OULUNSALON KUNTA VARJAKAN SILTA TOTEUTETTAVUUSSELVITYS 27.4.2011 1 Varjakan silta Toteutettavuusselvitys 1. Taustaa 1.1 Yleistä 1.2 Toimeksianto 2. Siltapaikan olosuhteet 2.1 Sillan sijainti 2.2 Sillan perustamisolosuhteet ja perustaminen 3. Sillalle asettavat vaatimukset 3.1 Liikenne sillalla 3.2 Vesiliikenne 3.3 Sillan sopeutuminen ympäristöön 4. Mahdolliset siltaratkaisut 4.1 Siltojen rakennusmateriaali 4.2 Moniaukkoiset palkkisillat 4.3 Vinoköysisillat 4.4 Avattava silta 4.5 Ehdotus vaiheittain toteuttamisesta 5. Siltojen kustannukset 6. Yhteenveto 2 1. Taustaa 1.1 Yleistä Varjakan alueesta Varjakan alue sijaitsee Oulunsalon kunnassa Kempeleenlahden rannalla. Ajomatka Oulun keskustaan on 15 km ja lentokentälle on matkaa 8 km. Alue koostuu Varjakan ja Pyydyskarin saariparista, Varjakan mantereen puoleista alueesta ja Akion saaresta. Alueella on kulttuurihistoriallisesti ehjän kokonaisuuden muodostava, valtakunnallisesti arvokas saarisahayhdyskunta. Alue sijaitsee arvokkaiden Liminganlahden lintuvesien ääressä. Varjakassa on toimiva pienvenesatama, josta Oulun keskustaan on vesiteitse matkaa noin 6 kilometriä. Varjakan saaren sahayhdyskunnan rakennukset ja alue on mahdollista korjata niiden arvon mukaiseen käyttöön, mikäli tietoisuus alueesta ja sen ainutlaatuinen historia kyetään hyödyntämään sen arvon edellyttämällä tavalla. Oulunsalon kunta on yhdessä Pohjois-Pohjanmaan Liiton ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa toteuttamassa hanketta ”Varjakka - kestävä seudullinen matkailukeskus 2020 koordinaatiohanke (EAKR)”. Oulunsalon kunnan eräänä tavoitteena on, että Varjakasta kehittyy elämyspalvelukeskus, joka perustuu historiaan, kulttuuriin, luontoon ja mereen. Tällöin jo vuonna 2015 Varjakka on Oulun seudun tärkein lähimatkailukohde, jossa on peruskorjattu historiallinen sahaympäristö, uudisrakennuksia, merellisyyttä ja ainutlaatuinen luonto. Ja vuonna 2025 Varjakka on kansallinen kohde, jossa yhdistyvät työ, oppiminen, virkistäytyminen ja matkailu. Arkkitehtuuri, taide ja kulttuuri näkyvät alueella. Varjakan satama on Perämeren johtava merikeskus. Varjakka on tärkeä osa Suomen kattavinta seudullista ulkoilu- ja retkeilyreittien verkostoa. Vuonna 2035 Varjakka on kansainvälinen kohde ja pohjoisen Suomen ylpeydenaihe, joka on kuuluisa erityisestä paikan hengestään (Varjakan alueen masterplan 2020, Oulunsalon kunta). Kuva 1. Varjakan saareen ei ole kiinteää siltayhteyttä. 1.2 Toimeksianto Oulunsalon kunta tilaajana ja WSP Finland Oy konsulttina on laatinut alustavan toteutettavuusselvityksen Varjakan sillasta keväällä 2011. Toimeksiannon tavoitteena on antaa realistinen käsitys erilaisten siltojen toteuttamisesta kohteeseen sekä niiden kustannuksista. 3 Konsultin tehtävän oli myös tehdä ehdotus mahdollisesti sopivasta sillasta ottaen huomioon taloudelliset realiteetit. Tutustuminen siltapaikkaan tapahtui maastokäynnillä saareen. Kuva 2. Varjakan saaren arvokasta rakennuskantaa Sillan toteutusmahdollisuudesta tehtiin henkilökohtainen kysely sähköisenä eri intressiryhmille. Kysymyksiä oli kolme: Voidaanko Varjakan saareen rakentaa kiinteä siltayhteys? Mitä vaatimuksia sillalle asettaisit? Sanelevatko mielestäsi sillan kustannukset sen toteutuksen Kyselyn tavoitteena oli saada vapaamuotoinen käsitys erilaisista näkemyksistä ajatellen mahdollista sillan toteuttamista. Pääosin siltayhteyteen suhtauduttiin myönteisesti, tosin kielteisiä kantoja oli myös. Poikkeuksetta sillasta haluttiin kaunista. Kuva 3. Näkymä siltalinjaa pitkin Varjakan saarelta mantereelle Työn yhteydessä siltasuunnittelija osallistui kahteen erilliseen kokoukseen, joissa osapuolet saivat informaatiota silloista yleensä sekä kaavailluista ajatuksista mahdollisen sillan osalta. Tämän raportin sisältö ei määrittele toteutettavaa siltaa, mutta antaa näkemyksen, joka tukee mahdollista seuraavaa suunnitteluvaihetta. 4 2. Siltapaikan olosuhteet 2.1 Sillan sijainti Varjakan venesataman kehittämistyö on meneillään. Kehitystyö tukeutuu osittain jo rakennettuun ympäristöön. Venepaikkojen suojana ovat rakennetut aallonmurtajat. Läntinen Hailuodon puoleinen aallonmurtaja on pituudeltaan noin 110 m. Aallonmurtajan päästä on kapulalossiyhteys Varjakan saareen. Lossin laiturirakennelma on aallonmurtajan päässä. Luonteva sillan maatuen paikka on aallonmurtajan nokalla, siten että sen vierellä voidaan niin haluttaessa säilyttää nykyinen kapulalossin laituri. Aallonmurtajaa joudutaan leventämään ja korottamaan sekä parantamaan sen rakenteita tierakenteeksi sopivaksi. Levennettävän penkereen yhteyteen, sen itäpuolelle voidaan luontevasti sijoittaa myös venepaikkoja. Varjakan saaren puolella on suositeltavaa viedä sillan maatuki rantaviivan tuntumaan. Sillan pituudeksi maatukien laakerilinjoilta mitaten voidaan arvioida 168 m. Maatukien siipimuurit jatkavat siltapituutta niin, että sillan luonteva kokonaispituus on 175 m. Kuva 4. Siltalinja aallonmurtajan päästä Varjakan saarelle 2.2 Sillan perustamisolosuhteet ja perustaminen Siltapaikalla ei ole tehty siltaa varten erillisiä pohjatutkimuksia. Voidaan olettaa, että maalajit ovat ylemmiltä kerrostumilta hienorakeisia silttisiä hiesu ja hiekkakerrostumia ennen kantavia moreenikerrostumia. Sillan kaikki perustukset tulee perustaa paaluille. Paalutyyppeinä tulevat kysymykseen lyötävät teräsbetoniset siltapaalut tai lyötävät teräksiset putkipaalut, jotka betonoidaan täyteen. 