Keravanjoen koulu - Kerava-edu

Keravanjoen koulu
2010-2011
NIMI _________________________________
LUOKKA _______
LUOKANOPETTAJA / LUOKANVALVOJA
____________________________
2
Keravanjoen koulu
Opitaan yhdessä!
Hyvät Keravanjoen koulun oppilaat ja oppilaiden huoltajat
Uusi lukuvuosi Keravanjoen koulussa on käynnistynyt kesäloman jälkeen. Oppilaat
ovat aloittaneen koulutyön tutustumalla uusiin luokkatovereihin ja totuttelemalla
opiskeluun. Toivotamme kaikki tervetulleiksi aloittamaan lukuvuoden opiskelun.
Uutena toimintana on alakoulussamme resurssiopettaja, joka toimii yhdessä
luokanopettajan kanssa. Resurssiopettajan työpanos on suunnattu pääasiassa
alkuopetukseen ja suuriin luokkiin.
Kansainvälisyys ja ympäristö –teeman puitteissa jatkamme hyvin alkanutta
oppilasvaihtoa kaksivuotisen Comenius- projektin merkeissä, jonka aikana
syvennämme kansainvälistä tietoa oppimisesta ja opettamisesta sekä tutustumme eri
maiden kulttuuriin. Helmikuussa saamme apulaisopettajan Belgiasta.
Ahkera ympäristöraati ja ympäristöagentit jatkavat kestävän kehityksen periaatteiden
ylläpitämistä ja Vihreän Lipun ohjelmaa, teemana energia.
Olemme liittyneet kiusaamisen vastaisiin eli KiVa -kouluihin. Tämä tarkoittaa sitä,
että emme salli kiusaamista missään muodossa. KiVa -koulu on aiheena kaikkien
luokka- asteiden vanhempainilloissa.
Tiedottaminen ja yhteydenpito kodin ja koulun välillä yhtenäistyy, Wilma
viestintäohjelma otetaan käyttöön myös alakouluissa. Ensimmäisessä
vanhempainillassa jaetaan huoltajille Wilma- tunnukset.
Yhtenäisen perusopetuksen kouluna toteutamme yhteisiä tapahtumia koko koulun
voimin lukuvuoden kuluessa.
Iloista opiskelumieltä kaikille sekä
oikein hyvää alkanutta lukuvuotta
Sirpa Nenonen
Rehtori
3
YHTEYSTIEDOT
Keravanjoen koulu
Jaakkolan toimipiste
Jaakkolantie 8
04250 Kerava
Keravanjoen koulu
Lapilan toimipiste
Jurvalantie 7
04200 Kerava
Keravanjoen koulu
Päivölänkaaren toimipiste
Päivöläntie 16
04220 Kerava
KOULUN PUHELINNUMEROT
Rehtori Sirpa Nenonen
(Keravanjoen koulu)
09-2949 2151
[email protected]
Apulaisrehtori Jari Havia
(Jaakkolan toimipiste)
09-2949 4061
[email protected]
Apulaisrehtori Mari Spanos
(Lapilan toimipiste)
09-2949 2146
[email protected]
Kanslia
09-2949 2152
Koulusihteeri Kaarina Malinen [email protected]
Opettajat (Jaakkola)
09-2949 2244
Opettajat (Lapila)
09-2949 2147
Opettajat (Päivölänkaari)
09-2949 3394
Oppilaanohjaaja
Pirjo Karjalainen
09-2949 2230
[email protected]
Oppilaanohjaaja
Leila Ahlqvist
09-2949 2235
[email protected]
4
Erityisopetus (Jaakkola)
09-2949 2427
Erityisluokanopettaja Jorma Laakso
[email protected]
Erityisopettaja Hanna Gale
[email protected]
Erityisopettaja Mila Hietala
[email protected]
09-2949 2227
Erityisluokanopettaja Matti Räsänen
[email protected]
Erityisopetus(Lapila)
09-2949 2150
Erityisopettaja Marjo Hiltunen
[email protected]
Erityisluokanopettaja Tapio Palviainen
[email protected]
Erityisluokanopettaja Anna Karjalainen
[email protected]
Erityisluokanopettaja Kaisa-Riikka Virtanen
[email protected]
Kouluisäntä Jukka Partanen
09-2949 4815
Keittiö (Jaakkola)
Emäntä Merja Mäkelä
09-2949 2223
[email protected]
