perästä. koskaan. Äidiltä kuulin hänen kuolemansa jälkeen yhden tapauksen. Hän oli talvisodan alkupuolella viemässä suksikuormaa Taipaleeseen. Jossakin Keljan-Vilakkalan välillä oli kranaatti tullut ja tappanut hevosen sekä haavoittanut suksikuorman. Itse hän oli istunut reen nokalla ja säilynyt. Tässä haluaisin lähettää terveisiä Kuisman Ollille (Olavi?) Haitermaasta, syntynyt 1925, jos vielä elää. Muistelen, että olit yhtenä, naama ruudin savusta mustana, kun yritimme Viteleessä kesällä 1944 kenttätykeillä ampua suorasuuntauksella vihollisen hyökkäysvaunuja, kun ei torjuntaan muutakaan ollut. Karjalassa perinneruokiahan olivat tappajaiskeitto, kaurakiisseli, karjalanpaisti ja karjalanpiirakat. Näistähän vain nuo karjalanpiirakat levisivät sotien jälkeen ympäri Suomen. Myös karjalanpaistin nimellä on nykyisin kau- Olen lukenut, että meissä jokaisessa Afrikan ulkopuolella asuvassa on vähän neandertalilaista verta. Neandertalilainen oli paritellut ihmisen kanssa, joten sinussa ja minussa on osaksi sitä verta. Tuo vanttera, osaksi apinaa muistuttava neandertalilainen on asuttanut Eurooppaa 200 000 vuotta. He ovat eläneet luolissa ja metsästäneet ryhmissä jonkinlaisten keihäiden kanssa. Heidän kehittyneestä ajattelustaan älykkyyteen ja ymmärrykseen on osoitus, että joukko piti huolta sairaista ja loukkaantuneista. Nuo neandertalilaiset ovat kuolleet Euroopasta sukupuuttoon noin 28 000 vuotta sitten. Mitähän meidän tämän ajan ihmisten älykkyydestä ja viisaudesta sitten tuhansien vuosien kuluttua tutkitaan? Vai onko niin, kuten on ennustettu, että me itse tuhoamme itsemme, kun tulemme liian viisaiksi. Mennään nyt noihin vähän vakavampiin tosiasioihin. Minun mummoni luki usein raamattua. Hän näki asioita eteenpäin, tämä lahja, jos näin voi sanoa, on annettu meille joillekin. Olen yhden hänen näkemistään jo kirjoittanut kyläkirjassa. Joskus hän kertoili lukemiaan, joihin en ainakaan minä kiinnittänyt suurempaa huomiota. On kuitenkin jäänyt mieleen, kun hän kertoi: Kansat käyvät omiaan vastaan (sisällissodat?), maailman kansat sekoittuvat keskenään (pakolaiset ja maahanmuuttajat?). Pieni on se joukko, joka silloin uskoo minuun (Jeesuksen toinen tuleminen?). Ovatko ne hänen lukemansa toteutuneet tai toteutumassa ja tarkoittivatko ne näitä? N:o 7 SUVANNON SEUTU Kaikki on ollut niin muuttuvaista ja muuttuu edelleen. Myös lintumaailmassa on tapahtunut paljon. Talitintti ei laulaenää titi-tyy, vaain jotyakin tity, tity. Kottaraisia ei ole näkynyt aikoihin. Meillä oli täällä Lempäälässä yhteinen käki Vesilahden kanssa, mutta liekö jäänyt eläkkeelle tai kuollut. Karjalassa käki kukkuu vielä niin kuin ennen sotia. Karjalassa viljeltiin paljon ruista, siellä oli tuo vähemmän kaunisääninen ruisrääkkä. Sanottiin, että käki lopettaa kukkumisen, kun menee vihne kurkkuun, ohra tulee tähkälle. Meitä verotetaan kaikesta mahdollisesta täällä Suomessa. On kuitenkin jotakin, mitä ei verottaja ole vielä huomannut. Yksi on partavero. Vero voitaisiin määrätä parran pituuden ja tuuheuden mukaan, harvoista haivenista vain muutama kymppi. Tämä partaverohan on vanha veromuoto, Pietari Suuri keräsi sitä jo hallituskautenaan. On ollut lehtitieto, että suomalaiset ovat kyselleet sijaissynnyttäjiä ulkomailta, koska laki Suomessa sen kieltää. Tutkimuksen mukaan naiset tykkäävät viiksistä ja ovat myötämielisempiä, kun heitä vähän viiksillä sutii. Jätettäköön viikset ilman