elintarviketeollisuus vesihuoltolaitoksen asiakkaana
Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Elisa Fagerström ELINTARVIKETEOLLISUUS VESIHUOLTOLAITOKSEN ASIAKKAANA Diplomityö, joka on jätetty opinnäytteenä tarkastettavaksi diplomi-insinöörin tutkintoa varten. Espoossa 20.07.2012 Valvoja: Professori Riku Vahala Ohjaaja: OTT Antti Belinskij Aalto-yliopisto, PL 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Diplomityön tiivistelmä Tekijä Elisa Fagerström Työn nimi Elintarviketeollisuus vesihuoltolaitoksen asiakkaana Laitos Yhdyskunta- ja ympäristötekniikka Professuuri Vesihuolto Professuurikoodi Yhd-73 Työn valvoja Professori Riku Vahala Työn ohjaaja OTT Antti Belinskij Päivämäärä 20.07.2012 Sivumäärä 99+10 Kieli Suomi Tiivistelmä Tutkimuksessa tarkastellaan elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen välistä asiakassuhdetta ja siihen liittyviä seikkoja. Tutkimuksessa selvitetään asiakassuhteeseen vaikuttavaa lainsäädäntöä ja hyviä yhteistyön käytäntöjä. Tutkimuksen taustalla on osapuolten asiakassuhteessa vaikuttavat epäselvyydet kuten erityistilannetoiminta, vesihuollon maksut ja vahingonkorvausvelvollisuus. Tutkimuksessa haastateltiin seitsemää vesihuoltolaitoksen edustajaa ja seitsemää elintarvikeyrityksen edustajaa. Tutkimuksessa kootaan yhteen kirjallisuuteen, lainsäädäntöön ja asiantuntijahaastatteluihin nojaavat puitteet elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen välisen yhteistyön lain- ja tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen. Lainsäädäntö vaikuttaa merkittävästi osapuolten väliseen asiakassuhteeseen ja osapuolien tulee ensisijaisesti noudattaa lainsäädännöstä nousevia säännöksiä järjestäessään asiakassuhdetta. Tarkasteltaessa lainsäädäntöä, keskeisessä asemassa elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen väliselle toiminnalle ja asiakassuhteelle on se, ettei toiminnasta saa aiheutua terveydelle vaaraa. Vesihuoltolaitoksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että toimitettavan talousveden tulee olla talousvesiasetuksen mukaista vesihuoltolaitokselta kiinteistön vesijohdon liittämiskohtaan saakka. Elintarvikeyritys on taas elintarvikelain mukaan velvollinen varmistamaan tuoteturvallisuuden omavalvonnan ja muiden keinojen avulla. Elintarvikelainsäädännön mukaan elintarviketeollisuuden käyttämän veden laadun on oltava talousvesiasetuksen mukaista käyttökohdassa eikä se saa aiheuttaa ihmisen terveydelle haittaa. Lainsäädäntö vaikuttaa myös vesihuollon maksujen määräytymiseen vaikka elintarvikeyritys ei kuuluisi vesihuoltolain soveltamisalueen piiriin. Kilpailulain mukaan määräävässä markkina-asemassa oleva vesihuoltolaitos ei saa käyttää asemaansa väärin, esimerkiksi luonnollisessa monopoliasemassa vesihuoltolaitos ei saa pyytää kohtuuttomia myyntihintoja. Vesihuoltolaitos ei voi myöskään myydä vettä alle kokonaistuotantokustannusten, sillä veden hinnoittelussa tulee noudattaa vesipuitedirektiivissä olevaa kustannusten kattamisen periaatetta. Tutkimustulosten mukaan osapuolten tärkeimmät kriteerit asiakassuhteelle ovat toimitetun veden laatu ja määrä. Hyvien henkilösuhteiden luominen ja ylläpito on haastatteluiden mukaan tärkeätä talousveden häiriöttömän toimituksen turvaamiseksi. Haastatteluissa korostettiin myös erillissopimusta, jossa on määritelty yhteistoiminnan puitteet oikeudellisesti sitoviksi. Tärkeinä seikkoina toiminnan turvaamiseksi haastateltavat kokivat myös tiedotuksen toimivuuden, talousveden laadun ja määrän varmistamisen varatoimenpiteet ja yhteisen riskienhallinnan. Avainsanat vesihuoltolaitos, elintarviketeollisuus, erillissopimus, asiakassuhde Aalto University, P.O. BOX 11000, 00076 AALTO www.aalto.fi Abstract of master's thesis Author Elisa Fagerström Title of thesis Food industry as a client for water utilities Department Department of Civil and Environmental Engineering Professorship Water Engineering Code of professorship Yhd-73 Thesis supervisor Professor Riku Vahala Thesis advisor(s) / Thesis examiner(s) ) Date 20.07.2012 Number of pages 99+10 Language Finnish Abstract The purpose of this study is to understand how the customer relationship between water utilities and the food industry works. The study focuses both on the legislation and the prevailing practise. It describes how the customer relationship should be arranged in accordance with law. Representatives from seven water utilities and seven food manufacturers were interviewed for the study. Legislation has a significant impact on the customer relationship between water utilities and food manufacturers. The customer relationship between water utilities and food manufacturers is based on the principle that their actions should not cause any danger to human health. For water utilities this means that they must supply water that is in accordance with the Directive on the Quality of Water. For food manufacturers it means that the primary responsibility for food safety rests with the food business operator. This requires ensuring food safety throughout the food chain, including the safety of the water used in the process. Legislation affects the cost of water even if the food manufacturer is not governed by the Water Services Act. According to the Article 101 of the Treaty, actors holding dominant market positions should not misuse their position. For example, water utilities as monopoly operators are not allowed to fix selling prices. Water utilities also need adhere to the principle of cost recovery for water services, stated in the EU Water Framework Directive. The directive stipulates that water utilities are not allowed to sell water under total production costs, taking into account environmental and resources costs. According to the results from the interviews the most important criterions for the customer relationship between water utilities and food manufacturers is that the quality and the amount of supplied water is governed by regulations or a contract. According to the interviews, another important aspect in securing functioning water supply is that operators have a good rapport between them. Also, based on the study findings, as important as a good rapport is a delivery contract which states all the important aspects pertaining to the customer relationship. The delivery contract should contain all the items that affect the water supply. Furthermore, it was considered particularly important to define indemnity in the contract. In addition to good rapport and delivery contract, effective and timely communication and information sharing, technical provision for inadequacies of the quality and amount of the water supplied and mutual risk control were also regarded essential for a functioning customer relationship. Keywords water utility, food industry, delivery contract, customer relationship ALKUSANAT Tämä diplomityö on tehty maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta. Työn on ohjannut oikeustieteen tohtori Antti Belinskj maa- ja metsätalousministeriöstä ja valvojana on toiminut professori Riku Vahala Aalto-yliopistosta. Työn ovat rahoittaneet maa- ja metsätalousministeriö, Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Elintarviketeollisuusliitto ry. Työn pohjalta on tarkoitus laatia työkalut yhteistyön järjestämiseksi elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitosten välillä. Haluan kiittää maa- ja metsätalousministeriötä tutkimuksen mahdollistamisesta. Kiitän erityisesti MMM vanhempaa hallitussihteeriä Antti Belinskijiä työn ohjaamisesta sekä työtä kehittävistä neuvoista sen eri vaiheissa. Kiitän myös työn valvojaa professori Riku Vahalaa tutkimuksen mahdollistamisesta. Kiitän näiden lisäksi myös koko työssä mukana ollutta ohjausryhmää: lakiasiain päällikkö Anneli Tiaista Vesilaitosyhdistyksestä, toimialapäällikkö Elisa Piesalaa Elintarviketeollisuusliitosta, ylitarkastaja Tomi Kekkiä Evirasta, neuvotteleva virkamies Jarkko Rapalaa sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä muita hankkeessa mukana olleita tahoja ja henkilöitä. Erityinen kiitos myös kaikille haastatteluihin osallistuneille. Kiitän myös kaikkia läheisiäni tuesta opiskelujeni aikana ja erityisesti haluaisin kiittää Kirsiä työn oikoluvusta ja Tomasta kannustamisesta työn aikana. Espoo 11.7.2012 Elisa Fagerström Sisällysluettelo Tiivistelmä Abstract Alkusanat Sisällysluettelo Lyhenteet Säädösluettelo 1 Johdanto...................................................................................................................... 1 1.1 Tausta ........................................................................................................................ 1 1.2 Tutkimuksen tavoite ja rakenne................................................................................. 2 2 Elintarviketeollisuus vesihuoltopalveluiden käyttäjänä ................................................ 3 2.1 Osapuolet ................................................................................................................... 3 2.1.1 2.1.2 2.1.3 2.1.4 2.2 2.2.1 2.2.2 2.3 2.3.1 2.3.2 2.4 2.4.1 2.4.2 2.4.3 2.5 Kunta.......................................................................................................................... 3 Vesihuoltolaitos .......................................................................................................... 3 Elintarvikeyritys ......................................................................................................... 4 Valvontaviranomaiset ................................................................................................. 5 Talousveden tuotanto ja sen käyttö elintarviketeollisuudessa ................................... 6 Talousveden tuotanto ja jakelu elintarviketeollisuudelle............................................... 6 Elintarviketeollisuuden talousveden käyttö .................................................................. 7 Elintarviketeollisuuden jätevedet .............................................................................. 9 Teollisuusjätevesisopimus ......................................................................................... 11 Teollisuuden jätevesimaksut...................................................................................... 12 Häiriötilanteet .......................................................................................................... 13 Laatuhäiriöt .............................................................................................................. 13 Määrähäiriöt ............................................................................................................. 18 Vesihuollon ja elintarviketurvallisuuden riskinhallinta ............................................... 19 Tiedotus asiakkuussuhteessa ................................................................................... 24 3 Elintarvikehuoneistojen talousveden käytön oikeudelliset puitteet ..............................26 3.1 Elintarviketeollisuuden vedenhankinta.................................................................... 26 3.2 Talousveden laadun seuranta ................................................................................... 30 3.3 Elintarviketurvallisuus ............................................................................................. 31 3.4 Elintarviketeollisuuden jätevedet ............................................................................ 33 3.5 Vesihuoltolaitoksen määräävä markkina-asema...................................................... 34 3.6 Elintarviketeollisuuden talousvesimaksut ............................................................... 38 3.6.1 Kunnan vaikutus vesihuollon maksuihin .................................................................... 41 3.6.2 Vesihuollon maksujen kohtuullisuus ja maksujen valvonta ........................................ 43 3.7 Elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen välinen erillissopimus koskien talousvettä................................................................................................................ 45 3.7.1 Sopimusten yleiset periaatteet ................................................................................... 46 3.7.2 Sopimuksen sisältö ................................................................................................... 48 4 Haastattelututkimus ....................................................................................................51 5 Tutkimustulokset........................................................................................................54 5.1 Asiakkuussuhteen nykytila ...................................................................................... 54 5.1.1 5.1.2 Asiakkuussuhteen nykyiset haasteet .......................................................................... 56 Kunnan merkitys asiakkuussuhteessa ........................................................................ 58 5.1.3 5.2 5.3 5.3.1 5.3.2 5.4 5.4.1 5.5 5.6 5.7 Vesihuoltopalveluiden häiriötilanteet......................................................................... 59 Talousveden laatu ja riittävyys ................................................................................ 60 Talousvesisopimus .................................................................................................. 64 Tarve yleiselle sopimuspohjalle/ sopimuskäytännölle ................................................ 67 Talousvesisopimuksen sisältö.................................................................................... 68 Talousvesi- ja jätevesimaksut .................................................................................. 71 Korotetun maksun kaava ........................................................................................... 73 Riskienhallinta ......................................................................................................... 74 Jätevedet .................................................................................................................. 74 Tiedotus ................................................................................................................... 75 6 Puitteet yhteistyön lain- ja tarkoituksenmukaiselle järjestämiselle ...............................78 6.1 Lainsäädännön vaikutus yhteistyöhön ..................................................................... 78 6.2 Tunnistetut kehittämiskohteet elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen välisessä yhteistyössä .............................................................................................. 79 6.3 Keskeiset tekijät toimivan asiakkuussuhteen takana ............................................... 80 6.3.1 Talousveden laadun ja riittävyyden varmistaminen .................................................... 81 6.3.2 Aktiivinen ja ennakoiva vuoropuhelu ........................................................................ 82 6.3.3 Tiedotus.................................................................................................................... 83 6.3.4 Vastuurajaukset ja toiminta häiriötilanteessa .............................................................. 83 6.3.5 Vahingonkorvausvelvollisuus.................................................................................... 84 6.3.6 Jätevedet ................................................................................................................... 85 6.4 Erillissopimus talousveden toimittamisesta............................................................. 86 7 Suositukset .................................................................................................................89 8 Yhteenveto .................................................................................................................90 9 Lähteet .......................................................................................................................93 10 Liitteet ..................................................................................................................... 100 Lyhenteet AVI BHK COD ETL EVIRA EU HCCPT HE MMM STM VALVIRA VVY WSP Aluehallintovirasto Biologinen hapenkulutus Kemiallinen hapenkulutus Elintarviketeollisuusliitto ry Elintarviketurvallisuusvirasto Euroopan unioni Hazard Analysis and Critical Control Points Hallituksen esitys Maa- ja metsätalousministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Vesilaitosyhdistys Water safety plan Säädösluettelo ETL HL JulkL IndL KauppaL KilpailuL KuluttajansuojaL KunL Oikeustoimilaki PelastusL TSL ValmL VHL VL YSA YSL SEUT Talousvesiasetus Elintarvikelaki 23/2006 Hallintolaki 434/2003 Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999 Laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta1195/2000 Kauppalaki (355/1987) Kilpailulaki 948/2011 Kuluttajansuojalaki (38/1978) Kuntalaki 365/1995 Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 228/1929 Pelastuslaki 379/2011 Terveydensuojelulaki 763/1994 Valmiuslaki 1552/2011 Vesihuoltolaki 119/2001 Vesilaki 587/2011 Ympäristönsuojeluasetus 169/2000 Ympäristönsuojelulaki 86/2000 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen konsolidoitu toisinto 30.3.2010 Euroopan unionin virallinen lehti C 83/13 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 461/2000 Asetus eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta 28/2009 Asetus pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 401/2000 Asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista 1022/2006 Asetus yhdyskuntajätevesistä 888/2006 Terveydensuojeluasetus 1280/1994 Talousvesidirektiivi Neuvoston direktiivi ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta 98/83/EY Vesipuitedirektiivi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi yhteisön vesipolitiikan puitteista 2000/60/EY Yleinen elintarvikehygienia-asetus Asetus elintarvikehygieniasta (EY) 852/2004. Asetus eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä. (EY) 853/2004. Asetus ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden virallisen valvonnan järjestämistä koskevista erityissäännöistä. (EY) 854/2004. Asetus elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä. (EY) 178/2002. 1 Johdanto 1.1 Tausta Toimiva vesihuolto on elintarviketeollisuuden toiminnan kannalta välttämätön palvelu, joka on yleensä julkisen tai yksityisen vesihuoltolaitoksen vastuulla. Vesihuolto on välttämätöntä elintarviketeollisuudelle, sillä elintarvikeyritykset käyttävät vettä tuotteiden raaka-aineena, pesuissa, puhdistuksissa, lämmönsiirrossa ja muissa prosessivaiheissa. Elintarviketurvallisuuden takaamiseksi vaikuttavien osapuolten tulisi olla tietoisia vesihuoltoon liittyvistä riskeistä ja niiden ennaltaehkäisystä. Elintarvikkeisiin liittyvän vesihuollon keskeiset osapuolet ovat elintarvikkeiden tuottajana toimiva elintarvikeyritys sekä talousveden toimittava vesihuoltolaitos. Suomessa suurimmat elintarvikeyritykset eivät vastaa omasta vesihuollostaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, vaan yritykset ostavat vesihuoltopalvelun alueella toimivalta vesihuoltolaitokselta. Elintarviketeollisuus voi käyttää suuren osuuden tuotetusta talousvedestä ja voi näin ollen olla jossain tapauksissa vesihuoltolaitoksen merkittävimpiä asiakkaita. Kokonaisuudessa Suomessa elintarviketeollisuus käyttää noin 3 prosenttia kaikesta talousvedestä (Gilbert ym. 2011). Elintarvikeyrityksen toimialasta riippuen yrityksen toiminta voi olla hyvin herkkä talousveden laatu- ja määrävaihteluille, joissa tapahtuvat muutokset saattavat aiheuttaa merkittävän haitan yrityksen toiminnalle. Mikäli talousveden laatuvaihtelu ylittää sallitut parametrit, voi häiriöstä aiheutua huomattavia kustannusmenetyksiä sekä joissain tilanteissa myös terveyshaittoja. Lainsäädäntö vaikuttaa merkittävästi osapuolten toimintaan ja osapuolten tulee noudattaa lainsäädännöstä nousevia säännöksiä asiakkuussuhteessa. Ensisijaisesti vesihuoltolaitoksen toimintaa määrittää vesihuoltolaki (119/2001, jäljempänä VHL), jota sovelletaan asutuksen vesihuoltoon ja siihen rinnastettavaan elinkeino- ja vapaaajantoimintaan. Näin ollen asutuksesta poikkeavan elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen väliseen sopimussuhteeseen ei sovelleta vesihuoltolakia (Gilbert ym. 2011). Osapuolten välisessä toiminnassa tulee kuitenkin ottaa huomioon muuta lainsäädäntöä, kuten terveydensuojelulaki (763/1994) ja talousvesiasetus (461/2000) talousveden laadun osalta ja elintarvikelaki (23/2006) ja EU:n elintarvikkeisiin vaikuttavat säädökset elintarviketurvallisuuden osalta. Sopimussuhteessa on otettava huomioon myös EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY) mukainen kustannusten kattamisen periaate sekä kilpailulain (948/2011) mukainen kielto määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Elintarvikeyrityksen vedenkulutus ja toiminnan herkkyys erottavat toimialan kuluttaja-asiakkaista, minkä johdosta elintarviketeollisuus luokitellaan vesihuollon erityis1 asiakkaaksi. Erityisasiakkaana elintarvikeyrityksen vedensaanti olisi hyvä turvata laatimalla erillissopimus, johon on kirjattu puitteet yhteistyölle. 1.2 Tutkimuksen tavoite ja rakenne Tutkimuksen tavoitteena on koota yhteen kirjallisuuteen, lainsäädäntöön ja asiantuntijahaastatteluihin nojaavat puitteet elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen välisen yhteistyön lain- ja tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen. Työn teoriaosuudessa tarkastellaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja lainsäädäntöä, tarkoituksena esittää kokonaisvaltainen kuva alaan vaikuttavista säädöksistä ja normeista. Työn empiirinen osuus koostuu asiantuntijahaastatteluista, joiden avulla pyritään selvittämään vastaukset seuraaviin kysymyksiin: Miten vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen asiakkuussuhde on järjestetty? Miten osapuolet kokevat asiakkuussuhteen? Miten tiedotus ja vastuu erityistilanteissa toimivat? Miten vesihuollon maksut määräytyvät? Mikä on alalla vaikuttava sopimuskäytäntö? Miten asiakkuussuhde olisi hyvä järjestää? Mitkä ovat lain- ja tarkoituksenmukaiset puitteet asiakkuussuhteelle? Työn yhtenä tavoitteena on myös tarkastella alalla vaikuttavia epäselvyyksiä ja kehittämistä vaativia seikkoja, kuten vastuukysymyksiä erityistilanteissa, toimenpiteitä erityistilanteisiin varautumiseksi ja talousvesimaksuja. Epäselvyyksiä kohdattaessa tarkastellaan, mitkä tekijät ovat niiden takana ja miten ne olisivat ratkaistavissa eri osapuolten näkökulmasta. Tutkimuksessa kartoitetaan myös, miten riskienhallinta ja häiriötilannetoiminta tulisi osapuolten kesken järjestää niin, että turvallisuus ja tehokkuus olisi otettu huomioon. Tutkimuskohteena on vesihuoltolaitoksen ja elintarviketeollisuuden välinen asiakkuussuhde, jonka tarkastelussa keskitytään talousveden toimitukseen. Työ on rajattu niin, että siinä keskitytään sellaiseen elintarviketeollisuuteen, joka kuuluu nykyisen vesihuoltolain soveltamisalan ulkopuolelle. Työn rakenne koostuu kirjallisuusosasta, jossa esitetään alaan liittyvää kirjallisuutta sekä lainsäädäntöä ja empiirisestä osasta, joka koostuu haastattelututkimuksesta sekä yhteistoiminnan puitteiden määrittämisestä. 2 2 Elintarviketeollisuus vesihuoltopalveluiden käyttäjänä 2.1 Osapuolet Elintarviketeollisuuden ja vesilaitoksen asiakassuhteeseen vaikuttavat osapuolet ovat kunta, vesihuoltolaitos, elintarvikeyritys sekä valvontaviranomaiset. Elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen asiakkuussuhde on ensisijaisesti sopimusosapuolten välinen suhde, johon muut osapuolet vaikuttavat välillisesti. 2.1.1 Kunta Vesihuoltolain (119/2001, jäljempänä VHL) 5 §:n mukaan kunnan tehtävänä on kehittää vesihuoltoa alueen kehityksen mukaisesti sekä osallistua vesihuollon yleissuunnitteluun. Kunnan tulee arvioida vesihuollon tulevaa tarvetta koko alueen kannalta ja kehittää vesihuoltoa tarpeen vaativalla tavalla. VHL 8 §:n nojalla kunta hyväksyy alueellaan toimivan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen, jonka tulee olla sen laajuinen, että vesihuoltolaitos pystyy asianmukaisesti huolehtimaan toimintaalueellaan olevien asiakkaidensa vesihuollosta. (HE 85/2000). Vesihuoltolaki ei edellytä, että vesihuoltolaitoksen tulisi olla kunnan omistama tai operoima. Kunta on kuitenkin luonnollisista syistä päätynyt kyseiseen rooliin ja monella Suomen vesihuoltolaitoksilla on kunnan omistajuuspohja taustalla. Vesihuoltolaitoksen omistajana kunta pystyy vaikuttamaan laitoksen toimintaan yleisellä tasolla, kuten hinnoittelu- ja strategialinjauksin. (Piekkari 2007). Omistajana kunta voi määrätä VHL 18 §:ssä mainitun kohtuullisen tuoton laitokseen sijoittamalleen pääomalle. Tuotto tulee tulouttaa kunnalle tilinpäätöksen yhteydessä (Kuntaliitto 2007). 2.1.2 Vesihuoltolaitos VHL 9 §:n perusteella vesihuoltolaitoksen tehtävä on huolehtia toiminta-alueellaan olevien asiakkaiden vesihuollosta ja sen kehittämisestä yhdyskunnan tarpeita vastaavaksi kunnan tekemän toiminta-alueen hyväksymispäätöksen mukaisesti. Huolehtimisella tarkoitetaan säännöksessä talousveden toimittamista ja jäteveden sekä huleja perustusten kuivatusveden poisjohtamista sekä näihin liittyviä tehtäviä. Huolehtimisvelvollisuus koskee myös talousveden jakeluverkoston sekä viemäriverkostojen rakentamista ja ylläpitämistä. (MMM 2002). VHL 10 §:n 2 momentin nojalla vesihuoltolaitoksella on oikeus kieltäytyä liittämästä kiinteistöä vesihuoltoverkkoon, jos kiinteistön talous- tai jäteveden määrästä tai laadusta seuraisi kohtuuton haitta vesihuoltolaitoksen toiminnalle. Vesihuoltolaitoksen yhtiörakenne voi olla kunnan laitos, liikelaitos, yhtiö tai vesiosuuskunta. Vesihuoltolaitoksen toiminta muodostuu monesta osa-alueesta, jotka 3 ovat esitetty kuvassa 1. Kuitenkin kaiken toiminnan keskellä on asiakaspalvelu, jonka merkitys on huomattava vesihuoltopalveluiden toimivuudelle. Kuva 1 Vesihuollon perustoiminnot (Silfverberg 2007) Vesihuoltolaitoksen hallinnolliseen ja taloudelliseen toimintaan vaikuttaa kuntalaki vesihuoltolaitoksen ollessa kunnan laitos (365/1995, jäljempänä KunL). Vesihuoltolaitokset voivat olla kunnan liikelaitoksia, jolloin niihin sovelletaan kuntalain mukaisia kohtia kunnan liikelaitoksista. Kunnan liikelaitos ja kuntayhtymän liikelaitos eivät ole itsenäisiä oikeushenkilöitä. Ne kuuluvat kunnan tai kuntayhtymän organisaatioon ja niiden hallinto järjestetään valtuuston hyväksymin johtosäännön määräyksin. (Valtiovarainministeriö 2010). Vaikka vesihuoltolaitos olisi kunnan omistama, VHL 20 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen kirjanpito tulee kuitenkin eriyttää kunnan kirjanpidosta. Vesihuoltolaitos on vesihuoltolain, pelastuslain ja valmiuslain nojalla velvollinen laatimaan riskienhallintasuunnitelman, jossa laitos kartoittaa mahdolliset riskit sekä niiden hallintakeinot. Valviran laatima toimintaohje erityistilanteisiin ohjeistaa, että vesihuoltolaitoksilla tulisi olla erityisasiakkaiden, kuten elintarvikeyritysten, yhteystiedot häiriötilanteiden varalta. 2.1.3 Elintarvikeyritys Elintarvikeyritys on vesihuoltolaitoksen asiakas, joka on sopinut talousveden jakelusta kiinteistölleen vesihuoltolaitoksen kanssa. Elintarvikeyrityksen oikeudellinen asema riippuu osin siitä, onko yritys asutukseen verrattavissa, ja näin ollen kuuluuko yritys vesihuoltolain soveltamisen piiriin. VHL 2 §:n soveltamisalan ulkopuolisen elintarviketeollisuusyrityksen oikeudellinen asema suhteessa vesihuoltolaitokseen perustuu yrityksen ja vesihuoltolaitoksen väliseen yksityisoikeudelliseen sopimukseen sekä kansalliseen ja EU:n lainsäädäntöön. 4 Elintarvikeyrityksen elintarviketoimintaa harjoittavalla elintarvikehuoneistolla tarkoitetaan elintarvikelain (23/2006, jäljempänä ETL) 6 §:n mukaan ”mitä tahansa rakennusta tai huoneistoa tai niiden osaa taikka muuta ulko- tai sisätilaa, jossa myytäväksi tai muuten luovutettavaksi tarkoitettuja elintarvikkeita valmistetaan, säilytetään, kuljetetaan, pidetään kaupan, tarjoillaan tai muutoin käsitellään, ei kuitenkaan alkutuotantopaikkaa.”. Näin ollen elintarvikehuoneistoksi lasketaan muun muassa elintarvikkeiden tuotantolaitokset, elintarvikekaupat sekä ravintolat. Elintarvikelain soveltamisalueen piiriin lasketaan myös pienet yksiköt, kuitenkin niin, että elintarvikehuoneiston toiminnasta ei tarvitse välttämättä tehdä ilmoitusta viranomaiselle. ETL 13 § 6 momentin mukaan elintarvikehuoneiston toiminnasta ei tarvitse tehdä viranomaiselle ilmoitusta, mikäli elintarvikealan toiminta tapahtuu samassa huoneistossa kuin toimijan harjoittama muu elinkeinotoiminta, toimija on yksityinen henkilö tai toimintaa ei voida pitää elinkeinon harjoittamisena. Vaikka elintarvikehuoneistoksi lasketaan kooltaan pienet yksiköt, se ei tarkoita, että kyseiset yksiköt olisivat vesihuollontarpeiltaan erityisiä. Tärkeänä erona elintarvikehuoneistojen jaottelussa vesihuoltolaitoksen kannalta tulee muistaa VHL 2 §:n mukainen asutukseen verrattavissa oleva toiminta ja siitä poikkeava toiminta. 2.1.4 Valvontaviranomaiset Vesihuoltolaitoksen johtaman talousveden laatua seuraa kunnan terveysvalvontaviranomainen. Viranomaisen tehtäviin kuuluu seurata talousveden laatua säännöllisesti talousvesiasetuksen mukaisesti. Viranomaisen suorittama valvonta ei kuitenkaan sulje pois talousveden toimittajan vastuuta jatkuvatoimisesta käyttötarkkailusta. Elintarviketeollisuuden tuotannon valvonta perustuu ensisijaisesti ETL 19 §:n nojalla teollisuuden omavalvontaan. Kunnan elintarvikevalvontaviranomainen on mukana elintarvikehuoneiston omavalvontasuunnitelman laatimisessa ja suunnitelman tarkastamisessa. Valvontaviranomainen suorittaa myös elintarvikehuoneistojen tarkastuksia, joiden aikaväli riippuu huoneiston ETL 13 §:n mukaisesta luokituksesta ilmoitettaviin ja hyväksyttäviin elintarvikehuoneistoihin. Elintarviketeollisuus jaotellaan riskiluokkiin tuotettavan elintarvikkeen herkkyyden perusteella. Vähäisen riskin elintarvikehuoneistot ovat ei-eläinperäisiä laitoksia, kun taas suuren riskin elintarvikehuoneistot ovat eläinperäisiä laitoksia kuten teurastamoita. Vähäisen riskin omaaville elintarvikehuoneistoille elintarvikeviranomaiset suorittavat tarkastuksen noin kerran tai kaksi kertaa vuodessa, kun taas suuren riskin elintarvikehuoneistoille elintarvikeviranomaiset suorittavat tarkastuksen useamman kerran vuodessa. (EVIRA ohjeet). 5 2.2 Talousveden tuotanto ja sen käyttö elintarviketeollisuudessa EU:n direktiivi talousveden laadusta (98/83/EY) määrittää, että talousvesi on vettä, jota käytetään kotitalouksissa sekä juomavetenä että ruuanlaitossa ja elintarviketeollisuudessa tuotteiden valmistamisessa. Talousveden laatua seurataan talousvesiasetuksen perusteella säännöllisesti, jotta voidaan varmistaa terveydelle haitattoman talousveden jakelu. Talousveden laadun varmistamiseksi talousvesiasetuksessa määritellään laatuvaatimukset, joiden täyttymistä vesihuoltolaitoksen tulee seurata säännöllisesti. Talousvesiasetuksessa säädetään, että asetus koskee kaikkea terveydensuojelulain 16 §:ssä tarkoitettua vettä, jota käytetään elintarvikealan yrityksessä ihmisten käyttöön tarkoitettujen tuotteiden tai aineiden valmistukseen, jalostukseen, säilytykseen ja markkinoille saattamiseen. Näin ollen myös elintarviketeollisuuden käyttämän veden tulee olla talousvesiasetuksen mukaista, vaikka yritys vastaisi itse veden tuotannosta. Elintarviketeollisuusliiton (ETL) ja Vesilaitosyhdistyksen (VVY) jäsenilleen tekemän kyselyn (2010) mukaan elintarvikeyrityksistä noin 20 prosentilla on oma vesilähde, 70 prosenttia yrityksistä käyttää kunnallisen vesihuoltolaitoksen palveluja ja jäljelle jäävä 10 prosenttia käyttää joko vesiosuuskunnan tai yksityisen vedentoimittajan palveluja (ETL & VVY 2010). 2.2.1 Talousveden tuotanto ja jakelu elintarviketeollisuudelle Talousveden tuotanto alkaa raakavedenottamolta. Raakavesilähde voi olla pinta- tai pohjavesilähde, alueen olosuhteista ja vedentarpeesta riippuen. Pintaveden osuus vesihuoltolaitosten toimittamasta vedestä oli vuonna 2008 noin 46 prosenttia, pohjaveden osuus 41 prosenttia ja tekopohjaveden osuus 13 prosenttia (THL 2008). Turun seudun tekopohjavesilaitos on kuitenkin lisännyt vuodesta 2011 alkaen hieman tekopohjaveden prosenttiosuutta (Kallio 2011). Mikäli raakavesilähteenä on pintavesi, puhdistusprosessi on moniosainen ja vie aikaa, kun taas pohjaveden puhdistusprosessi koostuu yleensä ainoastaan yhdestä tai kahdesta prosessista esimerkiksi ilmastuksesta ja desinfioinnista. Pohjavesi on luonnostaan puhdistunut maakerroksissa toisin kuin pintavesi, joka sisältää humusta ja taudinaiheuttajia ja jonka väri ja maku eivät yleensä vastaa haluttua. Pintaveden puhdistusprosessi koostuu yleisimmin seuraavista prosesseista: esikäsittely, koagulointi, flokkaus, selkeytys, suodatus, alkalointi ja desinfiointi. Puhdistusprosessia voidaan muokata raakaveden laadun mukaan, jolloin joitain prosesseja lisätään tai poistetaan. (WHO 2004). Puhdistusprosessin jälkeen vesi johdetaan vesijohtoverkostoon, jonka kautta veden jakelu asiakkaille tapahtuu. Kuvassa 2 on esitettynä talousveden tuotanto- ja käyttökaavio. Veden laadun kannalta kriittiset kohdat ovat vedenottamot, vedenkäsittely, 6 vesisäiliöt ja pumppaamot. Vesihuoltolaitoksella tulisi olla kriittisiä pisteitä varten varajärjestelmät, jotka takaisivat mahdollisimman häiriöttömän veden toimituksen asiakkaille. (VVY 2009). Kuva 2 Talousveden tuotanto ja käyttö elintarviketeollisuudessa Elintarviketeollisuudella voi olla talousvedelle erityisiä vaatimuksia, jotka edellyttävät vesihuoltolaitokselta erityistoimia tai kasvanutta talousveden määrätarvetta. Elintarviketeollisuuden veden laatuvaatimusten johdosta vesihuoltolaitos voi sopimuksen kautta muuttaa puhdasvesiprosessia, jotta talousvesi vastaisi elintarviketeollisuuden vaatimuksia. Talousveden määrätarpeen kasvaessa vesihuoltolaitoksen verkosto voi ylikuormittua, minkä ehkäisemiseksi elintarvikehuoneiston tulee tasata huoneiston veden käyttöä tai huoneistolle tulee rakentaa erillinen siirtolinja. Voi kuitenkin olla, että kyseisiä elintarvikeyrityksen tarvitsemia erikoisjärjestelyä ei voida toteuttaa, ja elintarvikeyrityksen tulee tässä tapauksessa itse huolehtia veden jatkopuhdistuksesta tai talousveden riittävästä määrästä. 