Keittiö (Lapila)
Emäntä Arja Sakara
09-2949 2220
[email protected]
Keittiö (Päivölänkaari)
09-2949 3392
5
LUOKANOPETTAJAT JA LUOKANVALVOJAT
1A
1B
2A
2B
3A
3B
3-4K2
4A
4B
4-5K1
5A
5B
4-5K1
6A
6B
6K1
7A
7B
7C
7D
7E
8A
8B
8C
8D
8E
9A
9B
9C
9D
9E
9F
7-9K4
7-9K5
Sanna Ahtomaa
Petra Suomalainen
Riikka Rautiainen
Sari Hämäläinen
Eeva Ollikainen
Pekka Juntunen
Kaisa Virtanen
Juhani Sumkin
Katja Alatalo
Anna Karjalainen
Marjo Lemmelä
Kaisa Syvänen
Anna Karjalainen
Mari Spanos
Tero Lehtiö
Tapio Palviainen
Riitta Häyhä
Terhi Valavirta
Esko Hintikka
Outi Leino
Jouko Salmi
Marjo Leppänen
Helka Laaksoniemi-Johanson
Kari Hyvönen
Hannele Raejärvi
Lilja Puro
Tuomo Tenhunen
Riitta Pirnes
Katarina Arell
Elina Yli-Hakala
Merja Tuurala
Tanja Kinnunen
Jorma Laakso
Matti Räsänen
Opettajat ovat tavoitettavissa sähköpostilla. Opettajien sähköpostiosoite:
[email protected] (huom. ä=a,ö=o) (poikkeukset: 1B, sari.k.hamalainen,
7-9K4, jorma.o.laakso)
6
TYÖ- JA LOMA-AJAT
PERUSOPETUKSEN JA LUKIOKOULUTUKSEN työpäiviä on yhteensä 188.
Työpäiviä vähentää muuksi kuin lauantaiksi osuvat itsenäisyyspäivä ja
loppiainen.
Syyslukukausi 11.8.-22.12.2010
- koulu alkaa keskiviikkona 11.8.2010
- syysloma (vko 43) 25.-29.10.2010
- syyskauden päätös ke 22.12.2010
- lauantai 20.11.2010 koulupäivä
- joululoma 23.12.2010–9.1.2011
Kevätlukukausi 10.1.-4.6.2011
- talviloma (vko 8) 21.-27.2.2011
- kiirastorstai 21.4.2011 vapaa
- pääsiäinen 22.-25.4.2011
- lukuvuosi päättyy 4.6.2011
PÄIVÄN AIKATAULU
alakoulu (1-6)
1. tunti
2. tunti
3. tunti
8.00 -8.45
9.00 -9.45
9.55 -10.45
I ruokailuvuoro
II ruokailuvuoro
III ruokailuvuoro
IV ruokailuvuoro
4. tunti
tai
5. tunti
6. tunti
10.30
10.45
11.00
11.45
yläkoulu (7-9)
1. tunti
Aamunavaus
2. tunti
3. tunti
Ruokailu 1
4. tunti
8.00-8.45
8.55-9.00
9.00-9.45
10.00-10.45
10.45-11.15
11.15- 12.00
4. tunti
Ruokailu 2
5.tunti
6. tunti
Välipala
7. tunti
8. tunti
11.00-11.45
11.45-12.15
12.15-13.00
13.00-13.45
13.45-14.00
14.00-14.45
14.45-15.30
11.00-11.45
11.15-12.00
12.15-13.00
13.15-14.00
7
LUOKANVALVOJAN TUNNIT (7-9)
Luokanvalvojan tunteja pidetään lukuvuoden aikana tarvittaessa noin neljän
viikon välein. Näiden lisäksi on luokanvalvojan vartteja tarpeen mukaan.
TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMISJAKSOT (TET) (7-9)
7. luokat 1 päivä lukuvuoden aikana
8. luokat A vko 12
21. – 25.3.2011
B vko 13
28. – 01.4.2011
9. luokat A vkot 37-38
13. – 24.9.2010
B vkot 39-40
27.9. – 08.10.2010
KOULUN LUKUVUODEN KASVATUKSELLISET PAINOPISTEET
Keravanjoen koulun tavoitteena on eheä oppimispolku ensimmäisestä
yhdeksänteen luokkaan saakka. Painopistealueina ovat perustietojen ja taitojen oppiminen ja jatko- opiskelukelpoisuuden varmistaminen. Oppimisen
tukena ja työskentelyssä käytetään monipuolisia, vaihtelevia, opittavaan
asiaan soveltuvia ja oppilaiden oppimisedellytykset huomioon ottavia
menetelmiä. Käytämme tarvittaessa opetuksessa joustavaa ryhmittelyä ja
samanaikaisopetusta. Tiivis yhteistyö laaja- alaisen erityisopettajan ja
opettajien välillä varmistaa hyvän oppimisen. Käytössämme on alakoulussa
resurssiopettaja, ja koulunkäyntiavustajia on sekä ylä- että alakoulussa.
