Hiukkavaara - Kuntatekniikka

HIUKKAVAARA – kestävä pohjoinen talvikaupunki
Jere Klami, kaavoitusarkkitehti
Hiukkavaara – Pohjois-Suomen suurin uusi kaupunginosa
Hiukkavaara on Oulun kaupungin
merkittävin tulevaisuuden rakentamisen ja
investointien kohde.
Kaijonharju-Linnanmaa
aluekeskus
Alueen laajuus on n. 1 500 hehtaaria.
• n. 20 000 asukkaalle
• n. 10 000 asunnolle
• n. 1 800 työpaikalle
Oulun keskusta
• alle 7 km Oulun ydinkeskustasta
Hiukkavaara
Hiukkavaaran
aluekeskus
• Oulun kolmas aluekeskus, palvelee n.
40 000 asukasta
• laajat ja monipuoliset kunnalliset,
kaupalliset ja yksityiset palvelut sekä
työpaikkoja
Kaakkurin aluekeskus
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaaran kaavarunko
Hiukkavaaran kaavarungon laatiminen
käynnistettiin Oulun yleiskaavan 2020 ja sitä
varten laaditun tavoitesuunnitelman 2003
pohjalta alkuvuodesta 2006.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavarungon
21.4.2008 ohjeellisena noudatettavaksi
asemakaavatyössä.
Alue on pääosin kaupungin omistuksessa ja
asemakaavoittamaton.
Entinen puolustusvoimien alue, kasarmirakennuksia ja muutama asuinrakennus,
pääosin rakentamatonta.
Väestökehitys kaavarungon mukaisesti:
vuonna 2015
3 400
vuonna 2020
8 400
vuonna 2030
16 600
vuonna 2035
20 000
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara – osa-alueet - rakentuminen
Kivikkokangas 2009 – 2011
rakentaminen käynnissä
2 500 asukasta ja 1 050 asuntoa
1
2
2
4
3
3
Hiukkavaaran keskus 2010 - tontinluovutus 2014 6 300 asukasta ja 3 700 asuntoa
Kaavoitetaan useammassa osassa
Keskuksen eteläinen alue asemakaava 2013
Monitoimitalo käytössä 2016?
Rakennuttajalähtöinen korttelisuunnittelu
INURDECO / EWC 2012-2015
Hybridi palvelukeskus
4
Vanha Hiukkavaara, käynnistymisvaiheessa
2 000 asukasta ja 1 000 asuntoa
1
5
6
7
www.ouka.fi/hiukkavaara
Kiulukangas 2010 – 2012
tontinluovutus 2013 1 200 asukasta ja 650 asuntoa
5 Mustikkakangas 2015 2 500 asukasta ja 1 100 asuntoa
6 Puolukkakangas
2 500 asukasta ja 1 100 asuntoa
Kanervakangas
7
1 500 asukasta ja 600 asuntoa
Hiukkavaara – osa-alueet - Kivikkokangas
n. 2 500 asukasta ja n. 1 050 asuntoa
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaaran keskus
Vahvan kaupunkikuvallisen pohjoisen
identiteetin omaava aluekeskus, jota
ympäröivät kaupunkimaisten pientalojen
asuinalueet.
Keskuksen ydin on energiatehokas alue,
jossa yhdistyvät kunnalliset ja yksityiset
palvelut, työpaikat, urheilu ja asuminen
modernilla ja kestävällä tavalla.
