Naisten, miesten ja lasten työt Ask.fm on karsinogeeni s.25 Hupikuvat

Naisten, miesten ja lasten työt
s.23
”Isä kysyi, oonko mä menossa
strippaamaan”
s.27
Ask.fm on karsinogeeni
s.25
Hupikuvat
1
vuosikirja2015.indd 1
27.4.2015 16.56
Vaihtoehtokansi
KUVA
22
vuosikirja2015.indd 2
27.4.2015 16.56
SISÄLTÖ
1. NUMERO
04 Pääkirjoitus
10 – 11 Tampere Film Festival
28 Urheilutulokset
05 Opiskelijakunnan kuulumiset
13 – 20 Hupikuvat
29 Mikko Havulehto tähtää
huipulle
06 Rehtorin terveiset
21 – 22 Kritiikit
30 Viestintälinjan projektit
07 Penkkarit
23 – 25 Kolumnit
31 Hupikuvat
08 Kulttuurien kohtaaminen
Brysselissä
26 Sama matka, aina eri kokemus
09 Wanhojen päivä
27 Henkilöt
KUVA: JANITA KARRA
33
vuosikirja2015.indd 3
27.4.2015 16.56
PÄÄKIRJOITUS
Uuden opettajan tunnustukset
Outi Koivu
Kun minua noin vuosi sitten pyydettiin journalismin opettajaksi Sammon
keskuslukioon, olin äimistynyt. Olin
tehnyt opettajaharjoitteluni koulussa kyseisen lukuvuoden aikana, mutta
pyyntö tuli silti yllätyksenä. Ensinnäkään en ollut ajatellut, että silloinen
opettaja oli aikeissa siirtyä toisiin tehtäviin. Toisekseen olin kuvitellut, että
olen liian kokematon opettajaksi.
Otin kuitenkin paikan vastaan ilomielin. Sen jälkeen vietin ikimuistoisen kesän Iltalehden viihdetoimittajana: opin klikkausotsikoiden salat ja
sen, että joihinkin julkisuuden henkilöihin saa yhteyden vain sähköpostilla,
keskellä yötä. Viihdesisältöjen tahkoaminen vaihtui syksyn alussa ajankohtaisohjelman tekemiseen, kun aloitin
työt Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa.
Piti oppia tekemään pitkäjänteisesti
töitä, sillä laadukkaan televisio-ohjelman tekemiseen menee jopa viikkoja.
Se oli jotain aivan muuta kuin lehtipuolella, jossa kirjoitin päivittäin keskimäärin yhden ison jutun kainalojuttuineen. Verkkojutuissa päivän tavoite
saattoi olla jopa 15 juttua, mikä tarkoittaa noin kahta juttua tunnissa.
Siitä on laatu jo kaukana.
Syksyllä päivät venyivät pitkiksi, sillä vain kuukausi Ylellä aloittamisen
jälkeen alkoivat ensimmäiset kurssini
opettajana. Toki olin jo opettajaharjoittelijana päässyt suunnittelemaan
yksittäisiä oppitunteja. Oli silti aivan eri asia suunnitella yhtäkkiä kokonaisia kursseja. Vaikeaa mutta mielenkiintoista. Journalismin opettajana
on paljon vapauksia, sillä paine ylioppilaskirjoituksista ja valtakunnallisen
opetussuunnitelman
seuraamisesta
puuttuvat.
Olen äärimmäisen kiitollinen niin
opiskelijoille, koululle kuin Ylen työkavereilleni, että lähes mahdottomalta
vaikuttanut syksyn aikatauluttaminen
onnistui. Kokemuksesta viisastuneena
en tosin ikinä enää aio tehdä yhtä paljon töitä niin lyhyessä ajassa. Julkinen
anteeksipyyntö siis kaikille, jotka joutuivat sijaiskärsijöiksi yltiöpäisen työrupeamani takia.
Edellä sanotun perusteella voi kuulostaa siltä, että syksyni oli silkkaa tuskaa. Oli se paikoitellen sitäkin, mutta onneksi päällimmäisenä jäi mieleen
onnellisuuden tunne. Sekä journalistina että opettajana sain uskomattomia onnistumisen kokemuksia.
Ensimmäisen oman televisiojutun
odottamiseen ja katsomiseen liittyi lapsuuden jouluista tuttua ilonsekaista jännitystä. Opettajana taas sain
huomata, kuinka raikkaita ideoita ja
ajatuksia nuorilla riittää. Monet kerrat hämmästyin sitä lahjakkuutta ja
ahkeruutta, jota koulumme opiskelijoista löytyy.
Tähän lehteen oli tyrkyllä enemmän
juttuja, kuin mitä sivuille mahtuu.
Niinpä Murros tarjoaa tuttuun tapaan
laajan kattauksen, joka edustaa taitavien tekijöiden teksti- ja kuvasadon
parhaimmistoa. Olkaa hyvät!
Päätoimittaja
Outi Koivu
Taittajat
Janita Karra, Henrikki Penttilä, Mari Seppälä ja
Maria Järvinen
Taittopohja
Outi ja Eija Koivu
Tuottaja
Jouni Sarpola
Kansikuva
Julianna Kutvonen
Toimittajat
Journalismi 1 ja 2 kurssien opiskelijat
Kuvat
Valokuvaus 1 ja 2 kurssilaiset sekä CC-lisenssikuvat
4
vuosikirja2015.indd 4
27.4.2015 16.57
LUKIOLAISET
Opiskelijakunnan hallitus
sekä varapuheenjohtajana Otto Mat- Miksi oppilaita ei kiinnosta vaiMikä on opiskelijakunnan halli- tila.
kuttaa?
tus?
Seuraavaksi syvennytään hieman
Olin yllättynyt että viimeksi kun
Koulun käyminen ei ole aina yhtä
helppoa ja mukavaa, eikä erityisestikään jos koulu ei viihtyisä eikä koulu
tarjoa mitään viihdykeitä arjen puurtamisen rinnalla. Siksi meillä Samkessa on koulun opiskelijakunta, joka on
valinnut itselleen hallituksen ajamaan
omia asioitaan ja huolehtimaan opiskelioiden eduista. Koulussamme tärkeässä roolissa on opiskelijakunnan
hallitus, joka edustaa koko opiskelijakuntaa eli opiskelijoita. Muistakaa siis
jokainen on osa tätä isoa järjestelmää
ja jokainen voi halutessaan vaikuttaa
koulumme asioihin.
Nykyisen hallituksen asioita
Hallituksen puheenjohtajan tällä
hallituskadella on toiminut Mari Kalvi
enemmän oppilaskunnan hallituksen
toiminnaan. Yksi tärkeimmistä tehtävistämme on ylläpitää ja parantaa koulun yhteishenkeä ja järjestää erilaisia
tapahtumia tylsän arjen keskelle. Viime lukuvuonna järjestimme monille
tuttuja tapahtumia esim. Halloween
tapahtuman, pikkujoulut, pääsiäistapahtuman, vapputapahtuman sekä kevätpäivän. Muita tärkeitä tehtäviämme
on olla linkki oppilaiden ja opettajien
välillä kuljettaa tietoa sekä olla tietoisia
koulun johdon ajatuksista koulumme
tulevaisuudesta. Hallitus myös valvoo
että koulussa ei tehdä mitään päätöksiä
ilman että oppilaiden ääntä on kuunneltu.
opiskelijakunta vaihtui niin vain harva ykkönen tai uusi kakkonen oli
kiinnostunut siittä että on mahdollisuus vaikuttaa oman koulun asioihin.
Koulussamme on pitkästä aikaa pieni
hallitus, joka on kyllä ahkera ja tekee
parhaansa oppilaiden eteen. Vaikuttaminen koulun asioihin on palkitsevaa
kun näkee muiden viihtyvän koulussa hyvin. Muistakaa myös, että ideoitanne voi aina tuoda julki hallituksellemme, sekä myös itse kannattaa tulla
toimintaamme mukaan jos vaan kiinostusta on!
Ystävällisin terveisin Rafaela Dunder & opiskelijakunnan hallitus
Opiskelijakunnan hallitus 2015
5
vuosikirja2015.indd 5
27.4.2015 16.57
REHTORILTA
Noviisina Samkessa
Tuija Ylöniemi
Noviisilla tarkoitetaan arkikielessä vasta-alkajaa, aloittelijaa tai kokematonta.
tomat. Kaikki nämä tilaisuudet olivat onnistuneita yhteisiä hetkiä.
Juuri sellaiselta minusta, keski-ikäisestä rehtorista tuntui, kun elokuun alussa aloitin työt Sammon keskuslukion
vt. rehtorina. Yritin jo etukäteen hahmotella, että millainen
voisi olla Sammon suurlukion opiskelijoiden toimintakulttuuri ja toisaalta ison lukion lukuisten opettajien keskinäinen ilmapiiri. Millainen on yhteisö, jonka 900 erilaista yksilöä muodostaa Sammon keskuslukion harmaiden seinien
ja suurten lasipintojen sisäpuolelle?