Oppilaita kannustetaan pitkäjänteiseen työskentelyyn sekä oman ja toisen
työn arvostamiseen. Oppilaita ohjataan yhteistyöhön, toisten
huomioonottamiseen ja hyvään käytökseen. Korostamme toiminnassamme
yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Koulussamme toimivat Kelpo- työntekijät
jatkavat yksilö ja ryhmätyöskentelyä oppilaiden kanssa.
Keravanjoen koulu on KiVa- koulu, kiusaamisen vastainen koulu.
Toimintamalliin kuuluu oppitunteja ja teemailtapäiviä säännöllisesti koko
lukuvuoden ajan. Aiheena on mm. vuorovaikutus ryhmässä, minä ja muut
sekä monipuolista tietoa kiusaamisesta. Koulun KiVa- tiimi selvittää tietoon
tulleet kiusaamistapaukset.
Pyrimme toiminnassamme kestävään kehitykseen. Vihreä lippu -ohjelman
tämän vuoden teemana on energia.
8
VANHEMPAINILLAT
1.-6. lk
to 26.8. klo 18.00 vanhempainilta
7. lk
ma 30.8. klo 18.00 tutustumisilta
8. lk
ma 8.9. vanhempien ja luokanvalvojien tapaaminen
9. lk
ke 8.9. vanhempien ja luokanvalvojien tapaaminen
9. lk
to 11.11. vanhempien ja opettajien tapaaminen
7. lk
to 27.1.2011 klo 18.00 valinnaisaineilta
9. lk.
ti 1.2. klo 18.00 (aiheena jatkokoulutukseen pyrkiminen)
1.-6. lk
viikot 6 – 7 vanhempainilta (mediakasvatus)
7-8.lk
ke 16.2. vanhempien ja opettajien tapaaminen
TAPAHTUMIA
vko 33
koulukuvaus
vko 36-37
7-luokkien ryhmäytymiset (srk, nuorisotoimi + lv:t)
pe 22.10.
Unicef-kävely
pe 12.11.
taksvärkki (yläkoulu)
la 20.11.
Keravavanjokipäivä (lapsen oikeuksien päivä,
kansainvälisyys)
pe 26.11.
adventtihartaus
pe 3.12.
itsenäisyyspäiväjuhlat
ma 13.12.
Lucia -juhla
ti 21.12.
joulujuhla
ke 22.12.
joulukirkko
9
joulu-tammikuu
6-luokkien info (yläkouluun siirtyminen)
ma 14.2.
ystävänpäivän sävis ja muita tapahtumia
ke 16.2.
talviurheilupäivä (yläkoulu)
to 17.2.
talviurheilupäivä (alakoulu)
vko 7
yläluokkien disco
vko 16
pääsiäishartaus
pe 29.4.
vapputapahtuma
toukokuu 6.-lk.
tutustuminen yläkouluun
vko 22
ohjelmaa erillisen suunnitelman mukaan
OPPILASHUOLTO
Kouluterveydenhoitaja
Kaisa Viitanen
Lapilan toimipisteessä
Jaakkolan toimipisteessä
Kouluterveydenhoitaja
Sirkka Pyhäranta
Päivölänkaari
09-2949 2138
[email protected]
ma klo 8-15.30, ti klo 8-15.30
ke 8-15.30, to 8-12 ja 14-15.30, pe 8-14.15
Sairasvastaanotto välituntien aikana.