Alustava asemakaavaluonnos 26.11.2012
Hiukkavaaran keskuksen yleinen ideakilpailu 2009
www.ouka.fi/hiukkavaara
• n. 280 ha
• n. 40 000 asukkaan palvelukeskus
• n. 6 300 asukasta
• n. 3 600 asuntoa
• n. 1 000 työpaikkaa
Hiukkavaara – kestävä kehitys
•
Luonto- ja maisema-arvojen huomioon ottaminen
•
Seitsemästä osa-alueesta tiiviisti rakentuvat
asuntoalueet rajautuvat laajoihin viheralueisiin
•
Tulevaisuuden asuminen
•
Ympäristöltään ja talotyyppijakaumaltaan monipuolinen
•
Tiivis, kaupunkimaisten pientalojen kaupunginosa
•
Hiukkavaaran keskukseen myös kerrostaloja
•
Kattavat ja hyvät palvelut
•
Pyöräily, kävely ja joukkoliikenne keskeisessä
asemassa
•
Erinomaiset liikunta-, virkistys- ja ulkoilualueet
•
Hulevesien kokonaisvaltainen suunnittelu
•
Energia ja älykäs sähköverkko
•
Keskitetyt jätehuollon ratkaisut
•
Kaupunkiviljely
•
Osallistaminen
•
Kehittämishankkeet / Living Lab -alusta
•
Taide kaupunkitilassa
•
Kustannustehokkuus
SUUNNITTELUPROSESSI
Suunnitteluprosessin kehittäminen
www.ouka.fi/hiukkavaara
Suunnitteluprosessin kehittäminen
Ymmärrys / keskustelu
Sitouttaminen
Osallistaminen
Ideointi
Suunnittelu
ja
yhteinen
näkemys
SUUNNITTELU
ASEMAKAAVA
SUUNNITTELU
ASEMAKAAVALUONNOS
IDEOINTI
YHTEINEN NÄKEMYS
YMMÄRRYS / KESKUSTELU
SITOUTTAMINEN, OSALLISTUMINEN
www.ouka.fi/hiukkavaara
HIUKKAVAARA
Kestävä pohjoinen talvikaupunki
Kokemukset ja lähtökohdat
Identiteetin ja imagon ainekset
Konsepti ja strategiset valinnat
Oulun kaupunki /
Movense Oy
Näkyminen ja näkyväksi tekeminen - brändi
Hiukkavaara - kestävä pohjoinen talvikaupunki!
- konseptin näkyvä osa rakennetaan lisäarvojen
ja perusosaamisen päälle
Millainen Hiukkavaara on ja mikä Hiukkavaarasta
kerrotaan ensiksi, mikä ylittää kansainvälisen
uutiskynnyksen ja mikä Hiukkavaarasta on näkyvää?
www.ouka.fi/hiukkavaara
Näkyminen ja näkyväksi tekeminen - brändi
Hiukkavaara - kestävä pohjoinen talvikaupunki!
- konseptin näkyvä osa rakennetaan lisäarvojen
ja perusosaamisen päälle
Millainen Hiukkavaara on ja mikä Hiukkavaarasta
kerrotaan ensiksi, mikä ylittää kansainvälisen
uutiskynnyksen ja mikä Hiukkavaarasta on näkyvää?
LUPA VISIOIDA!
Mitä on kestävä pohjoinen talvikaupunki?
Mikä on talvikaupunkistrategia?
