Erikoistumiskoulutus työelämän asintuntijaksi kasvun näkökulmasta
Erikoistumiskoulutus työelämän asiantuntijaksi kasvun näkökulmasta – Ultraäänikoulutuksen arviointi ja kehittäminen Katja Arro 106882 Kasvatustieteen aineopinnot Proseminaari 10.6.2013 TIIVISTELMÄ TURUN YLIOPISTO Avoin yliopisto/ Turun Työväenopisto Kasvatustieteiden aineopinnot ARRO, KATJA: Erikoistumiskoulutus työelämän asiantuntijaksi kasvun näkökulmasta – Ultraäänikoulutuksen arviointi ja kehittäminen Proseminaari, 33 s, 5 liites. Kasvatustiede Kesäkuu 2013 Terveydenhuollossa tapahtuneet rakennemuutokset ovat olleet taustalla vaikuttamassa hoitohenkilökunnan tehtäväsiirtoihin, joissa aikaisemmin eri alojen lääkäreiden suorittamia tehtäviä on siirretty hoitajien suorittamaksi. Ultraäänitutkimukset ovat yksi osittain lääkäreiltä eri alojen hoitajille siirtyneistä tutkimuksista. Ammattikorkeakoulut järjestävät ultraäänierikoistumiskoulutusta täydennyskoulutuksena terveydenhuollon eri ammattihenkilöille. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ultraäänierikoistumiskoulutuksen sisältö on vastannut asiantuntijuuden kehittymiseen työelämän näkökulmasta ja miten koulutusta tulisi kehittää jatkossa. Tutkimus toteutettiin kyselylomaketutkimuksena, jossa kysely lähetettiin Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulun 35:lle ultraäänierikoitumiskoulutukseen osallistuneelle henkilölle. Kyselylomake sisälsi sekä väittämiä että avoimia kysymyksiä, joiden analysointiin käytettiin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kyselyyn vastasi 24 henkilöä. Vastausprosentti oli 69 %. Tulosten mukaan ultraäänierikoistumiskoulutuksen vaikutus asiantuntijaksi kehittymiseen voidaan jaotella kolmeen pääkategoriaan: 1) teoreettinen pohja käytännön ultraääniosaamiselle, 2) toimenkuvan laajeneminen ja 3) yksilölliset ominaisuudet. Ultraäänikoulutuksen kehittämisessä koettiin tarpeelliseksi omalle erikoisalalle suunnattujen täydennyskoulutusten lisääminen. Koulutuksen sisällön kehittäminen tulevaisuudessa voitiin jakaa kolmeen pääryhmään: 1) Koulutuksen lisääminen, 2) käytännön ultraääniharjoittelu ja 3) työyhteisön integroiminen mukaan koulutuksen toteuttamisessa. Yhteistyön kehittämistä koulutuksen järjestävän tahon, työnantajan ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden välillä pidettiin tärkeänä kehitettäessä ultraäänikoulutusta tulevaisuudessa. Asiasanat: asiantuntijuus, sonograaferi, koulutuksen arviointi 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 4 2 ASIANTUNTIJUUS 5 2.1 Asiantuntijuus eri näkökulmista 6 2.2 Asiantuntijuus hoitotyössä 7 3 SONOGRAAFERI 8 3.1 Tehtäväsiirto lääkäreiltä hoitajille 10 3.2 Ultraäänierikoistumiskoulutus 12 4 KOULUTUKSEN ARVIOINTI 13 4.1 Koulutuksen arviointia koskevat säädökset 13 4.2 Koulutuksen arvioinnin merkitys ja vaikuttavuus 14 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSMENETELMÄ 16 5.1 Tutkimuskysymykset 16 5.2 Tutkimusmenetelmä 17 5.3 Tutkimuskohde ja aineisto 17 5.4 Empiirisen aineiston määrällinen kuvaus 19 5.5 Analysointi 20 6 TUTKIMUSTULOKSET 21 6.1 Koulutuksen suunnittelu ja sisältö 21 6.2 Asiantuntijuuden kehittyminen 23 6.3 Ultraäänikoulutuksen kehittäminen 28 7 POHDINTA 31 LÄHTEET 34 LIITE 1 Kyselylomake LIITE 2 Itsearviointi 3 1 JOHDANTO Työelämän nopeat rakennemuutokset ja sen kautta osaamistarpeiden muuttuminen ovat johtaneet siihen, että työelämän pätevyysvaatimukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Toisaalta nopeasti muuttuva teknologia on johtanut olemassa olevan tiedon ja osaamisen nopeaan vanhenemiseen. Edellä mainitut tekijät ovat osaltaan olleet vaikuttamassa siihen, että tarvitaan aikuiskoulutusta, joka tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa ennakoi ja vastaa työelämässä tapahtuviin muutoksiin. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen täydennyskoulutuksena järjestettävät erikoistumiskoulutukset ovat vastanneet tähän tarpeeseen. Ammattikorkeakoulujen yhtenä tehtävänä on myös työelämän kehittäminen (Auvinen, Hirvonen, Dal Maso, Kallberg & Putkuri 2007, 24). Työelämässä tapahtuneet rakenteelliset muutokset ovat vaikuttaneet myös terveydenhoitoalalla. Tehtäväsiirroilla ennen lääkärin suorittamia tehtäviä on siirretty hoitohenkilökunnan suoritettavaksi. Ultraäänitutkimukset ovat yksi tehtäväsiirroilla lääkäreiltä eri alojen hoitohenkilökunnalle siirrettävistä tehtävistä. Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulussa (ent. Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia) on koulutettu vuodesta 2003 lähtien eri alojen hoitohenkilökuntaa ultraäänitutkimusten asiantuntijaksi. Ultraäänikoulutusta on järjestetty erikoistumiskoulutuksena vatsan alueen, raskausseulonnan ja verisuonitutkimusten osalta. Ultraäänikoulutuksen suorittanutta hoitajaa kutsutaan sonograaferiksi tai kliiniseksi ultraäänihoitajaksi. Opetusministeriön julkaisemassa opetussuunnitelmassa määritellään koulutuksen opintojaksojen ja opintokokonaisuuksien tavoitteiden lisäksi koulutuksen arviointia koskevat määritelmät (Auvinen ym. 2007, 50). Koulutuksen tärkein tehtävä on oppimisen ja hyvinvoinnin edellytysten parantaminen, arvioinnin tehtävänä on tukea sitä (Korkeakoski & Tynjälä 2010, 14). Perinteisesti koulutuksen arviointi on keskittynyt tiedollisen ammattispesifisen osaamisen arviointiin (Auvinen ym. 2007, 138). Tässä tutkimuksessa keskitytään koulutuksen sisällön arviointiin asiantuntijuuden kehittymisessä. Työelämässä tapahtuvat nopeat muutokset eivät välttämättä heijastu ammatillista koulutusta järjestävälle taholle. Tämän vuoksi on tärkeää, että työelämän ja ammattikorkeakoulujen välillä on jatkuvaa vuoropuhelua, koulutuksen sisältöä arvioidaan säännöllisesti ja sen myötä sitä kehitetään tarvittavaan suuntaan. 4 Ultraäänierikoistumiskoulutusta on järjestetty Suomessa vasta kymmenen vuoden ajan, eikä erikoistumiskoulutuksen sisällön merkitystä asiantuntijuuden kehittäjänä ole arvioitu aiemmin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ultraäänierikoistumiskoulutuksen sisältö on vastannut asiantuntijuuden kehittymiseen työelämän näkökulmasta ja miten koulutusta tulisi kehittää tulevaisuudessa. Tutkimus kuuluu kasvatustieteiden didaktiikan osa-alueeseen. 2 ASIANTUNTIJUUS Asiantuntijuus ja ammattitaito voidaan erotella toisistaan siten, että ammattitaidolla viitataan useimmiten ammatilliseen positioon tai vakanssiin, asiantuntijuudella taas viitataan tiettyyn ammattiin liittyvään erityisosaamiseen. Asiantuntijuuden käsitettä käytetään puhuttaessa ammatin sisällä ilmenevästä erikoistuneesta osaamisesta esimerkiksi viitattaessa työkokemukseen tai erikoistuneeseen tietämykseen. (Auvinen ym. 2007, 37.) Asiantuntijuuden kehittymistä ammattikorkeakoulussa on tutkittu Riitta Käyhkön (2007) väitöskirjassa ”Positiivinen suhtautuminen edesauttaa kehittymistä” – Ammattikorkeakoulu asiantuntijuuden kehittäjänä opiskelijoiden käsitysten mukaan. Tutkimus toteutettiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen osa tarkasteli asiantuntijuutta ja asiantuntijuuden kehittymistä sekä oppimisympäristöä koskevia teorioita ja malleja. Ensimmäisessä tutkimuksessa selvitettiin millaiseksi opiskelijat hahmottavat ammattikorkeakoulun oppimisympäristönä ja asiantuntijuuden kehittäjänä. Tutkimustulosten mukaan opiskelijoiden asiantuntijuus koostuu alaa koskevasta tietotaidosta, reflektiivisestä toiminnasta sekä yksilöllisistä ominaisuuksista, joista motivaatio on keskeisin. Asiantuntijuuden kehittymiseen vaikuttaa ensisijaisesti opiskelijan oma kiinnostus ja halu oppia. Asiantuntijuuden kehittymistä ammattikorkeakoulussa edistää itsenäinen opiskelu, opintojen valinnaisuus, laboroinnit ja opettajan alan asiantuntijuuden taso. Kolmannessa tutkimusvaiheessa selvitettiin, millainen oli vakiintuneen ammattikorkeakoulun rooli opiskelijoiden käsityksen mukaan asiantuntijuuden kehittäjänä. Tulosten mukaan asiantuntijuuteen vaikuttavat opiskelijan omat voimavarat: persoonallisuus, itsetunto, motivaatio ja sitoutuminen opiskeluun. Ammattikorkeakouluun vaikuttavista tekijöistä merkittävimmäksi muodostuivat vuorovaikutus opettajan kanssa, opetuksen laatu, työharjoittelu, 5 opetustarjonta ja palaute. Opettajan oma asiantuntemus ja innostuneisuus sekä kyky painottaa ydinasioita liittyivät koulutuksen pitämisenä onnistuneena. (Käyhkö 2007, 18, 59-60, 107-110, 115, 138.) Ritva Kuoppamäki (2008) on tutkinut väitöskirjassaan tieto- ja viestintätekniikan erikoistumisopintojen vaikuttavuutta terveysalalla. Tutkimuksen tarkoituksena oli vaikuttavuuden arvioinnin lisäksi pohtia erikoistumisopintojen tehtävää osana korkeakoulujärjestelmää. Erikoistumiskoulutuksen vaikuttavuutta arvioitiin koulutuksessa saavutetun asiantuntijuuden kautta. Erikoistumisopintojen tehtävää arvioitiin työnantajatahon, koulutuksen kehittäjätahon ja ammattijärjestötahon asiantuntijoiden näkemyksen perusteella. Tutkimuksessa vahvistui käsitys siitä, että erikoistumisopinnoissa tavoitteena on kehittää ammattispesifistä osaamista sekä yleisiä työelämävalmiuksia että itsesäätelyvalmiuksien kehittämistä pyrittäessä asiantuntijuuden kehittymiseen ja koulutuksen vaikuttavuuteen. Lähtökohdat laadukkaiden ja koulutuksen vaikuttavuuteen pyrkivien erikoistumisopintojen toteutumiseen toteutuvat ammattikorkeakoulun, työnantajaedustajien ja ammattihenkilöiden yhteen sovitetuissa intresseissä ja yhteistyössä. Tutkimuksen mukaan erikoistumisopintojen vaikuttavuus nojaakin näiden kolmen tahon vuoropuheluun ja jatkuvaan arviointiin työelämässä ja asiantuntijuudessa tapahtuvissa muutoksissa. (Kuoppamäki 2008, 5.) 