5 Kuva 5. Alueellista maaperätietoutta Kuva 6. Meren pohja suurin syvyys siltapaikalla on tasolla noin -5,0 Varjakan saaren etelärannalla on maaperässä sahaustoiminnan tuloksena syntynyt kuorellinen sahausjäte, jota läjittämällä on saaren aluetta kasvatettu. Tämän kerrostuman tarkkaa sijaintia siltalinjalla ei ole selvitetty. Teräsputkipaalut tunkeutuvat kerrostuman läpi. Mikäli kerrostuma ulottuu maatuen kohdalle ja tulevan tien kohdalle tulee se poistaa ja tehdä massanvaihto. Mikäli käytetään teräsbetonisia lyöntipaaluja, tarvitaan paalujen yläpäähän peruslaatta. Sen luontevin sijainti on pohjan tasolla siten, että laatan yläpinta on luonnollisen pohja tasolla. Persuslaatan valu toteutetaan vedenalaisena valuna. Teräsputkipaalujen käyttö sallii paalujen ja pilariosan rakentamisen ilman erillistä peruslaattaa mikäli pilarin alapään paksuutta kasvatetaan niin, että paalujen jäykkä kiinnitys tulee mahdolliseksi. 6 Perustusten mitoituksen kannalta jäänpaine tulee olemaan tärkeä mitoikseen vaikuttava kuormitus. Jääkuorman suuruus voitaneen arvioida voimassaolevien kuormitusmääräysten mukaan. Jääkuomien suuruus on kuitenkin hyvin hallittavissa betonirakenteisilla perustuksilla. 3. Sillalle asettavat vaatimukset 3.1 Liikenne sillalla Siltaratkaisun kannalta on oleellista määritellä siltaa käyttävä liikennetarve. Varjakan saaren tapauksessa tarve määräytyy saaren kehittämisen suunnitelmista. Saaren kehittämisen osalta on tuotu esille ratkaisutasoltaan kolme erilaista mallia: Vaihtoehto A, ” kevyt budjettiylitys” Silta on halvin mahdollinen, jonka kuormitus on kevyenliikenteen sillan kuormitus. Mahdollista on myös, että silta palvelee vain kesäaikana, ja se puretaan talveksi. Myös ponttonisilta tulisi kyseeseen vaihtoehtona. Vaihtoehto B, ”kiinteä perusylitys” Silta on pysyvä silta, joka kantaa myös huolto- ja kunnossapitoliikenteen tarpeet sekä rajoitetusti myös rakennusaikaiset tarpeet ympärivuotisesti Vaihtoehto C, ” kruununjalokiviylitys” Silta täyttää sekä ajoneuvoliikenteen, että kevyenliikenteen tarpeet saareen Yllä oleva luokittelu on hankeen aikana johtanut seuraaviin johtopäätöksiin: o o o o o Mikäli saarta kehitetään esitettyjen visioiden valossa edellyttää se ympärivuotista siltayhteyttä. Siltapaikan jääolosuhteet sanelevat sillan kestävyydelle selkeät vaatimukset Itse sillan päällysrakenteen kestävyyden tulee jo turvallisuusmääräysmielessä täyttää tietyt minimiehdot. Sillan liikennekuorman minimiarvona suositellaan Liikenneviraston Eurokoodin sovellutusohjeen mukaista kevyen liikenteen siltojen kuormaan (2,5…5,0 kN/m2) ja erillistä huoltoajoneuvokuormaa (80 kN + 20 kN ). Varsin pienellä kustannuslisällä voidaan kuormitusta lisätä täyttämään Eurokoodin sovellutusohjeen yksityistien telikuorman 2x240 kN. 7 3.2 Vesiliikenne Siltapaikka sijaitsee aivan Varjakan venesataman tuntumassa sivuten sataman aallonmurtajaa. Salmen pohjan syvyys siltapaikalla on noin 5,0 m keskivedestä. Veden syvyys madaltuu itään päin aina 1, 5 metriin, estäen salmen kautta tapahtuvan läpimenoliikenteen. Kehitettävän sataman suunnitteluratkaisuilla voidaan tarvittaessa vaikuttaa sillan ali kulkevien veneiden kokoon. Tässä toteutettavuusselvityksessä on päädytty käyttämään Hailuodon liikenne yhteyden tarveselvityksessä Riutunkarin siltaan esitettyä alikulkukorkeutta 5,0 m mitattuna keskiveden tasosta -0,25 m. Yliveden korkeuden aikana hetkellisesti alikulkukorkeus rajoittuu noin kolmeen metriin. Varjakan salmen käyttöä purjeveneilyyn on myös esitetty. Mikäli salmi ruopataan purjeveneilyn kannalta sellaiseksi että läpikulku on mahdollista, nousee virkistyskäytön arvo merkittävästi. Nykyisessä käyttötilanteessa voitaneen purjeveneiden pääsy salmeen katkaista sillalla tuottamalla vain satunnaista haittaa veneilylle. Siltaratkaisuissa on esitetty avausmahdollisuus kääntösiltaratkaisuna. 