HYVÄT VANHEMMAT!

VANHANKYLÄN KOULU
2015 – 2016
2
Hyvät oppilaat ja vanhemmat!
Lukuvuosi 2015-2016 on alkanut turvallisesti ja iloisesti. Oppiminen ja koulukäynti ovat
mukavia asioita. Ekaluokkalaisia tuli kolme luokallista ja heidän koulutien aloittamiseen
laitamme erityishuomiomme. Ulvilan Vanhankylän koulussa on hyvät opettajat ja muu
henkilökunta, jotka auttavat ja tukevat meitä kaikkia koulutien alussa.
Tämän vuoden teemoina ovat koulussamme:






Kukaan ei ole yksin
Kestävä kehitys – kierrätys kunniaan!
Liikkuva koulu – välkkäritoiminta, toiminnallinen oppitunti ja paljon muuta
Hyvät tavat
Koulun suunnittelu yhdessä käyttäjien kanssa
Uusi oppimisympäristö
Painotamme edelleen yhteistyön tärkeyttä.
Tämä tarkoittaa, että koulussa teemme asioita yhdessä, kuuntelemme ja arvostamme toistemme ajatuksia ja
otamme huomioon myös erilaisen oppijan. Mutta tämä tarkoittaa myös sitä, että haluamme, että kodit ovat
entistä tiiviimmin mukana lasten koulunkäynnissä.
Kodin vastuu
Pieni oppija ei ole valmis yksin kantamaan vastuuta koulunkäynnistä vaan tarvitsee vielä paljon apua
läksyissä ja itsestään huolehtimisessa. Vanhempien tehtävänä on huolehtia, että läksyt tehdään kotona,
oikeat kirjat ovat mukana repussa ja oppilaalla on asianmukaiset vaatteet ja varusteet sekä hän on syönyt
aamiaisen ennen kouluun lähtöä. Kodin tärkeä tehtävä on siis kulkea lapsen kanssa koulutietä.
Ole kiinnostunut lapsen asioista, anna hänelle aikaa, pidä sylissä ja kerro, miten elämässä pärjää. Rakkauden
lisäksi on tärkeää, että kotona on rajat ja lapselle opetetaan hyvät käytöstavat ja elämän tärkeät arvot. Kotona
rajat ja säännöt asettaa lapsen vanhemmat. Myös hyvien tapojen osalta kodilla on tärkeä rooli antaa
oppilaalle mallia hyvistä käytöstavoista.
Myönteinen ja säännöllinen yhteydenpito koulun ja perheen välillä
Vähintään kerran vuodessa vanhemmat ja lapsi kutsutaan opettajan kanssa tapaamiseen, missä voidaan
keskustella lapsen koulunkäynnistä. Sen lisäksi on toki tärkeää, että yhteydenpito on koko ajan säännöllistä.
Käytössämme on Wilma-järjestelmä, jossa monet tärkeät tiedot kulkevat vaivattomasti. Wilman löydät
osoitteesta www.wilma.ulvila.fi. Opettaja antaa apua Wilman käytössä. Tärkeää tietoa löydät kätevästi koulun
Pedanet –sivulta osoitteesta www.peda.net sieltä valitset Ulvilan kaupungin ja Vanhankylän koulun.
3
Kun tarvitaan tukea
Joskus voi tulla tilanne, että lapsi tarvitsee enemmän tukea oppimiseen tai kasvamiseen. Koulullamme on
loistava joukko ihmisiä, jotka voivat auttaa ja tukea lasta yhdessä vanhempien kanssa. Kaikki oppilaat saavat
yleistä tukea, osa tarvitsee tehostettua tukea tai erityistä tukea. Tukea voidaan antaa lyhyemmän tai
pidemmän ajan. Tuen määrittelyssä on aina mukana oppilas ja vanhemmat.
Toivotan kaikille oppivaa ja iloista koulua, jossa ketään ei kiuasta. Koulun ovet ovat auki kaikille. On tärkeää
muistaa, että meitä kaikkia aikuisia tarvitaan lapsen parhaaksi.