- mitä valintoja tehdään ja mitä jätetään tekemättä
- strategia ei ole vain suunnitelma toimenpiteistä
vaan jatkuva ja vuorovaikutteinen prosessi, jolla
saadaan muutos aikaan
- strategian ydin on ideoissa, keskusteluissa,
ymmärtämisessä sekä yhteisessä ajattelussa ja
tulkinnoissa
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaaran alueidentiteetti
kokemukset ja lähtökohdat
MUUTOSAJUREINA MEGATRENDIT…
Globalisaatio ja kansainvälistyminen
Tervamyynnistä palveluihin
Oulu pohjoinen hub
Teknologinen kehitys
ICT-osaamisen Oulu
Kaupunginosa palvelualustana
Väestön ikääntyminen
Asumisen tuotteista palveluiksi
Ikäriippumattomat sisällöt
Ilmastonmuutos
Energiatehokkuus ja -viisaus
Talvi ja eri vuodenajat
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaaran alueidentiteetti
kokemukset ja lähtökohdat
…JA KASVAVAT UUDET TRENDIT
Vapaa-ajan nouseva rooli
Harrastukset ja intohimot
Sisällöt ja merkitykset
Monitoimikaupunki
Yritykset, korkeakoulut,
käyttäjät ja kaupunki yhdessä
Matala kynnys
Uudet yritysideat
Paikallisinnovatiivisuus
Yritystoiminnan vapaa kasvu
Käyttäjät ja ruohonjuuri
Ihmisten omalähtöiset ideat
Kaveriporukat ytimessä
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaaran alueidentiteetti
Vanha Hiukkavaara
Vanha kasarmi
Luonnon erämaa
Metsästystä ja
kalastusta
Kirpputori
Ulkoilua ja
liikuntaa
250 bändiä
Vanhaa
kerrostaloasumista
Skeittikeskus
Elämysajan
yrityksiä
www.ouka.fi/hiukkavaara
Vapaa-ajan
toimintaa
Hiukkavaaran alueidentiteetti
Mistä syntyy hyvä kaupunki?
Monipuolinen ja
monimuotoinen
Viisas käyttö ja
omistus
Hoksaavan
energiatehokas
Historiaa
mutta myös
uudistuva
ihmiskeskeisyys
Luova ja
osaava
Kansainvälisesti
paikallinen
Palveleva ja
käyttäjälähtöinen
Liikkuva ja
liikunnallinen
Kuunteleva ja
keskusteleva
www.ouka.fi/hiukkavaara
Itselähtöinen ja
omatoiminen
Kuvat:
www.ouka.fi/city/albumi/
Hiukkavaaran alueidentiteetti
visiokehitys
HIUKKAVAARA
Ihmisen kokoinen, kestävä ja edellä kulkeva pohjoinen talvikaupunki
Yhdessä toimiva
Palvelut lähellä
Living Lab -kehitysympäristö
Matala kynnys
Ikäriippumaton
Rohkea kokeilija ja
uudistaja
Itselähtöinen
Vuodenaikojen
synergia
Välittävä
Energiatehokas
Lumikaupungin
arkkitehtuuri
Luontoa kunnioittava
Pohjoisen
pallonpuoliskon
esikuva
www.ouka.fi/hiukkavaara
Pohjoisen luonnon
monimuotoisuus
Movense Oy
Hiukkavaaran alueidentiteetti
pohjoinen talvikaupunki
POHJOINEN TALVIKAUPUNKI
Vuodenaikojen synergia
Neljä erilaista vuodenaikaa
Vuodenaikataskut ja -reitit
Lumikaupungin arkkitehtuuri
Talvinen kaupunkielämä
Sisätilan reitit ja tilat
Pohjoisen pallonpuoliskon esikuva
Kesäajan valo ja talven lämpö
Talvikaupungin monipalvelut
Pohjoisen luonnon monimuotoisuus
Luonto alkaa kotiovelta
Erilaiset luontokokemukset
Movense Oy
www.ouka.fi/hiukkavaara
HIUKKAVAARA
Kestävä pohjoinen talvikaupunki
Selvityksiä
Suunnitelmia
Hiukkavaara – luonto ja maisema-arvot
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara – viheralueet ja liikuntapaikat
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara - hulevedet
www.ouka.fi/hiukkavaara
Aallikkokankaan liikuntamaa - hiekanotto ja läjitys
- maaperä erinomaisesti rakentamiseen sopivaa, vähäiset maanvaihdot
- Aallikkokankaalta maata rakentamiseen, alueelle läjitetään vaihdettavaa maakerrosta