3.3 Sillan sopeutuminen ympäristöön Sillan korkeusasema on ratkaisevassa asemassa arvioitaessa sillan sopeutumista maisemaan. Etäisyys aallonmurtajan nokasta saareen on suhteellisen lyhyt ja on loogista mieltää, että silta olisi mahdollinen ja käytännöllinen yhteys saareen. Edellä esitetty alikulkukorkeus on maisemaa ajatellen vielä mahdollinen. Alikulkukorkeuden kasvattaminen on ulkonäön kannalta haitallista. Päällysrakenteen hoikkuus lähellä veden pintaa sijaitsevalle rakenteelle on tärkeä näkökohta. Laakeassa maisemassa tiegeometrian kaarevuuden tulee olla sopusoinnussa ympäristön kanssa. Kyseisellä siltapaikalla tien pystytaitteen pyöristyssäteen miniarvona ei tulisi pyrkiä alle 1500m:n säteeseen. Suositeltava pyöristyssäde lienee noin 1700…2000 m. Sillan rakennekorkeuden määrittelee valittavan jännevälin pituus sekä rakennusmateriaali yhdessä rakennesysteemin kanssa. Tehdyissä kyselyissä mahdollisena siltaratkaisuna on esitetty myös yläpuolelta kannatettavia siltatyyppejä. Valtaosin toiveena on matala silta ilman liiallisia rakenteellisia korostuksia. Siltapaikka edellyttää ulkonäöllisesti kaunista siltaa. Siltapaikka ja sen ympäristö jopa vaatii sitä. 8 4. Mahdolliset siltaratkaisut 4.1 Siltojen rakennusmateriaali Siltapaikan luonnosolosuhteet edellyttävät betonin käyttöä alusrakenteiden materiaalina. Matalin korkeusasema kannelle saadaan lyhytjänteisellä betonisella laattasillalla tai köysillä ripustetulla rakenteella esim. vinoköysisillalla. Kustannustaloudellinen optimijännevälialue siltapaikalla on 25…45 m. Betoniset päällysrakenteet toteutetaan silloin jännitettyinä rakenteina. Tällöin päästään hoikimpaan rakennekorkeuteen. Kuva 7. Iirislahden silta, Espoo, esimerkki matalakorkeuksisesta jännitetystä betonisillasta Teräspalkkiratkaisu liittorakenteisella betonisella kansilaatalla on maassamme usein ollut kilpailukykyinen ratkaisu. Ratkaisun rakennekorkeus johtaa yleensä hiukan korkeampaan rakenteeseen kuin jännitetyllä betonirakenteella. 9 Kuva 8. Pikisaaren silta Oulussa on liittorakenteinen silta Teräksen käyttö yläpuolelta kannatetuissa rakenteissa on perusteltua. Lyhytjänteisessä sillassa on mahdollista käyttää teräsrakenteisia yksinkertaisia pylonirakenteita. Liittorakenne päällysrakenteena on ollut myös taloudellinen. Kuva 9. Ylistön silta, Jyväskylä, esimerkki vinoköysisillasta Puun käyttöä sillassa pidetään toivottuna. Mikäli kantavana rakenteena käytetään puuta kasvaa rakennekorkeuden tarve ja jännevälin maksimi jää optimin alarajalle. Puu kantavana materiaalina tuo mukanaan yläpuoliset kannatukset ristikkorakenteilla tms. 10 Usein puuta on käytetty sillan ajoradan päällysteenä ja kaiteina. Puurakenteisten kaiteiden käytöllä saadaan sillasta käsin kosketeltava ja puuta ilmentävä kokonaisuus. Puunkäyttö verhoiluna on myös tavallista. Kuva 10. Penttilänrannan silta, Joensuu, tuore esimerkki puun käytöstä 4.2 Moniaukkoiset palkkisillat Selvityksen yhteydessä laadittiin alustavia luonnoksia palkkisilloiksi. Siltojen liikennekuorman tasona on käytetty kevyen liikenteen sillan kuormitusta ottaen huomioon myös huoltoajoneuvon kuormitus. Tulee huomata, että marginaalisella kustannuslisällä (2..3 %) saadaan silta kantamaan myös Eurokoodin sovellutusohjeen mukainen , valtionapua saavien yksityisteiden siltojen telikuorma ( 2x 240 kN ). Siltojen hyödyllisenä leveytenä on käytetty 4,5 m:n leveyttä. Sillan kantava rakenne on jännitetty betoninen laattapalkki. Kaiteet ovat puurakenteiset. Puukaiteita käyttämällä palkin sivupinnat voidaan verhoilla esteettisesti. Sillassa on varauduttu myöhempään levitysmahdollisuuteen kevyelle liikenteelle. Päällysrakenteen kuormituskapasiteettia voidaan kasvattaa tarvittaessa ulkopuolisilla, palkkien väliin sijoitettavilla jänneteräksillä. Vaihtoehtoisten siltojen jännemittojen summa on 168 m. Kuusiaukkoisen palkkisillan jännemitat ovat 24+ 30 + 30 + 30 + 30 +24 m. 11 Kuva 11. 6-aukkoinen palkkisilta Viisiaukkoinen silta on luonnostelu sekä tasakorkeana että viisteellisenä siltana. Tasakorkean sillan jännemitat ovat 30 + 36 + 36 + 36 + 30 m. Kuva 12. 5-aukkoinen palkkisilta—tasakorkea Viisteellisen sillan jännemitat ovat 25 + +34 + 50 + 34 + 25 m. Kuva 13. 5-aukkoinen palkkisilta- viisteellinen 4.3 Vinoköysisillat Vertailukustannusten selvittämiseksi laadittiin kaksi luonnosta vinoköysisiltoina. Vaihtoehtoina olivat kaksipyloninen ja yksipylonin silta. Päällysrakenteen leveys on 4,5 m. Sillan pylonit ovat teräsrakenteiset ja päällysrakenne on liittorakenne. Kaksipylonisen sillan jännevälit ovat 38 + 92 + 38 m. Yksipylonisen sillan jännevälit ovat 60 + 83 + 25 m. 12 Kuva 14. Kaksipyloninen vinoköysisilta Kuva 15. Yksipyloninen vinoköysisilta 4.4 Avattava silta Avattava silta on alustavasti luonnosteltu kääntösiltana. Sillan avattavuus ei vaikuta tällöin oleellisesti sillan ulkonäköön. Avattava silta sopii siltapaikan maisemaan. Hydraulinen kääntökoneisto on sijoitettu sillan keskimmäiselle tuelle. Avausmekanismi kääntää sillan avattavaa osuutta vaakatasossa 90 astetta. Avattavan osuuden pituus on 2x24 m. Avattavan osuuden päällysrakenne on teräsrakenteinen palkkisilta teräsbetonikannella. Rakenne toimii liittorakenteena. Kansilaatta jännitetään halkeilun estämiseksi pituussunnassa. Veneiden törmäyksen estämiseksi rakennetaan veneliikenneaukkoon törmäysjohteet. Avattava silta on 8-aukkoinen. Sillan jännemitat ovat 18 + 22 + 20 +24 + 24 + 20 + 22+ 18 m. 13 Kuva 16. Avattava silta – kääntösilta 4.5 Ehdotus vaiheittain toteuttamisesta Siltaluonnoksissa ratkaisu on esitetty hyötyleveydellä 4,5 m. Varjakan saaren kehittämisen alkuvaiheissa kapea silta palvelee saaren käyttöä ja sen rakentamista ympärivuotisesti. Mikäli matkailun ja