Lataa uusin asiakaslehtemme 2/2015

CWT Finlandin
asiakaslehti
2/2015
Lentomatkustamisen
hankinnan haasteet
Suomen ja
muun maailman
liikematkustuksen
trendit 2015
Nokian Renkaat
ja CWT hyvässä
matkayhteistyössä
jo yli 20 vuotta
TAMKin
matkapalvelutiimin
itsevarausaste on 99 %
- ohessa matkustajille
täydet palvelut
Asiantuntijoidemme
parhaat vinkit kokouksiin,
tapahtumiin ja lomalle!
Kreikan salatut aarteet
Golfin kätketyt helmet,
Golf & Gourmet in Rome
PÄÄKIRJOITUS
Vastuullinen yritystoiminta ja ympäristöystävällisyys ovat meille Suomessa ja Pohjoismaissa perinteisesti jo osa arkeamme ja aina lähellä sydäntämme. Siksi on erityisen
ilahduttavaa, että CWT:n Travel Management Instituten loppuvuonna 2014 tekemässä
tutkimuksessa vastuullisuus on pitkästä aikaa noussut myös globaalisti kärkinelikkoon
Matkahallinnon vuoden 2015 prioriteettien listalla.
CWT FINLANDIN
ASIAKASLEHTI 2/2015
Myös meillä CWT:ssä vastuullisuus ja eettisyys ovat erittäin tärkeä osa yrityskulttuuriamme
ja jokapäiväistä työtämme. Käytännössä ne merkitsevät meille sitä, että pidämme hyvää
huolta henkilöstöstämme ja asiakkaistamme, toimimme aina eettisesti ja kannamme yhteiskuntavastuumme mallikkaasti panostaen ihmisoikeuksiin, ympäristöasioihin ja kestävään kehitykseen.
Julkaisija
CWT Finland
Ruoholahdenkatu 23,
00180 Helsinki
puh. 0205 615 615
www.kalevatravel.fi
www.carlsonwagonlit.fi
Suomessa saimme ensimmäisenä matkatoimistona WWF:n Green Office -merkin kaikille toimipisteillemme jo vuonna 2008 ja toimimme edelleen ympäristöystävällisesti vähentäen sähkön- ja paperinkulutusta ja lajittelemme jätteemme. Perustimme niin ikään jo
vuosia sitten Baltic Sea Action Groupin (BSAG) kanssa Travel Balance Fund –rahaston, jonka varat käytetään BSAG:n konkreettisiin hankkeisiin Itämeren ja ilmaston suojelemiseksi. Kompensoimme rahastoon luonnollisesti myös oman työmatkustuksemme.
Päätoimittaja
Virpi Paasonen
CWT on myös globaalisti erittäin vahva vastuullisen yritystoiminnan kaikilla osa-alueilla:
eettisessä toiminnassa ja sääntöjen, lakien ja säädösten noudattamisessa, henkilöstöasioissa sekä ympäristöteoissa ja osallistumisessa yhteiskunnallisiin hankkeisiin. CWT
on yksi YK:n Global Compact -aloitteen allekirjoittaneista yrityksistä ja olemme täysin sitoutuneet sen kaikkiin kymmeneen periaatteeseen. Meillä CWT:ssä on selkeä vastuullisen
toiminnan strategia ja 15 tärkeää yritysvastuutavoitetta vuodelle 2015.
Olen henkilökohtaisesti erittäin iloinen siitä, että sain hiljattain vastaanottaa Suomen toimitusjohtajan tehtävän lisäksi uuden vastuualueen CWT:n EMEA –alueen Vastuullisen liiketoiminnan lähettiläänä, ambassadorina. On hienoa olla mukana kehittämässä eteenpäin
vastuullista toimintaamme, johon me CWT:ssä panostamme jo merkittävästi. Osoituksena
tässä työssä onnistumisesta saimme maaliskuussa vastaanottaa EcoVadisilta kannustavan tunnustuksen: CWT on tutkitusti globaalisti liikematkatoimistoalan ykkönen myös
Vastuullisessa Liiketoiminnassa ja sijoituimme erinomaisesti myös suhteessa kaikkiin muihinkin toimialoihin.
Toimituspäällikkö
Päivi Lappi
puh. 020 561 5008
[email protected]
Toimituskunta
Virpi Paasonen, Päivi Lappi,
Johanna Tyynelä, Jari Oinonen,
Katja Vainio, Kai Paroma
Ilmoitustilavaraukset
[email protected]
Osoitteenmuutosilmoitukset
[email protected] tai faksilla
numeroon 020 561 5090
Ulkoasu ja taitto: Hottikatti
Paino: Forssa Print 2015
Traveller -lehti on painettu
ympäristöystävälliselle paperille.
Vastuullisuus on osa jokapäiväistä liiketoimintaamme, mistä olen koko sydämestäni ylpeä!
Virpi Paasonen,
toimitusjohtaja
2
© 2015 CWT
HAKEMISTO
CWT To Go'n tulo
ssa olevat
uudet ominaisuude
t:
Hotellivaraukse
LIIKEMATKUSTUS JÄLLEEN
MURROKSESSA: VARAAMINEN SIIRTYY
MOBIILIIN JA HUOMIO MATKUSTAJIIN.
SIVU 4.
t
Lentovarauks
et
Integrointi
useampiin
laitteisiin
Matkustussäänn
ön
vastaisista
varauksista
raportointi
LIIKE-, RYHMÄ- JA
VAPAA-AJAN MATKAT
SEKÄ KOKOUS- JA
TAPAHTUMAPALVELUT OTA YHTEYTTÄ!
A TOIMISTOT SUOMESSA
Liikematkat
Pääkonttori: Helsinki
CWT Finland Oy
Ruoholahdenkatu 23,
00180 Helsinki
Puhelin: 020 561 5615
Sähköposti: [email protected]
Muut toimipisteet:
Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Rauma,
Tampere, Turku
Lisätietoja ja yhteystiedot:
www.carlsonwagonlit.fi
 CWT Finland
 CWT_Finland
 In English: CWT_Finland_en
CWT Meetings&Events
CWT Finland Oy
Ruoholahdenkatu 23,
00180 Helsinki
Puhelin: 020 561 5510
[email protected]
Vapaa-ajan matkat
Puh. 020 561 5540,
Eurooppa:
[email protected]
Kaukomatkat:
[email protected]
 Kaleva Travel
 cwtkalevatravel
Hyviä matkatarjouksia ja
räätälöityjä vapaa-ajan matkoja:
www.kalevatravel.fi . Samassa
osoitteessa myös chat-palvelu
varaukset online!
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
4
6
8
10
12
Liikematkustus jälleen murroksessa:
varaaminen siirtyy mobiiliin ja huomio matkustajiin
Henkel on KDS-itsevarausjärjestelmän tyytyväinen käyttäjä jo vuosien kokemuksella
Nokian Renkaat ja CWT hyvässä matkayhteistyössä jo yli 20 vuotta
Matkatoimiston asiakaspalvelua, palvelutarjontaa ja toimintavarmuutta arvostetaan - ja
niiden merkitys vain korostuu matkustuksen poikkeustilanteissa.
TAMKin matkapalvelutiimin itsevarausaste on 99 % - ohessa matkustajille täydet
palvelut
14
16
”Best buy” vai ”lowest logical airfare” - lentomatkustamisen hankinnan haasteet
18
18
20
21
22
Suomalaisten liikematkustajien näkemykset kartoituksessa
23
24
26
28
30
Suomen liikematkustuksen trendit 2015: Suomen liikematkustuksen pääkohteet lähes
ennallaan ja lentohinnat laskussa
Visumservice ja CWT yhteistyöhön
CWT Operational Excellence (COE) -laatuarvoinnissa CWT Finlandille erinomainen tulos
Mihin COE -laatuohjelmalla pyritään?
Pohjoismaiden ensimmäinen Hotel Indigo® ja sen ravintolat on avattu Helsingin
Bulevardille
SAS vie kaukolennoillaan mukavuuden aivan uudelle tasolle
Teknologia entistä vahvemmin mukaan kokouksiin ja tapahtumiin
Pohjoismaissa kehitetty Meet by CWT M&E -mobiilisovellus on täällä!
MM- ja EM-kisoja, seipäitä ja keihäitä - yleisurheilukausi on tuhannen urheilijan
matkustusrumba
Taidetta ja elämyksiä tapahtumien oheen - katso asiantuntijoidemme tuoreet vinkit
Helsinkiin ja ulkomaille!
32
34
Suomen Lentopalloliitto ry ja CWT tiivistävät yhteistyötään
36
38
Kreikan salatut aarteet
40
42
Golfin kätketyt helmet, Golf & Gourmet in Rome
46
48
49
50
54
Tunnelmia ja makuja Brooklyn -sillan toiselta puolelta
Uudet CWT Easy Meetings -kohteet - Hotelli Vanajanlinna ja Mukkulan Kartano - ovat
kokouspaikkojen aatelia suurella sydämellä
Golfin suosio kasvaa maailmalla ja golfmatkat kiinnostavat - Golfresepti Travel ja CWT
Kaleva Travel yhteistyöhön
Top 5 -vinkit lomamatkalle: safaripuistot, viinifriikille, sukeltajalle ja huippuhotelleja
arvostaville
Kiertelen mualimaa: Eskon kolumni
Puccinin sankarittaret: ainutlaatuinen postimerkkisarja
Maailmalla kuultua: autot, lennot, laivat, junat ja viranomaiset
Lyhyesti
3
CWT Liikematkat
Liikematkustus jälleen murroksessa:
varaaminen siirtyy mobiiliin ja
huomio matkustajiin
Liikematkustajat odottavat jokaisen matkansa sujuvan saumattattomasti alusta loppuun saakka. Tämä ei koske ainoastaan ns. perinteistä osuutta, kuten lento-, hotelli- ja autovarauksen tekoa, vaan koko matkan elinkaarta aina suunnittelusta matkan aikana tarvittaviin tukipalveluihin ja matkalaskun
tekoon kotiinpalun jälkeen. Ja kaiken tulee hoitua mobiililaitteen kautta.
CWT:n uusin raportti, CWT Vision, kertoo näkemyksiä siitä, miten
matkustajat ja yritykset löytävät matkustukseen yhteisen, molempien kannalta toimivan sävelen, nyt ja tulevaisuudessa.
MOBIILIVARAAMINEN KAKSINKERTAISTUU 2016
Matkustajat ja matkanvaraajat uskovat*, että vuoden 2016 aikana
mobiilivarausten määrä kaksinkertaistuu nykyisestä 4-7 prosentista 11-15 prosenttiin.
- Vastataksemme näihinkin matkustajien ja yritysten matkahallinnon tarpeisiin, kehitämme CWT To Go® -mobiilisovellustamme
jatkuvasti, kertoo CWT:n Pohjoismaiden myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Jari Oinonen. - Jo lähiaikoina asiakkaamme voivat tehdä hotellivaraukset sen kautta ja seuraavana vuorossa ovat sitten lentovaraukset.
* Tap into mobile service: managed travel in the digital economy.
LIIKEMATKA VOI STRESSATA MATKUSTAJAA JA STRESSI AIHEUTTAA PIILOKULUJA MYÖS
YRITYKSELLE
CWT:n kansainvälisen konsultointiyksikön, CWT Solutions Groupin, vuonna 2012 käynnistämä CWT Travel Stress Index -tutkimus osoitti kadonneiden matkatavaroiden ja puuttuvien tai huonojen internet-yhteyksien olevan liikematkustajien suurimmat stressin
aiheuttajat. Selvitykseen vastasi 6000 liikematkustajaa kahdeksasta globaalista yrityksestä. Tuloksista ilmeni, että stressin aiheuttajat kuuluvat kolmeen pääkategoriaan: ”menetetty työaika”, ”yllätykset ja muut ennakoimattomat tapahtumat” sekä ”omien päivittäisten rutiinien katkeaminen matkan ajaksi.” Rutiineista nousivat esiin
etenkin ruokailu-, lepo- ja liikuntatottumukset.
- Monet näistä stressitilanteista ovat kuitenkin vältettävissä.
Esimerkiksi langattoman nettiyhteyden voi hankkia etukäteen kiinteällä hinnalla. Lisäksi taksipalveluita varataan nykyään jo paljon
lentovarauksen yhteydessä, joten kohdekaupungin lentokentällä
ei tarvitse stressata siitä, miten matka lentokentältä hotellille sujuu
parhaiten, sanoo CWT Solutions Groupin Pohjoismaiden toiminnoista vastaava Teemu Tuomarla.
- Liikematkan varsinaisen työosuuden jälkeen matkustaja haluaa yleensä kotiin niin pian kuin mahdollista, ja se voi siksi olla
matkan stressaavin osuus. Stressiä voi vähentää valitsemalla suo-
4
rat lennot silloinkin, kun vaihtoja sisältävä reitti olisi muutoin nopein,
Tuomarla vinkkaa.
CWT Solutions Groupin jatkotutkimuksissa aiheesta on selvinnyt toisaalta myös, että matkustajan kokema stressi aiheuttaa yritykselle piilokustannuksia, joten siitäkin näkökulmasta stressin lievennys kaikin keinoin on kannattavaa.
SAUMATON MATKAN
SUUNNITTELU JA VARAAMINEN
Matkustajat haluavat varaamisen olevan nopeaa ja vaivatonta. He haluavat valita vaihtoehdoista parhaan, varauskanavasta riippumatta eli sama toiveet koskevat niin palvelutiimiä, itsevaraustyökalua kuin mobiilivaraamista.
ME CWT:SSÄ AUTAMME MATKAN
JOKAISESSA VAIHEESSA. ENNEN
MATKAA, MATKAN AIKANA SEKÄ
MATKAN JÄLKEEN:
Saumaton suunnittelu ja matkavaraus
XX Mobiilivaraaminen
XX Parempi tietämys varaamisesta
XX Kattavat reittivaihtoehdot
Tuki matkan aikana
XX Ennakoivat palvelut
XX Tarpeellinen viestintä
XX Apu aina saatavilla
Takaisin toimistolla
XX Automaattinen
matkalaskuprosessi
XX Integroidut kulunhallintajärjestelmät
CWT To Go'n tulo
uudet ominaisuu ssa olevat
det:
Hotellivarauks
et
Lentovarauks
et
Integrointi
useampiin
laitteisiin
Matkustussää
nnön
vastaisista
varauksista
raportointi
© 2015 CWT
Kun tarjoat matkustajille, mitä he
tarvitsevat, heidän tyytyväisyytensä
kasvaa ja matkustussäännön
noudattaminen paranee.
Me CWT:ssä integroimme
parhaillaan CWT To Go'hun
hotelliarviointitoimintoa ja kattavaa
tietokantaa, jota matkustaja voi
hyödyntää ennen varauspäätöstään.
Tarjoamme matkalle kerralla kaikki
tarvittavat palvelut: lennot, hotellit,
junat, internet-yhteydet, taksit ja
autot osana matkasuunnitelmaa.
Olemme matkustajan apuna ja
matkustuspolitiikan noudattamisen
takaajina matkan ensikilometristä sen
loppuun asti.
TURVALLISTA JA
STRESSITÖNTÄ MATKAA!
Tänä vuonna tuomme markkinoille uusia palveluita, jotka
parantavat matkustajien turvallisuutta ja vähentävät matkustuksen aiheuttamaa stressiä:
TUKEA TIEN PÄÄLLÄ
Työnantajan huolenpitovelvollisuus matkustajista on keskeinen osa
jokaista liikematkaa. Sinun pitää tietää, missä matkustajat ovat ja
miten heidät tavoitat tarvittaessa, esimerkiksi poikkeus- tai kriisitilanteissa 24/7.
Tuoreen tutkimuksemme* mukaan 60 % Travel Managereista nosti
mobiilisovellusten laajemman hyödyntämisen organisaatiossaan
yhdeksi tämän vuoden tärkeimmistä prioriteeteista. Mobiilisovellus on hyödyllinen mm. muutostilanteiden viestinnässä. Lisäksi sen
muut toiminnot helpottavat matkustajan elämää tien päällä sekä lisäävät matkustajan tuottavuutta työmatkalla.
TAKAISIN TOIMISTOLLA
CWT:n EMEA (Europe, Middle East and Africa) -alueella on nyt arvioitavana uusi työkalu, jossa matkalaskujärjestelmä on osa online
-järjestelmää. Matkakulujen ennakkoarvioiti sekä matkalaskun teko
voidaan automatisoida, minkä avulla matkalaskun teko on yhä helpompaa ja virheet vähenevät.
Tänä vuonna käynnistämme myös matkakulujärjestelmän integroinnin CWT AnalytiQs -rarpotointiin.
Hälytykset poikkeustilanteista
mobiilisovellukseen
Ennakoidut uudelleenvaraukset
peruutettujen tai myöhästyvien lentojen
tilalle
Nopea pika-apu matkustajalle
valintapäätöksen tueksi
Virtuaalinen matkaasiantuntija matkustajan avuksi
matkustuspolitiikkaan liittyvissä
kysymyksissä
*Travel Management Priorities for 2015
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
5
„„
Varaaminen ei voisi olla helpompaa. Valitset vain toimipisteen,
kellonajat ja päivämäärät, niin kone etsii sinulle vaihtoehdot
niin lentoihin, juniin, autoihin kuin hotelleihin. Valinnanvaraa
on, ja kattavien tietojen pohjalta päättäminen on helppoa.
- DORIS EKHOLM, HENKEL NORDIC, CWT ONLINE, POWERED BY KDS-ITSEVARAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
CWT ONLINE,
POWERED BY KDS,
VIE OVELTA OVELLE
CWT Online, powered by KDS
-järjestelmä mahdollistaa ainutlaatuisen ovelta ovelle-varaamisen. Ovelta ovelle-ratkaisu tarjoaa matkustajalle ja yrityksille aivan uudenlaiset mahdollisuudet
matkavaihtoehtojen kartoittamiseen.
Tänä vuonna CWT Online, powered by KDS, tuo markkinoille mm.
seuraavat toiminnot:
Lisävarausmahdollisuuksia, mm. taksit
Integrointi osaksi CWT
To Go -mobiilisovellusta
Matkustajaprofiilitietojen
paremmat käyttömahdollisuudet
Mahdollisuus virtuaalimaksamiseen
Laajempi hotellivalikoima ja hotelleja koskeva sisältö
6
Henkel on KDS:n
tyytyväinen käyttäjä jo
vuosien kokemuksella
”
- Henkel on ollut CWT:n asiakas jo vuodesta 2004. Itsevarauksiin Henkel otti
käyttöön vuonna 2005 KDS:n. Me Suomessa ryhdyimme sen käyttäjiksi 2006
ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä, kertoo Doris Ekholm, joka muiden toimiensa ohella toimii myös Henkel Nordicin
Travel Managerina.
- Meille räätälöity versio KDS:stä tuntee nimen The Gate ja se sisältää kaiken meille tarpeellisen matkustus- ja varaustiedon,
kuten toimipisteidemme ja käyttämiemme
hotellien sijainnit sekä kaikki sopimushintamme.
- Varaaminen ei voisi olla helpompaa.
Valitset vain toimipisteen, kellonajat ja päivämäärät, niin kone etsii sinulle vaihtoehdot
niin lentoihin, juniin, autoihin kuin hotelleihin.
Valinnanvaraa on, ja kattavien tietojen pohjalta päättäminen on helppoa.
- Meillä Pohjoismaissa aivan jokainen
matkustaja varaa matkansa itse. Ajatuksen
omaksumiseen meni aikoinaan ehkä noin
vuosi. Kannustamalla ja osoittamalla, kuinka helppoa ja kätevää itsevaraaminen The
Gatella on, olemme päässeet erittäin hyviin
itsevarausasteisiin: Suomessa 93, Ruotsissa 84 ja Tanskassa 94 prosenttia kaikista
matkoista varataan itse.
- Koulutan uudet taloon tulijat järjestelmän käyttöön heti alussa ja olen huomannut, että asian omaksuminen onkin helpompaa juuri tuossa vaiheessa. Suurin osa
väestämme Pohjoismaissa, 380-390 henkilöä, kuitenkin matkustaa, joten taito on
tarpeen. Pääkohteet meillä Suomessa ovat
Tukholma, Kööpenhamina, Düsseldorf ja
Hampuri.
- Säästöäkin kertyy kuin melkein huomaamatta, sillä olemme huomanneet, että
yrityksen kulut laskevat, kun matkustajat näkevät hinnat ja niiden erot itse. Kynnys varata kaikkein kallein vaihtoehto nousee huomattavasti, Doris vinkkaa tiedoksi
muillekin.
TURVALLISUUS
ENNEN KAIKKEA
- Keskittämällä varauksemme The Gateen
helpotamme seurantaa ja raportointia. Mutta sitäkin tärkeämpää meille on matkustajiemme turvallisuus, Doris painottaa. - Tässä
on loistavana apuna järjestelmän Traveller
Tracker, joka auttaa tarvittaessa hyvin nopeasti jäljittämään matkustajamme. Tästä
syystä esimerkiksi varaaminen suoraan lentoyhtiöiden sivuilta on meillä kokonaan kielletty.
JATKUVAA KEHITYSTÄ
- Kun KDS Portal aikoinaan otettiin käyttöön, niin vaihtoehtojakin oli tarjolla. Tähän
kuitenkin päädyttiin globaalisti eikä valittamista ole ollut. Kehitysvauhtikin on sellainen, että nyt meillä on käytössämme jo kokonaan toinen - ja entistäkin parempi - työkalu kuin se, minkä otimme käyttöön alun
perin.
Lisätietoja omalta yhteyshenkilöltäsi
CWT:ssä ja www.kds.com.
© 2015 CWT
VALITSE LENNOLLESI
ECONOMY COMFORT
Enemmän jalkatilaa – mukavampi matka
RÄÄTÄLÖI
OMA LENTOKOKEMUKSESI
finnair.fi
UUSILLA ECONOMY COMFORT -ISTUINPAIKOILLA AIKA KULKEE KUIN SIIVILLÄ. Matkustamon
etuosaan sijoitettujen Economy Comfort -paikkojen 8-13 cm:n lisäjalkatila ja istuimen erityinen
niskatuki parantavat matkustusmukavuuttasi. Economy Comfort -paketti sisältää lisäksi
laadukkaat vastamelukuulokkeet ja henkilökohtaisen virkistyspaketin. Pääset myös nousemaan
koneeseen ennen muita ja poistumaan ensimmäisten joukossa. Varaa oma Economy Comfort
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
-pakettisi jo tänään osoitteessa finnair.fi
7
CWT Liikematkat
Nokian Renkaat ja CWT hyvässä
matkayhteistyössä jo yli 20 vuotta
- Pitkäaikainen yhteistyömme on toiminut todella hyvin. Yrityksenä meille on tärkeintä laadukas palvelutaso, mutta hyvänä kakkosena tulee matkatoimiston rooli kulujen vartijana, aloittaa Manu Salmi, Vice President, Procurement
Nokian Renkailta. - Odotamme partnerin etsivän meille kustannustehokkaimmat vaihtoehdot, matkustajan matkustusmukavuutta unohtamatta. Myös turvallisuusasiat ovat meille
tärkeitä ja matkatoimistomme on kyettävä palvelemaan tehokkaasti poikkeustilanteissakin.
TUTTU PALVELUTIIMI ARVOSSAAN
- Meillä matkustajat varaavat usein matkansa itse. Toki toisinaan
assistentit auttavat asiassa. Varaajasta riippumatta tuttu palvelutiimi on iso apu. He tuntevat yrityksemme ja myös eniten matkustavien henkilöidemme toiveet ja tarpeet ilman, että kaikkea tarvitsee
joka kerta läpi käydä, Manu Salmi kiittelee. - Minusta on mahtavaa soittaa esimerkiksi Anu Valkamalle, joka on ollut palvelutiimissämme jo yli 15 vuoden ajan ja on muutenkin erinomainen matka-asiantuntija. Lähes sanattomasti hoituu varaaminen hänen
kanssaan, ja kaikki tulee huomioon otetuksi.