Loistava opettajakunta ja innostunut opiskelijakunnan hallitus ovat aktiivisesti olleet mukana kaikissa näissä
tapahtumissa, jotta meidän noviisien olisi helpompaa soluttautua osaksi Sammon keskuslukion yhteisöä. Näin isossa yhteisössä kiinteä yhteisöllisyys on vaikeaa. Jokainen voi
kuitenkin kantaa vastuunsa paremmasta yhteisöllisyydestä, esimerkiksi kutsumalla ventovieraan opiskelijan omaan
ryhmätyöryhmäänsä tai jopa tarjoamaan paikkaa omasta
ruokalan pöydästä, kun muualla on ahdasta.
Sammon keskuslukion uudet opiskelijat saapuivat isona
ryhmänä lukuvuoden aloituspäivänä. Joukossa kulki arkoja, rehvakkaita, vaaleita, tummia, viestintälinjan opiskelijoita, urlulaisia, yleislukiolaisia, tyttöjä ja poikia. Kaikki 250
nuorta olivat tulevia Samkelaisia, jotka olivat aivan yhtä noviiseja kuin minäkin. Parin viikon tehostetun ryhmänohjauksen ja Viikinsaaren ryhmäyttämispäivän jälkeen ykköset osasivat kuitenkin jo huomattavasti minua sujuvammin
kulkea matematiikan siipeen, kuntosalille tai tietokoneluokkaan.
Opiskelu lukiossa voi olla aika raskasta ja puuduttavaa.
Tarvitsemme kaikki näitä yhdistäviä tuokioita työpäiviimme. Tarvitsemme erilaisia mahdollisuuksia kohdata toisemme myös muissa yhteyksissä kuin opettaja- ja opiskelijarooleissa eri puolella luokkahuonetta. Näitä tilaisuuksia ja
uusia tempauksia kehittelemme myös ensi vuonna, kun uudet noviisit jälleen saapuvat Samkeen.
Kakkoset, kolmoset ja nelivuotiset saapuivat kouluun
tottuneesti tuttuihin ruokalan pöytiin kesäkuulumisia vaihdellen. Noviisimaisuutta ei heistä enää huokunut, mutta kirjoittamattomien, minulle outojen sääntöjen mukaan
käyttäytymistä kyllä: ihmeellistä takkien unohtelua ruokalan pöytiin, vihreiden kahvimukien omituisia loppusijoituspaikkoja, tyttöjen pöytää, säbärien pöytää, tuolien kuljettelua ja mukavan kuuloista loputonta lörpöttelyä omissa
pikkuporukoissa kännyköitä näpräten.
Noviisirehtorina ei onneksi ole aina tiedossa, miten pitäisi käyttäytyä. Se antaa mahdollisuuden myös toimia uudella tavalla koko yhteisöä yhdistäen. Käynnistimme ns.
rehtorin tunnit, joissa opiskelijat ja opiskelijoiden esitykset
ovat pääosassa. Avoimet ovet marraskuussa houkuttelivat
koululle huoltajia ja vanhoja Samkelaisiakin. Itsenäisyysjuhlassa joulukuun alussa laulettiin, voimisteltiin ja lakitettiin uudet ylioppilaat. Joulua juhlittiin riehakkaasti opiskelijakunnan pikkujouluissa ja juhlavammin Kalevan kirkon
upeassa joulujuhlassa. Penkkareistakin selvittiin kunnialla
ja Vanhojen juhlat olivat kokonaisuudessaan unohtumat-
6
vuosikirja2015.indd 6
27.4.2015 16.57
PENKKARIT
7
vuosikirja2015.indd 7
27.4.2015 16.57
YEYS2015
Kulttuurien kohtaaminen Brysselissä
Elviira Luoma
Koulustamme valittiin kolme opiskelijaa Brysselissä
23.-25.4.2015 pidettävään Euroopan talous- ja sosiaalikomitean Your Europe, Your Say –tapahtumaan, jossa käsiteltiin ajankohtaisia poliittisia asioita kuten nuorisotyöttömyyttä, ympäristön suojelua ja koulutuksen
kansainvälisyyttä. Tapahtumaan valittiin kolme opiskelijaa jokaisesta Euroopan Unionin jäsenmaasta.
Ensimmäisenä aamuna menimme katsomaan nähtävyyksiä ja
kiertelemään kaupunkia. Iltapäivällä oli tervetuliaisseremonia,
jonka teemana oli Spring of Optimism. Perjantai alkoi jokaisen maan valmistamilla esityksillä. Päivällä pidimme tuokion,
jossa saimme valmistella ehdotuksia paremman Euroopan rakentamiseksi, joista kolme parasta valittiin edelleen komitean
käsittelyyn.
Matka oli opettavainen, antoisa ja rentouttava. Meille kaikille
vierailu oli ensimmäinen kerta kauniiseen Brysseliin, joka tarjosi monia kulttuurisia kokemuksia. Upean, erilaista arkkitehtuuria tarjoavan, kaupungin kokeminen ja 27 eri maasta kotoisin
olevien opiskelijoiden tapaaminen loi jälleen uutta perspektiiviä elämään.
8
vuosikirja2015.indd 8
27.4.2015 16.57
WANHAT
9
vuosikirja2015.indd 9
27.4.2015 16.58
NUORET
Tampere Film Festival 2015
Sara Ahonen
”Toivottavasti nautitte näytöksistä seuraavien päivien aikana”, kuuluu toivotus Tampereen elokuvajuhlien, tutummin Filkkarien,
avajaisnäytöksessä. Jo 45. kerran pidettävä tapahtuma potkaistaan virallisesti käyntiin keskiviikkona 4.3.2015 loppuunmyydyssä salissa. Tästä näytöksestä alkaa minun matkani
keskellä elokuvajuhlien humua.
Ulkona sataa räntää, kun juoksen bussipysäkiltä ihmisiä vilisevään Plevnan aulaan.
En näe tuttuja kasvoja, enkä tiedä minne
mennä, joten istahdan aulan penkeille jännittyneenä. Ihmisiä tulee ja menee edestakaisin, ja erityisesti lippujonoissa on ruuhkaa. Näen sinertäviä festivaalipasseja kauloissa, odottavia
katseita ja Ylen videokameran pystytettynä ovelle.
Vihdoin näen tuttuja, kun paikalle saapuu Tampereen
elokuvajuhlien nuorisotuomaristo, johon kuuluvat lisäkseni Nikke Sillanpää,
Tuomas Aro-Heinilä,
Valtteri Luostarinen
sekä Sini-ida Heiskanen. Pian meidät
ohjataan Media 54
-rakennuksen festivaalikeskukseen, jossa
saamme kaulaamme
ikiomat kuvalla varustetut festaripassit ja
paljon ohjeita loppuviikkoa
varten. Sitten astelemmekin jo ensimmäiseen
näytökseemme.
Olen koko torstain koulupäivän levoton. Kun vihdoin
pääsen lähtemään koulusta ensimmäiseen arvosteltavaan
näytökseen, olen vielä aiempaa malttamattomampi.
Näytöksessä näytetään kahdeksan eri lyhytelokuvaa, joiden toteutustapa vaihtelee laidasta laitaan. Lähes puolitoistatuntinen sisältää sekä naurua että haikeaa kuvausta esimerkiksi perheriidoista.
Näytöksen jälkeen suuntaamme festivaalikeskukseen
tekemään päätöstämme. Päätös pelkästään ensimmäisen
näytöksen top-3 lyhytelokuvista on hankala. Hetken asiaa puituamme päädymme kuitenkin lopputulokseen melko yksimielisesti.
Festaripassilla on mahdollista päästä katsomaan myös
muita elokuvia tuomaroitavien lisäksi. Niinpä suuntaamme
päätöksenteon jälkeen kahden muun tuomarin kanssa kat-
Tunnelma salissa on jännittynyt. Tilanne
on minulle aivan uusi kaulassa roikkuvine passeineen ja koko tapahtuman luomine mahdollisuuksineen. Eteen mennessämme kukitettavaksi
tunnen jopa erittäin suurta hämmästystä: miten
minä, pikku tyttö, olen päätynyt tänne, keskelle
suurta maailmaa?
Näemme muutamia lyhytelokuvia, jotka johdattelevat
tulevaan viikkoon. Osa niistä on erittäin abstrakteja.
”Elokuvat ovat taidetta”, toteaa festivaalijohtaja JukkaMatti Laakso useasti esitellessään tapahtumaa. Taiteellisuuden huomaa monesta elokuvasta jo tämän illan näytöksen
aikana - tämä tuntuu siis aivan oikealta paikalta minulle.
somaan mielenkiintoisen dokumentin Matka minuksi. Se
kertoo bloggaajista ja harrastuksen vaikutuksista ulkonäköpaineisiin ja jopa anoreksiaan.