2.1 Asiantuntijuus eri näkökulmista Asiantuntijuutta ja oppimista tulee tarkastella eri näkökulmista, pystyäkseen arvioimaan asiantuntijuuden kasvua koulutuksen arvioinnin ja kehittämisen näkökulmasta. Hakkaraisen (2005) mukaan kaikki yhteiskunnassamme vaadittavat vaativimmat taidot välittyvät oppipoikamestarioppimisen välityksellä. Käytännössä se tarkoittaa ongelmatilanteiden ratkaisemista kokeneempien kanssa. Muodollinen kokemus ei tee kenestäkään asiantuntijaa, vaan asiantuntijaksi kehittyminen alkaa käytännön ongelmanratkaisussa tietyssä työyhteisössä. (Hakkarainen 2005, 112-113.) Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan yksilön tai yhteisön toiminnassa merkityksellistä tietoa, joka on vaikea kuvata ja esittää kielellisesti. ”Hiljaisella tietämyksellä tarkoitetaan tietämyksen ulottuvuuksia, jotka jäävät käsitteellisen ja kielellisen tiedon ulkopuolelle ja esiintyvät usein sosiaalisiin käytäntöihin valautuneena.” (Hakkarainen & Paavola 2006, 59.) Sekä oppipoikamestariop- 6 piminen että hiljaisen tiedon välittyminen asiantuntijalta noviisille ovat merkittävät asiantuntijuuden kehittymiseen vaikuttavat tekijät. Bereiter ja Scardamalia (1993) ovat osoittaneet, että asiantuntijuuden ytimenä on uusien ongelmien ratkaisutaitojen kehittyminen. Jos asiantuntijan toiminta perustuisi ainoastaan jo saavutettuihin ja hyvin hallittuihin taitoihin, hän ei pysyisi kauan asiantuntijana muuttuvassa maailmassa. Asiantuntijuuden kehittyminen voidaan erotella toisistaan joustavaan ja kristallisoituneeseen tietämykseen. Joustava tietämys käsittää tiedonkäsittelyn yleisiä perusprosesseja. Esimerkiksi nopea ärsykkeisiin reagoiminen ja tiedon käsittely ja tarvittaessa kertaaminen työmuistista kuuluvat joustavaan tietämykseen. Joustavaan tietämykseen liittyviä älyllisiä prosesseja käytetään, kun yksilö kehittää uusien ongelmien ratkaisussa tarvittavia taitoja aikaisemman tietämyksen varassa. Kristallisoituneessa tietämyksessä on kyse opittujen ja saavutettujen älyllisten valmiuksien hallinnasta ja käytöstä. Käytännössä se tarkoittaa tuttujen ongelmien rutiininomaista ratkaisua yksilön kokemuksessa kehittyneiden, osittain automatisoituneiden ratkaisumallien varassa. Kristallisoitunutta tietämystä määrittelee yksilön omaan työhönsä liittyvän kulttuurisen tietämysten, menetelmien, periaatteiden ja käytäntöjen hallinta. Äidinkielen, vieraiden kielien ja oman ammattialan sanaston hallitseminen liittyy kristallisoituneeseen tietämykseen. Joustava ja kristallisoitunut tietämys ovat osittain päällekkäisiä ja keskenään vuorovaikutuksessa olevia prosesseja. Asiantuntijuuden kehityksen kannalta oleellista on yksilön joustavan tietämyksen muuttuminen kristallisoituneeksi tietämykseksi vapauttaen näin uusia älyllisiä voimavaroja (Hakkarainen & Paavola 2006, 216217.) 2.2 Asiantuntijuus hoitotyössä Terveydenhuollon toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten seurauksena hoitotyö on entistä vaativampaa ja itsenäisempää. Muutokset ilmenevät mm. hoitohenkilöstön uudistuvina tehtäväkuvina esim. lääkäreiltä hoitajille siirtyvinä tehtäväsiirtoina kuten osittainen ultraäänitutkimusten siirtyminen erikoistumiskoulutuksen suorittaneelle sonograaferille tai kliiniselle ultraäänihoitajalle ja sairaanhoitajien osittainen reseptinkirjoitusoikeus. 7 Sosiaali- ja terveysministeriön laatimissa valtakunnallisissa tavoite- ja toimintaohjelmissa edellytetään hoitotyön palvelu- ja toimintatapojen kehittämistä näyttöön perustuen. Näyttöön perustuvalla hoitotyöllä tarkoitetaan parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon käyttöä potilaan hoidossa ja terveyden edistämisessä sekä potilaan läheisten huomioimisessa. Näyttöön perustuva hoitotyö määritellään toiminnaksi, jossa yhdistyy tieteellinen tutkimusnäyttö, asiantuntijan kokemukseen perustuva näyttö, potilaan omaan tietoon ja kokemukseen perustuva näyttö sekä käytettävissä oleviin resursseihin pohjautuva toiminta. Lisäämällä yhteistyötä tutkimuksen, koulutuksen ja käytännön hoitotyössä, voidaan näyttöön perustuvia toimintakäytäntöjä vakiinnuttaa kansallisella, alueellisella ja toimintayksikön tasolla.(Sarajärvi 2011, 76-77; STM 2009, 57-58.) Hoitotyön asiantuntijuuden kehittyminen on pitkän kehityksen tulos. Asiantuntijuuden perustana on teoreettinen osaaminen, mutta asiantuntijaksi kehittyminen vaatii kokemukseen perustuvaa osaamista todellisessa toimintaympäristössä ja metakognitiivista tietoa. Hoitotyön koulutukselle on laadittu alan ydinosaamisalueet eli kompetenssit. Kompetensseilla kuvataan ammatillista pätevyyttä ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista työtehtävistä. Kompetenssit luokitellaan kahteen osaamisalueeseen. Yhteiset kompetenssit toimivat perustana työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuudelle. Yhteisiin kompetensseihin lukeutuvat oppimisen taidot, eettinen osaaminen, työyhteisöosaaminen, innovaatio-osaaminen ja kansainvälistymisosaaminen. Erityiskompetenssit ovat eri ammattialojen erikoisosaamisen alueet. (Sarajärvi 2011, 77.) Hoitohenkilökunnan erityiskompetensseihin kuuluva ultraääniosaaminen on yksi erikoisosaamisen alueista. 3 SONOGRAAFERI Tehtävänsiirrossa osa aikaisemmin lääkärien suorittamista ultraäänitutkimuksista on siirretty eri alojen hoitajien suorittamaksi. Ultraäänikoulutuksen suorittanutta hoitajaa kutsutaan sonograaferiksi tai kliiniseksi ultraäänihoitajaksi. Kyseessä on yleensä röntgenhoitaja, sairaanhoitaja, kätilö tai perushoitaja, joka on suorittanut 30 opintopisteen laajuisen erikoistumiskoulutuksen ja suorittaa itsenäisesti ultraäänitutkimuksia. Sonograaferi nimitys ei sisälly terveydenhuollon ammattihenkilöstä annettuun lakiin tai asetukseen, vaan nimike on työnantajan määriteltävissä oleva tehtävänimike. Hoitajien 8 työnkuvan laajentamiseksi tähtäävää erikoistumiskoulutusta on järjestetty vuodesta 2003 lähtien Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliassa. Röntgenosastolla toimivan sonograaferin toiminta tulisi jakaa kolmeen tasoon. Basic eli perustasossa hän tuntee ultraäänilaite- ja anturitekniikat, ultraäänen fysikaaliset perusteet ja ymmärtää ultraäänikuvan muodostumisen taustatekijät sekä tuntee tavallisimmat tekniset artefaktat sekä kuvanmuodostumisesta johtuvat virhelähteet. Sonograaferin tulee tuntea perusanatomia ja tavallisimmat anatomiset poikkeavuudet ja normaalivariaatiot, ultraäänen käytön rajoitukset ja riskitekijät. Eri kohteissa vaadittavat standardoidut kuvausprotokollat tulee hallita ja osata laatia sanallinen kuvaus löydöksistä. Professional eli ammattilaistasossa vaaditaan edellisten lisäksi tavallisten verisuonitutkimusten hallintaa. Ammattilaistasossa vaaditaan tautiopin laajempaa hallitsemista ja levinneisyystutkimuksena suoritettavien alueiden ja vaativien anatomisten kohteiden kuvantamisen hallintaa. Expert eli asiantuntijatasolla sonograaferilta vaaditaan edellisten lisäksi erityiskohteiden ultraääni – ja verisuonitutkimusten hallintaa. Häneltä odotetaan kouluttajana toimimista sekä erilaisissa tutkimus-, kehittämis- ja julkaisutyössä aktiivisesti mukana olemista. (Kärkkäinen ym. 2004, 14-15.) European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology (EFSUMB) on määritellyt samansuuntaiset minimivaatimukset lääketieteelliselle ultraäänen käytölle. Opintosuunnitelma sisältää vaatimustason teoreettiselle tiedolle ja käytännön taidoille. Vaatimustasot on jaettu kolmeen eri tasoon. Ensimmäisellä tasolla suositellaan vähintään 5-10 ultraäänitutkimuksen tekemistä viikossa kokeneemman henkilön valvonnassa. Kokonaismääräksi suositellaan vähintään 300 ultraäänitutkimusta vuodessa. Ensimmäisellä tasolla vaaditaan ultraäänifysiikan ja tekniikan hallintaa sekä elinkohtaista ultraäänianatomian ja tavallisimpien patologisten ultraäänilöydösten osaamista. Vaadittujen tutkimusmääräkriteerien täyttyessä ja vähintään vuoden ultraäänikokemuksen jälkeen voidaan siirtyä toiselle vaatimustasolle. Jatkossa ultraääniasiantuntijan tulisi sitoutua suorittamaan vähintään 500 ultraäänitutkimusta vuodessa, jotta yksityiskohtaisimmat vatsanalueen ultraäänitutkimukselta vaadittavat kriteerit täyttyisivät. Kolmannella vaatimustasolla asiantuntijalta odotetaan pääasiassa toimimista vatsan alueen ultraäänikouluttajan tehtävissä sekä toimimista asiantuntijatehtävissä kehittämis- ja tutkimustoiminnassa. (European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology, 2006.) 