Naisten, miesten ja lasten työt Ask.fm on karsinogeeni s.25 Hupikuvat
Naisten, miesten ja lasten työt s.23 ”Isä kysyi, oonko mä menossa strippaamaan” s.27 Ask.fm on karsinogeeni s.25 Hupikuvat 1 vuosikirja2015.indd 1 27.4.2015 16.56 Vaihtoehtokansi KUVA 22 vuosikirja2015.indd 2 27.4.2015 16.56 SISÄLTÖ 1. NUMERO 04 Pääkirjoitus 10 – 11 Tampere Film Festival 28 Urheilutulokset 05 Opiskelijakunnan kuulumiset 13 – 20 Hupikuvat 29 Mikko Havulehto tähtää huipulle 06 Rehtorin terveiset 21 – 22 Kritiikit 30 Viestintälinjan projektit 07 Penkkarit 23 – 25 Kolumnit 31 Hupikuvat 08 Kulttuurien kohtaaminen Brysselissä 26 Sama matka, aina eri kokemus 09 Wanhojen päivä 27 Henkilöt KUVA: JANITA KARRA 33 vuosikirja2015.indd 3 27.4.2015 16.56 PÄÄKIRJOITUS Uuden opettajan tunnustukset Outi Koivu Kun minua noin vuosi sitten pyydettiin journalismin opettajaksi Sammon keskuslukioon, olin äimistynyt. Olin tehnyt opettajaharjoitteluni koulussa kyseisen lukuvuoden aikana, mutta pyyntö tuli silti yllätyksenä. Ensinnäkään en ollut ajatellut, että silloinen opettaja oli aikeissa siirtyä toisiin tehtäviin. Toisekseen olin kuvitellut, että olen liian kokematon opettajaksi. Otin kuitenkin paikan vastaan ilomielin. Sen jälkeen vietin ikimuistoisen kesän Iltalehden viihdetoimittajana: opin klikkausotsikoiden salat ja sen, että joihinkin julkisuuden henkilöihin saa yhteyden vain sähköpostilla, keskellä yötä. Viihdesisältöjen tahkoaminen vaihtui syksyn alussa ajankohtaisohjelman tekemiseen, kun aloitin työt Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa. Piti oppia tekemään pitkäjänteisesti töitä, sillä laadukkaan televisio-ohjelman tekemiseen menee jopa viikkoja. Se oli jotain aivan muuta kuin lehtipuolella, jossa kirjoitin päivittäin keskimäärin yhden ison jutun kainalojuttuineen. Verkkojutuissa päivän tavoite saattoi olla jopa 15 juttua, mikä tarkoittaa noin kahta juttua tunnissa. Siitä on laatu jo kaukana. Syksyllä päivät venyivät pitkiksi, sillä vain kuukausi Ylellä aloittamisen jälkeen alkoivat ensimmäiset kurssini opettajana. Toki olin jo opettajaharjoittelijana päässyt suunnittelemaan yksittäisiä oppitunteja. Oli silti aivan eri asia suunnitella yhtäkkiä kokonaisia kursseja. Vaikeaa mutta mielenkiintoista. Journalismin opettajana on paljon vapauksia, sillä paine ylioppilaskirjoituksista ja valtakunnallisen opetussuunnitelman seuraamisesta puuttuvat. Olen äärimmäisen kiitollinen niin opiskelijoille, koululle kuin Ylen työkavereilleni, että lähes mahdottomalta vaikuttanut syksyn aikatauluttaminen onnistui. Kokemuksesta viisastuneena en tosin ikinä enää aio tehdä yhtä paljon töitä niin lyhyessä ajassa. Julkinen anteeksipyyntö siis kaikille, jotka joutuivat sijaiskärsijöiksi yltiöpäisen työrupeamani takia. Edellä sanotun perusteella voi kuulostaa siltä, että syksyni oli silkkaa tuskaa. Oli se paikoitellen sitäkin, mutta onneksi päällimmäisenä jäi mieleen onnellisuuden tunne. Sekä journalistina että opettajana sain uskomattomia onnistumisen kokemuksia. Ensimmäisen oman televisiojutun odottamiseen ja katsomiseen liittyi lapsuuden jouluista tuttua ilonsekaista jännitystä. Opettajana taas sain huomata, kuinka raikkaita ideoita ja ajatuksia nuorilla riittää. Monet kerrat hämmästyin sitä lahjakkuutta ja ahkeruutta, jota koulumme opiskelijoista löytyy. Tähän lehteen oli tyrkyllä enemmän juttuja, kuin mitä sivuille mahtuu. Niinpä Murros tarjoaa tuttuun tapaan laajan kattauksen, joka edustaa taitavien tekijöiden teksti- ja kuvasadon parhaimmistoa. Olkaa hyvät! Päätoimittaja Outi Koivu Taittajat Janita Karra, Henrikki Penttilä, Mari Seppälä ja Maria Järvinen Taittopohja Outi ja Eija Koivu Tuottaja Jouni Sarpola Kansikuva Julianna Kutvonen Toimittajat Journalismi 1 ja 2 kurssien opiskelijat Kuvat Valokuvaus 1 ja 2 kurssilaiset sekä CC-lisenssikuvat 4 vuosikirja2015.indd 4 27.4.2015 16.57 LUKIOLAISET Opiskelijakunnan hallitus sekä varapuheenjohtajana Otto Mat- Miksi oppilaita ei kiinnosta vaiMikä on opiskelijakunnan halli- tila. kuttaa? tus? Seuraavaksi syvennytään hieman Olin yllättynyt että viimeksi kun Koulun käyminen ei ole aina yhtä helppoa ja mukavaa, eikä erityisestikään jos koulu ei viihtyisä eikä koulu tarjoa mitään viihdykeitä arjen puurtamisen rinnalla. Siksi meillä Samkessa on koulun opiskelijakunta, joka on valinnut itselleen hallituksen ajamaan omia asioitaan ja huolehtimaan opiskelioiden eduista. Koulussamme tärkeässä roolissa on opiskelijakunnan hallitus, joka edustaa koko opiskelijakuntaa eli opiskelijoita. Muistakaa siis jokainen on osa tätä isoa järjestelmää ja jokainen voi halutessaan vaikuttaa koulumme asioihin. Nykyisen hallituksen asioita Hallituksen puheenjohtajan tällä hallituskadella on toiminut Mari Kalvi enemmän oppilaskunnan hallituksen toiminnaan. Yksi tärkeimmistä tehtävistämme on ylläpitää ja parantaa koulun yhteishenkeä ja järjestää erilaisia tapahtumia tylsän arjen keskelle. Viime lukuvuonna järjestimme monille tuttuja tapahtumia esim. Halloween tapahtuman, pikkujoulut, pääsiäistapahtuman, vapputapahtuman sekä kevätpäivän. Muita tärkeitä tehtäviämme on olla linkki oppilaiden ja opettajien välillä kuljettaa tietoa sekä olla tietoisia koulun johdon ajatuksista koulumme tulevaisuudesta. Hallitus myös valvoo että koulussa ei tehdä mitään päätöksiä ilman että oppilaiden ääntä on kuunneltu. opiskelijakunta vaihtui niin vain harva ykkönen tai uusi kakkonen oli kiinnostunut siittä että on mahdollisuus vaikuttaa oman koulun asioihin. Koulussamme on pitkästä aikaa pieni hallitus, joka on kyllä ahkera ja tekee parhaansa oppilaiden eteen. Vaikuttaminen koulun asioihin on palkitsevaa kun näkee muiden viihtyvän koulussa hyvin. Muistakaa myös, että ideoitanne voi aina tuoda julki hallituksellemme, sekä myös itse kannattaa tulla toimintaamme mukaan jos vaan kiinostusta on! Ystävällisin terveisin Rafaela Dunder & opiskelijakunnan hallitus Opiskelijakunnan hallitus 2015 5 vuosikirja2015.indd 5 27.4.2015 16.57 REHTORILTA Noviisina Samkessa Tuija Ylöniemi Noviisilla tarkoitetaan arkikielessä vasta-alkajaa, aloittelijaa tai kokematonta. tomat. Kaikki nämä tilaisuudet olivat onnistuneita yhteisiä hetkiä. Juuri sellaiselta minusta, keski-ikäisestä rehtorista tuntui, kun elokuun alussa aloitin työt Sammon keskuslukion vt. rehtorina. Yritin jo etukäteen hahmotella, että millainen voisi olla Sammon suurlukion opiskelijoiden toimintakulttuuri ja toisaalta ison lukion lukuisten opettajien keskinäinen ilmapiiri. Millainen on