10
vuosikirja2015.indd 10
27.4.2015 16.58
Tunnelmat perjantaiaamuna ovat jännittävät, sillä illalla odottaa Raatihuoneen vastaanotto. Päivämme on
muutenkin pitkä: ensimmäinen arvioitava näytös alkaa jo
12, joten joudumme skippaamaan lopun koulupäivän. Heti
näytöksen perään suuntaamme seuraavaan näytökseen.
Kokoonnumme näytösten jälkeen miettimään jälleen
parhaimpia elokuvia. Näytöksissä nähtyjä helmiä nousee
toisensa perään keskusteltavaksi. Itse olin täysin ihastunut
Lauri Randlan ohjaamaan Sillamäeen sekä Pietari Baggen,
Christer Hongiston, Inka Matilaisen sekä Elisa Ikosen
animaatioon Valvoja. Päätös on melko vaikea, sillä elokuvia
löytyi moneen lähtöön: olimme nähneet esimerkiksi animaatioita, erilaisia ihmissuhteita, ajankohtaisia puhuttelevia aiheita sekä vaihtelevia kuvaustyylejä.
Jätämme päätöksen vielä mietintään ja suuntaamme kaikki omille teillemme pariksi tunniksi.
Lähden kotiin laittautumaan, sillä en halua mennä
kouluvaatteilla illan vastaanotolle.
Raatihuoneella alkaa tapahtua jo kello 18. Tullessani
hieman myöhemmin jään ihailemaan raatihuonetta jo ulkopuolelle. En ole ikinä ennen käynyt sisällä, joten ihmeteltävää riittää myös siellä, sillä rakennus on koristeellinen
ja kauniin vanhanaikainen. Juhlat ovat ehtineet hyvään vaiheeseen ja hienosti pukeutuneita ihmisiä elokuvajuhlilta
on saapunut paljon paikalle. Puheensorinaa kuunnellessani mietin, kuinka oudolta jälleen tuntuu olla tällaisessa tilaisuudessa. Tarjolla on ilmaista ruokaa ja juomaa ja sekä
suomalaisia että ulkomaalaisia elokuvantekijöitä pyörii ympärillä. Viihdymme paikalle saapuneiden nuorisotuomarien
Lauantaina ohjelmamme on paljon vapaampi. Tapaamme festivaalikeskuksella puolen päivän jälkeen, ja jälleen tarjolla on naposteltavaa ja juotavaa. Puheensorinalla ja punaviinin tuoksulla täyttyvässä tilassa alamme käydä
elokuvia vielä kerran läpi. Edellisen illan päätöksemme ei
horju, ja ilmoitamme päätöksestämme järjestäjille. Sitten
suuntaamme Tampereen yhteislukion rauhallisiin tiloihin
suunnittelemaan lausuntoamme ja perusteluitamme.
Nälkä alkaa jo pian iskeä. Onneksi meille on varattu
kello neljäksi ravintola Plevnaan elokuvajuhlien kustantama ruokailu. Valmistuttuamme lausuntomme osalta läh-
demme kävelemään takaisin Plevnalle. Vihdoin ravintolaan
päästessämme ruokailemme tapahtuman toiminnanjohtaja Juhani Alasen sekä tuomaristoassistentti Maria Laxin
kanssa.
Pöydässä vierähtää nopeasti pari tuntia, kun keskustelemme tapahtumasta, alasta ja kuvaamisesta.
Pian päivämme alkaa olla lopuillaan. Osa meistä lähtee
kotiin ja osa taas katsomaan Jan Ijäksen lyhytelokuvia, mukaan lukien minä. Sen jälkeen suuntaan kotiin odottamaan
palkintojen jakoa ja samalla viimeistä päivääni tuomarina.
Sunnuntaina 8.3. kertaan vielä paniikissa puheenvuoroani matkalla Plevnalle. Kello 11 alkaa kenraaliharjoitus ja
tuntia myöhemmin oikea palkintojen jako.
Näen ihmisten virtaavan 500 henkilön saliin. Viime
hetken jännitys iskee, sillä tiedän nuorituomariston palkinnon jaettavan ensimmäisenä. Vaikka repliikkini on lyhyt,
kertaan sitä mielessäni jatkuvasti. Onneksi saimme kuitenkin aiemmin päivällä lunttilaput.
Vihdoin eteen päästessämme minä pääsen aloittamaan
lausuntomme. Jännitys laukeaa nopeasti ja saan kunnian
ojentaa kunniakirjan valitsemallemme voittajalle eli Hamy
Ramezanille uskomattomasta ja puhuttelevasta elokuvasta
Kuuntele. Olen erittäin tyytyväinen valintaamme.
kanssa paikalla reilun tunnin, jonka jälkeen meidän on kiirehdittävä seuraavaan näytökseen.
Viimeinen arvioimamme näytös alkaa kello 20. Olo on
haikea jo näytöksen alussa, sillä se enteilee pahasti koko tapahtuman loppua. Näytöksen jälkeen olo on kuitenkin parempi, sillä se oli paras kaikista näkemistämme – se kruunasi loistavasti kokonaisuuden.
Näytöksen jälkeen päätämme nopeasti ja yksimielisesti
todennäköisen voittajan. Tästä on hyvä jatkaa seuraavana
päivänä.
Seuraamme loppuun palkintojen jaon ja sen jälkeisen
palkittujen elokuvien näytöksen. Kiittelemme toisiamme
hyvästä valinnasta ja yhteistyöstä. Sen jälkeen minun on
pakko myöntää itselleni, että kaikki loppuu aikanaan. Varmaa on kuitenkin, etten kadu päivääkään sitä, että lähdin
mukaan tuomaristoon. Aivan kuin puheessamme kävi ilmi,
olen kiitollinen, että nuoria on huomioitu tapahtumassa
omalla tuomaristolla. Kokemus oli ainutlaatuinen ja unohtumaton, eikä vastaavanlaista tilaisuutta tule todennäköisesti enää koskaan vastaan. Suuret kiitokset kokemuksesta
opettajalleni Jouni Sarpolalle, Tampereen elokuvajuhlille
ja nuorisotuomaristolle!
11
vuosikirja2015.indd 11
27.4.2015 16.58
KUVA: MARIA JÄRVINEN
12
vuosikirja2015.indd 12
27.4.2015 16.58
14D
14C
14B
14A
HUPIKUVAT
13
vuosikirja2015.indd 13
27.4.2015 16.58
14F
14H
14E
14G
14
vuosikirja2015.indd 14
27.4.2015 16.58
14J
13B
14I
13A
15
vuosikirja2015.indd 15
27.4.2015 16.58
13F
13D
13E
13C
16
vuosikirja2015.indd 16
27.4.2015 16.58
13H
13J
13G
13I
17
vuosikirja2015.indd 17
27.4.2015 16.58
12B
12D
12A
12C
18
vuosikirja2015.indd 18
27.4.2015 16.59
12F
12H
12E
12G
19
vuosikirja2015.indd 19
27.4.2015 16.59
11Y2
Opettajat
12J
12I
20
vuosikirja2015.indd 20
27.4.2015 16.59
KRITIIKIT
Hämmentävä avaruusseikkailu
Paula Puura
Ohjaaja Christopher Nolanin elokuvaan Interstellar sekoittuu sulavasti niin scifiä, toimintaa kuin romantiikkaakin. Tunnettu näytelijäkaarti ja
näyttävät tehosteet tekevät vaikutuksen, mutta osin luovasta juonesta jää
kuitenkin hieman sekava maku.
asuinplaneettaa ihmiskunnalle toisesta
universumista. Matkaan dramatiikkaa
luovat vaaralliset tilanteet ja se, että
maapallolla aika kuluu nopeammin.
Cooper joutuukin näkemään, kuinka
hänen lapsensa lähettämissä videoviesteissä he kasvavat ja ovat ennen pitkää
samanikäisiä kuin hän itse.
Elokuvassa eletään maailmanlopun
partaalla, kun hiekkamyrskyt aiheuttavat nälänhätää Yhdysvalloissa. On
siis keksittävä jokin keino pelastaa ihmiset. Tätä työtä lähtee toteuttamaan
elokuvan päähenkilö, perheenisä Cooper (Matthew McConaughey) ja tohtori Brand (Anne Hathaway). Heidät
lähetetään etsimään mahdollista uutta
Elokuvan alussa on helppo pysyä
kärryillä, mutta se muuttuu loppua
kohden vain sekavammaksi. Kun matkalla tutkitut planeetat osoittautuvat
asuinkelvottomiksi, saa Cooper idean
lentää mustaan aukkoon. Tämän jälkeen on vaikeaa ymmärtää, mitä on
tekeillä, sillä alun pitkän tieteilyn jälkeen päädytään lopputulokseen, jonka
mukaan rakkaus on ohjaillut rinnakkaisulottuvuudesta Cooperin ja hänen
tyttärensä elämää. Onnellinen loppu
kuitenkin saadaan, kun Cooper herää
sairaalasta tyttärensä rakentamalla asemalla avaruudessa – ihmiskuntakin on
siis pelastettu.