9 EFSUMB on määritellyt minimi harjoitteluvaatimukset myös verisuonten ultraäänitutkimusten suorittamiselle. Tasovaatimukset on jaettu kolmeen eri tasovaatimukseen. Käytännön harjoittelun tulisi sisältää vähintään kaksi puolen päivän klinikkaharjoittelua viikossa kuuden kuukauden aikana. Harjoittelijan tulisi tehdä 4-6 ultraäänitutkimusta päivittäin kokeneemman henkilön valvonnassa. Minimivaatimuksena suositellaan 250 erityyppisen verisuonten ultraäänitutkimuksen suorittamista harjoittelujakson aikana. Ensimmäisellä tasolla vaaditaan ultraäänifysiikan ja tekniikan periaatteiden hallintaa sekä ultraäänilaitteen osaamista käytännön työskentelyssä esim. ultraäänilaitteen ja doppler-säätöjen hallintaa. Normaalin ultraäänianatomian lisäksi tulee hallita siinä esiintyvät normaalivariaatiot elinkohtaisesti. Tyypillisimmät patologiset ultraäänilöydökset tulee tunnistaa ja niissä käytettyjen hoitotoimenpiteiden kontrollointi ultraäänellä tulee hallita. Ennen toiselle tasolle siirtymistä suositellaan vähintään vuoden kestävää ultraääniharjoittelua riittävän kokemuksen saamiseksi. Toisella tasolla vaaditaan täydellistä näyttöä verisuonten ultraäänitutkimusten hallinnasta kaikilla eri osa-alueilla sekä niissä esiintyvien poikkeavuuksien tunnistamista. Asiantuntijalta odotetaan toimimista pääasiassa verisuontenultraäänitutkimusten parissa siirryttäessä kolmannelle vaatimustasolle. Tässä vaiheessa hänellä on kyky hyödyntää kehittyvää ultraääniteknologiaa ja sen tarjoamia menetelmiä esim. ultraäänivarjoaineen käyttö tai pseudoaneurysmien ultraääniohjattu hoito. (European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology, 2008.) 3.1 Tehtäväsiirto lääkäreiltä hoitajille Terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujärjestelmät ovat olleet viime vuosina muutosten ja uudelleen organisoinnin kohteina. Ajankohtaisesti käydään keskustelua terveydenhuollon ammattihenkilöiden välisen työnjaon kehittämisestä. Työnjaon kehittämiseen käytävässä keskustelussa ovat olleet vaikuttamassa mm. työvoimapula, teknologian kehittyminen, uusien työtapojen ja hoitomuotojen kehittäminen. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden koulutuksen uudistus ja kehittäminen ovat omalta osaltaan olleet vaikuttamassa käytävään keskusteluun. Hoitajien työnkuvan laajentaminen on ollut kansainvälisesti ajankohtainen viime aikoina. Työnkuvan laajeneminen voidaan toteuttaa osaamista syventämällä ja siirtymällä vaativimpien työtehtävien suorittamiseen. (Metropolia 2009, 4; Mäkeläinen 2006, 601.) 10 Ensisijaisesti tehtäväsiirtoja ohjaavat lait. Lähtökohtana tehtäväsiirtoihin on laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994), erityisesti § 2, minkä mukaan terveydenhuollon ammattihenkilöt voivat toimia toistensa tehtävissä koulutuksensa, kokemuksensa ja ammattitaitonsa mukaan silloin, kun se on perusteltua työjärjestyksen ja terveyspalvelujen tuottamisen kannalta. Lain mukaan lääkäri tutkii potilaan, tekee taudinmäärityksen ja määrää siihen liittyvän hoidon ja lääkehoidon. Erikoissairaanhoitolain (1062/1989 § 32) määritelmän mukaan sairaalan ja muiden toimintayksiköiden toiminnasta vastaa asianomainen ylilääkäri. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/92 § 3) määrittää potilaan oikeuden laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Ultraäänitutkimusjonojen kasvu ja pula radiologeista ovat olleet taustalla vaikuttamassa radiologian klinikoilla tapahtuvaan työtehtävien siirtoon lääkäreiltä hoitajille. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) asetettiin lääkärien ja hoitohenkilökunnan työnjaon kehittämistä koordinoiva työryhmä pohtimaan hoitajien tekemiin ultraäänitutkimuksiin liittyviä käytäntöjä HUS:ssa. Tarkoituksena oli selkeyttää ja yhtenäistää koulutus sekä määritellä toimivaltuudet palvelemaan potilaita ja toimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Työryhmän esityksen mukaan erikoiskoulutetuille röntgenhoitajille on tarkoitus siirtää radiologeilta ne ultraäänitutkimukset, jotka esitetyn koulutuksen ja vaatimusten mukaan soveltuvat hoitajien tehtäviksi puuttumatta lääkärin professioon. HUS:ssa koulutetaan röntgenhoitajia työpaikkakoulutuksena yhteistyössä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa. Ultraäänihoitajan osaamista ja ammattitaidon pysymistä arvioidaan sovituin määräajoin pidettävässä näyttökokeessa, joka sisältää sekä kirjallisen että käytännön tentin. Verisuoniultraäänitutkimuksia tekevien sairaanhoitajien osaamisaluetta koskevan työryhmän esityksen mukaan ultraäänitutkimuksia tekevän sairaanhoitajan osaamisen ylläpitämiseksi tulee tehdä vähintään 100 verisuoniultraäänitutkimusta vuodessa. Toimintaa ja hoitajien osaamista arvioidaan vähintään kerran vuodessa yhdessä koulutukseen osallistuneiden verisuonisairaalalääkärien kanssa siten, että hoitajat tutkivat kontrolloidussa tilanteessa tietyn määrän potilaita. (Kärkkäinen ym. 2004, 2, 15-17, 19.) 11 3.2 Ultraäänierikoistumiskoulutus Helsingin ammmatikorkeakoulu Metropolian opetussuunnitelman mukaan erikoistumisopintojen tarkoituksena on kehittää ammatillista osaamista, kriittistä ja kehittävää työotetta sekä tuottaa työelämää palvelevia uusia ratkaisuja. Lähtökohtana ovat opiskelijoiden ja työelämän tarpeet. Koulutuksen tavoitteena on opiskelijan kehittyminen ammatillisessa asiantuntijuudessa, osaamisen kehittäminen yhteisöllisenä toimijana ja työelämän kehittäminen vastaamalla sen tuomiin haasteisiin. Tavoitteena on, että opiskelija siirtää oman ammatillisen osaamisen vahvistumisen kautta uutta ammattikäytäntöä omaan työyksikköön. Opintoihin osallistuvalta opiskelijalta edellytetään soveltuvaa ammattikorkeakoulu- tai opistoasteen tutkintoa ja kahden vuoden työkokemusta tutkinnon suorittamisen jälkeen. (Metropolia 2007, 3, 6.) Ultraäänierikoistumiskoulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna oman työn ohessa, laajuudeltaan se on 30 opintopistettä. Koulutus muodostuu lähiopetuksesta, johon kuuluvat teoriatunnit ja työpajatunnit. Lähiopetuksen osuus on noin viidennes koko koulutuksesta. Suurin osa opiskelusta (n. 80 %) tapahtuu opiskelijan työpaikalla käytännönharjoitteluna, jossa ultraäänitutkimuksia tehdään erikoislääkärin valvonnassa (Lauerma 2010, 72.) Erikoistumiskoulutus on jaettu viiteen eri moduuliin: 1) ultraäänitoiminnan perusteet, juridiset ja eettiset lähtökohdat, 2) ultraäänifysiikka ja laiteoppi, 3) vatsan alueen ultraäänitutkimukset/verisuonitutkimukset integroituna käytännön työelämään 4) valinnaiset opinnot ja 5) kehittämistyö. (Metropolia 2008, 2.) Ultraäänitoiminnan perusteet, juridiset ja eettiset lähtökohdat moduulin tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää työn merkityksen osana terveydenhuollon palveluja. Hänen tulee osata ultraäänityötä ohjaavat juridiset ja eettiset periaatteet. Tavoitteena on, että opiskelija pystyy kehittämään omaa työtään, opittuaan käyttämään hyväksi koulutus-, kokemus- ja tutkimustietoa. Ultraäänifysiikan ja laiteopin osalta opiskelijan tavoitteena on ultraäänilaitteiston ja ultraäänifysiikan perusteiden hallinta. Siihen kuuluvat erilaiset mittaustekniikat, ultraäänilaitteen turvallinen käyttö ja tekninen laadunvarmistus. Opiskelijan tavoitteena on kehittyä arvioimaan työvälineiden, tulosteiden ja oman työn laatua työssään. (Metropolia 2008, 3.) 12 Käytännön työelämän kannalta merkittävin moduuli on ultraäänitutkimusten integrointi työelämään. Tavoitteena on, että opiskelija saa valmiudet ultraäänitutkimusten itsenäiseen suorittamiseen. Sisältöön kuuluu normaalin anatomian osaaminen sekä siitä poikkeavien löydösten havainnointi. Opiskelijan tulee osata havainnoida poikkeavat löydökset tietyissä elinsysteemeissä ja tietää, milloin kääntyä lääkärin puoleen. Tavoitteisiin kuuluu lisäksi kuvailevan lausunnon antaminen tutkimuksesta. (Metropolia 2008, 5.) Valinnaisten opintojen tavoitteena on ammatillisen osaamisen syventäminen. Kehittämistyö toteutetaan yhteistyössä koulutuksen ja työelämän kanssa. Kehittämistyön tarkoituksena on syventää ja laajentaa ammatillista asiantuntijuutta sekä antaa valmiuksia toimia mukana kehittämishankkeissa. (Metropolia 2008, 6.) 4 KOULUTUKSEN ARVIOINTI Linnakylän ja Atjosen (2008) mukaan koulutuksen arviointitietoa tarvitaan moneen tarkoitukseen. ”On sekä inhimillistä että tärkeää tietää, miten oma toiminta, oppiminen, opetus, koulun johtaminen, hallinnointi ja koulutuspolitiikka onnistuu.” Yhtä tärkeää on tietää, mihin suuntaan ja millä tavalla oppimista, opetusta tai hallinnointia tulisi kehittää, jotta se olisi onnistunutta yhteisesti sovittujen arvojen, sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Onnistuneen koulutusjärjestelmän ylläpitämiseen vaaditaan sekä ulkoista objektiivista että sisäistä moni menetelmällistä arviointia. ”Arvioinnilla on sekä tietoa kokoava että palautetta antava (feedback) että eteenpäin suuntaava ja tulevaisuutta rakentava (feed forward) funktio”. (Linnakylä & Atjonen 2008, 80.) 