Vesihuolto- laitosten hallinto ja talous
www.vesitalous.fi 5/2011 Irtonumero 12 € Vesihuoltolaitosten hallinto ja talous 4 5/2011 Sisältö Vesihuollon sopimuksista ANNELI TIAINEN VOL. LII JULKAISIJA Ympäristöviestintä YVT Oy Annankatu 29 A 18, 00100 Helsinki. Puhelin (09) 694 0622 KUSTANTAJA Talotekniikka-Julkaisut Oy Harri Mannila E-mail: [email protected] Yhteistyössä Suomen Vesiyhdistys ry VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS 5 REIJO KUIVAMÄKI JA REIJA KOLEHMAINEN Vesihuoltolain toteutumisen valvonta on haastavaa johtuen muun muassa erilaisista kirjanpitokäytännöistä. Keskustelua on herättänyt toisaalta joidenkin vesihuoltolaitosten kohtuuttomina pidetyt omistajatuloutukset ja toisaalta riittämätön saneerausvolyymi. 8 PÄÄTOIMITTAJA Timo Maasilta Maa- ja vesitekniikan tuki ry Annankatu 29 A 18, 00100 Helsinki E-mail: [email protected] TOIMITUSSIHTEERI Tuomo Häyrynen Puistopiha 4 A 10, 02610 Espoo. Puhelin 050 585 7996 E-mail: [email protected] TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Taina Hihkiö Maa- ja vesitekniikan tuki ry Puhelin (09) 694 0622, faksi (09) 694 9772 E-mail: [email protected] ILMOITUKSET Harri Mannila Koivistontie 16 B, 02140 Espoo. Puhelin 050 66174 E-mail: [email protected] tai [email protected] ULKOASU JA TAITTO Jarkko Narvanne Puhelin 050 523 27 68 PAINOPAIKKA FORSSA PRINT 2011 | ISSN 0505-3838 Kaksi ongelmaa, yksi ratkaisu? Vesihuoltoliiketoiminnan valvonnan tarve ja tavoitteet Miten vesipolitiikan puitedirektiivi vaikuttaa vesihuoltopalvelujen kustannuksiin? JAAKKO GUSTAFSSON Vesipolitiikan puitedirektiivi asettaa omat vaatimuksensa vesihuoltopalvelujen järjestämiselle. Vesihuoltolaki säätää vesihuollon maksujen yleisistä perusteista, ja niiden tulisi toteuttaa osaltaan myös vesipolitiikan puitedirektiivin asettamia ympäristöoikeudellisia tavoitteita. 11 Vesiosuuskuntien erityiskysymyksiä KARI LEHTO Suomessa on ollut vesiosuuskuntia jo yli 100 vuoden ajan. Vuoden 2004 alusta voimaan tullut asetus talousjätevesien käsittelystä haja-asutusalueella pani liikkeelle voimakkaan uusien vesiosuuskuntien perustamisbuumin, ja ei vain maaseudulla, vaan myös suurehkojenkin kaupunkien asemakaavaa vailla olevilla alueilla. 13 Vesihuoltolaitosten henkilöstöselvitys 2011 ANNA-MAIJA HALLIKAS Vesihuoltolaitosten henkilöstöselvityksen mukaan vesihuoltolaitoksilla työskentelevän henkilöstön määrä on vähentynyt. Lähes puolet vesihuoltolaitosten tämän hetkisestä henkilökunnasta saavuttaa nykyisen eläkeiän vuoteen 2022 mennessä. Sitoutumishaluisille ja motivoituneille henkilöille on kysyntää. NÄKÖKULMA 17 Vesihuollon toimintavarmuus ja hyvät palvelut turvataan parhaiten riittävän suurissa itsenäisissä vesihuoltolaitoksissa TIMO HEINONEN JA OSMO SEPPÄLÄ Asiantuntijat ovat tarkastaneet lehden artikkelit. PADOT TOIMITUSKUNTA 20 Kalateitä Lounais-Ranskassa Minna Hanski, dipl.ins., neuvotteleva virkamies, Maa- ja metsätalousministeriö Tapio Kovanen, tekn.lis., ympäristöneuvos, Suomen Vesiyhdistys ry. Esko Kuusisto, fil.tri., hydrologi, Suomen ympäristökeskus Riina Liikanen, tekn.tri., vesihuoltoinsinööri, Suomen Vesilaitosyhdistys ry. Hannele Kärkinen, dipl.ins., ympäristöinsinööri, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Saijariina Toivikko, dipl.ins., vesihuoltoinsinööri, Suomen Vesilaitosyhdistys ry. Riku Vahala, tekn.tri., vesihuoltotekniikan professori, Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu Olli Varis, tekn. tri, vesitalouden professori, Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu Erkki Vuori, lääket.kir.tri., professori, emeritus, Helsingin yliopisto, oikeuslääketieteen osasto Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Vuosikerran hinta on 55 €. Tämän numeron kokosi Anneli Tiainen E-mail: [email protected] Kannen kuva: Oulunsalon kunnantalo (Wikimedia Commons) ESA LAAJALA JA JUKKA JORMOLA TUTKIMUS 25 Vedenkäyttö ja automaattinen mittarinluenta KIA AKSELA, TIMO HEINONEN JA RIKU VAHALA YMPÄRISTÖN TILA 31 Vantaanjoen veden laadun kehitys 1963 – 2009 JORMA NIEMI HISTORIAA 36 Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki - Riihimäen Veden historia PETRI JUUTI, RIIKKA RAJALA , PEKKA PIETILÄ JA TAPIO KATKO UUTISIA 41 Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen (VVY) nimi on nyt Vesilaitosyhdistys 41 Yli 200 ilmoittautunut 12. pohjoismaiseen jätevesikonferenssiin AJANKOHTAISTA 42 EWA:n presidentti Pertti Seuna: Tavoitteena laaja-alainen vesiasioiden edistäminen 43 Matkaraportti Watermatex 2011 -seminaarista HANNU POUTIAINEN 44 45 50 51 Ajankohtaista Vesiyhdistykseltä Liikehakemisto Seuraavassa numerossa teemana on Hulevedet. Abstracts Vesihuoltolainsäädännön rajat ja mahdollisuudet ANTTI BELINSKIJ Vesitalous 6/2011 ilmestyy 2.12. Ilmoitusvaraukset 31.10. mennessä. PÄÄKIRJOITUS Vesihuollon sopimuksista S opimusten hyvä hallinta on olennainen osa vesihuoltolaitoksen taloutta ja hallintoa. Vesihuollon asiakassopimukset ovat pitkäaikaisia. Sopimusten on tarkoitus pysyä voimassa niin kauan kuin kiinteistö on liitettynä laitoksen verkostoon. Sopijapuolet saattavat vaihtua useampaan kertaan, kun kiinteistö vaihtaa omistajaa tai laitos yhdistetään toiseen. Jos toinen sopijapuoli vaihtuu tai sopijapuolten kesken syntyy erimielisyyksiä, sopimuksesta tarkistetaan, mitä aikanaan sovittiin. Sopimuksia on tarpeen myös päivittää aika ajoin. Kaikkein yleisimpiä vesihuoltolaitosten asiakassopimuksista ovat liittymis- ja käyttösopimukset. Vesilaitosyhdistys laati yhteistyössä Suomen Kuntaliiton kanssa liittymis- ja käyttösopimuksen mallin, joka valmistui kesällä 2001. Sen avulla useimmat vesihuoltolaitokset päivittivät liittymissopimuksensa. Lisäksi laadittiin yleisten toimitusehtojen malli. Muun muassa Kuluttajavirasto oli mukana valmisteluryhmässä. Kuluttaja-asiamies valvoo vesihuoltolain nojalla yleisten toimitusehtojen laillisuutta kuluttajansuojan kannalta. Nyt odotetaan jälleen, tuoko vesihuoltolain tarkistaminen muutostarpeita edellä mainittuihin sopimuksiin. Kun tarkistamistyö etenee niin pitkälle, että lain muutosten sisältö on tiedossa, vuonna 2001 valmistuneet suositukset tullaan päivittämään, jos tarvetta on. Hallituksen esitystä ei ole vielä odotettavissa tänä syksynä. Vesihuoltolain mukaan vesihuoltoa on vedenhankinta talousvetenä käytettäväksi sekä viemäröinti. Vesihuoltolaitos voi kuitenkin toimittaa vettä myös muuhun tarkoitukseen kuin talousvedeksi, jos se katsoo, että sillä on siihen riittävästi voimavaroja. Tällainen tarkoitus on esimerkiksi sammutusveden toimittaminen kiinteistökohtaisiin sammutusvesilaitteisiin eli sprinklereihin. Elokuussa 2011 valmistui Vesilaitosyhdistyksen uusi opas, nimeltään ”Sprinklerilaitteistojen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkostoon”. Oppaassa on liitteenä muun muassa sprinklerisopimuksen sopimusehtojen ja sprinkleriliittyjien toimitusehtojen mallit sekä lomakemallit liittämishakemusta ja – sopimusta varten. Koska sprinkleriliittymiä on toistaiseksi pääasiassa yhteisöjen käytössä, mallit on tarkoitettu yritysten ja muiden yhteisöjen sopimuksia varten. Kuluttaja-asiakkaiden erityistarpeet otetaan huomioon myöhemmin päivitettäessä liittymis- ja käyttösopimuksen ja yleisten toimitusehtojen malleja. Asutuksen lisäksi useilla vesihuoltolaitoksilla on asiakkaana teollisuuslaitoksia, joiden sopimuksissa joudutaan toisinaan ottamaan huomioon monenlaisia tilanteita. Viime talvena laadittiin eri tahojen yhteistyönä hyviä käytäntöjä kuvaavia esimerkkilausekkeita hyödynnettäviksi vesihuoltolaitosten ja elintarvikeyritysten välisissä vedentoimitussopimuksissa ja toimintaohjeissa. Esimerkkilausekkeissa käsitellään muun muassa vedentoimituksen riskien tunnistamista ja hallintaa sekä aktiivisen vuorovaikutuksen ylläpitämistä sopimussuhteessa. Vaikka sopimuksen yhtenä tehtävänä on säilyttää tieto siitä, mitä on sovittu, se ei yksin riitä. Sopimuksiin tulee kirjata sellaisia pelisääntöjä, jotka ovat tarpeellisia ja jotka on mahdollista toteuttaa. On tärkeää, että sopimus ei jää pöytälaatikkoon, vaan on mukana arjessa ja vaikuttaa osapuolten toimintatapoihin. Joskus sopimus unohtuu heti sen jälkeen, kun nimet on laitettu paperiin. Sopimuksen elinkaari ei kuitenkaan pääty siihen, vaan siitä se vasta alkaa. 4 Vesitalous 5/2011 ANNELI TIAINEN Lakiasiain päällikkö Suomen Vesilaitosyhdistys ry (VVY) E-mail: [email protected] VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS Kaksi ongelmaa, yksi ratkaisu? Vesihuoltoliiketoiminnan valvonnan tarve ja tavoitteet REIJO KUIVAMÄKI dipl.ins., liiketoimintayksikön johtaja Pöyry Finland Oy E-mail: [email protected] REIJA KOLEHMAINEN tekn.tri, konsultti Pöyry Finland Oy E-mail: [email protected] Vesihuoltolaki (2001/119) asettaa lähtökohdan vesihuoltoliiketoiminnalle: ”Vesihuollon maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen investoinnit ja kustannukset. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. Maksujen tulee olla kohtuulliset ja tasapuoliset.” (VHL 4, 18§) Lain toteutumisen valvonta on haastavaa johtuen erityisesti vesihuoltolaitosten erilaisista kirjanpitokäytännöistä. Viime vuosina keskustelua on herättänyt toisaalta joidenkin vesihuoltolaitosten kohtuuttomina pidetyt omistajatuloutukset ja toisaalta riittämätön saneerausvolyymi. Olisiko siis vesiliiketoiminnan systemaattiselle valvonnalle tarvetta? V esihuoltolaki on parhaillaan tarkistamistyön alla. Osana vesihuoltolain tarkistamistyötä maa- ja metsätalousministeriö teetti vuoden 2011 aikana pilottihankkeen, jonka tavoitteena oli arvioida vesihuoltolaitosten liiketoiminnan valvonnan tarvetta ja siihen soveltuvia tapoja. Selvitystyössä oli mukana viisi pilottilaitosta, joiden organisaatiomuodot ja koot vaihtelivat. Selvitystyön laadinnan yhteydessä järjestettiin kaksi seminaaria, joihin osallistui useita asiantuntijoita. Selvitystyön laadinnasta vastasi Pöyry Finland Oy. Sähköverkkoyhtiöiden valvonnasta mallia Alueellisina monopoleina toimivien sähköverkonhaltijoiden liiketoimintaa on valvottu 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Valvonnasta vastaava Energiamarkkinavirasto (EMV) soveltaa sähkön jakeluverkkoliiketoiminnan hinnoittelun kohtuullisuuden valvonnassa eli verkkoliiketoiminnan kohtuullisen tuoton määrityksessä menetelmää, joka perustuu sähköverkonhaltijoiden taseen sähköverkkotoimintaan sitoutuneen pääoman korvaamiseen yhtenäisin perus- tein määritettävällä nykykäyttöarvolla. Liiketoimintaan sitoutuneelle pääomalle saatava kohtuullinen tuottoaste määritetään pääoman painotetun keskikustannusmallin (WACC) avulla, jossa oletetaan kaikille toimijoille keskenään vastaava vertailukelpoinen oma ja vieras pääoma. Tuoton suuruuden määrää kulloisenakin vuotena viitekorkona käytettävä Suomen valtion 10 vuoden obligaatiokorko. Vuoteen 2005 saakka valvonta oli tapauskohtaista jälkikäteisvalvontaa, jonka jälkeen siirryttiin etukäteisvalvontaan. Toisella valvontajaksolla malliin lisättiin toimijakohtaiset tehokkuustavoitteet. Selvitystyössä tarkasteltiin EMV:n sähköverkonhaltijoille soveltaman valvontamenetelmän soveltuvuutta vesihuoltoalalle. Vesihuoltolaitoksille laskettiin käyttöomaisuuden jälleenhankinta-arvo, josta tekninen nykykäyttöarvo määräytyi omaisuuden määrän, toimijakohtaisten yksikköhintojen ja komponenttien iän sekä teknistaloudellisten pitoaikojen perusteella. Toteutuneen oikaistun tuloksen perusteella määritettyä tuottoa verrattiin sähköverkonhaltijoille sovellettavaan kohtuulliseen tuottotasoon. www.vesitalous.fi 5 VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS Vesihuoltolaitosten tuottotasot ja laskennan haasteet Pilottilaitosten tuottoprosenttien vaihteluväli oli 1,2…3,4. Vertailun vuoksi todettakoon, että sähkön jakeluverkkotoiminnassa pääoman painotetun keskikustannuksen (WACC) keskiarvo vuosina 2005 – 2011 oli 5,25 prosenttia vaihteluvälin ollessa 4,4…5,8 prosenttia. Näin ollen pilottilaitosten tuotto jäi selvästi alle sähköverkkoliiketoiminnalle sallitun tason. Vesihuoltoliiketoiminta muistuttaa jossain määrin sähköverkkoliiketoimintaa: Molemmat toimialat toimivat määräävässä markkina-asemassa olevina luonnollisina monopoleina, kumpikin ala on pääomavaltaista ja yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittistä. Näin ollen vesihuoltoliiketoiminnan markkinaehtoisen tuottovaatimuksen ja siten suurimman sallitun kohtuullisen tuottotason voidaan arvioida asettuvan lähelle sähköverkonhaltijoille asetettua tasoa. Eroa voi syntyä ns. toimialakohtaisen riskin osalta. Energiamarkkinaviraston soveltamassa laskentamenetelmässä käyttöomaisuuden nykykäyttöarvon määritys on keskeisessä asemassa. Vaikka nykykäyttöarvon laskenta sinällään on suoraviivaista, liittyy laskennassa käytettävien laskentaperiaatteiden määrittelyyn monia haasteita. Koska vesihuoltoverkostojen arvo muodostaa vesihuoltolaitosten käyvästä arvosta yleisesti yli 80 prosenttia, on verkostojen arvonmäärityksessä käytettävillä laskentaoletuksilla erityisen suuri painoarvo. Vesihuoltoverkostojen jälleenhankinta-arvoon, eli rakentamisen kustannuksiin, vaikuttavat esimerkiksi verkoston tekniset ominaisuudet, putken sijainti, rakentamisen laatu ja kilpailutuksen tehokkuus. Jälleenhankinta-arvosta edelleen määritettävään nykykäyttöarvoon puolestaan vaikuttaa komponentille valittu teknistaloudellinen pitoaika. Lisäksi laskennassa tulee sopia siitä, miten eri saneerausmenetelmät vaikuttavat putken jäljellä olevaan pitoaikaan. Selvitystyössä käytetyt verkostojen yksikköhinnat olivat pilottilaitosten itsensä määrittelemiä tai perustuivat laitoksille tehtyihin aiempiin arvonmäärityksiin. Muun omaisuuden osalta 6 Vesitalous 5/2011 jälleenhankinta-arvot perustuivat ko. komponenttien indeksoituihin rakennuskustannuksiin tai konsultin määrittelemiin arvoihin. Pitoajan arvot olivat: kalliotilat 100 vuotta, verkostot 50 vuotta, rakennukset 30 vuotta sekä koneet ja laitteet 15 vuotta. Valvonnan toteutus käytännössä Vesihuoltolaitosten talouden valvontaan on esitetty kolmea vaihtoehtoa: 1) julkisuusvalvonnan kehittäminen, 2) erityisen valvontalautakunnan perustaminen ja 3) uuden valvontaviranomaisen perustaminen. Vaihtoehdossa 1 tavoitteena on vesihuoltolaitosten talouden läpinäkyvyyden lisääminen tunnuslukujen, tietojärjestelmän ja tiedonantovelvoitteiden avulla. Vesihuoltolaitokset velvoitettaisiin toimittamaan tietyt tiedot julkiseen tietojärjestelmään vuosittain. Vaihtoehdossa 2 perustettaisiin lautakunta, joka vastaisi valvonnasta lähinnä yksittäistapauksissa ja jälkikäteen. Vaihtoehdossa 3 valvonnasta vastaisi erillinen valvontaviranomainen (esim. Energiamarkkinavirasto) ja valvonta olisi etukäteisvalvontaa. Vaihtoehto 3 olisi eittämättä tehokkain koko alan ohjaamista ja valvontaa ajatellen. Vesihuollon suuresta toimijamäärästä johtuen on ko. vaihtoehdon edellyttämä henkilöstöresurssitarve kuitenkin mittava. Sähkö- ja maakaasuverkonhaltijoita on Suomessa 129 kpl ja EMV:n valvontaresurssi näille on 6 henkilötyövuotta. Vastaavasti vesihuoltolaitoksia on 1 500 kpl, joten kaikkien vesihuoltolaitosten valvonnan edellyttämä resurssi olisi merkittävä. Valvontaresurssin kohtuullistamiseksi yksi vaihtoehto olisi ottaa vain osa vesihuoltolaitoksista etukäteisvalvonnan piiriin. Onko valvonnalle tarvetta? Työn yhteydessä pidetyissä asiantuntijaseminaareissa esitettiin useita näkemyksiä sen puolesta, että vesihuoltolaitosten toiminnan ja talouden valvontaa tulisi kehittää. Tämä näkemys perustuu vesihuoltoliiketoiminnan monopoliasemaan ja kriittisyyteen yhteiskunnan toiminnan kannalta. Vesihuoltolaitosten erilaiset organisaatiomuodot ja vaihtelevat kirjanpidon käytännöt teke- vät lainsäädännössä esitetyn kohtuullisen tuoton tason määrittämisen ja laitosten välisen vertailun käytännössä mahdottomaksi. Muutamissa viime vuosina toteutetuissa vesihuoltolaitosten omistusjärjestelyissä omaisuuksien uudelleenarvostuksen myötä vesihuoltolaitosten taseet ja omistajalle maksetut tuloutukset ovat kasvaneet merkittävästi. Alalla ei ole olemassa yhdenmukaista tapaa laskea vesihuoltolaitoksen arvoa ja kohtuullista tuottoa, mikä aiheuttaa epätietoisuutta käytettyjen laskentaoletusten oikeellisuudesta. Laaditun selvitystyön laskentatulokset viittaavat siihen, että sähköverkonhaltijoille käytettävä kohtuullisen tuoton maksimitaso on korkeampi kuin vesihuoltolaitosten nykyiset tuloutustasot. Tämän tiedon perusteella vesihuollon valvonnan tarve kohdistuu tällä hetkellä ennemmin riittävän saneerausinvestointitason turvaamiseen kuin ylituottojen valvontaan. Toisaalta Suomessa on tarve varautua muualla Euroopassa jo yleiseen vesihuoltolaitosten yksityisomistukseen sekä muihin erityisjärjestelyihin (mm. operointisopimukset ja monialayhtiöt). Samalla valvonta loisi osaltaan pelisäännöt vesihuoltolaitosten omistusjärjestelyitä ajatellen. Tuloksen tulkinnassa tulee kuitenkin muistaa se, että tuoton laskennassa keskeistä osaa pelaava omaisuuden nykykäyttöarvon määritys riippuu pitkälti käytettävistä laskentaoletuksista. Valvonnan vaikutukset Sähköverkkoliiketoimintaan sovellettavassa valvontamenetelmässä omistajat voivat vaikuttaa tuloutuksen määrään operatiivisen toiminnan tehostamisella, käyttöomaisuuden arvon kasvattamisella (uus- ja saneerausinvestoinnit) sekä toiminnan laadun parantamisella (keskeytysten minimointi). Laatu-, tehostamis- ja investointikannustimien lisäksi sähköverkonhaltijoiden kolmannelle valvontajaksolle ollaan tuomassa innovaatiokannustin T&K-toiminnan kehittämiseksi. Vesihuoltolaitosten valvontamalliin pitäisi lisäksi luoda saneerausinvestointikannustin, sillä sähköverkonhaltijoilla ei ole vesihuoltoverkostoja vastaavaa saneeraustoimintaa, eikä siten tähän soveltuvaa valmista mallia. VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS Sähköverkonhaltijoiden valvontaa vastaavan menetelmän käyttöönotto vesihuollossa korostaisi vesihuoltotoimintaa liiketoimintana. Keskeisimmät valvonnan vaikutukset liittyvät vesihuoltolaitosten tuloutusten ja vesihuoltomaksujen kehitykseen, omaisuuden arvostukseen omistusjärjestelyiden yhteydessä sekä investointitoimintaan. Koska pilottilaitoksilla nykyiset tuottotasot jäivät alle sähköverkonhaltijoille sallitun kohtuullisen tuottotason, saattaisi sähköverkkotoiminnan kanssa yhdenmukaisen valvontajärjestelmän käyttöönotto johtaa nykyisten tuloutusten ja siten maksujen nousuun. Tämä koskee lähinnä suurimpia vesihuoltolaitoksia, sillä monissa pienissä kunnissa vesihuolto mielletään pitkälti kunnan osin subventoimana palveluna eikä tuottavana liiketoimintana. Riittävän saneerausinvestointitason turvaaminen valvontamallin yhtenä elementtinä voisi osaltaan olla hyväksytty perustelu hintojen korotuksiin. Yksi keskeisimmistä valvonnan tavoitteista on edesauttaa vesihuoltojärjestelmien kunnon riittävällä tasolla pitämistä eli saneeraustoimintaa. Omistajien näkökulmasta sallitun tuoton kytkeytyminen vesihuolto-omaisuuden laskennalliseen arvoon kannustaa sen säilyttämiseen ja kasvattamiseen tulevaisuudessa. Huominen rakennetaan tänään Johtopäätökset Selvitystyön johtopäätöksenä todettiin vesihuoltoliiketoiminnan valvonnan tehostamiselle olevan tarvetta. Sekä riski kohtuuttoman suurista omistajatuloutuksista että toisaalta riittämättömistä saneerausvolyymeistä antavat aihetta valvonnalle. Erikseen tulee pohdittavaksi se, millaisella mallilla valvontaa lähdetään kehittämään. Mikäli valvonnassa lähdetään soveltamaan sähköverkonhaltijoiden kanssa yhdenmukaista valvontamenetelmää, toimii menetelmä tarkoituksenmukaisena pohjana valvonnan suunnittelussa johtuen ko. liiketoimintojen tietyistä analogioista sekä menetelmästä saadusta kokemuksesta. Sähköverkkotoimialalla lähtökohdat valvontaan siirryttäessä olivat paljolti yhtenevät vesihuoltotoimialan kanssa. Muun muassa omaisuuden arvostamisen periaatteista ja mallin kannustinelementeistä tuli sopia. Valvonnan toteutustavasta riippumatta omaisuuden arvostuksen yhdenmukaisista periaatteista sopiminen olisi tarpeen. Nykytilassa omistajatuloutusten määrää ei voida yhdenmukaisesti suhteuttaa mihinkään arvoon. Tuoton määrän vertaaminen muiden laitosten omistajille maksettaviin tuottoihin ja niiden kohtuullisuuden tason arviointi ovat keskeisiä ja asiakaskuntaa kiinnostavia tietoja, joiden julkisuus parantaa alan hinnoittelun läpinäkyvyyttä ja vertailtavuutta. Valurautaputki on ollut verkostojen putkimateriaalina jo satojen vuosien ajan. Tänä päivänä sg-valurauta valitaan kohteisiin, joissa putkimateriaalilta vaaditaan pitkäikäisyyttä ja joustavuutta. Kestävän, luotettavan ja turvallisen putkimateriaalin valinta on tulevaisuuden investointi. Sg-valurauta takaa veden laatuominaisuuksien säilymisen sekä verkoston pitkän käyttöiän. Kysy asiantuntijoiltamme lisää teknisistä ominaisuuksista ja erilaisista käyttökohteista. Saint-Gobain Pipe Systems Oy Nuijamiestentie 3 A, 00400 HELSINKI • Merstolantie 16, 29200 HARJAVALTA Puh. 0207 424 600 • fax 0207 424 601 E-mail: sgps.fi[email protected] • www.sgps.fi www.vesitalous.fi 7 VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS Miten vesipolitiikan puitedirektiivi vaikuttaa vesihuoltopalvelujen kustannuksiin? JAAKKO GUSTAFSSON LuK E-mail: [email protected] Kirjoittaja laatii Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella ympäristöoikeuden pro gradu -tutkielmaa vesihuoltopalvelujen hinnoittelua ohjaavasta oikeudellisesta sääntelystä. Kirjoitus pohjautuu tutkielman käsikirjoitukseen. Euroopan yhteisöjen vesipolitiikan puitedirektiivi (2000/60/EY, jatkossa VPPD) asettaa omat vaatimuksensa vesihuoltolain mukaisten vesihuoltopalvelujen järjestämiselle. Suomen osalta käytännössä merkityksellisenä VPPD:n vaikutuksen tulisi näkyä myös vesihuollon maksuissa. Vesihuoltolain 18 § säätää vesihuollon maksujen yleisistä perusteista, ja niiden tulisi toteuttaa osaltaan myös VPPD:n asettamia ympäristöoikeudellisia tavoitteita. V PPD:n soveltamisala on laaja, ja se kattaa lähtökohtaisesti kaikentyyppiset vesivarat ja toiminnot niiden taloudellisesta merkittävyydestä riippumatta. Direktiivin tavoitteena on yhteisön vesiympäristön säilyttäminen ja parantaminen, ja tätä tavoitetta toteutetaan kontrolloimalla vesien tilaa ja siihen vaikuttavia 8 Vesitalous 5/2011 käyttömuotoja. Aiemmista ympäristödirektiiveistä poiketen VPPD ulottaa ohjausvaikutuksensa paitsi päästöjen rajoittamiseen myös vesien määrälliseen käyttöön eli vesitaloushankkeisiin (Hollo–Salila). Vesihuoltopalvelujen järjestämisen kannalta tarkasteltuna merkityksellistä on huomata VPPD:n peruslähtökohta, jonka mukaan vesi ei ole tavallinen kaupallinen tuote, vaan pikemminkin perintö, jota tulee suojella. Tosin veteen aineena katsotaan sisältyvän myös taloudellisia arvoja. (Andersson). Hyvä veden laatu turvaa osaltaan väestön juomaveden hankinnan. Vesihuolto nähdään komission tiedonannossa 26.9.1996 (EYVL N:o C281) tarkoitettuna yleishyödyllisenä palveluna, jolle viranomaiset voivat asettaa erityisiä julkisen palvelun velvoitteita. Suomessa on vastaavasti käytetty vesihuoltolain (119/2001, VHL) yhteydessä välttämättömyyspalvelun käsitettä (Kaatra 2001). Vesipalvelujen hinnanmuodostuksessa tulee huomioida keskeisinä ohjauskeinoina VPPD:n sisältämät ympäristöoikeudelliset periaatteet, joista merkityksellisimmät ovat aiheuttamisperiaate (polluter pays- principle, pilaantumisen aiheuttaja maksaa) sekä kustannusten kattamisen periaate (principle of cost recovery, kustannukset kohdennettava ne aiheuttaneelle.) (Stenbäck). VPPD ei sellaisenaan aseta ehdottomia aineellisia vaatimuksia, vaan siinä määritellään menettelytapoja, joilla tavoitteita toteutetaan (Hollo 2009). Tavoitteena on saavuttaa vesien laadullinen ja määrällinen hyvä tila koko yhteisön alueella. VPPD:n rooli ei liioin ole yksinomaan vesioikeudellinen, vaan sen vaikutus ulottuu lisäksi ainakin ympäristönsuojelu- sekä maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöjen aloille. Kaikilla edellä mainituilla käyttömuodoilla on toisaalta merkitystä myös vesihuollon järjestämisen kannalta. VPPD:n piiriin kuuluvat lähtökohtaisesti kaikentyyppiset vedet (Ollikainen). Yleisellä tasolla VPPD:n oikeudellinen merkitys on ensisijaisesti siinä, että vesien laatuluokkaa ei saa heikentää ja että heikkokuntoisia vesiä on pyrittävä parantamaan, toisin sanoen direktiivi asettaa eräänlaisen heikentämiskiellon (Hollo 2009). VPPD:ssä asetetut vaatimukset tulee muiden direktiivien tavoin implementoida kansallisiin lainsäädäntöihin. Tätä kautta sen ohjausvaikutus kanavoituu myös Suomen vesilainsäädäntöön. VPPD:n määrittelemät kustannustyypit ja taloudellinen analyysi Vesihuollon ja siitä aiheutuvien taloudellisten kustannusten kattamisen kannalta keskeinen on erityisesti VPPD 9 artikla. Kyseinen artikla säätää, että jäsenvaltioiden on otettava huomioon vesipalveluista aiheutuvien kustannusten kattamisen periaate mukaan lukien ympäristö- ja luonnonvarakustannukset. Lisäksi on huomioitava liitteen III mukainen taloudellinen analyysi ja erityisesti ’pilaaja maksaa’ -periaate (pilaamisesta aiheutuvia kustannuksia ei saa siirtää muiden vedenkäyttäjien maksettaviksi). VPPD:n määrittelemiä kustannustyyppejä ovat taloudelliset kustannukset (teknologiset sekä toimitus- ja hallinnolliset kustannukset sisältyvät tähän), ympäristökustannukset (erilaiset ympäristöhaittoina ilmenevät, muihin käyttäjiin kohdistuvat ulkoiskustannukset ja -haitat) sekä luonnonvarakustannukset (esimerkiksi liiallisen pohjavedenoton aiheuttama vedenpuute). Tavoitteena on, että veden hinnoittelu kustannusten kattamisen periaatteen mukaisesti johtaisi vesivarojen kestävämpään hyödyntämiseen ja vähentäisi vesivarojen tuhlaavaa käyttöä (Belinskij, Stenbäck). VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS Vesipalveluista aiheutuvien kustannusten kattamisen periaatteen soveltamiseen liittyy kullekin vesipiirille tehtävä taloudellinen analyysi. Analyysin tulisi tuottaa riittävät tiedot, jotta voidaan laatia tarpeelliset laskelmat kustannusten kattamisen periaatteen huomioon ottamiseksi, kun otetaan huomioon vedenhankinnan pitkän aikavälin ennusteet vesipiirissä. Tarvittaessa tähän analyysiin tulee sisältyä arviot vesipalveluihin liittyvistä vesimääristä, hinnoista ja kustannuksista sekä arviot tarpeellisista investoinneista. Toimenpiteiden tulisi olla kustannustehokkaita siten, että tulokset voidaan saavuttaa mahdollisimman pienin taloudellisin uhrauksin. (Ketola, Ollikainen). Taloudellisen analyysin täsmällinen sisältö on toisaalta jätetty direktiivissä varsin avoimeksi. Taloudellisessa analyysissa tarpeellisten tietojen keräämiseen voidaan hyödyntää muitakin vedenkäyttöön liittyviä suunnitelmia ja asiakirjoja, kuten kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmia sekä vesihuollon alueellisia yleissuunnitelmia (Kaatra). Direktiivin 9. artikla kattaa kaikentyyppiset raakaveden ottamis- ja jäteveden poisjohtamishankkeet niiden laadusta riippumatta. Kustannusten kattamisessa voidaan kuitenkin ottaa huomioon sosiaaliset, ympäristöön kohdistuvat ja taloudelliset vaikutukset sekä kyseisen alueen tai alueiden maantieteelliset ja ilmasto-olot (Andersson). Näin ollen tietyt lievennykset kustannusten kattamisen periaatteesta (esimerkiksi vesihuollon subventiot) ovat mahdollisia, mutta mitään kohderyhmää tai käyttömuotoa ei voida sinänsä lähtökohtaises- ti sulkea pois VPPD 9. artiklan soveltamisalasta (Belinskij). Varsinaisesta infrastruktuurista erilliset, haja-asutuksen kiinteistökohtaiset vesihuoltojärjestelmähankkeet samoin kuin hajakuormitus kuuluvat nekin tämän säännöksen soveltamisalaan (Hollo, Salila). Niin sanotun hajajätevesiasetuksen (209/2011) edellyttämät toimenpiteet eivät kuitenkaan pääsääntöisesti kuulu laitosmuotoisen vesihuollon toimialaan, joten niitä ei ole tässä yhteydessä tarpeellista käsitellä yksityiskohtaisemmin. Vedenkäyttö ja vesipalvelut – kustannusten jako ja hinnanmuodostus VPPD:n tavoitteisiin kuuluu vesiluonnonvaran kysynnänhallinta. VPPD:n soveltamisala on näin ollen kytköksissä vesipalvelun käsitteeseen. Kustannusten kattamisen periaate liittyy myös VPPD:n järjestelmässä vedenkäytön kautta vesipalveluihin. Vedenkäyttö on eräänlainen yleisluokka, johon lukeutuvat kaikki direktiivin kannalta relevantit veden käyttömuodot. VPPD:n mukainen vedenkäytön määritelmä on laaja, joten tässä asiayhteydessä oleellisempaa on asettaa raja vedenkäytön ja vesipalvelujen välille. Myös kustannusten määritteleminen saa relevanssia juuri käytön ja palvelujen välisessä erossa. Tietyt veden käyttömuodot (kuten vesilain mukainen niin sanottu pieni yleiskäyttö) voivat olla sinänsä käyttäjille maksuttomia, mutta varsinaisten vesipalvelujen (kuten VHL:n ohjaaman laitosmuotoisesti järjestetyn vesihuollon) osalta toiminnasta aiheutuviin kustannuksiin ja niiden kattamiseen joudutaan ottamaan kantaa (Stenbäck). VPPD:n osalta merkityksellinen on jo aiemmin mainittu perusperiaate, jonka mukaisesti vettä ei voida tarkastella yksinomaan taloudellisena hyödykkeenä. Veteen aineena ja luonnon kiertokulussa esiintyvänä elementtinä siis katsotaan liittyvän monia muitakin kuin yksinomaiseen taloudelliseen hyödyntämiseen tähtääviä preferenssejä. Lisäksi veteen luonnonvarana liittyy eräs mielenkiintoinen ominaispiirre, joka tekee siitä luonnonvarataloudellisesti ja ympäristöoikeudellisesti poikkeuksellisen myös taloudellista arvoa omaavana hyödykkeenä. Mistä vesihuoltopalveluissa itse asiassa maksetaan? Pohjoismaissa sekä useimmissa Euroopan valtioissa vesioikeuden pe- Hallitsemme vesihuollon koko elinkaaren. FCG:n suunnittelema Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo voitti vuoden 2009 RIL-palkinnon. FCG Finnish Consulting Group Oy • FCG – Hyvän elämän tekijät • www.fcg.fi www.vesitalous.fi 9 VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS rinteisenä lähtökohtana on ollut, että luonnontilaista vettä (vesistössä tai pohjavesiesiintymässä olevaa) ei voida sen ominaisuuksista johtuen tehokkaasti rajata varsinaiseksi yksityisellä omistusoikeudella omistettavaksi omaisuusesineeksi (Andersson). Näin ollen luonnon hydrologisessa kierrossa olevaa vettä aineena ei varsinaisesti omista kukaan (luonnollinen tai oikeushenkilö) vaan oikeus sen hyödyntämiseen perustuu useimmissa tapauksissa kyseiseen vesiaineeseen määräytyviin vallintaoikeuksiin (Belinskij). Hydrologisesta kierrosta erotettavaan veteen, jota käytetään muun muassa talousveden raaka-aineena, ei näin ollen kohdistu esimerkiksi maa-ainesten tai puun kantohintajärjestelmän kaltaista suoranaista koko jalostusketjuun vaikuttavaa raaka-aineen hinnoittelumekanismia. Tänä vuonna hyväksytty ja ensi vuoden alusta voimaan tuleva uusi vesilaki (587/2011) ei tuo näiltä osin muutosta tähän vakiintuneeseen asiantilaan. Suomessa (vesihuollon toimittaman) raakaveden hinta määräytyy näin ollen pääpiirteissään sen toimittamisesta (siis vesipalvelusta) koko toimitusketjun aikana syntyneiden kustannusten perusteella, ja sen hinta on viime kädessä sopimuskysymys (Hollo, Salila). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei vedenhankinnasta ja – otosta esimerkiksi vesihuollon tai elinkeinotoiminnan tarpeisiin sekä jätevesien käsittelystä aiheutuisi erilaisia taloudellisia sekä ympäristö- ja luonnonvarakustannuksia, joiden kattamiseen joudutaan luonnollisesti ottamaan kantaa. Vesipalvelujen osalta on näin ollen merkityksellistä, että hinnanmuodostuksessa ei, luonnontilaisen veden omistusoikeudellisesta kenellekään kuulumattomuudesta johtuen, voida käyttää varsinaisia raaka-ainekustannuksia hinnoittelun kannalta tehokkaana lähtökohtana. Vesihuoltopalvelujen käyttäjä maksaa näin ollen ensisijaisesti käyttämästään palveluhyödykkeestä, ei niinkään itse (raaka)vedestä aineena, vaikka maksun määrä sinänsä perustuukin asiakkaalle toimitetun veden määrään. VPPD ei liioin suoranaisesti velvoita ottamaan käyttöön veden raaka-ainehinnoittelua (eikä toisaalta aseta ehdotonta estettä tällaiselle menettelylle), vaan VPPD:n mainitsemat kustannustyypit on mahdollista huomi- 10 Vesitalous 5/2011 oida myös muilla soveltuvilla keinoilla, kuten esimerkiksi erilaisia toimenpidevelvoitteita asettamalla. Tämä on Suomessa ollutkin vakiintuneesti sovellettu menettelytapa erilaisten vedenkäytöstä aiheutuvien ympäristö- ja muiden ulkoishaittojen kompensoimiseen (Belinskij, Andersson). Toiminnanharjoittaja (esim. teollisuus- tai vesihuoltolaitos) siirtää tosin myös toimenpidevelvoitteista aiheutuvat kustannukset lopputuotteensa hintaan, joten vesihuoltopalvelujen käyttäjä joutuu tätä kautta osallistumaan myös erilaisten välillisten kustannusten kattamiseen. Toisaalta juuri tämäntyyppiseen lopputulokseen on pyrittäväkin, sillä VPPD 9. artiklan tavoitteena on kustannusten kattamisen periaatteen mukaisesti siirtää vedenkäytöstä aiheutuvat kustannukset täysimääräisesti vedenkäyttäjien kannettavaksi. VPPD:n vaikutukset ja vesihuoltotoiminnan kehittäminen VPPD on nyt ollut voimassa hieman yli vuosikymmenen, samoin vesihuoltolaki, jonka säätämisen taustalla VPPD:n rooli on ollut vaikuttamassa keskeisesti. VHL:n tavoitteena on ollut myös VPPD:n asettamien ohjausperiaatteiden toteuttaminen muun muassa vesipalvelusta perittävien vastikkeiden kautta. Suomen osalta hyvälaatuisesta vedestä ei esiinny mainittavaa puutetta, joten vesi ei ole täällä samanlainen niukkuushyödyke kuin useimmissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa. Suomessa vesien tila on pääsääntöisesti hyvä, joten pilaantumista koskevien asioiden sijaan huomiota voidaan kiinnittää enemmänkin erilaisiin kustannusten jakautumista koskeviin kysymyksiin vesihuoltopalvelujen osalta. VHL velvoittaa huomioimaan kustannusten kattamisen periaatteen, tosin Suomen oloissa myös erilaiset vesihuollolle osoitetut subventiot ovat tavallisia, joten kustannusten kattamisen periaatteen noudattamisessa sovelletaan tiettyä joustavuutta. VHL huomioi näin ollen oikealla tavalla vesihuollon luonteen välttämättömyyspalveluna, jonka saanti tulee turvata ilman kohtuuttomiksi katsottavia kustannuksia. Veden hyvästä saatavuudesta johtuen Suomessa ei ole liioin ollut samanlais- ta vedenkulutuksen määrällisen sääntelyn tarvetta, jota VPPD omalta osaltaan edellyttää, vaan huomiota on meillä kiinnitetty enemmänkin ympäristönsuojelun tyyppisiin asioihin. Myöskään veden raaka-ainehinnoittelun käyttöönottoa ei ole näköpiirissä, vaan vesivarojen määrälliseen hyödyntämiseen liittyviä oikeuskysymyksiä lähestytään vastaisuudessakin vallintaoikeuksien, toimenpidevelvoitteiden ja muiden jo vakiintuneesti vesilain soveltamiseen liittyvien instrumenttien kautta. Varsinaisen raaka-ainehinnoittelun käyttöönotto voisi sitä paitsi merkitä vesi(huolto)palvelujen osalta suorastaan takaperoista kehitystä, joten myös siitä saatava ympäristöpoliittinen hyöty jäisi luultavasti kyseenalaiseksi (Andersson). Vesihuoltolain soveltamisesta, hinnoittelukysymykset mukaan lukien, ei ole kertynyt merkittävämpää oikeuskäytäntöä, joten se lienee ainakin välillisenä osoituksena nykymuotoisen vesihuoltolain verraten hyvästä toimivuudesta. Kirjallisuus • Andersson, Heidi: Veden saatavuus– oikeustieteellinen tutkimus. Helsinki 2010. • Belinskij, Antti: Oikeus veteen: talousveden saatavuus Suomen ja Etelä-Afrikan oikeudessa. Helsinki 2010. • Hollo, Erkki ja Salila, Jari: Vesipolitiikan puitedirektiivin implementoiminen Suomen lainsäädäntöön. Teoksessa Ympäristöoikeudellisia tutkielmia. Helsinki 2001. • Hollo, Erkki: Ympäristö ja oikeus. Helsinki 2009. • Kaatra, Kai: Vesipolitiikan puitedirektiivi ja vesivarojen käyttö. Vesitalous 2/2001. • Ketola, Johanna: Kustannusten kattamisen periaatteen toteutuminen Suomen vesilainsäädännössä. Teoksessa Ympäristöoikeudellisia tutkielmia. Helsinki 2001. • Matinvesi, Jukka: Vesipolitiikan puitedirektiivi ja sen toimeenpano. Ympäristö ja terveys 5/2003. • Ollikainen, Markku, Iho, Antti ja Rinta, Susanna: Taloustieteellinen lähestymistapa kestävään vesitalouteen. Vesitalous 6/2005. • Stenbäck, Patrik: Kustannusten kattamisen periaate vesienkäytön sääntelyssä. Teoksessa Ympäristöoikeudellisia tutkielmia. Helsinki 2001. • Water Framework Directive. Determination of cost recovery. EUREAU (European Union of National Associations of Water Suppliers and Waste Water Services), Brussels 2004. VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS Vesiosuuskuntien erityiskysymyksiä Suomessa on ollut vesiosuuskuntia jo yli 100 vuoden ajan. Niitä on ollut yleensä pääosin maaseudulla. Vuoden 2004 alusta voimaan tullut asetus talousjätevesien käsittelystä haja-asutusalueella pani liikkeelle voimakkaan uusien vesiosuuskuntien perustamisbuumin, ja ei vain maaseudulla, vaan myös jopa suurehkojenkin kaupunkien asemakaavaa vailla olevilla alueilla. A setus talousvesien käsittelystä haja-asutusalueella aiheutti sen, että kansalaisten oli pakko ryhtyä miettimään, onko muuta mahdollisuutta kuin vastata itse ja yksin asetuksen asettamaan hyvin vaativaan ja merkittäviä kustannuksia mukanaan tuoneeseen haasteeseen. Useissa tapauksissa täksi muuksi mahdollisuudeksi löydettiin jo ennestään hyväksi koettu keino hoitaa yhteinen ja yhteistoimintaa edellyttävä järjestely osuuskuntamuodossa. Vesiosuuskuntia haja-asutusalueille perustaneet ja perustavat henkilöt ovat suurien haasteiden edessä. Pitäisi osata panna mahdollisimman hyvään kuntoon sekä tekninen että taloudellinen suunnittelu, valvonta, hallinto ja jäsensuhteiden hoito. essa on tärkeätä miettiä erityisesti tätä tarkoituskysymystä. Käytännössä tarkoitus, johon ylimääräisiä maksuja pitää periä, on osuuskunnan ottamien lainojen korkojen ja lyhennysten maksu. Usein vaan säännöissä määrätään täysin käytännölle vieraasta tarkoituksesta, kuten esimerkiksi kiinteistön ostamisesta ja rakennusten uusimisesta. Aika harvalla vesiosuuskunnalla edes on maita ja mantuja, tai edes varsinaisia rakennuksia. Eri ulkopuolisia rahoituslähteitä käyttäen hankitaan oman pääoman lisäksi vierasta pääomaa, useimmiten pankkilainaa. Yksi oleellinen vesiosuuskuntien rahoituslähde ovat yhteiskunnalta saatavat avustukset. Jäseniltä perittävät osuusmaksut ovat vesiosuuskunnissa perinteisesti hyvin pieniä. Niiden määrä vaihtelee yleensä viidestäkymmenestä muutamaan sataan euroon. Pääosin jäsenten omarahoitusosuus peritään liittymismaksuina. Näin on jo perinteisesti ollut. Nykyisin on melko yleisesti hyväksytty se vesihuoltolakiin perustuva periaate, että liittymismaksut määrätään vesiosuuskunnan eri alueille erisuuruisiksi pitäen kustannusten jaossa mielessä aiheuttamisperiaatetta. Tämä merkitsee sitä, että jäsenten omarahoitusosuutta ei peritä ainakaan pelkästään osuusmaksuina. Vesiosuuskunnan rahoitus Osuusmaksut sinänsä oivallinen rahoituskeino Vesiosuuskunta on yritys. Sen, kuten kaikkien muidenkin yritysten tulee pohtia tarkoin, miten yrityksen toiminta rahoitetaan. Mikä on oman ja mikä on vieraan pääoman osuus? Mistä ja kuinka paljon voidaan saada avustuksia? Vesiosuuskuntien rahoituksessa käytetään jäseniltä perittäviä osuusmaksuja, liittymismaksuja sekä perus- ja käyttömaksuja. Toisinaan, ja yleensä etenkin silloin kun talouden suunnittelussa on epäonnistuttu, jäseniltä joudutaan perimään vielä niin sanottuja ylimääräisiä maksuja. Ylimääräisen maksun perimisestä ja siitä, mihin tarkoitukseen niitä voidaan periä, pitää luonnollisesti olla määräykset osuuskunnan säännöissä. Sääntöjä laadittaessa ja niitä muutetta- Toisinaan vesiosuuskuntaan mukaan tulevien tarkoituksena on rahoittaa verkoston ym. rakentaminen pääosin jäseniltä kerättävillä varoilla. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että avustusta on syystä tai toisesta saatavilla vähän, eikä haluta ottaa pankkilainaa. Tällöin liittymismaksujen perimisen vaihtoehtona on riittävän suurten osuusmaksujen eli jopa usean tuhannen euron suuruisten osuusmaksujen periminen. Merkittävä osuuspääoman kerääminen jäseniltä on vesiosuuskunnassa aivan käyttökelpoinen tapa rahoittaa osuuskuntaa. Tavaksi vain on tullut, että vesiosuuskuntien osuusmaksut ovat hyvin pieniä ja valtaosa jäseniltä kerättävästä rahoituksesta peritään heiltä liittymis- KARI LEHTO Varatuomari, lakiasiainjohtaja Pellervo-Seura ry. E-mail: [email protected] maksuina. Yksi osuusmaksujen perimisen parhaista puolista on, että ne katsotaan kiistatta jäsenten suorituksiksi osuuskunnan omaan pääomaan. Tarkkaavainen lukija voi kuitenkin heti ajatella, että osuusmaksuihin sisältyy ongelma siitä, että ne palautetaan jäsenelle hänen erotessaan osuuskunnasta. Aivan, mutta vesiosuuskunnistahan ensinnäkin erotaan melko harvoin, ja mikä vielä merkittävämpää: Vesiosuuskunnille kertyy hyvin harvoin jakokelpoista ylijäämää. Etenkin rakennusvaiheen aikana syntyy niin merkittäviä tappioita, että niitä ei pystytä kokonaan ehkä koskaan kattamaan ja näin ollen jakokelpoista ylijäämää ei ole ja näin ollen osuusmaksua ei voi, eikä saakaan, eronneelle jäsenelle palauttaa. Tämä perustuu osuuskuntalain sisältämiin määräyksiin. Liittymismaksuissa veroansa Liittymismaksut ovat perinteinen vesiosuuskuntien omarahoituksen lähde. Liittymismaksuja käytettäessä on kuitenkin oltava välttämättä selvillä niiden verottamiseen liittyvistä asioista. Liittymismaksujen osalta on aina muistettava, että veroviranomaisten ottaman kannan mukaan vesiosuuskunnan tai muun vesihuolto-osuuskunnan liittymismaksut ovat vapaita tuloverosta ja arvonlisäverosta vain ja ainoastaan silloin, kun ne ovat palautuskelpoisia. On erittäin hyvä, että tässäkin lehdessä tämä liittymismaksujen verokohtelu tuodaan jälleen esiin. Olen nimittäin useissa yhteyksissä havainnut, että asia on valitettavan monille edelleen epäselvä. www.vesitalous.fi 11 VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan (KHO 2004:14), että kunnallisen sähkölaitoksen perimät siirtokelpoiset, mutta ei-palautuskelpoiset liittymismaksut olivat vastiketta verkonhaltijan suorittamista palveluista ja siten niistä oli suoritettava arvonlisäveroa. Siirtokelpoisia, mutta ei-palautuskelpoisia liittymismaksuja oli Korkeimman hallinto-oikeuden mielestä pidettävä lopullisina, kertaluontoisina korvauksina maksun suorittajan liittymisestä palveluverkkoon. Palautuskelpoiset liittymismaksut katsottiin kuitenkin pääomasijoituksen luonteisiksi, eikä niihin liittynyt arvonlisäveron suorittamisvelvollisuutta. Tämän Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun antamisen jälkeen verohallitus antoi Verohallinnon ohjeen (OHJE Dnro 350/40/2004 19.2.2004), jonka mukaan vain palautuskelpoiset liittymismaksut ovat arvonlisäverosta vapaita. Joulukuun 30 päivänä 2008 annetulla lailla (1077/2008) muutettiin liittymismaksujen verotusta koskevan EVL:n 6 §:n alku ja 3-kohta kuulumaan seuraavasti: Veronalaista tuloa eivät ole: ”3) sähkö-, tele-, vesi-, viemäri- tai kaukolämpöverkkoa ylläpitävän yhteisön verkkoon liittymisestä perimät maksut, jotka palautetaan suorittajalle” Tästä seuraa, kuten edellä mainittiin, että nykyisin ainoastaan ja vain palautuskelpoiset vesiosuuskunnan liittymismaksut ovat osuuskunnalle verovapaata tuloa. Ennen nyt tapahtunutta muutosta voimassa olleen EVL 6 §:n mukaanhan verovapaata tuloa olivat sekä palautuskelpoiset että siirtokelpoiset liittymismaksut. Nyt siirtokelpoiset, mutta palautuskelvottomat liittymismaksut ovat osuuskunnalle verotettavaa tuloa ja niiden osalta on suoritettava myös arvonlisävero. Liittyjien sitouttaminen hankkeeseen Pantaessa vesiosuuskuntia alulle erehdytään aina silloin tällöin innostumaan liikaa ja unohdetaan elämän realiteetit. Aktiiviset vesiosuuskunnan perustajat 12 Vesitalous 5/2011 keräävät perustettuun osuuskuntaan innolla paljon uusia jäseniä. Innostuksen vallassa myös kaikki talouslaskelmat tehdään sen varaan, että kaikki liittyjät pysyvät hankkeessa mukana. Kun sitten jäseniksi liittyneille selviävät hankkeen todelliset (valitettavasti tosin vielä tässäkin vaiheessa usein liian alhaisiksi arvioidut) kustannukset, ainakin muutama liittyjä haluaa irtaantua hankkeesta. Tällaisten tilanteiden estämiseksi on vähintä, mitä osuuskunnassa voidaan tehdä, että vesiosuuskunnan sääntöihin pannaan määräys siitä, että jäsen ei saa erota osuuskunnasta ennen kuin on kulunut vähintään säännöissä määrätty aika (osuuskuntalain mukaan enintään kolme vuotta). Tämän sääntöihin otettavan määräyksen sijasta taikka sen ohella on käytännössä tehokkainta se, että mukaan tulevilta otetaan kirjallinen sitoumus siitä, että he sitoutuvat olemaan hankkeessa mukana vähintään siihen saakka, kun tietty rakennusvaihe (heitä koskeva) on loppuun saatettu. Usein osuuskunnan on hyvin tehokasta vedota tällaiseen erilliseen sitoumusasiakirjaan. Ihmiset, jotka ovat sellaisen allekirjoittaneet, ymmärtävät onneksi ainakin valtaosassa tapauksista sen, että sitoumus on tarkoitettu noudatettavaksi. Kustannusarviot pettävät usein Vesiosuuskuntien rakennushankkeissa, kuten muissakin rakennushankkeissa, yksi hyvin keskeinen ja tärkeä osaalue on kustannusarvion tekeminen. Se on syytä tehdä täsmällisesti ja koko ajan talouden realismi mielessä pitäen. Valitettavan usein kustannusarviot tehdään aivan liiaksi ”alakanttiin”. Toisinaan tämä johtuu taitamattomuudesta, toisinaan melkein ennalta-arvaamattomista kustannusten nousuista, mutta toisinaan jopa siitä, että mahdollisimman monen saamiseksi hankkeeseen mukaan, ei edes haluta tuoda hankkeen todellista hintaa esiin. Tähän toki ei saisi syyllistyä, sillä se on sekä hankkeen puuhaajien itsensä että hankkeeseen mukaan houkuteltavien pettämistä. Vesiosuuskuntien hallinnosta Vesiosuuskunnat ovat demokraattisesti omistettuja ja hallinnoituja yhteisöjä. Niissä noudatetaan henkilö ja ääni -periaatetta. Ylimpänä päätöksentekijänä on osuuskunnan kokous, johon jokaisella jäsenellä on oikeus ja oikeastaan velvollisuuskin osallistua. Vesiosuuskuntien toimieliminä ovat hallitus ja toimitusjohtaja. Toimitusjohtajaa ei läheskään kaikissa vesiosuuskunnissa ole. Nykyisin myöskään tilintarkastajia ei niissä aina ole. Pitää kuitenkin muistaa, että mikäli säännöissä on määräykset tilintarkastuksesta ja tilintarkastajasta, tilintarkastaja, ja kaiken lisäksi nykyisin ammattitilintarkastaja, pitää valita. Mikäli tilintarkastajaa ei haluta valita, on nämä säännökset säännöistä poistettava. Toimitusjohtajan valitsemista pienehköönkin vesiosuuskuntaan kannattaa toki harkita. Toimitusjohtajan ei tarvitse pienessä osuuskunnassa olla mikään palkkajohtaja. Toimitusjohtaja voi hyvin toimia talkoohengessä kuten hallituksen jäsenetkin toimivat. Keskeisintä on se, että osuuskunnassa on joku sellainen henkilö, joka huolehtii kokonaisvaltaisesti sen asioiden järjestämisestä. Erillisen toimitusjohtajan käyttäminen toimimaan työparina hallituksen ja erityisesti sen puheenjohtajan kanssa on usein parempi vaihtoehto kuin se usein käytetty tapa, että hallituksen puheenjohtaja on se henkilö, jonka pitäisi huolehtia kokonaisvaltaisesti vesiosuuskunnan asioiden järjestämisestä. Tilintarkastajan valinnan osalta on hyvä periaate, että ainakin silloin, mikäli vesiosuuskunnan kirjanpidon ja siinä ohessa muidenkin taloushallintoon liittyvien asioiden hoito ei ole ammattilaisen, kuten esimerkiksi tilitoimiston, hoidossa, tilintarkastaja on syytä valita. Etenkin silloin kun tilintarkastajaa ei ole valittu, osuuskunnan kokouksen on hyvä valita pari osuuskunnan jäsentä tarkastamaan epävirallisina tarkastajina osuuskunnan toimintaa. Tällaisista tarkastajista ei kuitenkaan saa missään tapauksessa käyttää nimitystä tilintarkastaja eikä myöskään termiä toiminnan tarkastaja, koska sillä tarkoitetaan vain asunto-osakeyhtiölaissa ja yhdistyslaissa säänneltyjä toiminnan tarkastajia. Mahdollisesti ensi vuonna säädettävään uuteen osuuskuntalakiin sisällytetään säännökset toiminnantarkastajista osuuskunnassa, jolloin sitten tätä termiä voidaan käyttää myös vesiosuuskunnissa. VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS Vesihuoltolaitosten henkilöstöselvitys 2011 Vesihuoltolaitosten henkilöstöselvitys 2011 perustuuVVY:n jäsenlaitoksille vuoden 2010 lopulla tehtyyn kyselyyn. Vesihuoltolaitoksilla työskentelevän henkilöstön määrä on vähentynyt. Lähes puolet vesihuoltolaitosten tämän hetkisestä henkilökunnasta saavuttaa nykyisen eläkeiän vuoteen 2022 mennessä. Näkymät uuden henkilöstön rekrytoinnin osalta vaihtelevat laitoskoon mukaan. Sitoutumishaluisille ja motivoituneille henkilöille on kysyntää. ANNA-MAIJA HALLIKAS Koulutussuunnittelija, Suomen Vesilaitosyhdistys ry E-mail: [email protected] V esihuoltolaitosten henkilöstökysely toteutettiin sähköisenä Webropol-kyselynä. Linkki kyselylomakkeeseen lähetettiin marraskuussa 2010 kaikkiaan 267 vesihuoltolaitokselle. Jakelun ulkopuolelle jäivät ne VVY:n jäsenlaitokset, joiden sähköpostiosoitetta ei ole ilmoitettu jäsenrekisteriin. Kaikkiaan VVY:n jäsenenä oli tuolloin 298 vesihuoltolaitosta. Henkilöstökyselyn vastausprosentti oli 56,6. Edellinen vesihuoltolaitosten henkilöstöselvitys on vuodelta 2002. Tuolloin kyselyyn vastasi 50,4 prosenttia silloisista VVY:n 266 jäsenlaitoksesta. Henkilöstökysely laadittiin pitkälti samanlaisena kuin vuonna 2002, jotta kyselyjen tuloksia voitiin verrata toisiinsa. Esimerkiksi erikokoisten laitosten ryhmittely tapahtui samalla perusteella kummassakin kyselyssä. Tukkuvesilaitoksia ei kuitenkaan ole erotettu uudemmassa selvityksessä omaksi ryhmäkseen. Osa henkilöstön koulutukseen liittyvistä kysymyksistä ja kysymykset uuden henkilöstön saatavuudesta ovat puolestaan uusia. Kyselyssä henkilöstöä koskevat tiedot pyydettiin ilmoittamaan 1.11.2010 olleen tilanteen mukaan ja laitosten taloutta ja laskutettuja vesimääriä sekä henkilöstön koulutusta koskevat tiedot vuodelta 2009. Lisäksi kysyttiin palvelujen ostosta vesihuoltolaitosten ulkopuolelta vuonna 2010. Tulosten tarkastelu on tehty kuhunkin kysymykseen vastanneiden määrän perusteella. Selvityksessä esitetyt luvut Kuva 1. Vesihuoltolaitosten henkilöstön koulutusjakauma. www.vesitalous.fi 13 VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS kuvaavat kyselyyn vastanneiden laitosten tilannetta. Laajemmin tarkasteltuna tulokset ovat lähinnä suuntaa-antavia. Tietoja kyselyyn vastanneista laitoksista Vastanneiden laitosten toimintamuoto oli yleisimmin osakeyhtiö, liikelaitos tai muu kunnallinen laitos; näihin ryhmiin kuului 79 prosenttia vastanneista laitoksista. Vesi- ja viemärilaitoksia vastaajista oli 79 prosenttia. Vesihuoltolaitokset on jaettu omalla jakelualueella laskutetun vesimäärän tai laitoksen jätevesilaskutuksen perusteena olleen vesimäärän perusteella kolmeen ryhmään. Ryhmittely on: • pienet vesilaitokset: alle 350.000 m³/a • keskisuuret vesilaitokset: 350.000 – 2 miljoonaa m³/a • suuret vesilaitokset: yli 2 miljoonaa m³/a. Vastaajista 48 prosenttia oli pieniä laitoksia, 38 prosenttia keskisuuria laitoksia ja 15 prosenttia suuria laitoksia. Vastauksia saatiin yleisimmin EteläSuomen sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastojen alueilta. Henkilöstön määrä on laskenut Henkilökunnan lukumäärään pyydettiin laskettavan ainoastaan vesihuoltolaitoksen oma henkilöstö, jonka henkilöstökulut maksetaan vesihuoltolaitoksen budjetista. Mukaan ei siis laskettu esimerkiksi muilta toimijoilta ostettuja palveluja. Tuloksissa on tarkasteltu laitoksilla työskentelevien henkilöiden lukumäärää. Tällöin esimerkiksi puolipäiväinen henkilö on laskettu yhdeksi henkilöksi. Henkilöstömäärän vaihtelu erikokoisilla laitoksilla oli suuri. Taulukko 1. Henkilöstön määrä keskimäärin ja henkilöstömäärän vaihtelu erikokoisilla laitoksilla. keskiarvo vaihtelu Pienet laitokset 3,5 0 – 18 Keskisuuret laitokset 13,3 1 – 58 Suuret laitokset 31,4 3 – 98 Henkilöstön kokonaismäärä on laskenut: henkilöstön kokonaismäärä vas- 14 Vesitalous 5/2011 tanneilla laitoksilla oli 1664 henkilöä, vuonna 2002 se oli 2416 henkilöä. Henkilöstöstä suurin osa, 95 prosenttia on vakituisessa työsuhteessa. Heistä 8 prosenttia on osa-aikaisia. Pienillä laitoksilla vakituisen osa-aikaisen henkilöstön osuus on noin 22 prosenttia, kun se oli vuonna 2002 lähes puolet. Osaaikaisten osuus keskisuurilla laitoksilla on puolestaan laskenut 15:sta 5 prosenttiin. Suurilla laitoksilla tilanne ei ole merkittävästi muuttunut. Kuudella kyselyyn vastanneella pienellä laitoksella oli ainoastaan osa-aikaista henkilöstöä, yksi laitos ilmoitti ostavansa palvelut kunnalta. Vesihuoltolaitosten johtajista yli puolet päätoimisia, lähes kaikilla vesihuoltoalan koulutus Vesihuoltolaitoksen johtajista 53 prosenttia työskentelee päätoimisena laitoksen palveluksessa. Laitoskoolla on selkeä vaikutus päätoimisuuteen: suurten laitosten johtajista 90 prosenttia, keskisuurten 71 prosenttia ja pienten laitosten johtajista 27 prosenttia on päätoimisia. Muutosta vuoden 2002 kyselyyn on tapahtunut lähinnä keskisuurten laitosten kohdalla: päätoimisten johtajien osuus on noussut 50:sta 71 prosenttiin. Suurten ja keskisuurten vesihuoltolaitosten johtajista esittelijänä laitoksen hallituksessa/johtokunnassa/lautakunnassa toimivat kaikki. Vaikka pienten laitosten johtajista vain 27 prosenttia oli päätoimisia, toimi heistä 71 prosenttia esittelijänä. Laitosjohtajista 68 prosenttia on syntynyt 1940- ja -50-luvuilla, pienillä laitoksilla heidän osuutensa on 74 prosenttia. Vesihuoltolaitoksen johtajien koulutustausta jaettiin viiteen ryhmään: • ei ammattitutkintoa: enintään lyhyitä ammattikursseja • ammatillinen perustutkinto: ammatillinen oppilaitos, oppisopimuskoulutus • opistotason tutkinto: teknillinen koulu, opistoaste • alempi korkeakoulututkinto: ammattikorkeakoulu, tekninen opisto (esim. AMK-insinööri, kandidaatti) • ylempi korkeakoulututkinto: yliopisto, teknillinen korkeakoulu, kauppakorkeakoulu, ylempi ammattikorkeakoulututkinto (maisteri, DI ja sitä korkeammat tutkinnot). Suurten laitosten johtajista 77 prosentilla on ylempi korkeakoulututkinto ja keskisuurten laitosten johtajista lähes 60 prosentilla korkeakoulututkinto. Kaikilla suurten ja keskisuurten laitosten johtajilla on vähintään opistotason tutkinto. Pienillä laitoksilla opistotason tutkinnon on suorittanut yli puolet laitosjohtajista. Kaikista laitosjohtajista 94 prosenttia on suorittanut vesihuoltoalan koulutuksen. Henkilöstön koulutustausta on noussut, eläköityminen kiihtyy Henkilöstön koulutustausta jaettiin vastaaviin viiteen ryhmään kuin laitosjohtajilla. Niiden henkilöiden osalta, joilla on tutkinto useammasta koulutusryhmästä, pyydettiin valitsemaan tasoltaan korkein tutkinto. Vesihuoltolaitoksen johtajaa ei tullut huomioida tässä tarkastelussa. Verrattaessa tuloksia vuoden 2002 tuloksiin on merkille pantavaa, että ilman ammattitutkintoa olevien osuus on pienentynyt 25:stä 18 prosenttiin. Ammatillisen perustutkinnon osuus puolestaan on kasvanut 45:stä 54 prosenttiin. Muilta osin koulutustasossa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Ilman ammattitutkintoa olevia on suhteellisesti eniten pienillä laitoksilla, neljännes henkilöstöstä. Ammatillisen perustutkinnon on suorittanut vähintään puolet henkilöstöstä kaikissa laitosryhmissä. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden osuus on kasvanut sekä pienissä että keskisuurissa laitoksissa, suurissa laitoksissa osuus on suunnitteen vastaava kuin 2002. Kuvasta 2 ilmenee koulutustaustan lisäksi vesihuoltolaitosten henkilöstön ikärakenne. Henkilöstöstä yli kaksi kolmasosaa, 68 % on 1950- ja 60-luvuilla syntyneitä. Vesihuoltoalan henkilöstöstä 48 % on syntynyt ennen vuotta 1960. Se tarkoittaa, että lähes puolet vesihuoltolaitosten tämän hetkisestä henkilökunnasta saavuttaa nykyisen eläkeiän vuoteen 2022 mennessä. VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS Palvelujen osto vesihuoltolaitoksen ulkopuolelta Vesihuoltolaitoksen ulkopuolelta ostettuihin palveluihin sisältyivät myös kunnalta ostetut palvelut. Jätevesien käsittelyn ostaminen laitoksen ulkopuolelta on lisääntynyt lähes 20 prosenttia pienillä ja noin 10 prosenttia suurilla laitoksilla. Suunnittelua ja verkostorakentamista ostavat aiempaa enemmän keskisuuret laitokset; taloushallinnon, siivouksen ja kiinteistöhuollon palveluja suuret laitokset. Ostettujen palveluiden tasoon oltiin enimmäkseen tyytyväisiä. Kriittisimmin suhtauduttiin suunnittelun, kiinteistönhoidon, verkostorakentamisen ja taloushallinnon tasoon. Veden hankinnan, jäteveden käsittelyn ja laboratoriopalveluiden tasoa pidettiin erinomaisena tai hyvänä. Erikseen kysyttiin, kuinka vesihuoltolaitoksen ulkopuolelta ostettujen palvelujen määrän arveltiin muuttuvan seuraavan viiden vuoden aikana. Suurin osa laitoksista arvioi, ettei ostettujen palvelujen määrä tule muuttumaan. Erittäin harva vastaaja puolestaan arvioi, että ostettujen palvelujen määrä vähenisi. Mielipiteitä vesihuoltoalan koulutuksesta, koulutuksen laadusta ja riittävyydestä Mielipiteitä vesihuoltoalan koulutuksesta, koulutuksen laadusta ja riittävyydestä kerättiin avoimella kysymyksellä. Vastauksista kävi ilmi vesihuoltoalan koulutuksen sirpaleisuus. Osassa vastauksia arvioitiin ammatillista koulutusta, osassa alalla tarjottavaa, lyhytaikaista täydennyskoulutusta. Alueelliset erot koulutuksen tarjonnassa ja saatavuudessa heijastuivat vastauksista. Yleisesti ottaen koulutuksen laatuun oltiin tyytyväisiä, mutta sen todettiin vaihtelevan. Perusongelmiksi tunnistettiin vesihuollon eri tehtäviin liittyvien pätevyysvaatimusten puuttuminen ja koulutukseen hakeutuvien vähäisyys. Koulutukseen hakeutumisen ongelmiksi mainittiin vähäiset koulutusmäärärahat ja henkilöstöresurssit, jotka vaikeuttavat henkilöstön irrottamista pitempiin koulutuksiin. Useammassa vastauksessa kaivattiin alalle ammattioppilaitoksissa suo- Kuva 2. Henkilöstön koulutustausta syntymävuosikymmenen mukaan. ritettavaa ammatillista perustutkintoa. Myös ammattikorkeakouluopetukseen haluttaisiin lisää vesihuoltopainotteisia erikoistumisopintoja. Vesihuollon ammattitutkintoa pidettiin järjestelmänä asiallisena, vaikka odotukset ja tarpeet eivät olleet kaikkien osalta täyttyneet. Koulutuksen tarjoajien valvontaa toivottiin lisättävän. Oppisopimuskoulutukseen oltiin tyytyväisiä ja tarjontaa pidettiin riittävänä, joskin koulutusta toivottiin myös kehitettävän. Henkilöstön määrän arvioidaan säilyvän ennallaan Henkilöstön määrän kehittymistä ja uuden henkilöstön saatavuutta tarkastellaan seuraavassa laitoskoon mukaan. Suluissa olevat luvut kuvaavat tilannetta vuonna 2002. Pienten laitosten vastaajista 64 prosenttia (73 %) arvioi henkilöstömäärän säilyvän ennallaan seuraavan 10 vuoden aikana. Henkilöstömäärän kasvua ennusti 19 prosenttia (20 %) ja vähenemistä 16 prosenttia (8 %) vastanneista. Pienistä laitoksista runsaalla viidenneksellä on ollut vaikeuksia henkilöstön rekrytoinnissa. Useammalla laitoksella on ollut vaikeuksia löytää sijaisia ja varallaolon henkilöstöä. Keskisuurien laitosten edustajista 55 prosenttia arvioi henkilöstömäärän säilyvän ennallaan seuraavien 10 vuoden aikana. Henkilöstömäärän arvioi kasvavan kolmannes (neljännes) ja vähenevän 11 prosenttia (20 %) vastaajista. Vaikeuksia ammattitaitoisen henkilökunnan hankinnassa on ollut kolmanneksella laitoksista. Rekrytoinnin ongelmiksi mainittiin mm. hakijoiden työkokemuksen puute ja määrärahojen niukkuus. Suurien laitosten vastaajista henkilöstömäärän arvioi säilyvän ennallaan 55 prosenttia (60 %), kasvavan 27 prosenttia (10 %) ja vähenevän 18 prosenttia (30 %) seuraavien 10 vuoden aikana. Näkymät uuden henkilöstön rekrytoinnin osalta vaihtelevat Näkymät uuden henkilöstön rekrytoinnin osalta vaihtelivat jonkin verran laitoskoon mukaan, joskin kaikille yhteisiäkin näkemyksiä oli. Pienillä ja keskisuurilla laitoksilla työntekijöiden tulee monesti olla moniosaajia, kun koko laitosta hoidetaan yksin tai vain muutaman ihmisen voimin. Keskisuurilla ja suurilla laitoksilla rekrytoitavan henkilöstön kokemuksen puute on suurempi ongelma kuin vähäinen koulutus. Palkkatason alhaisuuden pelätään tuovan haasteita rekrytointiin. Henkilöstön saannissa uskottiin olevan alueellisia eroja. Koska erikokoisilla laitoksilla jopa näkemys henkilökunnan saatavuudesta vaihteli, on asiaa tarkastelu seuraavassa www.vesitalous.fi 15 VESIHUOLTOLAITOSTEN HALLINTO JA TALOUS 16 Vesitalous 5/2011 alv elu p M uu rja us ine n j a k o nt am Ku nn o ss ap it o ra ke nh oi to Ve rk o st o us vo in te ist ö Sii Ki ely ou sh all in to Su un La ni bo t te ra lu to r io pa lv e lu t Ta l kä sit t sie n Jä te ve Ve d en h an k in ta %vastanneistalaioksista erikseen pienten, keskiPienetlaitokset Keskisuuretlaitokset Suuretlaitokset suurten ja suurten lai100 tosten näkökulmasta. 