YKSINKERTAISET MATKAT ONLINESTA
- Käytössämme on myös itsevaraustyökalu. Se on hyvä ja toimiva sekä meidän tarpeisiimme ja matkustuspolitiikkaamme tukemaan räätälöity. Käytämme sitä lähinnä kuitenkin helppoihin pointto-point -varauksiin. Matkat, joiden lennoissa on vaihtoja tai jotka
sisältävät useampia lentoja eri kohteisiin, hoidamme tiimistä. Luottamus heidän asiantuntemukseensa on kova ja sen arvo näkyy
parhaiten juuri tällaisissa monimutkaisemmissa matkoissa. Oikeat
vaihtoajat ja parhaat reitit ovat matkustajalle tärkeitä ja tekevät matkustamisesta sujuvampaa.
MATKUSTAMINEN EI KOSKAAN OLE
PÄÄTARKOITUS
- Itse matkustan yli 100 päivää vuodesta, osa myyntimme henkilöstöstä vieläkin enemmän. Sujuvuus on minulle matkalla tärkeintä, sillä matkustaminen itsessään ei ole päätarkoitus koskaan. Siksi
siirtymiset pitää sujua ilman ponnisteluja. Lomalla voidaan matkustella, mutta liikematkustamisen tulee olla mahdollisimman muka-
8
vaa, helppoa ja vaivatonta, jotta matkan varsinaiset tavoitteet eli
liikeasiat saavat suurimman panoksen matkustajan kapasiteetista. Työt alkavat kuitenkin yleensä välittömästi koneen laskeuduttua kohteeseen.
- Käytämme matkustamisen vaihtoehtona myös videoneuvotteluja, mutta ne eivät korvaa kaikkea kanssakäymistä, vaan usein
on edelleen paikan päälle mentävä. Kun asia on riittävän tärkeä ja
taloudelliset panokset suuret, matkan vaiva ja kulut ovat sittenkin
kokonaisuuden kannalta aika pieniä asioita.
CWT TO GO SILOTTAA TIETÄ
- Jos mutkia matkaan kuitenkin tulee, niistä on saatava tietoa ja ongelmat on ratkaistava nopeasti. Näissäkin asioissa osaavan matkatoimiston apu on tarpeen. Olen hyvin tyytyväinen myös CWT To
Go® -sovellukseen, josta näen helposti yhdestä paikasta lentoni,
aikataulut ja hotellit. Papereita ei enää tarvita. Sovellus toimii todella hyvin ja kertoo myös lentojen mahdolliset myöhästymiset, peruutukset tai lähtöportin vaihdokset. Tietoja ei tarvitse kaivella muualta. Nytkin sovelluksessa näkyy minulla viisi eri matkaa ja ainakin 20
eri lentoa. Olisi se melkoinen kasa, jos niitä pitäisi paperilla hallita.
MATKA EI JUURI STRESSAA, MUTTA KOTIVÄEN
JAKSAMISESTA ON HUOLI
- Kyllä minä jaksan hyvin matkustaa. Katson, että se on yksinkertaisesti vain osa tätä työtä. Itsestäni tai matkustamisesta en ota stressiä, mutta usein on mielessä, miten kotiväki jaksaa runsaat poissaoloni.
© 2015 CWT
„„
Kun asia on riittävän tärkeä ja taloudelliset
panokset suuret, matkan vaiva ja kulut ovat
sittenkin kokonaisuuden kannalta aika pieniä
asioita.
- Fyysisesti matkustaminen aikaeroineen on toki rankkaa ja paikan päällä kohteessa ei yleensä vapaa-aikaa ole,
vaan aika käytetään tehokkaasti työasioiden hoitoon. Tästä syystä en itse työskentele lennoilla vaan nukun. Samoin
kaiken vapaa-ajan kohteessa. Haluan olla mahdollisimman
virkeä myös, kun palaan kotiin. Perhe on siellä kovilla ja ei
olisi oikein, jos pitkän poissaolon jälkeen menisi aina suoraan nukkumaan. Perilläoloaika yhdessä paikassa saattaa
usein jäädä kuitenkin varsin lyhyeksi, joten sopeutumaan ei
ehdi. Toisinaan tuntuu, että ei ole missään vuorokausirytmissä, ei kodin eikä matkakohteen.
- En kuitenkaan valita. Kuten sanottu, tämä työ on tällaista. Mutta monien korvissa liikematkustaminen voi kuulostaa hohdokkaammalta kuin se itse asiassa onkaan, joten ehkä faktoja voi vähän tässä valottaa. Ja ehkä tästä
helpommin havaitsee, miksi matkan sujuvuus on kaikki
kaikessa ja miten laadukas matkatoimisto voi parhaimmillaan matkustajan elämää helpottaa.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
”
NOKIAN RENKAAT OYJ
Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin
markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Yhtiö
kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan.
Yhtiön liikevaihto vuonna 2014 oli 1 389,1 miljoonaa euroa
ja henkilöstömäärä vuoden lopussa 4 204. Nokian Renkaiden
osake on listattu NASDAQ Helsingissä.
9
CWT Liikematkat
Matkatoimiston
asiakaspalvelua,
palvelutarjontaa ja
toimintavarmuutta arvostetaan ja niiden merkitys vain korostuu
matkustuksen poikkeustilanteissa.
TEKSTI: PÄIVI LAPPI. KUVAT: CWT.
Tuoreen Työelämän päättäjät (TEP) -tutkimuksen* tuloksista ilmenee, että matkatoimistot koetaan edelleen tarpeellisiksi, ja
erityisen arvostettuja ominaisuuksia ovat asiakaspalvelu, palvelutarjonta sekä toimintavarmuus. Liikematkatoimistoja arvioitaessa näitä kolmea asiaa pidetään tärkeimpinä yrityskuvatekijöinä. Kaikki yrityskuvatekijät yhteenlaskettuna CWT oli
tutkimuksessa Suomen paras liikematkatoimisto, jo kuudennen kerran peräkkäin.
- Olemme erittäin iloisia siitä, että pitkäjänteistä työtämme ja jatkuvaa kehittämistämme arvostetaan näin korkealle, sanoo Virpi
Paasonen, CWT Finlandin toimitusjohtaja. - Laadukas asiakaspalvelu eri muodoissaan on toimintamme kulmakivi, johon yhdistämme teknologian suomat mahdollisuudet ja uudet innovatiiviset
ratkaisumme. Maailman digitalisoituessa myös meidän palvelutarjontamme sisältää tulevaisuudessa entistä enemmän juuri huipputeknologiaa ja uusia innovaatioita yhdistettynä saumattomasti henkilökohtaiseen asiakaspalveluun. Palvelutarjonnan pirstaloituessa
useisiin kanaviin olemme jatkossa yritysten matkahallinnolle entistäkin tärkeämpi tuki ja kumppani, joka kokoaa tarjonnan ja datan
hallittavaksi kokonaisuudeksi. Eli emme me todellakaan ole katoamassa, vaikka tällaistakin kuulee matkatoimistoista puhuttavan.
MATKATOIMISTO PITÄÄ TIEN PÄÄLLÄ MYÖS
POIKKEUSTILANTEISSA
- Matkustuksen poikkeustilanteet, kuten esimerkiksi taannoinen
Norwegian -lentoyhtiön lakko, ovat tilanteita, joissa henkilökohtaisen palvelumme ja sitä tukevan teknologian tärkeys asiakkaillemme korostuu tavallistakin enemmän, Paasonen tietää. - Lakkoja ja
muita poikkeustilanteita on viime vuosien aikana ollut kymmeniä
vuodessa, joten niiden hoitaminen sujuu taatulla, varmalla ammattitaidolla. Poikkeustilanteet aiheuttavat meille toki valtavasti lisätyötä, täysin ilman omaa syytämme, mutta juuri silloin asiakkaamme
tarvitsevat meitä eniten ja haluamme palvella heitä parhaalla mahdollisella tavalla myös silloin, Paasonen painottaa.
- Asiakkaalle tämä on merkittävä etu, sillä esimerkiksi lakkotilanteissa vaihtoehtoisten reittien löytäminen nopeasti ei ole aivan
yksinkertaista, sillä tarvitsijoita on paljon. Lisäksi lakot voivat alkaa
10
hyvin lyhyellä varoitusajalla - tai jopa ilman varoitusta -, jolloin kattavat päivystyspalvelumme ovat ensiarvoisen tärkeitä.
- Hiljakkoin saimme monista lehdistä lukea, kuinka mm. HJK:n
miesten edustusjoukkueen matka Espanjan leirille oli tyssätä alkuunsa, kun he jäivät Malagan lennolta Norwegianin ja IAU:n lakkojen vuoksi, Paasonen jatkaa. - Loistava tiimimme sai joukkueen
lopulta liikkeelle, kohteeseen ja ajoissa peleihin, mutta helppo tehtävä noin 30 hengen joukkueen uudelleenreitittäminen suosittuun
lomakohteeseen parhaaseen sesonkiaikaan ei ole. Tämän tiesi lehtien mukaan myös HJK:n joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi,
joka oli onnistuneista järjestelyistä kiitollinen.
POIKKEUSTILANTEET EIVÄT AIHEUTA
MATKUSTAJILLE VAIN HARMIA JA MIELIPAHAA,
VAAN MYÖS STRESSIÄ
- Muun harmin ohella tiedossa on myös, kuinka stressaavaa lentojen myöhästyminen on liikematkustajille tai ryhmille, joilla on määränpäässään tiukka ja tarkka aikataulu. CWT Solutions Groupin tekemässä Travel Stress Indexissä lentojen peruuntuminen
tai myöhästyminen on neljän eniten stressaavan tekijän joukossa.
Muut merkittävät stressitekijät ovat kadonneet tai myöhästyneet
matkatavarat, puuttuva tai huono nettiyhteys kohteessa sekä matkustaminen turistiluokassa keskimatkan tai pitkillä lennoilla.
- Näiden tekijöiden merkitystä ei ole syytä aliarvioida, sillä tutkimusten mukaan ne aiheuttavat yrityksille piilokustannuksia, ja voisin
hyvin arvella, että esimerkiksi urheilujoukkueella stressaantuminen
voi aiheuttaa myös suorituskyvyn laskua. Hyvällä asiakaspalvelulla pyrimme omalta osaltamme auttamaan siinä, että matkustajiemme stressitaso pysyy mahdollisimman alhaalla, Paasonen jatkaa.
CWT TO GO® KERTOO POIKKEUKSISTA
MATKOISSASI NOPEASTI SUORAAN OMAAN
MOBIILILAITTEESEESI
- Teknologisista ratkaisuistamme poikkeustilanteissa auttaa CWT
To Go® - mobiilisovellus, joka kertoo matkustajalle paitsi tiedot hänen varauksistaan, myös tiedon niiden muuttumisesta, kuten lennon peruuntumisesta tai myöhästymisestä, Paasonen kertoo.
© 2015 CWT
- Tämän tiedon saanti mahdollisimman aikaisin suoraan omaan
mobiililaitteeseen on matkustajalle hyödyllistä, sillä sen avulla
voi ripeästi käynnistää tarvittaessa uusien matkasuunnitelmien
teon.
- CWT To Go - sovelluksemme, joka on jo voittanut viimevuosien aikana maailmalla useita palkintoja, on tänäkin vuonna
EyeforTravelin Mobile Innovation in Travel Awards - kisan finaalissa kahden kärjessä sarjassa ‘Best Mobile Travel Solution’. Se kertoo varmasti omaa tarinaansa tuotteemme laadusta
ja arvotuksesta maailmanlaajuisesti. Lopullinen voittaja näistä finalisteista ei ole vielä selvillä, Paasonen jatkaa.
TULOSKUNTO KERTOO MYÖS
TOIMINTAVARMUUDESTA
- Voimme olla tyytyväisiä tulokseemme vuodelta 2014 niin täällä Suomessa kuin globaalistikin. Vuosi oli täällä Euroopassa taloustilanteen vuoksi rankka alallamme, mutta pystyimme osoittamaan itsellemme ja muille, että pääsemme kelpo tuloksiin
kovissakin olosuhteissa, Virpi Paasonen toteaa. - Erityisen tyytyväisiä voimme Suomessa olla vahvaan asiakaspysyvyyteen
(99 %) sekä asiakkaidemme tyytyväisyyteen. Travel Managerit
antoivat meille arvosanan 8,9 asteikolla 4-10, ja matkustajilta
saimme suositteluindeksiluvuksi, (NPS, Net Promoter Score)
56 pistettä, joka on palvelualalla loistotulos.
* Valtakunnalliseen tutkimukseen vastasi 2014 syys-marraskuussa 1485 työelämän
päättäjää, joista liikematkatoimisto-toimialaa arvioi 623 vastaajaa.
YLEISET OHJEEMME
LAKKOTILANTEISIIN
AA Seuraa oman lentosi tilannetta kyseisen lentoyhtiön sivustolta tai CWT To Go-mobiilisovelluksesta.
AA Seuraa lentoyhtiön julkaisemia toimintaohjeita ja toimi
niiden mukaan, mikäli matkasi on siirrettävissä tai peruttavissa.
AA Jos matkasi on pakollinen ja sen onnistuminen tulee
varmistaa alkuperäisessä aikataulussa tai mahdollisimman pian, soita matkatoimistoon. Matkatoimisto voi etsiä parhaan mahdollisen korvaavan yhteyden.
AA Uusi yhteys myydään uutena lippuna tai sillä korvataan lakon alaisen lentoyhtiön lippu, mikäli lakkoileva lentoyhtiö on antanut tähän luvan. Kannattaa ottaa huomioon, että varsin usein lentoyhtiöiden ohjeet
ja luvat tulevat myöhään ja ilman niitä matkatoimisto ei
voi muuta kuin tarjota uuden lipun uudella maksulla.
AA Hyvitys lakon vuoksi peruuntuneesta lipusta silloin,
kun sitä ei voi suoraan korvata uudella lipulla, on kaikissa lakkotilanteissa mahdollinen vasta, kun peruutus
on varmistunut lentoyhtiön puolelta.
AA Uuden lipun ostamisessa on siis taloudellinen riski,
mutta se on ainoa tapa varmistaa matkan toteutuminen lakosta huolimatta aikaisessa vaiheessa.
AA Tutustu myös EU:n laatimiin ohjeisiin lentomatkustajan
oikeuksista EU:n alueella (http://europa.eu/youreurope/citizens/travel/passenger-rights/air/index_fi.htm).
ASIAKASPYSYVYYS JA -TYYTYVÄISYYS VAHVOJA VUONNA 2014
Vuoteen 2013
verrattuna myynti ja
transaktiot kasvoivat
kokonaisuutena
maltillisesti, heikosta
maailmantalouden
tilasta huolimatta.
Pikakatsaus CWT:n vuoden 2014
tuloksiin maailmanlaajuisesti
Uusien asiakkaiden ostot
1,4 mrd. euroa
Kokonaismyynti
24,1 mrd. euroa
1,6 %
62,4 miljoonaa
3,3 %
Transaktiot
POHJOISAMERIKKA
EUROOPPA,
LÄHI-ITÄ JA
AFRIKKA
6,3%
0,8%
Suomen kokonaismyynti
AASIA JA
TYYNENMEREN
ALUE
3,3%
97%
Asiakastyytyväisyys
Travel managerit
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
Asiakaspysyvyys Suomessa
99 %
Asiakastyytyväisyys Suomessa
LATINALAINEN
AMERIKKA
Asiakaspysyvyys
277 miljoonaa euroa
5%
Travel Managerien
asiakastyytyväisyys
8,9 (asteikolla 4-10)
Matkustajien
suositteluindeksi, NPS,
56 pistettä
87%
Matkustajat 88 %
11
CWT Liikematkat
TAMKin matkapalvelutiimin
itsevarausaste on 99 % - ohessa
matkustajille täydet palvelut
Tampereen ammattikorkeakoulun
matkatiimi - Pirjo Ahonen, Laura
Oksanen ja Sari Paavilainen varaa TAMK:in noin 800 hengen
henkilökunnan ja kahden miljoonan
euron vuotuisen matkabudjetin
matkat CWT Portalista lähes
sataprosenttisesti. - Olemme
erittäin tyytyväisiä CWT:n
työkaluihin ja niiden toimivuuteen,
Pirjo, Laura ja Sari aloittavat.
- CWT-palvelutiimimme puoleen
käännymme varausasioissa
harvoin. Käytännössä tiimi hoitaa
puolestamme lipunvaihdot sekä
liputettujen varausten peruutukset,
joita emme pysty itse hoitamaan.
Henkistä tukea tiimiltä saamme
kuitenkin aina tarvittaessa ja
yhteistyö toimii kaikkiaan hyvin.
VAHVAA KOKEMUSTA JA
KATTAVAA OSAAMISTA
Sari ja Pirjo ovat liikematkustuksen konkareita, joilla on vankka työkokemus liikematkatoimistoista. TAMK:in matkatiimissä
he ovat työskennelleet nyt noin neljä vuotta. Varausjärjestelmät olivat heille tuttuja ja
niinpä CWT Portalin haltuun otto sujui ilman ongelmia tai koulutustarpeita. - Pirjolla ja Sarilla on valtava tietotaito omalta alaltaan, kehuu kollegoitaan Laura, joka
siirtyi tiimiin taloon sisältä puolisentoista
vuotta sitten ja otti haltuunsa matkustuksen talousasiat ja matkahallintajärjestelmän. Varauksia Laura tekee pääosin kotimaahan, kun taas ulkomaat ovat yleensä
Sarin ja Pirjon heiniä. Toki kaikki tuuraavat
kaikkia esimerkiksi lomien aikana. - Varausten lisäksi hoidamme mm. matkalaskut
ja niiden maksatuksen, matkustukseen liittyvät ostolaskut sekä neuvonnan matkustamiseen ja järjestelmien käyttöön liittyvissä asioissa.
12
„„
Toisinaan
matkustajat
haluaisivat varata
itse suoraan
netistä, kun ”siellä
on niin paljon
halvempaa”.
Yleensä voimme
kuitenkin todistaa
tällaiset käsitykset
vääriksi.
”
YMPÄRI MAAILMAA,
YKSIN JA RYHMISSÄ
- Matkustajiemme matkat suuntautuvat
kaikkialle maailmaan kokouksiin, seminaareihin, messuille, koulutuksiin ja vaihtoon. Lisäksi ryhmämatkoja esimerkiksi viime vuonna oli 70 ja erilaisia projektimatkoja
taas liki sata, tiimi kertoo TAMK:n matkustuksesta. - Koskaan ei tiedä, mitä tuleman
pitää, ja se onkin yksi työmme positiivisista puolista: päivät eivät ole koskaan samanlaisia. Toinen ilonaiheemme ovat mukavat asiakkaamme, jotka kokevat meidät
helposti lähestyttäviksi ja vierailevat mielellään luonamme matka-asioissa. Lisäksi tiimimme tulee hyvin juttuun, tuemme ja täydennämme toistemme osaamista parhaalla mahdollisella tavalla.
TÄYTTÄ PALVELUA
MATKUSTAJILLE
- Hoidamme matkustajille myös viisumit
kohteisiin ja täytämme hakemukset heidän puolestaan. Matkaan lähtijä saa meiltä
© 2015 CWT
myös täydellisen info- ja lippupaketin, lähtee hän sitten matkaan
lentäen vai Paunun linja-autolla.
- Matkustajaprofiilit teemme samoin täällä matkustajien
puolesta. Lisäksi koulutamme tarvittaessa matkahallintajärjestelmän käytössä. Meillä on tukenamme kattava matkustusohje, jonka päivityksistä ja muokkauksista huolehdimme tarpeen
mukaan. Matkavaihtoehtoja valitessa punnitaan hintaa ja tarkoituksenmukaisuutta, joiden pohjalta annamme asiakkaalle vaihtoehdot.
- Melko tuoreista palveluista voisi mainita Cabforce -taksivaraukset, joita teemme enenevässä määrin. Olemme käyttäneet Cabforce -takseja useissa eri kohteissa ja olemme palvelun
hyväksi havainneet. Sen käyttö on paitsi helppoa, myös luotettavaa ja turvallista. Lisäetuna on etukäteismaksu, joka on erittäin kätevä, sillä matkustajillamme ei ole talon luottokorttia käytössään. Näin matkustajan omat rahat eivät ole taksimatkoissa
kiinni matkalaskun maksuun saakka.
- Matkustajat ovat erilaisia. Joku matkustaa kokemuksella
150 matkaa vuodessa, kun taas toinen reissaa kerran kahdessa
vuodessa. Toiset haluavat jo saada matkadokumenttinsa sähköisenä, mutta normaalisti toimitamme yhä paperiset matkadokumentit. Myöskään matkapuhelinkantamme ei toistaiseksi
mahdollistaisi kokonaan sähköisten matka-asiakirjojen käyttöä.
- Kolmen hengen tiimimme herättää joskus kysymyksiä
”Mitä oikein teette, kun teitä on kolme? Minä hoidan meillä matka-asiat itse, vasemmalla kädellä muiden töiden ohessa.”-tyyliin. Meidän erikoisuutena on se, että hoidamme kaikki yrityksemme matkailuun liittyvät asiat samalla osastolla. Joillakin on
esimerkiksi ostoreskontra tai matkalaskut pilkottu talousosastoille. Mielestämme keskittäminen tehostaa kokonaisuuden hallintaa. Hyvää on sekin, että tieto kulkee hyvin: jokainen tietää,
missä mennään ja kaikki voivat tarvittaessa hypätä toisen saappaisiin. Meille tämä on oikein toimiva malli.
CWT PORTAL PAIKANTAA
MATKUSTAJAT NOPEASTI
- Hoidamme täältä avun matkustajillemme myös erilaisissa matkustuksen poikkeustilanteissa. Tässäkin CWT Portal on toimiva
työkalu. Saamme sen avulla nopeasti selville, keitä matkustajiamme poikkeustilanne koskee ja voimme ottaa yhteyttä heihin.
- Turvallisuussyyt ovatkin yksi tärkeä kriteeri myös siinä, että
haluamme matkustajiemme varaavan matkat keskitetysti täältä
meiltä. Vain täältä varatut matkat näkyvät meillä ja jos emme tiedä, missä matkustaja on, niin emme voi myöskään auttaa. Toisinaan matkustajat haluaisivat varata itse suoraan netistä, kun
”siellä on niin paljon halvempaa”. Yleensä voimme kuitenkin todistaa tällaiset käsitykset vääriksi.
AMMATTITAITO AJAN TASALLA
- Olemme kaikki osallistuneet CWT:n Matkahallinnon koulutusohjelman eri moduuleihin tarpeidemme mukaan. Koulutus
on hyvä ja kattava. Lisäksi oli hienoa päästä verkostoitumaan
muiden matka-asioiden parissa työskentelevien kanssa ja kuulla, miten muut toimivat ja toisaalta kertoa muille meidän mallimme hyvistä puolista.
- Olemme valmiita koko ajan kehittymään ja muuttamaan
toimintaa tarpeiden mukaan. Aina pitää pysyä ajan hermolla tässä matkustuksen muuttuvassa maailmassa.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
TUTUSTU TAMKIIN
Monialaisuus ja monimuotoisuus ovat TAMKin ominaispiirteitä. Koulutuksessa ja kehittämishankkeissa eri alojen
osaamisia yhdistellään luovasti ja rohkeasti.
Tampereen ammattikorkeakoulu on yksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista.
AMK-laki määrittelee ammattikorkeakoulun päätehtäväksi tarjota korkeakouluopetusta työelämän ammatillisiin asiantuntijatehtäviin. Lisäksi ammattikorkeakoulun pitää
harjoittaa aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä
sekä taiteellista toimintaa.
TAMK keskittyy toiminnoissaan hyvinvoinnin ja terveyden, talouden ja tuotannon sekä oppimisen ja luovuuden
edistämiseen.
LENTOPYSÄKÖINTIÄ 24/7
Basic, Comfort & Lux -pysäköintiä
CWT Kaleva Travelin asiakkaille
-15% alennus pysäköinnistä.
Käytä Kampanjakoodia:
CWTKALEVATRAVEL
Verkkovaraus ja maksu
Ulkopaikkojen lisäksi sisäpysäköinti
Auton puhdistuspalvelut
Lentokatsastus ja -huolto
Yritysasiakkaille laskutus
www.flypark.fi
13
CWT Liikematkat
”Best buy” vai
”lowest logical airfare”
- lentomatkustamisen
hankinnan haasteet
TEKSTI: TEEMU TUOMARLA. KUVAT: CWT.
Hankintatoimen näkökulmasta lentomatkustaminen
on merkittävä kustannus. Sopimusteitse saavutettavat
vuosisäästöt jäävät kuitenkin usein vaatimattomiksi mutta miksi?