yhteisö, jonka 900 erilaista yksilöä muodostaa Sammon keskuslukion harmaiden seinien ja suurten lasipintojen sisäpuolelle? Loistava opettajakunta ja innostunut opiskelijakunnan hallitus ovat aktiivisesti olleet mukana kaikissa näissä tapahtumissa, jotta meidän noviisien olisi helpompaa soluttautua osaksi Sammon keskuslukion yhteisöä. Näin isossa yhteisössä kiinteä yhteisöllisyys on vaikeaa. Jokainen voi kuitenkin kantaa vastuunsa paremmasta yhteisöllisyydestä, esimerkiksi kutsumalla ventovieraan opiskelijan omaan ryhmätyöryhmäänsä tai jopa tarjoamaan paikkaa omasta ruokalan pöydästä, kun muualla on ahdasta. Sammon keskuslukion uudet opiskelijat saapuivat isona ryhmänä lukuvuoden aloituspäivänä. Joukossa kulki arkoja, rehvakkaita, vaaleita, tummia, viestintälinjan opiskelijoita, urlulaisia, yleislukiolaisia, tyttöjä ja poikia. Kaikki 250 nuorta olivat tulevia Samkelaisia, jotka olivat aivan yhtä noviiseja kuin minäkin. Parin viikon tehostetun ryhmänohjauksen ja Viikinsaaren ryhmäyttämispäivän jälkeen ykköset osasivat kuitenkin jo huomattavasti minua sujuvammin kulkea matematiikan siipeen, kuntosalille tai tietokoneluokkaan. Opiskelu lukiossa voi olla aika raskasta ja puuduttavaa. Tarvitsemme kaikki näitä yhdistäviä tuokioita työpäiviimme. Tarvitsemme erilaisia mahdollisuuksia kohdata toisemme myös muissa yhteyksissä kuin opettaja- ja opiskelijarooleissa eri puolella luokkahuonetta. Näitä tilaisuuksia ja uusia tempauksia kehittelemme myös ensi vuonna, kun uudet noviisit jälleen saapuvat Samkeen. Kakkoset, kolmoset ja nelivuotiset saapuivat kouluun tottuneesti tuttuihin ruokalan pöytiin kesäkuulumisia vaihdellen. Noviisimaisuutta ei heistä enää huokunut, mutta kirjoittamattomien, minulle outojen sääntöjen mukaan käyttäytymistä kyllä: ihmeellistä takkien unohtelua ruokalan pöytiin, vihreiden kahvimukien omituisia loppusijoituspaikkoja, tyttöjen pöytää, säbärien pöytää, tuolien kuljettelua ja mukavan kuuloista loputonta lörpöttelyä omissa pikkuporukoissa kännyköitä näpräten. Noviisirehtorina ei onneksi ole aina tiedossa, miten pitäisi käyttäytyä. Se antaa mahdollisuuden myös toimia uudella tavalla koko yhteisöä yhdistäen. Käynnistimme ns. rehtorin tunnit, joissa opiskelijat ja opiskelijoiden esitykset ovat pääosassa. Avoimet ovet marraskuussa houkuttelivat koululle huoltajia ja vanhoja Samkelaisiakin. Itsenäisyysjuhlassa joulukuun alussa laulettiin, voimisteltiin ja lakitettiin uudet ylioppilaat. Joulua juhlittiin riehakkaasti opiskelijakunnan pikkujouluissa ja juhlavammin Kalevan kirkon upeassa joulujuhlassa. Penkkareistakin selvittiin kunnialla ja Vanhojen juhlat olivat kokonaisuudessaan unohtumat- 6 vuosikirja2015.indd 6 27.4.2015 16.57 PENKKARIT 7 vuosikirja2015.indd 7 27.4.2015 16.57 YEYS2015 Kulttuurien kohtaaminen Brysselissä Elviira Luoma Koulustamme valittiin kolme opiskelijaa Brysselissä 23.-25.4.2015 pidettävään Euroopan talous- ja sosiaalikomitean Your Europe, Your Say –tapahtumaan, jossa käsiteltiin ajankohtaisia poliittisia asioita kuten nuorisotyöttömyyttä, ympäristön suojelua ja koulutuksen kansainvälisyyttä. Tapahtumaan valittiin kolme opiskelijaa jokaisesta Euroopan Unionin jäsenmaasta. Ensimmäisenä aamuna menimme katsomaan nähtävyyksiä ja kiertelemään kaupunkia. Iltapäivällä oli tervetuliaisseremonia, jonka teemana oli Spring of Optimism. Perjantai alkoi jokaisen maan valmistamilla esityksillä. Päivällä pidimme tuokion, jossa saimme valmistella ehdotuksia paremman Euroopan rakentamiseksi, joista kolme parasta valittiin edelleen komitean käsittelyyn. Matka oli opettavainen, antoisa ja rentouttava. Meille kaikille vierailu oli ensimmäinen kerta kauniiseen Brysseliin, joka tarjosi monia kulttuurisia kokemuksia. Upean, erilaista arkkitehtuuria tarjoavan, kaupungin kokeminen ja 27 eri maasta kotoisin olevien opiskelijoiden tapaaminen loi jälleen uutta perspektiiviä elämään. 8 vuosikirja2015.indd 8 27.4.2015 16.57 WANHAT 9 vuosikirja2015.indd 9 27.4.2015 16.58 NUORET Tampere Film Festival 2015 Sara Ahonen ”Toivottavasti nautitte näytöksistä seuraavien päivien aikana”, kuuluu toivotus Tampereen elokuvajuhlien, tutummin Filkkarien, avajaisnäytöksessä. Jo 45. kerran pidettävä tapahtuma potkaistaan virallisesti käyntiin keskiviikkona 4.3.2015 loppuunmyydyssä salissa. Tästä näytöksestä alkaa minun matkani keskellä elokuvajuhlien humua. Ulkona sataa räntää, kun juoksen bussipysäkiltä ihmisiä vilisevään Plevnan aulaan. En näe tuttuja kasvoja, enkä tiedä minne mennä, joten istahdan aulan penkeille jännittyneenä. Ihmisiä tulee ja menee edestakaisin, ja erityisesti lippujonoissa on ruuhkaa. Näen sinertäviä festivaalipasseja kauloissa, odottavia katseita ja Ylen videokameran pystytettynä ovelle. Vihdoin näen tuttuja, kun paikalle saapuu Tampereen elokuvajuhlien nuorisotuomaristo, johon kuuluvat lisäkseni Nikke Sillanpää, Tuomas Aro-Heinilä, Valtteri Luostarinen sekä Sini-ida Heiskanen. Pian meidät ohjataan Media 54 -rakennuksen festivaalikeskukseen, jossa saamme kaulaamme ikiomat kuvalla varustetut festaripassit ja paljon ohjeita loppuviikkoa varten. Sitten astelemmekin jo ensimmäiseen näytökseemme. Olen koko torstain koulupäivän levoton. Kun vihdoin pääsen lähtemään koulusta ensimmäiseen arvosteltavaan näytökseen, olen vielä aiempaa malttamattomampi. Näytöksessä näytetään kahdeksan eri lyhytelokuvaa, joiden toteutustapa vaihtelee laidasta laitaan. Lähes puolitoistatuntinen sisältää sekä naurua että haikeaa kuvausta esimerkiksi perheriidoista. Näytöksen jälkeen suuntaamme festivaalikeskukseen tekemään päätöstämme. Päätös pelkästään ensimmäisen näytöksen top-3 lyhytelokuvista on hankala. Hetken asiaa puituamme päädymme kuitenkin lopputulokseen melko yksimielisesti. Festaripassilla on mahdollista päästä katsomaan myös muita elokuvia tuomaroitavien lisäksi. Niinpä suuntaamme päätöksenteon jälkeen kahden muun tuomarin kanssa kat- Tunnelma salissa on jännittynyt. Tilanne on minulle aivan uusi kaulassa roikkuvine passeineen ja koko tapahtuman luomine mahdollisuuksineen. Eteen mennessämme kukitettavaksi tunnen jopa erittäin suurta hämmästystä: miten minä, pikku tyttö, olen päätynyt tänne, keskelle suurta maailmaa? Näemme muutamia lyhytelokuvia, jotka johdattelevat tulevaan viikkoon. Osa niistä on erittäin abstrakteja. ”Elokuvat ovat taidetta”, toteaa festivaalijohtaja JukkaMatti Laakso useasti esitellessään tapahtumaa. Taiteellisuuden huomaa monesta elokuvasta jo tämän illan näytöksen aikana - tämä tuntuu siis aivan oikealta paikalta minulle. somaan mielenkiintoisen dokumentin Matka minuksi. Se kertoo bloggaajista ja harrastuksen vaikutuksista ulkonäköpaineisiin ja jopa anoreksiaan. 