Kansallinen toimintamalli maanalaisten rakenteiden - Aalto
Kansallinen toimintamalli maanalaisten rakenteiden sijoituslupaprosessiin Diplomityö Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta Maanmittaustieteiden laitos Espoo, kesäkuu 2010 Laura Hillberg Tekniikan ylioppilas Valvoja: Prof. Kirsi Virrantaus Ohjaaja: TkT Paula Ahonen-Rainio AALTO-YLIOPISTO DIPLOMITYÖN TIIVISTELMÄ TEKNILLINEN KORKEAKOULU Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta Tekijä: Laura Hillberg Työn nimi: Kansallinen toimintamalli maanalaisten rakenteiden sijoituslupaprosessiin Päivämäärä: 21.06.2010 Kieli: suomi Sivumäärä: 72 Tutkinto-ohjelma: Geomatiikan tutkinto-ohjelma Pääaine: Geoinformaatiotekniikka Professuuri: Kartografia ja geoinformatiikka Valvoja: Professori Kirsi Virrantaus Ohjaaja(t): TkT Paula Ahonen-Rainio Tämän työn tavoitteena oli tehdä esisuunnitelma kansallisen maanalaisten rakenteiden sijoitus- ja kaivulupaprosessin luomisesta ja sen toteuttamisesta. Tavoitteena oli yhden luukun toimintamalli, jossa maanalaisen rakenteen sijoittamiseen ja rakentamiseen liittyvässä prosessissa luvanhaku ja paikkatietojen kysely tapahtuvat sähköisesti kansallisesti yhtenäisellä tavalla. Työ ottaa kantaa kansallisella tasolla yhtenäistettäviin maanalaisten rakenteiden dokumentointi-käytäntöihin sekä teknisestä että laadullisesta näkökulmasta. Keskeisin tutkimuskysymys liittyi sijoituslupaprosessin tavoitetilan laatuun. Tavoitetilan tarpeiden määrittämiseksi tutkittiin sijoituslupaprosessin nykyinen tilanne ja siinä esille nousevat kehittämistarpeet. Tutkimusmenetelminä käytettiin haastatteluja, sähköisiä kyselyitä ja tausta-aineistoa, joiden avulla muodostettiin käsitys sijoituslupaprosessin nykyisestä tilanteesta sekä tavoitteena olevasta tilanteesta. Sijoituslupaprosessin nykyisessä tilanteessa esiin tulleet kehittämistarpeet olivat ratkaisuehdotuksien lähtökohtana tavoitetilanteen hahmottamisessa. Nykyisin merkittävimmät ongelmat liittyvät paikkatiedon käyttöön saamiseen. Kaikista maanalaisista rakenteista ei tiedetä, missä ne ovat tai onko jollakin alueella ylipäätään olemassa tällaisia rakenteita. Sitä ei myöskään tiedetä, keneltä kaikilta olemassa olevien rakenteiden paikkatietoa pitää kysyä. Nykytilanteessa käytössä oleva pohjakartta-aineisto vaihtelee paljon alan toimijoiden keskuudessa. Rakenteiden paikan määrittäminen suhteellisen sijainnin avulla edellyttää toimijoiden keskuudessa saman pohjakartan käyttämistä, jotta rakenne näkyy kaikilla samassa paikassa. Käytössä on myös useita koordinaattijärjestelmiä, joiden välillä joudutaan tekemään muunnoksia. Kaikkien koordinaatistojen välisiä muunnoksia ei kuitenkaan tunneta. Sijoituslupaprosessin tavoitteena olevassa tilassa suositellaan siirtymistä yhtenäisen pohjakarttaaineiston sekä yhden koordinaatiston käyttöön. Sähköisen sijoituslupaprosessin luomiseksi ehdotetaan tietojärjestelmää, jossa sähköisten rajapintojen avulla mahdollistetaan sekä lupien hakeminen että myöntäminen ja sijoituslupaprosessissa tarpeen olevan informaation käyttöön saaminen. Avainsanat: prosessi, maanalainen rakenne, sijoituslupa, tiedonsiirtorajapinta, WMS ii AALTO UNIVERSITY School of Science and Technology ABSTRACT OF THE MASTER’S THESIS Faculty of Engineering and Architecture Author: Laura Hillberg Name of the thesis: National procedure for the process of applying a permission for placing structures underground Date: 21.06.2010 Language: Finnish Number of pages: 72 Degree programme: Geomatics Major subject: Geoinformatics Professorship: Cartography and Geoinformatics Supervisor: Professor Kirsi Virrantaus Instructor (s): Paula Ahonen-Rainio, D.Sc. (tech.) The goal of this work was to make a national preliminary plan for the creation and implementation of a procedure for the process of applying for a permission for placing structures underground. The goal was a one door model of procedure, in which applying for a permission and enquiring of spatial information take place electrically and on a national and consistent way. This work responds to the practices of documentation of the structures underground from a technical and qualitative perspective. A most essential research question asked what the nature of the aimed permission process is. In order to determine what the needs of the aimed permission process are, it was necessary to address an addition research question concerning the present state of the process and those areas in it that need improvement. Research methods used included interviews, electrical questionnaires, and background material. With the aid of these methods the present state of the permission process was identified and the aimed permission process was determined. Those areas in need of improvement in the present state of the process were adopted as starting points for resolving the difficulties in the present process to be able to make improvements and determine the aimed process. The biggest problem in the present process is connected to the access of spatial information. Information about where structures are located is not available for all structures. Confirmation whether structures are present or absent on some certain area is hard to get. This is also the case for the sources of spatial information and a complete list of all those places where this information should be asked is not available. In the present situation the base maps used have a big diversity among the operators in this field. The location of the underground structures is specified with relative location. In this case, in order for all the operators to see the location in the same place they should use the same base map. Several coordinate systems are also used and transformations between these are needed. However, all the transformations are not known. The goal in the aimed permission process is the use of a unified base map and one coordinate system. For the creation of an electrical process of applying permission an information system using electrical interfaces is proposed. This system enables applying for and granting a permission and getting access to spatial information. Keywords: process, underground structure, placement permission, data transfer interface, WMS iii Alkusanat Tämä työ on tehty tilausprojektina, jonka rahoittajina oli TeliaSonera Finland Oyj, Elisa Oyj, DNA Oy, FNE-Finland Oy, Energiateollisuus Ry, Johtotieto Oy, Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto ja FiCom Ry. Kiitokset näille osapuolille tämän tutkimuksen mahdollistamisesta. Tutkimustulosten kannalta tärkeän tiedon jakamisesta kiitos kaikille haastatelluille tai työn sisältöä muuten kommentoineille. Heitä oli melkoinen joukko: Ahonen Arto, Enäjärvi Mika, Granlund Pekka, Haakana Jukka, Harala Sanni, Harle Jouko, Harvala Erkki, Hernesniemi Timo, Holopainen Matti, Huttunen Veli-Pekka, Hämäläinen Matti. K., Ilomäki AnttiJussi, Joenranta Jarmo, Kallunki Markku, Kantamaa Veli-Matti, Kaukovaara Marjatta, Kotikangas Erkki, Kykkänen Seppo, Lindberg Pertti, Lukkari Heikki, Majurinen Joona, Marjamäki Kimmo, Markoff Paula, Matsinen Arto, Nuotio Tuomas, Nuutinen Petri, Nyqvist Krister, Ojares Jaana, Otajärvi Jukka, Palosuo Matti, Parantainen Juha, Pirinen Petteri, Ristola Lauri, Roine Jarkko, Råmark Marja, Svento Reijo, Sääskilahti Kimmo, V. Ikonen Pekka ja Viitanen Jouko. Kiitos työn valvojana toimineelle Kirsi Virrantaukselle mielenkiintoisen ja haastavan diplomityön aiheen tarjoamisesta sekä kommenteistasi liittyen työn sisältöön. Suuret kiitokset myös työn ohjaajana toimineelle Paula Ahonen-Rainiolle loppumetreille saakka antamastasi kannustuksesta. Ohjauksesi ja kommenttisi vaikuttivat merkittävästi siihen kokonaisuuteen, jonka luovutan tänä päivänä näissä kansissa diplomityönäni. Perheeni, erityisesti mieheni Mika ja äitini Helena, on jaksanut kannustaa ja valaa uskoa tulevan suhteen kaikkien näiden opiskeluvuosieni ajan. Valmistuminen on vihdoinkin todellisuutta ja saan pitkään jatkuneen projektin päätökseen. Tunne on uskomaton. Espoo, kesäkuu 2010 Laura Hillberg iv Sisällysluettelo Kuvaluettelo ............................................................................................................ vii Taulukkoluettelo ..................................................................................................... vii Lyhenteet ............................................................................................................... viii 1 Johdanto ................................................................................................................. 1 1.1 Tutkimuskysymykset ja -menetelmät............................................................. 4 1.2 Työn rakenne ................................................................................................ 5 1.3 Työssä käytettyjä kuvaustekniikoita .............................................................. 6 1.3.1 SADT .................................................................................................. 6 1.3.2 Sekvenssikaavio................................................................................... 8 2 Sijoituslupaprosessin nykytila............................................................................... 10 2.1 Sijoituslupaprosessi yleisesti ....................................................................... 11 2.2 Sijoituslupaprosessissa mukana olevat tahot ja heidän roolinsa.................... 15 2.3 Sijoituslupaprosessi kuntien omistamilla alueilla ......................................... 16 2.4 Sijoituslupaprosessi Liikenneviraston hallinnoimilla maantien tiealueilla .... 19 2.5 Sijoituslupaprosessi muilla alueilla.............................................................. 22 2.5.1 Sijoittaminen yksityisten maanomistajien alueilla .............................. 23 2.5.2 Sijoittaminen rata-alueilla .................................................................. 23 2.5.3 Sijoittaminen vesiväylien alueilla ....................................................... 25 2.6 Maanalaisten rakenteiden paikkatieto .......................................................... 25 2.6.1 Paikkatiedon tuottajat......................................................................... 27 2.6.2 Paikkatiedon käyttäjät ja käyttötarkoitukset........................................ 28 2.6.3 Paikkatiedon lähteet ........................................................................... 29 2.7 Käytössä olevat pohjakartta-aineistot ja koordinaattijärjestelmät ................. 30 2.7.1 Pohjakartta-aineistot........................................................................... 30 2.7.2 Koordinaattijärjestelmät ..................................................................... 32 2.8 Kehittämistarpeet sijoituslupaprosessin nykytilanteessa............................... 33 3 Tavoitteena oleva sijoituslupaprosessin toimintamalli........................................... 36 3.1 Sijoitus- ja kaivulupaprosessi ...................................................................... 37 3.2 Esimerkkejä vastaavista tietojärjestelmistä ja hankkeista ............................. 41 3.2.1 KRYSP-hanke.................................................................................... 41 3.2.2 Winkki-järjestelmä............................................................................. 42 v 3.2.3 Espoon yhdistelmäjohtokartta ............................................................ 42 3.2.4 Tanskan johtotietojärjestelmä............................................................. 43 3.2.5 Paikkatietoporttaalin WMS-karttarajapinta......................................... 44 3.3 Tavoitteena olevan toimintamallin tietojärjestelmäkokonaisuus................... 46 4 Paikkatiedot tavoitteena olevassa toimintamallissa ............................................... 55 4.1 Maanalaisten rakenteiden paikkatiedot ........................................................ 55 4.2 Pohjakartta sekä sille asetettavat vaatimukset .............................................. 57 4.3 Koordinaattijärjestelmät sekä niihin liittyvät haasteet .................................. 59 5 Toimenpidesuositukset toimintamallin toteuttamiseksi ......................................... 61 5.1 Sijoituslupaprosessin yhtenäistäminen......................................................... 61 5.2 Paikkatiedot ................................................................................................ 62 5.3 Sähköinen luvanhakujärjestelmä ja paikkatietopalvelu ................................ 64 5.4 Muut ........................................................................................................... 66 6 Yhteenveto ja johtopäätökset ................................................................................ 68 Lähdeluettelo........................................................................................................... 70 Säädökset ................................................................................................................ 72 vi Kuvaluettelo Kuva 1. SADT-kaavion hierarkian periaate. ........................................................... 7 Kuva 2. SADT tieto- ja toimintomalli. .................................................................... 8 Kuva 3. Sijoituslupaprosessin nykytilan kokonaisuus kuntien, maanteiden ja yksityisen maanomistajan alueilla. .................................................................13 Kuva 4. Rooleja, joita sijoituslupaprosessiin osallistuvilla tahoilla voi olla. ...........16 Kuva 5. Sijoitus- ja kaivulupaprosessin nykytila, luvan myöntäjä kunta.................18 Kuva 6. Sijoitus- ja kaivulupaprosessin nykytila, luvan myöntäjä ELY-keskus. .....21 Kuva 7. Maanalaisten rakenteiden paikkatiedon tuottajia, käyttäjiä ja käyttötarkoituksia nykytilanteessa..................................................................27 Kuva 8. Sijoitus- ja kaivulupaprosessin tavoitetila, luvan myöntäjä kunta..............38 Kuva 9. Sijoitus- ja kaivulupaprosessin tavoitetila, luvan myöntäjä ELY-keskus. ..40 Kuva 10. Tavoiteprosesseja tukeva tietojärjestelmäkokonaisuus. ...........................48 Kuva 11. Suunnittelijan ja luvan myöntäjän työpöytien toimintoja.........................50 Kuva 12. Suunnittelijan ja luvan myöntäjän välinen tapahtumaketju sekvenssikaaviona. ........................................................................................52 Kuva 13. Reittivektorin siirtyminen tavoiteprosesseja tukevassa tietojärjestelmäkokonaisuudessa. ...................................................................54 Taulukkoluettelo Taulukko 1. Alan toimijoilla käytössä olevia pohjakartta-aineistoja. ......................31 Taulukko 2. Yleisimmin käytetyt mittakaavat lupahakemuksien pohjakartoissa.....32 vii Lyhenteet ELY-keskus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ETRS89 European Terrestrial Reference System 1989 GML Geography Markup Language GPS Global Positioning System ISO International Organization for Standardization JHS Julkisen hallinnon suositus KKJ kartastokoordinaattijärjestelmä KRYSP Kunnan rakennetun ympäristön sähköiset palvelut MRL maankäyttö- ja rakennuslaki, 5.2.1999/132 OGC Open Geospatial Consortium RHK Ratahallintokeskus SADT Structured Analysis and Design Technique UML Unified Modeling Language UTM Universal Transverse Mercator WFS Web Feature Service WGS84 World Geodetic System 1984 VML viestintämarkkinalaki, 23.5.2003/393 WMS Web Map Service YKJ yhtenäiskoordinaattijärjestelmä viii 1 Johdanto Rakenteiden sijoittaminen maan alle on pääsääntöisesti luvanvaraista toimintaa. Johto-, kaapeli- ja putkimaisten maanalaisten rakenteiden sijoittaminen ja tällaisten verkkojen rakentaminen vaativat monenlaisia lupia kaupunkien ja kuntien alueilla sekä maantien tiealueilla. Luvat haetaan siltä taholta, jonka omistuksessa tai hallinnassa se maa-alue on, jolle maanalainen rakenne halutaan sijoittaa. Lupia myöntävät kunnat ja kaupungit omistamillaan alueilla, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) maantien tiealueilla ja Liikennevirasto rata-alueilla ja vesiväylillä. Yhtenäisten menettelytapojen ja luvanhaun ohjeistuksen puuttuminen kuluttaa ylimääräisesti aikaa sijoituslupaprosessin eri vaiheita suorittavilla toimijoilla. Yksityisten maanomistajien kanssa luvanhakumenettelyjen sijaan tehdään sijoittamisesta sopimus. Yksityisen tahon ja maanalaisen rakenteen omistajan väliseen sopimukseen ei ole käytössä yhtä vakiomuotoista sopimusta. Olemassa on kyllä sopimusmalli, jota sopijaosapuolet voivat halutessaan käyttää. Tässä työssä sijoituslupaprosessilla tarkoitetaan maan alle sijoitettavan rakenteen tapauksessa tarvittavien lupien hakemista, sijoittamiseen ja rakentamiseen liittyvää suunnittelemista, varsinaista rakentamista sekä maanalaisen rakenteen lopullisen sijainnin kartoittamista. Sijoituslupaprosessissa on useita eri vaiheita, joissa tarvitaan tietoa. Tarvittavasta tiedosta tärkein on olemassa olevien maanalaisten rakenteiden sijainti. Paikkatiedon käyttöön saaminen on erityisesti tärkeää, jotta vältetään olemassa olevien rakenteiden vahingoittaminen. Tätä paikkatietoa kysellään prosessin aikana useilta tahoilta. Paikkatiedon käyttöön saaminen on työlästä, minkä lisäksi on epävarmaa onko kaikista alueella olevista rakenteista saatu tieto. Paikkatiedon kattavuudesta ei ole siis varmuutta. Maanalaisen rakenteen omistajilla on lakisääteinen velvollisuus antaa tietoa verkkonsa sijainnista. Joillekin toimijoista tämä velvollisuus on ilmoitettu suoraan, kuten teleyrityksille viestintämarkkinalaissa (23.5.2003/393, VML), ja toisille epäsuoremmin, kuten esimerkiksi energiayrityksille sähköturvallisuuslaissa (14.6.1996/410). Paikkatiedon käyttöön saamisen hankaluudessa ei ole kysymys maanalaisten rakenteiden omistajien haluttomuudesta antaa kysyjälle käyttöön tietoa verkkonsa sijainnista. Maanalaisten rakenteiden omistajat haluavat välttää omiin verkkoihinsa kohdistuvat vauriot kaivutyön 1 tekemisen yhteydessä. Epävarmuus paikkatietojen kattavuudesta johtuu siitä, että nykytilanteessa kaikkia vanhoja maanalaisia rakenteita ei ole dokumentoitu systemaattisesti, eikä kaikkea dokumentoitua paikkatietoakaan ole digitaalisesti saatavilla. Epävarmuus johtuu näiden lisäksi siitä, ettei ole olemassa täydellistä listaa kaikista alueella toimivista maanalaisen rakenteen omistajista tai paikkatietoa hallinnoivista tahoista, joilta tuota paikkatietoa voisi käyttöönsä pyytää. Tämän lisäksi paikkatiedon sijaintitarkkuus vaihtelee, koska paikkatietoa on tuotettu erilaisilla tavoilla. Tämän työn tavoitteena oli tehdä esisuunnitelma kansallisen, sähköisen maanalaisten rakenteiden sijoitus- ja kaivulupaprosessin määrittelemiseksi. Työ ottaa kantaa kansallisella tasolla yhtenäistettäviin maanalaisten rakenteiden dokumentointi-käytäntöihin sekä teknisestä että laadullisesta näkökulmasta. Tavoitteeksi asetettiin yhden luukun toimintamalli, jossa maanalaisen rakenteen sijoittamiseen ja rakentamiseen liittyvässä prosessissa luvanhaku ja paikkatietojen kysely tapahtuvat sähköisesti ja kansallisesti yhtenäisellä tavalla. Sijoituslupaprosessin tehostaminen kiinnostaa useita tahoja, koska yhä suurempi osa rakenteista halutaan sijoittaa maan alle ilmajohtojen sijaan. Käynnissä on myös hankkeita, jotka lisäävät paineita sijoituslupaprosessin sujuvuuden edistämiseksi. Tästä esimerkkinä on ”Laajakaista kaikille” -hanke, jonka toteuttamiseksi