Kireä kilpailu ja pitkään jatkunut talouden alavire ovat johtaneet siihen, ettei sopimushinnoilla ole enää samanlaista merkitystä kuin aiemmin. Tarjolla on yhä enemmän ja
useampia lipputyyppejä, joiden edullisuudesta hyötyvät
vapaa-ajan matkustajien lisäksi myös yritykset. Lentoyhtiöiden perinteinen käsitys liikematkustajien tarvitsemasta
joustosta ja muutoskelpoisuudesta ei sekään ole enää tarvelistan kärkipäässä.
Vaikka ns. ”best buy” -politiikka (= ostetaan halvinta
mahdollista lentoyhtiöstä riippumatta) on arkipäivää useimmille yrityksille, lentoyhtiöiden kanssa tehtäviin vuosisopimuksiin liittyy edelleen paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Ostajien kannattaakin miettiä tarkkaan omaa lentoyhtiöstrategiaansa ja sitä, miten sopimuksista saataisiin
mahdollisimman paljon irti.
Oleellisempaa kuin saada prosenttiyksikön parannus
johonkin yksittäiseen sopimushintaluokkaan on ymmärtää,
miten lentoyhtiön tarjoama hintataso ja alennukset liikkuvat sen mukaan miten markkinaosuuksia ja/tai segmenttejä voi tarjota eri reiteille tai kokonaisuutena.
SOPIMUSTEN TOTEUTUMISEN
SEURANTA: TULOSTEN MITTAAMISESTA
KORJAUSTOIMENPITEISIIN
OHJAA, SEURAA JA MITTAA TULOKSIA
AA Tunnista reitit, joissa kehitys ei ole odotetun mukaista ja
joissa keskihinnat nousevat
AA Mittaa saavutettuja säästöjä koko sopimuskauden ajan
YMMÄRRÄ SYYT JA SEURAUKSET
AA Miksi keskihinta laskee/nousee ?
AA Miksi keskihinta on korkeampi kun viime vuonna?
AA Seuraa avainmittareiden muutoksia:
XX Ennakkovarausajan kehitys
XX Rajoitettujen lippujen käyttö
XX Luokkien käyttö (business, economy)
XX Matkustussäännön noudattaminen
XX Lentoyhtiöiden markkinaosuuksien kehittyminen
LENTOYHTIÖSOPIMUKSISSA
ON TÄRKEINTÄ:
SÄÄSTÖT
Miten säästöjä mitataan?
SAATAVUUS
Enemmän kysyntää kuin tarjontaa?
MUKAVUUS
Tuottavampia työntekijöitä?
PROSESSI
Tehokkuutta varaamiseen, korkea
itsepalveluaste
14
REAGOI POIKKEAMIIN
AA Tee korjaustoimenpiteitä – nopeasti!
AA Ja saavuta lisäsäästöjä:
XX Tarkastele matkustuspolitiikkaa kriittisesti ja muuta tarvittaessa
XX Tee “mitä-jos” –skenaarioita markkinaosuuksien uudelleenjaosta
XX Hyödynnä ohjaavuden työkaluja - online-työkalu,
mobiilipalvelut, matkustuspoliikan viestintä
XX Muista matkustajakommunikaatio – korosta ennakkovaraamisen tärkeyttä, esittele business caseja jne.
XX Sopimuskumppanin näkökulmasta olet sitä parempi ja tehokkaampi ostaja mitä enemmän toimenpiteesi näkyvät!
© 2015 CWT
TEEMU TUOMARLAN
VINKKEJÄ LENTOYHTIÖSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN
1
VALMISTAUDU HUOLELLA: KERÄÄ
JA ANALYSOI LENTOSPENDI
Mitkä ovat avainreittejä – mihin pitäisi keskittyä
spendin näkökulmasta?
AA Onko eri matkustajaryhmien välillä suuria eroja, mitkä
ovat keskeisiä päätöksentekokriteereitä ja miten niihin
voidaan vaikuttaa?
AA Mikä on sopimushintaisten lentoluokkien käyttö
prosentuaalisesti? Miten markkinaosuudet
jakaantuvat kokonaisuutena ja pääreiteillä eri
lentoyhtiöiden kesken?
AA Paljonko on matkustusta muista PoS (Point of Sale)
-kohteista?
AA Kuinka paljon on long-haul-matkustusta
(kaukolentoja)?
AA Miten matkustusluokkien ja lipputyyppien käyttö on
jakaantunut (business/economy, joustava/rajoitettu)?
AA Mikä on kanta-asiakasohjelmien merkitys
matkustajille nykytilanteessa?
AA Onko eniten käytetyillä reiteillä kilpailua ja missä
määrin sitä voidaan hyödyntää?
2
NEUVOTTELE
TEHOKKAASTI
3
EDISTÄ SOPIMUSYHTEISTYÖTÄ
Mikä on realistista ohjausnäkökulmasta – kuinka
paljon ja miten lentomatkustamista voidaan ohjata,
missä määrin matkatoimisto voi olla avuksi?
AA Onko lentovarauksille mahdollista luoda toimivia
ohjausmekanismeja? Mitä lentoyhtiö voi parhaassa
tapauksessa odottaa saavansa?
AA Millaisia toimenpiteitä ostaja voi ajatella tekevänsä
uuden sopimuksen edistämiseksi?
AA Mitä voin luvata potentiaalina sopimuskumppanille?
Pystynkö tarvittaessa ohjaamaan ”pois” toiselta lentoyhtiöltä, jos kilpailijan tarjous on kokonaisedullisempi?
Sovi sopimuslentoyhtiön kanssa säännölliset
seurantapalaverit sopimuskaudelle.
AA Pyydä sopimuskumppania lähettämään palautteensa
ja mahdolliset huolenaiheensa jo hyvissä ajoin
etukäteen.
AA Valmistaudu mahdollisimman hyvin, esim. keräämällä
matkustajapalautetta ja analysoimalla lukuja ja
keskustelemalla liiketoiminnasta ja projekteista
vastaavien henkilöiden kanssa.
AA Pyri ymmärtämään koko sopimuskauden ajan
ne tekijät, joilla on vaikutusta esimerkiksi tietyn
sopimusreitin tavoitteiden toteutumiseen.
AA Reagoi tarpeisiin nopeasti (esim. uudet projektit).
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
ASIAKKAAMME KERTOVAT
AA CWT Solutions Group toteutti Foster Wheelerin
lentoyhtiöneuvottelut vuoden 2014 touko-syyskuun
aikana
AA Projektin kesto oli noin 4 kuukautta
AA Projektin ROI oli 1:4,8 eli yhden euron sijoitus toi
asiakkaalle säästöinä 4,8 euroa takaisin
„„
Tämä oli erittäin hyvä prosessi:
sujui suunnitelman mukaan,
pysyttiin aikataulussa ja
saavutettiin paras mahdollinen
lopputulos, joten ilman rautaista
ammattitaitoa tämä ei olisi
mahdollista. Loistavaa työtä,
joten lämpöiset kiitokset vielä
kerran erittäin hyvästä yhteistyöstä kanssamme!
MINNA KORTELAINEN,
DIRECTOR, PROCUREMENT
FOSTER WHEELER ENERGIA OY
”
TEEMU TUOMARLA
AA Manager, CWT Solutions Group Nordics - EMEA
AA Vastaa CWT:n konsultointiyksikön Solutions Groupin
Pohjoismaiden liiketoiminnasta.
AA CWT Solutions Groupin EMEA-johtoryhmän jäsen.
AA Yhteensä 15 vuoden työkokemus liikematkustuksesta ja
matkahallinnosta “pöydän molemmilta puolilta”.
AA Corporate Travel Manager, Pöyry Oyj.
AA Global Category Manager Travel, Tieto Oyj.
AA Head of Consulting & Solutions, Kaleva Travel Oy.
AA FBTA:n hallituksen partnerijäsen 2012-13
15
CWT Liikematkat
Suomen
liikematkustuksen
trendit 2015:
PÄÄKOHTEET LÄHES ENNALLAAN JA
LENTOHINNAT LASKUSSA
Liikematkustuksessa tilanteet vaihtelevat, ja matkustajien
käyttäytyminen muuttuu, mutta silloin kun matkustetaan,
kohteet ovat edelleen pääosin samat kuin ennenkin. - Lentäen liikeasioissa matkustetaan Suomesta edelleen etenkin
Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Lontooseen, Brysseliin, Müncheniin sekä Osloon, Jari Oinonen, CWT Nordicin uusasiakashankinnasta ja markkinoinnista vastaava johtaja sanoo.
- Näiden tuttujen kohteiden takana kiinnostavuuttaan liikematkustajien silmissä ovat nostaneet Amsterdam, Barcelona ja Budapest.
Vanhat kestosuosikit Moskova ja Pietari taas ovat kadonneet suosituimpien kohteiden listalta ainakin toistaiseksi. Ukrainan ja Venäjän välinen tilanne, heikko rupla ja viennin vetovaikeudet Suomelle keskeisen markkinan, Venäjän, suuntaan selittänevät kehitystä. - Moskovan ja Pietarin
matkustus tippui vuonna 2014 lähes neljänneksen vuoteen
2013 verrattuna. Edes samanaikaisesti 10 prosenttia laskeneet lippujen keskihinnat näihin kohteisiin eivät ole saaneet
matkustusta itänaapuriin palaamaan entiselle tasolleen, Jari
Oinonen jatkaa.
- Lentojen keskihinnat ovat vuodesta 2013 vuoteen
2014 verrattuna laskeneet myös lähes kaikilla muillakin reiteillä lentoyhtiöiden kiristyneen kilpailutilanteen myötä. Suosikkikohteista esimerkiksi Tukholmaan ja Kööpenhaminaan pääsi viime vuonna yli 10 prosenttia edullisemmin kuin
vuotta aiemmin. Osloon matkanneet saattoivat säästää lippukuluissaan jopa 20 prosenttia, Oinonen tietää.
- Hintojen lasku näkyy muutamaa poikkeusta lukuun
ottamatta myös kaukolennoissa, joskin maltillisemmin. Hintojen lasku on ollut kohteesta riippuen noin 3-8 prosenttia.
Useimmat liikematkustajamme lentävät tällä hetkellä Pekingiin, Pohjois-Amerikan kohteisiin, Hong Kongiin, Souliin,
Buenos Airesiin ja Sao Paoloon.
16
© 2015 CWT
”
TOP-KOHTEET LÄHES
ENNALLAAN, LIPPUJEN
HINNAT LASKUSSA JA UUSI
MATKUSTAJASUKUPOLVI
MUUTTAA LIIKEMATKUSTUKSEN TAPOJA
CWT:N VUOSITTAINEN
TUTKIMUS KERTOO
LIIKEMATKUSTUKSEN
TRENDIT JA PRIORITEETIT:
UUSI MATKUSTAJASUKUPOLVI MUUTTAA
LIIKEMATKUSTUKSEN TAPOJA
KLIK
Työmatkustajan tarpeet ja odotukset muuttuvat nopeasti, kun liikematkustajista suuri - ja yhä kasvava - osa on nyt 18-34-vuotiaita Y-sukupolven edustajia. Y-sukupolvelaiset ovat tehokkaita teknologian käyttäjiä, lähes jatkuvasti online -tilassa ja ensimmäisinä
omaksumassa uusia palveluita ja teknologisia ratkaisuja.
- CWT:n matkustajista tätä sukupolvea edustaa jo neljännes,
Oinonen kertoo. - On itsestään selvää, että meidän on ymmärrettävä heidän tarpeensa ja matkustuskäyttämisensä, olkoon se sitten kuinka erilaista tahansa aiempaan verrattuna. Palveluiden on
aina vastattava asiakkaiden toiveisiin ja tarpeisiin.
- CWT:n tuoreen tutkimuksen mukaan mobiilipalveluiden lisääntyvä käyttö on liikematkustuksen keskeisin trendi tällä hetkellä, Oinonen jatkaa. - Matkustaja haluaa helposti saatavilleen kaiken tarvitsemansa tiedon matkastaan juuri silloin kun se hänelle
sopii. Mikäli liikematkatoimisto ei tällaista palvelua kykene tuottamaan, etsii matkustaja haluamansa muualta.
- Me CWT:ssä olemme ennakoineet näiden tarpeiden nousun
ajoissa, ja edelleen kehitämme vahvasti mobiilipalveluitamme. Jo
pitkään CWT To Go -mobiilisovelluksemme on tarjonnut matkustajille automaattisesti muun muassa kaikki tarvittavat tiedot matkasta ja siihen mahdollisesti tulleista muutoksista ilman että matkustaja joutuisi näitä tietoja erikseen etsimään.
- Yritysten kannalta keskeisimpiä liikematkustuksen trendejä alkaneen vuoden osalta ovat toiveet matkustustietojen aiempaa
tarkemmasta, nopeammasta ja kehittyneemmästä keräämisestä, raportoinnista ja analysoinnista, Oinonen kertoo. - Tavoitteena
on varmasti kehittää matkustuspolitiikkaa edelleen ja viedä sitäkin
suuntaan, johon matkustajien muuttuva käyttäytyminen ohjaa.
Koko Travel Management Priorities 2015 -tutkimuksen
voit lukea tai ladata osoitteesta: www.carlsonwagonlit.
com/en/global/insights/
Lyhyen katsauksen keskeisimpiin tutkimustuloksiin
suomeksi voit pyytää osoitteesta: [email protected].
Tutkimukseen vastasi 1100 ihmistä 515 eri yrityksestä ja
yli 50 maasta ympäri maailman.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
17
CWT Liikematkat
Suomalaisten
liikematkustajien
näkemykset
kartoituksessa
CWT Finland selvittää kevään ja kesän aikana
matkailulehti Mondon kanssa suomalaisten liikematkustajien eniten arvostamia ja toimivimpia
palveluita. Matkailulehti Mondon tekemä vuosittainen Mondo Top 50 -matkakysely laajeni tänä
vuonna vapaa-ajan matkustamisen lisäksi lisäksi
myös liikematkustamiseen.
- Odotamme Mondo Top 50 -tutkimuksen
liikematkaosalta mielenkiintoista tietoa nimenomaan suomalaisen liikematkustajan näkökulmasta, sanoo Carlson Wagonlit Travelin Pohjoismaiden markkinointipäällikkö Johanna Tyynelä. - Toivomme, että
mahdollisimman moni kertoo mielipiteensä
ja siten auttaa meitä kehittämään palveluitamme edelleen.
- Mondo Top 50 -kysely 2014 ainakin ylitti kaikki odotukset heti ensimmäise-
PALKINTO
LENTOLAHJAKORTTI
18
VISUMSERVICE
JA CWT
YHTEISTYÖHÖN
OSALLISTU JA
VOIT VOITTAA
500 EURON
LENTOLAHJAKORTIN!
nä julkaisuvuotenaan vapaa-ajan matkustuksen osalta. Matkailijat antoivat kyselyssä yhteensä peräti yli 22000 matka-arviota.
Toivotaan yhtä suurta aktiivisuutta myös liikematkustajilta.
Osallistu osoitteessa www.mondo.fi/
top50liikematka 31.7.2015 mennessä.
Tuloksista voit lukea lehtemme syysnumerossa.
ARVO
500€
Viisumiasioiden erikoisosaaminen
ja viisumin hankinnan tarkka ohjeistaminen ovat yhä tärkeämpiä liikematkustuksessa. - Viisumikumppanimme valinnassa tärkeimmät
kriteerit olivat viisumipalveluiden
kokonaisprosessin kehittäminen,
hyvin toimivat teknologiset ratkaisut ja vahva asiantuntijuus viisumipalveluista. Kaikki nämä toteutuvat
Visumservicen palveluissa, toteaa CWT:n Pohjoismaiden uusasiakashankinnasta ja markkinoinnista
vastaava johtaja Jari Oinonen.
- Olen erittäin iloinen, että saimme alkaa palvella CWT:tä, sen asiakasyrityksiä ja matkustajia, Visumservicen maajohtaja Katariina
Almakari sanoo. - Tekniset ratkaisumme, kuten online-palvelu ja
tietopankki, yhdessä jatkuvan kehitystyömme ja ammattitaitoisen
henkilökuntamme kanssa palvelevat erinomaisesti CWT:n kaltaista
matkatoimistoa ja kehityksen edelläkävijää.
Online-järjestelmästämme
voi nopeasti tarkistaa kohdemaan
viisumivaatimukset ja tehdä online-viisumitilauksen. Sähköpostitse
toimitettavien täydellisten toimintaohjeiden avulla viisumin hakeminen
on vaivatonta ja helppoa. Viisumin
anoja saa koko viisuminhakuprosessin ajan tarkat tiedot käsittelyn edistymisestä, ja passin palautus onnistuu matkustajan toiveiden
mukaisesti haluttuun osoitteeseen,
Almakari jatkaa.
Jatkossa matkavaraukset tehdään CWT:ltä ja viisumitilaukset
suoraan Visumservicestä. Uusi
palvelumalli astui voimaan vaiheittain kevään aikana.
Lisätietoja saat tarvittaessa omalta asiakkuuspäälliköltäsi CWT:stä tai myyntitiimistämme,
[email protected].
© 2015 CWT
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
19
CWT Liikematkat
CWT Operational Excellence
-laatuarvoinnissa CWT Finlandille
erinomainen tulos
Asiakaspalvelutoimintamme nojautuu CWT:n Operational Excellence (COE) –laatustandardeihin ja toimintaamme arvioidaan vuosittain. Vuoden 2014 arvioinnissa saavutimme upeasti täydet viisi tähteä.
- Laadunarviointitilaisuudessa saamme ammattimaisen
analyysin toimintojemme laadun tasosta ja ideoita kehittämiskohteistamme. Lisäksi saamme aina tietoa myös
muiden CWT-tiimien parhaista käytännöistä. Epäonnistua
ei siis voi - ainoastaan oppia uutta, kertoo CWT Finlandin liikematkojen asiakaspalvelutoiminnoista ja liiketoiminnan tukipalveluista vastaava johtaja Katjuska Taht. Arvioijat ovat ulkomaan kollegoitamme, joilla on monipuolista
kokemusta matkatoimistoalalta ja laatutyöstä. Tällä kertaa arvioijina toimivat King Wah Leong, VP, Traveler Services Quality ja Christian Dedekind, Regional Manager,
Quality & Customer Experience, Traveler Services EMEA.
- Asiakaspalvelutyön laadun kehittäminen on ollut
meille Suomessa jo pitkään kunnia-asia. Yhtenäisiä toimintatapoja ja niitä tukevia työvälineitä on aktiivisesti kehitetty yli kymmenen vuoden ajan, Taht jatkaa. - Laatustrategiamme mukaisesti otamme jokainen henkilökohtaisesti
vastuun hyvästä asiakaspalvelusta ja korkeasta laadusta.
- Laadun jatkuvasta parantamisesta olemme saaneet asiakkailtamme kiitosta, niin spontaaneina palautteina kuin vuodesta toiseen kiitettävällä tasolla pysyneen
asiakastyytyväisyydenkin muodossa. Nyt CWT:ltä saatu
loistava arviointitulos osoittaa sekin meidän olevan oikealla tiellä.
20
MITÄ JA MIKÄ ON COE?
COE ON ENSISIJAISESTI
MATKA, KULKEMISTA JATKUVAN
PARANTAMISEN TIELLÄ.
AA COE varmistaa, että asiakkaan kokemukset
CWT:stä ovat samankaltaiset riippumatta siitä, kenen kanssa meistä hän on yhteistyössä.
AA COE kannustaa tavoittelemaan aina parasta kokemusta.
AA COE on muistilista asioista, joista laadukas asiakaspalvelu koostuu.
AA COE antaa laatusuosituksia niin asiakaspalvelutiimeille kuin organisaatiomme tukitoiminnoille sekä
johtamisen käytäntöihin.
AA COE on vuosittainen laadunarviointitilaisuus jokaisessa CWT-maassa, jokaisessa tiimissä.
AA COE on myös talomme sisäinen kilpailu siitä, miten tiimissä onnistutaan kehittämään laatua vuodesta toiseen.
AA COE on yhteinen foorumi kaikille CWT-maille, jossa
päästään jakamaan omat upeat, parhaat käytännöt kollegoille maailmanlaajuisesti.
© 2015 CWT
MIHIN COE -LAATUOHJELMALLA PYRITÄÄN?
- Haluamme helpottaa liikematkustajan elämää, tarjota täydellisen liikematkan
kerta toisensa jälkeen, aloittaa King Wah Leong, VP, Traveler Services Quality,
CWT:stä. Hän oli toinen CWT Suomen toimintoja tarkastaneista laatuarvioijista
vuonna 2014. - Helppo, yksinkertainen ja ystävällinen palvelukokemus on tärkein tavoitteemme ja laatuohjelmamme sydän. Noudatamme samoja periaatteita niin ulkoisten kuin sisäisten asiakkaidemme palvelussa.
- Helppous tarkoittaa meille intuitiivista tapaa toimia. Yksinkertaistaminen on monimutkaisuuden välttämistä ja se
onnistuu yhtenäisiä toimintatapoja kehittämällä ja noudattamalla. Ystävällisen palvelun tukipilareita ovat matka-asiantuntijamme. Haluamme vapauttaa heidän aikaansa henkilökohtaiseen asiakaspalveluun kehittyneiden
työmenetelmien ja -välineiden avulla.
MITEN JATKUVA PARANTAMINEN
JA KEHITTYMINEN VARMISTETAAN
CWT:SSÄ?
- Kokonaisvaltainen laatujärjestelmämme rakentuu Lean
Six Sigman (LSS) periaatteille. Niiden luoman viitekehyksen avulla jalkautamme innovatiivista asennetta ja jatkuvaa parantamisen kulttuuria läpi koko organisaatiomme.
Jatkuva parantaminen perustuu aina faktatietoon, jota
analysoiden löydämme ongelmien perussyyt ratkaistaviksi. Tässä ohjelmassa on kolme peruspilaria:
1. Koulutuksesta projekteihin. Olemme sitoutuneet
kouluttamaan avainhenkilömme Greenbelt -tasolle.
Jokainen koulutettava suunnittelee ja toteuttaa kehitysprojektin koulutuksen aikana. Näin saamme vuodesta toiseen lisää osaavia muutosagentteja organisaatioomme. Heidän avullaan etenevät pienet ja isotkin kehitysprojektit.
2. Kiihdytys. Jotta uudet, kehittyneemmät mallit ja toimintatavat eivät jää vain harvojen iloksi, ne dokumentoidaan huolella. Tiedot jaetaan ja otetaan soveltuvin
osin käyttöön myös muissa toimintamaissa ja toimistoissa. Näin parhaista uusista ideoista hyötyvät nopeasti kaikki.
3. Integrointi. LSS-toimintamallimme on kiinteästi mukana myös vuosisuunnittelussamme. Esimerkiksi Euroopassa tärkeimmät strategiset projektit viedään aina
läpi LSS-periaatteita noudattaen.
- Lisäksi jatkuvaa parantamistamme tukevat jokaisen toimistomme Kaizen -tapahtumat. Kaizen -sana tulee japaninkielisistä termeistä Kai - muutos ja Zen - hyvä. Kaizeneissa toteutamme yhdessä henkilöstön kanssa ”miniprojekteja”, joissa lyhyessä ajassa pureudutaan toiminnan
ongelmien ytimeen ja ideoidaan samalla yhdessä käytän-
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
nön ratkaisumallit niihin. Näin laatutoiminta on osa kaikkien meidän työtämme ja saamme siihen jokainen osallistua.
MILTÄ NÄYTTÄÄ TULEVAISUUDEN COE?
- Asiakkaidemme tarpeet muuttuvat jatkuvasti, ja meidän
tulee muuttua sen mukaisesti. Muokkaamme Operational Excellence-ohjelman sisältöä vuosittain varmistaaksemme sen linjautumisen asiakkaidemme ja liiketoimintamme tarpeisiin.
- Tänä vuonna yksi uusista osa-alueista on työsuunnittelu, workforce management. Haluamme, että jokaisessa toimipisteessämme hyödynnetään kehittämiämme parhaita toimintatapoja sekä uusinta teknologiaa.
Näin varmistamme, että lunastamme asiakkaillemme antamamme palvelulupaukset ja vastaamme heidän muuttuneisiin tarpeisiinsa esimerkiksi palveluaikojen ja monikanavaisuuden osalta.