virkistyskäytön kasvu on tavoiteasettelun mukaista, siltaa voidaan leventää kevyen liikenteen tarpeiden mukaan. Vaiheittain rakentaminen lisää hankeen elinkaarikustannuksia. Erikseen on syytä harkita onko tässä esitellä ajatuksella saavutettavissa tavoiteltavia hyötyjä. Luonnoksissa esitettyä siltatyyppiä voidaan myös parantaa kantavuudeltaan, kun rakenteessa varaudutaan ulkopuolisten lisäjänteiden asentamiseen. Varautumisesta ei synny lisäkustannuksia sillan rakentamisvaiheessa. Kuva 17. Sillan myöhemmän leventämisen eräs mahdollisuus 5. Siltojen kustannukset 5.1 Hankkeen kustannusvaraukset Hankkeiden kustannuksia käsitellään julkisuudessa usein pelkästään urakkahintojen mukaisesti tai suunnittelijoiden laatiman rakennuskustannusarvion mukaisesti. Kumpikaan näistä ei sisällä rakennuttajan näkökulmasta ajateltuja kustannuksia. Rakennuttajan arvioidessa hankkeen investointikustannuksia suunnitteluvaiheessa tulee kustannusten muodostumisessa ottaa huomioon lisäksi rakennuttajan omat kustannukset ennen rakentamista ja rakentamisen aikana sekä mahdolliset hankkeeseen liittyvät riskit kustannusten varautumina. Myös hankkeen vaativuustaso on arvioitava rakennuttajan toiveiden mukaisesti. 14 Tässä hankkeessa käytetään seuraavia kustannusten varautumia: Sillan vaativuuden lisäkustannus 15% Rakennuttajan tutkimus- ja suunnitteluttamiskustannukset sekä rakennuttamiskustannukset 12% Varaukset kustannuksen muutoksille ja riskeille 10% Rakennuskohteen vaativuuden lisä perustuu kohteen kulttuurihistorialliseen merkittävyyteen arvokkaassa maisemassa. Rakennuttajan kustannukset muodostuvat mm. pohjatutkimuksista ja ympäristötutkimuksista sekä suunnittelukustannuksista. Rakentamisessa syntyy yleensä aina urakkasopimukseen kuulumattomia lisätöitä. Viime kädessä hankkeen riskit kantaa rakennuttaja. 5.2 Siltojen kustannukset Kustannustason selvittämiseksi esitetyistä silloista laadittiin alustaviin massoihin perustuvat kustannusarviot. Palkkisiltojen kustannusarviot päätyvät sillan rakentamisen osalta kustannuksiin 1,46 M€. Kustannuksiin tulee lisätä edellä kerrotut rakennuttajan kustannusvaraukset, yhteensä 32%. Arvioidut kokonaiskustannukset ovat 1,93 M€. Vinoköysisiltojen kustannukset päätyvät rakentamiskustannusten osalta arvioon 2,45 M€. Arvioidut kokonaiskustannukset ovat 3,2 M€. Avattavan sillan rakentamiskustannusten arvio on 2,74 M€. Kokonaiskustannusten arvio on 3,6 M€. Avattavan sillan vuosittaisia käyttökustannuksia sekä avaukseen liittyviä turvallisuusjärjestelyjä ole tässä yhteydessä arvioitu. 6.0 Yhteenveto Käytyjen neuvottelujen, saatujen palautteiden pohjalta sekä laadittujen alustavien siltaluonnosten perusteella voidaan sillan toteuttamista pitää Varjakan saaren kehittämisen kannalta realistisena ajatuksena. Sillan rakentamisen olosuhteet eivät tuota rakentamiseen ylimääräisiä vaikeuksia. Perusten rakentaminen talviaikaan voi hyödyntää jääpeitettä. Sillan vaatimustason tulee lähteä saaren kehittämisen tarpeista. Nyt esitetyt ratkaisumallit sallivat kuormitustason mikä tekee mahdolliseksi saaren huoltoliikenteen ja rakentamista palvelevan liikenteen hallitusti. Varjankan saaren silta on kohteena mielenkiintoinen. Suunnittelukohde on mielekäs myös suunnittelukilpailun järjestämiseksi. Etenkin jos halutaan kohteessa edistää puurakentamista, saattaisi arvokas kulttuuriperintö houkutella kilpailijoiksi alan huippuja. Suomen 15 Rakennusinsinöörien liiton kilpailusäännöt soveltuvat varsin hyvin kilpailun järjestämisen organisointiin. Tässä selvityksessä esitetyt kokonaiskustannukset sisältävät rakennettavan sillan sekä aallonmurtajan pituiselta osalta tierakentamisen kustannukset. Lisäksi on erikseen varauduttu rakennuttajan kustannuksiin. Palkkisiltojen kokonaiskustannusten suuruusluokka on 2,0 M€. Vinoköysisiltojen kokonaiskustannusten suuruusluokka on 3,2 M€ ja avattavan kääntösillan 3,6 M€. Selvityksen perusteella tekijät suosittelevat sillan toteuttamista kiinteänä palkkisiltana. Puun käyttöä sillassa pidetään toivottava elementtinä. Oulussa 27.4.2011 Esko Järvenpää WSP Finland Oy Liitteet: 6-aukkoisen palkkisillan kustannusarvio 5- aukkoisen palkkisillan kustannusarvio Yksipylonisen sillan kustannusarvio Avattavan sillan kustannusarvio KUSTANNUSARVIO Kohde: Vaihtoehto: VARJAKAN SILTA 6-AUKKOINEN PALKKISILTA Sillan kannen pinta-ala (Jm*Hl) Rakennuskustannusindeksi (2000=100) Yhteiskustannusprosentti littera nimike 1000 1320 1321 1321,2 1321,21 1321.21.1 1321.21.2 1600 1620 27.4.2011 Kokonaishinta Rakenteiden kustannukset yhteensä Indeksikorjaus Yhteiskustannukset Tulopenkereet Sillan rakennuskustannus Rakennuskustannukset €/kansi-m2 määrä /rakenneosa Yksikköhinnat € Yhteensä € Jm 24+4*30+30 m 765 kansi-m2 148,0 25 % mittayksikkö 00 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 20 PAALUPERUSTUKSET 30 Lyöntipaalut Teräspaalut Suuriläpimittaiset teräsputkipaalut Paalut ø 600 Kalliokärjet - kalliokärjet rakenneteräksestä mtr 500,0 258,00 129000 kpl 28,0 626,00 17528 m3ktr 