maan alle tullaan sijoittamaan paljon uutta valokuitukaapelia vuoteen 2015 mennessä, eivätkä lupaprosessia hidastavat tekijät ole eduksi hankkeen etenemiselle ja aikataulussa pysymiselle. Työn rahoittajina olivat TeliaSonera Finland Oyj, Elisa Oyj, DNA Oy, FNE-Finland Oy, Energiateollisuus Ry, Johtotieto Oy, Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto ja FiCom Ry. Työn tilaamisen taustalla oli halu saada maanalaisten rakenteiden sijoitus- ja kaivulupaprosessiin yhtenäinen ohjeistus ja toimintatapa sekä sähköinen luvanhakujärjestelmä ja sähköinen paikkatietopalvelu maanalaisten rakenteiden paikkatiedon säilyttämiseen ja jakelemiseen. Tutkimuksen aihealue koskee maan-alaisen rakenteen omistajia, suunnittelijoita, rakennuttajia ja rakentajan roolissa energia- ja teleyrityksien urakoitsijoita sekä näiden aliurakoitsijoita. Luvan myöntäjän roolissa tutkimuksen aihealue koskee pääasiallisesti kaupunkeja, kuntia ja Liikennevirastoa. Paikkatietopalveluja tarjoavan yrityksen roolissa puolestaan tutkimuksen aihealue koskee pääasiallisesti Johto- 2 tieto Oy:tä. Näistä osapuolista kaupungeilla, kunnilla ja Liikennevirastolla on sijoitus- ja kaivulupaprosessissa kaksoisrooli luvan myöntäjänä ja luvan hakijana. Työssä tarkastellaan maanalaisia johto- ja kaapelirakenteita, jollaisia ovat esimerkiksi tele- ja sähkökaapelit. Tällaiset rakenteet muodostavat maanalaisia verkkoja, joihin luetaan kuuluvaksi näihin verkkoihin liittyvät varusteet, kuten generaattorit, sähkö-asemat ja jakelumuuntamot. Työn tulokset voidaan kuitenkin laajentaa koskemaan myös muunlaisia maanalaisia rakenteita, kuten putkimaisia maakaasu- ja kaukolämpörakenteita. Maanalaisten rakenteiden paikkatieto on vektorimuotoista. Sillä tarkoitetaan lähinnä viivamaista johto- ja kaapelirakenteiden sijainnin kuvaavaa paikkatietoa, joka muodostuu koordinaatein määritetyistä pisteistä. Sillä tarkoitetaan kuitenkin myös näihin verkkoihin kuuluvien varusteiden sijainnin kuvaavaa paikkatietoa, joka muodostuu koordinaatein määritetyistä pisteistä muodostuvina monikulmioina. Työ rajattiin sijoitus- ja kaivulupaprosessin osapuolten välisiin prosesseihin ja rajapintoihin. Osapuolten sisäisen luvankäsittelyprosessin hahmottaminen ja kehittäminen rajattiin tämän työn ulkopuolelle. Tässä keskityttiin osapuolten väliseen prosessiin ja prosessin eri vaiheissa siinä toimivien osapuolien välisten rajapintojen ylitse kulkevaan tietoon, kiinnittäen huomiota siihen, keneltä kenelle tieto kulkee, missä muodossa ja minkälaisella aikajanalla. Sijoitus- ja kaivulupaprosessia tutkittiin pääasiassa kahden luvan myöntäjän tapauksessa, eli kunnan ja kaupungin, kun lupaa haetaan kunnan tai kaupungin omistamilla alueilla, sekä Liikenneviraston, kun lupaa haetaan maantien tiealueilla. Kuntien ja kaupunkien omistamilla alueilla tarkoitetaan sekä kaavoitettuja että kaavoittamattomia alueita. Jatkossa käytetään nimeä kunta, kun viitataan kaupunkikuntiin ja muihin kuntiin. Maantien tiealueella tarkoitetaan maantielain 5 §:n mukaan kiinteistötoimituksessa määrättyä tiealuetta. Mikäli tällaista toimitusta ei ole tehty, ulottuu tiealue kahden metrin etäisyydelle ojasta, tai jos ojaa ei ole, niin tieluiskan tai tieleikkauksen ulkosyrjästä. Tapaukset, joita ei käsitellä yksityiskohtaisesti, ovat Liikenneviraston rata-alueet ja vesiväylien alueet, yksityisen maanomistajan alueet ja puolustusvoimien maanalaiset rakenteet. 3 1.1 Tutkimuskysymykset ja -menetelmät Koska tehtävänä oli tavoitteena olevan sijoituslupaprosessin esisuunnitelma, keskeinen tutkimuskysymys oli, minkälainen sijoituslupaprosessin tavoitteena oleva toimintamalli on. Jotta tähän kysymykseen pystyi vastaamaan, oli tarpeen selvittää taustoja. Tutkimuskysymyksiksi nousivat siten lisäksi, minkälainen sijoituslupaprosessin nykytilanne on ja minkälainen toimintamallin toteuttamiseen tarkoitettu sähköinen tietojärjestelmä voisi olla. Etsittäessä vastausta kysymykseen nykyisen sijoituslupaprosessin tilasta liittyivät tutkimuksessa esiin tulleet nykytilaan liittyvät haasteet vahvasti käytettävään pohjakartta-aineistoon ja koordinaatistoon. Siksi oli tarpeen esittää vielä seuraava tutkimuskysymys, jotta voitiin vastata kysymykseen tavoitteena olevan toimintamallin laadusta: Minkälainen pohjakartta-aineisto ja koordinaatisto soveltuvat tavoitetilassa käyttötarkoitukseen? Tutkimus jaettiin karkeasti kolmeen vaiheeseen: Sijoitus- ja kaivulupaprosessin nykytilan tutkimus, tavoitteena olevan toimintamallin tutkimus ja tässä toimintamallissa käytettävän pohjakartta-aineiston ja koordinaatiston tutkimus. Näistä vaiheista nykytilaa ja tavoitetilaa tutkittiin tekemällä haastatteluja ja sähköisiä kyselyitä sekä tutustumalla tausta-aineistoon. Käytettävän pohjakartta-aineiston ja koordinaatiston vaiheessa tutkimusta on tehty sähköisen kyselyn avulla sekä saatavilla olevan kartta-aineiston ja koordinaatistojen ominaisuuksia selvittämällä. Käsitys sijoituslupaprosessin nykytilasta muodostettiin pääasiassa tausta-aineiston avulla ja tätä käsitystä täydennettiin haastatteluilla. Sijoituslupaprosessin tavoitteena oleva toimintamalli puolestaan muodostettiin pääasiassa haastattelujen avulla ja tätä käsitystä täydennettiin tausta-aineiston ja sähköisen kyselyn avulla. Haastattelujen tekeminen oli siis sijoitus-lupaprosessin nykytilan vaiheen tulosten osalta täydentävä ja sijoituslupaprosessin tavoitteena olevan toimintamallin vaiheen tulosten osalta pääasiallinen tutkimusmenetelmä. Käytettävän pohjakartta-aineiston selvittämiseen tehtiin sähköinen kysely. Suositus käytettävästä pohjakartta-aineistosta perustuu sähköisellä kyselyllä tehtyyn selvitykseen kartta-aineiston käyttötavoista sekä saatavilla olevan kartta-aineiston selvittämiseen. Tutkimuksen aikana pidettiin kolme ohjausryhmän kokousta, joissa edellä mainittujen kolmen vaiheen tulokset esiteltiin ja joissa ohjausryhmän näkemys tutki- 4 muksen etenemisen ja painotusten suhteen kuultiin. Ohjausryhmä muodostui tilaajien edustajista. Haastateltaviin kuului maanalaisten rakenteiden omistajia, heidän rakennuttajiaan ja urakoitsijoitaan, etujärjestöjen edustajia, luvan myöntäjän edustajia kunnan ja Liikenneviraston puolelta sekä Liikenne- ja viestintäministeriö. Haastatteluissa käsitellyissä asioissa oli painotuseroja johtuen haastateltavien erilaisista rooleista sijoituslupaprosessiin liittyvissä asioissa. Haastatellut tahot olivat DNA Oy, Elisa Oyj, Eltel Networks Oy, Empower Oy, FiCom Ry, FNE-Finland Oy, Fortum Oyj, Johtotieto Oy, Kuntaliitto, Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto, Relacom Finland Oy, TeliaSonera Finland Oyj ja Vattenfall Verkko Oy. Haastattelua täydentävään sähköiseen kyselyyn vastasivat seuraavat tahot: Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy, Suomen Energia-Urakointi Oy ja Turun Energia Sähköverkot Oy. 1.2 Työn rakenne Luvussa kaksi tarkastellaan sijoituslupaprosessin nykytilannetta. Sitä kuvataan kahdella prosessikaaviolla, joissa luvanhaku tapahtuu joko kunnalta tai ELY-keskukselta. Prosessin vaiheet, prosessissa liikkuva informaatio ja mukana olevat toimijat sekä heidän roolinsa on pyritty tunnistamaan. Prosessin kannalta hidastavat, vaikeuttavat ja moninkertaisesti tehtävät vaiheet tunnistettiin kehittämistarpeiden lähtökohdiksi, joiden lisäksi helpottavat, toimivat ja tehostavat vaiheet tunnistettiin tavoitteena olevassa toimintamallissa säilytettäviksi. Luvussa kolme esitetään sijoituslupaprosessin tavoitteena oleva toimintamalli. Suositus toimintamalliksi on laadittu siten, että luvussa kaksi esitetyt kehittämistarpeet on otettu huomioon. Toimintamalli käsittää varsinaisen sijoituslupaprosessin tavoitteena olevan tilan sekä sen hoitamiseen tarvittavan tietojärjestelmäkokonaisuuden. Sijoituslupaprosessin tavoitetila kuvataan kahdella SADT-kaaviolla, joissa tavoitetila esitetään ensin kuntien ja sitten maanteiden alueilla. Hakemuskaavakkeiden sisällön tarkka määrittely rajataan työn ulkopuolelle. Tavoitteena olevassa toimintamallissa sijoituslupaprosessissa tarvittavat luvat haetaan sähköisessä luvanhakujärjestelmässä ja maanalaisten 5 rakenteiden paikkatietoa saadaan käyttöön kattavasti sähköisestä paikkatietopalvelusta. Suomessa tai muissa maissa käytössä olevia tietojärjestelmiä tai käynnissä olevia hankkeita, jotka liittyvät jollain tavalla tähän alueeseen, esitellään johdatuksena aiheeseen. Sen jälkeen esitetään tavoitteena olevan toimintamallin sijoituslupaprosessia tukeva tietojärjestelmäkokonaisuus. Suunnittelijan tai luvan hakijan ja luvan myöntäjän välinen tapahtumaketju kuvataan sekvenssikaavion avulla. Luvussa neljä käsitellään sijoituslupaprosessin tavoitteena olevassa toimintamallissa käytettävää paikkatietoa, jota on maanalaisten rakenteiden paikkatieto, pohjakarttaaineisto sekä koordinaattijärjestelmä. Tässä luvussa käsitellään maanalaisten rakenteiden paikkatiedon tuottamista, muotoa ja jakelua sekä tavoitteena olevassa toimintamallissa käytettävää pohjakarttaa sekä sille asetettavia vaatimuksia. Koordinaattijärjestelmien piirteitä esitellään siinä määrin, että voidaan perustella toimintamalliin suositeltavan koordinaattijärjestelmän valinta. Koordinaatistojen välisiä muunnoksia esitellään yleisellä tasolla ja ohjataan lukija lähteisiin, joista saa tarpeen mukaan lisää tietoa koordinaatistojen välisistä muunnoksista. Luvussa viisi käsitellään toimenpidesuosituksia, jotka annetaan tavoitteena olevan toimintamallin saavuttamiseksi. Toimintamallin toteuttamisen tukemiseksi annettavat suositukset esitetään menettelytapojen ja ohjeistuksen yhtenäistämiseen, sijoituslupaprosessissa käytettävän paikkatiedon käsittelyyn, sähköisen luvanhakujärjestelmään ja sähköisen paikkatietopalveluun sekä lopuksi muihin asiaankuuluviin kohtiin liittyen. Luvussa 6 esitetään työn tärkeimmät tutkimustulokset kootusti ja tunnistetaan jatkotutkimuksen tarpeet. 1.3 Työssä käytettyjä kuvaustekniikoita 1.3.1 SADT SADT-kaavioita käytettiin a) maanalaisten rakenteiden paikkatiedon tuottajien, käyttäjien ja käyttötarkoituksien kuvaamiseen nykytilanteessa ja b) sijoituslupaprosessin tavoit- 6 teena olevan toimintamallin kuvaamiseen. SADT (Structured Analysis and Design Technique) on systeemien kuvaamiseen suunniteltu hierarkkinen tekniikka, jolla pyritään esittämään systeemissä liikkuva informaatio, tarpeet, toimijat sekä roolit. Kuvauksessa edetään yleiseltä tasolta kohti yksityiskohtaista tasoa, eli ylemmän tason kuvauksista alemman tason kuvauksiin. Alemman tason kuvaus on aina jonkin ylemmän tason kuvauksessa olevan osan yksityiskohtaisempi kuvaus (Kuva 1). (Pelkonen, Pulkkinen 1987) 1 2 A0 3 A1 A2 2.1 A1.1 2.2 A1.2 2.3 A1.3 Kuva 1. SADT-kaavion hierarkian periaate. Kuvaus koostuu laatikoista ja nuolista. Kuvauksessa tarkastellaan aina yhtä aikaa tietoa ja tapahtumia, kuten ihmisten, tietokoneiden tai ohjelmistojen suorittamia toimintoja. Kuvauksessa pääpaino on kuitenkin aina joko toiminnolla tai tiedolla, eli kyseessä on tieto- tai toimintomalli (Kuva 2). Toimintomallissa (tunniste A) laatikot kuvaavat toimintoja ja nuolet toimintojen välistä tietoa. Tietomallissa (tunniste D) laatikot kuvaavat vastaavasti tietoa ja nuolet tietojen välisiä toimintoja. Kummassakin mallissa erilaisia asioita kuvataan sekä molemmilta sivuilta että ylhäältä ja alhaalta laatikkoon tulevilla nuolilla. Vasemmalta sisään tulee syöte, oikealta ulos tulee tuloste, ylhäältä tulee kontrolli ja alhaalta mekanismi. (Pelkonen, Pulkkinen 1987) 7 Tietomallissa sisääntulo on toiminto, joka tuottaa tiedon ja ulostulo on tätä tietoa hyväksikäyttävä toiminto. Ylhäältä tuleva kontrolli on tietomallissa toiminto, joka ohjaa tiedon tuottamista sisään tulevassa toiminnossa. Alhaalta tuleva mekanismi kuvaa tietomallissa tiedon tallennusmenetelmää. (Pelkonen, Pulkkinen 1987) Toimintomallissa sisään tuleva syöte on tietoa, jota toiminto tarvitsee ja ulostulo on tieto, joka toiminnon tuloksena syntyy. Ylhäältä tuleva kontrolli voi toimintomallissa olla esimerkiksi rajoite, aktivoiva tieto tai noudatettava ohje. Toimintomallissa alhaalta tuleva mekanismi kuvaa toiminnon suorittajan, kuten osasto, henkilö tai ohjelma. Periaatteena toimintomallissa on, ettei toimintoa voida suorittaa ennen kuin sitä edeltävä toiminto on suoritettu. (Pelkonen, Pulkkinen 1987) Ohjaus/Kontrolli (esim. rajoite, aktivoiva tieto, noudatettava ohje) Ohjaava toiminto/ Kontrolli Input/ Generoiva toiminto Tieto D0 Output/ Hyväksikäyttävä toiminto Tukimekanismi Input/ Tieto, jota toiminto kuluttaa Toiminto A0 Output/ Toiminnon tulos Tukimekanismi (esim. toiminnon suorittaja, eri mallien väliset liittymät) Kuva 2. SADT tieto- ja toimintomalli. 1.3.2 Sekvenssikaavio Sijoituslupaprosessin tavoitteena olevassa toimintamallissa kuvataan suunnittelijan tai luvan hakijan ja luvan myöntäjän välistä tapahtumaketjua prosessikuvauksen sijaan sekvenssikaaviona, joka soveltuu paremmin toiminnan kuvaamiseen kyseisessä vaiheessa. Sekvenssikaaviolla tarkoitetaan kuvausta, joka sopii käytettäväksi erilaisten tapahtumaketjujen sekä näissä ketjuissa olevien olioiden välisen kommunikoinnin kuvaamiseen. Pystysuuntaiset sarakkeet kuvaavat tapahtumaketjussa keskenään kommunikoivia olioita. Nuolilla esitetään johonkin tapahtumaketjun osaan liittyvä kommunikaatio kahden 8 olion välillä. Kaavio etenee kronologisesti ylhäältä alas. Nuoli, jossa on täytetty nuolenkärki ja katkeamaton viiva, tarkoittaa funktiokutsua tai synkronista sanomanvälitystä, jolloin sanoman välittänyt olio jää odottamaan vastausta paluusanomana. Pisteviivalla kuvatulla nuolella, jossa on täyttämätön nuolenkärki, esitetään vastauksena tuleva paluusanoma. Nuoli, jossa on täyttämätön nuolenkärki ja katkeamaton viiva, kuvaa asynkronista kommunikointia. Tässä tilanteessa kommunikointi ei rajoita osallistuvien olioiden toimintaa. (Haikala, Märijärvi 2004) 9 2 Sijoituslupaprosessin nykytila Sijoituslupaprosessilla tarkoitetaan tässä kokonaisuutta, joka sisältää maanalaisen rakenteen sijoittamis- ja rakennusprojektin vaiheet suunnittelusta ja luvanhausta rakentamiseen ja kartoittamiseen. Prosessiin sisältyvät myös mahdolliset maastokatselmukset. Sijoituslupaprosessiin ajatellaan kuuluvaksi näiden lisäksi kaikki prosessin aikana tarvittava informaatio, prosessissa liikkuvat asiakirjat sekä prosessissa osallisina olevat toimijat ja heidän roolinsa. Sijoituslupaprosessia tarkastellaan ensin yleisesti luvussa 2.1. Prosessissa mukana olevat toimijat ja heidän roolinsa esitellään luvussa 2.2. Sijoituslupaprosessia tarkastellaan yksityiskohtaisemmin kuntien omistamilla alueilla luvussa 2.3 ja maanteiden tiealueilla luvussa 2.4. Luvussa 2.5 sijoituslupaprosessia tarkastellaan muilla kuin kuntien ja maanteiden alueilla. Prosessissa käytettävää informaatiota (eli maanalaisten rakenteiden paikkatietoa, nykyisin käytössä olevia pohjakartta-aineistoja ja koordinaattijärjestelmiä) ja asiakirjoja käsitellään luvuissa 2.6 ja 2.7. Lopuksi nykyisessä sijoituslupaprosessissa olevia kehittämistarpeita käsitellään luvussa 2.8. Tämän luvun sisältö perustuu haastatteluihin ja muuhun aineistoon. Sijoituslupaprosessiin liittyviä lupia haetaan siis maanomistajilta. Luvanhakua noudatetaan sijoituslupaprosessissa haluttaessa sijoittaa joko kunnan, kaupungin tai valtion omistamille maille. Yksityiset maanomistajat ovat taho, joiden kanssa ei noudateta luvanhakuun liittyvää menettelyä, vaan maanalaisen rakenteen omistajan edustaja tekee tarvittavat sopimukset sijoittamisesta maanomistajan kanssa kahdenkeskisesti. Lupien hakeminen voi olla lyhyillä matkoilla yksinkertainen toimenpide, mutta pitkillä matkoilla, joilla rakennetaan maanalaista verkkoa useamman kunnan tai kaupungin, maantien tiealueen ja yksityisten maanomistajien alueiden kautta, saattaa sijoituslupaprosessi olla pitkällinen ja työläs. Voi käydä esimerkiksi niin, ettei jokin matkan varrella oleva osapuoli myönnä lupaa sijoittamiselle tai halua sallia sijoittamista omistamalleen alueelle. Tällaisessa tilanteessa sijoittamiselle pyritään löytämään vaihtoehtoinen reitti, mutta niin ettei se kasvata rakentamisen kustannuksia kohtuuttomasti. Mikäli tällaista reittiä ei löydy ja sijoittaminen halutaan tehdä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, voidaan nojata maankäyttö- ja rakennuslakiin (5.2.1999/132, MRL), joka on säätänyt asiasta. MRL 161 §:n mukaan maanomistajalla tai maa-alueen haltijalla on velvollisuus sallia alueelleen 10 yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan maanalaisen rakenteen sijoittaminen, jos sijoittamista ei voida muutoin järjestää tyydyttävällä tavalla ja kohtuullisin kustannuksin. Mikäli maanomistajan tai maa-alueen haltijan kanssa ei päästä sopimukseen sijoittamisesta, voi päätöksen tästä tehdä kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamisessa turvaudutaan kuitenkin harvoin pakkopäätöksiin. Sijoittamisesta sopiminen on ehdottomasti ensisijainen tapa. Kuntien ja Liikenneviraston myöntäessä sijoittamiseen ja rakentamiseen liittyviä lupia, ne arvioivat luvan myöntämiselle olevat perusteet ja tekevät niiden pohjalta lupapäätöksen. Kuntien ja Liikenneviraston toimiessa luvan hakijana käsittelee luvan myöntäjä hakemuksen kuten muulloinkin. Kun kunta tai Liikennevirasto haluaa sijoittaa maanalaisen rakenteen omistamalleen alueelle, ei varsinaista luvanhakua tarvita, mutta luvanhakuprosessiin liittyvä dokumentointi, kuten maanalaisen rakenteen paikkatiedon dokumentointi ja kartoitus, tulee silti suorittaa. 2.1 Sijoituslupaprosessi yleisesti Sijoituslupaprosessi on nykytilanteessa kansallisella tasolla epäyhtenäinen. Lupien hakemiseen annetussa ohjeistuksessa ja sijoituslupaprosessin menettelytavoissa on alueellisia ja toimijakohtaisia eroja. Kunnilla on omia kuntakohtaisia ohjeistuksiaan, joita ei ole kansallisella tasolla yhtenäistetty. Myös menettelytavoissa on eroja. Maantien tiealueilla ohjeistus on yhtenäinen, mutta menettelytavoissa löytyy alueellisia eroja. Eroava ohjeistus ja menettelytavat vievät ylimääräisesti aikaa lupien hakemista valmistelevalta taholta, mistä on haittaa erityisesti silloin, kun kaivukausi on kiireisimmillään. Sijoituslupaprosessissa on karkealla tasolla esitettynä muutamia malleja. A) 1. tehdään sijoitussuunnitelma, 2. tehdään sijoituslupahakemus ja liitetään sijoitussuunnitelma siihen, 3. tehdään kaivulupahakemus (sijoituslupa pitää olla myönnetty), 4. tehdään rakennustyöt, 5. tehdään johtokartoitus. B) 1. tehdään sijoitussuunnitelma, 2. tehdään sijoituslupahakemus ja liitetään sijoitussuunnitelma siihen, 3. tehdään sopimus sijoittamisesta sijoituslupahakemuksen perusteella, 4. tehdään rakennustyöt, 5. tehdään johtokartoitus. C) 1. tehdään kaivulupahakemus, 2. tehdään rakennustyöt, 3. tehdään johtokartoitus. 