mm. frisbeegolfrata, riippuliito-/laskettelurinne, uimaranta,
rantalentopallo, pulkkamäet, taukopaikkoja
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara – tulevaisuuden asuminen
Hiukkavaara, palvelut – pitkän aikavälin tavoitteet
Hiukkavaaran keskus
Työpaikkoja
55 000 k-m2
-1800 kpl (osittain vanhan Hiukkavaaran puolella)
Kaupallisia palveluita ja kirjasto
25 000 k-m2
-päivittäistavarakauppa 8000 k-m2
-erikoistavarakauppa 17 000 k-m2
- tilaa vievä erikoistavarakauppa 5000 k-m2
- erikoistavarakauppa 12 000 k-m2
Oppimiskeskus / monitoimitalo
15 000 k-m2
yhtenäisperuskoulu luokat 1-9, 700 oppilasta
varhaiskasvatus 8 ryhmää, 150 lasta
päivähoito ja nuorisotoimi
liikuntasali
Hyvinvointikeskus
30 000 k-m2
terveyskeskus 2000 k-m2
sosiaali- ja terveystoimen palveluita 5000 k-m2
palveluasumista
Liikuntapalvelut
25 000 k-m2
uimahalli 5000 k-m2
harjoitusjäähalli 6 000 k-m2
yksityinen palveluhalli ja kuntokeskus 14 000 k-m2
urheilukenttiä
liikunnallinen monitoimipuisto
Sakraalitilat
Puolukkakankaalle oppimiskeskus
15 000 k-m2
Asuntoalueille tilavarauksia yksityisille ja kunnallisille
palveluille
www.ouka.fi/hiukkavaara
2
4
4
3
6
1
6
5
Hiukkavaara – kevyt liikenne ja ulkoilureitistöt
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara - joukkoliikenne
www.ouka.fi/hiukkavaara
ERA 17 tiekartta - Ecocity Evaluator
Ecocity Evaluator –ohjelmisto arvioi
yhdyskuntarakentamisen energiankulutusta,
hiilidioksidipäästöjä ja kustannuksia.
Ohjelmisto mahdollistaa sekä tuotannon että
kulutuksen päästöarvioinnit.
Arvioinnissa otetaan huomioon rakentaminen,
liikenne, energiantuotanto, teollisuus, maatalous ja
hiilinielut.
Kaikki osa-alueet voidaan tarvittaessa mallintaa
erikseen ja yksityiskohtaisesti. Lähtötietoina ovat
yleiskaava, asemakaava tai yksittäisen
rakennusalueen/-kohteen tiedot.
Heko
Päästöjä voidaan vertailla muiden kaupunkien
vastaaviin alueisiin.
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara - energia
Kaavarungossa vuonna 2008 koko alue osoitettiin
kaukolämmön piiriin.
Muuttuvat lait
Vuoteen 2011 asti on asuinalueilla tiedetty etukäteen
ketkä ottavat kaukolämpöä.
Nykyisin ei voida enää sitoa tontinluovutusehdoissa
asiakasta tiettyyn lämmitystapaan.
Energiamääräykset kiristyvät
2012 uudisrakentamisessa kokonaisenergiatarkastelu
2019 julkiset uudisrakennukset lähes nollaenergiataloja
2021 uudet rakennukset lähes nollaenergiataloja
Energiasuunnitelma
Määritellään alueet kaukolämmölle ja muille
energiajärjestelmille (maalämpö, aluelämpö- ja
hybridijärjestelmät)
Älykkäät sähköjärjestelmät -kehitystyö
www.ouka.fi/hiukkavaara
Taide kaupunkitilassa
Millaista taidetta voidaan yhdistää
kaupunkisuunnittelun ajatusmalleihin
ja käytäntöihin?
Taide voi olla pysyvää, väliaikaista,
hetkellistä.....
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara – osallistaminen – sitouttaminen
Lakisääteinen
Ideapäivät
Kilpailut
Kaupungin eri prosessit
Yritykset
Yliopisto, ammattikorkeakoulu, muut oppilaitokset, VTT ja muut yhteistyötahot
(esim. opinnäytetyöt)
Asukkaat, alueella toimijat, maanomistajat
Kehityshankkeet / Living Lab –alusta
Nettisivut, sosiaalinen media: Facebookissa Hiukkavaara :D
Markkinointi ja viestintä -työryhmä
Seminaarit
Tapahtumat: Hiukkavaara Piknik (konsertit, paneelit yms.)