90 Pienillä laitoksilla 80 näkymät uuden hen70 60 kilöstön rekrytoinnin 50 osalta olivat selvästi 40 30 kaksijakoiset. Osa vas20 taajista oli optimistisia 10 ja uskoi, että ammat0 titaitoista henkilöstöä löytyy tulevaisuudessakin. Kuitenkin merkittävästi useammin todettiin, että tilanne on synkkä jo tällä hetkellä. Muutamassa vastauksessa pohdittiin onko ainoa ratKuva 3. Palvelut, jotka ostetaan kokonaan tai pääosin laitoksen ulkopuolelta. kaisu työvoiman saantiin vesihuollon keskittyminen, yhdistyminen suurempiin kokonaisuuksiin. Ammattitaitoisia, päteviä hakijoita todettiin olevan liian vähän; jotkut vastaajat olivat valmiita kouluttamaan heitä itse. Myös osaavia urakoitsijoita kaivataan. Osa pienistä laitoksista toimii luottamushenkilöiden voimin. Keskisuurilla laitoksilla näkymät olivat yleisesti ottaen pieniä laitoksia valoisammat. Kuva 4. Palvelut, joiden ostamisen vesihuoltolaitosten ulkopuolelta arvellaan kasvavan. Useat vastaajista olivat sitä mieltä, että vaikka nykyisin ongelmia rekrytoinnissa ei ole, voi Kuinka markkinoida se kuitenkin tulevaisuudessa vaikeukilöstön rekrytointiin tulevaisuuvesihuoltolaitosta tua. Koulutuksen saaneita ei välttädessa suhtauduttiin optimistisesti. kiinnostavana työpaikkana? mättä ole saatavilla; useampi vastaaPääosin todettiin, ettei rekrytoinnisja totesi, että varsinainen oppiminen sa ole ollut ongelmia, mutta näkymät Yleisimpiä tapoja markkinoida vesihuoltapahtuu työssä, esimerkiksi henkilön voivat huonontua tulevaisuudessa. tolaitosta kiinnostavana työpaikkana tullessa toiselta alalta. Sitoutuneen Sitoutumishalu ja motivoituneisuus, ovat olleet opiskelijoiden palkkaaminen henkilöstön saaminen ja nuorempien vuorovaikutustaidot ja oikea asenne kesäharjoittelijoiksi, koululaisille ja/tai työntekijöiden talossa pitäminen on olivat ominaisuuksia, joita henkilösopiskelijoille järjestetyt laitosvierailut ja haasteellista. Työolosuhteet eivät välttöltä kaivataan. Alan imago on tärkeä peruskoululaisten ottaminen työhön tutämättä houkuttele työntekijöitä alaltekijä henkilöstön saatavuudelle. Pari tustumisjaksoille. Keskisuurilla ja suule. Keinona henkilöstötilannetta helvastaajaa uskoi, että jatkossa vesihuolrilla laitoksilla kolmanneksi yleisin tapa pottamaan mainittiin alueellisen vesitolaitokset tulevat itse järjestämään on panostaminen nettisivujen sisältöön. huoltolaitoksen perustaminen. ammattihenkilöille tehtävien edellytVähiten on osallistuttu rekrytointitaSuurilla laitoksilla uuden hentämän koulutuksen. pahtumiin ja alan messuille. NÄKÖKULMA NÄKÖKULMA Vesihuollon toimintavarmuus ja hyvät palvelut turvataan parhaiten riittävän suurissa itsenäisissä vesihuoltolaitoksissa Maassamme on hyvin suuri lukumäärä vesihuoltolaitoksia, joten niiden yhdistäminen keskenään olisi järkevää ja toisi myös mittakaavaetuja. Keskenään hyvin erilaisten toimialojen yhdistämisessä ei sen sijaan saavuteta mittakaavaetuja eikä synergiaetujakaan. S TIMO HEINONEN Hallituksen puheenjohtaja Suomen Vesilaitosyhdistys ry (VVY) E-mail: [email protected] OSMO SEPPÄLÄ Tekn.tri, toimitusjohtaja, Suomen Vesilaitosyhdistys ry (VVY) E-mail: [email protected] Kirjoittajat ovat Vesilaitosyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Suomen Vesilaitosyhdistys ry (VVY) on vesihuoltoalan yhteisjärjestö, jonka tehtävänä on edistää vesihuoltolaitosten toimintaedellytyksiä. VVY valvoo jäsentensä etuja, palvelee asiantuntemuksellaan jäsenlaitoksiaan sekä vahvistaa osaamista vesihuoltotoimialalla. Yhdistyksen toiminta jakaantuu viiteen ydintehtävään: edunvalvonta, kehittäminen, koulutus, jäsenpalvelut ja viestintä. uomessa on viime vuosina toteutettu joitakin vesihuoltolaitoksen yhdistämisiä energiayhtiöön. Lisäksi on syntynyt monialatoimijoita, joissa esimerkiksi jätehuolto ja vesihuolto on yhdistetty. Monialayhtiöihin sekä vesihuoltolaitosten ja energialaitosten yhdistämiseen liittyy monia ongelmallisia näkökohtia. Keskenään hyvin erilaisten toimintojen ja erityisesti asiakkaille tarjottavien palvelujen osalta yhdistämisellä ei ole saavutettavissa sellaisia synergiaetuja, joilla vastattaisiin tulevaisuuden vesihuoltohaasteisiin. Vesihuoltolaitosten yhdistäminen energialaitoksiin ei lisää vedenhankintamahdollisuuksia eikä mahdollista putkilinjojen yhdistämistä, joilla molemmilla toimenpiteillä voidaan lisätä vesihuollon varmuutta. Henkilöstö ei erikoistu toimialakohtaisesti. Jätevesien käsittelyssä yksikkökoko ei kasva. Monopolitoimintaa harjoittavan vesihuoltolaitoksen talouden läpinäkyvyyttä on entistä hankalampi toteuttaa, jos se yhdistetään johonkin toiseen toimijaan. Vesihuollon korvausinvestoinnit saattavat pahimmassa tapauksessa kilpailla toisen toimialan investointien kanssa. Synergiaetuja olisikin järkevintä etsiä vesihuoltotoimialan sisältä esimerkiksi laitoskokoa kasvattamalla ja yhdistämällä vesihuoltolaitoksia keskenään. Ylläkuvattujen vaikutusten lisäksi fuusi- oitumisen jälkeiset tilanteet, joissa energialaitoksia ollaan myymässä, voivat vaarantaa vesihuollon toimintaedellytyksiä. Sen kautta myös vesihuoltolaitos voi päätyä yksityiseen omistukseen, mikä ei Suomen olosuhteissa ja vesihuollon kaltaisen luonnollisen monopolin kyseessä ollessa ole tarkoituksenmukaista. Vesihuoltolaitosten organisointi Suomessa Vastuu elintärkeiden vesihuoltopalveluiden järjestämisestä on säädetty kunnille. Vesihuoltolaitokset ovat Suomessa yleisesti kuntien omistamia. Etenkin suurimmat ja keskisuuret vesihuoltolaitokset ovat joko kunnallisia liikelaitoksia tai kuntien omistamia osakeyhtiöitä. Suuri osa pienemmistä kuntien omistamista vesihuoltolaitoksista toimii kirjanpidollisesti eriytettyinä taseyksikköinä tai laskennallisesti eriytettyinä yksikköinä. Muutama alueellinen vesihuoltolaitos toimii kuntayhtymän muodossa. Kuntien omistamien vesihuoltolaitosten ohella lukumääräisesti suurin osa maamme vesihuoltolaitoksista on käyttäjien omistamia osuuskuntamuotoisia vesihuoltolaitoksia. Näitä lienee kaikkiaan jopa noin 1 200 maamme yhteensä noin 1 500 vesihuoltolaitoksesta. Lainsäädäntö ei aseta rajoituksia vesihuoltolaitoksen hallintomuodolle eikä omistussuhteille. Kunnan omistama vesihuoltolaitos voi siis toimia kunnal- www.vesitalous.fi 17 lisena liikelaitoksena tai kunnan muuna taseyksikkönä, kunnan omistamana osakeyhtiönä tai kunnan omistaman osakeyhtiön tytäryhtiönä. Laitos voi toimia myös kahden tai useamman kunnan omistamana osakeyhtiönä tai kuntayhtymänä. Vesihuoltolaitos voi Suomen lainsäädännön mukaan olla myös yksityisessä omistuksessa. Tähän liittyvät säätely- ja valvontamekanismit kuitenkin puuttuvat. Energiayhtiöön yhdistämisen kautta myös vesihuoltolaitos voi helpommin päätyä yksityiseen omistukseen. Vesihuoltolaitos on toiminta-alueellaan luonnollinen monopoli. Maissa, joissa yksityinen sektori omistaa vesihuollon, toimii yleensä hyvin kattava valvontaorganisaatio, joka valvoo toiminnan laatua ja hintojen kohtuullisuutta. Regulaation järjestäminen lisää osaltaan paineita vesihuoltopalveluiden hintaan. Vesihuollon päätyminen yksityiseen omistukseen edellyttäisi merkittäviä muutoksia nykyiseen järjestelmäämme. Yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten toimintojen omistajuus ja riittävä osaaminen on nykyäänkin huoltovarmuuden kannalta järkevää pitää kotimaisena. Vesihuollon ja energiahuollon synergiaedut ovat vähäiset Vesihuoltolaitoksen myyntiä kunnalta kunnan omistamalle energiayhtiölle saatetaan perustella synergiaeduilla ja toisaalta sillä, että omistus ja siihen liittyvä ohjaus säilyvät edelleen viime kädessä kunnalla. Synergiaetuina on mainittu muun muassa seuraavia seikkoja: • kummankin laitoksen verkostot sijaitsevat katualueella • yhteinen asiakaskunta • säästöt hallinnon rationalisoinnissa • henkilöstön tehokas yhteiskäyttö • päivystys- ja varallaolojärjestelmät. Vesihuolto- ja energialaitosten verkostojen sijainti katualueella edellyttää laitoksilta hyvää yhteistyötä kadunpitäjän kanssa. Verkostojen rakentaminen uudelle alueelle tehdään usein kadun rakentamisen yhteydessä. Vesihuollon synergiaedut kadunrakentamisen ja kadunpidon kanssa ovatkin käytännössä isommat kuin energiahuollon kanssa. 18 Vesitalous 5/2011 Vesihuoltolaitoksen asiakkaana on liittyvä kiinteistö. Energialaitoksen asiakkaana taas ovat yksittäiset kotitaloudet. Saman kunnan alueella voi toimia useita energialaitoksia. Organisaatioiden asiakkaat voivat osin olla samoja, mutta suurelta osin asiakaskunta on organisaatioilla erilainen. Asiakastietojärjestelmien yhdistäminen ei useimmiten ole tarkoituksenmukaista. Hallintoa yhdistämällä voidaan periaatteessa saavuttaa säästöjä. Vesihuoltolaitoksen hallinto on kuitenkin usein osin yhdistetty kunnan muuhun hallintoon. Siitä seuraa etuja, jotka menetetään, jos vesihuoltolaitoksen hallinto yhdistetään energialaitoksen hallintoon. Energialaitoksen ja vesihuoltolaitoksen tehtävät ovat hyvin erilaiset ja laitosten teknisen henkilökunnan koulutustaustat poikkeavat toisistaan. Vesilaitostoiminnassa tarvitaan erityisesti hygienian osaamista ja viemärilaitostoiminnassa ympäristönsuojelun osaamista. Sekä energialaitoksella että vesihuoltolaitoksella on oltava asianmukaiset päivystys- ja varallaolojärjestelmät, jotta häiriötilanteissa toimenpiteisiin voidaan ryhtyä välittömästi. Eri toimialojen järjestelmiä ei voida järkevästi yhdistää. Kummankin alan päivystystyöt edellyttävät tekijältään osaamisen lisäksi säännösten mukaista pätevyyttä. Vesihuoltolaitoksen ja energialaitoksen yhdistäminen ei laajenna vesihuoltolaitoksen tai energialaitoksen toimintaa, jolloin suuruuden ekonomiasta saatavia mittakaavaetuja ei voi syntyä, eikä myöskään synergiaetuja. Vesihuoltolaitoksen ja energiayhtiön yhdistämisen synergiaedut rajoittuvatkin todellisuudessa etuihin, jotka saadaan yhdistämällä melkein mitkä tahansa kaksi toisistaan riippumatonta organisaatiota. Vähäisten synergiaetujen toivossa kuntien ei olekaan järkevää pyrkiä yhdistämään energiayhtiöitään ja vesihuoltolaitoksiaan. Vesihuollon talouden on oltava läpinäkyvää ja eriytettyä Nykyisen vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytettävä kunnan kirjanpidossa. Valmisteilla olevan vesihuoltolain tarkistamisen mukaan vesihuoltoliiketoiminnan talous tulee eriyttää muiden toimialojen taloudesta myös monitoimialayhtiöiden kirjanpidossa. Vesihuoltotoiminnan talouden läpinäkyvyyttä aiotaan lisätä vesihuoltolain tarkistamisen yhteydessä. Talouden läpinäkyvyys on tärkeää, jotta asiakkaille pystytään osoittamaan välttämättömyyspalvelun hinnan muodostuminen ja kohtuullisuus. Sähkön myynnille ja sähkön verkkoliiketoiminnalle sekä vesihuoltolaitokselle on erilaiset taloudelliset säännökset. Kaukolämpötoiminta on niukemmin säänneltyä. Samoin asiakassuhteisiin liittyvät menettelytavat, esimerkiksi liittymisvelvollisuus laitoksen toiminta-alueella, ovat näissä erilaiset. Oleellista on, että taloudenpidossa nämä toiminnat on pidettävä erillään toisistaan ja talouden ristiin subventointi ei ole luvallista. Monialayhtiössä esimerkiksi hallinnon kustannusten jako eri toiminnoille on hankalaa toteuttaa vesihuoltolaissa säädetyn kustannusten kattamisen periaatteen mukaisesti. Rahaa kuntatalouteen taskusta toiseen siirtämällä? Syy haluun yhdistää vesihuolto ja energiahuolto samaan organisaatioon on yleensä, että energialaitokselle kertyneitä ylijäämiä voidaan näin siirtää ilman veroseuraamuksia energiayhtiöltä sen omistavalle kunnalle. Näissä vesihuoltolaitosten omistusjärjestelyissä on usein seurauksena, että uusi yhtiö tai ostava yhtiö joutuu rahoittamaan kauppahinnan tulevilla vesihuoltomaksuilla. Seurauksena on asiakkailta perittävien vesihuoltomaksujen kohoaminen. Asiakkaat maksavat siis vesihuoltomaksuissa samaa infrastruktuuria uudestaan omistajanvaihdoksen myötä. Vesihuoltolaitoksen ja energiayhtiön yhdistäminen mahdollistaa osinkojen jakamisen muuttamisen pääomalainaksi. Lainan korko ei jousta yhtiön taloudellisen tuloksen perusteella kuten osinko. Kunta voi kirjata laskennallista myyntivoittoa siltä osin kuin myyntihinta on kirjanpitoarvoa korkeampi. Kuntavaalien lähestyessä toivomme kuntien päättäjien havahtuvan sii- NÄKÖKULMA NÄKÖKULMA NÄKÖKULMA NÄKÖKULMA hen, että tällaiset järjestelyt eivät ole ainakaan moraalisesti hyväksyttäviä. Viranomaisten tulisi huolehtia lainsäädäntötoimin siitä, että vesihuollon omistusjärjestelyitä ei toteutettaisi ainakaan tase- ja verokeinottelujen takia. Vesihuollon tärkeät investoinnit turvattava Vesihuoltolaitostoiminta on varsin pääomavaltaista ja investointivaltaista toimintaa. Vesihuoltoverkostojen osuus laitosten pääoma-arvosta on 70…80 prosentin luokkaa. Suomessa suuri osa vesihuoltoverkostosta ja -laitoksista on rakennettu 40…50 vuotta sitten. Uudisrakentamisesta ollaan siirtymässä saneerauksen ja kehittämisen aikakauteen. Verkostojen korkean keski-iän sekä saneerausvelan kasvun vuoksi vaatimus saneerausinvestointien tulevalle tasolle on 2…3 -kertainen nykyiseen verrattuna, jotta vesihuoltopalveluiden toimintavarmuus pystytään ylläpitämään. Vesihuollon rahoitus tulee järjestää niin, että tarvittavat saneerausinvestoinnit voidaan tehdä. Monialayhtiöissä on vaarana, että investointipäätökset priorisoidaan pääosin niiden tuotto-odotusten perusteella, mikä ei välttämättä tue toiminnan laadun ja varmuuden turvaamista esimerkiksi verkostosaneerauksen edellyttämien investointien kautta. Monialayhtiöissä kriittisetkin vesihuollon saneerausinvestoinnit voivat helposti jäädä päätöksenteossa usein vähemmän kriittisten energiainvestointien varjoon. Monitoimialayhtiöissä tarvitaankin tulevaisuudessa eri toimialojen erityispiirteet huomioon ottavat kriteerit investointien ohjelmoimiseksi ja priorisoimiseksi. Vesihuollon osaaminen ja vaikuttamismahdollisuudet turvattava myös monialayhtiöissä Vesihuoltolaitosten osaamisen ja henkilöresurssien kehittämisestä on pidettävä pitkäjänteisesti huolta. Vesihuoltolaitosten yhdistäminen energialaitoksiin huolestuttaa, koska sen seurauksena voi olla vesihuoltotoiminnan osaamisen ja resurssien väheneminen yhdistyneissä laitoksissa. Energia-alan henkilöstön työntekijöille on nykyisin olemassa lakisääteiset pätevyysvaatimukset toisin kuin vesihuoltolaitoksen henkilöstölle. Energia-alan henkilöstön asema organisaatiossa on sen takia vahvempi mahdollisessa henkilöstön supistamistilanteessa kun etsitään synergioita. Vesihuoltolaitoshenkilöstön osaamistarpeita ei välttämättä tunnisteta. Henkilöstön saneerauksen myötä on vaarana, että vesihuollon toiminnan laatu heikentyy. Vesihuoltoalallekin tulisi kehittää lakisääteisiä pätevyysvaatimuksia. Monialayhtiöissä on lisäksi vaarana, että laadukkaan vesihuollon toimintaedellytysten turvaamisen tarpeita ei tunnisteta eikä priorisoida. Matriisiorganisaatiot ovat tyypillisiä, ja useiden rajapintojen takia kokonaisvastuu voi olla vaarassa hämärtyä. Vesihuoltoalan edustus yhtiön johdossa ja päätöksenteossa saattaa vähitellen vähentyä tai hävitä jopa kokonaan. Monialayhtiössä muiden toimintojen taloudellinen tilanne saattaa vaikuttaa myös vesihuollon toimintaan. Johtopäätökset Vesihuoltolaitoksilla on kaksi päätehtävää: hyvän ja terveellisen veden toimittaminen sekä jätevesien kerääminen ja käsitteleminen ympäristön ja vesiluonnon kannalta haitattomasti. Vesihuolto on ympäristötyötä, joka vaikuttaa laajasti ja monin tavoin asukkaiden hyvinvointiin ja terveyteen. Toimintavarmuus tulee jatkuvasti tärkeämmäksi. Vesihuollon laatua, toimintavarmuutta ja taloutta voidaan oleellisesti parantaa yhdistämällä pienempiä yksikköjä suuremmiksi alueellisiksi toimijoiksi – veden virtaaminen ei tunne kuntarajoja. Seudullisella vedenhankinnalla ja jakelulla parannetaan vedentoimituksen laatua ja toimintavarmuutta. Alueellisilla vesihuoltolaitoksilla saadaan tarkoituksenmukaisesti käyttöön laajemman alueen vesivarat. Jätevedenpuhdistuksen järkevällä keskittämisellä saavutetaan hyötyjä sekä taloudellisesti että purkuvesistöjen kannalta. Alueelliseen toimialapohjaiseen organisaatioon saadaan helposti ammattitaitoista henkilöstöä, joka voi lisäksi erikoistua toimialan sisällä. Esimerkiksi viemäriasentaja saa vesihuoltolaitoksella enemmän ammatillista arvostusta kuin muussa organisaatiossa, koska hän tekee vesihuoltolaitoksella varsinaista ydintyötään. Vesihuollon toimivuuden kannalta keskeiset kehittämistavoitteet eivät toteudu yhdistämällä vesihuoltolaitos energialaitokseen tai jätehuoltolaitokseen – vesihuollon kehittämisedellytykset saattavat päinvastoin heikentyä. Taloudellisetkin edut ovat pitkällä aikavälillä suuremmat, jos sen sijaan toteutetaan esimerkiksi alueellisia vesihuoltolaitoksia. Näistä on maassamme paljon myönteisiä kokemuksia. www.vesitalous.fi 19 PADOT Kuva 1. Carbonnen kalatie (Kuva Jukka Jormola). ESA LAAJALA Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus E-mail: [email protected] JUKKA JORMOLA Suomen ympäristökeskus E-mail: [email protected] 20 Vesitalous 5/2011 Kalateitä Lounais-Ranskassa Lounais-Ranskassa sijaitsevat Garonne- ja Gave de Pau –joet ovat Atlantin lohen alkuperäisiä lisääntymisvesistöjä, joita on voimalaitosten rakentamisen alusta asti koskenut vaatimus kalakantojen suojelemisesta. Ympäristöhallinnon Teknisten opintomatkalla tutustuttiin Lounais-Ranskan kalatiekohteisiin lokakuussa 2009. Ranskan käytännöistä voi olla hyötyä, kun kalatiepolitiikkaa ollaan Suomessa uudistamassa ja vaelluskalakantoja palauttamassa rakennettuihin jokiin. G aronne-joki alkaa Pyreneiltä ja laskee Atlantin valtamereen Biskajanlahdella Bordeuxin kaupungin kohdalla. Golfechin voimalaitos sijaitsee noin 100 kilometriä Toulousen kaupungista alajuoksulle ja on Garonnen alin voimalaitos, putouskorkeus on 14,4 m. Kesällä virtaama voi olla vain 30…35 m³/s, kun taas suurin havaittu virtaama on ollut 5 500 m³/s. PADOT Garonne oli 1900-luvun alkupuolella erinomainen lohijoki ja ensimmäiset voimalaitokset rakennettiin 80 vuotta sitten. Golfechin kalahissi rakennettiin vuonna 1987. Kalatie haluttiin toimivaksi myös pikkusillille Alosa alosa, minkä vuoksi esimerkkinä käytettiin Connecticut-joen kalahissiä USA:ssa (Travade et al. 1992). Sisäänkäyntirakenteeseen, joka sijaitsee 20 metriä turbiinivirran alapuolella, johdetaan 3…5 m³/s houkutusvirtaama. Kalat hakeutuvat keräilyaltaaseen ja siitä 3,3 m³ kokoiseen hissialtaaseen. Allas nousee 30 minuutin välein pikkusillin nousuaikana, jolloin kalatien kautta on todettu nousevan yli 5 000 yksilöä päivässä. Hissin kautta nousevat kalat uivat erillisen tarkkailutilan kautta, jossa kalat tunnistetaan ja lasketaan. Eri lajien yksilömäärät ja nousuajankohdat tallentuvat laskurilaitteeseen. Kalatievaatimuksista huolimatta kalakannat ovat taantuneet lähinnä merellä tapahtuvan ylikalastuksen vuoksi. Vielä 1999 jokeen nousi 105 000 pikkusilliä, nykyisin määrä on vain 1 000…1 500 yksilöä. Vuoden 2009 aikana kaloja nousi saman verran kuin 10 vuotta sitten tunnin aikana. Hyvänä vuotena lohia nousee 500, huonoina vain 200 kappaletta. Ankeriaiden nousua varten kalahissin yhteyteen oli rakennettu erillinen, noin 50 cm leveä kouru. Läpikuultavat 20 cm pituiset lasiankeriaat nousevat siitä muovisten harjastupsujen lomitse. Nousureitti on erittäin haastava: 45 asteen kulmassa nousevassa kourussa on vettä vain 2…3 mm. Myös ankeriasmäärät ovat vähentyneet merkittävästi, mihin syynä voi olla lasiankeriaiden kalastus. Vuonna 2009 ankeriaita nousi noin 15 000…18 000, kun aikaisemmin kokonaismäärä ylitti 100 000 kappaletta. Alasvaelluksen aikana pienet kalat kuten pikkusillit voivat tulla ilman suurempaa kuolleisuutta alas turbiinien läpi, mutta täysikasvuisista ankeriaista silpoutuu huomattava osa. Carbonnen pystyrakokalatie ja kalahissi Carbonnen voimalaitoksen putouskorkeus on 12 metriä, keskivirtaama (MQ) 180 m³/s ja se sijaitsee noin 50 kilometriä ylävirtaan Toulousen kaupungista. Kalatie koostuu pystyrakokalatiestä ja yläosan kalahissistä. Kolmesta sisään- www.vesitalous.fi 21 PADOT käynnistä kaksi sijaitsee laidoilla ja yksi keskellä. Kaloja voidaan houkutella kalatiehen tietyn sisäänkäynnin kautta. Sisäänkäynnit yhdistyvät alakanavan reunalla pystyrakokalatieksi, joka jatkuu alakanavan reunaa pitkin kalahissille. Houkutusvirtaama on 5 m³/s ja sitä on suunniteltu nostettavaksi 10 m³/s, koska vain 70 prosenttia voimalaitokselle nousseista kaloista löytää kalatiehen. Kalatien noustuaan kalat ohjataan altaisiin, joissa ne lajitellaan ja merkitään. Vuosittain kalatien kautta nousee 50…150 lohta, jotka ylisiirretään yläpuolisille vapaana virtaaville koskille ja nivoille. Poikastuotantoaluetta on arvioitu olevan noin 500 hehtaaria. Keskimäärin alas vaeltaa noin 30 000 lohen vaelluspoikasta eli smolttia, jotka vastaavasti pyydystetään voimalaitosten yläpuolella ja kuljetetaan jokisuulle. Kalatiestä ja ylisiirroista aiheutuvat vuotuiset käyttökustannukset ovat noin 80 000 euroa. Kalatievirtaamaa ei lasketa käyttökustannuksiin, koska juoksutusvelvoite on osa lupaehtoja. Kuva 2. Virtaama mahdollistaa kalatien käytön myös koskimelontaratana (Kuva Jukka Jormola). Gave de Pau -joki ja Bironin luonnonmukainen kalatie Gave de Pau -joki on 180 kilometriä pitkä ja sen alkulähteet sijaitsevat Pyreneitten vuoristossa. Joki laskee Biskajan lahteen lähellä Biarritzin kaupunkia. Bironin luonnonmukaista kalatietä esitteli Michel Larinier, joka toimi vuoteen 2007 Ranskan vesitekniikkaa tutkivassa CEMAGREF -tutkimuslaitoksessa. Nykyisin hän selvittää kalateiden toimivuutta Ranskassa ja on mukana suurissa Rein- ja Oder-jokien kalatiehankkeissa. Suomessa Larinier vieraili Rovaniemellä kansainvälisessä kalatieseminaarissa toukokuussa 2007. Bironin voimalaitoksella Larinier oli tutkimassa ankeriaan alasvaellusta. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa, voidaanko elektronisilla karkottimilla estää ankeriaita joutumasta turbiinivirtaukseen. Bironin voimalaitoksen luvassa joelle määritelty ekologinen virtaama on 20 m³/s, josta noin 15 m³/s johdetaan säännöstelypadon kautta ja noin 5 m³/s kalatien kautta. Kalatie on toteutettu luonnonmukaisena ohitusuomana, jonka pituus on 200 metriä, putouskorkeus noin 5,5 metriä ja kaltevuus 2,7 prosenttia. Virtaama mahdollistaa kala- 22 Vesitalous 5/2011 Kuva 3. Kalatie liittyy alakanavaan noin 50 metriä koneaseman alapuolella 90 asteen kulmassa (Kuva Jukka Jormola). tien käytön myös koskimelontaratana (Kuva 2). Kalatie liittyy alakanavaan noin 50 metriä koneaseman alapuolella 90 asteen kulmassa (Kuva 3). Radiotelemetriatutkimusten perusteella kalatien toimivuudeksi on todettu 100 prosenttia lohen osalta. 