10 vuosikirja2015.indd 10 27.4.2015 16.58 Tunnelmat perjantaiaamuna ovat jännittävät, sillä illalla odottaa Raatihuoneen vastaanotto. Päivämme on muutenkin pitkä: ensimmäinen arvioitava näytös alkaa jo 12, joten joudumme skippaamaan lopun koulupäivän. Heti näytöksen perään suuntaamme seuraavaan näytökseen. Kokoonnumme näytösten jälkeen miettimään jälleen parhaimpia elokuvia. Näytöksissä nähtyjä helmiä nousee toisensa perään keskusteltavaksi. Itse olin täysin ihastunut Lauri Randlan ohjaamaan Sillamäeen sekä Pietari Baggen, Christer Hongiston, Inka Matilaisen sekä Elisa Ikosen animaatioon Valvoja. Päätös on melko vaikea, sillä elokuvia löytyi moneen lähtöön: olimme nähneet esimerkiksi animaatioita, erilaisia ihmissuhteita, ajankohtaisia puhuttelevia aiheita sekä vaihtelevia kuvaustyylejä. Jätämme päätöksen vielä mietintään ja suuntaamme kaikki omille teillemme pariksi tunniksi. Lähden kotiin laittautumaan, sillä en halua mennä kouluvaatteilla illan vastaanotolle. Raatihuoneella alkaa tapahtua jo kello 18. Tullessani hieman myöhemmin jään ihailemaan raatihuonetta jo ulkopuolelle. En ole ikinä ennen käynyt sisällä, joten ihmeteltävää riittää myös siellä, sillä rakennus on koristeellinen ja kauniin vanhanaikainen. Juhlat ovat ehtineet hyvään vaiheeseen ja hienosti pukeutuneita ihmisiä elokuvajuhlilta on saapunut paljon paikalle. Puheensorinaa kuunnellessani mietin, kuinka oudolta jälleen tuntuu olla tällaisessa tilaisuudessa. Tarjolla on ilmaista ruokaa ja juomaa ja sekä suomalaisia että ulkomaalaisia elokuvantekijöitä pyörii ympärillä. Viihdymme paikalle saapuneiden nuorisotuomarien Lauantaina ohjelmamme on paljon vapaampi. Tapaamme festivaalikeskuksella puolen päivän jälkeen, ja jälleen tarjolla on naposteltavaa ja juotavaa. Puheensorinalla ja punaviinin tuoksulla täyttyvässä tilassa alamme käydä elokuvia vielä kerran läpi. Edellisen illan päätöksemme ei horju, ja ilmoitamme päätöksestämme järjestäjille. Sitten suuntaamme Tampereen yhteislukion rauhallisiin tiloihin suunnittelemaan lausuntoamme ja perusteluitamme. Nälkä alkaa jo pian iskeä. Onneksi meille on varattu kello neljäksi ravintola Plevnaan elokuvajuhlien kustantama ruokailu. Valmistuttuamme lausuntomme osalta läh- demme kävelemään takaisin Plevnalle. Vihdoin ravintolaan päästessämme ruokailemme tapahtuman toiminnanjohtaja Juhani Alasen sekä tuomaristoassistentti Maria Laxin kanssa. Pöydässä vierähtää nopeasti pari tuntia, kun keskustelemme tapahtumasta, alasta ja kuvaamisesta. Pian päivämme alkaa olla lopuillaan. Osa meistä lähtee kotiin ja osa taas katsomaan Jan Ijäksen lyhytelokuvia, mukaan lukien minä. Sen jälkeen suuntaan kotiin odottamaan palkintojen jakoa ja samalla viimeistä päivääni tuomarina. Sunnuntaina 8.3. kertaan vielä paniikissa puheenvuoroani matkalla Plevnalle. Kello 11 alkaa kenraaliharjoitus ja tuntia myöhemmin oikea palkintojen jako. Näen ihmisten virtaavan 500 henkilön saliin. Viime hetken jännitys iskee, sillä tiedän nuorituomariston palkinnon jaettavan ensimmäisenä. Vaikka repliikkini on lyhyt, kertaan sitä mielessäni jatkuvasti. Onneksi saimme kuitenkin aiemmin päivällä lunttilaput. Vihdoin eteen päästessämme minä pääsen aloittamaan lausuntomme. Jännitys laukeaa nopeasti ja saan kunnian ojentaa kunniakirjan valitsemallemme voittajalle eli Hamy Ramezanille uskomattomasta ja puhuttelevasta elokuvasta Kuuntele. Olen erittäin tyytyväinen valintaamme. kanssa paikalla reilun tunnin, jonka jälkeen meidän on kiirehdittävä seuraavaan näytökseen. Viimeinen arvioimamme näytös alkaa kello 20. Olo on haikea jo näytöksen alussa, sillä se enteilee pahasti koko tapahtuman loppua. Näytöksen jälkeen olo on kuitenkin parempi, sillä se oli paras kaikista näkemistämme – se kruunasi loistavasti kokonaisuuden. Näytöksen jälkeen päätämme nopeasti ja yksimielisesti todennäköisen voittajan. Tästä on hyvä jatkaa seuraavana päivänä. Seuraamme loppuun palkintojen jaon ja sen jälkeisen palkittujen elokuvien näytöksen. Kiittelemme toisiamme hyvästä valinnasta ja yhteistyöstä. Sen jälkeen minun on pakko myöntää itselleni, että kaikki loppuu aikanaan. Varmaa on kuitenkin, etten kadu päivääkään sitä, että lähdin mukaan tuomaristoon. Aivan kuin puheessamme kävi ilmi, olen kiitollinen, että nuoria on huomioitu tapahtumassa omalla tuomaristolla. Kokemus oli ainutlaatuinen ja unohtumaton, eikä vastaavanlaista tilaisuutta tule todennäköisesti enää koskaan vastaan. Suuret kiitokset kokemuksesta opettajalleni Jouni Sarpolalle, Tampereen elokuvajuhlille ja nuorisotuomaristolle! 11 vuosikirja2015.indd 11 27.4.2015 16.58 KUVA: MARIA JÄRVINEN 12 vuosikirja2015.indd 12 27.4.2015 16.58 14D 14C 14B 14A HUPIKUVAT 13 vuosikirja2015.indd 13 27.4.2015 16.58 14F 14H 14E 14G 14 vuosikirja2015.indd 14 27.4.2015 16.58 14J 13B 14I 13A 15 vuosikirja2015.indd 15 27.4.2015 16.58 13F 13D 13E 13C 16 vuosikirja2015.indd 16 27.4.2015 16.58 13H 13J 13G 13I 17 vuosikirja2015.indd 17 27.4.2015 16.58 12B 12D 12A 12C 18 vuosikirja2015.indd 18 27.4.2015 16.59 12F 12H 12E 12G 19 vuosikirja2015.indd 19 27.4.2015 16.59 11Y2 Opettajat 12J 12I 20 vuosikirja2015.indd 20 27.4.2015 16.59 KRITIIKIT Hämmentävä avaruusseikkailu Paula Puura Ohjaaja Christopher Nolanin elokuvaan Interstellar sekoittuu sulavasti niin scifiä, toimintaa kuin romantiikkaakin. Tunnettu näytelijäkaarti ja näyttävät tehosteet tekevät vaikutuksen, mutta osin luovasta juonesta jää kuitenkin hieman sekava maku. asuinplaneettaa ihmiskunnalle toisesta universumista. Matkaan dramatiikkaa luovat vaaralliset tilanteet ja se, että maapallolla aika kuluu nopeammin. Cooper joutuukin näkemään, kuinka hänen lapsensa lähettämissä videoviesteissä he kasvavat ja ovat ennen pitkää samanikäisiä kuin hän itse. Elokuvassa eletään maailmanlopun partaalla, kun hiekkamyrskyt aiheuttavat nälänhätää Yhdysvalloissa. On siis keksittävä jokin keino pelastaa ihmiset. Tätä työtä lähtee toteuttamaan elokuvan päähenkilö, perheenisä Cooper (Matthew McConaughey) ja tohtori Brand (Anne Hathaway). Heidät lähetetään etsimään mahdollista uutta Elokuvan alussa on helppo pysyä kärryillä, mutta se muuttuu loppua kohden vain sekavammaksi. Kun matkalla tutkitut planeetat osoittautuvat asuinkelvottomiksi, saa Cooper idean lentää mustaan aukkoon. Tämän jälkeen on vaikeaa ymmärtää, mitä on tekeillä, sillä