MITÄ JÄI MIELEEN VIIME MARRASKUUN
VIERAILULTA CWT SUOMESSA?
- Aivan päällimmäisenä Suomen henkilöstön innostuneisuus ja energia. Suomen tiimi on tehnyt valtavan urakan
viimevuosien aikana linjatessaan toimintaansa ja ottaessaan CWT:n toimintamallit ja työvälineet käyttöönsä. Jo
tuossa vaiheessa Suomen henkilöstö osoitti poikkeuksellista osaamista viedessään nämä muutokset läpi onnistuneesti erittäin lyhyen ajan sisällä ja samalla hoitaen mallikkaasti päivittäiset tehtävänsä.
- Suomessa on edelleenkin selvästi tekemisen meininki yllä, ja sain kuulla monta äärimmäisen innostunutta esitystä tehdyistä kehitysprojekteista. Minuun teki ison
vaikutuksen myös Suomen tiimin luova ja innovatiivinen
tapa ratkoa ongelmia. ”Outside the box” -ajattelu on selvästi hallinnassa.
- Suomen asiakaspalvelutoimintojen vuoden 2014 arvioinnissa saamat täydet viisi tähteä ovat konkreettinen
osoitus erittäin korkeasta ammattitaidosta ja sitoutumisesta laadun kehittämiseen. Hyvin ansaitut tähdet, joita
ei helposti saavuteta, King Wah Leong painottaa lopuksi.
21
TRAVELLER TESTASI
CWT Liikematkat
Pohjoismaiden
ensimmäinen Hotel Indigo®
ja sen ravintolat on avattu
Bulevardille
Helsingin moni-ilmeinen design-osaaminen
ei näyttäydy missään selvemmin kuin elegantilla Bulevardilla, joka yhdistää kaksi vastakkaista design-maailmaa: idässä aistikas Esplanadi ja lännessä Helsingin telakan
edustama teollisen suunnittelun taidokkuus.
EI VÄLTTÄMÄTTÄ MERTA
EDEMMÄKSI KALAAN
Kulttuuria henkivä, reilun kilometrin mittainen
elegantti puistokatu Bulevardi tarjoaa värikkään 200 vuoden mittaisen historian ja samalla kaiken, mitä lomailija tai liikematkustaja
vapaa-ajallaan voi kaivata: kahviloita, ravintoloita, taidegallerioita, antiikkiliikkeitä, museoita ja teattereita. Toki Bulevardilta on helppo
jatkaa myös koko kaupungin tutustumisretkeä. Hotellin ystävällinen ja hyvin luontevasti toimiva henkilökunta kertoo vieraalle mielellään parhaat ja ajankohtaisimmat vinkit naapurustoon tutustumiseksi.
Omalla vierailullani maltoin hetkeksi siirtyä auringonpaisteesta ja ikkunaostoksilta Sinebrychoffin museon Gösta ja Paul
-näyttelyyn, joka yhdisti Serlachiuksen ja Sinebrychoffin loisteliaat kokoelmat. Sinebrychoffin taidemuseo itsessään on mielenkiintoinen rakennuskompleksi, jonka muodostavat vuonna 1820 toimintansa aloittanut
Sinebrychoffin panimo ja vuonna 1842 valmistunut Sinebrychoffin perheen asuintalo.
Kierrokseni jatkui kuhisevalle Hietalahden Kauppahallille ja ympäri vuoden auki olevalle Hietalahden kirpputorille. Nekin molemmat aivan hotellin lähituntumassa.
HIKI PINTAAN - JA SITTEN
SAUNAAN!
Monipuolinen Body, Mind & Soul -kuntostudio on vieraiden käytössä 24/7. Siellä onnistuu niin perinteisemmät treenit kuin joogakin.
Hikoilun päälle kannattaa rentoutua iltaisin ja viikonloppuna myös aamuisin - käytössä
olevan saunaosaston löylyissä. Mieltymysten mukaan voi valita joko perinteisen suomalaissaunan tai miedomman höyrysaunan. Saunan jälkeen raikastaa iso sadesuihku. Saunaosastolta löytyvät myös muhkeat
pyyhkeet ja Aveda-kosmetiikkasarjan tuotteet. Kylpytakin voi halutessaan napata huoneesta mukaan.
22
Maaliskuussa avatulla ympäristöystävällisellä Hotel Indigo® Helsinki - Boulevardilla
on loistosijainti Helsingin design-korttelin
ytimessä. Sinkkipeltinen fasadi kätkee sisäänsä hotellin ohella kaksi mainiota ravintolaa - Bröd Punavuoren sekä Soup &
Juicen, joiden keittiöistä vastaa Suomen
kokkimaajoukkueen kapteenina toimiva
Kristian Vuojärvi.
MURUA RINNAN ALLE
Niin paikallisten kuin hotellivieraiden iloksi hotellin yhteyteen avattiin kaksi uutuusravintolaa, Bröd Punavuori ja Soup & Juice. Bröd
Punavuori on urbaani skandinaaviseen keittiöön pohjautuva bistro ja baari, joka palvelee aamusta iltaan. Aamiaistakin on tarjolla
muillekin kuin hotellin asukkaille. Aamiaisesta kannattaa muistaa, että se ei sisälly hotellin kaikkiin yöpymishintoihin eli varmista asia
varatessasi.
Soup & Juice on puolestaan keskittynyt maistuviin salaatteihin, keittoihin, ruokaisiin leipiin sekä tilauksesta valmistettuihin
mehuihin ja maukkaaseen kahviin. Voit nauttia annoksesi istahtamispaikalla tarvittaessa tai ottaa sen mukaasi vaikkapa läheisissä
Sinebrychoffin puistossa tai Vanhassa Kirkkopuistossa nautittavaksi. Ja toki toimistolle, jos aikataulu on tiukka. Etenkin puistoruokailun osalta oli ilahduttavaa kuulla, että että
Soup & Juicen take away -annokset pakataan biohajoaviin astioihin.
Makujen lisäksi minua ilahdutti ravintoloissa tyyli, nopeus, keveys sekä mutkattomuus. Ja helsinkiläisittäin järkevä hintataso.
Juuri valmisteilla olleelle Brödin terassille hotellin sisäpihalla uskallan myös ennustaa melkoista suosiota alkavalla kesäkaudella.
TYYLIKKÄÄN HUONEEN
RAUHAAN
Hotel Indigo Helsinki - Boulevardin huoneiden sisutuksessakin näkyy 'Naapuruston tarina'. Huoneiden sisustus vaihtelee kerroksittain mm. värityksen ja Hotel Indigolle tyypillisen, koko seinän suuruisen, taidokkaan
mural-kuvan teemoituksen osalta. Teemoina ovat alueen vahvat valtit: design, puistot
ja telakkateollisuus, ja vastaavina väreinä keltainen, vihreä ja sininen. Huoneet ovat kaikki
myös erikokoisia, pieninkin on kuitenkin tilava 18-neliöinen. Suurimmassa osassa huoneista on parisänky, muutamissa kaksi erillistä sänkyä. Lisävuodemahdollisuutta ei ole.
Huone oli hyvin aistikas, persoonallinen
ja loistavasti varusteltu. Äärimmäisen muhkean vuoteen syleilyssä ei unta tarvinnut
kauan hakea. Vuodevaatteetkin ovat ensiluokkaista 100-prosenttista egyptiläistä puu-
villaa. Kadulta ei ääniä kuulu, ja netti toimii ilman lisämaksua. Kahvikone ja taulutelevisio
tuovat lisämukavuutta. Lisäksi minibaarin sisältö kuuluu huoneen hintaan! Alkoholia sieltä ei kannata etsiä, mutta pientä pureskeltavaa makeannälkään ja virvoitusjuomia saunan päälle löytyy.
MAINETTA ALKUMETREILTÄ ASTI
Itse voin mielihyvin suositella Hotel Indigo
Boulevardia niin liike- kuin vapaa-ajan matkustajillekin Helsingissä. Enkä edes ole ainut hotelliin ja sen ympäristöön ihastunut,
sillä hotelli on jo ehditty valita World Travel Awards -ehdokkaaksi sarjaan Finland’s
Leading Boutique Hotel 2015. Lisäksi brittiläinen The Guardian -lehti valitsi sen ainoaksi Skandinavian hotelliksi vuoden 2015
Ison-Britannian ja Manner-Euroopan parhaiden uutuusmajoituskohteiden listallaan. Hotellin lisäksi lehti ylisti Helsinkiä mainettaan
hohdokkaampana kaupunkilomakohteena.
Tästäkin olen samaa mieltä.
© 2015 CWT
SAS vie
kaukolennoillaan
mukavuuden
aivan uudelle
tasolle
SAS julkisti suunnitelmansa uudistaa nykyisen kaukolentolaivueensa koneiden matkustamot keväällä 2014. - Olemme edenneet
suunnitelman mukaisesti ja voimme pian ylpeinä esitellä koko uudistuneen kaukolentolaivueemme matkustajille, kertoo asiakkuuspäällikkö Ari Aaltonen SAS:ltä. - Emme ole uudistaneet ainoastaan
matkustamon istuimia, vaan kaikki materiaalivalinnat ja palvelutuotteen osat on mietitty tarkoin ottaen samalla huomioon skandinaaviset mieltymykset ja laatuvaatimukset. Tästä hyvänä esimerkkinä
ovat mm. Business-luokkamme Hästens-vuodevaatteet ja muiden
istuimien kangasvalinnat. Näiden avulla haluamme taata mukavan
matkustuskokemuksen kaukolennoillamme. Viihtymistä pitkillä lennoilla lisää myös uusi HD-viihdejärjestelmä.
UUSIA KONEITA KAUKOLENNOILLE VUODEN
2015 JA 2016 AIKANA
Ensimmäiset koneista, Erik Viking ja Emund Viking, saivat täysin
uudet matkustamot helmi- ja huhtikuussa. - Koneemme uudistetaan lattiasta kattoon Zürichissä, jossa yksi koneistamme vuorollaan käy läpi täydellisen uudistuksen. Matkustajat kokevat astuvansa aivan uuteen koneeseen, ja matkustamoissamme on käytetty
mm. ensimmäistä kertaa maailmassa uudenlaista HelioJet-tekniikkaa tunnelmavalaistuksen luomiseksi lentokoneisiin. Panostuksemme laivueeseemme vie meidät hyvän matkan kilpailijoitamme
pidemmälle paremman matkustuskokemuksen suhteen myös tulevien vuosien osalta, ja ensimmäiset palautteet matkustajiltamme
ovat olleet kerrassaan huikean positiivisia, Aaltonen lisää.
Uudet matkustamot ovat kaikissa SAS:n koneissa talveen
2015 mennessä, ja lisäksi laivueeseen liittyy syksystä alkaen uusia
A330-300 Enhanced -koneita. Airbusin tehtaalta valmistuu syksyksi ja kevääksi yhteensä neljä uutta konetta SAS:lle.
senäisesti eikä muiden matkustajien käyttö kuormita verkkoa vanhojen järjestelmien tapaan. Luvassa on yli 140 tuntia aina uusia laatuelokuvia, musiikkia ja viihdettä.
Business-luokassa koko pituudeltaan 60 cm leveä, hierova istuin takaa hyvät unet. Istuin muuntuu täysin makuuasentoon, ja
istuinpatjojen pehmeyden voi säätää portaattomasti itselleen sopivaksi. - Olemme panostaneet Business -istuimen toiminnallisuuteen lisäämällä pöytä- ja säilytystilaa, jotta koneessa onnistuu
multitasking yhtä hyvin kuin omassa toimistossa, Aaltonen naurahtaa. Business -luokassa istuimet ovat 1-2-1 jaottelulla, jolloin pääsy
käytävälle on aina esteetön. WIFI on tarjolla Business- ja Plus -luokkien matkustajille maksutta, Go-luokassa pientä kulua vastaan.
Lisää istuimien ominaisuuksista ja SAS:n palvelutarjonnasta:
scandinaviantraveler.com/en/newcabin
TUKHOLMA-HONG KONG AVAUS SYYSKUUSSA
- Uutta long haul -kohdetta on innokkaasti odotettu ja olemme hyvässä vauhdissa syksyn Arlanda-HongKong -lippujen myynnissä.
Yhteyttä Ruotsista Aasiaan on kaivattu ja olemme todella iloisia,
että saamme uudistuneen matkustamomme 10.9. ensilennosta
lähtien reitille. Maailman suurimman lentoallianssin, STAR Alliancen, jatkoyhteydet tarjoavat lukuisia jatkokohteita Hong Kongista.
MATKUSTUSLUOKAT ENNALLAAN: SAS GO,
PLUS JA BUSINESS
SAS Go (Economy) -luokassa istuimet ovat 2-4-2 jaottelulla. Tämä
takaa matkustajille sen, että kaikilta paikoilta on korkeintaan yhden
penkin välimatka käytävälle. Kaikkien luokkien istuimissa on tarkat
ja isot HD-näytöt sekä virta- ja USB-lähdöt.
SAS Plus (Premium Economy) -luokassa istuimet ovat 2-3-2
jaottelulla ja leveyttä ja jalkatilaa on kasvatettu entisestään. Viihdejärjestelmä takaa sujuvan käytön, sillä jokainen HD-näyttö toimii it-
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
23
CWT Meetings & Events
TEKNOLOGIA
ENTISTÄ
VAHVEMMIN
MUKAAN
KOKOUKSIIN JA
TAPAHTUMIIN
2015 CWT MEETINGS &
EVENTS FORECAST
KERTOO TRENDIT
PERNILLA ANDRÉN
CWT Meetings & Eventsin laatima 2015 Meetings
& Events Forecast -ennuste kertoo, mitä kokousten ja tapahtumien alalla tänä vuonna nurkan takana odottaa. Miten budjetoida, mihin keskittyä ja
kuinka optimoida investoinnit?
Korkealle asialistalla nousee kokousten hallinta alusta
loppuun, aastä ööhön. Kokousinvestointi on otettava
kattavasti ja strategisesti haltuun aina ideasta seurantaan ja sijoitetun pääoman tuottoon asti. Tämä helpottaa myös erilaisten säännöstöjen ja politiikan noudattamista. Säännöstöjä tulee jatkuvasti lisää myös
muille toimialoille kuin lääketeollisuuteen, jossa on jo
pitkään noudatettu tiukkoja eettisiä ohjeita tapahtumien ja kokousten osalta.
- Teknologialla on varmasti nyt entistäkin merkittävämpi rooli tapahtumissa. Se näkyy esimerkiksi osallistujahallinnan siirtymisenä sitä varten suunniteltuihin
järjestelmiin, sosiaalisten medioiden tehokkaampana
hyödyntämisenä sekä erityisten tapahtumasovellusten yleistymisenä. Jo nyt monet merkit viittaavat siihen, että sovellusten käyttö lisää osallistujien tyytyväisyyttä tapahtumaan, kertoo Pernilla Andrén, Senior
Director, CWT Meetings & Events Nordic.
SOSIAALINEN MEDIA VALTAA ALAA
MYÖS TAPAHTUMISSA
- Facebook -päivitykset ja live-twiittaus ovat helppo
ja kustannustehokas tapa lisätä viestinnän määrää ja
vuorovaikutuksen tasoa ja siten parantaa osallistujien
sitoutumista tapahtumaan, sanoo puolestaan Katja
Vainio, CWT:n Pohjoismaiden ryhmä- ja tapahtumapalveluiden kaupallinen johtaja.
Yli 60 % älypuhelinten omistajista käyttää laitettaan tapahtumien aikana. Tämä nostaa interaktiivisen
viestintästrategian laatimisen ja käyttöönoton tehtävälistalla korkealle nykyaikaisten tapahtumien suunnittelussa.
24
KATJA VAINIO
5
VIISI TEHOKASTA KEINOA
SOSIAALISEN MEDIAN KÄYTÖN
LISÄÄMISEKSI TAPAHTUMASSASI
1. LUO TWITTER-TILI
Mikäli sinulla ei vielä ole Twitter-tiliä, avaa se nyt!
Twitter tarjoaa loistomahdollisuudet keskustelun
avaamiseen, siihen osallistumiseen sekä brändin
tunnettuuden lisäämiseen.
2. AVAA LINKEDIN-TILI
LinkedIn on hyvä paikka sisällön jakamiseen tapahtumasi jälkeen. Vilkas keskustelu kasvattaa
siihen osallistuvien määrää ja pitää heidät aktiivisina.
3. MUISTA TAGIT
Käytä avainsanoja ja hakusanoja (tageja) kaikissa
sosiaalisen median kanavissasi. Pidä tagit lyhyinä
ja asiaan liittyvinä. Tämä helpottaa myös julkaisujesi onnistuneisuuden seurantaa.
4. JULKAISE VIDEOITA
Minuutin video kertoo enemmän kuin 1,8 miljoonaa sanaa*. Käytä lyhyitä videoita päivityksissäsi.
5. JULKAISE LIVE-LÄHETYSTÄ
Live-päivitykset tapahtumista ovat yleistyneet ja
osoittautuneet tehokkaaksi keinoksi ryhmäkeskustelujen avaamisessa. Kun olet seuraavan kerran tapahtumassa, kerro kaikille reaaliajassa, mitä
siellä tapahtuu!
* Social media knowledge (Dr. James McQuivey of Forrester Research)
© 2015 CWT
PIKAOPAS ONNISTUNEISIIN KOKOUKSIIN
HYÖDYNNÄ LIIKEMATKATOIMISTON SUHTEITA
Liikematkatoimiston suuri ostovoima ja vahvat
suhteet alan toimijohin auttavat sinua saamaan
paremmat sopimukset ja peruutusehdot.
PIDÄ TAPAHTUMA KOOSSA
ALUSTA LOPPUUN
Tehosta toimintaa ja vähennä kuluja käyttämällä
ilmoittautumisiin ja budjetin seurantaan
teknologiaratkaisuja.
KESKITÄ HANKINTASI
TEKNOLOGIA SÄÄSTÄÄ AIKAA JA
VAIVAA - JA AVAA SAMALLA UUSIA
ULOTTUVUUKSIA
Sähköiset tapahtuma- ja ilmoittautumissivustot helpottavat kokousten ja tapahtumien hallintaa alusta loppuun, osallistujalistasta budjettiin ja tapahtuman palautteenkeruuseen.
Suomi on Vainion mukaan kokouksiin ja tapahtumiin
tapahtuvassa sähköisessä ilmoittautumisessa edelläkävijä. Sähköinen sivusto säästä aikaa ja antaa yritykselle
mahdollisuuden tehdä tapahtumasta omaa imagoa tukeva. - Hyvin suunnitelluilla sivustoilla ja sosiaalisen median mahdollisuuksia käyttämällä tilaisuus lähtee elämään jo paljon ennen tapahtuman varsinaista alkamista
ja elää pitkään keskustelun jatkuessa ja kuvien kiertäessä sosiaalisessa mediassa, Vainio sanoo.
Käy läpi kustannukset matkustusrakenteen
ja tärkeimpien kohteiden osalta. Sen avulla
voit löytää hotelleja, jotka sopivat sekä
tapahtumiinne, kokouksiinne että yksittäisiin
yöpymistarpeisiin. Keskittämällä voit saada
molempiin edullisemmat hinnat.
SUOSI KOTIMAISTA
Tapahtuma kotimaassa minimoi matkustuskulut
ja hiilijalanjäljen sekä helpottaa osallistumista.
TESTAA HYBRIDIÄ
Virtuaaliset osallistumismahdollisuudet
tapahtumiin luovat kustannussäästöjä ja
tuovat mukaan myös osallistujia, joilla ei
ole mahdollisuutta tulla tapahtumapaikalle.
Verkossa oleva sisältö pidentää lisäksi
tapahtuman elinkaarta.
OLE RAVINTOTIETOINEN
Paikallisten sesonkituotteiden suosiminen
laskee ateriointikuluja ja pienentää hiilijalanjälkeä.
Se on myös terveellisen ja vitamiinipitoisen
“brain food” -trendin mukaista.
HANKI AJOISSA
Varaamalla ajoissa varmistat saavasi haluamasi
tilat. Kun tilapäätökset on tehty, niin sinä
ehdit paremmin keskittyä tapahtuman muihin
järjestelyihin ja yksityiskohtiin.
KEVENNÄ TOIMITTAJATARJONTAA
Neuvotteluasemasi paranee kun keskityt
rajalliseen määrään yhteistyökumppaneita.
Valitse ne, joiden tarjonta parhaiten vastaa
tarpeisiinne.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
VIISI HELPPOA TAPAA
PARANTAA TAPAHTUMAN
YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISYYTTÄ
1 Luovu paperista ja käytä sovelluksia ja
usb-tikkuja.
2
Käytä reilun kaupan tuotteita, esimerkiksi
teetä, kahvia, suklaata ja hedelmiä.
3
4
Tarjoa vesi kannuista ja oikeista laseista.
5
Varmista, että kaikki kertakäyttötavarat
ovet kierrätettäviä.
Lahjoita yli jäävä tarjoilu
hyväntekeväisyyteen. Ruokaa ottavat
vastaan lukuisat hyväntekeväisyystahot,
jotka hoitavat myös sen edelleen jakelun.
PIENET
ASKELEET VIEVÄT
PITKÄLLE
25
CWT Meetings & Events
POHJOISMAISSA
KEHITETTY
MEET BY CWT M&E
-MOBIILISOVELLUS ON
TÄÄLLÄ!
Meet
by CWT M&E
Mobiiliteknologia ja -sovellukset eivät ole enää
trendi, vaan olennainen osa jokapäiväistä elämäämme, niin töissä kuin kotona. - Uskomme, että hyödyntämällä mobiiliteknologiaa fiksusti myös kokouksissa ja tapahtumissa parannamme sekä kokouskokemusta että
osallistujien sitoutumusta tapahtumaan, sanoo Pernilla Andrén, Director, CWT Meetings & Events Nordic. Andrén on ollut mukana
uuden Meet by CWT M&E -mobiilisovelluksen
kehitystyössä. Sovellus tulee ensimmäisenä
käyttöön Pohjoismaissa tänä kesänä.
- Mobiilisovelluksen käytöllä voidaan varmistaa, että kaikki osallistujat saavat tarvittavat, yhtenäiset tiedot ennen kokousta. Samalla autamme asiakkaitamme saamaan tapahtuman investoinneista maksimaaliset hyödyt.
Meet by CWT M&E -mobiilisovellus sisältää tapahtuman osallistujille tärkeät perustiedot eli osallistujalistat, kunkin osallistujan oman, tarvittaessa räätälöitävän ohjelman
ja aikataulun sekä tapahtuma-ajat ja kokousalueen karttatoiminnot, kertoo Katja Vainio,
CWT:n Pohjoismaiden ryhmä- ja tapahtumapalveluiden kaupallinen johtaja. - Kokouksen
tarjonta avautuu osallistujalle aivan uudella tavalla, kun mobiilisti on mahdollista räätälöidä
oma agenda tapahtumaan ja tutustua esimerkiksi muihin osallistujiin ja esiintyjiin jo ennen
varsinaista tapahtumaa.
26
MEET BY CWT M&E
KAIKKI
TAPAHTUMATIEDOT
YHDESSÄ PAIKASSA
Säästä aikaa ja vältä yllätyksiä! Meet by CWT M&E on älykäs mobiilisovellus pieniin ja keskisuuriin kokouksiin. Järjestätpä ensimmäistä
tapahtumaasi tai olet jo tapahtumakonkari, niin Meet by CWT M&E
auttaa sinua kokouksen organisoinnissa. Mobiilisovellus on käytössä vain CWT Meetings & Events -asiakkaille. Meet by CWT M&E -sovelluksen avulla hallitset kokoustasi ennen tapahtumaa, tapahtuman
aikana ja sen jälkeen.
OMINAISUUDET
XX
XX
XX
XX
XX
XX
Kaikki tapahtuman tiedot yhdessä paikassa
Kokousvieraiden nimet ja yhteystiedot
Kokousjärjestän yhteystiedot
Kokouspaikan nimi, kokouspaikka ja osoite
Ohjelma ja aikataulu
QR -kooditoiminallisuus, isompiin tilaisuuksiin. QR-koodin avulla
voi skannata lisätietoja tapahtumasta.
XX Palvelu toimii englanninkielellä iOS- ja Android -mobiililaitteissa.