4.1 Koulutuksen arviointia koskevat säädökset Eurooppalaisen korkeakoulutusalueeseen integroitumista ohjaava Bolognan prosessi on mahdollistanut koulutuksen sisältöjen ja pedagogisten ratkaisujen uudistamisen, samoin laadunvarmistamisen. Bolognan julistuksessa vuodelta 1999 mainittiin eurooppalaisen laadunvarmistusta koskevan yhteistyön edistäminen vertailtavien kriteereiden ja menetelmien kehittämiseksi. Ministerien seurantakokouksessa vuonna 2005 sovittiin, että kansallisiin laadunvarmistusjärjestelmiin kuuluisivat mm. seuraavat asiat: koulutusohjelmien ja korkeakoulujen arviointi mukaan lukien sisäinen ja ulkoinen arviointi, opis13 kelijoiden osallistuminen arviointiin sekä akkrediointi- ja sertifiointijärjestelmä. (Pyykkö 2010, 66; Auvinen ym. 2007, 12.) Koulutuksen arviointia koskevat säännökset on sisällytetty vuonna 2009 voimaan tulleeseen koulutusta koskevaan lainsäädäntöön. Opetusministeriö on julkaissut koulutuksen arviointisuunnitelman vuosille 2009-2011. Sen mukaan koulutuksen arvioinnin keskeinen tavoite on kehittää koulutusta ja tukea oppimista sekä varmistaa koulutuksen laatu. Arviointisuunnitelma laadittiin yhteistyössä Koulutuksen arviointineuvoston, Korkeakoulujen arviointineuvoston ja Opetushallituksen kanssa. Uuteen arviointijärjestelmään siirryttäessä arvioinnin painopisteinä olivat koulutuksen vaikuttavuus, laatu, tehokkuus ja taloudellisuus. (Opetusministeriö 2008, 5, 8; Korkeakoski & Tynjälä 2010, 11; Silvennoinen 2008, 109.) Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (1998/631 § 15) määrittelee laadunarvion seuraavasti: Ammattikorkeakoulun tehtävänä on vastata järjestelmänsä koulutuksen ja muun toiminnan laatutasosta ja jatkuvasta kehittämisestä. Ammattikorkeakoulun tulee arvioida koulutustaan ja muuta toimintaansa ja niiden vaikuttavuutta. Ammattikorkeakoulun on myös osallistuttava ulkopuolisen toimintansa ja laatujärjestelmiensä arviointiin säännöllisesti ja julkistettava järjestelmänsä arvioinnin tulokset. 4.2 Koulutuksen arvioinnin merkitys ja vaikuttavuus Kirkpatrickin ja Kirkpatrickin (2006) mukaan koulutuksen arviointi on tärkeää kolmesta eri syystä. Koulutuksen arvioinnin yleisin syy on kerätä tietoa siitä, miten tulevaisuudessa koulutusohjelmaa voidaan parantaa. Toiseksi arvioinnin avulla voidaan päättää jatketaanko vai lopetetaanko koulutusohjelma. Kolmas syy on oikeuttaa koulutusta järjestävän tahon olemassaolo ja siihen oleellisesti kuuluva talousarvio. Osoittamalla johdolle, että koulutuksella on positiivisia tuloksia, kouluttajat kokevat työnsä turvatummaksi, jopa silloin kun yrityksessä tapahtuu vähennyksiä. Koulutuksen arviointi on jaettu neljään eri vaiheeseen: 1) reaktioiden arviointi, missä mitataan opiskelijoiden tyytyväisyyttä koulutukseen, 2) oppimisen arviointi, johon kuuluu opiskelijan tietämyksen lisääntyminen ja asenteiden muuttuminen, 3) käyttäytymisen arviointi, jolloin tarkastellaan koulutuksen vaikutusta työntekijän työkäyttäytymiseen ja 4) tulosten arviointi, missä tarkastellaan koulutuksen lopullisia tuloksia esim. työn parempi tuottavuus ja 14 parantunut laatu. Kirkpatrick ja Kirkpatrick (2006) korostavat, kuinka jokainen taso on tärkeä ja sillä on vaikutusta seuraavalle tasolle. Siirryttäessä tasolta toiselle tasojen arviointi vaikeutuu sitä mukaa, mitä korkeamman tason arvioinnista on kyse. Toisaalta samalla se tuottaa arvokasta tietoa arvioinnista. (Kirkpatrick & Kirkpatrick 2006, 17, 19, 26.) Oleellinen kysymys arvioinnin kannalta on se, mitä varten jokin tietty koulutus on olemassa ja mitä varten sitä arvioidaan. Koulutusorganisaatiota yllä pitävien henkilöiden tulisi tehdä arvovalintoja ja miettiä ”mitä varten” koulutusta järjestetään. Lähtökohtana on tarve määritellä ja valita koulutuksen tarkoitus ja tavoitteet. Koulutusorganisaatiot ovat yhteiskunnallisia instituutioita ja koulutuspoliittisen vallan käyttäjät ovat keskeisessä asemassa tietynlaisen koulutuksen järjestämisessä. Kyse on arvovalintojen tekemisestä, johon kuuluu koulutuksen suunnittelua, mitä sen haluttaisiin olevan, minkälaista sen pitäisi olla ja minkälaista koulutusta Suomessa nyt tarvittaisiin. (Laine & Malinen 2008, 11.) Arviointi liittyy kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskunnallinen tehtävä on uusintava ja/tai uudistava. Näkökulmat painottuvat eri tavoin riippuen siitä, mistä koulutusjärjestelmän tasosta keskustellaan. Koulutuksen vaikuttavuuden kannalta on olennaista, että arviointitoiminta pyrkii sitoutumaan lausuttuihin koulutusta ja arviointia koskeviin arvoihin. Koulutuksen arvioinnin keskeisenä tarkoituksena on 1) turvata koululakien toteutuminen, 2) tukea koulutuksen kehittämistä ja 3) parantaa oppimisen edellytyksiä. Ulkopuolisen arvioijan tulee toimia tarkoituksenmukaisesti yhteistyössä kaikkien koulutuksen kehittämisestä vastuussa olevien tahojen kanssa. Koulutuksen arviointia on tarkasteltava yksilöiden, organisaatioiden ja yhteiskunnan kannalta (Korkeakoski & Tynjälä 2010, 11-12, 14; Laine & Malinen 2008, 12, 14.) Arvioinnin merkitys koulutuksen kehittämisen välineenä on kasvanut sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Koulutuksen arvioinnin intressit voivat vaihdella tarkasteltaessa asiaa eri näkökulmista. Samat henkilöt voivat olla arvioijia, arvioitavina, arvioinnin järjestäjiä ja arviointitietojen hyödyntäjiä. Näkökulmat arviointiin vaihtelevat sen mukaan, mikä on tarkasteltava näkökulma. (Linnakylä & Välijärvi 2005, 7.) Tilanteesta riippuen roolit vaihtelevat, aikuiskoulutukseen osallistuva henkilö voi toimia arvioitavana kohteena ja toisessa roolissa työpaikkatutorina taas arvioitsijana. 15 ”Arviointitiedon varassa tehdään poliittisia, hallinnollisia ja pedagogisia päätöksiä.” Arviointiin liittyy siten aina myös vallankäyttöä. Vallankäyttöön liitetään voimakkaat tunteet esimerkiksi ahdistus ja pelko, toisaalta taas toivo paremmasta tulevaisuudesta ja arvioinnin avaamista mahdollisuuksista. Arvioinnilla on myös ohjaava voima, mikä osoittaa koulutuksen kehittämisen suunnan. (Linnakylä & Välijärvi 2005, 8.) 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSMENETELMÄ Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten ultraäänierikoistumiskoulutuksen sisältö on vastannut asiantuntijuuden kehittymiseen työelämän näkökulmasta. Koulutuksen jälkeen työskenteleminen omassa ultraääniyksikössä osoittaa, ovatko koulutuksen sisältö ja työelämän haasteet kohdanneet toisensa. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda uutta näkökulmaa siihen, kohtaavatko erikoistumiskoulutus ja työelämän haasteet toisensa. Käytännön työelämästä nousevat haasteet ovat ensisijaisessa roolissa suunniteltaessa erikoistumiskoulutuksen tulevaisuutta. 5.1 Tutkimuskysymykset Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten ultraäänikoulutuksen sisältö vastasi osallistujien mielestä työelämän haasteisiin? 1 a. Miten ultraäänikoulutuksen suorittaminen on edesauttanut tämänhetkisissä työtehtävissä asiantuntijaksi kehittymistä? 1 b. Miten ultraäänikoulutuksen sisältöä voidaan jatkossa kehittää työelämästä lähtevistä tarpeista käsin? 16 5.2 Tutkimusmenetelmä Tutkimus kuuluu kasvatustieteiden didaktiikan osa-alueeseen. Tutkimusmetodina käytetään sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Määrällisessä tutkimuksessa tutkimusongelmat ja tutkimusmenetelmät päätetään hyvissä ajoin ennen varsinaiseen tutkimukseen ryhtymistä. Tutkijan suhde tutkittavaan jää usein etäiseksi ja objektiiviseksi. (Hakala 2010, 22.) Laadullisessa tutkimuksessa suositaan ihmistä tiedon keruun instrumenttina, jolloin aineistoa pyritään tarkastelemaan monitahoisesti ja yksityiskohtaisesti (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2010, 164). Chelimskyn (1997) mukaan koulutuksen arviointitoiminta voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään sen mukaan, mistä näkökulmasta sitä tarkkaillaan. Arvioinnin pyrkimykset ja tarkoitukset määrittelevät tarkemmin määriteltävän ryhmän. ”Arvioinnin näkökulmat ovat 1) tulosvastuuarviointi, 2) tiedontuotantoarviointi ja 3) kehittämisarviointi.” Näkökulmat eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan niissä on päällekkäisyyksiä. Monet arviointimenetelmät soveltuvat kaikkiin edellä mainittuihin menetelmiin käytettäväksi. (Välijärvi & Kupari 2010, 22-23.) Tässä tutkimuksessa perehdytään kehittämisarviointiin perustuvaan näkökulmaan. Välijärvi ja Kupari (2010) korostavat kehittävän arvioinnin tavoitteita; koulutusjärjestelmän, opetussuunnitelmien ja opetuksellisten ratkaisujen parantamista. Kehittämisarvioinnin tarkoituksena on kehittää koulutusindikaattoreita ja tehdä kehittämisehdotuksia, jotka palvelevat koulutuksen järjestäjien tarpeita. Välijärven ja Kuparin (2010) mukaan arvioinnin tarkoituksena on selvittää etu- tai jälkikäteen koulutusorganisaatioiden, suunnitelmien ja menettelytapojen toimivuutta ja tuloksellisuutta. (Välijärvi & Kupari 2010, 23.) 