2.2.2 Elintarviketeollisuuden talousveden käyttö Elintarviketeollisuus käyttää talousvettä hyvin laajasti toiminnassaan. Talousvesi voi olla mukana elintarviketuotteen valmistuksen jokaisessa vaiheessa kuten raaka-ainetuotannossa, pesuissa, puhdistuksissa, lämmönsiirrossa ja muissa prosessivaiheissa. Vuonna 2008 elintarviketeollisuus käytti 11,3 miljoonaa m³ vettä, mikä vastasi noin kolmea prosenttia kaikesta vesihuoltolaitosten toimittamasta talousvedestä (Gilbert ym. 2011). Suomessa toimivista EU-laitoksista, jotka ovat laitoksia, jotka toimittavat vettä vähintään joko 1000 m³ päivässä tai vähintään 5000 käyttäjälle, kolmella laitoksella elintarviketeollisuus käyttää yli 50 % laitoksen toimittamasta talousvedestä (Valvira 2009a). Taulukossa 1 käy ilmi, kuinka monta prosenttia VVY:n ja ETL:n kyselyyn (2010) osallistuneiden vesihuoltolaitosten talousvedestä myydään elintarviketeollisuudelle. 7 Taulukko 1 Vesihuoltolaitoksen talousveden myynti elintarviketeollisuudelle (ETL & VVY 2010). Vesihuoltolaitoksen talousveden myynti (%) elintarviketeollisuudelle (vastanneita n=89) n Alle 1 % 1-10 % 47 19 10-20 % 10 20-40 % 7 Yli 40 % 3 Tietoa ei saatavilla 3 Elintarviketeollisuus käyttää talousvettä hyvin laajasti ja eri teollisuuden alojen prosessit eroavat merkittävästi toisistaan, mutta tietyt prosessit ovat yleisiä valmistettavasta tuotteesta riippumatta. Kuvassa 3 on esitelty esimerkkiprosessi, joka etenee raaka-aineesta elintarvikkeeksi. Kuva 3 Esimerkki elintarviketeollisuuden prosessikaaviosta Elintarvikeprosessin hygieenisyyden turvaamiseksi prosessivesijärjestelmän vesilaitteet ja verkostot tulee puhdistaa säännöllisesti (Kekki 2011). Elintarvikeprosessin talousvedentarve ja veden laatuvaatimukset riippuvat paljon teollisuuden alasta, esimerkiksi panimoteollisuudessa vettä ei keitetä tai desinfioida elintarvikeprosessin aikana, jolloin veden mikrobiologinen laatu on erityisen tärkeää (Briggs 2004). Elintarviketeollisuuden prosesseissa käytettävää vettä kutsutaan prosessivedeksi. Prosessivesi voi olla elintarviketuotteen raaka-aineena, osa prosessitekniikkaa ilman, että vesi päätyy lopputuotteeseen tai osa prosessia niin, että vesi on kontaktissa elintarvikkeen kanssa (Poretti 1990). Prosessiveden lisäksi elintarviketeollisuudessa käytetään kierrätysvettä, joka on prosessiin jatkuvatoimisesti tai panosperiaatteella syötettyä vettä (Kekki 2011). Prosessiveden ja kierrätysveden tulee täyttää terveydensuojelulaissa määrätyt talousveden laatuvaatimukset, ellei elintarvikevalvontaviranomainen ole päättänyt, että prosessi- tai kierrätysveden laatu ei aiheuta saastumisriskiä (Yleinen elintarvikehygienia-asetus, 852/2004/EY). Mikäli elintarvikehuoneisto käyttää samaa vettä useamman kerran elintarvikeprosessissa, tulisi veden kierrättämiseen riskit analysoida 8 riskientunnistamismenetelmällä, kuten HACCP (Hazard Analysis and Critical Control Points) -menetelmällä. Suurimmat riskit elintarviketeollisuuden veden uudelleen käytössä ovat veden puhdistustekniikkaan liittyvät ongelmat, kuten kalvosuodattimen tukkeutuminen tai hajoaminen tai UV-valon huono läpäisevyys veden sameuden johdosta. (Casani ym. 2002). Elintarvikeyritykset voivat käyttää niin sanottua puhdasta vettä vain, jos elintarvikeviranomainen on antanut siihen luvan. Puhdas vesi on yleisen elintarvikehygieniaasetuksen (852/2004/EY) 2 artiklan mukaan puhdasta merivettä tai vastaavanlaatuista makeaa vettä, jossa ei ole mikro-organismeja, haitallisia aineita tai myrkyllistä planktonia siinä määrin, että sillä voisi olla suoraa tai epäsuoraa vaikutusta elintarvikkeiden laatuun. Puhdasta vettä käytetään esimerkiksi kalanjalostuslaitoksilla kalastustuotteiden käsittelyyn. (Evira 2010c). 2.3 Elintarviketeollisuuden jätevedet Elintarviketeollisuuden jätevedet kuuluvat teollisuusjätevesiin, mikäli elintarviketeollisuuden jätevedet poikkeavat laadultaan ja määrältään asutuksen jätevesistä. Asutuksen jätevesistä poikkeavien jätevesien johtaminen yleiseen viemäriverkostoon on yleisesti sopimuksenvaraista, sillä teollisuuden jätevesillä voi olla vaikutuksia viemärin kuntoon, jätevedenpuhdistuslaitoksen työntekijöiden terveyteen, puhdistusprosessin laitteistojen kuntoon sekä itse puhdistusprosessin toimintaan, lietteen laatuun ja purkuvesistön tilaan. (VVY 2011). Usein teollisuusyritykseltä voidaan vaatia sekä jätevesisopimuksessa että ympäristöluvassa jäteveden esikäsittelyä ennen sen johtamista yleiseen viemäriin. Ympäristöluvan tarvitsevat toiminnot ovat lueteltuina ympäristönsuojeluasetuksessa (889/2006), jossa ovat myös lueteltuina ne aineet, joiden johtaminen viemäriin on ympäristöluvan varaista. Ympäristöluvan ja teollisuusjätevesisopimuksen sisällöt voivat olla toisistaan poikkeavia, jolloin toiminnanharjoittajan tulee noudattaa kummassakin asiakirjassa esitettyjä vaatimuksia (VVY 2011). Suurin osa elintarviketeollisuudesta koostuu pienistä yrityksistä, jotka johtavat jätevedet suoraan vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon ilman esikäsittelyä, ainoastaan osa suurimmista elintarvikeyrityksistä esikäsittelee jätevetensä tai puhdistaa ne itse. Elintarviketeollisuudessa jätevesiä muodostuu raaka-aineiden käsittelystä kuten pesemisestä, pastöroimisesta, keittämisestä, lajittelusta, tarkastuksista, lämmittämisestä, jäähdyttämisestä ja liotuksesta sekä laitoksen ja laitteiston puhdistuksesta. (Meloni 2005). Elintarviketeollisuuden jätevesien keskimääräiset parametriarvot vaihtelevat suuresti elintarviketeollisuuden muodosta riippuen, kuitenkin jätevesillä on yhteisiä piirteitä, kuten korkea kiintoainepitoisuus ja BHK, pH-vaihtelut sekä korkea fosfori- ja typpipitoisuus (Schaub S. ym. 1996; Double ym. 2007). Kalanjalostus ja oliiviöljyteolli9 suus poikkeavat muista aloista ja niiden COD-kuormat voivat olla moninkertaisia muihin elintarviketeollisuuden jätevesiin verrattaessa. COD-kuorman lisäksi kalanjalostuksen, öljy-, meijeri- ja lihateollisuuden jätevesien rasvapitoisuudet voivat olla hyvin korkeita. (Meloni 2005). Teurastamojätevesien rasvapitoisuuden kansainvälinen keskiarvo on taulukon 3 mukaan 100-200 mg/ l välillä ja arvo on verrattavissa Suomessa yleisesti käytössä olevaan jäteveden rasvan suositeltuun raja-arvoon 150 mg/l (Double ym. 2007; VVY 2011). Taulukossa 2 on eriteltynä eri meijeriteollisuuden muotojen jätevesien keskimääräisiä parametriarvoja. Taulukossa 3 on taas esitettynä teurastamojätevesien keskimääräisiä parametriarvoja. Tarkasteltaessa taulukoita huomataan, että jätevesistä mitatut arvot vaihtelevat suuresti pelkästään saman teollisuusalan sisällä. Taulukosta 2 voidaan erityisesti huomata, kuinka herasta lähtöisin oleva jätevesi poikkeaa muista meijeriteollisuuden jätevesistä CODkuorman, typen, forforin, kiintoaineen määrän (TSS) ja orgaanisen aineen määrän (VSS) osalta. Taulukko 2 Meijeriteollisuuden eri muotojen jätevesien keskimääräisiä parametriarvoja (Double ym. 2007). Taulukko 3 Teurastamojätevesien keskimääräiset parametriarvot (Double ym. 2007). Taulukoissa 4 ja 5 on esitettyinä erään meijerilaitoksen ja erään teurastamon jätevesien keskimääräiset kuormitukset. Verrattaessa taulukoita 4 ja 5 kansain10 välisiin keskiarvoihin taulukoissa 2 ja 3 huomataan, että arvot vaihtelevat hieman keskimääräisistä arvoista. Taulukko 4 Erään ympäristöluvan saaneen meijerilaitoksen jätevesien keskimääräinen kuormitus (Länsi-Suomen ympäristökeskus (nyk. ELY) 2008) Taulukko 5 Erään ympäristöluvan saaneen teurastamon jätevesien keskimääräinen kuormitus (Pirkanmaan ympäristökeskus (nyk. ELY) 2005) 2.3.1 Teollisuusjätevesisopimus Vesihuoltolaitoksen tulisi laatia teollisuusjätevesisopimus teollisuuden edustajan kanssa aina tilanteissa, joissa teollisuuden jätevedet luokitellaan poikkeaviksi jätevesiksi. Teollisuusjätevesistä tulee laatia erillinen sopimus, sillä aina ei ole varmaa, pystyykö laitos vastaanottamaan laadullisesti tai määrällisesti poikkeavaa jätevettä. Pääsääntöisesti teollisuusjätevesisopimus laaditaan sellaisen toimijan kanssa, joka on velvollinen hakemaan toiminnalleen ympäristöluvan. Vesihuoltolaitos voi kuitenkin vaatia sopimusta myös sellaisilta toimijoilta, joiden toiminta ei ole ympäristöluvanvaraista. Vesihuoltolaitos tekee päätöksen tapauskohtaisesti siitä, tarvitseeko toimijan laatia vesihuoltolaitoksen kanssa teollisuusjätevesisopimus. (VVY 2011). Teollisuusjätevesisopimuksessa määritellään tapauskohtaisesti ehdot teollisuusjätevesien käsittelyyn ja johtamiseen viemäriverkostoon. Ehdot voivat koskea johtamistapaa, yhteydenpitoa poikkeavissa olosuhteissa, jätevesien esikäsittelyä, laadun ja määrän tarkkailua ja sopimusteknisiä asioita. Teollisuusjätevesisopimuksessa jätevesien esikäsittelytapa voidaan jättää avoimeksi, jolloin elintarvikeyrityksen tuotantolaitos voi itse määrittää vaatimukset täyttävän esikäsittelytavan. Tilanteissa, joissa 11 esikäsittelytapaa ei kirjata sopimukseen, tulee varmistaa, että tuotantolaitos on tietoinen siitä, millaista jätevettä jätevedenpuhdistuslaitos voi ja mitä se ei voi ottaa vastaan. (Enström A. ym 2007). Elintarvikeyritys on velvollinen tarkkailemaan jätevesien laatua ja määrää sopimuksessa tai sopimuksen liitteissä annettujen ohjeiden mukaisesti. Teollisuusjätevesisopimus on voimassa toistaiseksi tai sovitun määräajan. Vesilaitosyhdistyksen ohjeen mukaan sopimuksia tulisi tarkistaa 3-5 vuoden välein. (VVY 2011). Teollisuusjätevesisopimuksessa noudatetaan sopimuksessa määritettyjen ehtojen lisäksi vesihuoltolaitosten yleisiä toimitusehtoja, jos niistä annetaan tieto elintarvikeyritykselle sopimuksen teon yhteydessä, ja jos ehtoihin viitataan itse sopimuksessa (VVY 2011). Yleiset toimitusehdot eivät ole pakottavia, vaan niistä voidaan poiketa sopimuskohtaisesti. Poikkeukset tulee kuitenkin kirjata sopimukseen. Teollisuusjätevesisopimuksissa voidaan ottaa huomioon sekä vahingonkorvausvelvollisuus että taloudelliset sanktiot. Sopimukseen voidaan lisätä sopimusehto, jonka mukaan elintarvikeyritys on velvollinen korvaamaan kaikki vahingot ja kustannukset, jotka ovat suoraan seurausta toiminnanharjoittajan sopimusrikkomuksesta. Elintarvikeyritys on korvausvelvollinen vesihuoltolaitokselle sekä kaikille niille osapuolille, joille sopimusrikkomuksesta on koitunut haittaa (VVY 2011). Sopimuksessa on mahdollista myös määrittää sopimussakko, mikäli viemäriin johdettu vesi ei vastaa määrältään tai laadultaan sopimuksessa sovittua. 2.3.2 Teollisuuden jätevesimaksut VHL 18–19 §:ssä säädetään vesihuollon maksujen yleisistä perusteista ja eri maksutyypeistä. VHL 19 §:n nojalla vesihuoltolaitoksen tulee periä käyttömaksua kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Näin ollen kiinteistöjen maksamat jätevesimaksut voivat poiketa toisistaan. Vesipolitiikan puitedirektiivin 9 artiklan valossa kaikkien vesihuoltolaitoksen asiakkaiden tulee osallistua tasapuolisesti kattamaan vesihuoltopalveluista koituvia kustannuksia. Kustannusten kattamisen periaatteen mukaisesti elintarvikeyrityksen maksamien teollisuusjätevesimaksujen tulee kattaa ne kustannukset, joita jätevesipalvelun ylläpitämisestä seuraa (MMM 2010). Kilpailulain 7 §:n mukaisesti määräävässä markkinaasemassa oleva toimija ei saa väärinkäyttää asemaansa. Vesihuoltolaitoksen tulee siis huolehtia, että yritykseltä veloitettavat teollisuusjätevesimaksut vastaavat kustannuksia, eikä niihin ole sisällytetty suurempaa tuottoa kuin VHL 18 §:ssä sallittu kohtuullinen tuotto. Poikkeavien jätevesien maksujen hinnoittelussa voidaan käyttää hyväksi korotetun maksun kaavaa (1), joka on esitelty Vesilaitosyhdistyksen (VVY) vuonna 2011 julkaistussa teollisuusjätevesioppaassa. Korotetun maksun kaavan avulla on mahdollista ottaa huomioon teollisuusjätevesistä koituvat lisäkustannukset ja kohdentaa ne oi12 kein. Kaavassa määritellään korotuskerroin k, jolla normaali käyttömaksu kerrotaan. Korotetun maksun kaava on muotoa: ( = 1+ missä = ä = = ä = ä ö ä ö = , ä ö 1) (1) + ä Kaavassa teollisuuden jätevesiä verrataan asutuksen jätevesiin ja maksuja korotetaan pitoisuuksien suhteessa. Kertoimet määritellään laitoskohtaisesti. Kaavassa ei kuitenkaan ole otettu huomioon poikkeavan jäteveden määrää eli virtaamaa, mikä saattaa joissakin vesihuoltolaitoksissa olla kriittinen tekijä teollisuusjätevesien puhdistusprosessissa. Tapauksissa, joissa teollisuus on merkittävä puhdistuslaitoksen kuormittaja, voidaan harkita, että teollisuus osallistuisi laitosinvestointien kustannuksiin. Tällöin käyttökustannukset voidaan hinnoitella kuormituksen perusteella. (VVY 2011). 2.4 Häiriötilanteet Talousveteen kohdistuvat riskit voidaan jakaa kahteen ryhmään, jotka ovat laatu- ja määräriskit. Elintarviketeollisuuden näkökulmasta kaikki veteen kohdistuvat riskit ovat lähtökohtaisesti epäsuotavia ja voivat aiheuttaa sekä merkittävän terveyshaitan että ylimääräisiä kustannuksia. Monet vesihuoltolaitoksille normaalit laadun vaihtelut, jotka ovat talousvesiasetuksen mukaisia, voivat muodostua elintarviketeollisuudelle merkittäväksi ongelmaksi. Esimerkiksi satunnainen sakan irtoaminen putkistossa voi johtaa tuotehävikkiin sekä puhdistustoimenpiteisiin tehtaalla. Kuitenkin tällaisia pieniä laadunvaihteluja voi olla lähes mahdotonta ennustaa, joten elintarvikehuoneiston tulisi varautua näihin omavalvontasuunnitelmassaan. (Gilbert ym. 2011). 2.4.1 Laatuhäiriöt Laatuhäiriöllä tarkoitetaan tilannetta, jossa talousvedelle asetetut laatuvaatimukset eivät täyty. Laatuvaatimusten täyttäminen on pääsääntöisesti kiinteistön vesijohdon liittämiskohtaan asti vesihuoltolaitoksen vastuulla ja liittämiskohdasta eteenpäin elintarvikeyrityksen omalla vastuulla. Elintarvikeyrityksen tulee siis varautua siihen, että 13 kiinteistön omat vesijärjestelmät voivat olla mahdollisia ongelmakohtia (VVY 2009). Kiinteistön omistajan tulee suunnitella, asentaa ja valvoa kiinteistön vesihuoltojärjestelmää niin, ettei siitä aiheudu haittaa terveydelle. Häiriötilanteiden hoitamisen kannalta haastavimpia ovat tilanteet, joissa talousveden laatuvaatimukset täyttyvät, mutta elintarviketeollisuuden talousvedelle asettamat laatuvaatimukset eivät. Kyseinen tilanne voi ilmetä esimerkiksi pH-vaihtelun yhteydessä. Talousvesiasetuksen suositusten mukaan pH-vaihtelun tulisi olla välillä pH 6,5 - 9,5, joka voi olla joidenkin elintarvikeprosessien kannalta hyvinkin suuri vaihteluväli. Elintarviketeollisuuden tuleekin tiedottaa vesihuoltolaitosta, jos yrityksen käyttämä prosessi vaatii laatuvaatimuksiltaan talousvesiasetuksesta poikkeavaa tai laadultaan hyvin tasaista talousvettä. Luultavasti vesihuoltolaitos ei voi vastata erikoisvaatimuksista, joten elintarviketeollisuuden tulee itse varautua veden prosessointiin/puhdistukseen esimerkiksi suodattimin ja pH-säätimin. Laatuhäiriöt voidaan jaotella kolmeen luokkaan: mikrobiologisiin, kemiallisiin ja fysikaalisiin. Veden laadun mikrobiologisilla häiriöillä tarkoitetaan veden saastumista ihmisen terveydelle haitallisilla mikro-organismeilla. Veden mikrobiologinen saastuminen on elintarviketeollisuudelle seurauksiltaan vakava, ja siitä voi seurata merkittäviä terveys-, kustannus- sekä mainehaittoja. Suurin riski vahinkojen syntymiseen on tuoretuotteiden valmistuksessa, jossa kierto on nopeaa, eikä tuotteita välttämättä ehditä hävittää tai vetää takaisin markkinoilta ennen niiden päätymistä kuluttajalle. (Gilbert ym. 2011). Mikrobiologinen saastuminen johtuu siitä, että veteen päätyy jotain sinne kuulumatonta tai että puhdistusprosessi ei ole toiminut halutulla tavalla. Mikrobiologinen saastuminen on esimerkiksi mahdollista silloin, jos jätevettä tai eläinten ulosteita päätyy talousveteen rankkasateiden tai lumen sulamisen seurauksena (Pitkänen 2010). Saastuminen voi olla seurausta myös putkirikosta, joiden todennäköisyys kasvaa koko ajan saneerausvelan lisääntyessä (Gilbert ym. 2011; MMM 2008). Mikrobiologinen saastuminen tapahtuu yleisesti ottaen hyvin äkillisesti eikä saastumista ehditä välttämättä huomata talousvesiasetuksen mukaisessa jatkuvatoimisessa seurannassa. Mikrobiologisia haittoja on myös vaikea havaita ilman testejä, sillä veden hajussa tai maussa ei yleensä tapahdu muutoksia. Lainsäädännön pohjalta ehdottomat laatuvaatimukset mikrobiologisille muuttujille eli Escherichia colin ja enterokokin pesäkeluvuille ovat 0pmy/100ml, joka tarkoittaa ei yhtään pesäkkeen muodostamaa yksikköä 100 millilitraa kohden. E. coli ja enterokokit toimivat viitteellisinä indikaattoreina ulostesaastumisesta, joten aina kun näytteessä havaitaan yksittäinenkin E. coli -bakteeri tai enterokokki, tulee terveydensuojeluviranomaisen toimia heti (STM 2010). Vesinäytteen sisältäessä E. coli -bakteereita ja suolistoperäisiä enterokokkeja vesi on todennäköisesti saastunut ulosteperäisesti juuri ennen näytteenottoa, jolloin vesiepi14 demian vaara on erittäin suuri (Pitkänen 2010). Jos vesinäytteessä on suolistoperäisiä enterokokkeja, mutta ei E. coli -bakteereita, kyse voi olla eläinten ulosteen aiheuttamasta saastumisesta tai kauan ennen näytteenottoa tapahtuneesta jätevesisaastumisesta. Vesiepidemian vaara on tällöin erittäin suuri, ja sairastuneita voi olla jo useita. (STM 2010). Vesihuoltolaitoksen laadunvalvonta ei aina anna todellista kuvaa veden saastumisen riskistä, sillä pienillä laitoksilla talousveden laadunvalvonnassa voi olla pitkiäkin aikavälejä, jolloin saastuma on saattanut poistua vedestä näytteenoton tapahtuessa. Taulukossa 6 on kuvattu Suomessa vuosien 1975 - 2009 ruokamyrkytykset sekä eritelty, ovatko nämä vesivälitteisiä vai elintarvikevälitteisiä. Taulukossa 7 on taas kuvattu Suomessa vuosina 1975 - 2009 raportoiduissa ruokamyrkytysepidemioissa sairastuneiden määrät. (EVIRA 2011). Taulukosta 6 huomataan, että elintarvikevälitteisiä ruokamyrkytyksiä on määrällisesti enemmän kuin vesivälitteisiä, mutta taulukosta 7 huomataan taas, että vesivälitteiset epidemiat ovat aiheuttaneet enemmän sairastapauksia kuin elintarvikevälitteiset. Taulukko 6 Ruokamyrkytykset Suomessa 1975 - 2009 (Evira 2011). 15 Taulukko 7 Suomessa vuosina 1975 - 2009 raportoiduissa ruokamyrkytysepidemioissa sairastuneiden määrät (Evira 2011). Vuonna 2009 Suomessa oli yhteensä 58 elintarvike- ja vesivälitteistä ruokamyrkytystä. Suurin osa esiintyneistä vesiepidemioista johtui noroviruksista (72%) tai kampylobakteereista (25%) (STM 2010). Vesivälitteisten epidemioiden taustalla on ollut lähes aina pohjavedestä valmistettu talousvesi, jota ei ole desinfioitu, minkä vuoksi taudinaiheuttajat ovat säilyneet infektiivisinä talousvesiverkostossa (Miettinen ym. 2001). Elintarvikehuoneiston tulee katkaista tuotanto heti, kun se saa tiedon talousveden mikrobiologisesta saastumisesta. Elintarvikeyritys joutuu tuotantokatkoksen lisäksi mahdollisesti hävittämään tuote-eriä, puhdistamaan prosessilaitteistoa tai pahimmassa tapauksessa vetämään takaisin tuotteita, jotta voidaan varmistua terveyshaitan poistumisesta (Gilbert ym. 2011). Vuonna 2008 E. coli -bakteereja löytyi lähinnä pohjavesilaitosten toimittamasta talousvedestä. Pienimmässä kokoluokassa E. coli -bakteereja havaittiin neljän pohjavesilaitoksen talousvedessä, toiseksi pienimmässä kokoluokassa neljän pohjavesilaitoksen ja yhden tekopohjavesilaitoksen talousvedessä ja kolmannessa kokoluokassa neljän pohjavesilaitoksen talousvedessä. EU-laitosten kokoluokassa E. coli bakteereja löydettiin kahden pohjavesilaitoksen talousvedestä. (THL 2010). Elintarvikeyritysten tulisi huomioida talousveden mikrobiologiset vaarat omavalvontasuunnitelmassaan sekä varautua niihin. Eräs varautumiskeino on desinfiointilaitteiston hankinta elintarvikehuoneiston vesilähteelle. UV-desinfiointilaitteet desinfioivat veden ultraviolettivalolla, josta ei jää veteen makuhaittoja tai turvallisuusriskiä. Laitteiston aiheuttamat kustannukset eivät välttämättä ole merkittäviä, kun verra16 taan elintarviketeollisuudelle epidemiasta seuraaviin kustannusmenetyksiin. (VVY 2003). Varautumisen kustannuksia verrattaessa tule ottaa huomioon toimijoiden koko ja mahdollisuudet varautumiseen. Elintarvikehygienian kannalta tulee mikrobiologisten vaarojen suhteen varautua siihen, että mikrobit kasvavat parhaiten neutraalissa ympäristössä, jossa pH on alueella 6,6–7,5. Elintarvikkeiden kannalta bakteerien kasvu on pH:n suhteen rajoittuneempaa kuin hiivojen ja homeiden kasvu. Mikrobit eivät yleensä kasva hyvin happamissa olosuhteissa, jotka ovat alle pH 4 (Evira 2012). Talousveden laatuhäiriöistä kemiallinen veden virhe on huomattavasti mikrobiologisia häiriöitä harvinaisempi. Kemiallinen saastuminen voi aiheuttaa terveyshaitan, jos saastuminen on pitkäaikaista tai kemiallinen saastuminen ylittää huomattavissa määrin asetetut parametriarvot. Kemiallisten laatuparametrien ylitys voi johtua esimerkiksi pohjaveden saastumisesta, vedenkäsittelyprosessin virheestä tai verkostossa olevien sakkojen liikkeellelähdöstä. (Evira 2010b). Elintarvikeprosessin puolella kemiallinen haitta voi olla vaikutukseltaan suuri, vaikka kemialliset laatuvaatimukset eivät ylittyisi. Näitä tilanteita voi syntyä esimerkiksi pH-vaihteluista tai liiallisesta kloorauksesta, jotka voivat vaikuttaa elintarvikeprosessitekniikkaan. (Gilbert ym. 2011). Elintarviketeollisuudelle kemiallisesta virheestä voi seurata tuotannon keskeytyminen, entsyyminen toimintahäiriö, tuotannon menetys ja tuotantoerien hävitys (Gilbert ym. 2011). Kemiallisten häiriöiden taustalla on usein ollut liika lipeänsyöttö pH:n säädössä (Miettinen ym. 2001). Liika lipeänsyöttö oli laatuhäiriön syy vuonna 2008 Forssassa tapahtuneessa talousveden laatuongelmassa, josta Helsingin Sanomat (6.3.2008) uutisoi seuraavasti: Liian lipeänsyötön vuoksi HK-Ruokatalo ja Atrian omistama Liha ja Säilyke joutuivat keskeyttämään toimintansa vuorokauden ajaksi. Tapaus aiheutui, kun lipeäpumppu jatkoi lipeän syöttöä ennallaan, vaikka veden virtaus oli vähentynyt. Lopulta veden pH oli noussut noin 10:een. (Helsingin Sanomat 6.3.2008). Mikrobiologisten ja kemiallisten häiriöiden lisäksi talousvedessä saatetaan havaita teknis-esteettisien laatumuuttujien häiriöitä, joilla tarkoitetaan veden fyysisen olomuodon, kuten hajun, maun, värin tai sameuden, muutosta. Teknis-esteettinen virhe on harvoin terveydelle haitallinen, mutta voi helposti johtaa elintarviketuotteiden myyntikelvottomuuteen väri- tai makuhaitan takia (Gilbert ym. 2011). Hajun, maun, värin ja sameuden laatuylityksiä tapahtui vuonna 2009 163 kappaletta suurimmilla vesihuoltolaitoksilla. Vuonna 2009 teknis-esteettiset virheet olivat yleisimpiä laatuvirheitä (Valvira 2009). Teknis-esteettinen virhe aiheutuu tyypillisesti verkostosakkojen irtoamisesta paineenvaihtelun vuoksi. Sakan aiheuttama kiintoaineen lisäys voi aiheuttaa elintarviketeollisuudelle häiriöitä entsymaattisissa prosesseissa sekä tukkia suodattimia. (Gilbert ym. 2011). 17 Verkostosakat ovat osittain myös mikrobiologinen häiriö, sillä saostumat ovat osoittautuneet mikrobien kasvun ydinpaikoiksi. Korhonen (2009) osoittaa tutkimuksessaan, että verkostosakkoihin pesiytyy bakteereja ja sieniä. Sakat voivat aiheuttaa vakavan mikrobiologisen häiriön, sillä sakan bakteerien joukossa voi olla myös koliformisia bakteereja sekä ympäristömykobakteereja, joista osa voi olla ihmiselle patogeenisiä. (Korhonen 1999). 2.4.2 Määrähäiriöt Määrähäiriöitä ovat joko veden riittämättömyys tai täydellinen vedenjakelukatkos. ETL:n ja VVY:n vuonna 2010 toteuttaman kyselyn mukaan noin puolet elintarvikeyrityksistä joutuu keskeyttämään tuotantonsa välittömästi, jos talousveden toimitus keskeytyy. Määrävajeeseen voidaan varautua esimerkiksi varavesisäiliöllä tai varavesilähteellä. Käytettäessä varavesisäiliötä tulee muistaa että vesi ei saa seistä pitkiä aikoja paikoillaan, jotta vedessä ei alkaisi tapahtua mikrobiologista kasvua. Määrävajeesta saattaa tuotannon keskeytymisen lisäksi seurata tuotantoprosessin puhdistus, joka saattaa kestää pitkiäkin aikoja. Tuotannon alasajon jälkeinen tuotannon käynnistäminen voi viedä jopa kolme vuorokautta, sillä pysäytettyjen linjojen putkistot joudutaan puhdistamaan ja analysoimaan (Gilbert ym. 2011). Talousveden toimituksen keskeytyksen vahinkoja voidaan minimoida hyvällä tiedotuksella, esimerkiksi tiedon saatuaan tehtaat voivat mukauttaa prosessejaan häiriötilanteen mukaan. Taulukossa 8 on esitetty, mitkä ovat talousveden toimituksen keskeytymisen seuraukset elintarvikeyrityksen toiminnalle. Taulukko 8 Talousveden toimituksen keskeytyksen seuraukset elintarviketeollisuudelle (ETL & VVY 2010). Kun talousveden toimitus keskeytyy, elintarvikeyrityksen % tuotanto keskeytyy välittömästä 50 tuotanto jatkuu tilapäisjärjestelyin 38 tuotanto vaikeutuu ja joudutaan lopettamaan tietyn ajan kuluttua keskeytyksellä ei vaikutusta tuotantoon 10 3 Määrähäiriö johtuu yleisimmin putkirikosta, sähkökatkosta, laiterikosta tai muusta teknisestä häiriöstä (Gilbert ym. 2011). Häiriö voi olla myös seurausta veden niukkuudesta tai saastumisesta, jotka voivat lopulta johtaa raakavesilähteen poistoon. Sähkökatko on yleensä ennalta arvaamaton häiriö, johon sekä vesihuoltolaitokset että elintarvikeyritykset ovat voineet varautua hankkimalla varavoimalähteen. Varavoimalähteen lisäksi elintarvikeyritysten tulisi hankkia tarpeen vaatiessa varavesisäiliö, jonka avulla toimintaa voidaan ylläpitää tietyn ajan. Varavesisäiliö voi toimia normaalioloissa talousveden määrän tasaajana. Suuren kuluttajan on hyvä tasata talous18 veden kulutuksesta, sillä muutokset saattavat aiheuttaa esimerkiksi paineen vaihtelua ja ongelmia vesihuoltolaitoksen talousveden tuotannossa. Määrähäiriöt voivat johtua myös riittämättömästä verkoston koosta, joka ei vastaa talousveden todellista tarvetta. Tällöin vesihuoltolaitos voi harkita varastoaltaita tasaamaan kulutusta. Koko verkoston kapasiteetin nostamisen kustannukset ovat korkeat, joten siihen tulisi ryhtyä vain hyvin perustellusta syystä, esimerkiksi silloin, kun verkosto on koko ajan äärirajoilla (Gilbert ym. 2011). 2.4.3 Vesihuollon ja elintarviketurvallisuuden riskinhallinta Elintarvikeyritykset ovat elintarvikelain (23/2006, jäljempänä ETL) mukaan velvollisia laatimaan omavalvontasuunnitelman sekä tekemään HACCP- periaatteiden mukaisen riskianalyysin laadun varmistamiseksi. Kirjainyhdistelmä HACCP tulee englanninkielisistä sanoista Hazard Analysis and Critical Control Points. HACCP:n tarkoituksena on päästä tunnistamaan tuoteturvallisuuden kannalta kriittisimmät tuotantokohdat. (Evira 2008). Omavalvontasuunnitelma on kirjallinen suunnitelma, joka sisältää eri osa-alueiden tarkat hygieniaohjeet, -suunnitelmat ja -ohjelmat. Omavalvontajärjestelmään kuuluu huoneistossa käytettävän talousveden seuranta (Evira, Omavalvonta). Eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta annetun asetuksen (28/2009) mukaisesti elintarvikeyrityksen omavalvontasuunnitelma tulee säilyttää siten, että se on valvontaviranomaisen tarkastettavissa. Valvontaviranomainen voi määrätä omavalvontasuunnitelmaan kuuluvista näytteistä ja tutkimuksista yleisen hygienian takaamiseksi. Elintarvikehuoneiston lisäksi myös vesihuoltolaitoksen tulee varautua erityistilanteisiin. Varautumisesta on säädetty muun muassa terveydensuojeluasetuksen (1280/1994) 8 §:ssä, jonka mukaan vesihuoltolaitoksella tulee olla varautumissuunnitelma erityistilanteiden varalta. Varautumisesta säädetään myös pelastuslaissa (379/2011) ja valmiuslaissa (1552/2011, jäljempänä ValmiusL), joiden soveltamispiiriin kuuluvat vesihuoltolaitokset. ValmiusL 12 §:ssä olevan varautumisvelvoitteen mukaan laitosten tulee valmiussuunnitelmin ja poikkeusoloissa tapahtuvan toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muin toimenpitein varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa. ValmiusL 2 §:n mukaan lakia sovelletaan viranomaisen toimintaan poikkeusoloissa, joilla tarkoitetaan ValmiusL 3 §:n valossa erityisen vakavaa poikkeusta normaalioloista. Valmiuslain mukainen valmiussuunnitteluvelvoite kohdistuu kuntiin ja tätä kautta kunnan teknisinä toimijoina oleviin vesihuoltolaitoksiin. Muille kuin kunnan vesihuoltolaitoksille ei ole säädetty valmiussuunnitteluvelvoitetta. (Vikman ym. 2006). Vesihuollon erityistilannetyöryhmä ehdotti kuitenkin loppuraportissaan (2005), että säännös valmiussuunnitelman laatimisesta sisällytettäisiin vesihuoltolain nojalla annettavaan vesihuoltoasetukseen, ja että velvoite ei olisi riippuvainen laitoksen omistussuhteesta. Muille kuin kunnan laitoksille on laadittu kuitenkin ohjeet varautumis19 suunnitteluun vesihuollon erityistilanneoppaassa (MMM 2005), jonka liitteenä on pienen laitoksen selkeä ja yksinkertainen varautumissuunnitelmamalli (MMM 2005). Valmiussuunnitelman tarkoituksena on esittää toimenpiteet riskien ehkäisemiseksi ja niiden vaikutusten minimoimiseksi. Kunnan valmiussuunnitelman yleinen osa toimitetaan tiedoksi paikalliselle aluehallintovirastolle (AVI), mutta vesihuoltolaitoksen suunnitelmaa ei ole tarkoitus toimittaa kunnan ulkopuolelle. (Vikman ym. 2006). Varautumissuunnitelma on suunnitelma, jonka kunnalliset vesihuoltolaitokset ovat velvoitettu laatimaan normaaliolojen häiriötilanteita sekä valmiuslaissa tarkoitettuja poikkeusoloja varten. Periaatteessa vesihuoltolaitokset voivat yhdistää pelastus-, valmius- ja terveydensuojelulakien suunnitteluvelvoitteet ja tehdä yhden varautumissuunnitelman, jossa otetaan laajasti huomioon poikkeus- ja normaaliolojen erityistilanteet (MMM 2005). Kuvassa 4 esitetään, mitä eri vesihuoltolaitoksen erityistilanteisiin liittyviä suunnitelmia on ja miten ne liittyvät toisiinsa. Varautumissuunnitelman olisi hyvä sisältää erityislainsäädännössä määriteltyjen suunnitteluvelvoitteiden lisäksi vesihuoltoa uhkaavien riskien tunnistaminen, toimenpiteet riskeistä johtuvien haittojen ennaltaehkäisyyn ja niiden vaikutusten minimointiin sekä ohjeet toiminnasta erityistilanteissa. (Vikman ym. 2006). Riskienhallintaan liittyvistä varautumisvelvoitteista huolimatta vain 14 % vesihuoltolaitoksista oli laatinut vedenhankintaa ja jakelua turvaavan systemaattisen riskinhallintajärjestelmän Vesihuoltopoolin syksyllä 2008 tekemän kyselyn perusteella. Saman kyselyn perusteella kuitenkin noin 70 % vesihuoltolaitoksista ilmoitti tehneensä lakien vaatiman valmiussuunnitelman. (VVY 2009). 20 Kuva 4 Vesihuoltolaitoksen erityistilanteisiin liittyvät suunnitelmat ja niiden liittyminen toisiinsa (Vikman ym. 2006). Vesihuoltolaitoksille on kehitetty aktiivisesti riskinhallintamenetelmiä viimeisten vuosien aikana. Yksi kokonaisvaltainen riskinhallintamenetelmä on WHO:n kehittämä WSP (water safety plan), joka on toteutettu pilottihankkeena Nokian ja Urjalan vesihuoltolaitoksissa. (VVY 2004). WSP:ssä sovelletaan elintarviketeollisuudessa käytettyä HACCP- riskianalyysimenetelmää, jonka avulla voidaan tunnistaa kriittiset pisteet vedentuotannossa. HACCP:n avulla voidaan myös määrittää muuttujat, joiden suhteen laatua tulisi tarkkailla sekä mahdolliset toimenpiteet laadun korjaamiseksi ja haittojen ehkäisemiseksi (MMM 2005). VIRIKE - Vesihuollon riskienhallinnan nykytila ja kehittämistarpeet (2009) hankkeessa todettiin, että WSP-malli kattaa laatuun liittyvät riskit, mutta ei esimerkiksi ota huomioon veden määrään ja saatavuuteen liittyviä riskejä (VVY 2009). WSP on kuitenkin vain yksi vesihuoltolaitosten riskinhallintamenetelmistä. Lisäksi käytössä on esimerkiksi ”vesihuoltolaitosten itsearviointimittaristo” ja ”pienten vesilaitosten tarkastuslista”. (Gilbert ym. 2011). Viranomaisista sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on julkaissut vesihuoltolaitoksen valvontatutkimusmallin sekä toimintaohjeen erityistilanteissa (Valvira 2009b; liite 1). Valvontatutkimusmalliin kootaan kaikki tiedot sekä talousvettä toimittavan vesihuoltolaitoksen käyttötarkkailusta että elintarvikeyrityksen tekemästä omavalvontaan kuuluvasta veden käyttötarkkailusta. Valvontatutkimusoh21 jelman ylläpito koskee laitoksen ja yrityksen lisäksi valvontaviranomaisia, joiden tulee talousvesiasetuksen mukaan olla mukana ohjelman laatimisessa. Vesihuoltolaitosten käytettävissä olevia riskinhallintatoimia ovat VIRIKE – hankkeen (VVY 2009) mukaan: • • • tekniset ratkaisut, jotka estävät kiinteistöstä takaisinvirtausta vesijakelujärjestelmään, tiedottaminen laajasti kiinteistöille heidän velvollisuuksistaan, yhteistyö viranomaisten kanssa riskikiinteistöjen havaitsemiseksi sekä kiinteistöjen opastuksen, neuvonnan ja tarkastusten järjestämiseksi. Vesihuoltolaitoksen tulisi suhtautua vakavasti valmius- ja varautumissuunnitelmiin sekä siirtää suunnitelmissa vaaditut ennakkotoimet käytäntöön. Vikmanin ym. (2006) mukaan varautumissuunnitteluun on liian usein suhtauduttu vain lakisääteisten suunnitteluvelvoitteiden täyttämisenä. Suunnitelmien päivittämisestä ja toteuttamisesta tulisi olla selkeät vastuut ja aikataulut (VVY 2009). Vesihuoltolaitoksen tulisi myös tehdä laaja-alaista yhteistyötä viranomaisten, muiden vesihuoltolaitosten sekä elintarviketeollisuuden kanssa. Elintarvikeyritykset ovat velvollisia seuraamaan käyttämänsä talousveden laatua, joten yritykselle ja laitokselle olisi hyödyllistä, jos seurantatietoja vaihdettaisiin keskenään. Seurantatietojen jakamisen hyötynä verkoston kannalta on, että huomataan, onko talousvedessä tapahtunut muutoksia laitokselta lähtiessä ja verkostossa olon aikana. Vesihuoltolaitoksen tulisi yhtenä riskienhallintatoimenpiteenä tehdä investointeja takaamaan vesihuollon toimintavarmuus. Tarpeellisia investointeja voivat olla varavedenottamot, yhdysvesijohdot, desinfioinnin ja varavoiman järjestäminen, kemikaalivarastojen laajentaminen, sammutusvesiasemat, viemäriverkon kapasiteetin lisääminen esimerkiksi tasausaltain sekä seuranta- ja hälytysjärjestelmät (Vikman ym. 2006). Investoinneista seuranneet kustannukset voidaan periä asiakkailta vesihuoltolaissa määritellyn aiheuttamisperiaatteen mukaisesti (Vikman ym. 2006). Kuvassa 5 on eroteltu riskienhallinnan vaiheet, joiden avulla voidaan varmistua riskien minimoimisesta. 