09-2949 2491
[email protected]
tavattavissa Ahjon koululla ma-to
Koululääkärit Marjut Kilponen1.-6. lk,
Ilpo Hirvonen 7.-9. lk
ajanvaraus kouluterveydenhoitajan
kautta
Koulupsykologi Teresia Åström
(luokat 1-6)
Koulupsykologi Marika Nakkila
(luokat 7-9)
Kuraattori Noora Tuhkanen
09-2949 4021
[email protected]
09-040-3182051
[email protected]
ma-pe 040 318 3011
[email protected]
Hammashoito: Keskustan hammashoitola (osoite ajanvarausilmoituksessa)
Lapila: Hammaslääkäri Elina Oksa
09-2949 3242 tai 09-2949 3257
Päivölänkaari ja Jaakkola:
Hammaslääkäri Marika Heikkilä
09-2949 3242 tai 09-2949 3293
10
OPPILASHUOLTORYHMÄ
Koulussamme on oppilashuoltoryhmä, jonka tehtävänä on edistää oppilaiden
tervettä, tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä luoda edellytykset hyvälle
oppimiselle. Oppilashuoltotyö perustuu ongelmien ennaltaehkäisyyn,
luottamukselliseen ja vastuulliseen yhteistyöhön koulun muun henkilökunnan,
oppilaiden ja kotien kanssa.
Oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori, erityisopettajat, koulukuraattori,
kouluterveydenhoitaja, oppilaanohjaaja ja koulupsykologi, sekä tarvittaessa
luokanopettaja, luokanvalvoja ja muita opettajia.
KURAATTORI
Kuraattorin tehtävänä on tukea oppilaiden koulunkäyntiä sekä sosiaalista
hyvinvointia kouluyhteisössä. Työ painottuu ongelmien ennaltaehkäisyyn.
Kuraattoriin voi olla yhteydessä oppilas itse, vanhemmat, opettajat tai joku
muu nuoren tilanteesta huolestunut henkilö. Huolen aiheet voivat liittyä
esimerkiksi koulunkäyntivaikeuksiin ( luvattomat poissaolot, kiusaaminen,
pelot, vaikeudet luokkatovereiden kanssa), kotiin ja vapaa-aikaan tai
päihteisiin. Työskentely tapahtuu tapaamalla oppilasta ja tarvittaessa
perhettä, yhteistyössä opettajien kanssa. Kuraattori voi myös auttaa koulun
ulkopuolisen avun ja tuen hankkimisessa oppilaalle. Tarvittaessa kuraattori
työskentelee myös oppilasryhmien ja luokkien kanssa.
TERVEYDENHOITAJA
Kouluterveydenhuollon tarkoituksena on turvata jokaiselle lapselle ja nuorelle
mahdollisimman terve kasvu ja kehitys, juurruttaa heihin terveet elämäntavat
ja luoda perusta aikuisiän terveydelle. Terveystarkastukset ovat
kouluterveydenhuollon keskeinen työmuoto, jonka tarkoituksena on tukea
oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä, arvioida jokaisen oppilaan terveys ja
hyvinvointi, löytää riskit ja poikkeamat ja ohjata oppilas tarvittaessa hoitoon.
Kouluterveydenhuoltotyö on osa oppilashuoltoa ja se toimii kiinteässä
yhteydessä muun oppilashuollon kanssa.
11
KERHOTOIMINTA
Mukaan kerhotoimintaan ovat tervetulleita kaikki koulumme oppilaat.
Lisätietoja kerhoista voi kysyä opettajilta.
1-6 luokkien kuoro
1-6 luokkien läksykerho
4-9 luokkien mallarikerho
7-9 luokkien kuoro
7-9 luokkien tukioppilaskerho
1-9 luokkien ympäristökerho
TUKIOPETUS
Oppilaalla on mahdollisuus saada tukiopetusta ja sitä järjestetään tuntien
yhteydessä sekä koulutuntien ulkopuolella. Aloitteen tukiopetuksesta tekee
oppilas itse, huoltaja tai opettaja. Tukiopetukseen pääsyn edellytys on, että
oppilas on käynyt oppitunneilla.
OPPILAANOHJAUS
Oppilaanohjaus toteutuu koko perusopetuksen ajan prosessina, jonka osaalueita ovat mm. oppilaan kasvun ja kehityksen tukeminen sekä uranvalinnan
ja opiskelun ohjaus. Luokilla 1-6 oppilaanohjaus tapahtuu pääasiassa eri
oppiaineiden opetuksen ja koulutoiminnan yhteydessä. Luokilla 7-9
oppilaanohjaus muodostaa oman oppiaineen, joka koostuu
oppilaanohjauksen luokkatunneista, pienryhmäopetuksesta sekä
henkilökohtaisesta ohjauksesta. Oppilaanohjaukseen sisältyy myös
työelämään tutustumisjaksoja (TET), joiden tarkoituksena on antaa oppilaalle
mahdollisuus tutustua erilaisiin työtehtäviin ja tarjota hänelle tietoa työelämän
vaatimuksista.