11 Näistä kuntien alueilla on käytössä mallit A ja C. Mallin B mukaan toimitaan sijoitettaessa maantien tiealueille, joilla ei haeta kaivulupaa ollenkaan, vaan sijoitussopimus kattaa kaikki tarvittavat luvat. Sijoituslupahakemukseen liitetään yleisesti sekä kuntien että maanteiden alueilla sijoitussuunnitelma, joka on yleensä karttaote, jolle suunniteltu rakenteen sijainti on merkitty. Maantien tiealueilla sijoituslupahakemukseen liitetään aina liikenteenohjaussuunnitelma, koska työ tehdään maantien tiealueella. Kuntien alueilla olevilla tiealueilla työskenneltäessä edellistä vastaa liikennejärjestelylupahakemuksen tekeminen. Tapauskohtaisesti katsotaan, tarvitaanko maastossa tehtävä esikatselmus, aloituskatselmus tai lopetuskatselmus. Näistä lopetuskatselmus on yleisin. Siinä rakennustyön lopullinen tulos ja alueen palauttaminen rakentamista edeltäneeseen tilaan tarkistetaan. Maastokatselmuksista tehdään pöytäkirjat, jotka liitetään sijoitus- tai kaivulupahakemuksiin niitä haettaessa tai asiakirjojen arkistoinnissa. Maanalaisen rakenteen sijainnin maastokartoitusta varten sellaisissa kunnissa, joissa kartoituksen voi tilata kaupunkimittausyksiköstä, liitetään kaivulupaan usein mittaussuunnitelma, jossa ilmoitetaan ollaanko kartoitus tekemässä itse vai tilauksena kunnalta. Kuvassa 3 esitetään sijoituslupaprosessin yleistetty kokonaiskuva, jossa prosessin vaiheet esitellään kuntien, maanteiden ja yksityisten maaomistajien alueilla. Vaiheista esikatselmus ja aloituskatselmus tehdään tilanteen mukaan kuntien ja maanteiden alueilla. Katkoviivalla on esitetty prosessin osapuolena yksityinen maanomistaja, jonka kanssa asioidessa varsinaisia katselmuksia ei tehdä, mutta joiden kanssa rakenteen sijainnista kyllä keskustellaan ja paikka tarkistetaan tarpeen mukaan maastossa. Katkoviivalla voisi esittää myös kartoituksen yksityisen maanomistajan alueella. Sen suorittaminen vaihtelee. Kun yksityisen maanomistajan alueelle sijoitetaan maan alle rakenne, joka tulee maanomistajan omistukseen ja omaan käyttöön, ei kartoitusta pääsääntöisesti tehdä. Kun kyseessä on pitempi reitti, jonka osa menee yksityisen maanomistajan kautta ja jonka omistaa teleoperaattori, energiayritys tai muu vastaava taho, pätee kartoitukseen sama kuin muihinkin vastaaviin tällaisten tahojen omistamiin rakenteisiin, eli se kartoitetaan. 12 KUNNAN ALUE MAANTIEN ALUE YKSITYISEN MAANOMISTAJAN ALUE ESIKATSELMUS SIJOITUSSUUNNITELMA SIJOITUSLUVAN HAKU LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA SIJOITUSSOPIMUKSEN TEKEMINEN ALOITUSKATSELMUS KAIVULUVAN HAKU LIIKENNEJÄRJESTELYLUVAN HAKU RAKENNUSTYÖT KARTOITUS LOPETUSKATSELMUS Kuva 3. Sijoituslupaprosessin nykytilan kokonaisuus kuntien, maanteiden ja yksityisen maanomistajan alueilla. Sijoituslupaprosessissa saadaan omaan käyttöön ja toimitetaan toisaalle käyttöön erilaista informaatiota. Omaan käyttöön saatavaa informaatiota tarvitaan suunnittelun tai päätöksenteon tueksi. Toisaalle käyttöön toimitettavaa informaatiota annetaan pyynnöstä suoraan tai epäsuorasti prosessin seuraavaa vaihetta suorittavalle taholle. Esimerkiksi kaivaja saa karttaotteen muodossa käyttöönsä ne olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedot, jotka on jo sijoitussuunnitelman tekemisen yhteydessä saatu käyttöön. Kaivaja tarvitsee tästä huolimatta käyttöönsä tuoreet maanalaisten rakenteiden paikkatiedot, koska a) sijoitussuunnitelman tekemisen ja sijoitusluvan saamisen ja b) rakennustyön aloittamisen väliin on voinut jäädä pitkä ajanjakso, joten paikalla saattaa olla sellaisia rakenteita, joita sijoitussuunnitelman tekemisen aikana ei ollut vielä tiedossa. Prosessissa käytettäväksi informaatioksi luetaan olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedot, maankäyttötiedot, maanomistustiedot, rakenteen maastokartoituksen tulokset, eli uuden maanalaisen rakenteen paikkatieto sekä prosessin asiakirjat. Prosessissa käytettäviä asiakirjoja ovat sijoitussuunnitelma, sijoituslupahakemus, sijoitussopimus, kaivulupahakemus, liikenteenjärjestelylupa, liikenteenohjaussuunnitelma, mittaus- 13 suunnitelma, esikatselmuspöytäkirja, aloituskatselmuspöytäkirja ja lopetuskatselmuspöytäkirja. Maanalaisen rakenteen omistaja tekee tilauksen ainakin rakentamisesta urakoitsijalleen ja mahdollisesti myös sijoitussuunnittelusta suunnittelutoimistolle. Suoranaisesti tilauksen tekeminen ei liity sijoituslupaprosessiin, vaan kuuluu käytännön järjestelyiden hoitamiseen maanalaisen rakenteen omistajan ja tilauksena tehtävän työn suorittajan välillä. Tilauksessa määriteltävät tiedot liittyvät kuitenkin sijoituslupaprosessiin niiden sisältämän informaatio kautta, jota käytetään prosessin eri vaiheissa. Lupia haettaessa tarvitaan erilaista taustatietoa, jota luvan hakija selvittää ennen hakemuksen tekemistä. Suunnittelijan tulee selvittää sijoitussuunnitelmaa tehdessään sijoittamiseen suunnitellulla paikalla olemassa olevien maanalaisten rakenteiden sijainti. Suunnitelmassa reitti, jolle rakenne sijoitetaan, tulee riittävälle etäisyydelle olemassa olevista rakenteista. Kaivaja tarvitsee myös olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatietoa ennen kuin kaivutyö rakennuspaikalla voidaan aloittaa. Kaivutyön aikana halutaan minimoida olemassa oleville rakenteille aiheutuvat vauriot. Yleensä näiden sijainnin selvittäminen onkin edellytyksenä kaivuluvan myöntämiselle. Nykytilanteessa paikkatiedon käyttöön saaminen on hankalaa. Lähteitä, joista olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatietoa voi kysellä, on useita. Selkeitä ohjeita siitä, mistä kaikkialta paikkatietoa tulisi kysyä, ei ole. Yleensä paikkatietoa kysytään niistä paikoista, joista tiedetään sitä saatavan. Tällöin kysymyksessä ovat usein paikalliset rakentajat, urakoitsijat ja kaivajat, joilla on paikallistuntemukseen nojautuvaa tietämystä olemassa olevista rakenteista tai henkilöistä ja tahoista, joilta tuota paikkatietoa voi pyytää käyttöönsä. Rakennettaessa pitkiä reittejä, jotka kulkevat usean kunnan tai kaupungin, maantien ja yksityisten maanomistajien alueiden kautta, voi paikkatiedon käyttöön saaminen kuitenkin osoittautua haasteelliseksi. On vaikea saada lopullista varmuutta siitä, että on saanut käyttöönsä kaikkien alueella olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedot. Puolustusvoimien maanalaisten rakenteiden paikkatiedon käyttöön saaminen on lisäksi turvallisuustekijöiden takia rajoitettua. 14 Paikkatietoa kysytään usein seuraavista paikoista: kunnat ja kaupungit; paikalliset operaattorit, energiayhtiöt, vesilaitokset ynnä muut; paikkatietopalvelun tarjoajat, kuten Johtotieto Oy, Relacom Center ja Voimatel. Paikkatieto kysytään soittamalla, faksilla, sähköpostilla, käymällä toimistolla tai paikkatietopalvelupisteessä sekä maanalaisten rakenteiden omistajien verkkotietojärjestelmistä etäkäyttötunnuksin. Paikkatieto saadaan yleensä kartta- tai maastonäyttönä. Karttanäyttö tarkoittaa karttaotetta, jolla olemassa olevien rakenteiden sijainti esitetään. Maastonäyttö tarkoittaa sijaintipaikalla tapahtuvaa rakenteen sijainnin näyttämistä. Paikkatietoa ei tiettävästi luovuteta käyttöön numeerisessa muodossa, eli esimerkiksi koordinaatit sisältävinä tiedostoina. Usealla taholla on käynnistetty suunnitelmia omien paikkatietojärjestelmien käyttöönottamiseksi. Järjestelmäntoimittajia on useita ja sitä kautta tarjolla olevia paikkatietojärjestelmäratkaisuja on useita. Erillisten paikkatietojärjestelmien ja niiden sisältämän paikkatiedon kokoaminen kattavasti sähköisen paikkatietopalvelun käyttöön kiinnostaa lähes kaikkia niitä, jotka sijoituslupaprosessin jossain vaiheessa tarvitsevat maanalaisten rakenteiden paikkatietoa käyttöönsä. Eri järjestelmissä pidettävien paikkatietojen yhteensovittamisessa on kuitenkin omat haasteensa. On parempi lähteä asian ratkaisemiseksi siitä ajatuksesta, että olemassa olevia tietoja käytetään standardien rajapintojen kautta. 2.2 Sijoituslupaprosessissa mukana olevat tahot ja heidän roolinsa Sijoituslupaprosessissa olevat osapuolet ovat luvan hakija ja myöntäjä. Jotkut maanalaisten rakenteiden omistajista suorittavat itse kaikki sijoituslupaprosessiin liittyvät toiminnot, kun taas toiset ovat ulkoistaneet suunnittelusta alkaen kaikki toiminnot tai osan niistä. Ostopalvelun tarjoajista jotkut hoitavat itse suunnittelun, rakentamisen, kaivamisen ja kartoittamisen, mutta toiset teettävät jokaisen näistä vaiheista alihankintana eri toimijoilla. Luvan hakija voi siten olla maanalaisen rakenteen omistaja, suunnittelija, rakennuttaja, rakentaja tai kaivaja, kuitenkin aina rakenteen omistajan valtuuttamana. Kuvassa 4 esitetään eri rooleja, joita prosessiin osallistuvilla tahoilla voi olla. Jokin taho voi olla useammassa roolissa, esimerkiksi rakentaja voi toimia rakentajana, kaivajana ja kartoittajana. Kartoittajana voi toimia myös kunta. Maanalaisen rakenteen suunnittelijan 15 rooli on sijoitussuunnitelman tekijä. Suunnittelija tekee tarpeen mukaan maastokäynnin ja joissakin tapauksissa hakee myös sijoitusluvan. Rakennuttaja on rakennustyön suunnittelusta vastaava. Rakennuttajan rooli saattaa olla myös rakentaja, kaivaja ja kartoittaja riippuen siitä, miten paljon toiminnoista on ulkoistettu. Rakentajan rooli on varsinaisen rakennustyön tekijä, mahdollisesti myös kaivaja ja kartoittaja riippuen tässäkin siitä, miten paljon toiminnoista on ulkoistettu. Kaivaja hoitaa rakentamisvaiheessa maankaivutyöt. Kaivajan rooli voi olla maankaivutyön tekijän lisäksi myös kartoittaja. Kartoitustyön tekijän rooliin kuuluu kartoituksen tekeminen ja paikkatiedon toimittaminen maanalaisen rakenteen omistajan tai omistajan valtuuttaman paikkatiedon ylläpitäjän haltuun. Luvan myöntäjä toimii omaisuutensa hallitsijana. Yksityisen maanomistajan rooli on sopimuksen tekeminen. Maanalaisen rakenteen omistaja Suunnittelija Rakennuttaja Rakentaja - sijoitussuunnitelman tekeminen - rakennustyön suunnittelu - rakennustyön tekeminen Kaivaja - maankaivu Kartoittaja - sijoitetun rakenteen kartoitus Paikkatiedonhaltija Maa-alueen omistaja (kunta tai valtio) - luvan myöntäminen Yksityinen maanomistaja - sopimuksen tekeminen Kuva 4. Rooleja, joita sijoituslupaprosessiin osallistuvilla tahoilla voi olla. 2.3 Sijoituslupaprosessi kuntien omistamilla alueilla Kunnissa menettelytavat vaihtelevat, mikä on luonnollista, koska kuntien kokoerot ovat huomattavia. Hakemuskaavakkeissa kysyttävät asiat eroavat, samoin hakemuksiin vaadittavat liitteet. Suurissa kunnissa maan alle sijoitettavien rakenteiden määrä voi olla suuri, kun taas pienessä kunnassa vastaavien sijoituksien määrä voi jäädä alle kymmeneen vuodessa. Haettavat luvat vaihtelevat sen mukaan, mihin sijoittamista suunnitellaan. Kun sijoittamista suunnitellaan yleisille alueille tai katualueille, tarvitaan useimmiten sijoituslupa ja pääsääntöisesti aina kaivulupa. Sijoituslupaa ei vaadita esimerkiksi Keravalla. Kaavoittamattomilla alueilla, joita ovat haja-asutusalueet, ei sijoitus- ja kaivulupaa välttämättä tarvitse hakea. Niiden sijaan on haettava työlupa tai joissain kunnissa riittää, että sijoittamiseen saadaan suullinen lupa. Lisäksi kuntien alueilla tarvitaan 16 liikennejärjestelylupa, mikäli maanalaisen rakenteen sijoittamiseksi tehtävät rakennustyöt tapahtuvat tiealueella (tässä tarkoitetaan muuta kuin maantien tiealuetta) tai sen läheisyydessä ja siten vaikuttavat liikennejärjestelyihin. Kun jo olemassa olevaa rakennetta pitää korjata, tarvitaan vain kaivulupa. Sijoituslupa haetaan vain uusien rakenteiden sijoittamiseksi. Vaikka kunnissa menettelytapoja on monia, sijoituslupaprosessista löytyy yhteisiä piirteitä. Sijoitettavasta rakenteesta ja sijoittamiseen suunnitellusta alueesta riippuen tehdään tarpeen mukaan maastokatselmuksia. Aloituskatselmus tehdään ennen kuin kaivulupa myönnetään, mikäli se nähdään tarpeelliseksi. Joissakin kunnissa aloituskatselmuksen tekeminen on edellytys kaivuluvan myöntämiselle. Aloituskatselmuksessa sovitaan käytännön asioista ja arvioidaan liikennejärjestelyluvan tarve tapauksissa, joissa sitä ei ole vielä haettu. Lähes aina tehdään lopetuskatselmus. Lopetuskatselmuksessa tarkistetaan, onko alue palautettu rakentamista edeltäneeseen tilaan. Lopetuskatselmuksen suorittamisesta alkaa takuuaika, jonka kuluessa rakentaja on velvollinen korjaamaan esimerkiksi tien päällysteessä rakentamisesta johtuvat vauriot tai jopa siirtämään rakenteen tarpeen vaatiessa. Ennen kuin rakennustyö on saatu päätökseen ja kaivanto on vielä peittämättä, tulee rakenteen sijainti kartoittaa. Kuntien alueilla kartoituksen voi tehdä maanmittausalan ammattilainen tai kartoitus voidaan tilata kunnan kaupunkimittausyksiköstä. Maanalaisen rakenteen omistajilla kartoituksen hoitaa usein rakentamisen tehnyt urakoitsija, kaivaja tai jokin muu ostopalveluna hankittu taho. Sijoituslupaprosessi esitetään kuvassa 5. Prosessi on yleistetty ja kuntakohtaisia poikkeamia voi olla. 17 Kuva 5. Sijoitus- ja kaivulupaprosessin nykytila, luvan myöntäjä kunta. 18 Johdon omistaja Suunnittelija Luvan myöntäjä (kunta) Urakoitsija/kaivaja Vastaanotto Päätös Tiedoksisaanti Sijoitussuunnitelman tekeminen Sijoituslupahakemus Suunnitelman vastaanotto Tarve kaapelin sijoittamiseen: Annetaan johtoreitin suunnittelu tehtäväksi suunnittelijalle Vastaanotto Tilaus rakentamisesta urakoitsijalle Kaivulupa Vastaanotto Rakennusurakan kilpailutus/tilaus urakoitsijalta Maastossa tehtävä aloituskatselmus Tiedoksisaanti Päätös Työt käyntiin Kartoitus Kartoitusdatan vastaanotto Maastossa tehtävä lopetuskatselmus Sijoitus-, kaivu- ja liikenteenjärjestelylupia voi muutamissa kunnissa hakea sähköisesti, mutta suurimmassa osassa kuntia nämä luvat haetaan paperille tulostetuin kaavakkein ja liittein. Monet sijoituslupaprosessissa tarvittavista liitteistä tehdään kuitenkin tänä päivänä sähköisesti, jolloin liitteet olisi luontevaa liittää sähköisesti tehtävän lupahakemuksen mukaan. Tähän mennessä kunnat ovat usein halunneet hakemuksen paperimuodossa, koska hakemukset on arkistoitu sellaisenaan. Kunnissa, joissa sähköistä luvanhakua on kokeiltu, ovat kokemukset olleet positiivisia. Esimerkiksi Helsingin kaupungilla käytössä olevan Winkki-järjestelmän koettiin olevan luvanhaussa toimiva. Siinä luvan hakeminen on nopeaa ja se tehdään sähköisesti. Lisäksi hakemuksen voi tehdä ja jättää milloin tahansa, eikä vain toimistoaikoina. Kunnilla luvan saaminen kestää muutamasta päivästä kuuteen viikkoon. Kunnissa on paikkatietojärjestelmiä käytössä vaihtelevasti. Joissakin kunnissa ei paikkatietojärjestelmiä ole lainkaan. Toisissa kunnissa puolestaan on paikkatietojärjestelmä käytössä omilla alueilla olevien maanalaisten rakenteiden hallitsemiseksi. Esimerkiksi Espoon kaupunki ylläpitää omalla alueellaan yhdistelmäjohtokarttaa paikkatietojärjestelmässä. Espoon kaupungin yhdistelmäjohtokartassa on kaikki Espoon ja Kauniaisten yleisillä alueilla olevien maanalaiset rakenteiden paikkatieto. Yksityistontteja johdottavien rakenteiden paikkatietoa yhdistelmäjohtokartassa ei kuitenkaan ole. Tämän lisäksi Espoon kaupungilla on 16 sopimusasiakasta, jotka maksavat Espoon kaupungille siitä, että kaupunki hoitaa sopimusasiakkaan maanalaisia rakenteita koskevat näytöt. Espoon yhdistelmäjohtokarttaa on käsitelty tarkemmin luvussa 3.2.3. 2.4 Sijoituslupaprosessi Liikenneviraston hallinnoimilla maantien tiealueilla Liikenneviraston hallinnassa olevilla valtion omistamilla maantien tiealueilla on oma ohjeistuksensa sijoituslupaprosessin menettelytavoista. Vuoden 2009 loppuun asti maantien tiealueilla lupa sijoittamiseen haettiin alueelliselta tiepiiriltä, yleensä paikalliselta tiemestarilta. Sijoituslupahakemukset toimitettiin paperisina alueellisille tiepiireille tai tiemestareilla. Vuoden 2010 alusta lähtien sijoituslupa on haettu Pirkanmaan ELYkeskukselta, jonne maantien tiealueita koskevien sijoituslupahakemusten käsittely on 19 keskitetty. Tällä hetkellä sijoituslupahakemus toimitetaan liitteineen Pirkanmaan ELYkeskukseen paperisena postitse tai sähköpostilla. Pirkanmaan toimipiste ottaa yhteyttä alueellisiin ELY-keskuksiin paikallistuntemusta vaativien lisäselvitysten ja mahdollisten maastokatselmusten suorittamiseksi. Liikennevirastolla ei vielä ole käytössä sähköistä luvanhakujärjestelmää, mutta kehitystyö järjestelmän toteuttamiseksi on käynnissä. Luvan saaminen kestää kahdesta viikosta kuuteen viikkoon. Sijoituslupaprosessi esitetään kuvassa 6. Prosessi on yleistetty ja poikkeamia siitä voi olla. Sijoitettaessa uusia maanalaisia rakenteita, haetaan maantien tiealueilla vain sijoituslupa, jonka perusteella sijoittamisesta tehdään sopimus. Kaivulupaa ei sijoittamisesta sovittaessa tarvitse maantien tiealueilla hakea, vaan sijoitussopimus sisältää oikeuden tehdä maantielain 42 §:n mukaista maantien tiealueeseen kohdistuvaa työtä. Maantien tiealueella ei myöskään kuntien tapaan haeta liikenteenjärjestelylupaa, vaan sijoituslupahakemukseen liitetään liikenteenohjaussuunnitelma. Haluttaessa sijoittaa rakenteita maan alle yksityisten teiden tai tiekuntien alueella toimitaan kuten maantienkin alueella, eli toimitetaan sijoituslupahakemus Pirkanmaan ELY-keskukselle, jonka jälkeen hakemuksen perusteella tehdään sijoitussopimus (Liikennevirasto, MML & Suomen Tieyhdistys 2010). Kun maantien tiealueella tehdään olemassa oleviin maanalaisiin rakenteisiin kohdistuvia kunnossapitoon liittyviä töitä, kuten huoltoa tai korjausta, haetaan silloin tiealueella työskentelyyn erikseen työlupa. (Tiehallinto 2009, Tiehallinto 2001) Kun sijoituslupaa haetaan, tulee luvan hakijan selvittää myöntämisen edellytyksiä ennen hakemuksen lähettämistä. Asioita, joita tulee selvittää, ovat nykyiset tien rakenteet, laitteet, kaapelit ja johdot, sekä suunnitelmat, jotka koskevat tietä. Hakija liittää hakemukseen lähestymiskartan, rakenteen sijoittamisen suunnitelmakartan, liikenteenohjaussuunnitelman, mahdollisen esikatselmuspöytäkirjan sekä tarpeen mukaan tarkentavia kuvia esimerkiksi erikoiskohteisiin liittyvien menetelmien selventämiseksi. (Liikennevirasto 2010) 20 Kuva 6. Sijoitus- ja kaivulupaprosessin nykytila, luvan myöntäjä ELY-keskus. 21 Johdon omistaja Suunnittelija Luvan myöntäjä (tiepiiri) Urakoitsija/kaivaja Sijoitusehdotuksen ja liikenteenohjaussuunnitelman tekeminen Tarve kaapelin sijoittamiseen: Johtoreitin suunnittelu suunnittelijalle Esikatselmuksen tekeminen Vastaanotto Sijoitussuunnitelman ja sijoituslupahakemuksen tekeminen Päätös, sijoitussopimuksen laatiminen Tiedoksisaanti, sopimuksen hyväksyminen Vastaanotto Tilaus rakentamisesta urakoitsijalle Maastossa tehtävä aloituskatselmus Työt käyntiin Kartoitus (johdon omistaja kartoittaa itselleen) Maastossa tehtävä lopetuskatselmus Maastokatselmuksia tehdään tarpeen mukaan myös maantien tiealueilla. Esikatselmus tehdään sijoitussuunnitelman laatimisen vaiheessa ja on alustava katsastus suunnitellun alueen soveltuvuudesta sijoittamiseen. Esikatselmus saattaa olla suunnittelijan yksin maastoon tekemä tarkistuskäynti. Aloituskatselmuksessa sovitaan käytännön asioista. Esikatselmus ja aloituskatselmus voidaan jättää selvissä tapauksissa kokonaan tekemättä. Lopetuskatselmuksen tekemisen tarkoituksena on tarkistaa alueen kunto rakennustyön jälkeen ja varmistetaan se, ettei teiden päällysteitä ole vaurioitettu tai että ne on korjattu asianmukaisella tavalla. Lopetuskatselmuksessa työ katsotaan saatetuksi hyväksytysti päätökseensä, mikäli huomautettavaa ei ole ja alue on palautettu rakentamista edeltäneeseen tilaansa. Tästä hetkestä alkaa kulua takuuaika, jonka aikana maanalaisen rakenteen omistaja on velvollinen mm. siirtämään rakenteen, mikäli se osoittautuu välttämättömäksi. Maantien tiealueilla maanalaisen rakenteen omistaja tekee itse päätöksen rakenteen sijainnin kartoittamisesta. Liikenneviraston toimesta rakenteiden sijaintia ei kartoiteta, koska Liikennevirasto ei ylläpidä yhteisjohtokarttaa alueeltaan eikä Liikennevirastolla ole käytössä vielä sähköistä paikkatietojärjestelmää alueellaan olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedon hallintaan. Johtuen maanalaisten rakenteiden omistajien lakisääteisestä tiedonantovelvollisuudesta ja omaisuuden hallinnan tarpeesta, hoidetaan kartoitus usein omistajan toimesta. Yleensä kartoituksen hoitaa urakoitsija tai kaivaja, joka on tehnyt myös varsinaista rakennustyötä paikalla. Myös ostopalveluna hankittuja kartoittajia käytetään. Liikennevirastolta ei näin ollen kysytä maanalaisten rakenteiden sijaintitietoa. Paperiarkistoista sijaintitietoa on joskus annettu, mutta tierekisteriosoitteeseen ja etäisyyteen tiereunasta perustuva paikkatieto on koettu hankalaksi käyttää. Paikkatietoja kysytäänkin useammin maanalaisten rakenteiden omistajilta itseltään. 