22 Kuva 5 Riskienhallinnan vaiheet (VVY 2009) Maa- ja metsätalousministeriön vesihuollon erityistilannetyöryhmän loppuraportin (2005) mukaan vesihuoltolaitosten häiriötilanteisiin varautumisessa on kehitettävää. Häiriötilanteisiin varautumisen kehittämistarve huomattiin myös vuonna 2008 toteutetussa vesihuoltopoolin kyselyssä, jossa selvisi, että esimerkiksi desinfiointivalmius puuttui noin kymmenesosalta vesihuoltolaitoksia ja varavoimalähde puuttui puolelta vesihuoltolaitoksia. Kemikaalien saatavuus oli varmistettu yli puolessa laitoksista ja kriittisiä varaosia oli varastossa kolmella neljästä vesihuoltolaitoksesta. (VVY 2009). Suurimmat elintarvikeyritykset ovat laatineet yleiset laatukriteerit raakaainetoimittajille. Käytännössä vesihuoltolaitos on elintarvikeyrityksen raakaainetoimittaja, jonka tulisi täyttää yrityksen asettamat laatukriteerit. Joidenkin elintarvikeyritysten laatimat laatukriteerit velvoittavat valitsemaan ainoastaan toimittajia, joilla on itsellään käytössä laatujärjestelmä. Valion vuonna 2004 tekemä selvitys kuitenkin osoitti, että vesihuoltolaitosten laatujärjestelmät eivät aina vastaa elintarviketeollisuuden edellyttämää tasoa. (Liite 2). Valio teki elintarviketeollisuuden näkökulmasta selvityksen vesihuoltolaitosten riskinhallinnasta vuonna 2004. Selvityksessä olivat mukana Valion tehtaille vettä toimittavat vesihuoltolaitokset. Valio selvitti vesihuoltolaitosten toimintaa ensin kirjallisesti ja sen jälkeen vesihuoltolaitoksiin tutustuttiin paikan päällä. Valio havaitsi, että laitosten toiminta on hyvin vaihtelevaa, vaikka toiminta täyttikin lakien ja asetusten vaatimukset. Valiolle kriittisenä kohtana tutkimuksessa havaittiin, että vesihuoltolaitosten riskienhallinta ei ole Valion toimittajakriteerien tasolla. Selvitetyistä vesihuoltolaitoksista vain kaksi laitoista 15:stä olisi hyväksytty Valion toimittajiksi näiden kriteerien perusteella. Lopputuloksena Valio hankki kaikille tuoretuotelaitoksilleen UV-desinfioinnin ja kloorausvalmiuden. (VVY 2009 case Valio). 23 Häiriötilanteiden vastuukysymykset ovat muodostuneet yhdeksi vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen asiakkuussuhteen suurimmaksi puutekohdaksi. Vaikka kummallakin osapuolella on omat varautumismekanismit häiriötilanteisiin, suurimmalta osalta puuttuu yhdessä määritellyt toimenpidesuunnitelma ja vastuunjaot. Häiriötilanteiden hallinta kuuluu kokonaisvaltaiseen asiakkuussuhteen hallintaan, mikä tulisi huomioida jo sopimuksen solmimisvaiheessa. Osapuolten laatimat varautumissuunnitelmat on tehty laatijan näkökulmasta, eikä suunnitelmissa ole välttämättä osattu arvioida toisen osapuolen näkökulmaa häiriöön. Suunnitelmat tulisi integroida yhteen parhaan mahdollisen hyödyn saamiseksi. 2.5 Tiedotus asiakkuussuhteessa Tiedotus ja viestintä kuuluvat kiinteästi yhteen. Tiedotuksella varmistetaan toisen osapuolen tietämys sekä ennaltaehkäistään tulevia ongelmatilanteita. Viestinnän avulla taas pystytään ylläpitämään hyvää asiakkuussuhdetta sekä ymmärtämään toisen osapuolen tarpeita. Vesihuoltolaitosten tulisi tiedottaa asiakkaitaan häiriötilanteissa, mutta myös normaalioloissa, jotta voitaisiin luoda perusta kriisitilanteen viestintään. Jos viestintä jää vähäiseksi normaalioloissa, on se erityisen hankalaa äkillisissä häiriötilanteissa. Tiedottamisen tulisi olla nopeaa, riittävää ja luotettavaa. Kaiken jaetun tiedon tulee kuitenkin olla oikeaa, koska nopeasti kerrotut tarkistamattomat tiedot voivat olla vääriä, ja aiheuttaa näin epäluottamusta. (STM 2010). ETL:n ja VVY:n jäsenilleen lähettämän kyselyn (2010) yhdeksi tärkeimmistä tuloksista nostettiin tiedonkulku ja yhteistyö, erityisesti häiriötilanteessa. Tiedotuksen tulisi olla osa normaalia toimintaa sekä kuulua oletusarvoisesti asiakkuussuhteeseen. Kummankin osapuolen olisi hyvä tietää toisen osapuolen tarpeet ja osata ennakoida niitä. Tiedotuksella voidaan varautua tilanteisiin, joista ilman varautumista voi seurata kummankin osapuolen tuotannolle ongelmia. Esimerkiksi vesihuoltolaitoksen toiminnan kannalta olisi tärkeä tietää, jos elintarvikehuoneisto kuluttaa keskimääräistä enemmän vettä tai laskee verkostoon poikkeavaa jätevettä. Vesihuoltolaitoksen tulisi taas tiedottaa suoraan elintarvikehuoneistolle esimerkiksi mahdollisista putkitöistä huoneiston läheisyydessä. Tiedotuksen merkitys nousee huomattavasti häiriötilanteessa, jolloin myös yleensä huomataan, jos tiedotukseen ei ole varauduttu riskienhallintasuunnitelmassa. Vesihuoltopoolin vuonna 2008 tekemän kyselyn mukaan noin kolmasosa vesihuoltolaitoksista oli laatinut ohjeet kriisiviestintään (VVY 2009). Terveydensuojeluviranomainen on velvollinen valvomaan, että talousvettä toimittava vesihuoltolaitos tiedottaa säännöllisesti asiakkaitaan. Säännöllinen tiedottaminen luo vesihuoltolaitoksille varmuuden ja taidon tiedottaa asiakkaitaan myös häiriötilanteissa. Vesihuoltolaitokselle tulee vähemmän yhteydenottoja, jos asiakkaat ovat oppineet etsimään tietoa veden laadusta vesihuoltolaitoksen kotisivuilta. (STM 2010). Valviran julkaiseman mallin vesihuoltolaitoksille toimintaohjeesta erityistilanteessa yhtenä kohtana on häiriöstä ilmoittaminen erityisasiakkaalle (Valvira 2009b). Elin24 tarvikeyritykset koosta riippuen kuuluvat erityisasiakkaisiin, joihin vesihuoltolaitoksen tulisi ottaa yhteyttä erityistilanteen tapahtuessa. Vesihuoltolaitoksen tulisi ylläpitää rekisteriä, jossa olisi kaikkien erityisasiakkaiden yhteystiedot. Yhteystietojen päivittäminen vesihuoltolaitokselle on kuitenkin asiakkaan omalla vastuulla. 25 3 Elintarvikehuoneistojen talousveden käytön oikeudelliset puitteet Elintarvikehuoneistojen talousveden käyttöä säätelevät eritasoiset säädökset ja normit, jotka perustuvat sekä Suomen kansalliseen lainsäädäntöön että Euroopan unionin säädöksiin. Lainsäädäntö säätelee elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen toimintaa veden hankinnasta elintarviketuotteen markkinoille pääsyyn. Raakaveden hankintaa säännellään vesilaissa (587/2011), jonka perustella raakaveden ottoon on oltava vesilain mukainen lupa. Vesihuoltolaitoksen toimintaa säätelee vesihuoltolaki (119/2001) operatiivisen toiminnan osalta ja terveydensuojelulaki (763/1994) veden laadun osalta. Talousveden hinnoittelusta on säädöksiä sekä EU:n tasolla, jossa vaikuttaa vesipolitiikan puitedirektiivin kustannusten kattamisen periaate, että kansallisessa lainsäädännössä, jossa hinnoittelusta on säädetty vesihuoltolaissa, kilpailulaissa (948/2011) sekä kuntalaissa (365/1995). Elintarvikeyrityksen toimintaa sääntelee EU:n lainsäädännön direktiivit ja asetukset sekä kansalliset säädökset erityisesti elintarvikelaki (352/2011). Pakattuun veteen liittyvät omat erityissäädökset, joista ensisijainen on asetus pakatusta vedestä (166/2010). Asetuksessa säädetään kuluttajalle tai suurtaloudelle luovutettavaksi tarkoitetun pakatun veden ominaisuuksista, käsittelystä ja merkinnöistä (MMM 2009). Asetuksessa on annettu ohjeet ja määritelmät luontaiselle kivennäisvedelle 4-6 §:ssä, lähdevedelle 7-8 §:ssä ja pakatulle talousvedelle 10-11 §:ssä. Pakatun talousveden tulee täyttää talousvesiasetuksen mukaiset laatuvaatimukset sekä asetuksessa annettu ohjearvo kokonaispesäkeluvulle markkinoinnin aikana. Talousveden valvonnan ohjausta hoitaa kansallisesti sosiaali- ja terveysministeriö sekä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. Elintarviketurvallisuuden kansallista ohjausta hoitaa maa- ja metsätalousministeriö. Elintarvikkeiden kansallista valvontaa ohjaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, joka antaa ohjeistuksen elintarvikehuoneistojen elintarvikkeiden valmistukseen käytettävän veden käsittelystä, omavalvonnasta ja erityistilanteisiin varautumisesta (Kekki 2011). Laitos- ja huoneistokohtaisen valvonnan hoitaa pääsääntöisesti talousveden osalta kunnan terveydensuojeluviranomainen ja elintarvikkeiden osalta elintarvikevalvontaviranomainen. Pienemmissä kunnissa valvovat viranomaiset voivat olla samoja sekä talousveden että elintarvikkeiden osalta. 3.1 Elintarviketeollisuuden vedenhankinta Raakavesilähde voi olla pinta- tai pohjavesilähde, josta veden ottamiseen vaikuttaa vesilaki (jäljempänä VL) lupamenettelyn kautta. VL 3 luvussa olevan 3 §:n mukaan vedenottoon tarvitaan viranomaislupa, kun otettava veden määrä on yli 250 m³/vrk. 26 Lupa voidaan myöntää muullekin talousvettä tarvitsevalle kuin yleiselle vesihuoltolaitokselle, esimerkiksi elintarvikeyritykselle. Vesilain mukaisen luvan myöntämisen edellytykset ovat lueteltuna VL 3 luvun 4 §:ssä, jonka mukaan hanke ei saa loukata kenenkään etua, ja hankkeesta saatavan hyödyn on oltava huomattava koituviin menetyksiin nähden. Luvan myöntämisen edellytyksinä on myös, että hanke ei saa vaarantaa yleistä terveydentilaa tai turvallisuutta, aiheuttaa huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa ja sen toiminnassa, tai suuresti huonontaa paikkakunnan asutus- tai elinkeino-oloja. Luvan hakijalla tulee olla myös kyseisen pykälän mukaan oikeus alueeseen. Vesilain mukaisen luvan myöntää aluehallintovirasto (AVI). Veden ottamisen sovelletaan VL 4 luvun 5 §:n mukaista etusijaisuusjärjestystä: 1) veden ottaminen käytettäväksi ottamispaikan lähistössä tavanomaista kiinteistökohtaista käyttöä varten; 2) veden ottaminen yhdyskunnan vesihuoltoa varten paikkakunnalla; 3) veden ottaminen paikkakunnan teollisuuden käyttöön tai muuten käytettäväksi paikkakunnalla sekä yhdyskunnan vesihuoltoa paikkakunnan ulkopuolella palveleva veden ottaminen; 4) veden ottaminen johdettavaksi tai kuljetettavaksi muualla käytettäväksi muuta tarkoitusta kuin yhdyskunnan vesihuoltoa varten. Etusijaisuusjärjestystä sovelletaan, mikäli vesilähteestä ei riitä vettä kaikkiin tarpeisiin. Etusijaisuusjärjestyksen mukaisesti elintarvikeyrityksen veden saannin turvaaminen on seuraava yhdyskunnan vesihuollon turvaamisen jälkeen. Veden ottoa voidaan rajoittaa VL 4 luvun 10 §:n mukaan silloin, jos pitkäaikainen kuivuus tai vastaava syy aiheuttaa veden saannissa huomattavan vähentymisen. Veden niukkuuden vallitessa viranomainen voi rajoittaa vedenottamon omistajan ottaman veden määrää tavanomaista kiinteistökohtaista käyttöä tai yhdyskunnan vesihuoltoa varten tarvittavan vedenoton turvaamiseksi. Raakavedenottamolta vesi menee vettä puhdistavalle toimijalle joka voi olla vesihuoltolaitos tai elintarvikeyrityksen oma vedenpuhdistamo. Yleisesti vedenpuhdistus kuitenkin tapahtuu vesihuoltolaitoksissa. Vesihuollon toimivuuden turvaamiseksi on vesihuoltolaki, jonka tavoitteena on turvata talousveden riittävä saatavuus kohtuullisin kustannuksin sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti. 27 Vesihuoltolain soveltamisalaan kuuluvat VHL 2 §:n mukaan asutus ja siihen rinnastettava elinkeino- ja vapaa-ajantoiminta. Hallituksen esityksessä (85/2000) vesihuoltolain soveltamisalaa perustellaan sillä, että vesihuoltolain tarkoituksena on turvata ensisijaisesti asutuksen vesihuolto. Esityksen mukaan vedentarpeen tai jätevesien laadun tai määrän suhteen asutuksesta poikkeavaa elinkeinotoimintaa ei ole tarpeellista sisällyttää lain soveltamisalaan. Elintarvikeyrityksen kuuluessa vesihuoltolain soveltamisalueen piiriin kuuluvat elintarvikeyritykselle laissa säädetyt oikeudet hinnanalennuksesta ja vahingonkorvauksesta virheen tapahtuessa. Vesihuoltolain piiriin kuuluminen tuo kuitenkin elintarvikeyritykselle velvollisuuden liittyä vesihuoltoverkostoon sekä maksaa samansuuruista käyttömaksua kuin vesihuoltolaitoksen muut asiakkaat. Vesihuoltolain soveltamisalan tulkintaepäselvyydet ovat tulleet ilmi tilanteissa, joissa elintarvikeyritykselle on aiheutunut vahinkoa vesihuollon virheen vuoksi. Tällöin on tullut harkittavaksi voidaanko vesihuoltolain säännöksiä vesihuollon virheestä, hinnanalennuksesta ja vahingonkorvauksesta soveltaa tapaukseen. (MMM 2010). VHL 27 §:ssä säädetään, että vesihuollon virheellä tarkoitetaan tilannetta, jossa veden laatu, toimitustapa tai laitoksen palvelu ei vastaa sitä, mitä sopimuksen tai säädösten perusteella edellytetään. VHL 27 §:n mukaan asiakkaalla on oikeus saada virheestä sitä vastaava hinnanalennus. Virhettä, hinnanalennusta ja vahingonkorvausta koskevat säännökset on sisällytetty vesihuoltolakiin tai erillissopimukseen osittain sen vuoksi, että kuluttajansuojalaki (38/1978) ja kauppalaki (355/1987) eivät kata mahdollisia virheitä vesihuollossa (HE 85/2000). Mikäli vesihuollon virheen on aiheuttanut ylivoimainen este, ei virheestä yleisesti seuraa korvausmenettelyä. Ylivoimaisella esteellä tarkoitetaan vesihuollon yleisten toimitusehtojen mukaan ennalta arvaamatonta tilapäistä keskeytystä ja tilapäistä huoltotyötä. Toimitusehtojen nojalla vesihuoltolaitos voi keskeyttää vedentoimituksen ja/tai viemäriveden vastaanoton tai rajoittaa niitä ylivoimaisen esteen vuoksi, jos se on välttämätöntä ihmishenkeä, terveyttä tai omaisuutta uhkaavan vaaran vuoksi. Arvaamattomia tilanteita voivat olla toimitusehtojen mukaan esimerkiksi vesihuoltolaitteen tai -putken rikkoutuminen, sähkökatko, vedenhankinnan häiriö tai sammutusveden toimittaminen. (MMM 2010). Ylivoimaisen esteen käsitteen häilyvyys on aiheuttanut vaaran siitä, että vesihuoltolaitokset tulkitsevat ylivoimaiseksi esteeksi suuren osan poikkeustilanteista. Kuluttajaviraston mukaan käsitteen tarkempi määritys auttaisi vesihuoltolaitoksia toimimaan oikein poikkeustilanteissa sekä selkiyttäisi erilaisten vakuutusten asemaa. Viraston mukaan esimerkiksi rankkasadetulvien aiheuttamien vahinkojen tulisi kuulua vesihuoltolaitoksen vakuutukseen. (Kuluttajavirasto 2006). Vesihuollon erityistyöryhmä ehdottaa ylivoimaisen esteen tarkempaa määritelmää loppuraportissaan (2005). Työryhmän mukaan käsite tulisi määritellä sopimusoikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti ja ottaa osaksi vesihuoltolaitoksen yleisiä toimitusehtoja, jotta käytössä oleva ylivoimaisen esteen käsite tarkentuisi. Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä taas eh28 dottaa loppuraportissaan, että ylivoimaisen esteen tapauksessa vesihuoltolaitoksella olisi todistustaakka palvelun heikentymisen aiheuttaneesta syystä (MMM 2010). Vesihuoltolain soveltamisalueen laajentamista elinkeinotoimintaan on käsitelty vesihuoltolain tarkistamistyöryhmän loppuraportissa (MMM 2010). Työryhmän mukaan lain soveltamisalakysymys liittyy erityisesti vesihuoltolain mukaisiin korvauskäytäntöjen soveltumiseen tilanteissa, joissa elintarvikeyritys on kärsinyt vahinkoa vesihuollon virheen johdosta. Raportin mukaan elintarvikeyritykset saattavat poiketa vesihuollon tarpeiltaan vesihuoltolain sääntelyn ensisijaisena kohteena olevasta asutuksesta niin paljon, että lain soveltamisalan laajentaminen ei olisi tarkoituksenmukaista. Elintarviketeollisuuden vaatimukset vesihuoltoa kohtaan saattaisivat olla myös vesihuoltolaitoksen kannalta kohtuuttomia, mikä saattaisi vaikeuttaa vesihuoltolaitoksen ensisijaista tehtävää, veden toimittamista asukkaille. (MMM 2010). Elintarviketeollisuuden sisällyttämistä vesihuoltolakiin on perusteltu sillä, että sekä EU:n lainsäädännössä että Suomen kansallisessa lainsäädännössä elintarvikkeisiin käytettävä vesi määritellään talousvedeksi, jolloin yrityksien talousveden tarve tulisi olla lain nojalla turvattu (MMM 2010). EU:n yleisen elintarvikeasetuksen mukaan elintarvikkeisiin käytettävän veden on täytettävä talousvesidirektiivin vaatimukset talousveden laadun suhteen. Elintarvikkeisiin käytettävästä vedestä säädetään myös yleisen elintarvikehygienia-asetuksen (852/2004/EY) seitsemännessä luvussa, jonka mukaan juomavettä tulee olla riittävästi saatavilla ja juomavettä tulee käyttää tarvittaessa, jotta elintarviketuotteet eivät saastu. Asetuksessa säädetään myös, että kierrätysvedestä, jäästä ja höyrystä ei saa aiheutua terveydelle haittaa. Terveydensuojelulaissa (TSL) määritellään, että elintarvikkeisiin käytettävä vesi on talousvettä, jonka tulee täyttää talousvesiasetuksen vaatimukset. Vesihuoltolain tarkastamistyöryhmän loppuraportin mukaan elintarvikkeisiin käytettävän veden laatu on turvattu terveydensuojelulailla, eikä elintarviketeollisuutta tarvitse turvallisuuteen nojaten sisällyttää vesihuoltolakiin (MMM 2010). Tapauksissa, joissa on epäselvyyttä siitä kuuluuko asiakas vesihuoltolain piiriin, tulee asia tulkita tapauskohtaisesti. Tapauksissa, joissa ei ole käynyt selvästi ilmi kuuluuko elintarvikeyritys vesihuoltolain piiriin, on jouduttu harkitsemaan sovelletaanko elintarvikeyritykseen lain määrittämiä kohtia virheestä, hinnanalennuksesta ja vahingonkorvauksesta (MMM 2010). Vaikka elintarvikeyritys ei kuuluisi vesihuoltolain soveltasialueen piiriin, tulee vesihuoltolaitoksen pääsääntöisesti hyväksyä elintarvikeyritys asiakkaakseen. Vesihuoltolaitos ei voi valikoida asiakkaitaan, koska muuten laitos käyttäisi kilpailulain vastaisesti väärin määräävää markkina-asemaansa. Vesihuoltolaitos voi kuitenkin kieltäytyä asiakassuhteesta, jos elintarvikehuoneiston talousveden käyttö on hyvin poikkeavaa asutuksen veden käytöstä. Tällöin katsotaan, että palvelun tuottamisesta koituisi kohtuuton haitta vesihuoltolaitokselle. (MMM 2010). 29 3.2 Talousveden laadun seuranta Elintarvikehuoneiston talousveden käyttöä koskeva terveyslainsäädäntö pohjautuu terveydensuojelulakiin, elintarvikelakiin sekä EU:n lainsäädännössä oleviin direktiiveihin ja asetuksiin. Terveydensuojelulainsäädännöllä pyritään turvaamaan ihmisten terveys ja se, että elintarvikkeet täyttävät niille asetetut laatuvaatimukset. Talousvesidirektiivin (1998/83/EY) liitteissä säädetään talousveden seurantaväli sekä muuttujat, joita talousveden laatuun liittyen tulee seurata. Talousvesidirektiivi on pantu täytäntöön Suomen kansallisessa lainsäädännössä terveydensuojelulaissa ja sen perusteella annetulla talousvesiasetuksella. Talousvesidirektiivin mukaan elintarviketeollisuuden käyttämä vesi kuuluu talousvesidirektiivin piiriin, paitsi jos voidaan todistaa, että vesi, joka ei täytä talousvesidirektiivin vaatimuksia, ei vaikuta lopputuotteen turvallisuuteen. Esimerkiksi yleisen elintarvikehygienia-asetuksen 7 luvun 1 momentin mukaan kalateollisuudessa tehtävään kalanperkuuseen voidaan käyttää muuta kuin talousvettä. TSL 16 §:n mukaan talousvedellä tarkoitetaan: ”kaikkea vettä, joka on tarkoitettu juomavedeksi, ruoan valmistukseen sekä kaikkea vettä, jota elintarvikealan yrityksessä käytetään elintarvikkeiden valmistukseen, jalostukseen, säilytykseen ja markkinoille saattamiseen”. Näin ollen elintarviketeollisuuden käyttämä vesi luokitellaan terveydensuojelulain perusteella talousvedeksi, ja siihen kohdistuvat talousveden yleiset laatuvaatimukset. Talousveden laatuvaatimukset määritellään talousvesiasetuksessa. Elintarvikehuoneistossa tulee aina käyttää talousvesiasetuksen mukaista talousvettä, ellei kunnan elintarvikevalvontaviranomainen ole myöntänyt oikeutta käyttää muuta vettä. Elintarvikehuoneistoissa sovelletaan ensisijaisesti talousvesiasetusta, mutta jos elintarvikehuoneistolla on käytössään oma vesilähde, kuten kaivo, voidaan veden tarkkailuun soveltaa sosiaali- ja terveysministeriön asetusta pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (401/2000). Talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ovat asetuksessa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta samat kuin suuria yksiköitä koskevassa talousvesiasetuksessa. Talousvesiasetuksessa on säädetty talousveden seurannasta, joka koostuu jatkuvasta valvonnasta ja jaksottaisesta seurannasta. Talousveden jatkuva valvonta määritellään TSL 20 §:ssä, jonka mukaan kunnan terveydensuojeluviranomaisen tulee valvoa vesihuoltolaitoksen tuottamaa talousvettä. Talousvesiasetuksen liitteissä määritellään, mitkä muuttujat kuuluvat jatkuvaan valvontaan ja mitä muuttujia tulee valvoa jaksottaisessa seurannassa. Jatkuvaan valvontaan kuuluvat seuraavat muuttujat: haju, maku, sameus, väri, pH, sähkönjohtavuus, rauta, mangaani, nitriitti, ammonium, Clostridium perfringens, E. coli, koliformiset bakteerit ja Pseudomanas aeruginosa. Jatkuvan valvonnan näytteiden tiheys riippuu laitoksen kokoluokituksesta, joka määritellään talousvesiasetuksen 30 liitteessä kaksi. Liitteen mukaan suurimmat laitokset (yli 100 000 m³ toimitettua vettä) joutuvat ottamaan jatkuvatoimiset näytteet 304 kertaa vuodessa, minkä lisäksi laitokset ottavat kolme lisänäytettä toimitettua 1000 m³/vrk kohti. Pienemmissä laitoksissa näytteet saatetaan ottaa vain muutamia kertoja vuodessa, joten riski siitä, että talousvesi ei täytä talousvesiasetuksen vaatimuksia, on pienillä laitoksilla suurempi kuin suurissa yksiköissä. Suurin riski siihen, että talousveden laatuparametrit eivät täyty, liittyy juuri pieniin laitoksiin, jotka toimittavat desinfioimatonta pohjavettä (Pitkänen 2010). Pitkä seurantaväli mahdollistaa myös sen, että laadussa olevat poikkeamat ehtivät poistua vedestä ennen näytteenottoa, eikä häiriötä näin ollen rekisteröidä. Elintarvikeyrityksen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että yrityksen tulisi itse järjestää talousveden valvontaa, jotta talousveteen liittyvä riski pienenisi. TSL 17 §:n mukaan talousvedestä ei saa koitua ihmisen terveydelle haittaa, ja jos veden laadussa havaitaan jotain puutteita, kunnan terveydensuojeluviranomainen voi kieltää veden käytön. Jotta talousveden laatu olisi mahdollisimman turvattu, tulee vesihuoltolaitoksen ottaa yllä mainittuja vesinäytteitä sekä tehdä TSL 18 §:n mukaan ilmoitus toiminnastaan kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Terveydensuojeluasetuksen (1280/1994) 8 §:n mukaan ilmoituksessa on annettava muun muassa selvitys erityistilanteisiin varautumisesta. (MMM 2005). TSL 20 b §:ssä on määritelty talousvesihygienian osaamisesta, joka vaaditaan vesihuoltolaitoksen työntekijöiltä, jos laitos toimittaa talousvettä yli 50 henkilön tarpeisiin tai yli 10 kuutiometriä päivässä. 3.3 Elintarviketurvallisuus Elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen tulee noudattaa asiakkuussuhteessaan talousveteen kohdistuvan lainsäädännön lisäksi elintarvikelainsäädäntöä. EU:n tasolta elintarvikelainsäädäntöön vaikuttaa ensisijaisesti niin sanottu elintarvikehygieniapaketti, joka koostuu erityisesti seuraavista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksista: 1. Asetus elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä. (EY/178/2002, jäljempänä asetus elintarvikkeiden ja rehun turvallisuudesta) 2. Asetus elintarvikehygieniasta. (EY/852/2004, jäljempänä yleinen elintarvikehygienia-asetus) 3. Asetus eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä. (EY) 853/2004. 4. Asetus ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden virallisen valvonnan järjestämistä koskevista erityissäännöistä. (EY) 854/2004. 31 Elintarvikkeiden ja rehun turvallisuudesta annetun asetuksen mukaan elintarvikkeisiin käytettävä vesi vaikuttaa kuluttajan kemialliseen, mikrobiologiseen ja vierasaineista sekä eliöistä koostuvaan kokonaisaltistukseen. Asetuksen nojalla elintarvikeyritysten tulee näin ollen varmistaa, että elintarvikkeisiin lisättävä tai elintarvikeprosessissa käytettävä vesi ei aiheuta ihmisen terveydelle vaaraa. Tämän varmistamiseksi asetuksessa säädetään, että elintarvikkeisiin käytettävän veden laadun suhteen tulee noudattaa talousvesidirektiivin 6 artiklaa. Talousvesidirektiivin 6 artiklan mukaan direktiivin 5 artiklassa asetettujen muuttujien arvojen on oltava vaatimusten mukaisia elintarvikeyrityksessä siinä kohdassa, jossa vettä käytetään. Teurastamojen ja lihajalostamojen tuotteiden käsittelyssä käytetyn veden tulee täyttää talousvesidirektiivissä asetetut laatuvaatimukset ja lisävaatimukset, jotka on annettu asetuksessa ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden virallisesta valvonnasta. Asetuksessa rehu- ja elintarvikelainsäädännön sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevien sääntöjenmukaisuuden varmistamiseksi suoritetusta virallisesta valvonnasta (882/2004) on säädetty, että juomavedestä ei saa koitua asetuksessa tarkoitettua vaaraa terveydelle. Yleinen elintarvikehygienia perustuu elintarvikehuoneiston omavalvontaan, joka määritellään yleisessä elintarvikehygienia-asetuksessa. Asetuksessa annetaan yleiset vähimmäisvaatimukset elintarviketuotannossa käytettävän veden laadusta. Elintarvikehygienia-asetuksen mukaisesti ensisijainen vastuu elintarvikkeiden turvallisuudesta on elintarviketoimittajalla. Elintarviketurvallisuuden takaamiseksi elintarvikehuoneiston tulee asetuksen nojalla järjestää tuotteillensa omavalvonta. Omavalvontaan liittyen elintarvikehuoneiston tulee tunnistaa vaarat ja kriittiset valvontapisteet elintarviketuotannossa HACCP-periaatteiden mukaisesti. Riskien analysoimisessa elintarvikehuoneiston tulisi huomioida sekä talousvedentoimittajan puolelta että kiinteistöstä aiheutuvat riskit talousvedelle. Yleisen elintarvikehygienia-asetuksen lisäksi asetuksessa eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä säädetään erityisiä hygieniaohjeita vedenkäytöstä eri prosessinosissa. (Kekki 2011). Elintarvikehygienia-asetuksessa olevat säännökset elintarvikeyrityksen vastuusta ja omavalvonnan roolista on pantu täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä elintarvikelailla (ETL). Elintarvikelain mukainen elintarvikeyrityksen omavalvonta tarkoittaa, että elintarvikealan toimijalla on järjestelmä, jolla toimija pyrkii varmistamaan, että elintarvike, alkutuotantopaikka ja elintarvikehuoneisto sekä siellä harjoitettava toiminta täyttävät niille elintarvikemääräyksissä asetetut vaatimukset. Elintarvikelain mukaisesti elintarvikealan toimijan on laadittava omavalvontasuunnitelma, jossa on otettu huomioon kaikki elintarvikkeisiin ja niiden käsittelyyn liittyvät terveysvaarat sekä elintarviketurvallisuuteen liittyvät riskitekijät. Viranomainen voi vaatia, että omavalvontasuunnitelmaan on liitettävä näytteenotto- ja tutkimussuunnitelma sekä tieto laboratorioista, joissa näytteet testataan. 32 Elintarvikeyrityksen omavalvonta koskee myös yritykselle toimitettua talousvettä, jonka tulee täyttää laatuvaatimukset ennen sen käyttöä elintarvikkeiden valmistukseen tai jalostukseen. Elintarvikeyritys on ETL 79 §:n rangaistussäännösten mukaan vastuussa, jos elintarvikkeista aiheutuu terveydelle vaaraa, joten elintarvikeyrityksen tulee aina varmistua elintarvikkeisiin käytettävästä veden laadusta. Elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi ETL 13 §:n mukaan elintarvikealan toimijan on tehtävä kirjallinen ilmoitus elintarvikehuoneistosta valvontaviranomaiselle viimeistään neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista tai olennaista muuttamista. Kirjallinen ilmoitus ei päde toimijoihin, jotka käsittelevät eläinperäisiä tuotteita. Eläinperäisiä tuotteita käsittelevät elintarvikehuoneistot eivät saa aloittaa toimintaansa, ellei toimivaltainen viranomainen ole hyväksynyt niitä vaadittujen menettelyjen mukaisesti. Poikkeuksena hyväksyttävistä laitoksista ovat hygienia-asetuksen 4 artiklan 2 kohdan mukaan laitokset, jotka harjoittavat ainoastaan alkutuotantoa, kuljetustoimintaa, ei lämpötilariippuvaista varastointia tai muuta vähittäiskauppaa. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toimii elintarvikevalvonnan keskusviranomaisena, joka suunnittelee, ohjaa, kehittää ja valvoo elintarvikevalvontaa. Eviran tehtäviin kuuluvat myös ETL 30 §:ssä säädetyt muut toimet, kuten aluehallintoviranomaisten (AVI) ja kuntien elintarvikevalvonnan arviointi, teurastamojen valvonta, valtakunnallinen tiedottaminen ja riskiviestintä sekä kuluttajatiedon lisääminen. AVI toimii alueellisena elintarvikevalvontavirastona, joka ohjaa, suunnittelee sekä valvoo elintarvikemääräysten noudattamista alueellaan. AVI:n tehtäviin kuuluvat kunnan elintarvikevalvonnan valvonta ja sen arviointi. Kunta on vastuullinen elintarvikeyritysten valvonnasta alueellaan, mistä säädetään ETL 32 §:ssä. Kunnan elintarvikevalvontaa hoitaa kunnan elintarvikevalvontaviranomainen, joka valvoo elintarvikehuoneistojen toimintaa. 3.4 Elintarviketeollisuuden jätevedet Elintarviketeollisuuden jätevedet luokitellaan lähtökohtaisesti teollisuusjätevesiksi. Mikäli jätevesien laatu tai määrä poikkeaa asutuksen jätevesistä, ei elintarviketeollisuuden jätevesiin sovelleta vesihuoltolakia. Vaikka elintarvikeyrityksen vesihuolto olisi rinnastettavissa asutukseen, VHL 10 §:n mukaan vesihuoltolaitos voi kieltäytyä vastaanottamasta alueellaan olevan kiinteistön jätevesiä, jos jätevesien laatu tai määrä vaikeuttaisi laitoksen toimintaa tai kykyä huolehtia laitoksen toiminta-alueen muiden kiinteistöjen vesihuollosta. VL 5 lukua ojituksesta sovelletaan jäteveden johtamiseen viemärissä ympäristönsuojelulain (86/2000, jäljempänä YSL) mukaisesti. Jätevesien aiheuttaman ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä säädetään ympäristönsuojelulaissa. YSL 4 luvussa säädetään toiminnoista, jotka vaativat ympäristöviranomaisen myöntämän luvan. YSL 28 §:n mukaan jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriin vaativat ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan, mikäli jätevesien käsittelystä ja 33 johtamisesta saattaa aiheutua vesistön pilaantumista tai jos jätevesien johtamisesta saattaa aiheutua ojan, lähteen tai VL 1 luvun 3 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun noron pilaantumista. Ympäristönsuojelulain perusteella on annettu asetus yhdyskuntajätevesistä (888/2006), jota sovelletaan YSL 28 §:n mukaista ympäristölupaa edellyttävään yhdyskuntajätevesien käsittelyyn ja johtamiseen. Asetuksessa asetetaan vaatimukset vesihuoltolaitokselle käsittelytehon ja tarkkailutiheyden suhteen. Teollisuusjätevesien viemäriin johtamisesta säädetään ympäristönsuojeluasetuksen (889/2006, jäljempänä YSA) 36 §:ssä, jonka mukaan jätevedet on esikäsiteltävä: 1. 2. 3. 4. 5. vesihuoltolaitoksen päästöistä ympäristöön kohdistuvien haittojen estämiseksi tai muiden purkuvesistöä koskevien säännösten vaatimusten täyttämiseksi; lietteen turvallisen, ympäristön kannalta hyväksyttävän käsittelyn ja hyödyntämisen varmistamiseksi; viemäriverkon ja puhdistamojen työntekijöiden terveyden suojelemiseksi; jäteveden ja lietteen käsittelyprosessien toiminnan vaikeutumisen estämiseksi; viemäriverkon, puhdistamoiden ja niihin liittyvien laitteiden vaurioitumisen estämiseksi. YSA 36 §:n mukaan vesihuoltolaitos voi kieltäytyä liittämästä laitoksen viemäriin kiinteistöä ja ottamasta vastaan jätevesiä, jos asetuksessa säädetyt vaatimukset eivät täyty. Jätevesien hoidossa tulee ottaa huomioon myös valtioneuvoston asetus yhdyskuntajätevesistä, jota sovelletaan YSL 28 §:n mukaista ympäristölupaa edellyttävään yhdyskuntajätevesien käsittelyyn ja johtamiseen. Asetuksessa määritetään jätevesien käsittelytehon vähimmäisvaatimukset sekä tarkkailutiheys. Teollisuusjätevedet eivät saa sisältää aineita, jotka ovat lueteltuina asetuksessa vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006). Asetuksen tavoitteena on sen 1 §:n mukaan lopettaa kerralla tai vaiheittain vesiympäristölle vaarallisten aineiden päästöt ja huuhtoutumat pintavesiin sekä vähentää vaiheittain haitallisten aineiden päästöjä ja huuhtoutumia. Teollisuusjätevesisopimusta laadittaessa osapuolten tulee selvittää sisältävätkö jätevedet asetuksen mukaisia vaarallisia aineita. 3.5 Vesihuoltolaitoksen määräävä markkina-asema Kilpailulain 4 §:n (948/2011, jäljempänä KilpailuL) mukaan määräävällä markkinaasemalla tarkoitetaan toimijaa, joka merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintatasoa tai toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin tietyl34 lä tuotanto- tai jakeluportaalla. Vesihuoltolaitoksien luonnollinen monopoli määritellään määrääväksi markkina-asemaksi. Luonnollinen monopoli on tilanne, jossa yksikkökustannukset pienenevät lineaarisesti riippumatta siitä, kuinka suuren osan laitos tuottaa markkinoiden kokonaisvolyymista, jolloin edullisinta on, että yksi toimija vastaa koko tuotannosta (Kuoppamäki 2006). Lehdon (1997) mukaan kaikkia verkostopalveluita voidaan pitää jollain tasolla luonnollisina monopoleina. Tämä on seurausta osittain siitä, että verkostotoimintojen perustaminen vaatii suuria yksittäisiä investointeja, joista tulee uponneita kustannuksia. Uponneet kustannukset muodostavat ulkopuolisille toimijoille markkinoille tulon esteen. Näin ollen kunta on tyypillisesti vastannut vesihuollon toimivuudesta kunnan alueella. Monopoliasemassa oleva vesihuoltolaitos voi yrittää maksimoida tuottonsa sopeuttamalla tuotteensa tarjontaa ja hintaa. Vesihuoltolaitoksen tuoton maksimointi on rajoitettu kuitenkin VHL 18 §:n 1 momentin mukaisella edellytyksellä enintään kohtuullisesta tuotosta sekä KilpailuL 7 §:n mukaisella kohtuuttomien myyntihintojen kiellon perusteella. Vesihuoltolaitoksen tuoton maksimointiin liittyvät oleellisesti tuoton maksimoinnin kieltävien säännösten lisäksi monopoliaseman rajakustannukset. Kuvassa 6 on esitetty tilanne, jossa vesihuoltolaitoksen voitto on maksimoitu. Kuvassa y-akselilla on hinta (p) ja x-akselilla määrä (q), s= rajakustannus, a= keskimääräinen kustannus ja o= maksimikustannus. Laitoksen tuottaessa sen talousveden määrän, jolla laitoksen tuottama voitto on maksimissa, tilanne johtaa yhteiskunnan kannalta tehokkuustappioihin. Tehokkuustappiot ovat seurausta siitä, että kuluttajan ja tuottajan ylijäämien summa on pienempi kuin täydellisessä kilpailussa, mikä on taas seurausta siitä, että vaihdanta on pienempi. Tehokkuustappio johtuu myös siitä, että voiton ollessa maksimissa kuluttajat häviävät enemmän kuin tuottajat voittavat. Tehokkuustappiot kuitenkin vähenevät todellisuudessa, sillä vesihuoltolaitokset ovat luonnollisia monopoleja, joiden toimintaan vaikuttavat vesihuoltolaki ja kilpailulaki, jotka säätelevät voiton maksimointia. 