80 prosenttia kaloista löytää kalatien sisäänkäynnin ensimmäisen vuorokauden aikana ja loput 20 prosenttia viikon kuluessa, joten nousuviivettä ei juuri ole. Bironin ohitusuomaa esitellään kansainvälisesti esimerkillisenä kalatienä (Marmulla 2001). Kalateihin johdettavat vesimäärät ovat Ranskassa Garonne- ja Gave de Pau –jokien perusteella huomattavasti suurempia kuin Suomessa. PADOT Silmämääräisesti 5 m³/s virtaamalla virtaus kalatiessä vaikutti varsin vuolaalta, mutta pohjan karkeasta kivimateriaalista johtuen se ei muodosta ongelmaa ylös vaeltaville lohille. Vuonna 2010 kokeillaan jopa 10 m³/s:n virtaamaa kalatien kautta. Larinier kertoi, että yläjuoksulla sijaitsevaan luonnonmukaiseen ohitusuomaan ovat lohikalat asettuneet pysyvästi ja alueelta löytyy uomassa syntyneitä poikasia. Luonnonmukaiset ohitusuomat voivat tarjota lisää elinympäristöä vaelluskaloille ja siten parantaa rakennettujen jokien ekologista tilaa. Kalatiepolitiikka Ranskassa ja Suomessa ja opintomatkan kokemukset Eliöiden vapaa liikkuminen on Ranskassa otettu lupajärjestelmässä huomioon jo alun perin siten, että osa joen virtaamasta tulee johtaa kalateihin. Moniin jokiin, patoihin ja kalateihin on määritelty niin sanottu ekologinen virtaama, jonka perusteella padon ja voimalaitoksen ohi kalatiehen pitää johtaa riittävästi vettä. Kalatien minimivirtaaman täytyy olla vähintään 10 prosenttia joen vuotuisesta keskivirtaamasta. Jos joen keskivirtaama on yli 80 m³/s, käytetään tapauskohtaista harkintaa. Kuitenkin näissäkin tapauksissa vähintään 5 prosenttia joen keskivirtaamasta on varattava kalankulun järjestämiseen, kalojen elinolosuhteiden ja lisääntymisen turvaamiseen. Kaikissa uusissa voimalaitoksissa on oltava kalatie / ohitusuoma, ja luvanhaltija vastaa niiden käytöstä, ylläpidosta ja toimivuudesta läpikulkureittinä (Larinier 2008). Kalateitä ja niiden toimivuutta tutkitaan ja seurataan sekä pyritään edelleen parantamaan. Kalastuksen järjestämisessä on Ranskassakin vielä tekemistä. Toimivien kalateiden rakentamisen esteeksi Suomessa on muodostumassa intressiristiriita energian tuotannon ja kalateihin tarvittavan vesimäärän välillä. Kalateiden toimivuuteen vaikuttavat ennen muuta sisäänkäynnin oikea sijoittaminen ja riittävä houkutusveden määrä. Jokien keskivirtaamat ovat LounaisRanskassa pienempiä kuin meidän rakennetuissa joissamme, mutta kalateihin johdettava yleinen vesimäärä 5 m³/s on noin 2…5 prosenttia keskivirtaamasta. Suomessa Kemijoen Isohaaran ensimmäisessä, väliaikaisessa lupapäätöksessä % #! "! !$ ! "!!!"" "" ! ! " !$! !!!" &$!!'' "" www.vesitalous.fi 23 PADOT vuodelta 1949 oli vaatimuksena kalatie, johon johdetaan 5 m³/s ja lisäksi tarvittaessa houkutusvettä 5 m³/s (Vilkuna 1975). Myös Oulujoella Merikosken voimalaitoksen lupapäätöksessä edellytettiin padonomistajan rakentavan omalla kustannuksellaan kaksi kalatietä, toinen säännöstelypadossa sijaitsevan tulva-aukon viereen ja toinen voimalaitoksen yläkanavan alapäähän. Kumpaankin kalatiehen padon omistajan edellytettiin antavan 5 m³/s virtaaman (Autio 1951). Sekä Kemijoelle että Oulujoelle alimpiin voimalaitoksiin suunniteltiin kalahissit, jotka eivät toimineet. Kalatievelvoite vaihdettiin istutusvelvoitteeksi, jonka mukaan on toimittu tähän asti. Vaelluspoikasten seurantatutkimusten perusteella tiedetään, että valtaosa istutettavista smolteista katoaa. Nykyisellään Isohaaran vanhan koneaseman yhteyteen ollaan rakentamassa uutta kalatietä, jonka mitoitusvirtaama on alle 1 m³/s. Alakanavan etelärannalla sijaitsevan uuden koneaseman puolella sijaitsee vuonna 1993 rakennettu kalatie, jonka mitoitusvirtaama on 0,8 m³/s. Oulujoen Merikosken kalatiehen johdetaan tällä hetkellä 1,0…1,5 m³/s virtaama ja kalatien alaosalle voidaan johtaa maksimissaan 3,0 m³/s virtaus. Kalateihin johdettavat vesimäärät on suunniteltu pieniksi, koska energiahäviöt halutaan minimoida. Luonnonvalintaa suosimalla luontainen vaelluskalojen elinkierto voidaan palauttaa rakennettuihin jokiin kestävän käytön periaatteella. Tämä edellyttää vaelluskalojen kaikkien elinvaiheiden huomioon ottamista ja vaellusyhteyden palauttamista. Kalateihin ja ohitus- ja tulvauomiin tulee järjestää riittävästi vettä niiden toimivuuden varmistamiseksi ja luontaisen lisääntymisen edellytysten parantamiseksi. Myös Suomessa tulisi määritellä riittävät ekologiset virtaamat. On vältettävä puolinaisia kalatieratkaisuja ja lopulta kalliiksi tulevia hukkainvestointeja, joista on Suomen kalateiden historiasta jo riittävästi kokemuksia. Kirjallisuus • Autio A. E. 1951. Merikosken Voimalaitos. Oulun kaupunki 225 s. • Larinier M., Travade F., Porcher J.P., 2002. Fishways: biological basis, design criteria and monitoring. ISBN 92-5-104665-4. • Larinier. M. 2008. Fish passage experience at small-scale hydro-electric power plants in France. Hydrobiologia (2008) 609:97-108. EIFAC 2006: Dams, weirs and fish. pp. 97-108 • Marmulla, G. 2001. Dams, Fish and fisheries. Opportunities, challenges and conflict resolution. FAO fisheries technical paper 419. p.61 • Travade, F., Larinier, M., Trivellato, D.,& Dartiguelongue, J. 1992. Conception d’un ascenceur à poissons adapté à l’alose (Alosa alosa) sur un grand cours d’eau: l’ascenseru de Golfech sur la Garonne. Hydroécol. Appl. (1992) Tome 4 Vol.1 pp.91-99 • Vilkuna, K. 1975. Lohi. Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia. S 391. Älykästä energiatehokkuutta Logica on IT-palveluyritys, joka yhdistää ihmiset, liiketoiminnan ja teknologian mahdollisuudet. Palveluksessamme on 39 000 henkilöä, joista Suomessa 3 000. Tarjoamme konsultointipalvelua asiakkaidemme toiminnan kehittämiseen, integroimme tietojärjestelmiä ja olemme asiakkaidemme ulkoistuskumppani. ZZZORJLFDƷ Lisätietoja vesi- ja jätehuoltoratkaisuistamme: Jukka Sirkiä, p. 040 765 5257, [email protected] tai Hannu Salonen, p. 040 777 2220, [email protected] 24 Vesitalous 5/2011 TUTKIMUS Vedenkäyttö ja automaattinen mittarinluenta Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy:n vedenjakeluverkostoon liittyneistä kiinteistöistä kerättiin vedenkäytön tuntitason lukemia automaattista mittarinluentaa hyödyntämällä. Mitatut vedenkäyttömäärät olivat pääosin linjassa vedenjakeluverkkojen mitoituksessa nykyisin käytettävien mitoitusarvojen kanssa. Toisaalta selkeästi kävi ilmi, että automaattiselle mittarinluennalle kannattaa asettaa toiminnallisia vaatimuksia, mikäli tekniikkaa halutaan hyödyntää osana verkostojen hallintaa. KIA AKSELA tutkija, Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Vesitekniikka E-mail: [email protected] TIMO HEINONEN toimitusjohtaja, Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy E-mail: [email protected] A alto-yliopiston vesitekniikan tutkimusryhmässä tutkitaan vesijohtoverkostojen hallinnan kehittämistä hankkeen ”Vesijohtoverkostojen reaaliaikainen hallinta” puitteissa. Tutkimushankkeen yhtenä osatehtävänä on kiinteistöjen vedenkäytön tarkastelu ja mallinnus. Tähän liittyen tehtävänä on ollut myös testata automaattista mittarinluentaa (automated meter reading, AMR) vesitoimialalla sekä määrittää tekniikalle käytön kannalta oleellisia vaatimuksia. Tutkimusalue on osa HS-Vesi Oy:n verkostoa ja käsittää noin 100 km vesijohtoja sekä reilut 850 kiinteistöä. Näistä kiinteistöistä vajaaseen 200:aan asennettiin Aalto-yliopiston sähkötekniikassa rakennettu akkutoiminen, radio- ja gsm-tiedonsiirtoja hyödyntävä automaattisen mittarinlukujärjestelmän prototyyppi. Automaattisen mittarinluvun välityksellä kerättyjä vedenkäyttötietoja käytettiin muun muassa vedenkäytön määrän ja vaihteluiden tarkasteluun sekä vedenkäytön mallinnukseen Vedenkäytön määrät Alueen vesitase ja ominaiskäyttö RIKU VAHALA professori, Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu, Vesitekniikka E-mail: [email protected] Tutkimusalueelle vuorokaudessa pumpattu vesimäärä oli keskimäärin 1172 m³. Vuosittaisiin vedenkäyttötietoihin perustuen tästä vesimäärästä keskimäärin 938 m³/vrk menee käyttöön ja 234 m³/vrk on vuotovettä (vajaa 20 %), jota ei voida kohdistaa käyttöpisteille. Alueen asukaslukuna käytettäessä arvioitua 4 200 henkilöä (perustuu väestörekisterikeskuksen tietoihin, joiden mu- kaan alueen asukasmäärä olisi 3 985 asukasta, mutta rekisteritiedoista puuttuu muutamien asuinkiinteistöjen asukasmäärät) saadaan alueen ominaiskäytöksi 280 l/as/vrk. Jos tätä verrataan RIL 2372-2010 Vesihuoltoverkkojen suunnittelu-kirjassa ilmoitettuun vuoden 2007 ominaiskäyttöön (220 l/as/vrk), huomataan luvun olevan hienokseltaan suurempi. Suurempaa ominaiskäytön määrää selittää osaltaan alueen verkoston vuotavuus (joka on koko HS-Veden verkoston keskimääräistä vuotavuutta suurempi) sekä alueen teollisuuden luonne. Alueella on muutama runsaasti vettä käyttävä teollisuuskiinteistö sekä kohtuullisesti muutakin vettä prosesseissaan käyttävää teollisuutta. Mikäli ominaiskäyttö lasketaan alueella vuosittain mitatun käytetyn vesimäärän perusteella, saadaan 223 l/as/vrk (ei sis. vuotovettä). Alueen vesitase on esitetty Taulukossa 1. Ominaiskäytöt asiakasryhmittäin Yhteensä kotitalouskiinteistöjen (90 % alueen kiinteistöistä) vuositasolla mitattu vedenkäyttö oli noin 198 720 m³ vuodessa ja noin 58 prosenttia koko alueelta mitatusta käytetystä vuosittaisesta vedestä. Näihin alueen vuositasoisiin käyttötietoihin perustuen kotitalouksien osuus kokonaisominaiskäytöstä (280 l/as/vrk) on keskimäärin 130 l/as/vrk. Kotitalouksista AMR- järjestelmän avulla luettiin yhteensä 80 kiinteistön vedenkäyttötiedot. Selvästi suurin kotitalouksien ominaiskäyttö oli kerrostaloissa 137 l/as/vrk, kun taas pienin ominaiskäyttö oli omakoti- ja paritaloissa 108 l/as/vrk. www.vesitalous.fi 25 TUTKIMUS Alueelle pumpatun veden suhteelliset kertoimet sis. vuotovesi 1,2 1,1 1 09 0,9 0,8 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Kuva 1. Alueen vedenkulutuksen vaihtelu kuukausittain. Taulukossa 2 on esitetty vedenkulutuksen ominaiskäytöt yksiköittäin. Kerrostalojen kohdalla suurempaa ominaiskäyttöä selittää muun muassa se, että suurimmasta osasta puuttuivat asuntokohtaiset vesimittarit, ja vesimaksu oli vakiosuuruinen riippumatta käytetystä vesimäärästä. Mitatut asukasryhmäkohtaiset vedenkäyttömäärät ovat linjassa muiden tehtyjen tutkimuksien tuloksiin, joita on esitetty esimerkiksi RIL 237-2-2010 Vesihuoltoverkkojen suunnittelu kirjassa: • Asutuksen talousveden yhteismääräksi ilmoitettu 140 l/as/vrk vastaa tutkimuksessa saatua kerrostaloasukkaiden vedenkäyttöä (137 l/as/vrk). • Pientaloalueiden keskimääräinen veden ominaiskäyttö 130 l/as/vrk (vaihteluväli 100…150 l/as/vrk), joka sisältää myös alueen palvelutoimintojen sekä laskuttamattoman veden komponentit, on myös linjassa tässä tutkimuksessa saadun omakoti-ja paritalojen asukkaiden veden ominaiskäytön kanssa (108 l/as/vrk), koska tehdyssä tutkimuksessa ominaiskäyttö edustaa ainoastaan omakotija paritaloasukkaiden keskimääräistä vedenkäyttöä ilman palvelutoimintojen vedenkäyttöä ja vuotovettä. • Kerrostaloalueiden keskimääräinen veden ominaiskäyttö 210 l/as/vrk (vaihteluväli 140…260 l/as/vrk), josta asutukseen on liitetty 100…170 l/as/vrk. Veden ominaiskäyttö on linjassa tutkimuksessa saadun kerrostaloasukkaiden veden keskimääräisen käytön kanssa (137 l/as/vrk). Tutkimusalueella sijaitsevat ei-kotitalouskiinteistöt jakautuvat teollisuuslaitoksiin (36 kpl), liikelaitoksiin (32 kpl), virastoihin ja laitoksiin (10 kpl) sekä muihin (urheilukenttä, vesiposti yms.; yht. 8 kpl). Yhteensä ei-kotitalouskiinteistöjen (osuus alueen kiinteistöistä 26 Vesitalous 5/2011 Taulukko 1. Tutkimusalueen vesitase. Tarkasteluaika Vuosi Vuorokausi Alueellakulunutvesi (sis.vuotovesi),m3 427840 1172 Alueeltamitattu käytettyvesi,m3 342400 938 Mittaamaton vesi,m3 85440 234 10 %) vuositasolla mitattu vedenkäyttö oli noin 143 690 m³ vuodessa (sisältää verkoston huuhteluun käytetyn veden) ja noin 42 prosenttia koko alueelta mitatusta käytetystä vuosittaisesta vedestä. Näihin alueen vedenkäyttötietoihin perustuen teollisuuden ja palvelutoimintojen osuus kokonaisominaiskäytöstä (280 l/as/vrk) on reilut 90 l/as/vrk. Hankkeen puitteissa osaan ei-kotitalouskiinteistöistä asennettiin AMR. Näiden kiinteistöjen ominaiskäyttöjä tuotantoyksikköjä kohti ei hankkeen puitteissa selvitetty, koska ne olisivat parhaimmillaankin toimineet vain esimerkkeinä vedenkäytön vaihdellessa huomattavasti kiinteistöittäin. Alueella on teollisuutta, joka kuluttaa vettä melko tasaisesti ympäri vuorokauden ehkäisten veden seisomisen osalla verkko-osuutta myös öiseen aikaan. Toisaalta alueella on myös sellaista teollisuutta, jonka vedenkäyttö vaihtelee paljon ja ennalta arvaamattomasti. Taulukossa 3 on esitetty joidenkin hankkeen puitteissa automaattisen mittarin luvun piiriin saatettujen ei-kotitalous kiinteistöiden vuorokauden vedenkäyttöä toimintapäivinä (toimintapäivänä pidetty päivää, jolloin vedenkäyttöä kiinteistössä esiintyy). Huomattavaa on, että vuorokaudessa käytetty vesimäärä vaihtelee paljon. Vuorokaudessa käytetty maksimi vesimäärä voi hyvinkin olla yli viisintai kuusinkertainen verrattuna keskimääräiseen vedenkäyttöön toimintapäivänä. Toisaalta vuorokaudessa käytetty minimi vesimäärä voi olla murto-osa keskimääräisen toimintapäivän vedenkäytöstä. Vedenkäytön vaihtelu Vuodenaikavaihtelu Alueelle pumpatun vesimäärän vaihtelu eri vuodenaikoina on tyypillinen verrattuna samoilla korkeuskäyrillä yleisesti rekisteröityihin mittaustietoihin. Vedenkulutus on suurempaa lämpimään aikaan, kun vähemmän vettä kuluu kylmänä vuodenaikana. Kuvassa 1 on esitetty alueelle pumpatun vesimäärän suhteelliset kertoimet, minimi helmikuussa (kerroin 0,88 – oletettavasti myös tammikuun vedenkutus on alhaista muihin kuukausiin verrattuna) ja maksimi kesäkuussa (kerroin 1,16). Hienoisen yllätyksen tarjoaa kesäkuu, ottaen paikan runsaskulutuksisimpana kesäkuukautena. Myös maaliskuun vedenkulutus alueella on hieman odotettua korkeampi. Koko alueen vedenkulutuksen vaihtelusta kaikkiaan ei-kotitalouskiinteistöillä on kohtuullinen rooli (Kuva 2). Kuukausittaiset vedenkäytöt asiakasryhmittäin on esitetty kuvassa 2. Selvästi esiin tulee kotitalouksien vedenkäytön tasaisempi luonne verrattuna ei-kotitalouskiinteistöjen vedenkäyttöön. Etenkin kerrostalokiinteistöissä ihmisten suuri määrä tasaa yksittäisten kotitalouksien vedenkäytön vaihtelun. Rivi- sekä omakoti- ja paritalokiinteistöissä vedenkäytössä on variaatiota hieman enemmän, mutta kuukausitasolla sekin on melko vaimeaa. Ei-kotitalouksien tapauksessa liikelaitosten voimakas vedenkäytön vaihtelu on huomioimisen arvoista. Teollisuuskiinteistöissä ei ihan yhtä TUTKIMUS suurta vaihtelua ole, mutta tässä herää ajatus isojen käyttövesimäärien toisiaan tasaavasta vaikutuksesta. Virastojen ja laitosten vedenkäytöstä on mukana vain yksi edustaja, joten vedenkäytön vaihtelu on lähinnä esimerkin omainen. 2,0 1,8 1,6 käyttökerroin Alueella kului viikon aikana noin 8 200 m³ vettä, keskimäärin tunnissa kului 49 m³ vettä. Kuvassa 3 on esitetty keskimääräisiä vedenkäyttöprofiileja sekä alueen vedenkulutusprofiili viikon aikana tuntitasolla. Virtaama alueelle edustaa tuntikohtaisia keskiarvoja alueelle virtaavan veden määristä. Päivävaihtelu on selkeä maanantain, perjantain ja viikonlopun osalta. Viikon keskivaiheen vuorokaudet (ti, ke ja to) ovat hyvin toistensa kaltaisia. Asiakasryhmissä on kussakin otokset kuhunkin ryhmään kuuluvista kiinteistöistä keskimääräisen vedenkäyttöprofiilin muodostamiseksi. Kuvasta voi päätellä arkiset asiat alueen vedenkulutuksen muodostumisesta: aamu- ja iltakulutukset ovat seurausta kotitalouksien veden käytöstä, tasainen kulutus alueella päivän aikana on seurausta eikotitalouksissa tapahtuvasta käytöstä, toisaalta viikonlopun kulutusprofiilista vastaavat pääosin kotitaloudet. Hauska huomio kotitalouksien vedenkäytön profiileista on, että kerrostaloissa vedenkäytön vaihtelu on arkisin selvästi suurempaa verrattuna pientalojen tasaisempaan vedenkäyttöön. Tätä osaltaan selittää huipputunnin ajoittuminen tuntia aikaisemmaksi kerrostaloissa verrattuna pientaloihin, koska tällöin runsaan vedenkäytön aikaväli olisi hieman lyhyempi kerrostaloissa. Toisaalta pientaloissa vettä käytetään suhteessa enemmän aamu ja illan huipputuntien välillä verrattuna kerrostalojen iltapäivän vedenkäyttöön. Keskimäärin tutkimusalueella kului vettä 1 172 m³ vuorokaudessa. Alueen pienin vuorokausikulutus oli heti juhannuspäivän jälkeen 27.6. lauantaina 878 m³. Suurin vuorokausikulutus tapahtui 13.6. sunnuntaina ja oli 3 361 m³. Tällöin suurin vuorokausikulutus oli 2,9 kertainen keskimääräiseen vuorokausikulutukseen nähden. Tämä on enemmän kuin RIL 237-2-2010-kirjassa ilmoitet- rivitalot (16 kpl) 1,4 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 1 3 5 7 9 11 kuukausi Ei-kotitalouksien kk-käyttökertoimet liikelaitokset (12 kpl) virastot ja laitokset (1 kpl) teollisuuslaitokset (9 kpl) 2,0 1,8 1,6 käyttökerroin Viikkovaihtelu, vuorokausi- ja tuntikertoimet Kotitalouksien kk-käyttökertoimet 1,4 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 1 3 5 7 9 11 kuukausi Kuva 2. Asiakasryhmien vedenkäytön kuukausivaihtelu. tu 1,4…2,1 tai Vedenjakeluverkostojen käsikirjassa (Mays 2000) ilmoitettu 1,8…2,8 väli. Suuri vuorokausivaihtelu on seurausta alueen kohtuullisen pienestä koosta, koska tällöin kulutuksen vaihtelu keskimääräisen kulutuksen ympärillä kasvaa. Alueella on myös verkostoon liittyneitä vapaa-ajan asuntoja, mikä saattaa osaltaan nostaa vedenkäyttöä kesäviikonloppuina. Kuvassa 4 on esitetty alueen keskimääräiset tuntikulutuskertoimet tiistailta sekä lauantailta. Keskimääräisten tun- tikulutuksien suurin arvo oli reilut 1,4 -kertainen keskimääräiseen tuntikulutukseen nähden. Yksittäiset minimi- ja maksimituntikulutukset poikkeavat voimakkaasti keskimääräisistä tuntikulutuksista. Alueen pienin tuntikulutus tapahtui 1.10. klo 02 ja oli 14,3 m³. Täten pienin tuntikulutuskerroin alueella oli 0,3. Sama arvo on mainittu RIL 237-2-2010-kirjassa. Alueen suurin tuntikulutus tapahtui 14.6. maanantaina klo 11 ja oli 181,0 m³ (ko. vuorokausikulutus 2 761 m³). Tällöin suurin tuntikulutus oli 3,7 -ker- www.vesitalous.fi 27 TUTKIMUS Taulukko 2. Kotitalouksien vedenkulutuksen ominaiskäytöt yksiköittäin. Kiinteistötyyppi Kotitalous AMRͲ kiinteistöt,kpl Vedenkäyttö yhteensä,m3/vuosi 55 16 9 6594 18161 25101 OmakotiͲjaparitalot Rivitalot Kerrostalot Keskimääräinen asukasmäärä yhteensä,kpl 167 386 501 YksikköͲ vedenkäyttö, l/as/vrk 108 129 137 Taulukko 3. Liikelaitos- ja teollisuuskiinteistöiden vuorokausittaisia vedenkäyttöjä. Kiinteistöntoimintatyyppi VedenkäyttötoimintaͲ päivänäkeskimäärin,l Minimivedenkäyttö toimintapäivänä,l Maksimivedenkäyttö toimintapäivänä,l Liikelaitos 7700 100 25400 Liikelaitos 1100 100 5800 Teollisuus 300 10 800 Teollisuus 5700 10 23600 Teollisuus 3600 100 22200 Teollisuus 500 30 2700 Rivitalot mitattu ka käyttö Ei_kotitaloudet mitatut ka käyttö 70 0,5 60 0,4 50 0,3 40 30 0,2 20 0,1 10 virtaama alueelle, m3/h 80 0,6 0 156 144 132 120 108 96 84 72 60 48 36 24 12 0 0 mitatut ryhmien vedenkäytöt, m3/h Vedenkäyttö- ja kulutusprofiilit Omakoti- ja paritalot mitattu ka käyttö Kerrostalot mitattu ka käyttö Virtaama alueelle viikkotunti Kuva 3. Keskimääräisiä vedenkäyttö profiileita (asiakasryhmäkohtaisissa mittausten pohjalta muodostetuissa keskiarvokäytöissä mukana vain otokset alueen ryhmien kiinteistöistä) sekä alueen vedenkulutuksen profiili. tainen keskimääräiseen tuntikulutukseen nähden. Arvo on Vedenjakeluverkostojen käsikirjassa ilmoitetussa rajoissa 2,5…4,0 (Mays 2000). Tässäkin suuri poikkeama tuntikulutuksen keskimääräisestä arvoista on seurausta alueen kiinteistölukumäärän vähyydestä, jolloin vedenkulutuksen vaihtelu keskimääräisen kulutuksen ympärillä kasvaa. Voitaisiinkin ajatella, että arvo kuvaa alueen huippukäyttökerrointa. Huomattavaa tilanteessa oli, että maksimivuorokausikulutus ja maksimituntikulutus ajoittuvat ajallisesti lähelle toisi- 28 Vesitalous 5/2011 aan, mutta eivät tapahtuneet samana päivänä, vaan peräkkäisinä vuorokausina. Veden käytön mallinnus kiinteistötasolla Kotitaloudet Hankkeen puitteissa kotitalouksien vedenkäyttö mallinnettiin AMR:llä kerättyjen tuntitasoisten tietojen pohjalta. Kotitalouksien vedenkäytön mallinnus osoittautui erittäin mielekkääksi, koska suurin osa verkostoon liittyneistä kiinteistöistä on kotitalouksia ja kotitaloudet käyttäytyvät pohjimmiltaan hyvin samalla tavalla. Lisäksi kiinteistö- ja osakekohtaiset veden käytön vaihtelut, esimerkiksi lomista johtuen, tasoittuvat kiinteistöjen ja osakkeiden suuresta määrästä johtuen. Mallissa huomioidaan vuosittainen vedenkäyttö määrä siten, että ryhmän kotitaloudet luokitellaan edelleen alaryhmiin (omakotija paritaloissa 4 alaryhmää) vuosittaisen vedenkäytön mukaan. Kuvassa 5 on esitetty omakoti- ja paritaloille teh- TUTKIMUS keskimääräiset tuntikulutuskertoimet tuntikulutuskerroin kertoimet- ti kertoimet - la 1,4 0,9 0,4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Vedenkulutus (litraa) Vedenkulutus (litraa) Kuva 4. Keskimääräinen tuntitasoinen vedenkulutuksen vaihtelu. 