Interstellar on kiinnostava ja ennennäkemätön elokuva, mutta jää kovin hämmentäväksi. Myös tyypillinen
ajattelutapa Yhdysvalloista maailman
keskipisteenä häiritsee. Kuitenkin Interstellar viihdyttää, ja katsoja saa takuulla ajateltavaa.
Tarantinon taidonnäyte
Tiina Heikkinen
Hyvää musiikkia, mahtavia näyttelijöitä, omaperäisiä dialogeja ja irtonainen korva. Reservoir Dogs on elokuva, jossa on sitä kaikkea ja vielä vähän
enemmän. Quentin Tarantinon vuonna 1993 ohjaama ja käsikirjoittama
elokuva on taidonnäyte siitä, mihin
tämä monilahjakkuus pystyy. Tarantino on ollut lempielokuvaohjaajani siitä asti, kun näin hänen kenties kuuluisimman elokuvansa, Pulp Fictionin.
Reservoir Dogs oli ensimmäinen elokuva, jonka Tarantino käsikirjoitti ja
ohjasi kokonaan itse. Reservoir Dogs
kertoo kuudesta miehestä, ja heidän
epäonnistuneesta pankkiryöstöstään.
Elokuva oli tajunnanräjäyttävä,
mutta välillä putosin kärryiltä. Jotkut
kohdat tuntuivat niin sekavilta, etten
tajunnut niistä puoliakaan. Myös Tarantinon elokuvien ominaispiirteet,
kuten pitkät ja turhat dialogit kummastuttivat minua. Miksi elokuvassa
jauhetaan lähes kymmenen minuuttia siitä, mistä Madonnan Like A Virgin -biisi kertoo? Sehän ei vie elokuvan
juonta yhtään eteenpäin. Vasta elokuvan jälkeen se avautui minulle: Tarantino on nero! Nämä pitkät ja turhat
dialogit tekevät hahmoista inhimillisiä!
Reservoir Dogsin hahmot ovatkin
todella inhimillisiä. Sellaisia hahmoja
ei näe joka päivä elokuvissa. Näyttelijävalinnat ovat onnistuneet paremmin
kuin hyvin, ja näyttelijäsuoritukset
ovat mahtavia. Myös elokuvan musiikkivalinnat ovat onnistuneet todella hyvin. Soundtrack on pullollaan
1970-luvun musiikkia, jota en normaalisti kuuntelisi, mutta elokuvaan
ne sopivat täydellisesti.
Myös elokuvan juoni on todella puoleensavetävä inhimillisyytensä
ja mielipuolisuutensa takia. Tarinaan
pääsee helposti sisään. Väkivaltakohtaukset tosin tuntuvat välillä vähän liiankin aidoilta. En tosin usko, että se on
joko hyvä tai huono ominaisuus, se on
mielestäni vain ominaisuus.
Kaiken kaikkiaan Reservoir Dogs
oli yllättävä ja kaikin puolin näyttävä
teos.
21
vuosikirja2015.indd 21
27.4.2015 16.59
KRITIIKIT
Brittipoikien toinen levy salpaa hengityksen
Eeva Pitkänen
Hurts on brittiläinen, maailmanlaajuisesti suosiota kasvattava synthpop-bändi. Bändi koostuu laulajasta
Theo Hutchcraftista ja pianisti/kitaristista Adam Andersonista. Bändi on
julkaissut kaksi levyä, joista viimeisin
on Exile. Se on julkaistu vuonna 2013.
Hurtsin musiikki on ainutlaatuista teknisten äänien ja pop-musiikin
yhdistelmää, joka saa kuuntelijan kananlihalle. Etenkin tämän uudemman
levyn tumman sävyiset ja raskaat kappaleet ovat sisällöltään syviä ja ajatusrikkaita. Verrattuna bändin edelliseen,
Happiness-nimiseen albumiin, Exile
on paljon raskaampi ja ja vakavampi.
Albumin ensimmäinen kappale on
nimeltään Exile, jonka mukaan koko
albumi saikin nimensä. Tämä ensimmäinen kappale määrää koko levyn
tunnelman. Se toivottaa kuuntelijan
tervetulleeksi kuuntelemaan albumia
ja saa näin heti hyvään, rauhoittavaan
ja mietteliääseen transsiin, mistä herää
vasta albumin viimeisen kappaleen viimeisten sointujen tahdissa.
Exile-albumin kappaleet sopivat
yhteen ja kokoavat albumin yhdeksi
kokonaisuudeksi, ehkä vähän liikaakin. Kun kappaleita kuuntelee yksitel-
len ja kunnolla erikseen, ne ovat loistavia yksilöitä hyvine lyriikoineen ja
voimakkaine bassoineen. Mutta kun
albumia kuuntelee kokonaisuudessaan putkeen, sen kaikki 12 kappaletta
kuulostavat saman tuulisilta. Toivottavasti Hurtsin pojilta eivät ideat ole
loppumassa kesken.
Kuitenkin uusin levy on parempi
kuin edellinen Happiness-levy. Exile
on selkeämpi kokonaisuus, ja Hutchcraft ja Anderson ovat löytäneet oman
musiikkityylinsä tämän albuminsa
kautta. Heidän live-esiintymisetkin
ovat lumoavia. Bändi on jo nyt maailmalla saanut todella paljon suosiota ja
se varmasti jatkaa nousuaan.
22
vuosikirja2015.indd 22
27.4.2015 16.59
KOLUMNIT
Päivä, jona maailma seisahtui
Henrikki Penttilä
Niin. Päivä, jona maailma tosiaan
seisahtui.
Keväällä maailmaa järisytti ja jakoi
eräs asia, joka noteerattiin ympäri erilaisia medioita. Onko kyseessä ISIS?
Maapallon makean veden varantojen
hupeneminen? Maapallon ylikuormitus?
Ei. Ihmiskuntaa järisytti se, minkä
värisenä näit erään mekon.
Kyllä, mekon. Tumblriin ilmestyi
kuva mekosta, ja kuvan laittaja kysyi,
minkä värisenä sen kukin näkee. Siitä,
onko se sinimusta vai valkokultainen,
ei ole vieläkään taidettu päästä yksimielisyyteen.
Kuten kirjailija, näyttelijä ja laulaja Chris Colfer ilmaisi, olen allerginen
typeryydelle. En yksinkertaisesti kykene käsittämään, miten moinen asia voi
olla järkyttävämpää kuin edellä mai-
nitsemani asiat, joiden kaltaisia tapahtuu jatkuvasti ja tiuhenevaan tahtiin.
Ihan kuin ihmiset sulkisivat tahallaan
silmänsä vakavammilta asioilta, joko
pelon tai muun vastaavan takia. Taikka sitten ihmisestä on tullut vain välinpitämätön, sokea. Audi, vide, tace.
Että niin. Mitä tästä pitäisi todeta?
En ole mikään saarnaaja, joka messuaa niin kutsutun ”paremman ihmisyyden” puolesta. Jätän sen poliitikoille,
papeille ja elämäntapaguruille, jotka
keksivät toinen toistaan oudompia hyvän elämän kriteereitä. Kuitenkin toivoisin, että saisin edes jotkut ihmiset
ajattelemaan tätä asiaa. Meri alkaa pienestä purosta.
tiedostavia ihmisiä on, mutta hupenevissa määrin. En halua edes ajatella millaisessa tilassa olemme kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Tekstiä lukiessasi ajattelet luultavimmin, että olen vain pelkkä negatiivinen oman elämänsä mielensäpahoittaja. Se pitää paikkansakin, tietyiltä
osin. Mutta voitko itse muka kiistää,
etten puhuisi asiaa? Katso ympärillesi.
Katso kultaisen verhon taakse, sillä se kulta on pelkkää kiillotettua messinkiä.
Olen valmis, todisteita vastaan, korjaamaan ideoitani tässä asiassa. Ihmiskunta ei välttämättä ole niin mätä,
ulkokultainen ja tekopyhä, jollaisen
kuvan siitä olen saanut. Mutta en ole
nähnyt toisaalta kauheammin todisteita sitä vastaankaan. Älykkäitä ja
Naisten, miesten ja lasten työt
Laura Liuttunen
Nykyaikana työelämässä toteutuu
suhteellisen hyvin tasa-arvo. Miehet
voivat toimia kätilöinä ja naiset voivat
sammuttaa tulipaloja. Mutta miten
nyky-yhteiskunnassa tehdään kotitöitä? Toteutuuko tasa-arvo yhtä hyvin
myös kotona kuin työpaikoilla ja kaikkien perheenjäsenten kesken? Onko
olemassa enää niin sanottuja miesten
ja naisten töitä?