Erityisesti 9. luokan syyslukukaudella korostuu henkilökohtaisen ohjauksen
merkitys pohdittaessa uran ja jatko-opiskelupaikan valintaa. Huoltajat ovat
tervetulleita keskustelemaan lapsensa opiskelusta ja jatkoopintomahdollisuuksista joko yksin tai yhdessä lapsen kanssa. Ajan
keskustelulle voi sopia puhelimitse tai sähköpostilla.
12
OPPILASKUNTA
Kaikki koulun oppilaat (1.-9. luokat) kuuluvat oppilaskuntaan.
Oppilaskunnalle valitaan vuosittain hallitus, jonka kautta oppilaat voivat
vaikuttaa koulun toimintaan. Oppilaskunta järjestää erilaisia tapahtumia ja
tekee tiivistä yhteistyötä tukioppilaiden kanssa. Oppilaskunnan ohjaajina
toimivat Matti Räsänen, Kaisa Niemistö, Eeva Ollikainen ja Riitta Goncalves.
TUKIOPPILAAT
Tukioppilaat toimivat koulussa hyvän yhteishengen ja viihtyisyyden
parantamiseksi ja kiusaamisen estämiseksi. Heidät valitaan keväällä
seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisista hakemusten perusteella. Tukioppilaat
osallistuvat toimikautensa aikana erilaisiin koulutuksiin ja järjestävät koulussa
seitsemäsluokkalaisille ja muillekin ohjelmaa, esimerkiksi teemapäiviä ja
tapahtumia.
Tukioppilaiden ohjaaja on Katarina Arell.
VAKUUTUKSET
Keravan kaupunki on ottanut tapaturmavakuutuksen kaikille peruskoulua
käyville keravalaisille oppilaille. Vakuutusturva koskee koulussa ja
koulumatkalla sattuneita tapaturmia edellyttäen, että matka tapahtuu suoraan
kodista kouluun tai päinvastoin.
Jos vanhemmat joutuvat viemään koulua käyvän lapsensa lääkärin
vastaanotolle koulussa tai koulumatkalla sattuneen tapaturman vuoksi
kouluajan ulkopuolella, on vakuutusehtojen mukaan käytettävä Keravan
terveyskeskuksen palveluja. Koulun vakuutus ei korvaa yksityislääkärin
kuluja. Lisäksi huoltajia kehotetaan ilmoittamaan lääkärillä käynnistä lapsen
opettajalle mahdollisimman pian vakuutusturvan varmistamiseksi.
13
VANHEMPAINYHDISTYS
Vanhempainyhdistys toimii linkkinä kodin ja koulun yhteistyössä. Huoltajilla
on tätä kautta mahdollisuus osallistua koulun toimintaan. Keravanjoen koulun
vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja on Päivi Palviainen.
KOULUN KÄYTÄNTEITÄ
MYÖHÄSTYMISET OPPITUNNEILTA
Oppilas, joka saapuu oppitunnille myöhässä joutuu korvaamaan menetetyn
ajan luokanvalvojan ilmoittamana ajankohtana siten, että 1 myöhästyminen =
15 min. 2 myöhästymistä = 30 min. 3 myöhästymistä = 45 min. jne.
Ajankohdasta, jolloin oppilas tulee korvaamaan menetettyä aikaa tiedotetaan
huoltajalle lapulla, jonka oppilas palauttaa luokanvalvojalle.
KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEYDENPITO
Kodin ja koulun välinen yhteydenpito ja koulun tiedottaminen hoidetaan
pääsääntöisesti Wilman kautta
POISSAOLOISTA ILMOITTAMINEN
Jos oppilas joutuu olemaan pois koulusta sairauden vuoksi, on siitä
ilmoitettava koululle mieluiten jo sairastumispäivän aamuna Wilman kautta.
Poissaolosta ei voi ilmoittaa tekstiviestillä. Ilmoituksen sairastumisesta tekee
aina oppilaan huoltaja ei oppilas itse. Poissaolot, joita ei ole ilmoitettu
koululle, selvitetään poissaolon jälkeen.
Kesken koulupäivän poistumiseen tarvitaan aina terveydenhoitajan, rehtorin
tai opettajan lupa.