Kimmo Vepsä
rehtori
Vanhankylän koulu
0400 – 134 849
[email protected]
KOULUN HENKILÖKUNTA
Rehtori
Vararehtori
Koulusihteeri
Vepsä Kimmo
Ratola Juha
Tommilammi Sirpa
0400 134 849
0400 135 185
0400 134 795
Opettajahuone / Päärakennus
Opettajahuone / Koivupirtti
Opettajahuone / Ruokalarakennus
Itis - Lastentalo
6774 710
6774 789
6774 852
0400 134 723
Erityisopettaja 4.-6. lk
Erityisopettaja 4.-6. lk
Erityisopettaja 1.-3. lk
Kuraattori
Kola-koordinaattori
Myllymäki Leena (21.9. asti)
Tuija Koski (alk. 21.9.)
Kuusisto Päivi
Koski Maarit
Leena Pirttiniemi
040 532 88 84
040 532 88 84
0400 134 874
040 532 88 74
0400 134 953
Kiinteistöhoitaja
Ravitsemustyöntekijä
Keittiö
Siistijät
Lounasvaara Markku
Lahnakoski Seija
0400 134 812
0400 135 178
0400 135 178
0400 134 767
Terveydenhoitaja Toivonen Maria
044 701 05 33
4
Koulunkäynnin ohjaajat
Suominen Svetlana - iltis
Jokiniemi Sinikka
Lahdenperä Katja
Warell Päivi
Vehmas Pia
Makkonen Kari
040 532 8878
0400 134 723
040 532 8878
040 532 8878
0400-135 333
1A luokanopettaja
1B luokanopettaja
1C luokanopettaja
Kallinen-Alenius Eeva-Liisa
Toikka Kati
Johansson Marjo
2A luokanopettaja
2B luokanopettaja
2C luokanopettaja
Piisi Marjo-Riitta
Lehtinen Terhi
Papinaho Marika
3A luokanopettaja
3B luokanopettaja
3C luokanopettaja
Jukantupa Anne
Heinonen Marjo
Tarkkanen Pirjo-Liisa
4A luokanopettaja
4B luokanopettaja
Lehtilä Henna
Ratola Juha
5A luokanopettaja
5B luokanopettaja
5C luokanopettaja
Kotiranta Kati
Tenho Tuuli
Maunuksela Jussi-Pekka
6A luokanopettaja
6B luokanopettaja
Ojanen Okko
Mannelin rauno
Pikkuluokka
Merisalo Mari, eo
Englannin lehtori
Pietilä Katri
Saksan lehtori
Savolainen Hanna
Mäenpää Ilona
Luomanmäki Heini
Aaltonen Lotta
Koskinen Kristina
Ranskan lehtori
Venäjän tuntiopettaja
4 lk
5 lk
6 lk
MUUT PALVELUTOTTAJAT:
Koulukuljetukset
Kouluruokailu
Siivoustyönjohtaja
Kiinteistötyönjohtaja
Iltapäivätoiminta
Nevanperä Erja, osastosihteeri
Helander Katri, ruokapalvelupääll.
Sjögren Arja
Järvenpää Jarmo
Kevätsalo Arja, varhais.kasv.koord.
Sähköposti: [email protected]
02 6774 688
0400 134 868
0400 134 638
0400 134 639
0400 134 656
5
TIEDOTTAMINEN
Ulvilan koulut käyttävät Wilma-järjestelmää tiedottamisessa.