35 Kuva 6 Luonnollisen monopolin voitto on maksimoitu, mikä johtaa tehokkuustappioihin. (Heimonen M. 2011) Kuvassa 7 rajakustannus on talousveden hinta, jolloin vesihuoltolaitos tuottaa liiketaloudellista tappiota. Liiketaloudellinen tappio on seurausta siitä, että luonnollisen monopolin tuottaman veden hinta on valmistuksen rajakustannuksia korkeampi, kun taas täydellisen kilpailun markkinoilla hinta vastaa rajakustannuksia. Monopoliasemassa oleva toimija tuottaa nimittäin vähemmän ja korkeammalla hinnalla kuin täydellisessä kilpailussa toimiva toimija, joten rajakustannusta vastaava hinta ei kata toiminnan kokonaiskustannuksia. Kuva 7 Luonnollinen monopolin rajakustannus on hyödykkeen (talousveden) hinta, jolla vesihuoltolaitos tuottaa liiketaloudellista tappiota. (Heimonen M. 2011) 36 Luonnollisen monopolin eli määräävän markkina-aseman omaavan laitoksen toimintaan liittyy määräävän aseman neljä dimensiota, jotka on esitetty kuvassa 8. Määräävän markkina-aseman omaava vesihuoltolaitos on rakentunut luonnollisen monopolin vaikutuksesta ja laitokselta puuttuvat kilpailutilanteen vaatimat rakenteelliset muutokset. Määräävän markkina-aseman omaava laitos pystyy itsenäisesti päättämään myytävän tuotteen hintatason ja laitoksen strateginen käyttäytyminen pohjautuu siihen, että sillä on jo ylivoima markkinoilla. Kauppakumppanit ovat myös riippuvaisia toimijasta, sillä he eivät saa ostettua hyödykettä muilta toimittajilta. (Kuoppamäki 2006). Kuva 8 Määräävän aseman neljä dimensiota (Kuoppamäki 2006) Elintarvikeyrityksen tapauksessa yritys on pääsääntöisesti riippuvainen paikallisen vesihuoltolaitoksen järjestämästä vesihuollosta, sillä elintarvikeyrityksen ei ole yleisesti kannattavaa järjestää omaa vesihuoltoaan. Tehokkaan kilpailun kannalta yritysten tulisi maksimoida oma liikevoittonsa ja poistaa toiminnastaan kaikki tehottomat toiminnot. Tehottomiksi liiketoiminnoiksi lasketaan tukitoiminnot kuten elintarvikeyrityksen vesihuolto, joka ei kuulu elintarvikeyrityksen ydinliiketoimintaan. Vesihuoltolaitos pystyy toimimaan markkinoilla vapaasti ilman kilpailua, joten laitos pystyy määräämään vesihuollon maksut markkinatasosta riippumatta. Maksujen tulee kuitenkin olla kohtuullisia, sillä muutoin kyseessä on määräävän markkinaaseman väärinkäyttö, joka on kielletty KilpailuL:n 7 §:ssä ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksen (SEUT) 101 artiklassa. Väärinkäyttöä voi olla erityisesti kohtuuttomien osto- tai myyntihintojen tai muiden kohtuuttomien kauppaehtojen suora tai välillinen määrääminen. Vesihuoltolaitos ei myöskään saa KilpailuL 7 §:n mukaan soveltaa erilaisia ehtoja samanlaisiin suorituksiin, joten vesihuoltolaitoksen tulisi laatia vastaavat sopimukset toisiinsa verrattavien elintarvikeyritysten kanssa. Vesihuoltolaitos ei myös voi ilman asiallista syytä pidättäytyä liikesuhteesta. SEUT:n 101 ja 102 artiklan ja KilpailuL:n 37 7 §:n toisessa kohdassa kielletään tuotannon tai tarjonnan rajoittaminen asiakkaan vahingoksi. Toimituskiellon tunnusmerkistö voi täyttyä suoran kieltäytymisen lisäksi myös asettamalla sopimukseen sellaisia ehtoja, joihin vastapuoli ei voi suostua. (Kuoppamäki 2006). Kilpailuvirasto valvoo kilpailulain noudattamista. Elintarvikeyrityksellä on mahdollisuus valittaa kilpailuvirastolle, mikäli yritys kokee vesihuoltolaitoksen käyttäneen väärin määräävää markkina-asemaansa. Kilpailulaki on kuitenkin yleislaki, jonka tarkoituksena on turvata terve ja toimiva taloudellinen kilpailu vahingollisilta kilpailunrajoituksilta kaikessa elinkeinotoiminnassa. Hintojen tai hinnoittelun perusteiden määrittely ei näin ollen kuulu kilpailulain keinovalikoimaan. Kilpailuviraston tehtävänä on huolehtia kilpailuprosessin toimivuudesta ja kilpailun rakenteellisten edellytysten säilymisestä, eikä ensisijaisesti toimia tuoton tai hintojen kohtuullisuutta valvovana viranomaisena. (Kilpailuvirasto 2010). Oikeuskäytännön perusteella Kilpailuviraston puuttumiskynnys luonnollisen monopoliaseman omaavaan vesihuoltolaitoksen toimintaan on korkealla (Kilpailuvirasto 2001). Tällä hetkellä Kilpailuvirasto on ratkaissut kaikki tapaukset vesihuoltolaitoksen hyväksi. Elintarvikeyrityksen tulisi ensisijaisesti sopia riitatilanteessa vastapuolen eli vesihuoltolaitoksen tai kunnan kanssa. (Kilpailuvirasto 2010). 3.6 Elintarviketeollisuuden talousvesimaksut Elintarviketeollisuuden talousvesimaksut ovat joko vesihuoltolaitoksen yleisen hinnoittelun mukaisia tai sitten niistä voidaan sopia erikseen. Lainsäädäntö ei aseta esteitä sille, että vesihuoltolaitos määrittäisi vesihuoltolain soveltamisalueen ulkopuolisille asiakkaille kuluttajahinnasta poikkeavat maksut. Varsinkin silloin, jos kyseessä on merkittävän talousvesiosuuden käyttävä asiakas, on talousvesimaksun suuruudesta voitu sopia erikseen. Vesihuoltolaitokset voivat jaotella asiakkaansa hinnoittelupolitiikan suhteen esimerkiksi vähittäisasiakkaisiin, naapurikuntiin ja vesiosuuskuntiin sekä muihin yrityksiin (Hahto 2005). Vesihuollosta tulee VHL 19 §:n mukaan periä käyttömaksua, joka perustuu kiinteistön käyttämän veden määrään. Vesihuoltomaksut päivitetään joko vuosittain tai tarvittaessa vesihuoltolaitoksen johtokunnan tai lautakunnan toimesta. Vesihuoltomaksujen päivittäminen on oikeudellisesti perusteltua, kun vesihuollon olosuhteissa tapahtuu olennainen muutos, kuten investointi- tai pääomakustannusten nousu. Vesihuoltolain piiriin kuuluville asiakkaille vesihuoltomaksujen tulee olla tasapuoliset ja maksujen päivityksen tulee koskea koko asiakasryhmää. Asiakkaat, joilla vesihuollon maksuista on määritelty erillissopimuksella, vesihuoltomaksuja voidaan muuttaa ainoastaan silloin, jos sopimusta muutetaan tai jos sopimukseen on kirjattu ehto maksujen muuttamisesta. Sopimussuhteessa maksujen muuttamisesta tulee sopia osapuolten kesken. Sopimusperusteisia maksuja muutetaan yleisesti sopimuksen tarkistamisen yhteydessä. 38 Vesihuoltolaitos voi käyttömaksun ohella periä asiakkailtaan VHL 19 §:n nojalla liittymismaksua, perusmaksua sekä muita maksuja laitoksen palveluista. Liittymismaksu on kertaluontoinen ja se maksetaan silloin, kun kiinteistö liitetään vesihuoltolaitoksen verkostoon. Liittymismaksulla pyritään kattamaan osa verkoston investointikustannuksista. Perusmaksulla taas pyritään kattamaan käyttö- ja pääomakustannukset, jotka eivät ole kulutuksesta riippuvaisia. (MMM 2010). Vesihuoltolaitoksen tulee vesihuollon maksuilla vesipolitiikan puitedirektiivin mukaan kannustaa vesivarojen kestävään käyttöön, joten myös vesihuoltolain ulkopuolisen asiakkaan tulee vesihuollon maksuilla kattaa kiinteistön vesihuollosta aiheutuneet kustannukset. Vesihuollon järjestämisestä aiheutuneet kustannukset saattavat vaihdella paikkakuntakohtaisesti laitoksen kustannusrakenteesta riippuen. Kustannusten vaihtelevuudesta riippumatta vesihuollon maksujen tulee kattaa kaikki toiminnasta aiheutuneet kustannukset, joten vesihuollon maksut saattavat poiketa toisistaan vesihuoltolaitoskohtaisesti. Vesihuoltolaitos saa itse määrittää perittävän käyttömaksun suuruuden, mutta käyttömaksuista saatava tuotto saa olla VHL 18 §:n mukaan enintään kohtuullinen. Vesihuoltolaitos saa myös asettaa saman käyttömaksun kaikille asiakasryhmille riippumatta siitä, koskevatko asiakasryhmää vesihuoltolain mukaiset vesihuollon maksujen periaatteet. Kuitenkin vesihuoltolaitos voi määrittää asiakkaalle kuluttajahinnasta poikkeavan käyttömaksun, mikäli asiakkaan talousveden kulutus ei ole rinnastettavissa VHL 2 §:n mukaiseen asutuksen vedenkulutukseen. Poikkeava käyttömaksu on yleensä seurausta talousveden merkittävästä kulutuksesta, minkä johdosta suurkuluttajan maksama käyttömaksu voi olla edullisempi kuin muilta kuluttajilta perittävä käyttömaksu. Vesihuoltolaitoksissa pääomakustannukset ovat vesihuollon käyttökustannuksia suuremmat. Näin ollen vesihuoltolaitokset saattavat pystyä myymään suurkuluttajille talousvettä kustannustehokkaasti kuluttajahintaa alhaisemmin. Suurkuluttajien muodostama vedenkäyttö ja siitä muodostuva liikevaihto voivat muodostaa prosentuaalisesti suuren osan koko laitoksen liikevaihdosta, jolloin alennuksen myöntäminen asiakassuhteen synnyn edistämiseksi tai ylläpitämiseksi voi olla kannattavaa vesihuoltolaitokselle. Alla olevissa esimerkeissä talousvettä toimittava osapuoli myönsi elintarviketeollisuudelle tukkualennuksen. Uudenkaupungin Veden johtokunta § 8 (16.5.2011) ja § 15 (15.6.2011) Aiesopimus raakaveden toimittamisesta Uudenkaupungin vesi neuvotteli raakaveden toimittamisesta Finnprotein Oy:n kanssa. Raakaveden hinnaksi § 8 sovittiin ¼ kulloinkin voimassa olevasta Uudenkaupungin Veden talousvesimaksusta. Sopimus hyväksyttiin johtokunnan kokouksessa § 15. 39 Raision kaupunki sitoutui myymään Raisio-konsernille tukkualennuksella talousvettä. ”Kaupunki toimittaa Yhtiön omaan käyttöön tarvitseman talousveden samaan hintaan kuin se joutuu siitä itse maksamaan. Hinta pitää sisällään TSV Oy:n tukkuveden hinnan sekä lisäksi Kuntayhtymän jakeluverkoston käyttö- ja kunnossapitokustannukset sekä investointien pääomakustannukset, poistot ja korot. TSV Oy:n tukkuveden hinta määräytyy veden valmistuksen ja toimittamisen todellisista käyttökustannuksista sekä investointien hankintamenoihin perustuvista pääomakustannuksista, poistoista ja koroista ja on sama hinta, jonka Kaupunki maksaa käyttövedestä TSV Oy:lle. Toimitetun veden mittaus suoritetaan nykyisissä mittauspisteissä. Laskutus tapahtuu kuukausittain todellisen vedenkulutuksen mukaan.” Vesihuollon maksuja määriteltäessä tulee noudattaa VHL 18 §:ä, jonka mukaan vesihuollon maksujen tulee kattaa vesihuollon investoinnit ja kustannukset pitkällä aikavälillä. VHL:n 18 § sisältää vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisen kustannusten kattamisen periaatteen. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY) tavoitteena on kannustaa vesivarojen kestävään käyttöön. Direktiivissä olevan kustannusten kattamisen periaatteen mukaan veden hinnoittelupolitiikan tulisi toimia kannustimena vesivarojen tehokkaaseen käyttöön. Vesipolitiikan puitedirektiivin 9 artiklan mukaan vesihuollon asiakkaiden tulisi osallistua riittävästi vesihuollon kustannusten kattamiseen. Tämän toteuttamiseksi tulisi käyttää hyväksi direktiivissä olevaa taloudellista analyysiä sekä huomioida pilaaja maksaa -periaate. Vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteena on, että hinnoittelupolitiikassa otetaan huomioon kustannusten kattamisen kokonaiskustannukset, jotka koostuvat sosiaalisista, ympäristöllisistä ja taloudellisista vaikutuksista. Kustannusten kattamisen periaate vaikuttaa elintarvikeyrityksen veden hintaan, vaikka elintarvikeyritys ei kuuluisi vesihuoltolain soveltamisalan piiriin. Kustannusten kattamisen periaatteen valossa vesihuoltomaksujen ristisubventointi on kiellettyä, joten vesihuoltolaitoksen ei tulisi myydä tukkuasiakkaille vettä alle tuotantokustannusten. Kuluttajien maksuosuus vesihuoltolaitoksen kustannuksista saattaa nousta, mikäli vesihuollon kustannusten kattamisessa on ilmennyt ristisubventointia. Ristisubventointi saattaa ilmetä, jos talousveden toimittaja on erikseen määritellyt erityisasiakkaalle yleistä kuluttajahintaa alhaisemmat vesihuoltomaksut ja mikäli nämä maksut eivät vastaa vesihuollon kokonaiskustannuksia. Kustannusten kattamisen periaatteen mukaan vesihuollon maksujen osuuksien tulisi olla oikeudenmukaiset, kohtuulliset ja tasapuoliset. Vesipolitiikan puitedirektiivin 9 artiklan mukaan vedenkäyttäjät tulee jakaa sektoreihin, kuten teollisuuteen, kotitalouksiin ja maatalouteen. Artiklan mukaan kaikkien näiden sektorien on osallistuttava vesihuoltopalveluiden kustannusten kattamiseen. Direktiivin 9 artiklan perusteella elintarviketeollisuudelta perittävien 40 vesihuollon maksujen tulee kattaa ne kustannukset, joita palvelujen tuottamisesta aiheutuu. (MMM 2010). Vesihuoltolaitosten vesihuoltolain soveltamisalan ulkopuolisille asiakkaille myytävän veden hintaan vaikuttavat sekä yllä mainittu vesipuitedirektiivissä määritelty kustannusten kattamisen periaate että KilpailuL 7 §:n mukainen kielto, jonka mukaan vesihuoltolaitoksella olevaa määräävää markkina-asemaa ei saa käyttää väärin. Vesihuoltolaitos ei saa siis myydä vettä halvemmalla kuin veden tuottamisesta aiheutuneet todelliset kustannukset ovat, mutta vesihuoltolaitos ei myöskään saa väärinkäyttää luonnollista monopoliasemaansa tuottaakseen yli sallitun kohtuullisen liikevoiton. Osa vesihuoltolaitoksista mainitsee teollisuuden vesihuoltomaksut yleisissä toimitusehdoissa, joiden mukaan teollisuuden vesihuoltomaksuista voidaan sopia erikseen. Esimerkiksi Kiimingin kaupungin vesihuoltolaitoksen yleisissä toimitusehdoissa määrätään, että ”muiden kuin asuinkiinteistöjen ja asuinkiinteistöihin vesihuollon suhteen rinnastettavien kiinteistöjen maksut hinnoitellaan tarvittaessa erikseen.”. Tilanteissa, joissa vesihuoltolaitos sitoutuu toimittamaan normaalista talousvedestä laadullisesti tai määrällisesti poikkeavaa vettä, tulee asiakkaalta periä erillismaksu, jotta muiden kuluttajien osuus kokonaiskustannuksista ei kasvaisi. Elintarvikeyritys voi joutua maksamaan erillishinnan esimerkiksi silloin, kun yrityksen vedenkulutus vaikuttaa verkoston mitoitukseen. Vesijohtoverkosto saattaa joutua kohtuuttoman suurelle rasitukselle, jos teollisuudelle ei ole tehty erillisiä siirtolinjoja. (Hahto 2005). Hahto (2005) ehdottaa, että verkoston ylikuormitus voitaisiin ratkaista ainakin kahdella tavalla, joista ensimmäinen olisi tietyn rajan ylittävälle tuntikulutukselle asetettava erillishinta ja toinen vaihtoehto olisi aikaan sidottu hinnoittelu. 3.6.1 Kunnan vaikutus vesihuollon maksuihin Vesihuoltolaitoksista on määrällisesti eniten vesiosuuskuntia, jotka ovat osuuskunnan osakkaiden omistuksessa. Kuitenkin tuotetun talousveden määrän mukaan kunnalliset vesihuoltolaitokset ovat yleisimpiä vesihuoltolaitoksia. Mikäli vesihuoltolaitos on kuntaomisteinen, kunta voi vaikuttaa maksujen määräytymiseen omistajan roolissa. Kuntalain (365/1995, jäljempänä KunL) 13 §:ssä säädetään, että kunnanvaltuusto päättää palveluiden ja suoritteiden maksujen yleisistä periaatteista. Suomen kuntaliiton (2005) mukaan kunta määrittää omaisuutensa hoidon periaatteet kunnan palveluiden tuotantorakenteet ja olosuhteet huomioon ottaen. Kunnan valtuuston hyväksyttyä hoidon periaatteet, ne otetaan käyttöön kunnan laitoksissa ja liikelaitoksissa. VHL 20 §:n mukaan kunnallisen vesihuoltolaitoksen kirjanpito tulee eriyttää kunnan kirjanpidossa ja laitoksen on laadittava tilikausittain erillinen tilinpäätös. Kunnat ovat yleisesti toteuttaneet vesihuoltolain eriyttämisvaatimusta perustamalla joko kirjanpidollisesti tai laskennallisesti eriytetyn vesihuollon liikelaitoksen. (Valtiovarainministeriö 2010). 41 Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä ehdottaa loppuraportissaan (2010), että velvoite vesihuoltoa koskevan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta säädettäisiin pakolliseksi kaikille vesihuoltolaitoksille. Vesihuoltolaissa tulisi työryhmän mukaan myös määritellä tarkemmin tilinpäätöksen tarkastamisesta ja tilinpäätöksen, toimintakertomuksen, toimitusehtojen ja tunnuslukujen julkaisemisesta. Työryhmän ehdottama muutos VHL 20 §:ään aiheuttaisi lisävaatimuksia tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimiseen etenkin sellaisille monialaisille yrityksille, jotka harjoittavat vesihuollon lisäksi muuta toimintaa. Muiden vesihuoltolaitosten, kuten ainoastaan vesihuoltotoimintaa harjoittavien osuuskuntien, osakeyhtiöiden ja kunnallisten laitosten, kannalta pykälä olisi lähinnä nykyisiä tilinpäätökselle ja toimintakertomukselle asetettuja lainsäädännöllisiä vaatimuksia tarkentava. (MMM 2010). Vesihuoltolaitoksen muodostama liikevaihto on suurimpia yksittäisiä liikevaihtoja kunnan taloudessa. Verrattaessa kunnallisia liikelaitoksia, vesihuollon liikelaitosten liikevaihto oli vuonna 2008 kolmanneksi suurin heti energia- ja kiinteistöliikelaitosten jälkeen. Vuonna 2008 kunnallisia vesihuollon liikelaitoksia oli 54, joiden liikevaihto oli yhteensä 459 426 000 euroa. (Valtionvarainministeriö 2010). Kunta määrää kunnan laitosten maksujen yleiset periaatteet, joita vesihuoltolaitosten johtokunnan tulee noudattaa päättäessään seuraavan vuoden vesihuoltomaksuista. Kuitenkaan kunnan omistajapolitiikan ei tulisi vaikuttaa negatiivisesti vesihuoltolaitoksen taloudellisiin toimintaedellytyksiin, sillä kunnan talouden paikkaaminen vesihuollon maksuilla ei ole vesihuoltolain tai vesipuitedirektiivin mukaista. Alla on esimerkki kilpailuvirastolle tehdystä selvityspyynnöstä kunnan tuloutuksesta ja hintojen kohtuuttomuudesta (Kilpailuvirasto 2002). ”Forssan vesihuoltolaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Jorma Pelto-Huikko on 1.2.2002 päivätyllä toimenpidepyynnöllä pyytänyt Kilpailuvirastoa tutkimaan Forssan vesihuoltolaitoksen omistajilleen suorittaman peruspääoman tuoton kohtuullisen määrän, sekä toimenpiteitä määrän saattamiseksi lain edellyttämälle tasolle. Toimenpidepyynnön mukaan Forssan vesihuoltolaitos on tulouttanut resurssikorvauksina vuosittain huomattavia summia Forssan kaupungille. Vuodelle 2002 kaavailtiin jopa noin 1,7 miljoonan euron tuloutusta, mikä on noin 40 % vesihuoltolaitoksen liikevaihdosta. Asiasta tehdyn selvityksen perusteella annettiin ratkaisu: Viraston hankkimat selvitykset eivät viittaa sellaiseen ilmeiseen hintojen kohtuuttomuuteen, että asian yksityiskohtainen tarkempi selvittäminen olisi tarpeen. Asia poistetaan käsittelystä.” 42 3.6.2 Vesihuollon maksujen kohtuullisuus ja maksujen valvonta Vesihuollon talouden ja maksujen valvonta ei ole varsinaisesti minkään viranomaisen vastuulla nykytilanteessa. Kuluttajat voivat nostaa kanteen käräjäoikeudessa vesihuollon maksujen kohtuullisuudesta, ja jos kyseessä on kunnan toimielimen tekemä taksapäätös, voi kuntalainen tehdä asiasta kunnallisvalituksen. (MMM 2010). Asiakas voi lisäksi saattaa asian käsittelyyn kuluttajariitalautakuntaan tai Kilpailuvirastolle, jonne tehdään muutamia vesihuoltolaitoksia koskevia selvityspyyntöjä vuosittain. Elintarvikeyritys voi valittaa maksujen kohtuullisuudesta joko suoraan vesihuoltolaitokselle tai sen omistajalle, nostaa kanteen käräjäoikeudessa tai tehdä valituksen Kilpailuvirastolle. Oikeuskäytännön perusteella (Kilpailuvirasto 2001) Kilpailuvirasto voi puuttua monopoliasemassa tai määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen hinnoitteluun vain, jos se on ilmeisen kohtuutonta. Kilpailuviraston kanta on, että vesihuollon hinnoittelun valvominen ei sovi Kilpailuviraston tehtäväksi. Kilpailuviraston mukaan viranomaisten tulisi selvittää vesihuoltolaitoksen talouden ja toiminnan valvonnan kehittämistarpeita ja edellytyksiä. (Kilpailuvirasto 2010). Alla on kaksi esimerkkitapausta, joissa Kilpailuvirastolle on tehty selvityspyyntö vesihuoltomaksujen kohtuullisuudesta (lähde: Kilpailuvirasto 1999, Kilpailuvirasto 2005). Kilpailuviraston kynnys puuttua vesihuoltomaksujen kohtuullisuuteen on suhteellisen korkea, eikä tällä hetkellä ole tiedossa tapausta, jossa Kilpailuvirasto olisi katsonut maksujen olevan kohtuuttomia kilpailulain nojalla. Tapaus 1 ”Porilainen yrittäjä Jari Wiksten lähetti Kilpailuvirastolle 16.12.1998 päivätyn toimenpidepyynnön, jossa virastoa pyydettiin selvittämään, onko Porin kaupunki syyllistynyt määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön käyttövesi- ja jätevesimaksun hinnoittelussa. Asiasta tehtiin selvitys, jonka pohjalta kilpailuvirasto antoi ratkaisunsa: Kilpailuvirasto katsoo, että Porin Vedellä on kilpailunrajoituksista annetun lain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu alueellinen määräävä markkina-asema vesihuoltopalveluissa omalla toimialueellaan. Asiassa saadun selvityksen perusteella Kilpailuvirasto katsoo, että Porin kaupungin vesihuoltolaitos Porin Vesi ei ole syyllistynyt kilpailunrajoittamista ilmeisesti tarkoittavan tai kohtuuttoman korkean hinnoittelukäytännön soveltamiseen perimiensä vesihuoltomaksujen osalta eikä sen menettelyä voida tältä osin pitää kilpailunrajoituslain 7 §:n 4 kohdassa tarkoitettuna määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä.” Tapaus 2 43 ”Marjo Grönfors ja Hans Berg ovat tehneet Kilpailuvirastolle toimenpidepyynnöt (11.11.2003 ja 24.11.2003), joissa on pyydetty selvittämään, onko Vaasan Vesi syyllistynyt kilpailunrajoituslain kieltämään määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön 1.3.2003 toteutetussa taksarakenneuudistuksessa liittyen perusmaksujen hinnankorotukseen. Toimenpidepyyntöjen mukaan Vaasan kaupunki on asettanut Vaasan Vedelle 20 %:n tuottotavoitteen siten, että lisätuotto otetaan kiinteistöjen perusmaksua nostamalla. Toimenpidepyyntöjen mukaan tämä voi johtaa jopa 300 %:n korotukseen yksittäisen asiakkaan perusmaksuissa. Asiasta tehtiin selvitys, jonka pohjalta kilpailuvirasto antoi ratkaisunsa: Kilpailunrajoituslain tarkoituksena ei ole, että kilpailuviranomaiset voisivat määrätä hyödykkeistä pyydettäviä hintoja tai asettaa ylimmän sallitun hinnan. Oikeuskäytännön perusteella Kilpailuvirasto voi puuttua monopoliasemassa tai määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen hinnoitteluun vain, jos se on ilmeisen kohtuutonta. Tässä tapauksessa saadut selvitykset eivät kuitenkaan viittaa siihen, että Vaasan Veden perimiä maksuja kokonaisuutena arvioiden voitaisiin sen kannattavuuden (oman pääoman tuottoprosentti) tai muihin vesihuoltolaitoksiin tehdyn hintavertailun perusteella pitää kohtuuttomina. Kilpailuvirasto huomauttaa kuitenkin yleisesti, että kohtuuttoman korkeaa hinnoittelua ei voida pitää kilpailunrajoituslain kannalta hyväksyttävänä, vaikka hinnoittelun perusteena olisivat liikelaitoksen omistavan kunnan tai kaupungin taloudellisesta asemasta johtuvat seikat. Vesihuoltolaitoksen merkittävät tai jatkuvat hinnankorotukset, joille ei voida osoittaa kustannusperustetta tai muuta kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävää syytä, saattavat johtaa siihen, että kilpailunrajoituslain 6 §:ssä kielletyn kohtuuttoman hinnoittelun tunnusmerkistö täyttyy.” Kunnallisten laitosten tuoton kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon, että laitokset toimivat pääomavaltaisella alalla ja laitosten investoinnit ovat merkittäviä kustannuseriä. Mikäli laitokset eivät hyötyisi uusien tuotannon tehostamista varten tehtyjen investointien tuomasta kustannustason alenemasta, laitosten pyrkimys investoida tehostaakseen toimintaa vähenisi. Mikäli seuraus olisi kuvatunlainen, toiminta ei olisi enää KilpailuL:n 1 §:n mukaista tervettä ja taloudellisesti toimivaa. Onkin siis perusteltua, että määräävän markkina-aseman omaavaa laitoksen tai toimijan taloutta arvioitaessa otettaisiin KilpailuL 1 §:n mukaiset tavoitteet huomioon. (Kilpailuvirasto 1997). Vesihuoltolaitosten maksujen VHL 18 §:n mukaiselle kohtuulliselle tuotolle on vaikea asettaa tiettyä rajaa. Kunnallisen vesihuoltolaitoksen kohtuullinen tuotto on aina tapauskohtainen ja sen arviointi tulee suorittaa usean tilikauden ajalta. Mikäli vesihuoltolaitoksen maksut ovat huomattavasti kalliimpia verrattaessa muihin laitoksiin ja samalla sijoitetun pääoman tuotto on 15-20% luokkaa tai yli, on vesihuoltolaitok44 sen esitettävä maksujen määräytymiselle vankat perusteet. Perusteina voidaan hyväksyä esimerkiksi vesihuoltolaitoksen varautuminen tuleviin investointeihin tai laitoksen maksuvalmiuden ylläpitäminen. (Kilpailuvirasto 1997). 3.7 Elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen välinen erillissopimus koskien talousvettä Vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen välinen erillissopimus on yksityisoikeudellinen sopimus, jossa tulisi olla määritelty yhteistoiminnan lain- ja tarkoituksen mukaiset puitteet. Erillissopimus on erityisen tärkeä tilanteissa, joissa elintarvikeyrityksen vedenkäyttö on merkittävää ja toiminnan turvaaminen edellyttää sopimusta toimintamalleista. Elintarviketeollisuusliiton ja Vesilaitosyhdistyksen selvitykseen (2010) vastanneista elintarvikeyrityksistä noin 13 % oli laatinut vesihuoltolaitoksen kanssa sopimuksen, jossa oli joko erikseen määriteltyjä ehtoja tai koko sopimus oli laadittu elintarviketeollisuudelle. Liitteessä kolme on esitettynä esimerkkinä eräs olemassa oleva elintarvikeyrityksen ja vedentoimittajan välinen erillissopimus. Esimerkkisopimus ei ole mallisopimus, eikä sitä ole tarkoitus käyttää sellaisena. Suurin osa elintarvikeyrityksistä laatii standardimallisen liittymissopimuksen vesihuoltolaitoksen kanssa. Standardimallinen liittymissopimus on laadittu ensisijaisesti asutuksen tarpeisiin, ja liittymissopimus, sekä sen lisänä oleva käyttösopimus, pohjautuvat vesihuoltolaissa määriteltyihin virhe- ja korvaussäännöksiin. Taulukossa 9 on listattuna elintarvikeyritysten ja vesihuoltolaitosten väliset sopimuskäytännöt. Taulukko 9 Elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus (ETL & VVY 2011) Elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus talousveden toimittamisesta Sopimusmuoto % Sopimus on laadittu vesihuoltolaitoksen vakiopohjalle 31 Kirjallinen liittymissopimus Kirjallinen sopimus veden toimittamisesta Ei tietoa sopimuksesta Sopimuksessa on huomioitu elintarviketeollisuuden tarpeet Sopimus on laadittu vesihuoltolaitoksen vakiopohjalle ja sopimuksen liitteessä on räätälöityjä ehtoja Suullinen sopimus Muu (esim. oma vesilähde) 28 14 9 8 5 1 5 45 3.7.1 Sopimusten yleiset periaatteet Yleisesti kaikissa sopimuksissa tulisi noudattaa sopimusoikeuden pääperiaatteita, jotka ovat sopimusvapaus ja pacta sund servanda eli sopimuksen pitävyys. Sopimusasioiden yleislakina toimii oikeustoimilaki (228/1929), jossa säädetään sopimusasioiden yleisistä periaatteista. Oikeustoimilaissa säädettyä sopimusvapautta voi erityistilanteissa rajoittaa sopimuspakko, joka määritellään erillislaissa. Vesihuoltolain tapauksessa sopimuspakko seuraa VHL 10 §:n mukaisesta liittymisvelvollisuudesta järjestettyyn vesihuoltoon. Vesihuollon katsotaan olevan välttämättömyyspalvelu, johon on laissa säädetty liittymisvelvollisuus (MMM 2002). Sopimuspakosta seuraa, että vesihuoltolaitoksen on sallittava toiminta-alueellaan olevan kiinteistön liittyä vesihuoltoverkostoon (Hemmo 2004). Sopimuspakon ollessa voimassa asiakkaalla on oikeus muodostaa sopimussuhde toimittajan kanssa toimittajan suostumuksesta riippumatta (Hemmo 2003). Mikäli elintarvikeyritys ei kuulu vesihuoltolain soveltamisen piiriin, laista seuraava sopimuspakko ei sido vesihuoltolaitosta eikä elintarvikeyritystä samalla tavalla kuin vesihuoltolain piirissä olevia asiakkaita kohtaan. Määräävässä markkina-asemassa oleva vesihuoltolaitos ei kuitenkaan voi kieltäytyä tekemästä teollisuuden kanssa sopimusta SEUT:n 101 ja 102 artiklan ja kilpailunL:n 7 §:n toisen kohdan mukaisesti. Säännöksissä kielletään tuotannon tai tarjonnan rajoittaminen asiakkaan vahingoksi, ellei rajoittamiselle ole erityisen painavaa syytä. Vesihuoltolaitos voi kieltäytyä sopimuksesta ja näin ollen kiinteistön verkostoon liittämisestä, mikäli elintarviketeollisuuden vesihuolto aiheuttaisi kohtuuttoman rasituksen vesihuoltolaitokselle tai vaarantaisi asutuksen vesihuollon toimivuuden (MMM 2010). Määräävän aseman vallitessa sopimuksesta saa kieltäytyä yleensä seuraavilla perusteilla: 1) asiakkaan kieltäytyminen tavanomaisesta menettelystä 2) asiakkuussuhteesta seuraava erityinen vahingonvaara laitokselle tai sen työntekijöille 3) asiakkaan aiemmat maksulaiminlyönnit ja 4) laitoksen kapasiteetin rajallisuus (Hemmo 2003). Toimituskiellon lisäksi vesihuoltolaitos ei saa käyttää asemaansa väärin myöskään sisällyttämällä sopimukseen kohtuuttomia ehtoja. Kumpikaan sopijaosapuoli ei voi kuitenkaan vedota kohtuuttomuuteen pelkästään taloudellisten menetysten tähden. Kohtuuttomuus edellyttää, että lain pohjalta voidaan arvioida sopimuksen tai sen ehtojen olevan kohtuuttomia (Hemmo 2006). Laitoksen ja yrityksen välinen erillissopimus on kestosopimus. Kestosopimuksessa osapuolilta oletetaan lojaliteettiperiaatetta, eli sopimusta tehdessä osapuolten tulisi ottaa huomioon vastapuolen etu. Osapuolet eivät saisi oikeustoimia suorittaessaan yksipuolisesti ajaa omaa etuaan. Sopimus tulee käsittää yhteiseksi yritykseksi luoda sopimussuhde, jonka saavuttamiseksi kummankin osapuolen etuudet ja oikeudet tulee huomioida (Hemmo 2003). Lojaliteettiperiaatetta voidaan soveltaa myös sopimuksen muuttamiseen, sillä kun on kysymys suuresta asiakkaasta, on mahdollista, että sopimuksen edellytykset ja lähtö46 kohdat muuttuvat ajan kuluessa. Olosuhteiden muuttuessa myös sopimusta tulisi muuttaa, jolloin sopijaosapuolten tulisi sitoutua tasavertaiseen neuvotteluun uusissa olosuhteissa. (VVY 2008). Laitoksen ja yrityksen välinen sopimus on voimassa sopimuksessa määrätyn ajan; yleisesti sopimus on määritelty olemaan voimassa toistaiseksi. Sopimus päättyy joko määräajan umpeuduttua, irtisanomisen myötä tai jos toinen osapuoli purkaa sopimuksen. Irtisanomisesta tulisi määrätä irtisanomisaika ja edellytykset irtisanomiselle. Purkamisella tarkoitetaan irtisanomista voimakkaampaa sopimuksen päättämistä, jolloin sopimus päättyy välittömästi. Sopimuksen purkaminen on mahdollista, jos toinen osapuoli syyllistyy olennaiseen sopimusrikkomukseen. (Hemmo 2006). Sopimuksen purkaminen on erittäin poikkeuksellinen toimenpide, joka liittyy siihen, että sopimussuhteessa tapahtuu jotain yllättävää, jota ei voida korjata. Aiheellinen sopimuksen purkuperuste on, että sopimuksen mukainen suoritus käy osapuolelle mahdottomaksi. Aiheettomasta sopimuksen purusta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus. (VVY 2008). Vesihuoltolaitoksen tekemät sopimukset ovat yksityisoikeudellisia sopimuksia. Yksityisoikeudellisesta oikeusasemasta johtuen vesihuoltolaitoksen ja sen asiakkaan väliset riidat, jotka koskevat asiakkaan kiinteistön vesihuoltoa, käsitellään käräjäoikeudessa VHL 34 §:n mukaan. Myös lain soveltamisalueen ulkopuolisten asiakkaiden ja vesihuoltolaitosten väliset riidat ratkaistaan käräjäoikeudessa. Ensisijaisesti olisi kuitenkin suotavaa, että vesihuollon riitatilanteet ratkaistaisiin muulla tavalla kuin oikeuskäsittelyllä. Haittaa kärsinyt osapuoli voi hakea oikaisua ilmoituksella ja vesihuoltolaitos voi korjata oikaisupyynnön perusteella ilmeisen virheen. Oikaisupyyntö ei rajoita asiakkaan oikeuksia tai asemaa, vaikka asia siirtyisi käräjäoikeuden käsittelyyn. (HE 85/2000). Virheen lisäksi käräjäoikeus käsittelee viime kädessä sopimuksen sisällön tulkintaan liittyvät ristiriidat. Sopimuksen tulkinta tulisi kuitenkin virheen tavoin käsitellä ensisijaisesti osapuolten kesken. Sopimuksen tulkinnassa pyritään selventämään sopimuksen sisältöä tai ehtoja sopimuksessa käytetyn sanamuodon pohjalta. Sanamuodon lisäksi sopimuksen tulkinnassa tulee ottaa huomioon se, mitä osapuolten katsotaan edellyttäneen. Osapuolten tahtotilaan voidaan hakea selvyyttä esimerkiksi aiemmin tehdyistä samantapaisista sopimuksista, osapuolten keskinäisestä käytännöstä, sopimusneuvotteluista tai alalla vallitsevista tavoista. Tulkintaan vaikuttaa myös oleellisesti se, miten osapuolet ovat toimineet sopimuksen syntymisen jälkeen. (Hemmo ym. 2006). Sopimuksen tulkinnan tulee tapahtua objektiivisesti, jolloin tulkintaan tulisi vaikuttaa ainoastaan saatavilla oleva aineisto. Käytettävää aineistoa tulee tulkita tasapuolisesti ja puolueettomasti. Tulkinnassa voidaan käyttää avuksi epäselvyyssääntöä, jonka mukaan epäselvyydet tulkitaan sen osapuolen vahingoksi, joka on vastannut sopimuksen kirjoitusmuodosta. Tulkintaperiaatteen mukaan tekstin laatineella osapuolel47 la on mahdollisuus estää epäselvyyksien syntyminen. Epäselvyyssääntö saa korostetun merkityksen tapauksissa, joissa etujärjestö on laatinut vakiosopimuksen. Tällöin ehtoja tulkitaan vakiosopimuksen laatineen ja käyttäneen vahingoksi. Osapuolet voivat ennakoida epäselvyydet ja lisätä sopimukseen integraatiolausekkeen, jonka mukaan sopimusta tulkittaessa ei saa käyttää apuna muuta materiaalia kuin sopimusasiakirjaa. Tilanteissa, joissa sopimukseen on lisätty integraatiolauseke, mutta sopimusehto on moniselitteinen, voi tulkintaa suorittava tuomioistuin käyttää viime kädessä tulkinta-apuna myös muuta saatavilla olevaa materiaalia. (Hemmo ym. 2006). 3.7.2 Sopimuksen sisältö Sopimus on oikeustoimi, joka määrittää sopimusosapuolten väliset velvoitteet toisiaan kohtaan. Sopimuksessa olevat velvoitteet tulee määritellä mahdollisimman selkeästi, jotta sopimusriidan riski olisi mahdollisimman pieni. Sopimuksen selkeyden takia kaikkien ehtojen tulisi olla kirjallisia, eikä erillisiä suullisia lisäehtoja tulisi hyväksyä. (Hemmo ym. 2006). Sopimuksessa olevat velvoitteet määritellään sopimuksessa asetettavilla ehdoilla, jotka voivat olla vakioehtoja tai yksilöllisiä ehtoja. Osapuolten kannalta olisi taloudellista, jos sopimuksessa voitaisiin soveltaa vakioehtoja ja näin säästää sopimuksen syntymiseen kulutettavaa työaikaa. Vakioehdot ovat sopimusehtoja, joita on tarkoitus käyttää eri sopimuskumppaneiden kanssa tehtävissä sopimuksissa (Hemmo ym. 2006). Vesihuoltolaitoksilla on käytössä vesihuollon yleiset toimitusehdot, jotka ovat kuluttaja-asiakkaille laaditun liittymissopimuksen liitteenä. Vesihuoltolaitokset voivat soveltaa yksittäisiä yleisten toimitusehtojen vakioehtoja elintarvikeyrityksiin, kuitenkin huomioiden asiakkaiden poikkeavuuden toisistaan. Tällä hetkellä ei ole olemassa yleisiä sopimusehtoja, joita voitaisiin käyttää teollisuuden talousvesisopimuksissa. Yleisten sopimusehtojen puuttumista on perusteltu sillä, että yritykset ovat keskenään hyvin erilaisia, joten yleisiä ehtoja on haastava määritellä. Yleisten talousveden toimituksen sopimusehtojen puuttuessa sovelletaan sopimuksissa yleensä yksilöllisiä ehtoja, jotka ovat osapuolten yhdessä määrittämiä. Sopimuksessa käytettävät vakioehdot ovat hierarkkisesti yksilöllisten sopimusehtojen yläpuolella. Pääsääntöisesti sopimuskumppaneiden tulisi tarkistaa etteivät vakioehdot ja yksilölliset ehdot ole ristiriidassa keskenään. Ristiriidan ehkäisemiseksi sopimukseen voidaan kirjata, miltä osin vakioehdot eivät ole voimassa. (Hemmo ym. 2006). Mikäli voimassa olevaa sopimusta halutaan muuttaa, tulee asiasta sopia osapuolten kesken ja kirjata muutokset. Mikäli osapuolet muuttavat kesken sopimuskauden vakioehtojaan, uudet ehdot eivät muuta aiemmin sovittuja ehtoja, jotka ovat voimassa alkuperäisessä muodossaan. Sekä vesihuoltolaitoksella että elintarvikeyrityksellä voi 48 olla käytössä vakioehtoja, jotka osapuolet toimittavat toisilleen sopimuksen teon yhteydessä. Kummankin osapuolen vakioehtoihin saatetaan myös viitata sopimusasiakirjoissa, jolloin voi jäädä epäselväksi, mitkä ehdot ovat tulleet sovellettavaksi. Syntynyttä tilannetta nimitetään vakioehtojen kollisioksi, josta ei ole syntynyt vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Syntyneet tilanteet ratkaistaankin tapauskohtaisesti epäselvien kohtien osilta. (Hemmo ym. 2006). Keskeiset sopimusehdot ovat yleisesti samat sopimuksen tarkemmasta sisällöstä riippumatta. Sopimuksessa tulee aluksi määritellä tarkasti sopimuksen tyyppi, jotta selviää, mikä lainsäädäntö sopimusta koskee. Seuraavaksi sopimuksessa tulisi määritellä sopimuksen kohde, virheen käsite, palvelut ja oikeus uuteen tietoon. Kohteen jälkeen tulee määrittää, mikä on kauppahinta ja sen maksutapa. (Hemmo ym. 2006). Kauppahintaan voidaan määrittää indeksiehto, jonka tulee olla indeksiehdon käytön rajoittamislain (1195/2000) mukainen. Seuraavaksi sopimuksessa tulisi määritellä vaaranvastuun siirtyminen ja vakuuttamisvelvollisuus. Vesihuoltolaitoksen kannalta vakuutuskäytäntöjen sopimisen yhteydessä tulisi tarkistaa, kuuluuko sopimus vesihuoltolaitoksen vakuutuksen piiriin. Vakuutuksen piiriin kuulumattomat kohdat tulisi rajata sopimuksen ulkopuolelle, jotta osapuolille ei seuraisi kohtuutonta haittaa. Sopimuksen lopussa tulee määrittää ehdot sopimuksen muuttamisesta, irtisanomisesta, purkamisesta, vahingonkorvauksesta ja sopimussakosta sekä vastuurajoituksista (Hemmo ym. 2006). Loppuun voidaan lisätä myös osapuolten haluamia lausekkeita kuten salassapitolauseke ja riidanratkaisulausekkeet. Mikäli sopimus tehdään viranomaisen kanssa, tulee sopimuksessa ottaa huomioon viranomaisen toimintaan liittyvät säädökset. Hallintolain (434/2003) mukaan viranomaisten tulee noudattaa työssään hyvää hallintotapaa, johon kuuluu viranomaisen toiminnan julkisuus. Viranomaisten tekemiin sopimuksiin sovelletaan lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999, jäljempänä JulkL), jonka mukaan viranomaisten laatimat asiakirjat ovat julkisia, ellei toisin päätetä. Lain soveltamisalan piiriin kuuluvat valtion ja kunnan liikelaitoksien asiakirjat (Oikeusministeriö 1999). Mikäli viranomainen päättää julistaa asiakirjan salaiseksi, tulee viranomaisen ottaa huomioon JulkL:n 17 §, joka kuuluu seuraavasti: ”Viranomainen on tämän lain mukaisia päätöksiä tehdessään ja muutoinkin tehtäviään hoitaessaan velvollinen huolehtimaan siitä, että tietojen saamista viranomaisen toiminnasta ei lain 1 ja 3 § huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista ja että tiedon pyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti.” Salassa pidettäviä asiakirjoja ovat JulkL 24 §:n 20 momentin mukaan: ”…asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elin49 keinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa, ja kysymys ei ole kuluttajien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suojaamiseksi tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista tai elinkeinonharjoittajan velvollisuuksia ja niiden hoitamista koskevista tiedoista” Elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen välisen erillissopimuksen sisältöä on käsitelty Gaia Consultingin laatimassa selvityksessä ”Vesihuoltolaitosten ja elintarvikeyritysten riskienhallinnan yhteistyön kehittäminen” (2011), joka sisältää esimerkkejä mahdollisista sopimuslausekkeista. Hankkeen esimerkkilausekkeet koskevat veden laatua, veden määrää, riskinhallintaa, seurantatiedon jakamista, säännöllistä yhteistoimintaa, erityistilannetoimintaa ja vahingonkorvauksia. Osapuolten tulisi pystyä noudattamaan sopimuskohtia myös poikkeusoloissa, mikä voi kuitenkin olla hankalaa. Tilanteissa, joissa osapuolet eivät täytä määriteltyjä sopimusehtoja, tulee soveltaa vahingonkorvausehtoja. Vahingonkorvausehdoissa tulee ottaa huomioon ylivoimainen este, jolla tarkoitetaan tilannetta, johon kumpikaan sopimuskumppani ei ole osannut varautua. Ylivoimaisen esteen kohdatessa ei ole kohtuullista asettaa toista osapuolta vahingonkorvausvelvollisuuteen. (Tiainen 2010). 