XX Saatavana kokousvieraille, kun kokousvaraukset on tehty CWT
Meetings & Events -tiimistä.
XX Kirjautuminen: Ensimmäistä kertaa palvelua käyttäessä, pyydämme käyttäjää kirjautumaan palveluun sähköpostiosoitteella.
Lähetämme henkilökohtaisen turvakoodin sähköpostiin.
KYSYMYKSIÄ?
Ota yhteyttä: [email protected]
© 2015 CWT
Hyvän tuulen
kokousmatkat
Merikokous tarjoaa tiimillesi tai työyhteisöllesi huvin ja hyödyn samassa paketissa.
Laivalla on niin kokous-, ravintola-, majoitus- kuin viihdepalvelutkin saman katon alla. Mahdollisuus edullisiin
tuliaisostoksiin sekä inspiroiva merinäköala sisältyvät hintaan.
Kerro meille toiveesi, me hoidamme loput.
Sydämellisesti tervetuloa!
VISIOI VIISAASTI HELSINGISTÄ
SAARISTOSYNERGIAA TURUSTA
Helsinki–Tukholma-kokous.
Vuorokauden merikokous.
Gabriella/Mariella, su–ke
alk.
119,50 €/hlö
Helsinki–Tallinna-päiväkokous.
Viking XPRS, su–ke
alk.
36 €/hlö
Viking Grace, su–ke
alk.
59 €/hlö
Vuorokauden merikokous.
Amorella, su–ke
alk.
50 €/hlö
Piknik-päiväkokous.
Amorella/ Viking Grace, su–to
alk.
41 €/hlö
Kokouspaketit sisältävät hytin, aterioita ja kokoustilan.
Päiväkokouspaketti ilman hyttiä.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
Varaukset: Carlson Wagonlit Travel
puh. 020 561 5615/ryhmät.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
27
CWT Meetings & Events
MM- JA EM-KISOJA, SEIPÄITÄ JA KEIHÄITÄ YLEISURHEILUKAUSI ON TUHANNEN
URHEILIJAN MATKUSTUSRUMBA
Maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Pekingissä, maajoukkueiden EM-kilpailut Venäjän Tsheboksarissa, nuorten ja
junioreiden EM-kilpailut Euroopassa ja päälle päätteeksi vielä Ruotsi-ottelu Tukholmassa. Yleisurheilumaajoukkueissa liikkuu tälläkin kilpailukaudella useita satoja urheilijoita.
- Kun otetaan mukaan talven hallikausi sekä harjoituskauden leirit, ollaan helposti tuhannessa urheilijassa, jotka tarvitsevat erilaisia matkustuspalveluita, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Jorma Kemppainen. - Yleisurheilumaajoukkueiden
matkustaminen ei ole mikään läpihuuto -juttu. Joukkueiden mukana kulkee seipäitä, keihäitä ja hieronta- ja toimenpidepenkkejä, joten huippuosaava matkatoimisto on meille kaikki kaikessa.
MONIPUOLISTA MATKUSTUSTA,
TARKKAA VALMISTAUTUMISTA
Yleisurheilijat eivät liiku yksin maajoukkueena. Lajin kotimaiset kärkinimet, kuten keihäänheittäjät Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki, esimerkiksi kiertävät kesän mittaan uutterasti Kansainvälisen
yleisurheiluliiton, IAAF:n, Timanttiliigaa.
- Pekingin MM-kilpailut ovat useiden tuntien aikaeron takana
kosteassa ja helteisessä säässä. Siksi urheilijat menevät ennen kilpailua valmistautumisleirille Aasiaan totuttautumaan aikaeroon ja ilmastoon. Sieltä tullaan vasta hieman ennen kisoja kisakaupunkiin,
Kemppainen kertoo valmistautumisen yksityiskohdista.
KILPAILUKAUSI HUIPENTUU
RUOTSI-OTTELUUN
Suomen ja Ruotsin yleisurheilijoilla kesän kilpailukausi huipentuu
perinteisesti maaotteluun. Tänä vuonna se kilpaillaan 12.-13. syyskuuta Tukholman tunnelmallisella olympiastadionilla.
- Maajoukkueen lisäksi stadionille odotetaan isoa fanijoukkoa ja sitä tarvitaan. Kauden päättävässä maaotteluissa taistellaan
joukkueena ja pisteistä, mikä sytyttää aina niin katsomassa kuin radalla, Kemppainen tietää.
RUOTSI-OTTELUMATKAT TUKHOLMAAN
2015 - TERVETULOA MUKAAN!
Perinteinen yleisurheilun Ruotsin ja Suomen välinen maaottelu on
palannut takaisin Tukholman Olympiastadionille. On aika herättää henkiin maaottelumatkailu! Sinivalkoinen laiva kuljettaa Suomen kannustajat Ruotsin maalle syyskuun puolivälissä. Lopputulos
ei ole varmaa, mutta se on, että taistelematta kumpikaan joukkue
ei voittoa toiselleen anna. Lähdetään siis porukalle kannustamaan
Suomen miehet ja naiset, pojat ja tytöt voittoon!
Matkapakettivaihtoehtoja on kolme,
joista kaikki pitävät sisällään maaotteluhenkistä ohjelmaa laivalla ja teemaan sopivan
tuotepaketin. Valitse itsellesi ja seurueellesi
sopivin paketti! Hinnat alkaen 78 €/hlö.
Lisätietoja: www.kalevatravel.fi ja
[email protected] .
28
Aku Partanen käveli Tampereella hallikauden SM-kisoissa viiden kilometrin voittajaksi. Hänen vuoden päätavoitteenaan on onnistua MM-kisojen 50 kilometrillä Pekingissä.
YLEISURHEILUKESÄN 2015 HUIPPUKISAT
14.6.
20.-21.6.
25.6.
9.-12.7.
16.-19.7.
19.7.
30.7.-2.8.
8.8.
22.-30.8.
5.9.
12.-13.9.
Eliittikisat, Lahti
Maajoukkueiden EM-kilpailu, Tsheboksari, Venäjä
Paavo Nurmi Games, Turku
Nuorten EM-kilpailut (22-v.), Tallinna, Viro
Junioreiden EM-kilpailut (alle 20-v.) Eskilstuna, Ruotsi
Eliittikisat, Lapinlahti
Kalevan kisat, Pori
Eliittikisat, Kuortane
MM-kilpailut, Peking, Kiina
Eliittikisat, Tampere
Ruotsi-ottelu, Tukholma
SUOMEN URHEILULIITTO RY (SUL)
Vuodesta 1932 itsenäisenä liittona toiminut Suomen Urheiluliitto ry (SUL) on yleisurheilun suomalainen lajiliitto, joka palvelee 21 piirijärjestöä, yli 600 seuraa ja noin
70 000 yleisurheilutoiminnassa mukana olevaa ihmistä
kaikkialla Suomessa.
Järjestön toiminnan tarkoituksena on innostaa ja palvella
jäseniään tuottamaan kansainvälisesti menestyviä yleisurheilijoita sekä laadukasta, arvostettua ja koko yhteiskunnan kattavaa yleisurheilutoimintaa lapsi-, nuoriso-,
kilpa- ja huippu-urheilijoiden
sekä harrastajaliikkujien ja
urheilun seuraajien tarpeisiin.
SUL on myös kv. yleisurheiluliiton IAAF:n jäsen.
© 2015 CWT
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
29
CWT Meetings & Events
TAIDETTA JA ELÄMYKSIÄ TAPAHTUMIEN
OHEEN - KATSO ASIANTUNTIJOIDEMME
TUOREET VINKIT HELSINKIIN JA
ULKOMAILLE!
- Helsingistä löytää aina upeita, uusia kohteita ja elämyksiä. Asiakkaamme ovat erityisesti panostaneet
kulttuuriin, taiteeseen ja kokemuksiin, kertoo Arja
Kuosmanen CWT Meetings & Events -tiimistä. - Kokouksiin ja tapahtumiin halutaan sisältöä, josta jää
pitkä muistijälki. Kun saan asiakkaalle ideoida ja rakentaa ohjelman, joka tähän pystyy, se on parasta
palautetta ja tyydytystä, mitä työstään voi saada!
TÄSSÄ MUUTAMA KOKEMISEN
ARVOINEN VINKKI HELSINKIIN,
ERIKOKOISILLE RYHMILLE JA NIIN
KOTIMAISILLE KUIN ULKOMAALAISILLE
VIERAILLE:
XX Loistoyhdistelmä yöpyvään kokoukseen on majoitus Scandic Paasitornissa, kokoukset Helsinki Congres Paasitornissa ja ruokailut uudessa Ravintola Meripaviljongissa. Usein halutaan uutta ja tässä on nyt kaupungin uusin
ravintola!
XX Suvilahden alue on POP! Vanhat voimalaitoksen hallit
muodostavat upeat puitteet juhliin, seminaareihin ja tapahtumiin. Suvilahdessa on tarjolla myös sirkushuveja! Ohjelma
syntyy yhteistyössä esimerkiksi CIRCOn kanssa. Osallistujat voivat vaikka kokeilla jongleeraustaitojaan.
XX Tänä vuonna vietetään suuren suomalaisen säveltäjämestari Jean Sibeliuksen 150 vuotta syntymästä -juhlia. Helsingin Musiikkitalossa järjestetään audiovisuaalinen konsertti, jossa nautitaan yhtäaikaa Suomen ainutlaatuisista
maisemista sekä Sibeliuksen sinfonioista. Aivan upea tapa
esitellä kotimaatamme kansainvälisille vieraille seminaaripäivän päätteeksi! Konsertin jälkeen voi nauttia päivällisen esimerkiksi Pure Bistrossa tai Ravintola Olossa.
30
MERIPAVILJONKI
SUVILAHTI
© 2015 CWT
MATKA ON TAPAHTUMA - TUTUNKIN KOHTEEN VOI
MAUSTAA RAIKKAILLA LISÄMAUSTEILLA!
- Ryhmämatkoja tehdään edelleen
paljon perinteisiin Euroopan kohteisiin, kuten Barcelonaan, Lontooseen,
Milanoon tai Roomaan. Sinne tietenkin yleensä mennään, missä on oma
toimisto, tuotantolaitos tai yhteistyökumppani, kertoo Anu Autio CWT
Meetings & Eventsistä. - Messuillakin
toki käydään vielä jonkin verran, mutta
ainakin tällä hetkellä tahti on hiljaisempaa kuin takavuosina.
- Euroopan suurkaupungit ovat ehtineet siis tulla
monille tutuiksi, jolloin avuksi kannattaa ottaa uudet elämykset ja kokemukset. Niitä suurkaupungit onneksi tarjoavat kasapäin, Anu jatkaa. - Juuri äskettäin yksi asiakkaani kertoi, miten heidän
henkilökuntansa muistelee vieläkin yli vuosi sitten
järjestämääni hauskaa tablettisuunnistusta Tallinnassa. Parasta työssäni onkin suhde asiakkaisiin,
joiden luottohenkilönä saa toimia. Kun tunnen asiakkaan tarpeet ja tavoitteet, on joka kerta todella
kiva lähteä rakentamaan ryhmämatkaa niin lähelle kuin kauas!
ANUN VINKKEJÄ PERINTEISIIN
RYHMÄMATKAKOHTEISIIN:
XX Valioliigan ottelut Englannissa ja samoin Italian Serie A:n jalkapallomatsit ovat suosittuja,
huikeita elämyksiä myös muille kuin jalkapallon
kiihkeimmille faneille.
XX Lontoossa voi muusikaalin sijaan voi mennä
vaikka Nightwishin konserttiin! Myös muita
nimiesiintyjiä on kaupungissa jatkuvasti esiintymässä, ei tarvitse kuin valita ja hankkia liput
ajoissa.
XX Milanossa on parhaillaan maailmannäyttely,
ja kokouksen ja taiteen yhdistäminen on helpompaa kuin koskaan!
XX Kannattaa muistaa, että ryhmän ei ole välttämätöntä asua Milanossa, vaan upeita paikkoja
löytyy lähistöltäkin. Mieti vaihtoehdoksi vaikka
Gardan, Comon tai Lago Maggioren seutuja!
XX Italiassa ryhmälle suosittelisin myös esimerkiksi pasta- tai pizzakokkauskursseja. Kokemuksesta tiedän, että ne ovat nimittäin todella hauskoja!
XX Panosta myös valokuviin ja tee matkan jälkeen valokuvakirja muistoksi osallistujille.
ETHÄN UNOHDA LÄHEISTÄ
TALLINNAA JA SEN TARJONTAA!
OTA YHTEYTTÄ JA TEHDÄÄN
YHDESSÄ JUURI TEILLE PARAS JA
IKIMUISTOINEN TAPAHTUMA!
CWT Meetings & Events
Ruoholahdenkatu 23 | 00180 Helsinki | ma-pe 8-17
Puh. 0205 615 615
Email [email protected]
- Tallinna on kestosuosikki, eikä syyttä, Anu painottaa. - Kaupungista löytyy erinomaisia kokoushotelleja ja kartanoita. Myös oheisohjelmaa on tarjolla jokaiseen makuun.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
31
CWT Meetings & Events
SUOMEN LENTOPALLOLIITTO RY JA CWT
TIIVISTÄVÄT YHTEISTYÖTÄÄN
- Haluamme olla tukemassa Lentopalloliiton toimintaa. Laji on upeassa nosteessa
ja onkin ilo ryhtyä näin kevään alkuun suunnittelemaan mm. miesten maajoukkueen
ottelumatkojen järjestelyitä, kertoo Katja
Vainio, Commercial Director, CWT Meetings & Events Nordic.
- Tiimillämme on erittäin laaja kokemus
eri urheilulajien ja erilaisten urheiluseurojen matkajärjestelyistä. Vaikka lentopalloilijoiden mukana ei kulje juurikaan erityistä
kalustoa, on jokainen matka järjestettävä
huolella. Toivomme tietenkin, ettei kenenkään lentopalloilijan matkalle osu poikkeustilanteita. Kokemuksesta kuitenkin tiedämme, että osaavan matkatoimiston apu on
yleensä korvaamatonta, jos jotain poikkeavaa, kuten lentoalan lakkoja tai poikkeuksellisia sääolosuhteita tulee matkan aikana
vastaan, jatkaa Vainio.
- Lentopalloliitossa matkustetaan paljon, erityisesti kahdeksan maajoukkuettamme sekä huippu beach volley -pelaajamme. Luotettava, nopea ja joustava
matkayhteistyökumppani on tärkeä tekijä matkalla menestykseen. Reissuissa tapahtuu paljon ja joskus tarvitsemme pikaista apua; sairastuneen pelaajan kiireellä kotiin tai joustoa aikatauluissa otteluiden
päätyttyä suunniteltua aikaisemmin tai vastaavasti turnauksen jatkuessa aina finaaleihin saakka. Silloin on tärkeää, että yhteistyö toimii, kertoo huippu-urheilun hallintopäällikkö Jaana Laurila Lentopalloliitosta.
- Meillä on niin paljon matkapäiviä,
että on aivan ensiarvoisen tärkeää,
että meillä on luottokumppani matkojen järjestämisessä. Mahtavaa todeta,
että sellainen meillä todella on. Uskon,
että me voimme antaa CWT:lle elämyksiä, kokemuksia ja tunteita hienon
lajin parissa. Haluammekin kutsua heidät sekä heidän sidosryhmänsä seuraamaan pelejä ja vaihtamaan kuulumisia, sanoo puolestaan miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentaja
Tuomas Sammelvuo.
KUVA: LENTOPALLOLIIITTO
LENTOPALLON MAAILMANLIIGAN HUIPPUPELEJÄ
SUOMESSA – SEURAA UUTISKIRJEITÄMME JA VOIT
VOITTAA LIPPUJA NÄIHIN UPEISIIN OTTELUIHIN!
Suomi avaa Maailmanliigan jo 23.-24.5. kotiotteluilla Belgiaa vastaan. Pelipaikka
on tuttuakin tutumpi lentopalloareena, Hakametsän jäähalli Tampereella.
Suomi ja Hollanti puolestaan iskevät yhteen 26.-27.6. pääkaupunkiseudulla, Espoon Barona Areenassa.
PÄIVÄN TULOSKUNTO? KESTÄÄKÖ SE SEKÄ
MARATONIN ETTÄ RISTEILYN RIEMUT?
JOS NÄIN ON, LÄHDE MUKAAN TUKHOLMAN
MARATONRISTEILYLLE 29. - 31.5.2015.
32
Toki voit lähteä mukaan myös kannustamaan ja
maistelemaan urheilumatkaklassikon ilmapiiriä. Ehkä
osallistut sitten ensi vuonna maratonristeilyn kaikkiin
herkkuihin! Tämän vuoden matkasta enemmän kevään mittaan Twitterissä: #cwtmaraton.
Lisätietoja ja varaukset: www.kalevatravel.fi ja
CWT Kaleva Travel Urheilumatkat:
[email protected], puh. 0205 615 538
© 2015 CWT
MARIGOLD
MUODOSTELMALUISTELUN
MM-HOPEALLE
Suomen ykkösjoukkue Marigold IceUnity voitti huhtikuussa hopeaa muodostelmaluistelun MM-kilpailuissa
Kanadan Hamiltonissa 11000-päisen kanadalaisyleisön edessä. Hallitsevana maailmanmestarina kisaan lähtenyt Marigold jäi niukasti Kanadan Nexxicestä vain 0,67
pisteen erolla. Joukkueiden ero syntyi jo lyhytohjelmassa.
Marigoldin Images of War ”sotavalokuvaajan näkemys
sodasta” -teemainen ohjelma toi joukkueelle arvostetun
voiton kisat päättäneessä vapaaohjelmassa. Marigoldin
valmentaja Anu Oksanen oli tyytyväinen hopeaan, mutta
sitäkin enemmän vapaaohjelmakilpailun voittoon. - Totta
kai kulta jäi harmittavan pienen piste-eron päähän, mutta tämä on vahva hopea, johon emme voi olla pettyneitä,
Oksanen sanoi Taitoluisteluliiton tiedotteessa.
Marigold IceUnity eli tuttavallisesti MIU on 12-kertainen suomenmestari ja nelinkertainen maailmanmestari.
Marigold IceUnity on tunnettu urheilullisuudestaan ja rehdistä tekemisen meiningistä. Joukkueen positiivinen ja
energinen asenne on myös tunnettu maailmalla.
CWT onnittelee lämpimästi pitkäaikaista yhteistyökumppaniaan!
Näin joukkue yhdessä kuvaili tunnelmiaan tuoreeltaan MM-kisojen jälkeen: ”Maailmanmestaruuskilpailut on nyt saatu päätökseen
ja kaulassamme kimaltelee kolme mitalia. Luistelimme tänään sydämiemme pohjista ja kaikkemme antaen ihan mielettömän hyvän suorituksen, josta keräsimme 143,67 pistettä. Komponenteista löytyi neljä ansaittua kymppiä! Kokonaispisteet riittivät kilpailun
toiseen sijaan. Tämä kausi kokonaisuudessaan on ollut aivan huikea! Kaikista kisatuista ohjelmista voitto jäi saamatta vain yhdestä,
MM-lyhyestä. Harmiksemme tämä maksoi meille MM-kullan, mutta vapaaohjelman voitosta muistuttaa kaulassa pieni, mutta sitäkin rakkaampi kultamitali. Olemme kuitenkin suunnattoman ylpeitä suorituksistamme tänä viikonloppuna! Pystyimme luistelemaan
kaksi mahtavaa suoritusta ja pitämään päät kylminä suuren yleisön
edessä. Images of War -ohjelma todellakin ansaitsi olla maailman
paras! Haluamme kiittää kaikkia tuesta ja kannustuksesta, arvostamme suuresti kaikkia ihania kommentteja, joita olemme niin tämän kilpailun kuin koko kauden aikana saaneet!”
MENESTYSTÄ JA MAHTAVIA HETKIÄ ALKANEELLE VEIKKAUSLIIGA-KAUDELLE, HJK!
TULE SINÄKIN MUKAAN KANNUSTAMAAN – JA KOE UUDISTETUT PALVELUT!
19.4. pelattiin Klubin kotiavaus Sonera
Stadiumin uusitulla nurmella. Nurmen lisäksi uutta ovat HJK:n uuden yhteistyökumppanin, Carlsbergin, parantama yleisötilojen viihtyvyys mm. uusilla pöytäryhmillä ja aurinkovarjoilla.
Katsomoiden uudet nimet ovat Pääkatsomo (ent. Ravintolakatsomo) ja Klubipääty (ent. Eteläpääty). Lisäksi kentällä on
entiseen malliin Yläkatsomo, Itäkatsomo ja
Pohjoispääty.
Stadionin tarjoiluista vastaava Sodexo
on lisännyt ylimääräisen Carlsbergin juomapisteen Klubipäätyyn, lisäkioskin Itäkatsomoon ja järjestää katsomomyyntiä
isoimmissa otteluissa. Asiointia puoliajalla
voi nopeuttaa ostamalla juomalippuja etukäteen ja käyttämällä kioskien lähimaksupäätteitä.
Lippujen ja kausikorttien hinnat ovat
samat kuin vuonna 2014. Kausikortteihin kuuluu etuosto-oikeus europeleihin ja
Stadin vierasderbyyn. HJK haluaa omalta osaltaan olla kasvattamassa suomalaista jalkapallokulttuuria ja siksi lastenlippujen hinnoittelu on uusittu kokonaan. Kaikki
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
lastenliput 4-12 -vuotiaille maksavat vain 5
euroa, mihin tahansa katsomoon.
Vuoden ”uutuuksista” ei voi sivuuttaa
myöskään Helsingin derbyjä, kun kaksi perinteikästä helsinkiläisseuraa, HJK ja
HIFK, kohtaavat toisena pääsarjatasolla alkaneella kaudella ensimmäistä kertaa
43 vuoteen! Ensikohtaaminen 23.4. oli loppuunmyyty ja tunnelma sen mukainen! Varmista paikkasi seuraavaan ajoissa!
Seuraa
uutiskirjeitämme:
luvassa mm. arvonta,
jossa palkintoina 2 x
5 lipun lippupaketti
pääkatsomoon peliin
HJK-FC Lahti 12.8.
Sonera Stadiumilla!
ONNITTELUT SM-KULLASTA, OULUN KÄRPÄT!
MAHTAVAA TYÖTÄ JA TIUKKAA TAISTOA. ONNEA
MYÖS TOISELLE YHTEISTYÖKUMPPANILLEMME,
JYPILLE, SM-PRONSSISTA!
33
CWT Meetings & Events
UUDET CWT EASY MEETINGS -KOHTEET HOTELLI VANAJANLINNA JA MUKKULAN
KARTANO - OVAT KOKOUSPAIKKOJEN
AATELIA SUURELLA SYDÄMELLÄ
Hotelli Vanajanlinna Hämeenlinnassa ja tammikuussa 2015 avattu Mukkulan Kartano
Lahdessa tarjoavat kokous- ja tapahtumapalvelut monipuolisesti, toimintansa
kärkenä korkealaatuinen palvelu. Kohteiden rikas tarina, uniikit ympäristöt,
inspiroivat ja persoonalliset miljööt luovat puitteet, joissa tapahtumat onnistuvat
varmasti. Paikkojen laadun takeena toimii Vanajanlinna Group.
MUKKULAN KARTANO
VESIJÄRVEN RANNALLA
Mukkulan Kartano on ainutlaatuinen ja hienostunut designkartanohotelli puistomaisemissa kauniin
Vesijärven rannalla. Tarjolla on 17
huoneen, kolmen kokoustilan, ravintolan ja rantasaunan käsittävä
kokonaisuus.
- Mukkulan Kartanon valinnassa
CWT Easy Meetings -kohteeksi painoi myös sen kohtuullinen ajomatka Helsingistä. Mukkula on lähellä
Lahden keskustaa ja matka vie vain
noin 1,5 tuntia, kertoo projektipäällikkö Arja Kuosmanen CWT Meetings&Eventisistä. - Lisäksi annoimme arvoa sille, että paikka on täysin
uudistettu, historian henkeä kunnioittaen entisöity kartano, jollaisia ei
ole paljon. Paikan loistosijaintia voi
kesällä hyödyntää monella tavalla.