veroa, ainakin toistaiseksi, että saataisiin syntyvyys Suomessa nousemaan, ettei tarvitse ulkoa synnyttäjiä etsiä. Sitten olisi lihavilta perittävä rasvavero. Luurankolaihat saisivat halutessaan Kelasta “kuihtumiskortin”, jolla saisivat rasvaiset ruuat puoleen hintaan kaupasta. Tasapuolisuuden mukaan “normaalilihavat” maksaisivat kaksinkertaista veroa. Lopuksi talvisodan aikaan käyty tosipohjainen keskustelu karjalaisukon ja Lokomolla työskennelleen hämäläismiehen kesken: Meil siel Karjalas kasvo kaik nii hyvi, omenatkii (perunat) olliit melkei ko potkupalloi. A, mitäs sie uot siel Lokomol teht? No, nyt viimeksi tehtiin yli metrin läpimittaisia patoja. – Älä yritä narrata. – No missäs ne sinun omenasi keitettäisiin, jos ei ole isoja patoja. Viljo Pitkänen Sakkola / Lempäälä 25 Sakkolan Kiviniemen kyläkirjan teko käynnissä Kiviniemen kyläkirjan aineistonkeruu jatkuu. Syyskuussa Lempäälässä pidetyssä kokouksessa nimettiin kirjatyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Satu Karvinen; hänen pappansa Olavi Havian juuret olivat Kiviniemessä. Alustavan aikataulun mukaan Kiviniemi-kirja julkaistaan kesällä 2012. Seuraavan kerran Kiviniemen materiaalin keruusta kiinnostuneet kokoontuvat Lempäälän Ehtookotoon (Katepalintie 9, Lempäälä) lauantaina 27.11.2010 klo 11. TIEDUSTELUja ILMOITTAUTUMISET kokousta varten: * Marjo Ristilä-Toikka p. 040 730 2622 [email protected] Antti Hynnä p. 0408490048, [email protected] Satu Karvinen, [email protected] Hovinkylä-Ojaniemi -kirjan aineistonkeruu jatkuu Hovinkylän ja Ojaniemen uuden kyläkirjan aineistonkeruu jatkuu vielä. Lokakuun alussa Lempäälässä pidettyyn kokoukseen saapui parikymmentä henkeä, ja molemmista kylistä on ilmoittautunut tämän lisäksi muitakin aktiiveja mukaan talkootyöhön. Kirja tarkoitus julkaista ensi kesänä 2011. Vuosi on merkkivuosi, sillä Hovinkylä tulee satavuotiaaksi ja Hovinkylä-seura 90-vuotiaaksi. Kirjan aineiston pohjana on jo Hovinkylä-seuran kolme aiemmin julkaisemaa teosta, joista yhdessä on myös Ojaniemen asioita. Tuleva uusi kirja on tarkoitus tehdä kovakantisena ja samantyyppisenä kuin Sakkola-Säätiön aiemmin julkaisemat kyläteokset. Tarkempia tietoja asiasta antavat sekä valokuvia, kertomuksia ja yhteystietoja muihin asioista tietäviin vastaanottavat kiitollisina ainakin: Soini Hartikainen, Jähkyentie 66, 14700 Hauho, [email protected]. Puh. 0400 -207 844, (03) 675 1482. HUOM: Soini asuu talvikauden Espanjassa, joten häneen saa tänä aikana parhaiten yhteyden s-postilla! Maija-Liisa Lamppu, Kerttulantie 1 D 79 , 21200 Raisio, [email protected]. Puh. 050-5111495, (02) 4381 913. Riitta Nikkonen, Karrolantie 15, 21200 Raisio, [email protected]. Puh. 050 -3511 543, (02) 4381 811. Seppo Jyräs, Vaarnatie 12 C 15, 37130 Nokia, seppo.jyrä[email protected] . Puh. 0400- 954 063, (03) 3415 418. Marjo Ristilä-Toikka, Rautasemantie 375, 37570 Lempäälä [email protected], p. 040 730 2622 Antti Hynnä, Ollilantie 37500 Lempäälä [email protected], p. 0408490048 SUVANNON SEUTU 26 S N:o 7 Kuka tunnistaa Sakkolan Lapinlahden marttoja? akkolaisjuurinen, nykyisin Itävallassa asuva Usko Hirvonen toivoo, että saisi muutamiin kuviinsa tunnistustietoja. Joitain henkilöitä hän tietää oheisista Lapinlahden Marttojen kuvista, mutta lisätietoja toivotaan. Yhteydenotot Sakkola-Seuraan tai lehden toimitukseen. Kuvissa marttoja todennäköisestivuonna ainakin vuosina 1951 ja 1961. Lieneekö alhaalla vasemmalla