100 80 60 100 80 60 40 40 20 20 00 20 40 60 80 100 120 140 160 180 00 20 40 60 Viikon tunti 80 100 120 140 160 180 Viikon tunti Kuva 5. Omakoti- ja paritalokiinteistöjen vedenkulutuksen mallit alaryhmille a) 2 ja b) 4. ty keskimääräinen malli kahden alaryhmän osalta. Ensimmäisen alaryhmän keskimääräinen vedenkäyttö viikossa oli 2 248 litraa ja toisen 4 506 litraa. Luokittelulla pyritään tuomaan esiin kotitalouksien vedenkäyttöön vaikuttavia tekijöitä, kuten asukasmäärä, asukkaiden ikäjakauma, vedenkäyttötottumukset, vesikalusteiden vedenkäyttömäärät jne., jotka vaikuttavat kiinteistön käyttämään kokonaisvesimäärään. Ei-kotitaloudet Teollisuus, liikelaitos tms. kiinteistöjen osalta mallinnuksen hyödynnettävyys vaihtelee. Selvää on kuitenkin, ettei ryhmäkohtaisia malleja saada edustaviksi vaan tällaisten kiinteistöjen vedenkäytön mallinnus voidaan tehdä parhaimmillaankin vain kiinteistökohtaisesti. Mikäli vettä käyttävä prosessi on hyvin vakaa, voidaan kiinteistökohtainen malli laatia haastatteluun pohjautuen. Toisaalta vedenkäytön mallinnus kiinteistössä, jossa vedenkäyttö vaihtelee voimakkaasti, on turhaa, koska mallin virhemarginaalit olisivat käyttökelvottoman isot. Kuvassa 6 on esitetty esimerkkinä teollisuuskiinteistön todellinen mitattu vedenkäyttö (sininen viiva) sekä suhteuttamalla kiinteistön vuosikäyttö keskimääräiseen alueelle kuljetettuun virtaamaan (punainen viiva) ja suhteuttamalla kiinteistön vuosikäyttö alueen todelliseen on-line mitattuun vedenkulutukseen (musta viiva). Kumpaakaan mallinnusta ei voida pitää mielekkäänä, koska malli on erittäin harhainen usealla tavalla. Mallin mukaan ko. 12 vuorokauden ajanjaksolle osuu viisinkertainen käyttö, kun kiinteistön vuosikäyttöennuste on suhteutettu alueen keskimääräiseen tai mitattuun vedenkulutukseen. Mallit eivät osaa huomioida käytön vaihteluita, koska käyttö on epäsäännöllistä. Vastaavasti jonakin toisena ajankohtana mallin mukainen käyttö on ehkä vain kolmasosa todellisesta veden käytöstä ja suuret käyttöpiikit hui- keasti aliarvioituja. Lisäksi kiinteistön vedenkäyttöä kokeiltiin mallintaa haastatteluun pohjautuen siten, että aluksi muodostettiin kiinteistön vedenkäyttöä kuvaava viikkoprofiili, johon sitten sovellettiin kiinteistökohtaisia kuukausikertoimia (vihreä viiva). Myös tämä mallinnustapa johti kyseenalaiseen lopputulokseen, koska kiinteistössäkään ei osattu sanoa milloin veden käytölle on tarvetta tai kuinka isoja käytettävät vesimäärät olisivat. Kuitenkin haastatteluun pohjautuva mallinnus osasi huomioida vedenkäytön vähäisemmän tarpeen hieman paremmin, koska mallinnusajalle malli ennusti nyt nelinkertaisen käytön mitattuun käyttöön verrattuna. Tällaisessa tapauksessa myös tarkkaan mittausjaksoon pohjautuva malli olisi käyttökelvoton, koska sen edustavuus rajautuisi ainoastaan mittausjakson kaltaisiin olosuhteisiin. Tämä on tyyppiesimerkki ei-kotitalous kiinteistöstä, johon kuuluvuudeltaan moitteeton automaattinen www.vesitalous.fi 29 TUTKIMUS Teollisuuskiinteistön mitattu käyttö vs. mallinnetut käytöt 12 vrk todellinen tuntitasolla mitattu vedenkäyttö mallinnettu vedenkäyttö alueen keskimääräisestä vesimäärästä (ei sis. vuotovettä) mallinnettu vedenkäyttö alueen todellisesta vesimäärästä (ei sis. vuotovettä) haastattelun pohjalta mallinnettu vedenkäyttö 1,4 1,2 kulutus m3/h 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 aika tunteja Kuva 6. Esimerkki teollisuuskiinteistöstä, jonka vedenkäytön mallinnus ei ole mielekästä. mittarinluenta olisi perusteltua asentaa, koska se on ainoa tapa saada selville verkostosta epäsäännöllisesti otetut isot vesimäärät. Tulevaisuudessa, tähdättäessä tilanteeseen, jossa halutaan muodostaa tilannekuva jakeluverkostosta, tarjoaa automaattinen mittariluenta tähän osaltaan mahdollisuuden. Lopuksi Tehdyn tarkastelun pohjalta näyttäisi siltä, että kotitalouksien osalta on mahdollista saada kuvaavia lukuja vedenkäytön määrän sekä vaihtelun osalta. Tämä johtuu pääosin siitä, että kotitaloudet noudattavat luonnollista rytmiä, jonka useimmat kotitaloudet ovat omaksuneet. Lisäksi kotitalouksien suuresta määrästä johtuen yksittäisten osake- ja kiinteistökohtaisen poikkeavan vedenkäytön vaihtelun aiheuttama kohina on verraten pientä, ja asunto-osakkeet sekä kiinteistöt tasoittavat toistensa vaihteluita. Ei-kotitalouksien osalta keskimääräisen ominaiskäytön laskeminen on vielä mielekästä. Toisaalta vedenkäytön voimakkaan kiinteistökohtaisen luonteen takia ei tunnu kovinkaan järkevältä johtaa yleisiä veden vaihtelua kuvaavia tunnuslukuja näille kiinteistöille. Näillä lukumäärällisesti harvoilla kiinteistöllä 30 Vesitalous 5/2011 on selkeä vaikutus alueen veden kulutukseen, koska käytetyt vesimäärät ovat suuria. Tavallista on, että vaikka tällaiselta kiinteistöstä kysyttäisiin haastatteluin vedenkäytön profiilia mallinnuksen pohjaksi, on sekin jo liikaa keskimääräistetty, mikäli tähdätään verkoston tilan tuntemukseen. Vuosittaiseen vedenkulutukseen suhteutettua mallia ei kannattaisi edes harkita. Kiinteistöjen automaattinen mittarinluenta on jo arkipäivää energiaverkoissa. Tähän lienee suurin vaikutus ollut lainsäätäjällä. Vesitoimialalla ei tällaista vastaavaa kiihoketta kiinteistöjen vedenkäytön seuraamiseksi ole asetettu, eikä ilmeisesti olla asettamassakaan. Rauhallinen eteneminen asiassa on perusteltua. Vesitoimialalla toivoisikin tavoitteiden olevan ensisijaisesti tekniikasta saatavissa hyödyissä, itse tekniikan toimiessa välineenä tavoitteisiin pyrittäessä. Tehdyn tarkastelun pohjalta näyttäisi olevan perusteltua harkita ei-kotitalouksien automaattista mittarinluentaa. Varsinkin tähdättäessä tilanteeseen, jossa on tarvetta tietää vedenjakeluverkoston tila. Tutkimushankkeen aikainen automaattisen mittarinluennan testaus on ollut opettavaista ja tuonut esiin tekniikan etuja sekä heikkouksia ja nii- tä hyödyllisiä ominaisuuksia, joita sille kannattaa asettaa vesilaitosten näkökulmasta. Ehdottomasti tärkein tekniikalta vaadittava ominaisuus on kuuluvuus. Tilaajan tulisi saada jokaisesta tekniikalla varustetusta kiinteistöstä vähintään tuntitasoisia lukemia, koska etenkin ei-kotitalouskiinteistöjen osalta vedenkäyttö määrät ja ajat vaihtelevat voimakkaasti. Vaikka jokaisesta AMR-tekniikalla varustetusta kiinteistöstä onkin tärkeä saada käyttötietoja, niin joustoa voisi sitten löytyä sen suhteen kuinka suuri osa kiinteistöstä lähetetyistä viesteistä saadaan läpi järjestelmään – aivan jokaiselta tunnilta ei ole välttämätöntä tietoja saada. Toisaalta mittareiden valmistajien tulisi suunnitella markkinoille normaalin mittarin vaihtovälin ajan toimivia malleja, jotka eivät tarvitse liitäntää sähköverkkoon, koska usein vesimittarin lähettyvillä ei pistorasiaa ole. Kirjallisuus • Mays (2000). Water Distribution Systems Handbook. AWWA. McGrawHill. • RIL 237-2-2010 Vesihuoltoverkkojen suunnittelu. • Aksela ja Aksela (2010). Demand estimation with automated meter reading in a distribution network. Journal of Water Resources Planning and Management. YMPÄRISTÖN TILA Vantaanjoen veden laadun kehitys 1963 – 2009 Vantaanjoen veden laatu on parantunut merkittävästi 1960- luvulta lähtien. Erityisesti kokonaisfosforin ja ammoniumtypen pitoisuudet ovat laskeneet. Paraneminen johtuu jätevesien käsittelyn tehostumisesta ja muista joen valuma-alueella tehdyistä vesiensuojelutoimista. JORMA NIEMI maat. metsät. tri V antaanjoki on tyypillinen EteläSuomen rannikkoalueen joki. Sen valuma-alue on tiheästi asuttu, peltojen osuus on suuri ja sillä harjoitetaan paljon erilaista elinkeinotoimintaa. Joen vesi on luontaisesti sameaa ja se kuuluu vesienhoitoalueiden seurannassa typpiin ’suuret savimaiden joet’. Vantaanjoki ympäristöineen on sijaintinsa puolesta tärkeä ulkoilualue ja virkistyksen lähde seudun ihmisille. Joella on aina ollut tärkeä merkitys mm. lohijokena, puutavaran uittoväylänä, vesivoiman lähteenä, virkistysalueena sekä raakavesilähteenä. Joesta ryhdyttiin pumppaamaan vettä jo vuonna 1876, jolloin veden laatu oli erinomaista. Vielä 1890- luvullakin joen veden laatu sai vuolasta tunnustusta. Sen laatua pidettiin jopa kaivovesiäkin parempana ja Helsinkiä onnekkaana, koska sillä oli näin hyvä raakavesilähde (Vantaan- ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys, verkkosivut). Tultaessa 1950- luvulle tilanne oli muuttunut. Lehdistökin tarttui asiaan: ”Raikkaan ja maukkaan vesijohtoveden aikaansaaminen likaisesta ja bakteereja vilisevästä Vantaanjoen vedestä ei ole mikään antoisa tehtävä. Kymmenistä tuhansista ihmisistä ja lukuisista tehtaista peräisin olevat likavedet saastuttavat jatkuvasti jokea. Kolmisenkymmentä vuotta sitten rakennettu Vanhankaupungin puhdistuslaitos joutuu käyttämään raaka-ainee- naan vettä, jossa esimerkiksi viime heinäkuussa oli kuutiosentissä keskimäärin 5100 bakteeripesäkettä. Tämän vuoden alkupuolella toimintansa aloittanut uusi ajanmukainen Pitkäkosken puhdistuslaitos saa jonkin verran puhtaampaa raakavettä, mutta siinäkin oli samaan aikaan keskimäärin 2648 bakteeripesäkettä kuutiosentissä. Puhdistusvaiheessa bakteerit kyllä tapetaan”. Näin kirjoitti asiasta Helsingin Sanomat 3. lokakuuta 1959 otsikolla ’Vantaa kuin suuri viemärioja’. Kuvatekstissä todettiin lisäksi, että Keravanjoessa uiminen on kielletty tehtaiden alapuolella ja että kaikkein likaisin paikka on Tikkurilassa viemärisuun kohdalla. Joen veden laatu oli 1950-luvun loppuun mennessä muuttunut noin 80 vuodessa käytännössä luonnontilaisesta miltei viemäriksi. Tähän johtaneet syyt ovat yleisesti tiedossa. Suomalaisen yhteiskunnan kehitys 1900-luvulla oli nopeaa. Erityisesti pääkaupunkiseudun asutus ja teollisuus kasvoivat nopeasti ja keskittyivät joen varteen. Alati laajenevan asutuksen ja teollisuuden jätevedet johdettiin käytännössä käsittelemättöminä jokeen, minkä vuoksi vedet pilaantuivat. Joen tilaa ryhdyttiin parantamaan 1960-luvulla eri tahojen yhteistyönä aloittamalla mm. jätevesien puhdistaminen ja veden laadun seurannat. Vesihuollon turvaamiseksi rakennettiin www.vesitalous.fi 31 YMPÄRISTÖN TILA Kuva 1. Vantaan kuukausittaiset virtaamat 1963–2009. vuonna 1959 Silvolan tekoallas ja pian sen jälkeen Hiidenvesi-tunneli, jonka kautta juoksutettiin lisävettä joen veden laadun parantamiseksi. Erityisesti 1970-luvun puolenvälin jälkeen jätevesipuhdistamojen rakentaminen ja puhdistusprosessien kehittäminen oli hyvin aktiivista. Päijänne-tunnelin rakentamisen myötä Päijänteestä tuli vuonna 1982 Helsingin raakavesilähde Vantaan jäädessä varajärjestelmäksi, johon on turvauduttu mm. tunnelia korjattaessa. Juuti ja Rajala (2007) ja Herranen (2002) ovat käsitelleet perusteellisesti alueen vesihuollon historiaa. Lisäksi sitä on käsitelty mm. Vantaan- ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen ja Helsingin veden verkkosivuilla. Kuinka Vantaanjoen veden laatu on kehittynyt suojelutoimien aloittamisesta tähän päivään ja missä määrin suojelutoimet ovat parantaneet veden laatua? Vaikka onkin yleisesti tunnettua, että joen veden laatu on parantunut, haluttiin asiasta saada kokonaiskuva tarkastelemalla pitkäaikaisia vedenlaatutuloksia 1960-luvun alusta nykyhetkeen. Havaintopaikka ja vedenlaatumuuttujat Vedenlaatu- ja virtaamatiedot saatiin ympäristöhallinnon tietojärjestelmistä. Vedenlaatutiedot ovat joen suualueella sijaitsevasta havaintopaikasta (Vantaa 4,2 6040, peruskoordinaatit: pohjoinen 6681065 – itä 2554751), joka on Oulunkylän rautatiesillan kohdalla. 32 Vesitalous 5/2011 Paikan tiedot raportoidaan EU:lle osana vesipolitiikan puitedirektiivin mukaista seurantaohjelmaa. Tarkastellut vedenlaatumuuttujat olivat: kokonaisfosfori, kokonaistyppi, ammoniumtyppi, kiintoaine, fekaaliset enterokokit, pH, alkaliniteetti, sameus, sähkönjohtavuus ja kemiallinen hapenkulutus pintavesinäytteistä analysoituna. Havaintojakso oli vuodesta 1963 vuoden 2009 elokuun puoleenväliin saakka. Kaikista muuttujista ei ollut havaintoja koko jaksolta. Jakson alkupuolella havaintojen lukumäärä on pienempi kuin jakson loppupuolella. Eri vedenlaatumuuttujien havaintojen lukumäärät vaihtelivat välillä 275…625. Virtaamatiedot saatiin Oulunkylän havaintopaikasta, joka on käytännössä sama kuin veden laadun havaintopaikka. Virtaamapaikan tunnus on 2101700, peruskoordinaatit: pohjoinen 6681161 – itä 2554653, valumaalue 1 680 km², järvisyys 2,5 prosenttia ja vuosien 1963-2008 keskivirtaama 16,3 m³s-1. Veden laadun kehitys Joen kuukausittaiset virtaamat vaihtelivat suuresti (Kuva 1). Virtaamahuiput sattuvat tyypillisesti huhtikuuhun sekä loppusyksyyn. Suuret virtaamavaihtelut vaikuttavat osaltaan veden laadun vaihteluihin. Kokonaisfosfori säätelee vesien perustuotantoa. Kokonaistyyppi ilmentää veden kaikkien typpimuotojen, sekä orgaanisten että epäor- gaanisten muotojen kokonaismäärää. Ammoniumtyppi on typen epäorgaaninen yhdiste, jota joutuu vesiin typpipitoisten orgaanisten aineiden hajotessa. Kiintoaine kuvaa vedessä olevaa hiukkasmaista ainesta. Fekaaliset enterokokit ovat hygienian indikaattoribakteereja, joita esiintyy luontaisesti ihmisen ja tasalämpöisten eläinten suolistossa. Ravinteiden, bakteerien ja kiintoaineen pääasialliset lähteet ovat jätevedet ja hajakuormitus. Kokonaisfosforipitoisuuksissa oli laskeva suuntaus, vaikkakin pitoisuusvaihtelut olivat suuria. Kokonaistyppipitoisuudet pysyivät koko ajan samalla tasolla pitoisuusvaihtelujen ollessa suuria erityisesti 1970luvun puolessa välissä ja 1990-luvun lopun jälkeen. Ammoniumtypen pitoisuuksissa oli erittäin selvä aleneva suuntaus. Pitoisuudet olivat korkeimmillaan 1970-luvun puolessa välissä. Pitoisuustaso laski jyrkästi 1980-luvun puolessa välissä ja jatkoi hitaasti alenemistaan havaintojakson lopun saakka. Puhdistamoilta vesistöön johdettavissa jätevesissä typpi on yleensä ammoniumtyppenä, joten sen pitoisuuden lasku ilmentää jätevesien osuuden vähentymistä. Myös kiintoaineen pitoisuudet laskivat lievästi lyhyen havaintojakson loppupuolella 2000- luvulla. Bakteeripitoi suuksissakin oli lievä laskeva suuntaus. Korkeita bakteeripitoisuuksia oli aina 1980-luvun alkuun saakka sekä myös 2000- luvulla. Kaikki kuvan 2 vedenlaatumuuttujat osoittivat Vantaan veden laadun paranemista. Luonnonvesissä pH on tyypillisesti keskimäärin lievästi happamalla puolella. Alkaliniteetti kuvastaa veden emäksisten yhdisteiden kokonaismäärää ja ilmentää veden kykyä vastustaa pH:n muutoksia. Jokien veden sameus vaihtelee voimakkaasti vuodenajan ja sadannan mukaan. Sähkönjohtavuus kuvaa veteen liuenneita suoloja, jota lisäävät mm. jätevedet ja orgaanisen aineen hajoaminen. Kemiallinen hapenkulutus ilmentää vedessä olevien kemiallisesti hapettuvien orgaanisten aineiden määrää. Kuvassa 3 esitettyjen muuttujien pitoisuudet näyttäisivät pysyneen samalla tasolla koko havaintojakson. YMPÄRISTÖN TILA Kuva 2. Kokonaisfosforin, kokonaistypen, ammoniumtypen, kiintoaineen ja fekaalisten enterokokkien vuosien 1963–2009 pitoisuushavainnot ja niille lasketut lineaariset regressiot www.vesitalous.fi 33 YMPÄRISTÖN TILA Kuva 3. pH:n, alkaliniteetin, sameuden, sähkönjohtavuuden ja kemiallisen hapenkulutuksen vuosien 1963–2009 pitoisuushavainnot ja niille lasketut lineaariset regressiot 34 Vesitalous 5/2011 YMPÄRISTÖN TILA Joissakin muuttujissa havaittuun erittäin lievään nousevaan suuntaukseen saattaa vaikuttaa näytteenottotiheys, joka oli tiheämpää jakson loppupuolella. Tiheällä näytteenotolla saadaan tarkempi kuva veden laadun vaihteluista ja myös ääritilanteita sattuu enemmän tiheään näytteenottoon, joten jakson loppupään havainnot saattavat painottaa havaittua lievästi nousevaa pitoisuuksien kehityssuuntaa. Toisaalta jokeen johdetaan edelleen paljon jätevesiä, jotka voivat nostaa mm. sameuden, sähkönjohtavuuden ja kemiallisen hapenkulutuksen arvoja. Voidaan myös arvailla voisiko jakson loppupuolen pitoisuushavaintojen suurilla vaihteluilla (esim. sameus, sähkönjohtavuus, kemiallinen hapenkulutus) olla yhteyttä viimeisen vuosikymmenen lauhoihin talviin, jolloin maa on ollut osittain paljaana myös talvella, routa vähäistä ja talviajan valunnat yleisempiä kuin aikaisemmin. Nämä tekijät saattavat vaikuttaa myös muihin vedenlaatumuuttujiin (Kuva 2). Hapen kyllästysprosentti (ei kuvissa) vaihteli välillä 80…100 prosenttia ja mukana oli muutama korkea ylikyllästystilaa osoittava arvo. Minimi oli 66 prosenttia ja se oli mitattu elokuussa 1977. Yleinen happitilanne oli hyvä koko jaksolla. Joen nykyinen veden laatu Vantaan nykyistä veden laatua kuvaamaan muuttujille laskettiin vuosien 2005–2008 mediaanit, jotka olivat: kokonaisfosfori 92 μgl -1 (n=130), kokonaistyppi 2 200 μgl -1 (n=129), ammoniumtyppi 38 μgl -1 (n=117), kiintoaine 21 mgl-1 (n=35) fekaaliset enterokokit 135 kpl/100 ml (n=56), pH 7,2 (n=109), alkaliniteetti 0,77 mmoll-1 (n=53), sameus 47 FNU (n=109), sähkönjohtavuus 19 mSm-1 (n=110), kemiallinen hapenkulutus 15 mgl-1 (n=57) ja hapen kyllästysprosentti 91 prosenttia (n=56). Vesien yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan joki kuuluu sekä kokonaisfosfori- että bakteeripitoisuuksien perusteella välttävään vedenlaatuluokkaan. Hyvä luokka edellyttäisi < 30 μgl-1 kokonaisfosforipitoisuutta ja < 50 kpl/100 ml indikaattoribakteeripitoisuutta. Vantaanjoen veden laatu on siis selvästi parantunut tutkittuna jaksona. Positiivisen kehityksen syynä ovat olleet tehostetut vesiensuojelutoimet mm. jätevedenpuhdistamojen rakentaminen, puhdistusprosessien tehostaminen, maatalouden vesiensuojelutoimet ja Keski-Uudenmaan jätevesiviemäri, jonka kautta johdetaan jätevesiä suoraan Viikin puhdistamoon. Vesiensuojelutoimet ovat kehittyneet kaikilla sektoreilla, mikä heijastuu tuloksissa. Joen kalasto on myös elpynyt, mikä johtuu vedenlaadun paranemisesta, kalojen istutuksista ja nousuesteiden raivauksista. Entä tulevaisuus? Joen nykyinen veden laatu on kuitenkin vielä kaukana luonnontilaisesta, jollaista se oli 1800-luvun lopulla. Lienee epärealistista ajatella, että joki voisi joskus saavuttaa alkuperäisen luonnontilansa. Parempaan suuntaan tulee kuitenkin pyrkiä jatkamalla vesiensuojelutoimia, joita on esitetty mm. Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmassa vuoteen 2015. Siinä esitetään mm. Vantaanjoen alaosan fosforikuormituksen vähennystarpeeksi 33 prosenttia ja tavoiteltavaksi fosforipitoisuudeksi <60 μgl-1. Jos Vantaan kuormitusta saadaan edelleen vähennettyä, saattaa sen veden laatu vielä huomattavasti parantua seuraavan 50 vuoden aikana. Kirjallisuus • Helsingin seudun ympäristöpalvelut. http://www.hsy. fi/vesi/palvelut/jatevesi/juhlavuosi/Sivut/default. aspx • Herranen, T. 2001. Vettä ja elämää. Helsingin vesihuollon historia 1876-2001. Helsingin vesi & Edita. 