Mukkulaan voi esimerkiksi tulla laivalla tai yhdistää oleskeluun risteilyn
Vesijärvellä. Sen jälkeen iltaa voi jatkaa vaikka viihtyisällä rantasaunalla
ja oleskelutiloissa edelleen järvimaisemista nauttien.
- Oheisohjelmista näin Sibeliuksen juhlavuonna kokouspäivän
päätteeksi sopisi myös vaikka Sibelius Finland Experience - konsertti
Lahden Sibelius-talossa.
- Mielestäni Mukkulan Kartano on ideaali kokouspaikka vaikkapa 30 hengen yöpyvälle kokousryhmälle, joka haluaa omaa rauhaa
sekä tyylikästä ja inspiroivaa ympäristöä. Kauniisti ja yksilöllisesti sisustetut huoneet takaavat hyvät yöunet
päivän päätteeksi.
34
© 2015 CWT
HOTELLI VANAJANLINNA ON HUIMA
ELÄMYSKOKONAISUUS
Kokoushotelli Vanajanlinna on sekä suosittu kokous- että juhlapaikka. Siellä järjestyvät niin onnistuneet yksityistilaisuudet - kuten sukukokoukset, häät, polttarit, vuosijuhlat - kuin yritysjuhlat,
seminaarit ja illanvietot. Luvassa on ikimuistoisia elämyksiä unohtumattomassa linnamiljöössä.
Vanajanlinnan alueesta on kehittynyt kansainväliset standardit täyttävä elämyskokonaisuus, jossa viihdytään kaikkina vuodenaikoina. Historiallinen päälinna, huipputasokas Golf Club Suiteineen sekä Vanajanlinna Villas -huoneistot tarjoavat kaikkea
sitä, mitä on aiemmin totuttu hakemaan maamme rajojen ulkopuolelta. Linna Golfia on luonnehdittu jopa yhdeksi hienoimmista
golfkeskuksista Euroopassa.
Vanajanlinnan monipuoliset sisätilat taas tarjoavat kaiken tarvittavan johtoryhmistä jopa 1000 hengen tilaisuuksille.
- Monipuolinen kokous- ja tapahtumakeskus Vanajanlinna
on sekin vain reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, Arja
Kuosmanen jatkaa. - Siellä vanha ja uusi kohtaavat sulassa sovussa. Kokousympäristöksi voi valita historiallisen linnan, jossa
kokoustetaan, majoitutaan sekä ruokaillaan. Modernin vaihtoehdon tilaisuuksien puitteiksi tarjoavat Golf Suitet ja Villat. Toki edelliset voi myös yhdistää.
- Hyvin luontevasti oleskeluun voi luonnollisesti liittää golfauksen, mutta uusinta uutta kohteessa on Vanajanlinna Groupin
”Sportness” -palvelukonsepti, Kuosmanen vinkkaa.
CWT EASY MEETINGS HELPPOUTTA JA NOPEUTTA
KOKOUSJÄRJESTELYIHIN
ENNEN KOKOUSTA
AA
AA
AA
AA
AA
AA
Huolella valitut kokouspaikat.
Varaukset helposti netistä.
Nopea vahvistus kahdeksan työtunnin sisällä.
Valmis kutsu ja ilmoittautumissaitti käyttöösi.
Ilmainen nettirekisteröinti.
Rekisteröitymisten seuranta netin kautta reaaliajassa
24/7.
KOKOUKSEN AIKANA
AA Peruskokousvälineet sisältyvät hintaan.
AA Lounas ja kokouskahvit sisältyvät hintaan.
AA Kokouksen aikana tehdyt lisätilaukset samalle
laskulle.
KOKOUKSEN JÄLKEEN
AA Laskun liitteenä erittely kokouksen kustannuksista.
AA Kokoustilillä lisää maksuaikaa.
KAIKKI TÄMÄ ILMAN PALVELUMAKSUA!
Kokousuupumusta vastaan on tarjolla "Take a Break"
-palvelu, joka on helposti liittettävissä CWT Easy
Meetings -kokouspaketteihin. Lisää tästä ja CWT Easy
Meetingsistä: www.carlsonwagonlit.fi tai
[email protected] sekä puh: 020 561 5532.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
35
Vapaa-ajan matkat
Kreikan
salatut aarteet
Kreikka on yltäkylläisyyteen asti myyttien, perinteiden, historian ja elävän
kulttuurin maa. Matkailijat suosivat sitä. Heitä vetää puoleensa paitsi
suunnaton luonnonkauneus myös maan maagiset löydöt, salaisuudet ja
viehätysvoima. Loistavasta ruoasta ja juomasta puhumattakaan. Kreikka
tarjoaa mahdollisuuden tutustua myös länsimaisen sivilisaation alkulähteisiin.
Anna maan historiallisen rikkauden ja ainutlaatuisen nykytodellisuuden
valloittaa itsesi. Matka Kreikkaan on aina todellinen elämys, joka muistuttaa
mukavasti siitä, että maailma on edelleen pohjimmiltaan erittäin rikas, aito,
kaunis ja mielenkiintoinen.
KIEHTOVAT LUOLAT
Kreikan maaperä on täynnä luolia – niitä on yli 8 500
eri puolilla maata. Mahtavat geologiset prosessit
ovat synnyttäneet Kreikan maaperän uumeniin todellisia luonnonmonumentteja, jotka huokuvat viehätystä ja mystiikkaa.
Luolista esimerkiksi Melissani Kefaloniassa,
Sininen luola Zakinthoksessa, Peloponnesoksessa sijaitsevat Limnesin ja Dirosin luolat sekä
Diktaion kiehtovat kävijöitä sisäänsä kätkeytyvällä monimuotoisella koristeellisuudellaan. Uskomattoman kauniit stalaktiitit ja stalagmiitit, ”arkkitehtoniset” rakenteet, joka muodostavat kuninkaallisten palatsien kaltaisia saleja sekä kristallinkirkkaat
ja mystiset maanalaiset vesistöt synnyttävät luoliin
vertaansa vailla olevia maisemia.
PYHÄ SAARI PATMOS
Patmos mainitaan pyhäksi saareksi, koska apostoli Johanneksen kerrotaan kirjoittaneen siellä Ilmestyskirjansa. Joka tapauksessa se on täydellinen kohde luonnon ystäville. Saaren pitsimäinen rannikko, pystysuorat, jylhät rantakalliot ja vulkaaninen maaperä takaavat, että olet yhdellä Kreikan kauneimmista saarista.
Kreikan parlamentti julisti Patmoksen vuonna 1981 ”Pyhäksi
saareksi” ja vuodesta 1999 lähtien se on ollut myös UNESCON
maailmanperintökohde. Saarta on käytetty roomalaisten aikana maastakarkoituspaikkana jyrkkäpiirteisen rannikkonsa vuoksi.
Vuonna 1088 linnaksi rakennetun Ilmestyskirjan Pyhän luostarin ympäristössä vietetään vuosittain uskonnollisin menoin
pääsiäisviikkoa ja pääsiäissunnuntaita. Luolassa, jossa apostoli
Johannes vietti elämänsä viimeiset päivät, on vielä jälkiä paikoista, joissa hän lepuutti päätään rosoista kalliota vasten. Uskonnollisten kohteiden lisäksi saari houkuttelee ansaitusti myös aurinkoa ja koskemattomia rantoja kaipaavia matkailijoita.
36
© 2015 CWT
PAXOS SOPII RAUHAA RAKASTAVILLE
METEORAN LUOSTARIALUE
Meteora on Athoksen vuoren luostarin jälkeen
suurin ja tärkein Kreikan luostarialueista. Sen historia juontaa 1000-luvulle, jolloin ensimmäiset erakot
asettuivat asumaan sinne. UNESCO on luokitellut
kallioluostarit maailmanperintökohteekseen, ja
ne ovat Kreikan kulttuurikartaston tärkeimpiä paikkoja.
Keskeisimmät alueen luostareista ovat Suuren Meteoran luostari, Varlaamin Kaikkien Pyhien
luostari, Roussanon luostari, Pyhän Nikolaos Anapafsasin luostari, Pyhän Stefanin luostari sekä vuosina 1475-76 rakennettu Pyhän Kolminaisuuden
luostari. Viimeisin on erittäin vaikeasti saavutettavissa, koska vierailijan on kuljettava laakson halki ja
jatkettava ylös korkeata kalliota ennen luostarin sisäänkäynnille pääsemistä.
Paxos, joka oli yksi vuoden 2004 Euroopan kulttuurikohteista, on juuri oikea paikka rauhalliselle lomalle. Vuonomainen rannikko, vedenalaiset luolat, pienet lahdet ja vehreät kukkulat toivottavat vierailijat
tervetulleiksi.
Legendan mukaan saari olisi Korfun saaren
eteläisin kärki, ellei meren jumala Poseidon olisi
katkaissut sitä kolmikärkisellä keihäällään halutessaan jumalalle kelpaavan paikan, jossa hän saisi
rauhassa rakastaa merenneito Amphitritea.
Alku- ja loppukesästä saarella viihdyttävät kansainvälisesti tunnetut kreikkalaiset ja ulkomaalaiset
sooloartistit. Heinäkuussa puolestaan järjestetään
perinteinen ”Vettä ja öljyä”- kansanmusiikkifestivaali. Festivaalinautinnon tekee täydelliseksi vedessä
liotettu leipä, jota vieraille tarjoillaan oliivien, sipulin,
keitetyn perunan ja paikallisten viinien kera.
Antipaxoksen saari - kirjaimellisesti “Paxosta
vastapäätä” - sijaitsee vain runsaan viiden kilometrin päässä Gaioksen satamasta. Antipaxos tunnetaan rannoistaan, joista Voutoúmia turkoosine vesineen pidetään yhtenä maailman kauneimmista.
Vierailun väärti.
KHIOKSEN KESKIAIKAISET
MASTIKSIPISTAASIKYLÄT
MATKAT MYÖS
TUNTEMATTOMAMPIIN KREIKAN
KOHTEISIIN MEILTÄ!
Soita, laita sähköpostia tai tule käymään!
Puh. 020 561 5540, [email protected]
Ruoholahdenkatu 23, 00180 Helsinki
Avoinna: ma-pe klo 8-17
Lisätietoja, online-varaukset ja
chat-palvelu: www.kalevatravel.fi
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
Mastiksipistaasi on suojatulla alkuperäisnimityksellä
Khioksen saarella, Egeanmeren koillisessa saaristossa kasvava puu, jossa sitä on kasvatettu jo 600
- 700 -luvuilta saakka. Tätä luonnontuotetta kasvatetaan edelleen perinteisin menetelmin ja siitä saatavaa maustetta, mastikia, joka on mastiksipistaasipuun pihkaa, käytetään nykyisin paitsi purukumina
ja ruoanlaitossa, myös lääketieteessä, lääketeollisuudessa, hammaslääketieteessä ja kosmetiikassa.
Khioksen eteläinen, hedelmällisin osa on ainoa paikka maailmassa, jossa mastiksipistaasi kasvaa. Näitä ns. mastiksikyliä on 24. Ne on rakennettu keskiajalla ja niissä on arkkitehtonisesti hienoja,
jopa ainutlaatuisia, koristeellisia elementtejä, kuten
esimerkiksi ksistát, ”raaputetut pinnat”, suurimman
kylän, Pyrgin, talojen julkisivuissa. Ksistát ovat geometrisiä muotoja, jotka raaputetaan rappauslaastiin
tekniikalla, jota ei tavata muualla maailmassa.
37
Vapaa-ajan matkat
Golfin suosio kasvaa maailmalla
ja golfmatkat kiinnostavat Golfresepti Travel ja
CWT Kaleva Travel yhteistyöhön
Kansainvälinen Golf’s 2020 Vision -tutkimus selvitti golfin globaaleja
kehityssuuntia. Tutkimuksen julkaisi HSBC, joka on yksi maailman
suurimmista pankkitoiminnan harjoittajista ja golfin sponsoreista.
Tuloksista ilmenee, että golfin suosio jatkaa kasvuaan maailmantalouden
tilasta huolimatta. Naisten suhteellinen osuus harrastajamäärissä
nousee, ja miesten sekä naisten yhteispelit lisääntyvät.
- Lisäksi tutkimustuloksista selviää, että golfmatkailu on merkittävä osa tulevaisuuden matkailua, sanoo Markku Nord Golfreseptistä,
joka valittiin Suomen parhaaksi golfmatkojen
järjestäjäksi vuonna 2014 (World Golf Awards
2014). - Vuodesta 2015 eteenpäin yhdistämme voimavarat golfmatkailun osalta CWT Kaleva Travelin kanssa, Nord jatkaa.
- CWT Kaleva Travelin valikoimista löytyy
lomamatkoja ympäri maailman ja niiden toteuttajina toimivat alan parhaat matka-asiantuntijat. Haluamme taata palvelujen monipuolisuuden ja yhteistyö Suomen suurimman matkatoimiston kanssa antaa siihen loistavat valmiudet
ja mahdollistaa yhä laajemman matkakohdetarjonnan ja matkatuotteiden kehittämisen.
- Golfresepti on golfmatkailualan arvostettu ja tunnettu ammattilainen. Heidän kokemuksessaan yhdistyvät sekä matkustamisen että
golfin asiantuntemus, mikä on ehdoton edellytys onnistuneen golfmatkan järjestämisessä,
sanoo puolestaan Kai Paroma CWT Kaleva
Travelista. - Tämä yhdistettynä meidän mat-
38
karäätälöinti- ja myyntiosaamiseen sekä ostovoimaan takaavat golfaajille parhaan mahdollisen matkakokemuksen.
- Lähdemme tuottamaan korkeatasoisia
ja toiminnallisia matkoja golfareiden toiveiden
ja tarpeiden pohjalta. Laadun ja palvelun avulla haluamme olla golfarin ykkösvalinta golfmatkojen ja -tapahtumien osalta, Paroma jatkaa
- Haluamme myös kehittää uusia golfmatkailutuotteita ja -palveluita, joiden avulla
voimme edistää golfmatkailukulttuuria entisestään, Nord lisää. - Kauden 2015 esimerkkejä ovat mm. Roomaan suuntautuvat ”Golf
& Gourmet” -viikot ja ”European Tour 2015
Collection” eli kisamatkat Eurooppa Tourin
osakilpailuihin seuraamaan Mikko Ilosen ja
muiden maailman huippujen suorituksia.
© 2015 CWT
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
39
Vapaa-ajan matkat
Golfin kätketyt helmet,
Golf & Gourmet in Rome
TEKSTI: CRISTINA PALLOTTI JA MARKKU NORD. KUVAT: WINE & DINE HOLIDAYS JA GOLFRESEPTI.
Jos olet ollut kerran Roomassa, haluat varmastikin
palata sinne uudestaan ja uudestaan. Haluat tuntea
sen ainutlaatuisen tunnelman, jota et löydä mistään
muualta maailmassa. Kävellessäsi Trasteveren
kapeita katuja tunnet ja koet historian ja taiteen
ympärilläsi ja jokaisen kulman takana. Aistit
herkullisia ruoan tuoksuja, jotka tulvivat ravintoloiden
avoimista ovista. Etkä varmasti jätä Roomaa ilman
uutta paria italialaisia kenkiä!
Tiesithän, että myös Rooman lähistöltä ja sen kukkuloilta löytyy paljon lisää uutta koettavaa? Viehättäviä pikkukaupunkeja, upeita maisemia yli viinitilojen ja sinisen Tyrrhenanmeren ja vain muutamien kilometrien päässä Rooman keskustasta.
Mikäli pelaat golfia, ota ihmeessä golfmailat mukaan matkaan ja nauti golfkierroksistasi Pietarinkirkon kupolin siintäessä
horisontissa, kirjaimellisesti.
CASTELLI ROMANI TAITAA SIELUN JA
RUUMIIN HERKUT
Castelli Romani (Roman Castles) on Lazion maakunnassa,
Rooman kaakkoispuolella sijaitseva upea alue. Castelli Romani ei oikeastaan tarkoita linnoja, vaan enemmänkin pikkukaupunkeja kukkuloiden päällä, joissa on antiikin tunnelmaa jopa
enemmän kuin Roomassa. Sen järvet ja vehreys ovat houkutelleet varakkaita roomalaisia kesänviettoon jo antiikin ajoista
lähtien. Alueen hedelmäisyys, viinit ja rikas ruokakulttuuri ovat
voimakkaasti läsnä jokapäiväisessä elämässä.
Rooma ja sitä ympäröivät alueet ovat kuuluisia italialaiseen
ruokakulttuuriin liittyvistä klassikoistaan kuten "Pasta alla carbonara" tai "amatriciana", "Porchetta di Ariccia", "Pane di
Lariano" ja tietysti, Frascati -viineistään. Voit kokea aitoa italialaista ja perinteistä ruokakulttuuria käymällä ruokamarkkinoilla, tutustumalla viinitiloihin, osallistumalla viinimaistajaisiin
tai vaikkapa kokkikouluun ja viedä kotiin tuliaisina uusia, maukkaita Rooman alueen reseptejä.
40
© 2015 CWT
PUHUMATTAKAAN ROOMASTA
GOLFILLA MAUSTETTUNA!
Rooman välittömästä läheisyydestä löytyy yhdeksän 18
reiän golfkenttää, joista esittelemme TOP 3 -suosikkimme:
1. GOLF CLUB CASTELGANDOLFO sijaitsee noin 20
kilometrin päässä Roomasta etelään, lähellä paavin kesäasuntoa. Golfkentän on suunnitellut tunnettu yhdysvaltalainen golfkenttäarkkitehti Robert Trent Jones Senior. Castelcandolfo
on ainutlaatuinen golfkenttä koko maailmassa, koska se käytännöllisesti sijaitsee vanhan tulivuoren purkauksesta syntyneessä kraatterissa. Kentän keskellä on järvialue, joka tulee
mukaan peliin useilla kentän väylistä. Lukuisat bunkkerit, ikivanhat oliivipuut, pinja- ja tammipuut sekä erinomaiset greenit
tarjoavat nautinnollisen pelikokemuksen kaikentasoisille golfareille. Golf Club Castelgandolfo on myös yksi harvoista golfkentistä maailmassa, jossa kaikki 18 reikää näkyvät klubitalolta. Eikä mistä tahansa klubitalolta: 17. vuosisadalla valmistuneen villan rakennutti kardinaali Flavio Chigi, joka oli paavi
Aleksanteri VII:n veljenpoika.
GOLF & GOURMET IN ROME
-TEEMAVIIKKOJEN LÄHTÖPÄIVÄT
17.10. JA 24.10.2015
Lue lisää: www.kalevatravel.fi tai www.golfresepti.fi
2. GOLF CLUB ACQUASANTA
on Italian vanhin
golfklubi, perustettu jo 1903. Acquasanta sijaitsee vain viiden
kilometrin päässä Rooman keskustasta. Kenttä on haasteellinen kapeine väylineen ja hyvin suojattuine greeneineen. Kentän alueella kulkee Almone-joki, joka tuo peliin oman mausteensa. Luonnonmukainen, mielenkiintoinen ja erittäin hyväkuntoinen kenttä. Sokerina pohjalla ovat useat Rooman
nähtävyydet, joita kierroksen aikana voi ihailla lähempää ja
kauempaa. Hyvällä säällä näkymät ulottuvat aina Pietarinkirkon kupoliin asti. Tasokas golfklubi on edelleen täynnä vanhan ajan charmia ja historiaa, mikä tekee siitä omalta osaltaan
unohtumattoman kokemuksen.
3. MARCO SIMONE GOLF & COUNTRY CLUB on
valittu Italian ja vuoden 2022 Ryder Cup -kandidaatiksi. Pelkästään ehdokkuus tämän maailman arvostetuimman golfturnauksen isännäksi on iso meriitti. Marco Simonen vihreä keidas sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Rooman keskustasta koilliseen. Italian Open -turnaustakin (1994) isännöineen
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
Championship-kentän on suunnitellut kuuluisa yhdysvaltalainen golfkenttäarkkitehti Jim Fazio. Pääkentän lisäksi Marco
Simonessa on hyvätasoinen ja täysimittainen yhdeksän reiän
Resort Course. Marco Simonen omistajan, kuuluisan italialaisen muodinluoja Laura Biagiottin kädenjälki näkyy kaikessa.
Kentän ympäristöön on istutettu valtavat määrät kukkivia puita, pensaita ja pinjamäntyjä. Vaihtelevat, luonnonmukaiset väylät ja greenit ovat aina hienossa kunnossa. Valtavassa klubitalossa on erinomaiset ja monipuoliset palvelut.
Jos haluat kokea ainutlaatuista golfia ja italialaista ruokakulttuuria parhaimmillaan, tarjoaa Golfresepti yhdessä CWT
Kaleva Travelin kanssa siihen parhaan mahdollisen reseptin.
Viimeistellyt golfpaketit viikonlopuksi tai jopa pitkämatkalaisille,
pariskunnille tai pienryhmille, kokkikurssit, viinitilavierailut, illalliset viineineen, opastetut retket Rooman nähtävyyksille, ostosretket laadukkaisiin Outlet -myymälöihin ja paljon, paljon muuta. Benvenuti a Roma!
41
Vapaa-ajan matkat
Top 5:
Safaripuistot
Top 5:
viinifriikin vinkit
1
TOSCANAA EI VOI OHITTAA, se on
2
RANSKAN VIINITIE ROUTE DES
GRANDS CRUS ALKAA DIJONISTA
Chiantin koti. Ja toscanalainen keittiö on
Chiantin paras kaveri. Toscanan auringon alla
tekee viinejä myös suomalainen Jarkko Peränen
perheineen. Candialle-tilalla voi vierailla sopimalla
asiasta isännän kanssa. www.candialle.com.
ja johdattelee viinimatkailijan pitkin maailman
tunnetuinta viiniharjannetta kohti Lyonia. 60 km
pituisella reitillä on maailman kalleimmat viinitarhat
ja 38 pittoreskia kylää. Burgundin Pinot Noir
-viineistä nautti jo Kaarle Suuri 1200 vuotta sitten.
1
3
SERENGETI, TANSANIA
Serengetin kansallispuisto on laaja, melkein 15.000
km² kokoinen suojelualue. Se on Tansanian vanhin ja ehkä myös maailman kuuluisin kansallispuisto monien tv-ohjelmien kautta. Serengetin kaltaista villieläinrikkautta ei esiinny missään muualla
maailmassa. Nisäkäslajisto on ainutlaatuisen monipuolinen. Erityispiirteitä ovat suurten ruohonsyöjien, erityisesti gnuantilooppien, kausittaiset massavaellukset. Gnuiden määrä yltää jopa miljoonaan.
Petokanta on myös mantereen vahvimpia. Leijona
ja hyeena ovat yleensä jokapäiväinen näky. Etenkin
jokivarsimetsissä leopardikin on suhteellisen yleinen. Serengetissä vallitsee kuivakausi meidän kesäaikana ja talviaikana se muuttuu taas vihreäksi.
KAPKAUPUNGIN LÄHELLÄ
SIJAITSEVA STELLENBOSCH on Etelä-
Afrikan arvostetuin viinialue ja tunnettu muhkeista
Cabernet Sauvignon -viineistään. Viehättävässä
Stellenboschissa on helppo tutustua viinitiloihin
vaikkapa opastetuilla retkillä. Useat viinitilat
tarjoavat myös majoitusta.
4
5
MARLBOROUGH'N VIINIALUEELLE
Uuden-Seelannin eteläsaarelle kannattaa
matkustaa maistamaan kuivia ja rapeita
Sauvignon Blanc -viinejä. Maa on kuin luotu
omatoimiselle matkaajalle, ja samalla reissulla
kannattaakin kiertää myös muut viinialueet ja
tutustua maorikulttuuriin.
DOURO-JOEN LAAKSO Pohjois-
Portugalissa on maailmankuulun portviinin
alkulähde. Kauniisti kumpuileva jokilaakso
tuottaa myös rotevia punaviinejä ja helmeileviä
valkoviinejä. Portviinin makuun pääsee
ajamalla alas Porton kaupunkiin ja vierailemalla
perinteikkäissä portviinitaloissa.
Viinimatkavinkkinsä jakoi vapaa-ajan
matka-asiantuntijamme Katri Hujanen.