oleva kuva marttojen voileipäkurssilta marraskuussa 1951? Karjalaista ruokaperinnettä: Omenapiirakka ja lanttupiirakat K uuman kesän jälkeen siirryttiin syksyyn, talvi jo kolkuttelee ovella. Luonnon antamaa satoa on korjattu, ja tämä vuosi on ollut hedelmien ja vihannesten osalta oikea kultavuosi. Omenapuut ovat olleet täynnä isoja, puhtaita omenoita. Ihmiset, joilla ei ole omia omenapuita, ovat tällaisina vuosina saaneet täyttää korinsa ystävien puutarhoissa. Syyskesän kyläilyillä onkin saanut maistella toinen toistaan maukkaampia omenapiirakoita. Ennen tehtiin omenapiirakat pullataikinaan, se oli vanha tapa ainakin Sakkolassa, ehkä muuallakin. Äitini teki syksyisin pullan leipomisen yhteydessä alla olevan ohjeen mukaan omenapiirakkaa, sa- moin olen tehnyt itsekin jo vuosikymmeniä Kauli pullataikinasta uunipellille ohuehko levy, lado omenaviipaleet pellille limittäin. Käännä piirakan reunat, kaada vispattu munamaito (kerma) omenasiivujen päälle, ripaus sokeria ja kanelia. Paista kauniin ruskeaksi. Peitä voipaperilla ja kevyellä liinalla. Nyt vain pullataikinan tekoon, samasta taikinasta saat maittavia pikkupullia ja helppotekoisen omenapiirakan. Kun lantut on nostettu maasta, tuli kaipaus tehdä myös lanttupiirakoita. Piirakoita tehtiin heti syksyllä ja sittemmin kevätpuolella, kun perunat alkoivat olla vähissä. Keskikokoinen lanttu ja suolaa. Kuori lanttu ja siivuta melko ohuiksi siivuiksi. Helskytä siivuja suolassa ja keitä melko kypsäksi; höyrykattila on verraton. Kuoritaikina: 1,5 dl kylmää vettä, 1 dl vehnäjauhoja, 3 dl ruisjauhoja, tilkka öljyä ja suolaa. Tee ohuita piirakankuoria. Lado lantun paloja kuoren puoleen väliin, tee puolenkuun muotoinen piirakka, läpsäytä kansi päälle ja nipistele reunat kiinni. Paista noin 225 asteessa puolisen tuntia. Voitele voi-vesi-seoksella, laita voipaperiin pehmenemään, peitä leivinliinalla. Raili Leino (Kopperoinen) Salo, Sakkolan Haparainen N:o 7 SUVANNON SEUTU Lempäälän Karjalaseura täyttää 70 vuotta – pieni muisto perustamiskokouksesta O li kaunis, erittäin luminen tammikuinen päivä vuonna 1941. Lempäälän Nuorisoseuran talolle oli kokoontunut paljon väkeä, meitä evakoita. Ihmisiä oli todella paljon, istuimet täynnä ja seisomapaikatkin viimeistä sijaa myöten käytössä. Mie 7-vuotias seisoin äidin kanssa ikkunan edessä lähellä näyttämöä ovelta katsottuna vasemmalla. Lattialla oli jaloissa kulkenutta lunta ja se sulaneena muodosti vetisiä jälkiä lattialle. Ohjelmaa en muista, mutta vilkkaan puheensorinan muistan, “mie ja sie” oli vilkkaassa käytössä. Sirkkasisko oli myös mukana kokouksessa seisoen jossain ihmispaljoudessa. Lieneekö meitä “perustajajäseniä” vielä muita, olisi mukava pitää “luokkakokous”. Onnittelut juhlivalle 70-vuotiaalle seuralle ja hyvää, toimintarikasta jatkoa kadotetun Karjalan asioiden vaalimisessa. Martta Pajari Martta Suominen 90 vuotta Martta Suominen o.s. Karonen täytti 90 vuotta 7.4.2010 Hattulan Lepaalla. Hän on syntynyt Vuokselassa 7.4.1920. Syntymäpäiväänsä Martta vietti sukulaisten ja ystävien parissa Lepaan kartanossa, jonne pojat Heikki ja Jouko perheineen olivat järjestäneet lämminhenkisen juhlan. Loppukesästä Marttaa kuitenkin kohtasi suuri suru, kun hänen miehensä Erkki Suominen nukkui pois. Heillä oli yhteistä taivalta 58 vuotta, ikävä on nyt kova. Erkki oli kotoisin Hattulasta. Martan perhe, kuten monet vuokselalaiset joutui muuttamaan sotien jälkeen