238s. • Juuti, P. ja Rajala, R. (2007) Virtojen Vantaa - Vantaan Veden historia. Tampereen yliopisto. Verkkojulkaisut: http://tampub.uta. fi/english/sarja.php?Sarja_Id=11 • Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuoteen 2015. Verkossa: www.ymparisto. fi/kymijoen-suomenlahdenvesienhoitoalue • Vantaanjoen- ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys.http://www.vhvsy.fi/. www.vesitalous.fi 35 HISTORIAA Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki Riihimäen Veden historia PETRI JUUTI fil.tri., dosentti Tampereen yliopisto E-mail: [email protected] RIIKKA RAJALA tekn.tri., tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto PEKKA PIETILÄ tekn.tri., tutkijatohtori Tampereen teknillinen yliopisto TAPIO KATKO tekn.tri., dosentti Tampereen teknillinen yliopisto 36 Vesitalous 5/2011 Riihimäen syntyhistoria poikkeaa monesta muusta suomalaisesta kaupungista. Useat niistä syntyivät ja kehittyivät veden, jokien, järvien ja meren rannoille, mutta Riihimäki syntyi rautatieliikenteen risteysasemaksi. Ensimmäinen varsinainen viemäri rakennettiin vuonna 1921. Puhdasvesipuolella tultiin Riihimäellä ajallisesti hieman jäljessä viemäröintiä; kunnallinen vesilaitos aloitti vedenjakelun Juppalasta vuonna 1950. Jätevedenpuhdistamo Riihimäelle valmistui vuonna 1962. J o 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Riihimäki tunnettiin hyvästä lähdevedestään koko maassa. Kuitenkin vuosisadan vaihteessa alkanut voimakas väestönkasvu aiheutti ongelmia ympäristölle ja terveydelle. Ongelmat alkoivat kärjistyä ja avo-ojat löyhkätä. Hygieeniset haitat olivat suuria, joten terveydenhoitolautakunta esitti viemärien rakentamista jätevesien johtamiseksi Vantaanjokeen. Ensimmäinen varsinainen viemäri rakennettiin Kauppakadulle Junailijankadulta Pohjoiselle Rautatienkadulle vuonna 1921. Seuraava merkittävä tapahtuma oli vuonna 1923, jolloin Riihimäki sai terveydenhoito-ohjesäännön, jonka mukaan muun muassa jokaisessa talossa piti olla riittävästi käymälöitä. Viemäriverkostosuunnitelma valmistui 1920-luvun lopussa. Viemäri rautatieasemalta Vantaanjokeen tehtiin yhdessä Valtion Rautateiden kanssa vuonna 1927. Tästä eteenpäin viemäröinti eteni samaa vauhtia katutöiden kanssa. Yksinkertaistaen voidaan luonnehtia, että keskustan viemärit johdettiin Vantaanjokeen ja pohjoisten osien Punkanjokeen. Puhdasvesipuolella tultiin Riihimäellä ajallisesti hieman jäljessä viemäröintiä. Väkimäärän lisäännyttyä ja vedentarpeen muutenkin kasvettua merkittävästi eivät vanhojen kaivojen ja lähteiden vedet enää riittäneet vaan kauppala alkoi viemäritöiden lisäksi rakentaa suuria kaivoja, etupäässä paloturvallisuuden parantamiseksi. Esimerkiksi vuonna 1939 tehtiin paloturvallisuuden parantamiseksi kaivo ja 100 kuutiometrin vesisäiliö Opisto-puistoalueelle. Vuonna 1941 Yleinen Insinööritoimisto, YIT, lähestyi kauppalaa ja ehdotti vesilaitoksen perustamista. YIT käytti referenssinään erityisesti Porin vesilaitosta. Vuonna 1944 valmistui YIT:n suunnitelma kauppalan vesilaitokseksi. Suunnitelma annettiin Helsingin kaupungininsinööri Akseli Linnavuoren tarkastettavaksi. Linnavuori antoi lausuntonsa vesilaitossuunnitelmasta joulukuussa 1948 ja seuraavana vuonna päästiin viimein aloittamaan vesilaitoksen rakentaminen. Vuonna 1950 vesilaitoksen rakennustöitä jatkettiin ”suurella voimalla”. Koko vuoden 1951 ajan tehtiin vesilaitoksen ensimmäisen rakennusvaiheen töitä. Edellisen vuoden katujohtojen viimeistelytyöt, kuten katujen tasaus ja sorastus, venttiilien ja palopostikilpien asennus, verkostojen testaus, sekä uusien vesijohtojen asennus Torikadulle, Käräjäkadulle ja Lapinkadulle työllistivät paljon väkeä. Vuoden lopussa vesijohtoverkoston pituus oli jo yli 13 kilometriä ja verkostossa oli 95 palopostia. Juppalan pumppuasemalla putkistot, pumput, mittarit ja soodansyöttökoje saatiin asennettua. Sinne tilattiin polttomoottorista voimansa saava varapumppu. HISTORIAA Riihimäellä on toimiva vesihuolto. (Kuva Riikka Rajala) Myös talojohtojen asennustyöt aloitettiin vuonna 1951 ja niitä tehtiin yhteensä 69 kappaletta. Vesimittareita ei vielä saatu. Pumppujen kautta, ilman vesitornia, alettiin ensimmäisen kerran toimittaa vettä kuluttajille vuonna 1951. Kulutus oli keskimäärin 150 kuutiometriä vuorokaudessa. Tuolloin aloitusvaiheessa vuonna 1951 oli siis käytössä vain yksi vedenottamo, jossa vesi alkaloitiin soodalla ennen verkostoon pumppausta. Vuosi 1952 oli vesilaitoksen ensimmäinen toimintavuosi oman talousarvionsa puitteissa. Laitos toimi rakennuslautakunnan alaisena ja sen johtaja oli kauppalaninsinööri V.O. Mäkinen. Riihimäen vesitorni eli Erik Bryggmanin suunnittelema Vesilinna valmistui vuonna 1952. Vuoden aikana rakennustoimiston varastoalueelle Mäkikujalle rakennettiin sementtitiilinen 1500 kuutiometrin korjaamo- ja varastorakennus. Rakennuksen kellarissa toimi rakennusviraston varasto, ensimmäisessä kerrok- Juppalan vesilaitos. Juppalan pumppurakennus valmistui vuonna 1950. Laitos jäi pois käytöstä vuonna 1984. (Kuva Riikka Rajala) sessa metalliverstas, paja ja mittarikorjaamo. Vuoden aikana uutta vesijohtoverkostoa rakennettiin yhteensä 3 600 metriä. Merkittävin linja valmistui lasi- tehtaan alueelle. Paloposteja asennettiin vuoden aikana yhteensä 25 kappaletta ja kaikkiaan niitä oli vuoden lopussa valmiiksi asennettuna verkostossa 119 kap- www.vesitalous.fi 37 HISTORIAA paletta. Valmista verkostoa oli vuoden lopussa yhteensä 16,4 kilometriä. Pohjavesi voitti pintaveden Riihimäellä kunnallinen vesilaitos aloitti vedenjakelun Juppalasta vuonna 1950. Kunnallisen vesilaitoksen ja jakeluverkoston rakentaminen vaati kaupungilta suuria investointeja ja suunnittelua pitkälle tulevaisuuteen. Mittavia investointeja ei haluttu tehdä kevein perustein ja vaikka lisääntyvään veden tarpeeseen osattiinkin varautua, niin alusta asti haluttiin tehdä hyviä ratkaisuja. Riihimäellä ei ollut vedenhankintaan soveltuvia pintavesiä ja muutenkin haluttiin valita pohjavesi pintaveden sijaan. Toki vuosien varrella nousi esille esimerkiksi Puujoen pintavesilaitoksen rakentaminen, mutta ajatuksesta luovuttiin. Myös Päijänne-tunneliin liittymistä tutkittiin 1970-luvun vaihteessa, mutta siihen ei lähdetty, koska kustannusten jaosta ei päästy sopuun. Juppalan vedenottamon vedellä ei pitkään pystytty tyydyttämään kauppalan kasvavaa vedentarvetta, joten oli ripeästi ryhdyttävä miettimään miten asia ratkaistaisiin. Lisää pohjavettä saatiin Hirvenojan pohjavedenottamolta, joka valmistui vuonna 1955. Kuiva kesä oli pakottanut Juppalan vedenottamon tehon äärimmilleen ja viikonkin viivytys Hirvenojan pumppuaseman käynnistymisessä olisi tarkoittanut veden jakelun säännöstelyä kaupungissa. Kasvava vedenkulutus pakotti riihimäkeläiset jälleen uusien vedenottamoiden etsintään. Tutkimustulosten perusteella kolmas pohjavedenottamo rakennettiin Herajoelle. Herajoen pohjavedenottamon rakennustyöt alkoivat vuoden 1961 lopulla ja laitos otettiin käyttöön helmikuussa 1963. Sen yhteyteen rakennettiin myös 700 kuutiometrin suuruinen alavesisäiliö. Tämä Riihimäen kolmas pohjavedenottamo oli kahta edellistä tuottoisampi. Kun vuonna 1966 verkostoon syötettiin vettä Juppalasta noin 30 500 kuutiometriä ja Hirvenojalta noin 410 000 kuutiometriä, niin Herajoelta saatiin vettä reilut 681 000 kuutiometriä. Vuonna 1971 tuli ajankohtaiseksi laajentaa Herajoen pohjavedenottamoa. Laitokselle valmistuikin kolmas pohjavesikaivo, jota käytettiin rinnan muiden pohjavesikaivojen kanssa. 38 Vesitalous 5/2011 Vesilinna, Riihimäen maamerkki, valmistui vuonna 1952. (Kuva Petri Juuti) Vedenkulutuksen kasvuennusteet pakottivat kuitenkin jälleen uusien vesilähteiden etsintään ja sopiva paikka löytyi Hausjärven Karan kylässä sijaitsevan Piirivuoren kupeesta. Koepumppaukset tällä pohjavesialueella tehtiin vuoden 1970 lopulla. Vuonna 1972 tehtiin vedenjakelujärjestelmän yleissuunnitelma, jossa konsulttina oli Oy Vesi-Hydro Ab. Samana vuonna valmisteltiin Länsi-Suomen vesioikeudelle hakemusasiakirjoja veden ottamiseksi Piirivuoren pohjavesiesiintymästä. Länsi-Suomen vesioikeus antoi luvan tämän Piirivuoren pohjavedenottamon rakentamiseen syyskuussa 1974. Kun Piirivuoren pohjavedenottamo käynnistyi 1976, niin samanaikaisesti lopetettiin vedenotto Hirvenojalta. Juppalasta vedenotto loppui vuoden 1984 alkupuolella, jonka jälkeen noin puolet kaupungin tarvitsemasta vedestä on pumpattu Piirivuoresta ja toinen puoli Herajoelta. Nyt 2010-luvulla käytössä on kaksi muutakin vedenottamoa. Vuonna 2010 Herajoen vedenottamolla pumpattiin vettä verkostoon 1 107 023 m³, Piirivuoren vedenottamolta 1 144 072 m³ ja Kormun vedenottamolla 480 662 m³. Hikiän vedenottamolta pumpattiin Riihimäen verkkoon 51 130 m³. Jätevedenpuhdistamo valmistui Riihimäen viemäriverkon laajentuessa keskustan jätevedet johdettiin Vantaanjokeen ja pohjoisten kaup- HISTORIAA palanosien vedet Punkanjokeen. Vesijohtotöiden yhteydessä aloitettiin Juppalan ja Petsamon viemäröinti. Viemäröintisuunnitelman tekeminen näille alueille annettiin vuonna 1949 diplomi-insinööri A. Ruohtulan tehtäväksi. Suunnitelman mukaan pohjoisten kauppalanosien viemärit laskisivat Punkanjokeen niitä varten rakennettavan puhdistamon kautta. Tätä puhdistamoa ei kuitenkaan koskaan rakennettu, vaan perustettiin jätevedenpumppaamo Juppalaan raviradan länsipuolelle. Tämä pumppaamo syötti kaupungin pohjoisosien jätevedet vedenjakajan yli Kokemäenjoen vesistöalueelta Vantaanjoen vesistöalueelle. Viemäriverkkoon liitettäviltä kiinteistöiltä vaadittiin saostuskaivot, joihin jäi raskain kiintoaines, mutta muilta osin jätevedet johdettiin vesistöihin käsittelemättöminä. Riihimäen kaupungin rakennusvirasto esitti vuonna 1960 viemäriveden Eteläisen puhdistuslaitoksen suunnittelua ja rakentamista. Puhdistamon paikaksi oli valittu kaupungin omistuksessa oleva alue Hirsimäen eteläpuolella. Jätevedenpuhdistamon suunnitteli insinööritoimisto Oy Vesi-Hydro Ab. Puhdistusprosessina oli Suomessa kunnallisilla jätevedenpuhdistamoilla yhä edelleenkin yleisesti käytetty aktiivilietemenetelmä, joka käsittää kolme päävaihetta: esiselkeytys, ilmastus ja jälkiselkeytys. Puhdistamolta poistuva vesi johdettiin Vantaanjokeen. Laitoksen ensimmäisen vaiheen teho oli tarkoitettu 12 000 asukasta varten ja lopullinen teho 24 000 asukasta varten. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin jo lietteen mädätyssäiliö ja koneasema laitoksen lopullista rakennusvaihetta varten. Puhdistamo oli itsessään kallis investointi, mutta sen lisäksi oli rakennettava joukko viemäreitä johtamaan jätevedet puhdistamolle. Näitä viemäreitä alettiin rakentaa työttömyystöinä talvella 1960. Tuohon aikaan oli maassa yleistä, että vesijohtoja ja viemäreitä teetettiin paljon työttömyystöinä ja nimenomaan talvella. Myöhemmin Riihimäellä tarvittiin vielä lisää pääviemäreitä ja jätevedenpumppaamoita, kun myös toisilta kaupunginosilta alettiin johtaa jätevedet puhdistamolle. Kun Herajoen Riihimäki on ollut jätevedenpuhdistuksessa Suomen edistyneimpien kaupunkien joukossa. Ensimmäinen puhdistamo valmistui jo vuonna 1962. (Kuva Riikka Rajala) pohjavedenottamo otettiin käyttöön helmikuussa 1963, niin jätevedenpuhdistamon käyttövalvonta voitiin hoitaa Herajoen ottamon automaattisen hälytysjärjestelmän avulla. Jätevesimaksua ei tuohon aikaan vielä ollut, vaan viemäröinnin ja jäteveden puhdistuksen kustannukset katettiin kunnallisveroilla. Vesimaksuissa oli käytössä kulutuksen mukaan laskeva taksa niin, että esimerkiksi omakotitalon vedenkäyttö kuului kalleimpaan luokkaan, jolloin veden hinta oli 75 penniä kuutiometri. Jätevedenpuhdistuksessa on aina jotain rakennettavaa Länsi-Suomen vesioikeus myönsi Riihimäen kaupungille 14.5.1970 luvan johtaa jätevedet Vantaanjokeen biologisella puhdistusprosessilla käsiteltynä päätöksessä tarkemmin määritellyin lupaehdoin vuoden 1978 loppuun. Helsingin kaupunki valitti lupapäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaati, että määräaika pitää lyhentää vuoden 1972 loppuun ja että Riihimäen on tehtävä tutkimuksia ja suunnitelmia jä- teveden puhdistuksen tehostamiseksi sekä otettava kemiallinen puhdistamo käyttöön. Korkein hallinto-oikeus 10.12.1970 eräin osin muutti LänsiSuomen vesioikeuden päätöstä, mutta ei lyhentänyt alkuperäisen luvan määräaikaa. Lupapäätös edellytti kaikkien kaupungin jätevesien tehokasta käsittelyä niin, että ravinteiden vaikutus vesistöön jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Oli myös varauduttava siihen, että jätevedet tarvittaessa desinfioitiin. Lupaehdoissa edellytettiin tuohon aikaan yleisesti desinfiointia tai ainakin siihen varautumista, ja mm. Tampereen kaupungin molemmilla jätevedenpuhdistamoilla jätevesi kloorattiin kesäaikana ennen vesistöön laskemista 1980luvun alkuun saakka. Jätevesikuormituksen kasvaessa puhdistamo joutui koville ja ympäristöön pääsi ajoittain leviämään epämiellyttävää hajua, joka vihastutti asukkaita aina valituskirjeisiin asti. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen yhteistarkkailujaosto kävi tutustumassa puhdistamoon ja esitti sen www.vesitalous.fi 39 HISTORIAA mahdollisimman nopeaa saneerausta ja laajentamista. Välittömänä ratkaisuna yhteistarkkailujaosto ehdotti ilmastusaltaaseen syötettävän ilmamäärän lisäämistä ja puhdistuksen tehostamista saostuskemikaalin avulla. Vesihallitus esitti kirjeessään huhtikuussa 1972, että kaupungin jätevesiä ei kyetty puhdistamaan vaaditulla tavalla. Puhdistamon kapasiteetin osoittauduttua 1970-luvun alussa riittämättömäksi kaupunki palkkasi Oy Vesi-Hydro Ab:n laatimaan suunnitelman puhdistuksen tehostamiseksi. Suunnitelma valmistui huhtikuussa 1972 ja siinä esitettiin, että puhdistusprosessiin liitettäisiin kemiallinen suorasaostus ja toisessa rakennusvaiheessa laajennettaisiin puhdistamon biologista osaa. Biologisen osan laajennus toteutettaisiin sen jälkeen, kun kemiallisen ja olemassa olevan biologisen osan yhteiskäytöstä olisi saatu riittävästi kokemuksia. Kokouksessaan helmikuussa 1973 kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti esitetyn suunnitelman jätevedenpuhdistamon laajentamiseksi. Puhdistamon rakentamista varten kaupunki joutui ottamaan lainoja useilta rahoituslaitoksilta. Puhdistamon rakennustyöt aloitettiin loka-marraskuun vaihteessa 1973, ja puhdistamon laajennus valmistui 1975. Kauan ei rauhassa saatu toimia kun vuonna 1981 Vantaanjokivarren yhdyskunnille annettiin tiukennetut puhdistusvaatimukset ja ensimmäisen kerran Suomessa edellytettiin ammoniumtypen poistoa. Tutkimusten perusteella puhdistusprosessiksi ehdotettiin biosuodatuksella tehostettua esisaostusta. Laajennuksen suunnittelijaksi valittiin Oy Vesi-Hydro Ab. Puhdistamo mitoitettiin virtaamalle 20 000 m³/d, josta meijeriltä laskettiin tulevan 800 m³/d. Laitoksesta päätettiin rakentaa YIT:n Carrousel- pitkäilmastus-simultaanisaostusprosessi. Laajennuksen rakennustyöt aloitettiin marraskuussa 1981 ja valmistuessaan kesällä 1983 se oli ensimmäinen valitun tyyppinen laitos Pohjoismaissa. Laajennustyön yhteydessä vanhaa laitosta saneerattiin ja esimerkiksi vanha ilmastusyksikkö muutettiin meijerivesien tasausaltaaksi. Suomen liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 1995 toi mukanaan velvollisuuden noudattaa yhteisesti sovittuja ympäristönsuo- 40 Vesitalous 5/2011 jelumääräyksiä. Jätevedenpuhdistuksen osalta Suomelle merkittävin muutos aiempaan käytäntöön oli vaatimus typen poistosta kaikilla yli 10 000 asukkaan jätevedenpuhdistamoilla. Riihimäen jätevedenpuhdistamon prosessi muutettiin vuonna 2001 typenpoistoon soveltuvaksi ilmastusjärjestelmää ja prosessinohjausta uudistamalla. Valio Oy keskitti tuotantoaan 2000luvun alussa Herajoen meijerille ja kasvaneen meijerituotteiden määrän myötä meijeriltä tuleva jätevesikuormitus lisääntyi. Meijeriltä tuleva vesimäärä on suuruusluokaltaan 15 prosenttia puhdistamolle tulevasta jätevedestä, mutta meijerin jätevesi on huomattavasti väkevämpää kuin normaali asutuksen jätevesi, niin että orgaanisen aineen osalta meijeriltä tuleva kuormitus on maksimissaan 70 prosenttia koko puhdistamon tulokuormasta. Jätevedenpuhdistamon saneeraus tehtiin vuosina 2000-2002, jolloin rakennettiin mm. uusi mädätyssäiliö alkuperäisen vuonna 1962 valmistuneen rinnalle. Koska meijeri keskitti tuotantoaan enemmän kuin saneerauksen suunnitteluvaiheessa oli tiedossa, ei suunniteltu saneeraus riittänyt. Meijerijätevesien esikäsittelyä jätevedenpuhdistamolla tehostettiin vuonna 2005. Keskeiset tulevaisuuden haasteet Haasteet ja ongelmat ovat joskus edessä vaikka vesihuolto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Tulevaisuuden hallintaa helpottaa hyvin toimiva ja resursoitu organisaatio, jonka toiminta perustuu pitkän tähtäimen tutkittuun tietoon pohjaavaan strategiseen suunnitteluun. Kaikista hyvistä suunnitelmista ja toimintavalmiudesta huolimatta yllätyksiä voi silti tulla. Näin ovat monet vesilaitokset saaneet Suomessa huomata. Esimerkiksi heinäkuun lopussa vuonna 2004 Riihimäellä satoi erittäin paljon. Ilmatieteen laitos kertoi, että vastaavaa kuin vuoden 2004 heinäkuussa ja koko alkukesän aikana ei ollut ikinä aiemmin tapahtunut Vantaanjoen valuma-alueella. Rankkasateiden vuoksi Herajoen pohjavedessä havaittiin ylimääräisen näytteenoton tuloksena koliformisia bakteereja ja klooraus aloitettiin välittömästi 31.7.2004. Raakavesikaivoja shokkikloorattiin 4.8.-9.9. välisen ajan. Talousveden keittokehotus Herajoen laitoksen jakelualueelle annettiin 3.8.2004 ja se voitiin peruuttaa 1.9.2004. Herajoelta pumpattiin karkeasti arvioituna noin kolmannes kokonaispumppauksesta. Haapahuhdan laitoksella aloitettiin kloorinsyöttö varmistamaan kloorauksen desinfiointivaikutusta verkostossa 11.8.2004. Tämä klooraus lopetettiin 18.10.2004 ja Herajoella klooraus lopetettiin 22.12.2004. Tapauksesta ei seurannut todennettuja terveysvaikutuksia väestön terveyteen. Rankkasateista seurasi Riihimäellä myös viemäritulvia kaikkiaan peräti 145 kappaletta. Tulvien torjunnassa tehtiin tiivistä yhteistyötä pelastuslaitoksen kanssa. Myös puolustusvoimat antoi virka-apua pelastuslaitokselle torjuntatyössä. Johtomestari Markku Lamminsivu kertoo tulevaisuuden haasteista seuraavasti: – Kyllä saneeraus vie pitkään, teräsputkea on vielä noin 30 kilometriä maassa. Sadevesien erittely tulee jatkumaan pitkälle tulevaisuuteen, että pystytään pienentämään viemäreihin ja puhdistamoille menevää ylimääräistä sadevesikuormaa. Haasteet summaa laitoksen johtaja Kari Korhonen näin: – Haasteena on tietysti jätevesiverkko, joka tulee vain rakentamalla kuntoon ja kestää varmaan kymmenen vuotta ennen kuin ollaan hyvällä tasolla. – Puhtaan veden saannin turvaaminen on ykkösasia. Se on elämän ja kuoleman kysymys, että hyvää vettä on riittävästi saatavana. Teoksen Hyvän veden ja hyvien yhteyksien kaupunki ovat kirjoittaneet filosofian tohtori, dosentti Petri Juuti, tekniikan tohtori Riikka Rajala, tekniikan tohtori Pekka Pietilä sekä tekniikan tohtori, dosentti Tapio Katko. Ohjausryhmään kuuluivat Hannu Nokkala, Esa Mäkinen, Kari Korhonen ja Sirpa Aulio. Kirja on luettavissa myös internetissä osoitteessa: http://tampub. uta.fi/tulos.php?tiedot=351 UUTISIA Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen (VVY) nimi on nyt Vesilaitosyhdistys V VY:n vuosikokous päätti huhtikuussa sääntömuutoksesta, jonka yhteydessä yhdistyksen nimi käytännöllistettiin lyhyempään muotoon. Virallinen nimi on Suomen Vesilaitosyhdistys ry. Lyhenne VVY säilyy käytössä toistaiseksi. Yhdistyksen toiminta säilyy ennallaan: Vesilaitosyhdistys on kaikkien vesi- ja viemärilaitosten sekä tukkulaitosten yhteisjärjestö kuten tähänkin asti. Nimenmuutoksen yhteydessä myös VVY:n graafinen ilme uudistuu. Yli 200 ilmoittautunut 12. pohjoismaiseen jätevesikonferenssiin J oka toinen vuosi järjestettävä pohjoismainen jätevesikonferenssi kokoaa marraskuussa Helsinkiin alan asiantuntijoita. Kansainvälisen tapahtuman monipuolista ohjelmaa kuulemaan on ilmoittautunut jo yli 200 henkilöä. Konferenssin kolmetoista sessiota nostavat esiin ajankohtaisia aiheita ja tutkimuksia muun muassa hulevesiin, verkostosaneeraukseen, ylivuotoihin, jätevesien käsittelyyn ja Itämeriteemaan liittyen. Puheenvuoroja kuullaan myös jätemyllyistä, biokaasusta ja vaarallisista aineista. Esitysten lisäksi jätevesiasiaa on esillä 21 posterissa. Katajanokalla Marina Congress Centerissä Helsingissä pidettävän konferenssin kielet ovat suomi, ruotsi, tanska, norja ja englanti. Suomenkieliset esitelmät käännetään ruotsiksi ja muut pohjoismaiset kielet suomeksi. Tiistaina ohjelmassa on rinnakkaissessioita, jotka pidetään englanniksi. Tapahtuman ajankohta on 14.-16.11.2011. Lisätietoa ohjelmasta sekä muun muassa ekskursioista ja iltatilaisuuksista löytyy konferenssin sivuilta: www.vvy.fi/NWC2011. Apurahoja Understöd geologisiin ja ympäristöprojekteihin vuodelle 2012 K.H. Renlundin säätiö julistaa haettavaksi projektirahoitusta yhteensä n. puoli miljoonaa euroa. Säätiö tukee taloudellisesti käyttökelpoisten maakamaran raakaaine- ja vesivarojen etsintää, tutkimusta ja teknis-taloudellisia selvityksiä. Säätiö tukee myös mineralogian ja geologian alojen teknistä innovaatiota sekä geologisesti suuntautuneita ympäristöhankkeita. Säätiö voi rahoittaa julkaisutoimintaa sekä tieteellisiä jatkotutkintotöitä, joiden aihepiiri liittyy säätiön tavoitteisiin. Rahoitushakemukset lähetetään 30.11.2011 mennessä osoitteeseen: Prof. Carl Ehlers, Geologi och mineralogi, Institutionen för Naturvetenskaper, Åbo Akademi, FIN-20500 Turku. Sähköposti: [email protected] Lisätietoja: http://www.abo.fi/renlund, tai http://web.abo.fi/renlund/ för geologi- och miljöprojekt 2012 K.H. Renlunds stiftelse lediganslår projektunderstöd sammanlagt c. en halv miljon euro . Stiftelsen understöder geologiska forskningsprojekt vars mål är att utnyttja och upptäcka tekniskt och ekonomiskt användbara resurser och vattentillgångar, innovationsverksamhet inom mineralogi och geologi, samt forskning och utvecklingsarbete inom geologiskt inriktade miljöfrågor. Stiftelsen kan även stöda publikationsverksamhet vars avsikt är att öka kännedomen om ovannämnda verksamheter. Stöd av vetenskapliga påbyggnadsarbeten vars teman sammanfaller med Stiftelsens syften kan även komma i fråga. Ansökningar bör inlämnas senast 30.11.2011. Ansökningarna sändes till prof. Carl Ehlers, Geologi och mineralogi, Institutionen för Naturvetenskaper, Åbo Akademi, FIN-20500, Åbo. e-post: [email protected] Upplysningar: http://www.abo.fi/renlund, eller http://web.abo.fi/renlund/ www.vesitalous.fi 41 AJANKOHTAISTA EWA:n presidentti Pertti Seuna: Tavoitteena laaja-alainen vesiasioiden edistäminen Professori, tekniikan tohtori Pertti Seuna aloitti heinäkuun alussa EWA:n (European Water Association) presidenttinä. EWA on riippumaton, ammatillinen, vapaaehtoistoimintaan perustuva yleishyödyllinen yhdistys, jonka missiona on laaja-alaisesti edistää vesiasioita Euroopassa. Tunnuslauseena on ”Clean water for Europe”. E WA perustettiin alun perin vuonna 1981 nimellä European Water Pollution Control Association, ja se keskittyi alussa enimmäkseen jätevesiasioihin. Vuonna 1999 toimiala laajeni koko vesisektorille ja nimi muuttui nykyiseksi EWA:ksi. Tänä vuonna 30 vuotta täyttänyt yhdistys lienee alansa suurin Euroopassa. Kaikkiaan jäsenmaita on toiminnassa mukana 26 ja niissä jäseniä yhteensä noin 55 000. EWA:n suomalainen jäsenjärjestö on Suomen Vesiyhdistys ry, jossa on noin 500 jäsentä. ”Viimeisimpänä maana mukaan liittyi tänä vuonna Venäjä, jonka ansiosta maantieteellinen kattavuus laajeni samalla huomattavasti. Niin sanotut siirtymätaloudet kuten Ukraina, Serbia, Kroatia ja Romania ovat myös tulleet aktiivisesti mukaan toimintaan. Tärkeimmät puuttuvat maat ovat tällä hetkellä Ruotsi ja Puola, joiden olisi tärkeätä olla mukana muun muassa Itämeren suojelun tehostamiseksi”, toteaa Pertti Seuna. EWA:n toiminnan järjestämisestä vastaa johtokunta (hallintokomitea), jonka puheenjohtaja eli presidentti vastaa koko yhdistyksen johtamisesta. Kansallisten jäsenjärjestöjen edustajista muodostettu edustajisto kokoontuu kerran vuodessa ja valitsee yhdistyksen johtokunnan jäsenet seuraavaksi kaudeksi. Johtokunnan alaisuudessa toimii neljä komiteaa, jotka muodostavat työryhmiä vesialan eri sektoreiden asiantuntijatyöhön. Valtava tietopohja käytettävissä EWA:n tavoitteena on tarjota keskustelufoorumi, jonka kautta vesialan ammattilaiset voivat saada tietoa uusimmasta tek- 42 Vesitalous 5/2011 niikasta ja lainsäädäntöhankkeista sekä vaikuttaa vesiasioiden hoitamiseen Euroopassa. Tämä tapahtuu järjestettävien konferenssien, seminaarien ja tapaamisten avulla sekä julkaisutoiminnalla. EWA ottaa myös kantaa ja antaa lausuntoja ajankohtaisista lainsäädäntöhankkeista. ”Olemme tiiviisti mukana eurooppalaisten vesilakien säätämisessä ja vesipolitiikan suunnittelussa. Osallistumme useiden lainsäädäntöhankkeiden valmisteluryhmien toimintaan. Jäsenjärjestöjemme kautta meillä on valtava tietopohja käytettävissämme, kunhan saamme sen vain tehokkaasti hyödynnettyä. EWA:n voima on kansallisten yhdistysten toiminnassa, jossa lukuisat asiantuntijat ovat vapaaehtoisesti mukana edistämässä vesialan yhteistä asiaa”, Seuna kertoo. Pertti Seuna nostaa ajankohtaisista asioista esille jätevesien käsittelyn kiristyvät vaatimukset, ilmastonmuutoksen, vesiasioihin liittyvän riskienhallinnan ja ekotehokkuuden. Muun muassa näitä aiheita käsitellään EWA:n tulevissa konferensseissa ja seminaareissa, joita pidetään Brysselissä lokakuussa, Pembrokessa Englannissa maaliskuussa 2012 ja Münchenissa toukokuussa 2012. ”EU:n kehitysohjelmia ja lainsäädäntöhankkeita kannattaa seurata tarkoin, sillä ne voivat aiheuttaa laaja-alaisia vaikutuksia useilla toimialoilla. Esimerkiksi meneillään oleva hanke veden käytön tehostamiseksi ja hinnoittelemiseksi maataloudessa ei välttämättä rajoitu pelkästään vesisektorille, vaan voi jopa muuttaa koko maataloustukijärjestelmää ja siten aiheuttaa melkoisia taloudellisia vaikutuksia eri valtioille meneillään olevan EU:n yleisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistuksen yhteydessä”, Seuna arvioi. AJANKOHTAISTA Matkaraportti Watermatex 2011 -seminaarista Watermex 2011 oli kolmepäiväinen IWA:n alainen vesijärjestelmien mallinnuksen seminaari, joka tällä kertaa järjestettiin kauniissa San Sebastianin rannikkokaupungissa Espanjassa 20.