Meidän perheessämme näin ei ole.
Tarkastelkaamme asiaa nuoren näkökulmasta, tarkemmin sanottuna minun silmieni kautta. Sukupuoliroolit
ovat selvät perheessäni. Äitini tekee
ruoan ja siivoaa, kun taas isäpuoleni
istuu sohvalla ja harrastaa penkkiurheilua, kun töiltään ehtii.
Minä taas opettelen näitä äitini töitä aikuistumiseni ohessa. Pesen joka
päivä pyykkiä, tiskaan ja pidän asuntomme yleisestikin siistinä äitini kanssa. Palkkaa en saa kuin ”hyvän mielen”
joskus voimille ottavasta työstä. Sekin
riittäisi, jos en imuroidessani joutuisi
ohittamaan olohuoneen varovasti, ettei isäpuoleni jääkiekkomaraton vain
häiriintyisi.
Ja kun valitan epätasa-arvosta äidilleni, saan aina kuulla, kuinka kaikki
menee oikeasti juuri niin kuin pitää,
sillä isäpuoleni maksaa ostamamme
ruoan. Meillä aivan kaikkeen sovelletaan seuraavaa sääntöä: jos isä ostaa
ruoan, äiti valmistaa sen ja lapsi siivoaa. Jos isä ostaa tavaraa ja äiti sotkee,
lapsi siivoaa. Ja jos vielä valitan, saan
hoitaa tiskit seuraavallakin viikolla.
Välillä sympatiani ovat täysin äitini
puolella: onhan se jotenkin ymmärrettävää, että äiti haluaa pitää huolta miehestään ja lapsestaan. Ja silloin ajattelen, että ristiriitaiset ajatukset ovat
vain niitä murrosiän oikkuja. Meneehän tämä vaihe joskus ohi, kun muutan omaan asuntoon, hankin töitä ja
oman perheen.
Mutta sitten kun hankin oman
elantoni ja pesen perheeni pyykkiä,
en todellakaan aio tehdä sitä yksin tai
laittaa lastani tekemään töitä puolestani. Mieheni saa hoitaa yhtä lailla omat
pyykkinsä ja imuroida vuorotellen sen
olohuoneen maton sillä aikaa, kun
minä katson jääkiekkoa.
23
vuosikirja2015.indd 23
27.4.2015 16.59
KOLUMNIT
Pitääkö Suomessakin alkaa
pelkäämään sanojaan?
Sakari Korpikallio
Otin eräänä päivänä valokuvan,
jossa poltetaan sanomalehti. Tuo sananvapauden symboli roihusi näyttävästi kuin Olympiatuli, ja olin varsin tyytyväinen työni jälkeen. Kuvaa
muokkausohjelmaan siirtäessäni aloin
kuitenkin naureskella mielikuvalle siitä, millaista elämästäni tulisi kuvan
julkaisemisen jälkeen maailmassa, jossa sananvapausfanaatikot toimisivat
samaan tapaan radikaalien jihadistien
kanssa ja likvidoisivat jokaisen heidän
aatteensa symbolin loukkaajan.
Vakavalle asialle ei saisi naureskella. Alkuvuodesta aivan liian moni on
joutunut kokemaan kauheuksia ja menettänyt henkensä hyökkäyksissä uskonnonloukkausten ja “liiallisen” sananvapauden käytön vuoksi. Pariisin
tapahtumat 7.–9. tammikuuta ja Kööpenhaminan tapahtumat 14. ja 15.
helmikuuta järkyttivät erityisesti Euroopassa ja ovat aiheuttaneet laajoja
turvatoimia esimerkiksi Belgiassa. Sa-
nanvapaus on ollut Euroopassa korkealle nostettu arvo satoja vuosia, ja se on
ollut varsin hyvinvoivaa poikkeusaikoja lukuun ottamatta. Se panee miettimään, ollaanko nyt tilanteessa, jossa
joutuu varomaan sanojaan väkivallan
pelossa?
Sananvapausfanaatikkojen
pelkääminen on täysin absurdi ajatus.
Tottahan se on, varsinkin jos ajattelee
esimerkkinä itseään. 27.3. Venäjän oppositiojohtaja Boris Nemtsov murhataan. Onhan Venäjä Venäjä ja täysin
eri asia kuin Suomi, mutta varsin lähellä, ja onhan 2000-luvulla murhattu
myös Ruotsin ulkoministeri. Mitä helvettiä Euroopassa tapahtuu?
Naurettava ajatus sanomalehden
polttamisen todistamisesta ja sen seurauksista on tuonut ajatukset poliittisiin murhiin. Onko sananvapaus sittenkään totta? Eihän tätä menoa vaadi
kuin hieman korkeamman statuksen
julkisuudessa ja kuvaan liitetyn tekstin, jossa puhutaan sananvapautta
vastaan tai kerrotaan jonkin lehdessä olevan asian olevan roskaa saadakseen salamurhaajat peräänsä. Kuulostaa naurettavalta, mutta onko se sitä?
Ovathan maahanmuuttokriittiset poliitikot Suomessakin saaneet uhkauksia ääri-islamistijärjestö ISISiltä.
Tuleeko pian aika, jolloin muutkin
kuin jihadistit käyttävät järjettömältä kuulostavaa väkivaltaa viattomia ihmisiä kohtaan vain aatteensa puolesta
sananvapauden vuoksi? On myös korostettava, ettei islamissa uskontona tai
islaminuskoisissa ihmisissä ole mitään
vikaa, ja ovathan muutkin suorittaneet
raakoja viattomien ihmisten lahtaamisia. Niissä on kuitenkin syynä olleet
ennemminkin mielenterveysongelmat
kuin uskonto.
Näkisipä tulevaisuuteen tietääkseen.
Lukiodiplomit
Liikunnan lukiodiplomi
Veera Väkiparta
Kuvataiteen lukiodiplomi
Karoliina Ainosvuo
Tiina Soukka
Median lukiodiplomi
Pauliina Baltzar
Siri Helstén
Kiira Korhonen
Janita Lahtinen
Meri Lehtinen
Aino Manninen
Kiira Telford
Alma Vänttinen
Karoliina Ainosvuo, ”Lokeroimaton Tove”
24
vuosikirja2015.indd 24
27.4.2015 16.59
KOLUMNIT
Ask.fm on karsinogeeni
Aleksandra Kunnas
Uteliaisuus on inhimillisyyden ja
elämänhalun täydellisin ilmentymä.
Mitään ihmisluonnon piirrettä en arvosta kuten tiedonjanoa, halua päihittää oma tietämättömyytensä ottamalla
asioista selvää. Koen itsenikin melko uteliaana ihmisenä, jota kiinnostaa
melkein kaikki mikä vastaan kävelee –
kun tilaisuus iskee, miksei saman tien
ottaa selvää?
Okei, myönnetään. Oma uteliaisuuteni ilmenee pääasiassa aivan älyttömänä stalkkaamisena. Kyllä, olen
kirjaimellisesti stalkkeri. Ja kaikki menee. Mikään ei piristä päivää kuten kaverin entisen säädön nykyisen jätkän
kummitädin lesken kaiman koirille
omistetun Instagram-tilin läpi koluaminen.
Ja tähän saatan käyttää tunteja päivässä.
siä. Kyllä, ihan mistä vain. Kukaan ei
määrittele, mitä kysymysten on koskettava. Vastaanotettuaan ja vastattuaan kysymykseen, tulevat kysymys ja
siihen annettu vastaus kaiken kansan
saataville internetin ihmemaailmaan.
Jos anonyyminä lähetetyt kysymykset eivät innosta, voi palvelun käyttäjä halutessaan evätä hänen elämästään
palavasti tietoa janoavilta tuntemattomilta oikeuden itsensä toteuttamiseen. Tämä toiminto todennäköisesti
puolittaa saapuvien kysymysten määrää, etkä joudukaan enää välttämättä
kohtaamaan kerkeää tivaamista päiväsi kulusta, suhtautumisestasi sinua ympäröiviin ihmisiin, saati mahdollisten
seksikumppaniesi määrästä ja/tai laadusta.
Mutta rajansa kaikella. Omalla
kohdallani se tiivistyy suhtautumisena Ask.fm-nimistä sovellusta kohtaan,
joka luettelee juuri nimenomaan uteliaisuuden yhdeksi viidestä perusarvostaan.
Ja miksikö minä, ihminen, joka
luokittelee täysin tuntemattomien ihmisten elämien tutkimisen lähes harrastuksekseen, vastustan askia? Eikö
minun kuuluisi pomppia tasajalkaa ja
huutaa hallelujaa, kirjautua sisään ensimmäisenä aamulla ja ulos viimeisenä illalla ja selvittää kaikista ja kaikesta kaikki?