2.5 Sijoituslupaprosessi muilla alueilla Edellä kuvattujen lisäksi lupia maanalaisten rakenteiden sijoittamiseen tarvitaan yksityisen maanomistajan alueilla, rata-alueilla ja vesiväylien alueilla. Näiden lisäksi muita valtion omistamia alueita ei käsitellä. 22 2.5.1 Sijoittaminen yksityisten maanomistajien alueilla Yksityisen maanomistajan alueella ei luvanhakumenettelyä ole, vaan maanalaisen rakenteen omistaja tekee yksityisen maanomistajan kanssa sopimuksen sijoittamisesta. Tällainen sopiminen ei ole aina ongelmatonta. Mikäli sopimukseen ei päästä, eikä korvaavaa reittiä löydy kohtuullisin kustannuksin, voi sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamiseen tällaisella tavalla tulee olla erityinen syy, eikä sijoittaminen saa aiheuttaa merkittävää haittaa. MRL 161 §:ssä säädetään kiinteistön omistajan ja haltijan velvollisuudesta sallia johdon sekä siihen liittyvien laitteiden sijoittaminen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle silloin, kun se palvelee yhdyskuntaa tai kiinteistöä, eikä tyydyttävää vaihtoehtoa sijoittamiselle löydy. 2.5.2 Sijoittaminen rata-alueilla Rata-alueita hallinnoi aikaisemmin vuoden 2009 loppuun saakka Ratahallintokeskus ja nykyään vuoden 2010 alusta alkaen Liikennevirasto. Ratahallintokeskuksella on voimassa yleisohje johtojen ja kaapeleiden sijoittamisesta Ratahallintokeskuksen alueella. Ohjeen mukaan maanalaisten rakenteiden sijoittamisessa tulee pyrkiä ensisijaisesti rautatiealueen ulkopuolelle. Rautatiealueella tarkoitetaan maa-aluetta, joka on Ratahallintokeskuksen hallinnassa. Mikäli sijoittaminen ei ole mahdollista rautatiealueen ulkopuolelle, on sijoittaminen tässä tapauksessa tehtävä siten, ettei rakenteen rakentamisessa, merkitsemisessä ja kunnossapidossa aiheuteta haittaa sähkö- tai liikenneturvallisuudelle. Huomioon otettavia asioita ovat edellisen lisäksi rautatiealueen nykyinen ja tuleva käyttö, radan kunnossapito, vaatimukset, joita rautatiealueella olevat johdot ja laitteet asettavat ja ympäristölliset näkökohdat. Valintaan maanalaisen rakenteen sijaintipaikasta ja asennustavasta saattaa ratkaisevasti vaikuttaa rautatien sähköistys. (Ratahallintokeskus 2004) Maakaapelin rakentamiseksi laaditaan sijoitussuunnitelma. Kartat ja piirustukset, joihin sijoitussuunnitelma laaditaan, ovat yleiskartta, kohdekartta, leikkauspiirros ja kiinnitysrakenteiden piirustukset. Yleiskartta on mittakaavassa 1:10 000 tai 1:20 000 ja siinä tulee näkyä se alue, jolle maakaapeli on suunniteltu sijoitettavan. Kiinteät maastokohteet 23 ja rakenteet esitetään kohdekartalla, jonka mittakaava on 1:1000 tai 1:500 ja jossa on tärkeää ilmoittaa maakaapelin etäisyys muista kohteista. Leikkauspiirros on mittakaavassa 1:100 ja siitä ilmenee maakaapelin tyyppi ja reittiä koskeva tieto, kuten kaivusyvyys. Mikäli maakaapeli kiinnitetään johonkin, esimerkiksi siltaan tai rumpuun, käytetään kiinnitysrakenteiden piirustuksia, joihin merkitään reitti, maakaapelin tyyppi, kiinnitystapa sekä suojaus. Sijoitussuunnitelmassa määritellään maakaapelin suojaustapa mekaanisten ja sähköisten vaikutusten ehkäisemiseksi. Kun suunnitelmaa tehdään, otetaan tulevat rakennussuunnitelmat rataosalla huomioon.(Ratahallintokeskus 2004) Sijoitussuunnitelman laatimisen jälkeen laaditaan rakentamissuunnitelma. Risteämäluvan laatimiseksi toimitetaan paperimuodossa Ratahallintokeskuksen valtuutuksen saaneelle luvan käsittelijälle hakemus, johon sijoitus- ja rakentamissuunnitelmat on liitetty. Rakentamissuunnitelmassa tulee mainita rakentamispaikka ja -aika, maanalaisen rakenteen tyyppi, jännite ja käyttötarkoitus, maanalaisen rakenteen asennustapa (esimerkiksi kaivu tai suojaputki) ja -syvyys, suunniteltu reitti, rautatiealueelle suunnitellut laitteet, kuten jakokaapit, tontin aluerajat. Mikäli ei ole esteitä suunnitelman toteuttamiselle, myönnetään risteämän (maakaapeli rautatiealueella) omistajalle risteämälupa. Kun omistaja on maksanut lupamaksut, tulee risteämälupa voimaan ehtoineen ja omistajaa sitovaksi. (Ratahallintokeskus 2004) Vähintään kaksi viikkoa ennen kuin rakennustöiden tekeminen aloitetaan, haetaan aloittamislupa, jonka myöntää Ratahallintokeskusta edustava yhteyshenkilö. Yhteyshenkilö huolehtii valvonnasta ja turvajärjestelyistä rakennuspaikalla ja päättää, onko lopputarkastuksen tekeminen tarpeen. Rakennustyön loputtua pyydetään Ratahallintokeskuksen edustajaa tekemään tarkastus. Tästä laaditaan kelpoisuuskirja tai asennustarkastuspöytäkirja. (Ratahallintokeskus 2004) Ratahallintokeskusten omien maanalaisten rakenteiden näytön hoitaa taho, joka on Ratahallintokeskuksen valtuuttama. Muiden suunnitellulla reitillä olevien maanalaisten rakenteiden näytöstä tulee sopia niiden omistajien kanssa. (Ratahallintokeskus 2004) 24 2.5.3 Sijoittaminen vesiväylien alueilla Maanalaisen rakenteen sijoittamiseen vesiväylien alueelle ja kanavaväylän alittamiseen tarvitaan aina lupa, johon vesiväylänpitäjä antaa lausunnon ja esittää ehtoja. Meri- ja väyläalueelle tulevat rakenteet ovat sellaisia, ettei niitä varsinaisesti kaiveta maahan. Maahan kaivettavat rakenteet sijoittuvat kanava-alueille ja Liikenneviraston meriosaston hallinnassa oleville valtion omistamille kiinteistöille. Meriosaston alueyksiköt ovat hoitaneet sijoittamiseen liittyvää luvanmyöntämistä. Siltojen ylityksissä luvan myöntää se taho, joka omistaa sillan päällä menevän väylän. Usein sijoittamisessa vesiväylien alueella on kysymys väylän ylityksestä, joka on osa jotain rakennettavaa reittiä. Maanalaisen rakenteen omistajan taholta tulee silloin yhteydenotto meriosastolle, jonka jälkeen meriosaston toimesta tehdään ehdotus siitä, mistä kohdasta väylän ylitys voidaan tehdä. Katselmuksia ei tehdä, mutta kun väylä ylitys on rakennettu, käydään meriosaston toimesta toteamassa rakenteen lopullinen sijainti. 2.6 Maanalaisten rakenteiden paikkatieto Maanalaisten rakenteiden paikkatieto koostuu sijaintitiedosta ja ominaisuustiedosta. Sijaintitieto tarkoittaa maanalaisen rakenteen sijaintia maastossa ja se määritellään koordinaattien avulla. Joillekin maanalaisille rakenteille määritellään sijainti paperiselle karttaotteelle piirrettynä viivana. Ominaisuustieto kertoo rakenteesta esimerkiksi rakenteen tyypin, kuten sähkö- tai telekaapeli, ja sitä liitetään rakenteen sijaintitietoon verkkotietojärjestelmissä ja/tai maastokartoituksen yhteydessä. Rakenteen sijainti määritetään pisteistä muodostuvana vektorina. Vektori saadaan maastossa mittaamalla: rakenteen kulun osoittaville pisteille mitataan koordinaatit joko GPS:n tai takymetrin avulla. Näin mitattu vektori siirretään maanalaisen rakenteen omistajan verkkotietojärjestelmään. Ominaisuustietoa voidaan liittää sijaintitietoon jo mittausvaiheessa syöttämällä sitä mittauslaitteeseen. Ominaisuustietoa voidaan liittää sijaintitietoon myös verkkotietojärjestelmässä. Verkkotietojärjestelmällä tarkoitetaan tässä sellaisia maanalaisten rakenteiden muodostamien verkkojen hallintaan tarkoitettuja paikkatietojärjestelmiä, joita maanalaisen rakenteen omistajat käyttävät omien verkkojensa, siis 25 omaisuutensa, hallintaan. Tällaisia tietojärjestelmiä on erilaisia ja niitä toimittavat esimerkiksi Keypro, Tekla ja Sito. Maanalaisten rakenteiden sijaintitiedon tarkkuus vaihtelee muutamasta senttimetristä jopa kymmeneen metriin. Sijaintitarkkuuteen vaikuttaa tapa, jolla paikkatieto on tuotettu. Osa sähköisessä muodossa olevasta paikkatiedosta on maastossa kartoitettua sijaintitarkkaa tietoa ja osa on paperiarkistoista sähköiseen muotoon muunnettua paikkatietoa. Esimerkiksi paperikarttoja on skannattu digitaaliseen muotoon. Tällaisessa paperiarkistosta verkkotietojärjestelmään tuodussa paikkatiedossa ongelmana on kuitenkin sijainnin huono tarkkuus. Kartalle piirretyn maanalaisen rakenteen sijainnin arviointiin vaikuttaa se, miten paksu viiva on piirretty, sekä se mikä on kartan mittakaava, jolla sijainti esitetään. Pienimittakaavaiselle kartalle paksulla viivalla piirretty rakenteen sijainti jättää paljon tulkinnan varaa. Myös paperidokumentin laatu vaikuttaa sijainnin arviointiin. Kun tällainen kartta skannataan järjestelmään, eikä sijaintia käydä jälkikäteen kartoittamassa, ei sijaintitarkkuus ole niin hyvä, kuin kartoitetulla paikkatiedolla. Verkkotietojärjestelmiin on tästä syystä tallennettu ominaisuustietoihin, onko sijaintitieto tuotu järjestelmään paperiarkistosta vai kartoitettu maastossa. Maanalaisten rakenteiden paikkatiedolla on tänä päivänä lukuisia tuottajia, käyttäjiä ja käyttötarkoituksia. Tapoja, joilla paikkatietoa pyydetään käyttöön, on myös monia, ja usein tieto saadaan käyttöön karttaotteena tai maastonäytön yhteydessä. Seuraavissa luvuissa 2.6.1 - 2.6.3 käsitellään enemmän paikkatiedon tuottajia, käyttäjiä, käyttötarkoituksia ja lähteitä. Kuvassa 7 on esitetty paikkatiedon tuottajia, käyttäjiä ja käyttötarkoituksia tänä päivänä. 26 omaisuuden hallinnan tarve lainsäädäntö tietopalvelun tarjoaminen suunnitteluvaiheen paikkatietokysely reitin soveltuvuuden tarkistus lupien myöntämisen vaiheessa Maanalaisten rakenteiden paikkatieto dokumentointi/ kartoitus kaivuvaiheen paikkatietokysely D0 maanalaisen rakenteen omistajat vian ilmaantuessa paikkatietokysely huoltotöitä varten näyttöpyyntö kaupungit/ kunnat Liikennevirasto paikkatiedon palveluntuottaja (maanalaisen rakenteen omistajan valtuuttamana) ostopalvelun tarjoaja (maanalaisen rakenteen omistajan valtuuttamana) Kuva 7. Maanalaisten rakenteiden paikkatiedon tuottajia, käyttäjiä ja käyttötarkoituksia nykytilanteessa. 2.6.1 Paikkatiedon tuottajat Maanalaisten rakenteiden paikkatietoa tuotetaan digitaaliseen muotoon kartoittamalla ja dokumentoimalla, jolloin tuotetaan rakenteeseen liittyvä sijainti- ja ominaisuustieto. Paikkatietoa tuottavat digitaalisessa muodossa maanalaisen rakenteen omistajalle yleensä rakentaja, kaivaja tai jokin muu ulkopuolinen taho, jolta johdon omistaja on hankkinut maanalaisen rakenteen kartoittamisen ostopalveluna. Kartoittamista hoitavat myös kuntien kaupunkimittausyksiköt, mutta on huomattavasti yleisempää, että maanalaisen rakenteen omistajat hoitavat kartoittamisen itse urakoitsijoidensa, aliurakoitsijoidensa tai ostopalvelun tarjoajan avulla. Kuvassa 7 paikkatietoa tuottavia ja tarjoavia tahoja ovat maanalaisen rakenteen omistajat (paperiarkistoista digitoiminen; kartoitus ja dokumentointi, usein ulkoistettuna), kunnat ja kaupungit (tilauksesta kartoittamalla; yhdistelmäjohtokarttoja ylläpitämällä), Liikennevirasto (paperiarkistoista digitoimalla), paikkatiedon palveluntuottaja (paikkatietoa hallinnoimalla ja käyttöön tarjoamalla), ostopalvelun tarjoaja (paikkatietoa hallinnoimalla ja käyttöön tarjoamalla). 27 Maanalaisten rakenteiden omistajien omia etuja palvelee tietojärjestelmä, jossa säilytetään omien maanalaisten rakenteiden ja niiden muodostamien verkkojen paikkatietoa. Tällaisen verkkotietojärjestelmän avulla maanalaisen rakenteen omistaja voi ylläpitää tietoa verkostaan ja hallita omaisuuttaan. Maanalaisen rakenteen omistajat voivat verkkotietojärjestelmää pitämällä myös täyttää lakisääteisen velvoitteensa korvauksettomasta maanalaisten rakenteidensa sijaintiin liittyvästä tiedonannosta tätä tietoa kysyvälle. Maanalaisissa verkoissa ilmenevien vikojen korjaamiseksi verkkotietojärjestelmän pitäminen on samaten hyödyllistä. Mitä tarkemmin vikaantunut kohta maanalaisessa verkossa pystytään paikantamaan, sitä nopeammin ja pienemmillä kustannuksilla voidaan vika saada korjatuksi. Lisäksi maanalaisen verkon liikenne voidaan ohjata vaihtoehtoiselle reitille korjauksen ajaksi, jolloin ei aiheudu käyttökatkoksia. Jokainen käyttökatkos lisää kustannuksia korvauksina asiakkaille. On olemassa joitakin kaupunkeja, jotka pitävät omalta alueeltaan yhdistelmäjohtokarttaa omassa tietojärjestelmässään. Tällaisissa kaupungeissa kartoittamisen voi tilauksesta hoitaa kunnan kaupunkimittausyksikkö. Mikäli kartoituksen hoitaa urakoitsija, rakentaja tai kaivaja, velvoittaa kaupunki toimittamaan paikkatiedon käyttöönsä yhdistelmäjohtokartan ylläpitämiseksi. Suurimmassa osassa Suomen kaupunkeja ja kuntia tällaista yhdistelmäjohtokarttaa ei kuitenkaan ylläpidetä. Pienemmissä kunnissa ei välttämättä ole käytössä edes verkkotietojärjestelmää, vaan maanalaisten rakenteiden paikkatieto on olemassa paperiarkistoissa tai muissa vastaavissa. 2.6.2 Paikkatiedon käyttäjät ja käyttötarkoitukset Maanalaisten rakenteiden paikkatietoa tarvitsevat useat tahot: suunnittelija, luvan myöntäjä, kaivaja, korjaustyön tekijä. Suunnittelija tarvitsee paikkatietoa tehdessään sijoitussuunnitelmaa, jolloin hän tekee päätöksen paikasta, johon uusi maanalainen rakenne ehdotetaan sijoitettavaksi. Sijoitussuunnitelma liitetään osaksi sijoituslupahakemusta. Luvan myöntäjä tarvitsee paikkatietoa harkitessaan onko suunniteltuun paikkaan perusteita myöntää sijoituslupa. Sijoitusluvan myöntämisen jälkeen kaivajan hakiessa kaivulupaa tulee kaivajan ottaa selvää kaivupaikalla olemassa olevista maanalaisista rakenteista vaurioiden ehkäisemiseksi. Kaivaja tarvitsee sijaintitarkkaa, eli koordinaateiltaan tark- 28 kaa paikkatietoa. Vian ilmaantuessa maanalaisten rakenteiden paikkatietoa tarvitaan huoltotöissä, joita tehtäessä halutaan välttää vauriot kaivaessa. Maanalaisen rakenteen omistaja tarvitsee verkkoonsa liittyvää paikkatietoa omaisuutensa hallintaan ja lakisääteisten velvollisuuksiensa täyttämiseen. Omistaja hallinnoi rakenteiden paikkatietoa joko itse, tai on ulkoistanut sen paikkatiedon palveluntarjoajille, kuten Johtotieto Oy:lle, tai käyttää ostopalvelun tuottajaa, joka usein on urakoitsija. 2.6.3 Paikkatiedon lähteet Maanalaisten rakenteiden paikkatietoa saadaan tänä päivänä monista lähteistä. Paikkatietoa kysellään paikallisilta teleoperaattoreilta, energialaitoksilta, kaupungeilta ja kunnilta ja paikkatietopalvelujen tarjoajilta (kuten Johtotieto Oy ja Relacom Center). Tähän asti on luotettu pitkälti paikallistuntemukseen. Paikalliset tiemestarit, urakoitsijat, kaivajat jne. ovat tienneet, mitä rakenteita maan alle on sijoitettu tai keneltä asiasta voi kysyä. Tällä hetkellä eletään sukupolven vaihdoksen kautta ja paikallistuntemuksen määrä vähenee. Yhä enemmän hyödynnetään tietotekniikkaa ja henkilökontaktien määrä on pienentynyt. Luvan myöntäjä saa maanalaisten rakenteiden paikkatietoa joko omista tietojärjestelmistään tai lupahakemuksen liitteenä olevasta karttaotteesta, johon luvan hakija on selvittänyt olemassa olevien maanalaisten kaapeleiden sijainnin. Ongelmalliseksi jälkimmäisessä tavassa muodostuu hakemusasiakirjojen julkisuus, jonka kautta myös liitteenä olevat karttaotteet, joilla olemassa olevien maanalaisten rakenteiden sijainti esitetään, ovat julkisia. Erityisesti teleoperaattorit eivät halua julkisten hakemusten liitteiksi karttaotteita, joissa esitetään heidän omien verkkojensa sijainti. Maanalaisten rakenteiden paikkatietoa tulisi saada käyttöön projektikohtaisesti. Maanalaisten rakenteiden paikkatietoa kysellään puhelimella, faksilla, sähköpostilla, toimistossa käymällä ja verkkotietojärjestelmistä hakemalla. Paikkatietoa saadaan käyttöön useimmiten kartta- tai maastonäyttönä. Karttanäytöllä tarkoitetaan sitä, että paikkatietoa kysyvälle annetaan karttaote, jolla näkyy alueella olevat maanalaiset rakenteet. 29 Maastonäyttö tehdään usein silloin, kun karttanäytöllä ei päästä riittävään tarkkuuteen maanalaisten rakenteiden sijainnin esittämisessä. Maastonäyttöä tehtäessä olemassa olevan maanalaisen rakenteen sijainti määritetään peilaamalla, eli maanalaiseen rakenteeseen sijainti voidaan ”kuunnella”, kun saadaan näyttölaitteet kiinnitettyä esimerkiksi jakokaappiin. Maastonäytön yhteydessä voidaan siten samalla kertaa kartoittaa sellainen rakenne, jota ei vielä sijaintitarkasti ole kartoitettu. Peilaamalla voidaan tosin paikantaa vain sellaiset rakenteen, joissa on metallia. Metallittomia valokuitukaapeleita on asennettu jonkin verran maan alle. 2.7 Käytössä olevat pohjakartta-aineistot ja koordinaattijärjestelmät Paikkatiedon esittämiseen vaikuttaa käytettävä pohjakartta-aineisto ja koordinaattijärjestelmä. Käytettävän pohjakartta-aineiston mittakaava vaikuttaa kartan yleistyksen tasoon. Paikkatiedon esittämisessä kartalla tulee olla riittävän suuri mittakaava, jotta maanalaisen rakenteen sijainti selviää kartalta. Maanalaisen rakenteen sijainnin esittämiseen tarvitaan jonkin koordinaattijärjestelmän mukaiset koordinaatit. Eri koordinaattijärjestelmissä määritetyt koordinaatit poikkeavat sijainniltaan toisistaan. Koordinaatit voidaan muuntaa koordinaattijärjestelmästä toiseen, mikäli tunnetaan koordinaattijärjestelmien välinen muunnos. Mikäli muunnosta ei tunneta, on tilanne ongelmallisempi. Yleisin tasokoordinaattijärjestelmä Suomessa on kartastokoordinaattijärjestelmä KKJ, mutta nyt on otettu käyttöön uusi järjestelmä, EUREF-FIN, joka on yleiseurooppalaisen ETRS89-koordinaattijärjestelmän kansallinen realisaatio Suomessa. Muutama kunta, esimerkiksi Lahti, on siirtynyt sen käyttöön ja Maanmittauslaitos on siirtynyt peruskarttojensa tuotannossa sen käyttöön vuonna 2006. 2.7.1 Pohjakartta-aineistot Lupahakemuksissa käytetään nykyisin monenlaista pohjakartta-aineistoa, eikä yhdenmukaista ohjeistusta ole. Aineistot vaihtelevat alueellisesti sen mukaan, mitä aineistoa on saatavilla, minkälaista mittakaavaa kartassa tarvitaan ja kuka toimija on kyseessä, eli mitä aineistoja teleoperaattori, energialaitos tai luvan myöntäjä on hankkinut tai tuotta- 30 nut käyttöönsä. Taulukossa 1 esitetään alan toimijoilla käytössä olevia pohjakarttaaineistoja. Taulukko 1. Alan toimijoilla käytössä olevia pohjakartta-aineistoja. Kuntien kantakartat MML:n maastotietokanta VEKTORI/ RASTERI vektori ja rasteri vektori MML:n perusCD rasteri 1:20 000 MML:n numeerinen kiinteistö- vektori 1:2000 rekisterikartta eli NKRK-aineisto Logican taajamakartta rasteri 1:20 000 Logican rasterikarttasarjat rasteri 1:50 000 - 1:5 000 000 Koko maan kattavat rasterikartat rasteri AINEISTO MITTAKAAVA 1:500, 1:2000 1:5000 - 1:10 000 (mm. Logica ja MML) Ilmakuva-aineisto (oikaistu) Kuntien asemakaavat vektori ja rasteri Tiesuunnitelmat (ELY-keskuksilta) vektori ja rasteri Käytettävien pohjakartta-aineistojen mittakaavat vaihtelevat välillä 1:500 - 1:200 000. Jopa suurempaa mittakaavaa kuin 1:500 käytetään, kun sijoitussuunnitelmassa tarvitaan jonkin yksityiskohdan esittämiseen tarkekuvia. Mittakaavat kartoissa, joilla sijoitussuunnitelmassa tarvittava maanalaisen rakenteen sijainnin määrittely tehdään, ovat yleisimmin 1:500 - 1:5000. Pienempiä mittakaavoja kuin 1:5000 saatetaan käyttää silloin, kun kysymyksessä on pitempi reitti. Mittakaavat 1:50 000 ja 1:200 000 ovat yleisiä lähestymiskartoissa. Taulukossa 2 on esitetty yleisimmät lupahakemuksissa käytetyt mittakaavat. 