alun pitkän tieteilyn jälkeen päädytään lopputulokseen, jonka mukaan rakkaus on ohjaillut rinnakkaisulottuvuudesta Cooperin ja hänen tyttärensä elämää. Onnellinen loppu kuitenkin saadaan, kun Cooper herää sairaalasta tyttärensä rakentamalla asemalla avaruudessa – ihmiskuntakin on siis pelastettu. Interstellar on kiinnostava ja ennennäkemätön elokuva, mutta jää kovin hämmentäväksi. Myös tyypillinen ajattelutapa Yhdysvalloista maailman keskipisteenä häiritsee. Kuitenkin Interstellar viihdyttää, ja katsoja saa takuulla ajateltavaa. Tarantinon taidonnäyte Tiina Heikkinen Hyvää musiikkia, mahtavia näyttelijöitä, omaperäisiä dialogeja ja irtonainen korva. Reservoir Dogs on elokuva, jossa on sitä kaikkea ja vielä vähän enemmän. Quentin Tarantinon vuonna 1993 ohjaama ja käsikirjoittama elokuva on taidonnäyte siitä, mihin tämä monilahjakkuus pystyy. Tarantino on ollut lempielokuvaohjaajani siitä asti, kun näin hänen kenties kuuluisimman elokuvansa, Pulp Fictionin. Reservoir Dogs oli ensimmäinen elokuva, jonka Tarantino käsikirjoitti ja ohjasi kokonaan itse. Reservoir Dogs kertoo kuudesta miehestä, ja heidän epäonnistuneesta pankkiryöstöstään. Elokuva oli tajunnanräjäyttävä, mutta välillä putosin kärryiltä. Jotkut kohdat tuntuivat niin sekavilta, etten tajunnut niistä puoliakaan. Myös Tarantinon elokuvien ominaispiirteet, kuten pitkät ja turhat dialogit kummastuttivat minua. Miksi elokuvassa jauhetaan lähes kymmenen minuuttia siitä, mistä Madonnan Like A Virgin -biisi kertoo? Sehän ei vie elokuvan juonta yhtään eteenpäin. Vasta elokuvan jälkeen se avautui minulle: Tarantino on nero! Nämä pitkät ja turhat dialogit tekevät hahmoista inhimillisiä! Reservoir Dogsin hahmot ovatkin todella inhimillisiä. Sellaisia hahmoja ei näe joka päivä elokuvissa. Näyttelijävalinnat ovat onnistuneet paremmin kuin hyvin, ja näyttelijäsuoritukset ovat mahtavia. Myös elokuvan musiikkivalinnat ovat onnistuneet todella hyvin. Soundtrack on pullollaan 1970-luvun musiikkia, jota en normaalisti kuuntelisi, mutta elokuvaan ne sopivat täydellisesti. Myös elokuvan juoni on todella puoleensavetävä inhimillisyytensä ja mielipuolisuutensa takia. Tarinaan pääsee helposti sisään. Väkivaltakohtaukset tosin tuntuvat välillä vähän liiankin aidoilta. En tosin usko, että se on joko hyvä tai huono ominaisuus, se on mielestäni vain ominaisuus. Kaiken kaikkiaan Reservoir Dogs oli yllättävä ja kaikin puolin näyttävä teos. 21 vuosikirja2015.indd 21 27.4.2015 16.59 KRITIIKIT Brittipoikien toinen levy salpaa hengityksen Eeva Pitkänen Hurts on brittiläinen, maailmanlaajuisesti suosiota kasvattava synthpop-bändi. Bändi koostuu laulajasta Theo Hutchcraftista ja pianisti/kitaristista Adam Andersonista. Bändi on julkaissut kaksi levyä, joista viimeisin on Exile. Se on julkaistu vuonna 2013. Hurtsin musiikki on ainutlaatuista teknisten äänien ja pop-musiikin yhdistelmää, joka saa kuuntelijan kananlihalle. Etenkin tämän uudemman levyn tumman sävyiset ja raskaat kappaleet ovat sisällöltään syviä ja ajatusrikkaita. Verrattuna bändin edelliseen, Happiness-nimiseen albumiin, Exile on paljon raskaampi ja ja vakavampi. Albumin ensimmäinen kappale on nimeltään Exile, jonka mukaan koko albumi saikin nimensä. Tämä ensimmäinen kappale määrää koko levyn tunnelman. Se toivottaa kuuntelijan tervetulleeksi kuuntelemaan albumia ja saa näin heti hyvään, rauhoittavaan ja mietteliääseen transsiin, mistä herää vasta albumin viimeisen kappaleen viimeisten sointujen tahdissa. Exile-albumin kappaleet sopivat yhteen ja kokoavat albumin yhdeksi kokonaisuudeksi, ehkä vähän liikaakin. Kun kappaleita kuuntelee yksitel- len ja kunnolla erikseen, ne ovat loistavia yksilöitä hyvine lyriikoineen ja voimakkaine bassoineen. Mutta kun albumia kuuntelee kokonaisuudessaan putkeen, sen kaikki 12 kappaletta kuulostavat saman tuulisilta. Toivottavasti Hurtsin pojilta eivät ideat ole loppumassa kesken. Kuitenkin uusin levy on parempi kuin edellinen Happiness-levy. Exile on selkeämpi kokonaisuus, ja Hutchcraft ja Anderson ovat löytäneet oman musiikkityylinsä tämän albuminsa kautta. Heidän live-esiintymisetkin ovat lumoavia. Bändi on jo nyt maailmalla saanut todella paljon suosiota ja se varmasti jatkaa nousuaan. 22 vuosikirja2015.indd 22 27.4.2015 16.59 KOLUMNIT Päivä, jona maailma seisahtui Henrikki Penttilä Niin. Päivä, jona maailma tosiaan seisahtui. Keväällä maailmaa järisytti ja jakoi eräs asia, joka noteerattiin ympäri erilaisia medioita. Onko kyseessä ISIS? Maapallon makean veden varantojen hupeneminen? Maapallon ylikuormitus? Ei. Ihmiskuntaa järisytti se, minkä värisenä näit erään mekon. Kyllä, mekon. Tumblriin ilmestyi kuva mekosta, ja kuvan laittaja kysyi, minkä värisenä sen kukin näkee. Siitä, onko se sinimusta vai valkokultainen, ei ole vieläkään taidettu päästä yksimielisyyteen. Kuten kirjailija, näyttelijä ja laulaja Chris Colfer ilmaisi, olen allerginen typeryydelle. En yksinkertaisesti kykene käsittämään, miten moinen asia voi olla järkyttävämpää kuin edellä mai- nitsemani asiat, joiden kaltaisia tapahtuu jatkuvasti ja tiuhenevaan tahtiin. Ihan kuin ihmiset sulkisivat tahallaan silmänsä vakavammilta asioilta, joko pelon tai muun vastaavan takia. Taikka sitten ihmisestä on tullut vain välinpitämätön, sokea. Audi, vide, tace. Että niin. Mitä tästä pitäisi todeta? En ole mikään saarnaaja, joka messuaa niin kutsutun ”paremman ihmisyyden” puolesta. Jätän sen poliitikoille, papeille ja elämäntapaguruille, jotka keksivät toinen toistaan oudompia hyvän elämän kriteereitä. Kuitenkin toivoisin, että saisin edes jotkut ihmiset ajattelemaan tätä asiaa. Meri alkaa pienestä purosta. tiedostavia ihmisiä on, mutta hupenevissa määrin. En halua edes ajatella millaisessa tilassa olemme kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Tekstiä lukiessasi ajattelet luultavimmin, että olen vain pelkkä negatiivinen oman elämänsä mielensäpahoittaja. Se pitää paikkansakin, tietyiltä osin. Mutta voitko itse muka kiistää, etten puhuisi asiaa? Katso ympärillesi. Katso kultaisen verhon taakse, sillä se kulta on pelkkää kiillotettua messinkiä. Olen valmis, todisteita vastaan, korjaamaan ideoitani tässä asiassa. Ihmiskunta ei välttämättä ole niin mätä, ulkokultainen ja tekopyhä, jollaisen kuvan siitä olen saanut. Mutta en ole nähnyt toisaalta kauheammin todisteita sitä vastaankaan. Älykkäitä ja Naisten, miesten ja lasten työt Laura Liuttunen Nykyaikana työelämässä toteutuu suhteellisen hyvin tasa-arvo. Miehet