Wilmassa vanhemmat voivat seurata oppilaan koulunkäyntiä –
poissaolot, unohdukset, kokeet, arvioinnit ja monet muut
tärkeät asiat löydät käteväsi Wilmasta. Wilman kautta voit
myös lähettää opettajalle tai vaikkapa rehtorille viestejä. Kodille
annetaan tunnukset ja ohjeet Wilman käytöstä. Apua saat omalta opettajalta tai
koulusihteeriltä. Wilmassa on hyvä käydä säännöllisesti. Wilman osoite on wilma.ulvila.fi
Ajankohtaiset asiat löytyvät myös Pedanetin kotisivuilta:
https://peda.net/ulvila/peruskoulut/vanhankyl%C3%A4n-koulu
tai www.ulvila.fi/edu
KOULUVUODEN TYÖAJAT
Syyslukukausi:
ti 11.08.2015 – ti 22.12.2015
Syysloma:
ma 19.10. - su 25.10.2015 (vko 43)
Joululoma:
ke 23.12.2015 – su 10.01.2016
Kevätlukukausi:
ma 11.01. - la 04.06.2016
Talviloma:
ma 22.02. - su 28.02.2016 (vko 8)
Pääsiäinen:
pe 25.03. - ma 28.03.2016
Lomapäivä
pe 6.5.2016
TUNNIT JA VÄLITUNNIT:
1. Opetustuokio
Välitunti
2. Opetustuokio
Välitunti
8.00 – 9.30
(jos oppilas tulee yhdeksäksi kouluun, niin tunti alkaa 8.45)
9.30 – 10.00
10.00 – 11.45 (sisältää ruoka-ajan)
11.45 – 12.15
Iltapäivän tunnit alkavat 12.15, 13.15 ja 14.15.
Tuntien välissä 15 minuutin välitunti
6
KOULULAISTEN ”Iltis”
Koululaisten iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan
oppilaille. Iltis toimii lukukauden aikana arkipäivisin klo 11.4516.30. Toimintaa ei tarjota koulujen loma-aikoina eikä
lauantaikoulupäivinä.
Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunneelämän kehitystä ja eettistä kasvua. Iltis on pienelle koululaiselle turvallinen ympäristö
koulupäivän jälkeen ammattitaitoisten aikuisten kanssa. Iltiksen päivärytmi sisältää
ohjattua toimintaa, vapaata leikkiä, välipalan, läksyhetken sekä ulkoilua. Kaikki tekeminen
on valvottua ja aikuisen tukemaa. Iltiksen pohjana on lasten osallisuus toiminnassa ja
osallistumisen vapaaehtoisuus.
Ohjaajat tavoittaa Iltiksen aukioloaikoina numeroista: 0400 134 723
Iltistilat sijaitsevat Lastetalon 2. kerroksessa.
Iltapäivätoimintaa järjestetään koulupäivinä klo 11.45 – 16.30.
KOULUKULJETUS
Koulukuljetus järjestetään peruskoululain mukaan niille oppilaille, joiden koulumatka on 1
– 2 luokilla yli 3km ja 3 – 6 luokilla yli 5km.
Turvallisuuden
kannalta
on
tärkeää käyttää pyöräiltäessä
kypärää! Oppilas ei voi osallistua
koulun pyöräretkille ilman kypärää.
Kaupunki
ei
vastaa
polkupyörille
tehdystä ilkivallasta.
Varkauksien
estämiseksi pyörät pitää lukita. Mikäli
pyörä tärvellään tai varastetaan, on asia
annettava poliisin selvitettäväksi.
Koulu toivoo, että 1 – 2 luokkalaiset eivät käyttäisi koulumatkalla polkupyörää.
Oppilaat tulee jättää autosta pois koulualueen ulkopuolella – liikkuva auto koulun pihassa
on turvallisuusriski.
7
Koulumatkaksi katsotaan suorin tai turvallisin tie koulusta kotiin tai päinvastoin. Mikäli
oppilas poikkeaa koulumatkaltaan tai viivyttelee tarpeettomasti ei kaupungin vakuutus
enää vastaa mahdollisesti sattuneen tapaturman hoidosta ja siitä aiheutuvista kuluista,
vaan ne jäävät huoltajan korvattavaksi.