Ask.fm:ssä, eli tuttavallisemmin
askissa, käyttäjä luo itselleen sivun,
jonne kuka vain voi omalla nimellään
tai anonyymisti lähettää kysymyk-
Koen Ask:fm:ssä vallitsevan itsekeskeisyyden riemujuhlan vastenmieliseksi. Lähtöoletus käyttäjätiliä luodessa on, että olen niin kiinnostava,
että ihmiset uhraavat aikaansa ja vaivaansa kyselläkseen juuri minulta niin
mielipiteitä, neuvoja kuin kokemuksia. Totta kai kaikkia kiinnostaa mun
mielipide sun kengistä. Se, hävitänkö
lauantaiaamuisen krapulani appelsiini- vai omenamehulla on päivän sana,
ja elämän kannalta on välttämätöntä
tietää, että Tomppa ei tullukkaa hapee
vaikse sano nii ja ny joudun venaan
bussia varmaan jonku tunnin sateessa,
kyselkää murut, se piristää!
Kaikesta tästä huolimatta myönnän, että myös minä eksyn käyttämään
tätä itsensä korostamisen multihuipentumaa, pieninä annoksina kerrallaan. Juuri niin pieninä, etten ehdi täysin kadottamaan uskoani ihmisyyteen.
Loppujen lopuksi se, että huomiohakuiset draamakuningattaret julistavat
kuolettavaa kurjuuttaan suoraan koko
kansan ulottuville, on lähes piristävää.
Luen, tuomitsen ja tunnen suurta tyydytystä.
Suurin syy, miksi en tee omaa käyttäjää Ask.fm:ään, on haluni keskustella ihmisten kanssa asioista suoraan. Jos
joku haluaa kysyä minulta jotain, kysykööt, ja mitä todennäköisimmin vastaan – ilman, että keskustelumme syötetään hopeatarjottimella nettiin.
Suu auki bussissa
Marissa Rintala
Istun bussissa aamulla kello kahdeksan. Olen matkalla kouluun. Huomaan, että vieressäni istuva nainen
nostaa laukun syliinsä, pukee sormikkaansa ja yrittää hinautua minua kohti
vinkiksi siitä, että hän on nousemassa.
Käännyn vilkaisemaan naista odottaen, että hän avaisi suunsa. Mitään ei
kuitenkaan kuulu.
Ihmiset välttelevät kaikin keinoin
tilannetta, jolloin heidän pitää ääneen
kertoa olevansa jäämässä pois bussista.
Vaikka nautin itsekin bussin hiljaisuudesta ja ärsyynnyn turhanpäiväisestä
juttelusta tuntemattoman vierustoverin kanssa, en kuitenkaan haluaisi tämän menevän liian pitkälle.
pystyä ilmoittamaan kahta sanaa vaativa asiansa tuntemattomillekin ihmisille.
Olen huomannut erään rituaalin,
jonka ihmiset toistavat busseissa yrittäessään viestiä siitä, että heidän on aika
nousta. Kun stop-nappia on jo painettu, ei voi enää turvautua selkeään
vinkkiin. Pukeutuminen, suureleisesti
laukun nostaminen syliin ja kääntyminen vierustoveria kohti, ovat merkkejä
siitä, että sinun on aika väistää kanssamatkustajaasi. Vaikka olen itsekin
ujo ja vähäsanainen vieraassa seurassa,
mielestäni ala-asteelta päässeen pitäisi
Toki elekieltä osaa varmasti jokainen lukea, mutta olisi mukava tietää,
onko nouseminen tarpeellista ilman
erillistä varmistusta ja arvailua. Sen lisäksi suomalaisten olisi hyvä ryhdistäytyä sen verran, että ottaisivat tavoitteekseen ilmoittaa asiansa ääneen.
Huolestuttavaa, kuinka suuri kynnys
oman suunsa aukaisemiseen on. Pieni kommunikointi tuntemattomien
kanssa voisi tehdä hyvää.
25
vuosikirja2015.indd 25
27.4.2015 16.59
REPORTAASI
Sama matka, aina erilainen kokemus
Katariina Kankaansivu
Joka aamu lähden kotoa kohti bussipysäkkiä varhain aamulla. Näin talvella pakkanen puree heti jo ovella poskipäitä, eivätkä lumiaurat ole vielä ehtineet käydä auraamassa lumen sekaan tietä.
Eilen kotitietä kävellessäni sain hammasta purren yrittää
pysyä pystyssä. Tuntui, kuin ottaisi askeleen eteen valuen
samalla kolme taakse.
Sormia paleli, vaikka olin muistanut ottaa nahkakintaat
kerrankin mukaan. Viileä ulkoilma tuntui nenässä, poskissa ja leuassa. Huivin jostain välistä kylmyys oli päässyt myös
kaulaan.
Kävelin rivakasti, jotta tulisi lämpöisempi ja ehtisin varmasti bussiin. Vilkaisin vähän väliä kelloa, vaikka tiesin kyllä lähteneeni ajoissa liikenteeseen ja kelloni olevan muutaman minuutin edellä.
Missään ei näkynyt siihen aikaan kävelijöitä, mutta Kangasalantie oli täynnä autoilijoita.
Tultuani vihdoin pysäkille seisomaan asetuin suunnilleen
samalle kohdalle kuin aina ennenkin.
Pian alkoi muitakin asuinalueen tuttuja kasvoja saapumaan pysäkille. K-Citymarketin nuori miesvartija poltti
joka-aamuisen tupakkansa puhaltaen keuhkoistaan näyttävästi ulos savut, jotka sitten leijuvat kanssaodottajien luokse. Saman teki noin 40-vuotias mies, joka jälleen kerran tuli
kiireellä viimeisillä minuuteilla odottelemaan bussia. Muutama vanhempi naishenkilö puhui takanani tuttavalliseen
sävyyn maailman menosta, mutta pienellä varauksella. He
taitavat olla vain tuttuja saman pysäkin kautta.
Muutama nainen piti silmiään kiinni. Joku teini-ikäinen
tyttö leikki alahuulensa lävistyksellä kuulokkeet korvissaan.
Leppoisen näköinen nainen luki innostuneena paksua kirjaa koko matkan. Kiinnitin huomiota myös vastapäätä istuvaan henkilöön. Selvästi ulkomaalaista perimää. Hän luki
Helsingin Sanomia kiinnostuneena. Hänessä ei ollut muuta erikoista, mutten osannut sanoa kumpaa sukupuolta kyseinen henkilö oli.
Yritän karistaa ajatukseni henkilöstä katsomalla ulos pimeyteen. Muutaman yrityksen led-kyltit ja McDonald’sin
logo paistavat silmiin.
Bussissa oli ihanan hiljaista. En jaksaisi pölistä heti aamusta vielä väsyneenä ihmisten kanssa. Aamuisin olen tyytyväinen suomalaisten bussikäyttäytymiseen. Kaikki ovat
hiljaa.
Suhteellisen kova ääni herätti minut ja huomasin vanhemman tummaan pukeutuneen herran jäävän pois bussista. Kohta siis tulisi minunkin pysäkkini. Mies tönäisi ohi
mennessään minua. Katsahdin hänen peräänsä kohteliasta
anteeksipyyntöä odottaen, mutta sitä ei kuulunut. Enkä yllättynyt siitä.
Bussi hiljensi pysäkille heilahtaen ja ovista puskeutui kylmää ilmaa sisään miehen jäädessä.
Odotin hetken, kunnes painoin punaista nappulaa kuullen pysähtymisäänen soivan. Nousin ylös ja tasapainoa
haastaen kävelin keskiovelle. Henkäisin ennen ulos astumista vetäen samalla lapaset käsiin, että tarkenisin uhmata kylmyyttä.
Toinen naisista oli kuin karikatyyri venäläistaustaisesta
naisesta Suomessa. Täydellistä suomea puhuvan venäläisnaisen paljasti vain tuttu aksentti sekä lauseiden sanajärjestys ja sanojen taivutustavat. Karikatyyriseksi naisen teki
hänen puheenaiheensa, mutta myös vetyperoksidilla vaalennetut hiukset, kirkkaanpunaiset huulet, pari senttimetriä korkeiden korkojen takia erilainen kävelytyyli ja turkistakki sekä -hattu.
Vihdoin bussi saapuu, joka ei ole kuin viisi minuuttia
myöhässä. En edes muista, koska viimeksi bussi olisi tullut
vähemmän kuin viisi minuuttia myöhässä. Nenä jäässä ja
sormet kohmeessa heilautin pinkkiä bussikorttiani merkiksi ja nousin bussiin.