Hattulaan, silloiseen Tyrväntöön. Martta ja Erkki tapasivat ensi kerran Lepaan kesäjuhlilla ja sieltä alkoi karjalaistytön ja hämäläispojan pitkä yhteinen taival. Martta asuu nyt yksin Lepaan kodissaan, mutta poikien perheet sekä ystävät käyvät usein häntä katsomassa. Martan vanhemmat olivat Anna-Liisa ja Aleksanteri Karonen. He asuivat Vuokselan Kontulassa maata viljellen. Molemmat vanhemmat olivat lähtöisin Vuokselasta, silloisesta Sakkolasta, äiti Anna-Liisa Räihärannalta ja isä Aleksanteri Kuninkaanrististä. Martta oli perheen ainoa lapsi. Kontulalaiset tuntevat Martan parhaiten nimellä ”Anna-Liisa’ Martta”, sillä Vuokselassa oli paljon Karosia. Mart- 27 SUVANNON SEUTU on HYVÄ LAHJA jälkipolville ja muille läheisille Tilaa oma pitäjälehti puh. 040 730 2622 Kahdeksan numeroa vuodessa karjalaista asiaa, historiaa, muistoja ja nykypäivää. ta ja hänen äitinsä toimivat aktiivisesti Ruununvallan martoissa ja vielä sodan jälkeenkin Martta oli mukana marttatoiminnassa uudella kotiseudullaan. Martta tunnetaan puuhakkaana emäntänä. Karjalaiseen tapaan hänellä on aina pöytä koreana, milloinkaan vieras ei lähde Martan luota maistamatta hänen leivonnaisiaan. Vuodet Vuokselassa ovat jääneet Martan mieleen rakkaina. Hän oli 19vuotias talvisodan syttyessä. Martta muistaa paljon tapahtumia ja henkilöitä niiltä ajoilta. Olen haastatellut häntä mm. Sotiemme Vuoksela -kirjaan. Yhteistä muisteltavaa meillä riittääkin, sillä isovanhempani Aino ja Juho Paavilainen olivat hänen kummejaan. Martalle koti Kontulassa oli hyvin rakas, se näkyy mm seuraavasta hänen kertomastaan: ”Jos mie nään unta ja tulen jostai, ni mie en millokaa tule tähä, mie mään ain sinne kottii, mut mie en millokaa pääse tuppaa, mie herrään ain ko mie oon siin pihas, kaik on nii selvää ja täskii oon asunt enemmä ko siel. Hyvähä täskii on olt ellää.” Martalle kaikkea hyvää toivotellen! Raija Paavilainen 28 SUVANNON SEUTU N:o 7 Heikki Vepsä Vuokselan Räihärannasta – uskollinen kotiseudulla kävijä Oli syyskuu vuonna 1930. Vepsän perheeseen syntyi Hilda nuorikolle poika-vauva. Häät oli vietetty juhannuksena edellisenä kesänä. Elämä oli aloitettu suuressa perheessä, natojen, langon sekä apen ja anopin ja toisen miniän kanssa. Mukavaahan se oli, kun poika tuli pesueeseen vanhimmaksi. Siihen aikaan oli itsestään selvyys, että hänestä tulee Vepsän isäntä ja tilan jatkaja. Sota sotki jo yhdeksän vuoden päästä asiat. Oli lähdettävä evakkoon ja näin ollen kaikki pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa marraskuun 30. päivä 1939. Ensimmäinen evakkopaikka oli tälläkin 12.9.1930 syntyneellä Heikki-pojalla Rantasalmella Hyvösen talossa. Heikki ja Pentti muistanevat kaikki tapahtumat, olivathan he jo koulussa. Sisaruksia siihen mennessä oli kertynyt viisi. Sieltä Heikin ja muun perheen matka jatkui Vilppulaan Löytänän taloon. Poikien koulupaikka oli Koukkulan koulu. Vilppulassa asuessamme syntyi Tuomo-veli v. 1940. Vuonna 1941 matka jatkui Kalajoelle; isä Juho oli vuokrannut sieltä Aksilan tilan ja viljeli sitä siihen asti, kun muutimme takaisin Vuokselaan 1942. Näin jatkui rauhanaika Vuokselas- sa. Heikki oli jo apuna isälle ja Pentin kanssa kuljettivat venäläisiä sotavankeja vankileirille Kuninkaanristiin kuin suuretkin sotamiehet. Olivathan he saaneet sotilaspoikakoulutuksen. Kesällä 1944 taas nämä veljekset lähtivät hevosella taittamaan evakkotaivalta suuntana Kurkijoki ja sieltä Parikkalaan ja