14
LOMA-ANOMUS
Etukäteen tiedettäviin poissaoloihin on aina haettava lupaa kirjallisesti. Lomaanomuskaavakkeita saa koulusta ja koulun nettisivuilta. Anomus palautetaan
hyvissä ajoin huoltajan allekirjoituksella varustettuna koulun rehtorille tai
apulaisrehtorille. Huoltajien on aihetta tarkastaa, onko suunniteltuna lomaaikana kokeita. Koevarauslista on Wilmassa.
Oppilastietojen muutokset on ilmoitettava välittömästi koulun kansliaan.
Väliarvioinnit annetaan syyslukukauden lopussa ja maaliskuun alussa sekä
lukuvuositodistus kevätlukukauden päättyessä. Peruskoulun 1. – 4.
vuosiluokilla annetaan sanallinen arviointi ja 5. – 9. luokilla numeroarviointi.
JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
1. Koulualue ja –aika
Kouluaika on pääsääntöisesti työjärjestyksen mukainen ja se vietetään
koulualueella, joka on määritelty kartassa.
2. Koulumatkat
Koulumatkalla noudatetaan liikennesääntöjä ja hyviä tapoja.
3. Sisätiloissa käyttäytyminen
Koulun sisätiloissa käyttäydytään asianmukaisesti, kulkureitit pidetään
avoimena ja ulkovaatteet laitetaan niille varattuun paikkaan.
4. Oppitunnit
Työrauha: Jokaisen oppilaan velvollisuus on huolehtia omasta ja muiden
työskentelyrauhasta.
Oppitunnilla toimitaan opettajan antamien ohjeiden mukaan.
15
Oppitunnille saavutaan ajoissa tarvittavat välineet mukana ja kotiläksyt
tehtyinä.
Päivän ensimmäinen tai toinen oppitunti alkaa lyhyellä aamunavauksella.
Oppitunnille riisutaan päällysvaatteet, ei syödä eikä juoda, matkapuhelimet
ja muut laitteet pidetään äänettöminä ja laukussa/repussa.
5.Välitunnit
Välitunti vietetään välituntialueella ja noudatetaan koulun sääntöjä.
6. Järjestäjien tehtävät (Lapila ja Päivölänkaari )
Kukin luokka sopii omien luokkatilojen tehtävät. Järjestäjät valvovat sekä
luokan että naulakon järjestystä.
7. Ruokailu
Ruokailussa käyttäydytään asiallisesti ja noudatetaan hyviä tapoja.
8. Yhteinen ja henkilökohtainen omaisuus
Yhteistä ja henkilökohtaista omaisuutta ei saa vahingoittaa.
9. Siisteys
Koulualue pidetään siistinä.
10. Poissaolot
Poissaolosta on tehtävä kirjallinen hakemus etukäteen. Sairauspoissaolot
tulee selvittää viipymättä.
11. Lisäksi
Tupakan, tulentekovälineiden, alkoholin ja muiden päihteiden sekä
teräaseiden tuominen ja käyttö kouluun ja lähialueelle on kielletty.
Kiusaaminen on koulussamme kielletty! Jos kiusaamista esiintyy, siihen
puututaan välittömästi!