Virtuaaliosallistuminen
Yhteistyö!
HIUKKAVAARA
Kestävä pohjoinen talvikaupunki
Living Lab
Hankesalkku
Hiukkavaaran hankesalkku
RadioCity 2020: Älykkään kaupungin
ICT alusta ja palvelukeskus
ICT -ratkaisut liikenne, turvallisuus
ja valaistus
B-Team:
teollisuusalueiden
uusiokäyttö sekä
tilapäiskäytöstä
pysyväiskäyttöön
Innovatiiviset julkiset
hankinnat ja julkisten
hankintojen
elinkaarinäkökulman
kehittäminen
Optimoidut energiasysteemit
älykaupungissa
Innovatiiviset kaupungit
KERVO: yhdyskunnan elinkaaren
kustannukset
RESCA: Konseptit uusiutuvien
energianlähteiden ja
energiatehokkuuden valintaan
pientalorakentajille
Integroivan kaupunkikehittämisen
elinkaarimalli (INURDECO):
kaupunkikehittämisen ja rakentamisen
elinkaarimalli (energiatehokkuus,
osallisuus, virtuaalisuus yms.) julkisen
ja yksityisen yhteistyönä
Hiukkavaara sähköautojen
testausympäristönä – WintEVE
-yhteistyö
Hiukkavaaran kasarmin
kulttuuritoiminnan kehittäminen,
tilojen omistus ja hallintomallit
MAINIO: Hiukkavaaran osallisuuspilotti
Talvikaupungin opinnäytetyöt:
teoria, korttelimallit ja talvikunnossapito
InnoCity: kaupunkiympäristön
innovaatiot talvikunnossapidossa
Hiukkavaaran markkinointi ja
viestintä
Kansainväliset yhteistyöverkostot
Living Lab kansalliseksi
menestystekijäksi –
aktivointipalvelut: Hiukkavaara Living
Lab -konseptointi ja liiketoimintamallit
Hiukkavaara hankesalkku : Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ asemakaavoitus /
koordinaattori Ari Saine, 044-497 3117
hankesalkun koordinaatioryhmä
hallinnoi kokonaisuutta
Integroivan kaupunkikehittämisen elinkaarimalli
Kestävä pohjoinen talvikaupunki - INURDECO (EWC)
Integrative Urban Development Concept (Energizing Winter City)
Tavoitteet
- pohjoisiin olosuhteisiin monistettavissa oleva integroivan kaupunkikehittämisen elinkaarimalli
- uudenlaisia energia-, rakentamis- ja palveluratkaisuja
- sujuvoittaa ja nopeuttaa kaupunkikehittämis- ja kaavoitusprosessia
- tukee ja katalysoi kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen käyttäjälähtöisyyteen perustuvia liiketoimintaekosysteemejä
- tuottaa yhä vetovoimaisempaa ja laadukkaampaa asuinympäristöä
Tuloksena syntyy
- energiakaava
- pohjoisiin olosuhteisiin monistettavissa olevat korttelimallit
- Living Lab -käytännöt ja sopimukset
- virtuaalisuunnittelu ja osallistaminen
- talvikaupunkistrategia
Hankkeen toteuttajat: Oulun kaupunki, Oulun yliopisto (arkkitehtuurin osasto, taloustieteen tiedekunnan
johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan laitos sekä prosessi- ja ympäristötekniikan osasto), Sonell
Oy, Skanska talonrakennus Oy, Hartela-Forum Oy ja Oulun Energia.