50 4 Haastattelututkimus Tutkimustulokset perustuvat teemahaastatteluihin, joiden pohjana oli ennalta laaditut haastattelukysymykset. Haastattelukysymykset ja kyselyn runko oli lähetetty haastateltaville etukäteen sähköpostilla. Haastateltavat olivat seitsemän merkittävän elintarvikeyrityksen veden hankinnasta vastaavia henkilöitä ja seitsemän vesihuoltolaitoksen elintarviketeollisuuden sopimus- ja asiakkuussuhteesta vastaavia henkilöitä, yleensä vesihuoltolaitoksen toimitusjohtajia. Haastateltavat elintarvikeyritykset valittiin sillä perusteella, että yritysten vedenkäyttö oli huomattavaa ja siksi, että yritykset olivat tehneet läheistä yhteistyötä vesihuoltolaitosten kanssa. Tutkimukseen osallistuneet elintarvikeyritykset ovat esitetty taulukossa 10, jossa elintarvikeyritykset ovat jaoteltu sen mukaan, mikä on yrityksen toimintamuoto. Kuudella tutkimukseen osallistuneella yrityksellä oli enemmän kuin yksi tuotantolaitos ja taulukossa 10 oleva vedenkäyttö tarkoittaa kaikkien tuotantolaitosten yhdistettyä vedenkäyttöä. Tutkimukseen osallistuneista vesihuoltolaitoksista kuudella oli sopimussuhde jonkin tutkimukseen osallistuneen elintarvikeyritysten tuotantolaitosten kanssa. Tutkimukseen osallistuneista vesihuoltolaitoksista kuudella oli asiakkaana useita suuria tai keskikokoisia elintarvikeyrityksiä. Tutkimukseen osallistuneet vesihuoltolaitokset valittiin sillä perusteella, että laitoksilla oli asiakkaana poikkeavan paljon elintarviketeollisuutta. Tutkimukseen osallistuneet vesihuoltolaitokset ovat esitetty taulukossa 11, jossa laitokset ovat jaoteltu sen mukaan, mikä on laitoksen organisaatiomuoto. Yhteensä tutkimuksessa haastateltiin 14 henkilöä. Lukumäärä perustui siihen, että kvalitatiivisissa haastattelututkimuksissa sopivana haastateltavien määränä pidetään noin 15, jolloin ajatellaan, että uusien vastaajien haastatteleminen ei merkittävästi rikastaisi aineistoa (Kvale ja Brinkmann 2009). Kvalitatiivisessa haastattelututkimuksessa haastattelujen otos on riittävä, kun uudet haastattelut eivät tuo aineistoon lisäarvoa ja asiat alkavat sitä mukaan kertaantumaan (Hirsjärvi ym. 2004). Tässäkin tutkimuksessa 14 haastattelun jälkeen haastatteluista noussut aineisto alkoi kertaantua, joten lisähaastatteluille ei koettu olevan tarvetta. 51 HAASTATELTAVAT Elintarviketeollisuus Taulukko 10 Haastateltujen edustajien elintarvikeyrityksen toimintamuoto ja vedenkäyttö kuutioina vuodessa. Toimintamuoto Meijeriteollisuus Viljatuotteiden jalostus Leipomoteollisuus Teurastamo/ jatkojalostus (esim. valmisruuat) 1 Teurastamo/ jatkojalostus (esim. valmisruuat) 2 Panimo- / Virvoitusjuomateollisuus 1 Panimo- / Virvoitusjuomateollisuus 2 Vedenkäyttö m3/a 5 100 000 370 000 190 000 670 000 1 300 000 900 000 750 000 Vesihuoltolaitokset Taulukko 11 Haastateltujen edustajien vesihuoltolaitosten organisaatiomuoto sekä elintarviketeollisuuden käyttämä talousvesi prosentteina tuotetusta talousvedestä. Vesihuoltolaitoksen organisaatiomuoto Kuntayhtymä Osakeyhtiö Osakeyhtiö Liikelaitos 1 Liikelaitos 2 Liikelaitos 3 Liikelaitos 4 Elintarviketeollisuuden käyttämä talousvesi prosentteina vesihuoltolaitoksen tuottamasta talousvedestä. 2% 35 % 15 % 28 % 30 % 17 % 38 % Haastattelukysymykset olivat laadittu erikseen elintarviketeollisuudelle ja vesihuoltolaitoksille. Haastattelukysymykset olivat osittain samat ja noudattivat yhtenäistä linjaa sekä elintarviketeollisuuden että vesihuoltolaitosten kohdalla. Haastattelun aikana saatettiin esittää tarkentavia lisäkysymyksiä sen mukaan, mitä asioita haastateltava otti esille keskustelun aikana. Elintarviketeollisuudelle osoitetussa haastattelussa kysymyksiä oli 26 kysymyksestä 44 kysymykseen riippuen siitä, oliko haasta52 teltava laatinut erillissopimuksen tai tehnyt muita vastaavia erityistoimenpiteitä asiakkuussuhteen aikana. Vesihuoltolaitoksille osoitetussa kysymyslistassa oli 24 kysymyksestä 31 kysymykseen riippuen siitä, oliko vesihuoltolaitos laatinut erillissopimuksen elintarvikeyrityksen kanssa. Liitteessä neljä ja viisi on esitettynä haastateltaville etukäteen toimitetut haastattelukysymykset. Haastattelukysymysten ensimmäinen osio käsitteli asiakkuussuhdetta yleisellä tasolla. Osuudessa selvitettiin asiakkuussuhteen merkittävyyttä osapuolille sekä asiakkuussuhteen toimivuutta. Haastattelukysymyksien toisessa osiossa selvitettiin, onko asiakkuussuhteen pohjalle laadittu erillissopimus ja millainen kyseinen sopimus on, jos sellainen on laadittu. Kolmannessa osiossa perehdyttiin siihen, miten tiedotus on hoidettu asiakkuussuhteessa ja mitkä tekijät koetaan olevan hyvän tiedotuksen taustalla. Kolmannen osion tarkoituksena oli kartoittaa tiedotuksen nykytila ja kehittämistarpeet sekä mahdolliset hyvät käytännöt tiedotuksen järjestämisen osalta. Haastattelukysymyksien neljännessä osuudessa tutkittiin vesihuoltomaksujen määräytymistä ja maksujen kustannusvastaavuutta. Haastattelukysymysten viidennessä ja viimeisessä osuudessa tutkittiin vastuurajauksia erityistilanteissa. Viidennen osuuden tarkoituksena oli selvittää, olivatko osapuolet määrittäneet erityistilanteiden vastuurajauksia, oliko toimintaohjeita laadittu sekä olivatko osapuolet ottaneet toisen osapuolen huomioon varautumissuunnitelmassaan. Ensimmäinen kontakti haastateltaviin otettiin joko suoraan puhelimella tai sähköpostilla. Itse haastattelu toteutettiin kasvokkain tai poikkeustilanteessa puhelinhaastatteluna. Yksi haastateltava halusi toimittaa vastaukset kirjallisena, joten tämä haastattelu tapahtui sähköpostin välityksellä. Haastattelut toteutettiin huhti-toukokuussa 2012 ja kestivät noin 30 minuutista kahteen tuntiin. Haastattelut olivat luottamuksellisia, joten aineistoa esiteltäessä ei mainita yritysten tai laitosten nimiä. Haastatteluita ei ole myöskään liitetty työn loppuun, sillä haastateltavat olisivat niiden perusteella tunnistettavissa. Haastattelut on analysoitu teemoittain, niin että aineistoa läpikäytäessä tarkasteltiin erityisesti vastauksia, jotka olivat yhteisiä useammalle kuin yhdelle haasteltavalle tai aiheita, jotka olivat hyödyllisiä tutkimusongelman selvittämisen kannalta. Aineistoa esiteltäessä käytetään haastatteluista poimittuja suoria lainauksia havainnoimaan runkotekstissä esitettyjä huomioita. Suorat lainaukset on erotettu runkotekstistä sisentämällä ja kursivoimalla. Joihinkin lainauksiin on lisätty sanoja kontekstin selventämiseksi, lisätyt sanat ovat sulkeissa. Osaa lainauksista on myös muutettu puhekielestä enemmän yleiskieliseksi lukemisen helpottamiseksi. Näin tehtäessä on kuitenkin varottu puuttumasta itse asiaan, jotta vastausten merkitys ei muuttuisi. 53 5 Tutkimustulokset 5.1 Asiakkuussuhteen nykytila Haastatteluista nousi esille voimakkaasti se, että elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen asiakkuussuhde perustuu moniulotteiseen yhteistyöhön, jonka pohjana ovat toimivat henkilösuhteet. Vaikka haastateltavien luottamus toimiviin henkilösuhteisiin oli vahva, moni heistä koki, että hyvien henkilösuhteiden lisäksi tulisi liike-elämässä olla erillissopimus, jossa vesihuoltopalveluista on sovittu kirjallisesti. Vesihuoltolaitoksien edustajista kuusi seitsemästä koki, että pohjimmiltaan hyvän yhteistyön takana ovat toimivat henkilösuhteet. Yksi vesihuoltolaitoksen edustaja taas katsoi, että hyvä yhteistyö pohjautuu ainoastaan sopimuksessa määriteltyihin yhteistyön ehtoihin. Elintarvikeyrityksien edustajista kaikki uskoivat hyvän yhteistyön pohjautuvan ensisijaisesti hyviin henkilösuhteisiin, kuitenkin kolmen edustajan mukaan liikesuhteen takaava sopimus on tärkeässä osassa asiakkuussuhteessa. Yhden yrityksen edustaja taas koki, että erillissopimus on ainoastaan asiakirja, johon oli kirjattu vallitsevat käytännöt ja yhteistyön keinot, ja että todellinen yhteistyö perustuu juuri henkilösuhteisiin. Kaksi haastatteluun vastanneista elintarvikeyrityksistä ei ollut tehnyt vesihuoltolaitoksen kanssa erillissopimusta, ja näiden yritysten edustajat luottivat, että nykyinen asiakkuussuhde pysyy ennallaan ja yhteistyö tulee toimimaan jatkossakin hyvien henkilösuhteiden johdosta. Hyvän yhteistyön mahdollistavat tekijät olivat teemoiltaan hyvin samantyylisiä vastaajasta riippumatta. Sekä elintarviketeollisuuden että vesihuoltolaitosten edustajat kokivat tärkeimmäksi tekijäksi henkilösuhteet, jonka jälkeen erityisen merkitykselliseksi mainittiin tiedotus ja etenkin ennakoiva tiedotus. Vastaajat kokivat tärkeäksi myös sen, että vastapuoli ymmärtää toisen osapuolen prosessin kulun ja muutosten vaikutukset. Kahdessa tapauksessa, joissa vesihuoltopalveluissa oli ollut häiriötilanne viimeisen viiden vuoden aikana, osapuolet kokivat, että häiriötilanteen jälkeen ymmärrys toisen osapuolen prosesseja ja tarpeita kohtaan on huomattavasti kasvanut. Alla on listaus asioista, joiden haastateltavat kokivat olevan hyvän yhteistyön taustalla: 1. ”Hyvän yhteistyön takana olevat tekijät ovat ennakoiva tiedottaminen ja pyrkiminen siihen, että tehdään yhteistyötä. Tärkeää, että kumpikin osapuoli tekee asioita. Tehtaan tulee ymmärtää vesihuoltolaitoksen prosessit ja vesihuoltolaitoksen tulee ymmärtää tehtaan prosessit. Vesihuoltolaitoksen tulisi ymmärtää, että elintarviketeollisuuden talousvesiongelmat heijastuvat kaupan hyllylle. Tuoretuotteissa ongelmista saadaan tietää vasta saastumisen jälkeen, jolloin saastunut alue voi olla suurikin ja ulottua jopa Suomen ulkopuolelle.” 54 2. ”Hyvän yhteistyön takana on osaava henkilöstö, joka ymmärtää teollisuuden tarpeet. Ongelmia aiheutuu, jos vastapuoli ei ole niin asiantunteva eikä ymmärrä teollisuuden tarpeita.” 3. ”Hyvän yhteistyön takana on jatkuva kanssakäyminen. Pyritään vähintään kerran vuodessa pitämään turpakäräjä. On sopimus, jossa määritellään raportoinnit ja turpakäräjät. Mutta sopimus ei takaa sitä (hyvää yhteistyötä), vaan siinä on ainoastaan kirjattu vallitsevat käytännöt.” 4. ”Sanoisin, että läpinäkyvyys on tärkeä (hyvän yhteistyön kannalta). Tärkeää on, että terminologia mikä nousee, on ymmärretty kummankin osapuolen taholta. Myös kanssakäyminen tiuhaan tahtiin (on tärkeää). Yhteistyö on kehittynyt, aiemmin ollut liian harvaa frekvenssiltään.” 5. ”Avainasiat hyvän yhteistyön takana ovat luottamus, neuvotteluvalmius ja sitoutuminen tehtävään.” 6. ”Hyvä yhteistyö on seurausta, että on ollut ymmärrys tilanteesta ja asioista. Kumpikin osapuoli ymmärtää toista.” 7. ”Henkilökohtaisten suhteiden luominen. Yhteydenpitokäytännöt ja hälytykset sovittu tarkasti. Sovittu myös, että mistä ilmoitetaan”. 8. ”Kun (asiakkuussuhde) toimii hyvin, niin taustalla on välitön yhteistyö. Hyvässä asiakkuussuhteessa on avoimesti keskusteltu oireista etukäteen, eikä vasta silloin kun tilanne on jo tapahtunut. Esimerkiksi tietyillä paikkakunnilla jätevedenpuhdistuslaitosta voidaan ohjata X:n tehtaan valvomolta, jolloin pystytään estämään puhdistuslaitosta uhkaava häiriö, ja näin voidaan minimoida vahinkoja. Huonoin tilanne on silloin, jos tehtaalta tulee päästö (jätevesiin), ja tehdas saa tiedon (laitokselta) päästöstä kaksi kuukautta myöhemmin, jolloin tilanteelle on liian myöhäistä tehdä enää mitään. ” Haastateltavista jokainen oli suoraan yhteydessä vastapuoleen joko sähköpostilla tai puhelimitse. Yksikään laitoksen tai yrityksen edustajista ei kokenut, että tiedotuksessa olisi merkittäviä puutteita. Normaalioloissa osapuolten välistä yhteistyötä pitivät yllä vuoden aikana järjestettävät tapaamiset, joissa käytiin läpi osapuolia koskevat ajankohtaiset asiat, kuten tulevat huoltotyöt tai muuttuva vedenkulutus. Vuosittaisia tapaamisia oli neljällä seitsemästä haastattelusta vesihuoltolaitoksesta ja elintarvikeyrityksistä kolmella seitsemästä. Muut haastateltavat eivät olleet sopineet tapaamisista, mutta uskoivat, että kirjallisesti sovituista säännöllisistä tapaamisista tulee pakollinen käytäntö muutaman vuoden sisällä. Kaikki haastateltavat sekä vesihuoltolaitoksissa että elintarvikeyrityksissä kokivat, että yhteistyö on kehittynyt positiiviseen suuntaan muutaman viimeisen vuoden aikana. Positiivisen kehityksen takana koettiin olevan lisääntynyt vuoropuhelu sekä toisen aseman entistä parempi ymmärtäminen. Viidellä seitsemästä tutkimukseen osallistuneesta vesihuoltolaitoksesta oli rekisteri erityisasiakkaista. Yhdellä, jolla ei ole varsinaista rekisteriä, oli listaus alueen erityis55 asiakkaista erityistilannekansiossa. Kaikilla vesihuoltolaitoksilla, joilla oli rekisteri, oli mahdollisuus käyttää rekisteriä tiedotuksen yhteydessä. ”Keskeisintä on yhteistietolistan päivittäminen. Hyvin usein listaa ei muisteta päivittää. Ongelma on myös siinä, että vastaavat henkilöt eivät aina tiedä, missä päivitetty yhteistietolista on.” Vesihuoltolaitoksissa yksikään haastateltavista ei kokenut elintarvikeyrityksiä ongelmallisina asiakkaina, vaan pitivät elintarviketeollisuutta yhtenä merkittävimmistä asiakasryhmistä. Elintarvikeyrityksen muista asiakkaista poikkeava vedenkäyttö asettaa vesihuoltolaitokselle omat haasteensa, esimerkiksi jätevesipalveluiden osalta, mutta toisaalta monen laitoksen tapauksessa elintarvikeyrityksen tuoma liikevaihto on merkittävä osa laitoksen kokonaisliikevaihtoa. ”Ensinnäkin yritys on välttämätön tulonlähde, kuitenkin päivystyksessä se on erityinen huolenaihe.” ”Elintarvikeyritys on ainoastaan haaste. Täytyy elää kaikkien kanssa. Yritys on iso asiakas, johon kannattaa panostaa.” Eräässä tapauksessa elintarviketeollisuus käytti noin kolmasosan paikallisen vesihuoltolaitoksen tuottamasta kokonaisveden määrästä. Tässä tilanteessa elintarvikeyrityksen saama palvelu erosi huomattavasti muista alueen erityisasiakkaista. Vesihuoltolaitoksen edustajan mukaan kyseisen elintarvikeyrityksen tuoma liikevaihto on erityisen tärkeä paikalliselle vesihuoltolaitokselle, mutta yrityksen tuomat haasteet ovat myös sen mukaisia. Elintarvikeyritysten edustajat olivat puolestaan huolissaan tehtaittensa asemasta suurissa kaupungeissa, sillä niissä suurille käyttäjille voidaan tarjota samaa palvelua kuin tavallisille kuluttajille. ”Tärkeimpänä asiakkaana voi keskustella vesihuoltolaitoksen kanssa, mikä ei ole mahdollista isossa kaupungissa, joissa yrityksen vedenkäyttö ei ole merkittävää kokonaisvedentuotannon kannalta.” 5.1.1 Asiakkuussuhteen nykyiset haasteet Elintarviketeollisuuden edustajista jokainen vastanneista koki jollain asteella, että suurimpana ongelmana yrityksen ja laitoksen yhteistyölle on vesihuoltolaitosten virkamiesmäinen asenne ja vesihuoltolaitoksen toiminnan byrokraattisuus. Osa haastatelluista elintarvikeyrityksen edustajista kertoi, että asioiden käsittelyyn oli saattanut kulua vesihuoltolaitoksella monta kuukautta, mikä on haastateltavien mukaan moninkertainen aika verrattuna tilanteeseen, jossa toinen osapuoli olisi ollut yksityinen toimija. Kolme haastatelluista elintarvikeyrityksien edustajista katsoi, että asiakkuussuhteissa eri vesihuoltolaitosten kanssa oli ollut merkittäviä puutteita, johtuen juuri osapuolten erilaisesta tavasta toimia. Yksi haastatelluista koki myös, että viestintä ja 56 sen riittämättömyys poikkeustilanteessa ovat olleet asiakkuussuhteen merkittävimpiä puutteita. ”Suurimpana puutteena ovat kulttuuri- ja asenne-erot. Ongelmat johtuvat erilaisesta ajattelutavasta. ” ”Virkamiesmäinen asenne, ei koeta teollisuutta asiakkaana. Koetaan enemminkin haittana.” ”Vesihuoltolaitokset eivät ajattele bisnestä, eivätkä ota vakavissaan elintarvikeyritystä asiakkaana. Laista johtuva pakko turvata asutuksen vedentarve, joten lain ulkopuolinen elintarvikeyritys jää yksinään. ”Yksisuuntainen liikenne, jota on kuitenkin saatu parannettua viime vuosina. Laitoksien perusasenne on ongelmallinen. Laitoksien asenne on byrokratian ja kunnallisen ajattelumaailman aiheuttama.” Kaikki elintarvikeyrityksien edustajat kuitenkin mainitsivat jossain vaiheessa haastattelua, että yhteistyö on kuitenkin yleisesti ottaen sujunut hyvin, vaikka haasteita on toisinaan ollut. Kolmessa elintarvikeyrityksessä koettiin, että nykyisessä asiakkuussuhteessa vesihuoltolaitoksen kanssa ei ole merkittäviä puutteita. Näiden kolmen yrityksen edustajien mukaan asiakkuussuhteiden toimivuus johtuu siitä, että yrityksen ja laitoksen välinen yhteistyö on ollut niin tiivistä. Yksi elintarvikeyrityksistä koki, että asiakkuussuhteessa ei ole merkittäviä puutteita, mutta yrityksen vaatimukset asiakkuussuhteen kehittämiseksi voisivat horjuttaa suhdetta. ”Yhteistyö on ollut hirveän hyvää. Mutta sanotaanko näin, että vesihuoltopuoli tietää, että meillä ei ole vaihtoehtoja, joten se osin sanelee tahdin. Meillä ei ole hirveästi varaa alkaa vaatimaan, koska muuten laitos voi katkaista yhteistyön.” Haastateltujen yritysten edustajien mukaan laitoksen ja yrityksen välisen yhteistyön tulisi perustua liike-elämästä opittuun malliin. Yritysten edustajien mukaan vesihuoltolaitosten tulisi ymmärtää, että palveluiden tarjoaminen voisi olla keino lisätä heidän liikevaihtoaan. Kuitenkin ongelmaksi nähdään, että laitokset eivät ole omaksuneet liike-elämän käytäntöjä, joten liikesuhteen kehittäminen on ollut vaikeaa. ”Erilainen ajattelumaailma on yhteistyön kitka. Alalla tarvitaan tsemppausta, että ajattelumaailmassa ymmärrettäisiin asiakkaan näkökulma. Jos miettii sitä, että yritykset joutuvat miettimään koko ajan mitä asiakas haluaa ja joutuu olemaan asiakkaan pään sisällä. Vesihuoltolaitos on taas luonnollisessa monopoliasemassa, jonka johdosta laitos ei ole luonnostaan asiakaspalvelulähtöinen. Vesihuoltolaitos tarvitsi liike-elämän tuntemusta ja olisi hyvä, jos vesihuoltolaitos ymmärtäisi tarjota parempia palveluita. Asiakaslähtöisyys olisi vesihuoltolaitokselle hyvä myyntivaltti, joka voisi kehittää paljon alaa. 57 Myynti- ja markkinointiosaaminen puuttuu liikelaitoksilta, kun taas yritysmaailmassa se on elinehto.” Sopimuskäytännön puuttumisen ja siitä johtuvat mahdolliset ongelmatilanteet koki erityisen ongelmalliseksi varsinkin kaksi vesihuoltolaitosta. Näiden kahden vesihuoltolaitoksen edustajat katsoivat, että vesihuoltolaitos oli huonommassa asemassa asiakkuussuhteessa kuin laitoksen asiakkaana oleva elintarvikeyritys, sillä elintarvikeyritys oli kooltaan moninkertainen laitokseen verrattuna. Laitosten edustajat kokivat myös, että kunta saattaa painostaa vesihuoltolaitosta asiakkuussuhteen ongelmatilanteissa, sillä asiakkaina olevat yritykset ovat kuntien merkittävimmät työnantajat. ”Jos joudutaan korvaamaan (vesihuollon vahinkotapauksissa), korvaukset tulevat olemaan kohtuuttomia meidän (vesihuoltolaitoksen) liikevaihtoon nähden. Ongelmat johtuvat osaltaan, että ei ole selkeitä sopimuksia.” ”Rahan kanssa on välillä ongelmia. Ajatukset eivät aina yhtene yrityksen kanssa.” Loppujen lopuksi koettiin kuitenkin niin, että erilaiset taustat eivät muodostu ongelmaksi, jos yhteistyö toimii muuten hyvin. Yhteistyö sujui parhaiten tilanteissa, joissa osapuolet ymmärsivät toistensa tarpeita ja halusivat kehittää yhteistyötä. Haastateltavien mukaan yhteistyö sujuu huonoiten tilanteissa, joissa keskusteluyhteys ei ole aktiivista ja pohjautuu ensisijaisesti ongelmalähtöisyyteen. 5.1.2 Kunnan merkitys asiakkuussuhteessa Kaksi tutkimukseen osallistuneen vesihuoltolaitoksen edustajaa koki, että kunta vaikuttaa laitoksen ja yrityksen väliseen asiakkuussuhteeseen. Toinen vesihuoltolaitoksista oli joutunut maksamaan korvauksia elintarvikeyritykselle kunnan vaatimuksesta. Kyseisessä tilanteessa yritys oli käynyt korvausneuvottelut kunnan kanssa, koska yrityksen mukaan vesihuoltolaitoksen johtajan valtuudet eivät olleet riittäneet neuvotteluihin. Kunta teki lopulta päätöksen korvauksista, jotka tulivat vesihuoltolaitoksen maksettavaksi. Toinen vesihuoltolaitoksista taas koki, että kunta on vaikuttanut sekä asiakkuussuhteeseen että erillissopimuksen syntymiseen. Yksi vesihuoltolaitos koki, että asiakkaana oleva elintarvikeyritys pyrkii painostamaan kuntaa ja vesihuoltolaitosta. Yritysten puolella monessa tapauksessa kunta oli ollut merkittävässä roolissa asiakkuussuhteessa, mutta kunnan rooli oli vähentynyt huomattavasti aikaisemmasta. Tilanteissa, joissa veden toimittaa tukkuvesiyhtiö, mutta kunta vastaa asiakkuussuhteista, kunnalla on suuri vaikutus asiakkuussuhteeseen. Yksi tutkimukseen osallistuneista elintarvikeyrityksistä, jolla oli asiakkuussuhde kunnan kanssa, mutta jonka talousveden toimitti tukkuvesiyhtiö, oli sitä mieltä, että nykyinen käytäntö ei ole toimiva. Yrityksen edustajan mukaan asiakkuussuhde tulisi olla suoraan toimittavan laitoksen kanssa. 58 ”Meidän tulisi päästä osakkaaksi yhdistettyyn vesihuoltolaitokseen, jolloin sopimussuhde olisi suoraan vettä toimittavan osapuolen kanssa.” Haastatelluista osa koki, että kunnallinen ajattelutapa vaikutti sopimusneuvotteluihin. Erään yrityksen asiakkuussuhteeseen oli vaikuttanut voimakkaasti kunnallispolitiikka, minkä ei haastateltavan mukaan tulisi vaikuttaa liikaa asiakassuhteeseen. Haastateltavan mukaan kunnallispolitiikassa päätöksiä tehdään tunteella, jolloin ne eivät ole välttämättä teknisestä näkökulmasta parhaita mahdollisia. Suurin osa haastateltavista sekä vesihuollon että elintarviketeollisuuden puolelta korostivat, että kunnallispolitiikalla ei saisi vaikuttaa asiakassuhteeseen. ”Kunnallisessa maailmassa tehdään tunteella päätöksiä, jolloin päätökset eivät aina ole parhaita mahdollisia. Kunnallispolitiikka vaikuttaa myös siihen, mikä puolue vastaa mistäkin, esimerkiksi teknisestä lautakunnasta, ja onko millä puolueella valtaenemmistö valtuustossa. Politiikalla on aivan liian suuri merkitys asiassa.” ”Omistajapolitiikan käyttäminen neuvotteluissa on arveluttavaa. Kunnan ei tulisi sekoittaa elinkeinopolitiikkaa hinnoitteluun, koska se on laitonta.” Toisaalta yksi vastaaja koki, että kunta vaikuttaa vesihuollon maksuihin niitä nostavasti, jotta maksuilla voitaisiin kattaa kunnan infrastruktuuria. ”Yrityksen kustannuksissa ei tulisi tukea sitä, että kunta rakentaa syrjäkylien jakeluverkostoja.” Vesihuoltolaitokset kokivat viranomaisten merkityksen vähäiseksi, mutta kuitenkin tärkeäksi luottamuksen vahvistajaksi. ”Viranomaisvalvonta on yksi osa laadunvalvontajärjestelmää. Toinen on laitoksen oma laadunvalvonta ja kolmas on asiakkaiden kanssa järjestetty yhteinen valvonta. Toisin sanoen viranomaisvalvonta on vain yksi osa koko systeemiä. ” ”Viranomaisen muodostama taho on tarpeellinen ja merkittävä. Kolmas taho, joka seuraa laatua. Virhetapauksissa viranomaiset tulevat aina paikalle.” 5.1.3 Vesihuoltopalveluiden häiriötilanteet Kaikki haastatteluun osallistuneet henkilöt sekä vesihuoltolaitosten että elintarviketeollisuuden puolelta kokivat, että vesihuoltopalvelut toimivat pääsääntöisesti hyvin ja veden laatu on yleisesti ottaen erittäin hyvää. Ne elintarvikeyritykset, jotka toimivat myös Suomen ulkopuolella, mainitsivat, että talousvesi on Suomessa parempilaatuista kuin muualla, ja että Suomen ulkopuolella vesihuoltopalveluihin ei voi luottaa 59 samalla tavalla kuin Suomessa. Kuitenkin neljällä seitsemästä tutkimukseen osallistuneesta elintarvikeyrityksestä oli ollut ongelmia vesihuoltopalveluissa viimeisen viiden vuoden aikana. Kahdella seitsemästä elintarvikeyrityksestä oli ollut joitain pienempiä ongelmia, jotka eivät olleet merkittäviä tai aiheuttaneet taloudellisia menetyksiä. Yhdellä tutkimukseen osallistuneella yrityksellä ei ollut ilmennyt lainkaan häiriöitä vesihuoltopalveluissa, mutta kyseinen asiakkuussuhde oli alkanut vasta vuoden 2012 alusta. Kaksi neljästä yrityksestä, joilla oli ollut merkittäviä ongelmia vesihuoltopalveluissa, olivat saaneet vesihuoltolaitokselta korvauksia tapahtuneesta vahingosta. Vesihuoltolaitoksen maksamat korvaukset olivat kattaneet ainoastaan välittömät vahingot eli vesihuoltolaitos ei ollut korvannut tilanteissa välillisiä vahinkoja eikä vahinkoja kolmansille osapuolille. Yleisin vesihuoltopalvelun häiriötilanne oli ollut putkienhuuhtelusta tai putkitöistä johtuvat hiukkasongelmat, kuten putkisakat, hiekka tai levät. Hiukkasongelmat tukkivat tyypillisesti elintarvikeyrityksen suodattimia, jolloin yritys joutui vaihtamaan suodattimia useammin. Kolme elintarvikeyritystä seitsemästä oli kokenut putkitöiden aiheuttamat hiukkasongelmat häiriötilanteiksi ja mainitsi ne vesihuoltopalveluiden ongelmana. Kahdella elintarvikeyrityksellä oli ollut myös putkitöistä johtuvia ongelmia käyttöveden paineessa. Tapaninpäivän 2011 myrsky oli aiheuttanut kahden elintarvikeyrityksen tehtaalla määrähäiriön. Kummallakaan yrityksen tehtaalla tuotanto ei ollut kyseisenä ajankohtana kuitenkaan täysin käynnissä, joten määrävajeesta ei aiheutunut merkittävää häiriötä tehtaan toiminnalle. Loput haastatteluissa ilmenneet elintarvikeyritysten vesihuoltopalveluiden häiriötilanteet olivat luonteeltaan kemiallisia häiriöitä, jotka olivat johtuneet pH:n, kloorin, mangaanin tai alumiinin raja-arvon ylittymisestä. 5.2 Talousveden laatu ja riittävyys Talousveden laatu ja riittävyys olivat tärkeimmät kriteerit, jotka elintarvikeyritykset liittivät talousveden hankintaan. Jokainen haastatelluista vesihuoltolaitosten ja elintarviketeollisuuden edustajista katsoi, että talousveden merkitys elintarvikkeiden valmistuksessa ja vesihuoltolaitoksen rooli elintarvikeketjussa on erityisen tärkeä. Sekä elintarvikeyritykset että vesihuoltolaitokset olivat myös tehneet käytännön tekoja varmistaakseen talousveden laadun ja riittävyyden. ”Ensisijainen sääntö on, että katkoa ei saisi tulla. Jos joudutaan tekemään huoltotöitä, tehdään ne yöllä tai viikonloppuna, jolloin ne eivät häiritse tehtaan toimintaa. Vesilaitos on ostanut yritykselle suodattimen, jotta verkostosta irtoava sakka ei aiheuttaisi ongelmia. Vesilaitos ensisijaisesti kuitenkin yrittää huuhdella verkostoa ennen kuin vesi pääsee suodattimelle asti.” 60 Tutkimukseen osallistuneista elintarvikeyrityksistä kaikki olivat sisällyttäneet talousveden yrityksen omavalvontasuunnitelmaan ja ottivat säännöllisesti omavalvonta- ja näytteenottosuunnitelman mukaisia talousvesinäytteitä. Kolmella eri yrityksien tuotantolaitoksella oli myös automaattinen laadunseuranta esimerkiksi pH:n ja kovuuden osalta. Kahdessa tapauksessa yrityksen ja laitoksen välillä oli ajantasainen yhteys automatisoituun laadun- ja määränseurantaan. Talousvesinäytteissä seurattavat laatumuuttajat ja seurantaväli vaihtelivat elintarvikeyrityksen toiminnasta riippuen. Elintarvikeyritykset, joissa vesi siirtyi sellaisenaan kuluttajalle kuten panimo- ja virvoitusjuomateollisuudessa, vesinäytteitä otettiin tietyistä kohdin tunti, päivä, viikko, kuukausi ja vuositasolla. Elintarvikeyrityksissä, joissa talousvesi ei suoraan siirtynyt sellaisenaan tuotteeseen, veden laatua seurattiin yleisesti päivätasolla. Taulukossa 12 on esitetty yleiset parametrit, joita tuotantolaitokset seurasivat säännöllisesti lyhyen aikavälin sisällä esimerkiksi viikkotasolla. Taulukko 12 Esimerkki yleisistä vesinäytteen seurantaparametreista Parametri Parametri Haju Maku Väriluku Kolimuotoiset bakteerit E. Coli pH Sähkönjohtokyky Sameus Ammonium Kloori Nitriitti Alumiini Mangaani Rauta Haastatelluista elintarvikeyrityksistä suurin osa teki päivittäisen tai kuukausittaisen vesianalyysin lisäksi myös laajamittaisen vesianalyysin vuosittain yhdestä muutamaan kertaan. Laajan vesianalyysin tarkoituksena oli selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti talousveden laatu. Taulukossa 13 on eräässä elintarvikeyrityksessä tehtävän laajan vesianalyysin parametrit, jotka tarkistetaan kerran vuodessa. 61 Parametri Parametri Haju Elohopea Pentsidit/monijäämä LC Maku Väriluku Kadmium Kalium Pentsidit/Fenoksiherbisidit Triatsiinit Kolimuotoiset bakteerit E. Coli Kalsium Koboltti Radon Org. Kemik. - trihalometaanit Enterkokit Kokonaispesäkeluku 22°C Kromi Kupari Org. Kemik. - haihtuvat Org. Kemik. - herbisidit Kokonaispesäkeluku 37°C Pseudomonas aeruginosa Lyijy Magnesium Hopea Kovuus pH Sähkönjohtokyky Mangnaani Molybdeeni TDS Pii Sameus Alkaliteetti Natrium Nikkeli Ammonium Bikarbonaatti Fluoridi Kloori, kokonais Kloori, vapaa Kokonaiskovuus Syanidi TOC Bromaatti Kloridi Nitraatti Nitriitti Sulfaatti Alumiini Rauta Seleeni Sinkki Strontium Tina Uraani Vanadiini Vismutti Kloorifenolit Liuottimet I+ II vesi etanoli kloroformi m+p -Ksyleeni Bromidikloorimetaani Antimoni Arseeni PAH, polyarom. Hiilivedyt Öljy Barium Boori Pestisidit /monijäämä GC -2,6-diklooribentsoamidi Viidellä tutkimukseen osallistuneista elintarvikeyrityksistä oli omaa vedenpuhdistustekniikkaa. Kaikilla näistä yrityksistä, joilla oli omaa vedenpuhdistustekniikkaa, oli vähintään tuotteeseen menevän veden ultraviolettidesinfiointi (UV-desinfiointi). UVdesinfioinnin lisäksi suurimmalla osalla oli myös suodattimet sisään tulevalle vedelle. Virvoitusjuoma- ja panimoteollisuudessa talousveden laatu on erityisen tärkeää, sillä yritysten tuotteet koostuvat pääasiassa vedestä. Taulukossa 14 on esitetty erään panimoyrityksen käyttämät talousveden suositusarvot. 62 Taulukko 13 Panimoteollisuuden käyttämät talousveden suositusarvot Parametri Yksikkö Panimoteollisuuden suositusarvot Magnesium Rauta Kloori Sulfaatti Nitraatti Mangaani ppm ppm ppm ppm ppm ppm < 30 < 0,3 < 150 < 50 < 10 < 20 Erään haastatellun virvoitusjuomayrityksen edustajan mukaan virvoitusjuomien ja pakatun veden osalta talousveden laadun tasaisuus on erityisen tärkeää, sillä jos veden laatumuuttujissa tapahtuu oleellisia muutoksia, voidaan joutua muuttamaan tuotteen reseptiä. Haastatellun mukaan veden tasaisuudessa erityisesti alkaliteetti on erityisen tärkeä muuttuja, sillä alkaliteetin tulisi olla mahdollisimman alhainen prosessin tehokkaan ajon kannalta. Eräs tutkimukseen osallistuneen virvoitusjuomayrityksen edustaja mainitsi haastattelussa, että he olivat onnistuneet sopimaan alkaliteetin laskusta paikallisen vesihuoltolaitoksen kanssa, joten yrityksen ei tarvinnut suorittaa alkaliteetin laskua tehtaalla. Pakatulle vedelle on erityinen laadunvarmistus, sillä pakattu vesi on herkkä pesäkeluvun muutoksille. Pakatun veden valmistaja kertoi, että ensiksi tehtaalle tuleva vesi otetaan puskurisäiliöstä, josta se ajetaan jodivaihtimille, minkä jälkeen vesi menee aktiivihiilisuodattimen ja UV-desinfioinnin kautta käyttöön. Alla on kuvaus tutkimukseen osallistuneen panimo- ja virvoitusjuomatehtaan koko vedenpuhdistusprosessista. ”Kun tuotevesi tulee sisään, se menee ensin partikkelisuodatukseen, sen jälkeen puskurisäiliöihin, josta vesi menee suoraan oluen valmistukseen. Muu vesi kloorataan ja shokkikloorataan, jonka perässä on kontaktisäiliö, jonka jälkeen on aktiivihiilisuodatus, jossa otetaan kloori pois. Suodatuksen jälkeen vesi menee UV-desinfioinnin kautta käyttöön tai nanosuodatukseen, jos vettä käytetään virvoitusjuomien valmistukseen. Nanolla (nanosuodattimella) saadaan pois karbonaatti, että alkaliteetti laskee järkeviin lukemiin. ” Kahdella seitsemästä elintarvikeyrityksestä ei ollut mitään vedenpuhdistustekniikkaa. Yritykset perustelivat tätä sillä, että ne luottavat siihen, että vesihuoltolaitoksen toimittava talousvesi on kaikissa tilanteissa talousvesiasetuksen mukainen. Yritykset perustelivat asiaa myös terveydensuojelulain 17 §:llä, jonka mukaan talousvedestä ei saisi koitua ihmisen terveydelle vaaraa. Näin ollen yritykset luottavat siihen, että vesi todella on jatkuvasti talousvesiasetuksen mukaista. 