16
OPETTAJALUETTELO
Jaakkola
09-2949 2244
Lapila
09-2949 2147
Päivölänkaari
09-2949 3394
Kaikki opettajat ovat tavoitettavissa sähköpostilla. Opettajien
sähköpostiosoite: [email protected] (huom. ä=a, ö=o)
(poikkeukset sari.k.hamalainen ja jorma.o.laakso)
Ahlqvist Leila
LEA
oppilaanohjaus
Ahlroos Annarella, AAH
uskonto, virkavapaa
Ahtee-Koponen Piia PIA
resurssiopettaja
Ahtomaa Sanna
SAH
luokanopettaja
Alatalo Katja,
KAL
luokanopettaja
Arell Katarina,
KAAR
matematiikka, fysiikka, kemia
Eloranta Hely
HELO
tekstiilityö
Gale Hanna
HGA
laaja-alainen erityisopetus
Goncalves Riitta
RGO
ranska, englanti
Haikonen Marjo-Riitta MRH
tekstiilityö
Havia Jari
JHA
historia ja yhteiskuntaoppi, apulaisrehtori
Heinonen Anu
ANS
luokanopettaja, virkavapaa
Hewidy Hossam
HOH
arabian kieli
Hietala Mila
MHIE
laaja-alainen erityisopetus
Hiltunen Marjo
MHI
laaja-alainen erityisopetus
Hintikka Esko
EHI
matematiikka, fysiikka, kemia, atk
Hyvönen Kari
KHY
matematiikka, fysiikka, kemia, atk
Hämäläinen Sari
SHÄ
luokanopettaja
Häyhä Riitta
RHÄ
äidinkieli ja kirjallisuus, S2, ilmaisutaito
Juntunen Pekka
PJUN
luokanopettaja
Kaiju Susanna
SUS
matematiikka, atk
Karilainen Tapio
TKA
tekninen työ, vuorotteluvapaa
Karjalainen Anna
AKA
erityisluokanopettaja
Karjalainen Pirjo
PKA
oppilaanohjaus
Kervinen Kati
KKER
erityisopettaja, virkavapaa
Kinnunen Tanja
TKI
kotitalous
Komppa Minna
MIK
ruotsi
Konkari Helena
HKO
englanti, ranska
Laakso Jorma
JLA
erityisopetus
Laaksoniemi-Johanson Helka HLJ kotitalous
Lehtiö Tero
TLEH
luokanopettaja
Leino Outi
OUL
englanti, saksa
Lemmelä Marjo
MLEM
luokanopettaja
Leppänen Marjo
MLE
kotitalous
17
Liivak Marina,
LIM
Mailander Mia
MMM
Mattila Sari
SAR
Nenonen Sirpa
SNE
Niemistö Kaisa
KNI
Ojala Kaarina
KOJ
Ollikainen Eeva
EOL
Palviainen Tapio
TPA
Pirnes Riitta
RPI
Puro Lilja
LRA
Pussinen Tarja
TPU
Raejärvi Hannele
HRA
Raimoranta Päivikki PRA
Rautala Marko
RAU
Rautiainen Riikka
RRA
Räsänen Matti
MJR
Salmi Jaakko
JSAL
Salmi Jouko
JSA
Spanos Mari
MSP
Sukanen Jani
JAS
Sumkin Juhani
JSU
Suomalainen Petra PES
Syvänen Kaisa
KSY
Tenhunen Tuomo
TTE
Tuurala Merja
MTU
Vainio Tiina-Maija
TMV
Valavirta Terhi
TVA
Virtanen Kaisa-Riikka KVI
Väänänen Tuomas TVÄÄ
Yli-Hakala Elina
EYH
Yliheljo Heidi
HHE
venäjä
espanja
englanti, ruotsi
rehtori
uskonto, historia
liikunta, terveystieto
luokanopettaja
erityisluokanopettaja
äidinkieli ja kirjallisuus, ilmaisutaito, S2
matematiikka, fysiikka, kemia
musiikki
englanti, ruotsi
kuvataide
liikunta
luokanopettaja
erityisopetus
matematiikka, fysiikka, kemia
biologia, maantiede
luokanopettaja, apulaisrehtori
tekninen työ
luokanopettaja, ortodoksiuskonto
luokanopettaja
luokanopettaja
historia ja yhteiskuntaoppi,
biologia, maantiede
englanti, ruotsi, virkavapaa
äidinkieli ja kirjallisuus
erityisluokanopettaja
luokanopettaja, virkavapaa
englanti, ruotsi
englanti, ruotsi, virkavapaa
Koulunkäyntiavustajat:
Alakoulu: Kuitunen Helena, Rantanen Maiju, Partanen Pirjo, Syvänen Marika
Yläkoulu: Lindgren Tomi, Tolmunen Sari
18
Työturvallisuus
Sosiaali ja terveysministeriön esityksestä valtioneuvosto on antanut 15.6.2006 asetuksen (475/2006) nuorille
työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä. Asetuksen tarkoituksena on tarkentaa lakia
(998/1993) nuorista työntekijöistä ja (738/2002) työturvallisuuslakia. Peruskoulussa em. asetus ja lait
koskevat erityisesti teknisen työn opetusta sekä fysiikan ja kemian harjoitustöitä.
Asetuksen mukaan oppilaat voivat seitsemännestä luokasta lähtien opettajan johdolla ja välittömässä
valvonnassa tehdä vaarallisia töitä, jos se on opetuksen toteuttamiseksi välttämätöntä ja voidaan tehdä
turvallisesti. Työn tekemisen edellytyksenä on kuitenkin, että suojaimet ja työvälineet ovat työntekijälle
sopivat ja turvalliset käyttää. Peruskoulun oppilaan huoltajalle on myös etukäteen ilmoitettava ko. vaarallisen
työ tekemisestä ja sen perusteista.