Rahoittaja: TEKES, EAKR,
Pohjois-Pohjanmaan liitto
Hankkeen budjetti: 2 050 000 €
Hankkeen aikataulu: 10 / 2012 – 09 / 2014
Hiukkavaara EWC-hanke : Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ asemakaavoitus / Hiukkavaara
projektipäällikkö Leena Kallioniemi, 044-7032425, koordinaattori Ari Saine, 044-497 3117
Hiukkavaara Living Lab
Subarktisille ja arktisille alueille rakentaminen vaatii erityisratkaisuja ja -osaamista:
taitoa ja teknologioita, joiden avulla voidaan rakentaa ilmastotietoisia, käyttäjälähtöisiä ja
energiatehokkaita (talvi)kaupunkeja palvelu- ja logistiikkaprosesseineen.
Kaupunkirakentaminen ja -kehitys on pitkäjänteistä toimintaa, jossa 10-20 vuotta on lyhyt
aika. Suomalaisen kiinteistö- ja rakennusklusterin pitää huomioida globaalissa
toimintastrategiassaan pohjoisten alueiden uusi nousu ja merkitys juuri nyt.
Pohjoisessa sijaitseva Hiukkavaara Living Lab tarjoaa tähän erinomaisen
tutkimusalustan.
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara Living Lab
Hiukkavaaran Living Labin sisällöt
 Arctic Smart City Living Lab
 Maankäyttö: Integroiva kaupunkikehittäminen  osallisuus koko elinkaaren ajan
 Rakentaminen: Arktinen viisas rakentaminen  energiatehokkuus ja
rakentaminen pohjoisissa- ja ääriolosuhteissa
 ICT: Älykaupunkiratkaisut  Älykkäät sähköverkot, ICT -palvelualusta ja palvelut
Living Labissa tarjotaan
-
pilotointi- ja innovaatioympäristö
käytettävyyden arviointi
käyttäjätarpeiden kartoitus
nopea tietoverkko
palvelutestialustana
online -vuorovaikutus
prototyyppien luominen ja testaus
tuote- ja palvelukonseptien arviointi
tuotteistus...
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara Living Lab – virtuaalinen osallistuminen
PATIO-foorumilla järjestettiin asukaskysely unelmien talvikaupungista, 60 vastausta.
Vastaajista koottiin testiryhmä tutustumaan virtuaaliseen kaupunginosaan. Lisäksi tehtiin
laajempi kirjekysely 1000 asukkaalle.
MAINIO-hankkeessa kehitetään menetelmiä käyttäjien mukaan ottamiseksi tuote- ja
palvelukehitykseen ja luodaan innovaatioympäristö käyttäjälähtöiselle kehitykselle. PohjoisPohjanmaan liiton ja EAKR:n rahoittamassa kehityshankkeessa on mukana Oulun yliopisto
(Center for Internet Excellence ja Media Team Oulu), Oulun kaupunki, Oulun seudun
ammattikorkeakoulu sekä VTT.
www.mainio.eu
PATIO on verkkofoorumi, jossa käyttäjät voivat osallistua tuotteiden ja
palvelujen kehittämiseen ja antaa palautetta. Palvelua hallinnoi
OULLabs (Oulu Urban Living Labs). www.patiolla.fi
Kysely toteutettiin lisäksi UBI-näytöillä, 120 vastausta. www.ubioulu.fi
www.ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara Living Lab – virtuaalinen osallistuminen
Virtuaalisen kaupunginosan mallia käytetään Hiukkavaaran suunnittelun, suunnitelmien
esittelyn sekä rakentamisen ohjauksen työvälineenä. Tavoitteena on edistää suunnittelijoiden
ja asukkaiden keskinäistä ymmärrystä ja osallistumismahdollisuuksia integroivassa.
3d-laseilla katseltavaa mallia käytetään Oulun seudun ammattikorkeakoulun
virtuaalitilassa. Tilassa järjestettiin esittelytilaisuudet testiryhmille 7.5.2013.
