Asemakaavan muutos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY
PYHTÄÄN KUNTA
KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
asemakaavan muutos koskee korttelia 1 sekä katualuetta
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2013, tark. 2.12.2013
SUUNNITTELUALUE
Alue sijaitsee Pyhtään kirkonkylän itäpuolella VT-7:n sekä tulevan E-18 -moottoritien liittymän
tuntumassa. Kirkonkylän osayleiskaavassa alue on teollisuus- ja varastoaluetta ja työpaikkaaluetta. Kaavamuutosalueen läheisyydessä sijaitsee ABC liikenneasema, pienteollisuus- ja
varastotiloja ja vapaa-ajan palveluita. Noin puolen kilometrin päässä alueen länsipuolella on
kirkonkylän taajaman pientaloasutusta.
Kuva: Sijaintikartta, jossa suunnittelualue on merkitty punaisella. (Lähde: Maanmittauslaitos
26.09.2013)
Kuva: Sijaintikartta, jossa suunnittelualue on merkitty punaisella.
2(7)
Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
16.10.2013, tark. 2.12.2013
NYKYTILANNE
Alueella on voimassa oleva teollisuusalueen asemakaava, joka ei ole toteutunut. Maasto on
kumpuilevaa metsämaata. Paikoin alueella on notkelmia ja paikoin kallioisia kumpareita ja
kivikkoa. Alueen länsipuolella on kunnostettu, entinen kaatopaikka-alue.
Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt alueelle poikkeusluvan
tonttien rakennusoikeuden yhdistämiseen, myymälä ja kahvila-/ravintolatilojen sijoittamiseen
alueelle.
TAVOITTEET
Asemakaavan laatimiseen on ryhdytty kunnan aloitteesta. Kaava on tarkoitus muuttaa
vastaamaan myönnettyä poikkeuslupaa sekä sallimaan tonttiliittymän Kvartsikadulle.
MAANOMISTUS
Kaavoitettava alue on Pyhtään kunnan omistuksessa.
SUUNNITTELUTILANNE
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista suunnittelujärjestelmää. Valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet ovat tulleet voimaan vuonna 2000
ja niiden tarkistus 1.3.2009. Maankäyttö- ja rakennuslain 24 §:n mukaan tavoitteet on otettava
huomioon kaikessa alueiden käytön suunnittelussa.
Maakuntakaava
Kymenlaakson maakuntakaava, (taajamat ja niiden ympäristöt) hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 12.6.2006. Ympäristöministeriö on vahvistanut maakuntakaavan 28.5.2008. Maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi A/s, jolla on säilytettävä
vähintään maakunnallisesti merkittäviä rakennuskulttuurikohteita. Alue on osoitettu matkailun ja
virkistyksen kehittämisen kohdealueeksi.
Kuva: Ote Kymenlaakson maakuntakaavasta Taajamat ja niiden ympäristöt, vahvistettu
8.11.2006 (kaavamuutosalueen sijainti merkitty punaisella ympyrällä) (Lähde:Kymenlaakson
liitto)
Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
16.10.2013, tark. 2.12.2013
3(7)
Kymenlaakson vaihemaakuntakaava (maaseutu ja luonto) on vahvistettu ympäristöministeriössä
14.12.2010. Maaseutua ja luontoa koskevan maakuntakaavan yhteydessä hyväksyttiin joitakin
muutoksia taajamia ja niiden ympäristöjä koskevaan maakuntakaavaan. Tällöin tulvavaaraa ja
tulvariskien huomioon ottamista koskevat kaavamääräykset hyväksyttiin koskemaan myös
taajamakaavan alueita. Kaavamuutos alue ei ole tulvavaara-aluetta.
Kymenlaakson energiamaakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa 11.6.2012. Kaava on
Ympäristöministeriössä vahvistettavana. Maakuntakaavan tavoitteena on valtakunnallisten
alueidenkäytön tavoitteiden edellyttämällä tavalla turvata alueidenkäytössä energiahuollon
valtakunnalliset tarpeet ja edistää uusiutuvien energialähteiden hyödyntämismahdollisuuksia
sekä osoittaa Kymenlaakson maakuntakaavoituksessa tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten
soveltuvat alueet. Energiamaakuntakaava ei koske asemakaavamuutosaluetta.
Maakuntahallitus päätti 14.5.2012 uuden vaihemaakuntakaavan (kauppa ja merialue)
laatimisesta. Maakuntakaavassa käsitellään ensisijaisesti Kymenlaakson kauppaan sekä meri- ja
rannikkoaluesuunniteluun liittyviä aihealueita. Maankäyttö- ja rakennuslain muutos
vähittäiskauppaa koskevien erityisten säädösten osalta on tullut voimaan 15.4.2011.
Lainmuutokseen sisältyy uutena säännöksenä vähittäiskauppaa koskevat erityiset
sisältövaatimukset. Kaavaehdotuksessa (26.8.2013) on Länsikyläntien varteen, kaava-alueen
eteläpuolelle, osoitettu ylimaakunnallinen pyöräilyreitti.
Kuva: Ote Kymenlaakson maakuntakaavan ehdotuksesta (26.8.2013), Kauppa- ja merialue.
(kaavamuutosalueen sijainti merkitty punaisella ympyrällä) (Lähde:Kymenlaakson liitto)
4(7)
Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
16.10.2013, tark. 2.12.2013
Yleiskaava
Alueella on voimassa kunnanvaltuuston 14.4.2008 hyväksymä Kirkonkylän osayleiskaava, joka on
saanut lainvoiman kesäkuussa 2008. Suunnittelualue on osayleiskaavassa teollisuus- ja
varastoaluetta sekä työpaikka-aluetta.
Kuva: Ote Kirkonkylän osayleiskaavasta, asemakaavamuutosalue alue on osoitettu punaisella
ympyrällä.
Asemakaava
Alueella on voimassa Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava, joka on hyväksytty
kunnanvaltuustossa 14.9.2009.
Kuva: Ote Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaavasta (suunnittelualue rajattu punaisella)
Rakennusjärjestys
Pyhtään kunnan rakennusjärjestys on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 09.02.2004.
Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
16.10.2013, tark. 2.12.2013
5(7)
Selvitykset
Alueella on aiemmin laadittu seuraavat selvitykset ja suunnitelmat:

Kaatopaikka-alueen ympäristöselvitys, Insinööritoimisto Geosaimaa Ky, 12.1.2009.

Insinööritoimisto Geosaimaa Ky, Stockfors Oy:n Kirkonkylän vanhan kaatopaikka-alueen
kunnostussuunnitelma. Pyhtään kunta/Tornator Oy. 13.2.2009, Pyhtää.

VT7 (E-18) Koskenkylä - Loviisa - Kotka, Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman
täydennyssuunnitelman laatiminen, Ramboll Sito, 2009.

Kirkonkylän osayleiskaavatyön yhteydessä on laadittu maisemaselvitys sekä
luontoselvitys vuonna 2006, Suunnittelukeskus Oy.

Museovirasto, Kymenlaakson muinaismuistoselvitys 2007.

Etelä-Kymenlaakson kulttuuriympäristöselvitys, Kaakkois-Suomen ympäristökeskus,
Pyhtää 2005.

Pyhtään vesihuollon kehittämissuunnitelma 2004, Suunnittelukeskus Oy.

Valtatie 7 yleissuunnittelu moottoritienä välillä Loviisa – Kotka.
Yleissuunnitelmaluonnos, Tielaitos, Kaakkois-Suomen tiepiiri (2006).

E-18 tien yleissuunnitelmaluonnos, 2006, Sito Oy.
VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
Asemakaavan laadinnan yhteydessä selvitetään kaavan toteutuksen ympäristövaikutukset
Maankäyttö- ja rakennuslain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla. Kaavaa laadittaessa tulee
selvittää suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien
yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko
siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia.
Vaikutusarviointi tehdään asiantuntija-arviona ja se perustuu alueella laadittuihin selvityksiin,
olemassa olevaan lähtöaineistoon sekä tehtyihin maastoinventointeihin.
Kaavoituksen yhteydessä selvitetään vaikutukset:

ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön;

maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon;

kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin;

alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen;

kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön.
Ympäristövaikutusten selvityksessä käsitellään myös periaatteet mahdollisten haitallisten
vaikutusten estämiseksi tai lieventämiseksi.
Kaavoituksella on vaikutuksia lähinnä kaava-alueella. Kaavamuutos lisää ja laajentaa hieman
alueen palvelutarjontaa.
6(7)
Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
16.10.2013, tark. 2.12.2013
KAAVAN VALMISTELUUN OSALLISTUMINEN
Suunnittelun alkamisesta, kaavoitukseen liittyvistä tapahtumista ja kaavan nähtävillä oloista
tiedotetaan kunnanviraston ilmoitustaululla, Pyhtää-lehdessä sekä kunnan internet-sivuilla
(www.pyhtaa.fi). Kaavoituksen aikana järjestetään viranomaisneuvotteluja tarpeen mukaan.
Aloitusvaihe
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä Pyhtään kunnanvirastossa ja kunnan internetsivuilla koko valmistelun ajan. Kaavan vireilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavaprosessin
aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma toimitetaan tiedoksi osallisille viranomaisille.
Vireilletulo 26.8.2013 § 200
Valmisteluvaihe
Tavoitteiden pohjalta laaditaan kaavaluonnos. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville vuorovaikutusta varten 14 päivän ajaksi arviolta loka-marraskuussa 2013. Osalliset voivat esittää mielipiteensä kaavaluonnoksen ollessa nähtävillä. Mielipide on toimitettava kuntaan ennen nähtävilläoloajan päättymistä. Kunta antaa perustellun vastineen mielipiteisiin. Nähtäville asettamisesta
kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan.
Kaavoitustoimikunta 29.10.2013 § 15
Kaavaluonnos nähtävillä 13. – 26.11.2013
Osallisella on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä (MRL 64 §)
Ehdotusvaihe
Kaavaluonnoksesta saadun palautteen ja niistä kunnan tekemien päätösten perusteella laaditaan
kaavaehdotus. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville vuorovaikutusta varten 30 päivän ajaksi
arviolta joulukuussa 2013 – tammikuussa 2014. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kuntaan ennen nähtävilläoloajan päättymistä. Kunta antaa
perustellun vastineen muistutuksiin. Nähtäville asettamisesta kuulutetaan muiden kunnallisten
kuulutusten tapaan. Viranomaisilta pyydetään ehdotuksesta lausunto.
Kaavoitustoimikunta pp.kk.xxxx § xx
Kunnanhallitus pp.kk.xxxx § xx
Kaavaluonnos nähtävillä pp.kk.– pp.kk.vvvv
Hyväksyminen
Kaavaehdotuksesta saadun palautteen ja niistä kunnan tekemien päätösten perusteella tehdään
vähäiset tarkistukset kaavaehdotukseen. Jos kaavaehdotusta on olennaisesti muutettu sen
jälkeen, kun se on asetettu julkisesti nähtäville, se on asetettava uudelleen ehdotuksena nähtäville. Uudelleen nähtäville asettaminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos muutokset koskevat vain
yksityistä etua ja niitä osallisia, joita muutokset koskevat, kuullaan erikseen.
Kaava toimitetaan Pyhtään kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi arviolta maalis-huhtikuussa 2014.
Kaavan hyväksymisestä kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen ja edelleen
korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Kaavoitustoimikunta pp.kk.xxxx § xx
Kunnanhallitus pp.kk.xxxx § xx
Kunnanvaltuusto pp.kk.vvvv § xx
Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
16.10.2013, tark. 2.12.2013
KETKÄ OVAT OSALLISIA?
Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin
laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja
yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan
valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 §).
A. Osalliset maanomistajat ja asukkaat

B.
C.
Alueen sekä naapurialueiden maanomistajat, asukkaat ja yritykset
Viranomaiset

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY)

Kymenlaakson liitto

Museovirasto

Kymenlaakson maakuntamuseo

Kymenlaakson pelastuslaitos

Pyhtään kunnan hallintokunnat
Muut yhteisöt

Alueella toimivat sähkölaitokset

Alueella toimivat vesihuoltoyhtiöt
YHTEYSTIEDOT
Kaavan valmistelusta saa lisätietoja seuraavilta henkilöiltä:
Pyhtään kunta:
Kunnaninsinööri Pirjo Kopra
Siltakyläntie 175, 49220 Siltakylä
puh. 040 832 1321
kunnan vaihde (05) 46015 600
sähköposti: [email protected]
Kaavan laatija:
Maisema-arkkitehti YKS 359 Maarit Suomenkorpi
Tengbom Eriksson Arkkitehdit Oy
Meritullinkatu 11 C, 00170 Helsinki
puh. 0108 354 241
sähköposti: [email protected]
7(7)