42
© 2015 CWT
2
3
NGORONGORO -KRAATERI, TANSANIA
Sijaitsee noin 200 km itään Arushan kaupungista, pinta-ala on 8 292 km². Kaakkoispuoleltaan alue
rajoittuu Itä-Afrikan hautavajoaman reunavuoristoon
ja luoteessa Serengetin kansallispuiston ruohotasankoihin. Serengetistä lohkaistu Ngorongoro julistettiin vuonna 1959 suojelualueeksi, jonka säännöt
pyrkivät säilyttämään alueen mahdollisimman luonnontilaisena. Poikkeuksena luonnonpuistoista paikalliset maasai-heimolaiset saavat asua ja laiduntaa
karjaa suojelualueella. Alueella elää yli 50 000 maasaita ja se on nimetty yhdeksi Tansanian maailmanperintökohteeksi.
Ngorongoron kraatteria kutsutaan usein maailman
kahdeksanneksi ihmeeksi. Sen pohjalla elää parhaimmillaan 25 000 suurta nisäkästä, joista puolet
on gnuantilooppeja. Myös suurpetokanta Ngorongoron alueella on poikkeuksellisen suuri. Leijonia on
vajaat 100, täplähyeenoita 7500 ja harvakseltaan
leopardeja ja gepardeja. Harvinaisin kraatterin eläimistä on suippohuuli-sarvikuono, black rhino, joita
vuonna 2004 oli vain 11. Kirahveja ei ole, vaikka ne
ovat yleisiä viereisessä Serengetissä.
KRUGER, ETELÄ-AFRIKKA
Krugerin kansallispuisto Etelä-Afrikassa on yksi
maailman suurimmista ja vanhimmista villieläinpuistoista. Yli 20 000 neliökilometrin laajuinen Kruger on
Etelä-Afrikan tunnetuin puisto, jossa on maan laajin ja vaihtelevin eläimistö. Kokonaisuutena suojeltu
alue on vieläkin suurempi, sillä puisto yhdistyy Gonarezhoun luonnonpuistoon Zimbabwessa sekä
Limpopon luonnonpuistoon Mosambikissa. Kruger perustettiin jo vuonna 1898 eläinmaailman suojelemiseksi ja nykyään puisto on 147 nisäkäslajin
koti. Ennen aamunkoittoa on erinomaiset mahdollisuudet nähdä elefantteja, virtahepoja, leijonia, kirahveja, puhveleita, seeproja, hyeenoja, eksoottisia
lintuja sekä monia peura- ja antilooppilajeja.
Noin 650 neliökilometrin laajuinen Sabi Sandin
suojelualue on yksi Krugerin kansallispuiston kylkeen perustetuista yksityisistä suojelualueista. Suojelualueiden välillä ei ole raja-aitoja, joten eläimet
pääsevät liikkumaan vapaasti. Sabi Sandin suojelualueella elää esimerkiksi kuuluisa Big Five eli norsu, afrikanpuhveli, sarvikuono, leijona ja leopardi.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
4
CHOBE NATIONAL PARK, BOTSWANA
5
MASAI MARA, KENIA
Chobe on Botswanan tunnetuin ja suurin kansallispuisto, laajuudeltaan 10 566 neliökilometriä. Se
tunnetaan Afrikan kenties hienoimpana safarimaana. Botswanan koillisosassa sijaitsevaa Choben
kansallispuistoa pidetään eläimistöltään yhtenä kokoonsa nähden rikkaimmista puistoista Afrikassa.
Kansallispuisto levittäytyy lähes 12 neliökilometrin
alueelle Choben -joen varrella. Chobessa elelee lukuisia eksoottisia eläinlajeja. Joki houkuttelee eläimet juomaan ja vilvoittelemaan ja sen pinnan alla lymyilee krokotiileja ja virtahepoja. Juomapaikkojen
läheisyydessä näkyy paljon norsu-, kirahvi- ja puhvelilaumoja. Safari juuri Choben jokimaastossa on
monen mielestä yksi hienoimmista safarikokemuksista.
Masai Maran kansallinen luonnonsuojelualue on
yli 1530 neliökilometrin suuruinen. Matkaa Kenian
pääkaupungista Nairobista puistoon on noin 270
kilometriä. Masai Mara sijaitsee Itä-Afrikan hautavajoaman ja Victoriajärven välisellä ylänköalueella Etelä-Keniassa. Puisto on nimetty alueen alkuperäiskansan eli Masai-heimon mukaan, ja safariin
kannattaa ehdottomasti yhdistää vierailu Masai-kylässä.
Masai Maralla ja Serengetin kansallispuistolla on 50
kilometriä yhteistä rajaa, ja suuren vaelluksen aikana yli miljoona villieläintä vaeltaa sateiden perässä
Tansanian Serengetistä Masai Maraan vihreille laitumille. Puistoon vaeltaa esimerkiksi yli miljoonaa
gnuta ja satoja tuhansia seeproja sekä thomsoningaselleja. Näky on aivan uskomaton.
Safarisuosikkinsa paljasti vapaa-ajan matkaasiantuntijamme Tarja Toiviainen.
43
TOP 5: Matkan
arvoiset hotellit
Top 5:
Sukelluskohteet
1
POHJOIS-SULAWESI,
INDONESIA - LIVING
COLOURS DIVE RESORT
BUNAKEN. Suomalaista huolenpitoa
ja upeat sukellusmahdollisuudet
kirkkaissa vesissä kansallispuiston
alueella. Eniten sukellus- ja
snorklauskohteita lähellä.
2
1
Ekoluksusta ilman kenkiä.
Huoletonta, herkullista
ja ikimuistoista lomailua.
Paras ekoluksuskohde.
2
3
MIKRONESIA, PALAU, GUAM.
4
MALEDIIVIT. 1190 saarta
5
WAKATOBI. Ekoluksusta Indonesian
Sulawesin eteläosassa. Valtavasti
sukelluskohteita lähellä, sukelluksia
suoraan rannalta sekä uusia ideoita
sukellukseen. Kuuluu sarjaan kerran
elämässä.
Once in a lifetime -kohde sukeltajalle.
Kaukana, mutta matkan arvoinen.
SAINTE ANNE
RESORT AND SPA
SEYCHELLES. Rentoa
luksusta omalla saarellaan
all inclusive –palveluin.
Lepolomaa upeassa
ympäristössä.
GOZON SAARI MALTAN
EDUSTALLA. Ympärivuotinen
sukelluskohde ja sukeltajan paratiisi,
jossa myös luolakohteita. Lähellä.
SONEVA FUSHI
RESORT MALDIVES.
3
ja turkoosit
vedet, jossa voit sukeltaa ja snorkailla
- myös valashaiden vieressä. Vahva
vesiurheilukohde.
M’AR DE AR
AQUEDUCT HOTEL,
EVORA, ALENTEJO,
PORTUGAL. Upea
design -hotelli Evorassa.
Tunnelma, sisustus, ruoka
ja paikallinen ystävällisyys
kohtaavat. Portugalin
helmiä.
4
MANDARIN
ORIENTAL NEW
YORK. Time Warner
Centerissä, korttelin
päässä Keskuspuistosta
sijaitseva luksushotelli.
Tänne pitää päästä
ainakin kahville jokaisella
New Yorkin matkalla.
Ehdottomasti parhaat
New York -näkymät.
Muutamia maailman hotellihelmistä sekä parhaat
paikat pinnan alta paljasti vapaa-ajan matkaasiantuntijamme Tuula Törmälä.
5
ALILA UBUD, BALI,
INDONESIA. Rauhaa
henkivä, kaunis hotelli
Ubudissa riisipeltojen
keskellä. Sitä erilaista
Balia. Rauhan tyyssija.
MEILTÄ MATKAT MYÖS KAIKKIIN
NÄIHIN KOHTEISIIN!
Soita, laita sähköpostia tai tule käymään!
Puh. 020 561 5540, [email protected]
Ruoholahdenkatu 23, 00180 Helsinki
Avoinna: ma-pe klo 8-17
Lisää kohteita, lisätietoja, online-varaukset ja
chat-palvelu: www.kalevatravel.fi
44
© 2015 CWT
VOITA ITSESI,
SAAVUTA
TAVOITTEESI!
Kerää vähintään
10 henkilön ryhmä,
saat -5%:n
alennuksen
matkan hinnasta!
Juoksija-lehden ja
CWT Kaleva Travelin
kaupunkimaratonmatkat 2015
Koe vuoden mahtavin
juoksuelämys Tukholmassa,
Berliinissä tai New Yorkissa!
Varaa matkasi heti!
Lisätiedot ja varaukset online:
www.kalevatravel.fi
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
Tukholma 3 vrk
29.-31.5.2015
170€
Berliini 3 vrk
25.-28.9.2015
860€
Hoidamme myös
ilmoittautumisesi
Tukholman maratonille.
New York 4 vrk
30.10.-3.11.2015
2330€
Hinnat alkaen/henkilö.
Palvelumaksu 22€/lasku.
Osallistumismaksu
maratonille lisämaksusta.
CWT Kaleva Travel
Ruoholahdenkatu 23, Helsinki
puh. 020 561 5538, ma-pe 9-17
[email protected]
45
Vapaa-ajan matkat
Tunnelmia ja makuja Brooklyn
-sillan toiselta puolelta
TEKSTI: JOHANNA TYYNELÄ. KUVAT: HOTEL WYTHE .
On kiistämättä selvää, että Manhattanilla riittää näkemistä moneen lomamatkaan. Rohkaisen kuitenkin Nykin matkaajia ottamaan reissustaan pari päivää ja mennä katsomaan tätä upeaa
kaupunkia Brooklyn -sillan toiselta puolelta, ei ainoastaan Manhattanin ainutlaatuista siluettia ihastelemaan, vaan fiilistelemään
alueen rentoa tunnelmaa.
46
HERKKUA ON MONENLAISTA
Williamsburg on kuin astuisi Lontoon kaduille. Kaupunginosassa on matalat rakennukset, ostoskaduilta
löytyy vieretysten herkkupuoteja, design -putiikkeja,
second hand -kauppoja, kahviloita ja ravintoloita joka
makuun. Kiva paikallinen tuliainen Williamsburgista
on Mast Brothersin artesaanisuklaa. Ovat muuten
avanneet kaupan myös Lontooseen tämän vuoden
helmikuussa.
New Yorkin lomaa ei voi tehdä nauttimatta
brunssia! Me menimme brunssille Julienne-ravintolaan, jonka vehreä ravintolasali oli kuin kesäkeidas,
myös keskellä talvipakkasia!
Kun kävelee Williamsburgin ostoskadulta rantaa
kohden, huomaa hyvin, miten upeasti vanhoja tehdashalleja on hyödynnetty eri käyttötarkoituksiin. Iltapäivää tai iltaa voi viettää vaikka perinteisen amerikkalaisen lajin, keilauksen, parissa Brooklyn Bowlissa. Keilahallina paikka ei kuitenkaan ole perinteinen,
vaan paikka toimii viihdekeskuksena, jossa on taso© 2015 CWT
LINKKEJÄ
www.wythehotel.com
www.juliettewilliamsburg.com
www.brooklynbowl.com
www.brooklynbrewery.com
www.remenyebisu.com
kas ravintola ja livemusiikkia. Ihan kulman takana on
Brooklyn Brewery -panimo, jossa on säännöllisesti yleisöille tutustumiskierroksia. Kulmilta löytyy myös
mm. japanilaisia ravintoloita. Suosittelen testaamaan
Ramen Yebisussa tarjoiltavaa perinteistä Sapporon
saarelta syntyperänsä saanutta Ramen -keittoa.
lin aulassa ollut mainintaa, mutta saimme ystävällisen
vinkin henkilökunnalta hotellin yläkerroksesta olevasta baarista. Ja mitkä näkymät! Lämmin totijuoma ja
Manhattanin uniikki maisema lämmitti ruumiin ja mielen DJ:n soittaessa tunnelmaan sopivia soundeja.
Vuonna 1901 rakennetusta talosta on entisöity todella tyylikäs 70-huoneinen hotelli.
Olimme suunnitelleet, että käymme kokeilemassa reissumme aikana Queensissa sijaitsevan mielenkiintoiselta vaikuttaneen meksikolaisen ravintolan. Mutta, kuten aina, paljon jäi taas näkemättä. Lomamme sai täydellisen päätöksen, kun katselimme
Manhattanin uskomatonta maisemaa ja haaveilimme
seuraavasta matkasta. Kasvojen ja kropan lämmitessä mietimme, ”tullaanhan sitten keväällä tai syksyllä? Kyllä!”. Tämän sovittuamme päätimme vielä tilata
Manhattan-drinkit.
ENNÄTYSPAKKASILLA LÄMPÖÄ
SIELULLE JA KEHOLLE
Vaikka et yöpyisi Brooklynissä, kannattaa ehdottomasti käydä vuonna 2012 avatussa Wythe -hotellissa. Matkallani helmikuussa New Yorkissa rikottiin liki
päivittäin pakkasennätyksiä. Reilun 15 pakkasasteen
lisäksi kaupungissa oli hyytävä tuuli ja etsimme paikkaa lämmittelyyn. Salainen toiveemme oli löytää miellyttävä paikka, jossa saamme itsemme lämpimäksi ja
samalla ihastella Manhattanin maisemaa. Kuin sattumalta eksyimme Wythe -hotellin kulmille. Hotellin tyylikkäästä aulasta ohjattiin samaan aikaan kutsuvieraita taidenäyttelyn avajaisiin. Kattobaarista ei hotelTRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
47
Kiertelen mualimaa
“Terveisiä Intiasta!
Gandhi käski potkaista!”
Vai miten se nyt oikein oli.
Taas yksi haaste takanapäin. Etukäteen onneksi ei voi tietää, mitä kaikkea tapahtuu
matkalla. Presidentti Obama näet teki pikavierailun Intiaan juuri silloin, kun meidän
piti lentää Keralaan. No, ilmatila kiinni ja turistit odottivat. Parin tunnin Intian sisäinen lento venyi 16 tunniksi. Ja sitten alkoikin kuljetusalan lakko, ja bussit pysähtyivät. Kun siihen vielä lisää, että luonnonsuojelualueella ei ole tiikeriä nähty sitten viimeiseen kuuteen vuoteen (esitteissä lukee, että suurin piirtein pitää niitä huiskia jaloista pois!), ja parin villisian ja kauriin ja tusinan mustan linnun näkeminen ei täytä
luontomatkailun kriteereitä, alkoi luontofaneilla keittää. Opaskoirahan se sai osuutensa siinäkin jupakassa. Paluumatkalla vielä bussin sähköjärjestelmä alkoi kipinöidä ja bussi pysähtyi sillalle keskellä yötä, joten matkalla tapahtuu.
On sitten kierretty mualimaa: syksyllä Madagaskarilla makeja killittämässä
(mainioita veitikoita!), Marokkoa kierrellessä ja Saharan tähtitaivasta ihmetellessä,
Australian luontoa ihailemassa ja ennen kaikkea Incredible India. Kaikille näille
matkoille on ollut se yhteinen piirre, että aina sattuu ja tapahtuu siellä paikan päällä.
Ja ennen kaikkea, kun olemme poistuneet ao. maasta, jännittyneenä seuraan tiedotusvälineitä, mitä meidän jälkeemme on tapahtunut. Madame de Pompadouria lainatakseni: Après nous, le déluge ("meidän jälkeemme vedenpaisumus"). Mm.
Marokossa alkoivat suunnattomat tulvat ja satoja ihmisiä menehtyi, Australiassa oli
kaappausdraama Sydneyssä heti vierailumme jälkeen jne. Eli olisiko minussa kuitenkin luontoihmistä? Taidan olla pahan ilman lintu!
Parasta matkustamisessa on se, että pääsee pois täältä lumen, sohjon, sumun, rännän ja hallitusneuvotteluiden kotipesästä. Kyllä siellä matkalla ihan kivaakin
on, ainakin asiakkaat. Jostain syystä kimppaani on lyöttäytynyt vain ja ainoastaan
mukavia ihmisiä. Kaiken he ovat kanssani kokeneet ja kunnialla. Ihailla täytyy heidän
pitkäpinnaisuuttaan. Mutta matkalle on lähdetty varmaan sillä mielellä, että kaikki
otetaan vastaan, mitä opaskoira keksii. Mieltäni on lämmittänyt erityisesti erään asiakkaani arvio matkasta ja oppaasta: “Hiukan omituinen, mutta muuten ihan mukava”! Saattaisikos tuon paremmin ilmaista lyhyesti ja ytimekkäästi! Hallelujaa!
Suunnitelmissa on pakata taas laukku ja lähteä tästä ensi hätään Kiinaan, Romaniaan, Madagaskarille, Japaniin, Jordaniaan ja Australiaan. Eiköhän siinä
ole ensi tarpeeksi kohteita muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin.
Uusi matkalaukkukin on hankittu. Edelliselle vuoden ikäiselle laukulle oli juhlalliset jäähyväiset. ”Paljon kestit, paljon kärsit. Vihdoin vetoketjusi ja kylkesi repesivät!”
Varmaan joku trubaduuri olisi voinut luikauttaa koskettavan laulun matkalaukkuni
vaiherikkaasta elämästä.
AA Kirjoittaja Esko Lauha on
työskennellyt matkatoimistoalalla yli
45 vuotta, joista 26 CWT:ssä.
AA Nykyisin hän toimii freelancematkanjohtajana eri puolilla maailmaa.
AA CWT:n aikana vuosittaiset
firman pikkujoulujuhlat hoituivat
K-Teamin (CWT:n viihdytysosasto)
avustuksella yli 20 vuoden ajan.
Näyttämökokemusta on kertynyt
niin amatöörinäyttelijänä kuin firman
juhlissa käsikirjoittajana, ohjaajana ja
show-miehenä.
AA Maailmanmatkaajan suosikkikohteet
ovat Kreikka, Kroatia, Unkari,
Jordania, Etelä-Afrikka, Kenia ja
Botswana.
AA Maailman parhaina kaupunkeina hän
pitää Shanghaita, Sydneyä ja Hong
Kongia.
AA Harrastukset: maa ja matkustaminen
ryhmien kanssa.
AA Motto: Niin kauan teen tätä hommaa,
kun tykkään ihmisistä.
Mutta eteenpäin, sanoi mummokin lumessa!
Mualimalla kiertelemisiin!
48
© 2015 CWT
Muuta matkalaukkuun pakattua
Puccinin sankarittaret:
ainutlaatuinen postimerkkisarja
TEKSTI: OLLI KAUREMAA. KUVA: CWT.
CWT Finlandin edeltäjät täällä Suomessa järjestivät jo aikoinaan suuria, vuosittaisia asiakastilaisuuksia. Aika oli
tuolloin vielä sellainen, että kutsut toimitettiin aina postitse, ja postimerkkejä siis tarvittiin. Suomen Posti lanseerasi vuonna 2003 omakuvapostimerkin ja niinpä meille päätettiin välittömästi tehdä oma, kulttuuriaiheinen postimerkki. Aihealueeksi valikoitui ooppera ja ensimmäisen merkin
aiheeksi vuonna 2004 tuli Giacomo Puccinin Madama
Butterfly, jonka kantaesityksestä tuli tuolloin kuluneeksi sata vuotta. Merkkiä käytettiin jo vuonna 2003, sen lopussa olleen asiakastilaisuuden kutsuissa. Kutsujen lisäksi
tehtiin myös ensimmäiselle merkille oma erikoiskuori tekstillä ”Primo Giorno, Esimene Päev, Ensi Päivä” ja Puccinin sankarittaren kuvalla varustettuna.
Seuraavan suurasiakastilaisuuden kulttuuriosuudeksi vuonna 2005 sovittiin tuotettavaksi Suomen ensiesitys
konserttiversiona Puccinin toisesta oopperasta, Edgarista. Tähän etenkin tarvittiin postimerkkiä, sillä Puccinin
sankaritar Tigrana oli koko tilaisuuden symboli.
Omille merkeille oli edelleen tarvetta, ja seuraavan
merkin, Toscan, jälkeen varmistui kunnianhimoinen suunnitelma ikuistaa kaikki Puccinin oopperat omakuva-postimerkkeihin.
POSTIMERKKIEN PIIRTÄJÄ
Virolainen taiteilija Viive Sterpu (1953-2012) piirsi pastelleilla alkuperäiset taulut hiekkapaperille. Hänen tekniikallaan pastellivärit säilyvät taulussa pitkään kirkkaina. Postimerkkiaiheiden taulut olivat kookkaita (730x650). Koko
sarja valmistui jo vuonna 2007, jolloin ne olivat näyttelyssä
Villa Museo Giacomo Puccinissa, Torre del Lago Puccinissa, Italiassa. Näyttelyn jälkeen Viive Sterpu lahjoitti
kaikki taulut Villa Museo Giacomo Puccinille.
PIIRROKSESTA MERKIKSI
Virolainen valokuvaaja ja taiteilija Anatoli Stüf valokuvasi taulut. Valokuvat hän käsitteli niin, että jokaiseen merkkiin tuli logot ja oopperan ensiesityspäivämäärä. Näin syntyi omakuva-postimerkissä tarvittava valokuva.
ENSIPÄIVÄKUORIEN LEIMAT
Ensimmäiset merkit julkaistiin heinäkuussa, mutta sen jälkeen ilmestymispäiväksi vakiintui Giacomo Puccinin syntymäpäivä (22. 12.) tai kuolinpäivä (29.11.), kumpi päivämääristä ilmestymisvuonna oli arkipäivä.
Aluksi ensipäiväkuoret lähetettiin normaalin postin mukana ja leimat ovat sen näköisiä. 2007 Magda–merkin ilmestymispäivänä postivirkailija huomasi erikoisen lähetyksen ja leimasi käsin oikeat kaksi leimaa kuoreen. Vuoden
2008 Lauretta -merkkiin onnistuttiin saamaan Napapiirin
erikoisleima. Vuoden 2009 Anna-merkin kaikki kuoret tuli-
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
vat postista leimaamattomina. Keräsimme kaikki saatavilla
olevat kuoret takaisin, ja Postimerkkikeskus poikkeuksellisesti leimasi ne takautuvasti varsinaisen ilmestymispäivän
päivämäärällä. Myöhemmin Postimerkkikeskus leimasi
vuosien 2010 (Minnie) ja 2011 (Mimi ja Musetta ) kuoret.
Vuoden 2010 (Minnie) merkin leimauspäivämäärä on poikkeuksellisesti sunnuntai (29.11.2009). Giorgetta (2012) ilmestyi 22.12, mutta se leimattiin Helsingin joululeimalla
20.12.2011. Vuosien 2013 (Sisar Angelica) ja 2014 (Manon Lescaut) merkit on käsin leimattu Turussa. Sarjan
viimeisen merkin Turandot ja Liù (2015) ilmestymispäivä oli 22.11.2014. Merkki on kuitenkin leimattu viimeisenä mahdollisena joulun erikoisleimapäivänä Helsingissä
18.12.2014, ja muutaman kappaleen erikoiskuori, joissa
on kaikki Pucciniin sankaritarmerkit, on leimattu Lahden
seimikaupungin erikoisleimalla 18.12.2014.
49
Maailmalla kuultua
CABFORCEN TARJONTA
SAKSASSA PARANEE JA HINNAT
OVAT HYVÄT!
Pohjoisen Kielistä eteläiseen Müncheniin ja 18 muussa kohteessa siltä väliltä löydät nyt Cabforce -taksipalvelun. Laadukkaan palvelun ja edulliset hinnat takaa yhteistyö paikallisen myDriver -yhtiön kanssa,
joka on osa Sixt -autovuokraamoketjua.
CABFORCE -VARAUKSISSA SAAT
NYT JO VARATESSASI TIEDON
PALVELEVASTA TAKSIYHTIÖSTÄ
Cabforcen kaikissa varauskanavissa näkyvät nyt taksiyhtiön tiedot. Mukana on niin kansainvälisestikin
hyvin tunnettuja kuljetusyhtiöitä kuin myös pienempiä, paikallisia, Cabforcen huolella valitsemia yhtiöitä (“Cabforce certified partner”). Voit valita yrityksesi
suositusyhtiön, oman suosikkisi tai muun tarjolla olevan taksiyhtiön, joka sopii tarpeisiisi.
CABFORCE-KYYTIÄ NYT MYÖS NEW
YORKIN LENTOKENTTIEN VÄLILLÄ
Nyt on kentän vaihto helppoa New Yorkissa. Cabforce on avannut palveluunsa reitit Newarkin ja La
Guardian sekä Newarkin ja JFK:n välille.