Cave-
• laaditaan tavallisimpien cad-ohjelmien kanssa yhteensopiva kaupunkisuunnittelun tietomalli
mm. sähköisen asioinnin helpottamiseksi
• paikkatietoyhteensopivuus
• aluksi massamalli, tarkennetaan jatkossa
toteutuneiden rakennusten mukaisesti
• hyödyntäminen mm. suunnittelutyöpajoissa
cave.oamk.fi
www.ouka.fi/hiukkavaara
RESCA – renewable energy solutions in city areas
Suomen suurimipen kaupunkien yhteishanke, koordinoijana Hermia Oy
RESCA -hanke : Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut / Rakennusvalvonta
laatupäällikkö Pekka Seppälä, 044- 7032721, tarkastusinsinööri Markku Hienonen, 044 -7032714
HIUKKAVAARA
Kestävä pohjoinen talvikaupunki
Yritysyhteistyö
Yritysyhteistyö / BusinessOulu
Arctic Smart City - Kestävä pohjoinen talvikaupunki
Hiukkavaarasta tavoitellaan oululaisen osaamisen kansainvälisen tason
näyteikkunaa ja liiketoiminnan kehitysympäristöä.
Arctic Smart City hyödyntää Oulun ICT-osaamista. Kestävän pohjoisen talvikaupungin rakentamisen
lähtölaukauksena järjestettiin 16.11.2012 Hiukkavaaran yrityspäivä, jossa olivat koolla yrittäjät, kehittäjät,
älykkään rakentamisen ideanikkarit ja Oulun kaupungin asiantuntijat.
Tavoitteena on luoda uutta liiketoimintaa, jonka tuotteet ovat skaalattavissa globaaliksi vientitoiminnaksi.
Tavoitteena on myös Oulun tunnettuuden ja brändin kehitys sekä kaikkien rakentamiseen liittyvien
innovaatioiden edistäminen.
INKA = TEM:in Innovatiiviset kaupungit -ohjelma 2014-2020, BusinessOulu valmistelee. Tavoitteena on
vahvistaa kansainvälisesti vetovoimaisten innovaatiokeskittymien syntymistä Suomeen.
Edellytetään: Kehitysympäristöt = vahvaan paikalliseen osaamiseen perustuvia avoimen
innovaatiotoiminnan kehitysalustat, jotka tuovat yhteen kehittäjät, käyttäjät, opiskelijat, tutkijat ja yritykset.
Vahvaa alueellista sisältöä ja kansallista ja kansainvälistä ulottuvuutta.
Oulun elinkeinoelämän aktivoija BusinessOulu edistää Oulun seudun yritysten
vaurastumista ja kilpailukykyä. Tavoitteena on luoda alueelle lisää työpaikkoja
yritysten hyvinvoinnin ja menestyksen kautta. Toimimme Oulussa eri alojen ja
yritysten verkostojen yhdistäjänä.
Hiukkavaara yritysyhteistyö : Business Oulu
OSKE-ohjelmapäällikkö, Pirjo Koskiniemi, 040-5925375,
Millainen on kaupunki,
jossa asumisen unelma toteutuu....
KIITOS
”ERA17 / Annika Varjonen ja Leena Ahveninen”
www.ouka.fi/hiukkavaara
Maankäyttö ja INURDECO/EWC-hanke: projektipäällikkö, kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi, 044 703 2425,
leena.k.kallioniemi @ouka.fi sekä kaavoitusarkkitehti Eini Vasu, 044 7032402, [email protected]
Hankesalkku ja INURDECO/EWC-hanke : koordinaattori Ari Saine, 044 497 3117, [email protected]
VIrtuaalinen osallistuminen: projektiarkkitehti Jere Klami, 044 703 2412, [email protected]
Yritysyhteistyö: OSKE-ohjelmapäällikkö Pirjo Koskiniemi, 040 592 5375, [email protected]
www.ouka.fi/hiukkavaara