Vuosiluokilla 1-6 työskentelyä vaarallisilla koneilla ja laitteilla ei sallita.
Mekaanisten vaaratekijöiden aiheuttama erityinen vaara voi olla työskennellessä esim. seuraavilla
koneilla ja laitteilla: laserlaitteella, sirkkelillä, pyörösahalla, vannesahalla, höyläkoneella, moottorisahalla,
jyrsinkoneella, levyleikkurilla ja muulla vastaavalla konevoimalla toimivalla leikkurilla, pylväs- ja
penkkiporakoneella, kulmahiomakoneella, metallisorvilla, kaasuhitsaus- ja kaasuleikkauslaitteella,
paineilmalla tai vastaavalla toimivalla naulaimella. (STM:n asetus 128/2002 14.2.2002 vaarallisten töiden
esimerkkiluettelosta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020128)
Työssä voi olla erityinen kemiallinen vaara, kun altistutaan haitallisessa määrin aineelle tai valmisteelle,
joka luokitellaan vaaralliseksi kemikaalilain ( 744/1989 ) luettelon mukaisesti.
Kemian tunneilla käytetään mm. laimeita happoja, joilla työskennellään opettajan valvonnassa ja
ohjauksessa, sekä käytetään asianmukaisia suoja- ja turvavarusteita.
Fysiikan tunneilla merkittävin vaara voi aiheutua elektroniikan harjoitustöissä. Opettajan
tekemissä demonstraatioissa käytetään suurimmillaan verkkojännitettä, jolloin oppilaita
varoitetaan koskemasta käytettäviin laitteisiin. Oppilastyöt tehdään pienillä jännitteillä, eikä
vaaraa synny jos opettajan antamia ohjeita noudatetaan. Oppilaille on tehty tiettäväksi
hätäkytkimen käyttö ja sijainti.
Liitteenä on lista kouluissamme käytössä olevista laitteista.
Lisätietoja antavat:
Teknisen työn opettaja Jani Sukanen ,
[email protected]
09-29492244
Kemian ja fysiikan opettajat,
[email protected] 09-29492244
19
Koulullamme teknisen työn opetuksessa käytössä olevat koneet ja laitteet
Kone tai laite
Ei oppilaiden
käytössä
katkaisu- / jiiripyörösaha
pyöräsaha
vannesaha
oikohöylä
tasohöylä
oiko-/ tasohöylä
lautashiomakone
nauhahiomakone
puusorvi
puujyrsin
konelehtisaha (kuviosaha)
poratalttakone
listaleikkuri
x
x
x
x
x
pylväs- tai penkkiporakone
metallisorvi
kaarisakset
hydraulinen puristin
levynpyöristyskone
levynsärmäyskone
sikkikone
levyleikkuri
metallijyrsin
metallinkatkaisusaha
penkkihiomakone
nauhahiomakone
kaasuahjo
hiiliahjo
pistehitsauslaitteet
puikkohitsauslaitteet
mig-hitsauslaitteet
kaasuhitsauslaitteet
tig-hitsauslaitteet
plasmaleikkuri
cnc-sorvi
cnc-jyrsin
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
Käsikoneet
kulmahiomakone (115 tai 125 mm)
kulmahiomakone (230mm)
nauhahiomakone
tasohiomakone
kärkihiomakone
epäkeskohiomakone
kaiverruskynä
polttokynä
juotoskolvi
naulain
porakone
pistosaha (kuviosaha)
pienoispora
nakertaja
kuumaliimapistooli
kuumailmapuhallin
maaliruisku
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
20
SISÄLLYS
Rehtorin tervehdys
2
Yhteystiedot
3
Luokanopettajat ja luokanvalvojat
5
Työ- ja loma-ajat
6
Päivän aikataulu
6
Luokanvalvojan tunnit
7
TET-jaksot
7
Koulun lukuvuoden kasvatukselliset painopistealueet
7
Vanhempainillat
8
Tapahtumia
8
Oppilashuolto
9
Kerhotoiminta
11
Tukiopetus
11
Oppilaanohjaus
11
Oppilaskunta
12
Tukioppilaat
12
Vakuutukset
12
Vanhempainyhdistys
13
Koulun käytänteitä
13
Järjestyssäännöt
14
Opettajaluettelo
16
Työturvallisuus
18