Vilkuilin ympärilleni nopeasti etsien paikkaa johon istuutua. Puolitäydessä bussissa paikkoja riitti, joten istuuduin
neljän henkilön paikalle. Selkäni oli menosuuntaan ja oikealla puolellani istui siististi pukeutunut tukevampi mies,
joka ei näyttänyt pistävän pahakseen istuutumistani.
Matkan aikana pystyin katsomaan mitä kaikki tekivät,
kun kasvoni olivat kohti bussin perää. Bussin lämpö tuntui hyvältä kasvoilla ja oli hyvä istuutua seisomisen jälkeen
pehmeälle penkille.
26
vuosikirja2015.indd 26
27.4.2015 16.59
HENKILÖT
Ei koskaan kahta samanlaista päivää
Joonatan Tuutti
Haastattelin Sammon keskuslukion
rehtoria Tuija Ylöniemeä 23.3. hänen
kansliassaan. Kysyin lukiomme rehtorilta hänen mielipiteitään muun muassa syksyllä 2016 alkavista sähköisistä ylioppilaskirjoituksista ja lukioihin
kohdistuvista säästöistä.
Millaista työsi on ja mitkä ovat sen
suurimmat haasteet?
Työ on erittäin vaihtelevaa, sillä jokainen päivä on erilainen. Se tuo myös
suurimmat haasteet. Päivän mittaan
tapahtuu myös erilaisia asioita, koska
koulussa on paljon opiskelijoita.
Näetkö suuressa opiskelijamäärässä myönteisiä tai kielteisiä puolia?
Täällä on valtavan hyvät valinnanmahdollisuudet. Näin iso lukion koko
ei kuitenkaan tue yhteisöllisyyttä.
Mistä pidät työssäsi eniten?
Tässä saa olla koko ajan tekemisissä
ihmisten kanssa. Työssä yritetään koko
ajan tehdä opiskelijoiden opiskelujen
edellytykset mahdollisimman hyviksi.
Kuuluuko työhösi sellaisia asioita,
jotka eivät ole niin mieluisia?
Säästöt ovat olleet ikäviä koko koulun kannalta. Ikäviä asioita ovat myös
opiskelijoita koskettavat erilaiset henkilökohtaiset esteet, joita joudutaan
purkamaan opiskelun etenemiseksi.
Mitä mieltä olet lukioihin kohdistuvista säästötoimista?
Tampereen kaupunki ei onneksi enää
tulevaisuudessa joudu säästämään,
vaan säästöt näkyvät tällä hetkellä esimerkiksi siinä, että rinnakkaisryhmiä
ei ole tarpeeksi ja valinnaisuus on vähentynyt. Tämä voi vaikeuttaa opiskelijoiden etenemistä opinnoissaan.
Ensimmäiset sähköiset ylioppilaskokeet järjestetään syksyllä 2016.
Koko tutkinto suoritetaan sähköisesti vuodesta 2019 alkaen. Mitä
mieltä olet uudistuksesta?
Uudistus on hyvä, jos sillä lisätään opiskelijoiden tietoteknisiä taitoja esim. kurssisisältöjen puitteissa. En
näe, mitä järkeä uudistuksessa olisi, jos
itse ylioppilaskoe ei muuttuisi muuten
kuin siten, että se suoritettaisiin sähköisesti. Jos uudistus ei tuo mitään
uutta kokeeseen, en näe, mitä järkeä
siinä on, mutta jos koe muuttuu jotenkin uudistus on järkevä.
Millaisia terveisiä haluaisit lähettää opiskelijoille?
Lukioaika
on
todella
ihanaa ja kehittävää aikaa. Toivoisin, että osaisitte nauttia tästä ajasta muistaen kuitenkin opiskella
kunnolla. Ruokalan pöydät siisteiksi!
”Isä kysyi, oonko mä menossa
strippaamaan”
Ada Nuutti
Mitä tulee ensimmäisenä mieleen
sanasta tankotanssi? Itse ainakin yhdistän tankotanssin strippiklubilla
tanssiviin vähävaatteisiin naisiin – ei
siis se kaikista positiivisin mielleyhtymä.
Edessäni istuu iloisesti hymyilevä
nainen. Hän on Jenna Välkki, 20, Studio Moven tankotanssiopettaja. Tankotuntimme on juuri päättynyt. Juttelemme niitä näitä ja meille käy ilmi,
että Välkki on itsekin entinen Sammon keskuslukion opiskelija.
Jenna Välkki on tanssinut nuoresta asti, mutta 16-vuotiaana hän kuuli,
että Studio Movella aloitetaan tankotanssitunnit. Jo vuoden päästä Välkki
toimi itse tankotuntien vetäjänä. Nyt
hän on harrastanut tangolla kieppumista yhteensä 4 vuotta.
Kun kysyn, onko Välkille tullut vastaan tilannetta, jossa hän on joutunut
häpeämään lajiaan, Välkki vastaa heti,
ettei ole tullut: nykyään ihmiset tietävät, mitä tankotanssi on. Vanhemmalle väestölle täytyy kuulemma joskus
hieman selventää.
Toisin kuin monella muulla, Välkillä ei ollut ennakkoluuloja tankotanssia kohtaan ennen lajin aloittamista. ”Mä tiesin jo aiemmin, mitä tää on”
hän toteaa. Heti perään Välkki kuitenkin naurahtaa, että esimerkiksi isä oli
kysynyt, onko hän menossa strippaamaan.
Välkki toimii tällä hetkellä vain
opettajana. Hän kertoo, että päivän aikana voi olla viisikin tankotuntia vedettävänä. Välkin mukaan Suomessa
pystyy kuitenkin elättämään itsensä
myös pelkillä esiintymisillä: keikkoja saa muun muassa pikkujouluihin ja
jopa häihin.
Suomessa ei ole erillistä koulua, jossa voisi kouluttautua tankotanssijaksi
tai lajin opettajaksi. Välkilläkään ei ole
ohjaajataustaa. ”Tunneilla käyminen
riittää. Kunhan oppii liikkeet, pystyy
yleensä opettamaankin” Välkki kertoo.
Tankotanssi on alun perin ollut akrobaattinen miesten laji. Eroottinen
sävy siihen on tullut vasta myöhemmin. Tankotanssi on kuitenkin taas
menossa takaisin akrobaattisempaan
suuntaan, Välkki valottaa meille lopuksi. Kiitämme Jenna Välkkiä haastattelusta ja pyydämme häntä vielä
näyttämään muutamia liikkeitä tangolla.
Tämän jälkeen en voi muuta kuin
todeta, että tankotanssi on vaativa laji,
jossa tarvitaan todellista voimaa. Tankotanssijat ovat kovakuntoisia ihmisiä,
eivät huomionhakuisia ketkuttajia.
27
vuosikirja2015.indd 27
27.4.2015 16.59
MENESTYJÄT
Urheilutuloksia 2014–2015
YLEISURHEILU
KORIPALLO
Reetta Hurske
-MM-19 100m aj. 7.
-SM-19 100m aj. kultaa
-SM-19 pituus hopeaa
Tommi Rasi
-PM-16 kultaa
-Baltic Sea Basketball Cup 2.
-osallistuminen European Youth
Basketball League
-SM 1 HNMKY
Topias Koukkula
-SM-19 pituus kultaa
Topi Lahtinen
-SM-17 200m ej. pronssia
Eliisa Räsänen
-SM-19 800m hopeaa
SALIBANDY
Classic Naiset SM-hopea, Suomen
Cup- hopea 2014 ja Suomen Cup
-kulta 2015: Anni Järvinen, Sanna
Salonen ja Mona Takalo
Koonnut: Pasi Mäenpää
-IFAGG World Cup II osakilpailun
pronssi 2015
-IFAGG World Cup III osakilpailun
hoepa 2015
-junioreiden SM-kulta 2014
UINTI
Anna Mäkinen
-osallistuminen aikuisten EM-uinteihin
-SM rintauinti 50m 2.
MELONTA
Koovee Tytöt SM-hopeaa: Kristiina Tarkiainen, Veera Kauppi, Oona
Kauppi, Tuulia Aho ja Hanna Puolakka
Olivia Malinen
-osallistuminen nuorten MM-kilpailuihin
-PM- ja SM- juniorisarjoista mitaleja
Tyttöjen U19 MM-hopea: Anni Järvinen, Sanna Salonen, Oona Kauppi,
Veera Kauppi ja Annika Kulmala
NYRKKEILY
JÄÄKIEKKO
Aleksi Mäkelä
-U20 MM-kisat
PYÖRÄILY
Aleksi Niemi
-aikuisten MC-edustus sprintissä
-nuorten MM-sprintti 4. ja nuorten
MM-viesti 8.
-SM-mitaleita 3x1, 1x2 ja 1x3
B2 SM 1. Ilves: Henrik Kärkkäinen,
Teemu Mikkonen, Antti Torikka, Ville Sullanmaa, Tuukka Virtanen, Lauri
Kuusinen, Eetu Haavisto, Jan Silvala
TANSSI
Vili Mustonen, Anton Kuukka, Pyry
Hyrkkönen
-SM-18 viesti 2.