OPPILAIDEN POISSAOLOT
Turvallisuussyistä on tärkeää muistaa, että jos lapsi ei jonain päivänä tule kouluun, niin se
ilmoitetaan opettajalle, Wilmaan tai koulusihteerille. Oppilaan joutuessa sairauden tai
muun syyn takia olemaan poissa koulusta, pyydetään vanhempia ilmoittamaan siitä
opettajalle mahdollisimman pian Wilmassa. Hyväksyttävästä syystä voi luokanopettaja
antaa kolme (3) päivää vapaata, koulun rehtori myöntää pidemmät vapaat.
Kolmea (3) päivää pidemmät vapaat on anottava kirjallisesti hyvissä ajoin ennen aiottua
poissaoloa (kaavake saatavana kotisivulta tai koululta).
Perusopetuslain mukaan oppilaalle tulee antaa opetussuunnitelman mukaista opetusta
jokaisena koulupäivänä. Siksi koulumme toivookin, että perheen lomamatkat olisivat
pääsääntöisesti koulun loma-aikoina. Jos oppilaalle myönnetään vapautus koulutyöstä
lomamatkan takia, niin vanhempien tulee huolehtia oppilaan opetuksesta loman aikana.
OPPIKIRJAT
Oppilaiden tulee huolehtia kirjoista ja
muusta koululta saadusta materiaalista
huolellisesti, jotta seuraava oppilas saisi
hyväkuntoisen ja siistin koulukirjan.
Yhteisestä kirjasta huolehtiminen on
myös kasvatuksellisesti tärkeää vastuun
kantaminen
omasta
ja
yhteiskunnan omaisuudesta.
Tahallisesti tuhotun koulukirjan tilalle
oppilaan tulee hankkia uusi kirja.
LIIKUNTATUNNIT
Oppilaiden tulee liikuntatunneiksi ottaa asiallinen, joustava vaatetus eri liikuntamuodot
huomioon ottaen. Aamupäivän sisäliikuntatuntien jälkeen oppilaat käyvät suihkussa
valvotusti. Pyyhe ja puhdas vaihtopaita ovat tarpeellisia suihkussa käynnin jälkeen.
LÖYTÖTAVARAT
8
Kouluun jää vuosittain runsaasti oppilaiden vaatteita, avaimia ja muuta tavaraa.
Toivomme, että merkitsette jollakin tavoin lapsenne omaisuuden. Se helpottaa meitä
kaikkia merkittävästi.
Mikäli lapsenne omaisuutta on hukassa, voitte kysyä kadonneita tavaroita koulumme
henkilökunnalta.
KOULUUN JÄÄNEET KIRJAT
Kouluun jääneet oppikirjat voi noutaa koululta:
MA - TO
PE
klo 15.00 ja
klo 14.00 mennessä.
KÄNNYKÄT
Viime vuosina oppilaiden kännyköiden määrä on koulussa lisääntynyt
runsaasti. Puhelimien tuonti kouluun on huoltajan vastuulla. Koulu ei
korvaa ilkivallan tai rikkoutumisen johdosta laitteita.
Kännykät pidetään repuissa. Mikäli kännykkää käytetään ilman
opettajan lupaa, se takavarikoidaan koulupäivän ajaksi. Kännyköillä
kuvaaminen koulupäivän aikana on ehdottomasti kielletty! Kännyköitä
voidaan luvalla käyttää myös opetuksessa.
KOULURUOKAILU
Oppilaat ruokailevat opettajien ja koulunkäynninohjaajien
kanssa ruokalassa. Tarkoitus on maistaa kaikkia ruokia ja
opetella hyviä ruokailutapoja ruokailtaessa.
TERVEYDENHUOLTO
Terveydenhoitajan työtila koululla on päärakennuksen 2.-kerroksessa.
Puhelin ma – pe 044 701 05 33, varmemmin klo 8.00 – 12.00
Terveydenhoitajalle voi laittaa viestiä myös Wilmassa.
Terveydenhoitaja Maria Toivosen vastaanottoajat
Vanhankylän koululla:
KESKIVIIKKO
TORSTAI
KLO
KLO
8.00 - 15.00
8.00 - 15.00
9
PERJANTAI
KLO
8.00 - 12.00
e-mail: [email protected] (HUOM: kiireelliset asiat puhelimella)
Koululääkäri suorittaa oppilaiden terveystarkastuksia. Tarkastuksista
terveydenhoitajan kanssa.
sovitaan
Kouluterveydenhuolto sisältää mm.