-22. kesäkuuta. H eti paikalle saavuttuani järjestettiin mielenkiintoinen osa seminaaria, jossa käsiteltiin typpioksiduulin ja metaanin muodostumista vesijärjestelmissä ja tällä hetkellä käytettävien mallien mahdollista täydentämistä niin, että näiden kasvihuonekaasujen syntymistä prosessissa voidaan arvioida. Puheenjohtajana oli väitöskirjani toinen esitarkastaja Ingmar Nopens, ja loppuyhteenvedon piti Gustav Olsson, jonka myös olin tavannut ensimmäisessä vesialan konferenssissani AutMoNetissä Ghentissä vuonna 2007. Jo näin alussa saatoin todeta esitysten olevan korkeatasoisia ja tuloksista myös keskusteltiin aktiivisesti. Seminaari koostui rinnakkaisista sessioista, joista osallistujat voivat valita mihin osallistua. Aiheina olivat muun muassa matemaattinen mallinnus, mallien kalibrointi ja validointi sekä integroidut mallit. Mallien soveltamisesta käytäntöön esitettiin useita esimerkkejä, joista mainittakoon ympäristövaikutusten arviointi tuotteen tai palvelun koko elinkaaren ajalta, vedenjakelujärjestelmien turvallisuuden määrittäminen, flokkien muodostuminen jälkiselkeytyksessä, denitrifioivan jälkisuodatusprosessin tehostaminen sekä jätevedenpuhdistamon kustannusten ja puhdistustehon optimointi. Konferenssin loppuvaiheessa IWA:n työryhmät esittivät omat yhteenvetonsa; matemaattisia malleja voitaisiin hyödyntää käytännössä enemmän, ja paljon työtä on vielä tehtävänä. Paikalla oli noin 170 osallistujaa 27 eri maasta. Esitykset kattoivat laidasta laitaan niin monimutkaiset tieteelliset teoriat kuin yksinkertaisin menetelmin tehdyt ratkaisut käytännön ongelmiin. Tutkijoiden ja tiedemiesten lisäksi puheenvuoron saivat myös konsultit. Keskeisinä haasteina mallien soveltamisessa nähtiin tutkijoiden ja käytännön toimijoiden yhteistyön lisääminen sekä vesiteollisuuden tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen. Tapahtuman lopuksi palkittiin paras posteri ja suulliset esitykset sekä esitettiin kutsu päätösillalliselle. Yhteenvetona konferenssista todettiin, että tieteellinen taso oli erinomainen, muut aktiviteetit tukivat hyvin kokonaisuutta ja osallistujien kesken oli hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki. Omat kokemukseni vastasivat tätä arviota. Konferenssiin oli todella miellyttävää osallistua ja saada tätä kautta myös uutta intoa ja ideoita omaan työhön. Seuraava Watermatex pidetään vuonna 2015 Brisbanessa, Australiassa. HANNU POUTIAINEN fil.tri., vanhempi tutkija Itä-Suomen yliopisto, ympäristötieteen laitos E-mail: [email protected] www.vesitalous.fi 43 SUOMEN VESIYHDISTYS r.y. Ajankohtaista Vesiyhdistykseltä Julkisenjayksityisen Vapaakeskustelufoorumi sektorinaitoayhteistyötä vesihuoltoalannykyisilleja vesihuoltoalan tulevilleammattilaisille kehittämiseksi SuomenVesiyhdistysr.y. Vesihuoltojaosto Vesihuoltoalan Yhteistyöverkosto tapahtumiaja vesihuoltoalan vierailuja osaajille Avoinkaikille vesihuoltoalasta kiinnostuneille SuomenVesiyhdistysry:nosanatoimiva Vesihuoltojaosto jatkaa aktiivista toiminͲ taansajokolmattavuotta.JaostontoiminͲ taͲajatuksena on edistää ja kehittää vesiͲ huoltopalveluiden organisointia, hallintoa jatalouttasekävesihuoltoverkostoja.JaosͲ ton toiminnan arvoja ovat asiantuntemus, avoimuusjayhteistyö. Vesihuoltojaoston tavoitteena on yhͲ teistyöverkostojen luominen vesihuoltoͲ ajan osaajien kesken. Lisäksi tavoitteena on parantaa vesihuoltoalan hallintoa, taͲ loudenhallintaajaorganisointiasekäkehitͲ täävesihuoltoverkostojenylläpitoa,saneeͲ rausta ja laajentamista Ͳ unohtamatta vaͲ rautumista erityisͲ ja poikkeustilanteisiin. Vesihuoltojaoston tavoitteita ovat myös vesihuollon palvelujen julkisuuskuvan paͲ rantaminen sekä alan houkuttelevuuden lisääminen, jotta alalle saadaan uusia inͲ nokkaita opiskelijoita ja sitä kautta uusia työntekijöitä. Lisäksi Vesihuoltojaosto valͲ misteleepyydettäessäkannanottojajalauͲ suntojavesihuoltoasioistaSuomenVesiyhͲ distysry:lle. Jaosto koostuu henkilöjäsenistä ja avaa näin ainutlaatuisen foorumin vesihuoltoͲ alan aidolle yhteistyölle organisaatiorajoͲ jen yli. Jaostoon ovat tervetulleita kaikki vesihuoltoalan sekä nykyiset että tulevat osaajat. Vesihuoltojaoston jäsenyys edellyttää Suomen Vesiyhdistys ry:njäsenyyttä.LiittyävoiosoitͲ teessa www.vesiyhdistys.fi tai lähettämällä sähköpostia jaoston sihteerilͲ lehanna.yliͲ[email protected] 44 VESI – KOHTUULLISESTI NAUTITTUNA – ON TERVEELLISTÄ Vesitalous 5/2011 LIIKEHAKEMISTO AUTOMAATIOJÄRJESTELMÄT Vesihuollon monipuolinen yhteistyökumppani www.slatek.fi JÄTEVESIEN- JA LIETTEENKÄSITTELY Kaikki laitteet mekaaniseen jätevedenkäsittelyyn: WASTE WATER Solutions ROTAMAT® ja ESCAMAX® välpät HUBER WAP välppeen pesu/puristus COANDA hiekkapesuri ROTAMAT® lietteenkäsittelylaitteet CONTIFLOW hiekkasuodatin Hydropress Huber Ab Hankasuontie 9, 00390 Helsinki, puh. 0207 120 620, fax 0207 120 625 [email protected], www.huber.fi 9HGHQMlWHYHGHQOLHWWHHQ MDELRNDDVXQNlVLWWHO\SDOYHOXW (FRQHW2\ 0DOPLQNDDUL+(/6,1., 3XK)DNVL HFRQHW#HFRQHWJURXSÀZZZHFRQHWJURXSÀ Tässä voisi olla sinun ilmoituksesi! Ilmoitus Vesitalous-lehden liikehakemistossa 18 € / pmm tai pyydä tarjousta puh. 050 66 174 / Harri Mannila. [email protected] www.vesitalous.fi 45 LIIKEHAKEMISTO SUUNNITTELU JA TUTKIMUS Asemakatu 1 62100 Lapua Puh. 06-4374 350 Fax 06-4374 351 &R K x x x x x Kiuru & Rautiainen Oy Vesihuollon asiantuntijatoimisto Laitosten yleis- ja prosessisuunnittelu Vesihuollon kehittämissuunnitelmat Talous- ja organisaatioselvitykset Taksojen määritysennusteet Ympäristölupahakemukset SAVONLINNA puh. 010 387 2550 fax 010 387 2559 www.kiuru-rautiainen.fi VESIHUOLTOPALVELUA Hitsaajankatu 4 c 00810 Helsinki puh. 044 091 77 77 [email protected] www.veela.fi RAMBOLLISTA VESIHUOLTORATKAISUT ASIAKKAAN TARPEIDEN JA YMPÄRISTÖN HYVINVOINNIN MUKAAN. www.ramboll.fi 46 Vesitalous 5/2011 •vesihuollon projektit •biokaasulaitokset •palveluiden kilpailuttaminen •riskienhallintasuunnitelmat •ympäristöluvat Edelläkävijän palvelut koko elinkaareen www.poyry.fi Vesi ja ympäristö PL 50, 01621 VANTAA Puh. 010 33 11 LIIKEHAKEMISTO VEDENKÄSITTELYLAITTEET JA -LAITOKSET Pyörreflotaatio – Vedenkäsittelyn hallintaa – • Automaattiset suotimet vedenkäsittelyyn • Erilaiset säiliöt vaihteleviin prosesseihin • RO-laitteistot ja Nanosuodatuslaitteet • UV-lamput ja Otsoninkehityslaitteistot • pH-, Cl2- ja johtokykysäätimet uima-allas- ja vesilaitoskäyttöön • Vedenkäsittelyjärjestelmien komponentit • Vedenkäsittelyn prosessisuunnittelu Tehokkain flotaatio maailmassa Flotaatiolaitossuunnittelua ja toimituksia yli 45 vuotta SIBELIUKSENKATU 9 B PUH. 09-440 164 00250 HELSINKI FAX 09-445 912 Nuijamiestentie 5 A, 00400 HELSINKI, puh. 042 494 7800, fax 042 494 7801 Email: [email protected], internet: www.dosfil.com, Antti Jokinen GSM 0400 224777 www.kaiko.fi x Vuodonetsintälaitteet x Vesimittarit x Annostelupumput x Venttiilit x Vedenkäsittelylaitteet Kaiko Oy Henry Fordin katu 5 C 00150 Helsinki Puhelin (09) 684 1010 Faksi (09) 6841 0120 S-posti: [email protected] VERKOSTOT JA VUOTOSELVITYKSET ZDWHUL[ $,5,7LOPDVWLPHW 0,;,7VHNRLWWLPHW '(1,7\KGLVWHOPlODLWWHHW x.XQQDOOLVHQMDWHROOLVHQMlWHYHGHQ NlVLWWHO\\Q x/XRQQRQYHVLHQLOPDVWXNVHHQ /XRWHLVULQQH_(VSRR 3XK_LQIR#ZDWHUL[FRP VERKOSTOT, SANEERAUS Omega-Liner® Viemärisaneeraukset Puhelin (02) 674 3240 Flexoren® Pyydä tarjous viemärisaneerauksesta! Juha Kangasniemi Puh. 0400 484 802 www.nrgroup.fi VPP SUJU –pätkäputkilla Vaakaporauspalvelu VPP Oy ZZZZDWHUL[FRP Infra www.vppoy.com INFRA JA YMPÄRISTÖNSUUNNITTELU Tässä voisi olla sinun ilmoituksesi! Ilmoitus Vesitalous-lehden liikehakemistossa 18 € / pmm tai pyydä tarjousta puh. 050 66 174 / Harri Mannila. [email protected] www.vesitalous.fi 47 LIIKEHAKEMISTO VESIHUOLLON KONEET JA LAITTEET pumppaamot jätevesipumput kaukolämpöpumput ABS Nopon/Oki ilmastimet ABS HST turbokompressorit epäkeskoruuvipumput työmaauppopumput potkuripumput tyhjöpumput sekoittimet *'+!* "($! &* -,,,('%*&fi Paanutie 8, Keuruu p. 0207 199 700 TUOTTEITAMME: Välppäysyksiköt Hiekanerotus- ja kuivausyksiköt EDULLISET JA LUOTETTAVAT VENTTIILIT VEDENKÄSITTELYYN KEYFLOW OY Satamatie 25 53900 LAPPEENRANTA Puh. 020 7191 200, fax. 020 7191 209 info@keyflow.fi y www.keyflow.fi Lietekaapimet Sekoittimet Ruuvipuristin FW 400/1250/0.5, Q = 150 kgDS/h Lastausväylä 9, 60100 Seinäjoki Karjalankatu 2 A 17, 00520 Helsinki Puh. 06 – 420 9500, Fax. 06 – 420 9555 www.fennowater.fi Lietteentiivistys- ja kuivausyksiköt Kemikaalinannostelulaitteet Flotaatioyksiköt Biologiset puhdistamot Kokonaisratkaisut vesihuoltoon Puhdas- ja jätevesipumput, uppopumput, pumppaamot, upposekoittimet, venttiilit ja käynnissäpito KSB Finland Oy Savirunninkatu 4, 04260 Kerava Puh. 010 288 411, www.ksb.fi 48 Vesitalous 5/2011 LIIKEHAKEMISTO VESIKEMIKAALIT Water is the connection Kemira Oyj PL 330 00101 Helsinki Puh. 010-86 11 www.kemira.fi y Polyalumiinikloridit y Natriumaluminaatti y Natriumhypokloriitti y Suolahappo y Natronlipeä Eka Chemicals Oy, Tammasaarenkatu 15a B, 00260 Hki Puhelin 0207 515 600, Faksi 0207 515 630 Nordkalk-kalkkituotteet vedenkäsittelyyn kalkkikivirouheet kalkkikivijauheet sammutettu kalkki poltettu kalkki Nordkalk Oy Ab puh. 020 753 7000 www.nordkalk.com/watergroup 6 46 4 44 )%,)&#*'"!)/34!.!-#)),+0'#4/-,,41&#)'+4!(/' 2 2 2 ! ) % , ) $ ' www.vesitalous.fi 49 ABSTRACTS Finnish journal for professionals Finnish journal for professionals in the water sector in the water sector Published six times annually Editor-in-chief: Timo Maasilta Address: Annankatu 29 A 18, 00100 Helsinki, Finland Reijo Kuivamäki and Reija Kolehmainen: Two problems, one solution? The needs and goals of water services he Water Services Act sets the starting point for water services. Charges for water services must be such that the future investments in and costs of water treatment plants can be covered in the long term. The payments may include at most a moderate return on capital. The charges must be moderate and fair. It is a challenge to monitor the implementation of the Act due in particular to different bookkeeping practices at water treatment plants. In recent years, there has been a debate on what have been considered excessive payments to owners combined with an inadequate volume of modernisation. Is there therefore a need for the systematic supervision of water services? T Jaakko Gustafsson: The requirements set by the Water Framework Directive in the cost structure of water supply services he European Communities’ Water Framework Directive (WFD) sets requirements of its own for the arrangement of water supply services as per the Water Services Act. For Finland, a significant practical impact of WFD would be seen also in water service charges. Section 18 of the Water Services Act regulates the criteria for charges for water services, and they should also contribute to the attainment of the environmental law objectives of WFD. T Anna-Maija Hallikas: The 2011 personnel survey at water treatment plants he 2011 personnel survey of water treatment plants is based on a questionnaire produced at the end of 2010 by the Finnish Water and Waste Water Works Association for its membership. The number of people employed by water treatment plants has declined. Almost half of the personnel currently employed by water treatment plants will reach the present-day retirement age by 2022. The prospects for recruiting new personnel vary according to the size of the plant. There is demand for committed and motivated personnel. T Timo Heinonen and Osmo Seppälä: The reliability of water supply and good services are best secured by sufficiently large, independent water treatment plants ur country has a very high number of water treatment plants, so combining them would be logical as well O 50 Vesitalous 5/2011 as conferring advantages of scale. However, combining very different sectors will not achieve advantages of scale or synergy. Esa Laajala and Jukka Jormola: Fish ladders in Southwest France he Garonne and Gave de Pau rivers in Southwest France are among the original breeding grounds of the Atlantic salmon, and since the start of power plant construction a requirement to protect fish stocks has been applied to them. A study trip by the association Ympäristöhallinnon Tekniset VETY ry visited fish ladder sites in Southwest France in October 2009. French practices may be useful as the policy on fish ladders is being updated in Finland and populations of migrating fish are being returned to rivers subjected to construction. T Kia Aksela, Timo Heinonen and Riku Vahala: Water use and automatic meter reading ourly readings were taken of properties connected to Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy’s water supply network, using automatic meter readings. The water consumption figures were mostly in line with the measurement figures currently used. On the other hand, it became apparent that functional requirements should be set for automatic meter reading if it is intended to use the technology as part of network management. H Other articles: Anneli Tiainen: About water service contracts (Editorial) Jorma Niemi: The trend in water quality of the Vantaanjoki River 1963–2009 Petri Juuti, Riikka Rajala, Pekka Pietilä and Tapio Katko: A city of good water and good connections – the history of Riihimäki Water Antti Belinskij: Water management legislation limits and possibilities Vesihuoltolainsäädännön rajat ja mahdollisuudet V esilaitosten syntymisestä 1800-luvun lopulla kului verraten pitkä aika ennen kuin vuoden 1927 terveydenhoitosäännössä edellytettiin, että kunta kiinnittää huomiota järjestetyn vesihuollon toimivuuteen ja laajentumiseen, ja että talonomistaja liittää talonsa vesilaitoksen vesijohtoon. Nykyisen kaltaiseen kunnan velvollisuuteen järjestää tarvittavat vesihuollon palvelut siirryttiin vuoden 1977 lailla yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista, jossa myös säädettiin liittämisvelvollisuuden vastapainoksi kiinteistön liittämisoikeudesta laitoksen johtoon ja viemäriin. Kehitys kuvaa vähittäistä ja toimialan omaehtoisen kehittymisen kautta tapahtunutta siirtymää kohti pääsääntöä, jonka ANTTI BELINSKIJ mukaan vesihuolto on kunnan ja vesihuoltolaitoksen vastuupiiVanhempi hallitussihteeri Maa- ja metsätalousministeriö, riin kuuluvaa. Historiallisesti katsottuna vesihuollon käytännöt Vesitalousyksikkö ovat pikemminkin ohjanneet lainsäädäntöä kuin toisin päin. E-mail: [email protected] Vesihuoltoalaa alettiin ohjata aikaisempaa voimakkaammin lainsäädäntöteitse nykyisen vesihuoltolain avulla. Vesihuoltolain pohjana olleen vuonna 2000 annetun hallituksen esityksen alkusanoista käy heti ilmi, että lain tarkoituksena oli saattaa vesihuoltolainsäädäntö vastaamaan silloisia tarpeita, ja esityksellä pyrittiin muun muassa turvaamaan kuluttajansuojan vähimmäistaso vesihuollossa sekä parantamaan vesihuoltopalvelujen saatavuutta. Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä katsoi puolestaan vuoden 2010 raportissaan, että esimerkiksi vesihuollon erityistilanteisiin varautumiseksi ja vesihuoltolaitteistojen ylläpidon turvaamiseksi tarvittaisiin uusia sääntelykeinoja. Oikeudellisella sääntelyllä ei siten enää tyydytä yksinomaan vahvistamaan aikaisemmin syntyneitä vesihuollon olosuhteita vaan myös kehittämään niitä. Toimintojen ohjaamista yhä enemmän sääntelyn ja sen valvonnan keinoin on tapahtunut myös muilla aloilla, kuten energiahuollossa. Osin tässä kehityspiirteessä lienee kysymys yhteiskunnan yleisemmästä oikeudellistumisesta, osin taas muuttuvien toimintaympäristöjen edellyttämästä sääntelyn tarpeesta. Energiahuollossa siirtymä liiketoimintamallien suuntaan on ollut vesihuoltoa voimakkaampaa, mutta myös monien suurten vesihuoltolaitosten toiminta on aikaisempaa itsenäisempää ja sitä on alettu tarkastella entistä enemmän liiketoiminnan näkökulmasta. Lainsäädännön avulla pyritään sovittamaan vallitsevan toimintaympäristön pohjalta vesihuollon eri toimijoiden - kuntien, vesihuoltolaitosten, asukkaiden, asiakasyritysten ja hallinnon - osin ristiriitaiset tavoitteet ja arvot yhteen. Juuri tässä ovat sen rajat sekä mahdollisuudet. Toimintaympäristön kannalta on otettava huomioon, että vesihuoltotoiminta on hyvin pääomavaltaista ja että kunnat sekä monet vesihuoltolaitokset ovat vahvoja toimijoita. Nämä tekijät tarkoittavat käytännössä, että lainsäädännöllisellä ohjauksella tulee vesihuollossa olla kosketuspinta alan hyviin käytäntöihin, joita eri toimijoiden tavoitteet ja arvot taas usein heijastavat. Nykyisessä tilanteessa haasteen alan hyvien käytäntöjen siirtämisessä lainsäädäntöön muodostaa vesihuoltolaitoskentän kirjavuus. Vesihuoltolakia sovelletaan kaikkiin vesihuoltolaitoksiin, eikä tästä lähtökohdasta ole esitetty irtaannuttavan. Siinä missä uudet vesihuoltolainsäädännön tarkistamisehdotukset olisivat helposti isojen laitosten toteutettavissa, ei tilanne pienimpien laitosten kohdalla välttämättä ole yhtä selvä. Lähivuosina onkin kiinnitettävä huomiota vesihuoltolaitosten rakenteellisten toimintaedellytysten turvaamiseen, jotta niiden mahdollinen puuttuminen ei muodostaisi suurinta estettä vesihuoltolainsäädännön ohjaavan vaikutuksen toteutumiselle. On myös muistettava, että lainsäädännöllinen ohjaus on vain yksi, eikä välttämättä aina paras, keino vesihuoltoalan kehittämiseen. www.vesitalous.fi 51 Parhaat kestävät Weholite-säiliöissä on ainutlaatuinen, kestävä ja joustava kaksikerrosputkirakenne. Säiliöiden materiaali on PEmuovi, joka ei syövy, murru tai ruostu vuosien mittaan. Weholite-säiliöt valmistetaan mittatilaustyönä kunnallistekniikkaan, teollisuuteen sekä maatalouteen ja ne sopivat niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Yksilöllisyys alkaa jo ulkovärin valinnasta. Weholite-rakennetta sovelletaan myös kiinteistö- ja kyläkohtaisissa WehoPuts-jätevedenpuhdistamoissa. Valitse Weholite – aito ja alkuperäinen. Oy KWH Pipe Ab PL 21, 65101 Vaasa Puhelin 06 326 5511 Telefax 06 315 3088 Esimerkkisovelluksia • • • • • • • • Alavesisäiliöt Alkalointisäiliöt Kemikaalisäiliöt Lietteen vastaanottosäiliöt Saostussäiliöt Tasausaltaat Tulvavesien keräilyaltaat Ylivuotosäiliöt www.kwhpipe.fi Member of the KWH Group
© Copyright 2024