5.3 Tutkimuskohde ja aineisto Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulussa on järjestetty ultraäänierikoistumiskoulutusta vuodesta 2003 lähtien. Erikoistumiskoulutus on laajuudeltaan 30 opintopistettä. Ultraäänikoulutusta on järjestetty vatsanalueen, raskausseulonnan ja verisuonitutkimuksien osalta. Tutkimuksen kohdejoukoksi oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus valita kaikki ko. erikoistumiskoulutuksiin osallistuneet henkilöt. Metropolian opin17 tohallintorekisteristä ei kuitenkaan löytynyt tietoja koulutukseen osallistuneista henkilöistä. Lopulta järjestelmästä löytyi seitsemän opiskelijaa, joille tutkimuskysely lähetettiin. Näiden seitsemän henkilön lisäksi tutkimuskysely päädyttiin lähettämään Röntgenhoitajaliiton alaisuudessa toimivan sonograaferijaoston jäsenille. Tutkimusjoukon jäädessä suppeaksi tutkimukseen päätettiin valita satunnaisesti kahteen eri verisuonikoulutukseen osallistuneita henkilöitä. Tutkimuskysely lähetettiin yhteensä 35:lle erikoistumiskoulutuksen suorittaneelle henkilölle. Kyselytutkimukseen pyydettiin lupa Helsingin ammattikorkeakoulun rehtorilta. Tutkimus suoritettiin kyselylomaketutkimuksena, joka lähetettiin koulutukseen osallistuneille henkilöille Webropol-ohjelman kautta. Tutkimuskysely suoritettiin helmikuussa 2013. Tutkimuskyselyyn vastasi 24 henkilöä. Vastausprosentti oli 69 %. Kyselylomaketutkimukseen päädyttiin, koska se mahdollisti aineiston keräämisen isolta ryhmältä samanaikaisesti. Tutkimus suoritettiin poikittaistutkimuksena, jolloin tutkimusaineisto kerättiin yhdessä ajankohdassa useilta vastaajilta. Tutkimuskysely on jaettu kolmeen eri kysymysosioon. Ensimmäinen osio koski taustakysymyksiä, jotka toteutuivat pääasiassa monivalintakysymyksillä. Taustakysymykset toimivat selitettävinä muuttujina, joiden suhteen tutkittavaa ominaisuutta tarkastellaan (Valli 2010, 104). Kahdessa taustakysymyksessä vastausvaihtoehto on toteutettu strukturoidun kysymyksen ja avoimen kysymyksen välimuotona. Avoin kysymys mahdollistaa vastaamisen muuna kuin tutkijan etukäteen odottamalla tavalla. (Hirsjärvi ym. 2010, 200.) Toinen kysymysosio käsitteli ultraäänierikoistumiskoulutuksen suunnittelua ja sisältöä, miten koulutuksen sisältö vastasi opiskelijoiden odotuksiin. Kysymykset perustuivat esitettyihin väittämiin, joiden vastauksissa käytettiin viisiportaista Likertin- asteikkoa. Vastausvaihtoehdot muodostavat nousevan tai laskevan skaalan, jossa 1 = täysin eri mieltä, 2 = jokseenkin eri mieltä, 3 = ei samaa mieltä, mutta ei eri mieltäkään, 4 = jokseenkin samaa mieltä ja 5 = täysin samaa mieltä. Viimeinen osio muodostui avoimista kysymyksistä, joissa vastaajille annetaan mahdollisuus ilmaista itseään omin sanoin. Avoimilla kysymyksillä pyrittiin selvittämään, miten ultraäänikoulutuksen suorittaminen on edesauttanut asiantuntijuuden kehittymistä työelämästä lähtevistä odotuksista käsin. Lisäksi avoimilla kysymyksillä pyrittiin löytämään uusia näkökulmia siihen, miten erikoitumiskoulutusta voidaan tulevaisuudessa kehittää vastaamaan työelämän haasteisiin. 18 Kyselytutkimuslomake esitestattiin kahdella aikuiskoulutukseen osallistuneella henkilöllä. Testaamisvaiheessa tuli esille rakentavia muutosehdotuksia kyselylomakkeen kysymyksiin ja väittämiin. Ehdotusten pohjalta tehtiin tarkennuksia kyselytutkimuksen väittämiin ja joitakin tutkimuskysymysten kannalta epäolennaisia väittämiä poistettiin. Kömpelöitä sanavalintoja muutettiin selvemmiksi ja kyselyn ulkomuotoon tehtiin muutamia pieniä, mutta lopputuloksen kannalta merkittäviä parannuksia. 5.4 Empiirisen aineiston määrällinen kuvaus Vastaajien ikä vaihteli yli 30 vuotiaista yli 50 vuotiaisiin. Pohjakoulutukseltaan röntgenhoitajia vastaajista oli 46 % ja sairaanhoitajia 50 %. Vastaajista 19 henkilöä oli osallistunut verisuonitutkimusten erikoitumiskoulutukseen, 12 henkilöä vatsan alueen erikoistumiskoulutukseen ja yksi raskausseulontakoulutukseen. Kahdeksan henkilöä oli osallistunut sekä vatsan alueen että verisuonitutkimusten erikoistumiskoulutukseen. Kaikki vastaajat työskentelivät kuntasektorilla joko täysipäiväisesti tai osa-aikaisesti. Suurin osa vastaajista on työskennellyt hoito-alalla kymmenestä vuodesta yli 20 vuoteen (79 %). Loputkin vastaajista ovat olleet hoito-alalla yli viisi vuotta. Kuviossa 1 on tarkasteltu miten monta vuotta vastaajat ovat tehneet ultraäänitutkimuksia. Vastaukset jakaantuivat tasaisesti. Vastaajista 21 % on tehnyt ultraäänitutkimuksia yli 10 vuotta. Samoin vastaajista 21 % on ollut alalla 5-10 vuotta. Kyselylomakkeessa esiintyneet ryhmät 1-2 vuotta ja 3-5 vuotta yhdistettiin analysointivaiheessa. Yhdistetyssä ryhmässä 15 vuotta ultraäänikokemusta oli 38 % vastaajista. Yllättävää vastauksissa oli se, ettei vastaajista 21 % tehnyt lainkaan ultraäänitutkimuksia. Tutkimuskyselystä ei käynyt ilmi, olivatko he kuitenkin tehneet jossakin vaiheessa koulutuksen jälkeen ultraäänitutkimuksia. Tehtävien ultraäänitutkimusten tutkimusmäärät vaihtelivat viikossa alle 10 tutkimuksesta yli 40 tutkimukseen. 19 Kokemus ultraäänitutkimusten suorittamisesta Kokemus vuosina 4. En tee lainkaan ultraäänitutkimuksia 21% 3. 1-5 vuotta 38% 2. 5-10 vuotta 21% 1. yli 10 vuotta 21 % 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Lukumäärä (N 24) KUVIO 1. Kokemus ultraäänitutkimusten tekemisestä ultraäänierikoistumiskoulutuksen jälkeen (N 24) Ultraäänitutkimusten erikoitumiskoulutukseen hakeutumiseen oli useita syitä. Avointen kysymysten vastauksista saadun induktiivisen sisällön analyysin perusteella koulutukseen hakeutuminen voidaan jakaa neljään eri syyhyn: 1) ammatillisen osaamisen syventäminen ja työnkuvan laajentaminen, 2) työyhteisön ultraäänitoiminnan kehittäminen ja tarve sonograafereille, 3) tehtäväsiirron myötä virallinen todistus ultraääniosaamisesta ja 4) henkilökohtainen halu kehittää itseään ja oppia uutta. 5.5 Analysointi Kyselylomakkeen väittämien vastaukset analysoitiin Microsoft Office Exel-ohjelmalla. Aineistosta laskettiin yksiulotteiset frekvenssit ja prosenttijakaumat. Tutkimustulosten graafisen esityksen muotona käytettiin poikittaisia pylväsdiagrammeja ja taulukoita. Tutkimusten tulokset esitetään loogisessa järjestyksessä alkaen koulutuksen suunnittelun ja sisällön arvioista edeten tutkimusongelmiin. Tulosten esittämisessä käytetään sekä Likert-asteikkoa että prosenttilukuja. Tulosten selkeämmäksi havainnollistamiseksi, luokat täysin samaa mieltä ja jokseenkin samaa mieltä sekä täysin eri mieltä ja jokseenkin eri mieltä on yhdistetty. 20 Laadullinen eli kvalitatiivinen aineisto tarkoittaa tavallisemmin tekstimuodossa olevaa aineistoa (Rantala 2007, 111). Laadullista analyysia käytetään ymmärtämiseen pyrkivässä lähestymistavassa ja sen pohjalta tehdään päätelmiä. (Hirsjärvi ym. 2010, 224). Tutkimuskyselyn avoimet kysymykset analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Luokittelu tehdään ilman etukäteen asetettua viitekehystä, jolloin analyysin tuloksena syntyneet teemat ja kategoriat muodostetaan aineistosta itsestään esim. aiheiden esiintyvyyden perusteella. Luokittelun tuloksena syntyneiden luokkien nimeämisessä voidaan käyttää vastaajien käyttämiä kategorioita tai tutkija voi nimetä niistä itse oman kategorian. (Patton 1990, 390.) Induktiivinen sisällön analyysi eli avointen kysymysten analysointi aloitettiin lukemalla teksti useampaan kertaan läpi, jotta vastauksista saisi kattavan kokonaiskuvan. Seuraavaksi jokaisesta vastauksesta etsittiin teema, erilaiset teemat alleviivattiin käyttämällä erivärisiä kyniä. Tämän jälkeen eri teemat kirjoitettiin tekstinkäsittelyohjelmalla tietokoneelle. Samaan teemaan kuuluvat lausumat ryhmiteltiin yhdistävän tekijän mukaan samaan luokkaan. Lopuksi luokat kategorisoitiin sekä pää- että alaryhmän mukaan ja nimettiin. Tutkimusraportissa olevien pelkistettyjen ilmauksien tarkoituksena on osoittaa lukijalle, minkälaisesta alkuperäisestä aineistosta on kyse. 6 TUTKIMUSTULOKSET Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ultraäänierikoistumiskoulutuksen sisältö on vastannut asiantuntijuuden kehittymiseen tämänhetkisessä työtehtävässä. Tarkoituksena oli myös selvittää, miten erikoistumiskoulutusta tulisi jatkossa kehittää työelämästä lähtevistä tarpeista käsin. 6.1 Koulutuksen suunnittelu ja sisältö Selvitettäessä ultraäänierikoistumiskoulutuksen vaikuttavuutta asiantuntijuuden kehittymiseen tulee ensin kartoittaa vastaajien mielipide ultraäänikoulutuksen suunnittelusta ja sen sisällöstä. Kuviossa 2 on tarkasteltu keskeisimpiä koulutuksen suunnitteluun ja sisältöön liittyviä asioita. Vastaajista lähes kaikki (79 %) olivat tyytyväisiä opintokokonaisuuden selkeyteen. Opetettavat asiat tuntuivat mielekkäiltä ja tarkoituksenmukaisilta 21 96 % vastaajista. Vastaajista 63 % oli jokseenkin samaa mieltä, että lähiopiskelupäivät oli järjestetty kokonaisuudessaan hyvin. Lähiopiskelupäivien luennoitsijat olivat alansa asiantuntijoita – väittämään, vastaajista 88% oli joko täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä. Pilkottaessa koulutuksen sisältöä pienempiin osatekijöihin, ammatillisesti tärkeisiin oppiaineisiin oli keskitytty riittävästi vastaajista 88 % mielestä. Vastaajista 60 % oli jokseenkin samaa mieltä siitä, että lähiopetustuntien määrä oli riittävä. Vastausten hajontaa oli kuitenkin melko paljon, sillä 16 % vastaajista ei ollut samaa mieltä, mutta ei eri mieltäkään ja 16 % oli asiasta jokseenkin eri mieltä. Itsenäistä opiskelua ei kuitenkaan katsottu olevan liikaa. Suurin osa ultraäänierikoistumiskoulutuksesta keskittyy käytännön harjoitteluun joko koululla työpajatunneilla tai käytännönharjoitteluna työpaikalla. Vastaukset käytännön harjoittelujen riittävästä määrästä hajosivat eri vastausvaihtoehtojen välillä, keskiarvo oli 3,04. Vastaukset koulun osuudesta työharjoittelupaikan löytämiseen olivat hyvinkin ristiriitaisia. Keskiarvo oli 2,73, vastausten vaihdellessa täysin eri mieltä olevista vastauksista täysin samaa mieltä oleviin vastauksiin. Harjoittelupaikan löytyminen ei ole aina itsestään selvyys ja opiskelijat kokevatkin tarvitsevansa siihen apua koulutuksen järjestäjätaholta. Asia tuli esiin myöhemmin tarkasteltavissa avoimissa kysymyksissä. 