– terveystarkastuksia
– lisätutkimuksiin ohjausta
– ensiavun koulutapaturmissa ja äkillisissä sairaustapauksissa. Sairastapaukset hoidetaan
vanhempien toimesta.
Koulutapaturman sattuessa (koulussa tai koulumatkalla) asiasta on ilmoitettava joko
rehtorille, luokanopettajalle tai kouluterveydenhoitajalle.
Koulutapaturman hoito on ilmaista oppilaalle. Tarvittaessa vakuutus maksaa myös
koulukyydin (lääkärintodistus), jos oppilas ei pääse kouluun tavanomaisin keinoin.
Koulutapaturmien asioita (korvaukset, kuljetukset) hoitaa koulusihteeri Sirpa Tommilammi,
0400 134 795
SUUN TERVEYDENHOITO
Vanhankylän koulun oppilaiden hammashoito tapahtuu
terveyskeskuksen hammashoitolassa. Koululaiset kutsutaan
kukin vuorollaan tarkastukseen kotoa käsin, yleensä kirjeitse.
Tarkastuksissa pyritään yksilöllisiin tarkastusväleihin.
Jos
epäilee, ettei lasta ole kutsuttu hammashoitolaan viimeksi
kuluneiden vuosien aikana lainkaan, on syytä kysyä asiasta
hammashoitolan toimistosta. Kaikissa lasten hammashoitoon
liittyvissä asioissa huoltajien toivotaan ottavan yhteyttä
SUORAAN HAMMASHOITOLAAN puh. 621 0436 klo 8.00 –
15.00.
Tapaturma- ja särkytapauksissa on aika varattava itse puh.
6210436
Toivomme, että Te arvoisat vanhemmat huolehditte lastenne hampaiden puhtaudesta;
kannustakaa lasta pesemään hampaat aamuin illoin fluorihammastahnalla.
Yhteistyöterveisin, Hammashoitolan väki
KURAATTORI
Kuraattorin tehtävänä on tukea oppilasta koulunkäynnissä, edistää oppilaan hyvinvointia,
arjen sujumista ja vuorovaikutussuhteita sekä ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä.
Kuraattorin työ on koulussa tapahtuvaa sosiaalityötä, jossa työskentelymuotona ovat
oppilaiden tapaamiset, perhetapaamiset, teematuntien/ryhmien ohjaaminen kouluissa
sekä moniammatillinen yhteistyö. Työ sisältää keskusteluapua, neuvontaa ja ohjausta.
10
Kuraattori toimii yhteistyössä oppilaan, hänen perheensä, muiden yhteistyötahojen sekä
viranomaisten kanssa. Oppilaan tilanteen parantamiseksi etsitään ratkaisuja yhdessä.
Keskustelut kuraattorin kanssa ovat luottamuksellisia.
Maarit Koski puh. 040 5328 874
[email protected]
Paikalla Vanhankylän koululla pääsääntöisesti keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin
OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS
Vanhankylän
koululla
annettavan
osa-aikaisen
erityisopetuksen tavoitteena on kehittää oppilaan
oppimisen edellytyksiä ja ehkäistä oppimisvaikeuksien
syntymistä
sekä
konsultoida
luokanopettajaa
oppimisvaikeuksien tunnistamisessa ja oppilaiden
tukemisessa. Opetus on tarkoitettu oppilaille, joilla on
oppimisvaikeuksia esim. lukemisen, kirjoittamisen,
puheen tai matematiikan alueilla. Tuki pyritään
painottamaan mahdollisimman varhaiseen vaiheeseen,
kattaen kuitenkin kaikki luokka-asteet. Opetus tapahtuu pääsääntöisesti oppituntien
aikana yksilö- tai pienryhmäopetuksena tai samanaikaisopetuksena luokassa.