edelleen Sisä-Suomeen. Matka jatkui Haapamäelle Keuruun kuntaan. Haapamäellä asuttiin vv. 1944 – 1947. Siellä Heikki, Pentti ja Helvi kävivät koulua. Esko ja Martta aloittivat koulunsa. Heikki kävi Haapamäellä Kotiteollisuuskoulun. Viimeinen etappi oli lähtenyt käyntiin, kun muutimme koko pesue Tammelaan Kaukjärven Anttilaan. Pekka syntyi 1947. Alkoi rakentaminen ja peltojen viljely, kun oli saatu pika-asutustila Mustialasta. Näin oli asetuttu paikoilleen. Rakennettu talo ja navetta. Toiset sisarukset alkoivat lennellä lintujen lailla pesästä perustaen omia pesiään ympäri Suomea. Heikki jäi pesään vanhimpana ja avioitui somerolaistytön Liisan kanssa. Heille syntyi kaksi tytärtä. Elämä jatkui työn ja touhun merkeissä. Oli karjaa, lehmiä, sikoja ja sonneja kuten silloin siihen aikaan. Vepsän sisarukset. Vas. Heikki s. -30, Pentti s. -32, Helvi s. -33, Esko s. -37, Martta s. -38, Tuomo s. -40 ja Pekka s. -47. Heikki Vepsä 80 vuotta 12.9.2010. Heikki on taitava käsistään ja kiinnostunut koneista. Rakenteli raudasta monenmoista tarvekalua ja korjaili rikki menneitä koneita. Naapuriapu oli itsestään selvää. Hän valmisti useampia traktorin perävaunuja, juontokouria yms. Heikki on hyvin rauhallinen, herkkä ja vaatimaton mies; ei korota itseään, eikä ääntään. Hommat tapahtuvat ja hoituvat kuin itsestään. Suunnittelutyön hän teki mielessään ilman piirustuksia, sorvasi osat mitkä sopivat juuri siihen kohtaan, mihin se oli tarkoitettu. Näin kyläläiset käyttävät hänestä nimitystä “erinomainen kyläseppä”. Kaikki saivat apua mihin aikaan vaan, ei katsottu kelloa että nyt loppuu työaika. Välillä lypsettiin lehmät ja sitten jatkettiin työtä verstaalla. Kun tuli talvi Heikki oli tehnyt traktoriin nokka-auran. Alkoi tulla pyyntöjä pihojen ja teiden aurauksista. Sitä jatkui vielä viime vuosiin asti samoin pajatöitä. Kun alkoi pääsemään KotiKarjalaan, Heikki oli aina matkoilla N:o 7 SUVANNON SEUTU mukana ja selvitti meille nuoremmille, kuka oli asunut missäkin talossa ja kenen pihapuut olivat vielä pystyssä. Tästä kiitos Heikille, että kotiseutu tuli itsellekin tutuksi kun alkumatkaan olen v. 1939 lähtenyt 1v 4 kk vanhana. Heikki on ollut nuoruudestaan asti järjestöihminen; kansantanhut ja taikatemput sekä trapetsivoimistelu olivat Virkkilän Nuorisoseuran iltamissa 1950 – 60 luvulla ohjelmanumeroita, joita ihmiset ilolla ja jännityksellä odottivat. Myös Tammelan Karjalaseuran hallitukseen hän on kuulunut useita vuosia. Viime vuonna hän pyysi eroa ko. tehtävästä, kun sairaus alkoi vaivaamaan. Sitähän tulee vuosien ja iän myötä meille jokaiselle. Heikki juhli 80-vuotispäiväänsä kotonaan Mustialassa perheen, sukulaisten, kyläläisten ja ystävien parissa 12.9.2010. Kiitos myös kaikilta Marja-Liisalle ja Riitalle. Olitte järjestäneet mieliinpainuvat ja hyvät juhlat Heikki-isälle. Rakkaalle Heikki-veljelle muisteli Martta Ylioppilaita Keväällä Lempäälän lukiosta kirjoitti ylioppilaaksi Emmi Annika Hyvärinen, vanhemmat Kaija Koiranen ja Reijo Hyvärinen. Isovanhemmat Meeri ja Pentti Koiranen Sakkolasta sekä Helena ja Pauli Hyvärinen Lappeenrannasta. 