1500,0 4,60 6900 9,20 16,00 9200 10 MAALEIKKAUKSET JA -KAIVANNOT 20 MAAKAIVANNOT 1624 1624,1 30 Rakennus- ja siltakaivannot Kaivu ilman tuentaa 1800 1810 1811 1811,1 10 PENKEREET, MAAPADOT JA TÄYTÖT 20 PENKEREET 30 Maapenkereet 1000,0 Maalle pengerretyt maapenkereet m3rtr Veteen pengerretyt työpenkereet m3rtr 1811,2 4500,0 1830 1834 1835 20 KAIVANTOJEN TÄYTÖT 30 Perustusten alustäytöt 30 Rakenteiden ympärystäytöt 3260 20 OPASTUS- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄT 3265 72000 m3rtr m3rtr 100,0 100,0 11,00 11,00 1100 1100 30 Kilvet kpl 2,0 500,00 1000 3330 3331 20 KANNATUSRAKENTEET 30 Pylväät (valaistus) kpl 6,0 1000,00 6000 4000 00 RAKENNUSTEKNISET RAKENNUSOSAT 4200 10 SILLAT m2tr 140,0 44,00 6160 kg 12800,0 0,93 11904 3 m rtr m3rtr 160,0 40,0 92,60 118,00 14816 4720 m2tr m2tr 120,0 20,0 57,00 11,00 6840 220 kg 9000,0 1,10 9900 m3rtr m3rtr m3rtr 100,0 80,0 20,0 100,50 19,00 26,00 10050 1520 520 m2tr m2tr 120,0 120,0 57,00 11,00 6840 1320 kg 14500,0 1,10 15950 m3rtr m3rtr 120,0 120,0 108,20 26,00 12984 3120 4207 4207,1 4207,2 4207,4 30 Sillan peruslaatat Muotit ja telineet Raudoitteet - teräs A500HW Betoni - betoni C25/30 * lisähinta, vedenalainen betonointi 4210 20 SILLAN TUKIRAKENTEET 4211 4211,1 4211.1.1 30 Maatuet (päätytuet) Betonirakenteet maatuissa Muotit ja telineet - muotit ja telineet - muottikangas Raudoitteet - teräs A500HW Betoni - betoni C30/37 * lisähinta P30 * lisähinta P50 4211.1.2 4211.1.4 4212 4212,1 4212.1.1 4212.1.2 4212.1.4 1 450 000 785 337 376 962 290 575 156 000 1 294 000 1 690 Huom 30 Välituet Betonirakenteet välituissa Muotit ja telineet - muotit ja telineet - muottikangas Raudoitteet - teräs A500HW Betoni - betoni C34/45 * lisähinta P50 Mantereen puoleinen sillan päätypenger Saaren puoleinen penger meressä € € € € € € € littera nimike 4213,1 4214,5 4220 4221 4221,1 4221,2 4221,3 4221,4 4230 4231 4231,1 4231,2 4231,3 4231,7 4232,1 4233 4233,1 4233,11 4240 4241 4241,1 4241,4 4242 4242,12 4244 4244,1 4245 4245,1 4245,12 4248 4248,1 4248,21 4248,52 4249 4249,2 4249,3 4249,4 4249,5 5500 5520 5520,3 mittayksikkö määrä /rakenneosa Yksikköhinnat € Yhteensä € Maanvastaisten betonipintojen kosteudeneristys - 2-kertainen kumibitumisively m2tr 100,0 5,50 550 Betonipintojen impregnointi m2tr 50,0 6,50 325 m2tr 1500,0 38,00 57000 kg 62000,0 0,93 57660 kg 15000,0 2,75 41250 m3rtr m3rtr 500,0 80,0 113,00 26,00 56500 2080 kan-m2 m2tr 765,0 765,0 3,70 19,00 2831 14535 kan-m2 m2tr 800,0 40,0 14,00 4,60 11200 184 kan-m2 765,0 4,60 3519 m2tr m2tr m2tr 780,0 780,0 400,0 4,60 6,00 6,00 3588 4680 2400 20 SILLAN PÄÄLLYSRAKENNE 30 Betonirakenteet päällysrakenteessa Muotit - paikalla valetut betonisillat Raudoitteet - teräs A500HW Jänneraudoitteet - jänneraudoitteet Betoni - betoni C35/45, kansi * lisähinta P50 Huom 20 SILLAN KANNEN PINTARAKENTEET 30 Eristys Eristysalustan hiekkapuhallus Epoksitiivistys Kermieristys - kumibitumikermikeristys (2 krt.) Reunapalkin sisäpinnan kumibitumisively Suojakerros asfalttibetonista 30 Sillan päällyste Asfalttipäällysteet Asfalttibetoni (AB) - AB 6/50 - AB 16/120 - AB 16/120 20 SILLAN VARUSTEET JA LAITTEET 30 Liikuntasaumat Liikuntasaumalaitteet - patentoidut saumalaitteet liikuntavara 60-100 mm Saumausmassat - elastiset saumausmassat mtr 12,0 648,00 7776 mtr 350,0 12,00 4200 30 Laakerit ja nivelet Kumipesälaakerit - kiinteä, tukireaktio - liikkuva, tukireaktio kpl kpl 2,0 10,0 1000,00 2000,00 2000 20000 m3rtr 10,0 275,00 2750 30 Suojalaitteet Kaiteet, johteet ja kosketussuojaseinämät Kaiteet - harva kaide - tiheä kaide mtr mtr 150,0 350,0 100,00 100,00 15000 35000 30 Kuivatuslaitteet Tippuputket Kannen pintavesiputket Pintavesien viemäröinti kaivolla ja putkella kpl kpl kpl 120,0 30,0 4,0 19,00 187,00 648,00 2280 5610 2592 kpl 50,0 5,50 275 30 Siirtymälaatat Paikalla valetut siirtymälaatat 30 Muut sillan varusteet ja laitteet Kontaktitapit Pylväiden kiinnityslaitteet - pylväät ø = 159-240 Sähköistyksen putkitukset - putket < ø 110 (muovi) - putket < ø 50 (metalli) Kaapelihyllyt kpl 6,0 330,00 1980 mtr mtr mtr 1000,0 200,0 170,0 3,70 7,40 30,00 3700 1480 5100 10 TYÖMAAN KALUSTO 20 TELINEET Sillan päällysrakenteen telineet - paikalla valetun sillan telineet vesistösilta Va = 20-33 m kan-m2 900,0 74,00 66600 Sillalla Sillalla Penkereellä Penkereellä Sillalla KUSTANNUSARVIO Kohde: Vaihtoehto: VARJAKAN SILTA 5-AUKKOINEN PALKKISILTA Sillan kannen pinta-ala (Jm*Hl) Rakennuskustannusindeksi (2000=100) Yhteiskustannusprosentti littera nimike 1000 1320 1321 1321,2 1321,21 1321.21.1 1321.21.2 27.4.2011 Kokonaishinta Rakenteiden kustannukset yhteensä Indeksikorjaus Yhteiskustannukset Tulopenkereet Sillan rakennuskustannus Rakennuskustannukset €/kansi-m2 määrä /rakenneosa Yksikköhinnat € Yhteensä € Jm 30+3*36+30 m 765 kansi-m2 148,0 25 % mittayksikkö 00 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 20 PAALUPERUSTUKSET 30 Lyöntipaalut Teräspaalut Suuriläpimittaiset teräsputkipaalut Paalut ø 600 Kalliokärjet - kalliokärjet