31 Taulukko 2. Yleisimmin käytetyt mittakaavat lupahakemuksien pohjakartoissa. Mittakaava Kaupunki/kunta tarkekuva asemakaava-alue muu kaava-alue taajama-alue haja-asutusalue pidemmät reitit lähestymiskartta Maantien tiealue tarkekuva kaava-alue muu kuin kaava-alue pidemmät reitit lähestymiskartta lähestymiskartta 1:50 - 1:200 000 1:50 - 1:200 1:500 - 1:1000 1:2000 1:2000 - 1:5000 1:5000 1:10 000 1:50 000 - 1:200 000 1:2000 - 1:200 000 1:100 - 1:1000 1:2000 1:5000 1:10 000 1:50 000 1:200 000 2.7.2 Koordinaattijärjestelmät Maanalaisten rakenteiden omistajat ja luvan myöntäjät käyttävät useita koordinaattijärjestelmiä. Maanalaisen rakenteen kartoitus tehdään useimmiten GPS:llä, jolloin käytetään WGS84-koordinaattijärjestelmää. Yleisesti käytössä oleva koordinaattijärjestelmä maanalaisten rakenteiden omistajilla on kartastokoordinaattijärjestelmä KKJ. Kunnilla ja kaupungeilla on käytössään KKJ, yhtenäiskoordinaattijärjestelmä (YKJ) tai oma koordinaattijärjestelmä. Erityisesti vanhoilla kunnilla käytössä olevat omat koordinaattijärjestelmät perustuvat useimmiten Helsingin järjestelmään, joka on muodostettu 1900-luvun alussa, eikä niiden tarkkuus riitä nykypäivän vaatimuksiin. (Puupponen 2007). Useat kaupungit ovat nyt ottaneet käyttöön uuden koordinaattijärjestelmän EUREF-FIN tai suunnittelevat siirtymistä siihen. Käyttöön otettu uusi koordinaattijärjestelmä, EUREF-FIN, on yleiseurooppalaisen ETRS89-koordinaattijärjestelmän kansallinen realisaatio Suomessa ja se on vanhoja järjestelmiä huomattavasti tarkempi koordinaatisto. ETRS-TM35FIN on EUREF-FIN koordinaatiston kanssa käytettävä karttaprojektio, joka perustuu UTM-projektioon. TM (Transverse Mercator) tarkoittaa poikittaista lieriöprojektiota, 35 UTM-projektiokaistaa 32 35 ja FIN kansallista poikkeamaa standardista. EUREF-FIN -koordinaattijärjestelmä on myös lähes yhtenevä WGS84-koordinaatiston kanssa. Tästä on hyötyä maanalaisten rakenteiden sijainnin kartoittamisessa GPS:llä, koska GPS käyttää WGS84- koordinaatistoa. (JHS 153 2008; JHS 154 2008; Puupponen 2007) Jotkin kunnat, joista ensimmäisenä Lahti, ovat siirtyneet käyttämään EUREF-FIN koordinaattijärjestelmään pohjautuvia järjestelmiä. Kunnassa on saatettu siirtyä EUREF-FIN -koordinaatiston käyttöön tapauksessa, jossa kunnan sisällä on käytössä useita koordinaatistoja ja on haluttu yhtenäinen koordinaatisto koko kunnan alueelle. Kuntaliitosten tapauksessa on ilmennyt samaa. Kuntaliitoksen osapuolina olevissa kunnissa on ollut käytössä kirjava joukko koordinaatistoja, joiden yhteensovittaminen on ollut hankalaa. Tällöin on tehty päätös siirtymisestä yhtenäisen koordinaatiston käyttöön. Tällaiseksi koordinaatistoksi on usein valittu EUREF-FIN sen takia, että sen yhteensopivuus WGS84-koordinaatiston kanssa on niin hyvä, että siitä on hyötyä kunnan mittausyksikön toimessa mitattaessa tai kartoitettaessa GPS:n avulla. (Puupponen 2007) WGS84 on koordinaattijärjestelmä, jota GPS käyttää. Kun sijainti paikannetaan GPSnavigaattorilla, saadaan se WGS84-koordinaatistossa. Tarvittaessa voidaan tehdä muunnos paikalliseen koordinaattijärjestelmään. EUREF-FIN- ja WGS84-koordinaattijärjestelmät ovat käytännössä yhteneviä. (Puupponen 2007) 2.8 Kehittämistarpeet sijoituslupaprosessin nykytilanteessa Sijoituslupaprosessi on kansallisesti epäyhtenäinen. Menettelytavat ja ohjeistus vaihtelevat kunnissa johtuen muun muassa kuntien kokoeroista. Maantien alueilla on omat menettelytavat ja ohjeistus. Sijoituslupaprosessi tulee yhtenäistää kansallisesti vähintään sellaisella tavalla, että menettelytapoja ja ohjeistusta on merkittävästi nykyistä vähemmän. Yhtenäistämisessä tulee pyrkiä vähintään siihen, että kunnilla on yksi kaikille sama ohjeistuksensa ja maantien alueilla toinen. Kuntien kokoerot tulee ottaa huomioon yhtenäisten menettelytapojen ja ohjeistuksen hahmottelussa. Yhtenäiseksi menettelytavaksi ja ohjeistukseksi tulee esittää sellaiset mallit, joiden mukaisesti luvanhaku kattaa kaikki vaihtoehtoiset tilanteet. Tästä menettelytavasta voidaan joustaa esimerkiksi pienten kun- 33 tien tapauksessa, kun kaikki vaiheet eivät ole tarpeellisia. Luvan hakijalle menettelytapojen ohjeistus on tehtävä niin, ettei siinä kuvattujen vaiheiden ja liitteiden lisäksi tule lisävaatimuksia. Vuoden 2009 aikana joitakin uusia lupaprosessin ohjeistukseen tulleita muutoksia ja hakemusten liitteisiin tulleita lisävaatimuksia pidettiin alan toimijoiden keskuudessa epäkäytännöllisinä. Esimerkiksi maantien tiealueilla liikenteenohjaussuunnitelma on pyydetty liittämään sijoituslupahakemukseen. Liikenteenohjaussuunnitelmassa tulee yksilöidä tulossa olevaa rakennustyötä tekevä urakoitsija. Sijoituslupaa haettaessa on kuitenkin usein niin, ettei tuleva urakoitsija ole vielä tiedossa. Lisäksi sijoituslupahakemus ja sitä kautta liikenteenohjaussuunnitelma saatetaan tehdä jopa monta kuukautta ennen kuin varsinainen rakentaminen aloitetaan, jolloin liikenteenohjaukseen liittyvä tilanne alueella on saattanut muuttua, eikä suunnitelma enää vastaa todellista tilannetta. Menettelytapojen ja ohjeistuksen hahmottelussa tulee säilyttää käytännönläheisyys. Sijoituslupaprosessissa tarvittavien lupien hakeminen tapahtuu nykyään suurimmaksi osaksi paperihakemuksilla. Hakemuksia voi lähettää luvan myöntäjälle myös sähköpostilla. Sähköisten luvanhakuun tarkoitettujen tietojärjestelmien käyttö on kuitenkin vielä vähäistä. Sähköisen luvanhaun käyttöön saaminen on kuitenkin monilla alan toimijoilla toiveena. Sijoituslupaprosessin liitteetkin kun tehdään nykyään usein sähköisesti ja niitä tulostetaan sitten paperihakemuksiin liitteiksi. Sähköisen luvanhaun käyttäminen helpottaisi ja nopeuttaisi luvanhakua ainakin kuntien ja maanteiden alueille sijoitettaessa, kun menettelyjä olisi nykyistä vähemmän. Sähköinen luvanhaku tulee ottaa käyttöön. Olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedon kattavuus on keskeisessä asemassa lupaprosessissa. Nykytilanteessa paikkatiedon kattavuus ei ole hyvä. Tämä aiheuttaa epävarmuutta, koska paikkatietoja kyseltäessä ei saada varmuutta siitä, että käytössä on paikkatieto kaikista rakenteista. Kaikista maanalaisista rakenteista tulee vähintään saada tieto siitä, onko rakenteita jollakin alueella olemassa vai ei. Maanalaisten rakenteiden paikkatietoa kysytään monesta eri paikasta. Tämä aiheuttaa epävarmuutta, koska paikkatietoja kyseltäessä ei saada varmuutta siitä, että kaikkiin tarvittaviin tahoihin on otettu yhteys. Käyttöön tarvitaan sellainen järjestelmä, jolla saa yh34 dellä kertaa tiedon kaikista maanalaisista rakenteista. Pelkkä järjestelmän olemassa olo ei kuitenkaan riitä takaamaan paikkatiedon kattavuutta, vaan maanalaisten rakenteiden omistajilla tulee olla velvollisuus toimittaa kaikki rakenteitaan koskeva paikkatieto järjestelmään. Nykyään sijoituslupaprosessin eri vaiheissa käytetään monenlaista pohjakartta-aineistoa erilaisissa mittakaavoissa ja maanalaisten rakenteiden sijainti määritellään suhteellisena sijaintina. Kun käytetään tulostettuja karttaotteita, ei suhteellisen sijaintitiedon käyttö aiheuta ongelmia. Mikäli kuitenkin käytetään digitaalista ja suhteellista sijaintitietoa, jota siirrellään eri käyttäjien välillä digitaalisella pohjakartalla tarkasteltavaksi, tarvitaan käyttöön sama pohjakartta-aineisto, jotta sijainti näkyy eri käyttäjillä samassa paikassa. Käytössä olevia koordinaattijärjestelmiä on useita. Haluttaessa käyttää eri koordinaattijärjestelmissä olevaa paikkatietoa, täytyy tehdä koordinaatistomuunnos, jolloin muunnetaan koordinaatit yhdestä koordinaatistosta toiseen. Täysin virheettömästi koordinaatistomuunnosta ei voi tehdä, vaan siinä tulee mukaan aina muunnosvirhettä. On tarkoituksenmukaista siirtyä käyttämään yhtä koordinaattijärjestelmää. (Puupponen 2008) 35 3 Tavoitteena oleva sijoituslupaprosessin toimintamalli Tavoiteprosessin kuvauksessa otettiin huomioon prosessin nykytilassa tunnistetut kehittämistarpeet. Tavoitteena olevassa prosessissa luvanhaku ei vaiheiltaan poikkea suuresti tutkimuksessa hahmotetusta nykytilanteen mukaisesta luvanhausta, koska haastattelujen tuloksena suositetaan, että nykyinen lupaprosessi jää monelta osin voimaan. Prosessi on menettelytavoiltaan kuitenkin niin vaihteleva, että se hidastaa toimintaa eri vaiheissa ja aikaa kuluu muun muassa ohjeistukseen tutustumiseen. Sijoituslupaprosessin vaiheet jäävät siis monelta osin voimaan, mutta menettelytapoihin ja ohjeistukseen määritellään yhtenäinen linja. Tavoiteprosessin kuvaus muokattiin nykytilanteen, sen kehittämistarpeiden ja toimivien vaiheiden perusteella niin suoraviivaiseksi ja vähävaiheiseksi kuin nähtiin mahdolliseksi. Tavoiteprosessin kuvauksessa pyrittiin ottamaan sekä luvan hakijan että luvan myöntäjän näkemys huomioon. Menettelytapoja ja ohjeistusta hahmoteltiin siten, että luvanhaussa käytännöllisiksi koetut toimintatavat otettaisiin käyttöön kaikissa tilanteissa ja eri vaiheiden järjestys olisi käytännönläheinen. Hakemuskaavakkeeseen täytettäviä tietoja ovat vähintään luvan hakija, paikkakunta, rakenteen tyyppi, sijoittamisen, rakentamisen tai kaivamisen suunniteltu sijainti sekä rakentamisen suunniteltu ajankohta. Luvussa 3.1 kuvataan tavoitetilainen sijoitus- ja kaivulupaprosessi. Kuvausta havainnollistetaan kahden SADT-kaavion avulla, joista ensimmäisessä prosessi kuvataan tilanteessa, jossa luvan myöntäjä on kunta, ja toisessa tilanteessa, jossa luvan myöntäjänä on ELY-keskus. Luvussa 3.2 esitellään Suomessa ja muissa maissa käytössä olevia tietojärjestelmiä, jotka liittyvät sijoituslupaprosessissa tarvittavien lupien hakuun tai maanalaisten rakenteiden paikkatiedon käyttöön saamiseen. Tässä luvussa esitellään myös Suomessa käynnissä oleva KRYSP-hanke, joka pyrkii edistämään kuntien sähköisten palvelujen tarjontaa sekä paikkatietoporttaali, jota kehitetään paikkatiedon käyttöön saamiseksi tarkoitettuna palveluna. Tavoitteena olevan toimintamallin tietojärjestelmäkokonaisuus esitellään lopuksi luvussa 3.3. 36 3.1 Sijoitus- ja kaivulupaprosessi Sijoituslupaprosessin tavoitetila ei vaiheiltaan poikkea nykytilanteen mukaisesta prosessista. Sijoituslupaprosessin tavoitetilassa luvanhaku tapahtuu kuitenkin sähköisessä luvanhakujärjestelmässä, jossa saadaan käyttöön myös tieto olemassa olevien maanalaisten rakenteiden sijainnista. Tavoitetilassa kuntien alueille (kuva 8) sijoitussuunnitelman tekemisen vaihe säilytetään nykyisen kaltaisena. Alustavien tietojen kerääminen on rakenteen sijainnin suunnittelemisessa välttämätöntä. Tavoitetilassa haetaan erikseen sijoitus-, kaivu- ja liikenteenjärjestelyluvat, kuten nykytilassakin. Tämä on perusteltua, koska sijoitussuunnittelun ja -luvan haun sekä kaivuluvan haun ja rakentamisen väliin voi jäädä kuukausia aikaa. Työskenneltäessä tiealueella on tieturvallisuuden takaamiseksi perusteltua hakea liikenteenjärjestelylupaa, jossa liikenteenohjaus suunnitellaan työn ajaksi. Liikenteenohjauksen huomioon ottaminen voitaisiin tehdä myös liittämällä liikenteenohjaussuunnitelma kaivulupahakemukseen. Luvan hakeminen tapahtuu sähköisessä luvanhakujärjestelmässä, jossa käyttäjä täyttää hakemukseen tarvittavia tietoja ja määrittelee sijoitussuunnitelman mukaisen sijainnin. Tarvittavat digitaaliset liitteet lisätään hakemuksen osaksi luvanhakujärjestelmässä. Paperiversioita ei enää lähetetä. Luvan myöntäjät käyttävät myös sähköistä luvanhakujärjestelmää. Mahdolliset lisäselvityspyynnöt saadaan luvanhakujärjestelmän kautta, kuten myös tiedoksi tulevat lupapäätökset. Tarvittavaa lisäinformaatiota, kuten maanalaisten rakenteiden paikkatietoa ja maankäyttötietoa, saadaan käyttöön luvanhakujärjestelmässä, mikä lyhentää suunnitteluun, luvan hakemiseen ja myöntämiseen kuluvaa aikaa. Luvan hakeminen sähköisessä luvanhakujärjestelmässä tarkoittaa, että luvan hakijalla ja luvan myöntäjällä, tässä tapauksessa kunnilla, on käytössään sähköinen työpöytä, jolla käyttäjä liittyy luvanhakujärjestelmään. 37 Kuva 8. Sijoitus- ja kaivulupaprosessin tavoitetila, luvan myöntäjä kunta. 38 myöntäjä: kaupunki/ kunta sij. lupa aloituskatselmus sähköinen hakija: johdon omistaja/ luvanhakujärjestelmä suunnittelija/ urakoitsija A1 Sijoituslupahakemuksen käsittely tekijä: suunnittelija sähköinen luvanhakujärjestelmä suunnitelmarekisteri luvan haun ohjeistus sij.suunnitelma maankäyttötiedot A0 Sijoitussuunnittelu suunnitteilla olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedot maanalaisten rakenteiden paikkatietopalvelu järjestelmän hakemustietokentät (sij. lupaan annettuja tietoja täydentäviä) järjestelmän hakemustietokentät karttaaineisto tilaus olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedot myöntäjä: kaupunki/ kunta sähköinen hakija: luvanhaku- urakoitsija/ järjestelmä kaivaja paikkatiedot kattavaan järjestelmään tai sen saataville lopetuskatselmus A4 Koko projektin valmistuminen kartoittaja: urakoitsija/ maanalaisten rakentaja: kaivaja/ rakenteiden urakoitsija ostopalvelun paikkatietotarjoaja/ /kaivaja palvelu kaupungin mittauspalvelut A3 Rakennustyöt ja kartoitus maaston peitteisyys (GPS/ takymetri) tieto myönnetystä sij. luvasta suunnitelmarekisteriin olemassa olevien paikkatiedon maanalaisten tarkkuusrakenteiden vaatimukset paikkatiedot kaivulupa tilaus liikenteenohjaussuunnitelma A2 Kaivu- ja liikennejärjestelylupahakemuksen käsittely luvan haun ohjeistus Myös maantien tiealueilla tavoitetila vastaa nykytilanteen mukaista käytäntöä. Tavoitetilassa maantien tiealueelle haetaan (kuva 9) vain sijoituslupa, johon liitteinä kuuluu liikenteenohjaussuunnitelma ja jonka mukaan tehty sopimus sijoittamisesta sisältää luvan tehdä tiealueeseen kohdistuvaa työtä. Nykytilanteesta poiketen liikenteenohjaussuunnitelman toimittaminen ELY-keskukseen tulee kuitenkin olla mahdollista sijoitussopimuksen tekemisen jälkeen ennen varsinaisen rakentamisen aloittamista, koska liikenteenohjaussuunnitelma ei välttämättä enää vastaa todellista tilannetta jos se tehdään paljon rakennustyön aloittamista aikaisemmin ja tilanne on muuttunut. Urakoitsijan ilmoittamisen tulee myös olla mahdollista lähellä rakennustöiden aloittamista, vaikka liikenteenohjaussuunnitelma liitettäisiinkin jo sijoituslupahakemukseen. Luvan hakemiseen maantien tiealueella pätee tavoitteena olevassa toimintamallissa sama periaate kuin kuntien tapauksessa, eli luvanhaku tapahtuu sähköisessä luvanhakujärjestelmässä, jossa käyttäjä täyttää hakemukseen tarvittavia tietoja, määrittelee sijoitussuunnitelman mukaisen sijainnin ja lisää tarvittavat digitaaliset liitteet hakemukseen. Tässäkin tapauksessa luvan myöntäjät käyttävät myös sähköistä luvanhakujärjestelmää ja lisäselvityspyynnöt sekä tiedoksi tulevat lupapäätökset saadaan luvanhakujärjestelmässä. Tarvittavaa lisäinformaatiota, kuten maanalaisten rakenteiden paikkatietoa ja maankäyttötietoa, saadaan käyttöön luvanhakujärjestelmässä. Luvan hakeminen sähköisessä luvanhakujärjestelmässä tarkoittaa, että luvan hakijalla ja luvan myöntäjällä, tässä tapauksessa ELY-keskuksilla, on käytössään sähköinen työpöytä, jolla käyttäjä liittyy luvanhakujärjestelmään. 39 Kuva 9. Sijoitus- ja kaivulupaprosessin tavoitetila, luvan myöntäjä ELY-keskus. 40 suunnitelmarekisteri tekijä: suunnittelija sähköinen luvanhakujärjestelmä A0 luvan haun ohjeistus sijoitussuunnitelma maankäyttötiedot Sijoitussuunnittelu suunnitteilla olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedot maanalaisten rakenteiden paikkatietopalvelu järjestelmän hakemustietokentät karttaaineisto tilaus olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedot myöntäjä/ laatija: ELYkeskus sähköinen luvanhakujärjestelmä hakija: johdon omistaja/ suunnittelija/ urakoitsija A1 Sijoituslupahakemuksen kautta sijoitussopimuksen laatiminen liikenteenohjaussuunnitelma olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedot paikkatiedon tarkkuusvaatimukset rakentaja: urakoitsija /kaivaja kartoittaja: urakoitsija/ kaivaja/ ostopalvelun tarjoaja/ kaupungin mittauspalvelut A2 Rakennustyöt ja kartoitus maanalaisten rakenteiden paikkatietopalvelu sij. lupa tilaus aloituskatselmus paikkatiedot kattavaan järjestelmään tai sen saataville tieto myönnetystä sij. luvasta suunnitelmarekisteriin lopetuskatselmus A3 Koko projektin valmistuminen maaston peitteisyys (GPS/ takymetri) 3.2 Esimerkkejä vastaavista tietojärjestelmistä ja hankkeista Kun kansallisella tasolla halutaan lähteä ratkaisemaan sijoituslupaprosessin yhtenäistämistä sähköisen luvanhakujärjestelmän ja maanalaisten rakenteiden sähköisen paikkatietopalvelun avulla, on hyvä tutustua muilla sovellusalueilla ja muissa maissa käytössä oleviin ratkaisuihin. Tänä päivänä eri tahoilla on käynnissä toisistaan erillisiä hankkeita ja projekteja, joissa pyritään edistämään sähköistä luvanhakua ja maanalaisten rakenteiden paikkatiedon saantia. Seuraavassa tarkastellaan Kuntaliiton käynnissä olevaa hanketta KRYSP, joka pyrkii tehostamaan Suomen kuntien paikkatiedon yhteiskäyttöä ja edistämään sähköistä asiointia. Lisäksi tarkastellaan Helsingin kaupungin Winkki-järjestelmää, joka on esimerkki sähköisestä järjestelmästä sijoituslupaprosessin luvanhakuun. Espoon kaupunki ylläpitää yhteisjohtokarttaa alueeltaan ja on ottanut hoitaakseen osan maanalaisten rakenteiden näyttöpalvelusta alueellaan. Tanskassa on käytössä maanalaisten rakenteiden omistajien rekisteri LER. Lopuksi esitellään WMS-karttarajapinta, jota käytetään muun muassa Suomessa kansallisen paikkatietoporttaalin toteutuksessa. 