TENNIS
LENTOPALLO
Roosa Timonen
-naisten SM-hopea
Anssi Pajukanta
-SM-17 100m pronssia
Valtteri Toimela
-SM-19 400m aj. kultaa
HIIHTOSUUNNISTUS
Vili Mustonen
-SM 18v 2.
SUUNNISTUS
Daniela Ohman
-U19 EM-kisat
-U20 MM-karsinnat
-naisten SM-hopea
Oona Yli-Pekkala
-naisten SM- hopea
Niko Lintula ja Nico Nurmesniemi
-juniorien Pohjois-Euroopan mestaruusturnaus kultaa
Tanja Tuomi
-21v SM-kulta
-18v SM-kulta
Naisten ja 18v nelinpelissä SM-kulta:
Tanja Tuomi ja Roosa Timonen
jOUKKUEVOIMISTELU
Janica Berg, Liisa Lepola, Ella Ratilainen, Adeliina Sulkanen ja Elena Ticklen:
-IFAGG junioreiden MM-hopea
2014
-IFAGG junioreiden maakilpailun
MM-kulta
Donat Viktorov
-2014 EM-kisoihin osallistuminen
Anniina Potkonen
-SM16 – Maantiepyöräily- aika-ajo 3.
Roosa Ståhlberg ja Johannes Saaristo
-vakiotanssien MM-kisojen 26.
-SM-kulta alle 19-vuotiaat
SOUTU
Anniina Potkonen
-ALFARACE KV-kisat 1000m A-tytöt 2.
-SM-kisat ulkona 3x1 ja 4x2
-SM-kisat ergosoutu 6x1
RATSASTUS
Miisa Pulkkanen
-GP Ypäjä 1. ja GP Norja Drammen
5.
-Pohjoismaiden ja Baltian mestaruus
joukkuepronssi (juniorit)
-SM 3. (juniorit)
-SM-halli 3. (juniorit)
28
vuosikirja2015.indd 28
27.4.2015 16.59
MENESTYJÄT
Mikko Havulehto tähtää huipulle
Juliana Pirttisalo
Mitä harrastat ja miksi olet valinnut kyseisen lajin?
Amerikkalaista jalkapalloa. Aloitin harrastuksen, koska myös isäni, setäni ja enoni harrastavat lajia tai toimivat muuten vain sen parissa. Heidän ansiostaan olen kasvanut lajiin.
Minkä ikäisenä aloitit?
10-vuotiaana, koska sitä ennen Seinäjoella ei ollut juniorijoukkuetta. Nyt olen harrastanut
lajia 10 vuotta.
Mitkä ovat lajisi ydinasiat?
Pelissä 11 hyökkääjää yrittää joko juosten tai heittäen edetä maalialueelle pallon kanssa.
Tätä yrittää estää 11 puolustajaa. Hyökkääjillä on neljän yrityksen verran aikaa edetä 10
jaardin matka. Jos he pystyvät etenemään tämän matkan, he saavat uudet neljä yritystä.
Mitkä ovat harrastuksesi hyvät puolet? Entä huonot?
Parhaimpia puolia ovat pelit ja joukkuekaverit. Olen saanut monia hyviä kavereita joukkueestani. Huonoihin puoliin kuuluu suuri loukkaantumisriski, sillä ulkopuolisen silmään
suuret hartiasuojat eivät todellisuudessa suojaa muuta kuin taklaajaa, ei taklattavaa. Lisäksi
pelikentällä pitää näyttää mahdollisimman hyvältä, mistä syystä omalla pelipaikallani käytetään mahdollisimman pieniä hartiasuojia.
Mitä tavoitteita sinulla on lajissasi?
Suomenmestaruus, jonka jälkeen haluan jatkaa uraani juniorimaajoukkueesta miesten
maajoukkueeseen ja saada peliaikaa siellä.
Kenelle suosittelisit lajia?
Kenelle tahansa 10–30-vuotiaalle miehelle, joka on kiinnostunut lajista. Henkilön fyysisellä koolla ei ole paljoa merkitystä, sillä kaiken kokoisille löytyy pelipaikka.
KUVA: INKA UUSI-POHJOLA
29
vuosikirja2015.indd 29
27.4.2015 16.59
Viestinnän kuulumisia
Jouni Sarpola
Kulunut lukuvuosi on ollut viestinnällä työntäyteinen ja haastava. Tämän vuoden merkittävin uudistus on
ollut SamkeTV:n aloitus. Tätä kirjoittaessa olemme saaneet valmiiksi kaksi lähetystä ja kolmatta valmistellaan
parhaillaan. Tuotannon toteuttaminen
on ollut iso ponnistus opiskelijoiltamme, jotka ovat tehneet toimitustyötä
muiden opintojen ohessa. Tuotantoa
olemme toteuttaneet yhdessä Monitor
13 -mediapajan kanssa ja haluankin
kiittää Kari Lehtosta hyvin sujuneesta
yhteistyöstä. Toivon, että saamme uutisille jatkoa myös ensi lukuvuonna.
Yhteisöllisinä elementteinä viestinnälle on tullut liikunta- ja raittiuskerho
Viestinnän vauhti sekä opiskelijoiden
itse suunnittelemat viestintälinja-hupparit. Suunnittelijoina toimivat graafisen suunnittelun opiskelijat. Opiskelijamme Ella Annala on suunnitellut
tilauksesta Tampereen aikuislukiolle uuden logon. Tämänkin projektin
aloitimme mainitulla kurssilla.
Opiskelijamme Nikke Sillanpää ja
Sara Ahonen edustivat kouluamme
Tampereen lyhytelokuvajuhlien nuorisotuomaristossa maaliskuussa. Viestinnän ainekillan puheenjohtaja Elviira Luoma ja viestinnän opiskelija
Janita Karra osallistuivat Your Europe
Your Say tapahtumaan Brysselissä 23.–
25.4.
Tampereen poikateatteri valittiin Ramppikuumeeseen esityksellään
”Lunastus”. Poikateatteria vetää ilmaisutaidon opettajamme Jyri Siimes.
Sammon keskuslukion opiskelijoista
mukana ovat Ville Rossi, Sakari Korpikallio ja Peitsa Leinonen.
Marraskuussa
opiskelijamme
suunnittelivat ja pitivät mediakoulun
huoltajille avoimien ovien päivänä.
Ohjelma oli onnistunut ja haluankin
kiittää kaikkia työpajojen vetäjiä. Mielestäni tätä perinnettä kannattasi jatkaa.
Syksyllä valokuvauskurssin opiskelijat osallistuvat Metro Photo Challenge –kisaan. Lisäksi olemme jatkaneet kv-projekteja. Tänä vuonna
olemme koordinoineet ASEF:n alaisuudessa ClassNetNews –projektia,
jossa olemme tehneet uutisia mittavan
yhteistyöverkoston kanssa. Maita mukana on ollut kymmenkunta, kouluja toistakymmentä ja opiskelijoita lähes 150. Kanssani projektia on vetänyt
lehtori Maija Ojutkangas, jonka kanssa on ollut ilo työskennellä.
Tänä lukuvuonna ohjelmassa oli
myös Median makupaloja luentosarja. Sarja koostui kuudesta media-alan
ammattilaisen luennosta. Näissä puheenvuoroissa luennoitsijat avasivat
median ammattikuvaa omasta näkökulmastaan. Luentosarja oli yleisölle
avoin ja luennoilla kävikin mukavasti
väkeä omien opiskelijoidemme lisäksi.
Lopuksi katsaus tulevaan: ensi lukuvuoden isona projektina tulee olemaan musikaali, jota valmistellaan jo
kovaa vauhtia. Käsikirjoitus valmistuu
tänä keväänä ja suunnitelmissa on saada vihdoin asianmukainen teatterivalaistus auditorioon. Näillä näkymin
asennus tapahtuu alkukesän aikana.
Tämä olisi merkittävä lisäparannus.
Hankkeen realisoitumisesta haluan
kiittää rehtoriamme Tuija Ylöniemeä.
Erityisesti haluan kiittää viestintälinjan opiskelijoita heidän tarttuvasta
innostuneisuudestaan ja optimismistaan. Heidän aito halunsa tehdä, oppia
ja rakentaa maailmasuhdettaan asettaa asiat oikeaan perspektiiviin myös
opettajalle. Näin voimalliseen sitoutuneisuuteen ei voi kuin yrittää vastata
samalla mitalla. Nöyrä kiitos teille kaikille!
30
vuosikirja2015.indd 30
27.4.2015 16.59
11I
11J
31
vuosikirja2015.indd 31
27.4.2015 16.59
32
vuosikirja2015.indd 32
27.4.2015 16.59