HERTZ GOLD PLUS REWARDS
-OHJELMA JÄLLEEN VOITOKAS
Hertz Gold Plus Rewards nimettiin parhaaksi kanta-asiakasohjelmaksi yli sadasta Drive-kategoriaan
kuuluvasta ohjelmasta Amerikoissa, EMEA:ssa, Aasiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Äänestäjinä oli 500 000 liike- ja vapaa-ajan matkustajaa.
Hertz Gold Plus Rewards on voittanut tämän
palkinnon nyt jo neljänä peräkkäisenä vuonna.
UUSIA ETUJA FINNAIR PLUS
ASIAKKAILLE - VARMISTATHAN,
ETTÄ LENTOYHTIÖIDEN BONUSKORTTITIEDOT LÖYTYVÄT PROFIILISTA!
CWT e-Travelista varatuista Cabforce- taksipalveluista matkustaja ansaitsee nyt 100 Finnair Plus -pistettä jokaisesta ostetusta kuljetuksesta. Etu koskee 1.3.2015 jälkeen toteutuneita kuljetuksia. Palkkiota varten matkustajalla tulee olla matkustajaprofiilissaan Finnair Plus -kortin numero. Pisteet näkyvät tilillä matkaa
seuraavan kuukauden aikana.
FLYBE FINLANDIN REITIT SIIRTYIVÄT
FINNAIRILLE TOUKOKUUN ALUSSA
1.5.2015 lähtien kaikki Flybe Finlandin omat, BE-koodilla operoidut reitit, muuttuivat Flyben lennonnumerolta Finnairin lennonnumerolle ja samalla Finnairin ostoliikenteeksi. Flyben lennot ovat
nyt varattavissa ainoastaan Finnairin myyntikanavissa, kuten
matkatoimistoissa, ja AY-lennonnumeroilla.
Aiemmin tehdyt varaukset 1.5.2015 jälkeiselle ajalle on siirretty automaattisesti Finnairille lähtöpäiväjärjestyksessä. Mikäli
asiakas ei ole tyytyväinen uuteen aikatauluun, hän voi perua varauksen ja saada siitä täyden hyvityksen. Matkustusajankohtaa
voidaan muuttaa kuluitta lipun voimassaoloajan puitteissa.
SEURAAVAT FLYBE FINLANDIN REITIT
SIIRTYIVÄT FINNAIRILLE 1.5.2015:
AA Kemi-Tornio-Helsinki,
AA Kokkola-Pietarsaari-Helsinki,
AA Kajaani-Helsinki,
AA Jyväskylä-Helsinki,
AA Maarianhamina-Helsinki,
AA Tartto-Helsinki,
AA Norrköping-Helsinki ja
AA Visby-Helsinki.
Flybe Finland operoi edelleen myös
Finnairin kotimaan ja Euroopan reittejä.
VIKING LINELLA JÄLLEEN
ENEMMÄN KESÄLÄHTÖJÄ
TALLINNAAN 13.6.-9.8.
Kesällä Mariella ja Gabriella liikennöivät Viking
XPRS:n ohella myös Helsinki-Tallinna-reitillä risteilyja reittiliikenteessä. Vaihtoehtoja sekä maihin haluaville että laivalla viihtyville on runsaasti.
VISBY
50
© 2015 CWT
FINNAIR LAAJENTAA
EDULLISEMMAN LIGHTLIPPUTYYPIN TARJONTAA
UUSILLE REITEILLE
Finnair laajentaa uuden, edullisemman Light-lipputyypin tarjontaa uusille reiteille. 5.5.2015 alkaen Light-lipputyyppi on myynnissä kaikkiin Finnairin ja Flybe Finlandin operoimiin kotimaan, Euroopan- ja Lähi-idän
reittilentokohteisiin, poislukien Venäjä.
Light on vain käsimatkatavaroin matkustavalle asiakkaalle edullisin lipputyyppivaihtoehto. Kaikkiin muihin
Finnairin lipputyyppeihin ruumaan menevä matkatavara
sisältyy edelleen hintaan.
Light-lippuun on mahdollista ostaa ruumaan menevä matkatavara lisämaksusta. Etukäteen ostettuna finnair.com-nettisivuilta ruumaan menevä matkatavara on
huomattavasti edullisempi kuin kentältä ostettuna.
FINNAIR TUO LANGATTOMAN
YHTEYDEN LENTOKONEISIINSA
Finnairin hallitus on hyväksynyt investointiohjelman, jolla yhtiö tuo langattoman yhteyden valtaosaan laaja- ja kapearunkokoneitansa. Investoinnin arvo on noin 30 miljoonaa euroa.
- Investoinnin myötä voimme tarjota asiakkaille laajan valikoiman uusia palveluita, aina lennonaikaisesta viihteestä ostosmahdollisuuksiin ja lisäpalveluihin, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo.
Ensimmäiset langattomat palvelut Finnairin koneissa nähdään syksyllä 2015 uusien Airbus A350 XWB - koneiden liittyessä laivastoon. Vuonna 2016 yhtiö aloittaa Wi-Fi-yhteyden
asentamisen kaukoliikenteessä käytettäviin Airbus A330 -koneisiinsa, sekä Euroopan liikenteessä käytettäviin Airbus-kapearunkokoneisiinsa. Asennukset arvioidaan saatavan päätökseen vuonna 2018.
WIEN
FINNAIR LAAJENTAA CODESHAREYHTEISTYÖTÄ AIRBERLININ
KANSSA
Finnair laajentaa codeshare-yhteistyötä Euroopassa
oneworld-kumppaninsa airberlinin kanssa. Finnairin
AY-lentokoodi lisätään airberlinin tai sen tytäryhtiön Nikin valikoiduille lennoille seuraaviin kohteisiin: Bukarest,
Catania, Hania, Köln, Larnaca, Malaga, Napoli, Palma de Mallorca, Pafos ja Stuttgart. Finnairin matkustajat voivat vaihtaa näille lennoille Berliinissä, Düsseldorfissa, Frankfurtissa, Münchenissä, Wienissä tai
Zürichissä.
Uudet codeshare-reitit täydentävät Finnairin omia,
suoria lentoja Helsingistä ja tarjoavat asiakkaille laajemman aikataulu- ja lentopäivävalikoiman. Uudet codeshare-lennot alkoivat toukokuun alussa.
Finnair ja airberlin ovat tehneet codeshare-yhteistyötä Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan reiteillä vuodesta
2010.
KUVA: FINNAIR
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
51
Maailmalla kuultua
KEHÄRATA - UUSI RAIDEYHTEYS LENTOASEMALLE.
LIIKENTEEN ON MÄÄRÄ ALKAA 1. HEINÄKUUTA 2015.
Kehärata yhdistää valmistuttuaan toisiinsa kaukojuna- ja lentoliikenteen ja tuo sujuvan yhteyden Helsinki-Vantaan lentoasemalle kaikkialta Suomesta.
TIKKURILAN UUSI MATKAKESKUS
Tikkurilassa pysähtyvät useimmat pääradan kaukojunat, Venäjän-junat sekä pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junat.
Matkakeskus tarjoaa matkustajille miellyttävät tilat asiointiin ja
ostosten tekoon. Raiteet ylittävä asemasilta toimii odotustilana.
Asemakannella matkakeskuksen kolmannessa kerroksessa palvelevat mm. elintarvikemyymälä, lukuisat pienet liikkeet sekä ravintoloita ja kahviloita.
KUINKA PERILLE?
AA Helsingistä lentoasemalle matkaaville nopein matka-aika on
noin 30 minuuttia. He pääsevät lentokentälle joko Huopalahden
tai Tikkurilan kautta.
AA Kaukoliikenteen matkustajat pohjoisesta ja idästä vaihtavat
junaa Tikkurilan uudessa matkakeskuksessa ja pääsevät sen
jälkeen junalla lentoasemalle 8 minuutissa.
AA Turun suunnalta tulevat matkustajat vaihtavat junaa Pasilassa.
Junalipun voi ostaa valmiiksi kotiasemalta suoraan lentoasemalle.
Tikkurilan ja lentoaseman välillä on ainoastaan kaksi asemaa. I- ja
P-junat pysähtyvät kaikilla uusilla asemilla ja ne kulkevat kehärataa
eri suuntiin:
AA I-junat Helsingistä Pasilan kautta Tikkurilaan ja lentoasemalle ja
takaisin Helsinkiin
AA P-junat Helsingistä Huopalahden kautta lentoasemalle ja
edelleen Tikkurilan kautta takaisin Helsinkiin.
Tikkurilan asemalla on sujuva vaihtoyhteys
kaukojunista lentoasemalle vievään junaan.
LENTOASEMAN ASEMA
Lentoaseman asema on 45 metriä maanpinnan
alapuolella sijaitseva tunneliasema. Aseman kummassakin päässä on kolme liukuportaikkoa ja kaksi suurta hissiä, joilla pääsee kahdelle eri uloskäynnille.
Molemmat terminaalit ovat lyhyen kävelymatkan päässä Lentoaseman asemalta.
Kuva: Liikennevirasto.
KEHÄRATAA PITKIN:
AA
AA
AA
AA
AA
sujuva vaihtoyhteys pääradan kaukojuniin
matka-aika Helsingistä 30 min
matka-aika Tikkurilasta 8 min
junat Helsingin päärautatieasemalta jopa 5 min välein
lentoasemalla lyhyt matka terminaaleihin
KEHÄRATA PÄHKINÄNKUORESSA:
„„ Radan pituus 18 kilometriä, josta tunnelia 8 kilometriä
„„ 5 uutta asemaa (Kivistö, Aviapolis, Lentoasema, Leinelä
ja Vehkala)
„„ 3 asemavarausta (Petas, Viinikkala ja Ruskeasanta)
„„ Kalustona Sm5-matalalattiajunat eli Flirtit. Junien
tunnukset I ja P.
„„ Kaksiraiteinen, huippunopeus 120 km/h
„„ Liikennöidään ruuhka-aikana 10 minuutin välein
molempiin suuntiin
„„ Hankkeen kustannusarvio 770 M€
52
© 2015 CWT
HELSINKI-VANTAAN
REITTIVALIKOIMA ON
KASVANUT KESÄKSI - KATSO
LISTA!
AA Sveitsi: yhteydet Helsinki-Vantaalta Zürichiin
paranivat entisestään, kun sveitsiläinen Swiss
Airlines käynnisti lennot Suomesta.
AA Irlanti: Finnair on aloittanut lennot mm. kirjailijoistaan tunnettuun Dubliniin. Reittiä lennetään kaikkina muina päivinä paitsi tiistaisin.
Lennot operoi Flybe Finland.
AA Turkki: Turkish Airlines on lisännyt lentoja
Helsinki-Vantaan ja Istanbulin välillä. Viikoittaisten lentojen määrä nousee jopa 18:aan.
Lisäksi SunExpress on avannut jälleen kesäkauden reitin Helsinki-Vantaalta aurinkoisen Turkin Izmiriin. Lennot lennetään Adnan
Menderesin kentälle.
AA Malta: Finnair lentää Välimerelle Maltan saarelle maanantaisin ja torstaisin.
AA Kreikka: Aegean Airlines aloittaa lennot Helsinki-Vantaan ja Ateenan välisellä reitillä kaksi kertaa viikossa koko kesäkauden ajan
1.6.2015 alkaen. Finnair aloitti lennot Ateenaan jo huhtikuun alussa. Reittiä operoidaan
kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Myös Norwegian aloittaa kesälennot
Ateenaan.
AA Madeira: Finnair on aloittanut reittilennot Helsinki-Vantaalta Madeiran lämpöön. Aiemmin
Finnair on lentänyt Madeiralle vain lomalentoja.
Madeiralle pääsee reittilennolla kerran viikossa
maanantaisin.
AA Ruotsi: Finnair aloittaa 18.5. lennot Luulajaan ja Uumajaan ja lentää kesäkaudella näihin Pohjanlahden rannikkokaupunkeihin seitsemän kertaa viikossa. Lennot operoi Flybe
Finland.
AA Puola: Toukokuussa Finnair avaa päivittäisen
reitin meripihkapääkaupunkinakin tunnettuun
Gdanskiin.
AA Kroatia: Norwegian avaa reitin Helsingistä
rannikkokaupunki Pulaan 27.6. Reitti lennetään kerran viikossa lauantaisin. Finnair lentää
Splitiin kaksi kertaa viikossa. Split on suosittu
matkakohde ja portti lukuisiin Dalmatian rannikon kohteisiin.
AA USA: Finnair avaa kesäreitin Chicagoon ja
lentää kaupunkiin kolmesti viikossa kesäkuun
13. päivästä lokakuun 17. päivään asti. Lennot lähtevät Helsingistä maanantaisin, torstaisin ja lauantaisin. Aiemmin tänä vuonna Finnair
aloitti liikennöinnin Helsinki-Vantaalta Miamiin
Floridaan.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
SUJUVAMMIN LENNOLLE: UUDET DIGIPORTIT KÄYTTÖÖN HELSINKI-VANTAALLA
Finavia on hankkinut matkalippujen tarkastusautomaatteja, joita
parhaillaan testataan lentoasemalla. Uuden teknologian ansiosta
matkustajat saavat jatkossa entistäkin nopeampaa palvelua sekä
turvatarkastuksessa että lähtöportilla.
LUKIJA-AUTOMAATTIEN TESTIKÄYTTÖ
ALKOI TERMINAALI 2:SSA
Matkustajat näyttävät matkalippunsa tai tarkastuskorttinsa automaatin lukijaan ennen turvatarkastukseen menoa. Automaatti lukee viivakoodilta lentotiedot ja päästää matkustajan etenemään turvatarkastukseen. Näin turvatarkastajien ei enää jatkossa tarvitse erikseen
tarkastaa matkalippuja. Tämä lyhentää jonotusaikaa ja tekee turvatarkastuksesta entistäkin sujuvampaa. Jo nyt automaattien käytöstä on
saatu hyviä kokemuksia, ja ne ovat tehostaneet turvatarkastuksen läpimenoaikaa.
Automaattisia matkalipun lukijoita on tällä hetkellä käytössä terminaali 2:n yhdessä turvatarkastuspisteessä. Niitä on tarkoitus asentaa
lisää vaiheittain siten, että vuoden loppuun mennessä matkalipun tarkastus terminaali 2:n kaikissa turvatarkastuspisteissä olisi digitalisoitu.
Matkalippujen tarkastus ennen turvatarkastukseen menoa perustuu EU-asetukseen, joka astui voimaan vuona 2010. Sen tarkoituksena on selvittää henkilön matkustusaie ennen turvavalvotulle alueelle siirtymistä. Asetus on osa siviili-ilmailun turvaamiseen liittyvää lainsäädäntöä.
AUTOMAATTEJA MYÖS LÄHTÖPORTEILLE
Helsinki-Vantaalla on käynnissä myös toinen, vastaavanlainen hanke
matkalippujen tarkistuksen nopeuttamiseksi. Finavia testaa parhaillaan muutaman lentoyhtiön kanssa niin sanottuja boarding-automaatteja, jotka jouhevoittavat koneeseen nousua. Tällä hetkellä laitteita on
testikäytössä kahdella lähtöportilla. Myös niitä on testausvaiheen jälkeen tarkoitus asentaa lisää. Tavoitteena on, että vuoden loppuun
mennessä lentoasemalla olisi käytössä yhteensä seitsemän e-boarding-automaattia.
LENTOMATKUSTUKSEN SÄHKÖISET
PALVELUT LAAJENEVAT
Finavia on Euroopassa ollut edelläkävijä erilaisten sähköisten palveluiden käyttöönotossa. Helsinki-Vantaa oli ensimmäisiä lentoasemia, jolla otettiin käyttöön helppokäyttöiset ja lentoyhtiöistä riippumattomat
lähtöselvitysautomaatit jo noin kymmenen vuotta sitten. Automaatteja on sittemmin lisätty useaan kertaan ja asennettu myös maakuntalentoasemille.
Kehitys eteni nopeasti passiautomaatteihin, kun Rajavartiolaitos
toi Helsinki-Vantaalle Euroopan laajimman rajatarkastusautomaattirivistön. Suosittujen automaattien käyttö ei edellytä ennakkorekisteröitymistä, ja niiden käyttöä on voitu laajentaa muun muassa Japanin
kansalaisiin.
Matkustusmuodollisuuksiin saatiin jälleen helpotusta vuosi sitten, kun Helsinki-Vantaalle asennettiin ensimmäiset matkatavara-automaatit eli niin sanotut bag drop -automaatit. Niiden käyttöä on tarkoitus laajentaa lähikuukausina sekä Helsinki-Vantaalla että muilla Finavian lentoasemilla.
53
Lyhyesti
16 CWT FINLANDIN
TYÖNTEKIJÄÄ SAI
TULEVAISUUDEN
MATKA-ASIANTUNTIJA
-TUNNUSTUKSEN
CWT:n Traveler Services -yksikön
globaali johtaja Berthold Trenkel on
jälleen myöntänyt ”Tulevaisuuden
matka-asiantuntija” -tunnustuksia
kunkin CWT:n toimintamaan asettamien ehdokkaiden ja perusteluiden pohjalta.
Suomen palvelutiimeistä kunnian saivat Erja Tiukkanen (Meetings&Events), Katri Hujanen (vapaa-ajan
matkat), Kirsi Väänänen (päivystyspalvelut), Marjukka Oinonen (tiimi
9), Tiina Saarela (tiimi 8), Anu Koivu (tiimi 3), Leena Kiikeri (päivystyspalvelut), Leena Tuomainen (päivystyspalvelut), Pia Turma (tiimi 9), Anu
Valkama (tiimi 6), Helena Kiuru (päivystyspalvelut), Mari Pajarinen (tiimi
6), Pia Pellinen (tiimii 3), Päivi Remes (tiimi 11), Sari Pekkala (tiimi 12)
ja Laura Klaavuniemi (tiimi 11).
- Näitä tunnustuksia jaettiin
CWT:ssä nyt toista kertaa, Terhi Utriainen, CWT Finlandin henkilöstöjohtaja kertoo. - Haluamme maailmanlaajuisesti antaa erityistä tunnustusta
niille matka-asiantuntijoillemme, jotka
toimivat esimerkillisesti tämän päivän
- ja jo tulevaisuudenkin - tarpeiden
mukaan. Tulevaisuuden matka-asiantuntijat, meidän huippuammattitaitoiset asiakaspalvelijamme, erottavat
meidät parhaiten kilpailijoistamme.
Viime vuonna, kun tunnustuksia
jaettiin ensi kertaa, ne menivät Suomessa Marjut Haapaselle (tiimi 12),
Satu Brunnille (vapaa-ajan matkat) ja
Taina Räisäselle (tiimi 11).
CWT FINLANDIN TOIMITUSJOHTAJA
VIRPI PAASONEN VASTAA NYT MYÖS
CWT:N YHTEISKUNTAVASTUUTOIMINNASTA EMEA-ALUEELLA
Virpi Paasonen jatkaa uuden Responsible Business Ambassador -tehtävän ohella myös nykyisessä tehtävässään CWT Finlandin toimitusjohtajana.
CWT:ssä on maailmanlaajuisesti 11 Responsible Business
Ambassadoria, jotka vastaavat eri maantieteellisillä ja liiketoiminnallisilla alueilla vastuullisen toiminnan toteutumisesta päivittäisessä työskentelyssämme ja sen jatkuvasta edelleen kehittämisestä yhtiössä.
LAAJENNETTUJA, POHJOISMAISIA
VASTUUALUEITA MYÖS MUILLE
CWT FINLANDILAISILLE
Katja Vainio toimii nyt kaupallisen johtajan roolissa CWT Meetings
& Events -yksikössä Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa.
Jari Oinonen puolestaan vastaa pohjoismaisena johtajana toiminta-alueen liikematkojen markkinoinnista ja uusasiakashankinnasta.
Pohjoismaiden liikematkojen markkinointipäällikkönä toimii Johanna Tyynelä.
UUSIA JÄSENIÄ CWT FINLANDIN
JOHTORYHMÄÄN
Suomen Program Management -toimintojen vetovastuussa jatkava Monica Sjöberg-Hakala on nyt myös CWT Finlandin johtoryhmän jäsen. Samoin myös talouspäällikkö Peter Svensson.
Business Travel Awards
2015 -kilpailussa Paras
liikematkatoimisto -sarjan
(myynti yli 260 miljoonaa €)
voitti Carlson Wagonlit Travel.
54
© 2015 CWT
TURKISH AIRLINES BOWLING
TOURNAMENT 2015 - CWT VEI VOITON!
Huhtikuun 17. käytiin tiukkaakin tiukempi matkatoimistojen välinen keilakisa Ruusulan keilahallilla upein järjestelyin, kiitos illan
järjestäjän Turkish Airlinesin. Voittoisassa joukkueessamme pelasivat Janne Virolainen (kuvassa vasemmalla), Marko Taavitsainen ja Tiina Turtiainen. Kuvassa oikealla illan isäntä Yusuf
Polat Turkish Airlinesilta. Janne palkittiin myös illan parhaana
keilaajana! Lämpimät onnittelumme - olemme niin ylpeitä teistä! Menestystä myös turnauksen kansainväliseen jatko-osaan Istanbulissa 23.5.!
TULOSSA OLEVIA
UUTUUKSIA CWT:N
ASIAKKAILLE:
Virtuaalimaksaminen:
helpotusta esimerkiksi
hotelli- ja halpalentoyhtiövarauksiin!
CWT Hotel 360: Booking.com
-yhteistyö lisää hotellitarjontaa
Asiakkaillemme hotellivalikoima
laajenee yli 310 000 hotelliin.
Samalla voimme tarjota yhä
kilpailukykyisempiä hotellihintoja
ottaen edelleen huomioon
asiakkaiden yrityssopimushinnat
ja hotelliohjelman. Booking.com
-hotellitarjonta tulee ensivaiheessa
varattavaksi palvelutiimeistä, jonka
jälkeen tarjonta laajenee onlinekanaviin ja seuraavaksi CWT To Gomobiilisovellukseen.
Muista myös tuttu CWT
Value Rates -hotelliohjelma!
Yli 49 000 hotellia
maailmanlaajuisesti. CWT:n
hinnat sisältävät aina sekä
aamiaisen että wifi-yhteyden.
TRAVELLER | CWT FINLANDIN ASIAKASLEHTI
Pre-departure email: hyödyllistä
ennakkotietoa seuraavasta
matkakohteestasi!
CWT
HOTEL
CWT
Best
Rate
Guarantee
CWT AnalytIQs: uusi, mullistava
raportointityökalu!
55
CWT To Go™
Fiksu mobiilisovellus CWT:n asiakkaille
Saat kaikki matkasi tiedot myös muutokset - mobiililaitteeseesi reaaliajassa.
AA Lentotiedot. Tiedot automaattisesti myös lennon
myöhästymisestä, peruuntumisesta tai lähtöportin
vaihtumisesta.
AA Check in -mahdollisuus mobiililaitteilla yli 250
lentoyhtiölle maailmanlaajuisesti.
AA Kalenterisynkronoinnin avulla matkatiedot päivittyvät
myös matkustajan kalenteriin. (Toistaiseksi ei Windows
-puhelimissa.)
AA Mahdollisuus jakaa sähköpostitse lennon muuttuneet
tiedot (esim. myöhästyminen) kollegalle, asiakkaalle tai
perheenjäsenille.
AA Mahdollisuus tarkastella ja päivittää omia
profiilitietoja,
esimerkiksi lisätä puuttuvat bonuskorttitiedot.
(Toistaiseksi ei Windows-puhelimissa.)
AA Kohdetietoa, esimerkiksi ravintoloista. Lisäksi
valuuttamuunnin. (Toistaiseksi ei Windows -puhelimissa.)
AA Karttapalvelu.
AA Viisi kielivaihtoehtoa: englanti, ranska, saksa, italia ja
espanja. (Windows -puhelimissa vain englanti.)
AA Tulossa: Mahdollisuus etsiä ja varata yrityksen
matkustuspolitiikan mukaisia hotelleja
sopimushinnoin.
Lataa CWT To
AA Omien lomamatkavaraustesi tiedot
Go puhelimesi
saat mukaan CWT To Go™- sovellukseen
sovelluskaupasta!
lähettämällä lipputiedot työsähköpostistasi
osoitteeseen [email protected].
www.carlsonwagonlit.com/cwt-to-go/