29 Juhani Keva 60 vuotta Kevan Juhani täytti 60 vuotta 1.10.2010. Hän on syntynyt Kylmäkoskella Kerttu ja Nils Kevan perheen kolmantena lapsena. Juhanin sukujuuret ovat Kerttu-äidin, s. 1923, puolelta Sakkolan Sipilänmäeltä, äidin isä oli Armas Laamanen, s.1901, ja äidin äiti Wilhelmiina, s. 1899, os. Sipiläinen. Nils-isä oli syntynyt Utajärvellä 1920. Evakkotaipaleen jälkeen Juhanin vanhemmat sijoittuivat asumaan Kylmäkoskelle jossa isä toimi opettajana. Syntymäpäivää juhlittiin Lempäälän Manttaalitalolla, jonne oli saapunut suuri joukko läheisiä ja ystäviä. “Kaikki te jotka olette tänään saapuneet juhlistamaan syntymäpäivääni olette vaikuttaneet merkittävästi elämääni”. Näin päivänsankari lausui toivottaen juhlaväen tervetulleeksi ja ojensi kukat Kaija-vaimolleen kiitokseksi yhteisistä vuosista. Tämän jälkeen hän Juhani ja Kaija Keva. erikseen esitteli lähisukulaiset ja jokaisen vieraan, joita oli myös monista työ- ja harrastuspiireistä. Herkuista notkuvan juhlapöydän antimissa oli erityisesti huomioitu niin karjalaiset kuin lappilaisetkin sukujuuret. Tarjolla oli karjalanpaistia lisukkeineen ja kalastusta ahkeraan harrastavan isännän Teno-joelta itse pyytämästä lohesta keittoa. Juhla oli lämminhenkinen ja rento niin kuin päivänsankarikin, joten juhlat jatkuivat hyvän ohjelman ja tanssin merkeissä pikkutunneille asti. Niin monessa mukana olevaan Jussiin mielestäni parhaiten sopii motto “Vierivä kivi ei sammaloidu”. ….Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa….Kiitos kun sain olla mukana! Pikkuserkku Maire Laamasia neljässä polvessa. Vasemmalta Aleksanteri, Mikko, Armas ja Pentti Laamanen, kuva 1920-luvulta. SUVANNON SEUTU 30 Hilja Koskelan muistolle Uosukaisten suvun vanhin ja Suomen yhdeksänneksi vanhin Hilja Koskela (ent. Juvonen os. Uosukainen) syntyi Karjalassa Valkjärven Uosukkalan kylässä 18.4.1904. Hän nukkui hiljaa pois 106-vuotiaana 22.9.2010 Maurin päivänä. Yhdeksänlapsisen perheen lapsista kolme kuoli jo varhain. Lapsuusaika Valkjärvellä syvästi uskonnollisessa kodissa antoi parhaat eväät tuleville vuosille ja koettelemuksille. Kirkossa käynti ja virsien veisu olivat arjessakin aina mukana, samoin aamu- ja iltarukoukset. Merkkipäivähaastattelussaan 104-vuotiaana Hilja sanoi pitkän iän salaisuudeksi Jeesuksen mukana kulkemisen ja virren 275 Mä elän laupeudesta. Vuokselasta löytynyt ensimmäinen aviomies Herman Juvonen kuoli jo varhain jatkosodan aikana 1942. Kaksi evakkomatkaa kokenut Hilja ajautui sodan jälkeen Keuruulle ja löysi sieltä toisen puolison Niilo Koskelan. Hänen kanssaan avioliitto kestikin yli 60 vuotta Niilon kuoltua parisen vuotta sitten. Allergia esti Iittalassa maataloustyöt ja edessä oli muutto Tampereelle 1950-luvun alussa. Viimeiset vuodet Hilja eleli omassa vanhainkodin huoneessaan Tampe- N:o 7 reella. Siinä huoneessa hän myös nukkui pois aamupäivällä 22.9. Sisaren tytär Arja vietti edellisen yön Hiljan seurana. Siunaustilaisuus oli lokakuun 2. päivänä 2010 Tampereen Kalevankankaan isossa siunauskappelissa. Siunauksen toimittivat Hiljan sisarenpoika Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan eläkkeellä oleva tuomiorovasti Voitto Silfverhuth ja hänen poikansa Pirkkalan kirkkoherra OlliPekka Silfverhuth. Siunauspuheeseen sisältyi Hiljan luona erään onnittelukäynnin yhteydessä hänen lausumat hyvästelysanat ”Jeesus elää, Portti on auki”. Maa on niin kaunis-virren saattelemana Hilja Koskela pääsi toiveensa mukaan haudan lepoon vanhempiensa ja Niilon yhteyteen. Suremaan jäivät poikansa Kari, lapsenlapset ja kaksi lapsenlapsenlasta. Koko Uosukaisten suvun ”äitihahmo” on poissa. Suru on sanaton ja äänetön myös muiden lähiomaisten ja ystävien keskuudessa. Mauri Silfverhuth sisarenpoika Viipuria esitellään vanhoin