voivat toimia kätilöinä ja naiset voivat sammuttaa tulipaloja. Mutta miten nyky-yhteiskunnassa tehdään kotitöitä? Toteutuuko tasa-arvo yhtä hyvin myös kotona kuin työpaikoilla ja kaikkien perheenjäsenten kesken? Onko olemassa enää niin sanottuja miesten ja naisten töitä? Meidän perheessämme näin ei ole. Tarkastelkaamme asiaa nuoren näkökulmasta, tarkemmin sanottuna minun silmieni kautta. Sukupuoliroolit ovat selvät perheessäni. Äitini tekee ruoan ja siivoaa, kun taas isäpuoleni istuu sohvalla ja harrastaa penkkiurheilua, kun töiltään ehtii. Minä taas opettelen näitä äitini töitä aikuistumiseni ohessa. Pesen joka päivä pyykkiä, tiskaan ja pidän asuntomme yleisestikin siistinä äitini kanssa. Palkkaa en saa kuin ”hyvän mielen” joskus voimille ottavasta työstä. Sekin riittäisi, jos en imuroidessani joutuisi ohittamaan olohuoneen varovasti, ettei isäpuoleni jääkiekkomaraton vain häiriintyisi. Ja kun valitan epätasa-arvosta äidilleni, saan aina kuulla, kuinka kaikki menee oikeasti juuri niin kuin pitää, sillä isäpuoleni maksaa ostamamme ruoan. Meillä aivan kaikkeen sovelletaan seuraavaa sääntöä: jos isä ostaa ruoan, äiti valmistaa sen ja lapsi siivoaa. Jos isä ostaa tavaraa ja äiti sotkee, lapsi siivoaa. Ja jos vielä valitan, saan hoitaa tiskit seuraavallakin viikolla. Välillä sympatiani ovat täysin äitini puolella: onhan se jotenkin ymmärrettävää, että äiti haluaa pitää huolta miehestään ja lapsestaan. Ja silloin ajattelen, että ristiriitaiset ajatukset ovat vain niitä murrosiän oikkuja. Meneehän tämä vaihe joskus ohi, kun muutan omaan asuntoon, hankin töitä ja oman perheen. Mutta sitten kun hankin oman elantoni ja pesen perheeni pyykkiä, en todellakaan aio tehdä sitä yksin tai laittaa lastani tekemään töitä puolestani. Mieheni saa hoitaa yhtä lailla omat pyykkinsä ja imuroida vuorotellen sen olohuoneen maton sillä aikaa, kun minä katson jääkiekkoa. 23 vuosikirja2015.indd 23 27.4.2015 16.59 KOLUMNIT Pitääkö Suomessakin alkaa pelkäämään sanojaan? Sakari Korpikallio Otin eräänä päivänä valokuvan, jossa poltetaan sanomalehti. Tuo sananvapauden symboli roihusi näyttävästi kuin Olympiatuli, ja olin varsin tyytyväinen työni jälkeen. Kuvaa muokkausohjelmaan siirtäessäni aloin kuitenkin naureskella mielikuvalle siitä, millaista elämästäni tulisi kuvan julkaisemisen jälkeen maailmassa, jossa sananvapausfanaatikot toimisivat samaan tapaan radikaalien jihadistien kanssa ja likvidoisivat jokaisen heidän aatteensa symbolin loukkaajan. Vakavalle asialle ei saisi naureskella. Alkuvuodesta aivan liian moni on joutunut kokemaan kauheuksia ja menettänyt henkensä hyökkäyksissä uskonnonloukkausten ja “liiallisen” sananvapauden käytön vuoksi. Pariisin tapahtumat 7.–9. tammikuuta ja Kööpenhaminan tapahtumat 14. ja 15. helmikuuta järkyttivät erityisesti Euroopassa ja ovat aiheuttaneet laajoja turvatoimia esimerkiksi Belgiassa. Sa- nanvapaus on ollut Euroopassa korkealle nostettu arvo satoja vuosia, ja se on ollut varsin hyvinvoivaa poikkeusaikoja lukuun ottamatta. Se panee miettimään, ollaanko nyt tilanteessa, jossa joutuu varomaan sanojaan väkivallan pelossa? Sananvapausfanaatikkojen pelkääminen on täysin absurdi ajatus. Tottahan se on, varsinkin jos ajattelee esimerkkinä itseään. 27.3. Venäjän oppositiojohtaja Boris Nemtsov murhataan. Onhan Venäjä Venäjä ja täysin eri asia kuin Suomi, mutta varsin lähellä, ja onhan 2000-luvulla murhattu myös Ruotsin ulkoministeri. Mitä helvettiä Euroopassa tapahtuu? Naurettava ajatus sanomalehden polttamisen todistamisesta ja sen seurauksista on tuonut ajatukset poliittisiin murhiin. Onko sananvapaus sittenkään totta? Eihän tätä menoa vaadi kuin hieman korkeamman statuksen julkisuudessa ja kuvaan liitetyn tekstin, jossa puhutaan sananvapautta vastaan tai kerrotaan jonkin lehdessä olevan asian olevan roskaa saadakseen salamurhaajat peräänsä. Kuulostaa naurettavalta, mutta onko se sitä? Ovathan maahanmuuttokriittiset poliitikot Suomessakin saaneet uhkauksia ääri-islamistijärjestö ISISiltä. Tuleeko pian aika, jolloin muutkin kuin jihadistit käyttävät järjettömältä kuulostavaa väkivaltaa viattomia ihmisiä kohtaan vain aatteensa puolesta sananvapauden vuoksi? On myös korostettava, ettei islamissa uskontona tai islaminuskoisissa ihmisissä ole mitään vikaa, ja ovathan muutkin suorittaneet raakoja viattomien ihmisten lahtaamisia. Niissä on kuitenkin syynä olleet ennemminkin mielenterveysongelmat kuin uskonto. Näkisipä tulevaisuuteen tietääkseen. Lukiodiplomit Liikunnan lukiodiplomi Veera Väkiparta Kuvataiteen lukiodiplomi Karoliina Ainosvuo Tiina Soukka Median lukiodiplomi Pauliina Baltzar Siri Helstén Kiira Korhonen Janita Lahtinen Meri Lehtinen Aino Manninen Kiira Telford Alma Vänttinen Karoliina Ainosvuo, ”Lokeroimaton Tove” 24 vuosikirja2015.indd 24 27.4.2015 16.59 KOLUMNIT Ask.fm on karsinogeeni Aleksandra Kunnas Uteliaisuus on inhimillisyyden ja elämänhalun täydellisin ilmentymä. Mitään ihmisluonnon piirrettä en arvosta kuten tiedonjanoa, halua päihittää oma tietämättömyytensä ottamalla asioista selvää. Koen itsenikin melko uteliaana ihmisenä, jota kiinnostaa melkein kaikki mikä vastaan kävelee – kun tilaisuus iskee, miksei saman tien ottaa selvää? Okei, myönnetään. Oma uteliaisuuteni ilmenee pääasiassa aivan älyttömänä stalkkaamisena. Kyllä, olen kirjaimellisesti stalkkeri. Ja kaikki menee. Mikään ei piristä päivää kuten kaverin entisen säädön nykyisen jätkän kummitädin lesken kaiman koirille omistetun Instagram-tilin läpi koluaminen. Ja tähän saatan käyttää tunteja päivässä. siä. Kyllä, ihan mistä vain. Kukaan ei määrittele, mitä kysymysten on koskettava. Vastaanotettuaan ja vastattuaan kysymykseen, tulevat kysymys ja siihen annettu vastaus kaiken kansan saataville internetin ihmemaailmaan. Jos anonyyminä lähetetyt kysymykset eivät innosta, voi palvelun käyttäjä halutessaan evätä hänen elämästään palavasti tietoa janoavilta tuntemattomilta oikeuden itsensä toteuttamiseen. Tämä toiminto todennäköisesti puolittaa saapuvien kysymysten määrää, etkä joudukaan enää välttämättä kohtaamaan kerkeää tivaamista päiväsi kulusta, suhtautumisestasi sinua ympäröiviin ihmisiin, saati mahdollisten seksikumppaniesi määrästä ja/tai laadusta. Mutta rajansa kaikella. Omalla kohdallani se tiivistyy suhtautumisena Ask.fm-nimistä sovellusta kohtaan, joka luettelee juuri nimenomaan uteliaisuuden yhdeksi viidestä perusarvostaan. Ja miksikö minä, ihminen, joka luokittelee täysin tuntemattomien ihmisten elämien tutkimisen