3.2.1 KRYSP-hanke KRYSP eli kunnan rakennetun ympäristön sähköiset palvelut on Kuntaliiton vuoden 2009 alkupuolelta asti käynnissä ollut hanke. KRYSP-hankkeessa tavoitteena on kuntalaisten, yritysten ja viranomaisten käyttöön tarkoitetun sähköisen asiointipalvelukokonaisuuden tuottaminen. Hankkeen tavoitteena on yhdenmukainen tapa kunnan tietovarantojen ja tietopalveluiden käyttöön. Tietovarantojen ja tietopalveluiden yhdenmukaisuus saavutetaan KuntaGML:ään perustuvien rajapintamäärittelyjen kautta. KRYSPhankkeen tarkoituksena on laajentaa tietopalvelurajapintoja kuntien teknisellä sektorilla. Nämä tietopalvelurajapinnat on toteutettu WMS- ja WFS-standardien mukaisesti keväällä 2009 valmistuneessa KuntaGML-hankkeessa. Hankkeessa mukana olevat kunnat ovat Espoo, Helsinki, Vantaa, Jyväskylä, Kuopio, Kirkkonummi, Tampere, Oulu ja Lahti. Käyttöönotossa on ollut omat haasteensa. (Holopainen 2009a, Leskinen 2009) 41 KRYSP-hankkeessa on tähän mennessä mallinnettu tietomallit kantakartta- ja asemakaavatiedoille ja näille on tehty vastaavat tietopalveluskeemat kuntaGML:ään perustuen. KRYSP-hankkeessa toteutettavat tietopalvelurajapinnat annetaan korvauksetta käyttöön KuntaGML-hankkeeseen osallistuneille kunnille. Näiden tietopalvelurajapintamäärittelyjen ansiosta kunnilla käytössä olevien paikkatietojärjestelmien sisältämä paikkatieto saadaan laajemmin käyttöön. Tähän mennessä eri kunnissa käytössä olevat paikkatietojärjestelmät ovat olleet tietosisällön kannalta ja teknisesti yhteen sopimattomia, mikä on tehnyt paikkatietojen hyödyntämisen hankalaksi. (Holopainen 2009b) 3.2.2 Winkki-järjestelmä Helsingin kaupungilla on käytössä Winkki-järjestelmä, jossa voidaan hakea sijoitus-, kaivu- ja liikennejärjestelylupia yleisille alueille, eli katu- ja puistoalueille sekä tarkastella maanalaisten rakenteiden paikkatietoa Helsingin alueella. Winkki-järjestelmään kirjaudutaan käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Lupahakemuksen tekeminen Winkissä luo tapahtuman, ja tapahtumaan voidaan liittää muita lupia, esimerkiksi sijoitusluvan hakemisen jälkeen voidaan tapahtumaan liittää kaivulupa. Winkki-järjestelmässä olevia tapahtumalajeja ovat mm. johtoselvitys, kaivulupa, liikennejärjestelylupa ja sijoituslupa. Hakemuksen liitteet tuodaan Winkkiin sähköisesti. Winkissä voi myös selata käynnissä olevia tapahtumia, kuten esimerkiksi käynnissä olevat kaivutyöt. Lisäksi näyttöjen varaaminen ja laskutus tapahtuvat Winkissä. (Rapo 2010) 3.2.3 Espoon yhdistelmäjohtokartta Espoon kaupungilla sijoituslupaprosessia ei ole vielä sähköistetty, vaan tarvittavat hakemukset liitteineen toimitetaan paperisina tai sähköpostilla Espoon kaupungin tekniseen keskukseen. Espoon kaupunki kuitenkin hoitaa maanalaisten rakenteiden paikkatiedon hallinnan alueellaan. Espoon kaupungin kaupunkimittausyksikkö ylläpitää omistamallaan alueella yhdistelmäjohtokarttaa. Yhdistelmäjohtokartta sisältää maanalaisten johtomaisten rakenteiden paikkatiedon katu- ja puistoalueilla. Espoon kaupungilla sijoitus- ja kaivuluvan saamisen edellytyksenä onkin, että luvan hakija sitoutuu dokumentoimaan maanalaisen rakenteen paikkatiedon ja toimittamaan sen Espoon kaupunkimit- 42 tausyksikköön, jossa kaikesta paikkatiedosta koostetaan yhdistelmäjohtokartta. Kartoituksen voi tilata myös kaupunkimittausyksiköstä, jolloin paikkatieto tulee suoraan kaupungin käyttöön yhdistelmäjohtokartan ylläpitoa varten. Yksityisten omakotitalojen tonttien alueella olevia maanalaisia rakenteita (esimerkiksi pihavaloja varten vedettyjä johtoja yksityisen alueelta kaupungin alueelle) ei ole kaupungin yhdistelmäjohtokartassa. Yleisillä alueilla olevien maanalaisten rakenteiden paikkatieto sen sijaan löytyy. Espoon kaupungilla on lisäksi 16 sopimuskumppania, joiden maanalaisten rakenteiden paikkatiedon hallinnan ja näyttöpalvelun hoitaa Espoon kaupunki. Näihin sopimuskumppaneihin kuuluu Espoon ja Kauniaisten alueella toimivia maanalaisten tele-, sähkö-, kaasu-, kaukolämpö- ja vesirakenteiden omistajia. Paikkatiedon saaminen keskitetystä johtotietopalvelusta edellyttää henkilökohtaista käyntiä Espoon kaupunkimittausyksikössä. Paikkatietoa tarvitseva saa kerralla olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatiedon. Asiakkaalle palvelu on maksuton. Palvelun rahoittavat sopimuskumppanit. Espoon kaupungilla paikkatiedon saa kartta- tai maastonäyttönä, joista suurin osa on karttanäyttöjä. Vuositasolla arviolta joka seitsemäs näyttö tehdään maastossa. Paikkatietohakemistossa kuvataan paikkatietoaineistoja. Sen mukaan Espoon yhdistelmäjohtokartan tallennusviive on alle 3 kk. Tallennusviiveen tulisi kuitenkin olla huomattavasti pienempi. Esimerkiksi tavoitteena olevan toimintamallin sähköisen paikkatietopalvelun tallennusviiveeksi 3 kk ei ole riittävä. 3.2.4 Tanskan johtotietojärjestelmä Tanskassa on käytössä maanalaisten rakenteiden omistajien Internet-pohjainen rekisteri LER. Rekisterissä on tietoa kaikista maanalaisten rakenteiden omistajista. Syksystä 2005 alkaen jokainen yritys, joka tekee maanalaista rakentamista, on ollut lain nojalla velvoitettu tutkimaan rekisteristä rakenteiden omistajien tiedot ennen rakennustyön aloittamista. Maanalaista rakennustoimintaa harjoittavat yritykset ovat merkinneet rekisterissä alueen, jolla yrityksen rakenteita sijaitsee. Rakenteiden tarkkaa sijaintia ei ole kuitenkaan saatavilla. Rekisteri antaa maanalaisten rakenteiden sijaintitietoa tarvitsevalle käyttäjän valitsemalla alueella toimivien maanalaisten rakenteiden omistajien yhteys- 43 tiedot, joiden avulla voi kysyä rakenteiden sijaintitietoa. Kysely tapahtuu esimerkiksi urakoitsijan tai kaivajan tapauksessa siten, että pohjakartalla valitaan piirtämällä alue, jolla ollaan kaivamassa, mikä jälkeen käyttäjälle listataan tällä alueella maanalaisia rakenteita omistavat tahot yhteystietoineen. Automaattisen sähköpostiviestin lähettäminen näille tahoille rakenteiden sijaintitietojen saamiseksi on mahdollista. Yhteystiedot, jotka käyttäjä saa rekisterissä nähtäviin, siirretään digitaalisesti kansallisista rekistereistä. Palvelussa käytettävät pohjakartat siirretään myös digitaalisesti Tanskan maanmittauslaitoksen sähköisistä arkistoista. (Erhvervs- og byggestyrelsen 2010) 3.2.5 Paikkatietoporttaalin WMS-karttarajapinta Suomessa on säädetty vuonna 2009 laki paikkatietoinfrastruktuurista (421/2009) ja sitä täydentämään on samana vuonna annettu Valtioneuvoston asetus paikkatietoinfrastruktuurista (725/2009). Tämä lainsäädäntö on tehty INSPIRE-direktiivin voimaan saattamiseksi. Laki velvoittaa viranomaisen laatimaan paikkatietoaineistoja ja palveluita, pitämään yhteiskäyttöisen paikkatietoaineiston ajan tasalla ja saattamaan aineisto tietoverkkoon katseltavaksi ja ladattavaksi. Asetuksessa nimetään INSPIRE-direktiiviin liitteissä olevien paikkatietoryhmien osalta niitä hallinnoivat viranomaiset ja näiden vastuut. Kansallinen paikkatietoinfrastruktuurin määritelmien mukainen palveluiden toteuttaminen on käynnissä. Kansallisten paikkatietoaineistojen tuleminen verkkopalveluihin on seuraavien 2-3 vuoden aikana tapahtumassa oleva asia. (Rainio, 2010) Paikkatietoportaalin toteuttamisen tavoite on vuonna 2004 kirjattu kansalliseen paikkatietostrategiaan. Heinäkuusta 2009 pilotointia varten avattu kansallinen paikkatietoikkuna on juuri julkaistu ja se kehittyy paikkatietoporttaaliksi. Paikkatietoa hallinnoivien viranomaisten kanssa on sovittu katselupalvelun tarjoamisesta pilotin aikana käytössä olleen porttaalin kautta. Alusta asti mukana olleita tahoja ovat Geodeettinen laitos, Geologian tutkimuskeskus, Logica, Lounaispaikka, Maanmittauslaitos, Maanseutuvirasto, Merenkulkulaitos, Museovirasto, Suomen Ympäristökeskus, Tiehallinto sekä Espoon ja Turun kaupungit. Karttaikkunassa, joka on osa Paikkatietoikkunaa, voidaan eri karttanäkymiä katsella päällekkäin niiden läpinäkyvyyden ansiosta. Käyttäjä voi tallentaa siellä myös omia paikkoja, reittejä, alueita sekä karttanäkymiä. Omien tietojen tallenta- 44 minen vaatii rekisteröitymisen. Paikkatiedot, jotka voidaan saavuttaa verkkopalvelujen rajapintojen kautta, ovat paikkatietoinfrastruktuurin keskeisin osa. (Rainio, 2010; Paikkatietoikkuna) OGC (Open Geospatial Consortium) on kehittänyt karttapalveluja varten WMS (Web Map Service) rajapintaspesifikaation, joka on levinnyt laajasti käyttöön. Siitä on tehty myös ISO- standardi ISO 19128:2005. Tämä palvelumääritys standardoi karttapalvelurajapinnan Web-ympäristössä. (Lehto, Kähkönen 2008) WMS-standardin määrittelemät kolme operaatiota ovat GetCapabilities, GetMap ja GetFeatureInfo. Näistä ensimmäinen palauttaa palvelun metatiedot, joita voivat olla esimerkiksi tuetut koordinaattijärjestelmät. Karttakuvan palauttaa toiseksi mainittu operaatio. Viimeinen operaatio palauttaa karttakuvalla olevista kohteista lisätietoa. (Vehkaperä 2009) Karttarajapinnat (Web Map Service, WMS) mahdollistavat ulkoisella palvelimella olevien karttojen käyttämisen Internetissä. WMS-standardi tarjoaa yksinkertaisen httpkäyttöliittymän, jonka välityksellä karttoja saa käyttönsä WMS-kyselyn avulla ulkoisista tietokannoista. (WMS 2010) Visuaalisen esityksen tuottaminen paikkatiedosta on WMS-määrityksen mukaisen palvelun perustehtävä. Muotoon, jossa kartta-aineisto tallennetaan palveluun, ei rajapinta ota kantaa. Tuloksena saatava kuva generoidaan tilanteessa, jossa kysely tehdään. (Lehto, Kähkönen 2008) WMS tuottaa karttakuvan, joka soveltuu katseltavaksi tietokoneen näytöllä. Yleisimmät karttakuvan formaatit ovat PNG, GIF ja JPEG. (Vehkaperä 2009) Karttarajapintoja käytettäessä voi olla tarpeen siirtää paikkatietoa, kuten maanalaisten rakenteiden paikkatieto. Tähän tarkoitukseen soveltuu WFS-standardi (Web Feature Service). WFS-standardia käytetään paikkatietokohteiden tietojen kyselemiseen. Siirtotiedosto on vastaavan kyselyn vastaus ja sen formaattina on yleisimmin GML. Myös muut formaatit, esimerkiksi shape, kelpaavat. (Vehkaperä 2009) WFS-standardin määrittelemät operaatiot ovat GetCapabilities, DescribeFeaturetype ja GetFeature. Näistä ensimmäinen kuvaa muun muassa kohdetyypit, jotka palvelu tarjo45 aa, sekä operaatiot, joita palvelu tukee. Toinen operaatio kuvaa niiden kohdetyyppien rakenteen, joita palvelu tarjoaa. Viimeiseksi mainittu operaatio palauttaa paikkatietokohteet, joita on pyydetty. Riippuen kyselyn tekijän sovelluksesta paikkatiedot voidaan joko esimerkiksi piirtää käyttäjän nähtäville tai tallentaa myöhempää käyttöä varten. (Vehkaperä 2009) 3.3 Tavoitteena olevan toimintamallin tietojärjestelmäkokonaisuus Sijoituslupaprosessia tavoitteena olevassa toimintamallissa tukeva tietojärjestelmä käsittää maanalaisen rakenteen sijoittamiseen liittyvien lupien hakemisen ja eri vaiheissa tarvittavan informaation käyttöön saamisen. Tietojärjestelmäkokonaisuus sisältää useita tietovarantoja, joista tietojärjestelmä saa käyttöönsä pohjakartta-aineistoa, maankäyttötietoa, olemassa olevien maanalaisten rakenteiden paikkatietoa, tietoa käynnissä olevista sijoittamiseen liittyvistä suunnitelmista sekä myönnetyistä sijoitusluvista. Tietojärjestelmäkokonaisuus sisältää oman toimintansa tarpeisiin myös maanomistustietoa. Tässä tarkoitetusta tietojärjestelmästä käytetään nimeä sähköinen luvanhakujärjestelmä. Maanalaisten rakenteiden paikkatiedon käyttöön saamiseen tarkoitetusta kokonaisuudesta käytetään puolestaan nimeä sähköinen paikkatietopalvelu. Luvanhakujärjestelmässä suunnittelija piirtää reittiä kuvaavan vektorin valitsemaansa paikkaan pohjakartan päällä tai tuo erillisessä suunnittelujärjestelmässä tehdyn reittivektorin järjestelmään. Suunnittelija tallentaa näkymän digitaaliseksi karttaotteeksi ja täyttää sijoitusluvan hakuun tarvittavat tiedot. Suunnittelija liittää hakemukseen tarvittavat liitteet ja lähettää hakemuksen liitteineen, digitaalisen karttaotteen ja reittivektorin luvanhakujärjestelmälle käsiteltäväksi. Luvanhakujärjestelmä laskee reittivektorin ja maanomistustietojen avulla tahot, joille lupahakemukset toimitetaan. Luvanhakujärjestelmä paloittelee siis lupa-asian maanomistustietojen perusteella osiin ja lähettää osia koskevat sijoituslupahakemukset maanomistustietojen mukaisesti joko Liikenneviraston työpöydälle tai kuntien yhteiselle työpöydälle. Mikäli reitin varrella on maanomistajana yksityinen taho, saa suunnittelija siitä tiedon järjestelmältä. Tarpeelliset dokumentit on mahdollista tulostaa järjestelmästä ja henkilö, joka hoitaa sijoittamisesta tehtävän sopimuksen yksityisen maanomistajan kanssa, ottaa yhteyttä maanomistajaan puhelimitse tai 46 henkilökohtaisesti. Kun yksityisen maanomistajan kanssa päästään sopimukseen sijoittamisesta, kuittaa suunnittelija järjestelmässä kyseisen reittiosan luvan myönnetyksi. Näin toimii myös luvanmyöntäjä, joka vastaanottaa hakemuksen, tekee päätöksen sijoitusluvan myöntämisestä ja kuittaa järjestelmässä kyseisen reittiosan luvan myönnetyksi, kun reitti on soveltuva. Suunnittelija pystyy siten seuraamaan sijoitusluvan saamisen edistymistä, kun myönteisestä luvasta tulee kuittaus näkyviin jokaisen reitin osan kohdalla. Mikäli sijoituslupaa ei jollekin osalle myönnetä, voi suunnittelija reagoida tähän nopeammin ja hakea yhteistyössä luvan myöntävän tahon kanssa paremmin soveltuvaa reittiä. Sijoituslupa on kokonaisuudessaan saatu, kun sijoituslupapäätökset ovat kaikilla osilla myönteisiä. Lupa-asian (tai tapahtuman) yksilöinti tehdään esimerkiksi lupa-asian numerolla, joka voi olla hierarkkinen sisältäen reitin ja reitin osan. Yksilöinnin avulla samaan asiayhteyteen kuuluvat liitteet löytyvät luvanhakujärjestelmästä. Tiettyyn lupaasiaan liitetään myöhemmin muut haettavat luvat, kuten kaivu- tai liikenteenjärjestelylupa. Tietojärjestelmäkokonaisuus, joka tukee tavoiteprosesseja, on esitetty kuvassa 10. Siinä luvanhakujärjestelmän käyttäjä saa tiedonsiirtorajapintojen kautta työpöydälleen pohjakartta-aineiston, maanalaisten rakenteiden paikkatiedon sekä rakennetuista että suunnitelluista kohteista ja tietoja maankäytönrajoituksista. Sijoitusluvan hakeminen tapahtuu luvanhakujärjestelmässä täyttämällä tarvittavat tiedot generoitavaa sijoituslupahakemusta varten, lisäämällä hakemuksen liitteet, piirtämällä suunniteltua reittiä kuvaava vektori tai tuomalla se järjestelmään erillisestä suunnittelujärjestelmästä, tallentamalla karttanäkymä digitaalisena karttaotteena ja lähettämällä nämä sähköiseen luvanhakujärjestelmään. Suunniteltua reittiä kuvaavaa vektoria nimitetään tässä reittivektoriksi. 47 Kuva 10. Tavoiteprosesseja tukeva tietojärjestelmäkokonaisuus. 48 Suunnittelija tekee reitin määrittelyn: viiva suunniteltuun paikkaan. SUUNNITTELIJAN TYÖPÖYTÄ luvan myöntäjien tunnistamiseen MAANOMISTUSTIEDOT Maanomistustietojen perusteella järjestelmä pilkkoo suunnitelman osiin, joista generoituu sijoituslupahakemukset eri tahoille. Sähköiset rajapinnat generoivat lupahakemuksen KRYSPjärjestelmään, vastaava Liikennevirastolle suunnitteluun MAANKÄYTÖNRAJOITUKSET Luvan myöntäjän järjestelmä ottaa hakemuksen vastaan sähköisen rajapinnan yli Jokainen osapuoli kuittaa omalta osaltaan, kun lupa on myönnetty. Yhteys puhelimella, henk. koht. tms. ja sopimuksen teko Näitä käytetään koko luvanhakuprosessin ajan. SUUNNITELLUT REITIT MAANALAISTEN RAKENTEIDEN PAIKKATIETO KARTAT Tarvitaan siis yhteinen ”mokkula”, joka hoitaa tarvittavat sähköiset rajapinnat, joka generoi sijoituslupahakemukset (myös kaivuluvat ja muut tarvittavat), joka vastaanottaa kuittaukset, siirtää tarvittavat dokumentit sähköisessä muodossa ja mahdollistaa yksityisen maanomistajan tapauksessa kentälle lähtevän tulostaa mukaan tarvittavaa materiaalia. KRYSP yksityinen maanomistaja liikennevirasto kunta Liikenneviraston työpöytä (vastaava kuin KRYSP:ssä) Suunnittelijan ja luvan myöntäjän työpöytien toimintoja on eritelty yksityiskohtaisemmin kuvassa 11. Toimintojen suorittamiseen tarvittava tieto saadaan WMS- tai WFSrajapinnan kautta eri tietojärjestelmistä. Suunnittelijan työpöydällä osoitetaan suunnittelualue ja järjestelmä valitsee pohjakartan, joka soveltuu mittakaavaltaan alueelle. Suunnittelija piirtää reittivektorin työpöydällään ja tarvitsee sitä varten työkalun reittivektorin piirtämiseen ja tallentamiseen. Vaihtoehtoisesti suunnittelija tuo valmiin vektorin erillisestä suunnittelujärjestelmästä. Suunnittelijan työpöydällä olevia toiminnallisuuksia ovat hakemustietojen täyttäminen sähköisesti generoitavaa hakemusta varten ja esikatselmuspöytäkirjan sekä muiden tarvittavien asiakirjojen liittäminen hakemukseen. Suunnittelijan työpöydän ja hakemuksen generoivan järjestelmän välissä on osa, joka laskee ja pilkkoo vektorin osiin ja kerää kuittaukset luvan myöntämisestä. Sähköinen hakemus liitteineen sisältää reittivektorin ja digitaalisen karttaotteen. Tämä hakemus tulee luvan myöntäjän työpöydälle. Luvan myöntäjä käyttää digitaalista karttaotetta ja myöntää luvan sen perusteella, mikäli tapaus on selvä. Epäselvissä tapauksissa luvan myöntäjä hakee rajapintojen kautta saavutettavia tietoja omalle työpöydälleen samalla tavalla kuin suunnittelijan työpöydälle. Tarvittaessa luvan myöntäjä ja suunnittelija voivat olla yhteydessä ja etsiä soveltuvaa paikkaa sijoittamiseen. Kun lupa on myönnetty, tekee luvan myöntäjä tästä kuittauksen. Suunnittelijalla on velvollisuus samalla tallentaa reittivektori statuksella LM (lupa myönnetty). Luvan myöntäjä arkistoi digitaalisen hakemuksen liitteineen. 49 Kuva 11. Suunnittelijan ja luvan myöntäjän työpöytien toimintoja. 50 Reittivektorin tallennus St = LM, kun kaikilta osilla lupa myönnetty Esikatselmuspöytäkirjan tai muun tarvittavan asiakirjan liittäminen Hakemustietojen täyttäminen Reittivektorin piirtäminen kuittaukset, että lupa on myönnetty - Kerää ja pilkkoo vektorin osiin - Laskee WMS ja WFS MAANKÄYTÖNRAJOITUKSET Pohjakartan valinta alueen perusteella automaattisesti WMS KARTAT SUUNNITTELIJAN TYÖPÖYTÄ Karttaote - paperi - digitaalinen reittivektori Suunnittelijalla käytössään piirtämiseen työkalu suunnittelija WFS MAANOMISTUSTIEDOT Sähköinen hakemus liitteineen katselu, kun lupa myönnettävissä TAI - Rajapinnasta tiedot, kun sijaintia tulee muuttaa - Lupahakemuksen luvan myöntäjä Lupa-asiakirjojen arkistointi - digitaalinen hakemus liitteineen - digitaalinen karttaote LUVAN MYÖNTÄJÄN TYÖPÖYTÄ Kuittaus, että lupa myönnetty Reittivektori ja digitaalinen karttaote WFS MAANALAISTEN RAKENTEIDEN PAIKKATIETO (rakennetut ja suunnitellut) Kuvassa 12 esitetään edellisen kuvan sisältö sekvenssikaaviolla. Siinä vaiheet A-I vastaavat kuvassa 11 esitettäviä vaiheita. Vaiheiden A, B ja C suorittamisjärjestyksellä ei ole merkitystä, ei myöskään vaiheiden G, H-I ja J-K. Vaiheet ovat seuraavat: A) Suunnittelija osoittaa suunnittelualueen ja saa käyttöönsä pohjakartta-aineiston WMSrajapinnan kautta. B) Suunnittelija saa käyttöönsä alueella olevien maanalaisten rakenteiden sijainnin sähköisestä paikkatietopalvelusta WFS-rajapinnan kautta. C) Suunnittelija saa käyttöönsä tietoa maankäytönrajoituksista WMS- ja WFS-rajapinnan kautta. D) Suunnittelija piirtää reittivektorin pohjakartan päällä valitsemaansa paikkaan, tallentaa näkymän digitaaliseksi karttaotteeksi, täyttää sähköisen hakemuksen työpöydällään, lisää hakemuksen liitteet ja käynnistää hakemuksen lähettämisen. E) Suunnittelijan työpöytäsovellus lähettää sähköisen lupahakemuksen liitteineen, digitaalisen karttaotteen ja reittivektorin sähköiseen luvanhakujärjestelmään. F) Sähköinen luvanhakujärjestelmä vastaanottaa sähköisen lupahakemuksen liitteineen, digitaalisen karttaotteen ja reittivektorin, saa käyttöönsä maanomistustietoja WFS-rajapinnan kautta ja laskee maanomistustietojen ja reittivektorin leikkauksena reittiosat ja niitä vastaavat maanomistajat, joilta lupaa tulee hakea. G) Sähköinen luvanhakujärjestelmä lähettää sähköisen hakemuksen liitteineen, digitaalisen karttaotteen ja kyseessä olevan reittivektorin osan reittiosien mukaisille luvan myöntäjille, näiden työpöydälle ja saa takaisin kuittauksen myönnetystä luvasta. Järjestelmä odottaa kunnes jokaiselta osalta on tullut vastaus. H) Kun maanomistaja on yksityinen taho, sähköinen luvanhakujärjestelmä lähettää suunnittelijan työpöydälle sijoitussopimuspohjan (sisältöön ei oteta kantaa tässä työssä), jolla maanalaisen rakenteen omistaja ja yksityinen maanomistaja voivat tehdä sopimuksen sijoittamisesta. I) Suunnittelija tulostaa sopimuspohjan työpöydältään. J) Kun sopimus yksityisen maanomistajan kanssa on tehty, kuittaa suunnittelija luvan myönnetyksi vastaavalta osalta ja käynnistää kuittauksen lähettämisen. K) Suunnittelijan työpöytäsovellus lähettää kuittauksen kyseessä olevalle osalle myönnetystä luvasta sähköiseen luvanhakujärjestelmään. L) Kun sähköinen luvanhakujärjestelmä on saanut kuittauksen myönnetystä luvasta kaikilta osilta, se lähettää suunnittelijan työpöydälle tästä tiedon ja suunnittelija tietää, että sijoituslupa on koko suunnitellun reitin osalta hyväksytty. 51 SUUNNITTELIJA SUUNNITTELIJAN KÄYTTÖLIITTYMÄ RAKENTEIDEN PAIKKATIEDOT KARTAT MAANKÄYTÖNRAJOITUKSET MAANOMISTUSTIEDOT SÄHKÖINEN LUVANHAKULUVAN JÄRJESMYÖNTÄJÄT TELMÄ A B C D E F ... G H I J K L Kuva 12. Suunnittelijan ja luvan myöntäjän välinen tapahtumaketju sekvenssikaaviona. Reittivektorin siirtyminen lupaprosessin aikana taholta toiselle esitetään kuvassa 13. Tässä kuvassa huomioon otettavaa on se, että tahojen välillä tapahtuvassa suunnitelman ja luvan käsittelyssä voi esiintyä iteraatiota. Suunnittelijan ja luvan myöntäjän välillä voi olla vuoropuhelua sijainnin tai muiden lupaan liittyvien asioiden suhteen. Suunnittelijan ja kaivajan välillä voi myös olla takaisinkytkentöjä liittyen suunnitellun reitin soveltuvuuteen. Reitin soveltumattomuus saattaa tulla esille vasta maastossa. Esikatselmuksien tekemisellä tätä pyritään ehkäisemään, mutta katselmuksia ei kuitenkaan tehdä aina ja yllätykset ovat mahdollisia. 