Erityisopettaja osallistuu myös oppilashuoltotyöryhmän toimintaan.
Toivomme, että otatte yhteyttä, jos lapsenne oppiminen huolestuttaa teitä.
Yhteistyöterveisin
Leena Myllymäki (21.9. asti), erityisopettaja
Tuija Koski (alk 21.9.), erityisopettaja (4.-6. lk)
Päivi Kuusisto, erityisopettaja (1.-3. lk)
040 532 8884
040 532 8884
0400 134 874
02 6774 710 opettajainhuone / jätä tarvittaessa soittopyyntö
11
LÄKSYJENTEKOMAHDOLLISUUS – LÄKSYPARKKI
Vanhankylän koulu tarjoaa oppilailleen mahdollisuutta tehdä läksyjä ohjatusti koulun
jälkeen:
ma
ti
ke
to
13.00 – 15.00.
14.00 – 15.00
13.00 – 15.00
14.00 – 15.00
Läksyparkki on tarkoitettu myös niille oppilaille, joilla on kotitehtävät jääneet tekemättä.
”Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään
tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään.”
Perusopetuslaki 36§.
KASVAMISEN JA OPPIMISEN TUKEMINEN
Kodin tehtävänä on kasvattaa lapsi. Koulu auttaa ja tukee kasvatustyössä sekä vastaa
opetuksesta. Kodin ja koulun välinen luonteva ja myönteinen yhteistyö on edellytys
menestymiselle koulutiellä. On tärkeää, että koti on kiinnostunut lapsen koulutyön
sujumisesta, ohjaa ja antaa tukea kotitehtävien teossa. Lapsi kaipaa kotona aikaa, syliä ja
rajoja.
OPPILASHUOLTO
Ulvilan oppilashuollon tehtävä on
mahdollistaa yhteisölle
kasvatuskumppanuuden ja yhteistyön
keinoin hyvinvoiva ja turvallinen kasvu-,
oppimis- ja työympäristö.
Oppilashuoltotyötä tehdään joka päivä ja joka tunti.
Oppilashuolto on turvan, hyvinvoinnin ja terveyden
edistämistä. Kun oppilashuolto toimii hyvin, niin kaikki
tulevat ja lähtevät hymyillen koulusta reppu täynnä uusia
tietoja ja taitoja. Kaikki oppilashuoltotyö perustuu laajaan luottamukseen.
Perusopetuslaissa säädetty salassapitovelvollisuus koskee niitä oppilaiden tietoja tai
heidän perheenjäsentensä henkilökohtaisia oloja ja taloudellista asemaa koskevia tietoja,
12
joita lainkohdassa mainitut henkilöt (mm. opettajat, koulunkäynninohjaajat) ovat saaneet
tietää koulutukseen liittyviä tehtäviä hoitaessaan.
Teemme koulussamme työtä kolmenlaisissa ryhmissä:
1. Yksilöllinen oppilashuoltoryhmä
- huoltajilla on mahdollisuus osallistua ryhmän tapaamiseen
- ryhmässä saavat olla mukana vain ne, joita asia koskee
- kirjataan vireillepanoja, aihe, päätetyt jatkotoimenpiteet ja niiden
perustelut, asian käsittelyyn osallistujat sekä se, mitä tietoja ja
kenelle oppilaasta on annettu
2. Pedagoginen oppilashuoltokokous opetushenkilökunnalle
- mietitään esim. luokan ongelmatilanteita – ei mainita yksittäisiä
oppilaita
- pohditaan, miten ruokailut, välitunnit. läksyparkki jne. sujuvat
3. Hyvinvointiryhmä
-
yhteistyön ja toimintalinjojen koordinointi koulun, kodin ja
ympäristön kanssa
ongelmatilanteiden ennaltaehkäisy ja ratkaiseminen
mukava voivat olla poliisi, terveydenhoitaja, vanhempainyhdistyksen
edustaja, sivistysjohtaja, opettajat, nuorisotyöntekijä jne.