lähes harrastuksekseen, vastustan askia? Eikö minun kuuluisi pomppia tasajalkaa ja huutaa hallelujaa, kirjautua sisään ensimmäisenä aamulla ja ulos viimeisenä illalla ja selvittää kaikista ja kaikesta kaikki? Ask.fm:ssä, eli tuttavallisemmin askissa, käyttäjä luo itselleen sivun, jonne kuka vain voi omalla nimellään tai anonyymisti lähettää kysymyk- Koen Ask:fm:ssä vallitsevan itsekeskeisyyden riemujuhlan vastenmieliseksi. Lähtöoletus käyttäjätiliä luodessa on, että olen niin kiinnostava, että ihmiset uhraavat aikaansa ja vaivaansa kyselläkseen juuri minulta niin mielipiteitä, neuvoja kuin kokemuksia. Totta kai kaikkia kiinnostaa mun mielipide sun kengistä. Se, hävitänkö lauantaiaamuisen krapulani appelsiini- vai omenamehulla on päivän sana, ja elämän kannalta on välttämätöntä tietää, että Tomppa ei tullukkaa hapee vaikse sano nii ja ny joudun venaan bussia varmaan jonku tunnin sateessa, kyselkää murut, se piristää! Kaikesta tästä huolimatta myönnän, että myös minä eksyn käyttämään tätä itsensä korostamisen multihuipentumaa, pieninä annoksina kerrallaan. Juuri niin pieninä, etten ehdi täysin kadottamaan uskoani ihmisyyteen. Loppujen lopuksi se, että huomiohakuiset draamakuningattaret julistavat kuolettavaa kurjuuttaan suoraan koko kansan ulottuville, on lähes piristävää. Luen, tuomitsen ja tunnen suurta tyydytystä. Suurin syy, miksi en tee omaa käyttäjää Ask.fm:ään, on haluni keskustella ihmisten kanssa asioista suoraan. Jos joku haluaa kysyä minulta jotain, kysykööt, ja mitä todennäköisimmin vastaan – ilman, että keskustelumme syötetään hopeatarjottimella nettiin. Suu auki bussissa Marissa Rintala Istun bussissa aamulla kello kahdeksan. Olen matkalla kouluun. Huomaan, että vieressäni istuva nainen nostaa laukun syliinsä, pukee sormikkaansa ja yrittää hinautua minua kohti vinkiksi siitä, että hän on nousemassa. Käännyn vilkaisemaan naista odottaen, että hän avaisi suunsa. Mitään ei kuitenkaan kuulu. Ihmiset välttelevät kaikin keinoin tilannetta, jolloin heidän pitää ääneen kertoa olevansa jäämässä pois bussista. Vaikka nautin itsekin bussin hiljaisuudesta ja ärsyynnyn turhanpäiväisestä juttelusta tuntemattoman vierustoverin kanssa, en kuitenkaan haluaisi tämän menevän liian pitkälle. pystyä ilmoittamaan kahta sanaa vaativa asiansa tuntemattomillekin ihmisille. Olen huomannut erään rituaalin, jonka ihmiset toistavat busseissa yrittäessään viestiä siitä, että heidän on aika nousta. Kun stop-nappia on jo painettu, ei voi enää turvautua selkeään vinkkiin. Pukeutuminen, suureleisesti laukun nostaminen syliin ja kääntyminen vierustoveria kohti, ovat merkkejä siitä, että sinun on aika väistää kanssamatkustajaasi. Vaikka olen itsekin ujo ja vähäsanainen vieraassa seurassa, mielestäni ala-asteelta päässeen pitäisi Toki elekieltä osaa varmasti jokainen lukea, mutta olisi mukava tietää, onko nouseminen tarpeellista ilman erillistä varmistusta ja arvailua. Sen lisäksi suomalaisten olisi hyvä ryhdistäytyä sen verran, että ottaisivat tavoitteekseen ilmoittaa asiansa ääneen. Huolestuttavaa, kuinka suuri kynnys oman suunsa aukaisemiseen on. Pieni kommunikointi tuntemattomien kanssa voisi tehdä hyvää. 25 vuosikirja2015.indd 25 27.4.2015 16.59 REPORTAASI Sama matka, aina erilainen kokemus Katariina Kankaansivu Joka aamu lähden kotoa kohti bussipysäkkiä varhain aamulla. Näin talvella pakkanen puree heti jo ovella poskipäitä, eivätkä lumiaurat ole vielä ehtineet käydä auraamassa lumen sekaan tietä. Eilen kotitietä kävellessäni sain hammasta purren yrittää pysyä pystyssä. Tuntui, kuin ottaisi askeleen eteen valuen samalla kolme taakse. Sormia paleli, vaikka olin muistanut ottaa nahkakintaat kerrankin mukaan. Viileä ulkoilma tuntui nenässä, poskissa ja leuassa. Huivin jostain välistä kylmyys oli päässyt myös kaulaan. Kävelin rivakasti, jotta tulisi lämpöisempi ja ehtisin varmasti bussiin. Vilkaisin vähän väliä kelloa, vaikka tiesin kyllä lähteneeni ajoissa liikenteeseen ja kelloni olevan muutaman minuutin edellä. Missään ei näkynyt siihen aikaan kävelijöitä, mutta Kangasalantie oli täynnä autoilijoita. Tultuani vihdoin pysäkille seisomaan asetuin suunnilleen samalle kohdalle kuin aina ennenkin. Pian alkoi muitakin asuinalueen tuttuja kasvoja saapumaan pysäkille. K-Citymarketin nuori miesvartija poltti joka-aamuisen tupakkansa puhaltaen keuhkoistaan näyttävästi ulos savut, jotka sitten leijuvat kanssaodottajien luokse. Saman teki noin 40-vuotias mies, joka jälleen kerran tuli kiireellä viimeisillä minuuteilla odottelemaan bussia. Muutama vanhempi naishenkilö puhui takanani tuttavalliseen sävyyn maailman menosta, mutta pienellä varauksella. He taitavat olla vain tuttuja saman pysäkin kautta. Muutama nainen piti silmiään kiinni. Joku teini-ikäinen tyttö leikki alahuulensa lävistyksellä kuulokkeet korvissaan. Leppoisen näköinen nainen luki innostuneena paksua kirjaa koko matkan. Kiinnitin huomiota myös vastapäätä istuvaan henkilöön. Selvästi ulkomaalaista perimää. Hän luki Helsingin Sanomia kiinnostuneena. Hänessä ei ollut muuta erikoista, mutten osannut sanoa kumpaa sukupuolta kyseinen henkilö oli. Yritän karistaa ajatukseni henkilöstä katsomalla ulos pimeyteen. Muutaman yrityksen led-kyltit ja McDonald’sin logo paistavat silmiin. Bussissa oli ihanan hiljaista. En jaksaisi pölistä heti aamusta vielä väsyneenä ihmisten kanssa. Aamuisin olen tyytyväinen suomalaisten bussikäyttäytymiseen. Kaikki ovat hiljaa. Suhteellisen kova ääni herätti minut ja huomasin vanhemman tummaan pukeutuneen herran jäävän pois bussista. Kohta siis tulisi minunkin pysäkkini. Mies tönäisi ohi mennessään minua. Katsahdin hänen peräänsä kohteliasta anteeksipyyntöä odottaen, mutta sitä ei kuulunut. Enkä yllättynyt siitä. Bussi hiljensi pysäkille heilahtaen ja ovista puskeutui kylmää ilmaa sisään miehen jäädessä. Odotin hetken, kunnes painoin punaista nappulaa kuullen pysähtymisäänen soivan. Nousin ylös ja tasapainoa haastaen kävelin keskiovelle. Henkäisin ennen ulos astumista vetäen samalla lapaset käsiin, että tarkenisin uhmata kylmyyttä. Toinen naisista oli kuin karikatyyri venäläistaustaisesta naisesta Suomessa. Täydellistä suomea puhuvan venäläisnaisen paljasti vain tuttu aksentti sekä lauseiden sanajärjestys ja sanojen taivutustavat. Karikatyyriseksi naisen teki hänen puheenaiheensa, mutta myös vetyperoksidilla vaalennetut hiukset, kirkkaanpunaiset huulet, pari senttimetriä korkeiden korkojen takia erilainen kävelytyyli ja turkistakki sekä -hattu. Vihdoin bussi saapuu, joka ei ole kuin viisi minuuttia myöhässä. En edes muista, koska viimeksi bussi olisi tullut vähemmän kuin viisi minuuttia myöhässä. Nenä jäässä ja sormet kohmeessa heilautin pinkkiä bussikorttiani merkiksi ja nousin bussiin. Vilkuilin ympärilleni nopeasti etsien paikkaa johon istuutua. Puolitäydessä bussissa paikkoja riitti, joten istuuduin neljän henkilön paikalle. Selkäni oli menosuuntaan ja oikealla puolellani istui siististi pukeutunut tukevampi mies, joka ei näyttänyt pistävän pahakseen istuutumistani. Matkan aikana pystyin katsomaan mitä kaikki tekivät, kun kasvoni olivat kohti bussin perää. Bussin lämpö tuntui hyvältä kasvoilla ja oli hyvä istuutua seisomisen jälkeen pehmeälle penkille. 