63 ”X yrityksenä luottaa, että X:lle toimitettava vesi on aina laatuvaatimukset täyttävää.” Varsinainen varavesilähde oli kahdella tutkimukseen osallistuneen yrityksen tuotantolaitoksella. Vaikka varavesilähde oli harvalla, melkein jokaisella yrityksellä oli mahdollisuus käyttää kahta eri verkostoyhteyttä sisään tulevalle vedelle. Näin ollen yritykset pystyivät välttämään verkostolähtöisen häiriön. Yksi yritys, jonka talousvedentarve ei ollut erityisen suuri, käytti häiriötilanteissa talousveden toimitukseen tankkiautoja. Yritys oli käyttänyt muutaman kerran pienissä häiriötilanteissa tankkiautoja talousveden kuljetukseen. Vesihuoltolaitokset olivat myös varautuneet talousveden laatu- tai määrähäiriöihin. Kaikilla vesihuoltolaitoksilla oli lain vaatima varautumissuunnitelma ja kuudella vesihuoltolaitoksella oli elintarvikeyritysten yhteystiedot häiriötilanteen varalta. Vesihuoltolaitoksista kuusi seitsemästä myös lähtökohtaisesti tiedotti henkilökohtaisesti tehtaalle heti, kun häiriötilanne oli havaittu. Vesihuoltolaitoksista kahdella oli ajantasainen yhteys asiakkaana olevan elintarvikeyrityksen automatisoituun laadun- ja määränseurantaan. Tämän avulla laitokset pystyivät esimerkiksi muuttamaan talousvedentuotantoa talousvedenkulutuksen mukaan. Yksi tutkimukseen osallistuneista vesihuoltolaitoksista oli myös asentanut yritykselle suodattimet, jotta pystyttäisiin välttämään putkisakkojen aiheuttamat vahingot elintarvikeprosessille. 5.3 Talousvesisopimus Tutkimukseen osallistuneista elintarvikeyrityksistä viisi oli laatinut erillissopimuksen vesihuoltolaitoksen tai kunnan kanssa talousvedentoimituksesta. Huomattavaa on kuitenkin se, että sopimuksia tehneet elintarvikeyritykset eivät olleet laatineet erillissopimusta kaikille tuotantolaitoksilleen, vaan kyseessä oli enemmänkin poikkeus kuin tapa. ”Yksi (erillissopimus) on tehty, muita lähdetään tekemään. Sopimus tehdään silloin, kun asia tulee ajankohtaiseksi. Katsotaan tuotantolaitoskohtaisesti, että tarvitaanko sopimusta. Esimerkiksi silloin kun tuotantolaitoksen toiminta on hyvin riskialtista, tehdään sopimus.” Tutkimukseen osallistuneista vesihuoltolaitoksista neljä oli laatinut erillissopimuksen elintarvikeyrityksen kanssa. Vesihuoltolaitokset, jotka olivat sopineet erillissopimuksen, olivat laatineet sopimuksen kaikkien toiminta-alueella olevien merkittävien elintarvikeyritysten kanssa. Osassa tapauksista erillissopimus oli liittymissopimuksen liitteenä oleva ja sopimusta täydentävä asiakirja. Haastattelujen perusteella kumpikaan osapuoli ei ollut ollut selvästi aloitteellisempi sopimusneuvotteluiden aloittamisessa. Aloitteellisuus vaihteli suuresti sopimuksen 64 taustalla olevista henkilöistä riippuen. Tutkimukseen osallistuneista elintarvikeyrityksistä kaksi koki, että aloite sopimuksen laatimiseen tapahtui kummankin osapuolen toimesta. Yksi haastateltavista elintarvikeyrityksen edustajista koki, että sopimus oli tehty laitoksen aloitteesta ja toinen taas, että yrityksen aloitteesta. Vesihuoltolaitoksien edustajista kaksi koki, että vesihuoltolaitos oli ollut aloitteellisempi sopimusneuvotteluiden syntymisessä. Yhden laitoksen edustajan mukaan erillissopimus on niin vanha, että on vaikea tietää, kumpi osapuoli oli alun perin ollut aloitteellisempi. Yhden vesihuoltolaitoksen edustajan mielestä taas elintarvikeyritys oli ollut aloitteellisempi, sillä yrityksellä oli ollut suurempi intressi sopimuksen laatimiseen. Sopimuksen laatimisen apuna kaksi yritystä neljästä oli käyttänyt konsulttia. Sopimuksen laatimisen taustalla koettiin olevan sujuva yhteistyö, ja osa katsoi, että sopimukseen on kirjattu juuri ne käytännöt, jotka ovat mahdollistaneet hyvän yhteistyön. Elintarvikeyrityksien edustajat kokivat, että vesihuoltolaitoksen monopoliasemalla oli ollut vaihtelevasti vaikutusta sopimuksen laatimiseen. Kaikki tutkimukseen osallistuneiden elintarvikeyrityksien edustajat kuitenkin mainitsivat, että vesihuoltolaitoksen monopoliasema ei ollut ollut merkittävästi vaikuttanut sopimusneuvotteluiden kulkuun. Monopoliasema kuitenkin vaikutti siihen, että yritykset eivät voineet valita sopimuskumppaniaan, joten yritykset eivät voineet toteuttaa liike-elämälle tyypillistä kilpailutusta mahdollisten sopimuskumppaneiden välillä. Kuitenkin yritykset ymmärsivät vesipalvelun tärkeyden, minkä johdosta vastapuolen monopoliasemasta seurasi luottamus palvelun jatkuvuuteen ja laatuun. ”Paikalliset ihmiset vaikuttavat eniten sopimuksen syntymiseen. Jos ei tiedetä toisen toiminnasta, niin ollaan huonolla pohjalla. Paras tapa sopimuksen kannalta on katsoa läpi yhteiset haasteet. Monopoliasema vaikuttaa, jos on ajatuksellista rajallisuutta ymmärtää asiakkaan asemaa, kuitenkin monopoli asettaa myös turvaa ja tietyn jatkuvuuden toiminnalle.” Kunnan rooli sopimuksen laatimisvaiheessa vaihteli paljon. Kaikki elintarvikeyrityksien edustajat kertoivat, että kunta oli vaikuttanut merkittävästi tuotantolaitosten sijoittumiseen ja että kunta oli saattanut olla mukana myös sopimusneuvotteluissa. Sopimus oli myös saatettu laatia suoraan kunnan kanssa. Kuitenkin oli huomattavaa, että vaikka aikoinaan sopimus laadittiin kunnan kanssa tai kunnan edustajan läsnä ollessa, nykyiset sopimukset laadittiin lähes täysin ilman kunnan edustajien läsnäoloa. Kunnan roolin nähtiinkin vähenevän tulevaisuudessa. Kuitenkin kahdessa tapauksessa, jossa tukkuvesihuoltolaitos toimitti veden kunnalle myytäväksi eteenpäin, oli sopimus tehty kunnan tai kunnan liikelaitoksen kanssa eikä tukkuvesilaitoksen. Elintarvikeyrityksissä kaikki erillissopimuksen laatineet olivat sitä mieltä, että sopimusneuvottelut erosivat sopimusneuvotteluista muiden raaka-ainetoimittajien kanssa. ”Perusjutut ovat selviä muiden (toimittajien) kanssa. Vesihuoltolaitos on taas hieman hukassa perusasioiden kanssa. Sopimusneuvottelut ovat aivan eri 65 homma vesihuoltolaitoksen kanssa kuin yksityisen toimijan. Muiden raakaainetoimijoiden kanssa oma ostoporukka laatii sopimukset, vesihuoltolaitosten kanssa sopimuksen laatii ympäristöpäällikkö.” ”Sopimusneuvottelut erosivat siinä mielessä muista toimijoista, että sopimusneuvotteluista täytyy lähteä siitä, että kaikki on julkista. Muut yrityksen laatimat sopimukset ovat kahdenvälisiä sopimuksia. Mielestäni on myös harkinnanvaraista, että onko mahdollista saada hyvät edut, kun asia käsitellään kunnan lautakunnassa, sillä lautakunnassa ei ole tarpeeksi asiantuntijuutta asian käsittelyyn … Kunnallisessa maailmassa tehdään tunteella päätöksiä, jolloin päätökset eivät aina ole parhaita mahdollisia. Kunnallispolitiikka vaikuttaa myös paljon, eli mikä puolue vastaa mistäkin, ja onko millä puolueella valtaenemmistö” ”Sopimus eroaa siltä osin, että tuotantolaitoksen käyttömäärät ovat niin suuria. On eroavaisuuksia myös siinä, että esimerkiksi yritys ei pysty kilpailuttamaan sopimuksia. Eroaa siis aika paljonkin.” ”Vesitoimittaja on ainoa toimittaja (yrityksen toimittajista), joka on sillä tavalla monopoliasemassa, että yrityksellä ei ole vaihtoehtoja toimittajien suhteen. Muut toimittajat normaaleja liikekumppaneita, mutta tässä tapauksessa on kyseessä monopolitilanne sekä se, että toimittajan asenne on hyvin byrokraattinen.” Elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen välisen talousvesisopimuksen pohjana olivat hyvin vaihtelevat sopimusehtokäytännöt. Vesihuoltolaitoksista kaksi neljästä ilmoitti käyttäneensä sopimuksessa vesihuoltolaitoksen yleisiä toimitusehtoja. Toinen laitos oli käyttänyt ehtoja suoraan sopimuksessa ja toinen laitos oli käyttänyt ehtoja sopimuksen pohjana. Yksi laitos ilmoitti, että he eivät olleet käyttäneet mitään vakioehtoja, ja neljännen laitoksen edustaja kertoi käyttäneensä elintarvikeyrityksen käyttämiä ehtoja. ”VVY ei ole antanut ei kuluttajalähtöisiä sopimuskohtia, joten käytetään yrityksen vakioehtoja.” Elintarvikeyrityksistä yksikään ei ollut käyttänyt mitään vakioehtoja suoraan sopimuksessa, vaan olivat soveltaneet ehtoja tilanteen mukaan. ”Alkuvaiheessa sovellettiin vesihuollon yleisiä toimitusehtoja. Mutta sitten todettiin, että kaikkia ehtoja ei voi hyväksyä. Lopulta otettiin vain muutamia kohtia vakioehdoista sopimuksiin. Ei voitu suoraan soveltaa, sillä kohdat eivät soveltuneet sellaisenaan teollisuudelle.” ”Vakioehdot ovat sopimuksen pohjana, ehdot muutettiin olosuhteita vastaaviksi. Elintarvikeyrityksen käyttämät ehdot ovat taustalla erityyppisinä periaatteina.” 66 ”Vesihuollon vakioehdot ovat joiltakin osin mukana, niihin on viitattu. Melkein kaikki asiat on kuitenkin sovittu erikseen. ” 5.3.1 Tarve yleiselle sopimuspohjalle/ sopimuskäytännölle Kaikki tutkimukseen osallistuneet kokivat, että alalle olisi mahdollista luoda yhteinen sopimuspohja. Eräässä vesihuoltolaitoksessa koettiin, että ilman yleistä sopimuspohjaa heidän kaltaisensa pienet vesihuoltolaitokset jäävät helposti altavastaajaksi sopimusneuvotteluissa suurten elintarvikeyritysten kanssa. ”Alalle tulisi saada mallisopimus, koska on olemassa elintarvikeyrityksen kokoon nähden pieniä vesihuoltolaitoksia, jotka ovat vaikeassa tilanteessa sopimusta tehtäessä. Yritykset ovat monesti pienen kunnan suurin työnantaja, joten paine vesihuoltolaitosta kohtaan voi kasvaa kohtuuttomaksi kunnan vaikutuksesta.” ”Suurin ongelma (yhteiselle sopimuspohjalle) on, kun on erikokoisia laitoksia. Asetelma vaihtuu aina sen mukaan kuinka suuri laitos on kyseessä. Erikokoisille tulisi laatia eri sopimuspohja.” Toisaalta erässä elintarvikeyrityksessä koettiin, että yritys saattaa jäädä altavastaajaksi sopimusneuvotteluissa, kun vaikutusmahdollisuudet luonnollisen monopolin omaavaan toimijaan voivat olla pienet. Vaikka osapuolet olivat yksimielisiä vakiintuneen sopimuspohjan/ sopimuskäytäntöjen tarpeellisuudesta, vastaajilla oli toisistaan eroavia mielipiteitä siitä millaisia niiden tulisi olla. Osa vastaajista koki, että sopimuspohjan tulisi olla täysin viimeistelty ja verrattavissa Vesilaitosyhdistyksen laatimaan vesihuollon liittymissopimuksen mallipohjaan. Toisaalta osa vastaajista koki, että sopimuspohjan tulisi olla vain hyvin suuntaa antava, eikä mihinkään kohtiin saisi määrittää valmiiksi pitkälle vietyjä sopimuslausekkeita. Erään elintarvikeyrityksen edustajan mukaan alalla ei tarvita valmista mallisopimusta, koska toimijat ovat keskenään niin erilaisia ja valmis mallisopimus haittaisi liikesuhteen joustavuutta. Toimijan mukaan tämän sijasta tulisi kehittää ohje, joka sisältää yleisiä neuvoja sopimuksen laatimiseen. Toimijan mukaan alan etujärjestöjen tulisi myös antaa konsultaatioapua sopimuksen laatimisen helpottamiseksi. ”Gaian hanke (viittaa GAIA Consulting oy:n laatimaan selvitykseen vuodelta 2011) meni liian yksityiskohtaiseksi. Kohdat tulisi olla yleisempiä, eli tulisi olla neuvoja siitä, mitkä kohdat tulee käydä läpi ja mistä tulee sopia paikanpäällä.” ”Sopimuspohjassa tulisi olla määritelty määrä, talousvedenlaatu ja molemminpuolinen ilmoitusvelvollisuus.” 67 ”Sopimuksessa perusasiat tulee olla kirjattu, ettei kaikkien tarvitsisi tehdä työtä uudelleen. Vesihuoltolaitos ei halua luvata liikaa yritykselle, mutta jos luvataan ylimääräistä, niin palvelusta halutaan lisämaksu. Nykyinen Gain:n opas (viittaa GAIA Consulting oy:n laatimaan selvitykseen vuodelta 2011) ei tarpeeksi syventävä, pitäisi olla yhtenäisempi. Tulisi saada kattava runko sopimukselle.” 5.3.2 Talousvesisopimuksen sisältö Haastatteluissa selvitettiin sopimuksen sisältöä niiltä osapuolilta, jotka olivat laatineet talousveden toimituksesta erillissopimuksen. Sopimuksen tarkemmat sisällöt olivat kolmea poikkeusta lukuun ottamatta luokiteltu salaisiksi, joten taulukoissa 15, 16 ja 17 olevat selitteet ovat yleisiä, eivätkä sisällä tarkkoja lukuarvoja. Taulukoissa 15 - 17 esitetään yleiset sopimuskohdat jotka ovat veden laatu, veden määrä ja paine, riskienhallinta, vesihuollon maksut, seurantatietojen jakaminen, säännöllinen yhteistoiminta, erityistilannetoiminta, vesihuollon keskeyttäminen ja vahingonkorvaukset. Taulukoissa käydään läpi se, mitä tutkimukseen osallistuneen toimijan erillissopimus talousvedestä sisältää sekä jossain kohdissa, miten asia on määritelty. Taulukko 14 Veden laatu, määrä, paine sekä riskienhallinta Yritys 1 Yritys 2 Yritys 3 Yritys 4 Yritys 5 Vesihuoltolaitos 1 Vesihuoltolaitos 2 Vesihuoltolaitos 3 Vesihuoltolaitos 4 Veden laatu Veden määrä ja paine Riskienhallinta Talousvesiasetuksen mukainen. Talousvesiasetuksen mukainen. Talousvesiasetuksen mukainen. Talousvesiasetuksen mukainen. Määritetty Talousvesiasetuksen mukainen. Talousvesiasetuksen mukainen. Talousvesiasetuksen mukainen. Talousvesiasetuksen mukainen. Määrä sovittu. Paine on l/s. Määritetty. Määrä sovittu. Yritys itse säätelee painetta. Maksimi määrä/ vrk sekä /s. Painetta ei ole määritelty. Määritetty. Määritelty jossain määrin. Ei määritetty. Määritetty Määrä sovittu. Paine on yleisten sopimusehtojen mukainen. Määritellään pian. Nykyiseltään ei määräsidonnaista. Määritetty. Määritetty. Ei ole määritetty suoraan. Määritetty Riskienjako on tehty. Määritetty. Määritetty. Ei määritetty. 68 Taulukko 15 Vesihuollon maksut, seurantatietojen jakaminen ja säännöllinen yhteistoiminta. Vesihuollon maksut Yritys 1 Yritys 2 Yritys 3 Yritys 4 Yritys 5 Vesihuoltolaitos 1 Vesihuoltolaitos 2 Vesihuoltolaitos 3 Vesihuoltolaitos 4 Maksut ovat määritetty erikseen. Maksut ovat määritetty erikseen. Maksut ovat määritetty erikseen. Maksut ovat määritetty erikseen. Maksut ovat määritetty erikseen. Kerran vuodessa uusi hintaneuvottelu. Maksut ovat määritetty erikseen. Yleisen taksan mukainen. Maksut ovat määritetty erikseen. Maksut ovat määritetty erikseen. Seurantatietojen jakaminen Määritetty. Säännöllinen toiminta Määritetty. Vaihdetaan analyysitiedot. Määritetty. Ei määritetty. Tarvittaessa Ei määritetty. Ei määritetty. Määritetty. Määritetty. Määritetty. Automatisoitu seurantatietojen jako. Määritetty. Laatupalavereita vähintään 1/vuosi. Laatupalavereita x/vuosi. Määritetty. Ei määritetty. Ei määritetty. Taulukko 16 Erityistilannetoiminta, vahingonkorvaukset. Erityistilannetoiminta Yritys 1 Yritys 2 Yritys 3 Määritetty. Määritetty. Ei määritetty. Yritys 4 Yritys 5 Ei määritetty. Vesihuoltolaitos 3 Kaikista häiriöistä tiedotetaan, jos tiedossa. Määritetty. Määritetty, tullaan täydentämään. Määritetty. Vesihuoltolaitos 4 Ei määritetty. Vesihuoltolaitos 1 Vesihuoltolaitos 2 vesihuollon keskeyttäminen yhteis- ja Vesihuollon keskeyttäminen Määritetty. Määritetty. Ilmoitus kahta viikkoa ennen. Ei määritetty. Vahingonkorvaukset Määritetty. Ei ole selkeästi määritetty. Ilmoitettava ajoissa. Ilmoitusvelvollisuus Välittömät vahingot. Tulevassa sopimuksessa. Yleisten sopimusehtojen mukainen. Ei määritetty. Välittömät vahingot. Välittömät vahingot. Välittömät vahingot. Teollisuus varautuu itse vahinkoihin. Ei määritetty. Ei määritetty. 69 Sopimuksissa ei ollut edellytetty, että yrityksillä olisi omaa vedenpuhdistustekniikkaa. Yritysten mukaan tämä johtui siitä, että kiinteistölle tulevan veden tulee olla talousvesiasetuksen mukaista ja vesihuoltolaitosten tulee olla varmoja tuotteensa laadusta. Kahdella elintarvikeyrityksellä oli sopimuksessa määritetty laitteisto- ja verkostoinvestoinnit. Yhdellä yrityksellä tulevat vesihuollon investoinnit olivat mukana sopimuksessa ja kahdella yrityksellä investoinneista oli sovittu sopimuksen ulkopuolella. ”Yhteistyössä kun rakennetaan, investointien kustannukset tulevat tariffin mukaan, sovitaan yhteiset periaatteet miten. Suodattimet tulevat vesilaitokselta, mutta suodattimet laitetaan lopulta maksuun meille. Mitä investoidaan, niin tariffi nousee.” ”Investointi- ja käyttökulut sekä poistolaskelmat ovat sopimuksen liitteenä. Maksetaan nämä siirtomaksuna erikseen.” ”On huomioitu, mutta ei ole jouduttu määrittämään erikseen. On todettu, että ne (investoinnit) sisältyvät hintoihin.” Sopimuksista selvitettiin vielä erikseen vahingonkorvaus- ja vakuutuskäytäntöjä. Haastatelluista vain kaksi ei ollut sisällyttänyt talousvesisopimukseen vahingonkorvausvelvollisuutta. Kaikilla vesihuoltolaitoksilla oli käytössä julkisyhteisöjen vastuuvakuutus, ja laitosten edustajien mukaan vakuutus korvaa elintarvikeyritykselle koituneet välittömät vahingot, mikäli sopimuksessa on niin määritelty. Elintarvikeyrityksistä kolme kommentoi, että vahingonkorvaus- ja vakuutuskäytännöstä sopiminen oli asettanut omat haasteensa elintarvikeyritykselle. ”Hankaluuksia ilmeni vakuutuskäytännöistä sopimisen yhteydessä. Vesihuoltolaitos ei nimittäin tiennyt mitä vakuutus korvaa ja mitä ei, joten yrityksen vakuutusasiantuntija joutui neuvottelemaan vesihuoltolaitoksen vakuutusyhtiön kanssa sopimukseen sisältyvästä vahingonkorvauskohdasta. Tuotantolaitoksilla on tällä hetkellä omat vakuutukset, joihin sisältyy keskeytysvakuutus. Vesihuoltolaitoksen vastuulle tuli sopimuksen kautta ne vahingot, joita keskeytysvakuutus ei kata.” ”Yrityksellämme on käytössä tällä hetkellä keskeytysvakuutus ja ympäristövakuutus. Jos tulee tarvetta, niin käydään kunnan kanssa neuvotteluita vakuutus- ja vahingonkorvauskäytännöistä. Neuvottelut käydään kunnan kanssa, koska vesihuoltolaitoksen johtajan valtuudet eivät riitä neuvotteluihin.” ”Vahingonkorvaus- ja vakuutusasioista on käyty keskusteluita. Keskusteluissa käytiin läpi se, että kummallakin osapuolella tulee olla vakuutukset. Jos aiheuttaa vahinkoa, niin korvataan suorat vahingot.” 70 Kolme neljästä elintarvikeyrityksestä, jolla oli erillissopimus vesihuoltolaitoksen kanssa, olivat olleet tyytyväisiä syntyneeseen sopimukseen. Yksi elintarvikeyrityksen edustaja kommentoi, että yritys oli ainoastaan suhteellisen tyytyväinen sopimukseen, sillä edustajan mukaan yrityksen investoinnit vesihuoltoon eivät vastaa saavutettua hyötyä. Osa elintarvikeyrityksistä oli osallistunnut merkittäviin vesihuollon investointeihin, kaksi yritystä oli ollut myös perustamassa paikallista vesihuoltolaitosta. Yritykset olivat osallistuneet muun muassa jätevedenpuhdistamon saneeraukseen, vesitornin rakentamiseen ja siirtolinjan rakentamiseen. 5.4 Talousvesi- ja jätevesimaksut Haastatelluista elintarvikeyrityksistä kolme yritystä, jotka eivät olleet laatineet erillissopimusta talousveden toimituksesta, maksoivat vesihuoltolaitoksen yleisen taksan mukaista talousvesimaksua. Näissä tilanteissa, joissa elintarvikeyritykset maksoivat normaalia kuluttajahintaa, yritysten edustajat kokivat maksun olevan liian korkea ottaen huomioon yrityksen talousveden kulutuksen. ”Raakavesipuolen puolella maksut ei ole täysin kohtuullisia. Maksuihin tulisi sisällyttää tukkuvesialennus.” Kaikki viisi elintarvikeyritystä, jotka olivat laatineet erillissopimuksen, olivat sopineet talousveden maksuista sopimuksen teon yhteydessä. Sopimuksessa määritetyt maksut olivat vesihuoltolaitoksen yleisiä maksuja alempia. Maksujen päivitys tapahtuu aina uuden sopimuksen teon tai vanhan sopimuksen päivityksen yhteydessä. Yksi erillissopimuksen laatineista yrityksistä ei ollut laatinut sopimusta jokaiselle tuotantolaitokselleen, mutta silti tuotantolaitosten maksamista vesihuollon maksuista oli sovittu erikseen kaikkien paikallisten vesihuoltolaitosten kanssa. Yksi elintarvikeyritys oli laatinut sopimuksen kunnan kanssa, joka taas osti veden tukkuyhtiöltä. Tällöin maksun suuruudeksi oli määritelty voimassa oleva tukkuvesimaksu, johon lisätään verkostokustannukset. Elintarvikeyritykset, joiden vesihuollon maksut pohjautuivat erikseen määritettyyn hintaan, kokivat maksut suhteellisen kohtuullisiksi ja kustannusvastaaviksi. Vesihuoltolaitoksista kolme neljästä erillissopimuksen laatineista oli sopinut yleisestä taksasta poikkeavat vesihuollon maksut elintarvikeyrityksen kanssa. Yksi haastatelluista oli tukkuvesihuoltolaitos, joka myi vettä kunnan vesihuoltolaitoksille, jotka myivät talousveden elintarvikeyrityksille 1,5-kertaisena tukkuhintaan nähden. Tässä tilanteessa varsinainen erillissopimus oli kuitenkin tehty kunnan vesihuoltolaitoksen kanssa. Vesihuoltolaitokset päivittivät maksuja joko uuden sopimuksen teon yhteydessä tai vanhan sopimuksen päivittämisen yhteydessä. Kolme muuta vesihuoltolaitosta, jotka eivät olleet laatineet erillissopimusta elintarvikeyritysten kanssa, käyttivät vesihuollon yleistä taksaa hinnoitteluperusteena elintarvikeyrityksien vesihuoltomaksuille. 71 Elintarvikeyrityksistä kolme mainitsi haastattelussa, että nykyinen vesihuollon hinnoittelu ei ole liike-elämän tapojen mukaista. Haastateltujen mukaan hinnoittelun tulisi olla läpinäkyvää, niin että yritys voisi havaita maksun koostuvan ainoastaan yritykselle tuotetusta palvelusta. ”Lähdetään aina siitä, että selvitetään vesihuoltolaitokselta, mitä yrityksen toiminta maksaa laitokselle. Periaatteena on, että maksetaan ainoastaan itse aiheuttamat kustannukset laitokselle. Vesihuollon yleiset hinnoitteluperusteet toimivat joskus ja joskus ei. ” ”Yritykselle tulevat maksut ovat kustannusvastaavia silloin, kun on selvitetty, mistä maksu todella koostuu. Ongelmana on, että vesihuoltolaitoksen järjestelmä ei tue tällaista hinnoittelua. Lähtökohtaisesti iso asiakas tulisi saada erilleen muista asiakkaista, sillä standardihinnoittelu ei toimi suurissa asiakkaissa.” ”Ongelma, että hinnat pohjautuvat viime vuoden kuluihin, kun taas meidän pitäisi tietää mistä tuleva kustannus todella koostuu. Kuitenkin, jos tulokset ovat oikein ympäripyöreitä, me soitetaan kyllä suoraan (kunnan) kirjanpitäjälle.” ”(Yrityksen maksamien) Talousvesimaksujen tulisi olla kustannusvastaavia ilman, että niillä katetaan syrjäkylien verkostokustannuksia.” Yksi tutkimukseen osallistuneista elintarvikeyrityksistä katsoi, että sen maksamat maksut eivät perustu todellisiin vesihuollon järjestämisestä syntyneisiin kustannuksiin, vaan kyseisen vesihuoltolaitoksen käyttämiin laskentamalleihin. ”Kun ne maksut perustuvat kunta-alan käyttämiin kaavoihin, korostuvat infrastruktuurin pääomakustannukset eli maksut ovat todellisuutta korkeampia. Niiden (vesihuoltolaitoksen) kustannukset ovat hyvin vähän riippuvaisia käyttökustannuksia. On tullut esimerkiksi jopa paineita siitä, että jätevesimaksuja tulisi korottaa, kun jätevesimäärät ovat pienentyneet. Typerä malli, jolla maksetaan turhasta. Velvoitetaan maksamaan kunnalle tuloja. Tuntuu tyhmältä, jos säästetään vedessä ja hinta nousee silti. Sama on tapahtunut muuallakin Suomessa eli on yleinen ongelma. ” Jokainen vastanneista vesihuoltolaitoksien edustajista koki, että elintarvikeyrityksen laitokselle maksamat maksut ovat kohtuullisia ja kustannusvastaavia. Kaikki tutkimukseen osallistuneiden elintarvikeyrityksien ja vesihuoltolaitosten edustajat kertoivat, että elintarvikeyrityksien jätevesi laskutettiin todellisen jätevesimäärän mukaan. Kaikissa tapauksissa prosessin aikana poistuva vesi oli huomioitu laskutettavan jäteveden määrässä. Yleensä kyseessä olevilla yrityksillä oli vesimittarit, jotka mittasivat jatkuvatoimisesti jäteveden määrää ja laatua. Vesihuoltolaitokset myös seurasivat jätevedenpuhdistuslaitokselle saapuvan jäteveden määrää ja laatua. 72 Jäteveden pitoisuudet laimenivat verkostossa, minkä vuoksi vesihuoltolaitokset ensisijaisesti laskuttivat tehtaalta lähtevän jäteveden eikä laitokselle saapuvan jäteveden mukaan. 5.4.1 Korotetun maksun kaava Tutkimukseen osallistuneista elintarvikeyrityksistä kuusi seitsemästä maksoi korotetun maksun kaavan tai sen sovelluksen mukaista jätevesimaksua. Yhdellä yrityksellä jätevesimaksut perustuivat vielä vanhaan kaavaan, mutta kaava aiottiin muuttaa korotetun maksun kaavaksi 2012–2013 vuodenvaihteessa. Yksi tutkimukseen osallistuneista elintarvikeyrityksistä maksoi korotetun maksun kaavan mukaista maksua ainoastaan suurimpien vesihuoltolaitosten asiakkaana, sillä yrityksen edustajan mukaan pienemmillä laitoksilla kaava on ongelmallinen. ”Pienissä laitoksissa pitoisuuteen perustuva kaava (korotetun maksun kaava) on ongelmallinen, koska pitoisuus sotkeutuu vuotovesistä. Tämän huomaa siitä, että kun tehdas laskee jäteveden pitoisuuden jäteveden lähtiessä tehtaalta ja kun vesi tulee vesihuoltolaitokselle, niiden pitoisuuslaskelma poikkeaa tehtaalla lasketusta juurikin vuotovesien takia. Laitokselle vuotoveden laskeminen on ongelma. Isommilla paikkakunnilla on käytössä kuormituspohjainen kaava (korotetun maksun kaava), sillä siellä vuotovedet eivät ole ongelma.” Vesihuoltolaitoksista viisi käytti korotetun maksun kaavaa; yksi vesihuoltolaitoksista siirtyy korotetun maksun kaavan käyttöön vuosien 2012–2013 vaihteessa ja yksi vesihuoltolaitos käyttää omaa laskentamenetelmää jätevesien laskutukseen. ”Laskutetaan jätevesien todellisen kuormituksen mukaan. Maksut perustuvat todellisiin siirto- ja käsittelykustannuksiin. Laitoksen käyttämät parametrit määrittelevät hinnan. 5 parametria: kiintoaine, BHK, fosfori, typpi ja virtaama. Lopullinen hinta perustuu edellisen vuoden jälkilaskentaa, josta saadaan määrähinta eli niin sanottu ”kilohinta”.” Tehtaan jätevesien liukoinen BHK on hyödyllinen jätevesiprosessin typenpoiston kannalta, joten nykyisen korotetun maksun kaavan takia tehtaan jätevesimaksut ovat pienentyneet. Sillä nykyisin (korotetun maksun kaavassa) kiintoaineen määrä on suurin vaikuttaja jätevesimaksun suuruuteen eikä BHK. Korotetun maksun kaavaa käyttävistä vesihuoltolaitoksista kolme viidestä koki, että kaava ei vastaa todellisia jäteveden hoitokustannuksia ja osa laitoksista oli muuttanut kaavaa omaan tarkoitukseensa paremmin sopivaksi. ”Käytetään korotetun maksun kaavaa, mutta kaavan kertoimet ovat laitoskohtaisesti sovittu. Kaavasta seuraa ongelmia silloin, kun jätevesien laatu on niin poikkeavaa, etteivät teollisuuden jätevedet sovi laitoksen prosessiin.” 73 ”Käytetään räätälöityä (korotetun maksun kaavaa), jossa on otettu enemmän asioita huomioon. Pohjalla kaava, jota on vain täydennetty vastaamaan paremmin tarvetta.” ”Sovellettu kaava korotetun maksun kaavasta, jota sovelletaan yrityksiin.” 5.5 Riskienhallinta Kuusi elintarvikeyritystä seitsemästä oli tehnyt vastuurajaukset erityistilanteissa, mutta ainoastaan yksi yritys oli tehnyt lopulliset vastuurajaukset, muut viisi olivat ainoastaan keskustelleet asiasta. Vesihuoltolaitoksista kuusi seitsemästä oli tehnyt erityistilanteen vastuurajaukset. Yksi laitos oli tehnyt loppuun asti viedyn suunnitelman, joka sisältää vastuurajaukset. Kaksi laitosta oli tekemässä riskikartoitusta, joka sisältää vastuurajaukset. Kaksi laitosta oli keskustellut aiheesta toisen osapuolen kanssa ja yhden laitoksen edustajan mielestä sopimuksen kautta tuleva vastuurajaus on riittävä. Kaksi vesihuoltolaitosta seitsemästä tunsi häiriön vakavuuden elintarvikeprosessissa. Yksi vesihuoltolaitos oli ollut mukana WSP:tä muistuttavassa riskienhallintakartoituksessa yhdessä alueen elintarvikeyritysten ja kahden muun vesihuoltolaitoksen kanssa. Kartoitus oli auttanut vesihuoltolaitosta ymmärtämään häiriön vakavuuden. Toinen vesihuoltolaitos oli ymmärtänyt häiriön kulun ja vakavuuden, koska laitoksen toimittamasta talousvedestä oli koitunut merkittävä vahinko elintarvikeyrityksen tuotantolaitokselle. Ne vesihuoltolaitokset ja elintarvikeyritykset, jotka eivät olleet tehneet riskienhallintasuunnitelmaa keskenään, mainitsivat syyksi usein sen, että riskit tulevat sopimuksen kautta selviksi tai että riskit on tunnistettu käytännön toiminnan kautta. Eräät haastatelluista olivat kokeneet merkittäviä häiriötekijöitä asiakkuussuhteen aikana, mutta kyseiset haastateltavat eivät suunnitelleet riskienhallintasuunnitelman laatimista. ”Keskusteluita on käyty, mutta ei ole varsinaista kartoitusta tai suunnitelmia ei ole tehty. Keskusteluiden pohjalta on kuitenkin toimittu, esimerkiksi on rakennettu erillinen varavesiputki elintarviketeollisuudelle keskusteluiden perusteella. Aiemmasta vahingonkorvausvaateesta tuli jonkinnäköinen kuva vahinkoketjusta, varsinaista keskustelua vesihuollon häiriön vakavuudesta ei ole käyty.” 5.6 Jätevedet Kaikki tutkimukseen osallistuneet elintarvikeyritykset sekä vesihuoltolaitokset olivat laatineet teollisuuden jätevesipalveluista erillisen teollisuusjätevesisopimuksen. Elintarviketeollisuuden jätevedet olivat kaikille haastatelluille vesihuoltolaitoksille haas74 te. Kaksi vesihuoltolaitosta seitsemästä koki kuitenkin, että teollisuusjätevesistä ei seuraa merkittäviä ongelmia, vaan ainoastaan haasteita, jotka on luvattu hoitaa jätevesisopimuksessa. Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla elintarvikeyrityksillä oli ollut haasteita tuotantolaitostensa jätevesien kanssa. Jätevesiin liittyvät ongelmat olivat yleensä lähtöisin joko liian pienestä puhdistuslaitoksesta tai olivat seurausta elintarvikeyrityksen aiheuttamasta raja-arvojen ylityksestä. ”Rajaylityksiä on tapahtunut, ja kuormitus ei ole ollut tasaista. Kuormitus saattaa muuttua arkena, mutta suurin vaikutus on sillä että viikonloppuna ei tule ollenkaan jätevettä. Epätasainen kuormitus aiheuttaa siirtoverkostolle ja prosessiajoon ongelmia. Yrityksen oma puhdistamo ei aina toimi, jolloin verkosto kärsii.” ”Meillä on siinä mielessä (ollut ongelmia jätevesissä), että meidän jätevedet ovat aika ravinteikkaita. Jätevesi on myös hapanta. Me ollaan enemmänkin aiheutettu ongelmia jätevedenpuhdistamolle. Meidän mielestä jätevedenpuhdistamo on toiminut todella hyvin. Hyvässä yhteistyössä on ratkottu jätevesiongelmaa. On yhdessä pohdittu, miten ratkaistaan ongelmat. On aina tehty hyvässä yhteistyössä, ja toinen osapuoli (laitos) on ollut hyvin ymmärtäväinen. Ymmärtää sen, että muutoksiin ei voida reagoida kovin nopeasti.” Vesihuoltolaitoksien jätevedenpuhdistamoille seuraa toisinaan häiriöitä poikkeavista jätevesistä. Kuitenkin häiriöt on suuressa osassa onnistuttu välttämään ja laitosten edustajat katsoivat yhteistyön jätevesien suhteen sujuvan pääsääntöisesti hyvin. Jätevesien suhteen sovelletaan korotetun maksun kaavaa ja jätevesisopimuksia, joten niiden kautta jätevesien hoitoon oli syntynyt vakiintunut käytäntö. Vakiintuneet toimintamallit ehkäisivät puutteita yhteistyössä. ”Teollisuusjätevedet aiheuttavat tiettyjä haasteita, kuten vaahtoa. Kuitenkin teollisuusjätevesissä on enemmän hyviä puolia kuin huonoja.” ”Tilanne on monilla paikkakunnalla sellainen, että tehdas on jätevedenpuhdistuslaitoksen suuri kuormittaja, esim. eräällä paikkakunnalla on 3000 asukasta ja 70000 asukkaalle mitoitettu puhdistuslaitos, jolloin asia toimii. Haasteet paikkakunnilla, missä tehdas on pieni kuormittaja. Paikkakunnilla, jossa tehdas on suurin kuormittaja, niin yhteistyötahot ovat laatineet standardoidut viestintämenetelmät.” 5.7 Tiedotus Kaikki tutkimukseen osallistuneet osapuolet kokivat tiedotuksen tason suhteellisen hyväksi. Kaikki tutkimuksessa mukana olleet elintarvikeyritykset ovat niin merkittäviä vesihuollon asiakkaita, että heillä on suora tiedonvaihtoyhteys vesihuoltolaitok75 sen kanssa. Vesihuoltolaitoksista kuusi seitsemästä ilmoitti tiedottavansa myös epäillyistä häiriöistä vesihuollossa, minkä ansiosta elintarvikeyritykset ovat pystyneet varautumaan tuleviin häiriöihin. Neljällä elintarvikeyrityksellä oli ilmennyt tilanteita, joissa vesihuoltolaitoksen tiedotus elintarvikeyritykselle ei ollut toiminut. ”Potkimalla se (tiedotus) toimii eli pakotetaan vesihuoltolaitos ymmärtämään veden tärkeys. Ilmoitus julkisella ilmoitustaululla ei riitä yritykselle, esimerkiksi verkoston huuhtelu on merkittävä asia yritykselle, ei alueen asukkaalle, eli yritykselle siitä tulee ilmoittaa henkilökohtaisesti. Kun on tarpeeksi harjoiteltu tätä, niin tiedotus toimii. On myös olemassa paikkakuntia, joissa tiedotus toimii hyvinkin.” Yhdellä elintarvikeyrityksellä vesihuollon toimittaja oli vaihtunut kolme kuukautta ennen haastattelua. Tiedotus oli uudessa asiakkuussuhteessa toiminut tähän asti, mutta yrityksellä oli ollut ongelmia tiedotuksen suhteen edellisen veden toimittajan kanssa. Yksi elintarvikeyritys taas koki, että vesihuoltolaitoksen tiedotuksessa ei ole ollut mitään puutteita. Kyseinen yritys kuitenkin kertoi, että yritys oli itse aiheuttanut vesihuoltolaitokselle häiriötilanteen, jossa tiedotus ei ollut toiminut elintarvikeyrityksen puolelta. Tiedotuksen avulla oli pystytty estämään merkittäviä vahinkoja, sillä tiedon saavuttua ennakkoon tehdas oli pystynyt varautumaan tulevaan häiriöön, eikä häiriö näin ollen päässyt aiheuttamaan vahinkoa. Yhdellä elintarvikeyrityksellä oli kokemuksia tilanteista, joissa tiedotus oli toiminut hyvin sekä tilanteista, joissa tiedotus ei ollut toiminut niin hyvin. ”Tiedotus ei ole aina toiminut poikkeustilanteissa siinä suhteessa, että mitä kautta tieto on saatu. Tehtaan tulisi saada tieto jo epäilyistä. Epäilyksen kanssa osataan toimia. Etukäteen varautuminen olisi tärkeää. Jos kuitenkin on päässyt tapahtumaan häiriö, päivämäärien perusteella voidaan arvioida, mitkä ovat riskituotteita. Ennakkotieto tärkeämpi kuin se, että saadaan varsinainen tieto nopeasti.” Haastattelujen perusteella yleisimmin tiedotetaan seuraavista asioista: talousveden määrää koskevat rajoitukset, talousveden laatuvaihtelut ja huoltotoimenpiteet, kuten esimerkiksi putkisaneeraukset tai putkihuuhtelut. Kaikki vesihuoltolaitokset pyrkivät tiedottamaan kaikista poikkeamista mahdollisimman nopeasti. Yleisesti vesihuoltolaitosten edustajat katsoivat, että myös epäillyistä häiriöistä tulisi ilmoittaa. Yksi vesihuoltolaitoksen edustaja kuitenkin koki, että epäillyistä vesihuollon toimintahäiriöstä ei tulisi tiedottaa, sillä epävarma tieto lisää haastatellun mukaan epäluottamusta. Normaalioloissa tiedotus tapahtui sopimuksessa määritetyissä säännöllisissä vuosipalavereissa, joita oli neljällä viidestä yrityksestä sekä kolmella neljästä vesihuoltolai76 toksesta. Vuosipalaverissa käsiteltiin tiedotuksen osalta asioita, jotka vaikuttivat molempiin osapuoliin, kuten tulevia huoltotöitä ja elintarviketeollisuuden muutoksia, jonka johdosta yrityksen vedentarve joko lisääntyy tai vähentyy. Tutkimukseen osallistuneet vesihuoltolaitokset listasivat omien kokemustensa pohjalta avainasioita hyvään tiedotukseen: 1. ”Tunnistetaan sopimus (sisältäen lausekkeet tiedotuksesta) molemmilla osapuolilla. Sopimuskohdat ovat jalkautettu ja ovat osa operaatiota.” 2. ”Kerrotaan kaikki, mutta eikä kerrota mitään puolitotuuksia. Keskinäisessä tiedotuksessa kerrotaan mieluummin liikaa kuin liian vähän.” 3. ”Tärkeimmät tekijät tiedotuksessa ovat oikea-aikaisuus ja merkityksellisyys.” 4. ”Kaikista poikkeamista tulee tiedottaa. Ennakoiva tiedotus on erityisen tärkeää, alueella tehtävistä vesihuoltosaneerausta lähtien. Elintarviketeollisuus on tiedotuksessa ensisijainen asiakas. Erityisasiakkaita tiedotetaan ensin.” 