rakenneteräksestä 1600 10 MAALEIKKAUKSET JA -KAIVANNOT 1620 20 MAAKAIVANNOT 1624 1624,1 30 Rakennus- ja siltakaivannot Kaivu ilman tuentaa 1800 1810 1811 1811,1 10 PENKEREET, MAAPADOT JA TÄYTÖT 20 PENKEREET 30 Maapenkereet mtr 450,0 258,00 116100 kpl 24,0 626,00 15024 m3ktr 1500,0 4,60 6900 9,20 16,00 9200 1000,0 Maalle pengerretyt maapenkereet m3rtr Veteen pengerretyt työpenkereet m3rtr 1811,2 4500,0 1830 1834 1835 20 KAIVANTOJEN TÄYTÖT 30 Perustusten alustäytöt 30 Rakenteiden ympärystäytöt 3260 20 OPASTUS- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄT 3265 72000 m3rtr m3rtr 100,0 100,0 11,00 11,00 1100 1100 30 Kilvet kpl 2,0 500,00 1000 3330 3331 20 KANNATUSRAKENTEET 30 Pylväät (valaistus) kpl 6,0 1000,00 6000 4000 00 RAKENNUSTEKNISET RAKENNUSOSAT 4200 10 SILLAT m2tr 120,0 44,00 5280 kg 11200,0 0,93 10416 m3rtr m3rtr 140,0 40,0 92,60 118,00 12964 4720 m2tr m2tr 120,0 20,0 57,00 11,00 6840 220 kg 9000,0 1,10 9900 3 m rtr m3rtr m3rtr 100,0 80,0 20,0 100,50 19,00 26,00 10050 1520 520 m2tr m2tr 100,0 100,0 57,00 11,00 5700 1100 kg 12000,0 1,10 13200 m3rtr 100,0 108,20 10820 4207 4207,1 4207,2 4207,4 30 Sillan peruslaatat Muotit ja telineet Raudoitteet - teräs A500HW Betoni - betoni C25/30 * lisähinta, vedenalainen betonointi 4210 20 SILLAN TUKIRAKENTEET 4211 4211,1 4211.1.1 30 Maatuet (päätytuet) Betonirakenteet maatuissa Muotit ja telineet - muotit ja telineet - muottikangas Raudoitteet - teräs A500HW Betoni - betoni C30/37 * lisähinta P30 * lisähinta P50 4211.1.2 4211.1.4 4212 4212,1 4212.1.1 4212.1.2 4212.1.4 1 460 000 786 599 377 567 291 041 156 000 1 304 000 1 700 Huom 30 Välituet Betonirakenteet välituissa Muotit ja telineet - muotit ja telineet - muottikangas Raudoitteet - teräs A500HW Betoni - betoni C34/45 Mantereen puoleinen sillan päätypenger Saaren puoleinen penger meressä € € € € € € € littera nimike 4213,1 4214,5 4220 4221 4221,1 4221,2 4221,3 4221,4 4230 4231 4231,1 4231,2 4231,3 4231,7 4232,1 4233 4233,1 4233,11 4240 4241 4241,1 4241,4 4242 4242,12 4244 4244,1 4245 4245,1 4245,12 4248 4248,1 4248,21 4248,52 mittayksikkö määrä /rakenneosa Yksikköhinnat € Yhteensä € * lisähinta P50 m3rtr 100,0 26,00 2600 Maanvastaisten betonipintojen kosteudeneristys - 2-kertainen kumibitumisively Betonipintojen impregnointi m2tr m2tr 100,0 50,0 5,50 6,50 550 325 m2tr 1650,0 38,00 62700 kg 70000,0 0,93 65100 kg 17000,0 2,75 46750 m3rtr m3rtr 580,0 80,0 113,00 26,00 65540 2080 kan-m2 m2tr 765,0 765,0 3,70 19,00 2831 14535 kan-m2 m2tr 800,0 40,0 14,00 4,60 11200 184 kan-m2 765,0 4,60 3519 m2tr m2tr m2tr 780,0 780,0 400,0 4,60 6,00 6,00 3588 4680 2400 mtr 12,0 648,00 7776 mtr 350,0 12,00 4200 kpl kpl 2,0 10,0 1000,00 2000,00 2000 20000 m3rtr 10,0 275,00 2750 30 Suojalaitteet Kaiteet, johteet ja kosketussuojaseinämät Kaiteet - harva kaide - tiheä kaide mtr mtr 150,0 350,0 100,00 100,00 15000 35000 30 Kuivatuslaitteet Tippuputket Kannen pintavesiputket Pintavesien viemäröinti kaivolla ja putkella kpl kpl kpl 120,0 30,0 4,0 19,00 187,00 648,00 2280 5610 20 SILLAN PÄÄLLYSRAKENNE 30 Betonirakenteet päällysrakenteessa Muotit - paikalla valetut betonisillat Raudoitteet - teräs A500HW Jänneraudoitteet - jänneraudoitteet Betoni - betoni C35/45, kansi * lisähinta P50 20 SILLAN KANNEN PINTARAKENTEET 30 Eristys Eristysalustan hiekkapuhallus Epoksitiivistys Kermieristys - kumibitumikermikeristys (2 krt.) Reunapalkin sisäpinnan kumibitumisively Suojakerros asfalttibetonista 30 Sillan päällyste Asfalttipäällysteet Asfalttibetoni (AB) - AB 6/50 - AB 16/120 - AB 16/120 20 SILLAN VARUSTEET JA LAITTEET 30 Liikuntasaumat Liikuntasaumalaitteet - patentoidut saumalaitteet liikuntavara 60-100 mm Saumausmassat - elastiset saumausmassat 30 Laakerit ja nivelet Kumipesälaakerit - kiinteä, tukireaktio - liikkuva, tukireaktio 30 Siirtymälaatat Paikalla valetut siirtymälaatat 2592 4249 4249,2 4249,3 4249,4 4249,5 5500 5520 5520,3 Huom 30 Muut sillan varusteet ja laitteet Kontaktitapit Pylväiden kiinnityslaitteet - pylväät ø = 159-240 Sähköistyksen putkitukset - putket < ø 110 (muovi) - putket < ø 50 (metalli) Kaapelihyllyt 10 TYÖMAAN KALUSTO 20 TELINEET Sillan päällysrakenteen telineet - paikalla valetun sillan telineet vesistösilta Va = 20-33 m kpl 50,0 5,50 275 kpl 6,0 330,00 1980 mtr mtr mtr 1000,0 200,0 170,0 3,70 7,40 30,00 3700 1480 5100 kan-m2 900,0 74,00 66600 Sillalla Sillalla Penkereellä Penkereellä Sillalla KUSTANNUSARVIO Kohde: Vaihtoehto: VARJAKAN SILTA 1-PYLONINEN VINOKÖYSISILTA Sillan kannen pinta-ala (Jm*Hl) Rakennuskustannusindeksi (2000=100) Yhteiskustannusprosentti littera 1000 1320 1321 1321,2 1321,21 1321.21.1 1321.21.2 1600 nimike 27.4.2011 148,0 25 % mittayksikkö 20 PAALUPERUSTUKSET 30 Lyöntipaalut Teräspaalut Suuriläpimittaiset teräsputkipaalut Paalut ø 600 Kalliokärjet - kalliokärjet rakenneteräksestä mtr 450,0 258,00 116100 kpl 26,0 626,00 16276 m3ktr 1500,0 4,60 6900 9,20 16,00 9200 10 MAALEIKKAUKSET JA -KAIVANNOT 20 MAAKAIVANNOT 30 Rakennus- ja siltakaivannot Kaivu