26 vuosikirja2015.indd 26 27.4.2015 16.59 HENKILÖT Ei koskaan kahta samanlaista päivää Joonatan Tuutti Haastattelin Sammon keskuslukion rehtoria Tuija Ylöniemeä 23.3. hänen kansliassaan. Kysyin lukiomme rehtorilta hänen mielipiteitään muun muassa syksyllä 2016 alkavista sähköisistä ylioppilaskirjoituksista ja lukioihin kohdistuvista säästöistä. Millaista työsi on ja mitkä ovat sen suurimmat haasteet? Työ on erittäin vaihtelevaa, sillä jokainen päivä on erilainen. Se tuo myös suurimmat haasteet. Päivän mittaan tapahtuu myös erilaisia asioita, koska koulussa on paljon opiskelijoita. Näetkö suuressa opiskelijamäärässä myönteisiä tai kielteisiä puolia? Täällä on valtavan hyvät valinnanmahdollisuudet. Näin iso lukion koko ei kuitenkaan tue yhteisöllisyyttä. Mistä pidät työssäsi eniten? Tässä saa olla koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa. Työssä yritetään koko ajan tehdä opiskelijoiden opiskelujen edellytykset mahdollisimman hyviksi. Kuuluuko työhösi sellaisia asioita, jotka eivät ole niin mieluisia? Säästöt ovat olleet ikäviä koko koulun kannalta. Ikäviä asioita ovat myös opiskelijoita koskettavat erilaiset henkilökohtaiset esteet, joita joudutaan purkamaan opiskelun etenemiseksi. Mitä mieltä olet lukioihin kohdistuvista säästötoimista? Tampereen kaupunki ei onneksi enää tulevaisuudessa joudu säästämään, vaan säästöt näkyvät tällä hetkellä esimerkiksi siinä, että rinnakkaisryhmiä ei ole tarpeeksi ja valinnaisuus on vähentynyt. Tämä voi vaikeuttaa opiskelijoiden etenemistä opinnoissaan. Ensimmäiset sähköiset ylioppilaskokeet järjestetään syksyllä 2016. Koko tutkinto suoritetaan sähköisesti vuodesta 2019 alkaen. Mitä mieltä olet uudistuksesta? Uudistus on hyvä, jos sillä lisätään opiskelijoiden tietoteknisiä taitoja esim. kurssisisältöjen puitteissa. En näe, mitä järkeä uudistuksessa olisi, jos itse ylioppilaskoe ei muuttuisi muuten kuin siten, että se suoritettaisiin sähköisesti. Jos uudistus ei tuo mitään uutta kokeeseen, en näe, mitä järkeä siinä on, mutta jos koe muuttuu jotenkin uudistus on järkevä. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää opiskelijoille? Lukioaika on todella ihanaa ja kehittävää aikaa. Toivoisin, että osaisitte nauttia tästä ajasta muistaen kuitenkin opiskella kunnolla. Ruokalan pöydät siisteiksi! ”Isä kysyi, oonko mä menossa strippaamaan” Ada Nuutti Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta tankotanssi? Itse ainakin yhdistän tankotanssin strippiklubilla tanssiviin vähävaatteisiin naisiin – ei siis se kaikista positiivisin mielleyhtymä. Edessäni istuu iloisesti hymyilevä nainen. Hän on Jenna Välkki, 20, Studio Moven tankotanssiopettaja. Tankotuntimme on juuri päättynyt. Juttelemme niitä näitä ja meille käy ilmi, että Välkki on itsekin entinen Sammon keskuslukion opiskelija. Jenna Välkki on tanssinut nuoresta asti, mutta 16-vuotiaana hän kuuli, että Studio Movella aloitetaan tankotanssitunnit. Jo vuoden päästä Välkki toimi itse tankotuntien vetäjänä. Nyt hän on harrastanut tangolla kieppumista yhteensä 4 vuotta. Kun kysyn, onko Välkille tullut vastaan tilannetta, jossa hän on joutunut häpeämään lajiaan, Välkki vastaa heti, ettei ole tullut: nykyään ihmiset tietävät, mitä tankotanssi on. Vanhemmalle väestölle täytyy kuulemma joskus hieman selventää. Toisin kuin monella muulla, Välkillä ei ollut ennakkoluuloja tankotanssia kohtaan ennen lajin aloittamista. ”Mä tiesin jo aiemmin, mitä tää on” hän toteaa. Heti perään Välkki kuitenkin naurahtaa, että esimerkiksi isä oli kysynyt, onko hän menossa strippaamaan. Välkki toimii tällä hetkellä vain opettajana. Hän kertoo, että päivän aikana voi olla viisikin tankotuntia vedettävänä. Välkin mukaan Suomessa pystyy kuitenkin elättämään itsensä myös pelkillä esiintymisillä: keikkoja saa muun muassa pikkujouluihin ja jopa häihin. Suomessa ei ole erillistä koulua, jossa voisi kouluttautua tankotanssijaksi tai lajin opettajaksi. Välkilläkään ei ole ohjaajataustaa. ”Tunneilla käyminen riittää. Kunhan oppii liikkeet, pystyy yleensä opettamaankin” Välkki kertoo. Tankotanssi on alun perin ollut akrobaattinen miesten laji. Eroottinen sävy siihen on tullut vasta myöhemmin. Tankotanssi on kuitenkin taas menossa takaisin akrobaattisempaan suuntaan, Välkki valottaa meille lopuksi. Kiitämme Jenna Välkkiä haastattelusta ja pyydämme häntä vielä näyttämään muutamia liikkeitä tangolla. Tämän jälkeen en voi muuta kuin todeta, että tankotanssi on vaativa laji, jossa tarvitaan todellista voimaa. Tankotanssijat ovat kovakuntoisia ihmisiä, eivät huomionhakuisia ketkuttajia. 27 vuosikirja2015.indd 27 27.4.2015 16.59 MENESTYJÄT Urheilutuloksia 2014–2015 YLEISURHEILU KORIPALLO Reetta Hurske -MM-19 100m aj. 7. -SM-19 100m aj. kultaa -SM-19 pituus hopeaa Tommi Rasi -PM-16 kultaa -Baltic Sea Basketball Cup 2. -osallistuminen European Youth Basketball League -SM 1 HNMKY Topias Koukkula -SM-19 pituus kultaa Topi Lahtinen -SM-17 200m ej. pronssia Eliisa Räsänen -SM-19 800m hopeaa SALIBANDY Classic Naiset SM-hopea, Suomen Cup- hopea 2014 ja Suomen Cup -kulta 2015: Anni Järvinen, Sanna Salonen ja Mona Takalo Koonnut: Pasi Mäenpää -IFAGG World Cup II osakilpailun pronssi 2015 -IFAGG World Cup III osakilpailun hoepa 2015 -junioreiden SM-kulta 2014 UINTI Anna Mäkinen -osallistuminen aikuisten EM-uinteihin -SM rintauinti 50m 2. MELONTA Koovee Tytöt SM-hopeaa: Kristiina Tarkiainen, Veera Kauppi, Oona Kauppi, Tuulia Aho ja Hanna Puolakka Olivia Malinen -osallistuminen nuorten MM-kilpailuihin -PM- ja SM- juniorisarjoista mitaleja Tyttöjen U19 MM-hopea: Anni Järvinen, Sanna Salonen, Oona Kauppi, Veera Kauppi ja Annika Kulmala NYRKKEILY JÄÄKIEKKO Aleksi Mäkelä -U20 MM-kisat PYÖRÄILY Aleksi Niemi -aikuisten MC-edustus sprintissä -nuorten MM-sprintti 4. ja nuorten MM-viesti 8. -SM-mitaleita 3x1, 1x2 ja 1x3 B2 SM 1. Ilves: Henrik Kärkkäinen, Teemu Mikkonen, Antti Torikka, Ville Sullanmaa, Tuukka Virtanen, Lauri Kuusinen, Eetu Haavisto, Jan Silvala TANSSI Vili Mustonen, Anton Kuukka, Pyry Hyrkkönen -SM-18 viesti 2. TENNIS LENTOPALLO Roosa Timonen -naisten SM-hopea Anssi Pajukanta -SM-17 100m pronssia Valtteri Toimela -SM-19 400m aj. kultaa HIIHTOSUUNNISTUS Vili Mustonen -SM 18v 2. SUUNNISTUS Daniela Ohman -U19 EM-kisat -U20 MM-karsinnat -naisten SM-hopea Oona Yli-Pekkala -naisten SM- hopea Niko Lintula ja Nico Nurmesniemi -juniorien Pohjois-Euroopan mestaruusturnaus kultaa Tanja Tuomi -21v SM-kulta -18v SM-kulta Naisten ja 18v nelinpelissä SM-kulta: Tanja Tuomi ja Roosa Timonen jOUKKUEVOIMISTELU Janica Berg, Liisa Lepola, Ella Ratilainen, Adeliina Sulkanen ja Elena Ticklen: -IFAGG junioreiden MM-hopea 2014 -IFAGG junioreiden maakilpailun MM-kulta Donat Viktorov -2014 EM-kisoihin osallistuminen Anniina Potkonen -SM16 – Maantiepyöräily- aika-ajo 3. Roosa Ståhlberg ja Johannes Saaristo -vakiotanssien MM-kisojen 26. -SM-kulta alle 19-vuotiaat SOUTU Anniina Potkonen -ALFARACE KV-kisat 1000m A-tytöt 2. -SM-kisat ulkona 3x1 ja 4x2 -SM-kisat ergosoutu 6x1 RATSASTUS Miisa Pulkkanen -GP Ypäjä 1. ja GP Norja Drammen 5. -Pohjoismaiden ja Baltian mestaruus joukkuepronssi (juniorit) -SM 3. (juniorit) -SM-halli 3. (juniorit) 28 vuosikirja2015.indd 28 27.4.2015 16.59 MENESTYJÄT Mikko Havulehto tähtää huipulle Juliana Pirttisalo Mitä harrastat ja miksi olet valinnut kyseisen lajin? Amerikkalaista jalkapalloa. Aloitin harrastuksen, koska myös isäni, setäni ja enoni harrastavat lajia tai toimivat muuten vain sen parissa. Heidän ansiostaan olen kasvanut lajiin. Minkä ikäisenä aloitit? 10-vuotiaana, koska sitä ennen Seinäjoella ei ollut juniorijoukkuetta. Nyt olen harrastanut lajia 10 vuotta. Mitkä ovat lajisi ydinasiat? Pelissä 11 hyökkääjää yrittää joko juosten tai heittäen edetä maalialueelle pallon kanssa. Tätä yrittää estää 11 puolustajaa. Hyökkääjillä on neljän yrityksen verran aikaa edetä 10 jaardin matka. Jos he pystyvät etenemään tämän matkan, he saavat uudet neljä yritystä. Mitkä ovat harrastuksesi hyvät puolet? Entä huonot? Parhaimpia puolia ovat pelit ja joukkuekaverit. Olen saanut monia hyviä kavereita joukkueestani. Huonoihin puoliin kuuluu suuri loukkaantumisriski, sillä ulkopuolisen silmään suuret hartiasuojat eivät todellisuudessa suojaa muuta kuin taklaajaa, ei taklattavaa. Lisäksi pelikentällä pitää näyttää mahdollisimman hyvältä, mistä syystä omalla pelipaikallani käytetään mahdollisimman pieniä hartiasuojia. Mitä tavoitteita sinulla on lajissasi? Suomenmestaruus, jonka jälkeen haluan jatkaa uraani juniorimaajoukkueesta miesten maajoukkueeseen ja saada peliaikaa siellä. Kenelle suosittelisit lajia? Kenelle tahansa 10–30-vuotiaalle miehelle, joka on kiinnostunut lajista. Henkilön fyysisellä koolla ei ole paljoa merkitystä, sillä kaiken kokoisille löytyy pelipaikka. KUVA: INKA UUSI-POHJOLA 29 vuosikirja2015.indd 29 27.4.2015 16.59 Viestinnän kuulumisia Jouni Sarpola Kulunut lukuvuosi on ollut viestinnällä työntäyteinen ja haastava. Tämän vuoden merkittävin uudistus on ollut SamkeTV:n aloitus. Tätä kirjoittaessa olemme saaneet valmiiksi kaksi lähetystä ja kolmatta valmistellaan parhaillaan. Tuotannon toteuttaminen on ollut iso ponnistus opiskelijoiltamme, jotka ovat tehneet toimitustyötä muiden opintojen ohessa. Tuotantoa olemme toteuttaneet yhdessä Monitor 13 -mediapajan kanssa ja haluankin kiittää Kari Lehtosta hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Toivon, että saamme uutisille jatkoa myös ensi lukuvuonna. Yhteisöllisinä elementteinä viestinnälle on tullut liikunta- ja raittiuskerho Viestinnän vauhti sekä opiskelijoiden itse suunnittelemat viestintälinja-hupparit. Suunnittelijoina toimivat graafisen suunnittelun opiskelijat. Opiskelijamme Ella Annala on suunnitellut tilauksesta Tampereen aikuislukiolle uuden logon. Tämänkin projektin aloitimme mainitulla kurssilla. Opiskelijamme Nikke Sillanpää ja Sara Ahonen edustivat kouluamme Tampereen lyhytelokuvajuhlien nuorisotuomaristossa maaliskuussa. Viestinnän ainekillan puheenjohtaja Elviira Luoma ja viestinnän opiskelija Janita Karra osallistuivat Your Europe Your Say tapahtumaan Brysselissä 23.– 25.4. Tampereen poikateatteri valittiin Ramppikuumeeseen esityksellään ”Lunastus”. Poikateatteria vetää ilmaisutaidon opettajamme Jyri Siimes. Sammon keskuslukion opiskelijoista mukana ovat Ville Rossi, Sakari Korpikallio ja Peitsa Leinonen. Marraskuussa opiskelijamme suunnittelivat ja pitivät mediakoulun huoltajille avoimien ovien päivänä. Ohjelma oli onnistunut ja haluankin kiittää kaikkia työpajojen vetäjiä. Mielestäni tätä perinnettä kannattasi jatkaa. Syksyllä valokuvauskurssin opiskelijat osallistuvat Metro Photo Challenge –kisaan. Lisäksi olemme jatkaneet kv-projekteja. Tänä vuonna olemme koordinoineet ASEF:n alaisuudessa ClassNetNews –projektia, jossa olemme tehneet uutisia mittavan yhteistyöverkoston kanssa. Maita mukana on ollut kymmenkunta, kouluja toistakymmentä ja opiskelijoita lähes 150. Kanssani projektia on vetänyt lehtori Maija Ojutkangas, jonka kanssa on ollut ilo työskennellä. Tänä lukuvuonna ohjelmassa oli myös Median makupaloja luentosarja. Sarja koostui kuudesta media-alan ammattilaisen luennosta. Näissä puheenvuoroissa luennoitsijat avasivat median ammattikuvaa omasta näkökulmastaan. Luentosarja oli yleisölle avoin ja luennoilla kävikin mukavasti väkeä omien opiskelijoidemme lisäksi. Lopuksi katsaus tulevaan: ensi lukuvuoden isona projektina tulee olemaan musikaali, jota valmistellaan jo kovaa vauhtia. Käsikirjoitus valmistuu tänä keväänä ja suunnitelmissa on saada vihdoin asianmukainen teatterivalaistus auditorioon. Näillä näkymin asennus tapahtuu alkukesän aikana. Tämä olisi merkittävä lisäparannus. Hankkeen realisoitumisesta haluan kiittää rehtoriamme Tuija Ylöniemeä. Erityisesti haluan kiittää viestintälinjan opiskelijoita heidän tarttuvasta innostuneisuudestaan ja optimismistaan. Heidän aito halunsa tehdä, oppia ja rakentaa maailmasuhdettaan asettaa asiat oikeaan perspektiiviin myös opettajalle. Näin voimalliseen sitoutuneisuuteen ei voi kuin yrittää vastata samalla mitalla. Nöyrä kiitos teille kaikille! 30 vuosikirja2015.indd 30 27.4.2015 16.59 11I 11J 31 vuosikirja2015.indd 31 27.4.2015 16.59 32 vuosikirja2015.indd 32 27.4.2015 16.59
© Copyright 2024