5. ”Avainasia on avoimuus sopimuskumppaneiden välillä sekä se, että tunnetaan henkilökohtaisesti. Sopimuksella on merkitystä tiedotukseen, esimerkiksi sopimuksessa on määritelty tiedottamisesta jättämisen sanktio.”. 77 6 Puitteet yhteistyön lain- ja tarkoituksenmukaiselle järjestämiselle 6.1 Lainsäädännön vaikutus yhteistyöhön Elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen väliseen suhteeseen vaikuttaa monia oikeudellisia säännöksiä, joita on laajemmin käsitelty kappaleessa kolme. Nämä säännökset ovat lähtökohtana vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen väliselle asiakkuussuhteelle ja osapuolien tulisi huomioida kyseiset säännökset asiakkuussuhdetta muodostettaessa sekä asiakkuussuhteen aikana. Lähtökohtana elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen väliselle toiminnalle ja asiakkuussuhteelle on se, ettei toiminnasta saa aiheutua terveydelle vaaraa. Vesihuoltolaitoksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että toimitettavan talousveden tulee aina olla talousvesiasetuksen mukaista. Haastattelujen perusteella kaikki elintarvikeyritykset luottivatkin siihen, että vesihuoltolaitoksen toimittama talousvesi täyttää talousvesiasetuksessa annetut ehdot. Kuitenkin viidellä haastatelluista yrityksistä on varalta tai jatkopuhdistustoimena omaa vedenpuhdistustekniikkaa. Osalla yrityksistä, ensisijaisesti virvoitusjuomateollisuudessa, kiinteistölle tulevaa talousvettä käsitellään, koska yritysten käyttämät laatuparametrit ovat talousvesiasetuksen parametreja tiukemmat. Yksikään vesihuoltolaitos ei toimittanut talousvesiasetuksesta poikkeavaa laadukkaampaa vettä, vaan veden jatkokäsittely oli elintarvikeyrityksen omalla vastuulla. Vesihuoltolaitokset ovat velvollisia laatimaan terveydensuojeluasetuksen sekä pelastus- ja valmiuslakien mukaisen erityistilanteiden varautumissuunnitelman, jonka kaikki tutkimukseen osallistuneet vesihuoltolaitokset olivat myös laatineet. Vesihuoltolaitoksille vapaaehtoisen Valviran laatiman toimintaohjeen mukaan vesihuoltolaitoksella tulisi olla erityisasiakkaiden kuten elintarviketeollisuuden yhteystiedot (Valvira 2009b; liite 1). Yhtä lukuun ottamatta kaikki vesihuoltolaitokset kertoivat haastattelussa, että heillä oli erityistilanteiden varalta elintarvikeyrityksien yhteystiedot. Elintarvikelainsäädännön mukaan elintarviketeollisuuden käyttämän veden laadun on oltava talousvesiasetuksen mukaista käyttökohdassa eikä se saa aiheuttaa ihmisen terveydelle haittaa. Vettä käsitellään tai kun vettä käytetään elintarvikkeisiin, sovelletaan hygienialainsäädäntöä, lisäainelainsäädäntöä sekä elintarvikkeiden kontaktimateriaalilainsäädäntöä. Jos toiminnassa voidaan käyttää vettä, joka ei ole talousvesiasetuksen mukaista, ilman että siitä aiheutuu terveydelle haittaa, elintarvikeviranomainen voi antaa luvan sen käyttöön. Elintarvikeyritys on elintarvikelain mukaan velvollinen varmistamaan tuoteturvallisuuden yrityksen omavalvonnalla. Mikäli tuoteturvallisuus vaarantuu, on yritys ETL 78 79 §:n mukaan vastuussa tuoteturvallisuuden heikentymisestä. Kaikilla tutkimukseen osallistuneista elintarvikeyrityksistä talousveden valvonta oli sisällytetty yrityksen omavalvontasuunnitelmaan ja talousvedestä otettiin säännöllisesti omavalvontasuunnitelmaan kuuluvan näytteenottosuunnitelman mukaisia näytteitä. Kilpailulain mukaan määräävässä markkina-asemassa oleva toimija ei saa käyttää asemaansa väärin eli vesihuoltolaitos ei saa lain mukaan käyttää luonnollista monopoliasemaa hyväkseen asiakassuhteessaan elintarvikeyrityksen kanssa. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista yrityksistä kuitenkin koki, että monopoliasemalla on ollut vaikutusta asiakassuhteeseen. Luonnollinen monopoli aiheuttaa vähimmilläänkin sen, että yritykset eivät pysty valitsemaan vapaasti sopimuskumppaniaan. 6.2 Tunnistetut kehittämiskohteet elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen välisessä yhteistyössä Tutkimuksessa havaittiin seuraavia kehittämiskohteita elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen välisessä asiakassuhteessa: 1. 2. 3. 4. Riskienhallinta Tiedonjako Palveluhenkisyys Yhteisten käytäntöjen puuttuminen Riskienhallinta oli kaikilla haastatelluilla, paitsi yhdellä vesihuoltolaitoksella ja yhdellä elintarvikeyrityksellä, vasta alkutekijöissä. Riskienhallinnan kehittäminen kuuluu kummallekin osapuolelle ja osapuolten tulisi yhteistyössä toteuttaa riskinhallintasuunnitelma, jonka mahdollistamiseksi osapuolten tulisi tuottaa yhteinen näkemys riskeistä ja niiden hallinnasta. Riskienhallintaan liittyvät asiakohdat voi tapauksesta riippuen kirjata sopimukseen, mikäli se on oleellista toiminnan kannalta. Osapuolten tulisi suunnitella yhteisen riskienhallinnan lisäksi myös toimijan oma riskienhallinta, jossa toimijan tulisi varautua erilaisiin talousveden laatu- ja määrähäiriöihin. Osapuolet eivät voi toteuttaa riskienhallintaa kuitenkaan pelkillä suunnitelmilla ja sopimuksilla, vaan osapuolten tulee jalkauttaa asiakirjoissa olevat asiakohdat käytäntöön ja näin vähentää riskien toteutumisen todennäköisyyttä. Tiedonjako kuuluu keskeisesti riskienhallintaan, mutta on niin merkittävä asia, että osapuolten tulisi kirjata tiedotusvelvollisuus erillisenä kohtana sopimuksiin. Haastattelujen perusteella tiedotus oli toiminut asiakkuussuhteissa tyydyttävästi, eikä suurin osa haastatelluista kokenut tiedotuksessa suuria puutteita. Kuitenkin osalla tiedonjaossa eli yhteydenpidossa erityistilanteissa ja normaalioloissa oli ajoittain ongelmia. Gilbert ym. (2011) mukaan toimivalla tiedotuksella voidaan tehostaa toimintaa, välttää vahinkoja ja väärinkäsityksiä ja varmistaa kaikkien osapuolten tietämys erityisti- 79 lannetoiminnasta. Tiedotuksella on siis merkittävä rooli toimivassa laadunvarmistuksessa ja asiakkuussuhteessa. Haastatteluissa nousi esille voimakkaasti elintarvikeyritysten näkemys siitä, että vesihuoltolaitosten tarjoama palvelu ei ole sillä tasolla millä sen kuuluisi olla. Elintarvikeyritykset katsoivat, että vesihuoltolaitosten tulisi kehittää palveluitaan sekä niihin liittyvää palveluliiketoimintaa. Vesihuoltolaitokset taas esittivät, että elintarvikeyritysten ja vesihuoltolaitosten asiakkuussuhdetta edistämään tulisi kehittää yhtenäinen käytäntö, joka helpottaisi muun muassa sopimusten laatimista. Yhteisten käytäntöjen, kuten sopimuskäytännön luominen, vakiinnuttaisi yhteistyön keinot, jolloin eri vesihuoltolaitosten ja tuotantolaitosten käytännöt yhdenmukaistuisivat. 6.3 Keskeiset tekijät toimivan asiakkuussuhteen takana Haastateltavat kokivat, että tekijät hyvän yhteistyön takana ovat toimivat henkilösuhteet, toimiva tiedotus etenkin häiriötilanteessa, tietämys toisen osapuolen toiminnasta ja asiantuntijuus. Hakovirta (2008) listaa tutkimuksessaan, että toimiva asiakkuussuhde koostuu monista tekijöistä, joista tärkeimmät ovat palvelun toimintavarmuus, luottamus sopimuskumppaniin ja asiantuntijuus. Tämän tutkimuksen tulokset ovat täten verrattavissa Hakovirran (2008) tuloksiin. Haastattelujen perusteella havaitaan, että asiakkuussuhteen toimivuus oli verrannollinen siihen, kuinka suuren prosenttiosuuden elintarviketeollisuus käytti vesihuoltolaitoksen kokonaisvedentuotannosta. Yksi haastateltavista muun muassa koki, että paikkakunnan muut elintarvikeyritykset eivät saaneet samantasoista asiakaspalvelua kuin yritys itse. Haastatellun mukaan tämä oli seurausta siitä, että muut elintarvikeyritykset eivät ole yhtä merkittäviä asiakkaita vesihuoltolaitokselle kuin kyseinen yritys. Saman havainnon olivat tehneet myös eräät toiset tutkimukseen osallistuneet, ja voidaan olettaa, että palvelun epätasaisuus on seurausta siitä, että vesihuoltolaitokset priorisoivat asiakkaansa. Asiakkaiden priorisoiminen johtaa haastatteluiden perusteella taas palveluiden parantumiseen suurten yritysten kohdalla. Kaikki haastateltavat, paitsi yksi vesihuoltolaitoksen edustaja, kokivat toimivat henkilösuhteet tärkeimmäksi tekijäksi sujuvalle yhteistyölle. Toimivat henkilösuhteet varmistavat asiakkuussuhteen joustavuuden ja sujuvuuden. Toimivien henkilösuhteiden avulla osapuolet pystyvät tiiviiseen yhteistyöhön, joka on erityisessä asemassa riskienhallinnassa. Toimivat henkilösuhteet vaikuttavat myös tiedotuksen kulkuun, sillä osapuolilla on matalampi kynnys ottaa yhteyttä vastapuoleen, jos tämä on entuudestaan tuttu. Henkilösuhteissa voi kuitenkin tapahtua muutoksia avainhenkilöiden vaihtuessa, eivätkä osapuolet näin ollen voi luottaa, että henkilösuhteiden toimivuus olisi taattu tulevaisuudessa. Osapuolet eivät myöskään voi luottaa, että hyvät henkilösuhteet takaisivat halutun kohtelun erityistilanteessa. Oikeudellisesti sitova tapa suhteiden 80 järjestämiseen osapuolten kesken on laatia sopimus talousveden toimituksesta ja sen erityisehdoista. Sopimuksessa tulisi olla määriteltynä ne kohdat, jotka saattavat ilman tarkempaa määrittelyä johtaa ristiriitaan osapuolten välillä. Sopimuksen tarkemmasta sisällöstä kerrottaan kohdassa 6.5. Tiedotuksen toimivuus mainittiin haastatteluissa myös tärkeäksi tekijäksi hyvän yhteistyön takana. Toimivalla tiedotuksella, erityisesti ennakkotiedottamisella, pystytään minimoimaan osapuolten toimintaa uhkaavien häiriöiden vaikuttavuus. Tiedotukseen liittyy oleellisesti myös osapuolten ymmärrys vastapuolen toiminnasta, mikä edesauttaa sitä, että osapuolet osaavat tiedottaa oikeista asioista. Ymmärrys vastapuolen toiminnasta vaikuttaa positiivisesti koko asiakkuussuhteen toimivuuteen ja sitä kautta myös sopimusneuvotteluihin. 6.3.1 Talousveden laadun ja riittävyyden varmistaminen Ensisijaisesti vastuu talousveden laadusta on sitä toimittavalla osapuolella eli vesihuoltolaitoksella. Vesihuoltolaitoksen sitoutuessa toimittamaan elintarvikeyritykselle talousvettä sitoutuu vesihuoltolaitos samalla myös vastaamaan siitä, että talousvesi on terveydensuojelulain (TSL) 17 §:n mukaista eli terveydelle haitatonta ja muutenkin talousveden käyttötarkoitukseen soveltuvaa. Kuitenkaan terveydensuojelulaki ei aseta vesihuoltolaitosta korvausvastuuseen, mikäli talousvesi ei täytä terveydensuojelulain pohjalta annetun talousvesiasetuksen parametreja tai mikäli talousveden jakelussa tapahtuu katko. Vesihuollon virheen korvaus on määritelty VHL 27 §:ssä, joka ei koske vesihuoltolain soveltamisalan ulkopuolista elintarviketeollisuutta. ETL 79 §:ssä olevien rangaistussäännösten mukaan elintarviketeollisuus on vastuussa, mikäli toimijan valmistama elintarvike aiheuttaa terveydelle vaaraa. Elintarvikeyritys on siis ensisijaisesti vastuussa elintarvikkeidensa turvallisuudesta, ennen kuin yritys voi asettaa vesihuoltolaitosta erillissopimuksen tai muulla perusteilla vahingonkorvausvelvollisuuteen. Elintarviketeollisuuden tulisi ensisijaisesti varautua vesihuollon virheisiin, jotta elintarviketurvallisuus ei vaarantuisi. Ensisijaisesti talousveden ja elintarviketurvallisuuden laadunvarmistaminen tulisi tapahtua kummankin osapuolen laadun omavalvonnalla sekä vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen yhteistyöllä. Osapuolien välisen yhteistyön yhtenä keinona on seurantatietojen jakaminen, jonka avulla osapuolet pystyvät tunnistamaan talousveden laadussa tai määrässä olevia poikkeamia, jos osapuolten mittaukset eroavat toisistaan. Osapuolten tulisi tehdä aktiivista yhteistyötä laadun varmistamiseksi, ja näin ollen seurantatietoja tulisi vaihtaa useamman kerran vuodessa. Ajantasainen laadunvarmistus on kuitenkin mahdollista vain jatkuvatoimisella seurannalla, kuten veden automaattisella valvonnalla. Automaattisen valvonnan hyöty paranee, mikäli osapuolet voivat tarkistaa ajantasaisesti toisen osapuolen seurantatiedot. Toiseksi elintarvikeyrityksen tulisi tiedostaa mahdollisten riskien todennäköisyys ja varautua näihin riskeihin. Elintarviketeollisuuden tuotantolaitoksilla, joissa tuotetur81 vallisuus on riippuvainen talousveden laadusta ja tuotantomäärät ovat merkittäviä, tulisi olla varmistustoimena vähintään UV-desinfiointi tai suodatin. Talousveden laadun merkittävyyden lisääntyessä elintarviketurvallisuuden kannalta tulisi yrityksen vedenpuhdistustekniikkaa lisätä. Riskeihin varautumiseen kuuluu puhdistustekniikan lisäksi se, että tuotantolaitoksella olisi mahdollisuus saada talousvettä kahdesta eri verkostolinjasta. Ideaali tilanne on, jos verkostolinjojen vesilähteet olisivat toisistaan poikkeavat, ja näin tuotantolaitos olisi suojattu sekä verkostovaurioita että itse puhdistusprosessista tai raakavesilähteestä johtuvia häiriöitä vastaan. Vesihuoltolaitoksen tulisi varautua mahdollisiin häiriötilanteisiin käytännön keinoin, kuten varmistamalla laitoksen prosessiosien toimivuus sekä tekemällä tarvittavia investointeja. Vesihuoltolaitoksen tulisi suorittaa riskikartoitus, jonka pohjalta laitoksen tulisi toteuttaa riskien ennaltaehkäisyjen vaatimat toimenpiteet, kuten tarpeelliset investoinnit. Tarpeellisia investointeja voivat Vikmanin ym. (2006) mukaan olla varaveden ottamot, yhdysvesijohdot, desinfioinnin ja varavoiman järjestäminen, kemikaalivarastojen laajentaminen, sammutusvesiasemat, viemäriverkon kapasiteetin lisääminen esimerkiksi tasausaltain sekä seuranta- ja hälytysjärjestelmät. Vesihuoltolaitoksella tulisi olla käytössä tai käyttövalmiudessa UV-desinfiointi, jotta mikrobiologisen saastumisen todennäköisyys laskisi. Vesihuollon erityistilannetyöryhmä ehdotti tätä loppuraportissaan 2005. Työryhmän mukaan desinfiointi olisi tehokkain tapa torjua ja pysäyttää vesiepidemia. Työryhmän mukaan toinen laadunvarmistustoimenpide olisi se, että vesihuoltolaitoksien talousveden laadusta vastaaville henkilöille tulisi määrittää pätevyysvaatimukset. (MMM 2005). Työryhmän mukainen ehdotus on toteutettu vesityökortilla, joka täyttää TSL 20 b §:ssä säädetyn velvollisuuden osoittaa vesihuoltolaitosten työtekijöiden talousvesihygienian osaamisen. Vesihuollon toimintavarmuus talousveden laadun kannalta oli haastattelujen mukaan varmempi paikkakunnilla, joissa vedenotto oli hajautettu. Hajautetussa vedenotossa raakaveden saastumisen riski oli pienempi kuin paikkakunnilla, joissa oli käytössä yksi vesilähde. Suurin talousveden laadun riskit liittyivät pohjavesilaitoksiin, joissa ei ollut jatkuvatoimista desinfiointia. 6.3.2 Aktiivinen ja ennakoiva vuoropuhelu Aktiivinen ja ennakoiva vuoropuhelu on avainasemassa riskienhallinnassa ja toimivassa tiedotuksessa (STM 2010). Osapuolten olisi hyvä pitää yllä aktiivista keskusteluyhteyttä, jotta asiakkuussuhteen puutteisiin ja mahdollisiin muutoksiin olisi helppo puuttua. Aktiivisen ja ennakoivan vuoropuhelun rooli riskienhallinnassa on merkittävä. Yhteisellä riskienkartoituksella ja -tunnistamiselle osapuolet pystyvät tunnistamaan riskitekijät ja varautumaan niihin. Aktiivisen vuoropuhelun avulla osapuolet tulevat myös tutuiksi keskenään, mikä osaltaan vähentää kynnystä tiedottamiseen ja muuhun yhteistoimintaan. 82 VASARA-hankkeessa on määritetty malli tiedonvaihdon järjestelmälliselle koordinoinnille (Huoltovarmuuskeskus 2009). Hankkeen mukaan tiedonvaihtosuunnitelmaa tehtäessä on tärkeää varmistaa, että suunnitelmalle on aito tarve ja käyttäjäkunta. Riskitiedonvaihdossa tämä on erityisen tärkeää, sillä vaihdettavan tiedon tulee olla sekä ymmärrettävää että varautumista ohjaavaa. Gaia Consulting:n selvityksessä (Gilbert ym. 2011) laadittiin ohje tiedonvaihtomenetelmästä VASARA-hankkeen pohjalta. Selvityksessä mainitaan, että tiedonvaihtomenettely on kirjattu suunnitelma siitä, mitä ja miten tiedotetaan ja kuinka usein tietoja päivitetään ja vaihdetaan ennakoivasti. Tiedonvaihtomenettelyyn kuuluu yhdessä laadittujen häiriötilanteiden toimintaohjeiden päivittämistä sekä tiedonvaihtoa muuttuneista riskeistä ja riskienhallinnasta. Tiedonvaihtomenettelyn keskeinen toimintatapa ovat säännölliset tapaamiset osapuolten välillä. Säännölliset tapaamiset tulisi sopia kirjallisesti, jotta ne myös järjestettäisiin. Haastatelluista noin puolet olikin sopinut kirjallisesti säännöllisistä tapaamisista, ja niiden uskottiin tulevan myös muille toimijoille pakollisiksi muutaman vuoden sisällä. Gilbert ym. (2011) mukaan tapaamisten tai puhelinkeskusteluiden tulisi sisältää ennalta määriteltyjä ja ajankohtaisia asioita. Osapuolten olisi hyödyllistä tapaamisissa mainita kaikki mahdolliset toimenpiteet, jotka saattavat vaikuttaa toiseen osapuoleen. Tämän ansiosta toimijat pystyvät valmistautumaan tulevaan muutokseen. 6.3.3 Tiedotus Tiedotus on erityisen tärkeässä roolissa toimivassa yhteistyössä, jossa tähdätään kummankin osapuolen mahdollisimman häiriöttömään toimintaan. Haastateltavat kokivat, että osapuolten tiedotuksen tulisi olla mahdollisimman tarkkaa ja totuudenmukaista. Tulos oli sama kuin STM:n vuonna 2010 julkaistussa oppaassa ” Ympäristöterveyden erityistilanteet”. Oppaan mukaan tiedotuksen ei tule sisältää totuuden vastaisia asioita, vaikka väärinkäsityksiä saattaa syntyä kiireessä. Väärät tiedot johtavat epäluottamukseen, joka taas ei edistä tilannetta haluttuun suuntaan. Tiedotuksen tulisi olla ennakoivaa tiedotusta eli tieto häiriöstä tulisi olla saatavilla ennen kuin häiriö on edennyt tuotantolaitokselle asti. Kun tieto häiriöstä saadaan ennakolta, voi tuotantolaitos muuttaa laitoksen prosessikulkua sekä mahdollisesti varautua ottamaan talousvettä eri lähteestä. Tuotantolaitoksen varautumisen kannalta vesihuoltolaitosten tulisi ilmoittaa myös epäillyistä häiriöistä. Tuotantolaitoksen riskienhallinnan kannalta laitoksen tulee myös toimia epäillyissä häiriötilanteissa samalla tavalla kuin varmistetuissa häiriöissä. 6.3.4 Vastuurajaukset ja toiminta häiriötilanteessa Elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen tulisi määrittää vastuurajaukset sekä toimintaohjeet erityistilanteisiin, jotta erityistilannetoiminta olisi mahdollisimman no83 peaa ja sujuvaa. Vastuurajauksissa tulisi määrittää, kuka on vastuussa mistäkin toiminnosta erityistilanteessa ja missä menee fyysinen vastuuraja. Fyysinen vastuuraja on yleensä määritelty kiinteistön vesijohdon liittämiskohtaan asti. Näin ollen kiinteistön omistaja on itse vastuullinen, mikäli kiinteistön oma verkostojärjestelmä aiheuttaa häiriön talousveden laadussa. Laadituista vastuurajoista tulisi laatia kirjallinen häiriötilanteen toimintaohje, jossa tulisi olla määriteltynä mahdolliset riskit ja toimenpiteet häiriön korjaamiseksi. Toimintaohjeen pohjalla tulisi käyttää sekä vesihuoltolaitoksen mahdollisesti laatimaa Water Safety Plania (WSP) tai muuta vastaavaa vesihuollon riskienhallintajärjestelmää että elintarvikeyrityksen HACCP-periaatteiden mukaan laatimaa omavalvontasuunnitelmaa. Osapuolten tulisi suunnitelmien perusteella tunnistaa riskit ja niiden todennäköisyydet. Tämän perusteella tulisi määritellä kriittiset pisteet, joissa laatua tulee seurata, sekä laatuparametrit, joita tulee seurata. Lopuksi osapuolten tulisi määrittää toimet talousveden laadun korjaamiseksi ja haittojen ehkäisemiseksi. (Vikman. ym 2006). Kriittiset pisteet ja laatuparametrit ovat riippuvaisia toimijoista, kuten elintarviketeollisuuden muodosta ja vesihuoltolaitoksen toiminnasta. Näin ollen osapuolten tulisi aina määrittää tapauskohtaisesti riskienhallintajärjestelmä. Toimintaohjeessa tulisi olla määritelty näiden lisäksi se, kuka on ilmoitusvelvollinen ja kenelle, sekä milloin ilmoitetaan ja mistä. Alla on listaus häiriötilanteen tiedonvaihdosta (lähde Huoltovarmuuskeskus 2009): Milloin tiedonvaihdon käynnistämisen tunnusmerkit täyttyvät? Mitä tietoa on välitettävä muille toimijoille uhan toteutuessa? Kenelle tieto on välitettävä ja mitkä ovat yhteystiedot? Mitä tietoa tarvitaan muilta toimijoilta uhan toteutuessa? Keneltä tietoa on saatavissa ja mitkä ovat yhteystiedot? On tärkeää, että osapuolten riskitiedonvaihtosuunnitelmat ovat rakenteiltaan samankaltaiset, jotta häiriötilanteiden tiedonvaihto on mahdollisimman sujuvaa toimijoiden välillä, ja että suunnitelmien päivittäminen on yksinkertaisempaa yhteisissä tapaamisissa (Huoltovarmuuskeskus 2009). 6.3.5 Vahingonkorvausvelvollisuus Toimivan asiakkuussuhteen takaamiseksi vahingonkorvausvelvollisuus tulisi olla sovittuna jossain asiakirjassa, sillä sopimatta oleva vahingonkorvauskäytäntö voi aiheuttaa merkittäviä epäselvyyksiä osapuolten välillä. Vahingonkorvauskäytäntö on selvä niissä tapauksissa, joissa sovelletaan vesihuollon yleisissä toimitusehdoissa olevaa vesihuoltolakiin perustuvaa vahingonkorvausvelvollisuutta. Ongelmaksi muodostuvat tapaukset, jotka ovat selvästi asutuksesta poikkeavia, jolloin tapauksiin ei sovelleta virhettä, hinnanalennusta ja vahingonkorvausta koskevia säännöksiä ve84 sihuoltolaista. Vesihuollon yleisten toimitusehtojen mukaan laitos on korvausvelvollinen ”henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle” omaisuudelle aiheutuneesta vahingosta. Vahingonkorvauksen saajaan viitataan kuluttajana, joka on kuluttajansuojalain mukainen. Kuluttaja -nimike ei koske elinkeinonharjoittamista. Tämän perusteella yleisten toimitusehtojen suora soveltaminen asutuksesta poikkeavaan elintarvikeyritykseen ei ole tarkoituksenmukaista. Kauppalaki (355/1987) ei myöskään kata mahdollisia vesihuollon virheistä seuranneita vahinkoja vahinkoa kärsineelle osapuolelle (HE 85/2000). Osapuolet eivät myöskään voi vedota vahingonkorvauslakiin, sillä kyseinen laki ei koske sopimukseen perustuvaa vastuuta. Sopimukseen perustuva vastuu onkin vahingonkorvausvelvollisuudessa ongelmakohta, mikäli osapuolet ovat laatineet ainoastaan standardimallisen liittymissopimuksen. Osa vesihuoltolaitoksista soveltaa asiakkaisiin tällöin yleisiä toimitusehtoja, joissa on määritelty vesihuoltolakiin perustuva vahingonkorvausvelvollisuus. Toisaalta osa vesihuoltolaitoksista katsoo, että vesihuollon yleisten toimitusehtojen mukaista vahingonkorvauskäytäntöä sovelletaan ainoastaan kuluttaja-asiakkaisiin. Osapuolten vakuutukset eivät yleisesti korvaa vahinkoja, joista ei ole ennalta sovittu kirjallisesti. Pääsääntöisesti vahingonkorvauksesta tulee olla kirjallinen sopimus ja asiasta on pitänyt neuvotella asianomaisen vakuutusyhtiön kanssa, jotta osapuolten vakuutukset kattaisivat toiselle osapuolelle koituneet vahingot. Selkeä tapa vahingonkorvausvelvollisuuden määrittämiseen on sisällyttää vahingonkorvauslauseke osapuolten väliseen erillissopimukseen. Erillissopimuksessa sovittavien vahingonkorvausten tulisi sisältää ainoastaan välittömät vahingot ja vahingonkorvausvelvollisuuden tulisi koskea kumpaakin osapuolta. Haastattelujen mukaan ne, jotka olivat sopineet vahingonkorvauksista, olivat sopineet vahingonkorvausvelvollisuuden kattavan vain välittömät vahingot. Välittömien vahinkojen korvaus katsotaan oikeudenmukaiseksi ja yksinkertaiseksi määrittää. Välilliset vahingot ovat taas hankala määrittää, ja välillisten vahinkojen myötä vahingonkorvausvelvollisuus saattaa olla kohtuuton. 6.3.6 Jätevedet Teollisuusjätevesien päästäminen yleiseen viemäriin on YSL 28 §:n mukaan aina luvanvaraista, mikäli jätevesien johtamisesta saattaa aiheutua ojan, lähteen tai vesilain mukaisen noron pilaantumista. Vesihuoltolaitoksella on myös oikeus vesihuoltolain nojalla kieltäytyä vastaanottamasta jätevesiä, mikäli jätevedet ovat laadultaan tai määrältään asutuksen jätevesistä poikkeavia. Poikkeavista jätevesistä tulee laatia teollisuusjätevesisopimus, jos jätevesillä on vaikutuksia jätevedenpuhdistamon työturvallisuuteen, viemärien kuntoon, jätevedenpuhdistusprosessiin, lietteen laatuun tai, jos jätevedet sisältävät vesistölle haitallisia aineita (VVY 2011). 85 Kaikilla haastateltavilla yrityksillä oli teollisuusjätevesisopimus. Kaikki haastateltavat vesihuoltolaitokset olivat myös laatineet teollisuusjätevesisopimuksen aina, jos kyse oli poikkeavista jätevesistä. Ympäristöviranomaiset olivat vaikuttaneet suuresti teollisuusjätevesien hoitoon lupakäytännön ja muiden vaatimusten kautta. Teollisuusjätevesien pitkälle viety sopimuskäytäntö ja viranomaisten vaatimukset olivat vaikuttaneet siihen, että teollisuusjätevesiin liittyviä asiakohtia ei koettu haastatteluissa erityisen ongelmallisina. Vakiintunut käytäntö oli vaikuttanut myös siihen, että osapuolet kokivat, että jätevesien osalta asiakkuussuhde toimii tyydyttävästi ottamatta huomioon satunnaisia rajaylityksiä ja muita poikkeamia jätevesien laadussa tai määrässä. Osapuolien välisissä sopimuksissa oli huomioitu vahingonkorvausvelvollisuus, eli mikäli elintarvikeyrityksen jätevedet aiheuttaisivat vahinkoa, olisi yritys vahingonkorvausvelvollinen. Hyvän käytännön mukaan jätevesien suhteen tulee yleisesti määrittää vahingonkorvausvelvollisuus yhtä lailla kuin talousveden osalta, jotta jätevesien vahinkojen korvauksiin liittyviltä ristiriidoilta vältyttäisiin. Elintarviketeollisuuden jätevedet on aina tapauskohtaisesti arvioitava ja määritettävä. Määrityksen mukaisesti jätevesiin voidaan soveltaa teollisuusjätevesisopimusta ja korotetun maksun kaavaa. Elintarvikeyrityksen tulee itse valvoa jätevesiä jatkuvatoimisesti sekä järjestää vaadittava esikäsittely, jotta jätevesistä ei seuraa ongelmia jätevedenpuhdistamolle. Jätevesiin liittyvät ongelmat ovat hoidettavissa, mikäli osapuolet ottavat viranomaisten vaatimukset sekä jätevesisopimuksen asiakohdat huomioon jokapäiväisessä toiminnassaan. 6.4 Erillissopimus talousveden toimittamisesta Vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen välinen erillissopimus on yksityisoikeudellinen sopimus, jossa tulisi olla määriteltynä yhteistoiminnan lain- ja tarkoituksenmukaiset puitteet. Erillissopimuksen sisältö ja laajuus vaihtelevat toimijoista riippuen, joten erillissopimuksen tarkemmat asiakohdat tulisi sopia osapuolten kesken. Sopimuksen kokonaisvaltaisuus ja tarkkuus ovat merkittävässä asemassa ristiriitojen ennaltaehkäisyssä. Sopimuksessa olevat sopimuslausekkeet tulee määrittää mahdollisimman selkeästi, jotta sopimusriidan riski on mahdollisimman pieni. Sopimuksen selkeyden takia kaikkien ehtojen tulisi olla kirjallisia, eikä erillisiä suullisia lisäehtoja tulisi hyväksyä (Hemmo ym. 2006). Kappaleessa viisi saatujen tulosten mukaan asiakkuussuhteen toimivuuden kannalta sopimuksessa tulisi määritellä vähintään talousveden laatu ja määrä sekä ilmoitusvelvollisuus häiriöistä tai muista ilmoitettavista asioista. Kokonaisuudessaan sopimuksessa tulisi kuitenkin tapauksesta riippuen olla määritelty seuraavat asiakohdat: 1. 2. 3. 4. Veden laatu Veden määrä (ja paine) Seurantatietojen jakaminen Vesihuollon maksut 86 5. 6. 7. 8. 9. Säännöllinen yhteistoiminta Riskienhallinta Erityistilannetoiminta ja tiedotusvelvollisuus Vesihuollon keskeyttäminen Vahingonkorvaukset. Veden laatu on haastattelujen mukaan nykyisissä sopimuksissa määritelty talousvesiasetuksen mukaisesti. Talousvesiasetuksen mukainen laatumääritelmä on käytännöllinen, ja siitä on mahdollista poiketa, mikäli osapuolet haluavat sopia jonkin muun laatumääritelmän. Kaikki haastatellut vesihuoltolaitokset toimittivat pääsääntöisesti talousvesiasetuksen mukaista talousvettä, mutta yksi haastateltavista laitoksista mainitsi, että määritetystä talousveden parametriarvoista poikkeava vesi voisi olla erillispalvelu, josta tulisi saada kustannukset kattava hinta asiakkaalta. Yksi vesihuoltolaitos myös toimitti elintarvikeyritykselle käsittelemätöntä pohjavettä, koska yritys käsitteli veden itse. Veden laadun poikkeamat tulisi hyvien käytäntöjen mukaan myös määritellä sopimuksissa. Poikkeamatilanteet on määritelty kohdissa 7-9. Veden määrä on sopimuskohta, jonka määrittäminen on hyödyllistä sekä elintarvikeyritykselle että vesihuoltolaitokselle. Veden määrän muutos voi olla lähtöisin kummankin osapuolen tahoilta, ja sopimuksessa tulisi olla määritelty elintarvikeyrityksen vaatima vähimmäismäärä sekä mahdollinen maksimimäärä, jonka yritys on oikeutettu kuluttamaan tiettyä aikayksikköä kohden. Määrän lisäksi sopimuksessa tulisi määritellä paine, joka on yksinkertaisinta määritellä samaksi kuin vesihuoltolaitoksen yleisissä toimitusehdoissa. Kummankin osapuolen velvollisuutena on valvoa talousveden laatua, joten osapuolten olisi hyödyllistä vaihtaa keskenään saamiaan seurantatietoja, jotta voidaan havaita talousveden parametriarvojen muutokset. Seurantatietojen jako tulisi järjestää aina sovittuina ajankohtina, kuten kohdassa viisi määritetyn säännöllisen yhteistoiminnan yhteydessä. Sopimuksessa voidaan määrittää myös, että osapuolten tulee järjestää automaattinen ”online” seurantatietojen jako, jolloin osapuolet näkevät reaaliajassa mahdolliset muutokset toisen osapuolen toiminnassa. Kuten yleisesti liike-elämän sopimuksiin, myös kyseiseen erillissopimukseen tulisi hyvien käytäntöjen mukaan laatia sopimusehto tarjotun palvelun hinnasta. Hinnan sopimisen yhteydessä tulee ottaa huomioon kappaleessa 3.5 mainitut säännökset, kuten kustannusten kattamisen periaate, vesihuoltomaksujen yleiset periaatteet sekä kielto käyttää määräävää markkina-asemaa väärin osto- tai myyntihintoja määriteltäessä. Sopimukseen tulisi kirjata myös kohta säännöllisestä yhteistoiminnasta kuten vuosittaisista tapaamisista osapuolten kesken. Kun tapaamiset ovat kirjallisesti sitovia, osapuolten velvollisuutena on myös järjestää ja osallistua tapaamisiin. Vuosittaisissa tapaamisissa vaihdetaan tiedot tulevista huoltotöistä ja muista vastaavista tiedotta87 mista edellyttävistä asioista. Yhteistoiminnalla pystytään minimoimaan mahdollisia riskejä, riskienhallinta tulisi kuitenkin määrittää erikseen sopimukseen. Riskienhallinnan lisäksi sopimuksessa tulisi olla määriteltynä erityistilannetoiminta, johon sisältyy osapuolia sitova ilmoittamisvelvollisuus. Osapuolet ovat kohdan mukaan velvollisia ilmoittamaan häiriöstä heti tiedon saatuaan toiselle osapuolelle, jotta toinen osapuoli pystyy mahdollisimman hyvin minimoimaan häiriöstä johtuvan vahingon laajuuden. Erityistilannetoimintakohtaan tulee myös kirjata vastuuhenkilöt ja henkilöiden vastuualueet, jotta pystyttäisiin toimimaan mahdollisimman tehokkaasti häiriötilanteessa. Erityistilanteeseen liittyen sopimukseen tulee myös määrittää kohta vesihuollon keskeyttämisestä, josta tulee vähintään määrittää milloin tiedossa olevasta vesihuollon keskeyttämisestä tulee viimeistään ilmoittaa. Yleisesti käytössä oleva vähimmäisaika keskeytyksestä ilmoittamiseen on kaksi viikkoa, jonka tulisi riittää suurimmalle osalla tuotantolaitoksista. Viimeisenä sopimuksessa tulisi hyvän käytännön mukaan määrittää vahingonkorvausvelvollisuus. Vahingonkorvausvelvollisuus tulisi koskea kumpaakin osapuolta, mikäli osapuolet ovat vastuussa vahingon aiheuttamisesta. Vahingonkorvausvelvollisuuteen liittyen voidaan määrittää korvataanko vain välittömät vahingot vai myös välilliset vahingot. Tutkimukseen osallistuneiden mukaan vahingonkorvausvelvollisuudesta tulisi hyvän käytännön mukaan sopia ainoastaan korvaukset välittömistä vahingoista. Välillisiä vahinkoja on vaikea määrittää, joten jos sopimuksessa on määritelty välilliset vahingot välittömien vahinkojen lisäksi, voi osapuolilla olla haastavaa päästä yhteisymmärrykseen maksettavan korvauksen suuruudesta. Korvaukset saattavat nousta välillisten vahinkojen myötä myös kohtuuttoman suuriksi huomioiden osapuolten liikevaihdon. Vahingonkorvauksien sisällyttäminen sopimukseen edellyttää kummankin osapuolen vakuutusten tarkastamista, sillä osapuolten tulee varmistaa, että sopimukseen sisällytettävä vahingonkorvausvelvollisuus on osapuolen vakuutuksen mukainen. Sopimus voidaan määrittää salaiseksi, mikäli toinen osapuoli tai kummatkin osapuolet sitä tahtovat, sekä jos sopimuksen salaiseksi julistaminen on viranomaisen toiminnan julkisuudesta säädetyn lain mukainen. Mikäli sopimus todetaan salaiseksi JulkL 24 §:n perusteella, ei sopimus ole julkinen asiakirja eikä siihen päde JulkL 6 §:n mukaiset kohdat asiakirjojen julkisuudesta. 88 7 Suositukset Alla on esiteltyinä teoriaosuudesta sekä haastattelujen perusteella muodostettuja toimenpidesuosituksia. Toimenpidesuositukset keskittyvät asiakohtiin, joiden havaittiin olevan sidoksissa laadun turvaamiseen sekä samalla toimivampaan asiakkuussuhteeseen. Toimenpidesuositukset ovat laadittu ensisijaisesti kokoluokaltaan merkittäville elintarvikeyrityksille, mikä tulee huomioida, kun ehdotuksia sovelletaan käytännössä. 1. 2. 3. 4. 5. Hyvien henkilösuhteiden luominen ja ylläpito Erillissopimus, johon sisältyy ilmoitusvelvollisuus erityistilanteista Yhteinen riskienhallintasuunnitelma Talousveden seuranta Elintarvikeyrityksen oma vedenpuhdistustekniikka Hyvien henkilösuhteiden luominen ja ylläpito edistävät merkittävästi yhteistyön toimivuutta. Yhteistyön toimivuuden varmistavat hyvät henkilösuhteet ovat seurausta aktiivisesta vuoropuhelusta, johon kuuluu säännöllinen tiedonvaihto. Hyvät henkilösuhteet ovat erityisen merkityksellisiä erityistilanteissa, joissa niiden avulla voidaan varmistaa tehokas riskienhallinta ja asiakkuussuhteen toimivuus. Talousveden laadun ja yhteistyön toimivuuden varmistamiseksi osapuolien tulisi laatia erillissopimus, johon on sisällytetty tarpeelliset kohdat laadun turvaamiseksi ja ristiriitojen välttämiseksi. Sopimuksessa tulisi olla määriteltynä ilmoitusvelvollisuus erityistilanteissa, jotta voidaan minimoida häiriötilanteiden vahingot. Ilmoitusvelvollisuuden ollessa kirjattuna sopimukseen, ovat osapuolet sopimuksen pitävyyden nojalla velvollisia noudattamaan sitä. Osapuolten tulisi laatia myös yhteinen riskienhallintasuunnitelma, jotta voidaan vähentää riskien todennäköisyyttä sekä parantaa toimintaa erityistilanteissa. Nykyisellään toimijoiden yhteisiä riskienhallintasuunnitelmia on verraten vähän ottaen huomioon riskien vakavuuden. Riskienhallinnan ja mahdollisimman tehokkaan toiminnan takaamiseksi osapuolilla olisi joissain tilanteissa hyödyllistä olla ”online” yhteys toisen osapuolen automatisoituun talousveden laadun ja määrän seurantaan. Haastatteluissa kävi ilmi, että riskienhallinta on kummankin osapuolen vastuulla, eikä elintarvikeyritys voi luottaa täysin talousveden laatuun ja määrään. Tämän johdosta myös elintarvikeyrityksen tulisi varautua osaltaan tuleviin häiriöihin tarvittavin keinoin, kuten hankkimalla laadun turvaamiseksi tarvittava vedenpuhdistustekniikka. Suurille tuotantolaitoksille suositeltava vedenpuhdistustekniikka on tuotannosta riippuen vähintään tuotteeseen suoraan menevän veden suodattaminen ja UVdesinfiointi. 