ilman tuentaa 1800 1810 1811 1811,1 10 PENKEREET, MAAPADOT JA TÄYTÖT 20 PENKEREET 30 Maapenkereet 1000,0 Maalle pengerretyt maapenkereet m3rtr Veteen pengerretyt työpenkereet m3rtr 1811,2 4500,0 72000 20 KAIVANTOJEN TÄYTÖT 30 Perustusten alustäytöt 30 Rakenteiden ympärystäytöt m3rtr 100,0 11,00 1100 m3rtr 100,0 11,00 1100 3265 20 OPASTUS- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄT 30 Kilvet kpl 2,0 500,00 1000 3330 3331 20 KANNATUSRAKENTEET 30 Pylväät (valaistus) kpl 6,0 1000,00 6000 4000 00 RAKENNUSTEKNISET RAKENNUSOSAT 10 SILLAT m2tr 120,0 44,00 5280 kg 12000,0 0,93 11160 - betoni C25/30 m3rtr 150,0 92,60 13890 * lisähinta, vedenalainen betonointi m3rtr 40,0 118,00 4720 1835 3260 4200 4207 4207,1 4207,2 4207,4 30 Sillan peruslaatat Muotit ja telineet Raudoitteet - teräs A500HW Betoni 4210 20 SILLAN TUKIRAKENTEET 4211 4211,1 4211.1.1 30 Maatuet (päätytuet) Betonirakenteet maatuissa Muotit ja telineet 4211.1.2 4211.1.4 4212 4212,1 4212.1.1 4212.1.2 4212.1.4 4213,1 2 450 000 € 1 324 168 € 635 600 € 489 942 € 156 000 € 2 294 000 € 3 000 € Huom 00 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 1620 1624 1624,1 1830 1834 Kokonaishinta Rakenteiden kustannukset yhteensä Indeksikorjaus Yhteiskustannukset Tulopenkereet Sillan rakennuskustannus Rakennuskustannukset €/kansi-m2 määrä /rakenneosa Yksikköhinnat € Yhteensä € Jm 60+83+25 m 765 kansi-m2 - muotit ja telineet m tr 2 120,0 57,00 6840 - muottikangas Raudoitteet - teräs A500HW Betoni m2tr 20,0 11,00 220 kg 13000,0 1,10 14300 15075 - betoni C30/37 m3rtr 150,0 100,50 * lisähinta P30 m3rtr 100,0 19,00 1900 * lisähinta P50 m3rtr 50,0 26,00 1300 30 Välituet Betonirakenteet välituissa Muotit ja telineet - muotit ja telineet m2tr 30,0 57,00 1710 - muottikangas Raudoitteet - teräs A500HW Betoni m2tr 20,0 11,00 220 kg 1500,0 1,10 1650 - betoni C34/45 3 m rtr 10,0 108,20 1082 * lisähinta P50 m3rtr 10,0 26,00 260 m2tr 100,0 5,50 550 Maanvastaisten betonipintojen kosteudeneristys - 2-kertainen kumibitumisively Mantereen puoleinen sillan päätypenger Saaren puoleinen penger meressä littera 4214,5 nimike Betonipintojen impregnointi 4220 20 SILLAN PÄÄLLYSRAKENNE 4221 30 Betonirakenteet päällysrakenteessa 4221,1 4221,2 4221,3 4221,4 4223 4230 4231 4231,1 4231,2 4231,3 - betonikantiset teräspalkkisillat Raudoitteet - teräs A500HW Jänneraudoitteet - köysirakenteiden köydet Betoni 4245 4245,1 4245,12 4248 4248,1 4248,21 4248,52 4249 4249,2 4249,3 m2tr 250,0 52,00 13000 kg 50000,0 0,93 46500 kg 20000,0 12,00 240000 250,0 113,00 28250 250,0 26,00 6500 kg kg 135000,0 60000,0 2,40 3,20 324000 192000 30 Teräsrakenteet päällysrakenteessa - jatkuvat palkkisillat - teräspyloni Huom 20 SILLAN KANNEN PINTARAKENTEET 30 Eristys Eristysalustan hiekkapuhallus Epoksitiivistys Kermieristys kan-m2 765,0 3,70 2831 m2tr 765,0 19,00 14535 kan-m2 800,0 14,00 11200 2 m tr 40,0 4,60 184 kan-m2 765,0 4,60 3519 30 Sillan päällyste Asfalttipäällysteet Asfalttibetoni (AB) - AB 6/50 m2tr 780,0 4,60 3588 Sillalla - AB 16/120 m2tr 780,0 6,00 4680 Sillalla - AB 16/120 m2tr 400,0 6,00 2400 Penkereellä mtr 12,0 648,00 7776 mtr 350,0 12,00 4200 kpl kpl 2,0 4,0 1088,00 2176,00 2176 8704 m3rtr 10,0 275,00 2750 mtr mtr 150,0 350,0 100,00 100,00 15000 35000 kpl kpl kpl 120,0 30,0 4,0 19,00 187,00 648,00 2280 5610 20 SILLAN VARUSTEET JA LAITTEET 30 Liikuntasaumat Liikuntasaumalaitteet - patentoidut saumalaitteet liikuntavara 60-100 mm Saumausmassat - elastiset saumausmassat 30 Laakerit ja nivelet Kumipesälaakerit - kiinteä, tukireaktio 4 MN - liikkuva, tukireaktio 4 MN 30 Siirtymälaatat Paikalla valetut siirtymälaatat 30 Suojalaitteet Kaiteet, johteet ja kosketussuojaseinämät Kaiteet - harva kaide - tiheä kaide 30 Kuivatuslaitteet Tippuputket Kannen pintavesiputket Pintavesien viemäröinti kaivolla ja putkella 4249,5 30 Muut sillan varusteet ja laitteet Kontaktitapit Pylväiden kiinnityslaitteet - pylväät ø = 159-240 Sähköistyksen putkitukset - putket < ø 110 (muovi) - putket < ø 50 (metalli) Kaapelihyllyt 5500 5520 5520,3 10 TYÖMAAN KALUSTO 20 TELINEET Sillan telineet (paalutus) 4249,4 325 m3rtr Reunapalkin sisäpinnan kumibitumisively 4244 4244,1 6,50 m3rtr Suojakerros asfalttibetonista 4242 4242,12 50,0 - betoni C35/45, kansi 4231,7 4241,4 m2tr * lisähinta P50 4232,1 4240 4241 4241,1 määrä /rakenneosa Yksikköhinnat € Yhteensä € Muotit - kumibitumikermikeristys (2 krt.) 4233 4233,1 4233,11 mittayksikkö - paikalla valetun sillan telineet 2592 kpl 50,0 5,50 275 kpl 6,0 330,00 1980 mtr mtr mtr 1000,0 200,0 170,0 3,70 7,40 30,00 3700 1480 5100 kan-m2 300,0 74,00 22200 Penkereellä Sillalla KUSTANNUSARVIO Kohde: Vaihtoehto: VARJAKAN SILTA AVATTAVA PALKKISILTA Sillan kannen pinta-ala (Jm*Hl) Rakennuskustannusindeksi (2000=100) Yhteiskustannusprosentti littera 1000 1320 1321 1321,2 1321,21 1321.21.1 1321.21.2 nimike 27.4.2011 148,0 25 % mittayksikkö 20 PAALUPERUSTUKSET 30 Lyöntipaalut Teräspaalut Suuriläpimittaiset teräsputkipaalut Paalut ø 600 Kalliokärjet - kalliokärjet