22 20,8% 1. Opintokokonaisuus oli selkeä 2. Koulu auttoi riittävästi työharjoittelupaikan löytämisessä 22,7% 3. Lähiopiskelupäivien luennoitsijat olivat alansa asiantuntijoita 4. Lähiopiskelupäivät oli järjestetty kokonaisuudessaan hyvin 66,7% 22,7% 12,5% 8,3% 4,2 8. Käytänön työharjoittelua oli riittävästi 4,2 9. Ammatillisesti tärkeissä oppiaineissa oli riittävän paljon lähiopetustunteja 13,6% 12,5% 62,5% 4,2 12,5% 25% 58,3% 29,2% 41,7% 45,8% 33,3% 17,4% 13,6% 54,2% 70,8% 8,3% 7. Itsenäistä opiskelua oli liian paljon 27,3% 33,3% 5. Useimmat opetettavat asiat tuntuivat 4,2 mielekkäiltä ja tarkoituksenmukaisilta 6. Ammatillisesti tärkeisiin oppiaineisiin oli keskitytty riittävästi 12,5% 25,0% 17,4% 8,3% 29,2% 60,9% 8,3% 4,3 Lukumäärä (100%) Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Ei samaa mieltä, mutta ei eri mieltäkään Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä KUVIO 2. Keskeisimmät ultraäänierikoistumiskoulutuksen suunnitteluun ja sisältöön vaikuttavat tekijät 6.2 Asiantuntijuuden kehittyminen Ultraäänierikoitumiskoulutuksen suorittamisen vaikutusta asiantuntijuuden kehittymiseen tämänhetkisessä työtehtävässä tutkittiin sekä väittämillä että avoimilla kysymyksillä. Lähes kaikki vastaajista (92 %) olivat vastanneet myös avoimiin kysymyksiin. Oman asiantuntijuuden kehittymisistä kuvaavia lausumia oli yhteensä 34. Sekä vatsan alueen ja verisuonikoulutukseen osallistuneet kokivat saavansa riittävät valmiudet suorittaa itsenäisesti ultraäänitutkimuksia erikoistumiskoulutuksen jälkeen. Merkittäviä eroja eri vastausvaihtoehtojen välillä ei näyttäisi olevan. Taulukossa 3 esitellään tarkemmin eri koulutukseen osallistuneiden väliset erot. Vatsan alueen koulutuksen suorittaneista 58 % ja verisuonikoulutukseen osallistuneista 67 % koki saavansa riittävät valmiudet suorittaa itsenäisesti ultraäänitutkimuksia. Neljännes kumpaankin koulutusryhmään osallistuneista ei ollut samaa, mutta ei eri mieltäkään. 23 Koulutus mahdollisti riittävät valmiudet ultraäänitutkimusten itsenäiseen suorittamiseen 5 1 = täysin erimieltä 2 = jokseenkin eri mieltä 3 = ei samaa, mutta ei eri mieltäkään 4 = jokseenkin samaa mieltä 5 = täysin samaa mieltä 4 3 2 vatsan alueen opinnot 1 verisuoni-opinnot 0 2 4 6 8 10 Lukumäärä KUVIO 3. Vatsan alueen erikoistumiskoulutukseen (N 19) ja verisuonierikoistumiskoulutukseen (N 12) osallistuneiden ryhmien väliset erot valmiuksissa suorittaa itsenäisesti ultraäänitutkimuksia erikoistumiskoulutuksen jälkeen Suurin osa ultraäänierikoistumiskoulutuksesta keskittyy työpaikalla tapahtuvaan erikoislääkärin valvonnassa tapahtuvaan käytännönharjoitteluun. Käytännön harjoittelusta on vain askel siihen, että sonograaferi tai kliininen ultraäänihoitaja aloittaa työskentelyn itsenäisesti. Teoriassa opittujen asioiden hyödyntäminen käytännön harjoittelussa tai kliinisessä työssä on ensiarvoisen tärkeää. Kuviossa 4 tarkastellaan verisuonikoulutukseen ja vatsa-alueen koulutukseen osallistuneiden välisiä eroja esitettyyn väitteeseen ”pystyinkö hyödyntämään teoriassa opittuja asioita käytännön harjoittelun aikana.” Vastaukset noudattelivat koulutuksesta riippumatta samaa suuntaa. Vatsan alueen koulutuksen suorittaneista 68 % ja verisuonikoulutuksen suorittaneista 75 % vastasi olevansa joko täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä. Neljännes kumpaankin eri koulutukseen osallistuneista vastaajista ei ollut samaa mieltä, mutta ei eri mieltäkään väittämän kanssa. Kahden edellä esitetyn väittämän vastausten samankaltaisuudet antavat viitettä siitä, että eri erikoistumiskoulutukset ovat sisällöltään samansuuntaiset. 24 Teoriassa opittujen asioiden hyödyntäminen käytännön harjoittelussa 5 1 = täysin eri mieltä 2 = jokseenkin eri mieltä 3 = ei samaa mieltä, mutta ei eri mieltäkään 4 = jokseenkin samaa mieltä 5 = täysin samaa mieltä 4 3 2 vatsan alueen opinnot 1 verisuoni-opinnot 0 2 4 Lukumäärä 6 8 KUVIO 4. Vatsan alueen erikoistumiskoulutukseen (N 19) ja verisuonierikoistumiskoulutukseen (N 12) osallistuneiden ryhmien väliset erot teoriassa opittujen asioiden hyödyntämisessä käytännön harjoittelussa Taulukossa 1 kuvataan, miten ultraäänierikoistumiskoulutus on vaikuttanut asiantuntijuuden kehittymiseen nykyisissä työtehtävissä, Likertin- asteikolla kuvataan eri vastaajien mielipiteitä. Vastaajista 92 % oli sitä mieltä, että ultraääniopinnoista on ollut hyötyä käytännön työelämässä. Samoin vastaajista 92 % katsoi työtehtävien monipuolistuneen ultraäänikoulutuksen suorittamisen jälkeen. Ultraäänierikoistumiskoulutuksen yhtenä tavoitteena on ultraäänitoiminnan kehittäminen työyhteisössä. Vastauksien välinen hajonta on laaja, keskiarvon ollessa 3,63. Laajaan vastauksien hajontaan vaikuttaa oleellisesti vastaajien kokemus ultraäänitutkimuksien teosta ja siitä miten pitkään he ovat olleet alalla. Vasta expert eli asiantuntijatasolla sonograaferilta odotetaan erilaisissa tutkimus- kehittämis – ja julkaisutyössä aktiivisesti mukana toimimista (Kärkkäinen ym. 2004, 15). 25 TAULUKKO 1. Ultraäänierikoistumiskoulutuksen vaikutus asiantuntijuuden kehittymi- täysin eri mieltä jokseenkin eri mieltä ei samaa, mutta ei eri mieltäkään jokseenkin eri mieltä täysin samaa mieltä lukumäärä (n) keskiarvo keskihajonta seen työelämässä a. Ultraääniopinnoista on ollut hyötyä käytännön työelämässä. 0 1 1 10 12 24 4,38 5,72 b. Työtehtäväni ovat monipuolistuneet suoritettuani ultraäänikoulutuksen. 1 0 2 11 10 24 4,21 5,26 d. Olen pystynyt hyödyntämään osaamistani kehittämällä työyhteisössäni ultraäänitoimintaa. 1 3 6 8 6 24 3,62 2,77 i. Ultraäänikoulutus vastasi käytännön työelämän haasteisiin. 0 1 2 10 11 24 4,29 5,26 l. Pystyin hyödyntämään teoriassa opittuja asioita käytännön harjoittelun aikana. 0 1 6 11 6 24 3,92 4,44 8 11 4 1 0 24 1,92 4,66 1 3 6 11 3 24 3,5 3,90 h. Opetus oli irrallaan käytännön työelämän vaatimuksista. o. Erikoistumisopintojen jälkeen koin, että olen saanut riittävät valmiudet suorittaa itsenäisesti ultraäänitutkimuksia. Avoimet kysymykset mahdollistivat asiantuntijuuden kehittymisen kuvauksen omin sanoin. Ultraäänierikoistumiskoulutuksen suorittamisen vaikutus asiantuntijaksi kehittymiseen tämänhetkisessä työtehtävässä voidaan vastausten perusteella jaotella kolmeen pääkategoriaan. 1) teoreettinen pohja käytännön ultraääniosaamiselle, 2) toimenkuvan laajeneminen ja 3) yksilölliset ominaisuudet. Kukin pääkategoria muodostui erilaisista alakategorioista. Keskeisenä piirteenä koulutuksen merkitykseen asiantuntijuuden kehittymisen kannalta pidettiin sen mahdollistamaa teoreettista pohjaa käytännön ultraääniosaamiselle. Tämä voitiin jakaa karkeasti kahteen alakategoriaan. 1) teorian hallinta ja tiedot ja 2) teoria käytännön harjoittelun tukena. Erikoistumiskoulutuksen suorittaminen mahdollisti toimenkuvan laajenemisen työpaikalla ja sen myötä asiantuntijuuden kehittymisen. Toimenkuvan laajeneminen voidaan 26 jakaa kahteen alakategoriaan: 1) tehtävänsiirto lääkäreiltä hoitajille ja 2) tehtävien ultraäänitutkimusten tutkimusnimikkeiden laajeneminen. Avoimet vastaukset sisälsivät useita toisiinsa läheisesti liittyviä merkityksiä, eikä niitä voitu suoraan luokitella tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi, useimmiten samat vastaukset voitiin liittää useamman kategorian alle niiden sisältämien useiden merkitysten vuoksi. Avointen kysymysten vastauksissa suurin osa koski tavalla tai toisella yksilöllisiä ominaisuuksia. Kolmas pääkategoria yksilölliset ominaisuudet, voidaan jakaa kolmeen alakategoriaan. 