Oppilashuoltotyöryhmään kuuluvat:
rehtori
terveydenhoitaja
kuraattori
erityisopettajat
luokanopettaja
oppilaan huoltajat
Kimmo Vepsä
Maria Toivonen
Maarit Koski
13
VANHANKYLÄN KOULUN
JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Koulumatka
*Koulumatkoilla käyttäydytään hyvien tapojen ja
liikennesääntöjen mukaan.
*Polkupyörällä ei saa ajaa parkkipaikoilla eikä
koulun piha-alueella.
*Koulumatkalla käytettään lain edellyttämiä turvavarusteita – heijastin pyöräilykypärä
Päivittäinen työskentely ja hyvät käytöstavat
*Koulussamme noudatetaan sovittuja sääntöjä sekä käyttäydytään ja pukeudutaan
asiallisesti – hyvien tapojen mukaisesti.
*Kiusaaminen ja häirintä on kiellettyä.
*Työrauha annetaan kaikille.
*Oppitunnille tullaan ajoissa tarvittavat työvälineet mukana ja tehtävät tehtynä.
Välitunnit
*Välitunnit vietetään ulkona koulun piha-alueella.
*Sisään tullaan heti kellon soitua. Tunnin loputtua mennään viivyttelemättä ulos.
*Päällysvaatteet ja kengät jätetään naulakkoon.
*Käytävillä ja portaissa ei liikuta tarpeettomasti edestakaisin eikä reppuja tuoda etukäteen
sisälle.
*Poistuminen koulun alueelta koulupäivän aikana on kielletty.
*Pyörien säilytysalueilla ei saa oleskella välituntien eikä yleensä koulupäivän aikana.
*Lumipallojen, kivien ym. heittely on kielletty. Myös pallon seinään potkiminen ja
heittäminen on kielletty.
Ruokailu
*Ruokailtaessa noudatetaan siisteyttä ja hyviä tapoja.
Poissaolot
*Sairauspoissaoloista on ilmoitettava välittömästi opettajalle.
*Ennalta tiedettyihin poissaoloihin anotaan lupa luokanopettajalta tai rehtorilta.
*Kesken päivän sairastunut saa opettajalta luvan saatuaan lähteä kotiin.
Koulualue, tilat ja välineet
*Koulun välituntialueet on merkitty luokissa oleviin karttoihin.
*Luokkahuoneet jätetään siistiin kuntoon niistä poistuttaessa.
*Koulun omaisuutta ei tahrita eikä rikota. Koulun tai toisen henkilön omaisuudelle
aiheutetun vahingon korvaa aiheuttaja.
14
*Matkapuhelimien, soittimien ja digipelien käyttö ei ole sallittua.
*Koulutyössä tarpeettomien esineiden ja aineiden tuominen kouluun on kielletty.
Koulumme järjestyssäännöt ovat voimassa myös koulun retkillä ja koulun järjestämissä
tilaisuuksissa.
VANHEMPAINYHDISTYSTOIMINTA
Vanhankylän koulussa toimii rekisteröity vanhempainyhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena
on:
-edistää vanhempien ja koulun välistä yhteistyötä
-tukea koteja ja koulua kasvatustehtävässä
Yhdistys:
-tekee esityksiä ja aloitteita
-pitää yhteyksiä koulun henkilökuntaan
-harjoittaa tiedotus- ja koulutustoimintaa jne.
-tukee toiminnallisesti ja taloudellisesti oppilaiden
harrastustoimintaa.
Kaikki oppilaiden vanhemmat katsotaan vanhempainyhdistyksen jäseniksi.
Yhdistys toivoo vanhemmilta ideoita ja kaikki ovat tervetulleita toimintaan mukaan.
Puheenjohtaja
Sihteeri
Mikko Korpi
Katja Makkonen
MENESTYKSELLISTÄ LUKUVUOTTA 2015 - 2016
TOIVOTTAA
VANHANKYLÄN KOULUN HENKILÖKUNTA