rakenneteräksestä 10 MAALEIKKAUKSET JA -KAIVANNOT 20 MAAKAIVANNOT 30 Rakennus- ja siltakaivannot Kaivu ilman tuentaa 1800 1810 1811 1811,1 10 PENKEREET, MAAPADOT JA TÄYTÖT 20 PENKEREET 30 Maapenkereet mtr 700,0 258,00 180600 kpl 36,0 626,00 22536 m3ktr 1500,0 4,60 6900 9,20 16,00 9200 1000,0 Maalle pengerretyt maapenkereet m3rtr Veteen pengerretyt työpenkereet m3rtr 1811,2 4500,0 72000 m3rtr 100,0 11,00 1100 1835 20 KAIVANTOJEN TÄYTÖT 30 Perustusten alustäytöt 30 Rakenteiden ympärystäytöt m3rtr 100,0 11,00 1100 3260 3265 20 OPASTUS- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄT 30 Kilvet kpl 2,0 500,00 1000 3330 3331 20 KANNATUSRAKENTEET 30 Pylväät (valaistus) kpl 6,0 1000,00 6000 4000 4200 00 RAKENNUSTEKNISET 10 SILLAT m2tr 180,0 44,00 7920 kg 16000,0 0,93 14880 - betoni C25/30 m3rtr 200,0 92,60 18520 * lisähinta, vedenalainen betonointi m3rtr 40,0 118,00 4720 - muotit ja telineet m2tr 120,0 57,00 6840 - muottikangas Raudoitteet - teräs A500HW Betoni m2tr 20,0 11,00 220 kg 9000,0 1,10 9900 4207 4207,1 4207,2 4207,4 30 Sillan peruslaatat Muotit ja telineet Raudoitteet - teräs A500HW Betoni 4210 20 SILLAN TUKIRAKENTEET 4211 4211,1 4211.1.1 30 Maatuet (päätytuet) Betonirakenteet maatuissa Muotit ja telineet 4211.1.2 4211.1.4 4212 4212,1 4212.1.1 4212.1.2 4212.1.4 2 740 000 € 1 482 151 € 711 432 € 548 396 € 156 000 € 2 584 000 € 3 380 € Huom 00 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 1600 1620 1624 1624,1 1830 1834 Kokonaishinta Rakenteiden kustannukset yhteensä Indeksikorjaus Yhteiskustannukset Tulopenkereet Sillan rakennuskustannus Rakennuskustannukset €/kansi-m2 määrä /rakenneosa Yksikköhinnat €Yhteensä € Jm 18+22+20+2*24+20+22+18 m 765 kansi-m2 - betoni C30/37 m rtr 3 100,0 100,50 10050 * lisähinta P30 m3rtr 80,0 19,00 1520 * lisähinta P50 m3rtr 20,0 26,00 520 30 Välituet Betonirakenteet välituissa Muotit ja telineet - muotit ja telineet m2tr 180,0 57,00 10260 - muottikangas Raudoitteet - teräs A500HW Betoni m2tr 100,0 11,00 1100 kg 14000,0 1,10 15400 - betoni C34/45 m3rtr 150,0 108,20 16230 * lisähinta P50 m3rtr 150,0 26,00 3900 4213,1 Maanvastaisten betonipintojen kosteudeneristys - 2-kertainen kumibitumisively m2tr 100,0 5,50 550 4214,5 Betonipintojen impregnointi m2tr 50,0 6,50 325 Mantereen puoleinen sillan päätypenger Saaren puoleinen penger meressä littera nimike 4220 20 SILLAN PÄÄLLYSRAKENNE 4221 30 Betonirakenteet päällysrakenteessa 4221,1 4221,2 4221,4 4230 4231 4231,1 4231,2 - paikalla valetut betonisillat Raudoitteet - teräs A500HW Betoni * lisähinta P50 30 Teräsrakenteet päällysrakenteessa - palkkisillat (ortotrooppinen kansi) Eristysalustan hiekkapuhallus 4231,7 - kumibitumikermikeristys (2 krt.) Reunapalkin sisäpinnan kumibitumisively 4240 4241 4241,1 4241,4 4242 4242,12 4243 4244 4244,1 4245 4245,1 4245,12 4248 4248,1 4248,21 4248,52 Suojakerros asfalttibetonista 30 Sillan päällyste Asfalttipäällysteet Asfalttibetoni (AB) 38,00 38000 kg 60000,0 0,93 55800 m3rtr 350,0 113,00 39550 m3rtr 350,0 26,00 9100 kg 50000,0 3,20 160000 kan-m2 550,0 3,70 2035 m2tr 550,0 19,00 10450 kan-m2 m2tr 600,0 14,00 4,60 8400 40,0 kan-m2 550,0 4,60 2530 184 m2tr 780,0 4,60 3588 Sillalla - AB 16/120 m2tr 780,0 6,00 4680 Sillalla - AB 16/120 m2tr 400,0 6,00 2400 Penkereellä mtr 12,0 648,00 7776 Saumausmassat - elastiset saumausmassat mtr 350,0 12,00 4200 30 Laakerit ja nivelet Kumipesälaakerit - kiinteä - liikkuva - liikkuva (kierto, kalottilaakeri) kpl kpl kpl 4,0 4,0 1,0 1000,00 2000,00 8000,00 4000 8000 8000 erä erä erä erä erä 1,0 1,0 1,0 1,0 1,0 100000,00 80000,00 250000,00 40000,00 100000,00 100000 80000 250000 40000 100000 m3rtr 10,0 275,00 2750 mtr mtr 150,0 350,0 100,00 100,00 15000 35000 kpl kpl kpl 120,0 30,0 4,0 19,00 187,00 648,00 2280 5610 2592 kpl 50,0 5,50 275 kpl 6,0 330,00 1980 mtr mtr mtr 1000,0 200,0 170,0 3,70 7,40 30,00 3700 1480 5100 kan-m2 600,0 74,00 44400 20 SILLAN VARUSTEET JA LAITTEET 30 Liikuntasaumat Liikuntasaumalaitteet - patentoidut saumalaitteet liikuntavara 60-100 mm AVATTAVAN SILLAN LAITTEET - ohjaus ja sähkölaitteet - järjestelmien asennus - sillan avauskoneisto - puomilaitteet - törmäysjohteet 30 Siirtymälaatat Paikalla valetut siirtymälaatat 30 Suojalaitteet Kaiteet, johteet ja kosketussuojaseinämät Kaiteet - harva kaide - tiheä kaide 4249,5 5500 5520 5520,3 10 TYÖMAAN KALUSTO 20 TELINEET Sillan telineet (paalutus) 4249,4 1000,0 - AB 6/50 30 Kuivatuslaitteet Tippuputket Kannen pintavesiputket Pintavesien viemäröinti kaivolla ja putkella 30 Muut sillan varusteet ja laitteet Kontaktitapit Pylväiden kiinnityslaitteet - pylväät ø = 159-240 Sähköistyksen putkitukset - putket < ø 110 (muovi) - putket < ø 50 (metalli) Kaapelihyllyt 4249 4249,2 4249,3 m2tr 30 Eristys 4231,3 4233 4233,1 4233,11 Huom 20 SILLAN KANNEN PINTARAKENTEET Epoksitiivistys Kermieristys 4232,1 määrä /rakenneosa Yksikköhinnat €Yhteensä € Muotit - betoni C35/45, kansi 4223 mittayksikkö - paikalla valetun sillan telineet Penkereellä Sillalla
© Copyright 2025