valokuvin Suomen Kirjallisuuden Seura on julkaissut komean kuvateoksen ”Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa”. Petri Neuvosen toimittama teos koostuu Eino Partasen valokuvista 1930luvulta. Runsaan 80 000 asukkaan Viipuri oli 1930-luvulla Suomen toiseksi suurin kaupunki. Se oli Itä-Suomen liike-elämän ja kulttuurin vilkas keskipiste, jonka kaduilla puhuttiin neljää kieltä. Sen kaupunkikuva oli omintakeinen sekoitus vanhaa ja uutta, eikä toista samankaltaista ollut Suomessa. Talvisota tuhosi suomalaisen Viipurin, mutta muistot siitä elävät yhä. Valokuvaaja Eino Partanen tallensi 1930-luvulla kameralla ahkerasti kotikaupunkinsa näkymiä. Maaliskuussa 1940, viikkoa ennen talvisodan loppua hän onnistui pelastamaan pommitusten ja tykistötulen runtelemasta kaupungista yli 400 lasinegatiivia käsittävän valokuvakokoelmansa. Ennen julkaisemattoman kuva-aineiston kautta avautuu kiehtovia näkymiä suomalaisen Viipurin kaduille ja kadonneen karjalaiskaupungin ainutlaatuiseen miljööseen. Kirjan kuvitusta täydentävät artikkelit, joissa valotetaan kokoelman syntyvaiheita ja annetaan taustatietoja kuviin tallentuneesta kaupungista. Syksy Syystuuli soittaa jo syksyn lauluaan ja puiden lehdet peittää tuon kauniin pihamaan. Vanhus katsoo ikkunasta öistä maisemaa, linnutkaan ei laula enää oksallaan. Päivän kehrä painuu kauas metsän taa ja sumuharso peittää kaiken vaipallaan. Valonsäde päivällä vain hetken viivähtää, luontokin jo vaipuu aikaan pimeään. Kuu ja tähdet loistaa kylmää valoaan, maisemaan ne heijastaa puut vain varjojaan. Ilma nyt vain kylmenee ja jäähän menee maa, lumihiutaleetkin pian tulla saa. Syksy pian mennyt on ja joulunaika saa, ihmismielen rauhaa joulunkellot julistaa. Uusi kevät koittaa ja linnut palajaa, uusin mielin ihminen uutta päivää halajaa. Nim. Dan Eeron tytär N:o 7 SUVANNON SEUTU Sakkolan Tuvasta tupaan -kirjan uusintapainos saatavana Sakkolan kylät tuvasta tupaan 1939 Sakkolan historiaa II teoksen uusintapainos Tarkistettu painos on noin 350-sivuinen teos, jossa käydään läpi Sakkolan kylät talo talolta vuoden 1939 tilanteen mukaan. Esillä kirjassa on siis jokainen perhe ja suku, ja yleistietoa Sakkolan pitäjästä ennen talvisotaa. Hannu J. Paukun kirjoittaman teoksen ensipainos julkaistiin vuonna 1983. Uudistettu painos on julkaistuu vuoden 2009 lopussa. Tilaa heti oma kirjasi! Kirjan hinta on 30 euroa + postituskulut Tilaukset: * Marjo Ristilä-Toikka p. 040 730 2622, [email protected] * Aila Alanen, p. 040 707 6164 [email protected] * Eero Pilviniemi p. 040 708 9213 [email protected] 31 Kyläkirja on hyvä lahjavihje! Tilaa oma teos Sakkolan kyläkirja-sarjasta: * VILAKKALA, Vilakkalan, Volossulan ja Kaarjanjoen koulupiiri, 30 euroa kpl + postituskulut. * MUISTOJEN LAPINLAHTI, 30 euroa kpl + postituskulut. * PETÄJÄRVI, Petäjärven ja Ryhmän koulupiiri, 30 euroa kpl + postituskulut. * RÖYKKYLÄ, hinta 35 euroa + postituskulut * SUVANNON HELMI, Haparainen, Kelja ja Purpua, hinta 35 euroa kpl + postituskulut * TIKANSAARI ja KOTTILA *SYDÄN-SAKKOLA hinta 30 euroa + postituskulut hinta 40 euroa + postit. *KASARMIN KAINALOSSA, Valkjärvi, Viiksanlahti ja Kasarmila, hinta 40 euroa + postituskulut. TILAUKSIAVASTAANOTTAVAT: Marjo Ristilä-Toikka p. 040 730 2622 [email protected] Putkiliike P. Nuora Oy 37560 Lempäälä puh. 010 5488130 fax. 010 5488139 putkiliike(at)nuoraoy.fi Tilaa oma pitäjälehtesi! puh. 040 730 2622 Kahdeksan numeroa