89 8 Yhteenveto Työn tavoitteena oli selvittää lain- ja tarkoituksenmukaiset puitteet elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen väliselle yhteistyölle. Työtä varten tehty kirjallisuuskatsaus ja haastattelut antoivat suuntaviivat sille, kuinka yhteistyö ja sitä myötä asiakkuussuhde tulisi järjestää. Tutkimuksessa havaittiin, että toimiva asiakkuussuhde elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen välillä vaatii pitkän aikavälin suunnitelmallista yhteistyötä, joka perustuu molemminpuoliseen tarpeeseen ja haluun kehittää suhdetta. Vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen asiakkuussuhteeseen vaikuttaa itse asiakkuussuhteen lisäksi moniulotteinen lainsäädäntö, jota osapuolten tulee noudattaa toiminnassaan. Lainsäädäntö vaikuttaa asiakkuussuhteeseen koko vedenkiertoprosessin aikana. Prosessi alkaa raakavedenottamolta, jota varten on täytynyt hankkia vesilain mukainen lupa. Prosessi etenee raakavesilähteestä vesihuoltolaitokselle, jonka toimintaa säätelee erityisesti terveydensuojelulain mukainen talousvesiasetus sekä vesihuoltolaki. Vesihuoltolain soveltamiskysymys oli tutkimuksen kannalta oleellinen, sillä tutkimus keskittyi elintarviketeollisuuteen, joka ei kuulu VHL 2 §:n mukaiseen soveltamisalueeseen. Rajanveto vesihuoltolain soveltamisalueesta määritetään epäselvissä tapauksissa tapauskohtaisesti, eikä siihen ole saatavana suoraa määrämittaista vastausta lainsäädännöstä. Häilyvästä rajanvedosta ei ole kuitenkaan koitunut vesihuoltolain voimassaoloaikana yhtään oikeuskäsittelyä eikä tiedossa ole muitakaan julkisia ristiriitoja rajanvedosta, joten voidaan olettaa, että tulkittavissa oleva rajanveto ei ole aiheuttanut merkittäviä kiistoja. Vesihuoltolaitokselta talousvesi toimitetaan vastaanottavalle elintarviketeollisuuden tuotantolaitokselle, jota koskee erityinen hygienialainsäädäntö. Elintarviketeollisuuden käyttämä vesi luokitellaan talousvedeksi, joten käytettävän veden tulee olla talousvesiasetuksen mukaista. Elintarvikelain mukaan tuotantoyksiköiden tulee huolehtia, että elintarvikkeista ei aiheudu terveydelle haittaa. Laadun varmistaminen tulee toteuttaa elintarvikeyrityksen omavalvontasuunnitelmalla. Mikäli laadussa on poikkeamia, on elintarvikeyritys ensisijaisessa vastuussa elintarviketurvallisuuden vaarantamisesta elintarvikelain nojalla. Jotta elintarvikeyrityksen oikeudellinen asema voitaisiin varmistaa, tulee osapuolten laatia keskenään erillissopimus talousveden toimittamisesta. Erillissopimuksella osapuolet voivat varautua häiriötilanteisiin, mutta yhtälailla erillissopimuksella varmistetaan asiakkuussuhteen sujuvuus normaalioloissa. Erillissopimuksen myötä osapuolet voivat määritellä myös vesihuollon maksut, jotka ovat aiheuttaneet nykytilanteessa joissain tapauksissa ristiriitoja osapuolten kesken. Vesihuollon maksujen tulee kattaa vesihuoltolaitoksen kokonaiskustannukset, jotta maksut olisivat vesipuitedirektiivissä olevan kustannusten kattamisen periaatteen 90 mukaiset. Maksut eivät kuitenkaan saa olla kohtuuttoman suuria, jotta vesihuoltolaitoksen ei katsota käyttävän väärin määräävää markkina-asemaansa. Elintarviketeollisuuden ja vesihuoltolaitoksen toimintaan vaikuttavat myös muun muassa ympäristönsuojelulain ja ympäristönsuojeluasetuksen mukaiset kohdat poikkeavista jätevesistä ja niiden hoidosta. Mikäli elintarvikeyrityksen jätevedet luokitellaan poikkeaviksi jätevesiksi, tulisi osapuolten laatia teollisuusjätevesisopimus jätevesien johtamisesta. Teollisuusjätevesisopimuksessa elintarvikeyrityksen tuotantolaitokselle voidaan asettaa esikäsittelyvaatimuksia, jotta paikallinen jätevedenpuhdistuslaitoksen toiminta ei vaarantuisi. Yhteistoiminnan lähtökohta on tutkimuksessa tehtyjen haastattelujen perusteella varmuus talousveden laadusta ja määrästä. Tämän jälkeen yhteistoiminta määräytyy toimivien henkilösuhteiden ja sopimuskäytännön kautta. Asiakkuussuhteen toimivuus on haastattelujen perusteella verrannollinen henkilösuhteiden toimivuuteen. Hyvien henkilösuhteiden luominen ei kuitenkaan ole mahdollista kaikkien kokoluokkien elintarvikeyrityksissä, jolloin erillissopimuksen merkitys kasvaa. Erillissopimuksessa määritetyt asiakohdat määrittävät myös asiakkuussuhdetta ja sen toimivuutta. Erillissopimuksessa tulisi olla määriteltynä tietyt sopimuskohdat, jotta voidaan varmistaa toiminnan sujuvuus sekä normaalioloissa että häiriötilanteissa. Häiriötilannetoiminnan merkitys on erityisen suuri kummankin osapuolen kannalta, sillä mahdolliset häiriötilanteet voivat aiheuttaa merkittäviä kustannuksia sekä jossain tapauksissa myös terveydelle haitallisia vaikutuksia. Osapuolten tulisi tunnistaa riskit ja niiden todennäköisyydet ja tämän perusteella määritellä kriittiset pisteet, joissa talousveden laatua tulee seurata, sekä laatuparametrit, joita tulee seurata. Tämän perusteella osapuolten tulisi määrittää toimet talousveden laadun korjaamiseksi ja haittojen ehkäisemiseksi. Mahdollisten häiriötilanteiden haittojen ehkäisyyn kuuluu kummankin osapuolen varautuminen talousveden laatu- ja määräpoikkeamiin, ensisijaisesti kuitenkin laatupoikkeamiin. Osapuolilla tulisi olla käytössä tai valmiudessa vaadittavat toimenpiteet talousveden laadun ylläpitämiseksi, jotta voitaisiin minimoida talousvedestä johtuvat riskit. Vedenpuhdistustekniikkana elintarvikeyrityksillä olisi hyvä olla tuotteeseen menevälle vedelle suodatus ja tilanteesta riippuen myös ultraviolettidesinfiointi. Vedenpuhdistustekniikka voi kuitenkin olla kustannuksiltaan huomattavaa, joten elintarvikeyrityksen tulee tehdä riskikartoitus ja sen mukaan määrittää vaadittavat toimet ottaen huomioon yrityksen koko ja riskiluokitus. Haastattelujen perusteella moni elintarvikeyritys luotti heille toimitettuun talousveteen, ja ensisijaisesti asiakkaiden tuleekin luottaa toimitetun talousveden laatuun. Kuitenkin talousveteen liittyvät riskit ovat riskiluokitukseltaan korkeita, vaikka riskien todennäköisyys ja tapahtumafrekvenssi on pieni. Korkean riskiluokituksen takia elintarvikeyrityksen tulisi tiedostaa riskit ja keinot niihin varautumiseksi. 91 Tutkimuksessa keskityttiin suuriin elintarvikeyrityksiin, joten osa tutkimustuloksista ei ole suoraan sovellettavissa pienempiin elintarvikeyrityksiin. Tutkimuksen tulokset ovat kuitenkin teoreettisen viitekehyksen mukaisia, eivätkä ne ole ristiriidassa aiemman tutkimustiedon kanssa. Tuloksia sovellettaessa tulee huomioida, että vesihuoltolaitokset sekä elintarvikeyritysten tuotantolaitokset poikkeavat toisistaan ja yhteistyön puitteet tulee aina soveltaa tapauskohtaisesti. 92 9 Lähteet Asetus pakatusta vedestä (2010) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100166 8.3.2010/166. Saatavissa: Asetus pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (2001) 17.5.2001/401. Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2001/20010401 Asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (2000) 19.5.2000/461. Saatavana: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000461 Briggs, D.E. (2004) Brewing: Science and Practice. Cambridge, Woodhead Publishing, Limited; ISBN 185-57-3490-7. Casani S. & Knøchel S. (2002). Application of HACCP to water reuse in the food industry. Elsevier / Food Control 13 /2002. Sivut 315–327. Saatavana: http://ac.els-cdn.com/S0956713502000373/1-s2.0-S0956713502000373main.pdf?_tid=816c10d756cf14814ea4c53f0df7873a&acdnat=1343806626_ea312 7b24b1708056caae96c5e8966df Double M, Kumar A. (2005) Biotreatment of Industrial Effluents, Treatment of Waste from Food and Dairy Industries. Hardbound, 336s. ISBN 978-0-7506-7838-4 Elintarvikelaki (2006) 13.1.2006/23. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060023 Saatavana: Elintarvikeliitto (ETL) ja Vesilaitosyhdistys (VVY) (2010). Vesihuolto ja elintarvikeketju-kysely Enström A, Peltonen P, Pääkkönen J. (2007). Teollisuuden jätevesien viemäröinti – säädökset, luvat ja sopimukset. Kunnossapito 3/2007. Evira, Omavalvonta, nettijulkaisu. saatavana osoitteessa: http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/hygieniaosaaminen/tietopaketti/omavalvo nta Evira (2008). HACCP-JÄRJESTELMÄ, periaatteet ja soveltaminen. Eviran ohje 10002/2. Evira (2010) a. Mikrobien kasvua edistävät tekijät. Eviran julkaisuja 1/2010, Elintarvikkeiden mikrobiologiset vaarat Evira (2010) b. Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat, uudistettu painos. Eviran julkaisuja 15/2010. ISBN: 978-952-225-073-5. Sähköinen versio 93 julkaisusta ladattavissa http://www.evira.fi/portal/fi/evira/julkaisut/?a=view&productId=198 osoitteessa: Evira (2010)c. Järviveden käyttö talousvetenä kala-alan laitoksissa. Eviran tiedoksianto 25.11.2010. Saatavana: http://www.evira.fi/files/attachments/fi/elintarvikkeet/valmistus_ja_myynti/valvonta/ pk_sektori/jarvivesi_kala_alanlaitos.pdf Evira (2012). Mikrobien kasvua edistävät tekijät. Eviran nettijulkaisu. Sähköinen versio julkaisusta ladattavissa osoitteessa: http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/hygieniaosaaminen/tietopaketti/ruokamyr kytykset/mikrobien_kasvua_edistavat_tekijat Gilbert Y., Lehti R. ja Saario M. (2011) Vesihuoltolaitosten ja elintarvikeyritysten riskinhallinnan yhteistyön kehittäminen; GAIA Consulting Hahto, M. (2005). Vesihuollon toimintaympäristö tulevaisuus. Luovien muutosten virrassa. Vaasa. Länsi-Suomen ympäristökeskus. 120 s. Alueelliset ympäristöjulkaisut 405. ISBN 952-11-2090-8 (pdf). ISBN 952-11-2089-4 (nid.). Hallintolaki (2003) 6.6.2003/434. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434 Saatavana: Hallituksen esitys (HE) (2000). Hallituksen esitys Eduskunnalle vesihuoltolainsäädännön uudistamiseksi. HE 85/2000. Hakovirta A. (2008). Asiakkuussuhteen johtamisen kriittiset menestystekijät. Tampereen yliopisto. Saatavana osoitteesta: http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03142.pdf Helsingin sanomat (2008) 6.3.2008 ”Lipeän Forssassa sulkemat ruokatehtaat taas toiminnassa ” Heimonen M. (2011). Epätäydellinen kilpailu, Helsingin yliopisto, kooste oikeustaloustieteen kurssista. Saatavana osoitteesta: http://www.helsinki.fi/~mheimone/kilpa.pdf Hemmo M. (2003). Sopimusoikeus I. WSOY, Helsinki. 496 s. ISBN 952-140531-7 Hemmo M. ja Hoppu K. (2006) Sopimusoikeus. Helsinki. WSOYpro. ISBN: 978-951-0-28671-5 (verkkojulkaisu) Hirsjärvi, S., Remes, P. ja Sajavaara, P. (2004). Tutki ja kirjoita. 10. painos. Helsinki. Tammi. 436 s. ISBN 951-26-5113-0. 94 Huoltovarmuuskeskus (2009). Tehokasta yhteistoimintaa alueellisella riskitiedonvaihdolla, VASARA-hankkeen loppuraportti. HKV julkaisuja 5/2009. Saatavana: http://www.huoltovarmuus.fi/static/pdf/210.pdf Isomäki, E., Valve, M., Kivimäki, A.-L., Lahti, K. (2008) Operation and maintenance of small waterworks. Environment Guide, Finnish Environment Institute; Helsinki. Saatavana: http://www.environment.fi/publications. Kallio M. (2011). Pintavedestä pohjavettä – Turun Seudun Vesi Oy:n tekopohjavesihanke. Projektiuutiset 1/2011. Saatavana: http://www.projektiuutiset.fi/fi/artikkelit/pintavedesta-pohjavetta-turun-seudun-vesioyn-tekopohjavesihanke Kekki T. (2011). Veden laatukysymykset elintarvikehuoneistoissa ja laitoksissa. Elintarvike ja Terveys-lehti 6:2011 Kilpailulaki (2011) 12.8.2011/948. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110948 Saatavana: Kilpailuvirasto (1997). Lausunto kunnan sijoittaman pääoman tuotosta liikelaitoksessa ja hinnoittelun kohtuullisuudesta. Helsinki. Suomen kuntaliitto. Kilpailuvirasto (1999). Epäilty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö Porin kaupungin alueen vesihuollon hinnoittelussa. Dno 1115/61/98. Saatavana osoitteessa: http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?sivu=ratk/r-1998-61-1115 Kilpailuvirasto (2001). Kilpailuneuvoston Helsingin Energiaa koskeva päätös asiasta Dnro 151/690/1999, annettu 18.6.2001. Kilpailuvirasto (2002). Forssan vesihuoltolaitoksen tuotot. Dnro 129/61/2002. Saatavana osoitteessa: http://www.kilpailuvirasto.fi/cgibin/suomi.cgi?luku=ratkaisut/muut-ratkaisut&sivu=ratk/r-2002-61-0129 Kilpailuvirasto (2005). Epäilty määräävän markkina-aseman väärinkäyttö Vaasan kaupungin vesilaitoksen hinnoittelussa. Dnro 957/61/2003 ja 995/61/2003. Päätös annettu 23.9.2005. Saatavana: http://www.kilpailuvirasto.fi/cgibin/suomi.cgi?sivu=ratk/r-2003-61-0957 Kilpailuvirasto (2010). Lausunto vesihuoltolain tarkastamistyöryhmän loppuraportista. Dnro 657/14.00.20/2010. Saatavana osoitteessa: http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?luku=aloitteet-jalausunnot&sivu=aloit-laus/a-2010-20-0657 Korhonen L. (1999). Putkistossa piilee pöpöjä - vesijohtoverkoston puhdistus vaikutti veden laatuun. Kansanterveyslehti 2/1999. 95 Kuluttajavirasto (2006). Ylivoimaisen esteen käsitteen täsmentäminen selkiyttää vesihuollon erityistilanteita; julkaisu 1/2006. Kuluttajavirasto (2010). Lausunto vesihuoltolain tarkistamistyöryhmän loppuraporttiin; Dnro 657/14.00.20/2010. Kuntalaki (1995) 17.3.1995/365. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950365 Saatavana: Kuoppamäki P. (2006). Uusi kilpailuoikeus. Helsinki. WSOYpro. 527 s. ISBN: 951-0-31265-7 (sid.) Kvale, S. ja Brinkmann, S. 2009. Interviews: Learning the Craft of Qualitative Research Interviewing. 2. painos. Los Angeles. SAGE Publications, Inc. 376 s. ISBN 978-0-7619-2541-5. Laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta (2000) 21.12.200/1195. Saatavana: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20001195 Laukkanen M. (2009). Elintarvikehygienian perusteet, ISBN 978-952-99108-54, SEFO-konsultointi Lehto E. (1997). Monopoli vai kilpailu? Yksityistäminen, sääntely ja kilpailurajat. Jyväskylä. Atena. ISBN: 951-796-073-5 (nid.) Länsi-Suomen ympäristökeskus (nyk. ELY) (2008). Ympäristölupapäätös, joka koskee meijeritoimintaa. Päiväys 11.6.2008. Dnro: LSU2007Y45 (111) Maa- ja metsätalousministeriö (2005). Vesihuollon erityistilannetyöryhmän loppuraportti: Ehdotukset toimenpiteiksi vesihuollon varautumisen kehittämiseksi; Työryhmämuistio; julkaisu 7/ 2005. Saatavana: http://wwwb.mmm.fi/julkaisut/tyoryhmamuistiot/2005/trm2005_7.pdf Maa- metsätalousministeriö (2009). laatinut Haikonen A.; Luonnos maa- ja metsätalousministeriön asetukseksi pakatusta vedestä. Helsinki. Maa- ja metsätalousministeriö (2010). Vesihuollon tarkistamistyöryhmän loppuraportti. Helsinki. Saatavana: http://www.mmm.fi/attachments/mmm/julkaisut/tyoryhmamuistiot/2010/5qY7MKtIv/ trm2010_6.pdf Maa- ja metsätalousministeriö (2008) Vesihuoltoverkostojen nykytila ja saneeraustarve. Laatinut FCG Planeko Oy. Saatavana: http://www.mmm.fi/attachments/vesivarat/5xAhDyJGF/YVES2008raportti_300408.pdf 96 Maa- ja metsätalousministeriö (2002). Vesihuoltolakiopas. MMM julkaisu 1/2002. Saatavana: http://www.mmm.fi/attachments/vesivarat/5fD9RLuw1/MMMjulkaisu2002_1.pdf Meloni E. (2005). Elintarviketeollisuuden jätevedet ja niiden käsittely; Kehittyvä elintarvike; 2 / 2005. Saatavana: http://kehittyvaelintarvike.fi/teemajutut/24elintarviketeollisuuden-jatevedet-ja-niiden-kasittely Miettinen, I., Zacheus, O. ja Vartiainen, T. (2001). Vesiepidemioiden ehkäisy; Vesitalous s. 9-11; 5/2001. Oikeusministeriö (1999) Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja siihen liittyvät lait - muutosten pääpiirteet. Saatavana osoitteessa: http://www.om.fi/Etusivu/Perussaannoksia/Julkisuuslaki/Uudistuksesta Oikeustoimilaki (1929) 13.6.1929/228. Saatavana: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290228 Pelastuslaki (2011) 29.4.2011/379. Saatavana: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110379 Pirkanmaan ympäristökeskus (nyk. ELY) (2005). Ympäristölupapäätös. 19.12.2005. Diaarinumero PIR-2002-Y-269-111. Saatavana: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=44835&lan=sv Pitkänen T. (2010). Studies on the Detection Methods of Campylobacter and Faecal Indicator Bacteria in Drinking Water. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos tutkimus nro 39. Helsinki. ISBN 978-952-245-319-8 (nid.) ISBN 978-952-245320-4 (pdf). Saatavana osoitteessa: http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/e5b43e6a021e-40a3-9381-3aa24f98e722 Poretti M. (1990) Quality control of water as raw material in the food industry. Elsevier / Food Control, Volume 1, Issue 2, April 1990, Sivut 79-83. Schaub, S.M., Leonard, J.J (1996). Composting: An alternative waste management option for food processing industries. University of Alberta. ISSN 09242244 Silverberg P., 2007. Vesihuollon kehittämisen suuntaviivoja. Vesi- ja viemärilaitosyhdistys. Vesi- ja viemärilaitoksen monistesarja Nro 20. ISBN 978-952-500059-7. Sosiaali- ja terveysministeriö (2010). Ympäristöterveyden erityistilanteet. Opas ympäristöterveydenhuollon työntekijöille ja yhteistyötahoille. Helsinki. ISBN: 978-952-00-3012-4 (nid.) ISBN 978-952-00-3013-1 (pdf) Saatavana: http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=1087414&name=DLFE12714.pdf 97 Suomen kuntaliitto (2005). Kunnan omistajapoliittiset linjaukset. Saatavana osoitteessa: http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/kuntatalous/konserniohjausomistajapolitiikka/omistajapolitiikka/Documents/2Omistajapollinj.pdf Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Talousvesi. http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/elinymparisto/vesi/talousvesi/ Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2010). Talousveden laatu ja valvonta vuonna 2008, Yhteenveto viranomaisvalvonnan tuloksista. Yliopistopaino. Terveydensuojelulaki (1994) 19.8.1994/763. Saatavana: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940763 Tiainen A. (2010). Elintarviketeollisuuden vesihuoltosopimukset ovat liikeelämän sopimuksia; Kehittyvä elintarvike; 4/2010 Uudenkaupungin Veden johtokunta § 8 (16.5.2011) ja § 15 (15.6.2011) Aiesopimus raakaveden toimittamisesta; 2011 Valmiuslaki (2011) 29.12.2011. Saatavana: http://www.edilex.fi/stuklex/fi/lainsaadanto/20111552 Valtionvarainministeriö (2010). Kunnan toiminta kilpailutilanteessa ja toiminnan yhtiöittäminen. Ministeriön julkaisusarja 33/2010. Valvira (2009) a Talousvesi liitteet; Ladattavissa osoitteessa: http://www.valvira.fi/ohjaus_ja_valvonta/terveydensuojelu/talousvesi Valvira (2009) b Vesihuollon erityistilanteet ja niihin varautuminen www.valvira.fi/files/ohjeet/erityistilannesuunnitelma2009.doc Valvira. Talousvesi. http://www.valvira.fi/ohjaus_ja_valvonta/terveydensuojelu/talousvesi Vesihuoltolaki (2001) 9.2.2001/119. Saatavana: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010119 Vikman H. & Arosilta A. (2006). Vesihuollon erityistilanteet ja niihin varautuminen, Ympäristöopas 128. ISBN 952-11-2175-0. Saatavana: http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=50713 VVY / Vesi- ja viemärilaitosyhdistys (2003). Laatinut Vesihydro Oy, Tapio AlaPeijari. Talousveden desinfiointi ultraviolettivalolla. 55s. Helsinki. ISBN 9525000-38-9. VVY / Vesi- ja viemärilaitosyhdistys (2004). Water Safety Plans –pilotti. Julkaisu nro 14. 50 s. Helsinki 98 VVY / Vesi- ja viemärilaitosyhdistys (2008). Vesihuoltolaitosten välisten sopimusten mallit selityksineen. Julkaisu nro 23. 31 s. Helsinki. ISBN: 978-9525000-64-1. VVY/ Vesilaitosyhdistys (2011). Teollisuusjätevesiopas. Julkaisu nro. 50. 79 s. Helsinki. ISBN: 978-952-5000-80-1 (nid.). VVY / Vesi- ja viemärilaitosyhdistys (2009). VIRIKE – Vesihuollon riskienhallinnan nykytila ja kehittämistarpeet; Gaia Consulting; monistesarja nro 26. Helsinki. ISBN: 978-952-5000-68-9 Saatavilla: http://www.vvy.fi/files/648/VIRIKE_Loppuraportti.pdf WHO (2004). Guidelines for drinking-water quality. 3 ed. World Health Organization, http://www.who.int/water_sanitation_health/dwq/gdwq3/en/ 99 10 Liitteet Liiteluettelo Liite 1 Valviran laatima malli toimintaohjeesta erityistilanteessa Liite 2 VIRIKE - Vesihuollon riskienhallinnan nykytila ja kehittämistarpeet, Case Valio Liite 3 Esimerkki vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen laatimasta erillissopimuksesta Liite 4 Elintarvikeyrityksille osoitetut haastattelukysymykset Liite 5 Vesihuoltolaitoksille osoitetut haastattelukysymykset 100 Liite 1 Valviran laatima malli toimintaohjeesta erityistilanteessa Päivitetty [pvm] [xx:n] KUNTA, [xx] lautakunta TOIMINTAOHJE TALOUSVEDEN AIHEUTTAMIEN TERVEYSHAITTOJEN EHKÄISEMISEKSI, SELVITTÄMISEKSI JA TIEDOTTAMISEKSI [missä tilanteessa] Toiminnan johtaminen Toiminnan tarkoitus Yhteistyötahot toimintaa johtaa [terveysvalvonnan johtaja / joku muu] terveyshaittojen tiedottaminen ehkäisy, leviämisen estäminen, vesilaitos terveyskeskus pelastuslaitos laboratorio ympäristönsuojeluviranomainen [yhteystiedot] Kansanterveyslaitos [xx:n] lääninhallitus hätäkeskus epidemiaselvitystyöryhmä syyn selvittäminen ja [yhteystiedot] [yhteystiedot] [yhteystiedot] [yhteystiedot] [yhteystiedot] [yhteystiedot] [yhteystiedot] [pj. yhteystiedot] Tiedotusvälineet maakuntaradio [xx] paikallisradio [xx] YLE, päivystys sanomalehti [xx] [yhteystiedot] [yhteystiedot] [yhteystiedot] [yhteystiedot] [xx:n] lastentarha [xx:n] vanhainkoti [xx:n] elintarvikeyritys [yhteystiedot] [yhteystiedot] [yhteystiedot] Erikseen tiedotettavat tahot Tilanteen tunnistaminen Jos tilanteesta saadaan tieto kuluttajalta tulevan valituksen kautta, niin [miten toimitaan] laboratoriotutkimuksen perusteella, niin [miten toimitaan] vesilaitokselta, niin [miten toimitaan] terveyskeskuksen epidemiaepäilyn vuoksi, niin [miten toimitaan] Terveyshaitan toteaminen Terveyshaittaa aiheuttava tekijä selvitetään ja terveyshaitta arvioidaan [miten] Vedenkäyttäjille jo aiheutuneita terveyshaittoja selvitetään [miten] Asiakas ohjataan tarvittaessa terveyskeskukseen. Terveyskeskuksesta selvitetään, onko viitteitä veden välityksellä sairastuneita. Ongelma-alue kartoitetaan vesilaitoksen kanssa. Alueella sijaitseville kriisikohteille tiedotetaan erikseen Toimenpiteet Toimintaa on harjoiteltu ruokamyrkytysepidemioiden selvitystyöryhmässä [milloin viimeksi] näytteet ottaa [kuka] näytteenottopaikat sovitaan [kenen vesilaitoksen edustajan] kanssa näytteet lähetetään [mihin] laboratorioon vedenkäyttäjille tiedotetaan [millä tavalla] erikseen tiedotettaville tahoille tiedotetaan [millä tavalla] ilmoituksiin ja kyselyihin vastaa sekä lisätietoja antaa [kuka ja miten] määräyksen vesilaitokselle vedenkäsittelystä tai vedenjakelun keskeyttämisestä antaa [kuka]: päätös tehdään kirjallisena, ja se [viedään / ei viedä] lautakuntaan vahvistettavaksi korvaava vedenjakelu järjestetään [miten]. [Kuka] ilmoittaa siitä ympäristönsuojeluviranomaiselle. epidemiaepäilyilmoituksen Kansanterveyslaitokselle (INFE) tekee [kuka] epidemiaselvitykseen pyytää Kansanterveyslaitokselta (YTOS) tarvittaessa apua [kuka] Normaalitilanteeseen palaaminen Käyttökiellon tai –rajoituksen kumoaa [kuka, miten] Normaalitilanteeseen palaamisesta tiedotetaan [miten ja kenelle] 101 Liite 2 Case Valio Käytännön kuvaus Valio kävi läpi 2004 sille vettä toimittavat vesihuoltolaitokset (15 laitosta) ja pyrki arvioimaan toimittajia samalla tavalla kuin muita raaka-aineen toimittajia arvioidaan. Vesi, veden laatu ja sen saatavuus ovat Valion toiminnalle erittäin kriittisiä tekijöitä, joten vesihuoltolaitokset ovat Valion keskeisiä yhteistyökumppaneita. Laitoksille lähetettiin etukäteen kysely aiheesta ja tämän jälkeen kartoitusta jatkettiin vesihuoltolaitoksilla paikan päällä. Vesihuoltolaitoksilla käytiin läpi niiden toimintaa, käsittelymenettelyjä ja laadunvarmistuksen laajuutta. Laitoksilla myös kerrottiin talousveden merkityksestä Valion tuotannossa sekä käytiin läpi odotuksia ja toiveita vesihuoltolaitosten toiminnan kehittämiseksi. Vain 2/15 vesihuoltolaitosta olisi hyväksytty Valion toimittajaksi Valion yleisten toimittajille asetettujen kriteereiden mukaan, vaikka vesihuoltolaitosten toiminta onkin kartoituksen perusteella lakien ja asetusten mukaista. Laitoksilla havaittiin olevan erittäin vaihtelevan tasoista toimintaa erityisesti tiedon saatavuuden ja asiakaslähtöisyyden suhteen. Vesihuoltolaitosten ymmärrys veteen kohdistuvan riskienhallinnan kriittisyydestä ei koettu olevan riittävällä tasolla. Havaittiin, että vaatimukset, jotka kohdistuvat vesihuoltolaitoksiin ja elintarviketeollisuuteen ovat hyvin erilaisia erityisesti liittyen maineriskiin. Selvityksen jälkeen kaikille Valion tuoretuotelaitoksille hankittiin UVlaitteet ja kloorausvalmius. Hyödyt • Lisätty tietoisuutta vesihuoltolaitoksilla elintarviketeollisuudesta ja erityisesti Valiosta asiakkaana • Saatu tietoa vesihuoltolaitosten toiminnasta, huoltovarmuuden tasosta ja vedenhankinnan riskeistä • Saatu käsitys poikkeustilanteiden hallinnasta vesihuoltolaitoksilla • Mahdollisuus tiivistää yhteistyötä ja parantaa viestintää vesihuoltolaitoksen ja veden käyttäjän välillä Vaaditut panostukset • Vedenkäyttäjän mietittävä auditointiprosessin kulku • Vesihuoltolaitoksen ja veden käyttäjän ajallinen panostus kartoitukseen • Tarkastettavat asiakirjat pitäisi olla vesihuoltolaitoksilla valmiina 102 Liite 3 Esimerkki vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen laatimasta erillissopimuksesta 103 Liite 4 (1/3) Elintarvikeyrityksille osoitetut haastattelukysymykset HAASTATTELUKYSYMYKSET Elintarviketeollisuus vesihuoltolaitoksen asiakkaana -tutkimushanke Hankkeen yhteyshenkilönä toimii Elisa Aaltonen ([email protected]) Kysymykset elintarvikeyritykselle: 1. Mikä on arvionne yrityksenne talousveden tarpeesta (m3/d)? 2. Mitkä ovat tärkeimmät kriteerit, jotka liitätte talousveden hankintaan? 3. Onko talousveden laadulla suora vaikutus yrityksenne toimintaan ja/tai tuotteenne laatuun? 4. Onko tuotteenne herkkä talousveden laatuvaihteluille? Millaiset talousveden laatumuutokset aiheuttavat ongelmia? 5. Onko veden jakelussa tai jätevesipalveluissa ollut ongelmia viimeisten viiden vuoden aikana? Jos on, miten tilanne on hoidettu? Onko virheistä saatu korvauksia? Jos on, niin onko korvaukset saatu vakuutuksien kautta vai muualta? 6. Onko jätevesistä tai niiden hoidosta aiheutunut ongelmia yrityksellenne? 7. Koetteko, että nykyisessä asiakkuussuhteessa on ollut merkittäviä puutteita? 8. Kuinka yrityksenne ja vesihuoltolaitoksen välinen yhteistyö on toiminut? a) Jos yhteistyö on toiminut hyvin, mitkä tekijät koette olevan tekijät hyvän yhteistyön takana? b) Jos yhteistyö ei ole toiminut hyvin, mitkä tekijät koette olevan tämän takana? 9. Mikä on arvionne talousveden merkityksestä elintarvikkeiden valmistuksessa ja vesihuoltolaitoksen roolista elintarvikeketjussa? TALOUSVEDEN LAADUN JA RIITTÄVYYDEN VARMISTANEN 10. Onko yrityksenne ottanut huomioon talousveden käyttöön liittyvät riskit? Ja onko nämä sisällytetty yrityksenne omavalvontasuunnitelmaan? 11. Tarkkaileeko yrityksenne tuotantoon käytettävän talousveden laatua? Mikä on seurantajakso ja mitä muuttujia seuraatte? 12. Onko yrityksellänne omaa vedenpuhdistustekniikkaa ja/tai varavesilähdettä tai vesisäiliötä? 104 Liite 4 (2/3) 13. Onko yrityksenne osallistunut vesihuoltolaitoksen investointeihin veden riittävyyden varmistamiseksi? SOPIMUS 14. Onko yrityksenne laatinut vesihuollon vakiosopimuksesta poikkeavan erillissopimuksen vesihuoltolaitoksen kanssa? Seuraavat kysymykset koskevat teitä vain, jos vastasitte yllä olevaan kyllä. 15. Mitkä tekijät vaikuttivat mielestänne sopimusneuvotteluihin? 16. Kumpi osapuoli oli aloitteellisempi sopimusneuvotteluissa? 17. Käytettiinkö sopimusneuvotteluissa konsulttia? 18. Oliko kunta edesauttamassa sopimuksen syntymistä tai mukana sopimuksen laatimisvaiheessa? 19. Erosivatko sopimusneuvottelut neuvotteluista muiden raakaainetoimittajien kanssa? 20. Käytettiinkö sopimuksessa jommankumman osapuolen vakioehtoja? 21. Mitä seuraavista kohdista sopimuksessanne on määritetty: 1) veden laatu, 2) veden määrä ja paine, 3) riskienhallinta, 4) Vesihuollon maksut, 5) seurantatiedon jakaminen, 6) säännöllinen yhteistoiminta, 7) erityistilannetoiminta 8) jätevedet, 9) vesihuollon keskeyttäminen ja 10) vahingonkorvaukset? 22. Oletteko sopineet vahingonkorvaus- tai vakuutuskäytännöistä häiriötilanteissa? 23. Liittyykö sopimuksiin salassapitovelvollisuus? Jos kyllä, niin kumpi osapuoli on sitä halunnut? 24. Täytyikö yrityksenne ottaa huomioon viranomaisten vaatimia asioita sopimuksessanne? 25. Onko laitteisto- ja verkostoinvestoinnit otettu huomioon sopimuksessanne? Jos on, miten menettelyt ovat toimineet? 26. Onko sopimuksessa edellytetty, että yrityksellänne olisi omaa puhdistustekniikkaa kuten suodattimia? 27. Oletteko olleet tyytyväisiä sopimukseen? 28. Jos olette tehneet useita sopimuksia eri vesihuoltolaitosten kanssa, niin onko ison ja pienen vesihuoltolaitoksen välillä ollut merkittäviä eroavaisuuksia? Miten laitosten käytännöt eroavat? Mitkä ovat parhaita käytäntöjä? 29. Kuinka tiedotus on otettu huomioon sopimuksessa? TIEDOTUS 105 Liite 4 (3/3) 30. Onko tiedotus toiminut asiakkuussuhteessa? 31. Mistä asioista tiedotetaan? 32. Kuka on yhteyshenkilönne talousveteen liittyvissä asioissa? 33. Onko yrityksenne laatinut kirjallisen tiedonvaihtomenetelmäsuunnitelman vesihuoltolaitoksen kanssa? 34. Onko yrityksellänne ollut kokemuksia tilanteista, joissa tiedotus ei ole toiminut? Mihin nämä tilanteet yleisesti ovat liittyneet? 35. Onko yrityksellänne ollut kokemuksia tilanteista, joissa tiedotus on toiminut hyvin? Mihin nämä tilanteet yleisesti ovat liittyneet? 36. Onko tiedotuksen puutteellisuus aiheuttanut yrityksellenne vahinkoja tai ylimääräisiä kustannuksia? MAKSUT 37. Ovatko yrityksenne maksamat talous- ja/ tai jätevesimaksut sekä mahdolliset muut vesihuoltomaksut vesihuoltolaitoksen yleisten hinnoitteluperusteiden mukaisia vai oletteko sopineet hinnoista erikseen? 38. Koetteko, että yrityksenne maksamat talousvesimaksut ja/tai jätevesimaksut ovat kohtuullisia ja kustannusvastaavia? 39. Käytetäänkö jätevesimaksujen pohjana korotetun maksun kaavaa? 40. Onko elintarvikkeeseen raaka-aineena käytetty tai paiston aikana haihtuva vesi huomioitu (vähennetty) laskettaessa jäteveden määrää? VASTUU ERITYISTILANTEISSA 41. Onko yrityksenne määrittänyt yhdessä vesihuoltolaitoksen kanssa vastuurajaukset erityistilanteissa? 42. Onko yrityksenne tehnyt yhdessä vesihuoltolaitoksen kanssa riskienhallintasuunnitelman? 43. Onko yrityksenne laatinut yhdessä vesihuoltolaitoksen kanssa toimenpiteet erityistilanteisiin varautumiseksi ja niissä toimimiseksi? Jos vastasitte kyllä, niin a) Millainen suunnitelma on ja ketkä olivat laatimassa sitä? b) Miten tiedottaminen on huomioitu suunnitelmassa? 106 Liite 5 (1/3) Vesihuoltolaitoksille osoitetut haastattelukysymykset HAASTATTELUKYSYMYKSET Elintarviketeollisuus vesihuoltolaitoksen asiakkaana -tutkimushanke Hankkeen yhteyshenkilönä toimii Elisa Aaltonen ([email protected]) Kysymykset vesihuoltolaitokselle: 1. Kuinka merkittävä asiakasryhmä elintarviketeollisuus on toimintaalueellanne? Kuinka suuren osan toimittamastanne talousvedestä elintarviketeollisuus käyttää? 2. Onko laitoksellanne rekisteri erityisasiakkaista? 3. Kuinka vesihuoltolaitoksen ja elintarvikeyrityksen välinen yhteistyö on toiminut? a) Jos yhteistyön on toiminut hyvin, mitkä tekijät koette olevan hyvän yhteistyön takana? b) Jos yhteistyö ei aina ole toiminut hyvin, mitkä tekijät koette olevan tämän takana? 4. Osallistuvatko elintarvikeyritykset laite- ja verkostoinvestointeihin? Jos ovat osallistuneet, miten järjestelyt ovat toimineet? 5. Mikä on arvionne talousveden merkityksestä elintarvikkeiden valmistuksessa ja vesihuoltolaitoksen roolista elintarvikeketjussa? 6. Onko laitoksenne joutunut korvaamaan vesihuollon virheestä aiheutuvia vahinkoja elintarvikeyritykselle? Miten näissä tilanteissa on menetelty? 7. Onko kunnan elinkeinopolitiikalla ollut vaikutusta laitoksen ja elintarvikeyrityksen välisten sopimusten laatimiseen, asiakassuhteisiin tai hinnoitteluun? 8. Mikä on veden laadun viranomaisvalvonnan merkitys, rooli ja toiminta käytännössä? 9. Onko elintarviketeollisuuden jätevedet aiheuttaneet ongelmia laitoksellanne? 10. Koetteko, että nykyisessä yhteistyössä/ asiakkuussuhteessa on ollut merkittäviä puutteita? SOPIMUS 11. Onko laitoksenne laatinut vesihuollon vakiosopimuksista poikkeavia erillissopimuksia elintarvikeyritysten kanssa? 12. Onko mielestänne mahdollista luoda yleistä koko alalle sopivaa sopimuspohjaa? 107 Liite 5 (2/3) 13. Jos alalle tulisi yleinen sopimuspohja, mitä asioita sopimuspohjassa tulisi mielestänne olla? Seuraavat kysymykset koskevat vain teitä, jos vastasitte yllä olevaan kyllä. 14. Laaditteko erillissopimuksen kaikkien vesihuoltolain soveltamisalan ulkopuolella olevien elintarvikeyrityksen kanssa? 15. Ovatko sopimusneuvottelut olleet mielestänne tasapuoliset? 16. Kumpi osapuoli on yleensä aloitteellisempi sopimusneuvotteluissa? 17. Onko kunta edesauttanut sopimuksen syntymistä tai ollut mukana sopimusten laatimisvaiheessa? 18. Mitä seuraavista kohdista sopimuksessanne on määritetty: 1) veden laatu, 2) veden määrä, 3) riskienhallinta, 4) seurantatiedon jakaminen, 5) säännöllinen yhteistoiminta, 6) erityistilannetoiminta, 7) vesihuollonmaksut, 8) jätevedet ja 9) vahingonkorvaukset, 10) vesihuollon keskeyttäminen? 19. Käytettiinkö sopimuksessa jommankumman osapuolen vakioehtoja? 20. Kuinka tiedotus on huomioitu sopimuksessa? TIEDOTUS 21. Miten yleensä tiedotatte vesihuoltolaitoksenne toiminnasta asiakkaille? 22. Onko tiedotus toiminut asiakkuussuhteessanne? 23. Onko laitoksellenne ollut kokemuksia tilanteista, joissa tiedotus ei ole toiminut? Jos on, miten tilanteen olisi voinut hoitaa toisin? 24. Mitkä tekijät ovat mielestänne avainasioita hyvään tiedotukseen? MAKSUT 25. Mikä on laitoksenne hinnoitteluperuste elintarvikeyrityksien suhteen? 26. Missä yhteydessä hinnoittelusta sovitaan? 27. Koetteko, että yrityksiltä veloitettavat talousvesimaksut ja/tai jätevesimaksut ovat kohtuullisia ja kustannusvastaavia? 28. Miten laitoksenne hinnoittelee elintarviketeollisuuden jätevesimaksut? Käyttääkö laitoksenne korotetun maksun kaavaa? VASTUU ERITYISTILANTEISSA 29. Onko laitoksenne käynyt läpi elintarvikeyrityksen kanssa mahdolliset riskit ja riskeihin varautumisen? Tunnetteko häiriön vaikuttavuuden elintarvikejakelun kautta? 30. Onko laitoksenne huomioinut elintarvikeyritykset varautumissuunnitelmassaan? 108 Liite 5 (3/3) 31. Onko laitoksenne määrittänyt yhdessä elintarvikeyrityksen kanssa vastuurajaukset erityistilanteissa? 32. Onko laitoksellanne elintarvikehuoneistojen yhteystiedot? Onko yhteystiedot liitetty erityistilanteen toimintaohjeeseen? 33. Onko laitoksenne vakuutuksessa huomioitu vesihuoltolain piiriin kuulumattomat asiakkaat? 109
© Copyright 2024