52 Kuvassa 13 suunnittelijan työpöydältä reittivektori siirtyy luvan myöntäjän työpöydälle. Kun sijoituslupa on myönnetty, suunnittelija tallentaa reittivektorin statuksella LM (lupa myönnetty) sähköisen paikkatietopalvelun saataville. Sijoitussuunnitelman tekevä suunnittelija toimittaa lisäksi kartoittajalle karttaotteen tulosteena tai digitaalisena. Digitaalinen karttaote tulee kysymykseen, kun kaivajalla on ajoneuvossaan käytössä esimerkiksi pda tai pc. Karttaotteen pitää olla hyväksytyn sijoitussuunnitelman mukainen ja siinä tulee esittää suunnitellun reittivektorin lisäksi muiden maanalaisten rakenteiden sijainti alueella. Kaivaja arvioi tilanteen maastossa ja mikäli suunniteltu reitti on mahdollinen, alkaa rakennustöiden teko. Sijainnin kartoitus tehdään rakentamisen yhteydessä ennen kaivannon peittämistä ja saatu paikkatieto toimitetaan rakenteen omistajalle. Omistaja tarkistaa kartoitetun tiedon karkeiden virheiden varalta, minkä jälkeen omistajan siirtää paikkatiedon statuksella RA (rakennettu) sähköisen paikkatietopalvelun saataville. 53 MML kunnat muu WMS-rajapinta luvankäsittelijä suunnittelija LUVAN MYÖNTÄJÄN TYÖPÖYTÄ SUUNNITTELIJAN TYÖPÖYTÄ kun sijoituslupa on myönnetty, siirtyy reittivektori paikkatietopalveluun, statuksena LM (lupa myönnetty) WFS-rajapinta St = LM kaivajalle karttaote, tuloste tai digitaalinen kaivaja GPS maanalaisten rakenteiden paikkatieto opeope- raattori B energiaraattori A laitos C St = RA Kaivaja arvioi tilanteen maastossa, jolloin suunniteltu sijainti voi muuttua. Rakentamisen jälkeen sijainti kartoitetaan ja reittivektori korvataan uudella. Vektori statuksella LM siis poistetaan ja tilalle tulee vektori statuksella RA (rakennettu). Ennen vektorin tallennusta RA-statuksella rakenteen omistaja tarkistaa kartoitetun tiedon karkeiden virheiden varalta. Omistaja hyväksyy kartoitetun tiedon ennen tallennusta Kuva 13. Reittivektorin siirtyminen tavoiteprosesseja tukevassa tietojärjestelmäkokonaisuudessa. 54 4 Paikkatiedot tavoitteena olevassa toimintamallissa Paikkatietoja, joita tavoitteena olevassa toimintamallissa käsitellään, ovat maanalaisten rakenteiden paikkatieto, pohjakartta-aineisto sekä koordinaattijärjestelmä. Maanalaisten rakenteiden paikkatiedon käyttöön saaminen kattavasti on ratkaisevan tärkeää, jotta sijoituslupaprosessissa toimiminen on sujuvampaa kuin nykytilanteessa. 4.1 Maanalaisten rakenteiden paikkatiedot Tavoitteena olevassa toimintamallissa maanalaisten rakenteiden paikkatieto sisältää rakenteen sijainnin vektorina ja ominaisuustietoina rakenteen omistajan, tyypin (vaikuttaa asennuksessa turvaetäisyyksiin), vektorin sijaintitarkkuuden, asennussyvyyden, suojauksen, jännitteen suuruuden, kaivannon leveyden ja kaapeleiden määrä. Tavoitteena olevassa toimintamallissa maanalaisten rakenteiden paikkatieto järjestetään kattavasti saataville sähköisen paikkatietopalvelun kautta. Kattavuudella tarkoitetaan, että paikkatietopalvelussa on tieto kaikista maanalaisista rakenteista, eikä tietoa enää tarvitse etsiä muista lähteistä. Paikkatiedon laatumallissa tätä epävarmuuden tekijää kutsutaan aineiston täydellisyydeksi (completeness). Aineiston täydellisyys tarkoittaa tietoa siitä, millä varmuudella aineistossa kuvatut johdot oikeasti ovat olemassa ja toisaalta niiden lisäksi alueella ei ole muita johtoja. (JHS 160 2006) Itse paikkatietopalvelun toteutus voi olla hajautettu. Lupaprosessin kannalta on tärkeää, että paikkatieto on ajantasaista ja luotettavaa. Ideaalitilanteessa paikkatietopalvelun piirissä oleva paikkatieto päivitetään aina silloin, kun jotain lisätään, muokataan tai poistetaan. Paikkatiedon sijaintitarkkuus tulee myös käydä ilmi esimerkiksi tarkkuusluokkana ilmaistuna. Kun sijaintitarkkuus tunnetaan, tarkkuus voidaan esittää kartassa esimerkiksi värein kullekin reittivektorille. Sijaintitarkkuuden lisäksi tärkeä vaatimus kohdistuu rakenteiden sijaintitiedon täydellisyyteen. Tämä epävarmuustekijä on sijaintitarkkuuden ohella olennainen erityisesti, jos aineistosta saadaan vain vähän yksityiskohtaista tietoa. 55 Sähköisessä paikkatietopalvelussa oleva paikkatieto on kaikkien maan alle rakenteita sijoittavien tahojen tuottamaa paikkatietoa. Maanalaisten rakenteiden omistajat voivat edelleen käyttää omia verkkotietojärjestelmiään, kunhan huolehtivat siitä, että sähköinen paikkatietopalvelu saa heidän omasta tietojärjestelmästään kyseisen paikkatiedon käyttöönsä. Tämä voidaan toteuttaa standardeja tiedonsiirron rajapintoja käyttäen. Puolustusvoimien omistamat maanalaiset rakenteet ovat haasteellinen osa-alue sijoituslupaprosessin sähköisen paikkatietopalvelun näkökulmasta. Puolustusvoimat ei tietoturvasyistä halua luovuttaa maanalaisten rakenteidensa paikkatietoa saataville. Vähimmäisehtona sille, että puolustusvoimat voi harkita omaa verkkoaan koskevan paikkatiedon luovuttamista paikkatietokyselyiden käyttöön, on, että paikkatiedon kysyjä saa käyttöönsä vain maanalaisten rakenteiden sijaintitiedon ilman ominaisuustietoa, kuten omistajaa. Erityisen tärkeää olisi saada tieto aineiston täydellisyydestä tällaisilta alueilta. Maanalaisten rakenteiden sijainnin tulee olla riittävän tarkasti määritelty. Tarkkaa sijaintitietoa tarvitaan erilaisista syistä. Sijoitussuunnittelussa on helpompaa asettaa maanalainen rakenne suhteessa muihin jo olemassa oleviin maanalaisiin rakenteisiin. Kun suunnitelman perusteella haettu kaivulupa on saatu, on kaivutyön aloittaminen samaten helpompaa, kun olemassa olevien maanalaisten rakenteiden sijaintia ei tarvitse peilata tai näyttää maastossa ennen työn aloittamista. Maantien tiealueilla tarkkuus tien luiskissa olevien rakenteiden sijainnissa on tärkeä kunnossapidon näkökulmasta, jotta ehkäistään vauriot kunnossapitotöiden tekemisen tai esimerkiksi liikennemerkkien asentamisen yhteydessä. Maastonäyttöjen määrä vähenee sijaintitarkkuuden parantuessa, jolloin riittää karttanäyttö. Jotta maanalaisen rakenteen sijainti voidaan määrittää riittävällä tarkkuudella, tulee rakenteen sijaintitieto tuottaa kartoittamalla GPS:llä. Alueilla, joilla GPS:llä kartoittaminen ei onnistu esimerkiksi kasvillisuuden peitteisyydestä tai satelliittien määrän vaihtelusta johtuen, voidaan kartoittaminen tehdä myös takymetrillä. Kuntien asemakaavaalueilla, joilla kuntien omat määräykset luonnollisesti asettavat omia vaatimuksiaan kartoituksen tarkkuudelle, noudatetaan kuntakohtaisia määräyksiä. 56 4.2 Pohjakartta sekä sille asetettavat vaatimukset Suositus tavoitteena olevassa toimintamallissa käytettäväksi pohjakartaksi perustuu haastateltavien ilmoittamiin kartta-aineiston käyttötapoihin. Toimintamallissa käytettävä pohjakartta tulee olla mittakaavaltaan riittävän suuri, jotta sillä voidaan esittää rakenteiden sijainti riittävän tarkasti. Toimintamallissa rakenteen sijainti mitataan maastossa GPS:llä. Silloin rakenteen sijaintia kuvaava viiva asettuu pohjakartallaan koordinaattiensa määrittämään paikkaan. Esimerkiksi kaivaja näkee karttaotteelta rakenteen sijainnin arvion, mutta käyttää GPS:llä mitattua sijainnin osoittavaa koordinaattitietoa hyväkseen kaivutyön tekemisessä. Mikäli kaivaja pystyy kartoittamaan rakenteen sijainnin maastossa riittävällä sijaintitarkkuudella, eli kaivajalla on käytössään GPS, pystyy kaivaja myös paikantamaan kaivutyön kohdan olemassa olevan koordinaattitiedon perusteella. Tärkeää on, että maastossa saadut koordinaatit ja referenssinä käytetty karttatieto ovat sijaintitarkkuudeltaan yhteensopivia. Pohjakartan kartografinen yleistys vaikuttaa kartan kohteiden topologiaan, eli siihen, miten kartalla esitettävät maaston kohteet ja maanalaisten rakenteiden sijainnin kuvaamiseen käytetyt viivat asettuvat toisiinsa nähden. Mitä pienempi kartan mittakaava on, sitä voimakkaampi on kartografinen yleistys. Yleistyksestä seuraa, että esimerkiksi maanalaisen rakenteen sijaintia tarkasti kuvaava viiva voi asettua jossain kohdassa kartalla kuvatun tien väärälle puolelle. Maanalaisen rakenteen ja tien kuvaamiseen käytetyt viivat voivat myös leikata, vaikka todellisuudessa tien alituksia ei olisi koko matkalla. Jotta yleistyksestä aiheutuvilta topologisilta virheiltä vältytään, on pohjakartan oltava mittakaavaltaan riittävän suuri niin, ettei kartografisesta yleistyksestä aiheudu kohteiden siirtymiä. Kuinka suurta mittakaavaa tarvitaan, riippuu alueesta, jolla maanalaisen rakenteen sijainti esitetään kartan avulla. Riittävän suuri mittakaava on välillä 1:50 – 1: 5000. Eri alueilla olevat tarpeet asettuvat tälle välille. Joillakin alueilla tarvitaan mittakaavaa 1:50, kun toisaalla riittää mittakaava 1:5000. Tämä mittakaavaväli kattaa kuitenkin suurimman osan kaava-, taajama- ja haja-asutusalueista. Kuntien asemakaava-alueilla tarvitaan vähintään mittakaavaa 1:1000, mielellään 1:500. Taajama-alueilla tarvittava mittakaava on 1:2000 ja haja-asutusalueella 1:5000 saattaa riittää. Pitempien reittien tapauksessa 57 käytettävä mittakaava voi olla 1:10 000. Sijoitussuunnitelmissa ja karttanäyttöinä annettavissa karttaotteissa pienin hyväksyttävä mittakaava on 1:20 000. Lähestymiskarttoja käytettäessä sopiva mittakaava on 1:50 000 - 1:200 000. Tärkeää on huomata, ettei kartan mittakaavalle ei tarvitse asettaa tiukkoja rajoja, mikäli karttaotetta käytetään maanalaisen rakenteen sijainnin visualisoimiseen ja tarkka sijaintitieto otetaan mukaan koordinaatteina maastoon mentäessä. Mittauslaitteilla voidaan sijaintitiedon avulla tehdä maastoon merkintä, jolloin siis olemassa olevan koordinaattitiedon avulla paikallistetaan vastaava paikka maastossa. Olennaista on, että tiedostetaan eri aineistojen sijaintitarkkuuden merkitys mittausten ja referenssiaineistojen kesken. Tämän lisäksi oleellista on ymmärtää referenssikartan mittakaavan vaikutus karttakohteiden topologian esittämistarkkuuteen. Keskeistä on myös ottaa huomioon vanhojen maanalaisten rakenteiden sijaintia kuvaavien aineistojen täydellisyys, jotta erityisesti huonosti kartoitetuilla alueilla tehdään riittävästi tutkimusta maanalaisten rakenteiden olemassa olosta ennen kuin aletaan tehdä kaivutyötä. Paikkatietohakemistossa (http://geonetwork.nls.fi/geonetwork/srv/fi/main.home) on kuvailtu paikkatietoaineistoja ja sieltä löytyy lisätietoa muun muassa kuntien kanta- ja pohjakartta-aineistojen ominaisuuksista. Paikkatietohakemisto on tällä hetkellä kehitysvaiheessa järjestelmäuudistuksen jäljiltä ja kuvailtujen aineistojen määrä on vielä pieni, mutta lähitulevaisuudessa sinne on tulossa kuvailuja muun muassa kuntien kantakartoista. (MML 2010b) Kuntien alueilla kaavoitusmittausohje määrittää tarkkuuden, jolla kuntien on tuotettava kantakarttaa tai muuta pohjakarttaa. Kaavoitusmittausohjeessa esitetään mittausluokat, jotka määräävät mittaus- ja kuvaustarkkuuden. Mittausluokkia (jatkossa ML) on kolme, joista ML 1 ja 2 ovat taajama-alueilla käytettäviä ja ML 3 on muilla alueilla käytettävä. ML 1 ja ML 2 kattavat taajama-alueet, joille laaditaan asemakaava. ML 1 kattaa alueet, joilla yhteiskuntarakenne on kaupunkimainen ja ML 2 alueet, joilla rakentaminen on pientalovaltaista. Ohjeistuksen mukaan ML 1:n alueilla ylläpidetään yleensä kantakarttaa tai numeerista maastotietojärjestelmää. Kartan mittakaava on tässä mittausluokassa 1:500 tai 1:1000. ML 2:n alueella kartan mittakaava on 1:1000 tai 1:2000. ML 3 kattaa muut alueet, joille laaditaan yleiskaavaa yksityiskohtaisempi kaava, mutta tarkoittaen 58 vain vähäistä rakennusoikeutta. Tässä mittausluokassa kartan mittakaava on 1:2000. (MML 2003) 4.3 Koordinaattijärjestelmät sekä niihin liittyvät haasteet Tavoitteena olevassa toimintamallissa siirrytään yhden koordinaatiston käyttöön. Useamman koordinaatiston käyttö johtaisi siihen, että tarvitaan koordinaatistojen välisiä muunnoksia, jotka eivät koskaan ole virheettömiä niihin sisältyvän muunnosvirheen takia. Yhden koordinaatiston sisällä tapahtuvaan koordinaattikonversioon ei sen sijaan tule virhettä. Koordinaatistoksi suositellaan EUREF-FIN -koordinaatiston suorakulmaista koordinaatistoa, eli ETRS-TM35FIN -karttaprojektiota ja siihen liittyvää tasokoordinaatistoa. (Puupponen 2007; Häkli et al. 2009) Koordinaattijärjestelmiä on käytössä useita. Kun rakenteen sijainti on esitetty yhdessä koordinaattijärjestelmässä ja sijainti pitäisi saada esitettyä jossain toisessa järjestelmässä, tarvitaan koordinaatistomuunnos. Muunnoksen tekemisessä tulee yleensä virhettä. Pitkään Suomessa käytössä ollut kartastokoordinaatistojärjestelmä ei ole niin tarkka kuin uusi yleiseurooppalainen EUREF-FIN -koordinaattijärjestelmä. Siirtyminen uuden koordinaattijärjestelmän käyttöön on aluillaan, mutta monet julkishallinnon tahot ovat jo siirtyneet sen käyttöön tai ovat harkitsemassa sitä johtuen julkishallinnon suosituksista tai hankaluuksista, joita monen eri koordinaattijärjestelmän käyttö aiheuttaa. EUREFFIN on kuitenkin järjestelmä, joka on suuntana suurimmalla osalla toimijoita jossain vaiheessa tulevaisuudessa. ETRS-TM35FIN -projektiossa esiintyy projektiokaistan leveydestä johtuvia vääristymiä, minkä vuoksi tarkassa kartoitustyössä voidaan käyttää kaistoittaista koordinaatistoa yhden asteen kaistalla ja Gauss-Grüger -projektiolla. Tämä vastaa KKJ:n peruskoordinaatistoa, paitsi että projektiokaista on kapeampi ja Suomen alue on 13 kaistaa. Yhteys valtakunnalliseen järjestelmään on kuitenkin tätä käytettäessä ongelmallisempi. (Puupponen 2007; Ollikainen 2010) Lisää tietoa koordinaattijärjestelmistä on saatavissa esimerkiksi Maanmittauslaitoksen verkkosivustolla Koordinaattijärjestelmät. (MML) 59 Koordinaattijärjestelmien välisistä muunnoksista löytyy tietoa Julkishallinnon suosituksista JHS 153 ja JHS 154. Erityisesti muunnos KKJ:n ja EUREF-FIN:n välillä on tarpeellinen KKJ:n laajasta käytöstä johtuen. Kuntien omat koordinaattijärjestelmät saattavat olla muunnosten näkökulmasta haastavia, koska kaikkia muunnoksia ei tunneta. JHS 153 ja 154 pyrkivät edistämään EUREF-FIN -koordinaatiston käyttöönottoa, mutta siirtyminen etenee hitaasti. INSPIRE on eurooppalainen paikkatietoinfrastruktuuri, joka velvoittaa jäsenvaltioitaan paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen. INSPIRE-direktiivin toimeenpanon seurauksena syntyy haku-, katselu-, lataus- ja muunnospalvelut, joilla on omat vastuutahonsa. (Paikkatietoikkuna) 60 5 Toimenpidesuositukset toimintamallin toteuttamiseksi Tässä luvussa esitetään sijoituslupaprosessin tavoitteena olevan toimintamallin toteuttamiseksi vaadittavat toimenpiteet. Tässä esitettävät suositukset ja vaatimukset liittyvät lupaprosessin yhtenäistämiseen (luku 5.1), tavoitetilassa käytettävään paikkatietoon (luku 5.2), sähköiseen luvanhakujärjestelmään ja paikkatietopalveluun (luku 5.3) sekä muun muassa tarvittaviin lainsäädännön muutoksiin (luku 5.4). 5.1 Sijoituslupaprosessin yhtenäistäminen Sijoituslupaprosessin yhtenäistämiseksi suositellaan, että luvanhaussa noudatetaan seuraavia menettelyjä. Luvat haetaan sähköisesti kaikille yhteisillä hakemuspohjilla. Hakemuspohja voi olla kunnille ja maantien tiealueille hieman erilainen, koska alueet, joille näiden tapauksissa sijoitetaan eroavat toisistaan. Lupaohjeistuksesta tehdään yhtenäinen ja riittävän laaja, mikä vähentää lisäselvitysten määrää. Yhtenäistäminen tulee tehdä vähintään niin, että kunnilla on oma kaikille yhteinen ohjeistuksensa ja ELY-keskuksilla omansa. Lupiin tarvittavien liitteiden sisällölliset vaatimukset yhtenäistetään. Hakemuspohjien sisältöön ei tämän yksityiskohtaisemmin oteta tässä kantaa. Yksityinen maanomistajan kanssa sijoituslupaprosessissa olevia menettelyjä ei käytetä. Sijoituslupahakemusta ei tehdä, vaan maanalaisen rakenteen omistaja tekee sijoitussopimuksen maanomistajan kanssa. Olemassa on mallisopimuksia esimerkiksi maanomistajan ja kunnan väliseen sopimukseen (Suositussopimus maahan kaivettavista johdoista) sekä telekaapelin omistajan ja kunnan väliseen sopimukseen (Yhteistoimintasopimus koskien televerkkoja). Yksityisen maanomistajan ja maanalaisen rakenteen omistajan väliseen sopimukseen ei kuitenkaan ole olemassa mallisopimusta. Kahden edellä mainitun sopimuksen (maanomistajan ja kunnan tai telekaapelin omistajan ja kunnan välinen) osia sopivasti yhdistelemällä voidaan muodostaa pohja mallisopimukselle, jota voidaan tarvittaessa muokata vastaamaan teleoperaattoreiden lisäksi myös muiden maanalaisten rakenteiden omistajien tarpeita. 61 5.2 Paikkatiedot Paikkatiedoilla tarkoitetaan tässä luvun 4 mukaisesti tavoitteena olevassa toimintamallissa käytettäviä tietoja, joita ovat maanalaisten rakenteiden paikkatiedot, pohjakarttaaineistot ja koordinaattijärjestelmä. Tavoitteena oleva toimintamalli on kuvattu tarkemmin luvusta 4. Johtuen mittakaavasta voi maanalainen rakenne asettua eri pohjakartoilla erilaisiin sijainteihin suhteessa kartan kohteisiin. Siksi sijoituslupaprosessin toimintamallissa tulee käyttää yhtenäistä pohjakartta-aineistoa. Käytettävä pohjakartta-aineisto valitaan suunnittelussa ja luvanmyöntämisessä tarvittavan mittakaavan perusteella. Ensisijaisesti käytetään kuntien aineistoja, kuten kantakarttaa, joka on mittakaavaltaan suurta. Kaikkialla kuntien aineistoja ei ole kuitenkaan saatavilla. Tällöin käytetään Maanmittauslaitoksen aineistoista Maastotietokantaa, joka on valtakunnallinen ja sijainniltaan tarkin kartta-aineisto Suomessa (MML 2010a). Tiealueilla käytetään ensisijaisesti Maastotietokannan tieaineistoa. Digiroad-aineiston kehittymistä kannattaa seurata, koska Digiroad-aineiston sijaintitarkkuus ei ole tällä hetkellä niin hyvä kuin Maastotietokannan tieaineistolla. Tiealueilla Digiroad-aineiston käyttäminen on toinen vaihtoehto, mikäli sen laatu paranee. (MML 2010c) Mikäli kuntien kantakarttaa, Maastotietokantaa tai Digiroad-aineistoa ei ole saatavilla, voidaan käyttää ilmakuvia, jolloin valitaan ortoilmakuva, eli koordinaatistoon oikaistu ilmakuva. Ilmakuva-aineiston hyvänä puolena on aineiston homogeenisuus riippumatta alueesta, jolta käytössä oleva aineisto on (esimerkiksi Helsingin keskusta tai hajaasutusalueet). Ilmakuvia käytettäessä voi kuitenkin olla muun muassa tulkintavaikeuksia tai puustosta johtuvaa peitteisyyttä. Ilmakuva-aineiston kanssa tulee lisäksi kiinnittää huomiota aineiston tuoreuteen. Miten aineiston tarkkuus on ilmoitettu, on haaste ilmakuva-aineiston kohdalla, kuten se on kaikkien muidenkin aineistojen kanssa. Esimerkiksi paikkatietohakemiston kuvauksen mukaan Vantaan kaupungilla ortoilmakuvia on tehty vuodesta 1998 kolmen vuoden välein maastopikselin koolla 25 cm. Maanmittauslaitos ilmoittaa puolestaan ortokuvien tarkkuudeksi 0,8 - 1,2 metriä. 