vuodessa karjalaista asiaa, historiaa, muistoja ja nykypäivää. Vuosikerta 25 euroa Aila Alanen p. 03-375 2852 tai 040 - 707 6164 [email protected] SUVANNON SEUTU Suvannon ympäristön kotiseutulehti vuodesta 1957, 8 kertaa vuodessa. Vuosikerran hinta 25 euroa Julkaisija: Sakkola-Säätiö Kirjapaino: Koski-Print, Valkeakoski Toimitus: Suvannon Seutu, Rautasemantie 375, 37570 Lempäälä Päätoimittaja Marjo Ristilä-Toikka, Lempäälä Puhelin 040 730 2622 tai (03) 374 8 448 [email protected] Metsäpirtin yhdyshenkilö Helka Korpela, Kalevan puistotie 13 C 58 33500 Tampere, p. 040 565 0905 [email protected] Vuokselan yhdyshenkilö Taisto Virkki, Tampere p. 0400-576722 [email protected] SUVANNON SEUTU 32 METSÄPIRTTI SEURA RY SAKKOLA-SÄÄTIÖ Hannu Turkkinen, hallituksen puheenjohtaja, Turkkisentie 12, 37550 Lempäälä, puhelin 040-5814398 tai 03-3752525 [email protected] Aila Alanen, hallituksen varapuheenjohtaja Ollilantie 16, 37500 Lempäälä p. 03-375 2852 tai 040 - 707 6164 [email protected] Matti Naskali, sihteeri, Rautaranta 8, 28400 Ulvila, p. 02-538 0855, 0500-721902 [email protected] VALTUUSKUNTA Hannu J. Paukku, puheenjohtaja, Harjatie 5, 32210 Loimaa puh. 0500-741296 [email protected] Esko Kallonen, varapuheenjohtaja Kukkolantie 4, 37560 Lempäälä p. 03- 3676603 tai 040-5540747 SAKKOLA-SEURA Leena Rantakari, puheenjohtaja Haapaniemenkatu 16 A 142, 00530 Helsinki p. 09-710 846 Väinö Meskanen, varapuheenjohtaja p. 040-743 08 05 Sakkola-Seuran uusi sähköpostiosoite on: [email protected] HOVINKYLÄSEURA Mirja Antila, puheenjohtaja Kitarakuja 1, 01390 Vantaa [email protected] p. 050 599 6936 Kalevi Hyytiä, puheenjohtaja Norppakuja 6A, 01480 Vantaa p. 04050 22750 [email protected] Anja Kuoppa, varapj p. 0442 844 330 [email protected] Marja-Liisa Vesanto sihteeri Pajatie 6 01800 Klaukkala marjalis.vesanto@ hotmail.com METSÄPIRTTIKERHOT: TAMPEREEN METSÄPIRTTIKERHO Helka Korpela Kalevan puistotie 13 C 58 33500 Tampere p. 040565 0905 [email protected] ETELÄ-POHJANMAA N:o 7 METSÄPIRTTIJÄRJESTÖT TMK Aila Martelius-Mäkelä, puh.joht. Eeronpolku 6, 23100 Mynämäki p. 050 5948 712 [email protected] Esko Lylander Mustikkatie 1, 66400 Laihia p. 050 59 7720 [email protected] Ilmi Pesonen p. 040 7306 166 [email protected] KIRVESMÄKI KERHO RY Mauri Ukkonen, puheenjohtaja Ojahaanpolku 8 B 23 01600 Vantaa p. 0509192629 METSÄPIRTTI ARKISTO Mynämäen kirjasto Yhteyshenkilöt: Kari Ahtiainen p. 0445843107 Markku Lemmetti 02-4310956, 050-5119720 [email protected] VUOKSELA-SEURA ry Esko Lylander Mustikkatie 1, 66400 Laihia p. 050 5997 720 [email protected] Tapio Sihvo, puheenjohtaja Formupojantie 8, 14500 Iittala p. 03-6765024, 040-5411502 [email protected] Anja Paksu Tammistontie 4 b 4, 65300 Vaasa p. 040 5239 466 [email protected] Kauko Komonen, varapj Linvallinkatu 4 A 1, 30100 Forssa [email protected] p. 03-4224883, 040-5020487 UUSIKAUPUNKI Anneli Virtanen Pappilankuja 15, 23600 Kalanti TURKU Ebba Penttilä, sihteeri Leppämäentie 5, 31300 Tammela [email protected] p.03-4360136, 040-8232016 Aila Martelius-Mäkelä, puh. joht. Eeronpolku 6, 23100 Mynämäki p. 050 5948 712 [email protected] Sukututkimusasiat Pentti Warvas, Tervatie 25, 03100 Nummela [email protected] p. 019 - 334 606 Niilo Kiiski, sihteeri Tennaritie 7, 21200 Raisio puh. 050 357 5767 [email protected] Internet-asiat (vuoksela-seura.fi) Tuula Nieminen Erätie 26, 33800 Tampere p. 03-2231400, 0400-833386
© Copyright 2024