1) luonteenpiirteet, 2) asiantuntijuuden kehittyminen ja 3) tiedon syventäminen. Taulukossa 4 asiantuntijuuden kehittymiseen välittyy vastausten henkilökohtaisempi sävy kuin edellä mainituissa ryhmissä. TAULUKKO 2. Ultraäänierikoistumiskoulutuksen suorittamisen vaikutus asiantuntijaksi kehittymiseen Pääkategoria Alakategoria Teoreettinen pohja käy- Teorian hallinta ja tiedot tännön ultraääniosaamiselle "Ilman koulutusta en olisi voinut kehittyä samalla tavalla, teoria tukee käytäntöä." (V9) "Ultraäänikoulutuksessa luotiin teoriapohja, jolle tämä työ tukeutuu." (AV11) Teoria käytännön harjoittelun tukena "Teoriapohja koulutuksessa, muu itsenäisesti harjoittelemalla." (V13) "…käytännön harjoittelut omalla työpaikalla mahdollistivat asiantuntijuuteni kehityksen.." (AV14) Toimenkuvan laajeneminen Tehtäväsiirto lääkäreiltä hoitajille "Toimenkuva laajeni koulutuksen jälkeen, eli hoitajalle tuli lisää tutkimuksia, tämän lisäksi tehtävän siirtoina lisää kontrolleja siirrettiin kokonaan hoitajille." (V19) Tehtävien ultraäänitutkimusten tutkimusnimikkeiden laajeneminen "Toimenkuva laajeni koulutuksen jälkeen." (V19) "Teen monipuolisemmin erilaisia uä tutkimuksia." (AV11) (jatkuu) 27 TAULUKKO 2. (jatkuu). Yksilölliset det ominaisuu- Luonteenpiirteet "Varmuus omasta osaamisesta on kasvanut näyttökokeen ja teoriakokeiden kautta." (AV8) "Ilman koulutusta en olisi voinut kehittyä samalla tavalla." (V9) "Luottamus omaan osaamiseen on kasvanut." (AV 14) Asiantuntijuuden kehittyminen "Nyt minulla on osaamista yhdeltä uä osa-alueelta ja kehittyminen jatkuu edelleen koko ajan, mikä on mukavaa tässä työssä." (V12) "Koulutus avasi mahdollisuuden kehittyä ja kehittää omaa työtä." (A20) Tiedon syventäminen "Varsinainen asiantuntijaksi kehittyminen on ollut oman aktiivisuuden, itsenäisen tiedonkeruun ja käytännön työssäoppimisen sekä muiden sonograafeiden ja joidenkin lääkärien tuen ja opetuksen varassa." (V12) "Laajempaa näkökulmaa ja huomasin tekeväni vatsan ultraäänenkin laajemmin kuin aikaisemmin." (V17) 6.3 Ultraäänierikoitumiskoulutuksen kehittäminen Vastaajista 75 % otti kantaa ultraäänikoulutuksen kehittämiseen. Kolmannes vastaajista mainitsi ultraäänikoulutuksen ja erilaisten omalle erikoisalalle suunnattujen täydennyskoulutusten lisäämisen tarpeellisuuden. Oman työyhteisön mukana oloa pidettiin tärkeänä. Käytännön harjoitteluun omalla työpaikalla toivottiin systemaattista suunnittelua ja työpaikkaohjaajien mukanaoloa käytännön opetustyössä. Ylipäätään ohjattua käytännön harjoittelua toivottiin enemmän. Koulutuksen suunnittelu ja toteutus saivat yllättävänkin paljon kriittisiä kommentteja. Monet vastauksista olivat pitkiä ja niiden perusteella sai kuvan harkituista vastauksista, joissa todella pohdittiin koulutuksen kehittämistä tulevaisuudessa. Ultraäänierikoistumiskoulutuksen kehittäminen työelämästä lähtevistä tarpeista käsin voidaan jakaa kolmeen pääkategoriaan. 1) Koulutuksen lisäämiseen tähtääviin toimiin, 2) käytännön ultraääniharjoitteluun ja 3) työyhteisön integroimiseen mukaan koulutuksen toteuttamiseen. Koulutuksen lisäämiseen tähtäävät toimet voidaan jakaa kolmeen eri 28 alakategoriaan: 1) koulutustarjonnan lisääminen, 2) oppiaineet ja 3) käytännön toteutus. Alla esitetään pelkistettyjä ilmaisuja koulutuksen lisäämiseksi. ”Koulutusta on ehdottomasti lisättävä. Tutkimusten määrä kasvaa suhteessa radiologien resursseihin. Paras tapa kontrolloida tutkimustarvetta on lisätä sonograafereiden määrää.” (AV1) ”Opetusta pitäisi olla säännöllisesti tarjolla esim. 2-3 vuoden välein.” (V6) ”Ehdottomasti tarvittaisiin lisää koulutuksia suunnatusti tietyille erikoisaloille…Oma koulutukseni vastasi täydellisesti työtäni.” (V19) ”Muskuloskeletaali ultraääni olisi hyvä seuraava koulutuskohde.” (AV11) Opetettavista oppiaineista tuotiin useammassa vastauksessa esille ultraäänifysiikan vaikeaselkoisuus, ultraäänifysiikan opetus toivottiin saatavan enemmän käytännöntasolle. Kehittämisehdotuksena ehdotettiin pienryhmätyöskentelyä fysiikan alan asiantuntijan ollessa paikalla samalla ultraäänilaitteesta opettaen. Muita oppiaineita koskevia ehdotuksia oli mm. eri oppiaineiden luentojen painottuminen enemmän ultraääntä koskevaksi esim. topografisen anatomian luennoilla. ”Ultraäänitekniikkaa vielä enemmän, aivan koneen nappuloiden käyttöä ja säätöjen ohjaukseen enemmän vierellä ohjaamista.” (V4) ”Topografisen anatomian luennot järjestettiin röntgenhoitajaopiskelijoiden kanssa, luennot olivat hyvät, mutta niihin olisi kaivattu enemmän ultraäänipainotteisuutta.” (V12) ”Ultraäänifysiikan osuus voisi olla jotenkin kansantajuisemmin esitettynä.” (V6) 29 ”Ultraäänifysiikka on sen verran vaikeaselkoista, että sen tuominen käytäntöön pienryhmissä fysiikka-asaintuntijan ollessa läsnä koneen ääressä voisi olla paikallaan.” (V9)) Kehittämisideoita ultraäänierikoistumiskoulutuksen käytännön toteuttamiseksi esitettiin useita, monet niistä olivat kriittisesti painottuneita. Muutamissa vastauksessa tuli ilmi resurssien puute koulutuksen järjestäjätaholta, mikä koettiin tutoroinnin ja tuen puutteena. Puute henkilöresursseista viittaa myös siihen, että jotkut asiat koulutuksessa jäivät kesken eikä niihin enää palattu myöhemmin tai käytännön asioita hoidettiin myöhässä. ”Tutorin kanssa olisi syytä olla opintojen alkuvaiheessa tilaisuus, jossa käydään läpi opiskelutekniikkaa ja käytännön asioita. Monelta on kulunut pitkä aika edellisistä opinnoista ja tällaiset asiat vaativat kertausta.” (V9) ”Vatsapuolen moduulissa ei ollut mielestäni ollenkaan opetussuunnitelmaa ja aikataulua, jotka nyt ensinnäkin pitäisi olla…Verkko-opintoja ei toteutettu lainkaan… esim. case-tehtävät tehtiin, mutta niihin ei saatu vastauksia.” (A12) Käytännön ultraääniharjoittelu ja työyhteisön integroimiseen mukaan koulutuksen toteuttamiseen liittyvät läheisesti toisiinsa. Ne haluttiin kuitenkin pitää erillään niiden sisällön eroavaisuuksien vuoksi. Toinen pääkategoria koski käytännön ultraääniharjoittelua. Useissa vastauksissa toivottiin jatkossa enemmän työpajatunneilla tapahtuvaa ohjattua käytännönharjoittelua. Lisäksi toivottiin, että luennoilla olisi ultraäänilaite käytössä sekä anatomisissa kysymyksissä että puhtaasti ultraäänilaitteen säätöön liittyvissä asioissa. ”Enemmän käytännönharjoittelua. Osalla luennoista olisi pitänyt olla ultraäänilaite käytössä, jotta olisi konkreettisesti voinut katsoa mitä mikäkin tarkoittaa.” (V5) ”Teorian lisäksi enemmän ohjattua käytäntöä, ainakin sellaisille opiskelijoille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta uä-maailmasta.” (V13) 30 ”Ennen teoriaopetusta olisi hyvä, että opiskelija olisi ollut edes vähän aikaa toisen hoitajan kanssa seuraamassa/tekemässä ultraääniä.” (V18) ”Opinnäytetyö toisarvoiseksi ja keskitys käytännön osaamiseen.” (AV22) Kolmas ultraäänierikoistumiskoulutuksen kehittämisalue koski työyhteisön integroimista mukaan koulutuksen toteuttamiseen. Suunniteltaessa työpaikalla tapahtuvaa käytännön harjoittelua, toivottiin enemmän tukea sekä koulutuksen järjestävältä taholta että työpaikalta. Koulun ja harjoittelupaikan keskinäistä yhteydenottoa pidettiin välttämättömänä, ettei opiskelija joudu yksi vastaamaan opiskelun etenemisestä jos harjoittelupaikan suhteen tulee ongelmia. Toisaalta pidettiin tärkeänä, että työyhteisö ja esimies sitoutuvat koulutukseen. ”Käytännön harjoittelu oli kohdallani loistavasti järjestetty, koska potilaita oli vähennetty jotta olisi riittävästi aikaa harjoitella. On erittäin tärkeää, että työyhteisö ja esimies sitoutuu siihen, että joku jäsenistä käy läpi tällaisen resursseja vaativan koulutuksen. …koulun puolelta tarvitaan tukea, sillä kaikki osastonhoitajat eivät ymmärrä opiskelun asettamia resurssitarpeita. Eihän ole järkevää maksaa kalliista koulutuksesta jos ei henkilö pääse toteuttamaan sitä aika- tai henkilöresurssien vuoksi.” (V9) ”Käytännön harjoittelun järjestämiseen odottaisin koululta enemmän tukea ja myös työnantajalta oikeasti resursseja!” (V17) 7 POHDINTA Tämän tutkimuksen päätuloksena voidaan todeta, että ultraäänierikoistumisopintojen suorittaminen on pääasiassa edesauttanut asiantuntijaksi kehittymistä vastaajien tämänhetkisissä työtehtävissä. Ultraääniosaamista arvostetaan työyhteisöissä ja kliinikot ovat olleet tyytyväisiä saamiinsa hoitajien tekemiin ultraäänitutkimuksiin. Vastaajien mukaan myös työyhteisön lääkärit suhtautuvat myönteisesti sonograaferin tai kliinisen ultraäänihoitajan tekemiin ultraäänitutkimuksiin. 31 Tutkimustulokset olivat samansuuntaisia kuin Käyhkön (2007) tutkimuksessa. Kummassakin tutkimuksessa nousi esiin samankaltaisia tekijöitä. Käyhkön (2007) mukaan asiantuntijuuden kehittymiseen vaikuttaa opiskelija itse, omassa tutkimuksessani puhun yksilöllisistä ominaisuuksista. Käyhkön mukaan ammattikorkeakoulussa annettava opetus, sen perustana olevat opetussuunnitelmat ja opetusta toteuttavat opettajat ovat keskeisiä asiantuntijuuden kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä. Omassa tutkimuksessani koulutuksen mahdollistama teoreettinen pohja, teorian hallinta ja tiedot sekä teoria käytännön harjoittelun tukena nousivat merkittäväksi asiantuntijuuden kehittymiseen vaikuttavaksi tekijäksi. Ohjaavan opettajan roolin tärkeys nousi esille erityisesti avointen kysymysten vastauksien kohdalla. Ultraäänierikoistumiskoulutukseen liittyy keskeisesti työharjoittelu. Käytännön harjoittelussa opiskelija perehtyy ultraäänitutkimusten suorittamiseen ja soveltaa samalla teoriassa opittuja taitoja ja sovellutuksia. Käyhkö korostaa tutkimuksessaan myös työharjoittelun merkitystä yhtenä tärkeimmistä asiantuntijuuden kehittymiseen vaikuttavista tekijöistä. Erityisen tärkeäksi asiaksi koulutuksen kehittämisessä vastaajat nostivat yhteistyön ammattikorkeakoulujen, työnantajan ja koulutuksen osallistuneen välillä. Erikoistumiskoulutuksesta ei ole työnantajalle hyötyä, jollei