62 Sijaintitiedon koordinaattijärjestelmänä tulee käyttää EUREF-FIN -koordinaattijärjestelmää ja ETRS-TM35FIN suorakulmaisia koordinaatteja. Tarkassa kartoituskäytössä voidaan vaihtoehtoisesti käyttää kaistoittaista koordinaatistoa, jossa kaistan leveys on yhden asteen suuruinen, mutta sitä käytettäessä yhteys EUREF-FIN -järjestelmään on ongelmallisempi. Kaikki uudet maanalaiset rakenteet tulee dokumentoida vuoden 2011 alusta alkaen vektorimuotoisena sijaintitietona ja siihen liittyvänä ominaisuustietona. Nämä paikkatiedot on järjestettävä saataville viimeistään vuoden 2012 loppuun mennessä joko omaan paikkatietojärjestelmään tai ostopalveluna hankittuun tietojärjestelmään, josta sijaintitieto on muiden sitä tarvitsevien saatavilla rajapinnan kautta. Maanalaisen rakenteen sijainnin kartoittaminen tehdään heti rakentamisen yhteydessä tarkasti ja digitaaliseen muotoon GPS:n avulla. Kartoittamisen voi tehdä myös takymetrillä. Rakentamisen yhteydessä kaivantoa ei peitetä ennen kuin kartoittaminen on suoritettu. Rakenteen paikkatiedon dokumentointi tulee suorittaa viiveettä ja kartoittamalla saatu sijaintitieto tuodaan heti saataville. Urakoitsijoiden ja heidän mahdollisten aliurakoitsijoidensa tulee varustaa työmaansa siten, että siellä on käytettävissä maastokelpoinen GPS- ja Internet-yhteydellä varustettu järjestelmä tai laite kolmen vuoden kuluessa. Järjestelmän tulee kyetä vastaanottamaan sijaintitiedot maanalaisten rakenteiden omistajien rajapinnan kautta eli sähköisestä paikkatietopalvelusta. Vuoden 2013 alusta alkaen laitteiston on oltava käytössä. Koska tulevaisuudessa maanalaisten rakenteiden sijainnin tarkkuus mahdollistaa mm. erilaisissa suunnittelutehtävissä paikkatiedon paremman hyödyntämisen, tulee maanalaisten rakenteiden paikkatiedon sijaintitarkkuutta pyrkiä parantamaan. Esimerkiksi kun maastonäytössä olemassa oleva rakenne peilataan ja merkitään maastoon, samalla kertaa rakenteen sijainti tulee kartoittaa. Kartoittaminen tulee tästä lähtien tehdä GPS:n avulla. Kaivajilla on nykyisin yleisesti käytössään GPS-paikannuslaitteistoa, joiden avulla kaivaja hoitaa rakenteen kartoittamisen kaivutyön yhteydessä. Kartoituksen voi tehdä myös takymetrin avulla. Paikkatiedon sijaintitarkkuus, eli koordinaattien tarkkuus, ilmaistaan pistekeskivirheenä. (MML 1995) 63 5.3 Sähköinen luvanhakujärjestelmä ja paikkatietopalvelu Sähköinen luvan hakeminen mahdollistetaan sähköisen luvanhakujärjestelmän avulla. Ajantasaisten pohjakartta-aineistojen käyttöön saaminen maanalaisten rakenteiden suunnittelijoille, rakentajille ja luvan myöntäjille tulee järjestää niin sanotulla yhden luukun periaatteella toimivaksi. Tämä mahdollistuu luvanhakujärjestelmässä, jossa tulee saada käyttöön luvan hakemiseen tarvittavaa informaatiota, kuten maanalaisten rakenteiden paikkatietoa, maankäyttötietoa ja pohjakartta-aineistoa. Informaation käyttöön saamiseksi hyödynnetään sähköisiä tiedonsiirtorajapintoja. Maanalaisten rakenteiden omistajat velvoitetaan toimittamaan digitaalinen paikkatieto rakenteidensa sijainnista ja sijoituslupaprosessissa tarvittavista ominaisuuksista kattavasti saataville sähköiseen paikkatietopalveluun. Maanalaisten rakenteiden paikkatietojen kattavuus on lupaprosessin onnistumisen edellytys. Sähköisen paikkatietopalvelun luotettavuuden kannalta palvelusta paikkatietoja hakevan tulee saada varmuus siitä, että saa kaikki paikkatiedot käyttöönsä. Ongelmana on, ettei kaikkia vanhoja maanalaisia rakenteita ole dokumentoitu, ei ainakaan digitaalisesti. Siksi kattavuuden toteuttamiseksi on määrättävä siitä ajanjaksosta, jonka sisällä kaikki maanalaisten rakenteiden paikkatieto, joka ei vielä ole digitaalisessa muodossa, tulee saattaa digitaaliseen muotoon. Tämä voi tapahtua vaiheittain, jolloin ensimmäisen vaiheen tavoitteena on saada vuoden 2011 aikana vanhojen rakenteiden (joiden digitaalinen sijaintitieto puuttuu) osalta vähintään on/ei ole -tieto ruudukossa, jonka ruutukoko on esimerkiksi 500 m × 500 m. Ruutukohtaisesti omistajat ilmoittavat ne ruudut, joiden alueella niillä on maanalaisia rakenteita. Myöhemmin vanhoja maanalaisia rakenteita koskeva paikkatieto toimitetaan digitaalisina reittivektoreina saataville, eli kaikkien maanalaisten rakenteiden paikkatietojen tulee olla digitaalisessa muodossa viiden vuoden kuluessa, vuoden 2016 alkuun mennessä. Tästä saadaan aiemmin mainittu aineiston täydellisyyttä kuvaava laatutieto. Lisäksi käyttöön tulee ottaa ominaisuustieto, joka kuvaa digitaalisen paikkatiedon sijaintitarkkuutta. Sähköisen paikkatietopalvelun tulee olla kaikkien sijoituslupaprosessissa toimivien saatavilla ja käytettävissä. Paikkatietopalvelussa tulee kuitenkin kiinnittää huomiota käyt- 64 töoikeuksien hallintaan, jotta maanalaisten rakenteiden paikkatietoa ei saa käyttöönsä kuka tahansa ja mistä tahansa alueelta. Paikkatietojen täydellisyys on edellytys systeemin toiminnalle ja se on siten tärkeämpi kuin paikkatietojen sijaintitarkkuus. Hyvä sijaintitarkkuus mahdollistaa kuitenkin paikkatietojen laajemman ja monipuolisemman käytön muun muassa suunnittelun ja päätöksenteon apuna, joten sijaintitarkkuutta tulee pyrkiä parantamaan. Mikäli halutaan päästä tilanteeseen, jossa maastokatselmuksia ei tarvitse enää tehdä, tulee sijaintitiedon olla niin tarkkaa, että siihen voi luottaa. Kaivaja pyytää nykytilanteessa maastonäytön silloin, kun haluaa siirtää vastuuta rakenteiden rikkoutumisesta maastonäytön tekijälle. Jotta erillisistä järjestelmistä saadaan paikkatieto kaikille yhteisen sähköisen paikkatietopalvelun käyttöön, tarvitaan järjestelmien väliseen kanssakäymiseen tietopalvelurajapintoja, joiden kautta paikkatietoa voidaan siirtää. Mikäli tietopalvelurajapintoihin perustuvaa ratkaisua ei otettaisi käyttöön, olisi vaihtoehto kaikille yhteinen tietojärjestelmä. Usealla toimijalla on kuitenkin jo verkkotietojärjestelmiä, jotka ovat monipuolisempia tietosisällöltään ja toiminnallisuuksiltaan kuin mitä paikkatietopalvelulta edellytetään. Siten ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa keskitettyä järjestelmää, johon kopioitaisiin paikkatietoa eri järjestelmistä. Rajapinnat ovat nykyään hyvin määriteltyjä ja niitä voidaan hyödyntää rajapintoihin perustuvan sähköisen paikkatietopalvelun toteuttamisessa. Pieniä toimijoita ei velvoiteta hankkimaan itselleen verkkotietojärjestelmää voidakseen saattaa omistamiensa maanalaisten rakenteiden paikkatietoja sähköisen paikkatietopalvelun saataville, vaan ne voivat hankkia paikkatietopalvelun tarjonnan ostopalveluna. Maanalaisten rakenteiden paikkatiedon ajantasaisuus sähköisessä paikkatietopalvelussa on erittäin tärkeää paikkatiedon luotettavuuden kannalta. Tallennusviiveenä esimerkiksi 3 kuukautta ei ole hyväksyttävä. Ideaalitilanteessa tallennukset tapahtuvat automaattisesti aina kun paikkatiedoissa tapahtuu jokin muutos. Kun suunniteltu reitti merkitään sähköisessä paikkatietopalvelussa sijoitusluvan saamisen jälkeen statuksella lupa myönnetty (LM), voidaan alueella olemassa olevat suunnitelmat ottaa huomioon, kun tehdään uusia sijoitussuunnitelmia. 65 Jotta sähköinen paikkatietojärjestelmä voi olla maanalaisten rakenteiden paikkatiedon osalta täydellinen, tulee kaikki maanalaisten rakenteiden omistajat velvoittaa toimittamaan verkkojaan koskeva paikkatieto sähköiseen paikkatietopalveluun tai sen saataville. Paikkatiedon toimittaminen paikkatietopalveluun tai sen saataville on ehdoton vaatimus. Sekä maanalaisten rakenteiden paikkatietojen että referenssinä olevien karttatietojen laadun mallintamisesta tulee tehdä ohjeistus. Käytettävistä karttamittakaavoista, maanalaisten rakenteiden paikkatietojen laatua kuvaavista mittareista sekä kartoituksissa käytettävistä mittausmenetelmistä tulee tehdä ohjeistus. Sähköisen luvanhakujärjestelmän ja paikkatietopalvelun teknisen määrittelyn yhteydessä kannattanee vilkaista KRYSP-hankkeen sähköisen asiointipalvelun työpöytäratkaisun vaatimusmäärittelyä. KRYSP-hankkeen toteutuksessa on kaiketi tarkoitus käyttää samaa toteutusta kuin Paikkatietoikkunan osana olevassa karttaikkunassa. (Tekla 2010) Karttakomponentin toteutus voisi olla Suomi.fi -palvelukartan toteutuksessa käytetyn kaltainen. (Valtiokonttori 2010) 5.4 Muut Jotta vanhojen maanalaisten rakenteiden sijainti saadaan paperiarkistoissa olevaa sijaintitietoa tarkemmin tai ainakin digitaalisesti paikkatietopalvelun piiriin, on tehtävä tarvittavat lainsäädännön muutokset. Eri toimialoja ohjaava maanalaisten rakenteiden sijoittamiseen liittyvä lainsäädäntö on erillään. Lainsäädäntö, jolla rakenteiden sijoittamista maan alle säädellään, on hyvä yhtenäistää. Kehitettävä tietojärjestelmä ei ole koskaan paikkatietoaineistoltaan tasalaatuinen. Olisi tärkeää, että urakoitsijat voisivat arvioida saamansa paikkatiedon puitteissa muun muassa työpanosta, joka tarvitaan maaston ennakkotutkimuksiin. Kun tunnetaan a) maanalaisten rakenteiden paikkatiedot ja niiden laatu, erityisesti aineiston täydellisyys, sekä b) maanalaisten rakenteiden sijaintitarkkuus ja ajallinen tarkkuus, voidaan laatia malli, jolla kaivutyössä otettavaa riskiä voidaan arvioida. Riskimalleista on jonkin verran tehtyä tutkimusta, muun muassa Hollannissa (van Oort 2005). Kyseisessä riskimallissa ote- 66 taan huomioon ennakkotutkimuksiin kuluva aika ja resurssit. Huomioon otetaan myös paikkatiedon laadun pohjalta arvioitu epävarmuus, eli mahdollisuus vahingoittaa olemassa olevia maanalaisia rakenteita kaivutyön tekemisen yhteydessä. Vastaavan Suomen oloihin sopivan riskimallin luominen voisi olla tämän työn aiheeseen liittyvä tutkimuksen jatkotehtävä. 67 6 Yhteenveto ja johtopäätökset Sijoituslupaprosessin nykytilanne sekä näkemykset tavoitteena olevan toimintamallin suhteen selvitettiin haastattelujen ja tausta-aineiston avulla. Näiden avulla saatiin tietoa nykytilanteessa toimivista vaiheista, joita tavoitteena olevassa toimintamallissa nostetaan esiin ja nykytilanteessa tehottomista vaiheista, joiden tekemiseen toimintamallissa pitää löytää ratkaisu. Tavoitteena olevan toimintamallin hahmottelu pohjautuu lisäksi ajatukseen sähköisestä tietopalvelukokonaisuudesta, joka käsittää myös sähköisen paikkatietopalvelun. Toimintamallia varten tehdyt suositukset käsittävät myös käytettävän pohjakartta-aineiston ja koordinaattijärjestelmän. Lupaohjeistuksen yhtenäistämistä pidettiin haastattelujen mukaan jopa tärkeämpänä kuin sähköisen luvanhakujärjestelmän käyttöön saamista. Prosessin tehostamisen näkökulmasta yhtenäinen kansallinen menettelytapa sijoitus- ja kaivulupaprosessissa on keskeisessä roolissa. Luvanhaun menettelytavat ovat erilaisia eri maanomistajien tapauksissa. Kaikille yhtenäisen ohjeistuksen hahmottelu on haasteellista. Kunnat ovat tottuneet toimimaan omalla tavallaan ja Liikennevirastolla on uudistettu maantien tiealueelle kohdistuvan luvanhaun menettelytapoja ihan vasta vuoden 2010 alusta alkaen. On parempi kuitenkin antaa suositus, jonka avulla yhtenäistämisessä voidaan edetä ja saadaan malli tavoitteena pidettävistä yhtenäisistä menettelytavoista. On tärkeää, että maanalaisten rakenteiden sijainnista saadaan tiedot kattavasti. Tämä on tärkeämpää kuin tietojen suuri sijaintitarkkuus. Sijaintitarkkuuden parantamiselle on kuitenkin perusteltuja syitä. Kun maanalaisten rakenteiden sijaintitietoa tarkastellaan, voidaan kartan lisäksi ottaa mittauslaitteelle mukaan suunnitellulla alueella olevien maanalaisten rakenteiden sijaintitieto. Maastossa voidaan mittauslaitteen avulla sitten paikantaa kyseiset rakenteet. Jotta tällainen palvelisi parhaiten käyttäjiä, on maanalaisten rakenteiden sijaintitarkkuus oltava riittävän hyvä. Sijoitus- ja kaivulupaprosessin sähköisen luvanhakujärjestelmän ja sähköisen paikkatietopalvelun toteuttamisessa keskeisessä asemassa ovat käytettävä pohjakartta-aineisto ja koordinaattijärjestelmä. Sijoitussuunnitelman ja sijoituslupahakemuksen tekijällä ja lu- 68 van myöntäjällä on oltava käytössään sama pohjakartta-aineisto, kun luvanhaku tapahtuu koordinaatein määritetyn reittivektorin avulla, jotta reittivektori näkyisi kaikille samassa paikassa. Reittivektori ja maanalaisten rakenteiden paikkatieto tulee myös olla saatavilla samaa koordinaattijärjestelmää käyttäen. Koordinaatistomuunnosten eliminoimiseksi on suositeltavaa, että kaikki sijaintitietoa tuottavat käyttävät samaa koordinaatistoa alusta saakka. Tavoitteena olevan toimintamallin toteuttaminen vaatii todennäköisesti muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön. Lainsäädännön muuttamista vaativat kohdat tulee kuitenkin selvittää tarkemmin. Tämän työn tulosten perusteella tällaisia kohtia ei pysty nimeämään. Ottamatta yksityiskohtaisemmin kantaa toimintamallin toteuttamiseen tarvittaviin lakimuutoksiin, voi nykyisestä maanalaisten rakenteiden sijoittamiseen liittyvästä lainsäädännöstä todeta, että sitä tulisi yhtenäistää tulkintojen vähentämiseksi, koska eri toimialoja ohjaava lainsäädäntö on erillään. Lisäksi maanalaisten rakenteiden paikkatiedon tuottaminen ja jakeleminen on tavoitteena olevassa toimintamallissa ehdoton velvoite, jonka toteuttamiseen tarvittavat lainsäädännön muutokset ovat todennäköisesti tarpeen. Paikka jatkotutkimukselle tämän työn alueeseen liittyen on kaivamiseen liittyvän riskin mallintamisessa ja riskin arvioimiseen tarkoitetun sovelluksen määrittelyssä. 69 Lähdeluettelo Erhvervs- og byggestyrelsen. 2010. The Danish Register of Underground Cable Owners (LER). [Verkkosivusto]. Julkaisupäivä tuntematon. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://www.ler.dk/hvad_er_ler/english/ Haikala, I. & Märijärvi, J. 2004. Ohjelmistotuotanto. 10. painos. Helsinki: Talentum. 440 s. ISBN: 952-14-0850-2. Holopainen, M. 2009a. Kunnan rakennetun ympäristön sähköiset palvelut (KRYSP). [Verkkodokumentti]. Kuntaliitto. Julkaistu 28.5.2009. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;145;30546;38442;35072;150614 Holopainen, M. 2009b. Kunta GML - Paikkatietopalvelurajapinnan toteuttaminen kuntien tietojärjestelmiin (2007-2008). [Verkkodokumentti]. Kuntaliitto. Julkaistu 2009. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://www.kuntaportaali.fi/binary.asp?path=1;29;145;30546;38442;35072;102848;1506 41&field=FileAttachment&version=1 Häkli, P., Puupponen, J., Koivula, H. & Poutanen, M. 2009. Suomen geodeettiset koordinaatistot ja niiden väliset muunnokset. Geodeettisen laitoksen tiedote 30. ISBN 978-951711-273-4. Saatavissa: http://www.fgi.fi/julkaisut/pdf/GLtiedote30.pdf JHS 153. 2008. ETRS89 -järjestelmän mukaiset koordinaatit Suomessa. JUHTA - Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta. 11 s. Saatavissa: http://www.jhssuositukset.fi/suomi/jhs153 JHS 154. 2008. ERTS89 -järjestelmään liittyvät karttaprojektiot, tasokoordinaatistot ja karttalehtijako. JUHTA - Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta. 15 s. Saatavissa: http://www.jhs-suositukset.fi/suomi/jhs154 JHS 160. 2006. Paikkatiedon laadunhallinta. JUHTA - Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta. 22 s. Saatavissa: http://www.jhs-suositukset.fi/suomi/jhs160 Lehto, L. & Kähkönen, J. 2008. Paikkatietojen yhteiskäyttö toimii jo. Positio, Paikkatiedon erikoislehti 1/2008. ISSN 1236-1070. Leskinen, A. 2009. Kuntien haasteet kuntaGML:n käyttöönotossa. Diplomityö. Teknillinen korkeakoulu, maanmittaustieteiden laitos. Espoo. 74 s. Liikennevirasto. 2010. Kaapelit, johdot ja putket tiealueella. [Verkkosivu]. Julkaistu 1.1.2010. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=71&_dad=julia&_schema=PORTAL30& _pageid=71&kieli=fi&linkki=34042&julkaisu=10869&menu=14407 Liikennevirasto, MML & Suomen Tieyhdistys. 2010. Tiekunta tutuksi ja toimivaksi. E6061 2/2010. Saatavissa: http://www.tieyhdistys.fi/yksityistiet/tiekunta.pdf 70 MML. Koordinaattijärjestelmät. [Verkkosivusto]. Maanmittauslaitos. Julkaisupäivä tuntematon. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://etrs.nls.fi/node/3 MML. 2010a. Maastotietokanta. [Verkkosivu]. Maanmittauslaitos. Julkaistu 2010. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://www.maanmittauslaitos.fi/Tietoa_maasta/Digitaaliset_tuotteet/Maastotietokanta/ MML. 2010b. Paikkatietohakemisto. [Verkkosivusto]. Maanmittauslaitos. Julkaisupäivä tuntematon. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://geonetwork.nls.fi/geonetwork/srv/fi/main.home MML. 2010c. Tiestö osoitteilla. [Verkkosivu]. Maanmittauslaitos. Julkaistu 2010. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://www.maanmittauslaitos.fi/Tietoa_maasta/Digitaaliset_tuotteet/Liikenneverkko/Tie sto_osoitteilla.htm MML. 2003. Kaavoitusmittausohjeet. Maanmittauslaitoksen keskushallinto. Maanmittauslaitoksen julkaisu nro 94. MML/1/012/2003. Saatavissa: http://www.finlex.fi/pdf/normit/13750-Kaavoitusmittausohjeet_2003.pdf MML. 1995. Maastotietojen laatumalli. Maanmittauslaitos. Saatavissa: http://www.maanmittauslaitos.fi/PopUpDocuments/Maastotietojen_laatumalli.pdf Ollikainen, M. 2010, Maanmittauslaitos ETRS89-koordinaattijärjestelmään. Maankäyttö 2/2010, s. 6-8. Maanmittauslaitos. ISSN 0782-8438. Saatavissa: http://www.maankaytto.fi/arkisto/mk210/mk210_1365_ollikainen.pdf Paikkatietoikkuna. [Verkkosivusto]. Julkaisupäivä tuntematon. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://www.paikkatietoikkuna.fi/web/fi/ Pelkonen, A. & Pulkkinen, T. 1987. Suunnittelumenetelmien kartoitus. ATK-instituutti - Valtion painatuskeskus. Helsinki. ISBN: 951-860-330-8. Puupponen, J. 2008. Tunnetko koordinaattimuunnokset? Positio, Paikkatiedon erikoislehti 1/2008, s. 27-29. Maanmittauslaitos. ISSN 1236-1070. Saatavissa: https://www.paikkatietoikkuna.fi/c/document_library/get_file?uuid=1e974947-712243db-89a1-26407f7be54c&groupId=10128 Puupponen, J. 2007. Tunnetko EUREF-FIN-koordinaattijärjestelmän? Positio, Paikkatiedon erikoislehti 3/2007, s. 14-17. Maanmittauslaitos. ISSN 1236-1070. Saatavissa: http://www.maanmittauslaitos.fi/positio/Files/Temporary%20Files/796857560/Positio-32007-EUREF-FIN.pdf Rainio, A. 2010. Paikkatietoikkuna avaa infrastruktuurin. Maankäyttö1/2010, s. 14-16. Maankäyttö Ry. ISSN 0782-8438. Saatavissa: http://www.maankaytto.fi/arkisto/mk110/mk110_1343_rainio.pdf 71 Rapo, S. 2010. Yleisten alueiden tapahtumajärjestelmä Winkki. Keypro. Julkaisematon materiaali. Ratahallintokeskus. 2004. Yleisohje johdoista ja kaapeleista ratahallintokeskuksen alueella. Ratahallintokeskuksen julkaisuja. B 13. Saatavissa: http://www.rhk.fi/tietopalvelu/julkaisut/b-sarjan_julkaisut/?x39219=39265 Tekla. 2010. KRYSP Sähköisen asiointipalvelun työpöytäratkaisu, vaatimusmäärittely. Luonnosversio 24.5.2010. 113 s. Tiehallinto. 2009. Telekaapelit ja maantiet 2009. Suunnittelu- ja toteutusvaiheen ohjaus. [Verkkojulkaisu]. Julkaistu 2009. [Viitattu 21.6.2010]. ISBN 978-952-221-194-1. Saatavissa: http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf2/2000026-v09_telekaapelit_ja_maantiet_2009.pdf Tiehallinto. 2001. Sähköjohdot ja yleiset tiet. Suunnittelun ohjaus. Helsinki: Edita. ISBN 951-726-699-5. Saatavissa: http://alk.tiehallinto.fi/thohje/sjohdot.pdf Valtiokonttori. 2010. Vaatimusmäärittelykuvaus, Suomi.fi -palvelukartta. Valtion ITpalvelukeskus. 30 s. Dnro 91/23/2010. van Oort, P. 2005. Spatial data quality: from description to application. Väitöskirja. NCG, Nederlandse Commissie voor Geodesie, Netherlands Geodetic Commission. Publications on Geodesy 60. Delft, Hollanti. 140 s. ISBN 90-6132-295-2. Saatavissa: http://www.ncg.knaw.nl/Publicaties/Geodesy/pdf/60Oort.pdf Vehkaperä, H. 2009. Mitä ovat WMS, WFS, WCS – ja mihin niitä tarvitaan? Positio, Paikkatiedon erikoislehti 2/2009, s. 24-25. Maanmittauslaitos. ISSN 1236-1070. Saatavissa: http://www.paikkatietoikkuna.fi/c/document_library/get_file?p_l_id=110775&folderId= 109165&name=DLFE-3760.pdf WMS. 2010. OpenGIS Web Map Service Implementation Specification. [Verkkosivusto]. Open Geospatial Consortium (OGC). Julkaisupäivä tuntematon, päivitetty viimeksi 21.6.2010. [Viitattu 21.6.2010]. Saatavissa: http://www.opengeospatial.org/standards/wms Säädökset 23.6.2005/503 maantielaki 23.5.2003/393 viestintämarkkinalaki 5.2.1999/132 maankäyttö- ja rakennuslaki 421/2009 laki paikkatietoinfrastruktuurista 725/2009 Valtioneuvoston asetus paikkatietoinfrastruktuurista 72
© Copyright 2024