sen tuomia mahdollisuuksia ja velvoitteita kohdenneta suunnitelmallisesti. Työnantaja tulee ottaa mukaan koulutuksen suunnitteluun koulutuksen alkuvaiheesta alkaen. Osa Helsingin ammattikorkeakoulu Metropolian opiskelijoista onkin suorittanut ultraäänierikoistumisopinnot oppisopimusperiaatteella, jossa tarkoituksena oli räätälöidä koulutus opiskelijan ja työpaikan tarpeiden mukaan. Yhteistyötä ja laajempaa verkostoitumista tulee kehittää yhdessä koulutuksen järjestäjätahon, työnantajan ja koulutukseen osallistuvan opiskelijan välillä suunnitellessa jatkossa ultraäänierikoistumiskoulutusta. Samaan lopputulokseen on päässyt Kuoppamäki (2008) tutkimuksessaan. Luotettavuuden arvioinnissa on olennaista vastata kysymykseen, miten hyvin tulokset vastaavat todellisuutta ja saadaanko tutkimuksessa käytetyillä menetelmillä vastaukset tutkimuskysymyksiin. Asiantuntijuuden kehittymistä pyrittiin havainnoimaan sekä kvantitatiivisella että kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Asiantuntijuutta on käsitelty opiskelijan omista kokemuksista ja käsityksistä lähtien, jolloin ne ovat subjektiivisia. Osittain avointen kysymysten vastaukset oli esitetty hyvin yleisellä tasolla. Jos tutkimus 32 olisi mahdollista tehdä uudelleen, kysely- ja haastattelututkimuksen käyttö rinnakkain toisi syvällisempää tietoa asiasta. Haastattelu mahdollistaisi lisäkysymykset tarkentamaan vastauksia. Laadullisen tutkimuksen luotettavuuteen on pyritty selostamalla tarkasti kaikki tutkimuksen eri vaiheet, ja käyttämällä tutkimustulosten analysoinnissa useita vastaajien suoria lainauksia. Kvantitatiivisessa osuudessa tutkimuskysymysten määrällä on keskeinen osuus luotettavuuden kannalta. Kysymysmäärän jäädessä suppeaksi validius eli mittarin kyky mitata juuri sitä, mitä on tarkoituskin mitata, kärsii. (Hirsjärvi ym. 2010, 231-232.) Tutkijan kokemus ja taustaolettamukset vaikuttavat tulosten tulkintaan, kun tutkimuksen kohteena on omaa työtä läheisesti sivuava tutkimuskohde. Tutkijan asiantuntijuus tutkittavasta alasta on varmasti tuonut tiettyjä ennakkoolettamuksia, objektiivisuuteen on kuitenkin pyritty kuvaamalla ja dokumentoimalla tarkasti tutkimusaineistoa. Metropolian perusteluksi tutkimusluvan myöntämiselle mainittiin tutkimuksen merkittävyys pioneeritutkimuksena, koska aiheesta ei ole tehty aikaisempia tutkimuksia. Yhteistyö ultraäänierikoistumiskoulutusta järjestävän tahon kanssa jäi vaatimattomaksi. Useista yhteydenotoista ja lupauksista toimittaa koulutukseen osallistuneiden yhteystiedot, Metropoliasta ei kuitenkaan löytynyt yhteystietoja ultraäänierikoistumiskoulutuksen suorittaneista henkilöistä. Tämä vaikeutti ja viivästytti huomattavasti tutkimuksen tekemistä. Lähetettävien tutkimuskyselyiden määrän jäädessä suppeaksi ja tämän vaikuttaessa vastausten määrään, tutkimustuloksista ei voida myöskään tehdä laajempia yleistyksiä. Mielenkiintoiseksi jatkotutkimusaiheeksi nousee opiskelijoiden, työyhteisön ja koulutusta järjestävän tahon yhteistyön kehittäminen. Miten tulevaisuudessa voidaan huomioida erityisesti työyhteisön tiivis mukanaolo koulutuksen käytännönharjoittelun aikana siten, että siitä hyötyy myös työyhteisö. 33 LÄHTEET Auvinen, P., Hirvonen, K., Dal Maso, R., Kallberg, K. & Putkuri, P. 2007. Opetussuunnitelma ammattikorkeakoulussa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun julkaisuja B. Selosteita ja opetusmateriaalia, 9. European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology. 2006. Tulostettu 26.4.2013. http://www.efsumb.org/guidelines/2009-04-14apx5.pdf European Federation of Societies for Ultrasound in Medicine and Biology. 2008. Tulostettu 26.4.2013. http://www.efsumb.org/guidelines/2009-04-14apx8.pdf Hakala, J. 2010. Tutkimusmenetelmän valinnasta. Teoksessa J. Aaltola & R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Jyväskylä: PS-kustannus, 12-25. Hakkarainen, K. 2005. Asiantuntijuus ja oppiminen työelämässä –psykologisia näkökulmia. Kasvatustieteiden aineopinnot 2012, tenttiartikkeli Hakkarainen, K. & Paavola, S. 2006. Kollektiivisen asiantuntijuuden mahdollisuuksia ja rajoja – kognitiotieteellinen näkökulma. Teoksessa J. Parviainen (toim.) Kollektiivinen asiantuntijuus (s. 214-272). Tampereen yliopiston yliopistopaino. Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. 2010. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Kirkpatrick, D. L. & Kirkpatrick J. D. 2006 Evaluating Training Programs, The Four Levels. San Francisco, CA. Berrett-Koehler Publishers, Inc. Kuoppamäki, R. 2008. Ammattikorkeakoulun erikoistumisopinnot asiantuntijuuden kehittäjänä: Tieto- ja viestintätekniikan erikoistumisopintojen vaikuttavuus terveysalalla. Tampereen yliopisto: Kasvatustieteiden tiedekunta. Akateeminen väitöskirja. 34 Korkeakoski, E. & Tynjälä, P. 2010. Johdanto. Teoksessa E. Korkeakoski & P. Tynjälä (toim.) Hyötyä ja vaikuttavuutta arvioinnista. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 50. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto, 9-17. Käyhkö, R. 2007. ”Positiivinen suhtautuminen edesauttaa kehittymistä”: Ammattikorkeakoulu asiantuntijuuden kehittäjänä opiskelijoiden käsityksen mukaan. Lapin yliopisto: Kasvatustieteiden tiedekunta. Akateeminen väitöskirja. Kärkkäinen, O. 2004. Ultraäänitutkimuksia suorittavan hoitohenkilökunnan toiminnan yhtenäistäminen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Työryhmän loppuraportti. Laine, T. & Malinen, A. 2008. Arvotietoisuus arvioinnin perustana. Teoksessa E. Korkeakoski & H. Silvennoinen (toim.). Avaimia koulutuksen arvioinnin kehittämiseen. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 31. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto. Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksen arvioinnista 1998/631 § 15. Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta astunut voimaan 1.1. 2012. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980631. Luettu 9.11.2012. Laki erikoissairaanhoidosta 1062/1989 § 23. Annettu Helsingissä 1.12.1989. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19891062. Luettu 15.3.2013 Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992. Annettu Helsingissä 17.8.1992. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785. Luettu 16.3.2013 Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994 § 2. Annettu Helsingissä 28.6.1994. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940559. Luettu 15.3.2013. Lauerma, K. 2010. Sonograferi-koulutus HUS:ssa. Luentolyhennelmä Sädeturvapäivät 28.-29.10.2010 Tampere-talossa. 35 Linnakylä, P. & Atjonen, P. 2008. Arviointi, tutkimus ja arviointitutkimus koulutuksen tietotuotannossa. Teoksessa E. Korkeakoski & H. Silvennoinen (toim.) Avaimia koulutuksen arvioinnin kehittämiseen. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 31. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto, 79-96. Linnakylä, P. & Välijärvi, J. 2005. Arvon mekin ansaitsemme: kansainvälinen arviointi suomalaisen koulun kehittämiseksi. Jyväskylä: PS-kustannus. Metropolia 2008. Sonografia – erikoistumisopinnot 30 op. Tietopuolisen koulutuksen suunnitelma 2009-2010. Metropolia 2009. Ultraäänihoitaja 30 op, Opetussuunnitelma 2009. Mäkeläinen, H. 2006. Ultraäänikuvantamisen tehtävänjaot – röntgenhoitajan rooli. Lääkärilehti 6/2006 vsk 61, 601-604. Opetusministeriö 2008. Koulutuksen arviointisuunnitelma vuosille 2009-2011. Opetusministeriön julkaisuja 2008: 38.Helsinki: Yliopistopaino Patton, M. Q. 1990. Qualitative evaluation and research methods. London: Sage Publications. Pyykkö, R. 2010. Korkeakoulujen arviointitoiminnan tausta ja kehitysvaiheet. Teoksessa E. Korkeakoski & P. Tynjälä (toim.) Hyötyä ja vaikuttavuutta arvioinnista. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 50. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto, 6175. Rantala, I. 2007. Laadullisen aineiston analyysi tietokoneella. Teoksessa J. Aaltola & R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Jyväskylä: PS-kustannus, 111. Sarajärvi, A. 2011. Erikoissairaanhoidon erityiskompetenssit. Asiantuntijuus näyttöön perustuvassa hoitotyössä. Teoksessa R. Nurminen (toim.) Tulevaisuuden erityisosaaminen erikoissairaanhoidossa. Turun ammattikorkeakoulu. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy. 36 Silvennoinen, H. 2008. Verkostomaisuus koulutuksen arvioinnin organisointitapana. Teoksessa E. Korkeakoski & P. Tynjälä (toim.). Avaimia koulutuksen arvioinnin kehittämiseen. Koulutuksen arviontineuvoston julkaisuja 31. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto, 99-115. Valli, R. 2010. Kyselylomaketutkimus. Teoksessa J. Aaltola & R. Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Jyväskylä: PS-kustannus, 103-127. Välijärvi, J. & Kupari, P. 2010. Koulutuksen arvioinnin näkökulmat ja arviointien hyödyntäminen. Teoksessa E. Korkeakoski & P. Tynjälä (toim.) Hyötyä ja vaikuttavuutta arvioinnista. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja 50. Jyväskylä: Koulutuksen arviointineuvosto, 21-29. 37 LIITE 1. Kyselylomake 38 39 40 41
© Copyright 2024